Luottokanta kasvoi netto määräisesti 9,6 prosenttia 263 miljoonaan euroon. 870 201 • Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-14 J f K EV Ä Ä N U U D E T “ “ I I PITSIK A FA T edullisesti! Eri v ä r e jä k o rk . 85 e Atria PINAATTIOHUKAISET 400 g (3,38€/kg) 1 .35 € PullaPirtti RÜISPALAT 12 k p l / 660 g (2,27€/kg) 1 , 50 e HIMANKA ° KANNUS POLTTOOLJYTILAUKSET PUH. Kokkolan osuuspankilla hyvä vuosi Kokkola Kokkolan osuuspankki säilytti vuonna 2002 ase mansa hyvin kiristyneessä kilpailussa koko toimialu eellaan, eli K okkolassa, Lohtajalla, Kälviällä, Teerijärvellä ja Evijärvellä. K E IN O N A H K A , lev. Kaada vesi kattilasta ja mausta mukana olleel la kastikkeella. ...vai laittaisitko makkarakeiton. LEVyVANU, lev. Pelottaa, että polttavat vielä koko aseman, sanoo asemapäällikkö Heikki Vetoniemi. Asemalla on valvontaka mera, josta on tunnistettu il kivallan tekijät nuoriksi, mutta henkilöllisyyksiä ei ainakaan vielä tiedetä. 2 .9 k o rk . JA VIELÄ BONUS. Loh tajan osuuspankki fuusioitui Kokkolan osuuspankkiin syyskuussa 2002, mutta asi asta tehtiin päätös jo kevääl lä. Valvontakameran tal lentaman kuvan perusteella täällä ei heiluta pelkän olu en voimalla, vaan käytössä ovat vahvemmat aineet, Ve toniemi toteaa.. H I M A N K A • K A N N U S • L E S T I J Ä R V I • L O H T A J A • T O H O L A M P I • k J M. Laita samanaikaisesti kiehumaan 2-3 pkt currynuudeleita. N y t k y n ä t savuam aan!! Tv: Lestinjoen väki Tiedät mistä puhutaan. p n ä h e l m i k u u t a 2 3 2 7 . Laatikko tyhjennetään kerran viikossa. 0800-105598 EDULLISESTI. OMPELULANKA 1000 m 100% polyesteri.. Kokkolan osuuspankin 3,1 miljoonan euron liike voitto oli selkeästi edellis vuotta parempi. Puikkojen ja nuudeleiden lisukkeeksi punajuurija herkkukurkkuviipaleita. LESTINJOKI [Hannun SÄÄSTÖMYYNH#' Lvahakalu 14, Kannus puh. Talletukset lisään tyivät 8,8 prosenttia. Nuoret tekevät ilkivaltaa rautatieasemalla Kannus Eliisa Myllykangas Kannuksen rautatiease malla on jo pitkään jatkunut ilkivalta. 4É O O SISUSTUSTYYNY T Y j f 40X40 cm, . 3 ,5 k o rk . 5 ,0 Tule ja säästä! M ERKKAUSLAN G A T 6 kp l runsaasti värejä .. 6 c m ............... 00 € Suomalainen PERUNASÄKKI 10 kg (0,20€/kg) 1 TARJOUKSET VOIMASSA HELMIKUUN LOPPUUN Pouttu Porsaan KYLKIVIIPALEETf k g 5.49 Rainbow pakaste KANAPUIKKOJA 200 g (9,25€/kg) 1 . -f ao 10 “ 2“ ’ 2 “ Kannuksen rautatieasema on sotkuisessa kunnossa viikonloppujen jälkeen. Apuun on välillä pyydet ty myös poliisi, mutta ilki valta on jatkunut aina uudes taan. Á L j¡f www.lestiniokT-lehti.fi M a a n a n t a i n a 1 7 . Aseman ovet ovat auki viikonloppuisin puolen yön maissa, kun pikajuna Rovaniem eltä Helsinkiin pysähtyy Kannuksessa, mut ta odotussaliin jää väkeä vie lä senkin jälkeen, kun ovien pitäisi jo olla kiinni. T oteutuneen fuusion myötä henkilöstön määrä nousi 102:een. Ilkivallantekijät aiheutta vat asemalla melkoisesti har mia: He syljeskelevät ikku noihin, heittelevät puoliksi syötyjä makeisia lattialle, hajottavat esitetelineitä ja kaatavat roskapöntöt. TIISTAI TORSTAI Portti LENKKI 400 g 4 kpl (1,88€/kg) 3 .00 € Pouttu LAUANTAI 300 g ja GOUTER 300 g 2 pkt (3,33€/kg) 2 . V U O S IK E R T A • IR T O N U M E R O 1 € 4 1 4 8 8 2 8 3 9 9 8 HELPPOA EINEKSISTÄ Paista rasiallinen paneroituja kanapuikkoja. Himangan V a n u .... Nauhoja on tutkittu, mutta nuorilla on pipot niin syvällä päässä, ettei heidän kasvojaan näe kunnolla, Ve toniemi sanoo. 150 cm, a lk . 35 c m ............... Pankin va kavaraisuus nousi 14,5 pro senttiin. Toivottavasti van hemmat seuraavat, missä heidän jälkikasvunsa liik kuu. Ilmeisesti nuoret laitta vat oven väliin tai lukkoon jotain, että sähkölukko ei pääse sulkeutum aan nor maalisti, sanoo asemapääl likkö Heikki Vetoniemi. Palveluver kosto täydentyi entisten kuu den konttorin lisäksi Lohta jan ja Marinkaisten kontto reilla. Lestin/oen a lo ite la a tik k o L o h ta ja n k irja s to s s a o tta a v a s ta a n : • juttuvinkkejä • mielipidekirjoituksia • urheilutuloksia • runoja jne. Joskus vessassa on pidetty myös nuotiota tyhjillä vessapape rirullilla. Uusia luottoja myönnettiin ^ p r o senttia edellisvuotta enem män eli 90 miljoonaa euroa. Joudumme ilmeisesti pitämään ovet pian suljettui na läpi viikonloppujen, jos tilannetta ei saada rauhoittu maan. 140 cm, rusk./m u sta ........ ... 45 c m ..............
Pauli Vero Him angan R oim a otti lentopallon 1-sarjan viimei sessä runkosarjan ottelussa selvän voiton vieraaksi saa puneesta K ajaanin NMKY:stä lauantaina luke min 3-0 (25-17, 25-19, 2523). Lapset perheineen ^ Mahd. Puijon voittopisteet kirjattiin 1-3 (20-25, 29-31, 28-26, 17-25). Sen toimen kuvaan kuuluu henkilöja kuorma-autojen sekä trakto rien dieselsu u ttim ien ja pumppujen korjaus, säätä minen ja virittäminen. Useimmat luonnonhelmet muodostuvat helmiäisestä Jo ta erittyy simpukan kuoresta. Roimasta palkittiin paho ja hyppysyöttöjä antanut Janne Heikkilä. Kimara kohtaa viikon ku luttua pudotuspelien ensim mäisellä kierroksella sarjajohtajan Kerimäen A jo/ KLP:n. muistamiset Kotirannan kanttiinirahaston tilille 106630-6101920 y Onnitteluja Kiitoksia Ystävät, kylän naiset ja miehet, sukulaiset ym. Asusteita voi ostaa kololla tiistaina 18.2. 23 . Kolmannessa erässä Roi ma hiukan hellitti otettaan, ja vieraatkin pääsivät parem min peliin mukaan, mutta erävoiton nappasi jälleen kotijoukkue varmemmalla pelillään. Kiitos Teille! Vesa S y n ty n e itä Himankalaisille Sari Nurrolle ja Jaakko Hämäläiselle poika 10.2.2003. LESTINJOKl M A A N A N T A I N A 17 . Siellä Pasi päivitti ja täydensi tietojaan. Hallituksen ja naisten johtokun nan kokous kerhohuoneella pe 21.2.03 klo 12.00. Musiikkiohjelmia esittivät Toholammin mies laulajat, Antti Haapaniemi sekä Sanna ja Juha Yli-Kotila. Kakwww.lestinjoki-lehti.fi VIIKKOMUISTIO " " " " H S S P 17 . Luennoimaan tu lee Suomen Kuuro-Sokeat ry:n aluesihteeri Inga Lassfolk-Herler. Muistelemispäivän vietto ja lupausmerkkien jako srk:lla jumalanpalve luksen jälkeen. Pudotuspelien ensimmäi sellä kierroksella Roima kohtaa Kempeleen Pyrinnön ja HU Oulun Yliopiston Ur heiluseuran. Tässä vaiheessa saatiin tie tää, että Kimaran pahin vas tustaja saijapaikkaa ajatellen ollut Muuramen Lentopallo oli hävinnyt oman ottelunsa. Siu nauksen toimitti kirkkoherra Mikko Pöyhtäri. Roiman joukkue pelasi tasaisesti, ja joukkueen tor juntakin oli tarkempi kuin vieraiden. a m m u it ATSA us Kimara pääsi pudotuspeleihin Roima kukisti Kajaanin Himanka Kannus Pauli Vero Keski-Pohjanmaan Ki mara sai lauantaina vieraak seen runkosarjan viimeises sä ottelussa naisten lentopal lon 1-Saijassa Kuopion Pui jo Wolleyn. Toholammin sotaveteraanit. Tervetuloa kaikki näköja kuulovammaiset. Partiolaiset kokoontuu kirkossa klo 9.40. Oikeilla säädöillä polttoai neen kulutus saadaan laske maan viisi tai jopa kymme nen prosenttia, Lamsijärvi tietää. Lisäksi hän kunnostautui vastaanotossa kospalkinnon pokkasi kor kealta ja kovaa palloa iske nyt Mikko Keskisipilä.-Pas sari Arto Rautio onnistui teh tävässään erinomaisesti. Kutsuja Tervetuloa Elli Mäki-Leppilammin 80-vuotis syntymäpäiväkahville 22.2.2003 klo 13.30 alkaen Vanhainkoti Kotirantaan Kannukseeen. Vaikka Kimara ottelun hävisikin, säilyi se 1saijassa ja pääsi pudotuspe leihin. Ennen P P Dieselin perus tamista Lamsijärvi oli muu taman kuukauden tehokurssilla appiukollaan, joka pitää samanlaista liikettä Ylivies kassa. Tähän saakka pumppu ja on esimerkiksi Kannuk sesta käytetty säädettävänä Ylivieskassa tai Vaasassa. Kirkos sa lauloi Toholammin mies laulajat ja soittivat Toholam min torvisoittokunta sekä Johanna Haapaniemi (viu lu). Roima hallitsi selvästi kahta ensimmäistä erää ja hyvin nousseista palloista passari Arto Rautio pääsi ra kentamaan usein näyttäviä hyökkäyskuvioita. Nopeita hyökkäyksiä päätteliv ät etenkin Janne Heikkilä sekä keskeltä Tim o T uura ja Timo Jussinniemi. Aleksista tuli isoveli. Toijunnassa kunnostui Satu Kaattari, ja passari Niina Ahola rakensi peliä taitavas ti. Vieraiden parhaina kun nostautuivat libero Salla Aaltonen ja hyökkääjä Olga Sudenkova. Alustajina ovat Suo men lähetysseuran edustajat Juha-Pekka ja Hanna Ris sanen.. Uuden yrityksen myötä Lamsijärvi teki pitkäaikai sesta harrastuksesta itselleen työn. klo 18.00 ja keskiviikkona l9.2.klo 16.15. Ylivieskalaisille Leena ja Timo Kaarlenkaskelle synty nyt tyttö 28.1.2003. miel. Paino 3550 g, pituus 51,5 cm. P N Ä H E L M I K U U T A 2003 *> 9 9 9 Toho-Taivaltajat ry. rahvas. Kajaanin joukkueesta p alk ittiin p assari Tero Hänninen ja hyökkääjistä tehokkain Matti Heikkinen. Kimaran ykkö seksi nousi Sirpa Yli-Jylhä. Tervetuloa! Mutkalammille uusi yritys Kannus Eliisa Myllykangas Kannuksen Mutkalammilla asuva Pasi Lamsijärvi on perustanut uudet yrityk sen PP Diesel. Mikko Keskisipilä moukaroi palloa vieraiden kenttään voimalla. Kenelle kuuluu Jerusalem. Helmiäinen kasvaa kuo ren ulkopinnasta irronneen sarveisaineen ympärille. Käytettyjä partioasusteita voi silloin myös tulla myymään. Lupauksenanto kirkossa 23.2.03 klo 10.00. Pituus 52 cm, piano 4440 g. Yrityksen toimipaikaksi hän kunnosti tilat kotinsa varasto-autotal liin. Olen koko ikäni rokaillut autoja. sininen paita ja huivi (huivi ainut pakollinen hankittava). Tärkein laite on testeripenkki, jonka arvo uutena on 300 000 markkaa. Tarvittavat työkalut hän on ostanut ja osan tehnyt itse. Helinä, Heljä, Hely Perjantai Keijo Lauantai Tuulikki, Tuuli, Tuulia Sunnuntai Aslak Viikon fakta Helmen sisältä ei ole kos kaan löydetty hiekanjyvästä. Väinämö Tiistai Kaino Keskiviikko Eija Torstai Heli. Kanttorina toimi Osmo Jämsä. Lestijokilaakson Näkövam maisten kerho kokoontuu tors taina 20.2.03 klo 14.00 Kan nuksen terveyskeskuksen koko ushuoneella. Asun pitää olla tumma. Pasi Lamsijärvi säätää dieselsuuttimia ja pumppu ja. Kimara pysyi mukavasti vieraiden vauhdissa häviten toisen erän jatkopisteillä kol men eräpallon jälkeen. 