Katse on jo
ensi kesässä ja olympiavuodessa. . Tahdomme
kultaa ja kirkkautta, kiitos. Kaupunki korjauttaa
Hanhenpuistoa
Sivu 5
MARIANNE ROVIO
Kaikki halukkaat
pääsevät pelaamaan ja kokeilemaan koripalloa.
Pelaamisen ilo on
kaikkein tärkeintä.
Katukoristurnauksen
järjestäjiin kuulunut
Mari Koenkytö
Sivu 8
Mikä on parasta
syksyssä?
Loimaan Lehden gallupiin vastanneet saivat
pohtia miltä syksyn tulo
tuntuu. Yleisurheilun
kärki osoittautui MMkisoissa jälleen keihään
kapeaksi. alv.
Tomi Ketonen kokeili Kuutamokeikalla kiipeilypuuta, josta tuli monelle lapselle mieluinen leikkipaikka. Syksystä löytyi
vastaajien mielestä monia positiivisia asioita,
kuten vaikkapa värit,
ruska-aika, kavereiden
näkeminen, harrastusten alkaminen ja sadonkorjuu. vuosikerta
Irtonumeron hinta
2,00 . Sivu 12
LL VERKOSSA
www.loimaanlehti.fi
Sivu 6. sis. Syksyllä on myös
mukava lähteä puhtaalta
pöydältä, ja onpa syksyn viileydessä parempi
työskennelläkin kuin
kesäkuumalla.
Sivu 7
19
Himmeää
on ollut
TIISTAI 1.9.
2015
Nro 99
Loimaan
talousalueen
paikallislehti.
101. Sain myös kivan kasvomaalauksen, poika kertoi.
Kiipeily kivointa
Kuutamokeikalla
Tänä kesänä ei paistateltu liiemmin auringonpaisteessa eikä menestyksessä
6 kk 80,00. Ruut sanoi: "Älä pakota minua eroamaan sinusta
ja lähtemään luotasi. Juliana ja Uuno Mäki-Punnon jälkeläiset kolmessa polvessa lukivat Loimaan Lehteä Porvoossa 8.8. Pirkka
2.9. Kuvassa Hanhijoen mummot Elma, Alma, Sylvi ja Lempi, sekä kappalainen Ari Pääkkönen olivat juhlimassa ja onnittelemassa diakonissa
Minna Eskelistä Alastaron nuorisolavalla. Gibraltarilla. 6 kk 63,90. 4 kk 43,70 . 3 kk 33,20?
Irtonumero 2,00?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. Kuvan lähetti Kimmo Leino.
Alastaron Jyväset Japanin World Scout Jamboreella. Sinun kansasi on minun
kansani ja sinun Jumalasi
on minun Jumalani. järjestetyssä Kalle Virkajärven sukuseuran
kokoontumisessa. (sis.alv). Kuvan lähetti Meri Jalonen.
TAPIO RINTALA
JUHA OHTONEN
Syntymäpäiväsankari Hannu Poskiparta lukee Loimaan Lehteä Kurkijoen kirkon raunioilla.
Olavi Lähteenmäki ja Mikko Saarikko lukivat Loimaan Lehteä ?isolla kivellä. Paikka oli miesten rautaperseajon päämäärä.
KARI RISTANEN
SIRPA SAARINEN
. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään.
Ruut 1: 16
Uutisia
kotiseudulta,
oletpa missä
tahansa!
www.loimaanlehti.fi
2.9. Tapaamista emännöi rovasti Aino Mäki-Punto, kuvan
lähettäjä Tarja Mäki-Punto-Ristanen kertoo.
. Tiistaina 1. Sini, Justus, Sinikka
Vesikosken
koulun
käyttötarkoitus
muuttuu
LOIMAAN ympäristölautakunta hyväksyi poikkeamisluvan, jolla muutetaan
entisen Vesikosken koulun
käyttötarkoitusta.
Opetusrakennusten
korttelialueella sijaitseva
rakennus osoitetaan jatkossa liike- ja asuinrakennukseksi.
Kaupunginhallitus myi
Vesikosken koulun viime kesäkuussa (LL 25.6.).
Kaupan ehtona oli se, että kohteen käyttötarkoitus
muutetaan.
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.19.
Aurinko laskee kello 20.35.
LL MUKANA MATKASSA
Kauko ja Sisko Leinon 60-vuotishääpäivänä luettiin lähisuvun kanssa
Loimaan Lehteä. Juhlassa katsottiin lehdestä Minnan onnittelukuvaa, kuvan lähettäjä Leena Hurmerinta kertoo.
VALMISTUNEITA
Jonna Leppänen on valmistunut Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä kauppatieteiden maisteriksi.
PÄIVÄN SANA
1.9. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16.30
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 7-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Kaksi heistä on turvahommissa, yksi Unicefin apulaisena. Missä
sinä kuolet, siellä minäkin
tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon.
Ruut 1: 16-17
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Lehtitehdas
Salo, 2015.
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen. Juhlaa vietettiin leirimuotoisesti. Leiriläiset ovat tulleet juuri ohjelmasta ja IST (international servise team) -ihmiset pitävät
pientä taukoa töistä. Laskutusjakso 12 kk 124,00. syyskuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
1.9
syyskuuta 2015
3
Tarjoukset voimassa ti-ke asti, ellei toisin mainita.
TERVETULOA K-CITYMARKET LOIMAAN
MARIN 3-VUOTISSYNTTÄREILLE!
E K AUPPIAS
LU
OGIA
KKUA -BaLrk
et.. 2 pkt/talous
KAHVIOSTAMME
ME
Kahvi+vaniljakierre
e
1,99/kpl
1
0
PIZZA
590 g (6,69/kg)
49
95
3
kg
pkt
Ekström
ULKOFILEE
Palana
1kg Italia
99
5
00
1
kg
MANSIKKA-, VADELMATAI TROOPPINEN
HEDELMÄRIISI 175 g (3,37/kg)
99
0
rs
MARKANSIIVU
325 g 5 kpl pussi (3,05/kg)
99
99
0
prk
0
kpl
LAGER-OLUT
LONKERO
4,7%
0,33/tlk 12-pack (3,82/l)
4,5%
99
0
rs
SUKLAAPATUKKA
56 g (8,93/kg)
2
kpl
00
1
0,5/tlk 6-pack (3,30l)
Sis. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Le Coq GIN
Long Drink Grapefruit
K Menu
Daim ja Mint Daim
pl
RINKELIMUNKKI
400 g (2,47kg)
59
0
PÄÄRYNÄMEHUTIIVISTE
(1,98/l)
NEKTARIINI
HK viljaporsaan
12
-pack
92
16
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. 3
Tiistaina 1. pantit 0,90
hinta alk 1.8.2015
6
-pack
Sis. /
PAL A K Aw
.k-cit ym
http ://w w /pala-kakkua
blogit
1000 KG
ERÄ
v
K-c
itymarket
LOIMAA
Kariniemen broilerin
KOIPIREISI
Grandiosa Classic
gluteeniton
(0,49/kg)
Raj. pantit 1,80
80
10
www.k-citymarket.?
