Eläkeliitto, Himanka. Jeesuk sen maailmaan tulon motii vina olikin Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. k u o lleita Kannuslainen Elli Saarenpää nukkui pois 83 vuoden ikäi senä Kannuksen terveyskeskuksessa lauantaina 19.8.06. Ja jos et rohkene tarttua julistettuun ilosano maan, niin kysy ennen usko neilta voitko omistaa sen it sellesi. Tervetu loa! elokuvia Koivu ja tä h ti ELOKUVATEATTERI Valtakatu 23. Raamatun aikakäsite on m onivivahteinen. Kalakeitto, piirakka/pasteija, juures/vihannes Ke: Jauhelihaperunasoselaatikko, salaatti To: Lihapata, riisi, salaatti Pe: K eisarinkeitto, leipä, maksamakkara M I O 100 e u ro n se te lin voittivat: Helena Hannula, Toholampi Seppo Hautamäki, Toholampi Kauno Kangasvieri, Toholampi Jaakko Nisumaa, Sykäräinen Hilkka Laasanen, Lestijärvi T O H O LA M M IN OSUUSPANKKI. Aika kuluu! Hilkka Tyvi Derhepalsta kiitoksia KIITOS muistamisesta! Kari Rämö Syntyneitä 11.8.06 syntyi kokkolalaisille Merja ja Teijo Kivinevalle poika. Jum alan valtakunta tulee meitä lähelle Jumalan Sa nassa. Hirvilavatalkoot Sarmimäellä la 26.8. Se voi merkitä eri pituisilla perät täisillä aikayksiköillä mitat tavaa aikaa. Mutta usein kui tenkin ajalla tarkoitetaan joko määrättyä hetkeä tai kokonaista ajanjaksoa, jolla aina on liittymäkohtansa Ju malan pelastussuunnitel maan. Kohtaat sen seura kunnan jumalanpalvelukses sa, seuroissa, kristittyjen yh teydessä. Sunnuntaiksi sinulle Aika kuluu Vuosikymmeniä taakse päin jättäessäni ensimmäi sen työpaikkani, sain lahjak si seinäkellon, jonka otsassa lukee latinankielinen teksti “Tempus fuqile”: Aika ku luu. klo 12.00. Tervetuloa mukaan! Urheiluseuroja Toholammin Urheilijat PESÄPALLOA pe 25.8. ulkonaisen turvatto muuden ja kansallisten taka iskujen aikaa. Kovin arkisen tuntuinen ja aikamme ihmiselle liian kin tuttu kokemus. Ainakin niille, jotka työn ja toimeen tulon takia ovat kellon kans sa kilpasilla. 3:78 ja 2.Kor. klo 10. Tätä kirjoittaessa ajattelen kuitenkin meitä kaikkia, jo tk a kyselem m e kaiken mielekkyyttä ja tarkastelem me elämämme suuntaaja ta voitteita. Painoa 3960 g ja pituutta 52,5 cm. Onnelliset isovanhem mat Seija ja Ahti. Kylmät lyhdyt sytttyy tumma asfaltti hymyy tyhjänä varjo häilyy. KANNUS tr 06 870 225 n n i D Q L B v i D I G I T A L pe 25.08. Kansa kärsi epä uskonsa seurauksista. Ja a j c t AUmj 1£STINJO k £ & 8 .9 . Mutta myös elävästä Jumalasta luopumi sen aikaa. 9.2006 YRITTÄJÄ! I Imoittautumiset Lestinjoki-lehteen: Pirjolle 020 750 4656 / Timolle 020 750 4657 Järjestöt Eskolan metsästysseura. Ennen Jeesuksen maail maan tuloa Israelin kansa eli vaikeita sisäisen hajaannuk sen. Silmät ylös tähyää, voi ja toinen, voi! Kevyt pilvi ei luovuta vettä. Vain käytössä Sana voi näyttää tietä ja käytössä se voi tulla voimaksi. klo 18.30: E-Pojat TUNivala. Paino 3860 g, pituus 52 cm. Tämä päivä elämässäm me on se hetki, jolla on kos ketuskohta Jumalan meitä koskevaan pelastussuunni telmaan. Paikalla oma kenttäkahvila syysretkivarojen keräystä varten. Tuuli kehrää vaippaa kuivuu, kuluttavaa. (Heb. Veera sai pikkuveljen 7.8.06 Jyväskylässä. 3:16) Jumalan tahto on, että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja tulisivat osalli siksi hänen valmistamastaan pelastuksesta. Hirvikoeammunta la 26.8. k as te ttu ja Olarin kirkossa kastettiin 19.8.06 Reetta ja Juho YliKrekolan tyttö Sanni Maija Emilia. 6:2). Silti Jumala rakasti sitä. Välikannuksen metsästys seura. Jäsentenväliset kilpa-ammunnat klo 15.00. Mennään kimppakyydillä. Läh tö liikuntapäiville Kälviän Palopirtille 4.9. 4:4. Jeesuksen antamilla valtuuksilla he jakavat iloi ten “ Isän om asta”. Ajatuksissani on pyörinyt raamatun lause: “Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa.” Gal. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Koulujen ruoat Himanka Ma: Peruna ja nakkikastike, lämmin kasvislisäke, salaatti Ti: Pihvi, muusi, salaatti Ke: Karjalanpaisti tai käristys, perunat, puolukat, keite tyt kasvikset To: Pyttipannu, herkkukurkku, salaatti Pe: L ohikeitto, säm pylä, maksamakkara tai kurkku Kannus Ma: Tomaattinen makkaravuoka, perunat, salaatti Ti: Makaronipata, salaatti Ke: Lihakeitto, juusto, leipä To: Kirjolohikiusaus, salaatti Pe: Hernekeitto, leipä, juusto Lestijärvi M a : J a u h e l i h a k a s t i k e , spaghetti, kaaliananasraaste Ti: Uunilohi, perunamuusi, saalaatti Italian tapaan Ke: Nakkikastike, kuoriperunat, porkkanaraaste To: Chili con carne, riisi, syksyinen salaatti Pe: Lihakeitto, sulatejuusto, leipä, omena. Vielä muistutan meitä Raamatun omista sanoista: “Tänä päi vänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” ja “Katso, nyt on otollinen aika, nyt on pe lastuksen päivä”. Onnelliset vanhemmat Maria ja Manu Aunola. Lohtaja Ma:Jauhelihakastike, perunat/spagetti, salaatti/raaste Ti: Lohikeitto, tuore leipä, leikkele Ke: Ruokaa talon tapaan To: Nakkikastike/m akkarastroganoff, perunat, salaat ti/raaste Pe: Jauheliha-/tonnikala-/ broileririsotto, salaatti/raaste Toholampi Ma:Broileripastavuoka, sa laatti Ti. klo 19.00 ma to klo 19.00 www.koivujatähti.com la ja su klo 15.00 ja 17.00 liput 7 € K7 info@koivujatahti.com Runon tunnelmaa Tervehditty Ole tervehditty syys, kesä lepoon käy olollesi. (Lue Joh. Joensuun kaupalta klo 10.50. Kun Jeesus valmisti ope tuslapsiaan suorittam aan teh täv ä än sä, hän sanoi: “Menkää ja sanokaa: Juma lan valtakunta on tullut lä h e lle .” T ästä o so itte esta muistuttaisin meitä jokaista
Luku perustuu kulle kin paikkakunnalle haudat tujen lukumäärään. Pohjanmaan sotaorvot kokoontuivat lauantaina Himangalle. Vasta 50 vuoden jä l keen me olemme saaneet tehdä surutyötä yhdessä. Ymmärrän hyvin eräs tä lohtajalaista sotaleskeä, Tanssia, laulua ja lausun taa. Keski-Pohjanmaalta kaa tui sodissa yhteensä 3 467 miestä. Noin 50 laulun sävellyksestä on vastannut kannuslainen J o rm a S al mela. “Jokainen sankarihauta on isäni hauta” Liikuttavassa ju h lap u heessaan rovasti Mikko Hi manka muistutti, kuinka tär keää kaatuneiden evakuoin ti kotipitäjän multiin oli. elokuuta 2006 • LESTINJOKI Sotaorpous yhdistää. Marja-Leena Mattila-Numminen Pohjanm aan sotaorvot saivat tuntumaa himankalai seen soittoon, lauluun ja lau suntaan viidensillä kesäpäi villään viime lauantaina. Hän uskoo, että van hempien sotaorpous yhdis tää jälkipolvea. Lau lujen sanoitukset ovat lähin nä rintamalla kirjoitettuja runoja. L u o n n o n su o je lu liito n mukaan hyvä keino säädel lä ja kohdentaa puolustus voimien toimintaa on me neillään oleva EU:n LifeLuonto -hanke, jonka avul la alueen hoitoja käyttö suunnitelma tarkentuu. Pohjanmaan sotaorvot Himangalla Isänikävä kuuluu kauas ja kauan Himanka . Sinko on tyytyväinen sii hen, että juhlassa on muka na m uitakin sotaorpojen lapsia. Isäni kaatui Vuoksen jäälle, eikä hänen ruumis taan koskaan löydetty. Niiden pitää joko elää talon tavoilla tai lähteä, Luonnon suojeluliiton puheenjohtaja Heikki Susiluoma sanoo. Maanpuolustus tehtävä luonnon ehdoilla Lohtaja Suomen luonnonsuojelu liitto vastustaa suunnitelmia laajentaa puolustusvoimien toimintaa Vattajanniemen suojelualueella. Himanka mainitsi kokko lalaisen rovastin Johannes Sillanpään merkittävän roo lin kaatuneiden ruumiiden evakuoinnissa. Sotaharjoitukset on ra kennettava ja jälkihoidettava niin, että aluetta pilaava toi minta loppuu. Ne ovat koskettavia tarinoita. Olen kuullut paljon sotaorpoudesta lapsuudestani saakka. Yli kaksi tuntia kestävässä juh lassa aisti niin puheista kuin esityksistä kaipuun ja isänikävän. Sodan jälkeen sotaorpous oli vaiettu asia, mietti Pohjan maan sotaorvot ry:n puheen johtaja, veteliläinen Aulis Karvonen. Himankalaisia kaatui tal visodassa, jatkosodassa ja lapinsodassa yhteensä 110, kannuslaisia 141, lestiläisiä 29, lohtajalaisia 117 ja toholampilaisia 124 miestä. Jorma Salmela (vasemmalla) sävelsi ja Jussi Wirkkala soinnutti Sotaorvot laulavat vihkosen laulut. Aulis Karvonen toivoo, että sotaorpojen lauluvihkosen myötä kuuluisi kauas ja kauan. Pai koin arm eijan ajoneuvot ovat kuitenkin jyränneet ar vokasta kasvillisuutta. Suomen luonnonsuojelu liiton mukaan Pohjanlahteen kurottava Vattajanniemi on Suomen tärkein hiekkadyynialue. jonka miehen ruum ista ei löydetty. Muussa ta pauksessa armeijan toimintaa ja läsnäoloa Vattajanniemellä tulee harkita uudelleen, Su siluoma korostaa. Ammunnoista on syn tynyt esimerkiksi kuloja, jot ka ovat pitäneet dyynejä valtaavia mäntyjä kurissa. -Isä n i viimeinen toive ei toteutunut. Toiseksi suurin yhdistys jäsenmäärältään Pohjanmaan sotaorvot ry on Suomen toiseksi suurin yhdistys jäsenm äärältään. Muut toiminnot ovat siellä vain kylässä käyviä vieraita. Toiminta sai jatkoa Hi mangalla, kun yhdistys jul kaisi Sotaorvot laulavat vihkosen. Sotaorvot musisoivat. M ikko H im angan k irjoittam an S otalesket muistelevat -kirjan lisäksi yhdistys ju lk aisi vuonna 2004 H avuseppele-cd-levyn, joka sisältää Sotaorpo jen lauluryhmän lauluja. Sodissa kaatui 94 000 su o m alaista so tila sta , ja 63 000 kaatuneen ruumis le pää sankarihaudassa. Kun maanpuolustusta tehdään luonnon ehdoilla, säilytetään Vattajan dyynit myös tuleville sukupolville.. Armeijan on noudatetta va ympäristöhallinnon kans sa sovittavia pelisääntöjä tar kasti. Leski totesi, ettei hän koskaan vienyt lapsiaankaan sankarihaudalle. 