Investointi on merkittävä askel Cleworin vastuullisuusstrategiassa. KANNUS TOHOLAMPI LESTIJÄRVI HIMANKA LOHTAJA Nro 47 Hinta 3,50 € | lestijoki.fi Perustettu 1976 Torstai 21.11.2024 ILMALÄMPÖPUMPUT ILMALÄMPÖPUMPUT asennettuna 6 vuoden takuulla. Halkoja teoksen sisään mahtuu yhteensä noin 90 pinokuutiometriä. Clewor kohti päästöttömyytä Kannuslainen pesulayhtiö Clewor Oy vähentää hiilidioksidi-päästöjään ja siirtyy päästöttömään höyryntuotantoon. 1 Sivu 10 JONI MÄKI-PETÄJÄ Lohtajan Veikot voitti ennätysyleisön edessä 1 Sivu 14 Koivuhalkoja taideteoksen kehikossa. 1 Sivu 11 JONI MÄKI-PETÄJÄ Kannuksen Biljardikerho hankki kolme kilpatason biljardipöytää 1 Sivu 13. Mutkalammin tuulipuiston tilataideteos alkaa hahmottua Mutkalammin tuulipuiston tilataideteos on kaikessa rauhassa edennyt jo halkojen latomisvaiheeseen. Teoksen kokonaispituus on noin 60 metriä ja kokonaiskorkeus jalustoineen vajaat 4 metriä. 0900 302 100 · www.kodinkonehuoltokannus.fi Clewor Oy:n liiketoimintapäällikö Annastina Liedes ja myyntijohtaja Artturi Liedes. Meiltä JOKILAAKSON KONEMYYNTI JA HUOLTO OY JOKILAAKSON KONEMYYNTI JA HUOLTO OY Asematie 9, 69100 Kannus · Puh
Se vain lisäsi tuntemusta, että kaikki on pyritty tekemään niin salassa kuin on pystytty. Tie onnettomuuspaikalla oli märkä ja paikoin jo jäinen. Pyöräilijä vietiin kohti keskussairaalaa saamaan ensihoitoa, mutta ambulanssi joutui pysähtymään noin 15-20 minuutiksi Valtakadun varren liikehuoneiston pysäköintialueelle. – Voiko tämä olla totta. Lestijoki // Torstaina 21. Onnettomuuspaikka oli tarkemmin Valtakadulla Kannuksen keskustasta kilometrin verran Toholammille päin, lähellä Halmeentien risteystä. " Meitä ei ole kuunneltu, eikä meidän mielipiteille ole annettu mitään arvoa. marraskuuta 2024 2 // UUTISET Viesti kolme tuntia ennen info-tilaisuutta Toholammin kunnan ruokaja siivoustyöntekijät järkyttyneitä yt-neuvotteluista Joni Mäki-Petäjä Toholammin kunnan ruokaja siivoushuollon työntekijät ovat edelleen järkyttyneitä saamastaan kohtelusta. Kuorma-auto oli ajanut Toholammilta päin ja törmännyt suojatiellä menevään polkupyöräilijään. – Tieto info-tilaisuudesta tuli tiistaina 22. KOKO NELIKOLLA on pitkä työura takana, he ovat kaikki työskennelleet 16-27 vuoden väliltä kunnassa. Viesti tuli noin kolmisen tuntia ennen kuin tilaisuus jo alkoi. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Kunnan pienipalkkaisimmatko muka pelastaa kunnan talouden. On vaikea uskoa, että ruoan laatu pysyisi mitenkään samalla tasolla yksityisellä. Onnettomuuspaikalle hälytettiin useita ambulansseja ja poliiseja. Tiedettiin totta kai, että säästöihin tämä liittyy, mutta kyllä tieto yt-neuvotteluista tuli täysin puun takaa, Männistön keittiössä työskentelevät Niina Remesaho, Pia Niemonen, Reetta Halmetoja ja Armi Rantanikunen kertovat. Poliisi tutkii liikenneonnettomuutta. ruokalistojen muutoksia, tarjottimien käytön poistoa, välipalojen muokkaamista. – Me valmistamme ruoat hyvin pitkälle keittiöllä itse. Kuorma-auto törmäsi pyöräilijään Valtakadun suojatiellä Lääkintähelikopteri vei vakavasti loukkaantuneen pyöräilijän Ouluun Kannuksessa sattui tieliikenneonnettomuus lauantaina noin kello 16. He saivat tiedon heitä koskevasta yt-neuvotteluiden alkamisesta ja sitä koskevasta info-tilaisuudesta tiistaina 22.lokakuuta. Neuvottelut ovat kesken. 200 000 euron säästöt tuntuvat todella epäuskottavilta. – Kyllähän siinä on suuri todennäköisyys, että se sama tulee hoitamaan myös koulun Niina Remesaho, Pia Niemonen, Reetta Halmetoja ja Armi Rantanikunen kokevat, että kaikki on jo päätetty, vaikka yt-neuvottelut ovat vielä meneillään. Koetaan, että meidän tekemäämme työtä ei kunnassa arvosteta pätkääkään, naiset kertovat apeina. Esittämiimme kysymyksiin ei vastattu siinä info-tilaisuuudessa. Männistön ruoka menee myös kotipalvelulle. Pyöräilijän saamista vammoista ja tilasta ei ole tietoa. Koulunmäen alueella ei ole valmistuskeittiötä vaan ruoka kuljetetaan Männistössä kouluille. Aika monella meni suunnitelmat uusiksi, kun työaika oli loppunut jo osalla. HE MUISTUTTAVAT , että Toholammin kouluruoka on pärjännyt THL:n valtakunnallisessa kouluruokakyselyssä erinomaisesti. – Kaiken kaikkiaan meillä ei ole ollut vaikutusmahdollisuuksia ja kaikki tuntuu olevan jo valmiiksi päätettyä, Remesaho, Niemonen, Halmetoja ja Rantanikunen kertovat pettyneinä. Taustalla oli kunnan säästötoimenpiteet, jossa kunnan ruokahuoltoja siivouspalvelut kilpailutetaan. Parkkipaikalla oli samaan aikaan kolme ambulanssia. Meitä ei ole kuunneltu, eikä meidän mielipiteille ole annettu mitään arvoa. Se tuntui olevan tärkein asia, ettei vaan kukaan ollut tienyt näistä säästösuunnitelmista ennakkoon. Soiten ruoat valmistaa Männistössä jo yksityinen toimija, Fodbar. Siinä oli vain, että kaikkien läsnäolo välttämätön kokoontumiselle. " Onhan tämä kuin märkä rätti olisi heitetty naamalle. He kertovat, että kuultuaan säästötarpeista, henkilökunta aktiivisesti mietti säästökeinoja, joilla olisi saanut kustannuksia alas. lokakuuta Whatsapp-viestillä. Kilpailutus voi johtaa ruokahuollon ja siivouksen henkilöstön osalta enintään noin 20 työsuhteen päättymiseen. Joni Mäki-Petäjä Kannuksessa sattui lauantaina noin klo 16 vakava liikenneonnettomuus keskustan alueella. Koetaan, että meidän tekemäämme työtä ei kunnassa arvosteta pätkääkään. Lisäksi olemme pystyneet joustamaan koulun tarpeisiin lyhyelläkin varoitusajalla. – Onhan tämä kuin märkä rätti olisi heitetty naamalle. Yläkoulu käyttää ruokailuun kahta isoa luokkatilaa ja alakoulu syö entisessä Artesaaniopiston tiloissa, jonka omistuksen kunta osti itselleen vuonna 2022. Naiset mainitsevat säästöehdotuksina mm. Heidän mukaan ensimmäinen tuntemus oli epäusko. Pyöräilijä vietiin lopulta lääkintähelikopterilla Ouluun
Kannus sai 15 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa Hankkeen nimi on Uudistuva ja uudistava organisaatio rakentaa työn imua ja työhyvinvointia. K ANNUKSEN HANKKEESSA työntekijät pääsevät kehittämään omaan työtään. KUNNANHALLITUKSEN PÄÄTTÄMÄ kilpailutus avattiin viikko sitten keskiviikkona julkisen sektorin tarjousportaali Hilman kautta. Kehittämisrahalla tuetaan kunta-alan, hyvinvointialueiden ja kirkon työnantajien mahdollisuutta työelämän kehittämistoimintaan. Tarjouspyynnössä todetaan palvelujen arvoksi noin 5,6 miljoonaa euroa viidessä vuodessa. – On paljon kysymyksiä, jotka mietityttävät. Kaupungin tarkastuslautakunta on jo puuttunut lausunnossaan työhyvinvointiin ja ehdottaa hyvinvointikyselyn tekemistä vuosittain. On myös todennäköistä, että kilpailutuksen voittanut firma tulee kysymään heitä töihin. Pitkään odotimme, että oma keittiö tulisi koulunmäelle. Yt-neuvotteluja käydään viikottain. Suunnitelmiakin nähtiin, mutta ne eivät ole edenneet jostain syystä. Työntekijöistä noin puolet on ruokahuollossa ja puolet siivouksessa. – Säästö ei ole valtava, mutta merkittävä siivu taloudessa ja vastaa puolen prosentin verokertymää, Jukka-Pekka Lätti havainnollistaa. MUUTOSNEUVOTTELUIDEN taustalla on kuntatalouden sopeutuspaine. joulukuuta. Kannukseen saatiin marraskuun jaossa 15 000 euroa. Johtajien vastuulla on, että esille tuleviin epäkohtiin puututaan. Meneillään on yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko ruokahuollon ja siivouksen henkilöstöä ja saattavat johtaa enintään noin 20 työsuhteen päättymiseen. Männistön palvelutaloon kunta ei tee aterioita vaan ruuan toimittaa Soite. Asiaan on puututtu ottamalla käyttöön matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja kouluttamalla esihenkilöitä aktiivisen tuen käyttöön. Tarjousaika päättyy 17. Liitosta on sanottu, että säästöjä ei tällä konstilla tule, naiset sanovat. Kannuksen kaupungin työntekijät pääsevät kehittämään omaa työtään. Liisa Ängeslevä Kannuksen kaupunki on Keski-Pohjanmaan alueella ainoa paikkakunta, joka sai työeläkevakuuttaja Kevan työelämän kehittämisrahaa. Kehittämisrahaa saaneiden organisaatioiden hankkeiden aiheet vaihtelevat strategisesta työkykyjohtamisesta konkreettisten työkykyä tukevien käytäntöjen kehittämiseen. Yt-neuvottelut alkoivat lokakuussa ja kuuden viikon määräaika päättyy 8. Kunta pyytää tarjousta ateriaja puhtauspalveluiden järjestämisestä. Summissa ei ole arvonlisäveroa. Niihin kuuluvat kunnan toimintoja koskevien selvitysten laatiminen ja mahdolliset kilpailutukset. Sen tuloksena syntyi Kannuksen johtamisen käsikirja. Sivukylien kouluja on kolme, kirkonkylällä Kuusiston koulukeskuksessa opetusta neljässä eri rakennuksessa ja niiden lisäksi päiväkoti, kunnantalo, Lampin halli ja kirjasto sekä huoltotiloja. JONI MÄKI-PETÄJÄ Ateriaja puhtauspalveluiden kilpailutus alkoi Liisa Ängeslevä Toholammin kunnan ruokahuoltoja siivouspalvelut kilpailutetaan. Säästösumma tarkentuu vielä, mutta hallintojohtaja Jukka-Pekka Lätin mukaan vuosittainen säästö olisi noin 200 000 euron luokkaa. Kaupungin talousja hallintojohtaja Leena Sämpi sanoo, että se on suoraa jatkoa tänä vuonna toteutetulle esihenkilöiden valmennukselle. marraskuuta 2024 UUTISET // 3 ruuat. KELAN TUTKIMUKSEN mukaan mielenterveyden häiriöistä on tullut selvästi suurin syy työikäisten pitkille sairauslomille. KUNNAN TOIVEENA on, että työntekijät voisivat siirtyä vanhoina työntekijöinä uuden palveluntuottajan palvelukseen, jos liikkeenluovutus tapahtuu. joulukuuta. Syyskuun kunnanhallituksessa hallintojohtaja totesi kuntien talouden liikkumavaran kaventuneen huomattavasti sote-uudistuksen jälkeen ja palveluveron ennakoivan suunnittelun ja investointien tarveharkinnan tärkeyden korostuvan entisestään. Kunnanhallitus valtuuttikin johtoryhmän tarkastelemaan tarvittavia toimenpiteitä talouden tervehdyttämiseksi. Työntekijöillä on uhkana, että lomat nollaantuvat. Hankkeen nimi on Uudistuva ja uudistava organisaatio rakentaa työn imua ja työhyvinvointia. Kunnan valmistuskeittiö toimii Männistössä, josta lähtee päivittäin noin 600 lounasta kouluille ja päiväkodille ja Sykäräisissä on koulukeittiö, jossa tehdään ruoka reilullle 20 asiakkaalle. Vuositasolla ateriapalvelun arvoksi on laskettu 760 000 euroa ja puhtauspalvelujen arvoksi 360 000 euroa. – Kyllä tässä varmasti kaikki pohtii tulevaisuutta. Päättäjille sellaisia terveisiä, että kyllä näitä kannattasi miettiä ja perehtyä hieman tarkemmin ennen päätöksentekoa. Työntekijätasolla kehitystyö ei ala vielä tämän vuoden puolella, vaan näillä näkymin aloitus menee kevätpuolelle. Kunta-alan työehdot ovat monessa kohtaa paremmat, joten lomat tulevat joka tapauksessa vähenemään. Siivottavia kiinteistöjä on toistakymmentä. LIISA ÄNGESLEVÄ " Tarjouspyynnössä todetaan palvelujen arvoksi noin 5,6 miljoonaa euroa viidessä vuodessa.. Tavoitteena onkin, että palvelujen tulevaisuus päätetään joulukuun budjettivaltuustossa. Sen tavoitteena on tukea henkilöstön työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Varmasti siinä osa on pakkoraossa ja joutuu yksityiselle menemään. Myös kehityskeskusteluiden merkitystä korostettiin tarkastuslautakunnan arviossa. Keskeisenä tavoitteena on työkyvyttömyysriskin vähentäminen. Muutokset palvelutarjonnassa tapahtuvat aikaisintaan ensi vuoden puolella. Niina Remesaho, Pia Niemonen, Reetta Halmetoja ja Armi Rantanikunen kokevat, että kaikki on jo päätetty, vaikka yt-neuvottelut ovat vielä meneillään. Luonnollisesti myös palkan määrä huolestuttaa. Tämä on havaittu myös Kannuksessa. Lestijoki // Torstaina 21
SOITA 0800 30101 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Lähetä kuva Lestijoki julkaisee lukijoiden kuvia ja videoita lehdessä sekä sosiaalisen median kanavissa. Kehitys ruokkii vastakkainasettelua, ja sillä ei maatamme rakenneta. Suomea ei rakenneta repimällä ja riitelemällä, vaan yhteistyöllä. Kovin on synkkää tämä aika. Pommit, ohjukset, dronet kylvävät tuhoaan niin Ukrainassa kuin Lähi-Idässä. Hybridisota on jo hetken ollut seuranamme. Lukijan kuva Marraskuun aamu. Mika Lintilä Toholampilainen kansanedustaja. Jos rima asetetaan tälle korkeudelle, niin aiheita, joista voi tulla paha mieli, tulee meillä riittämään runsaasti. POSITIIVINEN AJATTELU ei ole mikään helppo rasti, ainakaan meikäläiselle. Nyt sitä kyseenalaistetaan. Hallitus muistuttaa kotivarasta, joka pitäisi olla jokaisella kansalaisella kotona kaiken varalta. Joskus on vain kerta kaikkiaan pysähdyttävä ja suljettava kaikki uutislähteet ja älylaitteet. VALITETTAVASTI tämä kehitys, jossa ääripäät yleistyvät ja muokkaavat yhteiskunnan asenteita ei ole yhteiskunnan parhaaksi. En tarkoita, että päätä pitäisi pensaaseen pistää. Nämä tavat toimia eivät poissulje toisiaan. Ei se helppo tehtävä, kun uutiset suoltavat lähes vain huonoja uutisia. Omien virheiden myöntäminen, se se vasta vaikeaa meille on. Nyt kuitenkin tuntuu, kuin uskontoon ja uskonnonvapauteen liittyvästä keskustelusta olisi tolkku kadonnut totaalisesti. Muutama päivä myöhemmin kirkkonummelainen koulu perui Händelin barokkimusiikki konsertin. Tuntuu, että voimakas vastakkainasettelu ei anna tilaa sivistyneelle keskustelulle taikka suhtautumiselle erilaisiin näkökantoihin. Tässä meillä poliitikoilla on hyvin keskeinen rooli esimerkin näyttäjinä. Ymmärtäminen ei aina tarkoita hyväksymistä, mutta se osoittaa toisen mielipiteen arvostamista. Jo marsalkka Mannerheim sanoi jo aikoinaan, että ”Pienen maan vahvuus on sen yhtenäisyys”. ON NIIN HELPPO lähteä arvostelemaan toisia ja olemaan oikeassa joka asiassa. Aiemmin laajaa musiikin tuntemusta ja harrastamista on pidetty jonkinlaisena sivistysvaltion mittana. JOULUN LÄHESTYESSÄ voisimme itse kukin panostaa siihen, että yrittäisimme ymmärtää myös niitä mielipiteitä, jotka poikkeavat omistamme. Hyvin helposti ajatukset saattavat mennä sinne ikävälle puolelle. On otettava irtiotto arjesta ja sen harmaudesta. sähköpostitse toimitus@lestijoki-lehti.fi Synkkä aika tarvitsee myönteisyyttä Iltapäivälehdet pauhaavat jo kolmannesta maailmansodasta ja tekevät juuri niin kuin itäinen diktaattori Vladimir Putin toivookin. Mennään ensin viime aikojen mielipahoihin. Se luo omalta osaltaan tunnelmaa ja vie pinttyneet ajatukset valoisampaan suuntaan. Jaa mistäkö minä niin mieleni pahoitin. Unelmahöttö ja naminami saattavat olla monelle suomalaiselle liikaa, ainakin marraskuussa, mutta sopivasti höystetty positiivisuus puree aina. Siis 1600–1700-luvun barokkimusiikista olisi ehkä tullut paha mieli. Hieno kuurainen lumipeite saatiin sopivasti Lestijokilaaksoon ennen joulunavauksia. MAT TI JÄRNBÄCK Väri syksyyn. Ensin tuli tapaus Hämeenlinna, jossa yhdenvertaisuusja tasa-arvolautakunta määräsi kaupungin maksamaan 1500 euroa korvauksia uskonnottomalle lapselle, kun koulun tilaisuus oli pitänyt sisällään uskonnollista musiikkia. Kuitenkin pidättäytyisin aivan maailmanlopun ennustamiselta sentään. Negatiivisuudesta tulee helposti kierre ja kaikki alkavat näyttää kielteisesti latautuneelta. KOKEILEPA JOSKUS olla ylikorostuneen positiivinen. Se saattaa aiheuttaa vastareaktiota mutta väittäisin silti, että elämänmyönteisyys tarttuu. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta ja se toimii myös toisin päin. IHMISMIELI on herkkä ja se alkaa hyvin helposti murtua, jos ärsykkeet mielelle ovat vain negatiivisia. Armollisuus itseä ja muita kohtaan on usein avain parempaan mielenterveyteenkin. Periaatteessa kaikki barokkimusiikki on ”uskonnollista musiikkia”, mutta ainakin näin maallikkona pidän sitä länsimaisena klassisena musiikkina. USKONTOIHIN liittyvät asiat ovat aina olleet perinteisen herkkiä aiheita. IRMELI MÄKINEN Ja ihmisillä hyvä tahto ja mieli Kolumni Joudun aloittamaan tämänkertaisen kirjoitukseni Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-hahmon vakiokommentilla: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin”. Mielipiteiden tulkinnassa hyväntahtoisuus ei olisi lainkaan huono lähtökohta. Sen verran tätä elämän polkua on tullut itsekin tallattua, että virheitä tekevät kaikki. Kerron kolumnin lopussa, miksi tämä huolestuttaa. LUONTO JA LIIKUNTA ovat hyviä lääkkeitä, joita kannattaa hyödyntää. KAIKEN TÄMÄN kurjuuden keskellä pitäisi pysyä kuitenkin positiivisena. Joni Mäki-Petäjä Pääkirjoitus " Unelmahöttö ja naminami saattavat olla monelle suomalaiselle liikaa, ainakin marraskuussa, mutta sopivasti höystetty positiivisuus puree aina. Samalla on selvää, että kaikkea ei tarvitse hyväksyä ja tietyt käyttäytymisen normit tulee aina olla. MAAILMAN TILANTEEN ollessa hyvin rauhaton on yhtenäisyys erityisen tärkeää. marraskuuta 2024 4 // Jäikö lehti tulematta. Lestijoki // Torstaina 21. No siitä, että tänä päivänä ihmisten erilaisten mielipiteiden kunnioitus on kärsinyt inflaation. Konserttia ei sinänsä pidetty kirkollisena tapahtumana, mutta olisi ollut mahdollista, että kaikille se ei olisi ollut heidän elämänkatsomuksensa mukaista