TOFFIFEE
125 g rasia (7,92/kg)
ps
A. alv 23 %).
Kiitos opettaja, kun huomasit pienen ekaluokkalaisen
onnistumisen liikuntatunnilla.
Kannustavat, mukavat sanasi
tekivät pienen lapsen iloiseksi
ja onnelliseksi, samoin vanhemmat. minäminäminälle
löytyy aina sujahKellahtaa, duksen ja pujahduksen mentävä
jos
paikka.
Kevyen liikenkellahtaa. Mutta, mutta, se maallinen mammona puuttuu. Kritiikki ei kohdistunut hoitajiin, työtä tehdään jaksamisen
äärirajoilla, voimia heille. Kyynärpäät kyllä heiluvat.
Liikenteessä eivät päde enää mitkään säännöt, paitsi se, että ensimmäisenä menee
hän, jolla on eniPysyy
ten pokkaa. Kiitos Alastaron Siwalle ja
kaikille tempaukseen osallistuneille saamastamme kesäkassista ??
Tuttujen Tuvan ?tytöt?
. Olen henkilökohtaisesti välttänyt kolarin
ja hengenvaaran Myllymiehenkujan risteyksessä noin 25 kertaa
tinkimällä oikeuksistani.
Ohjeita
kirjoittajille
Viimeisin tilanne sattui reilu
viikko sitten sumuisena aamuna kello 7.52. Suut sadattelevat ja mielet manaavat. Pysyy pystyssä, jos pysyy. Isosta kirjasta
voimme lukea myöskin tästä
opetuksesta. Kyllä vielä on
rehellisiäkin ihmisiä olemassa!
Olin itse jo ihan paniikissa,
mutta olo helpottui, kun soitin
infopisteelle!
Minna
. Toivon totisesti,
ettemme itsekkyydessämme ja
rahan vallassa toimiessamme
löydä itseämme ojan pohjalta.
Jarrutetaan ajoissa ja otetaan
pakkia.
Raili Koponen
. Viis
pystyssä,
muista kulkijoista,
jos pysyy. Luontoäiti sen meille antaa, kunhan
pidämme luonnostamme huolen. Pyöräilijästäkin tulee joskus autoilija ja autoilijasta pyöräilijä.
Kun vastapuolet kohtaavat liikenteessä, verenpaine ja v-käyrä nousevat. tärkeän apteekkikassini
Prisman pelipaikalta Infoon ja
sieltä apteekkiin.
Hanna
. Kyllä teidän Loimaalaisten
kelpaa kun teillä on talousasiantuntija Levo. Kiitos Sinulle rehellinen
lähimmäinen, joka toimitit pe
28.8. teen
väylä on kuin
esterata ja kanssakulkijat portteja, joita hipoen ohitetaan. Tasapuolisuutta peräänkuulutin.
Laajempaa tiedotusta, meitä
vapaaehtoisia olisi varmasti löytynyt enemmän.
. juuri kun saatiin homma taputeltua Hirvikosken koulun osalta, ja oppilaat ja opettajat saatiin kosteusvaurioisesta rakennuksesta uudistettuun ja laajennettuun yhtenäiskouluun.
Toki Hirvikosken osaltakin asiat ovat edelleen kesken, sillä kau-
Taas on edessä rumba,
jossa muutetaan ja
rempataan.
punginhallitus otti aikalisän koulun purkamisessa (LL 27.8.): luottamushenkilöt haluavat miettiä
koulun kohtaloa tarkemmin ja
tutustua kohteeseen. Ydinvoimalan haittatekijöistä vaietaan
visusti ja totuus piilotetaan.
Mieleeni tulee lapsuudesta
muisto. Melkein mahdotonta
suorastaan.
Kevyen liikenteen väylät ovat täynnä mamileita (middle-age men in lycra), jotka piukat trikoot päällä ja urheilulasit päässä puskevat asfalttiviidakossa eteenpäin.
Ohi suhataan vasemmalta ja oikealta, ihan reittä hipoen. Rahan keräys valtiolle on tärkeintä, ei liikennetuvallisuus.
Myllykyläntiellä en ole kamera-autoa nähnyt, ehkä
Lamminkatu on vaarallisempi. Sipilä ja kumppanit syöttää
ihmisille hukkakauraa ja sillä
pitäis pärjätä!
Läskisoosi mielessäin
. Osa
asukkaista ja työntekijöistä ehti
jo saada oireita kosteudesta johtuneiden ongelmien vuoksi.
Jälleen kerran tuli tunne, että
taas tätä . Toimitukseen voi myös poiketa. Harmi,
että en muista alkua, mutta
jotenkin se liittyi itsensä kehumiseen. Tiistaina 1. Olin kääntymässä vasemmalle Myllykyläntielle.
Mitä tapahtui ! Autoni nokka oli
oletetun keskiviivan päällä, painoin voimakkaasti jarrua, vasemmalta tuli KAKSI autoa peräkkäin vauhtia hiljentämättä ja
viistivät puskurin editse vasemman puolen pyörät vastaantulevien kaistan pientaretta pöllyttäen. Kellahtaa, jos kellahtaa.
YHTEISELON autoilijoiden kanssa ei
raportoida olevan sen sujuvampaa.
Yhtään eivät kykene ymmärtämään
toisiaan eivätkä muista, että roolit
ovat toisinaan toisinpäinkin. Eteenpäin menemisestä on tullut stressaavaa ja välinpitämättömyyden täyttämää. myös peuroille loukkuja täyttävät maan
. Iloa riitti vielä isovanhemmillekin. Liikenneangsti voi saada nyrkitkin joskus nousemaan.
Tönimisiä, tuuppimisia ja törmäilyjä tulee, kun kulkuväylä meinaa olla
liian kapea kaikille. Todellisuus on onneksi muutakin
kuin valtakunnan median viime päivinä välittämä kuva polkupyöräilystä.
Liikennekulttuurissa on parantamisen varaa, ja yksikin onnettomuus on liikaa. Vanhan testamentin
Ruutin kirjasta etenit tämän
päivän pakolaiskysymykseen.
Kuuntelin radio Melodian 91.8
kautta.
Seurakuntalainen
. KU
LUKIJOILTA
Amis Kamikaze
Yllä oleva otsikko viittaa Myllykyläntiellä sijaitsevan oppilaitoksen opiskelijoihin. Kello ei soi,
eikä valo tuiki. Iso kiitos sinulle, joka löysit
pe 28.8 illalla citymarketin
wc:sta lompakon. Onko Loimaan alueella vaatekeräystä Syyrian pakolaisille
tai vastaanottokeskuksille. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.
