1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Keskiviikko 8.6.2022 JOUKO MATTILA ”Ikimuistoiset MM-kisat.” – sivu 17 Irtonumero 3 euroa 91. 13tkm 66970 €. vuosikerta N:o 23 www.novoset.fi BÜRSTNER Eliseo Active 641, 2.3 JTD 140 Aut 2021 aj
Jo yli tuhat suomalaista on ilmaissut aikeen siirtyä reservistä siviilipalvelukseen. Aika moni kääntyy, silti joku ajaa suoraa. Sitten on vielä kolmas ryhmä, jonka huomio on keskittynyt puhelimeen tai joka muuten vaan kaasuttaa risteykseen näkemättä ketään muita. Osa haluaa rajalle tynäkän aidan, toiset miettivät elektronista valvontaa ja tiheämpää partiointia. Meidän huomiomme keskipisteessä on eläin, mutta emme tietenkään jätä ihmistäkään huomiotta. Tripla on Suomen kolmanneksi kallein rakennus ja Helsingin vetovoiman maamerkki. kolumni Kari Pusa SODAN RISTIRIITAISET VAIKUTUKSET Monilla ihmisillä on itsellään hätä ja ongelmia. Vaikkei hissuttelussa mitään väärää varsinaisesti ole, niin turvallisempaa olisi kaikkien kannalta ajaa rajoitusten mukaan. Marika Kleimola, Apu Liikenteen tehosekoitin Joskus tapahtuu asioita, joiden syntyperää on vaikea selvittää. Osa hiljentää ja tarkkailee mahdollisia tulijoita, toiset taas kiihdyttävät vauhtia ehtiäkseen ympyrään ennen muista liittymistä tulevia. Jos molemmilla kaistoilla on ruuhkaista liikennettä ja oikea kaista vetää paremmin, voi vasemmalla ajavan kulkupelin ohittaa luvallisesti. Korona ei ota laantuakseen, vaan asiantuntijat arvioivat uuden virusmuunnoksen leviävän tulevana syksynä. Mikä on pidempi matka, sitä ei ole määritelty. Jos tahti jatkuu loppuvuoteen asti samanlaisena, reservistä siirtyy siviilipalveluun pari tuhatta henkeä. Teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa ja ilmoituksia tarvittaessa. Kun lähes joka päivä ajaa kiertoliittymään näkee, miten eri tavoin autoilijat ympyrään saapuvat. lapinkansa.fi. Poimintoja Kari Pusa . Yksi näistä on ruuhka. Luku on kaksinkertainen viime vuosiin verrattuna. Moottoritielle on syntynyt vain vasenta kaistaa ajavien kultti. Lempäälän riskialttein paikka on Kuljuntien ja Ideaparkinkadun risteys. Mitäpä siinä sitten. Miksi betonilohkareita tippui elämyskeitaan katosta ja ostoskeskuksen viereinen kadunpätkä suljettiin. suomenkuvalehti.fi Rovaniemen hovioikeudessa pohditaan paraikaa, syyllistyivätkö Kittilän kuntapäättäjät ja entinen kunnanjohtaja virka-aseman väärinkäyttämiseen hankkiessaan lainopillisia neuvoja oikeustieteen lisensiaatti Pertti Eilavaaralta. Nyt vaikuttaa siltä, että toinen ihmiskuntaa jo ennestään piinannut vitsaus tekee paluun. Virta ei suinkaan ole yhdensuuntainen. Näkee, että elämänhallinta on pettänyt. Varusmiespalveluksen suorittaneiden miesten ja naisten asevelvollisuus jatkuu sen vuoden loppuun asti, jolloin henkilö täyttää 60 vuotta. Kirjoittaja ajaa tehosekoittimeen päivittäin . Lasku neuvoista osoitettiin kunnalle. Tampereen suuntaan ajettaessa rajoitus päättyy nuorisotalon kohdalla, mistä kertoo tien vasemmalla puolella oleva liikennemerkki. Jostain syystä merkittävä osa autoilijoista jättää merkin huomiotta ja jatkaa nykyään matkaa neljänkympin nopeudella Katepalintien kiertoliittymään tai jopa Hakkarin kiertoliittymään saakka. Tulee mieleen, onko kysymys pienen ihmisen vallankäytöstä vai unohtuuko muu liikenne, kun samaan aikaan puhuu matkapuhelimeen vai onko kysymys yksinkertaisesti laiskuudesta – ei vain viitsi vaihtaa kaistaa. Sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta, mitä täydennetään tarvittaessa muillla reserviläisillä. Alinopeudella ajavat keräävät jonoa ja aiheuttavat turhia ohituksia. Samaan aikaan kansalaiset suuntaavat maapuolustuskursseille ennen näkemättömällä innolla. Kiertoliittymä on liikenteen tehosekoitin. Eivätkö he havaitse rajoituksen päättymistä osoittavaa merkkiä. Niin tai näin, vasemmalla kaistalla etenevän auton saa ohittaa oikealta vain poikkeustapauksissa. Miksi ihmeessä. Nopeat kaistanvaihdot eli niin sanottu kaistapujottelu on kuitenkin kielletty. Koti saattaa olla kuin pommin jäljiltä ja aivan täynnä kissanpaskaa. Kaivetaan maskit ja käsidesit uudelleen esiin. Tilanne on sama, jos on jo pidemmän matkaa ajanut oikealla kaistalla sallittua nopeutta ja tavoittanut vasemmalla kaistalla ajavan. Mutta miksi terassilla oli lasinsiruja, Aapo Siippainen ihmetteli. Kolme kertaa olen ympyrässä ajaessa joutunut tekemään hätäjarrutuksen, kun Tampereen suunnasta on saapunut autoilija, joka yksinkertaisesti olisi muuten ajanut päälle. Lempäälän keskustan alueella on neljänkympin nopeusrajoitus. Sota on aiheuttanut monenlaista menetystä ja kärsimystä niin sota-alueella kuin sen ulkopuolella. Nato-hakemus on vetämässä, ja nyt eduskunnassa keskustellaan siitä, miten itärajaa voitaisiin paremmin turvata. Jostain syystä Ideaparkinkadulla kärkikolmion takana odottavista moni kuvittelee kaikkien Kuljuntietä tulevien kääntyvän Ideaparkin suuntaan. tätä mieltä U krainan sota on nostanut Suomessa maanpuolustushenkeä ja valmiutta varustautua. Osa vasenta kaistaa huristelevista ajaa ylinopeutta, osa sallittua tai jopa alinopeutta. Vaikka siviilipalveluksen puolelle siirtyisi useampi tuhat henkeä, määrät ovat pieniä, sillä Suomen puolustusvoimien reserviin kuuluu noin 870 000 suomalaista
Neuvola Heinä-elokuussa terveydenhoitajien vastaanotot toimivat rajoitetusti leikki-ikäisten osalta, myös lääkärinaikoja on rajoitetusti. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. Verkkoperhevalmennus löytyy neuvolan internetsivuilta, synnytysvalmennukset etäyhteydellä 20.6., 25.7. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 17.00 Markkinakentällä Kaikkien talkoolaisten info 10.7. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. KIERTUEPAIKAT: La 11.6. 03 5652 7115. Neuvolan ryhmämuotoista toimintaa ei järjestetä. klo 14-15.30 Ikaalinen Kauppakeskus Komppi klo 16-17.30 Hämeenkyrö K-Supermarket klo 18-19.30 Ylöjärvi K-Supermarket Su 12.6. Vesilahden sosiaalija terveyspalvelujen nettisivut osoitteissa: www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti www.pirkkala.fi/tukea-elamiseen-vesilahti Kummelinkuja | 36270 Kangasala kangasalankesateatteri@gmail.com | 050 378 2345 www.kangasalankesateatteri.fi Kangasalan Kesäteatteri 8.6.–19.6.2022 Liput 32 / 28 € VAIMONI ON TOISTA MAATA Teksti: Gilles Dyrek Ohjaus: Mikko Kivinen Rooleissa: Vuokko Hovatta, Maija Siljander, Iikka Forss ja Antti Peltola Mökille menossa. 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 www.lvs.fi JUTTUVINKKI. Suun terveydenhuollon arki-iltapäivystys Tampereella Acutan tiloissa, osoitteessa Teiskontie 35. klo 10-11.30 Vesilahti K-Market klo 12-13.30 Nokia Pirkkalaistori klo 14-15.30 Sastamalan tori Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Tulemme paikkakunnallesi OSTETAAN KULTAA, HOPEAA, VANHOJA RAHOJA, ARABIAA, IITTALAA, TAULUJA, KELLOJA JA KUOLINPESIÄ. Ikäihmisten neuvontapuhelin Ikäneuvo p. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. Sairaanhoitaja-Chat on avoinna myös kesällä arkisin 8.00-10.00. Vesilahden koronapuhelin Palvelee p. Ajanvaraus klo 8-15 p. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. toimitus@lvs.fi | ILMOITTAJA. klo 10-11.30 Pirkkala Tokmanni klo 12-13.30 Tammelan tori klo 14-15.30 Tampere K-Supermarket klo 16-17.30 Tampere Linnaimaan Citymarket klo 18-19.30 Kangasalan tori Ma 13.6. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. Perheneuvolan kesäsulku 4.-24.7.2022. Ikääntyneiden palvelut Ikääntyneiden päivätoiminta on tauolla 31.7.2022 asti. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. lk terveystarkastuksia, ajanvaraus sähköisesti. OSTETAAN KULTAA! KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 Ostetaan sekä myydään KULTAA, HOPEAA, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Kouluterveydenhuolto Kesäkuussa terveydenhoitajien vastaanotoilla 1. klo 10-17 K-CITYMARKET KOTKA Ke 11.11. KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 0800 150 150 www.arvokulta.fi -todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI Olemme paikalla klo 10-17 Olemme paikalla: Olemme paikalla klo 10–17 Ke 20.1 Shell Kaivoksela sekä Shell Vaarala To 21.1 Tammisaari Tori sekä LOHJA ABC Pe 22.1 ABC Karjaa sekä KARKKILAN tori La 23.1 Hanko Kauppatori sekä NUMMELA Citymarket KULKUELAISET Vaatteiden haku Narvan seurantalo 14.6. Neuvonta palvelee arkisin klo 10-11.30 numerossa 03 5652 4940. Varaathan ajan puhelimitse. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. 27.6.2022 alkaen koronaepidemiaan liittyvistä asioista voi olla yhteydessä sairaanhoitaja-Chatin tai Omaolon kautta. Muista tehdä osoitteenmuutos tai keskeyttää jakelu. Tarkastuksia jatketaan elokuulla koulun jälleen alettua. S-MARKET LOVIISA Ti 10.11. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Tarvittaessa kysymyksiin vastataan myös terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta arkisin klo 12.00-14.00, p. klo 18 Markkinakentällä Kulkueen kenraaliharjoitus 13.7. klo 18.00 Markkinakentällä Narvan “TÄHTI” Nuorisoseura 13.-17.7.2022 www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti VESILAHDEN SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUT SEKÄ IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT KESÄLLÄ 2022 Lääkärin ja hoitajan vastaanotto sekä päivystys Vesilahden terveysasemalla ei 20.6.-14.8.2022 tehdä kiireettömiä toimenpiteitä. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Muuten vastaanotto ja päivystystoiminta jatkuu normaalisti. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. Ikääntyneiden palveluiden ympärivuorokautisen hoivan ja kotihoidon palvelut sekä asiakasohjaus järjestetään kesän aikana normaalisti. Lääkärinaikoja ei ole kesä-heinäkuussa. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. 03 5657 0115. Iltapäivystys ma-pe klo 15.30-20 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 12-20 Lempäälän terveyskeskuksessa, puh. Ajanvaraus p. Ajanvaraus klo 15-18 p. klo 10-17 K-CITYMARKET MIKKELI To 12.11. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. Suun terveydenhuolto Vesilahden hammashoitola on suljettu ajalla 4.7.-7.8.2022. 03 5652 7000, puhelinaika arkisin klo 8–15.30. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. ja 15.6. klo 10-17 PUUMALA K-MARKET APAJA Pe 30.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. 040 733 3949 toimii kesän ajan arkisin klo 8.30–16. 03 5652 7000 Mielenterveyspalvelut Mielenterveyspalveluiden kesäsulku 11.-24.7 välisenä aikana. 03 5652 5220. klo 10-17 SAVONLINNA K-CITYMARKET Ti 27.10. klo 18-20 Roolivaateharjoitus 12.7. Hätätilanteissa pyydetään olemaan yhteydessä Pirkanmaan sosiaalija kriisipäivystykseen (24 h) puh. Yhteydenotot kiireellisissä särkytapauksissa arkipäivisin Pirkkalan terveyskeskuksen hammashoitolaan. klo 08-12 KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 10-11.30 Pälkäne K-Supermarket klo 12-13.30 Valkeakosken tori klo 14-15.30 Lempäälä K-Supermarket klo 16-17.30 Akaan tori klo 18-19.30 Turenki K-Supermarket Ti 14.6. 0500 625 990. . Sosiaalipalvelut Sosiaalitoimistoon otetaan yhteyttä puhelimitse. – todennäköisesti aina paras hinta KIERRÄMME LIIKKUVILLA ARVOKULTA OSTOPISTEILLÄ YMPÄRI SUOMEA JA TUOMME NÄIN OSTOPALVELUT MUKAVASTI LUOKSESI. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. 050 4477 706 palvelee 23.6.2022 asti ma-pe kello 9–15. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. Myös Omaolo-palvelu on käytettävissä kesällä normaalisti. ilmoitukset@lvs.fi | www.lvs.fi. Acutan viikonloppuja arkipyhäpäivystyksen ajanvaraus klo 8-12 p. Asumis-ja hoivayksiköiden asiakasvierailuissa noudatetaan voimassa olevia ohjeistuksia ja suojautumiskäytäntöjä. 03 5655 2500 Yöpäivystys arkisin klo 20-8 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 20-12 Tays Valkeakosken päivystys, puh.116 117, Pirkanmaan päivystysapu. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10. klo 10-17 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta Tulemme paikkakunnallesi. klo 10-17 PIEKSÄMÄKI K-CITYMARKET To 29.10. klo 08-12 KOTIKÄYNNIT NUMEROSTA 044 347 2332 www.arvokulta.fi – todennäköisesti aina paras hinta MIKKELI K-CITYMARKET Ma 26.10
Viheralueita hyödynnetään hulevesien hallinnassa sekä meluntorjunnassa vilkkaasti liikennöityjen väylien läheisyydessä. Sitä halutaan selkiyttää. Sääksjärven keskustan yleissuunnitelman tekeminen on käynnistynyt maaliskuussa 2022. Ohjausryhmä tekee luonnosmateriaalin pohjalta päätökset ja valinnat. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Karttaan beigellä on merkitty muuttuvan maankäytön alueet ja vaaleanpunaisella muuttuvat katuympäristöt. Alueelle on tarkoitus toteuttaa liityntäpysäköintiä. Liikenneväylien pirstoman Sääksjärven keskusta-alueelle suunnitellaan uutta junaseisaketta, joka mahdollistaa paikallisjunien pysähtymisen Sääksjärvellä. Alueella huomioidaan vanha, suojeltu rakennuskanta mm. Nykyisillä asuinalueilla tutkitaan täydennysrakentamismahdollisuuksia ja purkavaa uudisrakentamista. Sääksjärven keskustan alueesta on tavoitteena kehittää nykyistä monipuolisempi, kaupunkimaisempi ja vetovoimaisempi asumisen, työpaikkojen ja palvelujen alue. VPK:n talo. Suunnittelualueella varmistetaan lähiluonnon säilyminen sekä toimivat yhteydet ympäröiviin viheralueisiin radan ja moottoritien poikki. toukokuuta, että Sääksjärven keskustan kehittämisen ja yleissuunnitelman ohjaus on kunnan elinvoimajaostolla, joka toimii yleissuunnitelman ohjausryhmänä. Saadun palautteen perusteella konsultti jatkaa suunnittelua. Sääksjärven keskustan kaupunkikuvan ja maankäytön suunnittelun tavoitteena on, että alueelle sijoittuu kivijalkaliiketiloja, mielenkiintoisia oleskelupaikkoja sekä virkistysmahdollisuuksia. Alueen sisäisessä liikenteessä painotetaan kävelyä ja pyöräilyä. Elinvoimajaoston puheenjohtajana toimii Heikki Hakala (kok.), ensimmäisenä varapuheenjohtajana Mika Korkatti (kd.) ja toisena varapuheenjohtajana Anita Suunnittelualue kattaa Sääksjärven keskustan merkityiltä osin. Muut jäsenet ovat Riina Aspila (kok.), Vesa Holli (ps.), Carita Ojala (sdp.), Sirkku Pelkonen (kok.), Katja Salmela (ps.), Timo Talvilaine (kok.), Mikko Tappura (kesk.) ja Hannu Tiensuu (sdp.). Työ on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2022 aikana. Junaseisakkeesta uusi liikenteen solmukohta yhdessä 2-kehän kanssa Lempäälän kunta on kilpailuttanut konsulttityön aloittamaan Sääksjärven keskustan yleissuunnitelman laatiminen. Nykyisellään Sääksjärven maisemakuvassa vuorottelee teollisuus ja asuminen. Uudesta seisakkeesta muodostuisi uusi liikenteen solmukohta yhdessä 2-kehän kanssa. Kesän aikana konsultti laatii luonnosmaisen alustavan yleissuunnitelman sekä ydinkeskustan alueelle kahdesta kolmeen luonnosvaihtoehtoa havainnollistavine näkymäkuvineen ja vaihtoehtojen vertailua helpottavia asiakirjoja. Lempäälän kunnanhallitus päätti 30. Alueella tutkitaan nykyisen maankäytön muuttamista teollisuusja varastoalueista asumisen ja palvelujen alueiksi. Sinisten ympyröiden sisällä tutkitaan täydennysja uudisrakentamisen mahdollisuuksia. Alueelle tavoitellaan kaupunkikuvallista erottuvuutta ja omaa identiteettiä. Kuva: Lempäälän kunta Huhtala (vihr.). Joukkoliikenteen saavutettavuutta ja houkuttelevuutta parannetaan koko alueella. TeksTi: Erkki Koivisto. Luonnossuunnitelmat esitellään ja niitä työstetään työpajamenetelmin kunnan ohjausryhmässä elo-syyskuun taitteessa. Yleissuunnitelmassa tutkitaan alueen kaupunkija palvelurakenteen kehittämismahdollisuuksia ja pyritään sovittamaan yhteen sekä alueen asukkaiden ja toimijoiden että kunnan toiveita Sääksjärven tulevaisuudesta. Yleissuunnitelman ohjausryhmässä on elinvoimajaoston lisäksi viranhaltijat yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä, yleiskaavoittaja Sini Suontausta, kehittämisarkkitehti Maija Villanen ja suunnittelupäällikkö Timo Nevala. Tampereentien kävelyja pyöräilyretit uudelle seisakkeelle ovat keskeisiä kehittämiskohteita. Kuva: Lempäälän kunta Sääksjärven keskustaa kehitetään nykyistä kaupunkimaisemmaksi Alueelle tavoitellaan noin 4 000 uutta asukasta. Keskusta-alueelle tavoitellaan noin 4 000 uutta asukasta
