P1D
TORSTAI 4.4. Mistä sovittiin, mitä lainattiin,
mistä kiisteltiin satoja vuosia sitten?
Sivu 8
?
Hurrikaanin
valmentaja
Ville Kakko:
N
yt mennään
pallo ja
piste kerrallaan
ja taistellaan
otteluvoitosta.
Tässä sarjassa on
todella pienet
marginaalit. Realisti
toteaa, että ei ole ja kevättalvi kuvaa
vallitsevaa vuodenaikaa paremmin.
Pessimisti sanoo, että nyt on talvikevät.
Siitä pitää osata nauttia, sillä sunnuntaiksi on ehdotettu ilmaa, joka nistii jälkimmäisestä vuodenaikayhdyssanasta
kevään kokonaan veks.
Irtonumeron hinta
1,60 . He
ovat osallistuneet päiväkodissa Loimaan työväenopiston taidepiirin opetukseen ja lähtivät avuliaasti oppaiksi lasten töistä koottuun
näyttelyyn. Siellähän sitä on, taidetta.
Sivu
8
Nokka kohti taidetta
6
Kalenterista katsoen
nyt on kevät. Sivu 16
Sääsenat
sakaisin
Mitä taide on. vuosikerta
www.loimaanlehti.fi
UUTISET
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
5
Kaupungin kauneus
kärsii kulukuurista
METSÄMAALLE
. Ajoratalumivaippojen sallitusta korkeudesta ei sen sijaan vielä tehty päätöstä.
kuljetettava
ruoka näyttää
tuoneen
säästöjä
Sivu 5
ANU SALO
Kanerva ja Sailas
herättelevät puhetta
P
A
I
K
A
L
L
I
S
I
A
Ilkka Kanerva ja Raimo Sailas nousevat
loimaalaisen ravintolan portaita pitkin
tavallisen saviseutulaisen väen pariin
uudessa keskustelusarjassa, jossa pohditaan päätöksenteon taustoja. alv.. Kuka
tahansa on tervetullut kuuntelemaan ja
puhumaan.
Sivu 7
Kuka asui Loimaalla 264 vuotta sitten?
Tämä ja paljon muuta selviää yli 300-sivuisesta Saviseudun teemakirjasta,
jossa on runsaasti monille uutta vanhaa
asiaa. Kukkia vähennetään, ja kaupungin nurmikot saavat kasvaa jopa
18 senttiin ennen ruohonleikkurin käynnistämistä. 99. 2013
Nro 38
Loimaan talousalueen paikallislehti . Sitä ei olekaan ihan helppo äkkiä selittää, tuumaavat Kitkonpuiston päiväkotilaiset Taavi, Anni-Kaisa, Dani ja Jenina. sis
6 kk 75. 15: 3-5
Avoin keskustelutilaisuus su 7.4. Sururyhmä srk.
talolla klo 18.
Ti 9.4. klo 12.00 Diakoniapiiri Ypäjänkylän kirjastossa
klo 18.00 Nuorisotyön vastuuryhmä
Kuollut: Elma Aino Lehtinen 94 v.
Anja Annikki Kivirasi 81 v.
AVOIMET TYÖPAIKAT
LOIMAA: kirvesmies,
myyntiedustaja, kerroshoitaja, torimyyjä,
järjestyksenvalvoja, sanomalehdenjakaja, kukkamyyjä,
kynsimuotoilija, vapaa-ajan
avustaja, siivooja, lasten
ORIPÄÄ: vapaa-aikaohjaaja,
hoitaja, hoitoapulainen.
PÖYTYÄ: puutarhatyöntekijä,
suunnittelijaopettaja, tuntiopettaja, tekstiilityönopettaja, lukion rehtori, trukinkuljettaja, sikalanhoitaja,
virkistysalueen valvoja,
talonmies, varastotyöntekijä.
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
o.s. klo 13 Kojonkulman
päiväpiiri pankilla, lähetti Helena
Soininen.
To 11.4. Irene Irina Ira Iro
KUOLLEITA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.42.
Aurinko laskee kello 20.21.
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
. Sit. Klo 18 lähetyspiiri Hilkka ja Markku Kraamalla.
To 11.4. 10.4. Vietetään lähetysjuhlaa
(SLS), Helena Soininen. 6 kk 60,00. 4 kk 41,00. päiväpiiri
Nahuntuvalla.
Virttaan kirkko
Ti 9.4. sururyhmä aloittaa
Kaup.kirkolla. Kiitos Oripään kotipalvelun
ja palvelutalon henkilökunnalle Riston hyvästä hoidosta ja
huolenpidosta.
