Uuden talousarvion tavoitteena on mahdollistaa kuntalaisille hyvät ja toimivat peruspalvelut. 040 150 5203 tai kirjallisesti keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 11.1.2022 ennen klo 16.00. – 15.1.2022 . . klo 11-16 Kannuksen työväentalolle järj. a it n i o v n i v y h . Joulun odotukseen ja jouluun valmistautumiseen liittyviä tilaisuuksia ja tapahtumia on jouduttu jo nyt koko maassa perumaan pahenevan koronatilanteen vuoksi. ALUEVAALIEN AIKATAULUT Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Sanottu työnjako tarkoittaa äänestyslippujen laskentatyön kaksinkertaistumista vaalilautakunnissa ja kunnan keskusvaalilautakunnassa vuoden 2025 vaaleista lukien. ERÄ! Leroy Sushit 10 kpl 99 K-MARKET OMAN KYLÄN KAUPPA! MURKINAA LOPPUVIIKKOON OMAN KYLÄN KAUPASTA! ERÄ HÄTÄLÄ Tuore ruodoton lohifilee Pakattu, C-leikattu, kasvatettu Norja Raj. Lähtökohtaisesti ensi vuoden talousarvio mahdollistaa kuntalaisten palvelut kutakuinkin nykyisessä laajuudessa ja entisellä palvelutasolla. Edelleen kuitenkin koko yhteiskuntaamme varjostaa koronavirus, vaikka tilannetta ollaankin toivottavasti ottamassa haltuun rokotusten avulla. – 14.1.2022 klo 11.00 – 17.00 la – su 15.1. (08) 443 640 Palvelemme ma-pe 9 -17, la 9-13 Arkisin klo 9-17. Muutoksen vaikutuksia on vielä vaikea ennakoida, mutta on hyvä muistaa, että muutos on aina myös mahdollisuus. – 16.1.2022 klo 11.00 – 14.00 ma – ti 17.1. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava keskusvaalilautakunnan sihteerille puh. a s s e d u u si a v e l u t SUOMEN KOMEIN AVOINNA LAUANTAISIN KLO 9-13 Netti-ajanvarauksella säästät aikaa ja rahaa. Tammikuun alussa 2022 oppilaat ja koulun henkilökunta pääsevät aloittamaan uuden kouluvuoden työnsä uusissa toimivissa tiloissa. aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun (ml. Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan kuitenkin nämä vähimmäismäärät valtuutettuja. Nivalan Autokatsastus Oy KatsastuS www.nivalanautokatsastus.fi Pajatie 11, Nivala • P. Kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettavansa. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa hakijalla on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa. ennakkoäänestys ulkomailla: 12. Uudistuksessa maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja niille siirretään kunnista vastuu sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. VAALIVIRANOMAISET Uutena vaaliviranomaisena kullekin hyvinvointialueelle perustetaan aluevaalilautakunta, jonka tehtävänä on aluevaalien ehdokasasettelun vahvistaminen ja aluevaalien vaalituloksen vahvistaminen. Jos äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänelle maksutta väliaikaisen henkilökortin vaaleissa äänestämistä varten. Tasapaino on, niin kuntakuin yksityistaloudessakin elintärkeää, jotta pystymme huolehtimaan tehtävistämme. Yhteystiedot: Toholammin kunnan keskusvaalilautakunta, Lampintie 5, 69300 Toholampi, puh. Aluevaalit toimitetaan Toholammin kunnassa sunnuntaina 23.1.2022 klo 9.00 – 20.00. 3 kpl/talous Banaani Costa-Rica Extra-luokka Suomalainen porkkana, lanttu ja punajuuri 1 kg (0,99/kg) ERÄ ATRIA Takuumurea naudan paahtotai sisäpaistipala n. Näin äänestät turvallisesti aluevaaleissa korona-aikana Vaalit tullaan järjestämään tammikuussa 2022 epidemiatilanteen edellyttämillä järjestelyillä. 1,7kg Tehtaanmyymälä poikkeuksellisesti SULJETTU MA 6.12.. Aluevaalien vaalitapa on suhteellinen, avoin listavaali samalla tavalla kuin kuntavaaleissa. 044 584 7514 #johannan_putiikki Johannan Putiikki Avoinna MA 10-18, PE 14-17, LA 10-14 Kävijöiden kesken 30 E LAHJAKORTIN arvonta! Erä aamutakkeja ja yöasuja PS. ennakkoäänestys kotimaassa: 12. asti 5 99 KG ERÄ GREENDELI Voileipäkakut 750 g (17,32/kg) tai katkarapuvoileipäkakku 825 g (17,56/kg) 12 99 KPL KPL 14 49 K-MARKET HERKKU Kannus, 044 5743 603 K-MARKET LAMPINTORI Toholampi, 06-885660 Ollaanko Facebook-kavereita. äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (millä hyvinvointialueella kukin on äänioikeutettu): 3.12.2021 . Rajoitus 3 pkt/talous 1 00 PKT PLUSSA-KORTILLA -62% Ilman Plussa-korttia 2,69 pkt (2,69/l) INGMAN Laktoosittomat kermajäätelöt ja smoothiejäätelöt 1 l (2,00/l) ei Muumi 2 00 PKT Syöntikypsä avokado Peru/Chile/Meksiko/Kolumbia 4 99 KG PLUSSA-KORTILLA -33% Ilman Plussa-korttia 2,99 pkt (2,99/l) KULTA KATRIINA Jauhetut kahvit 450-500 g (5,98-6,64/kg), ei erikoissekoitukset eikä Plus-tuotteet Rajoitus 2 pkt/talous PLUSSA-KORTILLA -25-28% Ilman Plussa-korttia 3,994,19 pkt (7,98-9,13/kg) 2 99 PKT ERÄ KALANEUVOS Tuore kokonainen kirjolohi Ruotsi/Suomi Pakattuna tai palvelusta kaupan valikoiman mukaan Rajoitus 2 kalaa/talous Voimassa 7.11. ehdokasnumerot): 23.12.2021 . KLO 11-19. Pekkalan Ompelukone p. kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: 11.1.2022 klo 16 . Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö. Uudistus vaikuttaa vahvasti sosiaalija terveystoimen palveluiden kehittämiseen jo vuoden 2022 aikana. Laitoksissa tapahtuvasta ennakkoäänestyksestä tiedotetaan ao. Toivotan kaikille kuntalaisille hyvää ja rauhallista joulunaikaa Jukka Hillukkala kunnanjohtaja Lehden välissä Tohotuli kuntatiedote TARJOUKSET VOIMASSA TO-SU 5.–8.11.2020 ELLEI TOISIN MAINITA. ÄÄNIOIKEUSREKISTERI Äänioikeusrekisteri on julkisesti nähtävillä Digija väestötietovirastossa 13.12.2021 alkaen. 2021 Nro 48 VUODEN 2021 OMPELUJA SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI Saumauskoneita JOKA LÄHTÖÖN! Uusi Bern TÄYSAUTOMAATTI 195 € rajoitettu erä! HUOLTO: KAIKKI MERKIT Myös ompelukoneita, jotka OMPELEVAT VAIVATTA paksua nahkaa ja 12-16 -kertausta farkkua ja ohutta silkkiä Esittelyt pe 3.12. Lisätietoja vaaleista oikeusministeriön vaalisivuilta www.vaalit.fi ja kunnan kotisivuilta www.toholampi.fi Toholampi 22.11.2021 Toholammin kunnan keskusvaalilautakunta . Katsastus Sievi Oy Pelastajantie 5, Sievi • P. Aluevaalien ennakkoäänten laskenta ja vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta suoritetaan kunkin kunnan keskusvaalilautakunnassa. 029 553 6370 ma – pe klo 9.00 – 16.15. LEIKKAA TALTEEN J oulutervehdys Lähestymme Joulua, vuoden odotetuinta juhlaa. Tästä syystä ei ole varaa hetkeksikään herpaantua, ja kaikkia terveysturvallisuussuosituksia sekä annettuja viranomaismääräyksiä on syytä meidän jokaisen noudattaa. kmarketsuomi BRÄNDI Tuotenimi xxxxx (00/xx) xxxxxx xxxxxx 00 XXXX YKS. Tulevan suunnitteleminen ei ole aina helppoa. Vuoden loppua kohti koronapandemia on taas levinnyt kiihtyvällä vauhdilla. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö, muun muassa laki hyvinvointialueesta (611/2021) tuli voimaan 1.7.2021. Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan kuitenkin erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.1.2022. Omaishoitajalla tulee olla kunnan (Soite) kanssa tehty omaishoitajasopimus ja hänen täytyy asua samassa taloudessa sekä olla äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa. Aluevaaleissa valitaan 59 valtuutettua Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon toimikaudelle 1.3.2022 – 31.5.2025. 040 150 5203. 1 kg 12 95 Palvelemme itsenäisyyspäivänä MA 6.12. klo 10-21 12 95 1 00 99 3 59 5 60 8 95 TEHTAANMYYMÄLÄ AVOINNA TO-PE 10-17 LA 10-14 TEHTAANKATU 1 69100 KANNUS P. Vuosi 2021 alkaa olla lopuillaan. Kaikki tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää ERÄ! Juhla Kinkkurulla 800g 3,99 € /kpl 1 € /kpl 3,70 € /kg LIHATISKISTÄ Porsaan ulkofileepihvit suolattu tai pintamaustettu ERÄ! Kannuswursti tanko n. KANNUS – TOHOLAMPI – LESTIJÄRVI – HIMANKA – LOHTAJA 45. kmarketsuomi PALVELEMME ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ MA 6.12. – 18.1.2022 Toholammin kunnantalolla, Lampintie 5, seuraavasti: ke pe 12.1. Haasteiden keskellä koetellaan keskinäistä luottamusta, kykyä yhteistyöhön ja uskoa tulevaisuuteen. MITEN ALUEVAALIT TOIMITETAAN. valtuustot aloittavat työnsä: 1.3.2022. BRÄNDI Tuotenimi xxxxx (00/xx) xxxxxx xxxxxx 00 XXXX YKS. ALUEVAALIT 2022 Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan 23.1.2022. ERÄ ELONEN Suklaa-kinuski täytekakku 600 g (14,92/kg) 8 95 KPL INGMAN Maustetut kermajäätelöt 1 l (1,00/l) ei laktoosittomat, smoothie, Muumi eikä Hupsis. Ennakkoäänestys toimitetaan 12. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa. 050 355 5766 MA-PE 11-17 LA-SU SULJETTU Tarjouksessa TO-PE 2.12.-3.12. laitoksessa erikseen. n e y t s e n e m s ö y m n e j o k i a n e i k k i a k il y ä s s e d h Y . Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien. – 18.1.2022 . 12. Toholampi on kunta, jossa asuu ahkeria ihmisiä, on yrittelijäisyyttä ja vahvaa uskoa asioiden yhdessä tekemisen tärkeyteen. 044 9703 189 Uusi nykyaikainen ystävällisen palvelun katsastusasema MA-PE 9-17 Saunapellontie 6, 69300 Toholampi puh. Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset ja vaaleissa on yhtäläinen äänioikeus. TERVETULOA! TARJOUKSET VOIMASSA TO-MA 2.-6.12.2021 ELLEI TOISIN MAINITA. Jokaiselle rekisteriin otetulle postitetaan lisäksi viimeistään 30.12.2021 ilmoitus äänioikeudesta (ilmoituskortti), jossa mainitaan muun muassa vaalipäivä, ennakkoäänestyspäivät, äänioikeutetun äänestyspaikan osoite sekä vaaliviranomaisten yhteystiedot. Yksi tällainen on Toholammin kunnan uusi alakoulu. Ne ovat yksi tärkeä osa kunnan elinvoimaisuutta. Lomakkeita on saatavilla keskusvaalilautakunnan sihteeriltä tai https://vaalit.fi/aanestaminen-kot ona Äänioikeus Mahdolliset kyselyt koskien äänioikeutta voidaan tehdä 13.12.2021 alkaen soittamalla Digija väestötietoviraston vaalipuhelimeen puh. Vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa aikaisintaan 5.1.2022 keskusvaalilautakunnan tarkoitukseen varaamilla vaalimainospaikoilla ja niille pystytetyissä mainostelineissä. Tästä näkökulmasta hyvin monille on tulossa erilainen joulu. JOULUKUU 2021 Aluevaalit Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmassa (10.12.2019) tarkoitetun sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020). Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Ehdokkaat asetetaan koko hyvinvointialueelle, äänestäjät äänestävät vain oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti. Kuntien nykyiset vaaliviranomaiset (kunnan keskusvaalilautakunta, vaalilautakunnat, vaalitoimikunnat ja vaalitoimitsijat) toimivat myös aluevaaleissa normaaliin tapaan. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Saamme kuitenkin näissäkin olosuhteissa valmistautua tilanteen mahdollistamissa puitteissa viettämään ilon ja valon juhlaa, joulua. äänioikeusrekisteri lainvoimainen: 11.1.2022 . LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET Katso lisätiedot ja aukioloajat k-market.fi K-Market Mallikauppa Paikkakunta Ollaanko Facebook-kavereita. – 18.1.2022 klo 11.00 – 17.00 Äänestäjän on äänestyspaikalla varauduttava esittämään henkilöllisyystodistus, joka voi olla henkilökortti, passi, ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja tai muu riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Aluevaalilautakunnan tehtäväksi jää kuntien tuloksen yhdistäminen koko hyvinvointialueen vaalitulokseksi ja valittujen valtuutettujen määrääminen. Kunnan elinvoimasta huolehtimisessa ei riitä passiivisuus, vaan sen ylläpito ja vahvistaminen vaativat jatkuvasti vuosittain määrätietoista ja pitkäjänteistä kehittämisotetta toimenpiteineen. Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. K-MARKET LAMPINTORI PLUSSA-KORTILLA -62% Ilman Plussakorttia 2,69/l (2,69/l) KPL KG RS KIMPPU PSS 2 50 1 25 6 90 KG PKT PRK RS KG KG HERKUSTA VIELÄ LISÄKSI Snellmanin maatiaispossun marinoitu sisäfilee kg Arla voi normaalisuolainen 500 g Arla piparija suklaaappelsiinirahkat 200 g LAUANTAINA 4.12. vko 50 avoinna ke-la vko 51 avoinna ma-pe 39 E 49 E 69 E PE 14-18 ja LA 10-15 Joulunavaus TOHOTULI JOULUKUU 2021 1 TOHOLAMMIN KUNTATIEDOTE . vuosikerta Irtonumero 3 e www.lestijoki.fi Torstaina 2. Vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat: Äänestysalue Äänestyspaikka Kirkonkylä 001 Kunnantalo, Lampintie 5 Sykäräinen 002 Sykäräisen koulu, Koulutie 21 Äänioikeutettu saa äänestää vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen ja joka mainitaan äänestäjälle postitetussa ilmoituskortissa. Myös säästöjen kanssa on pystyttävä kehittämään ja luomaan uutta. 0400883121 ! ä ä v i ä p s y y si ä n e s ti ä ä v y H a e k r a n e t si a l a m o u s a s o a tt o u v 2 1 s e h ä l t u ll o n o P O a j e m m e d i a k k a is a a j a t si m o n e ä t si d e a j a tt u u si ll a v r u t , ä t s y t s e n e m e m m ö t si r ä p m y a t n i m i o t ä s s e d h y a j it s e si ll u u t s a v ,i t s e si e h ä ls i m h I . Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue. ehdokashakemusten jättäminen aluevaalilautakunnalle viimeistään 14.12.2021 ennen klo 16 . 2 pkt/talous ERÄ ELONEN Suomi leivos 2 kpl, 160 g (22,44/kg) Valkoinen ruusukimppu 10 oksaa, Kenia INGMAN Maustetut kermajäätelöt 1 L (1,00/L) Ei laktoositon, vanilja eikä kaura Raj. Eteenpäin on katsottava, eikä toivoa pidä menettää. Kunnan ensi vuoden talousarvio on saatu esitysvaiheeseen ja valtuusto päättää sen lopullisesta hyväksymisestä myöhemmin joulukuussa. Tästä syystä resursseja sitoutuu samanaikaisesti uuden hyvinvointialueen organisaation toiminnan valmisteluun ja muutoksen läpiviemiseen sekä jäljellejäävien kunnan toimintojen uudelleen järjestämiseen. Hyvinvointialueuudistus on iso muutosprosessi ja se tulee vaikuttamaan merkittävästi koko kunnan toimintaan ja päivittäiseen työhön. Toholammin kunta kuuluu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen ja sen aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua toimikaudelle 1.3.2022 – 31.5.2025. Kukin aluevaltuusto päättää itse kokonsa, mutta hyvinvointialuelaissa säädetään, että pienimmillä alueilla valitaan kuitenkin vähintään 59 valtuutettua ja suurimmilla vähintään 89 valtuutettua. aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset: 26.1.2022 . Helsingin kaupunki ei ole hyvinvointialue eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen eikä siellä siten toimiteta aluevaaleja. Vaikka tilanne koronan suhteen on Toholammilla edelleen varsin maltillinen, niin pitkään jatkunut epävarmuus ja varuillaan olo on kuormittanut meitä kuntalaisia ja kysynyt voimia ja jaksamista meiltä kaikilta. Äänestäjille jo tutuksi tulleet varotoimet, kuten käsihuuhde, maski ja väljempi jonotus, ovat käytössä tarvittaessa myös aluevaaleissa. Kuntasektorilla tapahtuu myös monia positiivisia asioita. Lisää aluevaaleista vaalit.fi -sivuilta
Muun muassa Sievissä, Kälviällä, Lohtajalla ja Kaustisella ollaan rakennettu Verkko Korpelan omana työnä säävarmaa verkkoa. Yhdenvertaisuuden puolesta. OMALLA NIMELLÄ Annetaanko Kokkolalle määräysvalta. Himangalla ja Rautiossa ulkopuoliseksi urakoitsijaksi on valittu Power Prof Partners, Jääskeläinen kertoo. Tietenkin se on etu koko konsernille, Joni Jääskeläinen sanoo. Kyllähän nämä uudet vanhat työntekijät tuovat Verkko Korpelalle ison lisän ammattitaitoon ja he tuntevat alueen pitkältä ajalta. Kauankohan enää etsimme pelilaudoilta timantteja. Torstaina 2. Haluan ehdottomasti katsoa tulevaisuuteen ja keskittyä työtehtäviin rakentamisen suunnittelussa ja organisoinnissa, Ahola kertoo. Lohtajalla on ollut ulkopuolinen urakoitsija, Efficient Network Partner Oy, Ahola sanoo. Nyt kaikki on sujunut erinomaisesti nykyjohdon kanssa ja voin keskittyä niihin tehtäviin, mihin minut on palkattu. Kannuksen kaapelointitöiden alue on karkeasti keskustasta Toholammille päin. –?Työilmapiirin huomattava paraneminen mahdollisti paluun takaisin Korpelaan. – Kannus tehdään omana työnä. Ahola on ollut Korpelan Voiman palveluksessa vuodesta 2006 aina marraskuuhun 2019. Kaisa 040 672 5326 tai sähköpostilla: toimitus@lestijoki-lehti.fi. Lakki, letti ja Pekka . Verkko Korpelan toimintaa on syksyn aikana tullut vahvistamaan kokenut ammattilainen, kun Verkko Korpelan rakennuspäällikkönä aloitti nivalalainen Reima Ahola. Maakaapelointi ei suinkaan lopu siihen, ensi vuonna suurimpina hankkeina ovat mm Kannuksen, Himangan ja Raution taajama-alueet. 2021 . Reima Ahola rakennuspäällikkö Verkko Korpela Oy JUTTUVINKIT Joni 040 670 4818 . Viimeiset vuodet Korpelassa olivat henkisesti raskaita, nyt on ollut ilo tulla työyhteisöön, jossa yhteistyö toimii kaikkiin suuntiin. VIIKON MIELIPIDE ”Toivottavaa olisi, että Kannus ja muut pienemmät paikkakunnat tekisivät tiivistä yhteistyötä terveys-ja pelastusasioiden tiimoilta. Nuo kaikki esimerkit olivat oman aikansa kuvia, niitä ei valkoinen punaposkinen tyttölapsi ymmärtänyt pitää alistavina tai muuten arveluttavina.” Sivu 6 . Olihan se korttipelikin, jossa häviäjälle jäi käteen Pekka. Lähtökohtaisesti niin, että terveyspalveluista ja pelastustoimesta ei tingitä. KANNUS Joni Mäki-Petäjä Verkko Korpelan Oy:n toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen on tyytyväinen mies. 12. –?Maakaapelointitöitä on tehty tänä vuonna muun muassa Lohtajan ja Sievin taajamissa ja myös jonkin verran taajaman ulkopuolella. Jo viisi työntekijää on tullut takaisin taloon sen jälkeen, kun kun operatiivinen johto vaihtui ja yhtymähallitus erotettiin kuntayhtymässä marraskuussa 2020. . Verkko Korpelalla onkin vahva rakentamisvaihe menossa juuri nyt. Uhkana on, että palveluja häviää tai niistä tulee kalliimpia. – Aina kun työntekijöitä palkataan, lähtökohta on se, että on tarvetta tehtävään. Ehkä liiankin kalliita, jolloin vähävarainen jää palveluiden ulkopuolelle.” Sivu 8 KA N N US • TOHOL A M P I • L EST I JÄRVI • LOHTA JA • HIM AN K A Lestijoki-lehti, Valtakatu 9, PL 1, 69101 Kannus • toimitus@lestijoki-lehti.fi www.facebook.com/lestijoki-lehti • www.lestijoki-lehti.fi Routa Powerline on erikoistunut mönkijöihin Sivu 15 ”Muistatteko vielä sen, kun lakupötkön käärepaperi vaihtui tai kun suklaiset pusut vaihtoivat nimeään. Reima Ahola ei halua liiaksi palata menneisiin aikoihin ja on nyt tyytyväinen omaan tehtäväkuvaansa. Tämän hetken määräyksenä Sähkömarkkinalaissa on, että 2019 vuoden lopussa olisi ollut 50 prosenttia asiakJo viisi työntekijää on tullut takaisin Korpelaan sen jälkeen, kun kun operatiivinen johto vaihtui ja yhtymähallitus erotettiin ”Nyt keskitytään työntekoon” Työilmapiirin huomattava paraneminen mahdollisti paluun takaisin Korpelaan
