Sivu 4 K A N N U S • TO H O L A M P I • L E ST I JÄ R V I • LO H TA JA • H I M A N K A Lestijoki-lehti, Valtakatu 9, PL 1, 69101 Kannus • toimitus@lestijoki-lehti.fi www.facebook.com/lestijoki-lehti • www.lestijoki-lehti.fi • www.kp24.fi Aatoksella on tänään nimipäivä ja kohta synttärit Sivu 8 Onko kotiseutu paikka, missä on ensimmäisen parkaisunsa päästänyt vai voiko se olla myös aikuisena hankittu asuinsija. Sivu 6 . . Uusi näkökulma on todettu varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Väylä loisi toteutuessaan hyvät mahdollisuudet alueelliselle kehittymiselle ja kustannuksia olisi jakamassa myös useampi taho, kun väylä palvelisi muitakin kuin vain siirtoviemäriä. 11. Pituutta siirtolinjalle tulisi noin 72 kilometriä, sillä se joutuu kiertämään pohjavesialueet. Jätevesiasiaan kiertyy vahvasti myös Lestijärvi, jonka jätevedet tällä hetkellä johdetaan Kinnulan puhdistamoon. Niiden johtaminen Sykäräisen tai mahdollisesti Toholammin kirkonkylän puhdistamoon tuntuu järkevimmältä vaihtoehdolta tässä tilanteessa, Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen toteaa. 2018 . Kaupunginhallitus hyväksyi luonnoksen maanvuokrasopimuksesta sekä valtuutti kaupunginjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan sopimuksen päätöksen saavutettua lainvoiman. Se voi toimia näin vuoteen 2021. Opettaminen on helppoa. Vuokra-aika on 30 vuotta, ja se alkaa 1. YHTEISTYÖHÖN ON KIINNOSTUSTA Kinnulassa kolmisen viikkoa sitten järjestetyssä iltakoulussa siirtoviemärivaihtoehtoa esiteltiin alueen valtuutetuille. Janne Wennström toteaa, että jos rakentamaan päästään ensi vuoden loppupuolella, hanke on valmis vuoteen 2021 mennessä. Siirtolinja maksaa noin 5,8 miljoonaa euroa. KINNULA, LESTIJÄRVI,TOHOLAMPI Jorma Rekonen Kinnulan jätevedenpuhdistamo ei kykene puhdstamaan jätevesiä sen voimassaolevien lupaehtojen mukaisesti. Seuraan useamman paikkakunnan kotiseutuhenkisiä facebook-ryhmiä. Aravatalolle maata parkkialueen laajentamiseen. VIIKON MIELIPIDE Minua on pidetty hyvänä kouluttajana ja moni metsästäjä on aloittanut opastuksellani pyynnin. Käyttömestari Janne Wennström kertoo, että Toholammin puhdistamo on saneerattu vuonna 2012, ja se kykenee puhdistamaan 1500 kuutiometriä jätevettä vuorokaudessa. joulukuuta, ja se on 30 vuotta. Johdetaanko jätevedet tulevaisuudessa Kinnulasta ja Lestijärveltä Toholammille Toteutuuko hyv . OMALLA NIMELLÄ Hirvimiehen koulutus Kenen kotiseutu. Siirtolinjan toteutuessa jätevesimäärät kasvaisivat 300 – 400 kuutiolla. Toholampi esitti yhdeksi toiminTorstaina 8. – Hanke mahdollistaa myös muun infran asentamisen kaivantoon, Wennström huomauttaa ja nostaa esimerkiksi sähkön, valokuidun ja yhdysvesiputken. Vuosien varrella on itselleni sattunut niin paljon erehdyksiä ja virheitä, ettei tarvitse muuta kuin kertoa niistä ja varoittaa tekemästä samoja virheitä. Hankkeen toteutuessa jätevesien määrä olisi kokonaisuudessaan 1000-1100 kuutiota vuorokaudessa. Uuden puhdistamorakentamisen sijaan on lötynyt uusi mielenkiintinen ratkaisu, jonka mukaan Kinnulan jätevedet tulevaisuudessa ohjattaisiin Toholammin puhdistamolle. LIKI 6 MILJOONAN RAKENNUSHANKE Toholammin Viemäriliikelaitoksen käyttömestari Janne Wennström sanoo, että uuden linjan rakentamisesta on tehty esiselvitys. KANNUS Kaupunginhallitus on päättänyt vuokrata asunto-osakeyhtiö Kannuksen Aravatalolle 100 euron vuosivuokralla noin 290 neliön suuruisen määräalan parkkialueen laajennusta varten. – Meidän pitää tehdä ratkaisu Syrinkylän alueen jätevesien osalta. Joskus niistä löytyy uutisia, mutta useimmiten uiskennellaan menneen maailman syvissä vesissä. Niinpä hankkeesta puhuttaessa siitä on käytetty hyvinvointiväylän nimeä. – Toholammin puhdistamolle tulee jätevesiä nyt noin 700 kuutiota vuorokaudssa
Kaverukset ja monia muita Justuksessa Orjalan serkuksilla rengas pyörii Virkkalan Vuokolla on hoitavat kädet Sivut 12-13 Sivu 15 Sivu 16 Lukijan löylyissä monimuotoisuutta ja kirkkoa Sivu 10 tamalliksi viemäriliikelaitoksen yhtiöittämistä ja omistussuhteen jakamista Kinnulan, Lestijärven ja Toholammin kesken. Yleishyödyllisiltä yhdistyksiltä kunnassa ei ole peritty kiinteistöveroa. Toholammilla liikkeellä varkaita Poliisi kaipaa havaintoja . Me järjestämme asiasta aivan lähiaikoina yleisötilaisuuden kuntalaisille ja sen jälkeen siihen ottavat kantaa tekninen lautakunta, kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto, joka tekee lopullisen päätöksen. Uuden osakeyhtiön omistukseen kuuluisi Toholammin puhdistamo sekä siirtoviemäri. Asiallahan on kiire, Kanervio toteaa. Käyttömestari Janne Wennström sanoo, että siirtoviemärin rakentamisesta Kinnulasta Toholammille on tehty esiselvitys. Toholammin keskustassa paljastui myös henkilöautoon kohdistunut anastamisen yritys. Oikaisuvaatimuksessa tarjouskilpailussa toiseksi sijoittunut ART-palvelu Säkkinen T:mi vaatii, että hankintayksikkö kumoaa tehdyn hankintapäätöksen kokonaan. TOHOLAMPI Toholammin kunnanhallitus pitää koulukeskuksen hankeja toteutussuunnittelun pääja arkkitehtisuunnittelijan valinnasta tehtyä oikaisuvaatimusta kaikilta osin perusteettomana. Toholammin verotus säilynee ennallaan. Yhtiön tuotoilla rahoitettaisiin kuntien jätevesiverkostojen kehittämistä sekä puhdistamon toimintaa. Kunnanhallitus on hylännyt vaatimukset ja pitää hankintapäätöksen voimassa. – Käyttömenot ratkaisussa askarruttavat tällä hetkellä eniten. Kinnulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio sanoo, että siirtoviemärin rakentaminen on heidän osaltaan hieman halvempi ratkaisu kuin uuden puhdistamon rakentaminen. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että veroprosentit pysyisivät ensi vuonna kuluvan vuoden tasolla. . rekonen.jorma@gmail.com Nyt kuntien käsissä. Oikaisuvaatimuksessa todetaan myös, että hankintayksikkö ei sovella hankintaa koskevassa asiakirjassa olevaa virheellistä kohtaa tai muuten noudata hankintalain vastaista virheellistä menettelyään, ja oikaisee hankintaoikaisuna virheellisen menettelynsä. Poliisin mukaan kaikkien rötösten uskotaan olevaan samojen tekijöiden tekemiä. TOHOLAMPI Toholammin kunnan tuloja kiinteistöverotus pysynee entisellään. Sen sijaan Toholammin keskusta liepeillä olleesta navettarakennuksen karjakeittiöstä oli viety painepesuri, kulmahiomakone, porakone ja muita vähäisempiä työkaluja. Autoa ei ollut kuitenkaan saatu varastetuksi. vinvointiväylä. Auto oli jätetty hetkeksi lukitsematta. Varastettu auto on sininen Peugeot Expert -merkkinen pakettiauto, rekisterinumero FEB-280. Yleinen kiinteistöveroprosentti kunnassa on ollut kuluvana vuonna 1,00, vakituisten asuinrakennusten 0,65 ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,10. Toholampi pitää päänsä koulukeskuksen suunnittelijasta . Tutkimukset ovat jonkin verran edistyneet ja muun muassa navetasta anastettu omaisuus on löydetty ja pystytty palauttamaan asianomistajalle. Myös markkinaoikeus on pyytänyt kunnalta vastinetta hankinta-asiaan. TOHOLAMPI Minna Mustonen Lauantai-aamuna kello seitsemän aikaan Toholammin keskustassa sijaitsevan S-marketin pihalta varastettiin henkilöauto. Poliisi pyytää kaikkia havaintoja autoon tai tekijöihin liittyen numeroon 0295440513. Uusi yhtiö ottaisi nimiinsä siirtoviemärin rakentamista koskevan lainan ja kunnat tulisivat takaamaan sitä omistussuhteensa mukaisesti. Toholammin kunnan tuloveroprosentti on vuonna 2018 ollut 21,75. Rakentamattomilta rakennuspaikoilta kiinteistöveroa on peritty 2,90 ja voimalaitoksilta 3,10 prosenttia
Seuraavana aamuna emäntä ojensi puhtaan ja lupaavasti painavan repun isännälle. Emäntä oli illalla joutunut pesemään repun sisäpuolelta ja sukatkin. Raja ei ollut tarkka: juttu julkaistiin syyskuun lopulla, ja jo silloin oltiin kaupassa laittamassa esille lyhtyjä ja valosarjoja. Uskon, että pojasta kasvaa kelpo hirvimies. ”Jamon” (Jarmo Korhonen) kanssa olimme seuraamassa Uran ratkaisupeliä. Toimittaja Kaisa Suomala | P. LESTIJOKI 8. Vuosien varrella on itselleni sattunut niin paljon erehdyksiä ja virheitä, ettei tarvitse muuta kuin kertoa niistä ja varoittaa tekemästä samoja virheitä. Koulussa on tehty korttia. Tomaateista oli tullut sosetta ja varalla olleet kuivat villasukatkin olivat sotkeutuneet. En nyt kuperkeikkoja sentään ilmaan heittänyt, mutta kylmät väreet kulki selkäpiissä, kun pelin jälkeen kävelin parkkipaikalla. Mikä on hyvä tapa muistaa isää. Karoliina Tervola, Kannus Käymällä. Metsästys sujui hyvin ja hirven kaatopaikalle tehdyllä nuotiolla isäntä veti repusta muovikassin, jossa olivat eväät. 12.11. Aiheesta jututtamamme kadunkulkijat siitä tämän sivun alalaidassa muistuttavatkin: tuhlaa isään hellyyttä, rakkautta ja läsnäoloa. VARAMIES Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Perjantai Lauantai Sunnuntai +6 +7 +6 +6 +6 +4 +5 +4 +4 +4 +6 +5 +4 +5 +5 Siitä on viisi vuotta, kun luin Keskipohjanmaa-lehdestä, että joulu laitetaan kaupoissa esille yleensä isänpäivän jälkeen. Hyvä naapurini oli aamupäivällä pidettyjen taukojen aikana pannut repun reunaa mättäällä alleen, ettei takapuoli kastuisi. 2018 4 To Ma La Ke Pe Ti Su . Hirvimiehen koulutus . Pesisväeltä tuli muuten Vimpelin Vedosta lähtien paljon onnitteluja KPV:n nousun varmistuttua.” Matti Laitinen Keskipohjanmaassa 7.11.2018 Isä! – itse Jumalallekaan emme voi antaa pyhempää nimeä. Onneksi kavereilta liikeni ylimääräistä syötävää. 11. Itse olen ollut porukassa vuosikymmeniä kotikylällä ja Lestijärvellä sekä työn merkeissä jäljittänyt kolarihirviä. Vanhatkin lipovat huulia. Pyykillä ollessaan emäntä oli päätellyt, että isäntä tarvitsee kovemmat eväät. 14.11. 11.11. Opettaminen on helppoa. Ruokakauppojen suklaarasiavalikoimat avasivat pelin, joulukalenterit ovat tulleet niiden rinnalle parin viikon aikana, ja paketointitarvikkeet ja joulukortit ovat olleet omissa telineissään joitakin päiviä. MUILTA PÖLLITTYÄ . Suurin osa ajasta istutaan yksin passissa. Väärin laskien kokemusta on enemmän kuin elinvuosia ja voisi luulla täysinoppineeksi metsästäjäksi. Minua on pidetty hyvänä kouluttajana ja moni metsästäjä on aloittanut opastuksellani pyynnin. Aulikki Ylikangas, Kannus Se on se hellyys ja rakkaus. Puhuttelen häntä opetuslapseksi, mutta en ole vaatinut, että minua pitäisi kutsua mestariksi. Siinä on hellyys, rakkaus ja lämpö mukana. Emännän antamat eväät paloivat iloisesti nuotiossa ja naisellisen opetuksen lämpö hiveli koko porukkaa. Miesten antama opetus hirvenmetsästykseen on arvokasta, mutta se jää vaatimattomaksi, kun naiset alkavat opettaa. Ja muista se joka päivä, ei vain isänpäivänä. VIIKON KYSYMYS . 9.11. Päivittäin kokoonnutaan nuotiolle syömään eväitä. Jouluradiokin on aloittanut jo lähetyksensä. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA . Turvallisuuteen liittyviä näkökohtia siinä korostetaan. Leevi Isokangas, Toholampi Antaa sille lahjoja. Syömään ruvetessa repusta voi löytyä yllättäviä herkkuja. Silti – voisiko joulukauppa odottaa vielä maanantaihin asti. William Wordsworth 8.11. Nyt isänpäivä on vasta edessä, mutta kauppojen valikoimissa se on ollut jo viikkoja joulutavaran jaloissa. Nehän ovat terveellisiä ja myöhään syksyllä kalliitakin. 10.11. NOUSU JA LASKU 08:28 08:31 08:41 08:34 08:44 08:37 08:47 15:47 15:44 15:35 15:41 15:32 15:38 15:29 8.11. Monet miehet tekevät itse eväänsä, mutta on myös perheitä, joissa tasa-arvo toteutuu niin, että emäntä antaa metsään lähtevälle valmiin eväsrepun. Jätettäisiinkö isänpäivä rauhaan. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa vaan aina tulee uusia ja yllättäviä tilanteita. Pahaksi onneksi tomaatit olivat pyörähtäneet repun reunalle ja isäntä istunut niiden päälle. Kotikylällä on pitkään ollut perinne, että uuden metsästäjän tullessa porukkaan, häntä ei ensimmäisenä päivänä päästetä yksin passiin vaan joku kokenut metsästäjä opastaa aluksi. Tänä syksynä opetettavani on ollut 13-vuotias poika. 020 750 4454 | kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. 13.11. Nuotiolla selvisi, että emäntä oli voileipien ja makkaroiden lisäksi pannut evääksi pussillisen tomaatteja. Paula Niemelä, Kannus Kirja. – Kyllä. Hirvenmetsästyskausi on makeimmillaan. ”Ja aiemmin kesällä pesäpallomiestä varmasti lämmitti kasvattajaseura Kannuksen Uran nousu ykköspesikseen. Ulla-Rebekka Annala, Kannus Joka päivä olisi hyvä muistaa.. Joltain kantilta voi pitää hyvänäkin, jos kauppa ei rummuta isänpäivää isona ostosjuhlana. Vaikka porukalla pyydetään, metsästys on yksinäistä puuhaa. Hämmästys oli melkoinen, kun kassista löytyi vain hellapuita ja termospullokin repuntaskussa oli vaihtunut pyöreäksi koivuhaloksi
