/ / . A fter Shave partabalsam i Pedicare jalkojen hoitosarja TULE TUTUSTUMAAN! HomeCare Tuotteet Maija Sivula, Niemeläni. Nuoristotoimintakilpailussa pisteitä jaettiin piirin sisulisähuipentumien me nestyksen mukaan. Messin pehmeästä paketista! Keskitä vaateostoksesi Messiin: Marras /joulu kuussa yli 500 mk:n ostoksista 5 % KÄTEISALENNUS myös pankki kortilla LAMPIN ASUSTE-MESSI ^ Kirkkotie 5. 702 09 P A L V E L E M M E : ARK. Pankki lainaa on jouduttu ottamaan noin 180 000 markkaa. 31, Kannus p. 6 9 3 TOHOLAMPI n 9 6 8 -8 8 5 6 5 4 y A/xä/Zti / 4 . Lämpölaitoksen tuottamalla energialla pystytään lämmittämään koulukeskuksen, liiketalon ja Kotipellon tilat. 70 494 V [ TU:n nuoret maan parhaimmistoa ^ Toholammin Urheilijoiden nuo ret yleisurheilijat ovat valtakun nallisesti varsin kovatasoisia, sil lä seura sijoittui 12:nneksi valta an nnallisen nuorisotoimintakilpailun A-luokassa. 4, KANNUS, p. Lohtajan Veikot tulivat A-luo kassa 15:nneksi ja Himangan Ur heilijat 30:nneksi. Osuuskunnan hallituksen pu heenjohtajana istuva Harri Kavanterän mukaan lämpölaitoksen tehot riittäisivät noin 3 000 hakekuution polttamiseen. Laitoksen pitäisi valmistua reilun kolmen kuukauden kuluttua, jolloin kattilaan laitetaan tuli ja hakkeen polttaminen aloi tetaan. Laitos tuottaa läm pöä kunnan kiinteistöille. A-luokassa kilpailivat seurat, joiden kunnis sa on alle 5000 asukasta. Samalla TU oli toiseksi paras keskipohjalaisi sei*ra maan tilastoissa. Lämpölaitos mahdollistaa puun hyötykäy tön, jolloin myös harvennusja hoitohakkuut ovat kannat tavia.. Jatkuu sivulle 3 Lestijärven maanomistajat aloittivat maanantaina lämpölaitoksen rakentamisen paloa seman taakse. Valion TOFFEE KERMA JÄÄTELÖ Perjantaina: Kuuma grillattu Graavi LOHI Poutun JAHTI palana Kuuma grillattu KASSLERPA1STI Pirkka VEHNÄ JAUHO 4.98 kg Hartwallin COCA COLA 1,5 L muovipullo t ; | V e t o Isälle iloa ä s s ä ä . I RUOKA MESTARI T orstaina^ pudasjärven RIESKAT Päivi ja Seppo Ahoketo KANNUS, p. Lämpölaitoksen kokonaiskus tannusarvio on 900 000 mark kaa. TULE JA HAE OMASI! ALENNUKSET S Ä H K Ö L I I K E VOLTEK KY SILTAK. Pandan SUKLAA RASIA 200 g KEITTOKINKKU Uunivalmiit: • KASSLER PAISTI • NAUDAN PAAHTO PAISTI Chymoksen MAKEISBOXIT HIENOSOKERI k g .......... Yhdek sän metsänomistajaa on pe rustanut osuuskunnan, joka rakentaa parhaillaan läm pölaitosta. Ainoastaan vastuumiehet on palkattu alan ammatti laisista tämän vuoden loppuun saakka. Laitokseen tulee 500 kilowatin kattila, jossa on tarkoituksena polttaa 2 000 irtokuutiota haket ta vuodessa. Metsänomistajat aloittivat maa nantaina oman lämpölaitoksen rakentamisen paloaseman taak se. Osuuskunta säästää paljon ra haa, kun se toteuttaa hankkeen talkootyönä. Työvoimaminis teriön avustus on reilut 80 000 markkaa. Kauppa-ja teollisuusminis teriön rahoitusosuus on vajaa 140 000 markkaa. LA 9-19 9-16 BANAANI PALVELUTISKILTÄMME Runsaasti säinpä/väk a k k u ia ! •ITA LIAN -, • PUNAJUURI-, J y ( • PERUNAS T nr SALAATTI “ Pannuvalmis ^VEITSINLE1KE KINKKUMAKKARA Kultamuna kananmunat SUOLA LIHA... Metsänomistajat rakentavat lämpölaitosta Hake lämmittää lestiläisiä Lestiläiset metsänomistajat aikovat ottaa metsistään kaiken hyödyn irti. 71 359 \ ______________________________________________________ y Myymme talven alta pois kaikki ulko valaisimien malli kappaleet ja lievästi naarmuun tuneet. . 70 855 [ ---------------------------------------------------------------------------------\ Isä, ä lä v a ts a s ta s i a p te e k k ia tee! Hierontalahjakortit nyt edullisesti! HIERONTAPISTE Leila K attilakoski Puh. Lisäte hoja tarvitaan, mikäli verkostoon liitetään myös kunnan palveluta lot ja terveyskeskus. Metsänomistajat ovat saaneet Kehitysaluerahastolta lainaa 200 000 markkaa
18.11. Tilaisuuden alussa kokous. Palkintoina ostokortteja: potti kasvaa, nyt irtoleh dellä 5000,-pallorajoituksella (50), lisäksi 1000,-. alk. klo 17. 650,2 erässä.... ja fax 968-55 966 Konttorinhoitaja: Annika Rahkonen kotipuh. Osoite: Valtaka tu 20. Kannuksen Sotainvalidit ja naisjaosto. 968-55 845 ____. Tervetuloa! Lestijokilaakson KVY ry; Lesti järvi, Toholampi, Kannus H im an ka. E n si la u a n t a in a o n n itte le m m e ISIÄ IKIOMALLA ONNITTELUPALSTALLA! Tuo isukin kuva ja teksti toimitukseemme viimeistään to 11.11. Hän oli syntynyt 29.9.1927. Toivotaan runsasta osanottoa. TILAUKSET Hinnat 1.5.1993 lähtien: Kesto............ Minne menit, minne johti tuo näkymätön kukonaskel. Ventillä 5 kg voita tai kahvia. 3.00 3.00 Onnittelut.......... Tervetuloa! Maaja kotitalousnaiset, Himanka-Kannus ym. ONNITTELUJA I . pnä marraskuuta 19 ^ Himangan sotainvalidit, naisjaosto. Tanssii telttavaatteen helmat taivasvalot, räpättävät revontulet tulet diskon, pään päällä värivalot sädekehä linnunradan. HUOMENNA TORSTAINA klo 19 Palkinnot: mm. Tanssii nahkajalat taivaan täpö-täyteen nuolenpäitä. vuosikerta Julkaisija: Lestijo kila a kson K irja p a in o Oy. Poutun ruo kalassa. Juhla klo 13. (Palloraj. jos lähtiöitä on tarpeellinen määrä. 968-71 288 Ps. 5, 68100 HIMANKA puh. ELOKUVAT i 3 Koivu ja tähti UI KANNUS 968-70 141 Sharon Stonen kohuttu uutuus Sharon Stone William Baldwin T4IVAAN SILPOJA Pe 12.11. Paino 3900 g, pituus 51 cm. klo 19.00 Kannuksen Vapaa-aikakeskuksessa. mennessä. Kannuksen Kokoomus ry H allituksen ja valtuustoryhmän ko kous pe 12.11. mikäli lähtijöi tä ilmoittautuu tarpeeksi 15.11. Tervetuloa! Toholampi 4H louluaskartelukurssit alkavat: Häkkilä 12.-13.11. Tervetuloa! Eskolan Kylätoimikunta Kokous kylätalolla to 11.11. Pikkujoulu ravintola Jokihelmessä Kannuksessa pe 19.11. Kälviän virkistyspäiville lähtee auto seuraavasti: Särkioja 8.15-Himanka 8.45-Hillilä kauppa 8.5Ö-Välikannus 9.00-Kannus 9.15. 70279 tai 70691. Täyttynyt on riekonkieppi päättynyt on nuolenpää kirjoitus ovensuulle kylmän kalmiston. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso, lapset perhei neen ja sisaret. — albatrossi — . Toholampilaisille Marianne ja Matti Nisulalle tyttö. Ilm. Tarjoilun järjestää Kirsti, Orvokki ja Ensti, Saara ja Olavi. Kari 885582, Kerttu 885466. TERVETULOA! Marinkaisten NS KINKKU BINGO PERJANTAINA KLO 19 Jaossa 9 kinkkua ja 9 piknik paistia sekä kahvia, voita ym. 1.00 1.00 Vakkr;im.rivi.......... klo 18.30, Sykäräisen kerho m a 15.11. Veteraaniväen joulujuhla Raudaskylän opistolla la 4.12. Vastuu virheistä ¡ajoittuu ilmoituksen hintaan. klo 11. K u o lleita Keski-Pohjanmaan keskussai raalassa kuoli viime torstaina kannuslainen Paavo Valtteri Yli-Jylhä. la klo 20 ja su, ma klo 19 -KL30,Koivu ja tähti UI KANNUS 968-70 141 Ke 10.11. Kokoonnumme ompeluseuran merkeissä Aune ja Väinö Tuorilalle 15.11. Tervetuloa! K a n n u k s e n U ra BINGO Su 14.11. 968-71 317 Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors puh. ja to klo 19 K 1 2 / 9 L35,Paljon pusuja ja halauksia VILLE 8 v . klo 10. 1x1000 mk ostokortti, sekä irtolehdellä, jonka hinta 10 mk, palkintona 2000mk. L isä tietoja työpaikkojen asiamiehilta, joille ilm. klo 13. isi, äiti ja Joonas T ONNITTELUJA B . 260,2 erässä.... 12.11. ilmoita osoitteenmuutoksesi! LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO OY Painotyöt: Sari Maunula puh. 135, Pohjoismaat...270,2 erässä.... 968-71 288 TOHOLAMPI OP:n talo, 69300 TOHOLAMPI puh. 968-71 477 llmoituskonttori ja keskus: Mari Puranen Liikeilmoitukset: Hannu Koski matkap. 240,2 erässä.... Levikki 5.641 kpl (LT 21.10.-91) 17. Onnittelut 35 v. 949 689 445, 968-71 288 ILMOITUKSET Hinnat mk/pmm 1.10.1993 lähtien: Normaali levikki: Suurjakelu: Sisäsivu............... Iloinen mieli mukaan! Eläkeliitto, Kannus Päiväkahvitilaisuus srk-talolla ti 16.11. Tutustutaan joululehden vedok seen. EIKÄ MAKSA PALJON!! Vain markan milli L E S T IN J O K I Valtakatu 18, Kannus / OP:n talo, Toholampi / Raumankarintie 5, Himanka . vanhaan pappilaan. 10,10,Lisävät; 200,Laskutuslisä 15,ILM.PÄIVÄ: ILM JÄTTÖ VIIMEIST.: • KESKIVIIKKO MAANANTAI klo 16 « LAUANTAI PERJANTAI klo 10 Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin tulleista vir heistä ei lehti vastaa. Säestävät luiset sormet, mustaa pianoa joku kuolleista on noussut soittamaan mystiikkaa näin ennustan. 9400 366 376, koti 968-71 288 Toimittaja: Marja-Leena Mattila-Numminen kotipuh. Lisäksi 8 kpl isoja kinkkuja, 9 kierrosta, kylkiäiset. Kaikki jäsenet seuralaisineen mukaan! t BINGO! \ T / ^ n Himangan IM K j V J Urheiluhallilla. 968-885 825 HIMANKA Raumakarint. 345,Tilausasiat: Mari Puranen puh. klo 19. KANNUS Valtakatu 18, PL 1, 69101 KANNUS puh.968-71 288, fax -71 829 Avoinna: Ma-pe klo 8.00-16.00 Päätoimittaja: Ilkka Puranen matkap. Paino 3270 g, pituus 48,5 cm. Soi ja joikaa revontulet värjää kotkottaa sinne tänne soitimella veripäiset teeret. Tulen laukaus sydänpuusta roiskuu kipunat, juoksee sielu ketunjäljet erämaahan vanan veripisaroita. Levittyy ukko-metson pyrstö, korttipakka viuhka, geisha tanssii. SPR, Toholampi Lähdemme piirin 60-vuotisjuhlaan Seinäjoelle la 20.11. Ilmoitettu on 30-40 joten älkääpä jänistäkö, päivä on varm as ti antoisa. 4.10 4.30 Takasivu...............4.20 4.30 Etusivu.................4.80 5.00 Kuolinilmoitus...... (asuntoraken nuksen alakerta) , Syntyn eitä 4 .1 1. Toholammin Sotainvalidit ja nai set. 125, 12 kk............ Kokoonnumme to 11.11. Pääkallo-kurun siImäreikiin pelkkää näkyä. Kahvitilaisuus srk-keskuksessa ma 15.11. Tule mukaan AA-toimintaan ti ja pe klo 19.00. syntyi Tiina Kanalanmäelleja Teijo Hirvikoskelle Toholammilta poika, 3750 g ja 5 1,5 cm. al kaen joulupuurolla klo 12. Ari-Pekka Lestijokiseudun paikallislehti LESTINJOKI ISSN 0782-5617 Ilmestyy KESKIVIIKKO ja LAUANTAI . Tervetuloa! Kannuksen Sotaveteraanit naisineen. Toholampilaisille Elisa ja Antti Koskelalle poika. 7 kpl juhlakinkkuja, kahvia+kylkiäiset! Tervetuloa! Samaani Pedon pyrynä käy riekko tuuli saalistavat suden kielet vainoten jos löytäis pienimmänkin saaliin. LESTINJOKI Keskiviikkona 10. Kannus Ladonta ja taitto: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy, K annus Paino: P yhäjokiseudun K irjapaino Oy, O u lain e n 1993 Sanomalehtien liiton jäsen. 52). BB BB ^ JAAKO RYYPPY PÄÄLLE!. Tu. Levikkialue: Himanka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi, Ullava. Saaliin hervottomat siivenkärjet jättää merkit taas lentää matalalla enkelit. äiti Onnea isälle! Tv. päiväkahvitilaisuuteen klo 12. klo 19. mennessä p. Tanssii tulen kukkoin kaulat hiilet kiiluu suden silmät leuat /oksaa giljotiinin terät pyörähtää tuhkaan helttapää verinen valo lentää päättömänä pimeään. Henget käyvät yli ansalankain hankeen jäävät merkit matalalla lentäneistä enkeleistä. klo 13. Tuulee korvaan tunturin reisiin kelon, kodan seipäisiin. mennessä. Istuu rakovalkealla neljän tuulen noita. Aikataulu myöh. 968-885 690, fax 885 381 Avoinna: ma-pe klo 8-16 Konttorinhoitaja: Maria-Lena Siirilä Toimittaja: Minna Rissanen koti puh. Menemme linja-autoola. Sakarille Tv. Em äntinä Impi ja Elma. Ilm. Samaani tulilla, tulen pyövelinä pölkyllään. 145, Ulkomaat....