Rakkaamme
Maj-Leena
KIVIMÄKI
nen, Lehtola.
Ma 8.4. . Raamattu-piiri
srk.talolla klo 16. Klo 13 Kojonkulman pyhäkoulu Lehdolla.
1.su pääsiäisestä 7.4. anja.
uusitalo@evl.fi, 050 5442984.
Kastettu: Jarke Kasper Hakala.
Kuollut: Taimi Inkeri Lehtonen
91v, Pentti Johannes Virtanen
87v, Oiva Evert Tuomi 83v, MajLeena Kivimäki 75v.
asusteliike-yrittäjä, museoopas, kirjastonhoitaja,
fysioterapeutti, sairaanhoitaja, sos.työntekijä, lähihoitaja, linja-autonkuljettaja,
marja-/jäätelömyyjä, erikoislääkäri, yleislääkäri,
terapeuttipsykologi, varastotyöntekijä, ikkuna/ovi
asentaja, kokki, lastentarhanopettaja, kassatarjoilija.
. Vain päivä tai kaksi, ja hän
virvoittaa meidät, kolmantena
päivänä hän nostaa meidät
ylös, ja niin me saamme elää
ja palvella häntä.
Hoos. Kristus kuoli meidän syn-
tiemme vuoksi, niin kuin oli
kirjoitettu, hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista
kolmantena päivänä, niin kuin
oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi
Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.
1. matkan,
lounaan, kahvin. päiväpiiri srk-talolla, lähetti Helena
Soininen.
To 4.4. klo 13 Niinijoen päiväpiiri pankilla, lähetti Helena
Soininen.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 7.4. Ukko
5.4. 48 e, sis. klo 14 V-S:n kirkkomusiikkipiirin kevätkok. klo 14 lähetyspiiri (SLS)
srk-talolla.
Su 7.4. Thuren, Keloniemi.
Ma 8.4. klo 12 messu, KajanusKujala, Lehtola. klo 13 lähetyspiiri (Sley).
Ke 10.4. ilm. klo 19 Siionin kanteleen lauluilta Mustajärvellä.
Metsämaan kirkko
Su 7.4. Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526.
12 kk 116,50. klo 13 eläkel. klo 14 lähetyspiiri srkkodilla.
Su 7.4. 4 kk 55,60. klo 12 sanapalvelus,
Koivunen, Kilpiö.
Pe 12.4. Lehto
* 02.02.1938 Loimaa
. 10.03.2013 Oripää
Ovat ahkerat kätesi rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
Jäi jälkeesi kotipiha hiljainen
sen puut ja pensaat lintuineen.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden
kiittäen, ikävöiden.
Kaipauksella muistaen
Aino
Soile ja Heikki
Katja ja Glyn
Jenni
Seija ja Jaakko
Siskot ja veli perheineen
Velivainajan perhe
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. Rippikoulu srk.talolla
klo 9-12. Seppälä, Keloniemi.
Su 14.4. Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
3-sivu
2,21?/pmm Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Tekstissä
2,17?/pmm Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm tilaukset@loimaanlehti.fi
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . Rouhiainen 050 5442976, Eskelinen
040 7469373.
Ma 3.6. Uusi-Toivo arkilounas
srk.talolla klo 11. klo 18.30 raamattupiiri
srk-talolla.
Ke 10.4. klo 14 (huom.) eläkel.
päiväpiiri Kylätoimistolla.
Tapahtumat
Su 7.4. 6: 2
5.4. (sis.alv). YPÄJÄ
Sunnuntai 7.4. (02) 770 2204. Torstaina 4. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula.
Irtonumero 1,60. klo 13 ja klo 18 raamattupiiri.
Alastaron kirkko
To 4.4. ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaushinnat:
Määräaikainen
Etutilaus: Lask.jakso
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Kor. viim. 04.03.2013 Loimaa
Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt´ tiedämme sun hyvä olla on.
Rakkaudella muistaen
Lapset ja lastenlapset
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
PÄIVÄN SANA
4.4. Vasemmalla on Kempen pesula, jonka alakerrassa toimi Urpon Auto.
Toimitus:
12 kk 126. klo 10 messu, Pääkkö-
Risto Kalervo
HÄYHÖ
* 18.09.1927 Oripää
. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt: Puh. klo 10 sanapalvelus,
Kajanus-Kujala, Pihlajamaa, Kirkkokuoro. klo 10
messu, Koivunen, Kilpiö.
Ti 9.4. klo 15.00
Loimaan kaupungintalolla
Sdp - elävä ja aikaansaava poliittinen liike,
eilen, tänään ja huomenna
Alustajana kansansanedustaja Ilkka Kantola
Tervetuloa !
