vsk | 3 e | www.lestijoki.fi Torstaina 1. Sitä ennen ilmestyy myös Satran esikoisalbumi, josta tiistaina ilmestyi maistiainen sinkun muodossa. 2. Kesällä on tiedossa keikkaa myös Tuska festareilla. 2024 Nro 5 Sivut 10-11 KODINKONEET KODINKONEET aina edulliseen hintaan varastomyymälästä! JOKILAAKSON KONEMYYNTI JA HUOLTO OY JOKILAAKSON KONEMYYNTI JA HUOLTO OY Asematie 9, 69100 Kannus . 040 066 3270 . Kannuksesta kohti Eurooppaa Kannuksesta kohti Eurooppaa JONI MÄKI-PETÄJÄ. www.kodinkonehuoltokannus.fi ja Satra on Petteri Rotmanin, Niko Valjuksen, Pilvi Tahkolan ja Jani Myllymäen muodostama sinfonista metallia soittava yhtye. KANNUS – TOHOLAMPI – LESTIJÄRVI – HIMANKA – LOHTAJA 48. Puh. Yhtyeen priimus motor on kannuslainen Jani Myllymäki, joka haeskeli vuonna 2021 netistä soittajia. Nyt projekti on edennyt siihen pisteeseen, että edessä on helmikuussa Euroopan kiertue Therionin lämppärinä
Torstaina 1. Uudistusten takana ovat Sleyn ahkerat keskipohjalaiset jäsenet. Leirikeskuksen ylläpidosta huolehtii Ohtakari-toimikunta, joka pitää tiluksia kunnossa säännöllisillä talkoilla. Tänä talvena vuorossa on kuitenkin ollut tavallista isompi talkooponnistus, kun majoitusrakennusta kunnostettiin ajanmukaiseksi. Voit peruuttaa tilauksen koska tahansa. Nyt tarjoilun valmistaminen onnistuu täällä, Jaana Erkkilä kiittelee. 2. Kässäkerhon tuotteilla rahoitetTalkoilla ei vain remontoitu, vaan myös kerättiin tarvittavat rahat. SLEYn remonttitilille kerättiin rahaa Facebookvetoomuksilla, ja lisäksi varoja on tullut naisten käsityötuotteista, joita on valmistettu lohtajalaisissa kodeissa kokoontuvassa Kässäkerhossa. Kohteena oli keittiön lisäksi sauna, jossa löylyhuone sai uudet lauteet ja kiukaan, ja pesuhuoneessa korjattiin lattian laatoitusta. 2024 KA N N US • TOHOL A M P I • L ESTIJÄRVI • LOHTA JA • HIM AN K A Lestijoki-lehti, Valtakatu 9, PL 1, 69101 Kannus toimitus@lestijoki-lehti.fi, www.lestijoki-lehti.fi Atte Ojalla koossa 34 maalia kolmosdivarissa Sivu 14 . Majoitusrakennuksen keittiö on ajanmukainen ja avara. Talkoot eivät ole rajoittuneet työntekoon ja muonitukseen, vaan myös rahoitus remonttiin kerättiin vapaaehtoisvoimin. Tilaa: lestijoki.fi/tilaa Ohtakarissa talkoiltu ahkerasti. Keittiön puolelle aikoinaan asennetut lämminvesivaraajat on siirretty tilaa viemästä seinän taakse saunan pesuhuoneen puolelle. Käsipareja löytyi Lohtajan lisäksi Kannuksesta ja Toholammilta. LOHTAJA Kaisa Suomala Ohtakarin leirikeskuksen leirikeskustyöntekijä Jaana Erkkilä on tyytyväinen. Keittiöön on asennettu paitsi uudet kalusteet, myös uudet keittiökoneet: siellä on nyt muun muassa astianpesukone. Alpo Keskitalo Tilaa Lestijoki Digi 1 € / kk 1 € ensimmäinen kuukausi, sen jälkeen 7,50 €/kuukausi. – Kun remontti oli valmis, täällä oli 13 ihmistä siivoamassa. SLEYn (Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys) omistaman leirikeskuksen majoitusrakennuksessa on entistä helpompi järjestää vaikkapa muistotilaisuuksien tarjoilu tai antaa majoittujille mahdollisuus ruuanlaittoon, eikä kaikkea tarvitse kantaa sinne enää päärakennuksen keittiöstä. – Ennen joutui kantamaan kaiken tänne, ruuat sun muut. Lohtajalainen Veijo Niemelä sanoo, että suurin osa talkoolaisista on leirikeskuksen lähiseudulta Lohtajalta, mutta Kannuksesta ja Toholammilta on myös tultu talkoisiin. – Kaikki työ on tehty talkootyönä, myös LVIja sähkötyöt, kertoo toholampilainen Alpo Keskitalo. Jokainen talkoolainen on ollut kullanarvoinen. – Jokainen talkoolainen on ollut kullanarvoinen, Alpo Keskitalo korostaa
Seppä aloittaa Alavieskassa jo 1. Koulutukseltaan Seppä on kasvatustieteiden maisteri ja hänellä ei ole varsinaista erityisopettajan pätevyyttä. Onneksi suurin osa tilaajista kuuluu oman jakelun piiriin, mutta se ei tietenkään lohduta niitä kauempana asuvia tilaajia, joille printtilehti ei tule tällä viikolla, Lestijoen päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä sanoo. Kesällä majoitusta on mökeissä, jotka nekin on aikoinaan rakennettu talkoilla. LESTIJOKI Postija logistiikka-alan unionin (PAU) liittohallitus teki viime viikolla päätöksen poliittisesta lakosta to 1.2 pe 2.2.2024. KANNUS Joni Mäki-Petäjä Kannuksen perusopetuksen ja lukion yhteinen rehtori Maria Seppä on valittu Alavieskaan erityisopettajan määräaikaiseen virkaan. Lautakunta päätti valita äänin 6-2 rehtoriksi Sepän. Kannuksen kasvatusja opetuslautakunta suoritti toukokuussa 2022 virkavaalin perusopetuksen ja lukion yhteisen rehtorin virasta. Liikkeen omien leirien lisäksi leirikeskuksesta vuokrataan käyttöön monille muillekin toimijoille. – Valitettavasti tässä on kyse meistä riippumattomista syistä eli PAU:n lakosta. Veijo Niemelä kertoo, että majoitusrakennuksessa ovat monia vuosia yöpyneet esimerkiksi Houraatin kasaammuntoihin osallistuvat ruotsalaiset ampujat. Kannuksessa Sepän virkaan on kuulunut yläkoulun ja lukion kokonaisuuden toiminnasta, taloudesta sekä henkilöstöhallinnosta vastaaminen. Vuoden vauvat löytyvät siis 8.2. Valtakunnan tasollakin erityisopettajista on pulaa. Käytännössä kaikki erityisopettajaksi valmistuvat työllistyvät heti. Ohtakarissa talkoiltu ahkerasti. Ahti Hovila, Pekka Ojala, Helvi Ojala, Terhi Niemelä, Veijo Niemelä, Alpo Keskitalo ja Eeva Puutio uusiksi verhoilluilla ja topatuilla tuoleilla. Lakko on osa SAK:n ja liittojen toimenpiteitä, jolla vastustetaan hallituksen leikkauksia. Eli lehteä ei jaeta ollenkaan tällä viikolla Keski-Pohjanmaan aluetta kauemmaksi. Jakamatta jääviä lehtiä ei jaeta myöhemmin vaan nyt on hyvä laittaa digitunnukset käyttöön, jolloin lehden voi lukea missä ja milloin vain. Rehtori on vastannut yhteistyössä apulaisrehtori Maija Huuki-Anthopouloun kanssa opetuksen pedagogisesta kehittämisestä ja johtamisesta erityisvastuualueenaan yläkoulu. Vaali käytiin suljetulla lippuäänestyksellä Maija Huuki-Anthopouloun ja Maria Sepän välillä. Remontti alkoi marraskuussa ja valmistui uudeksivuodeksi Sleyn perinteistä uudenvuodenleiriä varten. Toimikuntalaiset uskovat, että leirikäyttöä tulee myös seurakuntien rippileireille, kun seurakunnat luopuvat enenevässä määrin omista leirikeskuskiinteistöistään. – Hakijoita erityisopettajaksi oli kaksi. Kaisa Suomala . Huuki-Anthopouloun painopisteenä on ollut lukion toiminta. Posti jakaa 435 kappaletta Lestijokea viikottain. Alavieskassa viranhaltijapäätöksen kalajokisen Maria Sepän valinnasta teki sivistysja hyvinvointijohtaja Tuulia Säkkinen. Seuraava remonttikohde on jo tiedossa: päärakennukseen on tarkoitus rakentaa yleisövessa. Voimme vain pahoitella tilannetta, mutta toivottavasti mahdollisimman moni laittaa Hillatunnukset kuntoon, niin lehden voi lukea heti tuoreeltaan omalta koneelta, kännykältä tai tabletilta. Kuvaan mahtui vain osa talkoolaisista. Lakko vaikuttaa Lestijoki-lehden jakeluun . Oma jakelu eli Hilla Logistiikka toimii normaalisti, mutta Postin jakelussa olevia lehtiä ei saada jaettua. julkaistavasta printistä. Tänään on Riitan päivä Uutta juhlittiin Äänestys alkoi jälleen Sivu 8 Sivu 9 Sivu 11 Antero Kerttulan nostalginen näyttely Sivu 13 tiin esimerkiksi astiaostokset ja nojatuolien kunnostus. helmikuuta. 2025 saakka, Säkkinen taustoittaa. Leirikeskuksen talvilämpiman majoitusrakennuksen makuuhuoneissa on vuodepaikkoja kahden ja neljän hengen huoneissa yhteensä 24 hengelle, ja parvi mukaan lukien rakennukseen mahtuu yhteensä 30 ihmistä. Seppä valittiin 31.1. Samalla toimitus päätti siirtää tälle viikolle aiotun Vuoden vauvat 2023 viikolla eteenpäin. – Kun leirikeskuksen rakentaminen on 1970-luvulla aloitettu, jokainen piirin paikallisosasto teki yhden mökin, Alpo Keskitalo kertoo. Lakko vaikuttaa Postin kautta jaettaviin Lestijoki-lehtiin. Rehtori Maria Seppä on valittu Alavieskaan Juhani Vuorisen koulun rehtori Maria Seppä on valittu Alavieskaan erityisopettajan määräaikaiseen virkaan. Ne saivat uudet verhoilut ja toppaukset ammattilaisen käsissä
Ysiluokkalaiset ovat 15-16 vuotiaita nuoria. Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Puh. 040 670 4818 joni.maki-petaja@lestijoki-lehti.fi Edesmennyt isäni oli innokas valokuvaaja. Ritja Pinola, Toholampi Säännöllisesti lenkeillä käytän. Olen nähnyt paitsi keltaisia ja valkoisia kirkkoja, myös harmaita, ruskeita ja punaisia. Arto Leppänen, Toholampi En. Aino Porko, Toholampi Kyllä käytän jatkuvasti, mutta nyt ei ole.. Mielenkiintoista olisi tietää, jos niitä on. Ikäluokat pienenevät koko ajan ja se laittaa esimerkiksi lukiot tulevaisuudessa entistä ahtaammalle. Ehkä joku ammoisten aikojen maalista päättänyt osaisi kertoa, jos nuo ammoiset ajat olisivat vielä läsnä. Yksi yleisin on urheilupainotteiset linjat, joita on myös Lestijokilaaksossa kehitelty. Niin tai näin, katseltuani keltaista kirkkoa, jäin pohtimaan, mistä kirkkojen värit ovat peräisin. Kuitenkin mikään ei ole lopullista ja opiskelupaikkaa voi kyllä vaihtaa, jos valinta ei jostain syystä vastannut odotuksia tai osoittautuu virhearvioksi. Vaikka he lehmät ja viljelykset jätettyään paljon kiertelivätkin, en jaksa uskoa noin kahdeksansadan kirkon päätyneen hänen kameransa eteen. No Muumitalo on sininen, mutta sehän ei taas ole kirkko. Ehkä olen käynyt väärien kirkkomäkien juurella tai sitten niitä ei ole. Erikoistuminen on ollut monen tapa saada lisää oppilaita. Harmittavasti en tätä pysty tarkistamaan, koska hänen paperikuvakokoelmansa jäi toisaalle, mutta uskallan kunnioittavasti ja varovasti epäillä. Vaan ei teidän arv. Totta, mäellähän ne kirkkorakennukset yleensä ovat. Aika harvalla on kirkkaana mielessä tuleva opiskelupolku. Sinnikäs kuukkelointi kirkkojen väreistä tyrkkäsi aina sinne seinien sisälle ja siellä olevat värit ja niiden symbolit ovat muutenkin tuttuja. Kerran, jos toisenkin kirkonkylän tai jopa pienen kaupungin sijainti on hahmottunut horisontissa siintävän kirkontornin mukaan. 4 1. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jokaisessa opinahjossa tulisi välillä omat pulmansa ja vaikeat hetkensä. Monet toisen asteen oppilaitokset markkinoivat omia koulujaan ja pyrkivät tekemään niistä houkuttelevia. Eikä sitä keskeistä paikkaa kannata ihmetellä, kyse ei ole niinkään siitä, että kirkko olisi sihdattu siihen keskelle, vaan kylä on muodostunut kirkon ympärille. 2024 · LESTIJOKI . Oppilaita ei kerta kaikkiaan riitä nykyiselle tiheydelle lukioita. Yhtään sinistä tai vihreää en ole nähnyt. Yritin kovasti etsiä syytä värivalinnalle, mutta en onnistunut. Oletteko nähneet sinistä kirkkoa. Niitä varmasti tulee ja niitä ei pidä pelätä. Kunhan kysyin. Ja jos valkoisen harmaaseen taittuvaa sävyä eli kyyhkysen siiven sinistä väitätte siniseksi, sitä ei lasketa. Toki valinnoilla on merkitystä ja kannattaa harkita huolella mihin hakee. Siinä on iso muutos omaan nuoruuteeni, jolloin en kyllä muista minkään koulun houkutelleen ilmaisilla tietokoneilla tai millään muullakaan oppilaitokseen tulemaan. Miten käy lukioiden tulevaisuudessa. Molemmat lukiot painottaisivat erilaisia aihekokonaisuuksia ja niillä olisi yhteinen hallinto. Hän itse uskoi valokuvanneensa kaikki Suomen kirkot. Sananparsi Lestijokilaaksossa 1.2. On ainakin tiennyt olevansa oikeassa suunnassa. Vanhan sanonnan mukaan myös keskellä kylää. Ja uskokaa tai älkää, en sinisten kirkkojen puuttumisesta valalle lähde. Ellei ollut, ei se horisonttihahmotus paljoa auta. Selina Alakotila, Toholampi En käytä, mutta koiraa ulkoiluttaessa laitan joskus erilliset liukuesteet joissa on nastat. Eikä tarvitse ollakaan. Epäilin tuossa olleeni väärien mäkien juurella. Kannuksen ja Toholammin lukiot saavat tosissaan miettiä keinoja saada lukioopiskelu houkuttelevaksi. Edelleen se suurin houkutuskeino on laadukas opetus. Suomesta löytyy mitä erilaisempia lukioita. VIIKON KYSYMYS Hyvä on lähtiä sillonko vielä ymmärtää. Opiskelun sujumiselle kannattaa antaa aikaa. Mikäli siis oli sinne menossa. lukija tarvitse lähteä jalansyten sitä tietoa tuomaan. . Ei silti, en ole jäänyt suuremmin kaipaamaankaan. Tuolla pitkin ja varsinkin poikin ajellessa mäellä seisovasta kirkosta on suunnistusapua. Siitä niin Toholammin ja Kannuksen lukiolla on kyllä vahvat näytöt. Pahoin pelkään, että ikiaikainen kilpailuasetelma on niin vankka edelleen, että tämä idea ei etene kuntapäättäjien keskuudessa. Sää Tänään Huomenna Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Torstaina Perjantaina Lauantaina -2 -3 -2 -1 -1 +1 +1 +0 +1 +1 +1 +2 -14 -14 -14 -13 -11 -8 -7 -2 -2 -5 +0 -1 14 14 10 13 8 3 8 8 Helsinki To 2 Joensuu 1 Jyväskylä 1 Kajaani 1 Kemi -2 Lahti 1 Oulu -1 Pori 1 Rovaniemi -1 Tampere 1 Turku 1 Vaasa 1 Pe -1 -6 -3 -7 -10 -2 -7 -11 -1 -0 La 5 1 4 1 5 1 4 -2 4 4 3 ?0 -1 -3 -3 -3 -4 -4 +1 +1 +2 +2 +2 Ennuste laadittu 31.1. Sen ei tarvitse tarkoittaa, että kummastakaan lukio lakkaisi, vaan sitä että opetusta löytyisi niin yläkuin alajuoksulta. 2. Sitä kannattaa vakavasti pohtia, ettei käy niin, että kohta molemmissa uhkaa lukio-opetus loppua oppilaspulan takia. Keltaisia kirkkoja on paljon. SIVULLINEN: Jälleen lähestyy se aika, kun peruskoulun viimeisellä vuosiluokalla olevat nuoret miettivät mihin suuntaavat opiskelemaan yhteishaussa. 12.04 Käytätkö talvella nastakenkiä. Irma Salonen, Toholampi Kyllä, mutta tänä päivänä ei ole. Eikä kannata liian helposti antaa periksi ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Taannoin käytiin varovaista keskustelua myös Kannuksen ja Toholammin lukioiden yhdistymisestä