K E P E 10-12.11. 73 196 Käännöstyöt suomivenäjä; Elviira Samsonov, p. V uosittaisen määrän hakkaamiseksi tarvitaan 32 hehtaaria harvennus-ja hoitohakkuun alla olevia metsiä. (MR). f . MUOTOILUGEELlO 4 * % / l 150 ML ^ * m xJyJ VERTAA KOKO OSTOSKORIN HINTAA ! Liedeksen Leipomon KONSULENTIT KAIKISSA MARKETEISSAMME pe 12.11. 1kg:n pallo 4 3 9 Pandan 300 G _ _ _ Ä JUHLAPÖYDÄN O O Q f l KONVEHTI Serlan . 18,Villasekoitesukat 3 p r ......... Tervetuloa t u t u s t u m a a n ! A V A J A IS E T s i i p i k a r j a te u ra s ta m o s s a m m e LA 13 . Onko oheisessa kuvassa jotakin tuttua, muistuttaako kenties isää. Jos vastaat kysymyksiin kyllä, niin apu löytynee meiltä! E li Tehdäänpä tänä vuonna poikkeus ja yllätetään isä kerrankin kunnolla j a ostetaan sen tutun partaveden sijasta jotakin aivan muuta! Esimerkiksi: ANDROGEL siitepöly kapseleita 2 k k l5 ,Kunto Potens 2000 1-2 k k .... D U Valion VOIMA RII Nl 1 1 90 g g 400 G OltermanniJUUSTO n. ïpckiviikkona 10. Yhtiöt eivät ole kiin nostuneita sieltä tulevasta puuta varasta. 10.90 13.90 Boston kranssi Muista IsääU A .ll. 7 O . 3. Pelistä pois. D U J ä ä v u o r i4 n r r t S A L A A T T I /kg............... 968-71 288 T:mi Hyvä ! Sauma ! Elina P a a n a n e n | o m p e le e teille: • mittatilaustyöt | • korjaukset • myös nahkatyöt Valtakatu 24, Kannus Puh. 72 038 J I s ä l l e a i t o a s i a yksilöllinen VILLAPAITA tai PIPO! Suunn.ja ualm. 968-56 837 Tuulilasien halkeamien korjausta: Juha Jylhä, p. klo 10-17 KarjalanO C piirakat/kpl ...... I l J j "eipä/kpl ........... Uskon, että tu levaisuudessa metsien merkitys kasvaa. Pyrki myksenä on, että laitos tuottaisi tulosta ja työntekijöille voidaan maksaa korvaus. Haluaisitko tehdä hänet iloiseksi tyytyväiseksi j a virkeäksi kunnon mieheksi. 8 8 f Akti Vital 1 -2 k k ...................... Jatkoa etusivulta Lestiläisten metsät kuntoon Harri Kavantcrä arvio, että osuus kunnan liikevaihto pyörii vuo den aikana noin 300000 markas sa. Miesten Q collegepukuja f f C7 " Upeita 17Q silkkipaitoja ....f / C 7" Nanson Q Q poolopuseroita.. Vaasan Leipomot PAAHTOja JALKIUUNIi(jo o V05 SHAMPOO . 885 606 K avanterä m uistuttaa, että lämpölaitoshankkeella on työl listävä vaikutus sekä välittömäs ti että välillisesti. Myynti Kannuksessa: KOTIKUTOMO SEIKKO Rekilänt. 71 1 4 9 Arvoisat naiset! Kysymykset: 1. . Lestiläisten etuna on, että markat jäävät omaan kuntaan. Valtio tukee nuoren metsän energiapuuhakkuuta aika hyvin. _ _ ^ TALOUSPYYHE Q Q m Jaffat, Strike, Vichy, Afri-Cola, 9 1 L sIs. Sisko Vierimaa. Osuusliikkeessä ovat mukana Kavanterän lisäksi Antero Kiiskilä, Esa Lindbom, Juha Koske la, Olavi Salo, Esko Lindholm, Jukka Tuikka, Raimo Virkkala ja Hannu Similä. 39% r& uV A IN KANNUKSEN I« X Meiltä myös kauniit Isänpäiväkukat iehen Lumene 7% Q m lahjapakkaus.... 1 1 Jy lim ppu/kpl ...... Näköpiirissä on maatalous tulon laskeminen. 71 477 Hierontaa/urheiluhierontaa: Keijo Hiltunen, p. C h iq u lta B A N A A N IT kg................. Bravo KASVIRASVAf \ / \ JÄÄTELÖ I L O . Metsänomistajat hyötyvät Har rin mukaan kuitenkin enemmän siitä, että metsät tulevat hyvin hoidetuiksi. 70 183/37 klo 8-16 Lastenkaitsijoita: Anne-Maj Mattila, p. %7%7f MUISTA B O N U S-ETU ! ^ " ^ Kysy lisää: i f f f MAINOSTOIMISTO ^ r*f\ f t a ik ! ALI at T u r\\V *% Tiina Fors LV A PUH. ja HOITOAINE 4 A O f ) 250 ML M T m & V VÖ5 . 350, puh. Black Horse alushousut ....... 5.90 Peruna4 7 ) rieska 2 k p l .......... 8 8 f j a isä ilahtuu varmasti! PS. ilt. 2. S a ts u m a tr f \ r \ M A N D A R IIN IT kg............ TALOUSSOKERI 1KG 6 9 PKT Raision RANSKANPERUNAT A 95 500 G . 70 061 Rakennussuunnittelua: Janne Boren, 968-55 761 * Hajamielisyys rikastaa elä mää; hajamielinen voi tehdä lä himmäiselleen senkin kohteliai suuden, että kiinnittää häneen huomiota. 69,Sivukuviollisia sukkia va in ..... pnä marraskuuta 1993 LESTIN J OKI 3 KANNUS TOHOLAMPI HIMANKA k q b u i Osallistu KPO.n Chiqui ta-kilpailuun r 17.11.-93 Tule ja täytä lipuke! Nämä tarjoukset voimassa marraskuun loppuun. Kaikki hyöty, mitä nyt saamme, ei näy heti vaan myöhemmin. \ J \ 7 j Neule4 C Q puseroita ....... Laskelmien mukaan uusiutu vaa luonnonvaraa, hakkeeksi käytettävää puuta riittää lämpölaitoksen tarpeisiin ainakin sa daksi vuodeksi. . Hakkeeksi käytetään nuoria kasvatusmetsiä, ensiharvennusleimikoita. 73 776 L L E I K K A A T A L T E E N o \ r PIKkAPU LÖYTYY MEILTÄ: A n tenniasen ta ja: Juhani Lamu, p. TS. Onko isä stressaantunut, huolien painama, väsynyt, haluton, avuton, mauton tai muuten vain poks. Metsistä saa daan lisäansioita. J atkossa talkootyön määrää aiotaan vähentää. 716 61 UUTTA POTKUA ISÄÄN! A nna uudet kengät! Meillä mojovat valikoimat. 949 163 395 Mainosten jakoa: Pauli Vero, p. S w i p e tu o te-esittelijä M aija S iv u la liik k e e s s ä m m e p e k lo 1 1 1 5 B iotta m e h u m a is ia ise t m y ö s pe. K A N N U K S E N L U O N T A I S T U O T E VALTAKATU P. I / • Ö O Isot munkki_ rinkelit 6 k p l ........ 11 . Metsätilalliset ovat käyt täneet puuta omiin tarpeisiinsa, mutta osa metsistä on jäänyt sen vuoksi hoitamatta, kun puulle ei ole ollut käyttöä. Mitä paremmin metsiä hoitaa, sitä enemmän ne tuottavat. 9 9 ,Ulkom. 70 835 Mainospainatusta: Kimmo Kuusela, p. Puu on lisäksi haittave ron ulkopuolella. (9.90 kg) Saarioisten s \ r \ PIZZAT200 G 7 . P perhopakk. puuvilla7ZQ sekoitekerrasto %J%7. Myymälä auki klo 10-15 KAHVITARJOILU! Siipikarjateurastamo E e va J o k is a lo Jokisalo 2, Kannus Puh. ¿ 7 1 / KULTA ^ _ ZTr A 14.90 Atria KÄRISTEET JA GRILLILENKKI O HZ 90 Broilerin RINTALEIKKEET 3 9 9.. Lämpölaitos autom atisoidaan m ahdollisim man pitkäl le. N A P P A S K E N K Ä TO H O LAM PI PUH. 9 (39.50 ka) • Atria ^ ^ ^ GOTLER 500 G 4 Q f ) (43,80 kg) ^ * » v 7 U VALION VOI 500G m ° Nauta-Sika JAUHELIHA 2 9 . 8 e 90 Mustikka4 piiras ............... ...... O . 70 061 A tk-ohielmointia: Juha Numminen, p. K o ^ ^ J u h a ^ to n s kerrasto ............ Todennäköi sesti sen käyttämistä suositaan jatkossakin. 623 683 Tv-korjauksia: Juhani Lamu, p. jo llo in k a ik k i B iottan m e h u t 1 4 ,/p lo Myös monta muuta yleiskuntoon vaikut tavaa monivitamiinivalmistetta jokaiselle ikäluokalle
Mut ta missäs ovat ne muutosmiehet ja naiset, joilla aate ja ideologia yltävät pressan pallille. Vääristynyt kuva muodostuu vihjailujen ja hu hujen kautta ja epätäydellisen tie donkulun seurauksena. Kukaan "ei tarvitse tiedottamiseen erillistä lupaa". O OO O Tielaitoksen Ylivieskan maakuntakonttorin alueella ohitu sonnettomuudet ovat lisäänty neet 2,6 kertaiseksi tämän vuo den alkupuolella verrattuna kol men edellisen vuoden keskiar voon. On siinä ajatuksissa kokoamista. Ruusuja Kannuksen sivistyso sastolle! ______________________________________ J Onkohan meillä suomalaisilla samanlaisia verta kuin irlantilai silla härkäpäisen isänmaallista, jalon aatteen edestä vaikka kuo lemaan asti johtavaa peräänantamattomuutta. Tielaitos on monilla muilla toimenpiteillä pystynyt alenta maan liikenneonnettomuusrisj kiä, muttei kielloilla. Tilanne näillä seksilinjoilla oli varmaan sellainen, ettei kauppa enää käynyt, niin piti satsata ilmoitteluun entistä enemmän. nämä seksilinjat, jotka ovat nyt joutumassa boikottilistalle. Onhan se jo järkeen mentävä, ettei seksuaalista tyy dytystä puhelinlinjojen kautta saa tai pitää olla melkoinen mielikuvitus. Hieman alle 80 kilomet rin nopeutta köröttelevän auton ohi ei pääse kuin väkisin tai yli nopeutta ajaen. oooo Toinen kohu näyttää nouse van näistä helsinkiläisistä seksiSe taitaa olla tämä maailma vähän niin, ettei sitä kielloilla rakenneta ja jos rakennetaankin, niin niiden pitää olla oikeassa suhteessa kiellettyyn hedel mään. Presi dentin aseman edellyttämä kun nioitus ei ainakaa tällaisilla pel leilyillä kohene. Sama näyt ti olevan tuolla itäisen rajan itäi sellä puolella, aikanaan hautaankaatuvia kaikki. Olemme niin ehdottomia mielipiteissämme ja asenteissamme. Van hassa on hajua ja patinaa ja peh) moisuutta. Etteikö oli si vain merkki jatkuvuuden tah dosta kansan keskuudessa. Joka tapauksessa pa rempi olisi, jos nämäkin keskus telut kiellettäisiin ja jokainen saisi tumilla ja tantereilla käydä kehumassa itseään ja naapurei ta. Kun kiel tojen määrä saavuttaa määrätyn kyllästymispistecn, kuohahtavat kiellot yli ja niiden vaikutus jää minimaaliseksi. Koeta siinä nyt sitten maata johtaa, mokoman kin katutappelun jälkeen. Tietysti uutuus vie hättää varsinkin toimittajia, jot ka urkkivat baarien nurkilla sen saatioita, joita julkistamalla sit ten saa ’meriittiä’ aikaan. Suomen kansaa johdetaan , kielloilla, ei moraalilla ja mo raalisilla käyttäytymissäännöillä. Etteikö olisi tällä nopeuLäähätysorgiat pannumyssyn alla. Tämä varsin erikoinen aktii visuus on myönteistä, aikana, jo l loin tietoa mieluummin pihdataan kuin avoimesti kerrotaan. Kunnal lislaki ei edellytä näin tehtävän, mutta tiedotuksen 'väärin' ymmärtä minen on johtanut tällaiseen käy täntöön. O OO O Pressaturuilla on nyt tarjon taa. Toinen kadulle näkyvä ih meellisyys on siinä että rooma laiskatolinen ja kreikkalaiskato linen pappi istuu katukuppiloissa pelaamassa backgammonia ja siemailemassa paikallista juo maa, mutta meillä vapaamieli sessä luterilaisessa maailmassa papit eivät tahdo uskaltaa edes ravintolaan sisälle, ei edes päi vää ikänä. Tarvitaan oppaan soveltajia ja oppaan ohjeiden mieltäjiä. Kun taas meillä luterilaisissa maissa, joita pidämme vapaamielisinä, sallitaan aportti, muttei näitä parittelupaikkoja. Olen aina ihmetellyt, miksi niin puritaanisissa roomalaiska tolisissa maissa sallitaan nämä pimeät parittelupaikat, mutta sa malla kielletään aportti. Se korostaa oikein sitä, että tiedottami nen kuuluu viranja toimenhalti joille sekä luottamushenkilöille. Oppaassa koroste taan myös sitä, että tiedon jakam i nen kuuluu sille, joka parhaiten tie tää tai vastaa kyseisestä asiasta. Yleensä ne ovat henkilökohtai sia ja sosiaaliturvaan liittyviä asioi ta. Jos meillä oliskin yhtä leveät tiet kuin Ruotsin puolella niin liikenne varmaan sujuisi, mutta rahan puutteessa { nämä meidän polut ovat vielä kinttupolkuja, jossa