Kahvitarjoilu
Järj. Tilkkutäkin tuotteita myynnissä.
Ti 9.4. Sij. huhtikuuta 2013
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
4.4. retki Tampereen kirkkoihin (Ortodoksi-,
Tuomio- ja Kalevan kko), Delfinaarionäytös. klo 10.00 Sana
jumalanpalvelus; Vesa Rasta ja
Kaija Saukkola
klo 19.00 Sininen hetki Ypäjän
kirkossa: Monipuolisen musiikkiillan letkeästä menosta vastaavat
Armi Haatanen, Kaija Saukkola,
Sanna Vihervirta, Vesa Rasta, Tapio Laurila, Pauli Hyrkäs ja Jukka
Lahtonen. klo 10 Niinijoen pyhäkoulu koululla. Kiitos kaikille
surussamme meitä muistaneita. Lehtonen.
La 13.4. Ilm. Sanajumalanpalvelus
kirkossa klo 10.
Kuollut: Risto Kalervo Häyhö 85 v
Khra Viitakangas vapaalla 6.7.4. rovastik. Toimittajat: Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Thuren
Kirkkoherranvirasto avoinna
ti,ke 9-12.
. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00, viikonloppuisin klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma, (03) 6151 345.
Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä
valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
puh. Tervetuloa Sinisen tähtitaivaan
alle!
Tiistai 9.4. ORIPÄÄ
Su 7.4.
Sanajumalanpalvelus
kirkossa 18. Loimaan Sosialidemokraatit ry
Vanhaa postia purettiin 2.4.1981 Väinämöisenkadulla. klo 13 eläkel. klo 9-11 pappi toimistolla.
Mellilän kirkko
To 4.4. Mellilän
srk-kodilla.
Ti 16.4. Aikuistyön johtokunta
srk.talolla klo 16. . Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Vapaa pääsy, kolehti
oman seurakunnan musiikkityölle. LOIMAA
Rakkaamme
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
La 6.4
alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 3
Torstaina 4. alkaen
0,33 l tlk pinkki päärynä ja
a
vihreä vadelma
(3,78 l) sis. huhtikuuta 2013
LEIKATUT HINNAT!
Tarjoukset voimassa to-pe
Kauppias Jyrki leikkautti
hiukset ja tästä
innostuneena hän alkoi
myös leikellä hintoja.
Herkuttelijan
PIHVI
porsaan kasslerista
?
Loimaan Martat kahvittaa perjantaina 5.4.
klo 10-17 Tervetuloa.
95
5
kg
Paulig Juhla Mokka KAHVI
500 g (6,66 kg)
APPELSIINI
Israel
?
kg
(8,54-9,97/kg)
g)
-36%
Becel MARGARIINI
750-1 kg
400 g (3,75 kg)
Rajoitus 2/talous
-15%
300-350 g
Valio a+ JOGURTTI
GURTTI
(1,99-2,65/kg)
Valio Polar
ar JUUSTOT
-20%
99
2
99
1
kpl
Hinta ilman K-plussakorttia
4,69/kpl (13,40-15,63 /kg)
tlk
Hinta ilman K-plussakorttia
2,35 tlk (2,35/3,13 /kg)
kg)
Columbia
320-390 g
3
(6,41-7,81 kg)
-11%
3
00
5
2 rasiaa
Hinta ilman K-plussakorttia
ja yksittäin 1,89/rs (4,73 kg)
2 pkt
Hinta ilman K-plussakorttia ja
yksittäin 2,81/pkt (7,21-8,78 kg)
Jokioisten
RUISNAPPI
LOUNAS
340 g (5,56 /kg)
VAASAN
TÄYSHYVÄT
MONIVILJA
3 pkt
Dr.Oetker Ristorante
PIZZAT
00
?
BANAANI
00
10
99
0
?
klo 11-14
25
5
650 g 3,31/kg
Citymarketin
1
kg
MALACO AAKKOSET
MAKEISPUSSIT
280-315 g
(6,32-7,11 kg)
Rajoitus 2/talous
15
2
pkt
1
pss
Hinta ilman K-plussakorttia ja 2,63/pss
valitse salaattiannos
mieleisesi
mukaan
pss
?
199
Hinta ilman K-plussakorttia 249,-
25
1
5
anno s
x 24 pack tlk
sis pantit 3,60
(2,31 l)
voimassa
16.1. pantit 0,15
00
95
KARJALA III
DUUDSONIT
JEKKU LIMONADIT
IT
-50 euroa
99
1
UUTUUS
Solifer HELMI 24
POLKUPYÖRÄ
PYÖRÄ
vaihteeton
jalkajarrulla
a
-24%
89
90
21
kpl
kpl
www.k-citymarket.?
