Kuntien välisellä yhteistyöllä saataisiin aikaan merkittäviä kustannussäästöjä. JOUSTOA • PALVELUHENKEÄ 4 fr LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO OY Vattak. Kaupun ginvaltuusto päättää, mihin valtiolta saatu raha käytetään. a • HIMANGAN, KANNUKSEN, LESTIJÄRVEN, LOHTAJAN JA TOHOLAMMIN PAIKALLISLEHTI • LES TINJOKI aa*. Pohjoismaisessa uskontopedagogisessa konferenssissa todet tiin äskettäin, että koulun uskon nonopetuksen asema on vahvis tunut muissa pohjoismaissa. Näin tärkeimmät päätökset on voitu tehdä val tuustoryhmän suljetussa kokouksessa. ¡ Ä 2 2 3 Tulevaisuudesta päätetään tänään Sosialidem okraatit Kunnallisvaaleilla vaikutusta koulun uskonnonopetukseen Lokakuisissa vaaleissa valittavat kunnanja kaupunginvaltuustot tulevat vaikuttamaan koulun uskonnonopetukseen, sillä pää täntävaltaa kouluasioissa tullaan siirtämään kuntatasolle. Koulumatkat ovat tulleet joissa kin oppilaitoksissa maksullisiksi ja aiheuttavat jo nyt monen tuhannen markan lisämenon kannuslaiselle opiskelijalle tai hänen vanhemmilleen. Tähänastiset säästötoimet on toteutettu juustohöylällä, joka ei kuitenkaan ole kohdistunut kaupungin virkamiesjohtoon. 3. Olemme valmiita palveluiden järkeistämiseen, kuntien yhteistyöllä tehtäviin säästöihin sekä virkamieskunnan uudelleen organisointiin. Velkataakka ja työttömyydestä johtuva verotulojen romahtaminen synkistävät entisestään kaupungin taloutta. Lukiossa uskonnon kursseja ehdotettiin supistetta vaksi nykyisestä viidestä yhteen. harjaus, hiusten pesu, hiuspohjahieronta, hoitokäsittely höyrykoneessa, kevyt loppuhieronta, huuhtelu ja kuivaus. (KT). Kannuksellaei ole elinkeinopoliittista ohjelmaa. JTfe. Valtionosuusjärjestelmä muuttuu v.1993 alusta. Kannus p. Kannuksessa keskustalla on ollut valtuustossa ehdoton enemmistö. Elinkeinotoimikunta ei ole tänä vuonna kokoontunut kertaakaan, vaikka joka 8. kannuslainen on työttömänä. Kaupungilla on velkaa noin 8000 mk jokaista kannuslaista kohti. Kaupunginvaltuusto päättää, millä tavoin talous saatetaan kuntoon. Käsittelyyn kuuluu mm. 6. Emme kuitenkaan hyväksy sitä, että pe ruspalveluja kuten koulutusta, sosiaalija terveyspalveluja ajetaan alas tai että niitä laitetaan maksullisiksi. Kunnallisia palveluja ollaan tekemässä maksullisiksi. 4. Kaupunginvaltuusto ja kaupungin edustajat kuntainliitoissa päättävät, mistä ja keneltä maksuja aletaan kerätä. Syksyn aikana tehdään päätökset lukioiden ja ammatillisten oppilai tosten lukukausimaksuista. WFIIA TukkA OSUUSPANKIN TALO, KANNUS TERVETULOA! KOE HOITOELAMYS! Tule! VOIMARIINISSA ON PEHMEYS JA VOIN HIENO MAKU OSUUSKUNTA MAITOKOLMIO 69300 TOHOLAMPI, puh. 983-480 088 / --------------------------------^ LAATUA . Kunnan päättäjät voivat tule vaisuudessa todennäköisesti vai kuttaa uskonnon tuntimääriin sekä alaettä yläasteella, arvioi daan Kirkon kasvatusasiain kes kuksesta. 968-71 288 J P r KANNU SL AINEN ÄÄNESTÄJÄ! Tiesitkö, että... 18. Palveluja voidaan helposti toteuttaa yhtei sesti organisoimalla, yhteisiin virkoihin siirtymisellä ja suo rittamalla yhteisiä hankintoja. vuosikerta Irtonumero 3 mk p p g Paikallislehtien Liiton jäsen M k KAAKAO pkt... n Nro: 77 Maanantaina 5 .p n ä lokakuuta 1992 16. Unohda stressi! Rentoudu Wellapor Anti-Stress hoitokäsittelyssä. 7. 2. Peruskou lussa opetuksen pianopistettä siirrettäisiin eettisten arvojen pohdintaan. 1. Sosialidemokraatit ovat myötävaikuttamassa siihen, että ohjelmasta tulee sosiaalisesti oikeudenmukainen. 885 102, 885 122 85410 SIEVI, puh. Ruotsissa uskonto on tullut äs kettäin pakolliseksi oppiaineek si myös ammatillisiin oppilaitok siin. Sosialidemokraatit ovat valmiita talkoisiin kaupungin talouden remontoinnissa. Määrävähemmistösäädösten poistuessa yhden puolueen mahdollinen enemmistöasema entisestään korostuu. Kannukseen on nopeasti tehtävä kriisiohjelma, jossa luodaan suuntaviivat lähivuosien taloudesta, palveluista ja elinkeinotoimin nasta. Opetusministeriön työryhmän viime keväänä jättämässä mie tinnössä uskonnonopetukseen esitetään muutoksia. 5
perjantai klo 10 • TORSTAI ed. Kela-kuoren voit jättää myös tavalliseen postilaatikkoon. kyydin järjestämistä varten pikaisesti, puh. pnä lokakuuta 19! r LESTINJOEN HIMANGAN TOIMITUS ON MUUTTANUT. Näytelmä nä "Särkelä itte". Jalkahoitaja paikalla (varaa aika). * 71 288 llmoitushinnat 1.10.90 lähtien: Tilaushinnat 1.3.92 lähtien: Normaali levikki: Suurjakelu: S isäsivu.................3.70 Takasivu................4.00 E tusivu.................. 270,2 erässä.... 145 U lkom aat............650,2 erässä....345 Toimitus: Valtakatu 18, PL 1, 69101 KANNUS p. A A 1 1 . SK | URHEILUSEURAT TOIMIVAT K a n n u k s e n Ura P U U L A A K I-L E N T O P A L LO IL U a lka a 7.10. 968-885 690, koti 885 825 Annika Rahkonen Puh. 3.00 3.90 4.20 4.70 3.00 Värilisä alle 375 pmm ilm oituksissa 150,-, muut 0,40/pmm. Korvaustosite lähetetään kotiisi. 135 P o h joism aat...... 4.60 K uolinilm o itus...... ILM.PÄIVÄ: ILM. mennessä, puh. Vielä sopii mukaan! Ilmoita Elville, puh. "Pakkasin kimpsut ja kampsut ja rahtasin itseni Raumankarille, entiseen apteekin taloon." "Nyt jo muuttohässäkästä suurinpiirtein toivuttuani, kutsun kaikki ystävämme kaffille tiistaina 6 JO. Kannuksen Mottorikerho Mirkoautokerho kokoontuu la 4.10. pit. 968-55 966 Toholammin Syöpäyhdistys Ompeluseura 8.10. Kelan paikallis toimistossakin voit pyytää, että korvauksesi lähetetään tilillesi. Tule juttusille! Ja ellei Sinulle vielä tule omaa Lestinjokea, teen Sinulle huiman tarjouksen! Kannattaa poiketa!" Annika Rahkonen LESTINJOKI Raumankarintie 5, HIMANKA (ent. Tervetuloa! Lestijokiseudun paikallislehti LESTINJOKI ISSN 0782-5617 Ilm estyy m aanantaisin ja torstaisin. " w f c Nimipäivät Tänään Inkeri, Inka Tiistaina Roine Keskiviikkona Pirkko, Pirjo Torstaina H ilja Perjantaina Ilona Lauantaina A leksi, Aleksis Sunnuntaina O tso, O hto Viikon ajatus • Ystävät ovat se osa ihmissukua, jonka parissa ihminen kykenee ole maan ihminen. klo 19.00 uimahallilla. P äätoim ittaja: Ilkka Puranen Puh. Otta kaa yhteyttä JP, puh. Näin Sinulta säästyy aikaa. Toholammin Sotaveteraanit ja Naiset. Toholammin Sotainvalidit ja Nai set. 2 x 1000,Tervetuloa! Kannuksen Ura Kannuksen Ampujien ilma-aseharjoitukset alkavat vapaaaikakeskuksessa 1.10. 968-71 288 TELEFAX, p. tiistai klo 12 Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin tul leista virheistä ei lehti vastaa. kerhokokous kerhossa! TOHOLAMMIN KYLÄTOIMIKUNNAT Juuret Toholammilla lehden loppupalaveri p id e tä ä n Piffetissä keskiviikkona 7.10.1992 klo 19.00. Paulan luona. klo 13.00 K a n n u k s e n V a p a a a ik a k e s k u k s e s s a . Vastuu virheistä rajoittuu ilmoituksen hintaan. Himangan Eläkeläiset ry. Himangan kunta kutsuu VANHUSTEN VIIKON TILAISUUTEEN SEURAKUNTAKODILLE TO 8.10. 968-71 288, koti 71 477 Minna Rissanen Puh. 73 231. 53,6 min pohj. Auto lähtee Siwan luota klo 8.00, paluu illalla. & f. Tervetuloa! Lestijokilaakson Sydänyhdistys ry. Emäntinä Lempi ja Hilja. 15 en simmäiselle ilmoittautuneelle puo len tunnin ilmaishieronta. Täytä ja allekirjoita korvauslomake ja lähetä se Kelaan. Ilm. KLO 14.00. TS Himanka, Eläkeliitto Suomi 75-vuotta piirin juhla Kok kolan Snellmann salilla 10.10. • Korvauksen saat tilillesi noin viikon kuluttua. Keskustan Kannuksen po:n johtokunnan kokous 7.10. P a l k in n o t : m m . 11.10. To 8.10. 71 294). Te atterin jälkeen pikkujouluillallinen. 120 12 kk...................260,2 erässä.... lähdemme Paltamon elä keläisten syysjuhlaan. klo 13.00 kk:n vieraana Kaustisten kansanlääkintäkeskuksen johtaja Olavi Moilanen luennoi: "Kansanparantajat osaavat". Ha joka on kokenut pimeyden, vc iloita valosta. Kyyditystä tarvitsevat otta kaa yhteys ke 7.10.-92 mennessä puh. Järjes tää A inoja Raili. Nais« klo 19.30 Pouttu MOL, klo 20.1: Kaukot. BINGO alkaa su 4.10. klo 12.00. A ^ . JÄTTÖ VIIMEIST.: • MAANANTAI ed. 55 636. KELA elämässä mukana muutoksissa tukena Muistathan että.... Kenttä II: Na set klo 19.30 Kungas Palokunta klo 20.15 Virastotalo Hokkaranta __________________________ * Pimeys ja valo tarvitsevat to; siaan ollakseen olemassa. K esto................... klo 12.00. Sito vat ilm. 968-71 829 M a-pe klo 8.00-16.00 Sivukonttorit: OP:n talo, 69300 TOHOLAMPI p. Asukasyhdistys osallistuu matkakustannuksiin. Levikki 5.641 kpl (LT 21.10.-91) 16. Emäntinä Helvi ja Kaarina. Huom! Nuorille ohjattua harjoitus ta. « 71 280 — päätoim ittaja Hannu Koski......................... * 71 288 — tilaukset, laskutus — pikkuilm oitukset Ilkka Puranen (su ora)........ Tervetuloa vanhusten vii kon merkei ssä, toivottaa Kot irannan hoitoyhteisö. Aloitetaan syystoiminta ke ilta na 7.10. klo 19.00 van hustentalon kerhohuoneella. Kokoonnumme päiväkahvitilaisuuteen Sykäräisen vanhusten talon kerhohuoneelle ti 6.10. Kotirannassa tapahtuu Ma 5.10. LESTINJOKI Maanantaina 5. vapaa-aikakeskuksesi Ottelut 7.10., kenttä I: Miehet k! 18.00 Pouttu MOL, klo 18.4 Lestinjoki/OP Opettajat. Tervetuloa! VIIKKOMUISTK s.1°. Lähtö klo 16.00. lev. 54,2 min it. • Kelan paikallistoimistosta saat lisätietoja, myös puhelimitse. Tervetuloa uudet ja entiset sy dänpotilaat keskustelemaan ja suun nittelemaan tulevaa toimintaa Ksen kaupungin takkahuoneeseen ke 7.10. päättyy nousee laskee alkaa ma 5.58 6.45 17.39 18.26 ti 6.00 6.48 17.36 18.23 ke 6.03 6.51 17.32 18.20 to 6.06 6.54 17.29 18.16 pe 6.09 6.56 17.25 18.13 la 6.12 6.59 17.22 18.06 su 6.15 7.02 17.19 18.06 Kannuksen horisontin mukaa' 23 ast. 589 1307. Levikkialue: Him anka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi, Ullava. vuosikerta Julkaisija: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy, Kannus Ladonta ja taitto: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy, Kannus Paino :Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy, Oulainen 1992 r a a u j P aikallislehtien Hiton jäsen. Tervetu loa, lapsetkin! Toholammin Martat Kokoonnumme lokakuun käsityöiltaan Helena Hjelmroosille to 8.10. Tervetuloa joukolla mukaan. 968-885 690 M a-pe klo 8.00-16.00 Liiketalo, 68100 HIMANKA p. 63 ast. ' l . Tervetuloa joukolla mukaan. • Löydät Kelan palautuskuoren ja laatikon, johon voit jättää hakemuksesi, jo monista yksityisistä lääkärikeskuksista ja hoito laitoksista. Apteekin talo) Puh. 55 859. Ti 13.10. Tervetuloa joukolla mukaan syksyn ensimmäiseen päiväkahvitilaisuuteen vanhaan pappilaan to 8.10. & f. LASKUTUSLISÄ 15 MK. klo 19.00.Toivommeruasasta osan ottoa. Harjoitusillat tiistai ja torstai klo 18.00 20.00. Väliviirteen maa-ja kotitalousnai set. f Aurinko Pimeys Aurinko Aurinko Pime. Takalo-Mattilan Asukasyhdistys Teatteri-japikkujoulumatkaOuluun la 31.10. » 71 288 — liikeilm oitukset (Kannus) Maria-Lena Siirilä................. Tuottajat. Sykäräisen Ns. Mukaan halukkaat. klo 19.00. « 885 690 — tilaukse t/ilm oitu kset (Toholampi) Annika Rahkonen................* 55 966 — konttorinhoitaja (Himanka) Lestijokilaakson Kirjapaino Oy: Sari Maunula (suora) ...........« 71 317 Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors ............. Kela korvauksen saat tilillesi • Miksi et ottaisi sairaanhoitokorvaustasi pankkitilillesi. 623 070, Aila 623 043. Mahdolli suus lounastaa (ilmoita keittiölle puh. 968-55 966, koti 55 845 VIIKONLOPPUPÄIVYSTYS: Lestinjoki-lehti: (968) Mari Puranen: kesku s........ Tilaisuudessa ja e ta a n palkinnot kirjoituskilpai lun voittajille. Uuden näytelmän harjoitukset alka vat pian. 230,2 erässä.... 968-71 288, m yös iltaisin Toimittajat: Marja-Leena Mattila-Numminen Puh. Keskustel laan tulevasta toiminnasta. alk. klo 13.00 kerhotiloissa. 968-55 966
R K K Hannan _ M äkilä A ^ ¿ J ..1 ^ ^ Ä Haparoitko . T o h o la m m in k u n ta n o u s u u n y r itt ä m ä llä y h d e s s ä . . . T o h o la m m in k u n ta o n S in u a v a r te n . K u m p u la i n e n ^ * ^ / VAPAAMPI KUNTAK E S K U S T A (xiyb cu u n jU c / uhckch T o h o l a m p i iljelijä, nyt on salaojitus edullista! SA LA O JA S U U N N ITE LM A T TARKAT VILJELYSKARTAT VILJELYSTIESUU N N ITELM AT VALTAOJASUUNNITELM AT Salaojateknikko Eero Peltoniemi Lehtokuja 8 KANNUS p. LIITTYMISASIASI VOIT LAITTAA KUNTOON ASIAKASOMISTAJAILLASSA KE 7.10. H E LP O N JA JOUSTAVAN A S IO IN N IN K O K O N A IS E D U LLIN E N KAUPPAPAIKKA. LE S TIN JO K l KANNUS ff M ARKET MA-TO 9-19 PE 9-20 LA 9-18 KANNUSLAjSET TULKAA T O T E A M A A N S -M A R K E T IN Y LIV O I MA TU O R E TA V A R A K A U P A S S A , O S T O S K O R IN E D U L L IS U U D E S S A JA O S T A M IS E N H E L P P O U D E S S A . >_,y M # * ' ^ B R O IL E R P Y Ö R Y K Ä T 90 400 G >YOR 9 VO ¡M A R IIN I 9 90 40 G TULE SINÄKIN KPO:n ASIAKASOMISTAJAKSI SE KANNATTAA Asiakasomistajan ja Bonus-asiakkaana voit säästää jopa useita tuhansia mark koja vuotuisista talousmenoistasi. ¡ O y Libero VALMISVAIPAT n Q tuplapakkaus ........................ PYYNTITUOREET SILAKAT TUOREKALAPAIVA A 9 KG N A U TA -S IK A JA U H E L IH A O U IC K -E G G M U N A N K E IT IN 19 90 2 KPL K E V Y T N A K K I 10 i 90 3 G KULTAKATRUNA 1 90 f ^ 5 G ' P O R S A A N K Y L J Y K S E T 43 90 KG " T LIT R A N L IM S A T 4 PLL 10 00 SIS. 7 9 j_ Naisten a q PUUVILLAKERRASTO 2 k p l . " Wilcox Cl $ . 39, MIESTEN KERRASTO 2kpl.. . O “ , "" p j Black H orse tyttöjen "B * * ' p itkiske rra sto ^ 79 ,N aisten p itkiske rra sto _ M CL TUORETAVARAKAUPAN YKKÖNEN. •EP on arkinen asia -onneksi T ukiryhm ä y R A K E N N E T A A N Y H D E S S Ä P A R E M P A A . . Muistathan pihavalaistusiltamme SUNNUNTAINA 4.10.-92 Valot syttyvät klo 18.00 Korpelan Voiman pääkonttorilla, Junkalantie 15, Kannus. . Kun teet Bonus-sopimuksen asiakasomistajaillassa, saat heti normaalin Bonus-edun lisäksi koko ostoskärrysi sisällöstä SUPERBONUKSEN % POIKIEN KERRASTO.... KLO 17-20 kaikissa KPO:n kauppapaikoissa. . H O , 1 SAAPASSUKKIA .... AVOINNA: ma, to, la 10.00-14.00 k e iltä 17.00-20.00 Siltakatu 4. MANU on turvallinen valinta yli puoluerajojen Manu Kumpulainen m aalausurakoitsija " Ihminen, joka vaikenee silloin, kun pitäisi protestoida, on p e lk u r i . KANNUS. Tämän jälkeen ne löytyvät Voltek Ky:n toimipaikan pihalta. V IIK O N JO K A IS E N A K A U P P A P Ä IV Ä N Ä , M Y Ö S TÄNÄÄN. Tuotto me nee lähetystyöhön. P A R T U R I — K A M P A A M O j I U I K K U f OHENNEVA. K annuksen Yhteiskristillinen K irp p uto ri Talvi tulee, nyt edullisia talvivaatteita esillä, nyt myös oma lasten vaateosasto. olemme muotikursseilla. P ä ä tä m m e y h d e s s ä k o tik u n t a m m e p a r h a a k s i. PUH. . 968-73102, auto 949 283 583 <u> S U O M EN oi W SALAOJAKESKUS OY. 96»-71 447 T U I J A M A N N I N E N PARTURI-KAMPAAMO Ma 5.10. Jos et ehdi mukaan, niin valaisimet ovat paikoillaan koko loistossaan vielä maanantain ajan, iltamyöhään. . . Tervetuloa tekemään löytöjä! Otetaan vastaan lahjoituksena vaatteita, huonekaluja ja kaik kea mahdollista tavaraa. hamarassa kotipihallasi syyspimeiden tullessa??