ohi ei pääse kuin lantiotaklauksen tehden. Tätä heijastaa mm. Jotenkin jäi hatara kuva koko hommasta. ----------------------------------------------------------------------------\ Kannuksen koululautakunta tai oi keammin sivistysosasto on ollut eri tyisen puuhakas. Selkeä opas on. Oppaassa korostetaan myös sitä, että myös kielteisistä asioista on tie dotettava. O OO O den rajoittamisella osuutta asiaan. Siinä voi käydä vielä niin, et tä sinne uuteen lukaaliin matkaa presidentti kurasaappaat jalassa, Pannumyssy on hyvä kapine, lämmin, hellä ja hajuavainen. Osasto on laatinut oman "Avoimen tiedottamisen op paan". < IIPEE. Heikkohermoinen ei selväksi saakaan, pysyvät solmussa koko kauden ja jos manumainen uk keli pääministeriksi änkeää, niin saattavat vielä paketoida eläk keelle. Että pi tääkö alistua tuollaiseen. Jos on vahasta myssystä kyse, sitä enemmän haisee sille kahvipöönille. baareista. Yleensä kielteiset asiat peitetään vällyillä ja vaikenemisel la. Kunnallislaki ja hallintomenette lylaki lähtevät siitä, että kunnan jä senille on annettava riittävät tiedot yleistä mielenkiintoa herättävistä vireillä olevista kunnan asioista, suunnitelmista, asioiden käsittelys tä ja tehdyistä ratkaisuista. Kannuksen sivistysosaston opas on selvä positiivinen poikkeus. Pannumyssy tekis mieli lah joittaa näille viisaille valtion po litrukeille, joiden ainoa tehtävä on säädellä kieltoja liukuhihnal ta. Pannumyssy teki mieli ve tää päähän, kun pressaehdokkaat kävivät ensimmäiseen kes kusteluunsa. Kuka tämän osaisi järkevästi selittää. Ehkä siinä on tätä uutuuden viehätystä, kun on niin paljon paperinukkejakin mukana. Ja ei ne nuoret myssyt niin kodikkaita olekaan. silmät mustelmilla, housut tai hame palkeenkielillä ja nenä verta vuotaen. Itse uskon, että suurin osa ihmi sistä, jotka ovat kokeilleet näitä linjoja, ovat pettyneitä niiden tarjontaan. Pannumyssyä voi käyttää moneen hommaan, sitä kun al kaa miettiä, niin mahdollisuuk sia on kuin hevosmarkkinoilla. Muuten siinä onkin kysymys, miksi Suomessa pressat ovat yleensä eläkeikäisiä. Salaisia asioita kuntien käsitte lyssä on hyvin harvoin ja niistä on säädetty erityislaissa ja -asetuksis sa. Aika olisi hoitanut nämäkin linjat. Tätä määräystä jostakin inhimillisestä syytä ei ole mielletty kunnallishal linnossa tärkeästi ja niinpä tiedotta minen jää yleensä siihen vaihee seen, kun päätös on tehty. Oikea kuva asioista muodostuu avoimen tiedon kautta. Myssyillään, sisällä ja ulko na, kylmässä, kalseassa ja läm pimässä... Huhuille ja täydellisille väärinkäsityksille on näin ollen ti laa rellestää. Jotenkin siltä tä mä elämä tuntuu
Ke sällä hän oli Stuttgartin MMkisoissa naisten viestijoukku eessa aloitta jana. l¿Pskiviikkona 10. En ymmärrä, miten Väyry nen voi sanoa sellaista. Korhonen totesi, että silloin Venäjä on Suomelle vaara, mikä li liitytään Natoon. Lisäksi presidentti saa muita etuisuuksia. Oliko presidentin palkan korottaminen aiheellista?, yleisö halusi tietää. Hän muistutti, että Suomi on osannut ennenkin huolehtia itse näisyydestään yksin. Hyvä tapa edellyt tää, että päämiehen vaihtuessa hallitus jättää eronpyyntönsä. V______________________ > vmur.. Keijo Korhosen mielestä ne pre sidenttiehdokkaat, jotka eivät il moita EU-kantaansa, halveksivat kansanvaltaa. Nyt meillä ei ole presidenttiä ollenkaan. Korhonen selvitti lähes parin tunnin ajan Toholammilla sunnuntaina, miksi hän ei ; kannata EU:ta. Myös toinen poliisin tuttu oli janoisella päällä maanantai-iltana. Meillä pitää olla hyvät suhteet Venäjään. Eräs eläkeläinen ihmet teli, miten Väyrynen väittää, että EU:sta pääsee pois milloin vain < haluaa. EU:iin liittyminen merkitsee hänen mukaansa itsenäisyyden menettä mistä. Kovatasoinen Anu oli men neellä kaudella ensimmäistä kertaa yleisessä sarjassa. Parinkymmenen minuutin ajan presidenttiehdokas käsitteli Suomen sisäpolitiikkaa ja taloudellista tilannetta. Mitä presidentti Kor honen tekee; antaako hallituksen ja eduskunnan jatkaa. Linjanani on tukea poliittista uudistumista. Se on kuiten kin niin erikoinen maa, ettei kelpaa esimerkiksi. Maakuntaneuvokselle tunnustus palkinto Maakuntaneuvos Viljo S. Mitä Korhonen tekisi presi denttinä poliittisen uskottavuu den suhteen. Palkinto jaettiin sunnuntai na Kalevalaseuran kekrijuh rissa Helsingissä. Seurasiir rosta päättää lopullisesti Suo men Urheiluliitto. Hänen m ukaansa v a ih to e h to in a ovat jok o Suom en itsen äi syys tai EU. Uskottavuutta lisää vain se, että saamme itse ta loutemme kuntoon. On roskapuhetta, kun * sanotaan, että EU on piristysruisPresidenttiehdokas Keijo Korhonen näkee Suomen ainoana mah dollisuutena pysyttelemisen ulkona Euroopan Unionista. Muut puheet ovat humpuukia. ETA-järjestelmä antaa meille aivan sa mat taloudelliset kilpailumahdol lisuudet kuin Unioni. Se on paljon suurempi mahdollisuus meille kuin vaara. Ei sinne ole mi. Tämän jälkeen presidentti har kitsee asiaa ja ratkaisee sen tilan teen mukaan, Korhonen vastasi. Venäläiset kokisivat silloin Suomen uhka na. Emme ole mitään rupusak kia. K orhonen k esk ittyi parin tunnin m ittaisessa vaa litila isu u d essa p e r u s te le maan E U-kantaansa. Määttälä on ollut uuden uran aukaisija myös siinä, että paikallisuus ja kansainväli syys eivät ole olleet hänelle koskaan kulttuurisia vasta kohtia, vaan saman asian kak si eri puolta. Palkan korotus oli tarpeeton. Hän vei Kannuksen Sivvasta korillisen kaljaa ja poistui ovesta maksamatta. (MR) Janoiset kaljaveikot liikkeellä murrosta. Äänestäjät olivat kiinnostunei ta Suomen puolustuksesta. pnä marraskuuta 1993 LESTINJOKI 5 r tlKSTIMMKI Korhonen ratsasti itsenäisyydellä “Ilmoittaisin EU-neuvottelut katkenneiksi” Jos olisin p resid en ttin ä, lähettäisin B rysseliin m ene mään allekirjoittam ani kir jeen, jossa ilm oitetaan EUneuvottelut k a tk e n n e ik si, lupaili Suom en kansan itsenäisyy rintam an presidentti ehdokas, filosofian tohtori r Keijo K orhonen T oholam milla. Poliisi kaipaa sil minnäkijöiden vihjeitä tapauk sen selvittämiseksi (puhelin numero 70003). EU:n sanotaan olevan myös imagokysymys. Palkinnon perusteluissa to detaan maakuntaneuvoksen tuoneen 1960-luvun lopulla tuoneen suomalaiseen perinnepolitiikkaan uuden näkö kulman ja vaihtoehdon: mää rätietoisen, rohkean ja mieli kuvituksen käyttöä kaihta mattoman toiminnan, jolla kulttuurihistorialliset arvot voivat olla osa elävää ja muut tuvaa kulttuuria. Presidentti ei voi hajottaa eduskuntaa. Poliisi tavoitti teon tehneen kannuslaisen miehen, mutta kaljoja ei enää saatu takais>n, sillä mies oli ehtinyt jo juoda ne. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. ke Suomen taloudelle. Ilmeisesti varastettua tavaraa f --------------------v Kolme kypärää varkaalle Perjantai-iltana katosi Kannuk sessa Koivu ja Tähti elokuva teatterin edestä mopoista kol me kypärää. Kiinteistön omistaja Voitto Liedes siiJanoinen varas murtautui tiistai ta vastaisena yönä kannuslaiseen K-Ruokamcstari-liikkceseen ja ve' mukanaan pienehkön määrän keskiolutta. Yleisö keskusteli aktiivisesti Korhosen kanssa ja esitti kysy myksiä. kään kiire. Pirttimaa Ylivieskan Kuulaan Toholammin Urheilijoita kol me kautta edustanut pikajuok sija Anu Pirttimaa siirtyy ta kaisin Ylivieskan Kuulaan. Mies oli mennyt liik keeseen sisään pääovesta rikko malla oven ikkunan. Ruokamestarin lasiovet eivät pidätelleet janoista miestä tiistain vastaisena yönä. Ainoa opas meillä on historia ja maantiede. Unionin jäse nyys on pysy vä järjestelmä, Kor honen vakuutti. Uusi kypärä on noin 500 markan arvoinen. Perusta misasiakirjoissa ei missään sano ta tällaisesta menettelystä. Poliisi nappasi mie hen kiinni, mutta tässäkin tapa uksessa kaljat jäi vät palauttamatt o Kannuksessa liikkui viikon alussa tavallista janoisempia kave reita. Meidät otetaan koska vain mukaan EU:iin. Palkka on ihan riittävän korkea jo nyt. Yksi tapaus on ollut, Grönlanti, joka on eronnut EU:sta. Vaikka sak salaiset antoivat sota-aikana aseellista avustusta, suomalaiset ottivat aseita enemmän venäläi siltä haltuun. Talouselämän uskottavuutta ei palauteta imagotempuilla. M äättälä on saanut Kalevala seuran tunnustuspalkinnon ar vokkaasta työstä tieteen, tai teen ja kansankulttuurin alal la
Vajaan 70 miljoonan markan budjetin käyttötalousmenot las kevat 4,3 prosenttia. Seinäjoelle näyt tely siirtyy 15.11 .-20.11. Muita ensi vuoden investointe ja: I Marinkaisten sataman kalahalli 350 000 mk; valtionavus tus 175 000 mk ja kalastajainseuran osuus 87 500 mk > puistojen rakentaminen 30 000 mk 1 Lankilan alueen kunnallistek niikka; tiestö 550 000 mk ja viemäristö 550 000 mk I kaavateiden rakentaminen 300 000 mk I viemäriverkoston rakentami nen 50 000 mk ja myynti 25 000 mk I jätevedenpuhdistamon lieteaseman rakentaminen 250 000 mk I maa-alueiden hankinta 300 000 mk, myynti 250 000 mk 1 osakkeiden osto 200 000 mk I investointiosuudet seutukaavaliitolle/KP:n liitolle 2 500 mk I investointiosuudet terveys keskukselle 103 000 mk ja sai raanhoitopiirille 280 000 mk I investointiosuudet ammatti koulun kuntayhtymälle 87 000 mk t ulkoilualueiden suunnitteluun 50 000 mk(mmn). Lohtajan veroäyrin hinta on ollut 17,75 penniä vuodesta 1985 lähtien. Kaikkiaan toiminnassa on muka na noin 650 kehitysvammaista. Hi mangan. Alinhankintatöitä tehdään pal jon ja toimintakeskusten tavoit teena on osaltaan saada työstään taloudellista tulosta. Pakkausmerkinnöissä pi täisi olla ilmoitettuna, minkä eläimen lihasta jauheliha on teh ty. Näyttely liittyy Etelä-ja Keski-Pohjanmaan sosiaalipal velujen kuntayhtymän kam panjaan, jolla toimintakes kusten toim intaa tehdään tunnetuksi. Kunnan henkilöstö "talkoisiin” Lohtajan kunnanjohtaja Matti Uusi-Rauva toteaa, että budje tin tarkoitus on säilyttää palve lut nykyisellä tasolla. Päivän ai kana esitellään oppilaitosta, kummiyrityksiä ja myös isänpäivämessut ja muotinäytös täyttävät päivän. Li säksi listalla on paloauto, johon on varattu 950 000 markkaa. Se on portti ulos maailmaan. Kokkolassa näyttely pide tään 8.11.