Perusteluina valinnan siirrolle se, että hoitopuolen henkilöstössä on tällä hetkellä akuutti resurssipula. Lapsimäärä on kasvanut Lestijärven varhaiskasvatuksessa ja ryhmät ovat täynnä. – Maakaapelointi on suhteellisen arvokasta rakentaa ja senkään takia kaikkea ei voi tai kannata kaapeloida. . JONI MÄKI-PETÄJÄ ”Nyt keskitytään työntekoon” . LESTIJOKI Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 18.11.2021 kumonnut Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen, jolla Korpelan Voimalle myönnettiin lupa kahden lisäturbiinin rakentamiseksi. Haluamme jatkossakin pysyä kilpailukykyisenä yhtiönä sähkönsiirtohinnoissa, Jääskeläinen perustelee. Yrittäjiltä ei huumori lopu Hillilän kyläillassa riitti puhuttavaa Ritarimerkkejä itsenäisyyspäivänä Sivut 12-13 Sivut 16-17 Sivu 19 Toholammin Yrittäjien puheenjohtaja vaihtui Sivu 11 kaista vaatimusten mukaisessa toimitusvarmuudessa ja vuonna 2028 tämä tulee täyttyä kaikkien asiakkaiden kohdalla. . Kun Kuuronkallion 14 nyt käytössä olevaa tuulimyllyä tuli Kannukseen 2019 Kalajoen sataman kautta, me menimme Himangan tien läpi tarkkaan. Kun nykyiset ja ensi vuoden investoinnit kaapeloinnin suhteen saadaan valmiiksi, noin 25 prosenttia kuntayhtymän alueen keskijänniteverkosta on maakaapeloitu. Jonkin verran myös maakaapelointia. Lestijärvi lykkää päiväkodin johtajan palkkaamista. Myös Mutkalammin tuulipuistotyömaa on työllistänyt Verkko Korpelaa. Se on ohjannut energiayhtiötä laittamaan nopealla tahdilla kaapelia maan alle taajama-alueilla, joissa asuu suurin osa asiakkaista, ja he ovat ns. Oikeuden mukaan laajennushankkeesta olisi pitänyt tiedottaa paremmin ja kuulla laajemmin asianosaisia. Tehtävän hoitoa jatkaa rehtori Niko Aihio. Maakaapelointityöt aiheuttavat aina jonkin verran häiriöitä alueen asukkaille. Aihion palkkaus tarkastetaan tehtävänkuvan muuttumisen mukaan. – Alueella on tehty ilmajohtojen muutoksia. Korpelan Voiman luvasta olivat valittaneet Toholammin osakaskunta, Välikannuksen kalastusosakaskunta, Lestijärven osakaskunta, Keski-Pohjanmaan kalatalousalue, Lestijokiseudun ympäristöyhdistys ry, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri yhdessä Kannuksen osakaskunnan kanssa sekä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut-yksikkö. Uusi alku. Lähinnä ne olivat pidempien pylväiden vaihtamisia ylityksille. Jääskeläinen ja Ahola toivovat ymmärrystä asukkailta ja lupaavat Verkko Korpelan tiedottavan hyvissä ajoin ennen työmaan aloittamista asiakkaitaan. LESTIJÄRVI Kaisa Suomala Lestijärven kunta laittaa päiväkodin johtajan viran uudelleen hakuun – mutta vasta ensi vuoden puolella. Tapio Tuikka esitti ja Susanna Kuorikoski kannatti johtajavalinnan siirtämistä myöhemmäksi. Teimme noin 50 muutosta ilmajohtoihin. Tuominiemen valinta johtajaksi olisi edellyttänyt uuden työntekijän palkkaamista hänen nykyiseen toimeensa varhaiskasvatuksessa. Mutta vielä pitkään ilmanjohtoverkot ovat varmasti kustannustehokas vaihtoehto pitkien etäisyyksien Suomessa, Jääskeläinen arvioi. Hallinto-oikeuden mukaan lisäkoneiston vaikutuksia alasvaeltavien taimenenpoikasten selviytymiseen on hakemuksessa selvitetty puutteellisesti, etenkin kun otetaan huomioon, että kyseessä on erittäin uhanalainen meritaimenkanta. Uuden johtajan palkkaamisen sijasta keskitytään nyt henkilökunnan määrän pitämiseen riittävällä tasolla. Päiväkodin johtajan virka on ollut auki syyskuusta lähtien. 6 tunnin toimitusvarmuusalueella. Niiden pelätään silpoutuvan voimalaitoksessa. Joni Jääskeläisen ja Reima Aholan yhteistyö on toiminut Verkko Korpelassa. Juha Nevala esitti ja Tapio Tuikka kannatti sivistyslautakunnan esityksen kumoamista. Valituksissa vedottiin myös siihen, että uuden voimalayksikön merkitys sähköntuotannolle ja Korpelan Voiman taloudelle on pieni. Jääskeläisen mukaan tavoitteena olisi lähivuosina päästä noin 30 prosenttiin. Lestijärven kunnanhallitus myönsi siksi luvan kahden lastenhoitajan palkkaamiseen noin puolen vuoden ajaksi. Hallinto-oikeus kumosi Korpelan Voiman lisäturbiinien rakentamisen . Sivistyslautakunta esitti lokakuussa tehtyjen haastattelujen jälkeen virkaan Kati Tuominiemeä, mutta kunnanhallitus otti valinnan käsittelyynsä marraskuun kokouksessaan kunnallisen otto-oikeuden perusteella. Se on merkittävä koko vesistön luontoarvojen ja vesienhoidon tavoitteiden sekä valtakunnallisten luonnonvaraisten lohija meritaimenkantojenstrategisten tavoitteiden kannalta, todetaan päätöksessä. Taajaman ulkopuoliset haja-asutusalueet luokitellaan 36 tunnin toimitusvarmuusalueiksi, joissa voidaan hyödyntää myös kustannustehokasta ilmajohtorakentamista. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää päiväkodin johtajan valinnan keväälle. –?Maakaapeloinnin etuja avojohtoihin verrattuna ovat pienempi tilantarve, pienempi vikaherkkyys ja parempi suojaus sääilmiöiltä. Siinä oli urakkaa, Ahola muistelee. Valituksissa korostettiin voimalaitoslaajennuksen riskejä merta kohti vaeltaville smolteille eli 2–3-vuotiaille taimenen poikasille
6.12. Tai ehkä joillekin, en tiedä. Vuosittain ilmestyvä joululehti on erinomainen tapa kerätä ja dokumentoida yksiin kansiin kotiseudun tapahtumia ja muisteloita. Ilmoitusmyynti on yksi tehtävä, joka ei aina ole mikään herkullisin homma. Toki seisomaan nousten kunnioitan heitä, joilla masennus on oikeaa ja tietäjien toteamaa sairautta, siitä en aio tehdä alkuunkaan pilkkaa. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA ?. Vapaapäivä. Heikki Maunula, Toholampi Ikävä kyllä soittotreenit on sovittu, sitten mökille Lestijärvelle, jos ei ole liikaa pakkasta. Eiväthän kaikki voi ymmärtää tällaista hämärähyssyssä viihtyvääkään, mutta en minäkään ainaisia pimeän valittajia. Lestijoki-lehti tavoittaa lähes jokaisen Lestijokilaakson asukkaan. Lohtajan Joulu, Lampin Raitti, Kannuksen Joulu, Lestin Mutti, Eskolan Joulu, Ullavan Joulu, Kälviän Joulu ja monet muut ovat odotettuja lukupaketteja. ”Hallitus haluaisi nopeuttaa rokotteiden aloittamista myös alle 60-vuotiaille, mutta THL:n kantana on ollut, ettei mitään kiirettä ole. Kyse on asenteesta. Viimeiset viikot on kaikkialla, aivan joka paikassa vinguttu naama väärällään, miten on kurjaa, ankeaa, masentavaa ja ennen kaikkea pimeää. NOUSU JA LASKU 09:42 09:45 09:52 09:47 09:54 09:49 09:56 14:45 14:43 14:38 14:41 14:37 14:40 14:35 2.12. Paikallinen joululehti on odotettu myös niiden keskuudessa, jotka ovat muuttaneet pois kotikonnuilta. Paitsi he eivät valita, jotka virittävät jo varhain syksyllä pihamaansa täyteen valosaastetta. LESTIJOKI 2. Monelta löytyvät oman paikkakunnan joululehden kaikki vuosikerrat. Heitä tuntuu olevan paljon ja kaikkialla, joko oikeita tai teennäisiä, mutta kuitenkin on. Kirjoittaminen ja lehden materiaalin kerääminen ovat yksi iso urakka, joka vaatii aikaa ja suunnittelua. Gia Wennström, Toholampi Töissä. Halutaan olla mukana yhteisössä. Vaikka pimeys on lumen myötä vähentynyt, monien täytyi silti periaatteessa synkistellä ihan vain siksi, että oli marraskuu. Sama lukuarvo on varmasti myös joululehdillä. On, pimeää on ollut, mutta tuo kaikki muu on pelkkää asennetta. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Liikunta on ainoa aluejärjestö, joka tekee edelleen joululehteä. Lukijat janoavat paikallisia juttuja ja haluavat palata juttujen äärelle usein vielä jälkeenkin päin. Pimeys ei kuitenkaan aiheuta sellaisia terveydellisiä uhkia kuin kuumuus. Mutta monikohan on tullut ajatelleeksi, että kaamosväsymys saattaisi helpottaa, jos nousisi sängyn pohjalta synkistelemästä ja lähtisi vaikka ulos. Otetaan jokainen vuodenaika vastaan juuri niin ihanana kuin se tulee. Se on tärkeintä, että mahdollisimman moni tarttuu kynään ja tekee tekstiä. Paitsi jos joku lääketieteen tutkijanero on käyttänyt kallista työaikaansa selvittääkseen, minkälaisia myhkyröitä pimeys tekee ihmisruppiin. . Sananparsi Lestijokilaaksosta 2.12. Joululehtien alueellisessa suosiossa on jotain samaa kuin paikallislehdissä. 5.12. Se on oivallinen joululahja ja samalla voi tukea paikallista yhdistystoimintaa. Myös maakunnalliset joulujulkaisut kuten Eläkeliiton K-P:n piirin Joulu tai KeskiPohjanmaan Liikunnan joululehti ovat tupsahtaneet ulos luettavaksi. 4.12. Ihan vakavasti puhuen, en ymmärrä sanaa kaamosmasennus. Korjaan, silloin ei välttämättä kun lumi on peittänyt kukat laaksosessa jo marraskuun puolella No niin, nyt joku viittaa siellä ja muistuttaa kesähelteellä valittamisesta.Totta. Tämän seurauksena Suomi on verokkimaita jäljessä kolmansien rokotusten osalta.” Toimittaja Kreeta Karvala Iltalehti 30.11.2021 Yksi sopuisa sana parantaa yheksän haavaa. Ymmärrän, ei sinne voi mennä kun on pimeää ja märkää. Helpottaako. Seuraavaan marraskuuhun on kokonainen vuosi. Keski-Pohjanmaalla ja Lestijokilaaksossa osataan arvostaa paikallista lukemista. Marraskuu saatiin taakse ja kaikki pimeyden uhrit saavat valon pilkettä silmäkulmiinsa. 040 670 4818 joni.maki-petaja@lestijoki-lehti.fi No niin, päät pystyyn nyt, valoa näkyvissä. 2021 4 To Ma La Ke Pe Ti Su . Toki kirjoitusten ja valokuvien taso on kirjava, kun vapaaehtosia tekijöitä on laajasti. Myös toimittajille joululehdet ovat oivallista lähdemateriaalia ja taustatietoa. Vaan tämä kaikki muu. Joululehti on arvokas kotiseututeko Miten aiot viettää itsenäisyyspäivää. Marraskuussa on usein pimeää, se on totta. 3.12. ?. Kiitokset kaikille taustahenkilöille ja kotiseuturakkaille ihmisille jälleen kerran joululehtien teosta! Jouluista lehteä on mukava lueskella joulunpyhinä konvehtirasia kainalossa. Vaikea asennettaan on tietysti muokatakaan, kun esimerkiksi näköradion kevyemmissä ajankohtaislähetyksissä kaamosta ja pimeyttä ja sen kurjuutta hoetaan ilta toisensa perään. Se ei naurata. Joululehdet eivät ilmestyisi ilman suurta talkootyöponnistusta. Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Perjantai Lauantai Sunnuntai -8 -9 -9 -9 -8 -12 -12 -13 -12 -12 -18 -17 -17 -19 -18. Sanni Suomala, Toholampi Töissä. Toki kaikki eivät tilaa lehteä, mutta tutkimusten mukaan lukuarvo lehdellä lähestyy lähes pohjoiskorealaisia lukemia eli on todella korkea. Sisältö on tässäkin tärkeämpää kuin oikeaoppiset lauserakenteet tai yhdyssanavirheiden kyttääminen. Kirotusvirheitä sattuu kyllä ihan palkkatöissä oleville kirjoittajillekin.Pääosin joululehtien teksti on toki erittäin hyvää ja laadukasta. Ihan näin vahvaan joululehtien perinteeseen en ole muualla Suomessa törmännyt. Ja kun sama toistuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Eeva-Liisa Virkkala, Toholampi Epäilen että olen kotona ja ulkoilen. 8.12. 7.12. . Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Puh. Kyllähän siinä vahvaluontoisempikin alkaa uskoa, että on oikea hetki laittaa suu luokille ja marmattaa. Eipä. Antti Koskela, Toholampi Käyn perinteisesti itsenäisyyspäivän juhlassa. Tosin voisin kuvitella, että kotiseutulehteen yritykset lähtevät näkymään helpommin kuin moneen muuhun aviisiin. 12. SIVULLINEN: Varma merkki lähestyvästä joulusta on eri kuntien ja pitäjien joululehdet. Pimeä aika on niin lyhyt, että siitä kannattaisi nauttia täysin rinnoin. Totta on sekin, ettei marraskuussa useinkaan näy missään vähäisintäkään valoa, ellei aurinko mielenhäiriössä kurkistele pilvimassan rakosista ja on myös niin, että väsymys saattaa vaivata monia. MUILTA PÖLLITTYÄ . VIIKON KYSYMYS . Yksikään juttu ei ilmesty tyhjästä paperille
Ei vaadi erikseen ilmoittautumista. huollettu. GALLERIA JUSTUS Joulukuun näyttelyssä Mika Seppälän ”IKÄVÄN SEINÄT” Galleria auki 5.-22.12.2021 ja 3.-30.1.2022, myös sunnuntait 5.12., 16.1. suljettu . Vahvistamme ilmoittautumisen 24h sisällä. 044 4745 239 Kirjasto, Satu p. Ti-to 14:00-20:30 . TOHOLAMMIN torilla 9-14 Katso hinnat ja kuvat FB Lounas sis. 2021 5 Tervetuloa lounaalle! Tavataan ja herkutellaan LAUANTAI ON PELIPÄIVÄ! LA 4.12. 18:30-19:00 Teemavesijumpat 19:00-19:45 Teemavesijumpat KE 14:00-14:03 Etätaukojumppa 19:15-20:00 Kehonhuolto Galleria Justus TO 13:00-14:15 Vesicircuit 18:00-18:45 Vesicircuit 18:30-19:15 Etäjumppa/ keppijumppa PE 06:45-07:25 Kynttilävesijumppa 07:30-08:10 Kynttilävesijumppa 08:15-08:55 Kynttilävesijumppa MA-PE: Lounas 10.30 – 14.00 Rauhala Metsolantie 2, Kannus P. 044 238 1973/Emilia Torstai 2.12. Pe 06:30-09:30 ja 14:00-20:30 . ja 10.11. 9.950 € Honda CR-V 2.2i-DTEC Eleg -11 Lifestyle neliveto, hyvä, met.rusk. 0500 561 909/Sanna Hinnat: Lounas 10 e Eläkeläiset 8.50 e Keittolounas 8.00 e Salaattilounas 8.00 e Puh. Emme asioi Omakannassa asiakkaan puolesta, vaan autamme passin lataamisessa ja tulostamisessa. 13:lle, invahissi, 2 invapaikkaa, hyvä, tod. 12. Kirjastossa asioidessasi et tarvitse koronapassia. Etuovi kohde 20415372 Lisätietoja kohteesta 050 597 7957 SOITA P. Yhdellä viestillä voit ilmoittaa itsesi useampaankin ohjaukseen. Hernekeitto G, L Härkäruukku G, L Mantelikala PERJANTAI 10.12. Su 12:00-16:00 Uimahallin AAMUPALA tarjolla aamu-jumppareille ja uimareille perjantaina 3.12. Hernekeitto, lihakastike, lihapullakastike, kanakastike • Pannukakut Perjantai 3.12. Koronapassin tulostaminen on maksutonta. klo 07:30-10:00 aamupalan hinta 4€/hlö. ja viikonloppuna AUTOKAUPPAA AVOIMIN KORTEIN MYÖS VAIHTO JA RAHOITUS AUTO-ÄSSÄ Seppo Savinainen, Puistotie 4, TOHOLAMPI Nissan Navara 2.5dCi 4x4 4ov -07 Douple Cap met.vihr., rek. Juhla striimataan ja on katsottavissa paikallistv.fi/kannus Tervetuloa! Kannuksen kaupunki Kannuksen seurakunta. KLO 17:00 LAMPIN HALLI LIPUT 5 € / 3 € OTTELUISÄNTÄ: Myydään lypsykarjatila Toholammilla. Itsenäisyyspäivänä ma 6.12.2021 kirjasto on suljettu. 0400 562 393 www.auto-assa.com Myös ilt. Kasvissosekeitto L, G Porsaanleike L, pippurikastike G, L Sipulirenkaat, nugetit Liikunnallinen Joulukalenteri käynnistyy 7.12.! Valmistaudu jouluun monipuolisesti liikkuen ja ”kurkista” mahdollisimman moneen luukkuun! Aktiivisin liikkuja palkitaan, ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan liikunnallinen joululahja! Ilmoittaudu ryhmiin tekstiviestillä numeroon 044 4 745 450 Kirjoita viestiin oma nimesi sekä ohjaus mihin haluat osallistua + ohjauksen päivämäärä. Kynttiläuinti klo 17:00-20:00, pääset uimaan kynttilöiden ja lyhtyjen tunnelmallisessa valaistuksessa. (poislukien 6.12.) Liikunnallisen joulukalenterin löydät kannus.fi/kitinvapari Nettisivuilta löydät lisätiedot ja ajantasalla olevan tiedon mahdollisista muutoksista. Savuporojuustokeitto, possunpihvit, maksapihvit, jauhelihakastike, Sweet sour kana • Raparperikiisseli Keskiviikko 8.12. sekä 30.1. 044 4745 244 Nuoriso, Susanna p. LESTIJOKI 2. 044 4745 233 Kansalaisopisto, Heli p. Ilmoittautuminen alkaa torstaina 2.12.2021! Ryhmät ovat maksuttomia (altaalla tapahtuviin ohjauksiin pääset uintimaksulla) Lisätietoja: KitinVaparin kassalta, 044 474 5450 tai sini.pulkkinen@kannus.fi, 040 154 8912 MA 19:00-20.00 Aikuisten uinnin perusteita; rintaja selkäuinti TI 11:00-11:30 Etäjumppa/ jouluun valmistautuminen VIIKKO 51 VIIKKO 49 MA Itsenäisyyspäivä TI 16:30-17:15 Vesipelejä 8-9v. Itsenäisyyspäivä Kannuksessa 6.12.2021 klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa klo 11 kunnianosoitus ja seppeleenlasku sankarihaudoille klo 11.30 juhlakahvit ja itsenäisyyspäivän juhla seurakuntatalolla Kaikissa tilaisuuksissa noudatetaan Soiten koronaohjeistuksia ja -suosituksia. 870 650 Salaattilounas .............7,50 E Keittolounas ................8,50 E Lounas ......................10,00 E Lounas eläkeläiset ......8,50 E Lounasaika 10.30–14.00 MEILTÄ RUOKA-ANNOKSET MYÖS MUKAAN! MAANANTAI 6.12. Lohikeitto, kermainen file, jauhelihaperunasoselaatikko, nacho lasagne, tonnikalapata • Vispipuuro VAHVAT KANNUKSET Vapaa-aikaan Vapaa-aika, Johanna p. 18:00-19:00 Joulu sisäpyöräily 19:00-20:00 Pumppi Kitinvapari KE 14:00-14:03 Etätaukojumppa 19:15-20:00 Rentoutus Kirjasto TO 17:00-17.30 Etäjumppa Pikkujoulun tasottavat 18:00-19:00 Äijien treeni Kitinvapari punttisali 18:30-19:45 Jooga ja Movingness Korpela PE 06:45-07:25 Kynttilävesijumppa 07:30-08:10 Kynttilävesijumppa 08:15-08:55 Kynttilävesijumppa SU 13:00-13:45 Pilates Takalo VIIKKO 50 MA 17:00-17:45 Kuntouttavia vesiliikkeitä monitoimiallas 18:00-19:00 Äijien treeni Kitinvapari punttisali TI 17:00-17:45 Liikuntapalvelut S-Marketissa Arvuuttelua ja vinkkivitosia tarjolla 16:30-17.15 Vesipelejä 8-9v. Ma 6.12. 044 4745 441 Galleria Justus Asematie 1, Kannus KANNUKSEN KIRJASTO Tarvitsetko koronapassin, eikä sinulla ole älypuhelinta. Kolmenjuustonkeitto G Riistakäristys G, L Makkarapihvit G, L KESKIVIIKKO 8.12. 044 4745 460 Liikunta, Arto p. SULJETTU Hyvää itsenäisyyspäivää! TIISTAI 7.12. Kannus, puh. 17:15-18:00 Vesipelejä 10-12v. -13 met.harm., huippusiisti, pieni kulutus/päästöt 12.900 € VW Grafter 35PRO 2.0TDi 120kw -13 rek. Hyvää itsenäisyyspäivää! Tiistai 7.12. Kanakeitto, porsaanleike, bearnaisekastike, kaalilaatikko, kanaa kasviksilla • Aroniakiisseli Maanantai 6.12. Hyvää itsenäisyyspäivää! KITINVAPARI Uimahalli aukioloajat vk 49: . lisäksi runsaan salaattipöydän, ruokajuoman sekä jälkiruoan ja kahvin. Pinta-ala 94 ha, peltoa 22,5 ha, metsää 59 ha ja muu pinta-ala 12,5 ha. La 13:00-18:00 . Etäjumppiin linkin löydän verkkosivuilta. Lohikeitto G, L Jauhelihamureke L Makkarakastike L TORSTAI 9.12. 9.950 € LAVA-AUTO: Volvo V60 D2 Kinetic man. 10.12. 9:lle, koulu.kulj., rek. 5:lle, kova lavekate, siisti, tästä jämerä ”jytky” neliveto 6.950 € Toyota Yaris 1.33 Dual VVT-i -13 Style 5ov., graf.harm., runs.varust., hieno. sis.väh.alv 9.900 € INVABUSSI: KIMMON KENKÄ KANKAANPÄÄ KIMMON KENKÄ Pe 3.12. Kirjasto auttaa! Henkilökunta auttaa sinua tulostamaan koronapassin Omakannasta
Sanailua. Liisa Ängeslevä Lakki, letti ja Pekka. Leukani loksahti siitäkin, että laulaja kiirehti pyytelemään anteeksi pikkulettejään, kun oli ominut afrikkalaisen kampauksen itselleen. Monella kaksijalkaisella on peiliin katsomisen paikka! Kateus vie kalat veestä, mutta ei tohtorin hattua päästä. Immuniteettijärjestelmä kehossamme tuhotaan kokeellisella rokotteella. Peukkua! Super iso kiitos K-Herkulle, kun lahjoititte senioritalolle paperipussit joulukalenteria varten. Kohuista nyt ei ole mitään iloa, mutta kulttuurien ymmärtäminen ja asiallinen keskustelu on paikallaan. Hetkiä elämässä klo 9.47. Kuva on siitä harvinainen, että villahousun lahkeet eivät näy hameeni alta, kuten kasvupyrähtelevällä tytöllä lähes kaikissa muissa talvisissa kuvissa. Kun paleltaa, eikä ole sisäänpääsyä. Sinä ihana joka kirjoitit viime lehden tekstareihin eläinten huolehtimisesta, kun talvikin taas tulee. Aina vain uusia rokotteita. Muistatteko vielä sen, kun lakupötkön käärepaperi vaihtui tai kun suklaiset pusut vaihtoivat nimeään. Perholainen toteamus: Kyllä sitä viiskymppiä maksaa, ettei toinen saa satasta. Kissan paikka ei ole pakkasella. Tuli ikävä Korpelan Voiman erotettua toimitusjohtajaa ja hallitusta. . Seurasin Korpelan Voiman yhtymävaltuuston kokousta. Aikuisena olen itse jatkanut sujuvasti kulttuurista tekstiilien omimista, sillä minulla on muun muassa venäläinen ja espanjalainen kukkahuivi sekä arabikulttuurin housut ja mekko. Hävettää olla ihminen, kun näkee kissan pakkasella nostelemassa tassujaan. Sinisen lakin värikkäine nauhoineen taisin saada aikanaan tuliaisina eikä silloin (1960-luvulla) tullut mieleen, että siinä olisi mitään väärää, että pohjalaisella pikkutytöllä on saamenpukuun kuuluva lakki. 12. Kolmas, neljäs jne. Kiitä, purnaa, kerro, kysy, ihmettele! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. TEKSTARIT . Kiva kun Kajaanintien varressa oleva aita oli laitettu kuntoon. 044 5741 505. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Silloin kokoukset sujui lain ja järjestyksen mukaan. Yhtä sekoilua koko homma. Itse asiassa kadehdin kovasti, kun vanhemmat sisaret saivat neljän tuulen lakit. Kaikesta huolimatta hyvää joulua kaikille viljelijöille, annetaan kaikkien rakkien räksyttää, näitä kyllä riittää! Miksi koronarokote ei auta. Ei paikkaa lämmitellä. Kuvalliset sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.fi. Seuraavana päivänä tajusin, että silmille saattaisi tulla paheksuntaa. LESTIJOKI 2. Kauankohan enää etsimme pelilaudoilta timantteja. Takkia meillä ei ole kummallakaan, vaikka on ilmiselvä talvipakkanen ja lunta maassa. Olihan se korttipelikin, jossa häviäjälle jäi käteen Pekka. Kaupunkikuva parani kertaheitolla. 2021 6 LUKIJAN LÖYLYT LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. Nuo kaikki esimerkit olivat oman aikansa kuvia, niitä ei valkoinen punaposkinen tyttölapsi ymmärtänyt pitää alistavina tai muuten arveluttavina. OMALLA NIMELLÄ Ala sinäkin ”toukohousuksi”, niin saat kadehtimasi ökyautot, huvilat ja uudet traktorit, niin ei tarvitse enää sen jälkeen vollottaa täällä heidän hyvinvoinnistaan... Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Kohuja on vuosien varrella noussut milloin mistäkin. Nytkö ei sitten niin ole, kun tuo laulaja on leteistä luopunut?¨ Minä olisin pikemminkin tulkinnut ne myötätunnon osoitukseksi, mutta ilmiselvästi se olisi ollut väärä tulkinta. Ja oikeasti eläinrakkaat ihmiset välittää kaikista eläimistä eikä ainoastaan omista lemmikeistään. Lähetä teksti+kuva sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.fi Tekstarit p. Oli pikkuisen kuuraa tiellä ja heti suolattu. Mutta hyvä niiden arvomaailmaa on pohtia kiihkottomasti. Isä virnistää olkani takaa karvalakissaan. Kaapissa odottaa afrikkalaiskangas mekoksi muuttumista. Eskolan Metsästysseura! Kyllä peijaiset olisi voinut järjestää jos halua olisi ollut, vastikkeeksi maanvuokrauksesta! Yksi monien puolesta. Hyvää joulun odotusta! Hyvä Kannuksen Kaukolämpö. Mutta toisaalta, eivät ne braidsit edes kovin hyvältä näytä ohuessa liinatukassa. Enimmäkseen olen käyttänyt kahdet samanlaiset pieneksi jääneet vaatteet, mutta edes yhtä neljän tuulen lakkia en muista käyttäneeni. Käytän myös karjalaista kansanpukua eli feresiä, vaikka ei minulla ole karjalaisia juuria. Julkaisin kuvan naamakirjassa (facebookissa) isänpäivän tienoilla. VIIKON KEVENNYS MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.fi Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus TEKSTARIT: 044 5741 505 Haluatko tekstariin kuvan. Mutta kukaan ei ollut aloittanut saarnaa siitä, että olen ominut saamelaisten kulttuuriperintöä halveksittavasti. Toivoisin omistajansa kokeilevan alasti ja paljasjaloin hangella ja pakkasella, mitä se laiminlyödyn kissaparan elämä on. Lisää maalaisjärkeä kehiin! Heti ensimmäisillä liukkailla näkyi, että tienhoito Lampin alueella on aivan uudella tasolla. Olipas hyvä kirjoitus Ilpo Keiskiltä tv-ohjelmista. Ehkä se on hyvä, vaikka tietenkin yksi lapsuuden suurista vääryyksistä, joista muistan edelleen mainita siskoille. Ihan en ymmärtänyt, että mitä hyvää hän sai aikaan, kun ei enää käytä braidseja, joitten takia hänen mukaansa mustat ovat joutuneet kokemaan työttömyyttä, asuntopulaa ja jopa väkivallan uhkaa. Huom. Vanhaakin oli kiva katsella keittiön ikkunasta, mutta kyllä uusi on kauniimpi. Pitäkää huolta lemmikeistä kuten he pitävät meistä. Epäilen vähän, että kenenkään meidän lakit eivät olleet ihan oikeaoppisia saamelaislakkeja, mutta suosittuja tuliaisia aikana, jolloin talvisin oli vielä pakkasta. . Istutaanpa alas pohtimaan ylösnousemusta. Miten käy järven vedenlaadulle tuulivoimaloita varten tehtyjen maa-ainesten ottojen ja maan muokkausten jäljiltä Lestijärvellä. Valokuvassa istun potkukelkassa Lapin lakki päässä. Olemme samaa mieltä kanssasi. Niin sittenkin, vaikka onkin vaikea ymmärtää kuinka joku lakki tai muu vaate osoittaa, etten ymmärrä toisten kulttuuria vaan yritän omia ja pilata sen