00
SALAATTIBAARI
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. alv 23 %).
Kyllä neljän tunnin
odotus alkaa oleen jo liikaa.
Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi, mutta
viimeinen oli.
T.K
. Toinen höpäjää munkkilatinaa ja joukkoon sekkaan
Ussurinsupikoiraa. Hän
ei voi ymmärtää minua vielä, ja
minä alan vasta ymmärtää, kuinka
syvä sukupolvien välinen kuilu
on. Kelan taksikeskuksen toiminnasta.Tilasin invataksin
sen kautta. Ensimmäinen kaipaa pelonsekaisena
puuttuvaa Ruokolahden leijonaa. 0207 698954
Avoinna: ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
MELLILÄN
TAKSIEN
?
Torstaina 4. Reilu meininki, löytyiskö se
henkilö joka tulisi ja ilmottautuisi kolhittuaan toisen autoa
joka on ollut pysäköitynä. 0500 741
Parittomat viikot: Lankinen p. Aurinko paistoi maaliskuus- tuneina. Metsämaalla on oma satu:
Kääpiö ja seitsemän valhetta.
Elättekö valheessa?
. Nimimerkille ?Mikähän nyt
neuvoksi?: Yksi vaihtoehto on
opetella käyttämään sähköisen
viestinnän ja digitaalitekniikan
mukanaantuomia etuja, eli
tässä tapauksessa elektronista
ohjelmaopasta ja teksti-tv:tä,
oletuksena että internet ei ole
käytettävissä. Tämä kouluihin juurtunut tapa
ei tue työelämän vaatimuksia.
Työelämässä pärjääminen on ennen kaikkea
kestävyyslaji. Näin toimii Kelan
taksikeskus. Hinta pienelle
ilmoitukselle on 10 euroa. Haluaisin poistaa epämukavuuden selittämällä nuorelle, että
jos hän antaa itsensä kasvaa rauhassa itselleen
suotuisaan suuntaan, tulee päivä, jolloin hän ei
enää kaipaa erityisasemaa. Käsitteet ja niiden
perustelut hipovat toisiaan siten, että ne menevät
helposti sekaisin muiltakin kuin minulta.
INDIVIDUALISMI tarkoittaa yksilölähtöistä näkökulmaa asioihin. Tulen
varmasti tarkistamaan tiettyyn
osotteeseen menevät autot!
. huhtikuuta 2013
4
leikkaa
talteen
päivystysvuorot iltaisin ja öisin 4.2. Ajankohta la-su välinen aika ja auto
johon kolhit sininen opel. Hiihtäjä saattaa
Turvallisuus maksaa. Ostaessasi silmälasit saat
aurinkolasit kaupan päälle!
MIELIPITEET
Heimolinnankatu14, Loimaa P. Säästöt vaa- kiittää myöhäisestä keväästä, mutta
tivat senttipeliä. Ainakin
satonäkymiä tiiraillaan jo huolesP.S. Näin säästäen
palstamillimetrit ja painatuskulut niille asioille jotka oikeasti
kiinnostavat levikkialueen
lukijoita.
715 517
. Muista myös
laittaa oma nimesi, osoitteesi
sekä puhelinnumero.. Millä moraalilla voi opettaa
lapsille hyviä elämänarvoja?
Ammattietiikasta puhumattakaan.
OHJE
Kadonnut ja löytynyt -ilmoituksia ei julkaista koppeina
vaan tekstin jälkeen oman
otsakkeen alla. KU
muut välttämättä eivät. Vasta se on vapautta
ja turvaa.
Tuo päivä on kuitenkin vuosien päässä. Kiitos Loimaan seurakunnalle antoisasta 1.pääsiäispäivän
messusta Metsämaan kirkossa.
Virkistynyt
. Töissä ei suoriteta huipputasolla
yhtä viikkoa ja notkuta sitten puolivaloilla seitsemää; huippusuoritukset palkitaan nopeasti
uusilla töillä ja hitaasti kasvavalla vastuulla.
Työelämässä pitää myös hyväksyä se, että kauneimpiakin ajatuksia ajavat parhaiten riittävän
kovat ihmiset.
Yksittäisten suoritusten arvosteluun perustuva
toimintamalli on minun mielestäni väärä, koska
se saattaa ruokkia nuoressa individualismin
sijaan egoismia. Perimätiedon mukaan las-
TOIMITTAJALTA
kien pelloille päästään vasta lähellä
toukokuun puoltaväliä, kuten Kopeissa todetaan.