-13.11. Hallituk sen esittämä äyrin hinta tarkoit taa sitä, että Lohtajan veroäyri nousee 0,75 penniä. Vajaan 70 miljoonan markan budjetin suurin investointi on yläasteen saneeraus. Näyttelyssä on myös työnäytöksiä. Vaasan läänin alueella suomen kieliselle väestölle 27 kehitys vammaisten toimintakeskusta. Lohtajan ja Kan nuksen kehitysvammaisia on opetettu Himangan harjaan tumiskoulussa useiden vuo sien ajan. Kauppaopiskelijat ovet avoimina K eskiviikkon a 10. Jauhelihan myynti on kasvanut 20 prosent tia tänä vuonna edellisestä vuo desta. Ensi vuoden suurimmat investoinnit ovat yläasteen saneeraus ja laajennus, Marinkaisten vuokratalo sekä paloauto. Jos suunnitellut hankkeet to teutuvat, vuoden 1994 lopussa jokaista lohtajalaista kohti vel kaa on noin 5 000 markkaa. Toholammin toimintakeskuk sen väki on tehnyt “Mukana ol laan” -näyttelyyn muun muassa lasten pöytiä ja tuoleja, naulakol ta, nukensänkyjä, poppanoita, painotöitä, patakintaita ja pata lappuja. Nykyään lai toshuoltoa pyritään vähentämään ja korvaamaan se taloudellisem milla asumisvaihtoehdoilla. Lohtajan ensi vuoden hankelistalla: Yläaste, paloautoja vuokratalo Marinkaisiin Kokkolan kauppaoppilaitokses sa jäljestetään ensi lauantaina avointen ovien päivä. Toholammin toimintakeskus esittää, miten kan gasta painetaan. Lohtajan kunnan vuoden 1994 talousarvioesitys ' rakentuu 18,50 pennin varaan. Koululautakunta esittää opetusyksikön toimimista Keskustan ala-asteen yhtey dessä joko Mattilan koululla/Monitoimitalolla tai Taka lon koulun talonmiehen asunnossa. 6 LESTINJOKI Kehitys vammais ten opetus Kannuk seen. Kunnan henkilökunta joutuu osallistu maan "talkoisiin" määrällä, joka vastaa lomarahoista aiheutuvia kustannuksia. Tosin toiminnat joutuvat tarkkaan seurantaan. väliseksi ajaksi Kauppakadulle. Omaisten huoltovastuuta voidaan jakaa. Avointen ovien päivän ovat suunnitelleet oppilaat itse. Tuloja menoarviota on pohdittu yhteisissä semi naareissa pitkin syksyä. Oppilasmäärän li sääntyminen Kannuksessa ja Takalon koulun valmistumi nen edesauttavat opetuksen siirtämistä tänne. Mahdollisimman pitkälle kun toutunut henkilö pärjää omillaan ja tarvitsee vähemmän palveluja. Kauniit kä sityöt ja käyttöesineet sekä ali hankintatyöt ovat Alkion mukaan vain jäävuoren huippu. Myös lihan bakteeripitoituudet tutkitaan. Työaloja löytyy perinteisistä puuja tekstiilitöis tä kirjansidontaan ja kirjapainotuotantoon. Jauheliha syyniin Kokkolanseudun terveyskeskus järjestää jauhelihan tehotarkkai lua Lestijokilaaksossa tämän ja ensi vuoden aikana. Viiden mil joonan markan hanke toteute taan, jos valtiolta saadaan ra kennusaikainen rahoitus, kolme miljoonaa markkaa. Lopullisen päätöksen te kee kaupunginvaltuusto. Työja päivätoimintojen tavoitteena on osallistujan toimintakyvyn edustaminen ja ylläpitäminen. Alkion mielestä on tärkeää, että toimintakeskuk set voivat yhä enemmän vastata myös vaikeavammaisten päivätoiminnoista avohoidon ja omais hoidon tukipalveluna. J Toimintakeskuksissa opetel laan hallitsemaan omaa elämää. Tämän vuoden tulojen vero tuksen arvioidaan alentavan äy rimäärää neljällä prosentilla. Toholammilla Härkänevalla sijaitsevassa toimintakeskukses sa on 15 kehitysvammaista. (MR) Toholammin toimintakeskuksen väki on mukana käsitöillään Kokkolassa ja Seinäjoella mar raskuun aikana pidettävässä myyntinäyttelyssä. Vuoden 1992 lopussa velkaa oli noin 3 000 markkaa per lohtajalainen. Avoimiksi tulevia virkoja tai toimia ei täytetä eikä palkkoihin ole luvassa korotuk sia. välisenä aikana Tehtaankadulla. r “Kevyet palvelut” ovat taloudel lisempia ja käyttäjän kannalta tasa-arvoisempiakuin laitosmai set huoltopalvelut. Lisäksi saatavana on Kivi ja Tähkä -kirjaa. Lohtajan kunta ennätti tä näkin vuonna esittelemään tulevan vuoden talousar vioesitystä ensimmäisenä Keski-Pohjanmaalla. Kun Lohtajan kunnanvaltuusto päättää budjetista ensi per jantaina, on valtuusto saa nut siihen jo hyvän tuntu man. Eskoon keskuslaitoksen kehit tämisjohtaja Marja-lea Alkion mukaan toimintakeskukset ovat tärkeitä. Hankkeeseen haetaan valtion avustusta 570 000 markkaa. Täl löin vältytään pitkistä kulje tuksista ja sama avustaja voi toimia sekä koulun että päi vähoidon piirissä. He ovat muiden alueen kehitysvam maisten kanssa mukana myyntinäyttelyssä Kokkolassa ja Seinä joella. Kannuksen koululautakunta esittää valtuustolle kehitys vammaisten opetuksen siirtä mistä Himangalta Kannuk seen 1.8.1994 alkaen. pnä m arraskuuta 1993 l Toimintakeskukset tekevät työtään tunnetuksi Toholam m in toim intakes kuksen kehitysvam m aiset ovat ahertaneet viime aikoi na ja tehneet puu -ja tekstiilikäsitöitä vietäväksi Kokko lassa pidettävään näyttelyyn. Siel lä kehitysvammainen voi luonte valla tavalla irrottautua kodin pii ristä. Talousar viossa on varauduttu 1,5 miljoo nalla markalla Marinkaisten vuokratalon rakentamiseen. Koululautakunnan mu kaan harjaantumisopetuksen jäljestäminen Kannuksessa on kokonaistaloudellisesti edullista ja oppilaan kannalta tarkoituksenmukaista, koska kehitysvammaisten perus koulutus ja kouluikäisten ke hitysvammaisten päivähoito saadaan näin keskitettyä sa maan toimipisteeseen
Puolueavustuksen vähenemisen takia haet tiin neuvoja ja vinkkejä tulopuo lelle. Lisäk si kokous otti kantaa kannusta malla nuoria tuomaan tarpeitaan ja omia asioitaan rohkeammin päättäjien tietoon. Kun tietää useammasta alasta, osaa antaa rahaa säästäviä neuvoja. Il tapäivä käytetään sitten jalkautumalla kymme niin kannuslaisiin yri tyksiin ja tutustumalla niiden toimintaan. NKL:n liittosihteeri Mika Perttunen käsitteli puheen vuorossaan periaatteellisen EYkeskustelun aloittamisesta. Mutta sitähän se on vieläkin. Vakituisia työntekijöitä on kahdeksan: Kauko Korpi, Tuula Korpi, Terttu Kanerva lpuuttuu kuvasta), Johan Djupsund, Marita Hakala, Leila Torvi, Marja-Liisa Oja ja Kaisa Lindberg. Pohjanmaan Tilitoimiston menestyksen salaisuus: "Asiakkaan onni on meidänkin onni" Pohjanmaan osuuspankit perus tivat 30 vuotta sitten oman tili toimiston. Puolueavustuksen vaje pää tettiin korvata omatoimisella va rainhankinnalla. Yrittäjyysviikon merkeis sä oppilaskunnat järjestävät myös yhteisen illanvieton monitoimitalolla.. Vuonna 1970 Kauko Korpi osti koko tilitoimiston. vuonna 1980 hän hankki tilitoimistoonsa jokilaakson en simmäiset tietokoneet. Kannuksen lukiolaiset ja maaseutuoppilaitoksen oppi laat ovat parin viikon aikana tehneet arvion kannuslaisista yrityksistä. Liha ja lihajalosteet ostetaan Pouttu Oy:ltä, ei nekset Saarioiselta, maidot ja maitojalosteen Maitokolmiolta, juustot ja jäätelöt Va liolta ja leipomotuotteet Lie deksen Leipomolta. Tilitoimiston pää paikkana oli silloin Kokkola. Johtokunnan jäseniksi valittiin Petri Huhtala Lohtajalta, Mika Kellokoski Perhosta, Janne Ruo koja Kälviältä, Kati Tuoretmaa Kokkolasta, Satu Koskenmaa Kannuksesta, Marika Uusitalo Lestijärveltä, Tapio Salmi Toholammilta, Heli Humalajoki Per hosta ja Raimo Perander Lohta jalta. Tämä tarjous to dettiin kuitenkin kalliimmak si kuin oma toiminta. Arviointikohtei na on ollut yritys yleensä, sen henkilöstö ja tuotteet ja pal velut. "Yrittämisen vaikeu det yrittäjän avut" teemasta puhuu Ilkka Puranen Kan nuksesta ja "Markkinointi ja tuoteidean suojaamisesta" haapajärvinen Ismo Hallapuro. Ensi vuoden talous puhutti myöskokousväkeä. Kannuksen lukiolaiset ja maaseutuoppilaitoksen oppilaat yrittäjyyden kimpussa Oppilaat valtaavat yritykset Kannuksen lukion ja maaseutuoppilaitoksen yhteistyö syvenee. Hekkala jatkaa puheenjohtajana Nuorten keskustan Liiton Keski pohjanmaan piirin syyskokous valitsi himankalaisen Markku Hekkalan uudelleen piirin pu heenjohtajaksi viime perjantaina Himangalla. pnä marraskuuta 1993 LESTINJOKI 7 Kannuksen liikkeet eivät kiinnostuneet kaupungin elintarvikehankinnoista Kannuksen keskustan elin tarvikeliikkeet ovat tiettäväs ti kyllästyneet myymään tuotteitaan alihintaa kaupun gille, koska mikään liike ei jättänyt tarjousta vuoden 1994 elintarviketarjouksista kaupungin kouluille ja laitok sille, Koululautakunta oli pyytänyt 27 liikkeeltä tar joukset. Yrit täjyyspäivän tapahtu miin osallistuu noin 300 oppilasta. Lopulliset painotetut tu lokset julkistetaan vasta ke väällä, kun valtava kokonaisaineisto on saatu tulostettua tietokoneilla. Kuljetuksen sivukouluille hoitaa Kuljetusliike Mikko Klemola. Mm. Yrittäjyys teemapäivää on valmisteltu pitkin syksyä. Itse en osallistu enää paljon kaan kirjallisiin töihin. Huo menna torstaina oppilai tokset järjestävät yhtei sen "yrittäjyyspäivän", jonka aikana saadaan erilaisia oppeja yritystoi mintaan ja ideointiin. Jos haluaa pysyä ke hityksessä mukana, on pakko kouluttaa itseään. Puutun oma-aloitteisesti asiakkaitteni asioihin. Himangan toimipis tettä lähti johtamaan pari vuotta sen perustamisen jälkeen Kauko Korpi. Sananmukaisesti Pohjan maan Tilitoimisto on pohjalais ten tilitoimisto. Ja se tiesi pitkää päi vää ja kovaa puurtamista. Kukin yksikkö voi käyttää hyväk seen edullisia erikoistarjouk sia Koululautakunta päätti edelleen, että kouluruokailu järjestetään edullisuutensa vuoksi kaupungin omana toi mintana. oikeusopin tutkinnon, HTM-tutkinnon, pankkiopin peruskurssin sekä talonmies/keskuslämm ityskurssin. Esitysten jälkeen pidetään paneelikeskustelu ja julkiste taan oppilaille järjestetyn ideakilpailun tulokset ja sa toa. Pankkiopin peruskursseista talonmiehen kursseihin Kauko Korpi on kehittänyt yri tystä ennakkoluulottomasti. Työajastani suurin osa kuluu konsul tointiin. Tilapäi set työntekijät mukaan lukien palkkalistoilla oli esimerkiksi viime vuonna 18 henkeä. Si vupisteitä perustettiin Vaasaan, Kurikkaan, Seinäjoelle ja Hi mangalle. Asiakkaan onni on meidän kin onni, tietää Kauko Korpi. Amica-yhtiöt oli jättänyt tarjouksen ruoka huollosta. "Tule vaisuutemme yrittäjyyden näkökulmasta" aiheinaan esi telmöi Jukka Tunkkari Ve telistä. Kokous nosti osastojen ensi vuoden jäsenmaksun 150 mar kalla. Piirin puheenjohtaja him ankalainen M arkku Hekkala. Aamupäivä käytetään yrittä jyyden pohtimiseen. Koululautakunta päätti kuitenkin viime kokouksessaa jakaa elintarvikehankinnat siten, että Hanhinevan koululle toimittaa elintarvik keet pääosin K-Valinta Antinoja Eskolasta ja muille lai toksille Suomen Spar Oy. Asiakaskunta tulee 20 eri paikkakunnalta ym päri Pohjanmaata. Aluksi olin yksin koko toi mistossa. Kauko Korpi on suorittanut mm. V V Vaskiviikkona 10. Oppilaat ovat arvostel leet kouluarvosanoin kunkin kyselyyn sisältyneen yrityk sen. Hän viettää tällä viikolla johta mansa tilitoimiston 30 vuotista taivalta kakkukahvien merkeissä.(mmn) Pohjanmaan Tilitoimiston palkkalistoilla oli viime vuonna tilapäiset työntekijät mukaan lukien henkilöä. Tällä alalla asiat muuttuvat koko ajan. Muut toimipisteet lakkautettiin jo aikaisemmin kannattamatto mina