Yhtäkään negatiivista lähestymistä Leppänen ei kuitenkaan kohdannut, vaan kysymykset olivat positiivisia. sisa-suomi@poliisi.fi Varastettu traktori löytyi myöhemmin Punkalaitumentien varrelta. Osa kyseli, olemmeko vartijoita tai poliiseja, koska meillä oli tummat liivit. Moni sanoi, että on hienoa, että te olette täällä. Leppänen pitää lempääläisnuoria järkevänä sakkina. Ensiapua iltana tarvittiin yhden laastarin verran. Laakso on toiminut Lempäälän kunnan keskustan kehittämisen hankejohtajana vuodesta 2016 ja jatkaa myös hankejohtajan työtä osa-aikaisesti. Leppäsen mukaan ilta meni erittäin hyvin ainakin siihen asti, mitä saapas oli paikalla, eli noin puoleen yöhön. Moni nuorista koki saappaan päivystyksen tarpeelliseksi ja turvalliseksi. Kersantiksi: Antti Juhani Lehtinen, Lempäälä, Topi Eero Ossian Tou-ru, Lempäälä ja Jussi Veli Valtteri Vidgren, Lempäälä. Nuoret esimerkiksi ajoivat mönkijällä turhan vauhdikkaasti. – Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoiset tarjosivat nuorille vettä ja pillimehua, ja ne menivät kuumille kiville. – Nuoret ottivat vastaan ihan uskomattoman hyvin. Ylikersantiksi: Ville Henrik Laurikanen, Lempäälä, Tommi Aleksi Lepistö, Lempäälä, Henri Arvo Oskari Toivanen, Lempäälä, Matti Allan Wallenius, Vesilahti ja Sami Antero Österberg, Lempäälä. Mutta onhan niitä aikuisissakin. Lempäälän nuorisopalveluiden ja Saapastoiminnan koordinaattori Kristian Leppäsen mukaan lauantai onnistui yli odotusten. – Nuoria kiinnosti, keitä olemme. luokan Vapaudenristi miekkoineen: everstiluutnantti Petri Ilari Haataja, Vesilahti. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Toimittajien puhelinnumerot ja sähköpostit löytyvät lehden yhteystietolaatikosta vuoden paras paikallislehden verkkopalvelu 2019 Vesilahtelaiselta maatilalta varastettiin omaisuutta Vesilahden Narvassa Pylkintiellä kävi varkaita 22.– 24. Puolustusvoimain lippu-juhlan päivän ylennykset Puolustusvoimain lippujuhlan päivän 4. Vuokrapyynti on hivenen runsaat tuhat euroa kuussa. Näköhavainnot tai muut tiedot voi ilmoittaa tapausta tutkivalle Valkeakosken poliisille puhelimitse 0295 440 131 tai sähköpostitse vihjeet. Toimitusjohtajan työ on rakentamisaikana osa-aikainen. Ylivääpeliksi: Pasi Antero Nikkanen, Lempäälä ja Jari Tapani Varpukoski, Lempäälä. Luutnantiksi: Aleksi Mikko Olavi Blom, Lempäälä ja Tapio Kullervo Kankkonen, Lempäälä. Suomen Leijonan ritarimerkki: Jouni Ilmari Kotiranta, kapteeni, Lempäälä ja Hannu Pohjanpää, hankejohtaja, Lempäälä. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. – Nuoret on nuoria, olen itsekin ollut nuori. Korpraaliksi: Janne Olavi Kokki, Lempäälä. toukokuuta. Lempäälä hakee ravintolayrittäjää Piippokeskukseen Saapas jalkautui päättäjäisiin Lempäälän nuorisotyön saapastoiminta jalkautui päivystämään päättäjäisviikonloppuna Lempäälän keskustassa. Päivystämään lähdettiin kahdeksan henkilön voimin kahdessa eri partiossa. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Jukka Nuora, yksikön päällikkö, Lempäälä. Puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniamerkit Ritarikuntien kunnia merkit 4. – Se, miten nuoria lähestyy ja miten tekemisiin puuttuu, se on se juttu. Leppäsen lisäksi päivystämään saapui kuusi vapaaehtoista sekä Veijo Kiviluoma, jonka mukana saapastoiminta tuotiin Lempäälään. Kuva: Kristian Leppänen lentoon. Traktori löytyi myöhemmin Punkalaitumentien varrelta. kesäkuuta reservin ylennykset Pirkanmaan aluetoimiston alueella. TeksTi: Jenna Rautio. Kesällä on tarkoitus jatkaa päivystyksiä tavallisina viikonloppuina sekä erilaisissa tapahtumissa. Vääpeliksi: Jari Markus Lattunen, Lempäälä. Totta kai tulee tilanteita, joissa yksi haluaa tehdä jotain, ja siihen lähdetään sitten mukaan. Kiinteistö Oy Lempäälän Uimahalli on valinnut toimitusjohtajaksi Lari Laakson, joka toimii Uimahalli Oy:n toimitusjohtajana uimahallin rakentamisajan. Saapas-toimintaan saa tulla edelleen vapaaehtoiseksi. Syksyllä, koulujen jälleen alettua, toiminnan toivotaan lähtemään vielä enemmän Saappaan tunnistaa mustista liiveistä ja selän oranssista saappaasta. Yliluutnantiksi: Lauri Tapio Heikkilä, Lempäälä, Juha Pekka Nestori Henttonen, Lempäälä, Miikka Samuel Köykkä, Lempäälä ja Riku-Matti Juhani Makkonen, Lempäälä. Hänen arvion mukaan nuoria saattoi olla paikalla 60–70. Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki: Petri Reiman, liiketoimintajohtaja, Lempäälä. Saapas puuttui siihen, mutta ei valittamalla. Aikuisen läsnäolo mahdollistaa nuorten turvallisen juhlimisen. Toimintaa toivotaan pystyvän laajentamaan myös esimerkiksi Kuljuun, Sääksjärveen ja Ideaparkkiin. Hurjia tilanteita päättäjäislauantaina tuli eteen muutama. Maatilan tilakeskuksesta varastettiin traktori, ajoleikkuri, Tunturimopo ja Stihl-raivaussaha. Vapaudenristin ritarikunnan 3. Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Tanja Hutko-Jokinen, insinööri, Lempäälä ja Päivi Hannele Rangell, tarkastaja, Vesilahti. kesäkuuta. Heidän ehdoillaan mennään myös aika paljon. Lauantaina saapas jalkautui Keskuskentän puiston ja Lastukan alueella. Saapas sai kehitysidean, että jatkossa ottaisivat pikkusuolasta päivystyksiin mukaan. Katutasossa sijaitseva tila on vajaat 150 neliömetriä ja sisältää salin, pienen keittiön, takahuoneen, varastotilan, kolme wc:tä sekä terassin. Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki: Tero Taneli Heikkilä, majuri, Lempäälä. Saapas-toiminnasta toivotaan ennen kaikkea tulevan jatkuva nuorisotyön jalkautuva muoto. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Keijo Antero Aaltonen, vääpeli, Lempäälä. Olen itse ostamassa mönkkäriä, joten sillä pääsin poikien juttuun mukaan, ja siihen se hurjastelu sitten loppui. Lisäksi yhtä huonovointista nuorta saapas kävi jututtamassa sekä tarjoamassa hänelle vettä ja paperia. Laakso uimahalliyhtiön väliaikainen toimitusjohtaja Lempäälän kunta vuokraa yritystoimintaan Piippokeskuksessa sijaitsevan ravintolatilan. Nyt tyhjillään olevassa tilassa on aiemmin ollut vuokralla Paikallinen kapakka -niminen ravintola
– Lempäälän keskustan S-marketilla olemme joskus huomanneet, että invapaikat ovat muiden kuin liikuntatai näkörajoitteisten käytössä, toteaa puolisonsa avustajana toimiva Kalle Rantanen. He haluavat nostaa rakentavassa hengessä esille asioita, joita näkevät eivät tule aina ajatelleeksi. Ideaparkin käytävien penkit koetaan myös hankaliksi. Marja-Leena (2. Näkövammainen on vaarassa jäädä lapsipuolen asemaan, kun hänellä ei ole digitaitoja, Pirjo Virtanen nostaa. – Apteekin henkilökunta saa arvosanan 10+. – Pystyn jonkin verran näkemään ja luen metsästysaiheisia kirjoja sekä Päätalon teoksia. Lempäälän-Vesilahden Näkövammaisten kerhon jäsenet kiersivät toukokuun loppupuolella Lempäälän keskustassa ja esittelivät ongelmapaikkoja. Lempäälän pääkirjasto ja keskustan apteekki saavat palvelualttiudestaan kerhon jäseniltä kehuja. Esimerkiksi kaivonkannet voivat aiheuttaa yllätyksiä näkörajoitteisille. Hyvä asia kauppakeskuksessa ovat leveät käytävät ja runsas parkkipaikkojen määrä. En näe vuoronumeroita taululta, mutta henkilökunta ohjaa ja hakee tuotteet minulle, Birgitta Jokinen sanoo. Sitä on perusteltu turvallisuudella, mutta siinä rikotaan esteettömyysja saavutettavuuslainsäädäntöä, Pirjo Virtanen toteaa. Tuskanhien nostavat pintaan lasiseinät ja -ovet. Jos lattia ja penkit on väritykseltään samankaltaisia, ei niitä tahdo erottaa toisistaan, Hartman huomauttaa. vas.) ja Kalle Rantanen, Paavo Vuorenoja, Birgitta Jokinen, Martti Hartman, Pirjo Virtanen, yleisavustaja Anne Timonen sekä Yrjö Timonen esittelivät ongelmapaikkoja. Tie kuitenkin viettää Aavankadulle. – Olen lentänyt yhden penkin yli, kun en nähnyt sitä. LEMPÄÄLÄNVESILAHDEN NÄKÖVAMMAISTEN KERHO jäseniä n. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 . Palveluiden siirtyminen enenevässä määrin digiin on näkövammaisille huolenaihe. Paavo Vuorenoja toivoo, että vuoronumerot kuulutettaisiin ääneen esimerkiksi terveyskeskuksessa. Millaista Lempäälässä liikkuminen ja asiointi silloin on. Tarra tai joku kuviointi esimerkiksi ulko-ovissa auttaisi hahmottamaan ne paremmin, Pirjo Virtanen esittää. Tässä on hankala päästä autosta pyörätuoliin tai rollaattorin sarviin.. – Ongelma meidän keskuudessamme on, että kaikilla ei ole älypuhelimia. Mainoskyltit olisi hyvä pitää pois kulkuväyliltä, etenkin uritetulta laatalta, joka helpottaa valkoisen kepin kanssa kulkemista. Kerho toimii myös vertaistukiryhmänä kokoontuu seuraavan kerran taas syksyllä TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste Valkoinen keppi auttaa hahmottamaan, mihin kannattaa astua, vaikka ei täysin sokea olisikaan. – Jos henkilökunta näkee, että annan korttini vapaaehtoisesti avustajalle, pitäisi sen kertoa, että luotan kyseiseen henkilöön, hän sanoo. Ihmisten liikkumista voisi ohjata Ideaparkissa vaikka oviin laitettavilla punaisilla ja vihreillä tarroilla, jotta erottaisi, mistä ovista mennään sisään ja mistä ulos, Martti Hartman ehdottaa. 20–30 Tampereen seudun näkövammaiset ry:n alajaosto kaikki ovat tervetulleita tutustumaan. Aivan Lempäälä-talon vieressä Manttaalitiellä on invapysäköintipaikka. – Jos näkökyky on heikentynyt, niin lasiseinää ei erota. Lempäälä-talossa ja Ideaparkissa on lasiseiniä ja -ovia, joita päin näkövammainen huonolla tuurilla kävelee. Edes avustaja ei saisi näppäillä tunnuslukua. Kaupoissa asioinnissa on omat haasteensa, joista suurin on kerholaisten mukaan pankkikortin käytössä. Mukaan oli pyydettynä tullut hyvinvointilautakunnan jäsen Jarkko Lahtinen (vas.). Tieto, että olen näkörajoitteinen, pitäisi löytyä kuitenkin papereista, hän toteaa. – Suurin hätä on iäkkäillä, jotka eivät tule tietokoneen kanssa toimeen, hän sanoo. – Näkövammainen ei pysty vetämään korttia kortinlukijaan tai näppäilemään tunnuslukua, eikä kaupan henkilökunta voi tehdä sitä asiakkaan puolesta. – Kun ihmisiä tulee yllättäen vastaan, on se aina huono juttu. Esteettömyys tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että liikkuminen tehdään liikuntatai näkörajoitteisille helpommaksi; portaiden vieressä on luiska tai hissi ja tuulikaapit ovat riittävän suuria. Vaikka näkövammainen saa usein apua puolisolta tai avustajalta, on esteettömyys silti tärkeää. uutiset Lempäälä ei ole kaikin osin esteetön näkövammaiselle Nenä voi Lempäälä-talon lasiseinässä mennä lyttyyn, korttimaksaminen nostaa tuskanhien pintaan Kuvittele, että sinulla on silmänpohjan rappeuma, minkä vuoksi näet ympäristösi vain sumeina hahmoina. Kirjaston henkilökunta näkee koneelta, mitä kirjoja on hyllyssä ja katsoo ne minulle valmiiksi, Paavo Vuorenoja kiittelee. Ei aivan ongelmatonta. Näkövammaisten kannalta hyvä myös olisi, jos ulkoovista mentäisiin sisään aina oikealta. Henkilökohtaista palvelua on supistettu esimerkiksi pankeissa. – Lääkäri ei enää kutsu ovelta nimellä, enkä näe taulun numeroita
Päinvastoin: juuri nykyjärjestelmä takaa, että lautamiesten valinta on hyvin vähän politisoitu asia. Oppilaat pääsivät itse myös pystyttämään näyttelyä Ideaparkkiin, eikä kommelluksilta voitu välttyä. Oppilaat ovat olleet tyytyväisiä koulun mahdollistamaan projektiin ja saamaansa tukeen. Ideointi tulee kuitenkin aina oppilailta. Eri asia olisi, jos suurin puolue tai suurimmat veronmaksajat nimeäisivät kaikki lautamiehet. Näyttelyssä esillä olleita töitä on alettu valmistaa tammikuusta lähtien. Eikä ole mitään takeita siitä, että ammattituomarit tekisivät viisaampia päätöksiä kuin lautamieskokoonpano. Tärkein syy lautamiesjärjestelmään on se, että oikeudenkäytön ja tuomioiden tulee vastata kansan oikeustajua. Mikäli käräjäoikeudet toimisivat pelkillä ammattituomarikokoonpanoilla, tarvittaisiin arvatakseni muutama sata juristia lisää. Entä miksi lautamiehiä oli juuri 12 kappaletta. Viime aikoina on esitetty, että lautamiesjärjestelmästä s.o. Käräjiä ”istuttiin” – huomaa muoto – käräjäkivillä. Rautakaudella käräjäin puheenjohtaja oli paikallisista talonpojista viisaimmaksi todettu, samaan tapaan kuin uiskon/kirkkoveneen perämies. – Ensin oltiin vähän hukassa, kertoo peräkärrysaunan tekijöistä Patrik Mäkinen. Kaikki sujui lopulta kuitenkin hyvin. Tämä ei tarkoita – kuten jotkut väittävät – että lautamiehet nimettäisiin poliittisin perustein. Loppukeväästä koululla on ollut käytäntönä, että oppilailla on mahdollisuus pyytää toisen aineen opettajilta lupa mennä tekemään käsityöprojekteja toisen oppitunnin aikana. Oppilaiden tekemät työt jäävät suurimmalle osalle omaan käyttöön. Heidän piti olla selväjärkisiä ja edustaa pitäjän eri osia. käräjäoikeuden maallikkojäsenistä, pitäisi luopua. Oppilailta kuuluu kiitosta myös työn vapaamuotoisuudesta ja luovuuden käytöstä sekä siitä, että projektia on saanut tehdä kavereiden kanssa. Mainittu kansan oikeustaju nimittäin kehittyy ja siksi tarvitaan välissä demokratiaa ylläpitävä järjestelmä. Yhdysvalloissa henkirikosjutuissa juryn jäsenet arvotaan äänioikeutettujen joukosta, heidät haastatellaan ja asenteellisuutta osoittavat poistetaan valamiehistöstä. Valinnat menevät puolueiden vaaleissa saamien voimasuhteiden mukaan. Nyt tekeminen näyttää siltä, mitä olenkin ajatellut. Peräkärrysauna on tarkoitus myydä. Lautamiehet valittiin joka kerta erikseen paikalle tulleen rahvaan joukosta. Lautamiehet. Haasteita tuotti myöskin jo heti koulun päässä se, että mahtuuko sauna ulos koulun ovista. Sääksjärven koulun 9.-luokkalaiset säväyttivät Ideaparkissa teknisen työn, teknologian ja tekstiilikäsityön lopputyönäyttelyn merkeissä. Vainionpää on ylpeä oppilaiden tekemistä projekteista ja haluaa tukea ja mahdollistaa oppilaiden kotoa tuomaa osaamista. Sääksjärven koulu mahdollistaa lopputyöhön valmistautumista kahdesta kuuteen tuntiin viikossa riippuen oppilaiden vapaavalintaisista opinnoista. – Olemme saaneet itse päättää, mitä tekee ja milloin, eikä ole tarvinnut pitää kiirettä, kertoo Emmi Linna. Se on asiantuntijavaltaa. Muinaisessa käräjäoikeudessa ei äänestetty, vaan tuomio perustui keskusteluun ja oli sen pohjalta yksimielinen. Oppilaat olivat yhtä mieltä siitä, että vastaavanlaisia projekteja olisi mukava tehdä jatkossa vapaaajallakin harrastustasolla. Eemeli Laatusen kokoaman crossipyörän teko ei olisi koululla mahdollista, ellei oppilaalla itsellään ole ideaa tai kotoa tuotua taitoa sen tekoon. Juridiikassakin on muoteja, vahvojen professorien vaikutusta, koulukuntia. Toinen syy lautamiesjärjestelmään on oikeudenkäytön läpinäkyvyys. Juristien edunvalvontayhtymät kannattavat ajatusta, samaten osa poliittisesta kentästä. Vainionpää kokee suhteen oppilaisiin syventyneen projektiopintojen myötä. Nyt kun kunnanvaltuustot valitsevat lautamiehet (ehdolle) käräjäoikeuksiin, tulee koko yhteiskunnallinen kirjo arvostuksineen, ammatteineen, asuinpaikkoineen edustetuksi. Kun lautamiehiä on aina paikalla, joka jutussa riippumatta siitä, onko yleisöä paikalla, tulee varmistettua, että mitään yksipuolista ei käräjillä tapahdu. – Projektia on ollut hauska tehdä, koska koulu pystyi mahdollistamaan tällaisen tekemisen, kertoo Peetu Kapanen. 1930 -luvulla monet tuomarit olivat kallellaan IKL:een päin… Jos jotain pitää kehittää, kehitetään lautamiesten valintaa. Se olisi kallista riemua. Näyttelyn vetonauloja olivat muun muassa peräkärrysauna ja itse kasattu crossipyörä. ”Mäillä käräjät käydään.” Käytännössä jo mukavuudenkin takia istuttiin kuitenkin ”laudoilla” eli tukkipuusta kiiloilla halkaistuilla ja kirveellä silatuilla lankuilla. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 8.6.2022 Nuorten taidot esillä Ideaparkissa TeksTi: Jenna Rautio kUVAT: Jenna Rautio Otsikko . Tästä asiasta voi kyllä olla eri mieltä ja puolustaa lautamiesten tarpeellisuutta. uutiset Kolumni Käräjät tulee sanasta keräytyä yhteen: vanhan ajan toisintomuotona onkin sana keräjät. Koulu tukee sitä kodin osaamista. Kuitenkin sen jälkeen, kun peräkärrysaunan idea saatiin ilmoille, työ saatiin valmiiksi oppilaiden motivoituneisuuden ja tekemisen meiningin avulla. Asiantuntijavalta ei ole oikeutta. En keksi muuta syytä kuin, että Jeesuksen opetuslasten oli sama luku: 12 kappaletta. Kolmas peruste on lautamiesten yhteiskunnallinen edustavuus. Lautamiesten mukana olo oikeudenkäytössä varmistaa, että juttua ei tutkita pelkkänä tosiasioiden ketjuna, vaan myös tuomio säädetään vastaamaan kansan oikeuskäsityksiä: ensinnäkin milloin näyttö on pitävä ja toisaalta millainen rangaistus on oikeasuhtainen kustakin rikollisesta teosta. Tavallinen oppitunti on lyhyt aika aloittaa isompaa käsityöprojektia, ja Vainionpää kokee tärkeäksi tarjota oppilaille mahdollisuutta edistää projekteja vapaasti, ja on toiminut apuna töiden teknisessä puolessa. Tuotot jäävät oppilaiden omaan käyttöön. Peräkärrysaunan tekijät kertovat, että saunan viennissä tuli haasteita, koska Ideaparkilta tuli montaa eri ohjetta siitä, että miten sauna pitää kuljettaa sinne. Kuvassa oppilaat Perttu Saukko (vas.), Peetu Kapanen, Patrik Mäkinen, Joona Vall, Eemeli Laatunen ja opettaja Jarno Vainionpää. Syytetty on ollut jossakin asetelman keskellä ja oikeudenkäyttöä johti edestä tuomari (domare), maakuntakäräjillä laamanni (laghman). Juha Kuisma Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija. – Jos kotona ei harrastettaisi prätkiä, niin projekti niiden parissa olisi täällä hankalaa. Peräkärrysauna on kuitenkin tarkoitus myydä, ja tekijät saavat siitä saatavat tuotot itselleen. Käräjillä saatu tuomio ei ollut esteenä lautamiehenä toimimiselle. Hämeessä oli oma lakinsa. Näyttelyä on järjestetty jo muutaman vuoden ajan aina loppukeväästä, mutta koronaviruksen vuoksi näyttelyn järjestäminen on ollut tauolla kaksi vuotta. Motivaatio on se ykkönen, sillä nämä työt on saatu valmiiksi, ja siksi nämä on niin hienoja töitä, kertoo Vainionpää. Teknisen käsityön puolella on valmistunut muun muassa peräkärrysauna ja crossipyörä. – Jos oppilaalla ei ole motivaatioita, ei hyväkään opettaja ihmeitä pysty tekemään. Kaksitoista oli myös kaupungeissa raastuvanoikeuden neuvosmiesten luku. Suomessa on ollut käräjiä jo ennen Ruotsin vallan aikaa, jolloin mm. Jokainen oikeusjuttu on yksilöllinen tapaus ja pitää sellaisena käsitellä. – Haaveet isomman projektin läpivedosta on toteutunut. – Käytännössä työtä on aina päässyt tekemään, kun on halunnut, kertoo teknisen työn opettaja Jarno Vainionpää