Joten nostetaan nokkaa, kyllä se suoristaa selkääkin. Vain hautajaisissa heitä näen karmeata. Kotkan Kalervo kertoi, että heidän koko auto kantansa on menossa ja on jopa jouduttu vuokraamaan autoja. Kuinka se olisi mahdol lista. Laivat liikkuvat ja tavara kulkee. Oliskohan niin, että nyt alkaa kaik kien knuppi olla täynnä lamaa ja vaikerrusta. Kyllä me noustaan, näin on uskottava. Jo ensimmäisestä rääkäisystä syn nytyslaitoksella saan ranteeseeni merkin, jolla minut rekisteröidään tämän yhteis kunnan kansalaiseksi. Siinä tou hussa tahtoo sitten hitaat jäädä jalkoihinkin. Apua! Voivottelua on nyt jatkunut muutaman vuoden. Se on selvästi ha vaittavissa ihmisten askeltamisssa, touhussa ja kaikissa ot teissa. Täällä toimituksessa kaikille mennä katsomaan lei pomon työntouhua. Vieläkin sitä tulee joka tuutista, mutta sitten kin jotakin muutosta on tapahtu nut. Missä tapaan niitä pitkän raatajantien kulkeneita onnellisia ihmisiä, jotka am mentavat onnellisuutensa vaivoista ja ideologioistaan. Tällä hetkellä nuo etsijät ovat masentu neita, kun hyvinvointiyhteiskunta yskähtelee ja minun, Luoja paratkoon, pitäisi luopua jostakin. Työntahti on kova. Kannuksen lukion biologian lehtori Osmo Niemi kertoi, ettei se kovin harvinaista ole,a mutta näillä seutuvilla kielo harvoin ehtii tehdä marjat. Se on sellainen suomalai nen ilme, purraan hammasta ja noidutaan, mutta tartutaan töi hin kuin äkeissään. Rakentaminen on ehkä se viimeinen kameli, joka nousee, mutta kyllä sekin nousee. Vanhat ja viisaat sanovat, että työllä se tämä maa on rakennet tu. Minne minä pakenen Minne minä voisin paeta. Kohta sen jälkeen saan sosiaaliturvatunnuksen ja sen jäl keen minulla ei ole mitään mahdollisuutta kadota tästä yhteiskunnasta. Missä on se inhi millisyys, millä tätä maata on rakennettu vuosisatoja. Minua hol hotaan, huolehditaan, paijataan ja passa taan, tahdoin sitä tai en. Jos olisin itäisillä suurilla mailla, minut suljettaisiin ristik kojen taa. Joten tämä kesä oli otollinen kielolle. Sairaalassa tutkittavana ollessani tunnen olevani esine vailla kipua ja tunnetta, paperille merkittyjä diagram meja, häkkyröitä, tuntematonta fakkiidiotismia. Vaan miksi en ole onnellinen. On näillä main ennenkin pettua syö ty ja sitkeimmät jäivät henkiin. Missä ovat mukava pappani, lämmin mummuni, vanhempani, sisareni, veljeni missä koko sukumme. Ihminenhän perusluonteel taan on positiivinen. Tämä talouselämä on vähän samanlainen ilmiö kuin makaa va kamelilauma. IIPPEE. Ohoh, hallintoa, hallintoa, rajoja, estei tä, kieltoja, rajoituksia. En heitä en suomalaises ta yhteiskunnasta tapaa, vaan kaikkialla näen pälyileviä katseita, jotka etsivät ja etsivät uutta kokemusta, uutta kamaa ja mammonaa. Joillakin aloilla nousu on sel västi alkanut, muut tulevat pe rässä. Siellä oli sellainen sutina ja vipinä ja työntouhu, että jalkoihin meinasin jäädä. Nyt on samanlaisia merkkejä antaneet nämä kulje tusliikkeet. Jos en itse täytä velvollisuuksiani, en vastaa kirjeisiin, ky selyihin, minut viedään, tuodaan, testa taan, tutkitaan miksi en noudata tämän järjestelmän toimintoja. Normaalisti kielon kukista tulee marjoja, mutta täällä se saattaa olla il mastollisesti harvinaisempaa. Yleensä unohdamme kielteiset asiat mutta myönteiset säilyvät. Jos joku väittää, että kunnallisvaalit eivät kiinnosta, niiri uskallan väittää, että ehdok kaat ainakin tekevät työtä sen eteen, että nyt äänestetään ja joukolla. Nimi oli jäänyt sanomatta. Tämäkö on onnellisuutta. Rapakon takana voisin ehkä ve täytyä tunkiorotaksi etsimään syömistä, mutta sielläkin erilaiset sosiaalibyrokraatit olisivat jatkuvasti kintereilläni. ! ainakin käy sellainen vipinä näissä asioissa, ettei mistään protestitunnelmista ole kyse. Joka tapauksessa tuoja oli ihme tellyt, kun kielossa on punaiset marjat. Miksi en saa nukkua itselleni haisevissa lakanoissa. Viime vuosikymmenten kasvotomaksi luotu byrokratia, sukuja ja per heitä hajottanut lainsäädäntömme, tätäkö me halusimme laitoksia, lasiseinäisiä viihtymöitä, satiini-istuimia, punaisia ovivaloja, tuntemattomia kasvoja teakpöytien takana, lomakepinojen välissä näyttöpäätteisiä olioita ilmastoiduissa huoneis sa, järjestelmiä, organisaatioita, missä kaikilla on pälyilevä kaikkea uutta ja on nellisuutta etsivä katse. Kun on tottunut tähän saamattomuuden ja lamavouhotusten vetämättömyyteen, niin tuollainen työ ja liike ilahduttaa. Yksi nousee ensin, toiset vähän myöhemmin. oooo Vipinää on myös poliittisella tasolla. Hänen mukaansa hän ei ollut koskaan aikaisemmin näh nyt kielossa marjoja. Minut on muo vattu tämän kulutusyhteiskunnan työnte kijäksi, olen sen vanki. Sitten tulee uupelo ja ikävä äidin vällyihin ja lämpimän m ai tomukin vie reen. Vipinä on lisääntynyt OOOO Puolisen vuotta sitten himan kalainen Pertti Tilus kertoi, että maailman merillä lamakausi on ohi. OOOO Jotenkin oikein hytkäytti hy vän olon tunne, kun kävin kannuslaisissa leipomoissa. Se tekis oikeastaan hyvää meille OOOO Kiitoksia sille kielon tuojalle, joka oli jättänyt oheisen kuvan mukaisen kielon toimitukseem me. Miksi en saa käper tyä pieneen haisevaan mökkiini kuuntele maan linnun laulua ja katselemaan luon non kiertokulkua. Siihen ket juun eivät vetelät ja poskisolistit sovellu. Kuinka voisin elää ilman jokaaamuista puuterihuiskua naamallani, läm pimän verenjuoksua kaulasuonillani, rin tataskussani pullottavia seteleitä, joka viikkoisia uusia nailoneitani, ihonpehmettä vessapaperiani pelkällä sanoma lehdellä, Huomenta Suomi -ohjelmaa, makkaraleivällä päällystettyä sämpylääni, autoni hyräilyä kävellen kauhistus. Niin sanotun hyvinvointiyhteiskunnan byrokratiat ja laitokset erilaisine asiantuntijoineen tietä vät paremmin kaikki minua koskevat asiat. Hänenkin mielestään tavara on alkanut liikkua. Ja se taitaa olla, että jos tavara liikkuu, niin jos sain muuallakin on vipinää. Hyvinvointiyhteiskunta ei anna minul le pakoteitä. Ei meitä filosofiat ja maailmanparantelut elätä kuin ensim mäisiin pakkasiin. En pääse luostariin, ei voi kadota kulkuriksi, asukiksi suokuoppaan, takametsien kallioluolaan
Pauli Nie mi-Korpi olisi hyväksymässä pienen määrän, samoin Vesa olisi hyväksymässä pienen mää rän ja Kauno "ei mielellään". Pakolaiset, kuuma peruna Yleisön joukosta heitetty pa kolaiskysymys aiheutti tentatta vissa epämiellyttäviä tunteita. Pakolaiset eivät saaneet lämpöä osakseen ja osittain koko kysy mystä ei oltu mietitty. Valtuustohan ne virkamie het on valinnut, joten pitäähän niihin luottaa, jatkoi Vesa. Painostusta Kaikki tunnustivat, että pai nostuksen alla piti ryhtyä eh dokkaaksi. Urpilainen esittää Kansanedustaja Kari Urpi lainen on esittänyt, että Toho lammin maatalouden tutki muspisteeksi alennettu koea sema muutettaisiin ympäris tötutkimusta harjoittavaksi "Maaseudun Tutkimusase maksi”. Sivukylille on tähän mennessä saatu hyvin, mitä on esitetty, kiitteli Pauli Niemi-Korpi. Ei supisteta, pannaan maksulliseksi Palvelujen supistamista ku kaan ei suosittanut, vaan märsy län kinkeripiirin ehdokkaat oli vat maksulliseksi muuttamisen kannalla. Suvukoulujen lakkauttami nen sai kaikilta tuomion luon nollisesti. Yksi puuttui, muut olivat ja ky läläiset tenttasivat. Kosti Ranta-Nilkku korosti alkupuheessaan valtuuston en simmäisten kokousten valinto jen tärkeyttä. elintasopakolaisiin elää vielä. Sitten oli aika, jolloin täällä toimi 6 8 leipo moa. Pankkipolitiikka stop Pankkipo li tilkan merkitys on vähentynyt totesivat kaikki ja toiset epäilivät, että sitä on pi detty vain eräänlaisena esiliina na, jonka suojiin on kätkeydyt tyLautakuntapaikkojen jaka minen pankkipistesysteemin mukaan on lopetettava, totesi Kosti. Ainoastaan Pauli löysi supistuskohteen: lasten leikkikenttä toiminta kesäisin. Vahva usko ns. Lisää leipomoista sivuilla 10 II. Leipomot tiukan paikan edessä Oli aika, jolloin Lestijokiseudulla ei ollut yhtään leipomoa. Keskustelu jatku mm. Puheenkiihdyttäjänä toimi Heikki Pöyhtäri. Kielteisimmin pakolaisten ot tamiseen Kannukseen suhtautui Koski Ranta-Nilkku. Kuulun optimisteihin ja us kon, että elämä jatkuu täällä edelleen. Samoin hän totesi, että sivukylien asema riippuu täysin meistä kyläläisistä. Kun sitä täältä sivukylältä menee lautakunnan kokouk seen, niin kyllähän siinä taitaa käydä niin, että uskotaan, mitä virkamies sanoo, totesi Pauli. Kylätoimikunnan esit tämiä asioita on helppo ajaa ja ne yleensä menevät läpi, terotti Koski. Lähes kaikki oli sitä mieltä, että luottamusmiehet lopulta päättävät. Vuosisatoja täällä on asuttu ja tuskin yksi EY niitä muuttaa. Nyt on aika, jolloin toi minnassa on 3 4 leipomoa. Paneelikutsua olivat noudat taneet Kosti Ranta-Nilkku, Pauli Niemi-Korpi, Vesa Ny backa ja Kauno Erkkilä. mar kan määrärahan ottamista ensi vuoden talousarvioon.. Siitä on tosin kulunut yli 50 vuotta aikaa. Pakolais kysymys näytti olevan vielä epäselväkin. Vaatimuslistoja ku kaan ehdokkaista ei uskaltanut laatia. pnä lokakuuta 1992 LESTINJOKI Kosti Ranta-Nilkku, Pauli Niemi-Korpi, Vesa Nybacka ja Kauno Erkkilä uskaltautuivat tentattavaksi ja osoittautuivat miehiksi, jotka varm aan paikkansa valtuustossa täyttäisivät eivätkä tuppisuuna istuisi. Valtaa on kummallakin, vir kamiehillä ja luottamushenki löillä, totesi Kauno. Vesa katsoi ainoan merkittävän säästökoh teen, missä säästöjä saadaan ai kaan olevan henkilöstömenot Hän hyväksyi myös terveyskes kusmaksun. Tarkoitusta varten hän o i esittänyt 0,7 milj. Virkamiehet eivät päätä Keskustelu siitä, kuka kun nassa päättää virkamiehet vai luottamusmiehet, tuotti yllättä vän tuloksen. Maanantaina 5. met säautoteistä, kirjastoautopalveluista, sivukylien maatalouse linkeinon tulevaisuudesta, uu sista ideoista'sivukylille. Käyttökin paranee, kun muutetaan maksullisiksi, totesi Kauno Erkkilä. Märsylän vaalitentissä puhuttiin Pankki-, pakolais-, koulu ja tiepolitiikkaa Mutkalammin kylätoimi kunta oli rohkaistunut ja kutsunut kylän valtuus toehdokkaat paneeliin vii me keskiviikkoillaksi. Vaikka monessa kodissa on pullasormi kaivettu uudelleen esille ja leipominen kotona on lisääntynyt ajan hengen mu kaan, uskovat jäljelle jääneet leipomot kuitenkin tulevai suuteen. Leipäviikon teemana onkin tuoda julki leivän erinomai suutta monipuolisena ravintotuotteena, missä on monipuo linen koostumus eri kivennäi saineita ja vitamiineja. Hyvä jos saadaan entiset pi dettyä, en voi luvata mitään. Lupauksia kukaan ei antanut, jos valtuustoon pääsisivät Huonot ajat mitään en lu paa, todisteli Kauno Erkkilä. Keväästä asti kulkivat kysy mässä, totesi Vesa Nybacka. Kaikki pelkäsivät pahin ta, eli joudutaa vähentämään palveluja. Siitä on noin 15 vuotta aikaa. Tosin Pauli epäili, että päätösvallan siirto lautakunnille aiheuttaa tilan teen, että virkamiehet päättävät. Usko pohjaa hyvin pitkälle leivän monipuoliseen ravintoarvoon ja puhtauteen, joka välillä on unohdettu mui den 'hunajatuotteiden* imun seurauksena. Sitä ei voi ratkaista edes EY
Himangalla äänestys on suju nut tasaiseen tahtiin. Epävirallisten vaa lien äänestysprosentti jäi melko alhaiseksi, vain 47,8 prosenttia. 5,86, Kari Finnilä (kesk.) sl. Sykäräisessä on ollut hiljais ta. 7,5, Dagny Hopeavuori (SKL) sl. Yksi äänestyslippu mi tätöitiin. • ^ LESTINJOKI Maanantaina 5. 5,47, Juhani Jämsä (kesk.) sl. Toholammin kunnassa pi dettiin nuorisovaalit tors taina. Kuu sistoa kannattivat vasemmisto liiton Anja Paananen ja Maire Yli-Parkas sekä SMP:n vara valtuutettu Anna-Liisa Anttila. Pääosa äänestäjistä oli op pilaita. Äänestyksessä Kuusiston esitys sai taakseen 4 ääntä ja Tiluksen 16 ääntä. Hin tyi gan mir Ete tair Ikur v at vin taii sy> 1 sä I pol vi ] ke< kui Himangan kunnanhallituksen esitykseen pieniä muutoksia: Lestijoki ei tarvitse erityissuojelua Himangan kunnanvaltuusto päätti noin parinkymmenen pu heenvuoron ja kahden äänestyk sen jälkeen, että Lestijoki pois tettaisiin Vesistöjen erityissuo jelua tarvitsevien alueiden oh jelmasta. Heistä äänes tämässä kävi 131; miehiä 48 ja naisia 83. Torstaina heitä oli jo 57. Sykärisen posti on avoinna vain kello 11-14 saakka. Eri vaaliliittojen äänimäärä yhteensä: Vasemmistoliitto 8, Suomen Sosiaalidemokraatti nen Puolue 8, Suomen Kristilli nen Liitto 15, Suomen Maaseu dun Puolue 3, Kansallinen Ko koomus 15, Suomen Keskusta 82. Kaikkiaan on annettu 13 ään tä: kolme keskiviikkona, yksi torstaina, yhdeksän perjantaina. Muilla paikkakunnilla opis kelevat nuoret eivät sen vuoksi voineet äänestää. Hän on ennestäänkin po liisin vanha tuttu. Ennakkoon on annettu 156 ääntä. Tiluksen esitua; S MP: n ja vasemmistoliiton valtuutetut Perunavarostolle 1,5 millin tuki Kunnanvaltuusto hyväksyi pu heitta Himangan Perunavaras ton osakepääoman korotuksen. Kunnanhallitus oli sa malla kannalla, mutta Himan gan päätökseksi tuli valtuutettu Riitta A. Alhainen äänestysprosentti johtuu ehkä siitä, että vaalit jou duttiin järjestämään perjantain taksvärkkipäivän vuoksi torstai na. * Hallintosihteerin virka lak kautetaan kuluvan vuoden lo pussa. 34 henkilöä kävi äänestämässä. Ensimmäisenä päivän aikana postissa kävi 15 äänestäjää. Hyväksyttyjä äänestyslippuja oli 130. 41, Paavo Hylkilä (kesk.) sl. Asia on päinvastoin; väestönkehityksel lä on merkitystä. Torstaina määrä tuplaantui ja postissa kävi 46 äänestäjää. Postit ovat auki myös viikon loppuisin kello 10 14 saakka. Keskiviikko alkoi rauhallisesti. Lohtajan postissa on äänestä nyt 48 henkilöä. 6,30, Eero Laine (kesk.) sl. 7,45, Suvi Hotakainen (kesk.) sl. Tiluksen (kesk) sor vaama esitys. Lestijärvellä on annettu 33 ennakkoääntä: keskiviikkona 12 ja torstaina 17. Keskiviik kona ääniä annettiin 17 ja tors taina 20. Tullila puhui jutussa tämän alueen väestönkehityksestä, jolla ei oli si mitään merkitystä. Paikkakuntalai nen rattijuoppo puhalsi 1,6 pro millea. Eri vaaliliittojen saaminen valtuutettujen määrä: Vasem mistoliitto 1 paikka, Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 1 paikka, Suomen Kristillinen Liitto 3 paikkaa, Suomen Maa seudun Puolue paikkaa, Kan sallinen Kokoomus 3 paikkaa, Suomen Keskusta 19 paikkaa. Ko koomuksen valtuutettu Maija Pöyhtäri äänesti tyhjää. pnä lokakuuta 1992 Maan; Nuorisovaalien äänestysprosentti alhainen Keskusta kahmi nuorten äänet Masi Määttälä, Kreeta Kopsala valvoivat, kun Jaana Järvenoja äänesti nuorisovaaleissa Toholammilla torstaina. 5, Kerttu Kallio (kesk.) 4,82, Marjatta Kangas vieri (kesk.) 4,56, Rauno Kivi niemi (kesk.) 4,32. 16,4, Markku Huhtala (kok.) sl. Pahoittelema me. päivään saakka. * Himangan kunnan vuoden 93 koiraveroksi vahvistettiin 100 markkaa. Halli tuksen esitys sai vain Maija Pöyhtärin äänen. 8,2, Aarre Minkkinen (vas.) sl. 11,71, Vesa Porkola (kesk.) sl. 7,5, Jouko Hakkarainen (kesk.) sl. Tiluksen esitys poikkesi kunnanhallituksen esi tyksestä siinä, että se painotti enemmän alueen asukkaiden toimeentulon turvaamista. Lestijokilaakson alueella vilkkainta on ollut Kannuksen postissa. 10,25, Osmo Ahonen (kesk.) sl. 5,13, Hilkka Jämsä (SKL) sl. Liekö sillä vaiku tusta, että opettajaehdok kaat menestyivät parhaiten vaaleissa. Pentti Kuusisto esitti Lestijoen erityissuojelua. 5, Timo Tolvanen (kok.) sl. Mikäli nuorten äänillä olisi merkitystä, uudessa kunnanval tuustossa istuisivat: Marja-Liisa Tolvanen (kesk.) suhdeluku 82, Raimo Kallio (kesk.) sl. Ensimmäisenä äänestyspäivänä, keskiviikkona, an nettiin 103 ääntä. Kirkonkylän postis sa on käynyt 95 äänestäjää. „«Jipadgn tuusto äänesti, k o s i^ g ä .ty ^ tts J Tyhjää* äänesti virsi valtuutet^.*l*A^*&!?W ^*^%^^J<W iwi»i tuutetut hyväksyivät puheitta kunnan kassavaroista myönnet tävän enintään 500 000 markan lainan. Kes kiviikkona annettiin 22 ääntä. Toholampi on ainoa jokilaak son kunta, jossa on kaksi äänes tyspaikkaa. Samalla nykyinen hallin tosihteeri Kari Luokkanen valit tiin sosiaalijohtajaksi äitiyslo man ja mahdollisen hoitovapaan ajaksi enintään kahdeksi vuo deksi. Torstai oli hieman rauhallisempi päivä ja ääniä an nettiin 14. Kunnanhallitus sai oikeuden merkitä 10 000 kappaletta 100 markan arvoisia osakkeita. Kaikkiaan puolen päivän aikaan perjantai na oli jokilaakson postitoimipai koissa annettu lähes 400 ääntä. 6 Ennakkoäänestys vilkastuu Kunnallisvaalien ennakkoää nestys on lähtenyt Lestijokilaakson kunnissa rauhallisesti käyntiin. 6,83, Armo Korvela (kesk.) sl. Toisessa äänestyksessä vas takkain olivat kunnanhallituk sen ja Tiluksen esitykset. 8, Sari Miettinen (kok.) sl. Äänestysvilk kaus on kasvamaan päin. 15, Ritva Hänninen (SKL) sl. *%.*«{! MJ«.' te P< je P* VJ 1 p: je tä se la ja V. tystä .k ^ a § tu .T 4 .y§l^utfiity%. "Väestön kehityksellä onkin merkitystä" Edellisessä lehdessä kerroimme kannuslaisesta huonekalukauppiaasta Olli Tullilasta. Sykärisessä puhallutettiin kaikkiaan kymmeniä henkilöitä. 8, Markku Jämbäck (SDP) sl. Yksi puhalsi lukemia Yksi henkilö jäi kiinni poliisin pitämässä ratsiassa toissa viikon perjantai-iltana Toholammilla, Sykäräisessä. Parhaiten vaa leissa menestyi Suomen Keskusta, joka olisi saanut valtuustoon 19 paikkaa. Yh teensä yhden miljoonan markan määräraha merkitään kuluvan * ; päät öst ä val-t . 9,11, Erkki Alakopsala (kesk.) sl. 20,5, Raimo Kinnunen (kesk.) sl. Sykäräisen posti ei ole avoinna viikonlop puisin. Perjantaina puoleen päivään mennessä oli annettu 16 ääntä. Vaaleissa oli 274 äänioikeu tettua eli vuosina 1974-1977 syntynyttä nuorta. Ennakkoäänestysaika jatkuu lokakuun 13. 27,33, Jorma Linnarinne (kesk.) sl. 15, Markku Nivala (kesk.) sl. 13,66, Erkki Kujala (kesk.) sl
