Pohjanmaan TE-keskuksen rahoitussuunnitelman mukaisesti rahoitus rakentuu siten, että se vaatii 2000 markan kuntaosuuden ja l(XK) markan osuuden per osallistuva yritys. Ulkomaille muutti 5 henkeä. Aapan talo alkuperäiseksi Kannus Kannuksen kaupunginhallitus päätti hyväksyä teknisen lautakunnan ja kaavoitus-ja ympäristölautakunnan esityk sen Aapan talonpiirustusluonnokset ja korjaussuunnitelman. Projektiin osallistuvat Kokkola, Kannus, Himanka, Käl viä ja Lohtaja. Kannuksen lukemat ovat 29 henkeä.Syntyväisyys oli 58 ja kuolleisuus 54. L estijärvellä raavitaan myös päätä. Lapsia syntyi 5 ja hautajaisia pidettiin 9 hengelle. Tarkoituksena on korjata talo alkuperäiseen asuunsa. Väki on vähentynyt vain 2 hengellä. Pari vuosikymmentä jatkunut väestön lisääntyminen on kääntynyt miinus-merkkiseksi. Himankalaiset ovat ruven neet harjoittamaan pirttiviljelyä, sillä lapsia syntyi 20 ja hau tajaisia vietettiin vain 13 henkilön osalta. 9-19 la 9-18 E X T R A POLLARI TOTISESTI EDULLISTA ON Myllärin leiv. Pois muutti 109 ja kuntaan muut ti 93. Tilastokeskuksen ennakkotilasto kertoo Toholam m in väestön vähenneen 21 hengellä. TOHOLAMMILTA. 870 144 Koivusaari Oy mk 8.00-17.00. karkea j VEHNÄJAUHO 2 kg 2/talous Milda MARGARIINI 500 g 2 .9 3 .9 Snellman KARJALAN PAISTI/kg 2 4 .9 Espanjalaiset Navelinas APPELSIINIT/ k g 4 .90 VOITA AUTO. ARVONTA 23.12. Toholammilla syntyi lokakuun loppuun mennessä 25 lasta ja kuolema koijasi 31 henkeä. Himangalta lähti 67 ja muutti 52 henkilöä. la M I3 .0 . 1 RUOKAMESTARI Puuronsyöjät vähenevät Lestijokiseudun väestökehityksessä on tapahtunut selvä taitos. Alueemme menetti loka kuun loppuun mennessä väestöstään yhteensä 111 henkeä. Puh. Tavaransa pak kasi 101 henkilöä ja 72 henkeä tuli kuntaan kamoineen. Aito JOGURTIT 10 prk.... Väki väheni 31 hengellä. • H I M A N K A • K A N N U S • L E S T I J Ä R V I • L O H T A J A • T O H O L A M P I • Tarj. Nyt saat autosi puhtaaksi Kannuksessa: HENKILÖAUTOPESURI Koivusaarella! SHELL-Junkalantie /JT 7\ mo-pe 6.30-21.00, lo 8.00-21.00, V -T su 9.00-21.00. TULE JA OSALLISTU. Kaupungista pakkasi kamansa 134 hen keä ja siihen ihastui muuttamalla 105 henkeä. Lohtajalla syntyi 21 ja kuoli 23. H im anka sinnittelee kovasti väestökatoa vastaan. 1300 Pesuri: Leppäojantie 5, Kannus Painos 13.000 kpl Ilmoitukset viimeistään ma 23.11 klo 12 mennessä! LESTINJOKI Kannus 871 288, Toholampi 885 690 Kuntaosuus elintarvikeprojektille Kannus Kannuksen kaupunginhallitus päätti myöntää kuntaosuu den elintarvikeprojektin jatkorahoittamiseksi vuodelle 1999. Sen kulut tulevat olemaan 751.000 markkaa ja tuotto tulee olemaan saman verran. v o im a s s a la 5 k g ) u o m a l a f ' JUURESPUSSIT ^ J f c g m a n i n V O I 500 g 5 9 Avoinna ark. Sitä voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi erilaisten tilai suuksien järjestämiseen. A M I AL Tuore, suomalainen PORSAAN KYLJYS Poutun 7 kg:n MAKKARATANGOT kpl.... Yleensä täällä on ol lut viime vuosina syntyneitä enemmän kuin kuolleita. KULTA KATRIINA 500 g (31.80) w r I MEIRA SINAPPI 10.90 \1 kg 9.90 J S KANNUS 9-21 (18) 9 M A R K E T L A U. 1630 10.00 10.00 KG kpl 1 Tervetuloa! m m S L k J L k J M A R K m H H i*. Väki väheni 28 hengellä. Ulkomailta muutti 7 ja lähti 1 hen kilö. Lohtajalla on syytä olla huolestuneita. Huolestuttavinta on Toholammilla kuten myös muissa kunnissa se, että syntyväisyyskin jää kuolevaisuuden jalkoihin. Atria HAMPURI LAISET 4 kpl. Puh
Pikkupaketti mukaan. Sykäräisen naisosasto. Rauhan ajan oloissa kai vähintä on, että teemme työmme rehellisesti ja tun nollisesti. Koulun ja kylän yhteinen valotapahtuma koululla ti 24.11.98 klo 19.00 Rakettien räiskettä, pihakuusen lamppujen sytytys, myytävänä kuumaa mehua ja kahvia-tpiirakka, ongintaa, myyjäiset. Tervetuloa! Tohotuli T eatteriyhdistys. Kyläilta pidetään ke 25.11. •" » ’o*-!Tfli/a ¡ h r t U i) u ’m < t MATKAILU Tjäreborgin KESÄ 1999 Myynnissä Matka-Vekassa! Ennakkovaraajan etu jopa 400 mk! Lapsialennus jopa -55%! 12 UUTUUSKOHDETTA! mm. klo 12 Hir vikosken kurssikeskuksessa. Lamppilaista ohjelmaa, mukana mm. 885 466 tai Mariapuh. klo 18.30. Joulukinkku: Rainer Fordell, Anneli Kemppai nen, Mira Kangas, Eero Ala-Kuusisto, Anna-Liisa Akolahti, Ilmi Kangas, Jaa na Ranta-Ylitalo, Osmo K ohtala , A n n a -L iis a Jäväjä, Anne Ylitalo, AnnaK aisa K a a tta ri, Vallu Junkala. Vietämme perinteistä pik ku jo u lu a K oski-H ovissa 29.11.98 klo 17 alkaen. To: jauhelihakastike, peru nat, salaatti. t i ,\ n V m n Ti«! e t > o r 9 1 2 UuTUUskohdETTA, m m . Ottoset. Kyytiin pääsee matkan varreltakin. Kurssille mahtuu 12 hlöä ilmoit t a u t u m i s j ä r j e s t y k s e s s ä . Tervetuloa! Lahdensuun maaja kotita lousnaiset. Tervetuloa mukaan! Tehyn Lestijokilaakson AO 654. Pidämme itsestään selvä nä oikeutenamme saada il maista terveydenhuoltoa, koulutusta, erilaisia tukitoi mia, sitä ja tätä. ^ , Tervetuloa! B a h tis tis e u ra k u n tg g?; . Kokous to 26.11. Päiväkahvitilaisuus Torvenkylän koululla to 26.11. Tilaisuudes sa myös välineiden esitte lyä ja myyntiä, sekä asiaa k u n to te s ta u k s e s ta ja Vuokatin hiihtotunnelista. Sitä saa pyytää ylhäältä. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujil le! Salibandyosasto. HIIHTÄJÄT HUOMIO! Suksien valinnan ja huol lon, sekä voitelun koulutustila is u u s keskiviikkon a 25.11. Lähdemme Hakolan linja-autolla Toholammin mh. Ohj. Epäitsekkyyttä ja lähim mäisen rakkautta ei itse itses tään tahdo löytää. Joulupukin säkkiin lahjakäärö. Toholammin ja Lestijärven Sotaveteraanit) Invalidit ja Naiset. Joululeivontakurssi ti 8.12.98 ya.n kotitalousluokassa alk klo 15.30. TjÄREboRqiN kESÄ 9 9 NyT MyyNNissÄ! LisÄlinojA lOiMisiOSTAMME: rilT 4 N 41 K 4 T MATKATYTOT OY Mtakatu 22,69100 Kannus p. 2 LESTINJOKI L a u a n t a i n a 2 1 . Lam ppilaiset huomio! Auto POMO-iltamiin Kaustiselle läh tee Hakolan tallilta to 26.11. KTV 746 Toholampi. klo 19.00 Tuo pieni paketti tullessasi. Osallistu mismaksu 100 mk/hlö sis. Lestijokilaakson Sydänyhdis tys. Linja-auto lähtee Toholampi mh 10.50, Laitala 10.55, Riuttanen 11.05, Jämsä 11.10, Kotila 11.15, Toholampi 11.25, Lahnalampi 11.30, Kleemola 11.40, Pollari 11.50, Ahola 11.55, Ant tila 12.05, Syrinkylä 12.10, Lestiiärvi 12.20, Yli-Lesti 12.25. Toholammin Omaishoitajat. iloisin mielin kärsi vaan, hän kylmää nälkää haavo jaan, mun isäin sotamies”, lauloimme ennen kansakou lussa. On iloinen velvollisuus joskus antaa rahastaankin yhtään laskelmoimatta omaa mahdollista hyötyä. Näitä vastaan ei ole laki. K a n n u k se n P arke ttityö) Su 22.11. Illan järjestää Kerttu ja Raili Karjalainen. (06) 873 51 l,h u 873 420 . L eros , K a I ym nos , A rco . Voittajiin otetaan yhteyttä. Me vaadim me ja vaadimme kaikkea ja heti. Osoit taa edes joskus todellista epä itsekkyyttä ja pyyteettömyyt tä. klo 18.30 Eläkeliitto, Toholampi. Tervetuloa! Lestijokilaakson K arjalaiset ja kyykkäläiset. klo 13.00 Tervetuloa! Eläkeliitto Himanka. Lähtö Tammenlehväsukupolven joulujuhlaan Haapajärvelle to 26.11 .-98 Kannuksen matkahuollosta klo 12 ja Eskolan Kylätalolla n. Nykyajan menoa seuratessa tuntuu joskus, että meillä, varsinkin nuorem malla sukupolvella ei enää ole juuri ollenkaan velvolli suuksia, ainoastaan oikeuk sia. Ei arvontaa. Meillähän on oikeus. Valtakatu 11 avoinna ark. ONNITTELUJA M iesm etäältulleenga V a n h a l^ ijiiNkunfentiget heilatTpotk^toleV at k e llu i lajvagfaarn I EA ALFU 4 VEL UIE T: goutaja s goutajan vaimo IMutkalammrHa . 870 117. klo 19.00 ErkkijaHelvi Penttisellä. t: ISl Kampanja edistää tarkastuksia Pienkiinteistöjen öljysäiliöiden tarkastuksia ryhdytään edistämään jakamalla asiasta kertovaa esitettä polttoöljyn tilaajille eri puolilla Suomea. Ti: broilerherkku, riisi, sa laatti. ui miset ja syömiset. Eija Paavola. Kirsti P o lso lla o m p e lu se u ra t ti 24.11.98 klo 19.00 Tervetuloa kaikki mukaan! Määttälän kylätoimikunta. klo!8.00 Kannuksen mh klo 18.30. KIITOKSIA ty m m in .Kiitos teille kaikille, Jotka kunnioititte isäni Toivo,(/Intias K leem olan muistoa ja otitte osaa eron ikä v älä m m e.K iitokset vanhainkodin ia terveys keskuksia henkilökunnalle•, kodinhoitajille, koti/ialniulle ja Marjatalle isäni hyvästä hoidosta. V elvollisuus voi olla myös ilo. A nja K ajom eri H im anka Hillilän M aaja K otitalous naiset. Yritämme maksaa yhteiskunnallekin jotain ta kaisin kaikesta hyvästä mitä olemme saaneet, esim. Piirin järjestämä pikku joulu Haapajärvellä to 26.11. Äärimmäi sissä olosuhteissa yhteiskun ta voisi vaatia meitä jopa puolustamaan tätä maata ase kädessä, kuten isäni teki. klo 19.00 Rautamikon kerhohuonella. Ke: silakkapihvit, kermaviilikastike, salaatti. Antaa joskus muulloinkin kuin jou luna. Eläkeliitto, Toholampi. On ilo saada auttaa joskus pyytämättäkin. * j | a *?• . Toholammin 4H. klo 12. Tilaisuus klo 18. Osall.maksu 20 mk. Ilmoittadu kaupalle ja lähdetään porukalla viettämään vähän eri laista pikkujoulua. klo 12.15. Öljy-yhtiöt muistuttavat kam panjallaan, että säiliöt kannattaa tarkastuttaa ja huoltaa sään nöllisesti ja että vastuu säiliön kunnosta on aina kiinteistön omistajalla. Kaikki tervetu loa. klo 18.30. 10-17 Puh. TILAISUUKSIA ILOSANOMAA s a n o in ja s ä v e lin K a n n u k ses sa M e tso la n tie 8. (06) 870 141 Romanttinen komedia HARRISON LORD ANNI HfOH 6 PÄIVÄÄ PE 20.11. Keskustellaan pikkujou lun järjestämisestä, ja ensi vuo den toiminnasta. Yhteiskyyti. Niitä ovat: rakka us, ilo, rauha, pitkämielisyys, sävyisyys, itsensä hillitsemi nen. . K annuksen Sotainvalidit, So tav eteraan it ja N aisjaostot. Toholampi Ma: Lihapyörykät, perunat, kastike, salaatti Ti: Uunikala, perunasose, salaatti Ke: Puuro, hillo, sämpylä, kinkkuleike To: Pehtoorinperunalaatikko, salaatti Pe: Lihakeitto, hedelmä/juures Himanka Ma: Lasagne, tuoresalaatti Ti: Kanapatukka, riisi, currykastike, salaatti Ke: Makkara, muusi, salaatti To: Kinkkukiusaus, salaatti Pe: Kalakeitto, tuore leipä, maksamakkara ^ g r o l i i ^ 'nn läysi-ikäiselle vauvallem m e 2 1 .1 1 . Ompeluseura Inka Puistolla ti 24.11. ja la klo 21, su ja ma klo 19 -K 1 K O U L U J E N H U O K A U S T A imnmmnmmmm Kannus Ma: kinkkukiusaus, salaatti. Terve tuloa viettämään pikkujoulua Hirvikosken kurssikeskukseen su 29.11. Asioista kertomassa Juk ka Hyttinen. p n ä m a r r a s k u u t a 1 9 9 8 MMHNN Oikeus ja velvollisuus “Tiens aina kulki kunni aan. Mat kanvarrelta pääsee kyytiin. SaniFanista saa toogan jokai nen juhlija yllensä. «m * vekka KANNUS. VARAA PIAN! NOUDA UUSI ESITE MATKA-VEKASTA. (06) 822 4022 iMMMMSMHK 1 Kannuksen Ura Salibandyjaoston ar p a ja is e t Uran salibandyjaoston a rpa jaisissa voitot osuivat seuraaville: M atkapuhelinpaketti: Markku Keski-Ojala. Sanan ja rukouksen ilta klo 19. Ymmärrämmekö ollen kaan, että meillä on myös velvollisuuksia. Muistan heläyttäneeni kirkkaalla lapsen äänelläni opettajalle: “Mun isäni sanoi, että se on valetta!” Olisi mu kava muistaa, minkänäköiseksi opettajan naama venäh ti! Oleellista tässä asiassa on se, että isä oli sanonut: Ei sin ne kukaan mielellään men nyt, mutta mentiin KUN OLI VELVOLLISUUS.” Kun oli velvollisuus. . Asusteena uimapuku/uikkarit. Kalajokiset ovat kutsu neet meidät illanviettoon pe 27.11. Matka pääsylipun hinnalla. klo 19.00. Ke 2 5 .11. klo 19.00 Kannuk sen V a p a a -a ik a keskuksessa. Vapaa pääsy. Ilmoittaudu välit tömästi Kerttu puh. Tervetuloa! Isokankaan pienviljelijäyh distys. ELOKUVAT S Koivu ja tähti EteAiuuOeatteu (j()lw)Ua KANNUS, p. Sykäräisen kerho 25.11. . Ylhäältä an nettu rakkaus poikii hengen hedelmiä. Albena, Kalymnos, Leros, Kyproksen risteily M allorcan risteily Arco.. Vierailee Esa Shemeikka Kihniön vapaaseurakunnasta ym. Kokoonnutaan Koski-Hovin eteen klo 11.30 kyytiä varten. alkaen klo 21.00. Pikku paketti mukaan. Kampanja alkaa, marraskuussa ja jatkuu vähintään v,uqden.. Hiihtojaosto Toholammin Urheilijat Lentopallon 5-sarjan ot telu TU-Haapajärvi urhei luh allilla su 22.11. Si täkin olisi hyvä ajatella taas kun itsenäisyyspäivä on kä sillä. Kaikki ilmoittautuneet kyytiin. Tervetuloa joulukahville Minttutalolle 25.11. matka. Ilmoittaudu 4H-toimistoon puh 8815 226, 050-582 0909/Tiina. Kuntokorttien palautus Hil kalle. Perhe päivähoitajien opintokerho päi väkodilla ma 23.11. (06) 873 777 KOKKOLA, Puh. SaniFaniin puolisoiden kanssa. Jatkotapahtuma eli kyläyhdistyksen yleinen kokous alakerran luokassa. Pikkujouluiltaam m e K oski-H oviin pe 27.11.98. Niinpä niin. hy västä koulutuksesta ja kaikis ta niistä runsaista mahdolli suuksista, jotka vanhemmil tamme puuttuivat. Pe: hernekeitto, pehmeä lei pä, jugurtti. (Ent. Hallitus kokoontuu Toho lammin terv.keskuksessa to 26.11.98 klo 19.00 Kleemolan Kyläyhdistys ry
