Hyvän idean kehittely eteni ripeästi sen jälkeen kun katsottiin, että Liikunta & Tiede -lehti voisi toimia asian toteuttajana. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti artikkelit ja niiden tiivistelmät ilmestyvät myös sähköisessä muodossa verkko lehtenä ( www.stadion.fi/LTS/ Tutkimusartikkelijulkaisu). Toivomme, että tutkimusartikkelijulkaisulla on jatkuvuutta ja että voimme myös ensi vuonna tarjota tämän julkaisumahdollisuuden liikuntatieteen eri alojen tutkijoille ja tutkijakoulutettaville. vuosikerta ISSN 0358-7010. Valmistelutyö alkoi lehden asettamassa monitieteisessä toimitusryhmässä samana vuonna ja määräaikaan 15.8.2000 mennessä lehdelle oli tarjottu kolmetoista käsikirjoitusta. Onnittelemme hyväksyttyjen artikkeleiden kirjoittajia. PAULI VUOLLE JOEL JUPPI Liikunta &Tiede 6/2000 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Stadion, eteläkaarre 00250 Helsinki puh: 09-4542720 fax. Jatkoa ajatellen on erittäin rohkaisevaa todeta se perusteellisuus, jolla asiantuntijat paneutuivat työhönsä. Heinonen, Hannu Itkonen, Heimo Nupponen, Lauri Laakso, Mirja Papunen, Eila Ruuskanen, Jaana Suni Tutkimusartikkelijulkaisun toimitusryhmä Hannu Itkonen, Joel Juppi, Urho Kujala, Heimo Nupponen, Harri Suominen Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Paino: Vammalan Kirjapaino Oy Tilaukset: Kestotilaus 170 mk/vsk Vuositilaus 190 mk/vsk. Korjausten jälkeen arvioitsijat esittivät toimitusryhmälle kaikkien muokattavaksi jätettyjen käsikirjoitusten hyväksymistä. Tähän julkaisuun hyväksyttiin kahdeksan käsikirjoitusta. Uusi tutkimusartikkelijulkaisu on syntynyt ja odottaa palautettasi K ädessäsi on nyt ensimmäinen Liikunta & tiede -lehden tutkimusartikkelijulkaisu. Vain yksi hyväksytyistä käsikirjoituksista hyväksyttiin pienin tarkistuksin, muut joutuivat perusteelliseen muokkaukseen. Seuraavat kaksi artikkelia ovat liikuntasosiologian ja -suunnittelun alueilta. Kun kysymyksessä on ensimmäinen numero, kaikkinainen palaute lukijoilta on tervetullutta. Tarve kotimaisen liikuntatieteellisen foorumin aikaansaamiseksi tuli konkreettisesti esiin Valtion liikuntatieteellisen jaoston 25.2.1999 Jyväskylässä järjestämässä liikunnan yhteiskunnalliskäyttäytymistieteellisen tutkimuksen arviointiseminaarissa. Siellä esitettiin, että tiedeyhteisön tulisi ottaa harkittavaksi puhtaasti liikuntatieteellisen, mahdollisesti sähköisen lehden perustaminen. Sitä jäämme lämpimin joulutervehdyksin odottamaan. 2 LIIKUNTA & TIEDE 6/20CX) • Tutkimusartikkelijulkaisu Artikkelit on ryhmitelty siten, että ensimmäiset neljä käsittelevät fyysistä kuntoa, liikuntaharrastusta ja koululiikuntaa. 37. Tämän jälkeen toimitusryhmä ja sen piiristä kullekin käsikirjoitukselle nimetty vastuuhenkilö etsivät kullekin käsikirjoitukselle kaksi arvioitsijaa, jotka antoivat yleisarvioin sekä yksityiskohtaiset kommentit hyväksymisen tai hylkäämisen perusteista tai siitä, miten artikkelia tulisi muokata. Liikunta & Tiede -lehti kiittää toimitusryhmää ja kaikkia arvioitsijoita heidän todella merkittävästä työpanoksestaan sekä opetusministeriötä taloudellisesta tuesta. 09-45427222 e-mail: lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/L TS Päätoimittajat: Pauli Vuolle (vast), Joel Juppi Vastaava toimittaja: Leena Nieminen Toimituskunta: Pilvikki Heikinaro-Johansson, Olli J. Kolmas kategoria kattaa väljästi määriteltynä erityisryhmien liikunnan. Samalla rohkaisemme yhä useampaa tutkijaa tarttumaan tilaisuuteen ja lähettämään jatkossa käsikirjoituksensa Liikunta &Tiede -lehden tutkimusartikkelijulkaisuun
Vammainen ruumis pyörätuolitanssijan puheessa. TUTKIMUSARTIKKELIJULKAISU 2000. Jari Lämsä, Pauli Vuolle 41 Kaatumistapaturmien ilmaantuvuus 70-75-vuotiailla oululaisilla liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana Sari Lehtola, Liisa Hänninen, Margit Päätalo 48 Jäyhä, normaali ja vapautunut. Hanna Väätäinen 57 Kirjoittajaluettelo Asiahakemisto 58 Kirjoitusohjeet 2001 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 3. www.stadion.fi/LTS/Tutkimusartikkelijulkaisu 2 Pääkirjoitus Pauli Vuolle 4 Nuorten terveystapatutkimus: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999 Pauliina Hämäläinen, Heimo Nupponen, Arja Rimpelä, Matti Rimpelä 12 Opetustapahtumatekijöiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä Mikko Pehkonen 19 6vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus Arja Sääkslahti, Pirkko Numminen , Päivi Raittila, Ulla Paakkunainen , likka Välimäki 23 Koululaisten fyysinen aktiivisuus, kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus Tero Viljanen, Simo Taimela, Urho Kujala 27 Äänekosken uimahallin sosiaalisten vaikutusten arviointi päätöksenteon näkökulmasta Ari Karimäki 33 Totalisaatio ja Suomen huippu-urheilumenestys vuosina 1966-1998
Pojat ilmoittivat harrastavansa rasittavampaa liikuntaa kuin tytöt ja koettu rasittavuus lisääntyi iän myötä. Asiasanat: liikunnan harrastaminen, liikuntasuositukset, nuoret, polarisaatio, terveys, trenditutkimus 4 LIIKUNTA & TIEDE 6/2CXXl • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 ABSTRACT ADOLESCENT HEAL TH AND LIFESTYLE SURVEY (FINLAND): TRENDS IN PHYSICAL ACTIVITY OF 12-18 YEAR OLDS 1977-1999. Vastaamisaktiivisuus oli 1977 -1981 86 88 %, mutta laski 1990 -luvulla 76 79 %:iin. Liikuntaa harrastamattomien ääriryhmä pienentyi. Liikuntaharrastuksen tiheys ja koettu rasittavuus yhdistettiin harrastuksen tehokkuudeksi, jonka mukaan liikuntasuosituksen täyttävien osuus oli alhaisimmillaan 1985, pojilla 28 % ja tytöillä 19 %. Key words: adolescents, health, physical activity, physical activity recommendations, polarisation, trends JOHDANTO Liikkuminen kuuluu luonnostaan lapsuuteen, mutta murrosiässä liikunta-aktiivisuus vähenee (esim. Participation in sports club activities, perceived intensity of activity and proportion of those who reported very frequent physical activity increased during the study period. Urheiluseuraliikunta ja aktiivinen liikunnan harrastaminen olivat pojilla yleisempiä kuin tytöillä ja vähentyivät iän myötä. There was no indication of polarisation in trends of physical activity during the study period. Vaikka nuorten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt 1980 -luvulta, enemmistö heistä harrastaa liikuntaa edelleen liian vähän. In 1999 40 % of Finnish boys and 27 % of girls were active enough to meet the recommendations. Hämäläinen P., Nupponen H., Rimpelä A., Rimpelä M. Telaman ja Laakson (1983) mukaan liikuntaharrastus on omaan kiinnostuk. Tämän jälkeen osuudet lisääntyivät vuoteen 1997 saakka (42 % ja 31 %) ja olivat vuonna 1999 vastaavasti 40 % ja 27 %. Tutkimusjakson aikana urheiluseuraliikuntaan osallistuminen, erittäin aktiivinen liikunnan harrastaminen ja koettu rasittavuus lisääntyivät. T rends in physical activity of 12 -,14 -,16 and 18 year-olds were studied in the nationally representative biannual postal survey, Adolescent Health and Lifestyle Survey, 1977 1999. Aarts, Paulussen, Schaalma 1997; Corbin, Pangrazi 1998; Telama, Laakso, Yang 1994; Wold, 1989). Activity rate (especially sports club activities) decreased and perceived intensity of activity increased with age. Tässä raportissa kiinnitetään liikuntatrendien lisäksi huomiota Yhdysvalloissa ja Englannissa julkaistun liikuntasuosituksen täyttymiseen ja harrastuksen polarisoitumiseen. N uorten terveystapatutkimuksessa on vuodesta 1977 valtakunnallisilla postikyselyillä seurattu joka toinen vuosi 12 18-vuotiaiden liikunnan harrastamista urheiluseuroissa ja muuten vapaa-ajalla. Seurantajakson aikana liikunnan harrastaminen muuten vapaa-aikana oli huomattavasti yleisempää kuin urheiluseuraliikunta. Purpose of the study was to find out how the physical activity trends in adolescents have changed in 22 years and how Finnish adolescents meet the physical activity recommendations stated by American and British experts. The number of respondents was 2832 8390 and response rates were 76 88 %. Erityisesti kilpaurheilu (Fogelholm, 1998) ja urheiluseuraliikunta vähenevät iän lisääntyessä (Kannas, Tynjälä, 1998). Hämäläinen P., Nupponen H., Rimpelä A., Rimpelä M. Liikunnan rasittavuuden mittaamiseksi on 1979 alkaen kysytty omaa arviota hengästymisestä ja hikoilusta liikunnan aikana. Lasten ja nuorten liikuntaa tutkittaessa on tärkeää tehdä ero liikuntaharrastuksen ja liikunta-aktiivisuuden välillä. Tutkimukseen vastanneita oli 1977 1989 vuosittain 2832 4273 ja 1990-luvulla 76348390. Frequency of physical activity and perceived intensity of activity were combined to effectivity of activity in order to measure how the physical activity recommendations were met. NUORTEN TERVEYSTAPATUTKIMUS: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999 PAULIINA HÄMÄLÄINEN 1, HEIMO NUPPONEN 2, ARJA RIMPELÄ 1, MATTI RIMPELÄ3 1 Terveystieteen laitos, 33014 Tampereen yliopisto 2 Liikuntakasvatuksen laitos/LINKKI, 40351 Jyväskylän yliopisto 3 STAKES, Sosiaalija terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus PL 220, 00531 Helsinki Yhteyshenkilö: Pauliina Hämäläinen, Terveystieteen laitos, 33014 Tampereen yliopisto, Puh: +358 3 215 8820; Fax: +358 3 215 6057; E-mail: pauliina.hamalainen@uta.fi TIIVISTELMÄ Nuorten terveystapatutkimus: Nuorten liikunnan harrastaminen 1977 1999. Erityistä huomiota pitäisi kiinnittää 16 18 -vuotiaisiin ja urheiluseuraliikuntaharrastuksen säilymiseen. Boys were physically more active than girls. Activity outside sports clubs remained more common than participation in sports club activities during the whole period
Tytöillä liikunnan harrastaminen vähenee kuudennelta kahdeksannelle luokalle siirryttäessä. Jatkuakseen ohi murrosiän harrastuksen täytyy perustua nuoren omaan kiinnostukseen. Nuorten liikunnan harrastaminen on siis hieman lisääntynyt 1980-lukuun verrattuna (Nupponen, Telama 1998). Erityisesti kiinnitetään huomiota nuorten liikuntaharrastuksen mahdolliseen polarisoitumiseen ja arvioidaan, missä määrin suomalaisten nuorten liikuntaharrastus vastaa asiantuntijasuosituksia liikuntatarpeesta. Liikunnan harrastamisen tiheysmuuttujan muodostaminen. (Rimpelä ym 1999.) Puuttuvien tietojen osuus kyselyyn vastanneista vaihteli vuosittain urheiluseuraliikunnassa 1 4 %, muussa vapaa-ajan liikuntaharrastuksessa 1 3 % ja liikunnan koetussa rasittavuudessa 1 6 %. Vastanneita oli 1970 80 -luvuilla vuosittain 2832 4273 lukuun ottamatta vuotta 1987, jolloin otos oli kaksi kertaa aikaisempaa suurempi. seen perustuvaa tietoista vapaa-ajan liikuntaan osallistumista. Tämän tutkimuksen aineistossa edellytettiin, että kaikkiin kolmeen liikuntakysymykseen oli vastattu hyväksyttävästi. Rasittavaksi katsottavan liikunnan kestoksi suositellaan vähintään 20 minuuttia kerrallaan. Yhdysvalloissa ja Englannissa julkaistujen asiantuntijasuositusten mukaan nuoret tarvitsevat melko rasittavaa liikuntaa (moderate physical activity) useimpina päivinä viikossa ja lisäksi rasittavaa liikuntaa ( vigorous physical activity) vähintään kolme kertaa viikossa (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines .. Liikuntaharrastuksen tiheyden mukaan vastaukset jaettiin neljään luokkaan: liikuntaa vähemmän kuin kerran viikossa, kerran viikossa, 2 3 kertaa viikossa ja vähintään neljä kertaa viikossa harrastavat. Tytöillä ei siis todettu vastaavanlaista polarisoitumista kuin pojilla. Polarisaatio näkyy erityisesti järjestettyyn liikuntaan osallistumisessa. Nuorten terveystapatutkimuksen liikuntaharrastustuloksia on esitetty aikaisemmin mm. Melko rasittavan liikunnan tulisi yhdellä harjoituskerralla kestää vähintään 30 minuuttia, mutta mielellään 60 minuuttia. Suomalaisten nuorten liikuntaharrastuksesta on runsaasti tietoja yksittäisistä tutkimuksista (ks. WHO:n koululaistutkimuksen mukaan erityisesti aktiivisesti liikkuvien poikien osuus on lisääntynyt vuosina 1986 1998 (Kannas, Tynjälä, 1998). Pojilla vastaamattomien osuuksissa ei ollut olennaisia eroja ikäryhmien välillä, mutta 12 -vuotiaat tytöt vastasivat kaikkiin kolmeen kysymykseen muita ikäryhmiä heikommin. Vanhempien ohjaamana liikuntaharrastus alkaa usein eriytyä tietoiseksi ja tarkoitukselliseksi toiminnaksi jo lapsuudessa. Vaikka fyysisestä kunnosta ja liikkumisesta on Suomessa keskusteltu vilkkaasti, toistaiseksi ei ole käytettävissä kotimaisia asiantuntijasuosituksia lasten ja nuorten liikunnan tarpeesta ja suositeltavista määristä. Murrosiän alkaessa pojat harrastavat liikuntaa useammin kuin tytöt, mutta 15. Samoista kysymyksistä on raportoitu tietoja myös kaksostutkimuksessa 16vuotiaiden aineistosta (Aarnio, Kujala, Kaprio, 1997). Kaksi osiota toistettiin samanlaisina kuin aikaisemminkin; liikunnan harrastaminen urheiluseurassa (urheiluseuraliikunta) ja muuten vapaa-aikana (muu liikuntaharrastus) . Nupposen ja Telaman (1998) mukaan poikien liikuntaharrastus polarisoituu murrosiässä, jolloin lisääntyvät vähän ja paljon liikkuvien poikien osuudet. Yang 1997; Nupponen 1997; Nupponen, Telama 1998). Liikuntaharrastuksen tehokkuutta kuvaava muuttuja muodostettiin yhdistämällä liikuntaharrastuksen tiheyttä ja koettua rasittavuutta mittaavat muuttujat kuviossa 2 esitetyllä tavalla. Nupposen ja Telaman (1998) mukaan kolmasosa pojista ja viidesosa tytöistä täytti liikuntasuosituksen, kun kriteerinä oli liikunnan harrastaminen vähintään neljä kertaa viikossa ja kokonaisliikuntamäärä oli neljä tuntia. 1 =Alle kerran viikossa liikuntaa harrastavat 2=Satunnaisesti liikuntaa harrastavat 3=Aktiivisesti liikuntaa harrastavat 4=Erittäin aktiivisesti liikuntaa harrastavat Kuvio 1. Kuviossa 1 esitetään urheiluseuroissa harrastetun liikunnan ja muun vapaa-ajan liikuntaharrastuksen yhdistäminen liikuntatiheys-muuttujaksi. Nupposen ja Telaman (1998) tutkimusta lukuun ottamatta aikaisemmin ei ole tarkasteltu suomalaisten nuorten liikuntaharrastusta suhteessa liikunnan tarpeesta julkaistuihin asiantuntijasuosituksiin. Lisäksi vuodesta 1979 alkaen toistettiin samanlaisena kysymys yleensä harrastetun liikunnan koetusta rasittavuudesta, kun nuoria pyydettiin arvioimaan minkä verran he liikuntaa harrastaessaan hengästyvät ja hikoilevat. Puuttuvien tietojen vuoksi aineistosta poistettiin 6289 havaintoa (9 %), jolloin tutkimusaineistona oli yhteensä 64062 vastaajaa. AINEISTO JA MENETELMÄT Nuorten terveystapatutkimuksessa on seurattu joka toinen vuosi valtakunnallisilla postikyselyllä 12 18 -vuotiaiden terveyttä ja terveystottumuksia vuodesta 1977 lähtien. Vaikka tytöt harrastavat liikuntaa useammin kuin pojat, poikien osallistuminen on intensiivisempää ja pitkäkestoisempaa. (Rimpelä, Vikat, Rimpelä, Lintonen, Ahlström, Huhtala, 1999.) Tuorein kysely tehtiin helmi-huhtikuussa 1999. Vuodesta 1991 alkaen jätettiin pois kouluja työpaikkaliikunnan harrastamista sekä muita seuroja koskevat osiot. 1997). LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 5. Vastaamis-aktiivisuus oli aluksi 86 88 %, mutta laski 1980-luvulla ja on ollut 1990-luvulla 76 79 %. (Rimpelä ym 1999.) Vuosina 1977 1989 samanlaisena toistetussa kysymyksessä urheilun tai liikunnan harrastamisesta vapaa-aikana oli neljä osiota, jotka mittasivat liikuntaharrastuksen tiheyttä urheiluseuroissa, koulussa (liikuntatuntien ulkopuolella) tai työpaikalla, muissa seuroissa tai kerhoissa sekä muuten vapaa-ajalla (Telama, Laakso 1983). Kyselyt on tehty samaan aikaan vuodesta ja otos on valittu siten, että vastaajien keski-ikä on ollut kaikissa ikäryhmissä kaikkina vuosina sama. ikävuoden jälkeen tytöt liikkuvat useammin ja ero kasvaa tyttöjen hyväksi edelleen iän lisääntyessä. . Liikunta-aktiivuus sisältää kaiken tahdonalaisen liikkumisen. Nuorten liikuntaharrastuksen muutoksia väestötasolla on seurattu vuodesta 1977 alkaen Nuorten terveystapatutkimuksessa (Telama, Laakso, 1983) ja vuodesta 1986 alkaen Maailman Terveysjärjestön (WHO) koordinoimassa koululaistutkimuksessa (Kannas, Tynjälä, 1998). (katso SEURALIIKUNNAN TIHEYS < 1 krt/vko 1 krt/vko 2-3 krt/vko > 3 krt/vko MUUN LIIKUNNAN TIHEYS < 1 krt/vko l 1 krt/vko 12-3 krt/vkol> 3 krt/vko 11 1 2 1 1 1 3 ,, ... Tässä tutkimuksessa selvitetään tarkemmin, miten 12 18 -vuotiaiden nuorten liikunnan harrastaminen on muuttunut vuoden 1977 jälkeen. valtakunnallisessa kansanterveysraportissa (Suomalaisten terveys 1996, 1997). Liikuntaan käytetty aika on lisääntynyt (Kannas, Tynjälä, 1998) ja urheiluseuraliikuntaan osallistuminen on hieman yleistynyt (Suomalaisten terveys 1996, 1997). Vastaajien kokonaismäärä tutkimuksessa oli 70351. 1990-luvulla otokset olivat yhtä suuria kuin vuonna 1987 ja vastaajia oli vuosittain 7634 8390
Poikien liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa sekä muuten vapaa-ajalla(%) vuosina 1977-99. Tytöillä vastaavat suhdeluvut olivat 13.0, 8.3, 3.5 ja 3.3. Aarnio ym 1997) Kun nuorten liikunnan harrastamista verrattiin nuorten liikuntatarpeesta esitettyyn asiantuntijasuositukseen (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines ... Kun vuonna 1977 pojista 27 % ja tytöistä 12 % osallistui kerran viikossa tai useammin urheiluseuran järjestämään liikuntaan, vastaavat osuudet olivat 33 % ja 22 % vuonna 1989. 90 BO 70 60 50 40 30 20 10 pojat r 1 1 77 79 8 1 83 8 5 87 89 91 9 3 95 97 99 kyselyvuosi 90 BO 70 60 krt 50 3 krt/vko 40 30 20 10 1 1 1 pojat '" 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 11 1 1 1 1 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 kyselyvuosi Kuvio 3. Poikien ryhmässä urheiluseuraliikuntaan osallistumattomien osuus kasvoi 40 %:sta 63 %:iin ja tyttöjen ryhmässä 49 %:sta 77 %:iin ikävälillä 12-18 vuotta. Liikunnan harrastamisen tehokkuusmuuttujan muodostaminen. Näillä perusteilla katsottiin liikuntaharrastuksen tehokkuutta kuvaavan muuttujan teholiikkujien ja erittäin aktiivisten teholiikkujien luokkien (luokat 4 ja 5) harrastavan liikuntaa vähintään vähimmäissuosituksen verran. Kun vähintään neljä kertaa viikossa urheiluseuraliikuntaa harrastavien prosenttiosuuksien suhde oli 3.0 jakson alussa ja 3.3 vuonna 1989, oli se 2.4 vuonna 1999. 1997), pidettiin suosituksen täyttymisen rajana liikunnan harrastamista vähintään neljä kertaa viikossa. Vanhimmasta ikäryhmästä 74 % pojista ja tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta liikuntaa ainakin kerran viikossa. Kerran viikossa tai useammin urheiluseurassa liikkuvien osuudet nousivat 19911999 pojilla 45 %:sta 48 %:iinja tytöillä 31 %:sta 36 %:iin. Kysymys muuttui 1991 . Vuonna 1999 kolmannes 12 -vuotiasta pojista ja tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Muu liikunnan harrastaminen väheni iän lisääntyessä molemmilla sukupuolilla. Erittäin aktiivisten osuudet vähenivät iän myötä vielä selvemmin, pojilla 26 %:sta 12 %:iin ja tytöillä 13 %:sta 5 %:iin ikävuosien 12 ja 18 välillä.. Vuonna 1977 muuta liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa harrastavien poikien osuus oli 6.2 kertaa suurempi kuin urheiluseuraliiURHEILUSEURALIIKUNTA MUU LIIKUNTA kuntaa harrastavien osuus. TIHEYS < krt/vko satunnaisesti aktiivisesti runsaasti KOETTU RASITTAVUUS ei hikoile/ lvähän ei liikuntaa hikoilua ljonkin verranl runsaasti hikoilua hikoilua 1 1 1 3 2 1 4 1 5 1 =Liikuntaa harrastamattomat 2=Matalatehoisesti liikuntaa harrastavat 3=Satunaiset teholiikkujat 4= Teholiikkujat 5=Aktiiviset teholiikkujat Kuvio 2. Vuonna 1999 noin joka viides 12 -vuotiaista pojista ja joka kymmenes tytöistä osallistui urheiluseuraliikuntaan vähintään neljä kertaa viikossa. Analyysit tehtiin erikseen kullekin ikäryhmälle sekä kummallekin sukupuolelle. Mittaustavan muutos vuodesta 1991 alkaen nosti harrastustiheyttä kuvaavia prosenttilukuja. Poikien ja tyttöjen välinen ero aktiivisessa liikunnan harrastamisessa vähentyi vuodesta 1977 vuoteen 1999 tyttöjen aktiivisuuden lisääntyessä poikien aktiivisuutta enemmän. TULOKSET Urheiluseuraliikunta ja muu liikuntaharrastus Nuorten liikunnan harrastamisessa muu vapaa-ajan liikunta oli huomattavasti yleisempää kuin urheiluseuraliikunta koko tarkastelujakson ajan ja kaikissa ikäja sukupuoliryhmissä (kuviot 3 ja 4) . Muun liikunnan harrastustiheydessä ei tarkastelujakson aikana havaittu vastaavaa yhtenäistä kehityslinjaa kuin urheiluseuraliikunnassa. Pojat harrastivat muuta vapaa-ajan liikuntaa 1970 -luvun lopussa hieman enemmän kuin tytöt, mutta 1990 -luvulla sukupuoliero katosi lähes kokonaan. Molemmilla sukupuolilla urheiluseuraliikuntaan osallistuminen väheni selvästi iän myötä. Harvemmin kuin kerran viikossa tai ei lainkaan harrastavien vastaavat osuudet olivat 14 % ja 19 %. Ikävakiointi suoritettiin suoralla vakiointimenetelmällä olettaen, että kaikki ikäryhmät ovat yhtä suuria (Rimpelä ym 1999). Vähemmän kuin kerran viikossa muuta liikuntaa harrastaneiden osuus lisääntyi huomattavasti vuosina 1977 1985 sekä 12 -vuotiailla pojilla (9 % -> 26 %) että tytöillä (10 % -> 27 %). Aktiivisesti harrastavien osuudet vähenivät iän myötä. Vuonna 1989 suhdeluku oli 2.8, 1990 -luvun ensimmäisessä kyselyssä 1.6 ja viimeisimmässä kyselyssä 1.5. 6 LIIKUNTA & TIEDE 6/20CXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 krt 3 krt/vko Liikuntaharrastuksen tiheys Liikuntaa aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti (=noin neljä kertaa viikossa tai useammin) harrastavia oli vuonna 1999 12 -vuotiaista pojista yhteensä 65 % ja tytöistä 55 % (taulukko 1). Neljä kertaa viikossa tai useammin harrasti 18 -vuotiaana 22 % pojista ja 23 % tytöistä. Vuonna 1999 80 % pojista ja 77 % tytöistä ilmoitti harrastavansa muuta kuin urheiluseurassa tapahtuvaa liikuntaa kerran viikossa tai useammin, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnalle olivat 48 % pojista ja 36 % tytöistä. Lisäksi edellytettiin, että nuori koki hengästyvänsä ja hikoilevansa liikunnan harrastamisen aikana vähintään jonkin verran. 1980 luvun lopussa alle kerran viikossa muuta liikuntaa harrastavien osuudet vähenivät 12 14 -vuotiailla pojilla ja 12 16 -vuotiailta tytöillä ja pysyivät 1990-luvulla ennallaan. Urheiluseuraliikunnan merkitys lisääntyi tutkimusjakson aikana selvästi. Toisaalta 40 % tämän ikäryhmän pojista ja 49 % tytöistä eivät olleet mukana seuraliikunnassa viikoittain. Muuta liikuntaa harrasti näin usein 28 % pojista ja 26 % tytöistä, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnassa olivat 19 % ja 8 %. Urheiluseuraliikunta lisääntyi kuitenkin hieman myös 1990 -luvulla. Myös vähintään neljä kertaa viikossa harrastavien prosenttiosuuksissa oli selvät sukupuolierot. ja 4.). Nämä osuudet lisääntyivät samana ajanjaksona myös 14 16 -vuotiailla, mutta vähemmän kuin 12-vuotiailla. Urheiluseuraliikunta lisääntyi vuodesta 1977 vuoteen 1999 tytöillä ja pojilla kaikissa ikäryhmissä (kuviot 3
Aktiivisten teholiikkujien osuudet pojista pysyivät 1980-luvun loppuun saakka tasaisina, lukuun ottamatta 18 -vuotiaiden ryhLIIKUNTA & TIEDE 6/2CXXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977·99 7. Vuonna 1999 aktiivisten teholiikkujien osuudet olivat sekä tytöillä että pojilla alhaisimmillaan 12 -ja 18 -vuotiailla ja korkeimmillaan 14 -ja 16 -vuotiailla. Tutkimusjakson alussa liikunnan harrastamistiheys oli pojilla suurempi kuin tytöillä. Vuonna 1999 teholiikkujiksi ja aktiivisiksi teholiikkujiksi määrittyi yhteensä 39 % 12 -vuotiaista pojista ja 23 % samanikäisistä tytöistä (taulukko 2). Erot ikäryhmien välillä olivat kuitenkin pieniä. Erittäin aktiivisesti liikuntaa harrastavia poikia oli kaksi kertaa niin paljon kuin tyttöjä (19 % vs. ja 6.). Liikuntaharrastuksen tehokkuus Liikuntaharrastuksen tehokkuudessa yhdistyvät harrastuksen tiheys ja koettu rasittavuus. Vuonna 1999 runsas puolet (58 %) 12 -vuotiaista pojista ja vajaa puolet ( 4 3 %) samanikäisistä tytöistä koki 50 45 40 35 30 25 20 15 10 o+--~-~-~-~-~-~-~-~-~--1 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 kyselyvuosi 1993 1995 1997 1999 18v Kuvio 5. Tyttöjen liikunnan harrastaminen urheiluseuroissa sekä muuten vapaa-ajalla(%) vuosina 1977-99. Erityisen selvästi iän myötä lisääntyi runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus, pojilla 13 %:sta 43 %:iin ja tytöillä 5 %:sta 17 %:iin (kuviot 5. Matalatehoisesti liikuntaa harrastavien osuus sen sijaan pienentyi iän myötä pojilla (35 %:sta 11 %:iin) ja tytöillä ( 48 %:sta 21 %:iin). Satunnaisiin teholiikkujiin määrittyi 15 % 12 -vuotiaista pojista ja tytöistä. Tosin vuoden 1995 jälkeen ikäryhmien väliset erot supistuivat tyttöjen ryhmässä. Koko tutkimusjakson ajan runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana oli yleisempää pojilla kuin tytöillä. 1990-luvun puolivälin jälkeen näin tehokkaasti liikkuvien osuus tytöistä alkoi vähentyä ja suhdeluku poikiin verrattuna kasvoi (1.6 -> 2.5). 90 90 --tytöt tytöt 80 80 70 70 r 1 1 ,.., 1 60 60 ' 50 1-3 krt 50 40 3 krt/vko 40 ' i i krt 3 krt/vko 30 30 20 20 10 10 11 11 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95 97 99 77 79 8 1 83 85 87 89 91 93 95 97 99 kyselyvuosi kyselyvuosi Liikuntaharrastuksen koettu rasittavuus Kuvio 4. Vuosina 1977 1989 aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti harrastavien osuus nousi 3 %yksikköä ja 1990 -luvulla kasvua oli aktiivisten osuudessa 6 %-yksikköä ja erittäin aktiivisten osuudessa 3 %-yksikköä. Tämä sukupuoliero katosi lähes kokonaan 1990 -luvulla. Kysymys muuttui 1991. 9 %). Satunnaisten teholiikkujien osuus lisääntyi iän myötä, ja 18 -vuotiailla se oli 28 % pojista ja 30 % tytöistä. Liikuntaa harrastamattomien osuudet lisääntyivät iän myötä. Runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus kasvoi vuodesta 1979 vuoteen 1995 pojilla 22 %:sta 31 %:iin ja tytöillä 9 %:sta 17 %:iin. Runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana (%) tytöillä iän mukaan 1979-99. Poikkeuksena olivat 18 -vuotiaat, joiden keskuudessa runsaasti hengästyen ja hikoillen liikuntaa harrastavien tyttöjen osuus kasvoi 1980 -luvun puoliväliin. Sukupuolten välinen ero liikuntaharrastuksen koetussa rasittavuudessa pysyi tutkimusaikana pääosin lähes muuttumattomana. Näin rasittavaksi koettu liikunta lisääntyi iän myötä, 77 % vanhimman ikäryhmän pojista ja 66 % tytöistä hengästyi ja hikoili vähintään jonkin verran liikuntaharrastuksen aikana. 45 %). Myös aktiivisessa liikunnan harrastamisessa sukupuoliero pieneni, mutta pojat harrastivat aktiivisesti tai erittäin aktiivisesti liikuntaa vuonna 1999 edelleen tyttöjä yleisemmin (53 % vs. Tyttöjen ryhmässä muutokset olivat selvemmät. Tutkimusjakson aikana liikuntaharrastuksen tiheys muuttui pojilla varsin vähän. Runsas hengästyminen ja hikoilu liikunnan harrastamisen aikana (%) pojilla iän mukaan 1979-99 50 45 40 35 30 12v 25 -14v 20 15 10 . Pienet muutokset viittasivat harrastustiheyden vähäiseen alenemiseen 1970 80 -luvuilla ja pieneen lisääntymiseen 1990 -luvulla. Selvimmin runsaasti hengästyvien ja hikoilevien osuus väheni vuoden 1995 jälkeen 18 -vuotiailla tytöillä (25 %:sta 17 %:iin). Liikuntaharrastuksen koettu rasittavuus lisääntyi tutkimusjakson aikana hieman. Poikien osuuden suhde tyttöjen osuuteen pieneni selvästi (4.3 -> 1.8). URHEILUSEURALIIKUNTA MUU LIIKUNTA 7 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. Tämän jälkeen kasvu taittui molemmilla sukupuolilla. 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi Kuvio 6. 1970 -luvulla vähemmän kuin kerran viikossa liikuntaa harrastavia oli poikien ryhmässä keskimäärin 5 hengästyvänsä ja hikoilevansa liikunnan harrastamisen aikana jonkin verran tai runsaasti. Ikäryhmien väliset erot koetussa hengästymisessä ja hikoilussa kasvoivat tutkimusaikana siten, että vanhempien ikäryhmien hengästyminen ja hikoilu lisääntyi nuorempien ikäryhmien koetun hengästymisen ja hikoilun pysyessä lähes muuttumattomana
__,~7~~?..,L 15f-7"'"--"""'..-10,.__ _ _ _ _ _ _ _ _ _ 5 + 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 kyselyvuosi Kuvio 7. kuvio 11 (%) iän ja sukupuolen mukaan 197799. Taulukko 1. Nuorten terveystapatutkimus. Liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävät pojat(%) iän mukaan 1979-99. Liikuntaharrastuksen tiheyden jakauma (urheiluseuraliikunta + muu liikunta, ks. Nuorten terveystapatutkimus. SUKUPUOLI HARRASTAMISAIKÄ POJAT 12v 14v 16v 18v IKÄVAKIOITU TYTÖT 12v 14v 16v 18v IKÄVAKIOITU TI EY alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti ritt" in ktiivi ti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti ti alle kerran viikossa satunnaisesti aktiivisesti erittäin aktiivisesti * kysymys muuttui 77 1 6 10 13 25 22 29 54 54 45 1 14 15 15 17 35 32 37 23 26 25 38 37 37 34 31 32 5 7 7 32 31 33 40 43 39 23 22 24 19 20 22 34 33 36 38 37 34 9 10 9 9 14 17 42 39 41 45 42 39 27 25 28 43 43 39 28 29 29 4 31 29 31 45 47 42 23 22 25 36 33 33 45 46 44 19 20 21 1 26 25 27 44 44 41 29 28 28 2 3 3 10 20 28 31 45 39 20 25 20 30 37 37 33 26 9 7 31 34 34 39 28 22 20 27 32 35 36 29 12 8 15 22 37 39 43 34 21 31 43 40 31 26 23 34 46 43 28 21 30 37 44 41 24 20 1 2 22 31 42 41 32 25 4 3 15 15 27 28 41 39 17 23 26 31 34 31 30 29 8 31 29 39 38 25 27 24 24 33 31 32 34 11 11 21 14 39 43 34 37 28 40 26 31 42 23 34 46 17 2 28 23 42 43 25 30 5 4 12 28 38 2 16 20 33 32 15 27 38 27 19 33 33 16 14 40 38 41 33 7 20 48 26 25 51 21 20 45 30 6 8 LIIKUNTA & TIEDE 6/20(X) • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 9 9 23 28 39 40 2 2 14 16 31 31 18 19 33 34 34 32 15 15 22 26 37 35 29 28 16 18 31 32 34 34 19 17 9 16 38 37 41 36 41 34 36 16 19 45 43 32 31 20 22 46 45 29 28 15 18 43 41 34 33 8 8 13 9 22 27 39 39 2 14 13 28 32 17 16 34 34 33 32 16 19 21 23 37 35 30 30 16 15 30 32 34 34 19 19 13 12 32 32 44 42 40 38 16 18 44 39 33 35 20 22 43 44 32 30 16 17 39 38 37 36 8 9. Kuvio 8. kuvio 1) (%) iän ja sukupuolen mukaan 197799. Liikuntaharrastuksen tiheyden jakauma ( urheiluseuraliikunta + muu liikunta, ks. 50 ~ ~ 50 ~ ~ 45 +-=--~~-------_ ; 40 35 30 ,_......,-=-~ ->.,.""-,;~'l 25 ~-~-----3,.-=-20 + 15 + 10 + L i"'::• 12v 14v --1sv ~ 1Bv 45 + ' " ~ ~ 40 + -35 +-30 + :: .... Liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävät tytöt (%) iän mukaan 1979-99. Taulukko 1
16 22 21 23 24 28 24 Nuorten terveys4 4 7 7 7 7 tapatutkimus. Teholiikkujien, satunnaisesti tehokasta liikuntaa harrastavien sekä matalatehoisesti liikuntaa harrastavien osuudet pysyivät lähes muuttumattomina koko tutkimusajan. kuvio 2) jakauma (%) iän ja sukupuolen mukaan 197999. 1980-luvulla tämä ero vaihteli ja pysyi 1990 -luvulla 1 2 %:n tasolla. Nuorten terveystapatutkimus. Matalatehoisesti liikuntaa harrastavia oli poikien ryhmässä keskimäärin 6 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. 12v harrastamattomat 11 15 11 21 matalatehoiset 33 28 32 30 13 18 18 18 33 30 30 24 14v 18 19 22 26 matalatehoiset 27 21 24 27 satunnaisesti tehokkaat 17 26 18 18 teholiikkujat 28 24 24 22 aktiivi et teholiikku·at 1 10 11 7 16v harrastamattomat 27 26 21 32 matalatehoiset 18 14 17 14 satunnaisesti tehokkaat 26 29 28 27 teholiikkujat 23 25 27 21 aktiiviset teholiikku at 6 8 7 18v harrastamattomat 34 36 32 34 matalatehoiset 14 10 9 10 satunnaisesti tehokkaat 26 29 27 32 teholiikkujat 22 21 26 19 aktiiviset teh liikku·at 4 IKÄharrastamattomat 22 24 21 28 VAKIOITU matalatehoiset 23 18 20 20 satunnaisesti tehokkaat 21 25 23 24 teholiikkujat 27 25 27 21 aktiiviset teholiikku·at 7 7 9 7 TYTÖT 12v harrastamattomat 16 20 16 23 matalatehoiset 41 36 38 37 satunnaisesti tehokkaat 19 21 19 20 teholiikkujat 21 22 25 17 aktiivi t t h liikku·at 3 2 2 4 14v harrastamattomat 29 31 23 34 matalatehoiset 30 27 28 25 satunnaisesti tehokkaat 21 23 24 23 teholiikkujat 17 16 21 16 aktiivi t t holiikku·at 3 2 4 2 16v harrastamattomat 33 32 25 34 matalatehoiset 20 24 22 16 satunnaisesti tehokkaat 27 26 31 31 teholiikkujat 19 16 19 16 kti vis t t holiikku·at 2 4 2 18v harrastamattomat 35 36 33 38 matalatehoiset 27 17 20 16 satunnaisesti tehokkaat 27 30 28 29 teholiikkujat 10 15 19 16 IKÄharrastamattomat 29 30 24 32 VAKIOITU matalatehoiset 29 26 27 23 satunnaisesti tehokkaat 23 25 26 26 teholiikkujat 17 17 21 16 aktiiviset teholiikku·at 2 2 3 3 •kysymys muuttui mää, jossa heidän osuutensa lisääntyi hitaasti koko tutkimusajan. Satunnaisesti tehokasta liikuntaa harrastavia sen sijaan oli poikien ryhmässä keskimäärin 3 %-yksikköä vähemmän kuin tyttöjen ryhmässä. Vuosina 1979 1981 lii}<untaa harrastamattomien osuus pojista oli 6 7 %-yksikköä pienempi kuin vastaava osuus tytöistä. Pojissa oli koko tutkimusjakson ajan keskimäärin 12 %-yksikköä enemmän teholiikkujia ja aktiivisia teholiikkujia kuin tytöissä. Liikuntaharrastuksen tehokkuuden (tiheys+ koettu rasittavuus, ks. Taulukko 2. LIIKUNTA& TIEDE 6/2CXXJ • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 9. 32 27 21 17 21 18 19 19 19 23 21 19 23 23 29 29 32 31 30 29 27 17 23 1S 25 24 24 25 3 2 5 6 6 36 31 26 21 23 21 23 16 18 20 20 19 21 21 33 36 35 32 31 30 30 13 12 16 22 22 24 22 30 25 21 16 20 18 18 25 26 29 30 26 28 31 26 27 27 26 26 23 23 16 19 18 22 22 25 22 3 3 4 6 7 6 5 keen osuus pienentyi kaikissa ikäryhmissä. Satunnaisesti tehokkaasti liikuntaa harrastavien osuus kasvoi 1980 -luvulla, mutta kääntyi laskuun 1990 -luvulla. Liikuntaa harrastamattomien osuus heilahteli edestakaisin 1980 -luvun puoliväliin saakka, mutta tämänjäl16 13 9 9 13 11 42 41 38 32 32 35 13 13 13 17 13 15 21 22 22 26 24 24 1 1 1 1 24 18 15 17 14 14 26 27 29 25 22 22 24 20 17 17 20 20 18 20 22 24 24 25 26 26 26 9 12 14 15 20 16 27 31 21 20 20 17 17 17 14 16 14 13 15 17 24 25 24 24 25 27 24 23 23 27 28 27 27 25 7 12 14 14 14 17 32 30 27 24 27 22 23 10 11 10 9 10 9 11 31 30 32 30 29 31 28 22 23 24 25 25 27 26 6 8 11 10 11 12 25 25 20 17 18 17 16 24 21 24 22 19 19 22 Taulukko 2. 16 21 17 18 19 22 18 kuvio 2) jakauma 4 4 7 6 5 (%) iän ja suku30 24 22 17 17 17 17 puolen mukaan 26 28 30 27 28 25 31 24 23 23 25 24 22 21 197999. 12 -ja 14 -vuotiaiden ikäryhmissä aktiivisten teholiikkujien osuus lisääntyi 1990 -luvulla vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen osuus kääntyi laskuun. 22 22 22 22 23 22 22 Liikunta22 23 24 25 26 26 25 8 8 11 14 14 16 15 harrastuksen tehokkuuden 23 17 17 10 19 16 14 (tiheys + koettu 40 39 45 51 39 43 48 17 19 18 15 17 13 15 rasittavuus, ks. Tyttöjen ryhmässä aktiivisten teholiikkujien ja teholiikkujien osuudet lisääntyivät 1990 -luvulla vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen ne kääntyivät laskuun
1990-luvulla nuoret ovat mahdollisesti sijoittaneet muissa seuroissa, kerhoissa, koulussa tai työpaikalla harrastetun liikunnan joko urheiluseuraliikunnaksi tai muuksi vapaa-ajan liikunta-aktiivisuudeksi. Vuosien 1989 ja 1991 välillä jakaumat hieman muuttuivat, mutta trendien suuntaan kysymysten muutoksella ei ollut merkittävää vaikutusta. Tämän jälkeen vastaamisaktiivisuus vähentyi 1980 -luvun lopulle asti. Tämän tutkimuksen tulokset liikuntaharrastuksen muutoksista iän mukana tukevat aikaisempien tutkimusten havaintoja (Yang 1977; Nupponen 1997; Nupponen, Telama 1998). Suosituksen täyttävien poikien osuus oli alhaisimmillaan vuonna 1985 (28 %), jonka jälkeen se nousi tasaisesti vuoteen 1997 saakka (42 %). Tutkimuksen vastausprosentit olivat 1970 -luvun lopulla kansainvälisesti katsottuna korkeita. Vastausaktiivisuuden väheneminen 1980 -luvulla saattaa heikentää tulosten yleistettävyyttä erityisesti 16 ja 18 -vuotiaiden poikien ryhmissä. Tyttöjen ryhmässä vanhin ja nuorin ikäryhmä täyttivät liikuntasuosituksen kuitenkin 1990 -luvulla heikommin kuin keskimmäiset ikäryhmät. Osa nuorista ilmoitti harrastavansa liikuntaa, mutta ei kuitenkaan kokenut hengästyvänsä tai hikoilevansa lainkaan liikunnan aikana. 1980 -luvun puolivälin jälkeen tämä ryhmä alkoi pienentyä ja oli 1990 -luvun lopussa 18 %:n tasolla. Vuonna 1981 kerran viikossa tai useammin ilmoitti koulussa järjestettyyn liikuntaan osallistuvansa 26 % pojista ja 17 % tytöistä ja muiden seurojen järjestämään liikuntaan 11 % pojista ja 14 % tytöistä, kun vastaavat osuudet urheiluseuraliikunnassa olivat 27 % ja 15 % ja muussa liikunnan harrastamisessa 71 % ja 69 % (Telama, Laakso, 1983). Myös muu liikunnan harrastaminen vähenee murrosiän jälkeen. Kysymysten muutos pyrittiin ottamaan huomioon siten, että tarkasteltiin erikseen niitä jaksoja, joiden aikana kysymykset pysyivät samanlaisina. Liikunnan koetun rasittavuuden mittaaminen perustui nuorten omaan arvioon hengästymisestäja hikoilusta. Ikäryhmittäinen tarkastelu osoitti, että 1980-luvun alkupuolella 12 -vuotiaat täyttivät liikuntatarpeelle esitetyn asiantuntijasuosituksen muita ikäryhmiä paremmin. Trendien tutkimuksessa tärkeä kysymys on, onko liikunnan rasittavuuden tulkinta ja kokemus muuttunut tutkimusjakson aikana. Myös muut kunto-ominaisuudet ovat arvokkaita ja ne tulisi jatkotutkimuksissa ottaa mukaan liikunnan intensiteettiä ja laatua arvioitaessa. Feltz ym. Hengästyminenja hikoilu on vain yksi liikunnan laatua kuvaava indikaattori ja se viittaa lähinnä kestävyysominaisuuksiin. Arviointia vaikeuttaa myös se, että 1990 -luvun alun lamavuosina koulujen kerhotoiminta väheni olennaisesti. Suosituksen täyttävien tyttöjen osuudet olivat 1990 -luvulla tasaisia 16-vuotiaiden ryhmässä sekä toisaalta 12 -ja 18 -vuotiaiden ryhmissä. Samanaikaisesti liikuntaa harrastamattomien osuus pienentyi kaikissa tarkastelluissa ryhmissä. ja 8.), kun vastaavat osuudet vuonna 1979 olivat 34 % ja 19 %. Tällaisia ovat esimerkiksi tanssiharrastukset sekä seurakuntien, nuorisoseurojen, 4H-yhdistysten ja vastaavien järjestämät harjoitukset. Paljon intensiivistä liikuntaa elämänsä aikana harrastanut nuori puolestaan todennäköisesti kokee hengästyvänsä ja hikoilevansa runsaasti vasta hyvin rasittavassa liikuntasuorituksessa. Nuoret vastasivat tarkastelun kohteina olleisiin liikuntaharrastuskysymyksiin varsin hyvin. Kysely on toteutettu samaan aikaan, joten näin on voitu sulkea pois vuodenaikaan liittyvä vaihtelu nuorten käyttäytymisessä. On myös mahdollista, että nämä harrastukset on jätetty kokonaan vastauksen ulkopuolelle. 1990-luvulla vastausprosentti on pysynyt samalla tasolla. Myöskään 1990-luvulla ei pojissa ollut suuria ikäryhmien välisiä eroja suosituksen täyttävien osuuksissa. Pojilla tämä osuus nousi 22 %:sta vuonna 1979 28 %:iin vuonna 1985, mutta alkoi sitten laskea ja oli 1990-luvun lopussa 16 17 %:n tasolla. Liikuntaharrastuksen polarisoituminen Polarisaation näkökulmasta tarkasteltiin erikseen erittäin vähän liikuntaa harrastavien osuutta, johon luettiin mukaan vähän tai ei lainkaan liikuntaa tehottomasti harrastavat. Vastaavilla jaksoilla aktiivisten teholiikkujien osuus pysyi ensin tasaisena (keskimäärin 8 %), mutta nousi 1990 -luvulla ja oli vuosikymmenen lopussa 15 16 %: n tasolla. 1983; Weiss 1986 ref. 18. (Rimpelä ym 1999). Tytöillä liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävien osuus nousi vuoden 1979 jälkeen 24 %:iin vuonna 1983. Liikuntasuosituksen toteutuminen Vuonna 1999 liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täytti 40 % pojista ja 27 % tytöistä (kuviot 7. Tutkimus tukee Nupposen ja Telaman (1998) havaintoja siitä, että poikien liikunnan harrastaminen olisi intensiivisempää kuin tyttöjen liikunnan harrastaminen. Toisaalta vain vähän liikuntaa harrastanut nuori todennäköisesti kokee hengästyvänsä ja hikoilevansa runsaasti, vaikka liikuntasuoritusta ei objektiivisesti arvioiden voi pitää rasittavana. Telama 1994). Nämä vastaajat ovat todennäköisesti raportoineet liikunnanharrastukseksi varsin kevyttä aktiivisuutta. Urheiluseuraliikunnan harrastus vähenee nopeasti 16. Hengästymisen ja hikoilun kokemus muuttuu myös iän myötä. 1980-luvun loppupuolella ei eri ikäisten poikien välillä ollut suuria eroja, mutta 18 vuotiaat tytöt täyttivät suosituksen selvästi muita ikäryhmiä heikommin. Ongelmia esiintyy erityisesti säännöllisen ja ohjatun, mutta varsinaisten urheiluseurojen ulkopuolella harrastetun liikunnan sijoittamisessa. ikävuosien välillä. Tutkimuksen päätulos on liikunnan harrastamisen lievä vähe. Harrastamisen lopettamiseen voi vaikuttaa myös murrosiän fyysisen kehittymisen aiheuttama ohimenevä kömpelyys (Yang, 1997). Teholiikkujien ja aktiivisten teholiikkujien osuudet lisääntyivät 1990 -luvun aikana hieman molemmilla sukupuolilla ja kaikissa ikäryhmissä. Liikunnan harrastuskysymys muuttui hieman vuonna 1991. Sukupuolten välinen ero oli suurimmillaan vuonna 1979 (15 %-yksikköä) ja pienimmillään vuosina 1985 ja 1989 (9 %-yksikköä) . Vuosina 1985 ja 1987 suosituksen täyttävien tyttöjen osuus oli 19 %, mutta tämän jälkeen osuus kääntyi nousuun ja oli korkeimmillaan vuonna 1997 (31 %). Mahdollisesta tulkinnan muutoksesta ei ole käytettävissä tutkimustietoa ja tässä tutkimuksessa onkin oletettu, että rasittavuuden kokemus on pysynyt samanlaisena vuodesta 1979 vuoteen 1999. POHDINTA Nuorten terveystapatutkimuksen aineistojen keski-iät ovat pysyneet kaikkina vuosina samoina. Yangin (1997) havaintoa poikien tyttöjä pienemmästä liikuntakertojen määrästä tämän tutkimuksen tulokset eivät tue. Puuttuvien tietojen osuudet eivät vaihdelleet olennaisesti tutkimusjakson aikana. Liikunnan harrastaminen vähenee mutta koettu rasittavuus lisääntyy iän karttuessa. Kahden osion sanamuoto pysyi ennallaan, mutta asiayhteys 10 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Nuorten liikunnan harrastaminen 1977-99 muuttui, kun koulussa koulutuntien ulkopuolella järjestettyyn liikuntaan ja muiden kuin urheiluseurojen järjestämään liikuntaan osallistumista koskevat osiot jäivät pois. Yleisimpiä syitä liikuntaharrastuksen lopettamiseen on se, ettei nuoren arvio omista kyvyistään vastaa urheilun suoritustilanteiden vaatimuksia tai nuorelle asetettuja odotuksia (esim. Koko tutkimusjakson ajan pojat täyttivät liikuntatarpeelle esitetyn asiantuntijasuosituksen tyttöjä paremmin. Aktiivisten teholiikkujien osuus lisääntyi 1990 -luvulla ollen vuosikymmenen lopussa 5 6 %:n tasolla. Tytöillä liikuntaa harrastamattomien osuus muuttui samansuuntaisesti kuin pojilla