Tervetuloa! Kannuksen kaupungin hyvinvointipalvelut TERVETULOA JÄRJESTÖILTOIHIN! www.toholampi.fi Kulttuuri Kirjasto KOTILAAKSO ELÄÄ Lampilla tapahtuu Yhteisvastuukonsertti su 4.2.2024 klo 18 Toholammin Kulttuurisalissa. mennessä. ja viikonloppuna AUTOKAUPPAA AVOIMIN KORTEIN MYÖS VAIHTO JA RAHOITUS AUTO-ÄSSÄ Seppo Savinainen, Puistotie 4, TOHOLAMPI ...Eikun vaan kaupoille tänne päin, kaupathan näistä syntyy näin... Tammikuun kuntokampanja päättyy tänään. klo 18: Liikuntaja nuorisojärjestöt kaupunginvirastolla valtuustosalissa. Kuntolaatikko sijaitsee 500 m hiihtostadionilta Mesikämmenlaavulla. VOLVO V40 D3 Kinetic Business -13 man. Tavataan ja vaihdetaan kuulumisia sekä keskustellaan ajankohtaisista asioista. Liikunta Kirjasto Poistolehtimyynti alkaa ma 5.2. Tervetuloa tekemään löytöjä! Kansalaisopisto puh. Suljettu Kannuksen nuorisovaltuuston vaalit järjestetään ti 13.2. KitinVapari. Juontajina Meri Luoma ja Pihla Myllykoski. Tavataan ja vaihdetaan kuulumisia sekä keskustellaan ajankohtaisista asioista. Palauta kuntokortti 11.2. 044 4745 440 KitinVapari puh. Tervetuloa! Toholammin lukion oppilaskunta Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/mainostajalle ON KIINNOSTUNUT LEHDESSÄ OLEVISTA MAINOKSISTA JOPA 57 % hillagroup.fi/ mainostajalle HYVINVOINTIPALVELUT Lasten hiihtokampanja käynnissä. Solisteina Tapio Hirvi, Anne Halmekangas, Antti Jämsä, Seppo Tastula ja Oskari Laakeri. 2. klo 18 Kaupunginviraston valtuustosalissa. lahjakortti Halpa-Halliin Tervetuloa! Kannuksen kaupungin hyvinvointipalveluiden toimiala järjestää kulttuurijärjestöjen illan ke 7.2. 044 4745 450 Kulttuuri puh. klo 11-12 RUOKANA LOHIKEITTOA , myös kotiin vietäväksi Herkullisia SUOLAISIA ja MAKEITA LEIVONNAISIA PERINNEPIIRAKOITA ARVONNASSA mm. Kirjastoaineisto tuodaan kotipalveluasiakkaalle suoraan kotiin kerran kuukaudessa ja samalla kirjaston virkailija huolehtii aikaisempien lainojen palautuksesta. vih., neliveto, kova lavakate, hyväkunt., varust. 040 3593 504 Nuoriso puh. klo 18-20.30, pe 9.2. 5.950 € TULOSSA: VOLVO XC60 D3 Polestar AWD Momentum -12 met.musta, 215hv, geartronic, hyvä, neliveto 12.950€ VOLVO V60 D4 R-Design Geartronic -13 valk., erik.malli,hieno 9.990€ Toholammin lukion Wanhojen tanssit Urheiluhallilla perjantaina 9.2.2024 PÄIVÄNÄYTÖS klo11 ILTANÄYTÖS klo 19 Abien ulosheitto 8.2. klo 18–20.30, ke 7.2. Mukana myös Vivace-kuoro. met.musta, 5-sylint., Volvon kone, tosi hyvä 11.400€ VOLVO S80 D5 Momentum autom. -04 met.harmaa, facelift, toimiva, pientä laittoa 990€ NISSAN Navara 2.5 dCi SE 4x4 -07 Double Cab met. 3.590€ VOLVO S80 D5 Momentum autom. 0400 562 393 www.auto-assa.com Myös ilt. klo 12. Kirjaston kotipalvelu tuo kirjat kotiin! Toholammin kirjasto tarjoaa kotipalvelua sellaisille asiakkailleen, jotka korkean iän, sairauden, vamman tai liikuntaesteen vuoksi eivät voi asioida itse kirjastossa. Lähde mukaan vaikuttamaan! Ma-to 14–20.30, pe 6.30–9.30 & 14–20.30, la 13–18, su 12–16 Uintiaika päättyy 30 min ennen sulkemista. 040 5740 671 Kirjasto puh. 2024 TALVIMYYJÄISET Rauhanyhdistyksellä (Kannus, Kajaanintie 157) lauantaina 3.2. FI 24 /7 Duffy Duffy (125e) (125e) Loppuviikon Laukut -20% -50%!! Nastakengät alkaen ALEsta 75e!! 62,50,62,50,70,70,90,90,45,45,60,60,115,115,Migant (60e) Migant (60e) Vintro (140e) Vintro (140e) Musse&cloud (120e) Musse&cloud (120e) Panama Jack (230e) Panama Jack (230e) SOITA P. 5 LESTIJOKI · 1. Tervetuloa! Nuoriso Nuorisotila Ylärin aukioloajat (Yläkoulu ja toinen aste) Ma 5.2. Liput 15 €, ePassi, Kaikukortti. Lisätietoja voi kysyä ja kirjaston kotipalveluasiakkaaksi ilmoittautua ottamalla yhteyttä kirjastoon: 040 150 5280. klo 18: Kulttuurijärjestöt to 8.2. LOPPUVIIKON LOPPUVIIKON HURJA HURJA INVENTAARIO INVENTAARIO RYSÄYS! RYSÄYS! LIIKE TÄYNNÄ LIIKE TÄYNNÄ POISTOJA! POISTOJA! Ten Points (180e) Ten Points (180e) Yläkerran Outletista KAIKKI 25€ ! sinc e 1982 Jo kil aa kso jen kengit tä jä Sa va rik esk us, YLIV IESKA HON KAL AN KE NK A. Ehdolle voi asettua kyseiseen päivään klo 9 mennessä jokainen 12-20-vuotias, yläkoulun ja toisen asteen opiskelija. Tarkemmat tiedot ja ohjeet ehdolle asettumisesta löydät kouluilta. Lehdet myydään Maksat minkä jaksat -periaatteella. klo 18 ja liikuntaja nuorisojärjestöjen illan to 8.2. 044 4745 573 www.kannus.fi Järjestöillat Kannuksen kaupungin hyvinvointipalveluiden toimiala järjestää Järjestöillat ke 7.2. -05 met.sin., hyvä, siisti, facelift
Paikka oli hieno ja siellä taisi yksi sun toinen unohtua tuijottelemaan merelle sen minkä oppitunneilta ja monenlaisilta aktiviteeteilta ehti. Nimim. Terveisin toimitus. Pekka Haaviston Venäjä myönteisyys, ulkopoliittiset toimet herättävät kysymyksiä. 6 1. Rippikoulu merkitsi myös sitä, että vihdoin ja viimein pääsi tansseihin Alaviirteelle, Ruotsaloon, Lestijärvelle, Rautioon tai Toholammille. Rippikoulu merkitsi meidän aikanamme muutakin kuin sen, että varmisti mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen, jos joskus semmoinen olisi ajankohtainen. TÄTÄ MIELTÄ . Tapaamista ei järjestetty, mutta kävimme leirin parhaiden tyttökavereiden kanssa ottamassa Kannuksen kirkon pihalla kuvan, jossa poseerasimme samalla tapaa kuin silloin aikoinaan. Takatyövalot pois traktoreista, kun maantiellä ajat! Ne eivät auta näkemään traktorin perässä olevaa työkonetta, vaan häikäisevät perässä tulijan niin, ettei sitä varmasti erota. . Kiitä, purnaa, kerro, kysy, ihmettele! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Toivottavasti luita ei mene poikki.. Lähetä teksti+kuva sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.fi Suomen Presidentti valitaan helmikuussa. Muistankohan ihan väärin, kun väitän meidän olleen ensimmäinen kannuslainen rippikouluryhmä, joka kävi leiririppikoulun naapuriseurakunnan leirikeskuksessa eli Himangan Ruonalla. Paikka on kuitenkin edelleenkin upea ja toivottavasti sinne kokoonnutaan kuka hiljentymään, kuka sanankuuloon, kuka ihan vain ihailemaan kaunista merenrantaluontoa tai eväsretkelle. Tansseja järjestettiin monta kertaa viikossa. Tulimme myös oppitunnille samalla vihellyksellä kuin hänen koiransa tuli isännän luokse, eikä kirkkoherra epäröinyt pelailla tauolla meidän nuorten kanssa. Nyt Ollin ja Jussin äänestäjät käyttäkää järkeänne. Hyvä muistuttaa äänestäjiä siitä, että Haavisto on koko poliittisen uran pyrkinyt vähentämään maanpuolustukseen käytettäviä varoja. OMALLA NIMELLÄ Muistakaa äänestää Rippikoulun isonen laittoi toissa kesänä viestiä tuolta rapakon takaa ja kyseli, että olemmeko rippikouluporukan kanssa järjestämässä tapaamista. PS: maksuton jakelupäivystys ma-pe klo 7-11 0800-30101. Kari Virkkala (ps.) Tekstarit p. Semmoinenkin hauska yksityiskohta kuvauksessa oli, että joku kurkisti kirkon ovesta ja kysyi haluammeko mahdollisesti tulla kirkkoon tutustumaan, rippilapset olivat harjoittelemassa kuinka konfirmaatiossa toimitaan. Enpä ollut huomannutkaan, että ripille pääsystä tuli kuluneeksi peräti 50 vuotta. Niinpä niin, vanhoilla ihmisillä on tapana kaipailla nuoruuttaan. Stubb kahdesta ehdokkaasta sopivampi mielestäni tehtävään. TEKSTARIT . Toivon parasta mutta pelkään pahinta. Vaarallista ajattelua näinä aikoina. Millaisen maan äidin haluamme. 2. Lauantain lisäksi soitto soi ja nuoret tapasivat tansseissa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, jos oli kyyti ja luvan sai kotoa suuremmin riitelemättä. Hän todella osasi ottaa nuoret hyppysiinsä lupaamalla lyhentää saarnaansa, jos näkee jonkun meistä rippikoulun jälkeen kirkossa. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Kannuksen kirkkoherrana oli silloin Osmo Kohtala, joka piti meille osan tunneista. Pahoittelut. Mutta kyllä se niin vaan on, rippikoulukavereiden kanssa ollaan edelleen nuoria. 044 5741 505. Nukuimme patjoilla lattialla ja lainailimme toistemme vaatteita. Ruokatavaratäydennyksiä leiriläiset kuljettivat polkua pitkin tien varresta. Meitä oli niin paljon, että ihan kaikki eivät mahtuneet varsinaiseen asuntolaan ja niinpä muutaman tytön kanssa asuimme pienessä punaisessa mökissä. Punainen valo siihen koneeseen kiinni, niitä saa muutamalla eurolla! Kaunis kiitos Kannuksen Veikon Koneen ”pojille” erittäin hyvästä palvelusta ja asiakkaan tarpeiden huomioon ottamisesta. Hänen saarnansa olivat muutenkin varsin napakoita. Hiukan kävi surku, kun seurakunta päätti purkaa leirikeskuksen Ruonalta. . Rippikouluikäisenä hymähdeltiin vanhoille, jotka väittivät kaikenmoisista krempoista ja rypyistä huolimatta sydämen käyvän edelleen rippikoulua. Ainakin mielessämme. Lestijoki oli viime torstaina myöhässä jakelussa sattuneiden ongelmien kanssa, johon vaikutti mm. Viikko meni kuin siivillä metsäisissä merenrantamaisemissa. Larppien pääjärjestäjinä olivat himankalaiset, jotka olivat hoksanneet leirikeskuksen ympäristön sopivaksi paikaksi. Uutta leirikeskusta sinne ei taida enää nousta huonokuntoisen rakennuksen tilalle. Mikä on Lestijoki-lehden jatkoaikataulu, kun se ei ole laatikossa vielä kello yhdeltätoistakaan. Ei ehtinyt kuin vuosituhat vaihtua, kun kävin jo seuraavan kerran leirikeskuksessa. Pelätty tulos toteutui. Taas kaupunki säästää väärässä paikassa. Äänestäkää järjellä ja tutkikaa ehdokkaiden taustat. Missä teiden hiekottajat ovat. 2024 · LESTIJOKI LUKIJAN LÖYLYT LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. VIIKON EEBEN MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.fi Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus TEKSTARIT: 044 5741 505 Haluatko tekstariin kuvan. Varsinkin kun yksi jäi kuin nalli kalliolle. Tyttäret harrastivat roolipelaamista ja jonkun kerran pelit pelattiin Ruonan maisemissa. Liisa Ängeslevä Kun sydän käy rippikoulua Kyllä on keittojen taso laskenut viime keväästä ruokatauolla. Kiittäen Raija. Vaalit meni hienosti. teiden liukkaus
Jou, jou”. Kukaan ei sanonut, että Natoon ei olisi pitänyt liittyä. On tärkeää ymmärtää, että vaikka vaalit käydään neljän vuoden välein, niin itse vaalityö tehdään neljän vuoden aikana. Pakkasaamun hempeät värit. Ja tuttu mottomme on: “Ei sun tarvi olla meikattu. Sielä o uus näyttely. Sanattomia huokauksia. . Kannatusmittausten nelospaikalla olleen Olli Rehnin olisin odottanut enemmän haastavan mittausten kärkikolmikkoa. On mielenkiintoista nähdä, miten keskustalaiset äänestäjät suhtautuvat vaalin toisen kierroksen ehdokkaisiin. Ruvethan riisumaan kenkiä. Jos sulla ei oo kiire, niin jääppä jutskaamaan. Laita mukaan kuvaajan nimi, paikkakunta ja halutessasi kuvaan sopiva kuvateksti. Siinä rupatellaan mukavia. Kampanjan aikana keskusta vakuutteli, että toisella kierroksella Rehn menestyy Alexander Stubbia vastaan paremmin kuin Jussi Halla-aho ja Pekka Haavisto. Rehn teki nousujohteisen kampanjan, mutta keskustan heikko kannatus kuitenkin johti siihen, että myötätuuli ei vienyt ehdokasta kakkoskierrokselle. Kenen maalaus on “Poika ja varis”. LUKIJAN LÖYLYT Julkaisemme lukijoiden ottamia kuvia. Ei haittaa jos lonkkas on leikattu. Lauhan sään jälkeen pakkanen teki puut huurteisiksi Toholammilla. Haluaako joku vielä paistaa makkaraa vai mennäänkö käymään kuntoportaissa. 7 LESTIJOKI · 1. Kylläpä tänä aamuna virsi kajahti komiasti. Hallaaho erottui ehdokkaana, joka ei olisi voittanut vaalin toista kierrosta. Ydinkysymys kuuluu, saako kokoomuksen Stubb nyt ääniä keskustalaisilta. Pakkasta on vaivaiset 27,8. TÄTÄ MIELTÄ Torstaiaamuna ennen kaheksaa seurakuntatalon pihalle on kokoontunut kymmenkunta ikäihmistä. Vuosi 2024 on alkanut kovien pakkasten voimin. 2024 Saako kokoomuksen Stubb nyt ääniä keskustalaisilta. Hyvin selevittiin. Kohta lähetään aamulenkille. Syynä varmaankin se, että ehdokkaat olivat samanmielisiä ulkopolitiikan suurista linjoista. Posket punottaa ihan niinku nuorena. Äänestäjä vertailee ehdokkaita ja jättää puolueet vähemmälle huomiolle. TÄTÄ MIELTÄ Jaana Mäkelä Marita Utter Antero Ylitalo Matti Hietala Presidentinvaali poikkeaa muista vaaleista. Ei haittaa vaikka kyyneleet valuikin poskille. Stubb kolmen pointtinsa ansiosta, vai oliko niitä jossakin vaalitentissä neljä. Mikä eksoottinen eläin löytyy Virtapiiristä. Sanna Marin vetäytyi ehdokkuudesta, vaikka olisi ollut todennäköinen toiselle kierrokselle menijä. Hyvä. Kannuksen Perussuomalaiset on vuoden 2021 vaaliohjelmassaan todennut heti kärkeen, että Kannus säilyy jatkossakin itsenäisenä kaupunkina. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa kokoomus ei antanut mitään tukea keskustan ehdokkaan Esko Ahon valinnalle. Avannossakin vesi nousi. Tuu mukaan vaan, tuu mukaan. Eikö olekin hieno paikka tämä Kisapuisto. Lämpömittaria tuijotellessa monella käy varmasti kaipaus menneeseen kesään ja lämpimiin säihin. Kuka valittiin vuoden urheilijaksi. Lisäksi kuntalaisilla on oikeus tietää, millaisia näkemyksiä minulla on kulloiseenkin aiheeseen. Jaksaako vielä. Venäjän ymmärtäjiä ei ollut, hyökkäys Ukrainaan tuomittiin. Manolis Huuki, Kannus valtiotieteiden maisteri kaupunginvaltuutettu (ps.) Lopputalvea kohti . Jäähyväiset tammikuulle. Ähinää, puhinaa. Tullaan seuriksen sisälle. Kuntatasolla meidän on tärkeää jatkaa edelleen keskustelua riittävästä tuulivoiman määrästä Kannuksessa ja miten suhtaudumme muihin vihreän energiasiirtymän tuottamiin lieveilmiöihin. Viis kertaa vielä. Meille on tulossa päätettäväksi kuntaja aluetasolla useita tärkeitä strategisia asiakokonaisuuksia. Valtuuston on myös ennen pitkää linjattava Kannuksen alakouluverkon laajuudesta. Kertaan niitä nyt vaihteeksi, talven puolivälissä. Tänne tullaan kyllä uudemman kerran. Jokainen päätös vaikuttaa pitkällä aikavälillä jotenkin kunnan suuntaan. Hikihän täsä tulee. Äänestäjänä jäin miettimään ykköskierroksen neljän kärkiehdokkaan eroja. 