KOPIT
. Kiitos pastori Elina Rouhiaiselle todella hyvästä ajankohtaisesta, koskettavasta
saarnasta kaupungin kirkossa
30.8. Olimme menossa
marjaan ja tätini noin 11v, tosi
tomera, tarmokas, sekä itseään
arvostava, ajoi polkupyörällään
ojaan sanoessaan ?ja siellä sitä
piti olla meittinkin?. Ei pyöräily silti ole aina hankalaa, eikä omasta tilasta tarvitse tapella kaikkialla. Ja
vaikka olisikin rahat, mutta ei
puhdasta luontoa, elämäni ideat kuivuisivat kokoon. Ilmeisesti
asia on heille sitten vieras, eihän
rakennuksen kohtaloa vielä ole
puitu montaakaan vuotta.
Loimaa sai 250 000 euron valtionavustuksen, jonka saamisen
ehtona oli, että sisäilmaongelmainen koulu puretaan sen jälkeen, kun uusi rakennus otetaan
käyttöön (LL 22.8.)
Jälleen kerran tuli Hanhenpuistosta tunne, että taas joku rakennus, jossa on kosteusongelmaa.
Että taas on edessä rumba, jossa muutetaan ja rempataan. Liikeideakin on muhinut vuosia, jopa useampikin
idea. Osoite on Käsityöläiskatu 10, 32000 Loimaa, fax 02-763-1233 ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. On kai olemassa myös rakennuksia, joissa ei ole kosteudesta johtuvia sisäilmaongelmia,
onhan... Varmasti valtakunnan asiat hoituu. Myllykyläntiellä ajetaan 70?
80 km/h.
Kirjoitan nyt ilman huumoria.
Ennen oli juoksijat rautaa nyt
on laivat hio hei.
Juoksutuloksia katsoessani vuodelta 1985 oripääläisen
Erkki Halkivahan Helsingin City Maratonin aika oli 2.24,14,
sijoitus 5.
Tämän vuoden 2015 Helsingin City Maratonin voittajan aika oli 2.38,25.
Miten suu nyt pannaan pojat?
Markku Laakso
Ari Jussila
LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse, faxin tai sähköpostin välityksellä. Nyt harjoitellaan
kotona kovasti lisää.
. Tiellä liikkujia ja liikkumisympäristöjä on monenlaisia.
Suomi on pitkä maa.
TÄÄLLÄ pyörälenkillä ei näe aina vas-
taantulijaa, ja se yksikin, joka tulee,
morjestaa, vaikka ei tunnetakaan.
Elokuun illassa voi tuoksutella pihoilta tulevia grilliherkkuhajuja ja
kuulostella puimureiden puksutusta.
Pientareelta puskevan vadelmapensaan kohdalla voi vetää rauhassa jarrut päälle ja pitää välipalan mutusteluhetken.
Kun selkäsi perään
haukkuvat vain koirat, voi
pyörän ja ajatusten antaa
rullata aika kevyesti.
Kiti Salonen
salonen.kiti@gmail.com
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Et voi olla onnellinen, jos asiat joihin uskot,
ovat erilaisia kuin asiat, joita teet.
Freya Madeline Stark
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Aina ja vaan tätä
Hanhenpuistosta lähdettiin Hirvikoskella evakkoon, kun siellä ilmeni sisäilmaongelmia. Olen yrittänyt eri tavoin viestiä poliisille ja oppilaitoksen johdolle Myllykyläntien
turvattomuudesta -turhaan.
Me koskenkujalaiset joudumme joka arkipäivä varomaan
väistämisvelvollisia. Voimme
olla huoletta.. Tai
jos ei ole niin tietääkö joku onko sellaista esim Turussa.
. Toivottavasti tällä kertaa vain kerran.
Se ei ole tietenkään koko totuus. Meillä muilla oli nauru
herkässä, kun hän ojan pohjalta kömpi ylös. Jos olisin rikas, perustaisin
yrityksen. Olemme asuneet 22 vuotta Koskenkujalla. Ympäristöasiat kuntoon ja
Talvivaaralle suitset suuhun.
Ydinvoimala hankkeet alas, niitä rakennetaan rahan voimalla.
Puhutaan puhtaasta energias-
ta, mutta unohdetaan tappava
jäte ja sen tuhovoima. Turvattomuus on tavallista, ja perille on vaikea päästä vaarattomasti, sillä järjenkäyttö on kadonnut.
Kaksipyöräisellä kulkemisen sanotaan vaativan uskallusta.
KAUKANA kavala maailma, voi ajatella, kun polkee pitkin peltovainioita. syyskuuta 2015
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Peace & love
Suomessa on kuulemma järkyttävää
polkupyöräillä. Samoin
kuivumme ja kuihdumme
kaikki, ellemme taistele puhtaan ympäristömme puolesta.
Toivon vain, että ihmiset oppivat ymmärtämään mistä me
ruokamme saamme. En tällä kertaa lähtenyt perään, olin menossa sairaalaan.
Sisäministeriö on luovut-
Ennen oli
juoksijat rautaa
tanut poliisille kamera-autoja
liikenteen nopeusvalvontaan.
Loimaalla Lamminkatu on on
kamera-auton erityisessä suosiossa
Tuolloin asiaa alettiin
tutkia aluksi yhdessä huoneessa.
Ilmalahti kertoo jatkotutkimusten myötä selvinneen, että kiinteistön lattioissa on kauttaaltaan kosteusvaurioita.
. Paju kertoo,
että muuttopäätös Kuuselaan tehtiin viikon sisällä
siitä, kun tieto saatiin kesäkuussa.
PAJUN MUKAAN ainakin
kolme työntekijää ja kaksi
asukasta ehtivät reagoida
Hanhenpuistossa ilmenneisiin sisäilmaongelmiin talven ja kevään mittaan.
Hanhenpuiston korjaustöiden kustannusarvio on
kaupungille noin 50 000 euroa.
SIMO PÄIVÄRINTA
Konehalli tuhoutui
tulipalossa
LOIMAA Mellilän Penninkulmantiellä sijainnut konehalli tuhoutui tulipalossa lauantaina aamuyöllä.
Kun palokunta saapui
paikalle, halli oli jo täyden
palamisen vaiheessa. 5
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
Nordea Pankki Suomi Oyj
Tiistaina 1. Muovimattokkeiden alle on todennäköisesti jäänyt rakennusaikaista kosteutta, hän arvelee ja sanoo kaupungin korjanneen
myös rakennuksen sadeve-
sikaivoja ja salaojat kesän
aikana.
ASUMISYKSIKKÖÄ pyörittää Kehitysvamma-alan
tuki- ja osaamiskeskuksen
Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri.