Kunnanjohtajan olisi syytä valita jo pian, onko hän kunnan johtaja vai oman yrityksen toi mitusjohtaja. yksi tyisten lääkäreiden käyttämistä päivystyksessä, yhteistyötä naa purikuntien tai keskussairaalan kanssa. Parhaillaan menossa oleva ja mahdollisesti joulukuussa lop puva iltavastaanottokokeilupäätös edellyttää, että kunnan kaik ki kolme lääkärin virkaa on täy tetty.. Toimintakeskuksessa pidetys sä tilaisuudessa Eteläja Keski pohjanmaan kuntainliitosta Ola vi Leisenvuo luovutti toiminta keskuksen irtaimen omaisuuden kunnalle. Toi mintakeskus on ollut 14 vuotta Etelä-ja Keskipohjanmaan kun tainliiton hallinnassa. Kunta tarjoaa edelleen osto palveluja Kannuksen ja Lohta jan kunnille samoilla edellytyk sin kuin kuntainliitto on tarjon nut. Kinnulalaiset eivät ole halun neet täyttää vielä virkaa vakinai sella, kun he ovat odotelleet edullisempaa vaihtoehtoa tehtä vien järjestämiseen. Taksvärkkiläiset toivovat, et tä jo ennakkoon tehdään varauk set puh. 1 Oppilaat ovat itse valinneet Veljeskodin tämän vuoden taksvärkkikoh teeksi. Läänistä tuli lausunto, jonka mukaan se vastustaa Lestijärven kunnan ja Kinnulan kunnan vä listä sopimuksta. Tehtävää hoitava Kat ja Tuliniemi on jäämässä äitiys lomalle kuluvan vuoden joulu kuussa Sosiaalija terveyslautakunta mukaan virkaa ei tulisi täytää edellyttäen kuitenkin, että ter veyskeskuksessa on aina kaksi lääkäriä. Suunnitelmat pantiin vireille viime keväänä ja kun tainliiton toimivalta päättyi syyskuun viimeinen päivä. Lukio lasten päivähinta on 40 markkaa ja yläasteen oppilaalta 30 mark kaa. Matka poiki ideoita, joista parhaillaan neuvotellaan yrittä jien kanssa. Kunnanhallitus tutkii uusia mahdollisuuksia joilla lääkäripäivystys voitaisiin järjestää mahdollisimman taloudellisesti. Lääninhallitus katsoo vain nykytilannetta ja huomauttaa, ettei Kinnulan palopäällikkö täytä viran asettamia vaatimuk sia Sen sijaan lääni katsoisi suopeasti, mikäli Lestijärvi teki si sopimuksen Vaasan lääniin kuuluvan kunnan kanssa Tällä hetkellä Lestijärvi on odottavalla kannalla ja käy lää nin kanssa uusia keskusteluja. Palopäällikön virkajärjestelyt jumissa Lestillä Lestijärven kunta ei ole vielä kään saanut ratkaistua, miten palopäällikön tehtävät järjeste tään kunnassa. Toimintakeskus on Kannus1 ai Sten taksvärkki Veljeskodille Kannuksen lukion ja yläas teen oppilaat tempaavat ensi perjantaina Sotainvalidien Veljeskodin hyväksi. Se pyysi tarjoukset Reisjärveltä, Toholammilta ja Kinnulasta. Olavi Leisevuo Eteläja Kes kipohjanmaan kuntainliitosta piti kunnallistamista luonnolli sena kehityksenä. palopäällikkö. Tällä hetkellä Kinnulassa on vt. Kinnula jätti edullisimman tarjouksen, joka kiinnosti Lesti järven kuntaa. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa tehty matka maksoi kun nalle noin 2900 markkaa. Mielummin vain kunnanjohtaja, totesi Kuusisto. Kunnallistamisen myötä toimintakeskuksen henkilökun nan vahvuus pysyy samana. Nopean kunnallistamisen syy johtui miljoonan markan määrä rahasta, jonka kunta saa vielä tämän vuoden puolella toimin takeskuksen uusiin tiloihin, jot ka saneerataan vanhaan päivä kotiin. Eiköhän se siihen näytä me nevän, totesi niukkasanaiseksi heittäytynyt Tikkanen. Kun nyt on eron vuoro, tunnen kyllä haikeutta mielessäni, mutta lupaan kyllä käydä Himangalla aina tilaisuu den tullen, Olavi Leisevuo va kuuttaa. Kuusisto prässäsi Tikkasta myös ammatinvalintakysymyksellä. Toholammin antama tarjous oli sen verran kallis, ettei Lestijär ven kunnan ole järkevää ostaa naapurikunnasta palveluja. Tässä vaiheessa Vaasan lääninhallituksen pelas tustoimisto pisti kuitenkin kapu lat rattaisiin. Vasta sin itse kuluista paikan päällä. Himangan toimintakeskushan oli Kokkolan jälkeen seuraava yksikkö, joka kuntainliittoon perustettiin. Himangan kunnan Kehitys yhtiön hallitus päätti yksimieli sesti maksaa matkan Sevillaan. Kunnanhallitus pohtii mm. Viransijaisuuden täyt tämättä jättäminen toisi kunnal le säästöä sosiaalija eläkeva kuutusmaksuilleen yhteensä 245 750 markkaa. pnä lokakuuta 1992________ __________________ LESTINJOKI Toimintakeskus siirtyi kunnalle Himangan toimintakeskus siir tyi viime keskiviikkona Himan gan kunnan omistukseen. Maanantaina 5. ollut aikaisemmin kunnan vuok ralaisena, joten keskuksen toi minta jatkuu entisellään siihen saakka, kunnes kunta saa sanee rattua sille uudet tilat kirkonky lälle. 70126 tai 70213. Kunnallistamisen myötä toiminta muuttuu joustavam maksi ja monipuolisemmaksi. Taksvärkkipäivänä noin 450 oppilasta on valmiina tekemään päivän työ panoksen veljeskodin toiminto jen hyväksi. x • • « * 1 • • • Lääkärin viransijaisuus pöydälle Himangan kunnanhallitus jätti vastaavan terveyskeskuslääkä rin viransijaisuuden täyttämisen pöydälle. Lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Marjo Märsylä ja yläasteen oppilaskunnan puheenjohtaja Mira Kannussaan toivovat, että kaikki 450 oppilasta pääsevät näyttämään kyn tensä yritysten ja yhteisöjen töihin Kunnanjohtaja Tikkanen tilitti menemisiään Himangan kunnanvaltuuston kokouksessa muiden mahdollis ten asioiden käsittelyn yhtey dessä valtuutettu Pentti Kuusis to (vas) halusi tietää kenen ra hoilla kunnanjohtaja teki mat kan Espanjaan Sevillan maail mannäyttelyyn. Himangan toimintakeskuksen kunnallistaminen on tapahtunut vauhdilla. Kunta olisi halu kas ostamaan palvelut naapuri kunnilta
Yli 40 metsänomistajaa oli mukana. Hydrauliikkanostureita aletaan valmistaa eestiläisten talonpoikein traktoreihin. Ni asi va na joi Iin ke mi sij ty« na mi ve j o < mi vä va tu: tai tai ka m: d£ ke K et VI pl ki se m. Puuta ei la ketä tuloksi, eikä sitä myöskä hyväksytä vähennykseksi. Ylim nevä osa verotetaan progress visen asteikon mukaan. Pinta-alaverotukseen pohjautunut verotus jat kuu vielä 13 vuoden ajan niiden osalta, jotka niin ha luavat. Tämän jälkeen jäävä tulo 15 prosentin osuudelta voidaan jaksottaa 4 vuodelle. Suurin osa keski pohjalaisista metsänomis tajista siirtynee kuitenkin myyntiverotuksen piiriin. Metsäntutkimuslaitoksen Kannuksen tutkimusasemalla työskennelleen Sauli Takalon projektin rahoituksesta vastaa Suomen valtio. Pääom atuloa Metsätulo on ensi vuoden alusta pääomatuloa, jota uuden verolain mukaan verotetaan ai noastaan silloin, kun puuta met sästä myydään. Kannuslaisille metsänomista jille järjestettiin torstaina neu vontatilaisuus taimitarhalla. Nyt met sille pitää tehdä jotain ja no peasti,, koska muuten ne kuolevai pystyyn. Myyntiverotus on hänen mielestään selvä järjestelmä. Ko mentoista vuoden ajan on mal dollista noudattaa nykyistä pii ta-alaverotusta, josta ei tänä a kana voi sama yhtymä tai yks tyinen siirtyä pois kesken ajan. Kuvassamme Sauli Takalo, oik., näyttämässä, mistä kohti Ienko puupitää katkaista.-Saulin '.neuvoja kuuntelemassa Mammasten konepajan esimies Matti Koosa ja-toimistiisjohtäja Tonis ’ Sareal. Uuden verojärjestelmän ei pe riaatteessa pitäisi aiheuttaa puunmyyntipaniikkia, mutta näin on kuitenkin tapahtunut. Oulun metsäoppilaitoksesta Hannu Heikkilä oli kertomassa uudesta systeemistä Kunkaalta Seppo Kungas arveli siirty vänsä metsäverotuksessa heti myyntiverotukseen. Hänen mielestään pinta-alaverotukseen kohdistuu tänä 13 vuoden aikana liikaa epävarmuustekijöitä. Ns. Ensimmäi set isäntälinjan traktorimalleihip soveltuvat hydrauliikkanosturii ovat valmistuneet Mammasten kolhoosilta eriytetyllä konepa jalla. kinnat, metsänhoitokulut jne. Yksi niistä on kannuslaisen Sauli Takalon vetämä metsänkorjuukoneiden ja metsurivaatteiden valmistuk sen aloittaminen Polvassa. Pannaanko puut pinoon nyt vai ensi vuonna Metsäverouudistus kiehtoo Metsän tuotto, verokuutiomäärät, kuutiomäärien hinnat, veroluokat, verova paudet ovat mennyttä aikaa, jos metsänomistaja siirtyy ensi vuoden alusta uuteen metsän myyntiverotuskäytäntöön. Yksi puoli Sauli Takalon neu vontatyössä on neuvoa oikeaa puunkorjuuta metsistä ja siihen liittyen myös metsänhoitoa Kolhoosisysteemissä puut on kaadettu metsiin ja karsittu ja vedetty vinssein maata myöten kuormaan. Nettopuunmyyntituloista maksetaan veroa 25 prosenttia, josta 17,5 pro senttia perii puun ostaja ennak kona. Uudistus liittyy pää omatulojen verouudistuk seen yhtenä kokonaisuute na. Oma lämmitykseen otettu puu on v rovapaata eikä sitä lasketa I loksi. Korpelan kylältä Samuli Keski-Korpela ei vielä osannut sanoa, kumpaan järjestel mään hän siirtyy. .v«.Vi.V ».V *i.v > Sauli opettaa puunkorjuuta Polvassa Virolaisen Polvamaan ja Lestijokiseudun välinen ystävyyskuntatoiminta on poikinut jo monta taloudel lista yhteistyöprojektia. J( asiasta ei verottajalle ilmoitet siirtyy hän automaattises myyntiverotuksen piiriin. Tästähän on seu rauksena se, että puissa on mel koisen paljon hiekkaa ja mutaa joka vastaavasti tylsyttää saho jen terät. Sivutuotteena on poi kinut myös pienyritys, joka val mistaa metsurivaatteita, ; . Valtavat metsäomaisuudet omaavalla Polvamaalla ei ollut nykyaikaiseen metsätalouteen liittyvää tietoa puun korjuusta eikä muustakaan metsätaloudesta. Polvamaalla on tietoisesti säästetty metsiä neuvostovallan aikana. Puunmyyntituloista voidaan vähentää kaikki myyntitulon hankkimiseen ja säilyttämiseen liittyvät menot kuten, mooltorisahan/raivaussahan hankinta ja käyttömenot, koneja laitehanHankintatyö putoaa | Verovapaan hankin ta tyl määrä putoaa nykyisestä 1! kuutiosta 125 kuutioon. Hän arveli, että nyt joutuu paljon metsää myymään kun maataloudessa joutuu kovin ahtaalle ja pin ta-alaverotus saattaisi olla parempi vaih toehto. Myös syn tyvästä alijäämästä 25 prosent tia voidaan vähentää ansiotulon verotuksesta aina 20 000 mark kaan asti eli käytännössä enin tään 80 000 markan tappio on vähennyskelpoinen. Nyt neuvontaprojekti op täydessä käynnissä. Uusi verotusmuoto on valitet tavasti myös kiihdyttänyt metsäkauppoja, josta on ollut seu rauksena puun hinnan lasku. Vuosikym meniin tämä metsän verot taminen ei ole kokenut niin täydellistä muutosta, mitä ensi vuoden alusta tapah tuu. 13 vuotta siirtymäkausi Viimeistään alkuvuoni 1994 joutuu metsänomistaja t kemään ratkaisun, miohin jä jestelmään hän siirtyy. hiljainen kuittaus suorii taan maatiloilla, jotka ottav omasta metsästä puuta maatii talouden käyttöön. Ylitarjonta laskee puun hintaa. •* * •> Metsän korjuun problema tiikkaan perehtynyt Sauli Taka lo kävi ensimmäisen kerras Pol vamaalla vasti hieman yli vuosi sitten. Myynti verotukseen kannatta yleensä siirtyä sellaisten henki löiden, joilla on muita tuloja j metsätu lo nostaa progressiot Taimikkovaltaiset tilat ovi myös edullisempia siirrä myyntiverotuksen piiriin, kosk pinta-alaverotuksen johdost taimikoita verotetaan vaikke sieltä tuloja tule vuosikymme niin. Uutta tietoa hän oli tullut hakemaan tältä kurssilta
Armi Ramm, kesk., lastensa Mirjam Väntäsen ja Bill Rämmin kanssa vielä yhdessä. pna lokakuuta 1992 LEST1NJOK1 9 •aa itatjii ä l! YYm ;res$i 3mai on v itä t uori; otto laatii ci lj öskä aus: 'uont ajat in jä . Seuraavan kerran näen heitä vasta ensi kesänä, toteaa Armi Ramm haikeana.. Kustannuksia on laskenut valtion vesihuoltolaina ja avus tus, joka on 20 prosenttia kus tannuksista. Hieman suru tässä on pääl limmäisenä, kun lapset jäävät tänne Eurooppaan vuodeksi. Urakoitsijat arvelevat, että päivän aikana saadaan kaivettua noin 200-300 metriä. Vasta nyt 22 vuoden jälkeen hän ensimmäistä kertaa kävi koti seudullaan, jota ei ollut tuntea entiseksi. Alustavan kustannusarvion mukaan Nimen ja Järventaustan vesittäminen maksaa 1,5 mil joonaa markkaa. . 3 ^ Maanantaina 5. Liittyjistä noin puolet on kesämökkiläisiä. Niemen ja Järventaustan asukkaat Lestijärvellä saa vat juom avetensä vesiha nasta m ahdollisesti jop a joulun aikaan. Vesijohto lähtee kirkonkylän jätevesipuhdistamolta. Kaivauk sen alkutäyttö joudutaan teke mään käsipelin. Karavaanarit ja yhteisöhuvilan omistajat joutuvat myös maksamaan 12 000 markan liit tymismaksun. Ainakin tähän men nessä väkeä on löytynyt riittä västi paikalle ja talkoisiin on suhtauduttu hyvin. Mökkiläisiltä, jotka eivät tar vitse vettä vakituiseen, peritään 8 000 markkaa. Avustusta makse taan korkeintaan 120 000 mark kaa. Brisbanen on matkaa 600 kilometriä. 20 on tehnyt kunnan kanssa sopimuksen. Johdon kaivuutyöt aloitetaan m aanantai na. Kustannuksia laskee lisäksi se, että osa työstä tehdään talkoilla. Arvioiden mukaan työssä tar vitaan kaksi talkoohenkilöä kol men kuukauden ajan, joten liit tymää kohden tulee viisi mies työpäivää. matta hcnk lojajj ssiot ovt siirto kosk h dost aikke 'm mi Taka s Pol vuosi •cti on nmäileihin | isturiif lasten, nepäurcita en tai neuikeaa »iihen aitoa t on> :tu ja yöten seumelmtaa sahopoi-l t va i-f Vesijohtoputki vedettiin maastoon Hanat auki vuodenvaihteessa Koneyhtymä Veljekset Brandt Yli-Lestiltä urakoi Niemen ja Järventaustan vesijohtohanketta. Lapset Bill, 18 v., ja Mirjam, 26 v., jäävät samalta reissulta Eurooppaan vuodeksi. Se on saatava valmiiksi tämän vuoden puolel la, joten vuoden vaihteeseen mentäessä vesi tulee suoraan ha nasta useimpiin lestiläistalouksiin. Todellinen tahto punnitaan kuitenkin seuraavan kolmen kuukauden ku luessa. Toistaiseksi on vielä epävarmaa, vesitetäänkö Nie men kärki. Kalajoelta lähtöisin oleva Armi tutustui myös Kan nukseen, jossa hänellä on suku laisia. Rockhampton on suuren kar ja-alueen 8000 asukkaan palve lukeskus. Tapio, on viivähtänyt Austra liassa hyvin tiiviisti. Kuvanottohetken jälkeen lapset lähtivät Englantia kohti ja äiti jäi vielä Suomeen, josta lentää ensi kuussa takaisin Australiaan. Kohtuullinen hinta liittyjille Noin kolmekymmentä talout ta ilmoitti alussa halukkuutensa lähteä mukaan vesijohtohankkeeseen. Niemeltä johto vie dään järven poikki Järventaus tan alueelle. Välillä ko ti-ikävä toi takaisin Suomeen pariksi vuodeksi, mutta nyt toi set juuret ovat juurtuneet Au stralian Rockhamptoniin, noin 1800 kilometriä pohjoiseen Sydneystä. Vesijohdon linjaukset on jo tehty ja keskiviikkona vedettiin maastoon 2,5 kilom etriä ve sijohtoa. Mirjamin tarkoituk sena on mennä Englantiin sai raalaan töihin. Talkoohenkeä on löytynyt Työllistämisavustusta saa daan niin ikään 20 prosenttia ja korkeintaan 300 000 markkaa. 2,5 kilometriä putkea vedettiin keskiviikkona maastoon. Hinta on voitu pitää kohtuullisena ja liit tymismaksu on vakinaisilta asukkailta 12 000 markkaa. Yhteensä Armilla on 5 lasta, joista kaksi vanhinta osaa myös suomen kieltä. Se kul kee Lestijärven rantaa pitkin Niemelle. Nuorimmat eivät enää si tä hallitse. Näillä näky min hankkeen kustannukset jää vät noin miljoonaan markkaan. Osa saa veden jo aikaisem minkin, sillä pyrkimyksenä on, että sitä mukaan kuin putkea ve detään, se myös vesitetään. Maanantaina aloitetaan sen kaivuutyöta. Hän on kätilö ammatiltaan. Talkoita on tehty jo raivausvaiheessa. Australialaiset juuria etsimässä Kolmekymmentä kolme vuotta sitten Kalajoelta Austra liaan lähtenyt Armi Ramm, o.s. Lainaa saadaan 240 000 markkaa. Seuraavan kerran va paaehtoisia tarvitaan, kun putki kaivetaan maastoon. Virkavapaus au stralialaisesta sairaalasta loppuu ensi vuoden elokuussa. Ko l ma: Lä pii inä a i yks ajan. . Armi lähti mie hensä kanssa vuonna 1959 Suo mesta, kävi vuosina 1967-70 Suomessa ja sen jälkeen onkin pysynyt tiiviisti Australiassa. Rahoituksen vuoksi hank keella on kiire. J( ioitet ttises