2. Kaksi kierrosta antaa hyvän mahdollisuuden taktiseen äänestämiseen. Ensi viikolla mennään sitte käymään Justus Galleriassa. Tämä kirjaus löytyy kaupunginvaltuustonvaltuuston laatimasta ja syksyllä 2021 hyväksytystä Kannuksen kuntastrategiasta. Heikki Saunavaara Kannuksen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijä Mikä on se Virtapiiri. KIRJE KYLILTÄ Ei sun tarvi olla meikattu. Nämä eivät ole kuntapäättäjälle helppoja aiheita. Ensimmäisellä kierroksella ääni ehdokkaalle, joka äänestäjän mielestä on tehtävään paras ja toisella kierroksella ehdokkaalle, joka paremmin soveltuu koko kansan presidentiksi. Suomen Pankin pääjohtajana Rehn hyvin tunsi Suomen rahaja talouspolitiikan tilanteen ja oli ehdokasporukan ainut jalkapallomies. Lisäksi on tarkasteltava varojen riittävyyttä – olemmeko saavuttamassa Kannuksen kaupungin julkisen velan maksimimäärän. Voi jopa käydä niin, että taktikointia harrastava päätyy kaksi kertaa äänestämään ehdokasta, joka ei ole oma ykkössuosikki. Harri Mäki-Petäjä, Kannus kaupunginvaltuutettu (kok.) Kuka on koko kansan presidentti . Minulla on ollut tapana kerrata loppukesästä menneen vuoden tapahtumia lehtien palstoilla. Näillä puheilla toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2024. Kuntavaalit ovat jo ensi vuonna. Kirjoitan jatkossakin näkemyksistäni paikallislehteen, koska se on osa toimintatapaani. Vaalista puuttui kolme henkilöä, joiden mukanaolo olisi muuttanut vaaliasetelman erilaiseksi. Ymmärtäviä katseita. Lopuksi totean, että presidentinvaaleissa äänestäjä voi käyttää taktiikkaa, joka toimii näin. Presidentinvaaleissa voi äänestää vastenmielisen ehdokkaan valintaa vastaan. Puolustusministeri Antti Häkkäsen ehdokkuus olisi helpottanut omaa äänestämistä, mutta hyvä puoli tässä on se, että 2030-luvun presidentinvaaleja varten minulla on ehdokas jo katsottuna. Haavisto erottui muista ehdokkaista puolisonsa vuoksi. Ei haittaa jos lonkkas on leikattu.. Keskustellaan maailman asiat kuntoon! Muun muassa tätä on Virtapiiri. Met ollaan täällä Ullan kanssa puoli kahteentoista asti. Ensimmäisen kierroksen tulos on nyt selvillä. Mennyt kesäkuu merkitsi nykyisen kaupunginvaltuustokauden puoliväliä. Esko Ahon ehdokkuus kaatui hallituspaikkaan venäläisessä pankissa. Siitä tuli Venäjän Ukraina-hyökkäyksen jälkeen rasite. No. Raamatun teksti kosketti. . Ihana kahvin ja puuron tuoksu tulee keittiöstä. Vaalien ensimmäinen kierros jäi hieman vaisuksi. Kunnan verokertymää on kasvatettava uusia yrityksiä houkuttelemalla Kannukseen. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti.fi. Nyt riittää
– Se oli semmoinen riemukas tunne, että olen juurillani, Riitta Laasonen kertoo. – Lukion jälkeen opiskelin Helsingissä käsityönopettajaksi. . 2024 · LESTIJOKI Lestinjoki 29.tammikuuta 1994 7 1 4 3 9 7 6 9 2 1 1 5 4 1 3 6 2 8 9 5 7 6 3 8 7 1 6 9 5 8 . Martoissa teemme paljon vapaaehtoisneuleita, milloin ukrainalaisille, milloin eskariin. Tänne muutettua, niin vein lapset partioon ja minulta kysyttiin, enkö tulisi itsekin mukaan. Nyt, kahden eläkeikäisen ihmisen taloudessa, laajuus tietää lähinnä paljon lumitöitä. 30 VUOTTA SITTEN 8 1. Olin virassa Haapavedellä pari vuotta ja 17 vuotta Kestilässä. – En ollut, vaan se alkoi Kestilässä. SUDOKU . 2. Martat on Laasoselle yhä tärkeä yhdistys. Yhdistystoiminta on Riitasta hieno harrastus, koska siinä ollaan yhdessä muiden ihmisten kanssa. Laasonen ei ole asunut talossa koko ikäänsä. Kokkolassa avautui paikka Hakalahden yläkoulussa, ja siellä opetin käsitöitä 17 vuotta. Kun lapset asuivat kotona, toiminta suuntautui näiden harrastuksiin osallistumiseen. – Kun olin jäänyt eläkkeelle, minua pyydettiin sen jäseneksi. Riitta Laasonen on perinyt omilta vanhemmiltaan taipumuksen vapaaehtoistyöhön ja yhdistystoimintaan. – Sitten ne joku saa, kun ne ystävänpäivänä tulevat valmiiksi. Riitta Riitta Laasonen palasi Kannukseen jäädäkseen . Paluu Kannukseen tuntui hyvältä. KANNUS Kaisa Suomala Riitta Laasonen asuu lapsuudenkodissaan, tilavassa pihapiirissä sijaitsevassa omakotitalossa Kannuksessa. Riitan suosio on ollut korkeimmillaan 1950-luvulla. Niitä peruja Laasonen on vieläkin partiolainen, vaikka hänellä ei aktiivivuosien tapaan olekaan enää ryhmää ohjattavana. Torstai 1.2. Kun opettaja ei asunut koulupaikkakunnalla, oppilaat eivät olleet heti vastassa vapaa-aikana. – Sitten tuli urheiluelämästä ja partiosta uusia lapsia ja nuoria tutuksi, Laasonen kertoo. Vastaanottajia on omissa jälkipolvissakin: Laasosilla on neljä lasta ja yksitoista lastenlasta. Lähde: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus Kaisa Suomala. Kotona Riitta Laasosen puikoilla on tällä hetkellä muun muassa ystävänpäiväsukka. Laaja tontti on kuorma-autoilijaisän yritystoiminnan peruja. Onnea! Riitta Laasonen Kannuksesta neuloo ystävänpäiväsukkia päivittäin eteenpäin nettiohjeen mukaan. NIMIPÄIVÄSANKARI info Riitta Etunimi Riitta yhdistetään usein ruotsalaiseen Birgitta-nimeen. – En ole päässyt eroon niistä. Riitta Laasonen ei ollut ollut itse lapsena partiossa. – Kun porukassa tehdään, ei ole yksin vastuussa. Alusasujen jälleenmyynnistä, jonka Riitta Laasonen aloitti jo työn ohessa, hän on pikku hiljaa vetäytymässä. Birgitan taustalla on muinaiskelttiläisen tulenjumalattaren nimi Brigit. Riitta voi perustua myös Margaretanimen italialaiseen lyhentymään Rita. Nyt aikaa täyttävät omat harrastukset eli säännölliset ryhmäliikunnat yhdessä puolison kanssa, ja, entisellä käsitynopettajalla, tietenkin käsityöt. Käyn kankaankudontapiirissä Yli-Kannuksessa. Riitta Marjatta, omaa sukua Vesisenaho, palasi sinne aikuisena oman perheensä kanssa, parinkymmenen vuoden muualla asumisen jälkeen. Viime vuosina kuvaan on tullut Eläkeliitto. Viime vuonna päädyin puheenjohtajaksi. Pitkävartisten kirjoneulesukkien ohjetta julkaistaan päivittäin pätkän verran neulojien nettiryhmässä
Marjatta Valli ja Leena Hautala saivat opastusta Hillan markkinointipäällikkö Lea Mattilalta digin pariin. 044 4745 249. Hannu Uusitalo ja Harri Mäki-Petäjä kuvassa myös. Parhaiten kuvia tunnisti Elvi Överman Kannuksesta. Outi Yli-Arvo Hillan viestintäpäällikkö Minna Kallioinen, Taikahatun sivunvalmistaja Maija-Liisa Kattilakoski, Lestijoen myyntipäällikkö Anssi Mäkelä ja päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä ottivat vieraita vastaan. Torikauppiaat puh. 0400 262 786 . 9 LESTIJOKI · 1. Hillan arpajaisissa onni suosi Merja Silakkaa Kannuksesta. Polttoainetta varastoidaan kerrallaan enintään 3 500 litraa. Perttu Huovinen (oikealla) ja Mikael Tuorila Korpelan Voimasta kävivät paikalla. Hyvin sai luettua ja kannatti laittaa digi toimimaan, Valli kertoi tyytyväisenä. Lestijoen tuparit onnistuivat Joni Mäki-Petäjä Vanhoja kuvia tunnistamassa Hillan tuotantojohtaja Tomi Kurikkala, Reini Huuki ja Harri Mäki-Petäjä. Hillan toimitusjohtaja Mikko Luoma oli myös tyytyväinen Lestijoen uusiin tiloihin. Lisätietoja antaa ympäristösihteeri Samuli Riihijärvi, puh. YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAINEN KUULUTTAA Hallintolain ja ympäristönsuojelulain mukaisesti seuraavan hakemuksen vireille tulosta sekä hakemusasiakirjojen nähtävänä pitämisestä: Pohjan Taimi Oy on jättänyt Kannuksen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristölupahakemuksen koskien metsätaimitarhan toiminnassa käytettävien työkoneiden katettua polttoainevarastoa ja tankkauspaikkaa. Yllättäväksi suosikiksi tupareissa nousi Lestijoen tunnistustehtävä, jossa piti arvuutella vanhoista kuvista henkilöitä. Toiminta sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeälle pohjavesialueelle (Hietakangas, 1021751), ja on täten ympäristöluvanvaraista. Hillan digiklinikalla kävi myös kuhina, kun Hillan markkinointipäällikkö Lea Mattila avusti lukijoita digimaailman saloihin. Mahdollisten muistutusten ja mielipiteiden tulee olla toimitettuna Kannuksen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään 11.3.2024 osoitteella Kannuksen kaupunki, Ympäristösihteeri, PL 42, 69101 Kannus tai sähköisesti osoitteeseen ymparistotarkastaja@kannus.fi. Kakkospalkinnon eli Hillan tuotepaketin voitti Jyrki Lahti Himangalta. Väkeä oli hyvin paikalla ja kuulumisia vaihdettiin tiuhaan. TERVETULOA t. 2. KLO 9-17 Hunaja, kalakukkoja, karjalanpiirakat ja rinkelit, puunkantokorit, pajukorit, taikinatiinut, puunkantokassit, kylmä ja lämminsavu sekä graavikirjolohi, silakkamarinadit, erikoisjuustot, talvivaatteita naisille ja miehille, pipot, hanskat, villasukat ym. 2024 Lakon vuoksi olemme siirtäneet vauvateeman 8.2.2024 lehteen TORIKAUPPIAAT KANNUKSEN TORILLA MAANANTAINA 5.2. Toiminta sijaitsee kiinteistöllä Hietakangas (217-409-232-39), osoitteessa Hietakankaantie 222, 69100 Kannus. KANNUS Lestijoki-lehti vietti uusien tilojen avajaisia torstaina Kannuksessa. Muun muassa kannuslainen Marjatta Valli oli juuri laittanut Lestijoen digitunnukset voimaan. Sanna Herralan tekemät leivokset maistuivat lukijoille ja muutama uusi tilauksin siinä samalla kirjoitettiin voimaan kahvittelun lomassa. Hän voitti 3 kuukauden digitilauksen. Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä asiaa koskevan kuulutuksen ohella 1.2.–11.3.2024 saakka Kannuksen kaupungin verkkosivuilla (Kuulutukset ja ilmoitukset). Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi lestijoki.fi. – Tänään luin ensi kertaa Lestijoen digistä näköislehtenä
13.3. KANNUS Joni Mäki-Petäjä Kannuslainen Jani Myllymäki, kokkolalainen Niko Valjus, oululainen Pilvi Tahkola ja oulaistelainen Piotr ”Petteri” Rotman eivät tunteneet entuudestaan tosiaan kunnes porukan priimus motor Jani Myllymäki etsi bändikavereita somen kautta. Munchen (GER) • . Kyse oli siis eräänlaisesta muusikkojen Tinderistä. 17.3. – Syksyllä äänitettiin albumi Alavetelissä Studio 57:ssa Pasi Kauppisen rautaisen ammattitaidon avulla. Lissabon (POR) • . Vielähän tämä menee niin, että päivätöissä tienataan tuloja, joita sitten bändiin laitetaan, Tahkola naurahtaa. 2.3. Oulusta Kannuksessa käyvä Tahkola tulee yleensä junalla paikalle. Tarkoitus oli edetä vakavalla mielellä bändin perustamisessa. 10 1. Katsotaan sitten mitä tapahtuu kiertueen jälkeen, Myllymäki tuumii. Pamplona (ESP) • . 14.3. helmikuuta ja viimeinen Puolan Wroclawassa 17. Luzern (SUI) • . 10.3. 3.3. – Henna on ollut vahvana voimana bändin taustalla koko ajan. Madrid (ESP) • . Bändi treenailee ahkerasti tukikohdassaan Kannuksen Monarilla, jota nelikko kehuu kilvan. Ollaan kyllä todella tyytyväisiä lopputulokseen, Myllymäki kiittelee. Esikoisalbumi ilmestyy 23. Bändin kitaristi Niko Valjus sai kontaktin ranskalaiseen tuotantoyhtiöön, jossa todella innostuttiin Satraan. – Täällä on todella erinomainen mahdollisuus harjoitella ja täällä liikkuu samanhenkistä porukkaa, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Zagreb (CRO) • . Satra ponnistaa Kannuksen Monarilta Euroopan kiertueelle Nightwishin jalanjäljillä Satran Euroopan kiertue • . Kiteeltä ponnistava Nightwish on hyvin suosittu latinalaisessa Amerikassa. Milano (ITA) • . Vaikka olen tottunut miesten kanssa viettämään tällä alalla paljon aikaa, niin onhan se hienoa saada Henna mukaan, näin naisen näkökulmastakin, Tahkola sanoo. Kokoonpano on elänyt sen jälkeen ja jo etäisyydestäkin johtuen Aalto jäi pois projektista. Barcelona (ESP) • . Wroclaw (POL) Satra treenaa tiivisti Kannuksen monarilla ennen Pariisiin lähtöä.. Varsova (POL) • . Porto (POR) • . 7.3. – Suomessa musiikin valtavirta on mennyt popimpaan suuntaan. Se on jo kova juttu. 2024 · LESTIJOKI . – Ilman muuta sieltä tulee vaikutteita. Pitkien harinfo Satra eli vasemmalta Piotr ”Petteri” Rotman, Jani Myllymäki,Pilvi Tahkola ja Niko Valjus. Albumin avaussinkku From The Night ilmestyi tiistaina mm. Se on perustettu jo 1980-luvulla. 2. Aivan alkuun mukana Myllymäen kanssa oli lappeenrantalainen Amanda Aalto. Pariisi (FRA) • . Bratislava (SLO) • . Pientä jännitystä muusikot kokivat myös työpaikoillaan, kun kyselivät kuukauden vapaata kiertueelle. – No voi sen näinkin ilmaista, Myllymäki naurahtaa. Kiertueelle lähtee mukaan myös Jani Myllymäen vaimo eli Kannuksen Ärrältä monelle tuttu Henna Jussinniemi. 1.3. Praha (CZE) • . Spotifyhyn ja YouTubeen. – Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus päästä tällaiselle kiertueelle. Satraa kuunnellessa ei voi välttyä vertaamasta sitä suomalaiseen saman genren huippusuosittuun Nightwishiin. 12.3. 28.2. Meilläkin on eniten seuraajia juuri latinalaisessa Amerikassa. 9.3. – Se on nyt poikinut meille tiiviin Euroopaan kiertueen helmimaaliskuussa Therionin lämppärinä. Porukka yöpyy harjoitteluviikonloppuna Myllymäen ja Jussinniemen kotona. Bändin laulaja Pilvi Tahkola myöntää pientä jännitystä olevan ilmassa. Yhteensä 17 keikkaa, josta ensimmäinen keikka on Pariisissa 25. – Mutta ilman muuta positiivista jännitystä. helmikuuta, johon Myllymäellä oli pöytälaatikossa jo valmiina sävellyksiä. 29.2. Olen minä junassa huomannut aseman, mutta nyt on päässyt tutuksi paikkakuntaan. 6.3. Ruotsalainen Therion on genressä varsin suosittu bändi, ja myös hyvin kokenut. Vuonna 2021 sai alkunsa sinfonista metallia soittava Satra. – Onneksi kaikkien työnantajat suhtautuivat kiertueeseen todella myönteisesti. 16.3. 8.3. Nykyinen nelikko on hioutunut kemialtaan tiiviksi paketiksi ja viimeisenä joukkoon on liittynyt puolalaislähtöinen basisti Piotr ”Petteri” Rotman. Minä vastaan tekniikasta, Pilvi hoitaa somea ja Nikolla on yhteydet levy-yhtiöiden suuntaan, Jani Myllymäki sanoo. Ostrava (CZE) • . San Dona di Piave (ITA) • . Vaikka jalat maassa mennäänkin, niin onhan tämä kaikille samalla näytön paikka ja hieno tilaisuus tuoda bändiä esille. 15.3. Löysin Nightwishin vasta laulaja Tarja Turusen poistumisen jälkeen, Myllymäki kommentoi. – Meillä on aika lailla luontevasti tulleet eri roolit bändissä. – Täytyy myöntää, että piti ensin Googlesta katsoa tarkemmin Kannus. maaliskuuta. 25.2. Budapest (HUN) •