lamppilaisten puhallinmu siikkia, laulua ja harmoni kansoittoa. (06) 870 260,0400-476 631 RAKENNUSALA maalaus remontit sähkötyöt HOITOALA lapset vanhukset kodinhoito osaamista •Monenlaista taitamista KIINTEISTÖNHOITO talonmiehen työt TOIMISTOTYÖT laskutus palkat kirjanpito www.sivut julisteet kuvat logot taiteellinen suunnittelu S o ita ih m eessä ! Meiltä saat avun pieniin, sekä isom piinkin ongelm iisi EDULLISESTI! s U O S V T T J t(ffnJiot'Ui/iuo a n,s 23 .27 . 12 otosta yhdestä 30 kp' joulukortteja sis. Aimo (A.K.) Cajander (1879-1943) oli pääministerinä kolmeen otteeseen. Katri Helena (s. (06) 885 040 Vaaliviranomaiset valittiin Maanantai 23.11. Tilaa puhdasta ® termoShell . Sisko Lukumäärä: 30.571. Mauri Suikkola, vpj. Kuusijäseninen valtuus kunta seurasi lähes tunnin ajan liikenteen sujumista lumen liukastamalla kadul la. Osm o K annussaari, Heikki Yrjänä, Leila Hallanoro, Helvi Karppinen varajäsenet: Liisa Lamu, Helena Lamu, Mikko Niemi, Eero Siipo, Arvo Lähde Koutosen äänestysalue (06) : pj.Kristiina Posio, vpj. Edelliseen vuoteen verrattuna vaalilau takunnassa ja vaalitoimikunnassa on tapahtunut vain hiu kan muutoksia. Hanhinevan äänestysalue (01): pj. Olli Roiko-Jokela, vpj. Kun keli vielä huononi, katsoi dele gaatio tehtävänsä päätty neeksi ja nousi siivilleen. Eila Korpela, vpj. ’* Kannus Kannuksen kaupungin hallitus suoritti vaalin vaali lautakuntien ja vaalitoimikunnan asettam iseksi ke väällä pidettäviä eduskunta vaaleja varten. Heini otettiin alma nakkaan 1950, mutta nimen suosio on jäänyt rajoitetuksi. Markku eskola, vpj. Paavo Mottinen, Juha Pesola, Päivi Pihlajakangas, Pirkko Tokola varajäsenet: Reijo Pitkä nen, Kaarina Kivioja, Eila Junkala, Lauri Pesola, Reijo Untinen, Pirkko Lahti T akalon äänesty salu e (04): pj. Keskiviikko 25.11. kuoret, toim. Tiistai 24.11. Eero Perälahti, Sylvi Verro nen, Aino Bergström, Arja Keto-Tokoi varajäsenet: Ahti orjala, Eila Petäjä, Mikko Lauri, Eeva Jukkola, Markku Jaati nen, Anneli Isohanni Keskustan äänestysalue (05) : pj. Kaija Saarenpää, Erkki Kan gas, L eila T u liila , Juha Numminen varajäsenet: Pentti Haka salo, Riitta Nivala, Pekka Untinen, Helena Ala-Kuusisto, Jukka Paananen, Markku Karvinen Ylikannuksen äänestysalue (07): pj. Illan tar koituksena on antaa näyttöä mukana olevien yhdistysten kulttuuriharrastuksista. 2 vk V A R A A A IK A 1. 11.1998 Sis. Is mo Kallio (s. Kaikkien Kaisojen taustalla on Katarii na, “puhdas" (kreikan katharös). Erkki Koski, vpj. Veikko Ny backa, vpj. Katri, Kaisa, Kaija, Katja, Kaarina, Katariina, Kati, Kaisu, Riina Luvut: 32.298,31.282,19.650,17.908, 128.587,44.563,11.169,5.386,4.801. Kappale oli "Poikien kuvat”. Aimo Lukumäärä: 13.252. Lumi on ajanut linnut pelloilta ja niittyaukeilta asu tuksen tuntumaan tutkiskele maan pensasaitojen, marja pensaiden ja kuusiaitojen alustoja ravintotarpeen tyy dyttämiseksi. Siihen sisältyy ger maaninen alkumerkitys “hein, heim” = koti. p n ä m a r r a s k u u t a 1 9 9 8 LESTIN JO K I 3 Osuuskunta Kannustava •Ammattimaista Pertuntie 55,69100 Kannus P. Jokirantojen pensaikot ovat myöskin suosittuja tut kimuskohteita, Jos joillakin on halua ja mahdollisuuksia, niin rukiin-, ohran-, ja kauranjyvät suojaisiin paikkoi hin ripoteltuna takaavat mie lenkiintoisia hetkiä kaunii den lintujen päivittäisen elä män seurannassa. Tiettävästi loppuraportin teko enteilee montakin koh taa, joissa teroitetaan kadunkäyttäjiä entistä huolellisem paan liikennekäyttäytymiseen. Ismo on äänneasultaan lähellä Asmoa ja Osmoa, mutta taustalla on heprean Ishmael (’’Jumala kuulee”). (08) 480 200 R A D I O L I N J A Kaupungin varasto suljettuna Kannuksen kaupungin hallitus päätti pitää kaupunginviraston ovet suljettuina 28. Joulupyhien katsottiin sijoittuvan siten, että viras ton voi pitää kiinni. Lempi, Lemmikki, Sivi Lukumäärät: 22.255,1.923,120. Ihmeen hyvin ovat tottuneet liiken teeseen ja aivan läheltä kul keneisiin jalankulkijoihin kin. Päiden puistelusta ja sii pien kohottelusta päätelle liian monet autoilijoista oli vat jättäneet talvirenkaiden vaihdon tuuriinsa luottaen liian myöhäiseksi. Juhlapuheen pitää maaseutuneuvos Eero Uusitalo. M artti Joki-K orpela, Arja Uusitalo, Anja Jussila, Teuvo Ovaskainen varajäsenet: Tapani isoHeiniemi, Terttu Ala-Korpela, Anneli Savolainen, Mir ja Blomberg, Mikko Ahl holm Yliviirteen äänestysalue (08): pj. Hilkka Lukumäärä: 30.338. Lisäksi ohjelmassa on mm. Sisko, samoin kuin Veli, on kodikas kotimainen etu nimi. Ismo Väestörekisterikeskuksen lukumäärä: 8.348. Lapissa Aimo on ollut etunimikäytössä 1500-luvulta lähtien. 1945) teki ensimmäisen levytyksensä jo 1963. Hilkka on naisen päähine, ja etunimeksi nimi putkahti sadun Punahilkan välityksellä. Matti Luostari, Riitta Riippa, Raija Määttälä, Paavo Lep pälä varajäsenet: Maiju Kungas, Risto Haanpää, Antero Riippa, Anja Kupila, Leila Huuhtonen Laitosten vaalitoimikunta: Antti Roiko-Jokela, Rai ja Tuomaala, Martti Koski nen varajäsenet: Aija Peltola, Leena Hernesniemi, Martti Heinonen / £ / SIEVIN AKKU JA VARUSTE -GSM-, koti-, langattomat, VHFja LA-puhelimet se kä taxit (tarvikkeet, vara osa ja huollot) akut ja paristot käsija työvalaisimet (akkuja paristokäyttöiset) työsuojelutarvikkeet Puh. Se otettiin almanakkaan 1929. • • • • • • • • • • • la m p o a p ä iv ä n Soita tai tule käymään! Liikennetarkkailua Pappilankadulla Kannus Kalervo Niemelä Yöllisen lumisateen jäl keen ensimmäisten autonraiteiden tuntumaan pensas aidan alle asettautui aamu tuimaan arvovaltainen ja valpas erikoisryhmä arvioi maan Pappi lakadun liikennevilkkautta. L a u a n t a i n a 2 1 . Tuomipihlaja-aidan suo jasta killistelivät ja kuoputtelivat fasaanikukko viiden kanasensa kanssa. -31.12.1998 välisenä ai kana. 1935) on monipuolinen näyttelijä. Jouni Ainali, Alvari R anta-Y litalo, Maija Antinoja, Kaarina Välitalo varajäsenet: Väinö Niemi-Korpi, Leena Isohanni, Päivi Erkkilä, Tauno lauri, Kalervo Peltokangas Väikannuksen äänestysalue (03): pj. Lauantai 28.11. Lem pi on “rakkaus” ja Lemmikki “suosik ki”, ja Sivin lähtökohta on “siveä”. w w w .osuuspankld.fi T Y L T S O Y R Y j D U E J N A LESTINJOKI Pomoiltamat Kaustisella POMOlaiset kokoontu vat Kaustiselle Kansantaiteenkeskukseen iltamien merkeissä 26.11. Tuomo Kangasniemi, Ruuttula, Jari Kolppanen ja Raili Iso-Oja varajäsenet: Matti lehtisa lo, Aimo Heinoja, Anna-Liisa korhonen, Katri Simula, Tauno iso-Oja M utkalammin ääestysalue (02) pj. Sunnuntai 29.11. Jukka Hanhineva vpj. Lopuksi tanssi taan Kaustisen viihdeorkes terin tähdissä. TOHOLAMMIN KUVAAMO Satu Rahkola puh. Perjantai 27.11. Aimo on “kelpo, hyvä”. Torstai 26.11. Heini Lukumäärä: 3.516. Yllätettynä fasaanikukko voimakkailla jaloillaan len toon ponnahtaessaan rääkäisee niin karmeasti, että niskakarvat kuulijalta pörhistyvät, ellei satu jotain vieläkin pahempaa...! Fasaaniparvi tutkim usretkellä ja liikennelaskennassa Pappilakadun pensasaidan tuntumassa
Ihmeellinen raja on vedetty 15 000 MW:n kohdalle. Anna-Liisa Rantanen Terveyskeskuksen tonttia ei pienennetä Lääkintöhallitus on 6.10.1978 antamallaan päätöksel lä vahvistanut Lestijoki laakson kansanterveystyön kun tainliiton uudet terveyskeskuksen tonttialueen suuruu den. Oulussa siitä käy tettiin rakkauslimppunimitystä ja v iip u rin rin k ilä n ohella se taisi olla niitä ta vallisimpia markkinatuliaisia. Kumma, kun poliittinen järjestelmä ei osaa luoda liukuvia prosenttijärjestelmiä. Kannuksen Kaukolämpö on joutunut kummalliseen tilanteeseen. Äiti oli onnistunut pestaamaan mi nut veljeni avustajaksi. Repusta löytyi vielä ko rea, kum inauhan päässä kieppuva m arkkinapallo. Suomi on jostakin syystä ajautunut sekavaan tilaan haittaja ympäristöverojen osalta. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kummallinen tapa vetää tiukkoja mielivaltaisia rajoja, vaikka kaikista niistä on negatiivisia koke muksia. Isällä oli iso, hylkeennahkainen reppu. Rakkauslimpun ja markkinapallon avulla päivän har mit unohtuivat. Verot muuttuvat samassa tahdissa, mitä hallitukset. Rakennushallitus on kuitenkin katsonut lääkintöhallitukselle antamassaan lausunnossa, että tontti on sopiva tarkoitukseen. Monien vuo sien jälkeen äiti kertoi har millisen kokemukseni taus tat. Puseronnappien aukaisu todisti äidin kerronnan va litettavan todeksi. Turvetta on saatavissa riittävästi ja hakkuujätteenkin korjuuorganisaatiota ollaan luomassa. Istuin par haillaan potalla, kun hän harppasi pirttiin. Yli 15 000 MW:n lämpömäärän tuottaminen turpeella aiheuttaisi haittaveron lankeamisen koko tuolle määrällä, ei sen ylimenevälle osalle. LESTINJOKI L A U A N T A I N A 21 . Kar va oli valkoista, melko lyhyttä ja hiukan kiharta vaa. Vihreät ajatukset sotkevat omalta osaltaan kokonaiskäsitystä. Hän odotteli minut mukaan sen avauspuuhiin ja tietenkin puheil laan yritti kääntää harmini hauskempiin asihoihin. Tuona harmillisesti mieleeni jääneenä päivänä äiti oman kertomansa mu kaan oli laittanut villaisen lampaannahkan rintojensa suojaksi. Minun, esikoisen, vauva na ollessa hän oli joutunut pumppaamaan ylimääräistä maitoaan hukkaan, kun sil loin ei vielä ollut tapana toi mittaa äidinmaitoa sairaa loihin ainakaan maalta vai keiden kulkuyhteyksien ta kaa. Tämän lausunnon perusteella ei lääkintöhallituskaan ole lähte nyt vaatimaan tontin pienentämistä.. Verojen määräämiseen sotkeutuvat aluepolitiikka, kauppapolitiikka ja kansallinen puoluepolitiikka. Muutamia päiviä äiti oli joutunut kar voitustaan pi tämään, mutta jo seuraavalla saunakerralla asia oli ko konaan minulta unohtunut. Pitkätähtäiminen ajattelu tuntuu olevan mahdotonta. Tämä osoittaa valtion veroihmisen olevan sekaisin verojärjestelmineen. Olessani vajaa kolmivuo tias sain veljen. En osannut o l l e n k a a n ep ä illä äidin k e r t o m a a , vaikka karvoi tus oli täsmäl leen sam an näköistä kuin rekivällyissäkin. Muistan selvästi sen, että reVieroitusongelmia pusta paljastui komea rusinalimppu. Sa malla hän on luultavasti käy nyt jonkinlasta viestintää äi din kanssa päivän ongelmas ta m inun huom aam atta. Äiti tuumaili joskus, että hänellä olisi molemmissa korvissa upeat pränikät, jos hän maidonvalmistusavuineen olisi syntynyt lehmäk si. Teh tävään sopeutumisen help pous tai vaikeus ei jostain syystä ole jäänyt mieleeni. Aikaisemminhan lääninhallitus katsoi, että uuden terveyskeskuksen tontti on liian suuri ja kallis kuntain liitolle valtionapuun oikeuttavaksi. Sen on verojen välttämisen pakosta poltettava kattiloissaan raskasta polttoöljyä, vaikka se haluaisi polttaa täysin kotimaista turvetta tai hakkuujätettä. O lin m ielty n y t veljen avustamiseen tissinsyönnissä niin hyvin, etten olisi mil lään raaskinut lopettaa sitä. Normaalit neuvottelut asias ta eivät olleet johtaneet toi vottuun tulokseeen, vaikka veljen avuntarve oli jo lop punut. Onko öljy turvetta saasteettomampi, on syytä kysyä ja onko sen polttaminen kansantaloudellisesti kannattavampaa kuin kotimai nen polttoaine, joka ei uhkaa missään vaiheessa edes loppua. Oma, varma muis tikuva kertoo vakuuttavasti sen, että olin sopeutunut avustajantehtävääni kiusalli sen hyvin. Olin niin sydänjuuriani myöten har mistunut, että markkinakuulumisia kyselemättä pidin hänelle puhuttelun: Kehtasikki tervata ne äidin tissit, että niihin kasvo karvat! Lieneekö isä ollut lain kaan tietoinen rikkomukses taan, koska vaikeuteni olivat ilmenneet hänen poissaolles saan. Merkillisen syytöksen kyselyitä en muista, mutta markkinatuliaisten esittely jäi sitäkin varmemmin mie leen. M inulle hän oli kertonut, että markkinoille lähtiessään isä tervasi hänen tissinsä ja niihin kasvoi kar vat. P N Ä M A R R A S K U U T A 1998 Onko öljy tu rvetta saasteettomampi. A ikaisem m in päivällä sattuneiden kokemusten pe rusteella odotin isää todella hartaasti kotiin. Maitoa oli jälleen ollut liikaa yhden pojan syötäväksi. Siitä vaiheesta äitikään ei kertonut niin vavahduttavia kuulumisia, että niistä jotain tietäisin
