Kalataloustoiminnanjohtaja Hakalan mukaan ravus tuksella on merkittävä talou dellinen vaikutus Lestijoki laaksossa. Minkin tai saukon tappamia. Todennäköisesti myös salaman iskusta sytty neen palon huomasi ohikul kija. Ilmankosteus ja tulevat sateet vaikuttavat siihen, kauanko metsäpalovaroitus on voimassa. Lisäksi näissä paikoissa on asiakas omistajille erikoishintaisia ruokaannoksia ja etuhintoja yöpymisistä. Jos joesta on löydetty vain yksittäisiä kuolleita ra puja, voisi olettaa, että ne ovat minkin tai saukon tap pamia, miettii Hakala. ) Snellman VOILEIPÄKINKKU 300 g ja VOILEIPÄMEETWURSTI 200 g 2 pkt 6,67-10,oo/kg/ |~1K KIDESOKERI 1 kg 5 p kt/ta lo u s Snellman porsaan marinoidut FILEEPIHVIT 480 g 7.27/kg Pysyvästi edulliseen hintaan 69 ¿r~ F Maitokolmio VOI 500 g 3 . Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaalla on keskiviikosta alkaen ollut voimassa m etsäpalovaroi tus. Varoituksen aikana avo tulen teko metsiin tai niiden läheisyyteen on kielletty. 06 8743 600 M A R K E T KAUPPIAS HOITAA HOMMAN TOHOLAMPI Palvelemme: ma-pe 8 2 1 , la 8-18, su 12-18 puh. Kummastakaan palosta ei koitunut huomattavia rahal lisia vahinkoja. Vii me keskiviikkoisen ukkosen jälkeen puu oli jäänyt kyte mään, ja tuulen yllyttyä syt tyi perjantai-iltapäivällä tu lipalo. Sytty missyy on todennäköisesti puuhun lyönyt salama. (06) 873 844, 050-3277 245/Sanna www.lestinjoki-lehti.fi MARKET C23H3^ C3 Halvat hinnat voimassa koko heinäkuun, ellei toisin ole mainittu. SYÖ JA NUKU BONUSTA! Tiesithän, että saat Bonusta myös yöpymisistä Sokos-hotelleissa ja ruokailemalla bonusruokapaikoissa. la 9-18, su 12-16 Kannus ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Toholampi ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Saarioisten grillitassu 450 g Dan sukker taloussokeri 1kg Valio Eskim opuikot 15 kpl Pirkka siem enetön rypäle 500 g Ma-pe 8.30-19.00 la 8.30-18.00 P O L L A R I g 870 122_________ , C * \ TERVET U L O A ! * KIRPPIS Asematie 5, KANNUS (Ura-kalusteen kiinteistö) OLEN LOMALLA 24.7.4.8. 7 . Palo saatiin sammu tettua kolmen tunnin sam mutustöiden jälkeen. Tähän ai kaan roihuavat metsäpalot vievät mukanaan muutenkin vähäiset sieni-ja marjasadot. Hakalaa mietityttää vajaa pari viikkoa sitten Toholainmilta Sykäräisten alapuolel ta löytyneet kuolleet ravut. Jos saaliit ovat edellis vuosien kaltaisia, kaudesta tulee hyvä Lestijoen y lä juoksulla, toteaa kalataloustoiminnanjohtaja Eero H a kala ProAgria Keski-Pohjanmaasta. Kannuksessa ja Himan galla kanta ei ole vielä palau tunut viiden vuoden takai sesta rapurutosta. 2 2 . Hän uskoo, että myyntikokoisista, eli yli 10-senttisistä, ravuista saadaan pit källe syksyyn kestävän kau den aikana yhteensä noin 30 (KK) euroa. Olen antanut kalastus kunnille ohjeet, että jos kuol leita rapuja löytyy vielä suu ria määriä, pitää ne lähettää tutkimuksiin. Viime perjantaina syttyi Himanganja Rautiontien välissä muutaman aarin ko koinen maastopalo. 06 885 660 www.k-market.com Ravustajat liikkeelle toiveikkaina Salamat sytyttivät maastopaloja Lestijokilaaksossa Lestijokilaakso I Marja-Leena Mattila-Numminen Ravustajat aloittavat toi veikkaina ravustuskauden huomenna perjantaina puo len päivän aikaan. ( voimassa to-la 20 . JA VIELÄ SIIS JOPA BONUS 5 % . KAUPtfif tAKHAAT M ttP T A f TOEVY ksittäin 1,69/kpl E 2 3 ARLA KERMAJUUSTOVIIPALEET 300 g (9,97/kg) tavallinen tai«keyt 2 pkt H int» ilm a n Plussa-korttia 3,4SVpkt (11,63/kg) H ttiV Ä K U U tf k < -KOXSTtePUT/ K Y P S Ä M A I S S I , 4 (ja fe v k D l/D k t (3,73 kg) llman^Plussa~ korttia 1 .9 9 /p k H ^ 9 8 fl^ P S E R L A T A L O U S P A P E R I 4 R L valkoinen T A I W C P A P E R I 6 R L (0,33-0,50/rl) pkt T A I W 1 « H inta ilm a n P lussa-korttia 2,35/pkt (0,39-0,59/rl) KANNUS Palvelemme: ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-21 puh. Siikavelli ja soutu vetivät Ohtakariin Lue sivulta 6.. 98 /kg 2 p k t/ta lo u s 99 HK A-luokan KABANOSSI 5 , 98 /kg Ingman ISOT TUUTIT 142-166 g 4,08-4,86/kg 1 9 Rainbow lasten PILLIMEHUT 2 dl , 95 /L Ei jälleenmyyjille Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Kesäaukioloajat: Himanka ma-pe 9-21, la 9-18, su 12 -2 1' Lohtaja ma-pe 9-21. KIERRÄTÄ, KÄYTÄ KIRPPISTÄ! Poikkovaraukset ja tiedustelut puh. Hän kuuli ravuista vasta maanantaina ensimmäisen kerran. Sunnuntaina ennen iltayhdeksää syttyi puolestaan V älikannuksessa Niskankosken kohdalla noin tuhan nen neliön alueelle levinnyt metsäpalo
Vaihtakaa Ruotsin ja Norjan kruunuja pikkuos toksiin. Kokoon nutaan matkahuollon pihal le. Myös minä ja Kleemo lan koulun oppilaat haluam me sulkeutua rukouksen siu naukseen. Miksi Lestinjoki-lehti t menestyi, vaikka kolme muuta jokilaaksossa aikaisemmin ilmestynyttä j paikallislehteä joutuivat lopettamaan kannattamattomina. Lehden historian lisäksi kirjassa mmj runsaasti uutisia vuosien varrelta. kokoon nutaan matkahuoltoon klo 11. Hilkka Jämsä Koivu ja tähti ELO K U V A TE A TTE R I Valtakatu 23. Juttuun on lipsahtanut väärä ajankohta. Ajattele sitä ihanaa mah dollisuutta, joka sinulla on juuri nyt. Kyyti järjestetty. Siksi tee se juuri nyt. Kah via ja makkaraa. 045 132 7247. Joululehtiilmoitukset mukaan. Minä seison ovel la ja kolkutan, jos joku kuu lee Minun ääneni ja avaa oven. klo 19.00 su klo 19.00 ti ja ke klo 19.00 liput 8 € KM www.koivujatähti.com • info@koivujatahti.com Derhegalst^ Oikaisu juttuun Ajankohta väärin Toholampi Lestinjoki-lehden viime numerossa kerrottiin Toho lammin m ahdollisesti en simmäisestä hautausmaasta. Toholammin tori klo 4.45. K iviaita murskattiin jo ennen sotia, 1935, -36 tai -37, ei sotien jälkeen. Lähtö Lestijärveltä su 23.7. Tervetuloa! Toholam m in u rh e ilu a u toilijat. 12:25. Sydämelliset ‘TCjUfo&iet teille kaikille, jotka olitte tekemässä häistämme ikimuis toisen juhlan. Lähdetään porukalla! E lä k e liitto , H im a n k a . Matkavakuutus va paaehtoinen. K annuksen M artat. Se pitäisi saada säily mään, mutta tuo EU!” Eira muisteli myös evakkotaipa letta. Ilmoitus Kaijalle puh 870041 maanantaihin men nessä. tub —. Jeesuksen tarkoitus on siis tulla ihmisen elämään aivan sydämeen asti. Vietämme -koko perheen virkistyspäi vää la 29.7. Hinta: 23,Koko: 176 x 2 5 mm Sivuja: 144 Myynti: Lestinjoki-lehden konttorit sekä paikalliset kirjakaupat / i Vast^njnyötävirtaan L E S T I J O K I L A A K S O N K I R J A P A I N O O Y Valtakatu 9. Raamattu sanoo; Sen jäl keen kun perheen isäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulko na ja kolkuttamaan ovea sa noen, Herra, avaa meille. 2 Torstaina 20. näihin kysymyksiin löydät kirjasta vastauksen. Minulla on tallella Lestijoen lukijakir jeet sekä oppilaille osoitet tuja terveisiä. Koko Suomen hy väksi me kotimme jätimme.” Lopuksi ote Eiran iltaru kouksesta: ” Mieleeni joka ilta hiipii, että enkeli kultasiipi suojelisi, varjelisi lapsiani maailmalla, suuren taivaan kannen alla..." Tämän rukouksen suojaan jääkää, Eira, lapset ja lasten lapset. Vietämme Hietajärvi-päivää to 20.7. Monet ovat avanneet ovensaja saa neet suuren lohdutuksen murheessaan. Jumala rakastaa meitä jo kaista ihmistä ja Hän käyttää monenlaisia keinoja, että ih minen avaisi sydämensä Jee sukselle. 3:20. Eira oli meillä luokkamummuna vuodesta 1994, josta alkaen neljä tyttärentytärtään kävi Kleemolan koulun. saappaanheittoa ym. Eläkeliitto Kannus. Sinulla on käsissä si kaikki m ahdollisuudet, jolloin voit tehdä elämäsi parhaimman ja arvokkaim man valinnan. Luuk. klo 12. Markkinarääppiäiset Neli kossa to 27.7. M atka jatkuu K okkolan hetken. Mikä on kolkutuksen tarkoi tus. K A N N U S « 06 870 225 nniD O L B Y l D I G I T A L S U R R O U N D E X pe 2 1.07. Talkoot Huhan ra dalla to 20.7. klo 19.00 alkaen. Meillä jokai sella kuluu aika nopeasti, jota emme saa takaisin kos kaan. klo 4.00. Ei tule nyt enää oppilaille lehtitai kirjeterveisiä häneltä, mutta Eira-mummun kynän jäljet, huumorin, eläm änilon ja myönteisyyden siemenet ovat aina olemassa. Osta omaksi pala Lestijokilaakson historiaa! Lestijokilaakson Kirjapaino Oy:n ja Lestinjoki-lehden kolme vuosikymmentä 1976-2006 Vasta-ja myötävirtaan Miksi Lestinjokidehti on Lestinjoki eikä Lestijoki. Terve tuloa! SPR T oholam pi. klo 18.00. Lähden jollekin tyttärelleni kylään. Onnen ovesta hiljaa hiipi, to ivee t to d eksi tä y tti." 14.7.2006 syntyi pikku prinssim m e, jo lla painoa 3590 g ja pituutta 49 cm. Tänään on pelas tuksen päivä. Siu nattua kesänjatkoa! Seija ja Hannu Korhonen Syntyneitä Toholampilaisille Anne ja Jere Wennströmille tyttö 11.7.2006. Ystävät hän muisti, mut ta ...’’Annikille lupaan lähet tää ensi vuonna kaksi ystäväpäiväkorttia, kun tänä vuonna jäi lähettämättä.” ’’Kale ja minä viemme lintulaudalle pullaa ja leipää ja viikonlopuksi ostamme kääretortun.” ’’Eilen kävin Kaita tapaa massa. Pikku herrasta kiitolliset vanhemmat Karoliina Saari koski ja Severi Läspä, Kan nus. Mm. Vastaa Hän ja sanoo teille: En minä tunne teitä enkä tie dä m istä te olette. Roikuimme toistem me kaulassa pitkään. (06) 885 690 mus p. Öi set päässään pisaraiset, näin kö jäädä saa. Kaikki kiinnostuneet mukaan! Toholam pi-Lestijärvi sy d ä n y h d isty s. ” Sankarihaudat, sotainvalidit ja -veteraanit sekä kotirintamanaiset muistuttavat kalliis ti lunastetusta isänmaastam me. Tervetuloa! Muistoa kunnioittaen Eira Mäkelän muistoksi Eira Mäkelä on poissa. Se oli vilpitön halaus, kun Kai enti sen piikansa tapasi.” ’’Eiran jekku: Keitän kak si munaa. Il m oittautum iset ruokailun järjestämiseksi 25.7. ’’Äiti kertoili kysyjil le, että emme me karjalai set omasta tahdostamme läh teneet. Ohj. Hän pyrkii päästä sisälle. Kannua P(06) 8741 51 1 • Sievintie 2, Toholampi, p. niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän Mi nun kanssani, llm . Siinäpä tyttärellä ih mettelemistä.” Itsenäisyyspäivän lähesty essä Eira hiukan politikoi. Paino 4630 g, pi tuus 52,5 cm. Vie tämme Martanpäivää Kok kolan torilla ke 26.7. Pahoittelemme vir hettä. Pysäh dy, käänny, älä hukkaa päi vääkään, älä hetkeäkään sil lä on liian uskallettua elää yhtään minuuttia ilman Kris tusta Jeesusta. klo 12.00 alkaen J^estijärvellä, Metsäpeuranm onet pysähtym ään ja kuuntelem aan uskollisen Kolkuttajan ääntä. Panen taskuuni. Jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven. Paino 3310 g, pi tuus 48 cm. 050 327 7270 ja Liisa puh. Ruokailu, musiikkia, laulua ja mukavaa yhdessäoloa, mahdollisuus uimiseen. Ju tu ssa m ain ittiin m yös aluetta kiertänyt kiviaita sekä ajankohta, jolloin tuo aita on murskattu ja ajettu tien rakennusaineeksi. Myös sairasvuode on keino, joka on saanut Järjestöt toimivat M utkalam m in kyläyhdis tys ry. Himankalaisille Saila ja Soini R ahk o lalle poika 13.7.2006. men nessä: Matti puh. Siunattua ja läm m intä kesän jatkoa lukijoille toi vottaa Tauno Särkioja kautta Vaasaan. Meidän luokan mum mun kynä on pysähtynyt. “Hiljaa silitti enkelin sii pi, kauneinta kaikista käytti. Norjan matka 23.-26.7. Muistakaa lääkkeet, laulukirja ja kah vimuki. Hirvenkävelykilpailut Kannuksen ampumaradalla ma 24.7. niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle. Me ihmi set olemme hitaita kuule maan Herran puhetta, meil lä on niin kiire aina. klo 13. klo 18.00. Lainaan niistä muuta mia otteita muistokirjoituk seksi. Kuinka elävää lukemisen ja kirjoittamisen oppimateriaalia ne olivat kaan. Hän, sun paras ystäväsi, edelleen oven taa. heinäkuuta 2006 • LESTINJOKl Sunnuntaiksi sinulle kulttuuria elokuvia Uskollinen kolkuttaja Katso. Lähde täänpä viettämään kesäistä iltapäivää Lohtajan Kesäkiville ti 25.7. L aulussa laulam m e; M yöhäisessä sydänyössä viipyy armoisa uskollinen kolkuttaja seisoo ovella. Omat makkarat ja laulu kirjat mukaan. Ter vetuloa! K annuksen M etsästysseu ra. On y m m ärrettäv ä kuinka käytän tämän nykymaan opastuskeskuksessa. Hänen jääkaapissaan panen ne tuoreiden munien koteloon. Ystävänsä eivät enää saa Lestinjoki-lehden kautta TERVEISIÄ YLIVIESKAS TA
