Lukiolla pidettäväs sä juhlassa puhuu kaupungin johtaja Eero Kiiski. Sota-aikaa kun ele tään, niin juonittelevaa väkeä löytyy niin ylhäisissä kuin vä hän alhaisemmissakin piireissä. HIMANGAN, KANNUKSEN, LESTIJÄRVEN, LOHTAJAN JA TOHOLAMMIN PAIKALLISLEHTI LESTINJOKI 'A. juhla vuosi, onkin asiallista esittää Jääkärin Morsian vielä itsenäi syyspäivän alla uudestaan. Baltia) ja Saksassa, missä suomalaisjääkärit opettelevat sotakoulutusta. 1917 perus tuva, näytelmä nimeltä Jääkärin Morsian. Tiistaina avataan Kannuksen koulujen kokoama Luonto, Hy vinvointi ja Kulttuuri -juhlanäyttely Galleria Justuksessa. Samana iltana Eskolan hirvimiehet tarjoavat hirvikeittoa itsenäisyysjuhlan merkeissä. Perjantaina juhli vat Kannuksen koulut 75-vuotista itsenäistä Suomea vapaaaikakeskuksessa. Näytelmän on kirjoittanut Sam Sihvo, joka itsekin oli jää käri. Puheen pitää kirjastoja kult tuurilautakunnan puheenjohtaja Anna-Maija Suominen. Koska tämä vuosi on itsenäisen Suomen 75. Sunnuntaina avattiin Tobiaan talolla Lestijokilaakson Tai deyhdistyksen vuosinäyttely. Kannuksen Taidemusiikin ystävät järjestävät lasten joulu konsertin työväentalolla keski viikkona. 968-623 582, 623 557, 623 532 Kannuksen sinivalkea juhlaviikko Tuskin ehti Kannuksen kulttuu rilautakunta selvitä syksyn kulttuuriviikon "krapulasta", kun Suomen itsenäisyyden juhla viikko jo käynnistyi. Torstaina Veli RantaOjala kertoo kirjoittamistaan kirjoistaan ja niiden taustoista pääkirjastolla. Pienemmät erät Turveyhteistyöterveisin: i myyjän varastoste Toholammilta .— TOHOLAMMIN MAANPARANNUS AY 5 puh. Tästä näytelmästä tehtiin TV-elokuva 30-luvulla, mutta se ei läpäissyt tiukkaa sensuuria, vaan joutui esityskieltoon. Näytelmän soti laat rehvastelevat, haaveilevat tytöistään ja kostuttavat karheita kurkkujaan. Hänen tapansa käsitellä tä tä aihetta on siis omiin koke muksiin pohjautuvaa. Näytelmää kannattaa käydä katsomassa jo pelkästään siksi että seq aihe arkoine historiantotuuksineen tai muine rohkeine ajatuksineen sai sensuurin pitä mään sen hyllytettynä vuosi kymmenet. Järjestäjinä ovat Hanhinevan koulu, Eskolan hir vimiehet ja Eskolan kylätoimi kunta. Konserttitanssien yhtey dessä skoolataan isänmaalle. Lauantaina pistetään jalalla koreasti työväentalon parketilla Veikko Alanko & yhtyeen tah dissa. Perinteinen Kannuksen Joulu -lehti ilmestyy maanantaina. Kaunis heinäkuinen il ta keräsi yllättävän paljon ylei söä, arviolta 500 henkeä, totea maan, että amatöörinäyttelijöiden 3-tuntinen sotatarina romanttisine ja traagisine vivah teineen oli todellinen työnja taidonnäyte. Tämän vuoden keväällä kyseinen elokuvaver sio saatiin kuitenkin vastaanottimissamme nähdä! Näytelmän tapahtumat ovat 1917 ajan sotatunnelmista kau kana vieraalla maalla Venäjällä (nyk. Jääkärin Morsian Suomen 75-vuotis itsenäisyyden kunniaksi Raumankarin markkinoilla, Himangalla, esitettiin viime ke sänä, sota-aikaan v. Näytelmä esitetään Lohtajalla 4.12. ja Himangalla 5.12.. Naiskauneutta edustavat nuori tumma venäläinen balettitanssiopppilas ja rämäkkä venakkotarjoilijatar, samoin kahvilan omistajatar, hieman huikentelevainen melkein-jo-lcskirouva... Irtonumero 3 mk 1 ¿S&SL Paikallislehtien Liiton jäsen TURVETTA KUIVIKE _ o TURVETTA \JCm m m3 REKKALASTEITTAIN KOTIIN TOIMITETTUNA. Suomen it senäisyyden 75-vuotisjuhlaviikko alkoi Kannuksessa sunnun taina. Varsinainen pääjuhla ja viikon lopputapahtuma pidetään itsenäisyyspäivänä lukiolla. Näytelmän lauluesitykset keventävät sotaisaa tun nelmaa. Itsenäisyyspäivän vietto ensi sunnuntaina alkaa jumalanpal veluksella
1 / ' — 1 VALION Aon JOULUh w GLÖGI 1 L......... I l -J MYLLÄRIN 9 VEHNÄJAUHO 2 kg....... 885 301, iltaisin ja viikonloppuisin puh. klo 10-17.00 Sämpylät 10kpl, m Piirakat 10kpl, m Sokerimunkit 9kpl, I I I Perunarieskat 2kpl, f I I Joululim ppu 1 kpl I W KYLMÄSEN « f r t Q/1 TORTTUi / ^ TAIKINA 1 kg...... i t i / IM ] POSSUN r t r t on UUNILIHAT / h ' 71' perhepakkaus... Oikea hinta, 9 n-20n 9-19 ______________________ — —_________ LA 9-18 Liedeksen leipomon konsulentilta ma 30.11. TUTKITUSTI EDULLISIN RUOKAKAUPPA KANNUKSESSA! j g KANNUS I f M A R K E T m a t ° Tuoreus. Heimo Koskilampi. V KEVYTja r t 7 f) KULUTUS MAITO 1L.... 70 650 J r Yrittäjä! Vauhdita joulumyyntiäsi! Tule mukaan Eestinjoki-lehden tehokkaalle ja näyttävälle PUKIN PAKETTI -sivulle. V TfjÖÖ 3pwZ. NYT TODELLISEEN EUROHINTAAN: RANSKAN GOLDEN DELIC \ OMENAT ............................. t e 1 / l^ J KIIVI " f Q f l HEDELMÄT / W POUTUNKAN4 r tO /1 NUSVVURSTI f V * 17 170 g viipalepak.. Heimo Koskilampi Sanoilla on vaikea avata toista, koska toisella on omia sa noja suu täynnä. 73 666 TULE LOUNAALLE! MA PANNUPIHVIT NAKKIKEITTO Tl BROILERINKOIVET JAUHELIHAKASTIKE KE CURRYPORSAS KINKKUKIUSAUS TO SIANLIHAKASTIKE TALONPOJANMUNAKAS PE METSÄSTÄJÄNLEIKE SILAKKAPIHVIT m m KANNUS Asematie 28 Puh. .............................1 / KG UNKARIN ja "790 ITALIAN f z Z PÄÄRYNÄT. 8 5 Torttuhyrrä.. 73 484 ú MA Aurajuustokeitto, Grillipihvi, Broilerleike, Vadelmakiisseli Tl Tomaattikeitto, KarjalanG listi, Täytetty lihamureke, uniomenat+vaniljakastike KE Lohikeitto, Maksapihvit, Porsaankyljys, Luumu rahka TO Kukkakaalikeitto, Kaalipaia, Metsästäjän paisti, Pannari + hillo PE Katkarapukeitto Merimiespihvi, Munakasrulla Suklaakiisseli «WlltSiíOVtj Kannus p. m TALO TÄYNNÄ JOULUN EDULLISIA LAHJAVINKKEJÄ! Päiväpeite Niittykukka 230x240 199, Kuva-albumi taskullinen 12 , Päiväpeite Niittykukka 150x230 159, Iso Muumipalapeli 2 9 50 Niittykukka verho 180x240 149, Linna shampoo 500 ml J90 Tyyny kpl 20 , Erioif KÄSIVOIDE 1 495 Hevoskuvioinen huopa 119, Kaiser pursotin 19, J O U L U L E l Kakkumuotteja 6kpl:n -j pakkaus.... U PANDAN 4 ^ Q f ) SUKLAAKON1 f ™ VEHTI250 g....... p» \\ l. Huomenna välin kulkee vaikka pässi ja mulli. Tänään on Hlesingin ja Brysselin välillä passi ja tulli. 2150 Torttumuotti. 1 M A , Tl, KE, Suunniteioan kotiisi joulun tunnelm a ihanilla joulukankailla! PE 9-17 TO 9-18, LA 9-13 KATRIN KANGAS A sem at. Saat loppu vuoden -92 ILMAISEKSI! Puh. Kysy lisää JOULUILMOITUSPAKETISTA ja varaa paikkasi hyvissä ajoin! LESTINJOKl Puh. » USA.n £ 9 GOLDEN ja RED W M K r OMENAT. f t e l — i pops / rt on KUPITTAAN LENKKI.......... 2, KANNUS Puh. V KG UNKARIN A H JONATHAN ¿ f OMENAT. porsaan sisäfilettä, Sipulipihvi • Lounaalla PIZZAT 33,• BurgerBarista pikaruoka-annokset • Pakkaamme annokset mukaani B-OIKEUDET Avoinna: ma-to 9-22, pe 9-23, la 11-, su 12-22 Puh. .................... Heimo Koskilampi . ...................... 885 690 Maria-Lena, 55 966 Annika tai 71 288. Heimo Koskilampi . M Jaamme Lestinjoen keskiviikkoisin ennen joulua JOKA SAVUUN Himangalla, Lohtajalla, Toholammilla, Lestijärvellä ja Ullavassa. 71 288 . 16 K iropraktikko ja h e rm o terap e u tti MAtTTD LISNSQJ vastaanotto: TOHOLAMMIN LÄÄKÄRIASEMALLA Arkisin alkaen klo 9.00 Ajanvaraus: puh. r o n M i m m i Tervetuloa maukkaalle lounaalle! Sf Valtakatu 1, KANNUS MATomaattikeitto Pizza Mexicana Porsaan noisetit maustevoilla T l Purjoperunakeitto VVienerleike Pasta Carbonara KE 1 -vuotissynttärit Pizzatarjoukset katso ke-lehti T O Pinaattikeitto Savustettua siikaa Marinoitu härän pihvi PE Kermainen lohikeitto Uunissa paist. .............................. Kala oli kuitenkin voimakas ja veti Pirun virran vietäväksi. 301 285 * Kaikki on hyvin jos kaikki "kässää" ja tietää, mutta kun toi set vain "mässää" ja sietää. 73 644 J TILAA LESTINJOKl kestona am mm ma tai maaraaikaisena. Piru oli ongella saadakseen kalan §ielun. I f JOULUOMENAT JA PÄÄRYNÄT SAAPUVAT TIISTAINA NOIN KLO 10.00. I t e LÄNNEN r t Q TORTTU< TÄYTE 300 g.... Laatu. I U 3 00 NAUTA-SIKA r t r t ö f l JAUHELIHA / U w perhepakkaus..
