w w w. vuosikerta N:o 41 Säätyläiset koolla Jorma Nuotion esittämä hänen majesteettinsa henkivartiokaartin jäsen piti markkinoilla seuraa Piia Kylliäisen esittämälle rouva von Gyllenbögelille, jolla oli uutisia kaikelle markkinakansalle , sivu 7 JUHA KUISMA ”Mitä keskustalainen ajattelu on?” – sivu 14 sivu 4 Kunnan talous painuu miinukselle Verotulojen tilitysongelmat mutkistavat kuntatalouden arviointia. sivu 2 Lempäälä tuplaa pysäköintisakon Lempäälän kunta haluaa tuplata nykyisen pysäköintirikemaksun. kotilovaht i.f i 04 8 3 4 417 7. sivu 13 Tuulihaukoilla onnistunut pesintäkesä Tuulihaukoilla on todettu tänä kesänä 37 pesintää Vesilahdessa ja 18 Lempäälässä. 1 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Irtonumero 3 euroa Keskiviikko 9.10.2019 88
Ensimmäisten 15 vuoden aikana noin puolet avopareista muuttaa erilleen, neljä kymmenestä avioituu ja yksi kymmenestä jatkaa avoparina. Tästä aiheituu monenlaista harmia niin yrityksille kuin julkisille palveluille. Onhan se aivan totta, etteivät kaikki autoilijat piittaa 20 euron maksusta, mikä vastaa osapuilleen samaa kuin päivän pysäköinti Tampereen keskustassa. Alta 15 % väestöstä ei oikein tiedä, ja loput eivät usko tai epäilevät. Nykyinen maksu ei aiheuta toivottavaa vaikutusta siis muutosta autoilijoiden parkkeeraustapoihin. Koko kehoni tärisi, hengitin syvään, ristin käteni ja kiitin luojaani. Mutta mitä on oma uskoni. On se jännä, että ihmiset ovat pilkkoneet perinteisellä tavalla puita jopa neljä miljoonaa vuotta, mutta kukaan ei ole päässyt väittämään myöskään tätä minun uutta tapaani vääräksi. Hän sanoo, että Suomessa uskotaan avioliiton sitoumukseen enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Yksi asia on kuitenkin varma: Elämä on lahja, se on ainutkertainen iloineen ja suruineen. Toisen tutkimuksen mukaan yli 80 % maailman väestöstä kuuluu johonkin uskonnolliseen yhteisöön, ja että lukumäärä on kasvussa. Sama ongelma on laajentunut Lempäälään. On hienoa, kun keskustelufoorumi on globaalisti avoin. Vältin yhteentörmäyksen juuri ja juuri, eikä kenellekään onneksi sattunut mitään. Haluan kohdella elämääni rakkaudella. Jouduinkin pohtimaan, miksi ihmeessä minulla oli sellainen käsitys, että Jumalaan uskovat ihmiset olisivat jotenkin erilaisia. Parin kilometrin päähän tuleva parkkitalo ei millään muotoa palvele eikä se ole edes tarkoitettu ratkomaan näitä ongelmia. Kesti tovin ennen kuin pystyin taas ajamaan. Suostuessani ehdokkaaksi pohdin, että voinko olla ehdokkaana, vaikka perinteinen kirkon luoma uskonnollinen kuva ei oikein istu henkilökohtaiseen kuvaani. Tilanteen jälkeen en pystynyt jatkamaan matkaa, vaan pysäytin autoni. Hyvää syksyä ja voidaan hyvin! . Vanhempieni siunaustilaisuudessa tunsin saman ihmeellisen voiman suuren suruni keskellä. Jotkut seisottavat autojaan koko päivän aikarajatuilla paikoilla. Nykypäivänä kirkko on suurten muutosten keskellä ja kirkon tehtävä on aikojen kuluessa muuttunut. Jalovaara luonnehtii tulosta sanomalla, että avoliitoissa tavallaan vallitsee ”ota tai jätä” -tilanne, kun puhutaan avioitumisesta. Mitä minulle tapahtui. Oliko kyse vahvasta luonteen lujuudesta vai uskosta johonkin korkeampaan. Takapenkillä nukkui pieni lapseni. Näin käy kun suunnitellaan ympäristöä rahan ja joukkoliikenneutopian ehdoilla. tätä mieltä L empäälän kunta hakee sisäasiainministeriöltä pysäköintivirhemaksun korottamista. Nämä talot eivät suinkaan sijaitse keskustassa, missä on parkkihalleja riittämiin, vaan lähiöissä. Oliko joku korkeampi voima kanssani vai vältinkö kolarin nopeiden reaktioideni ansiosta. Koska nämä upeat arvot ovat yhtenevät kirkon arvojen kanssa, päättelin sopivani luottamustehtävään. Se jokin haluaa säilyttää salaisuutensa, mutta on ollut lähelläni niin vaikeina aikoina kuin onnen hetkinäkin. Rakennusyhtiöt panevat rahaksi koko pihan parkkialueen eikä pihasta löydy yhtään vierasparkkia. Yllätyin kuinka hyvin virkamiehet, papit ja kirkkoherrat elävät tätä päivää. Alta 20 % uskoo Jumalaan, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa. Parkkiongelma ei kuitenkaan kaikkineen ole näin yksiselitteinen. Arjen apua kaipaavat lapsiperheet, vanhempi väki ja liikuntarajoitteiset jäävät vaille läheisten apua ja vierailuja vain siitä syystä, ettei kulkuvälineelle löydy laillista parkkia edes pariksi tunniksi. Tunnustan reilusti, että maailmassa on jotakin meitä suurempaa – jotakin, mitä en käsitä, eikä minun tarvitsekaan. Minulle sanottiin, ettei kirvestä voi enää keksiä uudestaan. Inva-paikoilla näkyy tämän tästä autoja, joiden kuljettajilla ei ole oikeutta paikkojen käyttöön. Heikki Kärnä, apu.fi Kirjoittaja on kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Tampereella. Korkealentoinen visioni on aina ollut halu tehdä työtä paremman maailman puolesta, rakentaa rauhaa, sekä edistää oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia. Viime kirkkovaaleissa minut valittiin kirkkovaltuustoon ja kirkkoneuvostoon. Lempäälä on melkoinen villi länsi pysäköimisen suhteen. Esimerkkinä Tampereella on useita kerrostaloalueita, joista ei enää löydy vierasparkkeja. Maallistuminen on vahvaa ja kasvaa jatkuvasti. Moni jää yksin ja eristyksiin. Poimintoja Kari Pusa . Tunsin, että tästäkin selviän. Tähän mennessä kokemukseni on ollut pelkästään myönteinen. Jumalaan uskovien määrä on laskenut 2000-luvulla selkeästi ja osuus jatkaa laskuaan, kun siirrytään vanhemmista nuorempiin. Kokoukset ovat samanlaisia kuin joka paikassa muullakin. kolumni Anne Sällylä RAHA RATKAISEE MYÖS PARKKIPAIKALLA Suomalaisista avoliitoista tiedetään nyt esimerkiksi se, että pitkäkestoisia avoliittoja on melko vähän. Sen tiedän, että kyse on jostakin hyvin henkilökohtaisesta asiasta, jonka vain minä tunnen. Tienvarret paalutetaan pysäköintikieltomerkeillä. Marika Jalovaara, hs.fi Minun uskoni Vuosia sitten olin vähällä ajaa autokolarin, kun kolmion takaa kovalla vauhdilla tullut auto oli vähällä ajaa autoni kylkeen. Aluksi pelkäsin, että uskontoa tuputetaan, mutta niin ei ole käynyt. Maksu nousisi 20 eurosta 40 euroon. Tärkeintähän on, että pääsen itse esittelemään ja neuvomaan vipukirveen toimivuutta
Nettihuijaukset ja tietojenkalastelu Tiistaina 15.10. Ota yhteyttä: Antton Kumpula Puh. Vesilahden kunta Tieisännöitsijä Satu Lohjelm, Satulandia Oy. • Sokkelissa on havaittavissa värimuutoksia tai kalkkia • Kellarissa on kosteutta tai vettä, mikä aiheutuu sulamistai sadevesien valumisesta kellariin • Kellarin ilma on tunkkaista ja pahanhajuista • Sadevesi pakkaantuu pihalla tiettyyn paikkaan ja maa on jatkuvasti kosteaa • Talon sokkeli hilseilee Tunnistatko näitä. Lempäälä, Ylöjärvi, Tampere ja Oulu | www.bossgloss.. • Ovatko salaojat korjattavissa tai kunnostettavissa. WWW.LVS.FI YKSITYISTIEILTA NARVASSA torstaina 17.10.2019 klo 18.00-21.00 Narvan monitoimitalolla (Narvan koulu, Kestintie 2, Vesilahti) Tule kuulemaan Vesilahden kunnan yksityisteiden avustuksista ja tiekuntien omista vastuista. kuukausi rajattomin pesuin 25 € Tarjoukset voimassa kaikissa Boss Gloss -autopesuloissa lokakuun ajan. Bensa • Diesel • Hybridi • Sähkö Tutustu tuotteisiimme www.kivikylan.fi Nyt myös Ideap arkilla ! Myyntipisteet Lempäälässä Ideapark, D-pääty Pe klo 10-18 La klo 10-17 Kuljun Kartano To klo 10-17 hmlteatteri.fi 0600 10 20 30 lippu.fi 0600 900 900 (0,60€/min+pvm) (2€/min+pvm) Roisi komedia Jaakosta äitien ihmemaassa Ongelmia salaojien kanssa. Tilaa maksuton salaojakartoitus! • Missä kunnossa vanhat salaojanne ovat. Saat vastaukset mm. näihin: Tutustu lisää: www.molarum.fi Maksuton kartoitus järjestetään sinulle sopivana ajankohtana eikä se sido sinua mihinkään. • Milloin salaojaremontti tulisi tehdä. 3 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. • Mikä on helpoin tapa huolehtia salaojaremontista. 050 310 0123 antton.kumpula@molarum.fi LOKAKUU = PESUKUU! BIG BOSS — Paras pesu kiillotusvahalla 15 99 € Kuukausikortin 1. Lue lisää: www.huijausinfo.. klo 13–15 Vesilahden uusi kirjasto Huhtatie 7, 37470 Vesilahti Tunnistatko digihuijauksen. • Mitä salaojaremontti maksaa ja kuinka kauan se kestää. Lempäälä Ylöjärvi Tampere ja Oulu u AUTOPESULAT Tule oppimaan, miten erotat aidot linkit ja huijaussivustot – sekä pidät tietosi ja rahasi turvassa! Kuluttajaliitto tarjoaa kaikille avointa neuvontaa digihuijausten uhreille puhelimitse ja chatissa. 040 647 1445 VARAUDU TALVEN KYLMYYTEEN JO NYT! Asennukset ja huolto kaikkiin autoihin
Mies kertoi murron syyksi, ettei hänellä ollut paikkaa, mihin mennä. Tarja Marjamäki on valittu Mänttä-Vilppulan hallintoylilääkäriksi. Tulopuolella ongelmana on suurimman tuloerän, verotulojen kasvuennusteiden epävarmuus. lokakuuta. Lempääläismies kurvaili huumeissa Tampereella Poliisipartio pysäytti henkilöauton Tampereella Lempääläntiellä tarkastusta varten sunnuntai-iltana 29. Itse tehtävähän on hieno, henkilöstöjohtaja Auli Nevantie Lempäälän kunnasta sanoo. syyskuuta kuuden jälkeen. Marjamäki toimi ylilääkärin virassa hieman reilut seitsemän vuotta. Kuntien tuloverotilityksissä havaittiin jo alkuvuodesta viiveitä, jotka eivät ole päättyneet vaan tilanteesta on syntynyt merkittävä ongelma verotulokertymiin ja -ennusteisiin. Turvapalvelu sai murrosta hälytyksen kello 05.16. 4 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Lempäälän kunnan menot ovat kasvaneet kuluvana vuonna nopeammin kuin tulot. Häntä epäillään julkisrauhan rikkomisesta. Hanke on edennyt budjetin mukaan. Aikataulu riippuu pitkälti siitä, kuinka sopiva henkilö löytyy. – Rekrytointiprosessi on aloitettu ja tarkoitus on saada uusi ylilääkäri töihin mahdollisimman pian. Sateilla ei merkittävää vaikutusta vedenkorkeuksiin Niin luonnontilaisten kuin säännösteltyjen järvien vedenkorkeus on edelleen keskimääräistä matalampi, Pirkanmaan ELY-keskus tiedottaa. Aikataulu riippuu siitä, miten tiedot verotuloista ja valtion kompensaatioista täsmentyvät. Syynä kuntien verokertymien vajeisiin ovat verokorttiuudistuksen ja tulorekisterin tilitysongelmat. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskee takautuvia kustannuksia aina vuodesta 2014 lähtien. Maaperä on ollut pitkään kuiva, ja sateiden myötä vesivarastot ovat täyttymässä. Mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin Tampereen poliisiasemalle. Uuden ennusteen perusteella Lempäälän verotulot olisivat 2,4 miljoonaa euroa talousarviota pienemmät. Hänen viimeinen työpäivänsä on 20. Taidekaupunki MänttäVilppulassa aloitan työt marraskuussa, Marjamäki kertoo. TeksTi: Kari Pusa Ylilääkäri Tarja Marjamäki on irtisanoutunut Tarja Marjamäki on irtisanoutunut Lempäälän terveyskeskuksen ylilääkärin virasta. – Irtisanouduin Lempäälästä henkilökohtaisista syistä. lokakuuta. Mies murtautui vanhalle asemalle ja kävi levolle Lempäälän keskustassa Asematie 6:ssa sijaitsevaan Taitokeskukseen murtauduttiin 6. Ylitys uhkaa myös vammaisja varhaiskasvatuspalvelujen avustusmenoissa sekä tilapalvelujen vuokrakuluissa, joissa lisämenoja tuovat muun muassa Sääksjärven koulun väistötilat. Täysin ennakoimattomana kuluna kunnalle on tullut miljoonan euron meno, joka liittyy lasten sijaishuollon kustannuksiin. päivä. Viransijaisuutta hoitaa jo nyt apulaisylilääkäri Taina Hellsten. Kuluvan vuoden talousarvio laadittiin lievästi ylijäämäisenä, mutta elokuun loppuun asti ulottuvan osavuosikatsauksen perusteella talous painuu selvästi alijäämäiseksi. Paikalle mennyt vartija löysi varastotilasta levolle käyneen paikkakuntalaisen, 1980-luvulla syntyneen miehen. Huumepikatesti antoi kuljettajalle positiivisen tuloksen. ?UUTISET Uutisvinkit: toimitus@lvs.fi : 010 5844 270 Tuoreimmat uutiset myös www.lvs.fi Lempäälän kunnan talous painumassa miinukselle TeksTi: Kari Pusa kuva: Kari Pusa Lempäälä-talon valmiusaste elokuun lopussa oli 50 prosenttia. Pyhäjärvellä vedenkorkeudet ovat olleet lähellä keskimääräisiä. Mies oli päässyt tiloihin ulko-oven lasin rikkomalla. Pirkanmaan suurista luonnontilaisista järvistä esimerkiksi Iso-Tarjanneveden vedenkorkeus on yli 30 cm keskimääräistä alempana. Rekrytointiprosessia hoitamaan on valittu päälliköiden ja asiantuntijoiden suorahakuun ja rekrytointiin erikoistunut Mercury Urval. Talousarviopoikkeamien vuoksi kunta laatii muutostalousarvion, joka valmistellaan joko lokatai marraskuun lopun kunnanvaltuustoon. Vuonna 1999 syntynyttä lempääläismiestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Vaje voi kasvaa vielä loppuvuoden aikana. Jatkossa sateet alkavat nostaa selvemmin vedenkorkeuksia.. Hänen virallinen viimeinen työpäivänsä on lokakuun 20. Menopuolella miinusta on tulossa henkilöstömenoissa ja ostopalveluissa. Uuden ylilääkärin rekrytointi on kunnassa käynnistetty. Henkilöstömenoja ovat kiihdyttäneet huhtikuussa voimaan tullut yleinen sopimuskorotus sekä paikalliset sopimukset. Pirkanmaan alueella on satanut syyskuussa ja lokakuun alussa jonkin verran keskimääräistä enemmän, mutta sateet eivät ole vielä nostaneet järvien vedenkorkeutta merkittävästi. TeksTi: Katariina Rannaste TeksTi: Katariina Rannaste kuva: LVS-arkisto Ylilääkäri Tarja Marjamäki on irtisanoutunut
Hanke on herättänyt huolta ja närää alueen omakotija kerrostaloasukkaissa, sillä he pitävät rakentamista tontin kokoon nähden suhteettomana. Keskiviikkona 3. – Liian paljon neliöitä liian pienelle tontille, summaa hanketta vastustava Pro Hiiroksentie -liikkeen edustaja Jarmo Saarinen. Tuukka Liuha (kesk.) muistutti, että kaavan laatimiseen on ryhdytty yleiskaavan mukaisesti ja kaavamuutoksen hakijan oikeudesta rakentaa tontilleen, mutta kannatti asian palauttamista valmisteluun kunnan muodollisen intressin kannalta, ja jotta mahdolliset valituskierrokset voitaisiin välttää. Nurmela muistutti myös Lempäälän kunnan puutarhakaupunkikylä-visiosta. Äänet jakautuivat 22–20, yhden valtuutetun oltua pois. Miksi tekisimme sitä samalla sapluunalla sivummalle paikkaan, johon se ei helposti sujahda?, kysyi puolestaan Pauliina Österberg (kesk.). lokakuuta kokoontunut Lempäälän kunnanvaltuusto käsitteli Hiiroksentietä koskevan asemakaavamuutoksen hyväksymistä. Tämä paikka ei sovellu näin massiiviselle rakentamiselle, hän sanoi. LÄHETÄ TOIMITUKSELLE KUVA TAI KIRJOITUS Postitse Lempäälän-Vesilahden Sanomat Tampereentie 19, 37501 Lempäälä Sähköisenä toimitus@lvs.fi www.lvs.fi/juttuvinkki Voit myös soittaa 010 5844 270*, valitse 2 Arkisin klo 9-15 *Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/ minuutti. TeksTi: Katariina Rannaste kuva: Erkki Koivisto Kaksi kerrostaloa kolmen omakotitalon tilalle. – Jos asia palautetaan valmisteluun, lähetämme rakennuttajille selvän viestin, että Lempäälä ei ole valmis kerrostaloasunnoille ja että emme ole valmiit siihen, että keskustaa kehitetään ja keskustaan tulee keskitettyä asumista, Hämäläinen näki. Kunnanvaltuusto ei hyväksynyt Hiiroksentien kaavamuutosta asia palautettiin valmisteluun. Viherrakentamiselle jää hyvin pieni alue, jos lainkaan. – Meillä on rakentumassa keskustaan tiivistä kerrostaloasumista. Valtuusto päätti kuitenkin palauttaa kaavan uudelleen valmisteluun, kun Piia Nurmelan (kd.) esittämä ja keskiryhmän kannattama esitys voitti äänestyksen. Totti Hämäläinen (kok.) oli kaavan hyväksymisen kannalla. – Jos hanketta perustellaan sillä, että väkilukua pitää saada lisättyä keskustan alueella, niin tuntuu, että kahteen kerrostaloon on ladattu pohjattomat odotukset. Hiiroksentien kaavamuutos palautettiin valmisteluun Piia Nurmelan ja keskiryhmän esityksestä. 5 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Lempäälän kunnanvaltuusto ei hyväksynyt keskiviikkona Hiiroksentien kaavamuutosta, vaan palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Hannu Tiensuu (sdp) näki niin ikään rakennukset liian suurina tontille ja niiden ylittävän olemassaolevan rakennuskannan korkeuden. – Haluamme, että uudella keskusta-alueella on paljon viherrakentamista, ja että se on viihtyisä. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/ puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. ”Paikka ei sovellu näin massiiviselle rakentamiselle.”, valtuustossa perusteltiin.. Valtuustossa suunnitelma koettiin liian massiivisena. Nyt kaavoitus ei tue tätä ajatusta. – Alue on osayleiskaavassa kerrostalovaltaista, se on faktaa, mutta se, minkälaista rakennusmassaa pienelle 3 550 neliön tontille suunnitellaan, on yksinkertaisesti aivan liian massiivista, Piia Nurmela totesi. Hankkeessa Lempoisiin ollaan kolmen omakotitalon tilalle rakentamassa kahta kerrostaloa, jotka olisivat kooltaan nelija kuusikerroksisia. Tässä tehdään myös linjausta tulevaisuuden rakennusprojekteille tällä alueella, hän totesi
Näin erillistä rakennusvaihesuojausta ei juuri tarvita. Siten tulevan rakennuskannan koolla, sijoittelulla sekä maastorakentamisella on oleellista merkitystä kaavan suunnittelussa. Tielinjaukset ja kulkuliittymät mietityttivät erityisesti yleisöä Kaavoituspäällikkö Maija Villanen havainnoi elävästi tulevaa asemakaavaa. Tontille olisi Maija Villasen mukaan mahdollista saada kunnan sosiaalisia palveluja täydentävää rakennuskantaa, kuten esimerkiksi päiväkoti tai muu vastaava yleishyödyllinen yksikkö. Kiinnostuneita kuulijoita ja kommentoijia oli Lempoisten koululla 3. Märimmille lahdenpohjukan osille on harkittu jopa pitkospuiden asettamista. uutiset yksinkertainen toimenpide ei ole, vaikka samalla pyrittäisiinkin laajentamaan alueen venevalkamatilaa. Kohde löytyy kunnan nettisivuilta ja sitä on mahdollista kommentoida vielä lokakuun lopulle asti. Muutoin rakentamaton maasto pyritään pitämään luonnonmukaisessa kunnossa, mutta silti huoliteltuna sellaisena. Nuo arvot on otettava etukäteen huomioon maastoja maisemointityössä niin vesirajassa kuin kauempanakin. Maasto on melko voimakkaasti rantaa kohti aleneva. Terveisiä lähti myös muille kunnan suunnitteluelimille Maija Villasen ja Jukka Markkasen myötä. Siksi esimerkiksi rakennusten katot tehdään kohoavien rakenteiden ”suojakuvuiksi”. Yleisö istui sekä seurasi kirjaimellisesti tiiviisti.. Kaava-alueen eteläosassa, Hauralantien varella, on myös varaus jo aikaa sitten purettujen Kankaanpään rakennusten osalle. Tosin huomautettavaakin vielä löytyi, esimerkiksi Haljastennokan puolelta. Jos esteitä ei jatkossa ilmaannu, kaavan toteutus maastossa ja tontilla alkaa täydellä teholla ensi vuonna. Perustukset tullaan rakentamaan perinteisesti betonista, mutta puuta käytetään muihin pintarakenteisiin. Matalan ja soistuneen lahdenpohjukan lisäruoppaamisesta on keskusteltu. Rakennusten sijoittelu ja kerrosalat pyrkivät luomaan osaltaan väljyyttä muuten tehokkaan maankäytön vastineeksi. Kaava kattaa kunnan alueet Hauralan niemen itäpuolelle pistävän Kirkkojärven lahden kahta puolta, osin Haljastennokan länsirannalle asti. Pohjolan Talorakennus Oy:n edustaja Jukka Naskali viittasi havainnekuvillaan asuinrakennusten materiaaleihin, sijoitteluun sekä kerrosaloihin. Lisäruuhkaa saattaa aiheuttaa bussiliikenteen kääntöpaikan sijainti. Jukka Naskalin mukaan jo rakennusvaiheessa on tarkoitus torjua kosteusvaurioiden syntymistä. Nyt yleisön arvioitavana oli keväällä 2019 korjattu ja myös paranneltu versio, jota esitteli kunnan kaavoituspäällikkö Maija Villanen. lokakuuta alun kolmattakymmentä. Varsinkin nykyisen Tiilentien ja tulevan Aakkospolun linjaukset sekä käyttö kiinnostivat alueen asukkaita jo joulukuussa ja olivat esillä nytkin. Tästä rakennetyypistä on Lempäälästäkin lukuisia esimerkkejä. Kaava-alueen pohjoispäähän suunniteltu parkkipaikka purkaa ja kokoaa asutuksen ajoneuvoliikennettä suoraan läheisen maastonyppylän muodostaman katveen alle. Hyvä uutinen on matonpesupaikan säilyminen ja käyttömukavuuden parantaminen. Maija Villasen oma alustus pyrki vastaamaan kaavan osalta kahteen kysymykseen: mihin rakennetaan ja kuinka paljon. Aivan TeksTi: Ahti Granat kUVAT: Ahti Granat Hauralantien itärannan asemakaava toisen kerran yleisön puntarissa . Asemakaavan sekä samalla nykyisen naapuruston kannalta tärkeä lienee Hauralantien varteen ja edellä mainitun Kirkkojärven lahtimaisemaan sijoittuva uusi asuinalue. Väylän tarkoituksena on luoda uusia yhteyksiä mm. Rinnerakentaminen edellyttää koko rakenuskannan osalta maastomuodon mukaista soveltamista. Osa kaavaa sisältää kevyen liikenteen väylien ja niiden alle vedettävän, uusitun kunnallistekniikan kokonaissuunnitelman. Esimerkiksi lähinnä rantaa kulkevan kevyen liikenteen väylän ja rakennusten välille on tarkoitus sijoittaa pensastovyöhyke sekä kiinteämpi muuri. Lahden luontoarvoja kartoitettaessa on tavattu erilaisia korentolajeja sekä oletetaan löytyvän vielä viitasammakon kurnutuspaikkoja. Paikalla ollut yleisö tuntui olleen melko tyytyväinen asemakaavan tämänhetkiseen suunnitelmaan. Asuinalueen kulkuliittymät Hauralantiehen mietityttävät ja niihin otettiin myös tilaisuudessa kantaa. Lempoisten koululle. 6 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Joulukuussa viime vuonna oli Hauralan itärannan asemakaavan ensimmäinen palautetesti. Mukana olivat myös katusuunnittelusta vastaava insinööri Jukka Markkanen ja puurakentamiseen erikoistuneen Pohjola Talotuotanto Oy:n asiantuntija Jukka Naskali assistenttinsa kera