klo 14–18 ja 6.12. ikääntyneiden palvelut, kotihoito ja palveluasuminen. Yhdessä Jouluun Kuorokonsertti pe 29.11.2024 klo 19.00 Kannuksen kirkossa. klo 17.00 Pelikirjat alk. Ohjelmassa ajankohtaista asiaa Soiten tämänhetkisestä tilanteesta, mm. klo 11 Tiernapojat klo 11.30 Päiväkodin pihalla talutusratsastu klo 11–14 (säävaraus) . Yhteiskyyti Toholammin torilta klo 9.30. Ohjelmassa Soili Aution johtamat kuorot: Arietta, Chorus Vallis ja Soilat. Arvontaa useassa pisteessä. Avoinna ma-pe 9-15, su 13-16. Suljettu Tulevia tapahtumia:13.12. Juontaa Maija Mäntykorpi-Luoma To 28.11. Tule kuuntelemaan parhaat lukuvinkit! Kirja-arvontaa ja kahvitarjoilu. Uintiaika päättyy 30 min ennen sulkemista. TERVETULOA! Kyläja kaupunkitapahtumat. klo 10 Pääkirjastossa Toholammin 4H, Toholammin Yrittäjät, Toholammin kunta Vapaa pääsy, tervetuloa! Himangan Urheiluhallilla alk. Klo 14.00 kirjastoja viestintäpäällikkö Janne Blomqvist esittää kaupungin joulutervehdyksen. Klo 16.00 kirkkoherra Sakari Typpö esittää seurakunnan joulutervehdyksen, mukana seurakunnan lauluyhtye Tähdenlento. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu sekä suolaista/makeaa purtavaa. Pöytävaraukset 040 7722 232 KINKKUBINGO SUNNUNTAISIN Jatkan KALEVALAINEN JÄSENKORJAUS hoitoja Olli Backman 0400-258700 • Lukuoikeus kaikkiin sisältöihin sinulle + kolmelle perheenjäsenellesi • Paikalliset uutiset ja ajankohtaiset puheenaiheet • Livet ja tallenteet • Sovellus • Kommentointi ja keskustelu • Tilaajan uutiskirje • Näköislehdet • Uutiset myös kuunneltavassa muodossa Sisällöstä vastaavat paikalliset huippuammattilaiset. 4€ Tulossa ISOT Joulumyyjäiset la 7.12. klo 18–20.30 (yläkoulu ja toinen aste) KitinVapari Avoinna: ma–to 14–20.30 , pe 6.30–9.30 & 14–20.30, la 13–18 ja su 12–16. Keskustelemassa ja yleisön kysymyksiin vastaamassa Soiten Toimialuejohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka ja palvelualuejohtajia hoidonja hoivan yksiköistä. marraskuuta 2024 // 5 KOTILAAKSO ELÄÄ Lampilla tapahtuu To 28.11. 040 5740 671 Kirjasto puh. 044 4745 450 Kulttuuri puh. Varaa käteistä mukaan . klo 10 Lestijokilaakson vanhusja vammaisneuvoston kuulemistilaisuus Lestijärven seurakuntakodilla. 4H:n kahviosta tuoreet joulutortut . Kirjaston satutuokiot: To 28.11. Julkisessa kuulemistilaisuudessa kuulemme ajnkohtaista asiaa hyvinvointialueemme tilasta sekä ikäihmisten ja vammaisten palveluista. Poikkeuksia aukioloajoissa: 27.11. Alakoulun vesidisco Kansalaisopisto puh. Ohjelma 10 €. klo 13.30-17.30 TUKKIMIEHEN TORILLA mm. 044 4745 573 www.kannus.fi LESTIJÄRVI Tervetuloa Lestijokilaakson järjestämään vanhusja vammaisneuvostojen yhteistapaamiseen Lestijärven seurakuntakodille torstaina 28.11.-24 klo 10.00-12.00. klo 18–20.30 (yläkoulu ja toinen aste) Ke 27.11. Joulunavauksen yhteyteen on mahdollista tulla torimyyjäksi tapahtuman ajaksi. klo 13.30-17.30 TUKKIMIEHEN TORILLA mm. 044 4745 440 KitinVapari puh. 050 3824 594/Sirpa. * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TORIMYYJIEN VARAUKSET: TORIMYYJIEN VARAUKSET: Joulunavauksen yhteyteen on mahdollista tulla torimyyjäksi tapahtuman ajaksi klo 13.30-17.30. klo 9.15 Sykäräisen kirjastossa Pe 29.11. 4H:n arpojen pääpalkintona Pöntiön joulukinkku . Joulupuurotarjoilu 300:lle ensimmäiselle . OHJELMASSA PERJANTAINA 29.11. klo 13.30–17.30. klo 15–18.30, 5.12. Suljettu Pe 29.11. Tarjoilujen vuoksi pyydän ilmoittautumiset ti 26.11 mennessä tekstiviestillä puh. Kysymyksiin on vastaamassa toimialuejohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka. Joulunavaus Tukkimiehen torilla 29.11. Myyjien ilmoittautumiset: Päivi Mattila, 044 265 2778 Kirjasto Kirjasto suljettu ke 27.11. klo 18 Aikuisten kirjavinkki-ilta kirjaston monitoimitilassa. Klo 16.30-17.30 saapuu joulupukki, jolle voi jättää toiveita, tai ottaa vaikka valokuvan. Kynttiläuinti ja 20.12. Lestijoki // Torstaina 21. Voit luottaa lukemaasi: lestijoki.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain J J oulun oulun avaus avaus Tuloss a Tuloss a Kannu ksen Kannu ksen Perjanta ina 29.11.20 24 Kannuksen kaupunki tarjoaa torilla ilmaista JOULUPUUROA JOULUPUUROA klo 13.30 alkaen. Klo 13.30 joulunavaus, kaupunki tarjoaa torilla ilmaista joulupuuroa, myös torimyyntiä. Myynnissä mm. Kirjasto www.toholampi.fi Toholammin Joulumyyjäiset ja Joulunavaus Lampin hallilla la 30.11.2024 klo 10–14 . Nuoriso Nuorisotila Ylärin aukioloajat Ma 25.11. 040 3593 504 Nuoriso puh. Myyjien ilmoittautumiset: Päivi Mattila, 044 265 2778 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TARJOUKSIA KANNUKSEN LIIKKEISSÄ! TARJOUKSIA KANNUKSEN LIIKKEISSÄ! TERVETU LOA TEKEMÄ ÄN TERVETU LOA TEKEMÄ ÄN PAIKALL ISIA PAIKALL ISIA JOULULA HJAOSTO KSIA! JOULULA HJAOSTO KSIA! Torin PIKKUKUUSET on lahjoittanut Pohjan Taimi Oy HYVINVOINTIPALVELUT Kulttuuri Galleria Justus Lestijokilaakson Taideyhdistyksen 50-vuotisjuhlanäyttely. TERVETULOA KAIKKI MUKAAN! TERVETULOA KAIKKI MUKAAN! OHJELMASSA PERJANTAINA 29.11. tyky-päivän takia Omatoimikirjasto on rekisteröityneiden asiakkaiden käytössä klo 7–21. leinvonnaisia, käsitöitä, sisustustuotteita, taidetta, Lampin Raitti . Kannuksen joulunavaus 29.11. Joulupukki vierailee n
Tuomas Akolahti, Himanka Tätä mieltä Lapsella oikeus oppimiseen 18.11-24.11 vietetään taas lapsen oikeuksien viikkoa, se on rakennettu kansainvälisen lapsen oikeuksien päivän ympärille, jota vietetään 20.11. Jokaisella lapsella on oma tapaa oppia ja hän kykenee ottaa opetusta vastaan vaan, kun perusasiat ovat kunnossa. YK: Lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 1990. Eli oikealta tulevaa väistetään. DIGID JA KASVAVA VALVONTA terveysja raha-asioissa tekee tietä raha-ja harvain vallalle ennätysvauhtia: Kansainvälinen järjestelypankki BIS kehittää yhteistyössä Bill ja Melinda Gatesin säätiön rokotejärjestön GAVI:n ja Microsoftin sekä Rockefeller Foundationin kanssa ID2020 -ohjelmaa (id2020. Puhelin ei vastaa. marraskuuta 2024 6 // LUKIJAN LÖYLYT MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.fi Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. Tutkija Lea Pulkkinen on esittänyt, että tämän ohjeen voisi laittaa seuraavaan muotoon: “Opettajan tehtävänä on tukea vanhempia heidän kasvatustyössään. > OLIPA KOSKETTAVA ja lämminhenkinen isänpäiväkirjoitus lehden päätoimittajalta! Valitettavasti niitäkin on, joilta isän arvostus tuntuu unohtuneen! > PÄÄTTÄJÄT! HUOM! Eikö nyt kannattaisi ajatella tätä, vanhusten käytössä olevaa Kotiranta hoitopaikkaa ottaa lapsille päiväkoti käyttöön. Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Pääministeri vaati ”perkaamaan rokottamattomat yksilö yksilöltä” Mutta kun eteen tuli joulukaupan ja pikkujoulujen paras markkina-aika, niin yht´äkkiä sulut purettiin, lanseerattiin ”koronapassi”,joka mahdollisti vilkkaan joulukaupan ja pikkujoluja viettivät niin pääministeri kuin kansalaisetkin vailla huolen häivää ”turvallisesti rokotettuna”. > HENGENVAARALLISTA NUORTEN käytöstä Lampilla: moottoripyörällä kävelytiellä, traktorilla perä heittäen kohti jalankulkijoita. LASTENSUOJELULAISSA määrätään, että kaikilla viranomaisilla on velvollisuus tukea vanhempia heidän kasvatustehtävässään. > IKEAN HUONEKALUT on tehty puusta jotka on valmistettu laittomasti hakatuista Karpaattien vuoriston ikimetsistä Romaniasta. > EI PITÄISI tähän aikaan vuodesta kattoa teeveestä ohjelmaa Unelma asunto auringon alla. Kansallisen perustuslain arvokkaimmat luvut kuten tasa-arvo, yksilönja sananvapaus ovat vahva suojamuuri rahanja harvainvaltaa vastaan. Paikka on vähän syrjässä, kuitenkin keskustan tuntumassa. Lääkejätit tekivät tähtitieteelliset tulonsiirrot valtioilta ja kansalaisilta ympäri maailmaa. Tämä ei ikeaa kiinnosta vähääkään kun vain kauppa käy. > VANHAN TUORAN pitäisi auttaa muoria jos on kerran itse paremmassa kunnossa. KUN ME puhutaan oppimisesta ja opettamisesta, ajatellaan yleensä luokkahuonetta jossa oppiminen tapahtuu. 044 5741 505 SEURAA FACEBOOKISSA Facebookin kautta jaetaan uutisia tai videoita alueen tapahtumista. Onko vertailtu uuden rakentamista ja olemassa olevan korjauskustannuksia. Retkiä Ollikkalaan on helppo tehdä, etupihalta näkyy kesällä lampaita, parkkipaikkaa on riittävästi, paikka on sivussa raskaalta liikenteeltä, piha-alue suojainen ja turvallinen, päivittäin näkyy kennel-koulun oppilaiden ulkoiluttamia koiria. Tällöin ajattelevat kansalaiset kyselivät huolissaan, että miksi sitten THL halusi rokottaa nuoret ja pikkulapsetkin, joilla tauti ei edes esiintynyt vakavana (?!) HUS:n ylilääkäri Järvinen totesi, että ”Lapsiin ja nuoriin kohdistettuna kyseessä on «puhtaasti poliittinen rokote” (IL 7.3.23) SYKSYLLÄ ja alkutalvesta 2021 alkoivat ankarat sulkutoimet. Kukaan ei kai voi väittää, että ”korona-aikana” rokotteisiin terveellä epäilyllä suhtautuneella olisi ollut sananja mielipiteen vapautta mediassa likimainkaan samoin kuin rokotevalmistajilla, virkakunnalla ja poliitikoilla. Se on hieno homma. Tehkää nyt hyvänen aika tälle jotain ennen kuin joku jää alle! > KANNUKSEN UUDEN päiväkodin suunnitteluasiasta: Eikö tyhjenevää Kitinkodin rakennusta voi remontoida päiväkotikäyttöön. Tämä pitäisi saada loppumaan! > KANNUSLAISET, HUOMIOIKAA uudet väistämisvelvollisuudet. Laura Dothsworthin, «State of Fear» -kirjasta: ”Laaja rokotekampanja Britanniassa pelotteli viruksella ja kuolemalla ja koetteli ihmisten luottamusta demokratiaan”. Siinä olisi hyvät tilat keittiön kanssa. Jos entiseen Kitinkotiin ei voi siirtää lapsia, voiko sinne siirtää ketään. Kun me aikuiset olemme yhdessä, lapselle tukena, niin lapsi saa oppia turvallisesti ja juuri omalla tavallaan. Yhtä lailla tärkeää on sosiaalinen oppiminen joka tapahtuu arjessa, aina vuorovaikutustilanteessa. Vantaalla on liike joka myy näitä huonekaluja. Eikö tässä tulisi kaupungille säästöä, kun ei tarvisi ruveta rakentamaan uutta. Lapset eivät välttämättä aina kuuntele meitä, mutta he katsovat, seuraavat, näkevät ja ajattelevat ja oppivat näkemänsä pohjalta, mahdollisesti enemmän kun meidän sanomisista. Todellisuudessa lapsi oppii ja kehittyy koko ajan, koko lapsen ympäristö on oppimisen kenttänä. Pikaisesti päivitetty narratiivi julisti, että se estää ”vakavan tautimuodon”. Vai onko rakennuksen jatkokäytöstä tehty jo hiljainen päätös, koska arviota rakennuksen jatkosta ei ole annettu julkisuuteen. TEKSTARIT: 044 5741 505 Kiitä, purnaa, kerro, kysy, ihmettele! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. Suomessa Lapsen oikeuksien sopimus on ollut voimassa vuodesta 1991. MEDIAN PAUHASI aamusta iltaan mRNA-rokotteen välttämättömyyttä, syyllisti rokottamattomia ja uhkaili pakkorokotuksilla. Odotamme, että vanhemmat vastavuoroisesti tukevat koulumme opettajia heidän kasvatustyössään.” NÄIN ME luodaan pohja yhteistyölle ja yhteisymmärrykselle joka on oppimisen ja opettamisen kannalta elintärkeä. Annettaisiin Kitinkankaan hienojen maastojen olla rauhassa. Hoitaa kauppa-asioita ja muita tärkeitä juoksupojan tehtäviä. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Näin syntyy tuntuvat säästöt! > TERVEMENOA KUNNANJOHTAJA! > YRITYKSEN OVET lukossa. Lestijoki // Torstaina 21. Luvattiin soittaa, siitä aikaa jo noin pari kuukautta?. > LAITTAKAA HYVÄT ihmiset heijastimet heilumaan ja heijastinliivit päälle! Nyt jos koskaan on niiden aika! Lopotinkadulla terveyskeskukseen tullessa 5 lyhtypylvästä juuri risteyksen kohdalta pimeänä ja siellä suuri vaara että pimeässä liikkuvaa hahmoa ei näe. Uusi Raasakan koulu on myös retkimatkan päässä, samoin kirjasto. TÄNÄ VUONNA Lapsen oikeuksien viikon teemana on “Lapsella on oikeus oppimiseen”. INSTAGRAM Instagramissa @lestijoki-lehti jakaa kuvaja videotunnelmia viikon varrelta. Usein kuuleekin sanottavan, että opettajien tehtävänä on myös tukea vanhempia heidän tärkeässä kasvatustyössään. Joten me kaikki aikuiset omalla tavalla opetetaan, joka päivä lapsille, tärkeitä oppitunteja käyttäytymisestä, yhteiskunnasta ja maailmasta. LOPPUPÄÄTELMÄN voi jokainen tehdä itse, mikäli sananvapaus on palannut: Verkkouutiset 19.5.2020: Moderna on kehittänyt uuden covid -rokotteen, koska ”markkinoilla ei ole ihmiskäyttöön soveltuvaa rokotetta”. Aika pian selvisi, että rokote ei viruksen leviämistä estänyt. Ollu jo useampi läheltä piti tilanne. Mutta nyt pitäisi lopettaa muiden rassaaminen. Kuitenkin kaikkien lääkejättien mRNA rokotteet oli saamassa ennätyksellisen testiotoksen, kun koko maailman väestö aiottiin niillä injektoida. BIS:n johtaja Augustin Carsten: ”digirahan etu verrattuna käteiseen on sen ehdoton säätely ja määräysvalta”. Tätä mieltä " Kun me aikuiset olemme yhdessä, lapselle tukena, niin lapsi saa oppia turvallisesti ja juuri omalla tavallaan.. KIRJOITA MIELIPIDESIVULLE Sähköposti toimitus@lestijoki-lehti.fi Tekstarit puh. Halpiksen sekä Ässän risteyksessä. Oppimisesta ja koulutuksen järjestämisestä säädetään muun muassa artikloissa 28 sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta ja 29 sopimusvaltiot ovat yhtä mieltä siitä, että lapsen koulutuksen tulee pyrkiä lapsen persoonallisuuden, lahjojen sekä henkisten että ruumiillisten valmiuksien mahdollisimman täyteen kehittämiseen. > SULKEKAA KYLÄKOULUT kun niissä niin vähän oppilaita ja myykää koulut pois. #SaanOppia #SaatOppia Hyvää Lapsen oikeuksien viikkoa kaikille! Reet Einla, vapaaehtoinen vanhempainyhdistys toimija. Hyvää kasvatus ja opetus ympäristö voi syntyä ainoastaan hyvään yhteistoiminnan tuloksena, myös opettajat tarvitsevat tukea omassa työssään. Paikka on myös lähellä Kitinkangasta ja ulkoilualueita, takapihalta voi seurata lehmiä ja maaseudun elämää. Tekstarit DigID ja kasvava valvonta tekee tietä raha-ja harvainvallalle Vanhastaan tuttu sarkaistinen ilmaus, ”Kyllä Suomessa tasa-arvo toteutuu, toinen vain on tasa-arvoisempi kuin toinen”, sovellettuna kuuluisi: sananvapaus toteutuu kyllä, toisella vain on enemmän sananvapautta kuin toisella. Kuullosta hyvältä ohjeelta, mutta ongelmallista on tämän ohjeen yksisuuntaisuus. Mutta saahan sitä haaveilla. ! > EIHÄN SE Kitinkankaan teiden teko niin kalliiksi tule jos siellä ei samat kaivurit ole kuin keskustan teiden teossa... Meillä kaikilla aikuisilla sekä koulussa, että kotona täytyy muistaa yksi tärkeää asiaa. Virukselle siis myönnettiin passi. org)