Miten hän lie asian eteh en p äin toimitti, mutta Matti vietihin sairaalahan. O ngelm aksi ovat m uodostuneet m yös risteysalueet, jo issa tielle levitetty hiekka ei ota pysyäkseen. Leevi yritti vielä: "Tar koitin noin yleensä..." Pääsin pihalle. O nni on ollu t m yötäinen, ettei ihm ishenkiä ole en em pää m enetetty. "Se maitoastia...", minä muis tutin. Sulia ei oo oikeutta ahdis tella mua mun työpaikalla!" "Enhän minä ahdistellakseni..." Osku sopersi. V ain päätiet pidetään suolalla sulana. Kauppa synty heti ja toopi tyhjeni saman tien. "Otollinen!" Tuon äijäntollukan pitää kyllä tietää ¿li man epäkorrektisia perseelletaputteluja, että minä en oo kes ken hiehon lypsyn otollinen!" "Emäntä hyvä... "Yleensä Pirkko on aivan muka va. Yleensä pitkiä puheenvuoroja käyttävä Leevi Lintula oli hiljai nen. Seppä-Matti ny ei varmasti ollu näin korkiasa arvosa, taisi enempiki olla kengitysseppä ko takoja. Putos vielä trapui sa, vaikka niissä oli vain yks as kelma ja purki mahansa puna voittoisen sisällön puhtahallc pakaslumelle ja sammu siihen. Matti oli menny kerran, ai kansa kuluksko vai muuten, kahtohon ko Pouttu teki lahtia. pnä marraskuuta 1999 I— V iim e viikkoina on alueellam m e sattunut tavallista enem m än liik enneonnetto m uuksia. Pirkko-cmäntä lypsi potkivaa hiehoa. . Eivät hoksannehet, että se oli pestykki sielä lasareetissa. Vesikelckallako veivät vai hevosella, sairasautoja ei siihen aikahan ainakaan ol lu. Kolome päivää Mattia ma kuuttivat lasareetisa, nielettivät lankia ja kuuntelivat torvella syjäntä. Tilas puolenlitran potun hellansyrijällä lämmitettyä pilsneriä ja puhua lorsas vähän aikaa vikattehen kallihtemisesta tiskiä vas ten ryngällähän. >| I Li ti sil ty til Si ta \ re. Sanasahan pysyvänä miehenä Pouttu kaivo jostakin kutjustahan pul lon ja anto Matille. Veri, viina ja lämmin pilsneri saivat kuitenki yliottehen mahalaukun kurena rusta ja Matin oli lähettävä ulo oksentahan. Pian tuli myös Leevi Lintula ja irroitti tulles saan päästään muoviastiaa, jo s sa Pirkko-emäntä tapaa pitää lypsypyyhkeitä. L iikenteessä tarvitaan nyt m alttia ja rauhallisuutta. Mitään ei löytynny ja mies ei ihte osannu antaa pie* nintäkään osviittaa tautinsa syy hyn, niin nopiasti kaikki oli käynny. "Semmosta", sanoi Pirkko pai nokkaasti. Irtolum i jäisen tien pinnalla on petollinen vaaran aiheut taja. "Täällähän me", Osku sanoi niin hilpeästi, että aloin arvella hänen käyneen päivällä keski kaupungilla. "Täällähän me Pirkko-tytön kans", Osku ku martui ja taputti herkästi Pirk koa takapuolelle. Viinapottu ei pysynny täyte nä palijo pitempähän ko verimottikaan. Leevi Lintula, jolla oli tapana ottaa asiaan kuin asiaan perus teellisesti kantaa, sanoi: "Pal jonhan tästä työpaikka-ahdiste lusta on tosiaan kirjoitettu ja varmaan sitä esiintyy monella kin työmaalla, mutta mielestäni kyseessä on usein myös jörön ja ujonkin suomalaisen miehen ta pa etsiä kontaktia ilman pienin täkään tarkoitusta halventaa naista. 4 LESTINJOK 1 Maai Maanantaina 30. . Matti tuli Milikan kioskille, siihen kioskihin johonka oikein mahtu sisällekki ja kauppaa käytihin tiskin yli eikä luukusta. T o sin alkuvuoden liikennekuolem at o so itta vat nousua edellisestä vuodesta. Kone suhisi vimmatusti ja Pirkko karjaisi ru man sanan. Hyväsesä noususa Mat ti sitte lähti kylälle pyöräänsä taluttain, niinkö tavallista. S ivutiet useim m iten jä ä v ä t hiekottam attakin. sepän menua haitannu. Matti pääsi aikanahan kotia, mutta akat puhu vielä ph; kästi jäläkehen, että Matti oli saannu verensyöksyn ja käynny kuoleman porteilla ko oli naa mastahan aivan valikia. Lypsykone surisi ja maito syöksähteli läpinäkyvissä putkissa. On aivan pu heenpartena kulukennu, että pa rein papin ko sepän vihoisa. Se Pouttuin homma oli vielä sil loin aika pienisä puisa. L uisuun lähtenyt auto ra k e i sella tiellä saa m onen sydäm en p y säh ty m ään. Kerroin, että meille maito haettiin kaupasta koska vaimo ja lapset kammoksuivat Vesirannan maidon rasvaprosenttia. U udet nastoitusohjeet ovat aiheuttaneet m yös sen, etteivät ren k aat pid ä kuten e n ti set, jo issa nastoja oli lähes tuplasti. L um isateen jä l keen tielle m uodostuu syvät raiteet, jo tk a m onelle autoilijalle ovat perin on g elm al lisia. U m; ui M Li er sa ke sa tij m or P s Vääräjän Kalle: SUI ja tää j« vie ka vu hir ka Seppä-Matin verensyöksy rar Re nei päi ty m lus Työpaikka-ahdistelua Yhytin Leevi Lintulan tiellä, jo ka kiertää Latomäen talot joen puolelta. U seim m illa autoilijoilla näyttää olevan tapana lähteä risteyksistä renkaita luistattaen. Kieloksi nimi tetty kerran poikinut häiriinty nyt pahan kerran ja potkaisi ve timet nisistään. Ja on se ollu otollinenki..." Osoitin hiekkakasalle missä Ve sirannan kaksi toiseksi nuorim maista syötti hienoa hiekkaa kaikkein nuorimmaiselle. "Tuo on sitä työpaikka-ahdis telua mistä lehetki kirijoittaa", ilmoitti Pirkko ja katsoi mies tään silmät leimuten. Vesirannan isäntäväki oli iltanavetalla. "Sinä vain et tiejosta sitä ahistelemiseksi, mutta minä tiejostan. Ero niillä oli kuitenki siinä, että viina mennä älijähti päähän. Se oli semmonen leikkiverinen mies se vanha Pouttu. Mies haluaa usein noilla, kieltämättä epäkorrekteilla ta voilla tutkailla olisiko nainen otollinen..." "Ja perkele!" keskeytti Pirkko Vesiranta. Osku auttoi parhaansa mukaan: nojasi talik koon ja komensi toistuvasti: äläpä, Kielo, potki!" "Täällä isäntäväki tuottaa", totesi Leevi Lintula. Kintiä ohojaussarven kumi toimi topparina eikä irronnu hu malaisen voimin, mutta se ny ei 1 y > y * f f * s* y . "Lähinnähän maito on vasikan juomaa." Seppä, varsinkin hommansa hyvin osaava, on entisinä aikoi na ollu korkialle värteerattu yh teiskunnan jäsen. T äm ä aiheuttaa sen, että tie tu lee entistä liukkaam m aksi ja hiekka lentää pois. "Hiehon lypsäminen on aika stressaavaa", sanoin Leeville Pirkkoa puolustelleksani. T o isaalta autoilijoiden pitäisi tavanom aista enem m än pyrkiä aja m aan leveäm m ällä alueella, jo ttei raiteita synny. "Olkoon tältä päivältä", sanoi Leevi Lintula. Kauppa oli ny päätöksesä. Leevi sanoi menevän sä Vesirannalle maitoa nouta maan. R isteyksistä lähteville autoilijoille voi suosittaa hiljaista lähtöä, jo llo in hiekka pysyy tiellä, eikä lennä si vuun. Sopivaisuuden rajat oli siilon eri paikasa ko nykysi. Pouttu oli vielä pistänny vasikan pään rippuhun silimänreijistä ohojaustankohon. Joku vaimopuoli siittä ohikävellesähän näki Matin tajuttonna makaamasa pää veriputisa. Jokku tohti nimitellä ainaki selijän takana poro-Matiks. Vesirannalla ei tosiaan ole sini siä lehmiä", sanoi Leevi Lintula. V altion rah ap u la näkyy tielai toksen kunnossapidossa. R aiteesta p o ispyrkivät auton pyörät m enettävät helposti p itonsa j a autot jo u tu vat luisuun. A uton hallittavuus on perin huono näissä tapauksissa. "Se on seksuaalista työpaikka-ahdiste lua." "Että oikein semmosta", ih metteli Osku. Yrjö oli siinä mullia pistäisähän kysässy Matilta, joisko tämä halstoopillisen verta, jos sais potun viinaa palakaksehen. L iikenteessä m eidän nyt pitäisi m uistaa se, etteivät tiet ole niin hyvin hoidettuja kuin m enneinä vuosina. "Mutta sinähän oot mun akka", Osku yritti, mutta Pirkko oli tai pumaton: "Ei vaikuta tippaa kaan. Emäntä hy vä..." Leevi Lintula selitti, mutta minä Pirkko Vesirannan tun tien peräännyin navetan ovea kohden. Tielaitos on selvästi vähentänyt teiden suolausta. Ja nyt on piru vieköön nännikumitki paskasa!" Pirkko nos ti vetimet kaikkien nähtäväksi
Valmismatkat on suunniteltu saksalaisia silmällä pitäen. Matkan hinta Helsin gistä 2800 markkaa. suunniteltu tälle vuomutta se on siirretty tu levaisuuteen. Toinen valmismatka on "Peu ranpolun" vaellus Perhosta Reisjärvelle. "Vesivaellus" matka käsittää 3 päivän mittaisen vael luksen Lestijärvellä. Vapaaehtoisen latumaksun maksamalla saa vuosittain suksiinsa kauniin tarran. Tilintarkistajiksi valittiin Auvo Ranta-Ylitalo ja Ossi An nala ja varalle Ritva Pikkukangas ja Juha Luomala. Keski-Pohjanmaan yrittä jäjärjestön puheenjohtajan tehtävät jättävä Helena Ti lus totesi Kannuksen Yrit täjien vuosikokouksessa, että yrittämiseen väsyneittein määrä on huiman kor kea. Tonttikauppakirja menee vielä kunnanvaltuuston hy väksyttäväksi. Suurin voi mainponnistus on toukokuussa järjestettävät messut. Matkaan si sältyy myös Lestijoen soutu. Päivävaellusten pituus on 10-20 kilomet rin välillä. Betonislummeissa ja asfalttierämaissa ei ole hetken kään rauhaa. Lestijärveläinen taiteilija Äke Utter kävi muutama viikko sit ten markkinointimatkalla Sak sassa ja hänen mukaansa mat kailua ja Suomea markkinoi daan aivan väärin. Ensimmäinen valmismatka suuntautuu Keski-Pohjanmaalle ja yhtenä kokemuksena järjeste tään päivän mittainan Lestijoen joenlaskuosuus Pietilästä Rai vioon, noin 10 kilometrin mat ka. Yhdistyksen uudeksi puheen johtajaksi valittiin Ilkka P ura nen. Valmäärännyt Latumaksu käyttöön. Taloudelliset vas tuut ovat kuitenkin sen es teenä. n 992 ." Wasserwanderung auf dem Lestijärvi-see" Kokemuksia saksalaisille Lestijärven matkailun markkinointi on astunut uusille urille. Kokkolan Matkailu Oy:n toimesta Lestijärveä markkinoidaan erämaakokemusten avulla saksalaisille ostajille. Kolmas valmismatka on 6 päivän matka yksinomaan Lestijärvelle. Matkan hinta Helsingistä on 2300 markkaa. Kannuksen Yrittäjäjärjestön vuosikokouksen puheenjohtaja na toimi Terttu Väntänen ja sihteerinä Hannele Lehvonen. vapaamuo toisen klubitoiminnan aloittami sen yrittäjien keskuudessa. Ensi vuoden toimintasuunni telma sisältää mm. Saksalainen haluaa kokemuksia. Lesti erityis alueek Lestijärven kunnan toive ensi vuoden osalta toteutui. Hallitukseen valittiin Sirpa Pihlajaniemi, Olli Tullila, Seppo Minkkinen, Pekka Lie des, Tuomo Karppi, Jukka Roiko ja Vilho Peltoniemi. Matkan hinta Helsingistä on 2800 mark kaa. Aluejärjestön hallitukseen esitetään valittavaksi Olli Backmannia ja Ilkka Purasta ja hei dän varamiehiksi Terttu Väntä nen ja Sirpa Pihlajaniemi. Puheenjohtaja Tilus kiitti Kannuksen Yrittäjiä, jotka aika naan myötävaikuttivat siihen, että hänet valittiin tehtävään. Latumaksun käyttöönotto on kuitenkin ongelmallista ja se pohjautuukin pitkälle va paaehtoisuuteen.. Kuvamme tästä ennakkoluulottomasta revyystä. Yöpyminen on järjestet ty teltoissa ja kämpissä, joita matkan varrella on. Tämänvuotinen puheen johtaja Sirpa Pihlajaniemi kiel täytyi jatkamasta työesteiden vuoksi. Kokemuk sia ovat laavulla yöpyminen, metsissä vaeltelu ja kaikki alku kantainen. Matkan päälle nautitaan sa vusaunasta Pietilässä. "Yrittämiseen väsyneitten määrä huiman korkea" Lestijärven Nuorisoseura esit ti Kannuksen Yrittäjien vuo sikokouksen yhteydessä pide tyssä yrittäjäpalkinnon jakotilaisuudessa revyyn "Ecu ja Suomen m arkka". Sot kamon latuverkoston ylläpito maksaa toimiuisjohtaja Jorma Suvikkaan mukaan yli 500 000 markkaa, joten hiihtäminenkin maksaa. Matka on tyypilli nen vaellusmatka ja kestää 9 päivää. Tar koitusta varten on tehty saksankielinen esite ja Les tijärveä sivuavia valmismatkapaketteja esiteessä on kokonaista kolme kap paletta. Alueella on ra kennusoikeutta 150 neliöä KPO:n länsipäädyssä. Tutustumis kohteina ovat kotiseutumuseo ja Äke Utterin ateljee. Utter uskoi, että ensi kesänä Lestijärvelle saa daan huomattavat määrät saksa laisia turisteja. Kau pungin kanssa järjestetään kou lutustilaisuuksia. Ulkomaille siirtyvä Tilus antoi ymmärtää, että yhteydenotot kaukomailta jatkuvat keskipoh jalaisiin yrityksiin. Milloin Lestijokiseudulla ote taan latumaksu käyttöön val miiksi tehdyillä hiihtoladuilla. Hallituksessa on valittujen li säksi Kalervo Lamu, Erkki Pajala, Terttu Väntänen. Yöpymis paikkoina on Pietilän lisäksi Niemelän huvilat ja telttamajoi tus Pitkäsääressä. Moni yrittäjä lopettai si yrittämisen jos se taloudelisesti olisi mahdollista tehdä. Vuokatissa tämä on jo totta
