Kuudessa vuodessa elinkeinoministeri Mika Lintilä on rakentanut sille vahvat pohjat; väkevät verkostot ja miljardiluokan tulevaisuuden investointipaketit Pohjanmaalle ja koko Suomeen. KANNUS – TOHOLAMPI – LESTIJÄRVI – HIMANKA – LOHTAJA 47. vsk | 3 e | www.lestijoki.fi Torstaina 9. 3. Uudistuva Suomi on kestävämpi, taloudeltaan vakaampi ja parempi meille kaikille. Tulevaisuuden tekijät – eteenpäin! Edessä on vaalit, jossa ratkaistaan, ketkä päättävät Suomen talouden ja tulevan menestyksen edellytykset. Sairaanhoitaja Essi Partanen on jo pitkään käynyt salilla. JONI MÄKI-PETÄJÄ Sivut 16-17 Poseeraus tärkeä osa fitnessiä. 2023 Nro 10 Skannaa qr-koodi tai vilauta sitä älypuhelimesi kameralle niin pääset halutessasi helposti Lestijoen nettisivuille. Partanen treenaa Toholammin salilla 3-4 kertaa viikossa. 69 M ika Lin tilä n tu kir yh m ä paula@kiinteistonvalityspro.fi | www.kiinteistonvalityspro.fi Asematie 4 A3 69100 KANNUS Paula Karttunen | Aluepäällikkö 045 140 6597 Peili on paras apu fitneksen poseeraamistreeneissä. Treeni alkoi polkea paikallaan kunnes hän innostui bikinifitnessistä. Sen jälkeen hän aloitti tavoitteellisen treenaamisen valmentajansa kanssa. Tule mukaan Suomen tulevaisuuden tekijäksi Mikan tiimiin! Elinkeinomisteri Mika Lintilä • 050 511 3080 • mika.lintila@eduskunta.fi • www.mikalintila.fi Äänestämällä osallistut yhteisen tulevaisuuden tekemiseen. Äänestä Mika jatkamaan hyvää työtään eduskunnassa. Tulosta alkoi syntyä ja bikinifitneksen tulokassarjassa tuli heti pronssia
Vaikka muutos oli kesällä nopea, se ei ollut raju, sanoo Toholammin liikenteestä vastaava ajojärjestelijä Marko Järvenoja. Yhtiö liikennöi myös Ely-keskuksen ostamia linjoja alueella, Yli-Lestiltä Kannukseen ja Toholammilta Ullavan ja Kälviän kautta Kokkolaan. Torstaina 9. Lähtökohtaisestihan kahvilaan mennään viihtymään ja nauttimaan. Kun kuulin, ketä on tulossa töihin, ei ollut vaikea päättää, mitä tekisi. Sivu 6 . Marko Järvenojalle linja-auton rattiin tarttuminen on paluu ammatillisille juurille. Sivu 9 KA N N US • TOHOL A M P I • L EST IJÄRVI • LOHTA JA • HIM AN K A Lestijoki-lehti, Valtakatu 9, PL 1, 69101 Kannus toimitus@lestijoki-lehti.fi, www.lestijoki-lehti.fi Olen joskus hiukan leikkispäältä sanonut ääneen, että haluaisin perustaa kahvilan. Näkyvin muutos on auton värin vaihtuminen, Järvenoja sanoo. Toholammin Jämsästä kotoisin oleva mies on ajanut työkseen rekkaa, kuorma-autoja ja linja-autoa, mutta hankkinut myöhemmin sosionomin koulutuksen ja työskennellyt sosiaalialalla. Mitä nyt joskus narinapäällä mikään ei oikein kelpaa. OMALLA NIMELLÄ Ankaraa kilpailua Yllytyshullujen kahvilassa Mono syönnillään kansallisena hiihtopäivänä Sivut 12-13 Auton väri oli näkyvin muutos, kun koulukuljetukset siirtyivät Toholammilla uudelle liikennöitsijälle Huovari investoi sähkötaksiin JUTTUVINKIT Joni 040 670 4818 . Soittelin kesällä 2022 Samille, joka ei siinä vaiheessa tiennyt, mikä on Toholammin kuljetusten kohtalo, mutta kun se varmistui, hän otti yhteyttä ja tarjosi työtä, jossa olisi suunnitteluvastuuta. Huovari on nopeasti laajentunut perheyritys, joka tarttui mahdollisuuteen tarjota koulukuljetuksia Toholammille, kun aika oli sopiva. 3. Pelkkää toimistotyötä koko yrityksessä tekee vain yksi ihminen, valmismatkoista, tilausajoista ja laskutuksesta vastaava Virpi Naumanen Ylivieskan toimipisteessä. Eikä auta että lumi on valkoisempi täällä, kun sitä ei yleensä ole kuin muutaman kuukauden. Olisi mukava tarjota itse tehtyjä leivonnaisia ja tavata iloisia ihmisiä. Töitä tehdään tosissaan, mutta tässä taukohuoneella on aina pilke silmäkulmassa. Liikennöitsijän valinta ratkesi kesällä. Kaisa 040 672 5326 tai sähköpostilla: toimitus@lestijoki-lehti.fi. – Meillä pyörii työkierto ihan siitä syystä, että kaikilla pysyy tuntuma kalustoon ja kaikki ovat tietoisia kaikista linjoista, Marko Järvenoja kertoo. Toholammin koululaisliikenteessä on kuusi autoa, joista suurinta osaa ajaa niin koululaisille kuin opettajille tutut kuljettajat. Moni asia on jouduttu ratkomaan ja järjestelemään nopealla aikataululla. 2023 . Esimerkiksi tarpeelliset toimitilat on kahdessa pisteessä: autohalli löytyi Juustolan tiloista, kuskien taukotila on vanhan lämpövoimalan alakerrassa. Toholammin kuljettajista kukaan ei aja aina samaa autoa ja samalla reitillä. Huovarin Liikenne oli tullut hänelle tutuksi keikkatyössä vuonna 2021 ja talon yhteishenki ja rento ilmapiiri tuntuivat mieluisilta –?Tiesin, että minulla on työsopimus katkolla ja veri veti tien päälle. Niin Marko Järvenoja kuin yrityksen omistajat, veljekset Sami ja Jani Huovari, ajavat säännöllisesti. VIIKON MIELIPIDE Jos hiihtosuoritus menee talvilajeissa kilpailtaessa penkin alle, (tai mainoskylttien taakse) meidän on hyvä muistaa, että Suomi on pieni maa ainakin väkiluvultaan. – Tällä kierroksella pystyttiin jättämään tarjous kun oli resurssia riittävästi, sanoo yrityksen toinen omistaja Sami Huovari. TOHOLAMPI Kaisa Suomala Toholammin liikenteessä on näkynyt tämän lukuvuoden ajan entistä enemmän isoja valkoisia autoja, kun sieviläinen Liikenne Huovari Oy aloitti kunnan koulukyytien ajajana. Kuljettajilla on vankka kokemus kaikilla. . –?Tutuille opettajille sanoin, ettei tarvitse olla huolissaan.
Huovarin Liikenne ajaa Toholammilla Elyn linjaliikennettä ja koulukyytejä, mutta sieviläisyrityksen toimintaan kuuluu myös taksiliikenne, tilausajot ja valmismatkat. JONI MÄKI-PETÄJÄ Toholampi on viimeisin lisäys Huovarin koulukyytiasiakkaiden verkostoon. Kekolahden venesataman vuokrasopimusta esitetään purettavaksi Venesatama. Himankakylän venesataman käyttöä haittaa myös matalaksi käynyt väylä. –?Käyttösäde on 350–500 kilometriä, pakkanen lyhentää sitä huomattavasti, samoin raskas keli, Sami Huovari sanoo. Kunnostusja ruoppaustarvetta on ilmennyt myös satama-altaalle ja väylälle. Pikkubussipuolelle sähköautoja ei vielä juuri liiku kilpailukykyiseen hintaan, ja niiden käyttösäde, noin 200 kilometriä, jää harvaan asutulla seudulla auttamattomasti liian lyhyeksi. Keskusta aikoo näyttää gallupeille Sivu 10 Sivu 14 Sivu 15 . Korvenkävijöille siivu testamenttirahoista. Energiakustannukset ovat polttonesteeseen verrattuna huomattavan alhaiset jopa korkean sähkön hinnan aikana: viisi euroa sataa kilometriä kohti on vain neljästai viidesosa dieseltaksin vastaavasta. Marko Järvenoja (vas.) vastaa Toholammin liikenteestä, Sami Huovari (oik.) on yrityksen perustaja. HIMANKA, KALAJOKI Kaavoitusja elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kalajoen kaupunki suostuu toisena sopijapuolena purkamaan Himangan kunnan ja Pohjanpään jakokunnan yhteisalueiden välisen 19.12.1974 allekirjoitetun Kekolahden satama-alueen vuokrasopimuksen. Vuokrasopimuksen ehtojen mukaan kunta on sitoutunut vastaamaan rakennettavan kalastussataman hallinnosta ja kunnossapidosta mahdollisia väyläja ruoppaustöitä lukuun ottamatta. Kannuksen Korvenkävijät anoi summaa käytettäväksi Kannuksen seurakunnan vanhaan renkitupaan perustettavan verstaan kalustohankintoihin (höyläpenkki, työkalut, työvalo ja ensiapukaappi). Valtakunnan ykkösaihe Joko sinipuna aktivoitui. Lisääntyneen vapaa-ajanveneilyn myötä Kekolahden pohjoispuolella sijaitseva Himankakylän venesatama on käynyt ahtaaksi. Siksi diesel-autojen joukkoon hankittiin marraskuussa sähkötaksi. –?On hyvä harjoitella henkilöautolla, että opitaan latauskäytäntöjä ja että auto tulee tutuksi muutenkin, Huovari sanoo. Lisäksi sillä on linja-, tilausja taksiliikennettä sekä valmismatkoja, joiden järjestämistä pyritään entuudestaan lisäämään. Siksi Pohjanpään Jakokunnan Yhteisalueiden edustajat ovat esittäneet kaupungin teknisille palveluille, että määräaikainen vuokrasopimus pitää purkaa. Kunnostustöitä varten haettavan ulkoisen rahoituksen edellytyksenä on, että alueen hallinta on hakijalla. KAISA SUOMALA Huovari investoi sähkötaksiin . Sähköauto hankittiin etupäässä Kela-ajoja varten. Joka lähtöön. . Ernsti Luomalan lahjoitusrahaston tarkoituksen on käyttää rahaston varoja hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja parantamiseen eri ikäryhmien tarpeet huomioiden. Kaupunginhallitus edellyttää, että hankintaan liittyvät laskut osoitetaan suoraan Kannuksen kaupungille. Skoda Enyaq -henkilöauto on osoittanut toimivuutensa Kokkola–Ouluvälin Kela-ajoissa, joita varten se ensisijaisesti hankittiin. Latauspaikat ja -ajat joutuu kuitenkin laskemaan etukäteen paljon tarkemmin kuin polttomoottoriautolla. LYHYESTI VIIKON VARRELTA Tieasiat puhuttavat Mutkalammilla ja Ainalissa Sivu 11 . Kalusto pyritään pitämään ajan tasalla ja muutoksia halutaan ennakoida. Vuokrasopimus on tehty kuudenkymmenen vuoden ajaksi. Entuudestaan yritys ajaa koululaisia Sievissä, Ylivieskassa ja Alavieskassa. KANNUS Kannuksen kaupunginhallitus päätti antaa Ernsti Luomalan lahjoitusrahaston varoista 2 405 euroa Kannuksen Korvenkävijät ry:lle käytettäväksi varusteiden hankintaan. . Edellä mainituista syistä Kekolahden sataman venepaikkoja on jouduttu lisäämään merkittävästi. Kekolahden pohjoispuolella sijaitseva Himankakylän venesatama on käynyt ahtaaksi. Pohjanpään jakoja kalastuskunta on vuokrannut Himangan kunnalle 19.12.1974 allekirjoitetulla vuokrasopimuksella noin 10,9 hehtaarin suuruisen alueen Kekolahden kalasataman paikaksi. Rahastossa on rahavaroja jäjellä reilu 60 000 euroa
Ryhti hirsirakenteisella asemalla on säilynyt, toki ehostusta rakennus tarvitsisi. Risto Niva, Kannus En ole. Ideariihessä ei kannatta ujostella. Komeita kuvia löytyy vuosien varrelta runsaasti. Käyttömahdollisuuksia rakennukselle varmasti löytyy, kun laitetaan ajatukset liikkeelle. LÄHIPÄIVINÄ LUVASSA ?. En ole koskaan tarvinnut tehdä, enkä osaisi nytkään. Muuten olisin siis mennyt. SIVULLINEN: Kannuksen asemarakennus Pohjanmaan radan varrella on yksi komeimmista, ja myös suurimmista. Olen pitkin aikaa ihmetellyt, miten paljon kansanedustajia moititaan ja mollataan, eikä oikeastaan olla koskaan tyytyväisiä heidän tekemisiinsä. Asemarakennus ansaitsisi toimintaa ja elämää sisäänsä. 12.3. Sanaparsi Lestijokilaaksosta 9.3. Pian on taas aika antaa ainokainen ääni ja koota uusi eduskunta. Samuli Keski-Korpela, Kannus Olen luovuttanut 2-3 kertaa, mutta olisiko viimeksi ollut armeija-aikana 50 vuotta sitten. Tämä ongelma olikin se pahin. Meinasin ihan tosissani. LESTIJOKI 9. No niin. . Anne Keski-Korpela, Kannus En ole. 15.3. Mikä olisi se sopiva taho ostamaan asemarakennus ja kunnioittamaan sen arvokasta historiaa. 10.3. Omat muistot alkavat, kun pikkupoikana hain junalippuja asemarakennuksen lippuluukulta Vetoniemen Heikiltä, viimeiseltä Kannuksen asemapäälliköltä. Sitten se kolmas este ehdokkuuteen on pätäkkä. Liian laihalla lompsalla on turha yrittää lähteä kiertämään ja kertomaan ihmisille, miten asiat laitetaan teoillani uuteen ja parempaan kuosiin. Ehkä kolmekin. Kannus-Seura, kaupunki, kyläyhdistys, ihan oma yhdistys. Tai jos hinkuamalla pääsee ehdolle, kuka kieltää itse kutakin sitä tekemästä. Nyt se on kuin hyljätty ja kaunis morsian, joka odottaa kosijaansa. Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Puh. Tolppataloon pääsemiseen kun ei taida riittää, että on vain hyvä ja pätevä. ”Väitän, että Lintilää koskevan juoruilun/uutisoinnin lähteenä ovat oman puolueen / eduskuntaryhmän jäsenet. 13.3. Kyllä meidän kannattaa tehdä se, mihin on annettu mahdollisuus. Kerran lähdin aivan asiakseni junakyydillä pikitien päähän katsomaan, minkälaisia hillotolppia siellä tolppaportaikossa on, vaan en nähnyt hilloja, en edes marjoja niiden pylväiden juurella. Miksei asemarakennuksessa voisi olla pysyväisnäyttely Kannuksen rautatieaseman historiasta. En kehdannut. Katkeroitunut kansa on alkanut kirjoitella, miten taas on tyrkkyjä hillotolpille hinkuamassa. Kannuksessa on viime aikoina saatu aikaiseksi monta hyvää kehitysaskelta oikeaan suuntaan. Syynä on kova kamppailu tiukaksi tiedetyn Vaasan vaalipiirin vähäisistä kansanedustajapaikoista. Viimeksi asemarakennus on toiminut odotustilana matkustajille. Ei kai se sentään niin mene. Taitaa olla petosta koko mainos niistä hillotolpista. Kannuksen vanha asemarakennus on nyt myynnissä Huutokaupat.comin kautta. Myös sijainti on keskeinen keskustassa. Tämä hanke sopisi tähän kokonaisuuteen erinomaisesti. Vain yksi pieni asia torppasi hyvän aikeen. Nuorempana kyllä. Onneksi kaksoisraidehankkeen jälkeen, en ole kuullut suuremmin asemarakennusta kaltoin kenenkään kohdelleen. ?. Ja tokihan me senkin tiedämme, ettei siellä yksi ihminen kovin paljoa saa aikeitaan todeksi, ei ainakaan, jos ei pääse edes yrittämään. Rahoitusta olisi varmasti mahdollista saada useistakin lähteistä rakennuksen remontteihin. Sata vuotta sitten asemarakennus oli koko kansan kokoontumispaikka. 040 670 4818 joni.maki-petaja@lestijoki-lehti.fi Oletko luovuttanut verta. Jotenkin tuntuu, että nykykannuslaisten olisi otettava nyt rakennus haltuunsa ja jatkaa kulttuuriperintöä. Kävi nimittäin niin, ettei kukaan pyytänyt ehdokkaaksi. Lähde: Occamin partaveitsi.” Jani Halme Twitter 4.3.2023 Itku pitkästä ilosta, pieru kauon nauramisesta. NOUSU JA LASKU 07:04 07:00 06:50 06:57 06:46 06:53 06:43 18:05 18:08 18:17 18:11 18:20 18:14 18:23 9.3. Kun se jengihän koostuu niistä ihmisistä, jotka me itse olemme sinne äänestäneet, joiden ilmaisia kahveja ja makkaroita olemme juoneet ja syöneet ja joiden kanssa ottaneet selfieitä kavereille esiteltäviksi. Näyttelytilat, kesäkahvila, vuokrattavia huoneita matkustajille, toimistohotelli, kesäteatteri, Kannuksen matkailun info-piste, kirjasto. Pieni haikeuskin on mieleen tullut, kun on katsonut sen tyhjentyneen kaikesta toiminnasta. 11.3. Ei siltikään, että yritin pyöriskellä viisaan näköisenä tuolla kylillä ja kujilla, missä vain ehdokkaiksi pyytäjät liikkuivat. 3. Asemalla on sijainnut aikanaan mm. Olisi aika palauttaa se samaan tehtävään! Asemarakennus ansaitsee uuden elämän Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Himanka Lohtaja Kannus Toholampi Lestijärvi Perjantai Lauantai Sunnuntai -2 -2 -3 -2 -2 -2 -2 -3 -2 -2 -6 -5 -6 -5 -5. VIIKON KYSYMYS . Ja olisin tietysti päässytkin, jos olisivat ottaneet. asemaravintola ja postitoimisto. Nyt sekin vähä on loppunut. Tai kaksi. Ääni-imurina olisin kyllä ollut tosi hyvä. Valitettavasti aivan kaikkea ei voi ennakoida, mitä neljän vuoden aikana eteen tulee. Kyllä. Veikko Heimonen, Kannus Olen, mutta en ole käynyt vuosiin. 14.3. Toinen lupaavan kansanedustajaurani kaatanut asia on, ettei minusta olisi vaalityötä tekemään. MUILTA PÖLLITTYÄ . Sirkka Tiittanen, Kannus En, ei minun vertani huoli kukaan, kun siinä on niin paljon nikotiinia. Sitten asiaan. Pyytävät kuulemma parhaita, oikein houkuttelevat. Se on laittanut kannuslaiset miettimään asemarakennuksen kohtaloa tulevaisuudessa. Meinasin eduskuntaan . 2023 4 To Ma La Ke Pe Ti Su . Museovirasto on onneksi suojellut rakennuksen, se antaa raamit rakennuksen remonteille. Useasti olen ihastellut vuonna 1886 rakennettua asemarakennusta ja miettinyt mitä kaikkea se on yli sadan vuoden aikana nähnytkään. Katsokaas, kun ei sinne noin vain mennä, eikä pyritä. Yli sata vuotta sitten saatiin juna menemään Kannuksen kautta ja myöhemmin yksi hienoimmista asemamiljöistä rakennettiin Kannukseen. Onpa asemarakennukselle tehty ilkivaltaakin ja pari kertaa tulenkin kanssa on sen lähettyvillä leikitty