Löytyisikö kuvan henkilöstä ja paikasta jotain tietoja. Kerkesin olla jonkin aikaa etulinjassa kuten siihenkin asti olin ollut. Motti vietiin perille, mutta seuraukseni kohdallani olivat surulliset. Sen seurauksena henkeni salpautui niin, että tunsin tulehtuvani ja viimeisen hetkeni tulleen. Korvani menivät tukkoon niin, etten moneen päivään kuullut mitään. Sodan loppuvaiheessa komppaniamme siirrettiin Karjalan kannakselle etulinjaan. Omasta ryhmästä kaatui ja loukkaantui silmieni edessä useita kannuslaisia sotakavereitani. Tulikin määräys pohjoiseen ajamaan saksalaisia pois maasta. Olin niin uupunut, etten oikein edes muista kaikkea. Olin yhtä mittaa sodassa 3 vuotta, koko ajan etulinjassa. Sitten tuli rauha ja luulimme pääsevämme kotiin. SOFIA VAINIO Sininen hetki. Kuula puhkaisi vain toisen reunan pakista ja jäi se sisään. Koko elämäni aikan en ole voinut puhelimitse keskustella kenenkään kanssa. Sinne pääsin. Käpylän vanhainkodin yhteen rakennukseen oli perustettu sotasairaala. LESTIJOKI 2. taisteluin JR 50:ssä, joka joutui taistelemaan Laatokan Karjalassa, Syvärillä, Juustilassa, Vadusjärvellä sekä Lapissa. Reino Nikunen (1922-2009) Isänsä kirjoituksen sotakokemuksistaan toimitukseen toi Reinon poika Raimo Nikunen. Voit laittaa sähköpostia toimitukseen toimitus@lestijoki-lehti.fi tai soittaa. olin 18-vuotias, kun lähdin kutsuntoihin ja sieltä suoraan rintamalle sotaan. Koska kaikki paikat olivat täynnä haavoittuneita, jouduimme menemään Helsinkiin asti. WANHA KUVA. Satamaan tultuamme komppanian päällikkö määräsi minut ryhmänjohtajan tehtävään sanoen: ”Sinä olet nyt vastuussa tästä ryhmästä.” Tietäen jo tilanteen, vastasin: ”En voi vastata kenenkään hengestä”, johon komppanian päällikkö vastasi: ”Turpa kiinni!”. Junalla Kempeleen asemalle, sitten marssi Oulun Toppilaan, jossa saimme kiivetä rahtilaivaan ja matka jatkui Röytän satamaan saksalaisten sekaan. Hetken kuluttua motti laukesi, mutta saksalaisten takaa-ajo jatkui aina Muonioon asti. 2021 7 LUKIJAN LÖYLYT Julkaisemme lukijoiden ottamia kuvia. 12. Saksalaiset aikoivat ampua minut ensimmäisenä, koska johdin ryhmääni mutta kuula osuikin selkäreppuuni. Suomalaisjoukot torjuivat hyökkäyksen Mannerheimlinjalle ja estivät neuvostoarmeijan kaikki puolustuslinjan läpimurtoyritykset. Juha Mottinen Kannus ”Vartin Erkki”. Miehellä komea nahkatakki, lakki ja nahkasaappaat. Mutta kuinkas kävikään. Vartin Erkki . Yksi niistä putosi parin metrin päähän minusta. Oikealla Reino Nikunen Kannuksesta ja vasemmalla Pentti Uusitalo Kalajoelta. Talvi on tullut. Kuumetauteja tuli ja meni mutta hengenahdistus jäi. Sotapojat 1942. Reino Nikusen sotakokemukset . KIRJE KYLILTÄ Tällainen hyvälaatunen vanha kuva löytyi, jossa takana lukee vain ”Vartin Erkki”. Mutta kuulovamma jäi. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti.fi. Herätessäni pestynä puhtaissa vaatteissa ja huomatessani lepääväni valkoisten lakanain välissä luulin tulleeni taivaaseen. Välillä toki syömään herättivät. HILLILÄ Nyt kun on lumi maassa ja pakkanen paukkuu nurkissa, on syytä ruokkia pikkulintuja. Tunnistatko kuvan pyöräilijän. Siellä ollut teräspakki pelasti sillä kertaa henkeni. Sitten sain komennuksen takaisin eturintamalle. Hyökkäyksen painopiste oli suunnattu kohti Viipuria. Sinne sitten loppuikin minun sotani. Siellä suorastaan satoi niskaamme vihollisen kranaatteja. ANTERO YLITALO Talvisotahan alkoi 30.11.1939, kun Neuvostoliiton armeija hyökkäsi koko Karjalan kannaksen leveydeltä. Molemmilta sivuiltani kaverit tuupertuivat ja tämä tuntuukin siksi niin käsittämättömältä. Tätä taivasta kesti kuukauden päivät. Loppujen lopuksi hengitykseni alkoi kulkea ja kuulonikin parani jonkin verran. Näkyy olevan valolaitteet ja näyttäisi, että etupyörässä olisi jääketju. HELENA O. Tulimme Juustilaan (lähellä Viipuria), jossa sota oli kauheimmillaan. On sitä ollut talvipyöräilyä, kun on kunnon varusteet. Nyt kerron elämin vaiheita siltä ajalta. Kaksi vuorokautta nukuin yhteen menoon. Tässä rytäkässä sain myös oikeaan käsiselkääni sirpaleen ja pääsin sairaalaan
Erityisesti kansan kuin myös päättäjien keskuudessa termiä käytetään päivittäin. Marinin hallitus on leikkaamassa yksityisen hoidon kelakorvauksista ja tämä on minusta huono päätös. Yksityisten lääkärikäyntien kelakorvaus on säilytettävä, koska näen yksityisen terveydenhoidon julkisen täydentäjänä ja eräänlaisena ”varaventtiilinä” julkisen sektorin mahdollisille hoitojonoille. . Kari Virkkala Kannus (Ps.) Annetaanko Kokkolalle määräysvalta. Lähtökohtaisesti niin, että terveyspalveluista ja pelastustoimesta ei tingitä. Olimme ratkaisevasti vaikuttamassa siihen, että ns.työnjakoasetusta muutettiin edellisen hallituksen päättämästä, joka olisi supistanut annettavia kirurgisia palveluja. Aluevaaliehdokkailta toivon, että toimivat oikeuden, tasa-arvon ja inhimillisyyden puolesta. Mitä aiemmin perusterveydenhuollossa puututaan ihmisten vaivoihin, niin sitä varmemmin ehkäistään vaivojen muuttumista kroonisiksi sairauksiksi. Ehkä liiankin kalliita, jolloin vähävarainen jää palveluiden ulkopuolelle. Tällä haluan osoittaa, miten tärkeää on pienempien paikkakuntien äänestysaktiivisuus. Tarina olisi saattanut päättyä mainitun henkilön kannalta toisellakin tavalla, mikäli Suomessa poistettaisiin yksityisen terveydenhoidon kelakorvaukset. Valtuustoon valitut ovat välillisesti vastuussa kymmenien tuhansien ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Tiedämme, että neuvolaverkosto tuottaa juuri sellaista lähipalvelua, jolla on tosi tärkeä sijansa lapsiperheiden arjen sujumisessa. Tämä kielteinen päätös johti henkilön elämänlaadun ja jatkuvien infektioiden kierteeseen. Tähän liittyy myös kattavien neuvolapalveluiden sekä kouluterveydenhuollon turvaaminen. 2021 8 Lestinjoki 2. Joku voisi jopa ajatella vahvistaa siellä annettavia palveluja. Siksi ohjelmassa todetaan,että ”Neuvola ja kouluterveydenhuolto tulee säilyttää laaja-alaisena”. Pieni maakuntavaltuuston koko 59 valtuustopaikkaa. Esim.meillä sosialidemokraateilla on aluevaaliohjelmassa useampia kohtia, joissa asia nousee esille. Kari Urpilainen, Kokkola (sd.) valtiopäiväneuvos Kyllä lähipalveluja tarvitaan jatkossakin!. Manolis Huuki, Kannus valtiotieteiden kandidaatti kaupunginvaltuutettu (Ps.) aluevaaliehdokas Kelakorvausten poistaminen lisää eriarvoisuutta Havahduin Piia Rautiolan (Lestijoki 18.11.) lailla lukiessani Soiten johdon eli Minna Korkiakoski-Västin lausuntoa KP:ssä (10.11.); lähipalvelutermiä ei enää jatkossa käytettäisi puhuttaessa sosiaali-ja terveyspalveluista! Perustelut hylätä lähipalvelu-termi siksi, että ”yhä useammin lähipalvelu on liikkuva palvelu tai digipalvelu, joka viedään kotiin”, ei vakuuta. Yksityisen sairaanhoidon kelakorvaus on ollut merkittävä julkisen sektorin apukäsi sekä apuri ihmisten terveydenhoitoon pääsyssä. Kaiken keskiössä on oltava suomalaiset ja heidän hyvinvointinsa. Tärkeää että pienet paikkakunnat ovat aktiivisesti mukana äänestämässä. Näin varmistetaan laadukkaan ja turvallisen synnytyssairaalan asema sekä päivystystoiminta. Myöhemmin muisti-ja dementiasairaiden hoitajana/kuntouttajana, sain kuulla omaisten huolia ja parannustoiveita käytännön asioihin. Terveydestä ja turvallisuudesta emme saa tinkiä yhtään. Leikkauksia ja säästöjä tullaan hakemaan suurennuslasilla. Yhteistyöllä tuloksiin. Kyllä etäisyyksillä, tarjottavien palvelujen toistuvammalla käytöllä,tai painottaen palvelun maksajan eli asiakasnäkökulmaa, ns.perinteisillä lähipalveluilla on edelleen merkitystä. Ensimmäiset aluevaalit on erittäin tärkeät. Todettu korostaa siis sitä, että palvelujen tulee olla saavutettavissa tasapuolisesti asuinpaikasta riippumatta luonnollisesti hoitotakuun puitteissa. Uudistus itsessään on tosiasioiden vaatima, mutta toteuttamistapa ei edistä kansalaisten hyvinvointia. Liikkuvien tai digipohjaisten palvelujen lisääntyminen voi osaltaan monipuolistaa ja vahvistaa lähipalveluja! Eli lähipalvelu ei liity pelkästään ”seinien sijaintiin ”! ”Perinteisessä ajattelussa” esim. Voisi kutsua puolustustaisteluksi Kokkolan valta-asemaa vastaan. Haluammeko todella nähdä hyvinvointialueillamme tilanteita, joissa kaikki eivät ole tasa-arvoisia lääkäriin pääsyn kanssa. Toivon että ehdokkailta löytyy riittävää elämänkokemusta, terveydenhuolloin kokemusta työuralta sekä oikeudenmukaisuutta ja empatiaa ihmisiä kohtaan. Tavoitteenammme on saada pidettyä mahdollisimman monipuoliset erikoislääkäripalvelut lähellä eli omalla alueellamme jatkossakin. Olen ollut useita vuosia Keski-ja Etelä-Pohjanmaalla sosiaali-ja terveysministeriön hyväksymä yrittäjä terveysalalla. Toivottavaa olisi, että Kannus ja muut pienemmät paikkakunnat tekisivät tiivistä yhteistyötä terveys-ja pelastusasioiden tiimoilta. Sitä ne ovat jatkossakin. Marinin hallituksen aikaansaama lakipaketti voi pitkällä aikavälillä heikentää ihmisten terveydenhoitoa ja lisätä eriarvoisuutta. Julkisia palveluja tulee olla saatavilla koko Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella”. Toimen ohessa kuulin paljon ihmisten ongelmia, jotka liittyivät terveydenhoitoon, kuntoutukseen ja julkisen terveydenhuolloin ongelmiin. LESTIJOKI . Monia asioita voidaan parantaa ilman, että se lisäisi kustannuksia. Lähetteen sijasta hän olisi pyytänyt lakimiestä laatimaan testamentin, joka olisi jouduttu laittaa pikaisesti täytäntöön. neuvolat sekä merkittävä osa terkkaripalveluista ovat olleet tärkeitä lähipalveluita. Ministeri Kiuru vei muutoksen läpi hallituksessa. Kokkola 75%, muut 25%. Pahinta on, jos unohdetaan tyystin kansalaisten arjen näkökulma, eli arviointi palvelujen saatavuudesta. Ennakkoäänestys kotimaassa 12-18.1.2022. Kannuksessa tullaan varmasti tekemään hyvää yhteistyötä valtuustoon valittujen kesken puoluetaustasta riippumatta. Yhdenvertaisuuden puolesta. Tuossa tilanteessa hän olisi jäänyt oman sairaanhoitopiirinsä päätöksen panttivangiksi, koska kaikilla ei ole varaa hakea helpotusta vaivoihinsa yksityiseltä puolelta. Nyt jokaisen ääni tärkeä. Infektiokierre on katkaistu ja hänen elämänlaatunsa on hyvä. Sillä on sijansa sekä ennenmuuta arvonsa kansalaistemme keskuudessa! Sama peruslähtökohtamme on siinä, kun korostamme vaaliohjelmassamme meille kaikille keskipohjalaisille tärkeän keskussairaalamme aseman turvaamista. Rauhallista ja siunattu joulun odotusta. Kuntataloudet kiristyy ensi vuonna. Ohjelmassamme todetaan esim: ”Lähipalvelut ja ennaltaehkäisevä työ ovat kaiken perusta eri muodoissa. SUDOKU . Tiedän henkilökohtaisesti tapauksen, jossa vuonna 2014 julkisen terveydenhoidon hoitovirheestä kärsinyt henkilö ei saanut omasta sairaanhoitopiiristä julkisen puolen erikoislääkäriltä tarvitsemaansa lähetettä leikkaukseen vuosien tappelusta huolimatta. Tästä on nyt kulunut vuosia ja henkilö on tervehtynyt. Lopulta hänen oli pakko hakea yksityiseltä lääkäriltä lähete toiseen sairaanhoitopiiriin, jossa asiaa katsottiin eri tavalla ja hän pääsi leikkaukseen. Sairaat ja heikot eivät jaksa puolustaa itseään. Paikat menisi: Kokkola 44, Kannus 5, Kaustinen 3, Veteli 2, Perho 2, Toholampi 2, Perho 2, Toholampi 2, Halsua 1, Lestijärvi ei paikkaa. joulukuuta 1991 LUKIJAN LÖYLYT Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23:s päivä tammikuuta 2022. Uhkana on, että palveluja häviää tai niistä tulee kalliimpia. Tärkeä saada heti hyvät asetelmat ja askelmerkit lähdössä, vuosien saatossa muuten hidas kurota kiinni. 12. 30 VUOTTA SITTEN 2. Tässäkin on mukana vahvasti lähipalvelu-ajatus. Kannuksen ikärakenne on korkeampi suhteessa, jolloin terveyspalvelut nousevat tärkeään rooliin. Tein hieman laskelmaa siitä, kuinka valtuustopaikat menisi väkilukuun suhteutettuna. TÄTÄ MIELTÄ Pitkään valmisteltu sote-uudistus hyväksyttiin vihdoin ja viimein kesäkuussa 2021. Mikäli julkinen sektori on ollut ruuhkautunut, niin hoitoa tarvitseva on voinut suunnata valtion kustantamana yksityiselle ja hankkia tätä kautta itselleen hoitoa tai vaikkapa lähetteen vaativampaan hoitoon. Jopa Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan mukaan Kela-korvausten poisto on haitallista pienituloisille ja lisää kansalaisten eriarvoisuutta
Kian kasvun takana on monipuolinen ja uudistunut Ceed-mallisto. Yhteisetusi jopa 4000 € sisältäen Kian Plug-in Hybrid tuen, talvirenkaat kevyt-metallivantein, kumimatot ja tavaratilan kaukalomaton hintaan 390 €, sekä MB-Mobilen huippu edullisen % + kulut rahoituksen. Atria Naudan takuumurea sisäpaisti n. 1.-6.12. 1 kg Suomi 9 95 kg Voim. myydyin auto syyskuussa. Kia on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisten suosikkimerkeistä, ollen jo Suomen 2. 20 590 € Kian Plug-in Hybrid tuki* 2 500 € S-market Himanka I Kannus I Toholampi Ma-La 7–21 SU 9–21 Himanka, Kannus Su 11–19 Toholampi Parhaat herkut Fazer Kääreelliset suklaarasiat 270-350 g (10,43-13,52/kg) 3 65 Rajoitettu erä Rajoitettu erä Voim. Tervetuloa tutustumaan uuden aikakauden Kia Ceed-mallistoon. CO2-päästöt 123 g/km. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. *Rahoitusesimerkki: Kia Ceed hinta 20 590 €, käsiraha 4000,00 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 250,41 € luoton määrä yht. Kuvan auto erikoisvarustein. Viimeinen suurempi erä 3000,00 €. Kätevästi ja edullisesti harrastamaan, kyläilemään ja asioimaan. 1.-6.12. 1.-6.12. autoveroton hinta 18 115,67 € + arvioitu autovero 1 874,33 € + toimituskulut 600 € = kokonaishinta 20 590 €. 2021 9 Tervetuloa Iltakyytiin! Iltakyyti ajetaan tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. 1190,00 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 17 780 €, todellinen luottohinta 21 780 € ja todellinen vuosikorko 2,42 %. MB-Mobile Kokkola Heinolankaari 1, Kokkola Puh. Korko nyt % + kulut* Ceed-mallisto alk. Varaa kyyti: Kulukuri.com . Klementiini Espanja 3 99 Voim. 1.-6.12. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa, sisältäen myös ajoakuston. Joukkoliikenne . Kuukausierä sisältää koron 0,00 %, perustamismaksun 290,00 € ja käsittelykulun 15,00 €/kk. Valio Kolmiopalajuustot 245–300 g (16,63–20,37/kg) 4 99 Rajoitettu erä Juustoportti AB-jogurtit 3 x 150 g (4,44/kg) 2 00 3 prk pohjanmaalta pohjanmaalta Rajoitettu erä. Kia Ceed alk. Valittavanasi on jo neljä eri mallia: Ceed, Ceed Sportswagon, XCeed ja ProCeed. Lähitapiola Rahoitus Oy, PL 56, 02010 Lähitapiola. LESTIJOKI 2. Ceed-mallisto huippueduin. Iltakyyti Eskola Kannus Toholampi Purontaka Särkimäki Toholampi Maunu Kitinvapari Katso koko reitti Kulukuri.comista Reitiltä poiketaan hakemaan kotiovelle. 16 590,00 €. Saatavana ovat nyt myös Plug-in Hybridit ja kevythybridit sekä innovatiivinen UVO–auton etähallintajärjestelmä, joka pitää sinut aina yhteydessä autoosi. Presidentti Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (7,98–8,87/kg) Kotimaista Uunilenkki 400 g (2,48/kg) 99 98 kg Maitokolmio Dellariini 400 g (4,98/kg) 1 99 Voim. 020 7571 250 mbmobile .fi Ensiesittelyssä uusi Kia Ceed Nyt myös Plug-in Hybridinä ja kevythybridinä. Luottokustannukset yht. 12
19cm) ERÄ tyttöjen rannekello & vaihto värit Paljon uusia koruja ja kelloja esim. Tohottarien kirjoittamat kortit ja postimaksut kustantavat miesleijonat eli LC Toholampi. Palveluesimies Katariina Kivioja (seisomassa) pitää joulumuistamisen perinnettä arvokkaana, vaikkei sitä ole voitu järjestää osastoilla asukkaiden luona nyt kahteen vuoteen. Kortteja on silloin pystytty kirjoittamana yhdessä asukkaiden kanssa. LESTIJOKI Toholammin ja Kannuksen kirjastoissa on mahdollista tulostaa koronapassi maksuttomasti kirjastojen aukioloaikoina. Tiedossa on puuroja mehutarjoilua, joulupukin vierailu karkkeineen, jouluista musiikkia JiiPeeltä ja seurakunnan nuorisokuorolta sekä kunnanjohtajan ja Toholammin yrittäjien uuden puheenjohtajan tervehdys. 2021 10 . Toholammin joulunavaus perjantaina . Jouluiloa etäaikaan. Palveluesimies Katariina Kivioja sanoo, että Männistölle joulumuistaminen on arvokasta. 12. KAISA SUOMALA Tohottaret kirjoittivat joulukortteja Männistön asukkaiden läheisille Joulukortteja turvallisesti . Ulkopuolelle lähetettyjen korttien lisäksi itse klubilaiset muistavat joulukortilla Männistön ja Mirjamituvan asukkaita sekä vanhusten kotihoidon asiakkaita. Koronapassin voi tulostaa maksuttomasti kirjastoissa TOHOLAMMIN JOULUNAVAUS Toholammin Kelloliike Ky Puh. Säävarauksella tapahtumassa on mukana myös mm. Koronan takia joudutan nyt olemaan täällä aulassa eikä asukkaiden luona, mutta meille on tärkeää, että toimitaan tasapuolisen turvallisesti. TOHOLAMPI Toholammin torilla vietetään joulunavausta tulevana perjantaina. (06) 885 101 • Avoinna ma-pe 10-17 kelloseppä 0440 885 101 • kosmetologi 044 282 4480 Moro! Toholammin kelloliike oli vahingossa painanut hyväksy nappulaa ja haluaisi kuitenkin muutoksia ilmoon Lestissä. leivonnaisten myyjiä. – Viime vuonna kortteja lähetettiin 94 kappaletta, ja määrä lisääntyy joka vuosi, kertoo Raija Määttälä. Ennen korona-aikaa tilaisuuteen kuului myös asukkaille ja henkilökunnalle tarjottu kahvihetki ja yhteiset joululaulut osastoilla. Koronapassia ei tarvita kirjastoissa asioimiseen. Kirjastoissa voidaan tarvittaessa opastaa asiakasta Omakanta-sivustolle menemiseen, mutta tietoturvasyistä Omakantaa on käytettävä omatoimisesti. LC Tohottaret eli Toholammin naisten Lions-klubi on noin viiden vuoden ajan kirjoittanut joulukortteja Männistön iäkkäiden asukkaiden omaisille. CITIZEN ECO-DRIVE Teräskuori, 100m vesitiivis KAHVITARJOILU! TERVETULOA! 598, 18, TARJOUS! 249,. LC Tohottarien Pirkko Hautala (vas.), Anja Mujunen, Ritva Björkbacka, Raija Määttälä, Sirkka-Liisa Niskanen ja Kaija Nikunen kirjoittivat kortteja Männistön asukkaiden puolesta. . NERFPYSSYJÄ, BRUDERLELUJA ILMAINEN TOIMITUS , ASENNUS JA VANHAN POISVIENT I! 2. Nyt henkilökunta on kerännyt asukkailta toiveita siitä, kenelle omaisille kortteja lähetetään. Juontajana toimii Toholammin Vuoden Yritys -palkinnon saanut Ilpo Wennström. Eli kellon kuva pitää ottaa pois, jos ei löydy oikeaa kelloa, smart kello PJS0007V ja johonkin kohtaan: Tarjoukset voimassa 9.-17.9.2021 Teetkö muutokset ja laitatko uuden vedoksen. . 9mm pit. Osastoille näillä jouluntuojilla ei ole asiaa, kuten ei viime vuonnakaan, mutta koronarajoituksista huolimatta jo perinteeksi tulleesta joulutempauksesta pidetään kiinni. Kiitos!! TuplaBismark ranneketju kultaa (ovh.792e) (lev. – On merkityksellistä Männistölle ja asukkaille, että huomioidaan että tämä yksikkö on olemassa. LESTIJOKI Kodinkoneet Jylhä Philips PARTAKONEET HYVÄT VALIKOIMAT KODINKONEITA, PIENKONEITA, JOULUVALOJA, LELUJA, PELEJÄ YM. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Männistön vanhusten palvelukeskuksen aulassa on jouluinen näky, kun Tohottaret Raija Määttälä, Sirkka-Liisa Niskanen, Pirkko Hautala, Anja Mujunen, Kaija Nikunen ja Ritva Björkbacka ovat kokoontuneet pöydän ääreen tonttulakit päässään.