Entä miten ne eroavat valehtelusta. Kirjoittaja tunnustaa olevansa epätrendikäs. 7 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Erkki Koivisto . syyskuuta tällä kertaa Lempäälässä. Jos joku niin väittää, hän valehtelee. Aurinkoinen syyssää suosi keskiaikamarkkinoita Perheen pienimät pääsivät pyörimään keskiaikakarusellin korikyydissä. Joka tapauksessa siinä on kyse vahvasta tavasta vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Ajatellaanpa esimerkiksi viime aikojen asuntokauppaan liittyviä ilmiöitä. Markkinoilla oli yli 50 myyjää ja tuotteina muun muassa yhä edelleen kukkivia kukkia. Rakennusliikkeiden kanssa päästään hyviin diileihin ja kunnallistekniikka tulee halvaksi. On kuulemma hienoa elää urbaania elämää, asua ahtaasti ja katsella ikkunasta muutaman metrin päässä olevaa naapuritalon seinää. Trendikästä valehtelua Mitä eroa on lobbauksella, mielipiteen muokkauksella, trollauksella ja aivopesulla. Seurakunnan tervehdyksen toi vt. Kuntapäättäjät hierovat käsiään, kun rakennukset nousevat samaan kasaan, kuten Lempäälässäkin nykyään. Näin jyrkästi voidaan sanoa, kun laajennamme vähän valehtelun käsitettä. uutiset Kolumni Sika-, kanaja kasvisruokatarjoilu oli sijoitettu varsinaisesta markkinaalueesta hieman kauemmas kirpputori Toivontorin edustalle. Markkinoiden liepeilläkin oli tarjottavaa markkinavieraille: kierrätyspuodissa oli tarjolla grillimakkaraa ja seurakuntatalossa kahvit. Voidaanko trendeihin vetoamista pitää valehteluna. Aika harva meistä voi sanoa, ettei ole valehdellut koskaan. Seppeleenlaskusta huolehtivat Mikko ja Marjukka Kärki. Ohjelma oli perinteinen. Tästäkään keinosta huolimatta kenelläkään tavallisella ihmisellä ei ole enää varaa hankkia asuntoa ilman asumistukea. Trollauksessa on myös kyse jonkin sidosryhmän intresseistä. kirkkoherra Manta Jutila. Nuo ovat joskus perusteltavissa, mutta tuomittavaa on sen sijaan suoranainen valehtelu, jolla on tarkoitus saada hyötyä itselleen tai edustamalleen ryhmälle. Siitä hyötyvät vain rakennusliikkeet ja sijoittajat, joiden tarpeisiin näitä koirankoppeja nykyään tehdään. Valeuutinen muuttuu näiden ihmisten totuudeksi, jota he levittävät laajasti yhteiskuntaan. Puhutaan muunneltua totuutta, käytetään valkoisia valheita tai jätetään jotain kertomatta. No niin, siinä se tuli: hyödyn tavoittelu. Asuntojen hintoja alennetaan keinotekoisesti taloyhtiölainoilla, joiden muodostama aikapommi laukeaa korkojen noustessa. Miksi ihmisille silti yritetään iskostaa, että on trendikästä asua ahtaasti kerrostaloslummissa. Kirkkopyhän osallistuneita oli lähes kaikista ympäristökunnista, jotkut vieraat olivat ensi kertaa Lempäälässä, mutta eivät kuulemma viimeistä. Tutkimukset eivät tätä vahvista, vaan varsinkin nuoret lapsiperheet eläisivät mieluiten luonnon keskellä omakotitalossa. Vain asukkaat ja veronmaksajat kärsivät, mutta mitä heidän on väliä. Lempäälän keskustan muinaismarkkinoita suosi aurinkoinen syyssää, joka sai väenpaljouden liikkeelle ja osallistumaan tapahtumaan. Nyt puhutaan siis luvusta, jossa on yhdeksän (9) nollaa. Keskiaikamarkkinat on vallannut lisää alaa läheltä kunnanvirastoa Vanhan aseman edustalla. Kuka muka haluaisi asua 28 neliön yksiössä, kun sellaisen luukun hinta on reippaasti yli 100.000 euroa! Ketkä meitä aivopesevät. Kirkkopyhän päiväjuhlaa jatkettiin Lempäälän Ehtookodossa juhlapuhein ja musiikkiesityksin. Muutama kymmenen vuotta sitten Suomessa oltiin huolissaan ahtaista asunnoista. Kokonaista sikaa vartaassa, kymmeniä myyntikojuja ja monipuolista ohjelmaa oli tarjolla Birgitta-viikot päättäneillä keskiaikamarkkinoilla lauantaina 5. Kehitys on johtanut viimeisen viiden vuoden aikana asuntojen pienentymiseen ja samanaikaisesti neliöhintojen 47 %:n nousuun. Nyt puheet ovat kääntyneet päälaelleen. lokakuuta kirkkotorilla ja vanhan aseman edustalla. Lobbauksessa ajetaan omaa tai sidosryhmän asiaa ja yritetään muokata päättäjien mielipiteitä. Valtio käytti meidän veronmaksajien rahoja asumistukiin viime vuonna yli kaksi miljardia euroa. Silloin lumipalloilmiö on vaarallisen lähellä. Vedotaan trendeihin ja kerrotaan, että ihmiset haluavat asua nykyisin pienissä asunnoissa keskellä kaupunkia tai muuta taajamaa. Marjukka ja Mikko Kärki johtivat kulkuetta, joka laski seppeleen sankarihaudalle. Mikko Tappura myi perinnekulttuuriyhdistys Taivaannaulan kojulla muun muassa kansanperinnekalenteria. Täydennysrakentaminen on päivän sana. Lempäälän kirkossa pidetyn Jumalanpalveluksen jälkeen siirtyivät kirkkopyhän viettäjät kulkueena laskemaan seppeleen sankarihaudalle. Olimme useimpia muita länsimaita jäljessä. Hyväuskoiset ihmiset lukevat näitä valeuutisia netistä ja innostuvat olemaan samaa mieltä tarkoitushakuisten mielipiteiden kanssa. Tihkuinen syysilma ei haitannut virren veisuuta, jossa tahdittajana oli kanttori Kaisa Naukkarinen. Juhlalounas oli erittäin herkullinen ja täytekakku isompi kuin Tampereella, kertoivat asiantuntijat. Keskustalainen kirkkokansa liikkeellä Lempäälässä Pirkanmaan keskustaväen vuotuista kirkkopyhää vietettiin sunnuntaina 29. Väriä ja tunnelmaa vuotuiseen tapahtumaan toivat useat keskiaikaisesti pukeutuneet henkilöt ja ruskan väriloistoon koristautuneet puistojen suurikokoiset puut
Tuuli se kulkee ja lentävi lehti. Hintaan 50 € sisältyy yrityksen logo/nimi tai yksityisen henkilön/ perheen nimi. To 17.10. Muistokivi Kailalta myös täyden palvelun HAUTAUSTOIMISTOPALVELUT • Arkut • Uurnat • Vainajan kuljetukset MUISTOKIVI OY M. Päivän sana: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. Varaa rukousvuorosi Matilta p. Ke 16.10. Liturgi Harri, Saarnaaja Soila, Kanttori Jaana. klo 18 Pyhän Birgitan kirkossa. klo 18 Vanhassa pappilassa. Gustafsson s. Ma 14.10. Heinänen. Pe 18.10. Ke 16.10. klo 18 Lastusten lähetyspiiri Vanhassa pappilassa, L. Pe 11.10 klo 18 Joulun lapsi -hyväntekeväisyyskonsertti Vanhassa pappilassa, Mooseksen parta-yhtye, sisäänpääsy 5 € , vapaaeht. (03) 289 5111, kirkkoherranvirasto.lempaala@evl.fi. Rauhan yhdistyksen lähetysseurat klo 18.30 Narvan kyläkirkossa. Ripari-info koululla klo 10 Soila ja Merja. Onnellinen on se, ken laaksohon ehti. Seppänen. Ke 16.10. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Päivi perheineen Harry perheineen Hannu perheineen sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 4.10.2019 läheisten läsnä ollessa. Pe 11.10. Pe 11.10. emeritus Markku Ojanen. Kirkkoherranvirasto: Kirkkopolku 1, p. Elämän sävyt -ilta ke 9.10. Se tulee lannistumattomasta tahdosta. Konsertti Joulun lapsi -keräyksen hyväksi, liput 5 €, vapaaeht. 5.9.2019 Lempäälä Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Nuku lehti helmassa laakson. Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti. Joki. Tiedoksi kaikille: Vesilahden seurakunnassa on meneillään piispantarkastus. 16.9.2019 Nokia Kiittäen ja kaivaten Marja ja Rainer Levoton on virta ja vierivä laine, meri yksin suuri ja meri ihanainen. olemme Peuraniityn päiväkodissa. Su 13.10 Lähetyksen kirkkopyhä klo 10 kirkossa. Vapaa pääsy, iltapala srk-talossa (2 € ). Perhekerho klo 9-12 Narvan kyläkirkossa. Vieraita Akaasta, mukana ruskakuoro, koraalikuoro, kanttori Heikki Ali-Löytty ja Harri. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. Nyt saat nukkua luona enkelten, tiedämme sun hyvä olla on. Torstai-kahvit ja avoimet ovet klo 13 – 15 pappilassa. Su 1.12. To 10.10. Ti 15.10. Kirkkokahvit. klo 10 Raamattu & rukous, Marja-Leena Salonen. Avoin varhaiskasvatusryhmä perheille joka perjantai vuorotellen Peiponpellon ja Peuraniityn päiväkodeissa klo 9-12. Myös Susanna Suoniemi toimii jouluntoivotuspaikkojen myyjänä. k. Mukana Marianna Mäkiniemi ja perhe. klo 18–su 27.10. mennessä khranvirastoon Pappilantie 1, Vesilahti tai sähköisesti vesilahden.kirkkoherranvirasto@evl.fi .Yhteisen perinteisen joululehtemme mahdollistamiseksi (painokustannusten kattamiseksi) voit ostaa yhteiselle jouluntoivotussivulle oman paikkasi 4,5 x 3 cm. Raamattupiiri klo 18 Narvan kyläkirkossa. Vesilahden srk Rakkaamme Taimi Eliina KOSKINEN o.s. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Mohandas Gandhi. Vesilahden seurakunnan oma JOULULEHTI 2019 toteutetaan jälleen vapaaehtoisvoimin! Voit tuoda lyhyitä tai väripiirroksia/-valokuvia 25.10. Kiitos osanotosta. 050 544 3358. on klo 10 Adventtimessu kirkossa, joka on samalla piispantarkastuksen pääjuhla eli piispanmessu, jossa siis piispa Matti Repo on mukana. 040 8049109 Kirkkoherranvirasto avoinna ma-ti klo 9-15, ke klo 9-12, to klo 12–18, pe klo 9-13 p. Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti. klo 18 Kotiseurat Kuosmasella (Harjutie 24), M. Vanhemman väen virkistyspäivä klo 11-14 srk-talolla. Avioliittoon aikovat: Matti Vesa Jaakko Klemola ja Rauha Kaarina Pilviniemi Kuollut: Martta Helena Alapoti 79 v. Ke 9.10. Nuku virta helmassa meren. Viikonlopun tarkempi aikataulu selviää myöhemmin. klo 14 Sääksjärven lähetyspiiri Riikosella (Karhunmäentie 6 E 36), E. Nuku tähti helmassa päivän. Niemi. To 10.10. kahviraha. Kuollut: Pirkko Marjatta Grönlund 89 v Narvasta. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Su 13.10. Ma 14.10. Ilmoita samalla laskutustietosi, niin lähetämme laskun. seurakunta Lempäälän Helluntaiseurakunta Rypyntie 8 www.betel.fi La 12.10. klo 16 Pasi Kauniston Yhteinen maa -hyväntekeväisyyskonsertti kirkossa, ohjelma 20 e. Viikolla 42 ei ole päiväeikä perhekerhoja. 22.4.1940 Ikaalinen k. Ehtoollisjumalanpalvelukset eli messut: Su 13.10 klo 10 messu kirkossa, Sorsa, Naukkarinen, Hymnus-kuoro. Ompeluseura klo 10 Narvan kyläkirkossa. Tervetuloa! Muut seurakunnat Lempäälän Hautauspalvelu Oy_2x80 mm Ilmoitus Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä Helmikuu 2013 Ilmoitusvedos Tampereentie 22, 37500 Lempäälä Puh. klo 18.30 Toivon ja rukouksen ilta, Harri Johansson. Avoin varhaiskasvatusryhmä perheille joka perjantai vuorotellen Peiponpellon ja Peuraniityn päiväkodeissa klo 9-12. Messu klo 13 Halkivahan kirkossa Harri ja Satu. Nuortenilta klo 17.30 pappilassa. Su 13.10. srk ja Tampereen Vapaakirkkosrk. Ke 9.10. Seurakuntailta klo 18 srk-talossa. Nepalissa ja Intiassa (YWAM = Youth With A Mission). klo 12 Ehtoollisjuhla, Petri Järvinen, lauluryhmä, kahvit. Silvennoinen. klo 18. 9.2.1923 Pyhäjärvi U.l. (03) 375 0214, 050 362 9670 www.lempaalanhautauspalvelu.fi Päivystys 24 h Liikkeessämme on laaja kotimainen arkkuja uurnavalikoima sekä hautakiviesittely, myös edullinen hautakivimallisto. leivonnaisia tms.). Messun jälkeen srk-talossa kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, jossa Marianna kertoo terveisensä lähetysmatkoiltaan ympäri maailmaa esim. klo 10-12 Naisten kahvikutsut, Erja Kalpio. Katso lisää srk:n nettisivuilta /lapset ja perheet. Mooseksen parta pe 11.10. Kiitämme sydämestämme teitä kaikkia, jotka myötäelitte ja monin eri tavoin ilmaisitte osanottonne Jukka Olavi (Jussi) Niemisen muistoa kunnioittaen ja olitte jättämässä jäähyväiset rakkaallemme. Perhekerho klo 9.30 pappilassa. Kivimäki s. Juhlaviikonloppu on ajalla pe-su 29.11.-1.12. klo 18 Miestenilta. Ma 14.10. ja H. lempaalanseurakunta.fi varhaisnuoret: varkkari.fi Kastettu: Moona Odette Vihervaara, Lilia Leena Emilia Käpylä, Jasper Elia Joonatan Arola, Edvin Väinö Valdemar Jokitalo, Elias Toivo Tapani Miettinen, Max Axel Seppä, Edanna Leena Helleni Seppä. Toimita logo tai nimi 25.10. klo 18 Lauluseurat Olkkarissa, järj. klo 18 Miesten A-men-sauna Tervajärvellä (Ketkantie 247). Uutta Olkkarissa! Pe karjalanpiirakoita ja munkkeja klo 9–16.30. Laittakaa nyt jo allakkaanne ja tulkaa mukaan! Diakoniatyöntekijä: Minna Alajoki p. 0400 838 486 www.muistokivikaila.fi lempääläläinen yritys Kiviveistämössä laaja arkkusekä uurnavalikoima! Meiltä myös lisänimikaiverrukset ja entisöinnit, suoraan paikalliselta valmistajalta Lempäälästä. vesilahdenseurakunta.fi Kastettu: Eemi Teuvo Kristian Saarinen Kirkonkylästä Avioliittoon vihitty: Lauri Erik Planting ja Riikka Auroora Yli-Arvela, molemmat Vesilahden seurakunnasta. lempaalanseurakunta.fi Voima ei ole peräisin fyysisestä kyvystä. 040 8049 130, Soittamalla sovitaan tapaamisaikaja paikka, tarvittaessa pikaisestikin. Päivystävä pappi tavoitettavissa ma–pe klo 9–15, p. www. Diakonia: To 10.10. 119:105) Lempäälän srk Viikolla 41 kirkkoherranvirasto on suljettu to 10.10. La vohvelikahvila klo 10–14. klo 18 Naistenilta Kuljun Majakassa: Rohkeat naiset Raamatussa, C. klo 16–18 Rukouspysäkki. 8 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . Lähetysmyyjäiset Mariannan työn hyväksi (otamme myytäväksi esim. kahviraha. Tulossa 48 tunnin rukous pe 25.10. Viikolla 42 kirkkoherranvirasto on suljettu pe 18.10. klo 18 Elämän sävyt -ilta kirkossa, aiheena Onnellisuuden lähteet, luennoitsijana prof. Perhemessu klo 10 kirkossa, Soila ja Satu. Toimintaa: Aamurukoushetki kirkossa arkisin klo 8–9. La 20.10. (Eino Leino) Laskimme Taimin uurnan sukuhautaan synnyinseudulle. Mitkä ovat onnellisuuden lähteet. Vapaa pääsy, iltapala srk-talossa (2 €). ja pe 11.10. 18.10. Auto Sääksjärveltä 11.45. mennessä sähköpostilla tai paperilla khranvirastoon. Ripari-info koululla klo 12.30 – 14.00 Soila Ehtoollishartaushetki klo 14 Anttilanhovissa, Harri ja Satu. olemme Peiponpellon päiväkodissa. klo 12.15 Eläkeikäisten piiri Kuljun kulkuset ja Sääksjärven Säkenet Kuljun Majakassa. Hanna-Kaija, Teemu ja Peetu Nieminen Terapiapalvelu Uusi laulu Ratkaisukeskeinen kristillinen terapeutti Psykiatrinen sairaanhoitaja, Lempäälä Ajanvaraukset: 0500 517 874 sirpa@terapiauusilaulu.fi www.terapiauusilaulu.fi Rakkaamme Martta Helena ALAPOTI o.s. 11.10. 0408049108. To 10.10. Ke 16.10. klo 14 Tsemppi Cafe Olkkarissa: aiheena Erilaisuus, P. emeritus Markku Ojanen. Vauvakahvila Pikku Nuppu ti klo 14–15.30 Vanhassa pappilassa. Onnellisuudesta luennoi prof. Ke 9.10. Lapset ja perheet: Avoimet perhekerhot viikoittain klo 10–12 Nurmella, Hakkarissa, Sääksjärvellä, Kuljussa, Lempoisissa ja Säijässä. Kaila Kuivaspääntie 150 Lempäälä p
TIISTAINA 15. Toimittaja Matti Pulkkinen kutsuu Sun Radion studioon vieraita, joilla on sanottavanaan jotakin huippuajankohtaista ja merkityksellistä. Tervetuloa Sun Radion kanavalle! Ku va : Sa m i Ri ev in en Maakunnan Matti ja Pirkanmaan Mainiot Ota yhteyttä Maakunnan Mattiin 050 597 9303 matti.pulkkinen@pirkanmaanlehtitalo.fi Vaurauden toimitusjohtaja ELISA SAARINEN Maakunnan Matti ja Elisa Saarinen keskustelevat joukkorahoitteisista yrityslainoista, joita Vauraus on välittänyt jo vuodesta 2013 lähtien. 9 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Arvoisat pirkanmaalaiset! Tarjoamme teille aidosti paikallista ja asiallista Sun Radion taajuudella. Haastateltavat ovat laidasta laitaan Pirkanmaan arjen tekijöitä, näkemyksellisiä ja ahkeria maakuntalaisia. lokuuta 15.30-16.00 SUN Radiossa tiistaisin kello 15.30. OP Tampereen toimitusjohtaja JANI VILPPONEN Maakunnan Matti esittelee OP Tampereen eli Tampereen Seudun Osuuspankin uuden toimitusjohtajan Jani Vilpposen, joka aloitti tehtävässään tämän vuoden syyskuun alussa. Puheena ovat myös Suomen talouskasvu, talouden näkymät sekä talouden haasteet. Uusi mies ja uudet ajatukset. Eri mittareilla rahalaitos on suurin ja komein. Keijärven sairaalan historian kirjoittanut EILA HEIKKINEN Maakunnan Matti jututtaa psykiatrian ja hallinnon erikoislääkäriä Eila Heikkistä, joka toimi peräti 27 vuotta Keijärven psykiatrisen sairaalan ylilääkärinä Ylöjärvellä. Vauraus on alansa suurin toimija. Keijärven sairaala aloitti toimintansa vuonna 1965, ja se suljettiin vuonna 2000. Katsaus erittäin ajankohtaiseen asiaan, miten meistä jokainen voi olla rakentamassa entistä parempaa mielenterveyttä. Kuulette myös Vilpposen arvioita Pirkanmaan tulevaisuudesta ja pankkitoimialan muutoksista. Sen kautta on rahoitettu jo yli 1 000 yritystä yhteensä runsaalla 150 miljoonalla eurolla. Pirkanmaan Lehtitalon maakuntakoordinaattorin Matti Pulkkisen toimittama ohjelma on saanut uuden lähetysajan ja moodin. Eila Heikkinen on kirjoittanut kirjan johtamastaan sairaalasta, joka oli koko toimintansa ajan edelläkävijä ja uudistaja mielenterveyden saralla. Ole kuulolla tiistaisin kello 15.30 – silloin on vuorossa MAAKUNNAN MATTI JA PIRKANMAAN MAINIOT. OP Tampere on isossa ja vaikutusvaltaisessa asemassa koko Pirkanmaan talouselämässä. Miten kasvava Tampereen kaupunkiseutu sekä moni-ilmeinen maakunta haastavat pankkitoimialaa. lokuuta 15.30-16.00 TIISTAINA 22. lokuuta 15.30-16.00 TIISTAINA 29. Keijärveläiset loivat erityisen Keijärvi-hengen, joka kantaa vieläkin kymmeniä sairaalassa työskennelleitä eri alojen huippuosaajia