Kaikki ohjatut ryhmät ovat viikon aikana maksuttomia! MA 13.3. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa! Pöytäteatteria kirjaston satutuokiossa pe 10.3. Mahdolliset muistamiset Toholammin seurakunnan tilille FI17 5471 0910 0005 78, viite: Lahjoitus Ukrainaan ILMOITUS tutkimusluvan myöntämisestä Maanmittauslaitos on päätöksellään 1.3.2023 hakemuksen mukaisesti myöntänyt Fingrid Oyj:lle kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 84 §:n mukaisen tutkimusluvan 2 x 400 + 110 kV voimajohdon reitille. Landin Juha, Lukio, luokka K1, Siltakatu 2, Kannus Ma–to 27.–30.3. lisäksi runsaan salaattipöydän, ruokajuoman sekä jälkiruoan ja kahvin. Kerro se muillekin. 044 4745 450 Kulttuuri puh. Tervetuloa! Toholammilla vietetään valtakunnallista Ikiliikkujaviikkoa 13.-19.3.2023. Riistakeitto G, L Possun palapaisti G, L Juustoinen uunimakkara G, L TI 14.3. 044 4745 244 Kirjasto puh. Kurssimaksu: 30 € Uusia kursseja alkamassa. Tentin hinta on 20 €. Lapinukon juustokeitto G, L Mexican broileria G, L Makaronilaatikko KE 15.3. klo 12–15 Tervetuloa vaihtamaan huonekasvien pistokkaita ja jakotaimia. Lohikeitto G, L Jauhelihamureke L Nakkikastike G, L TO 16.3. Päätös ja valitusosoitus ovat nähtävissä Maanmittauslaitoksen verkkosivulla: https://www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset sekä kaikissa palvelupisteissä. Salaattilounas ..........................8,50 € Keittolounas .............................9,50 € Lounas ..................................... Kuntosali Jussinpirtillä, klo 9-10 naiset ja klo 10-11 miehet TO 16.3. Esiintyjinä Jämsän lapset perheineen sekä Henna Linko, piano. Anna Maria Mäenpää Maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos KESKI-POHJANMAAN KELATAKSI Tilaa kelataksi nyt uudesta numerosta! Teitä palvelevat vanhat tutut taksit, vain numero muuttuu. klo 8.30-9 Tuolijumppa Toholammin apteekilla Kuntosali Lampin hallilla, klo 10-11 naiset ja klo 11-12 miehet klo 13–14 Tutustumiskäynti Jussinpirtin kuntosalille PE 17.3. Männistön ulkoilupäivä, klo 10-12 ja klo 13-15 klo 10.15–11.15 Naisten kuntosali, Lampin Halli LA 18.3. 044 4745 233 www.kannus.fi Metsästäjätutkintoon valmentava kurssi Metsästäjätutkinnon tentin ajankohta ilmoitetaan kurssilla. Kannus, Toholampi, Lestijärvi Varaa taksi 0800 93377 Pohjois-Suomen Taksi Oy le ik ka a ta lt ee n . Katso ja Ilmoittaudu verkkokauppa.kannus.fi Esimerkiksi Lasten uimaryhmiä, FasciaMethod, Etäjumppa, Kehonhuolto Viikoittain ilmoittauduttavat: 044 4745 450 /KitinVaparin kahvio ti Ikääntyneiden vesijumppa 14– 14.30, uintimaksu +1€ ti Kehonhuolto 18–18.55, 5€ ti Sisäpyöräily 19.30–20.15, 5€ to Vesijumppa 13.30–14, uintimaksu +1€ to Levytankojumppa 18–19, 5€ pe Vesijumpat 6.45–7.25 & 7.30–8.10 & 8.15–8.55, uintimaksu +2€ SUOMEN KESKUSTA Lestijärven paikallisyhdistyksen VUOSIKOKOUS Ma 20.3.2023 klo 19.00 väestösuojassa Aiheena mm. lmoittaudu ennakkoon https://www.opistopalvelut.fi/kannus/ Op. 040 3593 504 Nuoriso puh. Tapahtuma on viimeinen Kannuksesta kansien väliin -sarjassa. Tervetuloa!. väliajan kahvitarjoilun, ePassi. 11,00 € Lounas eläkeläiset ................9,50 € Lounasaika 10.30–14.00 Kannus, puh. Kaalikeitto G, L Metsästäjän lihapata G, L Kalaleike tartar kastike PE 17.3. klo 9–20 Toho-hiihto kunnankämpällä Teemaviikkoa koordinoivat Toholammin vanhusja vammaisneuvosto ja Toholammin liikuntatoimi @toholamminkunta Rikas on elämä ollut Hilkka ja Osmo Jämsän synttärikonsertti Toholammin Kulttuurisalissa la 11.3.2023 klo 18. Ohjelmassa Ujo lohikäärme ja Porsas Urhea. Liput 15 € sis. Tutkittava voimajohtoreitti sijoittuu Kalajoen, Alavieskan, Sievin, Kannuksen, Toholammin, Kokkolan, Kaustisen, Vetelin, Halsuan, Lappajärven, Perhon, Vimpelin ja Alajärven kuntien alueille. 3. Järj. Aurakeitto G, L Porsaan pihvit G, L bearnaiskastike Makkara mix Kirjasto Liikunta Kulttuuri Kotilaakso elää Lampilla tapahtuu Kotivara kuntoon Toholammin kirjastossa ti 14.3. Jokilaaksojen Puutarhaseura Kirjailijavieras Antero Pennanen ma 13.3. 044 4745 440 KitinVapari puh. Yhteydenotoissa tulee mainita asiatunnus MML 120352/03 04/2022. Lupa on voimassa kolme vuotta. Asiakirjoista voi myös pyytää jäljennöksiä Maanmittauslaitoksen kirjaamosta, kirjaamo@maanmittauslaitos.fi, puhelin 029 530 1115. LESTIJOKI 9. Tutkimusalue käsittää 500 metrin leveän alueen suunnitellun voimajohdon keskilinjan molemmin puolin. klo 10. hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. Voimajohto on tarkoitus rakentaa Kalajoen Jylkästä Alajärvelle. Keskija Etelä -Pohjanmaan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Biskop vierailee Toholammin kirjastossa kertomassa varautumisesta ja kotivarasta. Tervetuloa kuuntelemaan mielenkiintoisia tarinoita siirtolaisuudesta! Galleria Justuksessa 2.-31.3.2023 Maria Markkio, Minerva Tiilikainen ja Miia Tiilikainen: ”VÄRIN JA HÄMÄRÄN LAULUT” Avoinna arkisin klo 9-15, sunnuntaisin klo 13-16 Galleria Justus Asematie 1, Kannus Nuoriso Ylärin aukioloajat vko 11 ma 18 – 20.30 ke 18 – 20.30 to 18 – 20.30 Liikunta Kansalaisopisto puh. Ei kukkia. klo 8–8.45 Kehonhuolto Lampin hallin liikuntasali Klo 13 alkaen Mirjamintuvan ja Katariinan kammarin ulkoilupäivä klo 15–17 Avoimet ovet Lampin hallin kuntosalilla KE 15.3. klo 18–19 Naisten jumppa Viitojan koululla (Alakylän maaja kotitalousseura) TI 14.3. Mitä uutta haluat oppia kotivarasta. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen purkamista. Toholammin tori klo 14.00-14.30 Kannuksen tori klo 15.00-15.30 Kuopion Perinnetuote Tohotuli -teatteriyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS 12.4.2023 klo 18.00 Toholammin kylätalolla. Tuo omien kasviesi pistokkaita ja/tai hae itsellesi uusia kasveja! Jos mahdollista, nimeäthän kasvisi. Tiedoksisaannin päätöksestä katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun tämä ilmoitus on julkaistu (1.3.2023) Maanmittauslaitoksen verkkosivulla. klo 18 Tiedätkö mitä kotivara tarkoittaa. klo 18–21. klo 18 Antero kertoo isänsä Eevert Pennasen elämästä Australiassa 1929-37. tilinpäätosasiat. 2023 5 Tervetuloa! Tavataan ja herkutellaan L ounaalla Uunituoreita kalakukkoja (myös glut.) Hunajakonjakkilohta Kylmäja lämminsavulohta Graavilohtaja siikaa Kalaja riistasäilykkeitä Perjantaina 10.3. Tutkittavat voimajohtolinjaukset käyvät selville hakemuksen liitekartoista. Tuliko menestystä. Lähetä tulokset osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti.fi Kirjasto KanTo Kansalaisopisto Kulttuuri VAHVAT KANNUKSET HYVINVOINTIIN Kasvienvaihtoa la 11.3. 870 650 MA 13.3. Tervetuloa! Johtokunta Lounas sis
Niinpä on tullut pyöräytettyä kavereitten kanssa pop up -ravintolaa ja pidettyä tuolloin tällöin taidekahvilaa. Sitähän vaihtoehtoa ei ole, että mikään ei olisi onnistunut. t. Ainakin olemme taas yhtä kokemusta rikkaampia, naururypyt ovat syventyneet ja kotona saamme syödä mokkaruutuja, jos asiakkaat eivät ole kahvilaamme löytäneet. Ota kantaa keskusteluun – lyö löylyä! Voit kirjoittaa myös nimimerkillä, mutta nimesi ja osoitteesi tulee olla toimituksen tiedossa. Olisi mukava tarjota itse tehtyjä leivonnaisia ja tavata iloisia ihmisiä. Olisi niin soma maksaa kurssikulut yhteisestä kukkarosta. Kun ottaa huomioon, että aloittaessa osasin hädin tuskin tehdä pakolliset mokkaruudut ja lapsuuden naapurin mukaan nimensä saaneen Martan ropsun, niin ei se kahvilanpito nyt kaikkein parhaalla osaamisalueella ole ollut. Sanotaan nyt suoraan, että olen aika yllytyshullu. Kantaako äänesi pilviin asti, kutsutko rankkasateen virtaamaan ylitsesi?” (Job 38:33-34) Virkamiesten töppäilyt ja väärinkäytökset painetaan villaisella Lestillä. Nytkin riskit ovat niin minimissä, että putoamme korkeintaan luudan päältä lattialle. LESTIJOKI 9. Kun jäin vakituisesta työstä pois, oli hyvää aikaa aloittaa harrastaminen. Ps. Odotin enemmän kuulijoita, oli tarkoitettu koko seurakunnalle. Ei ole halpaa mitä tulee naarmut maksamaan. Tiistain virsi-illassa upeaa veisuuta saatiin kuulla. Siirretään Justus-Galleria myytävänä olevaan Kannuksen asemarakennukseen. Ei muuta kuin, että enää ei saa olla tuhma. Herätkää ajoissa omistajat. Meidän pienessä piirissä vähän laulajia. VIIKON EEBEN MIELIPITEET, RUNOT JA KUVAT: toimitus@lestijoki-lehti.fi Lestijoki-lehti, PL 1, Valtakatu 9, 69101 Kannus TEKSTARIT: 044 5741 505 Haluatko tekstariin kuvan. Ei maksa paljoa. Venäjän kanssa on turha neuvotella, koska siihen ei voi luottaa. Osa ihmisistä on niitä, jotka sanovat kyllä tulevansa mielellään mukaan, kunhan joku muu ottaa kokonaisvastuun. . 044 5741 505. Mutta mitä tähän kaikkeen tarvitaan. Olen löytänyt itseni myös talkoilemasta pitopalvelun nimissä. Joskus toiste olen itse ollut se, joka tulee kahta kättä heittäen ja tekee mitä käsketään. Lähtökohtaisestihan kahvilaan mennään viihtymään ja nauttimaan. Mukana ollut. Liisa Ängeslevä Eläkkeellä oleva toimittaja, joka on ollut talkoohommissa jo kakarana Kannuksessa. Mitä nyt joskus narinapäällä mikään ei oikein kelpaa. Luojamme kysyy meiltä: ”Sinäkö tunnet taivaan säännöt, tai sinäkö säädät, miten ne vaikuttavat maan päällä. Ja kyllä, tällä kertaa se osuin olemaan minä. Yllytyshullujen kahvilassa Ollikainen aloitti Suomen sosialisoinnin metsästä käsin vihervasemmiston kanssa yhdessä. Taulukauppiaitakin on liikkeellä. Politiikka ja urheilu on edelleen likaista peliä. Kiitä, purnaa, kerro, kysy, ihmettele! Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tai jättää kokonaan julkaisematta. Lehmäpitäjän liikenneympyrään tunkio. OMALLA NIMELLÄ Olen joskus hiukan leikkispäältä sanonut ääneen, että haluaisin perustaa kahvilan. 2023 6 LUKIJAN LÖYLYT LUKIJAN LÖYLYT -sivuilla pääosassa olette te, hyvät Lestijoen lukijat. Kaikkia ei kiinnostanut. Ruotsalainen kansanpuolue on vasemmistopuolue. Rauhansopimus olisi heille vain hengähdystauko ennen uusia valloituksia. Lapsuudenystäväni on ihan oikea kahvilanpitäjä. Nyt on tiedossa kenen kissat hyppii autojen nokkapeltien päällä Koskelantiellä Toholammilla. Lähetä teksti+kuva sähköpostitse: toimitus@lestijoki-lehti.fi Tekstarit p. Oletteko todellakin onnistuneet saamaan liikuntapaikkojen hoitajaksi ammattilaisen. Nyt sen saa kokea maakunnan ministeri. Jos jonain päivänä on muutettava Marsiin asumaan, saatte lähteä ilman minua. Vaikken ole oikeiston kannattaja, niin mielestäni Lintilä on aina oikein asiallinen ja osaava ministeri. Kun luette tätä, pidämme ystävien kanssa talvilomalaisille kahvilaa pulkkamäen ja latujen tuntumassa. vihreään siirtymään. Talkoilemme viikon, että pääsisimme oppimaan lisää yhteisestä harrastuksestamme eli tanssista. Jos tuottoa ei tule niin sitten pidetään tanssiharjoitukset kotikulmilla ja tehdään jotain, että saadaan maksettua laskut. Lamppi, mitä ihmettä. Idea taisi kaatua siihen, että hän teki vastaehdotuksen, jonka mukaan minä hoitaisin markkinoinnin ja jos kaikki menisi päin mäntyä, niin syyllinen olisin sitten minä. Ei voi olla totta. Eli täällä kuin pellossa ja nyt huutelee Pellosta. Nyt ei anneta virran venhettä viedä. Tutustumaan körttiläisyyteen ja ihaniin siionin virsiin. Julkaisemme myös lukijoiden runoja, tekstareita ja kuvia. Toivottavasti jatkossa nähdään enempi. Rahavirtoja ohjataan ns. Kaikki on mennyt joko hyvin tai hirmu hyvin. Laskut seuraa varmasti, jos ei saada omistajien valvontaa kohdilleen. Jossain vaiheessa ehdotin hänelle, että entäpä jos yritettäisiin yhdessä. Suureksi onnekseni lähipiiriini on osunut muita samanmoisia. TEKSTARIT . Luistelubaana huippukunnossa koko leveydeltä ja latu-ura sijoitettu oikeaan kohtaan: yksinkertaisesti upeaa! Kiitokset Varamiehelle ja Kalliokankaalle hyvistä kirjoituksista. Pitäisikö Kannuksen Alkon myymälä siirtää Toholammille, että Pohjanmaan eduskuntaan pyrkivät ehdokkaat saisivat Alkon tuotteita yläjuoksulta. Kuorrutetaan kerroksella lehmänpaskaa ja joku talikon resu sinne tänne pystyyn. Nimettömänä on helppo huudella ja ajoituskin oli tarkkaan harkittu. 3. Tähän tarvitaan ominaisuutta, jonka vahvuutta itsessäni välillä harmittelen, eli kykyä innostua ja polkaista hommat käyntiin ennen kuin ehtii miettiä, että mitä kaikkea vastoinkäymisiä voisi olla edessä. Oispa tuulivoimaa!. Ateistit uskovat, että he voivat pelastaa maailman ilmastonmuutoksesta. Kiitokset Vapaavuorelle ja Virkkalalle ja Eija-papille haastattelusta ja perehtymisestä körttiläisyyteen. Muuten olisin jäänyt monta hauskaa kokemusta paitsi. . Tarvitaan näihin hommiin ehkä yllytyshulluuden lisäksi toinenkin ominaisuus eli se, ettei pelkää epäonnistumisia. Ystävyys ei loppunut, olen hänen kahvilassaan notkunut useinkin ja joskus ollut hiukan häläppärinäkin
. Tässä muutamien puolueiden vaalisloganeita, joista voi vetää aasinsillan em. tärkeään asiaan. Tarvitaan elintarvikelakia ja tarvittaessa kilpailulakia, jotta tuottajan asema elintarvikeketjussa turvataan. Toimikausi oli 9kk ja se päättyi helmikuun lopulla 2022. Täysikuu. Silpomisuhan alla elävät tytöt unohtuivat hallitukselta. Mikäli tuottajille annetaan mahdollisuus ja näköala tulevaisuuteen sekä korvaus työstään, he kyllä kehittävät kotimaista ruoantuotantoa, myös luonnon kannalta kestävästi. Laita mukaan kuvaajan nimi, paikkakunta ja halutessasi kuvaan sopiva kuvateksti. On ilmiselvää, että ihmiset vastustavat tällaista toimintaa ja haluavat asian korjaamiseksi tehdä kaikkensa. Lisää asvalttia sekä soraa vaaliteemoihin! . Nyt tuottajan saama korvaus työstään on mitätön verrattuna teollisuuden ja kaupan osuuteen. On vaarallista, jos päästämme kotimaisen ruoantuotannon näivettymään, sillä kertaalleen alas ajettua tuotantoa on vaikea käynnistää uudelleen. On valitettavaa, että tehokkuutta ei löydy, kun kyseessä on naisiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Olisi mielenkiintoista teettää tutkimus paljonko tuottavuus yhteiskunnassa kärsii huonokuntoisesta tieverkosta. TÄTÄ MIELTÄ Kotimainen ruoka on puhdasta ja hyvää, mutta ennen kaikkea se on turvallisuuskysymys, huoltovarmuuskysymys. Linda Hagström, Kokkola kansanedustajaehdokas Vapauden liitto, sitoutumaton Miksi päätöksiä ei synny, kun niitä tarvitaan. Maanviljelijöiden tulee saada se arvo, joka heille kuuluu. Teiden tämänhetkinen korjausvelka lähentelee kahden miljardin luokkaa. kirjoitteli hangelle Nilkkulan kylällä. MARIA NIEMI-KORPI Aamulenkille lähdössä. Kyseessä on valtion tieverkon ja varsinkin vähäliikenteisten ely-teiden korjausvelan taittaminen, sekä rahoituksen lisääminen näille elintärkeille kansantalouttakin pystyssä pitäville väylille. On selvää, että ihmisillä joilla on erilainen tausta puhuvat myös erilaisista asioista. Nyt on oikea aika, Vastuuta koko Suomesta, Ajattele kotiinpäin, Sinun puolellasi, Yhdessä eteenpäin. Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen: toimitus@lestijoki-lehti. Tämä vaatii kaikilta osapuolilta kohtuullisuuden ymmärtämistä ja sitä, että asioista neuvotellaan ja oikeasti haetaan ratkaisuja suomalaisen ruoantuotannon ahdinkoon. On todellinen ihme, että tätä teemaa ei yksikään puolue ole ottanut omaksi keskeiseksi vaaliteemaksi vaikka niin moni äänestäjä siitä valittaa. Suomessa on totisesti paljon parannettavaa ja yksi tärkeimmistä asioista on saada kankea byrokratia ja hidas päätöksenteko jouhevammaksi ja kansan ääni kuuluviin. 3. Vuonna 2019 eduskuntaan on lähetetty kansalaisaloite ”tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen” Aloite sai odotetusti laajan kannatuksen eduskunnassa. Työryhmässä tuli ongelmia, jotka johtuivat siitä, että joidenkin jäsenten mielestä pelkästään tyttöjen silpomisen kieltävä lainsäädäntö olisi yhdenvertaisuuden vuoksi ongelmallinen ja lainsäädännön pitäisi olla sukupuolineutraalia. Kotimainen ruoantuotanto on tärkeä osa itsenäisen valtion turvallisuutta. Markkina on saatava kuntoon ja järjestelmän täytyy olla sellainen, että se turvaa tuottajalle kohtuullisen osuuden ruoan hinnasta. Asian käsittely kesti neljä vuotta ja lopputulos on, ettei esitetä muutoksia rikoslakiin, vaikka eduskunnan lakivaliokunta, valtava määrä kansalaisia ja suurin osa kansanedustajista on sitä mieltä, että muutosta tarvitaan. MATTI JÄRNBÄCK Lari 10v. Oikeusministeriö asetti työryhmän selkeyttämään tyttöjen sukuelinten silpomisen rangaistavuutta rikoslaissa. Meidän on alettava puhumaan kansallisesta ruokaturvasta. Virpi Ali-Haapala, Toholampi eduskuntavaaliehdokas (KD) Maatalous ei ole vain elinkeino, se on elinehto meille kaikille . 2023 7 LUKIJAN LÖYLYT Julkaisemme lukijoiden ottamia kuvia. Timo Pajala, Kannus Korjausvelkaa. Käsittääkseni tällaista tutkimusta ei ole tehty. LESTIJOKI 9. Olemme nähneet viime vuosina, että lakipykäliä sorvataan vauhdilla, kun ne koetaan tarpeelliseksi. TÄTÄ MIELTÄ Olen todella pettynyt kankeaan päätöksentekoon tärkeissä asioissa. Sanotaan että ”ken härillä ajaa, hän häristä puhuu”. Kirjoittaja nostaa esiin teiden kunnon yhdeksi vaaliteemaksi. On järjetöntä ajaa maatilat konkurssiin ja rapauttaa kotimainen ruoantuotanto. Suomalaiset viljelijät ovat niitä rohkeita ja ahkeria yrittäjiä, joita Suomi tarvitsee. Vähämerkityksellinen asia ei todellakaan ole, sillä olisi todella outoa ajatella etteikö teiden huono yleiskunto vaikuttaisi jokapäiväiseen elämään. Ainakaan itse en ole tätä havainnut. IRMELI MÄKINEN Aurinkoiset rantamökit kevään kynnyksellä. Kysymys kuuluukin, kuinka kauan viljelijät jaksavat tehdä työtä jatkuvien paineiden alla, ilman kohtuullista korvausta. MATTI HIETALA Näin vaalien alla tulee keskusteltua useiden eri puolueiden ehdokkaiden kanssa erilaisista teemoista ja mieltä askarruttavista asioista. Siltikin jokainen puolue osoittaa olevansa yhdessä asiassa samansuuntainen. fi. TÄTÄ MIELTÄ Maanviljelijöiden tulee saada se arvo, joka heille kuuluu.