pyrkii ensi vuoden aikana tehostamaan paikallissovellus Toholampi Napin markkinointia. Pitkään lampurina ja lammasteurastajana tunnettu yrittäjä luopui puolisonsa kanssa lampaista tänä vuonna ja on viime vuodet viljellyt elintarvikekauraa. Elintarvikealan yrityksillä on Polson mukaan sauma päästä mukaan paikallisiin julkisiin hankintoihin, kun kunta tekee hankintoja pienemmissä erissä. . Raj. KAISA SUOMALA . 1 erä/tal.. Yrittäjäyhdistys piti yhdistetyn kevätja syyskokouksensa pikkujoulunsa yhteydessä Lylyn Pisarassa Toholammilla. TOHOLAMPI Tämänvuotinen Toholammin kotiseutulehti Lampin Raitti on ilmestynyt. Sihteerinä jatkaa Seppo Kulju ja rahastonhoitajaksi valittiin Juha Finnilä. – Luotan, että Toholampi tulee olemaan voimakas elintarvikepitäjä tulevaisuudessakin. Paketointipalvelu -10% Normaalihinnasta J oulunavau starjoukset Toholampi • 0400 265 992 • www.luomankorjaamo.fi LUOMANKORJAAMO KY – Määräaikaishuollot – Jakohihnojen vaihdot – Nelipyöräsuuntaukset – Ilmastointihuollot ja -korjaukset – Autosähkötyöt – Katsastustarkastukset – COja savutusmittaukset – Diagnostiikka Autocom järjestelmällä AUTOHUOLTO JA -KORJAUS Traktori/maatalouskonehuolto VARAOSAT KORJAAMOPALVELUT KIRKKOJÄRVEN RANNALLA Uusi puheenjohtaja. Lehden jokavuotista osuutta ovat mm. – Kauralla on kysyntää ja luomuna hyvä hintakin, hän sanoo. poiminnat Toholammin päättyvän vuoden koulu-, kulttuurija urheiluelämästä sekä Pajamäen tapahtumat. Esillä on myös pitäjään huomattavasti vaikuttanut siirtolaisuus, Toholampi on ollut maan voimakkaimpia siirtolaispitäjiä.Lampilta muutetaan yhä ulkomaille, mutta pitäjä vastaanottaa myös paluumuuttajia, Lampin Raitista löytyy yhden tarina. Eero Polso (vas.) on Toholammin yrittäjien uusi puheenjohtaja. LESTIJOKI . Lampin Raittia julkaisee Pajamäen perinnekeskus, joka hoitaa myös kotiseutuyhdistyksen tehtäviä. Historiallisissa jutuissa käsitellään mm. 2021 11 Toholammilla on terveet yritykset. . 160 vuotta täyttänyttä Toholammin kolmatta kirkkoa sekä kirkkoherra Anton Aimosta. Heikki Luoma siirtyy varapuheenjohtajaksi. ellei toisin mainita J oulunavaus 8 00 Valio Oltermanni juusto 250 g Kulta Katriina kahvi 500 g, VAIN sj. kiitti erovuoronsa käyttänyttä pitkäaikaista hallituksen jäsentä Maija Kortetmaata parinkymmenen vuoden hallitustyöskentelystä kukkakimpulla, jonka ojensi Heikki Luoma. Ostaja on Fazerin mylly. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Toholammin Yrittäjät ry. Kysyntää on esimerkiksi eläinten jatkokasvattamotoiminnalle, esimerkiksi lampaan ja vuohen, hän sanoo. Eero Polso oli saamastaan luottamuksesta iloinen ja lisäsi olevansa tyytyväinen siihen, että edellinen puheenjohtaja Heikki Luoma jatkaa hallituksessa varapuheenjohtajana. Arvostettu hengenmies oli uskomattoman aikaansaapa myös maalisella puolella: hän oli perustamassa Keski-Pohjanmaan Osuuskauppaa, osuusmeijeriä ja sekä osuusettä säästökassoja. kmarketsuomi ERÄ TARJOUKSIA PE 3.12. Toholammin yrittäjät ry. KAISA SUOMALA Eero Polso Toholammin Yrittäjien uusi puheenjohtaja Kiitokset. 12. valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Eero Polson. Toholammin Yrittäjät ry. Lampin Raitti julkaistu TOHOLAMMIN JOULUNAVAUS 2 PKT KG KPL KPL TLK PSS K-MARKET LAMPINTORIN 3 00 OMASTA UUNISTA! Fazer TÄHTITORTTU ARVONNASSA mm. 2. 9-17, la 9-14 Vichyn ja Acon LAHJAPAKKAUKSET Tarjous voimassa 3.-24.12. KINKKU ja TUOTEKASSEJA Lisää edullisia tarjouksia löydät myymälästä! TERVETULOA! T. Eero Polso Palvelemme: ark. Eero Polso on maataloustuottaja. Polso pitää Toholammin yrityskenttää vireänä. Vuoden 2021 aikana tänne on perustettu 20 uutta yritystä. – Se on hyvä tuki. Eero Polso pitää tärkeänä myös yrittäjyyskasvatusta kuten koulun yrittäjäkasvatusta ja 4H-yrityksiä. Pikkujoulussa palkittiin myös vuoden yritys, Tiina ja Ilpo Wennström. Kauppiaat Heli ja Ari henkilökuntineen Atria viljaporsaan filee Tasangon piparit 750 g Marli Glögi juoma 1L Risella puuroriisi 1 kg 7 95 1 50 2 99 1 50 1 99 5 KPL JOULUKUUSEMME kaipailee lasten askartelemia koristeita! Tuo koriste kuuseen niin saat pienen YLLÄTYKSEN! PE 3.12.2021 Muistathan varata KINKUN! Tee tilaus kaupalla tai soita! K-MARKET LAMPINTORI Toholampi, 06-885660 Ollaanko Facebook-kavereita. Perinteisestä joulehdestä löytyy asiaa niin pitäjän menneisyydestä kuin nykypäivästä. Joululehteä saa paikallisista liikkeistä, tänä vuonna sitä toimitetaan myös postitettuna. Polso nousi hallitukseen erovuorossa olleen pitkäaikaisen jäsenen Maija Kortetmaan tilalle ja valittiin heti puheenjohtajaksi. – Toholammilla on terveet yritykset
Meillä on reaktorissa 30 päivän kierto, jonka aikana bakteerit syövät kuitua syötteestä eli karjanlannasta ja pienestä määrästä heinää ja vapauttavat metaania. – Siitä saadaan sähköt, lämmöt ja lannoite. Härkänevan kylältä löytyi ammattimaiselle automaatioasentajalle sähkötöitä tehtäväksi tilan pyörittämisen lisäksi; Ilpo työskenteli esimerkiksi FinnSpringin laajennustyömaalla. – Silloin ruvettiin siihen että tehdään isompi navetta, ja ruvettiin molemmat olemaan tässä. Jo sitä aikaisemmin Ilpo Wennström oli alkanut haaveilla omasta biovoimalaitoksesta, ja sen rakentaminen tuli navettalaajennuksen jälkeen ajankohtaiseksi. Grillillä päivät venyivät pitkiksi, vilkkaina iltoina seuraavan vuorokauden aamutunneille saakka. . Hän oli mukana perustamassa juomayhtiö Bullberryä, joka kaatui käyttöpääoman huvetessa muun muassa epäonnisiin investointeihin. 12. Kahden robotin navetta oli vain alkusoittoa laajennukselle nykykokoon eli tuplasti isommaksi. – Olihan se lopulta maailman paras aika ostaa maatila, kun maan arvostus oli aivan alakantissa, hän sanoo nyt. Nyt pieneltä tuntuva 12?000 markan hinta hirvitti, mutta ahkerasti hampurilaisia paistamalla kioski menestyi. Uusi grillikioski rakennettiin Härkänevalla ja kuljetettiin Kannukseen yön hiljaisina tunteina. Palkinto myönnettiin yrittäjäyhdistyksen vuosikokouksessa ja pikkujoulussa Lylyn Pisarassa perjantaina. Wennström on tehnyt alusta asti yhteistyötä tutkimuksen kanssa, ja voimalasta opitaan koko ajan lisää. Päätoimisia maatalousyrittäjiä Wennströmeistä tuli vuonna 2008. . Biokaasu on osoittautunut vielä kannattavammaksi kuin aluksi luultiin. Silti tarjolle tullut tila tuntui onnenpotkulta. Silti Toholammin Härkänevalla sijaitsevassa talossa riittää naurua ja suunnitelmia tulevan varalle. 25 vuotta. Yrittäjyys on kulkenut aina mukana Ilpo ja Tiina Wennströmin yhteisellä polulla, jo ennen kuin he ostivat nykyisen maatilansa vuonna 1996. valitsi Tiina ja Ilpo Wennströmin Toholammin vuoden yritykseksi 2021. On kuitenkin ollut luontevaa, että Leader on voinut jatkaa tilojen käyttöä. – Kun ostettiin tämä tila, oli monesti niin, että pihalla tavattiin, kun Tiina tuli grilliltä ja minä olin menossa aamunavettaan, Ilpo Wennström kertoo. LESTIJOKI 2. Nuorena jaksoi. Vakiintunut työkuvio antoi siihen mahdollisuuden, sillä grilli pyöri tuottoisasti ja Ilpo Wennström oli juuri saanut työn Poutun ostoasiamiehenä. – Sehän oli ihan hullu aika lähteä tilalliseksi. KAISA SUOMALA Toholammin Vuoden yrittäjät Ilpo ja Tiina Wennström eivät ole pelänneet ottaa riskejä ”Maaseudulla mahdollisuudet mennä kohti omavaraisuutta” Sehän oli ihan hullu aika lähteä tilalliseksi.. Ainakin se on konkreettinen esimerkki siitä, että maatalous pystyy kierrätykseen ja energiantuotantoon. Pienen Itikan kopin takana piti aluksi alkaa pitää pakettiautoa, johon mahtui lisää sämpylöitä, sitten laajentaa rakennusta isommaksi. Yrittäjähenki yhdisti jo siinä vaiheessa: Ilpo Wennströmillä oli veljensä Ilkan kanssa jo metsähaketta tuottava ja katuaurauksia tekevä firma, ja häälahjarahoja käytettiin haketuskoneen lainan lyhennykseen. Ilpo Wennström on aina ollut monenlaista puuhaava mies. Lantaliete muuttuu liukoiseksi, mikä tarkoittaa ettei sen tarvitse enää pellossa mädäntyä ennen kuin kasvit voivat ottaa siitä ravinteita. –?Olin hallituksen puheenjohtaja kun yritys jouduttiin lopettamaan. Eivät Wennströmit tilaa aivan harkitsematta ostaneet. Oma maatila oli ollut kummankin haaveena jo kauan. Toholammin Yrittäjät ry. Luken (Luonnonvarakeskus) tutkimuksen mukaan voimalaitoksen käyttämä lanta on ihanteellinen lannoite siksi, että siitä erilleen separoiduissa jakeissa, nesteessä ja kuiva-aineessa, ravinteiden suhteet ovat erilaiset ja siksi niillä voidaan hyvin hienosäätää lannoittamista maan ja kasvien tarpeiden mukaan. 2021 12 HENKILÖKUVA Kun ostettiin tämä tila, oli monesti niin, että pihalla tavattiin, kun Tiina tuli grilliltä ja minä olin menossa aamunavettaan. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Tiina ja Ilpo Wennströmin tie ison ja innovatiivisen karjatilan (neljä robottia, kolmesataa nautaa, oma biokaasulaitos) isäntäpariksi ei ole mennyt kaikkein kuljetuinta kaistaa. Hullunrohkealla heittäytymisellä on edetty useinkin, ja yöunista tinkiminen kuuluu alan luontoisetuihin. Paineet olivat kovat, kun vastuussa ei ollut pelkästään itselleen. – Viime vuoden lannoitekustannukset olisivat olleet meillä ostolannoitteella 50?000 euroa, nyt se oli Yrittäjät. Oli menty EU:hun eikä tiedetty yhtään, mihin maatalous menee, Ilpo Wennström muistelee. Miljoonainvestointi saatiin valmiiksi vuonna 2016. Wennströmit olivat menneet naimisiin nuorina, Tiina oli ollut juuri täyttämässä 19 vuotta ja Ilpo oli 20. Hän jatkoi työtä Poutulla vielä pari vuotta, kunnes tilan navettaan tehtiin ensimmäinen laajennus parsinavetaksi. Tiina oli töissä Kannusgrillillä, jonka hän myöhemmin, vuonna 1991, osti eläkkeelle jääneeltä työnantajaltaan Inkeri Perkkilältä. Siinä vaiheessa Ilpo oli palkkatöissä ja pari muutti Kannukseen. Niin kauan on siitä, kun Wennströmit ostivat seitsemän lehmän tilan, josta Ilpon eno oli luopumassa
Konehallin omistajalla oli kaivuri, jolla hän auttoi paloja pelastustoimea raivaustöissä. TOHOLAMPI Toholammin Laitalassa syttyi tulipalo perjantaina ja lauantain välisenä yönä. –?Tutkimusraportissa on annettu vielä tarkemmat toimintaohjeet vaurioiden korjaamiselle, jotta rakennus pysyy kunnossa siihen saakka, kunnes uusi koulu valmistuu, hän lisää. Nyt mennään näin. Korjaustyöt aloitetaan heti, kun Vakkuri saa hankittua kohteeseen tarvittavat tekijät. Ulkopuoliset polttoaineen hinnan heittelyt eivät vaikuttaisi omaan talouteen. –?Kostuneilta osilta ja laajemminkin poistetaan pintamateriaalit, rakenteet kuivataan ja pinnoitetaan uudelleen. Liikuntasalissa on evakossa kaksi esikouluryhmää eli noin 30 lasta. Urakoitsijoita olemme aina käyttäneet paljon ja luulen että koko ajan enemmän. Hän ei jarruttele, mutta pitää jalat maassa, ja kun yrittämisen riski päätetään ottaa, se otetaan yhdessä. Täällä on paljon koneurakoitsijoita, jotka ovat hyvissä väleissä keskenään. Kun ideamylly pyörii isännän päässä oikein lujaa, emäntä osaa kuulemma tukea juuri oikealla tavalla. Sijoitukset on aikanaan tehty pysyviksi ja kodista näkee, että lapset ovat kuin omia. OUTI YLI-ARVO Alustava korjaussuunnitelma on tehty, remontti kestää muutaman kuukauden Raasakan kosteusvaurioita on kartoitettu . Yrittäjyys on kulkenut aina mukana Ilpo ja Tiina Wennströmin yhteisellä polulla, jo ennen kuin he ostivat nykyisen maatilansa vuonna 1996. Onhan se järkevämpää niin, että joku, joka investoi ja laittaa hyvät koneet, tekee ne työt jotka hyvin osaa. Ilpo Wennström ihmettelee, miksei maaseudulla ole paljon nykyistä enemmänkin sijaisperheitä. Halli oli asuinrakennuksen välittömässä läheisyydessä, mutta tuli ei onneksi yltänyt taloon saakka. Maan tasalle. Vesivahingon aiheutti kakkoskerroksessa haljennut wc-istuimen säiliö. Esiopetus Raasakan koulun liikuntasalissa on haasteellista muun muassa akustiikan takia. Konemaahantuojat esittelevät Wennströmille jo kiivaasti laiteuutuuksia, jotka käyvät kaasulla. Tiina ja Ilpo Wennströmin perheeseen kuuluu viisi sijaislasta. –?Osa purkutöistä joudutaan tekemään asbestipurkuna. – Saataisiin tehtyä konetyöt ja ajettua autot omalla kaasulla joka olisi puhdasta. Väliaikaista. Konehalli tuhoutui täysin palossa Toholammin Laitalassa. Se olisi tärkeää työtä. Tekninen johtaja Johanna Vakkuri kertoo, että alustava korjaussuunnitelma on tehty. KAISA SUOMALA ”Maaseudulla mahdollisuudet mennä kohti omavaraisuutta” 10?000 euroa. Ensiapuyksikkö oli herättänyt samassa pihapiirissä asuneen hallin omistajan. . 12. Laitala sijaitsee Toholammin ja Kannuksen välillä, noin 10 kilometriä Toholammin keskustasta ja noin 15 kilometriä Kannuksen keskustasta. Kaasutuslaitokset ovat isoja investointeja, mutta Kaustisen seutukunta on lähtenyt tukemaan asiaa hanketoiminnalla. Konehallissa oli ajoneuvoja, jotka vaurioituivat pahasti palossa. He kehuvat vuolaasti maataloustyöntekijöitään ja toholampilaisten koneurakoitsijoiden palvelualttiutta ja yhteishenkeä. Raasakassa arki käynnistyi erityisjärjestelyin viime viikon maanantaina tulevan remontin takia. Ohiajanut ensiapuyksikkö oli havainnut tulipalon ja tehnyt hätäilmoituksen yöllä noin kello 4 aikaan. Koska toimintaa on pyöritetty evakkotiloissa vasta viikon ajan, muutoksia käytännön järjestelyihin saatetaan Mäkelän mukaan tarvittaessa vielä tehdä. Kyseessä on joka tapauksessa muutaman kuukauden kestävä remontti. Pelastuslaitokselta tuli paikalle kuusi yksikköä Toholammin, Kannuksen ja Sievin palolaitoksilta. On saatu peltoa vuokralle ja sitä on myyty myös meille. Kolme asuu vielä kotona ja aikuistuneillekin tila on tuttu lapsuudenkoti, jossa käydään, vanhin jo omien lasten kanssa. Johanna Vakkuri Yrittäjät. – Olen lapsia kannustanut siihen, että opiskelkaa sitä, mistä eniten tykkäätte. Tutkimuksissa on tehty kosteusmittauksia ja selvitetty rakenteiden kuntoa. Seinillä on perhepotretteja ja rippija lapsuuskuvia, eteinen on täynnä harrastusvälineitä – Saara on muun muassa crossipyöriä harrastava vauhtihirmu. Sisäliikunnassakin käytetään mahdollisuuksien mukaan yläkoulun salia. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Vakkuri ei osaa vielä arvioida remontin hintalappua, eikä myöskään korjauksen kestoa. – Meidän on ollut helppo pitää maatilaa siitä asti kun tultiin tänne. – Täällä on tilaa ja mahdollisuuksia kaikin puolin tehdä tätä. Raasakan koululla on yhteensä 160 oppilasta sekä esikoululaista. . . Kyllä sitä työllistyy, kun olet kiinnostunut siitä alasta, Ilpo Wennström sanoo. Noin 80 neliön varastotilana ollut rakennus tuhoutui täysin palossa. Näen, että maaseutu kääntyy pikku hiljaa lähemmäs sitä vanhaa aikaa, kun täällä on oltu hyvin pitkälle omavaraisia, Ilpo Wennström sanoo. Biovoimalan takaisinmaksuaika lyhenee säästöjen ansiosta vielä tosi paljon, kun lannoitteiden hinnat jatkavat nousua. LESTIJOKI 2. Rakennusta oli käytetty koneiden korjaustoimintaan. 2021 13 Osa purkutöistä joudutaan tekemään asbestipurkuna. Kun paloja pelastuslaitos ehtivät paikalle palo oli on täyden palon vaiheessa. Sitä ei voi tehdä aivan kuka vain, vaan siihen täytyy olla tarvittavat luvat, Vakkuri selventää. Nelosluokkalaisille löytyi luokka tien toisella puolella sijaitsevalta yläkoululta eli Juhani Vuorisen koululta, jotta Raasakan koululta saatiin tilaa koulukuraattorille ja erityisopettajalle. Wennströmien yritys ei pyörisi irrallaan ympäröivästä yhteisöstä. Saliin on tilattu akustiikkasermejä, jotka toivon mukaan helpottavat hieman tilannetta. –?Arvioin ensin, että korjaukseen saattaa mennä koko kevätlukukausi, mutta uskoisin, että jossain vaiheessa kevätkautta pääsemme palaamaan evakkotiloista takaisin korjattuihin tiloihin. Englannin kielen opetus on siirtynyt myös Juhani Vuorisen koululle. Seuraava haave on erillinen biokaasuvoimala, josta saisi liikennekaasua. Näin märkiä materiaaleja ei jää, kertoo Vakkuri. – Me jokainen maksamme sähköstä, lämmöstä ja polttoaineista seutukunnan ulkopuolelle, ja jos puoletkaan siitä tuotettaisiin täällä itse, 32 miljoonaa euroa enemmän pyörisi alueen taloudessa meillä itsellä. Kosteutta kärsineistä esiopetustiloista eskarilaiset siirtyivät koulun liikuntasaliin, joka toimii nyt myös iltapäiväkerholaisten tiloina iltapäivisin. –?Siellä on saatu sali aivan kivasti laitettua ja toiminta kyllä pyörii, mutta akustiikka on ongelma liikuntasalissa, koska lapsistahan lähtee ääntä, toteaa alakoulujen rehtori Tarja Mäkelä. Tutkimuksissa on selvinnyt, että kosteusvauriot ovat rajoittuneet alakerran esikoulutilaan sekä toisen kerroksen niin sanottuihin toimistotiloihin, joissa on ollut työtilat muun muassa koulukuraattorilla sekä erityisopettajalla. KANNUS Outi Yli-Arvo Kannuksen Raasakan koululla on kartoitettu syyslomalla tapahtuneen vesivahingon aiheuttamia vaurioita. JONI MÄKI-PETÄJÄ Laitalassa syttyi yöllä tulipalo konehallissa
Varajäseniksi valittiin Antti Perkkalainen Evijärveltä, Virpi Karhu Kokkolasta, Markus Ojala Seinäjoelta sekä Saana Lind ja Pekka Pörsti Vaasasta. Hirvi Emilia, lasten ja nuorten liikunnan asiantuntija, Kannus ?• . ?• . Elinkeinoministeri on valtioneuvoston jäsen ja Lintilä pitää alueen etuna sitä, että organisaatiot ja toimijat ovat tuttuja. Jäsenistö tukee uuden koulun rakentamista ja velvoitti perussuomalaisia valtuutettuja valvomaan, että rakentamisen taloudellisissa raameissa pysytään. Aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun ja ehdokasnumerot aatonaattona 23.12.2021. Lintilä Mika, elinkeinoministeri, Toholampi ?• . Heittona ehdotettiin, että keskussairaalan voisi siirtää Tunkkarille. ?• . . maakuntaliiton johtaja ?• . Lintilä ja tilaisuudessa puhetta johtanut piirin puheenjohtaja Timo Pärkkä pitivät tätä lupausta realistisena. Ari Kerola. Keskusta tavoittelee 73 ehdokkaan listaa, jossa ehdokasmäärää on jaettu kunnittain väkimäärän ja vaalimenestyksen perusteella. Sen sijaan puolueen yksi vaalilupaus on ollut, että jokaisessa kunnassa olisi sotepiste, josta terveyspalveluita saataisiin. Valtuustot aloittavat varsinaisen työnsä maaliskuun alussa. Törmä Anja, lähihoitaja/eläkeläinen, Kannus . Siirilä Reetta, hoivakodin johtaja/ geronomi (AMK), Kokkola ?• . JONI MÄKI-PETÄJÄ Huuki, Kolppanen ja Pihlajakangas, Tervala ja Salminen (ps.) ehdokkaiksi . Tällä sektorilla tehdään alueen kehittämisen kivijalkaa, Lintilä kommentoi ehdokkuuttaan. 2021 14 VIIKON VARRELTA . Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pisti nimen ehdokaspaperiin. Märsy Jaakko, opiskelija, Kokkola ?• . Ehdokasasettelun voi jättää aluevaalilautakunnalle viimeistään 14.12.2021. Varapuheenjohtajiksi valittiin Leena Salmu Kokkolasta, Jorma Katajamäki Vaasasta ja Immanuel Grönlund Seinäjoelta. Veteli: Korkeasaari Pirjo yrittäjä, seminologi, Pollari Kari yrittäjä, prosessinhoitaja, Åivo Ilpo metsäinsinööri.. Nygård Mauri, Fil. Terveyspalveluiden saatavuus on tärkeä myös kilpailtaessa työvoimasta. Myös Anja Törmä (kesk.) on ehdolla. . Lestijärvi: ?• . Palosaari-Penttilä Pirjo, eläkeläinen, Kaustinen ?• . ?• . Kannus: Huuki Manolis valtiotieteen kandidaatti, Kolppanen Jaakko yrittäjä, Pihlajakangas Päivi sairaanhoitaja. Siksi on tärkeä saada ehdokkaita laajalti, Lintilä sanoi Vetelissä. Kannus: ?• . Lintilän allekirjoittaman ehdokassopimuksen jälkeen Keski-Pohjanmaalta on 47 keskustalaista ehdokasta. Lestijärvi: Salminen Juha kirjanpitäjä. Keskustelut aluevaalien ajankohdan siirrosta Lintilä torppaa heti alkuun. Kannuksesta ehdokkaiksi valittiin Manolis Huuki, Jaakko Kolppanen ja Päivi Pihlajakangas. Perho: Huopana Valio yrittäjä, Kivelä Markus yrittäjä, Saralampi Antti eläkeläinen , Taivassalo Ahti yrittäjä,Vasalampi Kimmo kokemusasiantuntija. –?Alueen eduksi tulee, että kontaktipinta on suora. Piirijärjestön puheenjohtajana jatkaa Antti Knuuttila Seinäjoelta. Toholampi: Tervala Niko tuotantotyöntekijä. Vaaleihin. ?• . LESTIJOKI 2. LESTIJOKI Sanni Aho Toholampilainen elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) vahvisti sunnuntaina ehdokkuutensa aluevaaleissa. Kentala Anneli, hallintonotaari, Halsua ?• . . Toholammilta Niko Tervala ja Lestijärveltä Juha Salminen. Korkiala Toni, pääluottamusmies, Kokkola ?• . Hallitukseen valittiin jäseniksi Antti Huhtala, Manolis Huuki, Jaakko Kolppanen ja Päivi Pihlajakangas. Perussuomalaisten keskipohjalaisia ehdokkaita aluevaaleissa: ?• . Puhetta vaalien siirrosta ei ole ollut hallituksessa ja tilanne on nyt Suomessa erilainen viime kevään kuntavaaleihin nähden. Halsua: Tuominiemi Jukka yrittäjä. Ehdolla ovat muun muassa kannuslainen Ari Kerola ja lestijärveläinen Pentti Untinen. Hänen toiveensa on, että äänestysprosentti nousisi tammikuussa järjestettävissä aluevaaleissa yli 50. –?Että on tässä elinvoimakytkös mukana, Lintilä sanoo. Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022. Keskustalaisille aluevaaleissa menestyminen on ainoa vaihtoehto. Nimi alle. ?• . LESTIJOKI Pohjanmaan Vasemmiston piirikokous asetti ehdokkaita tuleviin tammikuun aluevaaleihin. –?Aluevaaleihin ehdolle lähteminen oli aika selkeä homma. Ehdokasasettelua vielä jatketaan, piirihallitus kertoo asettavansa vielä myöhemmin lisää ehdokkaita. –?Uskottavuuden kannalta on tärkeä tilanne, että aluevaaleissa tulos on hyvä. Kannuksen Perussuomalaiset valitsi 19.11. –?Rokotekattavuus kun on laajaa, niin on totaalisen eri tilanne mikä oli kunnallisvaaleissa. SANNI AHO Kannuksesta myös Anja Törmä ja Emilia Hirvi Mika Lintilä (kesk.) lähtee ehdolle aluevaaleihin Uudet nimet Keskustan ehdokaslistalla ?