pihatyöt • Kalliomurskeet • Mullat • Teiden lanaukset • Ja kaikki muut pihoihin ja katuihin liittyvät kunnossapidontyöt Renkaat . tammerkone.fi Halkivaha puh. 8-16.30, p. Jääkaapit . Kiinteistövälitys ISÄNNÖINTI KIINTEISTÖNVÄLITYS Meiltä lisäksi kauppakirjat, perukirjat, testamentit ym. Kaikki rodut . 0400 836 670, 040 546 2631 homekoira@homekoira.com www.homekoira.com Kiinteistön nopea ja kattava Homekoiratutkimus 17 vuoden kokemuksella Tampereentie 25, 37500 LEMPÄÄLÄ Puh. 0400 236 226. aina onnistuu, kun soitat! -myös lauantaisinTurkkilajärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI, Puh. asiapaperit. 010 666 9620 Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, 37150 Nokia myynti@purkamolahtinen.fi www.purkamolahtinen.fi PURKAMO LAHTINEN Betonit PARHAAT BETONIT . Lukitukset Homekoira Team Oy Puh. Sarjoitukset . Lämpöpumput . KODIN SÄHKÖTYÖT . AUTOT JA LIIKENNE . 040 502 9415 raili.lilja@spkoti.fi Hallituskatu 15, 33200 Tampere Anu Markkula kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT puh. kuljetukset ja pumppaukset edullisesti . 0400 628870, Lempäälä , www.vmatikka.fi Tammervuokra LVV puh: 050 468 0121 info@tammervuokra.fi -Taattu vuokratuotto -Ammattikuvat -Ystävällinen palvelu Aidosti pirkanmaalainen vuokravälittäjäsi Kiinteistövälitys Sammonkatu 18, Kaleva / Tre 03 255 0858 | 0400 736 716 LEMPÄÄLÄN KAIHDIN www.kaihdinsampo.fi Kaikenlaisia kaihtimia kaikkiin koteihin… Kaihtimet ja markiisit KAIHTIMIA Suoraan valmistajalta Trendikaihdin Kotiesittelyt, mittaukset p. Joustavaa palvelua kohtuullisin hinnoin. 03 212 9477, 050 545 3182 www.amurinsahkopaja.fi 1 x 60 mm 25 € 1 x 30 mm 14 € Konevuokrausta VAIVATONTA VUOKRAUSTA KULJETUKSET KONEMYYNTI KONEVUOKRAUS HUOLTOTYÖT MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä info@mikarent.fi 040 827 2209 Myymälä avoinna ma-pe 8-17 www.mikarent.fi Jälleenmyynti ja huolto: . 040 539 8891 Topi Aaltonen, topi.aaltonen@ pirkanmaantalotoimi.fi • Salaoja/Sadevesijärjestelmät • Mullan levitykset yms. 010 3395 100 www.a-lukko.fi . TAMPEREENTIE 20, 37500 LEMPÄÄLÄ www.kivatkiinteistot.fi Ari Yli-Piipari . 050 500 4880 Lukitusja turvapalvelut Lempäälän Turvapalvelu Oy Turvallisuuden puolesta jo vuodesta 1993 010 6666 500 asiakaspalvelu@turvapalvelu.net www.turvapalvelu.net Lukituksen avainpelaaja Puistokatu 2, Lempäälä Ark. Pesukoneet . 03-546 4343 Marko 0400-169 380 www.sorakuljetus.net HIEKKAA, SORAA, SORAJALOSTEITA JA KALLIOMURSKEITA • KALLIO MURSKEET • SALAOJASORA • SEPELISEKÄ SORAMURSKEITA Mustahevosentie 3, 37800 Akaa 0400 623 185 www.konejakuljetus.fi Maanrakennus p. KODINKONEHUOLLOT . LKV, IAT, p. Anita Puttonen DI, IAT, IAT-Tek, p. 0400 630 440 • www.vesasto.fi Esko Vesasto LKV 0400 630 440 KIINTEISTÖNVÄLITYS • PERUKIRJAT • OSITUSja JAKOKIRJAT • KAUPPAKIRJAT • TESTAMENTIT • ARVIOT ym. Sijaisauto veloituksetta! LEMPÄÄLÄ Ruokosmetsänkatu 5 | 010 232 8 506 lempaala@atoy.fi | atoyautohuolto.fi P. . info@abs1.fi Avoinna ma-pe 8.00–17.00, viikonloppuina sopimuksen mukaan. 050 353 2447, 0400 872 145 www.trendikaihdin.fi www.liukuovitehdas.fi • Kodinkonehuollot • Kylmälaitteiden huollot ASENTAJAT LEMPÄÄLÄSTÄ! Amurin Sähköpaja Oy Lakalaivankatu 8, 33840 Tampere Puh. 040 5685 124 Julkinen kaupanvahvistaja . RAKENTAJALLE JA KOTIIN Eläinpalvelut Lempäälän Pieneläinklinikka Lempäälän Pieneläinklinikka Tampereentie 21, Lempäälä Puhelin 03-2255 001 Ajanvaraus: ma, pe 9-17, ke 9-15, ti ja to 9-19 KOIRATRIMMAUSTA Salla-Mari Kuusinen, Lempäälä 040-833 9796 . Koulutettu trimmaaja ABLOY VALTUUTETTU Tampereentie 38 37500 Lempäälä Avoinna ma-pe 8.45–14.45 • p. AUTOJA KOLARIKORJAAMO CENTER Öljynvaihdot aikaa varaamatta • Katsastukset • Huollot • Korjaukset • Maalaukset • Pesut ja fixit • Autosähkötyöt • Oikaisuja peltityöt • Rengashotelli • Varaosatarvikemyynti MARJAMÄEN AUTOPALVELU KORJAAMO Ruokosmetsänkatu 13 A, 37570 Lempäälä Puh. 040 5260 111 www.marjamaenautopalvelu.fi Avoinna: ma-pe 8-17 LEMPÄÄLÄN AUTOPALVELU Manttaalitie 4, 37500 Lempäälä (03) 375 0443, 0400-231 148 www.lempaalanautopalvelu.fi Myymälä: ma-pe 8-17 Korjaamo: ma-pe 8-17 Halkolantie 14, 37500 Lempäälä Autohuollot kaikkiin merkkeihin, MYÖS SÄHKÖJA HYBRIDI-AUTOT! Realparkinkatu 12, LPÄ Aukioloajat 7.30-16.00 puh. 10 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 PALVELUN PAIKAT Autoja konevuokraamo J.Lundán Ky Halkolantie 12, LEMPÄÄLÄ 040 545 2385 www.lundan.fi Autohuollot Kaasutarkastukset Autovuokraus Isot muuttoautot Henkilöautot myös kuukaudeksi Ideaparkinkatu 11, Lempäälä. Avaimet . Soita tai poikkea, kysyminen ei maksa mitään. Asennus Huolto Korjaukset p. 040 552 2472 anu.markkula@spkoti.fi PAIKALLISET KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄT LEMPÄÄLÄSSÄ JA VESILAHDESSA Kodinkonehuollot . 044 072 6482 erkki.vehmasaho@aninkainen.fi Raili Lilja yrittäjä, HM, kiinteistön välittäjä LKV, YKV kaupanvahvistaja puh. 03 371 6106, 371 6536, 371 6756, laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI FI • salaojat • pihatyöt • murskeet • mullat • roskalavat ym. RAKENTAJALLE JA KOTIIN. Pakastimet . 040 647 1445 Tilausajot MARKKU MIKKOLA OY 050 63166 www.mikkola.info ATOY AUTOHUOLTO Huollamme kaikki merkit valmistajan ohjeiden mukaisesti ja autosi takuu pysyy voimassa. p. Hellat
Electric Car Service, ECS, sijaitsee Lempäälässä Realparkissa. 0400-831 790 kiinteistohuolto24.fi Muistotilaisuudet, rippija ristiäisjuhlat, syntymä päivät – Meiltä tarjottavat ja tilat juhliisi! 050 472 7774 lempaala@leipomostahlberg.fi Tampereentie 12, Lempäälä KAHVILA STÅHLBERG Pitopalvelut Paljut Puh 045 118 1333 Luhatie 2, Viiala www.somapaljut.fi Somapaljut T:mi Kaasu lämmitteisiä paljuja ympärivuotiseen käyttöön edullisesti. Selvitämme vaikeimmatkin ongelmat ja saat autosi kuntoon. SIIVOUS NINA JA MARITA OY p. 11 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 » Palvelun paikat esittelee ELECTRIC CAR SERVICE Realparkinkatu 12, Lempäälä. 03 225 5153 www.parturikampaamodiva.fi Trendikkäitä hiuksia 1 x 30 mm 14 € 1 x 30 mm 14 € 1 x 60 mm 25 €. PALVELUT YRITYKSILLE Terveyspalvelut . Terveisesi lehden lukijoille. Olen Dimitri Horev, Electric Car Servicen työnjohtaja Lempäälän Realparkissa. kerros), 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi, www.lhla.fi Kauneuspalvelut Tampereentie 430 (S-market Sääksjärvi) Puh. Palvelemme tutussa numerossa: Päivystys 24 h p. puh. 03 542 4993 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO OLLI HEIKKILÄ Tuomiokirkonkatu 26, 33100 Tampere Pekka Jokiranta, puh. 0400 232 640 Tampereentie 214 37560 Lempäälä puh. kerros) 37500 Lempäälä Puhelin: (03) 375 0113, 044 321 2769 Sähköposti: info@lhla.fi www.lhla.fi Tampereentie 4 (2. Vapaa-ajalla veneilen, kalastan sekä seuraan jalkapalloa. Vesi, viemärit ja LVI • Viemäreiden avaukset, kuvaukset ja kuntotarkastukset • Suurtehoimuroinnit ja -puhallukset • Pumppaamohuollot ja -korjaukset • Kaivojen tyhjennykset on nyt osa Deleteä! www.delete.. Säilytysratkaisut Mekanismit . Meillä on töissä loistava porukka! Palvelemme asiakkaitamme niin suomeksi, englanniksi kuin venäjäksikin. Kun tuot autosi meille huoltoon, korjaamme sen varmasti. Kysy tarjous kesän kattohuollosta! RAKENNUS SAARNI OY LEMPÄÄLÄ, 0400 159 817 www.rakennussaarni.fi 010 470 8999 www.pisakattoremontti.fi KATTOREMONTIT AMMATTITAIDOLLA VUODESTA 2006 Lempääläläinen perheyritys UUDISTAMME Keittiöt . Olemme lisäksi erikoistuneet Webasto-huoltoihin ja asennuksiin. 010 548 8130 Kattoremontit Kanttauspalvelu Kattoturvatuotteet Tarvikemyynti Pysäkkitie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ 041 319 3620, pirkanmaankattopiste.fi Remonttipalvelut • Peltityöt • Ikkunaja oviremontit • Kattohuollot ja -korjaukset. 040 647 1445 Autohuollot kaikkiin merkkeihin, myös sähköja hybridi-autot! ELECTRIC CAR SERVICE / DIMITRI HOREV Kuka olet. 1989 Tervetuloa palveltavaksi HENKILÖKOHTAISESTI . Tätä logoa käytetään ilman osoitetta Perinteinen palveleva tilitoimisto Kanavatie 18 A 1, Lempäälä p. PALVELUT Tampereentie 4 (2. Jos haluat, että rakas kulkuneuvosi ei kärsi kylmästä talvipakkasella, tuo se meille! Osaamme ratkaista kaikki lämmitysongelmat ja huollon aikana voit vaikka shoppailla Ideaparkissa. SOITA JA VARAA NUOHOUSAIKASI 0500 640 164 Nuohoojat Tilitoimistot HUOM. 040 6545135 OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ JA PYYDÄ TARJOUS Siivouspalvelut MEILTÄ SE ONNISTUU! Tilaa nyt säännöllinen siivous! Muista kotitalousvähennys. 050 555 4326 / 03 212 4164 www.moisionhautaustoimisto. Mitä yrityksesi tekee. Aukioloajat 7.30-16.00. Huolto p. TERVEYS JA HYVINVOINTI FYSIOS LEMPÄÄLÄ Tampereentie 12, Lempäälä Varaa aika 010 237 700 tai fysios.fi Fysioterapiaa Lempäälässä Kotihoito, kotisairaanhoito, toipilasajan apu, laboratorio näytteiden haku www.hoivasilta.fi Tiedustelut 040844 0173 040723 0560 • kokoproteesit • pohjaukset • korjaukset Pohjaukset ja korjaukset odottaessa! Pätsiniementie 9 (katutaso, Kinon talo) 37800 Akaa p. Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park) Hautauspalvelut Saharre Oy Vesilahti, p. Meillä sujuu kaikki autohuollot ja korjaukset merkistä riippumatta. 040 769 0032 info@kanavantilipalvelu.fi Auktorisoitu tilitoimisto Karhumäentie 1, 33950 Pirkkala, 03-359 1005, www.pirkanmaanfinanssi.fi 30 v. Asun Nokialla vaimoni ja 9ja 11-vuotiaiden poikiemme kanssa. Huollamme täyssähköautojen ja hybridien lisäksi kaikki bensaja dieselmoottoriset autot. 045 7874 9667 T:reen rautatieasematunneli, puh. Tätä logoa käytetään vain osoitteen kanssa HUOM. 040 5439 556 saharreoy@gmail.com, www.saharre.fi Ilmalämpöpumppujen myynti, asennus ja huolto 1 x 30 mm 14 €
Niihin tulee uusia asukkaita, jotka kunnostavat taloa mielensä mukaiseksi. Maikki Hämäläinen– Ylikahri kirkkovaltuuston jäsen Pääkirjoitus vai ei. Tätä kaavamuutosta kerrostaloalueeksi on perusteltu meille muun muassa sillä, että kun alueen omakotitalot tulevat käyttöikänsä päähän, silloin on sopivaa rakentaa tonteille kerrostaloja. Ei mitään etukäteisilmoitusta, postia tai muuta yhteydenottoa asian tiimoilta. Kokouksessa mukana olleena kysyin mielessäni; kuka oli mukana hutunkeitossa. Mielenkiintoinen kysymys on myös, voiko lehden päätoimittajan lehteen kirjoittama mielipide olla joku muu kuin lehden kanta asiaan. Toivottavasti jatkossa suuntaviivat siitä, miltä kuntakeskus voi näyttää 20 vuoden kuluttua, tehdään kunnan päättävissä elimissä, eikä gryndereiden vain yhteen päämäärään tähtäävillä piirustuspöydillä. He jotka parhaiten pykälät taitavat keittävät huttua ja synnyttävät maalaiskomediaa. Vihjeenä kokoomukselle ja vihreille yhteensä ja erikseen: kannattaa kuunnella ja kuulla kuntalaisia ja asukasystävällisempää kuntakeskusta kannattaneita valtuustokollegoita. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole voitukaan antaa asioiden valmisteluvaiheessa vastauksia, on kirkkovaltuuston enemmistöllä ollut kuitenkin luottamus yhteistyöhön kunnan kanssa. Oleellista asiassa on mielestäni se, että senkin jälkeen, kun valituksen kautta kaatunut kirkkovaltuuston päätös virastotalohankkeeseen menosta oli uudelleen valtuustossa jääviyssäännöt huomioiden hyväksytty, pieni vähemmistö on jarruttanut hallitsemiensa sääntöjen ja pykälien kautta asian eteenpäin viemistä. Tampere on päättänyt suojella Viinikan alueen. Mielenkiintoista on, että lehden nettisivuilla on pääaiheissa ”pääkirjoitukset”, joita siellä näytti ole van 24.9.2019 saakka. Lempäälän kaavaarkkitehdit ovat vähätelleet arviossaan kyseisen alueen kulttuurihistoriallista arvoa. Tämä linja on nyt muuttunut. Toivon ehdotukselleni kannatusta. Niin on edetty ennenkin. Keskustelu on ollut avointa ja toinen toistaan auttavaa. Kiitos siitä, että he äänestivät asukasystävällisen, modernin ja puutarhamaisen kuntakeskustan puolesta, jossa tärkeää on nykyisten ja tulevienkin asukkaiden viihtyvyys, alueen monimuotoinen houkuttelevuus ja vihreys. Farssin tekemistä on, jos tästäkin päätöksestä pykälän sen ja sen perusteella tehdään valitus. Nyt uuden alun myötä uskomme, että saamme näkemyksillemme apua ja tukea poliittisilta päätöksentekijöiltä neuvotteluissamme kunnan viranhaltioiden kanssa. Pitääkö Lempäälän omakotiasukkaiden kuukausittain tarkistaa, onko mahdollisesti oman tontin kohdalla tulossa muutoksia. Ja Pispalassa ja Viinikassa. Kun Hiiroksentien osayleiskaavassa olevaa Hiiroksentien kerrostalokaavaaluetta aletaan uudestaan miettimään asemakaavamuutosehdotuksen yhteydessä, ehdotan, että alueelle saa rakentaa vain puukerrostaloja. Onko siis niin, että nettilehdessä on pääkirjoituksia, mutta printtilehdessä samat kirjoitukset eivät ole kaan pääkirjoituksia. Onko tämä aivan lain mukaista. Juha Herajärvi Lempäälän kunnanvaltuuston 22 päättäjää palautti uskon kuntademokratiaan Kiitos valtuustolle Hiiroksentien asemakaavan palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi Kiitos valtuutetuille, jotka asemakaavamuutosasiaan tutustuttuaan äänestivät liian tehokkaan ja alueelle sopimattoman kerrostalorakentamisen hylkäämisestä. Mukana on myös 9.9.2019 seurakuntaa koskeva pääkirjoitus, mistä jälkikir joi tus lienee syntynyt. Ymmärtääkseni nykyisin vain harvoin muuttovoittoalueilla omakotitalot tulevat käyttöikänsä päähän. Raimo Sirén kunnallisneuvos Lempäälä Lukijan kuva Pakkanen teki ruususta taideteoksen – Pakkasyö ja aamuauringon säteet tekivät ruususta taideteoksen, kertoo lempääläinen Eeva Tolvanen 22.9. 12 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Kirjoitukset: toimitus@lvs.fi Lukijan mielipide Kiitos Lempäälän kunnanvaltuuston 22 viisaalle päättäjälle, että äänestitte asukasystävällisen, modernin ja puutarhamaisen kuntakeskustan puolesta, jossa tärkeintä on nykyisten ja tulevien asukkaiden viihtyvyys sekä puutarhamaisuus ja houkuttelevuus eikä vain yhden rakennuttajan intressi. Kiitos vielä siitä, että he palauttivat uskon lähidemokratiaan ja siihen, että suuntaviivat siitä, miltä kuntakeskus lähialueineen voi näyttää 20 vuoden kuluttua, tehdään kunnan päätöksellä, kunnan tärkeimmässä päättävässä elimessä eikä satunnaisten rakennusyhtiöiden suunnittelijoiden piirustuspöydillä. Pelottelenko turhaan, tuskin: meille todellisuudessa kävi näin. Ku ten yllä oleva vinjetti kertoo, kysymyksessä on mielipide”. Hiiroksentien kaava-asian tiimoilta kunta on kaavoittanut Hiiroksentien alueella asukkaiden omistuksessa olevien 11 omakotitalon tontit osayleiskaavassa kerrostalotonteiksi omistajia kuulematta. Seurakunnan päätöksentekoelimissä kauan mukana olleena kokemukseni on, että seurakunnassa on neuvotellen ja toinen toisiamme kuunnellen pyritty yhdessä tekemään ratkaisut. Hiiroksentieltä pohjoiseen jatkuva omakotialue voisi olla verrattavissa vaikka juuri Viinikkaan. Tähän mennessä viestimme sisältö ei ole mennyt kaavan valmistelijoille perille. Mistä sen tarkistaisi. On huomattavaa, että myös uuden valtuuston enemmistö hyväksyi tilojen vuokraamisen virastotalosta. Toivottavasti he ymmärtävät, että tiivistäminen ei tarkoita ahtaasti rakentamista, vaan sitä, että tyhjät tai lähes tyhjät tontit otetaan käyttöön, eikä uusia asuntoalueita suunnitella kilometrien päähän nykyisistä palveluista. Eikö yksityisomaisuudella ole Suomessa vahva suoja laissa. ottamastaan kuvasta.. Viihtyisän ja houkuttelevan Lempäälän puolesta. Typistetysti kuvattuna näillä sanoilla avattiin viimeisin Lempäälän kirkkovaltuuston kokous. Selvällä äänienemmistöllä. Näin on tapahtunut myös Hiiroksentiellä. Viihtyisän ja houkuttelevan Lempäälän puolesta Jarmo Saarinen Farssi, jos tästäkin tehdään valitus Maalaiskomedia ja farssi. Lempäälän–Vesilahden Sanomien 2.10.2019 lehden päätoimittajan tätä mieltä -kirjoituksen jäl kikir joituksena oli toteamus: ”Moneen vuoteen LVS ei ole enää julkaissut printissä pääkirjoituksia. Kuka sen arvon päättää. Kiitos heille myös siitä, että he palauttivat uskon kuntademokratiaan
Korkeasta heinäpellostakin tuulihaukka löytää myyrät niiden virtsajälkien heijastamaa ultraviolettivaloa seuraamalla. Kuva: Keijo Ruuskanen tullut aktiivinen lintujen seuraaja ja havaintojen ilmoittaja oltuaan mukana tuulihaukkarengastuksissa ja annettuaan luvan pönttöjen asentamiseen ladon seinämiin. Urakkaa kerrakseen pelkästään tuulihaukoilla. Myyräkansaa riitti ravinnoksi, mikä näkyi hyvin poikastuotossa. . Kuva: Timo Jussila Nuolihaukan poikaset 22. 13 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Pienen punaselkäisen tuulihaukan menestystarina jatkuu vuosi vuoden jälkeen. Monesta isännästä on Tuulihaukan poikaset olivat lähtövalmiina latopöntöllä heinäkuun puolivälissä. Kaikkiaan tuulihaukan pesintöjä varmistui Lempäälässä 18 ja Vesilahdessa 37, mikä on erinomaisen hyvän pesimäkesän tulos. Nyt nämäkin poikaset ovat matkalla Etelä-Afrikkaan. Vanha lintuharrastajapolvi muistaa, kuinka tuulihaukka katosi hämmästyttävällä nopeudella 1960-luvulta 1980-luvulle, mahdollisesti ympäristömyrkkyjen seurauksena. Lähes joka ladon seinään asennetusta pöntöstä näkyi hautovan tuulihaukkanaaraan pää. Kuvaavaa on, että vuonna 1980 Pirkanmaalla todettiin vain kaksi tuulihaukan pesintää ja vuonna 1982 enää vain yksi pesintä, mutta jo kesällä 2018 petolinturengastajat tarkastivat Pirkanmaalla 259 asuttua pesää ja koko maassa varmistettiin 2 429 tuulihaukan pesintää. heinäkuuta Lempäälässä variksen vanhassa pesässä. Poikastuotto on pöntöissä parempi kuin lajin perinteisissä pesäpaikoissa vanhoissa variksen pesissä. Tuulihaukan menestys on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä luonnonsuojelusta ja yhteistyöstä viljelijäväestön kanssa. Lämpöpumput . Muitakin petolintuja ”kihlattiin”: kuusi merikotkaa, 32 sääkseä, 31 varpushaukkaa, viisi hiirihaukkaa, 47 lehtopöllöä, 23 viirupöllöä ja kaksi nuolihaukkaa. Pakastimet . Suuria kuuden poikasen pesiä löytyi kaikkiaan kymmenen. Jääkaapit . Hellat . Petolinturengastajan urakkaa kuvaa koko kesän työmäärä: Keijo Ruuskanen rengasti kuluneena kesänä tuulihaukkoja kaikkiaan 349 yksilöä. Varisten pesät ovat tärkeitä tuulihaukan luomupesiä. Pesukoneet . Poikaset eivät ole pöntöissä alttiina rankkasateille, eikä niin paljon muiden petojen pesäryöväyksille kuin lajin perinteisillä pesäpaikoilla vanhoissa variksen pesissä mäntyjen latvuksissa. Yhteensä Keijo Ruuskanen rengasti Lempäälässä 75 uutta tuulentallaajaa ja Vesilahdessa 158 pesäpoikasta. Pöntön etuseinä värjäytyy valkoiseksi ulosteista ja merkiksi siitä, että myyriä on riittänyt ravinnoksi. Nuolihaukka ja sarvipöllö pesivät lähes yksinomaan vanhoissa variksen pesissä, koska eivät itse rakenna pesiä. Kuluneen kesän petolintuseurannassa Keijo Ruuskanen kiersi urakalla Lempäälän ja Vesilahden peltoaukeita tarkastamassa tuulihaukan pesintätilannetta. Koiras istui pönttöladon harjalla tai kantoi peltomyyriä naaraalle ravinnoksi. Asennus Huolto Korjaukset p. ajankohtaista TeksTi: Hannu Järvinen KODINKONEHUOLLOT KODIN SÄHKÖTYÖT . Pesäpöntötyksellä tuulihaukan pesimäkanta on saatu selkeästi nousemaan. Viime kesän tuulihaukan pesämäärä Pirkanmaalla lienee jo 500, kunhan kaikki tarkastustiedot saapuvat rengastustoimiston petolintuseurantaan. Peltoaukeiden yllä paikallaan lekutteleva, ”tuulta tallaava”, ja myyriä tähystävä tuulihaukka on palannut maaseudun tyyppilinnuksi. Jo ensimmäiset tarkastuskierrokset kesäkuun alussa näyttivät tosi lupaavilta. Tuulihaukka on maamiehen tärkeä ystävä vähentämällä peltojen myyrämääriä. 0400 628870, Lempäälä www.vmatikka.fi Tuulihaukoilla Lempäälässä 18 pesintää, Vesilahdessa 37 Tuulentallaajan menestys seurausta hyvästä yhteistyöstä viljelijäväestön kanssa