Sen olemme velkaa nälkää näkevälle ihmiskunnalle. Meidän on jatkettava työtä eduskunnassa lasten turvallisen arjen hyväksi. Jos haluamme pitää ruoan tuotantomme nykytasollaan, uutta peltoa on raivattava kivennäismaille saman verran kuin peltoja soilla suljetaan. Tiedeakatemian ohjauksen jälkeen ajattelimme ensin, että voisimme silti nostaa turvetta soiltamme hallitusti, keskimäärin vähemmän kuin luonnonturve kasvaa. Turvetuotannolta vapautuneita suopohjia ei voi enää laskea viljamaiksi. Näitä päätöksiä olivat mm. TÄTÄ MIELTÄ Kansainvälisen naisten päivän alla on sopivaa keskustella myös perheiden hyvinvoinnista. Suopeltojen viljely olisi ehkä voinut osaksi jatkua monivuotisina, vähemmän hiilidioksidia päästävinä nurmina. Lisäksi päätettiin kertaluontoisesta ylimääräisestä lapsilisästä, joka maksetaan jokaiselle perheelle joulukuussa. Kansallinen velvollisuutemme on seurata YK:n ruoantuotannon tiekarttaa. Ihmiskunnan väkiluku kasvaa vääjäämättä. Marinin hallitus antoi syyskuussa esityksen nuorisolain uudistamisesta, joka sisältää kirjauksen maksuttoman harrastustoiminnan lisäämisestä koulupäivän yhteyteen. . Kivennäismaiden havumetsien mittava raivaaminen ruoan tuotannon pelloiksi askarruttanee niin ympäristöväkeä kuin metsäteollisuuttakin. johtaja 1979-1980 Metsäkeskustelua. Tärkeintä ihmiskunnan ruokaa on vilja. SUDOKU . Lisää viljelymaata on raivattava kaikkialla maailmassa. Maatalouden ilmastotiekartta 2020 käänsi ajattelun. Koko peltoalastamme (2,3 miljoonaa hehtaaria) suopeltoja on 11 prosenttia, noin 250,000 hehtaaria. Maksuton toinen aste oli suuri perheiden toimeentuloa parantava uudistus, joka on mahdollistanut opinnot monille nuorille. Sanna Marinin hallitus on ottanut erityistä vastuuta perheiden sujuvan arjen turvaamisesta. 2023 8 Lestinjoki 10. YK:n kehikossa lisäviljan ala tarkoittaa Suomelle noin puolta miljoonaa hehtaaria. 30 VUOTTA SITTEN 9. Pääosan ajattelimme saavamme turvesuon pohjilta. Olemmeko palaamassa kaskiviljelyn aikakauden tapaan kivettömille kangasmaille, raivaamaan niille ruoan tuotannon lisäpeltoa. Olemme tyytyväisiä, että olemme sosialidemokraattisen pääministerin johdolla toteuttaneet uudistuksia, jotka parantavat lasten ja nuorten asemaa. Ne ovat myös vahvoja hiilen nieluvarastoja. Aihe puhutti myös perjantaina vierailullamme Kalajoella, Kannuksessa ja Kokkolassa. Turpeen jättösuot olisi luontaisin metsittää. Viivoitus vaikutti 10 vuotta myöhemmin maataloutemme ilmastotiekarttaan. varhaiskasvatusmaksujen alentaminen sekä opintorahan ja lapsilisän määräaikaiset yksinhuoltajakorotukset. Maksaisimme taloussoiden polttoturpeesta saman ilmastosakon kuin kivihiilestäkin. Etenkään suopelloilla yksivuotisten viljakasvien viljelyä ei tulisi ilmastosyistä enää jatkaa. Tosin vihreän siirtymän myötä puhumme yhä enemmän suomaiden ennallistamisesta, niiden vesittämisestä. YK:n 2009 ruokakokous laski, että tarvitsemme vuoteen 2050 mennessä viljapeltoa puolet enemmän kuin vuosisadan alussa. Ohjuri oli turve. TÄTÄ MIELTÄ LUKIJAN LÖYLYT Meidän on jatkettava työtä eduskunnassa lasten turvallisen arjen hyväksi.. Tarvitsemme ruokaa 70 prosenttia enemmän kuin vuosisadan alussa. Hintojen nousu on vaikuttanut monen perheen taloudelliseen tilanteeseen ja lisännyt epävarmuutta tulevaisuudesta. Kiven lohkareita sisältävien soramaiden jyrsiminen on työläämpää. Veli Pohjonen, Kuusamo Maat.metsät.tri Helsingin yliopiston dosentti Kannuksen Energiametsäkoeaseman 1. 3. Turve olkoon uusiutumatonta energiaa, kivihiilen tavoin. On kaikin tavoin oikein satsata pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn. Lapsissa on tulevaisuus! Tytti Tuppurainen, Oulu Demarinaisten puheenjohtaja, Eurooppaja omistaja ohjausministeri kansanedustajaehdokas (sd.) Oulun vaalipiiri Tiina Isotalus, Kokkola Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustajaehdokas (sd.), Vaasan vaalipiiri Lapsiköyhyys ei kuulu Suomeen . Korkeiden energiahintojen aikana helpotusta perheiden taloudelliseen tilanteeseen tuovat myös kotitalousvähennyksen tapaan toimiva sähkövähennys ja pienituloisille suunnattu sähkötuki. Perheen toimeentulosta murehtiminen ei ole lapsen tehtävä, mutta liian usein myös lapset tiedostavat ja kantavat pienillä harteillaan vastuuta perheen taloudellisesta tilanteesta. ”Uutta peltoa on raivattava kivennäismaille saman verran kuin peltoja soilla suljetaan.” Palaako maataloutemme kangasmaille. Vuoteen 2050 mennessä meitä on yhdeksän miljardia. Vavisuttava esimerkki raivuusta ovat jo Amazonin sademetsät. LESTIJOKI . Koneellinen pellonraivaus on luontevinta kivettömillä hieta-, hiesuja savimailla. Tänään kangasmaan raivaus tapahtuu järeällä nelivedon traktorilla ja siihen kytketyllä kantojyrsimellä. MTK viivoitti sen 2020. Esityksen mukaisesti koulupäivän yhteydessä toteutettavaa maksutonta harrastustoimintaa vahvistetaan kuntien ja kolmannen sektorin välillä. Etenkin näinä haastavina aikoina on syytä huolehtia, ettei lasten ja nuorten kuormitus kasaannu ylitsepääsemättömiksi ongelmiksi. Suomen köyhyysraportin (EAPN-Fin) mukaan yli 130 000 lasta elää köyhyydessä ja määrä on noussut. Viivoitusten taustalla oli ihmiskunnan tulevaisuus paitsi energian myös ruoantuotannon kannalta. Maatalouden ilmastotiekartan uusi suunta voi yllättää. Osan siitä olisimme saaneet kesannoista ja ympäristönhoidon pelloista. Suojelusoihin emme kajoaisi. Maksuton harrastustoiminta on osa pääministeri Marinin hallitusohjelmassa päätettyä Suomen harrastamisen malli –kokonaisuutta, josta on tällä hetkellä pilottikokeiluja monessa kunnassa. Kivettömät kangasmaat ovat tänään hyväkasvuisia havumetsiä. maaliskuuta 1993 Suomalainen Tiedeakatemia viivoitti vuonna 2010 energiakarttamme. Harrastustoiminta tukee monen lapsen ja nuoren hyvinvointia. Jos haluamme pysyä YK:n ruoan tuotannon kehikossa, kivennäismaan metsiä on raivattava jatkossa mittavasti, vähintään puoli miljoonaa hehtaaria
Maahanmuuttajakouluissa heikko suomen kielen osaaminen johtaa olemattomaan assimiloitumiseen (suomalaistumiseen) yhteiskunnassamme. Kysymyksissä ehdokkaille ei kuitenkaan ollut yhtään kysymystä ehdokkaan kannasta Nato-jäsenyyteen, ei isäntämaasopimukseen, ei euroon eikä EU:hun liittyvää. Sillä erotuksella että viimeksi mainittu oli yleensä hauskaa. TÄTÄ MIELTÄ LUKIJAN LÖYLYT. Mobiilisovelluksella asia hoitui 5 minuutissa. Suojellaan sananvapautta. Mikäli saan kansalaisilta luottamuksen, niin haluan olla yksi suomalaisen koulun pelastajista. Liekö se hetken huuma sen arvoista, mene ja tiedä. Oppilaiden keskittymiskyky on heikentynyt kouluasteissa. Se tarkoittaa rahallista panostusta peruskouluun ja toisen asteen opetukseen. Tulemme siihen kohtaan, joka sieltä puuttuu. Toki kaikkia reseptejä ei uusita näkemättä potilasta. Itselläni on kokemusta työterveydestä, jossa käytetään em. Tai miksei kokeilla hiihtämistä ilman sauvoja, uutena lajina. TÄTÄ MIELTÄ Sananvapaus pelastaa elämää. Huom! Nyt ja tulevaisuudessa on olemassa edelleenkin perinteisiä asiointimahdollisuuksia. Valtuustoaloitteeni tavoitteena on kannustaa hyvinvointialuettamme siirtymään digiloikasta tuottavuusloikkaan uusien mahdollisuuksien myötä. Ihan siitäkin syytä, olemmeko valmiita olemaan vuosikymmennet jäykkien järjestelmien vankina. Tietenkin maan pitäminen itsenäisenä ja erossa sodista. Helppokäyttöinen asiointialusta, jonka kautta asiakas voi asioida joustavasti, nopeasti ja tietoturvallisesti ammattilaisen kanssa. Inkluusio on lopetettava ja palautettava erityisluokat takaisin. Tuija Leivo-Rintakorpi, Veteli erityisasiantuntija, it-projektipäällikkö aluevaltuutettu, kansanedustajaehdokas (kesk.) Sote uudistuisi uusien käyttäjäystävällisten digipalveluiden myötä . Aina ja kaikkialla. Muuten on vaarana, että liian moni seuraa vaikka urheilukisoja äänestämisen sijasta. Näin ei voi jatkua. Kilpaillaan ilmeisesti siitä kuka pystyy tekemään kaikista hulluimmat temput, menettämättä henkensä. Suomalainen koulutusjärjestelmä on pelastettavissa. Huomio ohjattiin Kiinaan. Siellä nuorisojengit ovat nykyään maahanmuuttajaenemmistöisiä. Merkit eivät riitä niiden läpikäyntiin. mielipideosastolla: ”Koska soten tosiasiallinen uudistaminen alkaa?” Omalta osaltani aluevaltuutettuna olen asiaa vauhdittanut tekemällä 20.2.2023 valtuustoaloitteen Terveydenhuollon digitaalisen asiointialustan käyttöönotosta. LESTIJOKI 9. Inkluusio ja siitä seurannut erityisluokkien asteittainen alasajo on ollut katastrofaalinen virhe. Nämä muutokset vaativat tahtotilaa nyt ennen kuin on liian myöhäistä pelastaa suomalainen koulu. Koulujen muuttuminen entistä maahanmuuttajapainotteisemmiksi on myös suuri haaste. Valtuustoaloitteeni voi olla liian kunniahimoinen tälle valtuustokaudelle toteuttavaksi. Palveluun liittyy myös muitakin hyötyjä ja tiedolla johtamisen näkökulmia. Ja mäkiset maastot ovat Pohjanmaan suunnalla nekin loivemmasta päästä. Pahaa pelkään, että jos kaikkien ehdokkaitten alkoholinkäyttöä ja maksa-arvoja ruvettaisiin mittaamaan, ja saman tien mahdollisia saavutuksia nollaamaan, meillä ei paljon moitteettomia ehdokkaita jäisi. Maahanmuuttajien koulupolulla tarvitaan vahvaa assimilaatiopolitiikkaa heidän kotouttamisekseen tällöin estämme Ruotsin kaltaisten rinnakkaisyhteiskuntien synnyn Suomeen. Tällöin oppimista mittaavat pisa-tulokset jatkavat laskuaan. Toivon kuitenkin laajempaa keskustelua minkälaisia asiointikanavia valitaan sekä perusteellista viranhaltijoiden selvitystyötä etenemispolusta. Minä pelkään enemmän Yhdysvaltoja, proxy-sodan johtajaa. kaltaista asiointialustaa. Jos hiihtosuoritus menee talvilajeissa kilpailtaessa penkin alle, (tai mainoskylttien taakse) meidän on hyvä muistaa, että Suomi on pieni maa ainakin väkiluvultaan. oppilaiden häiritsevään puhelimen käyttöön tunneilla. Suomen koulutusjärjestelmän kriisiytyminen johtuu lähimenneisyyden useista koulutuspoliittisista virheistä. Tänä päivänä markkinoilta löytyy valmiita digipalvelualustoja terveydenhuollon käyttöön. En ole asiantuntija, mutta ajattelin vaan, että näissä urheilupiireissäkin koetellaan perussuomalaisten sietokykyä ulkomaalaistaustaisen työvoiman suhteen. Kumparelajeista en ymmärrä mitään, on vähän kuin pellehypyt veteen joskus muinoin. Suomen koko yhteiskunta kärsii tästä päätöksestä ennen pitkää nuorten ikäluokkien heikentyvinä oppimistuloksina. Kova on kilpailu, kun oman maakunnan ministeriä aletaan syöstä vallasta ihan pääkaupunkilehtien toimesta tai avustuksella. Mikä on kansanedustajan tärkein tehtävä. Likaisesta pelistä ei pitkässä juoksussa hyödy kukaan. Opettajan ajasta suurin osa kuluu nykyisin erityisoppilaiden valvontaan ja opettamiseen, jolloin luokan muut oppilaat kärsivät. Tulee kai se palkkioraha vaikka loppuelämä olisi pilalla kaikkien loukkaantumisten takia. Mielestäni keskipohjalaiset ansaitsevat helppokäyttöisen sähköisen asiointialustan terveydestään huolehtimiseen. Eikä auta että lumi on valkoisempi täällä, kun sitä ei yleensä ole kuin muutaman kuukauden. Koska maastohiihto huipputasolla kummasti alkaa muistuttaa syöksylaskua, tai vähintään laskettelua rinteissä, niin pitää keksiä uudenlaiset sukset tai ainakin sauvat. Useimmat naamat jäävät unholaan, kun vaalit on käyty. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen palvelustrategia nojaa vahvasti digija etäpalveluihin, joka on yksi asiointikanava muiden joukossa. Tein kaksi vaalikonetta ja etsin Nato-vastaista ehdokasta, jonka avulla välttäisimme suursodan tantereeksi joutumisen. Ja vaikka tasatyöntöhiihtoa ilman suksia. TÄTÄ MIELTÄ Johanna Sipola nosti tärkeän kysymyksen keskusteluun (KP) 28.2. Toivottavasti tolppia riittää kaikille ehdokkaille. Terveisin Mauri Nygård toisinajattelija.fi Vaalikone valehtelee vaikenemalla . Nuorisorikollisuuden kasvusta meillä on jo havaintoja pk-seudulla. Lainsäädäntöä on muutettava, jotta opettajilla on enemmän keinoja puuttua esim. Eduskuntavaalit on kohta kisakalenterissa, ja sen myös huomaa lyhtypylväistä. 3. Liekö puolet. Nykyisin opettajilla on vähän, jos mitään mahdollisuuksia vaikuttaa esim. Ankaraa kilpailua . TÄTÄ MIELTÄ Suomalainen koulujärjestelmä on lähitulevaisuudessa kriisin kourissa. Solveig Polvi Kirjoittaja pohtii erilaisia kilpailuja. Järjestelmää uhkaa luisuminen kymmenen vuoden aikajänteellä kohti kaaosta. Niissä Suomi yleensä voittaa. Kuinka monta suomalaista jääkiekon, lentopallon tai koripallon liigatasolla on keskimäärin. Sitä opetettiin pelkäämään. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Onneksi on sellaisiakin kisoja kuten Voice of Finland. Vai voittaako. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Menestys on ollut vaihtelevan huono, paitsi kansallisissa mittelöissä. älypuhelimen käyttöön oppitunneilla. Se on moninkertainen rasite niin suomalaiselle yhteiskunnalle taloudellisessa mielessä kuin itse jokaiselle koululle, jossa suomi toisena kielenä (S2) opiskelevien määrä on liian suuri. Palveluntoimittajilla on digitaalisten palvelujen tuottamiseen leveämmät hartiat kuin yksittäisellä hyvinvointialueella omana palveluna rakennetut digipalvelut. Manolis Huuki, Kannus valtiotieteiden maisteri kaupunginvaltuutettu eduskuntavaaliehdokas (Ps.) Vaasan vaalipiiri Suomalainen koulu tarvitsee pelastajansa . Asioidessani Vetelin apteekissa huomasin, että resepti pitää uudistaa. DigiSoiteen on koottu valtakunnalliset sosiaalija terveydenhuollon sähköiset palvelut. Tänä päivänä digipalvelujen kehittäminen ja ylläpito vaatii monipuolista alansa it-osaamista ja toimintavarmuutta. Ja yleensä suomalainen voittaa, toisin kuin Euroviisuissa. Ei se ole sattumaa. En ole kyllä kuullut mitään, pois se minusta, mutta oikeasti toivon minäkin että joukkuepelaajia haettaessa suosittaisiin suomalaista. Juha Miedollakin on kokemusta voittamisesta, ja etenkin niukoista tappioista. Tosin siinäkin tulee valtava määrä häviäjiä, mutta kokemus lienee useimmille kilpailijoille positiivinen. Keskittymisvaikeudet yhdistettynä peruskoulun inkluusioon, eli oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden siirtämiseen tavalliseen koululuokkaan on pilannut lahjakkaiden ja tavallisessa tahdissa pysyvien lasten mahdollisuuden oppimisrauhaan. Kai kuntosaleilla on laitteita joka lähtöön; juosta ja pyöräillä voi paikallaan, samaten onnistuu soutaminen ilman venettä ja vettä. 2023 9 Taas on kilpailtu monilla areenoilla. Valtava ajan säästö ja ilmastoystävällinen tapa, kun minun ei tarvinnut diesel-polttovoimaa täräyttää käyntiin ja ajaa Kokkolaan seuraavana päivänä reseptiä uusimaan. Akrobatiaa ja ekstreemiviihdettä tulee nykyään tuutin täydestä. Ehkä tulisi sopuvaalit. Maahanmuuttajista koostuvan nuorisorikollisuuden kasvu on seurausta huonosta koulupolusta ja assimiloitumisesta. En tiedä onko siihen enää edellytyksiä, mutta toivottavaa olisi että nämä lähiviikkojen mittelöt käytäisiin rehellisin keinoin
