Ystäväni kyseli asukkaiden kuulumisia, hämmästyen ettei muistanut emännän etunimeä, en myöskään minä. Huolen on voinut tuoda vaikkapa tekstiviestillä. Vuoto kasteli ison osan omakotitalosta. 4. HIMANKA Kalajoen Himangalla omakotitalon vesimittarin sulkutulppa petti varhain torstaiaamuna ja vesi suihkusi kodinhoitohuoneeseen. Espoosta Kannukseen muuttaneelle Heli Tuorilalle neuvola on ollut tärkeä tuki, kun sukulaiset ovat kaukana. Soiten tiedotteen mukaan neuvolaan saa keskitetyn puhelinyhteyden kautta entistä paremmin yhteyden. Asiakkaat eivät ole samaa mieltä: usean lapsen lapsuusja odotusajan neuvolassa käyneiden äitien Piia Rautiolan, Heli Tuorilan ja Tanja Känsäkosken mielestä palvelu kärsii. Pääsin kotiin ja riisuin takkiani, kun se välähti: Rauha, äitini kaimakin, enkä muistanut! Sivu 6 . –?Olen kokenut, että hoitaja vastaa aina, jos on sopiva hetki, ja jos ei ehdi, numero jää puhelimeen ja soitetaan takaisin kun on aikaa, sanoo kymmenen vuotta samalla terveydenhoitajalla asioinut Tanja Känsäkoski. Tekstiviestit eivät 06-alkuiseen numeroon välity, ja päivystysasioissa kehotetaan ottamaan yhteyttä Kokkolan yhteispäivystykseen. Kannuksen kroonista sairautta hoidetaan edelleen buranalla, ei leikkaushoidolla. –?Miksi niitä harvoja palveluita, jotka pienillä paikkakunnilla toimivat taTorstaina 5. Meidän osaltamme palvelu ei varmasti parane, ja säästöjen syntyminenkin on kyllä kyseenalaista, hän sanoo. Oman neuvolan terveydenhoitajalle ei voi enää suoraan soittaa, vaan häneen saa yhteyden jättämällä puhelinneuvontaan soittopyynnön. Pelastuslaitos tulppasi vuodon ja ohjasi veden pois talosta. – Tällä muutoksella paikataan Kokkolan aliresurssointia, vaikka oikea lääke siihen olisi ollut lisätä tarvittava määrä henkilökuntaa heille. . Viimein päätimme, että kumpi muistaa – soittaa heti. Piia Rautiola katsoo, että puhelinpalvelun keskittämisellä tasapäistetään alueen palveluita väärällä tavalla. OMALLA NIMELLÄ Kannuksen tilanne vaatii kehitystä Muistako silloin, kun Äitien mielestä Soite ei kuullut työntekijöitä ja asiakkaita keskittäessään puhelinpalvelun Neuvolapuhelu . Sivu 10 K A N N U S • TO H O L A M P I • L E ST I JÄ R V I • LO H TA JA • H I M A N K A Lestijoki-lehti, Valtakatu 9, PL 1, 69101 Kannus • toimitus@lestijoki-lehti.fi www.facebook.com/lestijoki-lehti • www.lestijoki-lehti.fi • www.kp24.fi Mäkelän Vilmalla ja Joensuun Irinalla yhteistä taivalta lähes 10 vuotta Sivu 8 Ajoimmme taannoin vesijumpalta kotiin erään talon ohitse. –?Yhteyden sai joustavasti, kun jokin huoletti esimerkiksi joulukuussa syntynyttä nuorinta odottaessa. Vesivuoto kasteli omakotitalon Himangalla. Itsestäni tiedän, että tulee tilanteita joissa uuden systeemin vuoksi jätän kokonaan soittamatta, hän sanoo. Näen tämän tekohengityksenä, joka siirtää ongelman paikasta toiseen. Tutun terveydenhoitajan numerossa soi nauhoite, jossa kerrotaan uusi, muuttunut numero ja sen soittoajat: maanantaista torstaihin kello kahdeksasta viiteentoista, perjantaisin kello kahdeksasta neljääntoista. Kyse on Soiten avaamasta neuvoloiden puhelinpalvelusta, joka keskittää koko alueen lasten-, äitiysja ehkäisyneuvoloiden puhelinliikenteen kerrallaan määrätylle vastaajalle. Äidit sanovat, että mahdollisuus soittaa suoraan oman neuvolan terveydenhoitajalle on ollut heille suuri etu. KANNUS Kaisa Suomala Tällä viikolla neuvolaan soittajalle on Kannuksessa, Toholammilla ja Lestijärvellä tullut erilainen vastaus kuin mihin pääsiäiseen saakka on totuttu. Asia tulee useimmiten hoidetuksi alusta loppuun saman puhelun aikana. VIIKON MIELIPIDE Kannus on ollut kuntatalouden näkökulmasta syöksykierteessä jo viime vuodesta lähtien hiipivästi jo vuosien 2015/2016 taitekohdasta. 2018 . Usein tilanteet joista arjen keskeltä terveydenhoitajaa lähestyy, ovat herkkiä, eikä asiaa edeltäviä tapahtumia jaksaisi kerrata aina uudelleen tuntemattomalle ihmiselle. Muuutos heikentää erityisesti päivystysluontoisten tapausten kaltaisia tilanteita, jotka on tähän asti hoidettu neuvolan kautta ripeästi ja tehokkaasti muun asiakastyön lomassa. Mainitun ajankohdan välissä verotulot putosivat lähes 1,5 miljoonaa euroa, minkä seurauksena verotusta tiukennettiin alijäämän pienentämiseksi
Perheitä sen enempää kuin neuvolan henkilökuntaa joilla on paras kyky arvioida alueensa perheiden tarpeita, ei ole otettu mukaan kehitystyöhön, Piia Rautiola sanoo. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. Lestijärvellä takana niukka vuosi . Hevostalouden opiskelupaikoista Perhon toimipaikka oli maan suosituin. Aina kannattaa olla yhteydessä oppilaitokseen, sillä käytössä on jatkuva haku, lehtori Jari Orjala muistuttaa. kaija.vahasoyrinki@kpk.. Elokuussa alkavaan päiväopetusryhmään pääsee vielä mukaan ja alalta löytyy töitä varmasti, Laitala kannustaa. Me pienet kunnat olemme aina eriarvoisessa asemassa maakuntakeskus Kokkolaan nähden. Kaustinen oli neljänneksi suosituin. Uusia tuloja on kuitenkin kunnanjohtajan mukaan mietittävä ja tiukkaa taloutta pidettävä. –?Eläintenhoidon osaamisalalta kaikki halukkaat hakijat eivät mahdu sisään, mutta maatalouden ja maatalousteknologian puolella on vielä joitakin paikkoja vapaana. Neljästätoista aloituspaikasta täyttyi kymmenen, kertoo luonnonvara-alan toimialapäällikkö Hanna-Mari Laitala Kpedusta. Aloituspaikkoja on 45. Kokkolalaisilla on omat valttinsa muun muassa nopeasti saatavien äitipolin ja lastenpäivystyksen palveluiden vuoksi. Hakijoita oli 12 ja paikkoja on 16. –?Sijoitukseen voi olla vain tyytyväinen. Vuosikate oli vajaat 176?000 euroa. Ainoastaan siellä saatiin kaikki aloituspaikat täyteen. Tilanteessa oli kuitenkin parannusta edelliseen vuoteen verrattuna, sillä vuoden 2016 tilinpäätös näytti yli 210?000 euron alijäämää ja vuosikatekin oli selvästi niukempi, vajaat 47?000. Metsäkoneopetukseen jäi tyhjiä aloituspaikkoja, vaikka biotalous kaipaa osaajia enemmän kuin koskaan. Spakin Jarin ja muiden talvikuvia Jes! Laneja lisää, kiitos! Virkkalan Tommi liikuttaa Sivu 7 Sivu 12 Sivu 12 Kirjapainon investoinnit yli neljä miljoonaa euroa Sivu 10 vallista paremmin, pitää huonontaa. Eikö olisi oikeus ja kohtuus, että me voisimme säilyttää omat valttimme, ja pitää neuvolamme korkean ammattitaidon kokonaan omassa käytössämme. Kannuksen toimipiste maan suosituimpia. Neuvola on tärkeä. Ensi vuodelle on korjausvajetta ja investointitarvetta, eniten sisäilmaongelmista kärsivän koulurakennuksen takia. Lainamäärän kasvu johtui suurimmaksi osaksi Lestijärven Vanhustenkotiyhdistykseltä ostetuista rivitaloista, joiden lainoja siirtyi kaupassa kunnalle. Koulutukseen voi vielä hakeutua. Lainoja kunnalla oli vuoden lopussa yli 1,8 miljoonaa euroa, 2?300 euroa asukasta kohti, parisataa edellisvuotista enemmän. Kannuksen edelle menivät vain Hyvinkäällä ja Riihimäellä koulutusta tarjoava Hyria (71 ensisijaista hakijaa/22 aloituspaikkaa), Paimiolla Turun lähellä toimiva Livia (66 hakijaa/30 paikkaa), Tampereella toimiva Ahlman (41 hakijaa/20 paikkaa), Kauhajoella toimiva Suupohjan ammatti-instituutti (34 hakijaa/29 paikkaa). ut puhuttavat . Nimiä on kerätty sieltä muun muassa neuvoloissa, päiväkodeissa ja MLL:n perhekahvilassa. KANNUS Kaija Vähäsöyrinki Keski-Pohjanmaan ammattiopisto menestyi jälleen yhteishaussa. Kunnanhallitus esittää valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymistä ja alijäämän siirtämistä taseeseen edellisten tilikausien yli-/alijäämään. Heikoimmin opiskelijoita kiinnosti Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän Haapajärven toimipaikka, jonne haki ensisijaisesti opiskelemaan 9 nuorta. Aika oli lyhyt, sillä tiedottaminen on ollut niukkaa ja myöhäistä eikä palveluiden käyttäjiä ole kuultu valmisteluvaiheessa, Rautiola sanoo. Piia Rautiolan aloitteesta Kannuksessa ja Toholammilla on kerätty nimilistaa sen osoittamiseksi, että muutokselle toivotaan vielä harkintamahdollisuutta. Koko maan 26 maatalousalan opetusta antavan ammattiopiston joukossa Kannus oli viidenneksi vetovoimaisin. Nimiä kertyi lyhyessä ajassa noin 250. Tanja Känsäkoski, Viola Yli-Tokola, Lasse Yli-Tokola, Ella-Amanda Tuorila, Lenni-Eemil Tuorila, Seela-Vivian Tuorila, Heli Tuorila, sylissä Inga-Edith Tuorila, Piia Rautiola, sylissä Elsa Rautiola, Kalle Rautiola. LESTIJÄRVI Lestijärven kunnan tilinpäätös jäi lähes 110?000 euroa alijäämäiseksi. Maataloutta haki ensisijaisesti Kannukseen opiskelemaan 64 opiskelijaa ja aloituspaikkoja on tarjolla yhteensä 56. Lestijärven talous kestää nykyisellä toimintamallilla arvion mukaan joitakin vuosia vanhojen ylijäämien ansiosta. Koko maassa vain viisi maatalousalan opistoa kahdestakymmenestäkuudesta sai tarpeeksi hakijoita, muissa aloituspaikkoja jäi täyttämättä. – Minä en vastusta kehitystä eikä henkilökunta ole periaatteen vuoksi muutosvastarintainen, mutta terve järki sanoo, ettei tässä ole toimittu asiakasta palvelevasti. –?Metsäkoneopetus kiinnosti heikommin kuin kuvittelimme. Virallinen tiedote puhelinpalvelun aloittamisesta tuli tiedotusvälineille ja Soiten omalle verkkosivulle vasta juuri ennen pääsiäistä
Äitipoweria Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Perjantai Lauantai Sunnuntai +3 +4 +5 +4 +4 +3 +4 +3 +3 +3 +6 +7 +7 +6 +6 Joko on kevättä rinnassa. Lyhyessä ajassa uutta puhelinkeskuspalvelua vastustavaan nimilistaan kertyi yli 200 nimeä. Siinä on ehkä joku kirkastumistaan vielä odottava avautumaton ajatus. Selasin tässä muuan kerta merkkejä ollakseni senkin aikaa poissa tekemästä pahojani ja totesin niiden joukosta löytyvän aivan outoja ja omituisia. 8.4. Soite perustelee uudistusta sillä, että asiakkailla on parempi mahdollisuus saada yhteyttä neuvoloihin. Liikennemerkit . Tutun ”omahoitajan” tuki on tärkeä. Ellei ole aivan tuoretta suhdetta kyseiseen opiskeluun, kannattaisi ehkä kokeilla tietämystä. Päivänpaisteen tulvahtaessa verkkokalvolle ei muuten ymmärtäisikään putkahtaneensa pois maan uumenista ellei siitä ilmoiteta liikennemerkillä. Kari Suomalainen 5.4. Mutta aikuisten oikeasti, kerratkaa liikennemerkit ja yrittäkää rakkaat pölvästit noudattaa niitä. Siitä muodostuu tunneli. Enimmäkseen Suomen maanteillä tunnelit ovat siedettävän mittaisia, ulkomaiden elävien tunneleita en edes halua ajatella. 2018 4 To Ma La Ke Pe Ti Su . Olettehan nähneet, miten joskus maantie on ujutettu suoraan kallion läpi ylityksen tai kiertämisen sijaan. Äitien huoleen on helppo yhtyä. 4. Sama käytäntö toimi myös vanhassa systeemissä. Että mitä että. Soiten mukaan takaisinsoittopalvelu toimii, jos uuteen asiakaspalvelunumeroon ei heti vastata. 10.4. 020 750 4651 | manna@lestijoki-lehti.. 9.4. Päätoimittaja Marja-Leena Mattila | P. Erikoista uudistuksessa on myös se, etteivät Kruunupyyn neuvolat kuulu puhelinpalvelun piiriin. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA . Leena Huhtala, Kannus Kyllä on. Sitten tulee se lysti osuus. Koskahan olette arv. Useimmat eivät silti ymmärrä, eivät edes ohituskieltoalueen alkamisesta kertovan merkin viestiä, mutta että tunneli loppui jo. Ylisuuret ketunnahat palautuvat kasvattajalle tämän omalla kustannuksella, sillä huutokauppayhtiö Saga Furs ei enää ota niitä vastaan.” Varatoiminnanjohtaja Hannu Kärjä Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitosta, Pro Furista Maaseudun Voima 4.4.2018 Jokainen ihminen uskoo johonkin. MUILTA PÖLLITTYÄ . Aivan yhtä kamala kuin ajatus tunnelijunasssa matkustamisesta. Enkä ajatella muutenkaan tunnelissa olemista, kunhan se vain loppuu mahdollisimman nopeasti. NOUSU JA LASKU 06:28 06:25 06:14 06:21 06:10 06:18 06:07 20:25 20:28 20:37 20:31 20:40 20:34 20:43 5.4. Aika kamala paikka. Taajaman tai moottoritien loppumisesta tai ohituskiellon päättymisestä kertovien merkkien informaatio on tarpeellista ja ymmärrettävää. Kyllä. Ei tietysti pitäisi olettaa oman kokemuksen perusteella, mutta koska pidän itseäni tässäkin asiassa hieman keskivertotumpeloa parempana, uskallan sen tehdä. Kylmää ja liian paljon lunta. 7.4. Kannuslaiset ja toholampilaiset äidit ovat toista mieltä. Ne eivät ole koristeiden virkaa toimittamassa. Oikeastaan tämä kaikki lähti siitä, että kerran toisensa jälkeen olen ihmetellyt yhden ohjemerkkien ryhmään kuuluvan liikennemerkin olemassaoloa. 11.4. Onhan siellä aivan maalaisjärjellä ymmärrettäviä paljonkin, vaan aivan kaikki eivät taatusti avaudu ihan tuosta vain. Liikennemerkki, joka osoittaa tunnelin päättyneen. 6.4. Jaana Kohtaniemi, Kannus On.. Aurinkokin paistaa. Näinkö on. ”Siniketun nahka saa olla enintään 160 senttiä pitkä kuonosta hännäntyveen mitattuna. Liikennemerkillä osoitetaan, että tunneli on päättynyt. Voiko sitä olla jotenkin muuten huomaamatta. Hän tietää perheen tilanteen, eikä huolia tarvitse selostaa vieraalle ihmiselle alusta lähtien. VIIKON KYSYMYS . Muutamat uskovat, etteivät usko mihinkään, ja he ovat kaikkein suurimpia uskoonsa luottajia. Mahtaa olla pitkä aika. Sikälihän tämä oli aivan turha harraste, ettei niillä varsinaisesti ole mitään tekoa omassa tämänhetkisessä elämässäni, mutta aivanpa ajattelin yleissivistävää tutkiskelua. Kari Kulla, Himanka Onpa tietenkin. Neuvoloiden vakioasiakkaat toivovat, että Soite harkitsisi vielä puhelinkeskuksen käyttöä. Satu Huhtala, Kannus Kyllä pikku hiljaa. lukija viimeksi kerranneet liikennemerkkejä. LESTIJOKI 5. Taneli Ahlholm, Kannus Ei. SIVULLINEN Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soite keskitti neuvoloiden puhelinpalvelun omaan puhelinkeskukseen tämän viikon tiistaina: äitiys-, lastenja ehkäisyneuvoloiden asiakkaita palvellaan yhdessä numerosta, ja terveydenhoitajien omista soittoajoista ja puhelinnumeroista luovuttiin