11. klo 20 Tähtiin tuijotusta Pajamäen perinnekeskuksen ympäristössä. 8.11. klo 18 Finlandia-palkitun tähtitieteilijä ja tietokirjailija Hannu Karttusen luento Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin Toholammin Kulttuurisalissa. 10,00 € Lounas eläkeläiset .... lisäksi runsaan salaattipöydän, ruokajuoman sekä jälkiruoan ja kahvin. Hernekeitto Possun sisä?lettä Paistetut muikut Sweet &Sour kana Vuohenjuustobroiler paholaisenhillolla Pannukakku, kerma+hillo Jauhelihakeitto Kermainen possun?le Silakkapihvit Juustokeitto Filepaisti Jauhelihakastike Salamikiusaus Pad Thai tofulla Marjakiisseli Savuporojuustokeitto Kassler Maksapihvit Mantelikala Broileria kasviksilla Köyhät ritarit Lohikeitto Metsästäjänleike Nacholasagne Lihapullakastike Kevätkääryleet Appelsiinikiisseli Lounas 10.30 – 14.00 Lounas 10 € Keittolounas 8.00 € Eläkeläiset 8.50 € Salaattilounas 8.00 € Hinnat : Rauhala Metsolantie 2, Kannus. 044 4745 441 TIETOKONEET HUVIKSI JA HYÖDYKSI: syksyn tapahtumasarja Kannuksen kirjastossa järjestetään syksyn 2018 aikana erityisesTo 15.11. 044 4745 244 Nuoriso ja liikunta, Susanna p. 7,50 € Keittolounas .............. Lohikeitto Uuni?lee kermakastike Tonnikala lasagne Sipulirenkaat TORSTAI 15.11. Kannus, puh. Ilm. Ti 13.11. Retki Evijärven observatorioon. 8,50 € Lounasaika 10.30–14.00 K h 870 650 MAANANTAI 12.11. P. viim. Ke 14.11. Kasvissosekeitto Porsaanleike Pippurikastike Uunimunakas Torstai 8.11. Lihakeitto Broiler?le sweet chili kastikkeessa Juustoinen uunimakkara TIISTAI 13.11. Tilaisuuksiin vapaa pääsy. LESTIJOKI 8. Tarkemmin Tapahtumat Toholampi Fb-sivuilla VAHVAT KANNUKSET Vapaa-aikaan KitinVapari, Marianne 044 4745 453 Kansalaisopisto, Heli p. klo 13-15 Celia-kirjaston palvelut SUOMEN KÄDENTAIDOT messumatka Tampereelle la 17.11.2018 PEILISALIN TAAPEROTUNNIT €/h Varaa vuorosi! Matkaan lähdetään klo 7 Toholammin torilta ja klo 7.30 Kannuksen Matkahuollon pihalta. Lähtö torilta klo 17. € € € TERVETULOA MUKAAN MATKALLE! Odotettu, luettu.... p. Tiistai 13.11. 870 650 Salaattilounas ........... 040 150 5232. Keskiviikko 14.11. 2018 5 Tavataan ja herkutellaan Ter vetuloa lounaalle! SAATTOHOITOILTA Toholammin Kunnantalon auditoriossa Maanantaina 12.11.2018 klo 18 Kahvitarjoilu ja arpoja klo 17.30 alkaen Aino Pihlajamäki Vaasan keskussairaalasta Johanna Oikemus-Määttälä K-P:n keskussairaalasta Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään! Vapaa pääsy Järjestää Toholammin Syöpätuki Isänpäivälounas 11.11.2018 Klo 11-15 Metsäsienikeitto Patonki ja ruisleipä Salaattipöytä Alkuruokapöytä: Marinoidut kasvikset Kylmäsavulohirullat Savuporo-ruisnappiset Yrttimarinoidut broilerpalat Lohi-katkarapuhyydyke Katkarapu täytteiset kananmunat Maustesilli Lämminruoka: Porsaansisä?lee Pippuri-kermakastike Smetanalla kuorrutettu lohi Kermaperunat / keitetyt perunat Paahtojuurekset Lapsille ja isille: Ranskalaiset Nakit / Lihapullat Jäätelö Jälkiruoka: Täytekakku Kahvi, tee, mehu Hinnat Aikuiset 24 € Lapset 1 €/vuosi Tervetuloa koko perhe! PÖY TÄVAR AUK SET 06870 650 Lounas sis. Kaalikeitto Wallebergin kalapihvit tartarkastike Pippurihärkää Jauhemaksa pihvit PERJANTAI 16.11. 044 4745 239 Kirjasto, Satu p. 8,50 € Lounas .................... Metsäsienikeitto Nakkistroganoff Pekoniset jauhelihapihvit KESKIVIIKKO 14.11. Ma 12.11. Sirius Tero Marinin yövalokuvia Toholammin kirjastossa. Maanantai 12.11. 0500-561 909/Sanna Lasagne Kanaa kasviksilla Piirakka & kahvit Toholammin TÄHTIVIIKKO 2018 12.–24.11. Perjantai 9.11
Kotiseutu puhuu, vaikka ruotsalaisia ollaan. Itsekin koiranomistajana samastuin ”pikkulapsiaikaan”, vaikka siitä on jo 6 vuotta aikaa. Hyvä sitä silti on välillä hakea. 11. Jos lapsi tekee jotain sopimatonta esim. Joulu lähestyy. Leena Kalliokoski Kesän muistoja Viime aikoina olen pohdiskellut kotiseutua. Sitäkin useammin muistojaan jakavat kymmeniä vuosia muualla asuneet, jotka mieltävät synnyinseudun kotiseudukseen. Aika vähän ryhmissä keskustelevat nykyiset paikkakuntalaiset ja vielä harvemmin käsitellään ajankohtaisia ongelmia. OMALLA NIMELLÄ . koulussa tai hoidossa, mitä yleensä ei tee, niin hänet ja perhe otetaan silmätikuksi, lapsi koetaan koulumaailmassa lopun elämän hankalaksi lapseksi. kirkkokin sairastaa. Suloinen sirkutus kuuluu suven keskellä. Ei se hyödytä tänne tulla vikiseen, vaan oisit kysyny sitä kuittia!! Täytyy ihmetellä, mitä liikkuu niiden päässä, jotka heittävät roskia tielle ja luontoon. Kävin kirjamessuilla ja törmäsin sielläkin puoliväliin jäämisen teemaan. Kuvalliset sähköpostitse osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti.. Kotini katon alle sujahtelee lintupari tuoden ruokaa poikasilleen. Esikoiskirjailija Satu Vasantola kertoo myös pohjalaissuvusta kirjassaan En enää koskaan palaa, luulen. lenkkeilijä/keräilijä Toholammin ns. Kotiin palattuaan hän on edelleen se tuttu tyttö, mutta häntä ei hyväksytä täysin, koska maailmalta on tarttunut vierasta verta. Kiitos :) Kiitos Petri MäkiKorvela parhaasta vesijumpasta ikinä ma 29.10. Näillä ajatuksilla saattelin oman pesueeni suureen maailmaan. Suosittelen. Harvoin tulee ryhmien keskusteluihin osallistuttua. Auringon lämpö ja lempeä lounatuuli antakoon voimaa siipienne alle jättäessänne turvallisen kotipesän. PS. Miehet ovat päässet levottomilta kulmilta parempaan kaupunginosaan, eivätkä maahanmuuttajien ongelmat enää tunnu omilta. TEKSTARIT . Eivätkä teidän lapsenne. Istun portaalla lintuperheen puhetta kuunnellen. Varmaan sitten myös yöllä. T. Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus TEKSTARIT: 044 5741 505 Haluatko tekstariin kuvan. Kotiseutuun voi olla vaikea mahduttaa vierasta verta. Vasantola pohti messuilla yhteisön hyväksymistä ja luokkahyppyä. . . Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Tuulevi Borén paljasjalkainen, mutta muuallakin asunut himankalainen Kenen kotiseutu. Tämän päivän kyliä muisteloista ei tunnista. Kitinvaparissa! Hyvä ohjelma ja mahtava tsemppaus. Kiitos Similälle ja kirkkoneuvostolle kirjoituksistanne. Ja kävitte vielä auton luona varmistamassa perille pääsyn. Vanhemmat ovat automaattisesti huonoja esimerkkejä ja kasvattajia. Ja teidän jäykkään kasvatustapaan. 2018 6 Muistakaa ihmiset hoitaa kummilasten muistaminen. Keskustelijat kun tuntuvat juuttuvan poteroihinsa ja lopulta joku aina ammutaan alas. Odotan milloin alkaa lentoharjoitukset. Lintulapset, toivotan teille turvallista matkaa. Yksi kirjan henkilöistä opiskelee sukunsa ensimmäisenä vesana yliopistossa ja päätyy juristiksi. VIIKON KEVENNYS MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.. Tekään ette ole täydellisiä ihmisiä. No nyt ne toimii päivälläkin, nuo katuvalot. LESTIJOKI 8. LUKIJAN LÖYLYT LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. Kotipesän suojasta on lähdettävä, edessä on suuri vaaroja täynnä oleva maailma. Onko kotiseutu paikka, missä on ensimmäisen parkaisunsa päästänyt vai voiko se olla myös aikuisena hankittu asuinsija. Jos kummiksi uskoutuu tietääkseni siihen kuuluu myös vastuita. 044 5741 505. Hänen mukaansa sitä kotiseutua, josta suomalaistuneet kosovolaiset puhuvat ei enää ole muualla kuin heidän muistoissaan. Heitätkö kotonasikin roskat lattialle. Seuraan useamman paikkakunnan kotiseutuhenkisiä facebookryhmiä. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Kiitos kun olitte ilonani vähän aikaa. RUNO LUKIJALTA. . Mietin montako suuta niillä on ruokittavana. Samanlaista jaaritusta jokaiselta juhlapuhujalta Lestijärvellä, sillä kunnasta syötetään sanat suuhun. Erään hyvin kasvatetun lapsen äiti Korjaamolla sattu tieten ajatuskatkos, eikö sulla ikään satu?. Joskus niistä löytyy uutisia, mutta useimmiten uiskennellaan menneen maailman syvissä vesissä. Kiitä, purnaa, kerro, ihmettele, kysy! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. Kotiseutumme muuttuu, mutta tarve pitää pystyssä mennyttä, nuoruuden kotiseutua voi hyvin. Ryhmissä on pohdittu, saavatko muualta muuttaneet osallistua keskusteluun tai kuka on oikea paikkakuntalainen. Kiitokset Elinalle hyvästä tekstistä ”Koiran koulussa”. Sain kuulla onnellista kujerrusta kotini katon alta. Lähetä teksti+kuva sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.. Joku totesi näin: Kerran lähtenyt ei voi koskaan palata entiseen, koska kotiseutu ei pysy samanlaisena eikä lähtenyt palaa samana ihmisenä takaisin. Kiitokset pariskunnalle koiran kanssa jotka neuvoivat sunnuntai-iltapäivällä Partio-Jylhän luontopolulla ”eksyneitä” kahta sisarusta. Antti Tuuri kertoo Aavan meren tuolla puolen -kirjassaan ruotsinsuomalaisista. Mitä se merkitsee ja kenellä on oikeus mihinkin kotiseutuun. Mutta sitä ei muisteta, kun ollaan ite olevinaan niin hyviä. Edes 30 vuotta kylällä asuneet eivät ole paikkakuntalaisia, koska ovat menneet syntymään muualla. tämäkö on rehellistä ja avointa. Jos haluaa kulkea pimeässä, laittaa silmät kiinni. Kirjoituksista päätellen taitaa Oulun tuomiokapituli ja Suomen Ev.Lut. Ajattele! T. Sinä, joka luet tätä ja teet näin, uskotko kaljatölkin, grillipaperien, tupakka-askien, makeispaperien maatuvan. Taitaa olla niin, että muutama keittää soppaa sillä periaatteella, että tehdään kaikkensa että... Lähetä tekstari puh. Miesporukka lähtee maahanmuuttajien kansoittamaan kaupunginosaan näyttämään Ruotsin kansalaiseksi päätyneen eteläpohjalaisen turkkilaiselle ex-vävylle närhen munat. Mitäpä jos katsoisitte ”ammatti”hoitajat ja opettajat itseännekin välillä peiliin. Jutun loppuosa nauratti itseni lisäksi myös muita. uskovaisten sota niin kovaa, että kirkosta eroaminen paras vaihtoehto. Kissani Jugoslavia -kirjan kirjoittanut Pajtim Statovci lähestyi puolestaan kotiseutua Kosovosta Suomeen päätyneiden näkökulmasta
Jari Spak. Upea Mäkiraonmäki.. Aate Nybacka. Jaana Mäkelä. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti. Laita mukaan kuvaajan nimi, paikkakunta ja halutessasi kuvaan sopiva kuvateksti. Juha Mottinen. Matti Hietala. Syksyn kylmä aurinko. Pihlajainen lehtimatto. 11. Ruusunmarjat. Irmeli Mäkinen. Vuokko Tofferi. Teuvo Alanko. 2018 7 Julkaisemme lukijoiden ottamia kuvia. Ohtakari. Pyhäinpäivän kyyneleet. LESTIJOKI 8. Päivi Kivelä. . Jääkuviot lammella. Talven tuntua. . Pyhäinpäivä Miia Parviainen. Ultraviolettisäteilyä
Isoveli on Aatokselle tärkeä leikkikaveri. –Mitsubishi-trukki, Aatos tarkentaa. – Aatoskin, joka on selvästi suomalainen nimi, mielletään muualla heti miehen nimeksi, sillä se yhdistyy äänneasultaan Athokseen, joka on taas monelle esimerkiksi Kolmen muskettisoturin hahmona tuttu, Anna Karsikas-Kuusisto kertoo. Nimet on valittu niin, että ne ovat selvästi suomenkielisiä mutta samalla kansainvälisesti toimivia ja tunnistettavia. Äkkirikkaita ei joukosta löydy. – Muutettiin mökille ja sitten muutettiin tähän taloon, Aatos muistaa. NIMIPÄIVÄSANKARI info Aatos Runokielessä ’aatos’ merkitsee ylevää ajatusta. Maalle muuttaminen on muuttanut pojan elämää näkyvästi. Aatos Ronan Alfred Kuusisto on syntynyt Tampereella mutta muutti perheen mukana Himangalle noin vuosi sitten. Bussilla, hän kertoo, ja äiti tarkentaa että isoveljellä on uimahallikäynti koulusta. Vauvan syntymä on tehnyt Aatoksesta ison pojan, joka ei enää halua itseään kutsuttavan vauvavuosien lempinimillä. – Aaron leikkii minun kanssa sata kertaa! pikkuveli julistaa. 2018 8 . HIMANKA Kaisa Suomala Pian kolmevuotias Aatos Kuusisto tulee kohteliaasti ovelle vastaan äitinsä Anna Karsikas-Kuusiston kanssa. – Aaron meni uimaan. Aatosta käytetään myös Aadolftai Aatami-nimen puhuttelumuotona. marraskuuta 1988 . SUDOKU Lestinjoki maanantaina 7. Apteekkari Leena Kyösti keräsi Himangalta 237?605 ja Lohtajalta 153?559 äyriä. Hanhinevan Puutarha hoiteli hommat 175?323 äyrin tahdissa ja Hovila Kauko & Savimäki Simo saivat kokoon 180?683 äyriä. Onnea! Aatos Kuusisto viettää nimipäivää kotona Hillilässä. Toisaalta nimi muistuttaa alkujaan kreikkalaisperäistä nimeä Athos, joka on tullut tunnetuksi varsinkin Alexandre Dumas vanhemman teoksesta Kolme muskettisoturia. marraskuuta 1988 Himangan veroja . Väestörekisterikeskuksen mukaan on Suomessa ollut kirjoilla vuoden 2009 loppuun mennessä 10 330 Aatos-nimistä miestä ja alle 10 naista. Lestinjoki maanantaina 7. Leevi Joensuun Kauppa ky kauppasi tavaraa 174?371 äyrin vauhdilla, mistä hyvästä verottajaa oli muistettava 85?663,49 markalla. Anna Karsikas-Kuusisto ja Antti Kuusisto ehtivät asua muualla 17 vuotta ennen paluumuuttoa molempien, himankalaisen Antin ja Kannuksesta kotoisin olevan Annan lapsuudenmaisemiin. Pojat pelaavat mielellään esimerkiksi Aaronin isänpäivälahjaksi tekemää ristinolla-peliä, jossa tulee usein tasapeli. Maatalousyhtymä Vilho Nikkari oli kerännyt 177?777 äyriä ja Mäkelä Matti ym. Kaikkiaan hänelle on kertynyt maksuja 205?937,25 markkaa, joista Lohtajalle oli merkitty 35?087,50 markkaa. Perheen kaikilla lapsilla on ollut etunimi valmiina heti synnytyssairaalassa, mutta koko nimi on pidetty vanhempien omana tietona ristiäisiin asti. Isossa talossa on mahtunut rakentamaan junaradan isommaksi kuin Tampereen kodissa koskaan, ja Kuusiston perunatilan perunannostoa kaikilla siihen liittyvillä koneilla hän pääsi seuraamaan läheltä ensimmäistä kertaa alusta loppuun. 11. Kukaan ei kohoa Himangalla ylitse muiden vaan saavutetut äyrit ja sen myötä maksut ovat melko tasaista luokkaa koko kunnassa. -yhtymä 322?520 äyriä. Torstai 8.11. Vierasta ei ujostella kauankaan, sillä pian Aatos jo esittelee vetureitaan Tuomasta, Jaskaa ja kolmatta, jolla ei ole nimeä. Traktorit ja perunavaraston trukki ovat osa elämää. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. Mummolamatka on lyhentynyt. LESTIJOKI 8. Isoveljen lisäksi Aatoksella on pikkusisko, vasta pari viikkoa vanha Aava. Lähde: nimikirja.?. 30 VUOTTA SITTEN Himangan veroluettelon korkeimmat luvut löytyvät turkistarhauksen lisäksi henkilökohtaisten tulojen puolelta. Yhtymä Kodinkonehuolto Aarnio & Pahkala kokosi 174?417 äyriä ja Turkistarha Pirkola ja Sundberg avoin yhtiö tienasi 176?000 äyriä, mistä veroa on maksettu 71?113 markkaa. Aatos Maalle muuttanut Aatos Kuusisto on nyt iso poika . Uusi koti on hänen isänsä mummula, jota on remontoitu – ja remontoidaan vielä, yläkerrassa on asennettu lattioita viimeksi vain muutama päivä sitten – perheen kodiksi. – Jokaiselle lapselle löytyy myös oman niminen vuori maailmassa! Olemme luvanneet, että Aatoskin pääsee isona katsomaan ”omaa” Athos-vuortaan, vaikka naisilta suljetulle luostarivuorelle äiti ei pääsekään mukaan, hän sanoo
