Investointipuolen suu rimmat ylitykset kertyivät maanostoista vajaa 0,5 milj. Sievin Louetilla. Talousarvion määräraho ja eivät ylittäneet tarkastus lautakunta, holhouslauta kunta, tielautakunta, perus turvalautakunta, kansalais opiston johtokunta, kirjasto ja kulttuurilautakunta, nuori soja liikuntalautakunta, tekninen lautakunta ja kaa voitusja ympäristönsuoje lulautakunta. srk:lla. la, ma klo 19 ja su klo 17 -K8L35,S O U T H P A R K 2 , 'I h H s M PE 24.3. mark kaa, koulutuslautakunnan menoihin yli 300 000 mark kaa ja palo-ja pelastuslauta kunnan vajaa 200 000 mark kaa.. Emäntinä A n nikki ja Kaisa. Eläkeliitto Himanka. . Vanhemmat tietysti saavat halvauksen nähdessään ja kuullessaan elokuvan vaikutukset jälkikasvussaan. Suunnitellaan yhdessä tulevaa toimintaa. la klo 21. Eläkeliitto Kannus. Anneli Liimatta toi tietoa astmalapsen liikunnasta joka on myös osa lapsen hoitoa koska se parantaa yleiskun toa ja vähentää astmaoireita. Lähtö Kelloliikkeen edestä. klo 12 Urheiluhallilla. Vuoden aikana 140 419 797 markan talousarvioon tehtiin lisämäärärahapäätöksiä 1,2 miljoonalla. markkaa ja teknisen toimen irtaimistohankinnoista vajaa 130 000 markkaa. Kut suttuina olivat mukana päi väkodin työntekijät, perhe päivähoitajat, opettajat ja koulun keittiöhenkilökun nat. Kun paikallinen kalastaja alkaa kertoa tarinaa valtavasta rautamiehestä, joka putosi mereen, lähtee Hogarth tietysti etsimään tätä jättiläismäistä robottia ja löy tää parikymmentämetrisen Rautajätin, jolla on kyltymätön ruokahalu herkkuna metalli ja lapsenomainen uteliaisuus tästä uudesta maasta. ELOKUVAT r ¿1 Koivu ja tähti ELOKUVATEATTERI KANNUS, p. 30 v )äfu -^ T a a re t 25.3. Varaa arpavoitto mukaan. heinäkuuta lehmäpäivää. Astmalapsi voi elää normaalia elämää ilman astmaoireiden aiheut tamia rajoituksia kun hoito on tasapainossa niin kotona, koulussa ja päiväkodissa. Sauvakävely keskiviikkona 23.3. Ihmiset epäilivät naa pureitaan ja jopa ystäviään. L K UVA South Park Isompi, pidempi & leikkaamaton. Porisemaan voi tulla ilman käsityötäkin. P N Ä M A A L I S K U U T A 2 Himangan sotaveteraanit ja naisjaosto. Paino 3450 g, pi tuus 50 cm. Hakulomakkeita saatavana seuraavassa kahvitilaisuudessa. Rautajätti Lokakuussa 1957 Yhdysvalloilla oli paljon huolenaiheita; rock'n roll, televi sio, venäläisten laukaisema Sputnik ja kylmän sodan uhkas. Trey Parkerin ja Matt Stonen luomat hahmot ovat jo saavuttaneet kulttimai neen ja nyt he seikkailevat ensimmäisessä pitkässä elokuvassa. . IIIalueen ulkoilupäivä to 23.3. Tilikauden ylijää mäksi kirjattaneen 4,7 mil joonaa markkaa. klo 13 uimahallilla. Myös pilkkivälineet ja reppujakkara ovat tarpeellisia, mutta ei nii den puuttuminenkaan ole este osallistumiselle. Maaottelumies opastaa pilkkimisessä Lestijärvi Keski-Pohjanmaan 4Hpiiri ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät viikon ku luttua lauantaina luontotapahtuman Lestijärvellä. Tervetuloa! Toholammin Martat Käsityöilta Ritva-Liisa Laaksosella to 24.3. dianne8ATai Lehmäpäivä palaa kesärientoihin Toholampi Toholammilla pari vuotta sitten järjestetty lehmäpäivä palaa tämän kesän tapahtu miin. Syk syn 2000 aika 16.-22.10.2000. <^oija-(~)ftl'aaria taalla ori. URHEILU" 8 ti UHAT MMNMMMMMl Toholammin Urheilijat Toimistoajat muuttuvat. ONNITTELUJA N yt Verrosen Eila täyttää 5 ja O joten ajateltihin juhulia kunnolla! f T e rv e tu llia N elikkoh on la 25.3. klo 14 alk. Su, ti ja ke klo 19 -K12L40,VALMISTUNEITA Keski-Pohjanmaan kon servatoriosta on valmistunut jatkotutkintolinjalta musii kin lehtoriksi Marko Ojala Himangalta. klo 11. (06) 870 141 | Puhumme suomea!| PE 24.3. Kutsumme kaikki eläkkeensaa jat kokoukseen Työväentalolle ti 28.3. Hogarth ystävineen piilottaa Rautajätin, mutta huhuista kasvaa pian lähes vainoharhainen jahti, kunnes ystä vällinen Rautajätti pelastaa kyläläiset epäitsekkäillä toimillaan ja auttaa ihmisiä ymmärtämään, mitä ystävyys todella merkitsee. Mutta pienessä mainelaisessa Rockwellin kylässä yksinhuoltaja-äiti Annie huo lehti lähinnä vain poikansa Hogarthin kasvattamisesta ja leivän pöytään tuomi sesta. Vieraita Lestijärveltä kahvitilaisuudessa ti 28.3. Olen paikalla maanantai na, ja keskiviikosta perjan taihin klo 14.30-15.30. Tule ja hae edullinen loma. Lasten astmalääkäri Katja Siimonsson Kokkolasta kertoi pienten lasten allergiasta, astmasta sekä astmalapsen koulusta ja päivähoidosta. Tapahtuma keräsi päiväko dille runsaasti väkeä. Vihastuminen johtaa sensuuriin, sensuuri sotaan ja ennenkuin kukaan huomaa kaan pojat ovat riskeeraamassa henkeään vapauden puolesta. Pernun laturetki su 26.3. Ja lopulta kukaan ei enää ymmärrä, mistä sekasorto sai alkunsa. klo 18.00. Tarkoituksena on viet tää Toholammin keskustassa lauantaina 8. Huhumylly lähtee kiertämään ja pian on Rockwellin pikkukaupungissa myös hallituksen agentti Kent Mansley etsimässä suurta metallia syövää robottia. Jäijestäjät toivovat, että osanottajat pukeutuvat lämpimästi ja ottavat mu kaan retkieväät. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille yli 12-vuotiaille nuorille. Johto kunta kokoontuu 30.3. Ter vetuloa! Pahkala-Pernu kyläyhdistys. Kun tv-sarjastakin tuttu Stan, Kyle, Kenny ja Cartman livahtavat katsomaan kanadalaisten Baldwinin veljesten tähdittämää kiellettyä elokuvaa, loput kolmas luokkalaiset seuraavat pian esimerkkiä. 2 LESTINJOK1 K E S K I V I I K K O N A 2 2 . Vuosika tetta arvioitiin kertyvän 5 miljoonaa markkaa, mutta sitä kertyi 7,9 miljoonaa markkaa. Kannuksen eläkkeensaajat. Suunnitelmien teko on käynnissä ja päivän ohjelma varmistunee parin viikon sisällä. Lapsen astma keräsi kuulijoita Himangalla Himanka Annika Rahkonen Himanka-Lohtaja Silmu keuhkovammajärjestö jä r jesti astma lapsen sairauteen liittyvän luennon Himangan päiväkodilla viime viikolla. S. Suurimmat ylitykset syn tyivät kaupunginhallituksen menoihin vajaa 1 milj. 28 v ST % emu. klo 13-1 Heikki ja jäläkipolovi______ ’ei] o 19.3. Tilaisuuden avasi Susan na Mäntyniemi Keukovammayhdistyksen puheenjohta ja Kokkolasta. klo 18.00. Ja Hogarthissa olikin hommaa, sillä pikkupojan mielikuvitus laukkasi: mil loin hän metsästi mutantteja muukalaisia ja milloin avaruusolioita, jotka olivat tulleet valloittamaan maailman. Pah kalan naiset myyvät keväisiä kuivakukkakimppuja ja kransseja kylätoim. klo 18.00. Kannuksen kaupungin vuosikate ylittyi vajaa 2,9 miljoonalla Tulot ylittyivät peräti 5,3 miljoonalla markalla Kannuksen kaupungin vuoden 1999 talous osoittaa positiivisia merkkejä. Kannuksen Ura Hiihtokoulu jatkuu uima hallilla ke 22.3. Tuloja arvioitiin kertyvän 136,9 miljoonaa, mutta nii tä kertyikin 141,6 miljoonaa eli 5,3 miljoonaa markkaa enemmän. Siimonsson neuvoi myös kuulijoita kuinka toimitaan oikein astmakohtauksen yl lättäessä. Hän kertoo pilkki misen koukeroista ja opastaa Lestijärven jäällä myös käy tännössä hommaan. Uintipiiri ke 22.3. klo 13. Jokai nen asiasta kiinnostunut voi ilmoittautua oman paikka kuntansa 4H-neuvojalle.. Tuettuja lomia voi hakea Kajaanin Kylpylään. Anne Holmbäck kertoi Helava-toiminnasta, eli hen gityssairaiden lasten van hempien toiminnasta joka tukee hengityssairasta lasta ja hänen perhettään sekä tuo heidän äänensä kuuluviin ympäröivässä yhteiskunnas sa. Hakemukset palautettava huh tikuun loppuun mennessä. %tteVfc pienelle vesselille! t: Mummu, pappa, Heikki, V Saila, Anita ja Tom J S y N T y N E i r Ä Kannuslaisille Marja ja R isto T iilik a ise lle tyttö 18.3.2000. Ter veisin Sari. . klo 13. Paik koja rajoitetusti. Pii rin toiminnanjohtaja Sauli Tuikan lisäksi on paikalla asiasta kertomassa myös mo ninkertainen Suomen mesta ri ja maaottelumies Elmo Olkkola. Tulojen ylitty minen 5,3 miljoonalla markalla tietää sitä, että vuosikatearvio ylittyi suunnitelmista. Hiihtotyyli vapaa. hyväksi Him an gan KPO:n pihalla 24.3
Tällainen projekti vaatii kuitenkin paljon työtä, mut ta vastapainoksi myös antaa paljon. Sama tila esitetään myytäväksi toisella kauppa kirjalla Risto Tiilikaiselle 45 000 markan kauppahinnasta. E rkki K ujala Pajamäen kannatusyhdistyksestä ker toi, että tilaisuudella he halu sivat m uistella talvisodan päättymistä ja samalla toivot taa kaikki veteraanit tervetul leiksi tutustumaan Pajamä keen. Kyläyhdistys käyttää aluetta erilaiseen perinnetoimintaan. Tervehdyssanojensa jäl keen Kujala lausui talviso dan aikalaisten kirjoittamia runoja, joista etenkin Yrjö Jylhän ’’Niin vaikea” sai monet liikuttumaan aivan kyyneliin saakka. Esitys on läh töisin Eskolan kyläyhdistys Ry:n toimesta. Kaupunki ostaa metsähal litukselta Eskolassa sijaitse van maauimalan alueen yh teensä 29 000 neliöä sekä metsäradan pohjaa noin 4 kilometrin pituiselta alueel ta yhteensä 59 000 neliöä. Kun sataa lunta, suomalaislapset eivät kiinnitä siihen huomiota, kun taas englantilaislapsille se olisi aivan uskomaton ko kemus. Renate Wimmer ja Renate Martos Itävallasta, Christi anne Hoffmann ja Brigitte Kappis Saksasta sekä Lucy Cave Englannista osallistui vat viikon aikana oppitun neille opettaen lapsille tari noita ja lauluja omasta maas taan. Odotan innolla, että pääsen kertomaan oppilaille ni kaikesta mitä olen täällä viikon aikana kokenut! Lucy Cave kertoi kokem uksis taan. Aiemmin mukana oli myös Kreikka, mutta jostain syystä se jäi pois tänä vuonna. Yksi vieraistamme ihastui maksalaatikkoon jopa niin, että oikein pyysi reseptin sen valmistukseen, Hannele jat koi. Viime viikolla saivat kannuslaiset projektin siivittä mänä vieraikseen opettajia. Tiina ja Harri Häggmannille myydään tontin lisäalu eeksi 276 neliöä 20 markan neliöhintaan. Teemanamme on ympäristö. Kävimme hiih tämässä ja luistelemassa ja suomalaisista ruuista tutuik si tulivat muun muassa hirvipaisti ja maksalaatikko. SÄÄSTÖPANKKI •Toholampi p. Roikolan ala-asteen yhteistyökoulut sijaitsevat Southreppsissä Englannissa, Wienissä Itävallassa ja G rim m enissä Saksassa. Mikä olisikaan voinut vakuuttaa vieraitam me paremmin kuin keväinen auringonpaiste ja valkoiset lumihanget. (06) 832 6300 www.kortesjarvensoastopankki.fi KE 22.3. Kutsu tilaisuuteen oli lähetetty kaikille veteraa nijärjestöille. LASKETAAN PEUIKATOT r a / u u r i t cr %v i n I*|Tcf« Fj# & Tehtaan edustaja Jorma Kohtamäki paikalla klo 9-17. Tänä vuonna pääprojektimme on ollut ka