Yksikkö on ollut Hanhenpuistossa kaupungin vuokralaisena vuodesta 2011 lähtien.
Yksikön esimies on tyytyväinen kaupungin toimintaan sen jälkeen, kun sisäilmaongelmien laajuus ja
laatu selvisivät. Sammutustöitä vaikeuttivat hallissa räjähdelleet kaasupullot.
Paikalla olleet Loimaan,
Kosken, Ypäjän ja Pöytyän
yksiköt onnistuivat rajaamaan palon niin, ettei se
levinnyt lähistöllä sijaitseviin asuinrakennukseen ja
saunarakennukseen.
1970?80-luvuilla rakennettu 160 neliön suuruinen
halli tuhoutui palossa täysin, samoin kuin hallin irtaimisto. Tämä on kuitenkin
vielä aika paljon auki, hän
miettii ja sanoo rakennuksen kuivattamisen määrittävän aikataulua.
HANHENPUISTOSSA asuu
kehitysvammaisia ja autistisia nuoria aikuisia. Yksityisomistuksessa olleessa hallissa säilytettiin muun muassa kol-
mea autoa, kahta traktoria
ja mönkijää.
Rakennuspalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Palon syttymissyystä ei ole
tietoa.
Konehallin palon
sammutustöitä
vaikeuttivat
räjähdelleet
kaasupullot.. Asumisyksikössä ilmeni
kosteudesta johtuvia
sisäilmaongelmia
Loimaa/Hirvikoski
Lari Kiviranta
Kaupunki korjauttaa parhaillaan Hirvikoskella sijaitsevaa Hanhenpuiston asumisyksikköä, jossa on todettu kosteus- ja sisäilmaongelmia.
Hanhenpuiston asukkaat
ja henkilökunta siirtyivät alkukesästä väistötiloihin Kartanomäessä vapaana olleisiin Kuuselan tiloihin.
Rakennuttamisinsinööri
Janne Ilmalahti arvioi, että Hanhenpuiston väki on
evakossa Kuuselassa aina-
kin lokakuulle saakka.
. Asumisyksikössä on kahdeksan asukasta ja henkilökuntaa 16.
Asumisyksikön esimies
Else Paju kertoo, että ensimmäiset ongelmat ilme-
nivät rakennuksessa hajuhaittoina maaliskuussa.
. syyskuuta 2015
Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat
24 h/vrk (pvm/mpm) 0200 3000
Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat
ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 2121
nordea.?
LARI KIVIRANTA
Nykyisin
Hanhenpuiston asumisyksikkönä toimiva kiinteistö on rakennettu vuonna 1997.
Hanhenpuiston muovimattokkeet
on irrotettu
lähes kauttaaltaan.
Ypäjäläinen
Niko Rantanen jyrsi pois
vanhaa tasoitetta ja liimaa, jotta
lattia kuivuu
paremmin.
Hanhenpuiston väki on
evakossa vielä alkusyksyn
En
olisi ansainnut tätä, vaikka toki
Kuuhullu olenkin siinä mielessä,
että aina uni ei meinaa tulla, Huhtala sanoi.
Maria, Mira ja Niina Vartia sekä heidän äitinsä Sari Lehto pääsivät pelleilemään Kuutamokeikan pellejen kanssa.. Täällä on lapsille paljon kivaa
tapahtumaa. Olen aivan ällikällä lyöty. Huhtala on toiminut jo varmaan parikymmentä vuotta Tuttujen tuvalla aktiivisesti ja häntä on arvostettu paljon, tilaisuutta juontanut Timo Kaunisto kertoi.
Huhtala oli todella yllättynyt
nimityksestä.
. syyskuuta 2015
6
LAINA ?Tämä on syysviljavuosi. On ollut tosi kiva päivä.
Leena Lehtinen kertoi, että he
aikovat mennä illalla vielä miehensä kanssa syömään ja tapaamaan paikallisia ihmisiä Alastaron keskustaan.
Hanna Huhtalasta tuli vuoden
2015 Kuuhullu.
ALASTAROLAINEN Sari Lehto oli
tullut mukaan neljän lapsensa
Maria, 11, Mira, 10, Matias, 8, sekä Niina, 2, Vartian kanssa.
. Sain ilmapallon ja miekkailimme kaverin kanssa ilmapalloilla. Kaikenikäiset
viihtyivät
tapahtumien
hulinassa
Loimaa/Alastaro
Marianne Rovio
Alastaron kyläyhdistyksen järjestämä Kuutamokeikka tarjosi jälleen kerran monipuolisesti erilaista ohjelmaa.
Alastaron keskustaan ilmestyivät pellet, ilmapallot ja lukuisat leikkimahdollisuudet lapsille.
Rengasradat, pelit, kiipeilypuut ja
erilaiset leikit viihdyttivät perheen
pikkuväkeä päivän aikana temp-
puradalla ja torin hulinassa.
Päivän mittaan pääsi tutustumaan avoimien ovien kautta
paikallisiin nähtävyyksiin, ja ilta huipentui perinteisesti Kuutamotansseihin.
ALASTAROLAISET Leena ja Jyri Lehtinen tulivat lastensa Vilman, 2, ja Veikon, 4, kanssa perinteiseen tapaansa torille tutustumaan Kuutamokeikan vuosittaiseen ohjelmaan.
. Täällä tapaa aina myös paljon tuttuja, Lehto sanoi.
. Tulemme tänne joka kerta.
Olemme tutustuneet torin tapahtumiin ja aiomme käydä tänään
vielä myös Kanniston kotieläintilalla. Pidän tosi paljon tästä tapahtumasta ja osallistun joka
vuosi. Lapsille tämä on aivan mahtava tapahtuma, Leena Lehtinen
sanoi, mutta totesi kaipaavansa
tapahtumiin mukaan enemmän
myös lapsettomia ihmisiä.
Leena ja Jyri Lehtinen tulivat tutustumaan Kuutamokeikan
antiin lastensa Vilman ja Veikon kanssa.
Veikko Lehtinen iloitsi siitä, että pääsi leikkimään torilla.
. Minä hain ilmapallon, ja
olen kävellyt täällä ympäriinsä
Timo Kaunisto ja viime vuoden Kuuhullu Jarkko Jalavikko
palkitsivat uuden Kuuhullun Hanna Huhtalan.
kavereiden kanssa, Maria Vartia sanoi ja kertoi menevänsä
seuraavaksi kokeilemaan frisbeegolfia.
KUUHULLUKSI valittiin Hanna
Huhtala, joka sai kehuja tarmokkuudestaan ja ahkeruudestaan sekä sydämellisyydestään.
. Enemmän
sitä olisi pitänyt kylvää, mutta kylväjä ei ole
ikinä viisas.. Puinnit aloittanut Heikki
Vanha-Kuitti Punkalaitumen Sanomissa
PAIKALLISIA
LAINA ?Pitääkö sanoa rehellinen mielipide?