Urheiluseuraliikunta kattaa kuitenkin vain pienen osan nuorten kaikesta liikunnasta. Telama R, Laakso L. Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu Tieteellinen katsaus. Erityisesti olisi tutkittava, onko viimeisimpinä tutkimusvuosina havaittu liikuntaharrastuksen koetun rasittavuuden vähentyminen tilapäinen vai pysyvä ilmiö. Liikunnan harrastamisen lisääntyminen selittyykin urheiluseuraliikunnan yleistymisellä nuorten keskuudessa. Vuoden 1985 jälkeen muutoksille on ollut tunnusomaista vähän liikkuvien ääriryhmän pienentyminen ja runsaasti liikkuvien ryhmän suurentuminen. Telama R.Liikuntakasvatus koulussa ja nuorisourheilussa. Wold B.Lifestyles and physical activity. neminen vuosina 1977 1985 ja kääntyminen sen jälkeen nousuun. Liikuntapolitiikan linjat 1990 -luvulla. Yleisesti ottaen suomalaiset, varsinkin tytöt, ovat aktiivisempia liikunnan harrastajia kuin vertailuryhmät Euroopan maissa (Nupponen, Telama, Laakso, 1997). Jotta liikunta-aktiivisuuden muutoksiin voitaisiin reagoida nopeasti, tulisi pikaisesti toteuttaa koululaisten kunnon ja liikunta-aktiivisuuden pysyvä seurantajärjestelmä, kuten Liikuntakomitea (Kom. Associations of health-related behaviors, school type and health status to physical activity patterns in 16 year old boys and girls. Tämä havainto on yhdenmukainen Telaman ja Laakson (1983) tutkimustuloksen kanssa. Väitöskirjatyö. Tutkimuksissa havaittu liikunnan harrastamisen lisääntyminen selittyy pääosin urheiluseuraliikunnan yleistymisellä. Nupponen H, Telama R, Laakso L. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 90, Jyväskylä, 1994: 149-177. Physical activity for children. Vaikka suomalaiset tytöt siis jäävät suomalaispoikien jälkeen liikunnan harrastamisen tiheydessä ja intensiteetissä, harrastavat he kuitenkin liikuntaa runsaammin kuin eurooppalaiset tytöt keskimäärin. Heidän aineistonsa perusteella ei kuitenkaan voida arvioida kestävyyskunnossa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. Council for Physical Education for Children (COPEC) of the National Association for Sport and Physical Education, an Association ofThe American Alliance for Health, Physical Education, Recreation and Dance. Nupponen H, Telama R. Ravitsemus vai liikunta nuorten terveyden tueksi. Tutkimusjakson aikana liikunnan harrastamisen tehokkuusjakaumat eivät kuitenkaan muuttuneet polarisoitumisen suuntaan. Toiseksi voidaan todeta, että tämän tutkimuksen tulokset eivät tue iän mukaista liikunnan harrastamisen polarisoitumista, jos mittarina käytetään liikunnan harrastamisen tiheyttä. 1991. Jyväskylä.1998. 1997). Liikunnan koettu rasittavuus on kasvanut tasaisesti koko tutkimusjakson ajan vuoteen 1995 saakka, jonka jälkeen se on laskenut hieman, selvimmin 18 -vuotiailla tytöillä. Guidelines for school and community programs to promote lifelong physical activity among young people . Lääkintöhallituksen julkaisuja, Terveyskasvatus, Sarja Tutkimukset 4/1983:49-69. Yang X. London:Health Education Authority 1998. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 1994:4: 1:65-74. Nuorten terveystavat Suomessa. Kansanterveyslaitos, Edita, Helsinki. Komiteamietintö 1990:24. Omaehtoinen liikunnan harrastaminen on pysynyt pääosin ennallaan. Suosituksen täyttävien nuorten osuudet ovat kuitenkin kaikissa ryhmissä niin pieniä, että liikunnan harrastamista tulisi pyrkiä lisäämään kautta linjan. Jotta fyysinen kunto kohentuisi, tulisi lasten ja nuorten kokonaisliikunta-aktiivisuuden ja ilmeisesti myös liikunnan tehokkuuden lisääntyä. 1998. Liikuntakasvatuksen laitos.Liikuntakasvatuksen tutkimusja kehittämiskeskus. Suomalaisten terveys 1996. Liikunta ja liikunnallisuus osana eurooppalaisten nuorten elämäntapaa. Jyväskylä: LIKES, 1997. LÄHTEET Aarnio M, Kujala UM, Kaprio J. Health Education Research 1997:12:(3):363-374. Väitöskirjatyö. Telama R, Laakso L, Yang X. Liikuntaharrastus. Jyväskylä LI KES, 1997. Toistaiseksi kuitenkaan ei ole julkaistu tutkimustietoa, joka varmuudella osoittaisi suomalaisten nuorten fyysisen kunnon heikentyneen. LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 11. Physical exercise habit: on the conseptualization and formation of habitual health behaviours. Nupposenja Telaman (1998) mukaan nuorten motorinen kunto ei ole muuttunut merkittävästi 1990luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1999 kaksi viidesosaa suomalaisista pojista ja reilu neljäsosa tytöistä täytti liikuntatarpeelle Yhdysvalloissa ja Englannissa esitetyt asiantuntijasuositukset (Biddle, Sallis, Cavill 1998; Corbin, Pangrazi 1998; Guidelines ... Rimpelä A, Vikat A, Rimpelä M, Lintonen T, Ahlström S, Huhtala H. Aarts H, Paulussen T, Schaalma H. 1990-luvulla urheiluseurassa toimimisen luonne on myös muuttunut ei-kilpailulliseen suuntaan (Nupponen, Telama, 1998). Morbidity and Mortality Weekly Report, 46 (RR6).Atlanta, GE:U.S. Jatkossa liikuntaharrastuksen rinnalla olisi tärkeää selvittää myös passiivisen ajankäytön trendejä. Nupponen H .9-16 -vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Suomalaisten nuorten liikuntaharrastustrendien seuraaminen on tärkeää myös jatkossa. Myös liikuntatarpeen vähimmäissuosituksen täyttävien nuorten osuuksien jatkoseuranta on tarpeellista, jotta liikuntakasvatuksessa osattaisiin kiinnittää huomiota suosituksen heikoiten täyttäviin ikäja sukupuoliryhmiin. Nämä tekijät yhdessä saattavat rohkaista myös liikunnallisesti vähemmän lahjakkaita liikuntaharrastuksen pariin. Young and active. A statement of guidelines. Suomen Lääkärilehti 1998:53:621-622. Tupakoinnin ja päihteiden käytön muutokset. Corbin CB, Pangrazi RP. Liikunta & Tiede 1997:6:4-7. A theoretical and empirical analysis of socialization among children and adolescents, Faculty of Psychology, University of Bergen, 1989. Liikunta & Tiede 1998:4:4-10. Pojissa suosituksen täyttäviä oli koko tutkimusjakson ajan suurempi osuus kuin tytöissä. Physical activity and participation in sports of young people in Finland. Liikuntakomitea. Stakes. Aiheita 18/1999. 1997. Liikunnan harrastamisen lisääntymisen viitteistä (Kannas, Tynjälä 1998: Nupponen, Telama 1998) huolimatta on esitetty väitteitä nuorten fyysisen kunnon huononemisesta. Department of Health and Human Services, Centers for Disease Control and Prevention. Fogelholm M. Policy framework for young people and health-enhancing physical activity. Opetusminiteriö. Young people and healthenhancing physical activityevidence and implications. Biddle S, Sallis J, Cavill N. Lajitarjontaan on tullut uusia lajeja, harrastusmahdollisuudet ovat monipuolistuneet, harjoittelu on muuttunut tavoitteellisemmaksi ja valmentajien ja ohjaajien ammattitaito on lisääntynyt (Kannas, Tynjälä, 1998). Vähimmäissuosituksen täyttäneiden nuorten osuudet lisääntyivät 1990 -luvulla, mutta viimeisimmän tutkimusvuoden osuudet olivat sekä pojilla että tytöillä huippuvuotta 1997 alhaisemmat. Koululaisten kunto ja liikunta-aktiivisuusJäitä hattuun. Muihin Euroopan maihin verrattuna suomalaiset nuoret harrastavat muuta liikuntaa enemmän kuin seuraliikuntaa ja kilpailemista (Nupponen, Telama, 1998). A multidisciplinary analysis of physical activity, sport participation and dropping out among young finns -a 12year follow -up study. 1991) on jo vuonna 1991 esittänyt. Scandinavian Journal of Social Medicine 1997:25(3): 156-167. Liikuntaharrastuksen tehokkuutta tarkasteltaessa havaittiin, että erityisesti liikuntaa harrastamattomien osuudet kasvoivat iän lisääntyessä. Nuorten terveystapatutkimus 1999. WHO-koululaistutkimus 1986-1998: Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Ristiriita nuorten kuntoa koskevan huolen ja lisääntyvän liikunnan harrastamisen välillä viittaa siihen mahdollisuuteen, ettei harrastettu liikunta ole riittävän tehokasta kohottaakseen nuorten fyysistä kuntoa. Kannas L, Tynjälä J
It was possible to compensate for qualitatively weak feedback in teaching with a good transfer effect, and to compensate for a weak transfer effect with good feedback. Konstruktivistinen oppimiskäsitys sai tässä tutkimuksessa runsaasti vahvistusta. Opetuksessa laadullisesti heikkoa palautetta oli mahdollista kompensoida hyvällä siirtovaikutuksella ja heikkoa siirtovaikutusta hyvällä palautteella. Tärkein oppimisen selittäjä on oppilaan kykyjä vastaavien oppimistehtävien tarjoaminen. Koululiikuntatutkimuksessa opetusprosessia ja sen tuotoksia on yleensä tarkasteltu erillään toisistaan. There were 104 7-16 year-old pupils from 19 teaching groups and 23 teachers who participated in measurements over three years of follow-up. Kun tarkastellaan liikuntataitojen oppimisen kannalta keskeisten toimintojen esiintymistä liikuntatunneilla ja niihin vaikuttavia tekijöitä, saadaan opettajan työn ja opettajankoulutuksen kannalta tärkeää tietoa. Viime aikoina on tutkittu myös opetustapahtuman tekijöiden laatua, mikä antaa syvällisempää tietoa koululiikunnan luonteesta. Kolmevuotisessa seurannassa tavoitettiin 78 telinevoimistelutuntia, 104 oppilasta, 19 opetusryhmää ja 23 opettajaa. T he aim of the study was to describe gymnastics lessons and seek explanatory factors for learning skills in the lessons. Key words: school physical education, motor skills, apparatus gymnastics, motor abilities, learning, teaching JOHDANTO Suomalaisessa koululiikunnassa liikuntalajeilla on vahva itseisarvo. Liikuntakykyisyysmittauksien kohteina olivat lihaskunto, notkeus, tasapaino ja liikesäätely. Mean values and standard deviations, multivariate analysis of variance (MANOVA) , factorial analysis, and AID analysis were used in data processing. Perinteisen opettajajohtoisen työskentelytavan sijasta tulokset antoivat viitteitä toisentyyppisen lähestymistavan merkityksestä. This combination guarantees the individuality and continuity of teaching. Lajitaitojen sisällyttämistä koulun opetussuunnitelmaan voidaan perustella myös kunnon ja liikehallinnan kehittämisen kannalta. Liikuntataitojen didaktiikan kehittämisen kannalta tulokset voivat olla myös merkittäviä. Opetustapahtuman laatumuuttujien kuvauksissa käytettiin keskiarvoja ja -hajontoja ja tilastollisena testinä monimuuttujaista varianssianalyysia (MANOVA). The competence of the teacher can be emphasised pronouncedly through, for example, the scholastic management of physical education and pupil awareness. Kehitystä kuvaamaan käytettiin erotusmuuttujia. liikeopillisella hallinnalla mutta myös oppilaan tuntemuksella. T utkimuksen tarkoituksena oli kuvailla voimistelun opetustapahtuman laatua ja etsiä opetustapahtumasta taitojen oppimista selittäviä tekijöitä. Laajemmin tarkasteltuna kyse on koululiikunnan ja opettajankoulutuksen arvioinnista. The focuses for observation were divided between the factors for input, process, and feedback. Oppilaiden ja opettajan toimintojen kuvaus on perustunut määrälliseen tarkasteluun. Opetustapahtumatekij öiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä MIKKO PEHKONEN Lapin yliopisto yhteyshenkilö: Mikko Pehkonen, Lapin yliopisto, PL 122, 96101 ROVANIEMI, puh 016-3412415, fax 016-3412401, e-mail mikko.pehkonen@urova.fi TIIVISTELMA Opetustapahtumatekijöiden laatu liikuntataitojen oppimisen selittäjänä PehkonenM. Opettajan pätevyyttä voidaan arvioida mm. The skills in apparatus gymnastics and motor abilities were measured by a group of tests. Asiasanat: koululiikunta, liikuntataidot, telinevoimistelu, liikuntakyvyt, oppiminen, opettaminen 12 LIIKUNTA & TIEDE 6/2(X)() • Opetustapahtumatekijöiden laatu ABSTRACT Quality of the teaching process as an explanatory variable in learning motor skills Pehkonen M. Videotapes were used to observe the teaching events. Monipuolisten lajitaitojen opettelu on perusteltua silloin, kun taidot johtavat lajin jatkuvaan harrastamiseen myöhemmällä iällä. Tällainen yhdistelmä takaa opetuksen yksilöllisyyden ja jatkuvuuden. Opetustapahtumatekijöiden selitysmallissa harjoituksen laadulla oli eniten selitysosuutta voimistelutaitojen parannuksessa. Havainnointimuuttujat faktoroitiin ja saadut neljä faktoria nimettiin harjoitukseksi, opetukseksi, palautteeksi ja siirtovaikutukseksi. Yhteyksien tarkastelu perustui korrelaatiokertoimiin. In the explanatory model for the factors in a teaching event, most explanation was on the quality of practice to improve gymnastics skills. Telinevoimistelutaitojen testiliikkeet olivat kaarihyppy, kieppi, kuperkeikka, kärrynpyörä, kyykkyhyppy ja käsinseisonta. Oppilaan omatoimisuus korostaa taidon oppimisen tiedollista ohjausta. Opetustapahtuman havainnointi tapahtui videonauhoilta. Tässä tarkastelussa on tavallisimmin ollut lähtökohtana oppimisen informaa. Laadullisesti heikko harjoittelu oli enemmän haitaksi pojille kuin tytöille, ja oli pojilla kohtalokkaampaa yläkuin ala-asteella. Prosessi-tuotostutkimuksella on mahdollista etsiä taitojen oppimista selittäviä tekijöitä. Jokaiselta kolmelta alueelta oli tarkkailtavana neljä ulottuvuutta. Havainnointikohteet jaettiin panos-, prosessija palautetekijöihin. Selitysyhteyksiä, käyräviivaisia yhteyksiä ja yhdysvaikutuksia kuvaamaan käytettiin AID-analyyseja
Kuten tehtävän esittämisen myös palautteen antamisen yhteydestä taitojen kehittymiseen on saatu ristiriitaisia tuloksia. Phillips ja Carlisle (1983) totesivat tehokkaiden opettajien tunneilla oppilaiden harjoitusmäärän olevan kaksinkertainen vähemmän tehokkaiden opettajien tunneilla tapahtuvaan harjoitukseen verrattuna. Gusthart, Kelly & Rink (1997) osoittivat opettajan ohjeiden annon laadullisen arvioinnin olevan pätevä oppimisen ennustaja. Yergin (1977 ja 1981a) tutkimuksissa 75 % loppumittauksen taitotasosta selittyi lähtötasolla. (Pieron & Graham 1988.) Taylor (1976) ja Oliver (1980) osoittivat, että tehtävän selittämisellä ja näyttämisellä on yhteyttä oppimiseen. Silvermanin (1985a ja 1985b) tutkimuksissa harjoituksella oli erilainen merkitys edistymiseen taitotasoltaan erilaisilla oppilailla: lähtötasoltaan hyvillä oppilailla liikunta-aktiivisuus korreloi positiivisesti taitojen kehittymiseen, kun lähtötasoltaan keskitasoisilla korrelaatio oli negatiivinen. Yergin ja Twardyn (1982) tutkimuksessa harjoituksella oli negatiivinen yhteys edistymiseen tunneilla, joilla opettajat toimivat vain suoritusten tarkkailijoina. Opettajien aineksen hallinta on näkynyt opetuksessa siten, että sisällön hallitsevat opettajat tarjoavat oppilaille enemmän tehtäviä ja säätelevät niiden vaikeustasoa oppilaiden kykyjä vastaaviksi (Rink 1993; Schempp, Manross, Tan & Fincher 1998; Hastie & Vlaisavljevic 1999). esim. Suurimmassa osassa opetuksen tehokkuustutkimuksista on saatu positiivinen yhteys taidon kehittymisen ja harjoitusmäärän tai harjoitukseen käytetyn ajan välille. Silvermanin, Kulinnan ja Crullin (1995) mielestä palautteen tärkein oppimista edistävä merkitys on siinä, että oppilaiden huomioiminen tehostaa heidän harjoittelunsa laatua. Tehtävän esittämisen selkeys, tarkoituksenmukainen ohjaus ja näytöt saattavat selittää paremmin opettajan ohjeiden annon merkitystä oppilaiden liikuntataitojen edistämisessä. Opetuksen tehokkuuden tutkimuksessa on yleensä ollut kyse asetelmasta, jossa pyritään selvittämään opettajan toiminnan ja oppilaiden saavutusten välisiä yhteyksiä sekä erilaisten opetusmenetelmien tehokkuutta. Opetettavan tehtävän vaikeudesta riippuen on opetusyksiköiden kesto ja määrä vaihdellut yhdestä 15 minuutin tuokiosta (Yerg & Twardy 1982) usean tuokion sarjaan,jossa on ollut yhteensä 15 tuntia opetusta (De Knop 1983). 10 %:iin kokonaisselitysasteesta. Useissa tehokkuustutkimuksissa on käsitelty opettajan ohjeiden annon selkeyttä ja siihen kulunutta aikaa. Pelkkä liikuntatunnilla olo ei takaa edistymistä. Grahamin ym (1983) seka Phillipsin ja Carlislen (1983) tutkimuksissa ei ollut eroja tehtävän esittämiseen käytetyssä ajassa tehokkaiden ja vähemmän tehokkaiden opettajien välillä. Useissa tutkimuksissa on todettu positiivinen yhteys palautteen ja suoritusten paranemisen välillä. Kummallakaan tekijällä ei ole ollut selvää yhteyttä oppilaan taitojen kehittymiseen. De Knopin (1983), Metzlerin (1983) sekä Salterin ja Grahamin (1985) tutkimuksissa käytettiin kontrolliryhmiä, jotka harjoittelivat tavoitetehtävää ilman opettajan ohjausta. Suorituksen yksityiskohtia käsittelevä palaute vaikutti taitoihin negatiivisesti. Liikuntasuoritusten laatu on edistymisen kannalta merkittävämpi kuin määrä (Ashyym 1988; Silverman 1990; Solmon 1992). Graham (1987b) ja Pieron & Graham (1988) vaativatkin keskittymistä opettajan ohjeiden annon laadun tutkimiseen yksinkertaisten määrällisten mittojen sijaan. Kaikissa tehokkuustutkimuksissa on todettu oppilaiden suoritusten paranevan opetuksen ja harjoittelun seurauksena. Tehokkuustutkimusten oppisisällöt ovat yleensä olleet eri lajien taitoja. Tehokkaassa pienoisopetusryhmässä harjoitelleet oppilaat saivat enemmän palautetta kuin vähemmän tehokkaan ryhmän oppilaat (Pieron 1982). Liikemekaanisesti oikeat ohjeet, jotka on esitetty lapsille ymmärrettävillä käsitteillä, edistävät voimistelutaidon oppimista ja opitun säilymistä taidon opettelun alkeisvaiheessa (Masser 1993). Muissa tutkimuksissa (esim. Tämän arveltiin johtuvan siitä, että vaikka harjoitusaika oli sama ohjatussa ja omin päin harjoittelevien ryhmässä, jäivät taitosuoritusten toistomäärät opettajan ohjaamassa ryhmässä pienemmiksi kuin kontrolliryhmässä. Muutamassa tutkimuksessa (Eghan 1988; Silverman, Tyson & Krampitz 1992) on todettu yhteys opettajan antaman palautteen ja oppilaiden suoritusten edistymisen välillä. Yerg (1983) havaitsi palautteen kohdistamisella olevan merkitystä taitojen edistymiseen. Vaikeusasteeltaan oppilaiden kykyjä vastaavien liiketehtävien tarjoamisen on havaittu lisäävän liiketoistojen määrää (Graham 1987a). Toisaalta harjoitus, josta ei saada palautetta, ei ole välttämättä tehokasta. Pitkäkestoisessa tutkimuksessa lähtötason merkitys on vähäisempi. Yergin (1977) mukaan harjoituksen merkitys on suurempi kuin opettajan tietojen ja taitojen merkitys. Tästä oli taidon lähtötason osuus hiukan alle puolet. tioteoreettinen malli (kts. Marteniuk 1976), jossa opetusoppimistapahtuma jaetaan panos-, prosessi-, palauteja tuotostekijöihin. Muissa tutkimuksissa lähtötason osuus on ollut pienempi: 46 % Pieroninja Pironin (1981) sekä 31 % Yerginja Twardyn (1982) tutkimuksessa. De Knopin (1983) 15 tunnin seurannassa lähtötaso selitti 1 7 % loppumittauksen taitotestituloksesta. De Knopin (1983) tutkimuksessa opettajan harjoitukseen tarjoama aika oli yhteydessä oppilaiden taitojen kehitykseen. Pieronin (1983) tutkimuksessa todettiin suoritusten määrän olevan suurempi taidoiltaan edistyneempien kuin vähemmän edistyneiden ryhmässä. Palaute vaikutti positiivisesti oppilaan taitotasoon, kun se kohdistui liikesuorituksen kokonaisrakenteeseen. Lyhytkestoisissa tutkimuksissa on oppilaiden taidon lähtötaso ollut taitokehityksen tärkein selittäjä. Kun analyysiin otettiin mukaan oppilaan fyysis-motorisia ominaisuuksia, taidon lähtötason selitysosuus putosi n. Metzlerin sekä Salterin ja Grahamin tutkimuksissa ei kehityksessä ollut eroja ryhmien välillä. Vaikeustasoltaan oppilaiden edellytyksiä vastaaviin harjoituksiin käytetyn ajan on todettu olevan positiivisessa yhteydessä taitojen kehittymiseen, ja liian helppoihin tai vaikeisiin tehtäviin käytetty aika liittyy negatiivisesti kehitykseen (Pieron 1983; Dugas 1984; Silverman 1985b; Ashy, Lee & Landin 1988; Buck, Harrison & Bryce 1990; Silverman 1990 ja 1993) . Tärkeämpää on oppilaan taitoharjoitteluun käyttämä aika (Yerg 1977; Pieron & Piron 1981; Yerg 1981a; Da Costa & Pieron 1992). Kaksi prosenttia selittyi opettajan toiminnalla ja 23 % jäi selittämättä. Pieron & Piron 1981; Metzler 1983; Phillips & Carlisle 1983) ei tällaista yhteyttä ole ollut. Palaute ei kuitenkaan ole ollut saavutusten pääasiallinen ennustaja. Tehokkaan opettajan liikuntatunneilla havaittiin oppilailla enemmän onnistuneita suorituksia kuin vähemmän tehokkaan opettajan tunneilla (Phillips & Carlisle 1983). Graham ym (1983) eivät löytäneet merkitseviä eroja tehokkaiden ja vähemmän tehokkaiden opettajien antaman palautteen määrän tai laadun välillä. De Knopin tutkimuksessa kontrolliryhmäläisten taitokehitys jäi ohjausta saanutta ryhmää vähäisemmäksi. Ainakin osa lähtötason yhteydestä taidon kehitykseen on selitettävissä havainnoilla, joiden mukaan taitavat oppilaat käyttävät enemmän aikaa tehtävien suorittamiseen liikuntatunneilla kuin keskitasoiset tai taidoiltaan heikot oppilaat (Shute, Dodds, Placek, Rife & Silverman 1982; Graham 1987a; Telama, Varstala, Heikinaro-Johansson & Utriainen 1987; Grant, Ballardt & Glynn 1989; Landin 1995). Tämän tutkimuksen julkaisemattomassa esitutkimuksessa (Kauttio 1987) kyettiin yhden lukuvuoden aikana tapahtuneesta telinevoimistelutaidon parannuksesta selittämään 49.6 %. Werner ja Rink (1989) totesivat, että opettajan epätarkat ja yleisluonteiset ohjeet eivät edistä oppimista. TeLIIKUNTA & TIEDE 6/2CKXJ • Opetustapahtumatekijöiden laatu 13
Rinkin (1993 ja 1996) mukaan palautteen avulla voidaan parhaiten säädellä tehtävien vaikeustason sopivuutta. OpetuaJlrjeatelyt Opeluakehlttely Tehtlvien Havaltaemln•n Har)olttelun laatu Lyhytaikainen mulall Pltklalkalnen mulall Korjaava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautteen Jatkuvuu1 Ala-aste, tytöt •1 -0.5 0.5 Ala-aste, pojat •1 ·0,5 0,5 Oh)HI opetuatllant. ala-aste yläaste tytöt pojat tytöt pojat (n=111) (n=142) (n=42) (n=44) Harjoitus .14 .33*** .36* .40** Opetus .13 .01 .14 .21 Palaute .11 .28*** .01 -.10 Siirtovaikutus .11 .16 .10 .29 14 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu. Lambert (1996) painottaa oppimisen tehostamisessa oppilaiden aktiivisuuden merkitystä passiiviseen vastaanottamisen sijasta. OpetuaJlrjHtelyt Opatuakehlltely Tehtlvlen valk.taao Havallaemlnen HarJolllelun laatu Lyhytaikainen mulatl Pllklalkalnen mulatl Korjaava palaute palaute Slallnen palaute Palautteen ·1 •t Yläaste, tytöt -o.5 0.5 Yläaste, pojat ·0,5 0.5 KUVIO 1 Opetustapahtuman laatumuuttujien keskiarvot sukupuolittain ja kouluasteittain (-1 = oppimista estävä, 1:oppimista edistävä). De Knopin (1983) tutkimuksessa palaute selitti tennisopetuksessa 11-16 % taidon ja tekniikan loppumittaustasosta. Opettaminen käsitetään tutkimuksissa usein pelkästään opetustilanteessa tapahtuvaksi ohjaukseksi ja jätetään huomioimatta tavoitteiden asettaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi. TAULUKKO 1 Opetustapahtuman laadun faktoripistemuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen sukupuolittain ja kouluasteittain. hokkaan ryhmän oppilaat tosin myös harjoittelivat enemmän. Yergin ja Twardyn (1982) tutkimuksessa palautteella oli positiivinen vaikutus oppimiseen alkeistason tasapainotehtävissä. Phillipsin ja Carlislen (1983) tutkimuksessa tehokkaat opettajat antoivat enemmän positiivista palautetta lentopallotunnilla kuin vähemmän tehokkaat opettajat. OpetuaJlrJeatelyt Opetuakehlllely Tehtlvlen valk.tuo HavaltHmlnen Har)olttelun laatu Lyhytaikainen mulall Pllklalkalnen mulall Kor)aava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautt••n Jatkuvuua Oh)Ht o"tuatllant. Oh)Ht o"tuatllant. Da Costan ja Pieronin (1992) tutkimuksessa todettiin, että tehtävän esittämisen sekä palautteen antamisen tarkkuus, virheettömyys ja tarkoituksenmukaisuus olivat luonteenomaisia kaikkein tehokkaimmille opettajille. Suurin merkitys on koko luokalle annetulla palautteella. OpetuaJlrJeatelyt Opetuakehlltely Tehtlvlen valk.taao Havaltaemlnen Har)olllelun laatu Lyhytaikainen mula 11 Pllklalkalnen mulatl Kor)aava palaute Vahvlatava palaute Slallnen palaute Palautteen Jatkuvuua Oh)Ht opetuatllant. Asiantuntemus opetettavasta aiheesta yhdistyneenä tarvittaviin viestintätaitoihin on paras tae opetuksen onnistumiselle. Pelletin & Harrisonin (1995) tutkimuksessa todettiin, että palautteen merkitys taitojen kehityksen selittäjänä häviää, jos oppimistehtävien vaikeus ei vastaa suorittajan kykyjä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikunnan opetustapahtumatekijöiden laatua ja laatia liikuntataitojen oppimista kuvaavia selitysmalleja. Nupposen (1997) tekemää liikuntakykymuuttujien muodostusta käytettiin myös tässä aineistossa. Opettajan roolin tulisi olla oppimisen tehostaja: oppimisympäristön kehittäminen, oppilaiden ja opettajien välisten suhteiden luominen sekä oppilaiden tiedollisten prosessien ylläpitäminen ovat oppimista edistävää toimintaa. TAULUKKO 2 Opetustapahtuman laadun faktoripistemuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen sukupuolittain ja lähtötasoittain. Edustettuina olivat vartalon taittaminen ja ojentaminen, pyöriminen, hyppääminen ja tasapainottaminen. Koko aineistossa oli 343 jaksoa. Kehitysmuuttujina käytettiin loppuja alkumittausten erotusmuuttujia. Selittäjä ~2 Harjoitus .094 Palaute .035 Siirtovaikutus .032 Sukupuoli .015 Kouluaste .007 Selitysprosentti 18,3 % Telinevoimistelutaitoja mitattiin testistöllä, joka sisälsi liiketehtäviä neljän perusliikemuodon alueelta. Tutkimuksessa tarkasteltavat liikuntataidot olivat telinevoimistelun perusliikkeitä. Koska tarkkailujaksojen määrä vaihteli oppilaittain, valittiin havaintoyksiköksi tarkkailujakso ja testitulokset liikuntakykyisyydestä sekä voimistelutaidoista monistettiin näihin jaksoihin. Aiemmista opetuksen tehokkuustutkimuksista poiketen pyrittiin pitkään seuranta-aikaan ja opetustapahtuman laaja-alaiseen tarkasteluun. Taitomittaukset suoritettiin liikuntakykyisyysmittausten yhteydessä. Tunnit olivat koulujen opetussuunnitelmaan kuuluvia voimistelutunteja. 9. pojat tytöt pojat (n=82) (n=45) (n=39) .48*** .59*** .32 * .06 .31 * .15 .30** .02 .32* .28* .40** .26 TAULUKKO 4 AIO-analyysin ~ 2 -kertoimet ja kokonaisselitysprosentti, selitettävänä muuttujana telinevoimistelutaidon parannuksen jäännösmuuttuja (opetustapahtumamalli). Liikunnan opetustapahtuman analysoimiseksi kerättiin videoaineisto, jossa sekä opettajan että oppilaiden toimintaa tarkkailtiin tunneilla viiden minuutin jaksoissa. Näissä mittauksissa kohteina olivat lihaskunto, notkeus, tasapaino ja liikesäätely. Opetusryhmiä tutkimuksessa oli 19, opettajia 23 ja videoituja voimistelutunteja 78. Oppilastasolla tutkimusaineiston muodosti 104 henkilöä, jotka kolmeen ikäkohorttiin jaettuina kattoivat peruskoulun luokat 1. Heikot Keskitasoiset Hyvät tytöt pojat (n=29) (n=65) Harjoitus .13 .34** Opetus .10 -.15 Palaute .09 .05 Siirtovaikutus .40* .02 TAULUKKO 3 AIO-analyysin ~ 2 -kertoimet ja kokonaisselitysprosentti, selitettävänä muuttujana telinevoimistelutaidon parannus kolmen vuoden aikana (laaja malli) Selittäjä ~2 BMI .186 Lihaskunto .082 Notkeus .078 Liikesäätely .047 Voimistelutaidon lähtötaso .059 Kouluaste .075 Selitysprosentti 52,7 % tytöt (n=79) _47••· .32** .03 .12 Aktiivisuus näkyy mahdollisuutena saada valita tehtävät omien kykyjensä mukaan ja aiemmin opitun ja uuden oppimisen vertailuna. Aikaja sukupuolivertailujen helpottamiseksi tämä tehtiin koko aineistolle yli mittauskertojen. Kehon rakenteen mittauksia olivat pituus ja paino. Havainnointija testimuuttujien osalta täydellisessä havaintomatriisissa LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 15. Liiketehtävinä olivat 5-loikka, koukkukäsiriipunta, istumaannousu, eteentaivutus, edestakaisinhyppely, flamingoseisonta, 8-kuljetus ja tarkkuusheitto. myös Rink 1996.) Ajan käytössä olisi syytä keskittyä tutkimaan laadukkaaseen harjoitteluun käytettyä aikaa. (Lambert 1996; Rink 1996.) Oppimisympäristön muokkaamisella ja liikekehittelyllä on eniten myönteisiä vaikutuksia lähtötasoltaan heikkojen ja nuorten oppilaiden taitojen oppimiseen (Sweeting &: Rink 1999; Hebert, Landin &: Solmon 2000). Testiliikkeet olivat kaarihyppy, kieppi, kuperkeikka, kärrynpyörä, kyykkyhyppy ja käsinseisonta. Kehon rakennetta kuvattiin kehon massaindeksillä (BMI). (Kts. Muuttujat standardoitiin keskinäisen vertailtavuuden mahdollistamiseksi. MENETELMÄT Tutkimus toteutettiin kolmevuotisena seurantana tehostetun koululiikunnan tutkimusprojektin (Nupponen, Halonen, Mäkinen &: Pehkonen 1991) yhteydessä. Kolmen seurantavuoden aikana yhdeltä oppilaalta analysoitiin keskimäärin 3.3 jaksoa (vaihtelu 1-8)
Laitinen, Miettinen & Sinkko 1975). Opetukseen liittyvät tekijät korreloivat taitoparannukseen positiivisesti lähtötasoltaan keskitasoisilla ja hyvillä tytöillä. oli 268 jaksoa. Ääriryhmien tarkastelu osoitti, että suurimman taitoparannuksen saavutti laadukkaita liiketoistoja esittänyt ryhmä, joka sai hyvää tai heikkoa palautetta. Tulkintaan valittiin neljän faktorin ratkaisu. Laadullisesti heikko palaute kompensoitui hyvällä siirtovaikutuksella ja huono tai keskitasoinen siirtovaikutus keskitasoisella tai hyvällä palautteella. Kutakin ulottuvuutta arvioitiin asteikolla -1, 0, +l. Kuviossa 1 nämä keskiarvot esitetään kouluasteittain ja sukupuolittain. Faktorit nimettiin harjoitukseksi, opetukseksi, palautteeksi ja siirtovaikutukseksi. Laajassa mallissa tätä muutosta kuvattiin voimistelutaidon loppuja alkumittauksen erotusmuuttujalla ja selittäjinä olivat liikuntakykyisyys, kehon rakenne ja opetustapahtumatekijät. Molemmissa tapauksissa tarkastelu tehtiin erikseen tytöille ja pojille. Kokonaisselitysprosentti jäi 18,3:een. Erityisen selvät positiiviset yhteydet voitiin havaita yläasteella sekä lähtötasoltaan keskitasoisilla oppilailla ja hyvillä tytöillä. Taulukossa 1 esitetään faktorimuuttujien korrelaatiot telinevoimistelutaidon parannukseen alaja yläasteella ja taulukossa 2 telinevoimistelutaidon lähtötason mukaisissa ryhmissä. Mallin viisi selittäjää jakoivat aineistoa yhdeksän kertaa. Opetustapahtumatekijöillä ei ollut selitysosuutta tässä mallissa (taulukko 3). Palautteella ja siirtovaikutuksella oli mielenkiintoinen yhdysvaikutus voimistelutaitojen kehityksessä. Näissä analyyseissa selitettävänä muuttujana oli voimistelutaidon muutos kolmen lukuvuoden aikana. Oppilailla olisi ollut parannettavaa harjoittelun laadussa. Heikoimman ryhmän muodostivat ala-asteen pojat, joiden liiketoistojen laatu oli heikko. Havainnointimuuttujien määrän vähentämiseksi suoritettiin faktorointi pääakselimenetelmällä ja vinokulmaisella rotaatiolla. Havainnoinnin kohteena oli oppilas. Laadullisesti heikko harjoittelu oli vahingollisempaa pojille kuin tytöille ja pojilla haitaksi enemmän yläasteella kuin ala-asteella. Tämä muuttuja muodostui oppilaan liiketoistojen laadusta ja opettajan tarjoamien tehtävien vaikeustason sopivuudesta. AID-puun mukaan hyvillä liikuntakyvyillä oli mahdollista kompensoida niitä ongelmia voimistelutaidon kehityksessä, jotka aiheutuivat ylipainoisuudesta. Selitysyhteyksiä, käyräviivaisia yhteyksiä ja yhdysvaikutuksia kuvaamaan käytettiin AID-analyyseja (kts. Voimistelutaidon parannuksen tärkein selittäjä oli harjoitus, joka jakoi aineistoa aluksi kahdesti. Panostekijöistä havainnoitiin opettajan antamat ohjeet opetustilanteessa, opetusjärjestelyt, opetuskehittely ja tehtävien vaikeustaso. Sukupuolten ja kouluasteiden välisiä eroja tutkittiin kaksisuuntaisella varianssianalyysilla. Parhaan taitoparannuksen saavutti ryhmä, joka koostui voimistelutaidon lähtötasoltaan heikoista tai keskitasoisista ala-asteen oppilaista, joiden kehon massaindeksi oli matala tai keskitasoinen. POHDINTA Opetustapahtuman laatumuuttujien ryhmäkeskiarvot osoittivat opettajan ohjeiden antamisen ja opetusjärjestelyjen olevan varsin myönteisiä voimistelutaitojen oppimisen kannalta. Ala. Palautteen ainoat tilastollisesti merkitsevät korrelaatiot voimistelutaidon parannukseen esiintyivät ala-asteen poikien sekä lähtötasoltaan keskitasoisten ja hyvien poikien ryhmissä. Opetustapahtuman laatumuuttujien tarkastelussa käytettiin keskiarvoja ja -hajontoja. Nämä ylittivät oppilaiden lyhytaikaisen muistin määrällisen kapasiteetin. Kokonaisuutena vaikein tilanne oli yläasteen tytöillä, jotka saivat oppimistilanteessa paljon ohjeita. Myös opettajan toimia arvioitiin suhteessa tarkkailtavaan oppilaaseen. Usein myös tehtävien vaikeustaso oli yliarvioitu, mikä johti laadullisesti heikkoihin suorituksiin. Telinevoimistelutaidon kehityksen jäännösmuuttujaa selittävien merkitsevien (selitysprosentti vähintään 1 %) selittäjien määrä opetustapahtumatekijöiden AID-analyysissa oli viisi (taulukko 4). Muuttujan harjoitus selitysyhteydet voimistelu taidon kehitykseen olivat korkeimmat. Eräissä osaryhmissä (laadullisesti hyvin harjoittelevat ja heikosti harjoittelevat ala-asteen pojat) palautteella oli käyräviivainen yhteys voimistelutaidon parannukseen. Opetustapahtuman laatumuuttujien keskiarvojen perusteella parhaiten oppimista edistävää toimintaa voimistelutunneilla oli opettajan taholta ohjeiden antaminen ja opetusjärjestelyt sekä oppilaiden osalta havaitseminen. Laatuarvioinnin lisäksi mitattiin oppilaskohtaisesti tehtävien suorittamiseen käytetty aika. Näin ollen palautteen laatu ei olisi näissä ryhmissä merkityksellistä, vaan se, että palautetta yleensä saadaan. Opetustapahtumamallissa selitettävänä muuttujana oli jäännösmuuttuja, joka saatiin, kun askelettaisella regressioanalyysilla oli poistettu taitomuutoksesta liikuntakykyisyyden ja kehon rakenteen osuus. Palautteesta selvitettiin laatua korjaavasta ja vahvistavasta palautteesta, sisäisten palautejärjestelmien aktivoimisesta sekä palautteen jatkuvuutta. Nämä laskettiin sukupuolittain ja kouluasteittain sekä voimistelutaidon lähtötason mukaisissa ryhmissä. Siirtovaikutuksella oli yhteyttä taitoparannukseen lähtötasoltaan heikoilla ja hyvillä tytöillä sekä keskitasoisilla pojilla. 16 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu Opetustapahtuman faktoripistemuuttujista selvin yhteys voimistelutaidon parannukseen oli harjoituksen laadulla. TULOKSET Opetustapahtuman laatua selvitettiin havainnointimuuttujien keskiarvojen avulla. Selittävinä muuttujina jälkimmäisessä analyysissa olivat opetustapahtuman havainnoinnin faktoripistemuuttujat sekä sukupuoli ja kouluaste. Opettajien toiminnassa oli puutteita muistimekanismien huomioimisessa, palautteen jatkuvuudessa sekä sisäisen palautteen herättämisessä. Opetustapahtumatekijöiden laadun faktoripistemuuttujien yhteyttä telinevoimistelutaidon parannukseen tarkasteltiin korrelaatioiden avulla. Selitysyhteyksien yksityiskohtaisempaa tarkastelua varten piirrettiin puukuvio. Laadultaan keskitasoinen palaute merkitsi vähäisempää taitokehitystä kuin hyvä ja heikko palaute. Voimistelutaitojen laajassa selitysmallissa selvimmät yhteydet voimistelutaitojen kehitykseen saatiin kehon rakenteelle, lihaskunnolle ja notkeudelle. Opetusfaktori, joka muodostui muuttujista ohjeet opetustilanteessa, opetusjärjestelyt, opetuskehittely, lyhytaikainen muisti ja havaitseminen, ei noussut mallissa selittäjäksi. Toivomisen varaa olisi ollut muistijärjestelmien huomioimisessa ja palautteen jatkuvuudessa sekä sisäisen palautteen herättämisessä. Faktoripistemuuttujien yhteyksiä voimistelu taidon kehitykseen ja loppumittaustulokseen selvitettiin korrelaatioiden (tulomomenttikerroin) avulla. Tämä ilmiö selittynee alkuperäisten palautemuuttujien pisteytyksellä: keskitasoinen palaute tarkoitti yleensä tilannetta, jossa palautetta ei ollut lainkaan. Prosessitekijöistä tarkkailtavana olivat oppilaan havaitsemis käyttäytyminen, harjoituksen laatu ja opettajan toimet oppilaan lyhytja pitkäaikaisen muistin kohdalla. Jokaiselta kolmelta alueelta oli tarkkailtavana neljä ulottuvuutta. Tässä -1 tarkoitti oppimista estävää tai haittaavaa käyttäytymistä, neutraalia ja + 1 oppimista edistäviä tapahtumia. Havainnointikohteet jaettiin panos-, prosessija palautetekijöihin. Näin muodostuneissa osaryhmissä jakajiksi tulivat lisäksi palaute ja siirtovaikutus ja pienemmissä osaryhmissä lisäksi sukupuoli ja kouluaste
Vastaavia tuloksia on saatu aiemmissa poikkileikkaustutkimuksissa (Pehkonen 1984; Holopainen 1990). Sport and physical activity. Eghan T. Ohjeiden antoon ja opetusjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä asiantuntija-aloittelija -vertailu voisi tuottaa tämän tutkimuksen asetelmaa selkeämpiä tuloksia. Experienced teachers_ effectiveness with intact classes: An ETU study. Da Costa F, Pieron M. An analysis of learning trials and their relationship to achievement in volleyball. Graham K. Opettajan pätevyyttä voidaan arvioida korostetusti mm. De Knop P. Journal of Teaching in Physical Education 1990: 10: 134-152. LÄHTEET Ashy M, Lee A, Landin D. Pienissä ryhmissä, joissa palautteen antamisen mahdollisuudet ovat paremmat, ei siirtovaikutuksen merkitys ole yhtä suuri kuin suurissa ryhmissä. Unpub lished doctoral dissertation Louisiana State University, 1988. Tämä ei tarkoita sitä, että opettaja olisi opetusprosessissa tarpeeton, tai että hänen asiantuntijuudellaan ei olisi merkitystä. Journal of Teaching in Physical Education 1987a: 7: 22-37. Journal of Teaching in Physical Education 1988: 7: 115-120. Relationships among process and product variables in an experimental teaching unit. Vaikeustasoltaan oppilaiden edellytyksiä vastaaviin harjoituksiin käytetyn ajan on todettu olevan positiivisessa yhteydessä taitojen kehittymiseen, ja liian helppoihin tai vaikeisiin tehtäviin käytetty aika on negatiivisesti yhteydessä kehitykseen (Pieron 1983; Dugas 1984; Silverman 1985b; Ashy ym 1988; Silverman 1990; Buck ym 1991). Oppilaan omatoimisuus näkyy tarjottujen tehtävien työstämisessä, mikä korostaa taidon oppimisen tiedollista ohjausta. Ilmeisesti aineopettajat ovat koulutuksessaan saaneet hyvän liikeopillisen perustan. Panostekijöitä (ohjeiden anto, opetusjärjestelyt) sisältävä opetustapahtumaulottuvuus ei noussut taitojen kehityksen selittäjäksi. Yerg 1977 ja 1981a; De Knop 1983) vaihdellut lähinnä seurantaajan keston mukaan. asteella opettajat huomioivat paremmin oppilaiden rajallisen tiedon vastaanottokyvyn kuin yläasteella, jossa lisäksi tehtävien vaikeustaso usein ylittää oppilaiden kyvyt. The relation of teacher feedback to student achievement in learning selected tennis skills. Graham ym 1983; Phillips & Carlisle 1983), joissa ohjeiden anto ei selitä oppimista kuin niitä, joissa se on merkityksellistä. Tämä saattaa johtua mittarin pisteytyksistä: keskitasoinen palaute tarkoittaa samaa kuin ei palautetta. AID-analyysin puukuvio paljasti ylipainoisten oppilaiden olevan voimistelunopetuksessa ongelmaryhmä. Graham K. Nämä laatumuuttujat korreloivat myös vahvasti keskenään ja muodostivat faktorianalyysissa harjoitukseksi nimetyn ulottuvuuden. Tällainen tilanne kohtaa usein nimenomaan yläasteen tyttöjä, joilla ylimitoitetut vaatimukset aiheuttavat laadullisesti heikkoja liiketoistoja. Jyväskylä: The Foundation for Promotion of Physical Culture and Health, 1983: 228-234. Tehokkaan siirtovaikutuksen ja laadukkaan palautteen yhdistelmä ei ole ehkä siksi tehokas taitojen opetuksessa, että opetus vie pois aikaa oppimiselta. Vaikka aiemmat tutkimukset tehtävän esittämisen merkityksestä ovatkin osin ristiriitaisia, on enemmän sellaisia tutkimuksia (mm. Laadullisesti hyvä ja heikko palaute merkitsivät parempaa taitojen kehittymistä kuin keskitasoinen palaute. Kehon massaindeksi, lihaskunto ja notkeus selittivät yli 30 % telinevoimistelutaidon parannuksen vaihtelusta. Pieron ja Graham (1988) ovat vaatineet opetusmuuttujien kohdallakin keskittymistä laadun arvioimiseen määrän sijasta. Opetuskehittelyn avulla aiemmin opituille taidoille opetuksensa rakentava opettaja saa hyviä tuloksia, vaikka opetustilanteessa palaute olisikin heikkoa. Tärkein oppimisen selittäjä on oppilaan kykyjä vastaavien oppimistehtävien tarjoaminen. Journal of Physical Education Recreation and Dance 1987b: 58 171: 44-48. Aineksen hallinta on osoittautunut useissa opetuksen tehokkuustutkimuksissa tärkeäksi oppimistulosten selittäjäksi (mm. Research in school physical education. Effectiveness of tennis teaching. Lyhytkestoisissa tutkimuksissa lähtötason merkitys on suurempi. Dissertation Abstracts International 44: 2709A, 1984. Palautteen ja siirtovaikutuksen yhdysvaikutus taitojen kehittymisessä toi esiin erilaisia opettamisen strategioita. Da Costa & Pieron 1992; Hastie ym 1999). Teaching effectiveness: Comparison of more and less effective teachers in an experimental teaching unit. Tällainen yhdistelmä takaa opetuksen yksilöllisyyden ja jatkuvuuden. Havainnot heikon lähtötason omaavan oppilaan rajallisista mahdollisuuksista informaation vastaanottajana tukee näitä tuloksia. Asiantuntijapalaute on myös usein luonteeltaan virheisiin puuttumista, joka saattaa sopia paremmin urheiluvalmennukseen. A description of academic work and student performance during a middle school volleyball unit. Williams T, Almond L, Sparkes A, toim. Relationships of practice using correct technique to achievement in a motor skill. Ristiin meno AID-puussa tosin paljasti, että hyvä notkeus ja liikehallinta parantavat ylipainoisten oppilaiden tilannetta. Tällainen opetus sopii todennäköisesti hyvin aloittelijoille sekä suurille opetusryhmille, joissa yksilöllisen palautteen antaminen on muutenkin vaikeaa (vrt. Oppilaalle on tärkeintä, että hänen suorituksensa huomataan ja sitä kommentoidaan (vrt. LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu 17. Sweeting ym 1999; Hebert ym 2000). Telinevoimistelutaitojen kehityksen laaja selitysmalli vahvisti kehon rakenteen ja liikuntakykyjen yhteydet voimistelutaitojen kehitykseen. Tässä tutkimuksessa taidon lähtötasollaja lopputuloksella oli eri osaryhmissä (tytöt, pojat; ala-aste, yläaste) yhteistä vaihtelua 36-86%. liikeopillisella hallinnalla mutta myös oppilaan tuntemuksella. Silverman ym 1995). London: E & FN Spon, 1992: 169-176. Vaikka koulun liikunnanopetuksessa on edelleenkin vallalla perinteinen opettajajohtoinen työskentelytapa, johon kuuluu ketju: näytä, selitä, harjoituta, korjaa virheitä, antavat tulokset taitojen oppimisesta viitteitä toisentyyppisen lähestymistavan merkityksestä. Konstruktivistinen oppimiskäsitys saa tässä tutkimuksessa runsaasti vahvistusta. Parhaiten tämä näkyy ns. Dugas D. Graham G, Soares P, Harrington W. Telama R, Varstala V, Tiainen J, Laakso L, Haajanen T, toim. Yläasteella opettajat kykenevät huomioimaan paremmin sisäisen palautteen merkityksen kuin ala-asteella. Yerg 1977 ja 1981a; Pieron & Piron 1981; Da Costa & Pieron 1992) liikuntataitojen harjoitteluun käytetty aika on ollut tärkeimpiä taitojen kehittymisen selittäjiä. Opetustekijät ovat harjoituksen kaltainen muuttuja: määrää on oltava, jotta olisi laatua. Näin ollen tiukka asiantuntijuus ei olisikaan koululiikunnassa niin tärkeää kuin opettajan innostuneisuus. Buck M, Harrison J, Bryce G. Lähtötason yhteys taitoparannukseen oli negatiivinen, mikä johtuu taitomittarin kattovaikutuksesta. Taidon lähtötason merkitys on aiemmissa tutkimuksissa (mm. Vaikka tässä tutkimuksessa harjoituksen laatu olikin määrää selkeämmin yhteydessä voimistelutaitojen kehittymiseen, on muistettava, että ilman määrää ei voi olla laatuakaan. Palautteen laadun käyräviivainen yhteys taitojen kehittymiseen eräissä osaryhmissä on mielenkiintoinen ilmiö. Useissa tutkimuksissa (mm. Opetustapahtuman laatumuuttujien korrelaatiot telinevoimistelun taitotason parannukseen osoittivat tehtävien optimaalisen vaikeustason ja harjoittelun laadun olevan vahvimmin yhteydessä taitojen edistymiseen. Journal of Teaching in Physical Education 1983: 2: 3-14. suppiloilmiön kautta: aktiivinen taitoharjoitteluun käytettävissä oleva aika kertautuu, kun otetaan huomioon opetusohjelmassa olevien voimistelutuntien määrä, tunneilla tarjottavan voimisteluaineksen määrä ja oppilaiden aktiivisuus. Motor skill acquisition An essential goal of physical education programs
Teaching in physical education. Liege: AIESEP, 1982: 61-68.. Barrette G, Feingold R, Rees C, Pieron M, toim. The impact of task progressions on students' practice quality and task-related thoughts. Academic learning time in elementary movement education : A descriptive-analytic study. Teaching in physical education. Grant B, Ballardt K, Glynn T. Miettinen J. Using academic learning time in process-product studies with experimental teaching units. toim. Research Reports on Sport and Health 106. Champaign IL: Human Kinetics, 1983: 277-285. Sport 1981 24 144-161 Rink JE. Silverman SJ, Ennis CD, toim. Telama R, Varstala V, Heikinaro-Johansson P, Utriainen J. Salter W, Graham G. Research in school physical education. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66 (suppl. Empirical analytical perspective. Shute S, Dodds P, Placek J, Rife F, Silverman S. The impact of selected presage and process behaviors on the refinement of a motor skill. Recherche de criteres d'efficacite de l'enseignement d'habilites motrices. Goals and Outcomes. Teaching in Physical Education. Jyväskylä: LI KES-Research Center for Sport and Health Sciences, 1996. Effectiveness of teaching a psycho-motor task. (1975). Development and use of the physical education observation instrument for rating patterns of teacher behaviors in relationships to student achievement. Unpublished doctoral dissertation. Schorndorf: Hofmann, 1988: 131-145. Pieron M, Cheffers J, toim. Koululaisten liikuntataidot: Motorisen taitavuuden kehittyminen kehon rakenteen kehitysiän ja liikuntaharrastusten selittämänä ja taitavuuden pedagoginen merkitys. Tampere: Tampereen yliopisto. Learning behavior in PE lessons and physical and psychological responses to PE in high-skill and low-skill pupils. Student Learning in Physical Education. Journal of Teaching in Physical Education 1989: 8 280-297. Solmon M. Silverman S. Schempp PG, Manross D, Tan SK, Fincher MD. Champaign IL: Human Kinetics, 1996: 149-169. Holopainen S. Journal of Teaching in Physical Education 1998: 17: 342356. Silverman S. Skill-related task structures, explicitness, and accountability: Relationships with student achievement. Champaign IL: Human Cinetics, 1983: 310-317. Verg B. Templin T, Olson J, toim. Myths models and methods in sport pedagogy. Verg B. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1985a: 56 66-72. Taylor J. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66: 32-40. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1995: 66 (suppl. & Sinkko R. Journal of Educational Research 1989: 82: 216-226. Journal of Educational Research 1993: 87 11 ): 54-61. 1 ): 58. Liikuntakasvatus 1984: 49 (3): 38-43. Lambert L. Reflections on the use of the RTE model in physical education. Paper presented at the annual meeting of the American Educational Research Association Boston, 1980. Teacher feedback and achievement in physical education: lnteraction with student practice. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1981 b: 52: 38-47. Pieron M, Cheffers J. Re-examining the process product paradigm for research on teaching effectiveness in physical education. Relationship of specified instructional teacher behaviors to pupil gain on a motor skill task. Nupponen H, Halonen L, Mäkinen H, Pehkonen M. Student Learning in Physical Education. Sweeting T, Rink JE. Student characteristics practice and achievement in physical education. Relationships between teacher behaviors and pupil achievement in the psychomotor domain. Yerg B. New York; NY: Holt, Rinehart and Winston, 1976. Pieron M. Journal of Teaching in Physical Education 1993: 12 (3): 301312. Silverman S, Kulinna PH, Crull G. Student behaviour in physical education lessons: A comparison among student achievement groups. The relationship between practice and achievement: Ouantity quality and student cognition. 1 ): 57. Champaign IL: Human Kinetics, 1996: 171-198. University of Pittsburgh, 1977. Journal of Teaching in Physical Education 1999: 19: 22-33. Pieron M, Piron J. Rink JE. Verg B. Subject expertise and teachers' knowledge. Critical cues help first-grade students' achievement in handstands and forward rolls. Task difficulty and the concept of progression. Journal of Teaching in Physical Education 1999: 18: 216-233. Journal of Teaching in Physical Education 1983 2: 55-67. Oliver B. Studying the teaching in physical education. Metzler M . Marteniuk RG lnformation processing in motor skills. 9-16 -vuotiaiden liikunnallinen kehittyminen. Champaign IL: Human Kinetics, 1983: 185-196. Silverman S. Masser LS. St Louis MO: Mosby, 1993. Study in a microteaching setting. Teaching and Teacher Education 1990: 6: 305-314. Linear and curvilinear relationships between student practice and achievement in physical education. Pieron M, Graham G. Templin T, Olson J, toim. Journal of Teaching in Physical Education 1997 16: 196-210. Champaign IL: Human Kinetics, 1987: 239-248. Yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitoksen opetusmonisteita, 1975: 24. Silverman S, Tyson L, Krampitz J. Case studies of teacher effectiveness in second grade physical education. Silverman S. The relationship between subject-matter expertise and accountability in instructional tasks. Pehkonen M. Gusthart JL, Kelly IM, Rink JE. Phillips D, Carlisle C. Studying the teaching in physical education. Effective lnstruction in Physical Education. Effects of direct instruction and environmentally designed instruction on the process and product characteristics of a fundamental skill. Silverman, SJ, Ennis CD, 18 LIIKUNTA & TIEDE 5/2000 • Opetustapahtumatekijöiden laatu toim. Dissertation Abstracts International 37: 2615A, 1976. Journal of Teaching in Physical Education 2000: 19: 338-354. The validity of qualitative measures of teaching performance scales as a rneasure of teacher effectiveness. The influence of a teacher's specific congruent and corrective feedback on female junior high school students' immediate volleyball practice success. Templin T, Olson J, toim. Jyväskylä: The Foundation for Promotion of Physical Culture and Health, 1983: 222-227. Teaching physical education for learning. & Twardy B. Lähtökohdat menetelmät ja aineiston kuvailu. Pieron M, Cheffers J, toim. Student characteristics mediating engagement-outcome relationships in physical education. Nupponen H. Landin D. Pieron M. Teaching and Teacher Education 1992: 8: 333-344. Journal of Teaching in Physical Education 1995 15 (11 53-63. Studies in Sport Physical Education and Health, 1990: 26. Process-outcome relationships and motor skills learning. Verg B. Journal of Teaching in Physical Education 1982: 1 · 3-14. Silverman S. Laitinen H. Research on teacher effectiveness experimental teaching units. Journal of Teaching in Physical Education 1985b 5: 13-21. Journal of Teaching in Physical Education 1985: 4 212-218. Journal of Teaching in Physical Education 1981 a: 1: 3846. Effectiveness of teaching a psychomotor task (Gymnastic routine). The student as the unit of analysis: Effect on descriptive data and process-outcome relationships in physical education. Telinevoimistelu kunnon ja taitavuuden kehittäjänä. Hastie PA, Vlaisavljevic N. Tehostetun koululiikunnan tutkimus: Peruskoulun oppilaiden liikunnalliset tiedolliset ja sosiaaliset toiminnat kolmen lukuvuoden aikana. A comparison of physical education teachers categorized as most and least effective. Liege: AIESEP, 1982: 79-89. Turun yliopisto: Kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisusarja, 1991: A: 146. Research in sport pedagogy. Relationship of engagement and practice trials to student achievement. Pellet TL, Harrison JM. Hebert EP, Landin D, Solmon MA. The effects of three disparate instructional approaches on skill attempts and student learning in an experimental teaching unit. Yhdysvaikutusten analysoinnista sekä AIOja MCA-menetelmien käytöstä. Study in a class setting Telama R, Varstala V, Tiainen J, Laakso L, Haajanen T, toim . Werner P, Rink J
