(MR). Elämänkoulu vaatisi noin 900 neliöä. H ankkeen kokonaiskuslaisia vaihtoehtoja, koska myös tannusarvio 20,4 m iljoonaa m ark k a a. Sen korjaaminen oli si tullut niin kalliiksi, että ero sen ja uuden rakentamisen välilläolisi jäänyt yllättävän pieneksi. Vaikka edellinen suurena yllätyksenä ei tule. Toi mikunnan luonnoksen mukaan kustannukset jäisivät 20 360 000 markkaan. 15.11. Terveyskeskukseen pitäisi ra kentaa uutta tilaa noin 1 000 ne liön verran. Elämänkoulu toi mintakeskus maksaa kahdeksan miljoonaa markkaa. yli 25 miljoonaa markkaa. 70 101 |Q Toimikunnan työ valmistui Terveyskeskus pysyy tontillaan Toholam m in kun n an h allitu k sen asettam a toim ikunta on selle paikalleen keskustaan, uusi saanut työnsä päätökseen j a esittää, että uusi terveyskeskus valtuusto halusi vielä miettiä erirak e n n e ta a n nykyisen paikalle. Uuden terveyskeskuk sen kustannukset ovat 11 miljoo naa markkaa. Käyttökustannukset olisivat jopa hieman kalliimmat Maunussa, Vehkoja perusteli. Laskelmien mukaan nykyis ten avohoitotilojen saneeraus tu lee maksamaan 1,3 miljoonaa markkaa. Kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi viikolla. Karsintaa on tehty yhdistä mällä potilashuoneiden vessoja, pienentämällä kahden hengen huoneita ja päivähuonetta sekä osastokeittiötä. Ter veyskeskuksen rakentaminen on melkein rinnastettu siihen, onko valaistu latu auki vai ei. Maunu on kolmen kilometrin päässä. Mikäli Raha-automaattiyhdis tykseltä saadaan rahoitusta, ra kennetaan terveyskeskuksen yh teyteen niin sanottu Elämänkou lu. että valtuusto päätti aikanaan, että tertoimikunta päätyi esittämään terToholammin terveyskeskuksen rakennustoim ikunta esittää kunnanhallitukselle, että vanha sairaa larakennus puretaan ja tilalle tehdään uusi terveyskeskus. Toinen syy on liikenne. Kovin kuntalaisiakin. saakka Palveiuasema SHELLVALTAKATU Puh. Aikaisemmasta terveyskeskussuunnitelmasta on vähennet ty tilaa 700 neliön verran ja siten säästetty neljä miljoonaa mark kaa. voim. Vain kaksi ihmistä kannatti terveyskeskuk sen rakentamista Maunuun. M iljo o n ie n s ä ä s tö jä Suunnitelman mukaan nykyinen tiilirakennus saneerattaisiin. Länsisiipeen tulisivat laboratorioja välinehuoltotilat. Muutoinkin toimikunta oli melko yksimielinen. Itäsiivessä toi misivat kotisairaanhoito, mielen terveystoimisto ja röntgen. Toim ikunnan jäsenet uskovat, että lamppilaiset voisivat asioida uudessa terv eyskeskukses sa ehkä jo vuonna 1997. Mau nusta totesimme, että emme voisi säästää rakennuskustannuksissa. Toimikunnan jäsenet päätti vät yksimielisesti, että vuodeosas to puretaan. ROTTINKITUOU Lumikenkä • HIMANGAN, KANNUKSEN, LESTIJÄRVEN, LOHTAJAN JA TOHOLAMMIN PAIKALLISLEHTI • ÖLJYNVAIHTOTARJOUS Täyssynteettinen HELIX ULTRA 4 L + VAIHTO + PESU 220 , HELIX PLUS 4 L + VAIHTO + PESU 200 , HELIX STANDARD 4 L + VAIHTO + PESU 180 , HELIX DIESEL 4 L + VAIHTO + PESU 170 (Suodatin ei sisä lly hintaan) Tarj. K a k s i k a n n a tti M a u n u a Toimikunnan puheenjohtajana toimiva Antti Vehkoja tunnusti, että terveyskeskusasian ympäril lä on käyty monipuolista keskus telua, vaikka toisinaan keskuste lijoiden arvomaailma on tun tunutkin olevan ylössalaisin. Uusi terveyskeskus tulee avohoitotiloista lounaaseen. T oim ikunta on pystaloudellinen tilanne on toinen tvnvt n ip istäm ään alk u p eräissu u n n itelm asta neljä miljöökuin muutama ' uos* sitten, naa m a rk k a a Kunnanhallitus asetti syksylTerveyskeskuksen paikka on pulä toimikunnan pohtimaan tilanhuttanut niin Toholammin kunnetta ja toimikunnan työn tuloknan luottamushenkilöitä kuin set julkistettiin tiistaina
Aiheena kunnalli sasiat sekä tutustutaan osastomme historiaan v. Palkintoina ostokortteja: nyt irtolehdellä 4000,pallorajoituksella (48), lisäksi 1000,-. SPR-Lestijärvi Helenan kerho su 31.10. Määttälän Kylätoimikunta Kyläilta pidetään pe 29.10. Hirvikosken Maaja kotitalous naiset Kokoonnumme Jängälle iltakahville pe 29.10. Teatteriesitys on Veikko Huovisen "Saatana kun yskittää". 72443. klo17-0 j § j O lähtien. Osoite: Valtaka tu 20. 240,2 erässä.... Ruokailua var ten sitovat ilm. M aa-ja kotitalousnaiset Kannuk sessa, Vällkannuksessa, Ainalissa, Pöntiössä ja Himangalla. Tilausjuna läh tee Kokkolan asemalta 4.11. Ilm. Arpavoitto mukaan! Tervetuloa! SKP: n Himangan osasto Turinatupa ma 1.11. Huomioi aika! Ter vetuloa! Eläkeliitto, Kannus Tervetuloa päiväkahvitilaisuuteen srk-talolle ti 2.11. Tervetuloa! Toholammin Vesaiset Koko perheen retki Kannukseen elokuviin 31.1.0. Kahvitarjoilu. klo 19. Esitetään Uuno Turhapuron poika. Mahd. KANNUS Valtakatu 18, PL 1, 69101 KANNUS puh 968-71 288, fax -71 829 Avoinna: Ma-pe klo 8.00-16.00 Päätoimittaja: Ilkka Puranen matkap. Vastuu virheistä rajoittuu ilmoituksen hintaan. 135,Pohjoismaat...270,2 erässä.... Levikki 5.641 kpl (LT 21.10.-91) 17. 10,10,Lisäväri 200,Laskutuslisä 15,Hinnat 1.5.1993 lähtien: Kesto............. klo 11. H U O M E N N A T O R S T A I N A k lo 19 Palkinnot: mm. V altakatu 1. Tervetuloa! Välikannuksen Maaja kotita. 1950-60. Mainostoimisto Taikahattu: Tiina Fors puh. Tutustuminen uusit tuun kouluun sekä suunnittelemme tulevaa toimintaa. 125,12 kk............. 260,2 erässä.... klo 19. Linja-auto yhteinen lestiläisten kanssa. Ennakkoiini, p. Työttömien valtakunnallinen yh teistoimintajärjestö. johdosta. Ompeluseura Yli-Tokolassa to 28.10. ja su klo 15. 73 484 . Päiväkahvitilaisuus srkkeskuksessa ma 1.11. 8-16) Kannuksen Sotainvalidit ja naisjaosto. Määttälän koululla. Alholla Risuperäntiellä. mennessä. 968-885 690, fax 885 381 Avoinna: ma-pe klo 8-16 Konttorinhoitaia: Maria-Lena Siirilä Toimittaja: Minna Rissanen koti puh. 50). Lestijokiseudun paikallislehti LESTINJOKI ISSN 0782-5617 Ilmestyy KESKIVIIKKO ja LAUANTAI . Ilm. Retki tehdään mikäli riittäväs ti lähtijöitä. Lähtö Takalon koulun edestä klo 8. Rakkaudesta, jo lle sota ei an ta n u t m ahdollisuutta. 3.00 3.00 Onnittelut.......... klo 13. klo 13. Tervetuloa! Kannuksen Ura BINGO Su 31.10. Kinkkuja, kahvia+kylkiäiset! Tervetuloa! pr-----77 ^ 1 JAAKO RYYPPY PÄÄLLE!. 949 689 445, 968-71 288 • ILMOITUKSET • • TILAUKSET • Hinnat mk/ptrun 1.10.1993 lähtien: Normaali levikki: Suurjakelu: Sisäsivu.............. Kannus Ladonta ja taitto: Lestijokilaakson K irjapaino Oy, Kannus Paino: Pyhäjokiseudun K irjapaino Oy. laisuuteen to 28.10. Elli ja Kalervo Koskelalla. ja tied. 885 606 . klo 12. Yksityistilaisuus 0J< to 28.10. M u re h tija n P ä iv ä k irja sta * Rakas makaa mahallaan, köy hä selkänahallaan. klo 13. Eläkeliitto, Toholampi Teemme teatteriretken Kajaaniin su 28.11. 968-59575. BINGO! Him angan " d I I N b U Urheiluhallilla. Tervetuloa! Toholammin Sotainvalidit ja nai s e t Kokoonnumme päiväkahvitiHimangan Sotainvalidit naisjaosto Kokoonnumme ompeluseuran mer keissä Inkeri ja Väinö Pahkalalla ma 1.11. äiti, isä, siskot ja veli 80 vuotta täyttää viimeinen ioknlqiuta. 73231 8.11. 968-885 825 HIMANKA Raumakarint. 345,Tilausasiat: Mari Puranen puh. viim. klo 12. illalla. lehdessä aikataulu ym. Seur. 623559, Paula 885971, Tuula 623160. vanhaan pappilaan. Se on lähtöisin Jumalasta. KLO 19.00 Tulossa uusinta ensi-iltaan: Hauska, koskettava, e läm ältä m aistuva tarina LASILLINEN KANSSASI KE 03.11. KLO 19.00 Tiedustele lisää! KOKKOLAN KAUPUNGINTEATTERI puh. klo 19.00 Kannuksen V apaa-aikakeskuksessa. ja fax 968-55 966 Konttorinhoitaja: Annika Rahkonen _____ kotipuh. to il tana. (asuntorakenk nuksen alakerta) * Tyhmiä emme ole, sivisty neiksi emme halua tulla, ol kaamme siis suomalaisia. nen 1993 O ulainen Sanomalehtien liiton jäsen. Tule mukaan AA-toimintaan ti ja pe klo 19.00. Katsotaan vi deo "Eurooppalaista yrittäjyyttä ja ruokaa käsityönä." Tervetuloa mu kaan. Rakkaushan ei halua kenellekään pahaa. heti aamulla. Aika taulu: klo 12.20 Määttälä, 12.30 T:mpi Mh, 12.40 Riuttanen. Onnea toivottaa taHtoo [apsetja monta muuta. 968-55 845. S -, L20.-/30,. 623105 Aarne tai 885405 Pentti 1.11. Emän nän tehtävistä ja järjestelystä vas taavat: Hilda, Tyyne, Kaija, Kerttu, Raili, Elli, Valde, Maija. TS. 9400 366 376, koti 968-71 288 Toimittaja: Marja-Leena Mattila-Numminen kotipuh. klo 19. Mielenosoi tus eduskuntatalon sosiaaliturvan leikkauksia vastaan. Joukolla taasen tavataan. tied. (Palloraj. M u re h tija n P ä iv ä k irja sta * Vain ja yksin rakkaus on ra kentava voima yksilöiden ja kansojen elämässä. p. 650,2 erässä.... Läh demme yhteisellä linja-autolla Kälviälle virkistyspäivää viettämään 13.11. 