Kannus: • . Sari Essayah 2 % 34 • . Pimeäja liukkaan kelin ajot taas ajetaan simulaattorilla. Jussi Halla-aho 26,5 % 802 • . HIMANKA Sari Passoja-Verronen Himankalainen Riku Oja perusti Liikennekoulu Dexman Oy:n kahdeksan vuotta sitten. Lestijärvellä äänestysprosentti oli 78%, Kannuksessa 74,6%, Toholammilla 77,1% ja Lohtajalla 78,8%. Kolmantena tuli Alexander Stubb (16,8%) ja neljäntenä Pekka Haavisto (12,9%). Yhden miehen yritys toimii pääasiassa Himangalla ja Lohtajalla. Kannuslainen rumpali Jani Myllymäki on Satran perustaja. 11 LESTIJOKI · 1. Korkein äänestysprosentti oli Himangalla 79,8%. Jutta Urpilainen 5,1 % 87 • . Rehn sai 36,6%:a äänistä ja Hallaaho 22,2 prosenttia. Jussi Halla-aho 26,5 % 233 • . Yhteistyötä tehdään myös opetuslupalaisten kanssa. Lohtaja: • . Pekka Haavisto 16,7 % 74 • . Heitä on jopa enemmän oppilaina, kuin 18-vuotiaita. Oja kertoo innostuneensa liikennekoulun perustamisesta, koska oli kiinnostunut liikenteestä ja halusi värkkäillä nuorten kanssa. Jutta Urpilainen 4,5 % 20 • . Riku Oja antaa opetusta Himangalla ja Lohtajalla Dexman on yhden miehen autokoulu Roosa Oja . Himangalla Haavisto oli kolmas 14,9 prosentin äänisaaliilla ja Stubb sai 12,9 prosenttia äänistä. Toholammilla Rehnin kannatus oli vielä suurempaa, sillä hän sai 44,4 prosenttia äänistä. Li Andersson 5 % 22 • . Harry Harkimo 0,2 % 1 • . Pekka Haavisto 11,6 % 102 • . Kannuksessa Olli Rehn sai 33,5 %:n kannatuksen, Jussi Halla-aho sai äänistä 26,5%. Mika Aaltola 0,7 % 6 • . Pekka Haavisto 9 % 153 • . Olli Rehn 41,3 % 183 • . Olli Rehn 36,6 % 623 • . Harry Harkimo 0,6 % 5 Alexander Stubb ehti piipahtaa joulukuussa Kannuksessa. EAS-koulutukset ja riskientunnistamiskoulutukset löytyvät myös tarjonnasta. Harry Harkimo 0,4 % 7 • . Li Andersson 2,3 % 20 • . Oja kertoo etenkin 17-vuotiaiden innostuneen kortin hankkimisesta heti, kun se oli mahdollista. – Toisaalta autolla ajoa tulee aika hyvin, kun Himangalta ajellaan kaupunkiajoa tekemään Kokkolaan ja tarpeen mukaan myös Ylivieskaan. Oja kertoo, että tunteja ajetaan mahdollisimman paljon autolla. Lestijärvellä Rehn keräsi 41,3 prosentin kannatuksen. He siis etenevät vaalien toiselle kierrokselle. Hän harmittelee, ettei liukkaan kelin ajoa voi nyt suorittaa enää Kemorassa, kun siellä laitettiin syksyllä rata kiinni. Nyt on mukava ammentaa sitäkin tietotaitoa nuorille. Mika Aaltola 1,4 % 6 • . Olli Rehn 33,5 %1 015 • . Lestijärvellä jaettu toinen sija meni samalla äänimäärällä Halla-aholle ja Haavistolle. Li Andersson 5,2 % 89 • . Pekka Haavisto 14,9 % 253 • . Olli Rehn 44,4 % 758 • . Mika Aaltola 1,1 % 33 • . Sari Essayah 1,4 % 24 • . – Joo ei tämä ole mitään perinteistä rokkarin elämää. Hän mieluummin tykkäisi ajattaa kunnon autolla kuin simulaattorilla. Lohtajalla Rehn sai 34,8 %:n kannatuksen ja Halla-aho 26,5 %:a äänistä. Stubb sai 11,7 prosenttia äänistä. Halla-aho keräsi 24,9 %:n saaliin, Stubb 12,5%:a ja Haavisto 9 prosenttia. Alex Stubb 16,8 % 510 • . Stubb oli kolmas 15,4 %:n äänisaaliilla ja neljäs oli Haavisto 11,6 %:lla. Li Andersson 1,2 % 21 • . Lestijärvi: • . Olli Rehn 34,8 % 306 • . . Jutta Urpilainen 4,3 % 38 • . Pekka Haavisto 12,9 % 392 • . Jussi Halla-aho 24,9 % 425 • . LESTIJOKI Joni Mäki-Petäjä Alexander Stubb (kok.) ja Pekka Haavisto (valitsijayhdistys, vihr.) olivat selkästi valtakunnallisesti kaksi eniten ääniä saanutta presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. – Kurssit voi suorittaa etänä ja teoriatunteja pidän myös Raumankarin koululla. Mika Aaltola 1,4 % 23 • . Sari Essayah 3,9 % 34 • . Alexander Stubb 11,7 % 52 • . Li Andersson 1,5 % 45 • . Mika Aaltola 1,2 % 20 • . Molemmat saivat 16,7 prosentin kannatuksen. Harry Harkimo 0,2 % 4 • . Toisaalta kaikki eivät vielä ole valmiita saamaan korttia niin nuorena. – Siinä on hyvät ja huonot puolensa. – Aikaisemmin ajoin itse kuorma-autoa. Riku Oja perusti liikennekoulun kahdeksan vuotta sitten. Jutta Urpilainen 5,4 % 165 • . Himanka: • . Himangalla korkein äänestysprosentti Rehn ja Hallaaho olivat kärkikaksikkona Lestijokilaaksossa Äänet Lestijokilaakso • . 2. Hyvä puoli on se, että kun kortin saa aikaisemmin, niin pääsee liikkumaan ja harrastamaan helpommin, kun bussiyhteyksiä ei joka kylän perukalla ole niin paljon. Fokus on soittamisessa ja tulevassa kiertueessa, bändi naurahtaa. Alex Stubb 15,4 % 135 • . Lestijokilaaksossa tilanne oli toinen, sillä Olli Rehn (valitsijayhdistys, kesk.) ja Jussi Halla-aho (ps.) saivat eniten ääniä Kannuksessa, Toholammilla, Lestijärvellä, Himangalla ja Lohtajalla. Lestijokilaaksossa hän sai kolmanneksi eniten ääniä Olli Rehnin ja Jussi Halla-ahon jälkeen.. Sari Essayah 2,5 % 11 • . Alex Stubb 12,5 % 213 • . Toholampi: • . Himangalla trendi oli sama. Kannus oli ainut, joka jäi äänestysaktiivisuudesta alle koko maan äänestysprosentin (74,9%). Alex Stubb 12,9 % 220 • . Jussi Halla-aho 16,7 % 74 • . Dexmanissa voi hankkia ajokortin henkilöautoon, mopoon, sekä kaikkiin moottoripyöräluokkiin ja niiden korottamiseen. 2024 Satra eli vasemmalta Piotr ”Petteri” Rotman, Jani Myllymäki,Pilvi Tahkola ja Niko Valjus. Omaa tilaa ei erikseen ole, Oja kertoo. Jutta Urpilainen 4,5 % 77 • . Jussi Halla-aho 22,2 % 378 • . Harry Harkimo 0,6 % 19 • . Joni Mäki-Petäjä joitussessioiden jälkeen uni tulee nopeasti. Oppilaat liikennekoulussa ovat enimmäkseen Himangalta. Sari Essayah 1,6 % 48 •
Paikallaolijat saivat mahdollisuuden ideoida yhdessä erilaisia ehdotuksia Ruonan tulevaisuutta koskien, ennen kuin seurakunta esitti omat näkemyksensä aiheesta. Vuosikymmenten aikana Lohtajan Jouluun on koottu mm. Digitointia jatkoi kesätyöntekijänä saman alan opiskelija Aksel Jokinen ja valmiiksi digitoidut lehdet palveluun vei Lohtajan kirjastovirkailija Luukas Niemi. Lestijärvestä tuli Manner-Suomen pienin kunta . Tilaisuus alkoi yhteislaulun ja -rukouksen merkeissä yleisön nauttiessa Kalajoen seurakunnan tarjoamista pullakahveista. LESTIJOKI Poliisille on edelleen tehty ilmoituksia tekstiviesteistä, jotka ovat koskeneet maksamattomia ylinopeussakkoja. Yhteinen digitoitu sivumäärä on yli 2500 sivua. Se, miten me tässä tilanteessa hyödynnämme sitä, on oikeastaan tämän illan isoin kysymys. Uudet lehdet painetaan ja kahta vuotta nuoremmat vuosikerrat ovat saatavissa edelleen vain perinteisinä paperilehtinä. Toholammin kirjaston kotipalvelu toteutetaan kirjaston omin resurssein ja kirjaston oman henkilökunnan voimin. Moni tuntui uskovan, että nuoret ovat jo aikaisemmin saaneet unohtumattomia kokemuksia ja muistoja alueella pidetyiltä leireiltä. Lestijärvellä osattiin jo odottaa maan pienimmän kunnan titteliä, sillä vt. LESTIJÄRVI Katariina Poranen Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan Lestijärvellä oli vuodenvaihteessa 682 asukasta. Nämä viestit eivät ole poliisin lähettämiä, vaan ne ovat huijausviestejä, joilla yritetään kalastella vastaanottajan henkilöja pankkitietoja, kertoo rikoskomisario Juha Leinonen. Haluamme ratkaista vastuullisesti tämän homman, Lauri kertoo asiasta. Seurakunta itse tuki yleisön näkemyksiä leirikokemusten tärkeydestä, mutta muistutti heitä pitkällä kaavalla ilmenevistä mahdollisista taloushaitoista. Luhanka jäi pienuuskisassa toiselle sijalle, kun selvisi, että Lestijärvellä oli vuodenvaihteessa 19 asukasta vähemmän kuin Luhangassa. Suurin osa palvelun aineistosta on kirjastojen kotiseutukokoelmiin kuuluvaa materiaalia. kunnanjohtaja Susanna Tuikka oli hoksannut asian jo vuoden lopulla budjetin teon yhteydessä. Lestijärvellä kuitenkin näkyy, että olemme ketterä kunta ja pystymme tekemään nopeastikin isoja asioita, eikä päätöksentekoprosessiin mene välttämättä paljon aikaa, Tuikka sanoo. Resurssit kunnossapitoa varten ovat myös pienentyneet, mikä vaikeuttaa tilannetta entisestään. Ennen kotipalvelun aloitusta kirjaston henkilökunta keskustelee asiakkaan kanssa ja selvittää, minkälaista aineistoa tuleva kotipalveluasiakas haluaa lainata. Lähtökohtana oli, että seurakunta ei aio enää rakennuttaa uutta leirikeskusta esimerkiksi rippileirejä varten. – Asukasmäärä tietysti tuo haasteita palvelujen tuottamiseen yrittäjienkin näkökulmasta, eli asiakkaita pitää saada hankittua kuntarajojen ulkopuolelta. Lehdet ovat luettavissa myös valtakunnallisesta Finna-hakupalvelusta. Syitä päätöksen taustalla on useita. ”Meidän pitäisi pystyä rakentamaan siitä koko seurakuntaa palveleva paikka” Ruonan tulevaisuus puhutti Arttu Aunola . Sakko pyydetään maksamaan viestissä olevan linkin kautta. Aiemmin pienimmän kunnan titteliä kantoi keskisuomalainen Luhanka. Kirjaston kotipalvelu tuo kirjat kotiin . Poliisi ei lähetä sakkoja tekstiviestillä. TOHOLAMPI Toholammin kirjasto alkaa tarjota kotipalvelua sellaisille asiakkailleen, jotka korkean iän, sairauden, vamman tai liikuntaesteen vuoksi eivät voi asioida itse kirjastossa. – Kahvipöytäkeskusteluissa on ollut vähän pohdintaa, miten asia käännetään meille positiiviseksi asiaksi. Paikalla oli kyläläisten lisäksi myös seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. 2. Kirjaston kotipalveluasiakkaaksi voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä kirjastoon esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse tai avustajan välityksellä. Lohtajan kirjasto ja Lohtajan Kotiseutuyhdistys julkistavat digilehtiversiot Runebergin päivänä 5.2.2024. 2024 · LESTIJOKI . Digi.kirjastot.fi kuuluu Kirjastot.fi-palveluihin ja se on osa Helsingin kaupunginkirjaston valtakunnallisia palveluja. Tarve kotipalvelulle voi olla jatkuvampi tai määräaikainen. Kirjastoaineisto tuodaan kotipalveluasiakkaalle suoraan kotiin kerran kuukaudessa ja samalla kirjaston virkailija huolehtii aikaisempien lainojen palautuksesta. Me joudumme kuitenkin miettimään näitä talousasioita pitkällä tähtäimellä, miltä se elämä näyttää parinkymmenen vuoden päästä ja millaista kiinteistömassaa me haalimme meidän ympärillemme. Siksi heille olisi tärkeää, että mahdollisuutta tähän ei poistettaisi, vaan tulevatkin sukupolvet saisivat käydä nauttimassa alueesta samaan tapaan kuin he itsekin aikoinaan. Digitointiprojektin aloitti Keski-Pohjanmaan ammattiopiston tietojaviestintätekniikan opiskelija Joni Kivineva. Alueella sijainneita vanhoja rakennuksia purettiin viime syksynä, ja nykyään jäljellä on vain rannan saunarakennus, jonne on kuitenkin suunniteltu remonttia. Seurakunta oli alun perin kaavaillut saunarakennuksen säilyttämistä ennallaan tulevaa remonttia lukuunottamatta, 40 hengen kodan ja useiden eri lajien pelikenttien rakentamista sekä alueen kulkuväylien parantamista. Linkki on muotoiltu muistuttamaan poliisin sähköisen asiakaspalvelun osoitetta ja tuon linkin tarkempi tarkastelu paljastaa, että osoite ei ole poliisin. Tulevat kuntavaalit ovat Lestijärvellä varmasti mielenkiintoiset: kuinka riittää tarpeeksi ehdokkaita ja toisaalta myös esimerkiksi vaalitoimitsijoita. – Olen tehnyt tätä seurakuntatyötä noin 40 vuotta, ja 30 vuotta niistä on ollut seurakunnissa, joissa on ollut hyvä leirikeskus. Tiedän siis niiden merkityksen todella hyvin. Yli 2500 sivua kotiseutuhistoriaa digikirjastoon Helena Anttiroiko-Mehtälä . Myös Finnassa tulee huomioida, että kukin lehti on useammassa osassa. LOHTAJA Lohtajalla 55 vuotta ilmestynyt kotiseutulehti Lohtajan Joulu on siirtynyt digiaikaan. runsaasti tutkittua paikallista mikrohistoriaa sekä laajasti tarinoita kaikilta elämänalueilta Lohtajalta. HIMANKA Arttu Aunola Torstai-iltana Himangan seurakuntakoti alkoi täyttyä ihmisistä, kun paikallisia asukkaita kokoontui keskustelemaan yhdessä Ruonan leirikeskuksen tulevista käyttösuunnitelmista. Leirikeskusten kaltaiset tilat ovat kalliita rakentaa ja ylläpitää, ja ne ovat suurimman osan vuodesta tyhjillään. – Väitän, että Ruona on yksi Kalajoen kauneimpia paikkoja. Vuosikerrat vuodesta 1968 vuoteen 2021 löytyvät nettiosoitteesta digi.kirjastot.fi. Lohtajan kotiseutulehdet 1968-2021 on kuvattu digikirjastoon. Mitkä ovat pienen kunnan hyödyt ja haitat. Jotkut ehdottivat myös rahojen hyödyntämistä lapsille ja nuorille suunnattuihin erilaisiin tapahtumiin uusien mökkitilojen sijaan. Osa myös vastusti seurakunnan kielteistä suhtautumista uusien mökkien rakentamiseen. Tämä tarkoittaa, että keskipohjalainen Lestijärvi on nyt koko Manner-Suomen pienin kunta. Ilmaan heitettiin ehdotuksia muun muassa jäljelle jääneen saunamökin laajentamisesta, esteettömästä luontopolusta, lentopallokentästä sekä maaston tasoittamisesta telttailua ja parkkipaikkoja varten. Kunnan nettisivuille asia nostettiin esiin heti, ja pienuutta on tarkoitus käyttää kunnan markkinoinnissa. Todennäköisesti tätä tullaan jollakin tapaa hyödyntämään, mutta linjauksia asiasta ei ole vielä tehty, Susanna Tuikka kertoo. Leirikeskuksen uskottiin lisäksi saavan ihmisiä aktiivisemmaksi seurakunnan toiminnassa ja jossain määrin estävän kirkosta eroamista. Lopullista päätöstä tilaisuudessa ei vielä tehty, vaan seurakunta aikoi keskustella asiasta tulevissa kokouksissaan. Näissä viesteissä olevaa linkkiä ei pidä avata eikä syöttää henkilötai pankkitietoja linkistä avautuvalle sivustolle. Kirjastosta voi lainata muun muassa kirjoja, äänikirjoja, aikakauslehtiä, elokuvia ja musiikkia. Poliisin nimissä lähetetyissä huijausviesteissä sanotaan, että vastaanottajalla maksettava ylinopeussakko. Meidän pitäisi pystyä rakentamaan siitä koko seurakuntaa palveleva paikka, tilaisuuden avannut kirkkoherra Kari Lauri toteaa. Vanhempiakin lehtiä saa Kotiseutuyhdistykseltä myös painettuina, jos niitä on jäljellä. Lohtajan kirjasto on digitoinut kaikki Lohtajan Joulu -lehdet niiden ilmestymisvuodesta 1968 alkaen. 