Lapsiperheköyhyys on noussut kolminkertaiseksi 90-luvulta alkaen. KAISA VARKILA Tätä mieltä. Samoin huoltajat tunsivat lähes kaikki toisensa eikä vanhempien sosioekonomisella taustalla ollut mitään merkitystä. Perjantai 22.11. Lestijoki // Torstaina 21. . Camilla Jokela, sosiaalityöntekijä (vas) Pia Leinonen, alueja kaupunginvaltuutettu (vas) Tätä mieltä Miten Suomella on varaa autioittaa kylät sulkemalla toimivat kyläkoulut. . Lapsen edun ensisijaisuuden periaate velvoittaa myös kuntien ja hyvinvointialueiden päätöksentekoa ja toimintaa. Olemme huolestuneita siitä, miten päättäjät ovat toistamassa 90-luvun laman aikana tehtyjä virheitä nyt uudestaan. Myös leikkaukset asumistukeen, sekä työttömyysturvan yksinhuoltajakorotusten ja sovitellun päivärahan suojaosan poistot osuvat sellaisiin perheisiin, joissa toimeentulosta on jo entuudestaan tiukkaa. OLENNAINEN osa lapsivaikutusten arviointia on lapsibudjetointi, jossa talousarvioita tarkastellaan lapsen oikeuksien näkökulmasta. marraskuuta 2024 // 7 . . . Koulujen sulkeminen ihmetyttää. Kriisiaikana paikallisten tietoisuus maasto-olosuhteista sekä sukupolvien aikana opitut erätaidot voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Juha Pajala, Himanka emeritus luokanopettaja sekä laaja-alainen erityisopettaja vm 1957 Märsylän kyläkoulu Kannuksessa tullaan lakkauttamaan. Ps. Nyt Kokkolan kaupungin talousarvion leikkaukset kohdistuvat väistämättä lapsiin ja Soite on yhdistämässä lastenja nuorten psykiatrian osastot. 33 vuotta sitten Suomessa astui voimaan YK:ssa laadittu lapsen oikeuksien sopimus. Keskiviikko 27.11. Keskiviikko 27.11. . Lisäksi ihmettelen miten Suomella on varaa autioittaa taajamien ulkopuolella olevat kylät sulkemalla niissä ansiokkaasti toimivat kyläkoulut. . Oman persoonani kokonaisvaltaiseen kasvuun sain siellä parhaan mahdollisen alun. . Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuksista hallitus leikkaa 80 miljoona euroa jo alkavana vuonna ja vaalikauden kokonaisleikkausten on arvioitu olevan yhteensä 130 miljoonaa euroa. Tiistai 26.11. Suomen osalta YK:n lapsen oikeuksien komitea on esittänyt huolensa siitä, että kunnat käyttävät liian vähän resursseja lapsille ja nuorille tarkoitettujen palvelujen järjestämiseen. . Kyse on lain tasoisesta ihmisoikeussopimuksesta jossa keskeistä on se, että lapsia koskevassa päätöksenteossa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu. Tiistai 26.11. Silja, Seela, Cecilia, Selja Ismo Lempi, Sivi, Lemmikki Katja, Kaija, Kaisa, Katri, Kati, Riina, Katariina, Kaisu, Kaarina, Katriina Sisko Hilkka Aurinko Kannus Torstai 21.11. . Sunnuntai 24.11. Lauantai 23.11. Maanantai 25.11. Milloin koulutukseen ja lähikoulun kaikille mahdollistamaan turvalliseen oppimisympäristöön satsaaminen on politiikoiden ja kuntapäättäjien mielissä muuttunut pelkästään turhaksi kulueräksi. Sunnuntai 24.11. Maanantai 25.11. Hoitotakuun pidentäminen, terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ja lääkekorvausten pienentäminen heikentävät erityisesti vähävaraisten perheiden asemaa. Kysymmekin, onko tosiasiallista lapsivaikutusten arviointia näiden päätösten osalta tehty. . Lauantai 23.11. . ITSE MUISTELEN koulutaipaleeni alkuvuosia suurella kiitollisuudella. Kaikki tunsivat toisensa paljon ennen kouluikää. Monikohan sulkemispäätöksen puolesta äänestänyt on koskaan vaivautunut tutustumaan saatikka vierailemaan ko. 130:6 Päivän sana Eeben EETU SEPPÄLÄ Unohtuuko lapsiystävällisen Soiten päätöksenteossa tärkein. Kyläkoulun opettajia kunnioitettiin ja arvostettiin sekä opettajina että kasvattajina. Lisäksi hallituksen tekemät leikkaukset osuvat suoraan lapsiin. Hilma Perjantai 22.11. 09:11 15:09 09:14 09:17 09:20 09:23 09:26 09:29 15:06 15:04 15:01 14:59 14:57 14:54 Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. . Sekä alue-, että kuntapäättäjillä on velvollisuus toimia lain mukaisesti ja pitää huolta siitä, että lapsen oikeudet ovat aina päätöksenteon keskiössä. On siis arvioitava, miten päätökset vaikuttavat lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin. kouluissa. VAIKKA SUURIMMALLA osalla lapsista, nuorista ja perheistä menee hyvin, lisääntyy eriarvoisuus kiihtyvällä tahdilla. NYKYISEN HALLITUKSEN toimet pudottavat yli 17 000 lasta lisää köyhyysrajan alapuolelle. SUOMEN HUOLTOVARMUUDEN kannalta jokainen autioituva kylä on pitkällä aikavälillä suurempi riski kuin ymmärretään. Nimipäivät Torstai 21.11. . Liekö päättäjät elämäntilanteessa, missä omia lapsia ei enää ole oppivelvollisuuden piirissä. Matala koulutus, pitkäaikainen toimeentulon tarve, työttömyys ja mielenterveyden ongelmat ovat ylisukupolvisia ilmiöitä, jotka kasautuvat niille, joilla lapsuus on ollut puutteellinen
Porukassa on herkkusuu, joka on halunnut tietää onko uroksen kieleen tarttunut naaraan tietyn paikan nuolemisesta sama ihana maku, minkä hän on löytänyt hiillostetusta nahkiaisesta. Omalla kohdallani merkittäviä ovat olleet lumen syvyyden mittaaminen, hirvikärpästen määrän arviointi ja leukaluun tarkastaminen. Kultani hyväksyvän suosituksen mukaisesti olen nauttinut niistä. marraskuuta 2024 8 // UUTISET Sää Tänään Huomenna Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua Torstaina Perjantaina Lauantaina -10 -13 -8 -7 -9 -5 -4 -5 -1 +1 -2 +2 -2 -5 -9 -11 -4 -3 -2 -2 -3 -1 -1 -2 22 21 16 15 11 8 9 14 Helsinki To 3 Joensuu Jyväskylä -0 Kajaani -5 Kemi -7 Lahti 1 Oulu -6 Pori -1 Rovaniemi -7 Tampere Turku Vaasa -4 Pe -1 -2 -2 -5 -3 -2 -1 -9 -2 -2 -1 La -0 -3 -5 -4 -1 -6 -2 -5 -3 -4 -2 -1 -5 -5 -6 -6 -6 -1 -1 -2 -2 -2 -2 -2 -3 -4 -5 Ennuste laadittu 20.11. Maun löytyminen saataisi rohkaista tarttumaan aseeseen ampumismielessä ja tarjota vuosikymmenen jälkeen kavereille kaatoryypyt. Gallup Tapio Nivala, Kannus Maitokolmion dellariiniä, makkaraa tai lihasiivuja, juustoa. Tehtävän suoritti monissa yhdistyksissä toiminnanohjaaja. Säännöllisten kauneusunien puute vetää jakauksen mutkille. Varamies. Lihaa vain oli liikaa. Hannele Kippo, Lohtaja Benecolia, leikkeleitä; kanaa tai naudanlihaa, juustoa, kurkkua ja tomaattia. Sattui niin pikkumainen tarkastaja, että porukalle tuli ikäviä seuraamuksia. Luottamus viranomaisiin aina lämmittää mieltä. 12.02 Sää 30 vuotta sitten Lestinjoki 19. Porukkaan kuuluneesta konstaapelista oli todettu, että hänelle voi antaa vaikka puoli hirveä eikä naama värähdä. Metsässä voimia kysyy, kun joutilaita hetkiä ei voi käyttää makaamiseen sohvalla, vaikka tiettyyn latoon on peltopyyntiä varten viety punainen sohva. marraskuuta 1994 Mitä laitat leivän päälle. Ilmeisesti taustalla oli valtion ahneus, ettei vasan luvalla kaadettaisi aikuisia, joiden lupamaksu oli kalliimpi. Yksi ryhmän jäsenistä oli aikaisemmin ostanut poliisin huutokaupasta kolarissa kuolleen vasan ja säilyttänyt leukaluun, joten laillisuudessa ei ollut ongelmia. Enkä vähennä makkaran syöntiä. Siinä punnittiin seurueen sisäistä luottamusta, kenelle voi antaa ison pussillisen ilman turhia kysymyksiä. Metsästyksessä tapahtuvien tavallisten, odottamattomien ja mahdottomien tilanteiden selvittämiseksi porukalla on kirjoitetut säännöt oikeuksista, velvollisuuksista ja saaliin jaosta. Tarkastus sinänsä on yksinkertaista, sillä vasalla takimmainen poskihammas ei ole vielä puhjennut. Alavieskassa viimeisen vasan pyyntiin oli osallistunut vain muutama mies. Senja Salmén, Kannus Mieluimmin lauantaimakkaraa, juustoa ja kurkkua. Lestijoki // Torstaina 21. Muistaakseni 1980-luvulla riistanhoitoyhdistys määrättiin tarkastamaan vasan kaatoluvalla ammuttujen hirvien ikä leukaluusta. Kaadetulla vasalla oli 17 piikkiset sarvet. Hirven suusta Hirven metsästyskausi on tuonut askareisiin mukavia katkaisuja viikonloppuisin. Yhden uroksen kielen olen keittänyt. Tarkastuksen tuloksista pari tietämääni tapausta. Kieli kuuluu ampujalle. Asetus hirvieläinten metsästyksestä ja sen nojalla annetut määräykset ovat vuosikymmenten kuluessa muuttuneet lukuisia kertoja. Hirviporukassa tehtävät jakaantuvat luontojaan niille, jotka osaavat ne tehdä. Perhossa oli aikuisen leukaluuta lyhennetty ampumalla vasan suuhun sopivaksi. Arkisissa töissä tietyn suorituksen jälkeen voi oikaista jäämistönsä sohvalle, sulkea silmänsä ja työntää seuraavan tehtävän alkamista eteenpäin. Kannuksessa jokainen hirviporukka valitsi keskuudestaan luotettavan tarkastajan ja kaikilla vasoilla oli lailliset leukaluut
Voit valita jonkin seuraavista kuvista tai lisätä oman kuvan. PERHEKERHON PIKKUJOULU klo 10 Kivikololla ke 11.12. 3. Olet lämpimästi tervetullut! ADVENTIN JA JOULUN SANA INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA! JOULUASETELMA KIVIKOLON IKKUNASSA 30.11. Yläkoulun ja Lukion KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 13 kirkossa, Teatteriseurue Tähti ke 18.12. 7. *Puhelun hinta 020-yritysnumeroihin soitettaessa pvm/mpm (sis. Linkki striimaukseen löytyy myös seurakunnan kotisivulta. 044 2824 514 ti 17.12. 2. MESSU klo 10 kirkossa: Herran syntymä on lähellä Pieni tulitikkutyttö -JOULUKONSERTTI klo 16 kirkossa Minna-Leena Lahti & Kamarioopperayhdistys, ohjelma 10 € ti 24.12. MESSU klo 10 kirkossa: Kuninkaasi tulee nöyränä, TAPULIKAHVILASSA glögiä ja piparkakkuja Armas Maasalon ADVENTTIVESPER klo 18 kirkossa: Kirkkokuoro ja Arietta johtaa Iiris Rautiola, Johanna Koivumaa, urut, Heikki Myllyniemi, liturgia ti 3.12. MÄEN JOULU klo 11-14 Mäkiraonmäellä, Lauluyhtye Tähdenlento klo 11 METSÄKIRKON JOULU klo 18 Metsäkirkolla Poleenharjulla 3. VIRTAPIIRIN PIKKUJOULU klo 9 -10.30 Pappilassa KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 19 MenoMonossa, Leijat 4. 11. 10. Jouluaaton SANAJUMALANPALVELUS klo 14 kirkossa: Lupaukset täyttyvät Jouluyön MESSU klo 22 kirkossa: Teille on syntynyt Vapahtaja! ke 25.12. 8. Diakonian JOULURUOKAILU klo 17 Pappilassa, ilmoittautumiset p. MESSU klo 10 kirkossa: Herran huoneessa ma 6.1. Jouluaamun MESSU klo 8 kirkossa: Nyt Betlehemiin! to 26.12. Lestijoki // Torstaina 21. Muutokset ovat mahdollisia, seuraa ilmoittelua! Jumalanpalveluksiin ja muihin kirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin voi osallistua striimauksen kautta seurakunnan Facebook-sivulla. www.kannuksenseurakunta.fi / Facebook: Kannuksen seurakunta / Instagram: @kannuksenseurakunta Joulun aika 2024 Kannuksen seurakunnassa Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi lestijoki.fi. Asiakaspalvelussa tehtyihin ilmoituksiin lisäämme 5 € valmistuslisän. Kannuksen soittokunnan PERINTEISET JOULULAULUT klo 19 kirkossa to 19.12. 6. alv 25,5%) 1. ADVENTTI ja JOULU su 22.12. alv. MESSU klo 10 kirkossa: Tehkää tie Kuninkaalle PERHEIDEN JOULULAULUKIRKKO klo 15 kirkossa, Teatteriseurue Tähti KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 18 kirkossa ma 16.12. MESSU klo 10 kirkossa: Pyhä perhe ke 1.1. Alakoulujen KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 9 kirkossa, Teatteriseurue Tähti pe 13.12. 9. ADVENTTI pe 29.11. ADVENTTI su 15.12. VANHEMMAN VÄEN JOULUJUHLA klo 12.30 Pappilassa JOULUMYYJÄISET, KAHVIT ja KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 18 Eskolan rukoushuoneella pe 6.12. Alma Pajukosken ja Anneli Vähäkankaan JOULUKONSERTTI klo 18 kirkossa NUORTEN PIKKUJOULU: konsertti klo 18 kirkossa + jatkot KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 19 Kahvibaarissa, Yucca & Palmut la 14.12. marraskuuta 2024 // 9 Verkossa lisää ilmoituskokoja ja jouluisia kuvia. Ilahduta läheisiäsi joulutervehdyksellä. 25,5%. Loppiaisen MESSU klo 10 kirkossa: Jeesus, maailman valo Tarkemmat tiedot tilaisuuksista julkaistaan erikseen. Itsenäisyyspäivän SANAJUMALANPALVELUS klo 10 kirkossa KUNNIANOSOITUS ja SEPPELEENLASKU sankarihaudoilla JUHLAKAHVIT klo 11 alkaen ja ITSENÄISYYSJUHLA klo 12 Juhani Vuorisen koululla Partiolaisten SOIHTUKULKUE Monitoimitalolta sankarihaudoille klo 17 ja lupauksenanto kirkossa 2. -6.1. ADVENTTI su 8.12. Kestotilaajan etuna saat ilmoituksesta 10% alennuksen! Jätä ilmoitus haluamallasi tavalla HELPOSTI VERKOSSA lestijoki.fi/joulutervehdykset SÄHKÖPOSTILLA lukijailmoitukset@hillagroup.fi SOITA 020 750 4469* (ma–pe klo 9–15) Laskutettaviin tervehdyksiin lisäämme laskutuslisän 5,46 € (sähköpostilaskulla ei laskutuslisää). JOULUN AVAUS Tukkimiehentorilla: Seurakunnan joulutervehdys klo 16, Lauluyhtye Tähdenlento Yhdessä jouluun -KONSERTTI klo 19 kirkossa: Arietta, Chorus Vallis, Soilat, johtaa Soili Autio Minna-Liisa Kaattari, piano & urut, Tapio Hirvi, sello, Alissa Alasuutari, huilu, ohjelma 10 € la 30.11. 4. Iloista joulua ja mukavaa vuotta 2025! 47 x 65 mm 35 € Hyvän joulun toivotus 47 x 42 mm 25 € 1. ADVENTIN EHTOOKELLOT SOIVAT JA VALO SYTTYY TAPULIIN klo 18 Voit tuoda oman kynttiläsi tapulin portaille palamaan! su 1.12. 5. Tapaninpäivän SANAJUMALANPALVELUS klo 10 Eskolan rukoushuoneella: Kristuksen todistajat su 29.12. Hinnat sis. Uudenvuodenpäivän SANAJUMALANPALVELUS klo 10 kirkossa: Jeesuksen nimessä su 5.1. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 18 Paussin Paikassa, Oliivi & Gospelkuoro Ilosanoma ti 10.12. Joulutervehdykset julkaistaan kootusti 19.12. MESSU klo 10 kirkossa: Kuninkaasi tulee kunniassa Oi sä riemuisa -JOULUKONSERTTI klo 18 kirkossa Satu Puolitaival, mezzosopraano, Samuel Heikkinen, baritoni, Matti Pohjoisaho, piano ma 9.12