lenteri, jonka myynnistä saa millamme varoilla olisi tar koitus matkustaa luokkaretkelle jonnekin. On hyvä, että tilaisuus järjestetään juuri tällaisessa paikassa, jossa on vielä tal lella menneiden aikojen tun nelmaa, mikä juuri sopii täl laiselle tilaisuudelle, Marjakangas aloitti puheensa. Ter vehdyssanat lausui Erkki Kujala. Kauppahinta on yhteensä 98 000 markkaa. Hän puhui talvisodan ihmeestä, siitä kuinka pieni Suomi tal visodassa joutui kahden ison valtion pelinappulaksi. Sitä en nen täytyy kuitenkin tehdä todella paljon työtä, jotta tar vittavat varat saadaan ko koon, Hannele Huuki kertoi. Isooja käyttää aluetta viereisen tontin hallin piha-alueena. Eila K ärjältä ostettiin Mattilankadun ja Valtaka dun risteyksestä vanhan Es son tontin vieressä oleva tila 1139 neliöä hintaan 45 000 markkaa. Kaupunginhallituksen Kannus Kannuksen kaupungin hallitus päätti vuokrata Poh jan Taimi Oy:lle hallitilaa 214 neliöä Asematien var resta 2100 markan kuukau sivuokralla. Roikolan koulun lisäk si opettajat vierailivat myös Takalon ja Välikannuksen kouluilla. On mielenkiin toista nähdä, kuinka ihmiset ovat tottuneet oman maansa “erikoisuuksiin”. Maksalaatikko ja upea sää ihastuttivat Oli hienoa, että juuri vii me viikolle sattuivat niin upeat säät. Osuuskunta Kannusta valle vuokrattiin kolme huo neistoa metsäkoulun kella ritiloista yhteensä 30 neliöä. Vuokra on 500 m arkkaa kuussa. On tämä kyllä kaiken sen väärti, mitä olemme pro jektin eteen tehneet. Kerttu ja Jaakko Hunnakon tontin kaavamääräyksiä tulkitaan vanhan vuonna 1975 vahvistetun kaavan mukaisesti, jolloin tontille voidaan rakentaa lisää. Hän myös muis tutti läsnäolijoille, että Toho lammin perinnetalona Pajamäen ovet ovat jatkossakin auki erilaisille tilaisuuksille. Piirustukset mukaan! RAUTAJ A RA K E N N U ST A R V IK E L V I-N IE M O N E N O Y Leppöojantie 7, KANNUS P. Tilaisuudessa puheen piti kunnallisneuvos Aaro M ar jakangas. Hänen mukaansa tähän men nessä tapaamisia on järjes tetty jo kaikissa muissa pro jektin maissa. Kesällä meillä oli Kannuksessa pro jektiin liittyvä näyttely, joka kiersi kaikissa mukana ole vissa maissa. M ielestäni lapset ovat pohjimmiltaan samanlaisia joka puolella Eurooppaa. Tervehdyssanoissaan Ku jala kertoi kuulijoilleen Pajamäen menneisyydestä ja sii tä, että jatkossa talomuseoon pyritään kokoamaan paloja Toholam m in värikkäästä historiasta. K e s k i v i i k k o n a 2 2 . Jouni Iso-ojalle esitetään myytäväksi Eskolassa 6000 neliön suuruinen maa-alue 1 markan neliöhinnasta. Tutus tumme uusiin kulttuureihin ja opimme arvostamaan it semme lisäksi myös muita, hän päätti.. Tavoitteena olisi tietenkin, että pääsisim me vierailem aan jossain näistä projektissa mukana olevista kouluista. Tule käymään tai soita, niin kerrom m e lisää ohjelmasta. Tavoitteena päästä vastavierailulle oppilaiden kera Kannuksesta projektissa on mukana Hannele Huuki. p n ä m a a l i s k u u t a 2 LESTINJOKI 3 Talvisodan päättymistä muisteltiin Pajamäellä Toholampi Raisa Vähähyyppä Pajam äen talom useon kannatusyhdistys juhlisti vii me perjantaina talvisodan päättymisen vuosipäivää Pa jamäellä. (06) 881 9700 • Kälviä p. Juhlan musiikkitaijonnasta komealla haitarimusiikilla vastasivat Veikko Päivärin ta ja Vilho M aunula. Ihmiset tottuneet maansa erikoisuuksiin Lapset ovat olleet erit täin kiinnostuneita vierailus tamme, eikä “kielimuuri” ole juurikaan haitannut kans sakäymistä. ( --------------------------^ PIENISTÄ PITÄEN S t € á l SP O M A L I N J A Avaa tietokoneellasi realiaik pankkiyhteys Säästöpankkiin. Vaikka Suomen kansa ja kautui kahtia vapaussodassa, taisteli se huonosta varustuk sesta huolimatta yhtenäisenä talvisodassa suurta vihollis ta vastaan. (06) 873 811 Comenius toi vieraita Roikolaan Comenius-projekin siivittmänä vierailivat viime viikolla Kannuksessa Renate Wimmer ja Renate Marios Itävallasta, Christianne Hoffmann ja Brigitte Käppis Saksasta sekä Lucy Cave Englannista Kannus Raisa Vähähyyppä Roikolan ala-aste Kan nuksesta on mukana EU:n Comenius-projektissa tee malla, jossa tutkitaan ympä ristöä musiikin, draaman ja kuvataiteen avulla
Tottapa vaari haastaa. Kulttuurifilosofi Oswald Spengler pohti Länsimaiden perikato kirjassaan jo vuonna 1918 tämän kulttuurin tuhoa. • Soan jäläkeen ku uunil le nous joululta, eipä tarvinna parrii kuukauttee vuatetta vähentee. Oli se ennen toista Vaari tyrkkäsi vällyn kul man silmiltä ja pyyhki hikeä otsaltaan. Itse siinä kulttuurissa elävänä on suuri kiusaus leimata tämän menon elinkaaren loppua. Kummaksi ovat menneet talvet ja kesät. p n ä m a a l i s k u u t a 2000 Kukoistaako kulttuurimme. Geeniteknologian avautumi nen ja viestintäteknologian läpimurto puhuvat länsimaisen kulttuu rin voimasta vieläkin. Talavellahhii. 4 LESTIN JOKI K e s k i v i i k k o n a 18 . Paradoksi on siinä, että samaan aikaan länsimainen kulttuuri näyttää rappeutumisen merkkejä, kun valtava nousu on toisaalta käynnissä. Ja kummallakin suunnalla on ollut kannattajansa. Kilpailut alkavat hiihtomajalla klo 11.00. Mitä lie tuas milleniumisuastoo ilima sakkeena. Mukana ovat kaikki maamme huippuhiihtäjät. Viehättääkö ihmistä luonnon vapaus, puhtaus, moni-ilmeisyys, vai sopeutuuko hänen aivotoimintansa suljetun ilmastoinnin rakennuksiin ja epäpuhtaaseen kaupunki-ilmastoon. Ei sen piä tällä tavalla vehata tammikuula läm pöastehiloihen kansa. Lasi oli märkä lososateen jäljiltä. Outoo on, outoo. Oli se enne vuan elämä toista, talavet oi talavia ja kesät kesiä! Antila, Ikola, Kuntola ja Seppänen Himangalle Himangalla Pernun hiihtomajalla hiihdetään ensi sunnuntaina melkoisen kovatasoiset kansalliset pika-ampumahiihtokisat. On se sitten männä tämä mualima syijälleen joka kohalta, urahti vaari ja vähen si villasukkia pari kerrosta. Viitteitä tuhosta on löydettävissä, ja niitä on varmaan ollut aina ja tulee olemaan. Olihan vaari kuullut kas vihuoneilmiöstä sun muista, mutta niille vaari oli hörähtänyt omaan salaperäiseen tapaansa. Sai im meiset heinäsä ja viljasa koijuule tolokullee, eikä tarvinna hapattoo rehuja kaikenmualiman happoloihi kansa. Vaan mittee tää nykyne mänö on, hikkee pukkoo jo s im m eine on kunnolla panna piälesä. Vieläkin his suksiin ripsutteli vettä. Millaista muutosvaihetta koko länsimainen kulttuuri onkaan nyt käymässä, sitä on vielä vaikea nähdä. Siitä lähtien, kun ihminen oppi pohtimaan olemassaolonsa oikeu tusta, on mieli ja ajatus lentänyt tulevaisuuteen ja yrittänyt löytää olemassa olevasta elämästä merkkejä tuhon tai edistyksen suun nasta. Mutta vaari, sillä oli tieto ja totuuden muisti ja viisas silmä. Viime vuosikymmeninä länsimainen kulutuskulttuuri on elänyt loistonsa päiviä. Sitten vaari vääntäytyi lattialle ja tihrusti lasista pi halle. Sota aekaa se oi kunnon talavi. Sitähi viikkotolkulla. nimiöitäpä hyvinnii nii tä, vuan ku että arvoo minkä laisin vastasi vaari selittelijöille ja veti silmät velhosti viiruksi. Ja ennusta maan on kyennyt kuka ta hansa, kun luonnon merkit ja muut enteet ovat pitäneet paikkansa. Sen näkee jo pakolaisvirroista. Pernun majaa pidetään tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan parhaana ampumahiihtopaikkana. Ihmisten muuttami nen maaseudulta suuriin kivirakennuksiin kaupunkeihin on merkki ajattelun köyhtymisestä. Jos asiaa katsoisi afrik kalaisesta tai Keski-Aasian maiden kulttuurista, ihastuttaisi eurooppalainen kulttuuri. Kaikkiaan matkalle lähtee parisataa hiihtäjää. Me muut helposti kultaamme lapsuu den kesät nostalgialla ja muistamme ne siksi mansik kamaiden makuisina ja unimaidon lämpöisinä. Eikä ollu kantturat ruilulla. Erkki Antila, Heikki Ikola, Keijo Kuntola ja Raimo Seppänen. Ja maitohi kastu maijolle. Ensi sunnuntain kisat lienevät kovatasoisimmat mitä näillä seuduin tänä talvena hiih detään. Kunnon talavella se on pakkasta liki kolomekym m entä ja sitä piisoo viikkotolokulla. "Hengetön ihminen miettii kivettyneessä ympäristössään, miten saisi aikansa kulumaan", tätä pitää Spengler yhtenä syynä perikatoon. Spenglerin mukaan kulttuurimme hidas kuolemantanssi alkoi Ranskan vallankumouksesta. r d. Alueellisesti mielenkiintoinen näkökanta, kuinka kaupunkikulttuurit pystyvät vastustamaan luonnon keskellä luonnonmukaisesti toimivaa yhteisöä. Vaarinkin elinaikana lie ollut jos jon kinlaista säätä. Kyllähän noilla kym menillä on jo kanttia verrata elämää ennen ja nyt. Vaan entäpä nyt. Talavela sattaa vettä, pakkasesta ei tietookkaa, kesälä losottaa kansa tahi sitte kuivattaa mualima hilseile asti. Vaari pyyhki perunankeitosta hikeentynyttä ikku naruutua ja pudisteli pää tään. Ja kesät, kesälä se en nen vanhaa oi hellettä. Pari villapaitaa uuninpankolla makoillessa alkoivat olla liikaa. Lähtöviivalle asettuu tuolloin mm. Pernun majalla on tehty joitakin järjestelyjä, niin että yleisöllä on entistä paremmat mahdollisuudet seurata kisoja. Tuli tunne kuin vaarilla olisi ollut salattu tieto, jota ei toisille kerrottu. Miten maailma on muuttunut viime vuosisadan alkuvuosista. Ja ih m etellä muutoksia. Ulkonakaan kun ei ollut edes pak kanen. Pystyykö länsimainen sivilisaatio karistamaan rappeuttamista aiheuttavat lonkeronsa ja kasvattamaan uusia edistyksellisiä lonkeroita