12 1. Lehden kustantajina ovat olleet ensin Lohtajan Musiikkinaiset, sittemmin 1991 alkaen Lohtajan Musiikinystävät ry sekä 2014 lähtien Lohtajan Kotiseutuyhdistys ry, jotka luovuttivat kirjastolle oikeudet lehtien digitoimiseksi. Kalajoen seurakunnan kirkkoherra Kari Lauri kertoi torstaina ajatuksiaan Ruonan leirikeskuksen mahdollisista uudistuksista. Mikäli kaikkia osapuolia miellyttävää päätöstä ei synny, tilojen annetaan olla ennallaan siihen asti, että uusia ideoita ilmaantuu ja yksimielinen päätös saadaan syntymään. Aineisto on vapaasti käytettävissä ja linkitettävissä
Maisemat tekivät vaikutuksen. Kulkuvälineinä Kerttulan pojilla oli kaksi Tunturia, Aatolla pitkärunkoinen SOK. Jormalla olisi ollut laatikkokamera, jos se olisi otettu, siihen olisi saanut. – Jorman kanssa soitellaan useinkin, ja usein me muistellaan Kilpisjärven matkan sattumuksia, Antero Kerttula kertoo. Kamerassa oli yksi filmi, jota piti käyttää säästeliäästi. – Jorman kanssa valmistettiinkin kuvia itse, kellarissa kehitettiin punalampun valossa, Kerttula muistelee. – Sieltä löytyi kypärä, jossa oli luodinreikä. Antero Kerttulalla oli mukanaan kamera. Valokuvausharrastus jatkui Kilpisjärven matkan jälkeenkin. Pieniä kommelluksia ja havereita osui matkalle. Kerttula lähti reissua seuranneena syksynä joksikin aikaa Helsinkiin töihin rakennuksille, ja kouluttautui myöhemmin mittausteknikoksi. Kaikki kehitettiin, ja suurennokset kaikista kolmestatoista ruudusta on nyt esillä Toholammin kunnantalon yläkerrassa. Maastossa sai olla välillä tarkkana, olihan Lapin sodasta vasta reilu vuosikymmen. Ruokaa valmistettiin nuotiolla pakeissa, hikiset vaatteet pestiin matkan varrella purossa. Pojat polkaisivat matkaan kesäkuun alussa ja palasivat Toholammille juhannuksen alla. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Jostain se idea vain tuli. Metsissä oli vielä romuja ja koneita. Työura vei Jorma Kerttulan Espooseen, Aatto Määttälä asuu Sastamalassa. Pohjoisempana sitä oli määrä ostaa lisää, että Kilpisjärveltä saisi otettua enemmänkin kuvia. Että lähdetään pohjoiseen. Kun olin armeijassa myöhemmin noin 1960, jouduimme keräämään ammuksia maastossa Tervolassa, Antero Kerttula sanoo. Aatto Määttälä ja Jorma Kerttula tulenteossa matkalla.. Piti sitten säästää filmiä. Koko matkalta on tämän vuoksi kolmetoista kuvaa. Aluksi mukaan oli lähdössä muitakin koulukavereita, mutta pikku hiljaa muu porukka liukeni rivistä. 86-vuotias Kerttula asuu kolmikosta ainoana yhä Toholammilla. – Löydettiin lato ja pystytettiin teltta sinne kuivumaan, Antero Kerttula kertoo. Kesäkuussa, koulun päätyttyä, Määttälän kylällä asuva Aatto Määttälä ja Kerttulanmäellä naapureina asuvat Antero ja Jorma Kerttula kokoontuivat pyörineen ja kamppeineen Riuttaseen, josta matka pohjoiseen toden teolla alkoi Sieviin johtavaa tietä pitkin. Tokkopa, Antero Kerttula arvioi. Metsissä oli vielä romuja ja koneita. Antero Kerttulalla oli yksi filmirulla lainatussa kamerassa, kun kolme poikaa pyöräili Toholammilta Kilpisjärvelle vuonna 1956 Nostalginen näyttely kunnantalolla Antero Kerttulan näyttelyssä on kaikki Kilpisjärven matkalla otetut kuvat. – Aivan mitättömän pieni, Mutkan Eskolta lainattu, Kerttula näyttää sormillaan. 2. Kilpisjärvelle päästiin, mutta viimeiset 196 kilometriä pojat joutuivat taittamaan linja-autolla. Topatuista pyöräilyhousuista ei ollut tietoakaan, satulassa oltiin verryttelyhousut jalassa. Pyöräilijät ajelivat Ruotsinkin puolella: Aatto Määttälän täti asui Karasjoella, ja tämän maalaistalossa pohjat tekivät välillä peltotöitäkin. Näyttely jatkuu 7. 13 LESTIJOKI · 1. – Eihän sitä myyty siellä missään. Pyörämatka kesti kaikkiaan reilut kaksi viikkoa. 2024 Sieltä löytyi kypärä, jossa oli luodinreikä. Hän työskenteli Keski-Pohjanmaan maanviljelysseuran rakennustoimistossa Kokkolassa, työvoimatoimistossa Toholammilla ja viimeiseksi eläkeikään asti TVH:lla. Ovatkohan Helsinkiin matkustaneet kaverit muistelleet kevätretkeään yli kahdeksankymppisiksi asti. . Näyttelyn kuvateksti kertoo, että luokkatovereille lähti Kilpisjärveltä luvatut postikortit. Raahesta saatiin hankittua muovikelmu teltan suojaksi loppumatkaa varten, mutta sateet jäivät sen jälkeen yhteen. Kameran filmikoko osoittautui liian harvinaiseksi. Ensimmäinen matkalaiset kastellut sade osui kohdalle jo ensimmäisenä yönä Vihannissa, jossa soputeltta päästi vedet kattokankaan läpi sisälle. Matkaan käytettiin aikaa, että nähtäisiin mahdollisimman paljon. Tie Muoniosta oli niin huonokuntoinen, että renkaita olisi joutunut paikkamaan liian usein, Antero Kerttula kertoo. Kovakuntoiset nuoret miehet olivat kulkeneet välillä koulumatkaakin Kannukseen pyöräillen, ja alkoivat suunnitella, että koulun päätyttyä he lähtisivät polkupyörällä Kilpisjärvelle. Aatto Määttälä ja Antero Kerttula pohjoisen reissulla. Keväällä 1956 Toholampilaiset Aatto Määttälä ja serkukset Antero Kerttula ja Jorma Kerttula kävivät keskikoulun viimeistä luokaa Kannuksen yhteiskoulussa. Toisin kävi. He lähtivät sen sijaan Helsinkiin. helmikuuta asti
P8 1 km: 3) Toivo Kyösti HU 2.56,8, 4) Veikko Aarnio HU 3.18,8, 5) Aarne Ruusunen HU 3.56. Hakkarainen työnsi 122 kiloa, joka on 45-vuotiaiden piirinennätys. Avauspelissä sarjajohtaja Sievin Sisua vastaan kyyti oli alussa jääkylmää. P12 650 m: 8) Leevi Lindell HU 2.51,09, 9) Atso Oja HU 3.11,21. Samassa yhteydessä kilpailtiin myös Keski-Pohjanmaan hiihtocupin pisteistä 10-16-vuotiaiden sarjoissa. Seuraava turnaus pelataan Uudessakaarlepyyssä 11. Sieviläiset hyökkäsivät ahnaasti ja antoivat painetta korkealta hipalaisille. HU:n Jaakko Mattila ja Alissa Oja pm-pronsseille . Kärki karkasi Himangan Pallolta Joni Mäki-Petäjä . 17-vuotiaiden kuulassa HU:n Niilo Torvi työnsi toiseksi tuloksella 14,89. P15 900 m: 5) Jaakko Vuotila HU 2.54,14. HiPa on keskikastissa neljäntenä ja sillä on täysi työ pitää sijoituksensa, sillä kolme joukkuetta vaanivat pisteen päässä. HU:n Alissa Oja hiihti pronssille sprinttihiihdon piirinmestaruuskilpailuissa Kokkolassa lauantaina. Himangan Pallon Markus Hakala ja Miikka Mattila tekivät maaleja Sisua vastaan. 2. P12 3 km: 8) Leevi Lindell HU 9.55,9, 9) Atso Oja HU 10.25,3. 19-vuotiaiden 200 metrillä Koivisto pinkoi kolmanneksi ennätysajallaan 26,58. OULU Hyvään seiväshyppykuntoon päässyt Antti Kois paranteli 55-vuotiaiden Suomen ennätystä Oulussa järjestetyissä avoimissa pm-halleissa sunnuntaina. N20 1600 m: 3) Alissa Oja HU 4.44,61. 19-vuotiaiden naisten seiväshypyssä HU:n Aamu Uusitalo sijoittui kolmanneksi tuloksella 330. P13 3 km: 3) Eemeli Aarnio HU 8.21,8, 4) Eino Kyösti HU 8.22,5. Mattilan Eemelille arvokas kakkossija raveissa . Lohtajalaiset nostajat menestyivät kilpailuissa hyvin ja tekivät myös uusia ennätyksiä. Molemmat päivän vastustajat olivat sarjassa HiPaa edellä, joten otteluissa olisi ollut mahdollista kuroa kärkeä kiinni. Hän tempaisi 53 ja työnsi 71 kiloa. Kois sijoittui kilpailussa neljänneksi. Pahiten HiPaa kuritti Sisun kapteeni Tomi Koskela, joka teki peräti kuusi maalia. Hopeasijasta kilahtaa hevosen tilille 3500 euroa. T10 2 km: 3) Matilda Aarnio HU 6.27,8, 11) Aana Oja HU 7.41,1. Työnnön tulos ja 124 kilon yhteistulos ovat 15-, 17ja 20-vuotiaiden ennätyksiä. Työnnön tulos ja kahden lajin 115 kilon yhteistulos ovat uusia ennätyksiä. helmikuuta. N20 5 km: 5) Alissa Oja HU 13.39,1. Muut huippuhevoset Eemeli piti takanaan ja sijoittui toiseksi hienolla talviajalla 28,9/2100 m. HU:n Antti Kois paranteli jälleen SE-lukemia. Himangan Urheilijoita edustavan miehen tulos 405 ylittää viidellä sentillä entisen ennätyksen, jonka Kois hyppäsi kaksi viikkoa sitten Mustasaaren Botniahallissa. Toholampilainen, Vetelin Urheilijoita edustava Essi Koivisto juoksi 19-vuotiaiden 60 metrillä kolmanneksi ajalla 8,12. T10 650 m: 4) Matilda Aarnio HU 3.01,98, 6) Iida Lindell HU 3.17,15, 8) Aana Oja HU 3.25,19. T14 3 km: 5) Ronja Aarnio HU 8.09,8. URHEILU 14 1. Atte Oja ja Markus Hakala tekivät yhden maalin mieheen. Kovan vastuksen tarjosi Alaviirteen Nuorisoseuran Petri Hakkarainen, joka nosti 212 kilon tuloksen. Kausi on alkanut hienosti: 3 starttia, joista 2 voittoa ja kakkossija, palkintokassa on karttunut 8000 eurolla. HU:n Pentti Torvi voitti Botniahallissa Seppo Järvelä Himangan Urheilijoiden Jaakko Mattila hiihti kolmanneksi Sievissä sunnuntaina järjestetyissä Keski-Pohjanmaan piirinmestaruushiihdoissa. Hannu Hietasen valmentama ja ohjastama ruuna teki hienon juoksun. Seiväshypyn voitti Raahen Vesan Juuso Tornberg tuloksella 450. Sisu iski avauserään reikäpallon häkkiin peräti kuusi kertaa ja peli oli käytännössä ohi. Kaksi tappiota tiesi sitä, että HiPa ei voi enää saavuttaa kärkikaksikkoa, kun neljä peliä on sarjaa jäljellä. P13 900 m: 2) Eino Kyösti HU 2.41, 4) Eemeli Aarnio HU 2.52,87. Tuomas Savolainen voitti mestaruuden 215 kilolla. Seurakaveri Antti Kois voitti miesten seiväshypyn tuloksella 380. Tuloksia, Sievi: T8 1 km: 2) Adessa Oja HU 3.34,4, 5) Neea Hanni KU 3.56,1. T14 900 m: 5) Ronja Aarnio HU 2.58,82. Fyrryllä on vain yksi tappio sarjassa. Oja kilpaili 20-vuotiaiden naisten sarjassa perinteisellä hiihtotavalla. HiPa taipui lopulta Sieville maalein 5-13 (0-6, 3-3, 2-4). 102 kilon sarjassa mestariksi nosti Raution Kisailijoiden Jaakko Hihnala 216 kilon yhteistuloksella. M40 10 km: 5) Mika Jämsä TU 27.46,7. Miesten 67 kilon sarjan mestariksi nosti Alaviirteen Nuorisoseuran Hannu Karhula 101 kilon yhteistuloksella. Se johti aina loppusuoralle asti, jolloin avoimen sarjan suomenhevonen Suvionni vyöryi voittoon. Sen jälkeen kuitenkin puolustus vuoti sen verran pahasti, että Fyrry vilkutti ja meni ohi. M 10 km: 3) Jaakko Mattila HU 24.12,5, 4) Mikko Peltokangas TU 24.32,4. HiPa oli hampaaton haastamaan ilman tappioita sarjassa taivaltavaa Sisua. Miesten 96 kilon sarjassa LoVe:n miehet ylsivät kaksoisvoittoon. Korkeudessa syntyi myös ennätys 115, joka riitti viidenteen sijaan. 81 kilon sarjan mestariksi nosti LoVe:n Pentti Etelämäki 133 kilon tuloksella. Samassa yhteydessä järjestettiin myös piirin hiihtocupin ensimmäinen osakilpailu 16-vuotiaiden ja nuorempien sarjoissa. Naisten kolmiloikassa LoVe:n Anna Yrjänä ponnisti yhdeksänneksi tuloksella 10,25. LOHTAJA Joni Mäki-Petäjä Himangan Pallo pelasi miesten salibandyn kolmosdivarin kotiturnauksensa lauantaina Lohtajan Mainingissa. Toiseksi nosti Tuomas Hirvijoki 206 kilolla. KU:n Anna Lukkarila oli yhdeksäs ennätysajallaan 28,84. Lohtajan Veikkojen Simo Paavola työnsi 82 kiloa, joka on 45-vuotiaiden Keski-Pohjanmaan piiriennätys. Satu Niemelä nosti SE-tuloksia Seppo Järvelä Seppo Järvelä Himangan Urheilijoiden Pentti Torvi voitti 15-vuotiaiden poikien kuulantyönnön Mustasaaren Botniahallissa järjestetyissä Junior Gameseissa lauantaina tuloksella 12,57. Miesten 73 sarjassa LoVe:n Simo Paavola nosti hopealle 145 kilon tuloksella. Tuloksia, Kokkola: T8 650 m: 2) Adessa Oja HU 4.29,90. Peli alkoi paremmin kuin Sisua vastaan, kun Atte Oja ja Petja Boren veivät maaleillaan kotijoukkueen johtoon. Työnnön tulos on 45-vuotiaiden miesten piirinennätys. LOHTAJA Seppo Järvelä Kalajokinen, oululaista Alppilan Puntti-Weikkoja edustava Satu Niemelä teki kaksi 55-vuotiaiden naisten Suomen ennätystä Lohtajalla sunnuntaina järjestetyissä painonnoston Keski-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailuissa. Kaksi seuraavaa erää olivat maalimääriltä tasaisia, mutta missään vaiheessa ei HiPa päässyt uhittelemaan sieviläisiä. 13-vuotiaiden poikien seiväshypyssä LoVe:n Oliver Korpela hyppäsi kolmanneksi ennätystuloksellaan 140. Kilpailut käytiin vapaalla hiihtotavalla. P15 5 km: 5) Jaakko Vuotila HU 14.48,4. Naisten 81 kilon sarjassa mestariksi nosti RK:n Eveliina Niemi 95 kilon tuloksella, joka on 35-vuotiaiden piirinennätys. Hän tempaisi 41 ja työnsi 54 kiloa, jotka ovat myös ennätyksiä. HiPan lopuista maaleista vastasivat Juuso Haapala (2) ja Mikael Tuorila. Naisten kolmiloikassa Lohtajan Veikkojen Anna Yrjänä hyppäsi neljänneksi tuloksella 10,46. HiPa sai luotua tilanteita oikeastaan vasta, kun taululla oli kuuden maalin ero. 59 kilon sarjassa kilpaillut Niemelä tempaisi 49 ja työnsi 66 kiloa. Neljänneksi sijoittui LoVe:n Mauno Andersson 115 kilon yhteistuloksella. Piiriennätyksiin ylsi myös 61 kilon sarjassa mestaruuden voittanut KaJu:n Arttu Kallio. 2024 · LESTIJOKI . Päivän toisessa pelissä tuli vastaan lähes yhtä kova vastus, kun vaasalainen Fyrry saapui kaukalon toiseen päähän. Paavola tempaisi 63 ja työnsi 82 kiloa. N40 5 km: 3) Heidi Kyösti HU 15.29,4. HiPalta Miika Mattila teki kolme maalia ja oli kotijoukkueen pirtein ja työteliäin Sisua vastaan. TURKU Kannuslaisen Harri Silakan omistama 8-vuotias raviruuna Mattilan Eemeli osallistui lauantaina Turussa Voimaeläincupin finaaliin