-0 2 aj. 14.500,Toyota Carina E 1.8 GLi sed -9 6 m e t.v ä ri, v a ru ste in , lu ja käyttöauto e d u llise sti H....5.800,VW Passat 1.6 sed -97 aj. 117tkm, ilmast., runs. varust., huoltok., huippuhieno.15.900,Toyota Avensis 1.6 VVT-i -01 linea terra farmari, ai. 6.950,I Toyota Corolla 1.6XÜ5D -93 i 84 tkm!! met.vihr., 1-om., ruostesuojattu, löytö! H. varusteet H................ vain........... Peugeot 206 Aj. -01 Sedan, y k s ity isk ä y t., ilm a s to in ti, ym. 2.900,I Opel Vectra 2000-16 -90 240 tkm, met.harmaa, 155 hv. Pit kästä aikaa vauhdissa näh dään Markus Tuikka, Kari Kiviranta ja Outi Länsi pää, jotka palaavat kotira dalle m uutam ien vuosien kilpailutauon jälkeen. 1 H. Valintakoe 9.8.2006. farm . 125 tkm, met.sin., ilmastointi ym., I tila-auto H. -04/03 musta, hyvät varust.,siisti, hyvä, hyvin huollettu...................... Í BUSSILOMAT 2 6 SAARENMAA, HIIDENMAA, HAAPSALU 31.7., 4 poivöo, takuulöhtö..........394,KIRKKONIEMI JA PYKEIJA 1.9., 3 päivää, takuulähtö......... v a ru ste e t. 3.950,I Seat Ibiza 14 i CIX 3D -96 i 200 tkm,pun,hk,siisti. 233,TILAA ESITTEEMME! Pohjankyläntie 1, KALAJOKI (0 8 )4 6 9 4 400 Pajalankatu 1, YLIVIESKA (08) 46 94 450 wm.kamusenlHkenne.fi TOHOLAMMINUKOLTA Volvo V70 D5 autom., -04 met.beige, kaikki varust., tarkasti huollettu, tosi hieno...........27.500,Volvo V70 2.4D autom. 0400-562 393 M y ö s ilt. Huhalla ratkotaan myös etuveto/kardaaniluokan kuljettajien paremmuus 15 kuljettajan kesken. 2 8 .4 ,Toyota Avensis 1.8 VVT-i -04 soi elegance farm aj. Kuvaiimoitus.. H. H. H..........11.200,Peugeot 306 1.9 diesel -97 5 ov., aj. 23.900,Volvo V40 2.0i Sportswagon -01 kelt., aj. Hu han yleisen luokan herruu desta kilpailee 69 kuljetta jaa, joten kunnon kilpailua on tiedossa. 40tkm H.............. 06-870 704 tai 040-772 1077 MA-PE 9.00-17.00 K E S Ä LA U A N T A IT S U LJET T U -99 .....n.6 .9 ,-03 ......1 .8 ,-01 ......1 4.9 00 ,Toholampi Toholammin Urheiluau toilijat järjestää ensi sunnun taina perinteiset jokam ies luokan autokilpailut Purontakasessa Huhan moottorira dalla. Kylpylä SaniFani, JukuJukuMaa www.hiekkasarkat.fi, P (08) 469 2400, Kalajoki ' KIINNOSTAAKO KASVATUSJA ' HOITOTYÖ LASTEN PARISSA. 198,RISTEILY TALLINNAAN GALAXYLLA 12.8., 2 pv takuulähtö..........alk. 3,päivää...............285,RUSKAN LOISTOA IVALOSSA 15.9.3 päivää.......................... 6.900,Renault Megane 1.6 i RT Classic -97 I 250 tkm, met sin., siisti. 23.80<XVolvo S60 05 -02 met.pun., runsas varustus, merkkihuolfettu, hieno................... Tulossa: Ford KA 1.3 Ilm a s to itu H............. 15.900,Toyota Carina E 1.6XLi Sedän -92 pun., hyväkunt., siisti juuri kats., nuoltokirja.............................3.900,VW Passat 1.9 TDi Firstline -01 musta, aj. 172tkm . 4.950,I Volvo 460 1.8i -95 230 tkm, met.pun., alut, ym. H. J u h a 050-5586 816 i T a p io 050-5487 890 A u to m y y n ti 06-879 039 Huhalla ajetaan jokamiesluokan herruudesta TOHOLAMMILTA MB C 2 2 dci autom . 11.900,I Rat Punto 60 5D -01 45 tkm, pun., hieno. v a in 6 6tkm , 1 -o m is t., h u ip p u v a ru ste e t H....................................... skootterin voitti Piia Hin i Lohtajalta. 555,T A R n O J A ETELÄ-VIRO 18.8.. 1.750,I Skootteri Yamaha Beluga 125 -92 13 tkm, pun.,4-tahti,laukku ym I H. 1 1.9 00 ,alv.väh.oik. Meillä voit opiskella L A S T E N O H J A A J A K S I lapsija perhetyön perustutkintokoulutuksessa * p e r u s tu tk in to 3 v * y h d is te lm ä tu tk in to 4 v (lu k io /y o -t u t k in t o K a u s tis e n m u s iik k ilu k io s s a ) Hakem ukset opistolta saatavalla lomakkeella 1.8.2006 mennessä. 198,LOFOOTIT 7.8., 6 päivää, takuulähtö........... Arvontaa suorittamassa Keijo Paavola ja Pirjo Tuikka. 2 9.9 00 ,lazda 6 2.0 td -04 /0 5 Eleganse, farm . Opel Vectra 2.0-16 DTH Caravan -01 1 147 tkm, met grafiitti, ilmastointi, I ym„ lOOhv. H. 108tkm, met.hop., ilmast., lo alut, merkkihuol.,tosi hyvä..................... I H. 23.500,Toyota Avencis Ó4D 2.0 dies. Nyt.........17.900,VW Passat 2.0 Comfortline -01 met.vaal.sin., ilmast., aj. 3.200,www.auto-assa.«om SOITA P. Y h distetyssä n uorten/ naisten luokassa nähdäänJoni Länsipää. Vielä ehdit syksyllä alkavaan koulutukseen! O piskelu, majoitus ja ruoka maksutonta. Jari Sal minen ja Toni Olkkola. 74 tkm , ilm a s to in ti, u u si kori » m. H............. 150tkm H NETTIOSOITE www.keskipohjanmaa.net/hmaunula A u to v ä litv s H. I ilmastointi ym. H...............................6 .9 ,Mazda 6 2 6 1.8 co m fort sed -0 1 m e t s in ., luja k ä y ttö a u to , e d u lli sesti, aj. 340 tkm, hk„ m et.harm aa,. 1.300,I + halpoja katsastettuja, kysy! VAIHTO/RAHOITUS 1 w w w .him anganautom yynti.com I Puh. 16.950,. Virallisena valvojana toimi van hempi rikospoliisi Arto Poti noja (oikealla). Yleisessä luokassa kisaavat myös Antti Himanka, Jarkko Kellosalo, Mikko Uusitalo, Tero Kellosalo, Mikko Tarvonen. 88,HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 25.8., 3 päivää....................... 6.950,I Nissan Aimera 2.0 D GX -99 J 260 tkm, met vihr., hk H. H..... H. varusteet. 3.900,Renault Laguna 1 8 i RT -95 I 300 tkm, valk., siisti. 12.900,I VW Passat 1 8 T 4D -97 170 tkm, pun., huippusiisti, SuomiI auto H. Heinäheiton piirikunnallisissa kil pailuissa Salmiperän kentäl lä 15-vuotiaiden tyttöjen kiekonheiton voitti Kannuk sen Uran Sari Paavola tu loksella 28,03. ja v iik o n lo p p u n a AUTOKAUPPAA AVOIMIN KORTEIN! MYÖS VAIHTO JA RAHOITUS AUTO-ÄSSÄ Seppo S avinainen P u is to tie 4, TOHOLAMPI T ila a ja PfàiZïJ a u t o i LESTINJOKOl Í VERTAA HINTOJA!^ I Toyota Corolla 1.6 VVT-i Verso-02 . 13.900,I VW Passat 1 9 PWD Variant A -02 . aj. huoltama, alut, huippu hyvä. 139tkm , autom . 114tkm, merkkihuoll., hieno............. Maunula 0400-561 884,885 292 Soita, sovitooH ne ylös tai Rahoitus / toki» V W V ento 1.9 TD -96 257tkm.........................5 .4 00 ,V W V ento 1.9 TD -96 257tkm.........................5 .4 00 ,K a ja a n in tie 4 K a n n u s Puh. ilm ast., ym . Miia Hi m anka, Jyri K ellosalo. 4.500,I VW Polo 1.3 i 3D -95 250 tkm, pun., nätti. 197tkm H.......n.5 .4 ,VW Transporter 2,5 TDi -0 2 a je ttu p a ljo n , h y vä k u n to in e n , a rio v e t ym . Puh 06-865 4211, E-mail: kek@kaustincn.fi, www.kaustinen.fi/kek JKAUSTISEN EVANKELINEN KANSANOPISTO ^ Lohtajan Yrittäjien arpajaisissa 14.7. 7:lle, met.t.sin., juuri kats., tyvä VW Passat 1.9 TD sedän -94 met.musta, uud.malli, juuri katsastet tu ........................ Paavolan kiekko kantoi Ylivieska Ylivieskassa 17.7. Yhdistetty nuorten/naisten luokka starttaa 7 naisen ja 12 nuoren mieskuljettajan voimin. H. 7.450,I Honda Civic 1.6 i LS 5D A -97 i 180 tkm, valk., ilmastointi, pirteä. 17.900,VW Passat 1.9 TD farmari -94 rek. Heidi Lehkonen, Outi Län sipää ja Matti Tarvonen. 155tkm, merkkil. . Honda HRW 1.6 4-veto , aj. I H. 264tkm , hyväk., uudem pi korim a lli. K isassa on m ukana 15 Toholammin Urheiluautoili joiden omaa kuljettajaa. H
Helpom pi kuulemma seurata ohjel maa kuvaviestimestä, kun ei erityisasiantuntija Avioinen kailota vieressä kommentte jaan. Kun ne eivät miehistä silmää oikein muo tokielellä puhutelleet. Mutta missitarjokkaiden kävely oli oma taiteenlajin sa. Kannuksessa on investoitu koulujen ja terveyskeskuksen remontteihin. Avioinen oli asettunut lä hemmäksi kuvaruutua lyö mään vetoa itsensä kanssa siitä, kuka sotkeutuu ensim mäisenä spagettikinttuihinsa, joilla tyttelit kiemurtelivat eteenpäin. Yrittäjävetoinen hanke voisi poikia monta muuta kehityskel poista ideaa kesäisessä keitaassa. Tuttavan Avioisen arvio puolipaljaana keekoilevista istumalihaksista oli tyly. Talvisin alue avantoineen voisi palvella jatkuvasti kasvavaa avantouimareiden joukkoa. Niillä po loisilla näytti olleen pahem man sorttinen kutka. Uimavalvojan silmien alla on turval lista polskia taivasallakin vaikka ilman vanhem pia. Oli hyväutareinen kiiltokarva katsonut kosteasti syvälle silmiin. Oli se kyllä itkun pirauttanut siellä maatalousnäyttelyssä kin. Tämän hetken näkymien mukaan olisi uusi kirjastotalo mahdollisuus saada aikaisintaan vuonna 1980 . Ja vaarattomaksi uskoi ukkonsa untuvikkojen kes kellä. Hyvä niin, mutta verovaroja voi suunnata välillä vapaa-ajanviettopalveluihin, ettei niitä tarvitse hakea muualta. Ei Tuttavan Avioinen so vinisti ole, ei, pois se hänes tä. Herkkähän se on Tutta van Avioinen, varsinkin naiskauneuden edessä. Naisväkeä moititaan usein lyllertämisestä, raahustamisesta, vaappumisesta, lyyhäämisestä, kipittämisestä tai mistä muusta tahansa. Siitä naisihmisten käve lytyylistä piti Tuttavan ar mas Avioinen pitkän esitel män. Tällinki päällä naapurin tyttelistäkin saisi kuulemma samanveikkaisen. Muis teli samalla viime kesäistä retkeään maatalousnäytte lyyn. Paitsi että missejä tai niitä kandidaatteja ei talutet tu riimusta, eikä niillä ollut päitsiä päässä. Se jäi epäselväksi, meneekö noita misukkapeppuja 13 tusinaan, vai tusi nanko verran vaatii tuom moisia kunnollinen laatuahteri. Lestinjoki 11.7.1976 VD \ XL. Tuttavan Avioinen oli joskus hairahtunut katso maan ulkomaan tirpusten muotinäytöstä ja säälistä suli miltei kyyneliin. Marja-Leena Mattila-Numminen Näyttelykarja Tuttavan Avioinen antoi asiantuntijalausuntoja taan noisista missikisoista. Ja kuka nyt helteellä haluaisi sisällä uida! Liukumäet ja oheispalvelut kioskija ; ravintolapalveluineen lisäisivät Kannuksen vetovoimaa vapaa-ajankeskuksena. Kannukseen on suunni teltu uutta kirjastoa jo 20 vuotta. Tuttava oli itsekin suositellut. Oli katsellut kauneutta liikuttu neena. Suunnitelmat eivät nie ottaneet tuulta allensa niin, että toteutuminen olisi lähelläkään. Eivät kyenneet kuin kiemurtele maan siellä mikäpähän se nyt on kätvookilla. Tusina-ahtereita kaikki tyynni. Toinen arvailun aihe oli se, missä vaiheessa ja kenel tä lentää