Pojat olivat tyttöjä aktiivisempia (25 697 AUs) (22 812 AUs; p = .004). Jo varhaislapsuuden aikainen fyysinen aktiivisuus saattaa olla yhteydessä lapsen sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. (Corbin, Pangrazi 1998.) Fyysinen aktiivisuus on motoristen suoritusten toistamiseen perustuvaa liikkumista, joka kuluttaa energiaa (Pate, Pratt, Blair, Haskell, Macera, Bouchard, Buchner, Ettinger, Health, King, Kriska, Leon, Marcus, Morris, Paffenbarger, Patrick, Pollock, Rippe, Sallis, Wilmore 1995). Conclusions: The intraindividual variations found seem to be a reason for concern because physical activity pattern tends to track already in early childhood and the risk factors might cumulate in the less active individuals. Physical activity is influenced by interaction of genetic, physical and social environmental factors . Fyysinen aktiivisuus on osittain geeniperimän ohjaamaa, mutta lapsen fyysinen elinympäristö sekä lähiympäristö, säätiloineen ja vuodenaikavaihteluineen vaikuttavat sosiaalisen ympäristön lisäksi aktiivisuuteen suuresti. Key words: Physical activity, children, season, cardiovascular heart disease (CHD) risk factors JOHDANTO Council for physical education for children (COPEC 1998) suosittelee, että pääpaino 5-9-vuotiaiden lasten fyysisessä aktiivisuudessa tulisi olla aktiivisen elämäntavan ylläpitämisessä (laajoja lihasryhmiä kuormittavissa leikeissä ja peleissä, kiipeilyssä, peuhaamisessa ja kävelyssä). Physical activity was measured during two consecutive working days with actometers (Kaulin&: Willis, Model 101). Physical activity may be related to cardiovascular heart disease (CHD) risk factors already in early childhood. The aim of this study was to examine the amount of physical activity in 6-yearold Finnish children and if there were relationships between physical activity and CHD risk factors. Fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä kehon antropometriaan (pituus, paino, BMI). The boys were more active than girls (25 697 AUs) (22 812 AUs; p=.004). 1995). Tutkimuksen koehenkilöinä oli 183 satunnaisesti valittua 6-vuotiasta lasta STRIP projektista. Sydänja verisuonitautien riskitekijöitä selvitettiin osana SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjektia (STRIP). There were large interindividual differences in physical activity estimates (mean 24 474 AUs, SD 6 619 AUs where minimum 11 558 AUs and maximum 46 784 AUs). Fyysinen aktiivisuus mitattiin aktometrillä (Kaulin ja Willis, malli 101) aktiivisuusyksikköinä (AUs) kahtena peräkkäisenä arkipäivänä. Johtopäätökset: Jo näin varhaisessa vaiheessa ilmenevä yksilöllisten erojen suuruus fyysisessä aktiivisuudessa on huolestuttavaa, sillä erityisesti fyysinen liikkumattomuus on suhteellisen pysyvää. C ouncil for Physical Education for Children (1998) recommends that physical activity of 5-9-year-old children should focus on lifestyle activities, including at least 30 to 60 minute developmentally appropriate physical activity on all or on most of the days of the week. Summer was the physically most active season for the children during the year (p<.027). Fyysinen aktiivisuus on energiaa kuluttavaa motoristen suoritusten toistamiseen perustuvaa liikkumista (Pate ym. (Sääkslahti 1999, 332.) Mitattavan asian spesifisyys aiheuttaa myös sen, että eri mittareilla hankittuja tietoja ei suoraan voi verrata toisiinsa (Rowlands, Esto n, Ingledev 1997). Määritelmään perustuen fyysistä aktiivisuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista, kuten energiankulutusta, hengitysja verenkiertoelimistön kuormittumista, liikkeiden määrää, liikkeiden laatua, liikkeiden intensiteettiä tai käyttäytymistä laajempana kokonaisuutena. 6 -vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus ARJA SÄÄKSLAHTI 1, PIRKKO NUMMINEN 1, PÄIVI RAITTILA2, ULLA PAAKKUNAINEN 2, ILKKA VÄLIMÄKI 2 1 Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto , 2 Sydäntutkimuskeskus, Turun yliopisto *Yhteyshenkilö: Sääkslahti Arja, Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, PL 35, 40351 JYVÄSKYLÄ, Puh: 0142602133, Fax: 0142602101, E-mail: saaks@pallo.jyu.fi TIIVISTELMÄ 6vuotiaiden lasten fyysinen aktiivisuus Sääkslahti A., Numminen P., Raittila P., Paakkunainen U., Välimäki 1. Usean erilaisen näkökulman samanaikainen selvittäminen ei onnistu yhdellä mittarilla ja siksi fyysistä aktiivisuutta tutkittaessa täytyy edelleen tyytyä aineistoon ja tu tkimusasetelmaan sopivimman mittarin käyttöön. Asiasanat: Fyysinen aktiivisuus, lapset, vuodenajat, sydänja verisuonitaudin riskitekijät ABSTRACT Physical activity of 6-year-old children Sääkslahti A., Numminen P., Raittila P., Paakkunainen U., Välimäki 1. Lasten tulisi liikkua mielellään päivittäin 30 60 minuuttia tai vähintään niin, että viikossa on enemmän aktiivisia kuin passiivisia päiviä. Lasten fyysisessä aktiivisuudessa oli suuria yksilöllisiä eroja: ka 24 474 AUs (kh 6 619 AUs sekä minimi 11 558 AUs ja maksimi 46 784 AUs). Lasten liikkuminen on spontaania ja intensiteetiltään hyvin vaihtelevaa (Bailey, Olson, Pepper, Porzasz, Barstow, Cooper 1995). Näin ollen sydänja verisuonitautien kannalta epäsuotuisat riskitekijät saattavat alkaa kasautua samoille jo varhaislapsuudesta vähemmän aktiivisille henkilöille. 5 -9-vuotiaiden lasten liikunnan pääpaino tulisi olla aktiivisen elämäntavan ylläpitämisessä (Council for physical education for children 1998). A total of 183 6-year-old children from South-west Finland were investigated as a part of larger prospective intervention study (STRIP project). Kesäkuukaudet olivat aktiivisinta aikaa ja talvikuukausina lapset liikkuivat vähiten (p < .027). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon Turun kaupungissa ja sen lähiseudulla asuvat 6-vuotiaat lapset liikkuivat ja oliko sillä yhteyttä sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. Vaikka lapsen fyysisen aktiivisuuden määrä on osittain LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Lasten aktiivisuus 19. Näistä tekijöistä kehon suuri paino ja painoindeksi ovat sydänja verisuonitautien riskitekijöitä. Physical activity was related to anthropometric measures (height, weight, BMI), where increased weight and body mass index are considered as CHD risk factors
Sydänja verisuonitautien riskitekijöitä selvitettiin lasten STRIP projektin seitsemän-vuotiskäynnin yhteydessä. Vanhemmille neuvottiin, kuinka mittarin lukemat merkitään seurantalomakkeeseen, miten mittarin irrottaminen jalasta merkitään ja lopulta, kuinka ja milloin lomake palautetaan yhdessä mittarin kanssa Sydäntutkimusasemalle valmiiksi maksetussa palautuskuoressa. Viisi lasta kieltäytyi käyttämästä mittaria. Valtimoverinäytteiden otto ja analysointi on kuvattu tarkemmin muualla (Lapinleimu, Viikari, Jokinen, Salo, Routi, Leino, Rönnemaa, Seppänen, Välimäki, Simell 1995). Fyysinen aktiivisuus ja siitä myöhemmin syntyvä aktiivinen elämäntapa on suhteellisen pysyvää (Sallis, Berry, Broyles, McKenzie, Nader 1995; Yang 1997) ja sillä näyttää olevan vaikutusta myös terveellisempien elämätapojen omaksumiseen jopa myöhemmin aikuisiässä (Trudeau, Laurencelle, Tremblay, Rajic, Shephard 1999). 1999) ja seerumin HDLkolesterolin (Parizkovä 1996, 229) välillä jo pienillä lapsilla, vakuuttavaa näyttöä kaivataan yhä (Armstrong, Welsman 1997, 178). Aktometri on todettu validiksi ja luotettavaksi mittariksi (Eaton, McKeen, Saudino 1996, 86-91), joka soveltuu suurille koehenkilöjoukoille eikä keveytensä ja yksinkertaisuutensa ansiosta häiritse lapsen normaalia liikkumista omassa elinympäristössään (Montoye, Kemper, Saris, Washburn 1996, 80-89) . General Linear Models ( GLM) analyysillä muuttujat mallitettiinja etsittiin aktiivisuutta eniten selittävät tekijät. 1980-luvulla kaupunkimaisessa asuinympäristössä asuneet 3-6-vuotiaat lapset olivat fyysisesti aktiivisempia kuin hajaasutusalueella asuneet lapset (Telama, Viikari, Välimäki, SirenTiusanen, Åkerblom, Uhari, Dahl, Pesonen, Lähde, Pietikäinen, Suoninen 1985). Ulkoleikeissä säätila tulee merkittäväksi tekijäksi ja se on yksi syy, miksi talvella liikutaan vuodenajoista kaikkein vähiten (Pratt, Macera, Blanton 1999). Myös lasten sosiaalinen ympäristö, kuten vanhempien asenne ja malli kannustavat lasta aktiivisuuteen (DiLorenzo, Stucky-Ropp, Vander Wal, Gotham 1998; Pönkkö 1999). Vuodenaikojen eroavuuksien selvittämistä varten mittauskuukausia yhdistettiin analysointia varten: talvi Goulu-, tammija helmikuu), kevät (maalis-, huhti-ja toukokuu), kesä (kesä-, heinä-ja elokuu) seka 125.1 24.4 15.6 1648 58 99 4.30 1.29 3.43 0.67 kh 4.9 3.1 1.5 227 6.3 7.5 0.65 0.26 0.65 0.28 kä syksy (syys-, loka-ja marraskuu) ja vuodenaikojen merkitsevyyserot sekä sukupuolten välisten erojen merkitsevyys tutkittiin t-testillä. Laskimoverestä analysoitiin seerumin kokonaiskolesteroli (S-KOL), HDL -kolesterolipitoisuus, kokonaiskolesterolin ja HDL-kolesterolin suhde sekä triglyseridipitoisuus. Tällä käynnillä lääkäri esitteli perheille lapsen liikkumista mittaavan aktometrin (Kaulin & Willis, malli 101) ja kysyi lapsen suostumusta pitää mittaria jalassaan. TULOKSET 6-vuotiaat lapset liikkuivat kahtena arki. Vakuuttavan näytön puuttuminen johtuu osittain siitä, että fyysisen aktiivisuuden kvantitatiiviset mittausmenetelmät eivät ole vielä riittävän tarkkoja (Physical activity and cardiovascular health 1995; Armstrong, Welsman 1997, 167). Lapsilta mitattiin pituus (Harpenden), paino (Soehnle 510), verenpaine (Dinamap, Critikon, malli 1846) sekä laskettiin lapsen neljän peräkkäisen päivän kokonaisenergiansaanti (neljän päivän ruokapäiväkirja). Vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä fyysisen aktiivisuuden ja sydänja verisuonitautien riskitekijöiden, kuten ihonalaisen rasvan (Moore, Nguyen, Rothman, Cupples, Ellison 1995), kokonaiskolesterolin (Sääkslahti ym. Näitä yhteyksiä kuvataan Pearsonin korrelaatio-kertoimen avulla. Muut lapset pitivät mittaria jalassaan kaksi peräkkäistä arkipäivää (oikeakätisillä oikeassa nilkassa ja vasenkätisillä vasemmassa nilkassa). Koska aktiivisuus osoittautui olevan suuresti riippuvainen vuodenajasta, vuodenajan vaikutus eliminoitiin käyttämällä aktiivisuudesta kuukausivaihtelusta tasoitettua muuttujaa (lapsen alkuperäisestä kokonaistuloksesta vähennetty kyseisen kuukauden aktiivisuuden keskiarvo) selvitettäessä fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä sydänja verisuonitautien riskitekijöihin. Lapset edustivat normaalisti kehittyneitä terveitä suomalaislapsia Turun seudulta (Taulukko 1) (Dahlström, Viikari, Åkerblom, Solakivi-Jaakkola, Uhari, Dahl, Lähde, Pesonen, Pietikäinen, Suoninen, Louhivuori 1985). Myös päivittäisen leikkipaikan merkitys on suuri, sillä ulkona leikkiessään lapsella on useimmiten enemmän tilaa käytettävissä kuin sisällä (Sääkslahti, Numminen, Niinikoski, Rask-Nissilä, Viikari, Tuominen, Välimäki 1999). Fyysisen aktiivisuuden vuodenaikavaihteluja kuvataan keskiarvoilla ja keskihajonnoilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) kuinka paljon Turun seudulla asuvat 6-vuotiaat lapset liikkuivat kahden peräkkäisen arkipäivän aikana, 2) oliko aktiivisuudessa sukupuolten välisiä eroja, 3) oliko vuodenajalla vaikutusta liikkumisen määrään sekä 4) oliko fyysisellä aktiivisuudella yhteyttä terveysmuuttujiin. 70% tutkituista lapsista oli päivähoidossa päiväkodissa tutkimuksen aikana. 7 -vuotiskäynnillä perheet saivat palautteeksi tiedon, kuinka monta aktiivisuusyksikköä (AUs) lapsi oli liikkunut ja miten paljon muut tutkimukseen osallistuneet lapset keskimäärin liikkuivat kyseisenä ajanjaksona. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksen koehenkilöinä (n = 183) oli satunnaisesti valittu joukko "SepelvaltimoTaudin Riskitekijöiden InterventioProjekTaulukko 1 Tutkittujen lasten terveysmuuttujat Muuttuja Tytöt Pojat n ka kh n Pituus (cm) 67 124.9 5.9 102 Paino (kg) 67 25.3 5.1 102 BMI (kg/m2) 67 16.1 2.3 102 Energian saanti (Kcal) 62 1551 262 97 Verenpaine (mmHg) diastolinen 67 59 5.0 102 systolinen 66 101 8.6 102 Seerumin kokonaiskolesteroli (mmol/L) 66 4.61 0.67 98 HDL kolesteroli (mmol/L) 66 1.32 0.22 98 HDUkok.kolesteroli -suhde 66 3.57 0.69 98 triglyseridi (mmol/U 66 0.67 0.26 98 20 LIIKUNTA & TIEDE 6/2(X)'J • Lasten aktiivisuus tin" (STRIP) lapsia (Simell, Niinikoski, Viikari, Rask-Nissilä, Tammi, Rönnemaa 1999),joista 77 oli tyttöjä ja 106 poikia. Lapset saapuivat perheineen STRIP projektin 6 -vuotiskäynnille Turun yliopiston Sydäntutkimusasemalle. geeniperimän ohjaamaa (Saudino, Eaton 1995), myös fyysinen ympäristö vaikuttaa liikkumiseen joko motivoimalla tai tukahduttamalla lapsen luontaista tarvetta liikkumiseen Qohns, Ha 1999). Mikäli mittari ei palautunut kohtuullisen ajan kuluessa Sydäntutkimusasemalle, perheille lähetettiin asiasta kirjallinen muistutus
Vuodenaika vaikutti mittauksen tuloksiin suuresti. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Lasten fyysisessä aktiivisuudessa oli suuria yksilöllisiä eroja: vähiten aktiivinen lapsi liikkui vain neljäsosan siitä, mitä aktiivisin lapsi. Kehon painoindeksi (BMI) (r = -0.23, p = .003), pituus (r = -0.17, p = .034) sekä paino (r = 0.26, p < .001) olivat merkitsevästi yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. 83% lapsista piti aktometria oikeassa jalassa ja mittari oli pois jalasta kahden vuorokauden aikana keskimäärin 26 minuuttia (hajonta 46 min), lähinnä peseytymisen vuoksi. Sukupuolten välillä yhteyksissä ei ollut eroja. Nyt aktometrin poissaolo-ajat jalas ta olivat kaikkein pisimpiä juuri kesällä ja näin ollen fyysiseksi aktiivisuudeksi luettava uinti ei näy näissä tuloksissa lainkaan. 1995; Moore ym. (Kuvio 1) Mittalaite oli irrotettuna jalasta pisimpään kesäkuukausien aikana, keskimäärin 51 minuuttia (hajonta 77 min)(p <.015). Lasten päivähoitomuodolla ei ollut yhteyttä lasten aktiivisuuteen. Sukupuolten väliset erot ovat kuitenkin pienempiä kuin eri yksilöiden väliset erot, joten käytännön elämässä erilaisten yksilöiden huomioonottaminen on tärkeämpää kuin pieneen sukupuolten väliseen eroon keskittyminen. Kaikkien muuttujien mallittamisen tuloksena (r2 = 0.15) tutkituista muuttujista paino (estimaatti -2.77, p = .009) sekä energian saanti (estimaatti 2.12, p = .034) selittivät tilastollisesti merkitsevästi fyysistä aktiivisuutta . 1995) tai sukupuolten välillä ei ole eroja (Durant, Baranowski, Davis, Thompson, Puhl, Greaves, Rhodes 1992). Aktiivisuudella on taipumusta pysyvyyteen (Sallis ym. Kesäkuukausina lapset taas liikkuivat huomattavasti enemmän kuin keväällä (p = .027) ja syksyllä (p = .011). Suomalaisten lasten fyysinen aktiivisuus on vähäisintä talvella ja lisääntyy tasaisesti kesää kohti, jolloin aktiivisuus saavuttaa huippunsa. 1999). Tämä antaa aiheen olettaa, että ympäristö sosiaalistaa poikia aktiivisuuteen ja toisaalta tyttöjä vähäisempään aktiivisuuteen (Thomas, Thomas 1988; Pönkkö 1999; Sääkslahti ym. 1995; Yang 1997), joten jos yksilölliset erot ovat jo näin suuria varhaislapsuudessa, nämä aktiivisuudeltaan toistensa ääripäissä olevat lapset saattavat olla hyvin eriarvoisessa asemassa, kun terveysvaikutuksymkavat kasautua myöhemmin aikuisiässä. Verenpaine diastolinen 164 -0 05 n.s systolinen 163 -0.04 n.s Seerumin kokonaiskolesteroli 159 -0.04 n.s HDL kolesteroli 159 -0.00 n.s HDL/kokonaiskolesteroli 159 -0.04 n.s triglyseridi 159 0.07 n.s Tutkitut 6-vuotiaat pojat liikkuivat enemmän kuin tytöt. Talvikuukausina aktiivisuuden määrä oli huomattavasti pienempi kuin keväällä (p = .001) ja syksyllä (p = .011). Se tavoittiko tutkitut lapset COPEC'n suositusta viikoittaisen fyysisen aktiivisuuden määrästä ei voida suoraan päätellä, koska aktometrin aktiivisuusyksiköt eivät ole suoraan verrannollisia kellon mittaaman ajan kanssa. päivänä yhteensä keskimäärin 24 4 74 AUs (keskihajonta 6 619 AUs). Muuttuja Fyysinen aktiivisuus n p Pituus 164 -0.17 .034 Paino 164 -0.26 .000 BMI 164 -0.23 .003 Energian saanti 155 0.09 n.s. Näyttäisi siltä, että mitä vanhempia tutkittavat lapset ovat, sitä todennäköisemmin tyttöjen ja poikien välille tulee tilastollisesti merkitsevä ero. Yksilölliset erot olivat suuret: vähiten liikkuva lapsi liikkui 11 558 AUs, kun vastaavasti eniten liikkuva lapsi liikkui 46 .784 AUs . Yllättäen päivähoidon muodolla ei kuitenkaan ollut merkittävää vaiku= .2, LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Lasten aktiivisuus 21. Varhaiskasvatusikäisillä tehdyissä eri sukupuolta olevien aktiivisuuserojen tutkimuksissa tulokset ovat osittain ristiriitaisia: osan mukaan pojat ovat aktiivisempi sukupuoli (Eaton, Yu 1989; Bailey ym. Kehon painoa ja painoindeksiä lukuun ottamatta sydänja verisuonitaudin riskitekijät eivät olleet merkittävästi yhteydessä aktiivisuuden kanssa. uidessa. ,_ " = ;; Koska tutkimuksen aineisto kerättiin arkipäivisin, oli tarpeen selvittää lapsen päivähoitomuodon vaikutusta lapsen liikkumiseen. Koko aineistolla selvitettäessä fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä kehon kokoon (Taulukko 2). AUs 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000 5000 = = ..,, "i§ 13 !J = = = = = = ..,, = = = ..,, ..,, = ..,, = .; ..,, '" = " .::: ..,, :~ -~ ..,, " = = J.l 8 .::: s .::: Kuvio 1 Eri kuukausien aikana mitattu lasten (6 v.) aktiivisuus = = ..,, Taulukko 2 Fyysisen aktiivisuuden ja terveysmuuttujien väliset yhteydet 6-vuotiailla lapsilla. Sukupuolten välillä oli merkitsevä ero aktiivisuudessa (p = .004): tytöt liikkuivat keskimäärin 22 812 AUs (hajonta 6 654 AUs) ja pojat 25 697 AUs (hajonta 6 351 AUs ). Kesällä tämän tutkimuksen lapset saattoivat olla todellisuudessa saatuja aktiivisuuslukemia aktiivisempia, sillä mittari ei kestä vettä ja siksi se = = " ,_ = = .:,: täytyi irrottaa esim
Bailey R, Olson J, Pepper S, Porzasz J, Barstow T, Cooper D. Thomas J, Thomas K. Medicine & Science in Sports and Exercice 1999: 1: 111-117. Variability and tracking of physical activity over 2 yr in young children. Durant R, Baranowski T, Davis H, Thompson W, Puhl J, Greaves K, Rhodes T. Montoye H, Kemper H, Saris W, Washburn R. Rowlands A, Eston R, lngledew D. Reston, VA: National Association for Sport and Physical Education, 1998. Ylipaino on myöhemmin elämässä merkittävä sydänja verisuonitautien riskitekijä (Armstrong, Welsman 1997, 179). Measuring physical activity and energy expenditure. Selvitettäessä aktiivisuustason yhteyksiä muihin tekijöihin mittauskuukauden vaikutus aktiivisuuteen tulee pyrkiä eliminoimaan. British Journal of Developmental Psychology 1995: 81-95. Leisure-time physical activity. Atherosclerosis precursors in Finnish children and adolescents. Yksi mittari osoittautui epäluotettavaksi ja se toimitettiin valmistajalle uudelleen kalibroitavaksi. Simell 0, Niinikoski H, Viikari J, Rask-Nissilä L, Tammi A, Rönnemaa T. Eri ikäisten lasten aktiivisuuden selvittämisessä on kuitenkin käytetty hyvin erilaisia mittareita ja siksi tuloksia ei ole voitu suoraan verrata. Telama R, Viikari J, Välimäki 1, Siren-Tiusanen H, Åkerblom HK, Uhari M, Dahl M, Pesonen E, Lähde PL, Pietikäinen M, Suoninen P. Jyväskylä: LI KESResearch Reports on Sport and Health 103, 1997.. Medicine and Science in Sports and Exercise 1992: 2: 265-271. American Journai of Epidemiology 1995: 9: 982-988. Determinants of 22 LIIKUNTA & TIEDE 6/2COO • Lasten aktiivisuus exercise among children. Dahlström S, Viikari J, Åkerblom H, Sola kivi-Jaakkola T, Uhari M, Dahl M, Lähde P-L, Pesonen E, Pietikäinen M, Suoninen P, Louhivuori K. Virheellisiä tuloksia ei otettu tulosten analyysiin mukaan. Tässä tutkimuksessa kuukausivakioitu fyysinen aktiivisuus oli yllättävän selvästi yhteydessä kehon kokoon. tusta lasten aktiivisuuteen. Sallis J, Berry C, Broyles S, McKenzie T, Nader P. Measurement of physical activity in children w ith particular reference to the use of heart rate and pedometry. ls physical activity related to body size, fundamental motor skills, and CDH risk factors in early childhood7 Pediatric Exercise Science 1999 4: 327-340. The level and tempo of children's physical activities: an observational study. Liikkumisen kokonaismäärän ja toisaalta liikkumisen intensiteetin merkitys näyttäisi liittyvän hieman eri asioihin. Ossenkopp K-P, Kavaliers M, Sandberg P, toim. Annals of Medicine 1999 :Suppl 1: 55-61. Medicine and Science in Sports and Exercise 1999: 11: S526-S533. A statement of guidelines. Jo näin varhaisessa vaiheessa vähäinen aktiivisuus liittyi suurempaan kehon painoon ja painoindeksiin. Home and recess physical activity on Hong Kong children . Ruoppila 1, Hujala E, Karila K, Kinos J, Niiranen P, Ojala M, toim . Research Ouarterly for Exercise and Sport 1999: 3: 319-323. Atherosclerosis precursors in Finnish children and adolescents. Motoristen perustaitojen ja fyysisen aktiivisuuden tutkiminen. body massa index, and skinfolds, and their correlation to metabolic variables. 1996: 79-92. Nutrition, physical activity, and health in early life: Studies in preschool children. Sports Medicine 1997: 4: 258-272. Jatkossa on tarpeellista pyrkiä pitkittäistutkimuksella selvittämään, missä ikävaiheessa ja kuinka paljon suomalaisten lasten fyysinen aktiivisuus alkaa laskea, jos näin tapahtuu. Measuring movement and locomotion: From invertebrates to humans. Prospective randomised trial in 1062 infants of low in saturated fat and cholesterol. Champaign, IL: Human Kinetics, 1996. Käytössä oli kymmenen numeroitua mittaria, joista jokaisen mittarin antamia tuloksia seurattiin myös mittarikohtaisesti mahdollisten mittausvirheiden löytämiseksi. Muiden riskitekijöiden kanssa aktiivisuus ei ollut yhteydessä. DiLorenzo T, Stucky-Ropp R, Vander Wal J, Gotham H. II:Height. Acta Paediatr Scand 1985: Suppl: 169-180. Preventive Medicine 1998: 470-477. Sääkslahti A. Kaikki tutkitut lapset asuivat Turun kaupungissa tai sen lähistöllä, joten asuinpaikan merkitystä aktiivisuuteen ei tässä tutkimuksessa voitu selvittää. Väitöskirjatyö. Reliability and variability of heart rate monitoring in 3-, 4-, or 5-yr-old children. X. Preschool physical activity level and change in body fatness in young children. Physical activity for children. Yleisesti oletetaan, että lasten fyysinen aktiivisuus vähenee iän myötä (Corbin, Pangrazi 1998). A Longitudinal Analysis. Johns D, Ha A. New York, NY: Springer. Aktometri mittasi liikkumisen kokonaismäärää, mutta sillä ei saa selville liikkumisen intensiteettiä. Sääkslahti A, Numminen P, Niinikoski H, Rask-Nissilä L, Viikari J, Tuominen J, Välimäki 1. Lance\ 1995: 471-478. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1999. Näin saattaisi olla mahdollista saada käsitystä, kuinka paljon lapsella on sisäistä tarvetta liikkua ja kuinka suuri osuus päivittäisestä liikkumisesta perustuu siihen, miten liikkumaan houkuttelevaa lapsen ympäristö on. Pönkkö A. Jyväskylä: Atena, 1999. Oxford: Oxford University Press, 1997. NIH consens statement online 1995 December 18-20 [2000/06/06]; 13 (3): 1-33. Lapinleimu H, Viikari J, Jokinen E, Salo P, Routi T, Leino A, Rönnemaa T, Seppänen R, Välimäki 1, Simell 0. Vanhemmat ja lastentarhanopettajat päiväkotilasten minäkäsityksen tukena. Corbin C, Pangrazi R. Daily primary school physical education: effects on physical activity during adult life. Cardiovascular disease risk factors in young children in the STRIP baby project. Boca Raton, FL: CRC Press, 1996. You ng people and physical activity. <http://text.nlm. Moore L, Nguyen U-S, Rothman K, Cupples A, Ellison C. Pitkittäistutkimuksella voitaisiin myös selvittää, ovatko aktiiviset lapset aktiivisimpia ja passiiviset passiivisimpia lapsia koko lapsuuden ajan. Medicine and Science in Sports and Exercise 1995:7: 1033-1041. nih.gov/ nih/cdc/www/101txt.html> Pratt M, Macera C, Blanton C. Tästä syystä tutkimusyhteyksissä on tarpeen selvittää myös liikkumisen intensiteetti, vaikka suosituksissa nykysuuntaus näyttää korostavan liikunnan kokonaismäärää. Varhaiskasvatuksen tutkimusmenetelmiä. Yang XA. OUEST 1988: 219-229. Saudino K, Eaton W. Parizkovå J. Väitöskirjatyö. Aktometri toimi hyvin aktiivisuuden mittaamiseksi suurelta koehenkilöjoukolta. Tämä seikka saattoi vaikuttaa siihen, että aktiivisuuden yhteyksiä tutkittaessa yhteyksiä löytyi painon ja painoindeksin kanssa, mutta ei muiden sydänja verisuonitautien riskitekijöiden kanssa. Pate RR, Pratt M, Blair SN, Haskell WL, Macera CA, Bouchard C, Buchner D, Ettinger W, Heath, GW, King AC, Kriska A, Leon AS, Marcus BH, Morris J, Paffenbarger RS, Patrick K., Pollock ML, Rippe JM, Sallis J, Wilmore JH. Trudeau F, Laurencelle L, Tremblay J, Rajic M, Shephard R. Continuity and change in objectively assessed temperament: A longitudinal twin study of activity level. Measuring human individual, differences in general motor activity with actometers. Physical activity and cardiovascular health. Näin mahdollisesta sydänja verisuonitautien riskitekijöiden sekä fyysisen aktiivisuuden välisten yhteyksien muodostumisesta saataisiin tarkempaa syy-seuraussuhteisiin perustuvaa tietoa. Saattaa olla, että liikkumisen intensiteetillä on liikkumisen määrää suurempi merkitys verestä mitattaviin terveysmuuttujiin yllättävästi jo varhaislapsuuden aikana. Multidisciplinary analysis of physical activity, sport participation and dropping out among young finns -A 12 year follow-up study. LÄHTEET Armstrong N, Welsman J. 11. Journal of the American Medical Assosiation 1995: 5: 402-407. Acta Paediatrica Scandinavica 1985: (Suppl.) 65-78. Development of gender differences in physical activity. Eaton W, McKeen N, Saudino K. Samalla samojen yksilöiden seuraaminen eri vuodenaikoina antaisi tarkempaa tietoa siitä, miten eri vuodenajat muokkaavat lapsen liikkumista. Levels of physical activity and inactivity in children and adults in the United States: current evidence and research issues. Siten varhaislapsuudessa synnynnäisen aktiivisuuden ylläpitäminen näyttäisi toimivan samalla ylipainoa ennaltaehkäisevänä tekijänä. Medicine and Science in Sports and Exercise 1995: 7: 1042-1049. Physical activity and public health
Poikien liikunta oli rasittavampaa kuin tyttöjen liikunta (p<0.001). Pojat olivat useammin urheiluseuran jäseniä kuin tytöt (p<0.01). luokka sekä lukion 2. Tutkimuksen koehenkilöt valittiin ryväsotannalla edustamaan maan eri osia. Sukupuolien välillä ei todettu merkittäviä eroja vapaa-ajan liikunnan useudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää sukupuolen, luokkatason (ikä) ja liikunta-aktiivisuuden vaikutusta kestävyyskuntoa mittaavan sukkulajuoksutestin tulokseen sekä sukkula-juoksu testin ja ponnistuskorkeuden yhteyttä. Avainsanat: Kouluikäiset, liikuntaharrastus, kestävyyskunto, sukkulajuoksu, räjähtävä voima ABSTRACT Physical activity, endurance fitness and jumping height among the Finnish pupils. Sukkulajuoksu osoittautui erottelukykyiseksi ja käyttökelpoiseksi kestävyyskunnon testiksi kouluissa. Tutkimus selvittää valtakunnallisesti koululaisten suorituskykyä samalla, LIIKUNTA & TIEDE 6/20CJO • Kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus kouluiässä 2 3. Pojat harjoittelivat keskimäärin yhdellä kerralla pidempään kuin tytöt (p<0.001). The interrelation between the physical activity and the results in the shuttle run test was more linear than that between the physical activity and the ergo-jump test. A questionnaire was filled to establish their physical activity and a multistage shuttle run test was carried out to establish the endurance. T utkimuksessa selvitettiin koululaisten vapaa-ajan liikuntaharrastusta ja kestävyyskunnon sekä kestävyyskunnon ja ponnistuskorkeuden välisiä yhteyksiä. Key words: Pupil, physical activity, endurance fitness, shuttle run test, explosive strenght JOHDANTO Runsas liikunnan harrastus liittyy alhaiseen sairastavuuteen ja kouluiän liikunta-aktiivisuus ennustaa aikuisiän liikunta-aktiivisuutta (Yang, Telama, Leino ja Viikari 1999 sekä Taylor, Blair, Cummings, Chuan Chuan Wun ja Malina 1999). The correlation between the amount of the shuttles and the jumping height was found to be r=.65 (p<0.001) . Sukkuloiden määrän ja ponnistuskorkeuden välinen korrelaatio koko aineistossa oli r=.65 (p<0.001). luokka. Kuntotesteissä 16-vuotiaana saavutettu hyvä suorituskyky ennusti hyvää suorituskykyä 18 vuoden seurannassa, jossa säännöllinen liikunta oli merkittävä tekijä fyysisen kunnon ylläpidossa (Barnekow-Bergkvist, Hedberg, Janlert ja Jansson 1998). Koululaisten fyysinen aktiivisuus, kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus TERO VILJANEN1, SIMO TAIMELA2, URHO KUJALA3 1Helsingin urheilulääkäriasema, Helsinki, Paavo Nurmi -keskus, Turku, 2 DBC International, Vantaa, 3 Helsingin urheilulääkäriasema, Helsinki Yhteyshenkilö: Tero Viljanen, P. Koululaisten suorituskyvyn mittaaminen osoittaa heidän fyysisen suorituskykynsä tilan ja antaa samalla mahdollisuuden selvittää myöhemmin heidän liikuntaharrastuksensa ja fyysisen suorituskykynsä pysyvyyttä aikuisiässä. The study also suggested that it is better to express the results of the shuttle run test as the number of the shuttles than as the estimated maximal aerobic power. On the average boys used more time in one exercise session than girls (p<0.001) and their training was more intense than that of girls (p<0.001). Nupposen ja Telaman (1998) koulututkimuksessa runsaasti liikkuvien ryhmä oli selvästi parempikuntoinen kuin muut. The age range was from 7 to 16 year. Fyysinen aktiivisuus selitti hyvin juostujen sukkuloiden määrää. The jumping height of leg muscles was evaluated by the static ergo-jump test. Gender (p<0.01), age (p<0.01), frequency of physical activity (p<0.01), MET -index (p<0.01) and membership of sports club (p<0.01) were factors explaining variation in the results of the shuttle run test. Liikunnallisesti aktiiviset 16-vuotiaat arvioivat henkilökohtaisen terveytensä paremmaksi kuin liikunnallisesti passiiviset verrokkinsa (Aarnio, Kujala ja Kaprio 1997), vaikka kasvuikäisillä runsas liikunta on yhteydessä tukija liikuntaelimistön kipuihin (Kujala, Taimela, Viljanen 1999). Tutkimukseen osallistui 668 tyttöä ja 643 poikaa. Viljanen T, Taimela S, Kujala UM P hysical activity, endurance fitness and the relationships between endurance fitness and jumping height were studied. Toisaalta kouluiän jälkeen liikunta vähenee (Raitakari ym 1996). Fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kyselylomakkeella, kestävyyskuntoa tutkittiin sukkulajuoksulla ja ponnistusvoimaa staattisella hypyllä. A cluster sample was made to select the 668 schoolgirls and the 643 schoolboys to represent different parts of Finland. Juostujen sukkuloiden määrän vaihtelua selittivät sukupuoli (p<0.01), luokkataso (p<0.01), vapaa-ajan liikunta-harrastuksen useus (p<0.01), MET-indeksi (p<0.01) ja urheiluseuran jäsenyys (p<0.01). The shuttle run test seemed to be a practicable method to test endurance in schools. Tutkimuspaikkakuntia oli 20. Heidän luokkatasonsa olivat peruskoulun 1., 4. 040-7322 867, E-mail: terovilj@netti.fi, Tiehaara 2 B, 20320 Turku TIIVISTELMÄ Koululaisten vapaa-ajan liikuntaharrastus, kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus Viljanen T, Taimela S, Kujala UM. ja 8. Tutkimus osoitti myös, että sukkulajuoksun tulokset on parempi ilmoittaa juostujen sukkuloiden määrinä kuin maksimaalisen hapenottokyvyn arvoina. No differencies were found between boys and girls in the frequncy of physical activity. Fyysisen aktiivisuuden yhteys sukkulajuoksutestin tuloksiin oli lineaarisempi kuin yhteys ponnistuskorkeuteen
Rasittavuudeltaan keveintä liikuntaa prosentuaalisesti eniten tytöistä harrastivat lukion toisen luokan oppilaat ja rasittavinta vastaavasti ala-asteen neljännen luokan tytöt. Tuloksia on kuvattu suorina jakaumina, hajontoina sekä minimija maksimiarvoina. Sukkulajuoksutestiin osallistuivat kaikki mittauspäivänä terveinä koulussa olleet tutkimukseen valitut oppilaat. kun kehitetään mittaria ko. Sukkulajuoksutesti perustuu Legerin ja Lambertin (1982) sekä Legerin, Mercierin, Gadouryn ja Lambertin (1988) tutkimuksiin. Molempien sukupuolien pituus ja paino ovat saman suuruiset neljännellä luokalla, minkä jälkeen poikien arvot ovat tyttöjen arvoja suuremmat. kolme kertaa viikossa. Neljännen luokan jälkeen poikien tulokset paranivat enemmän kuin tyttöjen. Lukion toisella luokalla tyttöjen juoksemien sukkuloiden määrä oli n. Mittaukset tehtiin 20 paikkakunnalla vuoden 1993 loka-, marras-ja joulukuussa. suorituskykymuuttujia varten kouluikäisten ryhmässä. Pojista vastaavasti keveintä liikuntaa eniten harrastivat alaasteen ensimmäisen luokan pojat ja rasittavinta ala-asteen neljännen luokan oppilaat. Niiden vaihtelun sekä liikuntaharrastuksen useuden, harrastuksen rasittavuuden, yhteen harjoituskertaan keski-määrin kuluneen ajan ja MET -indeksin välisiä eroja testattiin 3-suuntaisella varianssianalyysillä siten, että riippumattomina muuttujina analyyseissä käytettiin vaihdellen samanaikaisesti kahta riippumatonta muuttujaa; joko sukupuoli tai luokkataso (ikä) tai urheiluseuran jäsenyys. Poikien liikunta oli rasittavuudeltaan merkitsevästi (p<0.001) kovempaa kuin tyttöjen. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimus kohdistettiin peruskoulun ensimmäisen, neljännen ja kahdeksannen sekä lukion toisen luokan oppilaisiin. Pojat olivat useammin (p<0.01) urheiluseuran jäseniä kuin tytöt. Heistä tyttöjä oli 668 ja poikia 643. Tutkimuksen toteutuksesta on vastannut valtakunnallinen koulutyöryhmä. Juostujen sukkuloiden määrän vaihtelua selittivät sukupuoli (p<0.01), luokkataso (p<0.01), vapaa-ajan liikuntaharrastuksen useus (p<0.01), MET (p<0 .01) ja urheiluseuran jäsenyys (p<0.01) . Sukkulajuoksutestin tulokset on raportoitu juostujen sukkuloiden määränä. Yhden sukkulan matka on 20 m. Urheiluseuran jäsenyys oli suurimmillaan ala-asteen neljännellä luokalla. Sukkuloiden määrä kasvoi harjoituksen rasitustason noustessa. Tytöistä pisimpään kerrallaan harrastivat peruskoulun neljännen luokan tytöt ja pojista vastaavasti lukion toisen luokan pojat. Sen työskentelyyn tutkimuksen osalta ovat osallistuneet DBC International, Helsingin urheilulääkäriasema, Liikettä elämään ry, Luokanopettajaliitto, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Paavo Nurmi -keskus ja Suomen Liikunnanopettajainliitto. Riippuvia muuttujia olivat vapaa-ajan liikuntaharrastus, harrastuksen rasittavuus, yhteen harjoituskertaan keskimäärin kulunut aika ja MET -indeksi. Juostujen sukkuloiden määrä kasvoi merkitsevästi (p<0.01) siirryttäessä matalasta energiankulutuksen kategoriasta (MET -luokitus) , kohtuullisen energiankulutuksen kategoriaan ja siitä edelleen korkean kulutuksen kategoriaan. Tutkimukset sisälsivät kyselylomakkeen täyttämisen sekä sukkulajuoksutestin ja ponnistuskorkeuden testaamisen staattisella hypyllä. Poikien tulokset olivat parempia kuin tyttöjen tulokset kuitenkin siten, että ensimmäisen ja neljännen luokan tulokset olivat melkein samat kummallakin sukupuolella vapaa-ajan liikuntaharrastuksen useus mukaan luettuna. Juostujen sukkuloiden määrä kasvoi luokkatasolta toiselle. Erojen merkitsevyyden raja oli p<0.05. Ne toteutti kaksi koulutettua testaajaryhmää. Tutkimuksen koehenkilöt valittiin ryväsotannalla painotetusti vastaamaan kouluikäisten määrää maan eri osissa. Kyselylomakkeella selvitettiin vapaa-ajan liikuntaharrastus, yhden harjoituskerran keskimääräinen kesto, urheiluseuran jäsenyys, harrastetun liikunnan rasittavuus, koululiikunnan valinnaisuus ja harrastetut liikuntalajit (Kujala ym 1999). Tulokset on esitetty taulukossa kaksi. Sukupuolien välillä ei todettu merkitseviä eroja vapaa-ajan liikunnan useudessa. MET -indeksin mukaan jaoimme tutkittavat ikäja sukupuolispesifeihin tertiileihin. Keskimäärin vapaa-ajan liikuntaa harrastettiin n. Juostujen sukkuloiden määrä kasvoi molemmilla sukupuolilla yhteen harjoituskertaan käytetyn keskimääräisen ajan pidentyessä. Tulokset on esitetty kuviossa yksi. Koehenkilöt olivat luokkatasoittain iältään keskimäärin 7,5, 10,5, 14,5 ja 17,5 -vuotiaita. Juostujen sukkuloiden määrä ja ponnistuskorkeus olivat keskeiset tutkittavat muuttujat. Merkitsevä yhdysvaikutus oli sukupuolella ja luokkatasolla (p<0.01), sukupuolella ja liikuntaharrastuksen useudella (p<0.05), luokka tasolla ja liikuntaharrastuksen useudella (p<0.02) sekä sukupuolella ja urheiluseuran jäsenyydellä (p<0.01). Ponnistuskorkeuden mittauksessa käytettiin Boscon (1980) menetelmään pohjautunutta jalkalihasten staattista hyppyä (Viitasalo, Viljanen, Kujala 1989). TULOKSET Koehenkilöiden paino, pituus, heidän juoksemiensa sukkuloiden määrä ja ponnistuskorkeus sukupuolittain ja luokkatasoittain ilmenevät taulukosta yksi. 60 % poikien tuloksesta. Kyseisen luokkatason tytöistä urheiluseuran jäse70 66 '~ 62 ,c( ,c( :E ::::, 58 :.: ::::, ...J z g w 54 C ö ...J ::::, :.: 50 :.: ::::, g U) 46 42 Ala Keski Ylä MET•TERTIILI Kuvio 1: Fyysistä aktiivisuutta kuvaavien MET -tertiilien ja sukkuloiden lukumäärän välinen yhteys kuvattuna keskiarvoina, SE ja 95 %:n luottamusvälein. Sukupuoli ja luokkataso selittivät erittäin merkitsevästi (p<0.001) yhden liikuntaharjoituskerran keskimääräistä kestoa siten, että pojat harrastivat keskimääräistä pitempään liikuntaa kerrallaan kuin tytöt. Peruskoulun ala-asteen ensimmäisen luokan 24 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus kouluiässä oppilaat harrastivat tällä kyselymittarilla mitattuna vapaa-ajan liikuntaa vähemmän kuin muiden luokkatasojen oppilaat. Tutkimuksen demografiset muuttujat olivat sukupuoli ja luokkataso (ikä). Juostujen sukkuloiden ja ponnistuskorkeuden välistä yhteyttä tarkasteltiin regressioyhtälöllä. Vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärää kuvaava MET-indeksi on laskettu liikunnan useuden, keston ja intensiteetin perusteella (Ainsworth ym 1993; Kujala ym 1999; Taimela, Kujala, Salminen, Viljanen 1997) ja esitetty MET -tunteina/viikko
Nupposen (1998) mukaan 14 -vuotiaista pojista 71 % ja tytöistä 70 % harrasti liikuntaa kahdesti viikossa. Kannaksen ja Tynjälän (1998) tutkimuksessa keväällä 1998 ilmoitti 11-15 -vuotiaista pojista 82 % harrastavansa liikuntaa vähintään kahdesti viikossa ja vähintään neljä kertaa viikossa 52 %. Käsillä olevassa tutkimuksessa vastaava luku oli 37 %. 49 (p<0.001). Kun aineisto jaettiin osaryhmiin sukupuolen ja luokkatason mukaan, oli korrelaatiokerroin merkitsevä (p<0.001) kaikissa osaryhmissä lukuun ottamatta ensimmäisen luokan tyttöjä. Tyttöjen vastaavat luvut olivat 68 % ja 33 %. Muiden luokka tasojen pojista ja tytöistä alle puolet oli jonkin urheiluseuran jäsen. Tutkimuksessamme tarkasteltiin myös koehenkilöiden maksimaalista hapenottokykyä Legerin ym (1982 ja 1988) laskentakaavan pohjalta. Ero juostujen sukkuloiden määrässä poikien ja tyttöjen välillä alkoi kasvaa poikien hyväksi perus-koulun neljännen luokan jälkeen. TULOSTEN TARKASTELU Nurmelan ja Pehkosen (1998) tutkimuksessa todettiin 7-11 vuotiaista pojista ja tytöistä 34 % harrastavan liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Eri tutkimusten mukaan (Leger ym 1982, Van Mechelen , Hlobil, Kemper 1986 ja Leger ym 1988) reliabiliteetti vaihteli .89-.98 ja validiteetti .76-.93. Sukkuloiden lukumäärän ja ponnistuskorkeuden välinen yhteys ilmenee kuviosta kaksi. Tyttöjen vastaavat luvut olivat 85 % ja 35 %. Regressiosuora ja sen 95 %:n luottamusväli (pisteviivat) merkitty kuvioon ninä oli 54 % ja pojista 62 %. Sukkulajuoksu on pätevä ja toistettava kestävyyskunnon mittari. 180 160 140 'n! 00 ,-,: c9 ,-,: 120 mo 'e oc:xa,~cP2So .·• ::. Henkilökohtaisen hapenottokyvyn arvioinnista aineiston analyysissä luovuttiin, koska tulokset viittasivat siihen suuntaan, että ne eivät ole eri ikäryhmien kesken vertailukelpoisia. Eri tutkimuksissa havaitut erot saattavat johtua kysymyksen asettelusta. Ponnistuskorkeuden ja MET -indeksin välinen yhteys ilmenee kuviosta kolme. 22 21 Ala Keski Ylä Kuvio 3: Fyysistä aktiivisuutta kuvaavien MET -tertiilien ja ponnistuskorkeuden välinen yhteys kuvattuna keskiarvoina, SE ja 95 %:n luottamusvälein kahdesti viikossa liikuntaa 88 % ja neljä kertaa viikossa 42 %. Niiden korrelaatiokerroin oli pojilla r= .66 (p<0.001) ja tytöillä r= . Tähän ovat ilmeisesti vaikuttaneet poikien harjoittelun TAULUKKO 1 Koehenkilöiden pituuden, painon, sukkuloiden lukumäärän ja ponnistuskorkeuden minimi(Min). keski(Kai ja maksimiarvot (Maks) sekä muuttujien keskihajonnat Kh) Pituus (cm) Paino (kg) Sukkuloiden lukumäärä Ponnistuskorkeus N Min Ka Maks Kh N Min Ka Maks Kh N Min Ka Maks Kh N Min Ka Maks Kh Ikä 7,5 vuotta Pojat 137 114 126,6 141 5,9 137 17,5 26,2 44 4,8 138 13 36,5 81 13,5 138 4,9 18,0 30.7 4,3 Tytöt 166 109 125,6 141 5,3 166 16,5 25.4 46 4.7 163 13 31,5 82 10,0 165 6,5 17,3 25,5 3,3 Ikä 10,5 vuotta Pojat 218 122 142,1 160 6,8 218 25 36.7 75 8,1 219 16 51,5 126 18,9 219 10,2 21,9 35 4,2 Tytöt 248 126 142,1 165 7,2 247 23 35,8 72 8,0 249 16 48,2 101 15,9 248 8,2 21,8 35,8 4.4 Ikä 14,5 vuotta Pojat 190 141 168,8 190,5 7,7 192 35 57, 1 103 9.4 195 22 74,1 117 21,9 196 7,8 30,1 46,5 5,5 -Tytöt 198 151 163,0 181 5,3 190 36 53, 1 91 8,1 193 18 53,3 93 15.7 198 13 23.7 33 4,3 Ikä 16,5 vuotta Pojat 93 160 176,5 191 6,0 93 54 68,5 101 9.4 91 49 91.4 156 23,1 92 20,2 35.4 55,2 6,0 Tytöt 63 153 165.4 175 5.4 63 43 58,2 89 8,1 63 16 59,3 93 14,8 63 13.4 24,7 36.4 4.4 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus kouluiässä 25. Tätä vahvistavat Legerin ym (1988) ja Barnettin, Chanin ja Brucen (1993) tulokset Tämän vuoksi tulokset kuvattiin juostuina sukkuloina, jolloin ne olivat yksiselitteisemmin vertailukelpoisia ja yhteismitallisia eri ikäryhmissä. ·'b :::, .J z w 80 C 5 .J 60 :::, 0o lli: ,.: :::, 40 "' 20 10 20 30 40 50 60 PONNISTUSKORKEUS (cm) Kuvio 2: Sukkuloiden lukumäärän ja ponnistuskorkeuden korrelaatio koko aineistossa (r=.65). Käsillä olevassa tutkimuksessa 11-14 -vuotiaista pojista harrasti 27 26 g E 25 "' :::, w ,.: 0: 24 ,.: "' :::, g g .... :::, ,.: 100 @' oQiJ, '<:\.-:. "' z 23 z c.