6 _________________________________________________________ Torstaina 24. L u o n n o n s u o je lu liitto myöntää, että armeijasta on ollut suojelualueen hoidolle myös hyötyä. Murrosikäisenä kun kiukkuilin vanhemmille, he usein totesivat, että hyvähän sinun on, kun sinulla on mo lemmat vanhemmat, muiste lee Sinko huvittuneena. Eläkeläisten tanhuryh män lisäksi päivillä esiintyivät Antti Kinaret, Pekka Kluukeri, Viljo Ranta-Pitkänen, Sotaorpo jen lauluryhmä, Singon sisarukset, Jari Saarenpää sekä Aulikki Ojala ja Aila Sinko. Orpous yhdistää myös seuraavia polvia Pohjanmaan sotaorpojen sihteerillä, himankalaisella Tommi Singolla ei ole oma kohtaista kokemusta sotaorpoudesta, mutta hänen mo lemmat vanhempansa ovat jääneet orvoiksi isien kaa duttua sodassa. Sointumerkinnät ovat niin ikään kannuslaisen Ju s si W irkkalan käsialaa. Julkaisutoiminta aktiivista Vuonna 2002 perustettu yhdistys on toiminut aktiivi sesti nuoresta iästään huoli matta. Sotien jälkeen Suomessa oli noin 50 000 sotaorpoa. Vähän ennen kaatumista lähtiessään partiointimatkalle hän oli muis tuttanut, että tuottehan mi nut sitten takaisin, jos tänne jään. Les kelle, niin kuin minullekin, jokainen sankarihauta on kaatuneen rakkaani hauta. Kaatuneiden omaisten lii ton hallituksessa istuva Kar vonen toivoi, että sotaorpo jen asema tunnustettaisiin myös valtiovallan taholta. Kannatusjäsenineen yhdis tyksessä on yli 400 jäsentä. Hallittu kulu-* tus turvaa harvinaisten kas vilajien viimeisiä esiinty miä. Luonnonsuojeluliitto vastustaa armeijan suunni telmia kasvattaa suojelualu een kulutusta lisäävää toi mintaa Vattajalla. Eturivissä vasemmalta yhdistyksen sihteeri Tommi Sinko, puheenjohtaja Aulis Karvonen, Aira Karonen, Maj-Britt Källström-Himanka ja juhlapuheen pitänyt Mikko Himanka. Natura-alueella luonto ja sen suojelu on isäntä
Todella upea käsikirjoitus. Linnut lauloivat iloisesti. Muistamme Jormaa kai vaten ja otam m e osaa omaisten suruun. Kaik ki kuorot olivat harjoitelleet samat virret ja hengelliset laulut. Vastuu aseesta on omistajalla. Kun jaksaisim m e kiittää Taivaan Isää kaikista päivis tä ja jokaisen päivän voimas ta. Menimme hevosella kuoroharjoituksiin. Nyt on hyvä m uistella ikäihmisenä tällaisia asioita. AlV-kasojen päällä mankeilla ja muilla sellaisilla ajo kielletty! Terveiset sinulle, leikkipoliisi! Osaan kyllä tehdä työni ilman sinun valvontaasi! Toiminta jatkuu. Lehti puita, linnuilla pesä-ja lau lupuita. Veronmaksajana alan pikku hiljaa ymmärtämään kaupungin korkeat veroprosentit. Käyttäkää hyvät ihmiset kannuslaisia palveluja ennen kuin se on myöhäistä! Mihin perustuu työsuojelupäällikön tehtävästä mak settavan reilun 30 prosentin korotus. Täytyykö jotain sattua ennen kuin kaaharit hölläävät kaasujalkaa. Ei aseita lasten käsiin! Kuka ottaa vastaan FinnSpringin taloussiideripullot. Hyvävelijärjestelmä näytti toimivuutensa, kun selasi Kannuksen kaupunginhallituksen esityslistaa verkkosivuilta. Oli kaunis kevätilta. Työ oli ilon asia ja hyväl lä mielellä sen teimme. Ori Olen samaa mieltä. Linjaautolla teimme matkan. Silmään osuessa ilmakon luoti voi tappaa lemmikin tai sokeuttaa naapurin lapsen. Tiedän nimel tä kuntia, joissa ko. Josko Ullavantiellä kovaa ajetaan! Kyllä se onnis tuu Riuttasentielläkin. Joten hengittäkää syvään ja hartaasti! Hämmästyin, kun saarimökin pihaan istuttamani tyrnin marjat oli poimittu!. Les tijoki virtasi vierellä. Isoiset lauloivat lehteriltä ’’Tule Jeesuksen luo, tule nuorena”. Kuuluin kirkkokuoroon m yöhem m in O ulaisissa. “Mennyttä aikaa muiste len niin mielelläni vielä; niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä ". Nyt olen ikäihminen ja monesti ajattelen milloin olen valmista viljaa pois lei kattavaksi. Saako pienoiskiväärillä ampua taajamassa. Jos alue olisi vapaassa käy tössä, niin se olisi pian täynnä mäyräkoiran kuoria. Helluntaina sinne tuli mo nesta pitäjästä laulajia. Siitä sai iloisen mielen. Jorma on kuvassa alarivil lä toinen oikealta. Jorm a oli jo u k k u e e n kantavia voimia, hyvä ja e s im e rk illin e n k a v e ri joukkueessa. Vanhemmilla on vastuu! Viri tetyt mopot pois liikenteestä! Vattaja kuuluu Suomen puolustusvoimille. Lohtajalaiset lopettakaa valitus. Lukjjar Puhelin/^//y/a Talkoot kotipitäjässä Olin rippikoulussa 16vuotiaana. Riidatonta läheisyyttä ei ole muualla kuin hautaus maalla. Tässä kuva joukkuees tamme siltä ajalta. Oi, se on kaunis laulu. tehtävästä ei makseta euroakaan. Ne vievät porkkanat ja perunat kasvimaalta. Helluntaikellot raikaa. Edes mennyt iäkäs palvelija toi meille mehua ja pikkuleipiä, maistui herkulliselta. Kaahaus äänekkäillä menopeleillä ympäri kylää häiritsee monen asukkaan vapaa-aikaa ja aihe uttaa vaaratilanteita. Onko olemassa lääkettä miesten viidenkympinvillitykseen. Jopa ai kuiset saattavat ammuskella pihalla ja näin vaarantaa naapurinkin hengen. Näin toimii kansanvaltainen demo kratia puhtaimmillaan! Kannuksessa ei tunnuta hal litsevan edes perusasioita. Juha Pajala, valtuutettu. Kuka auttaa keski-iän kourissa kamppailevia aviomiehiä. Opiskelija saa lain mukaan säilyttää kirjansa entises sä kotikunnassaan ainoastaan, jos opiskeluja asumi nen toisella paikkakunnalla kestää alle vuoden! Kaunis kiitos jokaiselle Nousee kuin liekki -musiik kinäytelmän esittäjälle. Kyllä emäseurakunnassa tiedetään, kuka käskee ja päättää. Ohtakarilaiset! Ellei puolustusvoimat saa teitä muu ten pois kivikkoiselta saareltanne, se myrkyttää tei dät TNT:llä. Ossi Ruusila, Kokkola Kiitokset ja halaukset käsikirjoittajalle Himankalainen nainen kiitteli kauniisti Oskari Tokoista kertovan Nousee kuin liekki -musiik kinäytelmän kirjoittajaa. Tyytyväinen mummeli Jormaa muistaen Suru-uutisen kuullessani mieleeni tulivat pesäpalloottelut vuosien varrelta. Raha on ilmeisesti ainut arvonmitta, kun näytöt osaa misesta puuttuvat. Se oli onnellista aikaa. Ei voi kuin ihailla! Tekstari terveiset Onko kenelläkään keinoja myyrien karkottamisek si. Sinulle sirpaleasukas ja rikkinäiset kumit! Tiedoksi vain, ettei tämän päivän oikeusvaltiossa niin vain laskuja lähetellä kelle tahansa. Aurinko on lämmittänyt säteillään, tiemme valaissut. Hurjastelevat mopoilijat ovat keskustan asukkaiden riesana. Ruus tinnaa ja rovastia ei näkynyt, he saattoivat olla jossain seurakunnan tilaisuudessa. Saimme kutsun haravoida syksyn lehdet pois pappilan pihamaalta. Se oli todellinen elämys var masti jokaiselle katsojalle. Siellä hallitus kysyy valtuustoryhmiltä, ha lutaanko Lohtajalle kunnanjohtaja vai pormestari ja täytetäänkö kunnanjohtajan virka toistaiseksi vai määräaikaiseksi. Väsymys minut usein voittaa tänä poutakesänä. Rippijuhlamme oli helatorstaina
040-5447 980 (TAKSI\ JAAKk. 8 8 8 9 1 1 1 www.lestijarvi.fi Jussilan Sähkö Oy 69440 L estijär\i • S äh köurakointi • ATK-kaapelointi • V alokuituasennukset Puh. Tuleeko kaavoitettavalle alueelle jokin m atkailijoita h o u k u tte le v a rysä, siihen kunnanjohtaja ei sano vielä Kaavoituk sessa lähdet tiin siitä, että mökkitontteja tuli viisi kilometrille. Hän toteaa, ettei hintatasoa ole vie lä lyöty lukkoon. Sotainvalidien Veljeskoti Jukola on vuokrattu Kalajoen Diakonaatille. 050 5966 268, Yli-Lesti Lestijärvi tarjoaa tonte Lestijärvi Jorma Rekonen Lestijärven kunnan kannalta maakunnan suurin järvi on ehdoton vetovoimatekijä. mitään varmaa. elokuuta 2 6 • LESTINJOKI 8 L e s t i j ä r v l i i voMA Itf. K unnanjohtaja m yöntää jo viime kesänä tulleen en simmäisiä tiedusteluja rantaalueen rakentamisesta. Ennen puskittuneena ja lähes omissa oloissaan lo junut rantam aisem a loistaa nyt kävijälleen aivan uudes sa valossa. Kyselyjä tullut kovasti K unnanjohtaja Ari K in nunen sanoo, että ranta-alue raivattiin ja ruopattiin. y. T IA L A J A P O J A T M E T SÄ K O N EU R A K O IN T I ( 06 ) 8638 406 0400 973 072 040 7075 401 JARI TIALA, Lestijärvi Fysikaalinen Hoitolaitos KuntO näppi Jääjoentie 5 C, 43900 Kinnula Lestintie 8 A 11, 69440 Lestijärvi Puh. 044-5912 673 Putkiasennus M u li O y Lestijärvi, e-mail: juhamu@kase.fi Puh. Jo ensi kesänä varmasti p ä ä se m m e tä ltä a lu e e lta myymään tontteja, Ari Kin nunen uskoo. Tule tekemään löytöjä! Puh. Lestijärven kunnanjohtaja Ari Kinnunen uskoo jo ensi kesänä päästävän markki noimaan tontteja kirkonky län alueella Lestijärven rantamaisemasta. Rannan maisemoinnis sa lähdettiin siitä, että sen pi tää olla liikkumiskelpoinen, K innunen k itey ttää h ank keen lähtökohdat. Torstaina 24. Parantakin kiinnostaa s Kunnan kaavailuissa on le alueella olevan urheilukens tänkin valjastam inen asunn< to tu o tan to o n , jo s kysyntä äityy oikein kovaksi. Rantaväylä valmis. Kinnunen ker too vuokrasuhteen kestävän kolme vuotta. 0500-369 527, fax 06-8637 367 K . 