Sivu 7
LUVASSA
AURINKOISTA
Sivu 9. . En ollut
koskaan ennen noussut koneeseen ja
olin varma, että se tipahtaisi maahan.
No, paluumatka oli vähän helpompi.
Kalastus antoi loimaalaiselle Pekka Kaasalaiselle siivet.
Mies kirjoitti lempiaiheestaan kirjan. Sivu 13
Anne Halkivaha iloitsee ja seuraa tarkkaan Hurrikaanin ja Bisonsin menestystä. En ole vielä
päässyt katsomaan lentopalloa,
mutta sinne haluaisin mennä.
Prinsessa on
palkkansa
ansainnut
Sivu 8
Kävelyvauhdilla
Moskovaan
Suvilehti
2013
Ei pala, eikä rasvaa, mutta
ruskettuu ja päivettyy.
Sellainen on Aki Nurminen
keväästä lähtien.
?
Olin ensimmäiseen ulkomaan
kilpailuuni Italiaan menossa ja
pelkäsin lentämistä niin että hiki valui
virtanaan ja sydän hakkasi
Niille, joiden oikeinkirjoitus tai -luku ontuu, kerrottakoon, että paatti on vene.
Sivu 7: Loimaalaisille tuttu opettaja ja kalamies Pekka Kaasalainen kirjoitti kirjan. Ja haka. ETUSIVUN PÄÄKUVA: Maija Paloposki
. 2
Tiistaina 4. Kiistelemään, että heitetäänkö vettä kuupalla vai kauhalla, mutta vihdasta
ollaan sentään samaa mieltä.
Viimeisten valvojien kesken
avataan hanaviini, siemaillaan
hiljakseen linnunhuudon säestämässä illassa, meren tyyntyessä, pienimpien painuttua unisin
silmin pehkuihin. Luepa ohjeet ja osallistu sinäkin.
Sivu 22: Naiskuskit perustivat kestävyysajotiimin. PAINOPAIKKA: Allatum Oy, Pori. He ovat karavaanareita ja yksi perhe monista Oripään Krapurannassa.
Sivu 19: Loimaan Lehden kesäkuvakisa on
jo perinne. Nostaisi kaivosta puhdasta vettä. Hän harjoittelee kotipitäjässään ohittelemalla hevosia.
Sivu 13: Oripääläinen Anne Halkivaha kävelee kilpaa MM-tasolla. Kalenteri vuodelta
1973. Seinällä aikakauslehtien leikesivuja kuin eri
Setäni on huussiasioiden erikoisasiantuntija. Homma
pelaa, kun tasapaino säilyy, siihen
on ohjeet, joita kaikki noudattavat. Fairy tuoksuu
samalta kuin aina. TOIMITTAJAT JA KUVAAJAT: Sampsa
Hakala, Santtu Miinalainen, Tiina Naula,
Maija Paloposki, Marianne Rovio, Anu Salo,
Pasi Salo ja Kiti Salonen
. Kaupungissa, sivistyksen äärellä, ihminen vain vetää vessan. Kokisi aamu-uinnin
onnea meressä?
Maailmassa on paljon varjelemisen arvoista, mutta ei mitään
varmuutta, että ihminen oivaltaa
sen ajoissa.
Anu Salo
Sivu 14: Oi aikoja, oi tapoja. Lue, niin tiedät!
Suvilehden tekijät
www.loimaanlehti.fii.....
. Siinä sivussa se on ravannut tukun tuohta.
Sivu 9: Etusivulla komeileva Aki Nurminen
on mies, joka rakastaa aurinkoa ja sen aiheuttamaa päivetystä.
Sivu 10: Jukka Vehviläinen on oman kylän
poikia. Kesäkauppalan neidot ja myöhäisnuori toimittaja kertovat oman näkemyksensä asiasta viereisellä sivulla.
Sivu 5: Eemeli Lehto nauttii olostaan Selipaatissa. Sen
pääosassa on jalokala lohi.
Sivu 8: Marimin on prinsessa: omanarvontuntoinen, herkkä ja läheisriippuvainen. MARKKINOINTI: Sari Kaukoranta, Liisa
Kivinen ja Veli-Matti Knuuti
. Huussin tyhjentämispäivä.
Sitä ei joka päivä koe. PÄÄTOIMITTAJA: Kati Uusitalo
. Voissa,
totta kai.
Katetaan ulos, syödään kauan
ja hartaasti, setä kertoo anekdootteja ehtymättömästä varastostaan. Vapaa-ajallaan hän
kuopsuttelee ja ropspttelee.
PASI SALO
Muistelen viime kesää, viikonloppua sukulaisten mökillä. Kannattaahan se kokea! Aamupulahduksen jälkeen ihmisen tajunta
on kirkastettu ottamaan vastaan
melkein vuoden tarpeiksi riittävä
usko, että kaikki ponnistelu ylipäätään kannattaa.
Joukkion äidit ryhtyvät aamupuuron keittoon. Ei vallan vähäinen
virka, vaan yhteisössä korkeaa
arvostusta nauttiva tehtävä!
Hän on valinnut kompostoivan mallin, jonka ansiosta ihmisen aikaansaannokset tulevat
nopeasti maaksi jälleen. Serkusparvemme nuorin on vasta isäksi
tullut, vanhin taas jo aivan harmaantunut. ULKOASU JA SIVUNVALMISTUS:
Pasi Salo, Eija Kärkäs ja Jenni Latvanen
. Siellä mennään pihan perälle, huussiin.
Ovessa on sydämenmuotoinen
aukko. Loimaalaiset Välitalot kertovat, miten
ne sovitetaan yhteen. Me
tyhjentäjät toivomme, että hyvin
toimiva huussi edustaisi maailman kaikkea ympäristöajattelua.
Sillä eivätkö vain meidän lapsemme ja heidän lapsensa ja
lastenlapsensa tulisi mielellään
mökille. Löylyn ystävät menevät
vielä uudelleen saunaan. ja
ihan aiheesta.
Sivu 3: Suvilehti selvitti, millainen on hyvä
kesäbiisi. Kaivoveteen keitetyn mökkikahvin pulputessa
kannuun on päätettävä, mennäkö aamu-uinnille. Alkukesän
viileään meriveteen, jossa rakkolevät väistelevät kivien kolossa
syvemmälle kahlaavaa. Se muistuttaa, että ihmisen
toiminta aiheuttaa seurauksia,
jotka ovat suorassa kosketuksessa maahan, veteen, ilmaan,
ympäristöön.
nenkin vapaana säilynyt on sitten
mennyttä, mutta niin on silmin
nähden onnellinen kyllä.
Vedetään mökillä olevia ympärivuotisia villasukkia jalkaan
viilenevään iltaan ja puhutaan
siitä, mikä tekee ihmiselle hyvää.
Todetaan että tämä hetki.
Ei aamua, etteikö pörrötukkainen kaikkein kipeimmin kahvia kaipaava hiipisi keittiöön.
Törmätäkseen toiseen samalla
asialla olevaan. Kausi käynnistyi voitolla.
Sivu 24: Suvilehden perinteinen pakinoitsija Pirkko Jaakola paljastaa, miksi mummot
hymyilevät. Joukon pienin, yksivuotias, kiertää sylistä syliin.
Muistellaan, miten itse kukin on
kasvanut osaksi joukkoa. Johonkin karkasivat
vuodet, jotka ovat mummulassa
30 vuotta sitten syödyn raparperikiisselin ja tämän hetken välissä.
Aterian jälkeen iso tiski eriparisia lautasia pestään ulkona
saunan muuripadasta ammennetulla vedellä. Sinä vuonna olin ekaluokkalainen, serkut kaikki vielä syntyneetkään.
Onhan huussissa myös haju. Kuoriketta ja tarvittaessa rikkaruohoista riivittyä viherainesta
väliin. Vastarakastunut serkkupoika on tuonut tyttöystävänsä ensi kertaa mökille.
Kuittaillaan, että joukon viimei-
M il
Maailmassa
on
paljon varjelemisen
arvoista, mutta ei
mitään varmuutta,
että ihminen
oivaltaa sen ajoissa.
maailmasta. Hän oli nostamassa hurrikaania SMliigaan ja voittamassa kaksi SM-hopeaa. Lokeille ei mitään, helsinkiläisserkku kiirehtii sanomaan, tai
muuttavat pihaan asumaan. Puuroa, ei muroja, on yksituumainen näkemys.
Yksi voisilmällä, toinen mehukeitolla, kolmas hillolla, mutta puuroa! Pienimmälle se lusikoidaan
suuhun lentokoneen siivellä,
täältä tulee lentävä lusikka!
Tänään on luvassa erityinen
päivä. Komposti kiittää ja kihisee,
eikä haju ole ollenkaan paha.
Huussi edustaa täydellistä yhteisön voimaa muuttaa harmillinen hyödyksi kaikkien sitoutuessa yhteiseen tavoitteeseen. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
terveisin Loimaan Lehden väki
!
KUVAT: PASI SALO, ANU SALO
Suvilehti
Sivu 2: Toimittaja Anu Salo korottaa huussiasioiden erikoisasiantuntijan profiilia . Aidosti
kiva sukutapaaminen, kodikas
rykelmä vanhan pihapiirin rakennuksia narisevin lattioin, vaan ei
narisevin ihmisin.
Mökillä työt tehdään yhdessä.
Yksi kantaa vettä saunaan, toinen veistelee pilkkeet, kolmas
pesee saavillisen perunoita, neljäs perkaa kalat ja paistaa niistä
loisteliaat ahvenpyörykät. Skeittarit valtaavat nuorisotalon pihan luvan kanssa.
Sivu 15: Kesä herkistää kovemmankin karjun ja Hipon.
Sivu 16: Viisi henkeä, 15 neliötä ja Suomen
suvi. Lokit loikkivat
nokka ojossa lähemmäs, josko
olisi vaikka leipäpalaa tarjolla.
. Hänellä on kokemusta pääkaupungin siivekkäistä rosvoista, joiden
jäätelömaku kädestä nokkaan on
röyhkeän kaikkiruokainen, menee niin minttu kuin suklaakin.
Illalla ohjelmassa on perusteellinen punkkitarkastus, varmuuden
vuoksi. Ensi
kaudella häntä ei enää kentällä nähdä.
Huussia tyhjentämässä,
maailmaa pelastamassa
Sivu 12: Ypäjäläinen Helena Santamäki
juoksi toukokuussa maronin SM-kultaa
omassa ikäluokassaan. Flush ja
länsimaisen sivistystä ylläpitävä
viemäri on kuin huomaamatta huolehtinut ihmisen uskosta
omaan kaikkivoipaisuuteensa.
Mökillä on toisin. JULKAISIJA: Priimus Media Oy,
Loimaan Lehti
Lomalla viimeinkin, voin ottaa
iisimmin, Essi Virtanen, Hugo,
Jenna Matikkala ja Milla Ojala
jamittelevat JVG:n Kran Turismoa. Pe 9 . Ne inhokit,
yllättäen tyttöjen makuun on Him, kuinkas
jolloin kanava vaihtuu oitis.
muuten.
. (02) 4148 400 & F. Tämän kesän suosikkeja
ovat Kim Cesarion: Undressed ja
Arash ft. Ihan vaikka mökillä. n Roses: Sweet Child
of Mine & Don?t Cry.
Bon Jovi:
Livin on a Prayer.
Hurts:
Wonderful Life.
JVG:
Kran Turismo.
Swedish House Mafia:
Greyhound.
Lukijoiden kesälistoja sivulla 5.
. 02 763 2049. . Kaikki hyvä
poppia, kuten joku Flo Rida, Jenna innostuu.
Kotimaisista pumpuista kenties vähemmän uppoo, Essi oikoo toimittajan ennakkoluuloja.
Entäs ne kesän kammotusbiisit. & myynti@akrdata.?
Turuntie 10, Loimaa,
P. No joo joo! Siinä on räväkmio kuuluu.
kyyttä ja määrätietoinen nainen, joka tarttuu, toimittaja
kuuntelee hilmojen peruste- S
Missä näitä kesäviisuja
Sanat, melodia,
luita ja päättelee, ettei tajua
kuunnellaan?
mitään nuorten naisten sie- laulu. SUVILEHTI
Tiistaina 4. Soundsin tyyli uppoo. Se nyt vaan on Milla hermostuu.
. Is-
Loimaan Lääkäritalo
on nyt avattu
SUOJAA LAITTEET KESÄN UKKOSILTA
UPS
S on edullinen
i
j
ja helppo laite
i varmistai
maan laitteiden tasainen virransaanti.
EATON PROTECTION
STATION
UPS, ylijännitesuojaus ja moniosainen jatkopistorasia samassa laitteessa + energiansäästötoiminto.
Innovatiivinen ratkaisu, joka antaa täyden suojan
kotitietokoneille ja kodin muille digitaalilaitteille.
Aurinkoon!
Myös voimakkuudella
n
lkae
Hinnat a
99,-
Inventaarioale
Mallia löytyy kolmena eri tehoversiona, joten UPS:n
voi valita suojattavien laitteiden tehotarpeen mukaan. Se vaan iskee kaikilla osa-alueilla: sanat, melodia, laulu. Sehän oli viime kesän biisi, tytöt huudahtavat. Hermo menee, täyttä kuraa, ei sanoja löydy,
lempparibiisiä ylitse muiden. Totaalista p...skaa, tuo. ihan mihin vaan
Loimaa/Kesäkauppala
Lari Kiviranta
The Sounds: Better off Dead.
Siinä on kesäbiisi, joka pistää hameet hulmuamaan kolmella nuorella loimaalaisnaisella.
. kesäkuuta 2013
3
LARI KIVIRANTA
TOIMITTAJAN VALINTA
Kesätsirpaleet
1
2
3
4
5
Guns. Odottelun ohella Millalla
on monia suunnitelmia, joista mökkeily ja road
tripit nousevat päällimmäisiksi.
Essi kertoo tekevänsä myös töitä.
. Tyttöjen mielestä ehdottomia kesäbiisejä tulee myös
Elokuulta. En voi sietää,
paras kotimainen artisti.
Ja sit se Kaija Koo on kanssa ehdottoman Essi säestää.
Toimittajan mieliksi tytöt lyttäävät pimeimhyvä.
Täh, hetkonen, Kaija Koo. Chilliä.
. ja aina on toiminut.
. Nyt se käy edullisesti F-Securen
palkituilla tuotteilla.
F-Secure Internet
Security 2013
Yhden vuoden päivitys
Y
Ja asennusoikeus
kolmelle koneelle!
49,-
tutaan vaan porukalla, nautitaan kesäpäivästä
ja grillataan. 020 735 3030 - info@loimaanlaakaritalo.fi
www.loimaanlaakaritalo.fi
HEINÄKUUN
LAUANTAIT
SULJETTU
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Sillä on älyttömän hyvät sanat, Milla
Valvomon Mikä kesä.
selventää, mutta kieltäytyy valitsemasta yhtä
. 17
www.akrdata.. (02) 4148 422
Ma?pe 9.00?17.00
La 9-13
Ajanvaraus p. Hoidan koko kesän vanhuksia Kartanomäessä.
Silmälääkäripäiviä:
5.6., 6.6., 10.6., 13.6., 14.6., 17.6., 24.6.
Kahden vuoden päivitys
79,-
MUISTA MYÖS ETTÄ NOPEA JA JOUSTAVA HUOLTOMME TOIMII MYÖS KESÄLLÄ
Avoinna Ma . ei yhden kesän lento, kuten
vaikkapa Cheekin Sokka irti.
. Chilliä,
22-vuotiaat ystävykset Essi Virtanen, Milla
Ojala ja Jenna Matikkala ruotivat valintaansa
helteisellä Loimaan torilla.
Biisi on ajaton . Meillä on laaja musiikkimaku. Ja sit se joku Tytöt tykkää. Kuuntelevatko pään rotkoon myös Mamban Vielä on kesää
jäljellä.
nuoret hilmat jotain suomi-iskelmää?
. Mikäli pelkän ylijännitteen
suojaus riittää, niin meiltä löytyy myös sellaisia.
Silmälasien
ostajille
kehykset
-50%
Virussuojaukset kannattaa myös laittaa
kuntoon. Se ei ole ihan samanlaista peruspurkka- lunelämästä eikä aikamme muotitrendeistä.
. Sean Paul: She Makes
Me Go.
The Sounds sopii kesämökille,
road tripille . Ja tietysti road tripillä, millä tytöt
viittaavat ilmeisesti kesäisiin autoretkiin, jolloin kenties myös auton ikkunoita pidetään
auki.
Kesäbiisien tunnelma ja fiilis jaetaan hyvien
ystävien ja poikakaverin kanssa. Ihanan letkeetä
menoa. Eihän sellainen ole kaikkien aikojen
kesätunnari.
Tytöt puhuvat kokemuksesta, sillä he ovat
katsastaneet Soundsin niin keikoilla kuin festareilla . Täsmentävään
kysymykseen, oliko se poikakaverikin monikkomuodossa, tytöt nauravat iloisen huolettomasti.
Musiikin kuuntelun ohella äitiyslomalle
jäävän Jennan kesä taittuu vauvaa odotellessa.
Myös Milla ja Essi lupaavat odottaa innolla kaverinsa pienokaista
Öljyt
Esim. Kaikki teräkset, vanerit . Saat
asiantuntevan suunnittelun, alan korkealaatuisimmat tuotteet ja
ammattitaitoisen asennustyön. 02 76 431 ?
Penttilän Rautavarasto Ky
. Ja voit olla varma: Huolto pelaa.
Lämmityslaitteet
Turvajärjestelmät
p
Valaisimet, lamput
Sähköasennustarvikkeet
Yttiläntie 265
32920 Kauvatsa
Suomen
suosituin ilmalämpöpumppu
on varma
valinta pieniin
ja keskikokoisiin koteihin, ja
se sopii mainiosti myös kerrostaloasuntojen
jäähdyttäjäksi. 0500 847 485
www.superasfaltti.fi
Puh. 0400 - 661 716
Kaiken mitä tarvitset sähköstä saat
ELEKTRIA-sähköammattilaiselta
LOIMIHUOLTO
Voimakatu 4, LOIMAA www.loimihuolto.com
Antti Hyvönen 050 573 2940 Janne Mäkelä 0400 926 170
Valtuutettuna asennusliikkeenä myönnämme
asentamiimme
Panasonic -ilmalämpöpumppuihin
4 vuoden takuun!
Uulatuotteen tehtaanmyymälä
Avoinna arkisin klo 8-16
Rakennatko uutta vai korjaatko vanhaa. Sähkömoottorit
. 02 550 2400
www.sahkoliike.?
VALTUUTETTU
SOPIMUSHUOLTO
Luksusluokan
ilmalämpöpumput
Panasonicin VE-ilmalämpöpumput ovat
mallistomme tehokkaimSPE RUTTU NA
pia ja ne tarjoavat kaikki
E
N
ominaisuudet joita voit
ASE N
kotiisi toivoa. 4
Tiistaina 4. Pyydä ilmainen kartoitus liitettävyydestä kohteeseen.
Erityyppiset putkityöt, iv-kanavien puhdistukset ja iv-laitteiden tarkistukset
ja huollot ammattitaidolla.
lisää!
Metallinhoitoaine X-1R
alk.
20?
0.25L
Automaattiaatti
smaski
hitsausmaski
l
+ 12kpl
hitsauskäsine
käsine
yht.
Linjakatu 4, 32200 Loimaa
Puh. Ratkaisu on yksinkertainen ja edullinen.
Järjestelmä toimii tehokkaasti myös talvella.
Se tuottaa täyden nimellistehon -15°
pakkasella ja lämpöä vielä silloinkin, kun
elohopea laskee -30 asteeseen. Kompressorinlämmitin ja
sulanapitokaapeli takaavat, että laite kestää kovimmatkin pakkaset.
Uula - perinteisiä luonnonmaaleja
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. AMPRO työkalut . 0400 - 486 290
0400 - 720 684
Fax. Tule ensin meille. Jos pakkanen kiristyy
vielä tästäkin, sisäänrakennettu sähkövastus varmistaa
lämmön riittävyyden.
Ky
P. 0400 400 196
www.samulirintala.?
LOIMAA YLÄNE
to öljy- ja puukattilan rinnalle edulliseksi päälämmön lähteeksi. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
TERVETULOA TUTUSTUMAAN
UUTUUSMALLIIN!
- Sähkösuunnitelmat, uudis- ja
saneerauskohteiden sähkötyöt
- Maatalouden ja teollisuuden sähkötyöt
Meiltä HONDA -KONEET
MYYNTI - HUOLTO
Kysy
tarjous!
P. Sen energialuokka on A.
www.uula.fi
SPE RUTTU NA
E
N
ASE N
1450,-
CE9NKE-ilmalämpöpumppu on tyylikäs, hiljainen ja helppo-
käyttöinen, eikä se säiky kovaakaan talvea. Ilma-vesilämpöpumppu tuo ilmalämmön edut vesikiertoisiin
lämmitysjärjestelmiin. 9 kW
8680,-
MAAHANTUOMME JINMA
TRAKTORIT JA LISÄLAITTEET
ASENNETTUNA olemassa olevaan varaajaan tai lämmityskattilaan. Hydrauliikkaletkut, sylinterit, venttiilit, ym.
. Niissä on
mm. Pieni
sisäyksikkö on helppo asentaa, ja järjestelmä lämmittää hyvin myös
pakkasella. 050 531 4066,
32210 Loimaa
- huolto ja myynti . 050 512 5728
. Kiilahihnat maatalouteen ja koneisiin . X-1R voiteluaineet . ylläpitolämpö, nanoteknologiaa hyödyntävä ilmanpuhdistus ja älykäs Econavijärjestelmä, joka säätelee niin
lämmitystä kuin jäähdytystäkin auringonvalon mukaan.
Ainutlaatuinen jatkuvatoiminen ilmalämpöpumppu ei pysähdy
sulatuksen ajaksi, joten ilmankierto ja lämpötila pysyvät tasaisina.
Energialuokka A+++.
3590,-
Loimijoentie 65, Alastaro
Puh. Honda -huolto ja varaosat
Jannen Pyörä- ja Konehuolto
Humppilantie 1 Humppila P
. Panasonic Ilma-vesi-järjestelmä on erinomainen vaihtoeh-
TUKESIN SERTIFIOIMAA asennusliikettä käyttämällä varmistat laitteiden takuun
sekä turvallisen ja asianmukaisen
tä
asennuksen.
sy meil
jokaiseen
päivään
www.vslp.?
VALTUUTETTU KAUKOMARKKINAT LÄHIENERGIA-ASENTAJA
Optimaakut
alk.
179?
Punainen 50Ah
Puna
79?
Tule ja testauta käyttämäsi öljy meillä!
Hydraulisylinterit
alk.
89?
Hinnat sis. alv. www.loitra.?. Työkalut, hydrauliikka, traktorit: Teuvo Kulmanen 0500-430 769
www.romukauppa.. 24%
Huhtamontie 199, 31790 Kanteenmaa
Rauta: Arto Mikkola 02 767 5930
Lehto
onkin melko ahkerasti sillä ajellut, vaikka viime
kesänä kehnojen kelien vuoksi ajelut jäivät vä-
80 °C,
2 m/s
hemmälle. rockaa joka kesä.
?
?
?
?
Fountains of Wayne:
The Summer Place.
Taio Cruz:
Break your heart.
Drömhus:
Vill ha dig.
Rancid:
Time Bomb.
?
?
?
?
Ella Fitzgerald:
Summertime.
Maarit:
Jäätelökesä.
Laid Back:
Sunshine Reggae.
Vesa-Matti Loiri:
Lapin kesä.
?
?
?
Suvivirsi.
Keba:
Kesä Espalla.
Anssi Tikanmäki:
Savolainen metsä.
Kysyimme Loimaan Lehden
facebook-sivuilla lukijoiltamme,
mikä musiikkikappale tuo takuuvarman kesän tunteen.
Lisää lukijoiden suosikkilistoja
sivulla 8.. kesäkuuta 2013
5
MAIJA PALOPOSKI
M/S Selipaatin perusvarusteisiin kuuluvat melat, pelastusliivit, ensiapupakkaus sekä bensaa,
polttopuut ja eväät.
Saunalauttaa kuljettaa tavallinen veneen perämoottori. Mukaan pakatut eväät, juomat
ja stereot varmistavat loput viihtyvyydestä, ja
Lautta kantaa kuudesta kahdeksaan henkeä.
Sauna & paatti
ne jokkeen soppii
saunan jälkeen voi tietenkin välillä pulahtaa
jokeen uimaan.
. SUVILEHTI
Tiistaina 4. Lautan moottori on hyvin ketterä, sillä se
pyörähtää helposti akselinsa ympäri. Pohja eristettiin vesitiiviillä
Finnfoamilla, joka kantaa tilavuutensa verran
kiloja, Lehto kertoo.
Lauttaa kuljettaa tavallinen veneen nelitahtiperämoottori, jossa tehoja on neljän hevosvoiman verran. Toiseen suuntaan mentäessä
Lemmensilta on rajana, koska se on niin matala.
Lehto on yleensä säilyttänyt paattia työtilojen
varastossa, mutta viime syksynä vesi oli niin
korkealla, että lauttaa ei voinut ajaa veneennostopaikalle viljavaraston kupeeseen, sillä paatti ei
mahtunut lipumaan Mäenpäänsillan alta. Mikäs sen hienompaa kuin saunoa samalla,
kun maisemat vaihtuvat, Lehto myhäilee.
Saunapaatilla onkin helppo ottaa rennosti, ja
siksi Lehto kutsuu lauttailua stressinpoistajaksi.
Irtopenkeillä voi ottaa aurinkoa ja vapatelineistä käsin kalastaa. Parhaista parhain
kesäralli.
?
?
Dannyn
Kesäkatu.
Lemmenklaani:
Tyttöni mun. Jäiden
lähdettyä liikkeelle se nostettiin turvaan.