968-71 477 llmoituskonttori ja keskus: Mari Puranen Liikeilmoitukset: Hannu Koski matkap. 4.10 4.30 Takasivu..............4.20 4.30 Etusivu................4.80 5.00 Kuolinilmoitus..... ELOKUVAT y ¡ Kaivu ja tähti KANNUS 968-70 141 UUNO TURHAPURON POIKA Pe 29.10., la, su, ma ja ti klo 19. ilmoita osoitteenmuutoksesi! ILM.PÄIVÄ: ILM. Onnittelut 27.10. klo 5.44, paluu klo 18.30. Suunnittelem me tulevaa ja muistelemme men neitä. Takalo-Mattilas asukasyhdistys Järjestää retken Ouluun Edeniin 13.11. Levikkialue: Himanka, Kannus, Lestijärvi, Lohtaja, Toholampi, Ullava. (968)313 153 (ark. T. Parhialan Kylätoimikunta Järjestää uintimatkan koululaisille ja kyläläisille Kokkolaan to 28.10. 968-71 288 Ps. KANNUS Puh. JÄTTÖ VIIMEIST.: LESTIJOKILAAKSON • KESKIVIIKKO MAANANTAI klo 16 • LAUANTAI PERJANTAI klo 10 KIRJAPAINO OY Painotyöt: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin tulleista vir heistä ei lehti vastaa. T:mi KALLIOKOSKI N A PPA SK E N K Ä TOH OLAM PI, puh. 145,Ulkomaal...... ja lisätietoja Maija p. Tervetuloa kaikki mukaan! lousnaiset. KOKOLM3 uwM ww rt mi *t oi VA Kertomus jatkosodan ajan oloista ja ihmisistä. Mukana Erkki Simukka alkuhartaus. KIITOKSIA Parhaimmat kiitokseni Kannuksen OAYdle muistamisesta. Lähtö koululta klo 10. Emäntinä: Eeva, Alli, Annikki ja Anna-Liisa. 2x1000 mk ostokortti, toinen tonni irtolehdellä, jonka hinta 10 mk. 1.00 1.00 Vakkailm.rivi........ 5, 68100 HIMANKA puh. mennessä. 968-71 288 TOHOLAMPI OP:n talo, 69300 TOHOLAMPI puh. Ventillä 5 kg voita tai kahvia. vuosikerta Ju lka isija : L estijokilaakson K irja p a in o Oy. kylien puheenjohta jille jotka ilmoittavat Eila JokiTokolalle p. ONNITTELUJA Poikamiehen viimeinen puheenvuoro: T A H D O N ! Onnea Anu ja , Tv: ex-työtoverit Tässä Ulla 3 täyttää vaan nyt jo luvut enemmältä näyttää. p. Mukana sihL Armo Kor vela selostamassa sosiaalija ter veydenhuoltoasioista. Maire Tiainen Tervetuloa KAHVILLE pe 29.10. Lisäksi 8J<£nsojaJonkkuja^9J^ KINKKU _ _ _ _ _ _ _ BINGO PERJANTAINA KLO 19 M a r in k a is t e n NS Jaossa 9 kinkkua ja 9 piknlk paistia sekä kahvia, voita ym. KLO 19.00 PE 29.10.KLO 12.00 ja 19.00 (esityksiä jä lje llä en ää 8; varaa ajoissa paikkoja rajoitetusti.) S uom alaista vo im a a ja sisua VOIMAMIES LA 30.10. Himangan Keskustanaiset Tupailta Pahkalan koululla pe 29.10. UEBE MARJA rakkaus sodan varjossa TO 28.10
70 061 A tk-ohjelmointia: Juha Numminen, p. Nuorten mieles tä kerhossa on parasta se, että toiminta on monipuolistaja teke mistä on paljon. I s J . Olemme keränneet rahaa muun muassa myymällä ovelta ovelle arpoja, Peltokangas selvittää. Käytämme rahat ehkä johon kin retkeen, vaikkapa uimahallireissuun tai ostamme kerholle tarvikkeita. ja viikonl. p. Nyky ään nuoret ovat niin reippaita ja rohkeita, että uskaltavat hoitaa myyntityön itse, Luoma kehuu. Kerhon vetäjänä toi miva Marja Peltokangas oli tyy tyväinen kerholaisten tienaamaan rahamäärään. Ä _ _ TOM.KETSUPPI 1 P R f l 570g (21,92kg) 8 m Chymoksen Marianne, Omar,Lontoon“f / | f l f j rae ja Pantteri 2pss. ilt. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme, puhelin 4291 259. Tule kokeilemaan Europuhelinkoneita ja kuuntelemaan SELVÄÄ PUHETTA Radiolinjan GSM-verkon välityksellä. . 99,9.90 Symphony ^ f a j a n s s i Q n n MUKEJA .. Kotona tehtyjen ja kasvatettujen tuotteiden suosio yllätti ker holaiset ja myytävät loppui vat kesken. Myyntipöydällä oli leipää, pullaa, hilloja, punajuuria, leivon naisia, porkkanoita, punajuuria, leipäjuustoa ja Muumilehtiä. O m % 7 U BONUS ETU JOPA 4 % SELVÄÄ PUHETTA! JM Radiolinjan yleiseurooppalainen matkapuhelinverkko "Europuhelin" laajenee. & U Vehnäja Graham4 n n SÄMPYLÄT.... k lo 1 8 -2 Ellet pääse mukaan, voit soittaa ehdotuksesti puh. Eero Jokela laittoi torimyyn nin alulle lähes parikymmentä vuotta sitten. Aluksi he olivat ujoja ja minä olin toritummuna. Emme ole aikaisem min olleet torilla myymässä. Uutuus ROUHEQ n/) PALAT 6kp l C 7 . 3 5 I T \ ____________________________________ / rataja metsästys aseiden tukit tukkien muutostyöt korjaukset petaukset A s e p u u s e p p ä J u h a L a n d in Luhtikuja 4,69100 Kannus Puh. (MR).. 968-56 837 Tuulilasien halkeamien korjausta: Juha Jylhä, p. Tule suunnittelemaan Lestinjoki-lehden lukijamatkaa PR-Matkat Oy:n toimistoon (Valtakatu 22, Kannus) MAANANTAINA 1 . Rahnasto Ky:n markki noilla maanantaina. 71 477 Hieron taa/urheiluhieron taa: Keijo Hiltunen, p. Vi hannekset olivat kerhoneuvoja Taina Luoman kotoa ja muut tuot teet olivat kerholaisten itsensä valmistamia. Osa Toholammin 4H-nuorista on ollut koko kesän mukana torilla myymässä tuotteitaan. 949 163 395 Mainosten jakoa: Pauli Vero, p. 9 Myllärin vehnäj. Kerhossa on mukana parikym mentä nuorta, jotka kokoontuvat kerran viikossa. ilt. Nuoret voivat tienata torilla tuhansia markkoja kesän aikana. Kerhon tili karttui vajalla 400 markalla. ¿ f . Perunan, sipu lin ja porkkanan viljely on tosin hieman hankalaa Toholammilla, koska hiekkamultapeltoja ei ole kovin paljoa. (44,50kg, Huhtahyvät _ _ Ä _ s~ ^ 7 5 . LESTINJOKI <_________________________________________________________________________________ > Kerholaisten myyntipöytä tyhjeni Sykäräisen 4H-kerholaiset olivat mukana Lähikauppa J. U U Saarioisten KARTANOPIKKELSI ja KURPIT SA SALAATTI (32.25ka) 400g IV 1 2 . Heinz . i Pohjanmaan Puhelinosuuskunta Yrityspalvelu, Varastotie 1 Ylivieska U m i J K ^ ^ T I T Y Ö K Y RAKENTAJAT ja PERUSKORJAAJAT T erv etu lo a PARKETTIPÄXVILLE la 3 .1 .9 3 klo 10-16 • Meillä on taidolla m aakunnan edullisim m at lautaja mosaiikkiparketit • Myös asennukset • Meiltä myös Sylva-Floor laminaattilattiat. (968) 73 3 9 4 PIKMPU LÖYTYY MEILTÄ: Antenniasentaja: Juhani Lamu, p. 70 835 Mainospainatusta: Kimmo Kuusela, p. Kerholaiset aloittivat kaupante on kahdentoista aikaan ja kol men jälkeen pöydällä oli enää muutama punajuuripussi, jotka myytiin reilusti ennen toriajan päätyttyä. M etsolantie 8, KANNUS, puh. 9 Karjaportin f \ r OK-NAKIT/kg Z O . 12.90 TALONPÖJ.LEIKE K AISE RV. Toisena kcrhonvetäjänäSykäräisessä toimii Anne Väisänen. Taina Luoman mukaan kerholai set ovat innostuneita erityisesti sipulinviljelystä. 70 061 Rakennussuunnittelua: Janne Boren, 968-55 761 Erikois hammasteknikko PERTTI PELTOKANGAS Vastaanotto MA PE Kannuksessa, Sp:n talo, Asematie 4 A 1 Ajanvaraus ark. 1 1 / 3 k D l KERMAMUNKKEJA 10 , S tfL.11.90 El JÄLLEENMYYJILLE ! MIESTEN KERRASTO 2KPL 100r yksittäin 59,PYHÄINPÄIVÄKSI Havin TUULIKYNTTILÄT Havin SST 14.90 KOKO PERHEELLE SUKKIA 28 ,Naisten LETTINEULEITA Pieni FROTEEPYYHE ..... VAASAN LEIPOMON KONSULENTIT KAIKISSA M ARKETEISSAMME PE 29.10 KLO 1 17.00 Perinteinen KARJALAN PIIRAKKA ..... f l / * 1 / 1 / Luonnonystävä WC-PAPERI 6rll. Siitä lähtien 4Hnuoret ovat olleet innostuneesti mukana. 1 1 . 949 395 364 • P o AP A /V d.iJA P E LL A V A U l/H A T • VILLAPA /AA r JA P /P C T • KO A T /T ( h / m a ) • KY/vTT/mr ( ö esic o ) SEIJA HUHKI, K£KJCAAfT. 73 196 Lastenkaitsijoita: Anne-Maj Mattila, p. Tuoreus ja laatu o saavissa käsissä. 623 683 Tv-korjauksia: Juhani Lamu, p. W MUSTIKKAi O n s ) PITKO ......... , Ohannes RYPÄLEET /kg.... 2kg, Maalaismunat 10kpt KE PE 2729.1 Iso t Satsumas MA NDA RilNIT kg TUOREKURKKU /k g ....... pnä lokakuuta 1993 V --------------------------------------------------------L E S T I N J O K I 3 KANNUS TOHOLAMPI HIMANKA . Keskiviikkona 27. 73 777 tai 949 689 445. 968-73 361 / ------------------------------------------------------------------------------------'N H iih to lo m a lla (v k o 9) -9 4 p o r u k a l l a e t e l ä ä n . Nyt valmistuivat Himanl i iF g a n , Kalajoen, Alavieskan, Ylivies kan ja Nivalan tukiasemat