030-4616 055, 050-3599 414 Talo täynnä kukkia ja lahjaideoita. MATTILA 0400 ® # 365 631 ** ONNELAN PITOPALVELU Iloon j a suruun , arkeen j a juhlaan! Leivonnaisia tilauksesta. Ne ovat hieman kalliim pia kuin kunnan kaava-alueel la muualla olevat tontit, mut ta varmastikin halvempia kuin mökkitontit yleensä, Kinnu nen muotoilee sanansa. Mikä on tonttien hinta. Rannan ruop paus ja ja la n k u lje tta v a n väylän rakentaminen tulivat m aksam aan noin 70 000 euroa. LESTIJÄRVELLÄ P u h . Sitä on työstetty pro jektirahoilla. Sen jatkosta hän ei osaa sanoa vielä mitään. Kirkonkylässä lestijärven rantaan on tehty väylä, jota pitkin on mukava käveleskellä ja ihailla maisemia. Hän m yön tää yhteydenottoja asian tii moilta kyllä olleen, mutta ei mitään sen enempää. K u n n a n jo h ta ja k e rto o Ja a k k o P öyryn to im isto n aloittavan k aavoittam isen lähitulevaisuudessa. Lestijärven kunnanjohta ja Ari K innunen hym yilee leveästi, kun hän kävelee ja esittelee kunnan uutta rantaväylää. M erja Jo rm a la in e n Puh. Tontteja rantamaisemasta. Maa massoilla nostettiin samalla vesijättömaan pintaa, jolloin rannan käytettävyys parani. Kunta on nyt kaavoittamassa noin kymmenen hehtaarin aluetta, joka on melkein kivenheiton päässä ydinkeskuksesta. Tonttien hintaan Kinnunen ottaa varovasti kantaa. Kunta keskus sijaitsee aivan järven välittömässä läheisyydessä. Kuntr nanjohtaja kuitenkin haluaa t( tässä vaiheessa hieman topn puutella vauhtia. M ö k k ito n ttie n h in n a t L e stijä rv e llä liik k u v a t jo varsin yleisesti 40 -5 000 euron tietämissä
Al kujaan kunnassa ajateltiin p ä ä lly s ty s ty ö t teh täv ä n kolm en vuoden aik an a , m utta luottam ushenkilöt päättivät pistää kaikki ker ralla kuntoon. Pelättiin koko kirkonky län ilmeen menevän aivan hunningolle. Nyt on paljon turvallisem paa, kun on oma väylä pyöräili jöille, naiset kehuvat. Aivar Otsing epäilee, että alueella joudutaan tekemään uusia tilajärjestelyjä, jotta kaikki saadaan mahtumaan. Toim enpi teen ansiosta Lestijärvellä säästetään jo heti seuraavien vuosien aikana teiden hoitotöissä. K irkonkylässä jatk etaan myös tievalaistuksen ra kentamista. Pölyhaitat vähentyneet Nyt tiet eivät kirkonky lässä pölise. 06-8638 324 auto 040 5040 304 TILITOIMISTO Lestintie 41, 6 9 4 4 LESTIJÄRVI Puh./fox 6 -8 6 3 7 3 5 Gsm. Kaavoituksessa Lestijärvellä lähdettiin siitä, että mökkitontteja tuli viisi kilo metrille. Hintaan eivät sisälly vesija viemäriliittymät. Kokous muistutti metsäs täjiä siitä, että pelto-ja penkk ateillä ajam inen ilman m aanom istajan lupaa on kielletty. Vuosittain alu eelle kuitenkin rak en n e taan. Jos se nousisi vaikkapa s e itse mään, Lestijärven rannalle tulisi sen myötä 100-200 uutta m ökkiä, K innunen laskee. Lestijärven rantarakentamisestakin kunnanjohtaja kertoo käydyn keskustelua. Paikallinen LC-järjestö vastaa tapahtumasta ja pääesiintyjäksi on tällä kertaa han kittu Miauskis, joka viihdyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Jä niksille ja vesilinnuille ei asetettu kiintiöitä. Lestitien avajaisjuhla oli alkamassa, ja kirkonky län koululaiset trimmasivat omaa ohjelmaansa. Yli-Lestillä rauhoitusalueeseen kuu luvat lisäksi Ossi Jokelan pellot. L estijärven kunta käytti keskustan kaa vateiden päällystäm iseen runsaat 100 000 euroa. Turkislupa puolestaan sisältyy kaik kiin lupiin. Metsoa ja urosteertä saa metsästää vain syys kuun kymmenennen päivän ja lokakuun lopun välisenä aikana. lylä valmis jja rantamaisemasta Siihen ei kyllä aivan enimmäiseksi kajota. Kokous päätti metsäka nalintujen rauhoitusalueeksi Pappilanpurolta Lehtosenjoelle saakka maantien ja ran nan välisen alueen. Naiset sanovat, että pi hatie ja autokatoksen edus takin päällystettiin, mutta se tietysti piti itse maksaa. Metsästysseura paatti kiintiöistä Lestijärvi | B Jorma Rekonen Lestijärven m etsästys seura päätti kesäkokouksessaan koppelon, riekon, naarasteeren ja fasaanin rauhoi tuksesta. ty y ty v äisiä . Jahdissa pitää olla isännän mukana, ja saalis poistetaan hänen kiin tiöstään. Sen to teutumiseen aivan heti hän ei usko. Koskelalle tontti Parannasta Lestijärvi_________________________ L estijärv en kunta on kampanjoinut Parannan alu een määrättyjen kortteleiden tontteja 3 364 euron hinnal la. Hirviseurueiden rajoista päätetään jatkossa talvikokouksessa, mutta tällä kertaa niistä teki päätöksen vielä kesäkokous. Saaliskiintiöksi mää riteltiin 1 metso, 4 teertä ja 2 pyytä jäsentä kohden. Tälläkin hetkellä siel lä rakennetaan yhtä asuntoa ja Parantaankin näyttää ole van kiinnostusta, Kinnunen sanoo. Jorma Rekonen Lestijärvellä ollaan uu distuneeseen kirkonkylän keskustaa halkovaan tiehen Tyytyväisiä ollaan. Jäniksen metsästys mak saa vieraalle 5 euroa päiväl tä, 20 euroa viikolta tai koko kaudelta 50 euroa. Kesän aikana on jär jestetty alueella talkoita. Sorsastuksen osalta rau hoitettu alue on Discolandin ja Sammalisen välinen alue ulottuen aina lähimpiin saa riin saakka. Voidaanko tiivistää. Äänenpainot ovat tien valm istuttua ta saantuneet. Kaavatietkin päällystettiin Rantalankujan tytöt tyytyväisiä Lestijärvi . Kunta on päällystänyt kaavateitä kirkonkylässä. — Ennen sai pelätä, kun ajettiin autojen seassa. Naiset korostivat Lestintien olevan entistä turvallisemman myös pyöräilijän kannalta, kun on oma väylä. Jo 60 paikkaa varattu Lestijärvi Lestijärven Muikkumarkkinoiden tunnelma tiivistyy entisestään, sillä tapahtu maan on jo nyt ilmoittautu nut yli 60 torimyyjää. Lestijärven kunnanval tuusto on päättänyt ottaa ensi vuoden talousarvioon Parannan ja Yli-Lestin kaa vateiden päällystäm isen. V ierasluvan hinnaksi määriteltiin metsäkanalintu jen osalta 15 euroa päivältä ja 50 euroa viikolta. Haulikkorata on muun muas sa siirretty uuteen paikkaan. He lisäävät, että tämä tuo turvallisuutta vanhojen lisäksi myös pienille kou lulaisille. Me olemme Rantalan kujan ty ttö jä Jy k y ristä . Hän huom auttaa, ettei asia ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen. Se sisältää ehdon, että ostajar on sitouduttava rakentamaan tontille kaavan mukainen asuinrakennus viiden vuo den kuluessa. Lestijärven metsästysseu ra on ostanut ampumaradan alueen. Keskusta on saatu turvalliseksi Helvi Ylivainio ja T el lervo T uikka olivat asioi massa kirkonkylässä ja ke huivat uutta tietä erinomai seksi. Ne päätettiin pitää ennallaan. Kun en sim m äisiä puita tien varrelta vuosi sitten kaadettiin, se herätti hämmennystä. Jos ostaja lai minlyö rakentamisvelvoit teen, hän joutuu maksamaan korvausta 5 046 euroa. Helvi ylivainio ja Tellervo Tuikku olivat liikkeellä polkupyölillä. Lestijärven kunnalla on nyös Parannan a lu e e lla tontteja, jo issa on ra n ta maisema. S a k a ri S im ilä Puh. Siellä on koettu yhdeksi ongelmaksi kaavaalueen ja rannan välissä kulkeva Lestijärvi-K innula -maantie. 4 0-91 31 00 4 tarja.kangasvieri@lestijarvi.fi www.kase.fi/~tarjaka • M AATAfoudEN NEUVONTA jA S U U N N in Elu • TApiolA 'VAkuUTuksET T imo HeikkilÄ LEsriNrir 41, 69440 LesiijÄRvi P u I t /F ax (06) 8657 570 G sm 040 5245 262 | T i l a a j a L ESTI NJOKSAl. Meillekin on pikitie peril le asti, T ellerv o T uikka nauraa. Kentäle on kaavailtu kaksikerrok¡isia rivitaloasuntoja, Kinnulen toteaa. Hirviseurueen vieraasta seurue maksaa yh distykselle 30 euroa päiväl tä tai 100 euroa viikolta. Kerralla saa isännän mukana olla enintään kolme vierasta metsästäjää. Olavi Koskela Ruotsista on ilmoittanut kiinnostuk sensa tontista ja kunnanhal litus hyväksyi kaupan. Määrän lisääminen olisi m ahdollista
Tämä on alueena erin om ainen. Seisomme hoitolaitok sen uutukaisessa suolahoitohuoneessa ja toimitusjoh taja on juuri laittanut vuorisuolaa generaattoriin, joka jauhaa suolan hienonhienoiksi hiukkasiksi ja puhal taa huoneeseen. Suolaista hoitoa. Suolahoidoista kokevat saavansa apua varsinkin keuhkoastmaa ja allergista nuhaa sairastavat sekä erilai sista hengitysteiden tuleh duksista kärsivät sekä psoriaatikot ja aknesta tai atooppisesta ihosta kärsivät. Kannuksessa myös tutki taan suolahoidon vaikutuk sia. Sotainvalideja puolisoineen oli reilut 300, veteraaneja lähes 200 ja lottia 80. Viime vuonna Kitinkannuksessa oli 672 asi akasta mikä merkitsee 14 600 hoitovuorokautta. Kitinkannuskin tekee kuntotestauksia ja kehon koostumusanalyysejä eli mittaa li hasmassaa, rasvaprosenttia sekä vyötärö-lantiosuhdetta. M onet ovat päässeet kokeilemaan ulko mailla suolahoitoja ja toden neet ne hyviksi, myhäilee Lounasto. Seuraavaksi tulevat turpeen ammehoidot. Perustehtävä hoidetaan kunnialla loppuun asti Kitinkannus toim ii yhdistyspohjalla. Kitinkannuksessa asuukin parikymmentä sotainvalidia. Rakennussuun nitelmat ammeosastosta ovat jo olem assa, nyt haetaan EU-rahoitusta hankkeeseen. Rajoituksia suolahoitoon on vain vähän. Liisa Ängeslevä Tuuppa tähän ja työnnä kieli ulos. Kannuksen lisäksi suolahoitoa saa Suomessa Hel singissä, Lappeenrannassa, M ikkelissä ja Somerolla. Ammattikorkeakoulun oppilaat tekevät tutkimus ta k y se ly lo m a k k e e n ja haastattelujen avulla. Maakuntaradio teki jut tua su o lah o id o sta kesän alussa, ja heti alkoivat puhe lim et soida. Suolaa henkeen puolen tunnin verran Suolahoitohuoneen latti alla, katossa ja seinillä on 2 500 kiloa vuorisuolaa. Suolahoidon uskotaan auttavan myös stressissä, unettomuu dessa ja