Kannuksessa pidetyn yrittäjän ammattitutkin non läpäisivät: Toho lammilta Ritva Annala, Himangalta Maija-Riitta Joen su u , M aarit Luikku, Eeva Saaren pää, Petri Tilus ja Kan nuksesta Jaana Hanhin eva, Petri H uuki, Satu Huuki, Eliisa Jo ensuu, Outi Jääskeläi nen, Ismo Kiviniemi, Heli Nivala ja Anne Viitasalo.. Nyt on kuiten kin vielä kaavailuissa tehdä 30 50 kilometrin lenkki, joka mahdollistaisi sen, ettei samaa reittiä tarvitse ajella palatessa. Kahvit ja eväät luonnos sa ja luonnon kauneutta. Tässä ovat erityisesti kortensa kantaneet kekoon toholam pilainen V o itto J ä n k ä ja lestijärveläinen J o r m a T u ik k a . Kannus Poliisin tehostetun valvonnan tuloksena Toholammilta ja Kan nuksesta löytyi viikon loppuna yhteensä kaksi rattijuoppoa. Sii tä saa moottorikelkkasafaril la varmasti nauttia, Voitto Jänkä lupaa. Nykyisen tiu kentuneen lain mukaan tilin tarkastajien vastuu korostuu erityisesti. Niin Tuikalla kuin Jängälläkin on tarjolla myös muita matkai lupalveluja. Lapissa hän toteaa homman jo menneen osal taan yli. Hän uskoo homman seutukunnassa li sääntyvän jatkossa kovaa vauhtia. Yli 27 vuotta kestänyt kavallusruljanssi kavallettujen summien korkojen kanssa muodostuu kokonaisuudes saan varovastikin arvioiden yli 4 miljoonan markan suu ruiseksi. Toisenlaisen eväät löytyvät näiltä kursseil ta kuin ilman kurssein käymistä, kertoi Salo maa. H allinto päällikön omaisuus on pan tu 9.2.2000 vakuustakavarikkoon miljoonan markan summalle. Ensimmäisen ratti juopon poliisi tapasi lau antaina aamuyöstä To holammilta. Asianomistajana Korpelan Voima tullee to dennäköisesti pyytämään kavallettuja varoja korkojen kanssa korvattaviksi. Aikuiskoulutuskes kuksen rehtorin Tapani Salomaan mukaan teh dyn selvityksen mukaan kokomaassa 240yrittä jäkoulutuksen saaneella 100 henkilöllä oli toimi va yritys m uutam an vuoden kuluessa. Lisäksi hommassa on mukana Ko jon perhe Halsualta. Molempia miehiä epäil lään rattijuopumuksesta. Voitto Jänkä sanoo, ettei heillä vielä juurikaan ole kokemusta safarien järjestä misestä, sillä he ovat aloitta neet homman tältä osin ai van äskettäin. Ratti juoppoja liikenteessä Toholampi. Hän epäilee, että tuskinpa sieltä sitä määrät tyä rauhaa enää löytääkään. Toi minta on kuitenkin aloitettu kohtuullisen matalalla pro fiililla eli kokeillen, koska kelkat ja varusteet ovat ar vokkaita hankittavaksi. Syyte langetetaan törkeästä kavalluksesta ja törkeästä virka-aseman vää rinkäyttämisestä. Kalusto ja tarvikkeet löyty vät yrittäjiltä. Pienet yrittäjät voivat yhdessä luo da matkailullisia palveluja, jotka houkuttelevat matkaa jia entistä enemmän alueel le. Koulutuksen läpi käyneitä on vaikea seu rata ja seuraaminen vaa tii useamman vuoden jakson, jotta lopullisesti pystytään sanom aan, onko koulutus tuottanut tulosta. Homma on aivan nyt aluillaan ja siinä on lähdetty tunnustellen liikkeelle. Hän kehuu alueella teh tyä työtä moottorikelkkareit tien suhteen. Yrittäjätutkintoja Lestijokilaaksossa Kannus L estijokilaaksossa koulutetaan yrittäjyy teen pyrkiviä ihmisiä. Korpelan Voiman kavallussumma 1,7 miljoonaa markkaa Eläkkeellä oleva hallintopäällikkö oikeuteen huhtikuussa Kannus Korpelan Voiman enti nen hallintopäällikkö joutuu huhtikuussa oikeuteen vas taam aan vuosien 1971 1998 välisenä aikana 1,7 miljoonan markan varojen kavaltamisesta. Syyte hallintopäällikköä kohtaan on nostettava 60 päi vän kuluessa vakuustakavarikosta. Toholampilainen Voitto Jänkä on mukana Kaustisen seutukunnassa järjestämässä moottorikelkkasafareita. M oottorikelkkailu on sinänsä aivan oma kulttuu rinsa. Voitto Jänkä sanoo, että safareiden järjestäm inen yrityksille on varmasti yksi tulevaisuuden kuvio. Tässä on ollut paljon opettelemista, Voitto Jänkä sanoo. Toistaiseksi kavalluksen suorittamistavasta ei ole an nettu selvitystä. Moottorikelkkasafareja varten yritykset ovat hankki neet kalustoa niin, että pie nehköille ryhmille voidaan tarjota aivan ohjattuja retkiä. Länsi-Suomen läänissä on yrittäjätutkinnon suorittanut viime vuonna 181 oppilasta, joista 54 on Keski-Pohjanmaalla. ’’Tämä on oma kulttuurinsa 55 Kelkkailussa paljon opittavaa Toholampi Jorma Rekonen Kaustisen seutukunnan matkailuyrittäjät ovat tiivis täneet yhteistyötään. Keski-Pohjanmaan ai kuiskoulutuskeskukses sa on yrittäjyyttä koulu tettu vajaan kolmen vuo den ajan. Toinen m ielenkiintoinen asia on tilintarkastajien ase ma kavalluksen jatkuttua näin kauan. Viimeistään asia selviää oikeudenkäyn nin yhteydessä. Yksi tällainen on mootto rikelkkasafarien järjestämi nen. Ainakin nämä kurssit antavat tietoja, mitä yrittäjyyteen liit tyy. Vain 6 oli lopettanut toimintan sa. Toinen jäi kiinni lauantaina aamu päivällä Kannuksessa. Mielenkiin toisen kysymys on, kuinka kavallukset ovat tulleet esil le yli 10 vuotta vanhoista tapahtumista, koska yleensä vanhan lain mukaan kaikki tositteet saattoi hävittää 10 vuoden kuluttua ja viimei simmät jo 6 vuoden kuluttua viim eisestä tilikaudesta
Sorvari totesi, että olem me saaneet viimeisten vuo sikymmenien aikana nähdä ja kokea ihmeellisen kehi tyksen kulun Suomessa, joka on kivunnut sitkeällä työllä ja ponnistelulla kansakun tien kärkijoukkoon. Korkit voi jättää paikoilleen Juomapulloihin, suurpulloihin, suositellaan jätettä väksi korkit paikoilleen. Näpistyksiin ei niin herkästi aleta, kun tiedetään kameravalvonnan tehokkuus. Me tämän päivän suo malaiset haluamme kiittää tästä rakkaasta isänm aas tamme sotiemme veteraane ja, jotka olette keskellämme. Suomalaisten suista maiskutellaan suklaamakei sia vain 2,5 kiloa asukasta kohti vuodessa. Everstiluutnantti Jukka Sorvari oli mukana Keski-Pohjanmaan Sotaveteraanipiirin talvisodan päättymisen muistojuhlassa Kalajoella keskiviikkona. Sähkönkulutus uusien kyl m älaitteiden ansiosta on ’’vain” 150 000 m arkkaa vuodessa, vaikka kylmälait teita on enemmän kuin enti sellä paikalla. Pulloautomaatti on herkkä kone, joka hylkää pulloja, Kauppias Seppo Ahoketo esitteli kameravalvontamonitoria kannuslaisille yrittäjille. Kaikkialle maail maan kiiri tieto suomalaisten uroteoista. Kultainen ansiomerkki: Alpo Peltola Kalajoki. EU:n tilastojen mukaan suo malaisten miesten keskipai no on Euroopan alueella toi seksi painavin. 10 hengen työpaikka Ruokamestari työllistää omistajapariskunnan lisäksi 8 muuta henkilöä. Belgia laiset, irlantilaiset ja saksa laiset ovat kovia sulkaafaneja noin 8 kilolla asukasta kohti. Pullojen kolina ei kaiu, kun huone on eristetty. Tavarankuljetusta hoita ville autoilijoille on raken nettu oma vessa, jota autoi lijat voivat käyttää. Erikoista marketissa oli pullonpalautushuoneen ää neneristys. joissa esimerkiksi etiketti on puolittain irrallaan tai korkin suojusrengas rempsottaa ul kona. P o rtu g alilaiset ovat m aanosam me kevyim piä vain 74,3 kiloa. Tosin kauppa laskee liikevaihdosta 1 1 , 5 prosenttia menevän varkauksiin, kertoi Seppo Ahoketo. Halu amme kiittää myös lottia ja veteraaninaisia. 6 LESTINJOKI K e s k i v i i k k o n a 2 2 . Luxembur gilaisen m iehet painavat keskimäärin 84,6 kiloa ja suom alaiset toisena heti 84,2 kilolla. Ansiomerkkejä Juhlassa jaettiin myös an siomerkkejä seuraaville: Suomen Sotaveteraanilii ton ansioristi: Aira Aalto nen, Helka Ahonen, Hannes Erkkilä, Kirsti Heikkinen, Anja Jaakonaho, Impi Jär venpää, Antti Karjalahti, Toivo Kähkönen, Anton La gus, Vilho Mäntylä, Antti Syijäniemi ja Eino Syijäniemi H aapajärvi, Erkki V. Yrittäjät tutustuvat yrityksiin Market on melkoinen tehdas EU-tietoa miehistä ja suklaasta S uom alainen m ies on melkoinen miehenköriläs. Tämä on uuttaja toive on tullut kuljet tajien taholta. Suomen Valkoisen Ruu sun Ritarikunnan I luokan mitali: Onni Alapiha Sievi, Kaarlo A latyppö Rautio, Maija Salonsaari Sievi. Pul lojen kierrätyksessä pullo säilyy parhaiten korkki pääl lä. Täydellisesti varustettu väestönsuoja toi mii kriisittömänä aikana so siaalitilana. Suomalaiset käy tännössä yksin selvisivät. Suomen Valkoisen Ruu sun Ritarikunnan Ritarimerkki: Juho Seppälä Yli vieska. Marketissa on yli 6000 eri artikkelia.. Kannus Ilkka Puranen Kannuksen yrittäjäyhdis tys aloitti vierailukierrokset paikkakunnan toisiin yrityk siin. Veteraanisukupolven työllä on ollut ratkaiseva merkitys meille tämän päivän suomalaisille. Juomatölkit kone lu kee koodista, onko panttitölkki vai ei. Ensimmäisenä tutustut tiin uuteen kannuslaiseen K-market Ruokamestariin Päivi Ahokedon opastuksel la. Kukapa uskoisi sitäkään, että kameravalvonta tallen taa erittäin tarkasti ihmisten käyttäytymisen. Saksalaiset miehet ovat kolmanneksi painavimpia 83,1 kilollaan. Kokonai sala uudessa marketissa on 1250 neliöä, josta myyntipinta-alaa on 915 neliöä. Tämä selit tyy sillä, että portugalilaiset ovat keskipituudeltaan lyhimpiä. Haluamme kiittää sankari vainajia, jotka ovat kaikkein kalleimman uhrinsa -oman henkensä ja verensä -anta neet isänmaamme ja mei dänkin hyväksemme. Anttila ja Aarre Maunula L ohtaja, R auha Nyman Reisjärvi. Suomen Valkoisen Ruu sun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein: Jouko Hotakainen Haisua, Reino K eskisipilä R autio, Eino Kuorikoski Kaustinen, Kal le Mäki-Asiala Toholampi, Ensio Uusitalo Kaustinen, Heikki Ypyä Kannus. Pääasiassa kameraval vonta on ennaltaehkäisevää. Talvisodan aikana kävi konkreettisesti toteen Suo menlinnan Kuninkaan port tiin kirjoitetut sanat: “Jälki maailma, seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vie raan apuun.” Näissä sanois sa on viisautta tämänkin päi vän suomalaisille. Kukapa uskoisi sitä, että Ruokamestari kätkee sisäänsä noin 40 neliön suuruisen väestön suojankin. Muutama yllätys käyn nistä oli tuloksena. Suklaamakeisia mätetään EU:n alueella eniten Britan niassa lähes 10 kiloa asukas ta kohti, joten on siellä suu makeana joka päivä. p n ä m a a l i s k u u t a 2 Jukka Sorvari talvisodan päättymisen muistojuhlassa: “Veteraanien työllä ollut ratkaiseva merkitys” Sari Passoja Everstiluutnantti Jukka Sorvari kiitteli sotavete raaneja Kalajoella keski viikkona pidetyssä Keski pohjanmaan Sotaveteraa nipiirin talvisodan päätty misen muistojuhlassa. Vasta viim e vuosina B altian maat ovat pääsemässä sa maan suuntaan. Itsenäisyyden suurin saavutus Junkkari pitää talvisodan torjuntavoitoa Suomen itse näisyyden suurimpana saa vutuksena