s Hallintoneuvosto valitsi johtokuntaan uudelleen Tapio Alangon. Sääntömääräis ten asioiden lisäksi kokouksessa jaettiin ansiomerkit aktiiveille SPR:n osaston jäsenille. 1 Pankilla hyvä vuosi Eläkkeelle jäävä ja tuleva pankinjohtaja ovat molemmat tyytyväisiä kuluneeseen vuo teen. Toimitusjohtaja Mikko An nala on johtanut Toholammin Osuuspankkia 29 vuoden ajan. Töiden ja vastuun siirtäminen onnistuu hiljalleen. Heidän lisäkseen johtokunnassa toimivat edelleen Hannu r Honkonen, Mikko Rajaniemi, Esko Vennola ja Maija Koske la. Himangan SPR:n syyskokouksessa Aktiiveille ansiomerkit SPR:n Himangan osaston syyskokous pidettiin maanantai na Himangalla. Puheenjohtajana jat kaa Lösa Kinaret, sihteerinä Hellin Joensuu, varapuheenjoh tajana Hildur Hautamäki ja ra hastonhoitajana Inkeri Pahkala. Jäsenkerääjäksi valittiin Alli Siipola. Apulaisjohtaja Lauri KeskiRahkonen siirtyy huhtikuussa pankin johtoon ja toimitusjohtaja Mikko Annala jää eläkkeelle. A pulaistehtävän paikka jä te tä ä n tä y ttä m ättä ja teh täv ät hoidetaan talon sisäisin järjestely in . Joululehdet valmiina Kannuksen Rotary klubin joululehti "Kannuksen Joulu 1992", Keski-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:n lehti "Kes kipohjalaisten joulu 1992" ja Lestijärven Kotiseutuyhdis tyksen "Lestin Mutti" ovat il mestyneet. Se nimesi yksimie lisesti tehtäviä hoitamaan apu laisjohtajana toimivan Lauri Keski-Rahkosen johtokunnan esityksen mukaisesti 1.5.1993 alkaen. Valtio napu ei saa myöskään ylittää 75 prosenttia hankkeen hyväksyttä vistä kokonaiskustannuksista. Suomen Punaisen Ristin an siomerkit saivat Rauni Lindell ja Eeva-Leena Roos. J f 1 F F i i F F I i j \ Ansiomerkin saajat Rauni Lindell, Eeva-Leena Roos, Anna Joensuu ja Lilja Kinare.. Verenluovu tuksen yhdyshenkilöksi valittiin Hellin Joensuu ja aineellisen avun yhdyshenkilöiksi Inkeri Pahkala, Eija Pahkala ja EevaLeena Roos. Jätevedenpuhdistamon sa neerauksen tekee kvr-urakkana Putkiyhtymä Oy 202 850 mar kalla. "Kivuton vallanvaihto" Lampin OP:ssa Lauri Mikon tuolille keväällä Toholammin osuuspankin johtoportaassa tapahtuu muutoksia. Kannuksen Rotary klubin lehti on myös voimakas koti seutuhenkinen. PikkuMansikan puhdis tamolle valtionapua Vaasan työvoimapiiri on myön tänyt Himangan Pikku-Mansikan jätevedenpuhdistamon sa neeraukseen valtionapua 93 900 markkaa. Nuorisoseuralaisten leh dessä on sivumäärä jäänyt 44 sivuun. Hallituksen erovuoroiset Pirkko Lahti-Hanni, Rauni Lindel, Airi Uunila ja Eeva-Leena Roos jatkavat. Yhdyskuntatyön sihtee rin tehtäviin valittiin edelleen Sirkka Märsylä. Valintaan vaikutti Miian Suo menmestaruus nelinpelissä ke sällä. Vahvinta antia si vumääräisesti antaa lestijärveläisten lehti, jossa on peräti 68 sivua. O suuspankin hallinto neuvosto valitsi hänen seu raajakseen sam assa p an kissa työskentelevän a p u laisjohtaja L au ri KeskiRahkosen torstaisessa ko kouksessaan. Vaatekeräys Jugoslaaviaan oli SPR:n suuri voimainnäytös. Ei tässä nyt suurta muutosta tule. Lisäystä edellisvuoteen on kymmenen prosenttia. Mikko Annala myöntää jää vänsä jo mielellään eläkkeelle ja luopuvansa vastuusta. Sivuja lehdes sä on 60. Toholam m in O suuspankin toim itusjohtaja M ikko A n nala jä ä keväällä eläkkeel le. Keski-Rahko nen vakuuttaa työpaikkojen ja konttorien säilyvän ennallaan. Himangan osaston ja koko kentän valmiutta Matti Pokela piti erinomaisena. Vain viikon varoajalla saatiin aikaiseksi mittava keräys. Kokous päätti perustaa keräystoimikunnan, jonka yhdys henkilöiksi valittiin Hilkka Tuorila, Airi Uunila ja Hellin Joen suu. Hänen alaisekseen siirtyy toista kymmentä työntekijää ja kolme konttoria. Miia vuoden tennispelaajaksi SVUL:n K-P:n piirin tennisjaosto on valinnut vuoden 1992 menestyneimmäksi Keski-Poh janmaan piirin pelaajaksi Miia Kohtalan. Asiakkaita ajatellenkin on mukavaa, että johdos sa jatkaa jo heille tutuksi tullut henkilö. Punaisen Ristin pronssinen ansiomerkki luovutettiin Anna Joensuulle ja Lilja Kinareelle. Lauri Keski-Rahkonen on toiminut Toholammin Osuus pankissa vuodesta 1971 lähtien. Antolainauksen osuus on 149 ^ miljoonaa markkaa, lisäystä 4,1 prosenttia. Aikaisempina vuo sina lehti lähenteli jopa 100 sivun määrää. Jokaisessa lehdessä on mie lenkiintoisia juttuja menneel tä vuodelta ja onpa Juuret Suomessa tapahtuman innoit tamana myös vierailla mailla asuvien artikkeleita mukana. Pankin hallintoneuvosto päät ti, ettei toimitusjohtajan paikkaa laiteta auki. Osaston tilintar kastajiksi valittiin Mirjam Tilus ja Kaija Kinaret sekä varalle Aira Hekkala ja Ulla KeskiPetäjä. Kaikki mainitut lehdet on painettu Lestijokilaakson Kir japainossa Kannuksessa. Kauko Suomalan ti^ lalle valittiin Erkki Ala-Kospas la. Lokakuun loppuun men nessä talletusten määrä oli 128 miljoonaa markkaa. Toisaalta hän sanoo sen olevan nyt helppo tehtävä, koska toimitusjohtajana jatkaa tuttu mies. Valtionavun ehtona on, että työ tulee suorittaa 15.11.9215.2.93 välisenä aikana. Vakava raisuus on 15 prosentin luokkaa. Ansiomerkit luovutti Vaasan piirin toimin nanjohtaja Matti Pokela. Hyvää yhteistyötä Yhteistyö on pelannut meil lä verrattomalla tavalla. Pankkitoiminta jatkuu samal la linjalla kuin aikaisemminkin eikä mitään suuria muutoksia J ole odotettavissa. Niiden toimintaa tehostetaan ja parannetaan entisestään. Vaat teita kerättiin kaikkiaan peräti kuusi rekallista, josta osa on jo perillä, Matti Pokela kertoi tyy tyväisenä. Lisäksi työntekijöiksi pitää ot taa Kannuksen työvoimatoimis ton hyväksymiä henkilöitä, jois ta 10 prosenttia pitää olla pit käaikaistyöttömiä. Tämä on kivuton val lanvaihto. 10 kuukauden bruts totulos on 2,8 miljoonaa markc kaa, joka on 1,92 prosenttia kesk kimääräisestä taseesta. Hän jää eläkkeelle huhtikuussa. Himangan osaston henkilöva lintoihin syyskokous ei tehnyt muutoksia
Harjannostajaisia vietettiin lämpimästi, kun laajennukseen oli jo ehditty kytkeä varsinainen lämpö pattereihin. Rakennussuunnittelun on hoita nut Insinööritoimisto Nissilä & Cygnel Oy, LVI-suunnittelun Ylivieskan Suunnittelupalvelu Ky sekä sähkösuunnittelun Priitek Ky. Kela perusturvalaitokscna puolestaan pystyy hoitamaa em. Himangan kunta suos tui lainan takaajana lyhennysoh jelman muutokseen. Lyhennys koskee 500 000 markan lainaa, jonka Himangan Matkailu Oy on saanut Sampoyhtiöltä maretaariomökkikylän II vaiheen rahoittamiseen. Peltopalsta oli kuitenkin jo vuonna 1971 myyty Viippoloil le, mutta erottaminen on jäänyt hoitamalla. Hikikin saatiin myöhemmin pintaan tanssin merkeissä, pääurakoitsijan ja muutaman työmiehen huolehtiessa musiikista. Sähköja LVI-urakoitsijoina toimivat himankalaiset yritykset Himangan Sähkötyö Ky ja LVI-Kivelä. Länsi-Suomen alueella ' toteutettava kokeilu kestää maaliskuun loppuun saak ka. Oskari Tokoi seuran katu maksua ei poistettu, mutta hy väksyttiin samansuuruinen avustus eli 535 markkaa. 4* Ritva Siltalalle varattiin omakotitalotontti Torvenkylän Hautamäen asuntoalueelta. Kansalai sopiston johtokuntaan valittai siin neljä lamppilaista ja yksi ullavalainen. Inevoistointimenot ovat noin 5,5 miljoonaa mark kaa. Kun asiakkaalla on esimer kiksi lääkärikuitti, josta hän saa korvauksen, hänen tarvitsee vain täyttää lomake ja pistää se maksuttomaan palautuskuoreen. Tällä muutok sella kuntien sosiaalitoimistot pystyvät paremmin paneutu maan sosiaaliasioihin. Laajennusten työt aloitettiin tämän vuoden elokuussa. Lautakuntiin seitsemän jäsentä Toholammin kunnanhallitus esittää valtuustolle, että lauta kuntien jäsenmääräksi seitse mää. Vuodeosaston osuus kustannuk sista on 1,23 miljoonaa ja kun toutuksen 0,816 miljoonaa. Viippolat ovat koko ajan viljelleet palstaa ja verotta ja on siitä heitä myös verottanut. Alkuperäinen kauppakirja on hävinnyt. Valtuustolle esitetään val tuustolle hyväksyttäväksi ta lousarvio ensi vuodelle sekä kuntasuunnitelma ja asuntoohjelma vuosille 1992-1996. 4 * Hallitus hyväksyi PikkuMansikan jätevedenpuhdista mon saneerauksen kvr-urakkasopimuksen. Tällä hetkellä noin neljä prosenttia korvauksista on mak settu käteisellä. Johtokuntien jäsenmää räksi esitetään viittä. Kelan Kannuksen paikallis toimiston Himangan, Toho lammin ja Lestijärven palve lupisteet siirtyvät myös joulu kuun alussa käteismaksusta tilillemaksatukseen. Hallitus edellyttää, että Metsäliiton pitää mahdollisuuksien mukaan käyttää Toholammin kunnan metsureita ja työnteki jöitä. Urakan hoitaa Putkiyhtymä Oy 202 850 markalla. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus puoltaa Kannuksen Osuuspankin korkotukilainahakemusta Asunto Oy. Kuoren voi lähettää joko postit se tai pistää toimiston postilaa tikkoon. Muuten sivutoimistojen vastaanotot säilyvät entisellään. Vuodeosaston laajennus kä sittää kuusi uutta hoitohuonetta sekä kolmen vanhan hoitohuoneen, tarkkailuhuoneen, päivähuoneen ja toimiston saneerauk sen. Kelan lomakkeita ja palautuskuoria saa useimmilta lääkäria semilta, hoitolaitoksista ja ap teekista. Kaupunki ja Vesiosuuskunta sopivat yhteisen varaston pitä misestä ja varastonhoitajan kus tannusten jakamisesta. Juhlakankaan 7 huoneiston os tamisesta. . Va raus on voimassa 30.4.1993. Keski-Pohjanmaan ammatil liselle aikuiskoulutuskeskuksel le vuokrattiin lisätilaa metsä koululta 50 neliön ala hintaan 18 markkaa neliö. Vuodeo saston laajennuksen kerrosala on 445 neliöä ja kuntoutustilan , kerrosala 125 neliöä. Suunnitel missa on myös, että yleinen asu mistuki ja äitiysavustus siirtyvät Kelan toimipiiriin. Metsäliiton tarjous oli parempi, joten se hyväksyttiin. Muut etuudet onkin jo maksettu pääasiassa suoraan ti lille. Urak kasopimuksen mukaan valmis tumisajankohta on maaliskuun puoliväli. Palvelukeskuksen laajennukset harjassa Himangan palvelukeskuksen vuodeosaston ja kuntoutustilan harjannostajaisia vietettiin tois saviikon perjantaina. Laajennuksen arkkitehtisuun nittelu on suunnittelutoimisto Heikki Boren Oy:n käsialaa. koskeekin lähinnä sairaanhoitokorvauksien maksatusten muut tumista. uusiin tehtäviin. Lukion johtokun taan esitetään valittavaksi kol me lamppilaista, yksi lestiläinen ja yksi ullavalainen. Metsäliitto sitoutuu hoitamaan korjuun siten, että summan loppusuoritus tulee en si vuoden maaliskuun loppuun mennessä, joten kunnan ei tar vitse maksaa hinnasta veroa. Talousarvion käyttötalousme not ovat 81,8 miljoonaa mark kaa ja tulot 19,8 miljoonaa markkaa. Uskon kuitenkin, että nyt aloitettavasta käytän nöstä tulee pysyvä, kertoo Kelan Kannuksen paikal listoimiston paikallisjohta ja Leena Harju. Toimintoja kunnilta Kelalle Käteismaksusta luopuminen va pauttaa Kelan henkilökunnan mm. Kunnanhallitus päätti myydä Raikon leimikon, josta jättivät tarjouksensa Osuuskunta Met säliitto ja Pohjanmaan Puu Oy. Pääurakoitsijana toimii Napuri Oy. asiat jous tavasti ja luontevasti. Valtuustolle esitetään, että ta lousarvioasetelmaa muutetaan siten, että kunnanvaltuusto ja hallitus vahvistavat kunkin toi mielimen määrärahat ja asian omainen toimielin saa itse päät tää eri määrärahojen jaosta tulo salueittain ja tulosyksiköittäin. Jukka Kuoppala Napuri Oy.stä arveli harjaannostajaistilaisuudessa, että laajennus valmistuisi jo tammikuun lop puun mennessä. Rahat tulevat edelleenkin kuntien pussista. Kuntoutustiloihin tulee ryhmäliikuntatila, kolme hoitohuo netta, lepotila ja sosiaalitilat. Metsälii ton tarjoama hinta on 256 000 markkaa. Vuoden vaihteen jälkeen lapsilisien ja lasten kodinhoidontuen valmis telutyö siirtyy Kelan toimistoi hin. 4 * Kunnanhallitus täydensi kunnanvaltuuston palauttamaa sosiaalija terveystoimen johto sääntöä. Toholammilla on supistettu lautakuntien määrääjä ensi vuo den alussa vahtaa jäsenet maa seutuja tarkastuslautakuntaan, tekniseen lautakuntaan, sosiaa lija terveyslautakuntaan, kou lulautakuntaan sekä vapaa-aika ja kulttuurilautakuntaan. Edvin ja Tiiu Punnekin ano musta saada ostaa omakotitalo Kannuksesta puollettiin. Kohteen suunnittelukustannuk set ovat noin 100 000 markkaa. Pirkko ja Esko Viippolalle päätettiin myydä n. 8100 neliön peltopalsta 50 markan kauppa hinnalla. Kaupunki oli vuonna 1983 pstanut tilan, johonka ko. Himangan kunnanhallitus 4 * Himangan Matkailu Oy:n 15.11.92 erääntyvä 35 800 mar kan laina Keskinäinen Vakuutu syhtiö Kalevalta/Sampo-yhtiöt siirretään maksettavaksi viimei sen lyhennyserän yhteyteen, eli 15.5.95. Hankkeen kokonaiskustan nukset ovat noin 2,5 miljoonaa markkaa, josta kunta saa valtiol ta tukea noin miljoona markkaa. Kela luopuu käteismaksusta Korvaukset jonottamatta asiakkaan tilille Joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien Kansane läkelaitoksen Kannuksen paikallistoimisto palvelupisteineen siirtyy kaikessa maksuliikenteessä tilillemaksatukseen. Kaupun ki maksaa henkilöstömenoista 70 prosenttia ja vesiosuuskunta 30 prosenttia. Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että käteismaksatuksesta luovutaan kokonaan. Muutos koskee myös Kälviän pai kallistoimiston Lohtajan palvelupistettä. peltopalsta olisi pitänyt kuulua. Ainoastaan holhouslauta kuntaan valittisiin neljä ja kes kusvaalilautakuntaan viisi jä sentä. Johtavan lääkärin, ter veystarkastajan ja sosiaalijohta jan lisäksi esittelijänä kokouk sessa voi olla uuden esityksen mukaan myös vanhusja hoitotyönjohtaja. Uusi käytäntö
O n jälkiviisastelunaajaei ja se vetääkin hymyä hui^ sam; L i I n o n u r v i n i m i t nikClH* kun on arvioinut oikein. 8 LESTINJOKI Maanantaina 30. En minä voi sitä! ® st väksyä, varsinkin kun ajatte! öillä sairasta eläintä. pna marraskuuta 199. Virkamiehet ja pal kattu johto valituttavat sinne hallintoon niitä jees-miehiä. hui mies kovalla työllä hankki xaiel. Ei siellä tällainen suoraanpuhuja, vastarannankiiski ylene. Välikannuksessa vuonna 1929 maanviljelijäperheeseen syntynyt Eero hankki ensim mäisen tilansa nykyiseltä pai kalta vuonna 1964. Tila on keskittynyt lihan ja mai don tuotantoon. Se on tämä jälkiviisaus, ei se ole mitään viisautta. Ehkä nyt p< van pienemmiä kyläja kis . Vajaa parikymmentä vuotta sitten kylällä’ yleisesti ihmetel tiin Yli-Tokolan Eeron kauheata työtahtia. Mitä mei olis Kannuksessakaan iin B Pouttua. Monet kokivat hänet hankalaksi ja pel käsivät hänen puheenvuorojaan. "Peiliin meidän pitää Qö*isamt katsoa" Peiliin tässä voi itte hi m oi its pyi katsoa ja miettiä, kuinka kehii on tähän mennyt. itselleen toimeentulonsa. Ma; Maanviljelijä, itsellinen Eero Yli-Tokola, 63 v.. Hankkijan konkurssi sapettaa Perinjuurin hankkijalaiseksi aikanaan kasvanut Eero ei voi ymmärtää, kuinka niin voima kas tuottajien firma ajautui kon kurssiin. iUi keiän lähestyessä on helpo* jali o ttaa rennom m in ja hyffl)1 väittääkin Eeron suupi^ Huki aikaisem paa enemmän, k ®sis päätösvalta on o suustoiö . Ajane kun Utsjoelta alettaisiin kar tuoda Ylivieskaan lähes 10 kilometriä. Ne hän ajattelee siellä itsekkäästi ja aina vain suurempaa ja suurem paa kakkua haalien. Mutta kyllä se vähän lämmittää. Kyllä se vakaa käsitys mi Sydämestään osuu skuntaihminen nulla on, että liikaa luotettiin palkatun johdon mielipiteisiin kaikissa näissä fuusioissa. Aikoivat lopettaa R°vai#\aV( meitäkin teurastamon. Pikemminkin ajatus onv . Vaadin, että panen nime ni lopetuspapereihin, mutta sa malla eroan Hankkijan jäsenyy destä. Nyt jou taa jo puhumaan ja keskitty mään lukuhommiin. Jälkiviisaus ei ole viisautta Tyytyväisyyttään Eero ei peitteli, kun toteaa olleensa mo nissa asioissa oikesssa. Se opettaa myös sitä, miten maailmalla pärjä tään, sinnikkyydellä ja työllä. Se on sei. Pojat olivat vielä pie niä ja isäntä laajensi ja lisäsi lehmälukua. Sitähän pidetään häirikkönä. Pojat ovat hellittäneet mieletöntä työmäärää. Sama se on Tohola, ¿g milläkin, mitä siellä olis ¡1%^ Maitokolmiota ja Vennolan| koa. ^ Niistä oppineitten tekemi 10113 laskelmista ja tileistä ei pj 1 se kaan ota selvää. Tiukka periaatteel lisuus, suorasanaisuus tulivat Eeron tavaramerkiksi. Perinjuurin maanvil jelijän geenit kotoaan saa nut Eero on siirtänyt ne myös kolmelle pojalleen, jotka ovat ottamassa tilan ohjia käsiin. Kannuslainen Eero Yli-Tokola on mies, joka tunnetaan eräänlaise na häirikkönä tuottajapiireissä. Nyt peltoa on kaikkiaan tilalla 65 hehtaaria ja sen lisäksi vuokrapeltoa yli 50 hehtaaria ja metsää 72 heh taaria. Viimeiseen asti vastustin maatalousosuuskuntien lopetta mista. Sen jälkeen tilaan on erilaisilla kaupoilla lii tetty 6 7 tilan maat. ^ että niihin peitellään tuottaji “sj tietämättömyys. saad sama ajaT impi maat itui tule mons hyv mutt suka m G ronip »h lui apan: hehä ?pien i'iehi >Päät sain; tissa aieer ask rehe Roikotan pelloilta on täi . ”Ei pirukaan ota selvää" Mä en oo vieläkään vakuut tunut, että fuusiot ovat tuottajien etu. Navetassa ammuu eräs paikkakunnan suurin karja, 100 päätä, joista 35 on lypsylehmiä. Niinhän ne tulivat pellolla hakemaan n imeä, mutta kun ei ollut myönnettyä eropaperia, joutuivat hakemaan sen vielä. Mutta hän myös terävine mielipiteineen naut tii suurta luottamusta. Hän osasi kysyä hankalia asioita juuri niitä asioita, joita palkat tu porras yritti vähätellä ja pai naa villaisella. vistunut, että se on haitaksip mällä tähtäimellä. Pojat oppivatkin jo pienestä pyörittelemään trakto ria työkoneineen isännän ottein. Myös 3 viikon perus kurssi Helsingissä maamieskoulun jälkeen vahvisti mtk-laistaaatctaustaa. Se on surkeata, kun Kes, Pohjanmaalta viedään jalosi ^ toiminta pois ja ollaan näinv makas lihanja maidontuoi m ja-alue. Näiltä ajoilta juon tuu myös omien etujen puolus taminen, ajetuinhan siihen ai kaan maataloutta takaa kuin vie rasta sikaa ja pakettipeltoja syn tyi maaseudun 'kaunistukseksi'. Kannuksen Roikolasta Neljäntoista lapsen lapsi katras opettaa sen jäseniä itsellisyyteen ja sosiaalisuu teen. meijerit olisi pitänyt lopen mutta alueelliset..... Teräväsanainen piikki monessa lihassa Keskustapuolueen toimin nanjohtajana toimiminen 11 vuoden aikana vuosina 1962-73 opetti Eeron keskustelemaan ja puhumaan. Työteliäisyyden hän sai kodin lahjana, sukuvi kana. ju naita viety u l o t t u m a t o n1 keh jä ä v ä t m urheetkin vähä» ^Nii m iksi. Hänestä tuli vannoutunut mtklainen. Helsinkiin kasvatettiin sellainen byrokratia papereita kääntelemään, ettei se ihme ollut. Tällä hetkellä Eero on ulospäin katsoen varsin tyytyväinen mies
Kyllähän me pärjätään, kun meillä ei ole lapsiakaan. Tuomo Ruotsalaa ei voi pukea ns. . tavallisen suoma laisen miehen pukuun. . Yrit1 näul v maataloudessa entisesdontuo! rostuu tulevaisuudessa. Leipuri Tuomo Ruotsala on tämän päivän yhteiskun nan uhreja; hän jäi vuosi sit ten työttömäksi. Ja on pa häneltä syntynyt omia ru nojakin. Me oomme joulusia ih misiä. Toivon, että minusta olisi jollekin apua. ?. "O om m e joulusia ihm isiä” Lohtajalaiset Tuomo ja Kaisu Ruotsala asuvat kah destaan 80-luvun alussa re montoidussa vanhassa talos sa. . Tammikuussa hän aloittaa 2,5-vuotisen urakan Kokko lan sairaanhoito-oppilaitok sessa. Älä sano toiselle, mitä et itse kestä kuulla, kun itse et kärsi mitään kuulla. Vanhuksista ja lapsista pi tävä Tuomo Ruotsala on so siaalialalle omiaan, jos ku kaan. Olkipukin tein tänä syksynä olkityökurssilla Kokkolan työväenopistossa. ä ei r ii se on ° ^ ut minun on sei. Tai ainakin hän näyttää siltä. En ole opiskellut kahteen kymmeneen vuoteen. Minua työttömyys ei ole ma sentanut, sillä olen ajatellut, että enhän minä ainut työtön ihminen ole. Hän vie minua eteenpäin, jos niin on tarkoitettu. Keskipohja°lis 'Hiaanviljelijä olen perin lnolanl 5 ^ minua täältä kukaan cun Kes, 1 n itseni yrittäjäksi. ckii Önellä on monia hyviä onsa. Olkikoristeilla muiste taan niin naapurin lapsia kuin yksinäisiä vanhuksia. Moni yk sinäinen tuntee hänet miehe nä, jolla on aina aikaa vaihtaa muutama sana. Tykkäsin kaupassa olosta, sillä siellä sai olla ih misten kanssa tekemisissä. Yhteistä niilä huule saman aatteen ympärillä kein. Lohtajan Harrastajateatterin ja Marinkaisten sekakuoron haijoitukset ovat vieneet myös