sivu 5 Juusolla on aihetta juhlaan Juuso Papinsaari, 18, juhli merkonomin papereita ja nyt vuorossa ovat oman urheiluliikkeen avajaiset. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 – Ja saako olla mansikka-wasabi. vuosikerta N:o 23 Uimalan kahvio auki nuorin voimin Aspila ja Hakala Kokoomuksesta on puheenjohtaja sekä Lempäälän kunnanvaltuustossa että kunnanhallituksessa. tiedustelee nuori yrittäjä Matias Mäkiranta, 15. s. sivu 11 Seutupäivillä rentouduttiin Pirkanmaalaiset viettivät seutupäivää Narvassa hyvä ruoan ja musiikin merkeissä. sivut 16-17 MIKAEL PENTIKÄINEN ”Lempäälän Yrittäjät vaikuttaa vahvasti.” – sivu 6 Seuraa LempäälänVesilahden Sanomia Instagramissa!. 13 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 7.6.2017 86. sivu 10 Kesän kurvailut alkoivat Jippii! Liikennepuisto avautui riemukkaissa tunnelmissa
Myös majoitustiloja on varattavissa. Rakennuksia on kunnostettu uuteen käyttöön, esimerkiksi varuskunnan ruokala toimii nyt ravintolana. Hyväksyn kaikki uskonnot, kunpa takaavat sen, että voimme hengittää ja elää rauhassa, uskottominakin. Olemme käyneet katsomassa monia idyllisiä ruukkimiljöitä. Lähipalveluvaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja yhteisövaliokunnan painopisteet määritellään talousarviovuosi kerrallaan. Pian tieto leviää, ja kaikki haluavat Öröön. Reilu sata vuotta sitten Venäjä alkoi varustaa saarta Suomenlahden puolustamista varten. Ilta-Sanomat . Kokouksen agendalla olivat henkilövalinnat. Väki purkautui ulos kirkosta ja kanttori sulki samantien ovet ja alkoi jammailla kirkon uruilla. Venäläiset sotilaat lähtivät pois ja veivät tietotaidon mennessään, kun Suomi itsenäistyi. Jörn Donner, Apu. ... Venäläiset sotalaivat tiesivät tämän ja pyrkivät välttämään reittiä. . Foorumi on hyvä tämän ajan valmistelutyökalu. Lempäälässä asuu useiden alojen asiantuntijoita, joiden toivoisi myös löytävän tiensä kuntalaisfoorumeihin. Kyllä Suomesta löytyy nähtävää. Poimintoja Kari Pusa Helatorstaina alkoi kotimaan retkemme. Sen alueen ruukit meiltä olivat vielä näkemättä. Mustiossa oli häät. Todella kannatti käydä. Majoitustoiminta oli päättynyt. Varuskunta saarella loppui 2005. Lempäälässä valittiin jäsenet kolmeen uuteen valmisteluelimeen. Nyt olisi hyvä aika lähteä luontoseikkailuun. Ilmassa oli selvästi havaittavissa uuden aikakauden alkamisen tuomaa innostusta. Suomalaiset sotilaat kuitenkin pääsivät ammuntatekniikasta perille. Siellä oli kylpylä, hotellihuoneita, mökkejä, campingalue, saaristolaistori, kauppoja, kalakasvattamo, kalatehdas, vierasvenesatama, yhteysaluksia, veneitä, kallioita, leikkikenttä, tenniskenttiä, saunoja. Liikemies Amos Andersson osti sen 1927 kesämökikseen, koska hän oli sieltä päin kotoisin. Luvanvaraiset perhostutkijat viihtyvät saarella, joka on luonnonsuojelualue. Onkohan Kasnäsin luontokeskus suljettu sen takia. Suomen teollinen toiminta on paljolti alkanut lounais-Suomesta. Tilauslaivalla porukkamme siirtyi kolmessa vartissa entiselle linnakesaarelle, joka vasta pari vuotta sitten avattiin turisteille. Tykkien kantama oli 40 kmilometriä, eli niillä pystyttiin rajoittamaan kulkua Suomenlahdella. Nykyään metsähallitus huolehtii saaresta. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan ja nimenomaan asioissa, joihin tuntee henkilökohtaista mielenkiintoa. Amos osti esimerkiksi Suomen valtiolle Roomasta Villa Lanten taitelijoiden ja tutkijoiden residenssiksi. Billnäsissä oli hiljaista. Me olemme jo kotona – vieläkö sinä olet matkalla. Saarelle asennettiin sen ajan nykyaikaisimmat ja tehokkaimmat 12 tuuman (305mm) Obuhovin terästehtaan rakentamat tykit. Saarella myös kasvaa monia harvinaisia kasveja, esimerkiksi lännenkylmänkukka, jota Suomessa löytyy vain Öröstä. Joen ympärille on muodostunut viehättävä yhteisö ravintoloineen, putiikkeineen, hotelleineen, puistoineen, vanhoine rakennuksineen. Onneksi Fiskars pelasti. Erilaisia luottamustehtäviä on sekä kunnan että maakunnan tasolla niin paljon, että kaikille vaaleissa menestyneille löytyi tekemistä jollakin portaalla. Siistiä ja toimivaa. Keskeisiin tehtäviin nimettiin paljon uusia kasvoja mutta myös tuttuja, osaavia tekijöitä. Me näimme vain yhden käärmeen koska muut ehtivät paetaw töminää. Hääväki otti puistossa samppanjaa. Saarella on niin paljon käärmeitä, että varusmiehet eivät ole siellä joutuneet ryömimään. Mustion linna oli kiinni. Lähetän terveiset matkakumppanilleni Hessulle Pirkkalaan. Valiokuntien tehtävänä on ottaa kuntalaiset mukaan asiakokonaisuuksien suunnitteluun ja valmisteluun. Läntinen maailma on myötävaikuttanut tähän kehitykseen, esimerkkinä Irak. Jonkinlaisen varaston, kirpputorin ja työpajan yhdistelmän ovi oli auki, mutta sisällä oli pimeää eikä ketään. Sähköasentaja ja neljän lapsen isä Esa Tuominen pitää kysymystä vähän hassuna. Siis vaikka mitä! Emme olleet aikaisemmin edes kuulleet kyseisestä paikasta. Tässä on loistava mahdollisuus aktivoida kuntalaiset mukaan kehittämään omaa kotikuntaansa. Tietenkin mekin kylvimme, saunoimme, söimme ja joimme. Helsingin Sanomat Lähi-idässä soditaan väärin ymmärretyn uskonnon nimissä. Ostetaan semmoista, mikä on vähän edullisempaa”, Tuominen sanoo. tätä mieltä L empäälän kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina uudella, vaaleissa valitulla kokoonpanolla. Nyt kartano on museo ja näyttelytila. Terveisiä Öröstä Miten onnistua pitämään suurperheen ruokakulut kuukausittain alle 500 eurossa. kolumni Tapio Eronen INNOSTUSTA UUDEN EDESSÄ Tunnettujen tv-tähtien työpaikkoja: BB-Jenna (kaudelta 2014): Kauneusalan yrittäjä ja kosmetologi BB-Perttu: Kiinteistövälittäjä BB-Andte: Poroyrittäjä Maajussien Sika-Harri: K-Maatalous-kaupan myyjä Niko Saarinen: Tv-persoona. Åminneforsin ohi hurautimme, kun tiesimme, ettei siellä ole raunioita kummempaa. Osallistaminen tapahtuu kuntalaisfoorumeissa, joiden puheenjohtajina toimivat valiokuntien puheenjohtajat. Se ei saisi estää meitä tuomitsemasta islamin monia vastenmielisiä piirteitä... Moni voi hyvinkin antaa panoksensa yhden aiheen tai projektin eteenpäin viemiseksi, mutta ei ajankäytön vuoksi halua tai voi sitoutua pidemmäksi ajaksi. ”Ei se minusta mitenkään ihmeellistä ole. Siis sinne. Portit kiinni. Retkemme pääkohde oli Örön saari. Tykeillä ammuttiin vielä kertausharjoituksissa 1970-luvulla. Amos kuoli rikkaana poikamiehenä, vaikka hän ymmärsikin naiskauneutta ja heilasteli näyttelijöiden ja oopperalaulajien kanssa. Sitten ajoimme Kemiön saaren eteläkärkeen, Kasnäsiin. Paluumatkalla p oikkesimme Söderlångvikin kartanossa parisenkymmentä kilometriä Kasnäsistä kotiin päin. Ristomatti Ratian varastomyymälä oli ainoa merkki elämästä, mutta sekin oli suljettu. Saarella on lisäksi 1700 perhoslajia. Hän käytti rahojaan runsaasti kulttuurin tukemiseen. Nyt aika on ajanut tykkien ohi. Kannatti käydä. Niko oli IS:n tietojen mukaan pitkään töissä koruliikkeessä Helsingin Forumissa
ilmoitukset@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | |. Vaihmalantie 120, 37500 Lempäälä, hiisi-golf.fi caddiemaster 03 3753 868 Aloita elämäsi harrastus hyvässä seurassa! Starttipaketti 299 € Sis. Rakennusvalvonnan kesälauantaina on mahdollisuus asioida rakentamiseen liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. ongintaa sekä kahvio. Omat sarjat 2006-2014 syntyneille tytöille ja pojille. Pian tähän tulee liikuttava mainos. klo 18 Hakkarin urheilukentällä Kaikille Hippo-kisailijoille osallistumispalkinto! Yhdessä hyvä tulee. UUTISEN ÄÄRELLÄ. Mukana myös Texmaacari, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (vain Vesilahdella) ja muita ympäristön ystäviä. Handy Hotflash, puffetti ja grilli, liput 2€ Tervetuloa asioimaan rakennusvalvontaan lauantaina 10.6.2017 klo 9–13 os. OP Tampere 10. Kestintie 3 (Narva). klo 12-15 Repe & Romu klo 12-14 Halkolantie 16, Lempäälä Tuo Repeen & Romuun kotitalouksien vaaralliset jätteet, metalliromut sekä sähkölaitteet maksutta. mennessä osoitteessa www.uusi.op.fi/tampere. HIPPO-kisat maanantaina 12.6. alkeiskurssi, green cardkoe, HSG:n jäsenyys 2017, par 3 Hiisi-kentän kausikortti, 10 koria rangepalloja ladattavalle pallokortille. Kirppispöytien ja -paikkojen varaukset 050 440 6469. 040 762 6993 aarne.pitkanen@saastopankki.fi Ota yhteyttä rahoituspäällikköihimme ja varaa aika lainatai sijoitusneuvotteluun! Rahoituspäällikkömme ovat tavattavissa myös iltaisin ja viikonloppuisin. klo 10-15 Perhepäivä ja juhlakirppis; kirppispöytä 5€ ja peräkonttipaikka 2€, ohjelmaa lapsille mm. Ideapark Sport SOITA 03 3398 6722 Älä lomaas pilaa, meiltä katto tilaa! Nauti kesästä, me hoidamme kattorempan 2 päivässä! • Laadukas ja tehokas asennus, joka pitää pihasikin siistinä • Vesivekin kestävät kattovarusteet • Tuotteet omalta tehtaalta, ei välikäsiä Paikalliset pojat! www.laaturemontti.fi Pirkanmaan yksikkö LEMPÄÄLÄ • Himminpolku 1 TAMPERE • Kauppakatu 14 • Sammonkatu 26 • Lielahti, Taninkatu 2 Hervanta, Insinöörinkatu 23 • YLÖJÄRVI • NOKIA •KANGASALA • PIRKKALA VALKEAKOSKI • HÄMEENKYRÖ • PÄLKÄNE • IKAALINEN • LUOPIOINEN Tervetuloa AIDON PALVELUN PANKKIIN! aitosp.fi • @aitosp Nina Kiijärvi rahoituspäällikkö puh. klo 20-24 Wanhan ajan iltamat; soittaa The Patents, ohjelmassa myös mm. Ilmoittautumiset 11.6. Tervetuloa viettämään reipasta ulkoiluiltaa koko perhe! Kisajärjestelyistä vastaa Lempäälän Kisa Yleisurheilu. 040 658 3001 nina.kiijarvi@saastopankki.fi Aarne Pitkänen rahoituspäällikkö puh. klo 16-19 Repe & Romu klo 16-18 Kesontie 2, Vesilahti Lempäälässä la 10.6. toimitus@lvs.fi | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | HALUATKO ILMOITTAA. Vesilahden Nuorisoseura ry:n 130-vuotisjuhlaviikonloppu lauantaina 10.6.2017 Nuorisoseuran talolla, Rautialantie 139. kesäkuuta klo -13 noutoMYYNTIpäivä 6 www.lamminpuutarhamulta.com puutarhatie 71 Multaa, kuoriketta ja hiekkalaatikkohiekkaa Vesilahdessa pe 9.6. Pirkanmaan Jätehuolto jakaa ilmaista vihermultaa – oma ämpäri tai pussi mukaan! Tuo ehjää ja puhdasta, mutta itsellesi tarpeetonta tavaraa Tavaranvaihtotorille. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 6-reikäisellä par 3 Hiisi-kentällä pelaat ilman seuran jäsenyyttä tai green cardia. Toisen romu on toisen aarre! Voit myös viedä vaikket toisikaan! Ekokumppanit, Pirkanmaan Jätehuolto, Vesilahden kunta ja Lempäälän kunta
Aspila johtaa puhetta Lempäälän kunnanvaltuustossa, Hakala kunnanhallituksessa TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Ida Nieminen Reservin ylennykset 4. Kaikki valtuuston poliittiset ryhmittymät ovat edustettuina myös uudessa kunnanhallituksessa. Korpraaliksi ylennettiin Ala-Nikkilä Ilari Mikael, Lempäälä, Helin Pyry Henri Tuomas, Lempäälä, Lemmetti Jari Petteri, Lempäälä ja Pyhälä Mikko Pellervo Lempäälä. Hän oli edellisen, Keskustan Juha Kuisman johtaman, valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla huhtikuussa 29 646 henkilöä, laskua vuositasolla 6 882 henkilöä eli lähes kaksikymmentä prosenttia. kesäkuuta. Yliluutnantiksi ylennettiin Jokisalo Tatu Leo, Lempäälä, Minkkinen Jaakko Markus, Vesilahti ja Vaiste Jussi Olavi, Lempäälä. Liikunnalliseen elämäntapaan kannustaminen on yksi koulun tärkeistä tehtävistä, toteaa Lempäälä kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen. Heikki Hakala toimii Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Luutnantiksi ylennettiinKöykkä Miikka Samuel, Lempäälä, Miettinen Mikko Sakari, Lempäälä, Ridanpää Pasi Jaakko, Lempäälä ja Vahila Timo Mikael, Lempäälä. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Henri Haapajoki (sd.) ja toinen Kirsi Kallio (peruss.). Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja on kunnan toiseksi suurin ääniharava Tuula Petäkoski-Hult (sd.). Vääpeliksi ylennettiin Nikkanen Pasi Antero, Lempäälä ja Varpukoski Jari Tapani, Lempäälä. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Tuomo Lipsanen (kd.) ja toinen Hannele Lehikoinen (vas.). Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja on Tuula Petäkoski-Hult. Puheenjohtajuudet Kokoomuksella. Työttömänä oli 184 henkilöä, kun heidän määränsä oli kuukautta aiemmin 206 ja vuosi sitten 251. Toinen varapuheenjohtaja on SDP:n Niina Selin ja kolmas Vihreiden Anita Huhtala. Keskustan ja kristillisten yhteisen valtuustoryhmän puheenjohtaja on Juha Kuisma. Lempäälässä työttömien osuus työvoimasta oli huhtikuun lopussa 9,1 prosenttia. Muut 11-jäsenisen kunnanhallituksen jäsenet ovat Jocka Träskbäck (kok.), Päivi Söderström (kok.), Kari Virtanen (sd.), Tuukka Liuha (kesk.), Pauliina Alenius (vihr.), vaalien ääniharava Veijo Niemi (peruss.), Hannu Lehikoinen (vas.) ja Piia Nurmela (kd.). Muut jäsenet ovat Sari Strömsholm (kok.), Harri Länsipuro (kok.), Antti Perälä (kok.), Carita Ojala (sd.), Riitta Halme (kesk.), Jarkko Lahtinen (kesk.), Hanna Virtanen (vihr.) ja Ari Wallius (peruss.). Valtuuston puheenjohtajistossa on nyt neljä henkilöä aiemman kolmen sijasta. Meillä on paljon suunnitelmia liikunnan lisäämiseksi koulujen arjessa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja on Satu Kosola. kesäkuuta Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4. kesäkuuta on reservissä ylennetty alla olevat lempääläläiset ja vesilahtelaiset henkilöt. Kehittämisavustus Lempäälän koululiikuntaan Aluehallintovirasto on myöntänyt Lempäälän kunnan Liikkuva koulu -hankkeelle 37 000 euron kehittämisavustuksen ensi lukuvodelle. Työttömyysaste oli 12,1 prosenttia. Tampereen seutukunnan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uudistetun kuntaorganisaation yhdyskuntalautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Kari Tolonen (kok). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Mikko Blomqvist (kok.) ja toinen Anita Haapasalmi (sd.). Kunnanhallituksen puheenjohtajaksi kunnanvaltuusto valitsi Kokoomuksen ehdokkaista kuntavaaleissa kolmanneksi eniten vaaleissa ääniä keränneen Heikki Hakalan. Koko maassa työttömyysaste oli keskimäärin 11,6 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä oli vuoden 2017 huhtikuussa merkittävästi matalampi kuin vuoden 2016 huhtikuussa. – Lempäälän kouluilla otetaan kehittämisavustus ilolla vastaan. Kehittämisavustus on suunnattu peruskouluille. kesäkuuta järjestäytynyt kunnanvaltuusto valitsi puheenjohtajakseen toisen kauden valtuutetun Riina Aspilan, joka keräsi puolueensa toiseksi muhkeimman äänisaaliin. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Sosiaalidemokraattien Maria Päivänen ja kolmas Keskustan ääniharava ja ensimmäistä kertaa valtuustoon valituksi tullut Minna Rajamäki. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Aspilan kanssa paikkaa vaihtanut Juha Kuisma. Vihreiden ryhmyri on Tiina Wesslin ja perussuomalaisten Kirsi Kallio. Maanantaina 5. Työttömiä työnhakijoita oli Tampereen seutukunnassa 5 872 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kersantiksi ylennettiin Harjula Mirko Mikael, Lempäälä. Muut jäsenet ovat Hannu Kiviaho (kok.), Tuija Seppänen (kok.), Maria Vuorma (sd.), Tapio Kuisma (kesk.), Mikko Tappura (kesk.), Tapani Touru (vihr.), Satu Lepola (vas.) ja Katja Korpela (kd.). Muut jäsenet ovat Petri Mäkinen (kok.), Marja Sundström (kok.), Mikko Koivuluoma (sd.), Maikki Hämäläinen-Ylikahri (kesk.), Tero Taubert (vihr.), Toni Kallio (peruss.), Tarja Rossi (vas.) ja Stina Varhi (kd.). Vesilahden työttömyysprosentti oli huhtikuun lopussa Pirkkalan jälkeen maakunnan toiseksi alin, 8,7 prosenttia. Työttömänä oli 989 henkilöä, kun heitä oli kuukautta aiemmin 1 084 ja vuotta aiemmin 1 252. Sivistyslautakunnassa puheenjohtajana toimii Pauliina Österberg (kesk.). Alikersantiksi ylennettiin Laaksonen Roni Sakari, Lempäälä, Lehto Aki Artturi, Lempäälä ja Reiman Petri Olli Birger, Lempäälä. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lempäälän kunnanvaltuusto aloitti työskentelynsä järjestäytymiskokouksella maanantaina 5. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 K u n t a v a a l i e n Lempäälän suurin puolue Kokoomus johtaa sekä Lempäälän kunnanvaltuustoa että -hallitusta alkaneella uudella valtuustokaudella. Ylikersantiksi ylennettiin Annala Mika Matias, Lempäälä, Keränen Jaakko Pekka Matias, Vesilahti, Mäkinen Kimmo Olavi, Vesilahti, Mäkynen Petri Mikael, Lempäälä, Nevalainen Ari Lauri Johannes, Vesilahti, Nuutero Antti Sampo, Lempäälä, Ojala Tero Tuomas, Lempäälä, Orimus Niklas Johannes, Vesilahti, Siipola Leo Johannes, Lempäälä ja Äijälä Mikko Lauri Johannes, Lempäälä