piikkarimono tuo maristoon, kun ne potkivat kinttujaan etuviistoon siinä keekoilun tiimellyksessä. Vielähän kotim ainen missiaines sentään jotenkin kävelee. Muutoinpahan vaan ää neen ihmetteli tyttölasten hinkua päästä julkisuuteen maksoipa se sitten mitä ta hansa. Helteinen alkukesä ja vasta perustettu Kannuksen kirkonkylän kyläyhdistys ovat nosta neet jälleen maauimalan tarpeellisuuden otsikoi hin. Mutta hiljentyi se Avioi nen kuulemma lopulta. Sivullinen 30 vuotta sitten Saadaanko uusi kirjastotalo Kannukseen. Tavallinen ihminen kävelee kukin tyylillään. Kirjastosta on ollut jo kahdet arkkitehti Saara Juolan luonnospiirustukset tut kittavana. Kannuksen uimahallissa järjestetään uimakouluja, mutta heinäkuussa hallin ovat kiinni huoltotöiden vuoksi. Tuosta takaliston kuihtumuksesta arveli Avioinen johtuneen tytteleiden tasapaksuuden. Vain kahta tahtovat ihmiset kiihkeästi leipää ja Toimitus Juttuvinkit Marja-Leena Mattila-Numminen Kati Kinnunen päätoimittaja toimittaja (06) 8741 519 (06) 8741 522 044 5741 519 040 5651 320 manna@lestin|oki.fi kati.kinnunen@lestinjoki.fi 885 690 44 5885 690 rekonen@lestin|oki.fi kesätoimittaja (06) 8741 518 anni.nissi@lestinjoki.fi Sivumennen sanoen Juvenalis Tänään tästä 20.7. Paitsi se yksi, joka lähti sitten kotio, kun oli arveltu superlonia tai jotain muuta keinovyllinkiä pumpatun nahan alle etuvarustuksiin. Aikoinaan maauimalaa suunniteltiin uimahallin yhteyteen, mutta nyt paikaksi on ideoitu Lestijoen rantaa keskustassa. Nättejä olivat lapsukai set, nättejä, sitä ei Avioinen kyseenalaistanut. Jyrkkä jokiranta ei ole oikea uimaanopettelupaikka. Arveli nii tä samanmoisia misukoita kulkevan satamäärin siellä sun täällä. Taivasalla altaassa L iekö yleinen vastustus höystettynä 1990luvun lamalla vaikuttanut aikoinaan siihen, että Kannuksen maauimalahanke vetäistiin pois tulevien vuosien investointiohjelmista. Ja kun voittajakol mikko pyyhki onnenkyyneleitään ja kestohymyili jän nityksestä väpättävin huulin, joutui Avioinenkin hieraise maan nenän juurta. Avioinen aikoi pyrkiä seuraaviin tyttönäyttelyihin aitoustutkijaksi. Suunniteltu kirjasto sijoi tetaan lukion yhteyteen ra kentamalla erillinen raken nus nykyisen lukion itäpuo liselle alueelle. Runkohan pitää missillä olla jalo. Uimalan tarpeellisuutta puolustaa moni seikka. Kunnanvaltuusto on aset tanut suunnittelutoimikun nan valmistelemaan hanket ta
Tämänvuotinen sato on hänen mukaansa kuitenkin ollut normaali, ja marjat ovat olleet hyvälaatuisia. Tulijalle näy tetään tietty rivi ja poimintapaikka, minkä jälkeen saa poimia rauhassa. Ei sekään ole niin vaarallista, vaikka tietenkin kaikkien kannalta m ielekkäintä on poimia tiettyä riviä. Seuraava viikko ratkaisee pitkälti, mi ten loppukesän m arjojen käy. Helleaalto katkaisi ke hityksen, ja marjat kypsyvät ennen aikojaan. Kan nuslainen laulajalupaus esitti kilpailussa kappaleen Eternal Flame. K uljettaja oli katsonut Koiviston suoralla auringon laskua ja samalla suistunut oikealle ojaan. kesäkuu ta hyväksymää päätöstä, jossa suhtaudutaan kielteisesti lu nastusmenettelyyn, toteaa oikaisuvaatimuksen mökkiläis ten puolesta allekirjoittanut kokkolalainen Jorm a Nissilä. Torstaina 20.7.2006 H Jokilaakson sää Luostari kilpaili Jyväskylässä . Se helpottaa työtä kotona: val miiksi siistityt marjat voi laittaa suoraan purkkiin ja pakkaseen. Kanta suojaa mansik kaa ja antaa lisäaikaa. Perheet tekevät tänne mansikkaretkiä. Mansikkamaalla. Fanny ja Saara Niemen mukaan paras sää muusikoiden poimimiseen on hiukan tuulinen ja pilvinen. Kirkkoneu vosto kokoontuu heti ensi viikon alussa valitsemaan uuden taloudenhoitajan. heinäkuuta keihäänheiton voitti Toholam min Urheilijoiden Teem u VVirkkala tuloksella 79.82. Kilpailun lisäksi leiriin kuului laulunopetusta, tekniik ka-ja koreografiaharjoittelua sekä stailauksen suunnitte lua. Lohtaja____________________ Lahdcnkroopin mökkien omistajat vaativat oikaisua maakuntahallituksen 28. Auto vaurioi tui keulasta, ja nainen kulje tettiin ambulanssilla lääkärin tarkastukseen. Poimijoilla on muutenkin omat tyylinsä. Poimiessa saa va paasti syödä mansikoita. Maakuntahallituksella ei lausuntoa tehdessään ole ol lut käytettävissä Lohtajan kunnanhallituksen 29. Itse poimittu marja tulee hal vemmaksi kuin kaupan oven edestä ostettu. Innokkaat poimivat marjat itse Helle kypsytti mansikat Lohtaja, Marinkainen . Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. kesäkuuta tekemään päätökseen Lohtajan ampuma-ja harjoitusalueen lunastuslupa asias ta. Jotkut poimivat valta van säntillisesti. Itse poimitussa marjassa etunsa Jos on valmis näkemään enemmän vaivaa marjojensa eteen, on mahdollista poimia marjat itsepoimimistilalta. VVirkkala ykkönen keihäässä Lappeenranta Lappeenrannan Eliittiki soissa 13. Kun kannan ottaa pois, mansikka on rikki. K alevi H auhtonen v a kuuttaa, että mansikan poi miminen voi olla mukavaa kin puuhaa. Kalevi Hauhtosen m u kaan osa asiakkaista poistaa kannat jo poimiessaan. Kannus, Jyväskylä Kannuslainen Jonna Luostari, 15, esiintyi viime vii konloppuna Jyväskylässä pop-rock-laulukilpailussa. Kil pailu oli osa Jyväskylän Kesään kuuluvaa laululeiriä. Toiseksi tuli Lehtimäen Jyskeen Ari M annio tulok sella 78.44. Auringonlasku sokaisi ojaan L o h t a j a ___________ __ __ Vuonna 1988 syntynyt nainen suistui om istamal laan autollaan ojaan tiistaiiltana puoli yhdentoista ai koihin valtatie kahdeksalla Lohtajalla Koivistontien liit tymästä Kokkolan suuntaan. Hauhtonen neu voo poim ijoita silti jä ttä mään kannan paikoilleen. Esitys meni kaikin puolin nappiin, mutta Luostari ei tasaväkisessä kilpailussa yltänyt kärkikolmikkoon.Leirille valittiin viisitoista osallistujaa äänitteiden perusteella. Man sikka säilyy ehdottomasti tuoreempana, jos kannan ot taa vasta kotona pois. J o s sää pysyy lämpimä nä, menee m ansikka-aika nopeasti ohi, kertoo Marinkaisissa mansikkaa viljelevä Kalevi Hauhtonen. Kaksitoista hakijaa talouden hoitajaksi Himanka Himangan seurakunnan taloudenhoitajan virkaa haki määräaikaan mennessä kak sitoista hakijaa. Lopuksi marjat punnitaan ja laskutetaan kilohinnan mukaan. Mökkiläisten mukaan maakuntahallituksen lausunto ei huomioi lunastuslaissa lunastukselle asetettuja edellytyk siä. Asiakkaita ei punnita, Kalevi Hauhtonen lupaa. Anni Nissi Lämmin kesä on vaikut tanut mansikoiden kypsymi seen. Kuumas sa autossa mansikat alkavat käydä. jotkut poi mivat vähän sivustakin. Mansikkatilalle ei tulla vain poim i maan, vaan samalla maistel laan ja nautitaan. Sopivan sään sattuessa saa kaupan päälle hyvän rusketuksen. Parhailla on kahvit mukana, Hauhto nen kertoo. Mökkiläiset vaativat oikaisua . P e r ja n ta i L a u a n ta i S u n n u n ta i Him anka Him anka Him anka 18 20 19 Lohtaja Kannus Lohtaja Kannus Lohtaja Kannus ö <& S) ^ & Toholam pi 20 Toholam pi Toholampi v r v Lestijärvi Lestijärvi Lestijärvi I L M A T I E T E I N L A I T O S www.fmi.fi
Kalastajat uskovat alaan sa ja arvostavat ammattiosaam istaan. Kalastajilla usko alaan Lätti kuitenkin uskoi, että ahti saa jatkossakin jakaa suosiotaan. Hitaimmat jäivät nuole maan näppejään siikavellijonossa, mutta lohta sentään riitti kaikille suuhunpanta vaksi ja vieläpä painonarvuuttelukilpailun palkinnok sikin. “Kilpahymyilyä”. Toivottavaa on, että myös Keski-Pohjanmaalle syntyisi tällainen ryhmä, Uusimäki valoi toivoa kalajuhlaväkeen.. Kommodori Hannu Luukkonen toi onnittelut Vaasan pääesikunnasta ja kiitti kalastajainseuraa puolustusvoimien puolesta hyvästä yhteistyöstä. Lohtajalainen Naviga MBS Oy on saanut jo kolmannen uu dentyyppisen kalastusve neen vesille. Siitä huolimatta, että kalastajainseuran puheen johtaja Sakari Lätti tuumasi lohisaaliin olleen tänä vuon na huonoin miesmuistiin. Päättyvällä raken nerahastokaudella on Uusimäen mukaan tehty paljon hyvääkin. Kalatalousjohtaja Minna Uusimäki kertoi uuden rakennerahastokauden uudistuksista ja uskoi, että juhliva kalastajainseura ja sen puheenjohtaja Sakari Lätti voivat hyvällä syyllä uskoa kalastuksen tulevaisuuteen. Kati Kinnunen Kahdeksankymppinen Lohtajan Kalastajainseura porskuttaa vielä voimissaan, vaikka toivookin airoihin jo nuorempaa väkeä. Ihailtavan hyvin toi miva yhteistyö sai kiitosta seuran puheenjohtajalta sii nä missä seuran onnitteli joilta, muun muassa Kalata louden K eskusliitolta ja Pohjanmaan Kalastajaseu rojen liitolta. Alalle Leader-ryhmät Kalastajat odottavat päät täjien viimein kallistavan korvansa myös heidän toi veilleen. Jos ammattika lastajien määrä rannikolla onkin vähenemässä, virkistyskalastajien määrä voi pi kemminkin kasvaa. Mikäli sen Laivurinaiset. Ohtakarin perinteisillä kalajuhlilla kalastajien kovinkin vastus, meri, hymyili kilpaa auringon ja yli tuhatpäisen ihmisjoukon kanssa. Pohjan maan TE-keskuksen kalata lousjohtajan Minna Uusimäen mukaan myöskään ammattikalastuksen tulevai suus ei näytä aivan niin ka rikkoiselta kuin luvut anta vat ymmärtää. Kalastajainseura on vielä voimissaan Pyytäjät vähenevät, mutta kalaa sentään riittää let seuran jäsenistä, saaren asukkaita ja muita talkoolaisia. Viime vuonna Lohtajalla oli rekisteröityjä ammattikalas tajia 25, joista aktiivisia oli 20. kautta syntyvä laatu näkyisi myös hinnoissa, alan kan nattavuus paranisi ja ammat ti voitaisiin nähdä muunakin kuin elämäntapana. Maan vanhimmille yhtäjak soisesti järjestetyille kalajuhlille vaelsi puoli toista tuhatta, ellei kaksi tuhatta nälkäistä. Esimerkkeinä hän mainitsi Karhin ja Ohtakarin huoltorakennukset sekä Finn Fisherman -hankkeen. Lohtaja . 220-jäseninen seura ruokki jälleen sunnuntaina Ohtakarissa niin omansa kuin vieraat. Ihailtavaa talkoovoimaa Vellikattiloiden äärellä, kassoilla, kilpailupisteissä, suolaamassa, savustamassa ja ties missä vielä hääri puoY hteistyökumppani. Ei mikään kalavale. -Ammattikalastajat suh tautuvat tulevaisuuteen hämmästyttävänkin positii visesti, Uusimäki totesi vii taten muun muassa hylje kannan kasvuun ja lohen keväisiin pyyntirajoituksiin, jotka kismittävät kalastajia pitkin rannikkoa. Merijermut ikääntyvät ja nostavat verkot kuivumaan, eikä nuoria tahdo löytyä uu sien pyydysten laskijoiksi tai kokijoiksi. Valmisteilla olevan kan sallisen strategian tavoittee na on muun muassa kalas tusalan yritystoiminnan ny kyaikaistaminen. Seura jakoi juhlan kunniaksi pitkän ri vin ansiomerkkejä. Seuran sihteeri Vuokko Kauppila (keskellä) houkat teli Saara Himankaa (vasemmalla) ja Tuula Eskelistä hankki maan vielä avomerilaivurin paperit. Sakari Lätti myönsi kui tenkin huolensa ammattika lastuksen vähenemisestä. Vielä pari vuotta sitten rekisteris sä oli yli 30 ammattikalasta jaa. Liekö kalavale, kuten juhlan juontaja,kalatalousneuvos Jukka Pirttijärvi arveli. Heistä vain seitsemän sai vähintään kolmanneksen tienestistään mereltä. Tangokunin gas Matti Korkiala ja säestäjä Tapani Riippa saivat kalajuhlaväen huokailemaan ihastuksesta. LohtajanHimangan Navigaatioseura jakoi diplomit uusille saaristolaivureille. Perusteilla on esimerkiksi Leader-tyyppisiä toimintaryhmiä, joista ensimmäisten on tarkoitus aloittaa toimintansa 2008. Oikealla juhlien juontaja Jukka Pirttijärvi. Laulunlahjat