Luontaispalkkauksesta rahapalkkaan Seurakunnat maksoivat lukkarilleen pääosan palkas ta viljana. Vanhempien epäluulo tyrehdytti lastenkin veisuuhalut. Mitä olisi Kannuksen kaupunki ilman postitoimistoa. A sia siirrettiin myöhemmin käsiteltäväksi eli pantiin pöydälle. Frändilä valitti päätök sestä. Virkatalojen tuoton he saivat pitää itsellään. Koiravero takaisin ja paskat pussiin! K annuksen valtuuston on syytä naissoittajan m ielestä tehdä päätös koiraveron palauttam isesta kaupunkiin. Jouluna ja juhannuksena lukkarit sai vat pitää kantamansa koleh din tuoton. Frändilä oli nähtävästi kannuslaistenkin mieleen, sillä hänen kerrottiin saaneen lukkarinkapat kukkuraisina. Kannuksessa lukkarin palkkausta pohtinut valio kunta ehdotti maksuksi 1000 markkaa vuodessa. Tieto ennenkuulumatto masta ehdotuksesta oli kii rinyt varakkaiden isäntämiesten korviin. Toinen vaimo Mariana kuoli seitsemäntoista vuotta miehensä jälkeen. Ei kai näin varhain aprilliä! Jos ei pila, niin halpa temp pu se postin kohtaloksi olisi. Lainoista kirjoitettiin velka kirja ja kirjaan merkittiin lainan koroksi kuusi pro senttia. Muut ryhmän jäsenet nähtä västi lipesivät alkuperäisestä kannastaan. Elsa Mäkelä Lyö löylyä sähköpostin kautta Lukijan löylyihin voit ottaa kantaa myös sähköpostin kautta. Asukkaiden tulot olivat lisääntyneet, mutta samalla myös velat suurentuneet. Kun niistä selvittiin, ilmoitti puheenjohtaja Tokoin esit televän ehdotuksensa. Uusia kauppa liikkeitä oli syntynyt. Tervanjuonti tulee mieleen, manasi vielä soittaja, jo k a kuitenkaan tuskin on tervaa m aistanut?. Synnyttänei den aviovaimojen kirkkoonottamisesta maksettu niinsa nottu palliraha oli noin kak sikymmentä penniä. Uusi palkkaus perustui tu loihin, joihin lukkareiden arvioitiin yltäneen vanhan palkkausjärjestelmän aika na. Osoitteemme on: toimitus@lestinjoki.kpnet.com Tervanjuontia. Epäilemät tä Frändilä oli yksi heistä. Vastustuksesta huoli matta joidenkin edistysmie listen ajatuksissa pankkiasia muhi ja kehittyi. Jokaisen talonsavun oli maksettava kolme kappaa eli yli kuusitoista lit raa viljaa vuodessa lukkaril le. Kuulustelijoina toimivien pappien ja lukkareiden sie tokyvylläkin oli rajansa ja silloin saattoi kinkereistä kehkeytyä Jussin pelkäämä hioittava pöllyytysjuhla. Poliisi puuttuu sakottamalla Komisario Juhani Tokola Kannuksen poliisista kehotti koiranom istajia huolehtim aan siitä, että koirat ovat kiinni. Ikäihmiset olivat hyvin epäileväisiä uuden virsikirjan suhteen. Osa vuoden saa tavista saattoi jäädä rästiin. Tokoi muistaa kirjassaan vuosikymmenien jälkeenkin virren ensimmäisen säkeis tön ja Frändilän elämänoh jeen rippilapsille: Jos vilpin teet, niin edestäs sen löydät. M issä ne m uovipussit ovat. Seurakuntalaiset eivät välttämättä olleet kovin in nokkaita täyttämään lukkarinkappoja. M etsästyslaki velvoittaa pitäm ään koiria kiinni 1.3.19.8. Ehdotus ei saanut kirkonkokouksessa kannatusta, joten lukkarin vuosipalkaksi määrättiin 850 markkaa. Aikansa paikallisten pankkiasiointia seurattuaan, Tokoi päätti tehdä ehdotuk sen kunnallisen säästöpan kin perustamiseksi Kannuk seen. Silloisen rippikou lun opetusohjelmaan kuului virsien ja kirkkolaulun opet taminen. Tästä huolimatta ’’rahalii kenne kulki entisissä rattai den jäljissä” eli rahantar peessa käännyttiin varak kaan kyläläisen puoleen. Joistakin kirkollisista toim ituksista m aksettiin myös rahapalkkaa. Pankin perustamisessa vastustusta ja vitkuttelua Yhtä epäilevästi kuin ai koinaan uuteen virsikirjaan, suhtautuivat kannuslaiset ehdotukseen paikallisen ra halaitoksen perustamisesta. Vanhaan kahviin kyllästynyt rouva soitti ja m oitti lou naspaikkojen kahvia. Nyt on kansalaisadressin paik ka postin puolesta. Oskari Tokoin ensim mäisillä kinkerikäynneillä hoiti Paselius lukkarinvirkaa. Tokoi kertoo muis telmissaan Frändilän yrittä neen parastaan, mutta ope tuksen tulos jäi silti laihak si. Hän kuoli Kannuksessa 67-vuotiaana. L astenvaunujen kanssa on paha hypätä penkkaan vesi velliä pakoon, sanoi soittaja. välisen ajan. Vuoden 1901 asetuksel la lukkareiden palkkaa ryh dyttiin maksamaan rahana. Lukkari Frändilä suomensi nimensä 1900-luvun alkupuo lella Heimolaksi. Tokko pa uuden virsikirjan virret olisivat Jumalan sanaa lai sinkaan. Vainaji en hautaanveisuusta lukka ri sai maksuksi viisikym mentä penniä. K e s k i v i i k k o n a 22. Ase malla saattoi nähdä sisä maan talonpoikia lastaa massa tervatynnyreitä junavaunuihin. Ja Kannuksen kaupungin jäijestyssääntö kieltää koirien irtipidon, m uistuttaa Tokola. Tarvittiin vielä muuta ma kirkonkokous, puoluee ton puheenjohtaja ja kuver nöörin kannanotto ennen kuin palkkauksesta päästiin sopuun vuonna 1907. "Mutta jos Toukolaisistakin selviäisimme, niin on han meillä tässä aina var rottava kerran vuodessa tuomiopäivä: lukukinkeripäivä ”, näin tuumi Seitse män veljeksen Jukolan Ju hani. Joissakin paikoissa kyllä kahvista huolehditaan, eikä asiakkaille juoteta aam ukahvia klo 12 aikaan, totesi soittaja. Sillä sum m alla voitaisiin pitää katuja vähän puhtaam pana ja huolehtia lasten leikkipaikoista. pnä m a a l i s k u u t a 2000 LESTINJOKI 7 Jatkoa edellisestä numerosta Gabriel Frändilä oli toimen mies Lukkari, joka halusi edistystä Liisa Frändilä (o. H iljentäkää isojen lätäköiden kohdalla tai yrittäkää k iertää ne. Juna toi tulleessaan kauppo jen hyllyille uudenlaisia ku lutustavaroita, joille rahata louden voimistuttua riitti kysyntää. Kurakelit tulossa Lastenvaunuja lykkivä nuori äiti K annuksesta soitti ja pyysi m uistuttam aan autoilijoita tulevista kurakeleistä. Yhteen ääneen vastustettiin tarpeetonta, jopa vaarallista hanketta. Lahti) kuoli 1893. s. Jos kerran om istajat eivät huolehdi, niin m aksakoot koiraverossa ja kunta hoitaa.. Juna kuljetti ter van Kokkolaan ja sieltä sa taman kautta maailmalle. Kevät paljas taa taas tuhansittain lem m ikkieläinten jätöksiä, jo ita kukaan ei koijaa katujen vieriltä ja lasten leikkipaikoil ta. Lähes k aksisataa vuotta käytössä olleesta Vanhasta virsikirjasta luo vuttiin. Eeva Vihanta Kuva: Kannuksen Kotiseutuarkisto Lähteet: Suur-Lohtajan Historia, Suomen Kirkko historia ja Oskari Tokoin Lapsuuden muistoja Nytko jo aprilliä?. Tokoi luopui kannas taan äänekkään enemmistön hyväksi. Jos kirjoitat nimimerkillä, laita mukaan nimesi ja osoitteesi. Heitä oli kin kerääntynyt suuri jouk ko kokoustaloon aloitteen julkistamisiltana. Tokoin ehdittyä rippikouluikään virassa toimi Frändilä. Vain vaivoin isännät malttoivat kuunnella Tokoin alustuk sen. Erään tuohtuneen talonisännän mielestä ehdotuksen olisi saanut panna kokonaan pöy dän alle. Hän toteaa, että poliisi tulee puuttum aan tilanteeseen sakottam alla koiran omistajia. Virsikirjan nelis kulmainen ulkomuotokin hämmensi: Vanha virsikirja oli ollut pitkä ja kapea, usein messinkihakasilla varustet tu. Kun kokouksen kirjuri na toiminut Frändilä ilmoit ti kannattavansa ehdotusta, nousi meteli. Valistus ei ole m ennyt vielä koiranom istajille perille, kun niiden annetaan paskoa pitkin teitä ja jalkakäytä viä. Talollinen Oskari Tokoi oli ainoa valiokunnan jäsen, joka kannatti korke am paa palkkaehdotusta. Voisi ravintolan pitäjä tarkistaa välillä, kuinka paksua kahvi on. Au gust Eklöv oli perustanut sahan, joka taijosi monelle vuosiksi työpaikan. Rippilapset oppivat yh den ainoan virren. Lähes kymmenen vuo den kypsyttelyn jälkeen Kannuksen kunnan säästö pankki pääsi aloittamaan toimintansa vuonna 1909. Ensin kä siteltiin kuntakokouksen esityslistassa olevat asiat. Kun Oskari Tokoi yh deksän Amerikan vuoden jälkeen palasi takaisin koti seudulleen, huomasi hän paikkakunnan vaurastuneen. Mutta sen ainoan op pimansa virren rippikoulu laiset veisasivatkin kirkossa niin voimakkaasti, ettei Oja lan Sakarin eikä Frändilän ääntä joukosta eroittanut. Frändilän epäonneksi juuri edellisenä vuonna oli päätetty virsikirjauudistuksesta. Kirkko ei tinkinyt tavoit teestaan, vaikka usein kuu lusteltaviksi osui Jukolan Jussin kaltaisia jössiköitä. Seura kuntalaisten luku-ja kristin opintaidon edisty m istä kontrollointiin kinkereillä. Rautatieaseman rakentami nen oli vilkastuttanut kirkon kylän elämää. Yksi kirkon päätavoit teista oli jo 1600-luvulta saakka, että jokainen nainen ja mies oppisi katekismuk sen ulkoa ja sisältä. Varsinaisen virkansa ohel la tarmokas lukkari oli mu kana myös Kannuksen maa miesseuran ja Vapaaehtoi sen palokunnan toiminnas sa. Vaikka kuvassa on vain tytär ja poika, jäi isän huollettavaksi kaikkiaan viisi lasta
Siihen tietysti kuulu vat oikeanlainen ravinto eli vähän rasvaa ja suolaa, pal jon vihanneksia ja hedelmiä. Potilasta Toholammin terveyskeskuksessa tutkimassa Eeva Kerttula vas., Tuulia Varanka-Ruuska ja Tarja Rahkonen. (06) 871 521 Hammaslääkäri PERTTI HONKELA Puh. • suoraan asiakkaalle ILMAINEN TARKASTUS ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Pertti Peltokangas KANNUS, Asematie 4A1 Kokkola Linja-autoasema puh. Tuulia Varanka-Ruuska sanoo, että jatkossa jo ambulanssissa mukanaolevat voivat aloit taa liuotushoidon. T e e m a n a ?frervev* Hieroja AHTI LUOKKANEN Metsolantie 7, Kannus Puh. Terveyskeskuksien kaikki lääkärivankanssit on täytetty. 040-5808140 VASTAANOTTO: norm. O n k o aihetta suun ja proteesin ta r k a s tu k se lle . Tupakointi aiheuttaa aina oman riskinsä sairastu miseen, joten sen lopettami nen on tärkeää jos haluaa vaalia terveyttään. Ennen kuin hoito aloitetaan täytyy vain ottaa sydänfilmi, joka kertoo tilanteen. Himangan perusturvajohtaja Vuokko Pöyhtäri ker too paikkakunnan potilaita hoidettavan kahden lääkärin voimin. Elämäntavat vaikuttavat Varanka-Ruuska sanoo terveen elämäntavan yleen säkin olevan hyvä nyrkki sääntö. Rintakipupotilas otetaan vastaan aina, sanoo Tuulia V a ra n k a -R u u s k a T oho lammin terveyskeskuksesta. (06) 8744500 W K t t HUOLLETUT PROTEESIT HYVÄT SUUSSA Miltä tuntuu. Suurin osa potilaista tulee valitettavasti vastaan otolle liian myöhään. PE 2 4 . Tule ilm aiseen ta rk a stu k se e n e rik o ish a m m a ste k n ik o llesi. Kannuksen terveyskeskuksen johtavalääkäri Esa J a a k kolan mukaan Kannuksen lääkäritilanne on tällä hetkellä normaali. (Ei velvo ita jatkotoim enpiteisiin) Ovatko hammasproteesisi Onko • rikki tai säröllä »suupielet rikki ja painuneet • hampaat kuluneet • rakkoja ja painokohtia • väljät ja vanhat • syöminen ja puhuminen vaikeaa • pahan makuiset • leukanivelissä naksumista • hammaskiveä tai tummuneet • suussa kirvelyä • Myös sotaveteraanityöt • Meillä Kelan suoraveloitusmahdollisuus • Neuvontaa ja opastusta kaikissa hammasproteesiasioissa • Nyt myös hammaslääkäripalvelut C U T Erikoishammasteknikko C n f Ossi Penttilä UITTO R Y n jäsen Kappelin liiketalo Kaustinen puh. 3 . • uudet kokoproteesit S o i t « ( • pohjaukset • korjaukset varaa aika. Kun potilas tulee ajoissa hoitoon, voidaan liuotushoidolla vähentää huomattavasti sydämen vaurioita. Kannuksessa asiakkaille pyritään järjestämään aika lääkärin vastaanotolle viiden vuorokauden sisällä ai nakin periaatteessa. Ammatti-ihmiset sanovat, että jos on aiemmin käyttä nyt nitroja, eikä kipu kolmen nitron jälkeen hellitä, pitää lähteä lääkäriin. Itse ei saa lähteä ajamaan autolla vas taanotolle, koska se pahen taa tilannetta. ma, ke ja pe Toholampi 0P:n talo Puh. Sanoisin vastaanottoajan käytännössä löytyvän vii kon tai parin sisään tietysti sairauden luonteesta riippu en, sanoo Jaakkola.. Myöskään lääkäritilanne ei vaikuta asiaan. Himangan ja Kannuksen lääkäritilanne normaali Himanka, Kannus Himangan ja Kannuksen lääkäritilanne on tällä hetkel lä normaali. Keskussairaalasta terveyskeskuksiin Ennen liuotushoito teh tiin keskussairaalassa, mut ta nyt sitä voidaan antaa terveyskeskuksissa. Siinä vaihees sa on myös suuri sydämen rytmihäiriöiden vaara. 