Keskustalaisuuden käsittelemisen ohessa teos perkaa muun muassa monia yhteiskunnan ulottuvuuksia ja käsitteitä sekä luonnontieteellisiä ilmiöitä ja lakeja. Kirjan kiinnostavinta antia on keskustalaisuuden peilaaminen muihin puolueisiin sekä erilaisiin liikkeisiin ja aatteisiin. Keskustalaisuudesta tarjoaa kuitenkin moniin vaikeisiin ja mielipiteitä jakaviin kysymyksiin vain yhden näkökulman, joita eri tavoin ajattelevien voi olla vaikea allekirjoittaa. 14 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 TeksTi: Tuomas Koivisto kuva: Katariina Onnela Yleissivistävän ja kiihkottoman luonteensa vuoksi kirja sopii kaikille politiikasta tai yhteiskunnasta kiinnostuneille. Keskustan romahtaneelle kannatukselle on esitetty monia syitä, joista useita yhdistää näkemys, että keskustalaisuuden merkitys ei avaudu suurelle yleisölle eikä varsinkaan puhuttele nuorisoa. Kuisman tapa nostaa keskustalaisuuden hyviä puolia esiin varmasti vankistanee jo keskustalaisesti ajattelevien lukijoiden käsityksiä keskustalaisuuden ylivertaisuudesta. Yleissivistävän ja kiihkottoman luonteensa vuoksi kirja sopii kaikille politiikasta tai yhteiskunnasta kiinnostuneille. Keskustalaisuuden ajatusta kirjassa rakennetaan lisäksi käymällä läpi Suomen Keskustan historiaa, toimintaa ja tavoitteita. Kirjassa vastataan suoraan valtakunnan tasolla vellovaan keskusteluun ja ihmettelyyn siitä, mitä keskustalaisuus on ja mitä se edustaa. Tältä osin teosta voidaan pitää yleishyödyllisenä ja yleissivistävänä tietokirjana. Lisäksi kirjassa liitetään keskustalaisuuteen Al Goren ja Aristoteleen kaltaisten modernin sekä menneen ajan filosofien ja poliittikkojen ajatuksia, joita ei ensi-istumalta keskustalaisiksi mieltäisi. ajankohtaista Juha Kuisma keskustalaisuuden ytimessä Suomen Keskusta on ollut viime aikoina näkyvästi otsikoissa, kun kannatusalhossa rämpivälle perinteikkäälle puolueelle on lähdetty vastavalitun puheenjohtajan Katri Kulmunin johdolla tekemään kasvojenkohotusta. Keskustalaisuudesta on ajatuksia herättävä teos, jossa monimutkaisia ja -tulkintaisia ilmiöitä ja käsitteitä on avattu ansiokkaasti helpsti lähestyttäviksi. Lempääläläinen tietokirjailija ja pitkän linjan keskustalainen vaikuttaja Juha Kuisma avaa tuoreessa kirjassaan keskustalaisuutta aatteena.. Väistämättä lukijaa alkaa esimerkiksi termodynamiikan pääsääntöjä tai deliberatiivisen demokratian teoriaa käsittelevissä osissa ihmetyttämään, miten nämä asiat liittyvät keskustalaisuuteen. Lempääläläinen tietokirjailija ja pitkän linjan keskustalainen vaikuttaja Juha Kuisma on aiemmin tänä vuonna julkaistussa teoksessaan Keskustalaisuudesta pyrkinyt avaamaan keskustalaisuutta aatteena ja ajatuksena paljon pintaa ja Suomen Keskusta -puoluetta syvemmältä. Kirjassa esitetyt tulkinnat keskustalaisuudesta järjen äänenä ja vaihtoehtona erilaisille ismeille, aatteille ja ääriliikkeille eri aikoina ja eri paikoissa ympäri läntistä maailmaa ovat raikkaita tulkintoja yhteiskunnallisesta kehityksestä. . Kuisma paneutuu keskustalaisuuteen pohtimalla sitä poliittisena aatteena peilaten suomalaista keskustalaista filosofiaa eri valtioissa ja eri aikoina vallinneisiin keskustalaisiin ajatuksiin ja toimintaan. keskustalaisuudesta on ajatuksia herättävä teos, jossa monimutkaisia ja -tulkintaisia ilmiöitä ja käsitteitä on avattu ansiokkaasti helpsti lähestyttäviksi
Tarvitsemme neuvokasta toimintaa, kumppanuutta ja uusia ideoita. 15 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Omasta maasta on suomalaisten tilattavien paikallislehtien yhteinen maaja metsätalousliite, joka tavoittaa noin miljoona lukijaa. maaseutu.fi/puhdasvalintakysymys Maaseutuparlamentti.fi . Tutustu suomalaisten tuottajien kestäviin ratkaisuihin: Tulevaisuus on lautasella. Maatalous on viljelijän ja kuluttajan kumppanuutta. Osta kotimaista. omasta maasta. Suomalaisilla tiloilla luodaan kestävää tulevaisuutta tekemällä ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Valinnoillamme ratkaisemme, miten ruokaa tulevaisuudessa tuotetaan. Se on puhdas valintakysymys. MAINOS Kestävä tulevaisuus on puhdas valintakysymys. Ryhdy muutosagentiksi! Tervetuloa Kurikkaan Maaseutuparlamenttiin 1.–3.10.2020. Tule kanssamme Maaseutuparlamenttiin luomaan ratkaisuja, joilla saamme aikaan kestävän tulevaisuuden – meille kaikille! Ole mukana muutoksessa
Navetassa eläimet kiinnitettiin kaulaan laitettavilla kytkyillä parteen tai seinään. a) saappaanpuhdistaja b) ritsa c) haka d) kaulapuu 5. Ojaviikatteella niitettiin ojan seinämissä kasvanut heinä. Näyttelyn esineet ovat peräisin toimintansa lopettaneesta Viikin maatalousmuseosta Helsingin yliopistosta ja ne siirrettiin valtakunnalliseen maatalouden erikoismuseoon Loimaalle 2019. d. a. d. Astiaa koossa pitävät vanteet vedettiin kimpiastian päälle vannehaalla. Karjasuojassa karjan ruuaksi tarkoitetut heinät laitettiin heinähäkkiin, jolloin eläimet eivät sotkeneet niitä jalkoihinsa. 12. Leipäjuusto eli litteä juoksutusjuusto paistettiin säilyvyyden parantamiseksi avotulella paistotelineessä. 6. 10. 6. Lattialle levitetttyä viljaa voitiin puhdistaa leyhyttämällä liuhdalla roskat ilmaan, minkä jälkeen jyvät kerättiin talteen ja roskat laskeutuivat takaisin lattialle pois kerättäviksi. Villasukkia vanutettiin hankaamalla niitä märkänä vanutuslautaan. 4. c. 9. 03 2255 120, www.lempaalanautokatsastus.fi SÄÄKSJÄRVELLÄ Sääksjärven Autokatsastus Höytämöntie 11. 7. c. Kun pellavakuidut puhdistettiin puisella vitimellä, alustana käytettiin kuikkaa eli tuppeen nyljetyn linnun nahkaa, joka käännettiin nurin ja täytettiin oljilla. Räkkirautaa käytettiin nyljetyn eläimen nahan puhdistamiseksi rasvasta, joka olisi saanut nahan pilaantumaan. IDEAPARKIN VIERESSÄ Lempäälän Autokatsastus Oy Ruokosmetsänkatu 13 C, 37570 LEMPÄÄLÄ p. a) puiset palkeet b) puintivarsta c) pallopelin pelimaila d) vannehaka 14. Yhdestä puusta koverretussa tynnyrimäisessä leilissä kuljetettiin juomaa kantamalla sitä kainalossa. a) vanutuslauta b) näkkileivän kuivausteline c) pyykkilauta d) nahkiaisten kuivausteline Kaikki kuvien esineet ovat esillä Ennen koneita –näyttelyssä Suomen Maatalousmuseo Sarassa Loimaalla. 11. a) leipäteline b) tuulikello c) pyykkiteline d) juustonkuivausteline 3. b. a. a) liuhta b) paarmalätkä c) viuhka d) kaivonkatsomisvarpu 10. c. Kuivaamalla parannettiin juuston säilyvyyttä. a) reikäleipämuotti b) pelilauta c) ristipistoteline d) juustonpaistinkehä 8. Kaulapuu eli sianhanko esti vapaana kulkevaa sikaa pujottautumasta aidan läpi pellolle. 4. a. d. 5. 9. 3. 2. Eväsjuomat sisältävää leiliä kannettiin kantopuulla. Heinän keräämiseen suoniityiltä tarvittiin suokenkiä, jotta liikkuminen upottamilla soilla olisi ollut mahdollista. a) kanahäkki b) lehtiteline c) heinähäkki d) pinnasänky 2. 1. 13. a) kanankantohäkki b) suokengät c) viljaonnen taikakalu d) rapumerta 13. b. b. 33880 LEMPÄÄLÄ p. d. Tätä puista juustomuottia on voinut pyörittää telineessään, jotta juusto paistui tasaisesti. a) leili b) lämpöpullo c) kelluke d) koho 9. 1. a. 13. 14. 3. 14.. 12. a) kantopuu b) istutuspuikko c) kipukoukku d) patavahti 4. 03 2255 400, www.saaksjarvenautokatsastus.fi Myös venerekiste röinnit Tunnetko entisajan maalaistalon arkeen kuuluneet esineet. 5. 8. omasta maasta Suosimalla kotimaista, työllistät suomalaisia! Soita tai tule käymään, kahvit tarjotaan aina. a) lukko b) kytkyet c) kantokahva d) lasten kaitsin 7. a) lehdespuukko b) silavaveitsi c) ojaviikate d) lihakoukku 11. 16 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . 8. 7. Alueen kotimaiset ja paikalliset katsastusasemat palvelevat sinua katsastusja rekisteröintiasioissa. 2. a) palvauspussi b) kuikka c) vastapaino d) toissajoulun joulukinkku 6. 10. a) uuninpuhdistusrauta b) rosollihakkuri c) räkkirauta d) ihonkuorimaterä joulusaunaan 12. Oikeat vastaukset: 1. 11. Telinettä on käytetty kehäjuustojen kuivaamiseen
17 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Puhdas suomalainen ruoka on nyt parhaimmillaan. Sadonkorjuu on ollut perinteisesti suomalaisen ruokakulttuurin juhlaa. VALITSE PARASTA SUOMALAISTA, KATSO HERKULLISIMMAT RESEPTIT JA OSALLISTU SADONKORJUUHAASTEESEEN: ATRIA.FI/SADONKORJUU #SADONKORJUUHAASTE Atrian suomalainen liha on kaikkina vuodenaikoina maailman puhtainta. Vaalimalla yhteisiä ruokatraditioitamme vaalit myös ympäristöä ja tuet suomalaista työtä. omasta maasta. REIKON TILA SASTAMALA . Näin sadonkorjuun aikaan ensiluokkainen liha saa rinnalleen parhaimmillaan olevat kotimaiset kasvikset: puhtaan pohjoisen maan lyhyt ja valoisa kesä kypsyttää ainutlaatuisia makuja, joilla pääsemme herkuttelemaan syksyn saapuessa. Siksi Atria ja Satokausikalenteri ovat yhdistäneet voimansa kannustaakseen suomalaisia nauttimaan puhtaimmista ja maukkaimmista oman maan antimista
Jos käyttää kestopuuta, ratkaisu on pitkäikäinen ja huoltovapaa. Kuvan aita toimii Vesilahdessa.. Tuotekehittelyn myötä on nyt syntynyt kaupallinen versio. omasta maasta Voimaa farmarille – maksutta ja puolueettomasti Mitä maanviljelijällä on tehtävissä, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle, yksinäisyys rassaa mieltä, asiat uhkaavat jäädä hoitamatta, tulevaisuus pelottaa, jatkuva kiire on kaverina, valvonnat ahdistavat, ihmissuhteet eivät ole kunnossa, maksamattomat laskut painavat päälle, lainanlyhennykset vievät yöunet ja työt stressaavat. – Kartoitamme maatilan ja yrittäjäperheen kokonaistilanteen yhdessä asiakkaan kanssa ja laadimme yksilöllisen suunnitelman ja toimenpide-ehdotukset tilanteen ratkaisemiseksi. Idea osoittautui toimivaksi ja laite on pitänyt lehtokotilot poissa tuttavan tontilta jo viiden vuoden ajan. Aidatun alueen ympärillä näkyy tuupertuneita lehtokotiloita. 18 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 TeksTi: Kari Pusa kUVAT JA ViDeO: Kari Pusa Sähköpaimen tyrmää tontille pyrkivät lehtokotilot Kengän alta kuuluu tämän tästä rasahdus ja litsahdus nurmikolla kävellessä. Reino Myllymäen keksimä sähköaita pitää lehtokotilot loitolla. – Lehtokotilot lähtevät mielellään kiipeämään muovia pitkin. Kotilovahti myy lehtokotiloita torjuvia aitaratkaisuja, Reino Myllymäki kertoo. – Aitanauha voidaan asentaa kiinteästi lautarungolle. Yrityksellä on omat nettisivut, joilta voi tutkailla lisätietoja. Uuden näkökulman löytyminen voi avata uusia ovia. Netti on täynnä erilaisia vippaskonsteja, joilla kotipihan kotilokantaa yritetään verottaa. TeksTi: Erkki Koivisto kUVA: MTK-Pirkanmaa Maanviljelijän taakka voi keventyä jo, kun hän saa keskustella ja puhua murheistaan jollekulle. Apua on saatavilla , jos asiat kasaantuvat ja väsymys ottaa niskalenkin. Reino Myllymäki keksi miten päästä eroon riesaelikoista . – Merkkasin muutaman kotilon värillä ja havaitsin, etteivät ne opi mitään. Pian läheltä kuuluu pohsahdus ja lehtokotilo putoaa aidalta jonkin matkan päähän pökertyneenä. Ne kiipeävät tällin saatuaan yhä vain uudelleen lankoihin, Myllymäki kertoo. Laitteisto koostuu paristokäyttöisestä virtalähteestä ja nurmikko-alueen kiertävästä aitanauhasta, joka on Myllymäen kehittämä. Reino Myllymäki on tutkinut tärskyn saaneiden lehtokotiloiden oppimiskäyrää. Suomalainen maatalousyrittäjän arki voi näyttäytyä epävarmuutena tulevasta, talousvaikeuksina ja ihmissuhdeongelmina, jotka uhkaavat hyvinvointia ja työkykyä. Asialla ovat suomalaisten inhokit, lehtokotilot. Laitteen ansiosta viereisessä, kosteassa ja villinä kasvavassa puistossa lisääntyvät lehtokotilot eivät pääse omakotitalon pihaan. Olipa huolen aihe pieni, suuri tai jotain siltä väliltä, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä tai jättää yhteydenottopyyntö, he rohkaisevat. Voisiko sitä soveltaa lehtokotiloihin, Myllymäki pohti ja ryhtyi kehittelemään laitteesta protoversiota. Myllymäen keksi aidata lehtokotilot pihan ulkopuolelle. Kun ne nousevat langoille asti, ne saavat tällin ja putoavat alas. Pispa ja Savolainen kehottavat maanviljelijää keventämään kuormaansa puhumalla. Kannustamme ja tuemme asiakasta muutosten ja huolien keskellä sekä tarvittaessa ohjaamme asiakkaan muiden tahojen asiantuntijapalvelujen piiriin, sanovat hankepäällikkö Maija Pispa ja hankeasiantuntija Maria Savolainen MTKPirkanmaasta. Kukkapenkissä kasvit kituvat, kun niiden lehdet on rouskuteltu reikiä täyteen. Lehtokotilot ovat monelle koko kesän riesa. Kun tuttavan tontille ilmaantyi vakava lehtokotilo-ongelma, lempääläinen Reino Myllymäki ryhtyi toden teolla tutkimaan torjuntakeinoja. He muistuttavat maanviljelijää olemaan voimiensa tunnossa. Hyvä itsetuntemus edistää maaseutuyrittäjän työhyvinvointia. Digilehdestä voit katsoa videon jossa sähköisku täräyttää lehtokotilon aidalta. – Autamme arvioimaan asiakkaan omat resurssit ja riskitekijät realistisesti ja löytämään eväitä jaksamiseen. Tällä tavalla toteutettu aita on helppo purkaa tarpeen vaatiessa, Myllymäki kertoo. MTK-Pirkanmaan ”Voimaa farmarille” -hanke tarjoaa luottamuksellista ja maksutonta apua jaksamiseen, työhyvinvointiin, riskienhallintaan ja talousasioihin. – Aidat ovat toimineet loistavasti ja siksi perustin yrityksen. Toinen vaihtoehto on asentaa aitanauha lasikuitukeppien ja pidikkeiden varaan. Myllymäki esittelee laitteistoa vesilahtelaisella pihalla. Lehtokotiloiden torjumiseen ei tähän asti ole ollut toimivaa menetelmää. – Olen lähtöisin maalta ja mieleeni tuli sähköpaimen. – Jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin auttaa luottamuksellinen keskustelu
19 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 I säni ei käytännössä milloinkaan tehnyt meillä kotona ruokaa minun ollessani pieni. RUOKAMUISTO 4009/6052: Isän bravuuri KOTOISIA ruokamuistoja TARJOAA OMA K-MARKETISI . Eikä äiti kovinkaan usein käynyt missään omilla menoilla niin, että isäni tehtäväksi olisi jäänyt ruoanlaitto. omasta maasta. Mutta kun isä joutui ruoanlaittohommiin, niin tarjolla oli hänen bravuurinsa (lue: ainut minkä hän osasi laittaa) eli paistetKUN ISÄ JOUTUI RUOAN LAITTO HOMMIIN, TARJOLLA OLI HÄNEN BRAVUURINSA tua makkaraa ja paistettuja kananmunia. En tiedä vaikuttiko makuun se, että isä oli tämän tehnyt, mutta aivan erityisen herkulliselta maistui tämä ruoka
Koivulat kiittelevät koko mökkiporakaivohankkeen sutjakkaa aikataulua. Astiat on pestävä ja paikat on pidettävä puhtoisina. Siitepölyt saavat kyytiä! – Vesi on kirkasta ja sitä on saatavissa kaikkina vuoden aikoina. Ylöjärveläiset Marja ja Valto Koivula ovat löytäneet uudelleen Houhajärven rannalla Sastamalassa olevan kesäpaikkansa. Koivulat korostavat, että he olivat välittömästi asiantuntijan lausunnot ja näkemykset kuultuaan valmiita hankkeen toteuttamiseen. Erityistä iloa synnytti se, että pora-autokalusto ei jättänyt pihaan minkäänlaisia ruhjeita. – Kaikki muukin vesi oli kannettava joko läheisestä lähteestä tai järvestä. – GreenHeatin asiantuntija silmäili mökkimme elämänpiirin ja ehdotti viisaasti mökkiporakaivon paikaksi saunan ja pirtin puoliväliä. Moderni mökkiporakaivo kasvattaa suosiotaan. omasta maasta. Mökkielämässä vettä tarvitaan loppujen lopuksi monessa paikassa. Vesi nousee hyvällä paineella, joten voimme pestä helposti niin terassit kuin veneenkin. vat. Marja ja Valto Koivula kutsuivat vuosi sitten elokuussa GreenHeatin asiantuntijan kesämaisemiinsa kartoittaakseen mökkiporakaivon hankintaan liittyvät asiat. Kaiken kaikkiaan olemme palanneet todellisiksi mökki-ihmisiksi. Vesiposti on tällöin halutussa paikassa, ja vedensaanti on taattu. Lomalaiset kuskaavat juomavetensä pitkienkin matkojen päästä – jopa kotoaan tai huoltoasemilta. Ikä tekee tepposensa. • Ilmainen suunnittelukäynti • Useita vaihtoehtoja vesitarpeesi mukaisesti • Porakaivopumput asennettuina Mökkikaivot, Omakotikaivot, XL-Porakaivot sekä kaivojen huollot ENERGIAKAIVOT Maalämpökaivot pientaloihin sekä energiakentät suuriin kohteisiin • Ilmainen suunnittelukäynti • Poraus • Asennus • TRT mittaukset ja mallinnukset suurkohteissa INFRA & YMPÄRISTÖPORAUKSET Ammattilaisemme totetuttavat myös vaativammat kohteet ja poraukset, kuten • Siiviläputkikaivot • Pohjaveden tarkkailuputket • Porapaalut • Ankkurointiporaukset • Tarkkuusporaukset PALVELUMME: . – Nyt saamme käyttää vettä niin paljon kuin haluamme tai tarvitsemme. Kippis, pariskunta nostaa maljan laadukkaalle vedelle. – Vesihuollon ratkettua emme kiirehdi kotiin, vaan jäämme helposti mökille yöksi. Etäisyys on sopiva, jotta mökille on voinut piipahtaa arki-iltaisinkin. Nyt me saamme kätevästi vedet niin mökille, saunalle kuin puutarhaankin, Koivulat kehuUuden mökkiporakaivon ansiosta Marja ja Valto Koivula aktivoituivat kesäpaikkansa suhteen GreenHeatin mökkiporakaivo on käyttövarma pakkasillakin, joten vapaa-ajan asunto kutsuu nyt talvellakin GreenHeatin mökkiporakaivo mullisti Marja ja Valto Koivulan mökkielämän. Kyllästyimme ja väsyimme ainaiseen juomaja ruokaveden rahtaamiseen kanistereissa kotoa mökille, Marja Koivula sanoo. Heidän mukaansa sovitut aikataulut ja asiat pitivät kutinsa. Marja Koivulan mukaan Valton ja hänen isänsä aikanaan rakentama hirsimökki on sielukas. Saunominen ilman vettä on täysin mahdotonta. – Jälkikasvummekin mökkeily on nyt miellyttävämpää, kun vettä on lastenlasten tarpeisiin. Meidän ei tarvitse huolehtia veden riittävyydestä tai siitä miten rinnemaastossa selviydymme raskaiden vesipöniköiden kanssa, he lisäävät. 20 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 MAINOKSEN TOTEUTTI Ota yhteyttä pirkanmaalaisissa kampanjoissa maakuntakoordinaattori Matti Pulkkiseen, 050 597 9303 tai matti.pulkkinen @pirkanmaanlehtitalo.fi Ei kaivutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, kiinteä hinta sisältää Grundfos-porakaivopumpun ja vesipostin Kakkoskodin, kesämökin elämän mullistavan mökkiporakaivon voi tehdä syksyllä ja talvella Pirkanmaallakin monen kesämökkiläisen vesihuolto on vielä kanistereiden varassa. – Nyt olemme olleet vuoden iloisia kesämökkiläisiä. Vedensaannin turvaaminen vaikutti siihen, että kesämökki kutsuu nyt omistajiaan entistä useammin. Meidän ei tarvitse pelätä talvellakaan mökkiporakaivon jäätymistä. Pirkanmaan Porakaivo on tuonut mökkiporakaivollaan uuden ajan moneen savuun. – Paikka on sellainen piilopirtti, jonne on ollut aina mukava poiketa pitkien työpäivien jälkeen lataamaan akkujaan. Aamuvarhaisesta iltamyöhään autohuolto-kolarikorjaamossaan ahertavat Koivulat ovat kiitollisia siitä, että he ovat löytäneet Valton syntymäkodin järvimaisemissa olevan perinteikkään kesänviettopaikan uudelleen. Maakunnassa on vuosi vuodelta entistä enemmän onnellisia laatukaivojen omistajia. Marja ja Valto Koivula ovat onnellisia siitä, että vesimurheet ovat jäänet menneisyyteen. Kun pariskunta tarttui toimeen ja hankki vapaa-ajan kotiinsa GreenHeatin (Pirkanmaan Porakaivo Oy:n) mökkiporakaivon, arki alkoi luistaa ilman vedenkäyttörajoitteita muuttaen koko mökkeilyn nautinnolliseksi vapaa-ajan vietoksi. MAAKUNNAN MATTI TILAA ILMAINEN SUUNNITTELUKÄY NTI! ILMOITUS PORAKAIVOT JA HUOLLOT Raikasta vettä porakaivosta. Kukkapenkit ja kasvimaa tarvitsevat kasteluvetensä