Niin, miksei sieniä voi käyt tää leivässäkin. Hintataso Saksassa elintar vikkeilla on korkea. Merkin saa hakemuk sesta ja jos sinne suomalainen aikoo, on tämä merkki ainoa mahdollisuus mennä markki noilla. Palvelua jokaisessa paikassa Hämmästyttävintä Ollin mie lestä oli Saksassa se, että tavara taloissa ja marketeissa palvelua oli joka paikassa, ei kuten Suo messa. Resepti on lähtöisin sieltä ja se on mukailtu meidän tarpeisiin. Sihtilimppua on tehty noin 40 vuoden ajan. Viitalan tuotteita menee Keski-Pohjanmaan kauppaliikkei; siin, muun muassa Kannukseen, Nivalaan, Yli-Lestille, Halsuaan ja Kaustiselle. Vuonna 1935 hän osti tämän ny kyisen tontin. Pirkon Kotileipomo tunne taan maukkaista täytckakuista. Kun Roosin leipomo muutti Kalajoella, perustin oman leipo mon tänne Himangalle. Uusi leipä onkin esimerkki leivän ja sienen yh teensopivuudesta. Ainoas taan suolaa lisätään, mikäli sen voi lisäaineeksi luokitella. Pirkon Kotileipomo työllistää Pirkon lisäksi hänen siskonsa Marja-Leena Nissilän. Näillä hin noilla meillä pitäisi olla mah dollisuus viedä vaikka mitä. Muillakin sienituotteilla Shiba Ky on jo saavuttanut mainetta. Pirkon Kotileipomo on sanan mukaisesti kotileipomo. Täytekakkujen ja ruusujen niksit opin Roosin papalta, pal jastaa Pirkko Mäkelä. Asiakkaiden tilaukset sanele vat tietenkin suurimmaksi osak si, mitä leipurit tekevät. "Grunenpunkt" merk ki takaa sen, että tuote on luon nonmukainen ja pakkauskin hy väksytty. Toimitusjohtaja Olli Back man kertoo, että heillä on uu tuustuotteita jatkuvasti jonossa tuotekehittelyä varten, mutta kaikkia ei voi päästää markki noille, koska ne syövät toisensa. Aika pitää tilata puolta vuotta aikaisemmin ja silloinkin saa korkeintaan 15 minuuttia aikaa vakuuttaa tuotteensa hyvyydes tä. Sakari oli Vaasan Myllyn kursseilla. Sinikka pohtii, että maalla tuotevalikoi> ma pysyy melko samankaltaise na vuodesta toiseen. Helppoa se ei ole, koska siellä ostajat ovat todella kivenkovia. Ihmisiä palvellaan. Viitala on tavallaan per heyritys, jossa toimii Sinikka ja Sakari Silvolan lapsia, vävyjä ja miniöitä. Esimerkiksi possut ja wienerit ovat olleet aina yhtä suosittuja. Suurten eteläsuoma laisten leipomoiden massa tuotteet pääsivät jossain vaiheessa valtaamaan alaa myös Keski-Pohjanmaalla. Uuno Viitala leipoi pikkulei vät kaljamassasta, niin tehdään yhä. Marja-Leena tulee töihin kello 3 maissa, jolloin hän pais taa ja pakkaa leipomani tuotteet. Kivenkovia ostajia Muutama viikko sitten Olli Backman kävi tutustumassa ja tutkailemassa Saksan elintarvi kekauppaa ja samalla tutkittiin sienien viennin mahdollisuuk sia. Tulevaisuus näyttää, vie däänkö kannuslaisia siitakkeita Saksaan. Suussa sulavia viinereitä ja munkkeja valmistaa Pirkon lisäksi hänen siskonsa Marja-Leena Nissilä, vasemmalla.. Sinikan mukaan yksi leivän valteista on se, että leipä ho mehtuu. Ympärillä kasvoi metsää, muis telee Sinikka Silvola. Backmannilla on viime vuosina satsattu tuotekehit telyyn ja tulostakin on syn tynyt. Vuonna 1933 hän perusti U. Leipomon suosikki on kui tenkin sihtilimppu. Uuno Viitalan tytön, Sinikka Silvolan, mukaan yrityksessä vaalitaan perinteitä. Firman ni mi on pysynyt alkuajoista läh tien samana, samoin käytössä on edelleen reseptejä, joita käy tettiin jo 60 vuotta sitten. Sinikka ei tietenkään paljasta, miten Se tehdään. Perusleivän menekin vähetessä on uusilla tuot teilla saatu pidettyä mark kinoita ja jopa niitä laajen tamalla. Myös yksityiset työllistävät kotileipo mon sisaruksia. Shiba Ky on hänen per heensä uusin yritys. Perusleivonnaiset käyvät kaupaksi. Sen si jaan leivän myynti on ehkä kas vanutkin. Se on tuona 15 minuutin ai kana osattava esittää asiansa, muuten se ei onnistu. Lama on vaikuttanut tuottei den menekkiin siten, ettei herk! kuja, esimerkiksi täytekakkuja, menee enää niin paljon. Kahden työntekijän leipo mossa päivistä ei tule yksitoik koisia, kertoo taikinan tekijä, leipoja, autonkuljettaja, kondiittori ja tilausten tekijä Pirkko Mäkelä. Pirkon pitkot paistuvat kotileipomossa... Saksassa on toisenlainen trendi. Viitalan leipomon ja kaupan. Possut ja wienerit m aistuvat Viitalan tuotevalikoimaan kuuluvat ruokaleivät, kahvileivät kondiittorituotteet ja pikku leivät. Viitalan leipomo on toimi nut Toholammilla 60 vuo den ajan. Se on "Maakuntaleivät" kirjasta otettu tuote, johon on lisäksi li sätty siirappia. Lisäksi kaupan ja leipomopuolen palveluksessa on "vieraita" työntekijöitä. On siellä itsepalveluakin, mutta siellä kauppaa tehdään, missä lihat ja leivät ovat ilman pakkausta. Kun vanha leipomoltani ei käynyt kauppan sa, kunnostettiin se siitakesienimöksi, mistä päivittäin valmis tuu siitakesieniä. Pirkon Kotileipomon asiakas piiri on pääasiassa Himangalla ja kesäaikana Lohtajalla. Työpäiväni alkaa kello vanhin nykyään käytössä oleva resepti on kohta sata vuotta van ha. U. Nyt leipomo toi mii keskustan toisessa päässä, edelleen saman su vun omistuksessa. Silloin tuntui, että tämä on syrjässä keskustassa. Hän tunnustaa kuitenkin, että ai doilla kiviuuneilla on osuutensa leivän makuun. Etäisyys tunneissa on 28 tuntia, joten mikään mahdo ton ajatus se ei ole. Tuotteella ei ole vie lä nimeä. LESTINJOKI ________________ ________Maanantaina 5. Ennakkoluuloton toim itusjohtaja Olli Backman on eräs niistä yritysjohtajista, joita uudet suunnitelmat ja ideat viehättä vät. Se on myös mah dollisimman paljon kannuslainen tuote, koska siihen käyte tään kannuslaista perunaa ja siitakesieniä. Neljä vuotta sitten Mäkelän autotalli muuttui laajennuksen jälkeen leipomoksi. Eräät tuotteet löy tävät jo tiensä Helsinkiin kin. Jotkut tuotteista ovat mu kana vain viikkoja, kun taas toi sia tehdään vuosikymmenestä toiseen. pnä lokakuuta 1992 LEIPÄ VIIKKO 5.-11.10. Juuri leipäviikon kunniaksi lanseerattiin ulos uusi tuote. Siellä tuotteiden puhtaus ja pakkaustenkin luon nonmukaisuus ovat kovassa kurssissa. Se on liikesalaisuus. Tämän ja muiden erikoistuotteiden kautta Backmannin leipomo on avaamassa markkinoita laajemmal lekin alueelle kuin Keski-Pohjanmaa. Oppinsa suussa I sulavien leivonnaisten ja lisäaineettomien leipien tekoon Pirk ko on saanut Roosin leipomos sa, jossa hän työskenteli vuo desta 65 lähtien. Uuno Viitala aloitti leipomotoiminnan nykyisen säästöpankin pai kalla olleessa liikeraken nuksessa. Isä tuli Vimpelistä aluksi Kannukseen ja sieltä Toholammille. Backmannilla satsataan tuotekehittelyyn Vanhin resepti lähes sata vuotta Viitalassa vaalitaan perinteitä Paakari Backman on Kan nuksen toiseksi vanhin lei pomo. Meillä Suomessa kaikki on menossa itsepalveluun ja val miisiin pakkauksiin. Toimitusjohtaja Olli Backman esittelee uutta tummaa lei pää, missä on kannuslaista kokonaisena keitettyä perunaa, kannuslaista siitakesientä, ruisja vehnäjauhoja, hiivaa, suo laa ja siirappia. Se todistaa, ettei leiväs sä käytetä lisäaineita. Mutta täytekakuista tekijä tunnetaan 1.30. Pikkuleivät kaljam assasta Sinikka Silvola arvelee, että Neljän vuoden ajan ovat himanI kalaiset saaneet herkutella Mä kelän Pirkon voilla leivotuilla leivonnaisilla. Siitake sieniä markkinoidaan pääosin Keski-Pohjanmaalle, mutta ku viot jopa Saksaan ovat aukea massa
ALAVIIRTEEN MYLLY A laviirre, puh. 983-463 033. kappalet ta. 885 035 AIN AH AN AKAN AT SEULOTAAN JYVISTÄ. Kolmesti viikossa läh tee karjalanpiirakoita Helsin kiin. Jos tässä hengissä pysytään, niin piirakalla sitä pysytään, to teaa Pekka Liedes lakoonisesti. Miljoonat piirakat löytäneet ystävän Liedeksellä juuri tallessa Liedeksellä vaalitaan 50 vuotta vanhaa taikinan juurta. Vaikka leipomoissa leivotun leivän kulutus on vähentynyt 10 prosentilla, on eräiden tuottei den kysyntä kasvanut. Uutena on tullut myös liha piirakan valmistus, joka kasvaa päivä päivältä. Yhteistyö leipo moiden välillä on lisääntymäs sä. Toimitusjohtaja Pekka Lie des kertoo, että heiltä on avau tunut myös Helsinkiin markki narako. Lihapiirakoita Liedeksellä valmistetaan 6 7000 kappaletta viikossa ja sen kysyntä on li sääntymässä. 56 540 TUOREEN LEIVÄN PUOLESTA ROOSIN LEIPOM O K Y M E R E N O JA N T IE 9, 851 K A L A JO K I, puh. Kuljetuksissa on jo päästy yhteistoimintaan ja kukin leipo mo arvostaa toisen leipomon parhaita tuotteita ja harvoin sor rutaan kilpailemaan toisen tuot teilla. e rik o isle iv ä t TOHOLAMPI P. Liedek sen leipomon tunnetuin tuote on karjalanpiirakka, jota tehdään vuositasolla jo 3 milj. 968-70 113 !> HIMANKA 88 411 J JAUHOT JA RYYNIT SUORAAN MYLLYSTÄ EDULLISESTI. in ty in > ss:n m ijj itä ja tä c:a iiii3, i1, n la is > Päivi Erkkilä ja Sami Ylitalo ottamassa sämpyläkoneen tuot tamia sämpylöitä pelleille. ^ KANNUKSEN TORILTA lauantaisin kotona leivottua leipää, rieskaa, pullaa kakkuja ym. ______________ terveisin Seppo^ Jokainen tarvitsee LEIPÄÄ L e iv o m m e p u o le sta si: • RUISLEIVÄT • HIIVALEIVÄT • M A U STELEIV Ä T • RIESKAT keventää ruokavaliotasi • Y m . Tervetuloa ostoksille. CLflPOttO CLIfDfS <KY 69100 KANNUS PUH. LEIPÄ VIIKKO 5.-11.10. Tuolloin kehitetty juuri on löytänyt makurakonsa keskipohjalaisissa. LIEDES TUNNETAAN TUOTTEISTA HYVISTÄ. L . Kiviuunileipä on vielä tun netuin ja varmin tuote, mutta piirakat ovat tuleet ja levittävät markkinaaluetta aina vain kauem maksi
Pääjuhla on järjestetty yhteistyössä sosiaali lautakunnan, seurakunnan ja Eläkeliiton kesken. lohta sahramikast. M u ista sotainvalidia Sotainvalidien Veljesliitto Osallistu syyskeräykseen 99 Laman varjolla on niin helppo vähentää markkinointia i ja mainontaa. PE Kermainen sipulikeitto Porsasta venäläisittäin Grillipihvi • Lounaalla PIZZAT 33,• BurgerBarista pikaruoka-annokset • Pakkaamme annokset mukaan! B-OIKEUDET Avoinna: ma-to 9-22, pe 9-23, la 11-, su 12-22 . 70 650 ** TU LE LO U N A A LLE ! MA SEVILLANLEIKE LIHAKEITTO Tl OLUTPAISTI KAALILAATIKKO KE JAUHELIHAPIHVIT TALONPOJANMUNAKAS TO LASAGNE UUNIMAKKARA PE HAVVAJIN KYLJYS VERIOHUKKAAT K A N N U S a t U Asematie 28 Puh. Filmi heijastetaan pro jektorilla kankaalle. Lepolan vanhainkodille on järjestetty vanhusten viikon kunniaksi tapahtumia joka päi välle. 73 644 Vanhukset huomion kohteena ensi viikolla Valtakunnallista vanhustenviikkoa juhlitaan ensi viikolla Lohtajalla lähinnä Lepolan van hainkodilla. Arvaa millainen puoluejakautuma omaan Lestijokilaakson kuntasi valtuustoon tulee vaalien jälkeen. Paistettua kuhaa KE Borsh-keitto Sveitsinleike Kaalipata TO Siitakesienikeitto Pasta carponara Paist. Perjantaina vanhuksille on luvassa tietoa tapaturmista ja niiden ehkäisystä. Esitettävä filmi on "Soita minulle Helena". PALKINNOT: Jakauman oikein arvanneiden kesken arvomme 3 x 3 kg KAHVIA/kunta Ääniharavan nimen arvanneiden kesken arvomme LESTINJOEN VUOSIKERRAN Kokeile onneasi! Kolmesta kilosta kahvia keittelet monet kupposet! LESTINJOKI ^ rTp1 \ VAALWE1KKAÜS. 99 * Sosiaalisen mielen herättämi nen ihmisten hyväksi, runoilijan tehtävä. i Alistutaanko teillä lamaan. Marinkaisista Lepolassa vierailee ala-asteen kuoro, tan huajat sekä esikoululaiset. Ta pahtumista Senioritanssi-esitys on Lepolan henkilökunnan omaa tuotantoa. Torstaipäivä on omistettu kokonaan pääjuhlan viettämisel le. 73 484 > \ MA Parsakeitto, Lasagne, Karjalanpaisti, Mansikkarahka Tl Aurajuustokeitto, Lihakääryleet, Juustolla kuorrutettu kala, Mannapuuro+puolukkasoppa KE Nakkikeitto, Sinappikyljys, Mantelilohi, Appelsiimkiisseli TO Hernekeitto, Lihapyörykät, Uunimakkara, Vadelmahyytelö PE Herkkusienikeitto, Yrttibroileri, Patapaisti, Kääretorttu T ) Kannus (Hovi = * Kannus p. Merkitse oheiseen kilpailulipukkeeseen arvioimasi valtuutettujen lukumäärä kustakin puolueesta. Kuitenkin on todettu, että yritykset, jotka ovat näin tehneet, eivät ole selvinneet lamasta läheskään niin hyvin kuin yritykset, jotka ovat jatkaneet markkinointiaan vähintään entiseen malliin tai jopa lisänneet sitä. Tiistaina Lepolassa järjeste tään ihan aito vanhan ajan fil miesitys. Tervetuloa maukkaalle lounaalle! st Valtakatu 1, KANNUS MA Parsakeitto Porsaan noisetit Kalzone Tl Curry kinkkukeitto/Rapeat broilerin koivet dippikast. Puh. Vanhustenviikon pääjuhla pidetään ensi torstaina seurakuntatalolla. Viikonloppu kuluu lähinnä viihteen merkeis sä, jolloin luvassa on juhlabingo, sekä Esko Jukkolan ja Tuomo Ruotsalan järjestämä ohjelmatilaisuus. Kalevi Rahikainen VAALIVEIKKAUS Osallistu lehtemme vaaliveikkaukseen