Jokilauttailu on avannut Lehdon silmiä Loimijoen kauneudesta, ja hän harmitteleekin sitä,
kuinka vähän alueen omaa vesistöä käytetään
hyväksi.
. Loimijoen rantakin näyttää ihan
erilaiselta vedestä katsottuna.
LUKIJAT SUOSITTELEVAT
Kesän paras biisi on...
?
Tehosekoitin ja Asfaltti
polttaa. Sitten ajatus lipesi ja
suunnitelmat kasvoivat.
Nyt Lehto on kolmen kesän ajan ajellut
komealla Selipaatiksi ristityllä moottoroidulla
lautalla, jossa pääsee nauttimaan puusaunan
löylyistä siellä sun täällä Loimijoella.
. Tarttuva!
?
?
?
?
PMMP:
Kumivirsi.
The Undertones:
Here Comes The Summer.
Valvomon Mikä kesä tuo
takuuvarmasti kesäfiiliksen.
Popedan Pitkä kuuma kesä
. Lehto tosin tietää, että muualta Suomea
saattaa samantyyppisiä löytyä, ja vuosia aikaa
myös hänen enonsa kavereineen rakensi saunalautan Alastarolla.
Uniikki lautta kerää Loimijokea pitkin kelluessaan runsaasti katseita ja kehuja. Erikoista
on myös se, että päinvastoin kuin yleensä,
moottori on lautan etuosassa.
Lehto on yrittänyt pitää lauttaan kohdistuvat
kustannukset niin pieninä kuin mahdollista.
Kesän aikana on kuitenkin suunnitelmissa
kehittää lauttaa edelleen, sillä ajatuksena on
lisätä paatin saunaosastoon suihku ja koristaa
tilaa led-valoilla.
Samanlaisia paatteja tuskin Loimijoen varrelta
muualta löytyy, joten ainutlaatuista saunapaattia voi rohkeasti kehua Loimijoen komeimmaksi. Paatti köröttelee vauhtia, jota voi
verrata rauhalliseen juoksuun.
Eemeli Lehdon saunapaatti on kuin lipuva kesämökki, sillä samalla lautalla voi saunoa, uida,
evästää ja oleskella.
Lautan moottori on hyvin
ketterä, sillä se pyörähtää
helposti akselinsa ympäri.
Erikoista on myös se, että
päinvastoin kuin yleensä,
moottori on lautan
etuosassa.
Eemeli Lehdolle Loimijoki rantoineen ja maisemineen on tullut tutuksi.
Puulämmitteisessä saunassa saa oivat löylyt.
Loimijoki
Maija Paloposki
Ensin ajatus kummastuttaa. Vaikka vesi on tuon väristä, ei se likaista
ole, sillä kun sitä nostaa saunakiululla, niin vesi
on kirkasta. Kaikkein mukavinta on mennä alueella,
jossa ei ole asutusta. Silloin lauttaa ei tarvitse
parkkeerata, vaan voi antaa virran viedä.
Paatin haltija kertoo, että rakentamisessa oli
omat hankaluutensa, mutta Lehdon ja apumiesten strategiaan kuului, että kun jotain tehdään, voi sen samalla vaivalla tehdä kunnolla.
Lehdon paatti onkin varsin tukevaa tekoa,
joten se ei heilu tuulessa eikä aalloilla.
. Koska sitä ei rakennettu tynnyreiden päälle,
paatti ei vaapu. Kauhanoja on kauimmaisin paikka, jossa
on tullut käytyä. Miten keskellä
jokea voi saunoa. Mutta kun pääsee vierailulle
Eemeli Lehdon lautalle, tuntuu saunapaatti jo
jokeen kuuluvan.
Paattiprojekti alkoi, kun Lehdon oli tarkoitus rakentaa jonkinlainen heppoinen lautta
kaljakelluntaa varten. Lauttaa ei tarvinnut liittää
venerekisteriin, sillä moottoreineen se alittaa
juuri vaadittavat mitat, eli 5,5 metrin rungon
pituuden ja 20 hevosvoiman moottoritehon.
. Tänä kesänä toivottavasti matkaan
päästään sitäkin enemmän.
. Niinpä lautta talvehti rannalla Essonsillan vieressä ja
pysyi Lehdon peloista huolimatta ehjänä
02 761 2013 (ryhmä III):
lääkäri Eija Torisevan, Susanna Hämäläisen
ja Alastaron terveysaseman asiakkaat
Aikuisneuvola
Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta arkisin klo 10.30-11.00
puh. 02 761 2222.
Loimaan kaupunki
Johtava ylilääkäri
21.05.2013. 18 e
. sisustusompelupalvelua
. 02 761 2018.
Alastaron hammashoitola
on suljettu 24.06.-04.08.2013
Hirvikosken hammashoitola
on suljettu 01.07.-04.08.2013
Oripään hammashoitola
on suljettu 10.06.-18.08.2013
k a n s a n o p i s t o
Työterveyspalvelu Työkymppi
Työkymppi palvelee koko kesän.
Avoinna kesä-elokuussa (24.06.-04.08.) ma-to klo 8-16
ja pe 8-14.15.
Sosiaali- ja terveystoimi, pääterveysaseman hallintoosasto on suljettu 08.-28.07.2013
(sisältää Capital Soleil After Sun 100ml)
Tazzi palvelee:
Kartanonkatu 5,
Forssa
p. 02 761 2320, 02 761 2321 tai 02 761 2322.
. 02 761 2011 (ryhmä I):
lääkäri Kirsi Jokisen alueen asiakkaat,
Mellilän ja Oripään terveysaseman asiakkaat
www.kimmon.galleria.fi
NB CREW PIQUE
Naisten laadukas
piquepaita. 20, LOIMAA . kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
Runsaasti edullisia
puutavaratarjouseriä kotisivuillamme
SS-KIINTEISTÖPALVELU.FI
- Kiinteistöjen huolto 040 - 779 1425
WWW.YPAJANPUUTUOTE.FI
P. 100 %
puuvillaa.
Poikien
Poikien/miesten
t-paita peht
meää puum
villaa
v
990
1290
Aleksis Kiven katu 7, 32200 Loimaa
p. 02 721 7250
ark 9.00 - 18.00 la 9.00 - 14.00
Avoinna
ti-pe 10-17, tai sop. p. 02 7636 840
ark. 02 761 2342.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset
www.leko.. 03 4225 222
puh. info@kididea.fi
www.kididea.fi
Äitiys- ja lastenneuvola
Äitiys- ja lastenneuvola palvelee ensisijaisesti odottavia
äitejä ja alle 1 v lapsia.
Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta arkisin klo 8.30-9.30
puh. 12 e
. Solstice - SUMUTERUSKETUS
- koko vartalo 32 e
- kasvot/decoltee 15 e
. 0500 821 258
NB COAST PIKEE
Miesten kauluspaita
kevyttä puuvillapopliinia.
Poikien kauluksellinen t-paita. Solstice -itseruskettava voide tai suihke 12 e
. su 10-14
Info
Pääterveysaseman neuvonta antaa tarkempia tietoja
terveyskeskuspalveluista
puh. mukaan 050 552 4332
HEINÄKUUSSA HELALANTIEN LIIKE SULJETTU,
NETTIKAUPPA PALVELEE 24/7
Helalantie 16, Kyrö . 11.8.2013
Ko. leivontatarvikkeita
Kesäpojat tarjoaa...
NB SHORELINE
- Harjaukset
- Ruohonleikkuu
- Kaivuut, 3,5 tn kaivinkoneella
Avoinna kesä?heinäkuussa
ma-pe 10-17, la 10-14
Väinämöisenkatu 9, Loimaa
????????????
TERVEYSTOIMEN KESÄAJAN
TOIMINTA V. 02 761 2341.
VIRKISTY Uudistu
RENTOUDU Kaunistu
Parturi- ja kampaamopalvelut
Meikkaukset ja kampaukset
Hiustenpidennykset
Partakäsittelyt
Hiusten ja hiuspohjan erikoishoidot
Urheilu- ja klassiset hieronnat / Jani Niskakangas
Perhesuunnitteluneuvola on suljettu.
Fysioterapia
Puhelinaika arkisin klo 8-9, puh. kesäaukioloaika arkisin 9- 19
Väinämöisenkatu 10, 32200 LOIMAA . aikana ei ole hoitotarvikejakelua.
Apuvälinelainaamo
Avoinna ma, ke, pe klo 12-15, ti ja to suljettu
puh. 100 %
puuvillaa.
Yhteydenotot kesäsulun aikana:
Lääkärinvastaanotto, ma-to klo 8-15.30, pe klo 8-15
Ajanvaraus klo 8-11
990
NB COLLEGE
T-PAITA
puh. tai 02-7627217
Kartanonkatu 11,
Forssa
p. RIPSIEN VÄRJÄYS JA KULMIEN
VÄRJÄYS + MUOTOILU yht. 02 761 2012 (ryhmä II):
lääkäri Leena Taljan, Anna Pullisen alueen
ja Hirvikosken terveysaseman asiakkaat
kaupan päälle!
Rajoitettu erä.
Muistathan 1.6. 03 4225 225
Joensuuntie 29,
Somero
p. 30 e
Hae nyt LEKO:n opintolinjoille!
Koko lukuvuoden pituiset linjat
- Fysioterapian linja
- Hoitotyön linja
k a n s a
n o p i s t o
- Kasvatustieteen
linja
- Peruskoululinja/kymppiluokka
- Oikeustieteen linja
Kesähiuksille
tarjoukset voim.
heinäkuun loppuun
KOKO
k OLEMME
a n s AVOINNA
a n o p
i s KESÄN
t o
Parturi-Kampaamo
MA-PE 9-17 LA 8-14
Kauppalankatu 2, Loimaa
Ajanvaraus p. 2013:
1690
STUF SUNDECK
Poikien rantashortsit
pehmeää ja nopeasti
pehmeä
kuivuvaa microk
polyesteriä.
p
29
90
Lääkärinvastaanotot, neuvolatoiminta
sekä fysioterapia on keskitetty
pääterveysasemalle 24.06.-11.08.2013
NB JET TANK
Tyttöjen hihaton
kesätoppi. Biolage sun aurinkosuoja
shampoo ja hoitoaine yht. la 9-16 . 040-7454147
tai netissä www.kmstyle.?
Kolmen kuukauden linjat, joille voit osallistua
myös teemaviikoittain
Hammashoitola
Vastaanottotoiminta on keskitetty sivutoimipisteiden
kesäsulun aikoina Loimaan pääterveysasemalle ja kiireellistä ensiapua tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä
puh. Constian perhekoot 400ml
shampoo ja hoitoaine yht. 02 7485 898
Nettiajanvaraus: www.tazzi.fi
Perheneuvola on suljettu 15.07.-28.07.2013
Laboratorionäytteidenotto kesäsulun
aikana Loimaan aluesairaalan laboratoriossa.
- Kristillinen verkkomedia linja
- Taidelinja
- Tekstiililinja
Osta kaksi Vichy-tuotetta,
saat kosmetiikkapussin
Vesikoskenk. 02 761 2305 tai 02 761 2306.
Kesään...
. Materiaali pehmeäksi
pehm
käsiteltyä
k
puuvillaa.
p
2990
Meiltä kauniit lahjat
ja kesäiset tuliaiset...
Myös
. MEIKKI alk. 3D Mension - matkapussukka
( 100ml shampoo, hoitoneste ja geeli ) 14,50
puh. 22 e
. Chooz hiuskiinne 400ml 12 e
. 6
Tiistaina 4. 9-20 . - 31.8. Bonacure - matkapussukka ( 100ml
shampoo, hoitoaine ja latvasuoja) 14,50
. 02-7622120
Diabetesneuvola on suljettu 29.7
Tiistaina 4. Menomatkalla hyvä jos pyörät malttavat
maata koskettaa ja persaus auton penkissä
pysyä, niin on vimma miehellä! Paluumatkalla
sadan kilometrin jälkeen on ajamiseen jo ihan
väsynyt, kalamies kertoo meno- ja paluumatkan eroavuuksista.
Oli vuosi 1976, kun Pekan oli pakko ottaa
itse selvää, mikä sitä vaimon velipoikaa Raimoa
oikein ajoi Pohjois-Norjaan kuin tulta tappuroihin. Jos ei merkkaisi, niin yhtä hyvin voisi heitellä mutteria siiman päässä tuolla puistossa.
Näätämöjoesta nostetussa ennätyskalassa on
pitelemistä 15 kilon verran.
Suomen ja Norjan välillä virtaava lohijoki. No,
paluumatka oli vähän helpompi. Se oli sitten elämän
mittaista menoa, eikä lopulta kai niin väliä,
valitsiko Näätämö Pekan vai Pekka Näätämön,
koska uutta lohimiestä juhlittaessa juhlittiin
samalla sitä mikä tekee ihmisen elämästä . Ja sen jälkeen
kerta kerralta muut matkat.
Kalastus antoi miehelle myös siivet.
Paljon on vettä virrannut Loimijoessa ja Näätämöjoessa ja maailman kaikissa joissa sen
jälkeen kun Kaasalaisen Pekka alkoi otollisten
ottipaikkojen etsinnän.
Hän on jälkeen päin ihmetellyt, miten nuori
rutiköyhä mies kaikkine asuntovelkoineen ja
opintovelkoineen ja muine elämän rakentamisen realiteetteineen sittenkin sinnitteli perille Näätämöjoelle ja mitä kaikkea siitä sitten
seurasi, ja päätynyt ajattelemaan, että eipä
hän kokemaansa vaihtaisi pois, vaikka toisessa
vaakakupissa olisi mitä.
Sitä paitsi se suurin lohi saattaa edelleen olla
ottamatta, eikä sitä ei voi mitenkään tietää, ellei
lähde Näätämöjoelle koettamaan.
ANU SALO
Ei mitkä tahansa henkselit, vaan kokemuksella
ansaitut. Aikataulutettu seuraavakin reissu jo on, se on tuossa
heti juhannuksen jälkeen, Kaasalainen sanoo.
Kirjassaan hän kertaa kepposet, tunnustaa
tyhmyydet, on yöttömässä yössä, uhmaa kuntoaan jyrkässä jokipenkassa, patikoi tunteja,
vakoilee muiden saaliita nenä pakastimen raossa, haaveilee vielä suuremmasta kalojen
kuninkaasta.
Oma ennätyskala on yli 15-kiloinen, komeilee kirjan kannessa, herättää väistämättä
kunnioituksen tunteita.
Kilpaillutkin Kaasalainen kalastuksessa on
ja vieläpä menestyksellä. Monesti
on kuitenkin kuullut toteamuksen: Lohta ei
oteta, se annetaan. Vaikka mitään muuta kautta
ei Loimaasta mitään tiedettäisi, niin se yksi
innokas kalamies sentään!
Loimijoki on kotijoki ja samalla joki, joka on
innoittanut Kaasalaista nimenomaan jokivesien kalastajaksi. Se vonkale, jonka väsyttämiseen kuvitteli menneen tunteja, vaikka
jännitysnäytelmä taisi olla vartissa ohi.
Kaasalaisen kirjan päähenkilö on Näätämöjoki, joka virtaa pohjoisessa Suomen ja Norjan
rajalla. Ja vielä yksi asia! Myönteistä Loimaa-kuvaa
voi viedä maailmalle tuhansin tavoin, tässä
yksi. Vieläkin tulee käytyä kotikuohujen partaalla, mutta kaikkein vimmaisimmin
Näätämöllä.
. Se on joki, jonne satojen suomalaisten
mielestä kannattaa körötellä pitkälti toista
tuhatta kilometriä suuntaansa, joka kesä. Pekka
Kaasalaisen mainio kalamiehen muistelmateos,
Näätämön kutsu, tarjoaa elämyksiä kaikille
aisteille.
Nauruhermoihin ja tunteisiinkin kirja käy.
Miten kalareissulla tehtiin jekkua toinen toiselleen (isot miehet!) ja miten samaisten isojen poikien suolaiset kyynelet tipahtivat, kun
ennätyskala oli rannalla. Niitä voi sitten jo
hyvällä syyllä vähän paukutellakin, Pekka Kaasalainen
linjaa.. Pohjoiseen olisi päästävä mielellään pari
kertaa kesässä, on pyrkimys ollut. Korvissa alkaa soida kuohuvan
jokiveden pauhu ja kielellä kehittyä uusien
perunoiden ja graavilohen loistokas liitto. Hän siirsi kirjan
sivuille muistonsa myös sitä varten, että ?voi
sitten itse kiikkustuolissa joskus lukea, mitä
tuli kokeneeksi.?
. Kalamies naputteli kirjansa
ensilauseen talvella 2009, jäätyään eläkkeelle
koulumaailmasta. Samasta syystä hän
kertoo pilke silmässä, mistä olisi kaikkein
varmimmin jäänyt tässä elämässä paitsi, jos ei
koskaan olisi kalastanut.
. Terveisiä on maailmalta tullut Afrikkaa
myöten sille loimaalaiselle Kaasalaisen Pekalle, jonka kanssa nähtiin Näätämön penkalla
vuonna jotain. Kirjoittaminen tuntui heti
hyvältä, kun muistin tukena oli pinoittain vihkoja tärkeine merkintöineen.
. Ilman kalastusta en olisi koskaan lentänyt! Olin ensimmäiseen ulkomaan kilpailuuni
Italiaan menossa ja pelkäsin lentämistä niin
että hiki valui virtanaan ja sydän hakkasi. Pakkohan sitä oli vanhoille oppilailleen
näyttää, että kyllä opettajakin osaa, Kaasalainen sanoo ja vinkkaa silmää. Kirja on
parinsadan verran omakohtaisia muistoja pian
jo 40 vuoden ajalta. En
ollut koskaan ennen noussut lentokoneeseen
ja olin varma että kone tipahtaisi maahan. Vuosittain se vetää puoleensa Kaasalaisen tavoin
satoja suomalaisia lohimiehiä Norjan puolelle
tarkistamaan, olisiko ottionni myötä. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
7
Lohimies koukuttaa nyt lukijan
?. Pekka Kaasalainen
perkasi lukuisat kalamuistonsa kirjaksi
KOTIALBUMI
Mikä saa kalamiehen
vuodesta toiseen ajamaan
autolla 1300 kilometriä
suuntaansa, heittämään
uistinta tuhansia kertoja
oletettuihin ottipaikkoihin ja
ramppaamaan pitkin
jokirantoja kilometritolkulla
välillä jalat ja kädet
väsymyksestä tutisten?
Vastaus on lyhyesti: lohi!
Loimaa
Anu Salo
Kun kirjan kannet avaa, tulvahtaa nenään nopeasti kalan haju. Odotukset ovat isot, mutta nöyryydestä ei passaa
luopua: ?Kalamies lienee siinä suhteessa onnellinen optimisti, että ennätyskalan jälkeen
toivoo saavansa vielä suuremman. no,
tiedättehän.
Sen verran maantietoa, että Näätämöjoki on
Vuosikymmenienkin jälkeen mysteeri on ja
mysteeriksi jää, miksi joskus saalis on kiinni
ensi heitolla. Mutta silti, piti
itse kokea Näätämön lumo.
Ladalla mentiin, hitaimmillaan melkein
tietöntä tietä myöten. Miksi toiste taistelee tuhansin
toistoin sitä vääjäämätöntä tosiasiaa vastaan,
että tänään ei tärppää.
Kysymykseen, että onko kalastaminen vakavaa puuhaa, Pekka vastaa että on, onhan se.
Saalis merkkaa!
. Mielessä välkehtii yksi asia: lohi.
. Voiko lohenkalastuksen
olemuksen tämän paremmin kiteyttää?, Pekka
kirjoittaa.
Näätämön kutsu on kivaa luettavaa. Maistiaisia oli toki jo tuliaisina saatu, sitä
uuden perunan parasta kaveria
Mariminin nimissä on myös
yksi Suomen ennätys, joka on autolähetyksellä
yli 2 000 metrin matkalla ravattu 22,8a.
Suomenhevosten ravikauden päätapahtuma on kuninkuusravit, jossa Marimin on
sijoittunut kolme kertaa kuningatarkilpailun
kolmanneksi. On ollut yllätys, että Marimin on pystynyt
vielä tämänikäisenä nostamaan tasoaan. Marimin on todellinen prinsessa. Marimin tykkää juoksemisesta eikä valmennuslenkilläkään voi kuin ihmetellä miten
14-vuotias hevonen juoksee yhtä innokkaasti
kuin nuori varsa.
Heikkisen mukaan Marimin on luonteeltaan
sellainen kuin kuningatarkilpailun kolminkertaisen pronssimitalistin sopiikin odottaa
olevan.
. heinäkuuta Kuopiossa. Mariminin
vierellä voittajaseremonioissa oli myös ohjastaja
Arto Hammar.
riminin suorituksiin myös kuninkuusraveissa.
. Mariminin parhaita puolia ovat nopeus
ja ravivarmuus ja vaikka henkistä puolta ei
olekaan pidetty sen vahvuutena on sillä kuitenkin ajettu jo 200 starttia. Marimin
on Heikkisen mukaan myös syntynyt heidän
tallissaan, mutta kasvattajaksi on kuitenkin
merkitty Terhin isä Pentti Haukivaara.
Marimin oli ansainnut tänä vuonna jo toukokuun loppuun mennessä rahaa yli 50 000 euroa,
voittanut yhdestätoista startistaan seitsemän ja
sijoittunut kolme kertaa toiseksi.
Uransa parhaan kauden Marimin on toistaiseksi ravannut viime vuonna, jolloin se ansaitsi
29 startissa 61 700 euroa. Menestystä on tullut, sillä Marimin on hyvässä
kunnossa ja terve. Joensuussa Marimin kukisti myös parhaat oriit ja
ruunat. Marimin
ei ole oikein kuningatarkilpailun tyyppinen
hevonen, koska se on nopea ja avaa lähdössä
lujaa, kun kuningatarkisan kolme osamatkaa ja
pitkä päätösmatka suosivat enemmän vahvoja
hevosia, Heikkinen toteaa.
Marimin voitti viime vuonna Mikkelissä
kuningatarkilpailun mailin, jonka ykkössijaa
Heikkinen pitää tamman kilpailu-uran hienoimpana hetkenä tänä keväänä Joensuussa
tulleen Karjalainen-ajon voiton ohella. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
TIINA NAULA
Nopeutensa lisäksi Marimin herättää ihastusta kauniin ja ylvään olemuksensa ansiosta. Viime kesänä kuninkuusravit ajettiin Mikkelissä, jossa ypäjäläistamma esittäytyi yleisölle Arto Hammarin ohjastamana.
Marimin on raviratojen prinsessa
Marimin on ehdottomasti
elämämme hevonen,
sillä se on kaikin puolin
huippuyksilö.
kilpailijan luonteensa ja saanut iän myötä vielä
lisää yrityshalua.
Mariminia ovat kiusanneet aiempina vuosina muun muassa allergiat, mutta nyt hevonen
on terve ja virkeä.
. 8
Tiistaina 4. Loistavaa viihdettä.
Eeva Kilpi:
Kuolinsiivous.
Gabriel Garcia Marquesin Sadan vuoden
yksinäisyys on ihana kesäluettava,
kun kirjassakin on niin kuumaa
ja helteistä, että oikeasti Suomen
kesässä pääsee Macondo-fiiliksiin
- siis jos on oikein kunnon kesä!
?
Kaikki Nora Robertsin
kirjat . Pokkariversio.
Kesän paras jäätelömaku on...
?
?
?
No päärynä
tieskii.
Minttu<3 lakritsi<3
tiikeri<3
Kirsikkajätskiiii namskis ....
sitä ei vaan tahdo
enää löytyä.
?
?
Mango
-meloni.
Mansikka.
Rommirusina.
Minttusuklaa.
?
Perinteinen ?rasvainen ja
kermainen. Heikkinen ei kuitenkaan
aseta kuningatarkilpailua varten tavoitteita,
vaan mukaan lähdetään, jos hevonen on yhä
hyvässä kunnossa.
. Ensi kausi on joka tapauksessa Mariminin
viimeinen, koska kilpailuoikeus loppuu 15-vuotiaana, joten silloin se on tarkoitus astuttaa.
Heikkinen on valmentanut hevosia kymmenkunta vuotta ja avovaimo Terhi Haukivaara
on toiminut hevosten parissa jo 25 vuotta.
. Sen henkinen puoli on myös
kehittynyt ja sitkeyttä on tullut lisää, hevosen
valmentaja Esa Heikkinen sanoo.
Heikkinen omistaa Mariminin yhdessä avovaimonsa Terhi Haukivaaran kanssa. Vaikka kuningatarseppelettä ei
ole tullutkaan, Heikkinen on tyytyväinen Ma-
Mikkelin viime kesän kuningatarkilpailun mailin
osamatkan voitto on omistaja-valmentaja Esa
Heikkisen (hevosen suupielissä oikealla) mielestä Marimin uran hienoimpia hetkiä. Mariminia onkin loppukevään starteissa
ohjastanut Mika Forss, mutta Hammar on
palaamassa tervehdyttyään kuskiksi.
Marimin kilpailee kesän ajan tasaiseen tahtiin ja jos terveyttä riittää, hevonen osallistuu
kuninkuusraveihin, jotka ajetaan 27.?28. Se tuntee arvonsa, mutta se on myös stressiherkkä
ja läheisriippuvainen, sillä se ei tykkää olla
yksin.
Mariminilla onkin kotitallissaan myös hevoskavereita, sillä Haukivaaralla ja Heikkisellä
on kaikkiaan seitsemän hevosta. aivan mahtavaa lukuviihdettä :-)
?
?
?
Pekka Kaasalainen: Näätämön kutsu.
Toni Edelmann: Lumottu
maa, mennyt minussa.
...Jokin lukematon Tuija
Lehtinen. Kolmas sija on hyvä saavutus. Se on saanut myös
raskaita juoksuja, mutta se aina on säilyttänyt
Heikkinen treenaa Mariminia talviaikaan päivittäin, mutta kesällä treeniä on harvemmin,
koska kovat startit pitävät osaltaan hevosen
kunnossa.