Sukkulajuoksutestin tulos korreloi liikuntaharrastukseen selvemmin kuin hyppykorkeus. Br J Sports Med 1999; 33:325-328 Kujala UM, Viljanen T, Taimela S, Viitasalo JT. Sen sijaan MET:n ja ponnistuskorkeuden välinen yhteys oli parabelin muotoinen siten, että keskimmäisen tertiilin keskiarvo oli ainoastaan jonkin verran korkeampi kuin alimman tertiilin keskiarvo. tietoa 7-10 vuoden takaisiin kuntotietoihin on vain Liikunta-aktiivisuus (kertoja/viikko) Ikä Alle 2 kertaa 2 kertaa 3-4 kertaa 5-7 kertaa Yhteensä vauhdittamasta 5-loikasta ja eteentaivutuksesta. Eur J Appi Physiol 1986:55:503-506 Viitasalo JT, Viljanen T, Kujala UM. Spine 1997: 22:1132-1136 Taylor WC, Blair SN, Cummings SS, Chuan Chuan Wun, Malina RM. Sukkulajuoksun tulosten vertailua vaikeuttaa se, että vastaavia kansallisesti kattavia ja samalla eri luokka tasoja kouluiän eri vaiheista kuvaavia aineistoja ei ilmeisesti löydy. Available from the Department of Kinesiology, UCLA, California, USA Yang X, Telama R, Leino M, Viikari J. Kannaksen ym (1998) mukaan koululaisten liikunta-aktiivisuus on lisääntynyt 12 vuoden seurannassa kaikissa tutkituissa poikien ikäryhmissä. Validation of two running tests as estimates of maximal aerobic power in children . Eri maiden poikien tulokset ja tyttöjen tulokset keskenään ovat varsin lähellä toisiaan. A nationwide, Cohort-Based Ouestionnaire Survey in Finland. Tyttöjen kaikissa ikäryhmissä liikunta lisääntyi seurannan kahdeksan ensimmäisen vuoden aikana, mutta neljän viimeisen seurantavuoden aikana ainoastaan 15-vuotiaiden ryhmässä. Nupposen ja Telaman (1998) tuloksia voidaan verrata tietyiltä osin epäsuorasti siten, että Nupposen tutkimuk-sen tuloksia on esitetty myös testin juoksuaikana sekunneiksi muutettuna. Evaluation of vertical jumping tests. Nupposen ja käsillä olevan tutkimuksen tuloksia voidaan verrata peruskoulun kahdeksansien luokkien osalta. The multistage 20 metre shuttle run test for aerobic fitness. Merkittävin selittäjä lienee kuitenkin sukupuolien väliset biologiset tekijät. Aikuisväestössä on todettu samaa asiakokonaisuutta kuvanneessa tutkimuksessa kestävyyssuorituksen ja ponnistuskorkeuden välillä korrelaatiokerroin r=0.58 (p<0.001) (Kujala, Viljanen, Taimela, Viitasalo 1994). Jyväskylä 1998 Nurmela S, Pehkonen J. The Prevalence of Low Back Pain Among Children and Adolescents. Physical activity, VO2max, and jumping height in an urban population. Patterns of intense physical activity among 15to 30-year-old Finns. Arvion luotettavuutta lisää 26 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Kestävyyskunto ja ponnistuskorkeus kouluiässä 90 60 % empiin tutkimuksiin perustuvat julkisuudessa esite100 tyt tiedot koululaisten kunnon merkittävästä heikke100 nemisestä ovat ainakin jossain määrin epävarmoja. Molemmissa tutkimuksissa juostuihin sukkuloihin käytetyt keskiarvoajat olivat melkein samat molemmilla sukupuolilla. Multiprint Raitakari OT, Taimela S, Porkka KK, Leino M, Telama R, Dahl M, Viikari JSA. The XII International Congress of Biomechanics. Prediction of physical fitness and physical activity level in adulthood by physical performance and physical activity in adolescence -An 18-year follow-up study. Tutkimuksessa kestävyyskunnon määrittämisessä ei käytetty sukkulajuoksua vaan polkupyöräergometrillä epäsuorasti arvioitua maksimaalista hapen-ottokykyä. A Maximal Multistage 20-m Shuttle Run Test to Predict VO2 max. Scand J Soc Med 1997:25:3:156-167 Ainsworth BE, Haskell WL, Leon AS, Jacobs DR, JR, Montoye HJ, Sallis JF, Paffenbarger RS. Sei una grande athleta: Vediamo cosa dice l'Ergojump. SLU-julkaisusarja 2/98. Scand J Med Sci Sports 1999: 9: 120-127 I·. Ped Exc Sci 1993:5:42-50 Bosco C. Med Sci Sports Exerc 1993:25:7180 Barnekow-Bergkvist M, Hedberg G, Janlert U, Jansson E. Liikuntakasvatuksen julkaisuja 1 Yliopistopaino ja ER-paino. 100 Lähteet Aarnio M, Kujala UM, Kaprio J. MET:n ja juostujen sukkuloiden välinen yhteys oli lineaarinen ja todennäköinen syy-seurausyhteys muodostuu harjoittelun ja kestävyyskunnon välille. Factors explaining the physical activity of young adults: the importance of early socialization . Verrattuna hyppykorkeuteen sukkulajuoksutesti näyttäisi kuitenkin kuvaavan paremmin liikuntaharrastuksesta seuraavaa harjoitusvaikutusta. Liikunta ja liikunnallisuus osana 11-16 -vuotiaiden eurooppalaisten nuorten elämäntapaa. Eur J Appi Physiol 1982:49:1-12 Leger LA, Mercier D, Gadoury C, Lambert J. Tätä tutkimusta vastaavalla menetelmällä toteutettuja, ponnistuskorkeutta selvitelleitä, kouluikäisten tutkimuksia ei löytynyt. Compendium of Physical Activities: classification of energy costs of human physical activities. Pallavolo 1980 5 34-36 Kannas L, Tynjälä J. Scand J Med Sci Sports 1996:6:36-39 Taimela S, Kujala U, Salminen, J, Viljanen T. J Sports Sci 1988:6:93-101 Nupponen H, Telama R. 26-30 June, 1989, Los Angeles, USA. Tätä kautta voidaan vertailla Nupposen esittämiä neljän muun Euroopan maan (Belgia, Saksa, Tsekki ja Viro) tuloksia. Tutkimus oli poikkileikkaustutkimus, jonka perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä koululaisten fyysisen kunnon muutoksista. Associations of helth-related behaviors, school type and helth status to physical activity patterns in 16 year old boys and girls. Scand J Med Sci Sports 1998:8:299-308 Barnett A, Chan L VS, Bruce IC A Preliminary Study of the 20-m Multistage Shuttle Run as a Predictor of Peak VO2 in Hong Kong Chinese Students. Nupposen ym (1998) mukaan vertailukelpoista sukupuolen ja iän mukaan. liikuntaharrastuksen ja fyysisen kunnon välinen yhTaulukko 2: Koehenkilöiden vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus kertoina viikossa teys. Kaikki tutkitut ilmoittivat subjektiivisena arvionaan fyysisen kuntonsa parantuneen. Leisure physical activity and different pain symptoms among adolescents A nation-wide cohort-based questionnaire survey in Finland. Perusraportti. Poikkileikkaustutkimuksen perusteella emme voi tehdä johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista, mutta on selvää, että osa liikuntaharrastuksen ja testituloksen yhteydestä selittyy perimän kautta. Childhood and adolescent physical activity and adult physical activity Med Sci Sports Exerc 1999: 118-123 Van Mechelen W, Hlobil H, Kemper HCG. Liikunta ja Tiede 1998 4:4-10 Kujala UM, Taimela S, Viljanen T. 100 Koska tämän tutkimuksen toteuttamisen jälkeen ko100 timikrotietokoneet ovat yleistyneet huomattavasti, 100 voisi vastaavilla mittauksilla nyt selvittää, onko tämä 100 ja muut yhteiskunnan muutokset johtaneet siihen, että koululaisten kunto olisi viime vuosina ratkaise100 vasti heikentynyt. Ylimmän tertiilin keskiarvo oli parempi kuin kahden muun tertiilin keskiarvo, mikä saattaa johtua siitä, että ylimmän tertiilin tulos on seurausta urheilijoiksi valikoituneista koululaisista. Liikuntagallup 1997-98: Lapset ja varhaisnuoret. Med Sci Sport Exc, 1994:889-895 Leger LA, Lambert J. Ain % n % n '¾ n % n 7 vuotta pojat 37 28 36 28 35 27 22 17 130 tytöt 56 38 28 19 44 30 19 13 147 1 vuotta pojat 32 15 52 24 71 33 60 28 215 tytöt 49 20 49 20 92 38 54 22 244 14 vuottapojat 33 18 44 23 64 34 47 25 186 tytöt 36 19 49 25 66 34 42 22 193 16 vuotta pojat 24 27 9 10 28 31 29 32 t\ltÖt 7 12 16 27 22 37 15 25 suurempi kuormittavuus ja yhden harjoituskerran pidempi keskimääräinen kesto. WHO -Koululaistutkimus 1986-1998: Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa
Lisäksi tarkasteltiin naapurikaupunki Suolahden uimahallin kävijätilastoja. The types of impacts considered were political, economic and regional, and the utilisation of the leisure pool was taken into consideration too. The method used in this case study was Social Impact Assessment (SIA). Sosiaalisia vaikutuksia eriteltiin päätöksenteon prosessin näkökulmasta, joten hankkeen valmistelun ja päätöksenteon poliittiset sekä taloudelliset lähtökohdat otettiin huomioon. •• Aänekosken uimahallin sosiaalisten vaikutusten arviointi päätöksenteon näkökulmasta ARI KARIMÄKI Liikunnan sosiaalitieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Yhteyshenkilö: Ari Karimäki, tutkija, Litl, Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos, PL 35 40351 JYVÄSKYLÄ, p.t. The extensive identification of impacts and their distribution is needed by authorities and decision-makers in order to make informed decisions. Menetelmäksi valittiin sosiaalisten vaikutusten arviointi -menetelmä (SVA) laajaalaisen ja joustavan tarkasteluotteensa vuoksi. The role of the researcher is to apply general knowledge in the local level, thus underlining the importance of finding out the specific local ways of life, values and interests as an important starting point to impact assessment. Tarkastelu sisältää myös aineksia menetelmän kehittämiseksi liikuntasuunnittelun apuvälineeksi. 014 260 2043, p.k. Arviointia tehdäänkin jatkuvasti asukkaiden toimesta. Paikallista päätöksentekoa voidaan siten myös arvioida sen mukaan miten tässä tehtävässä on onnistuttu. Käytännöllisenä tavoitteena on luoda perustaa päätöksentekoja suunnitteluprosessia palvelevalle ennakoivalle vaikutusten arvioinnille. Asiasanat: liikuntasuunnittelu, sosiaalisten vaikutusten arviointi, ennakoiva arviointi, päätöksenteko, tutkimustieto, arvot, intressit ABSTRACT Social impact assessment of Äänekoski leisure pool Karimäki A. Tarkastelutapa vastaa suunnittelunäkemystä, jonka mukaan yhteiskunta moniarvoistuu, mikä merkitsee suunnittelun ja siihen kytkeytyvän päätöksenteon kannalta myös arvojen ja intressien mieltämistä tutkimustiedon ohella valintoihin vaikuttavina tekijöinä. Hankkeesta aiheutunutta reaalista muutosta vertailtiin tilanteeseen, jossa hanketta ei olisi alun perin päätetty toteuttaa lainkaan. Sosiaalisina vaikutuksina eriteltiin pääasiassa poliittisia, taloudellisia, seudullisia sekä uimahallin käyttäjien hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. The information was encapsulated to describe the citizens' relationship to the project and furthermore to make an assessment of the different impacts that are experienced by local people. T utkimuksen tarkoituksena oli arvioida Äänekosken uimahallista aiheutuneita sosiaalisia vaikutuksia. He ovat viimekädessä omien elinolojensa parhaita asiantuntijoita ja tässä mielessä myös oikeutettuja arvioimaan päätöksenteon onnistuneisuutta. One way to form a holistic view is to identify the different future consequences of a proposed decision-making action. Eri asukasryhmien näkemysten tieLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset 27. 014 311 0463, fax 014260 2031, e-mail: karimaki@pallo.jyu.fi TIIVISTELMÄ Äänekosken uimahallin sosiaalisten vaikutusten arviointi päätöksenteon näkökulmasta Karimäki A. This study a posteriori shows, that the impacts of one modern leisure pool in Äänekoski, Central Finland, are multiple in the local context. W hen moving towards more open and comprehensive view in the field of sports planning, it is appropriate to see planning, decision-making and the use of services as a continuum. Key words: sports planning, social impact assessment, decision-making, values JOHDANTO Kunnallisen päätöksenteon yhtenä tarkoituksena on edistää paikallisten asukkaiden hyvinvointia. Tutkimusaineisto koostui paikallista väestöä, taloutta ja politiikkaa koskevista tilastoista, uimahallihankkeen päätösasiakirjoista, sanomalehtiuutisista, yleisönosastokirjoituksista, eri intressiryhmien edustajien haastatteluista, postikyselystä, uimahallin kävijäkyselystä sekä vapaa-aikatoimen tilastoista. The data gathered is composed of the surveys, questionnaires and interviews of the citizens and pool users, documents of decision-making, newspaper writings and statistics representing local population, economics and politics. Tässä mielessä Äänekosken uimahalli on esimerkki moniulotteisilla paikallisilla merkityksillä ladatusta hankkeesta, jossa ilmenee avoin kytkentä poliittiseen päätöksentekoon
Erilaisten seurausten konkretisoimiseksi tukeudutaan usein muilla paikkakunnilla samankaltaisesta hankkeesta saatuihin kokemuksiin tutustumiskäyntien yhteydessä. Asukkaiden toiveiden ja näkemysten huomioonottamisen lisäksi päättäjillä on velvoitteita myös kunnan kehittämisen ja johtamisen suhteen. dostaminen aiempaa monipuolisemmin ja systemaattisemmin on myös päätöksentekoa valmistelevan suunnittelun kannalta ajankohtaista. Päätöksentekijän kannalta hankkeen suunnittelussa syntyvä tieto ei ole ongelmatonta. Kun poliittisen keskustelun ytimessä ovat toisaalta kunnan kehittämisen kokonaisvisiot ja toisaalta paikallisten ihmisten tarpeet ankkuroitua ja identifioitua paikalliseen kulttuuriin, on aivan ilmeistä, että yksittäinen päättäjä työskentelee jatkuvasti varsin erisuuntaisten tavoitteiden ja toiveiden parissa. On kuitenkin merkillepantavaa, että asiantuntijat eivät tässäkään yrittäneet esittää kattavaa muuttujaluetteloa, vaan heidän tarkoituksenaan oli tukea mahdollisimman monipuolisen näkemyksen muodostamista arvioitavista vaikutuksista. Vuonna 1973 otettiin käyttöön termi "Sosiaalisten vaikutusten arviointi" (SVA), jolla kuvattiin yksittäisen hankkeen rakentamisesta aiheutuneita muutoksia alueen väestölle ja kulttuurille (Burdge 1998, 4). Tarkastelu sisältää aineksia myös menetelmän kehittämiseksi liikuntasuunnittelun ja siihen liittyvän päätöksenteon apuvälineeksi. Käytännöllisenä tavoitteena on luoda perustaa liikuntahankkeen ennakoivalle vaikutusten arvioinnille. Pyrkimys kokonaistarkasteluun ja ennakoitavuuteen johtaa arvioinnin kehittämiseen ideaalimallin suuntaisesti. SVA:ssa arvioidaan siis hankkeesta ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan aiheutuneita vaikutuksia. Lain mukaan erilaisista projekteista, hankkeista ja ohjelmista, joihin sisältyy kansallista maankäyttöä, verovaroja ja oikeudenkäyttöä on valmisteltava lausunto odotettavissa olevista ympäristövaikutuksista. Sitä, missä määrin esimerkiksi aiottu liikuntapaikka todella muodostuu merkittäväksi alueen asukkaille on huomattavasti vaikeampaa hahmottaa kuin sitä, että hankkeella tulee olemaan taloudellisia vaikutuksia tai imagoarvoa paikkakunnalle. Kuitenkin näissä sovellutuksissa ei yhteiskuntatieteellisiä teorioita ja tutkimusmenetelmiä ole vielä hyödynnetty kovin laajasti (ks. Sotarauta 1996 ja Hynynen 1998). Vaikutusten arvioinnin ideaalimallissa vertaillaan hankkeesta aiheutunutta 1 1 1 · 1 1. Esimerkiksi kunnan elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn varmistaminen globalisoituvassa taloudessa edellyttää päätöksentekijöiltä systeemistä ajattelua, kun taas eri asukasryhmien tarpeiden tyydyttäminen vaatii subjektiivisten kokemusten ja ihmisten elämänhallintaan liittyvien kysymysten tarkastelua (Schulman 1998 ja Castells 1999). Laki sisältää myös sosiaalisten vaikutusten arvioinnin. Kertyneiden kokemusten pohjalta pyritään sitten ennakoimaan, mitä hankkeesta aiheutuu omalla paikkakunnalla. 1996) yhteydessä. Asiantuntijoiden ja tutkijoiden keskuudessa on kuitenkin varsin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä vaikutuksia arvioinnissa tulisi tarkastella (esim. Päätöksentekijä hahmottaa omaa tietämystään kokonaisvaltaisesti, eikä tieteellisellä tiedolla tässä mielessä ole hänen kannaltaan erityisasemaa muuhun tietoon ja informaatioon nähden (Emt, 6). Avoimelle vaiheelle on ominaista päämäärien moninaisuus ja selkiyttymättömyys, joka ilmenee moniulotteisena keskusteluna. Artikkelin tarkoituksena on valaista kunnallisesta uimahallihankkeesta alueen asukkaille aiheutuneita seurauksia. SVA:n ja YV A:n edistämiseksi vuonna 1981 perustettu kansainvälinen vaikutusten arvioinnin liitto (International Association for Impact Assessment, IAIA) määrittelee vaikutusten arvioinnin "toimenpiteestä tai aiotusta toimenpiteestä aiheutuvien seurausten tunnistamiseksi" (IAIA Impact assessment. Sosiaalisina vaikutuksina arvioinnissa tarkasteltiin pääasiassa rallista aiheutuneita hyötyjä ja haittoja eri ihmisryhmien kokemina. Lähimpänä liikuntatoimintaa on SVA:ta sovellettu Neste Rally Finlandin ympäristövaikutusten arvioinnin (Salo ym. 28 LIIKUNTA & TIEDE 6/200) • Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset SOSIAALISTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Erilaisten hankkeiden aiheuttamia muutoksia ja vaikutuksia on arvioitu Pohjois-Amerikassa 1970-luvun alusta lähtien. Suomessa SVA on edennyt vuonna 1994 voimaan astuneen ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain myötä. Vaikutusten arviointi on ennakoivaa luonteeltaan ja sen tulee olla laaja-alainen koskien koko inhimillistä ympäristöä. Lampisen mukaan näyttääkin siltä, että tutkimustiedon hyödyntämisen mahdollisuudet ovat nimenomaan keskustelun institutionalisoitumista edeltäneessä vaiheessa, jota hän kutsuu päätöksenteon avoimeksi vaiheeksi. http:// iaia.ext.nodak.edu/IAIA 1998) Määritelmän mukaan keskeiseksi kysymykseksi arvioinnin onnistumisen ja pitkän tähtäimen kehittämisen kannalta muodostuu se, miten hyvin arviointia suorittavat tahot kykenevät ennakoimaan hankkeesta aiheutuvat seuraukset. Arvioinnin taustalla on Yhdysvaltain kansallinen ympäristölaki (National Environmental Policy Act, NEPA), joka astui voimaan 1970. Yhdyskuntasuunnittelun painopistettä ollaankin siirtämässä perinteisestä keskitetystä, asiantuntijajohtoisesta suunnittelusta hajautetumpaan, paikallisia prosesseja ymmärtävään suunnitteluun (esim. Asukkaiden tarpeet ja toisaalta kunnan kehittäminen muodostavat jännitteisen ja haasteellisen tehtäväkentän paikalliselle päätöksenteolle. Tässä artikkelissa tarkastellaan yksittäisen hankkeen päätöksentekoa siitä aiheutuneiden seurausten kannalta. Päätöksentekoon sen avoimessa vaiheessa integroitu tutkimustieto sekoittuu muuhun tietoon ja tietämykseen sekä institutionalisoituneessa vaiheessa korostuviin arvoihin ja intressseihin. Finsterbusch 1985, Freudenburg 1986, Becker 1997, Burdge 1998). Vuonna 1994 alan ammattilaiset pyrkivät edistämään konsensusta esittämällä yhteisen näkemyksen SVA-prosessiin sisällytettävistä muuttujista (lnterorganizational Committee on Guidelines and Principles for Social Impact Assessment 1998, 104-105) Laajassa muuttujamatriisissa on otettu huomioon erilaisia yhteisön rakenteisiin ja resursseihin, politiikkaan, väestöön, perheeseen ja yksilöihin vaikuttavia tekijöitä. Tällä tarkoitetaan sitä, että poliittinen keskustelu pelkistyy omia näkemyksiään esittävien intressitahojen puheenvuoroiksi. Sittemmin SVA on integroitunut osaksi vaikutusten arviointia ja esimerkiksi Euroopan Unionin direktiivissä vuodelta 1997 (97 /11/EU) ympäristövaikutukset määritellään laajasti mahdollistaen erilaisten ympäristöllisten, sosiaalisten, taloudellisten ja kulttuuristen lähtökohtien huomioon ottamisen vaikutusten arvioinnissa. Esimerkkitapauksena on pohjoiseen Keski-Suomeen, Äänekoskelle vuonna 1996 rakennettu virkistysuimahalli, josta aiheutuneita seurauksia eritellään sosiaalisten vaikutusten arviointi (SVA) -menetelmän avulla. Ristiriitaisten intressien tuleminen mukaan päätöksentekoa valmistelevaan keskusteluun johtaa usein keskustelun institutionalisoitumiseen (Lampinen 1992, 7). SVA:ta on sovellettu alkuvaiheessa pääasiassa liikenneja vesistönsuunnittelun sekä sosiaalija terveystoimen kehittämistyön yhteydessä. Tässä vaiheessa tutkimustiedon toivotaan tuovan lisäarvoa keskustelun kohteena olevan asian ratkaisemiseksi mahdollisimman onnistuneesti. Juslen 1995, 134-137). (Fredenburg 1986, 453; Burdge 1998, 3) Ympäristöön kohdistuva vaikutusten arviointi koettiin varsin pian riittämättömäksi tarkasteltaessa yksittäisestä hankkeesta aiheutuneita moninaisia vaikutuksia alueen asukkaille ja heidän elintavoilleen. Institutionalisoituneen keskustelun tavoitteena on saavuttaa konsensus päätettävän asian suhteen. Yksittäisen hankkeen päätöksentekoa monimutkaistaa entisestään se, että suunniteltavan hankkeen merkityksen ja tärkeyden arvioiminen perustuu ennakoivaan ajatteluun
Näin valotetaan myös päätöksenteon kontekstia, jolloin liikuntapaikasta päättäminen näyttäytyy saavutetun tiedon lisäksi erilaisten arvojen sekä taloudellisten ja poliittisten reunaehtojen määrittämänä prosessina. Malli on yksinkertainen ja joustava muodostaen arviointikehikon, jonka sisällä erilaisia yksittäisiä menetelmällisiä ratkaisuja voitiin toteuttaa (kuvio 1.). Ensin kerättiin kvantitatiivista tilastoaineistoa Äänekosken väestöllisistä, taloudellisista ja poliittisista olosuhteista. Etäisyys Äänekosken keskustaan sijoittuvasta uimahallista Suolahden halliin on ainoastaan 8 kilometriä. ARVIOINNIN ETENEMINEN Äänekoskella sovellettu SVA:n malli määriteltiin kirjallisuuden pohjalta (Finsterbusch 1985, 200-201; Paukkunen 1992, 4852;SVA-opas 1995, 15; Interorganizational Committee on Guidelines and Principles for Social Impact Assessment 1998, 106113). Hanke oli merkittävä puheenaihe Äänekoskella useaan otteeseen ennen kuin se sisällytettiin kaupungin suunnitteluohjelmiin. reaalista muutosta tilanteeseen, jossa hanketta ei olisi alun perin päätetty toteuttaa lainkaan. Vaikutusten tunnistamisessa hyödynnettiin kirjallisuuden ohella aiempia uimahallien kävijäselvityksiä, joita tarkastelemalla saatiin esille Äänekosken uimahallin käytön erityispiirteet. Pääosa muista asukkaista asuu Äänekosken "viheralueilla", mistä etäisyys kaupungin keskustaan muodostuu noin 20-40 kilometrin mittaiseksi. Äänekoski on noin 14 000 asukaan kaupunki pohjoisessa KeskiSuomessa. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI * Vaikutusten erittely (SYKSY 1997, KESÄ 1999) KUVIO 1. Ilmeni, että Äänekosken uimahallihankkeella oli moniulotteinen historia, joka oli dokumentoituna erilaisiin suunnittelun ja päätöksenteon asiakirjoihin sekä paikallislehden palstoille. Aineistonkeruu ja vaikutusten tunnistaminen on kuviossa esitetty erillisinä ja itsenäisinä TAUSTA-AINEISTON KERÄÄMINEN 2. Aineistonkeruu tehtiin kerroksittain. Enemmistö (70 %) asukkaista asuu kaupungin keskustassa. Myös uimahallin käyttö voidaan ottaa arvioinnissa huomioon, sillä helmikuussa 1996 avattu uimahalli osoittautui menestykseksi. Paikalliskontekstia kuvaavaa aineistoa täydennettiin seuraavaksi liikuntalautakunnan, kaupunginhallituksen sekä -valtuuston uimahallihanketta käsitelleillä päätösasiakirj oilla. VAIKUTUSTEN TUNNISTAM INEN vaiheina. Raivola, Jokinen ja Kamppinen 1993, 20). Kaupungin eri hallintokuntien (liikunta-, sosiaali-, terveys-, koulu-, talousja tekninen toimi) viranhaltijoiden, hankkeen suhteen eri näkökantaa edustaneiden valtuutettujen sekä paikkakunnan kahden suurimman liikuntaseuran puheenjohtajien haastatteluilla valaistiin hankkeen merkitystä paikallisten intressiryhmien kannalta. Ensimmäisen vuoden aikana kävijöitä oli 106 827, mikä on varsin paljon verrattuna uimahalleihin tämänkokoisissa kaupungeissa (Karimäki 1999, 107-108). Tällaisena se on sovelias kohde kokonaisvaltaiselle arviointitutkimukselle, jossa vaikutuksia tarkastellaan päätöksenteon kannalta. Ää nekosken uima hallin sosiaalisten vaikutusten arvioinnin eteneminen. Merkittävää uimahallin rakentamisen kannalta on se, että Äänekosken naapurikaupungissa, Suolahdessa on ollut perinteinen rata-allas jo vuodesta 1970 lähtien. VAIKUTUSTEN ESITTÄM INEN * SVA-kirjallisuus * Aiemmat uimahallien kävijäselvitykset 4. ESIMERKKINÄ ÄÄNEKOSKEN UIMAHALLIHANKE Kohteen paikallisen merkityksen ja saatavilla olevan tiedon näkökulmasta "sovelias arviointikohde" paikallistettiin vuonna 1995 Äänekoskelle, missä tuolloin rakennettiin uimahallia. Sisä-Suomen Lehden ja sanomalehti Keskisuomalaisen uutisointien ja yleisönosastokirjoitusten avulla määriteltiin hankkeen saamaa julkisuutta. Seuraavassa hankekuvauksessa päätöksentekovaihtoehtojen seurausten esittämisen perustaksi kuvataan Äänekosken sosiaalista ympäristöä ja alueen asukkaiden suhdetta suunniteltavaan hankkeeseen (vrt. nistamista ja alustavaa arviointia suoritettiin myös jatkuvasti tausta-aineiston keruun ja erityistiedonkeruun yhteydessä, joten arviointiprosessia voidaan luonnehtia ennenkaikkea hermeneuttiseksi kehäksi (Haaparanta & Niiniluoto 1986, 6369), jossa empiiriset havainnot ja tutkijan aiheesta kasvava ymmärrys etenevät limittäin. Vertailu perustuu huolelliseen arviointiin, jossa relevantti tieto hankkeen yksityiskohdista sekä muualla toteutetuista samankaltaisista hankkeista on tuotettu palvelemaan päätöksentekoa. Äänekosken uimahalli on esimerkki paikallisilla merkityksillä ladatusta hankkeesta, jossa ilmenee avoin kytkentä poliittiseen päätöksentekoon. ER ITYISTIEDONKERUU (SYKSY 1996-KEVÄT 1997) * Kysely äänekoskelaisille (n=350) * Ui mahallin kävijäkysely (n=583) * Vapaa-aikatoimen aineisto * Mu u aineisto 5. Vaikka arviointi näin suuntautuukin kohti ideaalimallia, ei siinä ole kyse mekaanisesta mittaamisesta, vaan SVA on nähtävissä pikemminkin inhimillisen elämän moninaisuuden tulkitsemisen välineenä. Paikallisen merkityksen lisäksi julkisin varoin rakennetun ja ylläpidetyn uimahallin valintaa tutkimuksen kohteeksi voidaan perustella yleisemminkin, sillä selvitysten (Knuutinen 1994, 83-85; Suomi 2000, 194) perusteella kuntalaiset kokevat yleisen uimahallin kunnalliseksi liikunnan peruspalveluksi. Käytännössä niitä ei kuitenkaan voida jyrkästi erottaa toisistaan. Vaikutusten tun(SYKSY 1995) * Äänekosken perustiedot * Väestötiedot ja aluekuvaus * Hankkeen päätöksenteon asiakirjat * Sanomalehtileikkeet (n= l 99) * Asiantuntijahaastattelut (n= l 5) 3. Tausta-aineiston keruun ja syventävän aineiston keruun erillisyydellä varmistettiin se, LI IKUNTA & TIEDE 6/200) • Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset 29. Sen puitteissa kehkeytyi myös merkittävää paikallista kansalaistoimintaa, kun noin puolet (5710) kaupungin asukkaista allekirjoitti uimahalliadressin, jolla päätöksentekoa vauhditettin
Uimahallin rakentamisen varteenotettavaksi vaihtoehdoksi oli noussut osallistuminen Suolahden uimahallin saneeraamiseen. Aineisto eriteltiin alustavasti syksyllä 1997 valmistuneessa tutkimusraportissa (Karimäki 1997). Esitys sai kannatusta Äänekoskella, jossa yhteisen hallin katsottiin tiivistävän yhteistyötä kaupunkien välillä ja siten edistävän myös tavoiteltua kuntainliitosta naapurien kesken. Päätöstä edeltäneessä keskusteSUOLAHDEN UIMAHALLIN YHTEISSANEERAUS * Taloudellinen rasite kertaluontoinen * Ei työllistävää vaikutusta * Lisää hieman äänekoskelaisten uimahallissakäyntiä * Ei vaikutusta uinninopetukseen * Erityisryhmien käyttö hieman lisääntyy * Seudulla uimahallipalvelut kohentuvat * Seudullinen yhteistyö tiivistyy entisestään * Suolahden uimahallin käyttö lisääntyy El TOIMENPITEITÄ * Ei vaikutuksia talouteen, työllistävyyteen, uimahallissakäyntiin, uinninopetukseen tai erityisryhmien käyttöön * Seudulla uimahallipalvelut kohentuvat jonkin verran * Suolahden uimahallin käyttö lisääntyy jonkin verran RAKENNETAAN UIMAHALLI ÄÄNEKOSKELLE * Taloudellinen rasite rakentamisesta ja ylläpidosta * Työllistävä vaikutus * Lisää äänekoskelaisten uimahallissakäyntiä * Kattava uinninopetus * Erityisryhmien käyttö lisääntyy * Vahvistaa keskusta-viheralueet -asetelmaa * Äänekoskella uimahallipalvelut kohentuvat * Vahvistaa Äänekosken seudullisesti keskeistä asemaa * Suolahden uimahallin käyttö vähenee KUVIO 2. Äänekoskelaisten toiveet omasta hallista ja toisaalta kaupungin kehittämissuunnitelmat aiheuttivat ristipaineita päätöksentekoa kohtaan. Kysely äänekoskelaisille tehtiin, jotta saatiin arvioitua uimahallin käyttäjien osuus kaupunkilaisista, mutta myös uimahallia käyttämättömien näkemykset uudesta hallista. Tämän jälkeen erinäiset ponnistelut oman hallin saamiseksi torjuttiin vetoamalla siihen, että seudulla on jo uimahalli. Tämän jälkeen aineisto tiivistettiin kuvaamaan äänekoskelaisten suhdetta omaan uimahallihankkeeseensa (Karimäki 1999). Muuhun aineistoon lukeutuivat kaupungin tilinpäätökset, uimahallin rakennustyömaan pöytäkirjat sekä Suolahden uimahallin kävijätilastot. Aineiston analyysissä nojauduttiin aineistoja menetelmätriangulaatioon (Eskola & Suoranta 1998, 69-75). Taloudellisten näkymien ollessa huonot yleisen laman vuoksi Äänekoskella keskusteltiin siitä tulisiko investointimarkat sijoittaa johonkin muuhun kohteeseen. Sosiaaliset vaikutukset uimahallin päätöksentekovaihtoehtojen mukaisesti lussa ilmeni, että tämä vaihtoehto oli kuitenkin varsin epätyydyttävä. Kävijäkyselyllä hahmotettiin muun muassa uusien liikunnanharrastajien osuutta käyttäjistä. Vuonna 1990 Äänekosken vammaisneuvoston aloitteesta kerättiin kansalaisadressi, jossa vaadittiin hallin rakentamista mahdollisimman nopeasti. Kuntalaisten sekä päättäjien keskuudessa koettiin, että "asia tulisi saada päätökseen, olihan siitä keskusteltu jo 30 vuotta". Valtuutetut toimittivat kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa vaadittiin uimahallin rakentamisen kiirehtimistä. Yksittäisen päätöksentekijän kannalta tilanne oli ongelmallinen. Kaupungin taloudellisten näkymien kirkastuessa laman väistyttyä alkuvuodesta 1994 päätettiin valtuustossa uimahallihankkeesta. 30 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Aänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset Vuonna 1992 oman uimahallin kannattajat olivat ensimmäisen kerran enemmistönä Äänekosken kaupunginvaltuustossa. Käyty keskustelu kulminoitui äänekoskelaisten omaa tahtoa ja identiteettiä korostavan intressin ja toisaalta. PÄÄTÖKSENTEON SEURAUSTEN ERITTELY Äänekoskelle tavoiteltiin uimahallia ensimmäisen kerran 1960-luvulla, mutta tuolloin naapurikaupunki Suolahti ehti ensin. Tultaessa 1990-luvulle vaatimukset oman hallin saamiseksi kuitenkin voimistuivat. Tästä alkoi rakentamispäätökseen johtanut uimahallihankkeen nelivuotinen eteneminen kaupungin suunnitelmissa. Vapaa-aikatoimen aineisto koostui kaupungin uinninopetusja erityisryhmien tilastoista sekä kävijätilastoista. Triangulaation mukaisesti tutkimuskohdetta tarkasteltiin usean eri aineiston ja menetelmän avulla, jotta syntyvä kuva äänekoskelaisten uimahallista olisi kattavampi kuin mitä yhtä aineistoa tulkitsemalla olisi saatu. "Uimahallipuolueeseen" kuului valtuutettuja eri poliittisista puolueista tavoitteenaan adressissa esitetyn kansalaismielipiteen toteuttaminen. Kolmantena vaihtoehtona oli se, että Äänekoski ei rakenna omaa hallia mutta ei myöskään osallistu Suolahden uimahallin saneeraamiseen. Suunnittelu prosessiin liittyy värikäs poliittiinen keskustelu, jota käytiin pääasiassa paikallisen Sisä-Suomen Lehden yleiKANSALAISMIELIPIDE "UIMAHALLI-PUOLUE" sönosastolla (Karimäki 1999, 85-89). Myös sivukylien asukkaiden näkökulmasta hankkeeseen suhtauduttiin varauksella, sillä heidän etäisyytensä Äänekosken keskustaan kaavailtuun uimahalliin ei tulisi muodostumaan merkittävästi lyhyemmäksi kuin etäisyys jo olemassaolevaan Suolahden halliin. Suolahti oli vuotta aiemmin tehnyt ehdotuksen Ääneseudun muille kunnille oman uimahallinsa saneeraamiseksi yhteisvoimin seudulliseksi halliksi. että hankekohtainen tieto ja tutkijan käsitys siitä asettuivat alusta alkaen äänekoskelaiseen yhteyteensä
Tiedon hyödyntämisen edellytyksenä on se, että varmistetaan suunnitteluprosessin edetessä muotoutuneen tiedon kulku suunnittelusta päätöksenteon valmisteluun ja edelleen päätöksentekoon. Jos äänekoskelaiset olisivat päättäneet osallistua Suolahden uimahallin saneeraukseen, kustannusrasite olisi ollut kertaluontoinen ja vähäisempi kuin oman hallin rakentamis-kustannukset (16,3 Mmk) , jotka jakautuvat poistoina usean vuosikymmenen ajalle. Kaupungin järjestämissä ryhmissä kasvu oli noin 70 prosenttia. Äänekosken esimerkin mukaan tutkimustiedon asema täsLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset 31. Kuviossa 2. Kun tarkastellaan seudullista vaikutusta, niin uimahalli uutena palveluna oli omiaan vahvistamaan Äänekosken seutukunnallisesti keskeistä asemaa. Hyvinvointia edistävän palvelun pelkistäminen taloudellisiksi tunnusluvuiksi ei ole suinkaan tarkoituksenmukaista. Suolahden hallin käytön kannalta eri päätösvaihtoehtojen seuraukset poikkeavat toisistaan. Pikemminkin kyseessä on keskustelun avoimessa vaiheessa kerättyjen erilaisten näkökantojen kirjaaminen päätöksentekoasiakirjoihin. Kontekstuaalisesti määrittyvän tiedon etuna on se, että sitä on tuotettu alunperinkin paikallisesta tarpeesta käsin. lx/vko) uimahallinkäyttäjistä 13 prosenttia oli uusia harrastajia, jotka ilmoittivat etteivät harrasta mitään muuta liikuntamuotoa säännöllisesti. Uuden uimahallin myötä uimakoululaisten määrä on nyt kuusinkertaistunut. Toisessa tilanteessa Suolahden uusittuun uimahalliin olisi saatu aiempaa enemmän kävijöitä, Äänekosken taloudellisella osallistumisella saneeraukseen olisi ollut mahdollista myös sijoittaa enemmän ja sen myötä saada lisää käyttäjiä. Toisaalta palvelun sijoittaminen Äänekosken keskustaan vahvisti entisestään keskusta-sivukylät -asetelmaa, minkä mukaisesti syrjäseudulla asuvat ovat palveluiden suhteen heikommassa asemassa. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI OSAKSI PAIKALLISTA LIIKUNTASUUNNITTELUA Kun suunnittelua tarkastellaan yksittäisestä liikuntarakentamishankkeesta aiheutuvien vaikutusten arvioinnin näkökulmasta, nousee esiin kysymys paikalliset erityispiirteet huomioon ottavan tiedon hyödyntämisestä päätöksenteossa ja sen valmistelussa. Kuitenkin tämänkaltainen virallinen mielenilmaus on varsin harvinaista, joten asukasnäkökulma tulisi sisällyttää suunnitteluprosessiin aiempaa systemaattisemmin. Nämä edeltäneet vaiheet on kuviossa esitetty päätöksenteon taustatekijöinä, mutta on huomattava, että ne ovat uimahallihankkeesta aiheutuneita sosiaalisia vaikutuksia siinä missä muutkin eritellyt vaikutukset. seutuyhteistyötä ehdottavan intressin väliseen kamppailuun. Vaihtoehtoisesti näiden ryhmien Suolahden uimahallissa käymisen edellytyksiä yhteinen saneeraus olisi myös kohentanut. Säännöllisesti, vähintään kerran viikossa uimahallia käyttävien osuudeksi arvioitiin noin 10 prosenttia äänekoskelaisista, mikä on enemmän kuin Jyväskylän uimahallia tarkastelevassa vertailututkimuksessa (Vesanen, Paukkunen & Olin 1983, 108). Subventiota ei luonnollisestikaan tarvita tilanteessa, jossa uimahallia ei olisi rakennettu. Keskustelun lukkiutuessa eri intressien väliseksi kamppailuksi ei systemaattisella vaikutusten arvioinnilla näytä enää olevan sijaa keskusteluissa. Kuitenkin uudet työpaikat syntyivät ajankohtana, jolloin työttömyys Äänekoskella oli korkeimmillaan, joten lyhytaikainenkin kohennus työllisyystilanteeseen katsottiin tarpeelliseksi. Äänekosken uimahallin, kuten yleensäkin yleisen uimahallin, ylläpitäminen on liiketaloudellisesti kannattamatonta toimintaa. Taloudellista rasitetta voidaan havainnollistaa julkisen rahoituksen tarpeella, joka on Äänekoskella noin 14 markkaa käyntikertaa kohden. Konkreettisena hyötynä uimahallin rakentamisesta äänekoskelaisille oli hankkeen paikallinen työllistävä vaikutus. Kokonaisvaltaisen tiedon tuottamisen yhtenä osana ovat myös asukkaiden näkemykset suunniteltavasta hankkeesta ja sen aiheuttamista seuraamuksista. Äänekosken esimerkin perusteella on ilmeistä, että päätöksenteosta aiheutuvia seurauksia ja vaikutuksia ei kyetä ennakoimaan kovin systemaattisesti. Kyseessä on jälkikäteinen, "ex post facto", arviointi, jossa seuraukset on esitetty toteutuneen päätöksentekovaihtoehdon suhteen SVA-mallin mukaisesti. Uinninopetuksen suhteen tilanne Äänekoskella muuttui, sillä aiemmin uimakouluja järjestettiin sään salliessa uimarannoilla. Äänekosken uusi halli monikäyttöisenä virkistysuimahalina verotti Suolahden kävijämäärää noin 15 prosenttia. Kuitenkin uimahallin päätöksentekovaiheessa taloudelliset edellytykset koettiin keskeisiksi, sillä asukkaiden kohdistamista paineista huolimatta päätös rakentamisesta tehtiin vasta kun kaupungin taloudellinen tilanne alkoi laman taittumisen myötä kääntyä parempaan. Keskittämällä Suolahden saneeraukseen olisivat äänekoskelaiset todennäköisesti käyttäneet naapurikaupungin hallia aiempaa enemmän, eivät kuitenkaan siinä määrin kuin omaa uimahallia. Kaupungin liikuntapalveluita uimahalli lisäsi olennaisesti, sillä uimahalli-liikuntatalo -kompleksi muodostaa kaupungin toisen liikuntakeskuksen urheilupuiston ohella. Äänekosken uimahalli rekrytoi myös aiemmin liikuntaa harrastamattomia, sillä säännöllisistä (väh. On ilmeistä, että uimahalli vaikuttaa asukkaiden hyvinvointia edistävästi, mitä asukkaat, päätöksentekijät ja viranhaltijat eivät asettaneetkaan kyseenalaiseksi. Asukkaiden liikunnan ja vapaa-ajan vieton kannalta muutos on merkittävä verrattuna uimahallittomaan vaihtoehtoon. Myös erityisryhmien kohdalla muutos oli huomattava, vaikka äänekoskelaiset kävivät ennen omaa hallia säännöllisesti Suolahdessa vesivoimistelussa. Uimahalliadressissa esitetyn kansalaismielipiteen jatkona on nähtävissä "uimahallipuolueen" vetoomus, jossa valtuusto asettui hankkeen suhteen eri kannalle kuin kaupunginhallitus. Liikuntarakentamisen vaikutusten arvioinnin kannalta Äänekosken tapauksessa on kyseessä pilottitutkimus, jossa määritetään jo toteutuneesta hankkeesta aiheutuneita seurauksia. Uimaopetuksessa koulujen kuljetuskustannukset muodostavat valtaosan menoista, joten Suolahden uusittua uimahallia Äänekosken koululaisryhmät tuskin olisivat käyttäneet sen enempää kuin aiemminkaan. olen esittänyt kootusti esiinnousseet Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset äänekoskelaisesta perspektiivistä. Rakentamisesta saatu hyöty oli väliaikaista (14 kk). Lähtökohdaksi on otettu tilanne, jossa äänekoskelaiset päätöksentekijät ennakoivat eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja kaupungin asukkaille. Määrällisessä arvioinnissa elämän laadulliset tekijät eivät tule esiin. Uimahallin henkilökunta rekrytoitiin kaupungin sisäisen työvoiman uudelleenjärjestelyin, eikä valmiiseen uimahalliin otettu täysin uusia työntekijöitä. Asukkaiden näkemysten huomioonottaminen jo suunnitteluvaiheessa on perusteltua, koska he ovat suunnitellun liikuntapalvelun tai liikuntapaikan tulevia käyttäjiä. Näiden näkemysten systemaattisen esiin tuomisen menetelmänä Sosiaalisten vaikutusten arviointi tuo lisäarvoa paikalliseen suunnitteluun. Paikallisiin intresseihin sitoutumattoman tutkijan tai asiantuntijan esiin tuomina erilaiset toivotut ja ei-toivotut seuraukset voidaan esittää monipuolisesti. Kamppailussa edellinen kanta osoittautui vahvemmaksi, joten Äänekosken kaupunginvaltuusto päätti 7.3.1994 rakentaa uimahallin Äänekoskelle. Uimahallitoiminta on kuitenkin koettu asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tärkeäksi, joten sosiaaliset hyödyt on priorisoitu kustannustappioiden suhteen. Äänekoskella kansalaisadressi konkretisoi asukkaiden tarvetta tulla kuunnelluksi ja huomioonotetuksi pitkään puhuttaneessa hankkeessa
Burdge RJ. Liikunnan kehittämiskeskus, 1/2000. SVA-opas. Tutkija on siis mukana suunnitteluprosessissa tutkimustiedon ja systemaattisuuden edustajana. University of Tampere . Jyväskylän yliopisto. Tarkistettu painos. Sotarauta M, Vehmas J. Mitä ne ovat ja miten ne tulisi tuottaa. Asiantuntijat ympäristövaikutusten arviointiprosessissa. Asiakirja 397L0011, 1997. Jatkossakin katse kohdistuu demokratiaan ja sen kehittämiseen. State in the art in social impact assessment. Raivola J, Jokinen P, Kamppinen M. lmpact assessment. M iddleton: Social Ecology Press, 1998: 93-124. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Sosiaalisten vaikutusten arviointi aristoteelisen ilmiöiden pelastamisen näkökulmasta. Tutkimustiedon hyväksikäytön muodot. Yhteiskuntasuunnitelu 1998 2: 25-42. London: University College London Press, 1997. Ympäristöministeriö, 1995. Vaikutusten arviointi ei siten ole pätevyysmittari, jolla punnitaan päättäjien kykyä tehdä päätöksiä. Yhdyskuntasuunnittelun paikallinen potentiaali. Tässä mielessä tutkimustiedon merkitys on suurimmillaan keskustelun aiemmassa, avoimessa vaiheessa, jolloin tutkimuksen keinoin tuotettu tieto luo pohjaa jatkokeskusteluille . Burdge RJ, toim. Jyväskylä: Gummerus, 1996. Social impact assessment in EIA and planning. Jyväskylän yliopisto, 1999. Tutkijan rooli vaikutusten arvioinnissa on moniulotteinen. Yhteiskuntasuunnitelu 1993: 2: 18-33. Euroopan Unionin neuvoston direktiivi. Kohti epäselvyyden hallintaa. Urban futures. Peruspalvelut. hankkeen suunnittelutyöryhmä) kanssa tunnistaa hankkeen mahdollisia seurauksia. Tarkistettu painos. Ympäristövaikutusten arviointi. LÄHTEET Becker H. sä prosessissa on ongelmallinen, sillä on ilmeistä, että päätöksenteon valmistelun loppuvaiheissa keskustelu kulminoituu erilaisten subjektiivisten intressien taisteluksi, eikä tutkimustiedon koeta tuovan enää lisäarvoa päätöksenteon kannalta. Schulman H. A brief history and major trends in the field of social impact assessment. Eskola J, Suoranta J. Tämän tietämyksen perusteella hänellä on edellytykset yhdessä paikallistuntemuksen (esim. Yhteiskuntasuunnittelu 1998: 4: 8-15. Tulostettu 27.1.1999. Karimäki A. Kuopion yliopisto, 1994: 25-86. Äänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset. Ympäristövaikutusten arviointi. toim. Sotarauta M, toim. Teknillinen korkeakoulu. Liikunnan kehittämiskeskus, 4/1997. Suomi K. Liikuntapaikkapalvelut ja kansalaisten tasa-arvo. Acta Futura Fennica no 6. Freudenburg WR. Regions and environment in transition: in search of new solutions. Hyödyn ja vahingon arviointi vesitaloudessa. The reconstruction of social meaning in the space of flows. Environment and behavior 1985: 2: 193-221. Hynynen A. Social impact assessment: method and experience in Europe, North America and the Developing World. Social impact assessment. Juslen J. http//iaia.ext.nodak.edu/lAIA. Annual review of sociology 1986: 12: 451-478. Vaikka tutkija on vastuussa vaikutusten arvioinnin onnistumisesta, on lopullinen vastuu tehtävästä päätöksestä edelleen päätöksentekijöillä. Äijö H, Siivola L, Vakkilainen P. Tutkijan tehtävänä arvioinnissa on tutkimustiedon tuottamisen ohella nostaa esiin jopa keskenään ristiriitaiset näkemykset aiempaa avoimemmin ja monipuolisemmin kunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Äänekosken uimahallin sosiaalisten vaikutusten arviointi. toim. Hän ei ole kuitenkaan täysin ulkopuolinen, sillä SV A:n pohjatyönä hän on tutustunut hankkeen paikallisiin syntyehtoihin. Middleton: Social Ecology Press, 1998: 3-10. A conceptual approach to social impact assessment. Pehmeä strategia 2000-luvun alun suunnitelun lähtökohtana. Liikuntasuunnittelun laitos, 1983. Kaupunkitutkimuksesta maantieteessä. Finsterbusch K. Tiedepoliikka 1992 3 58. Department of Regional Studies, 1995. Espoo, 1992: 45-60. Lampinen 0. Helsinki. Burdge RJ. Tampere: Vastapaino, 1998. Paukkunen V, Sosiaalisten vaikutusten arviointi. Jyväskylän yliopisto. Johdatus tieteelliseen ajatteluun. Helsinki. LIIKUNTA & TIEDE 6/200) • Aänekosken uimahallin sosiaaliset vaikutukset 32. Hän tuottaa myös tarvittaessa lisää tutkimustietoa paikallisista lähtökohdista käsin. SVAmenetelmä tiedonkeruun kehikkona. Helsingin yliopiston filosofian laitos, 3/1986. Haaparanta L, Niiniluoto 1. Jyväskylän yliopiston Ympäristötutkimuskeskuksen tiedonantoja 149. Jyväskylän yliopisto. Guidelines and principles for social impact assessment. Futura 1999: 3: 9-13. A conceptual approach to social impact assessment. Uimahalli sosiaalisena palvelulaitoksena. Tässä kehittämistyössä vaikutusten arviointi ja siihen kohdistuva tutkimus voi toki olla käytännöllisenä apuvälineenä. Karimäki A. Castells M. A loss of shadows in the flowing spaces. Hän muokkaa ja jäsentää olemassaolevaa tutkimustietoa aiheutuneista vaikutuksista ja systematisoi arvopohjaista tietämystä. Sotarauta M. Sosiaalija terveysministeriö, 2/1995. toim . Peruspalvelun käsitteen määrittelemiseen liittyvät odotukset ja problematiikka. http://europa.eu.int/eur-lex/ fi/ lif/ dat/fi_397L0011.html. Käytännön näkökulmia sosiaalisten vaikutusten arviointiin. Niemelä P, Knuutinen M, Kainulainen S, Maikki P. Salo H, Niskanen 1, Oittinen A., Puronaho K, Laihia K, Meriläinen J, Suomi K, (1996) Jyväskylän suurajot. IAIA. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Knuutinen M. Tulostettu 22.1.1998 lnterorganizational comittee on guidelines and principles for social impact assessment. Vesanen A, Paukkunen L, Olin K. Lisensiaattityö