Oulun ja Tampereen alueella sekä pääkaupunkiseudulla on hyvää kasvua, Artturi kertoo. Yritys tarjoaa muun muassa lyhytaikaismajoitusta Kanta-Kokkolassa. Mikko Komulainen on Soiten uusi hyvinvointialuejohtaja Laura Läspä Keväällä konkurssiin ajautuneen Lohtajan vanhustentaloyhdistyksen rivitaloista on tehty kaupat. Osapuolet allekirjoittivat toimitussopimuksen syyskuussa. Uuden investoinnin myötä öljyn käyttö loppuu kokonaan. Lohtajan vanhustentaloyhdistyksen talot on myyty Joni Mäki-Petäjä Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäverkosto YES-verkosto on palkinnut suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. – Investoinnin toteuduttua olemme ainut yksityisessä omistuksessa oleva alamme tuotantolaitos, joka pystyy tuottamaan palvelunsa höyrytuotannon osalta päästöttömästi, liiketoimintapäällikkö Annastina Liedes kertoo. Toistaiseksi olemme saaneet hyvin työvoimaa. Syyskokous valitsi seuraajaksi Annikki Klemolan Ullavasta. Olen tyytyväinen myös siitä, että valinta oli näin selkeä. Eläkeliiton K-P:n piiri sai uuden puheenjohtajan Joni Mäki-Petäjä Keski-Pohjanmaan hyvinvointialuejohtajaksi valittiin enemmistöäänestyksellä hallintotieteiden tohtori, Keski-Uudenmaan hyvinvointialuejohtaja Mikko Komulainen. Liedes kertoo, että eri vaihtoehtoja on pohdittu jonkin aikaa ja nyt oli tehtävä päätös. – Uskottava panostaminen vihreään siirtymään vaatii sanojen lisäksi myös tekoja, sisarukset alleviivaavat. Työvaatteita ostetaan vain tarpeeseen ja tarpeellinen määrä. Tuotannossa voidaan myös siirtyä kahteen vuoroon. Voin sanoa koko puheenjohtajiston puolesta, että tulemme antamaan uudelle hyvinvointialuejohtajalle täyden tuen työssään. Vuoden YES Agentti – yrittäjyyskasvatuksen kehittäjä -tunnustuksen myöntää Valtakunnallinen YES ry yhdessä YES-verkoston kanssa. Kannuslainen Clewor Oy vähentää hiilidioksidipäästöjään merkittävästi JONI MÄKI-PETÄJÄ. Aluevaltuuston puheenjohtaja Asko Syrjälä kertoo olevansa iloinen ja helpottunut, että prosessi on saatu päätökseen ja uusi hyvinvointialuejohtaja on valittu. YRITYS ON KEHITTÄNYT ympäristöystävällisyyttä jo yhteistyössä asiakkaiden ja muiden sidosryhmiensä kanssa. Tällä hetkellä yritys käyttää vuodessa yli 100 000 litraa kevytpolttoöljyä. Heitä ovat Riitta Laasonen Kannuksesta, Mikko Känsälä Kokkolasta, Pentti Silvennoinen Pietarsaaresta, Eila Löytynoja Sievistä, Mikko Hänninen Perhosta ja Heikki Sinko Lohtajalta. Juha Tiainen sai 14 ääntä. Samalla haluan välittää suuren kiitoksen johtajaylilääkäri Katja Virralle, joka on tehnyt vt. ”Vastuullisen liiketoiminnan jatkuva kehittäminen on meille tärkeää”, Clewor Oy:n myyntijohtaja Artturi Liedes ja liiketoimintapäällikkö Annastina Liedes kertovat. Tunnustuksen voi saada henkilö, tiimi tai organisaatio, joka on edistänyt yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjämäistä toimintakulttuuria. Kapasiteettia tuotantotiloissa on vielä vaikkakin suunnitelmat laajennuksiinkin ovat jo olemassa. Valtiokonttori puolestaan oli myöntänyt yhdistykselle kaksi lainaa, joiden yhteissaldo on 324 000 euroa. Kuuden vuoden sääntö tuli vastaan Eija Mastokankaalle Halsulta, Helena Tilukselle Himangalta, Lahja Hautamäelle Kälviältä sekä Ritva Lapille Lestijärveltä. Hallituksessa erovuorossa oleva Sari Torppa. Laakereille ei saa jäädä lepäämään, Artturi sanoo. Varsinaisena toiminnantarkastajan jatkaa Lauri Keski-Rahkonen Toholammilta ja varalla on Ritva Jylhä Halsualta. Hyvinvointialuejohtajaksi äänestettiin Mikko Komulainen 42 äänellä. eristeenä. Yhtenä palkituista oli YritysKannuksen kehitysjohtaja Jukka Oravainen. Lestijoki // Torstaina 21. – Vastuullisen liiketoiminnan jatkuva kehittäminen on meille tärkeää niin strategian, arvomaailman kuin myös voimassa olevien sertifikaattiemme näkökulmasta, Annastiina jatkaa. Jukka Oravainen palkittiin vuoden yrittäjyyskasvattajana Päästöttömään höyryntuotantoon 2026 Joni Mäki-Petäjä Kannuslainen teollinen pesulayhtiö Clewor Oy vähentää hiilidioksidipäästöjään ja siirtyy päästöttömään höyryntuotantoon vuoden 2026 aikana. Investointi on merkittävä askel Cleworin vastuullisuusstrategiassa. – Isä luki artikkelin Elstorista Kauppalehdestä helmikuussa 2023 ja olen sitten neuvotellut Elstorin kanssa hyvässä hengessä. Sitten kun vaatteiden käyttöikä tulee tiensä päähän, vaatteet kierrätetään Rester Oy:n kanssa yhteistyössä. – SmartWear-työvaatepalvelun keskiössä on työvaatteen turvallisuus sekä elinkaaren pidentäminen ja vastuullinen kierrättäminen. Lohtajan vanhustentaloyhdistys ajautui konkurssiin toukokuussa, kun osa sen asunnoista oli tyhjänä ja kulut nousivat voimakkaasti. Elstorille tämä oli sen historian yhdeksäs toimitussopimus, Artturi kertoo. hyvinvointialuejohtajana todella paljon töitä ja pitkiä päiviä kahdessa eri roolissa. Piiriä kuusi vuotta puheenjohtajana luotsanneen kaustislaisen Pirjo Palosaari-Penttilän kausi päättyi. Lisäksi yhden hallitukseen valittiin Erkki Järvenoja Toholammilta. Kurkikartano myytiin lopulta 15 000 eurolla. Oravainen palkitaan Tervatynnyri-finaalitapahtuman yhteydessä 28.11. Rikkinäiset työvaatteet korjataan mahdollisuuksien mukaan ja pesukustannukset veloitetaan vain toteutuneiden pesukertojen mukaan, Liedekset taustoittavat. Kaiken kaikkiaan yrityksen tulevaisuus näyttää hyvältä. – Järjestelmä tuottaa lämpöä ja höyryä kustannustehokkaasti uusiutuvalla sähköenergialla hyödyntäen vuorokauden halvimpia sähkönhintoja, myyntijohtaja Artturi Liedes kertoo. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 20 henkeä. Artturi ja Annastiina korostavat, että vastuullisten investointien tekeminen on pitkäjänteinen ja jatkuva prosessi. – Toki se vaatii jatkuvaa kehittämistä. – Vaatteista tehdään kierrätyskuitua, jota hyödynnetään mm. Alustavan aikataulun mukaan lappeenrantalaisfirma Elstor Oy toimittaa Cleworille lämpövarastojärjestelmän helmikuussa 2026. Joutsenranta ostettiin Kakkurin yritykselle Kiinteistöpalvelut Kakkuri Group oy:lle. – Toiminta-aluetta on koko Suomi. Smartwear-työvaatepalveluratkaisun myötä asiakas saa kustannustehokkaan kokonaisratkaisun. Clewor on hyvällä kasvu-uralla. Aluevaltuustossa annettiin 58 ääntä, 2 hylättiin. Vastuullisella ympäristöarvojen mukaisella toiminnalla Clewor tuottaa entistä enemmän arvoa niin asiakkaille kuin yhteistyökumppaneille. Yritys varmistaa päästöttömän tuotantoprosessin lämmön ja höyryntuotannon osalta, kun hiilidioksidija hiukkaspäästöt putoavat nollaan. – Tuotantoprosessin automaation lisäämisellä ja erilaisilla digitaalisilla ratkaisuilla on mahdollista vielä kehittää toimintoja. Heidän tilalleen valittiin Ritva Hotakainen Halsualta, Teuvo IsoOja Himangalta, Katariina Hakkarainen-Jylhä Kälviältä sekä Marketta Similä Lestijärveltä. Marinkaisissa sijaitsevan Joutsenrannan ja Lohtajalla sijaitsevan Kurkikartanon osti kokkolalainen yrittäjä Jouni Kakkuri. CLEWORILLA on mietitty pitkään päästöttömyyttä. Tänä vuonna liikevaihto kasvaa noin 3,3 miljoonaan euroon. Joutsenranta myytiin 30 100 euron hintaan. CLEWOR ON hyvällä kasvu-uralla. Muut jatkavat piirin hallituksessa vuonna 2025. marraskuuta 2024 10 // Joni Mäki-Petäjä Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piiri ry piti kokouksen Sievissä. Nyt toteutuneilla talokaupoilla ei Lohtajan vanhustentaloyhdistyksen velkoja kuittailla, sillä Kokkolan kaupungin maksettavaksi lankesi 436 000 euroa Lohtajan kunnan aikoinaan takaamasta lainasta ja lisäksi yhdistykseltä jäi maksamatta kaupungin suoria saatavia 45 000 euron edestä. Tänä vuonna liikevaihto kasvaa noin 3,3 miljoonaan euroon ja ensi vuodelle kaavaillaan lisää kasvua. Toki se vaatii jatkuvaa markkinointia ja esilläoloa, Artturi sanoo
– Näyttävä siitä varmasti tulee, kun vielä valaistus tulee takaa teokseen. Meikäläisen traktorin kärryyn menee sellaiset 11 heittomottia. Pelto-Arvo ei pidä taideteokseen halkojen pinoamista työtä kummempana. Taidehankinnan kokonaisbudjetti on yli 50 000 euroa. Halkopinoa kuvaavan teoksen ovat suunnitelleet taiteilijapari Tommi Grönlund ja Petteri Nisunen. Kehikkoja oli muistaakseni parisenkymmentä, Pelto-Arvo kertoo. Tilataideteoksen nimi on 84,3 m 2 /h. Mielestämme se on olennaisinta, mitä tuulipuistosta voi kertoa, Petteri Nisunen kertoi kesällä toimitukselle. Lestijoki // Torstaina 21. Teoksen kokonaispituus on noin 60 metriä ja kokonaiskorkeus jalustoineen vajaat 4 metriä. JONI MÄKI-PETÄJÄ JONI MÄKI-PETÄJÄ. Tuotetun energian määrä tietysti vaihtelee tuuliolosuhteiden mukaan, eli kyse on laskennallisesta keskiarvosta. Pelto-Arvo myös latoo halot teokseen rautakehikon sisälle. Mutkalammin tuulipuiston tilataideteos rakentuu Kannuslainen Jari Pelto-Arvo latoo halot teoksen sisään, nyt odotetaan pakkasia Halkoja teoksen sisään mahtuu yhteensä noin 90 pinokuutiometriä. Teoksesta puuttuu vielä suurin osa koivuhaloista ja valaistus. marraskuuta 2024 // 11 Joni Mäki-Petäjä Mutkalammin tuulipuiston tilataideteos on kaikessa rauhassa edennyt jo halkojen latomisvaiheeseen. Hän aloitti jo latomisurakan, mutta teoksen edusta meni niin pehmeäksi, ettei tarktorilla tahdo viereen päästä. Sillä täyttää noin puoli toista kehikkoa. Saattaa se autoilijat yllättää. Mutta se on toki taiteilijan päätettävissä. Taideteoksen suunnittelijan valitsi valintalautakunta, jonka jäsenet ovat Neoen Suomen maajohtaja Jerri Loikkanen, Neoen Ranskan Euroopan toimintojen johtaja Cristophe Desplats-Redier, Neoen Suomen projektipäällikkö Erika Forstén, Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, taiteilija Janne Nabb, K.H.Renlundin museon aluetaideamanuenssi Anniina Kiiskinen sekä Upeartin taidekoordinaattori Yiorgos Fanaris. TEOS SIJOITTUU Suomen suurimpaan tuulipuistoon etäälle asutuksesta ja julkiselle taiteelle poikkeukselliseen ympäristöön. KOIVUHALOT on katkottu sopivan mittaisiksi Mutkalammilla asuvan sahurin Jari Pelto-Arvon toimesta. Halkopinon elinkaari on pitkä, muttei toki ikuinen. – En ole ennen klapeja taideteokseen laittanut, kyllä ne on mennyt aina ennen pesään tai uuniin, hän naurahtaa. Himangantieltä käännyttäessä Rautiontielle ajetaan tietä noin 20 kilometriä ja teos tulee vastaan tien oikealla puolella. Pelto-Arvo suosittelee etuosaankin jonkinlaista verkkoa. – Siellä on sellaisia puolen metrin mittaisia järeitä koivuhalkoja. Lähin kylä on Kannuksen Korvenkylä. Ne lahoavat ja mahdollisesti sammaloituvat vähitellen. Se saattaa herkästi mulista ja kaatua. Tämä hidas luontainen muutos on olennainen osa teosta. Halkoja teoksen sisään mahtuu yhteensä noin 90 pinokuutiometriä. Teoshaun koordinoinnista vastasi Upeart. Käsityötähän se halkojen latominen on. – Tai kääntäen, miten paljon hakkuita tai fossiilisia luonnonvaroja sekä niiden aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä tuulipuisto vastaavassa ajassa säästää. Ne on klapikoneella katkottu sopivan mittaisiksi. Teoksen takaosassa on kevyttä verkkoa. – Ajan mittaan klapit ravistuu ja kuivuu. – Teoksen lähtökohta on havainnollistaa visuaalisesti, kuinka paljon päästötöntä energiaa tuulipuisto tuottaa yhden tunnin aikana. Teos sijaitsee aivan Kannuksen ja Kalajoen rajalla, mutta Kalajoen Raution puolella. Pelto-Arvo uskoo teoksesta tulevan pysäyttävän. – Nyt odotellaan, että maa jäätyisi niin voisi jatkaa
Säästötavoite merkitsisi kymmenien tuhansien eurojen leikkausta myönnettäviin avustuksiin. LOPULLISEN PÄÄTÖKSEN tekee kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä. Ruoka-avustus on jaettu käytännössä Tammenlehvän perinneyhdistys ry:n kautta ja toimitettu viime vuosina kotiin. JONI MÄKI-PETÄJÄ Veteraanien puolisoiden ja leskien ruoka-avustus leikkauslistalla Liisa Ängeslevä Kannuksen kaupunki on antanut sotaveteraanien puolisoille ja leskille ruoka-avustusta vuodesta 2005 asti. Yhdistysten avustukset halutaan pitää lähes nykytasolla Kymmenkunta kannuslaista veteraanin puolisoa tai leskeä on saanut kaupungin kustantaman ruuan. marraskuuta. AVUSTUKSIA ESITETÄÄN annettavaksi ensi vuonna 68 400 euroa, joista 15 000 olisi tullut osoittaa ruoka-avustuksiin. marraskuuta 2024 12 // Kannuksessa ei saa enää kompostoida turkiseläinlantaa Liisa Ängeslevä Turkiseläinlannan ja yhdyskuntalietteen aumakompostointi Haapalantiellä eli ns. – Tiukassa taloudellisessa tilanteessa avustusmääräraha nähtiin tarpeelliseksi kohdistaa terveyttä ja hyvinvointia edistävään vapaaehtoistoimintaan, Emilia Hirvi sanoo. Hän huomauttaa, että yhteiskunnan tulee pitää huoli myös vanhenevan väestön tarpeista. Puujätteen pilkkominen kierrätystä varten tarvitsee kuitenkin ympäristöluvan, johon pitää kuulla naapureita. päätetään jatkotoimenpiteistä.. Ympäristösihteerin mukaan myös puujäte tulee siirtää myös pois alueelta. Avustuksen saajat on mainittu satunnaisessa järjestyksessä. Päätöstä rauettamiseen haki Isokungas & Co Oy, jolle toiminta on siirtynyt Kannuksen Hyötykomposti Oy:ltä pari vuotta sitten. – Täällä on aktiivisia eläkejärjestöjä, jotka tarjoavat yhteisöllistä toimintaa myös näille veteraanien puolisoille, Emilia Hirvi hoksauttaa. Kuluvan vuoden avustusten määrä oli 73 000 euroa, kun ruoka-avustus lasketaan siitä pois. Tällä hetkellä toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa Seppo Jylli. Korpelan Voima valitsi haastateltavat Joni Mäki-Petäjä Korpelan Voiman kuntayhtymän toimitusjohtajavalinta etenee. Avustusmäärärahat ovat pudoneet huomattavasti edellisvuosista, sillä vuonna 2023 avustuksiin oli käytettävissä lähes 106 000 euroa ja edellisvuonna 103 000. – Veteraanien leskien ja puolisoiden ruokailussa oli aikanaan tärkeä osa se sosiaalinen puoli, joka yhteisessä ruokailussa on. joulukuuta 2024, johon mennessä hakemus pitää jättää palkkatoivomuksineen. Yrittäjä onkin saamassa vielä tämän vuoden puolella kehotuksen siirtää jäte. Hakuaika päättyy 26. Hirvi korostaa, että toimialakohtaiset raamit voivat vielä muuttua talousarvion laadinnan yhteydessä. Niillä muutoksilla pystytään toteuttaamaan myös ensi vuonna liikuntapalveluiden liikuntaneuvontahanke. Sen sijaan alueella on puujätettä ja metsätalouden sivutuotetta. Sillä turvattaisiin yhdistysavustusten pysyminen lähes nykytasolla. Nykytilanteessa ei ympäristösihteerin mukaan ole välitöntä ympäristövaaraa, koska jäte on laatan päällä. Hyvinvointipalveluissa lähdetään rakentamaan ensi vuoden budjettia 2,9 miljoonan toimintakulujen mukaan. Suuremmissa useiden tuhansien pudotus tarkoittaisi hankaluukisa toimintaan, Emilia Hirvi laskee. Edellinen toimitusjohtaja Sami Nyrhinen aloitti toukokuussa toimitusjohtajana ja jätti irtisanoutumisilmoituksen jo lokakuussa. Päätöstä rauettamiseen haki Isokungas & Co Oy, jolle toiminta on siirtynyt Kannuksen Hyötykomposti Oy:ltä pari vuotta sitten. Puujätteen pitäisi olla siellä, Samuli Riihijärvi sanoo. Nyt hyvinvointipalveluiden lautakunta haluaa kohdentaa 15 000 euron määrärahan liikunta-, kulttuurija nuorisoyhdistyksille jaettavaa avustusmäärärahaan. Suurimpia avustuksen saajia ovat kuluvana vuonna Kannuksen Ura, 4H-yhdistys, Vesaiset, Korvenkävijät, Kärkiskylän maaja kotitalousseura, Kannuksen Musiikinharrastajat ja Kannus-Seura. – Yrityksellä on useita