Kunnantalo on jo useiden vuosien ajan pidetty suljettuna joulun ja uudenvuoden aikaan. SAM on poliittisesti sitoutumaton ystävyysjärjestö, joka ei pyri vaikuttamaan valtiollisiin asioihin. Kunnantalon henkilökuntaa velvoitetaan keskittämään lomansa pääsääntöisesti näille päiville. Ovet ovat kiinni myös itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina. Suomen 39 paikallisyhdistyksessä on yhteensä noin 6 000 henkilöjäsentä. Puuvai metallijaloin. 06 885 007 www.kaluste-assa.. 199,Medium vai hard. 299,ASTIAN PESUKONEE T SÄHKÖ HELLAT Alk. 2018 9 Sisustamisen iloa! Lampintie 8, Toholampi | puh. Norm. Järjestely on ollut toimiva. 299,Alk. Vuosilomien keskittämisen tavoitteena on ollut taloudellisten ja tuotannollisten säästöjen aikaansaaminen. Mango jenkkituoli kuvan relax-verhoilulla 895,(1 636,-) TYYNYT 99 €-149€ 10 eri kokoista/ muotoista tyynyä Jokaiselle (isälle) löytyy! Myös muita tyynyjä ja peitteitä alk. Manolis Huuki SuomiAmerikka yhdistysten liiton liittohallitukseen . 199,SÄILIÖ PAKAS TIMET Isälle! JOULUJA KORISTEVALOT Partakoneet Fiskars metsästyskirveet Plantronics handsfreet Otsavalaisimet ym. Toholammin kunnantalo kiinni välipäivinä KODINKONEET Ilmainen kotiinkuljetus ja asennus! Alk. Toimistot järjestävät tarpeellisen päivystyksen harkintansa mukaan. 200 ja 144cm 5 eri käsinojavaihtoehtoa Lev. 207 ja 164cm) Lilli 3+2 sohvat Aava 2,5 vuodesohva Alisa-kankaalla 1 198,(2 802,-) Diana-kankaalla 945,7 värivaihtoehtoa! Lev. Muotoa vai kulmikasta. 9 € VUODESOHV AT alk. valaisimet Puhelimet Työkalusarjat t. jopa 100 €! SUURI MÄÄRÄ VALAISIMIA TASARAHALLA 20 € . Lomien keskittäminen on parantanut viranhaltijoiden ja työntekijöiden tavoitettavuutta ja yhteistyötä. joulukuuta. LESTIJOKI 8. Toiminnan tarkoitus on syventää maiden välisiä suhteita, kulttuurien vaihtoa sekä edistää nuorten mahdollisuuksia päästä opiskelemaan tai työharjoitteluun USA:han. Divaanilla vai ilman. KANNUS Kannuslainen Manolis Huuki on valittu Suomi-Amerikka yhdistysten liiton (SAM) liittohallitukseen. Valinta tehtiin liittokokouksessa lokakuun loppupuolella. Kulma vai suora. Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto on Yhdysvaltojen ystävyysjärjestö. 11. TOHOLAMPI Toholammin kunnantalo on tänäkin vuonna suljettu joulun välipäivien ajan 27.–31. Varaudu joulun tuloon, vielä ennättää! Tervetuloa myymäläämme valitsemaan juuri sinulle sopivat ominaisuudet unelmiesi sohvaan. 299,PESUK ONEET s! T T T T T T T Alk. Tervetuloa myymäläämme nelmiesi S O H V A su unnittele Pinja 3+2 sohvat Relax-kankaalla 1 990,(3 793,-) 25 värivaihtoehtoa! Lev. 159 173cm Vuodekoko 136x190cm Alk
Myöhemmin kun menin ensimmäiselle Thaimaan matkalle, ei se suinkaan suuntautunut Pattayaan tai Phukettiin. Hän huomauttaa, ettei valtion tukipolitiikka vaikuta mitenkään tuulivoimalarakentamiseen. Hän huomauttaa, ettei valtion tukipolitiikka vaikuta mitenkään tuulivoimalarakentamiseen. Kirkko ja aktiivinen seurakunta ovat tärkeä osa elävää kuntaa. 2018 10 . Yhä useampi vastaan tulija on syntynyt ulkomailla. 11. Välillisesti kirkkoneuvosto vaikuttaa kirkolliskokouksen edustajien valintaan ja sitä kautta koko kirkon talouteen ja esimerkiksi kirkkolain sisältöön, maallikkovalitsijoiden kautta jopa siihen, kuka valitaan kulloinkin hiippakuntamme piispaksi. Niihin Lestijärvellä ollaan varautumassa. Samaa linjaa käyttävät aikanaan myös Toholammin ja Halsuan tuulivoimahankkeet sähkönsiirrossa Möksyyn. Ne olivat värikkäitä niin infraltaan kuin väestöltään. Valtuusto tekee kuitenkin tärkeää työtä, mutta enemmänkin taustavoimana, mahdollistamassa monipuolista, seurakuntalaisten toivomusten mukaista toimintaa. Lestijärvellä eletäänkin nyt mielenkiintoisen odotuksen aikaa, mitä kaikkea lähitulevaisuus tuokaan tullessaan. Mutta vaikka siitä on aikaa vain kuusitoista vuotta on kehitys jokilaaksossa ollut nopeaa ja positiivista. –?Tällä hetkellä tuulivoimahanke on rakennuslupavaiheessa. Yhdeksi merkittäväksi pelastajaksi nähtiin tuulimyllyt. Todeksi muuttumassa. Työtä niiden saamiseksi on tehty hartiavoimin. Kun nuoren miehen kokemuspohja oli tällainen, ei ihme että kotiseutu alkoi näyttää harmaan yksitoikkoiselta ja arkipäiväiseltä. Maanrakennustyöt ovat jo toki mahdollisia ensi vuoden puolella myös tuulipuistojen alueella, Virtanen arvioi. –?Voimajohdon rakentamiseen panostetaan ensimmäiseksi, ja se vie aikaa parisen vuotta. Kirkkoneuvosto päättää enemmänkin toiminnasta käytännön tasolla. –?Minä uskon, että nämä hankkeet näkyvät myös positiivisesti työllisyydessä ja kunnan asukasluvussa, kunnanjohtaja Esko Ahonen puntaroi. Tämän hetken tilanteen mukaan tuulimyllyjä on tulossa 72 kappaletta. Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston jäsenet, valituksi voi tulla kuka tahansa seurakuntalainen. Yksi oli jälleen Toholammilla Thaimaan kulttuuripäivä. Vaaleissa valittava kirkkovaltuusto on siten paljon vartijana. Lestijärven tuulivoimahanke on konkretisoitumassa. Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen katselee työhuoneensa pöydällä olevaa pienoistuulimyllyä. Se on ollut siinä muutaman vuoden. Kirkko on rakennus, josta täytyy pitää huolta, kirkko on Jumalaan uskovien vapaaehtoinen yhteisö – josta täytyy pitää, vielä enemmän, huolta. Matkavauhdiltaan se oli hidas ja usein vietti satamissa useamman vuorokauden. Sitä ei ollut rakennettu osana jotain suurempaa sarjaa, joten se oli ainutlaatuinen. Aktiivinen ja kuunteleva valtuusto on jokaiselle elävälle kunnalle äärimmäisen tärkeä voimavara. Myös minä sain kulkea aikoinaan vajaan kahden vuoden ajan sen matkassa. Erityisen hyvin on mieleeni jäänyt Humberjoen suulla oleva satamakaupunki Grimsby. Viime elokuussa Lestijärvellä oli tilastojen mukaan 751 asukasta. Myös näiden värikkäiden paikkojen jälkeen tuntui kotiin paluu saapumiselta arjen harmauteen. Ennakkoäänestys jatkuu 10.11. Minua miellytti englantilainen iloinen elämänasenne, ja myös eritaustaisten ja väristen ihmisten ongelmaton yhteiselo. Se päättää uusista viroista ja valitsee esimerkiksi kappalaisen, se päättää kirkollisveron määrästä ja taloudenpidon ja toiminnan yleisistä linjauksista, se päättää rakennushankkeista, tilojen käytöstä ja avustuksista. Niitä myös tuli merimiesuran aikana kokolailla. Ja koska silloin kahdeksankymmenluvun alkuvuosina eivät duunarit Iso-Britanniassa haluneet kuulla puhuttavankaan mistään viikonloppuylitöistä, vietimme tuolla sumujen ja sulojen saarella monta muistorikasta viikonvaihdetta. Siksi on tärkeää äänestää sitoutuneita ja aktiivisia ihmisiä kirkkovaltuustoon, ihmisiä joilla on tervettä järkeä ja rauhallista mieltä. Suomi kansainvälistyy mikä näkyy myös täällä Lestijoen varrella. Rakennettava siirtolinja on 58 kilometriä pitkä. Se oli hyvin järjestetty. Sillä on valtava merkitys seurakunnan toimintaa suunniteltaessa ja tietenkin toiminnan toteuttamisessa. Kyllä niitä tuulimyllyjä tulee. Seurakuntavaaleissa valittavan valtuuston tehtävien hahmottaminen ei ole aina kovin helppoa. Lähes siitä asti, kun hän seitsemän vuotta sitten aloitti Lestijärven kunnanjohtajana. Keijo Raitanen Ehdokas, Toholampi Miksi äänestän seurakuntavaaleissa. Määrä kuitenkin mitä todennäköisimmin lisääntyy vielä kahdeksalla, kun Töpökallion alue tulee mukaan kaavaan eli sen jälkeen myllyjen määrä on 80, Ahonen laskee. Lindan seurassa pääsin tutustumaan Grimsbyyn ja sen asukkaisiin perusteellisemmin kuin ehkä muuten olisin. VOIMAJOHTOA RAKENNETAAN PARISEN VUOTTA YIT:n projektipäällikkö Mika Virtanen vahvistaa, että nyt on aloitettu siirtolinjan yleissuunnittelu ja alueella tehdään maastotöitä. Lisäksi hän nostaa esiin vanhusten hyvinvoinnin. Ja kultaisen Kalifornian upeat Los Angeles ja San Francisco sekä New Orleans Yhdysvalloissa. Siihen panostetaan. Muista hienoista paikoista voisi mainita vaikka Vera gruz ja Tampico Meksikossa. Mutta nyt emme kuitenkaan kertaa historiaa, vaan katsomme eteenpäin. Lestijärven kolmessa tuulipuistossa on nyt paikka 72 myllylle. Kari Nivala, Kannus Kirjavampi katukuva YIT:n projektipäällikkö Mika Virtanen vahvistaa, että nyt on aloitettu siirtolinjan yleissuunnittelu ja alueella tehdään maastotöitä. rekonen.jorma@gmail.com Äänestän, koska olen kiinnostunut kotiseurakunnastani, mutta myös siksi että olen kiinnostunut kotikunnastani. Kunnanjohtaja Esko Ahonen sanoo, että Lestijärvellä toteutetaan uuden koulun rakentaminen niin, että oppilaat pääsisivät aloittamaan siinä vuoden 2020 syksyllä. Lestijärven maastoon 80 tuulivoimalaa Tuulipuistojen siirtolinjan yleissuunnittelu käynnistyi. . Siksi äänestän. Voi sanoa, että kaikki loksahtaa paikoilleen aikanaan. Jos seurakunnan toiminta kuihtuu ja rakennukset rapistuvat, koko paikkakunta alkaa voida huonosti, siitä tulee juureton ja väsynyt. –?Järkevintä on kuitenkin rakentaa ensimmäiseksi siirtolinja, Virtanen huomauttaa. saakka ja varsinainen äänestyspäivä on 18.11. UUSI PUUKOULU TULOSSA SYKSYKSI 2020 150-vuotiaan Lestijärven hallinto katsoo nyt luottavaisena tulevaisuuteen. LESTIJÄRVI Jorma Rekonen Nyt se on niin lähellä. Siirtolinjan osalta ollaan yleissuunnitteluvaiheessa. Minulla oli siellä tyttöystävä. Se on hyvä juttu, joka näkyy monella tapaa. Kunnassa huokaistaan helpotuksesta, kun vuosien työ tuo kahisevaa kassaan. Tuolloin kunnassa vakaasti päätettiin, että Lestijärvi haluaa olla tulevaisuudessakin itsenäinen. Hän sanoo saman tien, että tämä tietää yksistään lähes kolmen miljoonan kiinteistöverotuottoa vuosittain, kun nyt kunnan koko verotuotto on hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Tuulivoimarakentaminen tuo haasteita asuntojen ja erilaisten palvelujen järjestämisessä. Vaan maan elämää sykkivään pääkaupunkiin ja kuninkaallisena lomarantana tunnettuun Hua Hiniin. Kiitos siitä. LUKIJAN LÖYLYT Vanha kunnon m/s Outokumpu oli todellinen helmi laivojen joukossa. Nimeltään hän oli Linda Johnson, mitä perusenglantilaisempi ei juuri naisihmisen nimi voi olla. Silloin myös opin, että kun liikkuu yksin maailmalla saa upeimmat kokemukset. Lisäksi maanomistajat saavat vuosittain noin 600 000 euroa tuulimyllypaikoista vuokratuloja. Britannia kun oli entinen maailmanvalta ja sinne oli muuttanut ihmisiä kaikkialta imperiumin alueelta. Siirtolinja johtaa sähkön Lestijärveltä Alajärven Möksyyn, jossa se siirretään valtakunnan verkkoon. Koulu rakennetaan puusta, kunnanjohtaja vahvistaa. –?Tilat tulevat sadalle oppilaalle ja päiväkodille. LESTIJOKI 8. Noihin tavallisten turistien kansoittamaan tavallisiin turistikeskuksiin. Kunnanjohtaja Esko Ahonen uskoo, että Töpökallion kaavan mukaantulo hankkeeseen lisää myllyjen määrää vielä kahdeksalla