Kukkolan jälkipolvi viettää sukujuhlaa Toholampi T alo llin en , lukkari ja kirk k o v äärti H e m m in k i A ntinpoika Kangasvieren ja hänen toisen puolisonsa M agd aleen a M a tin ty tä r (o.s. Jarmo Leppänen selailee Veijo Tikanmäen Jäätähtirunokirjaan tekemiään tussipiirroksia. Kuvat ovat joko hyvin pelkistettyjä, tai sitten ne vain vähän liippaavat aihet ta. Niitä pi tää lukea enemmän siten. Sairaanhoitaja-kuvatai teilija Jarmo Leppänen on kuvittanut sivistysjohtajarunoilija Veijo Tikanmäen aiempiakin teoksia, muun muassa yhden lastenkirjan. M uuten, kyllä saa paikallista Kannuksen mansik kaa eräästä lähikaupasta, ja ovatkin tosi hyviä! Kiitos naapurin kissalle! Pyydystit meidän ojas ta ison vesimyyrän. On han sielläkin kaikkia maalista, kuten tv-ohjelmien juonipaljastuksia yms. Runothan siinä tärkein tä on, piirrokset ovat vain kevennyksenä, Leppänen muistuttaa. Siinä firmassa ei sitten ole mikään pelannut; ei kuljetukset, ei puhe limet, ei asiakkaiden tarpeiden tyydyttäminen eikä edes laskutus. T e k s ta r i/ e n i> i« 'f Yhteistyöstä voimaa omaan tekemiseen Kannus . Widgren) kanssa. Tilaisuudes sa julkaistaan 430-sivuinen kaksikielinen sukukirja, jos sa on yli 200 valokuvaa. Kuka on tehdyt tämän tyhmän pää töksen, kysyy Jussi. Jäätähti on kolmas kuvitettu runokirja. Kir jan on toimittanut Oskarin tyttärentytär Mailis Alvarsson yhdessä miehensä kans sa. Aholat saivat 10 lasta, jo ista vain ensim m äinen J u h o . jo llo in T ikanm äki vielä työskenteli Kannuksessa si vistystoimenjohtajana. Toisaalta myös Leppäsen näyttelyitä keventämässä on ollut T ikanm äen runoja. Sirpaleita on tosi paljon maanantaisin. Tulkinta annetaan lukijalle, Leppänen selittää. elokuuta sukujuhlaa. Kolmen veljeksen jälke läiset viettävät 5. to isen a syntynyt A apa ja yhdeksäs O skari elivät täysi-ikäisiksi. Aluksi lasketaan kukkia nälkään kuolleiden haudalle Toholammin kirk komaalla. Puhelinpa/sta Miksi merta edemmäs kalaan Kiertelin kesälomareissulla alennusmyyntejä pitkin Suomea. Sitä sitten kehittelen kai kessa rauhassa. Juhla jatkuu Häkkilän koululla. Siinä olisi kesätyöpaikka jollekin. Kun saa jonkun kanssa k esk u stella, saa voim aa omaan tekemiseen, Leppä nen kertoo. Mitä isät edellä, sitä pojat perässä. Ai, että oikein uutisen arvoinen asia, kun Vestia alkaa laskuttaa jätekuljetuksista. Kuvien tarkoitus ei ole johdatella näkemään aihetta niin kuin minä sen näen. Yhteisiä runo-taidenäyttelyitä on Suomen lisäksi pys tytetty Unkariin ja Namibi aan. Kyllä ne kaahailutavat on kotona opittu. Anni Nissi On ihan erilaista kuvit taa runokirja kuin vaikka lastenkirja, jossa kuvan pi täisi tukea kertomusta, ker too Jarm o Leppänen, jon ka käsialaa ovat Veijo T i kanm äen uutta Jäätähti-runokirjaa koristavat tussipiirrokset. Piippu suussa. Veijo on tehnyt useita runoja minun tauluistani, ja minä olen tehnyt useita tau luja hänen runoistaan, Lep pänen tiivistää taiteilijakaksikon yhteistyön ytimen. Etelä-Suomessa myyjiltä saa harvoin edes ystävällistä hymyä. Olipa mukava palata kotiin, ja mennä tuttui hin liikkeisiin ja tuttujen myyjien palveltavak si! Kiitos ystävällisestä palvelusta Kannuksessa kesälomareissulla muutaman päivän viipynyt naisturisti kiitteli kannuslaisia myyjiä hyvästä palvelusta. että miltä tuntuu eikä vaan miltä näyttää. Leppänen ja Tikanmäki ovat vanhoja tuttuja ajalta. En oikein löytänyt mitään vaa tetta. He muuttivat Aholan kylälle, jossa Efraimista tuli talolli nen. Ennen kuvien tekemistä Leppänen on lukenut runot kymmeniä kertoja. Entinen kissojen vi haaja Miten lestadiolaiset suhtautuvat intemettiin. Antakaa kissojen kulkea vapaa na, saavatpahan kukatkin lannoitetta. Yhdessä tekemisen rik kaus on se, että se johtaa pohdintoihin ja keskustelui hin. Vien kiitok seksi kissalle jotain herkkua. Milloin oli liian pientä tai liian suurta, ja myyjät olivat tympeitä, totesi kannuslainen naislukijamme. Jokainen tulkitsee omalla tavaltaan Jarmo Leppänen kuvailee Jäätähteä moderniksi runou deksi, jota lukijat tulkitsevat omakohtaisesti. Hän avioitui seuraavana vuonna M aijaLiisa A apantvtär H ukarin (ent. K uka putsaisi lasinsirpaleet Kannuksen kaduilta. Runoja tauluista, tauluja runoista Leppänen varoo tekemäs tä piirroksista näköiskuvia. Toivottavasti niitä menisi myös pullonheittäjien omiin pyöränkumeihin.. Niemen) yhdeksäs lap si Efraim Hemminginpoika Kukkola muutti Lestijärveltä Toholammin Kopsalaan 22.2.1847 sisarensa ta loon rengiksi. Veijo lähettää runoko koelmansa käsikirjoituksen, ja minä istun piippu suussa ja piirtelen, mitä mieleen tu lee. Runoissa ei ole rytmiä tai poljentoa niin kuin jos sain Eino Leinossa. Mitä isät edellä, sitä pojat perässä Turha syyttää nuoria autoilijoita kaahatus ta, totesi miesautoilija Kannuksesta. Van hemmat kuolivat 1133 suurlohtajalaisten joukossa näl kävuosien aikana samana päivänä 18.6.1868 kirkon kirjojen mukaan lavantau tiin
Tunnin kahden ajaksi kun illassa uppoutuu tähän hommaan, niin unohtuu muut asiat. Nikkarointi on hyvää vastapainoa työlle. Talon koristelu juhlapyhiä ja vuo denaikoja varten on helppoa: jouluna nostetaan sisään pik kuinen kuusi, ja kesäksi ase tellaan kukkia sormen pään kokoiseen maljakkoon. Arto Mäkitalo on tehnyt myös koristekaivoja. Olen aina haaveillut nukkekodista. Torstaina 20. Tosin tavallisem matkin lajikkeet kelpaavat hyvin. Kirjasta hän sai hy vät mitat, joista lähteä liik keelle. Kesäverhot jos vielä saisi. heinäkuuta 2006 • LESTI !\JOKI Pieniä yksityiskohtia. Mäkitalon mukaan lapset ovat varovaisia leikkijöitä, eikä vahinkoja ole käynyt herkistä puu-ja posliiniosis ta huolimatta. Tämä kesä kuluu toisen harrastuksen parissa eli moottoripyörällä ajellen.. Sellaisia ovat esimerkiksi takan tuvat lasten lisäksi aikuispäällä istuvat tontut ja polttopuiden päältä pilkistävät leikkijät. Vaikka nukkekoti olikin mielenkiintoinen projekti, ei Mäkitalo jaksai si enää uuden rakentamista aloittaa. Kesän tullessa pienen pöydän päälle nostetaan vielä pienempi kukkamal jakko. Tarja Mäkitalo sai nukkekodin valmistujaislahjakseen mieheltään Artolta muutama vuosi sitten. Sopivia posliinija peltiosia saa met sästää parhaimmillaan ulko mailta asti. Kahvipöytä katettuna. Kun ei meil le tullut tyttöjä, niin ei voi nut sellaista silläkään varjol la hankkia, nauraa Mäkitalo. Arto Mäkitalo nikkaroi vaimolleen Tarjalle nukkekodin. Talo on ulkoasultaan mummonmökkimäinen ja sisustukseltaan perinteinen modernia keittiötä lukuunot tamatta. Olohuoneeseen sijoitettu nukkekoti pysäyttää vieraat tutkailemaan sen lukuisia yksityiskohtia. Tarjan tehtäväksi jäi järjestely, pienten tavaroiden hankkiminen ja tietenkin leikkiminen! Aikuisleikkijän unelmakoti Kannus £ Anni N issi Tarja Mäkitalon nukke kodin lattiat kiiltävät. Materiaalien hankkimi nen miniatyyritaloon ei aina ole helppoa: kankaiden on oltava ohuita ja tapettien pienikuvioisia. Kaivoja pihan koristeeksi Miniatyyrien tekoon tar vitaan tarpeeksi tarkat pientyöstökoneet. Hyvää vastapainoa työlle Harjakattoisen pikkuta lon rakentanut Arto Mäkita lo on aina vapaa-ajallaan nikkaroinut jotain. Salin verhot puuttuvat yhä, etsin sellaista kangasta joka ei pönkötä. jotta ne näyttäi sivät luontevilta. Kun vai mo sitten näytti kirjasta nuk kekodin kuvaa, hän päätti ottaa sen seuraavaksi projektikseen. pienen pienet tulitikut. Siitä kiinnosYksityiskohtia täynnä. Oli tämä aikamoinen projekti, mutta hyvää vasta painoa työlle, Mäkitalo va kuuttaa. Materiaa lina hän käytti jalopuita: pähkinäpuuta, tiikkiä ja visakoivua. Hän teki nukkekotia auto tallissa iltaisin ja joskus vii konloppuisin noin kolmen Kaivo kotipihalla. Mäkitalo on nikkaroinut monenlaisia esineitä myös pihan koristeeksi: lintulauto ja, pieniä tuulimyllyjä ja ko ristekaivoja. kuukauden verran. Mäkitalo pär jäsi sirkkelillä, pienellä vannesahalla, lehtisahalla ja pinninaulaimella. On ärräpäitäkin pääs syt, nämä pikkuhuonekalut ovat niin tarkkoja tehdä, hän myöntää
Rauhallinen ympäristö ja hyvät naapurit Ne, joita ei huvita lenk keillä aamutuimaan, lukevat rauhassa lehteä, tai sitten ihan vain nukkuvat, kun sii hen viimein on aikaa. A u lik k i Ylikangas muutti myös Korvenkylältä, jossa hän vietti 63 vuotta sa massa pihassa. Siellä he olivat viljelleet maata 40 vuotta. Kevättalvella valmistuneen rivitalon asunnot toteutettiin asukkaiden tarpeita ja toivei ta kuunnellen. heinäkuuta 2006 Naapurisopu säilyy Tapulinkesannossa Tapulinkesannon pihan huvimajaan kokoontuu jutustelemaan joukko eläkepäiviään viettäviä asukkaita. Tyytyväiset asukkaat jat kavat eloaan sisäpihan suo jassa. Jokaiselle löytyi oma paikka, tiivistää Ulla Särki oja. Mutta on täällä niin rauhallista, ja hyvät naapu rit, hän kehuu. 2x3 m 3.90 • KÄSIPYO SAHA • KUVIO SAHAPakettitarjou v Kannus N IK K A R I Rakentajan ja remontoijan tavaratalo L e p p ä o ja n tie 7 , 6 9 100 Kannus, p. KASISAHA Irwin Plus 2001 550 mm/22" ( 12 . Kyllä me viihdymme täällä. Aloita säästäminen tänään. Talletustarjous 36 kk:n määrä aikaistilille 3,72 % Tarjoamme määräaikaiselle, kiinteäkorkoiselle kolmen vuoden talletukselle 3,72% koron, kun sijoitat vähintään puolet summasta TalletusPlus-tilille, indeksilainaan tai rahastoon. ) Delta HIOMAKONE 180 W 90x90x90m 11.90 Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Naapureiden välinen yhteisym m ärrys syntyi nopeasti, eikä kaipuu entiseenkään enää vaivaa. Erkki Hei lev Ulla Särkioja, Anja Herlevi sekä Tuomas ja Irja Tuikka. LESTINJOKI • Torstaina 20. Aamulla kun me he räämme, niin oikein pahaa tekee, kun naapuri jo tulee lenkiltä, muut naureskele vat. 10 4253 707 m. Hänen valintansa oli, että muutimme tänne, Erkki Herlevi kertoo. velemme TEITÄ PALVELEE: TIM O SEIJA PASI ARTO MARKO 010 4253 702 010 4253 703 010 4253 704 010 4253 705 010 4253 706 10 4253 700, fax. Minimitalletus 3.000 euroa. Aviomiehen kuoltua oli muutto edessä olosuhteiden pakosta. -Tuttuja kun haluaa näh dä, niin menee tuohon Hal pa-Halliin, Irja kehuu asun tonsa sijaintia. Enää ei ole kaipuuta entiseen, pohtii Erkki Herle vi. Nyt on hyvä olla tässä alakerrassa, Ulla Särkioja myöntää. Keski-Rekilä, pätevöitynyt kuntoarvioija puh. Tyytyväiset asukkaat Aulikki Ylikangas (vasemmalla). Ri vitalon ensimmäinen asukas oli Ulla Särkioja. Tervetuloa Kannuksen konttoriimme kahville Kirstin päivänä ma 24.7.! Asematie 4 Kannus 06 3255 111 nordea.fi Nordea® KIINTEISTÖKAUPAN • K u n to ta rka stu kse t • K o ste u sm itta u kse t • K o rja u ssu u n n ite lm a t • L ä m p ö ku va u kse t T:mi V. Tarjouksemme on voimassa, kun avaat määräaikaistilin heinäkuun loppuun 2006 mennessä. Lähialueella käve ly on hyvää kuntoutusta ja loille. Kun Anjan kunto alkoi reistailla, täytyi tulevaisuutta pohtia eri kant ilta. Hän asui aiemmin kerrostalossa, mut ta jalkojen mentyä huonoon kuntoon alkoi portaiden kul keminen rasittaa. Nyt vanhin poika on ottanut ko titalon huolehdittavakseen. Paikka löytyi. Alkujaan lestijärveläiset I r j a ja Tuomas T u ik k a muuttivat Tapulinkesantoon yhtenä tärkeimmistä syistä lähellä olevat lääkärit ja hoi topaikat. 050 3620 220,veikko@keski-rekila.com www.keski-rekila.com KIINTEISTÖN HOITO T:MI LA-KONE URAKOINTI •a 4 961 1593 KANNUS traktoriurakoinnit siivouspalvelut rakennus apupalvelut maalaustyöt kiinteistönhoito lumityöt konemyynti/ osto (autot ym.) T ila a ja LESTINJOKa 83-osainen TYÖKALUSARJA 45 ; KAAPELITUNNISTIN 3 .9 5 AKKUMUTTERI VÄÄNNIN 18 v 120 NM Ammattilaisille! KESTOPEITE harmaa alk. Herlevit muuttivat rivita loon viime helmikuussa, Anjan syntymäpäivänä. Eläkeikäisillä asukkailla on takanaan pitkä työhisto ria, monella juuri maatalous töistä. Vaimo alkoi puhella, että jos muuttaisimme kau pungille. E rk k i ja Anja Herlevi muuttivat Kannuksen ydin keskustaan Anjan kotitilalta Korvenkylän Peräjärveltä. Alku oli outoa, kun oli tottunut oleman samalla ky lällä