Pelastuslaitos sammutti uhkaavaa paloa kahden viikon ajan vuoden 2021 heinä-elokuussa. Kun Mika Lintilän meemikohu hiljeni, tuli tilalle kohu ministerin alkoholinkäytöstä. Alkuviikosta myös Helsingin Sanomat ja Yle uutisoivat näyttävästi aiheesta. Onko sinulla alkoholinkäytön kanssa ongelmia. LESTIJOKI Tapio Lehtinen Soiten talousjohtaja Helinä Saarela esitteli kokouksessa alustavat tiedot vuoden 2022 tuloksesta. . Laskelmat ovat alustavia, ja niihin voi vielä tulla muutoksia. CLAS-OLAV SLOTTE Hovioikeus jätti käsittelemättä valituksen maastopalon tuomiosta . Kärjessä oli Pyhäjoki. Kalajoelle kolmanneksi eniten. Vanhanen kertoo olleensa Lintilän työtoveri jo vuodesta 1999, jolloin Lintilä nousi eduskuntaan. Hovioikeuden päätöksen mukaan kyseisten asianomistajien valitus saapui myöhässä. . Soiten kohdalla tämä tarkoittaisi noin 4 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Lauantaina Ylellä Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) sanoi, ettei hän ole havainnut alkoholinkäytöllä olleen vaikutusta elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) työntekoon. Uutta kapasiteettia valmistui 2,4 gigawattia (GW). Työntekijälle määrättiin maksettavaksi 30 päiväsakkoa. Koska valituksen määräaika oli mennyt ohi, hovioikeus jätti siis asian tutkimatta. Kannukseen valmistui vuonna 2022 Suomen toiseksi eniten tuulivoiman tuotantokapasiteettia. 24 vuotta kansanedustajana, kuusi vuotta valtionneuvoston jäsenenä, ei tällaisia töitä hoideta puolikuntoisena tai silloin jos olisi vaikkapa alkoholiongelma tai alkoholinkäytön kanssa ongelmia. Palo tuhosi metsää noin 230 hehtaarin alueella. Euroopan tuulivoimayhdistyksen WindEuropen tilastojen mukaan Suomi sijoittui vuoden 2022 aikana asennetussa tuulivoimakapasiteetissa Euroopan kolmanneksi, heti Saksan ja Ruotsin jälkeen. Saarikko itse myöntää keskustelleensa Lintilän kanssa tämän alkoholinkäytöstä kahteen eri otteeseen. Jokainen kunnan asukas voi tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Työn laajuudesta kertoo muun muassa se, että sammuttajia oli tuolloin töissä yhteensä jopa 1600, yhdessä vuorossa heitä oli 100 henkilöä. Soitelta lähtee lisälasku kunnille . Iltasanomat kirjoitti, että asian vahvistivat useat hallituksen sisäpiirilähteet eri puolueista. Loka lentää ja kuraa sataa niskaan tekee sitten niin tai näin tai jättää tekemättä. . Koronatuki väheni 6,5 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Hallitus nimesi myös työsuojelupäällikön varahenkilöksi Teemu Mattilan 1.12.2022 lukien. . LESTIJOKI 9. Hallituspuolueet ovat sopineet lisätalousarviosta ja hyvinvointialueiden lisärahoituksesta. Ylitalo esittää kuntalaisaloitteessaan, että Kannuksen kaupunki antaa yhtymävaltuutetuille tehtäväksi esittää aloite tilapäisen valiokunnan kokoamisesta, joka selvittäisi kuntayhtymän toimitusjohtajan irtisanomista virkasuhteessa tehtyjen lukuisten virheiden ja luottamuspulan vuoksi. Hallitus valitsi luottamushenkilöistä toimikuntaan valtuuston puheenjohtaja Eero Hannin ja hallituksen puheenjohtaja Anja Törmän, joilla on läsnäoloja puheoikeus toimikunnassa. Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta se aiheutti suuret taloudelliset vahingot. Tulipaloa oli sammuttamassa henkilökuntaa ympäri maata. . . KANNUS Kannuslainen Unto Ylitalo on jättänyt kuntalaisaloitteen Kannuksen kaupunginhallitukselle, jossa hän esittää kaupunginhallituksen/kaupunginvaltuuston ryhtyvän toimenpiteisiin Korpelan Voiman johtamisen saattamiseksi lainmukaiseksi ja muutenkin toiminnan saattamiseksi kestävälle pohjalle. Kunnille on siis odotettavissa yhteensä 2,47 miljoonan euron lisälasku. Olen ihan varma, että kaikki, jotka ovat kanssani töitä tehneet pystyvät allekirjoittamaan asian. –?Onhan minulla omia käsityksiä asiasta, mutta ei ole mitään halua eikä tarkoitusta lähteä selvittelemään kuka ja mitä tarkoitusperiä kenelläkin on. Heidän olisi pitänyt jättää valituskirjelmänsä käräjäoikeuden kansliaan 5.8.2022, mutta kirjelmä tuli käräjäoikeudelle vasta 18.8.2022. Toivoisin, että kunnioitus toista ihmistä ja työkavereita kohtaan säilyisi aina. . Tulipaloa edelsi pitkä helleja kuivuuskausi. Kulut kasvoivat 3,6 prosenttia, mikä johtuu inflaation kiihtymisestä, palkkakulujen kasvusta ja koronatuen vähenemisestä. Ylitalo teki kuntalaisaloitteen Korpelan Voiman toimitusjohtajan irtisanomiseksi . Hyvinvointialueille on esitetty 500 miljoonan euron lisärahoitusta kehyksissä, joka jaetaan asukaslukujen perusteella. Puskista huutelua ja nimettömiä lähteitä, ihan jotenkin ala-arvoiselta ja asiattomalta tämä tuntuu. MARKKU JOKELA Mika Lintilä kohun keskellä jälleen . Kaupunginhallitus nimesi yt-toimikunnan. ”Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, kyllä tällaiset väitteet koskettavat”, Lintilä kommentoi. Ei lähdettäisi amerikkalaistyyppisiin loanheittoihin ja aleta paikkansapitämättömiä väitteitä nimettöminä esittämään, Lintilä toteaa. LESTIJOKI Suomeen rakennettiin vuonna 2022 ennätysmäärä tuulivoimaa. Työntekijä ja hänen työnantajansa tuomittiin palosta aiheutuneista vahingoista noin 15 900 euron vahingonkorvauksiin. Toteaa kuitenkin jaksavansa jatkaa edelleen eteenpäin. Lisäksi kunnille palautetaan vanhoja ylijäämiä yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa. Suomeen rakennettiin 2022 kolmanneksi eniten tuulivoimaa Euroopassa Kohusta kohuun. Aloite saa olla sisällöltään ja muodoltaan vapaamuotoinen. –?Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, kyllä tällaiset väitteet koskettavat. Tietysti se menee niin, että vaalit lähenee ja peli kovenee, mutta jotenkin tuntuu, että joku roti olla pitää. Oulun käräjäoikeudessa setvittiin maastopalon syytä kesällä 2022. 2023 10 VIIKON VARRELTA . Oikeudenkäynnissä syytetty kiisti syytteet yleisvaaran tuottamuksesta. Nimettömiä lähteitä, onko ministerillä halua arvuutella kuka tai ketkä ovat lausuntojen takana. KANNUS Kaupunginhallitus päätti, että työnantajan edustajina yt-toimikunnassa toimikaudella 2023-2026 toimivat kaupunginjohtaja Jussi Niinistö, työsuojelupäällikkö Timo Himanka, henkilöstöpäällikkö Mirja Yli-Arvo ja henkilöstösihteeri Maija Hangasmaa. Onko puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko pitänyt puhuttelun alkoholinkäytöstä. Kunnan on ilmoitettava aloitteen tekijälle aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet, lisäksi valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Seuraavaksi eniten rakensivat Ranska (2,1 GW), Iso-Britannia (1,7 GW) ja Espanja (1,7 GW). Lehden mukaan Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on puhunut Lintilän kanssa alkoholinkäyttöön liittyvistä huhuista. –?Ei ole mitään dramaattista puhuttelua pidetty, mutta olemme keskustelleet jo aiemmin näistä huhuista mitä on ollut liikkeellä. Euroopan tilastoissa vuoden 2022 tuulivoimainvestoinneissa kolmen kärki on selvä: Saksa (2,7 GW), Ruotsi (2,4 GW) ja Suomi (2,4 GW) kasvattivat eniten tuotantokapasiteettiaan. Oikeus katsoi, että tuulivoimalatyömaalla töissä ollut työntekijä aiheutti metsäpalon ja tuomitsi hänet yleisvaaran tuottamuksesta sakkorangaistukseen. LESTIJOKI Minna Mustonen Iltapäivälehdissä viime viikolla uutiseksi nousi hallituksen sisällä heränneet keskustelut elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäytöstä. Oikeuden mukaan työntekijän huolimaton tupakointi maastossa aiheutti tulipalon, mutta oikeus ei kuitenkaan pitänyt palon syttymistä tahallisena. Maastopalo. 3. Maastopalo oli yksi Suomen suurimmista maastopaloista viime vuosikymmeninä. Kuntalaskutus kasvoi 5,7 prosenttia edellisvuodesta, mikä vastaa 2,47 miljoonaa euroa rahassa. Menevät ihon alle. Valittajat olivat tyytymättömiä maastopalon korvausasioiden käsittelyyn. Vaihtoehtoisesti Ylitalo esittää Kannuksen suurimpana omistajakuntana ryhtyvän toimenpiteisiin Korpelan Voiman toimitusjohtajan virkasuhteen lopettamiseksi, jonka johtajasopimus mahdollistaa. Tämmöisinä hetkinä itsekin pohtii ihan samaa: onko tämä kaiken arvoista?, pohdiskelee hiljainen elinkeinoministeri Lintilä. Iltalehden selvityksen mukaan elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) alkoholinkäyttö on aiheuttanut kiusallisia tilanteita tällä vaalikaudella. LESTIJOKI Katariina Poranen Rovaniemen hovioikeus päätti tiistaina, ettei se tutki Kalajoen maastopalon tuomiosta tullutta, kolmen asianomistajan valitusta. Hänen tuloillaan maksettavaa valtiolle kertyi 1020 euroa. –?Päällimmäisenä on tunne, että jonkinlaisesta ajojahdista tässä on kyse. Kyse on paljon julkisuutta saaneesta onnettomuudesta kesältä 2021, kun poikkeuksellisen laaja maastopalo sai alkunsa Kalajoella ja Kannuksessa sijaitsevalta Mutkalammin tuulipuiston työmaalta. Kesän 2021 maastopalon sammutus Kalajoen ja Kannuksen rajalla oli maanlaajuinen projekti. Kuitenkin osa kunnista saa ennakkoja takaisin. –?Voin rehellisesti sanoa, ettei ole. Onko politiikan tekeminen kaiken tämän väärti
–?Kyllä me totesimme, että kyseinen tie on liian kallis korjata. HIMANKA/KANNUS Outi Yli-Arvo Himangan Ainalin ja Kannuksen Mutkalammin kylillä ehdittiin jo iloita kylien välillä kulkevan tien (maantie 18057) tulevasta uudesta päällystyksestä, mutta toisin kävi. Järsitäänkö kylätie soralle. Mikäli hankekustannukset laskisivat, se vaikuttaisi ainoastaan kuntien maksuosuuteen vähentävästi. Neuvotteluja on käyty pitkin syksyä. Tien uudelleen päällystäminen maksaisi Kantasen mukaan noin 620?000 euroa. Kauno Erkkilä muistaa hyvin Ainali-Mutkalampi -tien vaiheet. Koska tarkkaa hintaa ei vielä ole, emme voi tietää vaikka rahat vielä riittäisivätkin uuteen päällysteeseen. CLAS-OLAV SLOTTE Ainalin ja Mutkalammin kyläläisten haaveet uudesta päällystyksestä ovat kaatumassa. Rajalla. Kauno Erkkilä Neoen on lupautunut osallistumaan hankkeeseen 100 000 euron osuudella. LESTIJOKI 9. Myös Erkkilä itse on ollut kokouksissa paikalla kylien edustajana ja yhteyshenkilönä. Se olisi ollut Kalajoen kaupungille kertainvestointi, toteaa Erkkilä. Ihmetyttää, että Kalajoella ei rahaa löytynytkään tämän tien kunnostamiseen. Lokakuun alussa neuvottelujen tuloksena sovittiin, että ely-keskus kilpailuttaa hankkeen ehdollisena. Tekninen lautakunta perusteli hankkeesta luopumista sillä, että kuntien maksuosuus on liian suuri verrattuna ely-keskusten maksuosuuksiin ottaen huomioon tien olevan elyn omaisuutta. –?Kyseessä on niin mittavat kunnostustoimenpiteet kuivatuksineen, että ne eivät poissulje sitä, että tien voisi tulevaisuudessa päällystää, lisää Kantanen. Pätkän parannus oli yksi Timo Pajalan päätavoitteista Märsylän kylällä asuva Kannuksen kaupunginvaltuutettu Timo Pajala (kesk.) myöntää, että kyseisen tien kunnostaminen on ollut hänen yksi päätavoitteistaan kuluvalla valtuustokaudella, joten viime aikaiset käänteet eivät ole olleet lainkaan mieluisia. Kyseessä on Kantasen mukaan nimenomaan kustannusarvio, sillä kilpailutusta ei ole vielä tehty, ja hinnat ovat heitelleet paljon viime aikoina. Ainali-Mutkalampi -tien kunnostamiseen kuuluu Kantasen mukaan muun muassa kulutuskerroksen lisääminen, maakivien poisto, liittymärumpujen vaihtaminen ja kuivatustoimenpiteet. Hän muistuttaa, että Kannuksessa on päätetty ohjata tuulivoimapuistosta tulevia tuottoja kylien elinvoiman edistämiseksi. Kannuksen ja Kalajoen kaupunkien sekä elyn edustajien lisäksi paikalla oli tuulivoimayhtiö Neoenin maajohtaja Jerri Loikkanen. . Kalajoki ei anna tielle rahaa ja Ely ilmoitti repivänsä pinnoitteen pois. Kalajoen kaupunki olisi ollut yksi kunnostushankkeen rahoittajista ely-keskuksen, Kannuksen kaupungin ja tuulivoimayhtiö Neoenin lisäksi. Ehtona oli myös, että mikäli hankkeen kustannukset ylittyvät, hanke peruuntuu. –?Kylillä on ihmetelty Kalajoen päätöstä vetäytyä hankkeesta. –?Kannuksen kaupunki lähti esimerkiksi mukaan 60?000 eurolla Mutkalammin alueen valokuituverkkoon, joka vedettiin myös Ainalin kylälle eli Kalajoen puolelle. Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen johtavan tienpidon asiantuntijan Marko Kantasen mukaan AinaliMutkalampi -tien soratieksi kunnostamisen kustannusarvio on noin 130 000 euroa. 3. Mutkalammin tuulipuiston myllyjä sijaitsee niin Kannuksen, Kalajoen kuin Kokkolan alueilla. Tuulipuiston on arveltu tuovan alueelle rahaa 4–5 miljoonaa euroa vuodessa kiinteistöverojen, maanomistajakorvausten ja palkkojen muodossa seuraavien 30 vuoden ajan, lisäksi mahdolliset optiovuodet. Lisäksi lautakunta totesi, että hanke ei vastannut enää kustannuksiltaan valtuustoaloitteena tullutta kunnostushanketta. . Ainali-Mutkalampi -tien uuden päällystyksen suhteen kylällä ei ole vielä luovutettu. Tie päällystettiin silloin niin sanotulla soppipinnoitteella, mutta nykyään päällyste on rikkoutunut ja tie on erittäin huonokuntoinen ja vaarallinen. Jos Kalajoki olisi lähtenyt hankkeeseen mukaan edes sillä 70?000 eurolla, joka alunperin oli heidän osuutensa, emme tiedä miten pitkälle se olisi riittänyt, toteaa Pajala.. Alun perin Kalajoen kaupungin keskustan valtuustoryhmä esitti, että Kalajoen kaupunki osallistuu Ainali-Mutkalampi -tien kunnossapitokustannuksiin 50 000–70 000 euron avustuksella. –?Rahaa on nyt kasassa kunnostusta ja uutta päällystettä varten puolisen miljoonaa euroa. Ainalin ja Mutkalammin kylillä toivomme, että Kalajoki suuntaisi tuulivoimatuottoja alueelle, jossa tuulipuisto sijaitsee. Tekninen johtaja esitti, että Kalajoen kaupunki osallistuu tiehankkeeseen korkeintaan 150 000 eurolla sovitun kustannusjaon mukaisesti, mutta keskustelujen jälkeen tekninen johtaja muutti päätösesitystään siten, että Kalajoen kaupunki ei osallistu Ainali-Mutkalampi -tien kunnostushankkeeseen. Nauru on kuitenkin kaukana, sen Erkkilä myöntää. Hän toivoo, että hankkeessa odotettaisiinkin rauhassa kilpailutuksen tulosta. Lautakunnan kokoukseen mennessä Kalajoen maksuosuus oli kuitenkin noussut noin 135?000 euroon. 2023 11 VIIKON VARRELTA Ihmetyttää, että Kalajoella ei rahaa löytynytkään tämän tien kunnostamiseen. Kalajoella asia käsiteltiin erillisenä pykälänä teknisen lautakunnan kokouksessa lokakuussa. Neoen on lupautunut osallistumaan hankkeeseen 100 000 euron osuudella. Himangan Ainalin ja Kannuksen Mutkalammin välinen huonokuntoinen kylätie oli viittä vaille saamassa uuden päällystyksen, mutta Kalajoen kaupunki vetäytyikin maksuosuudestaan. –?Kyllä Ainalin ja Mutkalammin kyläläisillä on nyt suoraan sanottuna sellaiset mietteet, että ei niitä voi oikein ääneen sanoa, naurahtaa Mutkalammin kylällä asuva Kauno Erkkilä. Asia nousi esille jälleen viime vuonna, jolloin ely-keskus olisi omalla kustannuksella muuttanut tieosuuden sorapintaiseksi. Tuolloin Kannuksen kaupunki kutsui kaikki osapuolet palaveriin. –?Periksi ei ole vielä annettu, vaan etsimme vielä ratkaisuja hankkeen rahoittamiseksi, lisää Erkkilä. Pari viikkoa sitten Etelä-Pohjanmaan ely-keskus tiedotti tulevan kesän päällystysurakoiden kilpailutuksesta, ja kyseisessä tiedotteessa Ainali-Mutkalampi -tie löytyi sorateiksi parannettavien kohteiden joukosta. Kunnostettavan tieosuuden pituus on 5,5 kilometriä. Noin 20 vuotta sitten ely-keskus olisi kunnostanut silloisen soratien ilman päällystystä, mutta tuolloin Kannuksen kaupunki sekä silloinen Himangan kunta lähtivät hankkeeseen mukaan ja kustansivat tien päällystyksen. Ehtona oli, että molempien kuntien tulee hyväksyä hanke päätöksenteossaan ja sitoutua hankkeeseen. Kalajoen tekninen lautakunta päättikin lokakuussa, ettei kaupunki lähde mukaan hankkeeseen. Kalajoen kaupunki ei osallistunut tähänkään. Kyseisellä tieosuudella on lisäksi niin vähäiset liikennemäärät, että sen päällystäminen ei olisi edes Väyläviraston toimintaohjeiden mukaista, kertoo Kantanen. Kannuksen teknisten palveluiden lautakunta, kaupunginhallitus ja -valtuusto hyväksyivät tien kunnostamiseen varatun 260?000 määrärahan talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kyseinen hanke lähtee kilpailutukseen Etelä-Pohjanmaan elykeskukselta maaliskuun puolivälin tienoilla
Emme ole vielä tälle talvelle siellä hiihtäneet, Alanko toteaa. Tämä on mukavaa vaihtelua juoksulle. Oikein hymyilyttää hiihtäessä kun ei tarvitse taistella lipsumisen kanssa, Alanko lisää. Tulin Kannukseen viikonlopuksi kotona käymään ja kyllä heti piti päästä ladulle. Uimoset korostavat hyvien suksien merkitystä. Meillä on joki keskellä kylää ja talviuintimahdollisuus olisi kyllä hieno juttu. Uudet sukset hankittiin ensin Susannalle ja kohta myös Tapio Uimonen halusi siirtyä karvapohjasuksien käyttöön. Kesäaikaan olemme jo noin viiden vuoden ajan järjestäneet viikottaiset perjantaipolut, toistakymmentä vuotta yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Löytynoja kertoo. Tälle talvelle on kertynyt 180 hiihtokilometriä ja yritetään käydä niin kauan kuin kelejä riittää, Tapio Uimonen kertoo. JORMA RONKAINEN Anniina Kortetmaa suosii Kannuksen maastoja Anniina Kortetmaa on piikkareiden sijaan tällä kertaa lähtenyt liikkeelle suksilla. Lestijoen ladun sihteeri Leena Löytynoja on monipuolisen ulkoliikunnan ystävä. Vaikka tämä Suomen ladun lanseeraama tapahtuma kulkee hiihtopäivän nimellä niin pääasia on, että ihmiset lähtevät ulos liikkumaan jollakin tavalla, yhdistyksen sihteeri Leena Löytynoja korostaa. Vaihtelu virkistää. KANNUS Jorma Ronkainen Hiihdon ystäviä saapuu tasaiseen tahtiin Silmäjärven kodalle, jossa Lestijoen Ladun toimesta tarjolla on kuumaa mehua ja suksien huoltopalvelu. Jemina ja Jere Hyyppä vaihtoivat sukset lumikenkiin ja suuntasivat maastoon yhdessä mummonsa Airi Övermanin kanssa. 2023 12 . Uimosten tapaan Tuula Varjonen painottaa hyvien suksien tärkeyttä. Tuula Alanko ja Tuula Varjonen saapuvat kodalle tasatahtia. Lestijoen ladun puheenjohtaja Esko Keski-Sämpi vastaa voitelupalvelusta ja ottaa Alangon ja Varjosen sukset pikakäsittelyyn. Alanko kertoo huomanneensa facebookissa ilmoituksen kansallisesta hiihtopäivästä ja kertoneensa asiasta Varjoselle. Yleisin virhe on, että harjaaminen jää tekemättä, Keski-Sämpi opastaa. JORMA RONKAINEN Kiilto pintaan. Lestijoen latu on järjestänyt Silmäjärven kodalle myös mahdollisuuden testata lumikenkiä ja liukulumikenkiä. . Lestijoen ladun puheenjohtaja Esko Keski-Sämpi antoi voitelun lomassa suksien huoltovinkkejä Tuula Alangolle ja Tuula Varjoselle. Pikajuoksija Anniina Kortetmaa tykkää Kannuksen hiihtomaastoista. Nämä on niin helppohoitoiset ja toimivat varmasti. Voiteen kuivuttua se tulee harjata mahdollisimman tarkkaan pois niin, että pohjaan jää vain kiilto. Varusteet pitää olla hyvät, silloin hiihdosta nauttii, Tapio alleviivaa. Esimerkiksi puulajipuiston vieressä sijaitseva Kaukalonrannan uimapaikka voisi hyvin soveltua siihen, Löytynoja vinkkaa. Susanna alkoi menemään ladulla niin kovaa, että minulla meni hermot ja jo parin viikon kuluttua piti mennä suksiostoksille. Karvapohjasuksien myötä voiteluongelmia ei enää ole. JORMA RONKAINEN. Jyväskylässä on niin hirveitä mäkiä, ettei siellä ainakaan vapaalla tyylillä ole kovinkaan kevyt hiihtää. Tuodaan esille monenlaisia mahdollisuuksia liikkua ja viettää aikaa ulkona. Esimerkiksi lumiukkojen tekemiseen ja ulkona yöpymiseen liittyvät tapahtumat ovat olleet hyvin suosittuja. LESTIJOKI 9. Kovin usein en yleensä ole ehtinyt hiihtämään kun olen panostanut hallikauteen. Oltiin kyllä aiemmin hiihdetty muutaman kerran talvessa, mutta uusien suksien myötä todellinen into hiihtoon syttyi uudestaan, Susanna toteaa. Kansallisen hiihtopäivän ohella Suomen Latu jäsenyhdistyksineen järjestää erilaisia teemapäiviä pitkin vuotta. Hiihto ei ole ollenkaan raskasta, vaan oikein nautin hiihdosta. JORMA RONKAINEN Ylös ja ulos. Kälviän Vuolteella asuville Susanna ja Tapio Uimoselle Kannuksen ladut ovat tuttuja ja mieluisia. Nyt aiomme käydä kiertämässä retkiladun. Keski-Sämpin mukaan karvapohjasuksien voitelu on helppoa, kunhan vain muistaa kaksi asiaa. Kyllä tällaiset karvapohjasukset kannattaa ehdottomasti hankkia. JORMA RONKAINEN ”Pääasia on, että ihmiset lähtevät ulos liikkumaan jollakin tavalla” Hiihdon merkkipäivä houkutteli ladulle Hyvää oloa hiihdosta. Kannuksessa on monipuoliset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ja ulkoilua, mutta vielä yhtä asiaa Löytynoja kaipaa. –?Nämä ladut on huippuhyvin hoidettu. 3. Lumikenkäilykin sujuu. Tapio ja Susanna Uimonen Kälviän Vuolteelta ovat hyvin tyytyväisiä Kannuksen latujen kuntoon. Ensin poistetaan mahdollinen lika puhdistusaineen avulla ja vasta sitten laitetaan luistovoide. Ystävykset ovat harrastaneet monipuolisesti liikuntaa jo parinkymmenen vuoden ajan. Viitisen vuotta sitten hommasin hyvät sukset ja tavoitteena on ollut, että vähintään pari kertaa talvessa käyn ladulla. Jotenkin tulee aina paremmin lähdettyä lenkille, kun on asiasta lenkkikaverin kanssa sovittu. Jyväskylässä opiskeleva Kortetmaa suosii Kannuksen hiihtomaastoja