En usko, että ihmiset kuluttavat enempää,
vaikka kaupat olisivat pidempään auki.?
Kyläkauppias Juha Taittonen Maaseudun
Tulevaisuudessa
MARIANNE ROVIO
Kuutamokeikalla kisattiin hauskoissa tunnelmissa.
Kuutamokeikka villitsi Alastaron
. Tiistaina 1
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
PATRUUNANKADUN kevyen liikenteen
väylän rakentamisen katsotaan tulevan ajankohtaiseksi sitten, kun Ysitien
alittava kevyen liikenteen yhteys niin
sanottu Lamminpuiston alikulku toteutetaan.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä teki
viime vuoden lopulla aloitteen suojatien
rakentamisesta Patruunankadulta Kartanomäenkadun poikki jo olemassa olevalle kevyen liikenteen väylälle sekä valaistuksesta Patruunankadulle.
Perusteluna oli muun muassa se, että
liikennemäärät nousevat päivittäistavarakaupan avautuessa.. Lautakunnan esittämä 150 000
euron määräraha ei sisällä
maakaupan kustannuksia.
LOIMAAN VEDEN pitäisi edelleen varata tulevan
vuoden budjettiinsa 200 000
euron määräraha viettoviemäriverkoston ja jäteveden
pumppaamon rakentamiselle Metsämaalle.
Lautakunnassa jäsen Timo Lahtinen (ps./sit.) esitti
lisäystä, että kaupunki osal-
listuisi vain oman käyttötarpeen osuudella kustannusten korvaamiseen. Peltomaa on yksityisessä omistuksessa. Viimeinen vuosi Keskuskoulussa menossa, en mitenkään
erikoisesti.
3. Sateet, harmaus ja on pimeää.
1. Pimeys, talvi lähenee.
4. Värit ja kauden aloittaminen. 4. Hyvältä, pidän syksystä. Lisäksi Kartanomäenkadun välikaistaan olisi tehty
kahden metrin levyinen kevyen liikenteen mahdollistava väylä.
Katuvalaistuksen toteuttaminen olisi
maksanut noin 8 000 euroa.
Lautakunnan muutosesityksen teki puheenjohtaja Pekka Ahokas (kesk.)
jäsen Sirpa Pietilän (kok.) kannatta-
mana. Keräämällä marjoja.
3. Mukana
oli myös neljä kokoomuksen valtuutettua.
Metsämaan taajamassa
asuu väestörekisterin mukaan vakituisesti 175 henkilöä.
Suojatietä Kartanomäen
yritysalueelle
LOIMAA Kartanomäenkadulle Patruunankadun liittymään rakennettaneen
suojatie ja raivataan näkemäesteet.
Näin ehdottaa tekninen lautakunta
kaupunginhallitukselle.
Alkuperäisen ehdotuksen mukaan
Patruunankadulle ja Pehtoorinkujalle
esitettiin katuvalaistuksen rakentamista osana kaupungin laajempaa valaistusurakkaa tänä syksynä. Työelämän kautta suunnittelemalla uutta ja kehittelemällä asioita.
3. Miten
olet valmistautunut syksyyn. Vietin mukavan rauhallisen loman.
3. 2. Ihan hyvältä, näkee kavereita.
2. Värit, tulee yöllä pimeää ja jaksan tehdä töitäkin paremmin viileällä.
4. Hyvältä, syksy on värien aikaa.
2. Pimeys, talvi lähenee.
4. Sadonkorjuu, vastapuidun viljan tuoksu, harrastukset
alkavat.
4. En mitenkään.
3. Luonnon värit ja ruska-aika.
4. Ei syksy ole vielä alkanut, viikon olen ollut kesäloman jälkeen töissä.
2. syyskuuta 2015
GALLUP
1. Sade, räntäkelit on tulossa.
1. Poiminut marjoja.
3. 3. Sade, tylsät toripäivät.
1. Lautakunnassa ei kannatettu ehdotusta.
Perussuomalaisten ja
keskustan valtuustoryhmät
esittivät viime keväänä, että kaupunki aloittaa valmistelut pienpuhdistamon rakentamiseksi Metsämaan
kylälle (LL 23.4.). Se on mukavaa!
2. Mikä on
parasta syksyssä. Miltä syksyn alku on tuntunut. Kaikki sateet ja kylmyys.
1. Lähdetään puhtaalta pöydältä.
4. Oikein hyvältä, lomalla olen parhaillaan.
2. Pimeät illat ovat ihan yllättäneet.
Pienpuhdistamo noussee
Metsämaalle ensi vuonna
LOIMAA/METSÄMAA Kaupunki suunnittelee rakennuttavansa pienpuhdistamon Metsämaan taajamaan.
Kyse on biologis-kemiallisesta puhdistamosta, joka
maksaa asennettuna noin
150 000 euroa.
Tekninen lautakunta
esittää hallitukselle, että
kyseinen määräraha pienpuhdistamon toteuttamiseen varataan ensi vuoden
talousarvioon.
Puhdistamon paikaksi on kaavailtu alustavasti
Kollasentien varren pelto-
aluetta, joka sijaitsee Metsämaan kunnantaloa vastapäätä. 7
Tiistaina 1. Ei mikään, tykkään kaikesta.
Elviira Lammela
Elias Kojo ja Konsta Hakala
Katja Isotalo
1. Entä huonointa?
Jutun tekijä Adeliina
Salminen on Huittisten
Pellonpuiston koulua käyvä vampulalainen 8.-luokkalainen, joka on Loimaan
Lehdessä tet-jaksolla.
Tuuli Heino
Markku Viitanen
Sirkka Rinne
1. Aika märältä, kaikki muu on hyvin.
2
Yli 200
loimaalaista 1?3.-luokkalaista alakoululaista saapui
turnaukseen pelaamaan ja
kannustamaan kavereita.
Keskuskoulun 2A-luokan
Supertytöt Minja Suomela,
Aada Tsharkov, Ellen Levomäki ja Tara Nurmisto innostuivat korien heittämisestä ja pallon pomputtelusta. Ekaluokkalaisilla koripalloa ei ole välttämättä
vielä ehtinyt olla liikuntatunneilla, mutta se ei ole
menoa haitannut. Turnauksen järjestäjät saivat apua
myös LoKoKon yläkouluikäisiltä pelaajilta, jotka olivat toimitsijatehtävissä.
Aada Tsharkovista Pikkususi-turnauksessa oli hauskaa päästä kokeilemaan korien heittämistä.
ADELIINA SALMINEN
KITI SALONEN
Koululaiset saivat keksiä itse joukkuenimensä. Kouluista
mukana olivat Keskuskoulu,
Kirkonkylän koulu, Hirvikosken yhtenäiskoulu, Nii-. Kentällä nähtiin muun muassa Supertytöt,
Koristiikerit, Viiksimiehet ja Sähköpojat.