Hulluna kyläänsä. Hän saa ihmiset liikkeelle ja yrittämään, jotta kylä olisi entistä elävämpi. Kilpailujen alla ty töt treenaavat joka päivä. Ky lästä löytyy kyllä muitakin "hulluja”: ihmisiä, jotka ovat hulluina kyläänsä. Alaviirteen kyläjuhlassa ratkaistiin muun muassa se, kummalla tiin virallisesti Alaviirteen kyläjuhlassa perjantaina. Aimo Kallio aikoo ottaa arvonimestään ja -lakistaan kaiken irti. Ky lähullu ei ole kuka tahansa. Nevasaari antaa Kalliolle täyden tunnustuksen muun muassa paviljongin "henkiin herättämisestä”. Ujoimmat eivät tohtineet katsoa ollenkaan. Kati Kinnunen Alaviirteen Meripaviljon gin lämpötila nousi ainakin pari astetta, kun Tiia Peltokangas, Jonna Välikangas ja Jutta Kolppanen astuivat estradille. Mutta sitten kun huo masi, että ihmisethän tyk käävät tästä, eivätkä katso niinkään meitä vaan tanssia, sitä antoi vain mennä. Nevasaari jopa patistaa kyläläisiä tavoittelem aan kylähullun-titteliä. Ja tavoit telemisen arvoinen se onkin: myönnetäänhän se vuosit tain henkilölle, joka vakau m uksella, tinkimättömyydellä ja omalla vahvalla ta vallaan vaikuttaa Alaviirteen kehittymiseen ja edesauttaa kylän vireänä pysym istä. Sam bassahan on kyse hauskan pitämisestä, joten me vain pidämme hauskaa ja yritäm me saada yleisön mukaan. Kaverit ovat jo tuskastuneet, että et tekö te enää mitään muuta kuuntele! Ei. lussa, Samba el Gambossa, kertovat 16 -vuotiaat sambailijat, joiden juuret ovat tiu kasti Lohtajalla: Peltokan gas on keskustan tyttöjä, Välikangas Marinkaisista ja Kolppanen Koskenkylästä. Kallion Aimosta ihan virallinen kylähullu Lohtaja . Sambaa niin että poskia kuumotti Lohtaja . Ja Kokkolassa on tosi kova kilpailu, myöntävät ty töt, jotka ensi-ihastuksen jäl keen ovat rakastuneet sam baan korviaan myöten. Aloitimme pari vuotta sitten Kokkolan sambakouKuumia rytmejä. Hän on antisankari, sosiaali sesti tarpeellinen ja merkit tävä yksilö, joka tekoineen ja jopa hullutuksineen on auttanut sovinnaisuuksiinsa pakahtuvaa yhteisöä kestä mään arkipäivän paineita, kuvailee kyläyhdistyksen johtokunnan jäsen S irp a Nevasaari. Kati Kinnunen Ihan hullultahan tämä tuntuu, nauraa kyläaktiivi Aimo K allio, joka on nyt virallisesti lakitettu Alaviir teen ensimmäiseksi kylähulluksi. K yllä tästä on enää vaikea hullummaksi ruve ta, mutta ainakaan en yritä tyrehdyttää ideoiden virtaa, tuum aa tuore k y läh u llu , joka aikoo pitää nimikkolakkiaan tiukasti koko tule van vuoden. Kylähullu voi kalskah taa monen korvaan haukku masanalta, mutta tavallises ti tällaiset henkilöt ovat yh teisönsä merkkihenkilöitä, jotka ovat mukana vaikutta massa monessa asiassa. puolella on parempi sihti: maan vai meren puolella. Vanha vatsatanssija tosin huomaa, että näyttävien lantioniskujen ja väristysten eteen täytyy tehdä valtavas ti työtä. Mainos puri Vaikka tytöillä ei ollut sen enempää tietoa samban a sk e lista kuin tu le v ista a su istaan , sam bakoulun mainos veti. L ohtajalla A laviirteen Meripaviljongin perjantai sessa kyläjuhlassa yllätetyk si tulleeseen Aimo Kallioon pätevät epäilemättä ’’kylähullun” tunnusmerkit. Mukaan valitaan vain kaikkein edistyneimmät tanssijat. Yllätys oli suu ri, kun heille selvisi, miten paljastavissa asuissa heidän on tarkoitus esiintyä. Hän uskoo silti, ettei uuden nimitysperinteen aloittaminen tuota Alaviirteella ongelmia. Mutta ei sentään. Aimo Kallion kylähulluus tunnustetKumpi on lähempänä. Hauskaa työtä Hauskaa lohtajalaissambaajilla näyttää olevankin. Se on niin mahtavaa, he hehkuttavat.. K uum ien rytm ien ja niukkaakin niukempien paljettibikinien perusteella oli si voinut kuvitella, että tans sijat oli lennätetty Alaviir teen kyläjuhlaan suoraan samban syntysijoilta. Ensimmäisellä kerralla kyllä tuntui vähän, että hei, älkää nyt vaan katsoko äl kääkä ainakaan takaapäin, tytöt nauravat. Tiia Peltokankaan (vasemmal la) ja Jonna Välikankaan samha veti kyläjuhlayleisöltä jalat alta. Vapaa-ajallakin kuun telemille sambaa. Haaveena on päästä jona kin päivänä mukaan Helsin gin Samba Camaval -tapah tumaan. Koska palvelujamme karsitaan, kasvaa oma aktii visuutemme ottaa vastuuta kylämme kehittymisestä ja elinvoimaisuudesta, Nevasaari toteaa viitaten muun muassa taisteluun Alaviirten kyläkoulun puolesta
Lapinlahden Eliittikisat 16.7. Team Eskop, 44.09, 2) Risto Pernu, HimU, 44.36, 3) Jarkko Mäkelä, HimU, 46.40. Etelä-Suomesta puutarhan rapsutteluun Asunnonvälittäjänä vii meiset 20 vuotta työskennel lyt Hellevi Similä on asunut Lahdessa vuodesta 1969 läh tien. Me olemme kaikki vä hän sellaisia puutarhaihmisiä. 9. Rastiretki Himangalla Pahkalassa 13.7. Hyi. YK (15+48) 63, 10. P93(M)m: 1. Veera Isosaari TU 8 . HT (4+0) 4. P9 kuula 2kg: 1. HimU, 19.07, 8) Jussi K austinen, HimU, 19.22, 9) Iida Aaltio, HimU, 19.22, 10) Niko Heikkilä, HimU,20.46, 1 l)NooraHeikilä, HimU, 20.46. 9) Markku Törmä, KannUra, 53.51, 10) Pauli Keski-Ojala, KannUra, 54.08, 11) Raimo Orjala, LoVe, 54.45,13) Teemu Orjala. 14. 2)Mika-Matti Pentinmikko, HimU, 20.34, 3) Jenna Pentinmikko, HimU, 20.49, 4) Minna-Mari Pentin mikko, HimU, 20.49, 5) Riitta Kippo-Harmaala, LoVe, 23.04, 6) Päivi Kivelä, HimU, 30.24. -O lisinko 17-18-vuotiaana nukkunut tuolla viimei sen kerran, Hellevi Similä muistelee, ja ilme kertoo ke säöihin mahtuneen monia mukavia muistoja. Jarkko Koski-Vähälä UK 79.41, 6. Se oli olevinaan vaarallistakin, kun porrasaukon yli hyppäsi toisel la puolelle. HimU, 53.09, 14) Jaakko Ok konen, HimU, 55.06, 15) Eero Pelto-Arvo, KannUra, 57.48, 16) R itva K eski-O jala. 6) Kai Haiju, KannUra, 51.59, 7) Pentti Koskela, LoVe, 52.29, 8) Antti Aarnio, HimU, 52.49. KannUra. Janne Suomi nen HT 6.08,2. Yksin aitassa eivät tohtineet nukkua vanhem matkaan naisihmiset. VetU (48+178) 226, 3. 0) 1) Pekka Ollila, KaJu, 37.13, 2) JukkaTahkorpi, Oulu, 38.13, 3) Kirsi Korpijärvi, SaPu, 38.55, 4) Harri Tianen, HimU, 41.00, 5) Johan Niemelä. T13 kuula 2,5kg: 1. T l 1 kuula 2kg: 1. RP (28+32) 60.11. Kati Kinnunen Hellevi Similällä ja Taru Brandtilla on oma erityinen syynsä piipahtaa aika ajoin Lestijärven museoalueella. ja yhteispisteet: 1. 0, Hyi. 1.00.48, 19) Anu Mäkelä. 0) 1) Gebbia Arianna, Italia, 12.15, 2) Satu Olkkola, Hirnu, 14.01, 3) Niko Olkkola,HimU, 14.01, 4)Niko Ylikangas, Hirnu, 16.02, 5) Joni Pahkala. HimU, 18.31, 6) Emi lia Kaustinen, HimU, 19.07,7) Erika Kautinen. Kyllä se nyt on ihan oi kealla paikallaan. KT (87+142) 229,2. Tyttöjen kamari yläkerrassa Linnea Remesahon vii me vuonna lahjoittama aitta palveli Remesahon sukua Yli-Lestin Remesmäellä monet sukupolvet. Tyttövuosien muistomerkki museoitiin “Voi, kun olisi portaat vielä paikallaan” Lestijärvi Miten ne pojat olisivat muu. KP-V (53+122) 175, 4. Tällä kertaa Hellevi ja Neea Similä ovat olleet Lestillä viikon päivät, Taru peräti kolme. Täällä se näyttää paljon parempikuntoiseltakin ihan kuin uusi kivijalka olisi antanut sille uutta ryhtiä, tuumivat Salli Remesahon ja Edvin Brandtin tyttäret yksissä tuumin. LoVe, 59.02, 14) Pasi Santapakka, HimU, 59.36, 15) Olavi Pernu, HimU, 59.39, 19) Pekka Siirilä.TohU, 1.05.15,23) Pekka Ojala, LoVe, 1.27.02. Laura Pesola RP 7.10,3. NU (6+79) 85.7. Tytär Neea Similä on kin paljasjalkainen lahtelai nen. KV (21+31)52, 12. 0, Hyi. Tulokset: RK -Rata: (Läht. KannUra. Teemu VVirkkala TU 77,79.. C-Rata 2.0 km: (Läht. 10 . B-Rata 4.4 km: (Läht. 4. Olen paraikaa kolmen kuukauden vuorotteluva paalla, joten tänä kesänä olen käynyt täällä vähän use ammin, Helsingissä lähihoi tajana työskentelevä Brandt kertoo ja nauraa, ettei va paallakaan ole puuhasta pu laa. Taru Brandt taas on asunut Keravalla 40 vuotta. 13. Taitaa olla tarkalleen tuon aitan kohdalla, missä ' meillä nyt on uusi penkki is tutettuna. Valtteri Isosaa ri TU 5.70. HimU, 49.05, 7) Laura Kivelä, HimU, 49.05. HK (10+4) 14. 0. Entisellä kotipaikkakun nallaan sisarukset käyvät vuosittain. Viivi Isosaari TU 5.13. A-Rata 6.7 km: (Läht. 0, Hyi. TU (45+38) 83, 8. 0) 1) Ari Heini nen. Valtteri Isosaari TU 1.01,2. Hellevin tytär Neea Similä on ollut siinä vaiheessa vain pilke tulevan isän silmässä. 21 . Kyllähän näissä aitois sa on portaat pitänyt olla. 0) 1) Tero Roukala, HimU, 20.34. ten päässeet tyttöjen luo vie railulle, ehättää selvittämään lestijärveläinen Olavi Taka la ja tervehtii entisiä lestijärveläisiä. 15, Kesk. Similän ja Brandtin tyttövuosina ra kennus toimi edelleen viljaaittana, mutta yläkerran oi keanpuoleisessa kammaris sa tytöt ruukkasivat kesäai kaan nukkua kavereidensa kanssa. 22, Kesk. KaJu(16+101) 117,5. HimU, 1.05.51, 21) Maria Pentinm ikko, HimU, 1 . 13, Kesk. 8) Pentti Joki-Tokola, KannUra, 49.40, 9) Kristina Kaustinen, HimU, 51.40, 10) Sirpa Tilus, HimU, 51.44, 11) Auni Lauri. Inka RemesahoTU 1.02,5. ‘ Tuloksia: T9 300m: 1. Mummola on nyt Sälli-äidin nimissä, joten Lestijärvellä on aina paikka, mihin palata. 21 . Janika Remesaho TU 5.98, 6. HU (8+69) 77. Tuloksia: Keihaanheitto: 1. Reisjärven piinkunnalliset yleisurheilukilpailut 10.7. Se ei ole kotiseutujuhla eikä edes viime lauantain kotiseutumarkkinat, vaan mum molan luhtiaitta, joka vuosi sitten kesällä sai alueelta uuden kodin. 7) Aleksi Nivala, HimU, 30.38, 8) Juho Alatalo, HimU, 31.29, 9) Esa Pahkala, HimU. 23, Kesk. 43.51, 6) Kari Kivelä. KannUra (56+32) 88.6. Antti Ruuskanen PielavS 81,35. PyPo (24+0) 24. Sisarukset Hellevi Similä (vasemmalla) ja Taru Brandt ovat tyttösinä nukkuneet Lestijärven museoalueelle siirretyssä aitassa. Harmi vain, että portaat on otettu pois ja aukko pis tetty umpeen. Maastot 6.5, piiriviestit 5.7. 31.29, 10) Juha K uusisto, HimU, 35.22, 11) Juulia Kuusisto, HimU, 35.22, 12) Sanna Kuu sisto, HimU, 35.22, 13) Simo ne Gebbia, HimU, 38.44, 14) Simo Kivelä, HimU, 46.42. Nuorisotoimintakilpailun pistetilanne 13.7. Tyttövuosia muistelemas sa