KANNUS Joni Mäki-Petäjä Jokilaakson Tietotaitaja Oy on uusi yhtiö sähköisessä markkinoinnissa Kannuksessa. . Yrityksen valikoimaan kuuluvat myös nettisivujen ja verkkokauppojen suunnittelu, perustaminen ja ylläpitäminen sekä markkinointija myyntimateriaalien, kuten myyntiesitteiden ja palvelukuvausten valmistus ja taitto julkaisuvalmiiksi. Paikallinen toimija. Joukkoverenluovutus järjestettiin Kannuksessa Juhani Vuorisen koulun salissa. Verenluovutustapahtumaan kannattaa varata aikaa noin puoli tuntia. Usein yritykset pähkäilevät resurssiensa kanssa, eikä välttämättä tietoataitoakaan ole tarpeeksi –?Yritysten kanssa käydyissä keskusteluissa todettiin, että tarvittaisiin paikallinen helposti saavutettava toimija, jonka palvelut soveltuisivat myös pienemmille yrityksille. . Lisäksi julkaisuja voidaan ajoittaa ja sarjoittaa suunnitellusti, esimerkiksi sesongin, juhlapyhien tai asiakkaan toiminnan muun tarpeen mukaan, yhtiön taustavoimana oleva Jyrki Veijola kertoo. –?Myyntiin ja markkinointiin satsaaminen tuo panoksensa monin veroin takaisin ja digitaalisesti tehtynä voidaan asiakaskuntaa helposti laajentaa valtavan paljon, Jyrki Veijola kertoo. Asiakaskuntaa ovat yritykset, yhdistykset ja muut organisaatiot koko alueella. Verta. Jokilaakson Tietotaitaja Oy toimii isännöitsijäja tilitoimisto Taloustaitaja Oy:n osoitteessa Kannuksen Tukkitiellä. Verenluovutus on Kannuksessa yleensä järjestetty seurakuntatalolla, mutta se ei ollut päällekkäisen tilavarauksen vuoksi käytettävissä. Yritys hyödyntää markkinoinnissa muun muassa Googlen, Facebookin, Instagramin ja Linkedinin kanavia. Tietotaitaja ottaa ja käsittelee tai muuten hankkii julkaisuihin soveltuvat ja tarvittavat valokuvat ja videot. Toimittaja Kaisa Suomalan verta otti vastaan Heidi Kotakorva. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu viettää tänä vuonna juhlavuotta. 3. KANNUS Kaisa Suomala Kannuksessa järjestettiin reilun vuoden tauon jälkeen taas joukkoverenluovutus, kun Suomen Punaisen Ristin Oulun veripalvelutoimisto pystytti kiertävän veripalvelupisteensä Juhani Vuorisen koulun saliin tiistaina. Veripalvelu toimittaa suomalaisiin sairaaloihin luovutetusta verestä tehdyt verivalmisteet potilaiden hoitoa varten. 2023 13 Meillä on joki keskellä kylää ja talviuintimahdollisuus olisi kyllä hieno juttu. –?Monet yritykset ja muut organisaatiot miettivät sähköistä markkinointia ja verkkokauppaa. Edelleen verkkosivut ovat monesti ihmisen ensimmäinen kosketus yritykseen ja siksi sivuston on tärkeää antaa luotettava ja ammattitaitoinen kuva, jolla yritys myös erottuu kilpailijoistaan. Yhtiön taustavoimana toimii Jyrki Veijola. Koronan jälkeen pysyväksi käytännöksi jäänyt aikojen ennakkovaraus takasi sen, että luovuttajia saapui saliin tasaisesti. Asiakkaan ei tarvitse osata puhua tietokonekieltä meillä asioidessa, Veijola lupaa. Toiminnan alkamisesta tulee vuonna 2023 kuluneeksi 75 vuotta. Ne käytetään potilaiden hoitoon Suomessa. Meille voikin tulla matalalla kynnyksellä. Keskimäärin naiset ovat aktiivisempia luovuttajia, vaikka miehillä olisi fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi mahdollisuus luovuttaa verta naisia useammin. Varsinaiset verivalmisteet eli punasoluja verihiutalevalmisteet tehdään loppuun asti valmiiksi Veripalvelussa. Luovutettu kokoveri jaetaan Veripalvelussa punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi. Tuoteja palvelukuvaukset nettiin ovat olennainen osa yhtiön tuottamaa julkaisutoimintaa. Lisäksi monen yrityksen nettisivut pitäisi uudistaa ja ovatpa jotkut vielä kokonaan ilman nettisivuja, vaikka verkossa näkyminen olisi kovin tärkeää nykyään, Veijola miettii. Asiakkaan ei tarvitse osata puhua tietokonekieltä meillä asioidessa. Veripussin täyttyminen kestää viidestä kymmeneen minuuttia, mutta lisäksi aikaa tarvitaan hoitajan haastatteluun, jossa tarkistetaan henkilöja terveystiedot ja mitataan hemoglobiini. Se on luontevaa, sillä yhtiön taustavoimana on Taloustaitaja Oy:n yrittäjä Jyrki Veijola. ESA ANTTIROIKO Kiertävä verenluovutus kävi poikkeuksellisesti Juhani Vuorisen koululla Veri virtasi tasaisesti Kannuksessa . –?Julkaisuja voidaan tehdä monikanavaisesti hyvinkin tarkkaan rajattuihin kohderyhmiin. Hiihdon merkkipäivä houkutteli ladulle . Silmämääräisesti Kannuksen luovutustilaisuudessa miehiä näkyi hyvin, ajoittain jopa yli puolet luovuttajista. Tutkimusten mukaan asiakkaan päätökseen vaikuttaa voimakkaasti yrityksen esillepanon tuottama uskottavuus, hintatasoakin enemmän. Kannuksen tilaisuudesta vastannut hoitaja Heidi Kotakorva sanoo, että juhlavuonna muistutetaan erityisesti miehiä luovuttajiksi. LESTIJOKI 9. Yhtiö toimii isännöitsijäja tilitoimisto Taloustaitaja Oy:n osoitteessa Kannuksen keskustassa Tukkitiellä. JONI MÄKI-PETÄJÄ Yhtiön taustavoimana Taloustaitaja Oy:n yrittäjä Jyrki Veijola Jokilaakson Tietotaitaja Oy on uusi yhtiö sähköisessä markkinoinnissa
Oulun vetovoimaa pidän koko pohjoiselle Suomelle erittäin tärkeänä. Vielä on virtaa ja Sanna Marinilla on kansalaisten tuki ja luottamus jatkaa pääministerinä, Tuppurainen sanoi. Sen eteen tehdään Keski-Pohjanmaan kunnissa töitä. Haluan olla omalta osaltani vauhdittaa Tiinan kampanjaa, Tuppurainen kertoi. Siinä nostettiin esille Valtatie 8:n kehittäminen, pääradan pohjoisen osan kehittäminen ja Kokkola-Pietarsaaren lentoaseman liikenneyhteyksien jatkuminen. Oskari Tokoi -seuran puheenjohtaja Kari Urpilainen (toinen oikealta) esitteli Kannuksen työväentalon vaiheita. Ensi kertaa Kannuksessa vieraillut Tuppurainen oli vaikuttunut Kannuksen vaali-innostuksesta sekä työväentalon eteen tehdyistä remontoinneista. Rakenteellista asioista pitää päästä konkretiaan, etteivät ihmiset koe putoavansa jonnekin palveluiden väliin. Mutta työ on kesken ja halutaan viedä uudistuksia eteenpäin kestävän kasvun turvaamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Kannuksen valtuuston puheenjohtaja Eero Hanni ja Kokkolan valtuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus jättivät ministeri Tytti Tuppuraiselle liikennevetoomuksen. Gallupien mukaan vaalitaistosta tulee kolmen kova kisa, kun SDP, Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat hyvin lähellä toisiaan kyselyissä. Torilla. Terveydenhoidossa Tuppurainen nostaa esille nuorten mielenterveyspalvelut, johon kannattaa satsata tulevallakin hallituskaudella. Isotaluksen kohtalonkysymys on, saako hän Urpilaisen äänestäjiä kannattamaan häntä. Kannatus on kasvussa ja mahdollisuudet ovat hyvät päästä ykköspaikalle. Mikä on se asia, joka vie SDP:n suurimmaksi puolueeksi. JONI MÄKI-PETÄJÄ. JONI MÄKIPETÄJÄ Vetoomus. JONI MÄKI-PETÄJÄ Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen vauhditti Tiina Isotaluksen kampanjaa Työväentalo ja vaali-innostus tekivät ministeriin vaikutuksen Yhdessä mennään. JONI MÄKI-PETÄJÄ Työväentalolla. KANNUS Joni Mäki-Petäjä Eurooppaja omistajaohjausministeri ja oululainen eduskuntavaaliehdokas (sd.) Tytti Tuppurainen ja kokkolalainen ehdokas Tiina Isotalus olivat perjantaina yhteisellä vaalikiertueella. –?Meillä on oikein hyvät tunnelmat kuukausi ennen vaalipäivää. Nyt kun Jutta on komissaarina Brysselissä, niin Keski-Pohjanmaa tarvitsee vahvan puolestapuhujan. Vaikka Tuppurainen oli ensi kertaa Kannuksessa, Keski-Pohjanmaa on tuttu maakunta hänelle. Terveyspalveluihin pitää satsata. Vaalitoreja kiertäessään, Isotalus nostaa terveyspalvelut yhdeksi huoleksi, joka tulee kansalaiskeskustelussa esille. 3. Tässä on neljä vuotta tehty tosi kovaa työtä ja kriisienkin keskellä kehitetty Suomea. Koen tärkeänä, että Tytti tutustuu tässä samalla entistä paremmin KeskiPohjanmaahan ja myös Kalajokilaaksoon. Ehdokkaat Tytti Tuppurainen ja Tiina Isotalus Tukkimiehentorilla. Samaan hengenvetoon Isotalus kuulee myös positiivista palautetta. Yksi pullonkaula siinä on osaavan työvoiman saanti. Tytti Tuppurainen tuo esille myös turvallisuuden, joka nousee puheenaiheeksi vaalikentillä. Tiina Isotalus nosti esille Oulun merkityksen ja sen heijastusvaikutukset Keski-Pohjanmaalle saakka. –?Rannikon seudulla on hyvää pöhinää, jotka liittyvät vihreään siirtymään, ne antavat uskoa tulevaan. Tässä on varmasti paljon synenergiaetuja puolin ja toisin, Isotalus sanoi. 2023 14 EDUSKUNTAVAALIT 2023 . Kokkolalainen Jutta Urpilainen oli yli 11 000 äänellä neljä vuotta sitten demareitten ääniharava Vaasan vaalipiirissä. –?Sosiaalija terveyspalvelut kiinnostavat ihmisiä. – Koronasta jäi paljon hoitovelkaa. Aiemmin etenkin Jutta Urpilaisen kanssa olemme hoitaneet erilaisia alueen edunvalvontakysymyksiä. . – Kansalaiset antavat paljon tukea hallituksen tekemille ratkaisuille. –?SDP:n oikeudenmukaisuuden linja. Huoli peruspalveluiden toimivuudesta puhuttaa. –?Näin myös kaupunkipoliitikkona ihailen Oulun menoa. On tärkeää, että Kokkolan vierellä on kaksi elinvoimaista jokilaaksoa, Lestijokilaakso ja Perhonjokilaakso. LESTIJOKI 9. Isotalus tietää, että työtä se vaatii, mutta mikään mahdottomuus läpimeno ei ole. Kiertue pysähtyi myös Kannuksen Tukkimiehentorilla ja työväentalolla. –?Olen ollut pitkään maakuntapolitiikassa mukana ja PohjoisPohjanmaa liiton eri luottamustoimissa ja sitä kautta yhteistyö Pohjois-Suomen maakuntien kesken on minulle tärkeä asia. Oikealla Laura Korhonen, Isotaluksen tukiryhmästä. Ollaan viety Suomi Natoon ja enää odotetaan kahden maan ratifiointeja. Me emme haluta veron alennuksia kaikkein varakkaimmille ja sitä kautta tuloerojen kasvua, Tuppurainen linjaa. Kokenut kannuslaisdemari Raimo Märsylä otti lämpimästi vastaan Tiina Isotaluksen. Me olemme tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolella. Pidän tärkeänä, että nyt perustetuille ja vuoden alusta aloittaneille hyvinvointialueille annetaan työrauhaa eikä niitä aleta rikkomaan, kun on juuri päästy vauhtiin, Isotalus sanoo. Vasemmalta Eero Hanni, Laura Korhonen, Tiina Isotalus ja Tytti Tuppurainen
Kohtalonkysymys. –?Toholammilla sote-piste ja näytteenotto puhuttavat ja tietenkin palolaitos. En usko, että kukaan muu välittää meistä kuin me itse, Innanen sanoo ykskantaan. Ihmisiä kiinnostaa aina ne asiat, jotka on itseä lähellä, ne oman arjen asiat. Samaa mieltä on Leivo-Rintakorpi. Lestijärvi, Toholampi ja Kannus olivat ehdokkaiden pysäkit. Me teemme omaa työtämme ja omaa kampanjaamme. JONI MÄKI-PETÄJÄ Mika Lintilä oli Kymenlaaksossa viestintäkatkoksen takia Keskustan Keski-Pohjanmaan ehdokkaat kiersivät Lestijokilaaksoa Innanen Lintilän uusimmasta kohusta: ”Meistä kaikista löytyy jotain, jos aletaan kaivamaan” Lauantaiaamuna nostettiin tikunnokkaan Mika Lintilän alkoholinkäyttö, kun meemikohu oli jo hivenen laantunut. Tuija Leivo-Rintakorpi oli saanut tyttärensä Jyväskylästä mukaan vaalityöhön. Sen verran voin sanoa, että palolaitos on menossa erittäin hyvällä mallilla ja se tulee käsittelyyn aluehallitukseen pian. Ei sekään ole itsestäänselvyys. Torpan mukaan Lintilä oli jo aiemmin sopinut menevänsä vauhdittamaan puolueen vaalitilaisuuksia Kymenlaaksoon. Oliver Pietilä nostaa nuoret mukaan keskusteluun. Ei vielä ensi maanantaina, mutta seuraavaan, Innanen suostuu raottamaan palolaitoksesta. Tuo tämänaamuinen oli kaivamista, meistä kaikista löytyy jotain, jos aletaan kaivamaan, Innanen sanoo. Ne tuovat tasa-arvoa Suomen eri alueille, kun julkiset palvelut ovat kaikkien saatavilla. Sen jälkeen Keski-Pohjanmaalla ei ole enää päivystävää sairaalaa. –?Mika on elinkeinoministerinä tehnyt hirmuhyvää työtä. Omassa kampanjassa keskityn saamaan mahdollisimman monia nuoria aktivoitumaan ja äänestämään. . JONI MÄKI-PETÄJÄ Torilla. – Turha sanoa, että tämä mikään helppo rasti olisi. Halutaanko me säilyttää palvelut vai ei. 3. –?Teknologia vie yhteiskuntaan eteenpäin. Leivo-Rintakorpi nostaa esiin digitalisaation ja byrokratian purkamisen. Tytär mukana. –?Maakunnan edunvalvonnalle on täysin kohtalokasta, onko meillä näin hyvää ammattikorkeakoulua kuin tällä hetkellä. Kyllähän Mikan työ puhuu puolestaan tämän maakunnan eteen, Pietilä sanoo. Vaaliteltoilla Innaselle on tultu paljon kertomaan hyvinvointialueeseen liittyvistä asioista. Jos meiltä ei pääse yhtään keskustalaista, tiedetään miten käy esimerkiksi keskussairaalan. Toholammin kunnanhallituksen puheenjohtaja Ville Suomala tervehtimässä Sari Innasta. –?Tämä on kohtalonkysymys Keski-Pohjanmaalle. Päättäjien pitää vaatia käyttäjäystävällisiä digipalveluita, Leivo-Rintakorpi sanoo. Nuoria ylipäätään politiikkaan mukaan. Pietilä haluaa olla ajamassa nuorten ja maaseudun asiaa. Kuitenkin saatiin jäätävä kannatus jo aluevaaleissa. Pietilä jatkaa samaan listaan vielä koulutuksen. Paikalla olivat kokkolalaiset Sari Innanen ja Oliver Pietilä sekä veteliläinen Tuija Leivo-Rintakorpi. LESTIJOKI 9. – Meillä on vahva peruskannattajakunta mutta missä on meidän tulevaisuuden kannattajakunta, siitä kannan huolta. Valitettavan harmittavaa kuinka vähän nuoret ovat mukana politiikassa ja äänestäneet vaaleissa, neljäsosalamppilaiseksi tunnustautuva Pietilä sanoo. 2023 15 EDUSKUNTAVAALIT 2023 Jos meiltä ei pääse yhtään keskustalaista, tiedetään miten käy esimerkiksi keskussairaalan. Halutaanko me panostaa peruspalveluihin ja nostaa koulutuksen tasoa Keski-Pohjanmaalla. –?Keskustan tilanne Keski-Pohjanmaalla näyttää hyvältä. –?Mikä on maaseudun tulevaisuus, onko meillä jatkossakin mahdollisuus yrittää ja käydä koulua täällä. Keskustan gallupluvut näyttävät ennätysalhaisilta, mutta ehdokkailla on vahva luottamus parempaan kannatukseen vaalipäivänä. Innanen on samaa mieltä. TOHOLAMPI Joni Mäki-Petäjä Keskustan keskipohjalaiset kansanedustajaehdokkaat kiersivät lauantaina Lestijokilaaksoa. Päinvastoin, Leivo-Rintakorpi sanoo. Lintilän erityisavustaja Hannes Torppa ilmoitti keskiviikkona, ettei Lintilä pääse paikalle viestintäkatkoksen takia. Pietilän mummo on Toholammilta. Ehdokkaat nostavat Keski-Pohjanmaan kohtalonkysymykseksi, pääseekö keskipohjalainen keskustalainen läpi tulevissa vaaleissa. Olen aivan varma, että kun olemme tehneet niin hienoa politiikkaa, ei se kannatus ole mihinkään sulanut, Toholammin lukiosta ylioppilaaksi aikanaan kirjoittanut Innanen sanoo. . –?Mika on varmasti paras vastaamaan näihin kysymyksiin. Puhutaan kannatusalhosta, mutta sitä ei ole kyllä aistittavissa vaalitilaisuuksissa. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Toholampilainen ministeri ja ehdokas Mika Lintilää ei paikalla näkynyt joistakin ennakkotiedoista poiketen. Oliver Pietilä ja Sari Innanen nostavat Keski-Pohjanmaan kohtalonkysymykseksi, pääseekö keskustalainen läpi maakunnasta