n Pekka Herlevin vetotraktorin ratin takana “kuski” vaihtui tiuhaan. Uran 18vuotias Johanna Patama loikkasi 10,59 tuloksellaan yhdeksännek si. Vieraat veivät kuitenkin tärkeät sarjapisteet Himangalle lukemin 1-3, 8-15, 16-14, 11-15, 5-15. Alus herätti mielenkiintoa Märsylän tapahtumassa. Juha Salmen iski nopeaa pateria ja oli torjunnassakin varmin. Loikat ovat lyhen tyneet viime vuoteen verrattuna, jolloin Harri ve nytti 15,31. voittanut vetoapukisat Ha minassa elokuussa. Kuvassamme omistaja aluksensa ta kana. Marja-Riikasta Sisulisä-Tyttö SVUL:n Keski-Pohjanmaan piiri on valinnut vuoden 1993 Sisulisä-Tytöksi Lohtajan Veikkojen Marja-Riikka Kiviniemen. Kokkolan Tiikereitä Tarmoon muuttanut Jou ko Salmela on pelannut Tarmon paidassa vain ensimmäisen otte lun. Piiri palkitsi vuoden parhaat urheilijat viikonvaihteessa Pyhäsalmella pidetyssä piiriparlamentissa. Ykkösenä on edelleen Harri Yli-Kotila tulok sellaan 15,17. 14vuotias MarjaRiikka on jo nel jän vuoden ajan kuulunut piirin parhaimpiin nuoriin yleisurheili joihin. Ilmapatjan päällä kulkevaa välinettä voidaan käyttää mm. Lamppilaisista 14-vuotias Vesa Lintilä löytyy mitalilaj in kuu dennelta sijalta tuloksella 11,82. Toi seksi paras miehistä oli TU:n Samsa Tuikka 13,56 loikallaan. Tarmolla ei ole jostain syystä paras mahdollinen kokoonpano joukkueessa mm. Tänä vuonna Marja-Riikka on mm. Keskipohjalaisten yleisurhei lijoiden mitalilaji oli viime kesä nä kolmiloikka, jossa Toholam min Urheilijoiden miehet näytti vät ylivo imansa. Tarmo ehti ensiksi eräpalloon, mutta himankalaiset tasoittivat jälleen tilanteeksi 14-14. Hevosvoimien päivä jäi latteaksi Kunnon kaasuttelua videoitten sijaan. Tästä onnistui Tarmo kääntämään erän lopulta voitokseen jatkopisteillä. (SP) Lohtajan Marja-Riikka Kiviniemi on edelleen SVUL:n KeskiPohjanmaan piirin parhaimpia nuoria yleisurheilijoita. (SP) kotijoukkueen alistuessa tap pioonsa. Kannuksen M oottorikerho esitteli mm. Tässä ot telussa Tarmon parhaat olivat passari Seppo Lundström ja ver kolla tehokkain Harri Mäki. Niinpä joukkueeseen on jouduttu ottamaan mukaan nuo ria junioripelaajia, mikä on hyvä tulevaisuutta ajatellen. Li säksi tutustuttavana oli Kari Mä kelän N-ryhm än ralliauto. Hävityn avauserän jälkeen al koi kotijoukkue saada otteisiin sa varmuutta ja johti toista erää aluksi selvästi 10-5, mutta HU tasoitti ja erän loppu oli melkoi sen kiivasta taistelua voitosta. HU sai aloitukset jäl leen melko hyvin ylös ja passari Sami Verronen jakeli passit kohdalleen pyörittäen hyökkäyskuvioita mallikkaasti. jokamiesluokan rallitoimintaansa ja kalustoaan. Etenkin Euroopan mestari Euroopan mestari Pekka Herlevin vetopelit herättivät an saittua mielenkiintoa. Voitton sa ansiosta jatkaa HU yhdessä Kalajoen Lentopallon kanssa sarjan kärjessä ilman tappioitta. pelastustarkoituksiin merellä ja liikkumiseen rospuuttoaikaan heikoilla jäillä. Naisissa Lestijokilaakson par haimmaksi kolmiloikkaajaksi osoittautui Uran 20-vuotias Kat ja Honkonen, joka tuli kolman neksi tuloksel la 11,24. Ponit osoittautuivat ainoiksi elä viksi hevosvoimiksi sunnuntaina Märsylän koululla. Tyttöjäkiinnostivatenemmän elävät hevosvoimat. Tapahtumaan kaivattua toi mintaa oli käytännössä kuitenkin hankala järjestää, silläesimerkiksi ralliautolla ajaminen olisi vaa tinut suljetun tien. Tä hän loppui puhti Tarmolta ja neljäs erä oli yhtä HU:n juhlaa sun pe:ksi 58,63. Koulun lä heisellä pellolla ponien selkään riitti jonoa koko päivän. Uudet piiriennätykset teh neet urheilijat palkittiin mitalein ja Lestijokilaaksosta pe-mitalin sai Kannuksen Uran Toni Kattilakoski, joka juoksi 18-vuotiaiden poik ien 400 metrin aitajuokKälviän Tarmo taisteli tosissaan kotisalissaan sunnuntaina lento pallon 3-saijan ottelussa Hi mangan Urheilijoita vastaan. HU lannisti T armon likka Isohanni on hankkinut omistukseensa perin kummallisen vempaimen • pienois ilmatyy nyaluksen. Kolinattakin erää edettiin aluk si tasaisesti, mutta jatkossa HU nykäisi hyvällä iskuja torjuntapelillään erävoiton itselleen. Koko perheel le tarkoitetussa tapahtumassa koneid en hevosvoimia edustivat pihalle parkkeeratut vetotraktorit ja ralliautot, joiden kaasutteluun sai tutustua vain videolta. Kuu lassa hänen paras tulos on 14.18, joka syntyi kesäl lä Kälviällä. Elävien näyt töjen puutteesta huolimatta pie niä ja isompiakin poikia pyöri ahkerasti kulkupelien ympärillä. Ennätys tuli Helsingissä kesäkuun lopulla. Siellä hän heitti kiekossa oman ennätyksen sä 48.08
y m .J Ps. ym. 55 056 KENKÄ tai TOSSU •\9 8." muitakin a « a HYVIÄ TARJOUKSIA kannattaa käydä! HIMANGAN KENKÄ JA KÄSITYÖ _____ Himanka, d . Kahviostamme iso HILLOMUNKKI +KAHVI W I TEBOIL HIMANKA Himanka, puh. Ruskovillan kerrastot, sukat Hartian-, polven-, ranteenja vyörärönlämmittimet. Kauttamme voit my vdä LASTEN VAATTEITA ja TARVIKKEITA (vaatteet vaslapestyinä) , v $ g i& « * * * " QJaibbapaMu * * KESKI-PETÄJÄ AY | M y y m ä lä Säästötalo, p. • Levolliset unet H IRSSIAKA N A-TYYN YLLÄ ^ Lusiolanka-neuleet ym. Klo 18-19. m Kaikille lapsille ILMAPALLOT! AUKI if13 8-19 Hanhinevan Puutarha Himanka, p. 968-55 145_ _ _ _ _ _ CITIZEN RANNEKELLO Nyt kaikki iltakävelylle Isälle! Raum ankarin Kello Himanka, puh. 55 300 Jatkoaialla 17-20 Raju BENSA ja DIESEL TARJOUS 8 . 968 55 132, HIMANKA VARAA AIKA Jatkoajalla NÄÖNTARKASTUKSEEN SAAT KEHYKSISTÄ" 60 % Him angan Rillipuofi H im a n ka , puh. 55 777 ...................?................. 6 $ 790 / k a i . 55 380 JATKOAJALLA 16-19 MATKA-KAHVIOSSA torstaina. .................... 8.30-19.00 La 8.30-15.00 u s 1 l » k g Meiltä Isälle lämmöllä . 968-55 890, 55 038 i | s | JATKOAJALLA! 4050.Kotikutomo Laadukkaita SISUSTUS KA N KA ITÄ Toimi nopeasti vain pieni erä • VALMISVERHOT • PÖYTÄKELLOJA Poistoerä MATONKUTEITA 4 J k g Punapellava Puh. Klo 19-20. Keskiviikkona 10. Kaikki 3 K U K A T . p n ä marraskuuta 1993 L E ST IN JO K l 9 TORSTAINA ISÄINPÄIVÄKSIK-LÄHIKAUPASTA m ï i e ï P irkon K o tile ip o m o n RASVARINKELIT K-kaupan LAUANTAIMAKKARA.......... 968 -55 2 5 ,5 5 236 Kokeile venytystä PAINOVOIMAPENKISSA! Himanka, puh. MANDARIINIMEHU 1 L....................... KAHVI JA MUNKKI Klo 17-18. ym. Oolannin RANSKALAISET 500 g................... 55 001 J ; ; C g a ILMAISEKSI klo 16-19 ILMAINEN VALOJEN TARKASTUS sekä latauksen ja akun kunnon tarkastus HUOLTOKORJAAMO J. M iesten kotim aisia KERRASTOJA SUKLAARASIAT 89' 13t° VAIN TORSTAINA 9 .0 -1 7 .0 EDULLISIA TIKKIKANKAITA valinta S A YLIKANGAS Huom! AU KIO LO AJAT A rk. Heikkilä Himanka, puh. Mahdollisuus tutustua myös hermoratahierontaan (ilmaisia näytteitä Hermorataterapeutti ASTA OJATALO Ainontie 2, 55 903 J^aumankarin Jalkinekorjaamo M atka-kahvio Himanka, p. 11.-93 1 7 a o Klo 17-18 Pirkon K o tile ip om o n RUISLIMPPU muina q o n aikoina 8.90 Klo 18-19 Torino 1 f t MAKARONI 4 pss.l U ’ Klo 19-20 Poutun Sininen JENKKI 500 g " ...... 55 642. m ELINTARVIKE L J ^HIMANKA LEEVI SC JOENSUUky 1
Kulttuuriviikolla tunnelmoitiin ja juhlittiin synttäreitä Sunnuntaina päättyneissä Kan nuksen kuittuuriviikon tapahtu missa oli mukana yli 2 500 kannuslaista. Näin Roima voitti kaksi seuraavaa erää ja tasoitti erävoitot tasan 2-2. Kymppisynttäreillä riitti tänä vuonnakin juhlijoita. Myös Keski pohjanmaan kirkkomusiikkipiirin kuoropäivä sekä yhtyneiden kuorojen päätöskonsertti keräsi vät yleisöä Kannuksen kirkkoon viime sunnuntaina. Tänä vuonna synttäreillä vauhtia antoi Jukka Salminen, joka laulatti lähes satapäistä naamioitunutta joukkoa Tokoi-salissa. Viidenteen ratkaisevaan erään tuli Teräs hyvin latautu neena ja repäisikin heti johtonumeroiksi 5-2 nopeasti. Myös toinen moni puolinen pelaaja Timo Jussiniemi passasi ja hyökkäsi tehok kaasti, mutta mikä kaikkein pa rasta oli se että Esa Heikkilä nousi ottelun ratkaisijan rooliin. Var sinkin Suvi Laurin ja Tarja Spakin aloitukset olivat myrkkyä TU:n nostajille. Lentis löi Uran Kannuksen Uran voittokulku katkesi lentopallon 3-saijassa, sillä lauantaina kotijoukkue Vaasan Seudun Lentis otti jän nittävässä ja hyvätasoisessa ot telussa voittopisteet lopulta nu meroin 3-2, 15-5, 15-7, 15-17, 8-15, 15-8. pnä marraskuuta 1993 Kuittuuriviikon yksi mielenkiintoisimmista perinteisistä tapahtumista on ollut 10-vuotiaille i kannuslaisille järjestetyt "synttärit". Voittajien par haina kunnostautuivat aloitukset varmasti nostanut Raimo Kata jamäki. Ennakkotiedoista poiketen viikon ensimmäisen konsertin piti urkutaiteilija Maija Lehto sen mies, viulutaiteilija Manfred Gräsbeck. Noin 10 000 markan budjetil la pyörivän viikon järjestelyistä vastasivat Kannuksen kaupun gin kulttuurija nuorisotoimi, koululaitos, videopaja, Kannuk sen seurakunta, Lestijokilaakson Taideyhdistys, Taidemusii kin ystävät, Vesaiset sekä elo kuvateatteri Koivu ja Tähti. Näin on Roima nostanut osakkeitaan kakkossarjassa melkoisesti ja sarjapisteitäkin on koossa jo mukavasti neljä. Roiman tasaisesta joukkuees ta monipuolinen Arto Rautio pe lasi tarvittaessa vähän jokaista pelipaikkaa. Kyläpelimannit vauhdittivat torstai-iltaa Kellariklubilla. Ennen puoltayötä tunnelma jo oli katossa.. Ja näin ei ole joukkueen menes tys liikaa samojen pelaajien vatassa. Kahta ensimmäistä erää hal litsi Roima täysin ja sen erittäin vaikeita aloitussyöttöjä ei vie raat saaneet kunnolla nostettua ja molemmat erät kotijouk kueelle selvin numeroin. Kuvassamme yksi 10vuotias isonenäinen kannuslainen. Viime kesän Kaustisen kävijät valloit tivat kannuslaisen yleisön jammailullaan. Oma vastaanotto parani ja lisäk si aloitussyöttöjä