To 9.6. Lähetyskirppis Toivontori (Atrantie 2) avoinna ma, ke, pe, la klo 11–14. Mukana KirkkoHarri. Kaila Oy Kivitöitä vuodesta 1921 Aito ja oikea. Mukana mm. klo 18 Raamattupiiri Narvan kyläkirkossa. Pappilassa on pidennetty perhekerhoaika klo 14 asti. klo 13 Ompeluseura Narvan kyläkirkossa. Lämsän Kimmo nuorisotyönohjaaja Lilja Orvokki LEHTONEN o.s. Vapaaehtoinen jumppamaksu 2 € . Toimintaa: Ke 8.6. Ma 13.6. Ajattelen että meidän länsimaalaisten ja etenkin suomalaisten on helppo ajautua siihen tilanteeseen jossa Jumalasta tulee ikäänkuin merkityksetön asia elämässämme. Pappilantie 1): ma-ke klo 10-13 asiointia varten, p. klo 9.30-12 Perhekerho Pappilassa. Tule mukaan tehokkaaseen jumppaan ja ota juomapullo mukaan. Su 12.6. Korkea elintaso ja kaikkinainen materiaalinen hyvinvointi saattaa tuudittaa meidät siihen ajatukseen että emme itseasiassa tarvitse Jumalaa mihinkään, koska pärjäämme itsekin ihan mallikkaasti. KIVIGALLERIA Asentajantie 4 (Ratasniitty) Hml P. Omat eväät mukaan. Kuollut: Aarre Evert Harjumäki 85 v, Pentti Kalevi Puranen 76 v. klo 12 Diakonian keskipäivän keitto Lempoisten srk-talolla. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. Tervetuloa! Muut seurakunnat. klo 18 Kaitajärven kodan vihkiminen Rajajärventie 251. Ilm. klo 10 Messu kirkossa. Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi Su 12.6. Ti 14.6. Ma 13.6. To 9.6. Kahvila Olkkari (Tampereentie 4) avoinna ma–la klo 10–14. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p. Olisi paljon helpompaa uskoa jos Jumala olisi helpommin aistiemme havaittavissa . klo 18 Lempäälän lauluviikon konsertti kirkossa PERUTTU. klo 13 Naisten rukouspiiri Narvan kyläkirkossa. Omat eväät mukaan. Tämä toimii yleensä siihen asti kunnes tapahtuu jotakin josta emme selviä rahalla, maineella, suhteilla tai muiden ihmisten avustuksella. klo 10 Messu kirkossa, Sirkiä, Korhonen. Kirkkoherranvirasto on auki Pappilassa (os. klo 18 Rukoushetki Rauhan ja Ukrainan puolesta Vesilahden kirkossa. Kaino s. Hän jopa haluaa että oppisimme tuntemaan hänet. klo 9.30-12 Perhekerho Pappilassa. Se että agentit ja Jumala vaikuttavat olevan jopa huomaamattomia saattaa saada meidät ajattelemaan että heitä ei ole. Yleisin vastaus lienee se, että kun Häntä ei voi nähdä. Ti 14.6. Tällaisissa tilanteissa tartutaan yllättävänkin usein siihen viimeiseen oljenkorteen eli Jumalaan. klo 16 Rukouspysäkki kirkossa. ukrainalaiset ystävämme. Pappilantie 1, Vesilahti). Sinusta en tiedä mutta oma yhteydenottoni on johtanut siihen että olen päässyt mukaan huimaan elämänmakuiseen seikkailuun joka on vielä kaiken kukkuraksi ikuinen. Päivän Sana: ”Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.” Joh. Huom. Voisiko se tapahtua jo ennenkuin olemme selkä seinää vasten. Ke 15.6. klo 14.30 Himminkodon suihkulähdepihan kesälaulajaiset. Lämmin kiitos osanotosta. Kastettu: Justus Pekka Tapani Jukkara, Oliver Aarre Johannes Tammi, Eemi Onni Olavi Hyttinen, Niklas Mikael Kianta, Inari Aino Maria Koivula, Sulo Kalevi Eklöf. Eläkeikäisten leiripäivä Tervajärvellä. Nyt reippain mielin jumppaamaan. henttinen@evl.fi. klo 18 A-Men kesäsauna Pappilassa. Seurakuntatoimisto palvelee 03 289 5111 tai ajanvarauksella lempaalan.seurakunta@evl.fi, Lempäälä-talo, Manttaalitie 15, porras A1. Uskaltaisimmeko jakaa ilomme, surumme, kysymyksemme ja kaikkinaiset elämämme asiat Hänen kanssaan jo tänään. Pappina Jorma Kantola ja kanttorina Satu. klo 12 Jumalanpalvelus, Ossi ja Maritta Numminen, Harri Johansson. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–15: 040 804 9130. Su 12.6. Se ei kuitenkaan tarkoita että Jumalaa ei olisi tai että hänestä ei olisi mitään todisteita. Hän joka on täydellinen rakkaus ei halua pakottaa meitä mihinkään vaan odottaa kärsivällisesti yhteydenottoamme. Ke 15.6. Eero ja Marianne Ensio ja Anita Ritva ja Kullervo Esa ja Ruut Esko ja Sari lastenlapset lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Ke 15.6. Mukana KirkkoHarri. Tai ainakin olemassaoloon on vaikea uskoa. Hinta 10 euroa, myös bussikuljetus. Ongelman ydin taitaakin löytyä meistä ihmisistä. Piirin kutsuu koolle Kaisa Karjalainen. klo 18 Kivisakastihartaus ”keskiaikaisessa hengessä” Vesilahden kirkon vieressä kivisakastissa. Youtube: ”Lempäälän seurakunta”. klo 18 KirkkoHarrin pappilan pihajumppa pappilan pihassa (os. (03) 618 4411 Seppo Kaila Mika Kaila 0500 307 208 050 574 3803 www.kiviveistämöjekaila.fi HAUTAKIVIÄ Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. Pe 17.6. Lapset ja perheet: www.lempaalanseurakunta.fi/ lapsille-ja-lapsiperheille Diakonian vastaanotto (ajanvarauksella) ti ja to klo 10–12: 0400 419 096. Ti 14.6. To 9.6. Pe munkkeja, la vohveleita. Sitä pientä vaatimatonta pyyntöä tai uteliasta kysymystä. Su 12.6. Kun vaikea sairaus, onnettomuus tai kuoleman läsnäolo astuu elämäämme. seurakunta Katso ajantasaiset tapahtumatiedot ja koronaohjeet: lempaalanseurakunta.fi. Nuorten kanssa pohdimme sillontällöin mikä tekee Jumalaan uskomisesta niin vaikeaa. Laita viestiin etuja sukunimesi ja puhelinnumerosi (Huom! Ei muita henkilötietoja). klo 14 Enkelisiunaustilaisuus Savipaja Samotissa. 6:47. Ohjelma 10 euroa, vapaa pääsy. To 25.8. 040 804 9108, vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi Vesilahden srk TOP-secret Jumala Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että Jumalalla ja monista elokuvista tutuilla salaisilla agenteilla on aikas montakin yhtäläisyyttä. Se miksi Jumala saattaa vaikuttaa arjessamme hyvinkin näkymättömältä johtuu siitä että Hän ei tunkeudu elämäämme väkisin. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. klo 18 A-Men kesäsauna Pappilassa. Su 19.6. Palvelemme myös puhelimessa ja sähköpostilla Kiviveistämö J.E. Pe 17.6. Lempäälän srk Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. 5.4.1933 Lempäälä k. Asseri Väisänen käyrätorvi ja Riikka Putkonen piano. klo 17.30-20 Vesilahden Viisaat Naiset –naistenpiiri pappilassa. klo 18 Naisten kesäsauna Pappilassa. Jostakin syystä näin ei kuitenkaan ole. To 16.6. 8.5.2022 Lempäälä Hiljaa, hiljaa voimat uupui. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Lopuksi iltatee. Musiikkia: La 11.6. Ilmoittautumiset Haavisto 050 544 3347 kesäkuun loppuun asti ja heinäkuussa 03 289 5111. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Hiljaisia hetkiä . Kaikki heistä pitävät usein matalaa profiilia, tehtävänkuvaan liittyy yleensä ihmisen tai maailman pelastaminen ja heillä on myös monenlaista spesiaalia osaamista. klo 18 Lempäälän lauluviikon konsertti kirkossa. Leivänjako ti klo 10–12 Lempoisten srk-talolla ja to klo 10–12 Satamassa. Avioliittoon kuulutetaan: Jari Veikko Viikari ja Johanna Katriina Suutari Vesilahden seurakunnasta Kuollut: Pirkko Orvokki Laurunen 93 v Tampereen Eteläinen srk. Vesilahden seurakunnan jumalanpalvelukset striimataan Vesilahden seurakunnan Youtube -kanavalla: www.youtube.com/c/vesilahdenseurakunta ja Facebook.com/ vesilahdenseurakunta To 9.6. To 9.6. To 16.6. Ma 13.6. klo 18 Tervajärven metsäkappelin kesämessu, Ketkantie 247. Su 12.6. klo 19 Valon ja varjon leikkejä -kesäkonsertti Lempäälän kirkossa. piiriin mukaan: harri. klo 18.30 Sankarivainajien pitkä tie kotiin, Lempoisten srk-talolla. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Tervetuloa läheltä ja kaukaa. Väistyi tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen
Kanervo ilmoittaa ennen kutakin konserttia paikkatiedot ja kellonajan Lempäälän-Vesilahden Sanomissa rivi-ilmoituksena sekä Facebookissa. – On sanottu, että viheryhteyksiä säilyisi oikaisusta huolimatta, mutta omaan järkeeni ei mene, että alueesta voisi nauttia enää samalla tavalla. Juho Kanervo aikoo tänä kesänä esittää vähintään 16 konsertin sarjan Lempäälän ja Pirkkalan metsissä, moottoritien oikaisun alle jäävälle lähiluonnolle. – En välttämättä soita kaikkia konsertteja lähellä Birgitan polun reitistöä, vaan olen ajatellut soittaa myös keskellä metsää. Esitystapaa tai tarkkoja esiintymispaikkoja Juho Kanervo ei ole vielä lyönyt lukkoon. Konserttisarjan nimi on Ääniä seitsemän minuutin puille. Jaakon bändissä soitan myös kontrabassoa, hän kertoo. Oikaisu ei ainakaan yksinautoilun vähentämiseen kannusta, Kanervo lataa. Hän toimii freelancerina ja tarvittaessa tuuraa muita soittajia, hiljattain hän soitti esimerkiksi Reino Nordinin keikalla. Yhtenä Lempäälän valttina hän pitää sen luontoa. Hanketta on perusteltu myös liikennemäärillä. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 . – Hanketta rummutetaan sillä, että saataisiin uusi tieyhteys ja yritysalue ja työpaikkoja, mutta jatkuvan kasvun tavoittelu on kestämätöntä, hän painottaa. Korona-aika kuritti musiikkialaa, kun keikkoja ei noin kahteen vuoteen voitu järjestää. Korona-aikana elävän musiikin esittäjillä on ollut tiukkaa ja rahat ovat olleet itsellänikin kortilla, hän kertoo. Nämä ovat ensimmäiset suuret apurahani. Juho Kanervo on asunut seitsemän vuotta Lempäälässä. – Olen toiminut pari vuotta ammattiautoilijana. Juho Kanervo vastustaa tiehanketta, sillä alueen metsillä on tärkeitä luontoja virkistysarvoja. Nyt keikkoja jälleen on, ja Kanervo on saanut apurahaa konserttisarjan järjestämiseen Lempäälässä. Hän on korona-aikana ajanut työkseen bussia. Niilo Helanderin säätiö myönsi Kanervolle sen toteuttamiseen 10 000 euron apurahan. Ensimmäinen keikka on torstaina 9. Soitan selloa tai hakkaan kiviä tai katkenneita puunoksia yhteen tai laulan, hän kertoo. Moottoritie hädin tuskin kuuluu, Kanervo sanoo. kesäkuuta. En tajunnut sitä pariin ensimmäiseen vuoteen, nyt en vaihtaisi sitä mihinkään hintaan, hän kertoo. Tässä ajassamme, missä yksityisautoilua pitäisi välttää. Juho kanervo esittää musiikkia moottoritien oikaisun alle jäävälle lähiluonnolle Juho Kanervo on helpottunut mies. – Tulen Sääksjärven metsiin lataamaan akut. Seitsemän vuotta Höytämössä asunut Kanervo sanoo Lempäälän lähiluontoa mahtavaksi. – Tarkoitus ei ole surkutella, että tie tulee tähän ja kaikki kaunis katoaa, vaan konsertit ovat oodi ilolle ja elämälle, luonnolle, hän kuvaa. Juho Kanervo soittaa vakituisesti muun muassa laulaja Yonan yhtyeessä sekä Jaakko Laitinen ja väärä raha -kokoonpanossa. Juho Kanervo soittaa vakituisesti muun muassa laulaja Yonan yhtyeessä sekä Jaakko Laitinen ja väärä raha -kokoonpanossa. ajankohtaista TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Katariina Rannaste Musiikkia Puskiaisten oikaisun alle jääville puille Onko tässä Lempäälän kesän erikoisin konserttisarja. Konserttisarjan nimi juontaa Kanervon mukaan juurensa siitä, että tieoikaisun on perusteltu nopeuttavan ajoaikaa Vaasan suuntaan vajaat 10 minuuttia. – Birgitan polku on uskomaton. Liikennemäärät eivät ole, eivätkä tule olemaan mitään esimerkiksi Etelä-Suomeen tai muuhun maailmaan verrattuna. Ajoneuvoliikenteen on ennustettu lisääntyvän tulevaisuudessa etenkin Lakalaivan, Sarankulman ja Pirkkalan välisellä tieosuudella, mutta Kanervo ei siihen usko. – Sääksjärven länsipuolisissa metsissä esiintyessäni tarkoitus ei ole pilata ulkoilijoiden luontoelämystä tai sabotoida lintujen elämää, vaan improvisoin. – Soitan pääasiassa selloa ja bassoa. Aion soittaa yhden keikan ainakin Kiillon läheisyydessä olevien voimalinjojen alla, suunnitellun oikaisun tielinjoja mukaillen, hän kuvaa. Täällä on nykyisellään ihanaa. – Voi miettiä, kuinka valtava määrä puuta kaadetaan muutaman minuutin tähden. – Mahtavaa, että taidetta tuetaan. Kanervo on siitä kiitollinen. Lempäälän ja Pirkkalan välinen matka lyhenisi kuutisen kilometriä. Kesällä hän esittää musiikkia metsässä. Minulle metsä tarjoaa rentoutumista, lintujen laulua, lumen paukkumista pakkasella.. Enkä osta väitettä ruuhkista. Tänä kesänä tilanne on toinen. – Sain myös Pirkanmaan taidetoimikunnalta 10 000 euron apurahan muusikkona työskentelyyn
Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. SOITA, JA PYYDÄ MEIDÄT ILMAISELLE KARTOITUSKÄYNNILLE! 044 202 6818 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! 2 x 30 mm 25 € Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Kaikki rodut . Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. 041 313 0971 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. p. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . 8-16.30, p. . tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. krs. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. AUTOT JA LIIKENNE . Tilaushinnat Hinnat sis. Ilmainen puhelinneuvonta. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 34 € 6 kk 58 € 12 kk 101 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. 050 345 0246, www.ftaskeleet.fi Hoitola Vaivaton Varvas Jalkahoito, p. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. Avaimet . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 010 548 8130 1 x 30 mm 14 € ISOT JA PIENET PUTKITYÖT NIIN UUDIS-, KUIN SANEERAUSKOHTEISIIN. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. p. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Perustettu 1931 Nuohoojat Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . KODINKONEHUOLTO. 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. (ajanvarauksella) Puh. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset Lue lisää meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi SOITA: 0400 171986 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä FYSIOTERAPIA ASKELEET Fysioterapia, tukipohjalliset, tukisukat Tampereentie 23, Lempäälä p. Sarjoitukset . Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi KAIVUUTYÖ LIND 040 027 8891 MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! Nuohoojat Maanrakennus 2 x 30 mm 25 €. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 PALVELUN PAIKAT Betonit . Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään
040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt paikalliselta • edullisesti • luotettavasti SALAOJAREMONTIT JA PIHASANEERAUKSET JAVCO OY, Lempäälä p. ASIOINTIPALVELU Pekka Valtonen Joustavasti asiakkaan luona. 045 783 14230 www.saharre.fi Ilmaja ilma-vesilämpöpumppujen MYYNTI, ASENNUS JA HUOLTO Scanoffice aurinkosähköjärjestelmät • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. 010 548 8130 1 x 30 mm 14 € ISOT JA PIENET PUTKITYÖT NIIN UUDIS-, KUIN SANEERAUSKOHTEISIIN. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 34 € 6 kk 58 € 12 kk 101 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Klo 15 Hakkarin liikuntahalli Liput 5€. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. MYYNTI ASENNUS HUOLTO. p. alv 10% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Koulutettu trimmaaja ajanvaraus 24/7 > vetvuores.fi Vuoreksen puistokatu 82 Eläinlääkäri Reija Junkkari puh. LP VIESTI AKATEMIA, SALO Su 31.10. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 045 7874 9667 Oman kylän palvelua! Pääasioista ei kannata tinkiä . krs. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. 050 345 0246, www.ftaskeleet.fi Hoitola Vaivaton Varvas Jalkahoito, p. KODINKONEHUOLTO. Kiinteistövälitys ERKKI VEHMASAHO LKV, KIAT 0400 632 244 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi PARAS HINTA ASUNNOSTASI! TILAA MAKSUTON HINTA-ARVIO KIINTEISTÖNVÄLITYS Ari Yli-Piipari, LKV Julkinen kaupanvahvistaja 040 5685 124 ari.yli-piipari@kivatkiinteistot.fi www.kivatkiinteistot.fi Tampereentie 20, 37500 Lempäälä Meiltä myös kauppakirjat kaupanvahvistukset perukirjat, testamentit ym. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Perustettu 1931 Nuohoojat Poltinhuollot Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä lempaalanpienelainklinikka.fi Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: arkisin klo 9-16 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Ilmainen puhelinneuvonta. 045 215 2135 Avoinna ma-pe 8-18 Ajanvaraus www.lempiellit.fi 050 5334 440 Tampereentie 455, 33880 Lempäälä FYSIOTERAPIA ASKELEET Fysioterapia, tukipohjalliset, tukisukat Tampereentie 23, Lempäälä p. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 PALVELUN PAIKAT Betonit . Avaimet . p. digilehden + kaikki digisisällöt) 1 kk 7,90 € 3 kk 22 € 6 kk 42 € 12 kk 75 € Jakeluhäiriötapaukset Jätä jakelupalaute osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI – Varhaisjakelualueella soita Postin jakelupäivystykseen 020 451 5523 arkisin klo 6–16 (pvm/mpm) – Päiväjakelualueella soita lehden tilaajapalveluun 010 5844 270 arkisin klo 9–12.30 ja 13–15 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. . Tervetuloa! Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Uutismedian liiton jäsen Julkaisija Pirmediat Oy Paino Sanoma Manu, Tampere Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Koronatilanteen takia palvelemme tällä hetkellä ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostilla. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ PIRKKALA 0300 8080 | www.atoyautohuolto.fi TAI SOITA NUMEROON: 029 19 2020 Avoinna 24/7 Ideapark Lempäälä Ideaparkinkatu 2 Ajanvaraus 24/7 029 192020 Ma-Pe 8.00 – 18.00 www.helppokatsastus.fi/lempaala Terveyspalvelut 1 x 30 mm 14 € ERIKOISHAMMASTEKNIKKO REIJO SARANIEMI SÄÄKSMÄENTIE 13-15 VALKEAKOSKI 045 1877 441 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € 2 x 30 mm 25 € Leena Larva Naistentautien erikoislääkäri P. Sarjoitukset . 0400 335 443 Asianajotoimisto ACTAS Oy Väinölänkatu 1 A, 33100 Tampere Ideapark, Business Park, 2. Kerron mielelläni lisää Piia Kylliäinen Asiakkuuspäällikkö Puh 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi 1x30 14 euroa + alv 24 % viikko 1x60 tai 2x30 25 euroa + alv 24 % viikko 2x50 47 euroa + alv 24 % viikko Kysy myös keskittämiseduistamme Pirmediat-paikallislehtiin! Lisätietoa medioistamme www.pirmediat.fi Lentopallon naisten 1-sarjaa LEMPO-VOLLEY VS. 0400 628870, Lempäälä, www.vmatikka.fi Saharre Oy Vesilahti, p. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Kaikki rodut . 040 544 9703 tai 044 207 5040 • info@tontix.fi • www.tontix.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 8-16.30, p. TERVEYS JA HYVINVOINTI Perinteinen palveleva tilitoimisto KANAVATIE 18 A 1, LEMPÄÄLÄ info@kanavantilipalvelu.fi . 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Pirkanmaa Alueesi raikkainta välitystoimintaa! Yhteistyökumppanimme: Oma SP Ideapark Taina Lamminmäki LKV, LVV 0400 836 670 taina@ lkvnordichomes.com www.nordichomeslkv.com Jouni Lamminmäki LKV, LVV 040 5462631 jouni@ lkvnordichomes.com . tammerkone.fi Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 12 mennessä. RAKENTAJALLE JA KOTIIN Kodinkoneet ja kodinkonehuollot Ilmalämpöpumput, ilma-vesilämpöpumput, maalämpö, aurinkopaneelit. Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. 9-12.30 ja 13-15 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Sovi henkilökohtainen käynti etukäteen soittamalla toimitukseen, tuotantoon tai myyntiin. 041 313 0971 Kun arvostat laatua: 40 vuoden kokemusta alalta, rautaisen ammattitaidon omaavaa henkilökuntaa ja modernia kalustoa, valitset Pirkanmaan Imupalvelun. 03 371 6106, 03 371 6536, 03 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI -myös lauantaisin• KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi p. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. (ajanvarauksella) Puh. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi puhelinpalvelu: 010 5844 270 ark. 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 010 548 6060, 050 377 9860 info@actas.fi www.actas.fi Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. SOITA, JA PYYDÄ MEIDÄT ILMAISELLE KARTOITUSKÄYNNILLE! 044 202 6818 Vesi, viemärit ja LVI » Tule mukaan Palvelun paikat -hakemistoon! 2 x 30 mm 25 € Edullinen viikkohinta, jatkuva näkyvyys sekä 14.000 silmäparia joka viikko! Kiinnostuitko. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2768 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 33880 Lempäälä (S-market Sääksjärvi) Ajanvaraus: parturikampaamodiva.fi puh. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 0500 607 553 Toijalantie 286, 37850 Metsäkansa terveyskylpyla.fi ainoklinikat.fi 1 x 30 mm 14 € 0400 635 854 seppo.formisto@ maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi KAIVUUTYÖ LIND 040 027 8891 MAANKAIVUUTYÖT PIRKANMAALLA myös viikonloput ja illat onnistuu! Nuohoojat Maanrakennus 2 x 30 mm 25 €. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,25 e/pmm tj ja ts 1,20 e/pmm kuolinilmoitukset 1,20 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. AUTOT JA LIIKENNE . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Maanrakennus · Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntokartoitukset · Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset · Pumppaamohuollot ja -korjaukset · Kaivojen tyhjennykset www.delete.fi Päivystys 24 h p. 0400 232 640 TOIMIVAA VIEMÄRIHUOLTOA VUODESTA 1986 Viemäreiden avaukset, puhdistukset ja kuvaukset • Öljyn-, hiekan-, ja rasvanerotinkaivojen tyhjennykset • Juurien poistot • Sadevesikaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja sadevesikaivojen sulatukset www.pirkanmaanviemaritekniikka.fi 24/7 päivystys 040 356 6664 Tampereentie 4 (2. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Lukitukset PARHAAT BETONIT • kuljetukset ja pumppaukset edullisesti • aina onnistuu, kun soitat! Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirmediat -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Halkolantie 14, 37500 Lempäälä 03 375 0443, 0400 231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi KORJAAMO Varaosaliike Muista nuohous! 0400 710 742 Ota yhteyttä! nuohousliikejarvinen.fi Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. PALVELUT • Perunkirjat • Kauppakirjat • Edunvalvontavaltuutukset • Testamentit ym. Tilaushinnat Hinnat sis. • Puhalluspalvelut • Eristeiden imurointi • Viemärien korjaukset • Alustilojen kunnostukset Lue lisää meistä: pirkanmaanimupalvelu.fi SOITA: 0400 171986 ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa
Kun aloitimme, Aune Kokko oli vielä elossa, mutta varsin sairas. juhlaseminaari, Lempäälän ympärisoutu, pääjuhla, jossa puheen piti tohtori Arajärvi. Paikka oli ruuhkainen ajoneuvoista ja poliisi ohjasi liikennettä. ”Minä lähden nyt. Niin tosin voisi päätellä teoksen kylkeen pannusta laatasta, mihin on kuulemma saatu taiteilijan lupa. Minä en jaksa enää”. Raimolla oli edennyt muistisairaus, jonka seurauksena hän ei aina ollut oma itsensä. Lähihoitaja avasi laukun ja löysi kirjeen ”50 vuotta olen päivin, öin hoitanut lastani. Hallitus järjestää nyt yhdessä sosiaalija terveysministeriön kanssa hoitopaikkojen organisoinnin. Laamanen järjesti myös rahoituksen, johon Kiilto Oy osallistui. Sairaanhoitaja astui talon sisään, jossa odotti Raimo. Mielenterveystoimistossa linjat olivat auki pidempään. Kokosin työryhmän, jonka puheenjohtajana toimi Eeva-Liisa Kalliomäki. Hän on kiltti poika. Kahvimaitoa ei ollut kaapissa”Raimo jatkoi. ”Ella lähti”sairaanhoitaja vastasi. Ryhmässä yhdistyi monipuolinen asiantuntijatieto sekä valtaisa määrä ideoita ja ehdotuksia. Kilpailun keskeinen ehto oli, että teoksen tuli olla tehty maatuvasta luonnonmateriaalista tai kivestä. Lyhyesti mainitsee tyttärensä olevan tällä hetkellä hyvävointinen ja kertoo yleisiä tietoja. Sairaanhoitaja pohti mielessään: Raimolle täytyisi löytää uusi koti. Matkan voi vastedes maksaa matkakortilla, lähimaksulla, ennakkokertalipulla ja Nysse Mobiili -sovelluksen avulla. Löytyy siitä ”oikea”, vaikeammin havaittavassa paikassa oleva laattakin. En muista, maksoimmeko hänelle juuri mitään, mutta hän oli innokas, reilu ja mukava, otti myös tehtävän tosissaan. Käteisellä voi ostaa ennakkokertalippuja ja matkakortille ladattavia lippuja kaikilta jälleenmyyjiltä ja Nyssen asiakaspalvelupisteessä. Olin yhteydessä hänen veljiensä lapsiin Raimo Ilukseen ja Eeva-Liisa Kalliomäkeen, jotka ottivat yhteyttä Kokon lapsiin, Pariisissa asuvaan Anna Kokkoon ja jyväskyläläiseen Olli Kokkoon. Joskus ollut viikon lomalla. Päivä vaihtui iltapäiväksi. Puhunut pitkään tyttärelle, että tämä voisi muuttaa omaan kotiin. Meillä ei ollut tietenkään varaa teokseen ja sen pystyttämiseen. Klo oli 12.00, kun taksi saapui terveyskeskuksen pihalle. Markus siirrettiin pyörätuolissa nosturilla taksiin. Hän meni Ellan luokse, halasi tätä pitkään ja nyökkäsi hyväksyvästi. Antti Kiiveri kunnanvaltuutettu (PS) Lempäälä Lukijan kuva Myöhäinen sateenkaari iltasella sunnuntaina 29. Markuksen äiti sanoi taksikuskille, että tämä täytyisi viedä terveyskeskukseen. Tilaisuuksia oli ympäri vuoden, mm. Saimme varsin paljon ehdotuksia, joista arkkitehti Mikko Uotilan tekemä ehdotus valittiin voittajaksi. tyttären oirehdinnan vuoksi. Kiitetty soittajaa tiedoista ja luvattu olla yhteydessä asiakkaan tyttäreen kotitiimin kautta. ”On vaikea arvioida vielä tässä vaiheessa tämän ennakoimattoman tapahtuman laajuutta. Kuva: Jorma Hautala Sateenkaari Käteismaksaminen Nyssen busseissa ja palveluliikenteessä päättyi maananantaina 6. Olen jo 75-vuotias ja vanhat luuni eivät enää kestä poikani nostamista, kääntämistä ja kannattelua. Ilmoittaa puhelun lopussa, että on lähtenyt kotoa eikä palaa. Lukitussa kaapissa on vapaasti kirjoittamani erohakemus ja ilmoitus, että en enää huolehdi miehestäni. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Lukijan mielipide Myllyrannassa olevan kivisen taideteoksen tausta: Ajanpyörä kunnioittaa luontoa ja Kokkoa Palasin Lempäälään, syntymäpitäjääni 1999 ja aloitin työni kansalaisopistossa. Hoitakaa poikaani hyvin. Sanoo, että ei ole saanut riittävästi tukea, on myös itse toimiston asiakas. Onneksi ryhmään mukaan kutsuttu kunnan puutarhuri Kari Laamanen oli myötämielinen. Eräs kulttuuriaktiivi tuli silloin luokseni ja kysyi, tiedänkö, että Yrjö Kokko on haudattu Lempäälään ja että hänen syntymästään tulee vuonna 2003 kuluneeksi sata vuotta. Sovelluksessa matkan voi maksaa pankkikortilla, MobilePaylla ja mobiilimaksulla, jolloin maksu veloitetaan puhelinlaskussa. ”Miten tämä tilanne on päässyt syntymään?” ”Hallitus pyrkii ensisijaisesti hoitamaan asiaa. Levännyt kolme päivää kuukaudessa. Myöhemmin tulemme tekemään selvityksiä niin valtiollisella kuin kunnallisella tasolla. Markus käänteli päätään ja katseli. Sairaanhoitaja tunsi Ellan raskaat ja murheiden täyttämät kasvot. Seminaariin onnistuimme saamaan valtakunnallisesti ykköstason puhujia eri aloilta. Ennakkotietojen mukaan 65 000 omaishoitajasopimusta on päättynyt. Valmiin työn nimeksi Mikko Uotilan antoi Ajanpyörä, josta vain ylin osa on näkyvissä ja muu osa ”jatkuu maan alla muodostaen suuren täyden ympyrän, ajanpyörän”. Tyttärellä krooninen mielenterveyshäiriö. Aiemmat arviot ja tutkimukset ennakoivat, että auttamisja hoitotilanteita on olemassa yli 300 000. Hän tiesi perheen tilanteen eikä sanoja tarvittu. Raimo katsoi hoitajaa ja sanoi ”Ella lähti”. Omakotitalon porstualla seisoi Raimon vaimo, Ella. Hän keksi parhaan mahdollisen paikan, Myllyrannan. toukokuuta. Sairaanhoitaja asteli hänen eteensä. ”Onko hallituksella tietoa, mitkä tulevat olemaan lopulliset avun tarpeet. ”Äiti”korahti kurkusta epäselvästi mutta tunnetta sitäkin enemmän välittäen. Hallitus toivoo ymmärrystä ja jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa sekä haluaa kiittää kaikkien panosta ja venymistä seuraavina viikkoina”. Viimeisin kirjaus: ”Omainen, Kaino Saarinen, soittanut puhelinpalveluun. kesäkuuta Käteisellä voi edelleen ostaa ennakkokertalippuja ja matkakortille ladattavia lippuja asiakaspalvelupisteistä. Tytär ei halua tai uskalla. Ilmoittanut, että asuu yhdessä tyttärensä kanssa. Raili Reini Päivä jona omaishoitajien rakkaus kuoli Kello oli 7.30 ja sairaanhoitaja asteli autonsa luota kohti Raimo-asiakkaan kotia. kesäkuuta. Siitä syntyi yhteistyöprojekti, joka johti Yrjö Kokon juhlavuoden 2003 järjestämiseen. Käteisen käyttö päättyi Nyssessä 6. Äiti sanoi, että hän on laittanut Markuksen reppuun esitiedot. Päätimme julistaa avoimen kilpailun. Tarvitsimme apua myös sijaintipaikan valintaan. Niiden sijoitus voisi olla päinvastainen. ”Kauppaan vaimo taisi mennä. Jäseninä oli eri aloilla toimivia kuntalaisia sekä kunnan henkilöstöä, kaikki innokkaista vastuunottajia. Pyrimme myös järjestämään mahdollisimman nopeasti jokaiselle asiakkaalle asianmukaisen hoitopaikan. Senkin osalta päti, että teos saa elää omaa elämäänsä luonnon ehdoilla, rikkaruohot saavat kasvaa eikä kivien asentoja korjailla niin kauan kuin teos pysyy turvallisena ja että siinä sopii vaikka istuskella. Raili, Markuksen äiti”. Kaksi matkalaukkua oli hänen käsissään. 21.00 pääministerin erikoislähetys: ”Hallitus kerää tällä hetkellä aktiivisesti tietoa apua tarvitsevien määrästä. En lähde spekuloimaan mahdollisia syitä. Ella meni autoonsa ja starttasi. Juryn puheenjohtajaksi onnistuimme saamaan taiteilija Osmo Rauhalan. Voisiko siitä tehdä jotakin. Ajanpyörä on siis kunnianosoitus luonnolle ja Yrjö Kokon työlle eikä liity mitenkään Lempäälän ystävyyskuntatyöhön. Kokon vaimo oli kotoisin Lempäälän Iluksen tilalta ja ammatiltaan hammaslääkäri. Kaino kokenut tilanteen vuosia kuormittavaksi mm. Yksi hienoimmista ehdotuksista oli juhlavuoden teemaan sopivan taideteoksen saaminen. Juhlavuoden suojelijaksi lupautui presidentin puoliso Pentti Arajärvi, jolla on siteet Lempäälään
– Onneksi siskoni ja perheeni ovat koko ajan tukeneet minua. kuvaT: Annika Pusa Miten spraymaalaus syntyy. Empaattinen. Spray-taideteokset ovat lyhyessä ajassa herättäneet valtavasti kiinnostusta Pirkanmaalla. – Laskimme tauluille hinnan ja aloimme myymään niitä tuota kautta, kertoo isosisko Katariina Lumia. Hän on oikea herrasmies. Sieltä hänelle osoitettiin viestejä, joissa kehoitettiin häntä ja hänen silloista tyttöystäväänsä tappamaan itsensä. Vaikka kiusaaminen on pääosin takanapäin, ei paluu arkeen tapahdu hetkessä. Silti lempääläinen 14-vuotias Kristian Halkosaari joutui rajun kiusaamisen kohteeksi koulussa. Mutta nuorten maailma on niin raaka tänä päivänä, hän lisää. Kuormaa oli liikaa ja lopulta Kristianilla diagnosoitiin vaikea masennus, minkä vuoksi hän oli viime talvena sairauslomalla peruskoulusta pidemmän aikaa. Kun taitoa on, spray-maaleilla voi luoda upeita tunnelmia ja hienoja värisävyjä. Kun kiusaaja vaihtoi koulua, kiusaaminen jatkui netissä. Kristian on pikku hiljaa alkanut kuntoutua ja suurena apuna hänellä on ollut kunnan psykiatrinen sairaanhoitaja, jonka hän tapaa viikoittain. Halkosaaren perheelle ei avun saaminen nuoren masennukseen ollut helppoa. Siitä olen heille kiitollinen. – Moni laittoi viestiä, että älkää nyt noin halvalla myykö noin hienoja taideteoksia. Kun Kristianin isosisko laittoi toukokuussa pikkuveljensä spray-maalilla tekemiä maalauksia Tampereen Facebook-kirpputorille myyntiin, ilmoitus keräsi lyhyessä ajassa satoja tykkäyksiä ja ihastelevia kommentteja. Katso video: lvs.fi. Tapaamisten aikana syntyy hyviä, syviäkin keskusteluja. Kristian itse on muun Taide auttoi selviämään rankasta kiusaamisesta ”Mene ja tapa itsesi” muassa piirtänyt sarjakuvia, tanssinut, opetellut soittamaan saksofonia, näytellyt ja tehnyt lyijykynäpiirroksia. Älykäs. Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä taidelukioon, mutta myös lakiopinnot kiinnostavat häntä. Kristian Halkosaari näyttää, miten tilaustyönä tehty punaisensävyinen spray-maalaus syntyy. – Olen kasvatusalan ammattilainen ja lopulta päädyin itse tekemään perheestämme lastensuojeluilmoituksen, jotta kunnassa herättiin tilanteen vakavuuteen, Satu-Tuulia kertoo. Kristianin töitä voi seurata Instagramissa osoitteessa @krisprayofficial. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 8.6.2022 TeksTi: Annika Pusa . Avaruus toistuu Kristian Halkosaaren maalausten teemana. Taiteen kautta Kristian on saanut purettua tunteitaan ja tunnelmiaan kiusaamisen ja masennuksesta kuntoutumisen aikana. – Vieläkään minulla ei ole yhtään ystävää, Kristian miettii. – Olihan se nyt aivan käsittämätön tilanne. – Kristian on pienestä pitäen ollut vanhemman oloinen kuin mitä hän on, kertoo Kristianin äiti Satu-Tuulia Halkosaari. Samaan aikaan Halkosaaren kaksi lähisukulaista kamppaili vakavien sairauksien kanssa. Lapsesta saakka myös taide on ollut Kristianille tärkeää ja koko hänen sukunsa onkin luovaa, aina isoäidistä alkaen. ajankohtaista Lahjakas. Spray-maalaustekniikan hän on opiskellut itse muun muassa erilaisia videoita katsomalla. Maalausten pääasiallisena aiheena on avaruus, josta Kristian on ollut pienestä asti kiinnostunut. – Hän luonteeltaan kohtelias, huumorintajuinen ja muistaa aina kiittää pienistäkin asioista. Vaatimaton