yliväsymyksessä. Tuber kuloosia sairastaville se ei käy. Jos oikein tarkasti katsoo niin valoa vasten näkyy ilmassa leiju vaa suolaa. Kiinnos tusta tuntuu olevan kovasti. Hän kehuu Kitinkankaan aluetta erinomaiseksi koko naisuudeksi. Hoitolaitos keskittyy vielä sotainvalidi en, sotaveteraanien ja lottien hoivaan ja kuntoutukseen, mutta myös työikäisille on kehitelty kurssisisältöjä. Venäläis-virolaisen tutkimuksen mukaan si sään hengitetty suolapöly puhdistaa hengitystiet, ir rottaa limaa ja vähentää tu lehduksia. Asiakkaat tulevat pääosin Kala-, Lestija Perhonjokilaaksoista. Poistuma on melkoista, m utta vielä vuonna 2015 lasketaan olevan 3 000 sota invalidia ja 15 000 veteraania, sanoo Lounas to. Hoitojakso kestää ker rallaan puoli tuntia, ja sitä suositellaan otettavaksi vä hintään kymmenen kerran sarjoissa. Kitinkannuk sen vieressä on Kitinkan kaan vapaa-ajankeskus, jos sa on lenkkipolkuja, uima halli ja monenlaisia mahdol lisuuksia harrastaa liikuntaa. Kun ajatellaan, että ihmisten pitäisi jatkossa jaksaa töissä 68 ikävuoteen saakka, niin työnantajatkin varmasti näkevät työnteki jöiden kuntoutuksen tärkeä nä, miettii Lounasto. Toiminta käynnistyi 1991, ja toimitusjohta ja Hannu Lounaston mukaan perustehtävä hoidetaan kunnialla loppuun asti. Kitinkannuksen toimitusjohtaja Hannu Lounasto (takana) ja suolahuoneen rakentanut laitosmies Heikki Ketopaikka ovat kokeilleet suolahoitoja jo ennen virallisia avajaisia. Seuraavaksi turveammeeseen Kitinkannus panostaa jat kossa yhä enemmän myös kylpylätyyppisiin hoitoihin. Eikö maistukin suola suussa, kyselee Kitinkannuksen toimitusjohtaja Hannu Lounasto. Tut kimukseen otetaan kolme kohderyhmää: lapset, työ ikäiset ja yli 65-vuotiaat. Huo neessa leijailee hoidon aika na suolapölyä, jota hengite tään. Sa malla hoitolaitos panostaa ikääntyvien ihmis ten kuntoutukseen. Hoitolaitoksessa tehdään jokaiselle yksi lölliset hoito-ohjelmat. Yhdistyksellä on sopimus sotainvalidien, veteraanien ja lot tien hoidosta ja kuntoutuksesta. Paras lopputulos saavutetaan joka toinen päi vä otetulla hoidolla. K itinkannuksen suolahoitohuone valmistui kesäl lä, ja se otetaan käyttöön syyskuun alussa. Idea suolahoitohuoneeseen on haettu Virosta, mis sä monet Kitinkannuksenkin asiakkaat ovat käyneet hoidoissa. Kuva Liisa Ängeslevä Suolahoitoja Kannuksesta Kitinkannus monipuolistaa palvelujaan Kannus . Uusi, hotellitasoinen majoitustila on valmistunut juuri kurssitoimintaa ajatel len, kertoo Lounasto. Toimitusjohtajan mukaan Kitinkannus palvelee ikään tyviä ihmisiä perustehtävään sä unohtamatta. Lounaston mukaan asiakaskunta on ollut kovin tyytyväistä. Mutta toki lääkäri voi tutkia asiakkaan, jos haluaa varmistua, ettei hoidosta ole ainakaan haittaa, kertoo Lou nasto. Minusta tuntuu, ettei tyytyväisyyden takana ole pelkästään kiitollisuus siitä, että heitä hoidetaan, huom auttaa Lounasto.. Sen taustalla ovat sotainvalidien ja sotaveteraani en Keski-Pohjanmaan piirit, Kannuksen paikal lisosastot, Kannuksen kaupunki ja vanhainkotiyhdistys
O lkea on myös korjattu puuttuvan nurmirehun tilalle. Maaherra Saari täyttää 60 vuotta Turku L änsi-S uom en läänin maaherra Rauno Saari täyt tää 60 vuotta syyskuun 6. Mukaantulo ei edellytä hoitoalan koulutusta. Seuraavaksi kaa voitustyöryhmän ja puolus tu sm in isteriö n ed u stajat neuvottelevat asiasta ympä ristöministeriössä. Perunasadosta odotetaan normaalia pienempää. Kaavoitusvaihtoehtoina olivat esillä Lahdenkroopin mökkien korvaavina paik koina Konttilanniemi, Pitkä pauha sekä Ohtakari. Sateet ovat olleet hyvin paikallisia. Säästökuuri koettelee Metlaa Kannus Parkanon alaisuuteen Kannus Metsäntutkimuslaitoksen Kannuksen yksikkö on me nettämässä oman johtajan ja itsenäisyytensä. n Kannuksen osaston keräykseen. Tutkimus KanKannus Parkanon alaisuu teen. Sen myötä Kannus kuuluisi tulevaisuudessa Parkanon alaisuuteen. Kanadalainen kuoro Himangalle Himanka Kanadan Länsirannikon Korsukuoro tulee viihdytysk iertu e elle Suom een, ja syyskuun 3. Ä änisen aaltojen loiskeessa tulee kir je sieltä jostakin ja Tellervol lekin lauletaan. Kanadan Länsirannikon Korsukuoro teki kaksi vuot ta sitten kymmenen konser tin kiertueen Suomeen. Jos en olisi tuonut tava roita tänne, olisin vienyt ne yhteiskristilliselle kirpputo rille. Lah denkroopin m ökkiläisten edustaja toi edelleen esille mahdollisuutta harkita kaa voitusta Lahdenkroopissa, joka ei kuitenkaan kuulu puolustusministeriön suun nitelmaan. Tulevaisuudessa suurin paino on hänen mukaansa metsiin perustuvan yritystoi minnan ja elinkeinojen pal velemisessa. Muu kuoro on ar meijan asuissa. Vähiten vettä on tullut Lohtajan kirkonkyläl lä, vain 1 millin. Nurmen säilörehun toi nen sato jäi vaatimattomak si. Halusin mukaan yhdis tykseen, joka toimii yhtei seksi hyväksi, toteaa osas tosihteerinä työskentelevä Junkala. Konttilanniemi, Pitkäpauha ja Ohtakari ehdolla Lohtaja L ohtajan am pum aja harjoitusalueen yhteistyö ryhmä käsitteli viime perjan taisessa kokouksessaan puo lustusministeriön maankäyt tösuunnitelm iin liittyviä kaavoitusasioita. Pakettiautollinen ja peräkärryllinen tavaraa matkasi maanantai na piiritoimiston kirpparille Seinäjoelle. Henkilökunta metsäntutki m uslaito k sessa vähenee luontaisen poistuman kautta. En halua heittää hyvää tavaraa poiskaan. päivä kuoro esiintyy Himangalla. Metsäntutkimuslaitoksen johtoa vieraili alkuviikosta Kannuksessa. Lisäksi kokouksessa kä siteltiin LIFE-dyynihankkeeseen liittyviä asioita, ku ten uim apaikan saam ista Lahdenkrooppiin. Käyttämättömät tavarat kiertoon. Kirppiksen tuot to käytetään kotimaassa hy väntekeväisyyteen. Säestyksestä huolehtii kaksi hanuria ja viulu. Apu menee perille Kannuslainen K ristiina Liedes toi keräykseen van hoja astioita ja liinavaatteita. Metla on keskittämässä hallintoaan säästösyistä. Rukiin puintia ei ole paikoin vielä aloitettukaan. Konsertin päätteeksi kootaan veteraa nit iltahuutoon. Rannikolla ja muilla poutivilla alueilla ohra-alasta on puitu noin 40 prosenttia, muualla 10 prosenttia. Toinen paino piste on puolestaan metsien yhteiskunnallisen merkityk sen tutkimisessa. Osasto huolehtii muun muassa kesällä eri ur heilutapahtumien ensiavus ta. Marja-Leena Mattila-Numminen Vanhat ja siistit sohvat, pöydät, kaapit, kirjat, astiat, urheiluvälineet ja liinavaat teet pääsivät kiertoon SPR:n Kannuksen osaston kovan tavaran keräyksessä viime lauantaina. Sitä saatiin sisämaassa noin 60 prosenttia normaa lista, rannikkoseudulla sato oli vain neljännes normaalis ta. nuksessa kuitenkin jatkuu yhteistyössä maatalouden tutkimuskeskuksen kanssa. Jussi Saramäki on jäämässä Metlan Kannuksen yksikön viimeiseksi johtajak si. Osasto kouluttaa kaikki halukkaat. Jouto mailla ja raivioilla kasvavia heinikoita on korjattu eläin ten rehuksi. Kierrättämällä apua tarvitseville Kannus . Osasto kouluttaa halukkaat Kannuksen osasto toimii aktiivisesti. On vaikeaa itse ohjata apua oikeaan osoitteeseen, mutta tätä kautta apu menee varmasti perille. Yhteistyö ryhmä on jo aiemmin ni mennyt alatyöryhmät selvit tämään Lohtajan ampumaja harjoitusalueen kaavoi tukseen, metsästykseen ja virkistyskäyttöön liittyviä asioita. Juhlapäivänä maaherra ei toivo lahjoja, kukkia eikä puheita. Osaston rahastonhoitaja Kirsi Junkala oli tyytyväi nen päivän saldoon. Kierrättä mällä itselle tarpeettomia ta varoita voin samalla auttaa, toteaa Liedes, joka kierrättää m ielellään etenkin lasten vaatteita. Tavarat vastaanottivat Markku Törmä ja Kirsi Junkala. Va rastoperunan nosto alkaa syyskuussa.. Mukana oli myös ylijohtaja Hannu Rai tio, joka kertoi Metlan tutki mustoiminnan perinteisesti painottuneen metsän ekolo gian selvittämiseen. Kaurasta on koko maa kunnassa puitu viitisen pro senttia. Myös työn tekijöiden määrä vähenee muutamalla nykyisestä 30 henkilöstä. Merkkipäivävastaanotto järjestetään avoimien ovien tyyppisesti Turussa Läänin virastotalossa samana päivä nä. Suunnitelmien mukaan Kannus kuuluu tulevaisuu dessa Parkanon alaisuuteen. Kuoroa joh taa himankalaista syntype rää oleva Ju k k a Joensuu. Luvassa on menevä kon sertti sillä kuoron ohjelmis to koostuu pääasiassa sotaajan lauluista. Kuoroon kuuluu kolme lottaa, jotka laulavat lottatriona ja lottapuvuissa. Kirsi Junkala lähti mu kaan vapaaehtoistoimintaan yli kymmenen vuotta sitten ollessaan hoitovapaalla. Useilta pelloilta toinen säilörehusato jäi kokonaan korjaamatta. Alle 10 prosenttia viljaalasta on korjattu kokoviljasäilö reh u k si. Kristiina Liedes (vasemmalla) toi vuodevaatteita ja astioita SPR. Lohtajalla satanut vain millin verran Keski-Pohjanmaa Kahden viime viikon ai kana maakunnassa on sata nut vaihtelevasti 1-48 mil liä. päivä