• . ?• . Vetelissä järjestetyssä tilaisuudessa syntyi esimerkiksi vaaliteemoista. Pentti Untinen. Alkava vuosi on Knuuttilan kolmas piirijärjestön puheenjohtajana. Eevi Alawadi, Ilkka Anttiroiko, Virpi Karhu, Irma Keiski, Juhani Kolppanen, Pia Leinonen, Kauko Niemi, Tiina Pakka, Roy Pietilä, Jaana Puumala, Leena Salmu, Saana Simpanen, Sami Simpanen, Esa Tikkakoski. Kaustinen: Haukilahti Tiina lähihoitaja, Lindskog Tina yrittäjä, perushoitaja ?• . Möttönen Kaisa, palvelukehittäjä/ sairaanhoitaja, Kokkola ?• . ?• . Muissa päätösasioissa vuosikokous linjasi Raasakan uuden koulun rakentamiskustannuksista. Kokkola: ?• . LESTIJOKI Keski-Pohjanmaan Perussuomalaisten piirihallitus asetti 21.11. Lintilä pitää aluevaaleja historiallisena, joka koskettaa jokaista kansalaista. Manolis Huuki (ps.) on ehdokkaana aluevaaleissa. pidetyssä kokouksessa lisää ehdokkaita tammikuun 2022 aluevaaleihin. Lintilä pitää Soitessa jo aikaisemmin yhtenäistettyä hallintoa ja organisaatiota kärkisuorituksena Suomessa. Hänelle aluevaalien tärkeä teema on peruspalveluiden turvaaminen. 12. Ari Kerola Kannuksesta ja Pentti Untinen Lestijärveltä Vasemmiston aluevaaliehdokkaiksi Vasemmistoliiton ehdokkat Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue: ?• . pidetyssä syyskokouksessa Vesa Hernesniemen jatkokaudelle paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi. Paikalla olleet perholaiset toivoivat puolueelta avauksia, joilla ihmisiä heräteltäisiin äänestämään. –?Soite on vahvassa etunojassa valmistelussa ja alkujaan se oli ideakin, Lintilä muistuttaa ja pitää KeskiPohjanmaalla tehtyä pohjatyötä hyvänä. Lis./ ent. –?Ei kannata tavoitella sitä, mitä pomminvarmasti ei saa, muistutti Lintilä yleisöään. Kokkola: Haapaniemi Asko maatalouslomittaja, Hautamäki Jorma eläkeläinen, Heinua Susanna lähihoitaja, Humalajoki Jarmo rehtori, Hägglund Sofia lähihoitaja, Jokela Marko maarakennusurakoitsija, Kalliokoski Matti sopimuspalomies, trukinkuljettaja, Kastren Heidi yrittäjä, Keränen Niko suunnittelija, Keränen Ulpu poliisivankilan vartija, Kleemola Jari merkonomi, Knuuti Jouni veturinkuljettaja, Koivukoski Matti yrittäjä, Korpijärvi Kari yrittäjä, Koskela Minna ostaja, tradenomi, Lassila Timo yrittäjä, eläkeläinen, Lepojärvi Seppo yrittäjä, Nygård Boris valtiotieteen maisteri, Palosaari Tarja toimitusjohtaja, eläkeläinen, Puolimatka Pekka työnvalvoja, Rehula Tuomas työnjohtaja, Rekilä Hannu rakennusmestari, Rekilä Riitta mielenterveyshoitaja, eläkeläinen, Salmi Marko yrittäjä, hitsaaja, Sidorikhin Ivan kalustopäällikkö, Siirilä Mika eläkeläinen, Sillanpää Timo yrittäjä, palomies, Sillanpää Pia kätilö, yrittäjä, Sirviö Juha-Pekka eläkeläinen, Suominen Juho-Pekka veneenrakentaja, Virtanen Mika aluepäällikkö, Ylikorpi Mika projektipäällikkö. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Anton Meriläinen ja Esa Tikkakoski Kokkolasta, Eino Korpilahti Kurikasta, Lisen Sundqvist Pietarsaaresta, Juha-Matti Kiviluoma ja Noora Jussila Seinäjoelta, Hannu Aho Teuvalta ja Arne Mäenpää Vaasasta. ?•
Pöydällä Tapani Roukalan kehittämiä mönkijän varaosia. Kehitystyö tapahtuu Roukalan kotona Kannuksessa tietokoneen ja 3D-tulostimen kanssa. –?Olen täysin itseoppinut tähän hommaan. JONI MÄKI-PETÄJÄ Harrastuksesta työ. Ensimmäiseksi kehityksen tuloksena syntyi mönkijän etuperän vahvistettu laippa. Team Leminen ja Vauhti Varikon Ville Myllymäen kanssa olen paljon yhteyksissä. Vielä päätyö on Maitokolmiolla, mutta kyllä vakaa aikomus on tulevaisuudessa saada elanto yrityksestä. Välillä kun pitää saada ajatuksia pois mönkijöistä, Tapani viettää aikaansa perheensä ja perheen lemmikkien kanssa. –?Kun saa liikevaihdon 200 000 euroon, voisi tästä saada sen päätulonsa. Snorkkelisarjan ansiosta mönkijän ilmanottoaukko sijaitsee ylempänä, jolloin pystyy ajamaan syvässä vedessä ja liejussa. JONI MÄKI-PETÄJÄ Yhteistyötä pitää ja kannattaa tehdä joka suuntaan.. Tapani Roukala kehittää ja suunnittelee osat itse tietokonetta ja 3D-tulostinta hyödyntäen. – Siinä aloin huomaamaan, ettei kaikkeen ollut mielestäni aivan parhaita varaosia tarjolla. Kannuslainen Tapani Roukalan innostus mönkijöihin kasvoi vuosien myötä ja lopulta oli aika perustaa oma yritys. – Mönkijöiden suosio on kovassa kasvussa. Routa Powerline on kannuslaisen Tapani Roukalan yritys, joka kehittää mönkijöihin uusia varaosia Harrastuksesta syntyi yritys Kehityksen tuloksia. – Kaksi vuotta sitten aloin sitten panostaa oikein kunnolla ja perustin oman firman, Routa Powerlinen. Roukala ei ole koskaan ollut mikään lukumies, vaan parhaan motivaation hän on saanut tekemällä itse. . Eikä tässä kunnossa olisi asiaa pelikentälle, Tapani naurahtaa. Se vaatii periksiantamatonta asennetta, eikä pienistä vastoinkäymisistä saa luovuttaa. Vaikka nyt saatiin aikaisin lunta, niin kuitenkin lumen vähyys on tehnyt sen, että mönkijöillä voi ajaa Suomessakin läpi vuoden. – Kyllä siinä tulee istuttua ainakin sellaiset 15-25 tuntia viikossa. Lopullisesti kipinä syttyi kymmenisen vuotta sitten, kun Roukala hankki oman mönkijän. Sen jälkeen paluuta ei ole ollut. –?Yhdistyksellä on paljon reitistöjä Kauhajoelta Oulun seudulle saakka. Se toimii ainakin minun kohdalla. Viimeisin kehittämin tuote on snorkkelisarja. KANNUS Joni Mäki-Petäjä Kannuslaisen Tapani Roukalan innostus mönkijöihin lähti kavereiden kautta. Roukala kuuluu yhdistykseen, West Coast ATV ry, joka ylläpitää maastoja tieliikennemönkijöille reitistöjä sekä ajoharjoituspaikkoja. 2021 15 . Roukala alkoi suunnittelemaan ja pohtimaan. Instagramin kautta tapahtuu se suurin kontaktointi ja omien tuotteiden markkinointi. Tietenkin tärkeintä on osan toimivuus, mutta kyllä ulkonäöllä ja varaosan muotoilullakin on merkitystä. LESTIJOKI 2. Mikään helppo juttu ei ole saada takuuhyväksyttyjä varaosia isojen mönkijävalmistajien markkinoille. Maanomistajan kanssa sovitaan aina, missä ja miten maa-alueella saa ajaa, Roukala sanoo. –?Tässä elämäntilanteessa vietän aikaani mieluummin lapseni ja vaimoni kanssa. 12. Roukalan harrastusinnostus alkoi kasvaa sitä mukaa, kun lähinnä Polaris-merkkisten mönkijöiden koko alkoi Roukalan autotallissa kasvamaan. – Yhteistyötä pitää ja kannattaa tehdä joka suuntaan. Lentopalloakin Roukala on pelannut, mutta tällä hetkellä se harrastus on jäänyt taka-alalle. Kehitystyön tulokset vakuuttivat myös Mönkijä Varikon, jossa myydään tätä nykyään Roukalan kahtakin vahvistettua etuperän laippaa kahteen eri malliin. Virheiden ja kokeilemisen kautta itsetekemällä oppii parhaiten. Siihen on vielä matkaa, mutta töitä tehdään sen eteen kovasti. Varsinkaan, kun renkaat kasvoivat ja alkoi voimansiirron kanssa olla haasteita, Roukala sanoo. JONI MÄKI-PETÄJÄ Tästä se lähtee
Anna Karsikas-Kuusisto korosti, että nyt tarvitaan modernia keskustelevaa päätöksentekotapaa. Kuvassa vasemmalta Raija Virta, Eija Lauri, Kalajoen kaupungin talonrakennuspäällikkö Rauli Mäkitalo, kaupunginjohtaja Jukka Puoskari ja elinkeinojohtaja Miia Himanka. Olemme tottuneet olemaan aktiivisia ja vaadimme, että meitä kuullaan. Niinpä olikin odotettavissa, että aihe nousee kyläillan pääosaan. Maria Muuraiskangas toimi kyläillan puheenjohtajana. Samalla tulee kuitenkin huomioida, että päteviä opettajia koko ajan puuttuu, Karsikas-Kuusisto sanoi. Tästä kieltämättä tulee aika monesti kotona sanomista. LESTIJOKI 2. Ajatukseni oli vielä alkuvuodesta, että Hillilän koulu olisi toteutukselle paras paikka, mutta siinä ilmeni erilaisia haasteita. Ne johtivat siihen, että Pahkala valikoitui parhaaksi ratkaisuksi ainakin tämän kokeilun osalta, Puoskari kertoi. –?Kun muutimme tänne niin kyllä meillä oli aika kovat odotukset. Aloitteessa esitetään, että toteutus aloitetaan samanaikaisesti Kalajoen ja Himangan taajamissa Hilliläläinen vuodesta 2006. Himangan osalta näkemykseni on se, että varhaiskasvatus olisi järkevintä toteuttaa Raumankarin koulun yhteyteen, Puoskari totesi. –?Merenojan yhteiskoulu oli 24 miljoonan euron investointi, valmistumaisillaan oleva Himangan terveysasema maksaa 2,3 miljoonaa euroa ja valmistumassa on myös Raution monitoimitalo. Kalajoen keskustaajaman osalta taloussuunnitelmaan on varattu suunnitteluraha ja varsinainen toteutus koittaa myöhemmin. Antti Kuusiston ja Risto Tiluksen 10.11.2021 tekemässä kuntalaisaloitteessa vaaditaan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä varhaiskasvatuksen toteutuksen aikataulusta. –?Vaikka olen asunut Hillilässä vuodesta 2006, en ole vielä koskaan oppinut menemään Himangan kirkkoon Hillilän ovesta, vaan edelleen kuljen Himangan kirkonkylän ovesta. Hillilän hirvimajalla järjestettyyn tilaisuuteen osallistui parisenkymmentä hilliläläistä. Hillilän koulun kiinteistön omistaja oli kesäkuun lopulla ilmoittanut, että kaupungin tulee suorittaa kaikki kiinteistön korjausja muutostyöt kun taas Pahkalan kylätoimikunta ilmoitti sitoutuvansa tekemään kaikki tarvittavat muutostyöt. Paikka on esimerkiksi Hillilän näkökulmasta etäällä, joten päätöstä on kritisoitu. Hänen mukaansa kaupungin talous on tasapainossa, mutta nyt kyse on niin isoista investoinneista, että on syytä selvittää nykyisen kiinteistökannan tilanne huolella. –?Kokeilu alkoi lyhyellä varoitusajalla. Maria Muuraiskangas halusi tietää, miksi varhaiskasvatusratkaisua ei voi toteuttaa molemmissa taajamissa samanaikaisesti, sillä tarve on kummassakin akuutti. Puoskari kertoi olevansa huolissaan kaupungin investointitahdista. –?En vielä osaa kirjoittaa osoitteeseen, että 68150 Hillilä vaan kirjoitan edelleen 68100 Himanka. 12. JORMA RONKAINEN Kalajoen kaupungin maaseutupalveluiden järjestämä kyläkierros Hillilän hirvimajalla Varhaiskasvatus puhututti Hillilän kyläillassa. Maria Muuraiskangas Selvitämme molempien taajamien osalta mitä tiloja suljetaan ja mikä on uudistoteutuksen tarve. –?Hillilässä asuu 407 asukasta, joista alle viisivuotiaita lapsia on 22 ja 6-16 -vuotiaita 42. Kaupunginhallituksen 5.7.2021 päivätystä pöytäkirjasta ilmenee, että kaupungin tekniset palvelut oli selvittänyt sekä Hillilän että Pahkalan kiinteistöihin tarvittavat muutosja kunnostustoimenpiteet ja Hillilän koulun osalta nämä oli arvioitu huomattavasti mittavammiksi. Kiitokset varhaiskasvatuksen henkilökunnalle hyvästä ja omistautuvasta työstä. Lisäksi kaupungilla on lukuisia muita investointeja. Opetusministeriön määräämä varhaiskasvatuksen kokeilu aloitettiin syksyllä Pahkalan koululla. Jukka Puoskari . Lapsia ja lapsiperheitä on siis mukava määrä mikä ei nykyään välttämättä ole ihan itsestäänselvyys pienissä kylissä, kyläillan puheenjohtajana toiminut Maria Muuraiskangas totesi avauspuheenvuorossaan. HIMANKA Jorma Ronkainen Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskaria tentattiin viime viikon keskiviikkona erityisesti varhaiskasvatukseen liittyvistä ratkaisuista. Kyläilta oli osa kaupungin maaseutupalveluiden järjestämää kyläkierrosta. Olemme velkaantuneet niin rankasti, että emme voi jatkaa sitä tahtia, vaan varhaiskasvatuksen investoinnit pitää jaksottaa ajallisesti. Kaupunkia edustivat myös elinkeinojohtaja Miia Himanka, talonrakennuspäällikkö Rauli Mäkitalo sekä maaseutuasiamies Antti Pulkkinen. Käytössämme on puolueeton ulkopuolinen selvittäjä ja häneltä tulee varmasti näkemys, mutta asiaa ei tietenkään mikään konsultti ratkaise. Jukka Puoskari korosti, että pidempiaikaisen ratkaisun suhteen asia on vielä kesken. Valtuusto tulee linjaamaan toteutusjärjestyksen, siihen minulla itselläni ei ole mitään vahvaa mielipidettä. Tänne on muuttanut paljon kouluttautunutta väkeä ja se nostaa vaatimustasoa. Me perheet tiesimme jo viime vuonna, että varhaiskasvatuksen tilat ovat täynnä. Muuraiskangas nauratti paikalla olijoita paljastamalla kaksi seikkaa, jotka erottavat alkuperäisiä ja muualta muuttaneita hilliläläisiä. 2021 16 VIIKON VARRELTA Hillilässä asuu 407 asukasta, joista alle viisivuotiaita lapsia on 22 ja 6-16 -vuotiaita 42. Kalajoen varhaiskasvatustilanteesta on ajan hengen mukaisesti sosiaalisessa mediassa käyty ajoittain kuumaakin keskustelua. Kalajoella on nyt tilaisuus näyttää moderni etenemistapa, sitä odotan. –?Selvitämme molempien taajamien osalta mitä tiloja suljetaan ja mikä on uudistoteutuksen tarve. Muutaman kerran olen toki istahtanut sinne Hillilän siipeen, joten eiköhän se tästä pikkuhiljaa, Muuraiskangas totesi. . Toinen erottava seikka liittyy Muuraiskankaan mukaan Hillilän postinumeroon. Puoskari perusteli ratkaisua muun muassa tiukkaan aikatauluun vedoten
Mikko Pollari ja Sari Isosaari-Pollari Toholammilta, Hannu Siipola Kalajoelta sekä Ilpo ja Tiina Wennström Toholammilta palkittiin 25-vuotisesta tuotosseurannassa mukana olosta. Viisivuotisesta kirjanpidosta huomioitiin Susanna ja Petri Tuikka Lestijärveltä sekä Mty Mullinmallin Jyrki Halonen, Kimmo Mustikkaniemi ja Sakari Pesola Reisjärveltä. Jukolan tiloihin mahtuu majoittumaan sisälle 10 henkilöä ja lisäksi piha-alueelta löytyy kaksi pienempää mökkiä, joihin mahtuu yhteensä neljä henkilöä. Aloite on kerännyt yli 500 ääntä, joten se etenee valtuuston käsittelyyn. 2020 myöntämän Suomen Leijonan ansioristin sai Juha Yli-Korpela Kannuksesta. Maaja kotitalousnaisten johtokuntaan valittiin uutena varajäsenenä Anu Saariaho Lohtajalta. Maidontuotannon osaaminen on näillä tiloilla huippuluokkaa ja tulokset korkeita myös kansainvälisesti vertailtuna. Kuvassa takana vasemmalta Heimo Himanka, Raimo Kuusisto ja Tapio Kuusisto. Vuoden maaja kotitalousnaisena huomioitiin Anni Lätti Lohtajalta. Suomessa on kolme tuotosseurantatilaa, joilla keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos (EKM) ylittää 14 000 kilon rajan. Antti Kuusisto on toinen yli 500 nimeä keränneen kuntalaisaloitteen tekijöistä. LESTIJOKI 2. Jukolasta avautuu myös upeat maisemat suoraan Keski-Pohjanmaan maakuntajärvelle Lestijärvelle. Antti Kuusistolla oli konkreettinen esitys asian suhteen. Laajasta pihapiiristä löytyy savusauna ja tavallinen sauna veden ääreltä. Vaihtokopit ja pieni grillipaikka lisäisivät viihtyvyyttä eivätkä vaadi hirveästi rahaa, Kuusisto totesi. Heillä on oikeus terveellisiin ja turvallisiin tiloihin, jotka ovat lähellä. . Ymmärrän kyllä, että investointeja on paljon, mutta nyt on lasten vuoro saada oikeat tilat. ProAgria Keskusten Liiton myöntämä hopeinen järjestömerkki annettiin kaustislaiselle Kari Raumalle. Pasi Virkkala Vetelistä palkittiin 50-vuotisesta tuotosseurannasta. Kesäkoti Jukola sijaitsee eloisan ja viihtyisän Lestijärven keskustassa lähellä palveluita. 2021 17 Ymmärrän kyllä, että investointeja on paljon, mutta nyt on lasten vuoro saada oikeat tilat. –?Meillä on täällä Hillilässä talkoovoimin ylläpidetty kaukalo, jossa saattaa olla 30-40 henkeäkin samanaikaisesti luistelemassa. Illan aikana keskusteltiin myös osallistavasta budjetoinnista. Meillä on kaikki hyvät mahdollisuudet kun niitä vain positiivisesti kehitetään. HENNA SALMINEN. Lestijärvi hakee yrittäjää kesäkahvila Jukolaan Kesäkahvila. ProAgrian vuosikokouksessa palkitut Saila Sulonen (vas.), Seija Luikku, Tarja Huopana, Juha Yli-Korpela, Sakari Lätti, Anni Lätti, Tanja Yli-Tokola ja Ritva Karri. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin saivat Anni Lätti Lohtajalta sekä Ritva Karri ja Saila Sulonen Kokkolasta. Kolmanneksi parhaasta karjasta palkittiin Antti, Erkki, Hannu ja Mika Rekilä Lohtajalta. Anni Laakeri ja Emma Pöntiö palvelemassa kesällä 2021 Jukolassa. –?Hillilästä tehdään elintarvikeja etenkin perunakauppaa välillä jopa 15 Euroopan maahan. Tänne kannattaa tulla, sillä täällä on hyvä olla ja täällä kyllä pärjää. Antti Kuusisto Varhaiskasvatus puhututti Hillilän kyläillassa ja että kaupunki järjestää pikaisesti kuulemistilaisuuksia, jossa kuntalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa varhaiskasvatusrakennusten sijaintiin sekä toiminnallisuuteen. Paikkansa uusivat Piia-Maria Rautiainen, varalla Ulla Potila Toholammilta sekä Lauri Juntunen, varalla Marjo-Riitta Pajala Kälviältä. Keski-Pohjanmaan Maaja kotitalousnaisten Vuoden Maisemateko 2021 palkinto myönnettiin kannuslaiselle Tanja Yli-Tokolalle, jonka sosiaalisen median Pieniä ekologisia tekoja -yhteisö on kannustanut eri ikäisiä luontohavainnointiin ja pieniin ympäristötekoihin Muistamisia. . Yritystoiminnasta tulevat tuotot jäävät yrittäjälle itselleen. Hakuaika päättyy 31.1.2022. Meillä on hieno kunta sekä matkailun, liikunnan että myös väestökehityksen pohjalta. 12. Luonnonvarakeskuksen myöntämällä kannattavuuskirjanpitopalkinnolla 25-vuotisesta kirjanpidosta palkittiin Mailis ja Heikki Tastula sekä Timo Tastula Kaustiselta, 10-vuotisesta kirjapidosta palkittiin Antti ja Jussi Hannula Sievistä, Virpi ja Petri Paavola Kaustiselta sekä Sanna ja Jari Tikkanen Kälviältä. Lähiseudulla on paljon ratkaisuja, joissa kunta tuottaa palvelun ja kiinteistö ei ole kunnan, Kuusisto sanoi. Lestijärvi on pääosin kesämatkailukohde ja matkailijat tuovat kesäisin vipinää ja vilskettä pieneen Lestijärven kylään. LESTIJOKI ProAgria Keski-Pohjanmaa ry:n ja Keski-Pohjanmaan Maaja kotitalousnaisten vuosikokous pidettiin Kokkolassa 25.11. Antti Kuusisto kertoi olevansa tyytyväinen, että asiasta keskustellaan. LESTIJÄRVI Lestijärven kunta hakee kesäkahvilaan yrittäjää kesäkoti Jukolan tiloihin kesäksi 2022. On tärkeää että kaupunki tuottaa peruspalvelut, jotka tukevat yrittäjien toimintaa. Kahvilatoiminnan lisäksi yrittäjä voi halutessaan ottaa paikallisia tuotteita kahvilaan myyntiin. Jukolan kesäkahvila oli auki kesällä 2021 ja saavutti suuren suosion niin paikallisten kuin naapurikuntalaistenkin kesken. Tasavallan presidentin v. On mieluista kuulla, että tilat toteutetaan Himangan keskustaajamaan. –?Olen ilokseni havainnut, että kunta ottaa asiaan kantaa ja että valtuusto tästä tulee aikanaan päättämään. Lapsiperheen näkökulmasta palvelut on pääasia. Johtokunnassa jatkavat reisjärviset Minna Aho Reisjärveltä ja varalla Kirsi Halonen sekä kälviäläinen Marjo-Riitta Pajala ja varalle Kaija Polso Toholammilta. Jukolassa on keittiö kahvilatoiminnan pyörittämiseen ja suuri aulatila kahvilan asiakkaille. Kuusisto nosti esiin kaupungin roolin myös yrittäjien näkökulmasta ja korosti hyviä seudun hyviä kehitysmahdollisuuksia. Luikun maatalousyhtymän Äijälän tila Lohtajalta palkittiin 75 vuotta tuotosseurannassa yhtäjaksoisesti mukana olleena maitotilana. JORMA RONKAINEN . Myös tuulivoimapuiston rakentamisen myötä ravitsemisja majoituspalveluiden tarve tulee kasvamaan. Siinä asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Perheenisä ja yrittäjä. Puoskari kertoi, että kyseiseen tarkoitukseen on talousarviossa varattu muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Tarja Huopana Perhosta ja Sakari Lätti Lohtajalta huomioitiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. JOUNI INGALSUO ProAgria ja Keski-Pohjanmaan Maaja kotitalousnaiset valitsivat ja palkitsivat . ProAgrian hallitukseen kaudeksi 2022-2024 valittiin uusina jäseninä kannuslaiset Antti Huhtala ja varalle Mika Kokkonen, Virpi Paavola ja varalle Päivi Kaustinen Kaustiselta, Tiia Saarela Vetelistä ja varalle Elina Rahkola Ullavasta, Pekka Liedes Halsualta ja varalle halsualainen Jyrki Mastokangas. Jukolassa on myös loistavat puitteet erinäisten kesätapahtumien järjestämiselle. Se että omistaako kunta kiinteistön on toissijaista. Keski-Pohjanmaan parhaimmasta karjasta ja Suomen kolmanneksi parhaasta EKM-tuotoksesta palkittiin Markku ja Sanna Rajala Reisjärveltä, toiseksi paras karja oli Aleksi, Hannele ja Janne sekä Teppo Isohannilla Kannuksessa