Mariminin luotto-ohjastajana on ravikilpailussa ollut Arto Hammar, joka kuitenkin
loukkasi keväällä kätensä ja joutui sairauslomalle. Tämän kevään suurkilpailuvoittoihin
kuuluu myös Kuopiossa ravatun Savo-ajon
ykkössija.
LUKIJAT SUOSITTELEVAT
Paras kesäkirja on...
?
?
?
Dan Brownin uutuus Inferno. Marimin on ehdottomasti elämämme hevonen, sillä se on kaikin puolin huippuyksilö.
Ypäjä
Tiina Naula
Ypäjäläisravuri Marimin on tällä kaudella ollut
suomenhevostammojen ehdoton ykkönen.
Marimin on hevoseksi jo varsin iäkäs eli 14-vuotias, mutta meno ei ole laantunut vaan tamma
juoksee kenties parasta kauttaan.
. Koko urallaan Marimin on tienannut yli 300 000 euroa ja juossut
ennätyksen 21,7a. Joukossa ovat
myös raviradoilla hyvin menestyneet Mariminin veli Pyrypolun Dumdum ja sisarentyttäret
Helmin ja Erin sekä Helminin varsa Julmin.
Vaikka myös 7-vuotias Helmin on aloittanut
kilpailu-uransa hyvin ja sitä nuoremmatkin tallin hevoset vaikuttavat lupaavilta, olisi Heikkisen mielestä suuri yllätys, jos jokin niistä yltäisi
Mariminin saavutuksiin.
. vanilja :-)
?
Lähi-luomu.
Kysyimme Loimaan Lehden facebook-sivuilla lukijoiltamme parasta lukemista riippumattoon, sekä
mille jäätelölle kesä maistuu.
Lisää lukijoiden listoja sivulla 20.
Silloin hän nimittäin siirtyi viettämään päiviä parvekkeelle, joten samaan
aikaan kun muut valittivat kylmistä keleistä, Aki
hankki rusketuksen.
. öljy ja suodatin.
kaupan tekiäiseksi kannullinen
lasinpesunestettä mukaan.
Pienkonekorjaamo korjaa ja huoltaa
RUOHONLEIKKURIT JA MOOTTORISAHAT
PAKETTIAUTOJEN Huollot ja korjaukset
Kaikkiin automerkkeihin
. puh. muut korjaukset
. Aki Nurminen kertoo
olevansa tyyppi, jolle ei tule ongelmia auringonottamisesta.
. kolarikorjaukset
. Yhteisantennit
. Pienkohteet
. Ei auringossa oikein maattua tule, paitsi joskus siskon
mökillä ja prätkäreissuillakin on tullut köllöteltyä.
Auringosta nauttiminen on terveellistä, kunhan
sen tekee turvallisesti. Yleisiin henk.autoihin
79. . www.htasennus.?
Laadukas
autotallinovikauppa
ANTENNITYÖT
. Murtohälytys
. Ilmalämpöpumput
. Heikki 0400 591 006
henri.torikka@htasennus.. Istun sohvalla ja kuuntelen radiota. Tosiasia on myös se, että vaikka lähes
kaikki rakastavat aurinkoa, toiset kestävät sitä
paremmin kuin toiset. Pakettiautoihin
Lamminkatu 19 LOIMAA . (02) 762 4844
MÖKEILLE, OMAKOTITALOILLE,
TALOYHTIÖILLE, TOIMISTOILLE YM.
. Kai se on aika paljon ihotyypistä kiinni,
miten rusketus tarttuu.
Aki Nurminen mieltää päivettyneen ihon kauniin väriseksi ja kiittelee sitä, että aurinko tarraa
häneen niin tiukasti kiinni, että vielä talven synkkinäkin aikoina hänellä on rusketusraidat tallella.
Hän kertoo myös olleensa terveenä kymmenen
vuotta. En pala ollenkaan, enkä ole käyttänyt aurinkovoiteita edes etelänmatkoilla, kun on joskus
tullut käytyä. NURMI 040 546 2084
HT-Asennus
- Olethan muistanut
Lomai
huollattaa
kaus a
ASUNTOAUTOSI
koitta
ÖLJYN VAIHTOTARJOUS
59. määräaikaishuollot
. 050 411 4011
Reijo Järvi, puh. SUVILEHTI
Tiistaina 4. Satelliittilaitteet
sis. katsastuspalvelut
Fiat
Opel
BMW
huollot ja
korjaukset
Auto- ja pienkonekorjaamo Oy
Teollisuuskatu 2,
Loimaa
p. kesäkuuta 2013
9
Aurinkomies on aina päivettynyt
MAIJA PALOPOSKI
Loimaa
Maija Paloposki
Kun kevään ensimmäiset auringonpaisteet osoittavat säteilevät voimansa, on Aki Nurminen ollut
jo pitkään sen näköinen, kuin hän olisi viettänyt
viime viikot etelän auringon alla.
Tänä vuonna hän on saanut kuulla olevansa
ulkomaan matkalaisen näköinen jo huhtikuun
puolesta välistä saakka. Liikaa saatuna auringon
ultraviolettisäteet vanhentavat ja vahingoittavat ihoa. 0400 940 414
www.okkonen.net | petri@okkonen.net. En pelkää auringon haittoja, mutta
toisaalta en oleile auringossa monia tunteja yhtä
soittoa. Hän uskoo terveellisen perusruokavalion
olevan avaintekijä, mutta tuskin auringonvalostakaan on haittaa ollut.
. Ja tottakai fiilinki on paljon parempi, kun
aurinko paistaa.
Jos on kaunis ilma,
niin mitä minä
pirtissä istuisin.
Omalla parvekkeella oleskeleminen ruskettaa Aki Nurmista huomaamatta, vaikkakin kaikki miehen päivettyneen ihon huomaavat.
MEILTÄ KAIKKI LVI-ALAN PALVELUT:
?
?
?
?
?
?
?
?
Asennukset
Korjaukset
Suunnittelutyöt
Laskentatyöt
KVV- työnjohto
Lämpöpumput
Viemärikuvaukset
Öljypoltinpalvelu
HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA
Max kork
Sivu-ulottuma
18 m
10,5 m
DINO 180
H. Ilmanvaihtokoneet
. 0400 163990
info@avantiastore.?
ma 10-18, ti-pe 10-17
. KTV
. Kosteudenpoistimet
TURVALAITTEET
Soita ja kysy tarjous tai
sovitaan
s
ovitaan maksuton mittakäynti.
mittakäynti
Myynti - asennus
Crawfordin autotallinovet tarjoavat monia vaihtoehtoja,
turvallisuutta, laatua ja pitkän käyttöiän kaupan päälle
Kaskenkatu 14, Turku
Puh. Jäähdyttimet
. 0400 537 480,
(02) 7627 996 . Palovaroittimet
. Valvontakamerat
OTA YHTEYTTÄ
Petri Okkonen, puh. fax (02) 7627 986
Henri 0400 537 480 . Jos on
kaunis ilma, niin mitä minä pirtissä istuisin
Isän pelien kautta tutuksi tuli myös Jussi
Uusitalo, jonka isä pelasi samalla ?höntsävuorolla?. Jukka Vehviläinen
lopettaa lentopallouransa
mijoen Hurrikaanin ykkössarjajoukkueeseen.
. Hän työskentelee luokanopettajana Hirvikosken koulussa, ja perheeseen kuuluvat Jenny-vaimo ja
kaksi- ja puolivuotias Lotta ja tammikuussa
syntynyt Eemeli.
. . Pienet asiat ratkaisivat finaaleissa,
sillä meille sattui kahteen peliin pieni henkinen
lamaantuminen ja Eerik Jagon loukkaantuminen oli harmittava, sillä hänen kaltaistaan
henkistä johtajaa olisi tarvittu kentällä, Vehviläinen sanoo.
Päättyneeseenkin kauteen mahtui kuitenkin
Vehviläisen mukaan hienoja hetkiä, kuten europelit, joissa Hurrikaani pelasi vahvasti.
. Hurrikaanin nousu korkeimmalle sarjatasolle tuntui yhtä hienolta kuin jos olisimme
voittaneet Suomen mestaruuden. En ole huomannut Hurrikaanin ja Bisonsin välillä kilpailua tai kateutta vaan molemmat kannustavat
toinen toistaan ja yhteistyötä kannattaisikin
tiivistää entisestään.. Pitkään yhteiseen
historiaamme kuului, että olimme aloittaneet
pelaamisen Loimaan Jankossa ja olimme kotoisin Hirvikoskelta noin kilometrin säteeltä,
Vehviläinen kertoo.
Viime vuonna Hurrikaani saavutti seurahistoriansa ensimmäisen SM-mitalin, hopean.
. Hurrikaani on jo vuosia ollut katsojakeskiarvojen kärjessä.
Loimaa
Tiina Naula
Hurrikaani-Loimaan nousu SM-liigaan kaudella 2007 ja viime vuoden SM-hopea ovat olleet
loimaalaisen lentopalloilija Jukka Vehviläisen,
32, uran huippuhetket. Yläasteikäisenä aloin huomata, että pärjään
lentopallossa ja menin Sammon urheilulukioon
Tampereelle, jossa oli myös Lentopalloliiton
valmennuskeskus Varalassa. Nostan vaimolle hattua, sillä kodin- ja
lastenhoito ovat jääneet paljolti hänen vastuul-
K iki oli kova halu
Kaikilla
nostaa loimaalainen
joukkue SM-liigaan,
mikä myös onnistui.
Jukka Vehviläisen äiti Tarja Vehviläinen oli mukana Loimaan kaupungin torilla järjestämässä Hurrikaanin hopeajuhlassa. Pelasin kolme
vuotta valmennuskeskuksen joukkueessa, jolla
oli oma junnumaajoukkueikäryhmä.
Ensimmäisen liigakautensa Vehviläinen pelasi Vammalan Lentopallossa kaudella 2000?
2001. Valmennuspuolikin on alkanut kiinnostaa,
mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Vehviläinen kertoo innostuneensa lentopallosta pikkupoikana isänsä myötä.
. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
TIINA NAULA
Jukka Vehviläinen muisteli
Hurrikaanin
hopeamitalijuhlassa
Valtteri Arran
haastattelussa
peliuransa parhaita hetkiä.
Jukka Vehviläisen pelipaikka
on viime vuosina ollut keskipelaaja, mutta
Hurrikaanivuosiensa alkuaikoina hän
pelasi myös
yleispelaajana
tai hakkurina.
Liiganousu ja ensimmäinen
SM-mitali parhaat hetket
?. Jankosta on tulossa hyviä nuoria pelaajia,
kuten nuorten maajoukkueeseen kuuluvat
Tapio Toiviainen ja Kasimir Vuorinen.
Vehviläinen antaa kiitosta myös loimaalaiselle lentopalloyleisölle. Kaikilla
oli kova halu nostaa loimaalainen joukkue SMliigaan, mikä myös onnistui, kun olin pelannut
Hurrikaanissa kolme kautta ykkössarjaa.
Vehviläisen mukaan Hurrikaanin pelaajamateriaali ja seuraorganisaatio ovat menneet
erityisesti viime vuosina vahvasti eteenpäin.
Hän toivoo, että mukaan saadaan jatkossa
nostettua myös lisää Loimaan Jankon omia
kasvatteja, jotta koko rosteria ei tarvitse täyttää
ostomiehillä.
. 10
Tiistaina 4. Mitali oli myös minulle ensimmäinen SMmitali, ja se tuntui hienolta.
Tänä keväänä Hurrikaani ylti toistamiseen
SM-hopealle, mutta tällä kertaa saavutus tuntuu Vehviläisen mukaan pettymykseltä.
. Meillä oli kova joukkue ja SM-kulta oli
tavoitteena. Hän edusti VaLePaa neljä kautta, joukkueelle ei tuolloin tullut suurempaa menestystä,
sillä porukka oli nuori.
Vehviläinen tuli pelaamaan Loimaalle kaudeksi 2004?2005, kun hän liittyi silloiseen Loi-
Suomalaisen lentopalloilun tasoa Vehviläinen
pitää kovana, mistä on osoituksena maajoukkueen yltäminen Maailmanliigaan. Jussin ja minun peliurat taisivat alkaa
samaan aikaan.
Aluksi Vehviläinen harrasti myös pesäpalloa,
mutta lentopallon pelaaminen muuttui pikkuhiljaa vakavammaksi.
. Vehviläinen päätti uransa Mestaruusliigatasolla kuluneeseen kauteen,
ja pitkältä uralta jäi monia hyviä muistoja.
. Uusia joukkueita vastaan pelaaminen ja
pelimatkat varsin eksoottisiinkin paikkoihin
sytyttivät joukkueen aivan uudella tavalla.
Vehviläinen päätti lopettaa lentopalloilun
huipputasolla rajallisen ajan takia. Vaikka SM-kultaa
voittanut Kokkolan Tiikerit on nyt noussut buumiksi, Vehviläinen muistuttaa, että Loimaalla
lentopalloinnostus on ollut suurta jo vuosia.
. On aivan ainutkertaista, että saman kaupungin joukkueet ovat kahdessa palloilulajissa
kaksi vuotta putkeen finaaleissa. Hienointa
oli, että nousimme liigaan suurelta osin oman
kylän poikien porukalla. Kävin katsomassa isän ?höntsäpelejä?.
Hän pelasi työpaikan porukan kanssa, he
taisivat parhaimmillaan pelata viitossarjassa.
Innostuin lajista ja aloin harrastaa sitä Jankossa
7-vuotiaana.
. Jukan peliuran lopettamisen hyvä puoli on, että hänelle jää nyt enemmän
aikaa perheelleen, Tarja Vehviläinen sanoi.
leen, kun olen ollut pelaamassa, harjoituksissa
tai istunut usein viikonloppuisin bussissa.
Perheen takia on ollut huono omatunto, mutta
lopetettuani peliurani aion viettää enemmän
aikaa perheen kanssa.
Vehviläinen ei aio kuitenkaan jättää lentopalloa kokonaan, vaan tutun kaveriporukan
kanssa on tarkoitus lähteä pelaamaan johonkin
alasarjaan.
. Kun pelasimme vielä Hirvihovissa, huomasimme miten se alkoi täyttyä ja kun siirryimme
Liikuntahalliin sielläkin ovat alkaneet katsomot
olla täynnä. Näkyvyyteen mediassa pitäisi saada parannusta, sillä Urheiluruudussa saatetaan näyttää
jonkin jääkiekko-ottelun kaikki maalit, mutta
lentopallo kuitataan ruudun alareunassa vilahtavilla tuloksilla.
Vehviläinen toteaa kuitenkin Loimaan saaneen palloilumenestyksensä ansiosta roppakaupalla myönteistä julkisuutta. Palasin todella mielelläni joukkueeseen,
jossa pelasi monia lapsuudenkavereita. Hän pitää
erittäin hienona asiana sitä, että kaupungissa
on kaksi huippujoukkuetta: lentopallon Mestaruusliigassa Hurrikaani ja Korisliigassa Bisons.
. Vaikka lentopallo on ollut kovassa nosteessa, Vehviläisen
mukaan lajin puolesta pitäisi tehdä vieläkin
enemmän markkinointityötä.
Nostopalvelut
. Woikosken teollisuuskaasujen ja tarvikkeiden
www.facebook.com/
loimihameenjatehuolto
myyntipiste
neuvonta@lhj.fi | (03) 424 2619 | www.lhj.fi/palvelut/ekotekotempaus
ISOLINA
?
?
?
?
?
?
Levyeristeet
Ruiskutettavat
Puhallettavat
Puru, käsin levit.
Ilmansulut
Tuuliohjaimet
. Karmakallio
p. Pellava levyt
. kesäkuuta 2013
VALMISBETONIA NOPEASTI KOSKELTA
JUURI SINULLE SOPIVASTI !
a
Soit
02?484 2010 JA KYSY LISÄÄ
PALVELUKSESSASI:
. KYSY!
. kuormasidontalenkit lava
sisäpuolella 3+3
. väri vain
punainen RR29
Tarjous voimassa
niin kauan kuin
tavaraa riittää.
Tempaus on tarkoitettu kotitalouksien ja maatilojen
vaarallisille jätteille.
Ethän tuo niitä pysäkeille etukäteen.
-50%
Voimatie 1-3, 32210 Loimaa
p. Huolto- ja korjauspalvelut, myös 24 h päivystys
. Trukkikauppa uudet ja käytetyt koneet
. REMONTIT
ORIPÄÄLÄISELLÄ ITSEPÄISYYDELLÄ
BETONIL ATTIOIDEN V ALUTYÖT
Master-pinnoite valun yhteydessä
Uutta: Kaikki
p Mastertop-lattiapinnoitteet
y
y suoraan
varastosta tai kotiin toimitettuna.
Rakennuskorjaus P. P. vesisuojatut laakerit
6AKIONAÀVEDENKEST?V?TÀKALUSTESOKKELIT
/STAÀKEITTI?SIÀNYT. Puukuitu nauhat
konevuokraus
. Luvanvaraiset kaasuasennukset
ekovinkit
. Rengastyöt
. Mitsubishi-trukkien sopimushuollot VarsinaisSuomen alueella
. hinnasta
Loimaa KE 05.06.2013
17.15 - 18.00
RAUTAKAUPPA
IV-Pelti Luuri Oy
öljyt | öljynsuodattimet | akut | maalit |
liimat | torjunta-aineet jne.
16.00 - 16.45
Nopeat toimitukset ja laaja valikoima
Sinua varten !
Nyt myös kattopeltiä suoraan varastosta!
Niinipirtti, Pahkiasistie 170 LOIMAA
Pappinen, Eskolan kuivuri, Pappistentie 476 LOIMAA
Piltola, Hulsin piha, Ahonkerontie 20 LOIMAA
Kauhanoja, Lieskiven paja,
Katihännäntie 558 LOIMAA
Sälekaihtimet ja Sisu-parvekelasit
suoraan valmistajalta. www.kymppibetoni.?
IV-Pelti Luurin 30 v.
Kiinteistönne jätehuoltopalvelut
myös loma-aikana
hoitaa yli 40 vuoden kokemuksella
JÄTEHUOLTO
MÄKIÖ OY
02 . Varaosat tunnetuimpiin trukkimerkkeihin
Loimaa TO 06.06.2013
16.00 - 16.30
17.00 - 17.30
18.00 - 18.45
19.15 - 20.00
Turuntie 6, 32500 ORIPÄÄ. 0400 227 532
eikka Ståh
lb
oV
al
Truk
kit
Propax Agro Oy, kunnan ent.varikko,
Teollisuustie 3 LOIMAA
Kojonkulma, Kojontupa,
Kojonperäntie 284 KOJONKULMA
Orisuo, Kerhotupa, Jalasjoentie 22 ORISUO
Metsämaa, Kalliohovi, Metsämaantie 641 LOIMAA
40 vuotta
. työllistävä
. 766 1187
www.jatehuoltomakio.?
synttäritarjous
SYÖKSYN TÄYDELLINEN
ALASTULOSARJA
2 m tai 2,5 m putkella
huom. (02) 763 6860, Rännit suoraan autosta p. kuormasidontakoukut lavan
lava
ulkopuolella 4+4
. SUVILEHTI
Tiistaina 4. paikallinen
. Kiinteistöhuoltokoneiden korjaukset ja huollot
UUDISRAKENTAMISEEN, LISÄERISTYKSIIN
JA SANEERAUKSIIN
Luonnonmukaiset rakennuseristeet
. Nostokoritarkistukset
. kilpailua edistävä
. Vuokraa kone ja
puhalla itse
Myytävänä
ylivuotista koivuklapia
edullisesti
LOIMAAN RAKENNUSERISTE OY
Vetämistä vaille valmis!
Puh. kippi
. saranoidut ja irrotettavat
etu- ja takalaita
. 766 1243
Oy
erg
18.15 - 18.45
19.15 - 19.45
LINDSTRÖM
Avoinna:
Ma-Pe
8.30-17.00
La
8.30-12.00
norm. 0500 833 679
TIETÄÄ MITÄ TARVITSET.
e-mail: myynti@kymppibetoni.. Pellava tilkkeet
. Pellava nauhat
. 0400 537171
Varasto Lamminperä 10
Avoinna sopimuksen mukaan.
www.akuvaunut.?
Peruskärry
kattavilla ominaisuuksilla
VAKUUTUSYHTIÖN
SUOSITTELEMA
AKU CS265-L (EC0006)
850,(ovh 977,-)
Vakiovarusteet
. 045 138 7753
Lopeta palelu,
Riihikosken
Rakennuspalvelu JL Oy
Yrityksen tiedot myös osoitteessa
tilaajavastuu.?
S o i tt e
le
aloita
nautiskelu
Jarno Laukkanen p. ammattitaitoinen
11
VESIKATTOREMONTIT, YM
ÀMATTAVALKOINENÀVAKIONAÀILMANÀLIS?VELOITUSTA À
,IS?KSIÀVALIKOIMISSAMME ÀKIILT?V?ÀVALKOINEN
ÀHARJATTUÀALUMIINIÀJAÀPEILISOKKELI
4UTUSTUÀLIS?. À,UOTONÀTARJOAAÀ(ANDELSBANKENÀ2AHOITUS À
2AHOITUSTARJOUSÀONÀVOIMASSAÀ ÀASTI
Tekniset tiedot
Kokonaispaino 750 kg
Omapaino 192 kg
Lavan koko 125x266 cm
Laitakorkeus 23 cm
Jousitus: lehtijousi/iskunvaimennin
Renkaat: 155R13 84N M+S
100 cm Jaxal-kuomulla
Mallivalikoima saattaa
vaihdella myymälöittäin!
1.400,-
Muut leveydet:
140 cm 450?
160 cm 470?
180 cm 499?
240 cm 815?
(ovh 1.700,-)
Traktorimyynti:
AGCO Suomi Oy
Jukka Uusitalo 040 745 7734
Patruunankatu 2
Varaosat:
Kimmo Jäppinen 040 745 7828 32200 Loimaa
399?
Erä laadukkaita
LIUKUOVIKOMEROITA
k.2360 x l.1230 x s.600 mm
(799?)
6))$%.À4?($%.À0!,6%,5--%
cÀ+EITTI?TÀMY?SÀASENNETTUINAÀ
cÀ+EITTI?TÀRUNGOTÀKOOTTUINA
cÀ)LMAINENÀKEITTI?IDENÀMITTAUS
À
ÀÀÀJAÀSUUNNITTELUPALVELU
cÀ4ODELLAÀNOPEATÀTOIMITUKSET
cÀ%DULLISETÀRAHOITUSTARJOUKSET
+!500)!3+!45À . ÀWWW KEITTIOJATTI ?
À SOKKELI
.YTÀJOPAÀ ÀKKÀKOROTONTAÀMAKSUAIKAA
4ILINHOITOMAKSUÀ eÀ ÀKKÀJAÀKERTALUONTOINENÀ eÀKAMPANJAMAKSU ÀÀ
%DELLYTT??ÀMY?NTEIST?ÀLUOTTOP??T?ST
À(5)44).%.ÀcÀ!6/)..!À
À,!À
ÀcÀ05( À À À ÀcÀ777 +%)44)?*?44) &)
Huumorilla mennään!
vi
Harrastukseen liittyy tietynlaista toistamisen vimmaa,
mutta eikös ihminen ole taipuvainen toistamaan asioita, joista
saa mielihyvää. Ehkä noin
3/4 on täynnä tähän mennessä,
intohimosta juoksemiseen ja
juoksutapahtumiin.
Helena Santamäki on onnellinen kilometrinkerääjä. Juoksuharrastus tekee
onnelliseksi, tuo paljon mielihyvää!
Asialla on kyllä kääntöpuolensakin, joka on sitten puolestaan kasvattanut henkistä
kanttia. Niin että en sitten päässyt
p
paikalle. Hyviä asioita on
paljon, niiden rinnalla harmit
unohtuvat hetkessä.
Ja Helena juoksee, vaikka
saa välillä selitellä, jopa itselleen.
. Onnittelut
hienosta suorituksesta!
Ypäjäläinen
Helena Santamäki
on virallisesti
Suomen nopein
maratoonari
omassa sarjassaan
ajalla 3.34,33.
Helena Santamäki ei itsekään
tajunnut ryhtyneensä maratoneja kuluttavaksi tosijuoksijaksi,
kun lenkkeilyä parikymmenvä
vuotta sitten aloitteli. on
Riihimäen Lasin viiden litran
purkki, jossa on juoksutapahtumien muistomitaleja. Ensimmäiset lenkit olivat muutaman kilometrin mittaisia, mutta
pitenivät pian. Juuri sieltä hänen paras
maraton-aikansakin on, 3.23
vuodelta 2003.
Helena juoksee, koska se tuo
hänelle hyvän olon, kuntoa,
jaksamista töissä Ypäjän kotipalvelussa, onnistumisen kokemuksia, tavoitteiden täyttymistä, kavereita. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
Ja Helena
juoksee
Kun purkki on täynnä, Helena
Santamäki lopettaa juoksemisen. kesäkuuta. Juoksutapahtumien välillä
Helena treenaa lenkkeilemällä
säännöllisesti. Harvinaisuuksiakin löytyy, Helenan
nimissä on muun muassa Virttaanharjun maratonin ennätys
tapahtumasta, jota ei enää edes
järjestetä.
Keräily on johdonmukaista.
Kun uusi vuotuinen juoksukalenteri ilmestyy, alkaa suunnittelu. Ehkä.
?. Hän kirkasti viimevuotisen SM-hopeansa kullaksi aikaan 3.34.33. Rasitusvammat ovat
pakottaneet välillä lepoon, mikä on ottanut koville toisella
tavalla. Kun tämä on täynnä, niin sitten lopetan
juoksemisen,
ypäjäläinen Helena
Santamäki uskottelee
itselleen ja hymyilee
iloisesti.
Puheena oleva ?tämä. Niinkin on joskus
käynyt.