Voi ajatella, että toimin huonosti, olin antamatta sen kehun, jonka tuo ihminen olisi ansainnut. Sehän meillä ihmisillä usein on, että naputetaan virheistä, mutta ne onnistumiset jäävät huomaamatta. – Alkuun hän reagoi juniin koko ajan, saattaa jopa säikähtää niitä, mutta sitten kun hän on aikansa asunut radan lähellä, hän ei enää tiedä ollenkaan, menikö juna vai ei. Toisaalta mitä enemmän ymmärtää kouluttamista, samalla ymmärtää sen, että emme voi olla kouluttamatta toista. ajankohtaista TeKsTi: Kari Pusa LVS:n Kuukauden eläin -palstasta lukijoille tuttu eläintenkouluttaja Tua Onnela on kirjoittanut kirjan yhdessä ystävänsä, teologian tohtori Jenni Spännärin kanssa. – Kastemadolla on niitä samoja ominaisuuksia, mitä meistä löytyy. Toista ihmistä voi kouluttaa myös huonosti tietämättään, jos vaikka jättää kehumatta tai kiittämättä silloin kuin pitäisi. Hän on huomannut, että se palkkio, mitä hän on käyttänyt, ei ole sellainen palkkio, mikä motivoi. Kastemato oppii tottumalla. Voimme huonosti, jos emme saa sitä. Jos kehumme toista ihmistä, niin me koulutamme häntä eikä sitä voi ottaa pois päältä ja sanoa, että en kouluta mitenkään. Kysymys, onko Tua Onnela käyttänyt koulutusmenetelmiä aviomieheensä, on hänelle jo hyvin tuttu. Ihminen kouluttaa eläintä ja toista ihmistä jo pelkällä läsnäolollaan, vaikka ei tekisi mitään. – Siitä lähtien, kun olen alkanut kouluttaa eläimiä ja kokeillut ja nähnyt, miten ne oppivat, on tullut mieleen, että hetkinen, näinhän tämä minulla itsellänikin menee. – Toisten ihmisten hyväksyntä on meille todella voimakas tarve. Samalla meillä on ne samat ominaisuudet. – Olemme puhuneet aiheesta vuosikaudet ja se on kiinnostanut meitä. Jos aihe kiinnosta meitä näin paljon, se voi kiinnostaa muitakin, Tua Onnela kertoo. – Jos tämän tiedostaa, se on hyvä asia. Kirjassa pohditaan eläimille ja ihmisille lajityypillisiä tarpeita. Toisin sanoen se tottuu. Oli kysymys tavoitteista tai peloista, kirja antaa käytännön vinkkejä, miten ihminen voi selvitä vaikeista tilanteista erilaisten koulutustekniikoiden avulla. – Jos olet hevosen kanssa, niin sinä koulutat sitä jo pelkällä olemassaololla ja kaikki, mitä teet, vaikuttaa sen käytökseen. Kirja sisältää paljon esimerkkejä tapahtumista, joihin Tua Onnela on työssään perehtynyt. Kun tulee ilmavirta, kastemato reagoi, mitä tämä on, mutta kun ilmavirta vain jatkuu, se lakkaa reagoimasta, sillä ei ole enää merkitystä. Opi kuin eläin! kertoo siitä, miten ihminen voi kehittää itseään eläinten koulutuksen menetelmin. – Se olisi huono idea, jos suhtautuisimme toiseen ihmiseen sillä tavalla, että yrittäisimme tarkoitushakuisesti saada hänet toimimaan itseämme miellyttävästi. KuvaT: Kari Pusa. Kaikki meidän toimintamme vaikuttaa toisen ihmisen toimintaan. Ei toista voi tavallaan olla kouluttamatta, sillä kaikki mitä itse tekee, vaikuttaa myös häneen. Sama tottumisen mekanismi toimii myös ihmisellä. Ihan sama pätee ihmisiin. Onnela ottaa esimerkiksi junaradan lähelle muuttavan ihmisen. Onnela on miettinyt, miksi hän ei saa koulutettua eläintä, mitä pitäisi tehdä toisin. Kirjassa hän opastaa lukijaa hänen haluamalleen muutoksen tielle. Kirjasta löytyy johdonmukainen koulutussuunnitelma, jota voi soveltaa omiin tarpeisiin. Ihan sama homma puolison kanssa. Yhdessä ratsastaessa olemme keskustelleet näistä teemoista ja siitä sitten lähtikin koko idea. Paremmaksi ihmiseksi eläinten kouluttajan opeilla Eläintenkouluttaja Tua Onnela teki kirjan ihmisille. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat keskiviikko 8.6.2022 ”Kastemadolla on samoja ominaisuuksia kuin ihmisellä” . – Meidän aivoissamme on ikään kuin lisäominaisuuksia verrattuna suurimpaan osaa eläimistä. – Vaikka meillä on aivoissa monimutkaisia systeemejä ja pystymme ymmärtämään avaruuden laajentumista ja kehittämään älypuhelimia, samalla siellä on myös ne aika yksinkertaiset mekanismit kuin on esimerkiksi kastemadolla, jolla ei ole edes aivoja
Syynä on Hakkarin urheilukentän siirtonurmi, joka ei ole huoltotoimenpiteistä huolimatta juurtunut maahan toivotulla tavalla. Pirkanmaalla näitä paikkoja on seitsemän, muun muassa Lempäälässä Kirkkojärven Kirkkolahti. TeksTi: Katariina Rannaste Kaitajärven uusi kota vihitään käyttöön Lempäälän ja Pirkkalan rajalla, osana Birgitan polkua, sijaitsee upouusi Kaitajärven kota, joka vihitään käyttöön tiistaina 14. Runsaan esiintymän aikana tulisi myös välttää vedessä uimista ja pitää lapset sekä kotieläimet poissa rantavedestä. TeksTi: Jenna Rautio Hakkarin urheilukentän nurmi ei ole juurtunut kenttä suljettu 19. ta voi syksyn kirkkaina öinä tiirailla tähtitaivasta. Kaitajärven kodalle pääsee helpoiten Sääksjärveltä, josta Kannistontieltä käännytään Rajamäentielle. Öljyn leviäminen on estetty imeyttämällä sitä turpeeseen ja imeytysrouheeseen. Lempäälän kunnan henkilöstöjohtaja Auli Nevantie kommentoi tekoa selkeäksi ilkivallaksi. Lempäälän kunta on sitoutunut yhdenvertaisuuden kannattajaksi ja osallistuu Pirkanmaan Manse Pride -viikkoon 6.?11. Saaren mukaan tiellä voi olla liukasta, mutta öljyvahinko ei vaadi erityistoimenpiteitä asukkailta tai ohikulkijoilta. kesäkuuta. Erittäin runsaassa esiintymässä rantaan voi keräytyä suuri sinilevälautta. Kodan sisällä on grilli ja kodan sisälle mahtuu istumaan noin 8–10 henkilöä. Pirkanmaalla levätilannetta seurataan viikoittain 41 havaintopaikalla syyskuun alkuun asti. Kentälle on kunnan mukaan tehty viime viikolla viiltoilmaus ja kylvö. Sääksjärven tekonurmikenttä on suljettu heinäkuun ajan uuden nurmen asennuksen vuoksi. Kodan sisällä on valoa tuova ikkuna, josLapin kotaa muistuttavan kodan katossa on valoa tuova ikkuna, josta voi syksyn kirkkaina öinä tiirailla tähtitaivasta. ajankohtaista Ei havaintoja sinilevästä Pirkanmaan järvillä Valtakunnallinen sinileväseuranta alkoi kesän kynnyksellä. Runsaamman esiintymän tunnistaa rannalla olevasta vihreästä raidasta, tai leväkasautumista. kesäkuuta kello 18. Lempäälän kunnan liikuntapäällikkö Sari Juuti kirkkoherra Matti Vehviläinen toivottavat kaikki tervetulleiksi. Kaitajärven kota on yksi Birgitan polun mielenkiintoisempia ja kauneimpia kohteita. Myllyrannan pride-penkki löytyi tiistai-aamuna osittain hiiltyneenä. Juuri valmistuneessa Lempäälän kunnan tasaarvoja yhdenvertaisuussuunnitelmassa vuosille 2022–24 painotetaan, että työnantajan on aktiivisesti edistettävä työntekijöidensä yhdenvertaisuutta ja ehkäistävä työpaikoilla tapahtuvaa syrjintää. En ole aiemmin vihkinyt luontokohdetta ja se tekee tilaisuudesta erityisen. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Aamulehti. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus. Vaihtoehtoisesti kodan lähelle pääsee Kuljusta, Houkkalammintieltä edelleen Kalliojärventietä pitkin. kesäkuuta. Vuonna 2019 käyttöönotetusta Hakkarin nurmikentästä on kunnan mukaan oltu yhteydessä urakoitsijaan takuuajan puitteissa ja edellytetty korjaavia toimenpiteitä. Vähäisen sinileväesiintymän tunnistaa vedessä olevista pienistä vihertävistä hiutaleista sekä kapeista leväjuovista. . . Vahinkopaikalla jälkitoimenpiteet ovat käynnissä, ja Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Pasi Saaren mukaan pintamaata on alettu kaivamaan onnettomuuspaikalta pois hetki sitten. Sinileväesiintymiin on syytä suhtautua varauksella. Leväseurannan ensimmäisellä viikolla Pirkanmaan järvillä ei havaittu sinilevää. kesäkuuta asti Kaikki kenttävuorot Hakkarin nurmikentältä on peruttu 19. Tunnelmallinen ”tiipiimallinen” kota tuo mieleen Lapin kodat. Kuva: Jenna Rautio. kesäkuuta Tampereella järjestettävien Manse Pride -marssin ja pääjuhlan etkoina. Penkki tuotiin puistoon maalausta varten ja kyseessä oli kierrätyspenkki. Lempäälän kunnan tavoitteena on arvioida toimintaa ja huomioida jatkossa vielä paremmin ne toimenpiteet, joilla näitä arvoja voidaan edistää ja toteuttaa. Se selvisi koulujen päättäjäisten yli, mutta nyt penkki oltiin haluttu tuhota maanantain ja tiistain välisenä yönä. – Myllyrannassa on aiemminkin tapahtunut ympäristön sotkemista ja tuhoamista, mutta tässä tapauksessa on selvää, että on haluttu osoittaa mieltä kyseistä asiaa kohtaan. Lempäälän kunnan tapahtumatuottaja Tiina Hildenin mukaan pirteän penkin oli tarkoitus toimia paikkana, jossa voi ottaa kuvan ja osoittaa arvostusta yhdenvertaisuutta kohtaan. Nevantien mukaan penkin oli tarkoitus jäädä Myllyrantaan ympärivuotiseksi tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden tuen merkiksi. Uiminen runsaan siitepölyn seassa ei ole suositeltavaa. Kuormaautosta oli rikkoutunut kardaaniakseli, joka oli samalla vahingoittanut ajoneuvon polttoainesäiliön, josta pääsi valumaan arviolta 350 litraa polttoainetta Vesilahdentielle ja Rahtitielle. kesäkuuta Lempäälän kunnan nuorisoja kulttuuripalvelut järjestävät nuorille oman Pride piknik -tapahtuman Myllyrannan tapahtumapuistossa, 11. Perjantaina 10. Vihkimispäivänä kello 18 alkaen paikalla on makkaran ja vaahtokarkkien paistoa, nokipannukahvit ja yhteislaulua. Vielä ei ole varmaa, mitä penkille aiotaan seuraavaksi tehdä, ja pystytäänkö sitä enää korjaamaan, kertoo Nevantie. Pienen lammen rannalle on rakennettu myös uusi laituri, josta on mahdollisuus narrata vaikka kaloja retkeilyn lomassa, muistuttaa Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö. Sen häviäminen rantavedestä saattaa kestää useita päiviä. – Nurmikenttä ei ole myöskään toipunut pitkästä ja lumisesta talvesta, eikä nurmi ole lähtenyt toivotulla tavalla kasvamaan, kunta tiedottaa. Penkissä oli tuhopolton jälkiä tiistaiaamuna 7. Omaisuuden tuhoamisen vuoksi on myös rikosilmoituksen mahdollisuus. kesäkuuta asti. Kentällä liikkumista tulee myös sulkuaikana välttää, jotta kenttä saadaan kuntoon. Hiekkakenttävuoroja voi varata Hakkarista, nurmikenttävuoroja Säijästä ja Keskuskentältä. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 . Alkukesällä vedessä olevaa puiden siitepölyä voi kerääntyä aallokon mukana tuulen alapuolisille rannoille vaaleankeltaisena raitana tai lauttana. Siitepölyn hajotessa voi syntyä tilapäisiä hajuhaittoja. Kaikki sinilevät eivät ole myrkyllisiä, ja mahdollinen myrkyllisyys voidaan varmentaa vain laboratoriotesteillä. Myllyrannan pride-penkki yritettiin polttaa Nuorten maalama pride-penkki oltiin yritetty polttaa Lempäälän Myllyrannassa. Nevantie kertoo, että penkki kerkesi olla puistossa viikon. Kodan lisäksi alueella on kaksi nuotiopaikkaa. Yleensä sinilevät alkavat lisääntyä juhannuksen jälkeen vesien lämmetessä. Kuntien viranomaisten lisäksi tänä kesänä Suomen rotarit keräävät tietoa sinilevistä noin sadalla havaintopaikalla Suomessa. TeksTi: Erkki Koivisto Kuorma-autosta valui öljyä Vesilahdentielle Pirkanmaan pelastus laitos sai ilmoituksen maanantaiaamuna kahdeksan jälkeen Vesilahdentiellä ja Rahtitiellä sattuneesta keskisuuresta öljyvahingosta. Kaitajärven kota on oiva paikka tulla koko perheen voimin nauttimaan myös luonnon rauhasta, kertoo vihkimisen suorittava Lempäälän kirkkoherra Matti Vehviläinen. Jos vedessä on runsaasti sinilevää, sitä ei pidä käyttää löyly-, pesu-, kastelutai talousvetenä
Otteluiden seuraaminen jäi hetkittäin muiden hommien varjoon, mutta Suomen pelejä Mattila seurasi likipitäen parhaasta mahdollisesta paikasta. Parannusta entiseen tuli liki kaksi sekuntia. Tavoite on saada tekniikka siihen kuntoon, että voi vain tykittää menemään. Niin sanottuja vapareita oli kaikkiaan 1 300, joista 700 työskenteli Tampereella. Pelaajilla oli upea henki päällä. Paljon näki ja koki sellaista, mitä ei suuren yleisön silmät näe, tiviistää lempääläläinen Jouko Mattila kisa-annin. minuutilla Tomi Vikmanin toimesta. Pelin loppuessa vastasin, että palkintojen jakajat ovat paikalla ja homma tulee hoidettua. Vahva ja tasainen rutistus piti Heikkisen ykkösenä maaliin asti ajalla 3.47,44. – Ikimuistoinen kokemus oli päästä seuraamaan kisoja niin sanotusti keittiöstä. Tampere isännöi kisoja myös ensi vuonna yhdessä Latvian Riikan kanssa, koska sotaa käyvältä Venäjältä kisaisännyys riistettiin pois. Jokainen yllämainitusta kattauksesta Lempäälään tullut ulkopaikkakuntalainen sai ripauksen Lempäälä-tietoutta lisää ja vuorenvarmasti kukin jätti tänne myös euroja, kuten esimerkiksi tapahtumapuffetteihin, kauppoihin, huoltoasemille ja ruokapaikkoihin. – Mikään velvoite ei ollut olla mukana, vaan tehtäviin kysyttiin halukkaita. Erotuomari määräsi nelisen minuuttia lisäaikaa, jonka aikana alkoikin tapahtua. TeksTi: Juha Raunio. Ensimmäiset palaverit pidimme jo vuotta ennen h-hetkeä. Isoja mokia ei tullut. Tulostaulu näytti lukemia 1–1. urheilu TeksTi: Juha Raunio kuvaT: Jouko Mattilan kotialbumi TeksTi: Juha Raunio kuva: Antti Raunio . – Tämän hetken kunnon ja talven hallikauden jälkeen uskaltaa odottaa 220 ylitystä ja Kalevan kisoista mitali on selkeä tavoite, kertoi Matias Mustonen kesäkuun alun tunnelmistaan. Meitä oli pienehkö tiimi tekemässä tätä hommaa, mutta iso osa tapahtumista pyöri vapaaehtoisten pohjalta. Eli myös mikrotasolla urheilu liikuttaa väkeä. Hänet muistetaan myös pitkäaikaisena Lempäälän Kisan toiminnanjohtajana. – Kisat sujuivat järjestelyiltään hyvin. Loiske vyörytti hyökkäyksen TPT:n maalille, ja ruuhkasta pallo löysi tiensä maaliin: ”oma maali”. Kaikkiaan pelejä Tampereen uljaalla Nokia-areenalla ja Helsingin jäähallissa seurasi noin 400 00 henkeä, mikä tekee keskiarvoksi noin 5 700 silmäparia/peli. Ensiksi iski TPT:n exloiskepelaaja Iiro Riponiemi vieraat johtoon. 1 500 metrillä lempääläisjuoksijat nappasivat ykkösja nelossijat. Kaiken aikaa oli havaittavissa Suomen joukkueessa levollisuutta ja päättäväisyyttä. Sen jälkeen Loiskeen Onni Huviselle näytettiin keltaista varoituskorttia. Symbioosi hyödyttää siis kumpaistakin osapuolta. – Paljon olin kanssakäymisissä myös suomalaispelaajien kanssa. – Tiivistetysti homma oli vastata noin kaksi ja puoli tuntia ennen ottelua joukkueiden tulosta areenalle, niiden kulkureiteistä hallin sisällä, pukutilojen osoittamisesta ynnä muuta. – Ratinassa hypyt olivat teknisesti ihan hyviä. 