Mika-Pekka Savela 322 2. Miia Virta 282 3. T 14-15 pituus: 1. Mari Salmen 8,54 5. Jukka Säkkinen 587. Juuso Haapala 402 2. Mika Salmen 16,66 3. Maria Alatainio 14,0 10. Piia Hilli360. 5.00. Pitäjien raja on madaltunut Kannuksen Yliviirteen kyläyhdistyksen jäsenet pol kaisivat matkaan kohti Väliviirrettä Roikolan koululta. Jemina Helminen 12,2 8. Juuso Mattila 8,4 2. Eveliina Untinen 10,80 5. Simo Kivelä 170 2. Mari Salmen 8,1 4. Joo nas Tuikka 729 4. Risto Orpana SOC 58,19, 3. Him angan ikäkausikilpailut 24.07. Jenni Humalajoki 691 2. Kaveri on haettava läheltä Sivukylien on profi loiduttava voim akkaasti, vain sillä tavoin pärjäämme tulevaisuudessa. Henna Mäkelä 8,5 4. Matias Korpi 2. Adalmiina Fordell 85 2. Jussi Viitasaari HU 1.07,17.) Sunnuntaina samassa ikä luokassa 6,6km (17) voiton otti jälleen Risto O rp a n a 22,13, Silloin Viitasaari tuli pronssille ajalla 25,12. Maria Sivonen 12,45 3. P 12-13 m oukari: 1. Johanna Yli-Parkas 7,40,6. Iida Joensuu 11,1 6. Tomi Hiili 18,16 2. tuli H 60-sarjassa (22km (15) 1. Juuso Haapala 9,2 2. Noora Uunila 11,9 7. Arto Marjala 7.26,4. Tobias Tuomisalo 9,4 9. Jenni Humalajoki 14,12 2. Joonas Korpi 12,005. Matias Korpi 42,15 2. Jenni Humalajoki 9,2 2. Jani Hietamäki 281. Mika Salmen 155. Erika Kaustinen 15,71 2. Joonas Korpi 10,5 3. Anni Mäkinen 10,5 3. Eemeli Lukkarila 13,010. T 12-13 pituus: 1. Sofia Forslund4,8012. P 8-9 korkeus: 1. Jani Hie tamäki 8,50 2. Markus Räisänen 10.8 13.JimiYli-Hukkal 1,5.T 8-9 40 m: 1. Välikannuksen 4H-kioski toimi V i irr e fillari tapahtuman puolenmatkan krouvina. Aki Kuusela KiihtU 54,82,12. elo kuuta Janakkalassa. Joni Hietamäki 108 2. Jani Mäkinen 90 4. 5,74 5. Minna Vilja nen NakkVe 171,4. Tuukka Marjala 11,4 9. Lauantaina pronssia väliä tuloksella 66,12. Mari Salmen 10,65 7. Ella Santapakka 10.8 10. Ville Paajanen ÄhtU 69,99, 3. Heini Marjala 10,3 2. Saari voitti kultaa myös vuosina 2003 ja 2004, mutta viime kesänä toipilaa na hän oli viides. Vaikka Viirrefillari-tapahtuma ei varsinaisesti lii tykään ajankohtaisiin kunta liitoksiin, pitäjien raja on madaltunut. Jani Mä kinen 7,4 4. T 8-9 korkeus: 1. Arttu Mattila 10,76. 12 Torstaina 24. Paula Pöyhtäri 12,2. Terhi Kivelä 11,9 8. Samaan aikaan myös Ala viirteen kyläyhdistyksen väki käänsi pyörät kohti Väliviirrettä, jossa vieraille tar jottiin mehut. Markus Hakala 80. Väinö Venetjoki 9,1 5. Iida Lukka rila 7,66 9. Miia Tuikka 13,1. Miia Tuikka 217. M16 Kei häs (16): 1. Laura Savela9,907. Adalmiina Fordell 9,0 6. T 10-11 mou kari: 1.Iida Joensuu 6,10 2.Pau liina Tilus 6,00 3.Heini Marjala 5,70 4. Olli Anttiroiko 10,7 5. Pena Lukkarila 8,6 3. Mari Roukala 22,43. Vivianne Lauslahti 12,08 4. Rosaliini Kauko ranta 11,4. Markus Räisänen 11,06 7. T 14-15 1(K) m: l.P iia Hiili 15,7 2. Aleksi Fordell 7,55 12. Vili Viitasaari 7,67 11. Mikko Oja 22,20 3. Emma Aarnio 11,3 5. Anu Yli-ParHim angan ikäkausikilpailut 31.07. Anniina Heikkilä 10,5 3. Joonas Verronen HU 66,12, 6. Emilia Kaustinen 5,20 5. Nea Mattila 8,5 3. Elina Liimatta 10,53 4. Joni Yli-Hukka 277. Anni Herrala 6,73 6. Asko Honkela 14,42 11. P 10-11 seiväs: 1. Anu Mäkinen 589. Paulii na Tilus 292 2. Minna Uunila 11,8 6. Heidi Mäkelä 8.8 6. P 8-9 40 m: 1. T 12-13 kuula: 1. Sofia Fors lund 10,7 9. Juuso Mattila 17,35 3. Mika Ala-Kuusisto 9,6 10. Meri Tilus 5,15 6. Pauliina Tilus 10,8 4. Sanna Hänninen 269. Kaverit on haettava läheltä, eikä siinä kunnanraja merkitse mitään, Kallio naurahtaa. N16 Kuula (14) : 1. T 6 7 pallo: 1.Niina Lapinoja 15,89 2.Noora Kopakkala 12,153. Pauli Vero Himangan Urheilijoiden Tuomas Saari voitti kultaa 1 6 17-vuotiaiden SM-kisoissa sunnuntaina 20. Tavoitteena on luoda pyöräilyretkiä ja erilaisia kohteita koko perheelle, vi sioi Kallio. P 1011 m oukari: 1. Joonas Siipola 15,3 11. Myyntivuorossa ollut 11vuotias Tommi Kerola sekoitti mehua pyöräilijöil le hyvissä ajoin ennen yhtätoista. P 14-15 2000 m: 1. Elina Liimatta 7,5 kas 10,526. Miika Tuikka 8,7 Lauri Vähärautio 8,7 9. Tiina Salmen 10,3 3. Tuomas Savela 9,80 8. Miika Tuikka 16,77 9. Milla Ala-Kuusisto 11,05. Ville Iso-oja 337. Juuso Haapala 8,70 2. Jani Mäkinen 17,59 7. Kallion mukaan Viirrefillari-tapahtuma aiotaan uusia ensi kesänä. P 12-13 pituus: 1. M eillä kaikille k o l mella kylällä on paljon yh täläisyyksiä. Sai ja Anttila 10,87 6. P 10-11 pituus: 1. Rosaliini Kaukoranta 6.00. Jussi Kaustinen 20,305. Eetu Santapakka 9,0 11. Antti Tuorila8,7 10. T 10-11 pituus: 1. Ronja Ojala 6,25 11. Mehua janoisille. Laura Savela 9,0 7. Yliviir teen kyläyhdistyksen porukka lähti Roikolan koululta kohti toisia kyliä sunnuntaina ennen puoltapäivää. Emilia Kaustinen 11,5 3. Joonas Tuikka 14,70. Alexi Anttila 10,7 7. Kristian Hakala 7,77 10. Vil ma Lauslahti 6.39,2. P 8-9 pallo: 1. Maria Sivonen 9,2 7. Juho Kau koranta 85 7. Juho Mäkelä 640 5. P 6-7 40 m: 1. Emilia Kausti nen 11,3 7. Mikko Oja 10,57 4. Rasmus Ojala 95 3. Saarelle SM-kultaa, Viitasaarelle kaksi pronssia Urheilu tuloksia Janakkala . Sofia Hiili 12,1. Emilia Kaustinen 271 4. Jimi YliHukka5,95 13. Sami Salmen 921 2. Jussi Kaustinen 85 6. Markus Hakala 14,35 2. Matias Korpi 13,06 3. T 12-13 m oukari: 1. Miika Uunila 11,90 6. MillaKoivula4,50. Miro Tuikka 14,28 12. Henna-Maria Heikkilä 11,25 5. Tuomas Saari HU 73.09. Pauli Vero Himangan Urheilijoiden Jussi V iitasaari otti kaksi pronssimitalia pyöräsuunnistuksen SM -kilpailuissa 19.-20. Johanna Salmela KV 15,04, 11. Mika Sal men 326 3. Adalmiina Fordell 9,39. Jenni Humalajoki 6.26,5 2. Niko Heikkilä 8,9 4. Minna Ala-Kuusisto 16,1. Matias Korpi 7,2 2. Sunnuntai 20.8. Erika Kaustinen 7,7 3. Riku Seppä 14,404. T 12-13 1500 m: 1. -Tapahtum ia on markki noitava yhdessä. Joni Yli-Hukka 12,4. elokuuta 2006 * LESTINJOK1 Fillareilla Viirrekylät tutuiksi Kannus, Lohtaja S Marja-Leena Mattila-Numminen V iirre jo k i y h d istää m eitä luontaisesti, m utta kun soutaa ei voi, niin pää timme mennä pyörällä, to teaa polkupyörällä sunnun taiaam una yli kymmenen roikolalaisen kanssa Loh tajalle polkenut Yliviirteen kyläyhdistyksen puheen jo h ta ja M ik k o S a u k k o . T 4-5 40 m: 1. P 10-11 kuula: 1. M 16 Kiekko! 19): 1. Aleksi Fordell 10,2 12. T 10-11 kuula: 1. Mika Salmen Viitasaarelle kaksi SM-pronssia Kohti Lohtajaa, Väliviirrettä ja Alaviirrettä. Juuso Lahti 4,85. Pauliina Ti lus 379. T 1213 60 m aj: 1. Rasmus Ojala 19,12 6. P 14-15 pituus: 1. Krista Nissilä 15,9. T 14-15 80 m aj: l.Piia Hiili 18,4. Mari Torvi 7,65 10. Noora Heikkilä 8,1 5. Suunnitelmissa on ke hittää tapahtumaa ja markki noida sitä yhteisessä esit teessä. Petra Tuorila5394. Emma Korpi 10,6 4. T 6-7 40 m: 1. Simo Kivelä 6,53 3. Saija Anttila 80. Tobias Tuo misalo 13,92 5. Miia Tuikka 10,57 5. Saku Sipi 16,0. M 17 Keihäs (15) : 1. T 1213 60 m: 1. T 10-1160 m aj: 1. Anni Her rala 9,3 8. Nea Mattila 9,53 8. Asko Honkela 7,9 6. Mika-Pekka Sa vela 5,87.. Noora Heikkilä 11,59 2. Himangan urheilijoiden 16-vuotiaiden keihäässä pronssia otti hyvin kehitty nyt Joonas V erronen hyJalasjärvi . Ville Lauslahti 10,6 4. Noora Kopakkala 8,5 5. Jere Yli-Hukka 15,25 10. Eve liina Untinen 9,4 8. Jani Mäkinen 5,68. Voitto 17vuotiaissa tuli yhden vä livuoden jälkeen tuloksella 73,09. T 8 9 kiekko: 1. M uita tuloksia, lauantai 19.8. Veera Koivula 15,2 12. Simo Kive lä 11,25. Sini Laine 9,3. T 8-9 pallo: 1. Ju lia Silakka 11,58 4. Ella Seppä 10.4 2. Markus Hietamäki 9,6 2. Niina Lapin oja 8,2 2. Jaakko Mattila 10,3 3. Minna Anttila 627 2. Erika Kaustinen 10,61 3. Sini Laine 5,29. Miia Virta 11,1 2. Anette Lehojärvi KannUra 10,99. T 1415 m oukari: 1. Markus Hakala 21,50 4. Joonas Korpi 305 6. Meri Tilus 460 5. Kalle Yrjänä 9,3 7. Viirrekylien kyläyhdistyk set hyppäsivät porukalla sunnuntaina pyörille ja virittelivät yhteistyötä lopuk si A laviirteen m eripaviljongilla. Kalle Yrjänä 9,20 9. Minja Seppä 544 3. Simo Kivelä 323 4. Esimerkik si Matkalla Lestijokiseudulla -esitteessä olevat tapahtu mat ovat saaneet näkyvyyt täp ä kiitosta on tullut pitkin maakuntaa. Aino Yrjänä 14,7 11. P 10-11 60 m aj: 1. Henna Fors lund 13,8 9. Joo nas Korpi 5,85 4. Mikko Oja 7,5 5. P 6-7 pallo: 1. Kris tian Hakala 10,0 11. Matka jatkui puolenm atkan pysäkiltä Maviirteen meripaviljongile keitolle. Ville Iso-oja 797 3. Juuso Haapala 14,40 4. Miia Tuikka 412 6. P 8-9 kiekko: 1. Tuomas Savela 9.4 8. Sofia Hiili 268 5. Juho Tuomi 4,90. Tomi Hiili 10,8. Joo nas Verronen HU 38,54. P 10-11 60 m: 1. Jere YliHukka 8,5 7. N iko K oivisto KannUra 55,88. N16 Korkeus (12): 1. Eetu Santapakka 7,31 6. Riku Seppä 9,1 6. Taneli Tuomisalo 11,0 8. P 4-5 40 m: 1. P 12-13 kuula: 1. Helena Änäkkälä LK 30,56. Tomi Hiili 10,7 4. Juho Tuomi 6,80. Juho Kaukoranta 16,89 8. Sanna Hän ninen 11,4. T 10-11 60 m: 1. Markus Hakala 7,2 3. Miro Tuikka 9,3. Sami Salmen 22,03 2. Tomi Hiili 3115. T 14-15 2000 m: 1. N 16K eihäs(12): l.Sini Kiiski Laiüy 51,57, 9. Pena Lukkarila 18,50 2. Mikko Oja 90 5. Mirva Pa loranta LK 162. elokuuta Jalasjärvellä. P 14-15 kuula: 1. Anu Mäkinen 10,8 4. Olemme pie n iä m a a s e u tu k y liä , ja m eillä on yhteinen huoli kylien tulevaisuudesta, to teaa A laviirteen k y läy h d istyksen sih teeri A im o Kallio. Joo nas Kallio 6,40