vaikeutettiin olivat kotijoukkueen pelaajat ih meissään. Isku ja torjuntapelissä parhaat olivat Jouni Ahonen ja Ari Makkonen. Lentiksen pitkä yli kaksimetri nen Niklas Lähteenmäki oli ot telusta poissa selkävaivan takia ja näin sai Ura jo pientä tasoi tusta Lentikseltä. Mutta Roima toipui hetken hämmin gistään ja eteni lopulta otteluvoittoon Esa Heikkilän mahta van hyökkäyspelin myötä. Tämän hävityn erän jälkeen katosi vaasalaisilta paras puhti ja varsinkin hyökkäyspeli oli te hotonta. Toivottavasti Esa Heik kilän menestys antaa hänelle ja koko joukkueelle tarpeellista it seluottamusta jatkossa. TU:n joukkue on muuttunut viime kaudesta melkoisesti ja nytkin Himangalla oli entisestä joukkueesta vain yksi pelaaja mukana. Neljäs erä siis vieraille. Voitto oli Roimalle jäl leen oikeaan aikaan henkisesti kin tärkeä ja tästä on parempi jatkaa. Viidenteen erään tuli Lentis päättäväisesti ja repäisikin heti johtolukemat 6-1 ja kokenut joukkue ei jatkossa antanut mi tään voitonmahdollisuuksia Uralle. Kahta ensimmäistä erää hallit si Lentis ja vei ne suhteellisen helposti Uran pelaajien mennes sä kipsiin, mutta kolmannessa erässä taisteltiin pisteistä sitä ra jummin ja kotijoukkue ehti en siksi jo ottelupalloonkin saaden yrittää 3-0 voittoakin. Kolmatta erää edettiin jo pal jon tasaisemmin ja vieraat johti vatkin sitä jo 7-10, mutta kotijoukkue nousi tasoihin 11-11 ja karkasi tästä lopulta erä ja otte luvoittoon varmemmalla hyökkäyspelillään. LESTINJOKI Keskiviikkona 10. Mutta sitten muuttui tahti Roimalla, Teräs alkoi jo tuudit tautua helppoon otteluvoittoon ja Roima sai hengen päälle. TU:n parhaina häärivät passari Pirjo Jaatinen ja Margit Mäkelä syötteli pahoja aloituk sia ja oli vielä hyökkäyspelissäkin tehokkain. Passari Minna Spak pelasi hyvin ja hyökkäyksiä päätteli tehok kaimmin Miia Tuorila. Näin katkesi sarjanousija Uran voittokulku sarjassa, mutta tappio tuli todella hyvällä pelillä ja hyvälle vastustajalle. Lentishän pelasi vielä viime kaudella 1-sarjassa, pudoten kylläkin sieltä pois. Ja näin jäivät tär keät sarjapisteet Himangalle. Kahdessa ensimmäisessä sai Roima kylmää vettä niskaansa, kun Teräksen vaikeat aloitukset eivät nousseet kunnolla ja näin ei passari pystynyt omia peliku vioita tarpeeksi hyvin rakenta maan ja molemmat erät Teräk selle. Reilusta sadasta kutsutusta mukana oli 89 syntymäpäiväsankaria. Seuraavaksi saapuu Kannukseen Sei näjoen Kuutoset 2 ja Uralla on kaikki mahdollisuudet lisätä pistetiliään silloin. Ottelin tuomarei na toimivat himankalaiset Sami Verronen ja verkolla Eero Tuo rila. Roiman tasaisesta joukkueesta Suvi Lauri ja Tarja Spak syöttelivät eniten vaikeita aloituksia. Eniten väkeä keräsi vät elokuvat; Jurassic Park ja Uuno Turhapuro. Uran hyvin pelanneesta jouk kueesta Seppo Salmela nosti aloitukset varmasti ja oli yhdes sä Marko Jokelan kanssa ver kolla tehoikkaimmat pelaajat, myös passari Tapio Hirvi voi ol la peliinsä tyytyväinen. Roima kuritti TU:ta Himangan Roima paranteli ase miaan naisten lentopallon 3-sarjassa, sillä vieraaksi saapunut Toholammin Urheilijat kukis tuivat lauantaina Himangalla puhtaasti numeroin 3-0 15-5, 15-7, 15-11. Ura sitävastoin sai hen gen päälle ja vei tämänkin erän voiton ja tasoitti samalla erät 2-2. Lehtosen urkukon sertti peruuntui sairauden vuok si. Vieraat taistelivat kuitenkin vastaan kynsin hampain ja sai torjuttua ottelupallon ja pystyi vielä itse ottamaan lopulta erävoiton. Roima pehmitti Teräksen Himangan Roiman peli alkaa kulkea jo sillä tavalla kuin on suunniteltukin, sillä sunnuntai na Roima voitti todellisessa jännitysottelussa Kiuruveden Te räksen lentopallon 2-sarjassa Kiuruvedellä numeroin 2-3 15-8, 15-11, 1-15, 7-15, 9-15
Se sai meiltä ruokaa ja liittyi näin pi hapiiriimme. Nai silla on mukanaan terävät lapiot tai veitset. Guinealaisten kohdal la ei ole suuria pettymyksiä tul lut. Heidän kanssaan on kuiten kin mielyttävä tehdä työtä. Papua Uusi Guinea sijaitsee Australian pohjoispuolella. Meilläkin oli kaksi koiraa, Buffe ja Rami. > * C 200 IL 5 * . Iltakävely oli kunnon takia tär keä ja silloin kaikki kolme koi raa lähtivät mukaan. N y t se on u sk o ttav a. lip skiviikko n a 10. Usein olemme ajaneet soti vien heimojen keskellä. Eräissä osissa maata tuli ensim mäinen kontakti muuhun maail maan vasta 20-30 vuotta sitten. Täällä selvästi huomaa kuinka uskoontulo tekee ihmis elämän onnelliseksi ja iloiseksi. Vaikka heimosotia ei aina käy dä teiden varsilla ovat ihmiset aina varautuneet puolustamaan itseään. nt*st» HSAt VA»# l # paa ! iri-ÄsSSSr to i r „vyt *2 .„»limpöuuni •*«**» ’L n°200'Ci6 mlnuut**» •Gr*V»5,UJ v»k<on» 7 hellaa meni parissa päivässä! 'T ä l l ä ilm o itu k se lla m yin 7 h e lla a p arissa p äiv ässä! E n o llu t u sk o a, k u in k a p aik allisleh d en ilm o itu s teh o si. Emme ole koskaan olleet vaarassa vaan he ovat olleet meille hyvin ystä vällisiä. Miehet kulkevat jousi ja nippu nuolia kädessään. Heimosotilaat ovat maalanneet kasvonsa mullasta tehdyllä maalilla ja heillä on aseistuksenaan jouset ja nuolet. Ne olivat hyvin tärkeitä turvallisuuden kannalta. Kerran huomasin eräälle naistenpäivälle kiiruhtavan kuorma-autolliscn miehiä. US$A ' TARJOUS VOIM^ loppuviikon T c a V ** v a in l o p ^ ' e x p e r l W KAIKKI MITÄ PANKIT1 NÄINÄ PÄIVINÄ TAHTOVAT KERTOA LEHDISSÄ ASIAKKAILLE: * Kilpailuvirasto on 14.10.1993 hakemuksesta antanut neljälle suurimmalle pankkiryhmälle (KOP, osuuspankit, PSP ja SYP) luvan rajoittaa kilpailua ja lopettaa lchti-ilmoittehin avulla tapahtuva tiedonvälitys asiakkaille. Joitain tien reunus toilla istuvia ihmisiä katsellessa tuntuu kuin kivikausi olisi juuri nyt avautunut. Eero Ketola s u O M A L A I N I b ^ H E L K A M A m -IM ti ife-A Jy «s2». Kun lähetystyöhön lähdetään on lähtijällä monenlaisia odo tuksia ja tavoitteita. Eräissä nuolissa on ihmisen luusta tehdyt kärjet. Niillä oli suuri terapeuttinen merkitys, kertoo Kaija. Heidän lähettäjäseurakuntinaan ovat Raahen, Oulaisten ja Lohtajan helluntai seurakunnat. Heidän ystä vyytensä on arvokas asia meille, iloitsevat Mäkiset kolmesta, työntäyttämästä vuodestaan Papua-Uudella-Guinealla. Buffeja Rami Ihmisten pihapiiriin kuuluvat eroittamattomasti siat, kanat ja koirat. L e stin jo k i-le h d e ssä ilm o itu k se t laad itaa n n y k y aik aisin tek n isin v älin ein . T ä rk e in tä m ain o k sen teo ssa on , e ttä ilm o itu k seen tu lee m y y v ä t e le m e n tit selv ästi ja v isu aalisesti esille. S anomalehtien L iitto AIKAKAUSLEHTIEN UITTO | I eo ja Maija Mäkinen ovat palanneet takaisin kotimaahan kol ien vuoden lähestysmatkalta. Nyt kun ensimmäinen työ kausi on ohi niin voimme tode ta, että suuria pettymyksiä ei ole ollut. Sen vastuu oli Kaijalla. Suomessa toisinaan kuulee tai se taitaa olla yleinen käsitys, et tä "täytyykö sinne kauas mennä, uskokoon ihmiset mihin usko vat". Toisinaan heimosodissa kuolee useita ih misiä, kertoo Leo. M u tta lisäksi tarv itaan a s ia n tu n te m u s ta k au p p iaan av u k si. He ovat impulssiivisia ihmi siä, joiden mieli vaihtuu nopeas ti. Heimojen väliset sodat ovat hyvin yleisiä Papua Uuden Gui nean provinsseissa. LESTINJOKI. Toisilla on mukanaan viidakkoveitsi, kirves tai pitkä puusauva. Uskoontulo on järkiinsä tule mista, toteaa Kaija Mäkinen. pnä m a rra sku u ta 1993 LESTINJOKI 11 Ilo isin m ielin läh ety sty ö stä Leo ja Kaija Mäkinen ovat tul leet takaisin Papua Uudelta Gui nealta kolmen vuoden työkau den jälkeen. Mm. Koolla saattaa olla yli 1000 naista. Maa on lyhyessä ajassa noussut aivan kivikauden tasolta nykypäivään. Suurimmat pettymykset ovat tulleet oman persoonan kohdalla. A « * Hf!* H* l * ° 4*0. Kaijan työhön kuului monen laista. Naistenkokouksia järjestetään useissa lääneissä. T ä tä k aik k ea a p u a o len saa n u t L estin jo k i-le h d e ssä . Mendin Raamattukoulun yhteydessä on vierasma ja. T u lo k set p u h u v a t p u o lestaa n !" K a le r v o L a m u k o d in k o n e ka u p p ia s, K a n n u s iK»8", I» M* .n) on_ur (. Kaija oli puhumassa myös pyhäkoulupäivillä ja naistenkokouksissa. Yleistä on se, että mukana miehiä jotka ovat jättäneet vaimot ja lapset kotiin. Maassa on noin 4 miljoonaa asukasta ja siellä puhutaan hie man yli 800 eri kieltä. Raahe on Suomen "papualai sin" kaupunki, sillä sieltä on neljä lähettiperhettä Papua Uu della Guinealla, kaksi luterilai sen kirkon lähettiperhettä ja kaksi helluntaiseurakunnasta. Koirista tuli meille hyviä ystäviä. He ovat ihmisiä, jotka ovat opetta neet meille paljon. Lisäksi aitamme takana oli kolmas koira, Lasa rus, jolla ei ollut isäntää
Pankkinsa myyneille toimitus johtajille luvattiin mielettömät edut ja älyttömät eläke-edut ja luottamushenkilöille muutama näyttävä hallituspaikka uudessa pankissa. Oma voitonpyynti, joillakin omien sotkujen peittäminen ja muutamien sairas kunnianhimo Teidät vei näihin ratkaisuihin. Mikäli veronmaksaja haluaa erota kirkosta niin, ettei hänen tarvitse maksaa kirkollisveroa enää vuonna 1994, hänen on erottava kirkosta kuitenkin vii meistään tämän vuoden marras kuun aikana. Kirjoituksia ei palauteta. Verovelvollisen kirkosta eroa minen tapahtuu niin, että hän te kee ilmoituksen sille seurakun nalle, josta hän aikoo erota, tai sen väestörekisterin pitäjälle, jo hon hän aikoo siirtyä. Kyllä Teitä kiroavat kaikki SP-aatteen kannattajat, paikkan sa menettävät pankkitoimihen kilöt, pienten ja keskisuurten yritysten omistajat ja ennen kaikkea ne yritykset, jotka jou tuvat roskapankkiin. Päätöksestä ei ollut mustaa val koisella eli kirjallista sopimusta, oli vaan puhetta, jolla ei ollut mitään katetta. Mua tämä omakohtasesti riipoo kovasti ko juttuihini haeskelen joskus pitkät tovit oikijoita sanoja sitte tämä tankero pilaa kaikki muutamasa hetkesä. Ei pidä aina yleistää kielteisiä asioita. Hyvä ystävä, mitä ajattelit, kun otit sen lepattavan kynttilän toi sen haudalta ja jos vielä veit sen omaisesi lepopaikalle. Se on lukijain aliarvioihtemista ja vaikuttaa var masti tilaajamäärihin. Järkytyin aivan kyyne liin saakka, kun huomasin, että haudalta oli poissa kestokynttilä, jonka olin sytyttänyt puoliso ni muistolle