Katso videosta, miten poikkeuksellisen hyvät ladut olivat vielä aprilp
lipäivänä Virttaan
Harjureitillä:
V
I
www.loimaanlehti.
D
E
fi/mielipiteet/paaO
kirjoitus.
SETÄ
Yksi yksilöistä
Loimaan lukiossa vietetään koeviikkoa. 5). Se korostaa yksilön oikeuksia
sekä vapaata osallistumista ja osallistumatta
jättämistä.
Mielipiteeni hipoo siltä osin individualismia,
että näen koeviikon huonona toimintamallina
nuorelle yksilölle. Kuulen sen lauseiden lyhyytenä ja kireytenä. Eikä taksia
kuulu. Minä en
pidä siitä.
Näen koeviikon ärtymyksenä, päänsärkynä,
ystävien välisenä kilpailuna. Kolme puhelua
ja kyselyä asiasta. Jos ei pysty olemaan
ilman makkaraa tai kahvia
pelin aikana, niin jääköön takaalalle katsomaan tai pysyköön
kotona.
Tunnelma piloille
. 0400 740
544
482
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Senttipeliä
Ruoho saa tänä vuonna kasvaa
Loimaan kaupungin puistoissa ja
sisääntuloväylillä jopa kymmenen
senttiä pidemmäksi kuin viime kesänä. Mutta
onko minun itsekkyyteni egoismia, vai kumpuaako
se individualismista. Arvoisat Suopellon mopoautoilijan vanhemmat: Onko
teiltäkin mennyt kuulo vai
puuttuuko teiltä auktoriteetti,
kun sille basson soitolle ei ole
mitään aikarajaa vaan sitä kuuluu aamusta iltaan ja illasta aamuun. Miksi Lentismatseissa saa
väki liikkua pelin aikana häiritsevästi. Jos ette itse kärsi siitä,
niin sopii ajatella alueen muita
asukkaita . Kiitokset Loimaan Lehden
äänilehden lukijoille mukavista
lauluista, joita kaseteissa on
ollut.
Lukija
. Tekninen lautakunta jätti kuitenkin vielä
pöydälle katujen hoi- Hiihtäjä saattaa
sa toiseksi eniten
toluokituksen alenkiittää myöhäisestä viiteenkymmeneen
vuoteen (LL 28.3.), ja
tamisen vedoten sen
keväästä,
muut
kyllä sitä oli kaivattuaiheuttamiin turvallisuusriskeihin (s. Kiitos Loimaan Shellille ja
AKR:lle erinomaisesta ja nopeasta palvelusta.
Anneli Heino
. Kaikista
huonoimmassa tapauksessa ne saavat nuoren
vaalimaan hiukan keskivertoa parempaa suoritusta erityislahjakkuutena tai pitämään hiukan
keskivertoa heikompaa suoritusta suoranaisena
lahjattomuutena.
Suurin osa meistä ihmisistä ei kuitenkaan ole
millään tavalla erityisiä. Vaikka tieto kimpoilee kuilun
yli, ymmärrys voi ylittää sen vain
yhteen suuntaan.
Pasi Salo
pasi.salo@loimaanlehti.fi
KOPIT
. välttämättä eivät.
kin ennätyspilvisen ja
Kuinka monta senttiä
harmaan talven jällunta on vaarallista?
keen. En tiedä. tahtoo nauttia heinäsirkan sirityksestä.
. Ilmoitukset kätevimmin lehteen
sähköpostilla: ilmoitukset@
loimaanlehti.fi. Metsämaan keskustassa
koira on purrut jo useampaa
ihmistä, eikä kukaan puutu asiaan. Olen joka paikassa ei toivottu, ylimääräinen, tiellä ym,
lisäksi murheellisella mielellä.
Toisen luojan
kansalainen
. Nyt sitten metsästelevät peräkamarinpojat ilmaisevatkin
itseään vauhdikkaasti. Kiitos henkilölle, joka kiitti
Alastaron Siwan ystävällistä
ja auttavaista henkilökuntaa.
Olen samaa mieltä, mutta en
ole huomannut kiittää.
R.R.
. Koiran omistaja vaan tuumaa, että se on leikkiä, vaikka
verta tulee haavoista.
Kohtuullistako?
. Vanha kansa
päätteli siitä viljankylvöajan, joka on kuusi viikkoa eteenpäin.
Eli kevätkylvöille päästäneen
tänä vuonna äitienpäivän aikoihin.