– Pirkanmaan Jätehuollon jäteasemia voi käyttää myös yli kuntarajojen, Haapala sanoo. Lempäälän jäteasema, Moisiolammentie 23, palvelee tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–17, perjantaisin kello 11–17 ja lauantaisin kello 9–15. Suomen Leijonan ritarimerkki: Mäentausta, Kari Petri, kapteeni, Lempäälä, Parantainen, Mila Susanna, hankintapäällikkö, Lempäälä, Puskala, Petri Johannes, teknikkokapteeni, Lempäälä ja Tolja, Jukka Sakari, kapteeni, Lempäälä. Kesäaikaan toukokuun alusta syyskuun loppuun asemalla voi asioida myös tiistaisin kello 14–18. Ylioppilas = Ylioppilastutkinnon suorittanutta henkilöä merkitsevä ylioppilas on oppitekoinen uudissana, jota on ensimmäisenä käyttänyt Fredrik Polén sanomalehti Suomettaressa vuonna 1852. Asian selvittämisen yhteydessä naisen kuljettamasta autosta löytyi varastetuksi ilmoitettua omaisuutta. Edellisenä iltana 27. toukokuuta kello 19.25 vuonna 1992 syntyneen miehen kuljettaman ajoneuvon nopeudeksi mitattiin VT 3:lla Lempäälässä 165 kilometriä tunnissa alueella, jossa on 120 kilometrin opeusrajoitus. Vesilahden jäteasema, Mäntytie 1, palvelee lauantaisin kello 10–14. Rakennusja remonttijätteestä sekä risoista huonekaluista menee määrästä riippuen 7–28 euron maksu. Suurin osa jäteasemien palveluista on käyttäjille maksuttomia, kertoo aluepäällikkö Tero Haapala Pirkanmaan Jätehuollosta. Autoa ajoi noin kolmekymppinen kortiton nainen. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki: Pohja, Jari Matti Kalervo, insinöörieverstiluutnantti, Lempäälä. kesäkuuta annetut kunniamerkit Lempäälässä rattijuopumus ja ylinopeutta Kesäsiivous: kärrää romut ja romppeet jäteasemalle MISTÄ TULEE SANA.... Poliisi tutkii asiaa. Puistossa on esiintymislava, telttakatos, pöytiä ja penkkejä, jotka saa käyttöön maksutta. Kortiton nainen jäi kiinni rattijuopumuksesta Poliisipartio pysäytti tiistaina 30. toukokuuta kello yhden aikaan yöllä Lempäälässä Helsingintiellä. Varaustilanteen pystyy tarkistamaan Myllyrannan tapahtumapuiston Facebook-sivuilta. Myllyranta on avoinna kuntalaisten tapahtumille Lempäälän keskustassa sijaitseva Myllyranta on mahdollista varata esimerkiksi piknikiä, konserttia tai liikuntaa varten. Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Kraft, Seppo Sakari, yliluutnantti, Vesilahti, Myrskyranta, Ari Pekka Juhani, yliluutnantti, Lempäälä, Nousu, Petri Tapani, järjestelmäinsinööri, Vesilahti, Silvennoinen, Jaakko Matti Tuomas, tutkija, Lempäälä ja Virolainen, Juha Kauko Kalevi, yliluutnantti, Vesilahti. Nainen puhalsi nollat poliisin alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kahden kuution suuruisesta peräkärrykuormasta puujätettä pääsee eroon kympillä. TEKSTI: Erkki Koivisto KUVA: Janne Viinanen 1980-luvulla syntyneen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen hänen kuljetettuaän henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena 28. Ajossa käytetty ajoneuvo oli liikennekäytöstä poiston vuoksi käyttökiellossa ja mieheltä puuttui ajo-oikeus. Ruotsin vallan aikana ylioppilaista käytettiin ruotsalaisperäistä lainanimitystä studentti, 1800-luvulla ehdotettiin mm. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kortitta ajosta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lempäälän ja Vesilahden jäteasemille voi viedä maksutta kodin vaaralliset jätteet kuten maalit, sähkölaitteet, paristot, akut ja loisteputket sekä hyötyjätteet kuten paperit, metallit sekä lasija kartonkipakkaukset. Lempäälän jäteasema , Moisiolammentie 23, palvelee tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9–17, perjantaisin kello 11–17 ja lauantaisin kello 9–15. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Mökkiremontista tai kodin siivouspäivästä voi kertyä kasa käyttökelvotonta tavaraa, jonka oikea osoite on paikallinen jäteasema. Jäteasemalle voi viedä kodin vaaralliset jätteet, paperit, metallit, lasija kartonkipakkaukset, sähkölaitteet, sekajätteet ja puujätettä 4. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Rautalahti, Pasi Antero, ylivääpeli, Lempäälä. Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki: Karisaari, Marja-Leena, räjähdysainetarkastaja, Lempäälä, Pohja, Minna Marketta, ylitarkastaja, Lempäälä, Suotunen, Raimo Tapio, insinöörimajuri, Lempäälä ja Väätäinen, Olli Tapani, majuri, Vesilahti. Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki: Rikkonen, Timo Lassi, insinööri, Lempäälä, Sivula, Markku Tapio, räjähdeturvallisuusinsinööri, Lempäälä ja Tallinen, Juha Pekka, erikoissuunnittelija, Lempäälä. Oman tapahtuman pystyyn laittaminen onnistuu, kunhan ottaa ensin yhteyttä Lempäälän Kehitykseen. Lempäälän Myllyrannan tapahtumapuiston kehittäminen on osa Koe ja viihdy rannassa -hanketta.. Kesäaikaan toukokuun alusta syyskuun loppuun asemalla voi asioida myös tiistaisin kello 14–18. – Kesä on jäteasemien vilkkainta aikaa, ja siksi monilla asemilla onkin kesäisin laajennetut aukioloajat. Vesilahden jäteasema, Mäntytie 1, palvelee lauantaisin kello 10–14. toukokuuta henkilöauton Tampereentiellä Lempäälässä tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Jäteasemanhoitaja opastaa jätteiden lajittelussa. sanoja oppilainen, oppivainen, opistolainen, korkeaopistolainen ja ylioppilainen
– Yrittäjillä ja kunnalla on parikymmentä vuotta ollut elinkeinopoliittinen yhteistyöryhmä. uutiset Vuokko Mäkelä sai yrittäjien korkeimman timanttiristin 60-vuotisesta yrittäjyydestä. Korkeimman, 60 vuoden ansioista myönnettävän timanttiristin saivat Vuokko ja Aaro Mäkelä. Juha Eskola ja Heikki Hakala saivat kultaisen ansiomerkin. Pronssisen ansiomerkin saivat ansiokkaasti yrittäjäjärjestön hyväksi toimineet Mikko Kivelä, Mikko Kulmala, Kari Löytty, Anita Näsärö, Tuija Perttunen, Jani Seppälä, Matti Vuorinen ja Ismo Paananen. – Sitä edistämme kasvavassa määrin tapahtumien ja sähköisen viestinnän avulla. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kehui 70-vuotiasta paikallisyhdistystä aktiivisesta toiminnasta.. Kunnanjohtaja Heidi Rämö, jolla on myös oma yrittäjätausta, puntaroi tervehdyksessään, mikä kevyen musiikin kappale parhaiten kuvaisi yrittäjän mielenlaatua ja elämäntyyliä. On yhteinen Ideahuone ja hankintamessut. Lempäälä on kasvavien yritysten kotipaikka, mikä on tuonut työtä, hyvinvointia ja vaurautta kaikkien kuntalaisten hyväksi, Mikael Pentikäinen sanoi. Sali oli silloinkin täynnä ihmisiä, jotka halusivat olla rakentamassa tulevaisuutta. Pitkään paikallisyhdistystä puheenjohtajana luotsannut Kari Tolonen esitteli juhlakirjan, johon on tiivistetty tähtihetket viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Suomen Yrittäjien kultaiset yrittäjäristit luovutettiin Arto Kemiläiselle, Pekka Korkeakoskelle ja Heikki Hakalalle. Lempäälä näyttää mallia muille TEKSTI: Kari Pusa KUVAT: Kari Pusa . Hän nosti ykköseksi Frederikin kappaleen Jos jotain yrittää, mikä tunnetaan paremmin nimellä Harva meistä on rautaa. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Lempäälän voi nostaa esimerkiksi muille, sillä kunnassa on tehty poikkeuksellinen vahvaa työtä yrittäjyyden hyväksi. Näin sanoi Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Lempäälän Yrittäjien 70-vuotisjuhlassa sunnuntaina. Lempäälän Yrittäjien puheenjohtaja Ismo Paananen totesi Lempäälän lukiolla pidetyssä juhlassa päivän olevan hänelle henkilökohtaisesti nostalginen. Paikallisyhdistyksen toimintaa arvioidessaan hän korosti yritysten keskinäisen yhteistyön merkitystä. – Yhteistyön ansiosta Lempäälä on menestynyt erinomaisesti elinkeinopoliittisissa mittauksissa. Ansioituneita huomioitiin L e m p ä ä l ä n Yrittäjät 70-vuotta -juhlassa huomioidut: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. Lempäälästä vaikutetaan Pentikäisen mukaan vahvasti sekä koko maan politiikkaan että valtakunnalliseen yrittäjäjärjestöön. Kunnanvaltuuston jäsenistä kolmannes on yrittäjiä. luokan mitalin kultaristein sai Rauno Toikka. Pentikäisen mukaan yhteistyö näkyy monessa. – 25 vuotta sitten olin samassa paikassa lukion oppilaskunnan puheenjohtajana toivottamassa opiskelumenestystä kavereilleni
115cm 129€ •Pidentyy jopa 3-kertaiseksi, Helppo varastoida! •UV-kestävä suojakerros Koko Hinta 1/2" 19,90€ 5/8" 24,90€ 3/4" 32,90€ 1" 69,00€ •Cellfast kiertymättömät vesiletkut 10,00€ /METRI /METRI NATURELL MUSTA • Kromipinnoitettu sulkupylväs tukevalla jalustalla •Itsekelautuva 2m nauha /KPL Koko Muoto Hinta 45L Suorakaide 6,50€ 65L Suorakaide 9,90€ 90L Suorakaide 10,90€ 250KPL /LTK Koko Hinta 200mm 4,80€ 300mm 6,20€ 400mm 7,10€ 500mm 8,50€ 600mm 10,00€ •Yksinkertainen ja vankka ovisarana esim. 115cm •2 lankainen BOSCH TRIMMERI 400W •Polttomoottori ruohotrimmeri /kevytraivuri 52CC •Teho 1,65kW •Kierrosnopeus 9000rpm •Leikkuuala 440mm •Pakkaus sis. saumaukseen, tiivistykseen, liimaukseen ja vuotojen korjaukseen •Kannun tilavuus 10L •Ilmankulutus 200-340 l/min •Käyttöpaine 2-5 bar LIUKUJIIRISIRKKELI LIUKUJIIRISIRKKELI 18V TYÖMAA ALAKESKUS 69,90€ •Lähdöt: 2 x 16A ja 4 x schuko •Tulo: 1m 5 x 2,5 kaapeli + tulppa 299€ •Tamforce liukujiirisirkkeli 18V •Terä: 185 x 1,8 x 25.4mm 4OT, Nopeus: 3600rpm 129€ •Helppokäyttöinen Bosch art 24 trimmeri •Automaattinen langansyöttö •Säädettävä varsi max. 11.6.2017 tai niin kauan kuin tavaraa tarjousaikana riittää KEVYTRAIVAUSSAHA 52CC 24,90€ 9,95€ TAKOSARANAT LIIMA-/TIIVISTYSMASSAT BITUMIMASSA 310ML ORTHEX VESISAAVIT •Työnnettävä ruohonleikkuri •Leikkausleveys 40cm •Säädettävä leikkuukorkeus 15-43mm •5 terää AUTON KIILLOTUSKONE KERTAKÄYTTÖASTIAT VAPAA-AJAN AKKU KUORMASIDONTALIINAT BOSCH AKKUTRIMMERI 18V 119€ Verkkokauppa auki 24/7 www.puuilo.fi •Kartonkikahvikuppi tai matalatai syvä lautanen •50kpl/pkt 29,90€ 9,90€ 11,90€ •Sivulähdöllä ja sakkapesällä •Runko Ø315mm •Lähtö: Ø100110mm •Irrotettava kansiosa •4,2 x 55mm TX20, Vihreä tai ruskea 3,90€ •Keinohamppua 29,90€ 29,90€ 19,90€ 4,95€ 39,90€ •Pumppausteho 1080l/h •Nostokorkeus 30m •Alumiinia 6,90€ •Tamforce kiillotuskone 1200W •Säädettävä nopeus 500-3300rpm •Laippa: Ø180mm •Elektroninen parkkikiekko tunnistaa, kun auto pysäköidään janäyttää pysäköintiajan näytössä •Juokseva bitumipinnoite kaltevien bitumisten, betonisten ja kuitusementtisten kattopintojen tiivistykseen •Ribbom bitumimassa Soveltuu mm. valjaat, siimapään ja 3sekä 40hampaisen terän 129€ •Sitko tiivistysja läpivientiteippi 586 "Flex" •Erittäin tiukka liimapinta •Säilyttää ominaisuutensa vanhetessaan •Teipin leveys 55mm •Rullassa 25m 39,90€ •Leveys 133 cm •Materiaali: Polypropeenia •Pohja: lateksi ja nappulat 39,90€ (2,99€/l) (25,97€/l) •Värit: valkoinen, matta valkoinen, musta, matta musta, punainen, harmaa, harmaa pohjamaali tai vannehopea 69,90€ • Kevyt Bosch grasscut 18-260 akkutrimmeri •Kestävällä terälllä •Leikkuuosa Ø26cm •1,5Ah akku •Säädettävä varsi max. varastonoviin •Väri: musta •Tamforce liukujiirisirkkeli 1500W •Graffiti runko •Kätevä kuljettaa paikasta toiseen •185mm/30m terä Mukana lisäterä! Koko Hinta 30L 7,55€ 45L 7,99€ 65L 15,99€ 4,00€ 2PKT 8,90€ /METRI EI ENÄÄ TURHIA PARKKISAKKOJA! 14,90€ KIRKAS RUSKEA (5,52€/l) (5,89€/l) •Ilves perinteinen punamaali (1,99€/l) •Ribbom monikäyttöinen MS-polymeerimassa (0,99€/l) •AdBluen avulla pakokaasujen jälkikäsittelyssä täytetään Euto IV, Euro V ja Euro VIpäästönormien vaatimukset 2,90€ Ketjuöljy 500ml Jarrukliineri 500ml (5,80€/l) (7,80€/l) 750 / 1000 kg / 5m 5,90€ 1500 / 3000 kg / 6m 12,90€ 2000 / 4000kg / 10 m 16,90€ 65Ah 69,00€ 85Ah 89,00€ 100Ah 109,00€ Avoinna ma-pe 8-20, la 9-17, su 10-16 Sellukatu 8, Tampere (Lielahti) Tervetuloa! Avoinna ma-pe 8-20, la 9-17, su 10-16 Realparkinkatu 3, Lempäälä Tervetuloa !. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Musta 290ml 6,90€ (23,79€/l) Väritön 290ml 7,90€ (27,24€/l) Valkea 290ml 6,90€ (23,79€/l) Harmaa 290ml 6,90€ (23,79€/l) 11,90€ VENYVÄ KASTELULETKU 15M UPPOPUMPPU 280W CELLFAST VESILETKUT PIIPPO KAIDEKÖYSI SULKUPYLVÄS 91CM MUURAUSPALJU SITKO RAKENNUSTEIPPI RÄNNIKAIVO 110MM WÜRTH TERASSIRUUVIT MAALAUSKANNUSARJA JYSMÄ TERASSIMATTO PARKLITE PARKKIKIEKKO RUOHONLEIKKURI 16" KATTOPINNOITE 10L ILVES PUUÖLJY 2,7L ILVES PUNAMAALI 10L KEMETYL ADBLUE UREA 10L JARRUKLIINERI / KETJUÖLJY SPRAYMAALIT 500ML 15,90€ 3,90€ Vko 23/2017 Hinnat voimassa 7
Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18 , pe klo 9 – 13, p. Olavi tekee vankilatyötä Virossa ja Venäjällä. Pyhän Kolminaisuuden päivä – Salattu Jumala. Hengellinen kuolema on vakava asia. Niitä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Sairaalakäynneillä olen kohdannut aina joskus henkilöitä, jotka nähdessään papin astuvan sisään huoneeseen ovat ilmoittaneet, että he eivät usko mihinkään henkimaailman asioihin. klo 18 pihaseurat Joukaisella (Iisakintie 13 D). 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Hiljaisia hetkiä Mitä minä Pyhällä Hengellä teen. Toimintaa: To 8.6. Tied. klo 18 Vanhassa pappilassa (Rovastintie 3). Nuoret: Kesänuortenillat tiistaisin klo 17-20 seurakunnan nuorisotilalla 6.6. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 11.6. Ompeluseurat klo 10 Narvan kyläkirkossa. Kahvitarjoilu, sielunhoitomahdollisuus. Paloheimon taiteilijakoti (Pappilantie 1) avoinna oppaan esittelemänä sopimuksen mukaan. Jumalan seurakunnan tärkein tehtävä tänäänkin on saarnata parannusta ja syntien anteeksi antamista. Vesilahden seurakunnan nettisivut: www.vesilahdenseurakunta.fi www.lempaalanseurakunta.fi Sanaa sävelin -ilta to 8.6. Halutessasi jättää huutokaupattavaa tavaraa, voit tuoda tavaraa toukokuusta lähtien torstaisin klo 15-18 Pappilan pihapiirissä olevaan pihavarastoon. Uskonsa menettänyt, hengellisen kuoleman tilaan joutunut ihminen saa ottaa vastaan synninpäästön. Jotkut ovat omaksuneet sellaisen aatteen, johon ei henkimaailmat mahdu. Su 25.6. Ti 13.6. Saarna Esa Lipasti/RKY , liturgi Harri, kanttori Jaana. Jeesuksen antaman lähetyskäskyn mukaan on Hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamusta kaikille kansoille. Päivystävä pappi tavattavissa virastossa ma, ti, to ja pe klo 9–12 sekä ti klo 15–17, ke klo 9–12 puhelinpäivystys viraston numerossa. ja varaukset suoraan Harrilta p. Maailmassa on paljon aatteita ja uskontoja, joilla on oppi-isänsä ja pyhinä pidetyt kirjoitukset. To 8.6. Herra armahda!”. klo 12 Jumalanpalvelus, Timo Einola, Harri Johansson. (03) 289 5111, sähköposti kirkkoherran virasto.lempaala@ evl.fi. ma klo 9–12 ja 13–15, ti klo 9–12 ja 13–17, ke suljettu, to klo 9–12 ja 13–15, pe klo 9–12, p. Mukana Pietari Korhonen ja Patu-kuoro. klo 10 messu Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. klo 18 Sanaa sävelin -ilta Vanhassa pappilassa, Leo Louhivaara (Suomen Raamattuopisto), laulu, Pietari Korhonen, piano sekä Patu-kuoro, kahvitarjoilu. 040-8049109 (ma-ke) ja Tiina Hiltunen. Kesä 1-ripari 16.–22.6.2017 Ti 13.6. Siksi me tarvitsemme Jumalan seurakuntaa, jossa Jumalan Pyhä Henki hoitaa meitä sanalla ja sakramenteilla. Olen kuitenkin keskustellut heidänkin kanssaan ja kuullut, miksi he eivät usko. Kivisakastihartaus ”keskiajan hengessä” klo 18 kirkon vieressä olevassa kivisakastissa. To 22.6 Pappilan avoimet ovet ja kahvihetki klo 13-15 pappilassa. Avoinna 1.6.–31.8. Su 11.6. Illan päätteeksi kokko. Olet lämpimästi tervetullut. Näin hänen sydämensä asukkaaksi tulee Pyhä Henki. Aarre Laitila . Pe 23.6 Perinteinen Juhannusjuhla klo 18 Kesäkodilla Rautialassa (jos haluat ruokailla klo 17 ennen juhlaa ota yhteyttä p. Tervetuloa erityisesti mukaan 50-, 60-, 70ja 80-vuotta sitten ripille päässeet . Ke 14.6. Mukana Harri. Juhannuspäivän messu, RKY:n kirkkopyhä klo 10 kirkossa. Jokaisessa jumalanpalveluksessa me kuitenkin tunnustamme: ”Minä uskon Pyhään Henkeen...”. 050-5210327. Kaakilantie 164). Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Messu klo 10 Narvan kyläkirkossa, saarna Arto Auranen / RKY , liturgi Harri, kanttori Jaana. Noin 3 000 ihmistä otti vastaan tämän anteeksiantamuksen sanoman ja heidät kastettiin. Su 18.6. Kirkkokahvit srk.talossa. Olet lämpimästi tervetullut. Muistokivi Kailalta, Lempäälästä edullisesti kaikki HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Diakonia: Joka ti ja to klo 10–12 päivystys Lempoisten srk-talon diakoniatoimistossa. Vesilahden kirkko ja Pappilan pihapiirin Oiva Paloheimon taiteilijakoti : kirkko avoinna kesällä arkisin klo 9-15 ja muulloin tilaisuuksien aikana ja sopimuksen mukaan. Hengetön ihminen on kuollut. Olemme saaneet syntyä tänne maailmaan Jeesuksen Kristuksen lunastamina. Äitini kohdussa olet minut punonut.” Me olemme saaneet Jumalalta elämän ja Hengen, mutta samalla kertaa olemme kuitenkin perisynnin alaisia, syntiinlankeemuksen seurauksena. Virressä 113 pyydämme: ”Oi Henki, kirkas leimahdus, sytytä meihin rakkaus, sanaasi pyhää noudattamaan ja kiusaukset karkottamaan. Pyhä Hengen hedelmistä puhutaan Raamatussa. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Kaste vahvistaa sen. 0408049108. asti. klo 18.30 Lähelle Jumalaa -rukousilta, Harri Johansson. Kun kysytään epäillen, mitä minä Pyhällä Hengellä teen, vastaus on, että voisin olla kristitty, Jumalan lapsi. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) kirkon takana. Leo Louhivaara Suomen Raamattuopistosta puhuu ja laulaa. Kivisakastihartaus ”keskiajan hengessä” klo 18 kirkon vieressä olevassa kivisakastissa. Sielunhoitomahdollisuus, kolehti Suomen Raamattuopiston työlle. Kastettu: Tilma Aurinko Elfiina, Aabel Jeremia Riikola, Joel Olavi Valtteri Laurikkala, Minttu Helena Laitinen, Minea Helena Härkönen, Miika Riki Benjamin Malinen. Messu (vanha kaava), riemurippikoululaisten kirkkopyhä klo 10 kirkossa. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Kuljun vanhassa srk-talossa (Seurakuntatalontie 12), Anne Miettinen ja Tarja Rantahakala. Ilman Pyhää Henkeä kristityn hengellinen elämä kuolee. To 15.6. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lempäälän srk Pyhän Birgitan kirkko on avoinna tiekirkkona 11.8. 050-5210327. Pappilassa järjestetään pappilan pihapiirin hyväksi huutokauppatapahtuma su 30.7. Pappilan avoimet ovet ja kahvihetki klo 13-15 pappilassa. Aiheena: ”Luonnon yrttitietoutta”. To 15.6 Naistensauna klo 18 KaijaLiisa ja Pertti Toivosen kesämökillä Kaakilassa Villa Savikossa (os. Muusta ajankohdasta sovittava erikseen p. Kirkkokahvit kuusen alla lähetyksen hyväksi. klo 18–20 naisten kesäsauna Vanhan pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3). Ti 13.6. Ke 21.6. Monille usko onkin järkeilyä. 0400-569599). Kirkkokahvit. Päivärippikoulun konfirmaatio kirkossa klo 10, lit. Su 11.6. Avoinna ma, pe, la klo 11–14, ke klo 11–17. Vesilahden srk Ke 7.6. Diakoniatyöntekijät: Minna Alajoki p. Raamatun hengellistä sisältöä ei ymmärretä eikä sen jumalallista alkuperää aina edes hyväksytä. Hän on maailman Vapahtaja. Ompeluseurat klo 10 Narvan kyläkirkossa. Joskus on uskon menetys ollut pienestä kiinni. Itsekäs ihmisluonto tuottaa aivan päinvastaisia tekoja ja käytöstä. Elämän ylläpitäminen vaatii aina henkeä. Myös välivuosina ja muualla ripillepäässeet. Monet luopuvat lapsen uskosta ja lähtevät omille teilleen. To 8.6. Kirkkoherranvirasto on suljettu kesäkeskiviikkoisin 31.8. Pappilan avoimet ovet ja kahvihetki klo 13-15 pappilassa. Kukaan meistä ei ole vapaa uskovaisenakaan näistä vaikutteista. Olet lämpimästi tervetullut. Raamatusta otetaan ohjeeksi oman mielen mukaiset asiat. alkaen. Kristinuskoakin monet pitävät eräänlaisena aatteena. klo 18 siioninvirsiseurat eli körttiseurat Kuljun Majakassa. To 8.6. Satu, mukana isoset. klo 16 messu Kuljun Majakassa, Markku Mustajärvi, musiikissa Pietari & co. Me emme ole syntyneet hengettöminä, ja Pyhän Hengenkin olemme saaneet jo lapsena. Tervetuloa klo 13 Vesilahden Pappilaan tapaamaan diakoni, vankilatyöntekijä Olavi Hartikaista ja kuulemaan hänen työstään kahvittelun lomassa. Mukana Harri. Pappina Mikko Oikarinen, kanttorina Pietari Korhonen, musiikissa Heini ja Pekka Mäenpää. Kauniisti osoittaa tämän onnellisen elämämme lähtökohdan psalmi 139. Hetki Sanan ääressä arkisin klo 12. Sisimmässämme käymme kamppailua hyvän ja pahan välillä. ”Sinä Jumala olet luonut minut sisintäni myöten. Kannattajat pyrkivät noudattamaan niitä jokapäiväisessä elämässä. La 24.6. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 11.6. Soila, saarna Topias Tanskanen, kant. Helluntaiepistolassa kerrotaan, että Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle ja he saivat voiman saarnata evankeliumia ihmisille. Pe 9.6. Nuorten menot verkossa: www.facebook.com/hopelempaala www.facebook.com/riparilempaala Varhaisnuorisotyö: www.varkkari.fi Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–pe klo 9–16.30, la klo 10–14. asti arkisin klo 10–16, opas paikalla. klo 18–20 miesten kesäsauna Vanhan pappilan rantasaunassa (Rovastintie 3). Mukana Harri. Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan. To 8.6. www.lempaalanseurakunta.fi www.facebook.com/lempaalanseurakunta vapaaehtoistyo.fi/lempaala Kuollut: Sylvi Maria Nieminen 93 v. Sana ja sakramentit hoitavat uskovaistenkin uskonelämää. To 22.6. Huom! Ei vaatteita eikä kirjoja eikä elintarvikkeita
Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. 0400 836 670, 040 546 2631 homekoira@homekoira.com www.homekoira.com Nopea ja kattava kiinteistön homekartoitus Homekoiratutkimus koulutetuilla homekoirilla Hieronta Asiointipalvelu Asentajat Lempääläläisiä Lakalaivankatu 8, TRE Puh. Katso muut luovutuspaikat: veripalvelu.fi Muista virallinen henkilötodistus. Oikaisu Kesämenojen tapahtumakalenteriin Lempäälä ma 12.6. Koulutettu trimmaaja Halkivaha puh. Kokko syttyy klo 12. Sähköpalvelut Maanrakennus Seppo Formisto Oy 0400 635 854 seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi Lempäälän Pieneläinklinikka eläinlääkäri Katariina Hilden Ajanvaraus ma, pe 9-17, ke 9-15, ti, to 12-19 Puhelin 03-2255 001 Tampereentie 10, Lempäälän keskustassa PARTURI– KAMPAAMO MA – PE 9 – 17 Sirvalahdentie 2 A, Lempäälä. p 03 375 0258 Rajasilta 1, 33880 Lempäälä puh 03 367 1747, 0400 883 024 toimisto@taloustaitoterttu.fi www.taloustaitoterttu.fi Räätälöin taloushallintosi/ kirjanpitosi juuri Sinun tarpeitasi varten Taloustaito Terttu Ky Talouspalvelut Tilitoimistot TILITOIMISTO JMH / JOHANNA HALONEN Aurinkorinne 15, Vesilahti p. Pesulakoneiden myynti. 040 769 0032 www.kanavantilipalvelu.fi Kirjanpitopalvelut Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. Lapsille ohjattua liikunnallista leikkiä ja liikuntaa ulkozumban aikana klo 10-20 Lastukan rannassa Huom! ei sateella! Järjestää Crossing Piippokeskus. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 03 3753 533 • www.vesasto.. Juhannusjuhlan paikkakunta oli väärin. 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net Hiekkaa, soraa, sorajalosteita ja kalliomurskeita Antenniasennukset omakotitaloihin, signaalimittaukset, huollot ja asennukset. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 • Testaa: sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan. Tampereentie 490, 33880 Lempäälä p. 0400 287 290 Realparkinkatu 4 040 827 2209 www.mikarent.fi Maanrakennuskoneet 0,5ton 17ton lisäja maanrakennustyölaitteet sekä kuljetuspalvelut puoliperälavetilla! • Myynti • Korjaus • Huolto P arturiK ampaamo Tarja Korja GSM 040 588 1425 PUH. Lastusten kylä on Lempäälässä Kesämenojen tapahtumakalenterissa 23.6. Vuoden 2012 kiinteistönvälittäjä Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Ulkozumbaa Lastukan rannassa joka viikko tiistaisin klo 19-20 6.6. 030 636 4300 www.hakala-yhtiot.com Hene Oy Henri Lautjärvi, 040 5547762, hene@hene.fi 50-paikkaisilla linja-autoilla rennosti ja edullisesti Tilausajot w w w . Ilmoitteluaika on vähintään 6 kk. f i • Viemäreiden avaukset • Likakaivojen ja muiden kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset 24H päivystys 0400 232 640 Vesi, viemärit ja LVI HUOM. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Siivouspalvelut KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . 044 975 9034, www.tilitoimistojmh.fi REMONTTIJA LVI-PALVELU JUHA LEINO 040-513 2368 TERÄT TERÄVIKSI kirveet, veitset, sakset ja työstöterät p. Fysioterapiapalvelut Manttaalitie 4, Lempäälä, (03) 375 0443, 0400-231 148 | www.lempaalanautopalvelu.fi varaosat: ma-pe 8-17, la 10-14, korjaamo: ma-to 7-19, pe 7-17 Autopalvelut HAKALA YHTIÖT AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE Vanattarantie 80, Lempäälä p. Kyläyhdistyksen puffetista kesäherkkuja koko perheelle. Kaikki rodut . Ei säävarausta. 040-583 8422 raija.marttila@ kirjanpitopalvelu.eu www.kirjanpitopalvelu.eu Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen Kirjanpitopalvelut KLASSISTAJA URHEILUHIERONTAA Vanattarantie 10, Lempäälä Myös iltaja viikonloppuaikoja 040 650 1025 juhakukkula.fi PARHAAT BETONIT . Lastusten kylän juhannusjuhla klo 12, Aittakahvila, Lastustentie 519, Lempäälä. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.. 03 212 9477 HUOLLAMME kodinkoneet, kylmiöt ja pesulakoneet. LAINE Terveyshoitola LEENA Laine 050-592 6916 Leena 044-5832334 Hieronta, jäsenkorjaus, lymfahoito, Kajavanterapia, paksusuolen vesipesu Paikalliset osaajat löytyvät läheltä. Zumba fitness 0174 Lastukan rannassa klo 1920, Nokkatie Lempäälä. 0400-801 325 jk-mekaniikka.com Terät Sähkötie 2 A 1 37500 Lempäälä Puh. k a i v o p u m p p u . 0500-512 501, 03-375 1953 Tampereentie 20, Lempäälä TV-palvelut Eläinpalvelut Homekoira Team Oy Puh. (03) 375 3477 Maanrakennus Ratatie 8 Lempäälä hoitoraide.fi 0440703099 LUONTAISHOIDOT HOITAVA HENGITYS -OHJAUS Terveyspalvelut Kuntohoitola M. klo 14–18 seurakuntatalo Kirkkopolku 1 OJENNA KÄTESI. Lastusten kylä on Lempäälää. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. 040-524 4762 www.juhakilpi.. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 PALVELUN PAIKAT Haluatko ilmoittaa Palvelun paikoissa. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI! yli Tilitoimistot KUNNON HOITOA www.fysiocenter.net www.liikenneopisto.com AJOKORTIT MOPOSTA REKKAAN TAMPEREENTIE 2, 0400-621 090 Autopalvelut SIIVOUSTA PAIKALLISIN VOIMIN! Kysy rohkeasti tarjous! Muista kotitalousvähennys. 03-3753 104 MA suljettu TI, KE, PE 9-17 TO 10-18 (20), LA 8-13 www.parturikampaamokorja.com | Tykkää Facebookissa! Tampereentie 27, 37500 LEMPÄÄLÄ Kampaamot ja parturit Rakennusja remontointityöt Vedeneristysserti. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti ?. Puh. kaatti PERTIN REMONTTIAPU Lempäälä 044-357 6373 Remonttipalvelut Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005 www.pirkanmaanfinanssi.fi Auktorisoitu tilitoimisto 25 v. Ota yhteyttä 044 3477 405 tai ilmoitukset@lvs.fi. Hieroja/Urheiluhieroja JUHA KILPI Lempäälän Aleksi1 Lempäälä ajanvaraus puh. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. LAURILAN BETONI FI Betonit Maanrakennus Lempäälän Kaivin ja Kuljetus Oy Kalliomurskeet ja sepelit, Maankaivuut ja kuljetukset
Tariffeista poistui hukkakäyntimaksu ja perusmaksu käyttämättömistä sakoja umpikaivoista. Neuvostojen tulisi koostua ikäihmisten parissa toimivista järjestöistä, yhdistyksistä ja yhteisöistä. Kiinteistöjen tai kuntien lukumäärän mukaisessa suhteessa Tampereelle kuuluisi vielä vähemmän jäseniä. Tulisi lisätä tiedotusta, joukkojen kokoamista, kannanottoja ja tiedon välittämistä. Jo yhden jäsenen voimin ovat jaoston päätökset muuttuneet parempaan suuntaan. kesäkuuta Vesilahden Narvassa Tilaisuus alkoi Narvan soittokunnan komealla orkesterimusiikilla, joka kuului pitkälle YläNarvantielle asti. Ikäihmisten hyvinvointiin liittyvistä asioista pitäisi voida viestiä sekä maakuntaan että kuntaan päin. Narvan museoja markkina-alueelle saapui oletettavasti useita satoja vieraita, sillä ennakkoilmoittautumisia tehtiin 350 kappaletta. Hävisin äänestyksen Tampereen valtuustossa. Näiden kesken pitäisi tapahtua verkostoitumista toiminnassa. Päätökset ovat jaoston jäsenten tekemiä. Alueellisen jätehuoltojaoston päätökset lietekaivojen tyhjennysmonopolista ja vuosittaisesta tyhjennyspakosta ovat oikeutetusti herättäneet vastustusta asukkaissa ja alan yrittäjissä. Vanhusneuvostot ovat ikäihmisten asioista huolehtijoita. huhtikuuta uuden jätehuoltolautakunnan alueellisesta edustuksesta. Nyt isäntäkuntana toimivalla Tampereella on siis seitsemän edustajaa ja 16 muulla kunnalla yhteensä vain viisi edustajaa. Lisäksi kokoonpanoon kuuluivat Mervi Lumia (harmonikka), Mika Allen (kitara) ja Harri Penttilä (basso). Tässä yhteydessä on tilaisuus miettiä seniorineuvoston hallinnollista organisaatiopaikkaa ja toiminnallista kokonaisuutta niin, että neuvostojen toiminta nähtäisiin laajasti ikäihmisten hyvinvointiin kantaa ottavana ja vaikuttavana yhteisönä. Mikrofonien eteen kipusivat Miia Rajala, Riitta Rantala, Lauri Nieminen, Kristiina Pispala ja Tapani Pietilä. Tampereen kaupunginvaltuustossa päätettiin 24. Tällä hetkellä neuvostot ylipäätään ovat ottaneet mallia toimintaansa kunnan muista johtokunnista ja lautakunnista esityslistaja virkamiesesittelyasioille. Arjen asioita tulee nostaa esiin kuunnellen arjessa toimivia verkoston edustajia. Seutupäivät järjesti Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus ja Vesilahden kunta. Valtuustossa ei esitetty mitään asiallista perustelua, miksi Tampereelle pitäisi tulla enemmistö. Tampereen seutu on tulevaisuudessa puolen miljoonan asukkaan kasvukeskus, Ikonen totesi. Kunnanjohtaja Erkki Paloniemi esitteli vieraille lausuntataitojaan, sillä hän oli kirjoittanut Seutupäiville sopivan version Tapio Rautavaaran Korttipakka-tarinasta. Tällä hetkellä kunnat ovat suurien toiminnallisten muutosten edessä. Keskitetyssä monopolijärjestelmässä palvelutason aleneminen tarkoittaa myös alueen työpaikkojen ja toimeentulomahdollisuuksien vähenemistä. Nykyisen jaoston jäsenistä on seitsemän Tampereelta ja viisi muista Pirkanmaan kunnista. Siksi asiakasääni on voitava nostaa toiminnan keskiöön. Jäsenien suhde pysyy nykyisellään. Mielestäni tilanne on sekä Tampereen että muiden kuntien näkökulmasta ongelmallinen. Maikki Hämäläinen-Ylikahri sosiaalineuvos Valtuutetut tarttuivat soittimiin Seutupäivillä Kahdeksannet Seutupäivät järjestettiin torstaina 1. Yksi illan kohokohdista oli Vesilahti Senators -bändin ensiesiintyminen. Niitä ovat omaishoitajat, vapaaehtoistyöntekijät, vertaisohjaajat, Mummonkammarit ja seurakunnan diakoniatyö. Kilpailun katoaminen ei suinkaan alentanut hintoja, päinvastoin. Mahdollisuus vaihtaa kuljetusyrittäjän takasi aikaisemmin palvelun laadun. Yhtye koostui nimensä mukaan valtuutetuista. Sosiaalija terveyslautakunnat sellaisenaan lopettavat toimintansa. Miksi kunnat sekä niiden valtuutetut ovat hyväksymässä kuntiensa ja asukkaidensa kyykyttämistä uuden jätehuoltolautakunnan jäsenten valinnassa. TEKSTI: Ida Nieminen KUVAT: Ida Nieminen. Aarne Raevaara alueellisen jätehuoltojaoston jäsen, kaupunginvaltuutettu, Tampere Edunvalvonta puuttuu jätehuollosta Seniorineuvostoilta vaaditaan muuttumista Vanhusja seniorineuvostokokemuksista on ollut lehdistössä haastatteluja. Mikäli esityksiä tai jo tehtyjä päätöksiä ei pystytä yleisesti hyväksyttävällä tavalla perustelemaan, ne pitää muuttaa. Esitin valtuustossa uuden jätehuoltolautakunnan jäsenien valitsemista asukasmäärän mukaisessa suhteessa siten, että Tampereelta olisi yhdeksän jäsentä ja yhdeksän muista alueen kunnista. Uudessa tilanteessa roolin pitäisi muuttua. Puhallinsoittimissa nähtiin Leena Kurki, Ari Arvela, Rauno Hanhela ja Valto Sorva. Miten kunnat ovat hoitaneet omien asukkaidensa ja paikallisten yrittäjiensä edunvalvonnan. Muunnelmassa seikkailivat seutukunnassa tunnetut henkilöt, ja kertomus herätti kuulijoissa suurta hilpeyttä. On koettu, että vaikuttavuutta ei ole kunnallisessa toiminnassa arvostettu eikä näin ollen saavutettu. Muistetaan: meissä on kuitenkin voimaa. – Moninaisuus on kaupunkiseudun rikkaus. Saamieni yhteydenottojen jälkeen uskon, että muistakin kunnista voisi löytyä asukkaiden ja paikallisten yrittäjien edun mukaisesti toimivia luottamushenkilöitä. Mervi Lumia soitti vieraille harmonikalla Metsäkukkiakappaleen. Tervetulotoivotuksista vastasivat Tampereen pormestari ja seutuhallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen ja Vesilahden uuden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Lumia. Menestyviä kaupunkiseutuja yhdistää se, että niissä on ihmisten ja kulttuurien kerrostumia. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Lukijan mielipide Jätehuoltoviranomaisena Pirkanmaan Jätehuolto oy:n alueella toimiva alueellinen jätehuoltojaosto ollaan muuttamassa lautakunnaksi. Niissä on viestitty pettymyksistä toimintaa kohtaan. Väistyneen ja tulevan kunnanvaltuuston jäsenet hämmästyttivät yleisöä musiikillisilla lahjoillaan. Eri puolilla Suomea toimivissa vastaavissa lautakunnissa on yleisesti yksi edustaja jokaista kuntaa kohden ja isäntäkunnalla on kaksi edustajaa. Tampereen valtuustossa minulle väitettiin, ettei kukaan muu Pirkanmaalla minun lisäkseni ole huolissaan nykyisestä epäoikeudenmukaisesta tilanteesta. Sillä tavoin vaikuttavuutta ei saada. Upeiden musiikkiesitysten jälkeen ilta jatkui ruoan, juoman ja vapaan seurustelun merkeissä. Anna-Kaisa Ikonen kiitteli kunnanvaltuutettuja vuolaasti. Toiminnallisen otteen tulisi olla asioita esiin nostava ja eteenpäin vievä eikä niinkään esityslistasta esiin nousevien asioitten parissa työskenteleminen