pyhäinpäivänä. Ei kukaan voi pakottaa ketään eikä uhkailla, tekemään päätök siä, jotka itse tietää virheiksi. Konsernin ylipääjohtajana ymmärrät, ettei tämmönen pit kän päälle passaa. Kuten olette TV:stä uutislähetysten yhteydessä nähneet, nyt nämä itsenäiseksi jääneen pankkien toimitusjohtajat haastatteluis saan hymyilevät leveästi tyyty väisenä ja suunnittelevat jo si vukonttorien avaamisia. Kävimme haudalla pyhäinpäi vän iltana ja silloin oli vielä kynttilä paikallaan. Jos näitä sapotöörejä sattuu olehen usiampia, niin yhen aina kin tunnistat hyppivistä silimistä. Kirkollisvero merkitsee 100 000 mk tuloilla vuodessa 1000-1500 markkaa enemmän veroja. Selvästi käsinkirjoitettukin kelpaa. Ajatuksiini tuleekin kuka voisi pyhän rauhan rikkoa sellaisena ilta, mutta joku vain uskalsi teh dä sen viemällä haudalta kyntti län sinä yönä. Ja vielä korijauksehenkin se paukahuttaa uuven paino virheiden. Soittaja oli jo u tunut kiertäm ään Kannuksesta Himangan ja Lohtajan kaut ta Kokkolaan linja-autolla ja oli todennut koululaisten käyttäytyvän erinom aisesti autossa. Itse olette pankkinne myyneet ja aiheutta neet mielettömän vahingon, jota ei pystytä enää korjaamaan. Veronmaksajain Keskusliitto "V o i veljet! Toivottavasti nämä pullat mais tuvat yhtä hyviltä kuin tuoksuvat." mm nim On turha itkeä ja antaa kommenntteja SSP:n hallituksen jäsenet Nyt on turhaa enää valittaa ja it keä julkisuudessa SSP:n luottamushenkilöpäättäjät. Ei kepposta, jota se ei ois koittannu! Se tekee Hieta sista Hietaloita, vaihettaa aina välillä seurakuntauutisisa Lohtojan ja Himangon kirkkoin ku vat, antaa kirjastoille semmoset aukioloajat ettei kukaan tiejä onko asia niin vai näin, vai päinvaston. Ei kokin kaan parane paiskata syömämiesten etehen mitä sattuu ja aatella, että kyllä se niille välttää. Hen kilölle, joka ei ole evankelislu terilaisen tai ortodoksisen kir kon jäsen, ei voida määrätä kir kollisveroa. Kiitos koululaiset! Vanhempaa naisihm istä Kannuksesta oli liikuttanut koulu lasten hyvä käyttäytym inen linja-autossa. Ette kyenneet seisomaan omilla ja loillanne ja pysymään terveen SP-aatteen ajattelun takana. Kirjoita mieluimmin KONEELLA. Olisitte uskoneet ja kuunnel leet niitä 36 viisasta SP:n toimi tusjohtajaa, Etelä-Pohjanmaal ta, Pirkanmaalta ja VarsinaisSuomesta, jotka säilyttivät pankkinsa itsenäisenä. Toivottavasti nyt sydäntäsi lämmittää kynttilän kestoajan se lepattava liekki. Suurin osa koululaisista on virkeitä, nuoria, tulevaisuuden ihm i siä, joilla myös "kiitos" ja "hei" ovat herkässä. Herkisty nein mielin katsoin sitä kaunista ja valtavaa näkyä, kuinka luke mattomat kynttilät loivat ih meellisen valon hautausmaalle. Näin se on. Mihin hävisi tuona päätöksen teon hetkenä Teiltä SP-aate ja sen alkuperäinen tarkoitus. Kirkollisveroa ei ole pakko maksaa Kirkosta eroamalla on mahdol lista välttää kirkollisvero. Vakuusrahaston johtaja Jorma Aranko julisti, että ne säästö pankit, jotka liittyisivät SSP Uskoma tonta mutta totta! Kun varhain viime sunnuntaiaa muna kävelin Kannuksen hau tausmaalle omaisteni haudalle katsomaan, vieläkö siellä kyntti lät palaa. Kirjoita meille LYHYESTI, korkeintaan yhden A4-arkin verran. Ota nyt kuule se porukkas koolle ja hauku ne kaikki kerral la, siinä menee siilon se syyllinenki samalla! Aiota heti niinkö Kekkonen aikanahan: saatanan tunarit! Se herkistää kuulon ja tekee mielen vastahanottavaiseks. Vielä jos lisäät, että nyt tämä koheltaminen loppu, niin ne ottaa kiitollisena vastahan semmosen ilimotuksen. Sinne sun työntekijäis joukkohon on päässy luiskahtahan joku sapotööri, joka tahtoo pilata tämän meille hyvin tarpehellisen pikku lehen. Olisi oikein ja kohtuullista, että säädettäisiin laki, johonka perustuen paikallispankkien luottamushenkilöpäättäjät, vel voitettaisiin koko omaisuudel laan vastaamaan ja korvaamaan, ilman omaa syytään työttömäksi jääville pankkitoimihenkilöille sekä mahdollisesti roskapank kiin joutuville yrityksille aiheut tamansa vahingot täysimääräi senä. Terve maalaisjärki ja SP-aate olisi pitänyt tyynesti säilyttää joka tilanteessa, vaikka teitä Prepulan johtamina riepoteltiinkin kuin piru kerjäläistä. Autoon tultaessa kaik ki olivat tervehtineet autokuskia ja poislähtiessä sam oin ja kiittäneet kyydistä. Mahtaavat olla erikoiset rus tingit, ko niillä pystyy hyppäähän Niemosen Väinöstä yli ko tyhyjää vain! Minäki pahottelen tapahtunnutta! Kalle Vääräjä LUKIJAN LÖYLYT LESTINJOKI/Lukijan löylyt PL 1, Valtak. 18, 69101 KANNUS Lyö löylyä! Kerro julki omat mielipiteesi Lestinjoen LUKIJAN LÖYLYT -palstalla. Näin halpaan menitte. Toimituksella on oikeus lyhennellä tekstejä siten, että sisältö ei kuitenkaan siitä kärsi. Eikö mieleesi tullut, että se kynttilä on sytytetty kaikella hartaudella sen vainajan muistolle, jonka haudalla se paloi. Nimettömänäkin voit esiintyä, kunhan nimesi ja osoitteesi on toimituksen tiedossa.. "Ihmettelen vain" OY:öön, säilyisivät itsenäisinä. Annoitte "Helsingin herro jen" lipeväkielisten sanankäyttäjien, silkkipaitamiesten, kat teettomilla lupauksillaan, saunottamisillaan ja illallisillaan huumata talonpoikaisjärkenne. Pukeutukaa säkkiin ja kieriskelkää tuhkassa, pysykää kau kana julkisuudesta, teistä ei ol lut vastuun kantajiksi "SP aatteen kannattaja kolmannessa polvessa" Kuules Puranen! Et varmastikkaan kuulu Lestinjoen lukijoihin, muuten olisit huomannu tämän asian ihte ja tehenny jotaki sen korijaamiseks. Vero vaihtelee paikkakunnittain, mutta useinmiten kirkollisäyri on välillä 1,0-1,5 penniä. Ratkaiseva ajankohta veron määräämiselle on vuoden alku. Näin olisi voinut olla meilläkin Kan nuksessa
Mukana Anja ja Seppo Räike Israelin Ystävät ry:stä. pide tyn kokouksen tarkistettu pöytä kirja on nähtävänä kirkkoherran virastossa 18.11.1993 khranviraston aukioloaikana. Su 14.11. Klo 18 sekakuoron harjoitus. SLEY:n Hill ¡Iän ilta Liisa ja Väinö Salmenilla klo 19 (Samuli Roimela ja Eero Kolppanen). Klo 11 Yhteisvastuukokous Haisu lla. Mukaan halukkaat ilmoittautukaa virastoon. Lauluseu rat klo 19. Lähtö puoli tuntia ennen seura kuntakodilta. Tilaisuuksia: Ke 10.11. kirkkoval! tuusto; lähetysarpajaisct päätty| vät. Herättäjän seurailta vanhassa pappilassa klo 19. To 18.11. Klo 13 Josua Ruotsalan syn! tymän 100-vuotisniuistojuhla I yläasteella. Hintaan 30 mk sisältyy uimahallimaksu ja lounas. Puisto lassa, Matti Taskila. Pe 12.11.Lastenkuorot Pahkalassa 14.15 ja 15 sekä srk-kodilla klo 16. Hinta 35 mk (sis. Klo 19 Marinkaisten raamattupäivien iltajuhla, Markku Niemelä, Hannu Kippo, Marinkaisten lauluryhmä myyjäiset lähetystyön hyväksi. Puhuvat: Anja ja Seppo Räike Jerusale mista, musiikki: Kari Ranta-Ojala, diakuvia Israelista. pnä marraskuuta 1993 LESTIN JOKI 13 Kuollut: Senni Sylvia Sydän’ metsä, 87 v. Tervetuloa mu kaan! Kirkkovaltuuston 10.11. (Halukkaat mukaanlähtijät yhteys kyydistä dia koniin). Pa luu: Linja-auto 14.30 pikkubussi Hillilään 14.30 ja Tomujoelle 15.20. Nuortenaikuisten raamattupiiri klo 18. Klo 13 Marinkaisten raamattupäivät rukoushuoi neessa, Esko Hirvi, Tapio RäisäI nen, Aulis Anttila, Heikki Polla ri. Rauhanyhdistyksen toimin ta: pe 12.11. Pikkubussi Hillilän Saarenpäästä 10.00 ja Tomujoen tienpäästä 10.40. Puhuvat: Anja ja Seppo Räike Jerusalemista, musiikki: Kanukat, diakuvia Israelista. Tulossa: 19. Kuolleet: Puoliväli Verner Johannes 71 v 11 kk 10 p. Vieraana Lohtjan kultaisen iän kerho, terveiset Etiopiasta tuo Helena Räisänen, päätöshart: Kauko Ainali. Lahjoitustavaraa voi tuoda srk-kodille klo 15 lähtien. Ke 17.11. Myytävät tavarat on hinnoiteltu. nuortenilta vintillä klo 19, nyyttärit. Klo 19 iltajuhla SLEY:n Koki kolan kuoro, Esko Herronen, Hannu Muuraiskangas, Anja Lan kila. kultaisen iän ker hon retki Himangalle, bussi: Alaviirteeltä vanhaa tietä Erkkiperälle 10.30, srk-koti 10.45, Ke soil 10.50, Himangan srk-koti. Kastettu: Meri Tuulikki Yr jänä (Kannuksen srk). Kastettu: Emilia Sara Tuulia Ala-Pöntiö.. klo 10-14 kk: n päi vkerhotiloissa äitilapsipiirin järjestämä nä. TOHOLAMPI Ke 10.11. Työttömien ilta Römpänperällä klo 19. Raamattupiiri klo 19. La 13.11. Ma 15.11.Kerzi klo 19. Vanhemman väen kerho vanhassa pappilassa klo 12. tänään kitarapiiri srk-kodilla klo 16. Kastettu: Jukka Johannes Ki vioja, Niko Petteri Rutanen, Julia Ellinoora Hirvi, Teemu Pekka Kristian Hämäläinen. 822 0200 . Lauantaina: Israel-ilta Lee na ja Väinö Kalliolla Tomujoella klo 19 (Anja ja Seppo Räike Jerusalmista, diakuvia Israelista). mennessä. Klo 19 srk-viikon ilta Alaviirteen rukoushuonees sa, khra, Anne Vihanta ja lauluryhmä, Heikki Kailajärvi, Karja la-diat ym. kyydin, ruuan, kahvit). Hartaus klo 15.30 Kotirannassa, Heikki Pöyhtäri. Klo 19 (aika!) Jumalanpalvelus, Kai Tikkakos ki. Klo 19 raamattuluento (Apt. Jarmo Johannes Hietala ja Sirpa Elisa Erkkilä, molemmat Kausti selta. Soili ja Eero Tialalla, Juoksukuja 3. To 11.11. raamattuluokka Ry:lläklo 19. Aiheena: Kärsi myksiä ja iloa, luennoitsija: Las se Nikkarikoski. Diakoniatyöseurat Torvenkylällä Jokipellolla klo 19. Katulähetysilta klo 18. Klo 19 raamattuja rukouspiirit Harri Karviesella ja Ilkka Rautiolla. SLEY:n kk:n ilta Aino Märsylälläklo 19 (Heikki Pollari). Lasse Nikkarikoski, puh. K irp pu torim yyjäiset la 20.11. Seurat Paja lan seuratuvalla klo 14. Anttila). Klo 12 Karhin diak. Kastettu: Tarmo Olavi Koi visto. Tervetu loa! Ti 16.11. Kuollut: Aili Helena Lahnalampi, s. Lähempiä tietoja Pialta. päiväker ho Ry: Uä klo 10, Toholammin, Kannuksen, Kälviän, Halsuan ja Ullavan Ry:n järjestämä nuorte nilta Ry:lläklo 19. Urkukonsertti kirkossa klo 19 (Risto Ainali). Himankakylää kotiseurat Rauha Verrosella klo 19 (khra). 26.11. 