Luulen vähän, että säästöpankkiaatekin vielä tulee niitten itsellisten pankkien kautta, jotka vielä säästöpankeiksi jäävät. Ja kaikilla yhtei nen tausta osuuskunta ja aate. Säästö pankkien kiinteistöt edustavat merkittäviä omaisuusmassoja kussakin kunnassa ja niiden tuleva käyttö koskettaa kuntalaisia. oooo Vastauksen hongikkoon me noon löytäisi ehkä haastattele massa niitä vanhempia osuus kuntien luottamusmiehiä ja nan osuuspääomia ja -maksuja. Kun poliittiset aatteet ovat A a tte e tto m u u d e n h u llu tte lu a Kaikki näytti välillä hyvältä, tuottoa tuli ja herrat nauroivat ja kaikki toiminta valjastettiin ka pitalismin puhtaimmalle alttaril le tuottavuuden alttarille. Paha sieltä suosta on nousta... Myös Himangan, Toholammin ja Lohtajan Säästöpankkien kiinteistöt ovat keskeisiä ja näkyviä. Pankkien kiinteistökysymykset ja henkilöstöjen sulauttaminen tulevat nä kymään ja jättämään jälkensä. Paikalliset osuuspankit Kannusta lukuunottamatta saivat monopoliaseman Himangalla, Loh tajalla, Toholammilla ja Lestijärvellä. _______________________________ J Hankkija, Eka, säästöpankit ja jatkossako vielä SOK, urheilu seurat....ruumiita suomalaisen yhteiskunnan viimeiseltä vuosi kymmeneltä. Hallinto pelasi ja osuuskunnat kohosivat kukoistukseen. Vaadittiin 25 30 prosentin tuottoa ja kun siihen ei ylletty lähdetttiin pelehtimään kasinoihin ja sieltä on sitten tul tu housut kintuissa kuin pikku poika paskalta, jäljet ovat vain olleet vieläkin kauheampia kuin pyyhkimätön pojan pylly. Säästöpankki pilkottiin. -naisia, jotka jättivät lypsynsäkin kesken, kun aatteen paloa oli lähdettävä julistamaan. Toisaalta voisin todeta, että nyt voisivat olla sydämen pohjasta vahingoniloisia. Niillä on koossapitävä vaikutus. Taloudellisen taantuman vuoksi pankkien kiinteistöt ovat tänä aikana huonosti reali soitavissa ja onkin oletettavissa, että rat kaisut näiltä osin kestävät vuosia. Monen pankin lähtökohta on ollut isännän takahuoneessa pii rongin laatikossa ja kassakaa pissa. Toisaalta yhteiskunta on pankkienkin toi mintojen osalta muuttunut perustellisesti, eikä monopolijärjestelmä enää välttämät tä ole vahingoksi. Mielenkiintoisia kysymyksiä kuitenkin lähikuukausien aikana Lestijokilaaksossakin on. Kansallispankista tuli Kannuksen Säästö pankin uusi isäntä. Jos kymmenen vuotta sitten joku olisi povan nut, että Eka ja säästöpankkiryhmä katoa vat markkinointa, sitä tuskin kukaan olisi uskonut. Kannuksen Kansallispankki yltää noin 50 prosentin markkinaosuuteen. Siel lä kytee katkeruus ja tyytymät tömyys. Jälkiviisaasti vas ta nyt ekalaisetkin ovat herän neet tähän asiaan. Ja jos vallan väärin en veikkaa, tulemme näkemään vielä Va lionkin aivan samanlaisissa vai keuksissa kuin edellä luetellut. Varmaa on myös, että osa pankkien asiakkaista äänestää jaloillaan ja siirtyy toisiin rahalaitoksiin. Kaikki psykologit ja kaikki tutkimukset antavat yksiselittei sen vastauksen siihen, millainen ihminen henkisenä ja fyysisenä kokonaisuutena on. IIPEE mm VEHT 03 AN LOIKAT OM-NEH-PVÖ-RÄ PYÖ-RIji A J A N K O H T A I S U U S VIHDANLAHDEN f&OMAT KOIMHOTFAYA i TAHTA -^MUPOLAN LEMMOT ONNEKSI OLKOON, O lette jou ri voi T a N ut YHDEN HENGEN MATKAN TAIVAASEEN ! fr\' J _ J I. Onneksi suurimmalle osalle säästöpank kien henkilökunnasta on luvassa töitä edelleenkin. 4 LESTINJOKI K eskiviikkon a 27. Maaseutu vaatii näköjään jäl leen uudelleen osuuskunta-aat teen kaivamista esille. Tulevaisuudessa tu lemme kokemaan merkittäviä ratkaisuja. Jos hen kinen ryhtimme ei ole kunnossa, vaellamme kuin sopulilauma päättömän määrättömästi. Kuinka osuus pankit monopolinsa käyttävät tulevaisuu dessa onkin mielenkiintoinen kysymys, jota tullaan seuraamaan erityisen tarkasti. Nämä ovat juuri niitä ihmisiä, jotka hyvinvoinnin pintaliidossa väljehtyneet ja menettäneet tie tynlaista voimaansa, olisi usko nut, että osuuskuntien oppineis sa yläkerran kabineteissa olisi ollut sen verran viisautta, että olisi mietitty aatteellisuuden merkitystä koko osuuskunnan toiminnoissa. Kalkulaattorija tietokonemiesten ja naisten nyt työttö myyskortistoissa kannattaisi miettiä, missä mentiin vikaan. pnä lokakuuta 1993 --------------------------------------------------------------------\ Kehityksen pyörät ovat myllertäneet yh teiskuntaamme kuin pahimman sodan ai kana. Suomalaisen yhteis kunnan historiaa kirjoitettiin uusiksi, sillä yhden pankin monopolia maaseudun his toriasta saa hakea kaukaa. Sillä, kenenkä haltuun ne tule vaisuudessa siirtyvät, on merkittävä kysy mys. Ehkä sitä hallintoa tietynlainen varo vaisuus leimasi ja ehkä siellä oli niitä jarrumiehiäkin, mutta se pelasi omalla tavallaan kuiten kin. Suuret vuosikymmenten ikäiset ins tituutiot kaatuvat tai voivat huonosti. En sinnä tyydyttiin 5 1 prosentin tuottoihin, sitten sokaistuivat silmät ja langettiin tavoittele maan taivaita. Moni hiljainen on kiertä nyt kylää keräämässä osuuskuneivät ole nähneet mitään muuta kuin rahan. Mullistukset eivät varmaan tähän lopu. Jotkut tosin väittävät, et tä mitä aate liittyy esim. Siihen voisi heittää vastaky symyksen, etteikö kaupallisuus ole myös aatteellisuutta. Moni mies ja nainen kiersi kylillä ilman palkkaa hoitamas sa yhteisten osuuskuntien asioi ta. O O O O Kun näitä ruumiita katsoo, niille kaikille on yhteistä aatteen hylkääminen ja sen aliarvosta minen. Oman mielenkiintonsa Kannuksessa muodosta vat Säästöpankin omistamat keskeiset kiinteistöt. Ihmisen henkinen olemus vaatii jonkin laista uskoa ja aatetta. kau pankäyntiin ja mitä tekemistä sillä on osuuskuntien hallinnos sa
Auton perässä ollut asuntovaunu irtosi vetoautosta maasturin törmätes sä tien sivussa olleeseen suoja kaiteeseen ja jatkoi matkaa pyö rätietä pitkin. Asuntovaunuun tuli vain pieniä kolhuja. Perässä ollut asuntovaunu ir tosi maasturin törmätessä suoja kaiteeseen ja liukui pyörätietä pitkin jonkin matkaa eteenpäin. Listalla on 'huutojuttuina' ammatillisen koulutuksen kuntaliitto ja Keski-Pohjanmaan liitto. Tal lettajille pankinvaihto on kin helpompaa kuin velalli sille. Keskiviikkona 27. Asiat hoidetaan aivan nor maalisti vielä muutaman kuu kauden. Pankinjohtaja Värinen ei osannut vielä sanoa, miten kiin teistöjärjestelyt hoidetaan. Uskon, että tietokone järjestelmien erilaisuuden vuok onko Kansallispankin tuleva konttori tässä... Lohtajan kirkollisäyri entinen Lohtajan kirkkovaltuusto vahvisti viime sunnuntaina kirkollisveroäyrin hinnaksi edelleen 1,6 penniä. Mutta kokonaisuute na pankkien toimintoja ei voi liittää osuuspankkeihin ilman li sähenkilöstötarvetta. Siihen asti asiointi jatkuu samoissa tiloissa kuin tähänkin asti. Murto jäi yritykseksi Murtomiehet luovuttivat yrittäessään murtautua sunnun taita vastaisena yönä Marinkaisissa K-Veikon-Torin liik keeseen. Ehkä muutama henkilökin joutuu irti sanotuksi. Pankkijärjestelyt eivät ai heuttaneet yleisössä mitään paniikkia, vaan kaikkialla vallitsi järjestys. vai tässä Säästöpankin talossa. pnä lokakuuta 1993 LESTINJOKI 5 Alkuviikko pankkimaailmassa odottelua Asiakkaat pysyivät rauhallisina Suomen Säästöpankin pilk kominen viime perjantaina pani uutta virettä rahalai tosten sisälle. Onpa siellä torisuunnitelma ja palkkiosään nötkin listalla. si tilejä voidaan siirtää vasta tammikuun lopulla. Pa riskunta joutui käymään keskus sairaalassa tarkastuksessa, mut ta he eivät loukkaantuneet vaka vasti. Entisöin nin tekee konservoija Jorma Korpela Kannuksesta. Joka tapauksessa Kansallis pankki ampaisi kerralla Kannuksen suurimmaksi pankiksi. Lujapeltincn maas turi kesti kolhut hyvin, joten au tossa ollut pariskunta sai vain lieviä vammoja ulosajossa. Karjalainen valmistuu diako nissaksi joulukuussa. Mutta hämmäs tyttävää on jollei veroäyrin hinnankorotuksesta ja kiin teistöveroista tällaisena aika na puhuta. — Valtuute tuilla paineita Tänään keskiviikkona Kan nuksen kaupunginvaltuusto kokoontuu pitkästä aikaa ja asialista vaikuttaa varsin mie lenkiintoiselta ja tuskinpa sitä ilman kiivaita puheita läpi käydään. Jo viikon vaihteen aikana tehtäviä järjesteltiin ja sovittiin pe lisäännöistä. Maas turi pyörähti ainakin kerran ym päri. Maasturi suistui pellolle Kokkolan suuntaan menossa ollut maastoauto liukasteli sunnuntaina Kopsalanmäellä Toholammilla. Virka on määräja osa-aikainen. Auto törmäsi suojakaitee seen ja lennähti liuskaan. Koska Kannuksen Säästöpan kin varallisuus ja talletuskanta on melkoinen, on henkilöjärjes telyistä ennenaikaista puhua. Murtautujat olivat yrittäneet mennä kauppaan si sään takapihan kautta särke mällä ikkunalasi. Valtuusto päätti, että kir kon saarnatuolin viereinen pilari entisöidään. Maasturin peltejä jou dutaan oikomaan enemmän. Pankinjohtaja Värinen epäili, et tei suurempia henkilöstöjärjes telyjä tarvitse Kannuksessa teh dä. Hä nen mukaansa vain liiketoimin not siirtyvät ja säästöpankkien rakennukset säilyvät valtion omaisuutena. Maastoauto suistui tieltä pellolle Kopsalanmäellä sunnuntai-iltapäivällä Toholammilla. Kokkolalaispariskunta oli tu lossa Toholammin kirkonkylän suunnalta Kannukseen päin, kun auto lähti heittelehtimään ja liu kui tien oikealle puolelle pyörä tielle. Himangan, Toholammin ja Lohtajan Säästöpankit liitettiin pai kallisiin osuuspankkeihin. ^___________________________ J. Kannuksen Kansallispankin pankinjohtaja Kirsti Värinen kertoi jo viikonlopun aikana neuvoteensa paikallisen säästö pankin kanssa ja ensimmäiseksi maanantai-aamuna hän piti ti lanneselostuksen Säästöpankin henkilökunnalle. Kannuksen Säästöpankki liittyi Kansallispankkiin. Vain pie niä määriä talletuksia nos teltiin pääasiassa säästö pankkien konttoreista. Lasin päällä oli kuitenkin kestävä ristikko, joka esti vorojen aikeet. Himangan ja Toholammin Säästöpankkeissa on odotetta vissa ainakin toimintojen siirtä mistä nykyisistä tiloista. Lohtaja sai diako nissan Lohtajan kirkkoneuvosto va litsi viime lauantaina uudeksi diakonian viransijaiseksi Pirjo K arjalaisen Vaalasta