– Emme pysty kilpailemaan isojen ketju-urheiluliikkeiden kanssa esimerkiksi vaatevalikoimassa. Toimitusjohtaja Papinsaari vetää heinäkuussa ylleen armeijan maastopuvun, mutta aikoo viettää aikaa Juvesportissa niin paljon kuin mahdollista. Kipakkuus pysyy silti osana Pimennon luonnetta. Ideaparkissa avataan syksyllä liikuntamaailma, jonka yhteyteen haluttiin urheilukauppa. Lastensuojelussa työskentelevä Frantsila näki Pimennossa aineksia terapiahevoseksi – ehkä kovia kokenut hevonen sopisi yhteen kovia kokeneiden nuorten kanssa. – Olen viettänyt aikaa jäähallilla pienestä saakka, ja olen suunnitellut uraa ammattilaispelaajana tai valmentajana. ajankohtaista Pimento kulkee vähitellen kohti valoa ”Hyökkäys on paras puolustus”, joutui kovia kokenut tamma oppImaan TEKSTI: Tua Onnela KUVA: Tua Onnela Epätoivoisilta tuntuivat etenkin ne hetket, kun Pimento jo tarhasta haettaessa puri ja kääntyi potkaisemaan. Toivon, että myymälä voisi laajentaa tulevina vuosina. Papinsaaren urheilukauppa sijaitsee hallin vasemmassa laidassa.. Pimennon perusluonteessa on paljon myös uteliaisuutta. – Edes harjailusta karsinassa ei tullut mitään, Frantsila kertoo. Eri hevoset oireilevat vatsahaavaa eri tavoin. Siitä tulee minulle tosi hyvä työkaveri, Frantsila kertoo. Saa harjata ja touhuta, ja Pimis on tosi kärsivällinen. Todennäköisesti kipujen takia Pimento oli oppinut inhoamaan ihmisiä ja varusteita – ja taistelemaan kaikin konstein niitä vastaan. Juuso Papinsaari ja Visa Vainiola tapasivat Ideaparkin liikuntamaailman rakennustyömaalla. Aseinaan se käytti niin kavioita kuin hampaita. Hänellä on jälleen syytä juhlaan 16.–18.6., sillä silloin vietetään hänen urheiluliikkeensä Juvesportin avajaisia. – Yrittäjän pitää olla tavoitettavissa 24 tuntia vuorokaudessa. Yksi on ”laiska”, koska liikkuessa vatsahapot loiskuvat kipeästi haavaumia vasten, toinen on hätäinen. Uudella urheilualueella voi harrastaa yli 40:ä lajia, ja siellä järjestetään tulevaisuudessa vuosittain kymmeniä valtakunnallisia urheilutapahtumia. Jotta voisi ymmärtää suomenhevostamma Pimentoa, on ensin tutustuttava pikaisesti hevosten ruoansulatukseen. Juvesport myös osallistuu uusien liikuntatilojen vuoraamiseen ja ylläpitämiseen. Papinsaari päätti tarttua tilaisuuteen, koska oman yrityksen perustaminen oli pyörinyt joka tapauksessa mielessä. Ja sitten on sellaisia kuin Pimento. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 TEKSTI: Ida Nieminen KUVA: Ida Nieminen . Hän on pelannut jääkiekkoa 4-vuotiaasta asti, joten urheilumyymälän perustaminen tuntui sopivan tutulta aluevaltaukselta. – Pimento on aivan mahtava heidän kanssaan. Hänellä on jo hieman kokemusta firman pyörittämisestä, sillä hän perusti opiskeluaikoinaan luokkakavereidensa kanssa Harjapojatnimisen yrityksen, joka myi katuharjoja. Liikuntamaailmaan tulee kamppailusali, painonnostoja cross training -alueet ja temppurata, ja alueella voi pelata esimerkiksi salibandyä, sulkapalloa, lentopalloa tai koripalloa. Hevonen on suunniteltu laiduntamaan koko ajan. Kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola luottaa siihen, että tuoreen yrittäjän nuoruuden into vie pitkälle. Frantsila on kuitenkin alusta asti halunnut ymmärtää vaikeaa hevostaan. Pimennon äksyn kuoren alta on paljastunut lämmin sydän. Siksi sen vatsaan tulee helposti haavaumia, jos se joutuu olemaan pitkiä aikoja vuorokaudesta syömättä. Juuso valmistui toimitusjohtajaksi 18-vuotiaan Juuso Papinsaaren merkonomin papereita juhlittiin hiljattain. Ideaparkista löytyy tällä hetkellä neljä urheiluliikettä. elokuuta. Tarkoituksena olisi, että liikuntamaailman, myymälän ja joukkeiden välille syntyisi tiivis yhteistyökumppanuus. Vähitellen stressittömät olot, oikeanlainen ruokinta ja Frantsilan ystävällisyys ovat tuottaneet tulosta ja Pimennon korvat ovat alkaneet nousta niskasta Vastikään Pimennon luona on käynyt muutama nuori testiasiakkaana, ja hevonen on ylittänyt kaikki odotukset. Hän uskoo, että myös kaupan alan koulutus ja yrittäjäperhetausta auttavat tuoretta toimitusjohtajaa liikkeensä luotsaamisessa. Kun Pimento tuli nykyiselle omistajalleen Anette Frantsilalle vuonna 2015, sillä oli takana stressistä paheneviin vatsahaavaoireisiin tyssännyt raviura. Kauppakeskusjohtaja Vainiolan mukaan Juvesport sopii hyvin joukon jatkoksi, sillä uusi liike keskittyy ennen kaikkea ammattilaistuotteisiin. KIINTEISTÖJÄ, JOISTA LUOVUTAAN IDEAPARK SPORT Liikekeskuksen liikuntamaailman avajaisia vietetään 12. Jos joku yrittää ratsastaa sitä painostamalla ja patistamalla, se tekee touhusta saman tien lopun. Meidän etumme on se, että yksikään Ideaparkin nykyisistä urheilumyymälöistä ei tarjoa yhtä laajaa ammattilaistason välineistöä kuin me, Juuso Papinsaari kertoo. Tulen varmasti jatkossakin tarvitsemaan hänen apuaan, Papisaari toteaa. Papinsaari kertoo oppineensa Harjapojissa esimerkiksi suunnittelemaan verkkosivut ja tekemään tärkeitä paperitöitä. – Isä on auttanut minua todella paljon. Se tulee jotenkin alitajunnasta, että urheilu on minun juttuni. Papinsaaren mukaan Juvesport haluaa solmia yhteistyösopimuksia eri pirkanmaalaisten joukkueiden kanssa. Vapaaaika koittaa sitten joskus tulevaisuudessa. Koska ihmiset ovat vasta alkaneet ymmärtää hevosten vatsojen vaatimuksia, hyvin suurella osalla hevosista on vatsahaava. Nuori mies on ollut aina kiinnostunut yrittäjyydestä ja urheilusta
– Kun työssäkäyvät lapsiperheen vanhemmat näyttelevät, syntyy melkoinen aikataululogistinen härdelli. Vesilahden ja Pälkäneen välisellä alueella. Se toteutettiin noin 10 000 euron budjetilla ilman tukia tai rahoitusta. Mukana rooleissa on vesilahtelaisten ohjaaja Jarmo Salon (alkoholisti-Janne) ja pääosanäyttelijä Tuulia Eskolan lisäksi Anna-Maija Hakala ja maanviljelijä Esko Salonen Vesilahdelta. ajankohtaista Naislaulajat vasemmalta: Anita Karjalainen (Tampere), Anne-Maija Hakala (Vesilahti) ja Tuulia Eskola (Vesilahti). Siitä kuitenkin selvittiin kunnialla, ja on ollut hienoa olla tekemässä harrastajateatterikulttuurin toisenlaista ilmiasua, elokuvaa, sanovat puolisot Jarmo ja Kyllikki Salo. Kappaleet esitää Anita Karjalainen (elokuvan baarin emäntä Pirkko). Kyllikki Salon sävellysja sanoitustyö seuraavaan elokuvaan on edennyt jo puoleen väliin puolen vuoden aikana. . Maija (Tuulia Eskola) Vesilahdesta ja Pekka (Jarno Huuhtanen) Lempäälästä. Reiska-koira (nyt jo edesmennyt Simba) ja Jannea näyttelevä elokuvan ohjaaja Jarmo Salo. Näyttelijäkaarti täydentyy, koska produktioon on ilmoittatunut mukaan lisää halukkaita ensimmäisen osan innoittamana. Esitystä tukevat rahallisesti Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut ja Vesilahden kunnan kulttuuritoimi. Siitä kuitenkin selvittiin kunnialla, ja on ollut hienoa olla tekemässä harrastajateatterikulttuurin toisenlaista ilmiasua, elokuvaa. Lempäälän Nuorisoseuran näyttämöltä tuttu Jarno Huuhtanen Lempäälästä nähdään Pekan roolissa. Elokuva kuvattiin Vesilahdella, Kangasalla, Lempäälässä, Viialassa, Tampereella ja Pälkäneellä. Katso video!. Alle 12-vuotiailta kielletyn elokuvan kesto on 1 tunti ja 50 minuuttia. Elokuvan musiikista julkaistiin talvella cd Musiikkia elokuvasta Sysien syleily ja nyt ensi-illan aikoihin tulee radiolevitykseen kaksi elokuvan laulua Kesä on kuuma ja Lupa rakastaa. tekemisen ilosta. kysyy elokuvan laulu. Lapsuuden taakat, koulukiusaaminen ja pedofilia hämärtävät rakkauden etsijän ymmärrystä hyvästä suhteesta. Salo on tunnettu vesilahtelaisesta Ramppiteatterista. Elokuvatrilogian toista osaa nimeltään Jälleennäkeminen aletaan kuvata loppukesästä 2017. Elokuvan tarina perustuu osin tosipohjaisiin, vesilahtelaisen Kyllikki Salon säveltämiin ja sanoittamiin lauluihin, joista 21 kuullaan osana elokuvaa. – Ensimmäisen osan 21 laulua syntyivät 30 vuoden aikana, joten laulujen syntymistahti on puhjennut kukkaansa, Salo kertoo. – Mikä onkaan syy, miksi kaikki aina jatkuu ennallaan. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Musiikkielokuva Sysien syleily esitetään kotimaisemissa TEKSTI: Erkki Koivisto KUVAT: Sysien Syleily -elokuva Lempäälän lukion auditoriossa saa ensi-iltansa Sysien syleily -musiikkielokuvatrilogian ensimmäinen osa Kohtaaminen, joka on tehty lähes kokonaan paikallisin harrastajavoimin. Hänen roolinimensä on Maija. Alkuperäinen leikkaus sai ensi-iltansa Kangasalla joulukuussa 2016. Aleksin roolin näyttelee Ari Karjalainen. Kun työssäkäyvät lapsiperheen vanhemmat näyttelevät, syntyy melkoinen aikataululogistinen härdelli. Nyt kyseessä on Pirkanmaalla vuosina 2015–2016 kuvatun elokuvan ohjaajan Jarmo Salon uusi ja tuore leikkaus. Pääosassa keski-ikää lähestyvä Maija (Teatteri Kurjen harrastajanäyttelijä Tuulia Eskola) jää työttömäksi ja ajautuu arveluttaviin miessuhteisiin. Lähes seitsemänkymmenpäinen pirkanmaalaisten harrastajateatterilaisten joukko oli toteuttamassa elokuvaa. Lempäälän ja Vesilahden kunnat tukevat elokuvan paikallista ensi-iltaa Pääosan esittäjä Tuulia Eskola on vesilahtelainen. Maija (Tuulia Eskola) ja Urho (Esko Salonen) ovat kotoisin Vesilahdesta
Koska alaikäisenä minulta ei kelvannut yrityksen perustamiseksi sähköinen allekirjoitus, kaikki perustamisasiakirjat piti tehdä paperisena. Mäkiranta sanoo valmistelleensa kesäkahvilan avaamista jo pitkään. Aputyövoimaa tarjoaa ainakin pikkuveli. – Koska alaikäisenä minulta ei kelvannut yrityksen perustamiseksi sähköinen allekirjoitus, kaikki perustamisasiakirjat piti tehdä paperisena. Toivon, ettei sataisi. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 TEKSTI: Erkki Koivisto KUVAT: Erkki Koivisto Lempoisten uimalan kahvila avasi ovensa nuoren yrittäjän voimin – Eihän tämä mikään kultakaivos ole, mutta projektin tavoitteena on työllistää itseni lisäksi ainakin yksi nuori – riippuen toki siitä, miten kesä sujuu, sanoo Matias Mäkiranta, 15. – Nyt toivon aurinkoista kesää. Nyt ensi kertaa yrittäjän uralle ryhtyneellä Sääksjärven koulun yhdeksännen luokan oppilaalla on kaksi viikkoa vanha toiminimiyritys T:mi Potsi. Kahviossa on tarjolla Tampereen jäätelötehtaan jäätelöä Peltolammilta: muun muassa mansikka-wasabijäätelöä, kymmentä perusmakua ja sorbetteja. kesäkuuta kautensa avanneen Lempoisten uimalan kesäkahvilan uusi yrittäjä. – Tämä on tosi hyvä paikka. Matias Mäkirannalla oli alun perin ajatuksena löytää paikka jäätelökioskille, mutta kävikin niin, että hän päätyi solmimaan kunnan kanssa vuokrasopimuksen Nokkatien uimarannalla tyhjillään olleesta uimalan kesäkahvilasta. Säiden mukaan eletään. Patenttija rekisterihallitus toimi kuitenkin ripeästi, ja kaikki valmistelu on sujunut ajoissa. Terassilla on peräti kolme pöytää, mikä on aika harvinaista jäätelökioskille. Avajaisviikonloppua edeltävänä torstaina Mäkiranta teki kahvilassa töitä puolesta päivästä iltakymmeneen. – Sadepäivinä kahvila pidetään näillä näkymin kiinni. Yritys on nimetty oman koiran mukaan. . Siivoamisessa, tukkukäynneissä, mainosten tekemisessä ja paikkojen kesäterään saattamisessa on ollut kovasti työtä. – Paistan vohveleita, ja meiltä saa kuumat ja kylmät juomat eli limsaa ja kahvia sekä pullaa ja makeisia, Mäkiranta luettelee. Matias Mäkiranta aikoo pääsääntöisesti itse olla kahvilassa töissä. Yhtä osa-aikaista työntekijää vielä haetaan. Mäkiranta kertoo, että hän saa yrityksen pyörittämiseen apua laajalta taustajoukoltaan, muun muassa perheeltään. Patenttija rekisterihallitus toimi kuitenkin ripeästi, ja kaikki valmistelu on sujunut ajoissa, uunituore yrittäjä kiittelee. Olisi kiva, jos pystyisi työllistämään yhden nuoren. – Rekry on vielä auki. Mäkiranta on ehtinyt jo moneen: toimia osa-aikaisena puhelinmyyjänä ja Tamperelaisen freelancetoimittajana. Hän on sunnuntaina 4. Viime syksynä hän otti vastaan Lempäälän kunnan nuorisovaltuuston puheenjohtajuuden. ajankohtaista. Aukioloajoista ja alennuksista ilmoitamme Facebook-sivuillamme. Kahvilan on tarkoitus olla auki koululaisen koko kesäloman ajan elokuun puoliväliin saakka, lähtökohtaisesti kello puoli yhdestä puoli kahdeksaan joka päiviä. Rekrytointi on auki vielä yhdelle osa-aikaiselle työntekijälle Yrittäjän kaveri Olli Peura (vas.) poikkesi kahville, kun Matias Mäkiranta valmisteli Lempoisten uimalan kesäkahvilaa kauden avajaisiin
Satupäivä järjestettiin ensimmäisen kerran viime syksynä, Sadun nimipäivän tienoilla. Kuukauden aikana muun muassa kanisterijalat ja -kädet sekä videofilmihiukset löysivät paikkansa. – Ohjattua tekemistä on ollut hiukan, pääosin oleskelu on ollut vapaata. Parhaimmillaan jopa sata lasta on viettänyt tiistaisin aikaa monarilla leikkien ja askarrellen kavereiden kanssa. Maailmankansalaista varten oppilaat toivat kotoaan rikkinäisiä tai turhaksi jääneitä tavaroita, joista Jäte-Joonas koottiin. Narvan koulun rehtorilla Arto Uusitalolla on vain hyvää sanottavaa Aktiivinen Monari -hankkeesta. Aktiivinen Monari -hankkeen hanketyöntekijän Leena Kurjen organisoimassa tapahtumassa omia lempisatujaan koululaisille lukivat kunnanjohtaja Erkki Paloniemi, matkailuneuvoja Satu Karvinen ja kirkkoherra Harri Henttinen. Narvan koululaiset seurasivat satuja keskittyneesti.. Narvan tokaluokkalaiset kertovat, että he saivat palkinnoksi kolmannesta sijasta maapalloksi kuvioidun pallon välituntileikkeihin, karkkia ja monenlaisia kirjasia maailmankouluhankkeeseen liittyen. Menneen ajan tallennusväline päätyi Jäte-Joonaksen kasvoiksi ja hiuksiksi. Narvan koulun tokaluokkalaiset ja Jäte-Joonas koulun pihalla. Satu Karvisen valitsema satu kertoi muistamattomasta mummosta. ajankohtaista Maailmankansalaisuus Pirkanmaalla -kisassa tuli menestystä Vesilahteen ja Lempäälään Lempäälän ja Vesilahden lapset menestyivät Maailmankansalaisena Pirkanmaalla -kilpailussa. Oppilaita ajatus ei miellyttänyt, joten eiköhän taideteokselle löydy vielä paikka, johon sen voi asettaa näytteille. Videokasetti oli monelle uusi tuttavuus. Koululaisille järjestetty tiistaikerho ei näillä näkymin ole jatkumassa. Kesällä lainaamo on auki maanantaisin kello 17–19. Oppilaat saivat valita töidensä aiheen ja toteutustavan hyvin vapaasti. Jäte-Joonas ainakin kerää roskat, kierrättää ja on rohkea sekä edistyksellinen. Palkintojenjakotilaisuus järjestettiin Tampereen pääkirjastossa Metsossa. – Olen päässyt tutustumaan oppilaisiin. Töitä olikin toteutettu monenlaisilla tavoilla aina julisteista pienoismalleihin ja kierrätysmateriaaleista valmistettuihin installaatioihin. Vapaus antaa vastuuta, johon Narvan koululaiset ovat suhtautuneet hienosti, eikä paikkoja ole rikottu, Leena Kurki kertoo. Jutut pikkukylillä loppuvat, jos vapaaehtoiseen tekemiseen ei tartuta. Valmistuttuaan se pääsi jopa mukaan tekijöidensä luokkakuvaan. Lopuksi luokka kirjoitti hyvän maailmankansalaisen ominaisuuksia paperille ja kiinnitti laput ukkeliin. Sen suunnittelu aloitettiin miettimällä mallikelpoista maailmankansalaista. – Kaikkien, jotka kokevat paikan tärkeäksi, on aika aktivoitua. Sadunkerronnan jälkeen koululaiset kyselivät vierailta heidän koulumuistoistaan. Lopullinen teos nimettiin Jäte-Joonakseksi. toukokuuta satupäivä. Leena Kurki muistuttaa, että lainaamo ja tiistaikerho saavat jatkoa, kunhan vapaaehtoisia toimijoita löytyy. Varhaiskasvatuksen sarjassa toiseksi sijoittui Sääksjärven esiB, ja alakoulun sarjan voiton otti Lempoisten koulun 6B. TEKSTI: Katariina Onnela KUVA: Katariina Onnela Ääneen lukeminen muun muassa kehittää lapsen sanavarastoa. Jäte-Joonaksen tulevaisuus on vielä auki. Kolmanneksi alakoulujen sarjassa tulivat Vesilahden Narvan koulun kakkosluokkalaiset. Harri Henttinen tarinoi lumiukosta, joka ei kaivannut ystäviä. Kilpailun työt ovat olleet kevään aikana esillä muun muassa Tampereella Metsossa ja Hervannan kirjastossa. Vapaaehtoiseksi ei tarvitse sitoutua pitkäksi aikaa, vaan silloin tällöin riittää. Juttelu on lapsille tärkeää, hän kertoo. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Tokaluokkalaisten Jäte-Joonas on sympaattinen heppu TEKSTI: Katariina Onnela KUVAT: Katariina Onnela . Erkki Paloniemen lukemana kuultiin satu Bremenin soittoniekoista. Se kärsi kuljetusten aikana ja sitä ehdotettiin jo lajiteltavaksi takaisin jätteisiin. – Mitä enemmän koulun kiinteistöjä käytetään yhteisölliseen tekemiseen, sen parempi. Jäte-Joonaksesta piti alun perin tulla seisova, mutta käytännön syistä istuva asento onnistui helpommin. Narvan kakkosluokkalaisten kilpailutyö syntyi kierrätysmateriaaleista. Satupäivä kruunasi Narvan koulun lukuvuoden Aktiivinen Monari -hanke loppuu, mutta toiminnan toivotaan jatkuvan Narvan koululla järjestettiin maanantaina 29. Narvan Tähti-nuorisoseuran Aktiivinen Monari -hanke alkaa olla loppusuoralla. Nyt tarkoitus on, että Vesilahden monarilla sijaitseva lainaamo pyörisi jatkossa vapaaehtoisvoimin. Kurki on erityisesti pitänyt juuri tiistaikerhon vetämisestä