aikaani. Syksyllä hain perushoitajalinjalle, ja tammi kuussa aloitan opiskelun. T yöttöm yys ajoi koulutukseen Kauaa ei Tuomo Ruotsalan tarvitse enää olla työttömänä. h Osista kokouksista ja eri uustoint t junttapalavereista ja nattom kehkeytyneistä tunnelvähäisi Niitä olisi melkoinen stelun^aja erilaisia. men keskustalaisuus, Joulun alla Tuomoja Kaisu Ruotsalan koti muuttuu joulupukin pajaksi. Olkihimmeleitä ja -koristeita saavat niin naapurin lapset kuin vanhukset. Huonoina puolina mai nitsin herkkyyden. Eikö ole hassua. Ja me ol laan kahdestaan. Olemme molemmat ko toisin suurperheestä. Ajatte ( »iin kaij ihes 10 oi sitä! t se on navetta, jonka n ajatte! öillä alueilla tulos tulee, saadaan tuotantokustansamalle tasolle kuin HolajaTanskassa, niin kyllä ¡»pärjätään EY:ssä. Leipurin am mattia hän on harjoittanut mm. Lohtajalla ja Kannuk sessa. Olemme tehneet olkitöitä joululahjoiksi jo useampana vuonna. Loppu ke sän hoidin puutarhaamme. ett^ olcn antanul tuottaj Dlis Pitänyl Painaa loPr ¿Yöunia en ole menctimnlailla sitä hoitaisin ehkä vieläkin kovem¿samanlaisiin tilanteisiin ittekul sn ollut rehellinen ikakehii itselleni” [itä mei ^ ^ s pyrkinyt olemaan reTohola | itselleni. Lapsista pitävä Tuomo Ruotsala joulupukin tamineineen on ilahduttanut jo usea na jouluaattona monia lapsi perheitä. Pukin materiaali on ruisolki, ja himmeleitä teemme rantaruohosta. Olen niin vanhanaikainen mies, että rukoilen joka ilta iltarukouksen. • • "Älä sano toiselle, mitä et itse kestä kuulla" Lohtajalla Ohtakarintien var rella asuu onnellinen mies. t ftkun aikanaan oli Kleei helpot ja Lintilän Aaron kuskii hymy ^ iuupiele pukunsa olisi kertoa Eemän. Joulun alla Ruotsaloiden koti muuttuu joulupukin pa jaksi. Ja lopuksi ky niä rahat pois. Hoitajan turvallinen läsnäolo on lää kettä potilaalle. »onsuojelun Eero on hyväksymään tiettyyn mutta tuohivirsukauteen tutkaan ei syytä tavoitel in Gorkin vaikuttaa ^¡puolinen ilmeikäs sä lö hänellä on perua laalukemisharrastuksesta. Monet tuntevat hänet esiintymislavoilta. m junttakokouksissa ^een Eero Yli-Tokolan askarruttaa erityisesti illeemolan ihmisystävällehellisyys ja tavallisen on $ ^luioliaymmärtävä ote. Ja eng lantia ja ruotsia en ole luke nut koskaan, toteaa 43-vuotias tuleva aikuisopiskelija. Päätalon kirjojen 'Pienen ihmisen puurta'iehättää myös ja niinpä ^talon kirjat on ker makin luettu. Jos korkeasti koulutettu lääkäri äksyilee potilaalle, potilas hakee tur vallisuutta, ihmisen lähei syyttä vaikka sairaalan sii voojalta. Työttömyys vaikuttaa varmasti joihinkin masenta vasta Se riippuu luonteesta. Silloin ei kuitenkaan tärpännyt. Vähän kyllä hirvittää... Tykkään olla ihmistä lä hellä. Hain kevään yhteishaus sa lääkintä-vahtimestarin lin jalle. Olen sitä mieltä, että myyjäl lä pitää olla muutakin sanot tavaa asiakkaille kuin vain hyvää päivää. tulevaisuus" 1 Rov® Navetassa se on i. Kun sairaanhoito-oppi laitoksen pääsykokeissa pyy dettiin kertomaan omat hyvät puolet, mainitsin iloisuuden, sosiaalisuuden ja seurallisuu den. Yhtenä elämänneuvonaan Tuomo Ruotsala pitää erään vanhuksen hänelle ja hänen vaimolleen sanomaa neuvoa. Kesällä olin muutaman kuukauden töissä. Peruskoulutukseltaan Tuo mo on leipuri. En «loilla hyväksy EY:ä. Ajattelin, että Luoja saa järjestellä asiani. npana varsinkin Maxim '?ehätti. Seitsemisen vuotta olen ollut myyjänä; ensin Marin kaisten Osuuskaupassa ja myöhemmin äitiysloman tuuraajana kirkonkylän KPOilla. En kuitenkaan uskaltanut toivoa rukoukses sa, että pääsisin opiskele maan. Heti kun illat alkavat pimetä syksyllä, aloitamme joulun valmistelun ja joulumusiikin kuuntelun. Tuomo Ruotsala harrastaa myös runon lausuntaa. Minun kotonani oli 17 lasta ja Kai sun kotona 13 lasta
Naudan maustettu PAAHTO PAISTI M listo in a 1 10 l i fSssiSC
Näin Raama tun pääsanoma Jumalan rakkau desta, joka toteutui Jeesuksessa Kristuksessa, pysyy kirkkaana ja helpottaa koko Raamatun ym märtämistä. Tomi häkeltyi itse nätin ty tön seurasta, sen verran, että sa nat olivat unohtua, joskin se vain elävöitti esitystä. Pääministeri » Esko Aho oli ollut tuolloin 17-vuotiaana perustamassa tätä yhdistystä ja oli nyt 20 vuotta myöhemmin myös Kannuksessa pitämässä puheen. Tentattava pääministeri vas tasi mm. Ohjelma aloitettiin ja päätet tiin Sillanpään marssilaululla yhdessä yleisön kanssa. Osmo Kohtala mmmms VOINKO NÄHDÄ SANAN. Puheen jälkeen ve saiset saivat tentata päämi nisteriä. Pyydämme, että Kannuksen kaupunki hankkisi tarpeellisen määrän jätepaperin kierrätyk seen tarkoitettuja laatikoita sivukylille ja taajamiin. Kuoron lauluvoiman totesi noin parisensataa himankalais ta. Nuori somäärärahojen supistus oli myös nuorten huolena. Aloita uudesta testamentista, lue ensin evankeliumit, sitten kirjeet ja aloita sitten Vanhan Testamentin lukeminen esim Psalmeista ja suurista profee toista Jesajasta ja Jeremiasta. Ikäjakauma oli monipuoli nen, myös naisetkin olivat saa puneet kuulemaan sota-ajan miehisiä ja tunnelmallisia laulu ja. Vain käytännön töillä voim me opettaa lapset ja nuoret ym päristömme suojeluun. Pie nikin päivittäinen tuokio sen ää rellä antaa syvyyttä ja rauhaa elämääsi. Vesaiset tenttasivat pääministeriä Pääministeri ei kiusannut tyttöjä Uusi Raamatun käännös adventtijumalanpalveluksista Vesaisten Keski-Pohjanmaan piirin 20-vuotisjuhlaa vietettiin viikko sitten Kannuksessa. Tarkoitus siis on, että perhettä kohden saa yhden Raamatun. kosta Teija Kurikkalan viereen sä. JONKA SANOIT ROUVA VIRTASELLE OLEVAN AIVAN KIELESI PÄÄSSÄ Korsulaulut kaikuivat hallilla "Te siskot ja morsiamet". Kokkolan Sotilaspiirin 30henkisen kertausharjoitusporukan ilmestyminen konserttiin marssin tahdissa erehdytti ylei sön aluksi luulemaan sen kuulu van ohjelmaan. Juhlassa Vesaisten Keskuslii ton puheenjohtaja Mirja Ryy nänen puhui ja jakoi standardit vanhoille vesaisille. Sitten voit tutustua Mooseksen kirjoihin ja muihin Vanhan Tes tamentin kirjoihin. Kalle Väänäsen laulu Iso Iita sai ylei sönkin lyömään tahtia jalallaan. Kannuksen seurakunnan hal lintoelimet ovat päättäneet, että uusi Raamatun käännös on saa tava kannuslaisiin koteihin il maiseksi. Käy tännössä lahjaraamatun saami nen käy siten, että tilaisuuden jälkeen joku perheestä tulee sa kastin kautta, josta Raamatun saa ottaa. Tällaisia karkkipeikkoja liik kui myös juhlassa. Koulujen ja kylätajojen pihat ovat keskei siä paikkoja, joissa myös lukui sat kerhomme toimivat. Yhteistyöterveisin Kannuksen 4H-yhdistys ry Eeva Jokisalo, p.j. Omasta kokemukses ta voin vakuuttaa, että Raamat tua on nyt helpompi lukea ja ymmärtää. Sisällöltään muuttu maton Jumalan sana on saanut uuden muodon, sujuvan ja hel pommin käsitettävän. Aidon korsutunnelman luo miseen kuoro käytti rekvisiitta na muun muassa telttaa, havu puita ja maitotonkkia. Siunattua joulun odotusta Raa matun äärellä. Lauluja säestivät pääosin Mauri Rauma, Rauni Rauma ja Taito Saari hanurilla sekä Juha Nuottimäki kitaralla. Georg Malmsteenin laulun Il ta Skansissa esitti Tomi Stor backa yksinlauluna. Vetoomus Me Kannuksen 4H-yhdistyksessä olemme pyrkineet teke mään työtä ympäristön hyväksi, yksi ensi vuoden avaintuloksistamme on ympäristökasvatus ja nuorten aktivoiminen kierrätyk seen. Nykyihminen on vain yksi lenkki sukupolvien saatossa. Seija •tse setvisi esityksestä vain hymyilemällä. \ Teija Kurikkala sai sotapojan sekoamaan sanoissaan. Alueeltam me standardin saivat mm. Pääministeri epäili, että ny kyihmiset syövät tulevaisuuden mahdollisuudet omalla itsek kyydellään. Kävi myös ilmi, ettei pääministerillä ole omia eläimiä, mutta lapsilla kotona on "Juuso" niminen 1 hamsteri. Raamattua ei jaeta koteihin, vaan se edellyttää osallistumista adventinajan tilaisuuksiin kir kossa ja seurakuntatalolla. ettei ole koskaan us kaltanut kiusata tyttöjä. 11 Maanantaina 30. pnä marraskuuta 1992_______ _______________ L E S Väliviirteen Vesaiset esittivät 20-vuotisjuhlassa laulua. Vetelin 35-henkinen mies kuoro johtajanaan Simo Kangas vieraili viime perjantaina Hi mangalla Urheiluhallilla. Kertausharjoitusporukka sai konsertissa tuhtiannoksen tunnelmaa yölliselle telttaretkelleen Lohtajan Vana jalle. Antakaa meille siihen mahdollisuus. Lasin keräykseen tarvitsem me ainakin keskustan alueelle muutaman astian erivärisen lasitavaran keräämiseksi takaisin kiertoon. Lisätköön tämä lahja omakohtaista Raa matun lukemista kodeissa. Näin vältämme mah dollisen ruuhkan ulko-oviila. LyonsHartin kappaleen Kodin kyntti lät esittivät soittamalla Simo Alaspää ja Kullervo Laasanen kantele, Vesa Tuominiemi, mandoliini ja Juha Nuottimäki kitara. Kuo ron esitys koostui kahdestakym menestä sota-ajan korsulaulusta. Esko Aho, Marja-Liisa Uusitalo, Sirpa Kankkonen, Erkki Yli koski, Alli Kangasvieri, Alpo Ruotsalo, Anna-Liisa Erkkilä. Väriä esitys sai kun Tomi otti yleisön jouJuhlapuheessaan pääministeri Aho muistutti vanhempia siitä, että oma itsekkyys tulisi unoh taa ja ajatella myös entistä enemmän tulevaisuutta ja erityi sesti lastemme tulevaisuutta