2.2003 Nimipäivät Maanantai Väinö. helmikuuta Toholammin kirkossa. (^~^l Aurinko Pim eä Aurinko Aurinko Pimeä p äättyy nousee laskee alkaa m a 7.24 8.14 17.04 17.55 ti 7.20 8.10 17.07 17.58 ke 7.17 8.07 17.11 18.00 to 7.14 8.04 17.14 18.03 p e 7.11 8.00 17.17 18.06 la 7.08 7.57 17.20 18.09 su 7.05 7.54 17.23 18.12 M artti Jerem ia Yli-Kotila siunattiin haudan lepoon lauantaina 15. ja laitahyökkäyksissä. Toholampi Perjantai-iltana Toholam min seurakuntakodissa kuul laan varsin mielenkiintoiset alustukset siitä, mistä vihan pito Jerusalemissa johtuu ja kenelle kaupunki oikein kuuluu. Tähän purkautui Kimaran lataus, ja vieraat veivät nel jännen erän jo helposti. Kol mas tuli kotijoukkueelle niu kasti hyvän taistelun jälkeen. Muistotilaisuudessa seu rak u n tak o d illa puhuivat Antti Haapaniemi ja Mikko Pöyhtäri
Logon mukana on rat kennut myös mieltäni vai vannut salainen pulma. -Kysymykset olivat yk sinkertaisia, kuten kysyjäkin, aloitti M äntypistiäinen. Puolustusvoimat tarjoaa työpaikan noin 17 000 henkilölle, joista puolet on siviilihenkilöitä. Tieteen tekemi nen yksinkertaiseksi ei ole yksinkertaista. Moisia kysymyksiä ristei li aivolohkojeni välissä kun sattumoisin tapasin erikois alojen asiantuntijan Mäntti Mäntypistiäisen. Se johtuu ihmisistä. Lisäksi joissakin korkeakoulujen tiedekunnissa saa johtajakoulutuksesta opintoviikkoja. Pitää nähdä yhtä aikaa syyt, seuraukset, ilmenemismuodot, vaikutuk set, vuorovaikutukset, vasta vaikutukset, heijastukset, us komukset, luulot, tiedot, nä kökulmat, osatekijät, pyörivä kokonaisuus. Puolustusvoimissa on tapahtunut terveellinen asennemuutos, kun se haluaa riveihinsä myös aikaisemmin heikompana pidettyä sukupuolta. Ne ja porraspäähän, nurkkajuureen tai saunan taakse lorotetut virtsat huuhtoutuvat pintave sien mukana jokeen. Lestijoen valuma-alueella asiakkaiden ja asian laatu arvioidaan sen verran vai keaksi, että lähtötasossa an nostus on venäläinen peltiämpärillinen viikossa. Jokeen happamasti suhtautu vista ihmisistä, jotka eivät näe joen arvoa jokilaaksoa yhdistävänä, kokoavana voi mana, hoidettavana, kunnos tettavana, vaalittavan aartee na, laulun arvoisena. Vaikka armeija edelleen on ennen kaikkea miesten paikka, vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamisesta on naiselle kin hyötyä. Jokivarren sukupuista on siemeniä levinnyt tuulen tai junan kuljettamana vierai siin kasvuympäristöihin. Ja nyt sitä saa. -On meille rantasi rak kaat, sekä viljava kauneus sen... Temppu on onnistunut. Luusto tarvitsee kalk kia. Mo nien päättäjien kohdalla ol laan kyllä myöhässä, sillä tulos on saavutettu ilman lisäkalkitusta. Ranskan suorittaessa ydin kokeita Mururoalla saatiin kokeisiin kielteisesti suhtau tuneet alkuasukkaat neut raaleiksi syöttämällä kapal linen kalkkia kuukaudessa. Kestääkö emäksiseen lipeälampeen tottunut hapan ta. K esähelteellä voi oksien luomassa varjossa levätä ja luoda kulmakuntaa kaunis tavia kielikukkasia. Pil visinä kuutamoöinä valvoessani olen pohtinut mitä symboleja otan vaakunaani kun aikanaan ymmärretään jokilaakson kulttuurin hy väksi tekemäni työn arvoja minut aateloidaan. P N Ä T A M M I K U U T A 2003 ESS toimittajalta • • f • • • • Tärkeää arvostusta Parhaillaan on menossa haku naisten vapaaehtoiseen asepalve lukseen. Talvel lakin havujen vihreys ker too vihreiden ajatusten lakastumattomasta voimasta. Näin vesi happamoituu. Logon iskulause TÄÄL TÄ VETTÄ JUURILLENI sisältää timantiksi hiotun ajatuksen kotiseudusta. Vettä lämmi tettiin vähän takan loimus sa ennen kuin lorautettiin soppapilkkumiin ja rovasti Vuorinen pääsi läträämään sitä päähäni samalla antaen vanhasta seikkailuromaa nista löytyneen nimeni. Annosta joudutaan tarkkailemaan johtavassa asemassa olevilla, ettei luu kadon tilalle tule osteooma eli luukasvain ja päähän muodostuu umpiluuta. Se johtuu sii tä, että minut on kastettu Lestijoen vedellä. myllykangas @lestinjoki-lehti.fi s a ttu v a s ti sanottu Newsweek-lehden mukaan Bush on ensimmäinen Yhdysvaltain president ti, joka alentaa veroja ja johtaa samaan aikaan maansa sotaan. n o k a n koputuksia Vettä juurille Mainostoimisto Taikahattu on vetänyt hatustaan valtakunnallisten kotiseutu päivien logon. Siis pystyhyn pää... -Ih m isistä happam uus siirtyy jokeen kaasun ja nes teen välityksellä. Asiasta on myös kansainvälisiä koetuloksia puolen vuosisadan takaa. Puolustusvoi missa henkilöstöpoistuman arvioidaan olevan jopa puolet, joten töille kaivataan jatkajia. Oitis avasin tammen ja päästin kysymys ten tulvan hänen niskaansa. Vastauksenkin pitäisi olla yksinkertainen, että kysyjä ymmärtäisi. Joen vesi on aina ollut it selleni pyhää. Useat työnantajat arvostavat hyvin suoritettua vapaaehtoista asepalvelusta ja siitä on mahdollisuus saada lisäpisteitä pääsykokeissa eri oppilaitoksiin. Miten se vaikut taa. Eliisa Myllykangas eliisa. Mistä joen happamuus johtuu. Vuosikausia ruokansa ja mielipiteensä tekohampailla jauhaneille puhkeavat uudet maitohampaat. -Sitä aikojen yö ei maa han lyö... Vesijohtoputkia ei kuvassa näy, mistä voi pää tellä, että kuvan laineet ei vät lipata pohjavedessä vaan Lestijoessa. -Ensi kesänä ympäristö keskuksen konsulentti kier telee jokivarsia ja syöttää happamiksi tiedetyille ihmi sille kalkkitabletteja. LESTINJOKI O M A A N A N T A I N A 17 . -Valtakunnallisiin koti seutupäiviin mennessä Les tijoki ei enää ole hapan ja jokainen saa hyvää vettä juurilleen.. Ko tiseutupäivät kutsuvat heitä palaamaan ja j uuriaan joessa kastelemaan. Narrataan yksinkertai sia kunnanhallituksia äänestyslupauksilla yhtymään luulotautisiin valituskirjel miin. Sivu vaikutuksilta ei voida vält tyä, mutta ne ovat hyvälaa tuisia. Se symbo loi ajatusta, että puunjuuret ovat vedessä, sieltä janonsa sammuttavat ja voimansa imevät. Leena Nygärd Keskipohjanmaassa 15.2. -Sun on askelet kunniak kaat, sukupolvien mennei den. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu Lestijoen veden olevan hapanta. -Ihmisissä itsessään hap pamuus ilmenee happamien ilmeiden lisäksi happamana suhtautumisena joen kalata loudelliseen kunnostami seen, koskien kiveämiseen ja kutusoraikkojen tekoon. Logon kuva esittää jokirannassa kasvavaa ikipetäjää. Se on saanut kasvaa vapaasti, ojentaa oksansa kaikkiin ilm ansuuntiin, mistä aurinko tai kuu on kulloinkin paistanut. -Vaikuttaa sekavalta. Pulma on siis veden hap pamuus. Puolustusvoimia koettelee sama suhdanne kuin monia muitakin aloja eli työvoimasta siirtyy lähivuosina mittava määrä eläkkeelle. Isäni joutui puisel la hevosenjuottoämpärillä koukkaamaan koskisulasta kasteveteni. maaliskuuta. Osteopo roosi eli luukato tulee kato amaan. Ympäristö keskus on pyytänyt minulta asiantuntijalausunnon ja toi menpide-esityksen, jonka to teuttaminen aloitetaan kesäl lä. Aikaisempien tutki musten perusteella tiede tään, että kalkitus nostaa pH-lukua. -Mutta ei ole. Armeija tarjoaa selkärankaa ja kurinalaisuutta yhtälailla miehil le kuin naisillekin. Ok saista runkoa ei puuta jalos tava teollisuus himoitse. Nainen voi hakeutua vapaaehtoisen asepalveluksen jälkeen sotilasammattiin, mutta armeijan käyminen on naisille pelkkää plussaa ilman ammattilaisajatuksiakin. Käytännössä happamuutta ja pahaa oloa puretaan ym päristökeskuksen kunnos tushankkeen vastustam i seen. Ristiäiset olivat ankarana pakkastal vena. Sii hen ei tarvitse mitään lisätä eikä pois ottaa. -Kun happamuuden syy on selvitetty, ryhdytään epä kohdan aiheuttajan poista miseen. Pääkirjoitus Kauppalehdessä 17.2. Onko se ter veellistä. Ilmaan pu halletut happamat henkäyk set laskeutuvat iltakasteen ja sateen myötä maahan. Tuotetaanhan lahjakkuudella, taiteellisuudella ja mediakyvyllä meille paljon kaikenlaita tärkeää: tällä viikolla, kun länsimaat valmistautuvat irakilaisten teurastukseen ja riitelevät etukäteen öljysaaliista, meillä kir joitetaan sivukaupalla jonkin missin kaksoisleuasta. Navettakaivokin oli jäätynyt. Vaikka naisten kiinnostuksen armeijaa kohtaan on vuosien takaisesta alkuryntäyksestä arveltu hiipuneen, aallonpohjalla ei silti olla. -Sinun voimastas henki ja aine, saa kansaas palvele maan... Runko on jalostunut itseis arvoksi, maiseman kaunis tukseksi, maastomerkiksi. Logossa ikipetäjän juu ret ovat siniset. Hakuaika päättyy I . Kiinnostus naisten vapaaehtoista asepalvelusta koh taan kasvoi esimerkiksi Oulun läänissä vuonna 2002 edellis vuoteen verrattuna lähes 50 prosenttia. -Laulu Lestijoelle: Soi vuolaana laulusi laine, läpi keskisen Pohjanmaan..