Opiskelijan digitilaus 3 kk 11 € 3 kk 21 € Opiskelijan lehtitilaus tilaa heti:. alv. Kulu ajasuojalain edelly ämät ennakko edot on anne u tässä ilmoituksessa, joten erillistä lausvahvistusta lauksesta emme lähetä. Hinnat sis. 1 x 99 € . 2018 11 Marraskuun Marraskuun edut, ole hyvä! edut, ole hyvä! Tu n n u s 5 6 7 2 4 3 V A S TA U S L Ä H E T Y S Le s jo kile h m ak sa a la aj an po s m ak su n TILAAJAN NIMI Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Puh. Kyllä kiitos ! Tilaan Lestijoki-lehden kestotilauksena ja saan 1 kk kaupan päälle. 129,-) 99 ,Asematie 5, KANNUS Puh. Ryhdy kestotilaajaksi ja saat edut käyttöösi! Ryhdy kestotilaajaksi ja saat edut käyttöösi! Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi p. Synt.vuosi MAKSAJAN NIMI (Lahjatilaus) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Tarjous koskee lehden levikkialueelle tehtäviä lauksia. 11. LESTIJOKI 8. 2 x 51,50 € (103 € ) TILAUSKUPONKI Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. K es to ti la a ja – k ä y tä et u si ! Avoinna: ma-to 9-17, pe 9-18, la 9-14 Pitkät VILLATAKIT –20 % Valtakatu 1, Kannus Puh. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj / Les jokileh , PL 1, 69101 Kannus. Osoi eita voidaan käy ää Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinoin in. 06 870 407 Avoinna: ma-pe 9.00-17.00, la 10-14 HUOM! Opiskelijahinta edellyttää, että opiskelija asuu omassa taloudessa ja opiskelee päätoimisesti ja meille toimitetaan opiskelijatodistus. Tilaus astuu voimaan he , kun olemme käsitelleet lauksen. 020 750 4600 (ma-pe 8-16). Laskutustapa: . 06 870 056 Avoinna: ma-to 9.30-17 pe 9.30-18, la 10-14 LAUKUT –10% Lenovo A7 4G tabletti 7” Etukortilla (norm
Perussuomalaisten valtuustoaloitteessa esitetään Kannuksen siirtymistä Pohjois-Pohjanmaahan Kannus verottaa ensi vuonna lähes entisin prosentein . Valtuusto käsitteli myös osavuosikatsauksen, jonka mukaan kaupungin talous oli elokuun lopussa ylijäämäinen reilut 600 000 euroa, kun se edellisvuonna vastaavaan aikaan oli alijäämäinen noin 262 600 euroa. Aloitetta perustellaan sillä, että maakuntauudistuksen toteutuessa Keski-Pohjanmaa on maakunta, jossa Kokkolalla on ylivalta kaikessa maakunnallisessa toiminnassa. VIIKON VARRELTA . KANNUS Outi Yli-Arvo Kannuksen Galleria Justuksessa on marraskuun ajan esillä Lampin maalarit -näyttely. LESTIJOKI 8. 2018 12 Kannuksen liittyminen elivoimaiseen Kalajokilaakson alueeseen edistäisi Kannuksen väestönkehitystä ja elinkeinoelämää. Tilinpäätös muodostunee kuitenkin heikon verotulokehityksen vuoksi alijäämäiseksi. Kyseessä on toholampilainen, seitsemän hengen harrastelijaporukka, joka on maalannut yhdessä jo useiden vuosien ajan kansalaisopiston kurssilla. Rakentamattomien rakennuspaikkojen osalta ei korotettua kiinteistöveroa määrätä. Voimalaitosten kiinteistöverotus nousee 3,10 prosenttiin. Valtuusto hyväksyi kokouksessaan myös KeskiPohjanmaan alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen muuttamisen. He esittävät, että Kannuksen kaupunki tekisi anomuksen valtioneuvostolle siitä, että Kannus siirrettäisiin Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan ja että kaupunki ryhtyisi pyyntöä koskeviin toimenpiteisiin. outi.yli-arvo@kpk.. Maanantai-iltana kokoontunut kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti myös entiset kiinteistöveroprosentit voimalaitosten verotusta lukuun ottamatta. Kuntaliiton tuoreimman verotuloennusteen mukaan verotulokertymän ennustetaan tänä vuonna jäävän Kannuksessa 17,7 miljoonaan euroon, mikä on lähes 600 000 euroa talousarviossa ennakoitua vähemmän. Kannuksen kaupungin talousja hallintopäällikkö Leena Sämpi esitteli valtuutetuille maanantai-iltana osavuosikatsauksen, jonka mukaan elokuun lopulla kaupungin talous oli reilusti plussalla. Kaupunki ei käytä oikeuttaan alentaa yleishyödyllisten yhteisöjen omistamien rakennusten ja maapohjien kiinteistöveroprosenttia. Seitsemän harrastajan ensim Lampin m Kodin valo, Hilkka Nikki.. Verotulojen heikon kehityksen vuoksi alijäämää kertynee 330 000 euroa. 11. Yleinen kiinteistöveroprosentti Kannuksessa on ensi vuonna 1,15 prosenttia, vakituisten asuinrakennusten 0,55 ja muiden asuinrakennusten 1,00. –?Kannuksen liittyminen elinvoimaiseen Kalajokilaakson alueeseen edistäisi Kannuksen väestönkehitystä ja elinkeinoelämää sekä asukkaiden muuttamista ja yritysten sijoittamista Kannukseen, aloitteessa todetaan. Kokouksen ainoan valtuustoaloitteen jätti Lasse Lehtinen perussuomalaisten ryhmän puolesta. Kansalaisopiston näyttelyissä heidän töitään onkin ollut aiemmin esillä yhtä aikaa, mutta Galleria JustukYhteisnäyttely. Tilinpäätös painunee kuitenkin miinukselle heikon verotulokehityksen vuoksi. KANNUS Outi Yli-Arvo Kannuksen tuloveroprosentti on ensi vuonna kuluvan vuoden tapaan 21,50. Lampin maalarit -näyttely on tuonut Galleria Justukse vasemmalla), Arto Lahnalammen ja Kaarina Hautamäen töitä. Talousja hallintopäällikkö Leena Sämpi muistutti valtuutettuja kuitenkin siitä, että alijäämää voi kertyä vielä enemmän Soiten maksuosuuksista riippuen. Aloitteen allekirjoittaneiden eli Lehtisen, Päivi Pihlajakankaan ja Lauri Hernesniemen mukaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa ei tapahtuisi yhden kunnan ylivaltaan perustuvaa maakunnan muiden kuntien julkisten ja yksityisten palveluiden vähenemistä. Kuluvan vuoden talousarvio on laadittu nollatulokseen
Näyttelyssä ei ole varsinaista teemaa, vaan jokainen mukana olevista taiteen harrastajista on saanut valita vapaasti mukaan haluamansa työt. Nikki maalaa mielellään myös rakennuksia, ja Galleria Justuksen näyttelyssä esillä ovat muun muassa Lapsuuden koti ja Nikin vanha kauppa, jotka molemmat ovat hänen vanhempaa tuotantoaan vuodelta 1997. –?Tämä porukka on niin yhteen liimautunut, että vaikka meillä ei ole aina ollut opettajaa, olemme siitä huolimatta maalanneet yhdessä, kertoo Annikki Salo. Hän on maalannut kymmenisen vuotta, mutta kuvataide on kulkenut mukana koko elämän ajan taiteen perusopetuksen sekä lukion kuvataidelinjan myötä. –?Tykkään käyttää reippaasti värejä, Puoliväli kuvailee töilleen ominaisia piirteitä. Valontuoja, Kaarina Hautamäki. Galleria Justuksessa häneltä on esillä kuitenkin yksi ihmistä esittävä työ, Huivipäinen tyttö vuodelta 2017. Aamurusko, Salme Asiala. 11. Kymmenen vuoden ajan maalaamista harrastanut Salo maalaa etenkin lapinaiheisia maisemia sekä muun muassa kukkia. Mervi Puolivälin öljyväritöissä on mukana etenkin luontoaiheita, kuten jokivarsimaisemia, sekä ihmisiä. 2018 13 KULTTUURIA een toholampisten Annikki Salon (takana vasemmalla), Dagny Hopeavuoren, Salme Asialan, Hilkka Nikin, Mervi Puolivälin (edessä mmäinen yhteisnäyttely esillä marraskuussa aalarit Justuksessa Särkitunturi, Annikki Salo. Tuntematon kukkanen, Mervi Puoliväli. Siitä huolimatta maalauksista on saatu koottua tasapainoinen kokonaisuus. sessa esillä oleva näyttely on heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä. LESTIJOKI 8. Salme Asialalta on mukana sekä öljyväriettä akvarellitöitä, ja hänkin maalaa mielellään maisemia. outi.yli-arvo@kpk.?. Auringonkukat, Dagny Hopeavuori. Hän on maalannut ensimmäisen taulunsa vuonna 2015, ja hänen maalaustensa aiheena on yleensä erilaiset maisemat. Veneranta, Arto Lahnalampi. Näyttely on esillä Galleria Justuksessa 30. Hilkka Nikiltä näyttelyssä on mukana öljyväritöitä sekä muutama grafi ikka, ja hänenkin töilleen ominaisia aiheita ovat luonto ja ihmiset. Nikki kuuluu porukan konkareihin, kun taas Dagny Hopeavuori vasta-alkajiin. Kaarina Hautamäen öljyväritöiden aiheina ovat ihmiset. marraskuuta saakka. Arto Lahnalammelta on mukana sekä akvarelleja että grafi ikkaa
2018 14 VIIKON VARRELTA . . Alkutaipaleen aikana nuori apteekkari ei verolistojen kärkisijoilla keikkunut. Hän itse on viihtynyt työssään hyvin. Valli halusi päästä tutustumispäivänään näkemään nimenomaan kuntajohtajan työtä, koska hän on kiinnostunut politiikasta ja hallinnosta. Niinpä apteekin tulos näkyy apteekkarin henkilökohtaisissa ansiotuloissa toisin kuin osakeyhtiössä. Lintilä sijoittuu Keski-Pohjanmaan ansiotulolistalla sijalle 66. – Hallintosääntöä tutkailtiin, ja iltapäivällä on kokous, jossa käydään läpi hyvinvointikertomusta, Valli kertoi puolen päivän aikaan. Apteekissa on henkilökuntaa kuudesta seitsemään henkilöä. KANNUS Marja Vilpula Keski-Pohjanmaan suurituloisin nainen oli viime vuonna Kannuksen apteekkari Marja Korpi, jonka ansiotulot nousivat neljänneksi suurimmaksi, 344?474 euroon. – Nuorisovaltuustossa kauteni kestää tämän vuoden loppuun – sitten katsotaan, mitä seuraavaksi, Valli sanoo. TOHOLAMPI Hanna Rautio Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) tienasi viime vuonna 144 000 euroa, millä hän sijoittuu ministerien tulolistauksessa kuudenneksi. –?Aloittavien apteekkareiden tulos on vielä pieni. Lintilä kuudes ministerilistalla Suurituloisin nainen. Se olisi oikein apteekkareita kohtaan. Sen ohella hän hoitaa luottamustoimia: hän on Suomen ammattiin opiskelevien liiton (SAKKI ry.) hallituksen jäsen ja Kokkolan nuorisovaltuutettu. KANNUS Kaisa Suomala 19-vuotias Eemeli Valli Kokkolasta seurasi Kannuksen kaupunginjohtajan Terttu Kortteen työtä päivän ajan osana Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan nuorkauppakamarien yhteistä Päivä Johtajana -tempausta. 11. Nyt minunkin veroprosentti nousee lähes 50 prosenttiin, Marja Korpi sanoo. Marja Korpi aikoo luopua vanhan, vuonna 1903 perustetun Kannuksen apteekin vetovastuusta vajaan kahden vuoden kuluttua. Eemeli Valli tutustui kaupunginjohtajan työhön päivän ajan Kannuksessa Päivä johtajana. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. Kärkisijoille nouseminen ei ole mikään yllätys Marja Korvelle. Marja Korpi on pyörittänyt apteekin toimintaa samalla tavalla kuin muutkin yrittäjät. –?Apteekkarin palkka ja apteekin tulos pitäisi verottaa erikseen. Korpi sai myös pääomatuloja yli 59?000 euroa ja hänen kokonaistulonsa nousivat yli 400 000 euroon. Kannuksen apteekkari Marja Korpi on ollut useana vuonna korkealla ansiotulolistalla. LESTIJOKI 8. Lumijoella Pohjois-Pohjanmaalla syntynyt Korpi toimi ensin apteekkarina Toholammilla ja siirtyi sitten Kannuksen apteekin apteekkariksi. Syy siihen on se, että apteekki on aina henkilöyritys ja se toimii toiminimen alla. (Kuva: Markku Jokela) Kannuksen apteekkari Marja Korpi oli Keski-Pohjanmaan suurituloisin nainen 2017 ”Apteekkari ja apteekki pitäisi verottaa erikseen” . Eemeli Valli seurasi päivän ajan kaupunginjohtaja Terttu Kortteen työtä Kannuksessa, koska on kiinnostunut politiikasta ja hallinnosta.. – Se oli toiveeni, yritysmaailma ei kiinnostanut yhtä paljon. Hän on puoluetaustaltaan keskustan jäsen, mutta nuorisovaltuusto on luonteeltaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, joten siellä hän ei puolueväriä tunnusta. – Vähän harmikin, että nuorisovaltuuston kokouksissa ei voi esimerkiksi mainostaa puolueeseen liittyviä tapahtumia, koska siellä olisi paikalla juuri niitä ihmisiä, joita yhteiskunnalliset asiat voisivat kiinnostaa! hän pohtii. Marja Korpi on toiminut apteekkarina yli 27 vuotta. Eemeli Vallin päivä Kannuksen kaupunginvirastolla alkoi tiloihin ja henkilökuntaan tutustumisella. Toholampilaisen Lintilän tulot olivat pelkästään ansiotuloa. –?Työ on hyvin vaihtelevaa. Vallin oma koulutustausta on ammattiopiston kuljetuspuolelta ja nyt hän ajaa työkseen taksia. Työssä haluan korostaa apteekin roolia olla osa terveydenhuoltoa. Silloinkaan tiedossa ei ole suuria pääomatuloja, sillä apteekin luovutus on hyvin erilainen prosessi kuin yhtiön myyminen. Apteekkarit ovat perinteisesti nousseet verolistojen kärkipäähän