Minja Suomela pääsi hyödyntämään katukoristurnauksessa koripalloharjoituksissa oppimiaan taitoja. Otteluiden välisillä tauoilla pelaajat tankkasivat kauppiaiden tarjoamaa
välipalaa.
. Kaikki halukkaat pääsevät pelaamaan ja kokeilemaan koripalloa. Ensimmäisen pelin
joukkue voitti heittämällä kymmenen koria. Toisten pelaajien väistelykin oli tytöistä hauskaa,
samoin hyppiminen.
. Pelaamisen ilo on kaikkein tärkeintä, Koenkytö kertoi.
LoKoKon seuratyöntekijä
Jesse Kojo toivoi, että turnaus nostattaisi koululaisten
keskuudessa myös koripallobuumia, sillä vaikka Susijengin ja Bisonsin menestys onkin tehnyt lajia tunnetuksi, enemmänkin harrastajia mahtuisi juniorijoukkueisiin.
Bisonsin talkoolaiset olivat turnauksessa mukana
tekemässä kenttiä. Pelatessa saa myös liikuntaa ja kuntoilua, Aada
huomautti.
Supertytöt olivat satsanneet turnauksessa syöttöpeliin. Kasper (Nohteri) on
tarkka heittämään koreja, Koristiikereiden Viljami Kuusela kehaisi joukkueen voittoon vienyttä luokkakaveriaan.
nijoen koulu ja Kauhanojan koulu
Jokainen joukkue pelasi
kolme kymmenen minuutin peliä. syyskuuta 2015
8
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi
URHEILU
KITI SALONEN
Katukoris sai
koululaiset
liikkeelle
rilla Hirvikosken yhtenäiskoulun Koristiikereille.
. Ellen Levomäki odotti Minjalta syöttöä.
Koripallo
Kiti Salonen
Pikkususi-katukoristurnaus muutti K-citymarketin
parkkialueen jättimäiseksi koripallokentäksi. Tiistaina 1. Toisen pelinsä Supertytöt hävisi niukasti kolmella ko-
SUPERTYTÖT olivat harjoitelleet koripalloa välitunneilla ja iltapäiväkerhossa.
Koristiikereille laji oli tullut
tutuksi kotipihan peleissä.
. Näin sitä oppii, K-citymarketin
kauppias Mari Koenkytö
hymyili.
Ruokakeskon, Koripalloliiton ja Loimaan Korikonkareiden järjestämään katukoristurnaukseen osallistui 42 joukkuetta
046 891 6635.
Vesihuolto Oy:n osake 1.000
e hintaan. SOITTAMALLA:
02-588 8952 Auranmaan Viikkolehti, ma-pe 9-15
02-588 8021 Loimaan Lehti, ma-pe 9-14
02-588 8552 Somero-lehti, ma,to, pe 8.30-13.00
Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme
laskutuslisän 2,50. 0400 527 336.
. P. Mercedes Benz 2,9 TD 7903.
-96, valkoinen, ei kats. Melko uusi. P.
0500 856 406.
OSTETAAN
. 041 443 2763.
. 25 e/tarjoa! P. Vuokrattavana yksiö 31 m²
896.
Hirvikoskella. Vain suoraan re. Keräävä, sivulleheittävä. Maantiivistäjä. -97-03 suoraan
P. H- tai p-auto, miel. Esa Tume 360. Iso parveke.
. -89. P. Vuokrataan 40 neliön RTasunto Yläneen keskustasta,
Pöytyällä. Vuokratpo ja ulko-ovi sekä suppilo- tuna tai tyhjänä, hintahaitarissa 20.000-39.000 e. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt,
joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä.
Ilmoitukset tiistain Löytölaariin
viimeistään TORSTAINA KELLO 16:
1. Kirja: Riitta Aittomäki ym.
luonnosta väriä lankoihin.
. sis. Hyväkuntoiset kiesit, ko-
SEKALAISET
vapyöräiset, takapenkillä . P. SÄHKÖPOSTILLA:
ilmoitukset@avl.. 040 503 7648.
rus. 044 043 2981.
tai 12 jalkaa. P. 040 521 2121.
P. 050 344 3411.
0400 525 324.
. John Deere 965 tai 955 3.000 e. 150 e. Traktori lämpöisellä oh- autotalli, hyväkuntoinen, vajaamolla, myös viallinenkin, pautuu 1.9. 040 558 8676.
. Sänky, kulmakaappi,
pöytiä, täkäniä ja yöpöytiä. 040 535
. H. alv.) Ilmoitukset viimeistään
torstaina klo 16.
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. 050 351 2293.
75 e. alv). Uusi akku, etulokas. 050 325
0658.
. H. 0500 820 404.
. Ruohonleikkuri Hyundai
itsevet. 0500 536 698.
. H. 40 e heittokuutio.
Toimitus kotiin Someron alueelle. P. Kuivurikuivattua, rumpu-
putsattua kuivaa seka- ja
koivuklapia myös 50 cm
savusaunaleppää ja pannupuuta. P. 040
. Laskutuslisä 2,50 e (sis. TEKSTIVIESTINÄ
Näppäile teksti LAARI, välilyönti,
osasto ja oma ilmoituksesi.
(Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50 . 0400 050 363 4823.
531 244.
. Sähkömo- Hirvikoski alueelta. 50 e. P. Omaan käyttöön.
puimuri, hytillä. Oripää, lisätiedot P.
046 900 4765.
SEURAAVA LÖYTÖLAARI
julkaistaan tiistaina 8.9.
Materiaalit tulee toimittaa
viimeistään TORSTAINA 3.9.
klo 16.00.
LÖYTÖLAARIN SÄÄNNÖT
LÖYTÖLAARISSA EI JULKAISTA:
- henkilökohtaisia ilmoituksia
- www-osoitteita
- kenneleitä
- kirpputoreja
- työsuorituksia
Löytölaari-ilmoituksessa vain yksi ajoneuvo/
ilmoitus.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset
sekä lyhentää ylipitkät tekstit.Mikäli ilmoitus
ei sovi Löytölaari-palstalle, vaihtoehtona
on kehystetty ilmoitus lehden millihintojen
mukaan.
RIVI-ILMOITUKSET LÖYTÖLAARIIN!
Ilmoita KOLMESSA lehdessä
yhden ilmoituksen hinnalla
7,50 ?/ 160 merkkiä!
LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ
YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. syyskuuta 2015
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. 300 e.
P. 040 720 1337.
omistajalta käteisellä. Maksan hyvin. 850 e. (Huom: palvelu ei toimi Gomobile
-liittymällä) Tekstiviestimaksua ei palauteta,
mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen.