Rahaa tarvitaan Paritalojen vesikatot uusiksi Lestijärvi, Yli-Lesti Jorma Rekonen Yli-Lestin paritaloilla to dettiin tammikuun neljänte nä viikonloppuna kattojen vesivuotoja. Kaivinkoneita kaivat tiin monessa puheenvuoros sa. Alus tava tonttien varaus alkaa 24. Himangan Kirkon kylän Kalastajainseura ry:n puheenjohtaja Olli Märsylä esitti, että laituri rakennet taisiin Lenninmutkaan eikä Puotilahteen. Joen kuulumi nen Naturaan rajoittaa kui tenkin oleellisesti ruoppaustoimia. Sunnuntaina 17-vuotias himankalainen nousi takaa-ajossa ohi voittoon lyömällä tiukassa loppukiristyksessä O ri pään Eeva-Maria Eskolan vain 0,1 sekunnilla. Toisena vaihto ehtona teknisessä lautakun nassa oli tiilikatteen uudel leen asennus, mutta siitä luovuttiin. Yrittäjien panostus ta tarvitaan, mutta pa nostus tuo pitkällä tähtäi mellä varmasti sijoituk sen takaisin. Hankkeiden aiheet oli vat pienvenesatamien kehittäminen ja keskus taajaman kehittäminen. Kahvibaarin yläkerran ikkunoi den lisäksi erään omakoti talon ikkunat joutuivat tuli linjalle. Vesikate esi tetään samalla vaihdetta vaksi tiilestä konesauma tuksi pelliksi, katot varuste taan samalla toimivilla lu miesteillä. Himangan hank keet ovat nyt mukana yh teensä 11 kylähankkeen jou kossa, joista seulotaan to teuttamiskelpoiset. K unnanjohtaja Erkki Hirsimäki esitteli tilaisuudessakunnan uuden iskulau seen ’’Merituulten Himan ka” ja totesi uusien hankkei den tukevan merellistä Himanka-kuvaa. Himangan kirkonkylän asemakaavan laajennusehdotus on vielä nähtävil lä ja iausuntovaiheessa. Se aiheutui vesikat teena olevien tiilien ja aluskatteen väliin tunkeutuneen lumen sulamisesta. Vesivuotojen syy on sel vitetty. Keskustelussa pohdittiin uuden, muun mu assa Meri-Himangan asuin alueen asukkaille suunnitel lun pienvenelaiturin oikeaa paikkaa. Poliisi tivasi kivittäjän motiiveja teolleen. MeriHimangan tonteille hinta Himanka Himangan kunnanhal litus esittää valtuustolle, että Meri-Himangan asun toalueen tonttien neliöhin naksi määrättäisiin 4,5 eu roa puustoineen. Lauantaina pikam at kalla Heikkilä oli viides, jääden voittajasta 3,16 minuuttia. Keskustelussa esiin nou si myös Lestijoen hoitotoi met. 2.2003 Yli-Lestin paritalojen vesikatot vuotavat. Meri-Himangan asuin alueen kaava tulee valtuus toon vahvistettavaksi maa liskuun alkupuolella. Nyt vuotokohtia oli useita. Keskustaan toi vottiin myös liikenteelli siä järjestelyjä helpotta maan ajoittain puuroutu vaa liikennettä. K unnanjohtaja totesi asian olleen esillä ympäris tökeskuksen kanssa käy dyissä palavereissa ja Les tijoen tulvahankkeen selvit telyssä se on ilman muuta taas mukana. Se vaatisi jatku vaa huoltoa ja tarkkaa seu rantaa. Vastaavanlai sia vesivuotoja on havaittu aiemminkin, mutta ne ovat olleet yksittäisiä kohteina. Aluskate on asennettu niin, ettei sitä voi korjata kattoa purkamatta varmuu della pitäväksi. Pienvenesatamien osal ta tullaan etenemään yhteis työssä alueet omistavien ja kokuntien ja muiden sidos ryhmien kanssa, Hirsimäki muistutti. Ikkunoita rikottiin Kannuksessa Kannus Sunnuntaina iltapäivällä rikottiin Kannuksen kes kustassa ikkunoita kahdes ta eri kiinteistöstä. Sirkku Wacklin kertoi yleisöl le yleistietoa EU-ja eri tyisesti kylähankkeista. Yleisesti oltiin tyyty väisiä siihen, että hank keissa on tarkoitus raiva ta Lestijoen rantoja ja muutenkin siistiä kes kustan pusikkoitunutta ilmettä. Keskus taajaman kehittämisen osal ta kunnanjohtaja toi esiin hankkeen yksityisrahoitusosuuden, joka on 25 pro senttia. 5 . Yleisöstä kui tenkin arveltiin paikan koettelevan myrskyllä veneitä. Heikkilälle SM-kultaa Tuusula Himangan Urheilijoi den L au ra Heikkilä otti kultaa nuorten ampuma hiihdon SM-kisoissa Tuu sulassa. puolikuun alueen kunnostustoimista. P aikalla oli kunnan edustajien lisäksi agro nomi Sirkku VVacklin ja projektisihteeri Toni Saksa TE-keskuksesta K okkolasta. helmikuuta. Keskustaajaman osalta keskusteltiin valtatien vie reisen ns. fiIVU 17 . Koska tonteista on ollut jo kovasti kysyntää, halli tus päätti, että tonttivara uksia otetaan vastaan ensi viikon maanantaista lähti en. Työ on tarkoitus tehdä tämän vuoden aikana. Tekninen lautakunta esittää kattojen korjaamista ja pinnoitteen vaihtamista tiilestä pelliksi. Himanka hakee uusia hankkeita Himanka Himangan Sautinkarin uusi huoltorakennus täyttyi viimeistä tuolia myöten tiistai-iltana, kun kunta esitteli uusia hankkeitaan yleisölle. Tekninen lautakunta esittääkin halli tukselle ja valtuustolle kat tojen purkamista ja aluskatteen uusimista. Hankkeista käytiin vilkas keskustelu. Vesi va lui tämän seurauksena aluskatteen avonaisista sau moista eristeiden päälle ja edelleen niiden läpi asuntoi hin. Lautakunta esittää kunnan päättäville elimille 27 000 euron määrärahan varaamista Yli-Lestin parit alojen vesikattojen uusimi seen. Hän oli vielä maanantaina aamupäivällä pidätettynä Kokkolan putkassa. Hyvää HU:n menestys tä täydensi vielä hopeami talillaan 15 vuotiaiden vii dellä k ilo m etrillä Pii Pöyhtäri. Poliisi pidätti mie hen myöhemmin kotoaan. N ähtävillä olo päättyy maaliskuun alussa.. Erityisesti pien venesatamien kunnostami nen sai kyläläisten ajatukset liikkeelle. Hän painotti, että hank keilla tulee olla todelli sia vaikutuksia ja niiden luoman toiminnan tulee jat kua hankkeen päättymisen jälkeenkin. Paikalle toivottiin harkiten toteutet tua kokonaisuutta
Eikä se vielä ole ajankohtaistakaan. Tällä Mäkelä viittaa Kastehelmeen, joka on nyt täyn nä. Lapsi tarvii pysy vyyttä, Mäkelä pohtii. Niinpä niiden asukkaat esit täytyivät näyttävästi päivän aikana. Olen positiivisesti yllät tynyt. Ammattitaitoaan Mäkelä päivittää tällä hetkellä suorittamalla työn ohessa kasvatustie teen kandidaatin tutkintoa. Vaikka viihdyin hyvin myös Lestijärvellä, täällä työ on eriytyneem pää ja oman sektorin tuntemus tu lee ehkä paremmin esille. Päiväkodin osastot olivat paneutuneet eri m aanosien eläm ään. Myös Kastehelmen hen kilökunta haluaa pysyä ny kyisessä toimipaikassa, joten ainakaan lähitulevaisuudessa hoitokäytäntöön ei tule muu toksia. Jos vanhemmilla on jo tain sanomista lastensa päi vähoidon suhteen, Mäkelä toivoo suoraa yhteydenottoa hoitajaan. Jokaiselle lapselle pys tymme hoidon jäljestämään, kuten lakikin jo vaatii, mut ta emme välttämättä voi heti taata juuri toivottua hoito muotoa. Päiväkotia rakennuksena johtaja luonnehtii kauniiksi, hyväkuntoiseksi ja toim i vaksi. Täytyy olla ylpeä sii tä, että vähemmilläkin re sursseilla saadaan aikaan hyvää jälkeä. ViitiTarja Mäkelälle lastenhoitoalalle hakeutuminen oli luonnollinen valinta, sillä hän on suurperheen kasvatti. Asioista ei haluta kuulla kylällä, vaan suoraan vanhemmilta. Lisäksi hänellä on työkokemusta muun muas sa Kuusamosta ja Lumijoel ta, joissa hän työskenteli perhepäivähoidon ohjaaja na. Hän on ehtinyt työskennellä kunnassa reilun kuukauden, niin kauan, että työstä on ehtinyt saada ko konaiskuvan. T O R S T A I N A 13 . Lisää yhteistyötä Ennen Toholammille tu loaan Tarja Mäkelä toimi päiväkodinjohtajana Lestijärvellä. Päivä kodin henkilökunta oli lasten kanssa paneutunut erityisesti monikulttuurisuuteen ja su vaitsevuuteen. Vasta vajaa vuosi sitten toimintansa aloittanut ryhmäpäiväkoti on saanut suu ren suosion. Päiväkodin ja Kastehelmen henkilökunta sekä perhepäivähoitajat ovat mo tivoituneita ja useilla on myös alan koulutus, Mäkelä kiittelee. Useissa paikoissa työskennelleenä M äkelä on nähnyt monenlaisia perhei tä, myös huonosti voivia. Lapset oppivat näin jo varhaisessa vaiheessa ym märtämään ihmisten erilai suuden ja erilaiset elämänta vat.. Tämänkaltainen viesti hoitajilta on tullut. Esimerkiksi iltahoitoa tarvit sevia lapsia ei ole tarkoituk senmukaista sijoittaa päivä aikaan hoidettavien lasten joukkoon. M äkelälle kuuluu päävastuu kunnan päivähoidosta eli päiväko din, ryhmäpäiväkodin ja per hepäivähoidon toiminta. Kiireisin aika käsillä A jankohdan puolesta Mäkelä pääsi heti tulikastee seen, sillä kevät on päivähoi don kiireisintä aikaa. Toholammille hänet sai hakemaan vaihtelun halu. Täytyy kat soa, miten hoitopaikkoja haetaan jatkossa. Vanhem pien tarp eita on kuultu, ja tarjontaa on sen mukaan. Sekin havaittiin, ettei ih misen ihonväri ratkaise mi tään. Tällä hetkellä kunnallista päivähoitoa saa Toholammilla reilut sata lasta. Toholampi Jorma Rekonen Varhaiskasvatuksen päivä Maanosat esittäytyivät päiväkodilla Toholammin päiväkodil la vietettiin torstaina varhais kasvatuksen päivää. Samoin nähtiin havain nollisesti esimerkiksi niin intiaanien kuin eskimoidenkin elämää teltoissaan ja ig luissaan. P N Ä H E L M I K U U T A 2003 O LESTINJOKI Henkilökunta ja puitteet saavat tuoreelta päiväkodinjohtajalta kiitosta Toholampi Eliisa Myllykangas T arja Mäkelä on tuore päiväkodin johtaja ja perhe päivähoidon ohjaaja Toholammilla. Yksi vaih toehto tietysti on, että osa ryhmäpäiväkodista toimisi päiväkodilla, mutta käytän töä täytyy miettiä tarkasti. Hoitajia kyllä riittää Perhepäivähoitajia kun nassa on kymmenen sekä yksi eri kodeissa kiertävä hoitaja. Laatu on päi vähoidossa ykkönen. Koulutukseltaan Mäke lä on lastentarhanopettaja. Täällä on selvästi sat sattu päivähoitopalveluihin. Kunhan vain saamme pidettyä tämän tällaisena. Intiaanit koolla. Lestijärvellä Taijan toimen kuvaan kuului myös kun nan lastensuojelu. Hiljai sen talven jälkeen moni pätkätyöläinenkin työllistyy ja tarvitsee lapselleen hoitopai kan. Toivon, että tämänkin hoitomuoto saa jatkua, ja täl lä hetkellä tilanne onkin hyvä, sillä halukkaita uusia perhepäivähoitajia on ilmoit tautunut, päiväkodinjohtaja sanoo. Lasten pahoinvoinnin vä hentämiseksi ja oikeiden tukitoimien löytämiseksi Mäkelä peräänkuuluttua tii viimpää yhteistyötä neuvo lan, päivähoidon, kotien ja koulujen välillä. Yhtaikaa hoidossa on korkeintaan kymmenkunta lasta, mutta enemmän olisi tulossa, Mäkelä sanoo. Kirjoilla on tällä hetkel lä 13 14 lasta, eikä määrää ole hyvä näillä resursseilla nostaa. Sekä Toholammilla että Lestijärvellä päivähoitokustannukset lasta kohti ovat maan keskitason alapuolel la. Ensimmäisiin viikkoihin sa Tarja on tyytyväinen. Lupauksia Kastehelmen tilojen suurentamisesta ei kunnan taholta ole tullut. senkymmentä heistä on päi väkodissa ja lähes saman verran kotihoidossa perhe päivähoitajien luona. Toholammilla valtaosa perheistä voi hyvin, mutta lasten etu on, että yhteistyö heidän elämäänsä kosketta vien tahojen kanssa toimii kaikissa tapauksissa