Karttunen on Turun ja Helsingin yliopistojen dosentti. LESTIJOKILAAKSO Soiten alueella käytetään rahaa veteraanien palveluihin enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Ilkka vastaa enemmän renkaista ja myynnistä, Tapani urakoinnista ja maatilan töistä paperihommia myöten. Miesten isät ovat veljeksiä ja äidit siskoksia. Renkaita koneisiin. – Kun itselle hommattiin renkaita, samalla tuli tilattua muillekin. Yhteensä palveluihin käytettiin varoja koko maassa 34 miljoonaa euroa. Ensiksi välitettiin traktorin renkaita, ja siitä on laajennettu muiden työkoneiden renkaisiin. – Lohtajallekin mahtuu, mutta täällä on koneliikkeitä lähellä, Tapani Orjala sanoo. Kahden serkuksen työnjako on selvä. Tarjouksia kysellään ja vertaillaan netissä hintoja, kilpailu on kovaa. Sapparin Konetyön Ilkka ja Tapani Orjala avasivat aputoiminimensä SKT Renkaiden hallin konekaupan keskittymään vuosi sitten. Rengaspuolen pääpaino on siirtynyt nyt Kokkolaan, mutta Lohtajan Sapparista käsin tehdään vieläkin sitä työtä, josta yrityksen tarina on alkanut: oman tilan viljelyä ja koneurakointia. Sapparin Konetyöstä nimensä saanut aputoiminimi SKT Rengas perustettiin 2016. Sapparin Konetyö perustettiin avoimena yhtiönä vuonna 2010 ja neljä vuotta myöhemmin tilasta tehtiin lopullinen sukupolvenvaihdos ja konepuolen yhtiömuoto muutettiin Oy:ksi. Kun sen annetaan hautua, alkaa visioita tulla kummallekin, Ilkka Orjala sanoo. TOHOLAMPI Toholammilla järjestetään toisen kerran Toholammin tähtiviikko -tapahtuma. RATKAISUT TEHDÄÄN YHDESSÄ Paljon tutumpi ei yrityskumppani voisi olla. KOKKOLA, LOHTAJA Kaisa Suomala Kokkolan Heinolassa toimivalla raskaan kaluston rengasliikkeellä on vahvat juuret Lohtajan maaperässä. Hän on tehnyt useita tähtitiedettä käsitteleviä julkaisuja, tähtitieteen oppikirjoja ja opetusaineistoja sekä kääntänyt lukuisia tietokirjoja. Töissä on lisäksi kaksi vakituista työntekijää, sesonkiaikoina useampiakin. Sapparin Konetyö Oy palkittiin vuoden paikallisena yrittäjänä Lohtajan Yrittäjien 40-vuotisjuhlassa lauantaina. Siitä se alkoi, Tapani Orjala säestää. Jo edellinen sukupolvi oli tehnyt lähialueella muun muassa aurauksia, joten oli luontevaa tehdä koneurakointia oman tilan viljelyn ohella. Koneurakoinnista laajennettiin traktoreiden ja työkoneiden renkaiden myyntiin pari vuotta sitten. Tapani (vas.) ja Ilkka Orjala ovat kehittäneet yritystään määrätietoisesti, mikä palkittiin Lohtajan vuoden yrittäjän tunnustuksella. On etu, kun tietää toisen tyylin toimia jo pitkältä ajalta. Orjaloiden isät ovat veljeksiä, ja tila oli jo tuolloin yhteisenä maatalousyhtymänä. Sotaveteraanien palveluihin käytettiin keskimääräistä enemmän Soite-alueella . Nyt hallin kautta liikkuu lähes kaikkea muuta paitsi henkilöauton renkaita – kottikärryn renkaasta lähtien, Ilkka Orjala mainitsee. Keskimäärin koko maassa käytettiin rintamaveteraanien kotipalveluun 2?147 euroa veteraania kohti. Orjaloiden kotitalot sijaitsevat aivan vierekkäin, ja kun serkuksilla on vain vuosi ikäeroa – Ilkka on nyt 34, Tapani 35 – lapsuudessa tuli kaikki touhuttua yhdessä. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. Toholammilla tuijotellaan tähtiä liki kaksi viikkoa. 11. Keski-Pohjanmaan sotaveteraanipiirin alueella keskimääräinen summa oli 3?069 euroa. 2018 15 VIIKON VARRELTA . Sapparin konetyön Orjalan serkukset valittiin Lohtajan vuoden yrittäjiksi Nopeaa kasvua urakoinnista järeisiin renkaisiin . Teemme paljon rengas-vannepaketteja ja silloin pitää tietää koneesta paljon, että paketti varmasti soveltuu siinä käytettäväksi. – Ehkä se on niin, että meillä jokainen asiakas on aika tapauskohtainen. LESTIJOKI 8. Yritystä on sen kahdeksan vuoden historian aikana kasvatettu ja kehitetty kovalla tahdilla. Tapahtumaan aikana tehdään tutustumismatka Evijärven observatorioon, tuijotellaan tähtiä Pajamäen perinnekeskuksen ympäristössä, katsellaan Tero Marinin yövalokuvien näyttely kirjastossa sekä kuullaan tähtitieteilijä ja tietokirjailija Hannu Karttusen luento Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin. Urakointikalusto lähti kasvamaan yhdestä traktorista ja sen peräkärrystä isommaksi. – Ei tulla traktorilla pihalle, että renkaat alle, Ilkka sanoo. – Kun jotain suunnittelemme ja kehitämme, toinen saattaa tuoda uuden idean esille. – Alkoi olla itsellä aika paljon kalustoa, Ilkka Orjala sanoo. Tapahtuma kestää kaksi viikkoa, maanantaista 12. Soite käytti rintamaveteraanien kotona asumista tukeviin palveluihin rahaa viime vuonna keskimäärin 4?024 euroa veteraania kohti, mikä on kahdeksanneksi eniten Suomessa. Karttunen sai vuonna 1998 Tieto-Finlandia -palkinnon saman nimisestä kirjasta. Päämerkkinä on BKT maatalousrenkaat, hän kertoo. Asiakkaat puntaroivat hankintoja myös luultavasti pitemmällä aikajänteellä kuin henkilöauton alle uutta tassua nopeasti tarvitsevat. Vaikkeivät Orjalat ole autonrenkaita myyneetkään, he tunnistavat aloilla eroja. Tehty työ näkyy tunnustuksessa. RENGASMYYJÄKSI OMAN TARPEEN KAUTTA Rengasmyynti lähti Orjaloiden mukaan ”sattuman kautta”. Yrityksen pyörittäminen on sujunut sovussa, kahnauksia ei ole ollut. marraskuuta. – Perusvarastoon sitä kokoaa tärkeimmät koot maatalousja urakointikäytössä olevista koneista. – Aika nopeasti on sitten päästy tarvittaessa tekemään ratkaisuja, Tapani Orjala lisää. marraskuuta lauantaihin 24. Synergiaetua tulee siinä, että maatalouskoneliikkeissä asioivat ihmiset löytävät myös renkaat läheltä, ja toisaalta rengastöitä tehdään myös koneita myyville yrityksille. – Aika moni asiakas saattaa velipojaksi sanoa, eikä sitä aina korjata, Tapani Orjala kuittaa. Tapani ja Ilkka Orjalan yrittäjänpolku on alkanut reilun parinkymmenen vuoden iässä, vuonna 2006 aloitetulla osittaisella maatilan sukupolvenvaihdoksella
–?Työ antaa paljon myös itselle, kun pystyy olemaan avuksi, mies tuumaa. rekonen.jorma@gmail.com Hieronta olisi paikallaan, vaikka ei olisi mistään kipeäkään. Vuokko Virkkala suostui kuvaustilanteessa istahtamaan hoitopöydälle. – Nythän on maailman laajuisesti nähtävissä, että kouluja luontaislääketiede alkavat lähestyä toisiaan. TOHOLAMPI Jorma Rekonen Toholampilaisella Ville-Veikko Koskelalla tuli kesällä täyteen vuosi yrittäjänä. –?Ne ovat useimmiten työstä johtuva eli niiden takana on päätetyö. Hieronta olisi paikallaan, vaikka ei olisi mistään kipeäkään. Koko kehon vyöhyketerapiassa hoito räätälöidään asiakkaan yksilöllisen tilanteen, taustan ja tarpeiden mukaan. Hän täsmentää, että hoidossa käsitellään pehmeästi yläselkää, hartioita, niskaa, olkavarsia, päätä ja kasvoja. Puhelimen kova käyttö aiheuttaa vikoja ja särkyjä, Koskela lisää. Hoito tapahtuu asiakkaan istuessa, ja se sopii hyvin esimerkiksi stressaantuneelle. Ville-Veikon kanssa asuva kihlattu Vuokko Virkkala on nyt myös avannut oman yrityksensä. 11. Hoito rentouttaa myös kireää niskaa ja hartioita. Toholammin Maunussa saa monimuotoista hoitoa Kehon hyväksi tehdään töitä kahden yrittäjän voimin Ei korvaava vaan täydentävä. –?Voisiko sanoa, että liiankin kipeänä. 2018 16 . Hän lisää saman tien, että useimmitenhan hoitoon tullaan kipeänä. Virkkala sanoo, että akuuttia ihottumaa, allergiaa, astmaa, nivelja lihassärkyä, stressiä, uupumusta ja erilaisia jännitystiloja voidaan hoitaa vyöhyketerapialla. –?Nythän on maailman laajuisesti nähtävissä, että kouluja luontaislääketiede alkavat lähestyä toisiaan. Aina olisi parempi mitä aikaisemmin tulisi hierottavaksi. Hoidon päämääränä on saada kehon omat parantavat toiminnot esiin, Vuokko Virkkala kuvaa lähtökohtaa. Ne eivät poissulje vaan täydentävät toisiaan. Hän kouluttautui urheiluhierojaksi ja sen myötä urkeni ura yrittäjänä. Mies on tyytyväinen. Ville-Veikko Koskela tekee usein ryhtitarkastuksia. Nyt tosin jo näkee paljon myös niin sanottuja kännykkäkäsiäkin. Hän aloitti oman yrittäjäntaipaleensa aivan äskettäin. Intialaista päänhierontaa hän kuvailee puolestaan rentouttavaksi hoitomuodoksi. Se antaa vielä nykyistä enemmän mahdollisuuksia auttaa ihmisiä erilaisissa tilanteissa. –?Siinähän ei käytetä öljyjä, ja se sopii tehtäväksi vaikka kesken työpäivän, Virkkala huomauttaa. Virkkala kertoo magneettihoitojen puolestaan tukevan ja tasapainottavan kehon omia järjestelmiä. Se olisi hyvää ennaltaehkäisevää työtä, Ville-Veikko Koskela toteaa. Ne eivät poissulje vaan täydentävät toisiaan, Vuokko Virkkala tähdentää.. LESTIJOKI 8. He asuvat Toholammin Maunussa omakotitalossa, jossa molemmilla on omat viihtyisät työhuoneensa. Hän huomauttaa, että nämäkin hoidot toimivat myös ennaltaehkäisevästi eli ylläpitävät kehon ja mielen tasapainoa. Se olisi hyvää ennaltaehkäisevää työtä. Hän sanoo, että tänä päivänä varsin monilla asiakkailla on niskan ja hartianseudun ongelmia. Tässä vaiheessa Vuokko haluaa heti kärkeen todeta, ettei luontaisalan tarkoitus ole hyökätä koululääketiedettä vastaan. Heillä on vastaanottotilat Toholammin Maunussa, mutta molemmat tekevät myös kotikäyntejä. Vuokko Virkkala huomauttaa, että magneettihoitoa voi käyttää myös vyöhyketerapian tukena. VilleVeikko Koskelalla on vuosi takana yrittäjänä. Niin Vuokko Virkkala kuin Ville-Veikko Koskelakin tähdentävät sitä, että kun pyritään parantamaan kiputiloja, pitää pyrkiä löytämään myös niiden aiheuttaja. Nyt hän opiskelee työn ohessa Kaustisella jäsenkorjausta. Hän on nyt kouluttautumassa Kaustisella myös jäsenkorjaajaksi. –?Tällä voidaan hoitaa erilaisia kehon häiriötiloja ja vaivoja sekä tukea elimistön luontaista tarvetta puhdistautua. –?Koulutus päättyy ensi keväänä. –?Hoidot ovat avuksi myös ruuansulatuselimistön häiriöissä, unettomuudessa ja paniikkihäiriöissä. Hän tekee koko kehon vyöhyketerapiaa, magneettihoitoja ja intialaista päähierontaa. HENKILÖKUVA Monenlaista hoitoa. Hyvä verenkierto on yksi hyvän terveyden edellytys. –?Hoidon avulla verenkierto ja sitä kautta aineenvaihdunta ja veren hapenkuljetuskyky paranevat
Näin kahden ottelun voittoputki katkesi. HU on nyt sarjassa neljäntenä. Turnaukseen osallistuvat kotijoukkue Roiman lisäksi Virtain Veikot, Napapiirin Palloketut ja Vammalan Lentopallo 2. Uran ainokaisen viimeisteli Mirka RantaYlitalo. Himangan Pallon Mattias Borén iski kaksi maalia Blue Foxia vastaan. –?En tiedä miksi meille nuo toiset erät ovat vaikeita. C poolissa pelaavat sarjassa tällä hetkellä sijoilla 9-12 olevat joukkueet. Ura taasen pelasi oman turnauksensa Seinäjoella. Vaikka Blue Fox johtaa sarjaa, HiPalla oli täydet saumat lisätä pistetiliään Lohtajalla. Pesulassa on pesty kotipalveluasiakkaiden pyykkejä. Lisäksi lautakunta päätti lakkauttaa pesulatoiminnan Himangalla tämän vuoden lopussa. HIMANKA Himangan Roima järjestää Bpoikien SM-sarjan C poolin lentopalloturnauksen lauantaina 10.11. Kolmanteen erään sisuuntunut HiPa tuli taisteluilmeellä. Peli päättyi tasan 2–2 (0–1, 1–1, 1–0). Avauserä oli tasaista vääntöä, jossa ei maalipaikoilla herkuteltu. ISB Ilmajoki on niitä joukkueita, joilta pitää pisteitä ottaa, Koppinen kertoi. Ei vain riitä, että pelaa 55 minuuttia hyvin. Toisen erän alku oli synkkä kotijoukkueella. Illan toisessa ottelussa HiPa kohtasi Jalasjärven Jalaksen ja siinä tuli niukka tappio maalein 2–3 (0–1, 0–1, 2–1). Pauli Peltoniemi pelasi HiPan paidassa neljä ottelua, mutta palasi viime viikolla Kokkolan Nibacokseen. HiPa pelasi kotiturnauksen Lohtajan Maininki-hallissa. Himangan pesula lakkaa vuoden lopussa. HiPan maaleista vastasivat Heidi Vierimaa ja Emma Korpi. Täytyykö laittaa pelaajat vetämään viivajuoksuja seuraavan kerran erätauolla, jotta ollaan hereillä, HiPan valmentaja Sami Koppinen veisteli ottelun jälkeen. Koska hyvinvointipalveluille annettuun talousarvioraamiin ei esityksessä päästy, on tehty laskelmia toiminnallisten muutosten vaikutuksista kustannuksiin. Turnauksen voittaja nousee B pooliin, kakkonen säilyy C poolissa ja kolmas sekä neljäs putoavat D pooliin. Myös sivistyslautakunta hyväksyi hyvinvointipalvelujen talousarvion ja toimintasuunnitelman ja esittää ne edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Kaksi kertaa maalipuiden väliin osuivat Ranta-Ylitalo ja Mira Huuki. HiPan maalintekijöinä olivat Vierimaa ja Jenna Suomala. Siitä vajaa kaksi minuuttia ja Blue Fox johti jo 3-1. Roiman joukkue turnauksessa: Tatu Venetjoki, Eero Tuorila, Esko Tuorila, Leevi Joensuu, Pessi Boren, Ivan Chaykin, Arttu Karjalainen, Miikka Makkonen ja Olli Tervonen. Toiminta ei ole ollut kannattavaa. – Ne siirtyvät sitten pestäväksi meidän muiden pyykkien joukkoon Lindström Oy:lle, kertoo hyvinvointipalvelujohtaja Anne Mäki-Leppilampi. Lautakunnan päätös edellyttää, että kuntouttavan työtoiminnan järjestämissuunnitelma Himangalla toteutetaan. HIMANKA Sari Passoja-Verronen Kalajoen perusturvalautakunta hyväksyi hyvinvointipalvelujen talousarvion ja toimintasuunnitelman ensi vuodelle ja esittää ne edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. LOHTAJA, SEINÄJOKI Himangan Pallo ja Kannuksen Ura jatkoivat salibandyn naisten kolmosdivaria. HiPa yritti vielä lisäosumia ilman maalivahtia, mutta tällä kertaa se ei tuottanut tulosta. Seuraavaksi HiPa lähtee vieraskiertueelle, kun se kohtaa ensin aina vaikean SB Paapat Vaasassa ja sen jälkeen ISB Ilmajoen. Sivistyslautakunta päätti, että mikäli väistötiloihin varatuista kustannuksista ei pystytä kattamaan taloususarvion tasapanotusta ja valmistelu edellyttää lisätoimenpiteitä, sivistyslautakunta päättää seuraavassa kokouksessaan säästökohteet. Ura hävisi niukasti KauWi:lle maalein 1–2 (1–0, 0–1, 0–1). Mattias Borèn oli HiPan paras. Seuraavaksi HU kohtaa sunnuntaina kotiluolassaan Alahärmän Kisan. B-poikien SM-sarjan lentopalloturnaus Himangalla . Myös HiPan maalivahti Tony Jumppanen pelasi taas hyvän pelin, vaikka toisen erän alussa ei hänkään ollut parhaassa iskussa. HU:n Joona Ilomäki teki 16 pistettä. Hän on kerännyt neljässä ottelussa tehot 6+4. Lähdetään haastamaan tosissaan heitä. Toisessa kohtaamisessa Ura saalisti kauden avausvoiton sarjassa, kun kokkolalainen SB Jymy kaatui komeasti 9–2 (3–1, 2–0, 4–1). Vain 16 sekuntia ja Blue Fox tasoitti. –?Avauserässä oltaisiin voitu karvata ylhäältä vieläkin aktiivisemmin, sillä saatiin hyvin Blue Foxin peliä hajalle. Heti perään Miika Mattila toi HiPan jo maalin päähän Tuomas Palovaaran tarjoilusta. 