kirkkokahvit srk-kodilla. Ari Lukkarinen, Eliisa Myllykangas. Ti 29.8. Ryhmässä vanhemmat saavat tietoa sairauden vaikutuksesta lapsiin ja vastaavasti lapset saavat leikein ja keskustelun avulla tietoa vanhemman sairaudesta. Alfa alkaa syyskuussa (20.9.) keskiviikkoisin klo 18.30. klo 19 Ry:n raam attuluokka srk-kodilla. Laatikko tyhjennetään joka päivä ja tarkistetaan vielä ennen muistotilaisuuden alkamista. Pe rillä ruokailu, ulkoilua, kerhoja kahvit. 044 302 5019. Ei perhekerhoa. klo 11 Eläkeläisten kerho srkkodilla. Sunnuntaina 10.9. Diakoniatyöntekijä p. VERTAISRYHMÄ MASENNUSTA SAIRASTAVILLE vanhemmille ja heidän lapsilleen alkaa syksyllä Lohtajalla. Su 27.8. SU 3.9. Baptistiseurakunta Su 27.8. pitää Olavi Palovaara, vapaata juttelua, vanhat ja uudet tervetulleita! To 31.8. VARHAISNUORISOTYÖ: Raamattukerho 1-2 luokkalaisil le seurakuntakodilla tiistaisin klo 15-16. klo 11 Todistuskokous. Tiedustelut Markku Kinnunen puh. Elina Yli-Jyl hä p. 044 5877 100, suntio p. Olisitko sinä kiinnostunut. Huom. MUSIIKKI: Ti 29.8. PYHÄKOULUTYÖ: Pyhäkoulunopettajien kokous to 24.8. Himanka JUMALANPALVELUKSET J f e Su 27.8. Leirit alka vat klo 18 ja päättyvät su jumalanpalvelukseen Lohtajan kirj kossa, missä leiri avustaa ohjelmalla. TI 29.8. Ijäkselle 044 5877 100taioili.ijas@evl.fi, viini, leiriä edel tävänä keskiviikkona. Jukka Joensuu. 873 288 ja Markku Jaatinen puh. klo 17 [Huom! aika ) Suuri Sanan ja Musiikin ilta. K irkkoherranvirasto avoinna m aja to klo 9.30-12, puh. Kiireellisissä tehtävissä päivystävänä pappina Tapani Kirsilä, puh. YLEINEN KOKOUS klo 19 Ry:llä, asia na seurakuntavaalit ja tonttiasia, kokouksessa keskustellaan tonttivaihtoehdoista sekä tehdään mahdollinen ostopäätös. tai paikalla säästöpossuun. Kirkkoher ranvirasto SULJETTU TI 29. Messu Sykäräisen kappelissa klo 19 (huom. TI 22.8. Vertaisryhmässä vanhemmat ja lapset jakavat ajatuksia ja kokemuk sia omissa ja yhteisissä ryhmissä. 29.-30.8. TI 29.8. NA-RAAMATTUP1IRI klo 18.30 Kulumassa, lasten hoito päiväkerhotilassa. tarkoitettu v. KUULUTETTU: Veli-Antti Mäen pää ja Heleena Mirjami Tokola. Kassillinen vaatteita 2 euroa. EHTOOLLISHARTAUSklo ^vuodeosas tolla, Sakari Typpö. 044 5819321. klo 19 KESÄKONSERTTI kirkossa Partio Jylhän hyväksi, laulu Matti Korkiala, säestys Pia Lempiälä. klo 9.15. ja KE 23.8. Terve tuloa kuuntelemaan upeaa musisointia ja kuulemaan Jumalan ihmetöistä. PÄIVYSTYS poikkeuksellisesti PE 25.8. Messu k irk o ssa klo 10, saama Ari Lukkarinen, liturgina Mikko Pöyhtäri, kanttorina Osmo Jämsä. 10071, palveleva netti: www.palvelevanetti.fi. alkavalla viikolla, tarkemmin ensi viikon lehdes sä. Välihiedantie (ennen Hakuntia). aika!) PERHEKIRKKO ekaluokkalaisten SIUNAA! MINEN KOULUTIELLE, Ijäs, Jukkola, Perander. SEURAKUNNAN VIIKKO MA 28.8. Satu Mäkelä laulu. TULOSSA: ALFA -kurssi alkaa 20.9. 06-8637 120. K irkkoherran viransijaisuutta hoitaa 31.8. B aptistiseurakunta Kannuksen Baptistiseurakunta Ilosanomaa sanoin ¡a sävelin Metsolanti* 8. Info-ja koulutusilta Kannuksessa ke 30.8. Hartaushetki vuodeosastolla klo 17.30. Myös aikuiset vapaaehtoiset. Lähtö Eskolan Kylätalonpysäkki klo 9.40, Korpe lan kautta, seurakuntatalo klo 10, matkahuolto klo 10.05. 10.9. klo 19 vanhassa pappilassa. Muistotilaisuuksiin tarkoitetut ADRESSIT voi jättää seu rakuntatalon keittiön ulko-oven vieressä olevaan postilaatik koon, mikäli ovet ovat lukossa. Kaikki 2007 konfirmoitavat mukaan, kävit rippikoulun missä tahansa. klo 18.30. HARTAUS klo 15 Kotirannassa, Anne Vi hanta. Ohjelma: työntekijöi den esittely, rippikoulun merkitys, muu yleisinfoja ryhmäja ko, “Ohjerippikouluun” moniste. Toholampi_______ l m JUMALANPALVELUKSET Su 27.8. Lopuksi kahvitarjoilu. ja KE 30.8. Pe 1.9. Entiset ja uudet tervetuloa! Yhteyshen kilöt Toholammilla Heimo Karjalainen ja Elvi Virkkala. klo 13 KESÄSEURAT Einoja Irene Rakkolaisen mökillä Karhissa os. Tulukaa mukahan viime kesän riparilaiset ja muu nuoriso. Ilonjyvän harjoitukset vanhassa pap pilassa klo 18-18.45. TO 31.8. La 26.8. klo 10 toim. M a 28.8. HARTAUS klo 15 Kotirannassa, Sakari Typpö. Torstai 31.8. Koko ret ken hinta 10 euroa. Su 27.8. klo 13 syöpäpotilaat srk-kodin takkahuonessa, nyyttikestit, alkuhart. klo 13.30 VIRSIHARTAUS Le polassa, Salmela. Rippikoulutyö ensi vuoden osalta (v. klo 9-11, Elina Yli-Jylhä p. aika) sanaju malanpalvelus, Mikko Pöyhtäri. klo 19 Rukouskokous.. Ke 30.8. RIPPIKOULUTYÖ: Syyskuussa alkaa uusi rippikouluvuosi: Ensimmäinen kokoontuminen, “RIPARI-INFÖ’\ on la 9.9. Vertaisryhmä toteutetaan moniammatillisesti Lohtajan kunnan, seu rakunnan ja terveyskeskuksen kanssa. Hyrskis 1-3 -luokkalaisille siirtyy kevääl le 21.-22.4.07! NUORISOTYÖ: PE 25.8. Tervetuloa. ALF An infoja koulutusilta klo 18.30 Kannuksen seurakuntakeskuksessa. Ke 30.8. Kirpputori klo 18-20. Ti 29.8. 041 5508 848. ja KE 30.8. Tulossa eläkeläisten päiväretki ke 20.9. Kirkkokahvit ja lyhyt päivätilaisuus seurakuntakodissa. ALFA -KURSSIN INFOJA KOULU TUSILTA klo 18.30 seurakuntatalolla, kahvitarjoilu, tervetu loa uudet ja vanhat. saakka Toho lammin kirkkoherra Mikko Pöyhtäri, puh. DIAKONIATYÖ: TI 22.8. (Sakari Typpö p. Tervetuloa. Takaisin lähdemme klo 15 Ilmoittautumiset diakoniatoimistoon p. NAISTENPIIRI: aloitus Ruonalla, lähtö yhteiskyydein klo 18 seurakuntatalon pihasta, mukaan saunakamppeet Tiistai 29.8. klo 19 kirkkokuoron harjoitukset (lau letaan su 27.8). klo 19 KOKOUS viras tossa. ja ilm. VARHAISNUORISOTYÖ: Varhaisnuorten kerhoihin et sitään vapaaehtoisia ohjaajia. MYYJÄISET klo 19 Ry:llä. klo 19 lähetystyön johtokunnan kokous srk-kod. klo 19 Rukouskokous. MESSU klo 12 (HUOM AIKA) kirkos sa, Olavi Palovaara, Sisko Hihnala, Leena Erkkilä. Ma 28.8. Omat makkarat mukaan. 06-877 085, avoinna ti-ke klo 9-13, to klo 14-18. 877 356 tai 044 5877 101. HAUTAAN SIUNATTU: Martta Maria Isohanni 86v 6kk lp, Helli Maria Isohanni 96v 3kk 5p. LAPSITYÖ: Päiväkerhoihin ilmoittautuminen puh. Ohjelmassa sa naa, musiikkia ja venetsialaistulia! Tervetuloa! TULOSSA: Jp:n 3.9. saakka Reisjäri ven kirkkoherra Jaakko Rantamäki, puh. MUSIIKKI: To 24.8. klo 10 Toholammin seurakuntakodilla. Ti 29.8. Tä män jälkeen em. Hyrskyleiri 4-5 -luok kalaisille ja 29.9.-1.10. klo 18.30. työntekijät TYKY-päivillä Kalajoella. ja MÄ 28.8. Ruo kailu alkaa klo 16. MUUT: Seurakunnan työntekijöiden virkistys-ja koulutusmatka 28.-31.8. 044 550 1554. Helluntai^rdu/ma/ Lestijärvi r> A s / j Toholampi L a 26.8. klo 10 SANAJUMALAN PALVELUS, Aulis Anttila, Teija Orja la, Olavi Palovaara, Raimo Pottala. osallistumme Muikkumarkkinoille. klo 18.30, ilmoittau tumiset Kannuksessa Pirkko Linna puh. KIRKKOMEHUT JA -KAHVIT srk-kodilla. klo 12 (huom. Muistaminen seurakunnan nimikkolähettien Kaija Martinin ja Tuula Pelkosen työlle tilille 505140-413731 viestillä Sirkka 60 v. klo 12-16 Diakoniaja lähetyspiiriläisten sekä srk:n talkootoiminnassa mukana olevien vapaaehtoisten VIR KISTYSPÄIVÄ Ohtakarin leirikeskuksessa, mukana Etiopian lähetti Helena Räisänen. MUUT: LA 26.8. 06-877 611, kanttori p. VARHAISNUORISOTYÖ: SU 3.9. Jyväskylämme 3. Ma 28.8. EI PÄIVYSTYSTÄ työntekijöiden TYKY-päivien takia. 875139 klo 9-15. VIHITTY: Ilkka Olavi Riippa ja Jon na Emilia Joki-Hollanti, Ville Ragnar Emmes ja Mari Johan na Haanpää. Lohtaja JUMALANPALVELUKSET SU 27.8. Kannus KASTETTU: Josua Sefanias MäkiPetäjä, Aaro Kalevi Pesonen. Sunnuntai 27.8. Liput 10 e/5 euroa. Kysele lisätietoja kirkkoherranvirastosta tai www.evl.fi/vaalit. rippikoulutunnit pitää khra Jaakko Rantamäki. (Ari Juupaluo ma p. TYÖNTEKIJÖIDEN VUOSILOMAT: Suluissa nimet ja puhelinnumerot joihin voi ottaa yhteyttä kiireellisissä asioissa Vt. 040 536 1424 tai 08776 632. klo 13 hartaus palvelukeskuksessa, diakonissa, sekä klo 17.30 ja 18 hartaudet Kitinkannuksessa, Olavi Palo vaaran kyytiin pääsee, puh. Kirkkoherra, Ari Juupaluoma 3 1.7.-6.9. Pe 25.8. Yhdyshenkilöt Himangalla Anna-Mai ja Pahkala ja Paavo Tiinanen. HARTAUS klo 13 Riihihovissa, Anne Vi hanta. DI AKONI ATÖ: Ti 29.8. PALVELEVA PUHELIN JOKA ILTA klo 18-23 p. Jukkola. Elokuinen raamatunluku-ja keskusteluilta Pajamäen riihessä Kotilassa klo 19. Klo 15 H erättäjän seurat seurakuntakodilla, i Eeva Eerola. HARTAUS klo 17.30 ja 18 Kitinkannuksessa, Erkki Simukka. klo 13 Tummun kamari vanhus tentalon kerhohuoneella. Satu Mäkelä laulu. klo 13 hartaus palvelukeskuksessa, Anna-Maija Pahkala. LAPSITYÖ: LASTEN PÄIVÄKERHOT ALKAVAT 28.8. Toiminta seis. Lisätietoja Minna Koskelalta puh. Lisätietoja jatkosta infotilaisuudessa. NUORISOTYÖ: Perjantai 25.8. ~ SEURAKUNNAN VIIKKO To 24.8. EI diakoniapäivystystä leiripäivien ta kia. PE 1.9. 1992 syntyneet): in fotilaisuus Toholammilla, vanhassa pappilassa lauantaina 9.9. SEURAKUNNAN VIIKKO Torstai 24.8. 044 081 9312. M ukana Intian lähetiimme Väinö Viikilä sekä Antero Lehtonen ja Maija-Liisa Viikilä-Matikainen. Ry:n päiväkerholaisten, pyhäkoululaisten ja raamattuluokkalaisten retki Korsukylään. Tilaisuuteen rippikoululaisten kuljetus Lestijärven seurakuntakodilta 9.9. 870315. Su 27.8. Ry:n seurat + kahvi seurakuntakodissa klo 18, Aimo Kattilakoski. Ry:n seurat Palvelutalo Maunulassa klo 14, Aimo Kattilakoski. Tyrskyleiri 6-8 -luokkalaisille, hinta 17 euroa Lohtajan srk:n jäsenet, muut 23 euroa, (sisaralennukset 2 euroa). NUORISOTYÖ: Rauhan Sanan nuortenilta Kalajoella Ki virannan leirikeskuksessa la 26.8. klo 11 (huom. klo 15 LINNA-musikaali Martti Lutherin ja hänen vaimonsa Katharina von Boran elämästä Kaustinensalissa os. Ry:n sisarilta. 