Vis siin melko hiljaista turistien suh teen. Aikaa itselle Aivan noviisina Matti ei maailmalle kuitenkaan suun nannut. Kaalia, silliä ja snapseja Matti sai ensikosketuksen idän junakulttuuriin heti noustuaan Helsingissä Moskovan-junaan. 76 2 * isen lviv‘ ^ v o i t t o P “0 P ^ C e s ^ ' rifl 3a aSCT] ( j^ VaSSa toisistaan. paikaltaan Lex toi Matille käyttöön muun m uassa oman kannettavan tietoko neen ’’ettei tule riitaa”. Ei ollut hirveetä ryysistä. Pekingistä Hovila siirtyi vielä H ongkongiin, jossa hän asui Kanadan aikaisen opiskelukaverinsa luona. Kyllähän ne leveästi väistivät, kun kuljin vastaan. Edessä oli seitsemän päi vää muutaman neliön hytis sä. Kiinalaisilta kyselimme maan ihmisoike ustilanteesta. Sitten kaikki oli valmista. Perille Pekin giin juna saapui seitse män päivää Moskovasta läh dön jälkeen muutaman tun nin tarkkudella ilmoitetusta saapumisajasta. "Macaossa huristettiin ensin taksilla hienon sillan yli ja samaa vauhtia portugalilaistyyliseen raflaan. Linjan toisessa päässä oli ystävä Suomesta. Työn teko näytti paikoin kyllä melkoiselle puuhastelulle. Ois vain vähän nuo rempaa rotaatiota... Uskon, että esimerkik si rauhanturvaajana olo an taa elämälleni sellaista lisä arvoa, jota en voi tavallises sa työssä saada, Hovila poh tii ja aikoo lähteä YK-joukkoihin vielä uudelleen. “...Nyt taidan panostaa purkkiliha-nuudeleihin kii nalaisen popin soidessa taustalla...niin ja lievässä röökin katkussa, täällähän ihmiset polttaa sisällä ja ik kunoita ei auota. Sergei pii pahti Viipurissa ostoksilla ja toi mukanaan silliä, kaalta ja vodkaa. Jotain pientä lintuu, jotka oli paistettu kokonaisina. Mie hille määrättiin 500 markan sakko, jonka he saivat tingit tyä kuitenkin 500 ruplaan. ’’Idäs sä, 4.1.03 Nuudeleita ja nötköttiä On hyvä jos tämänkal taisia reissuja ennen on käy nyt intin, sillä armeijan lei reillä on tottunut olemaan seitsemän päivää käymättä suihkussa, Matti naurahtaa. Ennen matkaa hankin tarvittavat matkaliput sekä viisumin ja hain Toholam min kirjastosta matkaluke mista ja ostin S-marketista kuivamuonaa 30 eurolla. Heidän kanssaan pu huimme kaikenlaista aina politiikasta nuorten miesten asioihin asti. LESTINJOKI M a a n a n t a i n a 1 7 . Ja autot olivat ainakin yhtä hyviä kuin Toholammillakin, vaikka tietysti Vol gia ja Ladoja näki myös edelleen. Nyt se ihmettelee mun käsieni karvoja ja hihittelee. Vaikka eihän se mi kään uroteko ollut, Matti naurahtaa. Todellinen elämys var maan sille. Moskova tuntui länsi maiselle kaupungille. Yhdessä me sitten kohottelim m e m aljoja ja muut ihmettelivät urheuttani, kun kerroin matkasuunnitel mistani. Matti nousi Intercityyn ja lähti. TyöVetäsin siinä härän kieltä ranskalais ten perunoitten kans ja mi tähän vielä. Moskova-päiviä kertyi vain nel jä, mutta monenlaista ehti tarttua takkiin. Kiinan ja Mongolian ra jalla juna ajettiin halliin ja jokainen vaunu nostettiin vuorollaan p uolentoista metrin korkeuteen odotta maan, että alle vaihdettiin Kiinan rautateille sopivat akselit ja telit, sillä mai den raideleveydet p o ik k e a vat Matti Hovila on tyytyväinen tapahtumarikkaaseen matkaansa (kuva: Eliisa Myllykan gas). Yksin. Ja kuuluisalla Tiananmeren aukiolla Matti oli it sekin kuin matkailunäh Lopulta monista tilan teista selvisi yksinkertaises ti puhumalla suomea riittä vän kovaäänisesti ja vaati vasti. Punaisella torilla Matti ja hänen YK-tuttavansa joutui vat nokkapokkaan miliisin kanssa, kun Matin passista puuttui miliisien mielestä jo kin tarpeellinen leima. “Hupanen naapurikopin kiinalaisnainen tuli väijy mään, kun mä kirjotan suo mea. Ruotsalaiset tiesivät M°s k i i tävyys, kun ilm eisesti maalta Pekingiin saapu nut perhe halusi välttämättä ottaa kuvan, jossa perheen jäsenet kukin vuorollaan oli vat kuvassa hänen kanssaan. Matti nähtävyytenä Liikkum inen pien ik o koisten ihmisten maassa oli 185-senttiselle Matille mie leenpainuva kokemus. Pelimerkkejähän se vei, mutta kerrankin oli aikaa it selle ja omille ajatuksille. Lex ja M atti vieraili muun muassa Macaossa. p n ä h e l m i k u u t a 2 3 Seikkailu idässä Toholampi teksti: Eliisa Myllykangas, kuvat: Matti Hovi la Vain lievästi elämää suurempi reissu, luonnehtii Toholammilta lähtöisin ole va M atti Hovila ikimuis toista junamatkaansa, joka vei nuorta miestä Helsingin ja Moskovan kautta Siperi aan, Mongoliaan, Pekingiin, Hongkongiin ja Macaoon. Matkalla Macaossa V iim ein M atti tapasi opiskelukaverinsa Lexin ja sai hänen kotonaan ruhti naallisen vastaanoton. Lisäksi kanssam me matkusti ve näläinen mies. Että eläköön korruptio! U udenvuoden aattona Matti nousi jälleen junaan. Nuudelit valmistin sa movaarista saadulla lämpi mällä vedellä ja sekaan lai toin nötköttiä. Mat kapuhelin pirahtikin enna koitua aikaisemmin, ja Mat ti antoi sen soida pit kään, koska epäili. Suomalaiset junavaunut kahden puolen käytävää kulkevine penkkiriveineen vaihtuivat vaunui hin, joissa oli ainostaan nel jän hengen hyttejä. He olivat paris kunta. Ei tuolla mitään sormuksiakaan oo sormesa, oishan se säväyttävää viiä tuommonen Toholammille näytille. Matkustin Moskovaan hytissä, jossa oli lisäkseni venäläinen nainen ja suoma lainen mies. Kahnaus miliisin kanssa Moskovassa Matti yöpyi YK-vuoden aikaisella kave rillaan, joka työskenteli Suo men suurlähetystössä. Tai kolme lintu ahan siihen annokseen tuli...Macao." 15.1.03. Peseytyminen hoidettiin junassa kylmällä vedellä wc:n käsienpesualtaassa. Lopulta hän vastasi. Suurin ongelma Kiinassa ja Venäjällä oli yhteisen kie len puuttuminen, sillä eng lantia taidetaan idässä hei kosti. Kilometrejä kertyi 10 000. Toisaalta oli joku rahaa kin ansainnut, sillä erityisesti uusrikkaiden asum uksia Matti luonnehti uskomatto miksi. Opiskelukaverin tapaa mista odotellessaan Matti is tui eräässä kahvilassa ja odotti kaverin soittoa. ettei hongkon gilainen sittenkään ollut vielä päässyt töistä. Silmät tapitti edelleen, kun se oli siis ihan päineen kaikkineen siinä lautasella. hyvän hostelin ja lähdin hei dän mukanaan sinne. Seisahtumispaikoilla Matti kävi toi sinaan ostamassa vettä ja limsaa, mutta muuten hän oli ruoan suhteen omavarai nen, sillä repun pohjalla oli vat vielä kotikunnasta han kittuja nuudeleita syömättä. Mun mielikuviin tuli tietenki heti sängys tupakoivien aiheuttamat tulipalot ja aat telin ottavani repun selkään ja ampaisevani sankarina pihalle vaunusta liekkien nuoleskellessa ympärillä !” Siperia, 3.1.03 Vaunut ilmaan Samassa vaunuosastossa oli myös ruotsalaisia nuoria miehiä, jotka olivat menos sa kevääksi lomailemaan Laosiin. Takana nuorella miehellä oli Kanadassa suo ritettu IB-tutkinto sekä vuo si YK-sotilaana Kosovossa. Kovin tuntuu olevan ek soottista. Hovilan opiskelupaikka oli hiljentynyt joulutauolle, kun Matti starttasi matkaan Kannuksen asemalta. Ajatus idänkierroksesta junalla ehti muhia Hovilan päässä pitkään, ennen kuin matka toteutui. Päivien aikana matka kumppaneina ehtivät jonkin aikaa olla kaksi kiinalaista miestä ja mongolinaisen. Tuossa se kertoo muillekin, että “tutukaa kahtoon, on äijäl vähän paska käsiala ”. Parhaillaan hän opiskelee Helsingin yliopiston valtio tieteellisessä tiedekunnassa kansantaloustiedettä, mutta opiskelun ohella tärkeää on moni muukin asia. Junasta pääsi asemilla poistumaan vain lyhyeksi ajaksi kerrallaan. llla lk i kämppis poltti tuos alapetillä, eikä taatusti kysynyt multa, että häirihteekö se. Sen jälkeen Matin ja länsinaapurien tiet erkanivat, mutta aivan eroon skandi naavisuudesta Matti ei pääs syt, sillä Pekingin baareissa hän törmäsi useisiin suoma laisiin. Mitä, ookko sää Toholammilla, kun puhelin ei vas taa ja linja on huono. En m uista mitä se oli, mutta sorsalintuu kuitenkin
A jattelin, että se on sim ppeliä tekstiä, koska teksti oli minulle tuttu. Joka esitykses sä joku kohta nousee ikään kuin pöydälle. Mutta työ on vielä niin alussa, ettei ohjaajana toimi va Hakala halua puhua siitä sen enempää. Sävy ei olisi ollut silloin niin luotaan työntävä. Mut ta joka esityksessä löydän jotain uutta. Olin kerran puhumassa asioista, kun tilaisuuden jär jestäjä sanoi, ettei edes Jo hannes Virolainen olisi saa nut näin paljon miehiä liik keelle. Monet tari nat, tapahtumat ja ih miset olivat tuttuja. Halusipa hän sitä tai ei, niin Metsolan Erkkinä hänet muistetaan. Hakala laskeskeli, että esitysja harjoituskerto ja on kertynyt vuosien aika na parisensataa. Teksti näyttää voimansa, juttelee näyttelijä Kari Hakala sunnuntai-iltana Kannuksen seurakuntatalol la. Raamattua Kari Hakala on tulkinnut vuodes ta 1998. Millaisten rikkauksien keskellä me elämmekään! Kahta samanlaista ruohoa ei löydy, niin kuinka voisi löy tyä kahta samanlaista ihmis täkään. Siinä ker rottiin, että suomalaiset mie het johtavat itsemurhatilas toissa. Hakalan Markuk sen evankeliumi aloitti Kannuksen seurakunnan Runon ja laulun viikon sunnuntai-iltana Kannuk sen seurakuntatalolla. Näyttelijä Kari Hakalalle Raamatun tulkitseminen oli monen vuoden haave. Ollaan vahvasti suomalaisia ja ylpeitä meidän omasta kulttuuristamme. M A A N A N T A I N A 17 . Nykyisin perhe asuu Kangasalalla. Markuksen evankeliumi ei täyttänyt salia ensimmäi sen kerran Kannuksessa. Ei englantilainen halua olla ranskalainen eikä päinvastoinkaan. Hakala toteaa, että hän saa jatkuvasti yhteydenotto ja. Ollaan vahvasti suoma laisia ja ylpeitä meidän omasta kulttuuristamme, patistaa näyttelijä Kari Hakala. Miksi meidän pitäisi olla eurooppalaisia. Näin jossain paikallislehdes sä vuonna 1988 pienen yh den palstan jutun. Kaikki on tavallaan Ju malan käden johdatusta. Lisää töitä Raamatusta Näyttelijä ja kolmen lap sen isä Kari Hakala on syn tynyt Porissa lähes 50 vuot ta sitten. Moni mursi leivän ja otti kulauksen. Metsolan Erkin onnistu miset ja epäonnistuneet sekä Hakalan oma burn out ovat rohkaisseet suomalaisia mie hiä puhumaan omista tun teistaan. Ja lisää draamaa Raama tun tekstin pohjalta on tulos sa. Kari Hakala on suurelle yleisölle takavuosien Metso. Raamatun m ainostam isen hän olisi voinut jättää sitä asiaa työk seen tekeville. Näytelmän alku oli kuin uskonnollisen herätys liikkeen kokouksesta. Tapah tumat kulkivat vauhdilla eteenpäin. On löydettävä ilo, jonka voi jakaa muiden ihmisten kanssa. Pääsiäisviikolle niitä on jo varattu kolme. Suosittu sarja ei ollut kui tenkaan pelkkää viihdettä, sillä suomalaiset miehet löy sivät Kari Hakalan Metsolan Erkistä