Ura teki viime kaudella yhteistyötä superpesiksen Pattijoen Urheilijoiden ja Kempeleen Kirin kanssa. Uutena hallitukseen valittiin Satu Hautakoski Alavieskasta. Kempeleen Kirin kanssa yhteistyön jatkaminen on sen sijaan todennäköisempää. Lapsia ja nuoria on runsaasti mukana harrastamassa ja kokeilemassa eri lajeja, joten vetäjiä ja ohjaajia tarvitaan toimintaan mukaan. TU kohtaa jälleen ISB:n 12. Palkittu. . Roima valmistautuu juhlavuoteen. HIMANKA Himangan Roiman lentopallojoukkue kohtasi lauantaina Pyhännän Nuorisoseuran miesten aluesarjassa. JONI MÄKI-PETÄJÄ Olli Ali-Haapala valittiin KePY:n uudeksi puheenjohtajaksi Läspä palkittiin vuoden urheilijana . Viidennessä erässä Roima innostui todella kovaan taisteluun kääntäen voiton itselleen. Sautinkarin liikuntasalilla. TU pisteet: Aleksi Erkkilä 0+2, Ismo Hangasmaa 1+0, Vertti Hyyppä 1+0, Tuomo Lehtiaho 1+0, Eemil Ali-Haapala 1+0, Petteri Toivola 0+1, Markku Haukilahti 0+1. Hän seuraa tehtävässä nivalalaista Jaana Ojalaa, joka jatkaa hallituksen jäsenenä. Seura julkisti lyöjäjokeri Tuomo Raution jatkosopimuksen, jonka myötä sopimuspelaajien määrä kasvoi 23:een. Rautio on pelannut Ykköspesistä myös Ylivieskan Kuulassa ja Haapajärven Pesä-Kiiloissa. –?Salmelan tilanne on tällä hetkellä se, että hän todennäköisesti pitää siviiiliasioiden vuoksi välivuoden pelikentiltä. Erovuoroisista jäsenistä jatkavat Eija Kellokoski-Kari Vetelistä ja Jarmo Eronen Haapajärveltä. TU pysyi hyvin mukana kaksi erää, mutta kolmas oli liikaa. Roiman seuraava kotiottelu on paikallispeli Himangan Urheilijoita vastaan lauantaina 15.1. Roima valitsi luotsaamaan melkein saman johtokunnan. 17-vuotiaiden palkinnot saivat Kannuksen Uran Eemeli Katajalaakso ja Kaustisen Pohjan-Veikkojen Salla Koskimäki. tammikuuta Alajärvellä Ankkureita vastaan. . Kisajärjestäjäseurana palkittiin Kokkolan Veikot. Koripallojaosto aloittaa toimintansa uutena lajina koko seuran historiassa. Raati palkitsi Roiman parhaana pelaajana Timo Polven. Urheilutoiminnassa vilkkainta on lentopalloilun ja beach volleyn sekä voimailujaoston laaja toiminta, lihaskunnon potkunyrkkeilyn painonnoston ja nyrkkeilyn parissa. HIMANKA Himangan Urheilijat ry:n syyskokous 28.11 valitsi Sirkka Joensuun jatkamaan seuran puheenjohtajana. HIMANKA Himangan Roiman syysvuosikokous pidettiin seuran talolla. Talon tai majan osalta varmoja uusia suurempia suunnitelmia heti toteutettavaksi ei juuri nyt ole. Ottelussa oli kummallakin joukkueella hetkensä. Kokonaissaldo lyödyissä Ykköspesiksen 244 ottelussa on 17+293 = 310. Roimalle taisteluvoitto . Rautiolla on kokemusta 18 pelin verran myös Superpesiksestä Alajärven Ankkureissa kausilla 2012–13. . Jaostoissa jäseninä, ja kokeneena kisakoneistona jatkaa iso joukko henkilöitä, 6 entisen jaoston sekä uuden aloittavan koripallojaoston riveissä. Ottelun tehokkain oli Mestaruusliigassakin hyvin menestynyt Ville Sorvoja 38 pisteellä. Tomi Riutta onnistui hienosti tärkeissä paikoissa. TU:n sinni ei riittänyt . Tuloksen myötä Roima sai ottelusta kaksi sarjapistettä ja PyNS yhden. . Ensi kautta ajatellen Pattijoen tilanne on tällä hetkellä sellainen, ettei pelaajia muihin seuroihin juuri liikene. ILMAJOKI Toholammin Urheilijat ei mahtanut paremmalleen mitään miesten salibandyn kakkosdivarissa viikonloppuna. Hallituksessa jatkavat Timo Kultalahti Kokkolasta, Kari Kangasvieri Toholammilta, Anne Pöyhönen Kokkolasta ja Juha Pylväs Ylivieskasta. Patrikka puolestaan on tuttu ja kiinnostava pelaaja, Rekonen vastaa. Hän nousi kilpailun ennakkosuosikkien joukkoon heittämällä karsinnassa ennätystuloksensa 77,10. Joukkueet voittivat eriä vuoronpäältä. CLAS-OLAV SLOTTE Tuomo Rautio solmi jatkosopimuksen . Ottelusta muodostui tasaväkinen ja kahden tunnin taiston jälkeen Roima väänsi ottelusta kotivoiton 3-2 ( 25-20, 21-25, 25-22, 21-25,15-12). Jatkodiili. Ensimmäinen harjoituspelinsä Ura pelaa 9. Valaisintolppia on 83 ja niistä uusitaan 32 kpl. Ovatko nämä pelaajat Urassa viime kaudellakin pelanneet Joel Salmela ja Aleksi Patrikka. Sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva ISB Ilmajoki voitti TU:n maalein 11-4 (4-2, 1-1, 6-1). –?Seuramme jaostot tarjoavat lapsille, nuorille ja aikuisille monipuolisia harrastusmahdollisuuksia toiminnassa ja seuran tiloissa sekä mahdollisuuden kilpailla seuraa edustaen, Joensuu sanoo. Johtokunnassa muut jatkavat ovat Paula Hakkarainen, Joonas Joensuu, Ville Lehtinen, Jari Sipi, Katja Tuliniemi ja Tuija Tuorila. Janne Läspä voitti 19-vuotiaiden keihäänheiton maailmanmestaruuden Kenian Nairobissa elokuussa tuloksella 76,46. Kustannusarvio on 59 983 euroa, josta talkootyön osuus tavoite on lähes puolet. Nykyiset lajit, ampumahiihto, hiihto,yleisurheilu,suunnistus,lentopalloja vuosi sitten aloittanut pyöräilyjaosto jatkavat lajeina. Himankalaisen järjestäytyneen urheiluseuratoiminnan alkamisesta, tulee 2022 kuluneeksi kunnioitettavat 100 vuotta, kun Roiman edeltäjä Himangan Isku 1922 perustettiin, ensimmäisenä järjestäytyneenä urheiluseurana paikkakunnalle. Sillä irtosi koko Ykköspesiksen kakkossija heti Oulun Lipon Markus Hallasuon jälkeen. Koripallo uutena lajina HU:n valikoimaan . Vuoden poikaurheilijana palkittiin Vetelin Urheilijoiden Kasper Björkbacka ja tyttöurheilijana Kaustisen Pohjan-Veikkojen Saana Koskimäki. . Rekosen mukaan Ura neuvottelee vielä parin pelaajan kanssa jatkosta. Peli päättyi Linus Luomalan komeaan paterihyökkäykseen. –?Urheiluhalli on kovassa käytössä päivittäin kaikille ikäluokille. Matalankynnyksen koulutusta on tulossa Kalajoki Akatemian järjestämänä tammikuun aikana, joten siihen toivotaan kovasti vapaaehtoisia osallistujia, Joensuu jatkaa. Tähän mennessä Ura on sopinut kuusi harjoituspeliä talvikaudelle. 22-vuotiaiden naisten parhaana palkittiin Kaustisen Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen. Roiman paras pistemies oli Mauri Kaattari 24 pisteellä. Toiminta aloitetaan lapsille suunnattuna koriskerhona su 12.12 ekaja eskari-ikäisille Sautinsalilla. joulukuuta rästiottelussa Lampin hallilla. Tulevana kesänä uusitaan Leader-hankkeena Pernun hiihtomajan vanhat sähkösyöpöt latuvalot LED-valaisimiksi, alikulun silta uusitaan sekä parannetaan latupohjia. Puheenjohtajana jatkaa Juha Tuliniemi, sihteerinä Eero Kinare, taloudenhoitajana Mikko Lauri ja vpj. – Viime kauden kapteenin jatko oli kaikin puolin merkittävä palanen meille, pelinjohtaja Eetu Rekonen kommentoi. Tuomo Rautio juhlien keskipisteenä viime kesän Vähäkyrö-pelissä. . Vuoden valmentajana palkittiin Himangan Urheilijoiden Markku Sipilä. Samoin johtokunta jatkaa entisellä kokoonpanolla tulevalla kaudella 2022. LESTIJOKI Seppo Järvelä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Janne Läspä palkittiin vuoden urheilijana KeskiPohjanmaan Yleisurheilun vuosikokouksen yhteydessä pidetyssä palkitsemistilaisuudessa Kaustisella lauantaina. 19-vuotiaiden sarjojen parhaina palkittiin Alavieskan Virin Eetu Jokela ja Kalajoen Junkkareiden Kaisa Isokääntä. on edelleen Sanna Sipi. Avauserässä Vertti Hyyppä vei TU:n johtoon ja Eemil Ali-Haapala toi vielä TU:n tasoihin 2-2:een ajassa 11.10. Lopussa TU kuumeni ja sai liudan rangaistuksia, Tuomas Törmi sai jopa pelirangaistuksen. KANNUS Juha Savela Kannuksen Uran ensi kauden ykköspesisjoukkue alkaa olla sinettiä vaille valmis. Varsinkin tappioerissä Roima ei saanut kuriin PyNS:in kahta tehohyökkääjää. Palkinnon uudesta 17-vuotiaiden naisten keihäänheiton K-P:n piirinennätyksestä 51,75 sai Salla Koskimäki. Asia tullaan huomioimaan Roiman toiminnassa ja tapahtumissa eri tavoin tulevana vuonna. 12. Vuoden naisurheilijan palkinnon sai Kälviän Tarmon Kaisa Honkaharju. Lopussa TU:n Ismo Hangasmaa pääsi vielä maalintekoon. PyNS:in parhaana palkittiin Jimi Hietala (26 pistettä). LESTIJOKI 2. Rautio, 32, kotiutti viime kesänä runkosarjassa Uran paidassa 22 ottelussa yhden kunnarin ja 59 tavallista. 2021 18 URHEILU . Toiseen erään ISB rykäisi pienen keulan kunnes ajassa 37.35 Tuomo Lehtiaho toi TU:n vielä maalin päähän. Vuosikokouksessa KePY:n hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Olli Ali-Haapala Ullavasta. Bingotoimintaa on valmius aloittaa sitten kun kokoontumisrajoitukset sen sallivat ja koronapassin käytöstä saadaan kokemusta tapahtumien järjestämisessä. Kisajärjestäjän palkinnon sai Juha Yrjänä. 17-vuotiaiden palkinnon sai Kannuksen Uran Eemeli Katajalaakso
Tervetuloa! Toimittaja Kaisa Suomala 040 672 5326 Toimittaja (Keskipohjanmaa) Outi Yli-Arvo 020 750 4417 Sivunvalmistaja Maija-Liisa Kattilakoski 020 750 4658 Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 040 670 4818 Myyntipäällikkö Anssi Mäkelä 050 598 2061 Graafinen suunnittelija Tiina Fors 044 574 1513 Mainoststo Creamedia www.lestijoki.fi Lestijokilehti 45. Himankalainen Marko Rahkonen saa Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin. Se joka lahjan tuo, myös lahjan saa. 28.4.1976 • ISSN 0782-5617 • Uutismedian liiton jäsen KANNUS, TOHOLAMPI, LESTIJÄRVI, HIMANKA JA LOHTAJA 4337 kpl (Levikki, LT 2018) Himankalaiselle Marko Rahkoselle Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki Kunniamerkit. 80 kilon sarjassa kilpaillut Karvonen veti 56 leukaa. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 17e/kk (määräaikainen tilaus sis. Kaikkien ikäluokkien kokonaiskilpailussa tulos oli kolmanneksi paras. Himankalainen Soiten toimialuejohtaja ja infektiotautien ylilääkäri Marko Rahkonen saa Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin. Hakuaika päättyy 3.1.2022. 15 e.............. 020 750 4650 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Tervetuloa! Toholammin Diabeetikoiden jouluruokailu Ritjan Keitaalla tiistaina 14.12.2021 klo 17.30. yritys 40 e Teksti yksit. vsk, perust. Annissa tavoiteltiin 50?000– 500?000 euron lisäpääomaa hankekehitykseen. Jos tarvitset kyytiä, kysele Pirkko Mäntypurolta puh. Äijäkööri Pe 3.12.2021 klo 13, säestys Eero Niemi, lauluja ja tarinoita! Tule sinäkin! SPR-Kannus. Ystäväpiiri Kololla ke 8.12. Muistamisen saavia on yhteensä lähes 4 000. 2021 19 ILMESTYMISPÄIVÄ TORSTAI Aineistot tiistaina klo 16 mennessä. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Tied. TILAUSHINNAT 1.12.2021 (sis. Antiin on sijoitettu sekä Fundu-joukkorahoituspalvelun kautta että Jokilaaksojen Osuuspankin tilisiirtoina. Jokilaakson senioriopettajat ry. SINI SULKAKOSKI Seppo Järvelä Lohtajan Veikkojen Matti Karvonen voitti 40-vuotiaiden toistoleuanvedon Suomen mestaruuden Jyväskylässä lauantaina. Karvoset voittivat SM-kultaa. Vapaaehtoinen maksu. Osakeannin päättymisestä huolimatta on mahdollista, että sijoituksia tulee vielä lisää loppuvuoden aikana, jolloin kokonaissumma saattaa kasvaa. To 2.12.2021 Kuntosalit Naiset klo 9 Miehet klo 10, ohjaajana Sari Pajakoski. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali: Jaakola, Kaisa-Maria, tutkimusmestari, Kannus; Luoma, Marjo Riitta, myyjä, Kannus; Mäki-Leppilampi, Jari Markus, virastomestari, Kannus Pahkala, Eija Helena, kuntohoitaja, Himanka Eläkeliitto Toholammin yhdistys. . Hinnat sis. Joitakin ennen marraskuun loppua käynnistyneitä neuvotteluja sijoituksista käydään vielä loppuun, mutta uusia sijoituksia ei avata, sanoo Lampin Voiman hallituksen jäsen ja hankkeen projektipäällikkö Tero Mäki-Asiala. 1,10€/ppm Onnittelut, kutsut ja kiitokset .. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET toimitus@lestijoki-lehti.fi tilaukset@lestijoki-lehti.fi ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi Henkilökohtaiset: etunimi.sukunimi@kpk.fi Päätoimittaja: joni.maki-petaja@lestijoki-lehti.fi . . Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry. Seurakaveri Mikko Karvonen voitti 40-vuotiaiden 100 kilon sarjan vetämällä 31 leukaa. TEKSTARIT numeroon 044 5741 505 . Lampin Voiman anti keräsi noin 70 000 euroa . Jos sinulla on ongelmia jonkin laitteen käytössä, ota laite ja mahdollisesti tarvitsemasi salasanat mukaasi. Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry. Energia-alan startup-yrityksen sivuilla olevan laskurin mukaan sijoituksia kertyi virallisen annin aikana 66?950 euroa. 10 e.............. Tulossa omaishoitajan ja hoidettavan loma Rokua Health&Spassa 3.-8.4.2022. ILMOITUSHINNAT Katso www.kpk.fi/mediaopas Kuolinilmoitukset .................. 12. Hallitus kokoustaa klo 13.30. Vuosikokouksista voidaan julkaista muistutus Lestijoessa olleen kehysilmoituksen lisäksi. alv), laskutus 4 krt/v. 7-16:00 ja la-su 9-11:30. alv 24 %. JÄRJESTÖT Palstalla julkaistaan VAIN järjestöjen SISÄISTÄ TOIMINTAA koskevia tiedotuksia, EI ILMOITUKSIA yleisötapahtumista (konsertit, myyjäiset ym.). Mäki-Asialan mukaan pankin kautta sijoituksia tuli eniten sekä kappalemääräisesti että rahallisesti. Hänen mielestään se kertoo, että suurin osa sijoituksista on tullut lähialueelta tai sijoittajilta, joilla on sidos seutuun. Tarkoitus on tuottaa liikenneja teollisuuskäyttöön biokaasua, jonka tuotantoa tehostetaan aurinkoja tuulivoiman avulla tuotetulla vedyllä. Lomaan sisältyy täysihoito, majoitus kahden hengen huoneissa, ryhmäkohtainen ohjelma, yleinen vapaa-ajanohjelma, lomapaikan allasosaston ja kuntosalin käyttö. klo 13. yritys 30 e Valmistuslisä 5 e Laskutuslisä 5,40 e Rivi-ilmoitushintoihin sisältyy alv 24 %. LESTIJOKI Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien ja mitalien saajat julkistettiin keskiviikkona. yritys 20 e Otsikollinen yksit. Sihteeri Leena Kivijärvi puh 0408467472. LESTIJOKI 2. ”dieettisi” 2.12. Kokkolan Jymyn Anne-Elina Kinnunen voitti naisten yli 70 kilon sarjan uudella maailmanennätystuloksella. Aineistot: aineisto@lestijoki-lehti.fi . Noudatetaan tilanteen vaatimia ohjeita. alv 10 %) Täyspaketti 10,42e/kk (kestotilaus sis. 1,10€/ppm Surukiitokset ........................... 0,45€/ppm Järjestöpalsta ..........................3€/ilmoitus Hintoihin lisätään alv ........................ Kinnunen veti peräti 39 leukaa. PAINO Botnia Print Oy Ab, Kokkola . 20 e.............. klo 14.00 lounas ja klo 14 45 pidetään yleiskokous. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Lampin Voima Oy:n tiistaina päättynyt osakeanti ylitti selvästi minimitavoitteensa. Mikko Luoma KPK Mediat -liiketoimintayksikön johtaja Mikko Kallio . Muistutus Jokilaaksojen senioriopettajat ry:n kokoontuminen Vetelissä ravintola Kampelissa 8.12. JULKAISIJA Hilla Group Oyj Rantakatu 10, 67100 Kokkola Tj. Lampin Voima Oy on Toholammille perustettu yritys, jonka tavoitteena on aloittaa monipuolinen uusiutuvan energian tuotantolaitos Toholammilla. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7e/kk (kestotilaus sis. TOIMITUS Valtakatu 9, 69100 Kannus Postiosoite: PL 1, 69101 Kannus Avoinna: ma-to 8-16, pe 8-14 Puh. . Muina aikoina jätä viestiä: www.kpk.fi/palaute . Ilmoita osallistumisesi ja mahd. –?Totta kai annin tulos on hyvinkin merkittävä summa ja olemme päässeet siihen tavoitteeseen, että on saatu paikallista omistajuutta mukaan, Tero Mäki-Asiala sanoo. Alueen muut kunniamerkkien saajat: Suomen Leijonan ansioristi: Jukkola, Janne, meijeristi, juustomestari, Lohtaja Kokkonen, Mika Heikki Johannes, maatalousyrittäjä, Kannus Leskelä, Pertti Mikael, yrittäjä, Lohtaja Suomala, Simo Asko, maatalousyrittäjä, Toholampi Vertanen, Ossi Tarmo Päiviö, toiminnanjohtaja, Kannus. Pikkujouluruokailu Rauhalassa 8.12 klo 15. –?Virallinen osakeanti on päättynyt. eSeniorit tarjoavat apua puhelimen, tabletin ja tietokoneen käytössä 14.12 klo 12-14 kunnantalon kokoushuoneessa 2. JAKELUPÄIVYSTYS (maksuton) 0800 30101 ark. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.00) . 24 % RIVI-ILMOITUKSET e/kpl Kuvallinen yksit. 0440209210. Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Häkkilä, Jorma Aukusti, huoltopäällikkö, Kannus Yli-Kotila, Harri, luokanopettaja, Kannus Yli-Tokola, Veikko Seppo Sakari, maaseutuasiamies, Himanka. Hinta palstalla 3,72/kpl (sis. Hakulomakkeet ja lisätietoja Maijalta. Loman omavastuuosuus on 20e/vrk
LASTEN SYNTTÄRIONNITTELUT . kutsut, onnittelut ja kiitokset 0,50/pmm (sis. Tarkoituksena on ylläpitää maanpuolustustahtoa ja edistää reserviläisten kenttäkelpoisuutta. Kahvitarjoilu. Toholampilaisille Essi ja Markus Määttälälle poika 24.11.2021. RIVI-ILMOITUS TEHOAA! KOKEILE. Tapaamisissa on tarkoitus käsitellä nuorten elämään ja vanhemmuuteen liittyviä teemoja. 050 5547 116 Moto/ajokoneen kuljettaja vailla talven savotoita. Kokoukset . SYNTYNEET . 0405074401. . . Kahvitarjoilu Tervetuloa! Kannuksen Uran VUOSIKOKOUS ke 15.12. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Tai tuo/soita meille, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Juhani Vuorisen koulu järjestää yhdessä eri tahojen kanssa joulu-, tammija helmikuussa vanhempainillat Google Meetin kautta. Niko, Niilo, Niklas, Niki, Niila, Nikolas, Nikolai 7.12. Lisätietoja asiasta antaa jätelautakunnan esittelijä Kaisa Helaakoski, p. Unna, Anelma, Unelma 3.12. Sääntömääräiset asiat. Etävanhempainiltoja tulossa Kannuksessa Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme EILA KORTETMAAN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. KANNUS Kannuksen Reservinupseerit ry puheenjohtajana jatkaa Seppo Ojala ja varapuheenjohtajana Markku Törmä. P. Kannuksen reserviläiset ry on Suomen suurimman maanpuolustusjärjestön, Reserviläisliiton jäsenyhdistys. Airi, Aira 5.12. alv). AINEISTOT PERHEPALSTALLE: ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus . Esillä sääntömääräiset asiat. Osallistumislinkki löytyy Wilmasta. Kulkee pienenkin traktorin perässä. Sekalaista Julkaisemme veloituksetta RIVITIETOINA (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. . Surukiitokset . Tervetuloa Hoitokunta Lestijärven kalastuskunnan (osakaskunnan) . Reservinupseerien toimintaa on vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta, urheilu, koulutus, luennot ja tutustumiset sekä veteraaniperinnön hoitaminen. Tervetuloa! Johtokunta JOULUKUUN KOKOUS maanantaina 13.12.2021 klo 19.00 alkaen Lestijärven kunnanvirastossa. 12. 040 5002 569, kaisa.helaakoski@ylivieska.fi Kannuksen Vanhustenkotiyhdistys ry SYYSKOKOUS tiistaina 14.12.2021 klo 16.00 kaupunginvirastolla hallituksen huoneessa. Kuulutukset . Tervetuloa! Johtokunta SYYSKOKOUS Välikannuksen maamiesseuran Maaja kotitalousnaisten SYYSKOKOUS seurojen talolla 13.12.2021 klo 19. KANNUS Kannuksen reserviläiset ry puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Kolppanen ja hallituksen jäsenet ovat Janne Isohanni, Pekka Luoma, Taisto Jaakola sekä Tuomas Vehmasmäki. Kokkolalaisille Josefina Kalliokoskelle ja Ari Leppäselle tyttö 26.11.2021. toivottaa Hannele ja Mauno. Metsäkartano, Silmäjärventie 2, Kannus. Sampsa 8.12. Vanhempainilta järjestetään osana Lasten ja nuorten keskus RY:n Mukaan-hanketta. Toimintamuotoja ovat esimerkiksi ammunta, maastotoiminta, liikunta ja urheilu sekä koulutustoiminta. – 28.12.2021 yleisesti nähtävillä Jokilaaksojen jätelautakunnan toimialueen kunnissa sekä Ylivieskan kaupungin verkkosivuilla www.ylivieska.fi >> Viralliset ilmoitukset. Myydään . Kannuksen Reserviläisille uusi puheenjohtaja . Asiaa koskeva pöytäkirjanote valitusosoituksineen ja jätemaksutaksa ovat 29.11. Kannuksen Reservin upseerit jatkavat samalla kokoonpanolla Kalakukkoja, Savukalaa, Hirvipaisteja Lauantaina 4.12. . 13.30-14 Kannuksen tori 14.30-15 Toholammin tori Myytävänä kunnossa oleva maatilareki jatkoaisalla ja nytkäjalaksilla. Selma 6.12. NIMIPÄIVÄONNEA! 2.12. Omaiset Paljon onnea ja taivaan Isän siunausta reippaalle eskarilaiselleJulius 6v. Seuraavat tapaamiset järjestetään 13.1.2022 ja 3.2.2022. Tapaaminen kestää 45min. Meri, Vellamo 4.12. klo 18 kaupungintalolla Sääntömääräiset asiat Tervetuloa! Johtokunta K an nu k se n Jokilaaksojen jätelautakunta kuuluttaa Jokilaaksojen jätelautakunnan toimialueen jätemaksutaksa Jokilaaksojen jätelautakunta on kokouksessaan 25.11.2021 § 3 hyväksynyt toimialueellaan noudatettavan jätemaksutaksan sekä määrännyt sen voimaan 1.1.2022 alkaen. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! KEHYSILMOITUKSINA esim. Muut hallituksen jäsenet ovat Risto Pouttu, Johanna Törmä, Olli Somero, Juhani Asiainen, Frans Haapaniemi, Tomi Kurikkala, Jorma Ronkainen. Parhaiten heidät tunnetaan seppeleenlaskuista joihin osallistutaan kansallisina juhlapyhinä. KANNUS Kannuksessa pidetään 5.-9.-luokkien etävanhempainilta torstaina 9.12. MTK Kannus ti 7.12.2021 klo 19.00. Ensimmäisen illan aikana keskitytään erityisesti perheen sisäiseen vuorovaikutukseen. Lestijoki joka päivä: www.lestijoki.fi. 2021 20 PERHEPALSTA . Rivit 1 2 3 1 2 3 1 2 3 Rivit Rivit Rivit Rivit Rivi-ilmoitukset Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus helposti: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus helposti netissä: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Veteraanien tukeminen on myös tärkeä osa toimintaa. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 10 €, kuva + 2-4 riviä 15 € • Voit jättää ilmoituksen myös postitse, sähköpostitse, soittaen tai tuoden, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Kyllikki, Kylli Himankalaisille Jonna Virkkalalle ja Antti Isoaholle tyttö 24.11.2021. Esillä sääntömääräiset asiat. LESTIJOKI 2