Kansallisvaltioiden rooli urheilujärjestelmien ylläpitäjänä on merkittävä ja näin myös valtiot kilpailevat keskenään. Ilman näitä rakenteita ei voida puhua nykyaikaisesta huippu-urheilusta. T ämän artikkelin tarkoituksena on kuvata Suomen huippu-urheilun kansainvälistä menestystä vuosina 1966-1998 suomalaisten urheilijoiden kansainväliseen arvokilpailumenestykseen nojautuen. The best athletes will compete, train and live glo bally. (014) 260 3141, GSM. Suomen voittaminen arvokilpailumitalien määrä on lisääntynyt rajusti vuosinen 1966-1998 aikana. Perinteinen käsitys olympiamenestyksestä koko maan urheilumenestyksen mittarina ei toimi enää 2000-luvulla. Vaikka Suomen olympiamenestys sekä absoluuttisesti että suhteellisesti hieman heikentyy, pystyy suomalainen vapaaehtoisuuteen perustuva urheilujärjestelmä kuitenkin edelleen tuottamaan menestyviä huippu-urheilijoita. The results of this study show, that the amount of medals won by Finnish athletes has increased significantly from the late 1960's. Key words: sport, nation, success, totalization JOHDANTO Voittaminen on olennainen osa huippu-urheilua. Yhä suurempi osuus Suomen menestyksestä saavutetaan olympialaisten ja olympialajien ulkopuolelta. Kansainvälisen menestyksen mittarina tutkimuksessa käytetään suomalaisten urheiliLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Suomen huippu-urheilumenestys 33. Urheilua ja huippu-urheilua sen näkyvimpänä osana pidetään tarpeellisena osana suomalaista liikuntakulttuuria. Urheilun luonne jatkuvana prosessina on kuitenkin johtanut tilanteeseen, jossa yksittäisten urheilijoiden taustalla vaikuttavat urheilujärjestelmät, jotka etsivät, tuottavat ja markkinoivat huippu-urheilijoita ja huippu-urheilua. The absolute success of Finnish top-sport is evaluated by counting ali the medals won by Finnish athletes in the Olympic games, Winter Olympic games, World championships and European championships. Suomi on historiallisesti hyvin menestynyt urheiluvaltio, jos menestyksen mittarina käytetään olympialaisia ja niissä saavutettu menestys suhteutetaan maan asukaslukuun. Tästä johtuen kansakuntien välisen kilpailun, valtiojohtoisen totalisaation, merkitys tulee vähenemään markkinajohtoisen totalisaation edetessä. (0400) 815 943, Fax. Paroni Pierre de Coubertinin olympiaideaalien mukaan urheilun tuli olla yksittäisten urheilijoiden välistä kilvoittelua, jossa osanottajat ratkaisivat paremmuuden kaikille tasa-arvoisten olosuhteiden vallitessa. Totalisaation viitekehyksestä tarkasteltuna suomalaisen urheilijan voittama arvokilpailumitali nähdään suomalaisen urheilujärjestelmän tehokkuuden tuloksena. T he purpose of this article is to describe the international success of Finnish top-sport between the years of 1966-1998. Ilmiöön kriittisesti suhtautuvien kommenttien painoarvo on lisääntynyt. Parhaat urheilijat harjoittelevat, kilpailevat ja asuvat globaalisti. In the future, the role of the national sport system is challenged by the global professional sports. Voittamisesta ja menestyksestä on tullut myös näiden organisaatioiden tavoite, jopa niiden olemassaolon ehto. Artikkelin tarkoituksena on kuvata suomalaisen huippu-urheilun kansainvälistä menestystä vuosina 1966-1998 valtiojohtoisen urheilujärjestelmän näkökulmasta. Tulevaisuudessa globaalissa ammattilaisurheilussa mukana olevien organisaatioiden resurssit ovat merkittävästi suuremmat kuin kansallisella tasolla työskentelevien organisaatioiden. Mielipide huippu-urheilusta löytyy useimmilta kansalaisilta. Huippu-urheilu on edelleen suomalaisten "lemmikki". Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomen menestystä lähinnä valtiojohtoisesta näkökulmasta. Huippu-urheilun tarpeellisuus tai hyödyllisyys ei kuitenkaan ole itsestään selvyys. p. According to the totalization process of the top-sport, every medal won by Finnish athlete at the international championships could be seen as a sign of the efficiency of the Finnish sport system. Urheilujärjestelmät voidaan jakaa valtioja markkinajohtoisiin järjestelmiin. The absolute and the relative Olympic success are decreasing, but the amount of medals won from the non-Olympic events is increasing. Seppänen's (1981) research method is used to describe the relative success ofFinnish top-sports in the Olympic games and the Winter Olympic games. Tämä urheilun historiallinen tehtävä näkyy edelleen suomalaisen urheilun taustalla, vaikka nykyurheilu ei tätä tehtävää enää hoidakaan (Reinikainen 1993). Huippu-urheilun muutos liitetään Heinilän totalisaatio -käsitteeseen. Gallup tutkimusten mukaan useimmilla tämä mielipide on positiivinen. Koko huippuurheilun ideologia perustuu inhimillisten suoritusten vertaamiselle ja voittamisen arvostukselle. (014) 260 3171, E-mail: lamsa@kihu.jyu.fi TIIVISTELMÄ Totalisaatio ja Suomen huippu-urheilumenestys vuosina 1966-1998 Lämsä J., Vuolle P. Olympiamenestyksellä mitattuna Suomi oli jopa urheilun suurvalta 1900-luvun alussa, jolloin huippu-urheilu myös toimi suomalaisen identiteetin rakentajana ja lähes elintärkeiden asioiden puolustajana, aluksi kansallisen olemassaolon ja myöhemmin itsenäisyyden puolustamisessa. Asiasanat: huippu-urheilu, menestys, kansakunta, totalisaatio ABSTRACT: Totalization and the international success of Finnish top-sport during 1966-1998 Lämsä J., Vuolle P. Totalisaatio ja Suomen huippuurheilumenestys vuosina 1966-1998 JARI LÄMSÄ1, PAULI VUOLLE2, 1 Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Jyväskylä 2Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos Yhteyshenkilö: Jari Lämsä, Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Rautpohjankatu 6, 40700 Jyväskylä
Suomalaisen huippu-urheilumenestys nimenomaan kansallisesti ymmärrettynä kokonaisuutena liittyy kansakunnan urheilujärjestelmän tehokkuuteen, eli kuinka hyvin Suomi tuottaa huippu-urheilijoita. Toisaalta se edustaa käsitystä, joka rakentuu kansallisvaltioiden väliseen kilpailuun. Artikkeli on osa suomalaisen huippu-urheilun yhteiskunnallista merkitystä vuosina 1966-1998 tarkastelevaa tutkimusprojektia. Urheilun menestystekijöitä paikallisesti tarkastelleet Itkonen ja Nevala (1998) luokittelevat menestystekijät seuraavasti: 1.) tuotanto, 2.) markkinat, 3.) politiikka, 4.) kulttuuri, 5.) kasvatus, 6.) oikeusnormisto ja 7.) uskonto. joiden voittamia kansainvälisiä arvokilpailumitaleja. Huippu-urheilun totalisaation mukainen kehitys on johtanut 34 LIIKUNTA & TIEDE 6/21'.XXl • Suomen huippu-urheilumenestys yhteiskunnan eri resurssien mahdollisimman tehokkaaseen hyväksikäyttöön. viihteellinen tulos, jonka ratkaisevat yleisö ja katsojat. Historiallisesti tarkasteltuna totalisaation huippuvuodet ajoittuivat tieteellisen valmennuksen ja erityisesti Itä-Euroopan kommunististen valtioiden nousuun urheilussa. Urheilusta on tullut vakavasti otettava toimiala, jonka toimintaa ohjaavat markkinat, tuotanto sekä oikeusnormistot. Huippu-urheiluun oleellisena elementtinä liittyvä jatkuva taistelu paremmuudesta ja sitä kautta jatkuvan kasvun hakeminen kuvaa huippuurheilun olemusta. Tästä näkökulmasta huippu-urheilun määrittely pelkästään urheilullisen tuloksen kautta ei välttämättä saavuta kaikkia nykyaikaisen huippu-urheiluun olennaisesti liittyviä piirteitä. Vaikka kaikki nämä osa-alueet voidaan sijoittaa sekä Seppäsen että Heinilän vastaaviin malleihin, on Itkosen ja Nevalan luokittelu kuitenkin osoitus urheilun käsittelyn muutoksesta. Empiirisesti huippu-urheilijan elämänuraa tutkineen Vuolteen (1977) määritelmää soveltaen voidaan huippu-urheilijaksi nimittää henkilöitä, jotka osallistuvat kansainväliseen arvokilpailutoimintaan tai ovat lajinsa ehdottomia huippuja kansallisesti. Ammattilaisurheilun näkökulmasta huippu-urheilun ja menestyksen määrittely tapahtuu usein erilaisten taloudellisten mittareiden avulla. Monissa läntisen yhteiskuntamallin mukaisissa valtioissa yhteiskunnan sekaantumista huippu-urheilujärjestelmään kyseenalaistettiin 1980-luvulla. Hän jakaa sosiaaliset edellytykset kolmeen eri luokkaan; a) yhteiskunnan rakenteeseen liittyvät tekijät, b) sosiaalisiin odotuksiin liittyvät edellytykset ja c) itse kilpailutilanne. Huippu-urheilussa vallitsevat voittaja vie kaiken markkinat, joissa pieni joukko erittäin lahjakkaita henkilöitä ratkaisee suurten taloudellisten palkkioiden kohtalon. Kansainvälinen huippu-urheilu super-lajeineen muodostaa tyypilliset massojen rahoittamat voittaja vie kaiken -markkinat, joilla suuri ,·. Kansakuntien menestystä on yleisesti mitattu eri arvokilpailujen mitalitaulukoiden avulla. Projektissa tarkastellaan suomalaista huippu-urheilua sen menestyksen, muutoksen sekä yhteiskunnallisen arvostuksen kautta. (Beamish 1993). Huippu-urheilijan määritelmän soveltaminen käytäntöön vaatii tutkimukselta joko tiukkaa rajaamista tai tutkimuksen luonteen muuttamista kuvaavaksi, sillä urheilun laaja käytännön kenttä muuttuu jatkuvasti. Menestys liittyy huippu-urheiluun. TOTALISAATIOPROSESSI Kalevi Heinilän (1984) kuvaus huippu-urheilun totalisaatioprosessista, jossa lähtökohtana on urheilun muutosprosessi ja tämän muutoksen liittäminen laajempaan yhteiskunnalliseen viitekehykseen, korostaa urheilun progressiivista luonnetta. Menestyksellä vastaavasti tarkoitetaan mitalisijoituksia näissä kilpailuissa. Artikkelissa huippu-urheilua lähestytään perinteisesti kansainvälisen menestyksen kautta, eli huippu-urheilulla tarkoitetaan aikuisten sarjojen kansainvälisiä arvokilpailuja (olympialaiset, MM-kilpailut sekä EM-kilpailut tai vastaavat sarjamuotoiset kilpailut) ja huippu-urheilijalla näihin kilpailuihin osallistunutta urheilijaa. Valtiojohtoisen totalisaation viitekehyksestä tarkasteltuna suomalaisen urheilijan voittama arvokilpailumitali nähdään suomalaisen urheilujärjestelmän tehokkuuden tuloksena. HUIPPU-URHEILUN JA KANSAINVÄLISEN MENESTYKSEN KÄSITTEET Artikkelin avainkäsitteitä ovat huippu-urheilu sekä kansainvälinen menestys, jotka määritellään pragmaattisesti, urheilun käytännöstä käsin. Valtiojohtoisuuden sijaan voidaan puhua markkinajohtoisesta totalisaatiosta. urheilullinen tulos, esimerkiksi 1 0, 2. organisatorinen tulos, jota mitataan esimerkiksi taloudellisesti, 3. Aikuisten kansainvälisiin arvokilpailuihin (olympialaiset, MMja EM-kilpailut) osallistui vuonna 1990 yhteensä 617 ja vuonna 1996 yhteensä 735 suomalaista huippu-urheilijaa 76:ssa eri urheilumuodossa. Prosessin tuloksena on urheilun totalisaatio, johon vaikuttaa ennen kaikkea kolme tekijää: kilpailun kierre, menestyksen yliarvostus ja jatkuva vaatimustason nousu. (Suomen Liikunta ja urheilu 2000). Alaja (1994) on esittänyt perinteisestä poikkeavia tulkintoja urheilukilpailun tuloksesta. Suomen mestaruuksia saavutetaan yli 400:ssa eri urheilulajissa, joissa vuosittain jaetaan noin tuhat aikuisten sarjojen Suomen mestaruutta. Tulos voidaan jakaa neljään eri osa-alueeseen; 1. julkinen tulos, jota arvioidaan mediassa sekä 4. Amatööriurheilussa olympiavoitto on korkein ja tavoitelluin saavutus. Keskusjohtoisissa valtioissa totalisaation legimitointi olikin selvästi helpompaa, mutta täysin ilman vastaava kehitystä ei ole jääty myöskään Länsi-Euroopan maissa. Ainakin Saksan Liittotasavalta, Australia ja Kanada loivat 1970-ja 1980-luvuilla huippu-urheilujärjestelmää, jonka tavoitteena oli parantaa maan kansainvälistä huippu-urheilumenestystä rationalisoinnin, keskittämisen ja ammattilaistumisen kautta. Ammattilaisurheilun näkökulmasta kansallisvaltioiden totalisaation vaihe on jo ohitettu. Totalisaatiokehityksen osana urheilujärjestelmiä on pyritty kehittämään tehokkaammiksi identifioimalla ja analysoimalla niitä muuttujia, jotka vaikuttavat eri kansakuntien urheilumenestykseen. Suomessa voi vuosituhannen alussa harrastaa organisoitua kilpaurheilua 7 4:n eri lajiliiton alaisuudessa. Näkökulma edustaa amatööriurheilun ideologian mukaista kritiikkiä huippu-urheiluun ja sen kehitykseen. Näillä kilpakentillä lahjakkuudet etsitään globaalisti ja nämä lahjakkaat henkilöt myös liikkuvat globaalisti etsien parhaita mahdollisia markkinoita, kilpailusarjoja. Heinilä (1974) jakaa urheilijan tai joukkueen suorituskyvyn vaihtelulähteet neljään eri luokkaan; a) biologiset, b) urheiluteknologiset, c) kilpailutilanteen ja d) yhteiskunnalliset vaihtelulähteet. (Douyin 1988; Clumpner 1994). Oleellista näillä markkinoilla on taloudellinen menestys ja kilpailu, jonka palkkiot ratkeavat suhteellisen paremmuuden avulla (Frank, Cook 1996). Huippu-urheilun julkisessa kuvassa pääpaino on siirtynyt urheilijakeskeisestä amatörismistä yleisökeskeiseen ammattilaisurheiluun. Käytäntöön sovellettuna näitä urheilumenestyksen vaihtelunlähteitä pyritään kansallisesti kehittämään esimerkiksi seuraavasti: ohjaamalla taloudellista tukea harjoituskeskuksille ja urheilijan kehitystä turvaavalle henkilökunnalle, tieteellisen ja urheilulääketieteellisen tiedon hyväksikäytöllä ja sen soveltamisella urheilun käyttöön, tieteellisten menetelmien soveltamisella lahjakkuuksien etsintään sekä urheilijoiden koulutusjärjestelmän kehittämisellä. Urheilutoiminnassa ja -hallinnossa huippu-urheilu rajataan yleensä käsittämään tiettyjä kansainvälisesti organisoituja merkittäviä arvokilpailuja tai kilpailusarjoja sekä niihin osallistuvia urheilijoita. Seppänen (1967) puhuu urheilusuorituksen yksilöllisistä ja sosiaalisista edellytyksistä
määrä ihmisiä on kiinnostunut tietyn markkina-alueen, urheilukilpailu, tuotteista. (Esimerkiksi Nurmi 1923). Toinen näkökulma kuvaa menestystä maantieteelliseen tutkimukseen ja urheilijoiden globaaliin liikkumiseen pohjautuen. Ensimmäinen tieteellinen tutkimus olympiamenestyksestä tehtiin jo vuonna 1928 (Bale 2000). Suurimmassa osassa kansakuntien huippu-urheilumenestystä selvittävissä tutkimuksissa on keskitytty olympialaisten menestyksen vertailuun. (1956) tarkasteli menestystä Helsingin olympialaisissa maantieteellisten alueiden avulla. Sosiologisia analyysejä eri kansakuntien urheilumenestyksestä on tehty 1970-luvulta lähtien. Maantiede globalisaatiotutkimuksen taustalla Toisen urheilun suosiota ja menestystä tutkivan päähaaran juuret ovat maantieteessä. Ballin (1972) mukaan kansakunnan menestys olympialaisissa perustuu inhimillisten ja taloudellisten resurssien hallussapitoon sekä keskitettyyn poliittiseen päätöksentekoon ja hallintoon, jotka varmistavat resurssien tehokkaan allokoinnin huippu-urheiluun. 1960 ja 70 -luvuilla amerikkalainen Rooney (1969, 1974), joka tutki amerikkalaisen urheilun maantieteellistä jakautumista ja hieman myöhemmin brittiläinen Rodgers (1977) vertaili eri eurooppalaisten maiden urheilulajien harrastajamääriä sekä harrastuksen intensiteettiä ja laajuutta. Colwellin mukaan sosiaalinen dimensio on jätetty liian vähäiselle huomiolle aikaisemmissa tutkimuksissa. Gärtner (1989) selitti sosialististen maiden hyvää olympiamenestystä sillä, että sosialistiset maat voittivat suuren osan mitaleistaan lajeissa, joilla oli vähäinen markkina-arvo, eli muissa valtioissa niitä ei juuri arvostettu. Bale (1985) on käyttänyt per capita -indeksiä urheilulajien suosion selvittämiseksi eri maissa. Jo Joki ym. Seppäsen (1981) tutkimuksissa Suomen ja muiden pienten protestanttisten maiden menestys olympialaisissa nousee keskeiseksi. Sosialististen maiden menestyksen edellytyksiin liitettiin myös urheilun luonne poliittisesti neutraalina alana, johon vaikuttaminen oli helppoa. Lähtölaukaus kansainväliselle vertailulle saatiin kuitenkin Helsingin vuoden 1952 olympialaisista, jolloin Neuvostoliitto osallistui ensimmäisen kerran olympialaisiin. Seppäsen (1968; 1970; 1981; 1988; 1989) eri kansakuntien huippu-urheilumenestystä tarkastelevien tutkimusten johtolankana on ollut tutkia ja tulkita menestystä yhteiskuntien erilaisten ideologisten ylärakenteiden kautta. Sekä protestanttisissa että sosialistisissa maissa on voitu harjoittaa urheilua ilman että aatteellinen ylärakenne olisi asettanut urheilua missään vaiheessa kyseenalaiseksi tai tuominnut sen" (Ylikangas, H. Urheilumenestyksen yhteiskunnallisessa tutkimuksessa voidaan erottaa kaksi suuntausta. Miten asukasluvultaan pienet maat kuten Suomi, ovat kuitenkin onnistuneet saavuttamaan hyvää ja jatkuvaa menestystä olympialaisissa. Colwell (1981) ja Seppänen (1981) rakensivat tutkimuksensa ensimmäisinä teoreettisten viitekehysten pohjalle. Hänen tutkimuksessa Skandinaavisten maiden urheilulajien primäärisyysaste oli korkea, eniten harrastettuja lajeja oli joskus kokeillut lähes puolet väestöstä, kun taas Iso-Britannian ja Länsi-Saksan väestöstä vain noin 10 % kokeillut eniten harrastajamääriä keränneitä lajeja. Suomalaisten rodulliset ominaisuudet, historia, elintavat sekä maamme ilmanala ja luonto olivat useimmiten esitetyt selitykset poikkeukselliselle menestykselle (Ylikangas, 11manen 1982). Historiallisesti asiaa voidaan arvioida pääosin maalta kotoisin olleiden suomalaisten urheilijoiden vakavamielisen suhtautumisen urheilemiseen sekä varsin kehittyneen, tiettyihin lajeihin keskittyneet ja koko kansan rivit saavuttaneen urheilujärjestelmän tuloksena (Häyrinen, Laine 1989; Laine 1992). 1960-luvulla sosialistiset maat nousivat olympiamenestyksessä ohi siihen asti ylivoimaisten protestanttisten maiden. Myöhemmin hän on tutkinut myös ulkomaisten opiskelijoiden siirtymistä ja menestymistä Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa sekä laajentanut tätä lähtökohtaan kansainvälisten pelaajasiirtojen tarkasteluun (Maguire, Bale 1994). Kansakunta ei voi saavuttaa kansainvälistä menestystä ilman ihmisten halua ja mahdollisuuksia kehittyä huippu-urheilijaksi. 1982, 39-40). "Protestanttinen uskonto ja sosialismin oppi tarjosivat hyvät edellytykset huippu-urheilun kehittymiselle. Ensimmäinen näkökulma tarkastelee kansallisvaltioiden huippu-urheilumenestystä kausaalisuhteita identifioimalla. Niinpä syitä suomalaisten menestykseen pohdittiin jo 1900-luvun alkupuolella, lähinnä urheilijoiden, valmentajien tai urheilujohtajien kokemusten perusteella. Helsingin kisoista tehdystä tutkimuksessa urheilumenestystä selitettiin sosiologisesta ja psykologisesta näkökulmasta useiden eri muuttujien avulla evoluutioteoreettisesta lähtökohdasta, jonka mukaan urheilu tarjoa kansoille mallin oman valtion säilyttämiseen ja inhimillisen toiminnan edistämiseen Qokl, Karvonen, Kihlberg, Koskela, Noro 1956). Vuonna 1960 Roomassa perustettiin ensimmäisen kerran olympialaisten järjestelytoimikunnan yhteyteen tieteellinen komitea tutkimaan olympiaurheilijaa, syitä ja ehtoja hänen kansalliselle menestykselle ja hänen suoritukselle olympialaisissa ( Gedda, Milani-Comparetti, Brenci 1964). Yleensä nämä analyysit pyrkivät eristämään ja identifioimaan yhteiskunnallisia muuttujia, jotka korreloivat aikaisemman menestyksen kanssa ja näin myös ennustaisivat tulevaa menestystä. Kenian juoksu-urheilun noususta tehty monitieteellinen tarkastelu osoittaa rakenteiden ja toimijoiden globaaLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Suomen huippu-urheilumenestys 35. Sosialististen maiden urheilumenestystä on usein pyritty selittämään näiden maiden tehokkaalla valmennuskoneistolla ja yhteiskunnan, totalisaatioteorian mukaisella, voimakkaalla taloudellisella ja ideologisella panostuksella huippu-urheiluun, nimenomaan olympiaurheiluun (Seppänen 1988). Suomi yksittäisenä maana oli Seppäsen tutkimuksissa olympiahistorian menestynein valtio, kun menestys suhteutettiin asukaslukuun. Olennaista markkinajohtoisessa globalisaatiossa on ylikansallisten organisaatioiden, kuten KOK, UEFA tai IAAF toiminta, jolla ne pyrkivät rakentamaan globaaleja toimintamalleja ohi kansallisten järjestelmien. Aineiston yhtenäisyys sekä yleisesti vallitseva käsitys siitä, että olympiaurheilu on tietyllä historiasta nousseen arvostuksen kautta muiden kilpailujen yläpuolella ovat vaikuttaneet tämän lähtökohdan syntymiseen (Ylikangas & Ilmanen 1982). & Ilmanen, K. Selitys Suomen hyvälle menestykselle olympialaisissa ei ole pelkästään se, että Suomi on protestanttinen maa, jonka pyrkimyksiä ohjaavat uskonnon esiin nostamat suorituskorosteiset tavoitteet. HUIPPU-URHEILUMENESTYKSEN TUTKIMUS Huippu-urheilumenestystä voidaan tarkastella joko yksilöiden, paikallistason tai kokonaisten urheilujärjestelmien näkökulmasta. Nykyään on kuitenkin hyvä huomioida, että olympialaiset muodostavat vain yhden osa-alueen kansainvälistä kilpaurheilua. 1990-luvulla globalisaatio -tutkimus on lisännyt urheilumaantieteen merkitystä (Maguire 1999). Eri kansakuntien menestyksen tutkimus Suomi on yksi niistä kansakunnista, jotka ensimmäisenä osasivat hyödyntää hyvän kansainvälisen urheilumenestyksen kansallisen etevyyden osoittajana erityisesti olympialaisten yhteydessä 1910ja 1920 luvuilla. Yhteiskuntien ideologisten ylärakenteiden taustalla on Weberin protestanttisen etiikan käsite
TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Suomen huippu-urheilumenestyksen tutkimus perustuu eri tilastomateriaalien käyttöön. Historiallisesti useimmat eurooppalaiset lajit ovat saaneet nykyisen kilpailumuotonsa alun 1800-luvun Englannissa, kuten esimerkiksi jalkapallo, tennis, yleisurheilu, golf, rugby ja moottoriurheilu. Suomalaisten saavuttamiven MMja EM-mitalien määrä olympialajeissa sekä muissa lajeissa vuosina 1969-1996 olympiadeittain. Suomen suhteellista olympiamenestystä tutkittaessa on käytetty Seppäsen (1981) käyttämään metodia, jossa olympiamitalit pisteytetään (kulta=3 pistettä, hopea = 2 pistettä ja pronssi = 1 piste) ja kansakunnan menestyskerroin lasketaan jakamalla kansakunnan suhteellinen osuus kokonaispisteistä kansakunnan suhteellisella osuudella maapallon väestömäärästä. Metodia on arvosteltu siitä, että se suosii pieniä maita suurten kustannuksella. Kansallisesti urheilumaantieteellinen tutkimus on ollut muutamien yksittäisten tutkimusten varassa. Urheilun suosiota ei voida tutkia vain yksittäistä urheilumuotoa tarkastelemalla, vaan huomioon tulisi ottaa laajemmat prosessit, jotka käsittelevät urheilun kokonaisuutta (Van Bottenbourgh 1992). Kansainvälisillä arvokilpailuilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa olympialaisia, aikuisten MM-kilpailuja, EM-kilpailuja tai vastaavia sarjoja, joissa kauden päättyessä eniten pisteitä kerännyt urheilija tai joukkue julistetaan Maailman tai Euroopan mestariksi. lien sekä lokaalien vaikutusten verkoston, jossa yksittäisten kausaalisuhteiden esittäminen Kenian juoksun noususta on mahdotonta (Bale, Sang 1996). Suomalaisten saavuttamien olympiamitalien ja muiden arvokilpailumitalien määrät vuosina 1969-96 olympiadeittain tarkasteltuna. Urheilulajin suosion määrittävät yksittäisten ihmisten motiivit, mutta urheilulajin suosituksi tekemisen prosessia eivät voi selittää pelkästään yksittäisten ihmisten motiivien summalla. Suhtautuminen urheiluun on pitkälti sama asia kuin suhtautuminen yhteiskuntaan. Lisäksi muutamat saksalaiset lajit, käsipallo ja voimistelu sekä ranskalainen pyöräily, yhdessä muualta tulleiden lajien (koripallo, lentopallo, itämaiset taistelulajit) muodostavat yhdessä usean eurooppalaisen valtion urheilukulttuurin perustan. Olympiamenestyksen kohdalla tiedot on kerätty vuosilta 1968-1994 olympiakilpailujen 350 + < 300 + --------,==as------1 250 -l---------_,---7-------< 200 + --j 150 100 50 ---_J_....---~~------1..,.--L_-"-r]-L_-'-c--"--c,_.----1..1 1969-72 1973-76 1977-80 1981-85 1985-88 1989-92 1993-96 13 13 17 25 11 12 10 200 172 257 295 385 434 441 Kuvio 1. Näiden lajien ulkopuolelle jää kuitenkin paljon urheilua, jossa vastaavaa keskittymistä ei tapahdu. TULOKSET Suomen absoluuttinen huippu-urheilumenestys Suomalaisen huippu-urheilun absoluuttinen menestyksellä eri lajeissa vuosina 1966-1998 tarkoi. Sekä 1970-luvulla että 1990-luvulla tehdyissä kilpaurheilun kansallista keskittyneisyyttä tarkastelevissa tutkimuksissa kiinnitetään huomiota urheilun ammattilaistumisen seurauksena tapahtuvaan kasautumisilmiöön, eli vain varakkailla ja riittävän suurilla markkina-alueilla olevilla seuroilla on mahdollisuus menestyä markkinajohtoisissa lajeissa (Sänkiaho, Simola 1977; Itkonen, Nevala 1998). Urheilun sisäisen dynamiikan muutokset ovat kuitenkin hyvin vähäisiä ja niiden avulla ei voida ymmärtää eri urheilumuotojen suosiossa tapahtuvia muutoksia eri yhteiskunnissa. Urheilu on kulttuurinen tuote, joka on tiukasti yhteydessä yhteiskuntaan (Wacquant 1989). Kpl 250 200 150 100 50 1969-72 1973-76 1977-80 1981-84 1985-88 1989-92 1993-96 27 17 18 23 25 27 35 48 72 108 119 153 190 175 i!1 E M-milalit ol 46 22 18 20 36 42 32 1D Muiden laien EM-mitalit 79 61 113 133 171 175 199 Kuvio 2. Metodin tarkoituksena on asettaa Suomen olympiamenestys kansainväliseen vertailuun. Laajasti urheilijoiden liikkumista 1900-luvun alussa niin maantieteellisesti kuin sosiaalisesti on tarkasteltu teoksessa Suomi Urheilun Suurvaltana (Häyrinen, Laine 1989). Näiden lajien vastaanotto ja suosio eri Euroopan maissa vaihtelee, kuitenkin niin, että lähes poikkeuksetta jalkapallo on harrastajamäärissä suosituin urheilumuoto Euroopan eri valtioissa. Suomen absoluuttinen huippu-urheilumenestys on laskettu kansallisesta näkökulmasta niin, että huomioon on otettu kaikki kansallisten lajiliittojen kautta toimiva huippu-urheilu, eli kansainväliset Kpl 500 ~ ---~ 450 + -~=, 400 t------------------1 arvokilpailut. Suomalaisten voittamat mitalit on kerätty urheilun käsikirjasta (1994), urheilun vuosi tieto -julkaisuista vuosilta 1973-1998 ja eri lajien www-sivuilta (Suomen Liikunta ja Urheilu 2000). Tämän tutkimuksen kannalta oleellista ei ole verrata Suomea esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Saksaan tai muihin suurvaltoihin, vaan lähinnä kuvata Suomen olympiamenestyksen muutosta historiallisesti. Huippu-urheilu, siihen kuuluvat lajit, niiden harjoittamismuodot, organisaatiot ja perinteet, ovat selvästi erilaiset jopa Euroopan Unionin eri maissa. Tutkimuksen tavoitteena on kuitenkin Suomen kansallisen tilanteen arviointi. Pierre Bourdieun mukaan ihmiset tekevät valintoja, mutta valintoja tekevät ihmiset eivät voi valita kaikkia valintojen taustalla olevia ehtoja. Lajien suosiota eri maissa on yritetty tutkimuksellisesti selvittää varsin vähän, ja useimmat tutkimukset ovat keskittyneet urheilun sisäisen dynamiikan selvittämiseen. 36 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Suomen huippu-urheilumenestys virallisista raporteista
Naiset saavuttivat 26 mitalia. Suhteellisesti olympiamitalien osuus kaikista mitaleista on pudonnut 1960-luvun lopulta lähtien 6 %:sta 2 %:teen. Boutilier ja Giovanni (1992) perustelevat yksilölajien voimakasta asemaa olympialaisissa kuudella seikalla; historia, organisaatio, kulttuuri, sosiaalinen nousu, modernisaatio sekä politiikka. Suomalaisten urheilijoiden menestys ammattiurheilussa Ammattilaisurheilu on tilanneja tapahtumaurheilua, jossa talouden vahva rooli pakottaa urheilijat ja joukkueet esiintymään yleisölle, eli kilpailemaan, mahdollisimman usein. Jääkiekossa lajin kansainvälisen jääkiekkoliiton jäsenenä on 55 eri maiden kansallista liittoa, kansainvälisen liittokiekkoliiton jäsenenä on 22 maata, Amerikkalaisen jalkapallon eurooppalaisessa katto-organisaatiossa 16 maata, jääpallon kansainvälisessä liitossa 10 maata ja ringeten kv. Kesäolympialaisissa yksilölajien osuus on historiallisesti vaihdellut 6693 %:n välillä lajien kokonaismäärästä, elijoukkuelajien merkitys olympialaisten kannalta määrällisesti tarkasteltuna on huomattavasti pienempi kuin yksilölajien. Olympialaiset heijastavat länsimaista individualistista kulttuuria, jonka täydentämistä joukkuelajien kommunikaatiota ja yhteistyötä korostavilla toimintakulttuureilla ei ole suosittu. Vaikka olympialaisten lajimäärä on kasvanut voimakkaasti, Suomen menestys olympialaisissa on edelleen voimakkaasti perinteisten lajiliittojen menestyksen varassa, sillä hiihtolajit (54 mitalia), yleisurheilu (20 mitalia) sekä paini (9 mitalia) saavuttivat 2/3 Suomen kokonaismitalien määrästä. 1980-luvulla menestys oli jääpallon, amerikkalaisen jalkapallon ja ultimaten varassa. Niinpä on luonnollista, että myös kansallisesti olympiamenestys suhteutettuna muuhun huippu-urheilumenestykseen on suhteellisesti huomattavasti vähäisempää kuin esimerkiksi 1960-luvulla. Urheilumuotojen, urheilulajien, sarjaja luokkajakojen sekä kansainvälisten arvokilpailujen lukumäärä vaihtelee eri lajiliitoissa, joten eri lajiliittojen menestyksen vertailu ei ole tasapuolista. Ensimmäinen Suomen yhteiskunnan viralliLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Suomen huippu-urheilumenestys 37. Näistä mitaleista 37 % (73 kpl) saavutettiin olympialajeissa. Kun nykyaikaisten olympialaisten historian aikana erilaisia useiden urheilulajien kansainvälisiä arvokilpailuja (mm. Verrattuna joukkueurheilun superlajeihin, lentopallo (217 jäsentä), jalkapallo (yli 200 jäsentä) ja koripallo (208 jäsentä), ovat Suomen menestyslajit varsin vähän maailmalla harrastettuja. Suomen menestys joukkuelajeissa Suomalaisia on pidetty metsien miehinä, joille joukkuepelien yhteistoiminta ja sosiaalisuus on vierasta. Suomalainen huippu-urheilukulttuuri onkin ollut voimakkaasti painottunut olympiaurheiluun. Olympialajilla tarkoitetaan urheilulajia, joka on seuraavien olympiakilpailujen ohjelmassa. 1990-luvulla menestystä on tullut kuudessa lajissa;jääpallo, amerikkalainen jalkapallo, jääkiekko, ultimate, salibandy sekä ringette. Mitalien muodossa Suomen arvokilpailumenestys joukkuepeleissä on kuitenkin tullut lajeissa, joiden levinneisyys ei ole laaja. Kun Suomi urheilunsa kulta-aikoina, vuosina 1908-1936, sijoittui eri maiden välisessä mitalitaulukossa neljänneksi, oli Suomen sijoitus vuosina 1968-1996 olympialaisten vastaavassa taulukossa jaettu 26. Tutkimuksessa käytettyjen lähteiden mukaan mitalien yhteismäärä oli 2085. Kilpailujen ja lajien lisääntyminen ja samalla kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen laajeneminen kansallisesti ilmenee myös, kun tarkastelussa erotetaan olympialajeissa saavutetut mitalit ja muissa lajeissa saavutetut mitalit (Kuvio 2.). Jalkapallossa olympialaiset, MM-kisat sekä EM-kisat ovat kerran neljässä vuodessa, kun esimerkiksi aerobicissa, lumilautailussa tai ammunnassa järjestetään useat arvokilpailut vuodessa. Vasta 1990-luvun jääkiekon kansainvälisen menestyksen myötä on myös joukkuelajien arvostus noussut. Suomalaiset urheilijat saavuttivat arvokilpailumitaleja vuosina 1966-1998 yhteensä 48:n eri lajiliiton alaisissa urheilulajeissa. Lukuun eivät sisälly yksittäisten urheilumuotojen tai lajien arvokilpailut, joita järjestetään nykyään useita satoja vuodessa. Vaikka harrastajamäärillä mitattuna jalkapallo ja jääkiekko ovatkin suosittuja lajeja, on niiden huippu-urheilullinen status ollut matala. Talviolympialaisten kohdalla Suomi sijoittui seitsemänneksi. Yhteensä 48:n eri lajiliiton urheilijat ovat saavuttaneet mitalin kansainvälisissä arvokilpailuissa vuosina 1966-1998. 1970-luvulla Suomi sai yhteensä 5 mitalia, 1980-luvulla 23 mitalia ja vuosina 1990-1998 yhteensä 37 mitaliajoukkuelajien arvokilpailuissa. Kun esimerkiksi naisten kolmiloikka oli ensimmäisen kerran olympialaisten ohjelmassa vuonna 1996, tuli siitä olympialaji tässä tarkastelussa vuonna 1993. Vuoteen 1976 saakka olympialajien mitaleiden suhteellinen osuus pysyi yli 20 %:n, mutta vuodesta 1977 lähtien muiden lajien mitalien määrä on kasvanut niin, että olympialajeissa saavutettujen mitalien suhteellinen osuus on ollut 14 16 %. olympialaiset, maanosien mestaruuskilpailut) on järjestetty keskimäärin kolmet kilpailut vuodessa, niin vuosien 1972-1996 aikana järjestettiin keskimäärin 11 vastaavat kansainväliset arvokilpailut vuodessa (Landry, Yerles 1996). Vuosina 1993-1996 olympialajeissa saavutettiin 15 % (67 kpl) kaiken kaikkiaan 441:stä arvokilpailumitalista. Suomalainen urheilujärjestelmä perustuu amatörismin ideologialle ja vapaaehtoistyöhön, johon ammattilaisuuden tehokkuus ei välttämättä sovellu ilman ristiriitoja. Vaikka joukkuelajeissa saavutettujen mitalien määrä ei luonnollisestikaan nouse niin suureksi kuin yksilölajeissa, on Suomen menestys joukkuelajeissa kuitenkin parantunut huomattavasti 1960-luvulta lähtien. Olympialaisissa suomalaiset urheilijat saavuttivat vuosien 1968-1998 aikana yhteensä 122 olympiamitalia,joista talviolympialaisten osuus on 58 %, eli 71 mitalia. Amatööriurheilussa johtavana periaatteena on urheilijan kehittäminen ja kokemus. Amatööriurheilijalle kilpailut ovat juhlatapahtumia, ammattilaisurheilijalle kilpailut ovat arkipäivää. Suomalaisten arvokilpailuissa saavuttamista 2085:sta mitalista voimanostoliitto on saavuttanut 389 mitalia, moottoriliitto 266 mitalia, ammuntaliitto 208 mitalia sekä purjehtijaliitto 125 mitalia. Olympiadeittain tarkasteltuna suomalaisten voittamien olympiamitalien määrä on ollut 10-25 mitalia, kun muiden arvokilpailujen mitalimäärä on lisääntynyt 200:sta mitalista 441 mitaliin (kuvio 1.). tuksena on kuvata suomalaisen huippu-urheilun laajuutta ja erityisesti olympialaisten menestystä suhteessa muuhun menestykseen. Suomessa näitä lajeja on harrastettu aktiivisesti ja näin myös menestys ensimmäisissä arvokilpailuissa on ollut hyvä. Vuosina 1969-1972 suomalaiset saavuttivat yhteensä 200 mitalia arvokilpailuissa. liitossa kahdeksan maata. Osa Suomen menestyksestä selittyy uusien lajien, kuten salibandy ja ringette, arvokilpailujen alkamisella vasta 1990-luvulla. Olympialaisten kilpailulajit ovat puolestaan voimakkaasti yksilölajeja suosivia. 1990-luvulla naiset saavuttivat joukkuelajien arvokilpailuissa jo 16 mitalia Suomen 37:sta mitalista. Vuosina 1993-1996 suomalaiset saavuttivat yhtä olympiamitalia kohden 44 muuta arvokilpailumitalia. naiset saavuttivat ensimmäisen mitalin jääkiekon EM-kilpailujen voitolla vuonna 1989. 1960ja 1970-luvuilla Suomen mitalit joukkuelajeissa tulivat jääpallossa, jossa Suomi sijoittui vuotta 1967 lukuun ottamatta aina kolmanneksi Ruotsin ja Neuvostoliiton jälkeen. Länsimaisen urheilun globaali leviäminen on ollut voimakkainta II maailmansodan jälkeen. tila yhdessä Uuden-Seelannin kanssa. Suomalaiset joukkueurheilulajit ovat saavuttaneet arvokilpailuissa vuosina 1966-1998 yhteensä 70 mitalia
Pelaajat rankataan tenniksessä ATP-turnauksista kerättyjen pisteiden mukaan. MGL 6,10 USA 3,32 CAN 5,40 18. ROM 7,15 POL 3,85 JAM 6,42 15. Vuosina 1990-98 yhteensä 43 valtion pelaajat ylsivät kauden viimeisellä ATP-listalla sadan parhaan pelaajan joukkoon. Asukaslukuun suhteutettu menestyskerroin 20 parhaan valtion kohdalla kesäPoliittiset muutokset lähinnä ItäEuroopan sosialistisissa valtioissa 1980-luvun lopulta lähtien vaikeuttavat kansakuntien olympiamenestyksen vertailua. ISV 9,96 MGL 9,38 AHO 11 ,62 6. Pohjoismaat (ilman Islantia) ovat kuitenkin muodostaneet vakaan valtioryhmän, jossa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan asukaslukuun suhteutettu olympiamenestys on ollut laskusuunnassa vuosina 1966-1996. SLO 5,39 SWI 3,13 FGR 4,87 20. Pienten protestanttisten maiden menestys väheni jo II maailmansodan jälkeen, kun hegemoniataistelu Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä alkoi (Seppänen 1988). Tässä vertailussa Suomi on sijalla 33 yhteensä kolmella top 100 -sijoituksella. sesti määrittelemä ammattilaisurheilija pelasi jääkiekon SM-liigassa vasta vuonna 1994. Muita vahvoja tennismaita ovat olleet Espanja (96), Ruotsi (79) ja Saksa (69). Myös muita mitalisijoja suomalaisilla on yhteensä 16, kun niitä yhteensä on ollut jaossa 40 kappaletta. Näiden yhteensä 900 topBOIKOTTIEN ENNEN BOIKOTTEJA AIKANA/ VUODET VUODET1968-1996 / VUODET 1968-1972 1976-1988 Valtio Kerroin Valtio Kerroin Valtio Kerroin 1. DDR 33,07 HUN 19,18 DDR 46,40 2. Ammattilaisurheilun globaali rekrytointija kilpailujärjestelmä on usein ristiriidassa kansallisten urheilujärjestelmien ja niiden tavoitteiden kanssa. Menestys rallissa on ollut pienen joukon etuoikeus, sillä vain seitsemän maata on saavuttanut rallin MM-sarjassa mitalin vuosina 1979-1998. Suomi poliittisesti sitoutumattomana valtiona on osallistunut kaikkiin olympialaisiin vuodesta 1906 lähtien ja osaltaan suurvaltojen boikottien ansiosta saavutti vuosien 1976BOIKOTTIEN JÄLKEEN / VUODET 1992-1996 Valtio Kerroin TGA 34,81 HUN 17,49 BAH 17,37 NZE 14,90 AUS 11,81 BUL 11,61 CUB 9,43 NAM 9,28 JAM 8,38 BLR 7,77 CZE 7,43 SWE 7,32 IRL 7,29 NOR 6,83 NED 6,40 GER 6,23 FIN 5,83 SLO 5,39 SWI 5, 11 ROM 5,10 1988 kisoissa myös suhteellisesti tarkasteltuna parempaa menestystä kuin näitä olympialaisia edeltävissä ja seuraavissa olympialaisissa. Suomen vapaaehtoistyöhön ja amatörismiin perustuva urheilujärjestelmä ei välttämättä ole tehokkain koneisto tuottamaan tulosta ammattilaislajeissa, varsinkin kun järjestelmän pääpaino on historiallisesti ollut olympialajeissa. Taloudellisesti voimakkaat yritykset rakentavat ammattilaisurheilun avulla järjestelmää, joka pyrkii ohittamaan vanhat kansallisvaltioiden rakenteet, jotka ovat perinteisesti urheilussa rakentuneet arvokilpailujen varaan. Vuosina 1968-1998 Suomen suhteellinen olympiamenestys on ollut paljon vaatimattomampi. AUS 7,88 DEN 5,70 SWE 8,96 10. NAM 9,28 NZE 6,81 FIN 10 82 8. Vuosina 1966-1996 Eurooppalaisista olympialaisissa vuosina 1968-96, ennen boikotteja, boikottien aikana ja boikottien jälkeen. GER 6,23 FIN 3,58 NOR 5,85 16. NZE 9,87 SWE 7,83 BER 11,16 7. Suomen huippu-urheilumenestyksen suhteellisuuden kannalta on mielenkiintoista lähestyä asiaa päinvastaisesta näkökulmasta, eli analysoida niitä lajeja, joissa Suomi ei koskaan ole saavuttanut menestystä kansainvälisten arvokilpailumitalien muodossa. Top-20 tai top-50 sijoituksia suomalaisilla ei ole lainkaan. SUOMEN SUHTEELLINEN OL VMPIAMENESTVS Hyvästä historiallisesta menestyksestä ja urheilun suuresta kansallisesta merkityksestä itsenäistymisprosessissa johtuen olympialaisilla on aina ollut suuri merkitys suomalaisille. FIN 7,76 TCH 5,10 SUR 8,71 12. JAM 5,98 FGR 3,28 AUS 5,02 19. CZE 7,43 CUB 4,36 MGL 6,51 14. Suomen menestys boikottikilpailujen aikana on ollut selvästi parempaa kuin muiden Pohjoismaiden, jotka eivät juuri hyötyneet olympiaboikoteista. Suomen suhteellinen menestys on muuttunut verrattaessa aikajaksoja ennen olympiaboikotteja (vuodet 1968 ja 1972), boikottien aikana (vuodet 1976, 1980, 1984 ja 1988) sekä boikottien jälkeen (vuodet 1992 ja 1996). BUL 17,07 BUL 11,33 ISV 23,23 4. DEN 5,20 sov 2,76 ISL 4,38 100 sijoituksen joukossa oli ylivoimaisesti eniten yhdysvaltalaisia pelaajia (143 top-100 sijoitusta). Taulukko 1. TGA 11,60 AUS 9,66 HUN 16,01 5. Rallissa maailman mestaruudesta on kilpailtu vuodesta 1979 lähtien ja vuoteen 1998 mennessä jaossa olleista mestaruuksista suomalaiset ralliajajat ovat voittaneet puolet, eli kymmenen mestaruutta. Ruotsalaisten urheilijoiden hyvä menestys tenniksessä ja golfissa ja suomalaisten vahva menestys moottoriurheilussa viittaakin van Bottenburgin (1992) selitykseen erilaisista kulttuureista lajien suosion taustalla. HUN 17,34 DDR 13,08 BUL 24,53 3. Paavo Seppäsen tutkimuksissa Suomi oli vuosina 1896-1972 menestynein kansakunta, kun olympiamenestys suhteutettiin väestömäärään. Suomen sijoitus suhteellisen menestyksen mukaan lasketussa taulukossa putosi vasta boikottiolympialaisten jälkeen, kun muiden Pohjoismaiden menestys kääntyi laskuun jo aikaisemmin. CUB 7,46 ROM 4,61 CUB 8,59 13. 38 LIIKUNTA & TIEDE 6/200:) • Suomen huippu-urheilumenestys. Yksittäisiä ammattilaisurheilijoita Suomessa on toki ollut jo viime vuosisadalta lähtien ensin hiihdossa ja myöhemmin esimerkiksi moottoriurheilussa. Vähemmän menestystä saavuttanut laji on esimerkiksi tennis, joka on vahva ammattilaislaji. Suomalaisia ei turnauksen rahalistan sadan parhaan joukossa vastaavalla ajanjaksolla ole ollut yhtään. Lisäksi oman kategoriansa muodostavat ammattilaisuuteen perustuvat yksilölajit, joissa arvokilpailujen lisäksi urheilijoiden paremmuutta mitataan erilaisilla kilpailusarjoilla, kuten esimerkiksi pyöräily, golf, ja tennis. Vuosien 1990-98 sadan parhaan rahalistoilla on yhteensä 97 ruotsalaista pelaajaa, mikä on 11 % kaikkien pelaajien määrästä. Yksilölajien ammattilaisurheilusta löytyy esimerkkejä lajeista, joissa Suomen menestys on ollut eriomaista ja toisaalta lajeja, joissa suomalaiset eivät ole menestyneet. Ruotsalaisten menestys myös golfin arvostetuimmassa Eurooppalaisessa kilpailusarjassa (European tour) on ollut hyvä. Suomen edellä on kaksi minivaltiota Tonga ja Neitsytsaaret, jotka molemmat ovat saavuttaneet yhden mitalin, mutta vähäisen väestömääränsä vuoksi nousevat tässä tarkastelussa korkealle (taulukko 1.). BLR 7,77 KEN 5,54 NZE 8,89 11 . SWE 8,27 NOR 5,86 ROM 9,44 9. NOR 6,13 NED 3,53 DEN 5,69 17. Asukasmäärään suhteutettuna Suomi sijoittuu olympiamenestyksessä vuosina 1968-1996 sijalle 11. Useat näistä lajeista, kuten jalkapallo, koripallo, lentopallo, maahockey, kriketti, rugby tai baseball ovat suosittuja joukkuelajeja