Si k sanoi häitään järjestäessään tarkistaneensa,
Sisko
ettei hääpäivä vain ole Helsinki City Marathonin
kanssa päällekkäin.
ANU SALO
Helenan
havainnot
Juokseminen ei ole sellaista pilkuntarkkaa tiedettä, jollaisena se toisinaan
markkinoidaan.
Ei siis ole pakko harjoitella tietyillä
sykkeillä, ei noudattaa tiettyä ohjelmaa, ei suunnitella ravitsemustaan
gramman tarkkuudella, ei tehdä hiilihydraattitankkausta oppikirjan kanssa.
Mikään ei silti estä tekemästä niin,
mutta jos liika mittailu ahdistaa, ei tarvitse viilata pilkkua.
Oma kroppa on paras mittari. Helena Santamäellä on komea
kokoelma juoksutapahtumia
Ypäjä
Anu Salo
. Kalenteri on olohuoneessa aina käden ulottuvilla.
Seuraavaksi Helena on menossa
Forssan Suvi-iltaan 15. Seuraava koitos on Forssan Suvi-ilta 15. Juuri
hiljattain täyttyi Oulussa 111.
maraton. Sitä
ennen kepeäaskelisen juoksijattaren voi nähdä taittamassa
taivalta Ypäjällä, jossa on varottava pelästyttämästä ohittamiaan hevosia. Helenan pitelemä lasinen hikipisara on yksi
rakkaimpia palkintoja, se on sadannelta maratonilta Rautavedeltä.. Harrastuksen myötä on kertynyt
palkintoja ja muistoesineitä
kymmenistä tapahtumista, joissa Helena on ollut mukana. Mutta minkä hänp
kä
kään sille voi, että juhlapäivä
ol
oli Ypä-hölkän kanssa yhtä aika
kaa. Hän on hyvin
tasatahtinen juoksija, joka osaa
luontaisesti sovittaa voimansa
pitkälle matkalle. Totta on, että en ehkä olisi
käynyt lääkärissä yhtä paljon,
jos en juoksisi. Sen perusteella Helena on ikäistensä nopein sarjassa
45-49-vuotiaat. Kun on tässä
yhtä ja toista urheiluvammaakin ollut, Helena tunnustaa.
Julkkiskirurgi Sakari Orava on
operoinut Helenan oikean jalan
penikkavaivat kahdesti.
Viime kesänä vaivannut rasitusmurtuma vaati lopulta kolmen kuukauden pysähdyksen.
Pää olisi silti kovasti vienyt lenkille! Helenalle kilometrit ovat
ehdottomasti ilometrejä, aina
vain.
Juoksemisessa on kyse yhtä paljon oman itsensä kuin
muiden kanssa kilvoittelusta.
Helenalle juokseminen on merkinnyt tavoitteellisuutta, johon
pyrkiminen ja pääseminen on
kiinteä osa omaa identiteettiä.
On aina iso onnentunne, kun
saa uuden juoksutapahtuman
kokoelmansa osaksi. Koville otti.
. Kuuntelemalla kehoaan voi oppia paljon.
Joskus pitäisi malttaa kuunnella
enemmänkin, sillä liikakuormitus johtaa pahimmillaan urheiluvammoihin.
Juoksu ei muutoin ole välineharrastus, mutta tossujen on oltava hyvät!
Mielellään useammat ja keskenään
erilaiset.
Juoksu- ja maratonkoulut ovat
mukava tapa harrastaa ja harjoitella
yhdessä, vielä konkarinakin.
Tavoitteellisuus motivoi tuloksiin,
kunhan hyväksyy, että vuosien kertyessä ei pysty samaan kuin nuorempana.
Kun motivaatio on joskus hukassa,
niin koskaan ei kadu, että tuli lähdettyä lenkille!
Olohuoneen seinään ripustettu komea muistotaulu
on maagiselta sadannelta maratonilta.
Helena tähyää yhä uusiin juoksutpahtumiin. Sisko sanoi häitään järjestäessään tarkistaneensa huoje
lella, ettei hääpäivä vain osu
le
Helsinki City Marathonin kanssa
H
päällekkäin. 12
Tiistaina 4. Tästä havainnosta päätin,
että alan lenkkeillä, Helena kertoo arkisesta sysäyksestään. Vain yksi maraton on pitänyt keskeyttää, Tukholmassa.
Vaikka silloinkin piikitettiin kortisonia ja toivottiin viimeiseen
asti parasta, niin ei auttanut,
Helena sanoo.
Helena osallistuu nykyään
vain kotimaisiin tapahtumiin.
Hän juoksi Tukholmassa starttaamisen lisäksi maratonin New
Yorkissa vuonna 1996, mutta
muuten Suomen rajat ovat riittäneet.
Ensi vuonna Helena vaihtaa 50-vuotiaiden sarjaan. Kunhan vain
paikat ovat kunnossa.
. Kestävyyttä ja kuntoa
löytyy. Kehitystä tuli
nopeasti, samana syksynä taittui
jo puolimaraton.
Vaan miksi kaikki tämä juokseminen?
No siksi, että pian 49-vuotias
kilometrinnielijä on harrastuksensa ansiosta todella hyvässä
kunnossa. Kilometrejä vain alkoi kertyä, ja harrastamisesta tulla yhä tavoitteellisempaa.
28-vuotiaana Helena muistaa siunailleensa, että näinkö
huono kunto hänellä on! Tytär
opetteli silloin ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä ja
äidin piti kipittää perässä pitäen
pyörää pystyssä. On pitänyt sopeutua
kehon rajoihin.
. Juokseminen on
juuri sellainen asia.
Takana on nyt siis 111 maratonia. Hölkkään siis, Helena
virnistää. kesäkuuta.
Palkintokaappi pullistelee onnistuneita suorituksia
130 bar
. Aion mennä myös heinäkuun Orihölkkään Myllykylässä. Kisan aikana ei kuullut
edes omaa hengitystään.
Olympiahengessä katsojat
kannustivat kaikkia kilpailijoita ja aina maaliin asti.
Kisakylässä urheilijoiden
yhteisessä ruokalassa näki
suuria tähtiä, kuten juoksija Usain Boltin, joka muuten
näytti hämmästyttävän pieneltä televisioruutuihin verrattuna.
Olympialaiset kruunasi
päättäjäiset, jossa Halkivaha
näki vanhan suosikkinsa Spice
Girlsin.
Kesäsuunnitelmillaan kävelijä ei leveile. valmistettu Suomessa
. kesäkuuta 2013
13
LARI KIVIRANTA
TARVIKKEET KESÄÄN
Kesällä
K
äll voi
pukea värikkäitä
vaatteita ja
kenkiä. Hänen
mukaansa olympiapaikkakin
tuli vähän puskista. Aikainen kisapaikka helpottaa valmistautumista.
. Muun muassa Portugali ja
sen harjoitusleiri ovat tuttuja.
Kävelyuran jälkeistä aikaa
varten Halkivahalla on sosionomin tutkinto ja työkokemusta.
Hän ei haaveile vanhempiensa kotitilan jatkamisesta,
sillä hän epäilee sikatalouden
muuttuneen sen verran lapsuuden ajoista, ettei homma
houkuta.
. laatu perävaunu
HUOM! LIIKE SULJETTU KESÄLAUANTAIT
LOIMAAN LAITEHUOLTO
18 wuotta, synttäritarjouksia!
na
n aika n tai
u
u
k
ä
a
j
Hein
le
araa
Kesä- umpun, v n tilanneil
p
ä
N
lämpö
estelm
j
r
ä
j
EUVO
o
N
100?)
k
n
O
i
r
R
J
(A VO
A
au
!
N
O
E
T
L
IN
O
ILMAOINTIHU
T
S
ILMA
Mitsubishi Ecodan
ilmasta-veteen
lämpöpumppu
Ilmavesilämpöpumput
alkaen
5690,-
Mitsubishi lämpöpumput
alkaen
a
ngost
i
r
u
a
iaa
energRJOUSTA!
a
t
s
i
Ilma YSY TA
K
- Mitsubishi Ecodan ilma-vesilämpöpumput
joko
i
uuteen tai jo olemassa olevaan lämmitysjärjestelmään rinnalle (sähkö, öljy, puu, pelletti ym.)
- Toimii moitteetta -30° asti jolloin ottaa tarvittaessa
omat sisäänrakennetut sähkövastukset avuksi
- Laitteen lämmitysteho säilyy muuttumattomana
aina -15° asti - Useita kokoja
tarjous
2490,-
- Solmann Combo 300 l kombivaraaja
integroidulla aurinkojärjestelmällä
- Kokonaan rosteria kaksi rosterikierukkaa 2 m2 ja 1,2 m2
- 20 v. A-tikkaina 230 cm
. Vaikka otan urheilun
tosissani, niin urheilun ei pidä
olla liian vakavaa. SUVILEHTI
Tiistaina 4. 0,8 kW / max.
7800 rpm
. Turussa pari naapuria kysyi kisojen
jälkeen, oletko sinä se kävelijä.
Olympia-Anne
käveli Moskovaan
?. Ulkomaan matkoilla Halkivaha saa käydä työnsä puolesta. Nopeasta
kehityksestä huolimatta urasuunnitelmat ovat pitkäjänteisemmät, vaikka kausi kerrallaan edetään.
. Nauttia
olemisesta.
Rakennusteline
First 5
. ja la
1380,-
PERUSASENNETTUNA
- 2013 uutuusmalli MSZ-FH35 Tuottaa
vielä -30° pakkasella lämpökertoimen
1,5 (testattu VTT:lla)
- Älykäs viikkoajastin
- 10° ylläpitolämpötila
- Ainutlaatuisen kaksoisohjaussiivekkeen
ansiosta erinomainen ratkaisu
2-kerroksisiin tiloihin
- Markkinoiden hiljaisin, äänitaso vain
20 db
PERUSASENNETTUNA
Lämminvesivaraaja
3 in 1
20
T
- Laadukkaat saksalaiset Sunpur tuplaydin tyhjiöputkikeräimet tuottavat tehokkaasti lämmintä vettä aina helmikuun
pakkasviikoilta marraskuun pimeimpiin
hetkiin asti
- Helppo asentaa, myös jo olemassa
olevan lämmitysjärjestelmän rinnalle
(sähkö, öljy, puu, pelletti ym.)
- Selkeä suomenkielinen saksalaisvalmisteinen ohjaisyksikkö
Muista
nys
usvähen
kotitalo
!
ta
s
e
d
työosuu
LOIMAAN LAITEHUOLTO
www.loimaanlaitehuolto.?
Kari Nuorikkala 045-1111 366
loimaanlaitehuolto@gmail.com. Hiihtäminen sai jäädä talvikuukausien
kestävyysharjoitteluksi.
Vuoden kuluttua ratkaisevasta päätöksestä oripääläinen
käveli Lontoon olympialaisissa.
Kaksi vuotta myöhemmin
hän valmistautuu ensi elokuussa Moskovassa järjestettäviin yleisurheilun MMkisoihin.
Kisaraja ylittyi Saksassa
huhtikuun lopulla. paino 5,2 kg
. kantavuus 150 g
399,399
,Monitoimitikas
. rekisteröity ja katsastettu
. ajosiltalaita
. Naumburgissa 20 kilometrin kävely taittui Halkivahalta tunnissa, 35
minuutissa ja 17 sekunnissa.
Kisaraja alittui 43 sekunnilla.
Halkivaha on tyytyväinen
siitä, että hän lunasti kisalippunsa ajoissa. Koko pituus 470 cm
. Ja miksei
tulevaisuudessa ehkä jotain
muutakin.
Urheilijan ammatti ei ole
kaduttanut päivääkään.
. Onnistuminen tsemppaa eteenpäin.
Olympialaisista Halkivahalle jäi mieleen väenpaljous ja
yleisön kannustus.
. Olen tyytyväinen kun saan
oman huippusuoritukseni tehtyä. sis. Hirveän monta hyvää 20
kilometrin kisaa ei pysty kävelemään. mitat K 379, P171, L121 cm
. Vaikka urheilisin vielä
kymmenen vuotta, niin kyllä
sitä ehtii olla töissä.
89,89
,-
Trimmeri
26 cm3
. Se on varmaa, että peltoviljelyä jatketaan. En ole lähtenyt tähän
hommaan vuoden parin takia.
Kestävyysurheilu vaatii paljon
työtä. kastamalla kuuma-
sinkitty
. 2 -tahti
. turbosuutin
n
199,199
,-
Lontoon olympialaiset eivät muuttaneet Anne Halkivahaa. Nauttia olemisesta.
. nopea helppo kasata
. työtaso 145 x 50 cm
. vesitiiviit akselit
. Palautuminen vaatii
kauemmin aikaa, mitä pidempi matka.
Oripääläistä valmentaa
miesten kävelyn Euroopan
mestari Reima Salonen. . takuu
- 3 kw sähkövastus sisäänrakennettuna
- Helppo asentaa, mahtuu kaappitilaan
l=600, s=650, k=1840
- Tarviset vain lisäksi keräimen ja putket!
Toimii myös normaalivaraajana jos
haluaa valmiin aurinkokytkentämahdollisuuden jälkeenpäin
mainen
Pyydä il
skäynti
u
it
o
kart
klo 9-17
ark. Kesä houkuttaa pihatöihin ja rauhoittumaan
Oripää, Loimaa
Lari Kiviranta
Anne Halkivaha päätti kaksi
vuotta sitten Kalevan kisojen
jälkeen, että hän keskittyy täysillä kilpakävelyyn. korkeus työtasona 126 cm
79,79
,-
Majava perävaunu
kuomulla
Painepesuri
Lavor
2200,2200
,-
. sisä- ja ulkokäyttöön
. 1-akselinen, jarruton
. Hauskuus
pitää säilyä.
Menestystavoitteista Halkivahalle on tärkeää oma kehittyminen: tarkoitus on tehdä
joka päivä harjoitus parhaalla
mahdollisella tavalla.
. runko hitsaamalla
koottu
. En usko, että tulee käytyä
paljoa missään. Kesä kuluu harjoitellessa.
Vapaahetkinä aika kuluu
perheen mökillä Oripään Harjunkylässä.
Vanhempien luona houkuttelevat ulkotyöt kuopsuttamisineen ja ropsottamisineen:
ruohoa on kiva leikata, kasvimaalla on mukava pistäytyä ja
olla ihan vaan kotona.
Kesäisin on muutenkin mukava rauhoittua, sillä kisa- ja
harjoituskausina on aina laukku pakattuna.
. Pyysimme Reimaa valmentajaksi, koska hän on isäni
tuttu armeija-ajoilta.
Halkivaha suhtautuu maltilla ripeään kehitykseensä
ja menestykseensä. 150x326x35 cm
. siiman paksuus
2 mm
. En luultavasti kilpaile,
vaan jaan mehua urheilijoille
ja näen urheilututtuja.
Ei siis mitään ihmeellisyyksiä. Halkivaha viettää pitkät tovit Taivassalon merimaisemissa, jossa
valmentaja asuu ja kalastaa.
Illat kuluvat valmentajan hioessa kävelytekniikkaa.
. 1,9 kW/230V
. Oripään lentonäytös
olisi ehkä hieno mennä katsomaan, hän pohtii ja pitää kesää
mukavana, koska silloin voi
pukea ylle värikkäitä vaatteita
ja kenkiä. Silloin aika tai sijoituskin
on sen mukainen. letku 8 m teräskudos
skudos
. En ole sen
tyylinen, että hirveästi rilluttelisin
Tämä siltajuttu voi jäädä kyllä vähemmälle sitten
kun saadaan skeittiparkki muuten kuntoon, Alvari arvelee. Siitähän yhdistyksen perustaminen vähän lähtikin,
että voidaan sitten hakea avustuksia, Alvari sanoo. Mellilän järvi on hyvä
uimapaikka ja Pappisten lavalla
voi käydä tanssimassa.
Käymme kesäisin itse näissä
samoissa paikoissa, ja Oliver
tykkää varmasti käydä myös
Kanniston kotieläintilalla.
YLÖS,
ympäri, alas
?. kesäkuuta 2013
GALLUP
Mitä kesäistä
kohdetta
suosittelisit
Loimaan
seudulta?
Mikä on must?
TEKSTI JA KUVAT: MARIANNE ROVIO
Alvari Einola, Jesse Nurmikko, Miro Niemi, Teemu Järvinen,
Aleksi Nykänen osaavat olla myös paikoillaan.
Juha ja Oliver, 3, Lundgren
Suosittelisin Alastaron moottorirataa ja Maatalousmuseo
Sarkaa. Tekijäjoukkoa vahvistavat Loimaan edellisen rullalautailuyhdistyksen kokenut Juhani Turpeinen sekä
rakentamisapua antanut Eino Vuokko, jotka pitää poikien mielestä ehdottomasti muistaa kiitoksin mainita.
Kunhan yhdistys on virallisesti rekisteröity, pojat
toivovat sen kasvavan aktiivisesti harrastavilla jäsenillä
ja totta kai tukijäsenillä, jotka voivat oikein mielellään
avittaa toimintaa taloudellisesti, vaikka eivät rampille
uskaltautuisikaan.
. Bravo!
Liikeradat näyttävät älyttömän helpoilta. Ilkivalta ottaa päähän, se
on väärin, roskien ja pullojen viskely alueelle suututtaa
myös. Hän on Loimaan Rullaajat -yhdistyksen 16 vuotta
nuori puheenjohtaja, joka yhdessä muiden asianosaisten kanssa on miettinyt viime aikoina paitsi yhdistyksen
kasaamis- niin myös skeittiparkin rakentamisjuttuja
Loimaalla.
Uusi yhdistys edistää rullalautailun, BMX-pyöräilyn
ja potkulautailun asiaa Loimaalla. Uutta voi oppia kaiken aikaa. Alvari esittelee vahingossa kyynärpäätään ja tahallaan seinäl. Vaikka kukaan ei pakota, Miro Niemi virnistää.
Mikä olisi parasta, mitä uudelle yhdistykselle voisi
tapahtua?
. Alue on nyt rajattu, läpiajoa koetetaan hillitä ja
lisäksi toivoa parasta.
Rullaajien temput ovat näyttävää katsottavaa, tervemenoa vaan katselemaan. Puuha taitaa olla juuri
sellaista harrastamista, johon aikuisetkin mielihyvin
kannustavat?
. Lisäksi myös esimerkiksi Heikkilän
luomutila on hieno paikka. Juu, näin on, pojat nyökyttelevät. Kai ne ovatkin, jos
on harjoitellut vuosia. Ollaan tähän asti käyty aika paljon Jokioisilla, jossa
on skeittiparkki ja sitten hallissa Turussa, Aleksi Nykänen
kertoo. Niihin on itse pakko
päästä, ja sitten tietysti kesäteattereissa on kiva käydä.
Raija Kouri
Suosittelisin Loimaan Taidetaloa, Kanta-Loimaan kirkkoa ja
Loimaan kotiseutumuseota. Omaehtoisesti,
itse. 14
SUVILEHTI
Tiistaina 4. Alvarin ohella porukoissa pyörivät Miro Niemi,
joka on varapuheenjohtaja ja Aleksi Nykänen, joka on
rahastonhoitaja. Loimaalaiset rullaajat
rakentavat omaa skeittiparkkia
Loimaa
Anu Salo
Heikki Eskola
Suosittelisin Maatalousmuseo
Sarkaa, Taidetaloa ja Kanta-Loimaan kirkkoa ympäristöineen.
Itse käyn Krekilän myllyllä ja
katselen mieluusti viljasiilojen
päältä Loimaan maisemia.
Eija Martti
Maatalousmuseo Sarka ja Kanniston kotieläintila ovat loistavia
maaseutumatkailukohteita.
Taidekohteina suosittelisin Alpo
Jaakolan patsaspuistoa, Torkvilleä ja Loimaan Taidetaloa. Siis aivan
k-a-d-e-h-d-i-t-t-a-v-a-n helpoilta. Että harrastajia tulisi paljon lisää! Tänne parkkiin
voi tulla kokeilemaan, kuka vaan, pojat toivottavat.
Miro näyttää mallia rampilla. Teemu viimeistelee. Kun touhuun uppoutuu, kymmenenkin tuntia
voi kadota kuin huomaamatta johonkin.
. Lahjoitus- ja avustuseuroja on herunut jo sen verran tähän
mennessä, että alkuun on päästy. Seuraavaksi korjataan vanha rähjääntynyt fun box, joka on kokenut kovia
eli saanut osakseen ilkivaltaa. Muut aktiivijäsenet tottelevat nimeä
Teemu Järvinen, Jesse Nurmikko ja Eemeli Puolimatka. Ensimmäinen, lahjoitusvaroin
kustannettu ramppi onkin jo paikoillaan ja käytössä,
vanha luiskilla varustettu matalampi ?fun box. on ollut
olemassa jo entuudestaan.
Yhdistys- ja harrastustoimintaa rullaa vauhdilla eteenpäin joukko 16?17-vuotiaita poikia. Oma harrastusympäristö rakennetaan Loimaan Nuorisotalolle, ratapihan ylikulkusillan alle. Niitäkin saa lahjoittaa!
. Loimaan keskusta on tietysti hyvä
paikka tehdä ostoksia.
Tänä kesänä erikoisuutena
ovat Oripäässä järjestettävät
Purjetaitolennon MM-kilpailut
sekä Lentonäytös Oripää Airshow 2013. Mä voin näyttää miten mä ajan tota seinää päin.
Muussa yhteydessä Alvari Einolan kommentti vaikuttaisi seinähullulta, mutta ei täällä, ei skeittiparkissa,
jossa Alvari kiihdyttää BMX-pyöränsä vauhtiin, tempaa
renkailla kimmokkeen betonisesta siltarampin seinästä
ja sujuttelee vauhdilla takaisin alas. Perusvarovaista sunnuntaipyöräilijää hiukan hirvittää, mutta aplodien paikkahan
temppu ilman muuta on.
. Käyn
itse näissä samoissa paikoissa
kesäisin.
. Loimaalla
taitojen kasvulle saadaan lisää alustaa sitä mukaa kun
lisää rakennustarpeita irtoaa. Koko harrastuksen idea on
yksilöllinen temppuvalikoima, jota sitäkin voi monipuolisesti varioida
-näyttely
SÄPINÄT 23.-30.6.2013
Keskiviikko 26.6.
Kello 12-18 avoimet ovet Yläneen entisellä
kunnantalolla (Yläneen toimipiste). Kello 21-23 Pöytyän
vanha pappila (Museopappila) muuttuu kummitustaloksi.
Sunnuntai 25.8.
Varsinais-Suomen museopäivänä kello 11-14
Museopappilan kesänäyttelyt ovat avoinna
viimeistä päivää. 0400 237696
www.pihaunelma.?
Ihanat
...ja valikoimat parhaimmillaan:
. kello 13 esiintymässä
Ämmät: Elsa Hietala, Laura Kilpiö ja Iina
Wahlström.
PÖYTYÄN MUSEOPAPPILASSA
Koiramäen enteet ja ennusteet ?näyttely
ja Talven iloja ?näyttely.
Näyttelyt avoinna kesäsunnuntaisin klo 11-14.
YLÄNEEN KOTISEUTUMUSEO
avoinna tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai
klo 12.00?17.00 ja lauantai, sunnuntai
klo 12.00?15.00.
Heinäkuussa TAIDOKKAASIT KÄSIN ?näyttely
ja elokuussa MITÄ JEPPE JOI. Kun Provencessa kukkii
omenapuu, suomalaiset kolaavat
räntää terassikalusteilta.
Kun se viimein saapuu, se saapuu ryminällä. Kinotour ja
kulttuuritoimi
Lisätietoja tapahtumista www.poytya.?. LKDQDW KHOOHPHNRW
0(,/7b
. 7, Loimaa p. 044 030 6004
ma-pe 9.30-17.30 . Puoli vuorokautta myöhemmin
tuoreet ylioppilaat kävelevät huivit
harteillaan ja hiukkasen horjuen
valkenevaan aamuun.
Kamarin sopukassa Jalkanen ripittää nuorukaista, joka päätti illanvietosta palattuaan kiivetä maijan
katolle tuulettelemaan; mietihän nyt
juniori ennen kuin hölmöilet.
Ihanille naisille
kesämenoihin,
arkeen
ja juhlaan...
Ylikypsä uunikylki
Tosihemmo
Grillimakkarat
Kinkut ja monet
muut herkut
Tervetuloa!
Automme kiertää seuraavasti:
Ti: Salon torilla
Ke: Kosken torilla
To: Punkalaitumen torilla
Pe: Loimaan torilla
klo 14-16 Oripään Shell
La: Yläneen torilla
YLÄNEEN
PERINNELIHA
Kiviniementie 21, 21900 YLÄNE
(02) 256 7211, 050 537 6301
. Kello 11-14 Reppuniemen
ulkomuseo avoinna. yms.
Lisätietoja: Toripaikat 040 7600 708
Ajoneuvot: 040 912 5277 tai esa.makila@
makilansaha.?
Järj. 3,
P. 044 012 0098
www.kyheroisenkanala.fi
LL
LL
Kun Provencessa kukkii
omenapuu, suomalaiset
kolaavat räntää
terassikalusteilta.
llä...
t nyt tää
meko
tunikat ja
Ruskeita
LL
lle ajoa.
SUVILEHTI
Tiistaina 4. Lopulta
pellon keskelle kohoaa kokko, joka
rätisee ja paukkuu valkeassa yössä.
Selkä on tyyni ja nilkoissa hyttysenpaukamia, kun suvikansa lankeaa
levolle.
Taajamat hiljenevät, pikatiet
täyttyvät. Kivitaloissa on yöaikaan tukala
nukkua, ja helteen uuvuttamat
asettelevat eväskorinsa poukaman
rantaan.