Kolmannessa erässä Ti mo Polvi hieman väläytteli iskujaan, muuten ottelu oli Roi malle synkkä. Kuorolle on tärkeää oikea ää nenmuodostus ja yhtenäinen soin ti. Lisätietoja antavat Erkki Simukan lisäksi muut matkaan lähtevät: Kannuksesta Eeva Leppänen ja Liisa Mäki-Korvela. Vanhempien joukossa on in sinööri, joka piirsi parven sekä rakennusmiehiä ja nikkareita. ] Roimalle jälleen tappio. Seura kuntien aapiskeräys Aunukseen Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven seurakunnat kerää vät aapisia Aunuksen seurakun talaisten käyttöön Inkeriin. Opettajan luvalla Tunneilla nukkuminen sallittua Kamarikuoro Lampille ja Himangalle Ilmajoen musiikkikoulun ka marikuoro Kampraatti vierailee sunnuntaina päivällä Toholammilla ja illalla Himangalla. Toholammin kirkonkylän toisluokkalaiset kehuvat uudistettua luokkahuonetta kodikkaaksi ja viihtyisäksi. Hengellisen mu siikin lisäksi kuoron ohjelmis toon kuuluu kansanlauluja, pe rinteistä ja uutta kuoromusiikkia, viihde-jaklassistamusiikkiasekä oopperaja operettikohtauksista. Kolmanteen erään heräsi Roi ma, mutta liian myöhään. Heikki Neuvonen ratkaisi koko ottelun voiton iskemällä kolmannessa erässä pisteet kotiin. Kaikki työt on siten voitu tehdä talkoilla. Toholammin seurakunnan kappalainen Arto Raumala pitää konsertin yhtey dessä puheen. Koulun johtokunta suhtaantui asiaan myös myötämielisesti ja antoi luvan rakennustöiden aloit tamiseen. Mo lemmat konsertit pidetään kirkos sa. Tarvik keetkin on saatu ilmaiseksi, Virk kala kiittelee. Mikäli parvelle menee omin luvin, siitä seuraa rangaistukseksi viikon porttikielto. Vai onko henkisiä vaikeuksia, menestys Oppilaat ovat siellä vapautu neempia kuin pulpettiensa ääres sä istuessaan. Kahta ensimmäistä erää hallit si Kajaani eikä Roimalla ollut mitään voitonmahdollisuuksia. Toholammin kirkonkylän toisluokkalaiset aloittivat innoissaan syysloman jä l keen koulunkäynnin. Ajattelin, että sellaisen voisi tehdä meidänkin luokkaan. Luokan perälle rakennettu parvi tuo luokkaan kodikkuutta ja viihtyisyyttä. Olemme sopi neet oppilaitten kanssa, että jou luun saakka parvelle saa mennä vain opettajan luvalla. Kuorossa on mu kana 46 laulajaa ja kuoronjohta jana toimii Ilmajoen musiikki koulun rehtori, diplomilaulaja Arto Risku. Kuoron konsertti koostuu tu tusta kirkkomusiikista. Kun ka 5-0 pystyttiin käntämään joh doksi 8-12, ei erän loppupeli on nistunut ja kotijoukkue vei har mittavasti tämänkin erän. Näin Opettaja-lehdessä kuvan luokkahuoneeseen rakennetusta parvesta. Mukana on muun muassa Madetojan “Ei mitään multa puutu*’, Kiljanderin “Ave Maria", Tikan “Armolaulu" ja Maasalon “Psalmi 42”. Nyt hän voi levätä luokassa ja kuulee samalla opetuksen. Roiman vaisusta joukkueesta ainoastaan Arto Rautio pystyi pelaamaan lähelle omia taito jaan passarina ja hyökkäysten rahaa on ollut, apua ei ole niin paljon tarvittukaan. Aloitusten vastaanotto pitää onnistua, muuten ei ku vioita pysty passari järjestele mään. Vanhemmat olivat Himangan Roima jatkaa ailahtelevia suorituksiaan lentopallon 2sarjassa. Pyrkimyksenä on päästä pbis koulumaailmasta ja olla kuin “oi keassa elämässä”. Sooloesiintyjinä ovat Marja-Leena Mäki, Lasse Lemponen, Arto Risku, Sirkku Järvinen ja Jarmo M ansikkamäki. Aloitusten vastaanotto takerreli jälleen ja silloin ei paljon voida hyökkäyskuvioita rakentaa. Varat voi tuoda seurakuntien diakoniatoimis toon. päättäjinä, muilta ei paljon apua tullut. päivä. Opettajat ovat mielestäni ol leet tähän saakka liian arkoja pyy tämään vanhempien apua. Myös vanhat aapi set käyvät, mikäli niitä vielä jos tain löytyy. Heihin saa parem man kontaktin ja tunnelma on läheisempi. Lähes kaikki kuorolaisista ovat saaneet tai saavat äänenmuodostuskoulutusta. Vanhemmat tekivät ikkunalle kukkalaudan, johon jokainen op pilas tuo nimikkokukkansa. Sunnuntain vierailu Kajaanin NMKYrn kotisalissa tuotti jälleen karvaan tappion 30, 15-7, 15-6, 15-13. Maa nantaiaamuna heitä odotti luokkahuoneessa parvi, jos sa voi lukea kirjaa, lökötellä tai vaikkapa nukkua tie tenkin vain opettajan luval la. Tarkoitus on kerätä rahaa noin viiteenkymmeneen aapi seen, kertoo kannuslainen E rk ki Simukka. Tähän saakka huonovointinen oppilas on jou tunut levähtämään luokkahuo neen ulkopuolella toisissa tilois sa. Äidit ovat olleet muka na keittämässä kahvia. Vaikheti siitä innostuneita, kertoo kakkosluokkalaisten opettaja Elvi Virkkala. Ja kolmen ottelun jälkeen saijapisteet ovat vielä nollilla. Yksi aapinen maksaa alen nuksineen noin 60 markkaa. Oppilaat aikovat lisätä luok kahuoneen kodikkuutta kasveil la. Siellä voi lukea, tehdä pala pelejä ja leikkejä. (MR) saattaa olla kiinni aivan pienes täkin seikasta. Kirkkokonsertin säestyksestä vastaa Liisa Metsä-Ketelä. Simukka lähtee viemään aa pisia Inkeriin marraskuun 21. K am praatti on perustettu vuonna 1979. Nyt olisi itsetutkiskelun aika ja kyllä Roimalla varmasti jatkos sa tahti muuttuu, sillä ei pelaa* jien saumatonta yhteistyötä heti kessä rakenneta. Parvella voi pitää myös joitakin oppitunteja, kuten uskontoa ja satutunteja. Vanhemmil la on paljon enemmän intoa teh dä työtä koulun hyväksi kuin us kotaan. Vanhempien illassa esitin arasti heille asian. Roiman joukkue on kokenut muutoksia, kun Jarmo Vierimaa ja Sakari Tuorila ovat lähteneet ja näyttää tällä hetkellä siltä, et tä uudet neljä pelaajaa eivät hei tä pysty korvaamaan. Kouluunkin on paljon m ukavam pi tulla, kun luokassa on oma leikkipaikka, jossa voi myös antaa opetusta. Kajaanin parhaita olivat passa ri Ismo Vähäkuopus ja Ilkka Parviainen iski tarkasti. Toholammilta Pia Suih konen, Tuulikki ja Keijo Päi värinta. Jo ka on kiinnostunut avusta, voi avustaa aapisten ostoa pienellä kin panoksella. Jatkossa var masti tulee pelaajien yhteispeli kohentumaan ja voittojakin al kaa tulla
Erittäin mainio saavutus nousija jouk kueelta ja antaa jatkossakin ko ko joukkueelle varmasti lisää uskoa sekä itsevarmuutta. Todettakoon vielä, että kerho-ohjaajille mak setaan pientä palkkaa nuorten parissa työskentelemisestä. Mukana on Voitto Laineen, Paula Kerolan, Paul Siitosen, Eero Karjalaisen, Maijatta Kar jalaisen, Aira Pollarin, Pekka Pitkäsen ja Justus Sarisalon töi tä. Näyttelyyn on koottu lähes 50 taulua kahdeksalta perustajajä seneltä. Perustajajäsenten näyttely on yllättävän selkeä ja harmooninen kokonaisuus, vaikka Justuk sen seinillä onkin töitä yhdek sältä eri tekijältä. Naiset 100m pu: 1) Irene Turenius SeUi 1.09.7, 2) Tanja Luomaoja SeUi 1.13.6, 3) Marina Nyman VUSVSS 1.14,5.5) Mervi Joki-Tokola Ura 1.21,9, 6) Sirja Isokungas Ura 1.22,0.. Loh tajalta mukana olivat Paula Ke rola ja Kaisa Mattila ja Himan galta Pekka Pitkänen sekä Sa muli Sinko ja Pekka Tuorila. Tarmon valmentaja Hannu Raatikainen oli niukkasanainen omista pelaajistaan. Opetus aloitettiin perjantai-iltana, jolloin tulevat ohjaajat jou tuivat mm. Jo yhdistyksen puheenjohta jien harrastukset ovat suuntau tuneet kuvataiteeseen. 