Toiseksi suomalainen yksilölajien puurtaminen on aivan viime vuosikymmeniin saakka näyttänyt sopivan hyvin olympiamenestyksen pohjaksi. Tällaisia valtioita ovat esimerkiksi Espanja, Ranska, Alankomaat sekä Irlanti. Protestanttisen etiikan mukainen korkea työn tekemisen moraali on ollut siirrettävissä suoraan myös urheilemiseen, jopa siinä määrin, että suomalaisten on väitetty ensimmäisenä "pilanneen" amatööriurheilun ideaaleja (Goodhart, Chataway 1968). Suomen menestys ei II maailman sodan jälkeistä aikaa lukuun ottamatta ole romahtanut, sillä vuosina 1968-1998 pienin saavutettu mitalimäärä olympialaisissa on ollut neljä mitalia. Vuonna 1980 maassamme asui 12 000 ulkomaalaista henkilöä, mikä oli vain 0,3 % koko väestön määrästä. SWE 20,71 8. Suomalaisen yhteiskunnan kannalta on totalisaatioon perustuvien kilpailujen suosio ollut luonnollista ja urheilukilpailut kansallisen itsetunnon kohottajina mitä parhaimpia tapahtumia. Mitkä asiat tai tekijät sitten voivat luonnehtia Suomen urheilujärjestelmän suhteellista tehokkuutta ottaen huomioon esimerkiksi pienet väestöreservit. Syntyperäisen ja kotimaassa valmennetun suomalaisen urheilijan taistelu olympiamitaleista on edustanut totalisaation mukaista kilpailua jo lähes sadan vuoden ajan. Asukas-lukuun suhteutettu menestyskerroin 15 parhaan valtion kohdalla kesäolympialaisissa vuosina 1968-1996. sijalle. GDR 41,98 5. Yhä suurempi osuus Suomen menestyksestä saavutetaan olympialaisten ja olympialajien ulkopuolelta. Globaalissa kilpailussa mukana olevien organisaatioiden resurssit ovat merkittävästi suuremmat kuin kansallisen tason organisaatioiden. 1990-luvulla ulkomaalaisten määrä on kasvanut hieman nopeammin, niin että vuoden 1998 lopussa ulkomaalaisia Suomessa asui 85 000 henkilöä, mikä on 1,6 % koko väestöstä (väestörekisterikeskus 2000). POHDINTA Suomen voittaminen arvokilpailumitalien määrä on lisääntynyt rajusti vuosinen 1966-1998 aikana. Kalevi Heinilä kiinnitti ensimmäisen kerran vuonna 1967 tieteellisellä foorumilla huomion siihen, että menestys kansainvälisessä kilpaurheilussa ei enää ollut yksilöiden välistä kamppailua, vaan yhä suuremmassa määrin erilaisten järjestelmien välistä kilpailua (Bale, Sang 1994). Totalisaation näkökulmasta tarkasteltuna urheilussa siirrytään paikallisesta ja kansallisesta kilpailusta globaaliin kilpailuun. Totalisaatio, eli Suomesta löytyvien resurssien hyväksikäyttö huippu-urheiluun, on todennäköisesti hyödynnetty tehokkaasti käyttäen hyväksi kansainvälisiltä kilpakentiltä saatuja tietoja ja taitoja Suomessa syntyneiden urheilijoiden valmentamiseen. Talviolympialaisten kohdalla Suomen asema vahvana talviurheilumaana näyttää säilyvän koko ajanjakson ajan. CAN 7,0, 13. Perinteinen käsitys olympiamenestyksestä koko maan urheilumenestyksen mittarina ei toimi enää 2000-luvulla. Vaikka kansalliset järjestelmät edelleenkin kilpailevat keskenään esimerkiksi olympialaisten yhteydessä, on kansakuntien välinen kilpailujärjestelmä saanut haastajan, ammattilaisurheilun, jossa kilpailu perustuu yleisesti globaaleihin rekrytointijärjestelmiin sekä avainorganisaatioiden jonkinasteiseen monopoli-asemaan mahdollisia kilpailevia järjestelmiä vastaan. AUT 38,78 6. Koko ajanjaksolla Suomi sijoittuu kolmanneksi Liechtensteinin ja Norjan jälkeen (taulukko 2.). Vaikka Suomen, kuten myös muiden Pohjoismaiden, olympiamenestys on sekä absoluuttisesti että suhteellisesti hieman heikentynyt 1960-luvun lopulta lähtien, pystyy suomalainen vapaaehtoisuuteen perustuva urheilujärjestelmä kuitenkin jatkuvasti tuottamaan olympiamitalisteja. SLO 7,T 12. TCH 5,3c 15. FIN 5226 4. Tässä suhteessa Suomi lähestyy LänsiEuroopan valtioita. SWI 36,47 7. LUX 17,75 9. Tästä johtuen valtiojohtoiseen totalisaatioon perustuvan kansakuntien välisen kilpailun merkitys tulee vähenemään markkinajohtoisen totaliLIIKUNTA& TIEDE6/2CKXl • Suomenhuippu•urheilumenestys 39. NOR 115,63 3. Vaikka useimmat näistä ei-olympialajeista eivät saavuta suurta julkisuutta, nousee menestys erityisesti ammattilaisurheilussa yhä suuremmalle julkiselle huomiolle. Yhteiskunnan vähäinen ohjaus on mahdollistanut voimakkaasti käytännön toimintaan perustuvan urheilujärjestelmän luomisen, jossa urheiluseurat ja opistot ovat olleet merkittävässä roolissa. NEO 14,35 10. Muutaman LänsiEuroopan valtion menestys on selvästi myös asukaslukuun suhteutettuna parantunut boikottien jälkeen. Kansallisesti Suomessa koko liikuntakulttuurin Valtio Kerroin 1. kenttä on monipuolistunut, jolloin olympiaurheilun asema on myös heikentynyt. Vaikka suomalaisen yhteiskunnan (valtio, kunnat) panostus huippu-urheiluun tapahtuu vielä paljolti olympiaurheilun periaatteiden mukaisesti, on yritysten tuki jo siirtynyt pääosin joukkueurheilulle . Talviolympialaisissa on vuosina 1968-1998 yhteensä 40 valtiota voittanut mitalin. valtioista Suomen kaltainen menestys on ollut Bulgarialla, Romanialla ja jossain määrin myös Iso-Britannialla. Suomalainen urheilujärjestelmä omaa erittäin menestyksekkään olympiahistorian. Suomen suhteellinen menestys on vaihdellut hyvin vähän. Kuilu globaalisti ja kansallisesti kilpailevien urheilijoiden välillä kasvaa. Pohdittaessa syitä Suomen menestyksen heikkenemiselle, voidaan esiin nostaa seuraavia asioita: kansainvälisen huippu-urheilun voimakas maantieteellinen laajentuminen etenkin olympialaisten kohdalla, ammattilaisurheilun voitto amatööriurheilusta, uusien valtioiden syntyminen sekä urheilun antamat mahdollisuudet kansallisen identiteetin kohottamiseen. Lillehammerin talviolympialaisissa vuonna 1994 Suomi sijoittui vasta 5. Jos valtion kansainvälistymistä arvioidaan maassa asuvien ulkomaalaisten määrällä, on suomalainen yhteiskunta on ollut varsin sulkeutunut. 1990-luvulla globalisaation myötä totalisaatioon perustuva nationalistinen tarkastelu urheilijoiden tuottamisen edellytyksistä on menettänyt merkitystään. 2000-luvun urheilumenestystä tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon koko globaali urheilujärjestelmä sekä ihmisten, pääomien ja ideologioiden liikkuminen tämän järjestelmän sisällä (Bale, Sang 1994). Ensimmäiseksi voidaan mainita suomalaisen vapaaehtoisuuteen perustuvan järjestelmän antamat joustavat mahdollisuudet innokkaiden ihmisten toiminnan tukemiseen. Toisaalta Suomi on saavuttanut menestystä siitä lähtien, kun maa ensimmäisen kerran osallistui olympialaisiin vuonna 1906. UE 1235,41 2. Urheilu voidaan ymmärtää myös pienen ja ulkopuolelta tarkasteltuna varsin yhtenäisen kansan välineenä kansallistunnon kohottamiseksi. Kun huippu-urheilun kehitys jatkuu kansainvälisen olympialiikkeen moton "Citius, Altius, Fortius" mukaisesti etsien yhä uusia ja parempia keinoja tehokkaamman urheilun aikaansaamiseksi, muuttuu kansallisten urheilujärjestelmien merkitys oleellisesti. Kisojen kasvu ei vielä ole ollut yhtä voimakasta kuin kesäkisojen ja myös menestyksen jakautumisen perusteella kisojen todellinen globaali arvostus ja kasvu on vielä saavuttamatta. DEN 5,3E 14. Ne lahjakkaat urheilijat, jotka valitaan globaaliin kilpailujärjestelmään tulevat kilpailemaan ei vain eri tasolla, vaan myös "eri kilpailua" kuin kansalliselle tasolle jääneet urheilijat. GER 10,33 11. Samanaikaisesti laajeni myös kansakuntien olympiamenestystä tarkasteleva yhteiskuntatieteellinen tutkimus. RUS 4,7• TAULUKKO 2
Mistä johtuu suomalaisten keskisekä pitkäinmatkoin juoksijain etevämmyys. Tuunanen P. Helsinki: Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia . Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 131. Muistio 9404: 44-45. lnt. LTD, 1996. War Without Weapons. Globalization, Sport Development, and the Media/Sport Production Complex. Stadion 1967:19-24. Seppänen P. Palloiluseminaari 12 13.9. Siukonen M, Ahola M. Parhaat urheilijat asuvat, harjoittelevat ja kilpailevat globaalisti. Jyväskylä: Gummerus, 1998. Urheilun käsikirja. Human Kinetics, 1993:187-210. Bale J, Sang J. Rev. Urheilumenestyksen paikantuminen esimerkkinä Joensuu. Cambridge: Polity Press, 1999. The Presidencies of Lord Killianin and of Juan Antonio Samaranch. Boutilier MA, San Giovanni LF. London: Frank Cass & Co. London 1968. Handbook of Social Science of Sport. The Role of Competitive Sport in Different Societies. Gedda L, Milani-Comparetti M, Brenci G. for Soc. Seppänen P. Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen vuosikirja 6. Ilmarinen M . Frank H, Cook P. Colwell J. Rooney J. Out of Africa : The development of Kenyan Athletics, Talent Migration and the Global Sports System. Appadurai A. Nurmi P. Luschen G, Sage G. Sports Labour Migration in the Global Arena. Työläisurheilijan Joulu 1923. The Netherlands Journal of Social Sciences 1992:3-30. Joensuu, 1998:335-343. lnt. Suomi Urheilun suurvaltana. International Review for Sociology of Sport 1992:177189. Seppänen P. toim. of Sport 1988: 3-14. Segrave J, Chu D, toim. 20.7.2000. Seppänen P Sport Success and the Type of Culture. Global Sport: ldentities-Societies-Civilizations. Jyväskylä Gummerus, 1974. Towards a Reflexive Sociology: A Workshop with Pierre Bourdieu. URHEILUTULOSTEN JA-TILASTOJEN LÄHTEET: Arponen A. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1996. Rev. Urheilun vuosikirja. B The Totalization Process in International Sport. Wilcox RC, toim. Sport in the Global Village, Morgantown: Fitness lnformation Technology Cop. Lausanne : International Olympic Committee, 1994. Lausanne: 40 LIIKUNTA & TIEDE 6/2CXXl • Suomen huippu-urheilumenestys International Olympic Committee, 1996. Maguire J. Bale J, Maguire J, toim. Landry F, Yerles M. Sociocultural Determinants of Olympic Success. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu 115. Journal Of Science and Medicine in Sport 2000: 223-229. Bale J, Towards a geography of International Sport. Suomen Liikunta ja Urheilu. Oulun yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia n:o 17, 1992. Suomen Olympiakomitea. Voi 111. Gärtner M. Suomalaisen huippu-urheilijan elämänura. A Preliminary Report on Research made during the Games of the XVllth Olympiad Rome, 1960. A geography of American Sport: From Cabin Creek to Anaheim, Reading: Mass, 1974. Urheilun vuosikirjat 1978-92. One Hundred Years of Olympic Congresses 1894-1994: HistoryObjectives Achievements. Helsinki, 1989. Joki E, Simon E, toim. Urheilu Ihminen Yhteiskunta. Muller N. Olympism. Vuolle P. Movement Culture, Geography and Global Change. LÄHTEET Alaja E. Siukonen M. of Sport 1989:275282. Sports in the Cultural Pattern of the World. Maguire J, Bale J. Rodgers B, Rationalising Sports Policies; Sport in its Social Context; International comparisons, Strasbourg, 1977. Labor Relations in Sport: Central issues in Their Emergence and Structure in High-Perforrnance Sport. Illinois 1981. A Study of the Olympic Games 1952 at Helsinki. Bale J, Geography and the Olympics: An Evaluation of the Work of Ernst Joki. London Frank Cass & Co.LTD, 1994: 1 24. Sport and Leisure in Social Thought. London: Frank Cass & Co. The Global Sports Arena; Athletic Talent Migration in an lnterdependent World. Modernity at Large. London: Routledge, 1994. Väestörekisteri keskus. Sociological Theory 198926-63. 1994:353-363. Helsinki: Institute of Occupational Health, 1956. Itkonen H, Nevala A. Sport Science Review 1993:29-47. Van Bottenburg M . Urheilun vuosikirjat 1993-97. toim . http://www.slu.fi/jäsenet, 20.6.2000. Golf: http://europeantuor.com, 22.5.2000 Pihlaja J. http/ /väestö rek iste ri keskus . Kilpaurheilu ja urheilumenestys. Journal of Comparative Physical Education and Sport Cross Cultural and International Studies, 1988:109-118. for Soc. Miksi Suomi on urheilun suurvalta. Jyväskylä: Gummerus, 1993-1997. Ball DW. International Journal of Comparative Sociology 1972 186-200. Arvoitus "mikä on hyvä tulos?". The International Olympic Committee One Hundred Years: The Idea The presidents The Achievements. International Review for Sociology of Sport 1989:283-297. New York: Penguin Books, 1996. Olympic Games Competition: Structural Correlates of National Success. saation edetessä. The Global Sports Arena: Athletic Talent Migration in an lnterdependent World. toim . Helsinki: Vapk-kustannus, 1992:215 234. Sport and International understanding: Proceedings of the Congress held in Helsinki, Finland July 7-10.1982. Reinikainen, K. Berlin: Springer-Verlag, 1984:20-30. (toim.) Elämää Entisajan Joensuussa. Helsinki: Suomen Olympiayhdistys, 1982. Jyväskylän yliopisto, Liikuntasuunnittelun laitos, tutkimuksia n:o 17, 1977. Competitive Sport and Sport Success in the Olympic Games: A Cross-Cultural Analysis of Value Systems. Socialist Countries' Sporting Success before Perestroika-And After. toim. Olympiakisat: Ateenasta Atlantaan. Forssa: TietoSportti, 1994. 21 st Century Success in International Competition. Laine L. Jarvie G, Maguire J. Sänkiaho R, Simola M. Maguire J. fi/u I kl u ku m. Ylikangas H, llmanen K. Gafner R. Illinois Springfield, 1964:693-697. n:o 108, 1968. A Revisit to Social and Cultural Preconditions of Top Level Sport. Jyväskylä: Oy Scandic Kirjat Ab, 1978-92 Siukonen M, Ahola M. Olympic Success: A Cross-National Perspective. Bale J, Sang J. Sport in Social development: Traditions, Transitions and transformations. Suomi uskoi urheiluun. Joki E, Karvonen MJ, Kihlberg J, Koskela A, Noro L. Beamish R. Kilpaurheilun keskittyneisyys. Wacquant, LJD. lngham A, Loy J. Research in Sport and Physical Education . Helsinki: Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia n:o 151, 1970. Citius-Altius-Fortius: Suomen olympiayhdistys ry 1907-1982. Clumpner RA. Pyykkönen T. The Winner-take-all Society: Why the Few at the Top Get So Much More Than the Rest of Us. The Differential Popularization of Sport in Continental Europe. LTD, 1994:226-255. Goodhart P, Chataway C. Kenyan Running. Illinois Human Kinetics, 1981 :242-261 . Heinilä K. Bale J, Maguire, J toim. lnt. Suomi huippu-urheilun suurvaltana. Jyväskylä: Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 17, 1977. Seppänen P. Loughborough University of technology: Department of Geography, Occasional Paper Number 8, 1985. Cultural Dirnensions of Globalization, London: University of Minnesota Press, 1996. htm. Häyrinen R, Laine L. Seppänen P. Isänmaan sankarit: huippu-urheilijan vapaudet ja velvollisuudet. toim. Tennis: http://atptour.com, 17.5.2000. 1994. lndividual and team Sport in the Olympics: A question of Balance. Douyin X A Comparative Study of Competitive Sport training Systems in Different Countries
Asiasanat: kaatumisten ilmaantuvuus, kaatumistapaturma, ikääntyvät, fyysinen aktiivisuus. Results: The incidence of falls among the exercisers was statistically smaller than among the controls during the intervention [RR 0.92 {95% CI 0.86-0.99)] and follow-up [RR 0.21 {95% CI 0.05-0.82)]. Kaatumisen jakauma oli sama sukupuolten suhteen (p=.537), joten naisten ja miesten kaatumisten ilmaantuvuuksia ei eroteltu toisistaan. Kontrolliryhmä jatkoi normaalia elämäänsä. Tutkimuksessa kato oli 23 henkilöä 131:stä (17,6 %). There was no significant difference among men and women in the distribution of fall incidence (p=.537). Asumisympäristössä sattuneita kaatumisia seurattiin kymmenen kuukauden ajan puhelimitse tai kotikäynnein, mikäli tutkittavalla ei ollut puhelinta. Tutkimusasetelma oli kokeellinen, jonka mukaisesti tutkittavat jaettiin koe(n=92) ja kontrolliryhmään (n=39) . Objective: To assess the effectiveness of a 6-month physical activity programme in reducing the incidence of falls in homedwelling elderly people aged 70-75 years. The proportion of passive exercisers had fallen the most (35%), when only 6% of the active exercisers had fallen and 8% controls (p=.003). Kaatumistapaturmien ilmaantuvuus 70-75vuotiailla oululaisilla liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana SARI LEHTOLA 1, LIISA HÄNNINEN2, MARGIT PÄÄTALO1 1 Oulun seudun ammattikorkeakoulu OAMK, sosiaalija terveysalan yksikkö 2 Oulun seudun ammattikorkeakoulu OAMK, sosiaalija terveysalan yksikkö, Työterveyslaitos Oulu Yhteyshenkilö: Sari Lehtola, Oulun seudun ammattikorkeakoulu (OAMKJ, sosiaalija terveysalan yksikkö Professorintie 5, 90220 OULU, puh: 08 312 7324, fax: 08 312 7200, E-mail: sari.lehtola@oamk.fi TIIVISTELMÄ Kaatumistapaturmien ilmaantuvuus 70-75-vuotiailla oululaisilla liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana. The proportion of fallers (%) and the incidence of falls (falls/PY). Oulu, Finland. T ämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kaatumisten ilmaantuvuuteen kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention ja sen jälkeisen neljän kuukauden seurannan aikana 70-75-vuotiailla henkilöillä. Koeryhmä osallistui kuuden kuukauden mittaiseen liikuntainterventioon, joka muodostui ohjatusta ryhmäliikunnasta, sauvakävelystä ja kotivoimistelusta. Kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention aikana koeryhmään kuuluneet henkilöt kaatuivat 8 % vähemmän kontrolliryhmään verrattuna [RR 0.92 95 % CI 0.86-0.99]. Liikuntaintervention jälkeisen neljän kuukauden seurannan aikana koeryhmään kuuluneiden henkilöiden kaatumisriski oli lJ5 kontrolliryhmän kaatumisriskistä [RR 0.21 95 % CI 0.05-0.82]. Liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana koeryhmään kuuluneiden kaatumisriski oli 3/5 kontrolliryhmän riskistä [RR 0.60 95 % CI 0.43-0.84]. Lehtola S., Hänninen L., Päätalo M. Osallistujia kehotettiin lisäksi päivittäiseen voimisteluun ja vähintään 20 minuuttia kestävään kävelyyn. The proportion of fallers decreased among the exercisers (p=.039), where as the proportion of fallers remained the same among the controls (p=.500). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että aktiivisella liikunnalla oli kaatumiselta suojaava vaikutus. Participants: Community based study. 105 women and 26 men age between 70-75 years, voluntary. Mean age (SD) 72,3 years (1,6) for exercisers and 72,4 years (1,6) for controls. Conclusions: There was evidence that a consistent 6-month physical activity (walking with sticks, exercise at home, exercise class) provided a protection against falls among the home-dwelling elderly aged 70-75 years. The Elderly Falls Prevention Project was designed by socialand health care professionals of the city of Oulu and Oulu Polytechnic, School of Health and Social Care. Koeryhmässä kaatumisen todennäköisyys väheni, kun siirryttiin liikuntainterventiosta seurantaan (p=.039). Design: Randomized controlled trial of the program of physical activity (exercise group n=92) compared with the control group (n=39). Ryhmäliikunnassa painottui taiji-liikunta ja lihasvoimaharjoittelu. The exercise programme involved three major components an exercise class with warm up, Tai Chi, conditioning, and stretching (60 min, once weekly, for 20 weeks), a walking plan with sticks (20 minutes, at !east 3 times a week for 24 weeks) and a home exercise plan (20 minutes, at least 3 times a week for 24 weeks). Kun kaatuneitten määriä tarkasteltiin liikunta-aktiivisuuden mukaan, koeryhmän passiiviliikkujat kaatuivat suhteellisesti eniten (p=.003) . Outcomes: The falls in the home environment were measured over the intervention and follow-up. ABSTRACT The incidence of fall during six-months exercise trial and four-months follow-up among home-dwelling persons aged 70-75 years. Tutkimuksesta poissuljettiin ne, joiden fyysinen tai psyykkinen toimintakyky ei saavuttanut tutkimukseen tarvittavaa tasoa. Koeryhmän liikunta-aktiivisuutta kartoitettiin liikkumispäiväkirjojen avulla. Lehtola S., Hänninen L., Päätalo M. Tutkimusjoukkoon kuului 131 vuosina 1923-28 syntynyttä, kotona asuvaa oululaista naista (n=105) ja miestä (n=26). Ryhmä kokoontui kerran viikossa 60 minuuttia kerrallaan 20 viikon ajan. Key words : incidence, fall, physical activity, elderly LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä 41. B ackground: The study was a part of the program of multifactorial intervention to reduce the incidence of falling among elderly
Tutkimuksen koejärjestely ja aikataulu. Liikunnan sisällyttäminen osaksi interventiota on meta-analyysin (Province, Hadley, Hornbrook, Lipsitz, MilAlkumittaukset syyskuu-98 Liikuntainterventio 6 kk loka-maaliskuu n=92 Loppun=72 mittaukset maaliskuu -99 Seuranta 4 kk huhti-heinäkuu heinäkuu -99 Loppuhaastattelu n=l08 Kuvio 1. Fyysisellä harjoittelulla on lisäksi positiivinen vaikutus luun tiheyteen (McMurdo, Mole, Paterson 1997) ja kaatumispelkoon (Wolf ym 1996). Useiden tutkimusten (Lord ym 1995; Wolf ym 1996; Campbell ym 1997) mukaan fyysinen aktiivisuus parantaa fysiologisia toimintoja, kuten tasapainoa ja vartalonhallintaa, mutta sen yhteys kaatumistapaturmiin on epäselvä ja ristiriitainen. Syiksi arvellaan ikääntyvien henkilöiden määrän ja heidän kaatumistensa lisääntymisen lisäksi luun tiheyden huononemista. Fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kaatumistapaturmiin on tutkittu kahdella eri tavalla; liikunKohderyhmä maaliskuu -98 Mukaanottokriteerit Kyselyja haastattelu kesäkuu -98 Satunnaistaminen heinäkuu -98 ler, Mulrow, Ory, Sattin, Tinetti, Wolf 1995) mukaan keino vähentää ikääntyneiden kaatumistapaturmia ja niistä aiheutuvia vammautumisia. Merkittävimmät kaatumisriskiä lisäävät tekijät liittyvät inaktiiviseen elämäntapaan, kuten huonoon kävelykykyyn, tasapainoon (Newitt, Cummings, Kidd, Black 1989; Graafmans, Ooms, Hofstee, Bezemer, Bouter, Lips 1996), proprioseptiikkaan, reaktioaikaan (Lord, Ward, Williams, Anstey 1994; Lord, Clark 1996) tai alentuneeseen lihasvoimaa n (Studenski, Duncan, Chandler, Samsa, Prescott, Hogue, Bearon 1994; Koski 1997). JOHDANTO Ikääntyvien henkilöiden määrän kasvu ja heillä lisääntyvät kaatumistapaturmat ovat haaste kuntien palveluiden järjestämiselle. Ikääntyvien kaatumistapaturmien syyt liittyvät itse yksilöön, hänen toimintakykyynsä ja toimintaympäristöönsä (Tinetti, Speechley 1989; O'Loughlin, Robitaille, Boivin, Suissa 1993). Useiden tutkimusten (Campbell, Borrie, Spears 1989; Tinetti, Baker, McAvay, Claus, Garrett, Gottschalk, Koch, Trainor, Horwitz 1994; Koski 1997) mukaan joka kolmas 65 vuotta täyttäneistä henkilöistä kaatuu vähintään kerran vuodessa. Reinsch'n (1992), Lordin (1995) ja Wolfin (1996) tutkimusryhmien kontrolloiduissa kokeissa ei liikuntaa harrastavien ja harrastamattomien välillä ollut eroa kaatuneitten määrissä, mutta kaatumistiheys, vammautumisriski (Campbell ym 1997; Campbell, Robertson, Gardner, Norton, Buchner 1999) ja uudelleen kaatumisriski (Wolf ym 1996) olivat pienemmät liikuntaan osallistuneilla henkilöillä. 42 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä Kato n=3 (8 %) n=36. Joidenkin tutkimusten (Vetter, Lewis, Kysely N=806 (Kyselyn palautti n=444) Liikuntainterventioon antoi suostumuksensa n=259 Tutkimukseen soveltuvia n=131 Tutkimuksesta poissu]jettiin n= 128, Osallistumisensa penmeet n=88 Lääkärinkartoituksessa karsiutuneet tai dementiaseula n=40 nan lisäämisellä (Reinsch, MacRae, Lachenbruch, Tobis 1992; Lord, Ward, Williams, Strudwick 1995; Wolf, Barnhart, Kutner, McNeeley, Coogler, Xu 1996; Campbell, Robertson, Gardner, Norton, Tilyard, Buchner 1997) sekä niin, että liikuntaintervention lisäksi toteuLiikunta Kontrolli n=39 tettiin useita interventioita samanaikaisesti (Hornbrook, Stevens, Wingfield, Hollis, Greenlick, Ory 1994; Tinetti ym 1994; Wagner, Andrea, LaCroix, Crothaus, Luveille, Hecht, Artz, Odle, Buchner 1994; Steinberg, Cartwright, Peel, Williams 2000). Tulevaisuudessa sosiaalija terveydenhuollon kustannukset kasvavat, sillä arvioiden (Kannus, Niemi, Parkkari, Palvanen, Vuori, Järvinen 1999) mukaan kaatumisten pahimpina komplikaatioina pidettyjen lonkkamurtumien määrä kolminkertaistuu nykyisestä. Kosken (1997) mukaan noin puolet 70 vuotta täyttäneiden henkilöiden kaatumistapaturmista sattuu asumisympäristössä, 2 7 % sisätiloissa ja 20 % kodin pihapiirissä. Fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kaatumisten ilmaantuvuuteen on vaikea osoittaa, mikäli liikunta on osa moniammatillista yhteistyötä
Näin mahdollistettiin se, että koeryhmään osallistuneet henkilöt pääsivät oman alueensa interventioryhmiin. Tutkimukseen osallistui 105 naista (80%) ja 26 miestä (20%). Tutkittavien tuli lisäksi selviytyä itsenäisesti järjestettyihin liikuntatoimintoihin. Aktiiviliikkujiin kuuluivat henkilöt, jotka osallistuivat ohjattuun ryhmäliikuntaan vähintään 75 %:sti (syksyn 1998 ryhmäliikuntaan vähintään seitsemän kertaa kymmenestä ja keväällä 1999 kuusi kertaa yhdeksästä) sekä harrastivat kotivoimistelua ja/tai sauvakävelyä keskimäärin vähintään joka toinen päivä intervention aikana. Hankkeessa toteutettiin liikunta-, koulutusja turvallisuusinterventiot vuosina 1998-99. Kuviossa 1 esitetään tutkimuksen koejärjestely ja aikataulu. alueet valittiin väestön korkean keski-iän perusteella (Oulun kaupungin talousarvio 1998, julkaisematon). Lääkärinkontrollin ohjeistus perustui artikkeliin (Greig, Young, Skelton, Pippet, Butler, Mahmud 1994) ikääntyvien liikuntatutkimuksista. Dementiaseula, Telephone Interview for Cognitive Status eli TICS toteutettiin puhelimitse, ja sen kokonaispistemäärän tuli olla vähintään 30 pistettä. Koeryhmän liikunta-aktiivisuutta kartoitettiin liikkumispäiväkirjojen avulla. Jokaiselle tutkittavalle laskettiin seuranta-aika eli henkilövuodet (hv). Kaatumisten jakauma oli sama sukupuolten suhteen (p=.53 7), joten naisten ja miesten kaatumisten ilmaantuvuuksia ei eroteltu toisistaan. Jako koeja kontrolliryhmään suoritettiin alueittain eli Höyhtyän suuralueen ja keskustan osalta erilliset arvonnat. Tilastollisina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia, McNemarin testiä sekä kaatumisen vaarasuhdetta (risk ratio, RR). Samalla he antoivat kirjallisen suostumuksensa tutkimukseen, johon kuului säännöllinen asumisympäristössä sattuneiden kaatumistapaturmien seuranta. Kaatumisista kartoitettiin henkilön kodissa ja pihapiirissä sattuneet kaatumistapaturmat. Tilastollista merkitsevyyttä tarkasteltiin (x2-, Studentin t-testin sekä luottamusvälien avulla. Ko. Provincen ym (1995) meta-analyysin mukaan ikääntyneillä tasapainoharjoittelu vähentää kaatumisten todennäköisyyttä tehokkaammin kuin lihasvoimatai kestävyysharjoittelu. Tutkimus oli osa Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksikön ja Oulun kaupungin sosiaalija terveystoimen vanhusten kaatumistapaturmien ennaltaehkäisy -hanketta, jonka tavoitteena oli vähentää ikääntyvien asumisympäristössä sattuneita kaatumistapaturmia moniammatillisella yhteistyöllä. Samalla varauduttiin koeryhmässä mahdolliseen katoon. Seuranta tehtiin puolistrukturoidun haastattelukaavakkeen avulla. Liikuntaintervention tutkimusjoukoksi muodostui 131 henkilöä, jonka jälkeen suoritettiin satunnaistaminen koeja kontrolliryhmään niin, että koeryhmään arvottiin kaksi kolmasosaa (n=92) ja kontrolliryhmään yksi kolmasosa (n=39) osallistuneista. Liikuntaintervention suoritti loppuun kaiken kaikkiaan 57 naista ja 15 miestä (kato 22 %). Tutkimusjoukolle (N=806) lähetettiin kyselylomake, jonka palautti 444 henkilöä. Liikunnan suunnittelussa ikääntyvien yksilöllisyyden huomioimisen puolesta puhuu Tinetin ym (1994) moni-interventiotutkimus. Seurannan toteutti sairaanhoitaja. Tutkimustulosten mukaan muistiseulojen tulokset korreloivat tilastollisesti merkitsevästi toisiaan (p<0.01). Koeryhmä jaettiin aktiivija passiiviliikkujiin. Seula on Brandtin ym kehittämä puhelinversio MiniMental Status Examination -testistä (MMSE). Interventioiden kestot vaihtelivat 15 viikosta kahteen vuoteen. Vanhusten kaatumistapaturmien ennaltaehkäisy -tutkimuksen liikuntainterventioon antoi suostumuksensa 259 henkilöä. Jaottelu perustui Lordin ym (1995) käyttämään luokitteluun. (Brandt, Spencer, Folstein 1988.) Ferrucci, Del Lungo, Guralnik, Bandinelli, Benvenuti, Slani, Lamponi, Ubezio, Benvenuti, Baroni (1998) ovat vertailleet TICSja MMSE-testien tuloksia yli 60-vuotiailla henkilöillä. Kaatumiseksi tai kaatumistapaturmaksi määriteltiin Kansainvälisen Tautiluokituksen (ICD 1969) kymmenennen tarkistetun painoksen mukaisesti odottamaton tilanne, jossa henkilö kaatui, törmäsi, putosi, kompastui tai liukastui, ja sen seurauksena ajautui maahan, lattialle tai toiselle matalammalle tasolle. Tutkimuksessa kato oli 17,6 % eli 23 tutkimushenkilöä 131:sta. Seuranta toteutettiin keskimäärin kymmenen kuukauden ajan noin kahden kuukauden välein puhelimitse tai kotikäyntien yhteydessä, mikäli tutkittavalla ei ollut puhelinta. Kontrolliryhmässä oli 27 naista ja 9 miestä (kato 8 %). Tässä artikkelissa kuvattavan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden yhteyttä 70-75-vuotiaiden henkilöiden kaatumistapaturmien ilmaantuvuuteen kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention ja sen neljän kuukauden jälkeisen seurannan aikana kokeellisen tutkimuksen keinoin. Tilastollisena merkitLIIKUNTA & TIEDE 6/2COO • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä 43. Kontrolliryhmä jatkoi normaalia elämäänsä, eikä heidän liikunta-aktiivisuuttaan kartoitettu. Tutkimus kohdennettiin 70-75-vuotiaiden ikäryhmään, sillä useiden tutkimusten (Luukinen 1995; Koski 1997) mukaan yli 75-vuotiailla henkilöillä kaatumistapaturmariski kasvaa huomattavasti. Päiväkirjaa täytettiin kuukausittain, minkä jälkeen se palautettiin ryhmäliikunnan ohjaajalle nimellä varustettuna. Tutkittavien sosiodemografiset tiedot kerättiin postitse lähetetyllä kyselylomakkeella ja alkuhaastattelun yhteydessä. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin (n=l28) laitoshoidossa olevat henkilöt ja henkilöt, jotka tarvitsivat kävelyä tai tasapainoa mittaavissa testeissä liikkumisen apuvälineen. Passiiviliikkujiin luettiin ne koeryhmäläiset, jotka eivät täyttäneet aktiivisuuden kriteerejä ryhmäliikunnan ja sauvakävelyn/kotivoimistelun kohdalla. Lääkärintarkastuksen avulla rajattiin liikuntaintervention ulkopuolelle henkilöt, joilla oli kontrolloimaton sydämen vajaatoiminta tai verenpaine, reumaattinen artriitti tai ostoartriitti, krooninen obstruktiivinen keuhkosairaus, vakava psyykkinen sairaus tai dementia. Tutkimusasetelma oli kokeellinen. Liikuntainterventiotutkimuksissa harjoitusohjelmat vaihtelivat tasapainon ja lihasvoiman harjoittamisesta (Vetter ym 1992; Lord ym 1995; Campbell ym 1997; McMurdo ym 1997), rentoutusja reaktionopeusharjoituksiin (Reinsch ym 1992) sekä tasapainoa ja koordinaatiota kehittäviin taiji-liikkeisiin (Wolf ym 1996). Ford 1992) mukaan fyysisen aktiivisuuden lisääminen kasvattaa riskiä kaatumistapaturmiin. Tutkittavilta kysyttiin mahdollisia kaatumistapaturmia ja niihin liittyviä tekijöitä, kuten kaatumispaikka, aika, olosuhteet ja kaatumistilanne. Tiedonkeruumenetelmät Tässä tutkimuksessa vertailtiin liikuntaan osallistuvan koeryhmän kaatumisten ilmaantuvuutta kontrolliryhmään. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksen perusjoukkona olivat vuosina 1923-28 syntyneet eli 70-75-vuotiaat oululaiset henkilöt. Tutkimusjoukoksi valittiin Oulun Höyhtyän suuralueella (Höyhtyä, Karjasilta, Lintula, Mäntylä ja Nokela) ja keskustan alueella (Pokkinen, Vaara ja Vanhatulli) kotona asuvat henkilöt. Campbellin ym (1997; 1999) mukaan progressiivinen lajien yhdistely suojaa kaatumisilta ja niiden aiheuttamilta vammautumisilta. Päiväkirjaan laitettiin merkintä, mikäli henkilö oli suorittanut kotivoimisteluohjelman ja/tai tehnyt vähintään 20 minuuttia kestäneen kävelylenkin. Ryhmiä muodostettaessa haluttiin muodostaa suurempi koeryhmä, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus osallistua järjestettyyn liikuntaan
Syyslukukaudella harjoitteet olivat varpaille/kantapäille nousu, polven nosto, lonkan ojennus, vartalon kierto istuen, tuolilta seisomaan nousu ja hauiskääntö. Kuntopiiri muodostui syysja kevätlukukauden ohjelmista, joihin kuului kuusi lihaskunnon harjoittamispistettä. Kevätlukukaudella ohjelmaan kuului lonkan ojennus ja loitonnus, porrasaskellus, ____________ _, Dei kaatunut ~ ~ ~ ~ ~ ~ -kaatunut 20 40 60 80 100 Prosentti (%) Kuvio 2. vartalon kierto seisten, polven nosto vartaloa kiertäen, kyykistysvartalon ojennus ja varpaille nousu sekä kuminauhanveto lapaluita lähentäen. Yhden pisteen suoritusaika oli 2 x 30 sekuntia. Tilastolliset analyysit toteuttiin SPSS for Windows versio 9.0 käyttöympäristössä Windows NT 4.0. Ohjattu liikuntaryhmä kokoontui 20 viikon ajan. Ryhmät kokoontuivat kerran viikossa 60 minuuttia kerrallaan. Kaatuneitten määrä liikunta-aktiivisuuden mukaan liikuntainterventio ja sen jäkeisen seurannan aikana. Interventio toteutui puolen vuoden ajan, lokakuusta 1998 maaliskuun 1999 loppuun. Ryhmäliikunnassa oli neljän viikon joulutauko. Kevätlukukaudella lisäkierros lisättiin kuntopiiriin kolmannella kokoontumiskerralla. Koeryhmä Kontrolli Merl<ltseTaustamuuttujat (n=72) (n=36) vyys* (p) Keski-ikä, V (X, SD) 72,3 (1,6) 72,4 (1,6) 0.705 Asuu yksin (n, % ) 32 (44,4) 19 (52,8) 0.413 Kaatumispelko (n,%) 25 (34,7) 17 (47,2) 0.209 Kaatunut ed. Taiji-harjoitteet olivat jang-tyylin 24-liikkeen sarjasta: "villihevosen harjan jakaminen", "apinantorjunta" ja "pilvikädet" (Klemola 1990). Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksikön toi:~ ro passiiviliikkujat ro c :::J ::J kontrolli ryhmä Kaatumistapaturma mesta suunniteltiin liikuntainterventiossa käytetty tasapaino-ohjelma sekä koulutettiin kaupungin liikunnanohjaajat sen käyttöön. Harjoitusosiossa kehitettiin tasapainoa ja koordinaatiota taiji-liikunnan harjoitteilla sekä lihasvoimaa kuntopiiriharjoitteilla. muuttujien suhteen merkitsevyystasolla p<0.05 (testattu X 2 tai t-testi). 44 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä. sevyystasona oli 5 % riskitaso (p<.05). Myöhemmin kuntopiiriin lisättiin 1 x 30 sekunnin lisäkierros, joka otettiin käyttöön aikaisintaan syyslukukaudella neljännellä kokoontumiskerralla. Kuntopiirissä korostettiin oman kunnon arviointia, jolloin ikääntyvä suoritti harjoitteet itselleen sopivalla nopeudella, kuitenkin mahdollisimman nopeasti ja haTAULUKKO 1. Koeryhmä jakaantui kymmeneen liikuntaryhmään, johon jokaiseen kuului 7-12 ikääntynyttä. Kotivoimistelua ja sauvakävelyä toteutettiin 24 viikon ajan. Kuntopiirin suunnittelun ja kehittämisen lähtökohtana oli Rantasen, Hartikanja Parkatin (1994) raportoima harjoitusohjelma. Palautusaika liikkeiden välillä oli 20 sekuntia. Liikuntainterventio aktiiviliikkujat (fJ :::J :::J (fJ Liikuntainterventio muodostui ohjatusta ryhmäliikunnasta sekä omatoimisesta kotivoimistelusta ja sauvakävelystä. Liikunnan ohjauksesta vastasi Oulun kaupungin liikuntatoimi. 12 kk aikana (n, % ) 7 (10,1) 3 (8,8) 0.569 Ulkoliikunnan määrä, h/vko (x, SD) 6,0 (5,1) 7,3 (6,1) 0.299 Lääkkeiden määrä (x , SD) 2,2 (1,1) 2,1 (1,0) 0.616 Sairauksien määrä (x', SD) 1,8 (1,4) 2,1 (1,3) 0.405 Silmäsairaus (n, % ) 25 (34,7) 11 (30,6) 0.665 Tukija liikuntaelimistön sairaus (n,%) 37 (51,4) 18 (50,0) 0.892 Sydänja verenkiertoelimistön sairaus { n, % 2 42 {58,32 23 {63,92 0.578 *Koeja kontrolliryhmä eivät eroa ko. Koeja kontrolliryhmän taustamuuttujat. Ryhmäliikunta sisälsi kymmenen minuutin senioritanssin (Senioritanssi tutuksi; Senioritanssi 10+), 40:n minuutin harjoitusosion ja kymmenen minuutin lihasvenyttelyt
Passiiviliikkujiin luettiin ne koeryhmäläiset, jotka eivät täyttäneet aktiivisuuden kriteerejä ryhmäliikunnan ja sauvakävelyn!kotivoimistelun kohdalla. Koeja kontrolliryhmän kaatumistapaturmien ilmaantuvuus 1000 henkilövuotta kohden liikuntaintervention j a sen jälkeisen seurannan aikana 70-7 5-vuotiailla oululaisilla. Asumisympäristössä sattuneiden kaatumistapaturmien ilmaantuvuus Liikuntainterventioon osallistuneet henkilöt jaettiin liikunta-aktiivisuuden perusteella aktiivija passiiviliikkujiin. Koeja kontrolliryhmän taustatiedot on esitetty taulukossa 1. Voimisteluohjelman suorittaminen kesti noin 20 minuuttia. Heitä oli 20 henkilöä. Loppuvenyttely käsitti vartalon suurimmat lihasryhmät. Liikuntaintervention ja sen jälkeisen neljän kuukauden seurannan aikana 14 % koeryhmään kuuluneista henkilöistä kaatui vähintään kerran, kun kontrolliryhmässä kaatuneitten määrä oli 8 %. Lisäksi taulukossa 2 on kahden riippuvan otoksen merkitsevyysarvot. Kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention aikana koeryhmään kuuluneet henkilöt kaatuivat tilastollisesti merkitsevästi vähemmän kuin kontrolliryhmä 123 kaatumistapaturmaa vs. Koko seurannan aikana koeryhmän kaatumisriski oli kolme viidesosaa kontrolliryhmän riskistä [RR 0.60 95 % CI 0.43-0.84]. Liikuntaintervention ja sen jälkeisen seurannan aikana passiiviliikkujista kaatui 35 %, aktiiviliikkujista 5,8 % ja kontrolliryhmästä 8,3 %. Tutkittaville jaettiin kuvallinen kotivoimisteluohjelma. Neljän kuukauden seurannan aikana koeryhmään kuuluneilla henkilöillä kaatumisriski oli viidesosa kontrolliryhmän kaatumisriskistä [RR 0.21 95 % CI 0.05-0.82]. Kun kaatuneitten määriä tarkasteltiin liikunta-aktiivisuuden mukaan, koeryhmän passiivisesti liikuntaan osallistuneet kaatuivat suhteellisesti eniten. Näin muodostunut koeryhmän aktiiviliikkujien ryhmä koostui 52 koeryhmäläisestä. TAULUKKO 2. Kevään kotivoimisteluohjelma koostui seuraavista liikkeistä: tuolilta seisomaan ja varpaille nousu, taaksepäin kävely polvennostoa korostaen, seinäpunnerrus, nilkan koukistus-ojennusliike, varvaskosketus lattiaan eri ilmansuuntiin ja vartalon kierto seisten. Ero oli tilastollisesti merkitsevä. Liikuntaintervention kolmas osio oli 20 minuutin sauvakävely. Koeryhmän kaatumisriski oli 8 % pienempi kontrolliryhmään verrattuna [RR 0.92 95 % CI 0.86-0.99]. Syksyn kotivoimisteluohjelma noudatti syksyn kuntopiiriohjelmaa lukuun ottamatta hauiskääntöä. Koska kuntopiiri oli uusi kokemus useimmille ikääntyville, suoritettiin liikkeet liikuntaintervention alussa samanaikaisesti. Koeryhmässä oli 23 kaatumistapaturmaa 1000 henkilövuotta kohden, kun kontrolliryhmässä oli 108 kaatumistapaturmaa 1000 henkilövuotta kohden. Harjoitteet opeteltiin ohjaajan opastuksella yhteisellä kokoontumiskerralla. Kun ryhmäläiset oppivat harjoiteltavat liikkeet ja osasivat suorittaa ne valokuvien avulla, harjoitus muutettiin kuntopiiriksi. Liikuntainterventio sisälsi ryhmäliikunnan lisäksi kotivoimisteluohjelman, joka koostui lihasvoima-, tasapainoja koordinaatioliikkeistä. Kaatumistapaturmia /1000 hv Ryhmä Liik.interventio Seuranta Yhteensä Koe (n=92) 123 Kontrolli (n=39) 134 Kaikki 127 RR, 0.92 23 * 108t 48 0.21 146 242 174 [95 % CI] [0.86-0.99] [0.05-0.82] 0.60 [0.43-0.84] * p=.039 McNemar t p=.500 McNemar lutessaan tehosti liikkeitä 450 gramman tai yhden kilon nilkkapainoilla. Koeryhmään kuuluneet LIIKUNTA & TIEDE 6/200) • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä 45. Kaatumisten jakauma oli sama sukupuolten suhteen (p=.537), joten naisten ja miesten kaatumisten ilmaantuvuuksia ei eroteltu toisistaan. Taustamuuttujien suhteen ei ryhmien välillä ollut tilastollisia eroja. Taulukossa 2 on esitetty koeja kontrolliryhmän kaatumisilmaantuvuus ja vaarasuhde (RR) 95 % luottamusväleineen. TULOKSET Taustatiedot Tutkimukseen osallistui 105 naista (80%) ja 26 miestä (20%). Terveytensä hyväksi tai tyydyttäväksi koki 90 % tutkittavista. Ryhmäläisiä aktivoitiin päivittäiseen, vähintään kolme kertaa viikossa tapahtuvaan kävelyyn kotivoimistelun lisäksi. Ensin mainittuun ryhmään kuuluivat henkilöt, jotka osallistuivat ohjattuun ryhmäliikuntaan vähintään 75 %:sti sekä harrastivat kotivoimistelua ja/tai sauvakävelyä keskimäärin vähintään joka toinen päivä intervention aikana. Koeryhmässä oli 146 kaatumistapaturmaa 1000 henkilövuotta kohden, kun kontrolliryhmässä oli 242 kaatumistapaturmaa 1000 henkilövuotta kohden. Ero oli tilastollisesti merkitsevä (p =.003). 134. (Kuvio 2). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=.537). Ohjelmaan oli lisätty yhdellä jalalla seisominen ja vartalon painonsiirtoharjoitus eri ilmansuuntiin. Tutkittavia kehotettiin päivittäiseen, kuitenkin vähintään kolme kertaa viikossa tapahtuvaan kotivoimisteluun. Sauvat lainattiin Oulun kaupungin liikuntavirastolta
Hankkeessa toteutettiin liikunta, koulutusja turvallisuusinterventiot. LÄHTEET Brandt J, Spencer M, Folstein M. Toteutettu liikuntainterventio muodostui taijija lihasvoimaharjoitteisiin pohjautuvasta ryhmäliikunnasta sekä päivittäisestä omatoimisesta sauvakävelystä ja voimistelusta. J Gerontol 1989: 44: M112-117. Turvallisuusja terveyssyistä liikuntaan halukkaista henkilöistä osa rajautui pois, jolloin tutkimusjoukoksi muodostui alle 150 henkilöä. Toiminnan lähtökohtana oli aikaisempien tutkimusten (Luukinen 1995, Era 1997, Koski 1997) tieto siitä, kuinka ikääntymisen myötä selviytyminen jokapäiväisistä toiminnoista heikkenee ja kaatumisriski kasvaa, koska muun muassa liikkuminen vaikeutuu, liikkeet jäykistyvät ja hidastuvat sekä lihasvoima tai tasapaino huononevat. Perusjoukosta vajaa 450 henkilöä palautti kyselylomakkeen, mistä kaksi kolmasosaa halusi osallistua liikuntainterventioon. Koeryhmässä kaatumistapaturmat kasaantuivat passiiviliikkujien ryhmään, joilla oli kaatumistapaturmia kuusi kertaa enemmän kuin liikuntaan aktiivisesti osa\listuneilla henkilöillä. Ryhmien toiminnasta tuli Oulun kaupungin liikuntatoimelle toimiva käytäntö. Saadut tutkimustulokset voidaan yleistää kotona asuviin 7075-vuotiaisiin kaupunkilaisiin, joiden fyysinen ja psyykkinen toimintakyky on vähintään kohtalainen. Tutkimusaineiston valikoituneisuus vähensi tutkimustulosten yleistettävyyttä, mutta tuloksia voidaan pitää luotettavina kohderyhmän keskuudessa. Campbell AJ, Robertson MC, Gardner MM, Norton RN, Tilyard MW, Buchner DM. Risk factors for falls in a community-based prospective study of people 70 years and older. Tutkimus oli satunnaistettu ja kontrolloitu koe, jossa vertailtiin koeja kontrolliryhmän asumisympäristössä sattuneiden kaatumistapaturmien ilmaantuvuuksia. Ero oli tilastollisesti merkitsevä. henkilöt kaatuivat 40 % vähemmän verrattuna kontrolliryhmään. The telephone interview for cognitive status. Moniammatillinen yhteistyö sosiaalija terveystoimen, kotihoitohenkilöstön, liikuntatoimen ja koulutusorganisaation kanssa osoittautui toimivaksi ja käyttökelpoiseksi toimintamalliksi. Tulevaisuudessa tarvitaan kokeellisia kontrolloituja tutkimuksia, joissa arvioidaan liikunnan yhteyttä kaatumistapaturmista aiheutuviin vammautumisiin ikääntyneillä henkilöillä. Saatuja tutkimustuloksia tukevat Lordin (1995), Wolfin (1996) ja Campbellin (1997; 1999) tiimien kokeet. Lisänäyttöä liikunnan kaatumisilta suojaavalta vaikutukselta tarvitaan myös raihnaisten ja laitoshoidossa olevien henkilöiden osalta. Pieni kato kertoo myös onnistuneesta interventiosta, joka toteutettiin yhteistyössä kunnan eri viranomaisten kanssa. Mallin avulla organisoitiin Oulun kaupungille kymmenen uutta ikääntyvien liikuntaryhmää, joissa Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksikössä kehitettyä tasapaino-ohjelmaa toteutettiin. Neuropsychiatry Neuropsychol Behav Neurol 1988: 1: 111-117. Saatujen tutkimustulosten mukaan kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention ja sen jälkeisen neljän kuukauden seurannan aikana liikuntaan osallistuneilla henkilöillä oli 40 % vähemmän kaatumistapaturmia kuin ei-liikuntaan osallistuneilla. Kokeellisen tutkimuksen kato oli suhteellisen pieni (< 18 %), mikä lisää tämän tutkimuksen luotettavuutta. Tutkimus oli osa Oulun seudun ammattikorkeakoulun sosiaalija terveysalan yksikön ja Oulun kaupungin sosiaalija terveystoimen vanhusten kaatumistapaturmien ennaltaehkäisy -hanketta, jonka tavoitteena oli kehittää sosiaalija terveystyöhön toimintamalli, jolla ehkäistään iäkkäiden henkilöiden asumisympäristössä sattuneita kaatumistapaturmia ja tuetaan heidän itsenäistä kotona selviytymistä. Saadut tutkimustulokset rohkaisevat tutkimusja koulutusorganisaatioita sekä työelämän edustajia yhteistyöhön kehittämään kansallista kaatumisia ehkäisevää toimintaohjeistusta. Tutkimuksen tulosmuuttujat olivat kaatumisten ilmaantuvuus ja kaatuneitten määrä. Tämän tutkimuksen tulokset ovatkin aktiiviliikkujien osalta myönteiset, ts. aktiivisella liikunnalla saavutettiin kaatumisilta suojaava vaikutus. Passiiviliikkujien osuus kaatuneista oli huomattavan suuri myös verrattuna kontrolliryhmään, mikä johtunee siitä, että kaatumisen seurauksena henkilö passivoitui ja vähensi liikkumistaan eli hän "torjui" uusia kaatumisvaaratilanteita. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kaatumistapaturmien ilmaantuvuuteen kuuden kuukauden mittaisen liikuntaintervention ja sen jälkeisen neljän kuukauden seurannan aikana. Randomized controlled trial of a general practice programme of. Suunta oli samansuuntainen myös kontrolliryhmässä, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=.500). Tämän tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan esittää, että ikääntyvien kaatumisten ehkäisyohjelmaan tulisi kuulua tehokas, progressiivinen ja pitkäkestoinen liikuntainterventio, joka sisältää usean liikuntalajin yhdistelmän. Lisätutkimusta tarvitaan, kun arvioidaan fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kaatumistapaturmien ilmaantuvuuteen, sillä interventiotutkimuksen luotettavuutta heikentää liikunta-aktiivisuuden kartoittaminen vain koeryhmään kuuluneilta henkilöiltä ja kaatumistapaturmien rajaaminen asumisympäristöön. Provincen ym (1995) meta-analyysissa taiji-liikunnan todettiin verratuista liikuntamuodoista vähentävän merkittävimmin ikääntyvien kaatumisriskiä. Tutkimuksesta rajattiin dementiaseulan avulla huonosta muistista kärsivät henkilöt pois, jolloin voidaan kuitenkin olettaa, että tutkittavat pystyivät erottamaan asumisympäristössä sattuneet kaatumistapaturmat muista kaatumistapaturmista. Campbell AJ, Borrie MJ, Spears GF. Tutkimukseen osallistuneet liikkuivat keskimäärin 6,5 tuntia viikossa, kun tutkimuksesta kieltäytyneet henkilöt liikkuivat keskimäärin 4,8 tuntia viikossa (p=.011). Tutkimusaineisto ei ollut edustava näyte 70-75-vuotiaista henkilöistä, sillä perusjoukosta (N=806) valikoitui aktiivinen otos, keskimäärin joka kuudes henkilö interventiotutkimukseen. Erityisesti liikunnan kaatumisilta suojaava vaikutus näkyi liikuntaintervention jälkeisen seurannan aikana, jolloin koeryhmän kaatumisriski oli viidesosa kontrolliryhmän kaatumisriskistä eli heille oli sattunut 79 % vähemmän kaatumisia kuin vertailuryhmässä. Sekoittavana tekijänä tässä tutki46 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Liikuntainterventio kaatumistapaturmien ehkäisyssä muksessa oli vuodenaika, joka selittänee osan kaatumismäärien muutoksista siirryttäessä talviajan liikuntainterventiosta kevään seurantaan. Liikuntaintervention tarkoituksena oli liikunnallisin harjoittein edistää ikääntyvien henkilöiden selviytymistä jokapäiväisissä tilanteissa niin, että kaatumiset ja niistä aiheutuvat tapaturmat vähenisivät. Toisaalta tutkimuksessa kartoitettiin pelkästään kotona ja pihapiirissä sattuneet kaatumistapaturmat. Koeryhmässä kaatumisen todennäköisyys väheni, kun siirryttiin liikuntainterventiosta seurantaan (p=.039). Liikuntainterventiotutkimus, jossa tutkimusjoukko satunnaistetaan aktiivija passiiviliikkujiin sekä kontrolliryhmään, tarvitaan vahvistamaan tässä tutkimuksessa saatuja tuloksia aktiivisen liikunnan kaatumisiin suojaavalta vaikutukselta. Hankkeen tavoitteet vastaavat sosiaalija terveydenhuollolle asetettuja tavoitteita (Sosiaalija terveysministeriö 1999). Monipuolisen liikuntaintervention puolesta puhuu Campbellin ja yhteistyökumppaneiden (1997; 1999) tutkimukset, joissa liikunta muodostui päivittäisestä kotivoimistelusta ja kävelystä. Tässä liikuntainterventiotutkimuksessa kiinnitettiin huomiota erityisesti koordinaation ja alaraajojen lihasvoiman kehittämiseen sekä kävelykyvyn, tasapainon ja ryhdin ylläpitämiseen