8611 808_____________________________ ¿OOMUPÄ//ÄT TO 2 3 . Tuulia Varanka-Ruska sanoo, että ennen sydänin farktin jälkeen usein joudut tiin eläkkeelle, mutta nyt hoidot ovat kehittyneet niin paljon, että potilas palaa useimmiten työelämään. Liuotushoi dolla pyritään siihen, ettei jäisi toimimatonta lihasta eli vaurioalue olisi mahdolli simman pieni sydämessä. Tuulia Varanka-Ruuska kuitenkin muistuttaa, että itse kukin voi tietysti omal la toiminnallaan myös en naltaehkäistä sydänsairaut taan. Liikunta on tie tysti hyvä asia kuin myös se, että hoidetaan verenpaine ja sokeritauti asiallisesti. Himankalaisten päivystyskäyntien määrät Kannukseen ovat pysyneet viime aikoina vakiona. (06) 873 560 puh. Hän muistuttaa siitä, että hoito voidaan aloittaa heti paikanpäällä, kun sairaan kuljetuksen väki saapuu, jo ten senkin vuoksi ammatti henkilöiden hälyttäminen on oikea ratkaisu. Ikä ei myöskään ole es teenä hoidolle, VarankaRuuska painottaa. 870 344 Avoinna: arkisin 11-17, la 10-14 Liuotushoidolla hyviä tuloksia Rintakipujen kanssa ei kannata sinnitellä liian pitkään Toholampi Jorma Rekonen Rintakivun kanssa ei kan nata sinnitellä kovin pitkään. a lle r g ik o ille K annuksin S uoramyynti Tukkitie 2 (Kellon ja korun vieressä), puh. Kaikki neljä lääkärinvakanssia on täytetty. (06) 831 2 932 ^ A u rin koista j a lä m m in h en k istä k u n to u tu sta ! Keski-Pohjanmaan alueen sotainvalidit ja -veteraanit, olemme Teitä varten! KANNUKSEN V E L J E S K O T I Ife H r PL 33, 69101 KANNUS, puh. Yksi seik ka, mihin emme tosin pysty vaikuttamaan, ovat perintö tekijät, jotka vaikuttavat sai rastumiseen. Liuotushoidolla hyviä tuloksia Tuulia Varanka-Ruuska sekä erikoissairaanhoitajat E eva K e r ttu la ja T a r ja Rahkonen sanovat, että jos potilas saadaan hyvissä ajoin eli 6 12 tunnin sisällä hoi toon, voidaan tällöin aloittaa liuotushoito, jolla on saatu useissa tapauksissa hyviä tu loksia. Tuulia Varanka-Ruuska muistuttaa, että sydänlihas on tärkein lihas. Lähtöä ei kannata pitkittää olipa ky seessä mikä vuorokauden aika tahansa. Ehkä tilanne olisi sama, vaikka meillä olisi kolmekin lääkäriä, Vuokko Pöyhtäri kommentoi. 885 680 ^ MYÖS ILTA-AIKOJA ^ U s k A l U i k o h y M y i l l Ä . M AISTELLAAN n o p eita lu o m u -k a sv isk e itto ja y rttie n KÄYTTÖNEUVONTAA SAAPUNUT k u u s e n k e r k k ä s iirap p ia ja h u n a ja a flu n ssa isille la m m a s m a k k a ra a ja s ä ily k k e it ä TILAUKSESTA la m p a a n lih a a e sim . Päivystyslääkärinä toimii ulkopuolinen henkilö. Kesäaikaan lomavuorossa olevan lääkärin tilal le hankitaan lomittaja
Näissä maissa talvet ovat hyvin leudot Suo meen verrattuina, joten tulos ten soveltaminen kotimai seen tarhaukseen on vaikeaa, jollei mahdotontakin. Hän on myös ensimmäinen aiheesta tohtoriksi väitellyt suomalainen tutkija. Meissä on vielä ai nakin hitunen entisaikojen metsästäjien perimää jäljel lä. Korhonen pyö räilee työpaikalleen kesät tal vet. Kritiikkiäkin tarvitaan Ihmisten suhtautuminen turkiksiin on ailahtelevaa. Soveltavan eläintieteen dosentti Hannu T. Valioluokan sinikettu-uros on osallistunut dosentti Korhosen puruluukokeeseen.. Minkit ovat vesieläimiä, joten tarvitsevatko tarhaminkit uima-altaan. Aiemmin hänellä on ollut kissoja ja jopa kaksi hilleriä. On jokaisen henkilö kohtainen ratkaisu käyttää kö turkiksia vai ei. Toisinaan tutkijat saavat itsekin kritiikkiä osakseen. Kun Euroopan neuvosto määräsi vuonna-91 tutki muksen siitä miten tarhaket tujen kasvatusolosuhteita voitaisiin parantaa, ryhtyi dosentti Korhonen yhdessä pohjoimaiden kollegoiden kanssa selvittämään asiaa. Keskipohjalainen ja savolai nen luonne muistuttavat yl lättävän paljon toisiaan. Yhdellä vertailuryhmäl lä on häkeissään purukapulat, toisella olkitupot ja kol mannella ei mitään. -Kesällä saatan polkea satakin kilometriä päivässä. Olisi kui tenkin hyvä muistaa, että Suomi aikoinaan asutettiin runsaan turkiseläinkannan vuoksi. p n ä m a a l i s k u u t a 2000 LESTINJOKI 9 Dosentti Hannu T. Naapuriaseman tutkijoi den töiden tuloksia on esitel ty tiedotusvälineissä. Hän piti hyllyjen rakentamista häkkeihin tarpeettomana. Turkin laatuun hyl lyillä ei ole todettu olevan olennaista vaikutusta. Kri tiikki on hyvä asia, sillä se vie asioita eteenpäin. Molemmissa luonteissa on positiivista valoisuutta. K e s k i v i i k k o n a 22. Dosentti Korhonen suh tautuu huonehämähäkkiinsä kunnioittavasti nurkkaa, jossa hämähäkki asustaa, ei imuroida. Selvi tyksiä on tehty Englannissa ja Tanskassa. Vapaudessa elävien kettujen luontaiseen käyttäytym iseen kuuluu olennaisena osana pureskelu, joten tarhaeläinten häkeistä voitaisiin ehkä tehdä virikkeellisempiä purukapuloiden avulla. Tutkijan hyödyllinen kotieläin Hannu T. Ne olivat vilkkaita otuk sia, joita sai pelastaa vessan pytystä ja ilmanvaihtokana vasta. Eläinrakkaaksi tunnus tautuvan miehen taloudessa ei ole tällä hetkellä hämähäk kiä suurempaa lemmikkiä. Pyöräily on vapaa-ajankin mieluisin harrastus. Olin pitämässä Kausti sella luentoa ja siellä syntyi erittäin kiivas keskustelu erään tarhaajan kanssa. Korhonen on yliopistollisen turkistar hauksen uranuurtaja käyt täytymis -ja hyvinvointitutkimuksen alalla Suomessa. Esimerkiksi jonkin aikaa sit ten Miss Suomi -kilpailun finalistit eivät esiintyneet turkit yllä. Ehkä tutkijan ar vostus hämähäkin taitoon pyydystää kodin pieniä tuho laisia juontuu Kuopion Yli opistossa suoritetuista ympä ristöhygienian opinnoista. Puruluu tai uima-allas. Tämä ei ole virkam iesbyrokraatin hom maa, vaan vapaata, itsenäis tä ja hyvin kansainvälistä työtä. Meillä on parhaillaan menossa television ajan kohtaisohjelm iakin kiin nostanut purukapulakoe. Selvityksen tulos oli, että rakentamalla häkkeihin hyl lyt lisätään kettujen käyttäytym isrepertuaaria ja sitä kautta myös eläinten hyvin vointia. Hieno asia, että näin pienellä paikkakunnalla on kaksi korkeatasoista tutki mustyötä tekevää laitosta, Korhonen sanoo viitaten Kitinkankaalla sijaitsevaan Metsän tutkimusasemaan. Kannuksen Maatalou den tutkimusaseman tutkija na olen toiminut kymmenen vuoden ajan ja täytyy sanoa, että olen viihtynyt hyvin. Kun selitin tutkimustemme mukaan eläinten luuston vahvistuvan ja kasvun pa rantuvan niiden liikkuessa häkin pohjan ja hyllyn välil lä, pääsimme pikkuhiljaa yhteisymmärrykseen. -Turkiseläintutkimus on mielenkiintoista, sillä aina voi löytää uusia ratkaisuja ongelmiin. Minun tehtävänäni on löytää ratkaisuja, joilla pa rannetaan tarhattujen eläin ten olosuhteita. Televi sio-, radio ja lehdistöväkeä on vieraillut runsaasti myös Turkistalouden tutkimusase malla. Kokeessa tutkitaan video kameroiden kuvan avulla kettujen pureskelukäyttäytymistä. Korhonen Ei tahdo pahaa hämähäkillekään Kannus Eeva Vihanta Olen syntynyt Siilinjär vellä, ’’Kuopion kuppeessa” niinkuin me savolaiset sano taan. Tämänvuotisille misseille turkikset Korho sen havainnon mukaan jäl leen kelpasivat. Elokuussa alkaneen ko keen aineiston käsittely on kesken, mutta purukapularyhmän ketuilla on todettu olevan noin 80 kontaktia päi vittäin kapulan kanssa. Tällä hetkellä ei tiedetä varmasti miten uiminen ja pääsy veteen vaikuttavat minkin hyvinvointiin, käyt täytymiseen ja tuotannolli siin ominaisuuksiin
Sarjojen par haat työt jatkoivat Keski-Pohjanmaan 4H-piirin kilpailuun ja maa kunnan parhaat valta kunnalliseen kilpailuun. Sekä Lohtajan, että Kannuksen kaikki alaasteet osallistuivat kil pailuun. Niina Jokela 5 Ik , Alaviitteen ala-aste \ 4 KANNUKSEN SARJAV0ITTAJAT:l-2 luokkalaiset: Salla Han hineva (Hanhineva), Petteri Salonen (Takalo), Anniina Tastula (Korpela), Jakke Mäki-Hollanti (Märsylä), Martta Mäki-Petäjä (Välikannus), Tanja Heinua (Pikkutakalo) 3-4 luokkalaiset: Atte IsoKungas (Hanhineva), Katja Honkonen (Takalo), Satu Pöllä (Kor pela), Jenniina Arvo (Märsylä), Matleena Mäki-Petäjä (Välikannus), Henri Leppänen (Roikola), Arto Lahnalampi (Pikkutakalo) 5-6 luokkalaiset: Jussi Pöllä (Hanhineva), Tuulia Mikkola (Ta kalo), Henriikka Karppinen (Märsylä), Hannele Tokola (Välikannus), Kaisa Korpi (Roikola), Tapio Kortetmaa (Pikkutakalo) Kerttu Anttiroiko 4 Ik. Kilpai lun aiheena oli "Elävä metsä", ja sarjoja kil pailussa oli kolme: 1-2 Ik, 3-4 Ik ja 5-6 Ik. Ohessa kilpailuun osallistuneita lohtajalaisia töitä, sekä Kan nuksen koulujen sarjavoittajat. Piirustuskilpailun satoa: Elävä metsä Suomen 4H-liitto jär jesti tammikuun aikana valtakunnallisen piirustuskilpailun peruskou lun ala-asteille