10,00 € Lounas eläkeläiset .... Asetuksen muutokset tulevat voimaan 23.3.2018. 040 637 5503 LEMPEÄ VESIKÄVELYJA VOIMISTELUKURSSI Puh. 040 503 5114 TERVETULOA kahville ja kakulle! Vietämme avajaisia perjantaina 6.4. Perjantai 6.4. 7,50 € Keittolounas .............. Kannus, puh. Keskiviikko 11.4. LESTIJOKI Sosiaalija terveysministeriö on muuttanut rokotuksista annettua asetusta. 040 637 5503 Kansalaisopisto, Heli p. Tiistai 10.4. K i K i Kei Kei i tti tti tti ö ö ö 044 44 44 44 575 575 575 575459 4 459 459 591 1 1 1 LOUNAS ma-pe 11-12.30 Katso ruokalista www.kitinkannus.. Ilmoittaudu mukaan palveluohjaaja Katri Kykyrille p. Uudistetun asetuksen mukaan jäykkäkouristusrokotus (tetanus-tehoste) annetaan vastedes 20 vuoden välein alle 65-vuotiaille ja 10 vuoden välein yli 65-vuotiaille. Nyt saatujen tulosten mukaan ajoneuvojen keskinopeudet ovat laskeneet kahdella kilometrillä tunnissa kiinteän automaattivalvonnan alueella. Peruste harvennetulle antovälille on, että vakavia jäykkäkouristustapauksia on ollut vain 1–2 vuodessa ja kaikki nämä tautitapaukset ovat olleet puutteellisesti rokotetuilla yli 65-vuotiailla. 870 650 Salaattilounas ........... 4. Maksuton punkkirokotus riskialueilla . Nopeudet ja turmamäärät laskeneet VAHVAT KANNUKSET Vapaa-aikaan Palveluohjaaja Katri Kykyri p. 040 503 5114 SUNNUNTAILOUNAS noutopöydästä 15€/annos MA 9.4. Vapaa pääsy. Kurssi on maksuton. Kipparin lohikeittoa L G Pekoninakkeja LG Hedelmärahkaa L G KE 11.4. Rauhallista ja turvallista liikkumista vedessä omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan. Automaattivalvonnan myönteiset vaikutukset liikenneturvallisuuteen näyttävät yltävän myös sille osalle tieverkkoa, jolla ei ole valvontakameroita. Nivelystävällinen vesiliikunta auttaa kehoa voimaa paremmin ja rentouttaa jännittyneitä lihaksia sekä mieltä. seitsemän kertaa klo 14.30-15.00. Kurssi soveltuu henkilöille, joilla on tilapäisestä tai pitkäaikaisesta syystä heikentynyt toimintakyky. Kukkakaalikeittoa L G Naudanlihastrogano?a L G Valkosuklaamoussea L G TI 10.4. Tomaattinen jauhelihakeitto Pekoninen riistakäristys Juustoinen uunimakkara TIISTAI 10.4. klo 10-15.. 0500-561 909/Sanna Torstai 5.4. 8,50 € Lounasaika 10.30–14.00 K h 870 650 MAANANTAI 9.4. P. Lounasaika 10.30-14.00 Lounas 8,50 € Eläkeläiset 7,50 € Keittolounas 7,50 € Lämpimästi Tervetuloa! Tavataan ja herkutellaan Te r ve t u l o a l o u n a a l l e ! Ollaanks´ kavereita. Osallistuja voi tarvittaessa ottaa henkilökohtaisen avustajan maksutta mukaan. Hernekeitto Smetana härkää Mantelikala PERJANTAI 13.4. Peruna-purjokeitto Metsästäjänleike Kasvispihvit . Kurssi toteutuu, mikäli sille ilmoittautuu vähintään kahdeksan henkilöä. 044 4745 244 Nuoriso ja liikunta, Susanna p. LESTIJOKI 5. 044 4745 450 Liikuntatie 2, Kannus Hinnasto: Hyvinvointikannus -hanke Lounas sis. Maanantai 9.4. tai facebook sivuilta ma-pe 14-21 la 13-18 su 12-16 Aamu-uinti pe 6.30-8.30 ma-pe 14 14 14 14 222 -21111 la 13-18 su 12-16 Aamu-uinti pe 6.30-8.30 VAHVAT KANNUKSET VAPAA-AIKAAN KitinVaparin monitoimialtaalla torstaisin 12.4.-31.5. Tehosterokotteen jäykkäkouristusta vastaan voi kuitenkin saada tätä useammin esimerkiksi tapaturmien yhteydessä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos määrittelee vuosittain riskialueet. Lohikeitto Täytetty lihamureke Nakkikastike TORSTAI 12.4. 044 4745 239 Kirjasto, Satu p. Vastedes puutiaisaivotulehdusrokotteen voi saada maksutta henkilö, joka asuu tai oleskelee pitkään alueella, jossa puutiaisaivotulehduksen riski on korkea. 044 4745 441 Eskolan kesäteatterin VALTION VAKITUINEN VIRKAMIES dvd-esitys kirjastossa ma 9.4. Catering METSÄTÄHTI Silmäjärventie 2, Kannus. P. LESTIJOKI Ajokkien keskinopeudet ja onnettomuusmäärät ovat laskeneet tieosuuksilla, joilla on otettu käyttöön kiinteä automaattivalvonta. klo 18. Hernekeittoa L G Täytetty jauhelihamureke L G Pannukakkua L(G) Ruuat ovat laktoosittomia ja pääosin gluteenittomia. Suurimmat muutokset tehtiin asetuksen puutiaisaivotulehdusrokotetta ja jäykkäkouristusrokotetta koskeviin pykäliin. Asia käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. Maksuttoman puutiaisaivotulehdusrokotteen tiukoista kuntarajoista luovutaan. TERVETULOA! Rauhala Metsolantie 2, Kannus. 8,50 € Lounas .................... Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrä laski valvonta-alueilla neljänneksen, ja liittymäonnettomuuksien määrä väheni sekin selvästi. Tällaisia alueita ovat muun muassa Lappeenrannan Sammonlahti, Kemin eteläiset osat, Raahen edustalla sijaitseva Preiskari ja Kotkan Kuutsalon saari. 2018 5 Keittiö 044-5754591 www.kitinkannus.. Jauhelihakeittoa L G Päivän kalaa L Marjakiisseliä L G TO 12.4. Hernekeitto G, L Broilerleike L Lihakastike L, Pekoninakit G, L Basilikapossua G, L Pannukakut ja hillo L Kasvissosekeitto G, L Pöntiön parempi grillikylki G, L Makkarakastike L Silakkapihvit + tartar L Hapanimeläkana G, L Appelsiinikiisseli G, L Juustoinen pinaattikeitto L Porsaan sisä?le G, L Broilerkiusaus G, L Kaalilaatikko G, L Pad Thai katkaravuilla L Aroniakiisseli ja mansikkarahka G, L Savuporojuustokeitto G, L Hawajinleike L Bearnaisekastike G Paistetut muikut L Pekonimureke L Broiler pähkinöillä G, L Omenapaistos ja vaniljakastike L Lohikeitto G, L Karjalanpaisti G, L Uunimakkara G, L Täytetyt ohukaiset L Lappapuuro L Lounas 10.30 – 14.00 Lounas 10 € Keittolounas 8.00 € Eläkeläiset 8.50 € Salaattilounas 8.00 € Hinnat : Catering METSÄTÄHTI Silmäjärventie 2, Kannus P. lisäksi runsaan salaattipöydän, ruokajuoman sekä jälkiruoan ja kahvin. Katkarapukeitto Uuni?lee+viherpippurikastike Jauhemaksapihvit KESKIVIIKKO 11.4
Hän kertoi nolostuneensa täydellisesti – kysyin uteliaana oliko se ollut ensimmäinen kerta hänellä. Se oli kylmä pakkasilta ja lunta kuten nytkin. Jo on aikoihin eletty. Kuvalliset sähköpostitse osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti.. Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Ihan sairasta. Vaikeille sanoille joku sitä muistuttava sana, eri asiaakin merkitsevä! Kun yhä uudelleen unohdat sanan magneetti, niin muista Magnumjäätelöpuikko. Lähetä tekstari puh. Toivon, että seurakunta istuttaa koivuja, kuusia ja pihlajia ynnä muita puita eripuolelle hautausmaata. Jos jollakin menee huonosti, niin siitä on kiva puhua pahaa. LESTIJOKI 5. Kummallekohan tuo hetki oli tärkeämpi! Toisenlaista muistamista edustavat ne tuokiot, jolloin tapaan henkilön, joka yllättäen tarttuu olkapäähäni tai huudahtaa nimeni. Kolmio saati stop ei kiinnosta, omakokemus, elukat vielä kyydissä. Sen sijaan että odottaa myyjän kerkeävän hommiltaan heittämään nuorison nurkkaan häpeämään, voi jokainen aukaista sanaisen arkkunsa eikä sietää huutelua! LUKIJAN LÖYLYT LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. Jokin pieni viite tai yhteisen tuttavan mainitseminen auttaa ja epätoivo on ohitettu. Viimein keksin siihen muistisäännöksi, että se on gallona. Ajoimmme taannoin vesijumpalta kotiin erään talon ohitse. . OMALLA NIMELLÄ. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Syksyllä tapasin tutun vanhuksen, jonka luulin unohtaneen minut. 044 5741 505. Kannuksen seurakunnan juhlavuonna oli upeita tilaisuuksia, muun muassa konsertteja, pääsiäisvaellus lavasteineen, taidenäyttely tapulissa... Kiitos avajaispäivän tarjoilusta ja tosi maukkaasta lohikeitosta. Ystäväni kyseli asukkaiden kuulumisia, hämmästyen ettei muistanut emännän etunimeä, en myöskään minä. Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus TEKSTARIT: 044 5741 505 Haluatko tekstariin kuvan. MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.. Viimein päätimme, että kumpi muistaa – soittaa heti. Kun en saa nimeä päähäni, ei millään. TEKSTARIT . Jos meinaat hävittää purkukiinteistösi polttamalla, siihen pitää olla lupa. Lähetä teksti+kuva sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.. Meillä on täällä oma Louhimies, nöyryyttää naisia, mutta ei pyytele anteeksi. Tulee ihan 1980-luku mieleen, jolloin vanhan Säästöpankki toimi Kannuksessa. Kerrothan kun tapaamme – toimiiko! Tuula Kailajärvi, vaimo, äiti ja mummu Alaviirteeltä Muistatko silloin, kun... VIIKON KEVENNYS Meillä on täällä oma Louhimies, nöyryyttää naisia, mutta ei pyytele anteeksi. Ja miten on sen vaitiolovelvollisuuden laita työnantajan puolella!. Voi olla että tuo sana ei ole kompastuksesi, mutta vinkiksi Sinulle. Kiitos puuhaporukalle. Ymmärrän tuskasi. Kannuksen seurakunnan järjestämä ruokajakelu tarvitseville joka viikko on hienoa ja arvokasta toimintaa. Lumipuisto Kannustalon liikenneympyrässä on mukava. Toholammin kirkossa. Rekkakuskit pitävät itseään kingeinä. Pari vuotta sitten totesin jutellessani äitini kanssa, miten selkeästi hän muisti tiettyjä asioita. Jippii – se toimi heti! Tämän muistiavun nyt Sinulle lukijani jaan. Vuodet vaihtuivat ja ihastukset muuttuivat. . Kiitos sinulle, söpöliini! Upeaa, kun saatiin Säästöpankki Kannukseen. Kannuksen seurakunnassa on paljon positiivista: 6.12.2017 kirkossa, sankarihaudoilla ja rauhanyhdistyksellä. 4. Treff ejä tuli myöhemminkin, mutta mikään niistä ei ollut niin mieliinpainuva. Häpeillen ja epätoivoisesti pyörittelen ajatuksissani kaikkea mihin tuo henkilö liittyisi. Kyllä kaupunki tarvitsee kaksi pankkia. Nimim. Että myyjien pitäisi kouluttaa toisten häirikkönuoria! Pikkusen ottakaa vanhemmat itseänne niskasta kiinni ja kysykää nuoriltanne, missä ne luuhaavat!!! Lopeta jo se maukuminen! Ai, sekö on nykyään myyjien tehtävä kouluttaa nuorisoa eikä vanhempien. Siunaava kiitollisuus säteilee kaikkialle. Kun menin hänen viereensä, otti hän käteni käteensä ja painoi sen huulilleen hymyillen ja tapaillen nimeäni. Surullista, kun komeat koivut joudutaan kaatamaan, mutta on hyvä katsoa tulevaisuuteen. . Ja jätteiden maahan hautaaminen on kielletty. Samana lauantai-iltana unohdin kaksi sanaa, joista toinen oli terassilla olevat callunat. Näihin poliisien pitäisi puuttua. Yksi koirapuiston käyttäjä Kannuksen hautausmaalla on tosi paljon punaisella merkittyjä, lahoja koivuja. Talvi jatkuu... Yllättäen tuo sana oli niin vaikea, että sen muistaminen yhä uudelleen takkusi. Tosiaankin saisi lämpötila ja kellonaika näkyä entisessä paikassa! Kunta vai Säästöpankki. 2018 6 Olipa mieleenpainuva ahtisaarna tiistaina 27.3. Se oli pääsiäisaatto ja ensimmäisten treffi en ilta. Lapsuustunnelmia, eroja ystävistä, ikäviä kohtaamisia, onnellisia lapsuuden ja nuoruuden hetkiä.. Ja siitä nautitaan. Kiitä, purnaa, kerro, ihmettele, kysy! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. Kyllä on sairasta kyräilyä pienellä paikkakunnalla ja kylällä. Ikävä huomata, ettei koiran ulkoiluttajat ja omistajat välitä huolehtia koiransa jätöksiä pois Kannuksen koirapuistosta (raviradan keskellä aidattu alue). Kiitos Rantamäelle! Hienoa asua täällä Kannuksen lumilinnassa, mutta vaarallista kun risteyksissä ei näy tuleeko autoja oikealta vai vasemmalta. Kenelle se kuuluu vai mihin saapi kuntalaiset viedä roposet, että saadaan homma pelittään. Olenko ainut huonon nimimuistin omaava, vai onko se niin raskas ominaisuus vain minulle. Nopeusrajoitukset perseestä. Jos kuulen nimen, saatan muistaa jopa henkilön käsialan tai syntymäpäivän tai jos kyseessä joku opiskelutoveri, muistan paikan jossa hän istui eri vuosina – vain se nimi puuttuu. Pääsin kotiin ja riisuin takkiani, kun se välähti: Rauha, äitini kaimakin, enkä muistanut! Sisareni kertoi unohtaneensa kaupassa, mikä oli se esine, jolla kiinnitetään jääkaapin oveen jotain. Silloin ympäristön karuus muuttuu ihanaksi Eedenin puutarhaksi