Kunnan toimintakulut ovat ensi vuonna 66,5 mil joonaa m arkkaa (vuonna 1997 olivat 60,1 miljoonaa ja tänä vuonna 65,5 miljoo naa m arkkaa). Kaava teitä rakennetaan 130 000 markalla, Polehenmäen ve denottamon saneeraus sai 120 000 markkaa. Kunnan talousarvio vähäkatteinen Himanka Ilkka Puranen Himangan kunnan ensi vuoden talousarvio katteiden mukaan näyttäisi heikkenevää tulosta. Heidät kuljetettiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Lainakanta oli si vuoden lopulla 17,4 mil joonaa m arkkaa eli 5275 m arkkaa asukasta kohti (vuonna 1997 lainaa oli vie lä 21,3 miljoonaa markkaa). Takauksia vain 7,2 miljoonaa markkaa Jos herra suo, on Himan gan kunnalla takauksia voi massa ensi vuoden lopulla yrityksissä ja yhteisöissä vain 7,2 miljoonaa markkaa. Himanka kikkailee. Pihin miehen talouteen kuuluu, ettei tuloja isonnei ta. Teknisen lautakunnan 4,5 miljoonan markan toiveet supistettiin 2,3 miljoonaan markkaan. Himangan talousarviokin lähtee siitä, etteivät verotu lot kasva. Vapaa-aikalautakunnan toiveet 150 000 markan lu mitykin ja 40 000 markan jäänhoitokoneen osalta pyy hittiin myös pois. Omia pääomia Himangalla on syötäväksi vielä moneksi vuodeksi, muilta ne ovat jo huvenneet. Lainaa Himanka ei tarvit se lisää, lyhennyksiäkään ei ole merkitty. Tietoverkko rakennetaan Atm-tason tietoverkkon rakentamiseen varattiin 200 000 markkaa. Vuonna 1997 ker tyi viimeiselle riville vielä 1,17 miljoonaa markkaa. Varovaisuus on viisautta. Kala-ja Minkin takaus on 400 000 markkaa. Himankalaiva porskuttaa vielä pinnalla tukevasti, vaikka ensi vuoden talousarvio ei olekaan niin ruusuisesti laadittu, mitä menneinä vuosina. Kiinteis töhuollon huoltoauton 135 000 markkaa karsittiin. Jätteenkäsitte lylaitoksen rakentamiseen 1,5 m iljoonaa m arkkaa, maanhankintaa harjoitetaan 100 (XX) markan turvin. Asia oli jo keitaalleen valtuustossa asti, mut ta valtuusto palautti sen hallitukselle tar kempia selvityksiä var ten. Suurin erä. Valtionosuuksienkin ar vioinnissa ollaan varovaisia, sama summa kuin tänäkin vuonna eli 23,8 miljoonaa markkaa. Päiväkodin piha-alueen kunnostamiseen esitetty 50 000 markkaa pyy hittiin pois. Toinen vaih toehto olisi se, että veroäy rin hintaa laskettaisiin, kos ka todennäköisesti verotulot tulevat edelleen kasvamaan. Rytä kässä kolme ihmistä loukkaantui vakavasti ja useat saivat lieviä vammoja. Himangan kunnan talous on visun miehen taloutta, jossa uhkakuviin varaudu taan. Taustalla taitaa kuitenkin olla taka-ajatuksia, koska verotuloissa ei odoteta yhtään kasvua. Juhlat oli tarkoitus pitää ensi vuonna ju hannuksen aikaan. joka jäi talousarvioon, on teolli suustilojen rakentaminen 1,4 miljoonaa markkaa. Yllätyskö. Perusturvalautakunnan 1 miljoonan markan toiveista jäi jäljelle vain 332 000 markkaa. Kalustoa terveyskeskuk seen saadaan hankkia 45 000 markalla ja palvelukeskuk seen 85 000 markalla. Linja-auto ja rekka rajussa nokka kolarissa Vihanti Linja-autoja rekka ajoivat nokkakolarin Vihannin ja Oulaisten rajalla kantatie 86:11a torstaiaamuna. Liikenne tieosuu della jouduttiin kat kaisem aan to rs ta i aamuna raivaustöiden vuoksi. Investointipaineita Lautakunnat ovat esittä neet 8 miljoonan markan in vestointeja ensi vuodelle. Hallitus oli siis aiem m in h y v äksynyt asian, mutta toistami seen ajatus määrärahan asettamisesta ei ollut hyvä.. Verotuloja on ar vioitu kertyvän 30 miljoo naa markkaa. Kunnanhallitus karsi niitä 4.8 miljoonaan markkaan. S uurin m enoerä ovat henkilöstökulut, jotka ensi vuonna ovat 37,3 miljoonaa, kun ne vielä 1997 olivat vain 33.8 miljoonaa markkaa. 140 -vuotis juhlia ei tule Kannus Kannuksen kaupun ginhallitus päätti, että se ei esitä valtuustolle 110.000 markan suuinisen määrärahan va raam ista kaupungin 1 4 -v u o tis ju h liin . Vakavimmin louk kaantuivat kannuslainen rekka-auton kul jettaja ja kaksi linjaautossa matkustanut ta. Punakynä kävi Himangan kunnanhalli tus karsi kovalla kädellä lau takuntien investointitoiveita. Tulos on miinusmerkkinen Kunnan talousarvio on 3,27 m iljoonaa pakkasen puolella. Vanhus tenkotiyhdistyksen 1,7 mil jo o n a a m arkkaa, H ätälä Oy:n 461 228 markkaa, Hi mangan Kehitysyhtiön 4,2 miljoonaa markkaa. Rahoitusalijäämää jää 5,5 miljoonaa markkaa, joka ra hoitetaan 1 miljoonan mar kan lainalla ja purkamalla toimintapääomista 4,4 mil joonaa markkaa. Yläasteen rakentaminen siirtyy Y läasteen rakentam is suunnitelmat on vedetty pois kolmelta seuraavalta vuodel ta. Hillilän kevyenliikenteen väy lään jäi 170 000 markan toi veista jäljelle vain 50 000 markkaa. Toim intatuottoja arvioidaan kertyvän 16,1 miljoonaa, joten valti onavuilla ja verotuloilla ka tettavaksi jää 50,5 miljoonaa markkaa. Käytännössä tämä tar koittaa sitä, että juhlia ei tule. Teiden peruskorjausja päällystysrahat vedettiin ko konaan pois samoin tievalo jen rakentamisrahat. Asuntola Ankku rin laajennus supistettiin 100 000 markkaan, kotipalveluauton 150 (XX) markkaa karsittiin kokonaan, palve lukeskuksen 100 000 mar kan hälytysjärjestelmä sa moin pois, terveyskeskuk sen atk-laitteisiin 44 500 markan toiveet karisivat 12 000 markkaan. Vuosikatetta kertyisi esityksen mukaan vain 70 100 markkaa, kun vielä vuonna 1997 sitä oli 6,7 miljoo naa markkaa ja tälle vuodellekin arvioidaan 1,3 miljoonan markan vuosi katetta. Mutta kukapa estää vuoden mittaan sitä rukkaamas ta, jos talous jatkaakin kasvuaan. Vuonna 1997 verotuloja kertyi 29,3 miljoonaa mark kaa
Tarkoi tuksena on korjata talo alkuperäiseen asuunsa. Tapahtuma päättyy pa neeliin, jonka aiheena on sudensuojelu Sisä-Suomessa. Päivien aikana on varsin runsaasti kuuluisia nimiä esitelm öim ässä aiheista. Hän arvioi, että ehkä muutamaan k a a t o 1 u paan on jo tämän kan nan p u it teissa mah d o llisu u k sia. Riku Lumiaro Suo men Luonnonsuojelulii tosta sanoo metsäpeurakannan olevan S u o menselän alueella hy vän. Mille tasolle se hillutaan, siitä on myös hänen m u k a a n s a hyvä kes*k u s t e l 1 a. ____________________ _______ J Kaustisen seutukunta Jorma Rekonen Suomen Luonnonsuoje luliitto järjestää ensi maalis kuussa Perhossa kaksipäi väisen tilaisuuden, jonka ai heena on metsäpeuran saa minen takaisin Suomense län alueelle. Kurssin opettaja Antti Kippo toteaa, että suurin osa m aatalouksista käyttää jo tietokonetta ja loputkin har kitsevat vakavasti sen hank kimista. Ainoana ongelmana on Lohtajalaiselle tulevalle isännälle Aki Perttulalle tietokone oli vielä aika outo kapistus, mutta suunnitelmissa on hankkia sellainen jatkossa tilan hoitoa helpottamaan. Jonkinlai nen tunnuskortti tai vastaa va on tosin jo suunnitteilla. rt. Himangan kunnanhallitus esittää valtuustölIc. L uonnonsuojeluliiton kanssa symposiumia ovat jäljestämässä Metsähallitus, Metsästäjäin keskusjärjestö ja .WWF. Nyt ajueen kanta on jo 600 700 yksilöä. Tut tavuutta tehdään myös Inter netin ja sähköpostin kanssa. f --------------------------------------VOpettajajärjestelyjä Himangalla Suuri luonnonsuojeluvoitto Metsäpeuroja vilistää Suomenselällä Himanka Torvenkylän koulun opettajanvirat ollaan muuttamassa erityisopettajiksi koulun lakkaut tamisen jälkeen eli 1.8.1999 alkaen. Siinä ei kuitenkaan on nistuttu. Tietokone helpottaa paperisotaa Viljelijät perusteellisessa atk-opissa Kannus Sari Passoja Kannuksen maaseutuop pilaitoksella on menossa uu denlainen perusteellinen maatalousalan atk-koulutus, jossa opetetaan sekä koneen käyttö, että maataloudessa tarvittavat eri ohjelmat. Riku Lum iaro Luonnonsuojeluliitosta sa noo metsäpeuraa istutetun 20 vuotta sitten Perhon sa lomaille. Tapahtuman avauksen on lupautunut suorittamaan ministeri Kalevi H emilä. Aapan talo alkuperäiseksi Kannus Kannuksen kaupunginhallitus päätti hyväk syä teknisen lautakunnan ja kaavoitus-ja ympä ristölautakunnan esityksen Aapan talonpiirus. Kuinka häirikkökarhuja torjutaan Amerikkalainen vieras kertoo myös siitä, kuinka häirikkökarhuja pitää tor jua. Lisääntyminen on ollut m aksim aalista. Kurssi kestää 10 opinto viikkoa ja siellä on mukana 13 opiskelijaa Lestijokilaaksosta ja lähikunnista. Metsäpeuroista ja pedoista Perhon kaksipäiväinen tapahtum a on aiheiltaan jaettu niin, että ensimmäise nä päivänä puhutaan metsä peuroista ja toisena pedois ta. että toinen Torvenkylän luokanopettajan vir ka muutetaan yläasteen erityisopettajaksi ja toi nen ala-asteiden yhteiseksi erityisopettajaksi. se, että vielä ei voida tunnis taa hakemuslomakkeen lä hettäjää varmasti. Mukana on myös ulkolaisia esitelmöitsijöitä. Tukihakemukset hoituvat kohta netissä EU:n tukihakem uslomakkeita on jo nyt saatavis sa Internetin kautta, mutta jatkossa ne voi myös lähet tää netin välityksellä. Tämä ön myönteistä ja suuri luon nonsuojeluvoitto, Lumiaro iloitsee. Ensi maaliskuussa järjestään Perhossa tapahtuneen kunniaksi mittava kaksipäiväinen tapahtuma. Sitä voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Hän ei tiedä Suo messa metsäpeuraistutuksia * tehdyn Perhon lisäksi kuin Ähtärissä, mutta siellä kan ta ön huomattavasti pienem pi. tusluonnokset ja korjaussuunnitelman. Metsäpeurakanta on Suomenseläa alueella noussut 20 vuodes sa hyväksi. Nautakaijapuolella koneen avulla voi tehdä myös ruokintasuunnitelmat. Kipon mukaan Interne tistä löytyy paljon hyödyl listä tietoa viljelöille, jos vain on aikaa suffailla. Ensin tietokonetta käy tettiin v ero k irjan p ito o n , mutta EU:n myötä erilaiset selvitykset ja suunnitelmat lisääntyivät ja niissä tieto kone on suureksi avuksi. Esi merkiksi kaikki uutuustuot teet löytyvät sieltä näppä rästi. Hallitus hyväksyi lisäksi kahden koulukäyn tiavustajan toimen perustamisen. Tämä on varsin ajan kohtainen aihe, sillä alueel lam m e oli ensim m äinen karhunkaatolupa, jonka ai kana pyrittiin nimenomaan kaatamaan häiriköivä kar hu. Isännille ja em ännille opetetaan esimerkiksi pelto lohkoja lohkokirjanpitoohjelmat