miehisten tunteiden tulkin. Hakala olisi voinut unohtaa “markkinamiehen” roolin ennen näytelmää. Mutta jokin esityksessä tökki. On tunnettava oma tont ti. Tuputtaminen lei masi lähes koko esi tystä niin ettei tunnel maan tahtonut päästä sitten millään. Reilun tunnin aikana palautui moni jo unoh duksiin jään y t asia mieleen. Pian viisi vuotta Hakala on kiertänyt evankelium in kanssa, ja suosio on ollut taattua. Teatte ri on oiva konsti tehdä Isoa kirjaa tutuksi. Kannuksen seurakunnan ru non ja laulun viikko sai mah tipontisen aloituksen, sillä seurakunnan ja kaupungin sivistystoimen yhteinen ta pahtuma keräsi auditorion täyteen väkeä. Hakala oli illan aikana monena. lan Erkki. P N Ä H E L M I K U U T A 2003 LESTINJOKI Näyttelijä Kari Hakala Markuksen evankeliumista: “Löydän joka kerta jotain uutta” Kannus Marja-Leena Mattila-Numminen Onko tämä se sama teks ti, jota olen vuosia lukenut, ihmetteli aikoinaan piispa Huovinen nähtyään K ari Hakalan Markuksen evan keliumin. Markuksen evankeliumi on toiminnan evankeliumi. Se pieni juttu leimaa edelleen minun näkökul maani asioista. Markuk sen evankeliumi on free lancerinä työskentelevän Haka lan päätyö. S u n n u n ta i-illa n yleisö oli varmasti sen verran fiksua, että he ym m ärsivät ilman kiihkoakin, kuinka Suuresta Kirjasta on kysymys. Hakalan mukaan yksi elä män tärkeistä asioista on oman itsensä tunnistaminen ja toisten ihmisten auttami nen. Miesten tunteiden tulkki Raamattua hiki kainalossa Näyttelijä Kari Ha kalan M arkuksen evankeliumi oli peri aatteessa hyvä. Keskimäärin esitysker toja viikossa on puolitoista. Esityksen mielenkiintoi nen yksityiskohta oli leivän ja viinin kierrättäminen ylei sön joukossa. Esityksestä ei puuttunut draamaa eikä hikeä. Hakala tulkitsi reilun tun nin mittaisessa esityksessään Markuksen evankeliumia
Peli päättyi lopulta 2-2. Kiekonryöstö n aisp ela ajalta toi miespelaajalle jäähyn. 1900-luvun alun lapset lauloivat paljon samoja lau luja kuin tämän päivän lap set. Näin heidät haluttiin toi vottaa tervetulleiksi hoita maan seurakunnan ja seura kuntalaisten asioita, kertoi kirkkoherra Seppo Kinaret. Uusia sääntöjä Päivä jatkui ala-asteen pi halla ulkoilutapahtumalla. Tässäkin kyllä raha ratkaisi, sillä hävinnyt joukkue mak soi viisi euroa per valtuutet tu yhteisvastuun hyväksi ja voittanut joukkue kaksi eu roa. Nykyiset uudet laulu kirjat ovat kansainvälisiä, ja niissä on paljon iskelmiä. Tuomarin päätöksiä ei arvosteltu, vaikka säännöt olivat vähän erilaiset kuin liigassa: Ylipitkästä kulje tuksesta sai jäähyn. Yhtey denotto seurakunnan luot tamushenkilöihin on seura kuntalaisen mahdollisuus vaikuttaa ja tuoda asioita esille vaalien jälkeenkin. Tekemistä riittää kaikil le. Hän on pohtinut omia mo tiivejaan ja tehtäväänsä kirkkovaltuutettuna. Tässä kohtaa ku vaan tulee yhteisvastuu yh teinen vastuu lähimmäisistä. Laina Niemi-Korpi toimi aikoinaan Kor\>en koulun opettajana. Kirkkovaltuusto antaa lä hinnä raamit neuvostolle ja johtokunnille, jotka hoita vat käytännön toiminnan. Päivä alkoi jumalan palveluksella, jonka aluksi seurakunnan uudet luotta mushenkilöt siunattiin tehtä väänsä. Ensimmäiset kuvat il mestyivät 1950-luvulla pai nettuihin kirjoihin. Maan korvessa kulkevi, Suojelusenkeli ja Rati riti rallaa löytyvät sekä 1900-luvun alun että uusista laulu kirjoista, toteaa Anni Inkeri Karsikas. Nähtäville on koottu myös kyläläisten van hoja laulukirjoja, joista van himmat ovat 1900-luvun al kuvuosilta. Tämän jännittävän ystävyysottelun lisäksi seura kunnan työntekijöiden ja johtokuntien pulkkakisa. Vanhimpien kirjojen laulut ovat enemmän hen gellisiä ja isänmaallisia, to teavat opettajat Anni Inkeri Karsikas ja Sirkkaliisa Katt i l a k o s k i . Anna-Maija on iloinen ih misten lisääntyneistä yh teydenotoista ja toivoo nii tä tulevan edelleen. Seppo Kinaretin työru peama on kestänyt Himan galla jo kaksikymmentänel jä vuotta, siinä on pohjaa pit kän aikavälin analyyseille kin. Omalla toiminnallaan hän haluaa madaltaa kynnyksen ja avata ovet kaikille. V aikka esim erkiksi kirkkovaltuusto käsittelee raha-asioita, niin rahankin takana on aina jonkun kas vot. Peli oli ta saisen tiukkaa vääntöä koko ensimmäisen puoliajan, ja mukavaa katsottavaa yleisön kannalta, mutta rahaa ei yh teisvastuun hyväksi tullut kuin 2 euroa yhdestä jäähystä. Ja 80-luvulla musiikin opiskeluun tulivat työkirjat. Lapset pääsivät as teikossa korkeammalle. Voittajaksi kuitenkin julis tettiin seurakunnanjoukkue eli kauniimpi joukkue use am m alla naisp elaajalla. T uom arineuvoston päätös oli eittämättä oikea, sillä euroja alkoi kilistä yh teisvastuun hyväksi. Kasvot rahan takana Seurakunnan joukkuees sa pelannut Anna-Maija Pahkala on vanhauusi kirkkovaltuutettu. Erätauolla tuomarineuvosto eli tuomari Juhani Lindell ja ottelun selostaja Paavo Tiinanen päättivät kiristää pelin sääntöjä. Esimer kiksi Suutarin emännän keh tolaulussa ei kysellä enää, että keitä te ootte te nuoret pojat. Ensimmäisen puoliajan laji oli luutapallo. Kirjat vastaanotti opettaja Johanna Kinnunen. Satu menee edelleen saunaa niin kuin teki 1900-luvun alussakin. Kohokohtana oli kirkkoval tuusto vastaan kunnanval tuusto pelattu ystävyysottelu. Osin yhtäaikaakin. Neljännen luokan oppilas Ilkka Niemi-Korpi toi koulun näyttelyyn 94-vuotiaan mum monsa Laina Niemi-Korven vanhoja laulukirjoja. Samaan kassaan meni vät kaksi euroa per jäähy ja kaksi euroa per maali. Silloin hän tunsi istuvansa kahdel la jakkaralla ja jättäytyi pois kirkkovaltuustosta. Tiistai-illan laululuettelosta ei Laktoosi-intolerans si rockia löydy. Pallo on niin sanotusti nyt luottamushenkilöillä eli kuinka paljon he haluavat mahdollisuuksiaan käyttää, riippuu täysin heistä itses tään. Lisäksi säes täjänä toimii koulun nykyi nen opettaja Johanna Kin nunen. Vaik ka kokouksia on melko vä hän niiden merkitys on iso. Keitä te ootte te nuoret pojat... Isänmaallisuutta lauluissa Märsylän koulun johtaja Anni Inkeri Karsikas tote aa selaillessaan koululle tuo tuja laulukirjoja, että niiden sisältö kuin ulkonäkökin ovat muuttuneet vuosien ai kana. Seu rakunta on tarkoitettu meil le kaikille: etsiville, epäon nistuneille, epätäydellisille. Erikoisin Laktoosiintoleranssi rock Moni laulu on pysynyt kirjan tekijöiden suosikkina. Opettaja Johanna Kinnu sen mukaan entisajan laulut olivat tehty laajemmalla as teikolla. Hän toivoo uusien luotta mushenkilöiden ottavan teh tävänsä tosissaan, sillä se antaa todellisen mahdollisuu den vaikuttaa yhteisiin asioi hin. Nostalgiaa lisää se, että illan säestyksestä vastaavat koulun entiset o pettajat Jaakko Märsylä sekä Kaa rina ja Heikki Pöyhtäri. Pelissä oli vauhtia ja jäähyjäkin tuli, mutta se sujui silti hyvien tapojen mukai sesti. Erikoisin laulu, min kä olen kuullut, on nimeltään Laktoosi-intoleranssi rock, nauraa Kinnunen. Perheen pienimmät voivat laskea pulkkam äkeä tai mennä moottorikelkan kyy tiin. Il lan juontaa Kaija Sorsa, joka on myös opettanut Mär sylän koululla. Pari kolme ryhmää on eräänlaisia väliinputoajia seurakuntatyössä: varhais nuoret, rippikoulun ja aikui suuden välissä olevat nuoret sekä keski-ikäiset. Sa malla luuta käännettiin ylös alaisin ja peli muuttui ringeteksi. Jotkut vanhat laulut ovat saaneet uudet sanat. LESTINJOKI M a a n a n t a i n a 17. Tietysti tarjolla oli myös grillimakkaraa, kah via ja mehua. Sunnuntaina pelattiin yhteisvastuun hyväksi. Koululaulujen suosikit Märsylän koululla Kannus, Märsylä Marja-Leena Mattila-Numminen Moni märsyläläinen palaa muistoissaan omiin kansakouluaikoihinsa ensi tiistai na, kun koululla järjestetään koululauluilta. Kun nanjohtaja sai jäähyn, kun uskaltautui liian kauaksi maalistaan. Tämän päivän pienet koululaiset laulavat, että en nen vanhaan elo oli ihan eri laista... Harva kuitenkaan selviää koko elämäänsä ilman toisia ihmisiä. Kyl lä minä pärjään yksin ilman muita, on tyypillistä tätä ai kaa. Maallistuminen ja itsek kyys ovat lisääntyneet. Ehkä se johtui siitä, että ennen laulettiin enemmän kuin nyt. Mukaan on valittu satakunta tuttua lau lua. Heille täy tyisi luoda enemmän kiinnos tavia tilaisuuksia. Ja laulujen aiheita keksitään mitä kummallisimmista ai heista. Työn muututtua AnnaMaija asettui taas ehdolle. Yhteisöllisyyttä ei koe ta tärkeäksi eikä tarpeellisek si. p n ä h e l m i k u u t a 2003 <D Luutapalloa yhteisvastuun hyväksi Himanka Marita Somero-Sajo Seurakunta haastoi Himangan kunnan edusta jat sunnuntaina luutapalloja ringetteotteluun hyvän asian eli yhteisvastuun hyväksi. Yhteislaulujen lisäksi koulun kuoro esittää uudem pia koululauluja.. Koko sunnuntai kului Hi mangalla yhteisvastuun mer keissä. Hän on toi minut sekä kirkkovaltuus tossa että seurakunnan työntekijänä aikaisemmin
Kauniit kam paukset olivat useimmilla tytöillä ammatti laisten käsialaa, ja tänä vuon na moni oli valinnut hiuksi aan koristamaan myös ti aran. capon, lambeth walkin, tan gon, la chaconin ja wienervalssin askelkuviot olivat kunnossa. M A A N A N T A I N A 17 . akkosel vanhenivat pukuloistossa Kannus, Toholampi Eliisa Myllykangas Sekä Kannuksen että To holammin lukiot jatk o iv at v a n h o je n p ä iv ä p e rin n e ttä perjantaina. Näytelmä jälkeen nuoret miehet taivuttelivat daamejaan muun muassa tangoon, mutta lattialla nähtiin myös nykyaikaisem pia rytm ejä. Sitten oli nykypäi vään sijo itetu n T uhkim onäytelmän vuoro, jossa roo lit olivat vaihtuneet niin, että Tuhkimosta oli tehty mies ja myös pahat sisarpuolet olivat vaihtaneet sukupuolta. P N Ä H E L M I K U U T A 2003 LESTINJOKI . Sekä K annuksessa että Toholammilla oppilaat oli vat h a rjo ite lle e t jo u k o n tansseja, jotka esitettiin sekä koulun väelle että iltaesityksenä muille halukkaille kat sojille. Sen jälkeen pa rit astelivat estradille vuoron perään. Kannuslaisten puvut pääsivät oikeuksiinsa pyörähdyksissä. K an n u k sessa oh jelm a koostui tanssiesityksistä, mutta Toholammilla lukion kakkoset esittivät tanssien lisäksi näytelmän. Tanssien välissä Anniina Kukkamaa kerta si yleisölle lyhyesti eri tans sien historiaa. M iesten asut o liv at lähes poikkeuksetta tummia puku ja. L iikunnanopettajat Seija R im pelä ja Sauli Konttila vastasivat siitä, että poloneesin, valssin, ciKun askeleet olivat hallussa, oli varaa hymyyn. Tanssi valmennuksesta vas tasiv at liik u n n an o p ettajat Raimo Kallio ja Kirsti Rah konen. Näyttävä tanssikavalkadi K an n u k sessa tan ssien määrä nousi lähes kymme neen. Kuvaan kuului vat jälleen kerran näyttävyy dessään morsiuspukujen rin nalle nousevat ju h la-asu t. Perinnettä ja nykyaikaa T o h o la m m illa lu k io n kakkoset aloittivat iltaesityksen dramaattisesti pimentä mällä koko urheiluhallin sa lin hetkeksi. Esityksiä säesti musiikin opettaja Marjo Perkkiö. Pai koin hersyvää komiikkaa si sältänyt esitys oli Sami Rah kosen käsialaa. Helmat heiluivat Toholammilla myös nykyaikaisempien rytmien tahdissa.. Puvut olivat yhtä kauniita kuin morsiamille tarkoitetut. Ohjelman alkuosuudella vanhat esittivät perinteisiä tansseja