2018 7 Julkaisemme lukijoiden ottamia kuvia. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti. Vana taivaalla. Lumi kinosti. 4. Juha Mottinen. Kevätpäiväntasauksen jälkeinen täysikuu. Kevään merkit. Keijo Niskala. . Pirkko Tilus. Pääsiäinen. LESTIJOKI 5. Matti Järnbäck. Matti Hietala. Miia Parviainen. Jari Spak. Viimeiset makupalat.. Aurinkoinen pakkaspäivä Toholammilla. Aate Nybacka.Talventörröttäjä. Tässä tarkenee, aurinko lämmittää. Laita mukaan kuvaajan nimi, paikkakunta ja halutessasi kuvaan sopiva kuvateksti. Elisa Nuorala. Antero Ylitalo. . Kesä mielessä
HIMANKA Marja-Leena Mattila Tämän päivän nimipäiväsankari, himankalainen Irina Joensuu työskentelee Himangan pienluokassa koulunkäyntiohjaajana ja Vilma Mäkelän henkilökohtaisena avustajana. Lestinjoki, 5. –?Vilma on kuin oma lapsi. SUDOKU . Samalla lahjalinjalla läheiset muistavat Irina Joensuuta tänäänkin. päivä huhtikuuta 1988 Himangan kunnanhallitus Lestinjoki, 5. Vuoden 2009 loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 5687 Irinanimistä naista ja ainakin yksi mies. LESTIJOKI 5. Nyt aikuisena olen tottunut nimeeni, kertoo Irina Joensuu, joka ei ole juurikaan kaimoja tavannut. Toinen vaihtoehto Irinan nimeksi oli Ira, mutta vanhemmat päätyivät lopulta Irinaan. Hillilän lapsuudenkodissa vanhemmat, mummut ja papat muistivat Irinaa nimipäivinä jollain pienellä lahjalla. 4. Eirene merkitsi rauhaa. Torstaina 5.4. 30 VUOTTA SITTEN Asetettiin toimikunta valmistelemaan koulusiivoustyön mitoitusta ja laatimaan siivoussuunnitelma. päivä huhtikuuta 1988 . Ira, Irina, Irene, Iro Nimpparipäivänä jotain pientä arjen luksusta . Koululautakunta oikeutettiin tilaamaan suunnittelutoimisto Heikki Borén Oy:ltä kevyt suunnitelmat Pahkalan ja Hillilän ala-asteiden lisätilojen suunnittelusta. Työnantajan edustajiksi nimettiin koulutoimenjohtaja AnnaLiisa Granskog ja taloussihteeri Otso Juvonen, opettajakunnan edustajaksi rehtori Pirkko Lahti-Hanni, työntekijöiden edustajiksi luottamusmies, keittäjä Elisa tuominen ja siivooja Arja Paananen. Palkanlaskijat Maire Riikonen ja Marja Peltola oikeutettiin osallistumaan Limingan VESja TES-koulutuspäiville 14. – Lahja oli jotain pientä arjen luksusta, kuten hyvä pulla tai jäätelö. manna@lestijoki-lehti.. Irina Katariina Joensuun vanhemmat halusivat antaa tyttärelleen nimen, jota ei ole kovin monella. – Lapset muistavat. Ja juuri siksi Irina Joensuu ei nuorena nimestään pitänytkään. On rikkautta olla Vilman henkilökohtainen avustaja, iloitsee työssään viihtyvä kahden tytön äiti. Lähde: Eero Kiviniemi: Suomalaisten etunimet info. Irina on alkujaan venäläinen muunnos kreikkalaisesta nimestä Eirene, josta on peräisin myös nimi Irene. NIMIPÄIVÄSANKARI Irina Irina on kansainvälinen naisen etunimi. Lasten riemu ja ilo on niin aitoa. – Laulaja Irinan tunnen, ja olen tavannutkin hänet. Vinkkaa haastateltavaa toimitukseen! Yhdessä vajaat 10 vuotta. He ovat sitä mieltä, että äitiä ja isääkin pitää muistaa nimipäivinä pienellä lahjalla, kun heitäkin kerran muistetaan, nauraa liikuntaa harrastava päivänsankari. 2018 8 . huhtikuuta. Sautinkariin päätettiin hankkia muutamia lasten leikkivälineitä ja kiipeilyteline. Ensi viikon torstaina nimipäiväänsä viettää Julia, Julius, Janna, Juuli, Janni, Juliaana. – Ihailin aina teininä Sari-siskoni nimeä. – Tykkään olla lasten ja yleensä ihmisten parissa. Nimipäiväsankarilla ja Vilmalla on takana vajaat 10 vuotta yhteistä matkaa Vilman kotoa päiväkotiin ja sieltä pienluokkaan. Tämän päivän nimipäiväsankari, himankalainen Irina Joensuu, on ollut Vilma Mäkelän henkilökohtainen avustaja Vilman kotona, päiväkodissa ja nyt Himangan pienluokassa
20 18. LESTIJOKI 5. 010 5400 LVIJA PELTITYÖ RUTANEN OY •LVI-asennukset/huolto •LVI-tarvikkeet •Rakennuspeltityöt •Putkityöt (asennukset sekä saneeraukset) •Vesikiertoiset lattialämmitykset •Varaajien vaihdot •Kattilan vaihdot •Maalämpöpumput ja asennukset •Käyttöveden lämmittimien asennukset •Ilmastointi asennukset/ tarvikkeet •Teemme myös kaikki kodin vesipisteiden asennukset kuten: keittiön, wc:n ja kylpy huoneen Toimimme koko Keski-Pohjanmaa alueella! TOHOLAMPI 0400-878 667 . Joukkueella on nyt edessään 12 parhaan joukkueen SM-lopputurnaus, joka pelataan Kuortaneella 7.–8. Viesti hallitsi ensimmäistä erää, mutta Roima kiri lähes tasoihin. Elinkeinoministeri Mika LIntilän työskentelyyn ollaan tyytyväisiä. huhtikuuta. Toisessa ottelussa vastaan asettui toinen kauden kärkijoukkueista Salon Viesti. Hyväksi elinkeinoministerin toiminnan arvioi 60 prosenttia vastanneista ja tyydyttäväksi 13 prosenttia. Himangan Roiman C-pojat osallistuivat kuuden joukkueen turnaukseen Kiuruvedellä ja sijoittuivat neljänneksi. 2018 9 Yrityksille ja rakennustyömaille • astiat, etukontit, puristimet, lavat • kaivojen tyhjennykset • huuhtelutyöt • viemärien kuvaukset • tietosuojapaperit puh. Vastanneista 26 prosenttia oli sitä mieltä, että Lintilä on onnistunut erittäin hyvin, kun joulukuun kyselyssä vastaava prosentti ole 17. Lestijoesta! Arvontaan osallistuneiden ja täyden passin palauttaneiden kesken arvotaan LAHJAKORTTEJA kauppapäivillä mukana olleisiin liikkeisiin, ym! Yrittäjä, ilmoittaudu: Terttu Vierumäki p. Erä meni kuitenkin Viestille 25–22. Ottelu Vammalan Lentopalloa vastaan oli aika tasaväkinen. (Kuva: Jukka Lehojärvi) MTV: Elinkeinoministeri Lintilän työskentelyyn ollaan tyytyväisiä TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJÄT: Osallistu ARVONTAAN liikkeissä ja kerää leimoja PASSIIN! Ota passi talteen 12.4. 0400 911 021 Keski-Pohjan Yrityspalvelu Oy 13.-14.4 . Roiman peli sujui välillä mallikkaasti, mutta virheitä tuli liikaa. Välieräturnauksessa ratkaistiin mihin lohkoihin joukkueet sijoitetaan lopputurnauksessa. Viesti vei erän murskaavasti 25–10 ja ottelun 2–0. Roiman joukkueessa pelasivat Tatu Venetjoki, Ivan Chaykin, Eetu Uunila, Arttu Karjalainen, Eero Tuorila, Leevi Joensuu ja Esko Tuorila. HIMANKA C-junioreiden lentopallon SM-sarjoissa pelattiin lauantaina 24. maaliskuuta välieräturnaukset. Roima pelasi lähes virheettömästi ja hyökkäsi hyvin. Roima voitti ensimmäisen erän selvästi 25–17. Leevi Joensuu pelasi kauden parhaan pelinsä. 4. Esko Tuorila esitti päivän aikana kauden parasta hyökkäyspeliään. Roima pelasi kolmannessa ottelussa sijoista 3–4. Loimu paransi peliään toisessa erässä, mutta Roima vei erän jännittävien vaiheiden jälkeen 26–24 ja koko pelin 2–0. TOHOLAMPI Enemmistö keskustan piiripäättäjistä katsoo elinkeinoministeri Mika Lintilän onnistuneen tehtävässään hyvin tai erittäin hyvin ilmenee MTV Uutisten teettämästä kyselystä, jolla mitattiin ministereiden suosiota kokoomuksen ja keskustan kenttäväen keskuudessa. Roima neljäs välieräturnauksessa . VaLePa pelasi tasaisen joukkueensa voimin varmempaa peliä voittaen ottelun 2–0 (erät 25–19, 25–21) ja otti kolmannen sijan. Toisessa erässä Roiman vastaanotto romahti Viestin vaikeiden aloitusten onnistuessa. Roiman C-pojat aloittivat turnauksen Raision Loimua vastaan mainiosti
Lintulajeja bongauspaikallamme tunnin aikana oli yhteensä yhdeksän ja yksilöitä 37. Runsain laji oli ”pikkuparvi” urpiaisia, eli yksitoista lintua. Metsänkasvattajat tykästyvät energiapuun varjohinnan nousuun. TÄTÄ MIELTÄ Energiapuu on ollut koko 2010-luvun halpaa. Strategian pääpaino oli ”tilit ja tase kunnossa”. Positiivista kehitystä on kuitenkin tapahtunut. Kuvan keltasirkku oli pihamme toiseksi runsain laji yhdeksällä yksilöllä ja valtakunnallisesti kolmas yli 71 tuhannella havainnolla. Kun Pariisin puhuri puhaltaa, puu lähtee liikkeelle ja edessä on hakkeeksi sekä pelletiksi menevän biomassan paranevat markkinat. Pariisin puhurilla on seuraamuksensa. Toisekseen säilyttää sivistyspalvelut ja kolmanneksi järjestellä sosiaalipuolen asiat niin, että vältämme Toholammin toissavuotisen kohtalon, ettei meillä ole omaa lääkäriä keskustan alueella. Pihan näyttävimmät linnut olivat kolme punatulkkua ja kaksi järripeippoa. Veli Pohjonen Energiapuulle Pariisin puhuri. Kaupunginvaltuuston hyväksymä strategia 2020-luvulle oli siitä puutteellinen, että väkiluvun ja palvelutason lasku tiedostettiin, mutta vastauksia, miten Kannus saataisiin ylös ei ollut. Samaa periaatetta noudatettiin jo edellisellä valtuustokaudella ja kyläkoulut lakkautettiin. Sitä saa mitä tilaa. Lasku saapui minunkin kotitalouteen nousua muutama sataa euroa kiinteistöverotuksessa. Esimerkiksi mäntykuidun tienvarsihinta (hankintahinta) oli 28 euroa kiintokuutiolta, koko Suomessa keskimäärin. Energiapuun kauppa seuraa talouslaskennan varjohintaa. Tilanne on kahdessa vuodessa muuttunut. Samaan aikaan sellutehtaat maksoivat puusta selvästi enemmän. Ilmastolle harmillisesta kivihiilestä halutaan lopultakin eroon. 110000 lintua. Puun kasvattaja saattoi kilpailuttaa myykö tien varren puupinonsa tavalliseen tapaan sellutehtaalle vai myykö pinonsa sähköä ja kaukolämpöä puusta jauhavalle voimalalle. Energiapuun varjohinta oli maaliskuun lopussa 34 euroa kiintokuutiolta. Omalla pihallamme havaitsin tosin vain kolme talitiaista ja kaksi sinitiaista. Siitä kivihiilen osuus oli 13 euroa ja päästömaksun osuus 4 euroa. Liikuntaan ja vapaa-aikaan haettiin rahoitusta ja sitä järjestyi. Yleisradion viime keväänä teettämän tutkimuksen perusteella Kannus menettää vuosittain -5 prosenttia väkiluvustaan (10 vuodessa 300 asukasta) etenkin nuorison muuttaessa kasvukeskuksiin tai eteläiseen Suomeen, jossa asuu 85 prosenttia Suomen väestöstä. Etäämpänä, metsämaakunnissa puristettua puupellettiä on luontevaa kuljettaa voimaloihin sisämaasta junalla tai pitkin Pohjanlahtea laivalla. joulukuussa talousarvion sosiaalipuolen lausuntoa muutettavaksi muotoon ”Kannuksessa säilyy lääkärinpäivystys”. TEUVON HAVAINTOJA VIIKON VARRELTA Tammikuun viimeiseen viikonloppuun osuivat vaalit ja järjestyksessä kolmastoista lintujen pihabongaus. Kyllä Automatia hoitaa huonosti automaatin Kannuksessa! Ei rahanjakovalmiutta pääsiäisen aikana! Oisitta pysyny Kannuksessa röökiä vetävät mummot ovenraosta. Kannus on ollut kuntatalouden näkökulmasta syöksykierteessä jo viime vuodesta lähtien hiipivästi jo vuosien 2015/2016 taitekohdasta. Ilmastoystävällisen voimalan olisi kannattanut ostaa halvempaa tienvarren pinopuuta kuin kalliimpaa, päästömaksulla korotettua kivihiiltä. Hän ehdotti joulukuun 2017 seurantakokouksessa, että hiilidioksidin päästömaksu nostetaan silloiselta tasoltaan kolminkertaiseksi. Energiametsien tutkimukselle on uusi tarpeensa. Kolmanneksi runsaimpana pihallamme oli pikkuvarpunen viidellä yksilöllä ollen valtakunnallisesti kahdeksanneksi yleisin. Macronin ehdotus näkyy