. JONI MÄKI-PETÄJÄ Jalkakyykky. 2023 16 URHEILU . Sieltä löytyy välineitä ja painoja harjoitteluun riittävästi. LESTIJOKI 9. JONI MÄKI-PETÄJÄ Hyvä sali. Myös Lampin hallin kuntosalia saa häneltä kehuja. TOHOLAMPI Joni Mäki-Petäjä Essi Partanen, 33, on viimeiset 15 vuotta ollut ahkera kuntosalilla kävijä. Noin vuosi sitten Partanen muutti Toholammille. Siitä se sitten lähti. –?Mariannen konsultaation perusteella lajiksi valikoitui bikinifitness. Heti menestystä. Olen pieni ja sirorakenteinen. Saliharjoittelun jälkeen on poseeraamistreenien aika. –?Oikein olen viihtynyt Toholammilla. Partanen työskentelee Lestijokilaaksossa sairaanhoitajana ja asuu puolisonsa kanssa Toholammin keskustassa. Essi Partanen keskittyy treenaamisessa erityisesti jalkoihin. JONI MÄKI-PETÄJÄ. Innostuin lajista valtavasti. Essi Partanen kehuu Toholammin salia. – Miehen perässä sitä tänne tultiin, Partanen naurahtaa. LARIEEMELIMEDIA/AMPOSEFLOW Essi Partanen löysi bikinifitneksestä oman lajinsa ja nappasi heti mitalin Kuntosalikävijästä fitnessurheilija Korkkarit jalkaan. Kun sain treeniohjelman ja ravinto-ohjelman, alkoi tulosta tulla, tietenkin se motivoi entisestään. Marraskuussa 2020 hän aloitti tavoitteellisen treenaamisen, kun häntä alkoi valmentaa menestynyt bodyfitness-urheilija Marianne Kankaisto. Sitä ennen kävin salilla lähinnä omaksi ilokseni. Ne ovat etuja bikinifitneksessä. Täällä on ihanan rauhallista Tampereeseen verrattuna, alun perin Jyväskylästä kotoisin oleva Partanen sanoo. Essi Partanen sai mitalin ja pystin heti ensimmäisistä fitnesskisoista. Lisäksi perheeseen kuuluu olennaisena osana koira ja kissa. Kun Partanen aloitti systemaattisen harjoittelun, ensimmäisenä tuli mietittäväksi hänelle sopivin fitness-lajin muoto. –?Täällä on oikein hyvä kunnallisen puolen sali, josta löytyy hyvin välineitä ja painoja. Lisäksi yläja alavartaloni ovat sopusuhtaiset ja vyötäröni on kapea. 3. – Asuin tuolloin vielä Tampereella ja tamperelainen kollegani innosti minua fitneksen pariin, minkä jälkeen hakeuduin Mariannelle valmennukseen
Sen jälkeen tulee Masterssarjat. Seuraava tähtäin on bikinifitneksen SM-kisat syksyllä 2024. Partasen muutenkin kevyestä kropasta irtoaa kisakunnossa vielä kymmenisen kiloa pois. Kaikki tulokset ovat 45-vuotiaiden Keski-Pohjanmaan piirinennätyksiä. Ratsastusta olen harrastanut pienestä pitäen ja käyn edelleen tallilla. Aluemestaruushiihdoissa on 22 sarjaa, jotka kilpaillaan vapaalla hiihtotavalla. Aina voi tulla kyselemään lajista, Partanen sanoo. Eihän se täysin tervettä ole, kun keho on äärirajoilla. Ajatus ei tahtonut liikkua ja loppuvaiheessa vielä palelikin. – Ne ovat viimeiset kisat, jonne pääsen iän puolesta vielä yleiseen sarjaan. Keski-Pohjanmaan lasten ja nuorten hiihtocupin viimeinen osakilpailu on Reisjärvellä 18. Lohtajan Veikkojen Juuso Erkkilä otteli neljänneksi Seppo Järvelä Lohtajan Veikkojen Mikko-Pekka Forsell nosti 89 kilon sarjassa toiseksi Kalajoella järjestetyissä piirikunnallisissa painonnostokilpailuissa. . 8-, 9ja 10-vuotiaat hiihtävät kilometrin matkan. Dieetin aikana on tärkeä noudattaa ohjeita ja seurata omaa vointia. Tampereella ei kukaan tullut juurikaan juttelemaan. Kisoja varten fitneksessä käydään ulkopuolisen silmin aika hurjakin dieettiohjelma läpi. Suomen mestaruuden voitti Tampereen Pyrinnön Aleksi Savolainen ennätystuloksellaan 5362 pisteellä. Olin myös asennoitunut nälän tunteeseen. Kyllähän tämä tietynlaista hulluutta vaatii, mutta tietenkin järki on pidettävä terveyden kanssa mukana, Partanen sanoo. 2023 17 Oikein olen viihtynyt Toholammilla. –?Kyllähän se jännitti melkoisesti, mutta kun pääsin lavalle, jännitys häipyi. Taso on kyllä Suomessa kova ja lajia voi harrastaa hyvinkin pitkään. Koin itse sen varsin helpoksi, kun minulla oli valmiit suunnitelmat laadittu mitä syön. Korkeudessa hän ylitti 170. Hän nosti 45 kilon raudat ylös molemmilla nostotavoilla. –?Mariannen kanssa meillä on myös lähitapaamisia Tampereella ja erityisesti kisakaudella ne ovat tärkeitä. Seppo Järvelä Keskija Etelä-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan koululaisten aluemestaruushiihdoille on löytynyt uusi ajankohta. Poseeraaminen kuuluu oleellisena osana fitnekseen. Se on hyvää vastapainoa. maaliskuuta. 11, 12ja 13-vuotiaat hiihtävät kaksi ja 14-vuotiaat kolme kilometriä. Sarjan voitti Kalajoen Junkkareiden Miro Manderbacka 222 kilon yhteistuloksella. Ottelun päätöslaji 1000 metriä kulki aikaan 3.06,12. Koutsaaminen tosin olisi Partaselle tällä hetkellä mahdotonta, koska Suomessa kilpaillakseen täytyy kuulua Suomen fitnessurheilu ry:n viralliseen kisatiimiin ja kisatiimissä pitää olla virallisen fitnesskoulutuksen saanut valmentaja. Kuntosalikävijästä fitnessurheilija Kisalavalla. Hiihdot oli alun perin tarkoitus järjestää helmikuun lopulla. Täällä on ihanan rauhallista Tampereeseen verrattuna. KUORTANE Seppo Järvelä Lohtajan Veikkojen Juuso Erkkilä sijoittui neljänneksi Kuortaneella viikonloppuna järjestetyissä halliyleisurheilun SM-moniotteluissa. –?Toholammilla kaikki ovat ystävällisiä ja kyselevät kuulumisia. Essi Partanen muutti Tampereelta Toholammille. 3. –?Olen opiskellut ammattini puolesta paljon ihmisen fysiologiaa. Hän tempaisi 85 ja työnsi 125 kiloa. Hopealle sijoittunut Ähtärin Urheilijoiden Ville Toivonen otteli myös ennätyksensä 5198 pistettä. Yläkropan treeni on lähinnä ylläpitävää, sillä sinne minulle lihas tarttuu helpommin. Köykärissä on nyt tarpeeksi lunta ja ladut ovat kunnossa. –?Järjestämme hiihdot Kokkolassa Köykärin hiihtokeskuksessa ensi viikon keskiviikkona, kilpailun johtaja Tero Hautamäki kertoo. Opiskelen myös etänä jonkin verran. –?Ensimmäiset kisat ehkä antoivat hieman liiankin kovat odotukset. Sen avulla pärjäsi, kun tiesi kisojen lähestyvän, ja samalla dieetinkin loppuvan. Siellä tuloksena oli SM-kisojen 10:s sija. Ennen kisoja fitneksessä käydään läpi kuukausien kurinalainen dieetti. Määrä on erittäin hyvä. Monet ovat Toholammilla tulleet kysymään fitneksestä Partaselta, onpa joku pyytänyt valmentajaksikin. Hän sijoittui heti hienosti tulokkaiden SM-pronssille. Hän tempaisi 80 ja työnsi 100 kiloa. Toholammilla on hyvät peilit poseeraustreenille. 102 kilon sarjassa LoVe:n Tuomas Savolaisen voittotulos oli 210 kiloa. Toiset kisat Partanen kävi Lahdessa lokakuussa. Mikko-Pekka Forsell nosti pe-tuloksia Seppo Järvelä Lohtajan Veikkojen järjestämiin piirikunnallisiin painonnostokilpailuihin osallistui kolme järjestävän seuran urheilijaa. Sen avulla pärjäsi, kun tiesi kisojen lähestyvän, ja samalla dieetinkin loppuvan. Keski-Pohjanmaan hiihtokalenteriin on tullut muitakin muutoksia. Kilpailuihin voivat osallistua myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijat. 15ja 16-vuotiaat kilpailevat viiden kilometrin matkalla. Tykkään oppia uusia asioita. LARIEEMELIMEDIA/AMPOSEFLOW Rauhallisuus miellyttää. Jalat ovat se minun kehittämisen paikka. –?Sellainen 30 viikon kisadieetti ennen ensimmäistä kisaa oli alla. Toisena kilpailupäivänä Erkkilä pinkoi 60 metrin aidat aikaan 8,88. Partanen myöntää, että dieetin lopussa hän oli väsynyt ja ärtyinen. Olihan se hienoa, että heti tuli palkinto kovasta treenaamisesta. 73 kilon sarjassa Mauno Andersson nosti yhteistulokseksi 133 kiloa. Forsell tempaisi 75 ja työnsi 95 kiloa, joista yhteistulokseksi tulee 170 kiloa. –?Kilpailuihin on ilmoittautunut 305 nuorta hiihtäjää. Naisten 76 kilon sarjassa nostaneen Riikka Nissilän yhteistulos oli 90 kiloa. JONI MÄKI-PETÄJÄ Vuonna 2022 Partanen osallistui ensimmäisiin fitness-kisoihin Vantaalla. LESTIJOKI 9. 22-vuotiaiden miesten kilpailussa otellut Erkkilä kokosi seitsemästä lajista 4473 pistettä, joka on hänen ennätyksensä. Kolme nostajaa kilpaili Lohtajalla. Nyt treenissä painotus onkin jaloissa, niihin pitää saada lisää lihasmassaa. Parhaasta tuloksesta vastasi Jorma Jokela, joka nosti 96 kilon sarjassa 180 kilon yhteistuloksen. Koululaiset kilpailevat aluemestaruuksista Kokkolassa . –?Kyllä mies meinasi, että olin välillä kuin kävelevä zombie. Kilpailijoita Kokkolaan tulee laajalta alueelta. Erkkilä juoksi ensimmäisenä päivänä 60 metriä aikaan 7,60. Siinäkin kehittyy kyllä sinnikkäällä harjoittelulla. Ajatus ei tahtonut liikkua ja loppuvaiheessa vielä palelikin. Hän tempaisi 60 ja työnsi 73 kiloa. Kyllähän se aluksi näytti kömpelölle, kun nyt katsoo ensimmäisiä poseerausharjoituksia. Pituutta hän ponnisti 635 ja kuula lensi 10,31. Kyllä se yllättikin, että mitali kaulassa tultiin kotiin. Seivästä hän hyppäsi 430. Sarjat löytyvät myös 18ja 20-vuotiaille nuorille, jotka hiihtävät viisi kilometriä. Se auttaa ymmärtämään kropan reaktiot dieetin aikana. Eihän se huono sijoitus ollut, mutta tavoite oli korkeammalla. Huonon lumitilanteen vuosi kilpailut jouduttiin siirtämään. Vastapainona saliharjoittelulle Partanen käy lenkkeilyttämässä koiraa. –?Sitä treenataan korkokengät jalassa peilin edessä. Partanen lähettää valmentajalle videoita, joita käydään sitten yhdessä läpi niin salitreenejä kuin poseeraamistakin. –?Eläimet ovat parhaita stressinlievittäjä ja niiden merkitys korostuu erityisesti kisavalmistautumisessa
Pernussa hiihdetään ja ammutaan sunnuntaina . 2023 18 . Molemmat jaksot kuitenkin voitettiin perustekemisellä ja saatiin hyvillä lyönneillä kotiutettua. . Liikunnallinen teemaviikko muistuttaa arjen pienten valintojen merkityksestä hyvinvoinnille ja tarjoaa liikkumismahdollisuuksia yli 65-vuotiaille. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että kansallispuku yllä tulee juhlallinen olo! Illasta jäi mukavat muistot. Kaukolan pukuja taisi olla eniten. Sunnuntain kisat Himangan Pernussa alkavat kohdistuksella klo 9.15. . Pelit striimataan. Munsalan pukuja Kaisu Ala-Pöntiöllä ja Sirkka Märsylällä. Upean pohjalaisen miehen pukunsa esitteli Jorma Tikkanen. Ihan tyytyväinen täytyy peliin olla, Uran pelinjohtaja Jarmo Kauppinen kommentoi. Peräpohjola. PÄIVI KIVELÄ Himangan Kotiseutuyhdistys järjesti Kalevalan päivän tapahtuman Raumankarin koululla Kansallispuvut saivat tuuletusta Ainoa mies. Kansallispukuloistoa nähtiin Kalevalan päivänä Himangan Raumankarin koululla. . Toholammilla vietetään Ikiliikkuja-viikkoa . Ison hallin puuttuminen näkyy meidän ulkopelissä, kun ei ole pystytty harjoittelemaan kuvioita ja etäisyydet on välillä mitä sattuu. Tuija Tuorila johdatteli taitavasti puhetta, kun kansallispukuiset henkilöt kertoivat oman pukunsa tarinan. . Pernussa on järjestetty ampumahiihtokisoja jo 1970-luvun lopulta lähtien lähes joka kevät. Vuosien varrella Pernussa on nähty tuhansia ampumahiihtäjiä, joukossa useimmat nykyiset ja menneiden vuosien suomalaiset ampumahiihtotähdet. . Pukuja. Ronja Aarnion, Aada Finströmin, Hilma Mäkitalon ja Emma Pahkalan tanssiesitys sulostutti mukavasti iltaa. Etelä-Pohjanmaan puku päällä Raili Kaattarilla. Eliel Koskelan pelaaminen Kuopiossa on vielä epävarmaa.. Nuorten maaottelujen merkeissä Pernussa on kilpaillut myös ruotsalaisia ja norjalaisia nykyhuippuja. Lauantaina kisataan Keski-Pohjanmaan Biathlon Games –normaalimatkan kisa Larsmossa. Kotiseutupuku. Tulevana viikonloppuna Ura matkaa Kuopioon kovatasoiseen halliturnaukseen. Räisälän puku Hanne Kluukerilla. Mukana oli kaikenikäistä väkeä ja tunnelma oli välitön. Ohjelmassa on muun muassa tutustumista Jussinpirtin sekä Lampin hallin kuntosaleihin, jumppatuokioita sekä ulkoilua. Puijon Pesiksen kotisivuilla lisää tietoa. Ahkerimmassa käytössä puku oli Sirkka Märsylällä, koska se on Maakuntakuoron esiintymisasu. Nilkka on mennyt parempaan ja käy nyt viikolla tutkittavana, mutta voi olla että kaikki nämä 3 tärkeää palasta ovat pois turnauksesta. Uran lisäksi turnaukseen osallistuvat isäntäjoukkue Puijon Pesis, Jyväskylän Lohi ja Kouvolan Pallonlyöjät. Voittamaan me lähdetään molemmat pelit se on selvää, joka kerta kun pelaamaan mennään Ura pelaa voitosta. Ohjelmaa ovat järjestämässä muun muassa järjestöt, Jussinpirtti sekä Toholammin apteekki. –?Meillä on nyt selkeytynyt Ykköspesiksessä aloittava ryhmä ja saatu myös Kempeleen ja Pattijoen vahvistuksia mukaan ja kevättä kohden saadaan pelitapaa hiottua. Sunnuntain pikakilpailu Pernussa on samalla nuorten sarjoissa myös Lapua Cupin osakilpailu. Tapahtumaa koordinoivat Toholammin vanhusja vammaisneuvosto sekä Toholammin kunnan liikuntatoimi. Komiaa. Raija Tuorila totesi pukeneensa kansallispuvun edellisen kerran seitsemän vuotta sitten, joten tilaisuus oli mukava. Yleisön yllätti se, että soittaja sijoittuu eri puolelle instrumenttia alueen mukaan. Viikon aikana Toholammilla järjestetään ikäihmisille suunnattua maksutonta ja matalan kynnyksen liikunnallista toimintaa. LESTIJOKI 9. KUORTANE, KUOPIO Kannuksen Uran pesäpallon Ykköspesisjoukkue kohtasi Kuortaneella hallipelissä samalla sarjatasolla pelaavan Alavuden Peli-Veikot. Ulkoilutuokioihin toivotaan lisää vapaaehtoisia liikuttajia ilmoittautua voi Annikki Salolle (annikki.e.salo@ gmail.com, 040 5394053). Haastattelemassa Tuija Tuorila. TOHOLAMPI Ensi viikolla Toholammilla vietetään Ikäinstituutin ideoimaa, valtakunnallista Ikiliikkuja -viikkoa. Pohjalaisen miehen pukua edusti Jorma Tikkanen. Leena Sulkavan päällä Peräpohjolan puku. Nuorten sarjojen ensimmäinen lähtijä starttaa matkaan klo 11.00. Suomen Kanteleliiton edustaja Jane Ilmola soitti erilaisilla kanteleilla ja huiluilla. Ilmola oli huolissaan kanteleen rakentamistaidon hiipumisesta ja toivoi osanottajia Jedun Kalajoen toimipaikassa alkavalle ilmaiselle soitinten rakennuskurssille. Märsylän Miro ja Isohannin Eetu ovat pois, Koskelan Eliel pyöräytti nilkkaansa Alavus-pelin valmistavissa treeneissä ja oli jo Alavudella pelin pois. Teemaviikon sanomana on, että vähäinenkin liikkuminen kohentaa elämänlaatua ja jokainen voi löytää itselle sopivan tavan liikkua. Meillä on myös paljon hyviä nuoria kasvamassa ja suomensarjajoukkue on kovatasoinen.Paikkaajia löytyy joka pelipaikalle, Kauppinen sanoo. Munsala. Myös laulua. Molemmat ovat laadukkaita ja varmasti Ykkösen paremman puoliskon joukkueita, jota mekin haluamme olla. 3. Hanne ja Pekka Kluukeri johdattivat tunnetulla taidollaan yhteislauluja ja Veera Kurikkala piti raikkaan juhlapuheen nuoren näkökulmasta. Pari kertaa on kisat jääneet pitämättä lumenpuutteen vuoksi ja kahdesti koronan takia. Himanka-pukua esitteli Anu Pöyhtäri. Yhteensä tämänvuotisiin kisoihin on ilmoittautunut 106 kilpailijaa ympäri Suomea. Ura voitti Alavuden, seuraavaksi Savoon Nilkka pyörähti. Hän havainnollisti, miten sama kappale esitetään eri tavoin riippuen maakunnasta. HIMANKA Noin 80 henkilöä kokoontui Kalevalan päivän iltana Raumankarin koululle, jossa Himangan Kotiseutuyhdistys järjesti ”kansallispukujen tuuletusillan”. on Himangan Pernussa maamme suurimpiin kuuluvat ampumahiihtokilpailut Keski-Pohjanmaan Biathlon Games. HIMANKA Tulevana sunnuntaina 12.3. –?Päästään kunnon testiin, kun Jyväskylän Lohi ja KPL ovat vastassa. Tapahtumaviikon kruunaa Toho -hiihto lauantaina, Toho -hiihtoon ovat aivan kaikenikäiset tervetulleita. Ura voitti ottelun jaksoin 2-0 (6-3, 3-1)
Olemme suunnitelleet käyttävämme keräystuoton kesän päiväretken menoihin. Hinta palstalla 3,72/kpl (sis. Toimittaja Kaisa Suomala 040 672 5326 Päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä 040 670 4818 Myyntipäällikkö Anita Hyvönen 050 599 5408 Mainostoimisto Creamedia: Tiina Fors 044 574 1513 47. Opastus on ilmaista. Kahvit kunnantalon kahviossa. Toholammin Diabeetikot järjestää yhdessä pääyhdistyksen kanssa etäluennon ”Diabetes Verensokereiden lisäksi paljon muutakin”, kunnantalon kokoushuoneessa torstaina 9.3. Konsertissa soitetaan huilua, oboeta, klarinettia, tuubaa, pianoa, kitaraa, kellopeliä, viulua, selloa ja kontrabassoa. TEKSTARIT numeroon 044 5741 505 . klo 13, lauluja ja tarinoita kahvittelun lomassa, tule Sinäkin! Su 12.3. 13.3. hinta 020-numeroon: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min. Tarvitsemme lisää lipaskerääjiä äänestyspaikoille. yritys 20 e Otsikollinen yksit. Luento avoin kaikille. Puolet keräystuloksesta jää paikallistasolle. JÄRJESTÖT Palstalla julkaistaan VAIN järjestöjen SISÄISTÄ TOIMINTAA koskevia tiedotuksia, EI ILMOITUKSIA yleisötapahtumista (konsertit, myyjäiset ym.). Konsertin pianistina toimii Henna Linko. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 18e/1kk, (määräaikainen tilaus sis. Jussinpirtin tapahtumat: Äijäkööri pe 10.3. Kantaatin runot ovat Aili Määttälän käsialaa. Tarjolla verkkoluentosarja Sepelvaltimotaudin hoidossa Ritjan Keitaassa. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET toimitus@lestijoki-lehti.fi tilaukset@lestijoki-lehti.fi ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi Henkilökohtaiset: etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Päätoimittaja: joni.maki-petaja@hillagroup.fi . klo 18 Toholammin kirjaston alakerrassa (Kirkkotie 2, Toholampi). Aiheesta alustaa aktiivi Tanja Yli-Tokola. 1,50€/ppm Surukiitokset ........................... ovat eduskuntavaalit. 1,50€/ppm Onnittelut, kutsut ja kiitokset .. LESTIJÄRVI Maanantaina 13.3.2023 tulee kuluneeksi 83 vuotta talvisodan päättymisestä. yritys 30 e Valmistuslisä 5 e Laskutuslisä 5,40 e Rivi-ilmoitushintoihin sisältyy alv 24 %. Hilkka Jämsän säveltämän ja sanoittaman kehtolaulun esittävät 5-15-vuotiaat lastenlapset. Keskustellaan Kestävästä kehityksestä ja vaikutuksista. Työssäkäyville 10 e/kerta ja materiaalit. Onko sinulla ongelmia puhelimen, tabletin tai tietokoneen kanssa. 