2018 17 . Borèn onnistui toistamiseen tällä kertaa Janne Tiilikaisen passista. LESTIJOKI URHEILU 8. Toisessa erässä synkkä hetki Ketturyhmä voitti Himangan Pallon salibandyn kakkosessa . Lilian Koskela iski peräti neljä maalia. Niitä ovat muun muassa Mäntyrinteen rakennusten myynti, Mehtäkylän perusopetuksen ja esiopetuksen siirtäminen Pohjankylälle sekä aamuja iltapäivätoiminnan lakkauttaminen 1.8.2019 alkaen. HiPa taipui uusikaarlepyyläisille maalein 3-5 (1–0,0–4,2–1). Blue Fox pelasi ehkä hivenen maltillisemmin kuin me, Koppinen tuumi. HiPa ja Ura avasivat pistetilinsä . Mutta tuo toinen erä kyllä kismittää. HU kärsi tappion vieraissa . Pesula on toiminut palvelukeskuksen alakerrassa ja siellä on ollut yhden työntekijän lisäksi kuntouttavaa työtoimintaa. Sautinkarin liikuntasalilla. HiPa pelasi avausottelunsa ISB Ilmajoen 2:sta vastaan. –?Oltiin hyvin mukana pelissä, jos toisen erän alkua ei lasketa. HiPan Mattias Borén onnistui iskemään Mika Luostarin syötöstä kotijoukkueen avausmaalin. LOHTAJA Joni Mäki-Petäjä Himangan Pallo hävisi sarjakärki Blue Foxille salibandyn miesten kakkosdivarissa Lohtajan Maininki-hallissa. Essi Kivelä syötti neljä maalia ja kaksi kertaa tarjoilusta vastasi Heli Jääskä. Ura aloitti oman urakkansa Kauhavan Wisaa vastaan. Maalin makuun pääsi myös Oona Paaso. 11. PIELAVESI Himangan Urheilijat koki jo kolmannen perättäisen tappion lentopallon miesten kakkossarjassa, kun Pielaveden Sampo kukisti himankalaiset erin 3–1(16–25, 27–25, 25–21, 25–17). Kotijoukkueen raivokkaan takaa-ajon lomassa Blue Fox iski loppulukemat. Vielä erän loppuun vieraat laittoivat kertaalleen reikäpallon verkkoon. Jo useampaan kertaan tällä kaudella on käynyt näin. – Paapat on mielestäni sarjan paras joukkue
Päiväkahvitilaisuus ke 14.11.2018 klo 12.00. Ennakkotietoa: Ti 20.11. 1,10 €/ppm Onnittelut, kutsut ja kiitokset .. . lehti+digi) (12 kk) levikkialue ......................... Hän halusi lähteä järjestötoimintaan oman kokemuksensa kannustamana. Suomi-rockin grandfather Jussi Raittinen esittää Eldankan säestyksellä musiikkiaan koko pitkän uransa varrelta ja pistää todennäköisesti kunnolla hulinaksi Eldankan toinen pitkäsoitto, Rusty Treasures, valmistui heinäkuussa. klo 10-13 Kivikololle. Jussi Raittinen Eldankan vieraana . alv), laskutus 4 krt/v. Päätoimittaja: manna@lestijoki-lehti.. JULKAISIJA Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Rantakatu 10 (PL 45), 67100 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa 020 750 4581 Julkaisuliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa 020 750 4601 . 0,45 €/ppm Järjestöpalsta ..........................3 €/ilmoitus Hintoihin lisätään alv ........................ SPR Kannus. Kutsumme kaikkia omaishoitajia hoidettavansa kanssa yhteiseen virkistystapaamiseen pe 9.11. 5,95 e/kk Tied. Viimeiset leiripäivät olivat aikamoisia, kun nuorille ja lapsille piti järjestää mukavaa ohjelmaa ja koko ajan oli mielessä, mikä kotona odottaa. . JAKELUPÄIVYSTYS (maksuton) 0800 30101 ark. yritys 30 e Valmistuslisä 5 e Laskutuslisä 5,40 e Rivi-ilmoitushintoihin sisältyy alv 24 %. 10,08 e/kk Digipaketti 12 kk ........... kotimaa ............................. Joulumusiikkia ja arvontaa. suunnittelija Tiina Fors 044 5741 513 Mainostoimisto Creamedia Toimittaja Kaisa Suomala 040 672 5326 Toimittaja (Keskipohjanmaa) Outi Yli-Arvo 020 750 4417 Sivunvalmistaja Maija-Liisa Kattilakoski 020 750 4658 Myyntipäällikkö Terttu Vierumäki 0400 911 021 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankaja matkapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Eläkeliitto Kannus. LESTIJOKI 8. Aineistot: aineisto@lestijoki-lehti.. . klo 18. Toholammin sotaveteraanit ja sotainvalidit, naiset, kannattajajäsenet ja kaikki muut. TEKSTARIT numeroon 044 5741 505 . alv 10 %) Täyspaketti (sis. Olin pitämässä rippileiriä, jota ennen olin käynyt antamassa neulanäytteen Kokkolassa ja leirille tuli tieto, että kiireellinen leikkaus on välttämätön. 11. 7-16:00 ja la-su 9-11:30. ILMOITUSHINNAT Katso www.kp24.. 9,42 e/kk levikkialueen ulkop. Ti 13.11. Veli Männistö on toiminut maanantain tilaisuuden järjestävän Toholammin syöpätuki ry:n puheenjohtajana toistakymmentä vuotta. 8,25 e/kk levikkialueen ulkop. vertaistukea, luovuutta kädentaidoilla, venyttelyliikuntaa sekä yhteinen ruokailu (omavastuu). TILAUSHINNAT (sis. /palaute . Tilaisuudessa myydään molempia albumeita sekä Jussin elämänkertaa ”Vanha rokkistara”. 1,10 €/ppm Surukiitokset ........................... – Kun itse selvisi siitä, ja muistaa, millainen tilanne se oli. Veli Männistö on ollut Toholammin Syöpätuki ry:n puheenjohtajana toistakymmentä vuotta. Tervetuloa! Toholammin diabetesyhdistys. Ohjelmassa mm. Saattohoitoilta Toholammin Kunnantalon auditoriossa ma 12.11. Aino Pihlajamäki Vaasan keskussairaalasta, Johanna Oikemus-Määttälä K-P:n keskussairaalasta. /mediaopas Kuolinilmoitukset .................. Ryhmään mahtuu uusia osallistujia! Lisätietoja 044 366 0123/ Marja-Liisa. Syöpätuki järjestää maanantaina 12. Lämpimästi tervetuloa virkistymään! Vesijumpparyhmä Kitinkannuksessa torstaisin klo 13.30 – 14.15. Molemmista on puhumassa asiantuntija: saattohoidosta sairaanhoitaja Aino Pihlajamäki Vaasan keskussairaalasta ja palliatiivisesta hoidosta toholampilainen sairaanhoitaja Johanna Oikemus-Määttälä, joka työskentelee Kokkolassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. tilaukset@lestijoki-lehti.. Vuosikokouksista voidaan julkaista muistutus Lestijoessa olleen kehysilmoituksen lisäksi. Yhdistyksellä on vaitiolovelvollisuus joten tieto siitä, kenelle esimerkiksi avustusta on maksettu ei kerrota – ei edes maksut välittävälle pankille, vaan vastaanottaja merkitään hakemusnumerolla. 2018 18 . . 10 e.............. Tietoa ja tukea. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET toimitus@lestijoki-lehti.. JÄRJESTÖT Palstalla julkaistaan vain järjestöjen SISÄISTÄ TOIMINTAA koskevia tiedotuksia, EI ILMOITUKSIA yleisötapahtumista (konsertit, myyjäiset ym.). marraskuuta Toholammin Kulttuurisalissa saattohoitoillan, jossa kerrotaan ja keskustellaan saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta. kahvitarjoilu ja arpoja klo 17.30 alkaen. Muina aikoina jätä viestiä: www.kp24.. jakaa tukea ja tietoa. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään! Vapaa pääsy! Pikkujoulu Pajamäessä ke 12.12. 15 e.............. Vertaistuki ja puhuminen auttavat. 24 % RIVI-ILMOITUKSET e/kpl Kuvallinen yksit. Mukana kädentaitojen ammattilainen, lähihoitajaopiskelija Marja Taskinen. – Moni ei silti tiedä, että me maksamme esimerkiksi avustusta 200 euroa vuodessa syöpähoidoissa käyville lamppilaisille, sanoo puheenjohtaja Veli Männistö. 9,17 e/kk Peruspaketti (sis. • www.kp24.. TOHOLAMPI Instrumentaaliyhtye Eldanka juhlii toista pitkäsoittoaan konsertoimalla kotikulmillaan nostalgiaa henkivällä Alakylän nuorisoseuralla. Ilta saattohoidolle Toholammilla Lestijokiseudun Reumayhdistys ry. Saamme piirin puheenjohtaja Juhani Forslundin mukaan tilaisuuteen. Tervetuloa. vsk • Sanomalehtien liiton jäsen Levikkialue: Kannus, Toholampi, Lestijärvi, Himanka ja Lohtaja Levikki: 4633 kpl (LT 2017) www.lestijoki-lehti.. PAINO Botnia Print Oy Ab, Kokkola Päätoimittaja Marja-Leena Mattila 044 5741 519 ILMESTYMISPÄIVÄ TORSTAI Aineistot tiistaina klo 16 mennessä. Läsnä on myös Suomen Reumaliiton hallituksen I varapuheenjohtaja Heikki Palola. Käsitellään samalla yhdistyksen sääntömuutos. klo 12 alkaen ravintola Ritjan Keitaassa Toholammilla. mennessä puh. Gr. 020 750 4650 ISSN 0782-5617, 41. klo 17.00. kaisa.suomala@lestijoki-lehti.. klo 14-15.30 muistisairaiden ja läheisten yhteinen Nuppi ja Ruppi -ryhmä Toholammilla kirjaston alakerrassa. Varoja toimintaansa se kerää vapaaehtoisvoimin. Ystäväpiiri kokoontuu kivikololla ke 14.11. Hinta palstalla 3,72/kpl (sis. Tervetuloa! Kokkolanseudun Omaishoitajat ry. yritys 40 e Teksti yksit. Lounastilaisuus syödään yhdessä Ritjan Keitaassa to 15.11 klo 13:00. Maaja kotitalouseura järjestää tarjoilua. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa vietetään su 25.11. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ruoan laadun ja ruokarytmin merkityksestä terveydelle! Toholammin syöpätuki. ilmoitukset@lestijoki-lehti.. TOIMITUS Valtakatu 9, 69100 Kannus Postiosoite: PL 1, 69101 Kannus Avoinna: ma-to 8-16, pe 8-14 Puh. Tilaisuuden alkupuoli on konserttityyppinen ja loppupuoli tanssittavaa musiikkia. 050 3273565. Henkilökohtaiset: etunimi.sukunimi@kpk.. Avustusta haetaan kaavakkeella, jossa voi samalla ilmaista toiveen yhteydenotosta. Kahvija ohjelmatilaisuus 13.11.2018 klo 11 seurakuntakeskuksessa. klo 18.00. 20 e.............. Kun siitä selvisi, on mielellään tukemassa muita. Tervetuloa! Eläkeliitto Toholammin yhdistys. Jouluruokailu Ritjan Keitaassa pe 16.11. Toholammin syöpätuki ry. Paikallisyhdistys toimii Pohjanmaan syöpäyhdistyksen alaisuudessa, ja Pohjanmaan syöpäyhdistyksen kautta uudet avuntarvitsijat siitä yleensä saavat tiedon. lehti) (12kk) levikkialue ........................ alv 24 %. yritys 20 e Otsikollinen yksit. kotimaa .......................... klo 13. Ilmoittaudu su 18.11. Hinnat sis. klo 17-19 Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry, Gerontologinen ravitsemus ry ja Soite järjestävät yhteistyössä ruokaa ja ravitsemusta käsittelevän tilaisuuden ikääntyville Ritjan Keitaalla Toholammilla. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Toholammin Syöpätuki ry on yli 20 vuotta, maaliskuusta 1997 asti toiminut yhdistys, joka on olemassa antaakseen syöpään sairastuneille ja heidän perheilleen tukea ja apua. • Lestijoki-lehti . 020 750 4469 (ma-pe 8-16.00) . Jussilla on meneillään 75-vuotisjuhlasyksy, ja hän vastaavasti julkaisi juuri elokuussa Unioninkatu 45 -albuminsa, jonka paikallisradioiden musiikkitoimittajat valitsivat kuukauden levyksi. Keski-Pohjanmaan Omaishoitajat ry
Samana iltana klo 18.00 järjestetään alueen jäsenilta. 2018 19 LESTIJOKISEUDUN REUMAYHDISTYS ry:n 30-VUOTISJUHLA SU 25.11.2018 KLO 12 RAVINTOLA RITJAN KEITAASSA Puhujana Heikki Palola Reumaliitosta. KLO 8-16.30 RUNSAAT TARJOUSKASSIT: /KPL /KPL HERKULLISET LEIVONNAISET ISÄINPÄIVÄKSI! Järvisalon Metsästysseura ry kutsuu perinteisiin HIRVIPEIJAISIIN maanomistajat sekä jäsenet perheineen sunnuntaina 11.11.2018 klo 11–14 Ritjan Keitaaseen Tervetuloa! Kuppi kahvia ja hyvä lehti, näillä mennään!. Paikkana on Lounasravintola Rauhala, Kannus. 11. Seurakuntavaalista ja äänestyspaikasta löytyy tietoa myös seurakunnan kotisivuilta osoitteesta www.toholamminseurakunta.. 3. Mahdolliset muut asiat. puh. LEHDEN OMA LOGO Tervetuloa pullaja leipäkaupoille! Kauhavan Pulla ja Leipä SITRUUNAPULLAT 1 € 10 € 20 € ERÄ TÄYTEKAKKUJA ALK. LEIPÄKASSI PULLAKASSI 11 € KAUHAVALAISTA MESTARILEIVONTAA TOHOLAMMIN TORILLA PERJANTAINA 9.11. Erityisesti netissä kannattaa toisenkin kerran vilkaista, kuka uutisen allekirjoittaa. Jouluruokailu! Sitovat ilmoittautumiset erityisruokavalioineen viimeistään maanantaina 19.11. 5. Ilmoittautumiset viimeistään 18.11. klo 15 Salibandyn II divisioona la 10.11. 7. sekä osoitteesta seurakuntavaalit.?. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kokouksessa käsitellään ammattiosaston sääntöjen 10§:n mukaiset syyskokousasiat: 1. Tervetuloa! Johtokunta Kannuksen Keskustapuolueen paikallisosaston Kuka kuiskuttaa uutiset korvaasi. Mukana Sari Erkkilä liitosta. TERVETULOA SYYSKOKOUKSEEN JA SAMANA ILTANA JÄRJESTETTÄVÄÄN ALUEEN JÄSENILTAAN! Ammattiosaston hallitus SYYSKOKOUS to 15.11.2018 Joki-Annalassa klo 19.00. Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2019. Lestijokilaakson ao 307 puhelimeen viestillä numeroon 045 692 0705. Ammattiosaston hallituksen varsinaisten ja varajäsenten valinta. Toholampi 1.10.2018 Toholammin seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Heikki Liinamaa LIPUT 5 / 3 € LIPUT 5 / 3 € Salibandyn II divisioona la 10.11. klo 19–22 Liput 15/5€ paikan päältä Tervetuloa Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer Lestijokilaakson ammattiosasto 307 SYYSKOKOUKSEEN maanantaina 26.11.2018 klo 17.30. Ammattiosaston puheenjohtajan valinta. 4. Sanomalehtien tehtävänä on tarjota välineestä riippumatta luotettavaa tietoa, analysoida asioita, oikaista huhuja sekä koota tiedon palaset osaksi kokonaisuutta. Äänioikeutettu 15.8.2018 tämän seurakunnan läsnä olevaksi merkitty ja 16 vuotta viimeistään 18.11.2018 täyttävä seurakunnan jäsen saa äänestää mainitussa äänestyspaikassa. Ammattiosaston toiminnan tarkastajien ja toiminnan varatarkastajien valinta. Tartu siis rauhallisin mielin paperiin, selaimeen tai kännykkään ja lue sanomalehtiä. Kahvi klo 18.30. LESTIJOKI ILMOITUKSIA 8. Vaalit toimitetaan Toholammin seurakuntakodilla 18.11.2018 kello 11.00 – 20.00. klo 15 Lampin halli Kuusistontie 4 Lampin Halli Kuusistontie 4 ELDANKA & JUSSI RAITTINEN Toholammin Alakylän NS Vanhatie 280 Laitala La 10.11. 050 3273565 Tervetuloa! Hallitus KUULUTUS SEURAKUNTAVAALEISTA Toholammin seurakunnassa toimitetaan 18.11.2018 seurakuntavaalit, joissa valitaan vuoden 2019 alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi 15 jäsentä kirkkovaltuustoon