Klikkaa kuponkia! Tässä voisi olla sinun etusi! (norm. Huomioi etukuponkien määrä-/aikarajoitukset. *Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, saat ne osoitteesta digila.fi/aloita Kupongit näkyvät vain tilaajille kirjautumisen jälkeen. Lempäälän-Vesilahden Sanomien Tilaajan etukupongit Etukuponkeja tilaajillemme – lataa Digilä ja hyödynnä etusi! Tämän viikon edut: Kupongit löydät Digilästä. Klikkaa Kupongitosioon ja näytä kuponkia kaupan kassalla! Avaa sovellus ja kirjaudu sisään.* Uusia etuja joka viikko! Saat edun, kun näytät etukuponkia älypuhelimestasi kaupan kassalla. Tampereentie 4, 37500 Lempäälä, p. hieronta 50€ (Norm. 2. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 . ajankohtaista 79,90 € BERKLEY FIREFLEX -SETTI: KELA+VAPA+SIIMA AbuGarcia Cardinal 50-kela, grafiittirunko, 2+1 laakeria,Fireflex-vapa,Fireline-siima 110m KESÄMEKKOJA UPEA VALIKOIMA! Upeita kesämekkoja, tunikoita, puseroita, hameita ja paljon muuta löydät Hellqvistiltä! HYVINVOINTI ALKAA ASKELEISTA! Terveysaskeleesta monipuoliset ratkaisut jalkojen kipuiluun ja ongelmiin! Ajanvaraus 050 345 0246 / info@ftaskeleet.fi LEMPÄÄLÄN PESULA PALVELUT LÄHELLÄSI Noutopisteet Hellqvist, Himminpolku 1, Lempäälä Ompelimo HannaH, Puotipolku 18, Vesilahti www.facebook.com/Pesutahti www.pesutahti.com Hei täystil aaja! Kaik ki etu kup ong it ja mu ut mo biili sisä llöt ova t käy töss äsi ilm an lisä ma ksu a. Harmoniassa Kesä–heinäkuun mobiilikuponkietu: 2 x 45 min. 68€) Tarjous voimassa 30.7.2017 asti. Lataa ilmainen Digilä-sovellus älypuhelimeesi sovellus kaupasta. 3. 045 170 6370 harmoniassa.net tisivu.org | Myös Facebook ja Instagram! 50 € 2 x 45 min hieronta Soita 010 5844 270 » tilausasiat | www.lvs.fi » tilaajapalvelu tilaukset@lvs.fi » uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS.. 1. 68 €) Tarjous voimassa 30.7.2017 asti
Kaveri sai pitkän kuljetuksen, ohittaen meidän miehiämme useamman. – Kyllä Sääksillä kovia ”Ipan” pelimiehiä nähdään. päivänä kesäkuuta. Ilves on ilmoittanut etukäteislistassaan, että koko lailla kaikki joukkueen pelikuntoiset edustusmiehet ovat mukana Sääksjärvellä. Ilves-ottelun jälkeen pitkään huiluuseen ei Loiskekaan ehdi, sillä kolmosta pelataan jo lauantaina 10. TEKSTI: Juha Raunio. Sekä itselleni valmentajana että pelaajille tämä on hieno tilaisuus mitata itseään. Harvoin kolmosdivarin seura saa pääsarjaseuraa vastaan pelata oikeassa ottelussa, hehkuttaa Loiskeen pääpiiskuri Jani Kangasmaa innosta piukeana. Toki keskellä kiivaan pelitahdin lienee Ilveskokoonpanossa kentällä etupäässä sellaisia pelaajia, jotka liigassa ovat saaneet pienempiä peliminuutteja. päivänä loiskelaiset saavat arvovieraan Sääksjärven stadionille, kun valmentaja Jarkko Wiss marssittaa Tampereen Ilveksen Veikkausliigasakin Lempäälään juhlistamaan perinteikkään Loiskeen 80-juhlavuotta. – Myöhemmin kaavoituksen muuttuessa liikennepuisto rakennettiin uudelleen nykyiselle paikalleen kunnan kustannuksella, mutta LC on säännöllisesti käynyt siivoamassa alueella sekä kustantanut muun muassa asvaltin uusimisen, kertoo yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijä Auvo Mäkinen. Nelosdivarissa LeKi-futis jatkaa iloisessa myötätuulessa, sillä joukkue voitti vahvan kotijoukkueen Valkeakosken Koskenpojat vieraissa lukemin 2–1. kesäkuuta Sääksjärvellä, kun sarjan toiseksi viimisenä luuraava PJK Pirkkalasta saapuu vieraaksi. . Paikalle oli saapunut kymmenittäin aikuisia ja lapsia ajelemaan polkuautoilla ja tutustumaan samalla poliisija paloautoon. Liikennepuisto perustettiin Lions Club Lempäälä/Kanavan hallituksen aloitteesta 1960-luvulla. Liikennepuisto on tarkoitettu alle 12-vuotiaille lapsille ja joka kesä kunta on palkannut nuoria valvomaan liikennepuiston toimintaa, Liikennepuisto on taas auki TEKSTI: Annika Eronen KUVAT: Annika Eronen . Ilves-pelin kenraaliharjoitus kolmosdivarissa ei sujunut erityisen hyvien tähtien alla, sillä TPT Tampereelta löi Loiskeen Lamminpäässä lukemin 2–0(1–0). – Tekopaikkoja oli, mutta ihan sellainen viimeinen tappamisen hinku puuttui meiltä tällä kertaa, analysoi Kangasmaa tappion syitä. Pirkkalassa asuvat Ville Moilanen ja Anne Gottschalg kehuvat Lempäälän kuntaa virkeäksi. Kauden avajaiset olivat myös LC Lempäälä/Kanavan järjestämä tapahtuma, jossa monet vapaaehtoiset vastasivat päivän mutkattomasta kulusta. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Lempäälän liikennepuiston kesäkauden avajaisia vietettiin erinomaisen aurinkoisessa säässä Lempäälässä 4. Vitosessa sen sijaan Vesilahden Visan kolmen pelin voittoputki katkesi Tampereella, kun Melody löi vesilahtelaiset selvin 3–0-lukemin. ajankohtaista Loiskeella koittaa juhlapeli Keskiviikkona kesäkuun 7. LeKi:n ratkaisuosuman teki paluumuuttaja Tommi Lehtimäki, kun yliaikaa oli pelattru kolmisen minuuttia. Erikoiseksi asian tekee se, että hallituksen jäsenet takasivat henkilökohtaisesti lainan, jolla liikennepuisto saatiin rakennettua kunnan lasten iloksi. Perheen pienin, Felix Moilanen (1v 9kk) harjoitteli liikennepuistossa pyörällä ajamista. urheilu Puolitoistavuotias Melissa Vuorinen leikki hohtavanvihreällä nurmikolla liikennepuistossa avajaispäivänä. Liikennepuistossa on myös aidattu alue hiekkalaatikkoineen aivan pienimmille lapsille ja se onkin ollut kesäisin ahkerassa käytössä. – Ilves-peli tulee olemaan meille kaikille ainutlaatuinen kokemus. Tärkeä avausmaali syntyi TPT-kippari Mikko-Jussi Laineen tekemänä rankkarista noin puolen tunnin pelin jälkeen. –Täällä järjestetään usein erilaisia pieniä tapahtumia, Gottschalg sanoo. – Rankkari oli ihan ok tuomio. Aiemmin edellisviikolla Loiske vieraili Lamminpäässä, missä nuorentunut Tampereen Peli-Toverit oli hitusen himokkaampi ja tehokkaampi kuin Loiske. Viimeiseen taklaukseen hän kaatui ja pallo määrättiin pilkulle, selvitti Kangasmaa ratkaisua. Leikkejä vahti hänen isänsä Mikko Vuorinen. Uskon, että saamme hienon synttärihappeningin aikaan
Ylikonstaapeli Jarmo Toikkanen oli avajaisia edeltävänä iltana Tampereella Rosendahlin rannassa vahtimassa nuorten koululaisten juhlintaa. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Otsikko xxxxx jotta puistossa ajeleminen on turvallista ja rauhallista. Liikennepuisto on avoinna arkisin kello 10-17. . Toikkanen kuuluu poliisin EET-ryhmään, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ongelmia lasten ja nuorten keskuudessa. – Tämä on tosi kiva, Suomala kehuu. PAIKALLISET URHEILU-UUTISET joka keskiviikko tai tuoreeltaan nettisivuiltamme www.lvs.fi. ajankohtaista Lukijan kuva Käpytikka pihapuussa – Lihavat madot tuoreina suoraan lahosta puusta ovat käpytikan herkkua, mutta maistuu sille talipallokin välipalana, sanoo lempääläläinen kuvan lähettäjä Jorma Hautala. –Varmasti aiotaan käydä tänäkin kesänä puistossa usein. Paikalla on ohjaajat. Juhannusaattona ja -päivänä puisto on suljettu. Ainoa, mitä kaipaan, on vanhemmille lapsille keinu. Nyt alueella on aidattu leikkitila pienimmille lapsille, ja sen sisällä on vain kaksi keinua, joista toinen on vauvoille, hän miettii. Esimerkiksi Lempäälän Harakkalassa asuva Kiira Suomala on käynyt lastensa kanssa liikennepuistossa viime kesänä viikoittain. Liikennepuistossa hän esitteli poliisiautoa muun muassa 6-vuotiaalle Elma Suomalalle. Monelle lapselle puisto tuokin kaivattua vaihtelua kesälomapäiviin
Museohiiri seikkailee Museoraitilla Kuvateksti . Näytelmässä museolla asustava hiiri on keksinyt museoesineille omia käyttötarkoituksia eikä se miellytä äreää konservaattoria, joka kunnostaa esineitä ja on niiden käsittelyssä hyvin tarkka. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 7.6.2017 Nimipäivät 60 vuotta sitten Lempäälän-Vesilahden Sanomat kesäkuun 6. Seppo Su 11.6. Esko Ti 13.6. päivänä 1957 Lapsille suunnattu näytelmä, Museohiiri tutkii, lähtee kesäkuun alussa kiertueelle. ajankohtaista Ke 7.6. Vallaton hiiriystävä on tavattavissa Lempäälässä Kuokkalan Museoraitilla lauantaina 17. Onneksi konservaattori ja hiiri löytävät yhteisen sävelen näytelmän lopussa. Rooleissa nähdään museohiirenä Suvi Vanhala ja konservaattorina Reija Iso-Mustajärvi. Immi, Impi Ma 12.6. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 3:53 22:56 3:51 22:57 3:50 22:59 3:49 23:00 Keskiviikkona 23 22 Torstaina 14 12 Perjantaina 16 14 Lauantaina 21 21 5 4 4 4. kesäkuuta. Ensio La 10.6. Suvi, Roope, Robert To 8.6. Reija Iso-Mustajärvi näyttelee konservaattoria ja Suvi Vanhala museohiirtä. Raili, Raila Valmistuneita Janne Lehtimäki Lempäälästä on valmistunut Hamkista, tietotekniikan koulutusohjelmasta, insinööriksi (AMK). Salomon Pe 9.6. Museohiiri tutkii -näytelmä on pirkanmaalaisen yrityksen, Drama Queen Oy:n tuotantoa. Museohiiri tutkii on lapsia osallistava näytelmä, joka sopii katsottavaksi perheen pienimmillekin
Rikalan, Perälän, Heinäsuon, Lohnattilan, Saarikunnan ja Mantereen kylien taloihin, niiden historiaan, sukuihin ja henkilöihin. Vesilahden Yrittäjät Pyynikin Kesäteatterimatka. SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous on ke 7.6 kello 18.30 Sääksjärven Toimelan talolla. Liikennepuiston yläikäraja 12 vuotta ja liikennepuistoon tullaan aikuisen kanssa. 14.00 18.00. Kyytejä kannattaa kysyä autollisilta. Kierroksen vetäjänä on Lempääläopas Kirsti Istotalo. Lempäälän Pilkkimiehet Ry NUORTEN ONKIKILPAILU. Nyt siivoamme paikat tip-top kuntoon, maalaamme puffetin lattian, kytkemme vedet, ynnä muut valmistelut. Kaikki kyläläiset, tervetuloa! Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Pe 30.6. noin 4 km:n kävelyllä hyvää polkua pitkin. v u o s i t t a i n e n tapaaminen ke 28.6.2017 klo 16. 040 706 9483 mahd. Ma 31.7. ja ilm. 18.00–20.00 Lempäälän Pyhän Birgitan kirkon hautausmaa. 17.00 19.00 Ehtookodon käsityötila, Katepalintie 9.. Runon ja suven päivän retki 6.7. alkaen klo 10 Kirkonkylän leikkipuistossa. 045-205 0035. Aamupala puuro ja mehukeitto. Kaikki palkitaan. 10 km vaativa. kesää. Tule mukaan ja tuo mukanasi ystäväsi. Maasto on valtaosin hyväkulkuista ja avointa talousmetsää. Erityiskiitos Kuljun kuudennen luokan nuorille vastuullisesta muiden hädän ja avun tarpeen huomioimisesta. Ti 13.6. Ilmoittaudu pikimmiten tapani@isengeclub.fi. Jylhiin maisemiin pääset tutustumaan yht. 18.00 Mantereen tila. Lisätiedot kotisivullamme SPR Lempäälän osasto Verenluovutus Lempäälässä. Leikkipuisto sijaitsee Peiponpellon päiväkodin ja skeittiparkin välissä (Rautialantien varrella). 6 km vaativahko. Hämeenkyröön Pinsiön paronin maisemiin. Korkeuserot pieniä. Lempeät liikkujat ry Kehonhoitoa ja pilatesta. Tervetuloa mukaan. 13.00 15.00 Korpiniementie 160, Vesilahti. Lisätiedot, ilmoittautuminen ja majoitteen varaus 040264786 katso netti Järjestäjinä mukana myös MLL ja Partio-aitta Vesilahden Luonto ja Latu ry Suomen Luonnon päivä, Kotkanpesä, Nuku yö ulkona. Voit yöpyä myös kodassa tai omassa teltassasi yms. Kaikki yrittäjät tervetulleita. Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600, palvelun hinta: 3,98 e/min + pvm Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti 3:48 23:01 3:47 23:02 3:47 23:04 3:46 23:05 Sunnuntaina 22 21 Maanantaina 20 19 Tiistaina 16 15 Keskiviikkona 17 17 1 6 5 5. Parin viikon päästä juhannus-lauantaina on kesän ensimmäiset tanssit. klo 18. Lähdöt 17.00 18.30, maali sulkeutuu klo 20.00. S u 11.6. Oma patja ja vesipullo mukaan! Voit tulla kympin kertamaksulla, jäsenille koko kesä 70 e + jäsemaksu 20 e. yhdessä Vesilahden yläasteen oppilaskunnan hallituksen kanssa to 29.6. Ota mukaasi omat eväät, yöpymisvarusteet ja jos mielessäsi on kivaa luontoon sopivaa ohjelmaa, niin sitäkin voit illan myötä muille ohjata. 14.6. Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto Kiitos Pysäytä nälänhätäkeräykseen osallistujille. | Vesilahti. Lisätietoja http://lempeatliikkujat.wixsite.com/home Tarpian Suunta ry Torstairastit Kylmäkoskella 8.6 Tarjolla myös yösuunnistus. Lempäälän pilkkimiehet ry. Katsotaan montako yöpyjää Kotkanpesän maastoon mahtuu :) Isenge Club ISENGE CLUBIN. Lisätietoja puh. Ma 5.6. Onkemäen kylä Talkoot suulilla. Matkan varrelta tulijat olkaa ajoissa pysäkeillä. 15.00 17.00 Ohralahti, Riehunkankaantie 64, Vesilahti. Ilmoittaudu 10.6. La 17.6. Lähtö Nurmen lavan parkkipaikalta Mikkolan bussilla klo 10.15 ja linja-autoasemalta klo 10.30. Linja-autokuljetus. Ilm. Nukutaan yö ulkona osallistuen samalla valtakunnalliseen Nuku yö ulkona tapahtumaan. klo 17.00, Puistolinna 15.06.2017 klo 17.00 alkaen, vapaata seurustelua, mukavaa yhdessäoloa, saunomista ja uimista sekä makkaran paistoa. luontopolku, luo yhdessä taidetta, pihaleikkejä, uintia, nuotiopaikat, tikkupullien paistoa, nokipannukahvit ja mehu. peuranpolkuja ja traktoriuria, joita ei ole karttaan merkitty. Lempäälä, 10 kentällä. La 17.6. Riehun Kyläkerho ry Kesäkuun kyl ä k e r h o . To 8.6. 10.15. Isenge Club P O R U K A L L A MUKAAN. MLL:n Lempäälän yhdistys M L L L e i k k i kenttätoiminta. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Tule kuulemaan paikallishistoriaa, tietoja paikkakunnalla vaikuttaneista henkilöistä ja hautausmaalla olevista muistomerkeistä. Liikennepuisto Kirkonkylän koululla ma-ke klo 13-15, torstaisin klo 13-18 ja perjantaisin klo 1015. Niskavuoren nuori emäntä esitys Pyynikillä! Matkaan lähdetään Arvelan bussilla ja Vesilahden yrittäjät tarjoaa väliaika kahvin ja pullan!!! Paikkoja vielä vapaana. Iltapäiväkahvit Kinnarin tilalla Kahvila Pioni ja Piirongissa, jossa mahdollisuus myös ostoksiin. To 15.6. Ma-ke aamupäivisin klo 10-12: Ma Kirkonkylän koulun piha (Rautialantie 77) Ti Narvan koulun piha (Kestintie 2B) Ke Ylämäen koulun piha (Koulumäentie 30). 17.00 23.00 Narvan metsästysmaja, Iilosentie 154, Narva. MLL:n Vesilahden yhdistys Leikkipuistotreffit. Ma 28.8 Kuntopäivä Virroilla. Voit myös odottaa P-paikalla. Kahvilassa tänäkin kesänä Isenge Club Shop, josta saa tietoa hankkeistamme Afrikassa ja myynnissä on vielä pieni erä paikallisten tekemiä tuotteita Sambiasta ja Senegalista. Menomatkalla poikkeamme Ruovedellä Helvetinkolulla. Varaa heti paikkasi: ari@arvela. mennessä Arille: ari@ arvela.pp.fi tai 0400339862. TI ja TO: Rantakartano ((Miemolantie 55), Mattilan koulu (Pyhällöntie 83), Moision koulu (Vanattarantie 1), Kiimakallio (Hirvenhaukuntie 5),Lastusten koulu (Lastustentie 519). Kesällä tiistaisin 6.6. Lähde kanssamme opastetulle kiertoajelulle vanhan eteläisen Lempäälän ja ItäVesilahden alueille torstaina 8.6.2017 klo 18.00-21.00. TERVETULOA! Lempäälän Seudun Samoojat ry Nuku yö ulkona. Illan emäntänä Maritta Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Hopealinjan risteily. Ma 5.6. Kokoonnutaan klo 18.00 alkaen Kotkanpesällä ja pystytetään puolijoukkueteltta, missä voit yöpyä. Elsalle puh. Kartanmyynti Sontulantie 384, Akaa. Yösuunnistuksen lähdöt auringonlaskun jälkeen klo 23 24. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston hallituksen kokous. VISAVUORI-HÄMEENLINNA -RETKELLE ILMOITTAUTUNEET! Olettehan muistaneet maksaa tämän retken yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55. pp.fi tai puhelin 0400-339862. Joutohetkien seura viettää suvisen iltapäivän Ellin omenapuiden katveessa Korpiniemen Uotilassa. Hyvää kesän alkua. Kokoonnumme Pirkon ja Heikin luona. Kierros on maksuton. Paluu Toijalaan klo 22.55. mennessä. Isenge Club KESÄINEN SEMINAARIMATKA. Ilmoittautumiset sähköpostitse riikkaleena.piironen@gmail. Ohjelmassa yhdessäoloa ja tekemistä, mm. Ke 14.6. Valotuikkujen iltaan ovat kaikki tervetulleita. Ma 12.6. Maastossa on jonkin verran ns. Samalla suunnittelemme tanssi-iltojen henkilökuntaa. Mahdollisuus ihailla Lahtea myös Suurmäen huipun näköalatasanteelta. 18.00 Su 18.6. klo 17.30. pian, viim. Opastettu tutustuminen Hollolan keskiaikaiseen kirkkoon. Pe 9.6. Lähtö junalla Toijalasta klo 6.23, risteily Turku-Maarianhamina-Turku, kokous laivalla klo 9-14.10. Kiitos kaikille Pysäytä nälänhätä -keräyksen kautta Itä-Afrikan ja Jemenin avustamiseen osallistuneille. Paluu bussilla n. Mukaan tarvitset omat eväät, astiat, yöpymistarvikkeet, oma majoitus, riittävästi lämmintä vaatetta, omat puukot. Keskiviikkoisin Kuokkalan koululla klo 19.00 20.30 koko kesän kehonhuoltoa, elokuun loppuun saakka. 18.00 20.00 Lempäälän kanava. 18.00 21.00 Lempäälä linjaautoasema. meiltä muille Lempäälän-Vesilahden Diabetesyhdistys ry Kesäkuun tapahtumat. 18.00 22.00 Pyynikin Kesäteatteri. Tervetuloa kylvöjen siunaukseen Mantereen tilalle (Perälänraitti 39, 37830 Lempäälä) ke 7.6. Ma 12.6 alkaen ulkobocciaa Ruskea-ahteen kentällä maanantaisin klo 9, ellei toisin mainita. Kierroksen järjestäjänä on Lempäälän-Vesilahden Matkailuoppaat ja Lempäälän Seurakunta. Lähtö Lempäälän linja-autoasemalta klo 7.30. 3 km normaali. Joutohetkien seura Joutohetkien seura. Ulkoleikkejä ja -pelejä, huonolla säällä koulun salissa. Vesilahden Yrittäjät Saunailta ja verkostoitumistilaisuus. Suomen Luonnon päivä Rakastu kesäyöhön teemalla Nuku yö ulkona. Toiminta on 6-12-vuotiaille ja maksutonta, Mukaan ainakin juotavaa ja evästäkin voit ottaa mukaan.. Ke 7.6. Vesilahden yrittäjien yhteinen illanvietto. Pe 30.6. 4 km normaali. Tervetuloa uudet ja vanhat luovuttajat! Lempäälän seudun Valotuikut ry VALOTUIKKUJEN ILTA. Ilmoittaudu mukaan tapani@isengeclub.fi. käynnistämään Aittakahvilan 22. Hinta jäseniltä 60 eur ja muilta 70 eur. Ma 26.6. Yhdessä kaikkien Teidän avustuksella Punainen Risti pystyy lievittämään ihmisten, erityisesti lasten ja nuorten hädänalaista tilannetta kuivuuden ja konfliktien vaivaamassa Itä-Afrikassa. Kaikille avoin. Ma 5.6. Pe 9.6. Ohjelmassa myös pienimuotoista tervan valmistusta, jota pääsemme paikan päällä seurailemaan. Lisätietoja: 040-737828,0505640456 MLL:n Vesilahden yhdistys Leikkikenttätoiminta ja liikennepuisto. 040 747 1222, email isotalokirsti(at) gmail.com. Lahdessa kaupunkikierros oppaan johdolla. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. Eiralle p. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerhon kesäretki. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Lempäälä. Ke 7.6. Hinta vain 20,00 e. KESÄKUU: Mölkky jatkuu joka tiistai Hakkarin koululla alk. Lihasoppaa, saunomista, jutustelua ja hyvää seuraa. Omat hiekkalelut mukaan. com tai p. Lähtö Lempäälän linja-autoasemalta klo 18.00, tutustumme mm. Radat: 2 km polkuihin tukeutuva, mutta oikaisemalla reitti lyhenee. Ilmoittaudu sihteerille 23.6. Seurakuntatalolla klo: 14-18.00. 11.00 Hormistontie 208 Lempäälä. Maksetaan yhdistyksen tilille FI05 5228 0340 0150 93. . Opastettu tutustuminen Hiihtomuseoon ja Radioja TVmuseoon. 10.00 Kotkanpesä. Kesäinen keskusteluilta. 050-5262678 tai eira.rosengren@hotmail.com. MA ja KE klo 1013: Laasonportti (Laasontie), Haurala (Villenkuja 6),Kuljun Asemakylä (Kylmäkorventie 10),Sääkksjärven koulu (Tampereentie 422), Nurmen koulu (Pirkkalantie 363). Tied. Tiedustelut: Mauno Suhonen puh: 050 5466986 MTK-Lempäälä Kylvöjen siunaus. Toukokuussa ja sään houkutellessa pihamaalla. Tavataan iloisin mielin! Maija 040 532 4207 LempäälänVesilahden Matkailuoppaat ry HAUTAUSMAAN OPASTETTU KÄVELYKIERROS. Leikkikenttätoimintaa 6-10 -vuotiaille lapsille, ilmoittautuminen paikan päällä. Käymme läpi vuoden aikana tapahtuneita asioita, käymme läpi tilit ja pohdimme tulevaa. Lounas Ravintola Voitossa noutopöytä. Huom! Leikkipuistossa ei ole ohjattua toimintaa eikä välttämättä aina MLL:n vapaaehtoisia vaan ideana että on tietty aika jolloin leikkipuistossa voisi olla muitakin aikuisia ja lapsia paikalla. Toivotaan, että saadaan tälle retkelle yhtä aurinkoinen ja lämmin ilma kuin Urjalan retkellä oli. Retken hinta 10 e. Ruokailu Rajaniemessä + muuta ohjelmaa + sauna. Tervetuloa myös kesällä mukaan toimintaan ja viihtymään mukavaan joukkoon. Valtakunnallinen tapahtuma NUKU YÖ ULKONA Uudentalon tilalla. Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 23. Lempäälän Karjalaseura ry Kesäretki Lahteen ja Hollolaan 7.7.2017. 18.00 20.00 Monitoimisuuli. Kotimatka alkaa klo 17.00. Ke 5.7. 17.00 Su 18.6
mennessä anv@elisanet.fi, 050 408 3826 Sekalaisia 1-Trapin SM-kilpailut (ikäkausi) 10.-11.6.2017 alkaen klo 10 Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa TERVETULOA KOKKOVUOREEN! Pirkkalantie 1296, Lempäälä Kisoissa mukana AlfaTV (esitys 16.6.) Tapahtumat Kaikille 8-15 vuotiaille avoin 59. Isommille erille kouranouto! p. ”Ohi meni – sano Mälkönen elämästään” Aikataulu: 16.50 Narva, 17.05 Kirkonkylä, 17.15 Koskenkylä, 17.25 Lempäälä la-as. ARVELA Kesäinen matka Tallinnaan, 1.–2.8.2017 Viking XPRS:llä Majoitus hotelli Viru, mahdollisuus tutustua Jägälän vesiputoukseen, ostosaikaa. Retki kestänee pysähdyksineen n. Soita ja kysy tarjous metalliromuistasi. Raatikainen, T. Terveisin tuttu kauppias Janne Lempäälä Kotipellonkatu 3 2H+K+S, lasitettu parveke 60,5 m 2 1/5 krs MH 149.800 € Etuovi e92728 Tied. Hinta 125,-. Lähde kesäiseen Turkuun Katsomaan musiikin täyteistä komediaa RAKKAUDEN AUTOKORJAAMO Lavalla Ville Pusa, Viivi Pumpanen, Antti LJ Pääkkönen, Sami Hintsanen ja Heikki Silvennoinen! Hinta: jäsenet 80,muut 85,sisältää matkat, teatteri lipun ja ruokailun seisovasta pöydästä. Varusteina oma polkypyörät ja kypärät, sekä varsinkin hellepäivänä paljon juotavaa. 0400 731 803). Muutto valmis esteetön asunto. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Useita myyjiä. metalliromuja ja lyijyakkuja Teollisuuskyläntie 4:ssä (pressuhalli) Lempäälässä. synttäreilleni kakkukahville pe 23.6. Vapaa, vuokrataan lyhyemmäksi tai pitkäksi aikaa, p. hinta 40,. Halutessasi ilmoituksesi julkaistaan myös verkossa 7 päivän ajan. Kaakilantie 164 (tied. 3 tuntia. 050 505 2030 | www.romukioski.fi Halutaan ostaa PIRKANMAAN HINAUSPALVELU PÄIVYSTYS 24h 0400 174 100 tampereenromu.fi Kotimaiset uudet perunat, kesävihannekset ym. 03 375 3727 www.rengasasennus.com KESÄRENKAAT! Esim. Hinta 129€/hlö sis. Torstaisin iltapäivällä ja lauantaisin aamupäivällä Lempäälän torilla, K-Kaupan parkkipaikalla. • Kisan voittaja palkitaan lahjakortilla. 0400 626 912 MYYDÄÄN Klaffi ja Piironki kirpputorilla, pöytä 28, miesten vain vähän käytettyjä merkkivaatteita XXL–XXXL paitoja, kenkiä (46), takkeja ym. Heickel, W. La 5.8. 050 3210006 (arkisin 9-15) www.tila-autot.fi KATSO verkkokauppamme! 20.6. Hernekeittioa, grillimakkaraa, muurinpohjalettuja, ym. Arabian maisema-, ruokaja kahviastiastot ym. Tapahtuma on osa Suomen kylätoiminta ry:n Avoimet kylät päivää. klo 19.00 esitykseen. 5.-6.7. klo 18.00. • Kilpailu päättyy 31. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Lempäälän Ruotasjärven Vesihuolto-osuuskunta VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS Rantalan saunalla ti 27.6. mennessä 0400 339 862 A. 8.–14.6. Tervetuloa! Hallitus Kokouksia Tervetuloa 80v. • Kisaan lähetettyjä kuvia julkaistaan kesän aikana niin lehdessä kuin L-VS:n nettisivuilla. 14.6. Useita myyjiä, kahvio. Pioneerileiri Puntalassa 1-7.7.2017 Leirimaksu 40€ ja muut samasta perheestä 30€ Ennakkoilm. ym. mennessä: p. Anneli Kauppi v.p. Ilmoittautumiset 4.7. | Vesilahti. • Jokainen kisaan osallistuja voi lähettää 1-4 kuvaa. Osallistu LVS:n kesäkuvakisaan! Viime vuoden voittajakuvan nappasi Hanna Arpalahti Asiaa joka koskettaa Sinua.. 0400 375 710 Perinteinen Toutosentien Pihakirppis la 10.6. Edulliset hinnat ja suuret pöydät! 040 588 0642 Metalliromut rahaksi! Ostamme, punnitsemme ja maksamme perjantaisin klo 15-18.00. Ilmoittautumiset 0400 339 862 A. Matkalla tutustutaan erilaisiin ja mielenkiintoisiin kohteisiin kylän alueella, matkanjohtajana Juha Kuisma. La 10.6. Myytävänä AA-ryhmä kokoontuu Lempäälän terveyskeskuksen vieressä, Himminpolku 13, perjantaisin klo 19.00. Hinta 70€/hlö sis. Arabian posliinit, kristallia, Kupittaan Saven tuotantoa, valaisimia, kymmeniä taideteoksia mm. tarkemmin netistä www.huutokauppasampo.fi Puh 040 844 6139 Tervetuloa! Sekalaisia Huutokaupat Työsuorituksia • Kisaan osallistutaan lähettämällä kuva L-VS:n toimitukseen sähköpostitse osoitteeseen toimitus@lvs.fi. Tiedot tarkemmin p. Aikataulu: 7.00 Narva, 7.15 Kirkonkylä, 7.25 Koskenkylä, 7.35 Lempäälä la-as. Lempäälästä lähdetään 11.30 ja esitys alkaa 15.00 Päivi Jormakka 040-7507365 paivi.jormakka@luukku.com Tarja Leinonen 0400-913760 tarja.leinonen@luukku.com Maarit Riehunkangas 0505536919 lvs.fi/kauppahuone Rivi-ilmoitukset vastaanotetaan osoitteessa lvs.fi/ kauppahuone. Auttava puh. klo 18.00 Myynnissä mm. LempäälänVesilahden sydänyhdistys ry Samppalinnan kesäteatteri. Hämeenkyrön maisemareitti ja sisävesiristeily M/S Purimo II:lla. klo 18 alkaen Kaija-Liisa ja Pertti Toivosen kesämökillä Vesilahdessa Kaakilassa, Villa Savikossa os. 205/ 55-16 4 kpl:n sarja asennettuna! Firemax 220,Sava 300,Hankook 300,GoodYear 340,Continental 360,Michelin 380,Nokia 400,Lempäälä. Säävaraus eli kaatosateella matkaan ei lähdetä. klo 10-14. 040 546 9960 OSTETAAN tontti omakotitalolle. MYYDÄÄN PIHAKIRPPIS su 11.6.17 klo 10–14 Apilatien varrella (Kiviaho). Kaija-Liisa p. kuljetukset, sisävesiristeily, aamupvkahvit ja lounas sekä vierailu marjatilalla ja Frantsilan Kehäkukassa. Retki suuntautuu Mäyhäjärvelle. Juha kertoo kylän historiaa ja välillä pidetään evästauko joten omia eväitä voi ottaa mukaan. parveke 135 m 2 Lempäälän keskustassa, n. Kts. 350 m uimarantaan. Vauhti hitaimpien mukaan. Fingerpori Naantalin Emma Teatterissa! Pirttikosken kesäteatterimatka 18.7. ARVELA Matkailu Yhdelle Pienimmistä ry:n vuosikokous to 29.6. Tied. klo 13-15. elokuuta 2017. ja tiedustelut Ari Palm 0400-573211 Järjestää: SDPL:n Lempäälän aluejärjestö ry. Tervetuloa! Hallitus KOIVU KLAPIA Aitoa lämpöä! Hannan Halko 0400 562 630 Siisti 5 h +k + s + las. Leo Turppa 044 538 8733, leo.turppa@gmail.com Lisätiedot ja ilmoittautumiset 13.6. Orjala, Kohlmann, sekä paljon muita. kuljetukset, majoitus 2hh puolihoidolla, teatterilippu Kivikasvot Show’n ”Laulu Suomen soi!” Tulossa 30.6. KIRPPUTORI PARKKI • Akaa Viiala • Pöytävuokra 28 pv 66 € (16,50 € /vko), kun otat 28 pv kerralla. MYYDÄÄN Tilava rivitalokaksio Kuljun palvelujen vieressä, autopaikka pihassa + lämmin varasto. 0400 834 047 Vuokralle tarjotaan Lastusten kyläyhdistys ry Ky l ä t u t u k s i -polkupyöräretki. 14.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. Teatterimatka Kivitippuun ja Halkosaareen Lappajärvelle. 03-2551 400 040-831 2903 KAIVINKONETYÖT Ville Seppälä 0400 764 163 HUUTOKAUPPA Lempäälän Manttaalitalolla torstaina 8.6. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Opastus Vesilahdentieltä LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p
Tilaukset ja osoitteenmuutokset 010 5844 270, tilaukset@lvs.fi www.lvs.fi, Tilaajapalvelu Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapauksissa Alma Manun varhaiskantoalueen p. Tapolantie 3) kirjaston aukioloaikana. Kuulutus hakemuksesta on nähtävänä 5.6.–5.7.2017 Vesilahden kunnan virallisella ilmoitustaululla. Fysioterapian sulun aikana 26.6. Alueen ulkopuolella p. Hakemusasiakirjat ovat 5.6.–30.6.2017 välisen ajan yleisesti nähtävillä Vesilahden kunnan tekni sessä toimistossa (os. sekä 17.7. Selaimella: lvs.fi/digilehti. Lempäälä 7.6.2017 KUNNANVALTUUSTO ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN VIREILLÄOLOSTA Juhani Jyrkinen hakee ympäristölupaa eläinsuojan toiminnan laajentamiselle. Kokouksen tarkistet tu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnantoimistossa torstaina 15.6.2017 klo 9.0013.00. 010 5844 270 klo 9-15. Heinävänvuoretniminen toimintapaikka sijaitsee Punkalaitumentieltä erka nevan Mustikkavuorentien varrella, os. 30.7. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämiseen käy ilmi kuulutuksesta. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. 0800 9 6675 klo 6-11. Asiakirjat ovat nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (Tampereentie 8) viraston aukioloaikana sekä kunnan Internetsivuilla, www.lempaala.fi. Muistikuntoutuksessa geriatrin vastaanottoja ei järjestetä ajalla 3.7 13.8.2017. Mustikka vuorentie 48. Reseptin uudistamisasiat toivotaan mahdollisuuksien mukaan hoitamaan ennen supistusajankohtaa. Kaavaluonnoksesta voi esittää kirjallisia tai suullisia mielipiteitä nähtävilläoloaikana. 28.7.2017. 9.7. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Vesilahden ikäihmisten päivätoiminta on tauolla 26.6 6.8.2017. Nähtävilläolo Asemakaavan muutosluonnosta pidetään yleisesti nähtävillä 7.6.– 21.6.2017. 17.5.2017 Perusturvalautakunta Narvan terveysaseman lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot ovat suljettuina 11.8.-31.8. Eläinsuojan etäisyys on noin seitsemän kilometriä Lempäälän kuntakeskustasta etelään. Muita apuvälineitä on lainattavissa Pirkkalan terveyskeskuksen fysioterapian apuvälinelainaamosta, puh. Kestintie 3, Narva) viraston aukioloaikana ja 1.7.– 5.7.2017 Vesilahden kirjastossa (os. Asemakaavalla tiivistetään Anniston alueen asutusta, parannetaan kulkuyhteyksiä ja luodaan edellytykset alueen liittämiselle keskitettyyn vesija viemäriverkostoon. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. Vesilahdessa 7.6.2017 Mervi Lumia Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Työsuorituksia KATTOMAALAUKSET Myös tiilija mineriittikatot 41 vuoden kokemuksella. Lisätietoja: ympäristötarkastaja Sari Sassi, p. Sulkuaikana ei ole normaaleja puhelinaikoja. Ympäristölupaa haetaan toistaiseksi voimassa olevana jo olemassa olevan toiminnan jatkamiseen ja laajentamiseen. Vielä kotitalousvähennys. Se ulottuu rautatiealueelle ja Moisionjoen itäpuolelle. Vanhusten palvelut Vanhusten palveluiden ympärivuorokautisen hoivan ja kotihoidon palvelut järjestetään kesän aikana normaalisti. 27.8.2017. 6.8.2017. Sosiaalipalvelujen neuvonta puh. Kurkkaa silloin kuvagalleriat ja videot Digilästä! Älypuhelimella ja tabletilla Digilä-sovellus. Tampereentie 8) viraston aukioloaikana. Mielipiteet tulee postittaa osoitteeseen Lempäälän kunta, Tekninen toimi, PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ, jättää kunnan tekniseen palvelupisteeseen tai lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi. Lisätietoja asiasta antaa ympäristötarkastaja Sari Sassi, p. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden jättämiseen ilmenevät kuulutuksesta. 050 383 0531, sari.sassi@lempaala.fi. Se sijaitsee Tampereentien ja Moisiolammentien liittymän pohjoispuolella. 050 383 0531, sari.sassi@lempaala.fi ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN VIREILLÄOLOSTA Vesilahden Kalliomurske Oy hakee ympäristön suojelulain mukaista lupaa kallion louhintaan ja murskaukseen kiinteistöllä ”Kallio” (922414247) Vesilahden kunnassa. Sosiaalipalvelut Vesilahden sosiaalitoimisto on suljettuna 26.6.– 30.7.2017 välisenä aikana. Vesilahden hammashoitola on suljettuna 10.7. 30.7.2017 kyynärsauvat, rollaattorit sekä pyörätuolit ovat lainattavissa vastaanotosta. 0400 620 640 Viljanen VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 03 375 1691 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Pienkonetyöt: • salaojat • pihatyöt • laatoitukset KULJETUSPALVELUT • mullat • murskeet • roskalavat • nosturilava Lempäälän kunta tiedottaa asemakaavan muutosluonnoksen nähtävilleasettamisesta: 2092 MOISIO-HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MOISIOLAMMENTIE Suunnittelualue sijaitsee Moisionlammentien varrella. 