Lisäksi Mylly lahti sai lempeimmän opet tajan stipendin. Kaikki kuitenkin ko koontuivat illalla penkkareita varten Hiekkasärkkien menomesta Matkailijaan, joka oli avattu vain ja ainoastaan penkkareita varten. Osa valko pukuisista miehistä haki lu kion rehtorin Riku Saksholm in ja vararehtori P äivi O jalan aamulla kouluun. Auditorio tyh jennettiin ennen kuin sinitossuiset alem piluokkalaiset saapuivat paikalle. Kalajoen Osuuspankki ni m ittäin tarjosi k aikille abeille ansaitut kakkukah vit. Sivu Kalajoki Mia Roos Kalajoen lukion penkkareiden teemana olivat epäon nistuneet laboratoriokokeet. Määrä olisi kuitenkin saanut olla suurem pi, sillä neljännen ala-asteen kohdalla karkit alkoivat olla jo vähissä, mikä harmitti var masti niitä odottaneita lapsia. Lakkiaiset hää möttävät keväällä ja niiden jälkeen kokonaan uusi, lukionjälkeinen elämä!. Penkkaripäivä oli jokaisel le abiturientille viimeinen vi rallinen koulupäivä. Esimerkiksi luki on äidinkielen opettaja T ert tu Myllylahti sai abeilta it selleen pitkän runon, jonka hän joutui esittämään eläyty en kaikille. m . Matkaili jassa oli abeja Kalajoen luki on lisäksi myös Kannuksesta ja Ylivieskasta. Yh teensä karkkeja heiteltiin ih misille 31 kiloa. Palkintoja melkein kaikille! Videon jälkeen kaikki abit menivät salin eteen oh jelmiston alkamista varten. Mieleenpainuvin sketsi oli nimeltään Heikoin lenkki, jossa oppilaat näyttelivät opettajia. Yleistä abihulinaa. Rehtorille oma kuljetus Jokaisen abin herätys torstaina 12.helmikuuta oli todella aikainen, sillä koulul la piti olla jo puoli kahdek salta aamulla. Kyseiset kokeet kuitenkin menivät kirjaimel lisesti penkin alle ja lukion abit muuttuivat muun muas sa hirviöiksi ja “räjähtäneik si” tiedemiehiksi. Heidät komen nettiin ruokalaan valmiste lemaan abien kahvitusta. p n ä h e l m i k u u t a 2003 o ^ e a | -» . Abit olivat panostaneet penkkareilla myös koulun koristeluun. LESTINJOKI M a a n a n t a i n a 17. Koulun muita oppilaita lukuunottamatta kaikki kerääntyivät auditori oon ennen varsinaisen tapah tuman alkamista. Kädet hikosivat kaikil la, mutta tunnelma oli iloi nen ja lämmin. Rehkimiseltäkään ei säästytty, sillä liikunnan opettajille tehtiin salitesti, jossa heidän piti punnertaa tai tehdä vatsalihaksia. Edessä odottavat kuukauden pituinen lukuloma ja eri aineiden ten tit. Ää nestyksen perusteella valit tiin tietenkin myös lukion söpöin poika ja tyttö. Loput karkit heitettiin eri koulujen oppilaille. Ilmainen herkkuhetki V arsinainen ohjelm a kesti noin yhteentoista, minkä jälkeen kutsuttiin paikalle ensimmäisen vuo den opiskelijoista valitut tarjoilijat. K olm annen vuoden aikana se oli diag rammin mukaan sanottu 89 kertaa! Loppuvaiheessa muut oppilaat hyvästelivät abit joko halaamalla tai kättelemällä jokaista vuoron pe rään. Opettajien palkinnot oli valittu pääasiassa heidän luonteidensa mukaan. Alempiluokkalaisista oli tehty oma videonsa, joka esitettiin kaikille. Enemmän karkkeja! Penkkarit päättyivät tie tenkin kiertoajeluun Kalajoen kaupungilla. Kou lun koko henkilökuntaa muistettiin siivoojia ja keit täjiä myöten. Tunnel ma oli hyvin odottava ja jän nittynyt ennen laadukkaan penkkarivideon alkamista. Eri ohjelmien välissä pal kittiin opettajia muutama kerrallaan. Teemana oli tänä vuonna epäonnistu neet laboratoriokokeet. » '» m t ?V n . YTL sai myös ohjelmistossa huo miota, sillä abit olivat teh neet koko lukioajalta diag rammin, mistä ilmeni, kuin ka monta kertaa opettajat olivat kunkin vuoden aika na pelotelleet oppilaita sa nalla YTL. Opettajat olivat yrittäneet saada oppilaistaan todella hyviä ylioppilaita juottamal la heille erilaisia kemiallisia sekoituksia. Mukana oli kuitenkin mitä erilaisem pia otuksia, eläimiä ja jopa muutama nunna! Osa abeis ta oli pukeutunut “steriileik si” eli valkopukuisiksi mie hiksi, jotka ilmestyvät pai kalla hätätilanteissa. Sketsin juontaja, näyttelijöiden lisäksi, sai niin opettajat kuin oppilaat kin nauramaan. Karkkeja heiteltiin jo lukion pihassa ja meteli oli kova. Työ siis jatkuu, mutta eri muodossa. Osa porukasta lähti kotiin, osa syömään pizzeri aan. Ennen kahvitusta abit, opettajat ja kaikki oppilaat lauloivat yhdessä perintei sen YTL:n eli ylioppilastut kintolautakunnan laulun, jonka sanat oli muokattu ti lanteeseen sopivaksi. S illä välin toinen osa heistä puki kaikille lukion oppilaille siniset sairaalatossut jalkaan. Penkkarit abin omin silmin Lähtölaukaus lukulomalle Rehtori haettiin kouluun. Kuorma-auto tuli paikalle hieman yli kak sitoista ja nuoremmat oppilaat kantoivat jokaisen abin auton lavalle. Kiertoajelu kesti noin tun nin, m inkä jälk ee n abeja odotti siivous ja illanvieton odotus. Videossa “esiintyneet” henkilöt saivat palkinnot eri ansioista esi merkiksi vuoden Shakki ja Matti -palkinto ja vuoden kyyhkyläispalkinto, joka annettiin koulussa kuhertelevalle nuorelle parille. Abit äänestivät myös parhaimman opettajan, joka oli jo toistamiseen ruotsin kielen opettaja Nina West man
M A A N A N T A I N A 18 . P N Ä H E L M I K U U T A 2003 <D LESTINJOKl Tiistai 1 [Keskiviikko! I Torstai 11 Perjantai I I Lauantai 11.08.2002 19.02.2002 20 . 11.00 Höllywoodin tähdet 11.45 Salatut elämät 12.10 Salatut elämät 12.35 Escort 13.00 Simpsonit 13.25 Smallville 14.15 Ralli SM 14.45 SM-liiga Hockey Night: SM-liigan ottelu 17.25 Viiden Uutiset 17.30 Motor Forum 18.00 Sydänten akatemia 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Levyraati 20.15 Mitä ihmettä. 21.55 Vikinglotto 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Oikeus ja kohtuus 23.20 Murharyhmä 00.10 Ostoskanava 00.25 6.10 MTV3 Deitti. 21.00 FST: Sportmagasinet 21.25 FST: 360 grader 21.50 Tv-uutiset 22.(K) FST: Kvällsnytt 22.05 FST: gogo 22.35 23.33 FST: Doku mentti: Allahin lapset 06.10 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 08.35 Ihana Aamu 09.30 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kauniit ja rohkeat 10.35 Kauniit ja rohkeat 11.00 Joonas Hytönen Show 11.50 Ostoskanava 14.10 Poochini 14.35 Renada 15.00 Pilanpäiten 15.10 Rakkaat siskot 16.00 Lumilautailua 16.30 Hollyoaks 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Lööpin takana 17.35 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Bonus 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Puheenjohtajatentti 19.30 Salatut elämät 20.00 Uutiset ja sää 20.05 Rikospoliisi Maria Kallio 21.00 Yhdeksän Uutiset 21.10 Kauppalehden Ta lousuutiset 21.20 Tulosruutu 21.25 Yksin kotona 3 23.15 Level 9 00.05 Ostoskanava 00.20-6.10 MTV3 Chat 06.10 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 08.35 Ihana Aamu 09.30 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kauniit ja rohkeat 10.35 Joka kodin asuntomarkkinat 11.00 T.i.l.a. 02.2002 23.02.2002 Sunnuntai 1 1 Maanantai 25.02.2002 24.02.2002 TV 1 04.15 Uutisikkuna 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Matlock 10.10-10.24 Koulu-tv: Maa ilman uskontoja 10.40 Eskari-tv: Hoksaamo 11.00-11.04 Tv-uutiset 11.30 Kulttuuridokumentti: Naisten elokuva 12.30 Kids English Zone: Hobbies 13.00 Tv-uutiset 13.05 Lauantai vekkari 14.00 Y kkösdokum entti: Marskin adjutantti 14.50 Maailmanmenoa: 15.00 Tv-uutiset 15.05 A-studio 15.30 Sohva 15.40 S Club 7 16.05 Musiikkia, musiikkia 16.20 Sunnuntai vekkari 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Vierivät kivet 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: BUU-klubben 18.15 FST: TV-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Tohtori Becker 19.00 Meripelastusheli kopteri valmiina lähtöön 19.30 MM-hiihdot 2003 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 FST: OBS 21.30 FST: Seportaasi 22.00 FST: Murhakomissio 23.00 Tv-uutiset 23.10 Kulttuuriuutiset 23.16 FST: Kvällsnytt 23.21 FST: Peter Gunn 23.50 Yönäytös 02.45 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Matlock 10.1010.24 Koulu-tv 10.40 Eskari-tv: Hoksaamo 11.00-11.04 Tv-uutiset 11.30 FST: Open Mind att väljä väg 11.45 FST: Trcffpunkt Berlin 1 1 .5 5 12.08 FS 12.30-12.44 Koulu-tv: Maa ilman uskontoja 13.00 Tv-uutiset 13.05 Miljoonavaillinki 14.45 Taito-tv: Kansantanssit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Basaari 15.30 Sohva 15.40 Agrippina 16.05 Iines 16.30 MOT 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Prisma Studio 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: BUU-klubben 18.15 FST: TV-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Luontohetki 19.05 Ulkolinja 20.00 HenkinenEurooppamme 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Vikinglotto 21.00 Urheiluruutuja V5 ravi 21.10 Vaalit 2003 21.50 Opettajat 22.40 Se Sketsishow 23.05 Tv-uutiset 23.15 Kulttuuriuutiset 23.20 FST: Kvällsnytt 23.25 YLE Teema 2 3 .5 5 3.46 Yönäytös: Suo malaisia kuvia, osat 1-8 03.45 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Matlock 10.10 Koulu-tv: Uutisjuttu 10.25 Koulu-tv: Kertomuksia kaatopaikalta 11.00-11.04 Tv-uutiset 11.30 Etälukio Eurooppalai nen ihminen 12.00 Etälukio Kemia 12.30-12.44 Koulu-tv 13.00 Tv-uutiset 13.05 Prisma Studio 13.35 Maailmannäyttämöllä 14.05 Ulkolinja 15.00 Tv-uutiset 15.05 Opinportti 15.30 Sohva 15.50 Suuri kupla 16.15 Koulu-tv: Uutisjuttu 16.30 Tosi tarina: Osasto E3 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Tutkittu juttu: Pärjää kö ujo työelämässä. 