Arvo Saario keskusteltuaan
erään alastarolaisisännän
kanssa
. Ruoho leikataan vasta, kun se
on kasvanut noin 8?18-senttiseksi.
Aiemmin se on pidetty alle kymmensenttisenä.
Kaupunki säästää viheralueidensa hoitoa vähentämälläkin. Pieneen asiaan liittyvä aikuisen
erityishuomio ja positiivinen palaute saavat nuoren ehkä kuvittelemaan, että huippusuoritus tarjoaa ihmiselle sosiaalisen erityisaseman. Onnea päiväkotipäätöksestä
samaa logiikkaa noudattaen
voidaan hoitaa rahoitusvaje
pikavipeillä se on ehkä se helpoin tapa.
Mika
. Kuusi kylvi siemenensä hangelle pääsiäisenä. alkaen
Parilliset viikot: Harjula p. Sitä vaan on niin kovin
vaikea myöntää, jos uskoo, että juuri erityisyys
on arvokasta.
EGOISMI tarkoittaa sitä, että ihminen toimii
oman etunsa mukaisesti, eli hakee esimerkiksi
sitä erityisasemaa kuvitteellisella tai todellisella
erityisosaamisellaan.
Mielipiteeni koeviikosta on osittain egoistinen.
Koen koeviikon epämukavana. Kun yritän keventää
tunnelmaa, huomaan katseesta, että saisin haistaakin sen sinä itsenään.
Olen itsekäs, kun en pidä koeviikosta. Neljän tunnin odottelun
jälkeen peruin kyydin ja soitin
tutulle taksikuskille, ja kas
kummaa invataksi pääterveysaseman pihalla viiden minuutin päästä. Punahilkkasatua ja kaljahöyryä lissää peräkamariin ja tuli harasoo.
. On syytä olla loimaalaisuudesta ylpeä, kun perehtyy
Loimaan Kauppa ja Palvelut
ry:n Liikkeet & Palvelut -informaatioon, joka löytyy netistä.
Kerrassaan loistava.
Loimaalta löytyy
. Kari Tikkunen pitäisi kutsua
loimaalle susiesitlmöitsiäksi.
Esim: rhy:n toimesta.
. En pidä siitä, että nuorille kasataan suorituksia ja niiden merkitystä korostetaan
kohtuuttomasti
Valitettavasti nämä pakolliset säästöt tulevat näkymään
kaupungin yleisilmeessä, Koota arvioi.
TEKNINEN LAUTAKUNTA ei
tehnyt kokouksessaan päätöksiä katujen uudesta hoitotasosta, vaan jätti asian pöydälle.
Alkuperäisen esityksen
mukaan liikenneväylät olisi
aurattu talvisin, kun kevyen
Pohjaesityksen mukaan
liikenteen väylillä on lunta 5 kaupunki olisi säästänyt yksenttiä ja ajoradoilla 10 senttiä. huhtikuuta 2013
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
UUTISET
PARKKI
METSÄSTÄJÄN
LEIKE
salaattipöytä
+ kahvi
980
Suomalainen paikallinen
LARI KIVIRANTA
Kuljetukset ovat
tulleet keittiötä
halvemmaksi
. Henkilös-
tömenojen osuus kaupungin
toimintakuluista oli 47 prosenttia.
Henkilöstö piti talkoovapaita yhteensä 1 236 työpäivää,
josta kertyi säästöä henkilöstökuluissa noin 130 000 euroa.. Tiekunnilla vanhat varat
on kulutettu. Katujen hoitotason laske- olisi kertynyt 110 000 euroa.
misesta aiheutuvat riskit ovat Vastavuoroisesti kaupunki olisuuremmat kuin siitä koituva si varannut ensi vuodelle eli
pieni säästö, jos joku loukkaan- joka toinen vuosi tiekunnille
tuu, puheenjohtaja Pekka Aho- avustusrahaa 300 000 euroa.
kas (kesk.) peAhokas
rustelee.
kertoo, että
lautakunta
Lautakunta . Kustannusvertailuun on asiakasmäärät se- päätökseen siitä, miten ja missä ruoka syksystä
kä toimintapäivät yhteismitallistettu samoiksi. Nyt hän toivoo, että kaikki
lisäksi tämän vuoden osalta Itellan kuljetus- osaisivat olla hereillä asian kanssa. Vakinaisen henkilöstön osuus oli 78
prosenttia.
Henkilöstön kokonaismäärässä oli lisäystä vuoteen 2011
verrattuna kahdella henkilöllä.