omasta maasta TeksTi: Erkki Koivisto kuvaT: Lempäälän kunta TERISTEN KARTANO HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA & KARITSAN LIHAA Myyntipäivä PE 18.10. Työn toteuttaa AH-Toimi Oy, jolla on kokemuksia vastaavanlaisista projekteista. Saikantien ja Kuljuntien välinen noin kuuden hehtaarin peltoalue kylvetään maisemakukille. klo 15.30 – 18.00 TIEDUSTELUT & VARAUKSET: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Osoite: Teristentie 77, 37800 Akaa Lihoja myydään myyntipäivinä ja sop. Ensi vuodeksi toteutetaan Saikan peltoalueesta noin kuuden hehtaarin ala. Tiedustelut: Antti Veräväinen 0500 835 084, teristenkartano@gmail.com Teristentie 77, 37800 Akaa HEREFORD JA ABERDEEN ANGUS -PIHVILIHAA SEKÄ KARITSANLIHAA PELTOSALAOJITUSTA Kaivavalla salaojakoneella kaikenkokoiset uudisja täydennysojitukset. Kalliomurskeet ja sepelit pihoille, teille ja rakentamiseen VESILAHDEN KALLIOMURSKE OY 0400 490 379 / Matti Paavilainen www.vesilahdenkalliomurske.fi Varaa maksuton salaojakartoitus! Salaojakeskus Pirkanmaa Oy • Koivistontie 1, Pirkkala Tilaa luomu ylämaankarjan lihalajitelma, seuraava toimitus marraskuussa. Ajattelin, voisiko pellolla alueen kaavoitusprosessin ajan kasvaa vaikkapa maisemakukkia. Tästä lähti maaseutuhallinnon ja yhdyskunnan palvelualueen työ kartoittaa kunnan omistamat alueet, joihin maisemakukkien kylvöt soveltuisi, kertoo maaseutupäällikkö Timo Perälampi Lempäälän kunnasta. Löydät meidät myös facebookista. Saikantien ja Kuljuntien välinen kuuden hehtaarin peltoalue kylvetään maisemakukille. Matti 040 518 6568 Ilkka 040 764 5514 Lempäälän maisemakuvaa virkistämään kuuden hehtaarin kukkaketo kuljuntien ja saikantien väliin Lempäälän kunta on kartoittanut omistamiaan alueita, jotka soveltuisivat maisemakukkapelloiksi. . mukaan. – Kun Lempäälän kylänraitteja kulkee, samalla voi ihastella maaseutumaisemia ja viljelijöiden hienosti hoitamia peltoja. Alueen kunnostustyö aloitetaan syksyllä 2019 pusikoiden ja ylimääräisten puiden poistolla sekä pellon kynnöllä. Alueelle jätetään yksittäisiä puita ja puusaarekkeita sekä osaksi nykymuodossaan olevaa kasvillisuutta. www.mantereentila.fi. 21 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Saikkaan ensi kesänä maisemakukkapelto Kukkiva maisemakukkaseos sisältää ainakin kruunupäivänkakkaraa, kesälemmikkiä, maloppia, ruiskaunokkia, öljypellavaa, kesämalvikkia, pioniunikkoa, silkkiunikkoa, opiumunikkoa ja hunajakukkaa. Kuljuntien varressa silmään on pistänyt Saikan alueen puskittuva peltoalue. – Maisemakukkapellot lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja ovat myös Lempäälän maisemakuvassa ihmisten iloksi ja virkistykseksi, Lempäälän kunnan ympäristöpäällikkö Kati Skippari toteaa. Maisemakukkapellot toteutetaan osana Lempäälän kunnan maaseudun kehittämisohjelmaa. Ensi kesänä nähdään työn tulokset, Perälampi toteaa. Ensi vuodeksi toteutetaan kaavoitusprosessissa olevasta Saikan peltoalueesta noin kuuden hehtaarin ala. Kaavoitusprosessissa olevaa aluetta kaunistaa myöhäiseen syksyyn saakka kukkiva maisemakukkaseos, joka sisältää ainakin kruunupäivänkakkaraa, kesälemmikkiä, maloppia, ruiskaunokkia, öljypellavaa, kesämalvikkia, pioniunikkoa, silkkiunikkoa, opiumunikkoa ja hunajakukkaa. – Kukkapellosta tulee näyttävä jo alueen kokonsakin puolesta
klo 13.00 Täydenkuun yönä Akropolilla, SenioriGo! Ti 15.10. klo 18.00 Vaeltavan laulajan matkassa – Ilta Oiva Paloheimon tekstien parissa Pe 11.10. Lapsille heinäpaalilabyrintti ja huovutuspaja ”Tee oma huovutettu lanttusi!” Klo 11-18 Lanttuputki -kilpailu: arvaa montako lanttua on putkessa, parhaiten arvanneille luvassa makeita palkintoja klo 18. Noin klo 15 ECoc -etkot kuntalaisille eli tietoisku Tampereen ja seudun Euroopan Kulttuuripääkaupunki2026 -hankkeesta. klo 13.00 Älä jää huijarin haaviin verkossa! -digikahvilan luento Lisätietoja: www.vesilahdenkirjasto.fi Tutustu monipuoliseen tonttitarjontaamme ja valitse vaihtoehdoista itsellesi paras, juuri sinulle sopiva tontti. (Nuorisotila menee kiinni klo 15) Pe 11.10 klo 17.00 – La 12.10. Rautialassa. Lämpimästi tervetuloa viettämään lantuntäyteinen päivä! Vesilahden kautta aikain ENSIMMÄISET LANTTUJAISET Klo 11-14 Markkinat Rautialan pihapiirissä ja päärakennuksen alakerrassa (mukana lanttuherkkuja, satokauden tuotteita, käsitöitä jne.). Kirpputori. 22 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . Tutustu tonttitarjontaamme www.vesilahti.fi/tontit tai soita 050 577 1547 | www.vesilahti.fi fb.com/vesilahdenkunta fb.com/visitvesilahti @vesilahdenkunta @visitvesilahti @VesilahdenKunta Tapahtumista lisää www.visitvesilahti.fi/tapahtumat VEHREÄMPI VAIHTOEHTO ASUMISEEN Valitse Vesilahti, vain 30 min päässä Tampereelta Meitä kiinn ostaa mitä sinull e kuulu u. Ilmoittaudu Vuoden Suurin lanttu -kilpailuun Lähetä yhteystietosi 050 389 5265 tai satu.karvinen@vesilahti.fi NUORISOTILA NURKKA Nurkan osoite: Koulutie 2 Seuraa Nuorten Vesilahti Facebook-sivuja: fb.com/NuortenVesilahti 3.-6.-luokkalaisille Ma ja Pe klo 12.00-14.00 7. omasta maasta | www.vesilahti.fi fb.com/vesilahdenkunta fb.com/visitvesilahti @vesilahdenkunta @visitvesilahti @VesilahdenKunta Vesilahti juhlistaa asemaansa Suomen lantun synnyinpitäjänä järjestämällä kautta aikain ensimmäiset Lanttujaiset lauantaina 12.10. Kultaisen Lanttu -palkinnon jakaminen. klo 10.00 5-6lk YöNurkka Vkolla 42 Nurkka kiinni! KIRJASTOLLA TAPAHTUU Ke 9.10. Klo 14-16 Päärakennuksen yläkerrassa avoin keskustelutilaisuus: ”Mikä ihmeen lanttu. klo klo 15-18 Pop up Nurkka Vesilahden kirjastolla. Pääsymaksu tansseihin 5 €/hlö. Klo 16-18 Voi herkutella lanttupaellalla ja lantturieskoilla Klo 14-18 Lapsille navetan alakerrassa pajoja ja taikuutta! Klo 18-22 Lanttutanssit Rautialan navetan ylisillä: Narvan Soittokunnan perinteistä tanssimusiikkia, Matti Hovin johdolla voit kokeillä Lantturivitanssia ja kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen vetää Lanttukaraoken. – tietoa lantusta lantun syntysijoilla”, keskustelemassa dosentti ja tutkija Hannu Ahokas ja kotiseutuneuvos Yrjö Punkari. Klo 16-18 Ohjelma jatkuu päärakennuksessa: Vuoden Suurin Lanttu -kilpailun voittajan julkistaminen, Lanttu -reseptikilpailun voittajan julkistaminen, ym. Buffetissa lanttukeittoa, kahvia, lantturieskoja ja -muffinseja. Muista myös tonttien vuokrausmahdollisuus. klo 18.00 Varaudu tulevaan -ilta, SenioriGo! To 10.10. Päivän tapahtumat ovat maksuttomia, illan tansseihin pääsymaksu 5 €/hlö. Kahvitarjoilu. luokkalaiset-> Ma, Ke, Pe klo 14.00-17.00 Ti ja To klo 14.00-19.00 Lisätietoa Nuorten Vesilahdesta: Kristian Leppänen, vastaava nuoriso-ohjaaja 050 3895 268 Riikka Mäki-Pasti, nuoriso-ohjaaja 040 1335 208 NUORISOTOIMI JÄRJESTÄÄ Ma ja pe klo 14.30-15.30 Kuntosalikerho Kirkonkylän kuntosalilla (7lk->) Ti klo 16.00-18.00 Kokkikerho Nurkalla (7lk->) parilliset viikot Ke klo 14.30-16.00 Draamapaja yhtenäiskoululla (7lk->) To klo 11.00-11.45 Seniorien liikuntatorstain ohjelmassa on mölkkyä ja petanqueta Kirkonkylän tekonurmella tai sateen sattuessa pelejä nuorisotila Nurkalla To 10.10
23 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Sato omalta palstalta TeksTi: Katariina Rannaste kUVAT: Kaija Kernen, Susanna Kernen . Maa on ravinteikasta. Kernen on yksi innokkaista Kuljun palstaviljelijöistä. – Kanssaviljelijät ovat mukavia ihmisiä ja palstalla on hyvä henki. Varsista oli jäljellä pelkät töröt, hän toteaa. Ei tarvitse lähteä salille, kun rehkii kaksi tuntia palstalla. • Kirkkopyhä 17.11. Käyttämämme raaka-aineet saapuvat 50km säteeltä. kuljussa sormet voi upottaa multaan. Viljeltävä alue on noin 3 500 neliön suuruinen, ja se on jaettu aarin palstoihin. Lempääläinen Kaija Kernen on saanut syksyn sadon viljelypalstaltaan talteen. – Lehtikaali ja kurpitsa viihtyvät erityisen hyvin, mutta kasvavat palstan maassa hyvin myös rikkaruohot, hän puuskahtaa. Kaija Kernen palstallaan. YLISEN TILA, PÄLKÄNE Epaalantie 149, 0400 716 517 kiinnostaako palstaviljely. Tuemme paikallisia toimittajia, maatiloja ja yrittäjiä. Viljelypalsta sijaitsee Kuljun urheilukentän takana, Peräkorventiellä. Sadonkorjuuaikaan ruokapöytä notkuu omalla palstalla kasvatetuista herkuista.. Välillä olen ottanut sen myös kuntoilun kannalta. Join joka päivä tyttären kanssa vihersmoothieita ja teimme kaikkia mahdollisia kurpitsaruokia, Kernen naurahtaa. #LÄHIRUOKAA OSTETAAN PELTOA VILJELYYN peltomaan hinnalla. • Joulutulet 20.12. Viljelijöillä on käytössään yhteisiä työkaluja. Hän on tänä vuonna kasvattanut Kuljussa muun muassa porkkanaa, hernettä ja sipulia. – Tänä vuonna lehtikaali oli satoisa, viime vuonna kurpitsaa tuli älyttömästi. – Alue oli kauan käyttämättä, joten palstalla on juolavehnää ja muita rikkakasveja. Tervetuloa mukaan toimintaan! Lempäälä V aihmalantie 144, l empäälä | 020 766 1810 VaihmalanhoVi . – Viimeiset perunat kävin nostamassa lauantaina. Yksi kurpitsa kasvoi peräti yli seitsemänkiloiseksi ja säilöntä muodostui melkein ongelmaksi. Palstan läheisyydessä on oja, josta vesi otetaan käsipelillä. – Siinä näkee kättensä töiden tuloksen. – Ensimmäisenä vuonna vein omaa multaa mukanani ja laitoin hiekkaa sen sekaan, mutta se oli tarpeetonta. – Viime vuonna talkoilla niitimme jättipalsamia. Kukin viljelijä möyhii oman palstansa, ja itse olen laittanut osalle kasvimaata katteeksi vielä kangasta, ettei rikkaruohoja tarvitsisi kitkeä niin paljon, Kaija Kernen kertoo. fi | /V aihmalan h oVi Me uskomme lähellä tuotetun ruoan arvoon. Alueen kupeessa on isohko oja, josta viljelijät saavat kasteluveden. Vuosivuokrana palstasta peritään 30 euroa. Innokkaita viljelijöitä on tällä hetkellä vain muutama, joten uusia ihmisiä toivotaan mukaan, hän toteaa. Lehtikaaliakin oli tarkoitus vielä hakea, mutta joku eläin oli ehättänyt edelleni. Olemme myös käyneet porukalla Taimisen puutarhalla, mistä olemme esimerkiksi saaneet vinkkejä yrttien viljelyyn. Kunta on vuokrannut alueen Kuljun kyläyhdistys ry:lle ja yhdistys hoitaa edelleenvuokrauksen halukkaille. Kaija Kernen on viljellyt palstalla kolme vuotta. Kaija Kernen mielestä palstaviljelyn parasta antia on käsillä tekeminen. Perinteiset sadonkorjuujuhlat järjestetään Rantalan saunalla, Kernen kuvailee toimintaa. 045 674 8077 PERUNAA Vielä ke 9.10.2019 asti sekä la-su 12.-13.10., jonka jälkeen soita ja varmista saatavuus. Otan siitä huvin ja hyödyn irti. omasta maasta Myydään lämpöä ja tunnelmaa tuottavaa metsän viljaa TILAA KUIVAT HALOT MEILTÄ myös pihaan toimitettuna Hannan Halko / 0400 562 630 VOIMAA FARMARILLE tervetuloa MTK-Lempäälän tapahtumiin • Syyskokous 7.11. Töitä rikkaruohojen hävittämiseksi silti riittää. Kesannolla ollut ja osin pajukkoa puskenut alue on äestetty ja kunnostettu
Näin voi päätellä Lempäälän-Vesilahden Sanomien internetsivuilla olleen kyselyn tuloksista. Myös palvit. 959€ KAMPANJA 869€ SYKSYN KAMPANJAT OVAT KÄYNNISSÄ! STIHL BGA 56 AKKUPUHALLIN SIS. Taulukko: Soile Virtanen 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % % 56% 32% 12% Kun teet ruokaostospäätöksiä, valitsetko kotimaista?. Kyselyssä kysyttiin: ”Ostatko kotimaista ruokaa?”. ”Kyllä. Kysely keräsi viikon aikana 25 vastausta. 14 vastaajaa (56 prosenttia) valitsi vaihtoehdon. AK20 AKUN ja AL101 LATURIN 750 m3/h • 3,3 kg SH. Meiltä tehtaanmyymälästä! • Maukkaat palvit ja makkarat • Palvattua broileria ja kalkkunaa • Jouluksi tuoresuolatut kinkut Ryhdy Maanhaltijaksi Osta pala peltoa osoitteessa kauppa.kurkirahasto.fi Biodynaamisen viljelyn säätiön Kurkirahasto ja Kurjen maatilan viljelijät pitävät huolta yhteisestä maastamme. 539€ KAMPANJA 499€ HUSQVARNA 320iB AKKUPUHALLIN SIS. kokemuksella RIISTAPALVELU Valmistamme lihajalosteita, grillipätkää, balkanmakkaraa ja täyssäilykettä asiakkaan toimittamasta riistasta, mm. Mieluiten lähellä tuotettua.”. hirvestä ja peurasta. 24 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Digikysely: Lähellä tuotettua ruokaa pyritään ostamaan . 229€ KAMPANJA 199€ NÄMÄ JA PALJON MUITA TARJOUKSIA! HUSQVARNA 450 II MOOTTORISAHA 50.2 cm³ • 2.4 kW • 4.9 kg SH. 040 827 2209 info@mikarent.fi www.mikarent.fi Myymälä avoinna arkisin klo 8-17 FS 410 C-EM K RAIVAUSSAHA X-VALJAILLA 41,6 cm3 • 2,0 kW • 8,4 kg SH. 269€ KAMPANJA 239€ STIHL MS 170 MOOTTORISAHA 30,1 cm³ • 1,2 kW • 30 cm • 4,1kg SH. Mieluiten lähellä tuotettua.” 14, ”Silloin tällöin.”8, ”Ostaisin, jos siihen olisi varaa.” 3. 1009€ KAMPANJA 839€ Ostospäätöksiä tehdessä ruoan kotimaisuudella on vaikutusta. M A A N H A L T I J A MikaRent Oy Realparkinkatu 4 37570 Lempäälä Puh. BLi200 AKUN ja QC330 LATURIN SH. omasta maasta Tehtaanmyymälä • Kahvila Parkunmäentie 2, Hämeenkyrö 03 371 5555 • palviportti.fi Lihajalostusta yli 20v. Kahdeksan vastaajaa (32 prosenttia) ilmoitti ostavansa sitä silloin tällöin. Yhteensä vastauksia tuli 25 kappaletta: ”Kyllä. 697€ KAMPANJA 499€ HUSQVARNA 545FXT RAIVAUSSAHA LÄMPÖKAHVOILLA 45.7 ??³ • 2.2 kW • 8.4 kg SH. Kolme vastaajaa (12 %) ostaisi kotimaista, jos siihen olisi varaa
Asiakas voi hoitaa asiansa eri applikaatioiden, sovellusten ja ohjelmien avulla tai soittamalla. 25 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . Maakunta on moni-ilmeinen ja -muotoinen. Tulonen iloitsee siitä, että nordealaiset ovat ottaneet kopin vapaaehtoistyöpäivistä omikseen. Hänen tavoitettaan maakunnassa on toteuttamassa kaiken kaikkiaan 165 nordealaista. Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen on vakuuttunut siitä, että vähittäispankin huippuosaaja luotsaa koko finanssipalvelutalon uudelle kasvu-uralle. Ihmiset ja heidän tarpeensa muuttuvat samassa tahdissa. Tulonen ymmärtää joidenkin ihmisten ajattelua siitä, että jos vaikka sata vuotta paikkakunnalla ollut pankki katoaa, niin jokin menee tutussa ja turvallisessa elämänpiirissä rikki. – Kohteet voivat esimerkiksi olla talousja yrittäjyyspajoja. Ovi on käynyt takaisinpäinkin. Ja mikä parasta koko henkilöstö on liekeissään uudesta osallistumismahdollisuudesta. Sen jälkeen mies on työskennellyt palvelupäällikkönä, sijoituspäällikkönä, konttorinjohtajana, aluevarajohtajana sekä toimipaikanjohtajana. Dynamona oleva Tampere on suunnannäyttäjä, joka houkuttelee niin asujia kuin yrittäjiäkin. Nordea saavutti vapaaehtoistyöllään viime vuonna jo 100 000 nuorta ja 10 000 senioria. Tulosen optimistisuutta vahvistaa se, että hänen 165-jäsenisellä pirkanmaalaisella orkesterillaan vallitsee erittäin korkea henkilöstötyytyväisyys, kuten koko Nordeassa. Mobiilija verkkopalveluiden käyttö on jo maantapa. Tulosen reviirinä on vetovoimainen ja kasvava Pirkanmaa. Nyt katseet ovat vahvasti tulevaisuudessa ja maineen kirkastamisessa. Nordealla on seitsemän fyysistä konttoria, jotka ovat Sastamalassa, Nokialla, Lempäälän Ideaparkissa sekä Tampereella Lielahdessa ja Hämeenkatu 7:ssä sekä Hämeenkatu 22:ssa. Vaikka vuokra-asuminen nostaa osuuttaan, Tulosen mukaan suomalaiset arvostavat isosti omistusasumista. Myönteiset kasvun tuulet puhaltavat Pirkanmaallakin. Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulosen mukaan Nordea on ottanut kriiseistään opiksensa Nordean riepottelun ajat saavat jäädä unholaan! Tehdyistä virheistä on otettava opikseen ja mentävä uudella viisaudella eteenpäin! Olennaista on nykyhetki ja tulevaisuus – se mitä olemme ja teemme tänään! Teesit kuuluvat Nordean elokuussa työnsä Tampereen toimipaikkajohtajana eli Pirkanmaan aluejohtajana aloittaneelle Tomi Tuloselle, 43. Tulonen on jälleen kerran käärinyt hihansa ja tarttunut tomerasti töihinsä. – Me rakennamme palvelumme mutkattomuuden, osaamisen, helposti lähestyttävyyden ja turvallisuuden varaan. Asiakaspalvelujohtajat, varainhoitajat, asuntorahoitusneuvottelijat, pankkitoimihenkilöt, palveluneuvojat – kaikki ammattilaiset puskevat toden teolla töitään. Helppoa ja turvallista Nordea-konserni on nyt konsernijohtaja Frank VangJensenin komennossa. Kehyskunnilla on omat roolinsa. – Toiminta on antoisaa myös meidän omalle väellemme. Tulonen on toiveikas, että Nordean uudenlaiset tekemiset olisi jo huomattu asiakkaiden keskuudessa, ja että heidän myönteiset palautteensa ropisisivat jo pankin laariin. Paluumuuttajat ovat antaneet tunnustuksensa esimerkiksi moderneille ja takuuvarmasti toimiville digipalveluillemme. Tulonen odottaa myös suomalaisen yhteiskunnan elävän samassa tahdissa. – Haluamme tehdä suomalaisessa yhteiskunnassa positiivisesti vaikuttavia tekoja. – Meidän tehtävämme on osoittaa, että olemme läsnä ja saavutettavissa uudenlaisella tavalla. Siksi hän kannattaa positiivisen luottorekisterin perustamista. Moni meidät jättänyt on halunnut palata takaisin. Joukko asiakkaita jätti pankkinsa. Tästä elämän sykkeestä viestii myös uusi logomme, jossa siniset, erikorkuiset pulssipylväät muodostavat kuvion. Suomessa toimivat pankit tunnetaan asuntolainoistaan. Pirkanmaa on nyt Nordeassa Tomi Tulosen käsissä ja harteilla. Aluejohtaja vartoaa lähitulevaisuudessa julkaistavan Tampere tänään -tutkimuksen tuloksia. Nordean henkilöasiakasliiketoiminnasta Pirkanmaalla vastaava Tulonen korostaa pankkinsa olevan läsnä kaikkialla kasvumaakunnassa. Tulosen mielestä arjen pankkielämä ei ole mitään rakettitiedettä. – Koko Pirkanmaa ja kaikki pirkanmaalaiset ovat tärkeitä. TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen. Hänen mielestään Nordea on ottanut opiksi kriiseistään. – Jokainen työntekijämme voi tehdä omalla työajallaan vuodessa kaksi vapaaehtoista työpäivää esimerkiksi nuorten tai ikäihmisten parissa – kohderyhmän, paikan ja ajan saa itse valita. Nordea on Suomen suurin verojen maksaja. – Uudessa postissani yhdistyvät kaikki entiset tehtäväni, Tulonen kiteyttää. Jokaisella kehällä on omat vahvuutensa ja mahdollisuutensa. Kun Nordea on lähtenyt joltakin paikkakunnalta perinteisen konttorin muodossa, se ei tarkoita sitä, että olisimme jättäneet asiakkaamme. – Olemme pirkanmaalaisten palveluksessa vuorokauden jokaisena tuntina. Vaikka ajat muuttuvat, niin asiat hoituvat. Pankeilla on pitkälle tulevaisuuteenkin keskeinen tehtävä asuntorahoittajina. Monet lähteneistäkin on palannut, Tomi Tulonen sanoo. Niin henkilökunnan kuin kohderyhmien edustajat ovat antaneet kiittävää palautetta. Älypuhelin, tabletti ja tietokone tuovat palvelut jokaisen halukkaan käden ulottuville. Pitkän linjan pirkanmaalainen nordealainen on vakuuttunut siitä, että hiljan konsernijohtajaksi noussut vähittäispankkitoiminnan huippuosaaja Frank VangJensen viitoittaa Nordealle sellaisen reitin, että se vain vahvistaa asemiaan Pohjoismaiden ja Itämeren alueen suurimpana finanssipalvelukonsernina. Maakunta sijaitsee Suomen kasvukolmiossa, mikä tarjoaa kasvunälkäiselle finanssitalolle otolliset toimintaedellytykset. – Loppujen lopuksi ihmiset ymmärtävät hyvin maailman ison muutoksen. Koko maakunta puikoissa Moni pirkanmaalainen muistaa vielä uutiset, joissa vuoron perään kerrottiin, minkä kuntakeskuksen Nordean konttori oli liipaisimella. Hänen Nordea-taipaleensa alkoi vuonna 2002 esimiesharjoitteluohjelmassa (Nordea trainee / graduate). Ihmisemme oppivat arvostamaan omaa työtään ja sen tärkeyttä. Meillä on Tampereella 24/7-palveluyksikkö. Vapaaehtoistyö kiinnostaa Nordealaiset auraavat uudenlaista tietä vapaaehtoistyön tekijöinä. Se on ihmisten kanssa yhdessä tekemistä. Yrityspankki toimii Kauppa katu 4:ssä. – Suurin osa asiakkaistamme pysyi meille uskollisina. Finanssipalvelukonsernia on riepoteltu riittävästi. – Kuluttajatkin ovat reagoineet myönteisesti ja kannustavasti. Ammattilaisemme ovat talouden eri sektoreiden huippuasiantuntijoita, joiden erikoisosaamiselle on kysyntää monessa osoitteessa. Tomi Tulonen sanoo konkreettisten tekojen olevan parasta yhteiskuntavastuun kantamista. pirkanmaa Nordealaisten vapaaehtoistyö talouden neuvonnassa kerää kiitoksia pirkanmaalaisilta Nordean Tampereen toimipaikan johtaja eli Pirkanmaan aluejohtaja Tomi Tulonen, 43, vakuuttaa pankkinsa palaavan rytinällä pirkanmaalaisten yhteistyökumppaniksi. Jo 17 vuoden nousujohteisen uran Nordeassa tehnyt Tulonen on yksi Nordean 23 aluejohtajasta. – Kiteytetysti sanottuna unelmien toteuttamista! Tulonen korostaa, että mottojen ja arvojen ympärille on synnytettävä konkretiaa. Peräti kuusi kymmenestä asiakkaasta on valmis suosittelemaan Nordeaa toisille ihmisille. Tulonen saa uutta pontta niinsanotuista MP-asiakastyytyväisyysmittauksista (NPS), jotka valavat nordealaisille vahvaa tulevaisuuden uskoa