Toholammin vanhimman verotilan Kotilan omistajasu vun miehistä merkittävim mäksi mainittu valtiopäivämies Matti Kotila oli edistä mässä muun muassa lukuisia maakunnallisia osuustoimin ta-ja yhteistyöhankkeita. Sotaja sotakorvausvuosina suomalai nen talkoohenki oli vahvim millaan. Kolme ajatusmaailmaa Vähintään yhtä vaikutta va persoona oli Toholammilla kirkkoherrana 1900luvun alussa palvellut An ton Aimonen, joka oli pis tämässä alulle niin Lampin kunnansairaalaa, osuus pankkia, KPO:ta kuin poikkirataa. Järki ja usko liiankin erillään. Esimerkke jä löytyy niin Pietarsaaresta kuin tästä jokilaaksosta. Piritta KämäLappVe 48,72,14. Hän rinnastaa Aimosen J.V. Pauli Vero Himangan Urheilijoiden Joni Mattila voitti kiekon heiton M 19 (1,75 kg) Jalas järven kiekkokamevaaleissa om alla ennätyksellään 53,17. Vesa Korpijärvi KannUra -27,11,11. H21C (26): l.Juha Vornanen JoS 2.14,51, 5. Hele na Änäkkälä LK 32,30. Tuloksia: 10.-14.7. Ml l(400g): 1. Niko Koivisto KannUra50,16. N17 kei häs: 1. Ehkä jokin osa talkoohengestä on siis todellakin kuolemassa. Muita tuloksia: M22: 1. Sukuun isoisänsä, Kotilan V iljam i-serkun, kautta kuuluva Halsuan kirkkoherra Jouko Heikki nen on tutkinut Aimosen vaiheita pian julkaistavaa kirjaa varten. Toholammin entinen kanttori Erkki Sil vola Ullavasta totesi pienten yhdistysten olevan vaikeuk sissa: puheenjohtajien ja sih teerin paikoille ei ole liiem min tulijoita, kun aikanaan tehtäviin lupautuneista ottaa ikä voiton. Liperi S Pauli Vero Liperin Pärnävaaran maastoissa ratkaistiin Fin5suunnistusviikon viimeises sä osakilpailussa koko vii den päivän yhteistulokset. Evankelisiin lukeutunut Aimonen sai Lampin van hoilliset vastaansa suhtautuessaan maallikkosaarnaajiin ja nuorisoliikkeeseen myö tämielisesti. Asko Korpijärvi KannUra 24,37. Helena Änäkkälä LK 34,80. Tero Ojala LoVe 66,47. Veijo Kor pijärvi KannUra -50,17. H50B (36): 1. Joni Mattila HU 50,57, 2. Snellmaniin ja Sante ri Alkioon ja arvioi, että keskipohjalaisen aatemaail man taustalta löytyvät evan kelisen ja pietistisen maail m ankatsomuksen lisäksi nuorisoseura-aate sekä ni menomaan aimoslainen ajat telumalli. Ritva Karhulan huumorin sävyttämä kommentti sai punnitsemaan omia arvoja. Alkio ei uskonut nuo rison käskemiseen ja kieltä miseen, vaan myönteisyy teen ja huvin varjolla valis tamiseen. Seminaarin puheenjohta jana toimi Suomen Nuoriso seurojen Liiton johtokunnan puheenjohtaja, suunnittelu päällikkö Kauppi Virkkala Keski-Pohjanmaan liitosta. Tu los 17,79 jää vain 11 senttiä MM-kisarajasta. T iistaisen seminaarin aloituspuheenvuoro löysi kannattajansa. Talkoohengen hiipuminenkin johtunee osittain aja tusmaailman m uutokses ta. Usko ja aatteet ovat toistensa sukulaisia Talkoot pysyvät, vain muoto muuttuu Toholampi . Petri Tilus HU -37,13. Kumpi mahtanee painaa taivaanportilla enemmän: Lampin lavalla käynti vai se, vaatetinko alastoman ja ruo kinko nälkäisen. Luterilaisuudessa yhteis kunnallisuus ja usko on pe rinteisesti erotettu toisistaan. Kati Kinnunen Pajamäen kannatusyh distyksen puheenjohtaja yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujala tiesi mistä nykäistä, jotta Pajamäen Aate ja usko seminaarin osallistujat saadaan keskustele maan. Keskeisintä Aimo sen ajattelulle oli kuitenkin pyrkimys saattaa "maalliset pyrkimykset Jumalan sanan ohjaukseen”. Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa puolestaan HU:n 17-vuotiaiden poikien maailmantilaston kakkonen Tuom as Saari voitti kei häänheiton (700g) hyvällä tuloksella 73,80. Jani Santala HU 40.96. Santala lähellä MM-kisarajaa Alavieska Himangan Urheilijoiden 19-vuotiaissa kilpaileva Jani Santala voitti Alavies kassa pidetyissä VI Pentin Heitto -kilpailuissa lauantai na 15.7 kuulantyönnön. Yhteiskunnallinen aktiivisuus ja valmius yhteistyöhön nivoutuvat puhujien mukaan uskoon ja arvoihin. Joni Mattila HU 15,76. M17 keihäs: 1. Snellman ja nuo risoseuraliikkeen johtohah mo Santeri Alkio korostivat molemmat itsensä kehittä mistä. Korpijärvi suunnisti viidenneksi Talkoohenki elää. Virallisen kommentti puheenvuoron pitänyt Yleis radion pietarsaarelaistoimittaja Ritva Karhula jakoi tal koot kahteen alalajiin: henki lökohtaisiin ’’saunankattotalkoisiin”, joista tutut ja ystävät eivät kehtaa kieltäytyä, sekä yhteisöllisiin hankkeisiin, joiden taustalta löytyy aate ja ajatus, jotka ’’pakottavat” ih miset liikkeelle. Mattila paransi ennätystään Jalasjärvi . Nyt arvojärjestys on toi sin päin. Toisena virallisena kom mentoijana toiminut sieviläinen filosofian tohtori Anne Ruuttula-Vasari uskoi joka kylältä löytyvän edelleen matti kotiloita ja anton aimo sia, joiden toimet ovat aika naan vaikuttaneet eivät vain Toholammin vaan paljon laa jemman alueen elämään ja oloihin. Talkoisiin ei tulla, vaan sinne on soitettava, suorastaan määrättävä, ku ten Erkki Kujala loppupu heenvuorossaan totesi. Seminaariväki pohti, onko ero kasvanut jo liiankin suu reksi. N17: 1. H35B (8): 1 Alexandr Karpelson YarkiyMir 2.52,47, 6. Aimosia joka kylällä Useimmissa Kujalan aja tukset nostattivat vastalau seiden tulvan, joskin kom menteissa myönnettiin, että talkoot ovat muuttaneet muo toaan. Tanssi jakoi, niin nyt kuin silloin, mielipi teet, ja sen Jumalasta vieroit tavaa vaikutusta kritisoinut kirkkoherra perusti jopa oman evankelisen nuoriso seuransa. An Kartaslammi IkNV 2.36,12, 6. Joni Jaa kola KaJu41,19,5. Maailman tilaston ykkönen Turun Tuomas Laaksonen jäi nyt toiseksi tuloksella 72,93. HU:n 17vuotiaissa keihäänheiton voitti Tuomas Saari hyväl lä tuloksella 74,43, joka jää vain 1.02 metriä hänen omasta ennätyksestään. Simo Kive lä HU 35,61. Pajamäen Aate ja usko -seminaarissa pohdittiin muun muassa sitä, ovatko talkoot kuolemassa. Kujala enteili keskipohjalaisen talkoohengen kuolemaa ja arveli kökkäperinteen päättyvän kymmenen vuoden sisällä. M19 kuula: 1. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa niin pajamäkeläiset kuin muut kasva tettiin pistämään yhteisön ja yhteiskunnan etu omien ha lujen edelle. Pajamäki-päivä päättyi seu roihin, joissa puhuivat ro vasti Arto Raumala sekä Kotilan suvun kolme tohtorispappia Jouko Heikkinen, professori Heikki Kotila ja Piplia-seuran toiminnanjoh taja Markku Kotila.. Jarno Haapamäki NurmU 69.45, 5. Jani Santala HU 17,79, 2. Tuomas Saari HU 74,43,2. Joonas Ver ronen HU 68,33, 3. Tuloksia: M19 kiekko: 1
22.7. Kirpputori klo 10-13. klo 19 VAALILAUTAKUNNAN KOKOUS virastossa. TI 25.7. ja Elämäsi Missio nuor ten läh ety sk o n ferp n ssi 3.-6.8. Varauk set kirkkoherranvirastosta, p. Diakoniatyön tekijä p. Olavi Palovaa ra p. KUULUTETTU Petteri Severi Alakotila ja Kirsi Maria Sinkkonen, Olavi Antero Rautio ja Satu-Marika Tullila, Jani Petteri Lehtinen ja Sini Tuulia Kiviniemi. Samuli Erkkilä. Ke 26.7. Voit ilmoittautua yhteiskuljetukseen 1.8. SEURAKUNNAN VIIKKO KE 26.7. HARTAUS klo 14 Puistolassa, Osmo Tokola. Leirikirje lähetetään. klo 10 MESSU kirkossa. (Muut 43 e ja sisarukset 39 e) Ohjaajat Laura-Kati Juntunen ja Oili Ijäs. Kokkolan kirkossa. (Sakari Typpö p. nuorisotyönohjaaja. Kirkkoherran sijaisena 20.7.-30.8. Päiväkokous klo 11.00. KUULUTETTU Jouko Antti Pert tula ja Heini Matleena Puolakka. To 27.7. klo 19. Ottakaa puo lisot mukaan, tiedustelut Annikki Rättyä p. SEURAT klo 13 Ry:llä, Eero Niemi-Korpi ja Matti Taskila. YHTEYSTIETOJA Virasto: Alaviirteentie 105, p. Kannus a KASTETTU Emmi Helena Särkioja. Huomaa myös TaiteidenKesä 29.7.-3.8. Lippupaketti to-su 69 euroa. “Living dangerously Rohkea elämä" Ryttylässä. Lohtaja JUMALANPALVELUKSET Su 23.7. : Ylivieska klo 8.00, Kannus 8.30, Himanka 8.50, Lohtaja 9.00, Kokkola 9.25, Vaasa 11.30, Laihia 11.30 ja Ryttylä 16.30. saakka, sij. Iltatilaisuudet (ti-la) klo 19, mukana mm. TULOSSA la-su 5.-6.8. Perjantai 21.7. eht.av. Jouko Toskala. Lisää infoa www.nuortenmaailma.fi. Yli-Lestillä telttakokouksia to ja pe 27. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS K-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskus Kokkolassa: ajanvaraus ma-to klo 10-11 p. 044-5353044. PALVELEVA PUHELIN JOKA ILTA klo 18-23 p. KASTETTU Nea Julia Mikkola. (Markku Kinnunen p. LOMALLA 27.6.-23.7. Keskiviikko 26.7. 1936) tapaaminen Kannuksen seurakuntatalolla alkaen klo 12, mukana mm. 877 356 tai 044 5877 101. saakka. 044-2824518) Kiinteistönhoitaja, Markku Kinnunen 15.-23.7. Ti 25.7. 8296 551. klo 11.00 ja 15.00. Timo Puustelli ja Eija Merilä. 8637 120. 50-vuotta sitten rippikoulua käyneiden (v. Kälviällä Mart tilan koulun kentällä kokouksia klo 19 (ke-la), su 23.7. heinäkuuta 2006 S e u r a k u n t i e n t o i m i n t a a 13 Himanka JUMALANPALVELUKSET Su 23.7. Tapio Niemi Laitilasta, tekstinlukijat Hannu Herlevi ja Marja Kukkola. HARTAUS klo 13 Riihihovissa, Simukka Erkki. Sunnuntai 23.7. Kirkkoon auki päivittäin klo 1115. NUORISOTYÖ Perjantai 21.7. kirkkoherra (sij. Tervetuloa tilaisuuksiin! B a p tlStlse u ra k u n ta Kannuksen Baptistiseurakunta Ilosanomaa sanoin ja sävelin Metsolanne 8. Raa mattutunnit (ti-la) klo 17.30, tiistaina puhujana Jouko Nie minen ja ke-la R aim oja Ulpu Lappi. Juola, s. Ke 26.7. ja 28.7. VIHITTY Hannu Tapio Korhoneaja Seija Helena Kal lio, Tomi Tapani Kurikkala ja Mari Helena Ojatalo. Ilmoittautumiset Eveliina Känsälälle puh. Su 20.8. 877 085 (vk 29) tai pirjo.pajunpaa@evl.fi. ehtoollisjumalanpalvelus ! kirkossa klo 10, Olavi Palovaara, Min na Ainali. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Eli na Yli-Jylhä p. HAUTAAN SIUNATTU Sinikka Kaarina Liedes e. SEURAKUNNAN VIIKKO Su 23.7. MESSU klo 10 kirkossa, Ari Juupaluoma, Eliisa Joensuu ja Miia Luomala. Olavi Palovaara, jolle kaikissa papintehtävissä kannattaa soittaa suoraan puh. klo 16 Raamattutunti; Jeesus, Sinunkin toivosi klo 18 Herätyskokous Heikki "Heka" Raatikainen. Katso tarkempi ohjelma Kokkolan kirkollisista. Ma 24.7. Klo 12 KESÄKIRKKO Karhin rannas sa, Aulis Anttila, Jouko Toskala, Janne Salmela. VIHITTY Jarmo Juhani Rahkonen ja Marja-Katariina Pennanen. Virasto auki ma 24.7. toimisto-ja lähetyssihteeri. Lastenohjaaja, Riitta Pihlajakangas 24.7.6.8. Leirimaksu 5 euroa. Hongistossa. Muina aikoina ota yhteyttä kiireellisissä ta pauksissa diakonissa Paula Leppäseen, p.050-3845 766 tai kanttori Jonna-Mari Sivulaan, p. Jyri ja Maria Aro-Panula. Sakari Typpö ja Erkki Simukka. Su 23.7. 050-4008 052. perinteinen lauluilta Niskankoskella klo 19, Aulis Anttila, miesten ja tyttöjen lauluryhmät, sateen sattuessa tilaisuus Hillilän rukoushuoneella. Talouspäällikkö vuosilomalla. 877 356 tai 044 5877 101. DIAKONIATYÖ TI ja KE Diakoniatyöntekijä päivys tää toimistolla, p. Seurat ry:llä klo 16.00, K-P Myllykoski. 06-872626. Ke 26.7. klo 13.30 HARTAUS Lepolassa, Jukkola. Hartaushetki vuodeosastolla klo 17.30. ja 7.