Par haimmillaan joukkueita on ollut yli 50. FINNPOOL POREAM MEET 17.32 Tyti Kolehmainen 6 .16Inka K olehm ainen 5.59Matti Kolehmainen 5.17 4. KANNUK SEN PALOKUNTANUORET 18.02 Pekka Rossi 5.48 Antti Ruuttula 7.24Jamo Antinoja 4.506. Siellä on hoidettu muutkin kylän asian, onhan hiihdoissa soppakanuuna antanut mahdolli suuden viihtyä nälänkin vaivaavan. p n ä m a a l i s k u u t a 2 LESTIN JOKI 11 Asiantuntevia monitoimimiehiä on aina ollut Eskolan hiihdoissa katsomossa. K ORVENKÄVIJÄT 31.42 Riitta Laasonen, Aila Nie m onen, Anna Laasonen 4. TU RBO -M U M M O T JA NYSÄ 18.55 Harriet Hintikka 7.33Tanja Eskola 5.13 Satu Hintikka 6.09 9. 52. Hermokerrokset ovat jo pinnassa, mutta käsi tahtoo vapista numerolappua rintaan pannessa. POUTTU KANNUSVVURSTI-PERHE 15.03 Aila Kangasvieri 5.49 Tuulikki M äki-Leppilam pi 5.49 Kaija Erkkilä 3.252. POUTTU OY 34.40 Tapio N iem onen, M auno Huuki, Markku Koivisto6. ESKOPUU OY 19.51 Pirkko Ryönäkoski 6.22 Armi Wirkkala 6.55 Pirk ko Leppänen 6.34 10. Näiden tyttöjen harrastuksesta ei ole epäselvyyttä. TEKO-ESKOT 18.11 Timo Rossi 5.59 Jarno Kolppanen 5.48 Jussi Kolppanen 6.247. 33.27 Kari M äki-Ullakko, Mikko Mäki-Ullakko, Seppo Arvo 4. Kuvassa järjestäjät valmentautumassa tärkeään tehtäväänsä tankkaamalla etukäteen. Parhaat asukoko naisuudet on aina huomioi tu ja ne ovatkin tuoneet hiihdoille väriä kilpaviettien omavien superohjusten toti suuteen. Siksipä monet ovat hiihtäneet yleensä liian lyhyen lenkin verenmaku suussa ja pitkiä lihaskramp peja sairastaen. PESÄPAL LO I 40.12 Janne Nivala, Harri Syri, Jari Helenius 8. KAUSTISEN POLIISILAI TOS 34.35 Veli-Pekka Mäkelä, Ilkka Piispanen, Ari Myllymä ki 5. PESÄ PALLO II 43.54 Juha KeskiSämpi,Tommi Nivala, Matti Laasonen Kilpasarja naiset 3x2 km 1. Joskus on aallonpohjia ja joskus suuri into iskee ja silloin joukku eita on kymmenittäin. MUTKALÄM MIN METSÄSTYSS. Tämä naisjoukko ilahdutti tämänkertaisia hiihtoja. Hiihtotaitoa ja nuotiontekotaitoa kuuleman mukaan löytyy, koska tiettävästi pakkanen ei ole tehnyt tehtäväänsä. JYMY PAKKAUS 29.2 Teija Länsi pää, Tiina Petäjistö, Tarja Au tio 3. KANNUK SEN VESIOSUUSKUNTA 37.29 Timo Järvelä, Erkki Ranto, Mikko Huuki 7. Tärkeintä hiihtojen kannalta ovat ol leet runsaalla huumorilla varustautuneet todelliset buulaagit. HANHINEVAN ALAASTE 18.00 Markus Pajukoski 6.30 Mikko Ruuttula 5.54 Mika Antinoja 5.36 5. Hiihtojen historia jo kertoo sen. VIL LIVARSAT 16.58 Elina Haa sala 6.12Jaana H aasala 5.50Tatja Autio 4.56 3. Erätertuiksi ristiytynyt joukko on nähty varsinkin yöaikaan samoi lemassa Kannuksen ja naapurikuntien metsissä jopa niin kovasti metelöiden, että susia ei alueella ole nähty vuosikau siin. K e s k i v i i k k o n a 2 2 . KAN NUKSEN ERÄTERTUT I 39.23 Kirsti Värinen 15.28Tarja Boren-Karppi 12.15 Leena Roukala 11.40 11. Selässä riippuva kuva sen paljasti jollei kypäristä ole tuntoa. Onhan se tapahtuma, jota buulaagi-ihmisen elämään ei monesti tule eteen. vuosi hupihiihtoja Kannus, Eskola Ilkka Puranen Eskolan puulaakihiihdoissa on jonkinlaista tavan omaisuudesta poikkeavaa. KANNUKSEN HIIHTONAISET 33.37 Anna-Liisa Autio, Hanna Haasala, Marita Koivis to Retkisarja 3x1 km (Tarkis tetut tu lo k s e t)l. Eskolassa 52. Monille hiihdot ovat ol leet talven ainoa fysiikan testitilaisuus. ESKOLAN METSÄS TYSSEURA 18.12 Hannu Karesola 6.03Janne Eskola 6.42 Jaakko Kolppanen 5.27 8. Ja makkarakin on maistunut. kerta on saavutus, johon vain harvat puulaakihiihdot pystyvät. KANNUK SEN ERÄTERTUT II 39.24 Marjatta Pajukoski 15.25 Lee na Sämpi 12.23Kaija Lund ström 11.36. URA SKITEAM 28.06 Pirjo Korpela, Kaisa Ilmen, Marika Järvenpää 2. TEAM ESKOPUU 31.06 Ari Heininen, Marko Sämpi, Alpo Vuorenmaa 3. Kilpasarja miehet 3x3 km: Joukkue l.URASKITEAM 30.54 Petri Erkkilä, Henri Iha lainen, Veli-Pekka Korpela 2
LoVe pommitti vaikeilla aloituksilla Roimaa ja saikin horjutettua vastaanottoa, eikä himankalaiset pysty neet kunnolla pelaamaan nopeaa hyökkäyspeliä. Ainahan sitä liipasin ta jaksaa puristaa, Risto hy myilee. LoVe sai pallot ylös Jari Jukkolan johdolla ja parhaa na palkittu Jukkola iski kes keltä nopeaa tu hoisasti. -Pappa on ollut innoitta massa minuakin ladulle ja sitä kautta urheilemaan. Hänen oma sijoittumisensa on ollut aikaisempina vuosina puo lenvälin paikkeilla. -Kesät ja syksyt ovat tree nauksen kannalta kiireisintä aikaa. He laativat itse harjoitusohjel mia, mutta eivät myönnä olevansa kovinkaan kurin alaisia. Roi malle tuli niin paljon virhei tä, ettei silloin voi ottelua voittaa. LoVe pystyi rutista maan erien lopussa voittopisteet normaalilla pelillään. Himanka, Pernu Elina Kurikkala Pernun hiihtomaastoissa järjestettiin viikonloppuna jo perinteeksi muodostuneet kansalliset ampumahiihtokilpailut. “Liipasinta jaksaa aina painaa” Tähtäimessä kultamitali. M olemmissa jaksoissa käytiin tuima taistelu pis teistä ja eriä m olem m at joukkueet johtivat vuorotel len. Myös Kalevi Ketonen päät teli hyökkäyksiä laidoilta voimalla, eikä Roiman tor junta saanut häntä tarpeeksi usein kiinni. Toivon myötä on Markuskin ladulle löytänyt ja nuoresta iästä huolimatta mainitsemi sen arvoisia saavutuksiakin on jo aikaansaatu vaikka kaan kaikki ei ole tullut suk sien päällä. Perinnekisat, melkeinpä. Juostaan pyssyn kanssa Risto Pernu, 22 ja Mar kus Kaattari, 18 ovat myös mukana ampumahiihtotaistossa. Am pumahiihdon SM -kisojen viides sija on hänen paras suorituksensa tähän men nessä. -Minun paras saavutukse ni on ampumajuoksun kuu des sija Suomenmestaruus kilpailuissa, Markus kertoo. Siitä huolimatta osallistujalistasta nousi esiin monta kovaa nimeä. Se riippuu vähän harjoitusjaksosta, Risto poh tii. Nuorella miehellä kun on muitakin menoja kuin urhei lu, Risto nauraa.. Toinen lohko pela taan Kannuksessa ja toinen Tampereella Molemmissa lohkoissa pelataan yksinkertainen sarja, joiden kaksi parasta pääsevät pelaamaan mitaleista loppuhuipentumaan. On han hänellä nytkin kym menkunta nuorta treenissä. Roimalle ottelun loppu tuloksella ei enää ollut mi tään merkitystä, mutta LoVe tarvitsi vielä lisää sarjapiste itä. Vaikka KeskiPohjanmaan Biathlon Games kokosi maan huippuhiihtäjiä Pernuun, silti kan sainvälinen väri jäi kisoista puuttumaan tänä vuonna. Voitto oli vieraille arvo kas, sillä Roima ei ole hä vinnyt yhtään kotiottelua tällä kaudella. Ei tätä kaikkea pystyisi mil lään itse kustantam aan. Pernun kisat alkavat olla tal ven viimeisiä kilpailuja, jos ei oteta jotain pienempiä ki soja lukuun. Risto Pernu ja Markus Kaattari kisasivat viikonloppuisissa Pernun kansallisissa ampumahiihtokilpailuissa monen Suomen ykkösnimen seassa. Roimalle tuli juuri näissä ti lanteissa liikaa virheitä ja näin voittopisteet matkasi vat Lohtajalle. Markus ja Risto kiertävät talvisin erilaisia hiihtokisoja. Risto ja Markus seuraavat k ilp ailu issa lähinnä oman ikäistensä suorituksia. Myös Risto on menestynyt hyvin. LoVe yllätti Roiman Himangan Roima ja vie raaksi saapunut Lohtajan Veikot pelasivat tasaisen ja jännittävän ottelun lentopal lon 3-sarjassa Himangalla perjantai -iltana. Jos ammattilai seksi haluaisi, pitäisi treena ta ihan toisella tavalla, Mar kus ja Risto meinaavat. Hän opettaa ja yrittää saada nuoria mukaan hiihtotoimintaan, Risto Pernu kertoo. Hieman yl lättäen vieraat pystyivät kääntämään ottelun voitok seen numeroin 0-2 (19-21, 18-21)(21-23, 19-21). Ristolla taas korostaa hiihtämisen osuutta. Hullua, että kil pailut alkavat loppua juuri silloin, kun ilmat alkaisivat olla parhaita. Alku-ja jatkosarjojen jäl keen on mukana vielä 12 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen kuuden joukkueen lohkoon. Hiihtäminen on vielä harrastustasolla. klo 11-20 ja sunnuntaina 26.3. Hyvän kunnon ja tähtäyssilmän lisäksi ampuma hiihtokin vaatii kukkaronnyörien löysyttämistä. Molemmille hiihtä minen lukeutuu harrastuk seksi, vaikka ladulle lähde täänkin melkein poikkeuk setta joka päivä. Yleises sä sarjassa on mennyt hei kom m in kuin nuorissa.Ampuminen on, näin maallikkona ajatellen, varmasti hankalaahengästyneenä ja hikisenä. Tuomareina toimivat Päiviö Roukala ja verkolla Eero Tuorila. klo 10-16. Roi man valmentaja Jouni Hak karainen koetti pyörittää pelaajien vaihtorulettiakin, mutta peli-iloa ei enää tullut lisää. -Jos on oikein huono kunto, ei jaksa ampuakaan hyvin. -Kyllä tässä rahaa menee, mutta onneksi isä maksaa. LoVen torjun ta ja kenttäpuolustuskin toi mi hyvin ja voiton ratkaisi LoVen normaali peli. Molemmat piiskaavat itse itseään ladulle, valmen tajaa ei ole. -Pernun kisoissa hiihtää vuosittain Suomen huippuja, ei tästä paljon parempia ampumahiihtokisoja ole. Ottelut pelataan Kannuksen vapaa-aikakes kuksessa lauantaina 25.3. -Toisinaan pitää oikein piiskata itseään kuntoile maan, Risto naurahtaa. Hän työskentelee kotitilallaan, Markus opiskelee ammatti koulussa. Salibandyn junioreiden loppusarjaa Kannuksessa Kannuksen Ura on saanut järjestettäväkseen saliban dyn C84 -junioreiden loppusarjan 2.1ohkon ottelut 25.26.3. -Ammattilaisen uraa ei ole paljoa edes ajateltu. Vaikka ei hiihto lop pujen lopuksi niin hirveäsi aikaa vie. Näin lohtajalaiset kasvattivat voittoputkensa ja neljäksi peräkkäiseksi voi toksi. 2000. -M inua jä n n ittä ä am munta enemmän kuin itse hiihtäminen, Markus myön tää. Hiihtoharrastus on lähtenyt liikkeelle Toivo Pernun ansiosta. Tääl lä näkee hyvin nykyisen ta son ja sen, miten itse sinne sopii, Risto sanoo. Pernussa näkee tason Pernun ampumahiihtokisat ovat olleet poikien kilpailuohjelmistossa jo vuosia. -E sim erkiksi K alle K auppinen on sellainen hiihtäjä, jota seuraan, sillä olen ollut hänen kanssaan paljon samaa aikaa leireillä. SSV Hel singistä, Tapanilan Erä ja SC Top Riihimäeltä. Roiman parhaana pal kittiin libero Jarmo Nissilä. K annuksessa pelaavat Uran lisäksi mm. Ruotsin joukkue peruutti tulonsa ja kilpailun johtaja Veikko Kivelä arveli pois jäännin johtuvan joko rahan tai huoltajien puutteesta. Muun muassa hiihtopiireissä tutuksi tul leet Vesa Pöntiö ja Erkki Latvala olivat kisaamassa mestaruudesta reilun kah densadan muun hiihtäjän kanssa. Toinen on MM-tasolla me nestynyt Tero Kosunen, jon ka hiihtoa tulee katsottua tarkasti, Risto mainitsee. Tosin Ristolla isä toimii hyvänä neuvonan tajana ja vähä niin kuin val mentajanakin. Ampumajuoksu tuntuukin olevan suorittu juttu kesäi sin, kun suksi ei pururadalla meinaa luistaa