4H nuorista kurssitettiin kerho-ohjaajia Kannuslaisia 4H nuoria kurssi tettiin kerho-ohjaajiksi viikon vaihteessa yhdessä sieviläisten ja kalajokisten kanssa. Täs tä Tarmo vielä piristyi ja kaven si piste-eroa, mutta vieraat vei vät tämänkin erän ja samalla ko ko otteluvoiton riemukkaasti. Selkeä näyttely yhdeksältä konkarilta Lestijokilaakson taideyhdistyk sen perustajajäsenten 20-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisia vietet tiin viime maanantaina Galleria Justuksessa Kannuksen kaupun gintalon alakerrassa. itse suunnittelemaan oman kerhonsa. Passari Seppo Lundström yritti rakentaa peliä, mutta liian usein hyök kääjien iskut jäivät Uran torjun taan ja lamaannutti näin pelaa jien suorituksia. Uran voittoputki jatkui näin ja jo kolmas ottelu on voitettu ja arvokkaita sarjapisteitä on ko measti täydet kuusi. Lauantaina har joiteltiin kätten taitoja tekemällä jouluaiheisia asetelmiakynttilöistä ja kuivakukista. Kurssilla oli kaikkiaan muka na parikymmentä nuorta, joista kannuslaisiaolivat 13-ja 14-vuotiaat Paula Mottinen ja Jenni Niemikorpi. Yhdis tyksen ensimmäisenä puheen johtajana toimi pitkään Pekka Pitkänen. Pollari viimeisteli näyttelyä maanantaina ennen avajaisia. Poikkitaiteellisesta yhdistyksestä tulikin kuvataiteilijoiden yhdistys T aideyhdistyksen konkarit Justuksessa Kesäkuussa tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun joukko taiteen ystäviä kokoontui perustamaan Lestijokilaakson taideyhdistystä Kannuksen osuuspankin kerho huoneeseen. Ura taltutti T armon Sarjanousija Kannuksen Ura jatkaa hyviä otteitaan lentopal lon 3-sarjassa, sillä sunnuntaina polvistui Kälviän Tarmo kotisalissaan puhtaasti numeroin 0-3, 7-15, 16-17, 12-15. 100m vu: 1) Satu Möller SeUi 1.03,5,2) Susanna Kulmala SeUi 1.04.5, 3) Terhi Ojanperä IK 1.05,3. Kokonais uutena peli kulki hyvin koko joukkueelta. Pitkäsen jälkeen nui jan varressa ovat olleet Äke Utter Lestijärveltä ja Paul Siito nen. 200m sku: 1) Satu Möller 22.30,5, 2) Susanna Kulmala SeUi 2.44,5, 3) Tiia Kalliola VUS-VSS 2.45,1.5) Sirja Isokungas Ur a 2.56,0. Aho ei ole perustajajäsen, mutta hän on toi minut yhdistyksessä aktiivisesti. Heti avauserä näytti mitä on tuleva, sillä Ura hallitsi sitä ja vei erävoiton selvin numeroin. Juhlanäyttelyn "äitinä" toimi nut Aira Pollari toteaa, että kä dentaito on osa ihmisen luo vuutta. Etenkin pulaa on varttuneem mista, noin 17-vuotiaista. Tuloksia: N a ise t 100m ru: 1) Merina Nyman VUS-VSS1.16,8,2) Tanja Luomaoja Selli 1.17,0, 3) Irene Turenius S e lli 1.21,1. Kolmannessa erässä katkesi kotijoukkueen henkinen selkä ranka ja Ura takoi johtonumerot hetkessä tulostaululle 8-13. Uran uimarit viidensiä Vaasassa Kannuksen Uran naisille ja ty töille tuli useita viidensiä sijoja Vaasa uinneista lauantaina. Tytöt 15v. 5) Pia Valkama Ura 1.3 0,4. Kaksi viimeksi mainittua eivät harrastaneet maalausta. Mukana olivat myös kannuslaiset, nykyisin Rovanie mellä asuvat Pentti Karjalai nen ja Marjatta Karjalainen sekä nykyisin Harjavallassa asuva Eero Karjalainen. Lestijokilaakson taideyhdis tyksen perustajajäsenten 20vuotisjuhlanäyttely on esillä Galleria Justuksessa marras kuun puoleenväliin saakka, (mmn) Lestijokilaakson taideyhdistyksen perustajajäsenten 20-vuotisnäyttelyn puuhanaisena ja ideoi jana oli kannuslainen Aira Pollari. Nuo remmat toki osaavat pitää kerho ja, mutta minä olen kuitenkin vastuussa heistä. Toinen erä oli oikea henkien taistelua ja pisteitä tehtailtiin vuorotellen. Lisäksi mukana on toholampilaiselta Anna-Liisa Aholta kolme öljy värityötä. Syntyneet työt ovat kuin rakkaita lapsia. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä vuosien myötä yhdistyksestä tu li yksinomaan kuvataiteen har rastajien yhdistys. Tarmo ehti ensiksi jo eräpalloonkin 14-12 ja sai yrittää ratkaisua kahdesti, mutta Ura tasoitti ja eteni lopulta jän nittävien tilanteiden jälkeen ää rimmäisen niukkaan erävoit toon. Uran passari Tapio Hirvi jakeli namupasseja hyökkääjille, sillä aloi tukset nousivat hänelle kunnol la. Poikkitaiteellista yhdistystä olivat perustamassa Kannuksesta jo edesmennyt tai teilija Justus Sarisaio, Voitto Laine, Aira Pollari ja Paul Sii tonen. 5) Sirja Isokungas Ura 1.06.7. Kannuksen 4H neuvoja Toini Rautakoski kertoo, että ainakin Kannuksessa molemmille uusil le kerho-ohjaajille riittää töitä ja lisää ohjaajia tarvittaisiin. Marko Jokela nosti aloitukset varmasti ja iski tulisesti, Matti Koivuniemi iski nopeaa pateria keskeltä ja oli torjunnassa mies paikallaan. Lestijokilaakson taideyhdis tyksen tarkoitus oli, että yhdis tys edustaisi kaikkia taiteen alo ja, kuten kirjoittamista, kuva-, näyttämöja valokuvataidetta. Nykyisin aktiivisen tai deyhdistyksen puhetta johtaa niin ikään kuvataidetta hairastava Jarmo Leppänen. T ytöt 16v. Nais ten 100 metrin rintauinnissa vii denneksi polskutti Pia Valka ma, 15-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin vapaauinnissa vastaava sijoitus oli Sirja Isokunkaalla ja naisten 100 metrin perhosuin nissa Mervi Joki-Tokolalla. Sievissä pi detyllä kurssilla nuoret perehtyi vät kerhoelämään sekä teorian että käytännön harjoitusten kaut ta
Hyökkääjistä ehkä Viri voitti Roiman Kotijoukkue Alavieskan Viri 2 katkaisi Himangan Roiman vpittokulun naisten lentopallon. Vieraat sai vat ensimmäisen pisteensä vasta tilanteessa 10-0. Tukiopetus on lähes tulkoon lopetettu, kerhoja toimii keskustan 400 oppilaan koululla yksi (1). Seuraavaksi Himangalle saa puu Vaasan Kiisto, on jännittä vää nähdä mitenkä HU pystyy pitämään kurissa Vaasan vaaral lisimman hyökkääjän Pertti Honkosen, sepäs nähdään sitten. Uimahallin saneerauksesta taas sen verran, että peruskor jaukset olisi pitänyt tehdä jo aiemmin (vrt. Näin aukesi myös HU:n pistetili ja tärkeä voitto tuli oikeaan ai kaan. tällä kertaa onnistui Matti Haka la parhaiten, aloitukset saatiin myös aika varmasti ylös, joka antoi passarille mahdollisuuden pyörittää kuviopeliä tehokkaas ti. Korpelan koulun saneeraus on tosi tarpee ton. Toisessa jo heräsi ko tijoukkuekin taistelemaan pis teistä kynsin hampain. päivästä 1993 lähtien Jokivarren koulun johtokunnan tehtäviä on hoitanut keskustan ala-asteen johtokunta ja 1.8.1993 lähtien Jokivarren koulun johtajan tehtävät on siir retty ala-asteen rehtorin tehtä viin ilman lisäpalkkiota. Veronkoro tuksista kirjoittavalle ja muille kin asiasta vähemmän tietäville pitäisi järjestää tutustuminen siihen, mitä on työskennellä tä nä päivänä koulurakennuksissa, jotka ovat rakennettu 50-luvulla tai ennen sitä ja miten samaa, neljässä eri koulurakennuksessa toimivaa yhteisöä hallitaan. Varsinkin pitkä Johan na Kahma oli vaikea verkolla ja hän iski sekä torjui varmasti. HU pelasi tasaisen varmasti ja joukkueen ykköseksi nousi hy vän pelin pelannut passari Sami Verronen, hän harhautteli usein Seinäjoen toijunnan vääriin paikkoihin. V äärin käytettynä seuraukset ovat tiedossa. Säästöjä vuositasolla tulisi noin 300.000 markkaa. Nina Määttä nosti myös aloituk set hyvin ja iski välillä tarkasti. Tuon tässä vielä toistamiseen (vrt. kirj. vaihtuvuus pieni). Opettajan hierarkias sa ei ole muutenkaan ylenemi sen mahdollisuutta, kun sama henkilö kuitenkin tekee elämän työnsä samalla pikkukoululla (joht. Sehän on ymmärretäävää, koska nyt voitaisiin edellyt tää myös muilta kaupunkilaisil ta vastaantuloa säästötalkoissa. Kotijoukkueen taival on ollut sarjassa kivistä, sillä jokainen ottelu on hävitty suoraan 3-0, eikä näin edes yhtään erää ole pystytty voittamaan. Vasta 27 peliminuuUn jälkeen onnistui HU kat kaisemaan ottelun Hanne Ainasojan torjunnalla neljännellä ot telupallolla. Paula Sipilä onnistui myös yleispelaajana erinomaisesti. Allekirjoittaneen kortena säästämiskekoon on saneerattu seuraavaa: Vuoden 1992 lopulla tein esityksen Kannuksen Joki varren (erityis)koulun johtajan tehtävien yhdistämiseksi kes kustan ala-asteen rehtorin tehtä viin, sekä Jokivarren koulun johtokunnan lakkauttamisesta. HUrsta Auni Lauri uurasti läpi ottelun vähillä virheillä, nostaen aloitukset varmasti ja verkolla kin iskut lähtivät hyvin löytäen vieraiden kentän aukkopaikat. Opettaja on sen verran korkeasti koulutettu työntekijä, että jolla kin 2-3 opettajaisella koululla jonkun nimeäminen johtajaksi on naivia. Esimerkiksi yläasteen ja lu kion rehtorien virat näin pienes sä kaupungissa voisi yhdistää. Tammi kuun 1. Mutta tästä eteenpäin viimeistely aina lopahti ja help poja virheitä alkoi tulla ja Viri siirtyi edelle aina erävoittoihin saakka. HU oli ensimmäisessä erässä ylivoimainen ja Auli Rautiainen syötteli tilanteesta 1-0 kahdek san pisteen putken. Vaisusta Seinäjoen joukkueesta Jyrki Ahonniska väläytteli ajoittain parhaiten iskuvoimaansa. 1992) julki esitykse ni koulun johtajien tehtävien siirtämisestä koulutoimenjohta jalle. SuPS ei vielä lannistu nut vaan lisäsi pisteitään yhdellä ja otti kolme kertaa ottelupallon pois HU:lta. Ja lopuksi vielä näistä sanee rauksista, joista Juha Nummi nen oli huolestunut. Kylillä toimivien koulujen opettajat eivät tarvitse johtajaa. Tällä hetkellä ja aiemminkin ko. Erityisopetuk sen tunnit vähenevät vuosittain. Virastotalon sisällä voisi myös paneutua johtajasanecraukseen. Mitä tulee Tokolan koulun ra kentamiseen, niin sitä on turha ruveta haukkumaan tarpeetto maksi hankkeeksi. Allekirjoittaneen aiheuttamat säästöt kaupungille ovat oman viran osalta n. v. 2500 mk/kuukausi siis vuositasolla noin 30.000 markkaa. Tekemääni säästöpäätöstä pi dettiin kaupunginhallituksessa tyhmänä. 