Ai, mikä. Nyt yritykselläsi on mahdollisuus lähteä kumppaniksi FUN Tampereen Kiekkoon. Liity omistaja-asiakkaaksi verkossa op.fi tai sovi aika tapaamiseen ma-pe klo 8-20 tai la klo 10-16. OP Tampere *OP-bonuksia kertyy kaikesta bonuksiin oikeuttavasta asioinnistasi. Alueellasi kuuluvuus nyt entistä parempi 89,0 MHz! Oletko omistaja-asiakas. Löydät edut myös OP-mobiilista. Tottakai! Miksi olisin. lippuja etuhintaan kiekkomatseihin, konsertteihin, korispeleihin, teatteriin ja paljon muuta! Kaikki edut löydät osoitteesta op.fi/tampere/omistaja-asiakkaan-edut. Bonuksilla kuitataan esimerkiksi pankin palvelumaksuja ja vakuutuslaskuja. Jos esimerkiksi yhteenlaskettujen lainojen, säästöjen, sekä kuukausittaisten vakuutusmaksujen ja tileillä olevien varojen määrä on 100 000 euroa, kertyy vuodessa 250 euron arvosta OP-bonuksia.. OP-bonukset etuoikeutetusti vain omistaja-asiakkaille Omistaja-asiakkaana sinulle kertyy OP-bonuksia* sieltä ja täältä automaattisesti kuukausittaisen asiointisi mukaan. Selostamme kaikki Ilveksen liigaottelut ja tarjoamme tuhdin kiekkopaketin sekä ennen ottelua että sen jälkeen. 26 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Radio FUN Tampereen Kiekko valittiin maaliskuisessa Radiogaalassa viime vuoden Suomen parhaaksi paikallisradio-ohjelmaksi. Mainostaja, tule mukaan Suomen parhaaseen radio-ohjelmaan! Varaa oma mainospakettisi heti, yhteystiedot osoitteessa funtampere.fi. Etukenossa kohti huvituksia Osuuspankin omistaja-asiakkaana saat etuja sieltä ja täältä, mm
Täytä lomake, ja klikkaa valituksi ”Olen jo lehden täystai digitilaaja” Kutsu perheenjäsen mukaan 1. Aleksi, Aleksis Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä Pe 11.10. Ajankohtaista Nimipäivät vko 41-42 Ke 9.10. Possukastike ja perunat Ti 15.10. Kutsu perheenjäsen mukaan profiilisivun kohdasta ”Perheasetukset” Lue lehteä diginä 1. Perustettu 1931 Lempäälän-Vesilahden Sanomilla on täydet oikeudet kaikkeen lehdelle julkaistavaksi lähetettyyn aineistoon. Isommat aineistot tulee toimittaa perjantaihin klo 15 mennessä. Lempäälän-Vesilahden Sanomissa valmistettujen ilmoitusaineistojen tekijänoikeudet ovat lehdellä. Emme vastaa puhelimitse saadun tekstija ilmoitusaineiston mahdollisista virheistä. 9–12.30 ja 13–15) Tilaushinnat Hinnat sis alv 10%* sis. Toimitus toimitus@lvs.fi Päätoimittaja: Kari Pusa, 050 512 0097 kari.pusa@lvs.fi Toimittajat: Erkki Koivisto, 044 7557 206 erkki.koivisto@lvs.fi Katariina Rannaste, 044 7557 207 katariina.rannaste@lvs.fi Ilmoitukset ilmoitukset@lvs.fi Piia Kylliäinen, 044 3477 405 piia.kylliainen@lvs.fi Ilmoitusten valmistus Soile Virtanen, 044 7557 209 ilmoitukset@lvs.fi Tietosuojaselosteemme löytyy osoitteesta lvs.fi/tietosuoja Ilmoitusaikataulut Ilmoitusten aineisto on toimitettava viimeistään maanantaihin klo 12 mennessä. Hintoihin lisätään alv 24% Tilaajapalvelu lvs.fi/asiakaspalvelu tilaukset@lvs.fi 010 5844 270 (ark. Helvi, Heta Ke 16.10. Lihamakaroonilaatikko Ma 14.10. 24% JATKUVA TÄYSTILAUS (sis. Lue paperilehden näköisversiota netissä lvs.fi/digilehti. Lue yksittäisiä uutisia lvs.fi:ssä 2. Mene osoitteeseen lvs.fi/tunnukset 2. Uunilohi ja perunat To 10.10. Ilmoitushinnat Etusivu 1,55 e/pmm Takasivu 1,26 e/pmm ts 1,14 e/pmm tj 1,07 e/pmm Pienin ilmoituskoko 30 pmm. Esimerkiksi Tuusulan varuskuntatalot Hyrylässä ovat saaneet nimensä seitsemältä veljekseltä. Muita suosittuja teiden nimiä ovat Impivaaraan ja Jukolaan liittyvät tiet, kadut, kujat ja raitit. Ilona To 10.10. Broileripyörykkäkastike ja perunat TILAAJAN OHJEET DIGILEHTEEN Lisäohjeita: lvs.fi/digi Aktivoi omat digitunnukset 1. digilehden + kaikki digisisällöt) 7,90 € / kk 3 kk laskutusvälillä -5 % 6 kk laskutusvälillä -10 % 12 kk laskutusvälillä -20 % Paino Alma Manu, Tampere Jakeluhäiriötapaukset Jakeluhäiriötapauksissa jätä jakelupalaute sähköisesti osoitteessa lvs.fi/jakelupalaute TAI Puhelimitse Alma Manun varhaisjakelualueella soita 0800 9 6675 klo 6–11. Lehdessä julkaistu aineisto tulee osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ilman erilliskorvausta ja Pirkanmaan Lehtitalo -konserniin kuuluvat yhtiöt saavat oikeuden aineiston vapaaseen julkaisuun, ellei toisin sovita. Aarre, Aarto Su 13.10. Broilerikeitto Pe 11.10. Otso, Ohto La 12.10. 27 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Ilmestyy keskiviikkoisin www.lvs.fi Julkaisija Pirkanmaan Lehtitalo Lempäälän-Vesilahden Sanomat Oy Toimitusjohtaja Olli Sirén Toimitus ja konttori Tampereentie 19, PL 38, 37501 Lempäälä Asiakaspalvelu avoinna: ma ja ke klo 9–13, muina aikoina sopimuksen mukaan Puhelin 010 5844 270 Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/ puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. Vehnähiutalepuuro ja mehukeitto Ma 14.10. Elsa, Else, Elsi Ti 15.10. Unohtuiko salasana. Postin päiväjakelualueella soita 010 5844 270 klo 9–15. Saaristomerenkala ja perunat To 10.10. Lue uutisia ja digilehtiä Raitti-sovelluksella (iOS ja Android) 3. paperilehden, digilehden + kaikki digisisällöt) 3 kk 28 € 6 kk 52 € 12 kk 95 € JATKUVA DIGITILAUS (sis. Niiden lisäksi myös kaupunginosia ja julkisia rakennuksia on nimetty Kiven mukaan. Taina, Tanja, Taija Ma 14.10. alv. Kirjaudu sisään lvs.fi:ssä 2. Lihamakaronilaatikko Ke 16.10. Nakkikeitto Ke 16.10. Sirkka, Sirkku, Luna, Stella Tietoisku! Aleksis Kiven katu, Aleksis Kiven tie tai Kiventie löytyy usealta suomalaiselta paikkakunnalta. Lähettäjän nimi ja puhelin ilmoitettava. Lähde: aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi Kouluruuat vko 41-42 LEMPÄÄLÄ Ke 9.10. Tomaattinen jauhelihaperunaviipalevuoka Pe 11.10. Makkarakeitto Ti 15.10. Mene osoitteeseen lvs.fi/salasana Muista kirjautua sisään! Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 7:50 18:33 7:53 18:29 7:55 18:26 7:58 18:23 Keskiviikkona +6 +6 Torstaina +8 +8 Perjantaina 10 +8 Lauantaina +7 +8 3 3 4 Sää Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Lempäälä Vesilahti Palvelevan meteorologin puhelin 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm) 8:01 18:20 8:03 18:17 8:06 18:14 8:08 18:11 Sunnuntaina +6 +7 Maanantaina +8 +9 Tiistaina +9 10 Keskiviikkona +4 +6 3 3 6 2. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/minuutti. Jauhelihaperunasoselaatikko VESILAHTI Ke 9.10
www.lvs.fi. Eeva Nurmi (vas.), Heta Jalonen, Oona Kettunen ja Leena Nurmi. Hiihtoa ja Vuokattia lomakeskuksena markkinoineen kilpailuun oli kutsuttu 24 eturivin hiihtäjäämme. – Mutta raskas rata oli, kun heti startista ylämäkeen lähtiessä oli kova vastatuuli ja kaikilla oli järjestäjien hitaat rullat. Hyökkääjäkaksikolla on kivinen tie nousta tulevalla kaudella NHL:ään, sillä sekä Jets että Bruins ovat sarjan kärkijoukkueita. Kuva: Harri Hedman/LVS:n arkisto Maajoukkuehiihtäjien rullahiihto Ideaparkissa oli vauhtisirkus Suomen hiihtomaajoukkueiden naiset ja miehet kisasivat kovissa rullahiihtosprinteissä lauantaina 5. Kovapyöräisillä kilparullilla vauhti olisi noussut mutkissa liian suureksi. Joona Luoto teki kesällä tulokassopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa. LeKi:n osuus oli ohjata liikennettä eli turvata kilpailijoiden ja yleisön turvallisuus. TeksTi: Antti Raunio Joona Koppanen edusti Ilvestä ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä. Tarjoukset on jätettävä noin parin viikon sisällä ja päätös tulee siitä viimeistään viiden arkipäivän päästä, Idea-Sportin toimitusjohtajana toimiva Virtanen sanoo. Vauhtikisa vietiin läpi normaalilla sprinttihiihtojen kaavalla: ensin yksin hiihtäen kelloa vastaan ns. Hiihtocup ja tykkilumilatu häämöttävät jo Jääkiekkosarja NHL käynnistyi viime viikolla. B -finaalin Joni Mäki ja Markus Vuorela rullittelivat koko kisan nopeiten. B -finaalin voitti Johanna Matintalo. lokakuuta Ideaparkin A-päädyn pysäköintialueella. marraskuuta. Marraskuun alussa alkaa Vuokatissa Suomen cupin sarja. Rovaniemellä opiskelunsa aloittanut Sanni Alatalo viime talven Suomenmestarina keskittyy Ounasvaaran hiihtomaisemissa. Kaksikko aloittaa kautensa NHL:n farmisarja AHL:ssä. – Olemme kaikki tottuneet kisaamaan rullasuksilla, kuittasi Hämeenlinan Hiihtoseuran maajoukkuetykki Laura Mononen kysymyksen radan vaarallisuudesta. Tähtään sinne sekä henkilökohtaisella matkalla että LeKi:n viestijoukkueessa. Molemmat ovat NHL-tasolla puolustavia hyökkääjiä, joten avoimia näyttöpaikkoja voi aueta, jos alempien ketjujen raatajia loukkaantuu ja joukkue tarvitsee ravistelua ja sähinää otteisiinsa. NHL-debyytti vielä puuttuu molemmilta. Hiihtoa ja lomaseutua markkinoinut Vuokatti oli Suomen cup-viestit alkavat Vuokatissa jo 3. Tällä kaudella kahdella lempääläisellä LeKi-kasvatilla on NHL-sopimukset. Kuva: Juha Raunio liikkeellä yli 50 hengen voimin ja ohjelmaa oli myös kauppakeskuksen sisällä. Vapaan hiihtotavan kisassa 800 metrin radalla nähtiin vauhtia mutta ei vaarallisia tilanteita. Korvan jälkeen seuraaviksi ehtivät Vilma Nissinen, Laura Mononen ja Krista Pärmäkoski. Miesten A -finalistien järjestys Ahosen jälkeen oli RistoMatti Hakola, Verneri Poikonen ja Lauri Vuorinen. – Minä olen tekemässä Ideasport Oy:n tarjousta kunnalle. Monosen lausunto tarkoittaa sitä, että kilpailun järjestänyt Vuokatti Sport antoi kaikille kumipyöräiset hitaat sukset. TeksTi: Antero Korhonen kuva: Antero Korhonen Täysillä kurvista suoralle Lauri Vuorisen johdolla, sitten Ville Ahonen, Verneri Suhonen ja Markus Vuorela. Naisista nopein oli Kainuun Hiihtoseuran Anita Korva, miehistä Imatran Urheilijoitten Ville Ahonen. 28 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Lempääläiskaksikko aloittaa NHL:n farmisarjassa . Tarkoitus oli, että miehet kiertävät 800 metrin radan kahdesti, mutta tuulen ja rullien hitauden takia päädyttiin yhteen kierrokseen. Luoto siirrettiin Winnipegin farmiin Manitoba Mooseen, Koppanen puolestaan Providence Bruinsiin, jossa pelasi jo viime kaudella. Lempäälän tykkilumilatu 2019 etenee nyt niin, että kunta on lähettänyt tykkilumen levittämisestä tarjouskyselyt eli kunta kilpailuttaa lumen levityksen. Luoto teki harjoituskaudella yhden maalin Jetsin paidassa. – Olen panostanut kesäkaudella erityisesti nopeuteen. Lempäälän Kisan Leena Nurmen tie katkesi erävaiheessa. Heistä Leena Nurmi tulee haastamaan virallisia maajoukkuehiihtäjiä rullasprintteihin Ideaparkissa. Keho on viime aikoina tuntunut rasittuneelta, ja nyt iskivät maitohapot. urheilu Joona Luoto LeKi-paidassa Mestiksessä kaudella 2016-17. Kovaa harjoituskautta viettävällä LeKillä on mukana vähintään yksi naisjoukkue, saattaa olla kaksikin, jos kaikki hiihtäjät ovat terveinä – LeKiin tuli täksi kaudeksi Jämin Jänteestä uusi hiihtäjä Heta Jalonen, sanoo LeKin hiihtoaktiivi Esa Virtanen. TeksTi: Erkki Koivisto kuva: Tino Tiilikainen LeKin naishiihtäjiä Vuokatissa. Vaihdoin ensi kaudeksi suksimerkkiä ranskalaisesta kotimaiseen. Lempäälässä ei ole koskaan nähty samassa paikassa yhtä paljon kansainvälisen tason huippu-urheilijoita. Joona Koppanen puolestaan pelasi jo viime kaudella Pohjois-Amerikassa, ja hänellä on sopimus Boston Bruinsin kanssa. aika-ajo, ajan perusteella neljän kilpailijan eriin, sitten välierät ja lopuksi finaalit
TeksTi: Juha Raunio kUVA: LeTon fb-sivut Peruskoulun ysiluokkalainen Kalle Nieminen edustaa lempääläistä lentopallotulevaisuutta. lokakuuta. Avauskierrokset olivat tuottaneet LeKille kaksi tappiota, joten nyt tulleet voitot helpottivat joukkueen henkistä tilaa huomattavasti. Lempon peräsimessä ovat kokeneet lentisketut Kari Nieminen ja Kimmo Katajamäki. LeKi sai rosteriinsa lisäyksenä kaksi kokenutta puolustajaa, kun Mestis-kokemustakin omaavat Santeri Arousva ja Jouni Aalto liittyivät joukkueeseen. Nurro liittyi joukkueeseen syyskuussa, hän pelasi vielä vuosikymmenen puolivälissä liigaja ykkössarjan tasolla, mutta on pitänyt muutaman välivuoden sarjapelaamisesta. Lempon joukkueessa pelaa kolme B-ikäistä eli Niko Montonen, Aki Tuomivaara ja juniorimaajoukkueeseenkin valittu libero/yleispelaaja Kalle Nieminen. Viime keväänä lopulta homma natsasi loppuun saakka, joten haave kolmosdivisioonasta toteutui. Esimerkiksi Lempon avausvastustaja Raisio Loimun kakkostiimi oli kivenkova ja kokenut, mukana neljä ykkössarjasta tullutta vahvistusta. Saska Saren ja Olli Uusitalo ovat -90-luvun alkupuolella syntyneinä joukkueen nestorikaartia, yhdessä ikäpresidentti Jari Nurron (31) kanssa. Vasemmalla Marko Lampi, keskellä ”kultaisella papaijalla” palkittu Markus Marikallio ja oikealla Esko Mäenpää. Maalissa Eetu Haavisto ja Kimmo Saarni olivat torjunnoillaan voittojen takuumiehiä. Kakkossarja on lentopalloliiton alin sarjataso, joukkueita on vuosien aikana hävinnyt paljon, mutta toisaalta sarjan taso on tiivistynyt. Harrastajien lukemat ovat kuitenkin komeita. Joukkue on eteenpäinmenevä, innokas ja ennen muuta urheilullinen. Etenkin jääkiekon puolella lajin taso on niin kivenkova ja taloudelliset vaatimukset huimat, että ihan lähivuosina ei varmastikaan Mestis-lätkää Hakkarissa nähdä. Vuonna 2018 liiton jäsenseuroja on noin 800 kappaletta ja niissä rekisteröityjä pelaajia yli 65 000. Kun mainitsee, että Vesilahden Visa ja Lempäälä Sport pelaavat nelosdivaria ja uudelleen henkiin herätetty LeKin miesjoukkue aloittaa pohjasarjasta eli kutosesta, voidaan sanoa säbän täyttävän ainakin osittain jääkiekon ja futsalin jättämää tyhjää tilaa. Passivastuu jakautui Jonne Haaviston ja Saku Tuomivaaran kesken puoliksi, molemmat johtivat peliä mallikkaasti. TeksTi: Juha Raunio TeksTi: Juha Raunio kUVA: Antti Raunio . Kun kuuntelee lajin sisäpiirissä olevia henkilöitä, on lajin urheilullinen taso nousussa kautta rintamien. Ykkösarjan mukana treenaava trio Saku Tuomivaara (16 vuotta), Tommi Nieminen (18) ja Verneri Halttula (21) ovat joukkueen eittämätöntä selkärankaa. jyrä Juho Palosaari (1+0), sähäkkä pakki Esko Mäenpää ja maaliahne hyökkääjä Olli Kallio (5+0). LeTon valmennukseen tuli loppukesästä muutos, kun Antti Vettenrannan siviilielämä vei miehen muihin maisemiin. ”Mr LeTo” Jussi-Pekka Okero innostui myös hienoon peliesitykseen kokoamalla saldon maali ja kaksi syöttöä. kommentti Juha Raunio Lempääläisessä palloilun edustustasolla tapahtui viime kevään ja kesän aikana ikäviä mullistuksia, kun jääkiekossa LeKillä Mestis-vaihtui konkurssin jälkeen neljännen tason kakkosdivariksi ja futsalissakin Loiske otti askeleen taaksepäin vaihtamalla ykkösdivaripaikan kakkosdivaripaikaksi. Pisteahneimmat LeKi-pelaajat olivat Jimi Palanto, Eemil Rautakorpi ja Jesse Hurme. – Tavoite kuitenkin on kirkas: säilyä sarjassa. urheilu Useampana keväänä peräkkäin lempääläisen edustussalibandyn lippulaiva Lempäälän Toivot pettyi, kun tavoite nousta nelosdivarista pykälän ylemmäs kariutui, usein aivan loppumetreillä. Lempäälän Toivot pelaa Ideapark Sportissa seuraavan kerran kolmosdivaria lauantaina 12. – Sakissa on paljon lajiosaamista, kuuntelen totta kai joukkueen viestejä ja toiveita muun muassa harjoitusten sisällöstä, avaa Kolehmainen joukkueen työnjakoa. LeTossa debytoivat turnauksen parhaan LeTopelaajan palkinnon saanut Markus Merikallio (1+1), kokenut 38-vuotias sarjaLeTo avasi kolmosdivarin upeilla voitoilla Voittoisan turnauksen jälkeen LeTon pukukopissa ovat hymyt herkässä. Mutta kieltämättä, kyllä avausturnaus osoitti, että me kuulumme tasoltamme kolmosdivariin, kommentoi tyytyväisen maltillisesti LeTo-valmentaja Jussi Kolehmainen. Iällä eivät ole pilatut vuonna 1999 syntyneet, mutta jo useamman kauden miesten pelejä pelanneet, Jonne Haavisto ja Ossi Katajamäki. Ossi Katajamäki säväytti pysäyttämättömillä keski-iskuillaan. Salibandy lajina kasvoi räjähdysmäisesti 2000-luvulla, kunnes kasvun saturaatiopiste saavutettiin noin viitisen vuotta sitten. Sen sijaan konkarihyökkääjä Tommi Välimaa on ollut sivussa avauspelissä tulleen jalkavaivan takia. Kolehmainen otti joukkueen vetämisen päävastuun, apunaan hänellä on muutaman hengen suuruinen ”kollegio”. Treeneihin on saatu uutta virtaa ja fiilis sarjakauden alussa on odottavaisen positiivinen. – Peli oli avausviikonloppua parempaa, mutta isoja kehitysaskeleita on vielä otettavissa. Iloon olikin heti hyvää syytä, kun kauden avausturnauksessa LeTo päihitti ensiksi 8–3 SB Lujan Lauttakylästä ja toisessa matsissa SC Urbans sai tuntea lempääläisten innon lukemin 6–3. Yhtään niin sanottua hömpöttelyjoukkuetta ei tällä sesongilla kakkossarjassa pelaa. Laitahyökkäyksissä oli aaltoilua, välillä pallo kuoli hyvin, välillä ei. Tarjontaa rosterissamme on nyt runsaasti ja mikä mukavinta, treeneihin osallistumisprosentti on huikean hyvä, Kolehmainen kehaisi. Nuori mies on valittu jo junioreitten maajoukkuerinkiinkin, ja miehissä hän pelaa Lempo-Volleyn kakkosjoukkueessa.. Lempo pelasi toveittain Loimua vastaan hyvin, kolmannen erän jopa loistavasti, mutta teki hiukan enemmän virheitä ja taipui 1–3-tappioon. Tulostavoitteita ei isommin ole asetettu, mutta viimeistään talven pimeinä iltoina ja kevätauringon kajastaessa Lempo on hankala sakki lyötävä mille tahansa vastustajalle. 29 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 LeKi avasi jääkiekossa voittotilinsä Jääkiekon Rautaliigassa eli kakkosdivarissa pelaava Lempäälän Kisa saalisti kauden avausvoittonsa lyömällä vieraskaukaloissa Hiki-Hockeyn lukemin 6–3 ja Nokian Pyryn Akatemian maalein 7–3. Molemmat asiat olivat ikäviä ja menetetyt asemat ovat erittäin vaikeasti takaisin saavutettavia. Silloin kannattaa poiketa sinne katsomaan vauhdikasta ja tapahtumarikasta lajia. Palanto kokosi peräti kahdeksan tehomerkintää. Kolmosdivarin yleistä tasoa Kolehmainen pitää kovana. – Taso joukkueiden kesken vaihtelee, mutta kyllä raudanlujia sakkeja ja vanhoja liigarutiinia omaavia pelaajia on jatkossa tulossa vastaan. Kolme sakkia pitää jättää taakse, kaksi putoaa suoraan ja yksi karsii. – Kuusi lisäpistettä totta kai lämmittävät, mutta nyt on vapaa viikonloppu tulossa, alkava viikko mennään treeneissä kovaa ja käydään pelillisiä juttuja läpi muun muassa videoiden avulla, Hagman suunnittelee. Lentopallo piti paikkansa maan toiseksi korkeimmalla tasolla ja Lempäälässä paljon harrastettu salibandy otti kilpailullisesti askeleen eteenpäin, kun Lempäälän Toivot toteutti nousuhaaveensa hankkimalla paikan kolmosdivarista. Noin kentällinen uusia, kokeneita pelimiehiä liittyi kesän aikana LeToon. Plussaa oli maalinteon aukeaminen, puolustuspäässä on vielä tekemistä, kommentoi LeKi-luotsi Nils Hagman. Maalivahdit Aki Jukkola ja Juha-Matti Laakso saivat vuolaat kehut tekemisistään. Toivot täyttää tyhjää tilaa Lempon kakkostiimi iskee nuoruuden tarmolla Lentopallon miesten kakkossarjassa pelaava Lempo-Volleyn kakkosjoukkue on täynnä nuoria ja vieläkin nuorempia lentislupauksia höystettynä muutamalla inasen kokeneemmalla karpaasilla. – Me saimme hyviä vahvistuksia. TeksTi: Juha Raunio