Huom. TERVETULOA! Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry. 200 metrillä Kortetmaa oli toinen ajalla 24,04. osuus naiset 6 km, 7. Jussinpirtin tietovisa pidetään torstaina 1.2.2024 klo 19. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET toimitus@lestijoki-lehti.fi tilaukset@lestijoki-lehti.fi ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi etunimi.sukunimi@hillagroup.fi joni.maki-petaja@hillagroup.fi . Seppo Järvelä Seiväshyppy on Himangan kaksipäiväisten hallikilpailujen yksi mielenkiintoisimmista lajeista. Turnaus käynnistyy kotijoukkueen ja Alavieskan Virin joukkueen ottelulla.. SM-sarjassa on yhteensä joukkueita 117. 24 Kokkola 2 Niklas Tylli, Lyyli Niinikoski, Roni Saarela, Aleksi Salmela, Marko Järvinen, Miia Riitta Hongell, Iina Kiiskilä, André Kurtén 35 Himanka 2 Sami Pahkala, Anni Mäkinen, Eemeli Aarnio, Kristian Hakala, Jaakko Vuotila, Heidi Kyösti, Susanna Ruusunen, Miikka Ketonen 39 Kokkola 3: Veikka Heinonen, Minna Pietilä, Oiva Ojajärvi, Tommi Viitasaari, Eetu Lakanen, Petra Sweins, Mona Vertanen, Keijo Alila 41 Kokkola-yhdistelmä: Jonas Skog, Anu Junnila, Eino Kinnunen, Rami Puutio, Jorma Harju, Henna Rautiainen, Eeda Pietilä, Timo Mäkelä. Marttailta ma 5.2. Pappilassa, aiheena tulossa olevien helmikuun tapahtumien suunnittelu, Martoilla ulkokahvila su 11.2. osuus miehet 10 km, 2. Juuso Mattila hiihtää avausosuuden Himangan joukkueessa. Vesijumppa, Toholampi Lylynpisara tiistai 6.2 klo 12.30–13.15. Loppukilpailussa hän jakoi voiton seurakaverinsa Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aino Pulkkisen kanssa. 2024. osuus miehet 13 km. Kilpailu hypätään urheiluhallilla perjantai-iltana. osuus miehet 6 km, 6. . osuus miehet 6 km, 5. . Toni Mäki-Asiala.Jussinpirtin Äijäkööri kokoontuu pe 2.2.24 klo 13 laulamaan ja tarinoimaan kahvittelun lomassa! Ohjatut kuntosaliryhmät Jussinpirtillä ke 7.2.24 Naiset klo 9 Miehet klo 10, tule kuntoilemaan mukavaan joukkoon! Kannuksen Martat. Maakuntaviestiin 40 joukkuetta Anniina Kortetmaa avasi kauden Liimatainen työnsi toiseksi Seiväs päälajina Himangalla AV/Roimalla kotiturnaus HiPan naisten putki poikki Alavieskan Virin ja Oulun Kiskon joukkueet sekä TähtiVolley Sodankylästä. Liimatainen sai parhaalle työnnölleen mittaa 12,96. kl 18-20 Kannuksen seurakuntatalolla Teehetki-illan, jossa kaikki marttailusta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan marttojen toimintaan. vuosikerta, perustettu 28.4.1976 • ISSN 0782-5617 • Uutismedian liiton jäsen KANNUS TOHOLAMPI LESTIJÄRVI HIMANKA LOHTAJA . HiPan maalin teki Viivi Lahtinen ja toinen maali merkattiin Alajärven omaksi maaliksi. KALAJOKI Kalajoella 10. Kortetmaa oli 60 metrin alkuerässä nopein ajalla 7,50. Lajeina ovat korkeusja pituushyppy sekä kuulantyöntö. TEKSTARIT: 044 5741 505 . Kilpailut jatkuvat sunnuntaina. Kokkola-yhdistelmä hiihtää kilpailun ulkopuolella. 2024 . Kokkola ja Kalajoki olivat muut kärkikolmikon joukkueet viime vuonna. Martat järjestävät ystävänpäivänä ke 14.2. Vieraaksi Himangalle saapuvat . klo 12. HIMANKA Alavieskan Viri/Himangan Roima pelasi tammikuussa lentopallon SM-sarjan D-poolissa sijoista 14-25. Tervetuloa! Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry. Ensimmäisessä pelissä HiPa taipui sarjakärki Seinäjoen Valaille tyrmäävän alun jälkeen maalein 2-5 (0-4, 1-0, 1-1). JULKAISIJA Hilla Group Oyj Rantakatu 10, 67100 Kokkola Mikko Luoma, toimitusjohtaja Inka Partanen, sisältöjohtaja . LUKIJAILMOITUKSET asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset . Viestivoittoa puolustaa Uusikaarlepyy. HiPan maaleista vastasivat Titta Uunila ja Viivi Lahtinen. HiPa hävisi maalein 2-9 (04, 2-2, 0-3). Ystäväpiiri Kivikololla ke 7.2. NURMO Hima nga n Pa llon sa libandynaisten voittoputki katkesi viime viikonloppuna tylysti Nurmossa. helmikuuta. TOIMITUS, uusi osoite: Valtakatu 1, 69100 Kannus Postiosoite: PL 1, 69101 Kannus . alv 24 %) . A-sarjassa on mukana 13 joukkuetta ja loput 27 ovat B-sarjassa. aik. osuus naiset 3 km, 3. PORI Himangan Urheilijoiden MinnaMarjatta Liimatainen työnsi naisten kuulassa toiseksi Satakunnan piirin avoimissa piirinmestaruushalleissa Porissa. ASIAKASPALVELU asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi puh. Molemmat saivat ajaksi 7,52. helmikuuta hiihdettävään Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiin lähtee mukaan 40 joukkuetta, joista Kokkolan yhdistelmäjoukkue hiihtää kilpailun ulkopuolella. Kahvitilaisuus 6.2. osuus T16 3 km, 8. . Allaolevassa nimilistassa joukkueet ovat numerojärjestyksessä, jossa ne myös viestissä hiihtävät. Virallinen joukkuemäärä on siis 39 eli viisi enemmän kuin viime vuonna Kaustisella. JÄRJESTÖT Järvelä Seppo Kannuksesta lähtöisin oleva Anniina Kortetmaa avasi hallikautensa Kuopiossa lauantaina. 2. Päivän toisessa ottelussa tuli selvä tappio SC Alajärvelle. Tule mukaan hauskaan tietovisailtaan! Kysymykset on laatinut tällä kertaa Seppo Hietala. TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja . Onnenonkijat kello 12.15. Maakuntaviestin osuudet ovat seuraavat: 1. JULKAISUPÄIVÄ Torstaisin Aineistot ti klo 16 mennessä. PAINO Botnia Print Oy Ab, Kokkola . Mielenkiintoista asiaa Jussinpirtillä ke 7.2.24 klo 13 aiheesta Miten Toholampea lämmitetään. Juoksun voitti Joensuun Katajan Silja Kempas ennätysajallaan 24,03. 15 LESTIJOKI · 1. www.lestijoki.fi Toimittaja Kaisa Suomala 040 672 5326 Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 040 670 4818 Myyntipäällikkö Anssi Mäkelä 050 598 2061 48. 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Puhelun hinta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Kilpailun voitti Turun Urheiluliiton Minttu Laurila tuloksella 15,41. Himangan Pallo on sarjassa kymmenes ja seuraava turnaus pelataan Kalajoella 11. Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute . Turnauksen voittaja nousee D-pooliin ja heikoin joukkue laskee F-pooliin. Neljä ensimmäistä osuutta hiihdetään perinteisellä, neljä viimeistä vapaalla hiihtotavalla. SPR. A-sarja: 1 Uusikaarlepyy 1 Benjamin Sundqvist, Signe Jakobsson, Hannes Sundberg, Adam Holm, Sander Wikblom, Julia Häger, Sara Cederholm, Melker Wikblom 2 Kokkola 1 Juuso Haarala, Lotta Järvinen, Iivo Fränti, Pekka Pääkkönen, Timo Pikkarainen, Eerika Konu, Tessa Herronen, Pekka Karppanen 3 Kalajoki 1 Jirka Oja, Sanni Vuollet, Oliver Rahja, Elias Valikainen, Tapani Kärjä, Iida Vuollet, Aada Junnikkala, Eelis Valikainen 4 Kruunupyy 1 Oscar Högnabba, Viktoria Forsberg, Ellen Nyberg, Jakob Dalhem, Hugo Karlstörm, Vilma Hahtokari, Lina Myrskog, August Högnabba 5 Veteli Onni Mäkelä, Tanja Rannila, Leevi Niininen, Pauli Mäkelä, Jari Mäkelä, Iida Haukilahti, Nelli Hyväluoma, Ari-Pekka Lassila 6 Pyhäjärvi 1 Roope Haapakangas, Susanna Mikkolainen, Iisakki Heinonen, Jouni Komu, Harri Parkkinen, Elisa Parkkinen, Scarlett Saarinen, Samppo Kumpumäki 7 Haapajärvi 1 Anssi Koirikivi, Tiina Männikkö, Paavo Kokkoniemi, Juho Salmela, Ilmari Kokkoniemi, Tiia Olkkonen, Neea Murto, Hannu Niemelä 8 Ylivieska 1 Jimi Leppälä, Enni-Sofia Saari, Atte Huhtanen, Roni Knuutila, Matti Myllylahti, Anna-Kaisa Saari, Wilma Pihlajamaa, Pertti Heinonen 9 Pedersöre 1 David Sulkakoski, Marjo Ena, Emil Andersssén, Aron Wiklund, Emil Klemets, Sara Ray, Jessica Westerlund, Eric Storvall 10 Himanka 1 Juuso Mattila, Alissa Oja, Eino Kyösti, Santeri Mäkelä, Jaakko Peltola, Assi Hakala, Ronja Aarnio, Jaakko Mattila 11 Reisjärvi 1 Anni Alakoski, Laura Aho, Leo Rautio, Peppi Leppälä, Henri Niskakoski, Iiris Savelainen, Emma Parkkila, Jari Niskakoski 12 Sievi 1 Aatu Paaso, Miina Koivisto, Albert Viljamaa, Hannu Paaso, Jussi Mökkönen, Miia Säilynoja, Mireka Valtonen, Miska Poikkimäki 13 Alavieska: Juha-Pekka Jokela, Noora Alatalo, Aleksi Hannula, Werneri Pudas, Arto Hemmilä, Petra Alatalo, Alisa Alatalo, Anton Hannula B-sarja: 14 Luoto: Mico Sjölund, Amanda Nyfors, William Kronholm, Jonas Granholm, Dan Snåre, Annika Sjöström, Viivi Fagerudd, Niklas Dahllund 15 Kaustinen 1: Joonas Kivinen, LiinaMaija Hietala, Ella Pesola, Lasse Paavola, Vesa Peltoniemi, Johanna Huntus, Iida Paavola, Elmeri Hietala 16 Nivala 1 Miika Tenhunen, Elina Läspä, Ukko Järviluoma, Erkki Vähäsöyrinki, Aapo Heiskanen, Kaisa Saarimaa, Lotta Vähäsöyrinki, Sauli Päivärinta 17 Pietarsaari 1: Robin Mäenpää, Maria Björkman, Matheo Holm, Miro Auvinen, Jacob Björkskog, Emilia Fagerholm, Wilma Grannas, Viljam Knif 18 Perho: Juho Lakanen, Veera Anttila, Toni Jääskeläinen, Petri Harsunen, Inka Lakanen, Karoliina Ukskoski, Emma Anttila, Arto Kalliokoski 19 Kannus Jussi Isokoski, Jemina Eskola, Elia Katajalaakso, Marko Paavola, Markus Erkkilä, Pirjo Hakala, Adele Tuikkanen, Matti Tuikkanen 20 Toholampi Roni Etelämäki, Iina Rantakangas, Viljami Kotila, Matias Välikangas, Mika Jämsä, Ruut Asiala, Iina Määttälä, Mikko Peltokangas 21 Halsua Pietari Jussinmäki, Mette Kanala, Siru Koskela, Jani Simoinen, Janne Kalliokoski, Iina Koskela, Ansa Kanala, Iisakki Jussinmäki 22 Kalajoki 2: Oscar Rahja, Lotta Oja, Atte Kähtävä, Tuukka Törnvall, Simo Törnvall, Alma Junnikkala, Pinja Polet, Juho Nikula .... JAKELUPÄIVYSTYS Maksuton jakelupäivystys p. ILMOITUSHINNAT mainostajalle.hillagroup.fi . osuus P16 3 km, 4. 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9.30. Ensi lauantaina AV/Roima pelaa E-poolin kotiturnauksen Himangalla Sautinsalilla sijoista 26-50. Kevätkauden aloitus. klo 13-15 Kannuksen Liikuntapalveluiden ja Kannuksen seurakunnan laskiaistapahtumassa Kitinkankaalla! Myynnissä kahvia, lämmintä mehua ja makeaa. Sarjoja on 7-19-vuotiaille. Keskustelun alustaa Toholammin Energia Oy:n tj. Samana iltana käydään myös kolmiloikkakilpailu. Vastustajat, Muhos Volley, Arctic Volley B1 Rovaniemeltä ja Kauhajoen Karjun B-tytöt, olivat kuitenkin parempia ja AV/Roima tippui seuraavaksi alempaan Epooliin. Tervetuloa! Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. kello 13.00 seurakuntatalolla
35:ilm. Esa p. NIMIPÄIVÄONNEA! Kokkolalaisille Jutta Isopahkalalle ja Ville-Veikko Koskelalle tyttö 18.1.2024. Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki Ke 7.2. Siisti, heti vapaa. Puh. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Toivottaa äiti, iskä, Aino, Anni, Aaro ja Alina. 044 2016245 Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. Omaiset Juhlin 90-vuotispäivääni kutsuttujen kanssa. Kiitos myös kaikille Ailaa auttaneille ja hänen hoitoonsa osallistuneille. (Kannuksen Kaukolämmölle). Surukiitokset . Asser Ti 6.2. mahtavat 7 vuotta!! Sinua lämpimästi onnitellen äiti, isi, Topi, Kerttu ja Lauri sekä Piki. 2024 · LESTIJOKI PERHEPALSTA . Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. 0400-347777 PJL Mtsto Kalervo Isohannin 90 vuotis syntymäpäivää vietimme 27.01 lähipiirin ja ystävien kesken. Onnea 9-vuotias, ihana ja innokas! Suuret syntymäpäiväonnittelut Sakulle 7.2. Mitä kertoo pieni ja touhukas. Vaihtunut musta Esla-merkkinen potkupyörä sini-hopeiseen, seurakuntakeskuksen pihalla ti 30.1. 16 1. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! KEHYSILMOITUKSINA esim. Hymy ihana sydämet sulattaa. 2. Pikemminkin vanha juttu, ehkä sulle jo ihan tuttu. Hyvää kevään ja kesän odotusta. Tietysti hän, joka kakun kynttilät puhaltaa. Kuin meidän nelivuotias. Rivit To 1.2. Rakkaat syntymäpäiväonnittelut 2-vuotiaalle Vertille! Toivottavat äiti ja isi sekä mummut ja papat Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AilaTastulan muistoa ja otitte osaa suruumme. Voiko olla tyttöä suloisempaa. Toivoo kummitäti Satu, Henrik, Eeli ja Alissa, Tytti ja Joonas sekä Mummut ja Papat. Riku, Rikhard . AINEISTOT PERHEPALSTALLE: ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus . 050 345 6472. Hurjasti onnea eskarilaiselle toivottaa Kannuksen sakki. alv). Vuokrataan kaksio Kannuksen keskustasta. SYNTYNEET . Oma paikallislehtesi: lestijoki.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. H. Jemina, Lumi, Aamu La 3.2. ruokailutapahtuman yhteydessä. Ronja, Armi Ma 5.2. 0500-562252 Rakkaat onnittelut meidän ihanalle Kialle! Täytät tänään torstaina 1.2. Olli Roiko-Jokela Minulla on salaisuus, ei se ole ihan uus. Tilaa sähköpostilasku helposti verkossa: hillagroup.fi/ sähköpostilasku Hei, lehden tilaaja hillagroup.fi/mainostajalle. kutsut, onnittelut ja kiitokset 0,50/pmm (sis. Kuka tänään onnittelut saa. Oma paikallislehtesi: lestijoki.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Sekalaista Ostetaan Energiapuuta. Sinulle. Lämmin halaus päivän pelastaa. KUOLLEET Toholammilla syntynyt Ulla Kristiina Mäkinen kuoli 19.1.2024 Kokkolassa 53 vuoden ikäisenä. BUSSIMATKA Haaparantaan la 17.02. Sinulle. Tänään 1.2 täyttää kokkolassa Kia Ruusu 7-vuotta. Voiko olla juttua hauskempaa. LASTEN SYNTTÄRIONNITTELUT . . Riitta Pe 2.2. reitti: Räy-Veteli-Kaust-Tohol. Vuokrataan . Hugo, Valo Su 4.2. Ostetaan Julkaisemme veloituksetta RIVITIETOINA (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. Onnea Allille 4.2.2024 kun täytät 4 vuotta. Merkkipäivät