Ik i.3 km: 1) Kyösti Huhtala ja Sami Paavola 15.25 2) Juha Björkbackaja Jussi Pietilä 16.12 3)Tapani AnttilajaSami-Pekka Huhtala 17.04, Antti Hcrlcvi ja Jaakko Pietilä 17.04 5) Päivi Niemi jaSatu Peitso 23.20 6) Teemu Sippola ja Sini Tömisevä 28.407) Asta Karhulaja Jonna Rautio 33.10 8) Sini Niemi ja Laura Pöyhö nen 42.31, Miika Niemi ja Jussi Palo kesk. Le pokotien kalustamiseen ei mi nisteriö osallistu vaan se jää Inkerin kirkon hoidettavaksi. Nyt, kun luonnonvoimat ovat antaneet meille ennätyksellisen määrän vettä, tulevat kuivatustarpeet konkreettisesti esille. Hirvikoski, taskulaskimen Johanna Purontaka, asiakirjasalkun Airi Lepistöjä Joni Pelkonen, LP-levyn Ulla Hietanen ja Ville Maunula, videoitten puhdistushuollon Tiina Mäki-Asiala, Puman varustekassin Eliisa Lahnalampi, Lestinjoen vuosiker ran Pirjo Rahkonen ja Ritva Pihlajamaa', ertsrapulaukjm .Vappu LuhfajärvL Voitoista voi tie^ ‘ 'dtftfeila^LestiiijokKleHdestäi-puhelin Ä8S690............... psta Leena Erkkilä diakonissa Maanantaina vietettiin Toholammilla Osuuspankin talossa Mikonpäivän markkinoita. mmsm. Varsinkin salaojapellon pintavesikuivatus tulee tällaise na kesänä merkittävämmäksi. Nyt kerättävät tavarat toimite taan yhteiskuljetuksena marras kuun alussa Inkeriin. Tapah tuman yhteydessä arvottiin talossa olevien liikkeiden lahjoittamia palkintoja. Lasten tavarat ja mahdollisesti myös muuta tavaraa esim. Kaksi kiloa kahvia sai Aino A. lasten kenkiä ja vaatteita, leluja Kerätyt tavarat toimitetaan Inkerin kirkon kolmeen uuteen vanhusten lepokotiin, jotkaaloitniin tasainen, ettei vettä voi joh taa sieltä pois, on pellolle tehtä vä joissakin tapauksissa pintaves ikaivoja. Työskennetäessä pellolla märissä olosuhteissa on vaarana liiallinen pellon pinnan tiivisty minen ja veden läpäisykyky heikkenee entisestään. Rautiainen, lounaan Lauri E. Pojat ottivat mitallisijat kaikilla muilla, paitsi 5:llä luokalla, jossa Päivi Keto-Tokoi ja Satu Pelto korpi näyttivät mallia, kuinka suunnistetaan. Marinkaisten alaasteen suunnistuksen mestaruuskilpailut Marinkaisten ala-asteen suunnis tuksen mestaruuskilpailut juos tiin torstaina 24.9. Tilojen pitäisi pystyä teke mään nyt ennen mahdollista EY:öön liittymistä kaikki ne toi menpiteet, joilla pystytään tilan taloudellisuutta lisäämään. 3. Ke räyksestä on tarkemmin eri seu rakuntien kirkollisissa tiedoissa. Valokuvat järjestetään yksien kansien väliin järjestöttäin aika järjestyksessä. Iloitsemme yhteiskunnan osal lisuudesta tässä asiassa siitä, että yhteiskunnalliset päättäjät nä kevät Inkerin kirkon ja ihmisten hädän ja puutteen. Toimikunnan yhdyshenkilöi tä ovat Kalervo Niemelä, Keijo Sarisalo ja Veikko Haapalehto. Hän kertoi seuraavaa tämän hetken puutteista: liinavaatteita; pyyhkeitä ja lakanoita astioita, ruokailuvälineitä, tis kiharjoja, pesuaineita lääkkeitä esim. Hän pyysi välit tämään sydämelliset kiitokset ja terveiset Kokkolan Rovastikun nan väelle. Toimikunta vetoaa kaikkiin henkilöihin, joilla on Kannuk sen lottaja pikkulottatyöstä se kä suojelukuntaja sotilaspoikatyöstä kertovia henkilöja tapahtumakuvia, lainamaan kuvia toimikunnalle. Meidän tulisi varmistaa pel lon pinnanmuotoilu siten, että vesi pääsee vapaasti virtaamaan pellon pinnalla painanteita myö ten pois pellolta. Näistä vesi otetaan salaojaverkostoon ja puretaan avoojaan. Albumit ja nega tiivit luovutetaan edelleen Kan nuksen kotiseutuarkistoon. Valtiovallan kiristynyt rahati lanne leikkaa vääjäämättä rajavirtoja maataloudelta. Muutokset Euroopassa vai kuttavat siihen, että meiltä vaa ditaan entistä tehokkaampaa ja taloudellisempaa tuotantoa. lk 2.1 km: 1) Jari Haasala ja Tommi Ojala 19.28 2) Kalle Leppäkari ja Aki Haasala 19.50 3) Jukka Karhulaja Samuli Karhula 19.55 4) Jenni Ojala ja Anne-Maarit Annala 26.00 5) Sanna Ojala ja Sirpa Björk backa 28.55 6) Marjo Niemi ja Jenni Pietilä 45.43 7) Elina Hauhtonen ja Maarit Puutio 50.50, Mika Kivinie mi ja Timo Syrjälä kesk., Juha Joki kesk., Miia Koski ja Heta Leppinie mi hylät. Palkinnot arpoi pankinjohtaja Mikko Annala ja Maria-Lena Siirilä Lestinjoki-lehdestä. 6. myöntämää maatalouslainaa, johon on mahdollisuus saada tu kea puolet koron määrästä. Disperin, Burana, yskänlääkettä, perusvoitei ta, sidetarpeita kuivaelintarvikkeita; jauho ja, ryynejä, kuivahiivaa, säilyk keitä, sokeria ym. Eero Peltoniemi hyväksi Toivo Vesikko kiitti annetusta avusta ja kertoi kaiken tämän vuoden aikana Inkerin kirkolle tulleen avun toimitetun eteenpäin paikallisseurakuntiin ja vanhus ten lepokotiin. Toimikunta ku vauttaa otokset uudelleen ja pa lauttaa ne takaisin omistajille. Ta loudellisuutta nimenomaan niin, että pystymme tuottamaan en tistä tehokkaammin ja entistä pienemmin kustannuksin. lääkkeitä, kuivaelintarvikkeita ja liinavaatteita toimitetaan eteenpäin lastenkoteihin. Kilpai luihin koululaiset olivat valmis tautuneet muutamin teoriatun nein ja karttaan tutustum ista metsälenkein. Avustuksen sijaan on nyt mahdollisuus saada korkotuki lainaa. lk 2.1 km: 1) Päivi Keto-Tokoi ja Satu Peltokorpi 30.03 2) Ville Huhtala, Timo Saariaho ja Jarkko Pienimäki 31.203) Kaisa Lento, Piia Sydänmctsä jaTaru Tuunainen 42.12 4) Ville Herlevi ja Ville Lundberg 52.48 5) Sanna Niemi ja Eveliina Kero kesk. Lepoko dit on kunnostettu käyttöön yh teistyössä Suomen sosiaalija terveysministeriön kanssa, jota projektia Suomen päässä vetää ja koordinoi Pekka Pitsinki. Esimer kiksi salaoja-avustukset, joita vielä viime vuonna saatiin, lop puivat. MarinkaisissaToponkallion kartalla. „ . Laskennallisesti keskituloisella tilalla avustusta ja korkotukea verrattaessa on niiden ero häviävän pieni. Jos pelto on Keräys Olemme olleet yhteydessä Inke rin kirkon edustajaan Toivo Vesikkoon Inkerinmaan keräysasioissa. Laina on pankkien Inkerin tavat toimintansa mahdollisesti tämän vuoden aikana. Keräysaikaa on siis lokakuun ajan. mm mm Ojitustyö jatkuu, määrä pienenee Keski-Pohjanmaalla ojitus ei ole tipahtanut niin jyrkästi kuin koko maassa on tapahtunut Itse asiassa ojitusmäärät ovat pysy neet suhteellisen vakaina ja muutosta on tapahtunut vasta tä nä vuonna. Tarpeita on niin peruskuivatuk sessa kuin paikalliskuivatuksessakin. 5. — ... lk 1.3 km: 1) Mika Anttila ja Matti Ojala 34.12 2) Joni Pajunpää ja Markus Palola 42.44 3) Antti HauhtonenjaTapioIsolankila43.32 4) Maria Kainlauri, Merja Lahti ja A jiu Saariaho44.55 5) Anniina Koski ja Siru Niemi 45.14 6) Hanna Anttila ja Salla Leppiniemi 47.54 7) Tomi PuutiojaTeemu Siirilä47.568)Matti Pollari ja Tommi Ylimäki 48.07 9) Jori Huhtala ja Marko Niemi 50.05. Lähtökoron suuruus on pan kin ja viljelijän neuvottelema asia. Tulokset: 4. Ojitusmäärät ovat ti pahtaneet tähän mennessä reilut kaksikymmentä prosenttia vii me vuotisesta määrästä. 3-4-luokkalaiset juoksivat 1,3 km:n pituisen suunnistusradan ja 5-6 -luokkalaiset juoksivat 2,1 km:n pituisen suunnistusradan. Kuvailmokus V apaaehtoisesta maanpuolustustyöstä valokuvakeräys Kannuksen muistoristitoimikunta kerää vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta kertovat valokuvat yksien kansien väliin. Lainaa on mahdollisuus tä nä vuonna saada seitsemänkym mentä prosenttia hankkeen kus tannusarviosta
Toukokuussa he pystyttivät Aune Hirvikos kelle M m listojen kanssa. Kuvassa mukana myös teli neen tekijä Timo Lahti sekä työkeskuksen johtaja Jukka Parkkila ja telineen suunnittelija Paa vo Mottineu. Kannuksen Särkiojalta ko toisin olevat vanhan käsityöpe rinteen taitajat Maija Särkioja ja Sirkka Yli-Arvo näyttivät, kuin ka villasta syntyy lankaa. Rukkia pyörittää Sirkka Yli-Arvo. Valtakunnallisesti viime vuo den keräyksellä saatiin 15 mil joonaa markkaa. Koska keräysaika on tänä vuonna ly hyt, myös leijonat kiertävät va rusmiesten apuna ovelta ovelle Sotainvalidit ovat vaikutta neet Toholammilla paljon so tainvalidien, heidän puolisoi densa ja leskiensä asuinolojen parantamiseen. Kukkavihkoteline siunauskappeliin Kannuksen työkeskus on suun nitellut yhdessä kannuslaisen Paavo Mottisen kanssa kukkavihkotelineen seurakuntien käyttöön. Teline säästää siunauskappe lin istuintilaa, koska kukat voi säilyttää telineessä siihen asti kunnes ne lasketaan arkun pääl le. Se muistuttaa itsenäisyy den 75-juhlavuodesta. Ihmiset ovat arki-iltana paremmin kotona. L am a-ajasta huoli m atta sotainvalidit uskovat keräyksen tuottoon. Voisikohan sillä olla osuutta asiaan, että tämän päi vän villa on kemiallisesti värjät tyä, tuumaili Sirkka Yli-Arvo. S aadut v arat käytetään sotainvali dien ja heidän puolisoiden sa sekä leskien hyväksi. Koska aikaa on vain torstai-iltana kello 17 21, varusmiesten lisäksi myös leijonat ovat mukana keräämäs sä. Summa piene ni hieman vuoden 1990 tuotos ta. Aikai semmin varusmiehet ja leijonat ovat kiertäneet ovelta ovelle lauantaisin. Toisaalta tämä voi olla hy väkin. Telineessä on kolme laake roitua tasoa, jonne sopii noin 25 kukkavihkoa. V 'S. Kannuksen seurakun nan siunauskappeli sai käyttöön telineen prototyypin viime vii kolla. Ei silloin ol lut allergioita niin kuin tänä päi vänä. Tosin naisosasto on teh nyt kovasti työtä lisävarojen hankkimiseksi erilaisilla tem pauksilla. Työkeskuksen tarkoituksena on markkinoida kukkavihkotelineitä muillekin seurakunnille. Keräyksen tuotto käytetään sotainvalidien ja heidän puoli8soidcnsa sekä leskiensä kuntou tukseen, asuinolojen parantami seen sekä erilaisiin tilapäisavustuksiin. Toholammilla keräyksellä saatiin 25 000 markkaa. Tänä vuonna odotetaan, että päästään samaan tulokseen. Kannuksen käsityökeskuksessa teemana villa: Kuinka hahtuvasta karstataan lokki Kannuksen käsityökeskuksessa vietettiin viime viikolla teema viikkoa, jonka aiheena oli lampaanvilla. Osaston puheenjohtaja Veik ko M äättälä uskoo, keräys on nistuu myös tänä vuonna. Tähän saakka he ovat toimi neet pääasiassa kuljettajina ja oppeina. M aija Särkioja, vasemmalla, opastaa M attilan koulun ekaluokkalaista Anniina K ukkam aata karstaam aan. Erityisesti työnäytökset vetivät kiinnostuneita kannuslaisia käsityökeskuk seen. Piiri avustaa asuntojen kor jaustöitä, joten piiriin lohkaistu 30 prosentin keräystuotto tulee sitä kautta kuntaan takaisin. Esillä oli keskipohja laisten lampureiden töitä villa sukista nykyaikaisiin vaippahousuihin. Telineen mate riaali on metallia. Nyt varusmiehet voivat osallistua keräyskeen ai noastaan keskellä viikkoa. Tors taiaamuna näyttelyssä vierail leet Mattilan koulun oppilaat saivat itsekin kokeilla, kuinka hahtuvasta tehdään lokki. Varusmiehet ja leijonat kierroksella Sotainvalidit uskovat keräykseen Lestijokilaaksossa k e rä tään lokakuun 15. k e rra n varoja sotainva lidien toim intaan. Toho lammin sotainvalideillä on myös juhlavuosi; heidän keskiikänsäon saavuttanut 75 vuoden rajan. Toholammilla on jo perinne, että paikallinen Lions-Club osallistuu keräykseen. Karstoilla tehdään hahtu vasta lokki, joka sitten kehrä tään langaksi, selitti Maija Sär kioja. Toholammilla ei me ne myöskään hallintoon rahaa, muistuttaa Korvela. Sotainvalidit joutuvat toimi maan pelkästään keräysrahojen turvin. Vii me vuoden keräys varat käytet tiin lampilla muun muassa kun toutusja virkistystoimintaan, omakotitalojen remontteihin, saunan rakentamiseen sekä avustuksiin. 3 Li J i ki vj Kannuksen seurakunnan rovasti Osmo Kohtala ja hautausmaanhoitaja Raimo Mäki-Korvela etsimässä telineelle sopivaa paikkaa Kannuksen siunauskappelista. Lampilla on 69 sotainva lidia. Keräyssummasta 30 prosenttia menee piiriin ja lo put jäävät omalle paikkakunnal le. S o ta in v a lid e illä ju h la v u o s i Keräysteemana on "Mitali on muisto sotavamma vapauden hinta". Muina kohteina ovat so tainvalidien ja heidän omaisten sa henkisen huollon ja virkistys toiminnan tukeminen. Kun lapset olivat pieniä, tein heille itsekehräämästä lan gasta villavaatteita. T o im in ta k e rä y k s e s tä k iin n i Sotainvalidien Toholammin osaston sihteeri Armo Korvela painottaa, että sotainvalidien ja naisosaston toiminta on keräyk sestä kiinni. päivänä 49. K e rä äji nä toim ivat jälleen v a ru s miehet. Koska varoja on vähän, so tainvalidit tekevät paljon tal kootyötä
ja metsätiet.kand. maatui, ja metsätiet.tri tutkimusaseman johtaja m Haapalehto 5 7 M arja erikois rikoissairaanhoitaja Hakasalo teknisien aineiden lehtori Hallanoro Leila mallimestari Hanhineva maataloussihteeri Hautala ulkoaluetyöntekijä toimitusjohtaja Heikkinen ^ £ \ Hernesniemi S maanviljelijä opiskelija Huhta lastenhoitaja Huuki lahoralorionhoitaja ä rIsohanni Paavo maanviljelijä Jaakola yrittäjä Reski-Kekilä Kattilakoski Kerola Leila 1 Jukka kuntohoitaja U / liikkeen harjoittaja yksityisyrittäjä Koivisto Erkki isännöitsijä Luomala Juha kiinteistövälittäjä Lyly Raija maatalouslomittaja Maki-Petäja 1 C Anna-Maija maat. Mäki-Petäjä lapani tarhaaja _ _ Niemi-Korpi 1 1 Pauli á ~ J n i f i ) Z Pihlajaniemi Sirpa V 7 vrittäiä. KAÑÑÚKSEÑ'^E'S'kÚ'STÁ'Ñ KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 1992 Ahonen Arto 47 Leo, sit maanviljelijä Aittomäki Leo, sit. talousyrittäjä, talous tieteiden maisteri Pokela Kauno yksityisyrittäjä Kauno 84 Kosti Ranta-Nilkku _ _ Ranta-VIitalo o5 maanviljelijä Toikkanen Pekka tutkimusteknikko. ^ punnitsija Erkkilä Kauno maanviljelijä Ferm Ari, sit. toiminnanjohtaja m f * Ala-Tvppö ¿ I V Paavo' maanviljelijä d J A rv Björkbacka Mikko
Kotimainen elokuva v. Kulttuuriviikon kovat ja nopeat. 21.00 Spelet om kommunerna. 17.30 Uutisotsikot. 18.40 Balettikohtauksia. 20.00 Frank pappa show. 20.15 Minä olen minä • isosisko Amica, 6 vuotta. Kun nallisvaalit, hallitusvaalit vai protestivaalit. 20.00 Dokumenttiprojekti: Punaarmeijasta kotiin 1991. TV 3 6.28 Huomenta Suomi. 20.30 TV-uutiset ja urheilutulok sia. Osa 6/21: Matkalla. 23.30-23.50 Musta Ikaros: Tanssi lava ja silta. 22.20 Syyssää. 22.00 Kymmenen uutiset. Osa 2/6. Ohjaaja: Sam Firstenberg, USA 1986. 20.55 A-studio. 19.10 Koiruuksia. 23.55 TV-nytt. 10.10-10.30 Koulu-TV: Hyppyjä Helsinkiin. Pääosissa: Sirkka Sipilä, Tau no Palo, Jalmari Rinne, Leo Läh teenmäki, Yrjö Tuominen, Irja Kuus ia. 10.30-10.46 Työstä tukea toiminta kyvylle. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 16.15 Hockey Night: JyPHT Luk ko. 20.00 Simpsonit. Vikatikki. Aamun uutiset ja sää. Englantilainen elo kuva v. 19.00 Maailman kisat. 20.50 Tuttu juttu. 21.15 Urheiluruutu. Pääosissa: Sean Connery, Akiko Wakabayashi, Tetsuro Tamba, Mie Hama, Karin Dor, Donald Pleasence ja Bernard Lee. 19.00 Seitsemän uutiset. 21.30-23.15 Amerikan Ninja. Lasse Lehti sen komedia vallasta päättyy. 18.00 TV-nytt. 13.15 Rohkeus puhua. 22.20-23.10 Miesten piiri. 20.35 Papulassa. 21.45 Ympäristöuutiset. Metsästysretki. 12.25-12.45 Koulu-TV: Engel, kau punginrakentaja. 12.10-12.40 Kuningaskuluttaja. jatkui sää. Maanantaina 5. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.00 Pikkukakkonen. Ohjaaja: Arthur Allan Seidelman, USA 1989. 19.00 Kuningaskuluttaja. 16.00 Färder tili Amerika: Vikinarns vinland. 21.45 Valkoisessa kaupungissa. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. 11.35-12.00 Utbildnings-TV: Atta vita och fem svarta. 18.40 Tyttökullat. 21.15 Ilmianto. 1984. 19.00 Johdatus elokuvaan. 12.25-12.45 Koulu-TV: Hyppyjä Helsinkiin. 22.20-n.00.00 MTV:n vaalikeskus telu jatkuu... 19.05 Nuoruuteni Brooklyn. Sketsi-improvisointia. 22.1500.05 Harkittu murha. 21.55 TV-nytt. TV 2 16.30 Elämä on tylsää! Kuusiosai nen walesilainen nuortensarja. 22.00 Kymmenen uutiset. 19.45 Tosi asiaa kanslaiset vas taan tielaitos. 21.00 Napakymppi. 17.00 Luomusika vai liukuhihnasika. 22.00 Kymmenen uutiset. Ohjaaja: Simon Langton. 1990. Hyvää yötä, professori. Loman tarpeessa. 22.15 Suuri viihdegaala. Kalas tajatorpan juhlashow'ssa esiintyvät kaikki Suomen viihdehuiput, vanhat suosikit vuosien takaa ja uudet ky vyt. 23.2523.50 Veren juhlat. 20.30 TV-uutiset. 22.2023.10 Med ömhet och förtvivlan. 00.30 Iltojen ilta päättyy. Pääosissa: Tuija Ernamo, Aar re Karen, Rauno Juvonen. 10.1010.23 Kieli-TV: Avec plaisir, 1/7. 12.55 uutise 13.50 Tänä; K-P:n ja säi ja tkui ia tiis 18.00 Radic 19.00 sää. Oireet: jatkuva uupunut olo ja sitkeitä tulehduksia. 20.30 TV-uutiset. Uuden musiikin aaltoja. 16.00 Rockstop! 17.00 Keilailua. 22.50-23.50 Playboy esittää. 21.2523.15 Vaarallinen silminnä kijä. 18.15 Sana viikonvaihteeksi. 17.05 Prisma: Biosfääri 2, lasikattoi nen avaruusalus. TV 3 6.28 Huomenta Suomi. 23.35 Syksyn Sävel 1992 -tulok set. Puuttuva rengas. ; . 17.00 TV-uutiset. 18.00 TV-nytt. 17.15 Ostoskanava. 18.45 Kotimaan katsaus. 20.55 A-studio. 14.25 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. 20.30 TV-uutiset. 20.30 TV-uutiset. 17.00 Tieteen virstanpylväät. 21.20 Las Vegas-arvonta. 17.30 Savannens smättingar. Äiti, näytät upealta! 18.30 Ruutuässä. 7 Uutise nantai 9.05 N/ kymm< maisel 12.00 "Pohja Puh da STT:n 15.03 16.00 ja mau 17.03 nantai 18.00 Ruoka 19.10 20.00 Maun 21.03 veyde elämä STT:n 22.15 auf d< ikkuni Valoa dio. 17.30 Dockorna i spegeln. 7/13. 8.30 Satukirjaston aarteet. 1 dio. Voimala kaupan. Pääosissa: Leopoldo Trieste, Enzo Cannavalle, Gianluca Schiavoni. Jännittävä kauhusarja. 20.45 Kolmosvisa. Palkittu do kumentti armeijasta. 21.45 Pikkuteatteri. Tuntemisleikissä tänään mm. 19.00 Columbo. 22.55T v n y t t . Musta ko media rahamiehestä. 15.25 Star Trek, uusi sukupolvi. TIISTAI 6.10. 19.00 Monty Pythonin lentävä sir kus. Isän ja aikuisen tyttären kohtaami nen. 23.10 TV-nytt. 17.05 Päivä eläimen elämästä I: Kotihiiri. 17.05 Muumilaakson tarinoita. 18.45 Kotimaan katsaus. 