Kaukaiset maanosat eri kansoineen tulivat jollakin tavalla läheisiksi. Perinteikkäät paikallissanomalehdet laajentavat toimintaansa nyt rytinällä digimaailmaan. Sirénin mediaryppääseen kuuluvat paikallislehdet Akaan Seutu, Lempäälän-Vesilahden Sanomat, Oriveden Sanomat, Sydän-Hämeen Lehti sekä Ylöjärven Uutiset ja paikallisradiot SUN Radio sekä FUN Radio ja kauppakeskusten äänimainontayhtiö Mall Voice. Ideanikkari rikastutti tamperelaista kauppatarjontaa rantauttamalla kaiken maailman ihmeellisyydet ja herkut Tampereen kauppahalliin vuonna 1923 perustamassaan ja avaamassaan Hedelmä-, Herkkuja Siirtomaatavarainkaupassa. Koko ajan kasvava digitilaajaperheemme todistaa, että olemme oikealla kehityspolulla. Sirén päättelee vaarinsa eksoottisen myymälän olleen tamperelaisille ja ympäryskuntalaisille ikkuna jännittävään ja puoleensavetävään ulkomaailmaan. – Lukijat ovat ostaneet paikallislehdiltämme tänä vuonna jo yli 2 000 digitilausta. Paikallisuuden kolikon kaikki viisi kanttia tulevat konkreettisiksi. Mediakonsernin kaikki 60 työntekijää toteutPirkanmaan Lehtitalon paikallislehdet keräävät ennätystahtiin digitilaajia ja -mainostajia Kauppias Aarne Siréniä kiinnosti kaikki uusi ja vieras. Kumpaisenkin toiminnan on pitänyt lunastaa päivittäin asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa ehdoton luottamus. Niin herkkukauppa kuin mediatalo tuovat ihmisten ulottuville uusia asioita. Puodin kukkurapäin täytetyt hyllyt ja tiskit ovat täynnä kiehtovia ja yllätyksellisiä tuotteita: kahvia, kaakaota, teetä, riisiä, etelänhedelmiä sekä ylellisiin purkkeihin ja yleviin pulloihin pakattuja tuotteita. Toiminnot ovat olleet ja ovat kasvollisia. . Pirkanmaan Lehtitalon pääomistaja Olli Sirén ja hänen lapsensa Milla ja Hannes auraavat tietä viidelle juurevalle paikallissanomalehdelle luottaen perinteiseen paperiaviisiin ja uskoen moderniin verkkomaailmaan voimakkaasti kasvavine digisisältötarjottimineen. Digikärjellä printtiä arvostaen Olli Sirén korostaa, että niin koko mediatoimiala kuin laaja tiedonjanoisten asiakkaiden, lukijoiden ja mainostajien kiehtova joukko haastavat alati kasvavan ja kehittyvän viestinnän ammattilaisia. Kolmikko räväyttää reviirinsä sateenvarjoksi Suomen ensimmäisten mainosja paikallisradioiden joukkoon lukeutuvan SUN Radion, jolla voimakkaasti kehittyvää ja kasvavaa maakuntaa pidetään eetterissä paikallisesti asiallisena. Tilanne on palkitseva ja kannustava. Median monialayrittäjät rakentavat toimintansa luotettavan ja paikallisesti kiinnostavan sisällön varaan. 103-vuotias Akaan Seutu, 88-vuotias Lempäälän-Vesilahden Sanomat, 93-vuotias Oriveden Sanomat, 90-vuotias Sydän-Hämeen Lehti ja 85-vuotias Ylöjärven UutiToimitusjohtaja, kustantaja Olli Sirén sekä hänen lapsensa Milla ja Hannes kulkevat vakaasti Martti-isän ja -isoisän ja Aarne-vaarin ja -isoisoisän viitoittamaa tietä, jolla tunnistetaan ja tartutaan toimeen ajan vaatimusten hengessä. Toimitusjohtaja Olli Sirén katselee kolmea vanhaa valokuvaa, joihin on ikuistettuna hänen Aarne-vaarinsa ja tämän vuonna 1923 Tampereen kauppahallissa avaama Hedelmä-, Herkkuja Siirtomaatavarainkauppa. Sirén iloitsee, että Pirkanmaan Lehtitalossa herättiin ja tunnistettiin muutostarpeet, jonka seurauksena alettiin reagoida oikea-aikaisesti toimialan myllerrykseen ja haasteisiin. (Kuva: Sami Rievinen/ Valokuvaamo Klik). 30 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 TeksTi: Matti Pulkkinen kuva: Matti Pulkkinen Toisen ja kolmannen polven kustantajat luotsaavat paikallis mediat digisisältöjen taitajiksi Toisen ja kolmannen polven pirkanmaalaisilla kustantajilla on purtavanaan arvoituksellinen pähkinä. pirkanmaa tavat huomisen viestintää. – Molemmat ovat tarjonneet ilahduttavan mukaansatempaavan toimintaympäristön suurta yleisöä palvellessaan. Viittä noin satavuotiasta paikallissanomalehteä, kahta radiokanavaa sekä kauppakeskusten äänimainontayhtiötä pyörittävä Sirén tunnistaa monta yhtäläisyyttä, jotka vallitsivat niin siirtomaatavarainkaupassa sen runsaan puolenvuosisataisen taipaleen ajan kuin ovat arkea voimakkaasti uutta rakentavassa mediaryppäässä
Olli Sirénin mukaan lehtirotaatiot painavat niin kauan printtejä kuin lukijat ovat niistä valmiita maksamaan ja uudistamaan tilauksensa. Paikallisuus elää koskettavuudesta Koko maailma on ulottuvillamme. Kustantajaisä pitää tärkeänä, että hänen uuden ajan viestimiä ymmärtävä jälkikasvunsa on jo nyt täydessä vastuussa digimaailman eteenpäin viemisessä. Ideaparkissa. Soita Piialle puh 044 3477 405 LEMPÄÄLÄN-VESILAHDEN SANOMIEN YRITTÄJÄ. Tämä takaa sen, että meillä on aina tarjolla jotakin ajankohtaista kiinnostavaa. Mediatarjottimen kattaminen onkin kuin haastavan palapelin kokoamista. Sirén sanoo perinteisesti yhden vahvan paikallislehden varassa eläneiden pitäjien ja kaupunkien olevan nykyään lukuisten äänitorvien kultamaita, eikä runsaudensarvelle ole näivettymistä näköpiirissä. Haasteenamme onkin osata oikeanlainen kerronnantaito. – Ikuinen totuus pitää tiukasti pintansa. Kustantaja tunnistaa aikamme ihmisten elämänpiirien sirpaleisuuden. Jos ihmiset vähentävät pitkien tekstien lukemista, he kahlaavat muita visuaalisia sisältöjä. HALI-lehdellä lisäksi telinejakelu mm. Tämä tarkoittaa sitä, että kiihtyvällä tahdilla digitalisoituva maailma suorastaan huutaa medioita toimimaan digimaailmassa. – Kaikilla ihmisillä on jonkinlainen tiedonjano ja -tarve. Sirénin mukaan paikallismedioiden tekijät tuottavat ahkerasti ja aktiivisesti erilaisia sisältöjä kirjoittaen, valokuvaten ja videoiden verkkoon. – Kun asiaa lähestytään yksilön silmin, se on aina hyvin kotoista ja paikallista. Päinvastoin. 31 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . Kysymys on siitä, että vastuullisesti toimivat mediat eri jakeluväylineen pystyvät erottautumaan kiinnostavina ja seuraamisen arvoisina kuluttajien suosiossa. Kustantaja muistuttaa, ettei maailma tule täysin valmiiksi milloinkaan, eivätkä inhimillisten ihmisten tarpeet katoa olemattomiin. Olli Sirénin molemmat lapset, varatoimitusjohtaja Milla Sirén, 27, ja kehityspäällikkö Hannes Sirén, 26, ovat aktiivisesti mukana mediayhtiön kehittämisessä ja rakentamisessa. Esimerkiksi toimittaja tuottaa tekstiä, kuvia, videoita ja podcasteja älypuhelimellaan tai kannettavallaan. Liikeidea säilyy, toimiala kantaa Pirkanmaan Lehtitalo lunastaa paikkansa medioiden kavalkadissa pitkälle tulevaisuuteen. – Media-alan toimijoita ruokkii se, että ihmiset hakevat koko ajan jotakin tietoa. Olli Sirén tunnistaa koko ajan signaaleja siitä, että ihmiset kiinnostuvat ja vaikuttuvat heidän omassa elämänpiirissään olevista ihmisistä ja tapahtuvista asioista. Mediankulutustapoja on niin monta kuin on käyttäjääkin. Sirénin mukaan yrityksen voimakkaat satsaukset järjestelmiin, laitteisiin ja koneisiin mahdollistavat, että työtä tehdään niin toimituksissa, mainospalveluissa kuin esillepanossa tehokkain välinein. Sirénin mukaan ajassa elävän median on kosketettava sisällöillään. Sirén hakkaa kiveen ansaintavaateen. Halutut sisällöt houkuttavat rinnalleen mainostajien markkinaviestit. Haluamme avata ikkunan tulevaisuuteen, jossa meillä on myös riittävän suuri ja koko ajan kasvava, uskollinen ja sitoutunut digitilaajien ja -mainostajien joukko. Paikallisuus todentuu asuinalueena, kotikylänä, synnyinja elinpaikkakuntana, maakuntana, kansakuntana tai jopa koko Eurooppana. Tulossa keskiviikkona 30.10.2019 Lempäälän-Vesilahden Sanomat: Yrittäjä-teemasivut ja rehellisen kaupallinen mainoslehti HALI Yrittäjä-HALI tulee LVS:n mukana lehden tilaajille ja lisäjakeluna Lempäälässä ja Vesilahdessa. pirkanmaa set palvelevat lukijoitaan ja mainostajiaan nykyään 24/7. Tarjottavien sisältöjen on yksinkertaisesti oltava niin laadukkaita ja tarpeellisia, että ihmiset ovat niistä valmiita maksamaan. Digisisällöt ja -mainokset kiinnostavat päivittäin kymmeniätuhansia seuraajia. Olemme tienneet jo hyvän aikaa, että esimerkiksi erilaiset sisältömarkkinoinnit purevat kuluttajiin. Sirén kehuu koko henkilökuntansa kykyä luoda nahkansa uudelleen ja tehdä 2020-luvun paikallista viestintää. Mediayhtiö ponnistaa paikallisen perheyrityksen energialla ja vitaalisuudella. – Paikallismedioillamme on tällä hetkellä yhteensä runsaat 25 000 paperilehtien tilaajaa, joista valtaosalla on perinteikäs kestotilaus. Sirén ottaa esimerkiksi jokaisen ihmisen huulilla olevan ilmastonmuutoksen, joka on mammuttimaisesti globaali ongelma, mutta sen seurauksia eletään tosiksi niin Lempäälän Kuokkalankoskella kuin Tampereen ydinkeskustassa. – Esimerkiksi uutta on se, että jokainen toimittajamme tuottaa päivittäin valmiiksi juttuja verkkoon. Yrittäjä! Kerro yrityksestäsi ja palveluistanne helposti mainoksella tai jutun muodossa. – Elämää on elettävä ajassa. Yksi on mieltynyt perinteiseen printtiin, toinen viihtyy verkossa ja kolmas kuuntelee radiota
Ti 22.10. Arvostamme hakijassa hyvää uutisvaistoa sekä intoa ja taitoa tehdä kiinnostavaa paikallista sisältöä eri kanaviin. Kerhossa aiheena Lempäälän kunnan palvelut ja tapahtumat. Pidämme kehityshalukkuutta suuressa arvossa, sillä toimialamme on jatkuvassa muutoksessa. 32 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Keskiviikko 9.10. Eläkeliiton Vesilahden yhdistys ry Le h m i r a n n a n kuljetusaikataulu. olisit paras valinta tehta?va?a?n. Lankapuhelimesta soiton hinta on 8,35 senttiä/puhelu + 6,00 senttiä/ minuutti.. klo 10.00-12.00 VESILAHDEN VANHAT MYLLYT Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 TÄYDENKUUN YÖNÄ AKROPOLIILLA Kirjasto Lähde Lauantai 12.10. Sisa?llyta. Soita ja varaa aika: 010 5844 270 * Soitto kotimaassa 010-alkuisiin puhelinnumeroihin maksaa matkapuhelimista 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/minuutti. MeNyt -palvelun kautta yhteisön tapahtumat päätyvät helposti netin ja lehden tapahtumakalentereihin sekä netin tapahtumakartalle. HUOM! 16.10 ei ole kerhoa. Toivomme valittavalta päätoimittajalta kokemusta esimiestyöstä ja toimitustyöstä sekä virkeää ja nuorekasta otetta 2020-luvun paikallismedian tekemiseen. Pidämme tärkeänä sitä, että hakijalla on kykyä johtaa toimitusta ja koko Oriveden Sanomien työyhteisöä. Jos on kysyttävää soita Sirkka 045 1537797. Lähtö Narva klo 10.00, kirkon pysäkki klo 10.15, Tapolasta ja Kesonkulman pysäkiltä kyytiin, Lempäälän Kanavan pysäkki klo 10.25, Harakkalan pysäkki, 9-tien pysäkki Lidlin alapuolella, Pirkanhovi klo 10.40 ja Urjalan linja-auto asema. Lempäälän-Vesilahden Sanomien toimituksen asiakaspalvelu avoinna 1.9.2019 lähtien MA JA KE KLO 10–13 Palvelemme arkisin muina aikoina ajanvarauksella. klo 10-12.15 KRAVATTITUUNAUSTA Nuorisotila Nurkka, Rautialantie 77A, Vesilahti klo 10.00-11.00 RUNOSUONI SYKKII Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 MUSIIKKIA JA YHTEISLAULUA Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 13.00-15.00 PAPPILAN AVOIMET OVET Vesilahden pappila klo 14.30-16.00 MUISTIRUOKAA RUOKATIETOA JA TAITOA SENIOREILLE kotitalousluokka Parga, Vesilahden yhtenäiskoulu, Koulutie 2 klo 18.00-20.30 VAELTAVAN LAULAJAN MATKASSA ILTA OIVA PALOHEIMO TEKSTIEN PARISSA Kirjasto Lähde klo 19.30-21.00 LEMPEÄÄ SUOMEN JOOGALIITON JOOGAA Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60, Vesilahti Perjantai 11.10. Vieraana tapahtumakoordinaattori Tiina Hilden ja tiedottaja Jenni Hellqvist. klo 9–11, Olli Siren 050 516 9145. Haemme journalistista pa?a?toimittajaa, joka on samalla tyo?yhteiso?ssa?a?n tyo?nantajan edustaja ja la?hiesimies. Kerro hakemuksessasi myo?s, miksi juuri sina. Oriveden Sanomat kuuluu Pirkanmaan Lehtitaloon, joka kustantaa lisäksi Akaan Seutua, Lempäälän-Vesilahden Sanomia, Sydän-Hämeen Lehteä ja Ylöjärven Uutisia. Pirkanmaan Lehtitalo on myös pääomistajana Radio SUN Oy:ssä. Esimiestehtävät sisältävät lähiesimiestyön lisäksi Pirkanmaan Lehtitalon käytäntöjen ja erityisesti digikehityksen läpivientiä lehdessä. Ke 9.10. 13.00 15.00 Lempostupa. Tule mukaan vauhdikkaaseen joukkoomme! Tarjoamme paljon tukea ja ajatuksia paikallislehden vahvaan kehittämiseen erityisesti digissä. hakemuksesi osoitteeseen olli.siren@pirkanmaanlehtitalo.fi 23.10.2019 mennessa?. Johtoryhmässä pääset vaikuttamaan koko yrityksen tulevaisuuteen. Iloista retkimieltä mukaan. Päätoimittajaksi Oriveden Sanomiin La?heta. Päätoimittajan työhön kuuluu aktiivinen osallistuminen konsernin johtoryhmään. | Vesilahti. klo 16.00-17.30 YHTEINEN MAA PASI KAUNISTON 50-VUOTISJUHLAKONSERTTI Pyhän Birgitan kirkko, Kirkkopolku 1, Lempäälä Lempäälä. klo 9.30-10.30 TUOLIJUMPPA Narvan seurantalo, Räätälintie 4, Narva klo 10.00-11.30 ELÄKELÄISTEN KUNTOSALIRYHMÄ Terveysasema, Anttilantie 2, Vesilahti klo 12.30-13.30 TUOLIJUMPPA Peiponpellon päiväkoti, Rautialantie 60, Vesilahti klo 13.00-15.00 BEE BOT JA KAHOOT Tuulikallion Senioritalo, Narva klo 14.00-17.00 ILOINEN KONKKARONKKA Ahtialan päiväkoti, Rämsööntie 967, Rämsöö klo 17.00-20.00 AVANTOUINTI Särkimaja, Narva, Punkalaitumentie 475 klo 18.00-20.00 VARAUDU TULEVAAN Kirjasto Lähde klo 18.15-19.15 YIN-JOOGA Ylämäen liikuntasali, Koulumäentie 30, Valkkinen Torstai 10.10. Lehteä tehdään kolmen toimittajan sekä myyntineuvottelijan ja myyntisihteerin voimin. Lisäksi saat paikallislehtiemme ja -radiomme muista tekijöistä kattavan ammattilaisten verkoston ympärillesi. hakemukseesi CV, paras juttusi, suosittelijasi ja palkkatoiveesi. Oriveden Sanomat on yli 90-vuotias tilattava paikallislehti, joka ilmestyy verkossa päivittäin ja printissä kerran viikossa. Eläkeliiton Lempäälän yhdistys ry Kerho. klo 11.00-22.00 LANTTUJAISET Rautialan juhlatalo, Rautiala 17, Vesilahti Sunnuntai 13.10. Palvelun käyttöönottoon saa tarvittaessa opastusta: ota yhteyttä osoitteeseen sami.inkinen@ me.com tai menyt.fi/#menyt. Tiedustelut to 17.10
Kerhoon voit tulla vaikka et ole SPR:n jäsen. Ilm. Lämpimästi tervetuloa! Lempäälän Martat Myyjäiset. SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho ke 9.10. Tarkempi ohjelma kunnan sivuilla. * 16.10. isengeclub.fi/434437035 tai tapani@isengeclub.fi. Ti 15.10. klo 12-13 Asiakasohjaaja paikalla***to 10.10 klo 13-15 Markku Viitasaari laulattaa***to 17.10 klo 13-15 Ensiapukertausta. Ilm. Kuntosalit Himminnaapurissa ma klo 18.15 ja pe klo 16.15. klo 14-15.30 Sääksjärven Toimelan talolla, Asuntotie 10. To 3.10. La 5.10. Paikalle bussikuljetus joka lähtee Sääksjärveltä vanhaa tietä kohti Lempäälää klo 17.00. Ruokailu hyvässä ravintolassa. Arpecon bussi lähtee Sääksjärveltä Toimelantalolta kello 13.20, pysäkeiltä pääsee mukaan. Hinta 60 e sisältää kaiken yllä olevan. Ruokakurssin aiheena on Yllätysmuna. Teemallisten kokoontumisten aikana ohjaajan opastuksella perehdytään kotihoidon pulmatilanteisiin ja mieltä askarruttaviin asioihin.Tervetuloa. Ilmoittautumisaika 8-31.10.2019 ja ilmoittautumiset Päivi RIihenmäelle puh. Lempäälän Seudun Samoojat ry Kävelyretki. SPR Lempäälän osasto Verenluovutus. To.17.10. Yhdistyksen joulujuhla 2.-3.12.2019 Rajaniemessä Virroilla, hinta jäsenelle 65,00. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. Kahvitarjoilu. 9.00 11.00 Lastusten koulu, Lastustentie 519. Teemme ruokaa kananmunista ja vähän muustakin. Tervetuloa! HALUATKO MAINOSTAA. KudonLempäälän Keskustan kutojat MATKA HELSINKIIN. Ke 16.10. 18.00 20.00 Tampereentie 10, Lempäälä. 8.15 17.00 Helsingin uuteen kirjastotaloon OODI. * Ti 8.10. Kampin kappeli opastus sovittu ja Havin kynttilätehtaan myymälä kotimatkalla Bussikuljetus Lempäälästä ja matkalta otetaan mukaan tarpeen mukaan, reitti joustaa. klo 14. Kameraseura Mielikuvitus Muuttuvaa Lempäälää valokuvanäyttely. sis. To 3.10. ritva.makela(at) koti.soon.fi tai 050 5185010 esitys. Tekisinkö kirjan. Joutohetkien seura Joutohetk ien seura. 16.00 17.30 Lempäälän Pyhän Birgitan Kirkko. To 10.10. 18.00 21.00 WinebridgeLempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat jatkuvat torstaisin. 13.00 15.00 Kirjasto Lähde. Valmistetaan unkarilainen ateria ja nautitaan se yhdessä. * Tervetuloa! ta/neulonta jatkuu to sukkia ja tumppuja kouluikäisille. Tervetuloa. Tule tutustumaan ja kahvittelemaan! (Sama ohjelma Tuulikalliossa ke 9.10. Istumme, juttelemme ja Sirkku keittää kahvit. Pe 22.11. 18.00 20.00 Piippokeskus 3.kros. 14.00 15.30 Himminkoto Himminpolku 6 käynti järven puolelta.. Tule tapaamaan muita samassa tilanteessa olevia Lastusten leikkitreffeille! Ohjelmassa vapaata jutustelua ja leikkejä. Kaikille avoin kävelyretki. Lähtö klo 9.00 L:läm linja-autoas. 19.00 TTT Eino Salmelaisen näyttämö. sovinkoluovuttajaksi.fi Suomen Punaisen Ristin Sääksjärven osasto SPR Sääksjärven osaston Ikinuorten kerho. Ma 21.10. Ensi kevään vesijumppapaikat tulevat arvontaan. Yhdistys maksaa matkan. Kutsut Kuljun Työväentalolla klo.12.00. Ilmoittautumiset: ritva.makela(at)koti.soon.fi tai 0505185010. Pe 18.10. Pasi Kaunisto viettää 50-vuotistaiteilijajuhlavuottaan ja esiintyy sen kunniaksi tärkeän asian puolesta Kurkirahaston hyväksi. Tiedustelut 0405830797 Lempäälän seudun Valotuikut ry Mielenterveysyhdistyksen illanvietto. Tule kuulemaan! Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvilat TUULIKALLION DIGIKAHVILA. sekä Kotokampuksella ke klo 15. To 17.10. Ke.16.10. Ke klo 13-15. Himminnaapurissa. Tervetuloa iloiseen joukkoomme. Kameraseuran valokuvanäyttely muuttuvasta Lempäälästä. 17.00 Toimela, Asuntotie 10, Sääksjärvi. Pe 18.10 Retki Museokeskus Vapriikkiin, lounas ravintola Valssissa, hinta jäsenelle 20.00. Markkinatori, kirpputori, klo 14.00 tietoa ja keskustelua lantusta, Vesilahdesta ja paljosta muusta, viisaina Hannu Ahokas ja Yrjö Punkari, kilpailuja, palkintoja, ruokaa ja kahvia sekä lopuksi tanssia. Ke.9.10.Bocciaelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. Lempäälän linja-autoasemalta klo 18.00. 1 . 33 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Isenge Club PROJEKTI SAKSASSA. Ma 14.10. Mikäli olet kiinnostunut vesijumpasta ilmoittaudu mukaan. LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Hallituksen kokous. Lempostupa, klo 10.00 Muisti/pelikerho/tietokilpailu, klo 12.00 Jooga. Tervetuloa LempäälänVesilahden Hengitysyhdistys ry Kuntosalijumpat jatkuvat maanantaisin. Tervetuloa! Hanna-Leena p 0400-91774 ravintola, Hallituskatu 14-16, Tampere. Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lempäälän paikallisosasto Musiikkija runokahvila MuRu lähtee retkelle. To 17.10. Yhdistyksen syyskokous ja pikkujoulut pidetään Vesilahden Rautialassa pe 22.11.2019 klo 18.00 alkaen. SenioriGo!-viikon ohjelmaa. Reumayhdistyksen jäsenet ovat etusijalla paikkoja arvottaessa. Neulekerho Anjalla ma 14.10. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry Syyskokous. Kurkirahasto Pasi Kauniston 50-vuotisjuhlakonsertti. Tampereen Teatteriin katsomaan Notre Damen kellonsoittajaa lähdetään ke 16.10. Digikerho Ideahuoneella ti 15.10. Varmista pääsysi tähän todella kauniiseen konserttiin ostamalla ohjelma (20 e) ennakkoon Kurkirahaston verkkokaupasta: kauppa.kurkirahasto.fi Lastusten kyläyhdistys ry Lasten leikkitreffit. Muistakaa myös Helsingin kirjasto Oodiin matkan ilmoittautuminen ja maksu 18.10 mennessä tilille FI03 5228 0350 2047 85 Lempäälän Keskustanaiset. Ajankohta matkalle on ke 26.08 la 29.08.2020. Ke 26.8.2020 La 29.8.2020 Hotelli Viking, Pärnu. To.10.10. 