Sisältäen palvelumaksun. Klo 14-16 Seurakunta mukana Himangan joulunavauksessa. VARHAISNUORISOTYÖ Ke 1.12. RUOKA-APUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalon parkkipaikalla. Kannuksen ja Eskolan AIKUISTEN PÄIVÄKERHOJEN YHTEINEN VIIKKOMESSU JA JOULUJUHLA klo 12 Laurentius-salissa. Liput myy ennakkoon Lippu.fi hintaan 29.90e. PERHEKIRKKO – KAUNEIMMAT JOULULAULUT 2 klo 15 kirkossa. Kulku pääovesta, koronapassin tarkistus. Ma 13.12. LAPSIJA PERHETYÖ Ti 7.12. La 4.12. Kai Juvila, Ulla-Maija Karvonen, Minna Jääskä ja Teatteriseurue Tähti. RAAMATTULUOKKA klo 19 ry:llä. klo 10 Messu kirkossa, toim. SEURAT klo 13 ry:llä, Petri Silver ja Antti Tokola. Klo 19 Jouluksi kotiin -kiertue. LAPSIKUORO klo 15-16 seurakuntatalolla.. Huom. POIKAKERHO klo 17.30 Kulumassa, Mikael Kuutti. Teatteriseurue Tähti esittää JOULUKUVAELMAN ’Joulun valo’ klo 14 Mäen joulussa Sofian lavalla. KEHITYSVAMMAISTEN OMA JOULUJUHLA klo 18 seurakuntatalolla, Lissu-pappi ja Ulla-Maija. Klo 18 Lauluseurat Pajalan seuratuvalla, Veli Ainali. Antti Railion joulukonsertti Kalajoen kirkossa. Pikkukirkkoa ei tänä adventtina pidetä, sen sijaan Teatteriseurue Tähden joulukuvaelma ’Joulun valo’ julkaistaan videona Kannuksen seurakunnan YouTubekanavalla. 2021 21 . LESTIJOKI SEURAKUNNAT 2. To 9.12. LAULUPYHÄKOULU klo 11.30 ry:llä. 25:8 ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” (Gal. Kirkkomehut ja piparkakut. Tämän keskustelun jälkeen tuli Niemölleristä Hitlerin ainoa henkilökohtainen vanki! Pitkästä ajastaan keskitysleirillä hän eli kolme vuotta vedellä ja leivällä. Klo 13 Palvelukeskushartaus. Kauppojen hävikkituotteita. PÄIVÄKERHO klo 10.30 ry:llä. Hän korosti että ainoa kestävä kansainvälinen asia maailmassa on Kristuksen kirkon ykseys. Klo 15.15 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Klo 13 Seurat Pahkalan seuratuvalla, puhe Jukka Malinen. Klo 16– 17 Perjantain toimintakerho 1-4-luokkalaisille seurakuntakodilla. KASTETUT: Martta Seela Sofia Joki-Erkkilä (Kalajoki), Luukas Kauko Olavi Herrala (Himanka), Oliwer Helmeri Hihnala (Kalajoki), Emma Alida Rousu (Kalajoki) KUOLLEET: Martta Lyydia Järvinen 90 v (Kalajoki), Risto Ensio Mäenpää 76 v (Rautio), Tuomas Mikael Lassila 47 v (Kalajoki) KASTETTU Luukas Kauko Olavi Herrala Juuso Tapani Leppäniemi KUULUTETTU Niko Juhani Tainio ja Jonna Maria Marttala HAUTAAN SIUNATTU Eila Kortetmaa 88v 9kk 24p SEURAKUNNAN VIIKKO To 2.12. Kauppojen hävikkituotteita. Aapo Kaivosoja, Sanna Polso, musiikissa avustaa kirkkokuoro, partiolaiset, jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Klo 11-15 Myyjäistalkoot seurakuntakodilla, voit ilmoittaa osallistumisestasi Marialle p. Sen päättyessä Hitler huusi suutuksissaan hänelle: ”Huolehtikaa te taivaasta ja sieluista ja antakaa minun hoitaa kansaa”. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. To 2.12. 5:1). Laatikot vain ennakkovarauksesta viim 25.11.p. Tulethan tilaisuuksiin vain terveenä ja rokotesuojan saaneena! Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ Ke 1.12. Ke 8.12. 044 282 4514. Ma 6.12. vaan koronatilanteen vuoksi pidämme oman juhlan Himangalla. 044 722 9026. Liput ovelta 32e. Klo 18–21 Nuortenilta seurakuntakodilla takkahuoneessa. Klo 18–21 Nuortenilta seurakuntakodilla takkahuoneessa. Halutessasi voit ottaa mukaan omia koristelutarvikkeita. MÄRSYLÄN TYTTÖKERHO 5.-6.lk klo 14.30 Märsylän koululla, Elina. Ps. JOULUMYYJÄISET TAPULISSA diakoniaja lähetystyön hyväksi klo 16-17 ja 18-19 eli Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien välissä. lk klo 16.30-18 Kulumassa, Elina. Hannu T. Klo 8–12 Myyjäistalkoot seurakuntakodilla, voit ilmoittaa tulostasi Marialle p. 044 282 4514. JOULUMYYJÄISET ja KAUNEIMMAT JOULULAULUT 1 klo 18 Eskolan rukoushuoneella. La 11.12. To 2.12. Aapo Kaivosoja, Sanna Polso, musiikissa avustaa Pihla Alatalo (laulu). Ilmoittautumiset Ulla-Maijalle viestillä viimeistään samana aamuna p. To 2.12. Klo 9 Raumankarin koululaiset sytyttävät sankarihautausmaan kynttilät. 12. Klo 16–17 Perjantain toimintakerho 1-4-luokkalaisille seurakuntakodilla. Kauneimpiin joululauluihin ja konsertteihin pääsee vain koronapassilla. To 9.12. Klo 16 Himangan lapsikuoron harjoitukset kirkossa ja klo 17 esiintyminen srk-kodilla joulumyyjäisissä. GOSPELKUORO ILOSANOMA klo 19.30 seurakuntasalissa, Katja Paananen. Bonhoeffer ja Niemöller, monien tuntemattomaksi jääneiden keskitysleirivankien tavoin, julistavat meille omalla tavallaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta vielä tänä päivänäkin. Kolehti Suomen Lähetysseuralle. VIRTAPIIRI lähtee liikkeelle klo 9 pappilan pihasta. Klo 11.30–12 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. ITSENÄISYYSPÄIVÄN SANAJUMALANPALVELUS klo 10 kirkossa, Anne Vihanta, Katja Paananen, Minna Jääskä, jp-ryhmä 6, musiikissa Tuomas Koskela ja Emilia Isokangas. 044 722 9026, pienet laatikot 4e, isot laatikot 6e. ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKAHVIT ja JUHLA klo 11.30 seurakuntatalolla. Klo 12–18 Joulumyymälä seurakuntakodilla, kahvilassa riisipuuroa ja torttuja, käsitöitä ja pikaarpoja, klo 17 ohjelmallinen hetki, jossa mukana lapsikuoro. 1944 Niemöller sai tilaisuuden Dachaussa julistaa jouluevankeliumia ja jakaa Herran Pyhää Ehtoollista mm. Korhonen Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja Kirkoissa turvavälit ja kasvomaskisuositus isompien tilaisuuksien kohdalla. Heikki Saunavaara liikuttaa. Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja antakoon sinullekin lukijani uskoa ja toivoa siitä että viimeisenä päivänä Kristus seisoo voittajana kaiken yllä! Kuolema ja pahuus on lopullisesti kukistettu. 2. VIRTAPIIRI lähtee liikkeelle klo 9 pappilan pihasta. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. Klo 11 Työttömien ja mielenterveyskuntoutujien jouluruokaja juhla seurakuntakodilla, tänä vuonna emme osallistu Kalajoelle 7.12. ADVENTTISUNNUNTAIN SANAJUMALANPALVELUS klo 10 kirkossa, Kai Juvila, Riina Nurmimäki, Minna Jääskä ja jp-ryhmä 5. Pe 3.12. VARTTUNEIDEN JOULUJUHLA klo 12 Mirja ja Eero Niemi-Korvella. Ma 6.12. maailman kristittyjen yhteyttä. Huutokauppaan toivotaan lahjoituksina leivonnaisia ja käsitöitä, tuotto diakoniatyölle. Kaikissa seurakunnan tilaisuuksissa noudatetaan AVI:n ja Soiten koronaohjeistuksia ja -suosituksia. Ti 7.12. Kevyttä liikuntaa mukavassa porukassa. Hän oli saksalainen pappi joka osallistui natseja vastustavaan toimintaan sodan aikana. KUNNIANOSOITUS ja SEPPELEENLASKU sankarihaudoilla. Ke 8.12. Ilmoittautumiset pe 3.12. Koronapassi tarkastetaan digitaalisesti kirkon ovilla 16 vuotta täyttäneiltä. Su 5.12. Koronapassia ei käytetä muissa tilanteissa. Klo 13 Palvelukeskushartaus. Pe 3.12. MIESTEN SAUNAILTA klo 19 Leena ja Veli-Pekka Koskelalla. Martin Niemöller selvisi keskitysleiristä hengissä! Sodan jälkeen hän oli mukana monella tapaa edistämässä mm. ROIKOLAN TYTTÖKERHO 5.-6. Pe 3.12. To 9.12. ”Hyvyyden voiman uskollinen suoja/piirittää meitä, kuinka käyneekin./Illasta aamuun kanssamme on Luoja./Häneltä saamme huomispäivänkin.” (VK 600:5). Dietrich Bonhoeffer’in virsi 600 ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan” on monille tuttu ja rakas virsi. RUOKA-APUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalon parkkipaikalla. Klo 17 Kirkkokuoro seurakuntakodilla. mennessä Ulla-Maijalle p. La 4.12. Klo 10.30 Perhekerhon ja eläkeläisten joulujuhla seurakuntakodilla, jouluista ohjelmaa ja puurotarjoilu. Jouluaattona v. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen saksalainen teologi ja piispa nimeltä Martin Niemöller (1892-1984). Tehdään havutöitä diakoniaja lähetystyön joulumyyjäisiin. Hollannin sotaministerille, serbialaiselle diplomaatille, kreikkalaiselle sanomalehtimiehelle, kahdelle norjalaiselle laivanvarustajalle ja englantilaiselle everstille samassa tilaisuudessa muiden vankien kanssa. Pieni yllätyslahja lapsille. Ti 7.12. Pe 10.12. Bonhoeffer teloitettiin Buchenwaldin keskitysleirillä huhtikuussa 1945. 044 722 9026. HARTAUS klo 14 Kannuksen kirkon sakastista, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Matti Taskila. Niemöller vastasi leppoisasti: ”Herra valtakunnankansleri, vastuu Saksan kansasta ei ole kenelläkään muulla kuin Jumalalla”. SIIONINVIRSIEN JOULUSEURAT klo 18 Eskolan rukoushuoneella, Heikki Hurskainen, Mari Keskitalo ja Leevi Partanen. Heikki Saunavaara liikuttaa. Su 5.12. PERHEKERHON PIKKUJOULU klo 10-12 seurakuntatalolla, Teatteriseurue Tähti esittää joulukuvaelman, klo 11 jouluinen lounas, 4 € aikuinen, 1 € lapsi. Jumalanpalvelukset ja hartaudet lähetetään myös suoratoistona ja niitä voi seurata Kannuksen seurakunnan Facebooksivulta. Su 12.12. Klo 10 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. KIRKOLLISET Kannus Himangan kappeliseurakunta jatkuu seuraavalla sivulla Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien. HARTAUS klo 14 Kannuksen kirkon sakastista, hartaus lähetetään radion välityksellä Kitinkotiin ja Puistolaan sekä suorana lähetyksenä Facebook-sivulla Kannuksen seurakunta, Sisko Hihnala ja Erkki Simukka. Neljä viimeistä vuotta vankeudesta hän vietti Dachaun kaamealla leirillä samassa sellissä kolmen katolilaisen papin kanssa. LAPSIKUORO klo 15-16 seurakuntatalolla. Joulukuussa 1944 hän kirjoitti runon jonka tekstin pohjalta virsi 600 on muokattu. AJATUKSIA SINULLE . Myyntiin toivotaan lahjoituksina leivonnaisia ja käsitöitä. YHTEISET TAPAHTUMAT: Kirkkoherranvirasto suljettu pe 3.12. TULOSSA Su 12.12. Kevyttä liikuntaa mukavassa porukassa. KRANSSITALKOOT klo 18 Kulumassa. Hän tuli kuuluisaksi käytyään kiivaan keskustelun valtakunnankansleri Hitlerin kanssa
Torstaisin klo 17.30 Vivace ja klo 19 Kirkkokuoro. Kirpputori ja joulumyyjäiset klo 10.00-13.00. Ruokajako klo 16.00-17.00. Tänä vuonna voit lahjoittaa kassiin hyvin säilyviä elintarvikkeita, erilaisia hygieniatuotteita tai herkkujakin voit lahjoittaa; joulusuklaata ja -karkkia. MUUTA Ma 29.11.-To 2.12. Lämmin kiitos osanotosta. Paketit jaetaan diakoniatyön kautta perheisiin ennen joulua. klo 11 Vanhemman väen joulujuhla Toholammin srk-kodilla, mukana perinteisesti kaikki seurakunnan työntekijät. HAUTAUSMAALLA LIIKKUMINEN AUTOLLA on sallittua vain liikuntaesteisille. Vinkkinä näin joulun alla: kirkkoherranvirastolla on myynnissä mm. ja pe 3.12. Otetaan vastaan käytettyjä postimerkkejä lähetettäväksi edelleen huutokaupattavaksi lähetystyön hyväksi. klo 19 Seurat Lestijärven srk-kodissa. 6.2.1926 Kannus k. klo 15 Adventista jouluun – Urkuakatemian musiikkihartaus Toholammin kirkossa. La 4.12. MUSIIKKI Keskiviikkoisin klo 16 Poikakuoro ja klo 17 Ilonjyvä. 044 081 9325. Diakonian joulukassikeräys paikallisissa kaupoissa, S-Marketilla ja K-Marketilla Toholammilla, Jiipeen Valinnassa ja Salessa Lestijärvellä. Ti 7.12. Tervetuloa! Lestijärven helluntaiseurakunta To 2.12 Monitoimikerhon joulujuhla klo 17.30-19 ruksilla, Metsolantie 8 La 4.12 GospelTupa klo 19-24 Su 5.12 Ehtoollisjuhla klo 16.00, Harri Rantala Ke 8.12 Sanan ja rukouksen ilta klo 18.00, Harri Rantala Tervetuloa tilaisuuksiin! www.kannuksenbaptistisrk.fi Lähetyskirppiksen aukioloajat ke-pe klo 12-16, la klo 11-14 Tervetuloa edullisille ostoksille! Kannuksen baptistiseurakunta Su 5.12. Kahvitus alkaa klo 18. klo 18 Jumalanpalvelusryhmien kokoontuminen Toholammin srk-kodilla. Joku vähävarainen saa tarvitsemaansa apua joulun alla ja sinä saat auttaessasi hyvää joulumieltä ja antamisen iloa. 200 mallia Teemme värivedoksen hautakivestä jonka saatte mukaan, vaihtoehtoisesti voimme lähettää vedoksen myös sähköpostitse. Laajalahdentie 22, Kokkola www.hautakivipalvelu.fi Avoinna 24/7 Rakkaamme Eila Esteri ISOHANNI s. Mukana Harju ja Raitanen. Muilla joulukuun viikoilla ruoanjako toteutuu normaalisti maanantaisin klo 10–11. Pe 3.12. KIRKKOHERRANVIRASTO päivystää vain puhelimitse klo 10-12 p. Tänä aamuna löytää voit paketin sieltä, missä salkoon piirtyy lippu valkoinen ja piirtää pilviin ristin sinisen. To 9.12. 050 400 8052. KIRKKOHERANVIRASTOSSA myynnissä vaikka joululahjaksi: Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen Lahja -kortteja 8 EUR/kpl, Virsikirjoja 14 EUR/kpl, Virsikirjan lisävihkoja 5 EUR/kpl, Hymnoksen Res Miranda ja Tastulan Lohdutus cd-levyjä 10 EUR/kpl, Kannuksen Koria Kirkko 200 vuotta kirjoja 25 EUR/kpl. Kaikki entiset ja uudet ryhmäläiset olette tervetulleita mukaan! MUUT Aineistot kirkollisiin ilmoituksiin toimitettava kirkkoherranvirastoon edellisen viikon perjantaihin klo 11 mennessä s-postilla: toholammin.seurakunta@evl.fi, viestillä tai soittamalla virastoaikaan puh. klo 18.30 Adventti ja JoulujuhlaToholammin seurakuntakodilla, Pasi Palmu ja Tuomas Lukkaroinen, musiikki Johanna Koivumaa ja perhe. Halutessasi voit laittaa viestiä meille, että paketti on löydetty. Diakonian joulukassikeräys on hyvä tapa auttaa kymmeniä vähävaraisia ihmisiä ja perheitä Toholammilla ja Lestijärvellä. 12. LÄHETYSTYÖ Ti 7.12. Kokoonnutaan suunnittelemaan Toholammin jumalanpalvelusryhmien toimintaa vuodelle 2022. VARHAISNUORISOTYÖ Tiistaisin klo 15–16 Puuhapaussi-kerho alakouluikäisille Toholammin srk-kodilla. klo 12 Lähetyksen päiväkahvit, lauletaan joululauluja. Klo 16.30 Vuokko esittää monologin Maria ja Jeesus-lapsi. Jumalanpalveluksen jälkeen on seppeleenlasku ja kunniakäynti sankarihaudoilla, jossa puheen pitää Markku Huhtala. 044 5878 630. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, Karen Hagqvist, Veikko Kivineva. Hiljenny ja sydämeesi joulu tee. JUMALANPALVELUKSET Su 5.12. Su 5.12. Otamme lahjoituksia vastaan pe 3.12.2021, voit jättää lahjasi kaupan keräyspisteelle kunkin kaupan aukioloaikoina. klo 18 Jumalanpalvelusryhmien kokoontuminen Lestijärven seurakuntakodilla. joulukinkku ja tuotekori. Ilmoittautumiset Henriikalle puh. Su 5.12. Jos sijaltain en nousisi, Taivaaseen ota tykösi. Su 5.12. KOULUKAHVILA klo 11 alkaen yläkoulun aulassa, Elina. klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Harju, Aino-Maria Koskela. PÄIVÄKERHOTYÖ 3–5-vuotiaiden lasten päiväkerhot kokoontuvat viikoittain. Pe 3.12. Ma 6.12. DIAKONIATYÖ Itsenäisyyspäivänä ei hävikkiruoanjakoa. Voit käydä vapaasti sunnuntaina noutamassa paketin vihjeen perusteella. Seeli Toivion joululevyä a´10e, lasienkeleitä ja erilaisia kirjoja, viraston aukioloaikoina ma ja pe klo 9–11. Tervetuloa mukaan niin nykyiset kuin uudetkin ryhmäläiset! Ti 14.12. NUORISOTYÖ To 2.12. Iltahartauden pitää Anniina Lintilä. KASTETTU Friida Odelia Haaponiemi To 2.12. Rukoillaan yhdessä klo 13.00. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5e musiikkityölle. Mukana Harju ja Raitanen. Otetaan myös vastaan käytettyjä postimerkkejä lähetettäväksi edelleen huutokaupattavaksi lähetystyön hyväksi. Lastenohjaaja Maria puh. ESIRUKOUSPYYNTÖJÄ jumalanpalveluksiin voi toimittaa viestinä numeroon 044 0824 589, Kannuksen seurakunnan kotisivuilla olevan linkin kautta tai pappilan postilaatikkoon. NUORTENILTA klo 19-23 Kulumassa, Elina. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 2. 28.10.2021 Kannus Levolle lasken, Luojani armias ole suojani. Facebookiin pääsee seuraamaan lähetyksiä myös ohittamalla kirjautumispyynnön – pyydä tarvittaessa apua läheisiltä tai seurakunnan työntekijöiltä! Jumalanpalvelukset, hartaudet, kolehtikohteet ja lahjoitusohjeet löytyvät myös Kannuksen seurakunnan kotisivulta. SEURAKUNTATALOLLE kulku pääoven kautta vuoden loppuun saakka, päiväja perhekerhoon kulku päiväkerhon ulko-oven kautta. Toholammin kirjaston joulupuussa riippuu pakettikortteja, joista selviää, onko lahjansaaja tyttö vai poika ja hänen ikänsä. klo 10 Sanajumalanpalvelus Toholammin kirkossa, Raitanen, Rautiola Poikakuoro, Otto Peltokangas. Joulukonsertti klo 16.00. 2021 22 Toholampi Lestijärvi jatkoa edelliseltä sivulta Kannus NUORISOTYÖ Ke 1.12. Ma 13.12. Palvelemme myös etänä. Tervetuloa tilaisuuksiin! Toholammin helluntaiseurakunta Asematie 5 Su 5.12 Ehtoollisjuhla klo 11.00 Teemu Puumala Ma 6.12 Rukoushetki klo 11.00 Ke 8.12 Sana ja rukous klo 18.00 Harri Rantala Baptistiseurakunnassa Tervetuloa tilaisuuksiin kannushsrk.webnode.fi Kannuksen helluntaiseurakunta HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Kenneth 0400 594600 · kenneth@hautakivipalvelu.fi Toni 040 7328890 · toni@hautakivipalvelu.fi Sakari 0400 560804 · sakari@hautakivipalvelu.fi Hautakivet suoraan valmistajalta Näyttelykivet ulkotiloissa jossa n. Su 12.12. Kirpputori klo 16.00-18.00. TULOSSA Su 12.12 klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut Toholammin kirkossa. Seurakunnan joulutontut ovat ahkeroineet ja joka adventtisunnuntaina piilotetaan yksi yllätyspaketti sekä Toholammille että Lestijärvelle. 050 528 8864. SURUADRESSEJA lähetystyön hyväksi (10 euroa/ kpl) myydään pappilassa. Ma 6.12. Joissakin korteissa on myös lasten lahjatoiveita, joista voi kurkata vinkkiä lahjan hankkimiseksi. SEURAA TIEDOTUSKANAVIA: Kotisivu: www.kannuksenseurakunta.fi Facebook: Kannuksen seurakunta Instagram: kannuksenseurakunta YouTube: Kannuksen seurakunta Tilaisuuksia voi myöhemmin katsoa tallenteina. Ti 7.12. Riisipuurotarjoilu, mukavaa ohjelmaa, joululauluja ja hartaus. Tule mukaan Joulupuu-keräykseen ostamalla lapselle joululahja. Esilaulajana toimivat Eero Laine, Jiipee Leppänen ja Kalevi Syri. Kauppareissun yhteydessä on mahdollista lahjoittaa yksi tai useampi ylimääräinen tuote ja jättää se keräyspisteelle kauppaan diakoniatyön kautta jaettavaksi. 0445819321, lähetyssihteeri. klo 12.30 Sanajumalanpalvelus Lestijärven kirkossa, Raitanen, Rautiola, Onni Rautiola. Jumalanpalveluksen jälkeen on seppeleenlasku ja kunniakäynti sankarihaudoilla, jossa puheen pitää Anne Kurkela. Keskiviikkoisin klo 9–11 Perhekerho Toholammilla Pappilan yläkerrassa. ISOSKOULUTUS klo 18 Kulumassa, Elina. Ma 13.12. Kiitos myös kotihoidon, Jokirannan ja Kitinkodin hoitajille Eila-tädin hyvästä hoidosta.. klo 19.00 Lähetysilta, Ritva Parviainen. NUORTEN AIKUISTEN PIKKUJOULU klo 18 Kulumassa. Lisätietoja Iirikseltä 0440819326. Yläkerrassa avoimet ovet. Tarjolla leivonnaisia, käsitöitä, joululehtiä ja arvontaa, mm. klo 19 Karaoke joululaulut Sykäräisen kappelissa, tarjoilu alkaen klo 18. klo 18 Nuortenilta Lestijärven srk-kodilla. PERHETYÖ Tiistaisin klo 9–11 Perhekerho Lestijärven srk-kodilla. Halutessasi voit ilahduttaa myös esimerkiksi kynttilöin tai muilla pienillä joululahjoilla. To 9.12. Lämmöllä ja kaipauksella muistaen Helena ja Martti perheineen Hannu ja Eila perheineen Susan ja Nikolais perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 19.11.2021 läheisten läsnä ollessa. Tiedustelut puh. SEURAKUNNAN VIIKKO Su 5.12. Suunnitellaan yhdessä vuoden 2022 jumalanpalveluksia. Näillä tiedoilla voit ostaa lahjan ja tuoda sen pakettikortteineen takaisin kuusen alle. Toinen kynttilä syttyy ja valo laajenee. Klo 19 Kauneimmat joululaulut Toholammin kirkossa
050-523 3031 KIERTÄVÄ PARTURI • KAMPAAJA MAIJA MÄNTYKORPI-LUOMA Torikatu 40, 67100 Kokkola puh. 050 5617 148 KIIREELLISISSÄ SAIRASTAPAUKSISSA MYÖS PÄIVYSTYSAIKOINA ELÄINLÄÄKÄRI JUHA SEPPÄNEN . 050 5982 061 Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotamme Rauhaisaa Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle! LOGO. Katariina Kujala Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3377 043 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3394 205 • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT HIERONTAPALVELU Seppo Junkala Koulutettu hieroja / urheiluhieroja Hanhineva 37 Eskola . Tiedustele vapaita paikkoja: Anssi Mäkelä puh. p. 050 338 5228 • SIIVOUKSET • IKKUNAN PESUT • YM. 044-999 5536 Ma-pe klo 6 --> Kotija hoivapalvelua Ota yhteys 040-577 2677 Raili Keskitymme kiireettömästi ja huolella asiakkaaseemme. LESTIJOKI PARHAAT PALVELUT 2. 044 343 7509 Valtakatu 33, 69100 KANNUS Parturi-kampaaja, kosmetologi Hiussalonki Marika Mäkinen hajustamattomat tuotteet tuotemyynti KAMPAAMOPALVELUT kätevästi kotonasi Kannus-Sievi-Toholampi . 12. mennessä: ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi Lisätietoja ja paikkavaraukset: Anssi p. Tukkitie 4 Kannus . 029 566 1270 Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Lestijoki-lehden J oulunumero 23.12.2021 Rauhallista Joulua toivottaa LOGO 1x42 42 e (+ alv) Hyvää Joulua kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! LOGO 2x112 150 e (+ alv) 2x42 68 e (+ alv.) Yritysten joulutervehdykset Aineistot pe 17.12. Nautapraktiikkaa Puh. 029 566 1270, fax 029 566 1289 Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Sähköposti: etunimi.sukunimi@oikeus.fi Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.fi Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.fi Vaasantie 6 C, 67100 Kokkola puh. 2021 23 Parasta paikallista palvelua! Tällä sivulla tuot omat palvelusi kätevästi esille ja muistutat olemassaolostasi edullisesti. 050 598 2061 Yrittäjä! KatiApu Puh. KOTITYÖT Myös rakennussiivous, asiointipalvelut ja avustajatyöt Soita ja kysy lisää! Muista kotitalousvähennys! Tarvitsetko apua
Varaathan ajan numerosta 0100 0500 tai op.fi -verkkopalvelusta. LESTIJOKI 2. Paavola (Halsua) 010 257 2637 Asiakkuusneuvoja Kati Paavola (Kaustinen) 010 257 2623 Asiakkuuspäällikkö Anne Ylimäki 010 257 2640 Henkilöasiakkaat, rahoitus: Asiakkuusneuvoja Elina Pelto-Arvo 010 257 2646 Asiakkuusneuvoja Miika Töyräskoski 010 257 2648 Asiakkuusneuvoja Heli Ylén 010 257 2624 Asiakkuusasiantuntija Taija Korpi 010 257 2647 Asiakkuuspäällikkö Tarja Pajukangas 010 257 2622 Pankinjohtaja Pekka Haapakoski 010 257 2649 Yritysasiakkaat, rahoitus ja maksuliikenne: Hyvät asiakkaamme, olemme nyt Jokilaaksojen Osuuspankki Asiakkuusneuvoja Sonja Peltokangas 010 257 2638 Asiakkuusneuvoja Tuula Vieruaho 010 257 2632 Asiakkuusneuvoja Aila Känsälä 010 257 2628 Asiakkuusasiantuntija Katja Isokangas 010 257 2644 Pankinjohtaja Heidi Pöyhönen 010 257 2639 Sijoitukset ja varallisuudenhoito: • Vakuutusedustaja Urpo Saari 050 394 9828, 010 253 0861 • Vakuutusedustaja Jari Siirilä 040 506 9290 • Vakuutusedustaja Tapio Tikkanen 050 394 9657, 010 253 1787, 010 253 2661 • Vahinkoasiat 0303 0303 HALSUA • KAUSTINEN • LESTIJÄRVI • RÄYRINKI • TOHOLAMPI • ULLAVA • VETELI Palvelemme ajanvarauksella ma-pe klo 10-16. Suorat numeromme ovat:. 2021 24 Asiakasneuvoja Jaana Ruuttula 010 257 2641 Asiakkuusneuvoja Susanna Syrjälä 010 257 2635 Asiakasneuvoja Leena Myllymäki 010 257 2626 Asiakkuusneuvoja Jaana Känsäkangas 010 257 2634 Asiakkuusneuvoja Tarja Harjupatana 010 257 2631 Henkilöasiakkaat, tilit, kortit ja maksuliikenne: Pankinjohtaja Eija Laitala 010 257 2621 Toimitusjohtaja Juha Pajumaa 010 257 2642 Hallinto ja lakiasiat: Lakiasiantuntija Saila Ala-Korpi 010 257 2643 Asiakkuusneuvoja Johanna Rokala 010 257 2636 Lakimies Miikka Isosalo 010 257 2629 Pohjola Vakuutus edustajat: Pankinjohtaja Jarmo Lehojärvi 010 257 2630 Asiakkuusneuvoja Maija Parpala 010 257 2633 Asiakkuusneuvoja Matias Parpala 010 257 2645 Asiakkuusneuvoja Susanne Vähälä 010 257 2625 Asiakkuusneuvoja Kati H. 12