: ltse käytän usein yrttihuuhtelua hiuksiin pesunjälkeen, yrttien hyötykasvatuksen to im innanjohtaja Anu Ranta kertoo. Yrteistä kiinnostu neita oli lähtenyt mukaan aina Raahen liepeiltä asti. rua, haketta ja turvetta sekä öljyä lämmön tuottamiseen. Valmistusta seuraamassa Teija Huhtala (kesk.) ja opettajana toiminut Anu Ranta. -Nokkosella on tuuheuttava vaikutus hiuksiin ja tuntuu, että hiuksia on puo let enemmän huuhtelun jäl keen, hän jatkaa. Tämän vuoksi meidän on vuosittain käytettävä ras kasta polttoöljyä 3000 4000 MW:n lämmön tuotta miseen, totesi toimitusjohta ja Ju k k a H aapasaari alle kirjoitustilaisuudessa. vaan sen voi käte västi sekoittaa yrteistä ja kiehuvasta vedestä. Jos ylitäm m e tuon määrän, joudumme maksa maan haittaveroa koko tuos ta määrästä. Kurssi järjestettiin yh teistyössä Keski-Pohjanmaan maaseutukeskuksen kanssa. Terttu Karhula oli lähte nyt kurssille mielenkiinnos ta. Runsaat hiukset yrteillä Kurssilla kuultiin mm. Tässäkin suhteessa Kan nuksen K aukoläm pö on muiden laitosten kanssa ol lut yhteistyössä ja hankkinut hakkujätteen keräilijän, ker too Haapasaari. Kaikki maakunnan sa hojen ja höyläämöiden puru ja hake käytetään nyt. Valtiovalta on rustannut haittaveroja siten, ettei mei dän kannata käyttää turvet ta kuin enintään 15 000 MW:n lämmön tuottam i seen. Hilseestä kärsivät voivat kokeilla vaikkapa kehäkuk kaa päänahkansa hyvin vointiin sekoittamalla sitä huuhteluveteen. Ham mastahnankin voi tehdä sal viasta ja merisuolasta ja rai kasta tulee. Kurssi järjestettiin en sim m äistä kertaa yleisön .pyynnöstä.. Me voisimme käyttää turvetta noin 20 000 MW:n lämmön tuottam i seen. Kaukolämpöyhtiö allekirjoitti kuuven vuoden mittaisen turpeentoim itussopim uksen Vapon kanssa perjantaina. Terttu Karhula valmistaa piparminttuvoidetta. O sallistujia oli parikym mentä. -Tulin hakemaan uusia vinkkejä, yrttien parissa jonkin verran puuhaillut Karhula toteaa. Kurssi laisista löytyi vanhoja kon kareita yrttien suhteen, mut ta aloittelijoitakin oli muka na. Konkareita ja aloittelijoita Voiteiden ja hauteiden valmistusta saatiin kokeilla myös käytännössä. Vapon kanssa allekirjoi tettiin nyt 3,5 m iljoonan markan hintainen turpeenhankintasopimus kuudeksi vuodeksi. Vuosit tain lämpöyhtiö joutuu käyt tämään öljyä noin 3000 4000 MW:n lämmön tuotta miseen. Ja kaikki lähiseutujen isännät saavat tuomastaan hakkeesta sovitun hinnan. Ai noa, mitä voi lisätä on hak kuun yhteydessä tulevan hakkuujätteen kerääminen. Yrteistä elinvoimaa kasvoille ja hiuksille Kannus Suvi koskenmaa Kannuksen maaseutuop pilaitoksella järjestettiin tiistaina yrttivoiteidenja hauteiden valmistuskurssi. kasvoveden, shampoon ja kasvonaamioiden valmistuskonsteja. Laitos käyttää nyt sahanpu Kannuksen Kaukolämmön hallituksen puheenjohtaja Eero Kiiski, vas., toimitusjohtaja Jukka Haapasaari, Vapon aluejohtaja Aatos Peltoniemi ja asiakaspalvelujohtaja Jussi Unkuri allekirjoitti vat turpeen toimitussopimuksen. Kokonaisuudessaan yhtiö tuottaa lämpöä vuosi tasolla 40 000 MW. Verotus ajaa öljyn käyttöön! Vapo toimittaa turpeen Kannus Ilkka Puranen Kannuksen Kaukolämpö Oy käyttäisi turvetta ja ha ketta enemmän, jos verotuskohtelu sen sallisi. K asvovettä kään ei välttämättä tarvitse ostaa 70 markalla 400 millilitraa. Yh tään ei jää käyttämättä. Yrttiasiantuntijana ja luennoitsijana oli Anu Ranta. Jos verotuskohte lu muuttuu, niin sopimus mahdollistaa suuremman kin määrän toimittamisen, jolloin Kannuksen Kauko lämmön energiantuoton ko tim aisuusaste lisääntyisi
Siitä huolimatta suomalais ten saunahulluutta pidettiin uskomattomana, mutta mie lenkiintoisena. M eidät kiskaistiin jo lentokentällä uusien tuok sujen ja tunteiden kulttuu rin napakkaan otteeseen. Perhe ja suku on tärkeä keskus portugalilaisten elä mässä, ja lasten kuri hitusen kovempaa. Até logo! (= Nähdään pian!) Matkan kokemukset jää vät syvälle meihin loppu elämäksemme, sillä erilai nen kulttuuri auttoi huo maamaan kotimaan herkän ainutkertaisuuden. messa, sillä aamuisin koulum atkalla saattoi kohdata pienen omaisuuden kadulla, koska ihmiset jättävät kai ken roskan ja sotkun ympä rilleen, ja kaiken sen seassa kulkee kissoja, koiria ja koppamopoja. Mutta sellai sen ruoan takia kannattaa jo elääkin. Setubalissa on noin 200 000 portugalilaiseen tyyliin eloisaa asukasta. Meidät valkeat sääremme ja hailakat silmämme he rättivät koulussa huomiota, ja poiketen suomalaisille totutusta tavasta tulivat ih m iset kysym ään m istä olemme ja voimmeko pu hua vähän meidän maam me k ieltä. Koko päivän rytmi kulkee lounaan ja päivälli sen tahdissa. (=Mitä kuuluu?) Kun portugalilaisilta ky syy: ’’Como estás?” voi olla varma, että vastaukseksi saa ”Sim!” (= kyllä, hyvin me nee) Portugalilaiseen elä mäntyyliin kuuluu nauttia elämästä ja pitää huolta, että hyvin menee. (= Mistä tulet?) Koulussa ja kotona me tutustuimme portugalilai siin ihmisiin ja tapoihin, ja jokainen meistä mukana olleista kohtasi valtavia eroja, jotka saivat välillä voimakkaasti hämilleen. H erkullisen opettavaisia hetkiä kärsivällisyydestä koimme, sillä sovittuihin aikoihin tuli aina ’’portuga lilainen lisä”. Luontoa ei arvosteta samalla tavalla kuin SuoKouluaineissakin on eroavaisuuksia; ei meillä opeteta sirkushuveja koulussa! M atti Joensuu näyttää jonglööritaitojaan. Projektia tukeva yhteisesiintyminenkin saatiin, kun Setubalin Claudia säesti Kannuksen Marjo Perkkiötä, Maija Lounastoa ja Riikka Hauhtosta My heart will go on -kappaleessa. Illan viettoon vaadittiin suomalaisten osiokin... De onde es. Tämä opettaja oli yksi henkilö siitä pienestä englantia osaavasta osasta "keski-ikäisistä". Meidät hiljaiset suomalaiset istutettiin isoäänisten ja temperament tisten portugalilaisten au toihin, ja yhtälailla heille oli shokki meidän vaka vuutemme ja luonnotto man jäykät poskisuudel mat kuin meille heidän yle tön riemunsa. Onneksi portugalilai set ovat joustavia ihmisiä, ja loppujen lopuksi viheriöllä heilua 13 suomalaista pelihuumassa. P aikallisten avoimuus ja välittömyys oli k äsinkosketeltavaa. Yksi erikoinen ero oli, että sisään käveltiin kengät jalassa eikä kenkiä riisuttu eteiseen, vaan ne olivat koko ajan valmiina jalassa seuraavaa ulosmenoa "var ten. Enemmän tai vä hemmän ikävöiden hy västelimme vieraanvaraisuutta pursuavan kulttuurin ja uu det ystävät helm ikuuhun saakka, jo llo in saam m e opettaa heidät saunan ja lu men ystäviksi.. Yksi tapaus oli meidän golftunti, joka oli sovittu eräälle aurinkoiselle Golffausasento oli kovan työn takana, mutta pallo lensi kyllä. A terioihin kuuluu alku-, p ää-ja jälki ruoka, joista jokainen olisi jo erikseenkin käynyt ateri asta. Johtuneeko us konnosta vai muusta, mutta seurustelu ja seksuaalisuus olivat tiukempien normien alla kuin meillä. Vähän väliä heilahti käsi hellään lämäisyyn tai joku kietaisi kätensä toisen ym pärille; aivan kuin koko ryhmä olisi ollut toisiinsa rakastuneita. Como estás. torstaipäivälle, mutta kun kaikki olivat ehtineet pai kalle oli enää 10 minuuttia puolestatoista tunnista jäl jellä. Meidän näkökulmasta kat sottuna näytti kuin ihmis ten välillä olisi ollut sähköä heidän keskustellessaan. Finlandeses na Escola Eräässä portugalilaislehdessä oli meistä pieni juttu, joka käsittelee meidän vierailua ¡a projektia suurpiirteittäin. Pientä shokinpoikasta oli ilmassa, kun koululla odot ti rivi tummia, nauravia ih misiä, ja nauru kuulosti herkän suomalaisen kor vassa melkein ivalliselta, vaikka se olikin syvää rie mua meidän odotettujen, kalpeiden ihmisten saapu misesta. He yrittävät välttää iloja raastavat rajoi tukset, kuten tiukat aikatau lut ja turhat liikennesäännöt. Letkajenkka näytti hullulta ja kuulosti jo sanana portugalilaisten korvassa hauskalta. Kuitenkin ennakkokäsityksistäm m e jonkin verran poikkesi se, että alastomuus ei ole aina kaan enää niin vakava tabu. Tulimme siihen loppu tulokseen kuitenkin, että kouluruoan inhoaminen on kulttuurista riippum aton, sillä meidän ruokahaluam me heidän koulun ruokalas sa ihmeteltiin. P o rtu g alila ise t elävät syödäkseen, minkä saimme kokea kiristävissä housunvyötäryksissä. Portugali Riikka Hauhtonen Ola! (= hei) Teimme kahden viikon syväsukelluksen Portuga lin kolmanneksi suurim paan kaupunkiin Setubaliin, joka on maan tärkeim piä teollisuusalueita. Jokai seen meistä jää pieni tila maalle, missä hetken oli ko timme
Määrä on siis kasvussa. Huoltoasemien lisäksi reitistöllä on levähdyspaikko ja. 3 V V’S. Toholam m ille ja U lla vaan on perustettu yhteinen moottorikelkkailijoiden yh distys, joka omalta osaltaan pyrkii saamaan hurvittomat aisoihin. ' . Pojat ovat muka na myös SM-joukkuekisassa, jossa he osallistu vat enduroon. Kypärä on oltava päässä niin kuljettajalla kuin matkustajal lakin.. Toholampilaisittain uutta Miehet SM-taistoon moottorikelkoilla Toholampi Jorma Rekonen T o h o l a m m i l t a starttaa kova joukkue tällä kaudella myös moottorikelkkakilpailuihin. Reissulle tu lee mittaa noin 600 kilomet riä. Maanomistajilta lupa Toholammin ja Ullavan alueella uutta reitistöä on Kuisminin mukaan raken nettu noin 110 kilometriä kuluneen syksyn aikana. Reitti kulkee huoltoase mien kautta, mikä on ehdo ton edellytys, jotta koneet voidaan v älillä tankata. Rattijuopumusta koske vat säännökset ovat voimas sa missä tahansa moottori kelkalla liikuttaessa. Jäällä vauhti voi olla 80 ki lometriä tunnissa. Vuosittain onnettomuuk sissa on kuollut kymmen kunta ihmistä. Joka talvi tulee valituksia kel koilla kaahaavista, jotka ajavat luvattomasti missä sattuu-tyyliin ja myös varo mattomasti. Moottorikelkkoja maas samme on noin 100 000, kun niitä vielä pari vuotta sitten oli 76000 kappaletta. Porukkaan kuuluu myös viides mies eli Kari Kiviranta, joka puuttuu kuvasta. Toholammille ja Ullavaan uutta reitistöä Moottorikelkkailijat omalle uralleen Toholampi Jorma Rekonen Moottorikelkkailukausi on jälleen alkamassa. Pojat sanovat reitin suun n itte lu ssa ollen m ukana myös ympäristökeskuksen, jonka kanssa on katsottu sopiva kulkuväylä luonnon ja mahdollisesti häiriytyvi en lintujen kannalta. Jatkossa moottorikelk kailijat suunnittelevat ajo reitin myös Sievin suuntaan. Ajajia osallistuu Pohjan maan cupiin, jonka osa kilpailuja on Kauhajoel la, Ähtärissä ja Saarijär vellä. Siinä aje taan kelloa vastaan ja se on sprinttikisatyyppinen. Ensimmäinen ja merkit tävä askel tähän suuntaan on se, että he ovat rakentaneet m oottori ke lkkareitistö ä, jota pitkin esimerkiksi To holammin keskustasta pää see Ullavalle ja Halsualle sekä toista haaraa pitkin Sykäräisen kautta Lestijärvelle, jossa on tietysti yhte ys sikäläiseen reittiin. M arkus Savonen, Pasi Kotila, J a rk k o M äättälä, K ari K iviranta ja A riP e k k a K u ism in ovat laittaneet ajopelit, joil la kilpailuihin kehtaa men nä. Kokonaisuudessaan kalus tolla on kuitenkin hintaa jo tuollaiset 250000 markkaa. Talven aikana To holammilta varmasti Lomakouherossa kelkoilla myös pyörähdetään. Kypärä aina päähän Kun mottorikelkkareitillä ajetaan, vaaditan kuljetta jalta 15 vuoden ikä ja vähin tään traktorin ajoon oikeut tava kortti. Vaikka ampereelle A ri-Pekka Kuismin on ollut yhtenä hankkeen puuhamiehenä, ja hän sanoo nyt pystyttävän huristam aan kelkalla helposti Lomakouheroon tai T am pereelle saakka. Onnettomuuk siltakaan ei ole voitu vält tyä. Lupa 1 ,5-3 metriä leveälle m oottorikelkkareitille on jouduttu kysymään lähes 200 maanomistajalta. Maastossa ei saa myöskään ajaa kovempaa kuin 60 kilometriä tunnissa. Pojat sanovat parhaisiin vehkeisiin olevan matkaa vielä melkein valovuosia. Aivan viimeisen päälle uusi reitti ei vielä tällä het kellä ole ajokunnossa, mut ta viimeisetkin opasteet tu levat maastoon lähiviikkoi na. Moottori kelkan kuljettajan ja mah d ollisen m atkustajan on aina käytettävä myös kypä rää. Moottorikelkkailijan pitää varustautua asianmukaisesti. Va hinkoja k elk o illa sattui vuonna 1996 334 kappalet ta. Jos maanomistajilla on nyt jotain huomautettavaa maastossa kulkevasta uras ta, voi ottaa yhteyttä kelk kailijoiden puheenjohtajaan Jyrki Huuskoon tai muihin puuhaihmisiin. Markus Savonen, Pasi Kotila, Ari-Pekka Kuismin ja Jarkko Määttälä osallistuvat tällä kaudella myös SM-kilpailuihin moottorikelkkojen joukkuekisassa