Kesäautona on ?97 -mallin Corolla, jonka jouset soittavat rautalankaa
jokaisessa jyrkässä kurvissa. XSHDW WXQLNDW
. MXKODVXNNDKRXVXW
. Ilmamassat käyvät
karhunpainiin ja mittumaaria edeltävän viikon sataa rännistä. ilo palvella
Vesikoskenk. Joka
kerta se kaappaa rutistukseensa ja
vaatii varauksetonta rakkautta jäyhemmältäkin. 0DVDL XXWXXGHW
Heimolinnankatu 6,
Loimaa p. Kello 11-15 Luontokapinetti avoinna. Kyösti Iitti p. kesäkuuta 2013
OSTAMME KÄTEISELLÄ
KULTAA JA HOPEAA
Kultakorut, hopeakorut, pöytähopeat ym.
PAIKALLINEN NÄKÖKULMA
Loimaalla joka päivä vuodesta 1924.
Seuraa kotiseutusi
tapahtumia
kesäosoitteessakin!
(02) 770 2626
Vesikoskenk. Yläneen Yrittäjät, LC Yläne, Pöytyän
vapaa-aikatoimisto
ELOJUHLAT 21.-25.8.2013
Torstai 22.8.
Kello 9-13 Mäkiäisten tori avoinna ja Pöytyän
Poijjaat (johtaa Torsti Hellström) laulavat ja laulattavat klo 10-11. NRUXW KXLYLW MD ODXNXW
. Talvitakki kirvoittaa
hikipinnan selkänahkaan iltapäivän
auringonpaisteessa. 15
KUVAT: PASI SALO, ANU SALO
KIRJOITTAJAVIERAS
Kesämaa
Aleksi huipulla.
Aina se antaa odottaa itseään.
Pihlajan lehdet ovat hallasta
valkeat vielä pääsiäisaamuna, eikä
kinos suostu millään sulamaan laonneen heinän hartioilta. Räystään
takana nähty kiuru paljastuu töyhtötiaiseksi. Rasvaisia noutopöytiä ja
pohjaan palaneita suodatinkahveja
huoltamoilla, ipanoille mehujäät.
Ratissa olevan emännän katse viipyy
vähän liian pitkään asfalttimiehessä,
isäntä selvittää äkäisenä kurkkuaan.
Mökkisaunan kiukaalla kypsyy foliossa illallinen ja heti aamun tullen
moottorisahat laulavat soidinlauluaan vierekkäisillä tonteilla.
Heinäkuun saapuessa keskikaupunkien kadut hohkaavat kuumuutta. FDSULW MD 7 SDLGDW
LÖYDÄ
20$ .(6b6,
. Kello 12-15 Yläneen
kotiseutumuseo avoinna. 040 510 8437.
Kirjailija Tuula Levon teos Suon syrjästä Enkelipuistoon . Kyrösti Iitin tie ITE-taiteilijaksi on
myynnissä Enkelipuistossa 30 . Viikon päästä joku
herää Huovinrinteellä alikersantin
hyeenanhuutoon, toinen taivastelee
katalonialaisen rantaviivan avaruutta.
Hiljalleen kullankeltainen vilja on
valmis niitettäväksi, toimistotyöntekijöiden valkoiset kaulukset prässätty, pellavatukat palaavat levänneinä
pulpetteihin. Tarjolla
kahvia.
Eläkeliiton Yläneen yhdistyksen näyttely ESSU
ETEEN JA SILLÄ SIISTI, vanhoja ?lmejä, Teatteri
Rollo & Hukkareissu, YHKY:n Hevoskulkue yms.
Lauantai 29.6.
Kello 8-14 Säpinät Yläneen torilla:
musiikkia Ville Mäkimattila ja Tomi Suovanen,
melontakisa, Lá Team Lieto esittää vakio- ja lattaritansseja, lapsille ja nuorille oma kirpputori,
liikennekaupunki ja katuliitumaalausta,
Wanhat menopelit ?kulkue ja parhaan
menopelin äänestys yms. ja 5 ?.
Lauantai 24.8.
Kello 8-13 Yläneen tori avoinna ja Pöytyän
Poijjaat (johtaa Torsti Hellström) laulavat ja
laulattavat klo 10-11. Joka kerta sitä on yhtä
iso ikävä, kun se on poissa.
Suomen kesä.
Hippo Taatila
ZZZ ODXUD PDULD À
$YRLQQD PD SH MD OD
kotitilalta, myös kuljetettuna.
Puh. Vielä sillä hetkellä
kukaan ei muista, miltä marraskuun
sade tuntuu, mutta häivähdyksen
siitä voi aistia jo yön tuoksusta.
Kaatua ehtii juoksemattakin, eikä
maailmalla hotkimalla kesken lopu.
Enpä silti syytä ketään, joka vuodenkierron kahdentoista aurinkoisen
viikon ajan heittäytyy koko olemuksellaan kiinni olevaan.
Jokainen meistä sen on kokenut
kukin vuorollaan, oman aikakautensa ja ikäkautensa raameissa. Kasettisoittimessa pauhaa iänikuinen
Red Hot Chili Peppers. Torinraitti täyttyy parikymppisistä automiehistä
ray-baneineen ja tribaalitatuointeineen. (käteisellä).
Sunnuntai 25.8. Olo on kuin
maailma katoaisi alta, ja kaikki on
koettava heti. Tyttärentytär saa terassilla
eteensä banana splitin, isoäiti
munkkikaffet.
Koivupöly polskaa kyyneliä silmän sarveiskalvolle, kun rehtori
asettelee esikoisen kutreille valkolakin. 762 2140
.
.
.
ä
n
.
y
t
k
.
n
ä
y
y
ä
ä
e
t
ö
s
s
s
y
s
ä
P
s
s
ä
ö
P
ENKELIPUISTO
avoinna kesä-elokuussa kuukauden viimeinen
sunnuntai kello 12.00-15.00 tai sopimuksen
mukaan, lisät. 0400-726 606
KANANMUNIA
Lauta, pyörä ja poljin, vauhdin välineet.
Mä voin näyttää, miten
mä ajan tota seinää päin.
Keskikesällä maanpiiri on vihreä
ja valo loputon. la 9-14 www.bellomondo.?
n
ä
ä
s
e
k
i
t
s
eä Mariasta!
Kep
Laura-
Puutavaran höyläystä
siirtohöylällä.
Valmistamme myyntiin
tynnyrisaunoja.
SIIRTOHÖYLÄ PUNTALA
Valkeakoski p. Kello 18 Murhailta Kyrön
kirjastossa.
Perjantai 23.8.
Kello 18 Aurinkobaletti Kurkisalissa: TUHKIMO.
Kiillottakaa kenkänne ja harjatkaa tukkanne,
nyt me lähdemme kuninkaan linnaan.
Liput 10 . Vapaa pääsy! Kello 12-15
Yläneen kotiseutumuseo avoinna.
Kello 17.00 Kurkisalissa
Guiseppe Verdin Rigoletto, Ihastus, rakkaus,
kosto ja kuolema.
Royal Opera House
(Lontoo, nauhoitus).
liput 20 ?
Järj
Ja nähtävää on
ihan lähelläkin. Isovanhemmilla on vaunupaikka
samalla alueella.
. ?. ?. Karavaanialue on kuin pieni kylä. ?. Suomessa riittää niin paljon nähtävää,
ettei tarvitse lähteä ulkomaille. Krapurannassa
vaunupaikkoja on 250. ?. Ei vaunuelämä alkeellista ole, mutta erilaista se on kuin kotona. Kesämökillä olisi piha- ja puuhommia. Karavaanialueella on sen jälkeen vietetty
vapaa-aikaa niin kesällä kuin talvellakin.
Tänä kesänä perhe aikoo taas pitkästä aikaa
kokeilla, miltä reissussa oleminen tuntuu.
Kotimaahan suuntautuvalla muutaman päivän lomamatkalla kiirettä ei aiota pitää eikä
tiukkoja suunnitelmia laatia.
Matkaa taitetaan eväiden
kanssa ja fiiliksen mukaan
. Karavaanialueella saa aina halutessaan seuraa toisista karavaanareista . Kesällä Välitalot saunovat ja uivat päivittäin.
Ihanaa vaunuelämää
Oripää, Loimaa
Kiti Salonen
Loimaalaiselle Välitalon perheelle kesä tarkoittaa uusia tuttavuuksia ja omaa rauhaa. vaikka haitarin soittoon. Lapset numeroivat Välitalon vaunupaikan kakkosella, jotteivat isät menisi sekaisin; Krapurannassa on ollut vaunupaikka toisellakin Kai-nimisellä
isällä. Vaihtuvia maisemia ja suvipäivistä nauttimista.
Perhe aikoo viettää Krapurantaan parkkeeratussa asuntovaunussaan melkein koko
kesän. Taatusti enemmän kuin jos oltaisiin koko
kesä kotona.
Perheen lomapäivät alkavat tavallisesti aamuuinnilla, jatkuvat grillailulla ja saunomisella. Asuntovaunussa on keittiö, vessa ja jokaiselle oma
sänky.
. Onhan se vaihtelua päästä kesäksi pois
kotoa toisenlaiseen ympäristöön. Äiti toimii
kartanlukijana. Karavaanarit ovat kaikkien kavereita. Karavaanialueelta käsin vanhempien,
Päivin ja Kain, on lyhyt matka käydä töissäkin.
Sillä aikaa lapset Veera, 7, Viivi ja 10, Ville, 11,
sekä perheen Nipsu-koira voivat mennä vaikka
mummolaan. Pian ostimme ensimmäisen oman vaunun.
Nykyinen vaunu onkin jo viides.
Ensimmäiset neljä vuotta lapsiperhe reissasi
vaunun kanssa Suomea ristiin rastiin, kunnes
vuokrasi vuotuisen vaunupaikan Krapurannasta. Päivi tietää
jo tehdä lettutaikinaa reilusti, sillä ruokittavana
saattaa olla enemmän kuin viisi suuta.
Niinä päivinä kun leirintäalue-elämä alkaa
kyllästyttää, lapsiperheet pistävät autot täyteen
ja hurauttavat yhdessä vaikka Jukuparkkiin.
Sadepäivät kuluvat Myllyssä tai oman perheen
kesken vaunussa.
. Naapurit vaihtuvat, mutta kavereita löytyy aina. Kun
auton nokan suuntaa kohti
auringonpaistetta, ei reissun
onnistuminen jää ainakaan
ilmoista kiinni.
Viivi, Veera ja Ville tosin
tarkentavat, että Tuuriin on
ainakin päästävä, säästä viis.
Suomen suurimman kyläkaupan vaunualue
ja Miljoonativoli ovat parasta, mitä lapset
tietävät.
. ?. Mutta onhan se toki kiva
käydä aina välillä kotonakin.
Omakotitalo tuntuu vaunun
jälkeen aina niin isolta, Päivi
hymyilee.
S hi
Se
hitsaa perhettä
yhteen, kun ollaan
kaikki samassa
pienessä tilassa.
Kotona jokainen
olisi kuitenkin
omassa
huoneessaan.
Välitalot aloittivat karavaaniharrastuksen kymmenen kesää sitten. Sitten me hypitään trampoliinilla, lasketaan vesiliukumäkeä ja ollaan kavereiden
kanssa, Ville selvittää Viivin ja Veerankin tekemisiä.
Vanhempien mukaan karavaanielämä on
opettanut lapsille sosiaalisuutta. tai vaikka auringon. Päivi oli
lapsena vaunuillut vanhempiensa kanssa ja ehdotti, josko lainattaisiin vanhemmilta vaunua.
. Kärsivällisyyttä kuulemma tarvitaan, vaikkakin kanssakulkijat suhtautuvat
karavaanareihin vuosi vuodelta paremmin.
. Kylmää tai ei, Viivi pulahtaa aamulla ensimmäiseksi uimaan.
Kesälomalla Viivi saa uintiseuraa Lotta-serkusta. Kuljemme maksimissaan 150
kilometrin matkoja kerrallaan, Kai selvittää.
Vaunuyhdistelmän kanssa liikenteessä sukkulointi on annettu isän tehtäväksi. Välillä täytyy vähän
soveltaa ja miettiä, miten mikin asia hoidetaan.
Yksi ahtaiden tilojen hyvä puoli on, että
ulkona tulee vietettyä väkisinkin paljon aikaa.
. 16
Tiistaina 4. Vesiliukumäki on Viivin mielestä Krapurannan kivoimpia paikkoja. Ja
kun kyseinen biisi tulee radiosta, se muuten
laitetaan täysillä soimaan.. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
KITI SALONEN
15 neliön asuntovaunu on omakotitalo pienoiskoossa. ?. ?. SF
Caravan Loimaan Seudun puheenjohtajana Kai
tekee Krapurannan jäsenalueella pieniä kunnostustöitä, ja Ville auttaa ruohonleikkuussa.
. Matka vaunulta saunalle taittuu nopeiten polkupyörällä. Se hitsaa perhettä yhteen, kun ollaan kaik-
ki samassa pienessä tilassa.
Kotona jokainen olisi kuitenkin omassa huoneessaan, Kai
huomauttaa.
. Täytyisi tehdä
saunapuita ja maalata mökkiä. Vaunuelämän
helppous sopii meille paljon paremmin, perheen äiti vakuuttaa.
Kumipyörien päällä kulkeva 15 neliön minikoti on omakotitalo pienoiskoossa
Museopäivä kotiseutumuseolla klo 11 . SUVILEHTI
Tiistaina 4. Lauluilta kotiseutumuseolla klo 18
su 21.7. 0500 977 501
Kuulumme Kiinteistönvälittäjäliittoon.
P. 219,-)
Käsityöläisk. 0400 656 780
Soita tai tule käymään.
Risto Rytin katu 26, Huittinen
Palvelemme
e ma?
ma?pe
a p
pe 10?17, la 9?13,
muulloin
m
uullo
loin
in s
sop
sopimuksen
opim
pimuk
ukse
sen
n muk
mukaan,
kaan
an,
, p. koti- ja laitoskäynnit
. 16.
Ilmoittautumiset puhelimitse:
040 514 1663 /puheenjohtaja tai
040 082 1152 /sihteeri
su 18.8. jalkahoitotuotteet
. Jumalanpalvelus Krekilän myllyllä klo 14
Museo on avoinna ti - su klo 11-18. varpaankynsien geelaukset . Kotiseutumuseon kesä käynnistyy.
Kesän 2013 näyttelyt avataan:
- Morsiuspukuja eri vuosikymmeniltä
- Vanhoja puusepän työkaluja
H EINÄKUU
su 7.7. säärten depilaatiot
JALKAHOITOLA
-20
20%
10
1
0,-
Useita värejä ja malleja!
ja
ja
ja!
a!
!
Koot 34-48
Koot 36-48
Kevät/Kesä 2013
Solmiot
S
So
o
p. Kotiseutukierros, klo 9 . maanantai klo 17?19
Yhteystiedot:
PL 102, 32201 Loimaa
Postiosoite:
loimaaseura@pp3.inet.?
Sähköposti:
www.loimaaseura.?
Internet:
Kotiseutumuseo: 045 677 9676
Koulumuseo: 050 087 5211
Puh.johtaja: 040 514 1663
040 082 1152
Sihteeri:. 040-828 15 82
Kesäjalat kuntoon!
Kokeile virkistävää
Sitrus jalkahoitoa
200
2
00,Paidat
P
id
d
50
5
0,
,-
Laaja valikoima
kankaita ja
ompelutarvikkeita.
LKV tutkinto
Turuntie 14, 32200 LOIMAA
Puh. Muistojen lauluilta Krekilän myllyllä klo 19
E LOKUU
la 10.8. Museooppaat hoitavat myös Kanta-Loimaan kirkon
opastuksen ti - la. kesäkuuta 2013
17
Miesten puvut
HIERONTA, KOKO KEHON VYÖHYKETERAPIA
PSYKOLOGINEN VYÖHYKETERAPIA AUTTAA:
Pää-, niska-, selkä-, käsi- ja jalkakipuihin, iskias- ja vatsavaivoihin,
migreeniin, stressiin, unettomuuteen, uupumukseen, jännitykseen,
masennukseen/ahdistukseen, miesten-/naistenvaivoihin, verenpaineeseen, vauvojen koliikkiin, paniikkihäiriöihin, parisuhdeongelmiin...
Toimipisteet: Säkylä
Yli 20
v kokemuksella
20
vuoden
kokemuksella Kotikäynnit
ja Loimaa + Kotikäynnit
Hieroja/vyöhyketerapeutti
IRMA TERVOSALMI
Unelmahousut
t
Riikka-tunika
129
1
29,-
59
5
990
Tunikamekot
100
1
00,-
59
5
9,-
ARJALKA
Mekot
ot
ot
179,-
Tarja Keskitalo
LKV tutkinto
Asuntokauppa on luottamusasia.
Paikkakunnan Plikat
palveluksessasi,
hoidamme kaikki asuntoasiasi
huolella ja ammattitaidolla.
P. 129-169,-) Koot 42-52
20-50e
Takit
Raitajakut
Rait
t
Topit
. Elojuhlat Krekilän myllyllä klo 13
su 25.8. (02) 763 1888
www.loimaanasuntopalvelu.com
Meiltä saat
ajanhenkiset
ja kattavat sekä
tutut ja turvalliset
parturi-kampaamon
palvelut.
Sinua palvelevat
parturi-kampaaja
-meikkaajat Virve ja Outi
Tarjouksemme sekä palvelutarjontamme
ja hinnastomme löydät nettisivuiltamme.
ma-pe 9-17,
la 9-13
Satakunnantie 13,
Loimaa p. Lieskiven Pajapäivät klo 12
ke 10.7. 18
S YYSKUU
la 7.9.
Kuvat: R
K
Raija T
Tuominen
Köyrimarkkinat Suomen maatalousmuseolla
Toimisto:
Loimaa-Seura ry, Ateljee Hulmi
Hulmintie, 32200 Loimaa
Avoinna: kuukauden1. Taiteiden yö Ateljee Hulmilla klo 18
la 17.8. n. 9, Loimaa
Ajanvaraus 040-7499 159
www.arjalka.fi
OTA YHTEYTTÄ
(norm 255,-) Koot 36-52
(norm.
(
(norm
norm
rm 120,-) Koot S-XXL
hoidot
Ompelun harrastajien ja
ammattilaisten kohtaamispaikka!
Heli Harteela
198
19
98,-
69,69
(norm. perus- ja erityisjalkahoidot . Su museolla opastavat
loimaaseuralaiset ja kirkolla partiolaiset.
ti 31.7. 02- 7621 775
Koulukuja 7, 32200 Loimaa
Ajanvaraus p. 045 - 874 6600
www.hiusstudiounica.?
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14
sekä sopimuksen mukaan
Kesätapahtumia
Tervetuloa on
eo
kotiseutumus
toivottaa
iina?
?Loimaan M
o
Ulla Kaskiluot
2013
HiusStudio
Tapahtumista :
atso
tarkemmin, k ra.?
u
se
aa
www.loim
K ESÄKUU
su 9.6. 02 561391
www.belladonna24h.?
ww
ww.be
bell
be
llad
adon
donna
na24
24h
24
h.?
. & pukuvuokraamo
puk
Muotiliike Belladonna
Koot 36-46 (norm
189tkm.................................................................-02
6.990
FordHonda
Mondeo
2,0i 145hv
Sedan A 172tkm
-01
5.890
Civic
4D 1,8i
Executive
AT 91tkm
......................................................-09
16.980
FordHonda
Mondeo
2,0TDCi
130hv
A5 Wagon
320tkm
-04
4.990
Ford Mondeo 2,0TDCi 130hv Limited M6 Wagon 190tkm
-07
8.990
Honda Accord 1,8 LS Aut. 4-ov 308tkm .......-08
VW
Golf GT Sport
TDI 103
kW
PowerDiesel
DSG-aut.
4-ov 308tkm -08
Volkswagen
Golf 2,0
Trendline
1,4
TSI
90 kW 4-ovinen
83tkm...........................-09
Volkswagen
Golf
Trendline
1,4 TSI 1,9
90 kW
83tkm
-09
Volkswagen
Golf
Variant Luxline
TDI4-ovinen
77 kW PowerDiesel
122tkm .........-09
Volkswagen
Golf
Variant
1,4
55kW
-02
Volkswagen
Golf
Variant
1,4
55kW155tkm
150tkm..................................................-02
Volkswagen
Golf
Variant
1,6
75
kW
Firstline
aut
123tkm
-04
Volkswagen
Golf
Variant
1,6
75
kW
Firstline
aut
123tkm..............................-04
Volkswagen
Golf
Variant
1,9 TDI 77 kW PowerDiesel 122tkm
-09
Volkswagen
New
beetleLuxline
2,0 165tkm..............................................................-99
Volkswagen
New
beetle
2,0
165tkm
-99
Volkswagen
New
beetle
2,0
AC 148tkm.......................................................-99
Volkswagen
New
beetle
AC 148tkm
-99
Volkswagen
Passat
2,02,0
Trendline
188tkm.....................................................-02
Volkswagen
Passat
2,0
Trendline
188tkm
-02
Volkswagen
Passat
Variant
Trendline
2,0 TDI PD 103 kW 217tkm..............-07
Volkswagen
Passat
Variantumpipakettiauto,
Trendline 2,0 TDI
PowerDiesel
103 kW
217tkm
-07
Volkswagen
Transporter
pitkä
2,5 TDI 75kW
340tkm
........-03
VW
Touran
1,9 TDI
77 kW22tkm
DSG7-automaattivaihteisto
193tkm -09
Volvo
C30 Trendline
D2 R-Design
Business
......................................................-11
Volkswagen
Transporter
Kombi
2,4d 477tkm
-95
Volvo C70 D5
Summum
Avo 171tkm
............................................................-07
VW
Transporter
umpipakettiauto,
pitkä
2,5 TDI 75kW av.3320 340tkm
-03
Volvo
S40 1,8 (125
hv) man 83tkm
...............................................................-07
Volvo
R-Design
Business 22tkm
-11
VolvoC30
S40D2
2,0D
280tkm.................................................................................-04
VolvoC70
S40D5
2,0D
Kinetic 322tkm
.....................................................................-04
Volvo
Summum
Avo 171tkm
-07
VolvoS40
S801,8
D5(125
AWD
Summum
aut 420tkm ....................................................-08
Volvo
hv)
man 83tkm
-07
VolvoS40
S802,0D
T6 AT
197tkm ...............................................................................-02
Volvo
280tkm
-04
VolvoS40
V702,0D
2,4TKinetic
A AAC322tkm
182tkm ......................................................................-02
Volvo
-04
Volvo S80 D5 AWD Summum aut 420tkm
-08
Volvo S80 T6
AT 197tkm
-02
PAKUT+MAASTURIT
YM.
Volvo V70 2,4T A AAC 182tkm
-02
21.890
13.980
13.980
12.990
12.990
26.980
26.980
22.980
22.980
10.990
10.990
19.990
19.990
18.980
18.980
19.890
19.890
23.890
23.890
18.980
18.980
16.980
16.980
12.980
13.990
12.980
26.980
13.990
7.990
26.980
29.980
7.990
23.980
29.980
10.990
23.980
9.980
10.990
16.980
9.980
16.990
16.980
20.890
16.990
27.990
20.890
5.990
27.990
11.890
11.890
4.890
4.890
15.990
15.990
19.990
19.990
19.990
19.990
9.990
9.990
16.890
16.890
17.980
6.900
7.900
9.990
9.990
17.980
7.980
6.980
7.990
7.990
7.890
7.890
12.990
12.990
8.980
16.990
26.990
5.990
26.990
8.980
15.890
26.990
9.880
9.990
26.990
17.990
15.890
9.980
9.880
12.990
9.990
17.990
9.980
12.990
Audi Q5 2,0 TDI quattro S tronic Offroad edition 48tkm................................-12 54.990
BMW
X5 xDrive40d M-Sport 11tkm...............................................................-12
124.990
PAKUT+MAASTURIT
YM.