3-sarjassa sunnuntaina. Juuri hyviin keskitorjuntoihin iskeneet vieraat yrittivät kiertää torjuntaa koventamalla iskujaan, mutta peräti 20 kertaa pal lo iskettiin verkkoon tai kentän rajojen ulkopuolelle. HU:n voittolukemat kirjattiin reilussa tun nissa suoraan 3-0, 15-5, 15-7, 15-12. Oppilaan, joita Korpelan kylältä lähitulevaisuudessa tu lee, voidaan kuljettaa joen poh joispuolelta Raasakan (Kouto sen) kouluun ja eteläpuolella asuvat Tokolan kouluun. Tästä himankalaiset etenivät ottelupalloon piste pisteel lä 14-11. Pitää paikkansa, että Tokolan koulun rakentaminen, Korpelan koulun saneeraus ja uimahallin saneeraus rasittavat Kannuksen kaupungin taloutta. Viri on vahvempi tällä kaudel la, kuin viime vuonna ja saattaa olla paha vastus jokaiselle jouk kueelle. Ei siis pelkästään kaupungin työntekijät vaan kaikki kannuslaiset työssä käyvät ja myös työttömyyskorvausta saavat ovat velvollisia puhaltamaan yhteen hiileen. Erää edettiinkin tasatahtiin, sillä kotijoukkue lannistui täysin eikä it sekään uskonut enää omiin voi tonmahdollisuuksiin. Juho Kössi erityisopettaja Roima joutui otteluun vara miehisenä, sillä Niina Paananen oli pois opiskelun takia ja syk syllä nilkkansa telonut Tarja Spak oli nyt ensimmäisen ker ran kentällä. Näin myös tapahtui. HU sai heti ensimmäisessä erässä pelinsä pyörimään muka vasti ja iloitteli erävoiton selvin numeroin. Roimalle päivä oli musta ja ai noastaan Nina Mäenpää pystyi pelaamaan normaalisti verkolla ja kentällä. Esim erkiksi m uoviaitoja on ri k o ttu ja hukattu. U rheilutalon harjoittelupaikat ei vät suinkaan ole lasten peuhapaikkoja. "H yvä, että pistit minut tänne! Minä tarvit si n k i n lepoa." HU peittosi Seinäjoen Himangan Urheilijat hakivat voittopisteet Seinäjoen Urheilu-Miehiltä sunnuntaina lento pallon 3-sarjassa numeroin 0-3, 8-15, 11-15,4-15. Joskus tuntuu siltä, että vanhem m at tuovat lapsensa ikään kuin päivähoitoon. Kysyit myös, mitä on säästetty koulussa. Keskitorjujina Tuija Lintilä ja Hanne Ainasoja onnistuivat teh tävässään mainiosti. Ottelun jokaisen erän aloitti Roima hyvin, ensimmäistä joh dettiin 1-5, toista 4-4 ja kolinat takin 3-7. Kolmannessa erässä jo vieraat kin saivat peliinsä juonta ja kar kasivat johtoon 0-4 ja 3-8. täyspäiväisen isännöitsijän tehtävät ja vastuu). Toista erää johti vieraat aluksi 1-3, mutta HU eteni jälleen helposti erävoit toon vieraiden virhesuman avustuksella. Urheilutalo ei ole mikään päivähoitopaikka M iesääni K annuksesta halusi m uistuttaa vanhem pia siitä, ettei K annuksen urheilutalo ole m ikään lasten päivähoito paikka. kouluasteilla on yhteiset opettajat, joiden tun tien järjestely hoituisi sujuvam min yhden henkilön yhdessä ra kennuksessa tekemänä. Erä kotiin sel vin numeroin. Ala-asteella oppilaat opiskelevat edelleen yli 20 oppi laan ryhmissä. Uimahallin markkinointiin on paneudutta va. HU löi SuPS:n V eronkorotuksista kirjoittavalle Himangan Urheilijat antoi kyl mää kyytiä vieraalleen Suomus salmen Palloseuralle naisten lentopallon 2-saijassa sunnun taina Himangalla. Voittonumerot kirjattiin Virille luke min 3-0, 15-7, 15-6, 15-8. Passari Asta Kinnunen ja parhaiten hyö kännyt Parkkinen olivat vierai den tehokkaimmat pelaajat. Tästä lähti HU:n takaa-ajo ja se tuotu kin tulosta, vaikeilla syötöillä saatettiin jälleen vieraat vai keuksiin ja pian olivat pisteet 10-10. Tarja Spak aristeli vieläkin nilkkaansa eikä pysty nyt täysitehoiseen suoritukseen. Itsekin tämän vuoden alusta Va paa-aikakeskuksen johtoryh mään kuuluvana olen tässäkin sitä mieltä, että uimahallia on kehitettävä tämän päivän vaati muksia vastaavaksi
Ehtoollishartaus klo 13. La 30.10. Kiitos jo etu käteen lahjastanne! Ryhmä vie kirjat mennessään sinne. Lahjoituksia toivotaan 10.11. klo 10 Päiväkerho seurakuntakodissa. To 28.10. Pikkubussi vanhustenta lolta 10.30 poimii Tomujoentien varrelta ja tien päästä. Alkuhartaus khra, päätöshartaus Reino Nie melä. Ilmajoen Musiikki koulun kamarikuoro KAMPRA AT1N kirkkokonsertti klo 14, johtaa Arto Risku, säestys Liisa Metsä-Ketelä. Klo 12 Kärpän diakoniakylätoimikunta Hannu Kerol la. klo 19.30. men nessä. Ke 27.10. Paula ja Timo Yli-Korpclalla, Raamattukoulu klo 19. Ke 3.11. Tulossa: To 4.11. klo 9-14.30 srk-kodilla. Siionin Kanteleen lauluilta Anneli ja Kalevi Paana sella klo 19 . klo 19 Lähetyspiiri seurakuntakodissa. Kävelijä, syksyn luonnossa, saa nauttia hienoa silmäruokaa. Klo 13.30 Alaviirteen diakoniaväkeä vierailee Lepolassa. Sun mielestäsi kuitenkin oon vain — nolla! Siis haaveet turhat sielun uumeniin. nuortenilta vintillä klo 19. J V ':,V •• v TOHOLAMPI, Ke 27.10. Rauhan Sa nan kotiseurat Ainoja Y rjö Rahjalla klo 19. Nuoret: 29. / ' N Ä Tänään: Kltarapiiri srk-kodilla klo 16. raamattuluokka Ry:lläklo 19. Eräälle Moni aatoksesi, mulle armoton, on ollut mieliruokaa sydämeen. Ke klo 19 SLEY:n kk:n lähetysilta Ilmari Orjalalla, Ragna Syväjärvi ja Aulis Anttila. Pe 28.10. kirkossa, Mikko Pöyhtäri, Esko Hirvi, Päiväseurat klo 14.00 seurakuntatalolla, Tastulan peli mannit, Seppo Tastula, lääninrovasti Eero Palola, Seurat klo 18.30 Raija ja Heikki Tuorilalla, Aarne Uusi-Illikainen, Sakari Göös, Urkukonsertti klo 19.00 kirkossa, urkutaiteilija Maija Leh tonen, vapaa pääsy, ohjelmia saa ovelta 20 mk. Tilaisuuksia: Ke 27.10. Keskiviikkona 27. ja läh.piiri Tuulikki Erkkiiällä. Kiitollisina otetaan vastaan ruokalahjoituksia (juureksia, perunoita, marjo ja, lihaa ja maitoa). Toklo9.30 Alaviirtccn avoin päiväkerho. Ohjelmat 20 mk (Etiopian ja Tansanian kummilapsille. Jumalanpalvelus klo 10. Mukaan Raamattu ja muistiinpanoväli neet. 13). Puhe kappalainen. Linja-auto pysähtyy tarvittaessa Yrjänän kaupan tai KPO:n luona puoli tuntia, pikkubussi Yrjänän kau pan luona. 1.11.1993 “Vahvistukaa Herrassa”. Klo 19 khran raamattuluento (Apt. Raamattupiiri Oikemuksen koululla klo 19. päiväkerhotiloissa, sydämellisesti tervetuloa! Lasten kuoron harjoitukset klo 17.00 pappilassa. lounas lapsityön hyväksi. Lähetystyön johto kunnan kokous lähetyssihteerin kotona Peltotie 3 klo 19. Palveleva Puhelin päivystää nimettömänä ja luottamuksellises ti joka ilta klo 19-24 numerossa 10 071. mennessä. klo 13 vanhustenta lon kerho, khra. La 30.10. Alkuhartaus Anne Vihanta. nuori sotyön johtokunnan kokous srkkodilla klo 19. Sanan ja Savelan ilta "Hän johdattaa” klo 19.00 kirkossa, Vilho Harvala, Tapio Räisänen, Kanukat, Hannele Huuki, Leena Tiala, Nuorten aikuis ten raamattupiiri klo 18. Ohjelmas sa jumalanpalvelus, ruokailu ja päiväjuhla. 30.10. Arttu Os kari Tuorila (Jyväskylän srk). Kenen ihmiskäden sivellinvoi, tuon syys-auringon loistollaan huipentuman "ruskan loiston", täysin sinetöimään sellaisena taulun kankaalle, ajattomaksi. Ne on tarkoitus toimittaa perille Lestijoki laakson seurakun tien lähetystön mukana 21.11. Ke 3.11. Paras kaikista sa voisit olla! Kerran uskalsinkin luulla niin. Ruokailuja Syysseurat Ry:llä jumalanpalveluk sen jälkeen, Alaranta, Onni Häk kinen. klo 17.30 pappilassa. Jumalanpalvelus kap pelissa klo 12. Yhteiskuljetuksesta ilmoi tetaan myöhemmin. Isoskoulutus alkaa ma 8.11. ja läh.piiri koululla, emäntänä Sirkka Anttila. Kerhotoiminta normaalisti. Aamurukous klo 9. Ma 1.11. Aapisten hankintaa varten seurakuntalai silta toivotaan rahalahjoituksia, jotka voi osoittaa Osuustai Sääs töpankkiin. Ke 3.11. Ruo kailu. K astettu: R oope-Sam uli Mäntykorpi . Anni Raitalalla, Silmäjärventie 1. Jumalanpalvelus kir kossa klo 10, H PE, saamaa pastori Juhani Alaranta. Pöntiön kotiseu rat Aino ja Kalevi Hukalla klo 19 (khra). Maija ja Simo Sivulalla. Raamattupäivät jat kuu seurakuntakodissa klo 19. Raamattupiiri klo 14. Oulu Gos pel -nuortentapahtuma. Lasse Nikkarikoski, Eero Kaumi, juonto: Keijo Päivärinta, musiik ki: Akasiakuoro, lausunta: Orvok ki Alakotila. 31.10. SLEY:n Hillilän ilta Kaarina ja Kauko Puusaarella (Anders Skytte, Kari Liedes). Maanantaina: Äiti-lapsipiiri srk-kodilla klo 18, isänpäivä askartelua. 