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.46 FST: Kortnytt 17.47 FST: BUU-klubben 18.15 FST: TV-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.45 A-studion Atlas 19.15 Kuningaskuluttaja 19.45 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.10 A-plus 21.30 Kulttuuriuutiset 21.40 Valopilkku 22.10 Kulttuuridokumentti: Kirjoitettu kiven sisältä 23.05 Uusi Kino: Trumpetti-isä 23.15 Tv-uutiset 23.30 Uusi Kino: Filmihullut 23.50 Yönäytös: Katarsis 2.50 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Matlock 10.11 FST: X-tra 10.30 FST: Ideologi Special 10.45 FST: Pussel 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE Teema 11.35 12.03 Meripelastushelikopteri valmiina lähtöön 12.30 Kids English Zon 13.00 Tv-uutiset 13.05 Valopilkku 13.35 Vierivät kivet 14.05 Päivärinta 15.00 Tv-uutiset 15.05 Jamiroquai Live in Verona 16.05 Kuinka minotauros oppi lentämään 16.15 Teollisuuden kehtoja 16.45 Tv-uutiset ja Viiden talous 16.55 MM-hiihdot 2003 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Kertomus minusta 17.55 FST: X-tra 18.15 FST: TV-nytt 18.35 Viittomakieliset uutiset 18.40 Top40 19.15 Naurun paikka: Lapin lahden linnut 19.45 Maailman ympäri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Vaalit 2003: Kristillis demokraatit 21.40 Place Vendöme 23.35 Tv-uutiset 23.45 Kulttuuriuutiset 23.50 FST: Kvällsnytt 23.55 Sinun tähtesi: Brian Wilson & Beach Boys 01.30 Euronews 01.40 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 Ensimmäiset amerik kalaiset 08.55 Luonnon loistoa 09.00 Tv-uutiset 09.05 Lauantai vekkari 10.00 Tv-uutiset 10.05 Lauantaiseura 10.45 Itse Valtiaat 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLETeema: Aleksis K 11.30 YLE Teema: Verkko yhteys 12.00 Etälukio Eurooppalai nen ihminen 12.30 Etälukio Kemia 13.00 Tv-uutiset 13.05 Toisten TV 14.05 Wings-yhtyeen tarina 15.35 Holby Cityn sairaala 16.35 Klaani 17.00 Tv-uutiset 17.05 FST: Närbild Svenskfinland 17.30 FST: SICSAC 18.00 FST: Idrottsbiten 18.15 FST: TV-nytt 18.30 Viittomakieliset uuti set 18.35 Ykköskatsomo 18.50 Avara luonto: Kuikkalampi 19.40 Midsomerin murhat 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Itsevaltiaat 21.30 Uutisvuoto 22.05 Frasier 22.25 Voimala 23.10 Köyhien ystävä 00.30 Euroncvvs 0.40 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 Avara luonto: Kuikkalampi 09.00 Tv-uutiset 09.05 Sunnuntaivekkari 09.45 Taito-tv: Kansantans sit 10.00 Tv-uutiset 10.05 Maailmannäyttämöllä 10.35 Opinportti 11.00 Tv-uutiset 11.05 Teollisuuden kehtoja 11.35 Talousoikeus 12.05 English Zone 12.30 Kulttuurikompassi yhteistyön A ja Ä 12.45 Portugalia matkaili joille 13.00 Ravelin aivot 13.55 Tanskan suuruudenajan päättyminen 14.25 Nyrkin ja hellan vä lissä 15.00 Neiti Fifi 16.10 Täydellinen avioliitto 17.00 Tv-uutiset 17.06 FST: Strömsö 17.45 FST: Magneetti 18.15 FST: TV-nytt 18.30 Viittomakieliset uuti set 18.35 Toisten TV 18.55 Elämä tilauksessa 19.45 Yokotai 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ykkösdokumentti: Tupoloukku 22.10 Yksinäinen sydän 23.50 Euronews 00.00 3.59 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Matlock 10.10-10.32 Koulu-tv 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLETeema 11.35 FST: Pussel 11.50 FST: Apinastaötökkään 12.3012.44 Koulu-t 13.00 Tv-uutiset 13.05 English Zone 13.30 Kulttuurikompassi 13.45 Portugalia matkailijoille 14.00 A-plus 14.20 Lauantaiseura 15.00 Tv-uutiset 15.05 YLETeema: Aleksis K 15.30 Sohva 15.40 Rakas videopäiväkirja 16.05 Kohtalon ketju 16.30 Matkalla 16.35 Neiti Harju 16.45 Tv-uutisctjaViidentalous 16.55 MM-hiihdot 2003 17.45 Viittomakieliset uutiset 17.50 FST: Pussel 18.05 FST: Hcrleik Holms 18.10 FST: Tärningen 18.15 FST: TV-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Uutisvuoto 19.10 Hiihtäjän eväät 19.35 MM-hiihdot 2003 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Vaalit 2003: Vihreät 21.40 Kotikatsomo: Venny 22.30 Päivärinta 23.25 Tv-uutiset 23.35 Kulttuuriuutiset 23.40 Teollisuuden kehtoja 00.10 Talousoikeus 00.40 Etälukioyö 02.30 3.59 Uutisikkuna TV2 TV 2 05.55-9.15 Uutisikkuna 10.45 MM-hiihdot 2003 11.55 YLETeema:Tiedefoorumi/Puhutaan tieteestä 12.55 Juha 14.40 Tänään otsikoissa 15.40 Jumppa: Salsa 16.10 Lentävät lääkärit 16.55 Muumilaakson tarinoita 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 17.50 Pohjois-Suomen uutiset 17.50 Lounais-Suomen uutiset 17.50 Keski-Suomen uutiset 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous 18.15 Kakkosen talvisää 18.20 Kotimaa.Nyt 18.35 Akuutti 19.05 Matkapassi: Kahjot seikkailijat 19.55 Olen. 20.00 Remontti 20.30 Elämäni eläimet 21.00 Ajankohtai nen kakko nen 21.50 Tv-uutiset, sää ja ur heilu 22.05 Inhimillinen tekijä 22.55 Euroopan Vuoksi: Paparokades-Rockmunkit 23.25 23.52 Ääniä äärira joilta O 05.55 -9 .1 5 Uutisikkuna 10.45 MM-hiihdot 2003 12.40 Hyvän olon aakkoset 12.55 YLETeema 13.25 Ajankohtainen kakko nen 14.15 Tänään otsikoissa 15.15 Vanhuus vieraassa maassa 16.10 Lentävät lääkärit 16.55 Franklin 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 17.50 Pohjois-Suomen uutiset 17.50 Lounais-Suomen uuti set 17.50 Keski-Suomen uutiset 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous 18.15 Kakkosen talvisää 18.20 Kotimaa.Nyt 18.35 Kodin kääntöpiiri 19.05 MM-hiihdot 2003 20.00 Nuoruusaikoja: Taustan Mikon kotiinpaluu 20.30 Hot Sport 20.55 Hovi mäen aikaan 21.00 Hovimäki 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 : Dokumenttiprojekti: Menestyksen salaisuus 23.00-0.04 : Dokumenttipro jekti: Tämä onnellinen elämä 5.55-9.15 Uutisikkuna 10.45 MM-hiihdot 2003 12.20 Hyvän olon aakkoset 12.35 YLETeema: Studia ge neralia 13.35 Eläinsairaala 14.05 Ulkosuomalaisen tari na 14.35 Tänään otsikoissa 15.35 Pallo Hallussa 16.05 Armeijan aarteet Örö 16.10 Lentävät lääkärit 16.55 Arttu 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 17.50 Pohjois-Suomen uutiset 17.50 Lounais-Suomen uutiset 17.50 Keski-Suomen uutiset 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous 18.15 Kakkosen talvisää 18.20 Kotimaa.Nyt 18.35 Puskuri 19.00 MM-hiihdot 2003 20.00 Kunnian miehet 20.45 Hyvän olon aakkoset 21.00 Jos sais kerran 21.50 Tv-uutiset, sää ja ur heilu 22.05 Poliisi-tv 22.35 Silminnäkijä: Vuori neuvosten sossu 23.05 1.15 Salaliittoteoria 06.10 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 08.35 Ihana Aamu 09.30 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kauniit ja rohkeat 10.35 45minuu(tia 11.25 Ostoskanava 13.55 Piirrelty 14.00 Piirrelty 14.10 Rakettijengi 14.35 Magian mestari 15.00 Pilanpäiten 15.10 Rooman seriffi 16.00 Frendit 16.30 Hollyoaks 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Lööpin takana 17.35 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Bonus 19.(K) Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden Ta lousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Uutiset ja sää 20.05 Kokki sola 20.45 Ruokala.lv 21.00 Teho-osasto 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 SM-liiga Hockey Night 22.50 Pahan lapsi 00.20 Armstrong & Miller 00.50 Ostoskanava 01.05-6.10 MTV3Chat 05.55 -9.15 Uutisikkuna 10.00 MM-hiihdot 2003 14.00 YLE Teema: T-klubi 14.50 Suomi eilen elokuvan silmin 15.15 Strömsö-unelmapaik ka 15.55 Puskuri 16.25 Kireitä siimoja 16.55 Richard Scarryn tou hukas maailma 17.20 TV2: Merirosvolaiva 17.45 MM-hiihdot 2003 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous 18.15 Kakkosen talvisää 18.20 Kotimaa.Nyt 18.35 FST: OBS 19.00 Pisara 19.05 MM-hiihdot 2003 20.30 Alaston kokki 21.00 Kova laji 21.50 Tv-uutiset, sää ja ur heilu 22.05 Kova laki 22.50 0.34 Eurodekkari: Komisario Montalbano T V 3 06.10 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 08.35 Ihana Aamu 09.30 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kauniit ja rohkeat 10.35 SM-liiga Hockey Night 10.50 Ostoskanava 13.20 Astronautti-mobiilipeli 14.10 Mimi 14.35 Flipper ja Lopaka 15.00 Pilanpäiten 15.10 Rooman seriffi 16.00 Frendit 16.30 Hollyoaks 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Lööpin takana 17.35 Kauniit ja rohkeat 18.00 Kauniit ja rohkeat 18.30 Emmerdalc 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Uutiset ja sää 20.05 Viihdcperjantai: Vin tiöt Ten Years After 20.35 Viihdcperjantai 21.30 Viihdepcrjantai: Escort 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Viihdeperjantai: Joo nas Hytönen Show 23.30 Vetelehtijät 00.30 Liöiinimcssä 01.15 Ostoskanava 01.30 Säätäjät 03.00-7.35 MTV3 Chat 08.00 TV2: Teletapit: Sta dionin torni 08.25 TV2: Veturi 09.00 TV2: JUU EI: Joo jos annat euron 09.15 TV2: Hetkinen 09.45 TV2: Sätkyjä ja täri nöitä: Kaupunkilaiskettu 10.00 TV2: Maailman sadut: Veljekset 10.15 MM-hiihdot 2003 11.30 Peliuutiset 12.00 Kotimaa.Nyt-Rcmix 12.40 Katkonen 12.45 FST: Pohjoismainen videolista 13.15 FST:Joystick 13.30 FST: Omaa luokkaansa 13.45 FST: Etsivien aatelia 14.30 FST: 48 x Bach 14.45 Jumppa: Kuminauhajumppa 15.15 Muuan sulhasmies 16.55 V75 ravit 17.25 Se on siinä 18.00 Tv-uutiset 18.10 MM-hiihdot 2003 21.00 Lahjomaton 21.50 Tv-uutiset, sää ja ur heilu 22.05 Unelmiesi tyttö .0 5 1.27 Arpi 07.35 Ostoskanava 08.35 Sinisen talon nalle 09.00 Ti-Ti Nalle 09.15 Pokémon 09.40 Cubix 10.05 Ihana Aamu 10.50 Muukalaisten muksut 11.20 Zorro 11.45 Tilt.tv 12.15 Ostoskanava: Passeli studio 12.45 Kuvajokeri mobiili peli 14.10 Voitto-shortlista 14.35 Family Guy 15.00 Lauantain perheleffa: Kyttä ja puolikas 16.40 Salatut elämät 17.05 Viiden Uutiset 17.10 Salatut elämät 17.35 Salatut elämät 18.00 Karpolla on asiaa 18.30 Kymppitonni 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Kuutamolla 20.00 BumtsiBum! 21.00 Lotto ja Jokeri 21.05 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Tulosruutu 22.30 LauantaiAction: Ket jureaktio 00.20 NYPD Bluc 01.10 Ostoskanava 02.10-7.05 MTV3 Deitti 08.00 FST: BUU-klubben 08.30 TV2: Huvitutti 09.00 TV2: Katja-Kai ja Aimo-Anna 09.05 TV2: Nooan saari 09.35 TV2: Henrin maailma 10.00 TV2: Maailman sadut: Kuningas Salomon ja 10.15 MM-hiihdot 2003 12.00 Musiikkijumalanpalvelus 13.00 Akuutti 13.30 Kansakunnan lisämuisti 14.00 Hot Sport 14.25 Katkonen 14.30 Tähtitehdas 14.55 Inhimillinen tekijä 15.45 Kodin kääntöpiiri 16.15 Enkelin kosketus 17.00 Satumaa 17.30 Pallo Hallussa 18.00 Tv-uutiset 18.10 Kakkosen talvisää 18.15 Pohjantähden alla: Syöpäjonon kylmä jako 18.45 MM-hiihdot 2003 21.15 Se on siinä 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Hupiklubi 22.20 Kivatsulle.tv 22.45 Kova laji 23.35 0.20 Yökeikalla Baden-Badenissa: Joy Denalane 07.05 Ostoskanava 08.35 Hilarius-hiiren seikkai lut 08.45 Ankantahtiin 09.00 Spies-tytöt 09.25 Cocco Bill 09.40 Pilanpäiten 09.55 Joka kodin asuntomark kinat 10.30 T.i.l.a. 11.25 Ostoskanava 13.55 Piirretty 14.00 Piirretty 14.10 Marsupilami 14.35 Eläinten pelastuspartio 14.55 Luontopolku maailmalla 15.00 Pilanpäiten 15.10 Rooman seriffi 16.00 Frendit 16.30 Hollyoaks 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Lööpin takana 17.35 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Bonus 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 19.55 Uutiset ja sää 20.00 Rimakauhua ja rakkautta 21.00 Mullan alla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 SM-liiga Hockey Night 22.35 Aina mielessä 23.15 Salaiset kansiot 00.05 Poltergeist 00.55 Ostoskanava 01.10-6.10 Popula 06.10 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 08.35 Ihana Aamu 09.30 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kauniit ja rohkeat 10.35 Kokkisota 11.10 Ruokala.tv 11.25 Ostoskanava 13.55 Piirretty 14.05 Tabaluga 14.30 10 + 2 14.45 10+2 15.00 Pilanpäiten 15.10 Rooman seriffi 16.00 Frendit 16.30 Hollyoaks 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Lööpin takana 17.35 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Bonus 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden Talous uutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Uutiset ja sää 20.05 45minuuttia 21.00 C.S.I. 