jo energiapuun varjohinnassa. Todella halpa ja helppo. Vaalipäivän bongaustilanteena voitaneen pitää myös valitun numeron kirjoittamista ympyrään lomakkeessa, joka vaalitoimitsijan leimauksen jälkeen laitettiin ruskeaan kuoreen! Teuvo Alanko Bongausta vaalipäivänä Viime syksynä Kannuksen kaupunginvaltuusto päätyi nostamaan kuntalaisten verotusta. Lisäksi esitin joulukuun kokouksessa varhaiskasvatuksen erityislastentarhaopettajan paikan täyttämistä: tällä hetkellä paikka on auki ja informoin mm. Täällä on omat juoruämmät! Iso menetys alueen luonnossa liikkujille, jos metsähallitus luopuu Lestijärven retkeilykohteista. Syksyn lintumaailmaa on pitkälle talveen värittänyt pihlajamarjojen runsas sato ja lauhana pysynyt sää. Enemmän rahaa kunnan talouden pelastamiseen vähemmän kuntalaisen käytettävänä. Valtakunnallisesti urpiainen oli lukumäärässä toiseksi havaituin n.88000 yksilöllä ja runsain oli talitiainen joita 14100 pihalla havainnoitiin n. TEKSTARIT . riikka.sipila@kpk.. Puunsa korjanneelle myyjälle se on ylin kuutiohinta minkä voimala suostuu maksamaan tienvarteen pinotusta pienpuusta, jotta siitä saatava energia on voimalalle hivenen kivihiiltä halvempaa. Konsernin kokonaisinvestoinnit vuonna 2017 olivat 4,1 miljoonaa euroa. Mitä tästä veronkorotuksesta pitäisi ajatella. Keski-Pohjanmaa -konsernissa työskenteli vuonna 2017 keskimäärin 349 henkilöä. Kannuksen olisi tärkeää ensinnäkin houkutella pk-yrityksiä halvan tonttihinnan takia. Katsastuskaudella Keski-Pohjanmaa -konserni luopui osuudestaan Lönnberg Painot Oyj:stä. Keski-Pohjanmaa -konserniin kuuluvat emoyhtiö Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n lisäksi tytäryhtiöt Botnia Print, Kokkolan Jakelu, Creamedia Finland, Kiinteistö Oy Ylivieskan Uusitori, Kiinteistö Oy Kokkola Väylä 4, Spektr Kustannus, Suomen Messupromoottorit ja Jopox. KESKI-POHJANMAA Riikka Sipilä Keski-Pohjanmaan -konsernin liikevoitto lähes tuplaantui viime vuonna edellisvuodesta. Järripeippoa en keskitalvella ole aikaisemmin havainnut, vaikka kevään muuttoaikaan niitä ”sirraakin” runsaasti. Keski-Pohjanmaan -konserni julkaisee maakuntalehti Keskipohjanmaan lisäksi Kalajokilaaksoa, Pietarsaaren Sanomia, Perhonjokilaaksoa, Kalajokiseutua, Haapavesi-, Lestijoki-, Nivala-, Selänneja Kokkola-lehtiä. Kannuksen kroonista sairautta hoidetaan edelleen buranalla, ei leikkaushoidolla. Vaikka puutteellinen kaupunkistrategia on voimassa, niin mahdollisuuksia kuitenkin on. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli yhteensä 46,6 miljoonaa euroa, mikä on selvästi suurempi edellisvuoden 33,5 miljoonaa euroa. Siitä kivihiilen osuus oli 24 ja päästömaksun 10 euroa. Jes! Taidanpa mennä Facebookiin! Kannuksessa katuvalot palavat päivännäöllä ja rahasta on kuulemma puute. Päivi Pihlajakangas (ps.) esitti mm. Perusosa tulee kivihiilen satamahinnasta maailmalla. Tosin pihallemme bongausajankohtaan muuttoparvia ei enää urpiaisten lisäksi muita osunut. 2018 10 On se kumma juttu nykyään, kun käyt jossain yleisötilaisuudessa niin siellä valokuvataan läheltä ja kaukaa. 4. Kympin verran liian kallista pienpuuta ei voimalan kannattanut energiaksi ostaa. Sen hintakehitys ei ole ollut samaa kuin esimerkiksi kuusitukin. Mainitun ajankohdan välissä verotulot putosivat lähes 1,5 miljoonaa euroa, minkä seurauksena verotusta tiukennettiin alijäämän pienentämiseksi. Kannuksen syöksykierteen voi katkaista. Kutsuista huolimatta panee jatkossa miettimään lähteekö pahoittamaan mieltänsä ko. Hallitus esittää huhtikuussa kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan viime vuodelta 1,8 euroa/ osake. Kaikki ei todellakaan tykkää olla kuvattavana! Kyllä se on nääs sillee, ettei ”vanhojen” naisien kannata mennä kasvohoitoihin, kun Facebookissa rypyt saa kasvoista pois kuvankäsittelyllä. Ennen kun kotia kerkiät, niin kuvat ovat jo mediassa. Lisäosa tulee hiilidioksidin päästömaksusta. Osallistuimme pääsiäisenä herätysliikkeen järjestämään juhlaan. Alimmillaan energiapuun varjohinta kävi 17 eurossa kiintokuutiolta, vuoden 2016 helmikuussa. Kuusesta sahattu suomalainen lauta menee tänään Kiinaan kuin kuumille kiville. Kirjapainon investoinnit yli neljä miljoonaa euroa . Ihannetilanne olisi se, että kunnan elinvoimaisuus saataisiin nousuun panostuksella sellaisiin palveluihin, jotka houkuttelevat paikkakunnalle uusia kannuslaisia. Pääsyy verotulojen putoamiseen on paikkakunnalta muutto. Liikevoitto kasvoi 3,3 miljoonaan euroon toissa vuoden 1,58 miljoonasta eurosta. Onkohan syytä säätää kytkimiä. Omalla kohdalla alkoivat edellä mainittuihin tapahtumiin vaikuttavat tekijät jo joulun aikaan, kun lumitöissä liukastuminen aiheutti jalan kipsauksen ja siten katkon luontokuvaukseen, sekä vei bongauksen ikkunatasolle. Näkyvimmin aiheesta on puhunut ilmastokamppailua nykyisin vetävä Ranskan presidentti Emmanuel Macron. opiskelupaikkakuntani kasvatustieteellistä tiedekuntaan, josko sieltä löytyisi kiinnostunut henkilö tähän työhön. Toisaalta ymmärrettävää, kun päättäjät ovat valinneet tuulivoimalat retkeilijöiden sijaan. Sekä kivihiilen maailmanhinta että hiilidioksidin päästömaksu ovat nousseet. Kymmenen vuotta sitten pienikokoisesta puusta maksettiin nykyistä paremmin ja sille oli useampi ostaja. Nytkin oli hyvä tilaisuus, hyvinvointimessut Kannuksessa, mutta siellä hääräsi useampi kuvaaja. Manolis Huuki Kannuksen tilanne vaatii kehitystä . Puuenergiaa etelärannikon uudet biovoimalat tarvitsevat lähimaakunnistaan paljon. Esimerkiksi pitkään kivihiileen uskonut Helsingin seutu suunnittelee nyt vakavissaan korvaavansa voimaloidensa kivihiilen joko puusta puristetulla pelletillä tai metsähakkeella. tilaisuuksiin. Tilikauden aikana kirjapainotalo osti Suomen Messupromoottorien koko osakekannan ja eDocker Digital Publishingin digitaalisen julkaisemisen liiketoiminnan sekä osallistui koulutusteknologian startup-yrityksen 3DBearin rahoituskierrokseen. . Energiapuun puhuri seuraa Pariisin 2015 ilmastokokousta. Koska emme kuulu ydinjoukkoon, käänsivät järjestäjät edellämme selkänsä. Sana oli hyvää ja koskettavaa, mutta ulkopuolisuuden tunne todella hyytävää. Varjohinta on kahden osan summa. LESTIJOKI 5. Käpytikkoja ja harakkoja havaitsin vain yhden molempia. Huomasimme heti tulevamme toiselta puolelta virtaa. Näin isoillekin muuttoparville, kuten rastaat ja tilhet, on riittänyt hyvin ravintoa. Myyntipäätöksen takana oli konsernin halu keskittyä tulevaisuudessa ydinliiketoimintaan mediatalona ja panostaa jatkossa medialiiketoiminnan, sitä tukevien digitaalisten palveluiden sekä uusien liiketoimintojen kehittämiseen
Kunnan virkamiesjohto näkee nyt, että viime vuoden puolella valtuustopäätöksellä esiinnostetut henkilöstöä koskeneet ytneuvottelut voidaan unohtaa. TOHOLAMPI Jorma Rekonen Toholammin kunnanjohtaja Jukka Hillukkala sanoo, että kunnan taloustilanteen paraneminen on määrätietoisen kehitystyön tulos. Mahdollisiin kevättulviin on jo varauduttu sillä, että tekoaltaiden pinnat on laskettu mahdollisimman alhaalla. Lestijoen jäiden sahaus alkaa ensi viikolla. Lumi tekee jäästä arvaamatonta, kertoo Hekkala. – Osa on tietysti sellaisia asioita, joihin kunta ei ole suoranaisesti voinut vaikuttaa, mutta asiat ovat niiltäkin osin edenneet meidän kannaltamme hyvin. Sahaustyöryhmä aloittaa työnsä ensi viikolla. Jäiden paksuus ei tänä keväänä ole yllättävää, mutta se on, että lunta on jään päällä todella paljon. Tilinpäätös on plussalla lähes 800 000 euroa. Siinä ovat olleet mukana kaikki tahot. – Töitä on pystytty tekemään entistä pienemmällä porukalla ja siinä on onnistuttu. Videoissa voi tuoda esimerkiksi esille sitä, miksi Toholampi on hyvä paikka elää ja asua. LESTIJOKI 5. Vesitaloussuunnittelijan mukaan jäiden sahauksiin ryhdytään ainakin Lestijoessa, Kalajoessa, Pyhäjoessa sekä Malisjoessa. Katastrofi tilanne tähän aikaan olisi se, jos lämpötila lähentelisi liki kymmentä astetta ja sataisi vettä, silloin jäät sulaisivat kerralla aiheuttaen tulvimista, aprikoi Hekkala. Jokien tulvariski riippuu vielä tulevista säistä. Kunnan tilinpäätös viime vuodelta kertoo omaa kieltään siitä, että Toholammilla on onnistuttu. Kunnanjohtaja itse on ollut esimerkillisesti asialla ja tehnyt jo oman videoklippinsä, joka on katsottavissa muun muassa kunnan sivuilla ja lisää on tulossa. –?Nyt me haastamme jokaista mukaan tekemään omaa YouTube-videota, jolla markkinoidaan kuntaa ulospäin. Samaan hengenvetoon he muistavat antaa kiitosta myös kunnan henkilöstölle. Kaikki on vuokrattu ja viime aikoina kaksi hallia on siirtynyt yrittäjien omistukseen. Hillukkala ja hallintojohtaja Tapani Tiilikka toteavat, ettei Toholammin kunnassa ole tällä vuosikymmenellä saatu tällaista tilinpäätöstä kasaan. Hallintojohtaja Tapani Tiilikka (vasemmalla) ja kunnanjohtaja Jukka Hillukkala sanovat, että hyvä tlinpäätös antaa uutta voimaa ponnistaa uusiin haasteisiin. rekonen.jorma@gmail.com Hyvä tilanne. –?Tällä hetkellä jokien jäät ovat mittauksiemme mukaan 40 sentistä aina 80 senttimetriin paksuja. Jäänsahauksilla poistetaan jokien tulvariskejä ja yritetään helpottaa jäiden lähtöä. – Sitä on tehty yhdessä. Sahauksia tarvitaan erityisesti jokien koskipaikkojen alapuolella, missä jään paksuus saattaa lähennellä edelleen liki metrin lukemia. POHJANMAA Minna Mustonen –?Ihan vielä emme aloita jokien jäiden sahauksia, mutta kartoitamme tilannetta, kertoo vesitaloussuunnittelija Auvo Hekkala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Kunnanjohtaja Jukka Hillukkala sanoo, että kunta tietysti jatkaa myös positiivista markkinointia ja toivoo siihen aivan kaikkia mukaan. Vuosikate oli 1,5 miljoonaa euroa. Ohjelmallisen päivän myötä pyritään saamaan yhteys mahdollisimman moneen henkilöön, joka on kiinnostunut kunnasta. Yksi tällainen on sote-maksut, jotka olivat noin 650 000 euroa pienemmät kuin oli arvioitu, Hillukkala ja Tiilikka toteavat. Kunnassa on tehty töitä hartiavoimin ja samalla on tartuttu positiivisuuden imuun, joka on vienyt kuntaa eteenpäin. Talousarviossa sen arvioitiin olevan vain puolet tuosta summasta. Siinä voidaan kuvata perheen arkea, yritystoimintaa, erilaisia projekteja, harrastuksia ja asialla voivat olla aivan kaikki, Hillukkala innostaa väkeä markkinointiin. 2018 11 VIIKON VARRELTA . Mikäli yöt pysyvät pakkasilla ja päivällä ollaan muutamia asteita plussan puolella sulavat jäät ongelmitta lähes paikoilleen. –?Ihan selkeästi tänä vuonna kevät on myöhässä. minna.mustonen@kpk.. Vaikka investointien osalta Toholammilla elettiin eräänlaista välivuotta, yrityselämässä on silti tapahtunut. Toholammin kunta on myös järjestämässä elokuulla eräänlaisen paluumuuttajien päivän. Henkilöstön hyvinvointiin ja työelämässä jaksamiseen pitää panostaa. Hän lupaa, että parhaat myös palkitaan. Koskien alapuolella on suuri vaara jääpadoille. Mahdollisten kevättulvien koittaessa tulvavedet pyritään juoksuttamaan hallitusti niihin. Valion tyhjilleen jättämien tilojen saaminen kokonaisuudessaan käyttöön on yksi haasteellinen tehtävä, johon halutaan löytää ratkaisu. Määrätietoinen työ on kantanut hedelmää Hyvä tilinpäätös ja teollisuushallit täynnä . Sen paremmin kunnalla kuin sen omistamalla kehitysyhtiölläkään ei ole yhtään vapaata hallia. Ensi viikolla aloitettavat jäiden sahaukset eivät kokonaan pysty estämään jokien vedenpintojen nousua. 4