22.00 Tanssi hiljaisessa talossa. 11.2511.40 Koulu-TV: Vahtikoira Ventti. 19.30 Uskottu mies. 19.00 Terveys tänään. 18.00 Pikkukakkonen. 21.30 Manitbois. 20.00 Speden sallitut leikit. 18.30 TV-uutiset. 6/34: Joulun tähti. 19.35 Kyllä Jeeves hoitaa. Näkökulma tuleviin ohjelmiin. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 18.30 Ruutulippu. 12.2512.50 Koulu-TV: Ekoaakko sia. 23.00 TV-UUtlSet.............................. 18.45 Kotimaan katsaus. 21.30 Kymppitonni. Roy Orbison esittää tunne tuimmat kappaleensa. Mahanpuruja. 20.00 Rakkaat siskot. 16.20 Python vai pystykorva. 18.30 TV-uutiset. 17.15 Ostoskanava. Ohjaus: Jim Abrahams, David Zucker ja Jerry Zucker. 8.10 Disneyn piirretyt. 20.30 TV-uutiset. Vauh dikas toimintaelokuva. 22.20 Miljonääripeli. 19.00 Seitsemän Uutiset. 14.25 ATP-tennistä. LESTINJOKI den! TV 2 t 16.30 Tanssiohjeima Heartbeat. USA 1973. 18.45 Kuluttajapostia. 17.30 Veturi. TV 2 17.35 Myggan. 19.00 Seitsemän uutiset. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. 18.30 TV-uutiset. 20.55 A-studio. Osa 4/4. 16 MAANANTAI 5.10. 19.10 Muumilaakson tarinoita. Ranskalainen nuortensarja, osa 5/15. 18.00 TV-nytt. TV 2 12.30 Lohengrin. 17.30 I Mumindalen. 19.45 OBS. 22.20-00.05 Gideon Oliver. sävel 21.03 pärisi 21.55 set ja pan r 23.0C 2 4 . "Koira irti”. 16.50 Pirullisia ihmisiä. 19.30 Hermunen. 18.30 TV-uutiset. 14.55 Kieli-TV: Chansen svenska för arbetslivet, osa 6/10. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 16.55 Opetuslinja tiedottaa. 18.00 TV-nytt. 19.00 Seitsemän uutiset. 15.10 Nuoruuteni Brooklyn. 18.30 TV-uutiset. 16.40 Pieni talo preerialla. 14.45 Elät vain kahdesti. Musta kreivitär. 7.00 Jalkapalloilua. Yli kaiken ym märryksen. 19.20 Maailmalta. 4.30 Herää 6.10 Uutis« Pohja risää. LAUANTA110.10. 18.15 Tiistaitiima. 19.30 Maailmanpyörä. 19.00 Seitsemän uutiset. 8.25 Topsy och Tim. Dominick Dunnen bestselleriin perustuva kaksiosainen jännäri. . 22.50 TV-uutiset. 18.30 TV-uutiset. 21.00 A-studion kunnallispaneeli. 22.1523.40 Top Secret huippu salaista. 19.00 Asialla Rosie O'Neill. 21.00 Kansanhuvit. Lemmityt lemmikit. Ajankohtainen poliittinen ihmissuhdekomedia. 18.25 Megavisa. 20.45 Maailmankuvat. 17.05 Yli Atlantin. 17.55 Sport. 1967 valmistunut elokuva. Pääosissa: Michael Dudikoff, Steve James, Judie Aronson, Guich Koock, John Fujioka. 20.55 Ajankohtainen kakkonen. Kunnal lisvaaleissa jaetaan nyt valtaa ja vastuuta enemmän kuin koskaan. 19.30 Teijan keittiössä. 9.40 Utbildnings-TV: Paroles d echanges Concerto damitie. Aamun uutiset ja sää. TV 1 8.15 Brum. 22.25 Wiseguy. 17.15 Pelivihjeet. 19.55 Bon appetit. 20.55 Venäläinen Alaska. Matkaklubi matkustaa Japaniin. 17.00 TV-uutiset. Schilling, Art Evans. 23.15-00.10 Roy Orbisonin par haat. Aamun uutiset ja sää. Pääosissa: Michael Caine, Ja mes Fox, Figel Havers, Felicity Dean, John Gielgud ja Gordon Jack son. 1986. 21.00 Päin perhettä. Hullu Suomi et sii suomalaista hulluutta kautta maan lämmöllä. Onko kohta losi tähdissä. Pennin venytys tä. 17.05 Temppeliherrojen aarre. 00.00-01.30 Yönäytös: Julma maa. tiset. 22.00 Kymmenen uutiset. 18.00 Babar. 17.30 Uutisotsikot. 21.05 MTV:n vaalikeskustelu. Kauneu den kirot. Kuu ma lähde. 20.00 Maigret.Rikossarja. Pääosissa: Kristiina Hai kola, Kirsti Wallasvaara, Aulikki Ok sanen, Pekka Laiho, Pekka Autiovuori, Jukka Sipilä, Heikki Kinnunen, Kalle Holmberg, Kaj Chydenius ja Mikko Niskanen. Sukellus. 17.00 TV-uutiset. Osa 6/21: Matkalla. 21.30 Pulmuset. 9.55-10.45 Asuntomarkkinat. 19.30 Valkeiden ruhtinattarien haaveet. 16.15 Schönberg: Pelleas ja Melisande. Englanti lainen elokuva v. Konkurssi. 9.30 Kasper ja ystävät. 18.00 Pikku kakkonen. 23.30-24.00 Ykkösen taide-exclusive. Vanhaan malliin. 19.10 Pellit auki. TV 2 15.00 Ajankohtainen kakkonen: 15.50 Meren salaisuudet. 17.50 Matami Guston sirkus. 23.1500.30 Täysi kuu. 18.15 Avara luonto: Madagaskar henkien saari. 22.20 Kolumbuksen synkkä varjo. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. 23.50 TV-uutiset. 21.30 Manitbois. 15.35 Kyllä Jeeves hoitaa. 15.35 Etulyönti. 11.1011.30 Utbildnings-TV: Vär finurliga kör. 17.50 Den vise kung Salomon. 20.20 Ruusun aika. Ohjelma Espanjan kansanhuveista. 18.00 TV-nytt. 18.40 Ajankohtainen kakkonen: Kuvia Maailmalta. 18.20 Eläinunelmia. Aamun uutiset ja sää. Rauli Virtasen Amerikkaraportin toinen osa. 17.05 Spelet om kommunerna. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. Pääosisa: Danny DeVito, Bette Mid ler, Judge Reishold, Anita Morris, Helen Slater, Bill Pullman, William G. Osa 2/4: Petturi. 15.55 Patakakkonen. pnä lokakuuta 1 18.20 Kotijoukot. 18.10 Käy luonnolle! Ympäristöai heinen tietoja taitokisa. TORSTAI 8.10. Pääosissa: Martin Sheen, Sissy Spacek, Warren Oa tes. 11.55 Kuluttajapostia. 23.05 TV-uutiset. 21.45 Info. 9.55 Tom & Jerry Kids. 19.30 Saksittua. 17.30 Veturi. 10.30 Vanhustenviikon päätösjumalanpalveius Pietarsaaren kir kossa. 18.15 65 ravit. 19.10 Tulosruutu. Dokumenttisar jan osa 5/6. Amerikkalai nen savianimaatio. Tänä; Kotim set. 17.30 Lassie. 17.00 TV-uutiset. 17.30 Uutisotsikot. 20.50 Suu puhtaaksi. 22.00 Kymmenen Uutiset. TV 2 15.05 Tusitala, tarinan kertoja. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 13.35 Tavoitteena terveys: Suoma lainen ahdistus. Elossa vai kuol lut. 17.30 Uutisotsikot. 11.30 Kieli-TV: People and places 6 / 10 . Ohjaus: Mikko Niskanen. 18.45 Kotimaan katsaus. 9.109.25 Kieli-TV: Vi ses i VästeTclS^ 0S3 1/5 10.1010.25 Koulu-TV: Vahtikoira Ventti. 19.10 MTV-viihde 25 vuotta. Pääosissa: Vai Kilmer, Lucy Gutterdge, Peter Cushing ja Omar Sharif. 9.00 Ostoskanava. 16.30 A-studion raportti. 20.30 Baywatch. USA 1986. 20.45 Lotto ja vakioveikkaus. Sveitsi/Portugali 1983. 18.25 Megavisa. 9.00 Huomentelevisio. 22.55 TV-nytt. 15.30 Jumppa. 20.30 TV-uutiset. 17.15 Ostoskanava. 17.30 Regnbägen. 0C sa jäi 4.30 Herä; 6.10 , Uutis Pohje ! risää | jatkui M ke M he 9 ( N dc 9 ( Li vt jo ’ M M m A/! le ni ta vi ra OI Oi. 19.05 Ajankohtainen kakkonen: Sana sanasta. TV 1 8.30 Pienen pieni veturi. 21.25 Sporttispurtti. 19.00 Hitt himm. 9.00 Huomenentelevisio. 20.30 Yön vampyyrit. 19.30 Sokeria ja pippuria. Päivi Kautto-Niemi ja Jussi Niemi. Anna-kirjoihin perustuva kanadalainen yhdeksänosainen tv-sarja. 21.30 Nollapilkkuviisi. 20.00 Kiitos ja hyvästi. Unkarilainen ani maatio. 18.15 OBS! 18.45 Beverly Hills, 90210 Petty myksiä. . 16.00 Television viritysohjeita. Missä on Stephen Logan. 18.45 Sporttinen. 21.15 Ashenden, salainen asia mies. 16.35 Lysande utsikter. 18.15 Pylvässänkyunelmia. 19.30 Miljoonavaltakirjat. 16.05 Valkeiden ruhtinattarien haaveet. 18.30 Voitosta voittoon. 18.00 Pikku kakkonen. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. 20.55 Hyvät herrat. V. . Maailman eniten syöty vilja on riisi. 20.55 Urheiluruutu. Pääosissa: Bruno Ganz, Te resa Madruga, Julia Vonderlinn. 20.50 Chet Baker romantikko. 17.30 Veturi. Stepha nie, elämän marinoima nainen. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.2021.50 Kolumbuksen synkkä varjo. 16.10 Naisena miesten maailmas sa. Ohjaus Alain Tanner. 20.00 Ajo päällä. Isän synnit. 19.10 Lapualaismorsian. Pääosissa: George Baker, Christopger Ravenscroft, Rossano Brazzi, Cherie Lunghi. 9.10 Utbildnings-TV: Atta vita och fem svarta. 19.30 Tiina Starkin karaoke club. 15.05 Kieli-TV: Svea magasin 5. 19.05 Tutut ja ennenkuulemattomat.Terveenä Tulevaisuuteen Ry:n hyväntekeväisyyskonsertti. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. . 9.109.35 Koulu-TV: Ekoaakkosia. Italialainen elokuva v. Kirje Pohjois-Hollywoodiin. SUNNUNTAI 11.10. Vanhustenviikolla suorassa lähetyksessä Alajärveltä Pohjanmaalta tutustutaan perheisiin, jotka hoitavat vanhuksensa kotona. 21.00 Varustamo. 15.20 Anna ystävämme. 17.45 Syksyn Sävel 1992 -kilpailu. 19.00 Seitsemän uutiset. 11.35-11.55 Utbildnings-TV: X-tra. 18.00 T V -n y tf. 21.25 Viekkauden voima. 23.00 Noitaympyrät. Suosittu hoksausohjelma jatkuu. 21.00 Napakymppi. Amerikkalainen komedia v. 14.10 Itse asiassa kuultuna: Ru dolf Sykiäinen. 10.20-10.45 Kapteeni planeetta. TV 2 14.40 1939 viimeinen valokuva. 18.15 S & M. 16.50 Eläintensuojelija. Rkp:n, Smp:n ja Skl:n puheenjohta jat vastaamassa yleisökysymyksiin Myrskylässä. 22.00 Kymmenen uutiset. RAE 4.30 P Herää 6.10 K sää. 22.00 Kymmenen Uutiset. 18.45 Kotimaan katsaus. Iltojen ilta MTV-viihde 25 vuotta. 17.00 TV-uutiset. Aku vaihtaa ammattia: 20.20 Hullu Suomi. 17.40 X-tra. 17.35 Kauniit ja rohkeat. KESKIVIIKKO 7.10. 19.H) Disneyn .Ihmeellinen maail ma. Seestymisen aika. 1986. Osa 3/5: Muutto käpykylään. 16.30 Salakavala väsymyssairaus. 22.00 Kymmenen uutiset. TV 3 7.45 Pinokkio. James Bond -seikkailu. Illan solistivieraana Vir ve Rosti. Del 6/13: Ägg. 22.15 Rikoksia rakkaani. Suosittu jen ooppera-aarioiden ja iskelmien ohjelmisto. Aamun uutiset ja sää. 17.15 Ostoskanava. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. TV 3 9.30 Frank pappa show. 23.1500.05 Erotico-Tico. Viimei nen osa. Osa 1 / 6 . 22.15 Europeiska röster. 19.50 Hälytys 911. 21.00 MTV World Club. 19.25 Koira haudattuna. 17.05 Kieli-TV: People and places 5/10. 1940. 17.00 TV-uutiset. 10.10-10.30 Koulu-TV: Engel, kau punginrakentaja. 8.35 Toinen kattaus. 18.00 TV-nytt. PERJANTAI 9.10. Pääosissa: Philip Michael Thomas, Phylicia Rashad, Teri Austin, George Grizzard, Joycelyn O'Brien. 17.30 Uutisotsikot. 17.30 Veturi. Viisi kerto musta ihmisen ja ympäristön vuoro vaikutussuhteesta. 17.50 Joshua Jones. 19.40 Iloinen giljotiini. 17.00 TV-uutiset. 16.45 Hyvät herrat. 18.25 Megavisa. 16.00 Nollapilkkuviisi. 21.25 Mediakomppania: Nousu kausi gogo! 22.05 Van der Valk. 20.10 Tumma hevonen. 23.15-23.20 TV-uutiset. TV 3 6.28 Huomenta Suomi. 17.15 Ostoskanava. Varjoja silkkilakanoilla. 18.30 TV-uutiset. 16.00 Videorocktori
12.55 Sopuli. Haluaisitko kiittää tai ottaa muuten vain kantaa. 14.00 The one. 8.20 Maatalousradio. 17.28 Jääkiekkotilanteet. 23.00 Valoa ikkunassa. 16.00 V65 tulokset. 17.30 Päivän peili ja sää. Uutiset klo 9, 1 1 ,1 2 .3 ,1 5 ja 17.45. 19.15 Puhelinlangat laulaa jatkuu. 14.00 Uutiset. i^ ^ p o lk u p y ö rä ä . 1 6 .3 Veikkausvlhjeet. 18.03 Urheilusunnuntai. 23.03 Valoa ikkunassa. 8.15 Merisää. P 00 000. Rivin hinta on kymmenen markkaa. 9 .05 Aamukah villa. 01.00-4.30 Yöra dio. 8.00 Uutiset. 14.03 Tänään iltapäivällä. Kruunupyy. Soi m a n pois kaksi suloista kissanpentua. 16.10 K-P:n uutiset ja maanantaistudio jatkuu. 12.45 Merisää. Uutiset klo 9 , 11 , 12 . 6.30 Vekkari. 18.00 Lontoo kutsuu. 10.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ia sää. 71 288 OP:n talo, Toholampi p. 22.15 Musiikki ja minä. 15.00 Makasiini. 10.00 Kauppakanava. 16.15 Musiik kiuutiset. 9.05 Mikseri. 9.30 Tauotonta: Kansanmu siikki. Halutaan vuokrata yksiö k a ik irL m u k m t0 f^ k Puh. 18.05 Liiken ne-Suomi. 12.55 Eroosion estä minen ja metsänistutus. 19.00 Paul Wilson. 14.00 Uutiset. 17.45 Ajantasa. 17.03 Keski-Pohjanmaan uutiset ja m aa nantaistudio. 11.03 Kotimaiset. 8.05 Radiolauantai. LAU AN TA I 10.10. 16.45 Tähtihetket. 6.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 10.30 Aurinkokatu. 12.45 Merisää. 6.00 U utisetja sää. 19.10 Meri sää. 12.00 Uutiset ja sää. 18.30 Kunnallisvaalit 9 2 . MYYNTIVAKKA OSTOVAKKA VAIHTOVAKKA ANTOVAKKA VUOKRAVAKKA LÖYTÖVAKKA NIMI: OSOITE: Palauta kuponki osoitteella: Lestinjoki, PL 1, 69100 KANNUS tai tuo alla mainittuihin konttoreihin. Nimettömänäkin voit esiintyä, kunhan nimesi ja osoitteesi on toimituksen tiedossa. 21.15 Tänä iltana elämisen ehdoista. 16.45 Tähtihetket. 55 966. 7.15 Huomenta KeskiPohjanmaa jatkuu. 13.50 Lehtikatsaus. 19.10 Merisää. 8.15 M e risää. 8.05 Luontoretki. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 24.00 Uuti set ja sää. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 19.15 Jääkiekkokierros. 15.03 K-P:n uutisetja keskiviikkostudio. 15.00 Makasi inl. 14.03 Tänään iltapäivällä. Sopii nuorelle parille, mikseipä waUet i n ¡ m 3 ja 'uh. 01.00-04.30 Yöradio. Puh. 6.00 U utisetja sää. 16.00 Tätä Suomi Tanssii. 10.03 Tänään kymmeneltä. 18.00 Uu tiset. 18.00 Lontoo kutsuu. 10.03 Tänään kymmeneltä. VaihdärTasuntoa. . 20.03 Urheiluradio ja Jääkiekkokier ros. 8 .0 T o rs ta ia lla k k a . 6.30 Vekkari. 13.00 STT:n uutisetja sää. TO R S T A I 8.10. 8.00 Uutiset. 18.00 Lontoo kutsuu. 21.50 Puhdas vesi merkitsee elämää. 20.03 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 23.00 Uutiset. 1 4 .0 S in is e t m o k k a k e n g ä t. Pohjanmaan lista. 15.00 Uutiset. 1 .3 Aurinkokatu. 23.03 Valoa ikkunassa. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 17.00 Uutiset. 22.00 STT:n uutiset ja sää. 12.00 Eurochart. 11.15 Hapatus. 23.03 Valoa ikkunassa 24.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutisetja sää. 20.10 Puhelinlangat laulaa jatkuu. 9.05 Mikseri. 18.30 Kun nallisvaalit 92. 9.00 STT:n uutisetja sää. 23.03 Valoa ikkunassa. 12.00 Uutiset ja sää. 16.10 K-P:n uutiset torstaistudio jat kuu. 17.30 Päivän peili ja sää. 8.00 Uutiset ja sää. 18.05 Illansuu. 00.05 Valoa ikkunas sa jatkuu. K ESK IVIIK K O 7.10. 10.03 Tänään kymmeneltä. 12.03 Sävellahja 22 000 jatkuu. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 8.20 Huomenta Keski-Pohjanmaa jatkuu. 20.10 Yksi näisten sydänten kerho. 14.00 Uutiset. 12.15 Lounasra dio. 22.00 STT:n uuti set ja sää. 24.00 Uutiset ja sää. 22.00 STT:n uuti set ja sää. 1 6 .4 5 Tähtihetket. 6 .10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 10.30 Aurinkokatu. 13.10 Paikka auringossa. PER JA N TA I 9.10. 15.00 Uutiset. 9.00 Kangastus. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 21.55 News in English. ?Pohjanmaa soi. 23.03 Valoa ikkunassa yömyöhä jatkuu. 15.03 Keski-Pohjanmaan uutiset ja torstaistudio. Annetaan und\ puh. P M M p ffk i i tj i f-J jn l l r i le m m f^a T iu le katsomaan niin ihastut. 22.15 Maailman rytmi. 19.00 STT:n uuti set ja sää. 7.15 Huomenta KeskiPohjanmaa jatkuu. 01.00-04.30 Yö radio. 14.45 Kunnallisvaalit. 21.45 Luontoretki. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 13.10 Paikka auringossa. Uutiset klo 9, 11, 1 2 .3 ,1 5 ja 17.45. 6.00 Uutisetja sää. 15.00 Uutiset. Lohtaja. 21.00 Uutiset. 20.10 Pihapihlaja jatkuu. 15.03 K-P:n uutisetja tiistai studio. 7.00 Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 00.05 Valoa ikkunassa yö myöhä jatkuu. 6.00 Uutiset ja sää. 19.10 Merisää. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. 10.00 Satutuokio. 12.55 Perusterveyja perjantaistudio. 16.45 Tähtihetket. Kaiver taako. 1 6 .0 Vlihdeuutisia. 10.03 Iskelmäradio jatkuu. 8.15 Merisäa.8.20 Huomenta Keski-Pohjanmaa iatkuu. 4.30 H erää Suomi! 5.35 Merisää. S U N N U N T A 111.10. 4.30 Herää Suomi! 5.35 Merisää. 9.30 Sunnuntaiaamuna Radio Kokkolasta. 9.05 Mikseri. 20.00 U u tiset. 10.00 Satutuokio. TO RSTAI 8.10. Kirjoita mieluimmin KONEELLA (käytä vähintään 1 1/2 välis tystä). UUSI, HALPA ILMOITTELUMUOTOYKSITYISHENKILÖILLE! LESTINJOKI Tuo m a in o kse si ko n tto riim m e ja maksa KÄTEISELLÄ. Työpaikalla soi. 19.15 Yksinäisten sydänten kerho. 9.00 STT:n uutiset j a sää. 1 .3 A urinkokatu. Muista merkitä myös julkaisupäivä ja rastilla oikea vakka. 8.00 Uutiset. Uutiset klo 9 .1 1 ,1 2 .3 , 1 3 ,1 5 ja 17.45. 9.00 Viikon vieras. Anna äänesi kuulua! PUHELINPALSTA 968-71 288/toimitus Kannus 885 690/toimltus Toholampi Myyn vanhoja älppäreitä, k a s e ttm fM P . 6.10 Mainio maanantai. 12.55 Puhdas vesi merkitsee elämää. 17.30 Päivän peili ia sää. 18.00 Uuti set. 11.00 Uutiset. 16.10 K-P:n uutiset ja tiistaistudio |atkuu. 17.05 Popnonstop. 8.20 Radiolauantai jatkuu... 22.10 Merisää. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 14.03 Tänään iltapäivällä. 