Tähän esitykseen käytetyt rahat olisi voitu käyttää jo honkin tärkeämpään, kuten elokuviin menemiseen. Mukana on niin ujoja ja koulukiusattuja kuin myös todella avoi mia ihmisiä. Ei saatananpalvontaa Usein tietämättämät ih miset yhdistävät larppaamisen saatananpalvontaan ja jopa uusnatsien toimintaan. Esimerkiksi entisen Faken ja nykyisen Atl Surfacesin esiintyminen koululla oli yksi mieieenjäävimmistä ja sa malla parhaista tapahtumista koko vuorina. H ä m ärässä m etsässä m iekat kädessä keski aikaisissa vaatteissa heiluvat ty y p it. -Ymmärtäähän sen, että joillakin on ennakkoluuloja, mutta oikeastaan larppaamisen idean tajuaa vasta kun tulee itse katsomaan ja koke maan. -Minä pidän eniten hah moista, jotka ovat omalla ta vallaan erikoisia ja mahdol lisimman erilaisia kuin minä itse, Kaj kertoo. Roolipelissä hahmo luodaan paperille, kun,taas larpissa luodaan mahdollisimman todentun tuinen tunnelma vaatteiden, eleiden, puhetavan ja ympä ristön avulla. Kääk-näytelmässä "räpp*" oli korvia piinaavaa kääkätystä. K etä he ovat ja m itä ihm et he p u u h a a v a t. Yksi säkeistä kyllä riipaisi suoraan sydämestä: äkkkääkkääkkld Nimim. Useimmat pitä vät tätä mielenkiintoisena ja hieman erilaisena harras tuksena. Fantasiaa Larppaajat ovat nor maalioloissa sosiaalisia ja tu levat hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa.. Roh keasti vain puhumaan ihmi sille, jotka harrastavat tärp päämistä. Luemme paljon fan tasiaa, ja ollaan me kai jos sain määrin avoimempia ja uskalletaan olla oma itsem me, jatkaa Niina. Tunnelmaa luodaan paljon ympäristön avulla. Ujous häviää kuitenkin muutaman pelin jälkeen, Niina toteaa. Pelaaja eläy tyy rooliinsa mahdollisim man hyvin ja pyrkii ajatte lemaan asioita hahmon nä kökulmasta. -Muutama tyyppi, jotka heiluivat metsässä keppien kanssa tulivat kerran pyytä mään mukaan tärppäämään. Onneksi yleensä TV-oh jelmissa larppaamisesta an netaan hyvin positiivinen vaikutelma, Tomi tuumailee. Tomi, Kaj, Niina ja keskiaikainen kumarrus. P äätim m e selvittä täm än asian h a a s ta te t taviem m e Tomi K u jan p ä ä n, N iina Valtosen ja Kaj Bergström in avulla. E s it y s sa i a ik a karu n va staan o to n oppilailta.Suomalaincn rap on todella huonoa ja epäaitoa. Siitä kaikki alkoi ja nyt hän on larpannut jo kolmisen vuotta. Huhut vain kertovat tähän kääkkään käytetystä summasta... Kaiken lisäksi harras tus ei ole kalliskaan, vaatteet hankitaan joko kirpputoreil ta tai tekemällä itse, kolmik ko toteaa yhteen ääneen. N äy m ä ilm an käsikirjoitus ta . Metusalem Käppyrä IA * '. Larppaaminen saattaa vaikuttaa joihinkin harras tuksiin. joka sopisi paljon paremmin ala-astelaisilleja päiväkotilaisilie. )otkut ihmiset vain ei vät ymmärrä, miten joku jak saa hypätä metsässä monta kiloa vaatteita ja tavaroita mukanaan. joten kaikki mukaan jos kiinnostusta löytyy. Minä sitten kävin kangas kaupan kautta hakemassa jotain ihme kangasta ja läh din mukaan porukkaan. johanna, Riikka ja Milla KANNUKSEN YLÄASTE 8A sanasepot: Tom i, T u u k k a , M ik k o ja M a r k u s • • • • KAAK! Kannuksen vapaa-aikakeskuksessa oli pari viikkoa sitten teatteri Rolton esittämä tanssiesitys nimeltä Kääk. Hahmo voi olla lähes mikä tahansa, mutta usein se on ihminen. Katsomassa oli yläasteen ja lukion oppilaita sekä joitakin opettajia. Todentuntuinen tunnelma Larp ja roolipelit ovat kaksi eri asiaa. Sit ten olin vaan, että haa, nyt mä olen siis tärppäämässä, muistelee Tomi. Sehän mukavaa, että koulu järjestää koululaisille tapahtu mia, jotka katkaisevat koulurutiinin, mutta niiden tapah tumien laatua voisi nostaa. Välillä naurattaa, mut ta kuitenkin meitä häiritsee se, että meistä luodaan niin negatiivinen kuva. -Vanhemmat hyväksyivät harrastuksen, eikä kavereilla kaan ollut mitään sitä vas taan
K AU " PUH K I — J A P A K IS S A R S I » " . Oman huushollisi ja asuinalueesi jätehuolto näyttää ole van kunnossa (putki mereen). Tampereella 29. Puheoikeutesi menetit ennen virka-ajan päättymistä 7.2.1994 (Katso oheinen Helsingin Sanomien ilmoitus vuodelta 1994). Muistutuskirjelmästä tulee selvästi ilmetä muistuttajan edusta ma kiinteistö (tilan nimi, RN:o, kylä, kunta), vesialue (jakokunta, kalastuskunta) tai muu asianosaisuus sekä postiosoite, allekirjoi tuksen selvennys ja asian diaarinumero, joka on DN:o 89356. Hiekkalaatikolla tuulee Kannus JK. Nyt k u n n an h a llitu s on myöntänyt 10 000 mk. Edelleen T oholam m in h isto riaan olennaisesti kuuluvalle siir tolaisperheelle siirtojaisja sukututkimustietokoneohjelmineen. E rkki K ujala Pajamäen hallituk sen pj. H anke kuuluu L änsiSuomen ympäristökeskuk sen rahoittamiin ympäristö hankkeisiin. Kannuk sessa järjestetään noin kolmen vuoden kuluttua valtakunnalliset kotiseu tupäivät, joiden retkiä ja muutakin ohjelmaa ulo tetaan koko Lestijokilaaksoon. Kyseessä on kuitenkin hanke, jossa vaalitaan lamppilaisuudesta om inta. L A U A N T A I N A 21 . Sieltä hankevastaava kertoi, että hän esittelee Pajamäki-hanketta kollegoiden kokouksissa yl peänä siitä, että se on ainoa ympäristöhanke Suomessa, johon on käytetty yksityis tä rahaa ja omituisin siitä, että kunnan rahaa ei ole lainkaan. Kii tos siitäkin vähästä, mutta ihmettelen vain, mitä järke vät päättäjät arvelevat tällä almulla saatavan aikaan sa tojentuhansien markkojen rakennushankkeessa. JT Kuulutuksia 1! I U T. Pyydän siis vielä hyvät v altu u tetu t myönteistä suhtautu mista, kun vaatimaton anomuksemme tulee p ä ä te ttä v ä k s e n n e . Näyttää kui tenkin pahasti siltä, että näi tä ulkopuolisia tukirahoja ei saada käytetyksi ja koko suunnitelma vaarantuu tai ainakin hidastuu vähäisen omarahoituksen sekä kun nan rahoituksen kokonaan puuttumisen vuoksi. L A & O O P PE R Ä EX PAN K K I l > VOLGA ENNEN jr t i *äfcL I ät NEITI EDUL L I S IA * 4 -IlS U JsJM J KAA TAA C u < 3 ^ £ ) * O RUNG KELLON LYON K Taas on aika ratkaista ristikkoa. Koristelussa tuo daan esille maankuulujen Laitalan koristemaalareiden taitoja. Ja vielä, mikä olen naisinta, talosta tulee elävä nykyaikaan soveltuva juhlaja kokoontumispaikka, jota voi esitellä kaikille mahdol lisille vieraille. Kun olen muualta tullee na seurannut toholampilaisten keskustelua ja suhtautu mista Pajam äki-hankkee seen, niin minua ihmetyttää jatkuvasti, että mikä tässä on se, joka osaa pitäjäläisis tä ja suurta osaa päättäjistä ärsyttää, kun hankkeeseen ei suhtauduta edes neutraa listi vaan vihamielisesti. Puhelin lo S U O R I T U K S IA KU V O T T A A 1. . Toholammilla ny kyisyys on hyvällä mal lilla, mutta millä esitel lään perinnettä ja histori aa. Pajamäen pitäjätalon kannatusyhdistys kun nostaa Kotilassa kauniin Kirkkojärven rannalla pitäjän vanhimman vero tilan arvokasta 1800-luvulta peräisin olevaa pää rakennusta, johon piha piireineen tallennettaisiin vielä säilynyt talonpoi kaisesta elämäntyylistä kertova kulttuuriperintö m uistoksi siitä työstä, millä Toholampi on ke hitetty yhdeksi maakun nan vauraimmista maätalouskunnista. NÄKYY PAA1TA I T E K O TUKAT I S O IS Ä T Nimi v j i l -FAARI S t Äs5 Osoite PÄÄ KAU P U N K I -UIMA I . • nimim. ¡m ä. t< n lei n t< o k rr T KUULUTUS ASIA Ilmoitus vesilain (19.5.1961/264) 18 luvun 8 §:n tarkoittaman toimitusmiesten lausunnon valmistumisesta ja ohje mahdollis ten muistutusten ja lausuntojen tekemisestä asiassa, joka kos kee Helsingin kaupungin hakemusta jätevesien johtamiseksi mereen Helsingin kaupungissa. Matkailul lisesti siitä tulisi juuri sellainen kohde, jota EU -Suom essa tarvi taan nostalgisia tuntei ta herättävänä muisto jen paikkana, jonka oi kein ja omin sijainti paikka on juuri Toho lampi. päivänä marraskuuta 1993 Toimitusinsinööri Jermi Anttila Puhelin: (931) 242 0111 f ^ j L ESGl KATKUSTA J O S I F VAUH T I K I N JO S K U S SALVADOR PUKUA NIEMI KOR JATAAN . * " % H V Y ?) l E k Ä Ä N N S L ~ . Se työllistäisi välittömästi ja välillisesti ja olisi velatto mana vailla taloudel lista riskiä. M uuten olen aina m uualla työssä käy neenä Lampille paljon veroa maksavana sitä mieltä, että jos rahasta on pulaa, niin olisi sitä veroäyriä voinut pen nillä tai ainakin puo lella nostaa. Pajauta täytet ty ristikko Kannuksen tai Toholammin toimituk seen ensi viikon aikana. KUN T A S ‘ Vastanneiden kesken arvomme kahvipaketin. Se olisi ollut signaali siitä, että kuhnalla on edes halua selviytyä ja kehittyä eikä näivettyä. Vastine Leskelälle V astine K alevi L esk elälle K eskipohjanm aassa 9.11.1998 olleeseen yleisöosastokirjoitukseen. Tällöin pitäji en pitäisi esitellä paras taan. P N Ä M A R R A S K U U T A 1998 LESTINJOKI . Asematie 7 ,Vantaa Kirkkonummen kunnanviraston hallintoja palveluyksikössä, Vanha Sairaalanne 5, Kirkkonummi Sipoon kunnanvirastossa, Iso Kylätie 18, Sipoo MUISTUTUKSET VESIOIKEUDELLE Asianosaisten tai valtuutettujen on toimitettava toimitusasiakirjoja koskevat muistutukset ja vaatimukset puhevallan menettä misen uhalla kirjallisesti kahtena kappaleena Länsi-Suomen vesi oikeudelle, postiosoitteella PL 115, 00131 Helsinki tai käynti osoitteella Kasarmikatu 14 B, 00130 Helsinki, viimeistään 7.2.1994 ennen virka-ajan päättymistä. Kysymyksessä on sentään kunnan oma talo. Kiitokset Eero Halmetojalle ja Riitta Tilukselle yk silön oikeusturvan puolustamisesta. Hanke on hyväksytty yh deksi K eski-Pohjanm aan kulttuurim atkailun kärki hankkeista ja sille on myön netty kansallista ja EU-tukisekä POMO-rahaa n. Hankkeen perinneohjelmaan kuuluu liiterin rakentaminen maatalous museoksi, jonne tallenne taan näytteille maatalousko neiden ja työkalujen kehitys päättymässä olevalta vuosi sadalta. ASIAKIRJAT NÄHTÄVÄNÄ Vesilain (30.4.1987/467) 18 luvun 10 §:n mukaisesti pidetään jäljennös toimitusmiesten lausunnosta yleisesti nähtävänä 9.12.1993-10.1.1994 -H elsin g in kaupunginkansliassa, Pohjoisesplanadi 11-13, Helsinki Espoon kaupungin keskusvirastossa, Espoonkatu 3, Espoo V a n ta a n kaupunginkansliassa. Päärakennukseen tulee oma osasto viime so dista kertovalle rintam amiesperinteelle. Lisäksi niillä asukkailla, joiden asumiseen, työntekoon tai mui hin oloihin kyseessä oleva jätevesien johtaminen saattaa selvästi vaikuttaa, ja heitä edustavilla yhteisöillä on oikeus toimittaa lausuntonsa toimitusasiakirjoista vesioikeudelle edellä mainitus sa määräajassa. 300 000 markkaa. N M B 1 1 Toholammin kunnan päättäjille Haluan vielä kerran vedota T oholam m in kunnan päättäjiin kotiseutuasiassa