ympäristölupia ja paikkoja, joissa se toimii. Nyt kun ruoka toimitetaan kotiin, jää yhdessä syöminen ja seurustelu siitä pois, taustoittaa lautakunnan puheenjohtaja Emilia Hirvi. Lestijoki // Torstaina 21. – Yrittäjällä on siihen toimintaan ympäristölupa Puhdistamontielle, mutta ei Haapalantielle. vanhalla kaatopaikantiellä Takalokoiviston kiinteistöllä on loppunut. Alkuvaiheessa puolisot ja lesket kävivät terveyskeskuksen ruokalassa ja kouluilla syömässä. Vapaa-ajan palveluiden projektien toimintakuluihin lisättiin 50 000 ja avustustuloihin 20 000. INKA HURSKAINEN Kaukolämpö hakee toimitusjohtajaa Joni Mäki-Petäjä Kannuksen Kaukolämpö Oy hakee uutta toimitusjohtajaa. Tehtävään edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Määräaikaan mennessä toimitusjohtajapestiin hakemuksia saapui 32 kappaletta, joista haastatteluun on nyt valittu kuusi hakijaehdokasta. Tänä vuonna ruokailun piirissä on ollut kymmenkunta henkilöä. Avustusta on saanut kaikkiaan 27 yhdistystä. Kuulutus ympäristöluvan raukeamisesta on annettu marraskuun alussa. Lautakunnan päätöksen taustalla on se, että kaikki toimialat joutuvat supistamaan budjettiaan kolmen prosentin verran, jotta kaupungin budjetissa säästyttäisiin alijäämältä. Kannuksen kaupungin ympäristöviranomainen on antanut päätöksen ympäristöluvan rauettamisesta. Kokouksessa 22.11. Kuvituskuva. Turhat luvat aiheuttavat yrittäjälle kuluja ja on ne järkevää rauettaa, taustoittaa Samuli Riihijärvi. Pienimisestä saattaa aiheutua meluhaittaa. Kompostointilupa oli turha, koska toimintaa ei enää ollut. VANHENEVALLE VÄESTÖLLE tarjotaan myös seniorikorttia ja omaishoitajat pääsevät maksutta uimaan. Kunnan tehtäviin kuuluu enemmän hyvinvoinnista huolehtiminen. – Muutama satanenkin merkitsee paljon pienelle yhdistykselle. YMPÄRISTÖSIHTEERI ON tarkastanut Takalokoiviston kiinteistön ja todennut, ettei alueella ole kompostointilaitoksen toimintaa eikä lantaa. Ympäristösihteeri Samuli Riihijärven mukaan Kannuksessa ei käsitellä enää turkiseläinlantaa vaan lähin laitos on Kalajoella. Lautakunta lisäsi 10 000 euroa liikuntapalveluiden myyntituottoihin. Haastattelut pidetään 21-22. Haastatteluun valittiin insinööri (AMK) Tero Möttönen Kajaanista, filosofian tohtori Milla Ratia Tampereelta, insinööri Mika Riikonen Eurasta, insinööri (YAMK) Marko Niemonen Kannuksesta, KTM Mika Konu Vaasasta ja insinööri (AMK) Harri Tiittanen Espoosta
Jukka Hollanti muistelee ensimmäisiä Pelika-biljardiliigan pelejä pelanneensa vuonan 2014. Yksi on Himangalta ja kaikki muut Kannuksesta. Siellä he ovat olleet jo jonkin aikaa vuokralla. Jos ei ole muutamaan päivään koskenut biljardikeppiin, niin nopeasti on hukassa pelaamisen kanssa, Tiilikainen sanoo. KANNUKSEN BILJARDIKERHO löysi hyvän treenipaikana entisen Onnimannin kiinteistön takaosasta. – Lähes kaikki pelit ovat etelämmässä. KANNUKSEN BILJARDIKERHOSSA on tällä hetkellä jäseniä 17. joulukuuta. Tiilikainen ja Hollanti haluavat viedä kuitenkin lajia eteenpäin ja kehittää Kannuksen Biljardikerhoa astetta pidemmälle. – Noin kerran vuodessa biljardipöydän kangas on hyvä vaihtaa, pelaajat lisäävät. Sinne on tulossa 32 lähialueen pelajaa aina Oulua myöden. Uusien biljardipöytien avauskisa pidetään 21. – Muutama viikko sitten tamperelainen kaveri asensi pöydät. Janne Tiilikainen ja Jukka Hollanti ovat jo muutaman viikon päässeet pelaamaan ihan uusilla ja laadukkailla biljardipöydillä Kannuksessa. Kannuksen Biljardikerho nosteessa Kolme kilpatason pöytää ja oma sali vauhdittavat lajin suosiota Biljardikello on himankalaisen Juha-Matti Nikkarin käsialaa. KANNUKSEN BILJARDIKERHO RY. – Seuraavaksi on tarkoitus aloittaa organisoidumpi junioritoiminta. KAVERUKSET kertovat, että kerhon pelaajien taso alkaa olla niin kova, että yksikin heikompi suoritus, niin helposti saa katsoa loppuajan, kun kaveri latoo pallot pusseihin. Ikähaitari on 50 vuodesta 20 vuoteen. Sinne kannattaa ehdottomasti tulla, jos on vähänkään kiinnostunut lajista, Hollanti ja Tiilikainen kannustavat. Eikä siinä mitään pahaa. Keskittymisen, pelisilmän ja hermokontrollin lisäksi biljardissa on hyötyä myös matemaattisesta osaamisesta. Asentaminen oli sellainen 500-600 euron lisä. – Kyllähän se niin on, että pääosin on menty ihan Kannuksen omilla säännöillä, Kannuksen Biljardikerhon aktiivit Janne Tiilikainen ja Jukka Hollanti naurahtavat. Pöytä oli aivan atomeina. Yksi kilpapöytä maksoi reilu 3000 euroa. marraskuuta kello 11-14. Hän on myös kerhon jäsen. JONI MÄKI-PETÄJÄ " Seuraava steppi oli hankkia kolme kilpatason biljardipöytää.. Seuraava steppi oli hankkia kolme kilpatason biljardipöytää. Toki pelaajat ovat pelanneet kauemmin kilpaa. Lisäksi tatsi pitää olla kohdillaan. Lestijoki // Torstaina 21. Riippuen hieman osanottajamäärästä, mutta keskimääräinen voittopotti 32 pelaajan turnaukselle on tuhat euroa voittajalle. – Jos siinä menettää hermokontrollin, niin se on byebye pelaaminen siltä päivältä, Hollanti ja Tiilikainen tuumivat. – Matemaattisesti lahjakkaat osaavat paremmin kulmien laskemiset ja hahmottamiset pelissä. on perustettu virallisesti reilu vuosi sitten. Myös Janne Tiilikaisella on kokemusta liigan peleistä. Mukavaa ajanvietettä se on sekin. – Peli vaatii täydellisen keskittymisen ja valtavan toistomäärän. Niistä on iso hyöty ottelun aikana. Toki viikonlopputurnaus voi päättyä lyhyeenkin, jos ei voittoja tule. Joskus ollaan itsekin yritetty kasata pöytiä, mutta ollaan opittu, että se on väärä paikka säästää. Biljardia on pelailtu nuorisotiloissa ja kantakapakoissa, mutta organisoitu ja oikeisiin biljardisääntöihin perustuva biljardin pelaaminen on jäänyt vähemmälle. Sitä kautta voidaan saada jatkumoa biljardin pelaamiseen Kannuksessa sekä tietysti ihan huippupelaajia kiertämään vaikka kisoja. Kahteen niistä he saivat tukea Rieska-Leaderilta ja yhden he ostivat keräämällä jäseniltä rahaa. – Meillä on myös avoimet ovet biljardisalilla lauantaina 23. Lähimmät akselilla Kuopio, Jyväskylä, Vaasa. Pelit alkavat varhain aamusta ja jos pärjää, niin mennään helposti pikkutunneille saakka, Hollanti kuvailee. Ammattilainen osaa laittaa tasapainoon pöydän ja osaa viimeisen päälle mm.verhoilun. Pelattavuus on aivan toista luokkaa kuin itsekasatut, Tiilikainen ja Hollanti vahvistavat. Lisäksi saadaan iskostettua heti selkäytimeen lajin säännöt, Hollanti ja Tiilikainen summaavat. marraskuuta 2024 // 13 Joni Mäki-Petäjä Kannuksessa on pitkät perinteet biljardin peluusta. Ihan mukava lisä, mutta on ne pelit myös niin henkisesti kuin fyysisestikin vaativia
HiPalle kauden ensimmäinen tappio salibandyssa " Välillä oli tiukkaa ja oltiin jopa altavastaajina, mutta tehtiin tärkeät maalit. Seuraava kotiottelu on 28. Määttä nosti kyykystä 380 kiloa. Hän nosti kolmen lajin yhteistulokseksi 937,5 kiloa, jolla tuli kymmenes sija. Joonas Pernu tarjoili maalille ja Samuel Koppinen liukui sisään 2-0. Se oli helppo päätös, LoVe:n jalkapallojaoston puheenjohtaja Jari Sinko toteaa. Tunnelma oli hieno ja LoVe-fanit tyytyväisiä, kun paikallisvastustaja kaatui lopulta selvin lukemin, 9-3 (4-1). Myös HU:n Jaakko Mattila hiihti miesten 10 kilometriä. – Vastustaja ei ollut huono. SBS Lapua johtaa ilman pistemenetyksiä. HiPan Niko Vuollet iski kolme osumaa. Toiseksi hiihti Ruotsin Agnes Säfström Niemi (29.26,6) ja kolmanneksi Norjan Astrid Elida Vaeng Bernhardsen (29.36,7). Kaadettiin hyvä joukkue.. HiPan maaleista vastasivat Mikael Tuorila ja Kalle Hekkala. Kiiskin maaliin syötön tarjoili maalivahti Heikkilä. Juuso Haapala ja Juho Pietarila tekivät kaksi maalia mieheen. Vierasjoukkue sai yhden punaisen ja viisi keltaista korttia, kotijoukkueelle kaksi keltaista. LoVe:n jalkapallojoukkuetta valmensi kaudella 2024 Erkki Kangasvieri. Kun Kiiski teki 7-3, peli oli ratkennut. Ainakin jossain määrin se näkyi. Otteluun mahtui upeita suorituksia ja tunnettakin riitti. Seurakaveri, Kannuksesta lähtöisin oleva Tomi Määttä kilpaili samassa sarjassa. LoVe:n lisäksi nelosta täydennetään pedersöreläisellä Pedesi Vikingsilla. Kaikki muuttui iloksi, kun nelosessa oli vapaita paikkoja ja yhtä niistä tarjottiin Lohtajan Veikoille. Voittoon hiihti Italian Federico Bellegrino, toiseksi Saksan Friedrich Moch ja kolmas Suomen Arsi Ruuskanen. Vuoden viimeinen turnaus pelataan Lohtajalla 7. Pernu (Koppinen) teki 8-3 ja Pernu 9-3, oman rankkarin (10 metriä) jälkitilanteesta. Yksi maali merkkattiin Mikael Tuorilalle, Petja Borènille ja Jesse Joensuulle. Jalkapallon Nelonen kaudella 2025: Esse IK, GBK FA, IK Myran, KoPo, KPS, LoVe, NIK, NoStars, Pedesi Vikings, PeFF, Ysikaks Nivala. Penkkipunnerruksen tulos oli 262,5 ja maastavedon 295 kiloa. Seuranneen vapaapotkun laukoi Miro Kiiski maaliin, 4-0. Päätettiin, että pelaamme nelosessa. Vieraiden maalivahti Juuso Hylkilä pelasi palloa kädellä alueensa ulkopuolella ja esti maalinteon. Emil Tuikkanen laukoi ja Kimi Heikkilä iski paluupallon verkkoon, 1-0. Kokkolalaista Nordic Poweria edustava Kangasvieri teki jalkakyykyssä 330 kilon tuloksen. Jussi Kangasvieri nosti 14. Lohtajalla pelataan sittenkin Nelosta Seppo Järvelä Toholammin Jussi Kangasvieri nosti 14. Kilpailun voitti Ruotsin Wilma Nilsson ajalla 29.23,2. TOISELLA JAKSOLLA TP-Kaarle tuli kahdesti lähelle. Välillä oli tiukkaa ja oltiin jopa altavastaajina, mutta tehtiin tärkeät maalit. Lopussa Heikkilä torjui kaksi rankkaria (10 metriä). joulukuuta. HiPa on sarjassa jaetulla kakkossijalla Remixin kanssa. Ajassa 9.05 iski LoVe. sijalle Joni Mäki-Petäjä Himangan Pallon miesten salibandyn kolmosdivarijoukkue koki kauden ensimmäisen tappion, kun HiPa hävisi Isonkyrön turnauksessa isäntäjoukkue FBC Remixille maalein 2-5. Hakalan aika vapaalla hiihtotavalla käydyssä kilpailussa oli 29.42,6. – SAATIIN OTTELUUN hyvä lähtö, LoVe:n valmentaja Janne Koppinen iloitsee. LOVE ALOITTI räväkästi. Kaadettiin hyvä joukkue. Maalivahti Toni Heikkilä palkittiin kotijoukkueen parhaana. TP-Kaarle kavensi vielä, 3-5, mutta Kimi Heikkilä esitti huikean soolon, Koivisto torjui, mutta Pernu iski paluupallon maaliin. Tauon jälkeen Koivisto siirtyi vartioimaan vieraiden maalia ja pelasi loisto-ottelun. Thanapat Sarnnok laukoi tilanteeksi 3-0. marraskuuta 2024 14 // LoVe parempi paikallisottelussa Frilund Roy Peräti 244 (!) katsojaa ahtautui Maininki-halliin Lohtajalla, kun LoVe ja TP-Kaarle kohtasivat P19-futsalliigassa. Ja olihan Toni taas huikean hyvä maalissa. sijalle 105 kilon sarjassa varustevoimanoston MM-kilpailuissa Islannissa. Ei missään nimessä. Dramatiikkaakin riitti. Mattilan sijoitus oli 75:s. Lestijoki // Torstaina 21. TP-Kaarle painosti, mutta kotijoukkueen maalivahti Toni Heikkilä esitti hienoja otteita. Ehkä ero näkyi siinä, että meidän joukkueemme on enemmän pelannut futsalia. William Koivisto kavensi ennen taukoa. Valmentajakysymys on vielä täysin auki, eikä pelaajatilannettakaan ole vielä karkotettu. Seurauksena Hylkilälle punainen kortti. Päivän toisessa ottelussa tuli komea 10-3 voitto SC Alavudesta. Penkistä nousi 230 ja maastavedossa 310 kiloa. LoVe pelaa seuraavaksi kolme vierasottelua, Vieska Futsal (29.11), HauPa (8.12) ja TP-Kaarle (20.12). Joonas Pernu (syötti Kimi Heikkilä) iski tilanteeksi 5-2, vain yhdeksän sekuntia vieraiden kavennusmaalin jälkeen. Assi Hakala hiihti neljänneksi Oloksen tykkikisoissa Roy Frilund Lohtajan Veikkojen jalkapallokausi 2024 päättyi pettymykseen, kun joukkue putosi nelosesta viitoseen. Ottelu oli ehtinyt vanheta vain minuutin ja 56 sekuntia. joulukuuta ja silloin vastassa PonPa. Lauantain klassisen hiihtotavan kilpailussa Hakala oli kahdeksas ajalla 42.27,9. Lohtajalla oli suuren urheilujuhlan tuntua ROY FRILUND Järvelä Seppo Himangan Urheilijoiden Assi Hakala hiihti 20-vuotiaiden naisten kymmenen kilometrin kilpailussa neljänneksi Oloksen tykkikisoissa sunnuntaina. Hänen kolmen lajin yhteistuloksensa oli 870 kiloa. Joonas Pernu teki ottelussa neljä maalia
Hakkaamalla siihen on päästy. Moni ryhmä kävikin kiertämässä polun toiseen kertaan, kun kaikkea ei ollut ensimmäisellä kerralla osannut polun varrelta huomioida. Lestijoki // Torstaina 21. Luontopolku merkitään heijastimien avulla, valojen ja valaistujen esineiden avulla saadaan kivaa katseltavaa ja ihmeteltävää polun varrelle. Tällaista polkua on mukava kulkea otsaja taskulamppujen valossa pimeän aikaan. Ehkä tästä johtuen ainakin Kannuksen metsäautotiet tulee asiallisesti hoidettua. Lisäksi on kohtuulliset alat vanhaa metsää. Polkukierroksen jälkeen kävijöille Lestijoen Latu tarjosi valaistulla laavulla makkaraa, lämmintä mehua ja pipareita. Perhetapahtumat Metsä ympärilläni Tontillani kasvaa koivua, pihlajaa, tuomea, Terijoen salavaa ja haavasta ainakin juuristoa. Suojelemalla t.s. Maasto on koko ajan mukavan loivasti kumpuileva. Hämärähommia -tapahtumien ideana on aktivoida ihmisiä lähtemään ulos vuoden pimeimpänä aikana. kutsut, onnittelut ja kiitokset lestijoki.fi/lukijailmoitukset/ Kutsu, kiitä, onnittele lestijoki.fi/ valmistuneet Tee ilmoitus helposti alk. Leena Löytynoja Kirje kyliltä Lestijoen Latu järjesti sunnuntai-iltana Koko perheen hämärähommia -tapahtuman Lehtorannan puulajipuistossa.. Hän oli syntynyt 30.7.1932. JO REILU parisataa metriä maantieltä alkaa ylämäki. Lienee puun hintakin parempi jos kohde on ajotien varrella. Topografia kertonee mannerjään liikkeistä. Silloin kun harvennuskohteissa on tehty esiraivaus, voi vaativampikin ohikulkija antaa kympin hienosti hoidetusta metsästä. Mutta nyt menemme metsään! METSÄLUONTO alkaa heti maantien vierestä. Samalla metsäpohja muuttuu kivikkoiseksi kankaaksi. Täyden 10:n poika 23.11.2024. METSÄAUTOTIELTÄ lähtee pistotie vasemmalle, ja oikealle se kaartaa maantien suuntaisesti, haarautuen kauempana maantietä kohti, tai jatkuen eteenpäin. Lyhyeltä matkalta löytyy eri ikäistä nuorta taimikkoa, varttuneempaa taimikkoa, ensiharvennusta odottavia sekä jo harvennetut kohteet. Lisäksi on joitakin jalompia puita tai pensaita, joita en ole vielä varmuudella tunnistanut. Paljasta kalliota saisi täältä taas hakemalla hakea. kieltämällä hoitotoimenpiteet ja hakkuut, tehdään metsille ja kansantaloudelle suuri karhunpalvelus. Marjoja on, sekä mustikkaa, että puolukkaa, mutta saisi olla nuoremmat jalat, ettei kompuroisi maastossa, joka on täynnä kiviä ja koloja. Toinen harvennushakkuu ajankohtainen. Motolla tehdään nykyään ensiharvennukset ehkä entistä aiemmin, koska hakepuulla on nyt kova kysyntä. Pienimpiä kävijöitä oli huomioitu vielä omalla rasialla, sieltä jokainen sai valita mieleisensä makeisen. Kun lisänä oli vielä heijastimia sekä valoilla tehostettuja tavallisia ja vähän erikoisempiakin esineitä, havainnoitavaa riitti koko polun matkalla. Jaana ja Harri Salo Muistamiset FI59 4912 0010 1680 10 Kuolleita Kannuslainen Lauri Antero Koivukoski nukkui pois 13.11.2024 Lehmuskodissa. Valtapuuna on luonnostaan mänty. Nämä ovat täälläpäin hyvässä kasvuvauhdissa ja terveinä. marraskuuta 2024 PERHE // 15 Onnea Julkaisemme veloituksetta rivitietoina (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. PUUSTO NÄILLÄ taipaleilla vaihtelee, riippuen omistajien tavoitteista ja lähtökohdista. Kun lähden etenemään metsäautotietä lähimaastoon huomaan että se on aika synkkä ja varjoinen. Kaikki peltotilkut on käytössä, mutta laajentavat tilat ovat myös raivanneet lisää peltoa viljelyyn soveltuvista metsäaloista. Asutushan keskittyy jokivarteen ja maatilojen yhteydessä on peltoa melko kapealla kaistaleella. Löytyy siis vasta hakattuja metsäaloja, osa aukkoja, mutta paljon enemmän harvennusaloja. SEURATKAA LUONTOA ja kauniita metsiämme. 