4. JORMA REKONEN Nuoret haluavat lisää lani-tapahtumia Sykäräisessä päivän pelit Me lähdimme siitä, että päivän pitää olla hauska kaikille siinä mukana oleville. Niinpä nuorten täytyi pysyä määrätyssä ruodussa. Tällaisia verkkopelitapahtumia järjestetään Toholammilla varmasti alakouluikäisille jatkossakin. –?Ehkä se on vain hyvä! En ole liian pro, vaan lasten liikuttaminen lähtee leikin kautta. Heti alkuun tehtiin sopimus, että joka rikkoo yhteisiä sääntöjä.. Urheiluseurataustaa hänellä ei ole. –?Mukana olleet olisivat halunneet myös yöpyä, mutta tällä kertaa siihen ei oltu varauduttu. TOHOLAMPI Jorma Rekonen Toholammin Sykäräisessä alakouluikäisille järjestetty lani-tapahtuma veti hyvin väkeä viikko ennen pääsiäistä. Valtakunnallisen Liikkuva koulu -hankkeen tavoitteena on antaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuus liikkua tunti koulupäivän aikana. Petrus Saukko lähtee kuljettamaan palloa kohti maalia, Jesperi Laine odottaa vuoroaan. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. Heti alkuun tehtiin sopimus, että joka rikkoo yhteisiä sääntöjä, hänen koneestaan katkaistaan virta, Seppälä avasi tapahtuman taustoja. Nämä jakautuvat kolmeen ryhmään, joissa harjoitellaan pallon kuljettamista ja laukomista eri puolilta kenttää. Oman puolentoista tunnin mittaisen vuoronsa saavat kaikkien Toholammin koulujen viidensien ja kuudensien luokkien oppilaat. Työympäristöinä ovat kaikki Toholammin koulut, ja mahdollisuutta kiertää kyläkouluilla Virkkala pitää suurena etuna. Liikkeelle. Leevi Tiainen, Patrik Ahonen, Leevi Olkkola ja Juuso Ruusila olivat ensimmäistä kertaa mukana tällaisessa tapahtumassa, mutta jo ensimmäisen tunnin aikana pojille oli syntynyt näkemys, että näitä pitää järjestää lisää. Tapahtuman käytännön organisaattori Petteri Seppälä kertoi, että nuoret olivat todella innostuneita. Järjestäjät laskivat, että päivän aikana tapahtumassa kävi noin 60 nuorta. Toholammin urheiluhallilla koulupäivän aikana pidettävä salibandyohjaus on osa Liikkuva koulu -toimintaa, jota Toholammilla koordinoi hankerahalla palkattu Liikkuva koulu -koordinaattori Tommi Virkkala. Se meidät tänne toi ja saa olla mukavassa porukassa, pojat tuumivat. –?Me lähdimme siitä, että päivän pitää olla hauska kaikille siinä mukana oleville. LESTIJOKI 5. –?Me kävimme myös välillä ulkona happihyppelyllä, Seppälä huomautti. Leevi Tiainen (vasemmalla), Patrik Ahonen, Leevi Olkkola ja Juuso Rusila tulivat heti ensimmäisen tunnin aikana käsitykseen, että tällaisia pelitapahtumia pitää järjestää lisää. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Toholammin Urheilijoiden salibandypelaaja Timi Kopsala asettuu maaliin ja joukkuetoveri, kapteeni Tuomas Määttälä antaa ohjeita Herman Ojalan koulun kuudesluokkalaisille. Sykäräisessä oli mukana niin tyttöjä kuin poikiakin. Salibandypäivän kaltaisten erillisten tempausten lisäksi siihen kuuluu jokapäiväisessä arjessa näkyviä asioita kuten pitkiä välitunteja, joiden aikana ehtii kunnolla ulos, ja liikuntaleikkejä tukevan välineistön hankkimista kouluille. Tämä on osittain sitä silmällä pitäen, Virkkala kertoo. –?Kyllä me aika paljon pelataan. Kokemukset Sykäräisen osalta olivat hyvät, Seppälä totesi. 2018 12 VIIKON VARRELTA . Toiveissa on tehdä kevään aikana yhteistyötä muidenkin lajijaostojen kanssa. Keneltäkään ei päivän aikana ruutu mennyt pimeäksi. – Liikunnallisuuden edistämistä, Virkkala tiivistää. Niinpä nuorten täytyi pysyä määrätyssä ruodussa. Liikkuva koulu -toiminnalla monipuolisuutta ja eloa koulupäiviin Reikäpallo sai kyytiä . Tommi Virkkala opiskelee Centriassa yhteisöpedagogiksi. –?Huhtikuussa on tulossa koulujen salibandyturnaus. rekonen.jorma@gmail.com Päivän lanit. Paikalla oli myös kioski, josta sai ostaa välipalaa ja juomaa, jotta jaksoi pelata täyden päivän
vesikatto ja ikkunat uusittu. Mh. Pihapiirissä lisäksi erillisrakennus jossa lämpöeristetty autotalli+varasto+ask arteluhuone,iso tila jonka tarvittaessa saa yhtenäiseksi talliksi. 179 000 € Miilutie 10, Kannus kerrostalo, 2h+k+kph+s+ wc, 63,0 m² UUSI KOHDE Kaksio omalla saunalla. Materiaalivalinnat on tehty varmalla maulla ja miellyttävät vaativampaakin makua. Sähkö + kesävesi. Tilavalla ja suojaisa takaterassi. 269 000 € Valtakatu 11 as 14, Kannus, kerrostalo, 3h+k+kph+s, 83,0 m² Erittäin EDULLINEN, valoisa ja 2000-luvulla lattiasta kattoon remontoitu saunallinen kolmio Kannuksen keskustassa. Alakerran tilava koti. Mh. RAJU HINTAMUUTOS! Mh. 69 000 € Niemosentie 39, Kannus, omakotitalo, 4mh+k+oh+kph+s+ 2wc+vh., 152,7 m² UUSI KOHDE Omakotitalo pidetyllä Niemosen alueella. Talon lämmityksestä huolehtii sähkön lisäksi varaava takka,ilmalämpöpumppu sekä puukiuas. Laadukas neljän makuuhuoneen koti jonka on suunnitellut Arkkitehti Elias Hakunti. Talo on paikalla valettu ja betonia joten äänieristys on uskomattoman hyvä! Ihanteellinen pohjaratkaisu, kaukolämpö, lasitettu parveke ja paljon uudituksia taloyhtiössä tehty mm. Mh. Mahtava sijainti lapsiperheelle: Turvalliset ja lyhyet koulutiet ja tontilla tilaa lasten leikkeihin. Tästä edullisesti komea ja hyvä koti!! Tervetuloa tutustumaan! Ei e-tod. Erittäin hyvin hoidettu taloyhtiö omalla jokirantatontilla! Rannassa mahdollisuus pitää omaa venettä tai laittaa vaikkapa katiska. ei e-tod. Upeasti hoidetussa pihassa kahden auton talli, varastotilaa ja liki sata vuotta vanha hirsisauna. 65 000 € MYYTÄVÄNÄ LOHTAJAN RUOTSALOSSA MAHTAVA MÖKKIKOKONAISUUS. Harjutie 12, Toholampi, omakotitalo, 3mh+tupak+oh +kph+s+2wc+vh+et, 120,0 m² Rauhallisella asuinalueella luonnon keskellä, lähellä palveluita hyvin rakennettu sekä pidetty omakotitalo. Omaa rantatonttia yht. Avara ja yhtenäinen olohuone, keittiö ja ruokailutila sekäsuuri kodinhoitohuone mukavankokoisten makuuhuoneiden lisäksi. 169 000 € Savikankaantie 15, Toholampi, omakotitalo, 3mh+tupak+khh +kph+s+2wc+et+lasitettu veranta, 89,0 m² UUSI KOHDE Pienen metsikön suojassa sijaitseva rinnetalo, joka hurmaa niin vauvan kuin vaarinkin. Lapset alle 12 v. Hyvinhoidettu taloyhtiö. Kellarikerroksessa harrastetila. Kokonaisuudessa lämmitysmuotona taloudellinen kaukolämpö,lattialämmityksenä. Kysy: 040 718 5350 Tähtikodit LKV | Asematie 1, Kannus Katso myös muut yli 30 kohdettamme www.tahtikodit.com/kohteet HEIDI KOKKONEN Yrittäjä, Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV kaupanvahvistaja 040 537 3801 VEIKKO HEIKKINEN Myyntineuvottelija, Yrittäjä 0400 263 19 Seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa sieltä näet ensimmäisenä uusimmat myyntikohteemme ja kuinka kauppaa tehdään! MEILLÄ KAUPPA KÄY JA KOHTEET VAIHTUU! Sunnuntaina 8.4. Lähtöhinta 135.000 € Kysy lisää meiltä! 9621656 9776121 . 6498 m 2 . Mh. Edullista asumista erinomaisella sijainnilla. Mh. Mh. esittelemme: Muita kohteitamme: Riuttasentie 37, Kannus, omakotitalo, 4mh+k+oh+takkah+ khh+kph+s+2wc+pukuh +kuntosali/mh, 179,0 m² Yksilöllinen ja laadukas arkkitehti Airi Kentalan suunnittelema arvokiinteistö hienolla tontilla. 2018 13 PIETARSAARI Rettig Sport Center 14.–15.4. 246 000 € Poutunkuja 5, Kannus, omakotitalo, 5mh+2k+2oh+3kph+s +2vh+3wc+ruokasali +takkahuone, 254,0 m² Ihastuttavan sielukas ja yksilöllinen arvokoti Poutunkujan päässä. Aurinkoinen takapiha. Kaunis rinnetontti rajoittuen puistoalueeseen. 79 500 € Katajakuja 1, Kannus, omakotitalo, 3mh+k+oh+khh+ kph+s+2wc +vh+et, 133,0 m² UUSI KOHDE Edustava Kannustalo paraatipaikalla Katajakujan päässä. 2018 klo 10-16 Tervetuloa viihtymään Pietarsaaren Superviikonloppuun! LIPUT: 12 €/hlö tai 15 €/2 päivän ranneke. ei e-tod. Tilanjako kodissa on ihanteellinen eteenkin lapsiperheelle. Peruskorjauksen läpikäynyt koti omasta rauhasta ja aurinkoisesta puutarhasta nauttivalle. 105 000 € 9738273 ESITTELY klo: 12.00-12.45 ENSIESITTELY klo: 14.30-15.30 ESITTELY klo: 16.00-16.45 ENSIESITTELY klo: 17.00-18.00 Olette lämpimästi tervetulleita esittelyihimme! 9853484 9601158 9658404 9562842 9794668 ENSIESITTELY klo: 13-.00-14.00. Harmonisesti sisustettu koti jossa remontteja ei tarvita. Talon jatkeena sijaitsee luontevasti autokatos sekä lämmin varasto. Upea peltonäkymä siintää tupakeittiön, lasitetun kuistin ja ulkosaunan isoista ikkunoista, ja tiluksia riittää vaikka hevosten tai lampaiden pitoon. Juontajina toimivat Kaj Kunnas ja Laura Ruohola. ei e-tod. Poikkeuksellisen avara ja valoisa koti aurinkotontilla. www.messu.com Messujen aiheena rakentaminen, remontointi, sisustaminen, energia, ympäristöhuolto, kiinteistövälitys, rahoitus ja asuminen. LESTIJOKI 5. Lisäksi pihassa erillinen ja todella tilava puuliiteri. 4. a nen KAJ KUNNASS LAURA RUOHOLA Vielä pari paikkaa . ilmaiseksi vanhempien seurassa. Ei e-tod. Mh. Ei e-tod. Koti remontoitu kauttaaltaan 2000-luvulla
Kevään viimeinen diabetesilta 10.4 klo18.00 Koskelan kerhohuoneella. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.00) . ja ma 23.4. klo 10. suunnittelija Tiina Fors 020 750 4660 Mainos-/viestintätoimisto Creamedia Toimittaja Kaisa Suomala 020 750 4454 Toimittaja Outi Yli-Arvo 020 750 4417 Sivunvalmistaja Maija-Liisa Kattilakoski 020 750 4658 Myyntipäällikkö Terttu Vierumäki 020 750 4613 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Kahvitellaan ja arvontaa, tervetuloa! Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry. . Ma 16.4 klo 18.30 Sydänilta Toholammin kunnan kulttuurisali. K-P Sydänpiirin terveiset tuo tj. Eläkeliiton Toholammin yhdistys. 5,95 e/kk Tied. Postin kuluttajapalvelu muistuttaa tiedotteessaan, että Postin toimintaa ei ylläpidetä verovaroin. Luento, Pasi Laitala sisätautien ja gastroenterologian erikoil. vsk • Sanomalehtien liiton jäsen Levikkialue: Kannus, Toholampi, Lestijärvi, Himanka ja Lohtaja Levikki: 5026 kpl (LT 2015) www.lestijoki-lehti.. 4. Posti nostaa postimaksuhintoja toukokuusta alkaen Vanhat ikimerkit kelpaavat sellaisenaan myös hinnankorotusten jälkeen. Pirkko Collin. Järjestää Kannuksen ja Keski-Pohjanmaan Vesaiset. Jos innostuit lähtemään mukaan ota yhteyttä Hannaan 050 338 5219 tai Ninaan 050 516 6694 ennen sunnuntaita. lehti) (12kk) levikkialue ........................ Yhdistyksen kotisivut: www.omaisper.com puh: Maija 040-765 3327 ja Johanna 040-127 1196. Hirvenkävelykilpailut Mannilassa su 8.4. Gr. Peruskuntayhtymä Kalliosta. Ilmoitathan myös erikoisruokavaliot. Nyt joukolla reippailemaan, ota kaveri mukaan. Sydämellisesti tervetuloa! Ti 17.4. Lauantai iltana yhteinen päivällinen. 10,08 e/kk Digipaketti 12 kk ........... klo 13 15 Toholammin kirjastossa. Tervetuloa! . Nyt joukolla reippailemaan, ota kaveri mukaan. yritys 20 e Otsikollinen yksit. Marttailta Pappilassa ma 9.4. Tervetuloa! Lestijokiseudun Reumayhdistys ry. Vesaistalent on leikkimielinen kulttuurikatselmus, jossa voit esittää mitä ikinä keksitkään laulua, soittoa, tanssia, voimistelua, näyttelemistä, sirkustaitoja.... Ohjelmaa mukaan. 16.4 mennessä puh 045-132 7247. 2018 14 Kannuksen Vesaiset ry. Toholammin Nettikahvila pe 20.4. klo 10-14. PAIKKOJA ON 40 MATKAN HINTA: 100 / JÄSEN, AVEC 210 (SIS. • Lestijoki-lehti . TOIMITUS Valtakatu 9, 69100 Kannus Postiosoite: PL 1, 69101 Kannus Avoinna: ma-to 8-16, pe 8-14 Puh. Ti 17.4. JÄRJESTÖT Palstalla julkaistaan vain järjestöjen SISÄISTÄ TOIMINTAA koskevia tiedotuksia, EI ILMOITUKSIA yleisötapahtumista (konsertit, myyjäiset ym.). Sunnuntaina kotimatkalla käydään Suurpetokeskuksessa (sisäänpääsy 10 , ei sisälly matkaan) ja Taivalkoskella Jalavan kaupassa. BUSSIMATKAT, 2 X HOTELLIYÖ, BUSSI KULJETUS JUUMAAN, LAUANTAIN PÄIVÄLLINEN) ILMOTTAUTUMISET 8.6 MENNESSÄ MIRJAM HEINONEN 040-8671321. klo 11.00-12.30 ”Sydänystävällinen lounas” Lestijärvellä Kotipirtissä. Ilm. 0405385107) Joel Hallikaisen konserttiin jaossa Helenan kerhossa 8.4. . ja Lestin Wirkeissä 10.4. LESTIJOKI Posti korottaa korttien ja kirjeiden postimaksuja toukokuussa. Kahvitilaisuus to 19.4. Pohjois-Pohjanmaan Vesaiset kutsui meidät Keski-Pohjanmaalta mukaan Vesaistalentiin Himangalle Raumankarin koululle su 15.4 klo 13. aamupalan. lehti+digi) (12 kk) levikkialue ......................... Aineistot: aineisto@lestijoki-lehti.. Tervetuloa tutustumaan toimintaan ja uusiin tiloihin! OmaisOiva kioskit Sydänviikolla to 19.4. Toholammin Diabetesyhdistys. Musiikkia, Theresa Bugs laulu, säestys Jussi Peltokangas. Vanhat ikimerkit kelpaavat sellaisenaan myös hinnankorotusten jälkeen. 