19 Marinkaisten dlp Aila ja Lauri Lokasaarella. klo 19 kirkkoneuvosto. mennessä puh. SUNNUNTAINA: E htoollisjum alanpalvelus klo 10.Kirkkokuoro. klo 19.00 Lähetysilta Olet tervetullut tilaisuuksiin! Lestijärven Helluntai seurakunta Ke 22.3. Päiväkerho ry:llä klo 10. Tarkoitettu kaikille isoskoulutuksen käyneille, erityisesti ensi kesän isoset. Perhekerho klo 09.30-11.30 nuo risotilassa, Anne Vihanta alustaa aiheesta: Saako lapsi pet tyä. klo 10-13 kirp putori, lauluharjoitukset klo 13 Su 26.3. Tule mukaan, ota omat eväät. Radiolähetyspiiri vanhassa pappilassa klo 19. Esitteitä saa Riitta-Liisalta puh. K e s k i v i i k k o n a 22 . työhön. Kirkkoherranvirasto on suljettu ke 22.3. mennessä, puh. Toholammin leirikeskuksessa Hongistossa. Paastonajan kampanja (07.03-18.04.) klo 18.30 pappilassa, Leena Erkkilä vierailee, aiheena suru ja luopuminen. KESKIVIIKKONA 29.03: Eläkeläisten kuoro srk-kodil la klo 12 ja kitarapiiri Pahkalassa klo 15. Pyhäkouluja seurat rydläklo 12, Erkki Taivassalo. 875324. Rebekka Kiviniemi ja Miijami Kok konen mukana jousisoittimin. klo 19 rukouskokous La 25.3. Rauhan Sanan ko tiseurat Raili ja Arvo Ala talolla klo 19, Jorma Puhakka. Tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja 1-2 luokkalaisille. Perjantai 24.03. Antti Lapinoja. Keskiviikko 29.03. 19 SLEY:n Marinkaisten läh. Matkanjohtajina Seppo Kinaret ja Righart Haponen .Ilmoittautumiset ja tiedustelut Seppo Kinaret p. LA ¡a SU 2 5 . Tupaantuliaisseurat Kärmekalliolla Minna Raudaskoskella ( Kärmekalliontie 8 a 3 ) klo 19, kirkkoherra. Ilmoittautumiset Minnalle 5.4. Myyjäiset klo 11.30 Ry:llä. p n ä m a a l i s k u u t a 2 LESTINJOKI TUU Ke 22.3. Torstai 23.03. TORSTAINA: Virsipiiri vanhustentalon kerhohuoneella klo 12. Jumalanpalvelus klo 10.00 kirkos sa, Kujanpää, Juha Vihriälä, Junttila, Ilola. La 25.3. 8819321. Videokatkelma, esitys: Esko Heloneva, illan tunnuslaulu: Uskomme tulevaisuuteen ( Nuoren seurakunnan laulukirja ), säestys: Katriina AlaPöntiö, illan isäntä: Paavo Tiinanen. 24.3.pe klo 12-14 kerho Pahkalan koululla (1-2 Ik) 25.3.1a klo 11-14 toimintapäivä Torvenkylän koululla. klo 20.00 24.00 Teetupa kirjastotalon alaker rassa Su 26.3. Aamurukous klo 8.00 kerhohuo neessa. Vapaaehtoinen uhri k.o. Lauluseurat klo 19.00 Reijo Erkkilällä. klo 16-17.30 kerho kirkonkylän koululla. Kuusseiskailta klo 18.00 ja nuortenilta klo 20.00 nuori sotilassa. Hartaus klo 15.30 Kotirannassa ja klo 16.30 Puistolassa, Kujanpää. Rippikouluryhmä R4 alkaa klo 17.00 srk-talolla. klo 12 Kultaisen iän kerho Kurkikartanossa. Musiik ki: Keijo Ahokas. klo 11 rukous huone yhdistyksen vuosi kokous Ma 27.3. 19 Kärpän dlp Elsa ja Mauno Ke rolla. 2 6 .3 . Tänään 12 kk:n diakonia -ja lähetyspiiri (dlp) Maija Hirvellä, Karhin dlp Typillä Sorrossa, SLEY:n Ala viitteen läh.piiri Paula ja Lasse Yrjänällä, Aulis Anttila. Baptistiseurakunta K e 2 2 , 3 . To 19 sekakuoro 24.-26.3. 19 Läskit lähetyk selle -ilta srk-kodissa, Leena Hyyppä: Liikunnan merkitys terveydelle; mukaan voi tulla vain kuuntelemaankin. Aida Katarina Isaksson. Paastonajan tiistai-ilta seurakuntakodilla alkaen kahvihetkellä klo 18.30 ja jatkuen tilaisuudella klo 19.Aihe: Kenellä on salainen tieto. Ma 27.3. Hartaushetki van hainkodilla klo 14. rippikoulun nuortenilta vintillä klo 19, to 23.3. 883-4639200. Tilaisuuksissa runsaasti hengellistä musiikkia. Minnalle 5.4. Musiikista vastaa Menora-kuoro Kälviän hell.srk.sta. m atkan hinta 550 mk (sis.yöpymisen, ruoan ja matkat) sitovat ilm. Siionin Kanteleen lauluseurat klo 19.00 srk-talolla, Juupaluoma, Simukka, Helena ja Alpo Keskitalo, lauluryhmä Matkamiehet. 18.30 (alkaen kahvilla) ilta Jukka Salmisen seurassa: las tenlauluja, ideoita työhön, virkistystä, srk maksaa pyhäkou lunopettajien osallistumisen. täyttävät pääsevät mukaan. Eskolan aikuistenpäiväkerho klo 12.00 rukous huoneella. Hinta kannuslaisilta 350 mk. Isoskoulu tuskin Hongistossa. Kastettu: Janita Tervola. Oilille viim. Ti 28.3. Hiihdon ja ulkoilun lomassa hartaushetki klo 15 saunamajalla, Elvi Virkkala. LAUANTAINA. Pasuunanäyt luvut 8-10 ja vihanmaljanäyt luvut 15-16. PERJANTAINA: Lasten ja nuortenkuorot normaalis ti. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10, Naiskuoro. 875160 VARHAISNUORET: 22.3. Puhujavieraana Harry Vuolteenaho Kokkolasta. 12.30 Marinkaisten 6-vuotiaat, kerho jatkuu normaalisti. Pe 9 Marinkaisten 4-vuotiaat, 9.45 5-vuotiaat, 10.15 avoin ker ho, kerhoaika 10.15-12.15, kuvaus alussa. Tulossa: 7.-9.4. Pe 24.3. Raamattupiiri vintillä. Musiikki Sisko Hihnala ja Ulla Juupa luoma. Riparilaisille nuortenillasta merkki! Pe 19 nuorisokahvila. Isoheiniemi ja M. Lähtijöitä oltava vä hintään 20 henkilöä jotta matka toteutuu. Marianpäivänä lOperhekirkko. Askartelemme. Seurat klo 18.30 Ry:llä, I. Ke 29.3. 875714 ( k o ti) tai 875024 ( virasto ). Lauluseurat klo 19.00 Harri Kiviojalla Torstai 30.03. Pe 31.03. klo 11.00 Päivätilaisuus, puhuu Keijo Niskala Kälviältä Ti 28.3. Tiistai 28.03. Lapinoja. NUORET: To 23.3. Lähtö Leskelästä klo 9.00. Lauantai 25.03. opis tolle 15.03. Ry:n seurat srk-kodissa klo 19, Tapani Kirsilä. Kirpputori klo 17-20 Lähetyspiiri klo 17-20 Kannuksen Baptistiseurakunta Ilosanomaa sanoin ja sävelin Metsolantie 8. Hartaus Palvelukeskuksessa klo 14, Riitta-Liisa Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodilla klo 19. Lauluseurat Helena ja Matti Jämbäckillä klo 19. Naistenilta klo 18.30 alka en paastonajan iltapalalla. To Kk srk-kodissa (paikka!): 9 maanantai ryhmä, 9.30 tiistain ryhmä, 10 avoin kerho, jatkuu srk-kodissa. alueen kirkkopyhää. klo 19.00 Näkövam m aistyönilta, puhuu Irma ja Juhani Ruotsalainen Kuopion Helluntaiseurakun nasta. Keskiviikko 22.03. La 18 pelivuoro yläasteella, 20 dok Galaxissa. Ti 28.3. Seurakuntailta Kleemolan koululla klo 19. piiri M-L ja Kalevi Kipolla, Aulis A. Läh tö matkahuollosta klo 10.10 ajetaan K oskelanm äen kautta Äitilapsipiiri kk:n p äiv äk e rh o tilo issa klo 10.30. Seeli Tomikosken 95-vuotissyntymäpäiväseurat Hir vikosken kurssikeskuksessa klo 13. Ke 29.3. To 23.3. 8819321 tai8819329. Tervetuloa! Hiihtopäi vä naisille Hongistossa klo 13 alkaen. TULOSSA: Hiljaisuuden retriitti pe 24.03-su 26.03. Rauhan sanan vierailu Rautioon jumalanpalvelukseen ja seuroihin. Pe 24.3. ke klo 16.00-17.30 kerho Hillilän koululla. ILTA LÄHETYKSEN MERKEISSÄ Kaus tisen evankelisella opistolla klo 18.30 Inkeriläinen pappi Arvo Survo, Aulis Anttila Eero Savola,Kai Tikkakoski ja Pirkko Viisteensaari LINJA-AUTO MATKA Kaijalaan syksyllä syyskuus sa 15-19.09. Seurat Raution srk-kodilla klo 12( Jukka Ma linen ).Kyytiä tarvitsevia pyydetään ottamaan yhteyttä Sa kari Lapinojaan p. Ma 27.3 klo 19 Diakoniailta Helmi ja Olavi Salolla. Päiväkerhojen valokuvaus (kerhot normaalisti!): Tänään 13 Alaviirteen molemmat kerhot, 13.30 Alaviirteen avoin kerho. Vietämme samalla eläkeliiton Keski pohjanmaan piirin 3. Tervetuloa mukaan läheltä ja kaukaa!. 871569 työ aikana. Ke 29.3. Ti 28.3 klo 12 Aikuistenkerho seurakuntakodilla. pe 24.3. Su 26.3 klo 10 Marianpäivän perhekirkko, Moberg ja Huhtala. Seurat Pahkalan seuratuvalla klo 19, Kalajoen opiston vt.rehtori Arto Lehtineva, Kauko Ainali ja nuortenkuoro , illan kahviraha Kalajoen Opistolle Sley:n ilta Hillilässä Lilja Kinareella klo 19, Hannu Kippo. Ke 22.3. HUOM! Päiväkerhoon sopii maanantai(3t) ja peijantai-iltapäivän (2t) ryhmiin lapsia, tiedustelut p. Su 26.3. khran sijaisena past. Seurakuntailta Ainalissa Anita ja Reino Y rjänällä klo 19, khra , kanttori. MIELENTERVEYSVÄEN LEIRI ke 29.3.-to 30.3. Nuorala. KARISMAATTISET HERÄTYSKOKOUKSET Puhujavieraana laulaja-evankelista Leo Niemelä Kauhajoen hell.srk.sta. Esirukouspalvelua. Diakoniatoimis to on suljettu ke 29.3. k lo 1 9 R u k o u sllta Sanan ¡a rukouksen voimalla. K E S K IV IIK K O N A : Eläkeläisten kerho seura kuntakodilla alkaen klo 11 ruokailulla. klo 16-17.30 kerho Torvenkylän koululla. Siionin Kanteleen lauluilta Anneli ja Kalevi Paanasella klo 19. Linnea Esko lan syntymäpäiväseurat klo 13.00 alkaen Eskolan Ruko ushuoneella, Kujanpää, Junttila. klo 13 ehtoollinen Lepolassa. Klo 18.30 lähetysjohtokunta srk-kodissa. Varhaisnuoret: Junioriteinileiri Hongistossa 10-14-vuo tiaille 24.-26.3. LAPINLOUNAS seurakuntakodilla jp:n jälkeen klo 11.30-14, hinta: aikuiset 35mk, alle 15v 15mk, perhelippu 100mk. Kalajoen Kris tillisellä opistolla. Ilm. MAÄNANTÄINA: Kehitysvammaisten kerho srk-ko dilla klo 17. Eläkeläisten kerhon ja Koskelanmäen kerhon retki Nivalaan. Jumalanpaveluksen jälkeen srk-kodilla juhla naisille: juutalaisen keitti ön taijoilua, ohjelmaa "Israelilainen /suomalainen nainen tänään", lähetti Maija-Leena Pelttari, Hymnos-kvartetti Kannuksesta, Eeva Puutio; lastenhoito järjestetty. Avioliittoon vihitty: Jan Kristian Isaksson ja Riikka Maria Suomala -Isaksson. klo 20.00 Nuortenilta srk-kodin nuortentilassa. Ahti Pöyhtärin muistoseurat Pajalan seuratuvalla klo 18, Mikko Pöyhtäri ja Seppo Kinaret. Eläkeläisten raam attupiiri klo 14.00 Puistolassa, mukana Veli Tuomi. 19 nuorisotyön johto kunta Galaxissa. Aihe: "Kristillinen kasvatus” miten kerron uskonasioista lapselle ja lapsen lapselle, leh tori Irja Leppisaari. TIISTAINA: Perhekahvila seurakuntakodilla klo 11.30, Musiikkitiistai, mukana Taru Palola. Hartaus klo 15.30 Kotirannassa ja klo 16.30 Puistolassa, naistenpiiri. SLEY:n seurat srk-kodilla klo 19, Ari Juupaluoma: raamattuopetus ja Erkki Simukka. TULOSSA: To 30.3. Per hekerho klo 09.30-11.30 nuorisotilassa. klo 18-20Tuikkis srk-kodin nuor ten tilassa. Nuoret myös Galaxissa ke 19 nuortenilta. Nuorten pääsiäism atka L appiin 20 24.4. Kappeliseurat Sykäräisen kappe lissa klo 19, puhujina Veli Tuomi ja Esa Heinonen. Kesään mennessä 4v. Varttuneiden raamattuluokka ry:llä klo 20. Laulupuu klo 16.00 kerhohuoneessa. T ila isu u d et: Lauantaina klo 19 ja sunnuntaina klo 15. Ma 27.3. klo 18.00 Lastenkerho Pe 24.3. mennessä, p. Tyatiran seurakunta 2: 1829.Voiko tulevaisuudesta tietää. Kirkkokuoro klo 19.00 kerhohuoneessa. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. LAPSET JA NUORET: Torstai 23.03. Lähtö srk-kodilta klo 12.30, kyytejä järjestetään kaikille. klo 9.30, Jukka Salmisen ZOOPf * l S ä “;l TOHOLAMPI J PERÄ ( Mitä tapahtui Nooan Arkissa?) kirkonkylän kou lun salissa. Maanantai 27.03. Pyhäkoulut piireittäin, koulunmäen pyhäkoulu klo 12 Reetta Määttälällä. K otiseurat T o rvenkylällä Jo k ip ello lla klo 19, kirkkoherra,kanttori. Kirkkoneuvoston kokous vanhassa pappilassa klo 19. Nuoret: ke 22.3. Sunnuntai 26.03. Ilm. KUOLLUT: Laina Maria Tuorila s Pöntiö 86v KASTETTU: Santeri Herman Keski-Korpi Ke 22.3 klo 19 Rukous piiri Haasiomäellä Niemel lä. Seurakuntasisaren vastaanotto kirkkoherranvirastossa tiistaisin klo 10-12 tai puhelimitse 8637120. p.877102, 040-7446961. Pyhäkouluja ei ole, vaan pyhäkoululaisia kutsutaan yhdessä vanhempi ensa kanssa kirkkoon