7-15:00 ja la-su 9-11:30. Tervetuloa! Toholammin Hyvinvointikeskus Maunu ry. LESTIJOKI 9. Maija Paasila kertoo ajankohtaisista avustusasioista. Jäsenilta ke 15.3. Bach, W.A. Välikannuksen metsästysseura ry. Muista vuosikokous to 16.3. TAPAHTUMAPUFFIT . Mikko Luoma . 3. 15 e.............. 0,52€/ppm Järjestöpalsta ..........................3€/ilmoitus Hintoihin lisätään alv ........................ Myös kaikki heidän lapsensa ovat ajautuneet musiikin harrastajiksi. . Laulajana esiintyy Anun nuorin tytär 15-vuotias Iida Honkanen, joka on esiintynyt Turun kaupunginteatterin Amélie-musikaalissa nuoren Amélien roolissa kolme vuotta sitten. Luennot alkavat klo 18 ja kestävät puoli tuntia, sen jälkeen kahvitarjoilu. Tervetuloa! Kannuksen sotainvalidit, sotaveteraanit, puolisot, lesket ja tukijäsenet. Aiheesta kertoo ja elokuvan esittää ilmavoimien entinen kouluttaja ja hävittäjälentäjä, nykyinen evankelista Olli Seppänen Lestin koululla. Maija-Liisa Pulkkinen kertoo esimerkkejä ja keskusteluttaa aiheesta Elämää ehtoovuosiin. Tapahtuma on samalla Hilkan ja Osmon synttärikonsertti otsikolla Rikas on elämä ollut. Mozart, L. Sampo Haapamäki, Armas Maasalo, J.S. Tilaisuus on maksuton ja kaikki ovat tervetulleita Lestijärven kunnan ja Toholammin seurakunnan järjestämään tilaisuuteen. Ke 15.3 klo 17-20 Käsityöilta, jonka ohjaa Taito Keski-Pohjanmaa, tehdään Pääsiäiseksi lasimosaiikkimunia tai paperipalloja, Mosaiikkimunat 15 e/kpl, joka sisältää materiaalit ja kiinnitysaineet. Jos tarvitset kuljetusapua, soita Pirkolle: 0503273565. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.hillagroup.fi/tilaushinnat Tied. https://mainostajalle.hillagroup.fi/mediaopas/ Kuolinilmoitukset .................. ILMESTYMINEN Ilmestymispäivä: torstai Aineistot tiistaina klo 16 mennessä. 24 % RIVI-ILMOITUKSET e/kpl Kuvallinen yksit. klo 15 Monivuotiset vihannekset! Toholampilaislähtöinen muusikko-puutarhuri Henna Jämsä kertoo helpoista ja terveellisistä jokaiseen pihaan ja puutarhaan sopivista monivuotisista vihanneksista! Opi tuntemaan jännittävät vihannekset, jotka ilmestyvät vuosi toisensa jälkeen ilman kylvämisen ja istuttamisen vaivaa! Ti 14.3 klo 19 Tietovisa-ilta, monipuoliset kysymykset, jotka tällä kerralla laatii Jussipirtin naiset, kolme parasta palkitaan! Visailu on hauskaa ja sopii jokaiselle! Tule yksin tai kaverin kanssa! Ke 15.3 Ohjatut kuntosaliryhmät klo 9 Naiset klo 10 Miehet. 10,50 e........ Tervetuloa! Ilm. Väliajalla on kahvitarjoilu seurakunnan diakoniatyön hyväksi. TILAUSHINNAT 1.7.2022 (sis. Muita säveltäjänimiä ovat mm. Hinta sis. alv 24 %. Klo 18 Joki-Annalassa, tervetuloa! Kokouskahvit ennen kokousta. Suuri osa ohjelmasta on musiikkia, jota Jämsän sisarukset ovat esittäneet Toholammilla lapsuudessaan. Kitinkannuksen uusi toimitusjohtaja esittäytyy. . Ke 15.3. Tositapahtumiin perustuva Pelkosenniemi 1939 -elokuva kertoo sodan seurauksista kärsineiden perheiden ja taisteluun osallistuneiden miesten kokemuksista sekä kolmipäiväisestä taistelusta. TOHOLAMPI Alunperin toholampilaisen Hilkka ja Osmo Jämsän musiikkiperheen lapset ominen perheineen esiintyvät lauantai-iltana (11.3.) Kulttuurisalissa. Toholampi-Lestijärvi Sydänyhdistys. Kokoontuminen kunnanhallituksen huoneessa. 020 750 4400/vaihde Puh. klo 17.30-19.00. JULKAISIJA Hilla Group Oyj Rantakatu 10, 67100 Kokkola Tj. Haluaisitko opastusta jonkin ohjelman käytössä. 21 e.............. Toholammin eläköityneen kanttori-musiikinopettaja-orkesterinjohtaja Osmo Jämsän omista sävellyksistä ohjelmaan päätyivät Viva la piccolo!, Muunnelmia suomalaisesta kansanlaulusta tuuballe sekä Sukupolvien saatto -kantaatti, joka on sävelletty Toholammin koululaitoksen satavuotisjuhlaan vuonna 1978. van Beethoven, Johannes Brahms ja Antonio Vivaldi. PAINO Botnia Print Oy Ab, Kokkola . Kannus-Seura ry. mennessä Sirpa 0500661902, Liisa 0451327247. Eläkeliiton Toholammin yhdistys. Muina aikoina jätä viestiä: www.hillagroup.fi/palaute Musiikkiperheet esiintyvät Kulttuurisalissa. Kestävä kehitys – arjen pienet teot ja valinnat! Tule turinatupaan tiistaina. alv 10 %) Täyspaketti 10,e/kk (kestotilaus sis. Kokoonnumme Kirjurintuvassa ti 14.3.2023 klo 18.00. 020 750 4469 (ma-pe 9-15.00) . Tarjolla on konsertillinen Jämsän sisarusten lapsuusmuistoja sekä heidän lastensa esittämää ohjelmaa. Tilaisuus alkaa klo 17. (14.3.) Osa 2/4: Ruoan rooli sepelvaltimotaudin hoidossa (16.3.) Osa 3/4: Sepelvaltimotaudin lääkehoito (21.3.) Osa 4/4: Liikunnan rooli sepelvaltimotaudin hoidossa (23.3.) Osanottajien ei tarvitse olla yhdistyksen jäseniä. Olipa huolesi pieni tai suuri, tule kunnantoimistolle. . Elokuva on tarkoitettu yli 12-vuotiaille. TOIMITUS Valtakatu 9, 69100 Kannus Postiosoite: PL 1, 69101 Kannus Puh. JAKELUPÄIVYSTYS (maksuton) 0800 30101 ark. Kaikki neljä sisarusta: Anu Honkanen, Jonna Staas, Henna Jämsä ja Miika Jämsä sekä myös osa puolisoista on ammattimuusikoita. vuosikerta, perustettu 28.4.1976 • ISSN 0782-5617 • Uutismedian liiton jäsen • 4337 kpl (Levikki, LT 2018) KANNUS TOHOLAMPI LESTIJÄRVI HIMANKA LOHTAJA . Pelkosenniemen ihme -elokuvaesitys Lestillä . Pyydän ilmoittautumaan ylläolevaan numeroon. Lauletaan Sinisestä kirjasta. Kutsumme paikalle myös uusia jäseniä, jotta voimme toivottaa heidät tervetulleiksi joukkoomme ja tutustua heihin. Aineistot: aineisto@lestijoki-lehti.fi . Tilaisuudessa mukana piirin edustaja. Ti 14.3.klo 12-14 Nettitreffit kunnantalon kokoushuoneessa 2. Hirvenkävelykilpailu Välikannuksen Mannilassa sunnuntaina 12.3.2023 klo 10.00. Yksi dramaattisimmista kohtalon hetkistä tapahtui joulukuussa 1939 Pelkosenniemellä Lapissa. Eläkeläisille kurssi on maksuton, vain materiaalit jokainen maksaa itse. Osa 1/4: Sepelvaltimotauti miten tutkitaan ja hoidetaan 2023. Niiden yhteydessä toteutamme jälleen Pieni ele -keräyksen äänestyspaikoilla. Kerääjänä toimiminen on arvokas vapaaehtoisuuden muoto. Vuosikokouksista voidaan julkaista muistutus Lestijoessa olleen kehysilmoituksen lisäksi. ILMOITUSHINNAT Ks. Luennoitsijana Elina Pimiä, Diabetesliitonasiantuntijaylilääkäri. Maaliskuun lopussa ja 2.4. Tervetuloa! Lestijokiseudun Reumauhdistys ry. klo 12-14 Tapaaminen kunnantalolla. To 16.3 klo 13-14 voi Ikiliikkuja-viikolla tulla tutustumaan Jussinpirtin kuntosaliin! Kannuksen Martat. eSeniorit opastavat sinua. alv), laskutus 4 krt/v. yritys 40 e Teksti yksit. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7e/kk (kestotilaus sis. 2023 19 www.lestijoki.fi . Päiväkahvitilaisuus seurakuntatalolla keskiviikkona 15.3.2023 klo 13.00
Hän oli pidetty puhuja vuosikymmeniä Rauhanyhdistyksen tilaisuuksissa. KUOLLEET . Kannuslainen Jaakko Juhani Huhtala nukkui pois 8.3.2023. Traktori ja maatalouskoneita.Tarjoa kaikenlaisia.044-2799815. Hän kirjoitti pidettyjä kolumneja pitkään Lestijoki-lehteen. Matti Taskilan sydäntä lähellä oli koulutuksen lisäksi erityisesti luonto. Mummu, pappa ja tädit toivottavat Oikein Paljon Onnea synttärisankarille! Paljon onnea 9.3 . Hän valmistui Oulun yliopistosta luokanopettajaksi 1977 ja kasvatustieteiden maisteriksi 1981. Rivit Rivit Rivit Rivit Rivi-ilmoitukset Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus helposti: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus helposti netissä: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Joni Mäki-Petäjä Matti Taskila 1955-2023. “Siell’ kaunis kannel soi, he veisaa virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.” Matti Taskila siunataan haudan lepoon Kannuksessa lauantaina 1.4.2023. Hän oli syntynyt 2.9.1955 Vihannin Alpuassa. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 10 €, kuva + 2-4 riviä 15 € • Voit jättää ilmoituksen myös postitse, sähköpostitse, soittaen tai tuoden, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Hän oli syntynyt 27.7.1942 Toholammilla. Sydämellinen kiitos teille kaikille, jotka olette monin eri tavoin kunnioittaneet rakkaamme Jukka Palon muistoa ja ottaneet osaa suureen suruumme. Risto Kannuslainen Kaija Salmela kuoli 28.2.2023 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 86-vuotiaana. Lisäksi alle 10-vuotiaiden synttärionnittelut ilmaiseksi! KEHYSILMOITUKSINA esim. JUKKA LEHOJÄRVI Pitkäaikainen Kannuksen alakoulujen rehtori Matti Taskila on poissa . Reijo, Reko 13.3. Aurora, Aura, Auri 11.3. Sairauden vuoksi hän joutui luopumaan ennen aikaisesti tehtävästä. Kannuslainen Matti Olavi Taskila kuoli 2.3.2023 kotonaan Kannuksessa läheistensä ympäröimänä. Taskila toimi ensin Raasakassa luokanopettajana kunnes siirtyi vuonna 1987 Välikannuksen koulun johtavaksi opettajaksi. Lisäksi hän toimi SRK:n julkaisujen toimitusneuvostossa. Hänen saarnansa pohjautuivat Raamattuun. Vakava sairaus muutti Matti Taskilan elämän kevättalvella 2022. Taskila säilytti valoisan elämänasenteen loppuun saakka, mutta samalla hän tyytyi nöyrästi Jumalan tahtoon. 7 vuotta täyttävälle Linettelle! Toivoo Märsylän mummu ja pappa sekä Jaana ja Juuso. Niissä korostuivat Jumalan valmistama vanhurskaus ja hänen armonsa, uskomisen synnyttämä ilo sekä tulevaisuuden ja toivon näköalat. Taskila toimi myös useampia kausia Kannuksen seurakunnan kirkkovaltuustossa sekä kirkolliskokousedustajana vuodesta 2016 kuolemaansa saakka. Matti Taskila toimi useissa tehtävissä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksessä. Ostetaan Julkaisemme veloituksetta RIVITIETOINA (myös kuvat) syntyneet, kastetut, valmistuneet, vihityt, kuolleet ja haudatut. Kannuslainen Alli Helle Kerola nukkui pois 97 vuotiaana Kotipirtissä Lestijärvellä 3.3.2023. Matti Taskila teki pitkän työuran opettajana Kannuksessa. Useammassa kommentista osanottojen ja ikävän lisäksi tuli esille Matin ystävällisyys ja lämminsydämisyys eri tapaamisten yhteydessä. LASTEN SYNTTÄRIONNITTELUT . Rakkaat onnittelut ja Taivaan Isän siunausta 8 vuotta täyttävälle reippaalle Eetvi-pojalle! Onnea toivottavat mummo ja pappa, isomummo sekä serkut vanhempineen. Haluamme kiittää osasto 9. alv). Elsi ja lapset perheineen hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla. olleen syntymäpäivän johdosta! Toivoo kummit Tytti ja Joonas sekä Lampin ja Seinäjoen porukka. Kannuksen kaupunginvaltuustossa hän oli vuosina 2001-2004 ja perusturvalautakunnan puheenjohtajana 2001-2004. Hän toimi myös oman toimen ohella sivistystoimenjohtajana vuosina 2004-05. Myös hiihtoja vaellusretket sekä yhteiset marjanpoimintareissut ovat piirtyneet arvokkaina muistoina sekä perheenjäsenten että ystävien mieliin. Kaipaamaan jäivät puoliso Marja-Liisa ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Avioliiton Matti Taskila solmi liminkalaisen Marja-Liisa Saarnion kanssa vuonna 1980. Metsästys, marjastus ja kuntoilu olivat Matin rakkaita harrastuksia. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Tai tuo/soita meille, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. 2023 20 PERHEPALSTA . Vuonna 2003 Taskilasta tuli Kannuksen kaikkien alakoulujen rehtori. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Auvo, Edvin 10.3. Himankalainen Asko Kalevi Karhumaa kuoli 3.3.2023 Kalajoen terveyskeskuksessa 69 vuoden ikäisenä. NIMIPÄIVÄONNEA! 9.3. Kannukseen opettajapariskunta Matti ja Marja-Liisa Taskila muuttivat pysyvästi vuonna 1981. AINEISTOT PERHEPALSTALLE: ilmoitukset@lestijoki-lehti.fi tai Lestijoki, PL 1, 69101 Kannus . henkilökuntaa, joka hoiti äitiämme ja mummua suurella sydämellä ja meitä omaisia tukien. mummu ja pappa Museokankaalta. Viimeiseksi jääneen kolumnin hän kirjoitti vuonna 2020. SRK:n johtokunnan jäsenenä Taskila oli vuodesta 2004 alkaen ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 2017–2022. Rivit Niin monta pientä tähtöstä kuin taivaankansi kantaa, niin monta onnentoivotusta tahdomme sulle antaa! Suuret onnittelut 6-vuotiaalle Neealle 6.3. Isabella 10 vuotta. Puhujan tehtävään hänet kutsuttiin Kannuksessa vuonna 1984. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen ja muut sukulaiset sekä ystävät. MUISTOKIRJOITUS Eemil täyttää 4-vuotta maanantaina. Erno, Tarvo, Ernesti 14.3. Matilda, Mette, Tilda, Malla 15.3. T: kotiväki. Lestijoen suru-uutiseen tuli valtava määrä osanottoja. Lasten ja lastenlasten kanssa hän vietti monia ihania hetkiä mökillä. kutsut, onnittelut ja kiitokset 0,50/pmm (sis. Paljon onnea ja onnellisia päiviä kohti uusia kymmenvuosia! T. LESTIJOKI 9. Surukiitokset . Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen. Kalervo 12.3. Taskila toimi Kannuksen Rauhanyhdistyksen puheenjohtajana pitkään. Paljon onnea futari Matias 10 vuotta. Kaipaamaan jäivät sukulaiset ja ystävät. 3. Taskila oli hyvän kielitaidon omaava ja hän toimi tulkkina usein SRK:n Pohjois-Amerikan sisarjärjestön suuntaan. Eläkkeelle Taskila jäi vuonna 2015
044 282 4514 tai ulla-maija.karvonen@evl.fi. (Jes. Vuosipäivän aatosta alkaen pidämme jälleen Kalajoen kirkossa torstai-iltaiset rukoushetket, kuten pidimme sodan alettua vuosi sitten. KUUTAMOHIIHTO, yhteislähtö retkiladulle klo 18 Silmäjärveltä. To 16.3. Aapo Kaivosoja, pyhäkoulu saarnan aikana. 044 282 4514 / Ulla-Maija Karvonen. Klo 17–18 Himangan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Klo 19 Nuortenilta seurakuntakodilla. Tähän tilanteeseen kuulemani laulun sanat olivat kuin rukousta: ”Riko minut, että ehjäksi tulla saan. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. TULOSSA La 18.3. Klo 18 Himangan kirkkokuoron harjoitukset kirkossa. Ukrainan sodan alkamisesta on kulunut vuosi. Klo 17 Toimintakerho 1-4 luokkalaisille seurakuntakodin takkahuoneella. RUOKATAUKO eli lounasruokailu tiistaisin klo 11–12 Seurakuntasalissa. KIRKKOKUORO klo 18 Laurentius-salissa. Hinta 5 €, sis. fi Työpaikkoja on Kalajoen, Himangan ja Raution hautausmaaja puistotöihin sekä haemme myös kesäsuntiota tuuraamaan suntioiden kesälomia. klo 18. Kuka voitti kuoleman. Tule nauttimaan aamukahvit valmiiksi katettuun pöytään mukavassa seurassa ja hyvän ohjelman parissa. Kauppojen ja koulujen hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna. La 11.3. Klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, toim. Koetko yksinäisyyttä tai tuntuuko että raha on tiukassa. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset 040 5810408/Mima tai 044 2825518/Maija. Parempi on tulla niiden ystäväksi, jottei tule niiden uhriksi. Tule syömään ja vaihtamaan kuulumiset yhdessä toisten kanssa! Seurakunnan työntekijöitä tavattavissa. Su 12.3. AIKUISTEN PÄIVÄKERHO klo 12-13.30 Seurakuntatalolla. 3. Ajattelin kuitenkin, että on hyvä uskaltaa kohdata ja käsitellä ikäviäkin tunnetiloja. Klo 18–19 Kerho alakoululaisille Pahkalan koululla. ”Valtava pettymys se oli, ja tuntui äärettömän pahalta. LASTEN LAULURYHMÄ klo 16 Seurakuntasalissa. NUORTENILTA klo 18 Kulumassa. KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS klo 19 Laurentius-salissa. Ne ovat inhimillisiä ja todellisia tunteita. Ihmisiä, jotka ymmärtävät toinen toistaan paremmin ja opettavat armahtamaan ja rakastamaan. mennessä Mirja p. Su 19.3. Olo oli rikkinäinen. OLOTILA klo 12.30-14 Kulumassa. Kuka avasi tien taivaaseen ja kenelle. AAMURUKOUS klo 9 pappilassa. RAAMATTULUOKKA klo 19 ry:llä. Pystyin samaistumaan hänen tunnetilaansa. Naisten aamukahvit Pyhäjoen seurakuntatalolla la 25.3. (1.Joh.4) Niin, jospa onkin etuoikeus saada kokea elämää eri väreissään. klo 13 Hartaushetki Palvelukeskuksella. Ilmoittaudu Opiston toimistoon toimisto@kkro.fi / 08 4639 200. RUOKA-APUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalolla. Nuorisotila Kulumaan pääsee tieltä katsottuna seurakuntatalon oikeasta päädystä. Siionin virsien veisuut klo 13 pappilassa. Kauppojen ja koulujen hävikkiruokaa valmiiksi kassitettuna. Ystäviä kaivataan! Tule kuulemaan ystävätoiminnan perusteista, miettimään löytyisikö sinulle sopiva tapa toimia vapaaehtoisena seurakunnan lähimmäispalvelussa ja kuulemaan vinkkejä ystävän kanssa toimimiseen. 5€, lapset ilmaiseksi) Kannuksen seurakunnassa on alkanut uusi Pikkuhelppi-toiminta. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. VARKKIS klo 12.30-15.30 alakoululaisille Kulumassa. Klo 15.15 Himangan lapsikuoron harjoitukset kirkossa. LAPSIJA PERHETYÖ Ti 14.3. Kaikki elämän mutkat ja suorat, yläja alamäet opettavat meille jotakin, tekevät meistä enemmän ihmisiä. Klo 17–18 Himangan kirkko avoinna hiljentymistä varten. Vieraaksi saamme Harriet Urposen. HILJAISUUDEN MESSU klo 19 kirkossa, liturgia ja saarna: Jukka Saarenpää, kanttori: Johanna Koivumaa, Gospelkuoro ja Kirkko-orkesteri Oliivi. Jää yksi voima, kun voimat häviää. To 16.3. To 16.3. Pe 10.3. Ma 13.3. ”Jää yksi usko, kun usko häviää. LASTEN LAULURYHMÄ klo 16 Seurakuntasalissa. Oletko työtön, sairauslomalla tai -eläkkeellä, kotiäiti tai -isä tai muuten vain kotona päivät pitkät. Messun jälkeen keittolounas ja lähetysjuhla seurakuntakodilla. RUOKA-APUA sitä todella tarvitseville klo 19 seurakuntatalolla. Su 12.3. Pe 17.3. Harriet musisoi ja kertoo Jumalan lahjoista. Raamattuviikonloppu Vanha testamentti eläväksi Raamattuviikonloppu Kalajoen Kristillisellä Opistolla 10.-12.3.2023. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Ilmoittautumiset viestillä UllaMaijalle pe 10.3. ILTAKYLÄSEURAT klo 20 Anne ja Petri Niemi-Korvella. keiton, voileivät, juomat sekä jälkkäriksi kahvin/ teen. Koulutus järjestetään yhteistyössä Lohtajan ja Toholammin seurakuntien kanssa. kirkkoherranvirasto on avoinna ma-ke klo 10-14.. Seurakunta tarjoaa lounaaksi pitsaa ja salaattia. Klo 11 Eläkeikäisten kerho seurakuntakodilla, lounas 6 euroa yhteisvastuukeräykseen, hartaus diakoni Jaana Vähäkangas. Kevyttä liikuntaa ja mukavaa jutustelua, vetäjänä Heikki Saunavaara. Rukoushetki rauhan puolesta Kalajoen kirkossa to 9.3. KIRKOLLISET Kannus Himangan kappeliseurakunta Kuka voi sanoiksi pukea Herran voimateot, kuka voi häntä kyllin ylistää. mennessä, p. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 9. Kirjassaan Läpi pimeän yön Henri J.M. AJATUKSIA SINULLE . klo 13 Hartaushetki Palvelukeskuksella. Kimppakyyti lähtee Jokelan pappilasta klo 9.30 ilmoittaudu Ulla p. Mukana Salme Heikkilä. Nouwen kehottaa: Ystävysty tunteidesi kanssa. klo 18 Paastonajan torstai-ilta seurakuntakodilla. Kisko pois kaikki tarpeeton, silloin helpompi olla mun on. Pe 10.3. Klo 10–11.30 Perhekerho seurakuntakodilla päiväkerhotilassa. Klo 18 Seurat Pajalan seuratuvalla, Kari Lauri. Riko minut hellästi, mutta kokonaan. PÄIVÄKERHO klo 10.30 ry:llä. KASTETUT: Eeli Reeo Christian Kärkkäinen (Kalajoki) KUOLLEET: Tauno Aatos Tömisevä 93 v (Himanka), Eeva Liisa Roukala 86 v (Kalajoki), Tauno Johannes Ilmari Ojala 86 v (Kalajoki) SEURAKUNNAN VIIKKO To 9.3. PERHEKERHO klo 10-12 Perheidenkulumassa. Ovella arvotaan vuoronumerot. Suvi Lehtimäki, Veli Ainali. Olotila on työikäisten mutta syystä tai toisesta työelämän ulkopuolella olevien kohtaamispaikka. 2023 21 . MUUTA Ajalla 6.-12.3. Ilmoittautumiset 20.3. Kenet rikottiin ristillä. Kurssimaksu 50 euroa, yksittäiset luennot 10 euroa. Opettajana professori Antti Laato Åbo Akademista. On usko siinä, että Jeesus vielä jää, ja särjetyillä käsillään hän siunaa särkyvää. Kokkolan rovastikunnan LÄHETYSPÄIVÄ alkaen klo 10 messulla Kälviän kirkossa. Sisään voi tulla aikaisintaan klo 18.45. YSTÄVÄKOULUTUS klo 1113.30 Kivikololla. Retkilaavulla tulet ja makkaraa ja mehua Yhteisvastuun hyväksi, varaa hiukan käteistä mukaan! Su 12.3. Hän sanoo, että ikäviä tunteita ei voi tukahduttaa. Toiminta on maksutonta lastenhoitoapua seurakunnan Perheidenkulumassa tai ulkona. Ps. Jos hinta tuntuu liian suurelta, ota yhteyttä diakoniatyöntekijään, p. Tarjolla kahvia ja teetä, pientä purtavaa, juttuseuraa, päivän lehti, mahdollisuus pelata pingistä, biljardia tai lautapelejä, tietoa toiminnasta ja palveluista sekä apua ja tukea. klo 18, ryhmä kokoontuu neljä kertaa ennen pääsiäistä Kaisa Rahjan ohjauksessa, lähde yhdessä pohtimaan paastonajan hengellistä merkitystä itsellesi, matka-apuna vihkonen, jonka saat ryhmässä. VIRTAPIIRI klo 9, lähtö Pappilan pihasta. Ma 13.3. Sitten hän lähti ontuen lonkkaansa. Sisään voi tulla aikaisintaan klo 18.45. Ti 14.3. Ke 15.3. Riko rakkaudellasi minut.”(Sinikka Svärd) Kuka koki ihmisten silmissä täydellisen epäonnistumisen ja hylkäämisen. 044-7229006 tai Heli p. VARHAISNUORISOTYÖ Pe 10.3. Ei se hääviltä tunnu.” Näillä sanoilla hiihtäjä Niilo Moilanen kuvaili pettymystään MM-sprinttihiihtonsa jälkeen. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. 050-4929250 tai Leena p. Ke 15.3. Tulethan selvin päin. Koulutus ei sido sinua mihinkään päätät vasta sen jälkeen, haluatko toimia lähimmäispalvelussa ja minkälaisessa tehtävässä haluat toimia. YHTEISET TAPAHTUMAT: Kesätyöpaikkojen haku 2023 Hakulomake löytyy Kalajoen seurakunnan kotisivuilta www.kalajoenseurakunta. Myös pääovesta pääsee sisään. Ke 15.3. NUORISOTYÖ To 9.3. Ovella arvotaan vuoronumerot. Seurojen jälkeen yhdistyksen kevätkokous. Ma 13.3. Pe 17.3. 044-7229023. Seurakunnan lastenohjaajat tarjoavat maksutonta perhetoimintaa, jonka tarkoitus on tuoda helpotusta lapsiperheiden arkeen. Joskus pitää epäonnistua kunnolla, sitten tietää, miltä se tuntuu. Mutta ihmisen olemassaolon oikeutta ne eivät vie. Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. ISOSET klo 17 Kulumassa. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. MUSIIKKITYÖ To 9.3. 53) Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 040-1817517. On voima siinä, että Jeesus vielä jää, ja särjetyillä käsillään hän kantaa särkyvää.” (Jari Kekäle) Anna-Maija Pahkala, Himanka Yksi jää Jumalanpalveluksen radiointi osoitteessa www.kalajoenseurakunta.fi/verkkokirkko/ To 9.3. 106:2. MESSU klo 10 kirkossa liturgi: Jukka Saarenpää, saarna: Sakari Typpö, kanttori: Johanna Koivumaa. Klo 9 Aamurukous ja kahvit seurakuntakodilla takkahuoneessa. SEURAT klo 13 ry:llä, Mikko Peteri ja Arto Syrjälä. VARKKIS klo 12.30-15.30 alakoululaisille Kulumassa. Jaakob paini Jumalan kanssa eikä päästänyt häntä ennen kuin sai siunauksen. Seuraava Pikkuhelppipäivä on: 23.3.klo 12-16. klo 10. Ti 14.3. NAISTEN RAAMATTUJA RUKOUSPIIRI klo 18 pappilan vintillä. Hartaus, kahvit, yhteistä ohjelmaa. Klo 11 lounas (aik. PYHÄKOULU klo 11.30 ry:llä. Paastonajan ryhmä Jokelan pappilan salissa to 9.3. Olin juuri pudonnut epäonnistumisen ja häpeän syövereihin. La 11.3. Vanhempi voi käydä asioilla, nukkua, lenkkeillä tai käydä lääkärissä, sillä aikaa, kun lapset ovat Pikkuhelpissä
La 11.3. mennessä, p. Laskutettaviin lisätään laskutuslisä 5,39e sis. Rukouskokous klo 18.00. klo 13.15 Säbäkerho Kuusiston salissa. Työtehtävinä on kukkien istuttamista ja hoitoa, nurmikon leikkuuta ja muita kevyitä ulkotöitä. 3e. 2. ilmaiseksi ja alle 12v. Työaika on arkipäivisin klo 9-15, työskennellään kahden viikon jaksoissa 1-3 hengen ryhmissä. 050 555 6567 info@rannikonhautakivi.fi UUDET MUISTOKIVET, LISÄNIMIEN KAIVERRUKSET, ENTISÖINNIT, KORJAUKSET, NOSTOT, OIKAISUT. 044-0819314. klo 9 Katariinan kamarin ja Mirjam-tuvan hartaudet, Anniina Lintilä La 18.3. Vain soitto ja hoidamme lisänimen kaiverrukset. Su 12.3. klo 17.30 Vivace To 9.3. Isäntäperhe saa majoituksesta korvauksen. jakso 3.–14.7. Lopuksi ruokailu. klo 10 Perhekerho Toholammin srk-kodissa NUORISOTYÖ To 9.3. klo 15 Miesten järjestämät myyjäiset Rauhanyhdistyksellä, Markku Huhtala Su 12.3. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 10.3. Jo aiemmin ilmoittautuneet otetaan huomioon. Ohjaajina Rasmus ja Leila Ti 14.3. Lähtö srk-kodin pihalta klo 17.30 Ke 15.3. Su 12.3. Anteeksiantaminen lähimmäiselle vapauttaa katkeruuden myrkystä! Viikon kolmisointu To 9.3. Tom Säilä ja Hannu Kippo. KUOLLUT Paavo Vilpas Niemi 88 v., Eeva Maria Tiala 88 v., Aimo Antero Annala 93 v. Rukoillaan yhdessä klo 13.00. Kunnan kämpällä nokipannukahvia, pullaa ja makkaraa, näistä vapaaehtoinen maksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. KASTETTU Viljo Juhani Paananen. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. Luovu sellaisista saatavistasi nyt. La 11.3. Pakettipiiri klo 18.00. 3.4.1942 Kannus k. Hakijoille ilmoitetaan valinnoista. MUUT Kesätyöhaku Haluatko kesätöitä seurakunnalta. Tarkempia tietoja talouspäällikkö Sari Anttilalta. jakso 17.–28.7. klo 15 – 16.30 Varkkikset Vintillä DIAKONIA To 9.3. Ehtoolliskokous klo 11.00. 3. 12.3. Tervetuloa tutustumaan Viisikielisen lauluihin kaikki seurakuntalaiset. (08) 410 6300 Toholampi • Eero Laine • P. TULOSSA Perinneja kotiruokaviikko seurakuntakodilla ti 21. ”Niin alkoi iloinen juhla”. Isäntäperheen ilmoittautumisia otetaan vastaan to 9.2. Ke 15.3. LESTIJOKI SEURAKUNNAT 9. klo 18 – 23 Nuortenilta Vintillä Ti 14.3. Olli Seppänen kertoo ensin elokuvan taustasta, sitten on kahvitarjoilu diakoniatyön hyväksi (vapaaehtoisia leipojia ja tarjoilijoita kaivataan) ja lopuksi elokuvaesitys. – pe 24.3. Ilmoituksen voi tehdä ja maksaa verkossa: www. Toholammin seurakunta hakee kesätyöntekijöitä Toholammin ja Lestijärven hautausmaille. klo 10.30 – 12 Perhekerho Lestijärven srk-kodissa Ma 13.3.klo 17 Pelkosenniemen ihme -elokuvaesitys Lestin koululla. 1. ja pe 10.2. Ti 14.3. klo 14.00-18.00. Tervetuloa! Toholammin helluntaiseurakunta To 9.3 Monitoimikerho klo 17.30-19.00 Juhani Vuorisen koululla La 11.3 GospelTupa klo 19-24 (Tukkitie1) Su 12.3 Hyvän Sanoman ilta klo 16.00, Harri Vuolteenaho Ma 13.3 Rukoushetki klo 11.00 Ke 15.3 Sanan ja rukouksen ilta klo 18.00 Tervetuloa tilaisuuksiin! Lähetyskirppis avoinna ke-pe klo 12-17, la klo 11-14 Tervetuloa edullisille ostoksille! Kannuksen baptistiseurakunta ja helluntaiseurakunta 10 . 0401822750. klo 18 Lauluseurat Heli ja Mika Haaponiemellä PÄIVÄKERHOJA PERHETYÖ To 16.3. klo 19 Kirkkokuoron yhteisharjoitukset Vanhassa Pappilassa Ke 15.3. Vuokko ja Vesa Saarenpää. 31.12.2022 Hollola Muistoa kunnioittaen kaipaamaan jäivät Lapset perheineen Kun suru koskettaa Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen. jakso 19.6.–30.6 (työpäivä ei 23.6) 3. klo 11.00 Toholammin helluntailähetys ry:n ja helluntaiseurakunnan vuosikokous jäsenille. Tervetuloa! Lestijärven helluntaiseurakunta YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. Seurakunta tarjoaa lounaaksi pitsaa ja salaattia. alv 24%. klo 18 – 21 Nuortenilta Lestillä Pe 10.3. klo 16 Poikakuoro ja klo 17 Ilonjyvä LESTIJÄRVI To 9.3. Puhelinnro 046 952 6014. klo 19.00 Gideonit ja Aimo Tuikka Ukrainankuvaterveisten kera sekä Veikko Kivineva. Ystäviä kaivataan! Tule kuulemaan ystävätoiminnan perusteista, miettimään löytyisikö sinulle sopiva tapa toimia vapaaehtoisena seurakunnan lähimmäispalvelussa ja kuulemaan vinkkejä ystävän kanssa toimimiseen. HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. Ruokajako klo 16.00-17.00. Kirpputori klo 10.00-13.00. Haapavesi on lähialuettamme, maksuton asennus. Kahvi erikseen ostettuna 2e. Alle 3v. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Soita: 020 750 4469 (ma–pe 8–16) Voit tuoda ilmoituksen myös konttoriimme Mukana elämän eri vaiheissa. Säävaraus. Ma 13.3. MUSIIKKI To 9.3. Jos olet vuonna 2007 tai sitä ennen syntynyt reipas nuori, ota yhteyttä seurakunnan kotisivuilla olevalla lomakkeella 24.3.2023 mennessä ja ilmoita sinulle sopiva ajanjakso. klo 18 Herätysliikkeiden lauluilta srk-kodissa, vuorossa Kansanlähetys ja Viisikielinen, vieraana Tapio Räisänen, mukana myös Eija Seppä ja Iiris Rautiola, kolehti Kansanlähetykselle. Sleyn:n valtakunnallista evankeliumijuhlaa vietetään Toholammilla 30.6.-2.7.2023. Ti 14.3. klo 11-13.30 YSTÄVÄKOULUTUS Kannuksessa, yhteistyössä Kannuksen ja Lohtajan seurakuntien kanssa. Evankeliumijuhlien Kutsumessu Toholammin kirkossa, Keijo Raitanen, Tom Säilä (saarna), Iiris Rautiola, kirkkokuoro, JP ryhmä: Sley. klo 17-21 Kuutamohiihto Hongistosta kunnan kämpälle. Henry Sekki puh. Majoitusta tarvitsevat ovat yhdestä henkilöstä pieniin perheisiin. ANTEEKSIANTAMINEN Älä tuhlaa elämääsi loukkausten velkomiseen ja kaunan kantamiseen. Koulutus ei sido sinua mihinkään – päätät vasta sen jälkeen, haluatko toimia lähimmäispalvelussa ja minkälaisessa tehtävässä haluat toimia. klo 14 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Markku Huhtala, Teijo Meriläinen Ti 14.3. Ilmoittautumiset viestillä Anniinalle pe 10.3. To 9.3. kpk.fi/kuolinilmoitukset Voit jättää ilmoituksen myös Sähköpostitse: aineisto@lestijoki-lehti.fi (laskutustiedot ja julkaisupäivä). jakso 5.–16.6. p. Pitkä on ollut kulkijan tie, ennen kuin matka kotiin nyt vie Matti Johannes KESKI-JYLHÄ s. Olisiko Sinulla/Teillä mahdollisuutta avata kotinne ovet majoitusta tarvitseville juhlavieraille. 044 543 6475 www.rannikonhautakivi.fi Palvelua monin eri tavoin: puhelimitse, sähköpostilla, koti/hautuumaa käynti. klo 18 Naiset kaivolla-ilta Ali-Haapalan navetan vintillä. 2023 22 Toholampi Lestijärvi JUMALANPALVELUKSET Su. Messun jälkeen kirkkokahvit, hartaus ja toimikuntien terveiset. Hinta 7e sisältää ruuan, lisukkeet, jälkiruuan sekä kahvin/pullan/kakun. 4
Toimitamme koneet tarvittaessa paikalleen asennettuina. 044 065 8440 www.sahkoliikekannus.fi TUIJAN FI UPESU AUTOJEN PESUT • VAHAUKSET • SIIVOUKSET • HUOLLOT • MAALAUKSET • KORJAUKSET JA RENGASTYÖT OMPELUPALVELU • AJONEUVOJA HUONEKALUVERHOILUT MYÖS TOHOLAMPI, Juha 045 111 7034, Tuija 045 111 3525 WWW.TUIJANFIXUPESU.COM Minna Niemonen jalkojenhoidon ammattitutkinto • Asematie 7, Kannus • 040 3577036 • jalkatupa@gmail.com • Ajanvaraus vello.fi/jalkatupa PUH. 2023 23 Peukuta paikallista. ocgroup.fi Päivystyspuhelin 0440 897 711 Ajanvaraus p. Tällä sivulla tuot omat palvelusi kätevästi esille ja muistutat olemassaolostasi edullisesti. KOTITYÖT Myös rakennussiivous, asiointipalvelut ja avustajatyöt Soita ja kysy lisää! Muista kotitalousvähennys! Tarvitsetko apua. • Vaihtuva valikoima myös käytettyjä kodinkoneita OSA HILLA GROUPIA UUDISRAKENTAMISTA • Talomalli asiakkaan toiveiden mukaan. Sähkötyöt jo vuodesta 1993 alkaen! Asematie 9, 69100 Kannus Veikko Nybacka P. 0400 663 270 | www.kodinkonehuoltokannus.fi • Kodinkoneiden korjaukset • Ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus • Helkama kodinkoneet varastomyymälä, myymme myös muita merkkejä. Kysy Anitalta: 050 599 5408 Torikatu 40, 67100 Kokkola puh. E H T K O M U J A R V I . Kaipaatko ammattitaitoista kumppania toteuttamaan yrityksenne asiakastilaisuudet, vuosijuhlat, avajaiset, pikkujoulut tai seminaarit. LESTIJOKI PARHAAT PALVELUT 9. Lue lisää: rohkievents.fi Tilitoimisto LKT Oy Tukkitie 4, 69100 Kannus • 050 3394 205 www.tilitoimistolkt.fi • 050 3377 043 • YRITYSJA MAATALOUSKIRJANPIDOT • PALKANLASKENNAT, VEROTUSASIAT • MUUT TOIMISTOPALVELUT Palvelemme niin yrityksiä kuin yksityisiä kaikissa sähköalan töissä ammattitaidolla ja huolellisesti. 029 566 1270 Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta KatiApu Puh. Meiltä saat tarpeisiinne räätälöidyt tapahtumat suunnittelusta käytännön toteutukseen saakka “avaimet käteen” –periaatteella. F I Ajanvaraus p. 3. 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W . 050 338 5228 • SIIVOUKSET• IKKUNAN PESUT • YM. Tiedustele vapaita paikkoja: Anita Hyvönen puh. Katariina Kujala Elämäsi tilaisuus – myös yrityksellesi. F I Hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset, purentalihashieronta. 050 599 5408 Yrittäjä! Onko tässä sinun paikkasi. E H T K O M U J A R V I . • Muuttovalmiiksi tai haluttuun valmiusasteeseen tehtynä • Rakennusaikataulu 6-8kk KYSY TARJOUS! Kari 050 3433104 kamisa.fi Pitkänsillankatu 23, 67100 KOKKOLA . 044 2660 660 Pajalankatu 3, 84100 Ylivieska W W W . 870 741 050 3452 897 PARTURI • KAMPAAMO OSUUSPANKIN TALO, KANNUS Parturi-Kampaamo AVOINNA AJANVARAUKSELLA 044 383 9330 Sievintie 2, Toholampi Asematie 9, Kannus | puh. 029 566 1270, fax 029 566 1289 Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Sivuvastaanotot Kannuksessa ja Kaustisella: Ajanvaraus Kokkolasta Sähköposti: etunimi.sukunimi@oikeus.fi Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.fi Virastoposti: pohjanmaa.oikapu@oikeus.fi Vaasantie 6 C, 67100 Kokkola puh
3. JÄMSÄ Auton suora numero: KP1118 040 136 3101 KELANUMERO 0800 41 5720. Kysy pakettitarjousta alueen lehtiin ja muista tavoista tavoittaa (esitteet, vaaliliitteet jne.) mediamyyjältäsi tai myynti@hillagroup.fi Vaalimainokset -30% normaalihinnoista EDUSKUNTA VAALIT 2023 VAALIPÄIVÄ 2.4.2023 ENNAKKOÄÄNESTYS 22.-28.3.2023 Vaasan vaalipiirin julkaisumme tavoittavat yhteensä 176.000 lukijaa Valtakatu 12, Kannus, p. 044 584 7514 #johannan_putiikki Johannan Putiikki Avoinna KE 15-18 • TO 10-18 • PE 10-17 • LA 10-14 HUOM! Uudet aukioloajat! Ehdolla. 044 5026 902 / Kari Niemi sähköposti: louet@louekeskus.fi www.louekeskus.fi Tervetuloa! • KAHVIO JA GRILLI AVOINNA Louetilla lasketellaan! Hiihtolomaviikolla 10 AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 11 ALKAEN 95 JÄRJEN ÄÄNI, MAASEUDUN ÄÄNI VIRPI ALI-HAAPALA hallintojohtaja Toholampi 50€ LAHJAKORTIN ARVONTA TARJOUKSET KE-LA Norm. 149,KAHVIBAARI KANNUS p. 050 599 5408 S. Autamme Sinua tarvittaessa mainoksen suunnittelusta aina sen valmistamiseen asti. LESTIJOKI 9. hillagroup.fi/mainostajalle Luotettavassa ja tarkasti luetussa* uutisympäristössä vaaliviestisi huomataan. 2023 24 Louekalliontie, Sievi, p. Kattava valikoima kotimaisia KIHLAja VIHKISORMUKSIA alkaen...... 050 4422 077 Palvelemme ma-pe 10-18, la 10-15, su sulj. TAVOITAMME KATTAVASTI VAALIPIIRISI ÄÄNESTÄJÄT *Kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan Hilla Groupin julkaisuja pitää luotettavana 85 % lukijoista ja medioitamme luetaan keskimäärin 30 min. hintaiset VAATTEET ja ALUSASUT OSTA 3, MAKSA 2 !!! (ei lahjakorttiostot) ARCOPEDICO kengät -10% Putiikin 3-vuotis synttärit! Paljon ALE tuotteita Saunapellontie 6, 69300 Toholampi puh. 045 2761 400 Vanha iloinen KAHVIBAARI Tervetuloa laulamaan tai kuuntelemaan Kahvibaarin erityiseen tunnelmaan! Maaliskuun KARAOKE LA 11.3. Ikimuistoinen päivä 23.3.23 Voit varata yksityisen esittelyajan myymälän ollessa suljettu. alkaen klo 20 Isäntänä Hemuli SUNNUNTAINA 12.3. KLO 17.00 Tehokasta näkyvyyttä paikallislehdessä! Kysy tarjous! Anita Hyvönen p