Chevrolet Chevy van 20 Starcraft SL 6,5TD V8 AT 299tkm ..........................-99 11.990
Dodge Journey 2,0 CRD DCT SXT 7h 137tkm .............................................-08 19.990
Audi
Q5
2,0 TDI
quattro
S tronic
Offroad edition 48tkm
-12 29.990
54.990
Ford
F350
Lariant
148tkm
............................................................................-05
BMW
xDrive40d
M-Sport
11tkm
-12 124.990
Ford X5
Fiesta
Sport Van
1,6TDCi
90hv Sport 43tkm ........................................-10
14.890
Chevrolet
Chevy
van 20
Starcraft
SL
6,5TD V8
AT 299tkm 5-ovinen 13tkm.....-12
-99 39.980
11.990
Ford Kuga
2,0TDCi
140
hv 4WD
Titanium
S PowerShift
Dodge
Journey
2,0 CRD
DCT
SXT
7h
137tkm
-08
19.990
Ford Transit
300L
2,2TDCi
115
N1
Van
Trend FWD 4,36 Puolikorkea 56tkm
-10 25.980
Ford
Lariant
-05
29.990
FordF350
Transit
300L148tkm
2,2TDCi 115 N1 Van Trend FWD 4,36 Puolikorkea 72tkm
-10 24.900
Ford
Fiesta
Sport
Van
1,6TDCi
90hv
43tkm
-10 16.890
14.890
Ford
Transit
300L
2,2TDCi
140
N1Sport
Van Trend
FWD 199tkm ........................-08
Ford
Kuga
2,0TDCi
hv 4WD
S PowerShift
5-ovinen
13tkm
-12 27.890
39.980
Ford
Transit
300M140
2,2TDCi
115Titanium
N1 Van Trend
FWD 4,36
Matala
43tkm......-11
Ford
Transit
300L
2,2TDCi
115
N1N1
Van
Trend
FWD
4,36
Puolikorkea
56tkm...-10
-10 21.990
25.980
Ford
Transit
300M
2,2TDCi
140
Van
Trend
FWD
4,36
Matala 132tkm
Ford
Transit
300L
2,2TDCi
115
N1N1
Van
Trend
FWD
4,36
Puolikorkea
72tkm
-10 31.980
24.900
Ford
Transit
300M
2,2TDCi
140
Van
Trend
FWD
4,36
Matala 31tkm
.....-11
Ford
Transit
300L
2,2TDCi
140
N1
Van
Trend
FWD
199tkm
-08 22.980
16.890
Ford
Transit
300S
2,2TDCi
140
N1
Van
Trend
FWD
4,36 Matala 120tkm....-10
Ford
Transit
300S2,2TDCi
2,2TDCi
140
Van
88tkm...................................................-08
Ford
Transit
300M
115
N1
Van
Trend FWD 4,36 Matala 43tkm -11 19.990
27.890
Ford
Transit
300S2,2TDCi
2,2TDCi
85 N1 Van Trend
TrendFWD
FWD4,36
150tkm..........................-08
Ford
Transit
300M
140
Matala 132tkm -10 16.890
21.990
Ford
Transit
300S2,2TDCi
2,2TDCi
85 N1 Van Trend
TrendFWD
FWD4,36
4,23Matala
Matala31tkm
65tkm........-10
Ford
Transit
300M
140
-11 23.980
31.980
Ford
Transit
N1 Van
300M
2,2TDCi
85
FWDFWD
(matala)
.....................-07
Ford
Transit
300S
2,2TDCi
140
N1 Van
Trend
4,36179tkm
Matala 120tkm
-10 16.990
22.980
Ford
Transit
N1 van
300S140
2,2TDCi
110 FWD 205tkm...................................-08
Ford
Transit
300S
2,2TDCi
Van 88tkm
-08 14.980
19.990
Ford
Transit
T 350
L AWD85
54tkm...................................................................-11
Ford
Transit
300S
2,2TDCi
N1 Van Trend FWD 150tkm
-08 39.900
16.890
Ford
Transit
connect
S 1,8
TDCi
90hv
ALV FWD
64tkm
........................................-09
Ford
Transit
300S
2,2TDCi
85
N1 Van
Trend
4,23
Matala 65tkm
-10 16.890
23.980
Ford
Transit
custom
310 2,2TDCi
125FWD
hv Trend
M6 179tkm
Van N1 L2H1 FWD 4,19
0-1337.135
Ford
Transit
N1
Van 300M
2,2TDCi 85
(matala)
-07
16.990
Honda
Cr-v
2,2
i-DTEC
Elegance
Lifestyle
AT
4WD
Business
88tkm...........-10
32.990
Ford Transit N1 van 300S 2,2TDCi 110 FWD 205tkm
-08 14.980
Kia Transit
Sportage
2,0 L
LX
4WD
98tkm...................................................................-07
Ford
T 350
AWD
54tkm
-11 14.980
39.900
Ford Transit connect S 1,8 TDCi 90hv ALV 64tkm
Ford Transit custom 310 2,2TDCi 125 hv Trend M6 Van N1 L2H1 FWD 4,19 0
Honda Cr-v 2,2 i-DTEC Elegance Lifestyle AT 4WD Business 88tkm
Kia Sportage 2,0 LX 4WD 98tkm
-09
-13
-10
-07
16.890
37.135
32.990
14.980
Mercedes-Benz Ml
280 CDI
CDI 4Matic
-09
Mercedes-Benz
Ml 280
4Matic Business
Business 174tkm
174tkm ..................................-09
Mercedes-Benz Vito
CDI 2,7T
-01
Mercedes-Benz
Vito 110
110 CDI
2,7T Kasten
Kasten159tkm
159tkm .......................................-01
Mercedes-Benz Vito
-3,2/34K pitkä
pitkä A3
A3 Aut.
Aut. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
TEE HYVÄ KAUPPA LOIMAALLA!
Ford Mondeo 2,0 TDCi
140 hv Pwershift Titanium
Business A6 5-ov
35 tkm
-11
11
?koda Superb Combi
1,6 TDI Comfort Business
1,
GreenLine
G
29 tkm
-12
Nissan Qashqai 1,6 dCI
130HP Acenta Stop/Start
System DPF 2WD 6M/
5 tkm
-13
Fiat
Therry
FiatGiottiline
T.E.C. 98tkm
-07
OpelTiida
Astra
GTC
Coupe
Edition
1,6 85kW/115hv M5 68tkm................-08
Nissan
1,6
Visia
City +Enjoy
5MT 5-ov.
47tkm
-10
OpelTiida
Astra
Wagon
1,6
Nissan
5d
Acenta
1,6160tkm......................................................................-05
L 5M/T 23tkm
-10
OpelX-trail
Astra 2,0
Wagon
Ultimate
1,7
CDTI
ecoFLEX
Nissan
dCi 110kW
XE
6MT
4x4
196tkm DPF 81kW MT6 107tkm.....-10
-08
Opel
Corsa
Edition
1,4 Twinport
Opel
Astra
5-ov3-ov
1,6 Color
Twinport
77kW/105hv
M574kW
62tkmMT5 37tkm.....................-11
-07
Opel
Vectra
1,8
Ecotec
(122hv)
5d Business Line
84tkm.....................-05
Opel
Astra
GTCGTS
Coupe
Enjoy
Edition
1,6 85kW/115hv
M5 68tkm
-08
Opel
Vectra
Wagon
Enjoy 1,8 Ecotec 103kW/140hv 130tkm........................-08
Opel
Astra
Wagon
1,6 160tkm
-05
Opel
Vivaro
Combi
1.9 CDTI
1+8 215tkm
.....................................................-03
Opel
Astra
Wagon
Ultimate
1,7 CDTI
ecoFLEX
DPF 81kW MT6 107tkm -10
Peugeot
207 RC
3-ov.
66tkm
........................................................................-08
Opel
Corsa 3-ov
Color
Edition
1,4
Twinport 74kW MT5 37tkm
-11
Peugeot
1,8 132tkm
..........................................................-06
Opel
Vectra 407
GTSSW
1,8 Olympia
Ecotec (122hv)
5d Business
Line 84tkm
-05
Peugeot
508
Active
HDi
112
FAP
3tkm
.........................................................-12
Opel Vectra Wagon Enjoy 1,8 Ecotec 103kW/140hv 130tkm
-08
Peugeot
Boxer
333
L2H2
HDi
130
FAP
minibussi
9P
19tkm
........................-11
Opel Vivaro Combi 1.9 CDTI 1+8 215tkm
-03
Peugeot Boxer 333 L2H2 HDI 157 minibussi 9P 38tkm................................-11
Peugeot 207 RC 3-ov. 18, TI . 300tkm....................-09
-08
Skoda
Superb
2,0
TDI
CR
DPF
Elegance
DSG
Autom.
58tkm.....................-09
Skoda
Superb
2,0
TDI
CR
DPF
Ambition
DSG
Autom.
300tkm
-09
Skoda
Superb
2,5
V6CR
TDI
Comfort
A 310tkm................................................-04
Skoda
Superb
2,0
TDI
DPF
Elegance
DSG Autom. 215tkm
-09
Mercedes-Benz
Vito 115CDI
115CDI -2,94/32K
-2,94/32K normaali
normaali A1
215tkm.................-09
NissanAtleon
Atleon 80.19
80.19 K-Auto
K-Auto 41tkm................................................................-08
41tkm
-08
Nissan
Nissan Navara 2,5 dCi 171
-05
Nissan
171 hv
hv LE
LE4x4
4x4Double
DoubleCab
CabA5
A55HLÖ
5HLÖ143tkm
143tkm ..........-05
Nissan Navara King Cab
95tkm
-10
Nissan
Cab2,5dCi
2,5dCi171hp
171hpLE
LE6M/T
6M/T4x4
4x4Diff
Difflock,
lock,DPF
DPF
95tkm..-10
Nissan Pick-up
Pick-up 2,5
2,5 Di King Cab 4X4 AC
-05
Nissan
AC224tkm
224tkm ..........................................-05
Nissan Primastar
Primastar 1,9 dCi 100 L2H1 199tkm
-05
Nissan
199tkm .................................................-05
Nissan
147tkm............................................-04
Nissan Primastar
Primastar 1,9 dCi 100 L2H1 AC
500tkm
-06
Nissan
L1H1
6M/T Van 69tkm ............................-09
Nissan Primastar
Primastar 2,0dCi
1,9 dCi115
100Van
L2H1
AC 147tkm
-04
Nissan
L2H1
dCi
1156M/T
DPF 6M/T,
Glazed D 37tkm ..........-11
Nissan Primastar
Primastar Van
2,0dCi
1152,0
Van
L1H1
Van 69tkm
-09
Nissan
L2H1
dCi
1156M/T
DPF 6M/T,
Glazed
D 45tkm
..........-11
Nissan Primastar
Primastar Van
2,5dCi
1502,0
Van
L2H1
Glazed
Van, Comfort
109tkm
-10
Nissan
dCi115
115
DPF
6M/T,
Glazed
S 32tkm...........-11
Nissan Primastar
Primastar Van L2H1 2,0
2,0 dCi
DPF
6M/T,
Glazed
FD, Glazed
D 37tkm -11
Nissan
2,0 dCi
SE
6AT
4x4
..........................................-08
Nissan X-trail
Primastar
Van110kW
L2H1 2,0
dCi
115
DPF91tkm
6M/T, Glazed
FD, Glazed D 45tkm -11
Nissan
2,0 XE
4x4
Nissan X-trail
Primastar
Van6MT
L2H1
2,0127tkm..........................................................-08
dCi 115 DPF 6M/T, Glazed FD, Glazed S 32tkm -11
Opel
Vivaro
Van
2,0 CDTI
M6
157tkm ......................................-08
Nissan
X-trail
2,0L1H1
dCi 110kW
SE 114hv
6AT 4x4
91tkm
-08
Opel
Vivaro
Van
2,0 4x4
CDTI
66kW/90hv M6 (2900kg) 65tkm.................-09
Nissan
X-trail
2,0L1H1
XE 6MT
127tkm
-08
Opel
L2H1 2,0
2,0 CDTI
CDTI 114hv
84kW/114hv
M6 (2900kg) 119tkm .............-08
Opel Vivaro
Vivaro Van
Van L1H1
M6 157tkm
-08
Renault
Master
dCi2,0
140
Avolava
243tkm M6
................................................-06
Opel Vivaro
Van3,0
L1H1
CDTI
66kW/90hv
(2900kg) 65tkm
-09
Renault
Trafic
1,9
dCi 100
L2H184kW/114hv
177tkm.......................................................-04
Opel Vivaro
Van
L2H1
2,0 CDTI
M6 (2900kg) 119tkm
-08
Renault
2,0
dci
L2H1
Renault Trafic
Master
3,0
dCi
140 215tkm
Avolava..............................................................-07
243tkm
-06
Toyota
Hiace
2,5
D-4D
117
4ov
60tkm..........................................................-07
Renault Tra?c 1,9 dCi 100 L2H1 177tkm
-04
Toyota Hilux 2,5 D-4D 100 4WD AC ALV 95tkm...........................................-05
Renault Tra?c 2,0 dci L2H1 215tkm
-07
Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD 208tkm.............................................................-04
Toyota Hiace 2,5 D-4D 117 4ov 60tkm
-07 19.980
Toyota Hilux 2,5 D-4D 100 4WD AC ALV 95tkm
-05 18.890
MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT
Toyota
Rav4 2,0 VVT-i 4WD 208tkm
-04 11.980
Benelli Tnt 1130 Cafe Racer 6tkm.................................................................-07 12.990
MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT
Buell
Ulysses XB12X 20tkm..........................................................................-06 7.990
Harley davidson Dyna FXDLI Low Rider 26tkm ............................................-04 14.990
Harley
davidson
Flstf 20tkm
Fat Boy 3tkm...............................................................-11
Buell Ulysses
XB12X
-06 27.990
7.990
Honda
1300 58tkm...................................................................................-04
Harley Cb
davidson
Dyna FXDLI Low Rider 26tkm
-04 6.990
14.990
Honda
250 RFlstf
0........................................................................................-11
Harley Cbr
davidson
Fat Boy 3tkm
-11 5.490
27.990
Honda
HondaGl
Cb1200
1300Goldwing
58tkm 89tkm....................................................................-87
-04 5.990
6.990
Moto
guzzi
Honda
Cbr Sport
250 R1200
0 11tkm........................................................................-09
-11 11.990
5.490
Suzuki
650
V-Strom
Honda Dl
Cbr
CBR
900RR27tkm........................................................................-07
Fireblade 46tkm
-03 6.990
5.990
Suzuki
1200Goldwing
S Bandit 89tkm
68tkm...................................................................-03
Honda Gsf
Gl 1200
-87 5.990
5.990
Suzuki
M 1800 32tkm
R Edition 9tkm.........................................................-10
Honda Intruder
Vt 750 Shadow
-98 13.990
5.990
Yamaha
38tkm ...................................................................................-07
Ktm 690Fz1-n
Duke 1tkm
-12 8.490
9.490
Yamaha
Grizzly
450
Special Edition 0...................................................-07
Moto guzzi
Sportyfm
1200
11tkm
-09 6.990
11.990
Suzuki Dl 650 V-Strom 27tkm
-07
6.990
Suzuki Gsf AS.AUTOT
1200 S Bandit 68tkm
-03
5.990
JA -VAUNUT
Suzuki Intruder M 1800 R Edition 9tkm
-10 13.990
Chevrolet
G20 6,2 dsl Tripcar 660 299tkm....................................................-89
11.990
Yamaha Grizzly yfm 450 Special Edition 0
-07
6.990
Dethleffs Nomad 530T 0...............................................................................-89 3.990
Yamaha Xj 6 Diversion 700
-09
7.990
Fiat Ducato TRAMOBIL CABIN I 214tkm ......................................................-98 9.990
Fiat Hobby Toskana 615 54tkm.....................................................................-08 44.990
AS.AUTOT
JA -VAUNUT
Fiat T.e.c.
rotec Ti 662 27tkm ........................................................................-09
48.990
Fiat-eura-mobil Terrestra ta 690 hb 3.0 JTD 76tkm.......................................-10 44.990
Chevrolet G20
6,2
dsl Tripcar
-89 37.990
11.990
Fiat-knaus
Sport
traveller
605660
3,0 299tkm
JTD 68tkm...............................................-08
Dethleffs Nomad
0 672 70tkm............................................................-08
-89 39.990
3.990
Fiat-mclouis
3.0 jtd530T
tandy
Fiat Ducato TRAMOBIL
I 214tkm
-98 39.990
9.990
Fiat-mclouis
635 Tandy CABIN
2,3 JTD
37tkm ........................................................-08
Fiat-mclouis
Lagan 615
253 54tkm
G 2,2 JTD 18tkm....................................................-08
Fiat Hobby Toskana
-08 37.990
44.990
Ford-eura-mobil
660
hb
2,2 32tkm ................................................................-08
Fiat T.e.c. 17, LA 10 . 234tkm.............................................-06
Nissan
Micra
5-ov
1,2 80
hp 5 M/T
-10
Nissan
Note
1,6Visia
81 Visia
5-vaiht.
5-ov.49tkm
51tkm...............................................-06
Nissan
Note
1,4 651,6
Visia
5-vaiht.
5-ov. AC 56tkm
-05
Nissan Note 1,4 65 Visia 5-vaiht. 4-ovinen 93tkm-09
Volkswagen Golf GT Sport 2,0 TDI 103 kW PD DSG-aut. PE 8 . XE
69tkm
-07
Nissan
X-trail
2,0 dCi
110kW
6MT 4x4 196tkm .......................................-08
OpelTiida
Astra
5-ov
1,6
Twinport
77kW/105hv M5 62tkm ..................................-07
Nissan
1,6
Visia
5MT
4-ov. 5-ovinen
-11
Mercedes-Benz
Vito 113CDI
113CDI -3,05/32K
-3,05/32K normaali
normaali A1
5-ovinen 45tkm
45tkm....-11
Mercedes-Benz Vito
A1 Aut.
Aut. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös moottoripyörät, asuntoautot ja -vaunut.
Toukokuu
vaihtokuu,yli
yli 300
300
valikoimasta!
Kesäkuu-?vaihtokuu,
valikoimasta!
Reilut hyvitykset, alennukset ja joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa.
HENKILÖAUTOT
HENKILÖAUTOT
AudiAudi
A4 1,6
155tkm
-04 10.990
A475kW
1,6 75kW
155tkm .............................................................................-04
10.990
AudiAudi
A4 Avant
1,8 TFSI
205tkm
-09 19.990
A4 Avant
1,8 TFSI
205tkm.....................................................................-09
19.990
AudiAudi
A4 Avant
1,8 turbo
255tkm
-02
9.990
A4 Avant
1,8 turbo
255tkm ....................................................................-02
9.990
AudiAudi
A4 Avant
1,9 TDI
kW
-07 13.990
A4 Avant
1,9 85
TDI
85 233tkm
kW 233tkm ..........................................................-07
13.990
AudiAudi
A4 Avant
2,5 TDI
261tkm
-05 12.990
A4 Avant
2,5 120
TDI kW
120multitronic-aut.
kW multitronic-aut.
261tkm.................................-05
12.990
A4 Avant
3,0 DPF
TDI DPF
176quattro
kW quattro
282tkm.....................................-09
21.990
AudiAudi
A4 Avant
3,0 TDI
176 kW
282tkm
-09 21.990
A6 Sedan
3,0TDI
V6150
TDI kW
150quattro
kW quattro
S tronic
Start-Sto
30tkm............-11
59.990
AudiAudi
A6 Sedan
3,0 V6
S tronic
Start-Sto
30tkm
-11 59.990
A6 allroad
Avant
2,5TDI
V6quattro
TDI quattro
132kW
tiptronic-autom
342tkm
....-01 9.990
9.990
AudiAudi
A6 allroad
Avant
2,5 V6
132kW
tiptronic-autom
342tkm
-01
BMW
1,8 224tkm ..................................................................................-04
9.990
BMW
316316
i 1,8i 224tkm
-04
9.990
BMW
i E90
Sedan
49tkm ...............................................................-08
21.990
BMW
318318
i E90
Sedan
AACAAC
49tkm
-08 21.990
BMW
Coupé
32tkm .................................................................-11
39.990
BMW
320320
CdACdA
E92 E92
Coupé
32tkm
-11 39.990
BMW
d A E90
Sedan
Business
105tkm..................................................-09
24.890
BMW
320320
d A E90
Sedan
Business
105tkm
-09 24.890
BMW
d E91
Touring
160tkm...................................................................-08
19.990
BMW
320320
d E91
Touring
160tkm
-08 19.990
BMW
dA E61
Touring
123tkm.................................................................-08
29.990
BMW
525525
dA E61
Touring
123tkm
-08 29.990
BMW
dA E61
Touring
139tkm.................................................................-09
32.990
BMW
530530
dA E61
Touring
139tkm
-09 32.990
BMW
dA Touring 293tkm........................................................................-02
8.990
BMW
530530
iA 127tkm
-04 19.990
BMW
iA 127tkm......................................................................................-04
19.990
BMW
850530
CiA Coupe
5,0 V12 201tkm
-90
9.990
BMW
V12 201tkm ..........................................................-90
9.990
Cadillac
De850
villeCiA
4,9Coupe
V8 Aut.5,0
223tkm
-91
7.990
Cadillac De ville 4,9 V8 Aut. 260tkm
-00
Mitsubishi
Lancer
STW Invite
193tkm .....................................................-06
Mini
Cooper D
A R561,6
Hatchback
95tkm
-08
Mitsubishi
Lancer
Sedan
2,0 DI-D Intense 104tkm............................-09
Mitsubishi
Lancer
1,6Sports
STW Invite
193tkm
-06
Mitsubishi
Lancer
STWSedan
2,0 Intense
AAC
115tkm..........................................-07
Mitsubishi
Lancer
Sports
2,0 DI-D
Intense
104tkm
-09
Nissan
Almera
tino
1,8
AT
XL
Limited
Edition+
118tkm.................................-06
Mitsubishi Lancer STW 2,0 Intense AAC 115tkm
-07
Nissan Almera tino 1,8 Visia AC 171tkm .......................................................-05
Nissan Almera tino 1,8 AT XL Limited Edition+ 118tkm
-06
Nissan Micra 1,2 Visia+ 3-ov. rotec Ti
662
27tkm
-09 37.990
48.990
Ford-rimor
687 tc
2,4TDCi
45tkm
.......................................................-10
Fiat-eura-mobil
Terrestra
ta200hv
690 hb
3.0 JTD
76tkm
-10 49.990
44.990
Frankia
680
rd 3.0TDI
27tkm.........................................................................-08
Fiat-knaus
Sport
traveller
605 3,0 JTD 68tkm
-08 59.990
37.990
Hobby
400 La
VitaTandy
0......................................................................................-11
Fiat-mclouis
635
2,3 JTD 37tkm
-08 17.990
39.990
Hobby
650 UMFE
Prestige
0.........................................................................-08
Fiat-mclouis
Lagan
253 G 2,2
JTD 18tkm
-08 19.990
37.990
Kabe
Smaragd GLE
..................................................................................-02
Ford-eura-mobil
660 0
hb
2,2 32tkm
-08 14.990
37.990
Knaus
Eifelland
HOLIDAY
495 TF45tkm
0.............................................................-06
Ford-rimor
687 tc
2,4TDCi 200hv
-10 11.990
49.990
Knaus
Sudwind
530TL
0 ..............................................................................-97
Frankia
680 rd 3.0TDI
27tkm
-08 8.990
59.990
Knaus
Wilk
S3
450
FS
..................................................................................-08
13.990
Hobby 400 La Vita 0
-11 17.990
Renault-knaus
travellerEASY
700 ti02,5Dci 120hv 15tkm .............................-10
Hobby 400 SFSport
EXCELLENT
-06 44.990
9.990
Solifer
Artic
480
0
..........................................................................................-07
Hobby 650 UMFE Prestige 0
-08 17.990
19.990
Solifer
Finlandia
560
TBR
0...........................................................................-09
24.990
Kabe Smaragd GLE 0
-02 14.990
Solifer S4 Classic 0 .......................................................................................-01 10.990
Knaus Eifelland HOLIDAY 495 TF 0
-06 11.990
Solifer S5 classic MH 0..................................................................................-99 11.990
Knaus Sudwind 530TL 0
-97
8.990
Wilk 490 ue S4 0 ...........................................................................................-07 13.990
Knaus Wilk S3 450 FS
Renault-knaus Sport traveller 700 ti 2,5Dci 120hv 15tkm
Solifer Artic 480 0
Solifer Finlandia 560 TBR 0
Solifer S4 Classic 0
Solifer S5 classic MH 0
Wilk 490 ue S4 0
Palvelemme
MA 9 . 58tkm
-10
Mercedes-Benz
Vito 111CDI
111CDI -3,2/34K
58tkm ...........................-10
Mercedes-Benz Vito
4x4-2,7/32KB normaali
normaali A1
A1 Aut
Aut Ikkuna
Ikkuna 61tkm
61tkm..-07
-07
Mercedes-Benz
Vito 111CDI
111CDI 4x4-2,7/32KB
Mercedes-Benz Vito
normaali 157tkm
157tkm................................-05
-05
Mercedes-Benz
Vito 111CDI-2,7/32K
111CDI-2,7/32K normaali
Mercedes-Benz Vito
A1 Aut.