044 2824 549). Ei toimituksia. klo 10-12. Kyytiä tarvitsevat soitto Anja Pienimäelle p. klo 14 hartaus Kotipirtissä, Mikko Pöyhtäri. 050 567 1029. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet pyhäkoulunopettajat suunnittelemaan tulevan kauden toimintaa. (06) 877 356 tai 044 5877 101, kirkkoherra p. Askartelukerho 3-4 luokkalaisille seurakuntakodilla keski viikkoisin klo 16-17. Su 27.8. klo 11 PERHEKIRKOSSA ekaluokkalaiset SIUNATAAN KOULUTIELLE, lap set saavat henkilökohtaisen kutsun. LÄHETYSTÖ: ks. Uudetkin laulajat tervetulleita! PERHETYÖ: Ke 30.8. Ohjaajat Oili Ijäs ja Sleyn työntekijä. AAMURUKOUS klo 8 seurakuntatalol la. LAPSITYÖ: PÄIVÄKERHOT JA AVOIMET KERHOT alkavat 4.9. klo 13.30 HARTAUS Lepolassa, Kaarina ja Heik ki Pollari. 044 0819 3 12. Tuu venehellä tai hevosella! TULOSSA: SU 3.9. Kaikille rippikoululaisille jumalanpalve lus ja messuopetus Toholammin kirkossa. SEURAT klo 17 Ry:llä. KIRKKONEUVOSTO: TO 31.8. klo 12 Marinkaisten VARTTUNEEN VÄEN KERHO Konttilan mökillä. Salmela. Su 27.8. klo 19 Sirkka Ojan 60-vuotisjuhla srk-kodilla. Lähde mukaan Kaustisen ja Toholammin seurakuntien järjes tämälle Vuontispirtin retkelle 22.-27.9. A1KU1STENPÄIVÄKERHOJEN ALOITUS Ruonalla. klo 10-12. M aanantai 28.8. Heikki Pöyhtäri ja Eero Niemi-Korpi, seurat radioidaan Radio Pookissa. Kirpputori avoinna klo 1015. 044 2824 518) Lestijärvi Ke 23.8. Mukaan lakanat tai ma kuupussi, lakana ja tyynyliina, ulkoiluvaatetta, peseytymisvälineet, sadevarustettakin, sisätossut, Raamattu, taskulamppu Ilm. seuraavana päivänä eli su 10.9. Pajunpää, Yli-Jylhä. Muissa asioissa Mikko Pöyhtäri, puh. Käydään raamatunkertomuksia läpi leikkien pelien ja pienten näytelmien avulla. LEIREJÄ OHTAKARISSA: 8.-10.9. klo 10 eht.jp kirkossa, kirk1 rc* : koherra Seppo Kinaretin lähtösaarna, ^ -.-2V kirkkokuoro. yllä. klo 9 alkaen KUTSUNNAT srk-kodissa. 879 692 tai 040 4127 890. Paikkoja on vielä vapaa na. Tervetuloa tilaisuuksiin. P erjantai25.8. Virastot kiinni. Tyynyliinan pai nantaa (omat tyynyliinat/kankaat mukaan), ulkoilua, saunomismahdollisuus, kahvia ja makkaranpaistoa. Pastori, Sakari Typpö 11 -24.9. YHTEYSTIETOJA Virasto: Alaviirteentie 105, p. Keskiviikko 30.8. SEURAKUNNAN VIIKKO To 24.8. Ti 29.8. Lapsille pyhäkoulu. 877 356 tai 044 5877 101. Vanhat ja uudet tervetulleita. klo 18 Rauhan Sanan kesäseurojen palautekes kustelu Pajalan seuratuvalla. Kaikki tervetulleita. 0400 972 450, nuorisotyönohjaaja p. 871 569 tai 040 961 4098/ Riitta, 040 525 7694/Seija. Musti, Oili ym. aika), Pöyhtäri, Jämsä. ei ole päiväkerhoja. HARTAUS klo 14 Puistolassa, Anne Vihanta. PÄIVÄKERHOTYÖ: Viikolla 35. on jo rippikouluopetusta jumalanpalveluksen jälkeen Lestijärven kirkossa. NUORTEN ILTA klo 2023.00 Kulumassa, syyslukukausi alkaa! Anne Vihanta. Tied. 2001-2003 syntyneille lapsille, kerhot 1,5-3 tun nin mittaisia, kerho on ilmainen, omat eväät mukaan, sivukyliltä järjestetään kyyditykset mikäli useampi lapsi tulossa kylältä kerhoon (kyydistä vanhemmat maksavat osan), nähdään kerhos sa! Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. NUORTEN ILTA Ohtakarissa. MUUT: Syksyn seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Ke 6.9. jp:n jälk. TULOSSA: MA 4.9. viransijaisuutta hoitaa 30.9. 040 5638 433
Haun tuloksena saadaan yhteystietojen lisäksi muun muassa linkki yrityksen www-sivuihin, tietoa yrityksen toimialasta, tuotteista ja palveluista sekä sijaintitieto kartalla. syyskuuta kello 19.10 alkaa kimppajum ppa ja keskiviikkona 6. Emme esimerkiksi tyydy hoitamaan vain niskaa, vaikka asiakas tulisi hoitoon niskavaivojen takia. P yrim m e m yös j a t k u v a s t i t u o m a a n asiakkaillemme jotain uutta, nyt meillä on muun muassa uusia redondo-palloja, joilla on hyvä harjoittaa ja kehittää esimerkiksi selän liikkuvuutta. Jatkuvaa kehitystä K o iv is to k e r to o , e ttä ta v o itte e n a on h e n k ilö kunnan jatkuva koulutus, om an a m m a ttita id o n ja a s ia k k a ille ta rjo tta v ie n palveluiden kehittäminen. Tilaajan nimi: Lähiosoite: JU H IA MOKKA Postiosoite: Puh. E n n a k k o ilm o it tautumista ei vaadita, joten Tervetuloa mukaan! Johanna Rantanen KUNTOSALI PALVELUMME • Om atoim inen kuntosaliharjoittelu • Fysioterapeutin ohjaam at yksilölliset kuntosaliohjelm at kaiken ikäisille: Esim. L ä h d e m m e liikkeelle alkeista ja jokainen k e rta on om a k o k o n a i su u te n sa . Panemme am m atti taitom m e likoon ja halu amme selvittää vaivojen p e r i m m ä i s e n s y y n . Loppuvuoden tilaukses ta saat 2 arpalippua! Vielä ehdit mukaan arvontaan!! Maksajan nimi: Lähiosoite: ____ Postiosoite: ----. (06) 871 5 2 8 Yhdessä kohti uusia vuosia ja haasteita! KOSEK Kokkolan seudun yritysrekisteri löytyy KOSEKin nettisivuilta Yritysten, elinkeinoelämän toimijoiden, yhteisöjen, oppilaitoksien sekä yksittäisten kuluttajien käyttöön tarkoitettu Kokkolan seudun yritysrekisteri löytyy KOSEKin nettisivuilta (www.kosek.fi). m ukana s ie llä m issä ta p a h tu u Kia Picanto -henkilöauto arvotaan joulukuussa 2006 kaikkien tilaajiemme kesken. _____ 'JL. lOkrt -kortti 32,• 11.9. LESTINJOEN TELTALLE „ vLestijärven Muikkumarkkinoille «*"’ VOITTOAUTO NÄHTÄVÄNÄ LAPSILLE ILMAPALLOJA LOPPUVUOSITARJOUS 20,vain markkinoilla TILAAJILLE KAUPAN PÄÄLLE KAHVIPAKETTI vain markkinoilla Tarjous voimassa vain Muikkumarkkinoilla: onta * LESTINJOKI « a LOPPUVUOSI iL •j «. Syyn selvittyä voim me te h d ä a s ia k k a a lle ko ko naisvaltaisen h o ito su u n n ite lm a n ja ko rja ta tilannetta pysyvästi, fysio terapeutti Marita Koivisto kuvailee. s y y s k u u ta k e llo 1 8 .1 s y v ä v e n y tte ly ja k e h o n hallinta. Ikäihm isille tasapainoja lihaskunto-ohjelm a Työikäisille työkykyä parantava ja ylläpitävä -ohjelma • Edullinen hinta 3,50/kerta. elokuuta 2006 • LESTINJO KI Fysiikka kuntoon! J o 21 v u o d e n a ja n Kannuksen Fysikaalinen H o ito la ito s on tu o tta n u t monipuolisia ja laadukkaita fysioterapeuttisia palveluita kaiken ikäisille asiakkaille. Tervetuloa ryhmiin! K annuksen F ysika a lise lla h o ito la ito k s e lla on m yös kaikille avoimia ryhmiä, jotka ovat kasvattaneet suosiotaan jatkuvasti. 044 7809 092, sähköposti: satu.kungsbacka@kosek.fi. 14 Torstaina 24. Tänä päivänä H oitolaitos työllistää neljä fy s io te ra peuttia. O Tilaan Lestinjoe n k e s to n a 5 8 ,~ T. Yritysrekisteristä voi hakea tietoja yrityksen nimellä, kotikunnalla, toimialalla, henkilöstön lukumäärällä sekä vapaasanahaulla, joka kohdistuu ylityksen tuotteisiin ja palveluihin. K e h itä m m e ja t k u v a s ti monipuolista ryhmätoimintaa. Maanantaina 4. Kokkolan seudun yritysrekisteri tarjoaa ajantasaista tietoa Himangan, Kannuksen, Kokkolan, Kälviän ja Lohtajan yrityksistä. Lisää tietoa yritysrekisteristä saa tiedottaja Satu Kungsbackalta, puh. -Laatu ei saa jäädä pelkäksi puheeksi, se on kokonais valtainen ta vo ite . V a rsin kin syvävenyttely & kehonhallinta sopii kaiken ikäisille ja kun to is ille , sillä se on hyvin ra u h a llis ta . Meillä on useita työpaikkojen varaamia TYKY-ryhmiä, joiden s is ä l t ö s u u n n it e lla a n a s ia k k a id e n t o iv e id e n m ukaan. Tietokannassamme on kaikkiaan noin 2 600 yrityksen ja liiketoimintaa harjoittavan rekisteröidyn yhdistyksen yhteystiedot. alkaen säännölliset ilta-ajat TERVETULOA! Kuntoiluterveisin: Marita , Jaana , Sonja ja Merja K a n n u k s e n Fysikaalinen Heitefaites Tukkitie 4, Kannus p. Niskakivun taustalla voi olla vaikkapa aliliikkuva rinta ranka. M olem m at ryhmät pidetään Raasakan koululla, Kesto on tunnin ja hinta neljä euroa k e rra lta . , TERVETULOA LA 26.8
vsk Sanomalehtien Liiton jäsen Levikkialue: Himanka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi Levikki: LT 3.4.2006: 5170 Julkaisija: Lestijokilaakson Kirjapaino Oy, Kannus Toimitusjohtaja: Alpo Ohtamaa P. Heti va paa. Runsaasti syksyn uusia asusteita! Toivaset nivyntivakka A su n to va u n u SoliferGoldie 530 -99, hyväkuntoinen. alk. 0440 603 580. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ia jätettävä kirkkoherranvirastoon viimeistään vaaliluettelon nähtävilläoloajan päättymisen jälkeisenä toisena arkipäivänä perjantaina 7 .9 .2 6 klo 16 mennessä. (5 pultToyota Camryj.Yht. puh. 040 5 15 4661. rekonen @ lestinjoki.fi Ilmoitukset ilmoitukset@ lestinjoki.fi Pirjo Koskela, myyntipäällikkö 020750 4656 pirjo.koskela@lestinjoki.fi Timo Ruuska 020750 4657 timo.ruuska@lestinjoki.fi Hinnat + alv.22% Norm. Tervetuloa! Raution Ns/R3 tie d o tu k sia KAN N U KSEN SEURAKUN N AN fg PÄIVÄKERH O T KUTSUVAT S e u r a k u n n a n p ä i v ä k e r h o t a l k a v a t 2 8 . 040 964 4174. 3600,-. Puh. hintaan . 2h+k+s 63m 2 Kannuksen kes kustassa (Akula). Hp. Isojako Etusivu 0,94 0,98 Takasivu 0,83 0,86 Sisäsivu 0,80 0,83 Kuol.ilm. Laita viesti 0503482411.. Puh. kaikki 50,-. (06) 8661 100 ^ K ESK I P O H J A N M A A N f A j p K U L T T U U R IO P IS T O www.koedu;fi L >-« * l l ' 4 M 4 J j J J |A r U L R IK A Pe 25.8 ELVIKSEN VELI Vapaa sisäänpääsy L a 26.8. Puh. alkaen klo 9.00. 