Henkilöstöstä 47 prosenttia
huhki sosiaali- ja terveyspalveluissa, 36 prosenttia sivistyspuolella, 13 prosenttia teknisissä ja ympäristöpalveluissa
ja kolme prosenttia hallintopalveluissa. Alle 40-vuotiaiden
osuus oli noin neljänneksen.
Kaupungin henkilöstökulut olivat viime vuonna vajaat
52 miljoonaa euroa, jossa oli
kasvua edellisvuoteen verrattuna 4,5 prosenttia. Takana on kolme raskasta
paljon aurauksia sisältänyttä
talvea. Tehtyyn päätökseen on vain tyydyttävä,
KOULURUUAN kuljetuskokeilu Metsämaalle on mutta syksyn osalta asia on avoin.
herättänyt voimakasta vastustusta, ja ruuan
valmistuksen palauttamista on vaadittu takaiKokki Eeva Kaijula pakkasi makkarakeittoa
sin Metsämaalle.
vietäväksi Kartanomäen keittiöstä Metsämaan
Kouluruoka on kuljetettu Metsämaalle keskoululle ja samalla vähän muuallekin. Pelkäänpä
olivat 8 930 euroa.
vain että näihinkin lukuihin
pääsivät yllättämään
Kivisen mukaan kustan- luottamushenkilöt.
on sisällytetty niitä kuuluisia
nusvertailussa on huomioilaskennallisia summia.
tu ajanjaksoilla toteutuneet
Laaksonen katsoo, että marhenkilöstökulut, elintarvikkeiden kuljetus- raskuussa viranhaltijat pääsivät yllättämään
kustannukset ja elintarvikekustannukset sekä luottamushenkilöt. Viranhaltijat
lisia kustannuksia. lähtien valmistetaan.
. Katujen hoitotason
jätti pöydälle laskemisesta
otti tiekuntien säästöismyös esityksä
pienen
sen yksityis- aiheutuvat riskit
tuumaustauteiden kun- ovat suuremmat
on, koska iso
nossapito- ja kuin siitä koituva
peruskorjaosa lautakunpieni säästö, jos
usavustusten
nan säästöisjoku loukkaantuu.
tä olisi koileikkauksista.
tunut esityksen perusteella
tiekuntien maksettavaksi.
. Hänen
kustannukset.
mukaansa katseet on luotava kesällä tehtävään
. Tämän
vuoden kausityöntekijämää-
rästä on jo karsittu kolme
henkilöä.
Kesäkukkaistutuksia tehdään ainoastaan Keskustorille,
Alastaron torille ja Keskuspuistoon: muualle kesäkukkia ei
istuteta. Nyt kaivataan esiin todelmistuskeittiön kustannukset . Ahokas
kertoo, että tätä ennen yritetään pohtia muita keinoja.
Hän pitää todennäköisenä,
että yksityisteiltä joudutaan
nipistämään jonkin verran.
. Säästöä
roksen jälkeen.
. Arvioitu
säästö kukkien istuttamatta
jättämisestä on 5 000 euroa.
. sityisteiden kunnossapidosTähän saakka lumet on lingot- ta maksamalla tänä vuonna
tu kevyen väyliltä 3 sentin ja avustuksia ainoastaan 150 000
ajoradoilta 6 sentin lumiker- euroa aiemmin varatun
260 000 euron sijasta. Moni tiekunta on
jo myös päättänyt tämän vuoden budjetista ja maksuista.
Lautakunta kokoontuu
päättämään asiasta uudelleen
kolmen viikon päästä. Puistot hoidetaan itse.
Kevät-, kesä- ja syyskausiksi
palkataan kausityöntekijöitä
juuri puistojen ja yleisten
alueiden hoitoon. Kaupunki
myös lisää vähemmän hoitoa
vaativien niin sanottujen maisemapeltojen määrää.
Tekninen johtaja Jaana
Koota kertoo hoitotason alentamisen vaikuttavan siihen,
että leikkuusuoritteita tulee
vähemmän.
. 5
Torstaina 4. Lautakunta jätti
leikkaukset yksityisteiden
avustuksista pöydälle
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaupunki säästää vähentämällä viheralueidensa hoidosta. Tähän asti kesäkukkia
on ollut myös sisääntuloteiden
saarekkeissa ja yleisesti puistojen kukkamailla. Kaupunginhallituksen
hyväksymän teknistä puolta
koskevan säästösuunnitelman
loppusummasta ei voida tinkiä. Jukka Laaksonen vaatii
puolueetonta vertailua kustannuksista
ruokapalveluvastaavalle tuli pitkä keskeytys.
Ruoka kuljetetaan Metsämaalle ensi kesäkuulle
saakka (LL 27.11.2012).