9 11 € KANNUKSEN LUKION SYKSYN YLIOPPILAAT: Hartikainen Elena, Keski-Valkama Selina, Kokkonen Aino, Koskela Susanne (yhdistelmätutkinto), Somero Peppi, Ypyä Riika KALAJOEN LUKION SYKSYN YLIOPPILAAT: Jaakola Sara, Salmu Konsta, Tiinanen Jenna TOHOLAMMIN LUKION SYKSYN YLIOPPILAAT: Salo Veera Eveliina, Wennström Gia Amanda KUORTANEEN LUKIO JA URHEILULUKIO: Hanni Lasse, Kannus KOKKOLAN SUOMALAINEN LUKIO: Vesisenaho Heini, Kannus Syksyn uudet ylioppilaat Paljon onnea Frans Latomaa. Pyöräilijöille nämä tiet ovat mieluisia kiertää, ja miksei lenkkeilijöillekin. Lehtorannassa kuljettavana oli n. Näin muodostuu kattava tieverkko, josta pääsee oikaisemaan Viirretielle tai kääntymään oikealle, Junkalantielle. Yleensä ottaen voi todeta että metsät teitten varsilla ovat hyvin hoidettuja. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Niillä kuljetetaan puutavaran lisäksi myös rehua, lantaa ja työkoneita moneen lähtöön. puolen kilometrin mittainen polku, sen pienet lapsetkin jaksoivat hyvin kävellä. Solveig Polvi Kirje kyliltä Hämärähommia Lehtorannassa Lestijoen Latu järjesti sunnuntai-iltana Koko perheen hämärähommia -tapahtuman Lehtorannan puulajipuistossa. Hyvä näin, vaikka itse nautin nimenomaan hyvin hoidettujen metsien kasvun seuraamisesta. Puustona on tiheähkö sekametsä. Lestintie 40. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! AINEISTOT PERHEPALSTALLE: toimitus@lestijoki-lehti.fi tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus Kehysilmoituksina esim. Tapahtumalla oli suosiota, yli 60 hämärähommista kiinnostunutta vieraili illan aikana Lehtorannassa. Maasto puistossa on helppokulkuinen, mutta puulajipuiston monenlaiset suuret, osittain tiheässä kasvavat puut jo itsessään toivat lamppujen valossa katsottuna reitille salaperäisen tunnelman. Toivottaa: Riitta-mummu Tervetuloa Veeran ylioppilasjuhliin pe 6.12.2024 klo 14-17 Lestijärven koululle os
Musiikki ja kuorot To 21.11. Ti 26.11. Yhdessä ruokaileminen vähentää yksinäisyyttä! ADVENTINJA JOULUNAJAN OHJELMAA Pe 29.11. Klo 18 Rauhan Sanan seurat Pajalan seuratuvalla, Jukka Paananen. mennessä ilmoittautuminen yksin ja kaksin asuvien vähävaraisten aikuisten jouluavustuksen saajaksi. VARKKIS klo 12.30-15.30, alakouluikäisten iltapäivä Kivikololla. Keittolounas 5€/aikuinen, lapset syövät ilmaiseksi. Maksuton aamupala klo 9–9.30, kevyttä liikuntaa, ohjattua ja vapaamuotoista yhdessäoloa. Ti 26.11. Vähävaraiset voivat saada hintaan alennusta tai maksuvapauden. YHTEISET TAPAHTUMAT: Raamatunopetustilaisuus to 21.11. Ma 25.11. Klo 18–19 Toimintakerho alakoululaisille ja eskareille Pahkalan koululla. klo 9-11, Virtatupa on Kalajoen kirjaston vieressä, hissillä 2 krs, ovi heti hissin vieressä, Hartaus klo 10 Ulla Ketonen, kahveilla voi piipahtaa kaupassa käynnin lomassa Adventtitapahtuma Kalajoen kaupunKannuksen seurakunta Haudatut Matti Lehtisalo 88v 6kk 3pv Seurakunnan viikko To 21.11. Klo 9 Aamurukous ja -kahvit seurakuntakodilla. Varaudu esittämään ruokakortti tai tiliote ja toimeentulotukipäätös diakoniatyöntekijälle. VARKKIS klo 12.30-15.30, alakouluikäisten iltapäivä Kivikololla. Klo 13 Tummun ja tuoran kamari vanhustentalojen kerhohuoneella. Ruokatuotteet toimitetaan diakoniatyön kautta lapsiperheille jouluksi. SOITTOAIKA klo 10-11. Musiikki ja kuorot Ti 26.11 klo 15 Ilonjyvä Lapset ja perheet To 21.11 klo 10 Perhekerho Lampin seuriksella, Aho Nuoret ja varhaisnuoret Pe 22.11 klo 18 Nuortenilta VintilläTule nuorteniltaan rentoutumaan ja viettämään aikaa muiden nuorten kanssa! Pelaillaan, hartaillaan ja hengataan yhdessä.Väistö, Aho La 23.11 klo 17 Karaoke-ilta nuorille aikuisille, mukana seurakuntapastori Väinö Väistö Ti 26.11 klo 15.45-17 Varkkis Vintillä, Aho Rippikoulu Su 24.11 klo 15-18 Talviriparin oma nuortenilta, Vanha Pappila Vintti, Väistö Muut Soiva joulukalenteri tulee taas. To 28.11. Lestijoki // Torstaina 21. klo 18 Raution seurakuntakodin päiväkerho tiloissa, Jarkko Kuusisto, Markuksen evankeliumi. Ilmoita lapsesi kerhoon. Ti 26.11. Vähävaraiset voivat saada hintaan alennusta tai maksuvapauden. Jos asia koskee sinua, ole yhteydessä diakoniatyöntekijään p. VIRTAPIIRI klo 9-10.30 (huom aika!) Pappilassa. Ruokakeräys himankalaisille lapsiperheille jouluksi ajalla 25.11.–5.12. Klo 10 Messu kirkossa, lit. Jos asia koskee sinua, ole yhteydessä diakoniatyöntekijään p. 044 2824 514. SEURAT klo 18 Rauhanyhdistyksellä, Veli-Pekka Koskela. Soita diakoniatyöntekijälle. VANHEMMAN VÄEN JOULUJUHLA klo 12.30 Pappilassa. Klo 15.30 Himangan lapsikuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Klo 12 Päiväkuoron harjoitukset Himangan kirkossa. Ke 27.11. Sieltä löytyvästä Joulupuusta voit käydä hakemassa pakettikortin, josta selviää lahjansaajan ikä ja mahdollinen lahjatoive. ja lahjat jaetaan diakoniatyön kautta perheisiin ennen joulua. Klo 10–11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. To 28.11. Ti 26.11. RUOKA-APUA: kauppojen ja koulujen hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovella. RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. Avustuksina jaetaan jouluruokakasseja. MIESTEN RAAMATTUPIIRI klo 17 pappilan salissa. Klo 11-14 Ruokakassijako taloudellisesti tiukilla oleville Himangan seurakuntakodilla. Klo 12 Lähetyskökkä seurakuntakodilla. Su 1.12. VASTAANOTTO ilman ajanvarausta klo 13-14 Diakoniatoistossa. Aamukahvit Virtatuvassa eläkkeellä oleville pe 22.11. Yhdessä Jouluun -KONSERTTI klo 19 kirkossa, Arietta, Chorus Vallis, Soilat, johtaa Soili Autio, Minna-Liisa Kaattari, piano ja urut, Tapio Hirvi, sello, Alissa Alasuutari, huilu, ohjelma 10€. Pe 29.11. Kympit saavat henkilökohtaisen kutsun. KAUNEIMMAT JOULULAULUT -tilaisuus klo 13 Hoivakunnaksessa. Lapset ja perheet Päiväkerhoon! Muutamia vapaita paikkoja päiväkerhossa vuoden alusta. To 28.11. mennessä ilmoittautuminen vähävaraisten perheiden joululahjakeräykseen. PERHEKERHO klo 10-12 Kivikololla: ”Adventin aikaan”, ruokailu 5€/perhe. Diakonia Vuoden viimeinen EU-maksukorttierä vähävaraisille työelämän ulkopuolella oleville on saatavilla. 044 2824 514. Yhdistyksen syyskokous seurojen jälkeen. Himangan S-Marketissa ja K-Marketissa. JOULUMYYJÄISET, KAHVIT ja KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 18 Eskolan rukoushuoneella diakoniaja lähetystyön hyväksi. Keräyksen avulla lapset saavat joululahjat. Ma 25.11. Ti 3.12. Nuoret ja varhaisnuoret To 21.11. Sami Siltanen, saarna Markku Niemelä, kant. Kerhot tarkoitettu 3-6v (jos lapsi täyttää 3v kesäkuuhun mennessä, voi tulla kerhoon tammikuussa). Ennen seuroja Teuvo Tuorila kertoo lyhyesti Himangan kirkon rakentamisesta ja saarnastuolin valmistuksesta. Ke 27.11. Klo 12-14 Voimaa kokemuksesta ry:n ruokajengi seurakuntakodilla. Ke 27.11. Ma 25.11. Klo 12.30 Hartaus Palvelukeskuksella. marraskuuta 2024 16 // SEURAKUNNAT Toholammin seurakunta Kastetut Aino Helinä Humalajoki Haudatut Raimo Herman Hangasmaa 69v Seurakunnan viikko Pe 22.11 klo 18 Myyjäiset Ry:llä, Markku Huhtala La 23.11 klo 19 Nula Ry:llä (Kannuksen, Kälviän, Toholammin) Su 24.11 klo 10 Messu Toholammin kirkossa, Väistö, Rautiola Su 24.11 klo 12.30 Messu Lestijärven kirkossa, Väistö, Rautiola Su 24.11 klo 13 Hartaus Männistössä, Janne Syri Su 24.11 klo 18 Seurat Ry:llä, Aimo Kattilakoski Ma 25.11 klo 15.15 Aikuisten kehitysvammaisten kerho koulunmäellä, käsityöluokassa, Lintilä Ti 26.11 klo 12 Lähetyksen päiväkahvit pappilassa, Keskitalo Ti 26.11 klo 18 Kauneimmat joululaulut Jussinpirtillä, Lintilä, Rautiola, kahvitus klo 17.30 Ke 27.11 klo 14 Hartaushetki Männistössä, Heinilä Ke 27.11 klo 16 Raamattupiiri Lestijärven seurakuntakodissa 1.Piet.5, Anne Haasiomäki Diakonia Joulupuu-keräys käynnistyy Toholammin kirjastossa 20.11. Heidi Huhtala, musiikissa avustaa lauluryhmä: Leena Kuusisto, Maija Niemelä, Maria Pentinmikko ja Marianne Tuorila, saarnan aikana, SLEY:n kirkkopyhä, messun jälkeen kirkkokahvit ja SLEY:n seurat seurakuntakodilla. 10-SYNTTÄRIT klo 18 Takalon koululla. Maksuton aamupala klo 9–9.30, kevyttä liikuntaa, ohjattua ja vapaamuotoista yhdessäoloa. PYHÄKOULU klo 11.30 Rauhanyhdistyksellä. klo 17. 044 081 9326. Kristuksen kuninkuuden sunnuntain MESSU klo 10 kirkossa, Sakari Typpö, Hannele Ilola, Ulla-Maija Karvonen, Heidi Rahkola, Omaishoitajien kirkkopyhä. Lahjat palautetaan kirjastoon viimeistään 7.12. Ilmot 0405810408/Mima. Mikäli tahdot osallistua laulamalla tai soittamalla jonkin kappaleen, niin ota yhteyttä kanttori Iirikseen puh. Klo 16 Perjantaikerho 1–5 luokkalaisille seurakuntakodilla. Klo 17–18 Himangan kirkko avoinna omatoimista pysähtymistä varten. Yhdessä ruokaileminen vähentää yksinäisyyttä! Lassi Lokasaari Hyvinvoiva Kannus 2 -hankkeesta on tavattavissa Pappilassa ruokailun ajan, ja voit mittauttaa puristusvoimasi maksuttomasti. mennessä ilmoittautuminen diakonian jouluruokailuun, joka on Pappilassa ma 16.12. Klo 10 Raamatunlukuhetki seurakuntakodilla. Keittolounas 5€/aikuinen, lapset syövät ilmaiseksi. Su 24.11. Su 24.11. RUOKATAUKO klo 11-12.30 Pappilan salissa. SIIONINVIRSISEURAT klo 17 Pappilan salissa, puhujat: Hannu Vapaavuori ja Leena Erkkilä. Klo 12.30 Ehtoollishartaus Palvelukeskuksella. RUOKA-APUA: kauppojen ja koulujen hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna klo 19 Juhani Vuorisen koulun keittiön ovella. Klo 15–17 Kerho 6-7 lk oppilaille seurakuntakodilla. Ruoka-apu on tarkoitettu kannuslaisille. Voit osallistua keräykseen ostamalla säilyvän ruokatuotteen ja lahjoittaa sen kaupassa olevaan keräyskärryyn. KOULUKAHVILA klo 11-11.35 yläkoulun aulassa. Huomaathan, että täytyy ilmoittautua! To 21.11. Ma 9.12. SOITTOAIKA klo 10-11. NUORTENILTA klo 18 Kivikololla.. Kalenteri pyritään kuvaamaan viikolla vk 48 Himangan kappeliseurakunta Haudatut Aune Eliisabet Jylkkä 94v Reijo Eljas Johannes Savela 88v Tauno Severus Keränen 83v Eila Annikki Siironen 83v Seurakunnan viikko HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA: Jumalanpalveluksen radiointi joka sunnuntai osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ To 21.11. Ruoka-apu on tarkoitettu kannuslaisille. To 28.11. Huomaa paikka! Kulku Kajaanitieltä Riuttasentielle, josta koulun taakse junaradan puolelle opettajien parkkipaikalle. ELÄKELÄISTEN PÄIVÄKAHVIT klo 13-14.30 Eskolan rukoushuoneella. Klo 17 Himangan kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla. Su 24.11. ISOSTOIMINTA klo 17 ja klo 18 NUORTENILTA Kivikololla. Klo 17–18 Himangan kirkko avoinna omatoimista pysähtymistä varten. VIRTAPIIRI klo 9-10.30 (huom aika!) Pappilassa. Huomaa paikka! Kulku Kajaanitieltä Riuttasentielle, josta koulun taakse junaradan puolelle opettajien parkkipaikalle. Ma 9.12. LAULURYHMÄ-ILOSANOMA klo 18 pappilan salissa. Tervetuloa kokkailemaan ja syömään yhdessä kaupan lahjoittamasta ylijäämäruoasta. Ma 25.11. Armas Maasalon ADVENTTIVESPER klo 18 kirkossa, Heikki Myllyniemi, Johanna Koivumaa, Arietta ja Kirkkokuoro
Himangan seurakuntakoti: Huhdantie 13, to klo 12-15. klo 13.30–1530, Iida Heinämäki, Kuulotiitto Iltaperhekerho Kalajoen seurakuntakodilla päiväkerhotiloissa to 28.11. Lisäksi laulua ja rukousta sekä keskustelua hengellisen alustuksen pohjalta. Gospeltupa Su 24.11 klo 16 Evankeliumin iltapäivä. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. Ti 26.11. kappalainen Sami Siltaselle (044-7229003). 044 543 6475 Meille kaikille niin rakas Mikko Olavi ANTINOJA s. Hautauspalvelut Kuolleet Lestijärven helluntaiseurakunta To 21.11. Sana ja rukous klo 18.00. Kirpputori klo 10.0013.00. To 28.11. Rakkaamme Matti LEHTISALO s. Lestijoki // Torstaina 21. Sururyhmä Sururyhmän 1. Hyvän sydämes siunaus elomme teille. Muistot kauniit sinusta jäi, säilyvät aina sydämessäin. La 23.11. 1.11.2024 Kannus Tähtitaivaan tuolle puolen isän katse tähysi. Tervetuloa mukaan koko perheellä. klo 15–16, tarjolla pientä välipalaa ja halutessaan saa juttuseuraa Viivistä ja Ullasta, jutella voi arkiasioista kuten harrastus, kouluja opiskeluasiat, ihmissuhteet, tulevaisuus ja tunteet, kaikki mikä mietityttää tai tuo iloa ja haastetta elämään, syksyn viimeinen kerta. Tule jutustelemaan päivän kuulumiset kahvikupin ja hyvän seuran äärellä. Tartu käteen mummun armaan, hän sua vastassa on varmaan Pappaa ja isopappaa kaivaten Lapsenlapset ja lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu16.11.2024 Mikaelin kappelissa. marraskuuta 2024 SEURAKUNNAT // 17 Rakkaamme Raimo Herman HANGASMAA * 21.6.1955 Haapajärvi † 24.10.2024 Toholampi Ei muuta kunniaa kuin kuulla kummultansa sun kuusiesi kuiskinaa kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon. klo 18, mukana mm. Tervetuloa! Kannuksen kotiseurakunta To 21.11 klo 17.30 Monitoimikerho La 23.11 klo 19. 26.10.2024 Lehmuskoti Kun yhdessä matkaan lähdettiin oli nuoruuden kultaista aikaa.Käsi kädessä kuljimme rinnakkain tyynet ja myrskyt kohdattiin. Muistotilaisuus pidettiin läheisten ja kutsuttujen kesken. Ruokajako klo 16.0017.00. tyttö 12 v.) lahjan mukana kassiin, jotta lahja menee oikealle saajalle. Isää, appea, pappaa ja isopappaa kaivaten Helena ja Markku Petri ja Emilia perh Juho-Mikko ja Jenni perh Timo-Jaakko ja Niina Eveliina ja Robin Keijo Jarno ja Tanja perh Mika Riku ja Sannakaisa perh sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunattiin haudanlepoon Mikaelin kappelissa 9.11.2024 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Isää kaipauksella muistaen Mervi ja Eero Elisa Anne ja Erkki Sari ja Ismo Nuku rauhassa pappa kulta, elon huolet loppui sulta. Taivaan Isä pyynnön kuuli, kypsän viljan korjasi. Sinä ansaitset kiitoksen parhaimman. (08) 410 6300 Toholampi • Eero Laine • P. Kiitokset kaikille osanotosta suruumme ja Lehmuskodin henkilökunnalle isän hyvästä hoidosta Rakkaamme Heikki Juhani ORAVALA s. Lopuksi vapaata seurustelua lasten leikkien lomassa. Sinä ensiksi saavutit määränpään, minä vielä hetkeksi tänne jään. Tervetuloa! Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: lestijoki.fi/ lukijailmoitukset/. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. 17.6.1946 k. Tiedustelut ryhmän sisällöstä ja aikataulusta sekä ilmoittautuminen: vt. Musiikki: Tino & Anneli Ma 25.11 klo 11. mennessä. 