Aut. 58tkm
-09
Skoda
Superb
Combi
1,6Comfort
TDI Comfort
Business GreenLine 32tkm..............-12
Skoda
Superb
2,5
V6 TDI
A 310tkm
-04
Skoda
Yeti 1,2
TSI Fresh
11tkm
....................................................................-12
Skoda
Superb
Combi
1,6 TDI
Comfort
Business GreenLine 32tkm
-12
SmartYeti
Fortwo
coupé
5211tkm
kw MHD passion EFL 22tkm...................................-10
Skoda
1,2 TSI
Fresh
-12
Suzuki
Swift coupé
Hot Chili
5dpassion
39tkm.........................................................-08
Smart
Fortwo
521,3
kwGL
MHD
EFL 22tkm
-10
Toyota
Auris
1,33
Dual
Stop
& Start Linea Terra 5ov 25tkm................-10
Suzuki
Swift
Hot
Chili
1,3VVT-i
GL 5d
39tkm
-08
Toyota
Auris1,33
1,4 Dual
D-4DVVT-i
DPF Stop
Linea&
Terra
50tkm.......................................-10
Toyota
Auris
Start5ov
Linea
Terra 5ov 25tkm
-10
Toyota
Avensis
1,6 Valvematic
4ov 40tkm..................................-09
Toyota
Auris
1,4 D-4D
DPF LineaLinea
Terra Terra
5ov 50tkm
-10
Toyota
Avensis
2,0
Valvematic
Linea
Sol 4ov
Wagon
Multidrive S 22tkm ...........-10
Toyota
Avensis
1,6
Valvematic
Linea
Terra
40tkm
-09
Toyota
Avensis
verso
2,0 D4D
482tkm..........................................................-01
Toyota
Avensis
2,0
Valvematic
Linea
Sol Wagon Multidrive S 22tkm
-10
Toyota
Corolla
1,4
D-4D
Linea
Sol
4ov
179tkm.............................................-09
Toyota
Corolla
1,4
D-4D
Linea
Sol
4ov
179tkm
-09
Toyota
Corolla
1,6
VVT-i
Linea
Terra
4d
202tkm...........................................-01
Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra 4d 202tkm
-01
Toyota Corolla verso 2,2 D-4D 136 Clean Power Linea Sol 7p 154tkm........-08
Toyota Corolla verso 2,2 D-4D 136 Clean Power Linea Sol 7p 154tkm
-08
Toyota Urban cruiser 1,33 Dual VVT-i Stop & Start Linea Sol 2tkm..............-12
Toyota Urban cruiser 1,33 Dual VVT-i Stop & Start Linea Sol 2tkm
-12
Volkswagen Golf Comfortline 2,0 TDI 103 kW, DSG-autom. 223tkm..............................................................-91
7.990
Cadillac Fleetwood 5,7 Brougham 151tkm
-93 11.990
Cadillac Fleetwood 5,7 Brougham 151tkm....................................................-93 11.990
Chevrolet Kalos 1,4 16V SX 5d A/C 122tkm
-05
4.990
Chevrolet Kalos 1,4 16V SX 5d A/C 122tkm .................................................-05 4.990
Chevrolet Nubira Wagon 1,6 16V SE A/C 100tkm
-05
7.980
Chevrolet Nubira Wagon 1,6 16V SE A/C 97tkm ..........................................-05 8.490
Chevrolet Nubira Wagon 1,6 16V SE A/C 115tkm
-05
7.980
Chevrolet Nubira Wagon 1,6 16V SE A/C 100tkm ........................................-05
7.980
Chevrolet
Nubira
Wagon
1,6 16V
A/C
-05
8.490
Chevrolet
Nubira
Wagon
1,6 SE
16V
SE97tkm
A/C 115tkm.........................................-05
7.980
Chrysler
300c
3,0
V6
CRD
187tkm
-06
19.990
Chrysler 300c 3,0 V6 CRD 187tkm ...............................................................-06 19.990
Chrysler
300c
3,0
V6
CRD
TOURING
161tkm
-08
24.990
Chrysler 300c 3,0 V6 CRD TOURING 161tkm..............................................-08 24.990
Chrysler
Sebring
2,7 V6
Signature
127tkm
-06
7.990
Chrysler
Sebring
2,7A4
V6
A4 Signature
127tkm..............................................-06
7.990
Chrysler
Stratus
Convertible
2,0 M5
-98
7.990
Chrysler
Stratus
Convertible
2,0116tkm
M5 116tkm.................................................-98
7.990
Chrysler
Voyager
2,8 CRD
A4 SE
Touring
114tkm
-07 16.990
Chrysler
Voyager
2,8 CRD
A4
SE Touring
114tkm........................................-07
16.990
Citroen
C4 2,0i
Coupe
59tkm
-06 11.980
Citroen
C4 16v
2,0i VTR
16v VTR
Coupe
59tkm .........................................................-06
11.980
Citroen
C4 picasso
HDi 136
BMPBMP
164tkm
-07 14.890
Citroen
C4 picasso
HDiConfort
136 Confort
164tkm........................................-07
14.890
Citroen
C5 2,2
Berline
AT 288tkm
-05
6.990
Citroen
C5HDi
2,2 133
HDi SX
133
SX Berline
AT 288tkm .............................................-05
6.990
Citroën
C5 2,0i
AT 163tkm
-05
6.990
Citroën
C5 16v
2,0i SX
16vBreak
SX Break
AT 163tkm......................................................-05
6.990
Citroën
Xsara
picasso
1,6 16v
83tkm
-06
7.990
Daimler
Six
4,0 Long
301tkm
........................................................................-97
14.990
Daimler
SixCaliber
4,0 Long
301tkm
-97 14.990
Dodge
2,0
CRD M6 SXT ESP 172tkm..............................................-06
10.990
Dodge
Caliber
2,0 CVT
SXTESP
AC 71tkm.........................................................-08
12.990
Dodge
Caliber
2,0 CRD
M6 SXT
172tkm
-06 10.990
Fiat
500 1,4
16V
100
Sport
74tkm.................................................................-08
12.990
Dodge
Caliber
2,0
CVT
SXT
AC 71tkm
-08 12.990
Fiat 1,4
Idea
1,4100
95 5d
145tkm............................................................................-04
4.990
Fiat 500
16V
Sport
74tkm
-08 12.990
Ford1,4
Fiesta
1,25
82 hv Titanium M5 5-ovinen 33tkm ....................................-12
15.980
Fiat Idea
95 5d
145tkm
-04
4.990
Ford Focus
Trend
17.980
Fiat-adria
Ducato1,6
2,8100
JTDhv
590
DS Design
195tkmM5 5-ovinen 31tkm.............................-10
-00 21.990
Focus
1,6hv
100
hv Trend
Design
M5 33tkm
5-ovinen 64tkm.............................-10
16.990
FordFord
Fiesta
1,25 82
Titanium
M5
5-ovinen
-12 15.980
Focus
1,6 hv
100
hv Trend
Design
M5 Wagon
75tkm...............................-11
17.890
FordFord
Focus
1,6 100
Trend
Design
M5 5-ovinen
31tkm
-10 17.980
Focus
1,6 hv
100hv
Collection
M55-ovinen
5-ov 62tkm..........................................-07
12.890
FordFord
Focus
1,6 100
Trend
Design M5
64tkm
-10 16.990
Focus
1,6 hv
100hv
Collection
M5Wagon
Sedan 75tkm
58tkm.......................................-08
14.890
FordFord
Focus
1,6 100
Trend
Design M5
-11 17.890
Focus
1,6 100hv
Ghia M5
51tkm..............................................-09
15.490
FordFord
Focus
1,6 100hv
Collection
M5 Wagon
5-ov 62tkm
-07 12.890
Focus
1,6 100hv
TrendM5
M5Sedan
5-ovinen
174tkm........................................-08
9.990
FordFord
Focus
1,6 100hv
Collection
58tkm
-08 14.890
Focus
1,6 100hv
M5 5-ovinen
15.980
FordFord
Focus
1,6 100hv
GhiaTrend
M5 Wagon
51tkm 64tkm..........................................-09
-09 15.490
Focus
1,6 100hv
Trend
M5 Wagon
187tkm ..........................................-07
8.980
FordFord
Focus
1,6 100hv
Trend
M5 5-ovinen
174tkm
-08
9.990
Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon 81tkm ............................................-09
15.890
Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 5-ovinen 64tkm
-09 15.980
Ford Focus 1,6 100hv Trend Sedan 55tkm ...................................................-05 12.980
Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon 187tkm
-07
8.980
Ford Focus 1,6 105 hv Titanium M5 5-ov 52tkm...........................................-11 19.890
Ford Focus 1,6 100hv Trend M5 Wagon 81tkm
-09 15.890
Ford Focus 1,6 VCT (115hv) Sport Wagon M5 80tkm...................................-06 11.980
Ford Focus 1,6 100hv Trend Sedan 55tkm
-05 12.980
Ford Focus 1,6TDCi 90hv Trend M5 Wagon 121tkm....................................-06
13.980
FordFord
Focus
1,6 105
hv Titanium
M5 5-ov
52tkm 163tkm....................................-06
-11 19.890
Focus
1,6TDCi
90hv Trend
M5 Wagon
10.980
FordFord
Focus
1,6
VCT
(115hv)
Sport
Wagon
M5
80tkm
-06
11.980
Focus 1,8 TDCi 115hv Trend M5 Sedan 162tkm ..................................-07 10.980
FordFord
Focus
1,6TDCi
90hv
Trend
M5
Wagon
121tkm
-06
13.980
Focus 1,8TDCI 115hv Trend M5 Wagon 147tkm ..................................-07 12.980
FordFord
Focus
1,6TDCi
M5
Wagon
163tkm
-06 10.980
Fusion
1,490hv
80hvTrend
Limited
M5
5-ov 65tkm
...............................................-10
11.890
FordFord
Focus
1,8 TDCi
115hv
M5
162tkm
-07 10.980
Mondeo
1,8
110hvTrend
Trend
M5Sedan
Wagon
178tkm .......................................-05
9.980
FordFord
Focus
1,8TDCI
115hv
Wagon
147tkm174tkm..............................-08
-07 12.980
Mondeo
1,8
TDCiTrend
100hvM5
Trend
M5 Wagon
14.990
FordFord
Fusion
1,4 80hv
M5 5-ov
65tkm
-10 11.890
Mondeo
1,8iLimited
110hv Trend
Wagon
190tkm.............................................-04
7.980
FordFord
Mondeo
1,8 110hv
Trend
M5 Wagon
178tkm
-05
9.980
Mondeo
2,0 145hv
Flexifuel
Trend
Design M5 5-ovinen 52tkm............-10
20.990
FordFord
Mondeo
1,8 TDCi
100hv
TrendWagon
M5 Wagon
174tkm
-08 14.990
Mondeo
2,0 145hv
Trend
aut 130tkm.......................................-05
10.890
FordFord
Mondeo
1,8i 110hv
Trend
Wagon
-04
7.980
Mondeo
2,0 TDCi
115hv
DPF190tkm
Trend Design M6 Wagon 180tkm..........-10
18.980
FordFord
Mondeo
2,0 145hv
Flexifuel
Trend
Design
M5 5-ovinen
52tkm
-10 -08
20.990
Mondeo
2,0 TDCi
130 hv
pf autom.
Titanium
Business
A6 Wag 284tkm
12.980
FordFord
Mondeo
2,0 145hv
Trend
Wagon
130tkm Titanium Business A6 230tkm
-05 -10
10.890
Mondeo
2,0 TDCi
140hv
DPFaut
PowerShift
16.890
FordFord
Mondeo
2,0 TDCi
115hv
DPF PowerShift
Trend Design
M6 Wagon
180tkm
-10 -1118.980
Mondeo
2,0 TDCi
140hv
Titanium
Business
A6 5-ov 35tkm
29.890
Mondeo
2,0 TDCi
163hv
Titanium
M6 5-ovinen
78tkm.........................-11
27.980
FordFord
Mondeo
2,0 TDCi
130 hv
pf autom.
Titanium
Business A6
Wag 284tkm -08 12.980
Mondeo
2,0i 145hv
Sedan
A 172tkm
....................................-01
5.890
FordFord
Mondeo
2,0 TDCi
140hvAmbiente
DPF PowerShift
Titanium
Business
A6 230tkm
-10 16.890
Mondeo
2,0TDCi
130hv
A5 Wagon
320tkm..........................................-04
4.990
FordFord
Mondeo
2,0 TDCi
140hv
PowerShift
Titanium
Business A6 5-ov 35tkm
-11 29.890
Mondeo
2,0TDCi
130hv
Limited
M6
Wagon78tkm
190tkm ............................-07
8.990
FordFord
Mondeo
2,0 TDCi
163hv
Titanium
M6
5-ovinen
-11 27.980
Accord
1,8 LSAmbiente
Aut. 5-ov. 14
Lamminkatu 7
Myynti 040 450 7001
Huolto 040 450 7002
yli 300 vaihtoautoa
www.loimaanlaatuauto.?
49.990
49.990
7.990
7.990
34.990
34.990
24.990
24.990
14.890
14.890
33.990
33.990
21.980
21.980
30.990
30.990
23.990
23.990
29.990
29.990
14.990
14.990
11.990
11.990
11.990
6.990
19.980
11.990
24.990
19.980
23.990
21.990
24.990
24.990
27.990
23.990
19.990
24.990
13.990
27.990
19.980
19.990
14.890
13.990
11.990
19.980
9.990
14.890
11.990
11.990
19.980
9.990
18.890
11.990
11.980
Lamminkatu 39
Myynti 040 450 7011
Huolto 040 450 7012
-08
-10
-07
-09
-01
-99
-07
13.990
44.990
17.990
24.990
10.990
11.990
13.990. Rotec
Ti T33
662
130
hv
27tkm
3 tkm
-09
-12
Hinta 29.890
Hinta 29.890
Hi
Hinta 27.990
Hinta 48.990
44.990
Meiltä uusiin Ford, ?koda ja Nissan autoihin kaikki kampanjatarjoukset.
Meillä kauppa käy. 175tkm...................................................-05
234tkm
-06
Nissan
Primera
Visia
Traveller
Nissan
Note
1,6 811,8
Visia
5-ov.5-ov.
51tkm
-06
Nissan
Primera
855-vaiht.
XE 5-vaiht.
SportDeck ESP 109tkm.................-07
Nissan
Primera
1,61,8
Visia
Traveller
175tkm
-05
Nissan
Primera
Visia
ESP 5-ov.
187tkm..................................................-04
Nissan
Primera
1,82,0
85 SLX
XE 5-vaiht.
5-ov.227tkm..................................................-98
SportDeck ESP 109tkm
-07
Nissan
Primera
SportDeck
Nissan
Primera
1,8 1,6
Visia
ESP55-ov.
-04
Nissan
Qashqai
Visia
MT 2187tkm
WD APR09 82tkm ....................................-09
Nissan
Primera
2,0 SLX
SportDeck
227tkm
-98
Nissan
Qashqai+2
2,0
Acenta 6MT
2WD 115tkm .........................................-09
Nissan
Qashqai
1,6 dCi
Visia
5 MT
2 WD
APR09
82tkm
-09
Nissan
Tiida 1,5
Visia
6MT
5-ov.
89tkm..................................................-09
Nissan
Qashqai
1,6dCi
DPF
Stop
/ Start
System
Acenta 2WD 6M/T MY1 10tkm -12
Nissan
Tiida 1,6
Visia
5MT
4-ov.
69tkm
........................................................-07
Nissan
Qashqai+2
Stop
/ Start
System
Acenta
2WD 5M/T Connect M 46tkm -11
Nissan
Tiida 1,61,6L
Visia
5MT
4-ov.
98tkm
........................................................-07
Nissan
Qashqai+2
Acenta
6MT
2WD
115tkm
-09
Nissan
Tiida 1,62,0
Visia
City +
5MT
5-ov.
47tkm ..............................................-10
Nissan
Tiida
1,55d
dCi
Visia 6MT
5-ov.
89tkm
-09
Nissan
Tiida
Acenta
1,6 L
5M/T
23tkm.....................................................-10
Nissan
Tiida
1,6 Visia
5MT
4-ov. 189tkm
-02
6.990
Honda Civic 1,8 A/T Executive 2tkm
-13 26.990
Honda Civic 4D 1,8i Executive AT 91tkm
-09 16.980
Hyundai
I20I20
1,41,4
5d 5d
Comfort
15tkm
-11
Hyundai
Comfort
15tkm................................................................-11
Hyundai
Tucson
2,02,0
CVVT
GLS
AC 159tkm
-06
Hyundai
Tucson
CVVT
GLS
AC 159tkm .................................................-06
Jaguar
Xk8
4,04,0
V8 V8
Coupe
A 87tkm
-99
Jaguar
Xk8
Coupe
A 87tkm................................................................-99
KiaKia
Ceed
1,6 1,6
CRDi
EX
SW
123tkm
-08
Ceed
EX
SW
118tkm.........................................................................-08
KiaKia
Ceed
1,6 1,6
EX SW
118tkm
-08
Ceed
EX SW
101tkm ........................................................................-09
KiaKia
Ceed
1,6 EX
SW
-09
Cerato
1,6
LX101tkm
Sedan 4D 107tkm ............................................................-06
KiaKia
Cerato
1,61,6
LX ISG
Sedan
-06
Venga
TX4D
5D107tkm
EcoDynamics 1tkm..............................................-12
KiaMazda
Venga 6
1,6
ISG
TX 5D
EcoDynamics
1tkm
-12
1,8
Classic
4d
184tkm ....................................................................-04
Mazda
6 1,8 Classic
184tkm
-04
Mercedes-Benz
A4d
140
Classic 134tkm..........................................................-00
Mercedes-Benz
A 140
Classic
134tkm
-00
Mercedes-Benz
A 150
5d 131tkm..................................................................-05
Mercedes-Benz
A 150
5d 131tkm
-05
Mercedes-Benz
C 180
Kompressor A Business 77tkm.................................-08
Mercedes-Benz
C 180
Kompressor
Business
77tkm 15tkm.........................-12
-08
Mercedes-Benz
C 200
CDI BE AA
Premium
Business
Mercedes-Benz
C 200
T Premium
A Premium
Business
54tkm............................-09
Mercedes-Benz
C 200
CDICDI
BE A
Business
Avantgarde
121tkm -10
Mercedes-Benz
C 220
Avantgarde
99tkm...........................-07
Mercedes-Benz
C 200
CDICDI
T A Business
PremiumA
Business
54tkm
-09
Mercedes-Benz
ClkCDI
500Business
Coupe AA
Avantgarde
183tkm..................................-02
Mercedes-Benz
C 220
Avantgarde
99tkm
-07
Mercedes-Benz
CDIA172tkm
............................................................-08
Mercedes-Benz
ClkCls
500320
Coupe
Avantgarde
183tkm
-02
Mercedes-Benz
200
CDI
A Business Avantgarde 490tkm .........................-08
Mercedes-Benz
ClsE
320
CDI
172tkm
-08
Mercedes-Benz
E 200
BE A Business
Classic
295tkm..........................-10
Mercedes-Benz
E 200
CDICDI
A Business
Avantgarde
490tkm
-08
Mercedes-Benz
E 200
BE
T A Business
310tkm
...................................-10
Mercedes-Benz
E 200
CDICDI
BE A
Business
Classic
295tkm
-10
Mercedes-Benz
E 220
BE
T A Business
551tkm ...................................-10
Mercedes-Benz
E 200
CDICDI
BE T
A Business
310tkm
-10
Mercedes-Benz
S 400
Autom.
260tkm...................................................-00
Mercedes-Benz
E 220
CDICDI
BE T
A Business
551tkm
-10
Mini Cooper D
R56
Hatchback
95tkm ........................................................-08
Mercedes-Benz
SA
400
CDI
Autom. 98tkm .......................-09
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
DSG
98tkm
-09
Skoda
Octavia
Combi
2,0
TDI
CR DPF
RS Autom.
126tkm......................................-09
Skoda
Octavia
Combi
2,0
TDI
CR
DPF
RS155tkm............................................-08
126tkm
-09
Skoda
Octavia
Combi
2,0
TDI
DPF
RS
Skoda
Octavia
Combi
2,0
TDI
DPF
RS 155tkm
-08
Skoda
Octavia
Combi
2,0
TDI
Elegance
192tkm ..........................................-09
Skoda
Octavia
Combi
Elegance
192tkm
-09
Skoda
Roomster
1,92,0
TDITDI
Ambiente
159tkm
..................................................-08
Skoda
Superb 2,0
TDI
DPF Ambition
Skoda
Roomster
1,9
TDICR
Ambiente
159tkmDSG Autom. AC 56tkm........................................................-05
Nissan Almera tino 1,8 Visia AC 171tkm
-05
Nissan Micra 5-ov Visia 1,2 80 hp 5 M/T 49tkm...........................................-10
Nissan Micra 1,2 Visia+ 3-ov. 18
Tiistaina 4. 66tkm
-08
Peugeot Boxer L2H2 3.0 HDI 157 minibussi 9HLÖ 31tkm............................-11
Peugeot 407 SW Olympia 1,8 132tkm
-06
Renault Laguna 1,8 16V AT 91tkm................................................................-04
Peugeot 508 Active HDi 112 FAP 3tkm
-12
Renault Megane Break 1,9 dCi Confort 172tkm............................................-06
Peugeot Boxer 333 L2H2 HDi 130 FAP minibussi 9P 19tkm
-12
Saab 9-5 Wagon 2,0t Linear 241tkm.............................................................-06
Peugeot
Boxer 333
L2H2 HDI 157
minibussi
9P 38tkm
-11
Seat Alhambra
7-paikkainen
TDI
115 194tkm
..............................................-07
Peugeot
Boxer
3.0Stylance
HDI 157DSG
minibussi
9HLÖ
31tkm
-11
Seat Altea
xlL2H2
2,0 TDI
164tkm
.................................................-08
Renault
Laguna
1,8 16V
ATTDI
91tkm
-04
Seat Leon
Stylance
1,9
142tkm.............................................................-06
Renault
Megane
Break 1,9
172tkm
-06
Skoda
Fabia Combi
1,4 dCi
16VConfort
Ambiente
108tkm.............................................-06
Saab
9-5 Wagon
241tkm48tkm........................................................-11
-06
Skoda
Octavia2,0t
1,2 Linear
TSI Elegance
Seat
Alhambra
7-paikkainen
TDI 11548tkm........................................................-11
194tkm
-07
Skoda
Octavia
1,4 TSI Elegance
Seat
AlteaOctavia
xl 2,0 TDI
Stylance
DSG 164tkm
-08
Skoda
1,6
FSI Ambiente
143tkm......................................................-05
Seat
LeonOctavia
Stylance
1,9
TDI
142tkm Green tec 74tkm.......................................-11
-06
Skoda
1,6
TDI
Ambiente
Skoda
Fabia
Combi
1,4
16V
Ambiente
108tkm
-06
Skoda
Octavia
1,6
TDI
Elegance
109tkm......................................................-11
Skoda
Octavia
1,2 1,9
TSITDI
Elegance
48tkm
-11
Skoda
Octavia
Ambiente
185tkm......................................................-05
Skoda
Octavia
1,4 2,0
TSITDI
Elegance
48tkm
-11
Skoda
Octavia
Elegance
154tkm.....................................................-07
Skoda
Octavia
1,6 Combi
FSI Ambiente
-05
Skoda
Octavia
1,2 TSI143tkm
Ambiente 60tkm ............................................-11
Skoda
Octavia
1,6 Combi
TDI Ambiente
tec 74tkm
-11
Skoda
Octavia
1,2 TSIGreen
Ambiente
400 ................................................-12
Skoda
Octavia
1,4 TSI109tkm
Elegance 40tkm ............................................-11
Skoda
Octavia
1,6 Combi
TDI Elegance
-11
Skoda Octavia 1,9 TDI Ambiente 185tkm
-05
Skoda Octavia 2,0 TDI Elegance 154tkm
-07
Skoda Octavia Combi 1,2 TSI Ambiente 60tkm
-11
Skoda Octavia Combi 1,2 TSI Ambiente 400
-12
13.980
13.980
11.980
11.980
26.990
26.990
10.990
11.990
11.990
12.980
12.980
6.990
6.990
19.990
19.990
6.980
6.980
5.990
5.990
9.990
9.990
29.990
29.990
42.980
34.990
29.990
29.990
34.990
29.990
29.990
44.990
29.990
15.990
44.990
25.990
15.990
29.990
25.990
24.990
29.990
16.990
24.990
19.990
16.990
6.980
19.990
16.980
6.980
10.990
16.980
10.990
10.990
6.990
10.990
6.990
6.990
11.990
6.990
6.990
11.990
9.990
6.990
7.990
9.990
11.990
7.990
6.990
11.990
1.990
6.990
17.990
1.990
19.990
17.990
12.990
28.990
10.990
24.990
10.990
19.990
13.990
12.990
15.990
10.990
21.990
12.980
10.990
14.990
13.990
8.980
15.990
15.890
21.990
14.980
12.980
10.990
14.990
13.990
8.980
14.990
15.890
14.980
14.980
7.990
10.990
27.990
13.990
39.990
14.990
36.990
14.980
36.990
7.990
7.990
27.990
7.990
39.990
9.990
29.990
14.890
36.990
13.980
7.990
9.990
7.990
8.890
9.990
19.890
14.890
21.890
13.980
9.990
9.990
21.990
8.890
18.980
19.890
9.990
21.890
14.980
9.990
19.990
21.990
22.990
21.890
18.980
9.990
14.980
19.990
22.990
Skoda
Octavia
Combi
1,4
TSI
Elegance
40tkm.................................................-07
-11
Skoda
Octavia
Combi
1,6
Elecance
136tkm
Skoda
Octavia
Combi
1,6
Elecance
136tkm
-07
Skoda
Octavia
Combi
1,6
FSI Ambiente
158tkm ..........................................-08
Skoda
Octavia
Combi
1,6
FSI
Ambiente
158tkm
-08
Skoda
Octavia
Combi
1,6
TDI
Elegance
26tkm ............................................-12
Skoda
Octavia
Combi
1,6
TDI
Elegance
26tkm 88tkm.....................................-09
-12
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
4X4 Ambiente
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
4X4
Ambiente
-09
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Ambiente
AC88tkm
261tkm ....................................-05
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Ambiente
AC
261tkm
-05
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
158tkm
..........................................-08
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
158tkm
-08
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
84tkm ............................................-09
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
84tkm
-09
Skoda
Octavia
Combi
1,9
TDI
Elegance
DSG Autom. 4-ovinen 93tkm-09
Volkswagen Golf Comfortline 2,0 TDI 103 kW, DSG-autom
Anna siis meidän tehdä ihmeitä autollesi. Hammaslääkäripäivystys
Voimassa 30.6.2013 asti
(säädöt vel. SUVILEHTI
Tiistaina 4. Lääkäritalo Pulssi 4. Tämän vuoksi tauti ja
sen tarttuminen ja leviäminen
oli helppo yhdistää punaiseen
kukkoon, ja Loimaan Alastaron
Virttaalla onkin kerrottu tarinaa, miten rutto kulkeutuikin
kylään juuri punaisen kukon
muodossa. Nukutushoidot
. erikseen)
. Ne voi poimia talteen kameralla.
Kesää kuviin!
?. (02) 2777 000 Parkkihalliin ajo Rauhankadulta.. 0500-537 479
www.hammaspulssi.fi
Hammaslääkäripäivystys
ajanvaraus puh. krs
Puh. mennessä sähköpostilla: toimitus@
loimaanlehti.fi
Ruttoa luonnehdittiin punaiseksi, koska monet kuumepotilaat yskivät verta ja koska paiseinen iho usein hehkui tulipunaisena. (02) 2777 000
Huolto alkaen
89?
On aika tarkastaa autosi ilmastointijärjestelmä! Varaa oma aikasi,
niin varmistamme, että sinä päätät autosi lämpötilasta. 02 7621 820
huolto@loimaanautohuolto.?
aikki
Kun kn
sa, illä
n osh
on ku
ymy
o
on helpp
Humalistonkatu 9 -11, Turku. Suu- ja leukakirurgia
. Implanttihoidot
. Tervetuloa!
Pyöränkulmien tarkastus
tällä kupongilla
79?
Voimassa 30.6.2013 asti
. 89?)
Tiesitkö että ilmastoinnin huolto on
luvanvaraista toimintaa www.tukes.?
Meillä on kaikilla asentajilla
luvat kunnossa!
Lamminperä 12, Loimaa Puh. Esteettiset hoidot
Ilmastoinnin täyttöhuolto
tällä kupongilla
60?
Palvelemme arkisin maanantaista perjantaihin klo 8 -20.