2. Kaikki huom., myös muut
hopeafasaani pari, kuningas merkit. 0500 828 138 Pertteli.
. alv.
7e
viis i
rivi ä
vai n
50
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Ostetaan kuntopyörä. Poikien pyörä
Tunturi Aqura 24 vaihd. Volvo V70 vm. ta p. -73, skootteri
Derby kunnossa, h. muuten kunnossa. Puunhalk.kone 5t Forest
. Maitotonkat 2 kpl, h. halpa auto. 146 tkm, kats. 8.900e ja
6.900e. Osina tai kokonaan Tran-
sit 2.5 TD -99, Mitsu Pajero
TD -93, VW Golf bensa -88,
VW Golf diesel, farmari -96 ja
Volvo 145 vm. 6/2015,
moott+sisälämm. 0400 945 459.
19.8.-15. Levikepyörät 13 6 38 Tau- . Luomu pellolta esikuivattua heinää pyöröpaaleissa.
H. Aggregaatti 2kw 75 e.
Perämoottori korj.kelpoinen
4hv. sivuvaurio, kulutusosia uusittu. Mahdolli202 Riihikoski.
suus ottaa mukaan oma hevonen. 050 3066
. KUPONGILLA
Löytölaari, Loimaan Lehti
Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa
3. P. Yksiö tai kaksio Loimaa. P. Audi 80 1.8 E v. P. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. P.
ruisku. 040 139
8999.
. Peugeot 206 vm. 044
fasaaneja, hanhia, hollannin 965 1854.
kaniineja. 9
Tiistaina 1. Toyo. H. 26?
renkaat. 040 937 2650.
. 200 e/kpl.
. Etsitään tallityöntekijää
2-3 ravihevoselle. 100 e. 0400 829 928.
neliveto plussaa. Toyota Avensis, Corolla tai
Carina vm. Alk. kuljetus
P. -98, kats. Tomos +tankki 50 e.
Lehtipuhaltaja hyvä 45 e. Vetokoukku, kahdet
renkaat, huollettu, kats. 050 379 4340.
palvelut lähellä. Kuivaa koivuklapia 50 e/
heittokuutio sis. P. H.
1.000 e. P. 0500 538 . Henkilöauto, hinta alle
. P. P. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL,
02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti.
Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. voimassa 30.11.2016 saakka.
Vaihto katsastam. P. Ostetaan yksi Humppilan
P. P. Heti vapaa. 850 e.
P. -00,
aj. Vuokrattavana Kyrössä
RT-kaksio, 53m², sauna,
. H. Riikinkukkoja, fasaaneja, ta. P. Pöytä 14 Tarjoa! P. 040 568 0504.
. Jätä sanojen väliin tyhjää.
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
SEKALAISTA
LÖYTÖLAARI
Loimaan Lehti
Käsityöläiskatu 10
32200 Loimaa. Etuleikkuri päältä ajettava kisteröidyltä omistajalta. H. TAI ilmoitukset@loimaanlehti.?
TAI ilmoitukset@somerolehti.?
4. P. Soi12,5 hv. . Leinolux puuliesi, 5 m 763 1472.
teräspiippu. / 160 merkkiä
(sis alv.)
Kunnantalolla klo 15.-20. klo 18 Niinijoen koululla.
Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Loimijoentie 77,
32440 Alastaro.
Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalon
yläkerrassa.
URHEILU
Jankon torstairastit 3.9. Opastus LoimaaMäenpää tieltä nro 213.
Saviseudun munuais- ja maksakerhon syksyn ensimmäinen keilavuoro Loimaan keilahallissa ke 2.9.
klo 14.
Loimaan Jankon Juoksukoulu kokoontuu ke 2.9. klo 12-13 ja Tuulensuun
Palvelukeskuksessa ti 8.9. klo 18.30 Pappisten
lavalla. klo 12 mennessä.
ä.
Sari Kaukoranta
Veli-Matti Knuuti
Liisa Kivinen
(02) 588 8024
(02) 588 8020
(02) 588 8021
sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
2200 Loimaa
Loimaan Lehti/ilmoitukset Käsityöläiskatu 10, 32200. klo
18.00. Ohjelmassa aidan maalaamista ja pystyttämistä sekä leikkikenttäkalusteiden kasaamista. Tiistaina 1. Reippaille talkoolaisille tarj. pallojen pyöritystä Nuorisotilassa klo 12. Harjoitus 1.9.klo
12.00.
Haaran-Onkijoen kyläyhdistys
leikkikenttätalkoot ke 2.9. Lapin reissun
matkareitti Loimaalta. Ohjaajina Siiri, Suvi ja
Pyry. klo 13.00. klo 13-15 (Pekankuja
4).
Loimaan Seudun Sydänyhdistys
ry:n ja Loimaan Parkinsonkerhon
ohjattu vesijumppa alkaa Vesihovissa
to 3.9. klo 11.00 jatkuen torstaisin
noin joulukuun puoleenväliin.
Loimaan Kamerat kokoontuvat ti
8.9. Hallitus kokoontuu ti 8.9. Lisät Ostarilta,
kylän nettisivulta ja Facebookista
Loimaan Eloisat ry. Pe 4.9. kuntosali-illat aloittelijoille klo 18.30, vet.Pipsa Nuutila. klo 13.00 Tuttujen Tuvalla os. Tiistaisin
senioritoim. Kattilasuontie 100. Tied.
Taisto 040 5305064.
Alastaron Sotaveteraanit ry. Kokoonnumme ti 8.9. klo 17.00 Kitkonpuistossa. kartalla
Kustaantie-Ronka. klo 8.00-Kaunismäenkatu-Turuntie-Op:n pysäkki tori-KalevalankatuKolkkalantie- Metsontie-Hirvikosken
apt. syyskuuta 2015
10
Mallikonee
M
Multipurpose
G
Grease
Y
YLEISRASVA
36?
9?
/12kpl
PERKINS-öljynsuodattimia
ERÄ!
4-syl.
8?
6-syl.
Voiteluaineet
Öljytynnyrit tilalle rahtivapaasti!
www.loimihuolto.com
Voimakatu 4, LOIMAA
Kärsämäentie 49, TURKU
Mopon
matkustaja
loukkaantui
lievästi
LL
LL
LL
LOIMAA Mopon kyydissä
ollut matkustaja loukkaantui törmäyksessä lievästi
lauantai-illalla. Kaikki
joukolla mukaan!
Loimaan Seudun Neurokerho. Lähtö klo
17.40 Loimaan torilta kimppakyydein. Aloitus to 3.9. aika).
MLL:n Mellilän yhdistyksen järjestämä TenavaTemmellys alkaa to 3.9.
klo 18-19 Mellilän palloiluhallilla.