050 560 0007 Kirkkoherranvirasto Kalajoki: Plassintie 2, ma-ke, pe klo 9-14 tai ti 19.11, ke 27.11, ti 3.12 klo 9-18. Muut Kirkkoherranvirasto, Jokelan pappila, Plassintie 2, 85100 Kalajoki, avoinna ma-ke ja pe klo 9–14. 12, Ritva Parviainen. kokoontuminen Himangan seurakuntakodin takkahuoneessa 5.12. Palautuspisteet: Kalajoen Kauneuspiste: Kalajoentie 25, p. Sanan & Rukouksen ilta Lähetyskirppis avoinna Asematie 5 ke pe klo 12 16, la klo 11 -14 Tervetuloa tekemään edullisia löytöjä! Toholammin helluntaiseurakunta To 21.11. Ei tilaisuutta. klo 17–19, aloitetaan ruokailulla seurakuntasalissa. Kehitysvammaisten ja heidän läheisten joulukahvit ma 25.11. Kirjoita kortti (esim. 08 3161 303 ma-pe klo 9–15. Diakoniatyön joulukeräys voit lahjoittaa jouluapua Kalajokisille vähävaraisille suoraa diakoniatyön tilille, toimitamme lahjoituksenne perille ruokakaupan ostokortteina ennen joulua, pienkeräyslupa Ra /2024/1463 tilille FI72 5099 0720 1169 39 tai MobilePay 23508 viitteenä Diakonia jouluapu, keräyslupa voimassa 31.12.2024 asti. Walk in talk nuorille Kalajoen kirjaston perällä sohvaryhmällä ma 25.11. Kiitokset myös Lehmuskodin ja kotisairaalan henkilökunnalle Mikon hyvästä hoidosta ja huolenpidosta gintalon edustalla, 500 juhlavuoden etkotapahtuma pe 22.11. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Lämpimät kiitokset kaikille meitä surussamme muistaneille. Himangan seurakuntatoimisto, Huhdantie 13, 68100 Himanka, avoinna torstaisin klo 12–15. syvästi kaivaten Aira Seppo ja Kirsi perheineen Matti ja Saija-Maaria perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu ja uurna laskettu läheisten kesken. 28.4.1936 Kannus k. Virkatodistustilaukset Oulun aluekeskusrekisteri puh. Tuomas Vuolteenaho. Ruokailun jälkeen yhteinen kirkkomuskarihetki. lapsikuoro Lasse Kauton kanssa, kaupunginjohtajan ja kirkkoherran avaus juhlavuodelle, joulupuuroa, glögiä ja joulutorttuja jne. klo 18. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Haudan lepoon saattelemme äidin viereen nukkumaan. Aamupäivän Rukoushetki Ke 27.11 klo 18. Lämmin kiitos osanotosta. Puolisoa kaivaten Helmi Jäi työsi ahkera muistoksi meille. 11.10.2024 Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. 7.1.1934 Eskola k. Ikilevon kauniin ja rauhaisan. (Heikki Klemetti) Kaivaten Maija lapset perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu 16.11.2024. Digityöpaja Kalajoen seurakuntakodin Ikhtys-salissa ke 27.11. Vuodet vierivät yhdessä kuljettiin, me ilot ja surut voitettiin. klo 19.00 Sana ja rukous, Hepr. klo 17 Kalajoen seurakuntakodilla ja klo 18 joulujuhla Kalajoen kirkossa, hartaus Hanna-pappi, jouluista ohjelmaa Jaana ja Ulla. Su 24.11. Joulupuu-keräyksen lahjojen palautus Palauta lahja avoimessa lahjakassissa (ei lahjapaperiin käärittynä) la 7.12. Lämmin kiitos kaikille meitä surussamme muistaneille. Ehtoolliskokous klo 11.00, Harry ja Riitta Vuolteenaho. klo 18.30 Naistenilta kaikenikäisille. Luo mummun kaipasit joka ilta -suo sinne johtaa kaarisilta. Su 24.11
30.11. mennessä 050 3824594/Sirpa. Syyskokous ja jouluateria la 30.11.2024 alkaen klo 14 Hotelli Kaustisessa, Pajalantie 24, Kaustinen (ent. Laivurintalo, Läntinen Kirkkokatu 26 Kokkola. ti klo 18, Elnantie 2. to klo 11-12.30, Valtakatu 13. Muut LESTIJÄRVI LESTIJOKILAAKSON VANHUSJA VAMMAISNEUVOSTON YHTEISTAPAAMINEN TO 28.11.KLO 10-12. Bussikuljetus Kannuksesta ja Toholammilta, aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Kahvitilaisuus tiis. Torttukahvien tarjoilu klo 17.30 alkaen. Kokouksessa sääntömääräiset asiat. Tule mukaan kauniiden joululaulujen tunnelmaan! Ke 27.11 ohjatut kuntosaliryhmät Naiset klo 9 Miehet klo 10. Kinkku Pokeri, 22.11. Satutuokio Sykäräisen kirjastossa to klo 9.15 alkaen, tervetuloa!. Tervetuloa. Yhdistys-, vertaisja vapaaehtoistoiminta KANNUS Marttailta ma 25.11. pe klo 19, Valtakatu 2. Maksuton tapahtuma, puhujana Pekka Hyysalo. Yhdessä jouluun -kuorokonsertti, 29.11. to klo 17 / 26.11. Soili Aution johdolla Kannuksen kirkossa pe 29.11.2024 klo 19.00. Entä miten on mielen varautumistaitojen laita. Mukavaa yhdessäoloa, hartaus ja kahvit. ma klo 13, Koulutie 8. Bilebändi tanssittaa yleisöä Hyvinvointi-illan jatkoilla perjantaina klo 20.30 22.00. ti klo 17, Kannuksen kaupunginkirjasto. ma klo 18, Valtakatu 13. ke klo 12-13.30, Lampintie 3d. 0503016237, Kannus Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. Lämpimästi tervetuloa. Omavastuu 15 €. klo 16-20. pe klo 18, Asematie 2. marraskuuta 2024 18 // ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 30101 ma–pe klo 7–11, la klo 7–9.30 (maksuton) Muina aikoina: hillalogistiikka.fi/palaute LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@lestijoki-lehti.fi Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 020 750 4499 Toimittaja Kaisa Suomala 040 672 5326 Myyntipäällikkö Anssi Mäkelä 050 598 2061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Valtakatu 1, 69100 Kannus lestijoki.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Lataa Lestijoki-lehden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Kulttuuri TOHOLAMPI Neulekahvila, 4.9. pe klo 19, Valtakatu 2. 26.11.-24. Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Onko kotivarasi kunnossa. Kolmen keskipohjalaiskuoron Arietta, Chorus Vallis ja Soilat yhteiskonsertti dir.cant. to klo 18, Kirkkotie 2. Eroottiset pikkujoulut. 11.12. Ilmoittaudu pe 22.11 mennessä. Hyvinvointi -ilta ja tanssit, 22.11. yhteistyössä seurakunnan kanssa. TERVETULOA! LESTIJOKILAAKSON TAIDEYHDISTYS Toholampi Lestijärvi JHL 746 2. 0503273565. Viallisuus ei ole esteenä. Yksi ylimääräinen televisio, tuukko hakeen. Pe 29.11 klo 15.00 Joulujuhla ja ruokailu Toholampi, Pajamäen perinnekeskus. klo 13. Tarjolla kakkukahvit. fi. puh. Kinkku Pokeri Bar Kellarissa, 29.11. Vieraana Reumaliitosta Kirsi Timonen, järjestötoiminnan asiantuntija. Myös uudet neulojat tervetuloa mukaan! Kurssit, luennot ja seminaarit KANNUS Yhdessä jouluun -kuorokonsertti, 29.11. su 24.11. Museot ja näyttelyt KANNUS Iloa marraskuulle Helena Rantasen grafiikkaa, 1.11. Jussinpirtti tarjoaa torttukahvit!. la klo 23, Valtakatu 12. Lestijoki // Torstaina 21. Tervetuloa tutustumaan töihin kirjaston aukioloaikoina! Musiikki ja konsertit KANNUS Karaoke/Disco Bar Kellarissa, 22.11. pe klo 18, Asematie 2. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Vuokralle tarjotaan Sahakujalla siisti saunallinen yksiö, I-kerros. Maanomistajat, kyläläiset ja seuran jäsenet perheineen TERVETULOA! Keski-Pohjanmaan Reumayhdistys ry. 0503434969. Maksuton aamupala, yhteistä tekemistä ja kevyttä liikuntaa rennossa porukassa. Mukana kanttori Iiris Rautiola ja diakoni Anniina Lintilä. Terveisin Hallitus Sykäräisen metsästysseura ry järjestää hirvipeijaiset la 23.11. Ilmoittaudu ruokailun ja kuljetuksen vuoksi viim. Tuula / 040 765 3327. P. Satutuokio Toholammin kirjastossa, 29.11. to klo 9-10.30, Valtakatu 13. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Soili Aution johdolla Kannuksen kirkossa pe 29.11.2024 klo 19.00. Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Myydään Tarjotaan vuokralle Ostetaan Ti 26.11 klo 12.30-13.15 Vesijumppa, Lylynpisara. Tervetuloa osallistumaan ja kuuntelemaan kokousta. TOHOLAMPI Kauneimmat joululaulut Jussinpirtillä, 26.11. pe klo 23.59, Asematie 2. Lestijärven seurakuntakodilla. pe klo 21, Asematie 2. MATTOJA VALTAVA VALIKOIMA LAATUMATTOJA. Kahvitus klo 17.30 alkaen. Kannuksen Marttojen vuoden viimeisenä marttailtana kokoonnutaan kahvittelemaan ja ainakin puhumaan askartelusta, tervetuloa mukaan!. Kansanlääkintäkeskus). Tule askartelemaan joulukortteja kirjastoon! Voit tehdä kortteja omaan käyttöön tai jättää ne Siskojen ja Simojen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan keräyslaatikkoon. Celt Division tulkitsee irlantilaisen musiikin uusia ja vanhoja klassikoita poprock-, bluegrassja celtpunk-maustein, tarjoten säveliä jokaiseen makuun. pe klo 10, Kirkkotie 2. klo 11-14 Sykäräisen ala-asteella Seuran jäsenille, kyläläisille ja maanomistajille. Toiminnan laajentuessa tarvitsemme uusia jäseniä hallitukseen. 10.12. Kotivaraillan järjestää Toholammin Martat ja tilausuudessa kotivarasta kertoo Hanna Vasko Eteläja Keski-Pohjanmaan Martoista. PURKUKOKOUS Toholammilla Männistön ruokasalissa ti 10.12.2024 klo 17.00 Kokouksessa käsitellään yhdistyksen purkautumista. 12.12. Laulut aloitetaan klo 18. Osallistumismaksusta 25 € sovimme puhelun aikana. Kannus tori Myydään omakotitalo Toholammilla lähellä koulua, yhteydenotto iltaisin puh. Liput 4€. Kahvitilaisuus, 26.11. Lämpimästi tervetuloa! Kokkolanseudun keliakiayhdistyksen virallinen syyskokous ma 25.11.24 klo 18 os. KANNUS Joulukorttipaja, 21.11. Heti vapaa 0503365824 KUTSUMME seuran jäsenet, maanomistajat ja kyläläiset perheineen HIRVIPEIJAISIIN Yli-Kannuksen kyläkeskukseen sunnuntaina 24.11.2024 klo 11-14. Päiväkahvit eläkeläisille, 25.11. Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Arvontaa, TERVETULOA! Korpelan Erä Yliviirteen metsästysseuran HIRVIPEIJAISET Roikolan koululla perjantaina 29.11. Paikalla hyvinvointitoimijoita esittelemässä palveluja. Tule laulamaan kahvittelun merkeissä! Kauneimmat joululaulut Jussinpirtillä ti 26.11. la klo 23, Asematie 2. Tervetuloa! Kokouksia Myytävänä Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. Keskustelua, ajankohtaisia asioita ja yleisön kysymyksiä. Texas Hold`em possua. Urheilu ja liikunta KANNUS Virtapiiri, 12.9. Kolmen keskipohjalaiskuoron Arietta, Chorus Vallis ja Soilat yhteiskonsertti dir.cant. Gluteeniton tarjoilu. Tauski Bar Kellarissa, 29.11. to klo 9.15, Koulutie 21. Tuhmat Pikkujoulut Bar Kellarissa, 23.11. Livemusiikkia. pe klo 17, Liikuntatie 2. Perinteinen kahvitilaisuus pappilassa tiistaina 26.11. ti klo 13, Valtakatu 13. Toholammin hyvinvointikeskus Maunu ry Pe 22.11 klo 13 kokoontuu Jussinpirtin Äijäkööri. TOHOLAMPI Sykäräisen kirjaston satutuokio, 28.11. Karaoke 21-00(01), Karaoken jälkeen Disco 04:ään!. Ilmoittautumiset ti 26.11. Eläkeliiton Kannuksen yhdistys. Lapset ja perhe KANNUS Yhteisöruokailu Ruokatauko, 12.9. Edullinen lounas hyvässä seurassa. Paikalla Soiten toimialajohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka ja palvelujohtajia hoidonja hoivan yksiköistä. ma klo 12-20 / ti klo 1219 / ke klo 12-19 / to klo 12-19 / pe klo 10-15 / la klo 12-15, Kannuksen kaupunginkirjasto. Tervetuloa ostoksille! MATTO-KOSKINEN 0400 561198 (Säävaraus) LA 23.11. Toholammin hyvinvointikeskus Maunu ry:n Kauneimmat joululaulut perinteisesti Jussinpirtillä yhteistyössä Toholammin seurakunnan kanssa. pappilassa. Tervetuloa! Hallitus SYYSKOKOUS ke 4.12.2024 klo 18 Topiantalolla. "Ken lahjan tuo se lahjan saa". Tervetuloa kuuntelemaan satuja kirjaston monitoimitilaan klo 10 alkaen!. klo 13. Bingo-kiertue: Ke 27.11 klo 10-12 Lestijärvi, kunnantalo (hallituksen huone) To 28.11 klo 12-14 Toholampi, Jussinpirtti. Edulliset hinnat. TOHOLAMPI Kotivarailta Toholammin kirjastossa, 21.11. Celt Division Meno Monossa, 23.11. Texas Hold`em possulla. Bingoon ei tarvitse ilmoittautua, palkintoja luvassa ja tarjolla kahvia. klo 18 Pappilassa, 25.11
marraskuuta 2024 PALVELUHAKEMISTO // 19 www.sahkoliikekannus.fi Palvelemme niin yrityksiä kuin yksityisiä kaikissa sähköalan töissä ammattitaidolla ja huolellisesti. Tampere . Oma paikallislehtesi: lestijoki.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Seinäjoki . Juva • Karvia . klassinen hieronta . Helsinki . 0900 302 100 | www.kodinkonehuoltokannus.fi • Kodinkoneiden korjaukset • Ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus • Helkama kodinkoneet varastomyymälä, myymme myös muita merkkejä. Vesanto • Ikaalinen Kotija hoivapalvelua Ota yhteys 040-577 2677 Raili 040-517 3168 Marika Keskitymme kiireettömästi ja huolella asiakkaaseemme. +358 45 126 7188 Asematie 9, Kannus | puh. Kärsämäki . Lestijoki // Torstaina 21. 90€ Ajanvaraukset Marikalle p. Syys-lokakuu tarjous 75€ norm. Voit luottaa lukemaasi: lestijoki.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. 0400 914 183 • www.miettunen.com NUOHOUSPALVELUT NUOHOUSPALVELUT • Nuohoukset • Piippujen pinnoitukset • Ilmastoinnin puhdistukset • Tulisijojen korjaukset hajustamattomat tuotteet Valtakatu 33, 69100 KANNUS Hiussalonki Hiussalonki Marika Mäkinen Marika Mäkinen Uutena: hermoratahieronta. Sinulle.. Sähkötyöt jo vuodesta 1993 alkaen! Asematie 9, 69100 Kannus P. 050 477 3407, 050 373 6286 ILMASTOINTIJA NUOHOUSPALVELU Puh. • Vaihtuva valikoima myös käytettyjä kodinkoneita • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3394 205 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3377 043 Kustaa Aadolfinkatu 3, 67100 Kokkola Timo Heikkilä 0400-167825 www.metsatilat.fi Metsätilat, tontit, kauppa-, lahjaja jakokirjat, spv:t, kaupanvahvistukset, AKA-arvioinnit Y-tunnus 1577559-7 · Kalajoki · Kannus · Haapavesi · Ylivieska Katsastus KOTIMAINEN, PAIKALLINEN | WWW.PLUS.FI Ark 8-18, la 9-15 Ark 8.30-16, to -17.30 Ark 9-16, to -18 Ark 8.30-16, to -17.30 Silja Martikainen Raimo Ahokas raimo.ahokas@wikli.fi 050 597 7957 silja.martikainen@wikli.fi 040 489 5813 lakiasiantuntija, kaupanvahvistaja talousasiantuntija, kaupanvahvistaja, LKV sekä Ullavantie 1, 69300 Toholampi wikligroup.fi Raimo Ahokas talousasiantuntija kaupanvahvistaja, LKV 050 597 7957 raimo.ahokas@wikli.fi • Kirjanpidot • Investointilaskelmat • Yhtiöittämiset • Arviokirjat • Kauppakirjat • Lahjakirjat • Investointituet . (maksuton tilausnumero) KIRJANPIDOT JA VEROILMOITUKSET • maataloudet • yritykset • taloyhtiöt PALKANLASKENNAT • LASKUTUKSET KANNUKSEN TILITOIMISTO OY Valtakatu 19 A 3, 69100 Kannus, P. 050 3033 733 Myös nettiajanvaraus: vello.fi/hieroja-mari-kattilakoski Epassi käy! KESKI-POHJANMAAN KELATAKSI Teitä palvelevat vanhat tutut taksit. Huittinen . 050 523 3013 P. Toimitamme koneet tarvittaessa paikalleen asennettuina. Kannus, Toholampi, Lestijärvi Varaa taksi 0800 93377 Pohjois-Suomen Taksi Oy le ik ka a ta lt ee n . Neuvopalvelut • Sukupolvenvaihdokset • Perukirjat • Testamentit • Edunvalvontavaltuutus wikli.fi Toholampi Toholampi . 050 523 3013 • Lukuoikeus kaikkiin sisältöihin sinulle + kolmelle perheenjäsenellesi • Paikalliset uutiset ja ajankohtaiset puheenaiheet • Livet ja tallenteet • Sovellus • Kommentointi ja keskustelu • Tilaajan uutiskirje • Näköislehdet • Uutiset myös kuunneltavassa muodossa Sisällöstä vastaavat paikalliset huippuammattilaiset. urheiluhieronta Veteraanikatu 5, 69100 Kannus p. Kiuruvesi . KOULUTETTU HIEROJA Mari Kattilakoski . 044 343 7509 www.hiussalonkimarika.fi TUIJAN FI UPESU AUTOJEN PESUT • VAHAUKSET • SIIVOUKSET • HUOLLOT • MAALAUKSET • KORJAUKSET JA RENGASTYÖT OMPELUPALVELU • AJONEUVOJA HUONEKALUVERHOILUT MYÖS TOHOLAMPI, Juha 045 111 7034, Tuija 045 111 3525 WWW.TUIJANFIXUPESU.COM Kannuksen Hammaslääkäripiste Oy Asematie 4 A 4 69100 Kannus 06 873 578 040 5808 140 Pertti Honkela hammaslääkäri hammaslaakaripiste.fi HOITONÄPPI T:mi Heikki Tavasti HOITONÄPPI T:mi Heikki Tavasti Koulutettu hieroja, jäsenkorjaaja, diplomivyöhyketerapeutti, rentoutusohjaaja Toholammintie 403, 69100 Kannus Toholammintie 403, 69100 Kannus P