Se ei Pinolan mukaan aseta joukkueelle lisäpainei ta, sillä niitä tulee, kun kaik ki saadaan kohdalleen. t. Fyysisen harjoittelu nos taa myös omalta osaltaan henkistä kanttia. Siinäkin on yhtenä oleellisena osana kova fyysinen harjoittelu Toholampi Jorma Rekonen Toholammin Urheilijoi den miesten lentopallojouk kue jatkaa kakkossarjassa taistelua pisteistä lähes en tisin voimin. Pitää pystyä nollaamaan Kari Pinola uskoo Toho lammin joukkueen vaivan olevan juuri tällä hetkellä korvien välissä. Joukkuepelaajallakin pi tää olla tavoitteet ja unelma. Tänään Ala-Korven tallissa on viisi suomenhe vosta, joista kolme on var soja ja kaksi aikuisia. Stiina Crown R 6. Siitä on aikaa lähes 20 vuot ta, Pinola muistelee. Noin 20 vuotta on hän har rastanut raviurheilua aktii visesti. Babinsky 3. Matukka lähtö 3: 1. Ravituloksia Kaustinen 13.11. Hän puhuu myös mielikuvahar joituksista, joilla on oma tärkeä roolinsa. Timo Rautapuro johtaa TU:n peliä edelleen. Ehkä on unohdettu, että on noustu kolmosesta kak kossarjaan. Epäonnistuminen pitää pys tyä pyyhkimään välittömäs ti pois mielestä, Pinola huo mauttaa. Suomenhevosen kehitys ravureina ollut huimaa Varsinkin viimeisen vii den vuoden aikana on suo menhevosen kehitys ravuri na mennyt huimaa vauhtia eteenpäin. Pulkkinen 10. Varsoista vieskeriläinen puolitoistavuotias on myös lupaav^iytuotuinen, ja siitä voi odottaa ko vaa ravuria lähivuosina. Lentopallossa olen val mentanut niin TU:n miehiä kuin naisiakin kauan sitten. 48 riviä 24 mk. Milli Moon 11. Ann Olivia 4. RAVATAAN --------------.... Rata on ollut ajettavassa kunnossa noin -kolme vuotta^mutta se kaipaa vielä hieman lisätöitä, sillä radan pintaa pitää saa da hieman kovem m aksi, niin eiköhän hevostenkin ajat ala paranemaan. Kokeneiden pelimiesten H onkalan ja R autiaisen loukkaantumiset ovat eittä m ättä n akertaneet myös henkistä kanttia. Aranka lähtö 6: 6. Hän pyrkii puh distamaan poikien korvien väliä, josta ailahtelevaisen pelin yleisesti uskotaan ole van peräisin. Girl In Love 9. Choctaw Melody/Majority Team 19,0, lähtö 7: 5. Il111111111111111111^ ^ Nykyään metsässä jylläävät koneet Helge Ala-Korpi aloitti hevoshommat savotoissa Helge Ala-Korpi ja tallin nopein Herra Hevonen 27 aikainen Yli Lento. .........................................................................................................................??....................................... Solo Dancer 8. n.it 00. Hän on myös joukkuepelaaja parhaasta päästä, Pinola ylistää. Milto/Ismo Tuikka 46,7 lähtö 3: 8. Tilanteen nollaa minen on kaikkein tärkein tä ja on keskityttävä heti uuteen tilanteeseen. P N Ä M A R R A S K U U T A 1998 Poppakonsteja ei ole Kovalla haijoittelulla hyvä henkinen kantti Kari Pinolan rooli on tällä hetkellä luoda TU:n miehiin voittami sen henkeä. Porukka sys teemi: lähtö 1: 6. Tipsun Saara/Tenho Junkala 37,9 8. lähtö 4: 5. lähtö 8: 1. Virheitä ei saa tehdä tai niistä vastustaja heti rokottaa. Messi lähtö 5: 3. Matukka läh tö 3: 6. Oomi/Rauno Puutio 33,3 10. Loukkaantuneiden kirjoissa viime viikot ollut Janne Honkala pääsee jo passarin tehtäviin ensi lauantai-illan ottelussa Sodankylää vas taan. Baron Pepper. Pinola näkee Toholam min joukkueen pelastuksen nyt kovassa fyysisessä har jo ituksessa ja sen ohella psyykkisen puolen hoidos sa. ............................................................................................................ Messi lähtö 5: 1. Helge kehaisikin Kannuksen radan kuntoa hyväksi. Harjoitukset vie dään puolestaan Mika Rau tiaisen oppien mukaan läpi. K okkolassa mies on valmentanut kak kossarjan joukkuetta sekä KPV:n A-nuoret SM-liigassa aivan mitalin tuntumaan. Tällai sessa tilanteessa Pinola sa noo pelaaja punnittavan. Kun niitä sat tuu samalle pelaajalle riittä vän m onta, ne rassaavat henkistä kanttia jos pelaaja ei ole riittävän kypsä.Se voi aiheuttaa stressitilanteen. Girl In Love 11. Yleensä harjoittelulla pyritään siihen, että homma on selkäytimessä. Baron Pepper. Rapidsland’s Braveó. Tim o H onkala sanoo Kari Pinolalla olevan jouk kueen piirissä vahva vaikut tajan rooli. S ilv er Invest 5. Kari Pino la nostaa näiden konkareiden tasolle nuoren vasta 17vuotiaan Mikko Keskisipilän. Pieni systeemi: lähtö 1: 6. Lestijärvi Pekka Myllymäki Yli-Lestillä tallia pitävä H elge A la-K orpi aloitti oman hevosmies uransa jo nuorena miehenä kulkemal la hevosensa kanssa savo toissa pitkin pitäjää. Pinola psyykkaa jouk kuetta, Timo Honkala ki teyttää. lähtö 2: 11. Sunday Filly lähtö 4: 15. 324 riviä 162 mk. Vinha Jeeta/Mervi S iirilä 36,9, lähtö 10: 2. J ................................................................................................................................................................ Harjoitusolosuhteet parantuneet Lestijärven vanhan len tokentän ympärille muuta# l e i f , "it.r* ma vuosi sitten rakennettu kahden kilometrin rata antaa lisää tehoa harjoitteluun. Pelaaja valitsee vaihtoehdoista mie lestään parhaan ratkaisun kulloiseenkin tilanteeseen niin, että hän tajuaa sen vas ta kaiken tapahtuneen jä l keen, Pinola selvittää L isäpisteiden makuun TU:n on päästävä pikapuo liin. ....... Elvari lähtö 2: 4. Tallin ainoa kilpaileva hevonen on 27.4 aikainen Yli Lento. Solo Dancer 8. Pisteitä pitää tulla, Pinola kehuu. Lisäk si mies on puhaltanut pele jä ykkössarjatasolla. T o u sjo u rs/Ju k k a Jokela 23,0 (ensimmäinen voitto). Myrskyn Tähti 7. ...... Kun rata on niinkin lähellä, tulee siellä käytyä useam min ajamassa. Pulkki nen lähtö 2:4. Tor nando 7. Sieltä saatu kipinä hevos miehen työhön on jatkunut Helgellä entistä tiiviimmin. -Vielä viisi vuot ta taaksepäin olisi 27 aikai nen hevonen ollut kova sana m a a m m o n ra d o illa nyt sellainen tuntuu löytyvän lähes jokaisen tallista toteaa Helge. •Ji;.«'.Il arlit: aOXfi Jyväskylä 16.11. Tor nando 7. Kari Pinola ei ole aloitte lija valmennuspuolella len topallossakaan, vaikka eit täm ättä hänellä on kovia saavutuksia nimenoman jal kapallossa. Kihin Vire/Asko Myllymäki 30,9, lähtö 5: 12. Unelmaa ei kukaan pys ty viemään pois, kun se oi kein rakennetaan, Pinola sanoo päättäväisesti. Duke Mantee/Osmo Niemonen 18,3. Pelit ovat takkuilleet ja siksi viime ju t tumme yhteydessä nostim me jo Kari Pinolan pelin johtajaksi. Lili Ester 12. V65-vihjeet Kuopio 21.11. Nina Toy lähtö 4: 15. Helge Ala-Korven mie lestä isojen ratojen määrää ei tarvitse enään kasvattaa, vaan suunnataan kehitys pienempiin ratoihin ja pa rannellaan niitä kuten Kan nuksessa on muutaman vuo den aikana tehty. Liv Scoop 10. Rain bow Lawyer 10. Aranka lähtö 6: 6. 1 2 LESTINJOKI L A U A N T A I N A 21 . Toholam m illa ei ole koskaan ollut näin hyvää joukkuetta. Hän kuitenkin kiistää väitteen. Seinäjoki 15.11. D evil/H arri S ilakka 35,3. Rapidsland’s Brave 11. Myrskyn Tähti 7. Paras kautta aikojen Kari Pinola toteaa empi mättä nykyisen TU:n jouk kueen olevan paperilla ko van ja kokem ukseltaan myös hyvän. Silver In vest 5
tunti: Tappavaa pe liä MTV 3 05.30 Ostoskanava 06.00 Huomenta Suomi 09.00 Emmerdale 09.55 Vanhassa vara parempi 10.25 Bermudan kolmio 11.10 Kaikilla mausteilla ' 11.35 Kauniit ja rohkeat 12.00 Lounasuutiset 12.10 Hermunen 12.50 Dallas 13.40 Ostosmakasiini 14.05 Mozartin pumppu 14.30 Marienhof 15.00 Kolmen Uutiset 15.05 Jyrki 16.30 Salonki 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Ruututoimitus: Tunnarijahti 17.10 Tunteita ja tuoksuja 18.00 Onnenpyörä 18.25 Kauniit ja rohkeat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Ihmeidentekijät 20.00 45min 20.45 Kultainen avain 20.55 Uutiset ja sää 21.00 Melrose Place 21.55 Vikinglotto 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Täällä Rauli Virtanen 23.00 Martin Beck Tyttökauppaa tietokoneella 00.50-01.20 Ostoskanava Torstai 26.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ykkösen aamu-tv 9.10 Emilien tytär 9.55 Uutisikkuna 10.10 Koulu-tv: Tiedepankki 10.25 Uutisikkuna 11.00 Etälukio: Puhuri muuttu va maailma, muuttuva 11.20 Uutisikkuna 11.30 Kieli-tv: Sieh mal an 11.45 Kieli-tv: A visit to Jane Austen 12.00 Uutisikkuna 12.20 Euronews 12.30 Kuningaskuluttaja 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studion Atlas 13.35 Tiistaitiima 14.05 Sjung med! 14.20 Ruokamatka Ranskaan Régions gourmandes 14.35 Italianissimo 15.05 Prisma: Uuden ajan löytö retkiä 16.00 Jalkapalloa 16.30 Eduskunnan keskustelu pankkituesta 17.30 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Flickan som inte ville att det skulle bli jul 17.55 FST: Vinkelteatern 18.05 FST: Oss karlar emellan 18.15 FST: Tv-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Lista 19.30 Iltalypsy 19.45 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.10 A plus 21.30 Valopilkku 22.00 Kulttuuridokumentti: Suo mifilmi tanssii 22.50 Kaleidoskooppi: Afrikan omakuva 23.05 Tv-uutiset 23.15 FST: Kvällsnytt 23.20 Uusi kino: Teknologia kos taa 23.50 Euronews 24.00-4.00 Uutisikkuna TV 2 5.55-9.10 Uutisikkuna 13.50 On lautalla pienoinen kah vila 15.10 Maailman lapset 15.15 Elämää se vain on 15.40 Kaukana kaupunkilaisuu desta 16.30 Makupalat 17.00 Kaukametsän pakolaiset 17.25 Pikku Kakkonen 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.15 Kotimaan katsaus 18.30 Tahdissa mars! 19.00 Matkapassi: Unelmaristeiiy 19.50 Teräsmieheni 20.35 Hot Sport 21.00 Tuttu juttu show 21.55 Viikonlopun sää 22.00 Poliisi-tv 22.35 Illan finaali 23.05 Kova laki 23.50 Uraanikentät 0.35-1.20 Äärirajoilla MTV 3 05.30 Ostoskanava 06.00 Huomenta Suomi 09.00 Emmerdale 09.55 Perhepotretti 10.25 45min 11.10 MTV-Akatemia 11.35 Kauniit ja rohkeat 12.00 Lounasuutiset 12.10 Sally 12.50 Dallas 13.40 Ostosmakasiini 14.05 Äly ja väläys 14.30 Marienhof 15.00 Kolmen Uutiset 15.05 Jyrki 16.30 Salonki 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Ruututoimitus 17.10 Tunteita ja tuoksuja 18.00 Onnenpyörä 18.25 Kauniit ja rohkeat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Bon Appétit 20.00 Speden Spelit 20.55 Uutiset ja sää 21.00 Chicagon lääkärit 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Hockey Night: SM-liigan katsaus 22.40 Royce pelkkää terästä 00.30 Pyhimys 01.30-02.00 Ostoskanava Perjantai 27.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ykkösen aamu-tv 9.10 Emilien tytär 10.00 FST Utbildning: X-tra 10.20 FST Utbildning: Oudon partaalla 10.45 FST Utbildning: Pussel 11.05 Uutisikkuna 11.30 Kieli-tv: Sieh mal an 11.45 Koulu-tv: A Visit to John Keats 12.00 Uutisikkuna 12.10 Euronews 12.20 Koulu-tv: Tiedepankki 12.40 A plus 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studio: A-Talk 13.40 Ylen avoin yliopisto 14.40 K.Tervo 15.05 Mr. 15.15 Elämää se vain on 15.40 Ympäristöuutiset 16.00 Ilves 16.25 Maailman lapset 16.30 Akuutti erikoisohjelma terveydestä 17 00 Richard Scarryn touhukas maailma 17.25 Pikku Kakkonen 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.15 Kotimaan katsaus 18.35 Naurun paikka 19.00 Yhdistetyn maailmancup 20.00 Makupalat 20.30 Kartanokeitoksia 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.45 Thilia thalia thallallaa 22.20 Musta laatikko 23.000.40 Cowboy Hollywoodissa MTV 3 05.30 Ostoskanava 06.00 Huomenta Suomi 09.00 Emmerdale 09.50 Meego 10.15 Muistoja 10.30 Hermunen 11.10 MTV-Akatemia 11.35 Kauniit ja rohkeat 12.00 Lounasuutiset 12.10 Roseanne Show 12.55 Dallas 13.50 Ostoskanava 14.00 Taikabussin retket 14.30 Marienhof 15.00 Kolmen Uutiset 15.05 Jyrki 16.30 Salonki 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Ruututoimitus 17.10 Tunteita ja tuoksuja 18.00 Onnenpyörä 18.25 Kauniit ja rohkeat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Kymppitonni 20.00 Dharma & Greg 20.30 Kolmas kivi auringosta 20.55 Uutiset ja sää 21.00 Ally McBeal 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Millennium 23.25 Tequila Sunrise Vaaralli nen sekoitus 01.30 Afrodisia 02.0002.30 Ostoskanava Keskiviikko 25.