-11.8. Messu kirkossa klo 10.00, Pöyh täri, Haapamäki. Kesäillan hartaus kirkossa klo 19.30, Tuula ja Antti Haapaniemi perheineen. HARTAUS klo 15 Kotirannassa, Erkki Simukka. Rauhan Sanan kesäseurat kirkos sa ja srk-kodilla. (kirk koherranvirasto p. klo 19 rukouskokous { u /n /> i/n a x /i fc t v t v fn / n a / J Kolme sukupolvea Halusin hemmotella itseäni toin kahavit sänkyyn kissani katsoivat ihmetellen luen vanhaa romaania sen nimi on kolme sukupolvea juoni on hajanainen kertomus maanviljelyksen tärkeydestä ja niistä joilla on vielä peltoja pitää varjella ja viljellä. klo 19 KESÄSEURAT Helvi ja Kauno Anttilan mökillä Karhin rannas sa, Jukkola, Salmela, Yli-Jylhä. 870021) Lehtori, Anne Vihanta 3.7.8.8. (Esko Pihlajakangas p. HAUTAAN SIUNATTU Pentti Olavi Puutio 86 v. NUORISOTYÖ Nuorten ja opiskelijoiden leiri 28. klo 12-13 Diakoniatyöntekijä PÄIVYSTÄÄ Marinkaisen rukoushuo neessa. 044-2824519) Pastori, Sakari Typpö 17.-30.7 ja 11.-24.9. päivästä eteenpäin myös) Peter Siliverberg puh 050468 5036, peter.silfverbefg@sekl.fi. (Ruut Erkkilä p. (Ylivieska). Ristolainen 75 v. Toholampi JUMALANPALVELUKSET Su 23.7. Perjantai 28.7. 044-3025019) Lastenohjaaja, Seija Kallio 3.7.28.7. OMAISHOITAJIEN JA -HOIDETTAVIEN LEIRIPÄIVÄ OHTAKARISSA vietetään yhdessä kälviä läisten kanssa. KUULUTETTU Jari Pekka Keko lahti ja Merja Emilia Impola sekä Ville Henrik Siltala ja Annukka Heli Elisabet Niemi. 877 356 tai 044 5877 101. 044-2824515) Lesti]arvi k To 20.7. Kirkkoherra, Ari Juupaluoma 31.7.6.9. Koskenmaa 63v 2kk 12p. klo 13 hartaus palvelukeskuksessa, Hilkka Tyvi. SEURAKUNNAN VIIKKO To 20.7. khranvirasto p. HAUTAAN SIUNATTU Eira Tellervo Mäkelä, e. Sunnuntai 23.7. Niemen suvun sukujuhla jatkuu srk-kodissa. 050 5671 029), 3.-21.7. Miesten lauluryhmän harjoitukset Marja-Leena ja Alpo Nie melän mökillä klo 19. KE 26.7. 044-0819 312. Su 23.7. mennessä seuraaviirt puhelinnumeroihin ja sähköposteihin: Kai Niemelä puh 0445957351, kai.niemela@sekl.ti ja (heinäkuun 23. SEURAKUNNAN VIIKKO Torstai 20.7. klo 12 (huom. TYÖNTEKIJÖIDEN VUOSILOMAT (suluissa nimet ja puhelinnumerot joihin voi ottaa yhteyt tä kiireellisissä asioissa) Kanttori, Sisko Hihnala 3.7.-18.8. Ke 26.7. Kirpputori klo 18-20. Vielä tilaa! Ilm. Su 23.7. Puhe Mikko Pöyhtäri. Tervetuloa tutustumaan kirkkoon! SEURAKUNTAVAALIT 2006 TI 25.7. Juha Vihriälä, musiikissa Eija Kourimo sekä pe-la Louhivaarat. aika!) juma lanpalvelus kirkossa, khra Mikko Pöyhtäri. Väliajalla kahvit Ti 25.7. SIIONIN KAN TELEEN LAULUSEURAT klo 18 Irene Koskella, Rekiläntie 7, mukana: Esko Hirvi, Erkki Simukka ja Ari Juupaluoma. Torstai 27.7. (Miia Luomala p. 0505671029. VARHAISNUORISOTYÖ Leireistä: Alle 10-vuotiaiden Pisara-leiri peruuntuu liian vähäisen osallistujamäärän ta kia ja nuoremmatkin voivat ilmoittautua Srk:n ja Sleyn ELÄMÄN VESI -leirille 25.-28.7. Jänissaaren huvila vuokrattavissa seurakunnan jäsenille 1 vrk/10,-, 2 vrk/15,-ja viikonloppu pe-ma 40,-. KASTETTU Ilja Eelis Tapio Porkola. Hartaushetki Palvelutalo Maunulassa klo 14.00. Seurakuntamestari, Esko Pihlajakangas 24.7.17.8. 0503807549) Diakonissa, Leena Erkkilä 3.7.30.7. NUORTEN KESÄILTA klo 19-22 Kulumassa. Rukouskokous klo 19. VIHITTY Petri Iisakki Heikkilä ja Jaana Maarit Akolahti. Ilmoittautumisen yhteydessä muista kertoa mahdollinen erityisruokavalio ja mikäli tarvitset kyytiä. Baptistiseurakunta La 22.7. (Ari Juupa luoma p. Ke 26.7. 4.20.7. 10071, palveleva netti: www.palvelevanetti.fi. klo 13.00-15.00. RAAMATTUPIIRI klo 18.30 Kulumassa, lasten hoito päiväkerhotiloissa. HAUTAAN SIUNATTU Juhani Oskari Yli-Hukka 69v, Tuula Hannele Nikkari 28v. H e i l u ntaiseurakunnat Ui Lestijärvi Ke-su 19.-23.7. La 22.7. Talouspäällikkö, Päivi Tervo 3.7. Perinteinen LAULUILTA klo 19 Niskankoskella (sateen sattuessa Hillilän rukoushuoneella), Aulis Anttila, miesten ja tyttöjen lauluryhmä. Kahvitus alkaa klo 18.30. khra Mikko Pöyhtä ri, puh. Han nu Tapio Rantanen ja Sirpa Susanna Yli-Jylhä, Tero Sakari Annala ja Hanna Mari Kristiina Mottinen. NuortenKesä 3.-6.8. 870021) Vt. Kokkola Aktion NUORTENILTA klo 21 Kokkolan kir kossa. 30.7. Hyvän sanoman hetki Kotipirtillä klo 14.00. Lohtajan srk:n jäseniltä leirimaksu 28 e ja sisarukset 24 e. Yhteiskuljetuksen hinta on 32 40 euron välillä riippuen mistä lähdet ja kuinka monta lähtee mukaan. MUUT Kirkkoherra Seppo Kinaret on vuosilomalla pestinsä lop puun eli 31.8. ILTAMUS1IKKI klo 20 kirkossa, Miia Luomala ja Sari Aitta. klo 19 LAULUSEURAT kk:n rukoushuonees sa, Samuli Erkkilä. TULOSSA KOKKOLA AKTIO 25.-30.7. LESTIN JO K l • Torstaina 20. Lohtajan kirkko on TIEKIRKKO 19.6.-6.8.2006. Torstaina Tapani Halmesmäki ja Tapio Niemi, perjantai na Jarkko Muhonen. Viimeinen ilmoittautuminen 21.7. Paluumatka Ryttylästä, alkaa puolelta päivin 6.8. MUUT Talouspäällikkö Kimmo Virkkala lomalla 14.8. Nänni Liisa K. MESSU klo 10 kotikirkossa. Musiikki Haapamä et. klo 19 virsilauluilta kir kossa. HARTAUS klo 15 Kotirannassa, Veli-Pekka Koskela. Keski-Pohjanmaalta järjestetään yhteiskuljetus seuraavaa reittiä 3.6. Hinta 7,5 e/hlö sisältää ohjelman ruoan ja kahvin. (06) 877 085, avoinna ti-ke klo 9-13, to klo 14-18
Pauli Vero Himangan Urheilijoiden Tommi Viitasaari sijoittui toiseksi Kontiolahdella pi detyillä suunnistuksen Fin5rasteilla H21 B-sarjassa. Ympäristökeskuksen Tommi Seppälä ja Tapani Ruhanen inkkarissa sekä Pekka ja Tapio TylliUi kaja keissa testaamassa kunnostettua Lestijokea. Kolmiloikka: 1. Tuloksia 12.7: Miehet 200m: 1. Joo nas Verronen HU 57,68,2. Joni Mattila HU 45,69, 3. -Toivoin kuitenkin, että Tyllilöiden raportti olisi en sin ympäristökeskuksen kä siteltävänä ennen meille tu loa. Jokea käyttävät monet muutkin kuin melojat. Tero Ojala LoVe 673, myös tuulitulos). Joni Mattila HU 14,21,4. Kauhavan nuorten kansalliset eliittikisat. Meri Luoma TU 13,8, 3. Sallamari Mäkelä YK 426, 3. Mauri Kaattari HU 420. N17 lOOm (3,9)( 13): 1. Jopa yksi juoksu kin saatiin aikaiseksi. Hi mangan Urheilijoiden Päivi Pahkala puolestaan otti voitot naisten 1500 metrin ja 5000 metrin juoksuissa. Pituus: 1. Tero Oja la LoVe 38,84. Kuva: Anssi Orrenmaa Lestijoen melontakunto testissä Ei pisteitä Oksavalta Kannus Oksavan Pesäpojat voit tivat Uran helposti Kannuk sessa pelatussa ottelussa. Johanna Hihnala RK 13,7,2. M kuula: 1. Johanna Salmela KV 33,72,4. Toni Latvala HK 450, 2. T13 pituus (4): 1. Harri Nissilä LoVe 12,17. Miika Erkkilä KannUra 10,44. Sari Paavo la KannUra 486, 7. Tuloksia: N17 korkeus: 1. Kristiina AunoKuivasjAu 13,24,7. Tero Ojala LoVe 430,3. Kiekko: 1. Henri Heinonen KannUra II, 79, 6. Sannamari Salonen KannUra 470. Harri Nissi lä LoVe 24,83, 11. Mauri Kaattari HU 210. Joonas Kivinen KP-V 11,46,2. Sari Paavola KannUra 26,99. Mikko Kivinen LoVe 749 (+4,0), 2. Tuloksia 13.7. Eero Kortetmaa TU 4.46,01. Jenni Humalajoki HU 414. Kinnunen meloi 25 kilo metrin testimatkan Lestijärveltä Hirvikoskelle yhtenä testiryhmäläisistä, ensimmäi set viisi kilometriä kajakilla ja loput intiaanikanootilla. Kolmiloikka: 1. heinäkuuta pidetyissä miesten ja naisten yleisur heilun piirinmestaruuskil pailuissa. Naiset 5000m: 1. Ympäristökeskuksen kä sittelyn jälkeen raportti arviointeineen käsitellään Lesti järven hallituksessa. M19 kiekko (1,75kg): 1. Lohtajan Veikkojen Mik ko Kivinen tuli kaksoismestariksivoitettuaan pituushy pyssä ja kolmiloikassa. Henri Heinonen KannU 12,46. Virallisina testaajina oli vat Kanoottiliiton koskiluokittelijat Pekka ja Tapio Tyllilä Ylijärveltä. N17 kuula (3kg): 1. Asko Korpi järvi KannUra -6.59. Jani Santala HU 14,76, 2. Pauli Vero Alueemme urheilijat me nestyivät hienosti Kalajoel la Merenojan kentällä 12.13. Ant ti Kivelä HU 55,28. Henri Kivelä LK 12,72. Anette Lehojärvi KannUra 13,94. Vie raat tekivät kuitenkin juok suja tasaiseen tahtiin, ja pe lin ollessa ohi oli tulostaulul la jaksovoitto vieraille luke min 1-7. 800m: 1. Mikko Kivi nen LoVe 15,10,2. Hyvin kulkee. Matti Mononen ImatrU 555 (ylittää EMrajan), 4. Lestijärvi_______________________ as Kati Kinnunen Lestijoen melottavuus testattiin viime viikon tiistai na. Anders Lindahl KrisLä 1.56,97, 6. H50B: 1. Rami Oravakangas PyPo 1.55,50, 3. Keihäs: 1. Mutta joen kehittämi sessä ei voida ajatella vain yhtä käyttäjäryhmää. Ilkka Laihoanne KV 48,46, 2. Juha Vornanen JoS 53.47, 7. Juho Pirkola KT 4.02,22, 4. Hän keräsi pelissä pe räti 14 kärkilyöntiä. Mauri Kaattari HU 15.51. Teemu Hei nonen KannUra 26,56. Keihäs: 1. M 17 lOOm (13) (-2,4): 1. Sune Lind Falken 59.45, 8. Kakkospalkinto ojen nettiin Hanna-Leena Paa naselle. Sannamari Sa lonen KannUra 35,15, 5. Päivi Pahkala HU 5.38,10. 150öm: 1. Seppä lä sai ansaitusti ykköspalkinnon. Vain kerran jäimme kiinni, mutta sekin taisi joh tua pikemminkin melojan taidoista kuin joesta, nauraa Lestijärven kunnanjohtaja Ari Kinnunen. llOm aj (+2,5): 1. Kalajoki . Henri Heinonen KannUra 23,84, 9. Ympäristökeskus saa arvioida, mitä pitäisi jatkos sa tehdä. Hän ei usko, että huo mautettavaa juuri tulee. Veijo Korpijärvi KannUra-21.45.H35B: l.Alexandr Karpelson YarkiyMir 1.07,41,6. Nämä houkuttelisivat melo jiksi sellaisiakin, jotka eivät tohdi laskea Lestijoen pai koitellen vaativia koskia. Raution kansalliset kilpailut 4.7. 5000m: l.JuhoPirkola KT 14.47,23,7. Jenni Humalajoki HU 14,5. Pekka Klemola TU 4.06,69, 10. TU kärkkyy Kajaanin kanssa toista karsijan paik kaa. Ari Kinnusen mukaan ensiarvio Lestijoesta oli hyvä. Kor keus: 1. Alajärvi saapuu Toho lammin vieraaksi puolestaan jo ensi lauantaina. Joni Mattila HU 52,21. Päivi Pahkala HU 21.41.51. Raportti ympäristökes kukselle Melomassa olivat myös Länsi-Suomen ympäristö keskuksen Tapani Ruha nen sekä Tomini Seppälä, jonka kutsusta Kinnunen lähti testimelontamatkalle. Jo tässä vaiheessa on vi rinnyt ajatus, että jokivar teen tehtäisiin nousupaikkoja ja koskien ohitusreittejä. Viime kaudella joukkueiden yh teenotot suomensarjakarsinnoissa olivat ajoittain tulisia. Miehet lOOm loppukilpailu: (+3,1): 1. Kivinen, Kaahari ja Pahkala saalistivat kaksi pm-kultaa Äänekosken SUL:n Tahtikisat. Joonas Kivinen KP-V 23,46, 2. Mauri Kaattari HU 40,99,5. Nu merot olivat selvät -2 (1 18, 1-10). Vesa Korpijärvi KannUra -10.21, 11. Seiväs: 1. Eero Haapala JalasjJa 11,74, 8. Kuula: I. Joonas Verronen HU 63,88, 2. Vieraiden peli sujui läpi ottelun paremmin kuin kotijoukkueen. M17 keihäs: 1. Mauri Kaattari HU 510. Naiset 1500m: 1. Anet te Lehojärvi KannUra 31,55.. Uralta palkittiin ykköspalkinnolla jälleen hyviä ot teita esittänyt Antti Luoma la. Jatta Salmela KV 10,51, 2. Himangan Urheilijoiden Mauri Kaattari voitti 110 metrin aitajuoksun myös tuulituloksella, ja toinen kul ta tuli korkeushypyssä. Uran peli oli jollain lailla hengetöntä ja joukkue sortui jatkuvasti virheisiin. Petri Tilus HU 14.40. Muita tuloksia: H21C: 1. Johanna Salmela KokkVe 14,03, 6. Oulu näyttää tällä het kellä menevän vakuuttavas ti suomensarjan pohjoislohkon voittoon. Pekka Klemola TU 2.03,79. T13 lOOm (6): 1. Toisella jaksolla Ura muutti ulkopelipaikkoja ja lyöntijärjestystä. Kiek ko: 1. Pekka Klemola TU 2.01,88. Viralliset testaajat, isä ja poi ka Tyllilä raportoivat melontakokemuksistaan ja joen mahdollisista ongelmakoh dista ympäristökeskukselle. Niko Koivisto KannUra 52,28. Tuloksia: M19 800m(9): 1. Kakkospalkinnon sai Uran paitaan palannut Riku Keski-Sämpi. Koskiin ohituspaikkoja Kinnunen odottaa testiraportin valmistuvan elokuuk si. Eero Kortetmaa KannUra 17.12,86. 