10 e.............. Ulkomaan enintään 20 gramman kirjeiden hinnat nousevat saman verran. Klo 12.00 (Aika tarkentuu lähtijöiden varmistuttua!) Majoitus Cumulus resort Rukahovi, 2h / huone, standart huoneet, sis. Eläkeliiton Lestijärven yhdistys. JULKAISIJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Rantakatu 10 (PL 45), 67100 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa 020 750 4581 Julkaisuliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa 020 750 4601 . Lähtö perjantaina 3.8 n. 9,42 e/kk levikkialueen ulkop. Kannuksen Nettikahvila pe 6.4. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET toimitus@lestijoki-lehti.. Vesijuoksu KitinVarparissa to 5.4. Ohjelmassa arvontaa, toiminnan esittelyä ja pieniä ohjelmatuokioita. Vapaa pääsy. osallistumisesta. JAKELUPÄIVYSTYS (maksuton) 0800 30101 ark. Ennakkoon tilatut liput (puh. Posti myös tehostaa toimintaansa monilla tavoilla kustannusten hillitsemiseksi, mutta yleispalvelukirjeiden käsittely on kalliimpaa manuaalisen työn takia, sanoo Laura Luoma kuluttajapalveluista. klo 17.30 ”Heikin lenkki” -kävelytapahtuma (sauvoilla tai ilman). 15 e.............. klo 10–14.00 ”Sydänystävällinen lounas” Ritjan Keidas. Kesää odotellessa nautimme Kitinvaparin lämmöstä ja veden loiskeesta! Vesaiset tarjoaa kaikille ilmaisen uinnin, iltapalan ja taitoniekka visailun.. Vuosikokouksista voidaan julkaista muistutus Lestijoessa olleen kehysilmoituksen lisäksi. Tervetuloa! Eläkeliitto Kannus. Kierretään: Koskelantie –Juustola-Sievintie. Kannuksen Martat. Yhdistyksen uuden toimiston avajaiset ja avoimet ovet ke 18.4. Henkilökohtaiset: etunimi.sukunimi@kpk.. tarjoilu, arpojen myynti, Info-pöytä. Otathan arpajaisvoiton mukaan. ILMOITUSHINNAT Katso www.kp24.. klo 18. klo 13 Valtuustosalissa. JHL 541 Kannus. tilaukset@lestijoki-lehti.. Sydänviikon 2018 tapahtumat. Hinnat sis. klo 18, oma käsityö mukaan, tervetuloa! Toholampi-Lestijärvi Sydänyhdistys ry. Iltapalan varaamista varten tarvitsemme ennakkoilmoittautumisen ti 10.4 mennessä osoitteeseen vesaiset.kannus@gmail. Esimerkiksi enintään 50 gramman kotimaan postikorttien ja kirjeiden hinnat nousevat 10 sentillä 1,5 euroon. Suunnitellaan kevätkauden päättäjäisiä. yritys 40 e Teksti yksit. Jos kirje painaa enintään 100 grammaa, niin sen postitushinta nousee 20 sentillä. SITOVAT ILMOTTAUTUMISET 8.6 MENNESSÄ. klo 10-15 Vetelissä KainunKeitaalla os. LESTIJOKI 5. Lauantain ohjelma: Bussi vie Juumaan josta: joko pieni karhunkierros 12 km, tai myllykoski 3 km ja Jyrävä 6 km, tai voit jäädä viettämään omatoimisesti päivää Rukalle. ilmoitukset@lestijoki-lehti.. yritys 30 e Valmistuslisä 5 e Laskutuslisä 5,40 e Rivi-ilmoitushintoihin sisältyy alv 24 %. Lenkin jälkeen tarjotaan kahvit. Eläkeliiton vetovastuu Wirkeissä 17.4. Lenkin jälkeen tarjotaan kahvit. 9,17 e/kk Peruspaketti (sis. Tiedote Kannuksen JHL ry 541 jäsenille ”Reissua pukkaa” Kesäretki Kuusamoon Rukalle 3-5.8.2018 Matka toteutetaan Pohjolan matkan turistibussilla ja luottokuskina toimii totuttuun tapaan Jari Seppälä. klo 13 15 Kannuksen kirjastossa. Toholammin torilta lähtö. 24 % RIVI-ILMOITUKSET e/kpl Kuvallinen yksit. Koulutie 77. Muutos koskee postimerkillä maksettuja kotimaan ja ulkomaan kirjeitä, jotka kuuluvat yleispalvelun piiriin. /palaute . 20 e.............. Pe 13.4. Muutokset astuvat voimaan 4. alv 10 %) Täyspaketti (sis. Koskelanmäen kerhohuoneella ke 11.4 klo 12.00 Toholammin Osuuspankin lakimies Hannele Nissilä kertoo edunvalvonta testamentista. Hinta palstalla 3,72/kpl (sis. Ke 18.4. 1,10 €/ppm Onnittelut, kutsut ja kiitokset .. Hintoja joudutaan tarkistamaan, jotta postimaksujen riittävällä tasolla voidaan varmistaa yleispalvelun toimintavalmiudet koko maassa sekä kattaa jakeluverkoston kustannukset. Ulkomaan maksikirjeluokat yhdistyvät niin, että halvempi Economy-luokka poistuu. Myös osa osoitteenmuutosja postinohjauspalveluista kallistuu kesäkuun alussa. yhteistyössä FinFamin ja Muistiluotsin kanssa seuraavasti: Kannus S-Market klo 9-11, Toholampi S-Market klo 13-15 ja Lestijärvi Sale klo 16-18. Nuppi ja ruppi ryhmä muistisairaille ja heidän läheisilleen Toholammin kirjaston alakerrassa ti 10.4. kotimaa .......................... Saat sieltä apua älypuhelimen, tabletin ja tietokoneen käyttöön. . Päätoimittaja: manna@lestijoki-lehti.. com. toukokuuta. klo 14-15.30. PAINO Botnia Print Oy Ab, Kokkola Päätoimittaja Marja-Leena Mattila 020 750 4651 ILMESTYMISPÄIVÄ TORSTAI Aineistot tiistaina klo 16 mennessä. kotimaa ............................. Muina aikoina jätä viestiä: www.kp24.. Klo 17.30 alk. Välikannuksen metsästysseura. Samalla sovitaan SenioriMessuille 28.-29.4. alv 24 %. 1,10 €/ppm Surukiitokset ........................... TILAUSHINNAT (sis. 020 750 4650 ISSN 0782-5617, 41. . Kesän osoitteenmuutokset ehtii vielä vanhalla hinnalla ennen toukokuun loppua. TEKSTARIT numeroon 044 5741 505 . 7-16:00 ja la-su 9-11:30. Käsityöpiiri kokoontuu vielä tänä kevään kaksi kertaa Kivikolla ma 9.4. /mediaopas Kuolinilmoitukset .................. • www.kp24.. uimaan pääsee klo17 alkaen ja iltapalaa on tarjolla klo 18-21 Kitinvaparin saunakabinetissa. Ke 18.4. alv), laskutus 4 krt/v. klo 18.00 Lestijärvellä, Lestin Lenkki kävelytapahtuma (sauvoilla tai ilman).Lähtö Torilta, Kalasataman kautta Rantapolulle. 0,45 €/ppm Järjestöpalsta ..........................3 €/ilmoitus Hintoihin lisätään alv ........................ 8,25 e/kk levikkialueen ulkop
044 581 8076. TÄSTÄ LEHDESTÄ LUETAAN MAINOKSETKIN! 87 % alueemme ihmisistä lukee tilattavasta paikallislehdestä niin juttuja kuin mainoksetkin. tai Petri Isoaho puh. Ilmoittautuminen tapahtuu netissä Lapinjärven Wilma-tunnuksilla, jotka vanhemmat saavat rehtori Piia Siltalalta, yhteystiedot: piia.siltala@lapinjarvi.?, puh. KEVÄTKOKOUS pidetään torstaina 19.4.2018 kello 14.00 alkaen Puistolan palvelukeskuksessa. Tervetuloa! Gotlet Club ry:n KEVÄTKOKOUS ma 16.4.2018 klo 19.00 Hillilän koulu. Sykäräisten Vesihuolto Oy/ Hallitus Kokkolan jakelu ETSII Lehtija mainosjakajaa haetaan auto/pyöräjakajaa TOHOLAMMIN ALUEELLE jakopäivä: KESKIVIIKKO Tiedustelut: Heikki Ollikainen puh. Toholammin Vesihuolto Oy:n hallitus Hillilän maaja kotitalousseuran sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Hillilän nuorisoseurantalollla 17.4 klo 18.00. Tervetuloa! SYKÄRÄISTEN VESIHUOLTO OY :n Varsinainen YHTIÖKOKOUS pe 20.4.2018 klo 19.00 Lylyn Pisarassa Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12. Sääntömääräiset asiat. Kokoukset Toholammin Vesihuolto Oy VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Pidetään Ritjan Keitaassa perjantaina 20.4.2018 klo 13.00, alkaen ruokailulla. Tervetuloa! Johtokunta Haemme Evelace jälleenmyyjiä Aloita nyt alusasumyyjänä ja hyödynnä huikea aloituskampanja, käsiraha vain 280 €. Hallitus kokoontuu klo 17.30 TERVETULOA! Kannuksessa 12.2.2018 Kannuksen JHL ry.n hallitus KEVÄTKOKOUS Kannuksen Vanhustenkotiyhdistys ry. Kannuksen Reserviläisten ja Reserviupseerikerhon sääntömääräiset KEVÄTKOKOUKSET keskiviikkona 11.4.2018 klo 18.00 Koivusaari Oy. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy Tanssi Virtaa ry KEVÄTKOKOUS ma 23.4.2018 klo 18.00 Kitinkannuksen ruokalan kabinetissa. Lisätietoja antaa: ESIJA PERUSOPETUKSEEN ilmoittautuminen Eskolan toimipisteeseen Oppilaaksi ilmoittautuminen Eskola-talolla tapahtuvaan Lapinjärven kunnan järjestämään esija perusopetukseen (1.-6. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Avoimet työpaikat . 020 750 4687 heikki.ollikainen@kokkolalehti.. tai sovittuna aikana. pykälässä mainitut asiat. Toholammilla 3.4.2018. Oppilaaksiotto päättyy 16.4. Tervetuloa! JOHTOKUNTA Hautakosken silta V-3650 suljetaan 9.4. Mallisto esillä ja jälleenmyyntityön info Raahe ke 18.4. 4. Kahvitarjoilu. 020 750 4688 petri.isoaho@kokkolalehti.. Ollaanks´ kavereita?. 2018 15 . Kysy lisää: puh 0400 688 688 myynti@evelace.fi www.evelace.fi/rekry Kannuksen JHL ry Kannuksen kaupungintalon takkahuone, Asematie 1 17.4.2018 klo 18.30 Sääntöjen määräämät asiat. Esillä sääntömääräiset asiat. LESTIJOKI ILMOITUKSIA 5. Kahvitarjoilu. lk) alkaa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 31.5.2018 väliseksi ajaksi maantiellä 18173. Leppäojantie 5, Kannus Tervetuloa! Hallitukset Odotettu, luettu..
Osoi eita voidaan käy ää Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinoin in. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj / Les jokileh , PL 1, 69101 Kannus. Koot 34-56 –20% Valtakatu 33, 69100 KANNUS Ajanvaraukset myös iltaisin Puh. tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus . 1 x 99 € . SYNTYNEET . Allan, Ahvo 8.4. Laskutustapa: . Rakkaat 5-vuotisonnittelut Rennelle 28.3. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perh,sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Aaron täytti 7 vuotta 26.3. Sekalaista Julkaisemme veloituksetta RIVITIETOINA (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. NIMIPÄIVÄONNEA! 5.4. Miilutie 8, Kannus (katso etuovi). Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. Suoma, Suometar 9.4. Kulu ajasuojalain edelly ämät ennakko edot on anne u tässä ilmoituksessa, joten erillistä lausvahvistusta lauksesta emme lähetä. Rivit Huhtikuun Huhtikuun edut, ole hyvä! edut, ole hyvä! Tu n n u s 5 6 7 2 4 3 V A S TA U S L Ä H E T Y S Le s jo kileh m ak sa a laa jan po s m ak su n TILAAJAN NIMI Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Puh. P. 9 €, ei sis väriä). Tyttö 13.3. Minea, Verna Tyttö 29.3.2018, Joni ja Jenna Pelto-Korpi Kannus. 2018 16 PERHEPALSTA . Ryhdy kestotilaajaksi ja saat edut käyttöösi! Ryhdy kestotilaajaksi ja saat edut käyttöösi! Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi p. Synt.vuosi MAKSAJAN NIMI (Lahjatilaus) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Tarjous koskee lehden levikkialueelle tehtäviä lauksia. Muikunpaistaja Lestijärveltä Kannuksen Tukkimiehentorilla tänään torstaina klo 9 jälkeen ja Toholammilla klo 13 jälkeen. kutsut, onnittelut ja kiitokset 0,50/pmm (sis. 041 452 5402. Vuokrataan . Kaipaamaan jäivät puoliso, veli ja sisko perheineen, veljen puoliso ja lapset perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. K es to ti la a ja – k ä y tä et u si ! Valtakatu 1, Kannus, Puh. Heidi ja Heikki Rahkola, Kannus Toholampilainen Aarne Johannes Korpela, syntynyt 16.3.1932, kuoli 30.3.2018 Kokkolassa. LASTEN SYNTTÄRIONNITTELUT . 040 820 2575. Madettakin on ym. 4h+oh+k+ph+s+2wc, autokatos ja ulkovarasto. 4. saunallinen kolmio, iso lasitettu parveke, kaikki palvelut lähellä. alv. Tilaus astuu voimaan he , kun olemme käsitelleet lauksen. Vuokralle tarjotaan tai myydään siisti hyväkunt. johdosta! Synttärisankaria onnittelee iskä, äiti ja isoveli Roope. Ville, Vili, Jami, Viljami, Vilho, Vilhelm 7.4. 2 x 51,50 € (103 € ) TILAUSKUPONKI Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Vuokrattavana OKT Kannuksen Takalo-Mattilasta. Tero 11.4. Heti vapaa. Kannuslainen Mikko Viljami Mattila nukkui pois Kannuksen terveyskeskuksessa 3.4.2018. 06 870 056 ma-to 9.30-17, pe 9.30-18, la 10-14 Riekerin naisten ja miesten kengistä -10% Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14 Kaikki FARKUT Eri malleja ja värejä. Myöhästyneet synttärionnittelut Jesselle 8 vuotta! Toivoo äiti, isä, Iida, Vilma ja Teerimäen mummu ja pappa. 044-343 7509 Saatavana nyt myös FOREVER ALOE VERA -tuotteet Parturi-kampaaja, kosmetologi Hiussalonki Marika Mäkinen Hiusvärjäysasiakkaille KULMIEN MUOTOILU VELOITUKSETTA! (Norm. Puh. LESTIJOKI 5. Ira, Irina, Irene, Iro 6.4. Viisi kynttilää jaksanko puhaltaa vai kaveritko puuhassa auttaa saa. Hinnat sis. Kyllä kiitos ! Tilaan Lestijoki-lehden kestotilauksena ja saan 1 kk kaupan päälle. Elias, Eelis, Eeli, Eljas 10.4. Lämpimät onnittelut syntymäpäivän johdosta! Toivoo pikkuveli Aatos, äiti ja isä sekä mummut ja papat. 020 750 4600 (ma-pe 8-16). KUOLLEET . alv). Hän oli syntynyt 8.11.1947 Kannuksessa. Tulkaa kaikki pöytään istumaan ja jätskit, kakut maistamaan. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! KEHYSILMOITUKSINA esim. AINEISTOT PERHEPALSTALLE: ilmoitukset@lestijoki-lehti.