66,00 3 kk (tarjous)............... Ilmoittautumiset puh. Puh. 4ha o h ra a /k a u ra a sekä M urs ka 350 valssi m ylly. O ik a isu v a a tim u k se n käsittely Vaalilautakunta käsittelee vaaliluetteloa vastaan tehdyt oikaisuvaatimukset lokakuun 2. klo 21 REMIX Kaj Frilund JR SHOIM H apIlnr Tervetuloa! Vapaa pää sy K -18 lö^tövakka Löydetty tosi pieni, harmaavalkoinen k issa n p e n tu Kirppiksen vierestä metsästä. 185/70114 vanteilla. Puh. Heti vapaa. Vuokravakka Vuokrattavana Levillä o sa ke 4 hengelle, vko 35. Kahvitarjoilu Mukana pj. Kaikki muka vuudet. päivänä 2006 klo 18 kirkkoherranvirastossa. Oikaisuvaatimuksen saa puoliso tehdä ilman valtuutusta puolisonsa äänioikeuden osalta. K ä m p p ä vapaana sopimuksen mukaan. JLESTINJOK^^ k o k o u k s ia to rilla k o u lu tu s ISSN 0782-5617, 30. Esite ja hakulomake internetissä www.kpopisto.kpedu.fi Keski-Pohjanmaan Kulttuuriopisto Vetelin yksikkö puh. 871 569 tai 4 -9 6 14098/Riitta • Kerhot tarkoitettu v. 0,51 0,57 Perhepalsta 0,31 Vakat/rivi 2,23 Huvit 0,39 0,41 Laskutuslisä 2,52 Vastuu virheistä rajoittuu ilm. Tervetuloa tapaamaan! K-P:n aluejärjestö >ingoja Raution Ns:n talolla SU 27.8. 2001-2003 syntyneille lapsille. 8 rono 5.1 m etsä styskivääri. Jyrki Katainen ja Petri Salo tavattavissa sam ana päivänä myös Kälviän N esteellä klo 16.45 ja K an n u kse ssa Kannustalolla klo 17.45. • Kerhot ovat m aksuttomia • Om at eväät mukaan NÄHDÄÄN KERHOSSA! NÄHDÄÄN KERHOSSA! NÄHDÄÄN KERHOSSA! k u u lu tu k s ia KUULUTUS SEURAKUNTAVAALIT 2006 VAALILUETTELO 1. Löydetty hyväkuntoinen m iesten p y ö rä , p. 040 523 5 190. 050 521 7241, 050 546 7619. 020750 4652 faksi 020750 4669 Toimitus toimitus@ lestinjoki.fi Tekstariterveiset: 020750 4661 K A N N U S: Päätoimittaja Manna Mattila-Numminen 020750 4651 manna@lestinjoki.fi Kati Kinn kati:«1nnunen@lestinjoki.fi Anni Nissi 020750 4661 anni.nissi@lestinjoki.fi T O H O LA M P I: Jorma Rekonen 020750 4652 Kotip.(06) 886 733 jorma. 050 541 8849. Puh. 13.000,P. Hp. Puh. Annetaan vuokralle Kannukses sa o k -ta lo n a la k e rta 1 10 m2, iso piha. h u k k a v a k k a _ _ Kadonnut jo heinäkuun alussa musta ty ttö k issa jolla on sini nen panta. Heikki Alakarhu. % O ik a isu v a a tim u k se t Äänioikeutettu seurakunnan jäsen saa tehdä oikaisuvaatimuksen vaaliluetteloa vastaan sillä perusteella, että äänioikeus on häneltä ilman laillista syytä kielletty. 044 3110 201 ilmestyminen maanantai Aineisto to rstain a klo 16 torstai Aineisto tiista in a klo 16 Konttorit K A N N U S Valtakatu 9, PL 1,69101 Kannus Avoinna: ma-pe 8-16 keskus 020750 4650 faksi 020750 4659 T O H O L A M P I Sievintie 2, 69300 Toholampi Avoinna: ma-pe klo 8-16 puh. 0440 656 232. 8 . Yamaha p e r ä m o o tto r i 9.9 hv tarpeettomana. Kirkkoherra saa tehdä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että joku on virheellisesti jätetty pois vaaliluettelosta taikka merkitty siihen äänioikeutta vailla olevaksi tai äänioikeutetuksi. Kaikki hirvenpyyntiin lähtevät paikalle! Välikannuksen metsästysseura HIRVIKOKOUS pe 1 .9 .2 6 k lo 1 9 .3 S a rv im ä e llä . 050 303 5751. 8 . Annetaan vuokralle 32 m2 siisti yksiö Kannuksessa. Hp. Paperit mukaan. Luontaishoitajakst opiskellaan monimuoto-optskeluna, joka koostuu lähiopetuksesta ja etäopiskelusta kurssijaksojen välillä se kä hoitoharjoittelusta omalla ajalla V a a t im u k s e n a o s a llis t u m is e lle on 2 v u o d e n ik ä , pohjakoulutusvaatimusta ei ote. Puh. N ä h tä v illä o lo ja a ik o Kannuksen ev.lut. K o iv u k la p ia kotiinkuljetettuna. MP Suzuki GSX-F600, tod. Puh. 0440 130 946. 0204 521 058 Muu Suomi: 0200 71000 Tai Lestinjoen konttori puh. 0400 4 1 197. 0400 889 742. 3. 050 363 9885. ->'c * # ' # I V E N E T S IA L A IS | D IS C O D j. • Kerhot 1 , 5 3 tunnin pituisia. Lähes ampumaton kiikarilla var. ilt. T e rv e tu lo a ! J o h to k u n ta tila is u u k s ia HUOM. 16,00 Pohjoism.70,Ulkom .,132,Jakeluhäiriöt Mikäli jakelussa ilmenee häiriöitä, ota yhteys Suomen Postin alueellisiin palvelunumeroihin: Kannus ja Him anka (klo 6-9): Puh. Puh. VW Vento I.9 T D -95, ay 262 tkm. A AJ<UMHA>I Y!<J<Ö M A I K K A i | k e i a A n a # \ | x p E l v i k s e n l a 26 . 650,-. 0400 265 334. Vuokrataan Ih + k + p h 45 m2 Kannuksen keskustassa. 050 505 0679. Lasten rullaluistim et,sääd.koko 31-35 ja ranne-, kyynärja polvisuojat Yht. Kuljetin ja valssit uusittu. 044 5741 513. Käytettävissä rummut (Asba-merkkiset) ja Peavy-merkkiset pa-laitteet. 5 32 9 6622. Oikaisuvaatimusta ei voida perustaa 1 5 .8 .2 6 jälkeen tapahtuneeseen tähän seurakuntaan muuttoon. 0440 885 543. Puh. 3050,P. Hp. hyvä ja huollettu. M ETSÄSTÄJÄT! K eskustelutilaisuus Lohtajalla Alaviirteellä M eripaviljongissa ti 2 9 .8 .0 6 klo 19.00 aiheesta M E T S Ä S T Y S N A T U R A A L U E IL L A . jjL tilaukset@lestinjoki.fi Maria-Lena Siirilä 020750 4655 Kesto........................... Pinnoitetut ta lv ir e n k a a t 185/ 65/15, talvirenkaat 155/13 van teilla, talvir. K u l t t u u r i o p i s t o V e t e l i n y k s i k k ö L U O N T A IS H O IT A JA K O U L U T U S 30.9.06 kevät 2008 Luontaishoitaja hoitaa täydentävillä hoitomuodoilla, joilla pyritään tu k e m a a n ke h o n o m a a lu o n n o llis ta p a ra n e m is k y k y ä . Vain 200,viikko. PoikienTunturi B a d b o m b e r2 4 ". • Kerhoissa lauletaan, leikitään, askarrellaan, pelataan jne. 58,00 (2 erässä ....29.50) 12 k k ........................... Puh. seurakunnan vaaliluettelo, marraskuun toisena sunnuntaina alkavia seurakuntavaaleja varten, on seurakunnan jäsenten tarkastamista varten nähtävänä kirkkoherranvirastossa maanantaina 4 .9 .2 6 klo 1014 ja tiistaina 5 .9 .2 6 klo 15-19. Jy rk i Katainen ja kansan edustaja Petri Salo sekä kutsuttuina asiantuntijoina riistapäällikkö Ja rk k o Nurmi ja piirin pj. Kannuksen seurakunnan kirkkoherranvirasto Elokuun 01 . V ilja k u lje tin (elevaattori) 3m pitkä, h-auton peräkärry galvan oitu, kääsit (antiikkia). Soita jos tun nistat omaksesi! Puh. klo 19.00 BINGO IRTOLEHDELLÄ 8 5 e/pr 50 tai 150 e OK 10, 20, 30, 150 e. H EP A * ^ A v o in n a : k e , t o , su 2 2 • p e , la 2 4 MARKKINA Parilan pihalla Lestijärvellä LA 26.8. Puh. Puh. H-kirja. päivänä 2006 VAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJA Erkki Simukka VA A TEKA U PPIA S Toholammin torilla perjantaina 25.8. 0204 527 865 Toholampi ja Lestijärvi (klo 6-9): Puh. 20,-. 020750 4655 S iv u n v a lm is tu s : Lestijokilaakson Kirjapaino Oy Paino: Art-Print Oy, Kla 2006 www.lestinjoki.fi p ainatukset Lestijokilaakson Kirjapaino Oy: Timo Ruuska 020750 4657 kirjapaino@lestinjoki.fi suunnittelu Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors 020750 4660 taikahattu@lestinjoki.fi ilaukset M U T KA LA M M IN METSÄSTYSSEURAN H IRVIKO KO U S Mutkalammin koululla pe 25.8.06 klo 19. 06-871 076 tai 040 7429 935. 3-SIXTIIN L ip u t 5,AVOINNA: MA-T0 18-24(02) PE-LA11-02, SU 12-24(02) Tervetuloa! Ravintolassa A-oikeudet Sievintie 5, Toholampi L . 050 401 0231
L a h ja k o r t in v o it k ä y t t ä ä K a n n u k s e n t a i T o h o la m m in K ip a s s a 3 1 . (06) 885 885 A s ia n t u n t e v a p u u k a u p p ia s R U U AKAMTUKTIVA KAUPPIAS K o k k o la s s a ! Mu Pyydä tarjous nopeasti asennettavasta puhallusvillasta! Kvikantintie 21 67800 Kokkola puh. -50% alennus norm. Esim.hinnat sisältävät jo alennuksen. 4 e /vu o si 2 5 e /ka u si 5 llv u o tia a t. 1 2 . 9,90 ____ Kotiin tai lahjaksi: Maria Drockilan kynttilät Avoinna: Ma-to 10-17, Pe 10-18, La 10-14 Kirkkotie 5, 69300 TOHOLAMPI, P. Tarjous koskee opiskelijoita, jotka eivät asu vanhempiensa luona. .6 "4K880 283998 Erä naisten toppeja ____ alk. 115, 200, 300, 400, 500 1 TOHOLAMPI 885032,0440 863 937 O p i s k e I i]a t[lau k s e t 5 % Tilaan Lestinjoen opiskelijahintaan! O 6 kk 1 6,75 o 9 kk 25,00 O 12 kk 33,00 | CD a ja lle :__________________________________ Tifausajan voit määritellä itse. 6 a s ti. tilaushinnasta on voimassa opiskeluajan. Tilaajan n im i:_________________________________ Lähiosoite: ___________________________________ P ostiosoite:___________________________________ O ppilaitos:____________________________________ Maksajan nimi ja osoite, mikäli lahjatilaus: I LESTINJOKI VASTAUSLÄHETYS SOPIMUS 5 6 7 2 4 6 9 1 3 KANNUS Joulukuussa olet mukana Kia Picanto -henkilöauton arvonnassa!! Tilaa 15.9.06 mennessä, niin osallistut lisäksi 50,Kipa-lahjakortin arvontaan. fi Palvelemme ma-pe 7.00-17.00 TANSSIA, BICCIA, ESIMYMISHARJOITUKSIA! NYT SE ALKAA!!!! vko 36 Showtanssi,nuoret yli 12v Tanssileikkijapset 5-6 v 5howtanssi,tytöt 7-9v Shovvtanssi.tytöt 10-12v Kilpa-aerobic: Minibic 7 llv S ta rttib ic 12-16v Ma 5.9.06 klo: 18.00-20.00 Ke 6.9.06 klo: 17.00-18.00 Ke 6.9.06 klo: 18.00-19.30 Ti 5.9.06 klo: 18.00-19.30 To 7.9.06 klo: 18.15-19.30 To 7.9.06 klo: 19.00-21.00 Hinnat: 7 5 e /vu o si 4 e /k a u s i y li 12v. lestinjok M 2 7 5 4 6 5 5 , tilaukset@ lestinjoki.fi. 0204 165 900 Puukeskus — SE ON JÄMPTI— www.puukeskus. Paikka: Tomujoen kylätalo, AeroDancen h a rjoitussali TERVETULOA tanssiliikunnan maailmaan! Tiedustelut: Satu Roukala 050-3452450 email:aerodancery@kotinet.com www.aerodance.sporttisaitti.com Mukana elämässä! Poimi kesän maut talteen! Viileän varmaa laatua uestinjok GS l k o o t n