TULOSSA: Ti 13.2. SEURAKUNNAT 17 LESTIJOKI · 1. Mitä varten elän, eikä sitä mihin olen menossa. Me tarvitaan jonkun viisaamman ohjausta, tarvimme ohjeita ja tarvimme tavoitteen elämälle. PERHEMESSU klo 10 kirkossa, LASKIAISTAPAHTUMA klo 13-15 Kitinkankaalla: pulkkamäki, lumikenkäilyä, lumiukkopuisto, talvitoimintapiste, talvipyöräilyreitit, koiraharrastajat ja koirat, hiihtorata, luistelua. ja 10. Monilta onkin ”pallo hukassa.” Kaikki ei tiedä miksi olen olemassa. Su 10.3. Jonkunlainen malli, piirustukset ja suunnitelma. klo 18 Kirkonkylän kinkerit Pentti ja Lea Roivaksella. HAUTAAN SIUNATUT Olavi Antero Järvelä 83v 4kk 2pv . Postimerkit huutokaupataan postimerkkihuutokaupassa ja tuotto menee Suomen Lähetysseuralle. 6/7-ILTAPÄIVÄ klo 14.30-16 Kulumassa. MYYJÄISET klo 11-12 ry:llä. Jos ihminen tosissaan kääntyy Jumalan puoleen, ja alkaa Häneltä ohjausta pyytää elämälleen, niin silloin suunta muuttuu. Pe 2.2. käsky. Pe 2.2. MUSIIKKI JA KUOROT Ke 31.1. klo 13 Hanni-Märsylä-Särkioja-Peräjärvi kinkerit Vesa ja Seija Nybackalla. . Tähtäämme keväällä järjestettäville Kirkon Musiikkijuhlille Tampereelle. ILTAKYLÄSEURAT klo 19 Marika ja Jari Junttilalla. Su 4.2. klo 11 Ruokailu ry:llä Su 4.2. Tällä Lapsella on monta nimeä. klo 18 Eskolan kinkerit Rukoushuoneella. Mukana Tiikeri ja Panda! Myytävänä herkkukoriarpoja ja makkaraa (tuotto Yhteisvastuu-keräykselle) sekä Marttakahvilasta herkkuja ja lämmintä juotavaa. Hänen hartioillaan on Herraus”. 2024 . klo 12 Seurakuntapäivä ry:llä, Tuomas Linna. ”Hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas.” Ja koska Hän on Ihmeellinen Neuvonantaja, Häneltä voi kysyä neuvoja, elämän ohjeita. SOITTOAIKA klo 10-11, p. klo 18 Lestijärven miestenpiiri Yhdistysten tilassa (Jukolantie 2). Lahjoita MobilePay 69318 tai yhteisvastuu.fi/kannus. Ti 5.3. klo 10 Kynttilänpäivän perhekirkko Toholammin kirkossa, Väistö, Rautiola, Aho, musiikissa Ilonjyvä ja päiväkerholaiset. 044 282 4514. Ti 20.2. Kinkerit ovat yhteisöllinen keskustelutilaisuus, jonne kaikki ovat tervetulleita. Yhteiskyyti Toholammin seurakuntakodin pihasta klo 17.30. To 1.2. Su 3.3. Sleyn VUOSIKOKOUS ja Siionin Kanteleen LAULUSEURAT klo 18 pappilan salissa, puhujana Johannes Häkämies. Jesajan kirjassa on sanottu: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu. Jumala on antanut ihmisille oman katoamattoman Sanansa. SOITTOAIKA klo 10-11. klo 18 Nuorten järjestämät myyjäiset ry:llä, Janne Syri La 3.2. LAULUSEURAT klo 18.30 Arja ja Teuvo Karppisella. YHTEISVASTUUKERÄYS alkaa. RUOKATAUKO joka tiistai klo 11-12 Seurakuntasalissa. Huom! Kaikilla kerääjillä on aina Yhteisvastuun viralliset keräysmateriaalit ja niissä keräyslupa. Mutta tilanne voi muuttua. Kirkkoon kutsutaan erityisesti viime kynttilänpäivästä tähän kynttilänpäivään kastettuja lapsia, heidän vanhempiaan, isovanhempia ja kummeja. Ryhmää ohjaa sairaalapappi Anne Peltomaa,jolle ilmoittautuminen 26.2. Laskiaistiistain HERNEKEITTOMYYJÄISET klo 10.30-12 Seurakuntatalolla, myynti omiin astioihin, myytävänä myös laskiaispullia ja lämpimiä rieskoja. klo 18 Heiniemi-Korpelan kinkerit Seppo ja Anne Tastulalla. Kinkeripaikat: Ti 13.2. Keittolounas 5€, lapset syövät ilmaiseksi. klo 18 Luoma-Roikola-Vaenmaa-Ohennevan kinkerit Erkki ja Irja Koskella. Lipasja listakerääjäksi voi ilmoittautua Ulla-Maijalle p. klo 18 Jylhä-Koskenmaa-Rekilä-Nikula kinkerit Pasi ja Anu Syrjälällä. AJATUKSIA SINULLE . Ma 5.2. SOITTOAIKA klo 14-15. KIRKOLLISET Kannus Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. . NUORET Ke 31.1. Helmikuun RIPARILAUANTAI klo 14-18: ”Mennään messuun!” ryhmille R1, R2 ja R3. To 8.2. Joku joka sanoo mitä tehdä ja mistä ja miten tehdä. Ke 31.1. RAAMATTU NYT! -TEEMAILTA klo 18 -19.30 Seurakuntasalissa: alustus Heikki Myllyniemi, musiikkia kirkkokuoro ja Johanna Koivumaa, keskustelua ja kahvittelua, iltarukous. Su 17.3. Muutokset harjoitusaikaan ovat mahdollisia. Hän rakensi talonsa kalliolle. Lounaan hinta voidaan neuvotella yksilöllisesti taloudellisin perustein. To 1.2. PERHEKERHO klo 10-12 Perheiden Kulumassa: ”Lapsen kokoinen kirkko”, klo 11 lounas, 5 € aikuiset, lapset ilmaiseksi. To 1.2. klo 15 Kungas-Nikkarikosken kinkerit Anu ja Juha Aitalla. Kahvipannu kuumana klo 11.30 saakka. SURURYHMÄ LAPSENSA MENETTÄNEILLE alkaa klo 18 Kokkolassa.Ryhmä kokoontuu 6 kertaa kevään aikana. Ke 7.2. AAMURUKOUS klo 9 pappilan vintillä, Raamatun tekstejä, virsiä ja rukousta Laudes-kaavan mukaisesti. 044 282 4514, jos hinta on sinulle liian kallis. klo 13 Jokisalon kinkerit Veli-Pekka ja Leena Koskelalla. mennessä p. fi.Ryhmä on tarkoitettu kaiken ikäisinä kuolleiden lasten vanhemmille. PÄIVÄKAHVIT ELÄKELÄISILLE klo 13-14.30 Eskolan rukoushuoneella. Hänellä on parempaa edessäpäin! Se on paikka taivaassa ja iankaikkinen elämä! Kukapa voisi panna paremmaksi! Tuula Palola Kaavat . klo 18 Seurakuntapäivä ry:llä, Asko Syrjälä. klo 12.30 Kynttilänpäivän perhekirkko Lestijärven kirkossa, Väistö, Rautiola, Aho. RIPPIKOULU La 10.2. Ota yhteyttä kanttoriin jos kuoroharrastus kiinnostaa p. HAUTAAN SIUNATUT Salli Annikki Rautiola 84v . PYHÄKOULU klo 11.30 ry:llä. . VARKKIS klo 12.30 seurakuntatalolla alakouluikäsille Ti 6.2. Ke 7.2. Mukaan kutsutaan erityisesti rippikoululaisia. Voit noutaa lapsesi kastelinnun kirkon jälkeen. Kor. Kahvit, hartaus, keskustelua ym. 044 282 4514. 2. Maksuton aamupala klo 9-10, kevyttä liikuntaa, mukavaa yhdessäoloa. . SEURAT klo 18 ry:llä, Osmo Tokola. Yhteistyössä Kannuksen kaupunki ja Kannuksen seurakunta sekä Kannuksen kuntoliikkujat, Kannuksen korvenkävijät, Koiraharrastajat, Lestijoen latu, Kannuksen Ura, Martat ja 4H. KOULUKAHVILA klo 11 yläkoulun aulassa. Ti 5.3. Kahvipannu kuumana klo 11.30 saakka. MESSU klo 10 kirkossa, Heikki Myllyniemi, Johanna Koivumaa. klo 18 Naiset kaivolla -ilta AliHaapalan navetan vintillä. 044 2824 512. Su 4.2. Voit noutaa lapsesi kastelinnun kirkon jälkeen. kirkkokuoron jälkeen. Su 4.2. klo 13 Korpi-Mutkalammin kinkerit Eija ja Jarkko Ylikankaalla. 1. Ma 5.2. yhdessäoloa. Siinä on ilmoitettu kaavat ja piirustukset elämäämme varten. KASTETUT Vivia Amalia Paananen . Tervetuloa uudetkin laulajat mukaan, tai jotka ovat laulaneet aiemmin vaikka kirkkokuorossa. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 31.1. Keskustelun aiheena Apt. Kaikkeen työn tekemiseen tarvitaan suunnitelma. klo 13 Välikannuksen kinkerit Seurojentalolla. Ke 31.1. Vastaanotto ilman ajanvarausta klo 13-14. Aloitamme noin klo 19.30. voi tuoda Pappilan postilaatikkoon tai kirkkoherranvirastoon aukioloaikoina virastoon. Muuten voi käydä niinkuin mulle pikkutyttönä, kun aloin tekemään nukelle villatakkia, siitä tuli muistaakseni pipo. klo 18 Kinkerit Saana ja Tapio Luomalla, Kroopilantie 20. Laulamme myös kirkossa kevään aikana. 050 314 7454 tai anne.peltomaa@soite. Hän ei pelkästään anna neuvoja vaan Hän jopa antaa ”väsyneelle voimaa ja voimattomalle väkevyyttä runsain määrin.” Eli se tarkoittaa, että häneltä ei saa vain neuvoja, mutta hän antaa myös voiman noudattaa antamiaan neuvoja. Su 25.2. . RUOKA-APUA klo 19 Seurakuntatalolla, kauppojen ja koulun hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna. KINKERIT 2024: Seurakunnan kinkeriaihe on: Missä olet Jumala, kun maa järkkyy, murtuu ja kaaos vyöryy. . Laskiaissunnuntaina 11.2. SOITTOAIKA klo 10-11. Se on murheellista. Näin on myöskin koko elämässä. LAULURYHMÄ ILOSANOMA kokoontuu myös ke 31.1. Toholampi Lestijärvi . NUORTENILTA klo 18 Kulumassa. Tapahtuma on maksuton. Tulee täyskäännös. Kinkeriaiheina 9. Kun se työn alla oleva kappale leveni ja leveni ja silmukkamäärä lisääntyi niin piti muuttaa alkuperäistä suunnitelmaa. On yksi joka tietää, Yksi joka osaa, Hän on Meidän Luojamme, koko maailmankaikkeuden Herra. Ma 5.2. RAAMATTULUOKKA klo 19 ry:llä. Se ei muutu huonompaan vaan parempaan suuntaan.Jeesus vieläpä antaa kaikki synnit anteeksi ja uuden elämän. Tarkemmat ohjeet Whatsapp-ryhmissä. 1:25 Kun aletaan tehdä jotain, tarvitaan kaavat. Näin käy sille joka kuulee Jumalan sanat ja niitä noudattaa. MUUT Otamme vastaan käytettyjä ensipäiväkuoria, postimerkkejä irtonaisina tai postimerkkikansioineen, ne välitetään Suomen Lähetysseuralle, postimerkit ym. MIESTEN RAAMATTUPIIRI klo 17 Seurakuntasalissa. KIRKKOKUORO harjoitukset klo 18 Laurentius-salissa. Ma 19.2. LAPSET JA PERHEET Su 4.2. RUOKA-APUA klo 19 Seurakuntatalolla, kauppojen ja koulun hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna. Pekka Simojoki. Heinilä ja Rautiola. Voit tulla ja lähteä silloin kun sinulle sopii. DIAKONIA Ke 31.1. Kirkkoon kutsutaan erityisesti viime kynttilänpäivästä tähän kynttilänpäivään kastettuja lapsia, heidän vanhempiaan, isovanhempia ja kummeja. Ti 6.2. . Ei ollut kavoja, ei piirustuksia, eikä kokemusta. Poliisihallituksen keräyslupa RA/2020/639 on voimassa toistaiseksi, keräysalueena Manner-Suomi. Lauletaan hengellisiä ”keveämpiä” lauluja, mm. VIRTAPIIRI klo 9-11.30 seurakuntatalon Kulumassa. Maksuton aamupala klo 9-10, kevyttä liikuntaa, mukavaa yhdessäoloa. VARKKIS klo 12.30 seurakuntatalolla alakouluikäisille. VIRTAPIIRI klo 9-11.30 seurakuntatalon Kulumassa. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 31.1. Muutoin olemme aivan hukassa. Jorma Ronkainen esittelee Kannuksen luontokohteita. To 8.2. Su 18.2. Ota yhteyttä diakoniatyöntekijään p. YHTEISVASTUU Su 4.2. La 3.2. Laulut juhlille ovat kaikille vielä melko uusia. Järjestää Irma Eskola ja Ritva Alanko. Su 4.2. . Mutta hyvätkään neuvot ei auta jos ei niistä välitetä! Mutta kun niihin perehdymme ja tahdomme niitä noudattaa, silloin me olemme kuin viisas rakentaja, josta Matteuksen evankeliumissa puhutaan. 15 ja 16. . Ti 12.3. Kun myrskyt ja tulvat tulivat koettelemaan rakennusta, se pysyi pystyssä. Lisätietoja kanttori Johanna Koivumaalta
Kerhon päätteeksi hartaus. DIAKONIA Ma 5.2. La 3.2 klo 19. 044 7229017). klo 18 Yhteisvastuukonsertti Kulttuurisalissa, solisteina Anne Halmekangas, Tapio Hirvi, Antti Jämsä, Oskari Laakeri, Ari Kungas ja Seppo Tastula, houseband sekä Vivace-kuoro. Etukäteisvaraukset Suville pe 9.2. klo 17. fi/kurssit ja ilmoittaudu mukaan Opiston toimistoon 08 4639200. Juontajina Meri Luoma ja Pihla Myllykoski. Lisäksi mukana on soinnillaan ihastuttanut Iiris Rautiolan johtama nuorten kuoro Vivace. Ruokailu kello 11, aterian hinta 6 euroa. Sana ja rukous klo 18.00. klo 13 Hartaus Palvelukeskuksella. . Huonolla ja/tai erittäin kylmällä säällä pidetään tilaisuus Raution kirkossa. Tervetuloa tilaisuuksiin! Toholammin helluntaiseurakunta Kolmisointu on kolmen lauseen muodostama ajatuskokonaisuus. Ke 7.2 klo 18. YHTEISET TAPAHTUMAT: Nimikkolähettimme ja kohteet 2024: perhe Etu-Aasiassa, evankelista Jaakob ja seurakunta Kaukasiassa, Helene ja Joona Toivasen työ Myanmarin työalueella, Nyakaton Raamattukoulu Tansaniassa, Perhe Indonesiassa, Radiolähetystyö Intiassa, Raamattulähetystyö Israelissa, Raamatunkäännöstyö Namibiassa. Lukupiiri Kalajoen kirjastossa to 1.2. klo 18 Jumalanpalvelusryhmien kokoontuminen Vanhassa pappilassa, kahvitus alkaa klo 17.30. Ruokajako klo 16.00-17.00. Sururyhmä lapsensa menettäneille alkaa Kokkolassa 5.3. LÄHIMMÄINEN Olemme kaikki ihmisiä. Se sisältää oivalluksia ja sanallisia käsitteitä joilla on kristillinen tai muu elämäntaidollinen sisältö. Lähetyskirppis avoinna ke-pe klo 12 -17, la klo 11-14 Tervetuloa tekemään edullisia löytöjä! Asematie 5 (Urakalusteen vieressä). klo 10 Mirjam-tuvan hartaus, Lintilä. Ehtoollinen & Raamattutunti. seurakunta, Kalajoen Rauhan Sana ja LYRS. Ke 7.2. klo 15.15 – 16.30 Varkkis Vintillä, Aada ja Meimi To 1.2. Raution kyläkaupalta ajetaan Sievin suuntaan 1,5 km. Kirpputori klo 10.00-13.00 Ma 5.2. klo 18 Jumalanpalvelusryhmien kokoontuminen Lestijärven seurakuntakodilla, kahvitus alkaa klo 17.30. Myytävänä on hernekeittoa omiin astioihin 5e/litra. Su 4.2. klo 11 – 13 Laskiaismyyjäiset Toholammin seurakuntakodilla. klo 19.00 Sana ja rukous, Ap. Mukana on yleisön vanhoja suosikkeja mutta myös tuoreempia laulukasvoja. Ruokailun jälkeen ohjelmaa, mahdollisuus myös ostaa arpoja. Lippu 15€. Myynnissä myös muita leivonnaisia ja arvontaakin on luvassa. Ke 7.2. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna omatoimista pysähtymistä varten. Naistenpäivät Kalajoen Kristillisellä Opistolla Läsnäolossa 2.-4.2.2024. Huom! Nyt myös K-12 rasti. Luemme Juha Hiltusen kirjaa ”Valokuva Jeesuksesta”, joka kertoo Torinon käärinliinasta tehdyistä tutkimuksesta. 