Rantanen T, Hartikka K, Parkatti T. Gerontologist 1994: 34 16-23. Liikunta ja tiede 1994 3: 25. Luukinen H. BMJ 1997: 314: 569. 1990. Falls prevention over 2 years: a randomized controlled trial in women 80 years and older. Graafmans VC, Ooms ME, Hofstee HMA, Bezemer PD, Bouter LM, Lips P. Am J Public Health 1994: 84: 1800-1806. Preventing disability and falls in older adults: a population-based randomized trial. Ferrucci L, Del Lungo 1, Guralnik JM, Bandinelli S, Benvenuti E, Slani B, Lamponi M, Ubezio C, Benvenuti F, Baroni A. 1997. Steinberg M, Cartwright C, Peel N, Williams G. Oulun yliopiston julkaisusarja 1997, sarja D, osa 402. Oulun yliopiston julkaisusarja 1995, sarja D, osa 353. lnjurious falls among the elderly. The incidence of and risk factors for falls and injurious falls among community-dwelling elderly. Studenski S, Duncan PW, Chandler J, Samsa G, Prescott B, Hogue C, Bearon LB. (toim.) Ikääntyminen ja liikunta. Exercise studies with elderly volunteers. Sosiaalija terveydenhuollon tavoiteja toimintaohjelma 2000-2003. Oulu. Lord SR, Ward JA, Williams P, Anstey KJ. lncidence and risk factors. Can health visitors prevent fractures in elderly people. Suomalainen versio. Seniordansledarna i Finland rf. Kuntokallio vanhustyön koulutusja tutkimuskeskus . Helsinki. Helsinki. Senioritanssi 1 O+. Age and Ageing 1999: 28: 513-518. N Engl J Med 1989: 320 1055-1 059. Age Ageing 1994: 23: 185-189. Physiological factors associated with falls in older community-dwelling women. 1990. Lance\ 1999: 353: 802-805. ICD X, International Classification of Diseases; Classificatio Morborum 1969. Lord SR, Clark RD. Hornbrook MC, Stevens VJ, Wingfield DJ, Hollis JF, Greenlick MR, Ory MG. Sosiaalija terveysministeriö. N Engl J Med 1994: 331: 821-827. Oulu. The effect of a 12-month exercise trial on balance, strength, and falls in older women: a randomized controlled trial. Lord SR, Ward JA, Williams P, Strudwick M. Sosiaalija terveysministeriö. Vanhusten voimaharjoittelu tuotti nopeasti tuloksia. Jyväskylä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 108. Helsinki . Greig CA, Young A, Skelton DA, Pippet E, Butler FMM, Mahmud SM. Simple physiological and clinical tests for the accurate prediction of falling in older people. Gerontologist 1992: 32 450-456. Tinetti ME, Baker Dl, McAvay G, Claus EB, Garrett P, Gottschalk M, Koch ML, Trainor K, Horwitz RI. J Am Geriatr Soc 1994: 42: 297-302. ls the telephone interview for cognitive status a valid alternative in persons who cannot be evaluated by the Mini Mental State Examination. 1999:16. Gerontology 1996: 42: 199-203. Seniordansledarna i Finland rf. Kasetti ja ohjevihko. Koski K. Reinsch S, MacRae P, Lachenbruch PA, Tobis JS. lncidence and risk factors for falls in the elderly. Vetter NJ, Lewis PA, Ford D. J Epidemiol Community Health 2000: 54: 227-232. Otava. Liikettä hiljaisuudessa Hiljaisuutta liikkeessä. Campbell AJ, Robertson MC, Gardner MM, Norton RN, Buchner DM. Kannus P, Niemi S, Parkkari J, Palvanen M, Vuori 1, Järvinen M. Prevention of falls among the elderly. Wolf SL, Barnhart HX, Kutner NG, McNeeley E, Coogler C, Xu T. home based exercise to prevent falls in elderly women. Preventive falls among community-dwelling older persons: results from a randomized trial. J Am Geriatr Soc 1995: 43 1198-1206. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö. Risk factors for recurrent nonsyncopal falls. BMJ 1992: 304: 888-890. J Am Med lnform Assoc 1989: 261: 2663-2668. Falls in the elderly: a prospective study of risk factors and risk profiles. Predicting falls: the role of mobility and nonphysical factors. Attempts to prevent falls and injury: a prospective community study. J Am Geriatr Soc 1996: 44: 489-497. J Am Geriatr Soc 1994: 42: 1110-1117. Tinetti ME, Speechley M. Aging (Milano) 1998: 10: 332-338. Klemola T. U!KUNTA & TIEDE 6/20C(l • Liikuntaintervenlio kaatumistapaturmien ehkäisyssä 4 7. Am J Epidemiol 1996: 143: 1129-1136. Senioritanssi tutuksi. Kasetti ja ohjevihko. Era P. BMJ 1997: 315: 10651069. Province MA, Hadley EC, Hornbrook MC, Lipsitz LA, Miller JP, Mulrow CD, Ory MG, Sattin RW, Tinetti ME, Wolf SL The effects of exercise on falls in elderly patients: a preplanned meta-analysis of the FICSIT trials. Hip fractures in Finland between 1970 and 1997 and predictions for the future. McMurdo MET, Mole PA, Paterson CR Controlled trial of weight-bearing exercise in older women in relation to bone density and falls. O'Loughlin J, Robitaille V, Boivin JF, Suissa S. J Am Med lnform Assoc 1995: 273: 1341-1347. Helsinki. 1996. Havaintomotoriikan ja kehon asennonhallintakyvyn muutokset vanhetessa ja liikunta. A sustainable programme to prevent falls and near falls in community dwelling older people: results of a randomized trial. Kirjassa Era P. Newitt MC, Cummings SR, Kidd S, Black D. With special reference to recurrent falls. Helsinki. Taiji. Reducing frailty and alls in older persons: an investigation of Tai Chi and computerized balance training. A multifactorial intervention to reduce the risk of falling among elderly people living in the community. Am J Epidemiol 1993: 137: 342-354. Kuntokallio vanhustyön koulutusja tutkimuskeskus. Wagner EH, Andrea MPH, LaCroix X, Crothaus L, Luveille SG, Hecht JA, Artz K, Odle KO, Buchner DM
Nämä ovat jäyhä, normaali ja vapautunut. Tarkastelen Ylisen käyttämiä sanoja vammaisidentiteetin representaatioina valkoisen etnisyyden, heteroseksuaalisuuden ja pyörätuolin käyttämisen konteksteissa. Ruumista käsittelevä puhe on yksi väylä tanssiurheilijan vammaisidentiteettiin. As Ylinen identified herself with both marginalized and priviledged groups, I read these three representa48 LIIKUNTA & TIEDE 6/200) • Pyörätuolitanssijan ruumis tions using the notions of passing and coming out, both of which are analytical tools currently used within disability research and feminist studies. Asiasanat: pyörätuolikilpatanssi, vammaisidentiteetti, ruumis ABSTRACT Stiff, normal and released. Väätäinen H. Key words: competitive ballroom dancing, disability identity, body, passing, coming out JOHDANTO V ammaisen naistanssijan puhe on harvoin avattu ikkuna tanssiin. Ylinen antoi haastattelussa omalle ruumiilleen useita merkityksiä, joista keskityn kolmeen. Vaikka ruumis ja identiteetti ovat olleet keskeisiä käsitteitä 1990-luvun kulttuurintutkimuksessa, vammaisten naistanssijoiden omaa ruumistaan koskeva tieto on jätetty huomioimatta sekä liikuntatieteissä että naistutkimuksessa. A rtikkelin aiheena on tanssiurheilijan vammaisidentiteetti, jota lähestyn ruumiille annettujen merkitysten kautta. Analyysini on kolmen haastattelun aikana käytetyn sanan lähiluenta. The disabled body in the speech of a wheelchair dancer. I examine the disabled body as it was talked about in an interview I made with Maija Ylinen, a wheelchair dancer, in December of 1998. Haastattelussa vammaisuus muodostui eri tavalla riippuen siitä, puhuiko Ylinen nimenomaan heteroseksuaalina, suomalaisena vai pyörätuolia käyttävänä naisena, jolla oli kokemuksia vammaiskielteisestä ympäristöstä. Haastattelussa valkoinen etnisyys rakentui vaivihkaa kansallisia erityispiirteitä ja seksuaalisuutta käsiteltäessä. Nämä käsitteet ovat passing ja coming out. Koska Ylinen esiintyi sekä marginalisoitujen vähemmistöjen että etuoikeutettujen ryhmien edustajana, käytän hänen identiteettiensä jäsentämiseen käsitteitä passing ja coming out. JÄYHÄ, NORMAALI JA VAPAUTUNUT. Tutkin fyysistä vammaisuutta identiteettinä, jota määrittävät sukupuoli, etnisyys, seksuaalisuus ja pyörätuolin käyttäminen. Vammainen ruumis pyörätuolitanssijan puheessa HANNA VÄÄTÄINEN Musiikkitieteen laitos, Åbo Akademi Yhteyshenkilö: Hanna Väätäinen, Åbo Akademi, Musiikkitieteen laitos, Piispankatu 17, 20500 Turku, hanna.vaatainen@abo.fi TIIVISTELMÄ: Jäyhä, normaali ja vapautunut. T his article looks at physical disability in competitive ballroom dancing. Vammainen ruumis pyörätuolitanssijan puheessa Väätäinen H. During this interview, Ylinen named her body in a variety of ways. Minkälaisia merkityksiä vammainen ruumis saa yhden kilpatanssia harrastavan naisen puheessa. Haastattelulainauksiin painottuva analyysi etenee vaivalloisemmin kuin sellainen teksti, joka rakentuu muutamien tarkasti valittujen sitaattien varaan. 1 Ylisen ääni kuuluu artikkelissani suorina sitaatteina vain harvoin, mikä palvelee sekä haastateltavaa että lukijoita. Vaikka kulttuurisen vammaistutkimuksen yhtenä tarkoituksena onkin äänen antaminen vähemmistön edustajille, tutkijan ei kuulu väistää analyytikon tehtävää piiloutumalla haastateltavien sanojen taakse. Tutkin sitä, kuinka kilpatanssia harrastavan pyörätuolia käyttävän naisen vammaisidentiteetti muodostuu hänen omaa ruumistaan koskevassa puheessa. Valitsemani sanat jäyhä, normaali ja vapautunut ovat sellaisia ruumiin määrittäjiä, jotka voivat saada vähemmistökulttuurin edustajan lausumina eri merkityksiä kuin valtaväestöön samastuvan henkilön suusta kuultuina. Luen aineistoa kahden sellaisen käsitteen valossa, jotka ovat ajankohtaisia feministiseen ja vammaisliikkeeseen sitoutuneiden identiteettiteoreetikoiden teksteissä. Aineistona on pyörätuolia käyttävän Maija Ylisen kanssa vuonna 1998 tekemäni haastattelu. Aineistona on teemahaastattelu, jonka tein joulukuussa 1998 Turun Erityisliikunta -nimisessä yhdistyksessä tanssineen Maija Ylisen kanssa. Kuinka muodostuu pyörätuolitanssijan vammaisidentiteetti hänen omaa ruumistaan koskevissa sanoissa. I analyse these words as representations of a disability identity that is gendered, ethnic, sexual and defined by the use of a wheelchair. Teoreettisena viitekehyksenä käytän feminististä performatiivisuusteoriaa.. The definitions I focus on are stiff, normal and released
Pyörätuolitanssijan puheen lukeminen identiteettiä käsittelevän kirjallisuuden kontekstissa on yksi tapa antaa vammaiselle naiselle nimiä, lokeroida hänet tutkimuksen piiriin jonakin muuna kuin koehenkilönä tai potilaana. Sääntöjen noudattaminen ja vaatimuksiin vastaaminen tekevät mahdolliseksi erilaisia tapoja toimia subjektina ja neuvotella toimijuuden rajoista. Austin erotti toisistaan konstatiiviset lausumat ja performatiiviset lausumat. Butler perustaa performatiivisuuskäsityksensä muun muassa J.L.Austinin puheaktiteoriaan, freudilaiseen ja lacanilaiseen psykoanalyysiin ja Maurice Merleau-Pontyn havaitsemisen fenomenologiaan. Inhimillisillä kokemuksilla ja niistä puhumisen tavoilla on usein yllättävä historia, joita yksittäisen puhujan ei tarvitse tuntea. Performatiivisuusteorian anti on kuitenkin siinä, että sen avulla voi päivänselviltä vaikuttaviin kokemuksiin ja sukupuolitai vammaisidentiteetteihin suhtautua epäilevästi. Tulkinnassani vammaisuus rakentuu eri tavoin, kun sitä tarkastellaan suhteessa etnisyyteen, seksuaalisuuteen ja sukupuoleen. Minna Harjulan (1996, 107) mukaan vammaisuudeksi käsitetään yleensä sellaiset fyysiset tai psyykkiset ominaisuudet, jotka määrittyvät poikkeavuutena kussakin ajassa ja paikassa normaaleina pidettyihin ominaisuuksiin. Pieni aineisto ja muutaman yksittäisen sanan lähiluenta riittävät viemään analyysin yksityisestä yleiselle tasolle. Yksilöön kohdistettujen odotusten muuttuessa muuttuu myös vammaisuuden ja ei-vammaisuuden välinen raja. Fairclough 1995, 9296) Diskurssin käsitteen avulla kartoitetaan usein puhujalle avoimia subjektipositioita eli niitä rajoja, joiden puitteissa toimijuus on mahdollista. Pyörätuolitanssin feministisessä tutkimuksessa performatiivisuus liittyy vammaisen naisruumiin nimeämiseen. Vammaisuutta pidetään rooliodotuksista suoriutumattomuutena. 3 Hegemoninen diskurssi tarkoittaa valtadiskurssia eli vallalla olevaa tapaa käsittää jokin asia. Representaation käsitteeseen kuuluu edustamisen ajatus, joka on käyttökelpoinen oman analyysini kannalta. Angloamerikkalaisten vammaisaktivistien teksteissä on tapahtunut samankaltainen uuden merkityksen anto. On kuitenkin muistettava, ettei vammaiseksi naiseksi identifioituminen ole koskaan ongelmatonta ympäristöissä, joissa vammainen tai CP esiintyvät haukkumasanoina. Haastatteluaineistoon perustuvissa tutkimuksissa vammaisuus, naiseus tai valkoisuus voidaan käsittää identiteettikategorioina, joiden muuttuvia merkityksiä tutkija pyrkii ymmärtämään. Vammaiseksi naistanssijaksi määrittyminen tapahtuu eri tavalla eri paikoissa, tilanteissa ja jopa eri kohdissa yhtä haastattelua. muodostuu erilaisten identiteettien kirjo. Vammaisten kansalaisoikeusjärjestö Kynnys ry:n piirissä ehdotettiin 1980-luvun puolivälissä, että vammainen-sanan sijasta käytettäisiin sanaa vaivainen vastalauseena vammaisuutta kaunisteleville kiertoilmauksille (ks Linnasalo 1989, 22-23) 5 Tällainen lähestymistapa on muun muassa Ruth Frankenbergin teoksessa White Women, Race Matters: The Social Construction of Whiteness (1993), joka keskittyy valkoisten amerikkalaisnaisten etnisyyskäsityksiin, ja Karin Barronin teoksessa Disability and Gender: Autonomy as an lndicator of Adulthood (1997), joka käsittelee ruotsalaisten vammaisten naisten ja miesten suhtautumista itsenäisyyden tiellä oleviin esteisiin. Jotkut diskurssit ovat hegemonisia eli vallitsevia, toisia taas voisi luonnehtia marginaalisiksi. Butler 1990, 24-25) . LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis 49. Jotkut fyysisesti vammaiset kirjoittajat alkoivat 1980-luvulla viitata itseensä aikaisemmin loukkaavana 4 idetyllä sanalla rampa (crip, cripple; ks. 5 Aineistossani vammaisuuteen liitetty negatiivisuus asettuu arveluttavaan valoon. Liikuntasosiologinen vammaisidentiteettien tutkimus on keskittynyt kuvaamaan ja selittämään sitä, kuinka vammaisesta tulee urheilevan ryhmän jäsen. Haastateltavan vammaisidentiteetit ovat olemassa sellaisina, joina hän ne kertoo ja sellaisina, joina haastattelija ne kuulee ja tulkitsee. (Ks. Judith Butler (1993, 225) nimittää performatiiveiksi vakiintuneita lauseenparsia, jotka ovat autoritatiivisia mutta joiden kaikkia vaikutuksia puhujan on mahdotonta ennakoida. Itseä koskeva puhe on aina konkreettista identiteetin todeksi tekemistä. Analyysini on feministinen tulkinta, jossa vammaisuus asettuu kolmeen erilaiseen kontekstiin. Ne ovat toteamuksia, joilla ei ole seurauksia kuten performatiiveilla, joilla suoritetaan jokin konkreettinen teko. Ne ovat kielellistä toimintaa, jotka asettavat puhujan kielen käytön ja ajattelun konventioihin. Käsitteen käyttö ei kuitenkaan estä puhujan näkemistä valintoja tekevänä toimijana. (Butler 1990, 142-143) 4 Samantapainen yritys on tapahtunut myös Suomessa. Gould 1995.) En kuitenkaan tukeudu kyseiseen jakoon. Feministisessä viitekehyksessä yleistettävyys ei ole ensisijainen päämäärä. Sukupuolen performatiivisuus on sitä, että sukupuoli-identiteetti on olemassa vain sitä tuottavina tekoina (ks. Voidakseen sanoa jotain hyödyllistä vammaisuudesta, tutkija ei välttämättä tarvitse niin sanottua kattavaa otosta tutkittavasta ryhmästä. Määrittelen diskurssit merkitysjärjestelmiksi, joissa puhujalle lesbot ovat antaneet uuden, positiivisen merkityksen. Käsittelen kaikkia Ylisen lausumia representaatioina, joilla hän kertoo erilaiset identiteettinsä. Williams 1994, 25). 2 Sovellan performatiivisuusteoriaa väljästi feministifilosofi Judith Butlerin (1990 ja 1993) tekstien kautta . Butlerin (1993, 226-230) mukaan performatiivisuudessa ei ole kysymys vain vallalla olevista merkityksellistämisen tavoista vaan myös vakiintuneita normeja uhkaavasta sanojen käytöstä. Lähestymistapani eroaa liikuntasosiologiasta siinä, että en kuvaa enkä selitä niitä yleisiä ehtoja, joiden mukaisesti tanssiurheilijaksi sosiaalistuminen tapahtuu. Puheaktiteoriassa konstatiivit ovat tosia tai epätosia kuvauksia todellisuudesta. En myöskään aio tarjota selitystä Ylisen käyttämille sanoille. Yleistettävyyden puutetta on liikuntasosiologisessa vammaistutkimuksessa pidetty yhden urheilijan erityisyyteen keskittyvien tutkimusten ongelmana (ks. Tässä artikkelissa käytän kuitenkin vain ensimmäistä haastattelua, koska huomasin, että vammaisidentiteetti muodostuu moninaiseksi suppeassakin aineistossa. NÄKÖKULMIA VAMMAISEKSI NAISEKSI IDENTIFIOITUMISEEN Performatiivisuusteoria2 tarjoaa vammaistutkimuksen kentällä ajankohtaisen näkökulman identiteetin muodostumiseen puheessa. Tosi/epätosi -akseli on irrelevantti, koska en ole kiinnostunut Ylisen sanojen totuudellisuudesta; siitä oliko hän rehellinen haastattelutilanteessa vai ei. Ylisen puheessa vammaisuus merkitsee muutakin kuin rooliodotuksista suoriutumattomuutta. Jäljitän artikkelissani niitä ehtoja, joilla haastateltavani puhuu vammaisesta ruumiista hegemonisia diskursseja3 käyttämällä tai niitä uhmaavalla tavalla. Itsepintaisesti toistettuina ne saavat niin luonnollisen statuksen että ne alkavat vaikuttaa itsestäänselviltä. esim. Kertominen ja kirjoittaminen ovat tekoja,jotka tuottavat identiteettejä. Tämän historian takia hän sanoo paljon muutakin kuin itse tarkoittaa. Representaation käsitteessä tiivistyy se, että Ylisen sanat sekä edustavat jotakin identiteettiä että tekevät sen olemassaolevaksi. Kun toimijuus käsitetään vallan seurauksena tai tuotteena, se ei voi määräytyä deterministisesti vain tietynlaiseksi. Viittaan Ylisen lausumiin performatiivin sijasta representaation käsitteellä. Butler käyttää sanaa queer esimerkkinä aikaisemmin loukkaavasta nimityksestä, jolle homoseksuaalit ja 1 Olen haastatellut Ylistä yhteensä neljä kertaa. Hillyer 1993, 23-26) . (Konstatiivisten ja performatiivisten lausumien eroista Austinin puheaktiteoriassa ks
Saan usein huomata, että keskustelukumppanini ei pidä minua vammaisena, koska vammaisuuteni "ei näy päälle" tai koska "päässäni ei ole mitään vikaa" Tällaisiin vammaisuuskäsityksiin sisältyy se oletus, että vammaisuus on itsestäänselvästi epätoivottava ominaisuus, ei positiivinen identiteetti . Seuraavissa analyysiluvuissa tulkitsen normaaliuden, jäyhyyden ja vapautuneisuuden merkityksiä heteroseksuaalisuuden ja valkoisen etnisyyden tarjoamaa taustaa vasten. Käsitteellä coming out taas viitataan siihen, että henkilö, jolla on vamma, kutsuu itseään vammaiseksi ja samastuu muihin vammaisiksi itseään kutsuviin ihmisiin. Identiteetti on jotain, joka tulee ulkoapäin eikä jotain, minkä ihminen löytää sisältään. Haastattelussa ruumis esiintyi vain harvoin sanoina "ruumis" tai "keho", "jalka" tai "käsi" . Vammaisliikkeen sisällä painotetaan myönteisten vaihtoehtojen etsintää vammaisuuteen liitetyille negatiiviselle merkityksille, vammaisten välisiä eroja ja 6 Tarkoitan kilpatanssikulttuurilla sekä pyörätuolitanssia että kävelevien pystytanssia. 9 Vammaisuuteen liitetyllä negatiivisuudella tarkoitan esimerkiksi sellaisia käsityksiä, että "vammautuminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua" tai että "on aivan sama onko lapsi tyttö vai poika kunhan hän on terve". Se, ettei kutsu itseään vammaiseksi, ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi vammaisuutta epätoivottavana ominaisuutena.. Muut pyörätuolia käyttävät kilpatanssijat olivat miehiä. Näiden vammaista ruumista määrittävien sanojen välillä vallitsee jännite, joka mahdollistaa enemmistöön ja vähemmistöön samastumisen tarkastelun. Suomessa naisten ruumiillisuuden ja identiteetttien kytköksiä on feministisestä ja performatiivisuuden näkökulmasta analysoitu muun muassa Riitta Koikkalaisen toimittamassa artikkelikokoelmassa Ruumiita! (1996) ja Eeva Jokisen toimittamassa kokoelmassa Ruumiin siteet (1997). Olen kuitenkin päättänyt lähestyä heteroseksuaalisen ja valkoisen naisvammaisuuden performatiivista esittämistä näiden vammaistutkimuksessa ajankohtaisiten käsitteiden avulla. sisäistetystä alistuksesta, ovat jollain tavalla väärässä. Käsittelen kilpatanssimusiikkia tietynlaisen vammaisidentiteetin rakentamisen ja vahvistamisen välineenä, joka ei ole sen merkittävämpi eikä sopivampi tähän tarkoitukseen kuin esimerkiksi koristautuminen kilpailutilannetta varten (kilpailuasut, kampaukset ja meikkaus). Ne vaikuttavat vihjaavan, että naiset, joilla on jokin vaurio ruumiissaan mutta jotka eivät kutsu itseään vammaisiksi tai jotka eivät irrottaudu ns. Oletan, että vammainen ruumis näyttäytyy eri tavalla riippuen siitä, miten puhuja esittää seksuaalisuutensa, etnisyytensä tai sukupuolensa. Musiikintutkijat ovat olleet taipuvaisia väittämään, että ihmiset ottavat identiteettinsä nimenomaan musiikista. heilu tai muoti. He ovat taipuvaisia mystifioimaan musiikin Ja liioittelemaan sen merkitystä identiteetin muodostamisessa. Englanninkieliseen vammaisidentiteettejä käsittelevään tutkimukseen on vakiintunut homoja lesbotutkimuksesta kaksi käsitettä, passingja coming out, joille on vaikea löytää sujuvaa suomennosta. Ylinen antoi kilpatanssia koskevassa puheessaan omalle ruumiilleen useita merkityksiä, joista keskityn artikkelissani kolmeen. Soili Petäjäniemi, joka on tutkinut ruumista Judith Butlerin filosofiassa, kirjoittaa: "Ruumis antaa jonkin mitan ja suunnan merkityksille sekä pitää kiinni erostaan suhteessa niihin diskursseihin, jotka pyrkivät vangitsemaan sen sanoihin" (Petäjäniemi 1997, 264). Tanssijoilla on usein selvä näkemys siitä, minkälainen musiikki on hyvää kilpatanssimusiikkia mutta he eivät välttämättä halua kuulla tätä musiikkia tanssilattian ulkopuolella. Henkilöä, jolla on vamma, ei joko pidetä vammaisena tai hän ei kutsu itseään vammaiseksi. Ne merkitykset, joita vammainen tanssija antaa ruumiilleen tanssista puhuessaan, ovat hyvä lähtökohta sellaiselle identiteettianalyysille, joka tekee oikeutta sekä kilpatanssikulttuurin6 että yhden puhujan erityisyydelle. Tanssija voi itse valita kilpailuasunsa ja kampauksensa mutta hän ei voi vaikuttaa siihen, minkälainen rumba liikuntasalin kaiuttimista alkaa kilpailutilanteessa soida. Tartun aineistossani kahdenlaisiin kohtiin; olen kiinnostunut siitä, kuinka haastateltavani esittää itsensä marginaalin edustajana ja kuinka hän samastuu etuoikeutettuun valtaväestöön. Pyörätuolinkäyttäjän omaa ruumistaan koskeva puhe on ikkuna tanssijan vammaisidentiteettiin, jota jäsennän käsitteiden passing ja coming out avulla. Vammaisuuteen liitettyjen negatiivisten merkitysten sisäistämisestä käytetään vammaistutkimuksen piirissä käsitettä sisäistetty alistus (Shakespeare, Gillespie-Sells ja Davies 1996, 50-58 ja Hillyer 1993, 40-44).9 Pidän vammaisuuden hyväksymiseen ja korostamiseen viittaavaa käsitettä coming out ja vammaisuuden kieltämiseen viittaavaa käsitettä passing käyttökelpoisina työkaluina mutta suhtaudun niihin tietyin varauksin. Ylisen tanssinopettaja Päivi Leppänen ehdotti minulle kyseistä käsitteellistä erottelua (PL 15.6.1999). Se oli vaivihkaa läsnä tanssimiskokemuksia käsittelevissä kysymyksissä ja vastauksissa. Tanssiurheilijoille kilpatanssimusiikki on vain yksi osa tanssiesitystä. Edellinen tarkoittaa hyväksytyksi tulemista vammattomien joukkoon, eräänlaista "täydestä menemistä". Tunnen siis tanssijan ruumiin 7 hänen käyttämiensä sanojen kautta. Pääasiallisesti vammattomaksi identifioituvassa tuttavapiirissäni vammaisuus yhdistetään itsepintaisesti usein mitä uskomattomimmilla tavoilla kyvyttömyyteen tai ulkonäköön. Esimerkiksi Simon Frith (1998, 273) väittää, että musiikki on aivan erityisen tärkeä osa identiteettien muodostamista, tärkeämpi kuin esimerkiksi ur50 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis strategisten koalitioiden muodostamista eri tavalla vammaisten ihmisten kanssa. Hän oli harrastanut pyörätuolitanssia puolitoista vuotta Turun Erityisliikunnan Turku Team Dancers -nimisessä ryhmässä, johon kuului kuusi aktiivisesti harjoittelevaa naisja miestanssijasta koostuvaa kilpatanssiparia. Ylisen tanssipari Jouni Lehtiranta (JL 27.7.1999) esimerkiksi kertoi, ettei hän kiinnitä kappaleiden sanoihin mitään huomiota harjoituksissa tai ollessaan esiintymässä. 7 Käsitän ruumiin materiaksi, jonka ymmärrettävyyttä muovaa kieli mutta joka samalla kieltäytyy asettumasta käsitteisiin. Näen sanat osana laajempaa yhteyttä, nimittäin naisen ruumista ja kilpatanssia koskevia merkitysjärjestelmiä eli diskursseja. Barbara Hillyerin (1993, 136) mukaan passing tarkoittaa sitä, että henkilö haluaa tulla hyväksytyksi etuoikeutetun ryhmän ehdoilla mieluummin kuin vammaisena. Ne sisältävät sen oletuksen, että vammaisen naisen on mahdollista esittää vammaisuutensa eri tavalla eri tilanteissa. Passing ja coming out ovat abstraktioita, joihin ei vammaisten naisten monisyisiä omakuvia voida mahduttaa tyhjentävästi. Tällaiseen "vammaiseksi ryhtymiseen" tai vammaisena esiintymiseen kuuluu usein se, että hyväksyy oman vammaisen ruumiinsa mutta ei niitä ehtoja, joita vammaiskielteinen kulttuuri sille asettaa. Ylisen käyttämät sanat jäyhä, normaali ja vapautunut ovat osasia pyörätuolikilpatanssijan vammaisidentiteetistä, joka on etninen, seksuaalinen ja sukupuolinen. Maija Ylinen oli haastatteluajankohtana 27-vuotias pyörätuolia käyttävä nainen. 8 Etsiessään määritelmiä, jotka tekisivät oikeutta musiikin erityiselle luonteelle ja sen omanlaiselle osuudelle identiteettien muodostamisessa, musiikintutkijat päätyvät joskus arvottamaan musiikin muita kulttuurin osa-alueita korkeammalle
Älyllisyyttä, edistyksellisyyttä ja ruumiin kontrolloimisen kykyä alettiin tuolloin propagoida valkoisuuden erityispiirteinä. Kun jäyhyyttä ajatellaan suhteessa tanssimisen aistillisuuteen, jäyhyys assosioituu estyneisyyteen tai siveellisyyteen. A. Kontekstualisoin seuraavassa jäyhyys-puheen kuitenkin juuri valkoista etnisyyttä koskeviin käsityksiin. Vaikkei Ylinen ilmeisestikään ollut tottunut puhumaan valkoisesta etnisyydestä, se rakentui vaivihkaa juuri kansallisia erityispiirteitä koskevassa puheessa. 12 Oman ruumiin nimeämistä jäyhäksi voi pitää sitaattina kansallisesta diskurssista, jossa suomalaisuuden ja muiden kansallisuuksien välinen ero muodostuu. Jäyhä ei tanssivan ruumiin määrittäjänä kuitenkaan ole niin viaton sana, miltä se ensilukemalla näyttää. Jaa ehkä no se on se tilanne on niin eri ja sit ku on kuitenki vieraita ihmisiä siis sillai vieraita et ei olla niinku ei asuta yhdessä (naurahtaen) eikä olla sillai tekemisis ni ehkä se, ehkä sitä on vaan ittekki semmonen jäyhempi tuo! harjotuksis et niinku sen suhteen. JÄVHÄ Tanssin seksuaalisuus oli yksi Ylisen kanssa tekemäni haastattelun teemoista. Kysyin, millä tavalla rockballadien herättämät seksuaaliset tuntemukset erosivat kilpatanssirumban kokemisesta tanssilattialla. Väitän, että nimetessään itsensä jäyhäksi Ylinen itse asiassa meni valkoisesta suomalaisesta, etnisen valtaväestön edustajasta. Ylinen yhdisti etnisyyden kansallisuuteen. Käsityksiä itse-kontrollin puuttumisesta ryhdyttiin käyttämään niiden etnisten ryhmien hallitsemiseen, joita ei pidetty valkoisina. Arjalais-kaukasialaisen myytin mukaan pohjoisilla ja lumisilla alueilla asuneista ihmisistä kehittyi ruumiinrakenteeltaan ja luonteenpiirteiltään kurinalaisia, kovia ja pingottuneita. päivänä 1999 Raisiossa pidettiin latinalaistanssien SM-kilpailut, joista TV2 lähetti koosteen seuraavana päivänä. 7 4). 10 Kotona kuunnellut rockballadit ja rumba latinalaisamerikkalaisena tanssina herättivät Ylisessä seksuaalisia tuntemuksia enemmän kuin muut hänen identiteettiään määrittävät musiikit. Hän yhdisti mielimusiikkinsa rytmin kilpatanssirumbaan (MY 2.55). Dyerin analyysin valossa ei ole yllättävää, että seuratanssien vakioimista13 ja muutoksia koskevissa kuvauksissa on käytetty kontrolloinnin ja hallinnan kieltä. Esimerkki 2 Et se, se on vähän semmonen pieni lisäpiste et jos tulee, tulee joku tämmönen rumbassa esimerkiks et mies, mies polvistuu ja sit tulee just nää kosketukset, se ain kohahduttaa (naurahtaen) Suomes varsinkin mis ollaan niin (yskähtäen) jäyhää kansaa sillail et ei, ei se ao niin jokapäiväst et ei sitä nää tuol kaupungil (MY 1. Jäyhyys ei näytä olevan kansalaisten valittavissa vaan se kuuluu heidän olemukseensa . Ensinnäkin se assosioituu ilmeettömiin tai totisiin kasvoihin. Huhtikuun 24. 12 Kansallinen identiteetti tuli esiin toisellakin tavalla. (MY 2.56.) Ylinen luonnehti kotiin paikantuvaa seksuaalisuutta luonnollisemmaksi kuin tanssilattialla esittämäänsä seksuaalisuutta (MY 2.57). Vain yhdessä esimerkissä esiintyy äiti mutta ei sanan jäyhä määrittäjänä. määrittävä sana; suomalaisten kuvitellaan olevan jäyhää kansaa, joka ei toimi impulsiivisesti vaan "ajattelee" ennen kuin puhuu.11 Ylinen otti rumban ja jäyhyyden puheeksi myös kilpailutilanteista kysyessäni. H. On aivan ymmärrettävää, että vielä kokematon aloittelija, vasta vähän aikaa tanssinut nainen, luonnehtii omaa ruumistaan jäyhäksi. Sanakirjaesimerkkien valossa vaikuttaa siltä, että Ylinen liitti itseensä suomalaisille miehille kuuluvan ominaisuuden. Nimetessään itsensä jäyhäksi Ylinen nimesi itsensä tyypilliseksi suomalaiseksi. Tulkitsen jäyhyyttä sellaisen vammaisidentiteetin representaationa, jota leimaa valkoinen etnisyys (passing). Kolmanneksi se viittaa kankeaan, pingottuneeseen, joustamattomaan ja pidättyväiseen ruumiiseen. Tyypilliselle suomalaisuudelle löytyi tässä lauseessa jäyhyyden lisäksi toinenkin määrittäjä, nimittäin vaaleus. Kyseessä on tanssimiseen liittyvä uskomus, jonka mukaan valkoinen ja musta rotu ovat olemukseltaan erilaisia. Keskustelimme myös Ylisen mielimusiikeista, tanssia edeltävistä musiikkiin liittyvistä harrastuksista ja pyörätuolinkäyttäjän kohtaamasta vammaiskielteisyydestä tanssiravintoloissa. Suomen murteiden sanakirjassa (1997) hakusanalla jäyhä on useita esimerkkejä, joissa esiintyvät poika, isäntä, mies, aikamies, työmies ja tuomari. Ylisen puheessa esiintyvä oletus suomalaisten (tanssijoiden) jäyhyydestä ei ole harvinaislaatuinen kilpatanssikulttuurissa. Franks kirjoittaa teoksessaan Social Dance: A Short History (1963) siitä, kuinka afroamerikkalaisista tai latinalaisamerikkalaisista kulttuureista peräisin olevat tanssit joko kesytettiin (engl. Toiseksikin se luo vaikutelman varauksellisesta, vastahakoisesta ja väkinäisestä luonteenlaadusta. Tämä kontekstualisointi edustaa kriittistä luentaa eikä se pyri pitäytymään vain niissä merkityksissä, joita itse puhujan voisi kuvitella liittäneen jäyhyyteen. Esimerkki 1 MY. Valkoisuutta ei nimetä millään tavalla. "Kansa on vankkarakenteista ja jäyheää" ja "Suomen jäykkä kansa". Valkoisuuden alkuperästä kerrottiin tarinoita, joissa asuinalueen ilmastollisilla olosuhteilla oli ratkaiseva rooli. 11 Nykysuomen sanakirjassa (1990) kansan käsite esiintyy jäyhälle läheistä sukua olevien hakusanojen, jäyheän ja jäykän yhteydessä. Selostaja Antero Koponen ja kommentaattori Merja Satu lehto pitivät ylienergisyyttä positiivisena piirteenä silloin, kun sitä esiintyy suomalaisen parin tanssissa (La tin 99). (Ibid., 6-7.) Kehon kontrolloimisen kyvystä kirjoittaminen on ollut valkoisen etnisyyden rakennusväline 1700-luvun lopulta lähtien. Esittäessäni valkoista etnisyyttä koskevan kysymyksen, haastateltavani vastasi näin: "Mua on luultu kyl (naurahtaen) millon miksikin maalaiseks tän värin takia ku mä oon niin tumma" (MY 1 69). Tanssivan ruumiin määrittäjänä sana jäyhä herättää kirjavia mielikuvia. Laatimassani taustatietokaavakkeessa esiintynyt sana etnisyys sai valkoisen haastateltavani epäröimään ja kysymään minulta, mitä kyseiseen kohtaan tulisi kirjoittaa. Kulttuureissa, joissa valkoinen valtaväestö kohtaa etnisiä eroja vain satunnaisesti, ei valkoisuutta yleensä käsitetä etnisyydeksi. Suomalaisten jäyhyys näyttäytyy näissä esimerkeissä ominaisuutena, joka palautuu ruumiinrakenteeseen tai luonteenlaatuun. tame), valjastettiin (harness) , ylevöitettiin (sublimate) tai jalostettiin (refine) EnglannisLIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis 51. (Ibid., 20-28.) Dyerin tutkimuksen valossa vaikuttaa siltä, että käsitys suomalaisen miehen tai naisen luonnollisesta jäyhyydestä on yksi niistä vaivihkaisista keinoista, joilla valkoisuuden kategoriaa rakennetaan kansallisen diskurssin kautta. Tiedemiehet uskoivat, että ihonväriltään valkoisten ihmisten liikkeet olivat jännittyneempiä kuin ei-valkoisten liikkeet, koska he pystyivät tahdonvoimansa ja henkisyytensä avulla hallitsemaan ruumistaan muita paremmin. Kilpatanssirumba on miehen ja naisen välisen kosiskelun ja viettelyn esitys. Tämän eron vuoksi valkoiset eivät pysty tanssimaan yhtä hyvin kuin mustat. Hän koki itsensä jäyhäksi tanssiessaan rumbaa harjoituksissa. Suomen kielen perussanakirjassa (1990) hakusanaa jäyhä määrittävätkin substantiivit olemus ja puhetapa ja hakusanaa jäyhyys puolestaan adjektiivi miehinen. (Dyer 1997, 1-2.) Richard Dyer esittelee kirjansa White (1997) alussa erään kiusallisen sinnikkään stereotypian. Neljänneksi se on yleinen suomalaisuutta 10 Muita teemoja olivat pukeutuminen, muiden tanssijoiden läsnäolo, ruumiista keskusteleminen, musiikin herättämät tunteet ja tanssin kokeminen sekä tanssiharjoituksissa että -kilpailuissa
Hänen mielestään "tavallinen tanssiva kansa on Suomessa kansallisten tottumustensa kahleissa". Kyseessä on sitaatti, joka kuuluu heteroseksistiseen diskurssiin. Sitaatissa "niin sanottu normaali" on kolme sanaa. Niemelän omaksuman kulttuurirasistisen ja kolonialistisen kielen kontekstissa jäyhyys edustaa alhaista kehityksen astetta tai kahletta, josta suomalainen tanssija voi vapautua ihonväriinsä palautuvan oppimiskyvyn avulla. Se on toimintaa, jossa heteroseksuaalisuus näyttäytyy normatiivisena käyttäytymisenä. Seuraavaksi haastateltavani otti etäisyyttä tähän vallitsevaan heteroseksuaalisuuden käsittämisen tapaan. "Niin sanottu" on lieventävä ilmaus, jolla puhuja ottaa etäisyyttä arvottavasti latautuneeseen sanaan "normaali". Valkoisen suomalaisen tanssijan ei tarvitse tyytyä rahvaanomaiseen kankeuteen. John Baxendalen (1995, 137-143.) mukaan charlestonin kaltaiset ragtimen tahtiin kehitellyt tanssit merkittiin englantilaisessa lehdistössä villeiksi ja jopa terveydelle vaarallisiksi. Normaaliudesta puhuminen miehen ja naisen välisen suhteen yhteydessä ei ole mitenkään epätavallista. Tässä matriisissa jotkut heteroseksuaalisuuden esittämisen muodot tehdään muita luonnollisemmiksi; niin päivänselviksi, että niiden esittävyys ja historiallinen rakentuminen muuttuu näkymättömäksi. Diplomitanssinopettaja Veikko V. Malin Henricsonin (Hbl 13.6.99) reportaasi latinalaistanssien EM-kilpailuista tarjoaa yhden esimerkin siitä, kuinka heteroseksuaalista matriisia varjellaan kilpatanssikulttuurissa. (Hustwitt 1983, 13-15.) Vakiointia uudistettiin vuonna 1947 ja latinalaistanssit vakioitiin vasta 1970-luvulla. Henricson piti kilpailun finaalissa tanssineen suomalaisparin hyvänä puolena tanssijoiden pyrkimystä välittää perinteistä miesja naiskuvaa. Butler (1990, 151) käyttää käsitettä heteroseksuaalinen matriisi kuvaamaan hegemonista sukupuolieron käsittämisen tapaa, toisin sanoen sukupuolieron ymmärtämistä feminiinisyyttä ilmaisevan naisen ja maskuliinisuutta ilmaisevan miehen välisenä erona. Ihmisten tapaa tanssia pidettiin liian moninaisena ja joitakin liikkeitä jopa kohtuuttoman mielikuvituksellisina. (Niemelä 1968, 9.) Niemelän mukaan eri kieliset, maalaiset ja rotuiset ihmiset voivat ystävystyä keskenään, jos he hallitsevat seuratanssin kielen. Hän voi joko tietoisesti tai huomaamattaan toimia tavalla, joka on heteroseksistinen tai rasistinen. Olemmehan sekä valkoihoisia, länsimaisia että lukutaitoisia". Väärällä tavalla itseään kontrolloiva pohjoisen asukki voi omaksua Niemelän tanssioppaasta kultivoituneen englantilaisen vartalonkäytön.14 NORMAALI Esittäessäni kysymyksen seksuaalisesta suuntautumisesta Ylinen 13 Vakioiminen tarkoittaa tanssiin kuuluvien kuvioiden ja niiden suoritustavan määrittelemistä. Vakioinnin aloittamista edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ragtimen vastustajat kuulivat uudenlaisessa synkopoidussa musiikissa rodullisen degeneraation mahdollisuuden. , 5.) Jos sanakirjamääritelmät auttavat asettamaan jäyhän ruumiin kansalliseen diskurssiin, niin tanssiopas avaa sille rasistisen kontekstin. Niemelän mielestä suomalaisten tulisi irtautua ei-valkoisuuteen, eilänsimaisuuteen ja lukutaidottomuuteen rinnastuvasta kansallisesta rahvaantyylistä, jolla hän mielestäni viittaa joko lava tansseihin tai kansalaisille luonteenomaiseen jäyhyyteen. Vakioitujen tanssien kuviot, tempot ja suoritustekniikka määriteltiin tarkasti. (Lehtiranta 1994, 12.) Pyörätuolitanssin kuvioita ja suoritustekniikkaa ei ole vakioitu. Suomen historian pro gradu -tutkielmassaan Ylisen tanssipartneri Jouni Lehtiranta kirjoittaa: "Suomessa, 'tuhansien tanssilavojen maassa', useimmilla ihmisillä oli yhteiskuntaluokasta riippumatta omia tanssikokemuksia, joiden jalostamiseen tanssikoulut ja -seurat antoivat mahdollisuuden" (1994, 165). Valkoinen heteroseksuaali vammainen nainen on seksuaalisuutensa ja etnisyytensä suhteen etuoikeutetun ryhmän edustaja mutta sukupuolensa ja vammaisuutensa suhteen hän on marginalisoidun ryhmän edustaja. 15 Ylinen aloitti tanssiharrastuksen lavatanssipuolella tyttöparin kanssa mutta siirtyi kilpatanssipuolelle heinäkuussa 1998 saatuaan itselleen poikaparin. Hän ilmaisi kriittisyytensä käyttämäänsä sitaattia kohtaan vasta siinä vaiheessa, kun huomasi sen olevan haastattelijan mielestä luvallista, jopa toivottavaa. sa. Sitaatin haastaminen haastattelutilanteessa ei kuitenkaan horjuttanut heteroseksuaalisuuden esittämisen asemaa kilpatanssissa. 14 Vaikka kolonialistinen sanasto on kilpatanssia käsittelevässä kirjallisuudessa vähentynyt, sitä kohtaa myös 1990-luvuilla kirjoitetuissa teksteissä. Tosin meillä Suomessa on vielä vallalla oma kansallinen rahvaantyyli, mutta siitä sietäisi jo päästä. Tälle merkityksellistämisen traditiolle on ominaista se, että kahta eri sukupuolta edustavien ihmisten muodostamat parit nähdään itsestäänselvinä yhteiskunnan perusyksikköinä. (MY 1.5-6.) 52 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis sanoi olevansa "niin sanottu normaali" (MY 2.59). Kahdesta miehestä tai kahdesta naisesta muodostuvien parien ulossuljenta kilpatanssipuolelta 15 viittaa siihen, että kilpa tanssi on heteroseksistinen kulttuuri, joka vaatii tanssijoilta heteroseksuaalisuuden julkista esittämistä siten, että naistanssijat edustavat aina feminiinisyyttä ja miehet aina maskuliinisuutta. Reaktioni sai Ylisen korjaamaan "suoritustaan" sellaiseksi, että se miellytti minua. (Ibid. Partikkelin ja verbin nominaalimuodon yhdistelmä "niin sanottu" merkitsee samaa kuin normaalina pidetty, normaalien joukkoon hyväksytty. Nimetessään itsensä seksuaalisessa mie. Muotitansseja koskevassa kirjoittelussa kiteytyi 1910-30 luvuilla naisten seksuaalista vapautumista koskeva misogynistinen paniikki. Niemelä muotoili tyylin yhtenäistymisen seuraavalla tavalla kirjassaan Nykyaikainen seuratanssi (1968): "Vakioimisen jälkeen päästiin yhtäläiseen tyylisuuntaan: englantilainen tanssityyli on vallannut maailman. Performatiivisuusteorian näkökulmasta luettuna normaaliksi nimeäminen on heteroseksuaalisuuden esittämistä tavalla, joka sisältää oletuksen epänormaalin, poikkeavan, perverssin tai patologisen seksuaalisuuden olemassaolosta. Mikä oli se teko, jonka hän suoritti nimetessään itsensä niin sanotuksi normaaliksi. Englantilaiset tanssinopettaja! pitivät toukokuusta 1920 lähtien Iso-Britanniassa kokouksia, joiden tarkoituksena oli yhtenäisen seuratanssityylin luominen eli englantilaisen valssin, tangon, foxtrotin ja quickstepin vakioiminen. Normaaliuden voidaan ajatella edustavan sellaista toimintaa, joka ei ole ristiriidassa heteroseksuaalisessa matriisissa palkitun naiseuden kanssa. Vaikka suomalaiset tanssioppaiden laatijat omaksuivat samanhenkisen sanaston kuin englantilaiset tanssihistorioitsijat, suomalaisia tanssijoita ei lattialla ole uhannut liiallinen villiintyminen. Vastasin toistamalla sanan normaali yllättyneeseen sävyyn, jolloin aloimme kummatkin nauraa. Jos opettaja määrittyi tanssilattialla kontrolloivaksi ja arvioivaksi hahmoksi, niin minä otin vastaavan identiteetin haastattelutilanteessa. Kansallinen rahvaantyyli edustaa negatiivista kehittymättömyyttä, josta englantilainen tanssityyli tarjoaa pelastuksen. Vammaisia naisia ei ole kuitenkaan aina hyväksytty heteroseksuaalisina subjekteina eli toimijoina, jotka osoittavat seksuaalista halua miehiä kohtaan. Ayesha Vernon (1999, 389) muistuttaa, että yhteen marginalisoituun vähemmistöön kuuluminen ei merkitse sitä, etteikö ihminen voisi samanaikaisesti kuulua johonkin etuoikettuun ryhmään ja käyttäytyä tälle valtaväestölle tyypillisellä tavalla. Naisen ja miehen esittämän rumban tai minkä hyvänsä tanssin itsepintainen toisto harjoituksissa, näytöksissä ja kilpailuissa luonnollistaa kilpatanssin heteroseksuaalisuuden varsin tehokkaasti