Viikonloppuisin päivystys
ajanvarauksella klo 8 -17.
. Taudista selviytyneille jäi vaikeita ihovammoja ja arpia niin, että heidän
sanottiin olleen ?pirun kans
papuriihella?.
Kesä on täynnä värejä. Protetiikka
. kesäkuuta 2013
19
PASI SALO
KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ
Rutto tuli Virttaalle
punaisena kukkona
E
ri asiakirjoista ja puolivirallisista muistiinpanoista
tiedämme, että 1850-luvun
kynnyksellä Loimaan seudulla
raivosi ärhäkkä isorokkoepidemia, johon varsinkin vuonna
1848 sairastuivat melkein kaikki, ja johon monet menehtyivätkin.
Vanhan kansan muistissa
epidemia kuitenkin on yleisesti tunnettu vain ruttona,
jonka aiheutti korkeaa kuumetta, vatsavaivoja ja märkiviä paiseita. Boschilmansuodattimen ansiosta sekä auto että matkustajat voivat hyvin.
Lupaamme, että autosi voi paremmin, kun jätät sen luotettaviin
käsiimme. Tenkanen Alastaro
p. Lähetä kilpailukuvasi Loimaan Lehden
Suvikuva-kisaan 20.8. Perushoidot
. Digikuvien
koon on hyvä olla vähintään 1
mega (1 MB), jotta niiden laatu
riittää siihen, että ne painetaan lehden sivulle äänestäjien
nähtäväksi.
Kuvan mukana pitää olla
kuvaajan yhteystiedot (nimi,
osoite ja puhelinnumero) sekä kuvan nimi. Loimaan Lehden kisassa
etsitään suvisimpia valokuvia
Loimaan Lehden jo perinteiseksi muodostuneessa suvikuvakisassa etsitään jälleen
seudun kesäisintä valokuvaa.
Kuvien aiheita ei ole rajoitettu millään tavalla; kisaan
voi lähettää kuvia vaikkapa
rannalta, kasveista, lapsista,
eläimistä, grillibileistä tai maisemista.
Kuvien täytyy olla otettuja
Loimaan seudulla tänä vuonna.
Lomamatkalla näpsäistyä
kuvaa Eiffel-tornista tai otosta Tane-sedän legendaarisesta
Loimijoen hauesta vuodelta
1968 ei siis kannata lähettää
kisaan.
Yksi kuvaaja voi osallistua
kisaan korkeintaan kolmella
kuvalla.
Esiraadin valitsemat parhaat
kuvat julkaistaan lehdessä kesän lopulla, ja niistä Loimaan
Lehden lukijat saavat äänestää
parhaan. Yrityshammashoito
(norm. Kolme eniten ääniä
saaneen kuvan ottajaa palkitaan lahjakorteilla.
Myös äänestäjien kesken
arvotaan palkintoja.
Kuvien pitää olla perillä Loimaan Lehdessä viimeistään
20.8, ja ne toimitetaan lehteen sähköpostilla. Suuhygienistipalvelut
. Olen merkinnyt tarinan muistiin 1970- ja 1980-luvun vaihteen tienoilla.
Hieman etelämpänä Oripäässä tauti oli riehunut jo
jonkin aikaa, ja kerran muuan
vanha kuppariämmä oli sateisena iltana vastatuulessa
kulkenut vanhaa Oripään ja
Virttaan harjun maantietä
Oripäästä Virttaalle.
Ruttoa sanottiin
punaiseksi, koska
monet kuumepotilaat yskivät
verta ja paiseinen
iho usein hehkui.
Pitkällä metsätaipaleella
hän oli ihmeekseen äkännyt
maantieojassa muutoin komean ja lihavan punaisen värisen
kukon, mutta joka oli kuitenkin ollut aivan voimaton ja
heikossa kunnossa.
Kuppari oli poiminut eläimen poveensa ja jatkanut
matkaansa ajatellen voivansa jossain talossa vaihtaa sen
vaikka leivän puolikkaaseen
ja siivuun sianlihaa.
Virttaan kylään päästyään
kukko oli kuitenkin karannut
häneltä ja pahasti rääkäisten
lentänyt lähimpään taloon.
Pian kukko tunnistettiinkin
punaiseksi rutoksi, sillä jo seuraavana päivänä talon koko väki
sairastui, pian tauti levisi naapuriin ja naapureihin ja ?viikom
päästä joka pirtisä yskittiiv verta
ja kraapitiin syhyäviä paiseita
ja enämpi puali (kylän) väestä
menehty ruttoon?.
Heikki Keskumäki
Uusi traktori- ja puimurimyyjäsi
Toimin Loimaan ja Forssan alueella.
Minut tavoittaa Loimaan ja Forssan
K-Maataloudesta.
Ota yhteyttä, olen aina kaupantekopäällä!
Pasi Rasimus
050 372 4851
pasi.rasimus@kesko.?
Vuokrattavana hyvinvarusteltu
ASUNTOAUTO 6:lle hengelle
Hyvin toimivan ilmastoinnin
ei tarvitse olla vain unelmaa.
Anna meidän tehdä siitä totta!
Konehuolto H
9-17, la 9-13
www.loimaanlukko.?
Palvelemme kesällä:
Hirvikoskella ma-pe 9-17, la 9-14
heinäkuussa lauantait suljettu.
Mellilässä ma-pe 10-16.
LUKIJAT ARVIOIVAT
Apteekin palvelupiste palvelee
Metsämaan Lähikaupassa kaupan aukioloaikoina.
Aurinkoista kesää apteekista!
-muista uusia reseptit ajoissa!
-tuo vanhentuneet lääkkeet apteekkiin hävitettäväksi!
-tarkista ja täydennä oma kesäapteekkisi!
Orionin kesätuotteita
60 eurolla ostavalle
kätevä lääkeboksi lahjaksi
(hinta erikseen ostettuna 9.90?)
PURJETAITOLENNON MM-KILPAILUT 18.-28.7.
Parasta kesäpuuhaa on...
Oripään lentokentällä
. Kesäleirin järjestäminen seitsemälle lastenlapselle (iät 3?13 v.).
Koko viikko Yläneellä... niin parasta.
Kysyimme parasta kesäpuuhaa
facebook-sivuillamme.
Purjetaitolennon MM-kisojen päätteeksi Oripään lentokentällä järjestetään 27.-28.7. Luonnossa liikkuminen, koirilla
tai ilman.
. Juhannuksena saunavastan tuoksu.
Kesä tuoksuu Loimaan
mummolalta. Iloisessa koko perheen ilmailutapahtumassa on mukana sekä kotimaisia että kansainvälisiä taitolennon kärkinimiä. Vastaleivottu
pulla, serkkupoikien kera poimitut metsämansikat ja isoisän
piipputupakka :-)
Vastaleikattu
nurmikko.
?
Luonto sateen jälkeen.
Sade.
Oma savusauna. Saunominen.
. kuultoshop.fi
19,
Ei saa mitään tehdyksi,
kun pitää vaan nauttia
kesän ihanuudesta :-)
Laskuvarjohyppääjät eri puolilta maailmaa
ovat vauhdissa Oripään taivaalla.
Tervetuloa!
1kk
?
Oripään lentokentällä
Meiltä löydät mm. Kirkkaasta ilmasta
saa päänsäryn ja vatutuksen.
Sadekin kesällä pilaa ulkoilumahdollisuuden, talvella ei kastu
vaikka sataiskin. Puutarhatyöt ja saunominen.
. Marimekko,
Minna Parikka, Lumi, Aarikka,
Ritva Falla ja Laurie tuotteet.
30
nuo kirotut ötökät,
ampiaiset, käärmeet
ja muut luonnon ömmiäiset jotka hyökkäilee
ihmisen kimppuun. Lapsuuden
aikainen kesäloma on täynnä
Ruusut. Lisäksi lentokentällä on tivoli ja markkinamyyjiä.
SYRJÄMÄN ATELJEEKOTI VILLA VILLE
Yläneentie 15, Oripää
Avoinna sunnuntaisin ajalla 2.6.-25.8. Ja
odotellaas kun nää helteet tästä jatkuu ja suomalaisille perusjuopoille
koittaa vuoden paras
aika eli kesäloma, sitten se ihmisen älykkyys oikein leimahtaa
hyvin öljyttynä liekkeihin eikä
roskaamisella, paikkojen rikkomisella yms. 20
Tiistaina 4. 41,00
Norm. 27,50
Kysyimme facebook-sivuilla
lukijoiltamme, onko kesässä
mitään ?vihattavaa?.
KOTISEUTUPÄIVÄT 6.-7.7.
K U U LT O S H O P | Pekankuja 10, 32200 Loimaa | Puh 040 4841148 | www. Pesäpallo.
. 2013
Sopimus 5009799
00003 VASTAUSLÄHETYS
Nimi
Osoite
1kk
Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero
DIGINÄ
Sähköposti *
* välttämätön digitilauksessa.
Kesähinta voimassa vain uusiin tilauksiin
kesän 2013 ajan (31.8.2013 asti). 47,80
.
Loimaan Lehti
maksaa
postimaksun
. typeryydellä ole rajoja.
Tulis äkkiä vaan talvi.
LASKUVARJOHYPPYTAPAHTUMA 6.-13.7.
Sammutinhuolto
Löytötangosta tasarahalla
yksittäiskappaleita!
Hyttyset ja
ötökät.
Kesällä on aina liian
kuuma, auringonpaiste
siihen päälle vielä niin ulkona
oleminen, saatika työskentely on
mahdotonta. Lisäksi tietysti
Kysyimme kesän parhaita tuoksuja Loimaan Lehden facebooksivuilla lukijoiltamme.
ASUT JA ASUSTEET
KESÄN JUHLIIN MEILTÄ!
Ainoastaan ukkonen
pelottaa.
Norm. Toivottavasti eivät ole hävittäneet kaikkia, ihania tuoksuja
lenkkimatkalla.
?
?
?
?
?
?
Kuivalta heinältä, eli
heinätöiltä.
Kesä on pilalla jos ei
ollenkaan pääse pellolle...
Paskan haju kun tulee
pellolta.
Kaihdinpalvelu
IPÄÄ
R
O
Ä
KES
Avainpalvelu
Lukitus- ja
Turvallisuustuotteet
Muista myös tyylikkäät
lahjat ja mökkituliaiset.
LÄISEEN TAPAAN: TAPAHTUMI
!
A MAAS
TA TAIVAASEEN
Oripään keskustassa
Kansallispukunäyttely,
kyläkävely, vihdantekoa,
pirtanauhan kutomista
. 02-769 2200
Avoinna:
ark. klo 14-17
ja tilauksesta ryhmille ympäri vuoden.
Tiedustelut kirjastosta 0400 215 582, kirjasto@oripaa.?
.
.
sa!
ke
a
o
l
u
t
e
v
Ter
Tila
Tilaa alla olevalla kupongilla!
-30%
02 770 2626 (ma-pe 8-16).
0
ista!
Tilaa hy vää kesälukem
PAPERILLA
ke pe ään kes äh i nt aa n
1930
2 kk 2870
3 kk 3350
DIGINÄ
800
2 kk 1600
3 kk 2400
1 kk
1 kk
pa pe ril l a t ai di ginä.
Haluan tilaukseni alkavan
00
8,
tai soita Tilaajapalveluumme
us alkaa haluamastasi päivästä.
Tila a ny t LO IM AAN LE HTI
LA
PAPERIL
Norm. Paperilehden tilaukset vain kotimaahan. kesäkuuta 2013
SUVILEHTI
LUKIJAT SUOSITTELEVAT
Kesän paras tuoksu on...
Sadetta
vihataan
ja rakastetaan.
LUKIJAT EIVÄT SUOSITTELE
Vihaan kesää!
turvallisia tuoksuja. Pyöräily ja ruohonleikkuu.
. Tarjous
ei koske tarjousaikana irtisanottuja tilauksia, eikä tilausjaksoja voi tilata useampia
peräkkäin.
Kesähinta
K
Kes
esähi
ähinta
nta voimassa
voima
im
massa
a vain
vai
va
in uusiin
in
uusii
uus
iin tilauksiin
t lau
ti
lauksi
ks
ksi
siin
i kesän ajan,
aj n, 31.8.2013 asti.
aja
Aurinkorasva.
TILAAJA
?
?
?
?
?. Kesällä pitää käydä
nuuhkimassa ruusupensaita.
Esimerkiksi Hirvikoskella Saritien
rivitalon luona ja kaupungissa
Turuntiellä vesitornin kohdalla
niitä on ainakin kasvanut pitkä
rivi. tule ja tutustu!
Turuntie 7, Loimaa
p. Oripää Airshow
0207 698 957
P. asti tai
niin kauan kuin varattuja eriä riittää!!
LOIMAA
m
n. 8?17.30, la 8.30?14
1,39
/m. Punamaali muodostaa
hengittävän pinnan,
joka kuluu vähitellen
vuosien myötä.
Kysy tarjousta!
HB-Vallikivi
V lliki i
Unikivi
HB-Vallikivi
normaalikivipari
225x112,5x60 mm 630-215x100 mm päätykivi
2
215x215x100 mm
Sohvasetti New York
28,90
10 l
56,00
20 l
PELASTAA
KESÄSI!!
Colibri
Colib II S
trimmeri
trimm
Suomen
Suom eninten
ninten
myydyin
myyd
trimmeri
immeri
95,95,
K-Plussa-tarjous
249,Etusi 16 %
Polyrottinkisarjassa kahden istuttava sohva,
a,
2 lepotuolia ja sohvapöytä, jossa lasikansi.
i.
Pehmusteet sisältyvät hintaan.
Hinta ilman K-Plussa-korttia 299,-
1,29
199,-
Kev ja kestävä kaksitoiKevyt
min perusleikkuri
erusleikkuri
minen
/m
Kestopuu vihreä SHP AB-luokka
28x95 mm
Täyssärmäinen. Kulmat pyöristetty.
Maan yläpuolisiin rakenteisiin.
Kestopuu vihreä A-luokka
mitallistettu 48 x 98 mm
Höylätty. Väripigmentteinä
on mm. 0207 698 950
ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
ma-pe 9-17, la 9-13
ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
www.kirkassilma.?
Kesä saapuu Rautia Loimaan kautta!
PIHAKIVET
Maalit edullisesti,
neuvot ilmaiseksi
Käytä maa- ja vesikosketukseen A-luokan
(48 mm ja paksummat) ja maan yläpuolisiin kohteisiin AB-luokan (alle 48 mm
paksut) painekyllästettyä puuta
Vinha 11,7 l
Esim.
Puolihimmeä,
vesiohenteinen suoja
puupinnoille ulkona.
Säilyttää puun luonnollisen pintakuvioinnin.
Valkoinen. 7,95?/l.
HB-Kakspuolilaatta
92,90
+ sävytys
harmaa 300x300x55 mm, (120 kpl/lava)
1,-
Öljypohjainen
punamaali
Pellavaöljypohjainen,
vesiohenteinen punamaali. Myös maa- ja
vesikosketukseen.
McCulloch
ulloch
h
M51-125
M51-125
ruohonleikkuri
ruoh
honlei
ikkuri
McCulloch
Mc
och
M51-125M
M5
5M
ruohonleikkuri
ruo
leikkuri
1,39
/m
Edullinen
linen perusleikkuri,
uri, ke
kevyt,
evyt,
kestävä
ävä ja helppokäyttöinen
töinen
n
Moottori B&S 450 e -sarja
Leikkuuleveys 51 cm
Sivulle puhaltava
Oksasilppuri
OK LSG 2504-2
ULKOVERHOUSLAUTA
18x146
UTV HS
Puuv.
0,70
2,09
Tehokas murskaava
oksasilppuri
Teho 2500 W
Kestopuu
/m SHP AB-luokka
28 x 120mm
Ruskea, uritettu,
viistereuna.
Maan yläpuolisiin
rakenteisiin.
139,-
159,-
Talomyynti: Ilkka Vuori 040 5462187
Päivi Vuori 040 5220 665
Tarjoukset voimassa 8.6. SUVILEHTI
Tiistaina 4. kesäkuuta 2013
21
PALVELUKSESSANNE
kotimaisin linssein
silmälääkärit ja optikot
etsimme parhaan
ratkaisun juuri
Sinulle!
Kesäiset pakettihintamme
Yksitehot
65?
Monitehot 195?
Loimaan Lehden konttori siirtyy kesäaikaan.
Aurinkolasit
Yksitehot
80?
Monitehot 180?
Kesä-, heinä- ja elokuussa konttorimme on avoinna ma-pe klo 9-12.
Löytölaarit tulee jättää viimeistään ilmestymistä edeltävänä torstaina.
Laarin voi kätevästi jättää myös Loimaan Lehden kotisivuilta
(hinnat alkaen-hintoja, varastovoimakkuuksin)
www.loimaanlehti.fi
Varaa aika
näöntutkimukseen ja/tai
piilolasisovitukseen
Paljon onnea -palstan ilmoitukset voit toimittaa sähköpostilla osoitteeseen: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Muista laittaa maksajan tiedot viestiisi.
Puhelimitse tavoitat meidät kesäaikaankin arkisin klo 8-16.
Heimolinnankatu14, Loimaa Joensuuntie 26, Somero Torikeskus, Forssa
P. 5,80 m2
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa p. säänkestäviä
rautaoksideja. 0207 698954
P. 02-762 5100 fax 02-763 2222 Avoinna ark. Pitkäikäinen
Pauliina
tuli varikolle kuljettajan vaihtoon kolmen vartin
jälkeen. kesäkuuta
Alastaron moottoriradalla klo 17 alkaen.
JuJan tytöt: Merja Salonen, Kirsi Wesanto
ja Pauliina Kallio.. Loimaalaiset yritykset ovat olleet oikein
innostuneita. Tämä endurancen ajaminen on ihan hyvä
harrastus röntgenhoitajan ammatin vastapainoksi, Kirsi arvioi.
Hän on pitänyt yhdeksän vuotta taukoa
autourheilussa, mutta Merja sai houkuteltua
hänet uudelleen kilpa-auton rattiin.
Kirsin mies Harri Pekka on mukana kilpailuissa aina, kun se on mahdollista.
Tiimi on saanut kerättyä hyvin tukijoita kilpaautoiluharrastukselleen.
. Mutta eikös sitä niin sanota,
että lahjattomat harjoittelevat, vai miten se
meni, Merja toteaa pilke silmäkulmassa.
Ensimmäinen kolmen tunnin mittainen iltakilpailu ajettiin toukokuun puolessa välissä
Alastarolla.
Eikös
ikö sitä niin sanota, että
lahjattomat harjoittelevat,
vai miten se meni?
Merja aloitti kilpailun omalla ajovuorollansa,
ja tunnin päästä oli Pauliinan vuoro. Jokamiesluokka
on ollut Merjan ?leipälaji. Merja kysyi viime vuonna, että haluaisinko
lähteä ajamaan iltakilpailuja tyttöporukalla,
Pauliina muistelee.
Tiimin mukana on myös Pauliinan puoliso
Marko Koski, joka toimii mekaanikkona Merjan
miehen Juhan tavoin.
Kirsi Wesanto on myös pitkän linjan jokamiesluokan harrastaja. kesäkuuta 2013
SANTTU MIINALAINEN
Kuljettajan vaihdon täytyy tapahtua nopeasti. Silloisista kilpakumppaneista on muodostunut viime ja tämän vuoden aikana
tyttöenergiaa pursuava kestävyysajo- eli endurance-tiimi.
Loimaa/Alastaro
Santtu Miinalainen
Merja Salosen kipinä rata-ajoon syttyi asfaltilla
ajetussa Reiskan Rähinät -jokamiesluokan
kilpailussa, ja keväällä 2012 Merja alkoi suunnitella mahdollista endurance-tiimiä, jossa
ajettaisiin ainoastaan naisten voimin.
Merja pyysi mieheltään Juhalta, että josko
hän voisi rakentaa auton radalle, ja Juha oli heti
ajatuksessa mukana.
Autoksi valittiin Renault Clio 1,8 litraisella
moottorilla.
Juhan muutaman viikon uurastus tallissa
palkittiin kesäkuussa 2012, kun tiimi pääsi
ensimmäisen kerran tositoimiin Alastaron
moottoriradalle. autourheilupuolella
melkeinpä parinkymmenen vuoden ajan, ja
naisten luokan pokaaleja on kotiin kertynyt
jonkin verran.
. Harjoituksia ei pystytä oikein ajamaan
tiimin kanssa, kun kumminkin kaikkien kuljettajien työt vievät oman aikansa ja asutaan eri
paikkakunnilla. auto luokitellaan Racingluokkaan, johon auton rakentaminen on hieman halvempaa, kuin vaihtoehtoisesti Saloonluokkaan. Sitten tuli pieni tauko kilpa-ajamisessa, mutta muutama vuosi sitten aloin harrastaa uudestaan, kertoo Pauliina.
Endurance on lajina aivan uutta Pauliinalle.
. Hän asuu Kyrössä.
. Erikoiskiitoksen Merja lähettää
Tupalan Terolle, joka on ollut avuksi tiimille
hyvin paljon.
. Tiimillä oli alusta asti tarkoitus
ajaa vain Momo Racing Teamin järjestämiä iltakilpailuja, ja vaikka kaksi ensimmäistä kilpailua
tiimiltä jäivätkin ajamatta, olivat JuJan ?tytöt?
kauden lopussa viidentenä loppupisteissä.
Endurance-kilpailu on kestävyysajoa, jossa
ajetaan kolmessa, nykyään jopa neljässä eri
luokassa.
JuJan ?tyttöjen. 22
SUVILEHTI
Tiistaina 4. Mun moottoriurheiluinnostus on varmaankin alkanut jo pikkutytöstä, kun isäni
harrasti motocrossia, ja myöhemmässä vaiheessa kävimme katsomassa motocross- ja
jokamiesluokan kilpailuja, Merja kertoo.
Pauliinan koti on Luvialla, ja hän toimii
hätäkeskuksessa päivystäjänä.
. Racing -luokka on jaettu vielä autoissa käytettävien renkaiden mukaisesti kahteen
eri luokkaan.
Autoja on ollut parhaimmillaan kilpailuissa jopa parikymmentä yhtä aikaa, ja kauden
aikana yli kolmekymmentä eri autokuntaa on ollut iltakilpailuja
ajamassa.
V
I
D
E
O
Tiimin kuljettajina on ainoastaan naisia: Merja
Salonen, Pauliina Kallio ja Kirsi Wesanto.
Merja on loimaalainen ja päivätyöt hoituvat
hammashoitajan ammatissa. Ensimmäinen tunti ajoa tuntuu kauhean
pitkältä, mutta kun kilpailu lähestyy loppuaan,
niin aika tuntuu menevän aivan liian nopeasti,
Merja arvioi kilpailun kulkua.
Tiimi voitti oman luokkansa saaden ratakierroksia taakseen 87.
Tällä kerralla Juha joutui työkiireiden takia
jäämään pois kilpailusta, mutta korvaamassa
oli freelancer mekaanikoksi paikan päällä ristitty loimaalainen Matti Varjus.
Seuraava osakilpailu ajetaan 5. Kirsi jatkoi omalla ajovuorollaan.
Kuljettajan vaihto täytyy tehdä nopeasti, koska muut kilpailevat joukkueet ajavat karkuun
koko vaihdon ajan.
Pauliina oli aivan uupunut ajovuoronsa
jälkeen, koska lämmin sää ja ensimmäinen
ajokerta yli puolen vuoden tauon jälkeen tekivät tehtävänsä.
Kirsi jaksoi myöskin kolmen vartin ajovuoron, jonka jälkeen Merja istui vielä ratin taakse
ja ajoi kilpailun loppuun.
. Samalla huoltoporukka hoitaa auton.
Ensimmäisenä ajovuorossa oli Merja.
JuJan tytöillä kulkee aina lujaa
?. Kaipa siihen vaikuttaa meidän
tiimin koostumus, joka on aika erikoinen autourheilupuolella, Merja sanoo.
Tukijoita tarvitaan, kun ratakierroksia kilpailun aikana saattaa kertyä toista sataa, ja
renkailla ei pysty paljon yli kuutta tuntia enempää ajamaan. Merja, Pauliina ja Kirsi tutustuivat jokamiesluokassa 1990-luvun alkupuolella.
?. Jokamiesluokassa aloitin vuonna 1991 ja
ajoin melko monta vuotta
SUVILEHTI
Tiistaina 4. Kotipizza klo 11-22
Pizza, Love & Understanding
Avoinna
ma-to 6-22 pe 6-24 la 7-24 su 8-22
Loimaa puh. 02-484 920.
Avoinna ma-to 6.30-16.30, pe 6.30 - 18.00.
23. 044 584 2023, Olli-pekka.nummela@rautanetkoski.?
Rautanet Koski Oy
Hongistontie 3, 31500 Koski TL
Puh. 02-762 4455
MA ATIL AR AKENTAJILLE
DEWALT RUNKONAULAIN
2 X 4.0 AH AKULLA
DEWALT 14.4V XR
1.5AH DCD730C2-QW
LIUKUAKKU 2KPL
830 ,17 9 ,-
PASLODE
TJEP MX 50
Ulkoverhousnaulain
ULKOVUORIPANEELI 23 x 95
UTV Puuvalmis
0
68
metri
325,-
TUULENSUOJALEVY vihr. kesäkuuta 2013
Time Out
Kaikki palvelut kesälläkin
. autonpesu
. elintarvikkeet
. perävaunun vuokraukset
. pikaruoka
. 2 laatu
12x1200x2700
5 95
kpl
OMAN TUOTANNON KATTOTUOLIT.
LAAJA VALIKOIMA II-LUOKAN FILMIVANEREITA, VALUHARKKOJA,
BETONITERÄSVERKKOJA, FINNFORESTIN PUUTAVARAA
VARASTOSTA
P l l k
Palveluksessanne(Loimaan
(L i
alue)
l ) OLLI
OLLI-PEKKA
PEKKA NUMMELA
P