Rodeosankari. Pojat on poi kia. 20.30 TV-uutiset. 19.55 Bon Appétit. 10.30-10.50 Viikkokatsaus. Osa 4/6 10.1010.30 Koulu-tv: Kuukauden kirja IV 11.35-11.43 Utbildnigs-tv: Finland i fem bilder 5. 18.15 Mikä mikä Suomi-kirja. Huimapää.. Kerjäläi senä omassa makuuhuoneessa. 11.30 Karvakuonot esittää: Itsenäi nen Suomen historia. 18.45 Sporttinen. TV 1 6.00-8.55 Teksti-tv:n uutisruutu. ' 23.05 TV-nytt. 20.05 Dokumenttiprojekti: En ole rasisti, mutta kuitenkin... 17.35 Kauniit ja rohkeat. 15.45 Patakakkonen. 9.20 Suomi-75 studio. Opus 2. USA 1986. 19.30 Mona ja palava rakkauden aika. TV 2 11.55-13.00 Eduskunnan juhlaistunto 13.20 Mäkihyppyä. , . Karkulainen. 15.20 Etulyönti. 22.20-23.05 Kova laki. Vanha koti talo. 19.30 Europortti: Balkanin päätty mätön murhenäytelmä. 19.00 Kummeli. Ohjaus Edvin Laine. Histamiini, osa 6. 17.05 Temppeliherrojen aarre. Ohjaus Alfred Hitchcock. 17.15 Ostoskanava. 22.25 Tv-nytt. 17.30 Tonttukoulu. 17.30 Uutisotsikot. 22.1500.20 Ystävät toverit. 19.00 Tasavallan Presidentin Itse näisyyspäivän vastaanotto. Osa 3/26: Pohjoisten seutujen valloittajat. Jäätanssi. 17.15 Ostoskanava. Osa 5:Kaikki yh dessä nuorisoväkivaltaa vastaan. 21.45 Fakta homma. 16.10 Suomineito tanssii marssia. 9.00 Ostoskanava. 17.15 Ostoskanava. Tieteen maailmas ta. 13.00 Suomi-75 studio. 17.30 Joshua Jones. 11.50 Minä tunnustan. 21.15 Vedet vyöryvät paranaan. Ilotulitus. Osa 14/21: Lahja. 16.25 Viimeiset paimentolaiset. 18.00 TV-nytt. 19.20 Hyvät herrat. 20.55 Tutti Frutti. 23.00 Tv-uutiset. TV 2 16.25 Eduskunnan kyselytunti. 16.55 Partituuriklubi. 18.15 OBS! 18.45 Beverly Hills, 90210. Pääosissa Montgo mery Clinft, Anne Baxter, Brian Aherne, Karl Maiden, Dolly Haas, O.E. 11.55 Itsenäisyyspäivän jumalan palvelus Helsingin tuomiokirkosta. 18.25 Voitosta voittoon. Ollaan veneessä Oulun edustalla vuonna 1992. Osa 6 / 8 . 14.40 Kieli-tv: Kafe Rossija 18. 17.35 Regionalen. 22.00 Kymmenen uutiset. 20.45 Lotto ja vakioveikkaus. Pää osissa: Donal McCann, Saskia Ree ves, Ciaran Hinds, Patrick Malahide.. Suomenajokoira. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. 12.25-12.45 Koulu-TV: Keinomatkalla I: Rajana mielikuvitus. Pääosissa John Travolta, Jamie Lee Curtis, Jann Wenner, Anne De Salvo ja Ste fan Gierasch. Pääosissa Lana Turner, John Gavin, Sandra Dee, Susan Kohner, Robert Alda, Juanita Moore ja Dan O’Herlihy. Dokumenttielo kuva talvisodasta. 17.10 Matami Guston sirkus. 17.15 Pelivihjeet. 22.05 Veljekset vapaalla. 18.40 TV-uutiset. 23.25-23.55 Luonto on vielä mei dän: Syksyn tuuli. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. Merihirviö, osa 1 / 2 . Kulttuuriviikon kovat ja nopeat. 18.00 Itsenäisyyspäivän varus kuntakonsertti. 16.45 Musta ori. 15.45 Europortti: Balkanin päätty mätön murhenäytelmä. Valtioneuvos ton itsenäisyyden juhlavuoden pää tapahtuma. 17.05 Rytmin sykettä. 16.30 A-studion raportti. TV 3 15.00 Pikaluistelua. 17.30 Regnbagen. KESKIVIIKKO 2.12. 20.00 Alivaltiosihteeri esittää: Suomi 75 vuotta. TV 2 15.00 Ajankohtainen kakkonen. Aamun uutiset ia sää. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. 23.00 Suomi-75 studio. TORSTAI 3.12. Aamun uutiset ja sää. Stepha nien omat polut. Ohjaaja: William Friedkin, USA 1986. Osa 7/11. 17.30 Pikku kakkonen. 20.55 Urheiluruutu. 18.40 Ajankohtainen kakkonen: kuvia Suomesta. 17.50 Heikot jäät. 18.00 Babar 18.25 Ihminen ja energia. 15.15 Tasavallan puuseppä. 20.00 Speden spelit. 18.00 TV-nytt. 19.00 Columbo. 19.45 Suomi-neidon katrilli Tosi asiaa ulkopolitiikan käännöksistä. 23.10 Noitaympyrät. Osa 2/4: Viinissä on totuus. 11.1011.30 Utbildnigs-tv: 75marks sedeln. Primadonna. PERJANTAI 4.12. 18.55 Suomen juhla. 21.00 Napakymppi. 17.15 Ostoskanava. 17.40 Tonttukoulu. Aku Korhonen. 18.15 Tiistaitiima. 17.30 Veturi. Päätösjakso. Ihminen, ra ha ja ympäristö elämän laatua etsi mässä. 21.00 Pari sanaa lemmestä... Osa 3/4: Me nestyksen malja. David Olennon. 18.15 Avara luonto: Vuosi valko häntäpeurojen maailmassa. Ohjaus Mikko Niskanen. 12.25-12.35 Koulu-tv: Murrekuvat .kuvia murteista. 19.00 Seitsemän uutiset. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. 16.30 H.C. World Cup -kooste. 17.30 Hockey Night: Ässät TPS. 19.05 Nuoruuteni Brooklyn. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.35 Tonttukoulu. 20.55 A plus A-studion torstaitaS 6 . 23.00 Tv-uutiset. Osa 7/10. 22.00 Kymmenen uutiset. LAUANTAI 5.12. 19.00 Seitsemän uutiset. Aamun uutiset ja sää. 13.05 Adolf Ehrnrooth suomalainen kenraali. 16.40 Pieni talo preerialla. 9.00 Huomenteievisio. Oh jaus Douglas Sirk. 17.30 Uutisotsikot 17.35 Kauniit ja rohkeat. 20.45 Tasavallan Presidentin juh lavastaanotto jatkuu. 23.20-00.20 Suomitehdas kan sanjuhlat Kaapelilla. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.20 Las Vegas-arvonta. TV 3 6.28-9.00 Huomenta Suomi. Dra maattinen ihmissuhde-elokuva. 18.30 TV-uutiset. 16.10 Star Trek, uusi sukupolvi. 13.25 Historiaa niin että hitaampia heikottaa. Peter sen, Willem Dafoe, John Pankow, Debra Feuer, John Turturro. 18.00 Pikku Kakkonen. Rytmiä kou luihin. 12.2512.45 Koulu-tv: Kaksi käyntiä Ateneumissa. 9.109.17 Utbildnings-TV: Finland i fem bilder. 20.30 Tv-uutiset. 23.2023.50 Erikoisnäytös: Safiirimies. 17.00 Tuhlaajapojan päiväkirja. Ohjaaja: Ivan Reitman. TV 1 6.00-8.55 Teksti-tv:n uutisruutu. Pää osissa: Robert Redford. Andersenin Ruotsinmatka. 16.20 Suurinta elämässä. 18.25 Megavisa. 5/5. 22.25 Suomi-viihde 75 vuotta. 16.10 Viherpeukalo. 16.45 Suomi-75 studio. Tahdista vastaa Euro-orkesteri. Kullervo Kalske. 17.05 Suomi-75 studio. 17.05 Lysande utsikter. Pahennusta. 18.30 Tv-uutiset. Golfia ja kirkkohäitä. Bakerin veljekset jälleen vauhdissa. 17.05 Etsivä löytää. 20.40-21.10 Roseanne. 21.15 Missä on Salome. 21.10 Urheiluruutu 21.25 Anna Liisa -näytelmän esitte21.30 Anna Liisa. 19.30 Menneisyyden aaveet. 14.15 Tapahtui kaukana. Del 11/12. 15.55 Fär jag... 14.10 Mäkihyppyä. 17.00 Simpsonit. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.30 TV-nytt. 18.00 TV-nytt. 19.20 Suomen juhla jatkuu. 17.00 TV-uutiset. 18.30 Tv-uutiset 18.45 Kotimaan katsaus 19.00 Viimeinen purjehdus. 17.30 Joshua Jones. 17.00 TV-uutiset. Histamiini, osa 5. Vartija. MAANANTAI 30.11. 16.35 Tonttukoulu. 13.20 Kohtalon kosketuksia. Pääosissa: Helena Ka ra. 18.00 Pikku Kakkonen. 20.00 Rakkaat siskot. 21.00 Sportmagasinet. 10.1010.20 Koulu-TV: Murrekuvat kuvia murteista. 17.40 X-tra. 18.30 Ruutulippu. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 16.20 Television viritysohjeita 16.25 Hoikaksi henkensä kaupal la. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.15 Sana viikonvaihteeksi. 19.30 Villiä elämää. Pääosissa: Farley Granger, Robert Walker, Ruth Roman, Leo G. ylijäämänainen. 13.55 Anna ystävämme. 10.45-11.15 Musta ori. Pennejä taivaasta. Postilinja 17.15 Ostoskanava. Pää osissa Anna-Leena Härkönen, Markku Halme, Erkki Pajala, LiisaMaija Laaksonen ja Seppo Jokela. 22.35-24.00 Joulukuun morsian. 18.25 Megavisa. 18.55 Reinikainen. 18.25 Ruutuässä. 8.45 Suomi-75 studio. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 17.30 Uutisotsikot. Ohjaus: Thaddeus O'Sullivan. 21.25 Mediakomppania: Kaksi ta paa lähestyä...kotia. Hasse. 18.45 Mestarin siveltimestä. 19.30 Saksittua. Pelon vallassa, 2/2. Lahja. TV 1 8.00 Bara festligt Baluns. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.45 Kotimaan katsaus 19.00 Terveys tänään. Del 2/2. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.55 A-studio. 19.10 Tulosruutu. Ohjaus Alf red Hitchcock. Vahin gonlaukaus. Pääosissa: William L. 20.30 Baywatch. 18.20 Hyvästijättö. 17.35 Hanneksen perintö. 17.00 Tv-uutiset. 17.30 Uutisotsikot. Aamun uutiset ja sää. 21.30-22.00 Pulmuset. 20.55 A-studio. 21.30 Nollapilkkuviisi. Koiranelämää. 19.15 Muutoksia: Mitä onkaan verhojeni takana. 18.45 65 Ravit. 20.30 Tv-uutiset. 11.35 Laulu Kuujärvestä. 9.55 Kapteeni planeetta. 21.30-23.35 Elää ja kuolla L.A:ssa. Margo. 23.1000.47 Yönäytös: Muukalaisia junassa. 17.40 Tonttukoulu. 17.40 Tonttukoulu. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. 22.1500.20 Kettujen yö. Järeät aseet. 22.15 Why do you fly to Finland. 21.20-22.30 Yölinja. 20.30 TV-uutiset. 21.30 Maailmanpyörä. 19.05 Välimeri kulttuurien kohtaus paikka. 11.35-11.55 Utbildnings-TV: X-tra. 17.30 När hunden och grodan kom tili mänen. 21.55 Tv-nytt. Romanttinen juppikomedia rock-lehden toimittajasta. 18.00 Tv-nytt. 21.30 Suun vuoro. 17.55 Liigaottelu. 16.45 Musta ori. 17.45 Sport. 17.30 Veturi. 10.10-10.30 Koulu-tv: Keinomatkalla I: Rajana mielikuvitus. 20.55 A-studio. 9.109.30 Koulu-tv: Kaksi käyntiä Ateneumissa. iV 23.05 Tv-nytt. 22.2023.20 Yön vampyyrit. 20.30 TV-uutiset. 10.1010.34 Kieli-tv: Kafe Rossija 17: Venäläisiä romansseja. 17.30 Joulukalenteri. 21.45 Ympäristöuutiset. 16.45 Joulukalenteri: Histamiini, osa 4 17.00 TV-uutiset. Del 2/6: Livet är ingen lek. 19.30 Kuoromme Amerikassa. 14.45 Suomi-75 studio. 20.15 Molle ohjaajamuotokuva akateemikko Rauni Mollbergista. 16.45 Musta ori. Kertomus kaupungista ja sen ihmi sistä. Osa 13/15. Maailman cupin ensimmäinen osakilpailu. Osa 6/7. 19.45 OBS. Garrison, valheen käsikirjoittaja. 19.25 Ajankohtainen kakkonen: Sana sanasta. TV 2 10.00 Ortodoksinen juhlaliturgia. 15.00 Suomen päivä, Kansalaisjuh la jäähallissa. 20.10 Karpon joulupaketti. Pääosissa AnnaLeena Härkönen, Heikki Paavilainen ja Pekka Valkeejärvi. 19.10 Siivotaan, siivotaan. 17.05 Peilikuvia III: Vakuutanko yleisöni. TV 1 6.00-8.55 Teksti tv:n uutisruutu. 15.35 Kamomillapiha. 20.55 Hyvät herrat. 16.45 Musta ori. 17.00 Keskustelu Magic Johnso nin kanssa. 14.55 Nuoruuteni Brooklyn. 19.00 Seitsemän Uutiset. Morsiamen hinta. Osa 3/24. 22.00 Kymmenen uutiset. SUNNUNTAI 6.12. 20.20 Hullu Suomi. 19.25 Johdatus elokuvaan. TV 1 6.00-8.55 Teksti-TV:n uutisruutu. Ohjaus Rauni Mollberg. 17.25 VVihelm Buschin albumista: Vritäpäs pyydystää hanhi päivällispaistiksi! 17.30 Veturi. 17.50 TV-nytt. Aamun uutiset ja sää. 10.20 James Bond Junior. 15.30 Rocktori: Nils Löfgren. 17.00 Tv-uutiset. Viisiosainen draamasarja kertoo lähiomaisen me netyksen aiheuttamista tunteista. TV 3 8.35 Toinen kattaus. 20.50 Junassa. Ratkaisu Brightonissa. er. 18.45 Kotimaan katsaus. 20.25 Tuhlaajapoika ja Sokrates. Falunista. 17.00 TV-uutiset. 8.20 Satukirjaston aarteet. 23.40-00.10 Musta Ikaros: Jäähy väiset. 18.00 Tv-nytt. Talo San ta Monicassa. 21.30 Kymppitonni. TV 1 8.30 Pienen pieni veturi. 9.00 Lipunnosto Tähtitorninmäel lä. 21.00 MTV World Club.MTV.n Matkaklubi vierailee Floridassa. 20.20 Ruusun aika. 18.30 Tv-uutiset. 18.25 Megavisa. 20.05 Sattuman sankarit. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.05 Marskin nyrkki. 16.55 Liigaottelu. Joulukalenteri. 15.35 UK-puiston viisi vuodenai kaa. 22.30 Tv-uutiset 22.35-23.26 Framgäng och frestelser. 19.10 Pellit auki. 21.05 Vaarallisilla vesillä. TV 2 16.30 Jumppa. 20.00 Piilokamera. 19.50 Hälytys 911. Osa 3/6. 9.30 Pinokkio. 19.40 Iloinen giljotiini. TV 2 16.45 Matka Afrikkaan. 15.50 Meren salaisuudet. 21.30 Manitbois. 11.2511.45 Koulu-tv: Kuukauden kirja IV. 2/8 Usko nasioita. Maailmoista paras, 1 .osa. Darryl Hannah, Brian Dennehy, erence Stamp, Steven Hill. 20.15 Drömmen om Atlantis. 21.30 Kullervo Lontoossa. 20.30 TV-uutiset ja urheilutulok sia. 22.00 Kymmenen uutiset. 22.20 Talvisää. Osa 3. Debra Win. 18.30 TV-uutiset. 21.00 Varustamo. 21.25-23.35 Perfect tähtäimenä täydellisyys. 19.30 Disneyn ihmeellinen maail ma. 20.30 Yön vampyyrit. TIISTAI 1.12. 18.00 Pikku kakkonen. Väliajalla seu rataan tunnelmia juhlajunista. 23.3523.40 Tv-uutiset. Del 10/12. 16.20 Joulukalenteri. 19.30 Villi Pohjola. 21.25 Äänilevymuistoja. Viisi kerto musta ihmisen ja ympäristön vuoro vaikutussuhteesta. 17.45 Tv-Uutiset. 19.00 Naisen tahto. 22.20-23.20 Marx och Coca Cola. 12.05 Taistelun tie. Ohjaus TuijaMaija Niskanen. Osa 2/5. 17.10 Itsenäisyyspäivän paraati Joensuusta 6.12.1992. 20.45 Kolmosvisa. 17.55 Suomen juhla. Sheffield Wed Aston Villa. Pääosissa Mikk Mikiver, Stina Ekblad, Hannu Lauri ja Paavo Liski. 12.00 Johdatus elokuvaan. TV 2 15.00 Vuoristosairaala Osa 3: Maailmanmatkaaja. 17.00 Tv-uutiset 17.05 Olipa kerran Amerikka. 22.25 TV-uutiset. Yksinäiset sy dämet. 19.30 Hermunen. 16.45 Musta Ori. 19.30 Teijan keittiössä. USA 1951. 22.25-23.25 Wiseguy. Osa 4/4: Isä ja poika. 22.20-00.05 Christine Cromwell. 18.00 Tv-nytt 18.15 Tapulikylä. 21.45 Europeiska röster: Alain Finkielkraut, Frankrike. 9.40 Utbildnings-TV: 75-marks se deln. Carroll, Patricia Hitchcock, Marion Lorne. 20.30 Tv-uutiset. 21.15 Vaaralliset yhdessä. 17.30 Uutisotsikot. 22.00-22.50 Asuntomarkkinat. Osa 14/34: Rakkauden ihme. Joel Rinne. 19.10 Koiruuksia. 17.30 Veturi. Jack Higginsin menestysromaaniin perustu va 2-osainen sarja. Makeankipeä. Oh jaus James Bridges. ja ka verin takaamisesta. Osa 5/10. 19.00 Maailman kisat. Salaiset suhteet. 18.45 Kotimaan katsaus. Joulukalenteri. 14.25 Kieli-tv: How to become a Finn 4/5. 17.35 Kauniit ja rohkeat. 22.20 Miljonääripeli. 21.25 Sporttispurtti. 19.30 Kaksin kotona. 18.45 Työn ilo II: Osaamisen yhtei sö. Elävä fossiili. 19.25 Koira haudattuna. 9.109.39 Kieli-tv: Einblicke und Ansichte