KLO 10–16 Tervetuloa piipahtamaan laadukkaiden lankojen maailmaan sekä nauttimaan Pop-Up kahvilan herkuista. Kahvio auki koko tapahtuman ajan. klo 11 SC Kokkola klo 17 Hunters Ka nn uks en Vapaa pääsy! Tervetuloa ! Turnausemäntä: an n uks en SALIBANDY SALIBANDY Black Black & & Yellow Yellow Parturi-Kampaamo Pirjo ja Arja Tapahtumassa puhumassa: Pekka Hyysalo klo 18 KITINVAPARI LIIKUNTATIE 2, KANNUS PE 22.11.2024 KLO 17 20 Hyvinvointi-ilta Hyvinvointi-ilta 40 näytteilleasettajaa esittelee toimintaansa ja myy tuotteitansa, toimintapisteellä äänimaljarentoutusta. marraskuuta 2024 20 // Tervetuloa asiakaspalvelupäivään Torstaina 28.11. KLO 10–18 LA 23.11. Tervetuloa! SALIBANDYA KITINVAPARILLA LA 23.11. Kommentoi juttuja, anna palautetta ja vaihda ajatuksia muiden lukijoiden kanssa. UUTUUTENA UUTUUTENA MERINOVILLAMERINOVILLAPIPOT JA PIPOT JA TUUBIHUIVI TUUBIHUIVI Koko mallisto löytyy sivulta dimex.fi Tarjoukset voimassa 20.12. Tervetuloa ostoksille ! Tervetuloa ostoksille ! NYT! NYT! Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: lestijoki.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Jatkot alkavat klo 20.30 Liput 4€, ikärajaton Livebändi: Amorin Nuolet PE 22.11. Lestijoki // Torstaina 21. info@marive.fi www.marive.fi Pukinkonttiin SUPERSUPERSUOSITUT SUOSITUT POOLOPOOLOPAIDAT PAIDAT (ovh 57,61?€) LAADUKKAAT LAADUKKAAT MERINOVILLAMERINOVILLAALUSASUT ALUSASUT 39 39 90 90 -20?% -20?% Tuotteet sopivat niin naisille kuin miehille. Osallistu keskusteluun. Tuotteet sopivat niin naisille kuin miehille. saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. PIIPAPÄIVÄT LANKAKAUPPA johon ihastut Lylyntie 4 | 69410 Sykäräinen Jokisuontie 28, 68150 HILLILÄ Myymälä avoinna ma-pe klo 7:30–16 muulloin sop. Sinulle. klo 9–15 Valtakatu 1, 69101 Kannus Järjestämme asiakaspalvelupäivän, jolloin sinulla on mahdollisuus: • Hoitaa tilaukseen liittyviä asioita • Saada opastusta digipalveluidemme käyttöön • Jättää joulutervehdyksesi Olemme paikalla auttamassa ja vastaamassa kysymyksiisi. muk., Ritva puh. 040-557 1685. Tule tapaamaan meitä ja hoida asiasi helposti ja vaivattomasti. Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua lestijoki.fi
talvikunnossapitoa häiritsevien katualueelle ulottuvien puiden ja pensaiden oksien poistamisen.. 1 Kannuksen kaupungin tiedote Marraskuu 2024 www.kannus.fi @kannuksenkaupunki Risikko Raasakan Risikko Raasakan avajaisissa avajaisissa sivu 3 sivu 3 Kannuksessa jouluun paljon ohjelmaa sivu 2 TEKNISET PALVELUT TIEDOTTAA Kaupunki käynnistää maanantaina 25.11
Topiantalolla taidenäyttely, myyntiä ja arvontaa. Ulkona myynnissä lämmintä ruokaa, alueelta löytyy myös liikuntaja nuorisopalveluiden toimintapiste sekä pipareiden koristelupiste. Pieniä joulukuusia on molempiin tapahtumiin lahjoittanut Pohjantaimi Oy. Työväentalolla perinteiset myyjäiset ja Aapan tuvan kahvila on auki tapahtuman ajan. Kannuslaisten määrä on ollut viime vuoden lopusta ilahduttavalla tavalla nousussa. Muitakin hankkeita on saatu maaliin. Klo 14 kirjastoja viestintäpäällikkö Janne Blomqvist esittää kaupungin joulutervehdyksen. Klo 12-13 Mäellä voi tavata myös joulupukin. Mäen joulun järjestävät Kannuksen kaupunki, Kannuksen seurakunta, SPR, Oskari-Tokoi seura, Kannuksen taideyhdistys, Martat, Kannus-seura ja 4H. Kyseessä on kaupungin historian suurin investointi. Paljon kehuja ovat saaneet käytännölliset ja muunneltavat sisätilat unohtamatta pihan monipuolisia liikuntamahdollisuuksia. Toivomme, että tehtyjen investointien ja hyvän työpaikkaomavaraisuuden sekä Kokkolaan tulevien puhtaan siirtymän hankkeiden myötä väkiluvun myönteinen kehitys jatkuu. Kirjurintuvalla siirtolaisuustarinoiden keräystä, kirjamyyntiä ja arvontaa. Tukkimiehen tori Klo 13.30 joulunavaus, kaupunki tarjoaa torilla ilmaista joulupuuroa, myös torimyyntiä. Entisen Kotirannan tiloissa toimivan Lehmuskodin on tarkoitus siirtyä sinne tämän lehden ilmestyessä. Oppilaille pidettyjen työpajojen teemana oli unelmien koulu, ja sellaiselta lopputulos kokonaisuutena näyttääkin. Häntä tervehti taiteilija Laura Lehtisen ulkoseinään maalaama värikäs muraali, jota oppilaat olivat saaneet olla ideoimassa. Seuraavaksi ratkaisemme varhaiskasvatuksen tilakysymyksen. Tervetuloa mukaan yhteiseen joulun viettoon! Kannuksen kaupungin tiedote 2/2024 | 21.11.2024 Julkaisija Kannuksen kaupunki Asematie 1, PL 42, 69101 Kannus Avoinna ma-pe 9-15 Muina aikoina ajanvarauksella. Toimitus Hyvinvointipalvelut/viestintä Puh. Klo 16.30-17.30 saapuu joulupukki, jolle voi jättää toiveita, tai ottaa vaikka valokuvan. 06 8745 111 kannus.kaupunki@kannus.fi. Koulun avajaisjuhlia kunnioittamaan saapui eduskunnan varapuhemies Paula Risikko. 2 Kannuksen kaupungin tiedote Marraskuu 2024 Kaupunginjohtajan terveiset Tämän vuoden isoin asia oli uuden alakoulun valmistuminen. Mäen joulu Mäkiraonmäellä Klo 11 Sofian lavalla tervetulosanat, seurakunnan lauluyhtye Tähdenlento esiintyy, myös yhteislaulua. Rauhallista joulun aikaa ja onnea sekä menestystä vuodelle 2025! Jussi Niinistö kaupunginjohtaja Kannuksessa virittäydytään perinteiseen tapaan joulun tunnelmaan Perjantaina 29.11. Haluamme määrätietoisesti rakentaa Kannukselle tulevaisuutta lapsiystävällisenä keskipohjalaisena seutukaupunkina. Oppilaat saivat aloittaa syyslukukautensa uudessa, upeassa Raasakan koulussa. Tarjoamme hyvään elämään varapuhemies Risikon sanoin sekä juuret että siivet. Lauantaina 14.12. Kiinteistö Oy Kitinkodin tehostetun palveluasumisen yksikkö herättää ihastusta. 3.-6.luokkalaisten teatterikerho esittää joulunäytelmän “Kadonnut joulupukki”. Klo 16 kirkkoherra Sakari Typpö esittää seurakunnan joulutervehdyksen, mukana seurakunnan lauluyhtye Tähdenlento. Keskustan tiejärjestelyitä on saatu jo tovi ihastella, samoin loppuun asfaltoitua Rekiläntietä. Nyt määrä keikkuu 5 200 ja 5 300 asukkaan puolivälin kieppeillä
Risikko katkaisi nauhan yhdessä oppilaiden kanssa asiaan kuuluvasti Kannuksen soittokunnan säestyksellä. Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko leikkasi nauhan Raasakan koulun avajaisjuhlassa 1.11. Toisaalta kirjastolla on tärkeä yhteiskunnallinen rooli matalan kynnyksen helposti lähestyttävänä kaikille tasa-arvoisena kohtaamis-, tapahtumaja oleilupaikkana. Pauliina Annala aloitti Kannuksen kaupungin etsivän nuorisotyöntekijän sijaisena marraskuun alussa. Etsivä nuorisotyö on aina vapaaehtoista ja perustuu nuoren suostumukseen. Pauliinan toimisto sijaitsee nuorten aikuisten kohtaamispaikka Nopassa, mutta hän liikkuu nuoren mukana hänen tarvitsemissaan palveluissa. kaupungin kirjastoja viestintäpäällikkönä. Erilaisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan keskustelu ja yhteistyön tekeminen on monella tapaa antoisaa. Hän on syntynyt Oulussa, ja junailee tällä hetkellä Kannuksen ja Salon väliä, jossa perhe asuu. Sodankylän elokuvafestivaaleilla on tullut käytyä monta kertaa. Nuori on tärkeää kohdata kokonaisvaltaisesti ja inhimillisesti, ja Pauliina haluaakin olla luotettava ammattilainen, joka on nuorta varten ja etsii yhdessä nuoren kanssa ratkaisuja tämän tarpeiden pohjalta. Se on myötätunto ja sen mukana tulevat muut taidot. Janne Blomqvist aloitti 14.10. päivänä. Ennakkoluulottoman yhteistyön tekemisen merkitys erilaisten, jopa ei niin kirjastomaisiksi miellettyjen tahojen kanssa on parhaimmillaan hedelmällistä. Janne harrastaa musiikkia, soittaa ja laulaa bändissä ja kuuntelee ja ostelee välillä vinyylilevyjä. Etsivä nuorisotyö vahvistaa nuoren omaa toimijuutta ja tukee häntä ottamaan vastuun omasta elämästään. Janne pyrkii ylläpitämään paitsi nykyisiä laadukkaita peruspalveluja myös kehittämään ja mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan uutta. Että on ne juuret ja siivet. Ikiopiskelijaksi tunnustautuva Janne valmistui viimeksi pari vuotta sitten kauppatieteen maisteriksi englanninkielisistä opinnoista Åbo Akademista. Ensimmäinen työpaikka nuorena sosionomina sijaitsi Kannuksen Eskolassa ryhmäperhepäiväkoti Tenavatallissa. Puheessaan Risikko onnitteli uutta koulua ja kehotti antamaan lapsille kaksi perintöä: juuret ja siivet. Risikko sanoikin, että Kannuksesta saa juuret ja Raasakasta siivet. Hyvät elokuvat ja tv-sarjat uppoavat myös. Häneen voi olla yhteydessä niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. 3 Kannuksen kaupungin tiedote Marraskuu 2024 Varapuhemies Paula Risikko vihki Raasakan koulun Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies ja kansanedustaja Paula Risikko vihki upouuden Raasakan koulun marraskuun 1. Parhaillaan on meneillään kasvatustieteelliset perusopinnot. Yhtenä esimerkkinä huhtikuussa startannut valtakunnallinen e-kirjasto, jonka avulla sähköisiä materiaaleja tuodaan entistä paremmin asiakkaiden saataville. Hän käy keikoilla ja jonkin verran festareilla. Pitkä taival työelämää löytyy varhaiskasvatuksen puolelta. Hän on työskennellyt myös sosiaaliohjauksessa ja asumisen tukemisen hanketyössä projektityöntekijänä. Kohta 55-vuotiaan Jannen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Risikkoa avustivat koulun oppilaat Elli Kattilakoski ja Topias Oravainen. Puheensa lopuksi Risikko siteerasi futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölösen vastausta erään nuoren kysymykseen, jossa piti määritellä yksi tulevaisuudessa tarvittava taito. Hän haluaa kohdata ja kannustaa nuoria eteenpäin positiivisesti vahvuuksia tukien ja auttaa löytämään sen oman jutun mikä kantaa eteenpäin. Pauliina on koulutukseltaan sosionomi (amk). Pauliina Annala etsivän nuorisotyöntekijän sijaisena Kirjastoja viestintäpäällikkö Janne Blomqvist. Kirjastoalakin on murroksessa digitaalisuuden vallatessa entistä enemmän alaa. Nuori saa tukea omien vahvuuksiensa ja voimavarojensa löytämiseen ja niiden hyödyntämiseen oman polkunsa löytämisessä ja tulevaisuutensa rakentamisessa. Kannukseen houkutteli mielenkiintoinen kirjaston ja viestinnän yhdistelmäpesti. Janne suhtautuu asioihin ja ihmisiin lähtökohtaisesti ennakkoluulottomasti ja positiivisesti. Kyseinen paikka oli merkittävä etappi työelämään. Janne on aiemmin työskennellyt kirjastoissa yli 25 vuoden ajan, sekä muutamia vuosia pääasiassa freelance-toimittajana useassa lehdessä. Etsivän nuorisotyön tehtävä on varmistaa, että jokainen nuori saa kasvamiseen, itsenäistymiseen ja osallisuuteen tarvitsemansa tuen – että kenenkään ei tarvitse kasvaa ja selviytyä yksin. Juuret ovat osaaminen eli perusta, jolta ponnistetaan ja siivet ovat rohkeus, jota tarvitaan monien eteen tulevien haasteiden edessä. Läheiset ihmiset ja mieluisat harrastukset antavat voimaa. Risikko muistutti, että tärkeintä elämässä ei ole, onko ykkönen vai kakkonen, vaan se, että lapset ja nuoret pärjäävät elämässä. Hänellä oli myös tiedossa, että Kannuksen tunnuslause ”juuret elämälle” on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Hannin keksimä. Pauliina kokee nykyisen työn etsivänä nuorisotyöntekijänä myös hyvin merkittäväksi. Nuori saa tukea sellaisten valintojen tekemiseen, jotka ovat hänelle hyväksi
Liikuntaneuvoja Lassi Lokasaari Eliisa Yli-Parkas nuorten työpajalla työja yksilövalmentajana Eliisa Yli-Parkas on aloittanut 19.8.2024 Kannuksen kaupungilla nuorten työpajalla työja yksilövalmentajana. Liikunta-alan työt alkoivat, kun harjoittelun yhteydessä Lassia pyydettiin liikunnanohjaajaksi Juhani Vuorisen koululla käynnissä olevaan Liikkuva koulu -hankkeeseen. K L O 1 8 . Lassista on hienoa saada vaikuttaa positiivisesti kannuslaisten hyvinvointiin. Nuorten ja nuorten aikuisten kanssa työskentely on aina ollut lähellä sydäntä. Työja yksilövalmentajaa voi tavata myös eri paikoissa ja tapahtumissa. Eliisa on koulutukseltaan sosionomi (yamk) ja aiempaa työkokemusta on mielenterveysja päihdetyöstä sekä perheiden palveluista. Tavoitteena on kannustaa erityisesti niitä, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Nuorten työpajalla on mahdollisuus sekä yksilöettä ryhmävalmennukseen. Kannus on näin ollen ollut aina läheinen naapurikaupunki. 1 2 . Liikunta on aina ollut Lassin oma juttu. Nuorten työpaja on tarkoitettu 16-29 -vuotiaille kannuslaisille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka toivovat tukea arjenhallintaansa ja/ tai opiskelutai työelämätaitojensa vahvistamiseen. Suurin osa Lassin työajasta menee liikuntaneuvontaan. Vapaa-ajallaan Lassi harrastaa kuntosaliharjoittelua, salibandya, frisbeegolfia ja vaeltamista. Hankkeen puitteissa hän organisoi erilaisia kursseja ja lajikokeiluja sekä suunnittelee ja järjestää tapahtumia. 4 Kannuksen kaupungin tiedote Marraskuu 2024 Lassi Lokasaari aloitti työt liikuntaneuvojana Kannuksessa kesäkuussa. Työpajan tavoitteet ja sisältö ovat räätälöitävissä jokaisen valmentautujan tarpeisiin ja ajatuksena on, että työpajalla saa tukea ja vahvistusta haasteista selviytymiseen. Hanke keskittyy erityisesti työikäisten ja ikäihmisten hyvinvoinnin tukemiseen, auttaen heitä omaksumaan liikunnallisen elämäntavan. Eliisan mukaan nuoruus on erityinen elämänvaihe ja jokaisen nuoren ainutlaatuisuus tekee kohtaamisista ja työskentelystä mielenkiintoista ja antoisaa. Ohjautuminen työpajalle on helppoa, voit ottaa itse yhteyttä tai tulla esimerkiksi aikuissosiaalityön, kuntakokeilun, oppilaitoksen tai muun yhteistyötahon ohjaamana. P E R J A N T A I N A 1 3 . Niinpä hän haki opiskelemaan liikunnanohjaajaksi Lapin Ammattikorkeakouluun. Työhön kuuluu myös liikuntaryhmien ohjaamista sekä verkostoitumista ja kehittämistyötä. Yhteyttä voi ottaa rohkeasti ja matalalla kynnyksellä. 2 . Tämän jälkeen hän aloitti nykyisessä liikuntaneuvojan työssään Hyvinvoiva Kannus 2-hankkeen myötä. Puolivuotiaan poikansa kanssa ulkoillessa vaunulenkkeily on tullut osaksi arkea, ja perhe-elämä tuo iloa hänen päiviinsä. Vapaa-ajalla Eliisa harrastaa avantouintia. Kynttiläuinti K I T I N V A P A R I N U i n t i m a k s u l l a , e i i l m o i t t a u t u m i s t a Tervetuloa! K Y N T T I L Ö I T Ä , M U S I I K K I A J A J O U L U I S T A T U N N E L M A A Kannuksen Liikuntapalvelut kannuksenliikuntapalvelut. Hän on kotoisin Lohtajalta ja muuttanut perheensä kanssa Kannukseen vuonna 2020. Töiden ohella tehdyt opinnot ovat valmistumassa loppuvuodesta. Jokaisen valmentautujan kanssa tehdään työpajasopimus, alkukartoitus ja valmennussuunnitelma, jonka pohjalta suunnitellaan tavoitteellinen jakso työpajalla. Lassi kiittelee työn mielekkyyttä ja lämmintä vastaanottoa työyhteisössä. Hän on syntyisin Himangalta, mutta viimeiset 15 vuotta asunut Kokkolassa