klo 12 EI Päiväkuoron harjoituksia 11.4. Se voi turhauttaa, väsyttää ja lannistaa. Mukaan herkku jättinyyttäripöytään ja ”lantti lähetystyölle”. Klo 14 Seurat Pahkalan seuratuvalla, Jukka Malinen. Donkkis on toimintailta alakouluikäisille. klo 12.30 Messu Lestijärven kirkossa. Usko on lahja, mutta miksi se ei kelpaa kaikille. Noissa kohtaamiskertomuksissa on jonkinlainen muutos tai ainakin sen alku. Oma kassi mukaan! Su 8.4. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. NUORTEN KESKUSTELUILTA klo 19 ry:llä, Sakari Typpö. Ma 9.4. Klo 11.30 kahvit (1€), hartaus ja yhteistä ohjelmaa. Yllättäen voi kuitenkin joutua Pyhän kohtaamaksi. R1 Konfi rmaatioharjoitukset klo 17 Kannuksen kirkossa. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentiussalissa. Klo 10-11.30 Lapsiperheiden nallekahvila seurakuntakodilla. Lähdetään valloittamaan maailmaa, mutta ei se niin helppoa olekaan. NUORISOTYÖ Pe 6.4. Jos voit ja haluat helmi-huhtikuun aikana ottaa kinkeriseurat kotiisi, niin ota yhteyttä: khra Erkki Huuki 044-2824510. Klo 14 Lasten musakerho Raumankarin koululla luokassa 203. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla, ruokailu, ohjelmaa, hartaus ja arvonta. KINKERISEURAT Su 22.4. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Leppänen, Rautiola. Mukana Ukka Karvonen ja Erkki Huuki. Klo 13 Tummuin ja tuorain kaffi t vanhusten talojen kerhohuoneella. AAMURUKOUS klo 9 pappilan vintillä. Su 15.4. PERHEKERHO klo 10-12 seurakuntatalon kerhotiloissa: Valokuvaus! VARHAISNUORISOTYÖ To 5.4. Perinnelounas 9-13.4. Valoa varpaissa Rovastikunnallinen diakoniaperheleiri 4-6.5. Lahjoittaa voi myös suoraan Yhteisvastuun tilille FI82 4055 0010 4148 41, viitenumerolla 303147 tuotto ohjautuu Kannuksen seurakuntaan. Ti 10.4. Ilmoittautuminen oman seurakunnan diakoniatyöntekijälle pe 13.4. Se tapahtuu yllättäen: lukitussa huoneessa, kalaretkellä, tiellä kulkiessa. 044 2824 514. SEURAT klo 18 ry:llä, Asko Syrjälä ja Osmo Tokola. klo 10 Messu Toholammin kirkossa. 2018 17 . Ovellesi tulevalla kerääjällä on Helsingin Poliisilaitoksen leimalla varustettu ja numeroitu keräyslista. Su 8.4. To 12.4. Apostolien sana sattuu ja kansaa kastetaan tuhatmäärin. Samalla mummo kysäisi, mitä lapsi piti kirkosta. Myös keräyslippaissa on lupatarra. Aluksi kaikki sujukin hyvin. Ps. Tunnistetaan Jeesus, mutta ei oikein kehdata kysyä mitään. DONKKIS klo 18-20 seurakuntatalolla. Minä haluan kertoa teoistasi niitä on enemmän kuin voin luetella. Klo 17 Kehitysvammaisten kerho seurakuntakodilla. Pe 6.4. KIRKOLLISET Kannus Himangan kappeliseurakunta jatkuu seuraavalla sivulla Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi! Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme. SÄHLY klo 16-17 eskareille ja 1.-2. Sanansija jääkin hänelle, joka kokoaa ihmisten kalastajia. MUUTA YHTEISVASTUUKERÄYS kestää kevääseen saakka. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 5. Klo 11-17 Perinnelounas Hirvikeitto seurakuntakodilla. R1 KONFIRMAATIOMESSU klo 10 kirkossa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen oman seurakunnan diakoniatyöntekijöille 13.4. Kinkeriseurat pappilassa, tarjoilu klo 17.30, kinkeriseurat klo 18.00. Ylösnoussut ilmaantuu seuraajiensa keskelle. Su 15.4. Ilonjyvä. Nasaretilainen puhaltaa Pyhän Hengen, antaa kalaa ja toivottaa rauhaa. Marja-Sisko Aalto Kohtaamisia Ke 4.4. Ti 10.4. YHTEISET Päiväkerhoon ilmoittautuminen Syksyllä alkaviin päiväkerhoihin ilmoittautuminen huhtikuun aikana Elisalle 044-7229011 tai elisa.karja@evl.fi . Klo 11-17 Perinnelounas Piimävelli seurakuntakodilla. Muistan tilanteen, jossa vähän polvea korkeampi oli mummonsa kanssa kirkossa. NUORTENILTA klo 19-23 Kulumassa: ”Rauha teille!” La 7.4. Kun Jumala on kaikkivaltias, niin miksi hän ei tee kaikista kristittyjä. Siihenkö ne kohtaamiset johtivat. To 5.4. Oli vain kuva seinällä. POIKAKERHO klo 17.30-18.30 Kulumassa, Mikael Kuutti. klo 15 Nuorten kuoro Selvät Sävelet harjoittelee Raumankarin koulun luokassa 203. Klo 11-17 Perinnelounas Pepu seurakuntakodilla. Klo 11.30 Pyhäkoulu Pahkalan seuratuvalla. Ke 11.4. Mukaan sisäpelikengät ja suojalasit. Kahvit tarjoavat, Pirjo, Kaija, Salli ja Liisa. Minusta alkoi tuntua, että Jeesus oli kotona. LAPSIJA PERHETYÖ Ti 10.4. mennessä, myös ruoka-allergiat. Listaja lipaskerääjiä sekä talkoolaisia tarvitaan, ilmoittaudu p. Ma 9.4. Ne on tarkoitettu kohtaamispaikoiksi Sanan ja musiikin äärellä kodeissa kaikenikäisille seurakuntalaisille. AJATUKSIA SINULLE . 40:6 Pääsiäisen jälkeen kirkossa ovat esillä kohtaamiset. Lapsi voi tulla mukaan myös vanhemman kanssa. RUOKA-APUA klo 19 seurakuntatalolla kaikille tarvitseville. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. Klo 12 Sanajumalanpalvelus, toim. KONFIRMAATIOMESSU R1 klo 10 kirkossa, Erkki Huuki, Elias Niemi-Korpi, Hannele Ilola, Esko Pihlajakangas, Elina Yli-Jylhä ja isoset. Kalajoella, klo 10 Messu Kalajoen kirkossa, liturgi Suvi Lehtimäki, saarna Hanna Fähnrich, lapsikuoro Annukka Palolan johdolla. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi päivittäin klo 11-17 seurakuntakodilla: maanantaina Piimävelli, tiistaina Pepu, keskiviikkona Laxlooda (lihasta), torstaina Kampsupaisti ja perjantaina Hirvikeitto, lounaan hinta 6,50 e ja siihen sisältyy leivät lisukkeineen, juomat, jälkiruoka ja kahvi pullineen, seurakunnan vapaaehtoiset toimivat sekä ruoka-aineiden lahjoittajina että kokkeina, viikon aikana myös kirpputori ja arpoja joka päivä, joten puhtaita ja ehjiä vaatteita, kaikenlaisia tavaroita otetaan vastaan joko paikan päällä tai etukäteen tuotuina, tietoja Eija-papilta p 044 7229029 tai Marialta p. Joudumme tässä niin isojen kysymysten äärelle, että emme tiedä vastauksia. HARTAUDET: KLO 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Osmo Tokola. Aletaan miettiä, mikä on homman nimi, mitä pitäisi tehdä – ja että minuakos tämä koskee. Ma 9.4. Pe 13.4. Toholampi Lestijärvi. Jukka Kesola. Keräyslupa RA/2017/785, koko Suomi, Ahvenanmaata lukuun ottamatta, voimassa 1.9.2017-31.8.2019 JUMALANPALVELUKSET Su 8.4. MIESTEN RAAMATTUPIIRI klo 18 seurakuntatalon kabinetissa. SEURAKUNNAN VIIKKO La 7.4 klo 19 Iltakylä Sanna ja Pasi Haaponiemellä. Pian tulee myös toinen puoli asiaa esiin. Su 8.4. Oma kassi mukaan! TULOSSA Järjestämme KINKERISEUROJA seurakunnassamme vuonna 2018. HARTAUS klo 13 Kotirannassa, Sisko Hihnala. RIPPIKOULU Pe 6.4. Klo 10-11.30 Lapsiperheiden nallekahvila seurakuntakodilla. RUOKA-APUA klo 19 seurakuntatalolla kaikille tarvitseville. SIIONINVIRSISEURAT klo 14 Puistolassa, Esko Jaatinen ja Leevi Partanen, arvontaa. Rastivahdit Kulumaan klo 17.30. Ti 10.4. Ke 11.4. Siihenpä juuri. 4. Klo 11 lounas (4€) perhekerhon kanssa. Klo 11-17 Perinnelounas Laxlooda seurakuntakodilla. klo 10 Messu Toholammin kirkossa. Harju, Rautiola. KASTETTU: Viljo Matti Juhani Kärjä (Kalajoki), Fiina Alma Eveliina Koivukoski (Kalajoki), Aisla Elsa Johanna Niskakangas (Rautio), Jare Pekka Kristian Kantola (Kalajoki) KUOLLUT: Jouni Juhani Hakkarainen 58 v (Himanka) SEURAKUNNAN VIIKKO To 5.4. Eteisessä puettiin haalarit ja pipo. Kehitysvammaisten rovastikunnallinen kirkkopyhä su 22.4. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Maria Orjala. lk Takalon liikuntasalissa. Klo 18 Sunnuntaiseurat Pajalan seuratuvalla, Jukka Paananen. Kirkon jälkeen ruokailu, juhla ja kakkukahvit seurakuntakodilla. mennessä. Ihmiset eivät ole entisellään. Kokoonnutaan kirkkoon klo 9.30. Joillekin kylille tilaisuus on jo sovittu viime vuonna, mutta seuraaville alueille etsimme vielä kinkeriseurapaikkaa: Jylhä-Huuki-Koskenmaa-Rekilä-Nikula-Kortetmaa kinkeripiiri, Roikola-Vaenmaa-LuomalaOhenneva, Välikannus, Eskola, Märsylä-Hanni-Särkioja ja keskustan eri alueet. Pelästytään ja mietitään, mitä tämä on. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Eija Seppä. Leppänen, Rautiola. AIKUISTEN PÄIVÄKERHO, vanhemman väen kohtauspaikka. Kalajoen kristillisellä opistolla. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset srk-kodilla. Klo 11-17 Perinnelounas Kampsupaisti seurakuntakodilla. Klo 10-13 Eu-ruoan jako seurakuntakodilla. – Kiva paikka, mutta Jeesus ei ollut kotona. 044 7229026. To 12.4. Syntyy myös vastustusta, selän kääntöä, vähitellen vainoakin. Klo 12 Lähetyskökkä seurakuntakodin takkahuoneessa
klo 12 Lähetyspiiri pappilasalissa, keskustelun, kahvin ja käsityön parissa. klo 18-21 Nuortenilta Lestijärvellä. Seminaariin on vapaa pääsy eikä sinne kaivata ennakkoilmoittautumisia. Usko tai älä, mutta tule! KASTETTU Seela Ilona Lintilä HAUTAAN SIUNATTU Aino Hellin Väre 95 v. Tervetuloa! Lestijärven helluntaiseurakunta To 5.4. Monitoimikerho klo 17.30, Juhani Vuorisen koululla. Su 8.4 klo 19 Kotiseurat Pia ja Martti Suihkosella. Riitta ja Timo Hautamäki. Lämmin kiitos osanotosta. Kuinka Suomesta tuli Suomi . klo 19.00 Lähetysilta. Kotilan kotitalossa, nykyisessä Pajamäen perinnekeskuksessa, ensi lauantaina Hannu Kotilan lisäksi tilaisuudessa alustaa Helsingin yliopiston dosentti Samu Nyström. MUSIIKKI Kuorot harjoittelevat seuraavasti: To 5.4. sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 29.3.2018. KANNUKSEN BAPTISTISEURAKUNTA Metsolantie 8, 69100 KANNUS __________________________________________________ __________________________________________________ Tervetuloa tilaisuuksiin! www.kannuksenbaptistisrk.. klo 14-17 Relax-iltapäivä Vintillä. Keijo Kukkola ja Matti Puoliväli. Ti 10.4. klo 19 Cappella Kappelilla. Hirvieläinten pyyntiluvat alusta loppuun Oma riista -palvelusta Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Annikki Maria SAARNIO o.s. NUORISOTYÖ To 5.4. klo 10 Perhekerho Lestijärven seurakuntakodilla. LÄHETYSTYÖ Ti 10.4. 4. klo 15.15 Lapsikuoro pappilasalissa. huhtikuuta. ja Annikki Maria Saarnio 89 v. GospelTupa klo 19 24, Liedeksen liiketalo Su 8.4. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 5. Nyt hänen pojanpoikansa Hannu Kotila on tutkinut Suomalaisen puolueen valtiopäivämiehen toimintaa vuosina 1916-1919 ja tehnyt aiheesta kirjan: Tasavaltalainen talonpoika. Työn voi tehdä paperista, puusta, metallista, langasta, kankaasta, taikinasta tai jostain muusta materiaalista. Su 8.4. Erityisesti suurissa yhteisluvissa aikaa vievä hakemuskartan piirtäminen käsin jää historiaan. Rukouskokous klo 19.00. La 7.4. (laskutustiedot ja julkaisupäivä). Sana ja rukous klo 18.00 Ke 11.4. To 12.4. kp24.?/kuolinilmoitus Voit jättää ilmoituksen myös Sähköpostitse: aineisto@lestijoki-lehti.. alv 24%. Ikuisuuden äärellä ilta klo 18. Pe 6.4. Ke 11.4. Ruokailu kerhon jälkeen 5e/perhe. Suuret kiitokset Männistön henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Hänen aiheensa on suomalaiset ja itsenäistymisen monet vaiheet 1917-1920. Alustus Veli, iltahartaus Alpo. Evankeliumin ja musiikin ilta klo 18.00 Ma 9.4. Raimo Rahnasto. Pe 6.4. Hakijan on lisäksi toimitettava kopio hakemuksesta sille riistanhoitoyhdistykselle, jonka toimialueeseen pääosa lupahakemuksessa tarkoitetusta metsästysalueesta kuuluu. Tervetuloa! www.kannus.helluntaisrk.net Kannuksen helluntaiseurakunta Kun suru koskettaa Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen. klo 12 Eläkeläisten päiväkahvi pappilasalissa. Mikko Pöyhtäri ja Jarmo Finnila. Sinne saatamme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan. klo 18 Sykeilta Toholammin srk-kodilla. Lamppilaisisäntä oli mukana mielenkiintoisissa vaiheissa niin itsenäistymisen, sisällissodan kuin kuningaskunta-tasavalta kamppailujen aikana. Hirvieläinten pyyntilupaa voi edelleen hakea paperilomakkeella. 0400 727 020. La 7.4. Kirjan julkistamisseminaari on Matti M. Luvissa on uutta tietoa siitä, miten myös Toholammilta oltiin vaikuttamassa tämän maan kohtalonvaiheissa. Kaipauksella muistaen Juha ja Reetta perh. Naisten rukous klo 18.00 Ti 10.4. To 5.4. 