Kuntien nykyiset vaaliviranomaiset (kunnan keskusvaalilautakunta, vaalilautakunnat, vaalitoimikunnat ja vaalitoimitsijat) toimivat myös aluevaaleissa normaaliin tapaan. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa hakijalla on oltava mukana kaksi poliisin ohjeiden mukaista passivalokuvaa. Yksi tällainen on Toholammin kunnan uusi alakoulu. ehdokashakemusten jättäminen aluevaalilautakunnalle viimeistään 14.12.2021 ennen klo 16 . Kotiäänestys Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. JOULUKUU 2021 Aluevaalit Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmassa (10.12.2019) tarkoitetun sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020). Tulevan suunnitteleminen ei ole aina helppoa. TOHOTULI JOULUKUU 2021 1 TOHOLAMMIN KUNTATIEDOTE . Haasteiden keskellä koetellaan keskinäistä luottamusta, kykyä yhteistyöhön ja uskoa tulevaisuuteen. – 18.1.2022 . Ehdokkaat asetetaan koko hyvinvointialueelle, äänestäjät äänestävät vain oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti. 040 150 5203 tai kirjallisesti keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 11.1.2022 ennen klo 16.00. ennakkoäänestys ulkomailla: 12. Laitoksissa tapahtuvasta ennakkoäänestyksestä tiedotetaan ao. Yhteystiedot: Toholammin kunnan keskusvaalilautakunta, Lampintie 5, 69300 Toholampi, puh. Omaishoitajalla tulee olla kunnan (Soite) kanssa tehty omaishoitajasopimus ja hänen täytyy asua samassa taloudessa sekä olla äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa. Eteenpäin on katsottava, eikä toivoa pidä menettää. Kunnan elinvoimasta huolehtimisessa ei riitä passiivisuus, vaan sen ylläpito ja vahvistaminen vaativat jatkuvasti vuosittain määrätietoista ja pitkäjänteistä kehittämisotetta toimenpiteineen. Tasapaino on, niin kuntakuin yksityistaloudessakin elintärkeää, jotta pystymme huolehtimaan tehtävistämme. Helsingin kaupunki ei ole hyvinvointialue eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen eikä siellä siten toimiteta aluevaaleja. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö. kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: 11.1.2022 klo 16 . Vuosi 2021 alkaa olla lopuillaan. Aluevaalien vaalitapa on suhteellinen, avoin listavaali samalla tavalla kuin kuntavaaleissa. Edelleen kuitenkin koko yhteiskuntaamme varjostaa koronavirus, vaikka tilannetta ollaankin toivottavasti ottamassa haltuun rokotusten avulla. Jos äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää hänelle maksutta väliaikaisen henkilökortin vaaleissa äänestämistä varten. Kunnan ensi vuoden talousarvio on saatu esitysvaiheeseen ja valtuusto päättää sen lopullisesta hyväksymisestä myöhemmin joulukuussa. äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (millä hyvinvointialueella kukin on äänioikeutettu): 3.12.2021 . Uudistus vaikuttaa vahvasti sosiaalija terveystoimen palveluiden kehittämiseen jo vuoden 2022 aikana. Kuntasektorilla tapahtuu myös monia positiivisia asioita. ALUEVAALIEN AIKATAULUT Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. ÄÄNIOIKEUSREKISTERI Äänioikeusrekisteri on julkisesti nähtävillä Digija väestötietovirastossa 13.12.2021 alkaen. Ne ovat yksi tärkeä osa kunnan elinvoimaisuutta. Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa. Ennakkoäänestys toimitetaan 12. Muutoksen vaikutuksia on vielä vaikea ennakoida, mutta on hyvä muistaa, että muutos on aina myös mahdollisuus. Sanottu työnjako tarkoittaa äänestyslippujen laskentatyön kaksinkertaistumista vaalilautakunnissa ja kunnan keskusvaalilautakunnassa vuoden 2025 vaaleista lukien. Jos samassa taloudessa asuva omaishoitaja aikoo äänestää kotiäänestyksen yhteydessä, se on mainittava ilmoituksessa. Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan kuitenkin nämä vähimmäismäärät valtuutettuja. – 18.1.2022 klo 11.00 – 17.00 Äänestäjän on äänestyspaikalla varauduttava esittämään henkilöllisyystodistus, joka voi olla henkilökortti, passi, ajokortti tai vastaava kuvallinen asiakirja tai muu riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Tammikuun alussa 2022 oppilaat ja koulun henkilökunta pääsevät aloittamaan uuden kouluvuoden työnsä uusissa toimivissa tiloissa. Äänestäjille jo tutuksi tulleet varotoimet, kuten käsihuuhde, maski ja väljempi jonotus, ovat käytössä tarvittaessa myös aluevaaleissa. Vaalien ulkomainonta voidaan aloittaa aikaisintaan 5.1.2022 keskusvaalilautakunnan tarkoitukseen varaamilla vaalimainospaikoilla ja niille pystytetyissä mainostelineissä. Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset ja vaaleissa on yhtäläinen äänioikeus. Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue. Tästä näkökulmasta hyvin monille on tulossa erilainen joulu. Saamme kuitenkin näissäkin olosuhteissa valmistautua tilanteen mahdollistamissa puitteissa viettämään ilon ja valon juhlaa, joulua. – 15.1.2022 . Lisätietoja vaaleista oikeusministeriön vaalisivuilta www.vaalit.fi ja kunnan kotisivuilta www.toholampi.fi Toholampi 22.11.2021 Toholammin kunnan keskusvaalilautakunta . Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan kuitenkin erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.1.2022. . Vaalipäivän äänestyspaikat ovat seuraavat: Äänestysalue Äänestyspaikka Kirkonkylä 001 Kunnantalo, Lampintie 5 Sykäräinen 002 Sykäräisen koulu, Koulutie 21 Äänioikeutettu saa äänestää vaalipäivänä vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen ja joka mainitaan äänestäjälle postitetussa ilmoituskortissa. 029 553 6370 ma – pe klo 9.00 – 16.15. ennakkoäänestys kotimaassa: 12. Tästä syystä ei ole varaa hetkeksikään herpaantua, ja kaikkia terveysturvallisuussuosituksia sekä annettuja viranomaismääräyksiä on syytä meidän jokaisen noudattaa. Toivotan kaikille kuntalaisille hyvää ja rauhallista joulunaikaa Jukka Hillukkala kunnanjohtaja. ehdokasnumerot): 23.12.2021 . Toholammin kunta kuuluu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueeseen ja sen aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua toimikaudelle 1.3.2022 – 31.5.2025. – 18.1.2022 Toholammin kunnantalolla, Lampintie 5, seuraavasti: ke pe 12.1. Myös säästöjen kanssa on pystyttävä kehittämään ja luomaan uutta. laitoksessa erikseen. Näin äänestät turvallisesti aluevaaleissa korona-aikana Vaalit tullaan järjestämään tammikuussa 2022 epidemiatilanteen edellyttämillä järjestelyillä. Lomakkeita on saatavilla keskusvaalilautakunnan sihteeriltä tai https://vaalit.fi/aanestaminen-kotona Äänioikeus Mahdolliset kyselyt koskien äänioikeutta voidaan tehdä 13.12.2021 alkaen soittamalla Digija väestötietoviraston vaalipuhelimeen puh. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava keskusvaalilautakunnan sihteerille puh. VAALIVIRANOMAISET Uutena vaaliviranomaisena kullekin hyvinvointialueelle perustetaan aluevaalilautakunta, jonka tehtävänä on aluevaalien ehdokasasettelun vahvistaminen ja aluevaalien vaalituloksen vahvistaminen. Jokaiselle rekisteriin otetulle postitetaan lisäksi viimeistään 30.12.2021 ilmoitus äänioikeudesta (ilmoituskortti), jossa mainitaan muun muassa vaalipäivä, ennakkoäänestyspäivät, äänioikeutetun äänestyspaikan osoite sekä vaaliviranomaisten yhteystiedot. aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun (ml. Uudistuksessa maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja niille siirretään kunnista vastuu sosiaalija terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Kukin aluevaltuusto päättää itse kokonsa, mutta hyvinvointialuelaissa säädetään, että pienimmillä alueilla valitaan kuitenkin vähintään 59 valtuutettua ja suurimmilla vähintään 89 valtuutettua. Lähtökohtaisesti ensi vuoden talousarvio mahdollistaa kuntalaisten palvelut kutakuinkin nykyisessä laajuudessa ja entisellä palvelutasolla. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö, muun muassa laki hyvinvointialueesta (611/2021) tuli voimaan 1.7.2021. Vuoden loppua kohti koronapandemia on taas levinnyt kiihtyvällä vauhdilla. MITEN ALUEVAALIT TOIMITETAAN. Aluevaalit toimitetaan Toholammin kunnassa sunnuntaina 23.1.2022 klo 9.00 – 20.00. Hyvinvointialueuudistus on iso muutosprosessi ja se tulee vaikuttamaan merkittävästi koko kunnan toimintaan ja päivittäiseen työhön. Lisää aluevaaleista vaalit.fi -sivuilta. LEIKKAA TALTEEN J oulutervehdys Lähestymme Joulua, vuoden odotetuinta juhlaa. Vaikka tilanne koronan suhteen on Toholammilla edelleen varsin maltillinen, niin pitkään jatkunut epävarmuus ja varuillaan olo on kuormittanut meitä kuntalaisia ja kysynyt voimia ja jaksamista meiltä kaikilta. 040 150 5203. valtuustot aloittavat työnsä: 1.3.2022. Aluevaalien ennakkoäänten laskenta ja vaalipäivän äänten tarkastuslaskenta suoritetaan kunkin kunnan keskusvaalilautakunnassa. Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Aluevaalilautakunnan tehtäväksi jää kuntien tuloksen yhdistäminen koko hyvinvointialueen vaalitulokseksi ja valittujen valtuutettujen määrääminen. – 16.1.2022 klo 11.00 – 14.00 ma – ti 17.1. Tästä syystä resursseja sitoutuu samanaikaisesti uuden hyvinvointialueen organisaation toiminnan valmisteluun ja muutoksen läpiviemiseen sekä jäljellejäävien kunnan toimintojen uudelleen järjestämiseen. – 14.1.2022 klo 11.00 – 17.00 la – su 15.1. äänioikeusrekisteri lainvoimainen: 11.1.2022 . Kotiäänestykseen oikeutetun henkilön omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä samalla kertaa kuin hoidettavansa. Toholampi on kunta, jossa asuu ahkeria ihmisiä, on yrittelijäisyyttä ja vahvaa uskoa asioiden yhdessä tekemisen tärkeyteen. aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset: 26.1.2022 . ALUEVAALIT 2022 Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan 23.1.2022. Aluevaaleissa valitaan 59 valtuutettua Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon toimikaudelle 1.3.2022 – 31.5.2025. Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien. Joulun odotukseen ja jouluun valmistautumiseen liittyviä tilaisuuksia ja tapahtumia on jouduttu jo nyt koko maassa perumaan pahenevan koronatilanteen vuoksi. Uuden talousarvion tavoitteena on mahdollistaa kuntalaisille hyvät ja toimivat peruspalvelut
0295 028 612, vaihde 0295 028 500. olet yhteisön määräysvaltaa käyttävä osallinen, joka käyttää yhteisön siipikarjan eläinmäärää tai rekisterieläinten määrää eläintiheyslaskennassa. Omatoimiasiakkaan on myös tutustuttava käyttösääntöihin ja allekirjoitettava käyttöoikeushakemus. MYÖTÄTUULTA TUOTTAJALLE 2 -HANKE, MAATALOUSYRITTÄJIEN HYVINVOINTIHANKE . Älä aloita rakentamisinvestointia tai muuta toimenpidettä äläkä allekirjoita sopimusta (mm. teuraskaritsaja teuraskilipalkkio (koko maa). INVESTOINTITUKEA VOI HAKEA JATKUVASTI Maatalouden investointitukea voi hakea jatkuvasti. ma 6.1. olet yhteisön määräysvaltaa käyttävä osallinen, ja käytät yhteisön siipikarjan, hevosten tai ponien eläinmäärää tai rekisterieläinten määrää eläintiheyslaskennassa. Kirja kertoo toholampilaislähtöisestä Herman Juhonpoika Kerttulasta, joka päätyy Venäjän keisarin kaartiin. Voit valita itselle sopivan neuvojan neuvojarekisteristä http://tilaneuvojat.ruokavirasto.fi/#/fi ja sopia neuvontakäynnin hänen kanssaan. lopullinen luovutuskirja, tilaussopimus tai urakkasopimus) ennen kuin olet saanut ELY-keskuksesta päätöksen! Ennen päätöstä tehdyt hankinnat eivät ole tukikelpoisia. Investointitukea voi hakea sähköisesti Hyrrä-palvelussa osoitteessa www.ruokavirasto.fi/hyrra . Tuettua neuvontaa voi saada seuraavista osa-alueista: ympäristö, tuotantoeläimet, luomu, kasvinsuojelu, energia sekä maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen. to 23.12. 15 osallistujaa kuntosaliryhmää kohden! Lisätietoja/ilmoittautumiset liikuntatoimi p. – 15.3., 16.3. Uudenvuodenpäivänä la 1.1. Eläinmääräilmoitus koskee seuraavia tukia ja eläinryhmiä: Tuki Ilmoitettavat eläinryhmät Liite Sikaja siipikarjataloudentuotannosta irrotettu tuki Siipikarja sekä hevoset ja ponit Tiedot hevosista ja poneista Tarvittaessa yhteisön kaupparekisteriote Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus Siipikarja sekä hevoset ja ponit Tiedot hevosista ja poneista Tarvittaessa yhteisön kaupparekisteriote Luonnonmukaisen tuotannon korvaus Siipikarja ja tarvittaessa Tarvittaessa yhteisön kauppatuotantotauot rekisteriote Eläinten hyvinvointikorvaus Siipikarja ja siat Teuraseräraportti, jos olet valinnut toimenpiteen 4.2 Broilerien ja kalkkunoiden pito-olosuhteiden parantaminen Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen kotieläinkorotus: Tee eläinmääräilmoitus, jos . 040 150 5233. Tiedotamme uusien eläinpalkkioiden hausta tarkemmin loppuvuoden aikana. Jos tilan eläintiheys täyttyy rekisterieläinten (naudat, siat, lampaat, vuohet) määrillä ei eläinmääräilmoitusta tarvitse tehdä. suljettu . Tavoitteena maatalousyrittäjien hyvinvoinnin edistäminen . Neuvoja hoitaa tarvittavat paperiasiat. Hyvinvointisuunnitelma-toimenpide on vapaaehtoinen ja voit valita sen eri eläinlajeille. HYVINVOINTISUUNNITELMAT OSAKSI ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUSTA Hyvinvointisuunnitelmia voi ensi vuonna toteuttaa osana eläinten hyvinvointikorvausta. Suvi auttaa lomien haussa. Maksat neuvonnasta vain alv:n osuuden. Ilmoittautuminen tietolinkki hankkeen sivuilta https://www.kpedu.fi/tietolinkki/tapahtumat. klo 18. – 15.1., 16.1. Vainio kertoo kirjastaan Herman: Tarkk’ampuja ja keisarin vartija. Alle 18-vuotiaat pääsevät kirjautumaan omatoimikirjastoon omalla kirjastokortilla, mikäli huoltaja antaa siihen luvan ja allekirjoittaa käyttöoikeushakemuksen kirjastossa. Muutos koskee alueellamme seuraavia osallistumisilmoituksia: . Tule käymään kirjastossa! Saat kirjastokortin ja pin-koodin, jos sinulla ei ole näitä entuudestaan. Osallistumisilmoitusten muutokset koskevat vain EU-rahoitteisia eläinpalkkioita. klo 10 Seppo MT Vainio vierailee Toholammin kirjastossa tiistaina 14.12. HYÖDYNNÄ NEUVO2020 -PALVELUA Neuvo 2020-palvelu on kaikkien viljelijöiden käytössä. – 15.8., 16.8. Sarjat ja matkat Perinteinen: N 5km, M-18 5km, M 10km Vapaa: N-16 3km, M-16 5km, M 10km Ajankohtaiset tiedot karsintoihin liittyen löydät osoitteesta www.toholampi.fi/hiihto/ tai liikuntatoimesta. – 15.10. käytät tilasi siipikarjan, hevosten tai ponien eläinmäärää luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotuksen tai sikaja siipikarjatalouden tuen eläintiheyslaskennassa . Yhteystiedot Suvi Lempiälä p. 040 150 5280 toholammin.kirjasto@toholampi.fi Lampinkirjasto @toholamminkirjasto TOHOLAMMIN MAAKUNTAVIESTIKARSINNAT Keskiviikkona 22.12. Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus ja sikaja siipikarjatalouden tuki: eläinmääräilmoitus siipikarjasta, hevosista ja poneista. EU:n lammasja vuohipalkkiot . uuhien pohjoinen kotieläintuki. klo 10–16 . 040 9209 863, suvi.lempiala@mtk.fi Muista hakea myös tuettuja lomia www.mthl.fi . Tee eläinmääräilmoitus aina, jos olet hakenut eläinten hyvinvointikorvausta sioista tai siipikarjasta. Pohjanmaan ELY-keskuksessa Heikki Rautio antaa lisätietoja asiasta: heikki.rautio@ely-keskus.fi, p. pe 24.12.su 2 6.12. klo 18:30 alkaen tulevilla maakuntaviestiladuilla Sievissä. EU:n nautapalkkio (koko maa) . sul jettu Välipäivinä kirjasto on auki normaalisti: . Hakemukset ratkaistaan tukijaksoittain, jotka ovat: 16.10. Suunnitelmaan kirjataan tilalla toteutettavat eläintuotannon toimenpiteet. ELÄINMÄÄRÄILMOITUS Voit ilmoittaa vuonna 2021 hallinnassasi olleiden eläinten määrät Vipu-palvelussa viimeistään 2.2.2022. Haussa valitset toimenpiteet, joihin osallistut tukivuoden aikana. nautojen pohjoinen eläinyksikkötuki ja teurasnautojen pohjoinen kotieläintuki . käytät tilasi siipikarjan määrää tuen eläintiheyslaskennassa tai ilmoitat tuotantotaukoja . Hankkeen kautta haetaan Melan ostopalvelusitoumuksia asiantuntijapalveluihin . Tee eläinmääräilmoitus, jos . Maataloustoimisto Toholammin kirjastoväki toivottaa kaikille mukavaa joulua ja onnea vuodelle 2022! TOHOLAMMIN KIRJASTO TIEDOTTAA Kirjaston joulunajan poikkeusaukioloajat: . Voit tarkistaa päättyvät osallistumisilmoituksesi Vipu-palvelusta. Auttaa erilaisissa haasteellisissa ja elämää jollain tapaa kuormittavissa tilanteissa . Lähetä hyvinvointisuunnitelma eläinten hyvinvointikorvauksen hakemuksen liitteenä Vipu-palvelussa. Haku on auki Vipu-palvelussa tammikuussa 2022. Voit käyttää suunnitelman laatimisessa apuna mallipohjia, jotka ovat saatavilla ruokavirasto.fi-sivustolta. JOULUKUUN TAPAHTUMIA KIRJASTOSSA: Satutunnit 3.12. pe 10–16 . Voit hakea vuoden 2022 EU:n eläinpalkkioita ensi vuoden alussa. Tuetun neuvonnan enimmäismäärä tilaa kohti on 15 000 € vuosina 2015 – 2022. ti-to 12–19 . Maakuntaviesti hiihdetään 2.1.2022 Sievissä! KEVÄTKAUDEN OHJATTU TOIMINTA Viikosta 2 alkaen Lampin hallilla: Ma klo 10.15 Naisten kuntosali Ti klo 7.30 Aamuvirkkujen kehonhuolto Ke klo 10.15 Miesten kuntosali Pe klo 10.15 Naisten kuntosali Ohjattujen kuntosalien hinnat 32 € /kevätkausi, yli 64-vuotiaille ilmainen. ma 10–16 . ELÄINPALKKIOMUUTOKSET JA NAUTAREKISTERIVALTUUTUS WEBINAARI Keskiviikkona 8.12.2021 klo 12-13.30. suljettu Huom! Omatoimikirjasto on käytössä normaalisti jokaisena päivänä, myös joulunpyhinä klo 8 -21! HALUATKO OMATOIMIKIRJASTON ASIAKKAAKSI. kuttujen pohjoinen kotieläintuki . Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa! Noudatamme voimassa olevia koronaturvallisuusohjeita. Tiedot näet Maatila-valikosta kohdasta Kotieläintuotanto ja maito | Osallistumisilmoitukset eläintukiin. Kehonhuolto on ilmainen kaikille. TOHOTULI JOULUKUU 2021 2 KASEKA TIEDOTTAA www.kaseka.fi ELÄINPALKKIOIDEN TUKIJÄRJESTELMÄ MUUTTUU – HAE PALKKIOT JATKOSSA VUOSITTAIN Kaikki nykyiset EU:n eläinpalkkioiden osallistumisilmoitukset päättyvät vuoden 2021 lopussa. Kirjaston yhteystiedot: puh. Kansallisten kotieläintukien osallistumisilmoitukset ovat edelleen voimassa toistaiseksi, joten niitä ei tarvitse hakea uudelleen vuonna 2022. Aiheena eläinpalkkioiden osallistumisilmoitukset, nautarekisteriuudistus ja eläinten hyvinvointikorvaus (hyvinvointisuunnitelmalomake). . Toimi näin: . ja 17.12. Kuntosaliryhmiin ennakkoilmoittautuminen, max. Ennallaan pysyvät seuraavat pohjoisen kotieläintuen osallistumisilmoitukset:
klo 19 Joulukonsertti Annami Hylkilä, laulu, Iiris Rautiola, säestys. 12.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut kirkossa. klo 14.00 Tervetuloa joululaulamaan yhdessä Maijan, Terhon ja Sykäräisen karaokepiirin kanssa! Kahvitarjoilu. klo 10 Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus, Keijo Raitanen, Iiris Rautiola sekä Poikakuoro. 12.12. Ohjelma 10 e oman seurakunnan perhetyölle. Genre: draama, jännitys Ohjaaja: Toni Laine Pääosissa: Iina Kuustonen, Riku Nieminen, Leena Pöysti, Lena Meriläinen, Matti Ristinen, Antti Luusuaniemi, Sebastian Rejman Toholammin Lähituotemyymälä Avoinna arkisin 10-17 Poikkea kahvilla ja tutustu samalla myymälämme lahjatavaratarjontaan tai nouda/lähetä matkahuollon paketti. Ryhmä Hau klo 16.30 Lippu 8 e Kesto 1 t 28 min. Genre: perhe-elokuva, animaatio Ohjaaja: Cal Brunker, puhuttu suomeksi Maailman ympäri 80 päivässä klo 18.00 Lippu 10 e Kesto 1 t 23 min. klo 17 Toholammin torilla! Puuroja mehutarjoilu Joulupukki vierailee Mukana myös kunnanjohtaja sekä Toholammin VuodenYrittäjä ja Toholammin Yrittäjien uusi puheenjohtaja Juontaa Ilpo Wennström Lämpimästi tervetuloa!. 5.12. klo 15 Urkuakatemian konsertti Toholammin kirkossa, ohjelma 10 e . 6.12. TOHOTULI JOULUKUU 2021 3 Toholammin seurakunta 5.12. Nyt jälleen myynnissä myös ISOKUMMUN LAMMASTA! Toholammin Lähituotemyymälä Kirkkotie 3, p. ELOKUVAT PE 3.12.2021 Toholammin Kulttuurisalissa Juomien ja herkkujen tuominen saliin kielletty! Huomioidaan koronaohjeet. 19.12. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut kirkossa. 040 1209 782 Pajamäki Soi: KAUNEIMMAT KARAOKEJOULULAULUT PAJAMÄESSÄ la 11.12. klo 19 Karaokejoululaulut Sykäräisen kappelissa, Eero Laine, Jiipee Leppänen, Kalevi Syri sekä Anniina Lintilä. Mennään kuitenkin kokoontumisrajoitusten ehdoilla. Genre: seikkailu, perhe-elokuva, animaatio Ohjaaja: Samuel Tourneux Puhuttu suomeksi Syke: Hätätila klo 19.30 Lippu 10 e Kesto 1 t 40 min. Toholammin joulunavaus pe 3.12
Tervetuloa seuraamaan reitin varrelle! Kulkue lähtee Maitokolmion kohdalta klo 18 ja jatkaa kylätien vartta aina koulunmäelle asti. 31.12. TOHOTULI JOULUKUU 2021 4 To 16.12.2021 klo 19 Toholammin Kulttuurisalissa Lippu 20 € ”Lucia luoksenne saapuu, valon mukanaan tuo” Lucia-kulkue kulkee Toholammin kylän halki maanantaina 13.12. Kunnantalo suljettu 23.12. Toholammin kunta toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua!. Kulkueessa mukana Toholammin koulujen oppilaita