Kerho on tarkoitettu 3-7 -vuotiaille
(1 lk.) lapsille. klo 18 Metsästysmaja Tervatuvalla, os. Kuulopalveluvastaanotto Kyrön terveysasemalla to 3.9. Sauna- ja uintivarustus.
Eläkeliiton Oripään yhdistys, ke
2.9 boccia Liikuntahallilla klo 14.3016.30. Lähtö Kerttulasta 17.20.
Mellilän Kyläyhdistys r.y. "Onni
on sinussa"-päivän su 6.9 ent. Pöytäkilpailun aiheena "Vieraslaji". Laulamme karaokea Kitkonpuistossa to 3.9. Ke 9.9 kerho Nosessa klo 13.
Loimaan Naisvoimistelijat: muokkaus ja telinevoimistelut alkavat vasta viikolla 37.
Lauantaina 12.9.
Rakentaminen ja asuminen
Asiaa rakentamisesta, remontoinnista
ja sisustamisesta.
Ilmoitusvaraukset ja
-aineistot viimeistään
ti 8.9. Loimijoki Golf.
Pistebogey hcp: 1) Prusila Petri LoG 40, 2) Mattila
Maria LoG 38, 3) Ahola Raimo LoG 36, 4) Mattila Jukka
LoG 35, 5) Salminen Hannu LoG 35, 6) Kyrkkö Ari LoG
35, 7) Rissanen Timo LoG 35, 8) Mäntylä Olli LoG 34,
9) Mäntylä Ritva LoG 34, 10) Rahikainen Pekka LoG
33, 11) Lindholm Teemu LoG 33, 12) Hossi Joonas LoG
32, 13) Leikkilä Sami LoG 32, 14) Tervomaa Rami HaG
32, 15) Teittinen Kimmo LoG 31, 16) Tervomaa Tomi
AGN 31, 17) Eerikäinen Jussi LoG 30, 18) Alakoski Jarkko LoG 30, 19) Pääkkönen Timo LoG 29, 20) Lindholm
Jani LoG 29, 21) Heikkilä Jukka LoG 29, 22) Humalainen Jyrki LoG 29, 23) Salminen Santeri LoG 29, 24) Urmas Jouko LoG 28, 25) Rahikainen Annukka LoG 28,
26) Kylä-Markula Olli-Pekka LoG 27, 27) Urmas Päivi LoG 27, 28) Vaha Reijo LoG 27, 29) Pinomäki Terhi OjlG 27, 30) Tuovila Esko LoG 26, 31) Malinen Jukka LoG 26, 32) Salminen Mika LoG 25, 33) Urmas Juho TiGo 23, 34) Kiviluoto Juuso LoG 22, 35) Sundholm
Immo LoG 22, 36) Mäkelä Ville LoG 22, 37) Järvi Niko
LoG 21, 38) Rouvinen Pekka HaG 20.
SEURATOIMINTA
Korsulaulajat. 7632 733
GOLF Riku Open 30.8. Vuorisen talli
7.9. Keskiviikkoisin zumba Palloiluhallilla klo
19. klo 18. Kööri laulelee Taipaleentuvalla Humppilassa ke 2.9. Mopo törmäsi Loimaan keskustassa
pysäköityyn ajoneuvoon.
Mopo kaatui ja vaurioitui.
Myös ajoneuvo, johon mopo törmäsi, vaurioitui takaosastaan.
PAIKALLINEN NÄKÖKULMA
Hitsauskoneet
ja tarvikkeet
Mallikoneet tarjoushintaan!
WALLIUS VARASTON TYHJENNYS!
LME 238 890,LMC 240 990,Hitsaustarvikkeet -50% ovh:sta.
Toimitamme varaosia myös
muihin merkkeihin.
Korjaamme ja huollamme
maatalouskoneet vankalla
ammattitaidolla.
K
Konemyynti:
JJoonas Koskinen 0400 703 583
Antti Hyvönen 050 573 2940
A
Huolto ja korjaamo:
Janne Mäkelä 0400 926 170
Varaosat ja tarvikkeet
Arto Holmqvist 0400 516 274
IKKUNAT
JA OVET
JAUHELIHAMARKKINAT
ti-ke 1.-2.9.
Tiimi-edustajat:
Tuomo Järvenpää
0400 765
521
Teuvo
Ahonen
Mikko Korkka
puh.040
040
508
2413
550
9939
T
Jä
ää
www.tiimi-ikkunat.?
KESTOTILAAJA
Konemyyjä
Joonas Koskinen
tavattavissa
Loimaalla tiistaisin
1.9. klo 16.00 alkaen
(huom. pysäkki. Kaikki mukaan!
Niinijoen Seudun kyläyhdistys
järjestää "Jumppaa itsesi kuntoon eurolla" torstaisin klo 18-19, ohjaajana
Salla Reini. klo 14-15.
Osallistumme Olohuoneen Ompeluseuraan ke 2.9. Yli-Kirran kuvat mukaan muistitikulla.
Loimaan Eläkkeensaajat ry. alkaen!
Tervetuloa kaupoille!
TULOSPÖRSSI
HANKI KÄTEVÄ
Sika-nauta
JAUHELIHA
5 kg:n ERÄ
TERVETULOA!
Palvelemme
ti-to 9-17,
pe 9-17.30,
la 9-14
Ma sulj.
Soita:
02-770 2626 tai
katso lisää:
www.tilaajapalvelija.fi
10 kg:n ERÄ
695
50
6
95
5
?/kg
?/kg
?/kg
Turuntie 19, LOIMAA puh. Skip-Bo pelit alkavat to 3.9.
klo 15.00-18.00 Nuorisotilassa. Syyskauden ensimmäinen kerhopäivä
Nuorisotalolla to 10.9. Aiheena syksyn ohjelma.
Loimaan Seudun Kuulo ry. Palloiluhallilla
miesten lentopallo klo 20.30-22
ym.
Puimurin puhdistussarja
Akku 135 AH
150?
195?
. 02-764 1858
A
PUINTIAIKANA VARAOSAJA HUOLTOPÄIVYSTYS!
Meiltä varaosat Hardi, Tume,
Massey Ferguson & Claas
Viikon 36
Valikoimastamme
maataloustarvikkeet
TEHTAANMYYMÄLÄ TARJOUKSET
5 90
MAALAISHYYTELÖ 9 90
NAKIT
8 90
Ylikypsä PALVIKINKKU 16 90
Sika-nauta JAUHELIHA
/kg
/kg
/kg
/kg
Torstaina TORIAUTO
Punkalaitumen torilla
Alastaron torilla
alk. nivelakselit, laakerit,
akut, öljyt, ym. syyskuuta 2015
Huom.
muuttunut
aukioloaikamme
MA-PE 10-17
Alastaron Teollisuustie 10
A
Alastaro
P. klo 12.30
TARJOUKSET!
mm. 11
Tiistaina 1. klo 9.00
alk