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 24 23.20 Moukarimies 23.50 Moukarimies 00.20 Ostoskanava 01.50-6.10 Putti mobiilipcli 05.55-9.15 Uutisikkuna 10.00 MM-hiihdot 2003 12.15 Koirakin haluaa suukon 12.45 MM-hiihdot 2003 14.20 : Iskelmäkuvia 14.35 Tänään otsikoissa 15.35 Pisara 15.40 K alastuspäiväkirja Uudesta-Seelannista 16.10 TV2: Hetkinen 16.40 TV2: Ralle Ryökäle 16.50 TV2: Soiselisoi: Kus kin puolella 16.55 Timo menee esikouluun 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 17.45 MM-hiihdot 2003 18.00 Kuuden talous 18.15 Kakkosen talvisää 18.20 Kotimaa.Nyt 18.35 FST: Lukuonni 19.05 FST: Runoilija Tua Forsström 20.00 FST: TV-nytt 20.15 FST: Närbild 20.20 FST: Bettina S. Ajattelenko. 02.2002 22
Lippuja rajoitetusti, ennakkomyynti kulttuuritai koulutoimistosta 17.-21.2. Kokoontuminen kunkin metsästysseuran majalle, josta hirvijohtajat ohjaavat pyynnin alkuun. KIRJOITA ILMOITUSTIKSTtSI RUUDU KKO O N. 06-885 690 TB:n talo, 68100 HIMANKA Puh. (06) 8741 500 Fax (06) 871 829 to im itu s@ le stin jo ki-le h ti.fi ilm o itu kse t @ le stinjo ki-lehti .fi http://www.lestinjoki-lehtl.fi Toim itus P ä ä to im itta ja : Eliisa M yllykangas P u h . ruuska @ lestinjoki-lehti .f i Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors P u h . 5.500 € tai vaihto hy vään mönkijään. D e s p e ra d o R iders ry:n VUOSIKOKOUS 1.3.2003 klo 12.00 MTtilitoimiston tiloissa H im a n g a lla . p. EI IIII11 IDILLE VALITSE H ALU AM ASI O SASTO (X ruutuun): KIERRÄTYS M YYNThVAKKA V A IH T O V A K K A A N T O V A K K A JULKAISUPÄIVÄ TOISTOPVM RIVEJÄ YHT. mattila-numminen @ lestinjoki-lehti.fi Ilm oitukset b b M aria-Lena Siirilä P u h . ( 6 ) 8 7 4 1 5 1 3 taikahattu@lestinjoki-lehti.fi Jiina.fors@lestinjoki-lehti.fi . TILINUMEROMME: Mérito Kennt» 201938-670 OP Könnt» 510802-12218 OPTohokmm 547109-1826 SP Kortesjörvi 491230-2348 Leonto 800019-1352618 Valtakatu 9,69100 KANNUS Puh. V a r h a is ja k e lu a k o s k e v a t: Puh. Kannuksen sivistystoim i ja perhepäivähoito . Kokemuksellinen rentoutuskurssi. 5100 kpl. myllykangas @ lestinjoki-lehti .fi Manna M attila-Num m inen P u h . Jakelu Ilm o ita ja k e lu h ä iriö s tä m a h d . (0 6 ) 8 7 4 1 5 2 2 4 4 5 7 4 1 5 2 2 K o tip . v s k S a n o m aleh tien Liiton jä se n L E V IK K I; LT 2 .5 .2 2 : 5 1 73 Julkaisija: L e s tijo k ila a k s o n K ir ja p a in o O y, K a n n u s T o im itu s jo h ta ja : Mari Puranen P u h . Lisätietoja tj. Kouluttajana Kaija-Liisa Korkiatupa. Esa Kiiskilä TñUOITTñfl tehoaa LESTINJOKl Lukijoiden ilmoitukset 2 krt viikossa Lestinjoki-lehdessä TEE NÄIN: Kun haluat ilmoituksesi lehteen toimita oheinen kuponki ja maksukuitti toimitukseemme Valtakatu 9, 69100 KANNUS. M a a n a n t a i n a 1 7 . ruuska @ lestinjoki-lehti.fi Hinnat *«1*22% E uro E tusivu 0,90 Takasivu 0,79 S isäsivu 0,76 K uol.ilm . klo 19.00 Purontakasen Ns. Joka taloudesta osallistuja! Eero Laine . Aj. Kouluttajana Anne Hietanen. HINTA YHT. RIVIN HINTA: J u l k a i s e m m e voin MAKSETUT Nimi Osoite il m o i t u k s e t . ( 6 ) 8 7 4 1 5 1 2 kirjapaino@ iestinjoki-lehti.fi timo. Olisi hyvä, jos voisit aloittaa tehtävässä jo 5.5.2003. Lähiomaisia kutsutaan tilaisuuteen.Tervetuloa! Hallitus ja naisjaosto GM 6,2 Volvo 290 DP sovitteella. T o rs ta in le h te e n K ES K IV IIK K O N A klo 16. Himangan metsästysseurat /rhy . (0 6 ) 8 8 5 6 4 2 eliisa. T ilau sh in n at™ 1 .1 .2 3 a lk . J a tk o a fe n g s h u in p e ru s k u rs s ille . 5 5 ,0 1 2 k k .................... 03. . TOHOLAMMIN TORI K ennedyjousikeinuja, tv-tuoleja nabka/plyyshi, koivusohvapöytiä, vuodesohvia, sohvakalustoja nabka/plyyshi 1/2 hintaan, jalkapalleja nahka/kangas sekä öljyvärimacdauksia, Ip-m attoja, paperinarum attoja. . TORILLA TAVATAAN! TI 18.2. 044 3296 680 P ä iv ä k a n to a k o s k e v a t: Puh. P. Tosi tarjouksia paikan päällä! Tervetuloa! Markku Koivusaari PAISTETTUA MUIKKUA, RUISLEIPÄÄ m TORSTAINA 20.2. Henkilökuntaamme kuuluu kymme— il. KOKOUKSIA Sotainvalidien Veljesliiton Kannuksen osaston ja naisosaston VUOSIKOKOUKSET Pidetään Puistolassa keskiviikkona 26.2.2003 klo 14.00. Lestijärvi ja Lohtaja. TAM A O N NÄHTÄVÄ! Turun Uusi teatteri esittää Kannuksessa Takalon koululla ma 24.2. L ä h e tä h a ke m u kse si ja p a lk k a to iv e e s i pe 14.3.2003 mennessä: Lestinjoki-lehti, Mari Pura nen, PL 1, 69101 Kannus. YKSI KIRJAIN ta i M ERKKI/RUUTU. Värien merkitykset ja käyttötavat. 0,50 P erh epalsta 0,29 V akat/rivi 2,17 H uvit 0,38 Suurjakelussa E tusivu 0,94 Takasivu 0,82 S isäsivu 0,79 K uol.ilm . (0 6 ) 8 7 4 1 5 1 1 , 4 4 5 7 4 1 511 Ilm e s ty m is p ä iv ä t: MAANANTAI ja TORSTAI Kannus V a lta k a tu 9, P L 1 ,6 9 1 1 K A NNU S A v o in n a : m a p e 8 1 6 Puh. E u ro K e s t o ................... 885 993, 8623 009. Mari Puraselta (06) 8741 511 tai 044 5741 511. Tai tule konttoreihimme ja maksa käteisellä. p n ä h e l m i k u u t a 2 3 . HIMANGAN TORI, KE 19.2. P. Olemme levikkialueemme äänitorvi ja puolesta puhuja. X X A *. p ia n , n iin k o rja a m m e a s ia n . K o u lu tta ja n a K ris tiin a M ä n tyn e n . Halutaan vuokrata kaksio Kannuksesta. rekonen @ lestinjoki-lehti.fi Raumankarin matkatoimisto, TB:n talo, 68100 Him anka Avoinna: ma-pe 10-16, to 10-17 P u h . Uutta energiaa väsymykseen ja stressiin 28.-30.3. LESTINJOKl Annetaan rum putunteja. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä yhdessä Suom en parhaista paikallislehdistä. ( 6 ) 8 7 4 1 5 1 4 4 4 5 7 4 1 5 1 4 maria-lena.siirila@lestinjoki-lehti.fi Tim o Ruuska P u h . Kad. 6 3 ,0 P o h jo is m a a t ...... Hav. 050-5305 778. Tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa, etkä pelkää tarttua kip e riin kä ä n juttuaiheisiin. Liput 2 € . Ukkohalla 33 r rf vko 10 su la 400 €. Halli on tarkoitus rakentaa maa-ja metsätalouskäyttöön osoitetulle alueelle Yli-Lestin Kasalankankaalle. Kannuksen torilla klo 10-13, Toholammin torilla klo 14-17. YKSI RIVI TÄSSÄ VASTAA LEHTEEN TULEVAA RIVIÄ. 0400-877249. Positiivinen ajattelutapa, uudet ideat ja lehden kehittämishalu otetaan ilolla vastaan. J o h d a n to k la s s is e n fe n g s h u in m e n e te lm iin . (0 6 ) 8 7 5 9 6 F a x (0 6 ) 8 7 5 9 8 Sivunvalmistus: Lestijokilaakson K irjapaino Oy, K ann us Paino: P yhäjokise udu n K irjapaino Oy, O ula in en, 2 02 Lestijokilaakson Kirjapaino: Timo Ruuska P u h . i , i m , n ai ¿I i»» irtra T i «fi ji L n n f « ¡ y » w , j . Myyd. P 050-5912 610 LesÖnjoki on yft 25-vuotias paika llisle hti, joka ilmestyy kahdesti viikossa Pohjanmaalla Levikkialueem m e on Kannus, Toholampi, H i manka. Väriterapia 24.-25.3. klo 18.00 ELVIIRA ja KANALAN MUNAUS (3-8 v.) salissa, liput l € . (0 6 ) 8 8 6 7 3 3 4 4 5 8 8 5 6 9 jorma. Heti vapaa. Osaat haistaa uutisaiheet ja saat itsestäsi irti kiinnostavaa luettavaa. Cl VDITVIfCII 1 1 JOS HALUAT. klo 9-15. 0500-561 249. Valk. E tsim m e jo u kko o m m e a m m a ttita ito ista , sujuvasanaista ja idearikasta päätoimittajaa O dotam m e sinulta innostavaa kykyä johtaa kol men toimittajan ja parin avustajan katrasta. harm.valk. Seat Cordoba Vario 1.9 STi vm -00, kats. 87 tkm. Paik ka on kylän keskustan tuntu massa. kissa Perkkiössä. P. i w i iv n Q v w i » m iM tu w is w , ly o s w n w w n n w -*s A « \J L i— x — !— n ; — v*wns »von\$in, r ja P h o to S h o p » avulla. Johtokunta tuntia aikaisemmin. 044-7844 222. 040-7495 508. 0204 513 646 T o h o l a m p i S P :n ta lo , S ie v in tie 2 , 6 9 3 T o h o la m p i A v o in n a : m a p e k lo 8 1 6 Puh. 06-875 906 LIITÄ KUITTI mukaan, jos olet maksanut pankkiin. SIIPISIKA (9-15 v.) 4A luokkahuoneessa. P. Taittokokemus ja hyvä visuaalisen hahmotuskyky katsotaan plussaksi. hintaan Aineisto mmmmmmm M a a n a n ta in le h te e n PERJANTAINA klo 16. hännänpää. Tervetuloa! Johtokunnat KOULULUOKAT/SEURAT Ansaitkaa 700 € f Myymällä ilman riskiä helposti myytäviä tuotteitamme! Soittakaa 010-850 47 90 ‘ M Y Y N T I V A K K A , Kannuksen Sotaveteraanit ja Naisjaosto VUOSIKOKOUKSET Kannuksen seurakuntatalolla ke 26.2.2003 klo 13.00. MKT jääpankki 900 It, hyvä. 044-2824 474. 06-8741 500 SP:n talo, 69300 TOHOLAMPI Puh. K a h v it a r jo ilu ! Tervetuloa! Määttälä-Kiviaho Vesiyhtymän KO KO U S ke 19.2. ( 6 ) 8 7 4 1 5 1 9 4 4 5 7 4 1 5 1 9 K o tip . Esillä sääntömääräiset asiat. TAPAHTUMIA K e tu n m e tsä sty k se n teem a p ä iv ä t Himangan metsästysseurat järjestävät yhteisen kettujahdin 22.-23.2. (0 6 ) 8 7 1 4 7 7 marja-leerta. Lähdevesi rakentaa Yli-Lestille L estijä rvi Lestijärven Lähdevesi Oy hakee poikkeamislupaa teol lisuushallin rakentamiseen. Tervetuloa! Järj. ( 6 ) 8 7 4 1 5 1 2 4 4 5 7 4 1 5 1 2 timo. Esillä sääntömääräiset asiat Kokouksen alussa sytytetään kynttilät vuoden aikana poisnukkuneiden veteraanien muistolle. KURSSEJA HYVÄN OLON K U R SSEJA MAALISKUUSSA Fengshuin jatkokurssi 21.-23.3. Levittäm m e on n. TYÖPAIKKOJA A V O IN N A Vuokrataan siisti kaksio Kannuksessa. P. Tomi Kauppila puh. 0,54 H uvit 0,40 Laskutuslisä 2,52 Vastuu virheistä rajoittuu ilm. LYHENTELE S A N O JA , . LESTINJOKl LESTINJOKl IS S N 7 8 2 5 6 1 7 , 2 7 . Pyrimme edistämään paikallista elinkei noelämää ja hyvinvointia. Mukana Kari Hujanen. 6 7 ,0 U lk o m a a t ............1 2 8 ,0 T ilau shinn an voi m a ksaa kah d e ssa erässä. (06) 885 690 Fax (0 6 )8 8 5 381 T o im itta ja : J o r m a R e k o n e n K o tip