21.00 Uuti set. 17.03 Urheilu sunnuntai. 24.00 Uutiset ja sää. 18.50 Ruokapuheita. 18.47 Radiolääkäri. 16.03 Urheilusun nuntai. 21.55 News in English. 8.20 Mainio m aa nantai jatkuu. 6.03 H erää Suomi! jatkuu. 11.00 Uutiset. 11.00 Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 21.03 Urheiluradio. 11.03 Radiodenhuolto ja perhesuunnittelu kylätasolla. 3 , 1 3 ,1 5 ja 17 . 22.00 STT:n uutiset ja sää. 17.30 Päivän peili ja sää. 8.15 Merisää. 8.45 H-Hetki. 14.03 Urheilusunnuntai. Käsinkirjoitettukin kelpaa, jos siitä saa selvää. 12.45 Merisää. 18.05 Metsäradio. 19.15 Maun mukaan. 01.00-4.30 Yöradio. 12.00 Uutiset ja sää. 8.00 Uutiset. 16.00 U utisetja sää. 16.05 Urheiluradio. 21.15 Maailman politiikan arkipäivää. 10.00 Uutiset. 18.00 Lontoo kutsuu. 12.55 Köyhille demokratiaa ja rahaa. 15.03 Ajan sävel. 20.00 Uutiset. 10.00 Uutiset. 22.15 Tropiikin lytmi. 17.03 K-P:n uutiset ia tiistaistudio. L u o m m v Myyt veroinen haitari eniten tar joavalle. 14.03Tänään iltapäivällä. SU N N U N TA I 11.10. 10.00 Jumalanpalvelus Kokkolan kirkosta. RADIO KOKKOLA M A AN A NTAI 5.10. 1 .0 Eduskuntatalon e väät. 22.55 Nachrichten auf deutsch. ~~ Vuokrattavana tunnelmalli nen vlnttihuone. 10.00 Uutiset. 17.3 V 65-vihjeet. 18.00 Uutiset. 13.50 Lehtikatsaus. 1.00-4.30 Yöradio. 18.00 Uutiset. 13.10 Paikka aurin gossa. 17.03 K-P:n uutisetja keskiviikkostu dio. rataan henkilöautoa kesäaikana. 7 .15 Huomenta KeskiPohjanmaa jatkuu. 18.05 Luonnollisesti. 8 .00 Uutiset. 9.00 Hyllynpuhdistajaiset. 9 V V J W . 9.05 Mikseri. 19.10 Meri sää. 14.03 Tänään iltapäi vällä. 11.30 KP:n uutiset ja kat saus. 968-000 000 'oita VAKKAILMOITUS JULKAISUPÄIVÄ(T): Kirjoita oheiseen ruudukkoon ilmoitustekstisi. 14.03 Tänään iltapäivällä. 7.30 BBC:n aamu-uutiset. PER JA N TA I 9.10. 1 6 .0 M itä , m issä m illo in ... 19.00 STT.n uutiset ja sää. 11.30 K-P:n katsaus ja uuti set. 21.03 Urheiluradio. 21.15 Tänä iltana his toriaa pitkin poikin. 12.15 Lounasradio. 20.00 Uutiset. 18.15 Puhelinlankat laulaa... 13.10 Paikka auringossa. TIIS TA I 6.10 4.30 H erää Suomi! 5.35 Merisää. 21.55 News in English. 5.30 H erää Suomii 5.35 Merisää. 12.00 Uutiset ja sää. 21.55 News in English. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 17.00 Uutiset. Valtakatu 18, Kannus p. 22.10 Merisää. 10.00 Uutiset ja sää. P. 10.35 Naisten tunti. 17.00 Uu tiset. 22.10 Merisää. 18.00 Uutiset. 8.00 Uutiset. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 18.30 Musiikkiuutisia. Kirjoita meille LYHYESTI, korkeintaan yhden A4-arkin verran (vain poikkeustapauksissa voimme hyväksyä myös pitemmät). 21.00 Uutiset. 18.30 Kunnallisvaali 92. 1 6.4 5 Tähtihetket. 18.00 Uutiset. 22.00 STT:n uuti s e tja sää. 8.50 H-Hetki. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. Kerro julki omat mielipiteesi Lestinjoen LUKIJAN LÖYLYT -palstalla. 12.00 Uutiset ja sää. 23.00 Uu tiset. 17.00Uutiset. 21.00 Uutiset. 20.00 Uutiset. 8.00 Perjantalallakka. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. ^fu taan vuokrata omakoti talo ensi vuoden alusia. 22.15 Tunnelmassa. 9.10 Iskelmäradio. 8.15 Merisää. 00 000. 6.30 Vekkari. 21.45 Ruokapuheita. 1 4.0 E tukaarre. 13.50 Lehtikatsaus. 22.15 Sininen kuu. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 21.50 Eroosion estäminen ia metsänistutus. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 22.10 Merisää. 18.30 Musiikkiuutisia. 12.15 Lounasra dio. 11.00 Kansanradio.11.45 Sävellahja 22 000. 13.50 Lehtikatsaus. 13.30 Musiikkiuutisia. 19.15 Pihapihlaja. Uutiset klo 9 , 11 , 12 . 18.03 Suomi-talkoot. Myydään vanhat fan haalari} 968 Nyt menee halvalla! Myy dään mehumalja. 21.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 9 .0 D uunarin ju k e b o x i. 17.45 Ajantasa. 18, 69101 KANNUS MITÄ MIELTÄ. 24.00 Uutiset ja sää. 5.40 Herää Suomii jatkuu. K ESKIVIIK K O 7.10. 17.30 Päivän peili ja sää. 17.50 Urheilusunnuntai. 21.55 News in English. 17.45 Ajantasa. 10.03 Tänään kymmeneltä. 21.50 Köyhille demokratiaa ja rahaa. 21.15 Tänä iltana ym päristöstä. 22.00 STT:n uutiset ja sää. TIISTA I 6.10. 11.03 Koti maiset. 11.30 K-P:n katsaus ja uuti set. 11.03 Kotimaiset. LUKIJAN LÖYLYT LESTINJOKi/Lukijan löylyt PL 1, Valta k. Toimituksella on oikeus lyhennellä tekstejä siten, että sisältö ei kuitenkaan siitä kärsi. 21.15 Tänä iltana ter veydestä. 19.10 Merisää. 16.55 Urheilu sunnuntai. 12.00 Uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 7.00 Uutiset ja sää. 01.00-05.30 Yöradio. 7.15 Mainio maanantai jatkuu. 8.00 Kesklviikkoallakka. 1 .0 A rtis tik u v a s s a . 13.50 Lehtikatsaus. 01.00-05.30 Yöradio. 22.55 Nach richten auf deutsch. 15.00 Uutiset. 21.55 News in English. 22.10 Meri sää. 11.03 Kotimaiset. 885 690 Säästötalo II, Himanka p. 16.10 Jalkapalloilun Euro-cupit. 8.00 Maanantaiallakka. On pallo ____ _ taa, ruutua... 18.58 Jääkiekkotilanteet. 23.00 Uutiset. 22.15 Euroo pan rytmi. 19.15 Urheilu sunnuntai. 21.03 Urheiluradio. 7.05 Muistojen bulevardi. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 8.20 Huomenta Keski-Pohjanmaa jatkuu. 17.45 Ajantasa. 10.30 V65-vihjeet.11.00 Kangastus. k ^ ' . Kismittääkö jokin asia. 3 , 13 . 13.50 Lehtikat saus. 21.15 Naisten tunti. 00.05 Valoa ikkunassa jatkuu. 12.15 Lounasradio. 1 5 .0 Makasiini. Yksi kirjain ruutuun, [ tyhjä ruutu sanojen väliin. 18.30 Jääkiekkokierros. 13.10 Paikka auringossa. Yksi rivi vastaa yhtä riviä lopullisessa |— | . 18.00 Uutiset. 17.00 Uutiset. 13.50 Lehtikatsaus. 19.30 Musiikkiuutisia. 8.00 Tiistaiallakka.9.00 Puhelintoivekon s ertti. 11.00 Uutiset. 9.00 STT:n uutisetja sää. 24.00 Uutisetja sää. 22.00 STT:n uutiset ja sää. Tee tar. 15.00 Uutiset. 11.30 K-P:n katsaus ja uutiset. 18.20 Itsenäi set naiset. 11.00 Uutiset. 05.30 Herää Suomii 7.45 Radioteatteri esittää. 20.10 Maun mukaan jatkuu. 12.55 Sunnuntaisopuli. 16.00 U u tis e tja sää. 22.10 Merisää. 13.10 Paikka auringossa. 20.00 Uutiset. 11.03 Kotimaiset. 10.30 Maailman politiikan arkipäivää. 19.10 Merisää. 15.0 M a k a s iin i. 19.30 Musiikkiuuti sia. 10.00 Uutiset. 17.03 Keski-Pohjanmaan uutiset ja perjantaistudio. 16.00 Uutiset ja sää. 13.00 STT:n uutisetja sää. 6.00 Uutiset ja sää. 6.30 Vekkari. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 6.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. LAU AN TA I 10.10. 14.00 Uutiset. 8.50 H-hetki. 8.20 Huomenta Keski-Pohjanmaa jatkuu. 23.00 Uutiset. 4 5 . Jo s p o s tita t oheisen lipukkeen, laskutettaessa la sku tuslisä on 5 ,-. 23.03 Valoa ikkunassa. 21.15 Tänä iltana sorvin ääressä. 11.30 K-P:n katsaus ja uutiset. 15.00 Bobin/Sidin peesi. 8.15 Me risää. 10.30 Euro-Suomi. 20.00 Uutiset. ^ Maanantaina5. 9.00 STT:n uutisetja sää. 9.00 STT:n uutisetja sää. 7.00 Uutiset ja sää. Pu , 968-m nM O . 23.00 Uutiset. 19.35 Naisten tunti. 7.00 Uutiset ja sää. 22.15 Valoa ik kunassa yömyöhä. 16.00 Uutiset ja sää. 19.10 M e risää. (90) 144 800 . 968 h Myyn Myydään VW-Kupla enii maksav. 6.00 U utisetja sää. 14.00 Uutiset. pnä lokakuuta 1992 RADIO KESKI-POHJANMAA M A A N A N TA I 5.10. 20.10 Sanaja sävelradio jatkuu. 11.00 Uutiset. 12.55 Koulutus ja lukutaito. Vakkailm oittelu on tarko ite ttu vain YKSITYISHENKILÖILLE. 21.00 Uutiset. 12.00 Uutisetja sää. 21.55 News in Eng lish. 17.00 Uutiset. 18.58 Jääkiekkojanne. 19.00 STT:n uutisetja sää. 18.00 Lontoo kutsuu. 7.15 Huomenta KoskiPohjanmaa jatkuu. 18.05 Tuu la Amberla esiintyy. 19.15 Sanaia sävelradio. 7.30 BBC:n aamu-uutlset. 12.45 Merisää. 16.20 kotimaiset. 7.00 Uutiset ja sää. 7 .00 Uutiset j a sää. 17.45 Ajantasa. 13.00 STT:n uuti set ja sää. Haluan vuo Jksi. ' 4.30 H erää Suomii 5.35 Merisää. P. 12.45 Merisää. 21.03 Urheiluradio. 1 .0 Lörpötys. 13.00 STT:n uutiset ia sää. 9.00 Löylyä lisää. 6.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 22.55 Nachrichten auf deutsch. 17.30 Päi vän peili ja sää. 12.15 Lounasradio. 15.00 Makasiini. 24.00 Uuti set ja sää. 21.03 Urheiluradio. 4.30 H erää Suomi! 5.35 Merisää. 16.00 Kauppakanava. 14.00 Radio Avara. 17.30 Päivän peili ja sää. 12.00 Gudstjänst frän Gamlakarleby kyrka. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 14.00 Musapointsi. 22.10 Merisää. 12.15 Viikonloppua kohti. 6.30 Vekkari. 20.03 Urheiluradio. 10.03 Areena, Poh janm aa keskustelee, studion puhelin ( 961)178 141 . 16.10 K -P :n uutiset i 17.00 Uutiset. 23.00 Uutiset. 20.03 Urheiluradio. ilmoituksessasi. 13.10 Lepopäivän ratoksi. 00.05 Valoa ikkunas sa jatkuu. 1 6 .0 V id e o ra d lo . 00 ( r ^ W § _ n aviom iem Z h muuhun karvais. 19.3 Musiikkiuutisia. 15.03 K-P:n uutiset ja maanantaistudio. 15 ja 17.45. 5.40 Herää Suomi! jatkuu. 14.00 Toivomuslähde. 21.50 Koulutus ja lukutaito. 16.15 K-P:n uu tiset ja keskiviikkostudio jatkuu. 9.05 Mikseri.10.00 Uutiset. 8.15 M e risää. 13.00 Kirkkokahvilla. 1 .3 Aurinkokatu. 15.03 Keski-Pohjanmaan uutiset lauantai jatkuu.. 10.03 Tänään kymmenneltä. Kirjoituksia ei palauteta. 21.03 Urheiluradio. 17.03 Keski-Pohjan maan uu tisetja torstaistudio. 9.00STT:n uutiset ja sää. 17.50 Urheiluradio. PUHELINPALSTALLE voit soittaa LYHYITÄ, muutaman lau seen mielipiteitä. 21.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 16.00 Uutiset ja sää. Tekeekö mielesi purnata. Haisua. 21.03 Urheiluradio. 16.00 Uutiset ja sää
Osakkeiden ostohakemus on tehtävä asuntohallituksen lomakkeelle nro 35, joita on saatavana kaupunginvirastosta. OP-KIINTEISTÖKESKUS VUOKRATTAVANA: Omakotitalo, Kisakuja 1 4h+k+s=108,5m2 + at. klo 14.00 mennessä kulttuuritoimistoon Sirkka Laurilalle puh. . Puh. 968-70! auto 9 4 9 361 V A R T iO m T IP A i; AN Î Ki PARIVARTIO K Kaikki vartiointialan palvelut 949 667 941 9400-666 925 AU TURVALLINEN RATKAISU CE2 SIIVOUSLIIKKEITÄ s iiv o u k s e t s iiv o u s ta rv ik k e id e n v ä lity s s iiv o u s v ä lin e id e n v u o k ra u s • ru o h o n le ik k a u k s e t LESTIJOKILAAKSON SIIVOUS KY Kannus AMMATTIMAISTA vartioin! tu rv a llis u u s ja kiinteistö p alve lu a vu o sien ammatti taid o lla ja kokem uksella. . KEHITTYVÄLLÄ AMMATTITAIDOLLA — sopimussiivoukset— vahaukset — loppusiivoukset — mrr.tovuokraus H U O N i S 'Í G S I I v ü u S S IL L M A N KANNUS puh. Asuntolainaa on jäljellä 193.000,00. i2 Tontti 800 m2, tavoitehinta 2 .0 ,-! i ip i iŒ Jokivarren OPW : AUTOVUOKRAAMO, • tapetit matot ja maalaustarvikkeet • laatat matot, parketit myös asennettuna • ym. Myyd. . Lunastus hinta on 422.766,00 markkaa. Lestijärvellä 30.9.1992 M a rtti H y lk ilä p u h e e n jo h ta ja . Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pide tään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 9.10.1992. Lähtö Toholampi kk 10.30 pp, Sahanperä 10.40, Hirvikoski 11.10, Anttila 11.20, Sykäräinen vanhustentalo 11.25, eteläp. Työ 73 460/Juha. Heti vapaa! "Mummon mökki", Eskolassa, vanhan KPO:n lähellä, vesi ia sähköl. Kaikki huomioidaan. Matkasta perimme 20 Otamme mukaan järjestetään, jos mk/hlö. . . . Konserttilipun, joita olemme varanneet ennakkoon 50 kpl (aikuiset 95,ja lapset 55,-) voi lunastaa kulttuuritoimistosta ennen matkaa tai matkalla linja-autosta. . Yhtiövastike on 408,00 mk/kk. 87. . sahauspalvelut Puh. . . *V «*% P m p p L e s tijä rv e n k u n n a n v a l t u u s t o n l J |L ) k o k o u s pidetään v — s 7 .1 .1 9 9 2 alkaen k lo 1 9 .0 yläasteen kemianluokassa. T0RI | | [ Z ^ Topi-asiantuntija: . 968-71 451/232. Lisätietoja antaa asunto-toimistosihteeri Sirpa Karppi puh. puutyöt • • / AL V L r ¡n SEKALAISTA KASVATA KORKOA POSTISSA! ~ x P O S T I Kannus H ^ i > r U i M R 70 841 PUUSEPÄNLIIKE ERKKILÄ . . 968-638 373. . . . 18 LESTIN JO Kl Maa M a a n a n ta in a 5. VANHUSTENVM KKO TOHOIAMMILLA Linja-autokuljetus tfistaina 4.10. * . K. on. . Hinta 10.000,-. K A N N U K S E N KA UPUN KI ONNI JOEN RANNALLA KAUPUNGIN OMISTAMAT VUOKRA-ASUNNOT OVAT JA TK UVA STI YLE ISE S TI H AETTAVISSA. sisustusmateriaalit LA-SISUSTUS LASSE ANNALA T o h o la m p i, p u h . . 50 417 tai 71 139. vuokra 2600,-. Kaikkr joukolta m ukaan., MYYTÄVÄNÄ Kannuksen Vet.talossa peruskorjattu 3 2 m2 YKSIÖ vain 120.000,Puh. LESTINJOKl P u h . 70 084. Kaupungin omistuksessa ovat seuraavat vuokratalot: Riihikartano Hekkalanrivi Rivikaara Hakalanrivi Kannus I Hakemukset tulee tehdä asuntohallituksen lomakkeelle nro 34. puusepäntyö • vanerit ym. Kokouksen asialuettelo on kunnan il moitustaululla. Huom! vaihdossa käy esim. . 968-316 449. 71 784 Auto 949 564 402 < Kaikki vartiointi ja turvallisuus palvelusta mitä vain tarvitse* AL I2i LESTIJOKILAAKSON VARTIOINTI KY p. % PAISTI ” 4 150 f KG J u u s to p o rtin ji jk KOTI JUUSTO 80 1 KG AINA KAIKKI TOSI HALVALLA Î » f! . kirkolle. Puh. . 35 hlöä). . Huoneisto on valmistunut huhtikuussa 1988. Pikkuilmoitussivu on Lestinjoen luetuimpia sivuja. 71 824. . 968-612 318 HENKILÖ KOHTAISTA HttMOMOMMOMOeMOOOMOOOOOOOOOMOCeOeOOOttMOOMOOCh, En vietä merkkipäivääni. KANNU E PALVELUJA Lääket.lis. •A *************************** , KANNUKSEN KAUPUNKI I ONNI JOEN RANNALLA Kuulutus Kannuksen kaupungin lunas tettavaksi on tarjottu asuntotuotantolain 15§:n mukaiseslinitut nenkilökol ti allamainitut henkilökohtai sesti asuntolainoitetut osak keet: Asunto Oy Tapulinpelto osakkeet nrot 1-1224, jot ka oikeuttavat 3h+k+s on 80 m2:n huoneiston hallintaan. Puh. . malp »" ^ L A A T T A Tehtaank. 18000,-. Puh. maanantaina 5.10. J » * # * * * # * « * ~ rP -r + . . . . Hyvällä paikalla. . . 71 2 8 8 / K a n n u s , 8 5 6 9 / T o h o la r n p i, 5 5 9 6 6 / H ir n a n k a A IV E. kaksio. Siisti, moottori kunnostettu, p. 2, puh. -90 omakotitaloon tai pieneen maapaikkaan. 71 451. . . 9 6 8 -7 3 1 , Telefax 9 6 8 -7 3 011 Soita ajanvaraus! M atkap. . 8 8 5 4 1 2 LAATOITTAJAN PARATIISI K A U P A T K O O N ! Valitse laatat K-P:n R*™ A“ TU suurimmasta k o kko valikoimasta. . juhlaan seurakuntakodille seuraavasti. Annikki Keski-Petäjä LAKIASIAINTOIMISTO MATTI MÄKI-JOKELA KANNUS Valtakatu 11, Kannus Puh. tai vaihd. . . 968-71 451/ 232. * . ANTTI HERNESNIEMI vastaan o tto Kaustisella sopimuksen mukaan Ajantilaus arkisin klo 9-10, klo 12-13 puh. 968-71 69C • p o rta a t, kaiteet, ovet ym. ri vita loka ksio valm. * . Hakemukset on toimitettava Kannuksenhallitukselle 15.10.1992 mennessä, osoi te PL 42, 69101 Kannus. 968-71 379 P u h d is ta m o n i 5. . 968-713 63 auto 949-560 258 PUUSEPÄNLIIK K EITÄ HPuusepänverstas TOM RAHKONEN Kannus puh. . 9 4 9 4 7 4 4 00 Tapahtuuko jossakin... . . . Li sätietoja antaa asunto-toimis tosihteeri puh. + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + + * * * * * * * * * * * * * * * * I % * Kannuksen kaupungin kulttuuritoimi järjestää bussikuljetuksen TENAVATÄHDET PERHEKONSERTTIIN K o k k o la a n S n e llm a n s a liin 1 1 .1 .1 9 9 2 . . n 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä (matka lähtijöitä on väh. Honda Prelude vm. Kerro Lestinjoen välityksellä lukijoille, mitä, missä ja milloin tapahtuu. p n ä lo k a k u u ta I9jj -----E I HK:n LIHAPYÖRYKÄT »80 ?400g r KERÄKAALI 9 5 KG -/ * O ' Itikka i H A M P U R I4 LAINEN % 1 K e vytja 4 * k u lu tu s « M A ITO W 70 1 “ P o u tu n i LENKKI 1 F ?0 * 500g In g m a n P e rin te is e t l i JOGURTIT I V i f * Itikka m KASTIKESIIVUT %#%[ »50 r k g EDAM Q Q JUUSTO % W )50 KG P o ssun j k m PALA#. Ilmoita viim. Kannus 1.10.1992 $ Kannuksen * kaupunginhallitus £ MYYNTI-VAKKA M oottorikelkka Artic Cat (vakuutus on) vm. * . 25 753 VAPAA-AIKAAN ja YRITYSKÄYTTÖ Volkswagen Caravelle G L Syncro ISB USSI Viihtyisät^ aikuiselle ja het matkatavarat! KANNUKS! TIMPURIT Silakka p. 968-73 225, auto 949-366 295 11/2 krs ok-talo Kannuksessa. . -87. Ford Sierra 1.6 , -83, beige, hp. mittatilaustyönä keittiö-, eteisklintokalusteet ym. . 70 084. Puh. . . .