5.6.2017 Rakennusja ympäristölautakunta Bongaa Birdy! Paperilehden sivuilla lentävä Digilä-birdy kertoo, jos jutun digiversiossa on ekstrasisältöä. Sulkuaikana kiireellinen hammashoito järjestetään Pirkkalan terveyskeskuksessa. Asemakaavan muutoksella muutetaan suunnittelualueella oleva teollisuustontti asumiskäyttöön sekä tarkistetaan tonttien ja katualueiden rajauksia ja rakennusoikeuksia vastaamaan kiinteistöjen rajoja ja nykyisiä tarpeita. Sen asialista on nähtä vänä kunnan ilmoitus taululla sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa www.vesilahti.fi/ ilmoitustaulu. 050 3745 046, avoinna ma, ti, ke, pe klo 9.30 11.30 sekä to klo 15.45 17.45. 050 3839 656 Lempäälä 7.6.2017 KAAVOITUSJA RAKENNUSJAOSTO ***** Lempäälän kunnanvaltuusto on hyväksynyt 24.5.2017 § 11 ja § 12 seuraavat asemakaavat ja asemakaavan muutokset: 2089 MOISIO-HAKKARIN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HATTULANMÄKI Hattulanmäen alue on kooltaan noin 7 ha. Diabeteshoitajan vastaanotto on tauolla 3.7. 13.8.2017 vastaanotoilla ei tehdä vuosikontrolleja, todistuksia eikä toimenpiteitä. Se sijaitsee Lempäälän pohjoisrajalla Tampereen Vuoreksen alueen eteläpuolella. Diabetestarvikkeet toivotaan mahdollisuuksien mukaan haettavan ennen diabeteshoitajan taukoa. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Onnela, 044 7557 207 katariina.onnela@lvs.fi Katariina Rannaste (äitiysvapaalla) Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Digimyynti Jorma Salmi, 044 7557 369 jorma.salmi@lvs.fi Graafinen suunnittelu ja ilmoitusten valmistus puh. Pyydä ilmainen tarjous. Perustettu 1931 Sosiaalija terveyspalvelujen toiminnan muutokset Vesilahdessa kesällä 2017 Terveyspalvelut Vesilahden terveysasemalla supistetaan lääkärien ja sairaanhoitajien vastaanottoja kesällä 2017 niin, että ajalla 19.6. Asemakaavan muutosluonnosta koskevia mielipiteitä voi esittää myös suullisesti kaavan suunnittelijalle. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Levikki: LT 2014 6373 Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Avoinna: ma-to klo 9-16 pe klo 9-15 Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 16001 VUOREKSEN ASEMAKAAVA, ANNISTON ALUE Anniston kaava-alue on kooltaan noin 43 ha. Muistihoitajan vastaanottoja ei järjestetä 3. Lisätiedot Lisätietoja antaa kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, soili.lampinen@lempaala.fi, p. Avosairaanhoidon lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotot sekä päivystysvastaanotto järjestetään sulkuaikana Vesilahden kirkonkylän terveysasemalla. Muu geriatrinen hoito järjestetään normaaliin tapaan. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. 03 565 24940 vastaa puheluihin sulkuaikana arkipäivisin klo 10–11 välisenä aikana. Kuulutuksia Kuulutuksia Kuulutuksia VESILAHDEN KUNNAN VALTUUSTON KOKOUS K u n n a n v a l t u u s t o n kokous pidetään ylä asteella maanantaina kesäkuun 12. Toiminta sijaitsee Lempäälän kunnassa kiinteistöillä Kurjenaro (418-4482-28) ja Kurjenaro III (418-448-2-35) osoitteessa Pyhällöntie 304. päivänä 2017 klo 19.00 alkaen. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa vanhentunutta asemakaavaa niin, että kaavamuutosalue muodostaa mielekkään kokonaisuuden ja että asemakaavaa muutettaessa otetaan huomioon nykyinen maankäyttö, kulkuyhteyksien tarve, ympäristön häiriötekijät, luonnonarvot, virkistyskäytön tarpeet ja rautatien lisäraiteiden aluevaraustarve. ja 14.8. Kuulutus hakemuksista on nähtävillä 30.5.– 29.6.2017 Lempäälän kunnan virallisella ilmoitustaululla. Muistutukset ja mielipiteet on jätettävä 29.6.2017 mennessä. 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Soile Virtanen Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Hakemusasiakirjat ovat nähtävinä 30.5.–29.6.2017 välisen ajan Lempäälän kunnan palvelupisteessä (os
22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formulasirkus 23.05 Rikoksista pahin (12) 00.00 Hävyttömät (12) 01.05 Revolution (16) 02.00 02.55 112 (7) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.35 Tashi (7) 06.50 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.55 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Andrew Maynen metkut (S) 14.15 MasterChef Australia 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Suomen Huippumalli haussa 17.55 Haluatko miljonääriksi. 06.53 Nelli ja Iiro (S) 07.00 Vertailuruutu 07.06 Stella ja Sami (S) 07.21 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S) 07.32 Killi ja Kiki (S) 07.37 Fluugalaiset (S) 07.49 Puutarhan tonttu 07.57 Martta puhuu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Futaajat 08.37 Nokkelikot (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Tuntematon Norja 11.10 Kummeli (7) 11.40 Hehku 12.07 12.35 Hehku 12.40 Tuhkimotarinoita 13.30 13.52 VICELAND: World of Sports 14.00 Yksineläjä Severin 14.30 Askel uuteen elämään 15.00 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.30 Au pairit Lontoossa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Ali Show: Irina 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Villi kortti 18.50 Lentopallon Maailmanliiga: FIN SVK 21.30 Ranskan avoin tennisturnaus 00.00 The Late Late Show with James Corden 00.40 Ali Show: Irina 01.10 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 08.05 Huomenta Suomi: Duunikunto 08.30 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Kokkisota 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 04.00 Uutisikkuna 06.25 Kysymyksiä luonnosta 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.20 Rovaniemen markkinoilla (S) 14.40 Prinsessa Lilianin elämä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 Muisti: Erikoisen kirurgin sirkus 16.15 MOT : Meppien piilobonukset 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Kansan liike: Onko pyöräily terveellistä. 04.00 Uutisikkuna 06.25 MOT : Meppien piilobonukset 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.20 Hei, rillumarei! (S) 14.40 14.55 Päivä Ruotsissa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.52 Yle Oddasat 16.55 Novosti Yle 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Kettu (12) 20.00 Muisti: Chilen jälkeen 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kansan mies (7) 21.50 Ulkolinja: 50 vuotta vankilassa 22.45 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.55 Yle Uutiset 23.00 Oddasat 23.15 Raja jota ei ylitetä (16) 23.55 Meidän maamme Vårt land 00.25 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 8.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Piha ja parveke 20.00 Diili 21.00 Pop’n’Roll 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 F1 Extra 22.45 Kuukauden parhaat sekunnit 22.50 Elokuva: Braveheart taipumaton (16) 02.20 Rikoksista pahin (12) 03.15 04.10 Sleepy Hollow (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.35 Tashi (7) 06.50 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.55 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Heikoin lenkki 14.45 MasterChef Australia 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Hauskat kotivideot 17.55 Hyvät ja huonot uutiset 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: 21 Jump Street (16) 23.45 Elokuva: Iron Man 2 (12) 02.10 Leijonan luola USA 03.10 Poliisit (7) 03.40 Poliisit (7) 04.10 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Rakkaudesta puutarhaan 09.00 Yle Uutiset 09.05 Merten siirtolaiset 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Yle Uutiset 10.05 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.12 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.19 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.26 Yle Uutiset Häme 11.33 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.47 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.54 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.05 Puolueet koolla: Perussuomalaiset 2017 14.00 Yle Oddasat 14.05 14.20 Oddasat 14.30 Puutarhaunelmia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Pisara 15.10 Naistenosastolla Amerikassa (12) 15.40 Luonnon yrttiapteekki 16.00 Naapureita ja ystäviä (7) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Pokka pitää (S) 18.45 Avara luonto: Villi Lähi-itä 19.37 Rikos yhdistää (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Rakkautta vain (S) 21.45 Neiti Marple: Neiti Marplea ei petetä (12) 23.20 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12) 00.05 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.6. Robot (12) 00.55 04.00 Uutisikkuna 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Littlest Pet Shop (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Nuori Robin Hood (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Invizimals (7) 10.00 Ostoskanava Tvins.com 10.30 Piha ja parveke 11.00 Salatut elämät (7) 11.30 Salatut elämät (7) 12.00 Salatut elämät (7) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Elokuva: Ice Age Jäätikön sankarit (7) 14.50 Pilanpäiten 15.00 Erikoiset eläimet 16.00 Hurjat sääilmiöt 17.00 Lauantairavit 18.00 Teknavi 18.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Uutisextra 19.25 Tulosruutu 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12) 20.00 Bumtsibum 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: Paalupaikka 23.05 Midnight Sun (16) 00.15 F1 Extra 00.25 Incorporated pimeyden verkko (16) 01.20 Pukumiehet (7) 02.15 03.10 Sleepy Hollow (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.00 Rusty Rivets (S) 07.25 K3 (S) 07.35 K3 (7) 07.50 Lego Jurassic World: Indominuksen pako (7) 08.10 Kung Fu Panda (7) 08.35 Lego Ninjago (S) 09.00 Elokuva: Ruma ankanpoikanen (7) 10.40 Julkkisselviytyjät (S) 11.40 Heikoin lenkki 12.40 Leijonan luola USA 13.45 Leijonan luola USA 14.50 Elokuva: Step Up: Revolution (7) 16.55 Vain elämää 18.25 HS-uutiset ja sää 18.30 Supertähdet (S) 20.00 Vain elämää 21.55 Keno 22.00 Elokuva: 22 Jump Street (12) 00.20 Elokuva: Matador (16) 02.25 Katastrofin anatomia (S) 03.25 Poliisit (7) 03.55 Poliisit (7) 04.25 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN. Perjantai 9.6. Lauantai 10.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Piha ja parveke 20.30 Saaristoruokaa 21.00 Vuosia nuoremmaksi 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Vikinglotto, Jokeri ja Lomatonni 22.30 Tulosruutu 22.40 Bones (12) 23.40 Laurin talot 00.35 Mustamaalattu (12) 01.30 Elastinen feat. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Televisio-ohjelmat 7.-10.6.2017 Keskiviikko 7.6. 02.25 03.20 112 (7) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Tashi (7) 06.35 Tashi (7) 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 K3 (7) 07.45 K3 (S) 08.00 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 MasterChef Australia 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Suomen Huippumalli haussa 17.50 Haluatko miljonääriksi. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (12) 10.35 Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Koiralle koti 14.00 Koiralle koti 14.30 Ruotsin surkein kuski 15.30 Middle (S) 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 22.20 Ulkolinja: Taistelu Trumpin esikunnassa 23.15 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.25 Yle Uutiset 23.30 Oddasat 23.45 Meidän maamme Vårt land 00.15 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 7.6. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Stand Up! (S) 20.00 Vain elämää 21.25 Keno 21.30 Elokuva: Sooloilua (12) 23.35 Arman Pohjantähden alla (12) 00.35 Holmes NYC (12) 01.35 Leijonan luola USA 02.35 Poliisit (7) 03.05 Poliisit (7) 03.35 Rekkakuskit jäällä (7) 04.35 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 06.25 Puutarhaunelmia 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Meidän maamme Vårt land 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.12 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.15 Muhoksen mimmi (S) 14.30 Ikimuistoinen: Esa Pakarinen 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 Avara luonto: Villi Lähi-itä 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Meidän maamme Vårt land 19.00 Kansan mies (7) 19.45 Mittatilaustyönä 20.00 Tosi tarina: Usko Toivo 20.30 Yle Uutiset 20.52 Urheiluruutu 21.00 Hulahula Suomi 21.55 Catastrophe (12) 22.20 Ruotsalainen avioliitto (12) 00.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 00.15 Yle Uutiset 00.20 Oddasat 00.35 Naistenosastolla Amerikassa (12) 01.05 Meidän maamme Vårt land 01.35 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 9.6. 09.10 Manuela leipoo 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 14.30 Hurjat sääilmiöt 15.30 Peter Nyman 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Paimelan autoparoni 17.25 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet 18.00 Emmerdale (7) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Kummalliset kammot (S) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Bruce taivaanlahja (7) 23.05 Supertähdet (S) 00.30 Hyvät ja huonot uutiset 01.30 Holmes NYC (12) 02.30 Leijonan luola USA 03.30 Poliisit (S) 04.00 Poliisit (S) 04.30 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN Torstai 8.6. 06.53 Samsam (S) 07.00 Jokeri Pokeri Box 07.05 Hermanni Hiiri (S) 07.14 Pikkuli (S) 07.19 Nelli ja Noora (S) 07.26 Herra Heinämäki 07.32 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.56 Melkein mestari 08.02 Anton Siilinen ratkaisee (S) 08.17 Galaxi 08.18 Syrhämä (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Sukujuuria etsimässä 11.10 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini 11.50 Parturin Amerikanmatka 12.10 Hehku 12.40 Aamujumpan aakkoset 13.10 VICELAND: World of Sports 13.35 Tanskalainen maajussi 14.05 Laivakokin matkassa 14.35 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.05 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.30 16.21 Maailman nopein mies 16.30 Ali Show: Juuso Mäkilähde 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yleisurheilun eliittikisa: Lahti 20.30 Lentopallon Maailmanliiga: FIN CHN 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 The Late Late Show with James Corden 22.50 Ranskan avoin tennisturnaus 01.25 Ali Show: Juuso Mäkilähde 01.55 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Markkinaraati 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.53 Metkat Mesiläiset (S) 07.00 Musapoksi 07.04 Tie tähtiin (S) 07.18 Franklin ja ystävät (S) 07.30 Jepu Neulanen (S) 07.42 Itikkaötökät 07.47 Touhukkaat (S) 08.12 Galaxi 08.13 Tenavat (7) 08.20 Hullabalooba (7) 08.26 Esteitä ja ylityksiä (S) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 10.50 Tuhkimotarinoita 11.00 Kummeli (7) 11.30 Hehku 11.57 12.27 Hehku 12.35 Matkailuelämyksiä huimapäille 13.05 Ihanat autot 13.31 Sukujuuria etsimässä 14.00 VICELAND: World of Sports 14.30 Reggie Yates: Venäjän nuoret 15.30 Au pairit Lontoossa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Ali Show: Jyrki Linnankivi 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ranskan avoin tennisturnaus 19.00 Kummeli (7) 19.30 Au pairit Lontoossa 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Nuoret ja lupaavat (12) 21.00 Kesäkaverit (12) 22.30 The Late Late Show with James Corden 23.11 Ali Show: Jyrki Linnankivi 23.40 Cuckoo (12) 00.10 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Omat rahat 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 06.52 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.15 Anniina Ballerina (S) 07.41 Killi ja Kiki (S) 07.46 Maukka ja Väykkä (S) 07.58 Sanni Sateenkaari (S) 08.10 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 08.33 Vilkki Ankka (S) 08.44 Jetron matkaan (S) 09.00 Galaxi 09.01 Galaxin Pallo 2016 09.25 Aika härdelli! (7) 09.37 Eläinhoitolan tarinoita 09.42 Tero hoitaa (7) 09.53 Harri & Bip 09.55 Harri & Bip 10.00 The Late Late Show with James Corden 10.40 Uusi päivä (S) 11.08 Uusi päivä (S) 11.36 12.05 Uusi päivä (S) 12.10 VICELAND: States of Undress 12.50 Rentoa ruokaa Lontoossa 13.15 Rentoa ruokaa Lontoossa 13.45 Paavo Nurmi paras kaikista 15.05 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.30 MotorSport 16.00 Ranskan avoin tennisturnaus 17.50 Lentopallon Maailmanliiga: FIN AUS 20.30 Ranskan avoin tennisturnaus 21.00 Satuhäät 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 The Late Late Show with James Corden 22.45 Kesäkaverit (12) 00.15 Mr. 09.10 Hyvää elämää 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (7) 10.35 Emmerdale (12) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Oma koti kullan kallis 14.30 Laurin talot 15.30 Piha ja parveke 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (12) 18.25 Emmerdale (12) 18.55 Mitä tänään syötäisiin