14 Torstaina 20. Anette Lehojärvi KannUra 10,93. Seiväshyppy: 1. Hän hävisi matkan voittajalle Paras Fedoroville 3.57 mi nuuttia. Mau ri Kaattari HU 12,21. Olen melonut pari ker taa aikaisemminkin, mutta kosket olivat uusi kokemus, kertoi kunnanjohtaja, joka ensimmäistä kertaa meloi jo kea Raiviota pidemmälle. Piia Peltosaa ri NU 36,05, 2. Jani Santala HU 15,24. Kun sisäpelissä ei kärkeä saatu kentäl le, niin eipä siinä ollut lyö jilläkään miehiä pesillä koUrheilu tulo ksia tiin lyötäviksi. Mirva Paloranta LK 156. Toholammin joukkueesta kunnostautui erityisesti Piia Seppälä kahdella kunnaril laan. mikä aut toikin hieman saamaan ryh tiä peliin. Ja kaikkien tarpeet on yritettävä ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon, Kinnunen huo mauttaa. Ensimmäisen jakson vieraat voittivat selkein 0-9 luke min. Senja Sa lonen KP-V 519,3. , Ottelun juoksuista vieraat saivat viisi kappaletta Uran harhaheitoilla. Viitasaari kakkonen Fin5-rasteilla Kontiolahti_____________________ . heinäkuuta 2006 • LESTI\J()KI TU vauhdissa Alajärvellä Alajärvi Toholammin Urheilijoi den naisten suomensarjajoukkue pöllyytti kunnolla Alajärven Ankkureita vie raissa viime lauantaina. Myötätuulta oli molemmis sa lajeissa liikaa, eivätkä tu lokset ole tilastokelpoisia. Pituus: I
044-259 9772 torilla Valmistajan matonmyynti Kannuksen ja Toholammin torilla Pe 21.7. KajaaniKokkola tielle noin 0.4 km. Johtokunta. klo 11 Ajettavat luokat A lu e e n •Yleinen . Hyvä kunto inen mökki 37 m2: tupakeittiö, makuu-huone ja sauna (+ irtai misto). Kaksi erittäin hyvää nahka nojatuolia. 66,00 3 kk (tarjous)................ Hintapyyntö: 47.000, tee tarjous! 2. (06) 88* ^ iv > 4 4 5885 690 Kotip.(C v O * A ' jorma.rekonen@lestinjoki.fi Ilmoitukset ilm oitukset@ lestinjoki.fi Pirjo Koskela, myyntipäällikkö Puh. 0204 521 058 Muu Suom i: 0200 71000 Tai Lestinjoen konttori puh. Lipputuotto käytetään Toholammin Syöpäjärjestön hyväksi. » * 2 .«KffltAAvoinna vko 30 Tervetuloa! R avintolassa A -oikeudet ma-to 18-24 (02), pe-su 11-02 Sievintie 5, Toholampi j WEST W ING Parilan pihalla Lestijärvellä pe 21.7. Ostovakka Halutaan ostaa kunnostuk seen ajoleikkureita, mopo ja ¡a jyrsimiä. Voit soittaa Turkuun (02) 2 3 9 4 7 1 9 J j i J J Halutaan ostaa/vuokrata ok-talo Himanka-Kannus alueelta tai lähiympäristös tä. alk. Työaika 6 h /p ä iv ä klo 11-17. hintaan ilaukset tilaukset@ lestinjoki.fi Maria-Lena Siirilä (06) 8741 511 K e s to ............................ HP. Tiedusteluihin vastaamme ma-pe klo 17 jälkeen, puh. l— li+tai/i tinrPinihn Valtakatu, KANNUS Puh. Varmasti hyvä! Puh 045 111 7034. Vetokouk ku, tummat lasit, tuuliohjain takana, stereot, läm mitin. vähän käytössä ol lut, ale-hintaan. 7 2 ,-puh 0500 8 1 4 8 1 /A lp o Oravala. Isojako Etusivu 0,94 0,98 Takasivu 0,83 0,86 Sisäsivu 0,80 0,83 Kuol.ilm. Lue, niin liedät! b A r K A R A O K E w 1 Elviksen veli Liput 3,-U L R I K A To 20.7. 5 5 5 6 40 6. 0204 527 865 Toholam pi ja Lestijärvi (klo 6-9): Puh. (06)8741 514 044 5741 511 pirjo .kosketa® lestinjoki .fi Timo Ruuska Puh, 512 \\Q g fi 5741 512 timo.ruuska@lestinjoki.fi Hinnat + alv.22% Norm. Eril-liset makuuja puuli iterit. Vuokra enint. t _ f _ _ u m _ 'Nuoret! naiset m u k a n a n i^ ^ r n tiv a k k ^ avoimia työpaikkoja Toimitus toim itus@ lestinjoki.fi Tekstariterveiset: 044 5741 505 K A N N U S : Päätoim ittaja Manna Mattila-Numminen P. (06) 8741 522, 040 5651 320 kati.kinnunen@lestinjoki.fi Anni Nissi P. Jääkaappi-pakastin yhdis telmä. 58,00 (2 erässä ....29.50) 12 k k ............................ Puh 044 342 MML Kannuksen Osasto ry hakee LASTENHOITAJAA ILTAPÄIVÄKERHOON Työ on m ääräaikainen ajalle 8 .8.20 06 31.5.2007. (06) 885 381 ® Vauhtia Toholammilla! Liput 7,JM-HUHA su 23.7. Käskit soittaa, unohdin nimesi. Kiinteistön ja tontin pai kanpäällä tapahtuva esitte ly Pyhännällä: Kari Kesti 050-5223723. Rakennusoikeus 130 m2. (06) 8741 518 anni.nissi@lestinjoki.fi T O H O L A M P I : Jorma Rekonen Puh. 1. Kirjalliset hakemukset to 27.7.20Ö6 mennessä, osoitteella: MML Kannuksen Osasto r y / Anne Viitasalo, Riekkokuja 6, 6 9 1 KANNUS. 132,00 Jakeluhäiriöt Mikäli jakelussa ilmenee häiriöitä, ota yhteys Suomen Postin alueellisiin palvelunumeroihin: Kannus ja H im anka (klo 6-9): Puh. kokouksia M u t k a l a m m e n m e t s ä s ty s s e u r a n k e s ä k o k o u s Mutkalammin koululla to 3.8.06 klo 19. 050-540 _____________________ -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------N Musiikin ammattilainen 1 L i “ f T O N / HARJU KROUVIIN.. 154 tkm, kats. vsk Sanomalehtien Liiton jäsen Levikkialue: Himanka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi Levikki: LT 3.4.2006: 5170 Julkaisija: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy, Kannus Toimitusjohtaja: A lp o O h ta m a a P. y li 40m2 asunnon. Lastenhoitoahan liittyvä koulutus ja työkokemus suotava. Käsi tellään sääntömääräi set asiat. Rantatontti Lammeksi laajentuvaa jokirantaa noin 70 m. Puh 040 732 1611. A j. 2x renkaat, alut, ilmastointi, 2x airbaa, sähköikkunat. Sykäräinen puh 862 32 8/. Määräalan pinta-ala noin 1,1 ha. Menossa mukana Elviksen veli, N i a b Ossi Virrankoski ja Vikke Maunula M f M r s i t f c Liput 2,-. Vuokrataan yksiö 36m2 Akunpuistosta Kannukses sa. 250,Kannuksesta tai Kok kolasta. 70,00 U lko m a a t..................... henk.koht. ¡a huollettu. 873 660 Hittejä parhailta vuosikymmeniltä! Vapaa pääsy'. U / KROUVIIN.... LESTINJ0K1 »Torstaina 20. 16,00 P ohjoism aat............... Puh 0500 562 252. HP. heinäkuuta 2006 LESTfNJOKE^L tapahtumia inen ISSN 7 8 2 -5 6 1 7 ,3 . k lo 19 ^ 3 -S IX T IIN ELÄKELÄISTANSSIT Liput 5,-. Nähtiin Pyhäsalmen FVr lavalla (Souvarit) naisten tansseissa. Ford Transit 2.5 diesel, 87. alk. _ .i,<ielcit •Etuvetolkardaani hui p p u k t k . 044 3110 201 M E s T l maanantai Aineisto torstaina klo 16 torstai Aineisto tiistaina klo 16 Konttorit K A N N U S Valtakatu 9, PL 1 ,6 91 1 K A N N U S A voinna: m a-pe 8-16 (06) 8741 500, f. Rekisteröity 3+4, p ie nellä verolla. sisäpistoke, vak.nop. 346tkm , katsastettu 23.3.06. Puh 045 652 6637. Kimppakämppä naisen kanssa käy. Aj. 1 400,j puh 0400 439 663. (06) 8741 519, 044 5741 519 manna@lestinjoki.fi Kati Kinnunen P. Vuokravakka 52-vuotias mies haluaa vuokrata miel. net Puh. (06) 8741 500 Sivunvalmistus: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy Paino: A rt-P rint Oy, Kla 2006 www.lestinjoki.fi painatukset Lestijokilaakson Kirjapaino Oy: Timo Ruuska p.(06) 8741 512 kirjapaino@lestinjoki.fi suunnittelu Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors p.(06) 8741 513 taikahattu @ lestinjoki .f i Seat Cordoba 1.9 TDi Vario -00. säädin, alut ym. Hintapyyntö: 27.000, tee tar jous! A. Kauppaehdoista sopimi nen Olli Eräkivi puh. 0400 283 091 tai 0400 459 363. klo 10-18 Tuotannosta poistuvat mallit edullisesti! Ostetaan O stetaan MUSTIKKAA Puh 0500 656 728 PYHÄNTÄ, TAVASTKENKÄ, ETELÄJOKI Etelään avautuvat luonnonkau niit, rauhalliset hyväpuustoisella mäntykankaalla sijaitsevat vapaaajan rantakiinteistö ja rantatontti yhdessä tai erikseen. Kokonaisrakennus-oikeus 130 m2. ATK-tal kkarit. Sähkö. klo 21 O l u t t e l t W Liput l(t,K-l 8 Tervetuloa! nngoja R aution Ns:n ta lo lla IRTOLEHDELLÄ 1400 e/pr 54 tai 150 e OK 10, 20, 30, 150 e. Rantakiinteistö Jokirantaa noin 200 m., pintaala noin 0.9 ha. (06) 871 829 T O H O L A M P I SP:n talo, Sievintie 2, 6 9300 T o h o la m p i A voinna: m a-pe klo 8-16 (06) 885 690, f. Tervetuloa! Raution Ns/R4 työsuorituksia myytävänä W W W . Volvo 850 GLE, -93. Tarj. 0,51 0,57 Perhepalsta 0,31 Vakat/rivi 2,23 Huvit 0,39 0,41 Laskutuslisä 2,52 Vastuu virheistä rajoittuu ilm. Yksityistensosiaalialojen TES:n mukainen palkkaus. Pyydä myös kiinteistöja rakennusasiakirjat! B
Toholammilta . Toukokuun lopulla päät tyneellä katsau sk au d ella konsernin liikevaihto kasvoi noin viidenneksen. Seuran oman standaarin saivat Ka levi Palola sekä Maire ja Pentti Erkkilä. Myös liikevaih don ennakoidaan kasvavan merkittävästi. Himangalta Lohtajalta Lestijärveltä . Lähetä tai tfVtCirlL tuo sen jälkeen kuponki meille. (06) 870148, Tukkitie 1, Kannus la ’ 0003 00 Turkistuottajat odottavat kasvua Lestijokilaakso Turkistuottajat Oyj:n hal litus odottaa tältä tilikaudel ta edellistä selkeästi parem paa tulosta. Sinun tehtäväsi on tunnistaa, mitkä kuvat liittyvät kysyttyyn kuntaan. Nimi: Lähiosoite: Postiosoite: Puh. . ____ H. heinäkuuta 2006 • LESTI N JOKI ,6 " 414880 * 283998 ' Onnimannin nuuri kes kiihtyy M E . 5 % jopa 30 % 70 % / Tervetuloa onnistuneille ostoksille! / Nyt käynti kauempaakin kannattaa ALE JATKUT! Sport-sandaalit puoleen hintaan. Ensiksi vuorossa KANNUS — Kuvista ovat: a* b. 06 875 145 , Muista uusi osoite! > 10 % Kalastajainseura muisti omiaan Lohtaja Lohtajan Kalastajainseu ra muisti toiminnassaan mu kana olevia aktiiveja Ohtakarin kalajuhlilla sunnuntai na, jolloin juhlittiin seuran 80-vuotista taivalta. Piirretyt liinat ja pitkäT f tO /n pistotyöt / u Puuvilla langat Himangan KENKÄ JA KÄSITYÖ Säästötalo 2, p. U * Oi kei n vastannei-den kesken \ L arvomme elokuun lopulla DIGIKAMERAN! lestinjok £ S mukana elämän ym pyröissä iit voittaa kameran! r Kannuksesta . Kalatalouden Keskuslii ton hopeinen ansiomerkki luovutettiin Liisa Jukkolalle, Anni Lätille, Aune Or jalalle, Vuokko Orjalalle, Heikki O rjalalle, Kari Karviselle sekä Kuoppalan veljeksille Juhanille, Jou kolle ja Jarille. VoW. f a A m a m I A t A m Palvelemme Sinua du unmmanm m — hss joos Puh. . gpr * \ Posti<D m erkki | 01 1 1 1 g 1 LE STIN JO K 1 l *cf" PL 1 I 69101 Kannus s» I I1 OTA LIPUKE TALTEEN JA PALAUTA SE MEILLE VASTA ELOKUUSSA, KUN KAIKKI KUNNAT ON KÄYTY LÄPI. Osallistu Lestinjoen kesäkilpailuun! tkä kuvat Kannuksesta. c* Rastita lipukkeeseen vastauksesi. Pidä lipuke tallessa, kunnes kaikki 5 kuntaa on käyty läpi. nahkaan ja välitysmyynnin arvo alle 300 miljoonasta eu rosta 407 miljoonaan euroon. Edellisellä vastaaval la kaudella tulos oli 0,9 mil joonaa miinuksella.. Kauden liikevoitto oli 2,1 miljoonaa euroa. , HEINÄ-ELOKUUSSA JULKAISEMME VIIDESTI KUVIA vuorollaan Kannuksesta, Toholammilta, Himangalta, Lohtajalta ja Lestijärveltä. . 16 Torstaina 20. Koko tilikaudella välitet tävä nahkamäärä nousee 7,9 miljoonasta 8,7 miljoonaan I f l A l l l G tko rw I « (Utua