k________ A Jos sinä tarvitset koneellista työapua polttopuiden sirkkelöinnissä kotona tai mökillä, ota yhteys Aitoon klo 8-10. 7 1 635, auto 949 266 135 A JOKILAAKSON PELTI H A IS I IMU P O R K O L A KANNUS PUH. K annus, Liedeksen liiketalo 2 krs. a rk . KAUNEUSHOITOLAT Kauneushoitola Raija D ipl.kosm etologi R aija Luom ala A janvaraus puh. L E S T IL T Ä . (968) 51 134 LVI-PALVELUJA OPTIKKOJA Rakentam ista suunnittelevat ja alan am m attilaiset Lämpö-, vesi-, viemäri-ja ilmastointisuunnitelmat ja konsultointi: L V I-in sin ö ö rito im isto JORMA M O N E N Keskustie 42. i V T 1 * -L. 9 6 8 7 4 2 69100 KANNUS . 73 037 VALTUUTETTU TOYOTA H U O L T O AUTOSÄHKÖ m « * » . 968-612040 LABORATORIO Näytteiden otto arkisin kello 9.00 — 13.00. K p fj|antgen • röntgentutkim ukset • uä-tutkim ukset • verisuonten do ppler-uä • m am m ografia Ma, Ke 10-18, Ti, To 10-16, Pe 10-14 Mannerheiminaukio 1 Kokkola Puh. VÄRIKUVAT TUNNISSA ATK-osiantuntijaliike TIETOLAMPI SP:n talo puh. Koktota Eskda KORjgAMO_______ Sgvi Kajaani LÄÄKÄRIPALVELUJA Doctor Sam Oy Kaustintie 5, 69600 Kaustinen Lääkärikeskus ja kliininen laboratorio K AU STISELLA, A PTEEKIN TALO SSA, 2. 966-71 ?88; J. 43900 KINNULA Puh. 70 461 LÄPI HARMAAN KIVEN RÄJÄYTYS-ja KAIVUTYÖT ammattitaidolla Poraus-, panostusja kaivutyöt EDULLISESTI L. 968-71 482 Av. NAHKA-AITTA K älviä pu h . ’I.O.V HUOLTO • TARVIKKEET • VARAOSAT • • KODINKONEET • KYLMÄKONEET NESTEKAASULAITTEET Kodinkonehuolto HANNU KAUPPILA KY Asemat. Kuoliot ym. • URA-AVAIMET KODINKONEHUOLTO H. 708 58 tai H im anka p. S N IS S A N O AUTOJEN huollot • korjaukset • maalaukset KAN N U KSEN AUTOHUOLTO K annus, puh. 2 5 1 7 2 L A IT IS E N L A S I t i m h i i OHENNEVA. * -. 968-71 621 klo 17 jälkeen. • Kilpo-autoien rakennus/virifys • Vikapaivyslys autoilijoita vorten 24 h vuorokaudessa Ps. . puh. PUH, 968-71 447 I J A M A N N I N E N M Ä Ä T T Ä L Ä R ekilänt. Maanantaina 5. 70 461, autoon: 949 263 270 T:ml Maatalouskonekorjaamo Ilpo Huhtala Huhtala, 69150 ESKOLA, p. AROLA Puh. Kaikki kolaukset, mahollisesti myös kotonasi. KERROS Palvelut: — Y le is lä ä k e tie d e H eikki H e m m ilä (LL1 A n n a -S tin a K o kko (LL) P ertti N iem i (LL) T im o K in n u n e n (LL) — L a s te n ta u d it C h ris te r H ä g g q vist (LL) e rik o is tu v a — N a is te n ta u d it P irkko A la v a ik k o (E K L) — A n tti H akala (LL) e rik o is tu v a Ih o ta u d it H ákan G ra n lu n d (E K L) — R a d io lo g ia (UÄtutkim ukse t) A ri K a rttu n e n (E K Ü J u k k a M e rikanto (E K L) — S is ä ta u d it M atti K u u se la (E K L) — P sykia tria A n te ro L a ssila (E K L) NYT MYÖS AKUPUNKTIOHOITOA JA SUP-VALOHOITOA, VATSALAUKUN TÄHYSTYS AJANVARAUKSET arkisin kello 9.00 — 16.00 puh. 70 439 A V O IN N A : ti-p e 9-17, la 9-1 3 ^TTUUll^OPJTlUk^ A J O -O H J E i .Kokkola 3 Kannus <0 j A ' * — 1 V junarata ^ J KOKKOLA | |. 9 6 8 -7 3 175 RAKENNUSPELTITYÖT: • rännit • piipunjuuret • listoitukset • höyrykuvut ym. 968-72 785, auto 949 163 489 • m a atalouskoneet ym. paketti h innata I0NTAPIJ 10, KAJ L68-; Laillinen hieroja AHTI LUOKKANEN M etsolantie 7, KANNUS puh. 983-485 047 koti 968-71 823 auto 949 260 314 Traktorit • Kuorma-autot • Työkoneet • Autot • huollot • korjaukset • metallit • sor vaukset • hiekkapuhallukset • maa laukset ym. 553 04 hierontaa IA J O IS S i Fonta-vyöhyketer« Muista lahjakortit! idull. 637 131 PALVELUJA Lukko-ja f X avainpalvelu % • AUTONAVAIM ET • KO TI AVAIMET VARA-AVAIMET • Myös sanoitukset. 885 548 L A S IA L E IK A T T U U N H IN T A A N . Laboratoriopalvelut myös eläinpuolella. KANNUS ‘f& eteH * “TfcH Á etii KAMPAAMO 'O te le n Markkinatie 8, KANNUS NAHKA-ASUSTEITA r -; LVI-, RAUTA-ja RAKENNUSTARVIKKEITA LVI-NIEM0NEN KY äojantie 3, KANNUS LV I-TAR VIKKEET • LVI-U R AKO IN TI • RAUTAJA R A K E N N U S T A R V IK K E E T Puh. Sormunen Puh. 968-70 304 H-AUTOJEN • Maalaukset • Kiillotusvahaukset • Sisäpuhdistukset • Alustan öljyämiset AUTOMAAIAUS S S \ J . • K -pienkoneiden Stiq/AAonarkin takuukorjaukset. KAUPPILA Asematie 5, Kannus, puh. pnä lokakuuta 1992 LESTINJOKI 19 ANTENNEJA HUOLTOJA ANTENNIASENNUSTEN ERIKOISLIIKE — perinteiset TV-antennit — sateliittipeiliantennit — myös rivija kerros : taloasennukset h u o l t o e x p e r t J u n k a l a n t i # 16 mm p u h . • ko riste ra id o itu kse t • te k s tiilip a in a n ta a Erittäin nopea toimitus Halvat hinnat -Tarkka työnjälki Valtakatu 50, K A N N U S. • Autoihin moottorityöt • Hitsaukset ym. . T:mi K.RINNE Lestijärvi, p. 5, Kannus puh. ESKELI p. 7 -17, la 9-14 Kokkola 10 km Ouluun 300m I Eläinpuisto NAHKA-ASUT Heti valmistajan runsaasta valikoimasta myös iltaisin ja viikonloppuisin. . 84 K A N N U S P. KANNUS. M PAINOPALVELUJA V LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO OY V m a k , 18. 968-72 756. \ _________ puh. 70 540 sopim uksen m ukaan. KANNUKSEN S H SILMÄLASI KY 69100 KAN N U S « 968-701 51 VALOKUVAAMOJA KEHYSPALVELUJA moi M KfítVSTVSUntE & trljra S iitonen P *m u *tK *n i6 ammus‘pw m m ................. x A o r u A Ä9100 KANNUS . 7oo¿e ^ f:FYSIKAALISIA HOITOJA KUNTOKANNUS • fysikaalinen hoito • hierontaa Ajanvaraus: Valtakatu 19 K annus p. |0 T. 949 162 461_________ / H.Landin puh. MEILTÄ ONNISTUU! Asuntoautovuokraus YRITYKSET ja YKSITYISET! ERIKO ISLIIKE, joka valmistaa MAIN0STARR0ITUKSET: • n ä yteikkuno ihin • a jon euvo ihin • v a lo m a in o ksiin • kyltteih in ym s. Kannus p. 944—858 18 ^ • n ä ö n ta rk a s tu k s e t • s ilm ä la s it • p iilo la s it Avoinna: ma 11.00-17.00 ti-pe 9.30-17.00, la suljettu. Uudet mallit — Edulliset hinnat Aja meille se kannattaa.. 9 6 8 7 61 KANNUS a u t o 9 4 9 3 6 6 1 7 7 AUTOKORJAAMOJA AUTO JA PIENKONEKORJAAMO T.Luostari, Eskola p
Sauna 9,5 + 5,4 m2 punahonkaa. 10 m2. . BACKMANILTA Maanantaina { Pouttulaista Liedeksen konsulentti Herkkuleipä 2 kpl Uutuusleipä 3 kpl Herkkuranska 3 kpl Karjalan piirakka 10 kpl Lihapiirakka 4 kpl Hillomunkki 10 kpl Herkkuviineri 4 kpl KERÄ*4 Q KAALI kg.. Verhojen tekemisellä koululaisvoimin kunta säästää tuhansia markkoja. hintaan. 145.000,-. HENNUKASTA VALI Q N VAN ILJA JÄÄTELÖ 7 95i TÖYSÄN PIPARIT 400g 1 2 9 m APPELSIINIT V. peli-TV, päällystetty piha ym. " Turvallisuuden ehdol Himangan , Kannuksen, Lestijärven ja Toholammin keskustajärjestöt. OSAKEHUONEISTOT: Nyt nopealle päättäjälle tosi tarjous! • As Oy Säästöketo 2h+k= 60m2 Myydään korkeimman tarjouksen jkset mukaan. • As Oy Mans.kuja, 2h+k+s=60 m2. .. Il Metsätähti . 71 081 Torilla ma 5.10. Kysy lisää! • As Oy Säästöpuisto, 2h+k=57 m2. VUOKRATTAVANA: Valtakadulla 3h+k=79 m2. 71 078 3 90 i P PALVELM M E SUNNUNTAINA klo 10-21 KIINTEISTOPISTE HUVILA HIMANGALLA, höylähirsi 22 m2. Käsityöurakka lisäksi varmasti myös luokkien yhteis henkeä. Sähkölämm., parketit ym. Autokatos sis. 1 ® P ysyvästi e d u llise t! ASTIANPESUAINE ..... ....... Ydinkeskustassa. Siisti, rauhallinen kaksio keskellä Kannusta. Tm * vitsemme turvallisuutta. l O C H in ta e s im . VEIKKO JÄ M S j SUNNUNTAINA 4.10. O . 8.90 BIO PESU JAUHE ........ 265.000,-. Oma 2000 m2:n tontti. Ainoa vaatimus oli, että kuvion pitää olla geometrinen. 1.60 Slots KET SUPPI ... Niinpä ala-asteen verhot ovatkin omaperäiset ja moniilmeiset. Vastike 237,65 mk/kk. 70 881 l . ^ Kulta mm fMgM il Mokka 1 1 O fJ i m KAHVI .. 16.90 SHAMPOO ..................... Hp. Samalla op pilaat oppivat, ettei kaikkea saa valmiina. 9.20 HAMMASTAHNA ......... Ympäröivä maailma on syvän muutoksen ja murroksen tilassa. 195.000,-. Hp. Kaukolämm. Saunapalvi rasva ton kg... 208.000,-. 140 x 2 I p m a tto ...................I V O / " Tervetuloa! Matto-Koskinen Oppilaat urakoivat verhot Toholammin kirkonkylän alaasteen oppilaat osallistuivat kunnan säästötalkoisiin ja ura koivat koululleen verhot. Hp. Jokainen oppilas sai itse suunnitella haluamansa kuvion vaaleapohjaiselle kan kaalle. • ' dul...................... Sähkölämmitys/talviasuttava. 11.80 HUUHTELUAINE ......... Runsas varustus, osittain kalustettu. Käsityönopettajat Varpu Rahkola ja Päivi Männistö aloittivat oppilaittensa kanssa koulun alkaessa omien verhojen suunnittelun. 5.90 9.90 YLEISPESUAINE ......... KONETISKIAINE ........... Suomen Keskusta on turvallinen valinta kunnallisvaaleissakin. 70 620 Muoti on nyt sinun kokoisesi! Jakkupuvut Leningit Jakut Hameet Housut Hiihtarit Pitkät paidat Neuleet (38-48) Asematie 2 KANNUS Puh. VAPAA-AJAN MÖKKI HIMANGAL LA. %ri TUOREMEÄ HU ValenO U k da 100% ..U i v v 1 Avoinj na: ma-pe 9-19 K A N N U S I la 9-16 p. 5.90 HOITOAINE .................... Vuokraan kuuluu pienet talonmiehen tehtävät. Sähkö-ja vesiliittymä. 225.000,-. 20 LESTINJOKI Maanantaina 5. Päällys tetty piha. Hirsimökki 39 m2 + hirsisauna/ pukuh. . TOHO LAMPI, ke 7.10. Sunnuntai MARGA RIINI 500 g ..... Kaikki tarjoul huomioidaan. HIMANKA S u u ri v a lik o im a , e d u llis e t h in n a t. KANNUS, ti 6.10. %S BANAANI ^ Q TUOTEERÄ f l i T i i i r i f r r M v i Myllyn Paras VEHNÄJAUHO 2 kg ... ^\KA Up^ H e n n u k k a KANNUS P. • As Oy Lopotinpuisto, 2h+k=57 m2. Kannuksen M KIINTEISTOPISTE OY KANNUS puh. 3-6 luokan oppilaat ovat käsityötuntiensa aikana saaneet aikaan 60 metriä verhokappaa. Hyväk., siisti, edullinen. I • C/ KIINANQ Q KAALI k g . ^ Kokin Parhaat RANSKIKSET. Kaiken tämän keskellä meillä ei ole varaa tehdä hätiköityjä ratkaisuja ja antautua yhden asialiikkeen vietäväksi. Kaukolämpö, kaaAs Oy Takalonpuisto, 2h+k=58 m2. pnä lokakuuta 198:1 [ Atria Grilletti kpl. 3.30\ Lapsille ja aikuisille VIDEOVUOKRAUS, vrk Vaivatta! m a r k i Ni -7.10. L ....