Robot (12) 22.50 Ali Show: Hesaäijä 23.20 23.58 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 00.00 04.00 Uutisikkuna 05.35 Aamusää 06.00 Huomenta Suomi: Duunikunto 06.25 Huomenta Suomi 07.35 Huomenta Suomi: Talouden viikko 08.00 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. N: Rolf Lassgård, Pernilla August, Stina Ekblad, Claes Ljungmark. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Suomen ihanimmat häät 21.00 Ex-Onnelliset (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pukumiehet (12) 23.35 Pelimies 00.05 Bones (12) 01.00 Legends (12) 01.55 Bull (7) 02.45 03.20 Nurse Jackie (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 06.45 Tashi (7) 07.00 Tashi (7) 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.40 Sonic Boom (7) 07.55 Kung Fu Panda (7) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Andrew Maynen metkut (S) 14.15 MasterChef Australia 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Haapasalo Goes America (S) 17.50 Kummalliset kammot (S) 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Heikoin lenkki 20.58 Keno 21.00 Hyvät ja huonot uutiset 22.00 Katastrofin anatomia (7) 23.00 Elokuva: Fracture murtumaton (12) 01.20 Holmes NYC (12) 02.20 Leijonan luola USA 03.20 Poliisit (7) 03.50 Poliisit (7) 04.20 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 06.25 Elämä käännekohdassa 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Suomi on ruotsalainen 10.00 Piikkejä paratiisissa (7) 10.47 Päivän kasvo 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset LounaisSuomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset PohjoisSuomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Viidakkoperhe (7) 13.15 14.35 Lakeuksien lukko (7) 14.45 Ikimuistoinen: Toivo Kärki 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Veden saartamat 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Suomi on ruotsalainen 19.00 19.50 Rakkaudesta puutarhaan 20.00 Liftarit 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Koomikon kuolema (12) 21.50 Naistenosastolla Amerikassa (12) 22.21 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt 23.15 Yle Uutiset 23.20 Oddasat 23.35 Taivastiellä 00.05 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.6. 09.10 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 09.35 Kauniit ja rohkeat (S) 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Emmerdale (7) 11.00 Formula 1: Kanadan osakilpailu 13.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa 14.31 Erikoiset eläimet 15.30 Mutsi (S) 16.00 Faija hoitaa (S) 16.30 Maajussille morsian 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.55 HS-uutiset ja sää 19.00 Leijonan luola USA 20.00 Hyvät ja huonot uutiset 20.58 Keno 21.00 Arman Pohjantähden alla 22.00 Elokuva: Divergent Outolintu (12) 00.55 Holmes NYC (12) 01.55 Leijonan luola USA 02.55 Poliisit (S) 03.25 Poliisit (7) 03.55 Rekkakuskit jäällä (7) 04.55 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN VIIKON TÄRPIT Kesäkaverit Iiriksen, Karoliinan ja Eevan suunnitelmissa on huoleton kesä juhlien ja rantaelämästä nauttien, ilman stressiä ja miehiä. (2010) (12) PE klo 22.20 YLE TV1 Ice Age Jäätikön sankarit Huikea animaatioseikkailu vie 20 000 vuoden taa keskelle etenevää jääkautta. Hän haluaa löytää asiaan järkevän ratkaisun, mutta siitä uhkaa seurata katastrofi. Dreyerin tiellä (S) 12.30 Mannerheimin mersu 13.15 Suomi on suomalainen 13.45 Kyllä BBC hoitaa (S) 14.15 Suomen historian myytit : Suomalainen sotilas 15.00 Yle Uutiset 15.05 Historia: Kadonneen laivan arvoitus 15.57 Pepi egyptiläinen: Lapsuuteni Niili (S) 16.20 Rakkautta vain (S) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Rakkaudesta puutarhaan 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Veden saartamat 18.45 Kansan liike: Mikä autoiluissa maksaa. Maanantai 12.6. 09.11 Manuela leipoo 09.40 Kauniit ja rohkeat (S) 10.05 Emmerdale (S) 10.35 Emmerdale (7) 11.05 Lääkärit 12.00 Ostoskanava Tvins.com 13.30 Selviytyjät 14.30 Alone yksin erämaassa 15.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 16.00 Salatut elämät (7) 16.30 Diili 17.30 Kauniit ja rohkeat (S) 17.55 Emmerdale (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Eläimet, kuten laiskiainen Sid, sapelihammastiikeri Diego ja mammutti Manfred alkavat hakeutua kohti etelän lämpöä mutta ennen sitä epäsuhtaisen kolmikon olisi uhmattava vaaroja ja palautettava kateisiin joutunut ihmislapsi isälleen. (S) 07.15 Kaapo (S) 07.41 Samu ja Salla (S) 07.52 Kasper ja Liisa (S) 08.03 Rytmireissu 08.09 Niksi-Nella (S) 08.18 Galaxi 08.19 Late Lammas (S) 08.26 Villi tulevaisuus (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 11.00 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 11.13 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 11.30 Hehku 11.57 Hehku 12.25 True selfie 13.00 13.22 VICELAND: World of Sports 13.30 Aamujumpan aakkoset 14.00 Villi kortti 14.50 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.17 Rentoa ruokaa Lontoossa 15.45 The Late Late Show Carpool Karaoke Primetime Special 2017 16.30 Ali Show: Hesaäijä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Kummeli (7) 19.30 Au pairit Lontoossa 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Nuoret ja lupaavat (12) 21.00 21.41 Satisfaction (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.00 22.45 Mr. Poikkeuksellisen epäpätevät sankarit komennetaan soluttautumaan takaisin lukion penkille salaisessa operaatiossa, jonka tavoitteena on koululaisille huumeita välittävän liigan saaminen käpälälautaan. 06.53 Hei Taavi (S) 07.00 Lauludiplomi 07.21 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.34 Hilla ja avaruuden Eetu (S) 07.44 Askarrellaan 07.51 Petteri Kaniini (S) 08.03 Apina opena 08.23 Galaxi 08.24 Jenni (7) 08.50 Näin Norjassa 09.00 Holby Cityn sairaala (12) 10.00 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä 10.30 Sinun viikkosi, minun viikkoni 11.00 Kummeli (7) 11.30 Hehku 11.57 12.25 Hehku 12.30 12.55 Ihanat autot 13.05 VICELAND: World of Sports 13.30 Lippu rakkauteen 14.00 14.49 Satuhäät 15.00 Värikästä hääloistoa 15.30 Au pairit Lontoossa 16.00 Uusi päivä (S) 16.30 Ali Show: Matti Rönkä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Holby Cityn sairaala (12) 19.00 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games 22.00 Yle Uutiset 22.05 Urheiluruutu 22.10 Lilyhammer (12) 22.55 Lilyhammer (12) 23.40 Ali Show: Matti Rönkä 00.10 04.00 Uutisikkuna 06.00 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 13.6. 06.53 Hyrräpäät (S) 07.04 Ota koppi! 07.10 Mitä ihmettä. Musta tragikomedia avioliitosta. 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 17.55 Piikkejä paratiisissa (7) 18.00 Yle Uutiset 18.13 Yle Uutiset alueeltasi 18.20 Päivän kasvo 18.30 Suomi on ruotsalainen 19.00 19.55 Hulahula Suomi 20.00 Tanskan aarteenmetsästäjät 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Hanko vuonna (S) 22.25 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12) 23.15 Yle Uutiset 23.20 Oddasat 23.35 Catastrophe (12) 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.6. (2014) (12) 21 Jump Street Mestarikoomikko Jonah Hill on vauhdikkaan toimintakomedian toisessa pääosassa nörttinuorukainen Schmidt, joka päätyy poliisiopistossa yhteen vanhan koulutoverinsa Jenkon (Channing Tatum) kanssa. 06.52 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 07.07 Maikki ja pelottava Pontso (S) 07.31 Urpo ja Turpo (S) 07.41 Pipsa Possu (S) 07.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.58 Ryhmä Hau (S) 08.23 Oktonautit (S) 08.34 Oktonautit (S) 08.47 Jari ja Kari (S) 09.00 Galaxi 09.01 Tenavat (7) 09.09 Råtta Booris (S) 09.14 Neljä ja puoli kaverusta (7) 09.38 Galaxi Play 10.00 10.41 The Late Late Show with James Corden 10.50 True selfie 11.20 VICELAND: States of Undress 12.05 Doctor Who (12) 12.50 Maailman nopein mies 13.40 Ratsastuksen maailma 14.10 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 15.00 Suomen vahvin : Mies 16.00 Ranskan avoin tennisturnaus 18.40 Jalkapallon MM 2018 karsinta: FIN UKR 21.15 Ranskan avoin tennisturnaus 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 The Late Late Show Carpool Karaoke Primetime Special 2017 22.50 Reggie Yates: Venäjän nuoret 23.45 Kummeli (7) 00.15 Jalkapallon MM 2018 karsinta 00.45 04.00 Uutisikkuna 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Littlest Pet Shop (S) 08.30 Muumilaakson tarinoita (S) 08.55 Nuori Robin Hood (S) 09.05 Paavo Pesusieni (S) 09.30 Invizimals (7) 10.00 Elixir Life 10.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa 11.30 Makujen viikonloppu 12.00 Metsällä 13.00 Laurin talot 14.00 Oma koti kullan kallis 15.00 Upeat skandikodit 15.30 Teknavi 16.05 Huippujengi 17.00 Paimelan autoparoni 18.00 Bumtsibum 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.21 F1 Extra 19.30 Formula 1 Ennakkotunnelmat 20.00 Stadi vs Lande 21.01 Gåsmamman Naarasleijona (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 NCIS: New Orleans (12) 23.25 Formula 1: osakilpailu 00.20 Midnight Sun (16) 01.25 Ensimmäisen asteen murha (12) 02.20 Diili 03.10 04.05 Bosch (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.15 Myyrä ja Panda (S) 06.30 Tashi (7) 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 07.10 Rusty Rivets (S) 07.35 K3 (7) 07.45 K3 (7) 08.00 Kung Fu Panda (7) 08.25 Lego Ninjago (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Hauskat kotivideot 10.00 Eläinsairaala (7) 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Kummalliset kammot (S) 12.05 Hyvät ja huonot uutiset 13.05 Vain elämää 14.35 Vain elämää 16.35 Elokuva: Bruce taivaanlahja (7) 18.40 HS-uutiset ja sää 18.45 Elokuva: Toy Story 3 (7) 20.58 Keno 21.00 Elokuva: Divergent Outolintu (12) 23.55 Arman Pohjantähden alla (12) 00.55 Poliisit (7) 01.25 Poliisit (7) 01.55 Elokuva: Rendition – poikkeuksellinen luovutus (16) 04.20 05.00 Astral-TV YLE TV1 YLE TV2 MTV3 NELONEN 04.00 Uutisikkuna 06.25 Muisti: Chilen jälkeen 06.55 Ylen Aamu-tv 09.30 Kultaranta-keskustelut 11.00 Pisara 11.05 11.50 Jumalanpalvelus 11.55 Viidakkoperhe (7) 12.40 Kuriton sukupolvi (S) 14.30 Kultaranta-keskustelut 15.30 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kansan liike: Mikä autoiluissa maksaa. (2002) (7) KE klo 21.00 YLE TV2 PE klo 21.30 NELONEN LA klo 13.00 MTV3. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Paimelan autoparoni 21.00 Vares Uhkapelimerkki (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 NCIS: New Orleans (12) 23.30 60 Days In 00.30 Kohde (12) 01.20 112 (7) 02.15 02.50 Nurse Jackie (12) 05.00 Astral-TV 06.00 Myyrä ja Panda (S) 06.10 Myyrä ja Panda (S) 06.25 Disney esittää: Leijonakaarti (S) 06.45 Lego Friends Special (S) 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 07.30 Sonic Boom (7) 07.45 Tashi (S) 07.55 Madagascarin pingviinit (S) 08.20 Angry Birds Toons (S) 08.25 Angry Birds Piggy Tales (S) 08.28 Angry Birds Stella (S) 08.35 Lego Ninjago (7) 09.00 Candice sisustaa 09.25 Candice sisustaa 09.55 Ummikot ulkomailla 10.50 Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Andrew Maynen metkut (S) 14.15 Vaaleanpunainen pantteri 14.20 Vaaleanpunainen pantteri 14.30 MasterChef Australia 15.45 Leijonan luola USA 16.45 Onnenarpa 16.50 Suomen Huippumalli haussa 17.50 Haluatko miljonääriksi. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Villi Lähi-itä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Inhimillinen tekijä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 10.45 Seniori työssä 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Hulahula Suomi 12.10 Carl Th. (2012) (16) Ruotsalainen avioliitto Erland ihastuu ystävänsä vaimoon. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 Televisio-ohjelmat 11.-13.6.2017 Sunnuntai 11.6. 19.30 Syyttäjä (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Täällä Pohjantähden alla (12) 21.55 Raja jota ei ylitetä (16) 22.40 Dokumenttiprojekti: Aleppon viimeiset miehet (16) 00.10 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.6. N: Iina Kuustonen, Anna Paavilainen, Minka Kuustonen
9,99 Saatavilla vain RealParkin puutarhamyymälästä. 9 99 AUTOPLUS KESÄLASINPESUNESTE 4 l (0,42/l) Kesäkäyttöön tarkoitettu lasinpesuneste, joka irrottaa tehokkaasti hyönteiset ja muut epäpuhtaudet tuulilasista. 14,95 Saatavilla vain RealParkin puutarhamyymälästä. Norm. LEMPÄÄLÄ Tampereentie ma–pe 8–20 la 8 –17, LEMPÄÄLÄ RealPark ma–la 8–20 su 11–18 Fiksun ostamisen puolesta SERLA WC-PAPERI KELTAINEN 40 rl/säkki tai TALOUSPAPERI VALKOINEN 20 rl/säkki (0,25–0,50/rl) Norm. 1,99/kannu Saatavilla vain RealParkin puutarhamyymälästä. Polun varteen rakennetaan Suomi100-teos luonnonmateriaaleista. Mahdollisuus makkaran käristykseen, uintiin ja syyskuussa 20 vuotta täyttävän Birgitan polun maisemien kuvaamiseen. Katso lisää ohjeita netistä: www.lempaalankehitys.fi/tarinakilpailu TALKOOT RANTAPOLULLA 20.6. Norm. Paluu, tauot huomioiden, ennen puolta yötä. Ei maksua. -16 % 5 00 3 kannua Tokmannilta ostat fiksusti! Asioitpa sitten kätevästi Lempäälän keskustassa tai RealParkin ihastuttavassa puutarhamyymälässä. Tiedustelut Jorma Kunnas, puh. 3,99 -24 % 3 00 FUTURE TT SPORT KROKETTIPELI Perinteinen pihapelien klassikko neljälle henkilölle Norm. Kokoontuminen klo 19.45 Hakkarin koulun P-alueelle. (03) 543 5088 • www.viialanhuonekaluliike.fi LAATUA – VALIKOIMAA – Siniset Talot BELLA -divaanisohva PALVELEE ”Paikallinen” Huippu tarjous Laadukkaat, kotimaiset KESÄKALUSTEET ! 395,365,260,Koe ja viihdy rannassa -hankkeessa tapahtuu! TARINAKILPAILU JATKUU KESÄKUUN AJAN Voit tehdä sadun tai videon. Kahvit tarjolla n. Evästaukoja ainakin Siiskukkulalla ja Siisjärven tulipaikalla pitäen. -22 % 9 99 YIKUN FRISBEEGOLFKIEKKOSETTI Lajiliiton hyväksymä, eli PDGA-hyväksytty, kiekkosetti sisältää driverin, midrangen ja putterin. -33 % 9 99 VIP SNADI-MEHUT 10 kpl/laatikko (1,25/l) Appelsiini, päärynä, vadelma tai mansikka Norm. Tervetuloa mukaan! TALKOITA JA TARINOITA TARINAKILPAILUSSA HYVÄT PALKINNOT Lisätietoja: elina.kivi@lempaala.fi tai maarit.naskali@lempaala.fi Leader-kehittämishanketta tukee Kantri ry.. 3,99–6,99 NAMIPÄIVÄ MAKEISMIX 750 g (4,00/kg) Norm. Myllyrannassa korjataan rikottuja taideteoksia ja asennetaan uusia. 10,75–12,60/säkki jopa -20 % 10 00 -40 % KOTIKULTA ISTUINTYYNYT Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 03 375 2929 Ma-ti 10-17, ke suljettu, to-pe 10-17, la suljettu Honkiniementie 19, 37600 Valkeakoski avoinna ma-pe 8-16.30 P. Vain mielikuvitus on rajana tarinan muodolle ja sisällölle. 2,90/10 kpl 2 50 LAUTAPELEJÄ Useita erilaisia. klo 11. Tarinoita työstetään yhdessä edelleen ranta-alueelle sijoitettavaksi. klo 9 13 Myllyrannan tapahtumapuiston ja Uotintien välisellä rantapolulla järjestetään kunnostustalkoot. Norm. Käsikirjoituskin riittää ehdotukseksi. 10 kpl Rakastu kesäyöhön 17.6.2017! Patikoidaan Suomen luonnon päivänä klo 20 lähtien reitti: Hakkari – Birgitan polku – Muurannotkontie – yhdyslatu Kulju–Heposuo – Hakkari (yhteensä n. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 12,95 Saatavilla vain RealParkin puutarhamyymälästä. 050 535 2711 Järjestää: Lempäälän Kisa ry / kuntojaosto Kasausja kuljetuspalvelu AVOINNA ma–pe 9.30–17.00 KESÄLLÄ lauantaisin suljettu Keskuskatu 17, Viiala p. 5 99 -40 % FUTURE TT SPORT MÖKKIPELI Norm. 12 km). Omat eväät. (03) 585 0860 www.vlk-kodinkonehuolto.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitehuollot • Sähköasennukset • Ilmalämpöpumput Valtuutettu Kodinkonehuolto palveluksessasi Tarjoukset voimassa torstaista sunnuntaihin 8.– 11.6.2017 ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 7.6.2017 RIIPPULUKOT SARJOITETTUIN A Kaikki kotiavaimet mallin mukaan odottaessa Myös patentista vapautunut avainmalli Lempäälän JALKINEKORJAAMO Tampereentie 22, p