V / 1 • SÄHKÖJ J A A SAHA 2012 . ANTINPAlVÄMARKKiNAT MA 30.11.92. -90 • SKIDO SAFARI vm. Erityiskohde on vaasalaisen mieskuoron Pohjanmiesten järjestämä isänmaalli nen ilta. Lisäksi hänellä on vastaanotto Kok kolassa. LYNX 3900 LTS 0C Q flfl vm. Nokalla kehrää Rotax 583. -82 • POLARIS STAR vm. Ainutlaatuisuutta, mikä täytyy itse kokea. Suurin osa ihmi sistä sairastaa aivan turhaan; ihan pienen vian vuoksi. Lauri Uusi-Hakimo kirjoitti näytelmän lapualaisille, Kalevi Haapoja ohjasi suuren suosion saavuttaneen teatteriesityksen ja radiolle teoksen sovitti Heikki Hissa. Karoliinien jalanjäl jillä nautitaan myös aamukah vit. netto........... KATKAISULAIKKOJA 9 tuuman 10 kpl........................ LYNX-VAIHDOKIT • LYNX 3600 L.C. 1750,NYT 2350 , 3290 ,1200 ,Jonsered TURBO 2036 HEHKU LAMPUT 4 kpl.......... Aivan kylmiltään Martti ei lähtenyt alalle, sillä hän aloitti hiero jana jo 60-luvulla. Muista pikkulintuja LINTULAUTA + 285 ,260 ,35 ,' NUNNAUUNI v t S A T U 1 $900,• pystytettynä + rahti Myös muita malleja edullisesti. Uutuute na LWF-runko. Osa lääkäreistäkin uskoo heihin, osa ei. vm-91 • LYNX 3800 RAVE vm. -89, hyvä • POLARIS INDY SPORT vm. Reppu pitäisi olla pakollinen koululaisille. 3100,-NYT ovh. Onhan se komea Suomen historian muis tomerkki. Pi täisi kiinnittää huomiota työasentoihin ja liikuntaan. L jitfU U , MAATALOUSKESKUS Koskela Ky Toholampi * 885 232, KANNUS * 71 878 Suomen juhlaa Radio Pohjanmaassa Suomen 75 vuoden taival ja Pohjanmaan osuus siinä sekä maakunnan nykypäivä ovat esil lä Radio Pohjanmaan ohjelmis sa itsenäisyyspäivän aattona ja itse juhlapäivänä. Kaupungissa on ehkä enem män stressistä johtuvia niskaja hartijavaivoja. Sen lisäksi hän voi antaa akupunktiota säh köisesti joko neuloilla tai il man. Ei tästä mitään tulisi, jos se ei olisi mielekästä. Kuunnelmaversio ääni tettiin 1986. Itse itsenäisyyspäivänä Radio Pohjanmaa lähettää juhlapäivän tunnelmia klo 15.30-17.25. -82 Tarjous: • VVINHA54 4500,• WINHA 35 5500,Tule kaupoille! TARJOUS Työ/vapaa-ajan LYNX 5900 LT S -91, +rahti... PARTNER K-PIENKONEET SACHSDOLMAR I K E U L A K U V A ^ IXMXS Cobra Enduro Lynx Cobra Enduro on Lynxin 25-vuotisjuhlamalli. Työ on toisenlaista, vaikka vaivat ovat samankaltaisia. AN 69300 TOHOL NNUS KY 6 8 -8 8 5 4 7. Ihmisillä on paljon selkä vaivoja iästä riippumatta. -90 • SKIDOO SAFARI vm. Lensu laittaa paikoilleen selkäja niskanikamia, nive liä ja jänteitä. Kuunnelman esitys alkaa lauantaina 5.12. Lensu kertoo, että hä nen vastaanotollaan on käy nyt myös hoitoalan henkilö kuntaa, sairaanhoitajista lää käreihin. -86 • ARTICCATELTIERE vm. 1 , 12.50 Jonsered « / h ¿ 2041 (2590,-)... Lensu aloittaa Toholammilla työt yhdeksältä arkipäi visin. Hän tekee tarpeen mu kaan pitkiäkin päiviä. Lampilta Martti tuli hake maan maaseudun rauhaa. POTKUKELKKA alk. Olemme mukana maakunnan ti laisuuksissa. klo 10.03. Kiropraktikoihin suhtau dutaan monella tavalla. Lapuan harrastajanäyttelijät esittävät toista tuntia kestävän kuunnelman Isänmaan Miehet. Juhlapuhujana tilaisuu dessa on puolustusministeri Eli sabeth Rehn. Täällä ei ole niin stressaavaa kuin kaupungissa. Pannu kuumana koko päivän STUHL e d u s ta ja R a im o T im o n e n e s itte le e u u d e t s a h a t PERINTEINEN RAIVAUSSTIHL024 SAHA 280 o v h . 4700,-NYT SAHKOSAHA14 ovh. Antti aisoilla ajaa, kjnttaitaan kapistelee... Kokkolalainen Martti Lensu kouluttautui kiropraktikoksi kolmisen vuotta sitten. Pidän työstäni. 1 I V V j RATTIKELKKA Calssi tai kpl.... Selkäviat vaivaavat ihmisiä Kiropraktikko Martti Lensu avasi tiistaina vastaan oton Toholammin lääkäria semalla. -91 + rahti... Enduros sa on yhdistettynä kaikki tieto taito 25 vuoden ajalta. KATUHARJA + VARSI.................... Suomen lauluja esittävät Radiolauantaissa isokyröläinen tyttötertsetti ja jalasjärveläinen huilukvartetti. Matto 380x3200, erillisjousitus öhlings-vaimentimin. En nen kuunnelmaa Suomen histo rian professori Pentti Virrankos ki matkaa toimittaja Vesa Ran talan kanssa Napuelle
klo 19.00 H im angan a la -a ste e lla itse n ä isyysp ä ivä n a a tto n a la 5.12. KANNUKSEN TIMPURIT KY Silakka p. Tervetuloa! Toholammilla marraskuun 25. AUTOVUOKRAAMOJA ----------VAPAA-AIKAAN ja YRITYSKÄYTTÖÖN! Vokswaqen Caravelle G l Syncro 4x4 2ISBUSSI Viihtyisät tilat8 aikuiselle ja heidän matkatavaroilleen. klo 19.00 Liput 30 mk. PALVELUJA Leikkaa talteen! YKSITYISET ja YRITYKSEN Himangalla. HIEKOITUSTA ja AURAUSTA sopivasti! 1 Asko Mattila Puh. H in ta 30,Myynti: Kylätoimikunnat, Toholammin Kirja-ja Paperikauppa, Lestinjoki-lehti. yl. 968-56 027. päivänä joulukuuta Ravintola Rumpalipojan kabinetissa Lohtajalla. Tervetuloa! VALTAK. Maatalousseuran johtokunta Välikannuksen Maamiesseuran maaja kotitalousnaisten sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään MS:n talossa ti 8.12.92 klo 19.00. Laboratoriopalvelut myös eläinpuolella. Ma-pe klo 8-19 SOITA TAI KÄY! Puh. Järjestäjinä: Eskolan kylätoimikunta, Eskolan metsästysseura, Hanhinevan koulu MYYTÄVÄNÄ Myydään edullisia kankaita ja LP-lankaa Kannuksen torilla tiistaina 1.12.-92 klo 10.00-16.00. O h je lm a t 20 mk. Saat väen liikkeelle! L E S T IN J O K I Puh. Tilaisuuteen on vapaa pääsy! Tervetuloa! ToKTO MYYTÄVÄNÄ JOULULAHJAVTNKIT TORILTA T oh olam pi m a 3 .1 1 ., H im anka ti 1 .1 2 . pnä marraskuuta 1999 KOKOUKSIA H IM A N G A N K U N T A Kunnanvaltuuston kokous idetään kunnanvirastolla eskiviikkona 2.12.1992 klo 19.00. Luennot on tarkoitettu kaikille yritystoiminnasta kiinnos tuneille. 18, P II 69101 KANNUS PUH.968-71 288 FAX. samana päivänä. puh. Kokous alkaa klo 11.00. 968-612040 LABORATORIO Näytteiden otto arkisin kello 9.00 — 13.00. klo 19.00 Pekka Ainali: urut. Tied. Himangalla 25.11.1992 Asko Hekkala puheenjohtaja Toholammin Yhteismetsän sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään maanantaina 14. Kahvitarjoilu. -----KPjjgöntgen • röntgentutkimukset • uä-tutkimukset • verisuonten doppler-uä • mammografia Ma, Ke 10-18, Ti, To 10-16, Pe 10-14 Mannerheiminauklo 1 Kokkola Puh. Tervetuloa! Mitä, missä, milloin . kunnantalon valtuustosalissa klo 19.00. Tied. 2 5 1 7 2 JALKINEKORJAAMO Kenkien ja pyörien huolto, avainpalvelu: autonja erikoisavaimet SUUTARI I 9 1 MATKAl c |________ KAHVIO e t Satamatie Kannus Saman katon alta Matkahuoltopalvelut. 71 288, 85 690, 55 966 '??y :. %aumankjirin Jcrffcne&ijoamo Om. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 7 §:ssä syyskokoukselle mää rätyt asiat. 968-71 829 LÄÄKÄRIPALVELUJA LÄÄKÄRI Antti Hernesniemi Kaustinen, Varilantie 118 Yleisvastaanottotoiminta, todistukset, ym. TERVETULOA! g Järjestää Him angan srk MYYNTI» VAKKA Myyn turvetta 50 mk kuutio. Luennot pidetään klo 12.00-13.30 molempina päivinä. Tervetuloa. 968-612 318 Doctor Sam Oy Kaustintie 5, 69600 Kaustinen Lääkärikeskus ja kliininen laboratorio KAUSTISELLA, APTEEKIN TALOSSA, 2. 5,-/metri Heikki SELTIN ja KLEINPIZIN urospennut sekä edullisesti PERHOSKOIRAN pentuja. P. Polvalaisnuorten kansantanssiesityksiä, hirvimiehet tarjoavat hirvikeiton, joten myös maanomis tajat tervetuloa mukaan. 968-55 890, Ma-pe 6.30-19, la 8-17. Saralampi, Himanka p. k, Käsiteltävät asiat a) Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen b) Pöytäkirjantarkastajien vaali 1 Sosiaalija terveystoimen johtosääntö 2 Vuoden 1993 alustavan talousarvioluonnoksen esittely 3 Käsitellään muut mahdolliset asiat 4 Merkitään tiedoksi mahdolliset ilmoitusasiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kunnanvirastossa maanantaina 7.12.1992 virka-aikana. klo 19.00 Ohjelmassa mm. Kerro lukijoille, kun tapahtuu... Keskustellaan aiheesta tarvitaanko Toholammilla Maatalousseuraa perusyksiköille ja karjantarkkailutiloille. 968-70 755 auto 949 361 5821 KURSSEJA > Toholammin Käsi-ja taide teollisuusoppilaitos järjestää * 7 "MINUSTAKO YRITTÄJÄ?" Luentosarjan Toholammin kunnanviraston valtuustosa lissa keskiviikkona 2.12.1992 ja 9.12.1992. Tervetuloa penkomaan! Olemme viimeisen kerran ennen joulua. 979-516 812 tai 979-510 212 SEKALAISTA KASVATA KO RKO A , POSTISSA! P O S T I Kannus 70 841 ITSENÄISYYS -7 5 KONSERTTI 1 H im angan kirkossa torstaina 3.12. Laukut, käsineet, tossut, lompakot ja vyöt, paljon muuta mukavaa. LESTINJOKI Maanantaina 30. 55 661, 949 162 079 tai 55 219 K ansalaiso piston Himangan näytelmäpiirl e sittää Sam Sihvon laulunä ytelm än "JÄÄKÄRIN MORSIAN" Lohtajan y lä a ste e lla pe 4.12. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kankaat alk. KERROS Palvelut: — Yleislääketiede Heikki Hemmilä (LL) Anna-Stina Kokko (LL) Pertti Niemi (LL) Timo Kinnunen (LL) — Lastentaudit Christer Häggqvist (LL) erikoistuva — Naistentaudit Pirkko Alavaikko (EKL) — Anna-Kaisa Poranen (LL) Ihotaudit Häkan Granlund (EKL) — Radiologia (UÄtutkimukset) Ari Karttunen (EKL) Jukka Merikanto (EKL) — Sisätaudit Matti Kuusela (EKL) — Psykiatria Antero Lassila (LL) erikoistuva NYT MYÖS AKUPUNKTIOHOITOA JA SUP-VALOHOITOA, VATSALAUKUN TÄHYSTYS AJANVARAUKSET arkisin kello 9.00 — 16.00 puh. TILAISUUKSIA Tervetuloa ITSENÄISYYDEN KYLÄJUH Hanhinevan koululle ._______ pe 4.12. päivänä 1992 Toholammin yhteismetsän hoitokunta Toholammin Maatalousseuran SYYSKOKOUS pe 4.12. Ra-Ku N ah k a, Lestijärvi LAMPPI LAISET! O n jo u lu p o s tin a ik a , m u ista sukulaisiasi ja ystäviä si u lk o m a illa JOULUTERVEHDYKSELLÄ KOTISEUDULTASI! JUURET T O H O L A M M IL L A le h d e n m y ö tä