30.10. Rauhanyhdistyksen toimin ta: ke 27.10. kerhonoh jaajien peruskurssi Himangan Ruonalla. Ehtoollinen pastori Lasse Nikkarikoski, kappelikuoro, kirkkokahvit, Raamattupäivät jatkuu, Lasse Nikkarikoski, Simo Hautakoski, juonto: Ari Peltola, musiikki: Haapaniemen ja Alakotilan perheet. kuollut Floridassa. pnä lokakuuta 1993 LESTINJOKI 9 Kuollut: Amerikan siirtolai nen Topias Ilmari Mäki-Jokela 56 v l kk 16 p. Taneli Eino Ilmari Palola. TS ^Yhteiskristillinen ^ rukouspiiri, Kannus Rukous ilta Kannuksen Työväentalolla pe 29.10. Ilm Annelle 5.11.mennessä. To 4.11. Linja-auto: Ainali Jupi 10.00, Pöntiö 10.15, Pahkala 10.20, Torvenkylä 10.25, Himankakylän ja Rautilan kautta. Raamattupäivät Toholammilla 31.10. Lähetystyön johtokunnan kokous klo 19. ( ----------^ > & % • , >. Ja katsees aina jäätä ollut on, ihan niinkuin avannossa vesi. pappi lassa, Naistenpiiri osallistuu kirkkoiltaan, Lauluseurat klo 19. Surupiiri vanhassa pappilassa klo 19, piiriin kutsu taan erikoisesti äskettäin omai sensa menettäneitä. klo 12 kk:n diak. Siionin Kanteleen lauluseurat Teuvo ja Marianne Tuorilalla, Petäjätie 5, klo 19, mukana lauluryhmä. Rovastikunnastamme tehdään retki Inkerin kirkon vieraaksi Aunuksen seurakuntaan. Pe 29.10. rovasti kunnallinen kerhonohjaajien kurssi Ruonalla. Tiistaina: Diakoniaseurat Ainalissa Oiva Mäki-Ainalilla klo 19. Ti 2.11. Alakylän päiväkerholaisten uimapäivä Kannuksen uimahallilla klo 12 alkaen. Ti lin no 486884-43271. Pankkisiirron tiedon antoon merkintä “Aapiskeräys”. klo 19 Kärpän diak. Kuoroa johtaa DL Arto Risku, puhe khra. 29.-31.10. Kehitysvam maisten kirkkopyhä Perhossa. Ne kiviriipan lailla painaa ja päiväni salaa himmentää. Kokkolan rovastikunnan ystävyysseurakunnasta Aunukses ta on pyydetty Vitelen koululle suomalaisia aapisia. rippikoulusalissa, Miestenpiiri klo 19.30 pappilassa. Ti 2.11. To 4.11. Mökin muori Luontokirja Kirja on ilmainen katsella Nyt syksyssä sitä ihailemme. Raamattu tutuksiluento srk-kodissa klo 19. Diakoniailta Torvenkylän koul .a klo 19 (Taisto Salmela). Perjantaina: Lastenkuorot Pahkalassa klo 14.15 ja 15, srkkodilla klo 16. Vanhemman väen kerho vanhassa pappilassa klo 12. hetki Toholammin terveyskes kuksessa. Kotirannassa ja klo 14. Pe 5.11. Lasse Nikkarikoski, Eero Kaumi, juonto: Veli Män nistö, musiikki: Matkamiehen Tervetuloa! Su 31.10. Seurakuntalaisia pyydetään osal listumaan keräykseen sopivaksi katsomallaan summalla Lestijär ven seurakunnan kolehtitilille ja merkitsemään tilillepanolomakkeeseen sanan "Aapiskeräys". Aihe: Jeesuksen kärsiminen (Joh. Su 7.11. Ilm Annelle 28.10. Rippikoulutyö: Molemmat ensi vuoden ryhmät (Ahvenan maa ja merileiri) kokoontuvat pe 29.10. Ia 30.10. Värien kirjo on "Noopel"-luokkaa. Tied ja ilm Diakoniatoimistoon puh 70315. Yhteys seurakuntaemäntään puh. Ma 1.11. sjiaisena pastori Kai Tik kakoski, puh. Kerzi pappilassa vin tillä klo 19. Keskusteluilta klo 19.30 RY:llä, Aaro Suhonen. Tervetuloa. päiväkerho Ry:llä klo 10. Kokkolan rovastikun nalle on esitetty Vitelen koulusta toivomus saada suomenkielisiä aapisia. Su31.10.klo 19 (aika!) Juma lanpalvelus, Kai Tikkakoski. Nuoret! la 30.10. Kotiseurat klo 19. 4:46-53). 55 620. pappilassa. klo 18-21 ja la 30.10. Sieltä on toivottu lahjaksi Aapisia. Paluu 13.45. pap pilassa. ja läh.piiri Veikko Perttulalla. Klo 19 raamattuja rukouspiiri Jari Huhtalalla. Musiikki-ilta Per nussa Soili ja Soini Pernulla klo 19. Ilmoittautumiset kirk koherranvirastoon pe 29.10. Tilaisuuden aiheena "Suo men itsenäisyyttä puolustamas sa" (Uuno, Kaukoja Ahti). Linja-auto srk-kodilta Hillilään 10.40. rippikoulusalissa, Tupaantuliaisseurat klo 19. Avoin päiväkerho klo 10-12. klo 10 jumalanpal velus, "Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi" (Joh. (Saaren väki voi halutessaan käyttää tätä kyytiä). ompeluseurat Jou ko Taivassalolla klo 19. klo 12 Veteraanien kerho seurakuntakodissa. seurakuntatalolla, “Toi vomme perusta”, L Kujanpää, kolehti lähetykselle. Keskiviikkona 3.11: Eläke läisten tilaisuus Hillilän ruko ushuoneella klo 11. Arto Raumala esittää diakuvia. Su 31.10. Sunnuntaina: Jumalanpal velus ja HPE klo 10 (lastenkuoro). rippikoulusalissa, Katulähetysilta klo 18. SLEY:n Hillilän ilta RantaHekkalassa klo 19 (A Lankila, S Reinikainen, L Moilanen). Tässä ja nyt se meitä ympäröi, sen väri/cylläisyys on ihmettä. r \ Kastettu: Kristiina Liisa ja Kristian Mikael Kallio. Jos joku on halukas lähettämään sin ne “oman Aapisensa”, voi hän tuoda pienenkin rahalahjoituksen sitä varten Diakoniatoimistoon ennen 11.11.1993. klo 18.30 yksinäis ten miesten ilta Marinkaisten ru koushuoneessa, srk-kodilta yksi tyisautoilla klo 18.15. Klo 19 Marinkaisten SLEY:n lähetysilta Aimo Singolla, Heik ki Pollari. Tulossa: Lähetysmyyjäiset pe 12.11. Su 7.11. Klo 12 Karhin diak. Lähempiä tietoja Pialta. Tar vitsemme sitä varten rahaa. * Ke 3.11. _____________________ TERVETULOA! J. pe 29.10. Py häkoulut normaalisti. Antti Tapio Johannes Lundberg. Seurat Raija ja Heikki Tuorilalla klo 18.30(Aarne Uusi-Illi kainen, Sakari Göös). Pe klo 9.30 Karhin avoin päi väkerho. Kuollut: Miika Aliisi Hietamäki 90 v. 18:1 19:16A), kirkkoherra Jouko Heik kinen. 621 018. Lähempiä tietoja Pial ta. Voit huomenna jo olla mulle vainaa vain lyönnit iskemäsi muistoks jää. Aapisia Aunukseen keräys 10.11. Nuoret: 29. Tilaisuus avoin kaikille. Puistolassa, L Kujanpää, Raamattupiiriä ci ole. Su 31.10. Kirkkoherra vapaalla 30. Klo 12 Pyhäkoulut seurakuntakodil la ja Syrissä. Mitä sinä voit tehdä niiden hyväksi. Nuorten lauluporukka Pahkalan seurahuoneel la klo 17.30. Ma 1.11. Isänpäivänä 14.11. To 28.10. Kamarikuoro Kampraatti Ilmajoelta konsertoi kir kossa klo 19. Su 31.10. (Metsurien talo), L Kujanpää, Kirkkokuoron harjoitukset klo 19. Seurat Pahkalan seuratuvalla klo 19 (Tuomas Pöyhtäri). Kokkolan rovasti kunnan kehitysvam m aisten kirkkopyhä Perhossa. Sitä katsellessa, muistamme Suomen syksyä, emme synkkänä. Torstaina: Kirkkokuoro srk kodilla klo 19. Seurat Pajalan seuratuvalla klo 14 (Tuo mas Pöyhtäri). Lapset ja nuoret: -Maata näkyvissä-festarit Turussa 19.-21.11. Päivä kerhotyön johtokunnan kokous klo 19 srk-kodilla. Klo 12 Kultaisen iän kerho srk-kodin kerhohuoneessa, mah dollisuus ruokailuun ja seurata kunnanvaltuuston kokousta. asti. mennessä. Ma 1.11.1993 Raa mattupäivät jatkuu seurakuntako dissa klo 19
^ Kuvateos Kannuksesta ilmestyy ennen joulua! Lestijokilaakson Kirjapaino tuottaa ja kustantaa laadukkaan kuvateoksen "Heijastuksia elämästä" Kannuksesta. r R A P P U R A L L IT 1 P IN O T E X -M A A L IT W C -P Y T T Y valk. ??. L E S T IJO K IL A A K S O N K IR JA P A IN O OY P L 1 69101 KANNUS Kannuksen pk lupa 2 c> p c Vastaan ottaja maksaa posti maksun. ________ . 968-71 288. saat sen ennakkotilaushintaan 205 mk. . T cT XV Tilaa tällä kupongilla tai soita puh. Kun kirja valm istuu, . r>. ___________ ^ ~ > , * . *. I ' 1 si> £>£ < r .a< 1j£> V A <•-, c. -----— . <v. , r . » t <-. Kirjan valmistuttua voit noutaa sen konttoristamme. . . •?•'.?• x . . . Tekstit on käännetty suom en lisäksi ruotsiksi, englanniksi, eestiksi ja saksaksi. K uvateoksen hinta on 250 mk. . . . r , . r > . . . 968-71 288: Kyllä kiitos! Varaan K annus -kuvateoksen "H eijastuksia eläm ästä" ja saan sen ennakkotilaushintaan 205 mk. 'V *<. • , r t . Kirjan on kuvannut Kari Ilmen ja tekstin laatinut opettaja Veli Kanta-Ojala. . . ?C Ci ¡A M p f<3[ C i. . Mutta: kun varaat kirjan jo nyt. . . , . f t n . Värikäs kuvateos on yli 100 kuvan ja 100 sivun kooste Kannuksesta ja kannuslaisesta elämänmenosta. . t i , . KAHVIKUPIT TUUUKYNTTILAT Syvät ja matalat •RUOKALAUTASET 6kpl Tyylikkäät JUOMALASIT KALAJOKI, YLIVIESKA, OULAINEN ^ ^ j f ^ ie m R S A A R I, PYHÄSALMI, IISALMI, KAUSTINEN, 'A, LAPUA, ALAJÄRVI, KURIKKA, V A ^ -^ -r« o flÄ J 5 ia NÄRPIÖ, VÖYRI, PORI, SEINÄJOKI, KANNUS, LAIHIA. . . c?f Ci. r \ n . . V--------------------------------------------------------------------------------------------------/ Tilaa kirja nyt! Joko oheisella lipukkeella tai soita puh. Mainio joululahja! "Heijastuksia elämästä" -teos on edustava lahja ystäville niin täällä koti-Suomessa kuin ulkomaillakin. ________ ^ . . *-. ( 9 6 8 ) 71 4 8 2 "1 _ — r t ' • . . . Haen kirjan konttoristanne: Valtakatu 18, Kannus Varaan KPL Haluan kirjan postiennakkona, jolloin 205 mk:aan lisätään toim ituskulut ja postiennakkomaksu. ?' $ c f £>?«> í O P 7 ) ?¿>, O 90 ] Ci. t I $ l f Í v I tés i .£k í¿¿LZí¿¿ U Vi RUOKATORI TARJOAA! ITIKAN M A K SA LAATIKKO (9,75 kg) Snellmanin GRILULENKKI Lasten KIRJOINEULE Naisten NEULE (ennen 129,-/99,-) Liedeksen konsulentti pe 29.10. Kirja painetaan L estijokilaakson K irjap a in o ssa p a se valmistuu juuri jouluniarkkinoille 1993. Kirjan tilaaja: Lähiosoite:__ Postiosoite: Puh. Postitse lähetämme kirjan postiennakolla ja lisäämme summaan myös toimituskulut. r u i s ¿ Q C l im p p u (11,58kg) % # kpl Tend PESU PULVERI 2kg m yös TIIVISTE lkg VALK. a . . ^ 1 O o 2 , -L 1 , , R A U T A J A R A K E N N U S T A R V I K E L V I N I E M O N E N K Y L e p p ä o j a n t i e 3, K A N N U S P u h