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ykkösen aamu-tv 9.10 Emilien tytär 9.55 Uutisikkuna 10.10 Koulu-tv: Ilves 10.35 Uutisikkuna 11.10 FST Utbildning: TekNatur 11.40 FST Utbildning: Nordens historia 12.10 Uutisikkuna 12.20 Koulu-tv: Rakennamme soittimia 12.35 Uutisikkuna 12.50 Euronews 13.00 Tv-uutiset 13.05 MOT 13.35 Musiikki lääketieteen pal veluksessa 14.20 Rosvo Roope 16.00 Mun elämä 16.25 Lippi-leijona 16.30 Tiikeri 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Svenssonit 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Atte 18.15 FST: Tv-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Prisma: Uuden ajan löytö retkiä 19.30 A-studion Atlas 20.00 K.Tervo 20.25 Vikinglotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio: A-Talk 21.40 Jalkapalloa 23.45 Tv-uutiset 23.55 FST: Kvällsnytt 24.00 Euronews 0.10-4.00 Uutisikkuna TV 2 5.55-9.10 Uutisikkuna 14.00 Hurtat ja nartut 14.25 Maailman lapset 14.30 Ajankohtainen kakkonen 15.15 Elämää se vain on 15.40 Bonanza 16.30 Ekoisti 17.00 Seesamtie 17.25 Pikku Kakkonen 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.15 Koko kansan kanava 18.30 Kauhamatka Afrikkaan 19.00 Hakupalat 19.20 Sabrina, teininoita 19.40 Jalkapalloilua 21.35 Klubi 22.15 Dokumenttiprojekti: Gaian lapset 23.05 Yölento 23.50 Rikospiiri Hampuri E 0.40-2.10 25. 15.05 Linna 15.35 Aisopoksen tarinoita, osa 5 15.40 Filmin vuosisata 16.00 Wayne julistaa 16.25 Salaisen saaren sankarit 16.50 Putte Possu 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Basaari 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Pussel 18.05 FST: Säs och Kopp 18.10 FST: Visste du det här om TV. 18.15 FST: Tv-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Ykköskatsomo 18.45 Hyvä yritys 19.10 Manageri muistelee 19.15 Linnunradan pianobaari 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.20 Kotikatsomo: Presidentin mies 1 22.20 Haastattelijana Mirja Pyyk kö 23.15 Tv-uutiset 23.25 Ylen avoin yliopisto 0.25 Euronews 0.35-4.00 Uutisikkuna TV 2 5.55-9.10 Uutisikkuna 14.00 Rankka reissu 14.25 Napoleon Solo 15.15 Elämää se vain on 15.40 Bonanza 16.30 Hakupalat 16.55 Maailman lapset 17.00 Muumilaakson tarinoita 17.25 Pikku Kakkonen 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.15 Kotimaan katsaus 18.30 Peliuutiset 18.45 FST: Att bestiga sitt Mount Everest 19.15 FST: ARTUR 19.45 FST: Reservtanken 20.05 FST: Gosskören 21.00 FST: Sportmagasinet 21.30 FST: 360 grader 21.55 FST: Kvällsnytt 22.00 FST: Maailman paras 22.30-23.30 FST-Dokumentären: Dömd tili döden MTV 3 05.30 Ostoskanava 06.00 Huomenta Suomi 09.00 Emmerdale 09.55 Rakkaat viholliset 10.20 Muistoja 10.40 Sunnuntairaportti 10.55 Alvar Aalto Seinäjoella 11.15 Mediauutiset 11.35 Kauniit ja rohkeat 12.00 Lounasuutiset 12.10 Roseanne Show 12.55 Dallas 13.50 Ostoskanava 14.05 Lohikäärmeiden maa 14.30 Marienhof 15.00 Kolmen Uutiset 15.05 Jyrki 16.30 Salonki 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Ruututoimitus 17.10 Tunteita ja tuoksuja 18.00 Onnenpyörä 18.25 Kauniit ja rohkeat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Ihmeidentekijät 20.00 Sydänten akatemia 21.00 Yhdeksän Uutiset 21.15 Tulosruutu 21.20 Päämies 23.40 Myöhäisuutiset 23.45 Nikita 00.35 Tähtikanava 00.45-01.15 Ostoskanava Tiistai 24.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ykkösen aamu-tv 9.10 Emilien tytär 9.55 Uutisikkuna 10.10 Koulu-tv: Rakennamme soittimia 10.25 Uutisikkuna 11.25 Koulu-tv: Viisas luonto 11.55 Euronews 12.05 Basaari 12.35 Hyvä yritys 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studio 13.25 Sunnuntaivekkari 14.10 Herttaprinssi 15.45 Urheilusankareita: Muham mad Ali 16.00 Ipanat 16.25 Enkeleitä ja pikkupiruja 16.50 Silmäkkäin 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Tiistaitiima 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Pelle Svanslös 18.15 FST: Tv-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Kasvunvara 18.55 Rallin MM-sarja 19.05 Hulluna sinuun 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 A-raportti: Tuhottu kaupun ki 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 FST: Kanal Ett 21.30 FST Seportaasi: Kruunupyy Airport 22.00 FST: Tulessa Jacob Sö derman 23.05 Tv-uutiset 23.15 FST: Kvällsnytt 23.20 Euronews 23.30-4.00 Uutisikkuna TV 2 5.55-9.10 Uutisikkuna 14.15 Dokumenttiprojekti: Kuka oli Felix Kersten. P N Ä M A R R A S K U U T A 1 9 9 8 LESTINJOi 1 3 5 rV-fJJj JMLMAT Lauantai 21.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 8.00 Teletapit 8.25 Veturi: Kimpsu ja Kampsu 8.55 Kuu-ukon unijuttuja: Isi! Uni ei tuu 9.00 Polly-hiiren seikkailut 9.10 Veturi: SaiminRaide 9.30 Lauantaivekkari 10.30 Etälukio: Puhuri muuttu va maailma, muuttuva 10.50 Mestarin siveltimestä 11.00 Kasvunvara 11.30 Valopilkku 12.05 Pentti Holappa kuin kirur gin veitsi 12.30 Rumba 13.00 Uusi kino: Alasajo 13.45 Keskitysleirillä teini-ikäise nä 14.05 Chicagon ratsupoliisi 14.50 Belle ja Sebastian 16.20 Norjaa ristiin rastiin 16.30 Tiikeri 17.00 Tv-uutiset 17.05 FST: Rannikkokanava 17.30 FST: TekNatur 18.00 FST: Den unga Dollys lidanden 18.10 FST: Robin 18.15 FST: Tv-nytt 18.30 Viittomakieliset uutiset 18.35 Ykköskatsomo 18.45 Avara luonto: Ison kanjo nin ihmeet 19.35 Oikeus on sokea 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Iltalypsy 21.30 Uutisvuoto 22.00 Autourheilua 23.30 Frasier 23.50 Euronews 0.05-4.00 Uutisikkuna TV 2 8.00 Uutisikkuna 9.00 Jumppa 9.30 Koiruuksia 10.00 VValtonin perhe 10.50 Matkakassi: Hetki Kreetal la 11.00 Hollywood Xpress 11.30 Seesamtie 11.55 Yhdistetyn maailmancup 13.45 FST: Shakespeares berättelser -En vintersaga 14.10 FST: Nunnaluostarin sisa ret 14.25 FST: Venäläinen Alaska 15.45 Ekvaattori 16.15 V65 ravit 16.50 Jalkapallon Englannin 1. L A U A N T A I N A 2 1 . Deeds tulee kaupun kiin 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous 17.10 Pokka pitää 17.40 Viittomakieliset uutiset 17.45 FST: Kortnytt 17.46 FST: Mikä minusta tuli iso na 17.55 FST: X-tra 18.15 FST: Tv-nytt 18.35 Uutisotsikot 18.36 Äiti ja risat 19.00 Bingoloton perjantaipotti 19.30 K.Tervo 20.00 Studio Julmahuvi 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-Bros 21.30 Hyvän mielen Tanssiinkut su 23.00 Tv-uutiset 23.10 FST: Kvällsnytt 23.15 Sinun tähtesi: Noel Cowardin lauluja 0.05 Euronews 0.15-4.00 Uutisikkuna TV 2 5.55-9.10 Uutisikkuna 13.40 Kaamoksen piristys: Sata man valot 14.25 Elämä voittaa 15.10 Maailman lapset 15.15 Elämää se vain on 15.35 Bonanza 16.25 Säätieteilijänä Jäämerellä 17.00 Tontut 17.25 Huvitutti 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.15 Kotimaan katsaus 18.25 Peliuutiset 18.35 FST: Kanal Tvä 19.00 Akuutti erikoisohjelma terveydestä 19.30 Murteella Savvoo hilijoo ja kovvoo 20.00 Ekoisti 20.30 Credo minä uskon 21.00 Estradilla: Suomen Farm Aid 22.15 Stefanie 23.000.30 Auringonlaskun san karit MTV 3 05.30 Ostoskanava 06.00 Huomenta Suomi 09.00 Emmerdale 09.55 Isä Ted 10.25 MonoMeno 10.55 Fashion TV 11.25 Kultainen avain 11.35 Kauniit ja rohkeat 12.00 Lounasuutiset 12.10 Roseanne Show 12.55 Dallas 13.45 Suoraa huutoa 14.05 Mask 14.30 Marienhof 15.00 Kolmen Uutiset 15.05 Jyrki 16.30 Tv-maailma 17.00 Viiden Uutiset 17.05 Ruututoimitus 17.10 Tunteita ja tuoksuja 18.00 Onnenpyörä 18.25 Kauniit ja rohkeat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Ihmeidentekijät 20.00 Amorin kaaret 20.55 Uutiset ja sää 21.00 Hiihtoa 21.30 Rikosraportti 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Jyrki Video Awards '98 00.00 Maan sydämessä 02.05 Sydneyn satamapoliisit 03.0003I30 Ostoskanava. divisioonaa 18.50 Tv-uutiset 19.00 Rikollinen menneisyys 19.35 Tuoksun taikaa 20.30 Cosby 20.50 Karvinen 21.05 Kriminaltango 21.55 Tapaus Henry 23.40-1.30 Toimintaa tyynellä merellä MTV 3 06.30 Ostoskanava 07.00 Aamulypsy 07.30 Huomenta Suomi 09.30 Animaaniset 09.55 Tarinoita hyveiden kirjasta 10.20 Futistarinat 10.50 Flipper 11.40 Hercules 12.25 Xena 13.10 Tilt! 13.40 Viihteellä: Pian Gaala Lap selle 14.35 Olin mies-sotamorsian 16.35 Fashion TV 17.05 NHL PowerGame 17.35 MonoMeno 18.00 Miss Baltic Sea 1999 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Mediauutiset 19.30 Napakymppi 20.00 BumtsiBum! 21.00 Lotto ja Jokeri 21.05 Bermudan kolmio 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Tulosruutu 22.30 Tähtikanava 22.40 Mustan pörssin lapset 00.20 Alppihiihtoa: Park City / Naisten pujottelu 01.15 Poltergeist 02.05-05.35 NHL PowerGame: Montreal Colorado Sunnuntai 22.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 8.00 FST: Karoiin och hennes vänner 8.25 FST: Julpost 8.30 Pikku Veturi 9.05 Olipa kerran keksijä 9.30 Sunnuntaivekkari 10.15 Kyvyt käyttöön 10.30 Maailman muotia 11.00 Ylen avoin yliopisto 12.00 Sjung medl 12.15 Ruokamatka Ranskaan Régions gourmandes 12.30 Italianissimo 13.00 Aitan kiista 13.50 Runotytön tarina 14.40 Elämän kevät ja syksy 15.10 Hauska tutustua 15.25 Tanssiteos 1: Savua (Smo ke) 15.45 Tanssiteos 2: Miehet (Men) 16.10 Kesäpalatsin meripihkahuoneen arvoitus 17.00 Tv-uutiset 17.05 FST: Danny Boy sagan om en säng 17.55 FST: Gusto 18.15 FST: Tv-nytt 18.30 Viittomakieliset uutiset 18.35 Enkeleitä ja pikkupiruja 19.05 Silas Marner 20.00 Kaken pesula 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Presidentti Koiviston 75vuotis haastattelu 22.00 Ykkösdokumentti: Yhtei nen salaisuutemme 23.00 Keskustelu dokumentin jälkeen 23.30 Rakkauteni polttaa 0.55 Euronews 1.10-4.00 Uutisikkuna TV 2 8.00 Uutisikkuna 9.00 Jumppa 9.30 Suksiseppä 9.55 Kiehtova maapallo 10.50 Yhdistetyn maailmancup 12.00 Kiviset ja Soraset 12.25 Paluu tulevaisuuteen 12.50 Musta laatikko 13.30 Maailma sanojen vankina 14.00 Credo minä uskon 14.30 Muuttuva maailma 15.25 Voimistelun Finnrhythmic 16.20 Matkoja mieleen 17.10 Enkelin kosketus 17.55 Kakkosen syyssää 18.00 Tv-uutiset 18.10 Ympäristöuutiset 18.30 Silminnäkijä 19.00 Odysseia 20.30 Varustamo 21.15 Halleluja! 21.45 Ensi viikon sää 21.50 Kummeli lääkärit tulessa 22.20 Hollywood Xpress 22.50 Pimeyden sydän 23.35 Babylon 5 0.15-0.30 Pikkuteatteri MTV 3 07.00 Ostoskanava 07.30 Aamulypsy 08.00 MTV-Akatemia 09.00 Disneyn piirretty 09.25 Disney-klassikko 09.35 Disneyn piirretty 10.00 Huomenta Suomi 11.30 Avoimia työpaikkoja , 12.10 Joka kodin asuntomarkki nat 13.00 Beverly Hills 90210 13.55 Frendit 14.25 Jyrki Countdown 14.55 Simpsonit 15.20 Kukkulan kuningas 15.50 Hockey Night: HIFK TPS 18.35 Ruutulippu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Karpolla on asiaa 19.40 Sunnuntairaportti 20.00 Kultsi, suurensin kakaran 21.45 Tähtikanava 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.35 NYPD Blue 23.35 Ritanmitalla 00.05 Jyrki Spotlight 00.35 Lain nimessä 01.05-01.35 Ostoskanava Maanantai 23.11.98 TV 1 4.00 Uutisikkuna 5.55 Ykkösen aamu-tv 9.10 Emilie 10.00 Uutisikkuna 10.10 Koulu-tv: Viisas luonto 10.35 Uutisikkuna 11.00 K.Tervo 11.35 FST Utbildning: Pussel 11.55 Uutisikkuna 12.20 Koulu-tv: Ilves 12.50 Euronews 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-Bros 13.35 Lauantaivekkari 14.35 Tosi tarina: Uppoaako ve neveistämö