12, Veikko Kivineva. klo 15.15 – 16.30 Aikuisten kehitysvammaisten kerho käsityöluokassa koulunmäellä. klo 18 Ry:n lauluseurat Kati ja Jorma Koivistolla, Jämsäntie 62, Toholampi. Kulttuurisali soi Yhteisvastuulle. Tarkoituksena on lyhyesti kertoa asian ydin. klo 18.30 Yleisen seurakuntatyön vastuuryhmä Vanhassa pappilassa Ke 7.2. Kirppiksen ollessa kiinni, voit jättää lahjoitukset laatikkoon. Läsnäolon lähteellä naistenilta Kalajoen seurakuntakodilla, lauluyhtye Sointu, illan aluksi kakkupuffee, järj. Jarkko Kuusisto. Ke 7.2. . . klo 19, toim. Kahvitus alkaa klo 13.30. LAPSET JA PERHEET To 1.2. Su 4.2 klo 11. Klo 18 SLEY Himanka-Hillilän paikallisosaston vuosikokous Hillilan rukoushuoneella, Marja-Leena ja Alpo Niemelällä. Ilmoittaudu Annikalle (p. Kannattaa pukeutua lämpimästi, retkijakkaran voi ottaa mukaan ja lampun, jotta näkee virsikirjasta laulujen sanat. Klo 18 Rauhan Sanan seurat Pajalan seuratuvalla, Jukka Malinen. Kannuksen kotiseurakunta To 1.2. 2024 · LESTIJOKI Toholampi Lestijärvi jatkoa edelliseltä sivulta Su 4.2. kodintavaraa. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Kaikille avoin ruokailu, hernekeittolounaan ja laskiaispullakahvien hinta on 10e. Klo 16 Perjantaikerho 1-5-luokkalaisille seurakuntakodilla. klo 13 Hartaus Palvelukeskuksella HPE. Alkaa aamupalalla. Katso ohjelma ja hintatiedot www.kkro. Sanan ja rukouksen ilta.Tuomas Vuolteenaho. . Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Pe 2.2. Ryhmään voi tulla vaikka kuollut Lapsi on jo aikuinen tai ihan vastasyntynyt tai kohtuun kuollut. Klo 15-17 Kerho 6-7 lk oppilaille seurakuntakodilla. Klo 10 Raamatunlukuhetki seurakuntakodilla. klo 15 Ilonjyvä, klo 16 Muskari Vanhassa pappilassa Kirkkokuoro jatkaa harjoituksia vk 7 . SEURAKUNNAT 18 1. Pe 9.2. 2. Ma 5.2 klo 11. Pakettipiiri klo 18.00 To 8.2. klo 18 käydään läpi Markuksen evankeliumia, vetäjänä kappalainen Jarkko Kuusisto. Ilm. 5. Klo 9 Aamurukous ja kahvit seurakuntakodilla. Tapahtuma tuo jälleen lavalle joukon mielenkiintoisia esiintyjiä. Tervetuloa! Lestijärven helluntaiseurakunta Himangan kappeliseurakunta . Klo 15.15 Himangan lapsikuoron harjoitukset kirkossa. To 8.2. Aarre Polso, säestys Esa Polso. Sen solisteina ovat tällä kertaa Anne Halmekangas sekä hänen tapaansa karaokepiireissä jo tunnettu Oskari Laakeri, joka nyt ensiesiintyy Kulttuurisalissa laulajana. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, ”Valmistaudu herätykseen!” Sirkku ja Gene Chewning, Jukka Myllymäki ja Reijo Jokela. Klo 17-18 Himangan kirkko avoinna omatoimista pysähtymistä varten. Tervetuloa Raamatun äärelle Raution kirkkoon, to 8.2. Yhteinen päiväkahvihetki, jonka ohessa pientä ohjelmaa. Esiintymässä Juhani Tikkanen ja Miriam. Mukanaan Kannuksesta hän tuo säestäjikseen Ari Kunkaan kitaroineen ja sellisti Tapio Hirven, jota kuullaan myös soolona. Tervetuloa mukaan! Klo 16 Perjantaikerho 1-5-luokkalaisille seurakuntakodilla. Su 4.2. HAUTAAN SIUNATUT Taimi Okkonen 99v Matti Johannes Rahkola 93v . Veikko Heimonen, Katja Puumala. Pe 9.2. Otamme vastaan puhtaita ja ehjiä vaatteita, leluja yms. Tummun ja tuoran kamari vanhustentalojen kerhohuoneella kello 13-14.30. Huhtakylän risteyksestä käännytään vasemmalle, siitä eteenpäin on kylttija kynttiläopastus. Pääsylippu 10 euroa. Klo 10-11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa, ruokailumahdollisuus 6 e / perhe. Meillä on mahdollisuus tehdä hyvää toisillemme. Antti Jämsä on tarjonnut esiintyjänä lamppilaisille hykerryttäviä elämyksiä jo kahdeksalla vuosikymmenellä, ja yhä. Walk in talk nuorille ma 5.2. Kynttiläkirkko Raution kaivoksella su 4.2. Myyjäisten tuotto diakoniaja lähetystyölle. klo 12 Lähetyksen päiväkahvit Vanhassa Pappilassa, Keskitalo ja Väistö . Pe 2.2. Lavakaverikseen Antti saa Heikki Finnilän haitareineen. NUORET To 1.2. Klo 11-13 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla. Mukavaa puuhaa ja toimintaa. Toinen paikkakuntalaisille monilta vuosikymmeniltä tuttu on Seppo Tastula, nyt roolinaan on olla laulusolisti. Suvin puh. Anne.peltomaa@soite.fi tai 0503147454. Nuortenilta Ruksalla.Tuomas & co. 044 7229009) tai Markukselle (p. Suvi Lehtimäki. Laskiaispulla 1e/ kpl. Aamupäivän rukous. To 8.2. klo 18. Klo 18. klo 14 Hartaushetki Männistössä yläja alakerrassa, Heinilä Ke 7.2. Miehet ovat tehneet yhteistyötä jo 1960-luvulta lähtien. YHTEISVASTUU Su 4.2. La 3.2. Mukana mm. Ma 5.2. Tervetuloa! Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. klo 8.30 – 15 Rippikoulun ennakkopäivä Toholammin seurakuntakodilla, koskee myös muualla rippikoulunsa käyviä. 044819316. Tulkaapa kutosetkin mukaan. klo 18 21 Nuortenilta Lestin seurakuntakodilla To 8.2. Aapo Kaivosoja, Emma Karkulahti, Kirkkokuoro. klo 18 Nuorten järjestämät myyjäiset ry:llä, Janne Syri Ti 13.2. Lopuksi hiljennymme hartauteen. TOHOLAMPI Ensi sunnuntai-iltana (4.2.) järjestetään Toholammin Kulttuurisalissa perinteinen Yhteisvastuukonsertti. Arpavoittoja otamme lämmöllä vastaan. t. Mukana Johannes Häkämies. klo 14 Siionin kanteleen lauluseurat Toholammin seurakuntakodilla. Klo 13 Hartaus Mainingissa, Jouko Piilola. To 8.2. klo 15-16 Kalajoen kirjaston perällä sohvaryhmällä, tarjolla pientä välipalaa ja halutessaan saa juttuseuraa Annikasta ja Katjasta, jutella voi arkiasioista kuten harrastus, kouluja opiskeluasiat, ihmissuhteet, tulevaisuus ja tunteet, kaikki mikä mietityttää tai tuo iloa ja haastetta elämään. Lasse Heikkilän ja Susanin konsertti la 3.2. Hartaushetki MirjamTuvalla klo 15, Reijo Jokela. RIPPIKOULU La 3.2. LÄHETYS Ti 6.2. klo 9 – 12 Päiväkerho 3 – 5 vuotiaille Toholammin seurakuntakodilla . Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. klo 18 Kalajoen Kristillisen Opiston juhlasalissa. klo 10 – 12 Perhekerho Toholammin seurakuntakodilla Ke 7.2. Kunnan kulttuuritoimen ja seurakunnan yhteistyössä järjestämän Yhteisvastuukonsertin juontavat Meri Luoma ja Pihla Myllykoski. Ryhmä kokoontuu 6 kertaa kevään aikana ja vaatii ilmoittautumisen 26.2 mennessä. . Ti 6.2. klo 15.15 – 16.30 Varkkis Vintillä, Aada ja Meimi . mennessä. Aiheena ”Olet rakastettu”. Yhteisvastuukeräyksen tämänvuotisena teemana on tukea nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Suomessa ja maailmalla. Kahvitarjoilu. Nuorten retki Jokigospel-tapahtumaan Pyhäjoelle Ilmoittautuminen nuorten Jokigospel-tapahtumaan Pyhäjoelle 3.2. Lähimmäisen rakkauteen meitä kutsutaan tänäänkin! Viikon kolmisointu To 1.2 klo 17.30 Monitoimikerho Juhani Vuorisen koululla. MUSIIKKI JA KUOROT Ti 6.2. Klo 11.30 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Naistenilta pe 16.2. Klo 10 Messu kirkossa, toim. SEURAKUNNAN VIIKKO Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ To 1.2. Maarit Eronen, Tarja Vilppola, Mirja-Maaria Ridanpää, Eeva Pouke. Klo 18-19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. Paikan lähellä on parkkipaikka. klo 18-19.30 Aarteiden ilta Toholammin seurakuntakodilla alakouluikäisille, Leila Aho, Liisa Hovila, Mari Peltokangas. Perinteisesti konserttiin on kasattu myös housebändi
Tutustu. Toimitamme koneet tarvittaessa paikalleen asennettuina. 0500-704956 Lasse Lehtinen oikeustieteen tohtori, varatuomari § § § www.sahkoliikekannus.fi Palvelemme niin yrityksiä kuin yksityisiä kaikissa sähköalan töissä ammattitaidolla ja huolellisesti. Avasimme myös mainosten verkkokaupan, josta voit ostaa itsepalveluna mainostilaa. Helsinki . Juva Karvia . tuet Neuvo2027 • Sukupolvenvaihdokset Perukirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutus Raimo Ahokas talousasiantuntija kaupanvahvistaja, LKV 050 597 7957 raimo.ahokas@wikli.fi Miikka Kinnunen talousasiantuntija talous ja tuotanto 050 413 6602 miikka.kinnunen@wikli.fi Kotija hoivapalvelua Ota yhteys 040-577 2677 Raili 040-517 3168 Marika Keskitymme kiireettömästi ja huolella asiakkaaseemme. Kiuruvesi . • Vaihtuva valikoima myös käytettyjä kodinkoneita Keskipohjalaista jäsenkorjausperinnettä jo vuodesta 1900 Koulutettu hieroja Antti Polvikoski 040 5817 194 YLIKANNUS Ajanvaraukset: ma-to 8.00-13.00 Käsillä ja sydämellä Käsillä ja sydämellä Ajanvaraukset: ma-to 8-11, pe 8-9 Koulutettu hieroja Marjo Polvikoski 050 3226 050 Lestijokilaakson Laki ja Notariaatti Oy Asematie 4, Kannus Soita ja varaa aika p. Tampere . 2024 Parasta paikallista palvelua Asematie 9, Kannus | puh. Kärsämäki . Seinäjoki . 050-523 3031 KIERTÄVÄ PARTURI • KAMPAAJA MAIJA MÄNTYKORPI-LUOMA • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3394 205 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3377 043 Kustaa Aadolfinkatu 3, 67100 Kokkola Timo Heikkilä 0400-167825 www.metsatilat.fi Metsätilat, tontit, kauppa-, lahjaja jakokirjat, spv:t, kaupanvahvistukset, AKA-arvioinnit Y-tunnus 1577559-7 Erotu ja kasva me autamme mainostajalle.hillagroup.fi Saamme viestisi näkymään ja kuulumaan siellä, missä sen pitääkin, olipa kyse sitten paikallisesta näkyvyydestä tai laajan alueen kattavasta viestinnästä. 2. · Kalajoki · Kannus · Haapavesi · Ylivieska Katsastus KOTIMAINEN, PAIKALLINEN | WWW.PLUS.FI Ark 8-18, la 9-15 Ark 8.30-16, to -17.30 Ark 9-16, to -18 Ark 8.30-16, to -17.30 KAMPAAMOPALVELUT kätevästi kotonasi Kannus-Sievi-Toholampi . Vesanto Kirjanpidot • Investointilaskelmat Budjetoinnit • Yhtiöittämiset Kiinteistövälitys • Arviokirjat • Kauppakirjat • Lahjakirjat Viljelysuunnittelu • Tukihaut • Investointi. PARHAAT PALVELUT 19 LESTIJOKI · 1. mainostajalle.hillagroup.fi Tutustu uuteen mainostajan verkkosivuun.. +358 45 126 7188 Silja Martikainen Raimo Ahokas raimo.ahokas@wikli.fi 050 597 7957 silja.martikainen@wikli.fi 040 489 5813 lakiasiantuntija, kaupanvahvistaja talousasiantuntija, kaupanvahvistaja, LKV sekä Ullavantie 1, 69300 Toholampi wikligroup.fi Silja Martikainen Raimo Ahokas raimo.ahokas@wikli.fi 050 597 7957 silja.martikainen@wikli.fi 040 489 5813 lakiasiantuntija, kaupanvahvistaja talousasiantuntija, kaupanvahvistaja, LKV sekä Ullavantie 1, 69300 Toholampi wikligroup.fi wikligroup.fi Toholampi . Huittinen . 0400 663 270 | www.kodinkonehuoltokannus.fi • Kodinkoneiden korjaukset • Ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus • Helkama kodinkoneet varastomyymälä, myymme myös muita merkkejä. Sähkötyöt jo vuodesta 1993 alkaen! Asematie 9, 69100 Kannus P. Uudelta mainostajan verkkosivulta löydät ajankohtaisimman tiedon ja inspiroidut vinkeistämme
Työpaikka sijaitsee Sievissä. 040 529 4978 matti.koskela@storaenso.com vakituiseen työsuhteeseen. Metsäasioiden kanssa et ole yksin. Vuonna 1951 perustettu kansainvälinen perheyritys työllistää tällä hetkellä yhteensä noin 500 henkilöä sekä kotimaassa että ulkomailla. Tee nyt puukaupat ja voit päästä tutustumaan Oulun tehtaaseen toukokuussa. Hae nopeasti, sillä paikka täytetään sopivan hakijan löytyessä. 2. ja suussa sulavat Runebergin tortut sekä laskiaispullat TARJOUSHINTAAN! TARJOUSHINTAAN! Irtomyynnissä!. 20 1. Kannus, Toholampi, Lestijärvi Metsäasiantuntija Matti Koskela p. Sinusta tulee tärkeä osa Sievi-konsernin taloushallinnon tiimiä ja hoidat Sievin Jalkine Oy:n emoyhtiön Sievi Marketing Oy:n sekä tytäryhtiön Sievi-Tools Oy:n kirjanpitoa. Etsimme sinua Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja sievi.com Sievin Jalkine Oy on Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja. Lisätiedustelut paikasta sekä hakemus talouspäällikkö Katja Kemppaiselle osoitteeseen katja.kemppainen@sievi.com. Suomalaiset metsänomistajat ovat tehneet puukauppaa suoraan Stora Enson kanssa jo vuodesta 1872. 2024 · LESTIJOKI Stora Enso investoi miljardi euroa Oulun tehtaaseen Nyt Tähtitilillä puukaupparahalle 5,00 % korko Hyvä metsänomistaja, puillesi on jatkossakin kysyntää. Kaup an päälle porkk anapaton ki! PERJANTAINA 2.2. Työtehtävään kuuluu monipuoliset taloushallinnon tehtävät, kuten päivittäinen kirjanpito, käyttöomaisuuskirjanpito, varainhoidon kirjanpito, konsernitäsmäytykset sekä yrityksen sisäistä raportointia. Työtehtävää voidaan muokata osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Edellytämme että sinulla on • Tradenomin tai laskentamerkonomin koulutus • kokemusta kirjanpidosta, käyttöomaisuuskirjanpidosta sekä tilinpäätöksistä • kokemusta talousjärjestelmistä • huolellisuutta ja numerotarkkuutta • vastuunkantoa Toivomme että • olet joustava ja oma-aloitteinen • omaat hyvät tietotekniset perustaidot • olet valmis omaksumaan uutta • Excel-osaaminen on hallussasi • pystyt toimimaan itsenäisesti mutta myös tiimin kanssa ja olet halukas auttamaan myös muita tiimin jäseniä tarvittaessa • haluat olla kanssamme kehittämässä taloushallintoamme Tarjoamme sinulle viihtyisän ja toisiaan tukevan työyhteisön ja vastuullisen työn. TOREILLA TOHOLAMPI KLO 10-15 KANNUS KLO 16-17.30 JÄTTIPULLAKASSITARJOUS 25,/satsi Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! KAUDEN AVAUS! Tuoreet, maukkaat leivät LEIPÄKASSIT 10,15,ja /satsi Hillopossut ja munkkirinkelit 1,kpl Lihapasteijat, karjalanpiirakat, juustokinkkusarvet ... Ota yhteyttä oman alueesi metsäasiantuntijaan! Osoitteesta storaensometsa.fi/oulu löydät lisätietoa investoinnista ja oman metsäasiantuntijasi yhteystiedot. Kirjanpitäjä/ Taloushallinnon osaaja Hakuaikaa on 14.2.2024 saakka. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Sievissä ja Oulaisissa