Kurssit alkavat joka 2. ______________________________ VIERIMAA p. Auton spraymaalit 10,-/ kpl,vahva peräk. D L A r t o R is k u H im a n g a n k ir k o s s a s u 3 1 .1 . LUOMAN AUTOKOULU KY Puh. klo 12 alkaen. klo 19. Tule kokeile maan onneasi. Johtokunta T TORILLA Kannuksen torilla perjantaina klo 9.30-12 YPPÄRIN KALATUOTTEITA, TUORETTA KALAA ja v PITOPERUNAA L O H T A T o h o la m m in to rilla la 3 .1 . 225,-/kpl. Puh. Kokouksen päälle ohjelmallinen yrittäjäHallitus palkinnon jakotilaisuus n. Ohjelma 20,Järj. 949-363 815 . vauhdittamassa. klo . # ////////////////////A . Puh. / ' ! Tervetuloa m mukavan porukan joukkoon viettämään hauskaa iltaa! JOKIHELMEN VIIKONLOPPU v -------------------------------------------------------------------------------------------------J P B l A Iloinen lauluilta tanssittaa laulattajana trubaduuri Trio Köpi Houkka Pohjantähti tt\\» R a v in t o la J o k i h e l m i Asemat. . PUH 966-637 300 a E . Himangan kunta ja seurakunta Y R IT T Ä JÄ INFO Kannuksen Yrittäjät ry Huom. Tanssimusiikista vastaa g Sauli Kivijärvi yht. 2, Kannus puh. pnä lokakuuta 1993 L E S T IN JO K I 11 vapaa-ajanvietto. 0. Postita tai tuo ilmoitus konttoriimme LAUANTAIN LEHTEEN viimeistään perjantaina klo 10 ja KESKIVIIKON LEHTEEN viimeis tään maanantaina klo 16. sisäja päälyrengas 50,-, Polkup. Kuljetus Himangalta (mhkahvio) klo 17.30. Mobil Delvak 20 I / 165,-, moniasteöljy 10-30 4 I/ 30,-, dieselöljy 20 I / 145,ralliformula 4 I / 159,-, Mobil Super 4 I/ 69,-. Yksi kirjain/ruutu. V LAUANTAINA 30.10. 72 464 tai 72 411. r -w (Saathaus I----Himanka ^ Vauhdikas karaoke/ ^ > discotanssi-iita. 968-50415 Pikkujoulurytinät alkavat la 30.10. i % PS. Sairausvakuutuskortti mukaan. Kokoukses sa käsitellään normaalit vuoTervetuloa yhteiseen iltaan, sikokousasiat. Osoite LESTINJOKI PL l, Valtakatu 18,69101 KANNUS OP:n talo, 69300 TOHOLAMPI Raumankarintie 5,68100 HIM ANKA 968-71 288 968-885 690 968-55966. kulj.teline 100,-, Pakkasneste 3 I/25,-, lasinpesuneste 5 I/30,iso katk. Keskiviikkona 27. pystykorv. Ps. 73 696. 8223 634, AUTO 949-264 537 LIIK^JNEKOULU „ MÄNNISTÖ KY Valtakatu 19 KANNUS A U T O K O U L U T O H O L A M M I L L A Kurssi alkaa ma 1.11.93 klo 17.30. 10.00. k a a k k ti& v m p i . Metsäja kalamiesten kohtaamispaikka ! estiil Tlovij « . Haluan ilmoitukseni seur. klo 19.00 Hillilän koululla. Pultit, mutterit, laatat 20,-/kg, popniitit 100 kpl/15,ym. Kats. 7 A 6 67100 KOKKOLA Puh. Illan sponsori on Tasyyskokous klo 18.30 alkaen piola yhtiöt. PIDRO-KISAT Voittajaparille palkintona joulukinkku. 9 6 8 1 9 5 4 5 Hai. ILMOITA HALVALLA! Kirjoita oheiseen ruudukkoon ilmoitustekstisi. alk. 949-562 948. laikka 10,-/kpl. 70 650 Tänään keskiviikona suuri pizzaja kortti-ilta ™ Pentti Uusitalo haastaa Mari Penttilän, Ulla Reinkaisen ja Raimo Hietamäen peleihin. ostaa Skoda vm.84-85. K O K O U K SIA Cottet Club ry:n SYYSKOKOUS ma 1.11. tulossa S Veijo-Tapio/Panama LOUNAS seisoma pöydästä MA-PK klo i I -14 saakka. klo 18.00. Erkki A T u le ^ v lih ty m ä ä n ! Z Himanka I p u h 5 5 ^ r Kälviä Puh. Huomenna torstaina 19.30. musta naaras koira, (rinnanalus ja etutas sussa valkoista) Kannukses sa. Paluukuljetus oppituntien jälkeen. 155x13 nast. TORILLA TAVATAAN! ÖLJYJA RENGASMYYJÄ Toholammin torilla torstaina Öljyt, renkaat, tarvikkeet. maanantai. Pizzeria Jojossa. KURSSEJA AUTOKOULUKURSSI KANNUKSESSA Kurssi alkaa ma 1.11. ostetaan 185x14 C runkoja. L O Y T O V A K K A Nimi Laskutuslisä 5. Hintaesim. 5 S karaokemestari JOKKE 5 Himanka « (968)55210 p e rja n ta in 3 KARAOKE DISKO Lauantain» ir j Kilu Hietala Tule mukaan m en o o n . osastoon: JULKAISUd i .. 885 590, Autopuh. . TILAISUUKSIA Ilm a jo e n m u s i ik k ik o u lu n k a m a r ik u o r o K A M P R A A T T I j o h t . Tervetuloa! PUH. Voittaja palkitaan P IZ Z A -T A R J O U S pieni pizza+juoma 30 ,iso pizza+iuoma A n (limppari,matto tai vesi) LA 30.10.KARAOKE ^ Dj. t PALVELUJA Erikoishammasteknikko, Hammasteknikkomestari HEIKKI KUJALA KY Ristirannank. Kad. i ^ — A LESTIJÄRVI. & 5 Tule ja laula itsesi tähdeksi. pressu 25,-/m2, 28" polkup. Tuntee nimen Musti
SM-tulokseksi kirjattiin 190, eli tempauksessa 85 ja työnnössä 105. Kirjastolauta kunta ei ole osannut varautua vuoden 93 talousarvion laadin nassa kyseiseen menoerään. Viime vuonna käytettiin enää vajaat kolme miljoonaa virkatodistusta ja reilut 100000 kotipaikkatodistusta. Hallitus esittää määrärahan siirtoa vielä perjantaina kokoon tuvalle kunnanvaltuustolle. Esimerkiksi perunkirjoitusten tekijöiden on edelleen tilattava virkatodistuk set ao. Viran omaiset saavat tarvitsemansa tiedot väestökirjaviranomaisilta käyttämällä joko suoria tietolii kenneyhteyksiä tai viranomai sille tarkoitettua puhelinpalve lua, väestötietopuhelinta. Hallitus hyväksyi koulutoi menjohtajan esityksen yksimie lisesti. VASTA PÄÄTÄ, Kannus p 70 457, 73 640 Lohtajan kirjaston vastikkeet liikuntatoimen palkkauksesta Lohtajan kunnanhallitus päätti maksaa liikuntatoimen säästy neillä palkkausmäärärahoilla kirjaston yhtiövastikkeet. Veteraanien EM-kilpailut pidetään ensi keväänä, jos kin kilpailupaikasta ei ole vielä päätetty. W Torstaina klo 14 jälkeen Tuoretta meri kasvatettua KIRJOLOHTA Koffin Taffel Apetit Satsumas LIMSAT 11 SIPSIT VANILJA 11 MANDARIINIT 1 noo 090 A90 090 f 3 p ll/s is .^ J i2 -1 5 g pkt kg (3.33/1) p ss Poutun A M E R IK A N K IN K K U 100 g 7.90 Tuomolle SM-kultaa Tuomo Alapöntiö voitti Tam pereella veteraanien painonnos ton SM-kilpailuissa kultaa toissa sunnuntaina. Määrärahat ovat säästyneet, koska liikuntasihteerin virka lakkautettiin heinäkuun alussa. Viime vuoden SM-kisoissa Tuomo sijoittui toiseksi 67 kilon sarjassa. 300°C ‘ Grillivastus vakiona tuksen lellii® an) a ra s '3 U K S C " liesi (As i n^ K 2 ° TARJOUS VOIM. 300*C ‘ Grillivastus vakiona 01»% A in ' . Tuomo kilpaili 64 kilon sarjassa. Kymmenen vuotta sitten virka todistuksia kirjoitettiin vielä yli viisi miljoonaa kappaletta vuo dessa. Puuttuva määräraha ote taan liikuntasihteerin palkkauk seen varatuista määrärahoista. 480 -' SflO.' HyvIflÇ . Uu distuksen tarkoituksena on vä hentää kansalaisten vaivannä köä ja turhaa paperibyrokratiaa. m/lKSAT H E L K A M A TURVALIESI 50cm G5041 ‘ keittolevyjä ohjataan kellolla, levyt eivät voi unohtua päälle *2 salamalevyä, 2 vakiolevyä ‘ Tehokas ja nopea tasalämpöuuni ‘ Pikalämmitys, 200'C/6 minuutissa ‘ Uunitermostaatti max. Virka todistusten haku historiaan Marraskuun alussa voimaan tu leva väestötietolaki velvoittaa viranomaiset hankkimaan tar vitsemansa virkaja kotipaikkatodistukset viran puolesta. Vas tikkeita on kertynyt tänä vuonna 24 000 markkaa. Prima on edullisin. y t t o b 4 to ¿ w [!2. Himangan Urheili jain ja Keski-Pohjanmaan piirin painonnostojaoston puolesta Esko Hakala ja Juha Niemi kukit tivat tuoreen suomenmestarin vii me perjantaina. O Hallitus valitsi vakuuksien ja arvopaperien tarkastajiksi Pirjo H uhtalan ja Keijo Palolan. SUO MA LAINE N HELKAMA PERHELIESI 50cm G 5040 *2 salamalevyä, 2 vakiolevyä ‘ Tehokas ja nopea tasalämpöuuni ‘ Pikalämmitys, 200’C/6 minuutissa ‘ Uunitermostaatti max. Keskiviikosta alkaen loppuviikon KylkiSelkä POSSUA Kinkku -palana Perjantaina Grillattu BROILERI . väestörekisterin pitäjiltä eli seurakunnista ja rekisteritoi mistoista. SM-tuloksellaTuomolla on hyvät mahdollisuudet si joittua kärkipäähän myöskin EMkilpailuissa, koska aikaisempina vuosina EM-mitaleita on jaettu huonommillakin tuloksilla. Monet valtion ja kuntien viras tot ovat jo kokonaan lopettaneet virkatodistusten käytön. Kirjaston talousarviossa ei ole välttämättömien maksujen li säksi kuin ainesten hankintaan varattu 158 000 markkaa. Lakiuudis tuksen odotetaan vähentävän entisestään todistusten käyttöä. Tuore suomenmestari ei vielä tässä vaiheessa paljastanut osallistuuko hän keväällä pidettäviin EM-kilpailuihin.. Sukuselvitysten tekoon ei ole tulossa muutoksia. Tuomo on ikämiehistä voimakkain Suomessa omassa sarjassaan. Näin ollen erillisiä todistuksia ja ot teita ei useissa tapauksissa enää tarvita. VAIN LOPPUVIIKON e x p e r t KONEPISTE TQRIA