17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 . Kisojen kokonaisbudjetti oli noin 21 miljoonaa euroa. Jääkiekossa hän toimi useana kautena Suomen 20-vuotisten maajoukkueen joukkueenjohtajana. Heti pelin jälkeen sain kutsun koppiin, missä pääsin napsimaan valokuvia ja tuulettamaan joukkueen kanssa. Vajaata viikkoa aiemmin Loiske oli taistellut 1–1-tasapelin Pyynikillä Tampere Unitedin kakkosjoukkuetta vastaan. Televisiosta Suomen ja Kanadan välistä finaalia katseli karkeasti kolmisen miljoonaa suomalaista ja globaalisti noin 250 miljoonaa ihmistä. Kun Mattilalle tuli mahdollisuus olla mukana järjestämässä jääkiekon MM-kisoja Tampereen uudella areenalla, hän päätti epäröimättä lähteä mukaan. Osa heistä oli vanhoja tuttuja etunenässä paikallistähdet Marko Anttila ja Harri Säteri. kommentti Juha Raunio Urheilu liikuttaa ihmisiä ja euroja Jääkiekon MM-kisojen kokonaisvoitoksi arvoidaan 5–10 miljoonaa euroa. Areenalla Mattila oli suora lenkki Suomen joukkueenjohtaja Mika Kortelaiseen. Sääksjärven kentän pelikello näytti, että 90 minuuttia on täyttynyt jalkapallon kolmosdivarin ottelussa Sääksjärven Loiskeen ja tamperelaisseura TPT:n välillä. TeksTi: Juha Raunio Jouko Mattila koki MM-kisahurmion sen ytimessä Ikimuistoinen kokemus Jääkiekkomiehen unelma: Tavata kaikki Tampereella pelaavat MMkisajoukkueet ja heidän pelaajansa, seurata jokainen Suomen peli paraatipaikalta, kokea omakohtaisesti kultahumu aina Leijonien kopissa asti ja päästä vanhan tutun eli Marko Anttilan kanssa kultakuvaan puolisen tuntia loppuottelun jälkeen. Pökerryttävät luvut kertovat, että urheilu liikuttaa ihmisiä ja rahaa. Mattilan titteli kisoissa oli "game operations director" eli hän vastasi asioista, jotka tapahtuivat jäällä ja areenalla ennen peliä, sen aikana ja jälkeen. Korkeushypyssä Matias Mustosen tulokseksi jäi 204, joka oli neljä senttiä paremmin kuin kauden avauskilpailussa Latviassa. Lempäälän miesten, Jouko Mattilan ja Marko Anttilan, kultaposeeraus. – Kauden avaus toi luottamusta kesään. Ei siis pöllömpi työkomennus. Loppupeleissä mitalien jaon organisointi kuului niin ikään tehtäviini, luettelee Mattila. Päätavoite on menestyä oman ikäluokan SM-kisoissa ja Kalevan kisoissa, tuumaili Kivelä. Loiske tasoitti 77. Nyt pitää puhaltaa ja huokaista hiukan ja miettiä sitten kesän aikana niissä mukanaoloa, sanoo Jouko Mattila. Aleksi Kivelän ennätys meni uusiksi tuloksella 3.48,92. Totta kai myös toisin päin. Toukokuun alun varsin tuikitavallinen viikonloppu Lempäälässä: Ideaparkissa kisattiin judon SM-kisojen tiimoilla, Hakkarin liikuntahallilla pelasivat puolentusinaa masterssarjan naislentopallojoukkuetta SM-mitaleista, Hakkarin maastossa hurauttelivat puolestaan pyöräsuunnistajat omien kisojensa merkeissä ja Sääksjärven tekonurmella pelattiin usemmankin ikäluokan jalkapallo-otteluita. Kovien starttien kautta uskon ennätysten rikkoutuvan reilusti, kommentoi Heikkinen, jonka ennätys kirjataan kaksi sekuntia paremmalla noteerauksella. Jouko Mattila pääsi kannattelemaan "poikaa" eli mestaruuspystiä. Loiskeen avausmaalin viimeisteli Mikael Sulkko. – Luulisin, että ennätyskunnossa olen. Ilman yritysten markkinointitukea ei Suomessa järjestettäisi jääkiekon MM-kisoja eikä Lempäälässä pelattaisi vaikkapa varsin korkeatasoisia jääkiekon Suomi-sarjaa tai lentopallon ykkössarjaa. Mattila työskentelee Suomen Jääkiekkoliiton Hämeen alueen aluepäällikkönä. Virkeä urheiluelämä on elinkeinoelämälle ja yrityksille tärkeä kumppani. Itse kisojen aikana työpäivät venyivät jopa viisitoistatuntisiksi. TPT:tä vastaan huikea loppunäytös Santtu Heikkisella lupaava kauden avaus aleksi kivelä on kehittynyt, Matias Mustonen odottaa ennätyskesää Tampereeen Ratinan GPkisoissa LeKi-trio Santtu Heikkinen, Aleksi Kivelä ja Matias Mustonen esiintyi edukseen. Hommasin sinne tuolin. – Seurasin Leijonen matsit vaihtoaition takaa käytävän suusta. – Vielä ei ole ollut keskusteluja ensi vuoden kisasysteemeistä
Tässä kesäkuussa tuomme julkisuuteen luonnoksen strategian ydinosista ja palvelulupauksesta, Riku Siren kertoo. Pöytäkuntien ja työryhmien sisäisissä asioiden keskusteluissa ja nostoissa niitä on voinut olla. pirkanmaa Aluevaltuusto ja valiokunnat hiovat hyvinvointialueen strategiaa henkilöstön kartaksi Uutena organisaationa Pirkanmaan hyvinvointialueen on erityisesti onnistuttava strategiansa laatimisessa. Strategian on oltava sellainen, että se ohjaa palvelutuotantoa, tuottamisen tapoja, yhdenvertaista ja vaikuttavaa palvelua ja hoitoa inhimillisellä otteella. Niin sanottu rullaava strategiatyö on erityisen tärkeää, kun hyvinvointialue uutena organisaationa vasta aloittaa toimintaansa ja monet asiat ovat vielä vasta jäsentymässä, Alasentie perustelee. Valmistelutyö jatkuu syksyllä, ja lokakuussa on tarkoitus päättää strategiasta valtuustossa, Lyly aikatauluttaa. On muistettava, että valittu hallinto on työskennellyt vasta noin kolme kuukautta, Lyly teroittaa. Tavoitteena on, että strategia olisi aluevaltuustossa lokakuussa. Strategian on kytkeydyttävä kaikkeen hyvinvointialueen tekemiseen sosiaalija terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisessä ja palvelutuotannossa. Aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen painottaa asiakirjan sisällön ymmärrettävyyttä; hänen mukaansa sanoman on auettava kaikille. Strategia on joukko valintoja, toimintaa sekä keinoja, joilla edetään asetettuihin tavoitteisiin, päämääriin. Lyly lupaa, että pirkanmaalaisen asukkaan ja asiakkaan näkökulma korostuu hyvinvointialueen strategian sisällössä. Vt. Ollaan työn alussa, ja koko ajan tiivistetään sisältöä. Strategiaa tullaan varmasti täsmentämään erilaisilla toimenpideohjelmilla tai muilla vastaavilla, Lyly kertoo. Itse toivon, että saisimme siitä riittävän konkreettisen. Lisäksi strategian on oltava niin houkuttava, että ihmiset lukevat sen halusta läpi.. Alasentie sanoo, että strategiaan kuuluvat ilman muuta seuranta ja sen mittarit. – Ja sellainen, että jokainen haluaa lukea strategian, Hiltunen teroittaa. Sisältö korostaa asukkaan olevan kaiken toiminnan keskiössä. – Vastaavasti eroavaisuuksia painotuksissa lienee esimerkiksi suhtautumisessa palvelutuotannon toteutukseen, eli missä määrin ja miten painotetaan hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa suhteessa ulkoa hankittavaan yksityiseen ja järjestöjen palvelutuotantoon, Hiltunen avaa. Hänen mukaansa aluevaltuusto tekee parhaillaan strategian isoa linjausta käsittäen palvelulupauksen pirkanmaalaisille. Syksyllä aluevaltuusto asettaa konkreettisia tavoitteita. – Niissä luodaan uutta, ja se lisää vielä innostuneisuutta. Sillä on jo ollut strategian tiimoilta kaksi infoa ja kaksi työpajaa. Ehkä strategiassa ei pidä mennä lupaamaan yksityiskohtaisia suoritetavoitteita, kuten hammaslääkärikäyntien tarkkaa määrää. On muistettava, että nyt laaditaan nimenomaan muutosvaiheen strategiaa, ja sillä määritellään nimenomaan tahtotila suunnasta. Lylyn mielestä työpajat ovat olleet hengeltään hyviä ja erittäin keskustelevia. – Kun viranhaltijat tulevat tehtäviinsä, heillä on keskeinen rooli asiantuntijuutensa pohjalta osallistua hyvinvointialueen strategian laadintaan. Hyvinvointialueelle kunnista siirtyneet palvelutuotantoa koskevat sopimukset varmistavat, että nekin hoituvat. – Ne ovat hyvinvointialueen rakenne ja toiminta, henkilöstö ja johtaminen, sosiaalija terveydenhuollon palvelut sekä tutkimus-, kehittäminen-, innovaatiotja opetus (TKIO) sekä pelastuspalvelut ja turvallisuus. Siren korostaa, että strategian valmistaminen on täysin aluevaltuustovetoinen prosessi. Yhteinen tahtotila on, että tässä tehdään hyvinvointialueen yhteistä strategiaa, Lyly kiittää. Strategia määrittää tavoitteet koko hyvinvointialueelle, ja tavoitteiden toteutumista on kyettävä mittaamaan, jotta nähdään, olemmeko oikealla polulla, Hiltunen toteaa. – Työtä on tehty yhteisissä työja pöytäryhmissä, joissa eri puolueiden valtuutetut ovat olleet sopivasti eri työryhmissä jäseninä. Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiaa valmistetaan laajalla rintamalla. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentien mukaan Pirkanmaalla on tavoitteena, ettei strategia olisi ”kerran neljässä vuodessa” -harjoitus, vaan strategian sisältöjä arvioitaisiin jatkuvasti ja tarvittaPirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) kiittelee aluevaltuutettuja heidän paneutumisestaan ensimmäisen strategian synnyttämiseen. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 TeksTi: Matti Pulkkinen kuvaT: Matti Pulkkinen . Aluevaltuuston puheen johtaja Lauri Lyly (sd.) on realisti. Hiltusen mukaan strategian sisältöön kuuluvat painotukset ainakin neljältä osa-alueelta. Aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen (kok.) korostaa, että strategian sanoman on oltava ymmärrettävä. hyvinvointialuejohtaja Jukka Alasentie pitää välttämättömänä, että vasta-alkavan organisaation strategian sisältöä arvioidaan jatkuvasti, ja että tarvittaessa strategiaa muutetaan. Hänen mukaansa hyvinvointialueen valmistelun kanssa tulee kiire. – Strategia on toiminnan tavoitteiden karttana välttämätön koko henkilöstölle. Hiltunen sanoo, että strategian täytyy jo asiakirjana olla sisällöltään täysin ymmärrettävä. – Aluevaltuusto on aktiivinen. Näin myös ammattilaisten toiveet ja tarpeet tulevat huomioiduksi, Hiltunen korostaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole. – Yhteinen näkemys on esimerkiksi siitä, että palvelut tuotetaan ihmisiä / asukkaita varten, palveluiden on oltava yhdenvertaisesti saatavissa ja saavutettavissa jokaiselle asuinpaikasta riippumatta, palveluiden on perustuttava tutkittuun tietoon ja oltava vaikuttavia, tavoitteena on tasapainoinen talous, peruspalveluja on vahvistettava ja että turvallisuus on kaikkien asia, Hiltunen tarkentaa. Asukkaiden kannalta olisi hyvä, jos nyt tulevassa vuodenvaihteessa muutoksia palveluissa ei juuri huomattaisi. – Aluevaltuusto voi asettaa muun muassa vaikuttavuustavoitteita eli linjausta siitä, miten esimerkiksi väestön suunterveyden tulisi edistyä tai kansansairauksien hoidon tehostua. Aluehallituksen puheen johtaja Kari-Matti Hiltunen (kok.) sanoo, että strategian tavoitteiden suhteen vallitsee yli puoluerajojen hyvä yhteisymmärrys. Strategia on tärkeä johtamisen työkalu. – Nyt näyttää siltä, että järjestämisvastuun vastaanottaminen, oma tuotanto ja henkilökunnan siirto hoituvat suunnitelmien mukaisesti. Hyvinvointialueen toiminnan kehittyessä muutoksia varmasti tulee, Lyly sanoo. Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustossa on edustettuna yhdeksän puoluetta. Työryhmien yhteisissä tuloksissa ei ole näkynyt puoluenäkökulmia. Pääsisällöistä vallitsee varsin yhtäläinen käsitys eri puolueiden kesken. Lylyn mukaan hyvinvointialueen rakentaminen on kaiken kaikkiaan sujunut hyvin ja määrätietoisesti. Kuva: Matti Pulkkinen essa strategiaa muutettaisiin. – On keskitytty olennaiseen, ja siihen, että hallittu ja turvallinen siirto ensi vuodenvaihteessa pystytään tekemään. Strategia sisältää konkreettisia tekoja. Aluevaltuuston puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo, että pirkanmaalaisen, asukkaan eli asiakkaan, näkökulman on kristallisoiduttava strategian sisällössä. – Palvelujen saatavuus ja saavutettavuus sekä henkilökunnan rooli ovat myös keskiössä. Hiltusen mukaan hyvinvointialueen suunnittelu etenee hallinnon järjestäytymisen sekä johtajien ja esimiesten rekrytoinnissa. Tällaiset keinoasiat jäävät sitten palvelutuotannon arvioitaviksi, Alasentie miettii. Työtä on johtanut strategian vastuuvalmistelija Riku Siren. Vt. – Aluevaltuusto ja sen valiokunnat ovat strategiatyössä avainasemassa. Strategia on organisaation suunnitelma, jolla aiotaan päästä haluttuun päämäärään. Lylyn mielestä puolueiden välinen yhteistyö on rakentavaa. Näin strategiasta tulee täysin aluevaltuuston näköinen. Siis kaikille osa-alueille tulee laadittavaksi tavoitteet ja painopisteet, Hiltunen täsmentää
Tarkempi tehtävänkuvaus ja hakuohjeet: www.kuntarekry.fi LÄHIHOITAJAA VAKITUISEEN TOIMEEN Haemme Lempäälän Sääkskotoon Työmme on ihmisläheistä, merkityksellistä ja vaikuttavaa 3-vuorotyötä ikäihmisten 12 paikkaisessa tehostetussa palveluasumisen yksikössä, jossa asiakkaat ovat muistisairaita ja asuvat kodinomaisesti kaksioissa. Työskentely eri yksiköissä vaatii joustavuutta ja aktiivista tarttuvaa otetta sekä valmiutta kehittää itseään ja työyhteisöjen toimintaa. Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan. Tiimimme on ammattimainen ja lämminhenkinen. Kuntouttava asiakkaan toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä työtapa on sinulle luontaista ja sinulla kyky ajatella ja toimia ratkaisukeskeisesti ja yhteistyötä rakentavasti. Lempäälä on energinen ja rohkea edelläkävijä, jolle asiakasystävällinen kohtaaminen ja osallistava vuorovaikutus ovat sydämenasioita. Lempäälä on energinen ja rohkea edelläkävijä, jolle asiakasystävällinen kohtaaminen ja osallistava vuorovaikutus ovat sydämenasioita. Hakuaika päättyy: 27.6.2022 klo 15:00. toimitus@lvs.fi www.lvs.fi Tarkempi tehtävänkuvaus ja hakuohjeet: www.kuntarekry.fi KAHTA (2) SAIRAANHOITAJAA VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN Haemme Lempäälän terveyskeskussairaalaan Työskentelet osana ammattitaitoista tiimiä tehden joustavasti vaihtelevaa hoitotyötä moniammatillisessa työyhteisössä terveyskeskussairaalassa. Hakuaika päättyy: 4.7.2022 klo 15:00. Raili, Raila Ti 14.6. Rakennamme yhdessä vetovoimaista Lempäälää. Tarkempi tehtävänkuvaus ja hakuohjeet: www.kuntarekry.fi KAHTA (2) LÄHIHOITAJAA VAKITUISIIN TOIMIIN SEKÄ SAIRAANHOITAJAA SIJAISUUTEEN Haemme Lempäälän Hyvinvoinnin palvelualueen sijaispooliin Sijaispoolin ammattilaisten avulla turvataan asiakkaidemme turvallinen hoito eri yksiköissä esimerkiksi henkilökunnan vuosilomien sekä äkillisten poissaolojen aikana. Hakuaika päättyy: 16.6.2022 klo 15:00. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. Salomon, Salomo To 9.6. Sijaispoolin hoitajat työskentelevät terveyskeskussairaalassa ja avoterveydenhuollossa, sekä tarpeen mukaan myös ikäihmisten ja vammaisten asumispalveluissa ja kotihoidossa. Seppo La 11.6. Impi, Immi Su 12.6. Työssä keskeisintä on niin akuuttihoitotyö kuin kuntoutumista ja toimintakykyä tukeva hoitotyö. Lempäälä on energinen ja rohkea edelläkävijä, jolle asiakasystävällinen kohtaaminen ja osallistava vuorovaikutus ovat sydämenasioita. Tehtäviin kuuluu työskentelyä myös kotisairaalassa. Rakennamme yhdessä vetovoimaista Lempäälää.. Vieno, Moona, Viena Viime viikon sudokun ratkaisu Vastaukset ensi lehdessä! Sudoku HALUATKO ILMOITTAA. Kielo, Pihla Ke 15.6. Ensio Pe 10.6. 19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Ajankohtaista Nimipäivät vko 23-24 Ke 8.6. Rakennamme yhdessä vetovoimaista Lempäälää. Esko (Pyhän Kolminaisuuden päivä) Ma 13.6
Vanhan ajan pikku apulaiset -kierrokset lapsille kesäja heinäkussa joka keskiviikko kello 12. Kotisivuille on päivitetty muiden yhdistysten kutsuja heidän tapahtumisiinsa sekä koko piiriä koskevia tapahtumia, mm karaokekisa, festarit ja piirin eloristeily. Tuire Salenius, Miia Selin ja Aimo Räsänen. Kesän ajan sunnuntaisin Lastusten koulun kentällä klo 18.00 pelataan koko perheen leikkimielisiä höntsypelejä muun muassa pesäpallon ja jalkapallon merkeissä. Ke 8.6. Lehtori-tutkija Maarit Marttila kertoo meille liikunnan merkityksestä hyvinvointiimme, esitys sisältää myös kevyen liikuntatuokion. Ke 27.7. Ennen kylän pyöräretkeä lauantaina 11.6. Lempäälä-Seura M u s e o r a i t i n a i t t a k a h v i l a avattiin. Matkan hinta on 52 euroa/hlö sisältää kuljetuksen, lipun ja väliaikakahvin. 17.00 Ti 30.8. Vanhaa tietä Sääksjärvelle, matkalta mukaan. Samalla kannattaa poiketa tervehtimään Sarapiston kedon lampaita ja luontopolulle testaamaan tietoja! Mehutarjoilu!. Soita Maijalle puh. Pelaamme myös ulkopelejä. Ilm. Paluu Birgitanpolkua pitkin. Hinta kuljetuksineen ja väliaika kahveineen on 35,00 e/hlö. Maksetaan tilille FI82 4108 0011 7628 72. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Samppalinnan kesäteatteri. Paljon toimintapisteitä ja ohjelmaa. Kohteitamme Kangasalla: TamSilk, Arboretum Frick, Lounas Ravintola Pepper Barissa ja Kulttuurikeskus Äijälä. Retkellä kuljetaan Savijärven kautta maakaasulinjalle. 045-633 11 63. Poikkeuksina ti 14.6., juhannusaatto ja juhannuspäivä. Jatkamme Siisjärven laavulle, jossa pitempi tauko eväiden syöntiin (nuotio jos sallittu). 18.05 To 18.5.2023 18.50 Kangasalan Kuohu. Tarkempi bussin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. 13.00 Ylämäen metsästysseuran maja, Pöllövuorentie. Hyvää kesää! Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Iloinen iltapäivä. Retkeillään kokemaan Koskenvoiman tunnelmaa. Matka noin 4,4 km yhteen suuntaan. 10.00 La 13.8. klo 11-17. Kauden juhlalliseksi päätökseksi tutustumme Liisan opastuksella Laukon kartanon näyttelyihin. Pe 13.5. Matkan hinta 30 euroa, sisältää pääsylipun, väliaikakahvin pullalla sekä kuljetuksen. Omat eväät mukaan. Hyvää mieltä kantelein ja lauluin, vaikka balladit ovatkin murheellisia. Ilmoittautumiset 19.6.22 mennessä Merja Myller, puh. 18.00 Nokialla Kerholan salissa. Hulauden vesialueen kunnostusyhdistys ry Tietoisku isosorsimosta ja vuosikokous la 11.6 Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Lähde mukaan kesäteatteriin Nokialle katsomaan Metsän morsian kappaletta. Hinta jäseniltä 65e ja ei jäseniltä 70e. Tervetuloa mukaan! Lempäälä-Seura Lasten museokierrokset. Kaatosateella emme lähde pyöräilemään. Kimppakyydit lähtevät Kesonkulmalta klo 12.30. To 30.6. Vanhaa tietä Sääksjärvelle, matkalta mukaan. Ilmoittautumiset 19.06.2022 mennessä Merja Myller, puh. Bussi lähtee Mantunkulman Nesteeltä klo 10. Hinta 2 e /lapsi. Maksu heti yhdistyksen tilille FI19 5228 0320 1067 55. Ilmoittautuminen Marjaleena Kekki 0440-555122 ma 13.6. Pe 17.6. Menemme katsomaan esitystä Metsän morsian. Lipun hinta 43e, sisältää teatterilipun, kuljetuksen ja väliaikakahvin. Kiitos PirkkalaLempäälän 4 H -yhdistyksen, asia järjestyi ja avajaisia makoisin leivonnaisin vietettiin 3.6. Lounas Tallipihalla ja siirrytään Pyynikinlinnaan. 