14.00 18.00 Lempäälän seurakuntatalo. Nyt on tarjolla kokonaiset Lanttujaiset monen toimijan yhteistyön tuloksena. klo 12.00 Eläkeläiskerhon syyskokous pidetään Hukianhovissa Apukauppa.fi on kokouksessa esittelemässä ja myymässä erilaisia apuvälineitä Kokoukseen ilmoittautuminen Sirkka Kolu puh 040 190 5336 (sirkka. Ma.14.10.Lauluryhmä Kuljun Työväentalolla klo.10.00.kuntosali Toimelan talolla klo.16.00. SenioriGo!:n jatkot: Varautuminen tulevaan. Pe 18.10 Retki Vapriikkiin, lounas Valssissa, hinta jäsenelle 20.00. 18.45 19.45 Uotintie 2, 37500 Lempäälä. Tervetuloa verenluovutukseen sekä uudet, että vanhat luovuttajat. Lähtö klo 9.00 L:län linja-autoas., matkalta mukaan. La 26.10. Matkalta pääsee kyytiin. 12.30 14.30 Lempostupa. 1 . Unkarilainen ruokailta Vesilahden yläasteen kotitalousluokassa. Jos et ollut edellisessä marttaillassa ja tulet mukaan ruokakurssille, niin lähetä ilmoittautuminen tekstiviestillä Pirjo Makkoselle, 0408651272. Eiralle, puh 050 526 2678 tai sposti eira.rosengren@hotmail. To 10.10. 16.00 18.00 Kahvila Siiiri, Lempäälä. 14.00 15.30 Lempostuvalle Tampereentie 10 Lempäälä. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Tervetuloa iloiseen joukkoomme! Tiedustelut Tuija Seppänen puh. klo 13-15 Kuluttajaliiton projektikoordinaattori Jaana Savolainen kertomassa aiheesta Huijarit kuriin! (Kuluttajaliiton kolmevuotinen hanke netin käyttöön liittyen). Tehdään myös lohtuhuivia. Kulku ovesta Ö. 010 5844 270 toimitus@lvs.fi. Sää varaus. Tervetuloa reippaaseen porukkaan. Lempäälän kunnan Seniorit ry Himminnaapurin kuntosali. Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Viini-ilta. Ilmoittautua voi jo matkalle, matkan hinta ja tarkempi aikataulutus selviää ensi vuoden puolella. Ke 23.10. Ke 16.10. Ruoka-ainekustannukset jaetaan osanottajien kesken. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry K u o h u k e vät 2020. tuolijumppa kello 15-15.45 ja Silmu kuntosali 16-17. Ma 14.10. Tervetuloa Lempäälän Suomi-Unkari Seura ry Unkarilainen ruokailta. La 1 9 . Ota mukaasi esiliina ja hiukset peittävä päähine. Omia eväitä nautimme laavulla. Yhteinen Maakonsertti käynnistyy kappaleella: Sain kauniin maan. 11.00 22.00 Rautialan juhlatalo. Kirjasto Lähde Huhtatie 7. com Lempäälän Eläkkeensaajat ry Juhlia ja retkiä. Paikan saaneille ilmoitetaan paikasta henkilökohtaisesti marraskuun aikana. Tervetuloa mukaan! LOOP ry Lempäälä-Opiston Opiskelijayhdistys Vanhoja poikia Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Lempäälän paikallisosasto Muistikuntoutus ryhmä Päiväkeskuksessa. Kameraseuran kerhoillassa valitaan kuvia Lempäälä 2020 kalenteriin. Ke 23.10. Aiheen lisäksi omien älyaitteiden käytön opastusta ja tukea älylaitteiden hankintapäätöksiin. Sukukirjanteko pienimuotoisenakin kirjana on hauska harrastus, eikä aina tule niin kalliiksikaan digipainossa tehtynä. Tervetuloa kutomaan/neulomaan to lohtuhuiveja sekä kaikenikäisille koululaisille sukkia. Ma 28.10. klo 16.00 Moision liikuntahallin boccia. 18.10 20.00 Ehtookodon Kunnarissa Pappilankuja 2. Uutta rakennetaan ja vanhaa puretaan.Kuvia 2019 vuoden aikana tapahtuneista muutoksista. Su 13.10. lm. Ke 9.10. Vesilahden Eläkeläiskerho Risteily. Uusi sivusto aiheeseen liittyen. kolu@luukku.com) 22.10.2019 mennessä tarjoilua varten. 050 501 2627, tuija.a.seppanen@ kolumbus.fi Sääksjärven Martat ry Marttailta. Lempäälän Eläkeläiset ry T a p a h t u m a t viikoille 41-42. Ti.15.10.kuntosali Toimelan talolla klo.15.00. Ti 8.10. Sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 23.10 klo 18.00 Lempostupa,Tampereentie 10. Ajetaan vanhaa tietä ja matkan varrelta pääsee mukaan. Tarvitsisimme jälleen aktiivisia toimijoita, jotka osallistuisivat tapahtuman aikaisen tarjoilun hoitamiseen ja aineiston jakoon. Ma 14.10. kevyt kuntojumppa Kuljun Työväentalolla klo.11.00 Lempäälän Eläkkeensaajat ry Tulevia tapahtumia. Vesilahden vanhusneuvosto ja Digikahvilat D I G I K A H V I L A KIRJASTO LÄHDE. Ilmoittautumiset viimeistään su 10.11.2019 mennessä Tuula Fredriksson puh. Tervetuloa Vesilahden lähitorit V e s i l a h d e n l ä h i t o r i t . Luovutuksen jälkeen kahvitarjoilu. Oletko päiväaikaan lapsen/lasten kanssa kotona. 18.00 21.00 Vesilahden yläaste. Tervetuloa. olemme valmistelemassa yhteistyössä klubin saksalaisten jäsenten kanssa näkyvää esiintymistä ensi kesänä 4.5.7.2020 St Georgenissa paikallisen tapahtuman yhteydessä. Ma 14.10. klo 13-15) * Ti 15.10. Ti 15.10 klo 18.00 Toimelantalon kuntosali. Illalliskortin hinta 25,00 e/henkilö. Lempäälän SuomiUnkari Seura ja Lempäälän Kulttuuritapahtumat ry järjestävät yhteistyössä viini-illan, jossa kansainvälinen viinituomari ja kouluttaja Timo Jokinen kertoo kuohuviineistä. Hinta 30 euroa / henkilö sisältää kuohuviinien esittelyn, maistelun sekä tapas-pintxo -tyyppistä suolapalaa. Kokoonnumme Kuokkalan Nesteen pihassa Lempäälässä klo 10.00 kuljetusjärjestelyjä varten. Matkalta pääsee mukaan. tuleville eskarilaisille loistava tilaisuus tutustua tulevaan kouluun ja alkuopetusryhmään. Maksu tilille 18.10.19 mennessä FI03 5228 0350 2047 85 Lempäälän Keskustanaiset. Sh Hanna Joenperä*** Vesilahden seudun sukututkimusseura ry Sukututkimuskerho Lempostuvalla. Lempäälän Keskustan kutojat Kutojat. Lempäälän Nuoret Martat ry S y y s k o k o u s . To 10.10. tulokahvit, joulupäivällisen, iltaohjelman, yöpymisen ja aamiaisen. Hengitysryhmä kello 15.45-16.45 ja Silmu kuntosali 17-18. La 4.1.2020 La 30.5.2020 Kangasalan Kuohu. Eiralle, puh 050 526 2678 tai s-posti eira.rosengren@hotmail.com Lempäälän kansalliset seniorit ry Viikko 42. To 10.10. Lempäälän Srk,n-talolla ti 22.10 klo 11-14.Myytävänä mm.leivonnaisia ,käsitöitä lisäksi järjestämme arpajaiset. Ti 15.10. Maija Salo kertoo julkaisemiensa sukukirjojen teosta ja sukututkimuksesta. Ilmottaudu joko Jaana Kettuselle 040 574 5731 tai Tarja Lehtiölle 050 383 9670. 18.00 Ideapark 2.kerros (Prisman pääty). Muista ottaa teatteriliput mukaan. 16.00 18.00 Kahvila Siiri, Lempäälä. MuRukahvilan teemana on musiikki ja runot sekä yhdessäolo, ota mielirunosi tai -laulusi mukaan niin esitämme niitä porukalla. La 12.10. Ke 23.10. klo 14. Saapaskelit alkaa. Kaikille aivoja muistiterveydestä kiinnostuneille. Toimelatalo Sääksjärvi Asuntotie 10. Esim. Pe 11.10. Pe 11.10. Toimintapäivänpelit Kuljun Työväentalolla klo.11.30. LempäälänVesilahden Reumayhdistys ry R u s k a r e t k i Pärnuun. Ota yhteyttä 044 3477 405 ilmoitukset@lvs.fi JUTTUVINKKI. 040-552 3882. 74, Narva. To 31.10. 18.00 Rautialan juhlatalo, Vesilahti. Ilmoittautumiset Hanna-Leenalle 0400-917774 e. (Soppaa saa jo 11.30) Ohjelmallinen iltapäivä. Ti 22.10. * Ke 9.10. Mikäli halukkaita on yli 20 henkeä paikat arvotaan ilmoittautuneiden kesken. Jo perinteinen Ruskaretki Pärnuun on taas ajankohtainen ensivuonna. Ma 14.10. Pe 1.11. 040-775 3861. Reino Hietiö kertoo Olavi Paavolaisesta, värikkäästä ja moniulotteisesta tulenkantajasta. 0400-917774. Täydenkuun yönä Akropoliilla. www. Tutustumme Iso Naistenjärven luontopolkuun Pirkkalassa. * Maksuton. 18.00 20.00 Lempostupa. Matkan hinta 60 e Lisätiedot ja ilmoittautuminen Hanna-Leena p. Kerhossa rupatellaan kahvin lomassa erilaisista mielenkiintoisista teemoista. Matkakohteet: Kirjastotalo Oodi johon sovittu opastus 1 tunti. Tampereen varhaiseläkeläiset järjestää risteilyn Tallinnaan Silja Euroopalla Kerholaiset voivat osallistua matkalle Ilmoittautumiset ja tiedustelut Ahti puh 050 5972 542 Terve menoa risteilylle Vesilahden Eläkeläiskerho Syyskokous. Arvelan autolla siten, että auto on Laurilan pysäkillä klo 17.30 ja linja-autoasemalla klo 17.45. Tuulikallion Senioritalo Tuulikalliontie 74 Narva. Ti 15.10. Tuulikallion Senioritalo, Tuulikalliont. Pari vuotta sitten puhuttiin jolupuurolla lanttujuttuja ensi kertaa. Kuokkalan Neste, Pirkkalantie 2, Lempäälä. Vapaaehtoisia, löytyykö heitä. Ke 16.10 Työväentalo, klo 9.00 Boccia, klo 9.30 Kulttuuri/matkailukerho, klo 10.30 Pienoisnäytelmäkerho, klo 11.45 Jumppa, klo 12.00 Kaikille avoin digiklinikka, vetäjänä Kalevi Paviala, klo 12.30 Seniori/rivitanssi. Bussikuljetus lähtee Narvasta klo 17.30. klo 13-15 SenioriGo!-viikon ohjelmaa. Kameraseura Mielikuvitus Kerhoilta
Merkkipäivät . Hoidamme kaatopaikkaviennit. klo 16.30-21.30 Ke 16.10. klo 17.30–19.00 Virta-Kampus, Valkeakoskentie 19, Lempäälä Luento on maksuton. Pe 4.10. Halutaan ostaa . 045 134 9234 info@wanhatuulimylly.com Maanrakennus Seppo Formisto Oy seppo.formisto@maanrakennus-sf.fi www.maanrakennus-sf.fi 0400 635 854 Sääksjärven nuorisotalo Su 13.10. Tarkemmat tiedot muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa. Halutaan ostaa . Kotimaista omenaa. klo 16-21.30 Pe 18.10. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta kaudesta, jatketaan taas huhtikuun alusta 2018. Opisto . Satakuntalaista karpaloa. Käsitellään sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu. klo 16.30-21.30 Ke 16.10. 050 4666 666 www.kiinteistokulma.fi Ostamme kuolinpesät sekä tavaraerät. 03 565 22500 | www.pirkanopisto.fi OPI UUTTA JA INNOSTU! TULEVIA KURSSEJA LEMPÄÄLÄSSÄ: NUORILLE: 8301506LS Joogaa nuorille (13–18 v) 520100LS Konemusapaja (11–18 v) AIKUISILLE: 1103103LS Posliinisavi 3198016LS Rahastosijoittamisen perusteet 1298133LS Latinan kertausviikonloppu, A1 3401053LS Taitava puhuja – äänenkäytön ja puhetekniikan kurssi 11040119LS Vaateompelu-Weekend TULEVIA KURSSEJA VESILAHDESSA: 1105023VS Paritanssi, avoin taso, tiiviskurssi 2 8302012VS Vapautta niskaan ja hartioihin 8301639VS Kahvakuulan nostotekniikka -tiiviskurssi TULEVIA LUENTOJA: Miten tuen aistiyliherkkää lasta kotona. Myytävänä Lempäälän-Vesilahden Koulutustuki ry:n VUOSIKOKOUS Ehtookodossa torstaina 24.10.2019 klo 19.00. 03 375 3727 Ark. Ostamme metalliromuja ja akkuja vaa´an kanssa. klo 18.00-8.00 (nuorisotalolla yötön yö) Su 20.10. klo 16.30-21.30 Ti 15.10. klo 20.00-6.00 (nuorisotalolla yötön yö) Su 20.10. Luotettavasti tyhjennys myynti-/ muuttokuntoon, mm. Kuokkalan Neste 10 –13, Narvan tori 17.30 –18 Kulkki p. Johtokunta . Huvit . Aimo Komu Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia | p. Kokouksia . 050 383 0531, sari.sassi@lempaala.fi Vesilahti 8.10.2019 Rakennusja ympäristölautakunta PERUNOITA Annabella, Siikli, Nicola, Fontana. Lupa on voimassa kymmenen vuotta lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. Tapahtumia Viikon odotetuin päivä KESKIVIIKKO. Huhtatie 7) sen aukioloaikana sekä osoitteessa: www.vesilahti.fi > Kuulutukset ja ilmoitukset > Kuulutus maa-aineslain mukaisesta lupapäätöksestä / Maa-ainesten otto / Vesilahden Kalliomurske Oy. Tilaa ilmainen arvio! wanhatuulimylly.com P. Pirkanmaan Talotaitajat Puh. klo 16-21.30 Ti 15.10. lasi, Arabia, militaria, soittimet, LP-levyt, työkalut, vanhat tavarat. Kuulutuksia . Työsuorituksia . klo 16.30-21.30 LEMPÄÄLÄN NUORISOTILAT AUKI SYYSLOMALLA Snadi Su 13.10. 0400 959 400 Lempäälän Reserviläiset ry:n SYYSKOKOUS ma 28.10.2019 klo 19.00, Veljespirtti, Nousionrinne, 37500 Lempäälä. Ti 22.10. Mustikkavuorentie 50). Tervetuloa! Johtokunta SUURI KIITOS TEILLE kaikille jotka muistitte minua eri tavoin täyttäessäni 90 vuotta 28.9.2019. klo 16.30-21.30 Ma 14.10. klo 17-24 € YHTEINEN MAA K uv a: M at ti P ul kk in en Pasi Kaunisto ILMOITUS MAA-AINESLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Vesilahden kunnan rakennusja ympäristölautakunta on kokouksessaan 1.10.2019 myöntänyt Vesilahden Kalliomurske Oy:lle maa-aineslain mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen kiinteistölle Kallio 922-414-2-47 (os. klo 16-22 Ma 14.10. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI VARATUOMARI MARKKU LEINO Orvokkitie 1, Lempäälä Puhelin 040 829 3845 Erityisesti kiinteistö-, kaavoitusja perintöasiat www.markkuleino.info Lempäälän Kiinteistökulma OY LKV Iloista asuntokauppaa! Päivi Nyström, laillistettu kiinteistönvälittäjä Tampereentie 23, 37500 LEMPÄÄLÄ p. Myytävänä . klo 16.00-22.00 Kuljun nuorisokellari Su 13.10. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Isommille erille kouranouto! Puh. Toiminnan saa aloittaa luvan tultua lainvoimaiseksi. Lupapäätös on 8.10.–8.11.2019 välisen ajan yleisesti nähtävillä Vesilahden kirjastossa (os. 032 55 66 77, www.askosaari.fi METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Vuoden 2017 viimeinen pysähdys keskiviikkona 25.10. klo 16-18 Kangasalla Aakkulantie 40. 050 505 2030. Katso lisää: www.pirkanopisto.fi . Valitusaika päättyy 8.11.2019. 0400 731291 LEMPÄÄLÄN RENGASASENNUS Lopentie 10, p. TALVIRENKAAT Varastossa runsas valikoima turvallisia ja laadukkaita nasta/kitkarenkaita! Hyviä tarjouksia, tule kaupoille! Nokian, Bridgestone, Goodyear, Michelin, Sava ym… Myös erikoisvanteet ja asennukset! RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY KESKUOJANKATU 11, Sarankulma, TAMPERE P. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. www.romukioski.fi/ostohinnasto tai 050 505 2030 TEOLLISUUSKYLÄNTIE 4, L:LÄ Asiakaspalvelu paikalla ma 14-17, pe 14-17 ja la 10-12. huonekalut, kotim. Kyseessä on toiminnan jatkaminen jo avatulla louhosalueella. klo 16-22.00 Ma 14.10. Lisätietoja antaa ympäristötarkastaja Sari Sassi, p. Työsuorituksia . 8-17, La 9-14 www.rengasasennus.com KESÄRENKAAT! 195/65-15 200,205/55-16 220,225/50-17 260,HINNAT 4 KPL ASENNETTUNA! Uudet kesärenkaat alk. 34 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Rakennamme uutta, korjaamme vanhaa. Juureksia
– Kuvaan järjestelmäkameralla ja kännykällä, sillä se on aina mukana, eikä paina kahta kiloa. Viimeisin kuvani liittyy perheenjäseniin, kun kuvasin Peppi Pitkätossuksi pukeutunutta tytärtäni. Haastattelu: Katariina Rannaste Kuva: Nanna Harkki Va sta uk se t en si le hd es sä ! Vi im e vi ik on su do ku n ra tk ai su Jäikö lehti tulematta. – Monta kertaa olen meinannut lopettaa, itsekriittisiä hetkiä on ollut, mutta enää sellaisia ei tule. Paikallisesta Facebookin valokuvaajafoorumista olen saanut paljon apua, kun olen tarvinnut neuvoja esimerkiksi varmuuskopioinnista, laitteista ja valotuksesta. Ajelin Vesilahden pikkuteitä, kun näin peuran pellolla. – Jokin aika sitten perustin kuvapalvelu Instagramiin tilin nimellä minttuharkki.images. En lisää tai poista asioita, vaan korostan elementtejä, joita kuvassa jo on. Joskus useamminkin, mutta vähintään kerran viikossa. viikon henkilö Minttu Harkki ikuistaa niin peurat kuin pitkätossut Onnea kesäkuvakisan voitosta. – Kuvaan viikoittain jotain. – Haluaisin vielä oppia vaikka mitä. Joskus ideat ovat vähän hölmöjäkin, mutta ehkä se ei haittaa. Niissä kuvissa voi olla ihmisiä, esineitä tai tila, joka herää eloon. Että sitä kohtaan säilyisi palo. Minttu Harkki työskentelee Moision koululla luokanohjaajana ja ap-/ip-toiminnassa. Mutta kun varta vasten lähden kuvaamaan, otan kameran matkaan. En osannut säätää sitä. Olen päässyt sen ohi, kun taidot ovat karttuneet. Mintun peurakuva ja kolme muuta kesäkuvaa ovat nähtävissä LVS:n nettisivuilla jutun yhteydessä. Kuinka usein kuvaat. – Käsittelen kuviani jonkin verran. 35 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 . Alueen ulkopuolella p. Miten voittoisa kuvasi syntyi. Tein siitä tietoisesti haasteen itselleni. Perhe välillä tuskastuu mallina toimimiseen, mutta heiltä täytyy osata kysyä oikealla hetkellä. Millaisista kuvista itse pidät. Se on mielenkiintoinen osa kuvausta, nähdä nouseeko käsittelyllä jotain ekstraa esiin, mutta kuviani en kuitenkaan manipuloi. Mitä kuvaat mieluiten. Yksinomaan luontokuvaaja en kuitenkaan ole. Kuinka valokuvausharrastuksesi sai alkunsa. – Päätin eräs kesäilta lähteä kuvausajelulle maaseudulle. Kolmisen vuotta sitten päätin, että opettelen valokuvaamaan. – Sain joitakin vuosia sitten joulupukilta ensimmäisen järjestelmäkamerani, mutta en juuri käyttänyt sitä. 010 5844 270 ark. Julkaisen siellä omia kuvia ja seuraan valokuvaajia. valokuvauksen pariin hänet johdatti joulupukki ja käyttämättömänä lojunut kamera. Ajattelen kuitenkin, että valokuvaus pysyisi kohdallani vain harrastuksena. – Tykkään kuvata ihmisiä, esineitä, asetelmia, luontoa, mitä vain. 0800 9 6675 klo 6-11. Otin kuvat nopeasti tieltä käsin, enkä ensin huomannut pienempää peuraa, mutta sitten se nosti päänsä ylös. – Kävin tuolloin lyhyen alkeiskurssin ja sittemmin olen itsenäisesti hakenut tietoa. Malliksi voi houkutella myös ystäviä ja sukulaisia. Minua kiinnostavat kuvat, jotka ovat mystisiä, tummia tai vanhanaikaisia, ja joissa on syvyyttä. Näin syksyllä olen kuvannut sieniä ja luontoa. Siltä reissulta tallentui kaikkea muutakin, mutta pikkupeuran kurkkaus huvitti. 9–12.30 ja 13–15 lempääläisen Minttu Harkin kuva voitti lvs:n järjestämän kesäkuvakisan. Jakeluhäiriötapauksissa soita Alma Manun varhaiskantoalueen jakeluhäiriöt p. Jos aikoisin kuvata luonnoneläimiä, niin niitä pitäisi maata väijymässä koko päivä, ja se ei ole minun juttuni. – Lastenkin kanssa on käyty kuvaamassa, Harkki sanoo.. – Kun minulle tulee idea kuvasta, se on päästävä toteuttamaan pian. – Peurat ovat varmaan niin tottuneita ohikulkijoihin, että kaksikko vain tuijotti minua. – Monenlaisista kuvista, kunhan ne herättävät jonkin fiiliksen. Sieltä saa hyvää näkökulmaa. Kun minulla kerran oli kamera, niin miksen opettelisi käyttämään sitä
Seniorialennus päivittyy automaattisesti matkakortillesi 65 vuotta täytettyäsi. 11.00-11.45 Avoin uintivuoro, 5 €/kerta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) KE 16.10. 10.00-12.00 Liikkuvaiset, Laulavaiset. 14.00-15.00 Fysioterapeutin ohjaama Sydänjumpparyhmä (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) TO 17.10. 15.00-15.45 Tuolijumppa, vertaisohjaaja MA 14.10. Ehtookoto) vk 42. Lempostupa. Jos sinulla ei vielä ole matkakorttia, voit tilata sen helposti suoraan kotiisi Nella Nettilatauspalvelusta www.nella.fi Hyppää siis Nyssen kyytiin ja nauti edullisista matkoista! nysse.fi Lähitoreilla tavataan Lähitoreilla kohdataan muita ikäihmisiä, liikutaan, osallistutaan ryhmätoimintaan ja saadaan asiakasneuvontaa. 14.00-15.00 Raamattupiiri TO 17.10. EI LÄHITORIA PE 18.10. 14.00-15.30 Muistelukahvila. Vieraana MuRu ja Muistiyhdistyksestä muistiohjaaja Akseli Tuuri. TOIMELASSA vk 42 TI 15.10. 040 733 3949 IKÄNEUVO LISÄTIETOJA Lähitorivastaava Annikki Lepola, 050 383 9701 LEMPÄÄLÄN KOTOKAMPUS (ent. KE 16.10. Säännöllisesti lähitorit toimivat Himminkodossa, Toimelassa ja Kotokampuksella. 10.00-11.30 Seniorikuntosali (alkuja loppuveryttelyt istuen, palvelubussin käyttömahdollisuus, ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3395) 12.30-13.30 Kehonhallinta (ennakkoilmoittautumiset numeroon 050 386 3394) HIMMINKOTO JA LÄHIALUE vk 42 MA 14.10. EI LÄHITORIA TI 15.10. Tilaisuudet, ryhmät ja ohjelma ovat kaikille avoimia. Mikäli haluat olla tuottamassa avointa ohjelmaa (maksullista tai maksutonta) lähitoreille, ota yhteyttä lähitorivastaavaan. Tampereentie 10. 36 Lempäälän-Vesilahden Sanomat Keskiviikko 9.10.2019 Nyssellä ikä on hyvä matkatoveri Tiesitkö, että kaikki 65 vuotta täyttäneet matkustavat Nyssellä edullisemmin klo 9-14 joka päivä. Edun saa henkilökohtaiselle matkakortille ladattulla arvolippulla. Kahvit 2€, Tuolijumppa(vertaisohjaajat) Yhteislaulua, Lempostupa