18, PL 1, 69101 KANNUS P. Syyskokouksessa käsitellään SPR:n osastojen johto säännön pykälissä 14 ja 25 mainitut asiat. Kustannus arviosta 50% voidaan’ kattaa POMO-rahalla, joka toiminta ryhmää kohti on max 10 000 mk. Vielä2lupaavaa tyttöpentua vapaaana. ja 13.12. Vuokrataan vastaremontoitu saunallinen yksiö 40 m2 Toholammin Perkkiössä puh. Kahvitarjoilu. Järj. M Y Y T Ä V Ä N Ä KOIRANRUOKAA & LEMMIKKIELÄINTARVIKKEITA K o tiin tu o tu iin ! S o ita ja tila a ! P u h . (06) 886 733 TILAUSHINNAT: Kesto.............300,12 kk..............350,JAKELUHÄifllÖTi lltajakelua koskevat: 050 3522 417 Päiväjakelua koskevat: 0204 513 646 Paino: KP-Palno, Kokkola 1998/ t KO KO U KSIA # Keskustan 5 Keskusta Toho|amm jn Ro;n ^ >SYYSKOKOUS to 26.11. pinta-ala 120 m2. varat. Toholam m in M aaseutunuoret LÄMMINTÄ TILAA SALISSA 300 NELIÖTÄ . mennessä: aikuiskoulutus puh. S uu nn itellaa n yhd essä hankke ita P O M O sta pa ika lla Pirjo P alosaari^ Penttilä. Puh. Hyvä avolava pakettiauto. Kilpailukuvia oli 140. ruokailu 100.A ik. T erve lo nkka isia , h yväluonteisista ja hyväsukuisista vanhemmista. 886 002 viimeistään ma 30.11. K äsitellään sääntöjen m äärääm ät asiat ja a lu stu k se n m aataloupoliittisista asioista pitää MTK:n 2. B u llm a n s tifin p e n tu ja . ESSOn huoltamokiinteistö kaavan mukaisine tontteineen. Jouluruokailu seisovasta pöydästä 60,/hlö. 885 85 050-3207 466. A o tarjoaa jouluruuan. Tervetuloa! Johtokunta Ä e stijo k ila a k so n S y d ä n y h d is t y s SYYSKOKOUS su 29.11.98 klo 16. (06) 8636 480 fa x (06) 8636 345 ta 21.11.1 18-21 I lo 21.11. Säätiön apurahoja voi hakea ensimmäisen kerran keväällä 2000. T o im in ta ra h a a k o k e ilu m a llie n lu o m ise k si!! Toimintarahaa haetaan Pirityiset ry:ltä 4.12.1998 mennes sä,päätös valituista kokeilumalleista tehdään 9.12.1998. klo 19. Puh. Koski-Hovissa. Kulttuurilautakunta . . m okailu + tancnilippu 120.Lapset m okailu 50.-1 klo12lZ rfZ T a n ssittu n a K A B R I& A orkesteri Huom! L'P^ 40,Kahdet päivätanssit tulossa! (6.12. Ennakkoiini. puh. MenoMonon kabinetissa. Kaavatontin pinta-ala on n. 0400876 777. Hän voitti lapsikuvasaijan sekä näyttely-ja kilpailusarjan. vuosikerta Sanomalehtien Liiton jäsen Julkaisija: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy Ilmestymispäivät: KESKIVIIKKO ja LAUANTAI \ toimitus® lestinjoki.kpnet.com , Internet vvww.lestinjokkkpnetfi ....J r l KANNUKSEN TOIMITUS Valtak. Rakennuksen arv. Sauna ja uima-allas käytettävissä. Hallitus kokoontuu klo 18.30. Tervetuloa Hallitus . 050 567 4515 koti (06) 871 286 Toimittaja: Jorma Rektmen auto 0500 568 538, koti puh. M aikki Mysterio) Punamustavalk. . 3 .12. Ost. Mahdollisuus opintorahaan. E D U L L I S T A J A K A T T A V A A MAINOSJAKELUA L E S T I J O K I L A A K S O S S A ! Kaksi kertaa viikossa: • KANNUS kk, ESKOLA • TOHO LAM PI • LESTIJÄRVI * LOHTAJA * H IM A N KA kk, H IL L U Kysv meiltä lisätietoja: LESTINJOKI-lehti p. alkaen muutama paikka vapaana. klo 19.00 kunnnantalolla. p n ä m a r r a s k u u t a 1 9 9 8 t SEKALAISTA k ^ H l ________ a kah tm ia W .^SSS^ M A A S E U T U M A A S E U D U N A M M A T T E IH IN Maaseutuakatemian iltapäiväseminaari Pe 2 7 .1 1 .1 9 9 8 klo 1 2 .0 -1 4 .4 5 K A S V A V IE N M A A T IL O JE N H A A ST EET Alustukset: MMT Matti Ryhänen, Taloustieteen laitos, Helsingin yliopisto Juha Hämäläinen Keski-Pohjanmaan maaseutukeskus Keskustelu: Puheenjohtaja Jouni Jyrinki MTK Keskt-Pohjanmaa Paikka: Koivukartano, Kannus Hinta: 30 m k/hlö, maksu paikanpäällä, sis. 06-8748 228, fax 8748 202 sähköposti: pirjo.kortetmaa@kmol.kpnet.fi Ps. 1950-luvulla ja siinä on kahden auton huoltotilat, toisessa rasvamonttu. Kohde myydään tarjousten perusteella. Tarjoukset viimeistään 2 / . KAHVIO M asala Lehtomaantie 151, 68510 Haisua, puh. M in ttu-K a hvilasta pulla kah vit 15 mk. >ki-Pohjanmaan m aaseutuakatem ia (UKSEN M A A SEU T U O P P ILA IT O S Välitalo vuoden muotokuvaaja Suomen Valokuvaajain Liitto on valinnut Vuoden Muo tokuvaajaksi valokuvaaja Ritva Välitalon Kokkolasta. 873193. Päivi Siirilän tekemä kartoitus kotitalouksien palvelujen tarpeesta on valmistunut.Hanke haastaa nyt yhteisöiä/toimiioita luomaan uudentyyppistä toimintaa kylien ja Kotitalouksien palvelujen kehittämiseksi. Huoltamossa on peruslämpö päällä. Huoltamo on rak. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Tehyn Lestijokilaakson Ao:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ja PIKKUJOULU 10.12.1998 klo 19 H im a n g a lla Koski-Hovissa, saunaosastolla. Maatilatalouden perustutkinnon näyttökoe 10.12. ??????????????????????. (06) 885 690 fax (06) 885 381 Päätoimittaja: Ilkka Puranen Matkap. Sääntömääräiset asiat. 831 5 7 tai 040-561 8421. \ mETPl&lNKIPMUJHANKE Hankkeemme on edennyt. * 7 1 2 6 8 M aria-le n a Siirilä/Annika Rahkonen (usnmm ISSN 0782-5617 22. Hakemus tehdään sitä varten laaditulle lomakkeella, jossa eritellään kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma. 0400-876 777. klo 21.30-02.00 Masalan ja Masa Cat mitujoujcu: A ik. 8221 854, 050-5908 145. Hä nelle myönnettiin myös erikoispalkinto uudenlaisen ilmai sun tuomisesta muotokuvaan. Soitelkaa!. Sääntöjen määräämät asiat. Ilmoittautumiset Raimolle ilt. LESTINJOKI L a u a n t a i n a 2 1 . Tervetuloa! M aataloustuottajain K annuksen yhdistyksen M TK-Kannus ry:n ( Q i SYYSKOKOUS V g / ti 24.11.98 klo 19.00 Koivukartano. (06) 871 288 fax (06) 871 829 TOHOLAMMIN TOIMITUS SP:r1 talo 69300 T0H0LAMPÍ P. alkukahvit, Ilmoittautuminen 24.11. P. 86 1 2 116. Johtokunta kokoontuu klo 18.30. puheenjohtaja H annu Aho. klo 19.30 alkaen. Johtokunta SPR:n Kannuksen osaston SYYSKOKOUS ke 2 .1 2. m ennessä ^Tervetuloa! Jäij. Lomakkeita ja ohjeita saa ^Pirityisiltä, p. T M Y Y T Ä V Ä N Ä KIINTEISTÖJÄ M y y t ä v ä n ä K a n n u k s e s s a osoitteessa Valtakatu 5 ent. Matti Mäki-Jokela, puh. tyttö kissa Raivaajakatu. tied. Tervetuloa. 5 5 4 1 8 8 4 4 . Tervetuloa! H a llitu s Toholammin ja Lestijärven Kehitysvammaisten Tuki ry.n SYYSKOKOUS pidetään Toholammin kunnatalolla ma 3 .1 1 .9 8 klo 19.00. p uh. mennessä puh.johtajalle puh. N ä y t ö s t ä so p . Valmistujaisja hääkuvasarjoissa Ritva sijoittui toiseksi. Lisäksi konttoritilaa ja pannuhuone. Suoritetun m a a p e r ä tu t k im u k s e n mukaan maankäytölle ei ole rajoituksia eikä estettä uudisrakentamiselle ole! Tied. 8225 155 ta i 050-5812 4 9 /K c n n c l Shop Myydään v.-83 rakenneti OK-TALO 2 km Toholammin keskustasta puh. maitokiintiö. 1.500 m2. TULE M U K A A N TAPAHTUMAAN! T U O T T A J IE N P IK K U J O U L U Kevarissa la 5.12. 870 767.Aluesihteeri paikalla. (06) 885 120. Agrineuvos-kirjanpitokurssilla 23.11. SEKALAISTA föfijZI POMO-HANKENEUVONTA H TIEDOTUSTILAISUUS ke 2.12.98 klo Minttutalossa Tule kuulem aan m itä m ah do llisuuksia PO M O ta rjo a a yhd istyksille. Vuosikilpailuun osallistui tänä vuonna 23 valokuvaajaa. Säätiö tukemaan maataloutta ja kulttuuria Helmikuussa 1998 kuolleen agronomi Oiva Kuusiston testamentin mukaisesti Agronomiliitto on perustanut Oiva Kuusiston nimeä kantavan säätiön, jonka tarkoituksena on tukea Etelä-ja Keski-Pohjanmaan maataloutta edistäviä tie teitä ja tutkimusta sekä Etelä-Pohjanmaan kulttuuria. Kansanedustajaehokas Mika Lintilä puhuu. 11.1998 osoitteella Mäki-Jokelan Laki Oy, Isokatu 5 A, 6 7 1 Kokkola
8623 176. 8 8 5 4 1 2 YKSITYISETSIVAPALVELU • VARTIOINTIA Puh. MEILTÄ ONNISTUU! Asu ntoautovuokraus Ammattitaitoista R A K E N T A M I S T A j a R E M O N T O I N T I A Kannuksessa jo toistakymmentävuotta • uudisrakennukset • huoneistoremontit • vesivahinkokorjaukset • neuvonta KANNUKSEN im p im KY KANNUS 0500 865 721 PERUNKIRJOITUS • Kokkolan PERUNKIRJOITUSTOIMISTO Isokatu 5 A 67100 KO KKO LA P. Lääninhallituksen lu pa koulutus 1 Voiman kö yttä koulutus viranom aisille VUOKRATTAVANA • Hälytysjärjestelmät DSC • Videojärjestelmät Sony ta v a llis te n jä rje s te lm ie n h in n a lla v u o k r a lle ta i o m a k s i • Automaattista hälytysva Ivon taa Lestijokilaaksossa ja koko Suomessa kioskista-teollisuuteen • Kaikki vartiointialan palvelut 10 VUODEN KOKEMUKSELLA LESTIJOKILAAKSON VARTIOINTI VUOKRATTAVANA 8 HENK. Avoinna: ma ti-pe la 10-15 9-17 8-14 T ä ssä v a p a a ta ilm o itu s tila a . . VAPAATA tilaa '. L O M A x ASUNTOJA “‘«RUKALLA puh. 871288 1 5 f l A \ j A Y / S ’WiJf J IA SIUIKKEITA • LUKKOJ A KODINKONEPALVELU Kodinkonehuolto H a n n u K a u p p il a O y A s e m a tie 5 69100 K A N N U S Puh. sisustusmateriaalit L A -S IS U S T U S LASSE ANNALA T o h o la m p i, p u h . muk. 06-87 1 447. mukaan P A R T U R I — K A M P A A M O T V I K K I Kampaamo S chw arzkopf f RAIJA M A ATT ALA Rekiläntie 84 ; KANNUS, puh. 872 732 HERMORATAHIEROJA R iitta Yrjänä Hiiiilä • lahjakortit tarvittaessa kotikäyntejä • myös lihashierontaa (P. p n ä m a r r a s k u u t a 1 9 9 8 LESTJNJOKI ELINKEINOPALVELUT« HIERONTAA MENESTYKSEN TUNNUS ON K A N N U S KANNUKSEN KAUPUNKI Elinkeinopalvelut ja yritysneuvonta toimisto avoinna ark. 870 540 m a t k a p u h . 040-5730 537 PARTURI-KAMPAAMOJA Muori P A R T U R I • K A M P A A M O P U H . FF.NESTRA IKKUNAT m ittatilauksena ja asen n e ttu n a J Ä R K IH IN T A A N Kysy taijous! T e h t a a n e d u s t a j a KEIJO ARILEHTO P. vv s_______Ohjatut KUNTOSALIRYHMÄT. (06) 873 175 040-7032 288 R A K E N N U S P E L T IT Y Ö T : • rännit • listoitukset • piipunjuuret • höyrykuvut • konesaumakatot ym. Hitsaus • Leikkaus • Maalaus • Särmäys Sorvaus • Poraus • Poranteroituspalvelu J 4 ^ K A N N U K S E N Puh. 8-16 K ESK I-POH JA N YRITYSPALVELU OY Kaupunginvirasto, Asematie 2 69100 Kannus p. ark. 873 430 ISxriuri Kampaamo Tirjc ja A rja Valtakatu 7 , TS «tutut 6 -9 7 3 2 2 Köytä hyväksi palvelultamme! SISUSTUSPALVELUJA • • tapetit • matot ja maalaustarvikkeet • laatat • matot, parketit myös asennettuna • ym. puusepäntyöt • vanerit Puh. K a n n u k s e n ^ FYSIKAALINEN H0IT0LAIT Asematie 2, KANNUS ® 06-871 528 Monipuoliset FYSIOTERAPIAPALVELUT vauvasta v a a riin i KIMPPAJUMPPA ma 19-20 yläaste. K y s y lis ä ä : LESTINJOKI p . (06) 873 642 Puhdistamontie 5, KANNUS PELTISEPÄN PALVELUJA JOKILAAKSON PELTI HANNU PORKOLA KAN N US PUH. 040-5641 206 (06) 8223 260 Rakennussaneeraukset ja -urakoinnit Rosara O y Toholampi p. 872 275 tai 040-59 8 1 8 5 ' T ässä v a p a a ilm o itu s p a ik k a . 88$ 680 Lestijärvi terveyskeskus Puh. (06) 872 783, Fax (06) 872 783 G S M 04 5 6 i 219 • Yksityisetsivätoiminto • Turvokonsultointi • Henkilöiden seurannat • Etsinnät • Turvamiespalvelu • Turvallisuuskoulutus laillistettua toim intoa vuosien kokemuksella. S o i t a h e t i 8 7 1 2 8 8 . (06) 8315 700 040-5618 421 v F. 870 439 AVOINNA: ti-pe 9.-17, la 9.00-13.00 muul.sop. 1 8 , K a n n u s p . KANNUS k u s t a ! Puh i —I 873 288 Avoinna: ma-pe * ' ° 9 -,1 7 h h o k k a LA suljettu r a n t a Muulloin sop. L a u a n t a i n a 2 1 . 7-17, la 9-13 PUUSEPÄNLIIKE ERKKILÄ • mittatilaustyönä kiintokalusteet ym. 8609 248 ^ MYÖS ILTA-AIKOJA . 06-871 288, fax 871 829 • METALLITYÖPALVELUJA • f • • . K O H E N N E V A , K A N N U S PUH. 040 5139 954 s o p im u k s e n m u k a a n . 87 741 PARTURI-KAMPAAMO Mäkikuja 3, KES. 06-871 410 | T Y Ö K E S K U S Fax 06-871 430 LVIJA RAKENNUS ALAN PALVELUJA RAKENNUSPALVELUITA LVI-NIEMONEN OY Leppäojantie 7, KANNUS • LVI-TARVIKKEET • LVI-URAKOINTI • RAUTAJA RAKENNUSTARVIKKEET Puh. 050 5207 327 J A K am paam opalvelut kätevästi kotonasi joka arkipäivä s 050-523 3031 MAIJA MÄNTYKORPI ESKOLA Liedeksen liiketalon 1. H A M M A S LÁ Á K A R E ITA • KANNUKSEN HAMMASLÄÄKÄRIPISTE H a m m a s l ä ä k ä r i K i r s i K o i v u k o s k i Asematie 4 A 4, Kannus Puh. krs. (06) 873 811 Av. K a n n u s Iki L ie d e k s e n l i i k e t a l o 2 k r s . (06)8233 140 ". 6 8 7 1 2 8 8 KOTIPALVELUJA' KOTIPALVELU, HOIVA JA SIIVOUS Riitta Erkkilä, lähihoitaja P. 870 858 Valtakatu 19 Kannus apteekin vieressä ^F r^n \-ko sm e^ 7 l|^ J V.^ntohoitaJa 9/ E lin a M ä n ty k o rp i Koulukuja 4, Kannus /l/anvarauKse^ n^^^ötikävnniU ^ K auneushoitola ^ R aija D i p l . k o s m e t o l o g i R a i j a L u o m a l a A ja n v a r a u s p u h . 040-5808140 VASTAANOTOT: Toholampi Q P n talo Puh. • KIRJAPAINOPALVELUA LAATUA • JOUSTOA • PALVELUHENKEÄ LESTIJOKILAAKSON KIRJAPAINO OY V a lta k . Avoinna: tiistai¡J ö ' S I perjantai 9-17 lauantai 9-14 muulloin sopimuksen mukaan Jurtkatenhe i K a m p a a m o H elena M äkelä f im kalan tie 17, Kannus p. 0500 938 904, 06-876 249) Mr KOSMETOLOGEJA FYSIKAALINEN HOITO* • FYSIKAALISTA HOITOA • HIERONTAA KUNTOKANNUS p. (06) 8745 111, 0400 668 659, ilt. (06) 873 578 Hammaslääkäri " PERTTI HONKELA Puh. 870 461 0400-665 270,0400-663 270 MAINOSTOIMISTOJA ONGITAAN IDEAA HATUSTA Mainostoimisto TAIkCAtlATTu T a n ja K ä n s ä k o s k i V altakatu 18, KANNUS puh