040-5523882. Lempäälä-Seura L a s t e n p ä i v ä Museoraitilla. 11.00 Ke 22.6. Museoraitilla on monenlaista ohjelmaa. Jos ilmoittautuneita on yli 20 niin paikat arvotaan ja paikan saaneille ilmoitetaan paikasta 15.06.2022 mennessä. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kuohun vesijumppa 2022-2023. mennessä Jaana Taiminen 0400-790169 ja maksu yhdistyksen tilille, viite 5982. La 11.6. Hinta 40 e sisältää tarjoilut. 19.00 Apianniemen Kesäteatteri Valkeakoski. Lähimatkailua helposti ja hyvässä seurassa! Bussilla Hauholle, historiallinen keskusta, lounas Vanhan Raitin Kievarissa ja iltapäiväkahvit kuulussa Alvettulan kyläkaupassa. Ensin Saarikonmäen laavulle, jossa tauko. 18.30 21.00 Nokia. To 16.6. Kuohun vesijumppakausi 22-23 ilmoittautumiset avautuvat 08.06.22 klo 08.00. Tervetuloa! Lempäälän Marttayhdistys ry Lempäälän Marttojen kesäretki tiistaina 26.7.2022. Tarkempi bussin aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Kuullaan katsaus puiston historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. klo 14 näytökseen katsomaan kahteen kertaan koronan takia peruttua Mielensäpahoittajan mussikaalia. Tervetuloa, myös Vesilahden eläkekerholaiset. Ke 15.6. Soitathan ensin, puh 050 3752439. To 7.7. Opastettu kävelykierros Hämeenpuisto päästä päähän. Jos kysyttävää, niin soita puh. Maanantai 13.06.2022 menemme Valkeakosken Eläkeläisten kevätkauden päättäjäisiin Hakapirtille kello 12.00 alkavaan tilaisuuteen. Matkan hinta 60,00 euroa/hlö sisältää matkan, lipun ja kahvin. Retken kustannukset kerään bussissa. 050-477 3102 (Museoraitti). Suosikaa kimppakyytejä. Lähdemme Mantunkulman nesteeltä Puistokatu 2 Lempäälä kello 11.30 kohti Valkeakoskea. Nähdään kesällä teattereissa! Kerhot jatkuvat sitten syyskuussa. Lähtö Mikkolan bussilla Manttaalitalon pihasta klo 9.15. Lempäälä-Seura Kesäretki Hauholle. 040 532 4207. Ilmoittautumiset Päivi Riihenmäki puh. mennessä. Ma 13.6. 18.30 21.00 Nokia. Arpajaisissa joka arpa voittaa, joten arpavoittoja toivotaan. Suosikkioperetti Mustalaisruhtinatar palaa konserttisaleihin syksyllä 2022. 13.00 Neste Kuokkala. 16.00 21.00 Vanha Pappila, Rovastintie 3, 37500 Lempäälä. Ne, jotka eivät arvonnassa saa vakipaikkaa pääsevät automaattisesti varapaikalle. Lempäälä-Seura Pihasoitot. Taiteilijat: Paratiisin jälkeen/ Tarmo Grönqvist, Uutta ja vanhaa/Timo Musturi, Valo voittaa/Jaana Pärssinen, Metsäkansaa/Jari Rantanen, Hopean hohdetta/Rauni Rauthovi 23.6. Lempäälän Eläkkeensaajat ry Kuokkalankosken markkinat. Kaikille avoin kävelyretki. Retken hinta on 50 e sis. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Kesäteatteria. Toinen teatterimatka tehdään Turkuun Samppalinnan kesäteatteriin 10.8. Maisalle 8.6.mennessä puh.0400 628421. Kuokkalan museoraitin museot ovat avoinna ti-la klo 10-17. 17.00 Vihasjärven kansakoulu, Järvenpääntie 223, Orivesi. Vapaaehtoinen kahviraha. Juomme tietysti kahvit ja paistamme makkaraa. jelmaa la 18.6 Sarapiston kedolla. Tapahtumia viikoittain. Menemme sinne kimppakyydeillä. Museossa on myös Oulun taidemuseon naivistisen kuvataiteen näyttely. Pelaamme kesä-elokuussa joka tiistai-ilta. Pe 10.6. Sitova ilmoittautuminen 1.8. LempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Ilta Vanhassa Pappilassa. Lähtö Lempäälästä 8.45 ja paluu n klo 19.00. Kesto arvio 4 tuntia. (Kuva Heini Mäenpää) Lempäälän Eläkeläiset ry Vierailu Valkeakoskelle. mennessä puh. Lempäälän Marttayhdistys ry TIEDOKSI TULEVAA. Vetäjänä Outi Nieminen. La 18.6. Operetin miespääroolissa (Edwin) esiintyy Oopperalaulaja Jyrki Anttila ja muissakin rooleissa upeita ammattilaisia. Lähtö tapahtuu koululta klo 14. Piipahdamme keskiaikaisessa Sääksmäen kirkossa. Emil Aaltosen museossa on opastus vuorineuvoksen historiaan , erityisesti hänen taideharrastukseensa. mennessä heinik. Maksu 8.7. Tuttuun tapaan esittelemme toimintaamme mm. Cafe ChefBug, lähituotekauppa ja taidemyynti, www.herkkuhyonteiset.fi, puh. Kahvila palvelee pääsääntöisesti ti-la klo 12-16 ohikulkijoita ja museovieraita. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Vierailu Kivalakotiin. kädentaidot-kerhon tuotteita. Kesä tulee ja mölkky alkaa...... maenpaa@gmail.com tai 0504626365. Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Lastenpäivän ohLempäälänVesilahden Diabetesyhdistys ry Mölkky alkaa. Tule mukaan kesäpäivän viettoon! Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys LYSY ry Retki Kaitajärven kodalle ti 14.6 . Ke 1.6. Voit tuoda arpavoittoja myös Tertulle kotiin, os. Pirkanmaan Piirin kesäjuhla Kangasalla 9.6.2022. Lempäälän ja Vesilahden Jhl Kuukausikokous. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Penkkejä levitellään, oman istuimenkin voi ottaa. Tiedustelut puh. To 9.6. Lippuja voi jo varata puh.044 244 5061. Tervetuloa kuuntelemaan reippaan menevää kuoromusiikkia! Lastusten kyläyhdistys ry Pyöräretki Lastusissa. Kokoontuminen kartanon puodin edustalla klo 13.00. Näihin tapahtumiin ei järjestetä yhdistyksen toimesta yhteiskuljetuksia. 0407254586 Lastusten kyläyhdistys ry Kuorolaulua Lastusissa. Yhdistyksemme osallistuu tänäkin vuonna Kuokkalankosken Markkinoille. Pe 23.9. 13.00 15.00 Grilli-Kahvila Koskenvoima, Koskenkylä. 045 1537797 10.6 mennessä. Sirkku Peltolan kirjoittama Suomen hevonen on hillittömän hauska ja terävä kuva Suomen maaseudusta, tai siitä, mitä on jäljellä. Sitovat ilmoittautumiset Sirkka 045 1537797 12.07 mennessä. Lempäälä-Seura Kuokkalan Museoraitti avoinna. Näyttelijöinä mm. Ota omat eväät, istutaan hetki tulilla Kaitajärven kodalla. klo 17. Aloitetaan kesä Vanhassa Pappilassa uiden, saunoen ja seurustellen hyvässä seurassa. Tervetuloa kaikenikäiset! Järjestäjänä myös Kunnan kulttuuripalvelut. Tervetuloa koko perheellä polkemaan! Lastusten kyläyhdistys ry Höntsypelit Lastusissa. Käyn lunastamassa liput torstaina. Ti 7.6. Lempäälän Maaja kotitalousnaiset ry Teatteriretki. Tule kuulemaan kunnostushankkeen tilanteesta ja keskustelemaan järvialueen asioista sekä päättämään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Lempäälän seudun Valotuikut ry Retki Lammasniemeen. Kuokkalan museoraitti, Kuokkalantie. To 11.8. klo 11-15 Lasten päivää. mennessä yhdistyksen tilille. Sään mukainen varustus. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. 044 244 5061. Mukaan mahtuu 20 jäsentä. 14.00 Hauralantie 48. 10.00 15.00 Kuokkalan museoraitti. To 4.8. Ke 10.8. Reitti kulkee K Marketin pysäkin kautta ja siitä vanhaa tietä Tampereen suuntaan. 17.00 Pancho Villa, Ideapark. mennessä. Jokainen vie mennessään tuliaisiksi kahvipaketin. Ti 14.6. Ilmoittaudu 23.6. Pääosaa esittää Kari Väänänen. alkaen, Elämän voimaa/ Katariina Uurto, Nyt on se hetki/Riitta Viitala, Elämän leikki/ Teija Willman, Päätä pahkaa/ Tapani Virtanen. | Vesilahti. Kyytiä tarvitsevien olisi hyvä sopia esim. 12.00 18.00. 12.00 18.00 Samppalinnan kesäteatteri Turku. Bussi lähtee Mantunkulman Nesteeltä klo 9. Kokoontuminen Sääksjärventien pysäköintialueella klo 16.30. Jumpan hinta 13 e/kerta, kertoja syksyllä 10 ja keväällä 10. Matka järjestetään yhdessä diabeteksen kanssa, hinta teatterille kuljetuksineen ja väliaikakahveineen on 35 e/ hlö. Hinta sisältää kuljetukset, uimahallimaksun, altaan vuokran, jumpan sekä jumpparin. Kappaleena on Metsän morsian. Ke 1.6. Tervetuloa pelaamaan kanssamme mölkkyä 07.06.2022 klo 17.00 alkaen Hakkarin koulun yläpihalle. Puhelinnumero ja tilinumero Pyynikin teatteriilmoituksessa. To 7.7. Kokoontuminen Nesteen pihalla Pirkkalantie 2, 37550 Lempäälä klo 13. Kimppakyydit lähtevät Kesonkulmalta noin klo 12.45. Eira on Talolla 17.6. Retken vetää jälleen kylän pitkäaikainen asukas Juha Kuisma. Lähde viihtymään kesäteatteriin Nokialle heinäkuussa. Kyytiin myös ennalta sovituilta pysäkeiltä. Lempäälän Seudun Samoojat ry Retkeilypäivä. Mukaan mahtuu 20 jäsentä. Retki on osa Avoimet kylättapahtumaa. Kuohun vesijumppakausi 22-23 ilmoittautumiset avautuvat 08.06.22 klo 08.00. Mehutarjoilu! Tervetuloa! autoin sopiiko niin ja mistä tulisi kyytiin. esiintyy Teekkarikuoron alumnit Lastusten koulun pihassa klo 13.30. Tarjolla keittoa 10 e ja pullakahvit 5 e. Ke 10.8. Ensin nautitaan hyvät kahvit ja sen jälkeen käydään ihastelemassa paikallinen kota ja laavu, jos sää on suotuisa. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Pyynikin kesäteatteri. Vielä tänään ehtii ilmoittautua Pyynikin kesäteatteriin. 18.05 To 11.5.2023 18.50 Kangasalan Kuohu. Tervetuloa mukaan nauttimaan yhdessäolosta. Hallituksen kokous pidetään kuukausikokouksen jälkeen. 045-633 11 63. Teemme lähimatkan, missä ei ole paljon bussissa istumista vaan mukavia kohteita ja yhteistä ohjelmaakin. Tutustumme Kivalakodin toimintaan ja tiloihin sekä nautimme talon tarjoamat kahvit. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Lempäälä. UUTTA: 4 H -yrittäjänuorten pitämä aittakahvila avoinna aukiolopäivinä klo 12 16. Perinteinen kylän pyöräretki järjestetään lauantaina 11.6.2022 Lastusten kylällä. Matkat omalla autolla, pyörällä tai kävellen. Ennen kokousta ympäristötarkastaja Tuija Selänpää pitää tietoiskun isosorsimosta ja muista vesialueiden vieraslajeista. 15.6.2022. 044 244 5061. 13.00 15.00 Laukon kartano. Kokoonnutaan lauantaina 11.6.2022 klo 17 Mattilan koululle Pyhällöntie 83, Lempäälä. Sitovat ilmoittautumiset tähän tarvitaan 6.7. Suosittu maksuton lastenpäivä kahden vuoden koronatauon jälkeen. Sääksjärveltä lähteviin Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Kesäteatteria. Lisäksi vielä: Iittalan Lasikylä ja Akaan Toijalassa maatila Rockwood Alpacas. 18.00 19.00 Kuokkalan museoraitinpiha-alue, Kuokkalantie. Yhdistyksen kesäretki Pohjanmaalle 14. Ke 13.7. Pyynikin kesäteatteri. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Vesijumpat Kuohussa 2022-2023. kuljetuksen, lipun ja väliaikakahvit. 14.00 16.30 Pyynikki. Kuokkalan museoraitilla vietetään lauauntaina 18.6. Yleisön pyynnöstä Lempäälä-Seura lähti järjestämään kahvittelumahdollisuutta museoraitin aukioloajoille. Ke 15.6. Kesän ensimmäinen maksuton pihasoitto: HAUANKAIVAJAT. Kansakoulut ry Luonnon voimaa -taidenäyttely. Luonnon voimaa -taidenäyttely to 26.5.-su 22.6.2022, ma sulj. Tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset Sirkka puh. Matka jatkuu Valkeakoskelle, missä muistellaan Juuso Waldenia ja paikkakunnan teollisuushistoriaa. Su 31.7. Lempäälän Marttayhdistys ry AIRA Musikaali Aira Samulinin elämästä. Lempäälän seniorit ry Liikuntekerho. Hakkarin koulun yläpiha. 14.00 20.00 Lammasniementie 70. Ilmoittautumiset 30.6. Tutustutaan Birgitan polkuun Sääksjärvellä. klo 10-12 ja Terttu 30.6 klo 1012 vastaanottamassa niitä. 17.00 Kuokkalantie 14 . 15.00 Nokian kesäteatteri. Ryhmien toivotaan ilmoittautuvan etukäteen vaikka Museoraitin aittakahvilan sometilin kautta. Ma 13.6. Kuljetus Ari Arvelan bussilla ja lähtö Lempäälästä Manttaalitalon pihasta klo 17.30. Karhumäentie 12. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Kesäteatteri
Su 24.7. Patikoimme Pohjankodalta Kotkanpesällä. Yhteistyössä Helsingin yliopiston ilmakehätutkimusyksikön (INAR) kanssa. Lähtö Päätetieltä ja paluu esityksen jälkeen samaan paikkaan. Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Kesäretki. Radat 2,2km helppo, 2,8km; 4,5km; 5,5km ja 8,1km. Mukaan voi tulla myös Sivumeäntien ja Koivistalhontien risteyksestä klo 10.45. Osoite Pöllövuorentie. Lisätiedot: tarpsu.sporttisaitti.com. kesäkuuta kello 18 Ajankohtainen Ukrainan sodan vuoksi. Autot ja liikenne 26.10. Tapaamisiin Raija puh. Tervetuloa! käytön mukaan. Su 10.7. Kansanpuvusta kansallispukuun Suur-Vesilahden kansallispuvun vaiheita avoinna 28.8. BARITONI RAIMO LAUKKA JA SOTA-AJAN LAULUT perinteisessä Kesäkonsertissa tiistaina 21. com, 0407646791. Muistelemme hiihtoviikkoa Enontekiön Hetassa. Taito Pirkanmaa ry Sormet savessa keramiikkaleiri aikuisille. Huolto pelaa varmasti. Vauvan päivä 5.10. mennessä lauri.tanni@ elisanet.fi tai Laurille puh. hoyssa@gmail.com tai Panulle puh. Pelaamme myös mölkkyä, ketjun heittoa ja petankkia. MTK-Vesilahti NUORTEN TUOTTAJIEN SAUNAILTA. Ke 8.6. Sukututkimusseuran perinteinen opastettu kesäretki järjestetään tänä vuonna Vesilahden Krääkkiöön, Urjalan Kehrolle ja Kylmäkosken Savikoskelle. alkaen klo 18 LVU:n Majalla. La 11.6. klo 10-15. 11.00 13.00 Kestintie 1, Narva.. Bussireitistä yms. 045 1 53 77 97, 10.06 mennessä. Lähtö Lempäälän kirkonmäeltä, mukaan pääsee matkan varrelta Kesonkulmalta Hinta 20 e jäsenet, 25 e ei-jäsenet kerätään bussissa matkan alkaessa. Kokoonnumme Vesilahdella Kotkanpesällä sunnuntaina 12.6. Opastettu retki alkaa klo 10 osoitteesta Viraantie 242, Vesilahti. Perillä nokipannukafeet ja nisuset. 18.00 Vesilahdentie 986, Tottijärvi, Nuoramäki. Rata on raskas, mutta tule kokemaan Voiman henki. Jouluterveiset 28.12. Vesilahden Karjalaseura ry:n VUOSIKOKOUS perjantai 10.6.2022 klo 18.00. Kurssipäivinä opetustuntien jälkeen on mahdollista jäädä viimeistelemään ja nauttimaan savitöistä vielä itsenäisesti opetustilaan. Ryhmille varauksesta. Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Ne, jotka eivät arvonnassa saa vakipaikkaa pääsevät automaattisesti varapaikalle. To 16.6. Navigointiosoite Helmitalontie 30, Akaa. Ilmoittautumiset sirkkaliisa.siuvo@gmail.com tai p. tarkemmin www.vastilanvoima.fi tunuoret järjestävät saunaillan pe 10.06. 0400 517 309. klo 17. Baritoni Raimo Laukka on kansainvälisesti menestynyt oopperalaulaja ja pitkän linjan musiikin ammattilainen, joka tuntee oopperan, operetin, musikaalin kuten myös evergreenit ja tanssimusiikin. Tervetuloa! Jos ilmoittautuneita on yli 20 niin paikat arvotaan ja paikan saaneille ilmoitetaan paikasta 15.06.2022 mennessä. Ilmoittautumiset Päivi Riihenmäki puh. 15.00 18.30 Tapolan aukio, Tapolantie 1, Vesilahti. Kuluvalla viikolla 9.6.22 ei lähitoria* Lähitori kokoontuu seuraavan kerran 16.6.22 klo 13-15 ohjelmassa Tikkakisa ( sateen sattuessa tietovisa) * Asiakasohjaaja tavattavissa lähitorilla 16.6.22 klo 12-13 mari.lundan@pirkkala.fi p. Juomme kahvit ja paistamme makkaraa. com LempäälänVesilahden Sanomien tulevia teemoja: 17.8. Seura järjestää bussikuljetuksen. La 11.6. Mitä kuuluu Marja-Leena -esitykseen. mennessä Jukalle p. Tervetuloa! Vesilahden Eläkeläiskerho Kutsu. 10.00 Su 3.7. Kahvitarjoilu. 040-5523882. Ilmoittautumiset ja lisätietoja osoitteessa www.taitopirkanmaa.fi/lempaala. 040-738 7628. 0400 437 340 info@urkinpiilopirtti.fi www.urkinpiilopirtti.fi • HOTELLI • SAUNA • TILAUSRAVINTOLA • OHJELMAPALVELUT • TAIDE • KOKOUS JA JUHLAPALVELUT • Erityisen terveysturvallinen paikka. Kuuntele myös radio SUN:in radiomainos ja ks. Tervetuloa maksuttomaan koko perheen tapahtumaan! KirkkoHarrin juhlapuhe ja koko perheen jumppa klo 15, Teatteri Tuomikko: Täti Hattara ja Tuuttiesitykset klo 15.30&17.30, Lasten Disco Peurankrouvin tiloissa klo 16.15-17.15, rastirata, kuvasuunnistus, siirtotatuointeja, aistirata, lakumyynti, sekä kakkukahvi/mehutarjoilu ensimmäiselle 180:lle! Pomppulinna ja karuselli( säävaraus). Takaisin palaamme samaa reittiä. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. Tervetuloa! Vesilahden Luonto ja Latu ry Patikointiretki Pohjankodalta Kotkanpesälle. 10.00 14.00 Vesilahti. Kurssipäivät ovat pe-su 1.-3.7. Harrastukset 31.8. Vesilahden lähitorit Vesilahden lähitori. net. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 +358 50 597 9303 matti.pulkkinen@pirmediat.fi Mainoksen toteutti MAAKUNNAN MATTI URKIN PIILOPIRTTI Sasintie 400, 39150 Pinsiö (Ylöjärvi/ Nokia/Hämeenkyrö) Puh. To 9.6. TERVETULOA URKIN PIILOPIRTILLE PINSIÖÖN! Seuraa tapahtumatarjontaamme www.urkinpiilopirtt i.fi LOOP LempääläOpiston Opiskelijayhdistys Loopin Tokka. 18.00 LVU:n Maja Särkijärven rannalla . Seurakuntavaalit 7.12. To 16.6. Pe 10.6. Pe 1.7. Ke 15.6. Su 31.7. Mutta pankaa jo aika kalenteriin! Palhon Maamiesseura ry Kesäteatterimatka. Ilmoita tulostasi panu. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry kutsuu Vesilahden Eläkeläiskerho viettämään kanssamme iloista iltapäivää Ylämäen metsästysseuran kodalle ke 15.06.22 klo 13 lähtien. Urkin Piilopirtin suvinen KESÄKONSERTTI on aito perinne ja tapaus Pirkanmaan vuotuisessa musiikkitarjonnassa. 040554 8204. Näytös kestää väliaikoineen n. tiedotetaan ilmoittautuneille. Kotkanpesällä nokipannukahvit. klo 12-15. Rakentaminen ja koti 28.9. Tule mukaan! MTK-Lempäälä Kevätkokous ja kylvöjen siunaus. Edestakaista matkaa tulee noin 12 km. 050-351 8260 Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvila Digikahvila. Kurssilla tutustutaan saveen materiaalina, erilaisiin savilaatuihin ja työstetään savitöitä eri käsinrakennustekniikoin. 7.8.2022 ti-la klo 12-18, su klo 12-16, kiinni juhannusaikana ja maanantaisin Pronssi-, teräs-, metalli-, keramiikka-, betonija lasitöitä. Ohjelmaa vielä suunnitellaan ja siitä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. MTKLempäälä ry:n kevätkokous ja kylvöjen siunaustilaisuus pidetään Mikkolan Savutorpalla, Vanha Rantatie 187, to 16.6. Vietämme taas kesäjuhlaa perinteisin menoin. Liput 28 € (sis. Tarjoilun takia ilmoittautumiset Sirkka Kinnarille, puh. Elinvoima ja yrittäjyys 2.11. * Hyvää ja aurinkoista kesää ! Västilän Voima XXXIX Västilän maraton ja puolimaraton. MLL:n Vesilahden yhdistys LASTENJUHLAT. 17.00 18.30 Pitkäkorpi. Teemana pitkät radat lähestyvä Jukola huomioiden. Palhon Maamiesseura ry Perinteinen kesäjuhla. Liput 9/5 €, museokortilla ilmaiseksi. Ilmoittautumiset 10.7. Vinkkejä myös tulevista näyttelyistä Sorvalan senioreiden tietotoimistosta. Kuraattori Radoslaw Gryta. Liikennepuisto yhtenäiskoulun pihalla avoinna klo 18 asti. Ke 31.8. Esillä sääntöjen määräämät asiat. 050 3895 250 Vesilahden museoyhdistys Museoyhdistyksen kesänäyttely Sorvalassa. Sisältää teosten mielenkiintoiset ilmastotarinat. vapaaehtoinen kahviraha. 17.00 Mikkolan Savutorppa. Tervetuloa katsomaan Seppo Holttisen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa esitystä Boomereita Woke-kulttuurin puristuksessa, joka on teatterin 30-vuotisjuhlanäytelmä. saakka la-su klo 11-13. Vesilahden kotiseutumuseo avautuu Juhannussunnuntaina 26.6. 14.00 Pirttikosken kesäteatteri, Rimmiläntie 2148. Hinta eläkeläisille 28 e, muille 30 e, sisältää bussikuljetuksen, teatterilipun ja väliaikakahvit. 16.00 21.00 Opastettu kiertoajelu. Lipun hinta 32 e/hlö. Uudenlainen kunta Kysy ilmoittelusta 044 347 7405. Karttamaksut 7 e aikuiset, 3 e lapset ja emitvuokra 3 e. väliaikakahvin ja piiraan) VARAA LIPPUSI AJOISSA! Lipputilaukset: info@urkinpiilopirtti.fi Tule tutustumaan ILMASTOTAIDENÄYTTELYYMME Avoinna kesällä 18.6. Lehtori-tutkija Maarit Marttila kertoo meille liikunnan merkityksestä hyvinvointiimme, esitys sisältää myös kevyen liikuntatuokion. 13.00 Kodalla. * Jos tarvitset digitukea kesän aikana, ota yhteys Riitta, riitta.vatanen@gmail. Omat eväät ja patikointiin sopivat varusteet mukaan. Retki alkaa Koivistalhon tienhaarasta klo 13.00, josta jalkaudutaan. 15.00 Taitokeskus Lempäälä. 050 64783 tai jukka@kivihovi. La 11.6. Hinta sisältää kuljetukset, uimahallimaksun, altaan vuokran, jumpan sekä jumpparin. Mukaan omat makkarat ja juomat. 12.00 Voimantalo, Längelmäen kirkkotie 96, Västilä. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliontie 74 Narva. 2 tuntia. Vesilahden maaseuMTK-Vesilahti KESÄTEATTERIRETKI PIRTTIKOSKELLE Iittalaan. Jumpan hinta 13 e/kerta, kertoja syksyllä 10 ja keväällä 10. Digikahvilan säännölliset keskiviikkotapaamiset ovat kesätauolla. Myös muut kuin MTK/MHY -jäsenet ovat tervetulleita! Ilmoittautumiset 01.07. 12.00 Hämeenlinnaan. Tervetuloa Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Hallitus Vesilahden Karjalaseura ry Vu o s i k o k o u s. Ke 1.6. Lähiruoka 14.9. Joululehti 21.12. Pe 10.6. Tule ottamaan itsestäsi mittaa Västilän maratonille tai puolimaratonille. * Digikahvila aukeaa taas syyskuussa. Kurssin hinta on 140 e + materiaalit Tarpian Suunta ry Torstairastit. 9.6. Lisätietoja: Maarit Marttila, maarit.k.marttila@gmail
03 5652 7000. • Tarkista näytteenottokriteerit PSHP:n verkkosivuilta • Täytä oirearvio Omaolo-palvelussa www.omaolo.fi. Jos sopivaa aikaa ei löydy, voit varata ajan myös Pirkkalan terveyskeskuksesta. Katso tarkempi ohjeistus 3. Vesilahden koronaneuvontapuhelin p. MITEN TOIMIA, JOS EPÄILET KORONAVIRUSTARTUNTAA. • 4. KORONAROKOTUKSET • 12 vuotta täyttäneille varataan aikoja 1. Kulju 03 5655 2048 Lempäälä länsi 03 5655 2047 Lempäälä itä 03 5655 2046 • Päivystyksessä hoidetaan akuutteja tilanteita arkisin klo 8-20 ja viikonloppuisin sekä pyhinä klo 12-20. Ei tarvitse ilmoittautua, voit käydä suoraan aulaan odottamaan. • Sähköinen ajanvaraus tapahtuu kunnan nettisivujen kautta • Rokotukseen voi varata ajan myös koronapuhelimesta arkisin klo 8–15, puh. Soita ennen saapumista päivystyksen puhelinnumeroon: 03 565 52 500 • Yöpäivystys Valkeakosken sairaalassa puh: 116117 Lempäälän kunnan TERVEYSPALVELUT JA KORONA. ja 2. LABORATORIO AVOINNA VAIN TIISTAISIN 31.7. kororokotukset: 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille 80 vuotta täyttäneille iäkkäiden hoivakodeissa asuville 70 vuotta täyttäneille, jotka ovat joko kotitai omaishoidon piirissä tai jotka eivät selviä yksin kotona. rokotuksista THL:n verkkosivuilta. ASTI Koronan aiheuttaman huonon resurssitilanteen vuoksi Vesilahden terveysaseman Fimlabin laboratorio palvelee supistetulla aukioloajalla. Laboratorio on avoinna vain tiistaisin klo 7.30-12.00. Chatin välityksellä voit hoitaa joustavasti muun muassa reseptin uusimiset ja ajanvarauksen sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Tarvittaessa kysymyksiin vastataan myös terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta arkisin klo 12.00-14.00, p. Ideaparkin rokotepiste on suljettu. Pääset chattiin Vesilahden terveysaseman sivulta: https://www.pirkkala.fi/ajanvaraus-vesilahti VESILAHDEN ROKOTUSPAIKKA MUUTTUNUT Koronarokotukset toteutetaan terveysaseman avosairaanhoidon tiloissa. Chatissa sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeesi, antaa sinulle hoito-ohjeita sekä muuta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää neuvontaa. • Terveyskeskusalueiden palvelunumerot palvelevat arkisin klo 8.00-10.30. • Voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat aikaisintaan 2 kk toisesta rokotuksesta • Kaikki yli 60-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat yli 18-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat yli 18-vuotiaat aikaisintaan 3 kk toisesta rokotuksesta • Muut 18-59 –vuotiaat aikaisintaan 4 kk kuluttua toisesta rokotuksesta 4. Rokotus Kaikki yli 5-vuotiaat 2. Rokotus • 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt • Kaikki 80 vuotta täyttäneet • Iäkkäiden hoivakodeissa asuvat • 70 vuotta täyttäneet, jotka ovat joko kotitai omaishoidon piirissä tai jotka eivät selviä yksin kotona, sekä 70-79-vuotiaat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat Rokote edellä mainituille ryhmille aikaisintaan 3 kk kuluttua kolmannesta annoksesta. 041 730 3436. Rokotus Aikaisintaan 6 viikon päästä ensimmäisestä rokotuksesta. 3. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 www.pirkkala.fi/terveys-vesilahti VESILAHDEN TERVEYSPALVELUT TIEDOTTAA KORONAROKOTUKSET 1. • Ohjelmasta näet Lempäälän toimintaohjeen ja voit lähettää täyttämäsi oirearvion eteenpäin ammattilaiselle KORONAPUHELIN: • Koronapuhelin puh: 041 730 3436 palvelee arkisin klo 8-15. koronarokotukselle aikoja varataan yli 12-vuotiaille. rokotteille • 3. • Tarkemman rokotusinfon voi tarkistaa kunnan Korona-sivulta https://www.lempaala.fi/korona EPÄILETKÖ KORONATARTUNTAA. • 5-11-vuotiaiden koronarokotusten ajanvaraus Koronapuhelimesta. 27.6.2022 alkaen koronaepidemiaan liittyvistä asioista voi olla yhteydessä sairaanhoitaja-chatin tai Omaolon kautta. rokotteesta oltava 3 kuukautta) Tarkista riskiryhmään kuuluvien listaus THL:n tai kunnan verkkosivuilta. Voit olla yhteydessä ammattilaisiimme kiireettömissä asioissa. Koronarokotukset toteutetaan Hyvinvointikioskilla Lempäälä-talossa. VESILAHDEN TERVEYSASEMALLA ON OTETTU KÄYTTÖÖN SAIRAANHOITAJAN CHAT-PALVELU Sairaanhoitajamme palvelee chatissa arkisin kello 8-10. 70-79-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville (3. 050 4477 706 ma-pe kello 9–15. Lisätietoja: pirkkala.fi/koronarokotukset-vesilahdessa. TARVITSETKO HOITAJAN TAI LÄÄKÄRIN ARVIOTA MUIHIN OIREISIIN. Ajanvaraus verkkoajanvarauksen kautta ajanvaraus.vesilahti.mediatri.fi Mikäli sopivaa rokotusaikaa ei löydy verkkoajavarauksen kautta, voit tiedustella aikaa myös koronaneuvontapuhelimen kautta. Voit tehdä oirearvion nettisivulla www.omaolo.fi ja saat vastaustesi perusteella hoitosuosituksen. Rokotus • 12-17-vuotiaat aikaisintaan 6 kk toisesta annoksesta
Littuskiven yksityistien VUOSIKOKOUS ke 22.6.2022 klo 18 os. Matkailu Muista ilmoittaa kokoukset kaksi viikkoa etukäteen. Tampereen keskustasta. Myytävänä . . 320 merkkiä). Putkisto-osia Cu, Ms, Fe, komposiittija muoviputkia, Upolet vesi/lämpö, ilmanvaihto-osia ja -putkia, venttiileitä ym. Kokouksia LVI-asentajat ja rakentajat HUOMIO! Putkiliike lopetti, varasto myydään halvalla. Littuskiventie 107. 25min Tampereen keskustasta, tarjoa. Tarjoa 041 810 3158. Kuulutus Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden päivitys Tekninen lautakunta on käsitellyt toiminta-alueet kokouksessaan 11.5.2022 § 32 ja päättänyt asettaa ne nähtäville. klo 17. OSTETAAN Tyhjä tontti tai tontti jossa purkukuntoinen rakennus, max. Kahvitarjoilu. 2013 PERUSTETTU PERHEYRITYS YLI 200 PAIKALLISTA MAALARIA YLI 5600 MAALATTUA KOHDETTA www.valkeakoski.fi TULE AIKUISLUKIOON TAI VERKKOLUKIOON! Suorita lukio ja ylioppilastutkinto tai keskeytynyt lukio loppuun Pikavauhtia ylioppilaaksi ammattitutkinnon jälkeen Tule kielikursseille: englantia, ruotsia, espanjaa, saksaa jopa aivan alkeista kerran viikossa Opiskele pitkää matematiikkaa Verkkolukiossamme opiskelet joustavasti kokonaan netissä ja voit seurata oppitunteja kotoa käsin Ilmoittautumiset nettisivuillamme. Aikataulu: 7.30 Narva, 7.45 Kirkonkylä, 7.55 Koskenkylä, 8.05 Lempäälä, Mantunkulma. Tervetuloa! T: Lempäälän Kisa ry / johtokunta MTK-LEMPÄÄLÄ RY:N KEVÄTKOKOUS JA KYLVÖJEN SIUNAUSTILAISUUS pidetään Mikkolan Savutorpalla, Vanha Rantatie 187, to 16.6. Merkkipäivät Rivi-ilmoitukset Julkaistavat rivi-ilmoitukset maksavat 20 euroa 160 merkkiin asti ja pidempi ilmoitus 26 euroa (max. 23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 Timanttihääpäivänä 10.6.2022 Helena ja Erkki Aloselle lämpimät onnittelut! Toivottavat: Sari ja Veijo, Anna-Sofia ja Matias Vihkimisen suorittaa Lempäälän kirkkoherra Matti Vehviläinen ja avauspuheen pitää kunnanjohtaja Heidi Rämö. Tapahtumia Lempäälän Kisa ry KEVÄTKOKOUS ti 14.6.2022 Kokoustila Tilhi (Ideapark, II krs) klo 18.00. SOKKOMATKAMME ajankohta on 22.6.2022. Puh +35844 327 6111. Työt suoritetaan varausjärjestyksessä Erkki Vähätiitto 044 308 8948 erkki.vahatiitto@sorcolor.fi “Työskentelyä oli mukava seurata, ja erityisen vaikutuksen teki poikien iloinen suhtautuminen työntekoon.” Tuomas Tuokkola, Ylöjärvi Ulkomaalaukset Sisämaalaukset Tiilikaton huolto MEILTÄ OSTAMINEN ON AINA VAPAAEHTOISTA! SOITA! 010 391 MIKÄ SORCOLOR. Lisätiedot: p. 044 940 9584 OSTETAAN Teollisuushalli 200-1500m2, jos hallin yhteydessä asunto niin se on plussaa mutta ei pakollista, max. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Johtokunta . Mustaa hometäplää seinässä. Varmista ilmoittautumisen perilletulo! . Esillä sääntömääräiset asiat ja johtokunnan kokoonpanon täydentäminen. Lisätietoa netissä tai p. Vitkastelu maalauksen kanssa tuottaa turhaa työtä ja rahanmenoa. 040 335 6253 WWW.VALKEAKOSKI.FI/AIKUISLUKIO . alkaen, klo 9–17, osoitteessa: Keissutie 10, 33880 Lempäälä. Kevätkokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Hoitokunta Soita 010 5844 270 » arkisin klo 9-15 » valitse: tilausasiat | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | www.lvs.fi » tee osoitteenmuutos silloin kun sinulle sopii » valitse: asiakaspalvelu | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | | tilaukset@ lvs.fi » liitä mukaan uudet ja vanhat yhteystiedot MUISTA TEHDÄ OSOITTEENMUUTOS!. Ilmoittautumiset 0400 339 862 / A. Tavarat myydään 3.6. 8.6.2022 Tekninen toimi Kesä on jälleen puhjennut vehreyteen, siispä oivallinen mahdollisuus lähteä tutustumaan Suomen kauniisiin maisemiin ja käyntikohteisiin. Halutaan ostaa . Lisäksi se vie katolta ja seiniltä jopa vuosikymmeniä niiden elinkaarien loppupäästä. Kun toimit nyt, vältyt turhalta häsellykseltä kesällä ja saat samalla parhaan mahdollisen maalausajan. Onko tiilikattosi maali kulunut. ARVELA. Kuulutuksia . Toiminta-alueet ovat nähtävillä 8.6. 050 362 2652, Tmi Jukka Erkkilä. P.S. 25 min. Kaikki ovat tervetulleita! Lempäälän kunta Lempäälän seurakunta KAITAJÄRVEN UUDEN KODAN VIHKIMINEN TI 14.6. Matkan hinta 75,-. KLO 18.00 “Tämä on Pentti jo viides kevät kun suunnittelet niitä #oleosatarinaa ulkomaalaustalkoita!” TOIMI NYT JA PYYDÄ TARJOUS OSOITTEESSA: www.sorcolor.fi VAIKUTTAAKO TUTULTA TILANTEELTA. tarvikkeita. 14.7.2022 välisenä aikana verkossa ja Vesilahden Lähde kirjastolla, kirjaston auki ollessa ja omatoimiajalla. SEKALAISTA ”Ääniä seitsemän minuutin puille” torstaina 9.6. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Punnitsemme ja maksamme heti! Ostohinnat www.romukoski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 AVAJAISPÄIVÄN HUIPPUHINNAT B-kupari 3,50€/kg Messinki 2,50€/kg Mmj 1€/kg Lyijyakut 0,50€/kg Pelti/ rauta 0,05€/kg www.romukioski.fi/ostohinnat GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi punainen halli TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi TORSTAISIN KLO 14-17 (ei 6.12.) www.romukioski.?/ostohinnat • GSM 050 505 2030 Metalliromut ja lyijyakut rahaksi Teollisuuskyläntie 4, LEMPÄÄLÄ MAANANTAISIN JA PERJANTAISIN KLO 14-17 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! TÖITÄ TARJOLLA kolmelle reippaalle kesätyöntekijälle marjan myynnissä Lempäälän Kuljun K-Supermarketin pihassa. Tarjoa. Aloitus 20.6.2022 alkaen. 040 815 2922 OSTETAAN päältäajettavia ruohonleikkureita ja mönkijöitä. Maalaamme vuodessa yli 1 000 taloa, joista puolet olisi pitänyt maalata aiemmin. Kaikenkuntoiset huomioidaan, myös rikkinäiset. Kodalla makkaran ja vaahtokarkkien paistoa, nokipannukahvit ja yhteislaulua. Puskiaisten liittymän kohdalla auringon laskiessa. Työpaikat
LEMPÄÄLÄN KESKUSTAAN Hytittömät traktorit 30.7. Asuntoihin on tulorajat (ei varallisuusrajaa). E-luokka B 2018 . PRIORITY 109,90 € ....... Tutustu asuntoihin ja täytä hakemus 19.6.2022 mennessä: www.yhkodit.fi HAKUAIKA 6.-19.6.2022 Huoneluku m 2 krs vuokra €/kk 1H+KT 32,0 2 490,00 2H+KT 39,5 3 550,00 2H+KT 46,5 5 600,00 3H+KK 67,0 3 750,00 Aavankatu 2 CD, 37500 Lempäälä Vesiennakko 20 €/hlö/kk. Talossa on kaksi yhteissaunaa, pesula ja kuivaushuone. Nettiyhteys sisältyy vuokraan (50 Mt). Vesi laskutetaan huoneistokohtaisen vedenkulutuksen mukaan. Kohde on täysin savuton. Vuokravakuus 1 kk vuokra. VIP 349,90 € LI PU T SAUNAOPENAIR.FI LIPUT alk. UUSIA VUOKRA-ASUNTOJA Vuokralle mm. Lemmkkieläimet ovat tervetulleita asuntoihimme. VIP 159,90 € 3 PV 169,90 € ........ tyylikäs kalusteuuni sekä astianpesukone. Autopaikka Lempon Parkissa: 55 €/kk + sähkö kulutuksen mukaan. Ikkunoissa on sälekaihtimet. PRIORITY 129,90 € ....... Tupakointi on kielletty myös parvekkeilla. VIP 149,90 € PE 99,90 € ........ 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 8.6.2022 TAMPERE 7.-9.7.2022 HAKAMETSÄN PARKKIALUE TO 79,90 € ........ klo 12.00 15.00 Jo perinteeksi muodostunut Hytittömien Traktoreiden kokoontuminen Vesilahdessa. 59,90 € liput myy: YH Kodit Oy Aleksis Kiven katu 26 33200 Tampere Lempäälän Aavankadun vuokra-asunnot sijaitsevat uudistuneessa keskustassa, rautatieaseman läheisyydessä. VIP 169,90 € LA 89,90 € ........ 69,90 € / 99,90 € PRIORITY 149,90 € VIP 08.08.2022 TAMPERE 08.08.2022 TAMPERE tampere-talo konsertti alkaa klo 19 tampere-talo konsertti alkaa klo 19 liput alk. Keittiössä on mm. www.vesilahti.fi/kesa2022 Suonsivun tila, Punkalaitumentie 230, 37370 Narva pärinää Oikaisu: 1.6. ilmestyneessä lehdessä tapahtuman päivämäärä oli merkitty virheellisesti.. 69,90 € K18 Perjantai 5.8.2022 SORSAPUISTO LIVE | TAMPERE KLO 15-24 | K-18 LIPUT: ALK . PRIORITY 249,90 € ....... Arvioitu valmistuminen 30.9.2022. Jokaisessa asunnossa on lasitettu parveke. PRIORITY 139,90 € ......