. 39000 €, heti vapaa. ”Puuhastelu” jatkuu. Myös myynti hp. KUOLLEET . 044 293 2421. Myyd. 3 h+k+s, 77m². P. Onnen kyyhky lentää, kaukomaille entää, onnen kuvaa kuljettaa, Aanalle sen antaa saa. P. Juha Koskela Lue lehteä myös netissä: www.lestijoki-lehti.. alv). Vuokrataan pintaremontoitu saunallinen kaksio Kannuksen keskustassa lähellä palveluja. mummu ja pappa. Aatos 9.11. Kestotilaajille digipaketti kuuluu lehtitilauksen hintaan. Rakkaat 4-vuotissynttärionnittelut 12.11.2018. P. . . tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus . Yksityinen 20 € . Yritys 40 € Huom! Rivi-ilmoitus Edullisin ilmoituksen rivit PL 1 (Valtakatu 9) 69101 Kannus Rivit TÄMÄ LEHTI ON PARAS TIETOLÄHDE PAIKALLISISSA ASIOISSA! 70 % alueemme ihmisistä kertoo saavansa tilattavasta paikallislehdestä parhaiten tietoa alueensa uutisista, ihmisistä ja tapahtumista. Valoisa päätyasunto. Tv. Kaipaamaan jäivät kotiväki ja sisarukset perheineen. Sovi näyttö p. Virpi 13.11. Traktorimies Leevi täyttää 2 vuotta 8.11.2018. 8. AINEISTOT PERHEPALSTALLE: ilmoitukset@lestijoki-lehti.. Myydään . Olen kestotilaaja, käytän ilmaisen rivi-ilmoitusetuni (2 kpl/vuosi) / /2018 OSASTO . Vuokrataan . NIMIPÄIVÄONNEA! 8.11. Missä, milloin ja millä vain! Näköislehti ja digiversio. 040 8113 894. 365tkm, 5-ov, hyvä kori ja nastarenkaat. Häntä onnitellen: Purontakasen mummu ja pappa, Isonkankaan mummu ja pappa, isä, äiti, vauva ja Vilma. Pappa, Anna-Liisa, Julia ja Minea. 044 2059 410. Martti 11.11. Puh. Puh. Kristian, Ano 14.11. Ilmoittaja Nimi Lähiosoite Postinumero, Toimipaikka Puhelinnumero . tarpeettomana Opel Astra 1.6 16V, vm -98, aj. kutsut, onnittelut ja kiitokset 0,50/pmm (sis. Yritys 20 € . Vuokra 500 €/kk. Ostetaan . Sekalaista Julkaisemme veloituksetta RIVITIETOINA (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. P. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! KEHYSILMOITUKSINA esim. 040 865 2891 Ok-talo Toholammilla Häkkilässä. 044 784 4222. . Löytyisikö KOTIAPUA vanhukselle. Ostetaan romuautoja ja romuakkuja. Vuokrataan . KIITOS kuntalaisille ja mökkiläisille, erityiskiitos Lestijärven kunnalle. Synttärionnittelut 14.11.2018 2 vuotta täyttävälle Hertalle! T. 11. Teuvo 10.11. Yksityinen 10 € . . 045 108 4500. LASTEN SYNTTÄRIONNITTELUT . 2018 20 LESTIJOKI PERHEPALSTA . Vuokralle tarjotaan saunallinen rivitalokaksio Kannuksessa. Hinta 500€. Panu 12.11. Heti vapaa. Vuokralle tarjotaan Toholammin keskustasta remontoitu rivitaloyksiö. Myydään . Kaukolämpö, rauhallinen sijainti. Iiris Himankalainen 82-vuotias Matti Eljas Himanka kuoli kotonaan 1.11.2018. Lähde: Suomen paikallislehtien lukijatutkimus 2017, Tietoykkönen Oy Jätä ilmoitus helpos ne ssä: www.kp24.?/rivit Etsitään luotettavaa väliaikaista päiväja yöhoitajaa iäkkäälle naisvanhukselle Toholammin Sykäräisiin. 050 559 6260. 050 563 9700. Tontilla autotalli sekä varasto. P
Tavoitteemme on, että kukaan kannuslainen lapsi ei jäisi ilman joululahjaa ainakaan vanhempien talousvaikeuksien vuoksi. ISOSKOULUTUS klo 17.30 Kulumassa. Kalajoen seurakuntakodilla. Ohjelma: klo 9.30 Aamukahvit, klo 10 Koulutuspäivän avaus ja aamuhartaus, kirkkoherra Kari Lauri, klo 10.15 Raamattuluento, rovasti Jorma Kalajoki, klo 11.30 Ruokailu, klo 12.30 Jorma Kalajoen luento jatkuu, työskentely ryhmissä, ryhmäpalautteiden koontia ja raamattuluennon loppuosa, klo 14.15 Raamattukoulutuspäivän kiitossanat ja päätös. ISÄINPÄIVÄSEURAT klo 18 ry:llä, Juhani Tokola. Hänelle kaikki ovat eläviä. 3. 044 2824 514 tai ulla-maija.karvonen@evl.fi . Mukaan pieni herkku jättinyyttäripöytään ja lantti lähetykselle. Tällaiseksi olen jumalasuhteenikin usein kuvitellut. Rastivahdit kokoonnutaan Kulumaan klo 16.30. klo 10-15, Ostoskylä Raitti 9.11. KRANSSITALKOOT klo 18 Kulumassa. KEHITYSVAMMAISTEN KERHO klo 14.4515.15 Auringonkukkakodilla, Ulla-Maija Karvonen. LAULUSEURAT klo 18.30 Aino ja Ali Kattilakoskella. LAPSIJA PERHETYÖ JOULUPUU-KERÄYS. Lupasi pysyä poissa tieltä, mutta olla läsnä silloinkin, kun en sitä kaipaa, ajatella minua silloinkin, kun minä ajattelen jotakin aivan muuta. mennessä p. Klo 12-19 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys seurakuntakodilla. Huomaan hyräileväni kappaletta Viikonloppuisä. Käsitöitä voi toimittaa etukäteen virastoon ja leivonnaisia suoraan Takalon koululle messupäivänä la 1.12. klo 20 – 10.11. mennessä p. Rauhan Sanan maakunnalliset seurat Raution seurakuntakodissa la 17.11. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. AAMURUKOUS klo 9 pappilan vintillä, UllaMaija Karvonen. Ti 13.11. Jäävätkö välttämättömät laskut maksamatta, jos lahjat ostetaan. AJATUKSIA SINULLE . Klo 17 Kehitysvammaisten kerho seurakuntakodilla. Samuli Suonpää Isä läsnä Ke 7.11. Mukana Kaj-Mikael Wredlund, Kirkon Ulkomaanapu; Sari Nieminen, Kirkon diakoniarahasto; Mirva Kuikka, Oulun hiippakunta ja YV-toimisto sekä työntekijöitä ja seurakuntalaisia kolmen rovastikunnan. Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Jokelan pappila 6.-10.11.2018 klo 9-18, Kalajoen lukio 6.11. Ahdistaako lähestyvä joulu, koska ei ole varaa ostaa lapsille joululahjoja. HARTAUDET: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Seija ja Hannu Korhonen. Tietoisku Lähi-Idän raamattutyöstä, Pohjanmaan Pipliaseuran puheenjohtaja, teol.tri Teemu Kakkuri, klo 14.30 Kotiinlähtökahvit. PERHEKERHO klo 10-12 seurakuntatalon kerhotiloissa: ”Kirkollista vaalihuumaa”. Seuraavan kerran 15.11. 70-VUOTIAIDEN JUHLA klo 11.30 seurakuntatalolla, Erkki Huuki, UllaMaija Karvonen ja Johanna Koivumaa. Kahvitarjoilu. Myös muita käsitöitä ja leivonnaisia toivotaan lahjoituksina messuja varten. LAULUHETKI hyvässä seurassa klo 12 pappilassa: Laulamme yhdessä toivevirsiä ja Siionin Kannelta, säestys Johanna Koivumaa, kahvitarjoilu. Klo 11 Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla, ruokailu, ohjelmaa, hartaus ja arvonta. Ti 13.11. klo 18. Klo 10-11.30 Nallekahvila seurakuntakodissa. RUOKAAPUA klo 19 seurakuntatalolla, kauppojen hävikkiruokaa tarjolla kaikille tarvitseville, oma kassi mukaan. Ke 14.11. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Äitiviikonloppu, isäviikonloppu, äitiviikonloppu, isäviikonloppu… Onko tänä vuonna oikea isänpäivä vai viettävätkö lapset sitä nyt tekstiviestin välityksellä. YHTEISVASTUUSTARTTIPÄIVÄ klo 11-16 seurakuntatalolla. Se oli pikkupojan kysymykseksi ehkä hiukan omituinen, mutta ihan vakavissaan isä minut silloinkin otti. Klo 10-11.30 Nallekahvila seurakuntakodissa, ruokailumahdollisuus 5e/ perhe. Ke 14.11. ”En ole katkera, mutta kuitenkin” Noloa, mutta samalla kovin luterilaista. 3. VARHAISNUORISOTYÖ To 8.11. Pe 16.11. HARTAUDET: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Sylvi Verronen ja Irene Liedes. Ti 13.11. Soita siinä tapauksessa 15.11. luokkalaisille Raumankarin koululla lk 206. NUORTENILTA klo 19-22 Kulumassa: ”Isän kädestä”. To 15.11. Täsmälleen samaa toivon nykyisin Jumalalta. Ehkä noloa samalla tavalla kuin luterilainen kirkkokin usein. Klo 14.15. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus kirkossa. Klo 18 Kirkkokuoron harjoitus Himangan seurakuntakodilla. klo 14 Päiväkuoron harjoitukset Himangan seurakuntakodilla. klo 14 Päiväkuoron harjoitukset seurakuntakodilla. MÄRSYLÄN KERHOT klo 13.30-15.30 Märsylän koululla, Elina ja Aada Ylikoski. Oma elämäni on muualla ja Isä siellä kirkkosalin puolella odottelee kalenteri kädessä, katkerana, milloin minua kiinnostaa tulla käymään. Ke 21.11. Klo 18 Piiri Sanan ja rukouksen äärellä, Merituulentie 9 a 3, aiheena 1. Klo 15 Nuorten kuoro Selvät Sävelet harjoittelee Raumankarin koululla, lk 206. Ti 13.11. Torstaina ei VARKKISTA työntekijäkokouksen takia. klo 14-19, Himangan seurakuntakoti 7.-8.11. RUOKA-APUA klo 19 seurakuntatalolla, kauppojen hävikkiruokaa tarjolla kaikille tarvitseville, oma kassi mukaan. Valmistetaan yhdessä havukransseja ja muuta myytävää diakoniaja lähetystyön myyntipöytään SPR:n Naisten messuille. Klo 12 Isänpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. kalajoki. mennessä diakoniatyötekijälle numeroon 044 2824 514. Ma 12.11. MESSU klo 10 kirkossa, Jenni Pihajoki, Riina Nurmimäki, Tuula Joki-Hollanti, Esko Pihlajakangas, jpryhmä 3. To 8.11. Ke 14.11. Su 11.11. KOULUKAHVILA klo 12.15-12.35 yläkoulun aulassa. KIRKKOKUORO klo 18 seurakuntasalissa. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 8. Pelileiri 1-8 lk 9.11. Seurakunta on mukana Joulupuu-keräyksessä yhdessä MLL:n, Kylänraitin kirppiksen ja Soiten eri toimijoiden kanssa. ”Oon viikonloppuisä minä vaan Jos luokseni saan lapset silloinkaan” Reijo Kallion neljänkymmenen vuoden takaista hittiä on helppo naureskella. Päivän aihe: Jumalan johdatustalla etsimässä. HARTAUS klo 10.30 vuodeosastolla, Erkki Huuki. Kalajoen seurakunta ja Pohjanmaan Pipliaseura. Su 11.11. Klo 15 Nuorten kuoro Selvät Sävelet harjoittelee Raumankarin koululla, lk 206. 044 2824 514, myös tekstiviesti käy! To 22.11. Luuk. klo 17.30-19.30 Raution koululla, ohjelmassa Raamattuhetki, nyyttärit ja toimintapisteitä. Ke 14.11. AIKUISTEN PÄIVÄKERHO klo 12 Eskolan rukoushuoneella, Ulla-Maija Karvonen. klo 10-15. 2018 21 . luokkalaisille Raumankarin koululla lk 206. NUORISOTYÖ Pe 9.11. klo 12-19, Kauppakeskus Merta 9.11. klo 11 Raution koululla, leirimaksu 5 e, ilmoittautumiset ruoka-allergioineen viimeistään 6.11. klo 11-20 Kalajoen kirkossa. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Maria Paananen. Lounas ja päiväkahvit, joiden vuoksi ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot 15.11. DONKKIS klo 1719 alakouluikäisille seurakuntatalolla. Varsinainen vaalipäivä su 18.11. Vuoden 2019 keräyskohteen esittely ja keräyksen ideointia. Järj. Arpojen ja vapaa-ehtoisen kahvija ruokamaksun tuotto Pohjanmaan Pipliaseuran työlle. Klo 13 Tummunja tuorankamari vanhustentalojen kerhohuoneella. Klo 17 Siipijengiilta seurakuntakodille. Onhan se noloa, kun keski-ikäinen mies laulaa tunteistaan ja vielä nolompaa on huomata tuntevansa itse samoin. TULOSSA Ma 19.11. Pientä, vaivoin peiteltyä katkeruutta siitä, että lapset tulevat käymään vain joskus ja jouluna. To 15.11. Aiempien vuosien tapaan järjestetään myös pienet arpajaiset. Siipijengi, eskareiden ja 1-6 lk toimintailta pe 9.11. Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot ke 14.11. Evankelinen lähetysyhdistys ja srk. Järj. Pietarin kirje luku 2. Musakerho 1. 20: 37-38 Isänpäivän lähestyessä otan käteeni kalenterin, johon on merkitty viikonloppuvuorot ja sopimuksen mukaiset juhlapyhät. KIRKOLLISET Kannus Himangan kappeliseurakunta jatkuu seuraavalla sivulla Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. KASTETTU Remu Peetu Casper Vihanta SEURAKUNNAN VIIKKO To 8.11. lk Takalon liikuntasalissa, Elina, Viljami ja Aslak. POIKAKERHO klo 16.30-17.30 Takalon koulun liikuntasalissa. YHTEISET TAPAHTUMAT: Raamattukoulutuspäivä la 17.11. Joskus kauan sitten, silloin kun Viikonloppuisä vielä soi radiossa, kysyin omalta isältäni, millainen isä hän haluaa oikeastaan olla, sitten kun muutan pois kotoa. kranssiin sopivia koristeita ja nauhoja mukaan. Klo 13 Palvelukeskushartaus, Annika Kuntsi. 11. klo 10-19 ja 10.11. Klo 12-19 Seurakuntavaalien ennakkoäänestys seurakuntakodilla. Materiaalit seurakunnalta, mutta halutessasi voit ottaa esim. Klo 14.15. Klo 19 Seurat Pahkalan seuratuvalla, Olavi Forsbacka. klo 10-19 ja 10.11. Musakerho 1. Jukka Kesola, Annika Kuntsi ja musakerholaiset. klo 10-12, Raution seurakuntakoti 6.-7.11. Ma 12.11. seurakunta@evl.fi , ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse leirikirje, leirinjohtajana Tanja Vähäoja. Pe 9.11. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. SIIONINVIRSISEURAT klo 14 Puistolassa. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodin takkahuoneessa. SÄHLY klo 16-17 eskareille ja 1.-2