637 131 YRITYKSET ja YKSITYISET! ERIKO ISLIIKE, joka valmistaa MAIN0STARR0ITUKSET: • näyteikkuno ihin • ajon euvo ihin • va lo m a in o ksiin • kyltteihin ym s. .Toholampi, puh. 70 068 PARIVARTIO KY Kaikki vartiointialan palvelut 949 667 941 9400-666 925 I U IV T & Vartiointi ' • Halytyslaitevalvonta . kiintokaiusteet ym. (9 68) 51 134 SISUSTUSL1 SITÄ H.Landin puh. 708 58 tai Himanka p. Uudet mallit Edulliset hinnat Aja meille se kannattaa... 9 6 8 -7 3 175 R A K E N N U S P E L T IT Y O T : • rännit • piipunjuuret * • listoitukset • höyrykuvut ym. 968-713 63 auto 949-560 258 VÄRIKUVAT TUNNISSA ATK-asiantuntljaliike TIETOLAMPI SP:n talo puh. K a n n u s , L ie d e k s e n liik e ta lo 2 k rs . PUH. N AH KA-AITTA K älviä p u h . mukaan TERVE TULOA' I TUIKKU KOKKOLA Liedeksen liiketalo n 2. m ukaan j y o —»KOKKOLA Parturi-kampaamo Leila Salonen Haapalanne 76 68380 Yli-Ullava puh. MALär^ < M uotí Mh TukkA“'"’ P A R T U R I • K A M P A A M O P U H . 84 K A N N U S P. 1450,(T % n jg \9 TÄRKEIMM ÄN l l / f f l f j KOHTEEN JA ALUSTAN OSIT TAINEN SUOJAUS alk. Kun et itse pysty tai ehdi tekem ään kaikkea. 70 439 AVOINNA: ti-pe 9-17, . nmufto, LVI, kattila ym. sahauspalvelut Puh. 968-71 359 PUUSEPÄNLIIKKEITÄ PUUSEPÄNLIIKE ERKKILÄ * mittatilaustyönä keittiö-, eteisym. SOITA JA S Ä Ä S T Ä ! f Uh. , T:m i K .R IN N E Lestijä rvi, p. soita meille p. 968-71 690 • po rtaat, kaiteet, ovet, ym. pnä marraskuuta 1992 A N T E N N E JA 1 j FYSIKAALISIA HOITÖJA ANTENNIASENNUSTEN ERIKOISLIIKE — perinteiset TV-antennit — sateliittipeiliantennit — myös rivija kerros taloasennukset h u o l l o e x p e r t . , \ ________ puh. AROLA Puh. Rgkilänt. 960-70 304 DINITROL TÄYDELLINEN O H JE LM A — KÄSITTELY, TAKUU 6— 10 v alk. 25 753 ristirannankatu i: . 553 04 Kannuksen Fysikaalinen Hoitolaitos Asematie 2 • fysikaaliset hoidot • hieronta • ohjatut kuntosaliryhmät • Muista myös lahjakortit! SOITA H ETI 71 528 LVI-PALVELUJA R ak en tam ista su u n n itte le v a t ja alan a m m a ttila ise t Lämpö-, vesi-, viemäri-ja ilmastointisuunnitelmat ja konsultointi: L V Iin s in ö ö r it o im is t o JORMA NIEMONEN Keskustie 42. krs W EUH G JOKILAAKSON PELTI HAISI IMU PORKOLA K A N N U S PUH. 968-71 379 Puhcttsfamonlie 6. LVI-URAKOINTI • RAUTAJA RAKENNUSTARVIKKEET Puh. LESTILTÄ. 885 548 Kokkola 10 km Ouluun Eläinpuisto | I 300m ' i S u o n p e rä 1 k m NAHKA-ASUT Heti valmistajan runsaasta valikoimasta myös iltaisin ja viikonloppuisin. p u h . KANNUS1. 43900 KINNULA Puh. • koriste ra id o itu kse t • te kstiilipa inantaa Erittäin nopea toimitus Halvat hinnat -Tarkka työnjälki Valtakatu 50, KANNUS. 968-71 482 Av. MEILTÄ ONNISTUU! Asuntoautovuokraus • KANNUS P A R T U R I — K A M P A A M O I T I I I I I I I QHENNEVA, KANNUS. ' Valitse laatat K-P:n suurimmasta valikoimasta, fo p i-a s ia n tu n tija loo .LAATTA . 885 412 K A N N U K S E N i H c m s m a Ihm isläheistä palvelua vau voista vanhuksiin. 70 461 HUOLTOJA tr LVI-, RAUTA-ja • RAKENNUSTARVIKKEITA LVI-NIEMONEN KY .ä o ja n tie 3, K A N N U S LVI-TARVIKKEET . ä • T A D n , A 69100 KANNUS 0. sop. 949 162 481________ y p. l a 9-13 \TTuulLsopjmjje A J O O H J E _ K o j o l a K annus ~ n m a v a -R » K J a * — I , T T T~T — —fjuna ra ta ^ J Lukko-ja ( k î l u > w avainpalvelu AUTONAVAIMET • KOTIAVAIMET VARA-AVAIMET • Myös sanoitukset. KAUPPILA Asematie 5, Kannus, puh. 9 6 8 7 6 1 KANNUS a u t o 9 4 9 3 6 6 1 7 7 I AUTOKORJAAMOJA V A L T U U T E T T U T O Y O T A H U O L T O AUTOSÄHKÖ Va»tatahj 3\. 7 7 41 PALVELUJA , I P A R T U R I-K A M P A A M O M äkikuja 3 5 KESKUSTA I KjftKXO KANNUS Puh. 968-70 402 69100 KANNUS • tapetit • m atot ja maalaustarvikkeet • laatat matot, parketit myös asennettuna • ym. ark. 71 784, auto 949 564 402 L i LESTIJOKILAAKSON $ / V VARTIOINTI KY KUNTOKANNUS • fysika a lin e n hoito • h ie ro n ta a Ajanvaraus: Valtakatu 19 Kannus p. 968-73 225, auto 949-366 295 VALOKUVAAMOJA NAHKA-ASUSTEITA KEHITTYVÄLLÄ AMMATTITAIDOLLA — sopimussiivoukset— vahaukset — loppu siivoukset — mattovuokraus HUON T STGSilVOUS S IL L M A N KANNUS puh. 944—858 18 ^ HIERONTAA Laillinen h ieroja AHTI LUOKKANEN Metsolanne 7, KANNUS puh. 968-71 521 HIERONTAPISTE Leila Kattilakoski V a lta ka tu 10, K annus puh. 7 5 4 s o p im u k s e n m u k a a n . 968-389 183 A vo in n a : ti-pe 10-17 la 9-13 myös ilt. 968-71 447 T U I J A M A N N I N E N ~ 1 I KOKKOLA I L KANNUS KAMPAAMO Markkinatie 8, KANNUS Kampaamo S c h w a rz k o p f# R A IJ A -----------------------M A A T T À L À a j o o h j e . ' Hälytyslaitteet -asennus ja konsultointi Yksityisetsivä toimeksiannot 1 Talonmiestehtävät ?Jatkuva yöpäivystys ym. sisustusmateriaalit LA -SISU STU S LASSE ANN ALA . 968-885 635 968-715 40 PARTURI-KAMPAAMOJA LAATOITTAJAN PARATIISI _______ KAUPAI [•HilttLl J. 732 88 Avoinna: ma-pe klo §.00-17.00 LA s u lje ttu M uu lloin sop. 5, Kannus puh. 990,Autokorjaamo Eero Niemi-Korpi 69100 Kannus tr 968-70 029 Henkilöja paketti autojen: • m aalaukset • peltikorjaukset • kiilloitusvahaus • pienet a lu m ./la siku itu veneiden m a alaukset A u t o m a a l a u s J .S O R M U N E N Lopotinkatu 15 69100 KANNUS, p. . 7-17, la 9-14 HUOLTO • TARVIKKEET • VARAOSAT* • KODINKONEET • KYLMÄKÖ N EET NESTEKAASU LAITTEET Kodinkonehuolto HANNU KAUPPILA KY Asemat. Maanantaina 30. puusepäntyöt • vanerit ym. • siivoukset • siivoustarvikkeiden välitys • siivousvälineiden vuokraus • ruohonleikkaukset LESTIJOKILAAKSON SIIVOUS KY Kannus LASIA LEIKATTUUN HINTAAN . 70 461, autoon: 949 263 270 SnVOUSLHKKEITA Puusepänverstas TOM RAHKONEN Kannus puh. l a m U J u n k a l a n t i o 1 6 . |0 T. 70 886, 949 165 042. 2, puh. puutyöt • ____ KAUNEUSHOITOLA Kauneushoitola Raija Dipl .kosm etologi Raija Luomala A ja n v a r a u s p u h . • URA-AVAIMET KODINKONEHUOLTO H. ___ Tehtaank. LESTINJOKI 1 5 LAITISEN LASI Puh
urheiluhallilla jär jestettävässä tilaisuudessa. lähtien KESKIVIIKKO ja LAUANTAI Laita uudet aineistoaikataulumme muistiin: MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI Muista aineisto keskiviikon lehteen TÄNÄÄN klo 16 mennessä! Muista aineisto lauantain lehteen TÄNÄÄN klo 10 mennessä! Posti jakaa Lestinjoen aam ukannossa kuntien keskus taajamissa ja päiväkannossa muualla. MAALAISQ MUNAT 10 kpl..... Vesityömaan harjannostajaisia voidaan juhlia myös kylä läisten keskuudessa. |T > \ Myös valokuvausta vf Q TIISTAINA TUORETTA KALAA! klo 11 jälk. JOULUPUKKI MEILLÄ KESKIVIIKKONA klo 16.00-19.00 KESKIVIIKKONA PUKKI JA MUORI VIERAILEVAT PRIMASSA klo 16-19. Toholammin kouluilla tarkas tellaan itsenäisyyttä paikkakun nan näkökulmasta. Ala-asteella esitetään Määttälän koululaisten tekemä video sekä Martein ala-asteelaisten esittämä sketsi. Lauantai 5.6. Työtä on han kaloittanut vaikea maasto: maa on kovaa savimoreenia ja kivik koa. Muut kuntalaiset voivat tu tustua hallilla oleviin näyttelyi hin vielä sunnuntaina Itsenäi syyspäivän juhlan jälkeen. Johdon vetäminen on erittäin hidasta. Päiväkodilla on myös aloittu jo ilmastointija sähkötyöt. Päälinjan putkea on vedetty yli kuusi kilometriä ja työmiehet ovat töissä Kiiskilän lahden rannalla. Ainoastaan pihatöitä ja joitakin viimeistelytöitä joudu taan tekemään ensi vuoden puo lella. Kaikki, jot ka liittyvät liittymään, ovat ol leet innokkaasti talkootöissä mukana. Lisäksi hallilla on kaksi videoesitystä. Koulupäivä alkaa kello kym meneltä ruokailulla, jonka jäl keen se jatkuu eri toimipisteissä. MYLLYN PARAS VEHNÄJAUHO 2 kg, 2/as.............. Tämä on niin lukijoiden kuin ilmoittajienkin etu. Työvoi mapuolen rahoitus on katkolla vuoden loppuun, jo ten jatkoajasta pitäisi tehdä uusi hakemus ensi vuodelle. Muut kuntalaiset voi vat juhlistaa 75-vuotiasta Suo mea varsinaisena Itsenäisyys päivänä 6.6. 55 966 Paikallislehti Darhaasta oäästä!. on kouluissa työ päivä, jolloin järjestetään kir konkylän kouluilla erilaisia ta pahtumia. Lampin koulut juhlivat itsenäisyyttä Kaikki Toholammin kunnan koulut osallistuvat näyttävästi Itsenäisyyspäivän juhlimiseen. Lukiolla on kuvaama taitoon ja liikuntaan liittyvä performance-esitys, jonka aiheena on "Luomme menneisyyttä, vaikka juhlimme tulevaisuutta". Olosuhteet ovat olleet sellaiset, ettei niihin ole osannut varautua. Vesijohtoa ei saada vedettyä kokonaan vuodenvaihteeseen mennessä. 71 288, OP:n talo, Toholampi p. Toinen niistä on M arkku Huhtalan te kemä luontoaiheinen video ja toinen käsittelee ystävyyskoulutoimintaa. Kun Niemen pää on täysin valmis, lähdetään putkea vie mään järven yli. Lisäksi maasto on alavaa, joten vedestä on myös haittaa. Muu ra hoitus jatkuu vuodenvaihteen jälkeenkin. Tällöin myös virheet vähenevät, kun aineisto on meillä riittävän ajoissa. MILDA MARGARIINI pkt.. 4 .9 ELOPITKO,... Samoin on päiväkodin kohdalla. SININEN LENKKI kpl. SAKSANSÄMPYLÄ... Kunnan rakennustarkastaja Olavi Syri arvioi, että Niemen ja Järventaustan vesijohtotyömaa jatkuu vielä ensi vuoden puolelle. Tämä onkin tärkein tehtävä työmaalla, jotta tilaa voidaan käyttää päiväkotina. LESTINJOKl Valtakatu 18, Kannus p. MUNKKI RINKILÄ. JUHLA MOKKA KAHVI pkt , Edulliset JOULUOMENAT JA PÄÄRYNÄT saapuvat tiistaina. Kolmen kohteen harj annostaj aiset Lestijärvellä pidettiin perjantai na harjannostajaiset tukiasunto jen, päiväkodin ja vesijohtotyömaan kunniaksi. { Pukki ottaa kirjeet vastaan KARJALAN PIIRAKKA,... Tukiasuntojen osalta pääs tään jo sisustustöihin ja työmie het ovat hyvin aikataulussa mu kana. Päiväkodilla on puhkaistu jo ikkuna-aukot seinämään ja par haillaan tehdään raivaustöitä. Yläpuolellahan sijaitsee koulun liikuntasali. Uudet väliseinät on pystytetty, ja kattojen äänieristystyöt ovat käynnissä. Lauantain ti laisuuksiin osallistuu noin 800 oppilasta eli ala-asteelaiset, yläasteelaiset, lukiolaiset, erityiskoululaiset sekä Käsija tai deteollisuusoppilaitoksessa opiskelevat. Metallipuolella on työnäytöksiä vanhoista työta voista. Kaikki hank keet ovat edenneet mukavasti ja ainakin tukiasunnot ja päiväkoti valmistuvat määräaikaan men nessä. SIBAKKA..13.90 Ä ... Aineistoaikataulujen noudattam inen on erittäin tärkeää, jotta ehdimme tehdä lehden valmiiksi ilman turhaa paniikkia. U m SUKLAAKONVEHDIT Gala 200 g rasia Pianissimo 300 g rasia AURINGONKUKAN C Q f) SIEMENET kg ........U.C71/ Lestinjoen ilmestymispäivät 2.12. Käsija taideteollisuusoppilaitoksella voi tutustua lamppilaisten asujen ja tekstiileiden historiaan. ja jakaa karkkeja. Oppilaat liikkuvat neljässä pisteessä parinsadan hengen ryhmissä. Urheiluhallilla on laajoja näyttelyitä, joissa tutkaillaan Toholammin kehitystä itsenäi syyden aikana. Iltapäivällä pidetään kaikkien oppilaiden yhteinen pääjuhla ur heiluhallilla. (säävaraus) LEIVOTAAN TORTUT Itsenäisyyspäiväksi! LUUMUTÄYTE POUTTU LAISTA: KINKKUMAKKARA kg J GOUTER ^9 .................. 885 690, Raumankarlntie 5, Himanka p