044 581 9321 tai Veli Männistölle, p. Haaste! Toholammin srk:n lähetystyötoimikunta kutsuu kaikkia toholampilaisia tekemään käsillään jotain lähetystyön hyväksi. Hakijoiden työ helpottuu, kun lupa-alue määritetään ja hakemuksen tiedot täytetään tietokoneella yhdessä ja samassa paikassa. Hartaushetket klo 15.00 Männistössä, 16.00 Katariinan Kamarilla ja 16.45 Mirjamituvalla. EU:n ruoka-apu jakelu helluntaisrk:n tiloissa, Asematie 5, klo 14-17. Tärkeää että olet mukana ja haasta ystäviä ja naapureita mukaan. alkaen. Ke 11.4. TULOSSA Su 15.4. 27.7.1928 . klo 19 Kirkkokuoro pappilasalissa. Paperinen hakemus liitteineen toimitetaan Suomen riistakeskuksen aluetoimistolle siten, että se on perillä viimeistään 30. Olet tervetullut tilaisuuksiin! Toholammin helluntaiseurakunta Asematie 5 Pe 6.4. klo 19-23 Nuortenilta Vintillä. Lupapäätökset tulevat hakijoille tiedoksi heinäkuun lopussa. Nyströmin mukaan Suomesta ei tullut itsenäinen ja yhtenäinen kansakunta yhdessä yössä vaan kyseessä oli monivaiheinen ja pitkä prosessi. Näin tiedämme, milloin on sata työtä saatu mukaan. Koko seurakunnan ja kaikenikäisten yhteinen ilta, jossa musiikkia, opetusta, rukousta ja iltapala. klo 13-17 Relax-iltapäivä Vintillä. Ke 11.4. Se voi olla pieni tai vaikkapa ryhmätyönä tehtynä isompikin. Kirpputori klo 10.00-13.00. Hänet tavoittaa numerosta 044 081 9314. To 5.4. Lastenhoito järjestetty. Ke 11.4. Soita: 020 750 4469 (ma–pe 8–16) Voit tuoda ilmoituksen myös konttoriimme . klo 17.00 Lasten Monitoimikerho Kuusiston koulun TS-luokassa. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän ja rauhaisan. klo 16 Lähetystoimikunnan kokous vanhassa pappilassa. Johanna ja Juha perh. Jaakko Jarkko ja Marina perh. La 14.4 klo 17 Lappajärvisten myyjäiset Ry:llä. LESTIJOKI Hirvieläinten pyyntilupien haun voi tänä keväänä suorittaa ensimmäistä kertaa alusta loppuun sähköisesti Oma riista -palvelussa. klo 13-16 Vinttipäivä varhaisnuorille Vintillä. 2018 18 Toholampi Lestijärvi jatkoa edelliseltä sivulta Su 8.4 klo 14 Seurat Ry:llä. Anja Keskitalo toimii diakoniatyöntekijän sijaisena. Kolehti lähetystyölle. Laskutettaviin lisätään laskutuslisä 5,39€ sis. PÄIVÄKERHOTYÖ Ti 10.4. huhtikuuta. Tavoitteena on saada kevääseen mennessä sata työtä näyttelyyn ja myyntiin. klo 13-16 Vinttipäivä varhaisnuorille Vintillä. Hakuaika päättyy 30. TOHOLAMPI Pajamäen perinnekeskuksessa järjestetään ensi lauantaina seminaari vuosien 1916-1920 tapahtumista Suomessa ja Toholammilla. Keksimisen ja työn iloa kaukaisten lähimmäistemme hyväksi! Lähetystyön toimikunta. DIAKONIATYÖ Diakoniatyöntekijä AnnaKaisa Syrjälä jää virkavapaalle 1.4. Ke 11.4 klo 10 Perhekerho päiväkerhotiloissa. Lestintie 37 To 5.4. Pe 12.4 klo 18 Miesten keskustelupiiri Lahnalammin kylätalolla. Hirvieläinten sähköinen luvanhaku aukesi Oma riista -palvelussa 3. Palvelu laskee myös lupa-alueen pinta-alan automaattisesti. Sähköinen luvanhaku nopeuttaa lupa-aluekarttojen tulkintaa ja hakemusten käsittelyä. 15.3.2018 Soi kappelin kellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan. Ilmoituksen voi tehdä ja maksaa verkossa: www. Saaduilla rahoilla tuetaan naistyötä Intiassa, seurakuntatyötä Sambiassa, Keniassa ja LähiIdässä. Toholampilainen kansanedustaja Matti M. Viime keväänä käyttöön otettua sähköistä luvanhakua on kehitetty entistä jouhevammaksi. La 14.4 klo 19 Nuorten keskusteluilta Elisa ja Jukka Koivistolla. Suomen riistakeskuksen aluetoimistot käsittelevät vuosittain parituhatta hirvieläinten pyyntilupahakemusta. huhtikuuta klo 23:59, jonka jälkeen hakemusta ei voi enää lähettää. Jaskari . Pe 6.4. klo 11.00 Päiväjumalanpalvelus. Sopivan idean löydyttyä ilmoita mukaan lähtemisesi, Helena Keskitalo, p. Kotila oli sata vuotta sitten keskellä vasta itsenäistyneen kansakunnan kuohuja. Ti 10.4
Torikatu 40, 67100 Kokkola puh. 050 5283 375 Riuttasentie 726 (Korpela, Kannus) Horstmanhoito Akupunktio Hieronta Lymfaterapia Shiatsu-hieronta Vyöhyketerapia Intialainen päähieronta Myös kotikäynnit! TUIJAN FI UPESU Autojen: pesut, vahaukset, ym. Kysy vapaita paikkoja: Ter u Vierumäki p. 4. Lisäksi: ompelupalvelu, huonekalujen verhoilujen pesut. 045 111 3525, 045 111 7034 VESIKATTOTYÖT oman kylän poikien tekemänä, useilla eri materiaaleilla. HOITONÄPPI T:mi Heikki Tavasti Koulutettu hieroja, jäsenkorjaaja, diplomivyöhyketerapeutti, rentoutusohjaaja Toholammintie 403, 69100 Kannus P. Kysy vapaita paikkoja: Ter u Vierumäki p. Kysy myös viikonloppuaikoja! KAMPAAMOPALVELUT kätevästi kotonasi Kannus-Sievi-Toholampi 050-523 3031 KIERTÄVÄ PARTURI • KAMPAAJA MAIJA MÄNTYKORPI-LUOMA 044 343 7509 Valtakatu 33, 69100 KANNUS hajustamattomat tuotteet Parturi-kampaaja, kosmetologi Hiussalonki Marika Mäkinen Kustaa Aadol?nkatu 3 67100 Kokkola Timo Heikkilä p. 0400 167 825 www.metsatilat.?/lansisuomi Metsätilat, tontit ja maaseudun kiinteistöt AKA-arvioinnit 0400-878 667 Toholampi Toimimme Keski-Pohjanmaan alueella. 029 566 1270, fax 029 566 1289 Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Heikki Kellosalo Rakennuspeltityöt Vesikourut kanttiset ja pyöreät, alastulot, tikkaat, lumiesteet, piipunpellitykset asennettuna Pyydä tarjous! 050 055 7178 Teerikuja 1, Kannus KATTOREMONTIT asennettuna / tarvikkeet peltityokellosalo.. Ollaanks´ kavereita?. LESTIJOKI PARHAAT PALVELUT 5. Myös: autojen huollot, maalaukset, korjaukset ja rengastyöt. Avoinna: ajanvarauksella ma-ti, to-la 3.1.2018 alkaen Ke leikkaukset ilman ajanvarausta klo 9-14 Sievintie 2 044 383 9330 Parturi-Kampaamo Toholampi Hierontapalvelu Tiia T:mi Puh. 020 750 4613 Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3377 043 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3394 205 • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT autot moottoripyörät moottorikelkat mönkijät mopot mopoautot Päivi Mattila Kuntohoitaja P. Isot ja pienet kohteet, pyydä tarjous! MYÖS MUUT RAKENNUSTYÖT Yhteydenotot: Jani Kemppainen 0440 870 252 jani.krpoy@gmail.com Meillä voit hyödyntää kotitalousvähennyksen! Kysy ilmoitustilaa: Terttu Vierumäki 0400 911 021 terttu.vierumaki@kpk.fi ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi Monenlaisia mais aisia. 050 3033 733 050 597 7957 Parasta palvelua! Parasta palvelua! Yri äjä – tule mukaan Parhaat palvelut -sivulle. 2018 19 Kannuksen Hammaslääkäripiste Oy Asematie 4 A 4 69100 Kannus 06 873 578 040 5808 140 Pertti Honkela hammaslääkäri hammaslaakaripiste.. 044 974 1402 Sievintie 26 as 6, Toholampi Avoinna ma-pe klo 10-18. 050 523 3013 KOULUTETTU HIEROJA Mari Kattilakoski klassinen hieronta urheiluhieronta Ullavantie 141, 69100 Kannus p. 020 750 4613 Yri äjä – tule mukaan Parhaat palvelut -sivulle. Harjutie 1, Toholampi, p
56.000€. Erinomaisella paikalla, edullinen remontoitava saunallinen kolmio rivitalosta. Es. Laaksojen OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtakatu 1, 69100 Kannus Marjaana Jylhä Kiinteistönvälittäjä,LKV Äitiyslomalla Minna Visuri Kiinteistönvälittäjä,LKV p. Oma tontti 1177m 2 . Lämmitysmuotona maalämpö. 610942 Kannus rt 61 m 2 Lestikatu 34 D 18. 4. 040 8473 301 Kevät on asuntokaupan aikaa. 3 kamaria, tupa, k, ph, s, wc+vintti kesäkamareilla. Vaihtoehto uuden kodin rakentamiselle. Rantatontti on 3200m 2 , vesiosuuskunnan vesiliittymä ja sähköliittymä voit jatkaa mökkikautta aina syksyyn asti. ei e-tod*. Täyslämmin autotalli kahdelle autolle kaukosäätöisillä nosto-ovilla ja autokatos. ei e-tod*. Koti johon pintaremonti keittiöön, kylpyhuoneeseen, saunaan ja huonetiloihin 2009.Talo liitetty kaukolämpöön, olohuoneessa varaava takka. 7.4 klo 1212.30/Visuri 040 847 3301 Mh. 79.000€. 105.000€. 616749 Kannus rt 76,5 m 2 Rivikuja 1 A 4. 2 x 2,5 Ah Li-Ion akkua, latauslaite ja laukku Työkalusarja 1/4” ja 1/2”, 141 osaa • sis. H*. Ensies. 67.000€. Hirsikehikko on siirrretty nykyisellä paikalleen 1935. Lestijoen rannalta mökki ja rantasauna on kalastusta harrastavan unelma paikalla. ISO O 100 00 100 00 00 00 00 00 % j % j % j % j % j % j % j % j % ake ake ake ake ake ake ake ake keellu lu lu lu lu luuu ok ok o o ok ok ok ok ok ok ok ok ok okk okkkk ok ok okkkkkkkkkkkkk oka k a k a k a k a k a k a k a k a k a k a k a k a k a k a k aa k aa kkkkkkkkkkkkoti oti oti oti oti oti oti oti oti t oti t ot o ot o in in in in in in in inn in innn i Jak Jak Jakkkkk ak aakelu elu elu elu elu elu l elu eluuuu Le Le Le LLe Le Le Le Leest st sti sti sti sti stt st s --oe oe oe oe oe oe oen t n t nn tila ila ila lila l aji aji aji aji aji ajille lle le ll Himanka Lohtaja Esittelyt lauantaina 7.4. 7.4 klo 13.30-14/Visuri 040 847 3301 Mh. Soita meille! UUSI UUSI UUSI Kannus kt 57,5 m 2 Tarhatie 3 A 6. 617556 Talo täynnä tarjouksia! Puikkohitsausinvertteri 230 V / 16 A Delta 160 E • luotettava MMA-laite kaikenlaisten teräslajien ja -seosten laadukkaaseen hitsaukseen aina 3,2 mm hitsauspuikkokokoon saakka • hitsauspuikot 1,6-3,2 mm • EN 60974-1, EN 60974-10 (Class A) • IP23S Pora-/ruuvinväännin 18 V / 2,5 Ah DS18DJL • 13 mm istukka • 53 Nm • 2-nopeuksinen (High/Low) • sis. 3h, k, ph, s, wc, autokatos. 12 12 2..4. Ensies. tason korkeus 243 cm • kantavuus 150 kg • pyörät vakiona • nopea ja helppo kasata 369,pp pp ,AT2400905 299,PE 6.4. 610859 Kalajoki, Hillilä vapaa-ajan asunto 36/45 m 2 Kannustie 849. C*. 7.4 klo 17:00-17:30/Visuri 040 847 3301 Mh. Heti vapaa siistikuntoinen päätyhuoneisto, kaksio toisesta kerroksesta.Huonetilojen ja keittiön sekä kylpyhuoneen ilme valoisa ja raikas pintaremontin jäljiltä. 7.4 klo 18.00-18.30/Visuri 040 847 3301 Mh. Talon vanha puoli on kokonaan hirsirunkoinen. 37.000€. ILMOITUSAINEISTOT ti 10.4. klo 10-15! Tervetuloa makkaralle Talo tä äynnä ä tarjouksia! Makkarapäivä! uvin18 V / 2,5 5 A A Ah h h h h ka en (High/Low w) h Li-Ion akkua, a lat ataus auss a l i lai lai laite te te P Terve Jarrupuhdistaja spray XXL 750 ml • poistaa rasvan, öljyn, jarrunesteen ja muut epäpuhtaudet ® TIP90514 9 90 (4,40 e/l) 3 kpl Jokelantie 6, 69100 Kannus • jani.lindvall@motorset.. Hyvä vaihtoehto ensiasunnoksi tai vaikka sijoituskäyttöön. 3mh, oh, k, khh, ph, s, wc, vh, terassi. ei e-tod*. 48.804€ Vh. 615992 Kannus okt 105/123 m 2 Hekkalankatu 12. Hyvä sijainti Takalon koulukeskus liikuntapuistoineen vieressä. Ensies. Takapihan katetulta terassilta suojainen näkymä puistoon. 040 091 1021, terttu.vierumaki@kpk.. Kaukolämpö. työkorkeus 440 cm • työtaso 145 x 50 cm, max. Koti vapautuu sopimuksen mukaan. paine 8 bar • 2-sylinterinen, öljyvoideltu lohko XT503600S 299,Rakennusteline 4,4 m First 5 • sisäja ulkokäyttöön, voidaan käyttää myös portaissa • kestävä alumiinirakenne • max. Tupakeittiö, mh, parvi ja vaatehuone. HUHTIKUUN tt na ttaaiin na 112 4 4 2 2 4 4.. 2h, k, s. ei e-tod*. 2018 20 torstaina 12.4. (06) 877 8110 Avoinna: ma-pe 8.30 17.00, la 10.00 13.00. Oma autokatospaikka. P. mm. Vanha, tunnelmallinen hirsitalo 2450 m 2 tontilla. Siisti, saunallinen heti vapaa kaksio Takalo-Mattilassa. Vesikiertoinen lämmitys, puulla/sähköllä sekä tuvassa varaava takka. Taloyhtiössä ikkunat, salaojat, parvekkeenovet uusittu 2017. Valtakatu 9, Kannus 100% jakelu joka kotiin Jakelu Lestijoen tilaajille Kysy lisää ja tee varaus! Terttu p. Tervetuloa! Tutustu kohteisiimme: op-koti.. Takapihalla koko huoneiston levyinen terassi, jonne paistaa aurinko koko päivän. KLO 16 MENNESSÄ: ilmoitukset@lestijoki-lehti.. 2h,k,kph,vh. 616709 Himanka okt 110/144 m 2 Kinarentie 44. Es. 610863 Himanka keskusta okt 119,5/137,5 m 2 Peltotie 31. ruuvitalttoja, kiintolenkkiavaimia, räikkälenkkiavaimia, sivuleikkurit, linjapihdit, kuusiokoloavaimia, jännitekyniä, vasara, kärkipihdit, hylsyjä, jatkovarsia, ruuvauskärkiä Hallitunkki 3 tn • nostoalue 145-500 mm • pikanosto pedaalilla 141 osaa! Automaattinen hitsausmaski • sävyt 10-11 • UV/IR-suoja: DIN 16 asti HM001 29 90 IKH1004XL 199,499,319,MEG12 99,HI60010346 149,p 4 499,M79337017 299,Kompressori 2,2 kW / 230 V • 2850 rpm • imutuotto 412 l/min • säiliö 50 l • max. LESTIJOKI 5. 215.000€. 3mh+tupakeittiö+wc+khh+kph +s. 4. Uudenveroinen, tarkasti ja huolella rakennettu omakotitalo 1281 m 2 tontilla. ei e-tod*. 7.4 klo 16-16.30/Visuri 040 847 3301 Mh. 48.000€. Ensies. Heti vapaa Es. Mökin ja rantasaunan rv. Autokatos sekä kylmä varasto. 7.4 klo 14.15-15/Visuri 040 847 3301 Mh. 7.4 klo 12.45-13.15/Visuri 040 847 3301 Mh. 2001