S-XXL ILKKA KERMAJUUSTO (31,13 kg) 800 g JAFFA APPELSIINIT ja BANAANIT __ TRIO JÄÄTELÖ IGMAN 2 L (7,45/L) CHICK SHANGHAI, FIREBIRDS tai BOSTON MAR. Vinkkilaatikkoa klikkaamalla ohjautuu lukija joko omille nettisivuillesi tai Lestinjoki-lehdessä olleeseen ilmoitukseen. Lehti tullaan myös linkittämään monien muiden yhteisöjen internet-sivuille. Voit myös tulla neuvottelemaan omien nettisivujen tuottamisesta! www.lestimqki. BROILERIN KOIPIPALAT 600 g (16,34/kg) — MARINOITU PAAHTOPAISTI Raahen Leipätuotteen RUISLIMPPU r i M | | 700 g Iloinen Vesseli ftr KAAKAO, V: 500 g (19,80/kg) 4 Weekend & PERUNASNACKSIT,! 200 g (47,-/kg) 4 Suosi suomalaista Lambi TALOUSPAPERI, 12 rll ia WC-PAPERI, 30 rll Yhteishintaan! Naisten Strollers LENKKARIT 36-40 Miesten Delos LENKKARIT 41-46 Keskiviikkona Valion konsulentti maistattaa YOPLAIT-JOGURTTEJA Kannus 9-20,118 Sinituote ASTIAHARJA ä 5,80 Sinituote IKKUNAKUIVAII 30 cm Elintarviketarjoukset voim. 3 KUUKAUDEN VINKKIUNKKI ko k e ilu ta rjo u s 3 m k + alv. Vain kotitalouksille Nyt uusi mahdollisuus hyödyntää yhteismarkkinointia. 8741 514 ja 8741 516 ja sovi asiasta. Ota yhteys ilmoitusmyyjiimme puh. o rity ö “ juni anosta* hoi»® ?1 To V APAAT A m c * Tarjoamme nyt kokeiluna kaikille yhteistyöyrityksillemme OMAA VINKKILINKKIÄ lehtemme oikeaan reunaan. Lestinjoki-lehti näkyy tuoreeltaan internetissä kahdessa muodossa: karsituin; uutislehtenä ja kokonaisena verkkolehtenä. ke-la. Miesten ULKOILU PUKU S-XXL I Naisten ULKOILU PUKU pun.,kelt. Molemmat ovat luettavissa ympäri maailmaa
3 yhtiön toimitiloissa Kannuksessa, Valtakatu 9:ssä. klo 14 alkaen. Turvak. ym. Maksullinen suksien voitelu ja makkaranpaisto. Vastuu virheistä rajoittuu ihn. Joensuun kauppaan. Pahkalan naiset myyvät keväisiä KUIVAKUKKAKIMPPUJA JA -KRANSSEJA kylätoim. 873 660 . MATKAT: 10 km ja 20 km. S o s ia a lija te r v e y s la u ta k u n n a n (§ 6 1 /9 8 ) m y ö n tä m iä e r ity is p e r u s te lu ja v a a tiv ia k o u lu la is p a ik k o ja h a e ta a n p ä iv ä h o ito h a k e m u k s e lla n o r m a a liin ta p a a n p e r h e p ä iv ä h o id o s ta . Tervetuloa! MLL:n Toholammin paikallisyhdistys KEVÄTKOKOUS päiväkodilla 28.3.2000 klo 16.30. Vaihdetaan vapaalle1. K o u lu ik ä is ille la p s ille k u n n a llis ta p ä iv ä h o ito a ei jä r je s te tä , p a its i m illo in la p s e n k e h ity k s e n ta i p e rh e e n s o s i a a lis e n tila n te e n k a n n a lta ilta p ä iv ä h o ito k a ts o ta a n v ä lttä m ä ttö m ä k s i. 4 .5 5 .4 9 Sisäs. p n ä m a a l i s k u u t a 2 LESTINJOKI 1 5 KIRKON NUORISOTYÖ, YLIVIESKA/RAUDASKYLÄ KYRKANS UNGDOMSARBETE, YLIVIESKA/RAUDASKYLA Z =D < = i < = 5 < < UJ X ^ O Q C Q_ O L ^ ^ X co fZ LU <r ETSIMME SINUA, TULEVA KRISTILLISEN KASVATUKSEN AMMATTILAINEN! Kirkon nuorisotyön koulutusohjelm an am m atillisena tavoitteena on kouluttaa kristillisen kasvatuksen sekä kirkon n u o ris o -ja perhetyön asiantuntijoita. klo 19.00. (06) 8741 514 Satu Huuki puh. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 §:ssä mainitut asiat. Toholammin torilla Autokuormallinen kotimaisia kenkiä hävityshinnoin! Esim. O sa tutkinnon suorittaneista sijoittuu yhteisöjen palvelukseen, kuntien nuoriso-ohjaajiksi ja -sihteereiksi sekä ohjaajiksi lastenja nuortenhuoltolaitoksiin. (06) 8741 513 majnoststo@lestnpki.kpnet.com^. Lauantain lehteen TORSTAINA klo 16. TILAU KSET Mari Puranen Puh. (06) 8741 500 Tilaushinnat: Kertalaskutus: 2 erää ä K e sto ................ Kotim. V0U0/ KROUVIIN. 2 ,+ ALV 400 p m m ...................... (08) 4276 215, e-m ail: jukka.h auta la@ cop.fi HUMANISTINEN JA OPETUSALA HAKUKOODI: 1922-740 Puhelin (08) 4276 200 Fax (08) 4276 211 E-mail: kanslia.rko@cop.fi Raudaskylän Kristillinen Opisto Opistontie 4-6 84880 YLIVIESKA www . 3 .0 3 .6 6 O n n itte lu t 1 .0 1.2 2 Vakat/rivi 15,-/rivi, sis. 150 ,+ ALV 3 -39 5 p m m ................ L is ä tie to ja /p ä iv ä h o ito h a k e m u k s ia sa a t seuraavista p ä ivä h o id o n yksikö istä : Lastentalon p äiväko ti, V a lta k a tu 52, jo h t . hyväksi Himangan ^ KPO:n pihalla pe 24.3. 1 MENO MONO Valtakatu, KANN US Puh. kät.maksu S u u rle v ik k i: ede llisiin verottom iin hinto ihin lisätään 0.20 m k L IS Ä V Ä R I: 0-9 5 p m m ..........................5 ,+ ALV 100-195 p m m ................ * ® (06) 875 210 * Kvartetti LAPSILISÄ Kaikilla mausteilla! Tanssittaa Ir io H o p S iis ^fa a s s iifl * Y L Ä K E R R A SS A : f _____ ____ JanssiHaa: KARAOKE H O T E L L I & R A V I N T O L A K E L LA R ISSA MOLEMPINA ILTOINA: M S C O n i » . 7.4.2000. H allitus Oskari Tokoi seura ry V U O S I K O K O U S Kannuksen Työväentalolla 27.3.2000 ko 17.00. H akulom akkeita saat m eiltä, m uista yhteishakuun kuuluvista opp ila itoksis ta, työvoim atoim istoista sekä yhteishakutoim istoista. Kirkon nuorisotyön koulutusohjelm a antaa kelpoisuu den seurakuntien nuorisotyönohjaajan virkaan sekä erilaisiin jä rjestötehtäviin. 8741 519, koti 871 477 Raisa Vähähyyppä p. alk. Kahvitarjoilu. KANNUKSEN TORILLA p erjan tain a Jörj.Pesäpalioilijat Liput 20,PesaPa" ° * ESTRAD|UA. 190,-. 6 -8 7 4 1 5 f a x 6 -8 7 1 8 2 9 toimitus @ lestinjoki.kpnet.com urheilu@lestinjoki.kpnet.com ilmoitukset@lestinjoki.kpnet.com http://www.kpnet.com/lestinjoki http://www.lestinjoki-lehti.fi I TOIMITTAJAT Päätoim ittaja: Ilkka Puranen M atkap. 8741 518 ILM O IT U K SE T Maria-Lena Siirilä puh. fi t KO K O U KSIA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n varsinainen Y H T IÖ K O K O U S pidetään torstaina 30.3.2000 Sykäräisten Nuorisoseuran talolla alk. TORILLA TAVATAAN! KENKÄRYSÄYSY To 23.3. LÄHTÖ: klo 9-12 Pernun hiihtomajalta. cop . Koulutusohjelm asta valm istuvalla on laajat valm iudet toim ia erilaisissa kasvatuksen, ohjaam isen ja koulutta m isen tehtävissä. T o h o la m m in Kokoom us Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 28.3. P a h k a la P e m u k y lä y h d is ty s r y ^ 2 . Sääntömääräisten asiain lisäksi käsitellään sääntöjen muuttaminen toisen kerran.Tervetuloa! Hallitus Lestijokifaakson Kirjapaino Oy:n varsinainen YHTIÖKOKOUS pidetään m a a n a n t a i n a 3 . 4 . 06-885 690 fax 06-885 381 Ilm oitukset: Maria-Lena Siirilä 050-3522 417 Toim ittaja: Jorma Rekonen koti puh. (06) 8741 512 kirjapaino® lestinjoki.kpnet.com Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors puh. P ä iv ä h o ito h a k e m u k s e e n liit e t t ä v ä t t u lo t ie d o t v o i jä t tä ä ilm o it t a m a t t a , m ik ä li a r v io i p ä iv ä h o ito m a k s u n j o ka ta p a u k s e s s a n o u s e v a n y lim p ä ä n m a k s u lu o k k a a n . alk. 690,350,J A K E L U H A I R I O T : Varhaisjakelua koskevat: 5 3 2 9 6 6 8 Päiväkantoa koskevat: 2 4 5 1 3 6 4 6 T O IM IT U S SP:n talo, 69300 Toholampi Avoinna: m a-pe klo 8-16 YHTEYSTIEDOT puh. klo 19 M o n ito im ita lo lla nuorisotilassa, Vattak 25. 8 7 138, p ä iv ä h o ita ja A n n a M a ija K e to -T o k o i y TAPAHTUMIA P E R N U N LATU RETKI S U 2 6 .3 . Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen Sykäräisen Vanhusten kotiyhdistys ry. JASPER PAAR Kohuttu poikabändi Suonien Euroviisukarsintojen finalisti Ohjelmassa t Itlenossa mukana: LliuTllJJOKI ISSN 0782-5617, 24. LAPSILISÄ Kilpailua, arvontaa T U N N ELM A A KROUVIIN. 5 .1 6 .2 2 Takas. (06) 8741 516 llmoitushinnat mk/pmm: N o r m a a l il e v ik k i Ve r o lv e ro to n lin e n Etus. 2 k lo 1 9 . 8 7 2 7 5 5 , la s te n ta r h a n o p e tta ja A n u K o s k in e n Vuokko ( v u o r o h o ito k o ti) , p u h . Miesten kävelyk. 050-5674 515 koti (06) 8741 525 iikka.puranen@lestinjoki.kpnet.com Manna Mattila-Numminen p. H e lin ä H ir v i M yllärin p äiväkoti, L o p o tin k a tu 5, jo h t . KEVÄTKOKOUS 29 .3 .2 klo 9.00 S y k ä r ä is e n v a n h u s t e n k o t iy h d is t y k s e n k e r h o h u o n e e lla . 8 7 4 5 2 8 2 , o h ja a ja A n u P e lto n e n R yh m ä p e rh e p ä ivä h o ito ko d it: Tenavatalli, p u h . Torilla tavataan! Kimmon Kenkä, K:pää ja TUORETTA KALAA. 199,-. Toholammilla 17.3.2000 Sykäräisten Vesihuolto Oy/Hallitus Kannuksen 4Hyhdistyksen VUOSIKO KOUS to 30.3. talvikenkiä alk. K e s k i v i i k k o n a 2 2 . 300,155,12 K K ................350,180,Pohjoism aat..370,190,U lko m a at......... K a ija P u o liv ä li P erhep äiväh o ito to im isto, L o p o tin k a tu 5, p u h . klo 18.30 Kunnantalo, lautakuntahuone 1. (06) 886 733, auto 0500-568 538 rekonen@lestinjoki.kpnet.com . EKKO kävelyk. 190,ym. 100 ,+ A L V 2 -29 5 p m m ................ (06) 8741 5 Pano: Pyhäjokiseudun Kirjapaino Oy, Olkaimen, 2 L E S T IJ O K IL A A K S O N K IR J A P A IN O O Y Painotyöt: Sari Maunula puh. 4 .3 5 .2 4 K uol.iim . 99,-. KUULUTUKSIA KUNNALLISTEN PÄIVÄHOITO PAIKKOJEN HAKEMINEN E n s i s y k s y n ä (1 .8 .2 a lk a e n ta i m y ö h e m m in s y k s y l lä ) k u n n a llis ta p ä iv ä h o ito p a ik k a a t a r v it s e v ille a lle k o u lu ik ä is ille la p s ille o n h a e tta v a h o ito p a ik k a a n e ljä k u u k a u tta e n n e n h o ito p a ik a n ta r v e tta s illo in , k u n ta r v e o n e n n a k o ita v is s a , ta i k a k s i v iik k o a a ik a is e m m in h o it o p a i k a n ta r p e e n ilm e te s s ä ä k illis e s ti e s im . m A n n ika Rahkonen puh. A s ia s ta o n k u ite n k in e p ä s e lv y y k s ie n v ä lttä m is e k s i s o v itta v a p e r h e p ä iv ä h o id o n o h ja a ja n k a n s s a . -± r . Juontajana Salatut elämät “Saku” .. hintaan. P ä iv ä h o ito h a k e m u s jä te tä ä n p ä iv ä k o tiin ta i p e r h e p ä iv ä h o ito t o im is t o o n liitte in e e n ( v a n h e m p ie n t u lo t ie d o t , lä ä k ä r in to d is tu s la p s e n a lle r g ia s ta /r u o k a v a lio s ta tm s .) v iim e is tä ä n h u h tik u u n lo p u s s a , m ik ä li p ä iv ä h o ito p a ik k a a ta r v ita a n e lo -s y y s k u u s s a . . mehun, saunan ja arvan). LISÄTIETOJA Koulutusohjelm avastaava Jukka Hautala, p. t y ö llis t y m is e n jo h d o s ta . (06) 875 906 fax (06) 875 908 Julkaisija: Lestijokäaakson Kirjapaino Oy, K a m u s Ladonta ja taitto: Lest^okkaakson Kirjapaino Oy, K annus, p. vsk Sanomalehtien Liiton jäsen Ilm estym ispäivät: KESKIVIIKKO ja LAUANTAI I 77 T 7 T 7 HTT 73 T ' T O IM IT U S V a lta ka tu 9, PL 1,69101 K A N N U S A v o in n a : m a -p e 8 .-1 6 YHTEYSTIEDOT p u h . HAKEMINEN A m m attikorkeakoulujen yhteish aku a p a on 13.3. E H ¿ ^ ( k a t t a u s * H im a n k a * * . Esillä sääntömääräiset asiat. Sääntöm ääräiset asiat ja 4 H -te h tä vistä palkitsem inen. Kaikkien osallistu jien kesken arvotaan 300 mk:n ostokortti L. alk. T e rve tu loa ! Johtokunta Kannuksen metsänhoitoyhdistyksen VU O S IK O K O U S pidetään Pizzeria Jojossa,Valtakatu I torstaina 30.3.2000 klo 18.30. OSALLISTUMISMAKSUT: 20 mk/hlö tai 50 mk/perhe (sis. alv. 3 ,+ A L V L a s k u tu s lis ä 15,Aineiston jättöajat: Keskiviikon lehteen MAANANTAINA klo 16