Perunat, palapaisti, uunivihannekset, vihreä salaatti, leipä, levite, juusto, maito, kotikalja, mehu ja täytekakkukahvit. HAUTAAN SIUNATTU Eila Annikki Kangas 93 v. klo 10 Perhekerho Lestijärven srk-kodilla. KASTETTU Elias Esa Jonatan Karjalainen. klo 17.00 Lasten Monitoimikerho Kuusiston koulun kotitalousluokassa. Pakettipiiri klo 18.00. Sunnuntaisin klo 12-18 Dungeons&Dragons -peliryhmä. MUUT Seurakuntavaalien ennakkoäänestys Toholammin vanhassa pappilassa 6.-10.11. Leppänen, Leinonen, Heinineva ja Keskitalo. Ikuisuuden äärellä -ilta klo 18. (Kuva: Heikki Haarala) Jehovan todistajat kokoontuivat kierroskonventteihin KANNUKSEN BAPTISTISEURAKUNTA Metsolantie 8, 69100 KANNUS Tervetuloa tilaisuuksiin! www.kannuksenbaptistisrk.. VIHITTY Tuomas Esa Karjalainen ja Virpi Marianne Vörlin. Pe 16.11. Su 11.11. SEURAKUNTAVAALIT Seurakuntavaalien ENNAKKOÄÄNESTYS järjestetään 6.11.–10.11.2018 joka päivä Kannuksen KIRKKOHERRANVIRASTOSSA, osoite Valtakatu 13, 69100 Kannus, kello 9.00 – 18.00 sekä alla olevissa ennakkoäänestyspaikoissa määrättyinä aikoina. Tilaisuuksiin oli vapaa pääsy. klo 10 Perhekerho päiväkerhotiloissa. TYTÖT JA POJAT Tiistaisin klo 17-18.30 Luoviskerho alakoululaisille Vintillä. Ke 14.11. . klo 19 Raamattuluokka Maria ja Rauno Saukolla. Pe 9.11. ja Leila Maria Jämsä 77 v. TERVETULOA! DIAKONIATYÖ Diakoniatyöntekijä Anja Keskitalo tavattavissa toimistolla tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 8.30 – 10. 3. Lämmin kiitos osanotosta ja kiitos Mirjamituvan henkilökunnalle ja kaikille äitiämme hoitaneille. Su 11.11. Rukoilemme yhteisten asioiden ja toinen toistemme puolesta. Pe 16.11. Ti 13.11. Tilaisuuksissa vastattiin muun muassa siihen missä tilanteissa ja miten voimme osoittaa rohkeutta nykyään. Ke 14.11. klo 18 Naiset kaivolla-ilta Ali-Haapalan navetan vintillä. Aikuiset 10e, 4-12v. Monitoimikerho klo 17.30-19.00, Juhani Vuorisen koulun opetuskeittiö.. Messu lähetetään suorana Yle1-kanavalta, ja voit katsoa messun myöhemmin tallenteena osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi . ilmainen. Kirpputori klo 10.00-13.00. Joka toinen lauantai klo 19 Runkoilta rippikoulun käyneille nuorille. Konventit olivat osa maailmanlaajuista tuhansien konventtien sarjaa, joiden Raamattuun perustuva ohjelma tulee olemaan kaikkialla maailmassa sama. La 10.11. klo 15.15 srk-kodilla. MÄRSYLÄN KOULU, Märsyläntie 21, 69100 Kannus 7.11.2018 klo 12.00-13.00 ROIKOLAN KOULU, Alaviirteentie 73, 69100 Kannus, 8.11.2018 klo 12.00-13.00 KANNUKSEN LUKIO, Siltakatu 2, 69100 Kannus, 8.11.2018 klo 14.00-15.00 KITINVAPARI, Liikuntatie 2, 69100 Kannus, 8.11.2018 klo 17.00–19.00 K-MARKET HERKKU, Siltakatu 6, 69100 Kannus 9.11.2018 klo 17.00-19.00 S-MARKET, Tukkitie 6, 69100 Kannus, 9.11.2018 klo 17.00-19.00 JUMALANPALVELUKSET Su 11.11. Voit myös sopia ajan tapaamiseen toimistolla tai kotikäyntiin soittamalla 0440 819314. Sanan, laulujen ja runojen iltapäivätilaisuus klo 16, Väinö Viikilä, Maija-Liisa Viikilä-Matikainen ja Viikilä kvartetti. Yhteislähtö srkkodilta klo 17.30. klo 18 Ry:n miestenilta Mulin mökillä. klo 9-18, sekä Lestijärven seurakuntakodilla 6.11., 8.11. ja 10.11. To 15.11. klo 18.30 20.30 Nuortenilta ruksilla, Anis ja Liisa. klo 19 Iltakylä Pauliina ja Jouni Paanasella. klo 15 Rukouspiiri diakoniatoimistossa. 11. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 9.11. Konventit tarjosivat Raamatun ohjeita kaiken ikäisille, sekä erilaisissa elämäntilanteissa oleville. NUORISOTYÖ Torstaisin klo 18-21 Nuortenilta Lestijärven srk-kodilla. Alueen uusi kierrosvalvoja Jarmo Mäkinen puhui konventtien lopuksi teemasta: ”Rohkeudestasi ’maksetaan suuri palkka’”. fi , niin rukoilemme nimettömänä asioidesi puolesta. Ma 12.11. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 8. Tervetuloa! Lestijärven helluntaiseurakunta Rakkaamme, äiti, mummo, isomummo sukumme vanhin Eila Annikki KANGAS o.s. Voit kirjoittaa rukousaiheesi myös os. Raimo Rahnasto. Viikonloppuna Ilmajokihallissa pidetyissä tilaisuuksissa oli läsnä noin 1200 henkilöä, joihin sisältyivät todistajien Kannuksen ja Sievin seurakunnat. Ti 13.11. klo 18 Sykeilta Toholammin srk-kodilla. Kiittäen ja kaivaten lapset ja lapsenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 2.11.2018. Jumalanpalveluksen jälkeen lähetyksen isänpäivälounas srk-kodilla. Perjantaisin klo 19-23 Nuortenilta. Sana ja rukous klo 18.00. klo 10 Perhekirkko Toholammin kirkossa. Kannuksen ja Sievin Jehovan todistajia oli mukana Ilmajoella pidetyssä kierroskonventissa. anja.keskitalo@evl. ILMAJOKI Jehovan todistajat olivat viikonloppuna koolla Ilmajokihallissa kahdessa Raamattuun perustuvassa opetustilaisuudessa. Kahvitarjoilu! Ti 13.11. klo 11-13.30 Toholammin seurakuntakodilla. Ke 14.11. LÄHETYSTYÖ LÄHETYKSEN ISÄNPÄIVÄLOUNAS su 11.11. MUSIIKKI Kuorot harjoittelevat torstaisin pappilasalissa: klo 15.15 Ilonjyvä klo 19 Kirkkokuoro Ilonjyvä kokoontuu to 8.11. Puheessa käsiteltiin Heprealaiskirjeen 10:nnen luvun viimeisiä jakeita sekä Raamatun lupaamaa tulevaisuuden toivoa. Olet tervetullut tilaisuuksiin! Toholammin helluntaiseurakunta Asematie 5 Ke 14.11 Sana ja rukous klo 18. Huomaa paikka. Ma 12.11. Tervetuloa tilaisuuksiin! www.kannus.helluntaisrk.net Kannuksen helluntaiseurakunta Lestintie 37 La 10.11. Tuotto lähetystyön hyväksi nimikkokohteisiin. klo 15.30 Aikuisten kehitysvammaisten kerho srk-kodilla. 2018 22 Toholampi Lestijärvi jatkoa edelliseltä sivulta Kannus alueelta. Joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) Nuorten rukousja raamattupiiri. Puheiden sisältöihin liittyneet kertauskysymykset sekä havaintoesitykset ja haastattelut elävöittivät puheita ja korostivat opetuksen käytännöllisyyttä. Torstaisin klo 13-16 Huoltoasema-iltapäivä varhaisnuorille Vintillä. Yhteislaulua, haastatteluja, rukousta, opetusta ja kahvit. PÄIVÄKERHOTYÖ Ma 12.11. Rippikoulun aloituspyhä, rippikoululaiset vanhempineen kutsutaan rippikoulun aloitustilaisuuteen. Ei tilaisuuksia. Muut antavat ilmoittautumisen yhteydessä myös laskutusosoitteen. Viisi henkilöä kastettiin uusiksi todistajiksi tilojen yhteydessä olevassa uimahallissa. MUUTA Su 11.11. 5e ja alle 4v. Hietarinne . To 8.11. La 10.11. Su 11.11. Naisten Rukous klo 18.00, Raija Salminen. Kannuksen srk tarjoaa kannuslaisten ruokailut. EU:n ruoka-apu jakelu helluntaisrk:n tiloissa, Asematie 5, klo 14-17. Myynnissä arpoja. klo 19.00 Lähetysilta. 13.08.1925 . ja 4.11 pidettyjen kierroskonventtien teemana oli kehotus: ”Toimi rohkeasti!” (Psalmit 138:3). Ei yllättäen, mutta äkkiä kuitenkin, hiljeni sydän kultainen. klo 13-18. klo 10 Uusi piispamme Jukka Keskitalo asetetaan virkaan Oulun tuomiokirkossa. 10.10.2018 Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan silmäsi suljit. GospelTupa klo 19-24, Liedeksen kiinteistö. Vintillä tapahtuu: Keskiviikkoisin klo 14-17 ja perjantaisin klo 13-17 Huoltoasema-iltapäivä nuorille. Ke 21.11
KOTITYÖT Myös rakennussiivous, asiointipalvelut ja avustajatyöt Soita ja kysy lisää! Muista kotitalousvähennys! Tarvitsetko apua. Joogaohjaus . Kysy vapaita paikkoja: Ter u Vierumäki p. Rentoutusvalmennus Rentoutusvalmennus Sirkka-Liisa Ypyä p. Monenlaisia mais aisia. Huoleton nukkuu yönsä hyvin! KIRJANPIDOT JA VEROILMOITUKSET • maataloudet • yritykset • taloyhtiöt PALKANLASKENNAT • LASKUTUKSET KANNUKSEN TILITOIMISTO OY Valtakatu 19 A 3, 69100 Kannus, P. Kysy vapaita paikkoja: Ter u Vierumäki p. 06 870 642, 050 373 6286 PUH. Vyöhyketerapia Vyöhyketerapia . Horstmann hoidot . 870 741 050 3452 897 PARTURI • KAMPAAMO OSUUSPANKIN TALO, KANNUS Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3377 043 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3394 205 • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT Nettiajanvaraus: www.hiusateljekannus.. 06-873 358 tai 0500-704 956 Onko Sinulla ongelmia oikeudellisissa asioissa, pulmia perinnöissä, tarvitsetko testamentin, avioehdon tai sopimuksen oikeuksiesi turvaamiseksi – älä epäröi vaan tule asiakkaaksemme. Katariina Kujala KAMPAAMOPALVELUT kätevästi kotonasi Kannus-Sievi-Toholampi 050-523 3031 KIERTÄVÄ PARTURI • KAMPAAJA MAIJA MÄNTYKORPI-LUOMA Torikatu 40, 67100 Kokkola puh. Rento & Virkeä . Hiustenleikkaukset & permanentit kotikäyntinä kot ko ko kottik Parturi-kampaaja Anja Väisänen P. Shiatsu-hieronta . 020 750 4613 Yri äjä – tule mukaan Parhaat palvelut -sivulle. 06 873778. 020 750 4613 Kysy tehokasta ilmoitustilaa! 020 750 4613 Ollaanks´ kavereita. Klo 8.00-16.00 Asematie 11, Kannus ASENTAJAT 0500-863128 040-4100396 MYYMÄLÄ 044-5142229 • LVI-asennus • Tarvikemyynti • Öljypoltinhuoltoja asennus • Rakennustyöt • Viemäreiden avaus SÄHKÖASENNUKSET JAURAKOINTI , SÄHKÖSUUNNITELMAT Juho Juntunen 050 330 9719 Jyrki Juntunen 040 058 0429 Parasta palvelua! Parasta palvelua! Yri äjä – tule mukaan Parhaat palvelut -sivulle. 044 579 3242 KOULUTETTU HIEROJA JANNE VEHKOJA Tukkitie 4 69100 Kannus Kartanotie 3 84100 Ylivieska Klassinen hieronta ja urheiluhieronta, jäsenkorjaus, kotikäynnit 050 5318 412 janneve93@hotmail.com LVI-PALVELU Jarmo Ristola Oy info@lviristola.. Lisäksi ekokampaamopalvelut luonnon raaka-aineilla. tai puh. Ollaanks´ kavereita?. 11. 06 885 111 • Avoinna: ma-pe KatiApu Puh. Koliikkihoito . 044 5917 238 Ypyäntie 194, Kannus JANI TERVOLA Tilaus, sopimus ja edustusajot Inva varustus P. LESTIJOKI PARHAAT PALVELUT 8. LVI-Myymälä avoinna: Ma.-Pe. 050 517 0272 TAKSI TOHOLAMPI H-autot 1+8 Tilataksit Inva ja Paaritaksit 06 885 290 Kelakyydit 0800 93 150 Kotija hoivapalvelua Ota yhteys 040-577 2677 Raili Keskitymme kiireettömästi ja huolella asiakkaaseemme. • www.lviristola.. 2018 23 PARTURI-KAMPAAMO Annen Hiuspiste Lampintie 1, Toholampi p. 050 338 5228 • SIIVOUKSET • IKKUNAN PESUT • YM. 029 566 1270, fax 029 566 1289 Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta § § § Oikeustieteen tohtori, varatuomari Lasse Lehtinen LESTIJOKILAAKSON LAKI JA NOTARIAATTI OY Asematie 4, KANNUS, p
väh. Kaveriporukat, tyky-päivät, pikkujoulut, polttarit, synttärit jne. ja viikonloppuna AUTOKAUPPAA AVOIMIN KORTEIN MYÖS VAIHTO JA RAHOITUS AUTO-ÄSSÄ Seppo Savinainen, Puistotie 4, TOHOLAMPI Honda CR-V 2.2i-DTEC -11 Elegance Lifestyle 4WD met.rusk., hyvä H. 12.900 Volvo V70 2.4 Titanium -04 170hv Sportswagon suht. Paikka: Toholammin kunnantalo Aika: Torstai 15.11. Isänpäiväksi Uuniin sekä leikkeleeksi Hickory savukassler 4,99 € /kg Maalaispalviviipale 500 g 2,50 € /paketti Porsaan ?leeleike Louisiana 120 g 0,50 € /paketti Varauksia otetaan tuoresuolatuista joulukinkuista Tervetuloa Päivätoimintayksikkö Koivutarhan AVOIMIIN OVIIN torstaina 15.11.2018 klo 12-16 Olemme toimineet Kannuksessa 10 vuotta. 044 230 2078 www.kievarila.fi Avoinna: ma-pe 12-18, la 10-15, su 12-18 Karvonperäntie 111, 68100 Himanka -30 % Tarjoukset voimassa 8.-12.11. 11. 0400 562 393 www.auto-assa.com Myös ilt. LESTIJOKI 8. 2018 24 Mallastamo Toholammille. 7:lle, huippuvarust. 06 870 056 Avoinna: ma-to 9.30-17 pe 9.30-18, la 10-14 Isälle! Talvikengät Nastakengät Lompakot Lahjakortti varma valinta! Kaikki housut Tervetuloa! puh. Kahvilassa tarjoillaan Pauligin suodatinkahvia, erikoiskahveja sekä tuoreita leivonnaisia. 1.500 Kia Sorento 2.5 CRDi EX -08 musta, manuaalivaihteet, tosi hyväkuntoinen Teillä on 60 minuuttia aikaa paeta huoneesta. klo 13 15 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Toholammin Kelloliike Ky Puh. 040 731 1765, Tehtaankatu 1, 69100 Kannus / www.kannuksenlihakauppa.. CANTH korusetti 369,– koruja vain 69,– (voim.10.11 asti) Suomen Leijona rannekello 100 ,– PANSSARIKETJUT TERÄS 50 cm, 9 mm 29,HOPEA 50cm 6mm 99,KULTA 50cm 4mm 549,i K ll m 549, Tervetuloa! P. Kaikki neuleet -20 % Te Te Te ChicAntiquen sisutustuotteet saapuneet! Lestijoki joka päivä: www.lestijoki-lehti.?. 13.900 Nissan Quashqai+2 -09 2.0 dCi 4WD Tekna Connect rek. Päivätoimintayksikkö Koivutarha Lopotinkatu 1 (vanhan sairaalan kiinteistön alakerta 69100 Kannus Puhelin: Vastaava ohjaaja 040 4864 046 Ohjaaja 040 4866 764 Hyvää isänpäivää! SUOMIAUTOT Toholammin ukolta! SOITA P. (06) 885 101, kelloseppä 0440 885 101, kosmetologi 044 282 4480 ERÄ ERÄ Miehille UUTUUDET esim. Tervetuloa kahvittelmaan kanssamme! Keski-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry. Lisäksi päivittäin on tarjolla keittolounas, ma-la 10-14 ja su 11-15. ajettu, huippuyksilö H. 4.900 Volvo S40 1.9TDi -00 metallihopea, hyvä H. H. PAUSSIN PAIKKA TARJOAA GRILLI-, KAHVILAJA SISUSTUSTUOTTEITA TULE KOKEILEMAAN UUTTA AKTIVITEETTIA! Valtakatu 1, Kannus Puh. Kenelle sopii. Grilliruoka valmistetaan kotimaisista raaka-aineista. AVOINNA: ma suljettu ti-pe klo 10-17 la klo 10-14 Parhaalla on paikkansa