Nosekin (1996) työryhmän tutkimus vammaisten naisten seksuaalisuudesta ja hyvinvoinnista puolestaan perustui 31 amerikkalaisen 22-69 -vuotiaan naisen haastattelulle. 17Vammaisten seksuaalisten tarpeiden syrjinnällä on valkoisissa kulttuureissa häpeällinen historia. Normaalipuolella toimivat kahden kävelevän tanssijan muodostamat parit, joita Ylinen kutsui terveiksi. 1996, 108109 ja Harjula 1996, 114-116.)17 Ylisen puheessa esiintyi seuraava kilpatanssikulttuuriin kuuluva erottelu. 1996, Nosek 1996) osoittavat, että vammaisten naisten saattaa olla vaikea irrottautua vammaisuuteen liitetyistä negatiivisista merkityksistä, itseinhosta ja sisäistetystä alistuksesta. Sisimmän ja ilmaisun välinen vastaavuussuhde on heteroseksuaalista matriisille leimallinen luonnollistettu sääntö. Sisäistämistä vaativassa tanssikulttuurissa ne tanssijat, joiden ilmaisu jää ulkoaopetelluksi suorittamiseksi, luokitellaan puolestaan vähemmän taitaviksi kuin ne, joiden ajatellaan ilmaisevan sisintään. Vammaisten naisten suhde heteroseksuaalisuuteen on jossain määrin erilainen kuin ei-vammaisten naisten suhde, koska heidän seksuaalisuuttaan ei ole tunnustettu eikä tunnusteta vieläkään riittävässä määrin. Susan Lonsdalen (1990) tutkimus naisten vammaisuuskokemuksista perustui 22 englantilaisen 19-57 vuotiaan naisen haastattelulle. Kun tanssi käsitetään sisäisen ilmaisuna, jäyhäksi tai ujoksi identifioituvan tanssijan voi olla vaikea pitää omaa esitystään uskottavana kilpatanssilattialla. Latinalaistanssien SM-kilpailujen TV-kommentaattorina toiminut Merja Satulehto kiitti huhtikuussa 1999 erästä finalistiparia siitä, että heidän liikkeensä tulivat "sisältäpäin" (Latin 99). Yvon Applebyn (1993, 266-267) mukaan vammaisia naisia saatetaan pitää täysin aseksuaalisina olentoina eli ihmisinä, joilla ei ole seksuaalisia tarpeita. Lähiomaiset, lääkärit tai ventovieraat vastaantulijat eivät aina pidä heteroseksuaalista halua fyysisesti vammaisille naisille kuuluvana itsestäänselvänä oikeutena vaan joskus jopa vaarana, jolta heitä täytyy suojella.16 Seksuaalisuudesta muodostuu tällöin identiteetti, jota vammaisten naisten täytyy erikseen vaatia. Niitä, jotka eivät onnistu tekemään tästä säännöstä omaa luontoaan, rangaistaan luokittelemalla heidät poikkeaviksi. maisuutta aina ole käsitetty suhteessa normaaliuteen. Metallisiin laitteisiin kytkeytyneitä seksikkäiksi ymmärrettyjä naisia voi nähdä lähinnä television kuntolaitemainoksissa. Heti tämän sanottuaan hän kertoi itsekin yliesiintyvänsä ajoittain, koska oli luonteeltaan ujo. lessä normaaliksi Ylinen esitti itsensä etuoikeutetun ryhmän jäsenenä (passing) mielestäni kahdessa merkityksessä; ei vain enemmistöön kuuluvana heteroseksuaalina naisena vaan vammaisena naisena, jolla on ylipäänsä oikeus olla heteroseksuaali. Normaaliuden kategoria alkoi palvella aivan tiettyä tarkoitusta. Ylinen käytti yliesiintymisen käsitettä kuvaamaan tilannetta, jossa tanssijan sisin on erilainen kuin esityksen vaatima identiteetti. (MY 1.66, 1.76 ja 2. Yliesiintyvä tanssija eläytyy niin tarmokkaasti tehtävään, että hänen uskottavuutensa kärsii. Debra Shogan (1998, 270-271) toteaa, että vam16 Fyysisesti vammaisten naisten kokemuksista tuli 1990-luvulla olennainen osa angloamerikkalaista naistutkimusta. Sisäistyneen tanssin vaatimus kuuluu kiinteästi kilpatanssikulttuuriin. Butler (1990, 136-141) kirjoittaa, että drag-esityksessä esiintyjän ruumiinrakenne (sex), esiintyjän oma sukupuoli-identiteetti (gender) ja roolihahmon sukupuoli-identiteetti eivät yleensä vastaa toisiaan. Toisaalta heidän lisääntymistään saatetaan pitää uhkana valkoisen rodun puhtaudelle, tarpeettomana yhteiskunnallisena taakkana tai vaikeana lääketieteellisenä ongelmana. Sen avulla asiantuntijat saattoivat vertailla ihmisiä ja kategorisoida väestön niihin, jotka vaativat toimenpiteitä ja niihin, joihin niitä ei tarvinnut kohdistaa. 75-76). Pidän sisäistämistä painottavaa tanssikäsitystä rinnasteisena heteroseksuaalisuuden konventionaaliselle käsittämiselle. 75.) Normaalipuolen ja pyörätuolitanssin erottelu sijoittaa Ylisen niiden joukkoon, joita ei nimetä normaaleiksi, se asettaa hänet ehkä tahtomattaan poikkeuksellisten puolelle. Ylinen teki seuraavanlaisen eron vammaisten ja ei-vammaisten naistanssijoiden välille. Haastatteluaineistoihin perustuvat tutkimukset (Lonsdale 1990, Shakespeare ym. Yhdessä lauseessa muodostettu vammaisten ja ei-vammaisten naisten välinen ero purkautui seuraavassa hetkessä. Tällä tavalla naiseksi pukeutuvien homoseksuaalien miesten näytös tekee näkyväksi sukupuolen esittävyyden ja sen, että sukupuoli-identiteetissä ei ole kysymys sisimmän ja ilmaisun välisestä syy-seuraus -suhteesta. Margaret A. Esityksestä tuli keinotekoinen, jos se oli "väkisin tehty". Ylisen mukaan pyörätuolin käyttäjien täytyi tehdä käveleviä tanssijoita enemmän ajatustyötä, jotta liikkeet olisivat näyttäviä ja jotta tanssiesitys onnistuisi (MY 2. Shakespeare ym. Oikeanlaiseen tunnelmaan pääseminen näyttäytyi tasapainoilua vaativana tehtävänä. Yliesiintyminen oli tanssin onnistumista uhkaava tekijä. Normaaliuden kategoria syntyi vasta tilastotieteilijöiden ja todennäköisyysteoreetikoiden tarpeisiin 1800-luvulla. Tulkintani mukaan onnistunut tanssi merkitsi Yliselle esitystä, jossa tanssikulttuurin säännöistä on tullut tanssijan oma luonto ja jossa tanssija ilmaisee sisintään. (Ks. Ylinen käytti liikkeen tarkkaa ajattelemista ja yliesiintymistä vammaisten ja eivammaisten naistanssijoiden välisten erojen merkkeinä. Kuntoilun jälkeen hän piilottaa laitteen sängyn alle tai vaatekaappiin. Vaikuttaa siltä, että kansallinen diskurssi ei ainakaanjäyhyys-puheen muodossa tuota autoritatiivista asemaa kilpatanssikulttuurissa mutta hetereroseksistinen diskurssi sen sijaan tuottaa. Markku Mattilan mukaan "miltei mikä tahansa inhimillinen ilmiö, lähtien todellisesta kehitysvammaisuudesta ja kulkien 'seksuaalisten perversioiden' kautta aina antitai asosiaalisena käytöksenä nähtyyn elämäntapaan ja rikollisuuteen asti, voitiin määritellä tylsämielisyydeksi tai sen oireeksi" (1996, 28) 18 Rumbaavasta pyörätuolinkäyttäjästä tekee poikkeuksellisen myös se, että seksuaalisesti aktiivisten vammaisten naisten representaatio\ ovat perin harvinaisia. Poikkeaminen normaalista käsitettiin ensin virheeksi ja myöhemmin keskinkertaisuudeksi, joka vaati parantelua. Tanssilattialla rumba merkitsee siis heteroseksuaalisen halun julkista esittämistä sellaisessa kontekstissa, jossa vammaiset ruumiit muodostavat poikkeuksen ei-vammaisesta terveeksi nimetystä normista. 1900-luvun alussa virinneen rotuhygienialiikkeen edustajat patologisoivat varsinkin tylsämielisiksi kutsuttujen ihmisten heteroseksuaaliset käytännöt. VAPAUTUNUT Kilpatanssikulttuuriin kuuluva erottelu normaali puoleen ja pyörätuoli tanssiin jakaa tanssijat normaaleihin ja poikkeuksellisiin. Niissä esiintyy aina vammaton nainen, joka käyttää laitetta vain vähän aikaa kerrallaan voidakseen esiintyä viehättävänä ilman sitä. Hän mainitsi, että kävelevät pystytanssijat yliesiintyvät useammin kuin vammaiset tanssijat. Yliesiintyminen näyttäytyi kuitenkin asiana, joka saattoi sekä yhdistää että erottaa pyörätuolia käyttäviä ja käveleviä naisia, koska Ylinen liitti sen myös itseensä. (MY 1.57 ja 1.76-78.) Yliesiintymisellä Ylinen tarkoitti liiallista yrittämistä. 18 Kävelevien pystytanssia kutsutaan kilpatanssikulttuurissa normaalipuoleksi vain silloin, kun siitä puhutaan suhteessa pyörätuolitanssiin. Pyörätuolitanssissa jokainen pari muodostuu kävelevästä pystytanssijasta ja vammaisesta, pyörätuolia käyttävästä tanssijasta. LIIKUNTA& TIEDE6/20C(l • Pyörätuolitanssijanruumis 53
Ylisen vapautuneisuuden kokemus oli sidoksissa tunteeseen siitä, että tanssijat olivat nivoutuneet toisiinsa kiinni. Ylisen vapautuneisuuden kokemus viittaa siihen suuntaan, ettei seuraamisasemassa ole kysymys pelkästään miehen dominointiin alistumisesta. MY. Just eli sä et esiinny kotona. 19 Margaret A. Ne käsittelevät uuteen yhteisöön astumista ja liikettä poispäin heteroseksuaalisesta normista. (MY 1.71-72.) Ylinen luonnehti itseään vapautuneeksi vastauksena kysymykseen, jossa viittasin toisiin Turku Team Dancersin tanssijoihin. Ylinen mainitsi, että tanssiravintolassa vammaisesta saattoi muodostua murhaavien katseiden kohde. Se antaa pyörätuolia käyttäville Turussa asuville naisille mahdol19 Tulkitsen Ylisen vapautuneen tanssilattialla myös vammaisen stereotyyppisestä roolista: voivottelun kohteena, autettavana ja erikoistapauksena esiintymisestä. Tulkitsen vapautuneisuutta tietoisesti hankittuun ulospäinsuuntautuneeseen vammaisidentiteettiin kuuluvana ruumiin määrittäjänä. (Ks. Et ei, ei oo semmost enää ku joskus. Vaikka erottelu esiintyi Ylisen puheessa, hänen tapansa puhua itsestään vammaisten syrjinnästä tietoisena vammaisena naisena ei tapahtunut tähän dikotomiseen erotteluun mukautumalla. Ja on tehny tosi hyvää sillai et hyi mä oon muuttunu, huomaan itekki sen. Keppien käytöstä pyörätuolin käyttöön siirtyneen Ylisen nimeämisen tarinaa puolestaan leimaa etäisyyden ottaminen kävelemisen normiin. Säälittelyn kohteeksi joutuminen oli niinikään tuttua hänelle. Vammaiseen vähemmistöön identifioitumiseen kuuluikin vaivihkaisia tyytymättömyyden ilmauksia. MY 2.24-28). Tässä diskurssissa hänen ruumiinsa ei ollut aloittelijuuden eikä kansallisten erityispiirteiden sitoma. MY. Hän on paljon vapautuneempi ja paljon sosiaalisempi kun minä, muutenkin. (MY 1.88.) Julkisten paikkojen vammaisille tarjoamat identiteetit eivät näyttäytyneet aina samoina kuin ne identiteetit, joita Ylinen tanssiryhmän jäsenenä oli halukas ottamaan. Hän sanoi käyttävänsä keppejä edelleen mennessään sellaisiin paikkoihin, joihin ei pääse pyörätuolilla. Hän ei esittänyt vammaisten asiakkaiden marginalisointia koskevia huomautuksia kaikista eivammaisista erottautumalla vaan tanssiryhmän tarjoaman vammaisten ja ei-vammaisten muodostaman koalition yhtenä osapuolena. Kilpailuihin valmistautuvat tanssijat tavoittelevat improvisointivalmiuksien sijasta sulavaa ja yhteensopivaa suoritusta.John Baxendale (1995, 146-147) sitä vastoin huomauttaa, että esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ragtime-musiikkiin kiteytyi taloudellisesti itsenäisten englantilaisnaisten aikaisempaa estottomampi julkinen esiintyminen. Ylinen oli siirtynyt keppien käytöstä pyörätuoliin vähän ennen tanssiharrastuksen aloittamista voidakseen liikkua helpommin. Et joskus, joskus on sellastaki et on niinku luiska tehty hyi oven ulkopuolel mut sit ei oo invavessaa sisällä (naurahdus) et se on niinku i-ihan sama sit et sinne ei kannata mennä niinku ollenkaan et tota. Ryhtyessään tanssijaksi Ylinen yhdisti valitsemansa isokokoisen proteesin perinteisiin, kävelevien kilpatanssiin kuuluviin naiseuden esittämistä koskeviin konventioihin. Vientija seuraamisasemia voi pitää sukupuolten välisen hierarkisen valtasuhteen vahvistajina, mutta tällainen analyysi ei kerro vielä mitään tanssivan naisten nautinnosta. Tai sillai niinku muajoskus häirinny i-ittessäni se, ku mää oon niin ollu semmonen sulkeutunu ja epäsosiaalinen ni mä halusin johonkin ihmisten joukkoon vähän. Eli tää muiden läsnäolo ilmeisest vaikuttaa aika paljon sun liikehtimiseen siellä. Nimeämällä vammaisen ruumiin vapautuneeksi hän haastoi sen varsin yleisen käsityksen, että alaraajojen halvaus merkitsee suoriutumattomuutta. Kai se tekee hyvää kenel tahansa. Tanssilattialla Ylisen voi ajatella sitoutuvan noudattamaan tanssiurheilun sääntöjä, vaikkei pyörätuolikilpatanssin kuvioita olekaan vakioitu. Viennille ja seuraamiselle perustuva työnjako on monimerkityksinen tapahtuma, jota olisi syytä tutkia aikaisempaa tarkemmin. Ylisen tavalle rakentaa poliittista vammaisidentiteettiä oli olennaista tanssijoihin vammaisista miehistä ja ei-vammaisista naisista muodostuvaan ryhmään kuuluminen. Kyl sitä paljon, paljon törmää sellassiin. Hän vertasi kilpailutilanteita "Kauniit ja rohkeat" -televisiosarjaan (MY 1.99). Mut kylmä niinku tän meiän tanssiporukan kans ni se on, me ollaan sillai nivouduttu yhteen et, et ollaan hyi niinku harjotusten ulkopuolellaki ollaan kavereita ja sillai. Ylinen kertoi nimittäin kohtaavansa kadulla liikkuessaan joskus liian innokkaita auttajia, jotka eivät huomaa kuunnella, mitä itse pyörätuolin käyttäjä pyytää heiltä. MY 2.28-29 ja 2.83.). Joo kyl mä niinku harjotuksis mä huomaan sen et mä, mä niinku vapaudun täysin sillai et mä vedän siel ihan niinku täysillä sen harjotuksen mut sit just kotona jos on niinku sukulaisii tai muita ni kyl emmä tääl mitään kilpatanssii kyl vetele (naurahtaen) niinku edes leikilläni et se on hyi, ehkä mä otan niin tosissani ton harjottelun se, se on sitä ja kotona ollaan ihan niinku kotona ollaan (naurahtaen). Ylinen ei tässä haastattelun kohdassa esiintynyt myöskään normaaliuden rajoja asettavana valtaväestön edustajana. (MY 2. Kilpatanssijoukkue on kuin muodin maailmassa toimiva, varakas ja valkoinen Forresterin perhe, joka pitää puoliaan muita perheitä/54 LIIKUNTA & TIEDE 6/200J • Pyörätuolitanssijan ruumis joukkueita vastaan. Mark Hustwittin (1983, 13-15) mukaan vakioimisena alkanut seuratanssien kontrolloiminen ja aistillisuuden kodifioiminen ovat huipentuneet kilpailuissa. En, en kyllä. Marja Kaskisaari (1995, 49-51) kutsuu lesbojen ja biseksuaalien naisten coming out -kertomuksia juuri nimeämisen tarinoiksi. Hän vastusti sekä vammaisten asiakkaiden kohtaamaa ajattelemattomuutta että ei-vammaisten asiakkaiden vihamielistä katsetta oman tanssiryhmänsä jäsenenä. HV. Esimerkki 4 HV. Nosekin (1996, 24) haastatteluaineistoon perustuvassa tutkimuksessa kävi ilmi, että fyysisesti vammaisia naisia painostetaan usein selviytymään ilman suurikokoisia ja näkyviä vammaisuutta symboloivia apuvälineitä (ks. Ste, tota ehkä se oli mul yks syy mennä mukaan tähän pyörätuolitanssiin et mää pääsen vähän irrottelemaan. Kyl mun mieheni on hoitaa sen puolen (naurahdus). Yksi näistä säännöistä on se, että paritanssin on perustuttava miehen viennille ja naisen seuraamiselle. (MY 2.87.) Et siel sit saa murhaavii katseita (naurahdus) ihmisiltä et jos kantapäät vähä paukkuu siel pyörätuoli kantapäille. Esimerkki 3 Niin joo hyi täytyy tietää niinku et mihin mennään et ei mekään et jos me lähetään tiimin kans johonkin vähän juhlimaan ni hyi meil on, meil on se yks tai kaks paikkaa et mihin voidaan mennä. Ylinen muodosti itselleen tällaisen vammaisidentiteetin käyttämällä merkityssysteemiä, jonka nimeän emansipatoriseksi diskurssiksi. Ylinen piti helpottavana sitä, että tanssiryhmän jäsenenä vammaisuus ei merkinnyt erilaisuutta tai erikoisuutta vaan sitä, ettei erottunut muista (ks. Ylisen ryhtyminen pyörätuolitanssijaksi ja vapautuneisuuden kokemus on luettavissa vähemmistöön samastumisen tapana, johon liittyy vammaisen ruumiin myönteinen nimeäminen. myös Hillyer 1993, 35-36). 70-73.) Tulkitsen Ylisen vapautuneisuutta coming out -identiteetin representaationa. Ylisen haastattelun valossa vaikuttaa siltä, että kilpatanssimusiikkiin voi 1990-luvulla liittyä vastaavanlaisia merkityksiä. Tässä vertauksessa Turku Team Dancersin jäsenet muodostavat Forresterin perheeseen rinnastuvan yhteisön. Pyörätuolitanssi on marginaalinen tanssikulttuuri
Kauniit ja rohkeat -vertauksen kautta valkoisuuden esittäminen tarkentui varakkaan ja kilpakumppaneita vastaan juonivan, muodista tietoisen perheen esittämiseksi. Valkoiseksi identifioituminen tapahtui vaivihkaa kansallisen ominaisuuden nimeämisen kautta. Ylisen käyttämien sanojen lähiluku osoittaa, että yhden puhujan erityisyyteen keskittyvän analyysin ongelma ei ole yleistettävyyden puu te. Tässä haastattelun kohdassa Ylinen esiintyi naisena, jota suomalainen jäyhyys ei (enää) rasita. Ylisen vapautuneisuuden kokemus oli yhteydessä ryhmään nivoutumisen kokemukseen; tunteeseen siitä, että hän kuului ryhmään, jossa hän ei erottunut vammaisuuden vuoksi. Toisessa katkelmassa (esimerkki 2), jossa hän liitti jäyhyyden suomalaisiin, hän esiintyi tuomaristoa ja yleisöä kohahduttavana tanssijana. Ylisen kuvaama yliesiintymisen riski on hyvä esimerkkinä siitä, ettei kilpatanssiin kuuluvien etnisten, seksuaalisten tai sukupuoli-identiteettien esittämisessä ei ole kysymys jonkin pysyvän sisäisen ominaisuuden ilmaisemisesta. Vammaisuus sai Ylisen puheessa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, puhuiko hän nimenomaan heteroseksuaalina vai nimenomaan pyörätuolia käyttävänä naisena. Kriittisyyteni ei normaaliutta koskevasssa luvussa kuitenkaan suuntautunut Yliseen henkilönä vaan diskurssiin. Toisaalta olisin voinut kuvata useita kiehtoviksi kokemiani aineistokohtia omin sanoin ja päteä lyhyesti asioiden yhdistelyn suhteen. Jäyhyydestä kirjoittaessani en sijoittanut ongelmaa vammaiseen ruumiiseen vaan normatiiviseen suomalaisuuden käsittämisen tapaan. Hänen kilpatanssia ja tanssimusiikkia koskevat käsityksesä olivat puolessa vuodessa kuitenkin muuttuneet. Vaikka kilpatanssikulttuuri asetti Ylisen poikkeavien joukkoon, hän puhui itsestään kotiin ja kadulle paikantuneista rooleista vapautuneena tanssijana (esimerkki 4). YHTEENVETO JA POHDINTA Tässä artikkelissa olen tulkinnut normaaliutta, jäyhyyttä ja vapautuneisuutta sekä valtadiskursseja tukevina että niitä haastavina vammaisen ruumiin määrittäjinä. Tanssi muuttuu luonnolliseksi tuomareiden ja muiden tanssijoiden silmissä vasta toiston tuloksena. Pelkästään jäyhyyttä olisi nimittäin ollut kiinnostavaa lukea vielä tarkemmin niin etnisyyden, seksuaalisuuden kuin pyörätuolin käyttämisenkin konteksteissa. Halusin siis antaa viimeisen sanan haastateltavalle. Yleisöä kohahduttava kilpatanssija, joka esittää seksuaalisesti haluttavaa ja miehen kosiskeltavana olevaa naista, lukeutuu sellaisiin vammaisuuden representaatioihin, jotka eivät ole kovinkaan runsaslukuisia suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Valistavan väliintulon ajatus sisältyi pyrkimyksiin kartoittaa ja teoretisoida vammaisten naisten toimijuutta kulttuurissa, jossa on vammaisvihamielisiä ja seksistisiä piirteitä. Vammaisidentiteetti on aina seksuaalinen, etninen ja sukupuolinen eikä marginaaliin kuuluminen koskaan ole totaalista. Passing ja coming out osoittautuivat käyttökelpoisiksi käsitteiksi, koska ne mahdollistivat vammaisidentiteetin moniulotteisuuden analyysin. Nyt huomaan valinneeni tarkastelun keskiöön sellaisia sanoja, joita analysoidessa teoreettinen viitekehykseni ei osoittautunut mitenkään riittämättömäksi. Ylisen haastattelussa pyörätuolitanssijuus esittäytyi keinona muuttaa omaa persoonallisuutta aikaisempaa sosiaalisemmaksi. Vaikka kilpatanssikulttuuri lokeroi pyörätuolinkäyttäjän niihin, jotka eivät tanssi normaalipuolella, Ylinen käytti normaaliuden käsitettä omasta heteroseksuaalisuudesta puhuessaan. Vammaispoliittisen taustani ja coming out käsitteeseen liittämäni positiivisuuden sen marginalisoitua ruumista vahvistavan merkityksen takia Ylisen puhe esittäytyi autoritatiivisena nimenomaan vapautuneisuutta käsittelevässä luvussa. Tanssilattialla suoritetuilta eleiltä Ylinen kuitenkin eväsi kotona suoritetuille eleille kuuluvan luonnollisen statuksen. Ylisen mielestä teksti oli hyvin kirjoitettu ja osuva. Se oli vammaiskulttuuria, josta en ollut edes tietoinen ennen Ylisen haastattelua. Esittämisen sijoittaminen kodin sijasta sen ulkopuolelle on yksi tapa kertoa, että kotona on vaivatonta olla ja että tanssilattialle paikantuva identiteetti on uusi. Ensimmäisessä haastattelukatkelmassa (esimerkki 1), jossa Ylinen liitti jäyhyyden itseensä, hän esiintyi tanssia haittaavan ominaisuuden piinaamana aloittelijana ja tyypillisenä pidettynä suomalaisena, valkoisen valtaväestön edustajana. Ylisen mukaan hänen sanoistaan huomasi sen, että haastatteluajankohtana hän oli tanssinut kilpatanssipuolella vasta vähän aikaa. Ylisen samastuminen etuoikeutettuun valtaväestöön ja siitä erottautuminen toteutuivat heteroseksuaalisuutta ja suomalaisuutta koskevina normatiivisina lauseenparsina. Puoli vuotta haastattelun jälkeen annoin artikkelin käsikirjoituksen Ylisen luettavaksi. Hän esitti itsensä pikemminkin poikkeuksena kuin enemmistön edustajana, tyypillisenä suomalaisena. Feministisen performatiivisuusteorian heikkouksiin etsiytyminen pyörätuolitanssia koskevan aineiston kautta vaatiikin puheeseen rajoittuvan analyysin lisäksi tanssijan ruumiinkieleen keskittyvää lähilukua. Turku Team Dancersin näytös helmikuussa 1999 ei ollut ensimmäinen kerta, kun Turussa esitettiin pyörätuolitanssia. Kilpailut ja harjoitukset näyttäytyivät tilanteina, joissa fyysinen vammaisuus ei merkinnyt rooliodotuksista suoriutumattomuutta, joissa ujoudesta oli pelkkää haittaa ja joissa jokaisen oli oltava kaunis ja rohkea. Näytös oli kuitenkin uutta minulle. Naispuolisuus tai heteroseksuaalisuus ei merkitse sitä, että naiseuden tai heteroseksuaalisuuden esitys olisi automaattisesti uskottava tanssilattialla. LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis 55. Olisin voinut tyytyä vain yhteen representaatioon ja esittää siitä useita keskenään ristiriitaisia tulkintoja. Olin valmistautunut kuulemaan kärkevää kritiikkiä performatiivisuusteorian näkökulmasta tekemääni tulkintaa kohtaan. Tarkastelin jäyhyyttä osana valkoisuutta tuottavaa kansallista valtadiskurssia, normaaliutta osana heteroseksuaalisuuden konventionaalista käsittämistä ja vapautuneisuutta vammaispoliittisen emansipaation representaationa. lisuuden sellaiseen julkiseen rooliin ja sellaisiin myönteisiin tanssikokemuksiin, jota heillä ei vielä 1980-luvulla ollut. Analyysi siirtyy yksityisestä yleiselle tasolle silloin, kun se keskittyy haastattelussa käytettyjen sanojen kulttuuriseen kontekstiin. Olen keskeyttänyt Ylisen puheen jo yhden haastattelun jälkeen ja etsinyt väliin tulolleni oikeutusta siitä lähtien kun sain tilaisuuden haastatella häntä. Vähemmistön edustajana Ylinen esiintyi vammaisten syrjinnästä tietoisena, marginaalia edustavana ravintola-asiakkaana (esimerkki 3). Koska tarkoituksenani ei ollut sommitella sankaritarinaa, vammainen urheilijaruumis ei tekstissäni esittäytynyt ainoastaan mairittelevassa valossa. Heteroseksuaalina vammaisena naisena Ylinen puhui toisenlaisesta positiosta kuin puhuessaan valkoisena vammaisena naisena tai pyörätuolia käyttävänä tanssijana, jolla oli kokemuksia vammaiskielteisestä ympäristöstä. Lisäksi olin antanut hänelle täysin vieraiden henkilöiden tutustua puheeseen musiikkitieteen jatkotutkintoseminaarissa. (Suullinen palaute 18.6.1999.) Ylisen omalle ruumiilleen antamat merkitykset representoivat useita keskenään erilaisia identiteettejä. Olinhan takertunut kolmeen haastattelun aikana lausuttuun sanaan antamatta Yliselle tilaisuutta tarkentaa niiden merkitystä itselleen. Huomasin kuitenkin pian, ettei joihinkin marginalisoituihin ryhmiin kuuluminen merkitse sitä, etteikö haastateltava voisi puhua myös tietyistä etuoikeutetuista positioista käsin
Nykyaikainen seuratanssi ja Maailman tanssiohjelma I.C.B.D. Henricson, Malin 1999. London & New York Routledge. White Women, Race Matters: The Social Construction of Whiteness. Markkula, Matti 1996. The Sexual Politics of Disability: Untold Desires. Suomen historian pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto . The Social Construction of Disability: The lmpact of Statistics and Technology. Sue Wilkinson ja Celia Kitzinger. Williams, Trevor 1994. Vieras, minä ja moderni. 1968. TV2, lähetyspäivä 25.4.1999. Andrew Parker ja Eve Kosofsky Sedgwick. Hanna Väätäisen hallussa. London & New York Cassell. Teoksessa Ruumiin kuvia. Harjula, Minna 1996. Hanna Väätäisen hallussa. Tampere: Gaudeamus. Vernon, Ayesha 1999. Historian marginaalista marginaalihistoriaan. Performing Rites: Evaluating Popular Music. Disabi lity Sport Socialization and ldentity Construction. JYY julkaisusarja n:o 39. Toim. 56 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 • Pyörätuolitanssijan ruumis Koikkalainen, Riitta (toim) 1997. Jarmo Peltola ja Pirjo Markkola. Lesbokirja. Social Dance: A Short History. Gender Trouble: Feminism and the Subversion of ldentity. Helsinki: Fazer. Krotoski, Margaret A. Kaskisaari, Marja 1995. London & New York: Longman. Bodies That Matter: On the Discursive Limits of "Sex". Acta Universitatis Upsaliensis. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Barron, Karin 1997. Suullinen palaute: Maija Ylinen 18.6.1999.. Gould, Timothy 1995. Suomalaisen amatöörikilpatanssin kehitys 1968-1979. ' Popular music and late modernity, 1910-1930. London: Sage. MY 11.12.1998, Maija Ylinen. Lonsdale, Susan 1990. Sara Heinämaa, Martina Reuter ja Kirsi Saarikangas. The Unhappy Performative. Teoksessa Kuokkavieraiden pidot. Toim. Toim. Comprehensive Summaries of Uppsala Dissertations from the faculty of Social Sciences 64. Niemelä, Veikko V. Teoksessa Rasismi tieteessä ja politiikassa aateja oppihistoriallisia esseitä. London: Routledge. Nosek, Margaret A. Hufvudstadsbladet 13.6.1999. Norman & London : University of Oklahoma Press. Shogan, Debra 1998. Wellness Among Women with Physical Disabilities. Teoksessa Women with Physical Disabilities: Achieving and Maintaining Health and Well-Being . Brookes. Disability & Society 3: 385-398. 'Caught in a whirlpool of aching sound': the production of dance music in Britain in the 1920s. The Dialectics of Multiple ldentities and the Disabled People's Movement. London: Routledge & Kegan Paul. Frith, Simon 1998. Subjektin ja sukupuolen muunnelmia. Popular Music 3 7-31 Jokinen, Eeva (toim.) 1997. Toim . Baltimore: Paul H. 1996. Petäjäniemi, Soili 1997. ' ... Turk . Toim . Lehtiranta, Jouni 1994. Toim. Fairclough, Norman 1995. Basingstoke: Macmillan. Helsinki: Edita. Judith Butler ja ruumiin poliittinen fenomenologia. Danuta M. Autonomy as an lndicator of Adulthood. Women and Disability: The Experience of Physical Disability among Women. Hustwitt, Mark 1983. 1963. Adapted Physical Activity Ouarterly 11 14-31 TV-ohjelma: Latin 99. -1993. into another kind of life in which anything might happen .. Cutlers från silver tili guld. Popular Music 2: 137-154. Suomalaisten lääkärien suhtautuminen rotuhygieniaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Baxendale, John 1995. Adapted Physical Activity Ouarterly 15: 269-277. Hillyer, Barbara 1993. Disability and Gender. Frankenberg, Ruth 1993. Tampere: Vastapaino. Teoksessa Heterosexuality A Feminism & Psychology Reader. Critical discourse analysis: the critical study of language. Franks, A.H. Tampere : Vastapaino. Nosek ja Margaret A. Vaivainen vaihtoehto. Ruumiin siteet. Disability and 'Compulsory Heterosexuality'. Nauhoitetut haastattelut: JL 27.7.1999, Jouni Lehtiranta. Ruumiita! Ruumiista, ruumiillisuudesta, kehosta, kehollisuudesta. New York & London: Routledge . Dyer, Richard 1997. Seuratanssista tanssiurheiluksi. Butler, Judith 1990. London Routledge. Oxford & New York: Oxford University Press. Tampere: Vastapaino. Tekstejä eroista, järjestyksistä ja sukupuolesta. PL 15.6.1999, Päivi Leppänen. LÄHDELUETTELO: Appleby, Yvon 1993. White. New York & London: Routledge. Hanna Väätäisen hallussa. Shakespeare, Tom, Gillespie-Sells, Kath & Davies, Dominic 1996. Hyvät, pahat ja kelvolliset. Linnasalo, Arja-Liisa 1989. Feminism and Disability. Latinalaistanssien SM-kilpailut. Jouko Jokisalo. Helsinki: Kynnys ry. Vammaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle. Teoksessa Performativity and Performance
LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 Tutkimusartikkelijulkaisu KIRJOITT AJALUETTELO Hämäläinen P., 4 Hänninen L., 41 Karimäki A., 27 Kujala U., 23 Lehtola S.,41 Lämsä J., 33 Numminen P., 19 Nupponen H., 4 Paakkunainen U., 19 Pehkonen M ., 12 Päätalo M., 41 Raittila P., 19 Rimpelä A., 4 Rimpelä M ., 4 Sääkslahti A., 19 Taimela S., 23 Viljanen T., 23 Vuolle P., 33 Välimäki 1., 19 Väätäinen H., 48 ASIAHAKEMISTO A arvot, 27 koululiikunta, 12 L lapset, 19 liikunnan harrastaminen, 4 liikuntaharrastus, 23 liikuntakyvyt, 12 liikuntasuositukset, 4 liikuntasuunnittelu, 27 liikuntataidot, 12 M menestys, 33 nuoret, 4 opettaminen, 12 oppiminen, 12 p polarisaatio, 4 pyörätuolikilpatanssi, 48 päätöksenteko, 27 R ruumis 48 räjähtävä voima, 23 s sosiaalisten vaikutusten arviointi, 27 sukkulajuoksu, 23 E ennakoiva arviointi, 27 sydänja verisuonitaudin riskitekijät, 19 F fyysinen aktiivisuus, 19, 41 H huippu-urheilu, 33 ikääntyvät, 41 intressit, 27 K kaatumistapaturma, 41 kaatumisten ilmaantuvuus, 41 kansakunta, 33 kestävyyskunto, 23 kouluikäiset, 23 T telinevoimistelu, 12 terveys, 4, totalisaatio, 33 trenditutkimus, 4 tutkimustieto, 27 V vammaisidentiteetti, 48 vuodenajat, 19 LIIKUNTA & TIEDE 6/2000 57
Taulukoista tulee toimittaa kaksi erillistä paperikopiota. Levykkeeseen tulee merkitä käsikirjoituksen nimi, kirjoittajat sekä käytetty tekstinkäsittelyohjelma. http://www.hut.fi/Yksikot/Kirjasto/lnformatiikka ku rss it/Tietoi s kut/e-vi ite. Käsikirjotusten laajuus ja rakenne Käsikirjotusten tulee olla mieluiten max. Kirja Åstrand PO, Rodahl. Tekstissä viittaus merkitään sulkuihin ja lähdeviittauksen tulee sisältää kirjoittajan nimi ja julkaisuvuosi: esimerkiksi ( Saltin, 1998). Alkuperäisartikkelissa lähdeviittausten määrän tulisi mieluiten olla max. Myös niitten määrä tulee pitää minimissä. LIIKUNTA &TIEDE tutkimusartikkelinumero KIRJOITUSOHJEET 1. Kuviot ja taulukot tulee toimittaa erillisinä mahdollisimman korkeatasoisina mustavalkoisina paperikopioina. Lähdeluettelossa noudatetaan Index Medicus -käytäntöä. Paperikopioissa sivut tulee numeroida. Otsikkosivulta tulee käydä ilmi käsikirjoituksen otsikko, lyhyt otsikko, kirjoittajat sekä yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot (osoite, puhelin, fax sekä e-mail). 40 ja katsausartikkeleissa max. Lähteet luetteloidaan ilman numeroita, aakkosjärjestyksessä riippumatta niit58 LIIKUNTA & TIEDE 6{20CX) • Kirjoitusohjeet ten esiintymisjärjestyksestä itse tekstissä. • Lähdeluettelo • Taulukot, kuviot ja kuvatekstit 6. painos. Julkaisemattomaan materiaaliin viittaamista tulee välttää. Esimerkiksi ....... Otsikon tulee olla max. Suomenkielisen tiivistelmän ohella käsikirjoitukseen tulee liittää englanninkielinen tiivistelmä, joka voi olla edellistä suppeampi. 120 merkin laajuinen. Elektronisen lähdeaineiston viitteessä on lisäksi ilmaistava mistä dokumentti löytyy, mikä on sen hakemistopolku ja nimi. Symposiotyö: Rausch C, Murgatroyd PW, Schnickelheim Z, toim. Meniscal regeneration or meniscal transplantation. (Lisätietoja; katso esim. 9. Julkaisuaika, painos/versio ja sivuja koskevat tiedot merkitään niin tarkasti kuin voidaan. Väitöskirjatyö . 120. Artikkelityypit Käsikirjoitukset voivat olla alkuperäisraportteja tai katsausartikkeleja. Fung YC, Perrone N, Anliker M, toim. 3. Mahdolliset kuviot ja taulukot tulee tallentaan erillisinä tiedostoina mieluiten tiff-muodossa. 200 sanaa. 2. Tukholma Karoliininen Instituutti, 1983. • Tiivistelmä Tiivistelmän tulee olla laajuudeltaan max. Clebral glucose utilization testing. Levykkeellä ne tulee nimetä ja tallentaa omaksi tiedostokseen. Textbook of work physiology. mikäli sillä katsotaan olevan erityistä kansallista merkitystä. Steroid receptors as prediction of direct hormonal response in human and rabbit skeletal muscle. Kaikista kuvioista tulee toimittaa kaksi mahdollisimman korkeatasoista mustavalkoista paperi kopiota. Esimerkiksi: Viittaus artikkeliin: Messner K. Boimechanics, its foundations and objectives. • Hakusanat 3-8 kpl. New York McGraw-Hill, 1986. Julkaisuoikeudet Käsikirjoitusten mukaan tulee liittää saatekirje, jolla kirjoittajat vahvistavat, että käsikirjoitus sisältää alkuperäistä, aiemmin muualla julkaisematonta tutkimusaineistoa, jota ei ole samanaikaisesti tarjottu julkaistavaksi muualla ja jota kirjoittajat voivat tarjota julkaistavaksi muualla vain, mikäli käsikirjoitusta ei hyväksytä julkaistavaksi Liikunta & Tiede lehdessä. fil. 4. Tekstissä tulee käyttää 1,5 riviväliä. (puh. .. Viitattaessa merkitään kirjoittajan nimen jälkeen huomautus "julkaisematon". Toimitusryhmä voi hyväksyä julkaistavaksi myös kansainvälisessä tiedejulkaisussa tai tieteellisessä kongressissa julkaistun tutkimuksen. Julkaisematonta materiaalia ei mainita lähdeluettelossa. Saatavuus ja käyttötapatietojen lisäksi viitteessä tulee mainita viittauksen ajankohta ja dokumentin päivitysajankohta. New York: Medical press, 1989: 141-149 Väitöskirja: Saartok T. Jos kirjoittajan nimi on osa lausetta, viittaukseen merkitään pelkkä vuosiluku suluissa esim " Saltin (19981 osoitti, että . Kuvioille tulee antaa erillisellä paperilla otsikko ja kuvateksti, joka tekee sisällön ymmärrettäväksi ilman itse tekstiin perehtymistä. Kun lähteenä käytetään internetin kautta tavoitettua dokumenttia kirjoitetaan lähdeluettelon viite pääpiirteissään perinteiseen tapaan. Scand.J.Med Sci Sports 1999 9: 162-167. Yksityiskohtien tulee olla riittävän selkeitä niin, että ne erottuvat myös kuviota pienennettäessä. Eripainosten kustannukset riippuvat mm. Taulukot Taulukoitten määrä tulee pitää mini missä. Kun useisiin lähteisiin viitataan samanaikaisesti ne ilmoitetaan aikajärjestyksessä ja erotetaan toisistaan puolipisteellä. 09-4542720, fax: 09-45427222, e-mail: lts@stadion. 5. Englewood Cliffs, NJ:Prentice-Hall, 1972:181-208. Käsikirjoitusten muoto Käsikirjoitukset tulee toimittaa kolmena paperikopiona ja levykkeellä. 3. 7. sivumäärästä ja painoksen suuruudesta.. Vierasperäisistä termeistä tulee käyttää suomalaista vastinetta, jos sellainen on olemassa . 45 merkkiä. 15 sivun laajuisia ja niiden toivotaan, ellei tutkimuksen luonteesta muuta johdu, pääsääntöisesti noudattavan seuraavaa rakennetta: • Otsikkosivu. • Johdanto • Tutkimusaineisto ja menetelmät • Tulokset • Johtopäätökset ja pohdinta Johtopäätösten ja pohdinnan toivotaan sisältävän myös lyhyehkön taustoittavan arvion siitä, miten esitetyt tulokset ja johtopäätökset täydentävät tai kyseenalaistavat aiempaa tutkimustietoa, mahdollisesta jatkotutkimustarpeesta sekä tulosten mahdollisista käytännön sovelluksista. Stress-strain-history relations of soft tissues in simple elongation. Kuvioitten takapuolelle tulee merkitä käsikirjoituksen otsikko, kirjoittajan nimi, kuvion numero. Kuviot Kuvioitten tulee selventää tekstiä. Lyhenteet ja vierasperäiset termit Termit, joita käytetään lyhenteitä tulee ensimmäistä kertaa mainittaessa kirjoittaa kokonaisuudessaan. Aikataulu Käsikirjoitukset tulee toimittaa 15.8.2001 mennessä Liikunta & Tiede -lehden toimitukseen osoitteeseen Liikuntatieteellinen Seura, Liikunta &Tiede, Stadion, eteläkaarre, 00250 Helsinki. Tutkimusartikkelinuermossa julkaistuja artikkeleita ei voi julkaista uudelleen ilman lehden kirjallista suostumusta. Luku kirjassa: Fung YC. Levykkeelle kuviot tulee tallentaa omina erillisinä tiedostoinaan mieluiten tiff-muodossa. Lyhyttä otsikkoa käytetään julkaistaessa artikkelin sivujen ylätunnisteena ja sen tulee olla mahdollisimman lyhyt, mieluiten max. ( Saltin 1998; Kjaer 1999) Kun lähteenä käytetyn artikkelin kirjoittajia on kaksi molemmat nimet mainitaan (Saltin, Galbo, 1998). Eripainokset Eripainokset tulee tilata, kun käsikirjoitus on hyväksytty julkaistavaksi. Mikäli kirjoittajia on 3-6 mainitaan kaikki kirjoittajat ensimmäisellä viittauskerralla, mutta sen jälkeen ensimmäisen kirjoittajan nimi ja ym. Esimerkiksi (Saltin, Bojsen-Möller, Klissouras 1998) ja myöhemmin mainittaessa ( Saltin ym 19981 Samoin viitataan artikkeleihin, joissa on useampia kuin kuusi kirjoittajaa . htm 11 8. 10. Lähdeviittaukset Lähteitten määrä tulee pitää kohtuullisena. Ne tulee numeroida ja otsikoida selkeästi
Kiitos maamme menestyksestä kuuluu sinulk.. Viime vuonna Veikkaus tuotti yli 2 miljardia markkaa. Siis yli 6 miljoonaa f,er päivä LaileeUe, urheiluUe, nuorisoLyöUeja tieteell.e. SUOMALADMfEM VODTTAA ADMAo S uomalaisilla on ollut jo 60 vuotta mahdollista jännittää Veikkauksen pelien parissa ja kantaa samalla vastuuta kansallisen kulttuurimme hyvinvoinnista. 0/,e ylpeä
. +358 9 4542 7222 • email: lts@stadion.fi •. Yes! I wish to subscribe to Research in Sport and Physical Eclucation in the Nordic Countries. .. Ph sical E_ UGB ion in rne l.odlie Co n n Research in Spon and Physical Education in the Nordic Countries sheds light on the basic policies of the politics of science in sport and physical education in the Nordic countries. The report includes country-specific descriptions of the policy makers, researchers, financial funding systems, as well as current issues and question in sport and physical education. ln the summary section, the different systems of the politics of science in the Nordic countries are compared, and the possibilities for cooperative work in the field of sport and physical education are . Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 150, 2000 (Publication no 150) • ISBN 951-8982-59-7 • ISSN 0356-746X • Subscription netprice 65 FIM + postages • Name Address City Country Signature Mail to: • The Finnish Society for Research in Sport and Physical Education, • Stadion, Eteläkaarre, FIN-00250 Helsinki, Finland • Tel: int. Research in Sport an . +358 9 4542720 • Fax: int
Participants The Congress is targeted to policy makers, plonners, advocators, representatives of national and internotional media, researchers and service providers in vorious fields ol sports. Airn The Cangress provides latest scientilic knowledge and offers opportunities for discussion and exchange of ideas and experiences for promotion ol sports for health. L00 l Ll!ltii Fi11ll!11d ,~t\Utl{]'lu '~ /ff Organizers ,/ REGISTRATIONS DUE JANUARY 15, 2001 The Finnish Society for Reseorch in Sport ond Physicol Educotion and Finnish Sport for AII Association in cooperotion with The Finnish Ski Association -2001 Nordic Ski World Champianships. The themes are 1 Yolues af sport, exercise and lifestyle activity 2 Effects of physical activity on health and effects of health on physical activity 3 Heahh-related lactors enhancing and limiting development and participation in sport, exercise and lifestyle activity 4 Post, present and future participation in sport, exercise and lifestyle activity S New reseorch findings and developmental innovations related to health in sport, exercise and lifestyle activity 6 Heohh-related policies and promotion of sport, exercise and lifestyle activity 7 Skiing ond health Each theme is dealt with in plenary sessions and indude 2-4 invited speakers which will he leading experts and inspiring visionaries of the respective topic. There will aisa he opportunities for discussion. Tirne and place The Congress will he held February 13-15, 2001 in lahti, Finland. The speokers will he available to continue the discussion after the closing of the formal session. +358 9 4542 720 fax int. l S .L. This Seminar will start a series of evenls lo celebrote the 40th anniversary year of the Finnish Sport for AII Association. National Seminar As a port of this International Congress there will he a National Seminar. The Pragramme aisa includes on-site exhihition for presenlation of posters, short proctical demonstrotians ele. +358 9 4542 7222 e-moil: lts@stadion.li. <-,c., Off1rt THE FINNISH SOCIETY FOR RESEARCH IN SPORT AND PHYSICAL EDUCATION Stadion, Eteläkaarre FIN-00250 Helsinki, Finland phone int. The Finnish Ministry of Education provided finoncial support to the Congress. ' ' L.:...: \ \\ ll Spolt, E>~(HllSG und ur0s1 ylG Ac1ivi1 )' fo l l{00Jth l ~. The Progromme is built on seven logically interlinked themes proceeding from basic principles to proctical opplications. The themes examine simultaneously or successively the health-related aspects of sport, exercise and lifestyle physical activity. Patrons ICSSPE and TAFISA have granted their patronage to the congress
VASTAUS LÄHETYS Sopimus 00250-4 3 00003 Helsinki. Kiitos! Liikuntatieteellinen Seura ry. Liikuntatieteellisen Seuran tavoitteena on edistää liikuntakulttuuria erityisesti liikuntatieteiden kautta. hinta 1 680 DKK; jäsenhinta305 DKK, n. Seuran jäsenet saavat Scandinavian Journal of Medicine & Science -lehdestä yli 60 % alennuksen (norm. Stadion, Eteläkaarre, 00250 Helsinki tai faksaa (09 4542 7222) sähköpostita (lts@stadion.fi) tai soita (09 4542 720) toimistoomme. Seura tarjoaa jäsenetuna Liikunta & Tiede ja Motion Sport in Finland -lehtien vuosikerrat sekä alennuksia seuran seminaarien osallistumismaksuista ja julkaisuista. Tilaan Liikunta & Tiede -lehden O ITSELLENI O LAHJAKSI vuositilaus 190 mk/2001 kestotilaus 170 mk/ 12001 opiskelijavuositilaus 1 15 mk/2001 (edellyttää päätoimista opiskelua, esitä voimassaoleva opiskelipkorttisi tai valokopio siitä) Liityn Liikuntatieteelliseen Seuraan jäseneksi 160 mk /2001 opiskelijajäseneksi 1 10 mk /2001 (edellyttää päätoimista opiskelua, esitä voimassaoleva opiskelijakorttisi tai valokopio siitä) Muutan tilaukseni jatkuvaksi O Peruutan tilaukseni O Eroan L TS:n jäsenyydestä Muutan osoitteeni · alkaen 2001 Lahjatilauksen saaja/ Uusi osoite Sukunimi Jakeluosoite Postinumero Puhelin Tilauksen maksaja/ Vanha osoite / Osoitelipuke Sukunimi Jakeluosoite Postinumero Puhelin Alleki~oitus Etunimi Postitoimipaikka Etunimi Postitoimipaikka Täytä lomake ja lähetä tietosi Liikuntatieteelliseen Seuraan, os. 245 FIM)
KKI -katselmus l 7.l 8.5.2001 Porissa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Porin kaupunki, LIKES-tutkimuskeskus ja Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma järjestävät KKl-katselmuksen 17.-18.5. Helsinki puh. (09) 3481 2381, fax (09) 3481 3101 Jyväskylä puh. Risteily on hyvä tapa palkita ohjaajia ja liikuttajia. 014-2601 570, e-mail: ulla.hakanen@likes.fi. Seitsemäs KKl-katselmus käsittelee kolmea teemaa; ''Terveydenhuollon liikuntakoulutus ! jääkö joku luokalle?", "Paikallistason suuret KKl-linjaukset" ja "Muutos onnistuu". Lisätietoja: projektipäällikkö Maaret Ilmarinen, (09) 3481 2055, maaret.ilmarinen@kki.slu.fi ja viestintäpäällikkö Matti Viitanen, (09) 3481 3121, matti.viitanen@kki.slu.fi. Paketti sisältää: matkan, hyttipaikan, ohjelman, buffet-illallisen ruokajuomineen ja meriaamiaisen. 2000 mennessä ilmoittautuneiden kesken arvotaan 20 kpl Viking Cinderellan luxus -risteilyjä ja 100 muuta palkintoa. Kulttuuriministeri Suvi Linden palkitsee tilaisuudessa kaksi KKl-hanketta ja KKl-toimijan sekä julkistaa l /2001 Ahankekilpailussa tukea saavat paikalliset KKl-hankkeet. Ilmoittaudu ja ota mukaan omat verkostosi: kumppanit, ohjaajat, liikkujat, ystävät ja tuttavat Kun kokoat 15 osallistujaa, saat yhden risteilyn ilmaiseksi B2-hytissä (arvo 450 mk). l .200 l Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma järjestää perinteisen KKl-vuosipäivän 26.1 .2001 klo 12.30 alkaen valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa. Lisäksi voit tutustua laivalla: * Friskikseen ja Svettikseen * Latinorivitansseihin, Tanssikoulu Kokko * Tankovoimisteluun, Painonnostoliitto * SVoli -jumppaan, Svoli * Hyppää pois -luusto lujaksi, Reumaliitto * KiintoNainen, Kuntourheiluliitto, Osteoporoosiyhdistys, Folkhälsan Tarjous on erittäin edullinen, 290 mk 820 mk/henkilö, hyttiluokan mukaan. llmoittautumislomakkeita voi tilata p. Ilmoittaudu pian! 31.12. KKl-ohjelman johtoryhmän puheenjohtajan, opetusministeriön liikuntayksikön johtaja, Timo Haukilahden ja Porin kaupunginjohtaja Martti Sinisalmen avauspuheiden jälkeen alustavat muiden muassa opetusministeri Maija Rask ja Kelan johtaja Matti Puhakka. LIIKUNTA & TIEDE 6/2(XX) 63. Kunnonlaiva on KKl-ohjelman startti Vuodessa kuntoon -viestintäkokonaisuudelle, joka sisältää uusia välineitä aktivoida aikuisia liikkeelle. 2001 Promenadikeskuksessa Porissa. 09-3481 2381, e-mail: jaana.vainio@kki.slu.fi KUNNONLAIVA KUTSUU ! KKl-vuosipäivä 26. Ilmoittautumiset: Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, puhelin (02) 529 6614, faksi (02) 529 6614 ja sähköposti sari.laaksonen@liiku.slu.fi. Lisätiedustelut: p. Tiedustelut: Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Tapio Saarni, (02) 529 8663, tapio.saarni@liiku.slu.fi. (014) 260 1574, fax (014) 260 1571 PIRISTYSTAJA PORKKANAA Kunnonlaiva -risteilyltä l 8.l 9.8 ·.2001 K unnonlaiva tarjoaa vauhdikkaan startin ja vinkkejä syksyn 2001 liikuntakauteen, liikunnan riemua ja tietopaketteja terveysliikunnasta
, . Hinta 145 mk (LTS:n jäsenille 130 mk)+ toim.kulut Lisätietoja ja tilaukset: Liikuntatieteellinen Seura, Stadion, Eteläkaarre, 00250 Helsinki puh. , . 09-4542 720 faksi 09-4542 7222 sähköposti lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/LTS Kohti uutta kiekkokulttuUria:!i · . 09-4542 720 faksi 09-4542 7222 sähköposti: lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/LTS. Stadion, Eteläkaarre 00250 Helsinki puh. 11ma HiltHOsfl ·1 • Kaksi mannerta, kaksi kulttuuria Kylmää faktaa kiekkoilun kehittymisestä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Viileää analyysia kiekkoilun nykykriisistä ja NHL:n ylivallasta Lämpimiä ja painavia sanoja junnukiekkoilun kehittämiseksi Kylmä kiekkosota kauden kuumin kiekkokirja Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 151, 156 sivua, 65 kuvaa. Liikuntakulttuuri on pirstaleisempi kuin koskaan Urheiluseuroissa liikutaan yhtä paljon kuin ennen, mutta eri perusteilla Liikuntajärjestöjen keskeiset muutoslinjat ovat kasvu, eriytyminen ja ammattimaistuminen Muuttuva liikuntakulttuuri saa uusia muotoja paisumalla yhä laajemmalle niin vapaaehtoisuuden, julkishallinnon kuin markkinoiden suuntiin Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 152, 180 sivua. Hinta 135 mk, (LTS:n jäsenille 120 mk) + toim.kulut Lisätietoja ja tilaukset: Liikuntatieteellinen Seura os