27.11. Israel-ilta Alli ja Paavo Lahnalammilla klo 19, Anja ja Seppo Räike. kotipyhäkoulut klo 12, seurat Sykäräisen kappelissa klo 18.30, A. Vintturi, 79 v. Raamattupiiri klo 14. Torstaina: Juniorikuoron harjoitukset Torvella Jokipel lolla, lhtö srk-kodilta klo 12.00. Su 14.11. Työttömien retki Ylivieskaan ti 23.11. Kirkkoneuvoston 10.11. Aamurukous klo 9. Ry:llä. Hartaus klo 17. Lapset ja nuoret: Pe 12.11. Tervetuloa! Kirkkoherra Mikko Pöyhtärin uusi kotipuhelinnumero on 885 838. Su 14.11. arvontaa, kahvia. nuorten näytelmä, tarjoiluväliaikajaehtoollismcssussa Akasia-lauluryhmä Toholammil ta. 19:16B 19:42), kappalainen Jouni Sirviö. rippikoulusalissa. Pe 12.11. Isänpäivälounas srk-kodilla perhekirkon jälkeen (lapsityön hyväksi). rippikoulusalissa. Ilmoittautumi nen to 18.11. klo9-13. SLEY:n lähetysilta Tomujoella Seija ja Heikki Vir ralla klo 19. : ' Keskiviikkona: tänään Äitilapsipiiri Pahkalan seuratuvalla klo 18. Seu rat klo 19. Kotirannassa ja klo 18. Osmo Tokolalla. Tiistaina: Eläkeläisten tilai suus srk-kcxlilla klo 1 1.00(huom! ei keskiviikkona). Raamattuluento klo 19. Klo 13.30 Lepolan hart taus. Miesten Sanaja saunailta kunnantalolla klo 19. Il lan järj. Lähtö klo 12srk-kodilta. Nuorten lauluryhmä Pahkalassa klo 17.30. Raamattupiiri Oikemuksen koululla klo 19. Ma klo 12 V äliviirteen vanh.väen kerho koululla. -21.11. La 13.11. pap pilan vintillä. Hartaushetki vanhusten palve lukeskuksessa klo 14 (Hilkka Tyvi). (Regina Hantikainen ja lähe tyssihteeri). Pe klo 9.30 Karhin avoin päi väkerho. Surupiiri vanhassa pappilassa klo 19. Isra el-ilta klo 19. Kokkolan rovastikunnan ystävyysseurakunnasta Aunukses ta on pyydetty Vitelen koululle suomalaisia aapisia. pappi lassa. Naistenpiiri klo 19. Maria Kat riina Anttiroiko. 14). klo 15 mennessä virastoon tai sisarelle (637 120/ 637 220). klo 19 Lähetyspiiri seurakuntakodilla. pappilassa. Lähetysilta srk-kodissa klo 19, "Herra kutsuu, menkää ja tehkää" runot Helmi Nilsson, laulu Antti Haapaniemi, hartauspuhe Aulis Anttila. Kirkkokuoro klo 19. Klo 19 srk-viikon ilta srk-kodissa, Jarmo Muroma, Vei jo Niemelä, sekakuoro, työikäisT ten keskustelupiirin lapset, Kar jala-diat ym. To 11.11. Kauno Silakalla klo 19. ja läh.piiri Aino Huhtalalla, Ma rinkaisten sama piiri vanhusten| talon kerhohuoneessa. Seurat klo 19.30 Eero Aholla, Heikki Pöyhtäri. klo 12 Pyhäkoulu seurakuntakodissa. Rau han sanan kotiseurat Liisa ja Sakari Lapinojalla klo 19 (Sauli Lapinoja kertoo Marin-työstä ja matkasta sanoin ja dioin). Diakoniaseurat Ainalissa torst. Tervetuloa! Ma 15.11. Raamattu tutuksiluento srk-kodissa klo 19, Aihe: Jeesuken kuolema (Joh. Ticd. Ke 17.11. Maata näkyvissä-tapahtuma Turussa. Lastenkuoron harj. Lähetysnurkka tiedottaa: avoinna la 13.11. päiväkerhotiloissa. Miestenpiiri klo 19.30 pappilassa. Tulot tule van retken hyväksi. Lähetysilta Pahkalassa Eine ja Sakari Kaivosojalla klo 19. Anttila ja Pisarat. Rovas tikunnan yhteisvastuukokous Halsualla klo 11. Maanantaina: Kehitysvam maisten kerho srk-kodilla klo 17. Tervetuloa! Ma 15.11. (A. Kahvia ja arpoja myynnissä. Nikkarikoski, A. Hihnala, E. Klo 12 Veteraanien kerho seurakuntakodilla. Pyhäkoulunopet tajien askarteluilta vanhassa pappilassa klo 19. Särkiojalla Anja ja Paavo Pitkäsellä, S. Kirkkokuoro srk-kodilla klo 19. Israel-ystävät Lestijokivarren paikallinen osasto). ------------------M j r . Nuoret! la 13.11. Varhaisnuoret ja nuoret: ke 10.11. Vihitty: Kai Markku Johan nes Taipale ja Seija Hannele Erk kilä, molemmat Toholammilta. Siionin Kanteleen lauluilta Leena ja Matti Järvenojalla klo 19. Ke 17.11. Aapisten hankintaa varten seurakuntalai silta toivotaan rahalahjoituksia, jotka voi osoittaa Osuustai Säästöpankkiin. To 18.11. klo 12 Ohjelmalli nen päiväkahvitilaisuus vanhem malle väelle palvelutalolla. Ke 10.11. Äitilapsipiiri klo 10-12. Kattilakoski. Isänpäivänä klo 10 perhekirkko, Jarmo Muroma, isäja lapsikerho. Ti 16.11. Lastentapahtuma (koko perhe mukaan) kirkonky län ala-asteella klo 19.00. Sunnuntaina: Isäinpäivän perhekirkko klo 10 (lastenkuoro, päiväkerhot, Pahkalan ja srkkodin äiti-lapsipiiriläiset avusta vat, kaikki rippikoululaiset kutsu taan mukaan). pide tyn kokouksen tarkistettu pöytä kirja on nähtävänä kirkkoherran virastossa 16.11.1993 khranviraston aukioloaikana. Myytävänä: leluja, vaatteita ym. Klo 11 -13.30 isänpäivälounas srk-ko dissa, tarjolla karjalanpaisti, lanti tulaatikko, porkkanaraaste, kiinankaalisalaatti, kurkkua, leipä, voi, maito, täytekakkukahvit, | myös sokeriton ja laktoositon, 30,I /10,(7-12 v.), järj. Isänpäiväseurat klo 18.30 Ry:llä, Heikki Pöyhtäri. pappilassa. klo 8.50 H-hetki i Radio Keski-Pohjanmaassa. rippikoulusalissa. Diakoniajohtokunnan kokous jumalanpalveluksen jälkeen kirkon sakastissa. Vihitty: Erkki Antero Syri ja Aune Anneli Virkkala. klo 17. Klo 19 Kirkkoval tuuston kokous. Mirja Blombergilla Korpe lassa. Retkellä suunnittelemme yhteisen toiminnan jatkamista vastaisuudessa. Keskiviikkona 17.11. Jumalanpalvelus klo 10. Su 14.11. Lahjoituksia toivotaan 10.11. Opisto-ja julkaisuilta klo 19. To 11.11. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10, HPE, Lapsikuo ro. Lasten lau lua, kahvitarjoilu. Rovastikunnallinen adventin nuo risotapahtuma kirkossa. Israel-ilta klo 19. kirkossa, Erkki Huuki, Sisko Hihnala ja Arietta. Kyyditys: Lin ja-auto Ainalista Jupista 10.00 Pöntiö 10.15 Pahkala 10.20 Torvenkylä 10.25 Himankakylän ja Rautilan kautta. klo 11 Kokkolan ro vastikunnan Yhteisvastuukoko us Halsuan seurakuntakodilla. Äiti-lapsipiiri kirkossa klo 18 (kanttori, khra ja suntio). Keskiviikkona 10. Ruokailumahdollisuus. klo 13.30 Seurat Kotipirtissä. Pankkisiirron tiedon antoon merkintä "Aapiskeräys". Ke 17.11. 18.11. r Kastettu: Jani-Pekka Jussila. rippikoulusalissa. pappilas sa. Perjantaina: Lähetysmyyjäiset srk-kodilla klo 18.30. Terni maitoa saatavana. To klo 9.30 Alaviirteen avoin päiväkerho. Ohjel massa mm. Simukka, L. seura kuntatalolla. Pe 12.11
S" i Nanso i AAMUTOSSUT 1 REUMAKERRASTO POUTUN LENKKI FROTEEKYLPYTAKIT NAHKASORMIKKAAT KOKKOLA, OULAINEN, NIVALA, HAAPAJÄRVI, PIETARSAARI, PYHÄSALMI, IISALMI, KAUSTINEN, KAUHAVA, \.-»ruA, ALAJÄRVI, KURIKKA, VAASA, KAUHAJOKI, NÄRPIÖ, VÖYRI, PORI, SEINÄJOKI, KANNUS, LAIHIA. KIVIOJA Ky Ruutihaantie 11 84100 YLIVIESKA ^ puh. ??. P P O :N V A U N U S S A H IM A N G A L L A voitti Siemens euroset 870 -puhelinkoneen Jukka Mäkinen Puhelukortin voittivat Juha Rahkola Erkki Hillilä Ahti Isopahkala Voitto Kalliomaa Juhani Märsylä Onnittelemme voittajia! Pohjanmaan Puhelinosuuskunta Eräs aamu Aukaisen sälekaihtimen, katseeni osui kirkontorniin. Ei hätää, sillä korjaamme • jäähdyttäjät • lauhduttajat • lämmityslaitteet • polttoainetankit • korjaamme vanhat sekä toimitamme myös uudet muovipäätyiset jäähdyttäjät ja lämmityslaitteet KONEHUOLTO H. Kaunista talvea toivottavat meille, muistamme teitä siellä lämpillä mailla. (983) 424 005 TARVITTAESSA kennotamme jäähdyttäjäsi vuoden takuulla (myös VAPOmallit) LEIKKAA TALTEEN POUTUN NAKIT (27,85 kg) KERMAN SAVI OV Jussipaita poolokauluksella KALAVUOKA BACKMANIN KONSULENTTI 12.11. T S Äänes kuulen vaikket luule yli leveän joen. 1 . Mitä näinkään, lintu, sitten monta lintua istumassa tornin ristin kaiteissa. Katselivat ympäröivää kaupunkia kai, miettien. Yksinäinen Vuotaako jäähdytin . Sinä oot ollu uskollinen, vaan minä oon ollut monen. klo 10-18 RUISPALAT Kotim. A R V O N N A S S A 2 9 . Kohta lennämme lämpimään seuraavana keväänä tulemme
70 934 Kaikki tämän sesongin takit ja toppa-asu' -20% Lisäksi p a ljo n m u u ta , esim.' • JUHLAMEKKOJA, JAKKU JA , JAKKUPUKUJA, HAMEI TA, HOUSUJA, PUSEROITA -50% H e i ! Sinulla on varmasti kaikenlaista tarpeetonta, käyttö kelpoista tavaraa. johdosta! T. Liikenneministeriö Ympäristöministeriö ‘KU'TSU f . Siksi moottoria saa läm m ittää ennen läh töä enintään 2 minuut tia, alle -15°C:ssa enin tään 4 m inuuttia. SAMPO Samalla on Sammon palvelupisteen avajaiset. KINKKUKotivaran: MAKSAMAKKARA.. PERJANTAINA: Mehukas GRILLATTU BROILERI LIHA ON PARAS Loppuviikon UHAHERKU7 KARJALAN PAISTILIHA.r. Paikalla ovat Jaakko Pätiälä ja Frank Djupsund. 16 LESTINJOKI Keskiviikkona 10 . TERVETULOA ! Pyydämme, ei huo mionosoituksia eikä kukkasia. § POHJANMAAN TILITOIMISTO KV Haahdentie 8, 68100 HIMANKA 968-55 113 30 V uotta Merkkivuoden juhlistam iseksi järjestäm m e toimistossamme Haahdentie 8:ssa torstaina 11.11.1993 klo 8.30-16.30 kahvitarjoilun. Sitten se vasta lämmittää, kun oma kulta halaa. Tule keskustelemaan vapaaehtoisista eläke vakuutuksista ja esinevakuutuksista. Siispä onnittelut jo 2 4 -vu o tia a lle 8.11. Samat säännöt kos kevat nyt myös ammattiliikennettä: linja-auto ja, kuorma-autoja ja takseja. Kuljetus kyllä järjestyy ! välitysliike KIERTOLAINEN Kannus, Laitisen Lasin vieressä, puh. Tänä jouluna muistetaan ystävää /'o fo T v e /u / /oaufrTeemme graafikko Esa Tiaisen maalaamista akvarelleista kotoiset joulukortit Kannuksesta Toholammilta Himangalta Lohtajalta ja Lestijärveltä. ym. Joutokäynti aiheuttaa haittoja sekä ihmisille että ympäristölle. kotiväki, y s tä v ä t + Niki j a N e ssu Hohhoijaa! Se oli T A A S vuosi lisää. ä iti, isä, m u m m u t, p a p a t tä ti j a s e d ä t. Sinäkin voit vaiku t taa ilman laatuun! KUN ET AJA, SAMMUTA. S LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO O y Muistithan palauttaa viime lauantain 6.11. Lukkoliikkeen edustaja esittelee Antenna-hälytysjärjestelmää ja lukkouutuuksia. Paistovalmis PORSAANLEIKE. Lakiasiaintoimisto Holmberg & Posio:n edustaja on paikalla klo 9.00-12.00 kerto massa lakiasioista. Mah dollisuus suojata omaisuus turvamerkintäkynällä. kpl Raakapaino 1 kg POUTUN LEIKKELEET: AMERIKANKINKKU 100 g .... O le t yhä niinkuin ennen, nuorennut vain vuoden mennen! O n n ea 1 .1 1 . lehdessä olleen LO H TA JA N YRITYSKYSELYN! Vielä ehdit vaikuttaa Lohtajan palveluihin vastaamalla ja palaut tam alla aukeam an konttoriimme. Yksinäinen JOUTOKÄYNTI KIRVELEE, YSKITTÄÄ JA HAISEE. Avoinna: Tl-PE 10-17, LA 10-15 Eikä se valkea lämmitä, joka hellan alla palaa. jo h d o s ta ! Tv. pnä marraskuuta 199a 7 5 ^ I Muutamme täm än kuun lopussa Asem atie 2:een SV)UR' NYT EDULLISILLE OSTOKSILLE! Taavetti ja Tiina Kannus puh. 949-862 214 TUO MYYNTIIN * kodinkoneita * huonekaluja * työkaluja * LVI-tarvikkeita * rakennusja sisustustarvikkeita * puutarha-ja maatalouskoneita * moottoripyöriä * autoja ym. Siru ja Anu T . Palkintona arvomme ^ \C\V)* \ w ° s t° r i " K * KORTIT! L E S T I N J O K I RAUMANKARINTIE 5, Him anka EDULLISET OSTOKSET PRIM ASTA TORSTAINA: HINTAPOMMI Merikasvatettu TUORE KIRJOLOHI r