Ruokakuljetukset Kartanomäen keittiöstä MetKoulutuslautakunnan puheenjohtaja Jukka
sämaan koululle ovat tulleet kahden kuukau- Laaksonen (kesk.) ei purematta niele ruokaden vertailujakson aikana runsaat 1 800 euroa palvelupäällikön esittämiä lukuja kustannushalvemmiksi kuin jos ruoka olisi valmistettu vertailusta.
Metsämaan koulun keittiöllä.
Hänen mielestään luottamushenkilöiden
Ruokapalvelupäällikkö Pirjo Kivinen ker- pitää suhtautua erittäin kriittisesti annettuihin
too, että jakelukeittiön kustannukset maksoi- laskelmiin ja vaatia että, saadut luvut avataan
vat tämän vuoden tammi-helmikuussa 7 102 ja esitetään läpinäkyvästi se, miten näihin tueuroa. Vesihuoltolaitoksella työskenteli prosentin
verran väkeä.
Vakinaisen henkilökunnan
keski-ikä oli vajaat 48 vuotta.
Miesten osuus vakinaisista oli
runsaan kymmenyksen (11,8
prosenttia).
Vakinaisesta
henkilöstöstä suurin ikäryhmä oli
55?59-vuotiaat (187 henkilöä).
Yli 50-vuotiaita vakinaisesta
henkilöstöstä oli yli puolet (51
prosenttia). Puistojen ja muiden
yleisten alueiden hoitoa sekä
kesäkukkien määrää vähentämällä tavoitellaan yhteensä
25 000 euron säästöjä.
Kaupungin uudessa hoitoluokituksessa puistojen ja sisääntuloväylien ruoho leikataan
vastedes 8?18 sentin pituisena,
kun ne on tähän saakka leikattu
4?10 senttiä pitkänä. Viime vuonna vastaaloksiin on päädytty.
vana aikana Metsämaan val. Se on syytä pitää mielessä.
On esitettävä muita vaihtoehtoja, mistä säästetään.
1 231 huhki vuoden lopulla kaupungin töissä
LOIMAAN kaupungin palveluksessa oli viime vuoden lopulla 1 231 henkilöä. Ruokaerät lähtevät Kartanomäestä Metsämaalle aakikaupungin keittiöstä viime marraskuusta
mupäivisin puoli kymmenen maissa.
lähtien, kun Metsämaan keittiön vakinaiselle
Loimaa/Metsämaa
Lari Kiviranta
Säästöt lisäävät Loimaan rehotusta
Naisrompe on sosiaalisen
kanssakäymisen ja ihmisten tapaamisen tapahtuma, mutta
samalla pääsee myymään omia
tavaroitaan. vaatteita, ja nyt erityisesti iloinen
keltainen on muodikas väri. Näin vältetään
turhaa jonottamista ja pystytään
jo ennakolta paneutumaan paremmin kunkin asiakkaan tilanteeseen.
Asiointimahdollisuudet laajenevat sähköisten palvelujen uudistuessa ja kehittyessä. Asiakkaita on löytynyt hyvin,
ja heitä tulee yllättävän kaukaakin, Leena Nurminen sanoo. Torstaina 4. Monet
aikaisemmin henkilökohtaista
käyntiä vaatineet ilmoitusluon-
toiset asiat voi hoitaa verkossa tai
soittamalla Työlinja-puhelinpalveluun.
Entistä useammin myös te-toimistosta soitetaan asiakkaalle sen
sijaan, että asiakkaan tarvitsisi tulla
paikan päälle asioimaan tai soittaa
te-toimistoon.. Vähintään sen
avulla
voitaisiin
päättää, mitkä ikkunat jätetään kulloinkin pesemättä.
Harri Jalonen
Kirjoittaja on
filosofian tohtori ja
yliopettaja Turun
ammattikorkeakoulussa.
Tarja Keskitalon ja Leena Nurmisen löytää tavaroineen viikonloppuna Naisrompetorilta Satakunnantieltä.
Vanhan tavaran mekka
koska normaali päivätyö ei selkävaivojen takia enää tule kyseeseen.
Nurminen on tuonut kaappiensa kätköistä retroesineitä ja
. Ei olekaan yllätys, että
ennakkotietojen mukaan tänä vuonna
ennätysmäärä kuntia täyttää ns. kriisikunnan kriteerit. Vaarana on, että yhä
useammat ikkunat jäävät pesemättä.
Jotain pitäisi tehdä, mutta mitä. Tulevana viikonloppuna Tarja Keskitalo ja Leena Nurminen pitävät
Naisrompetapahtuman Satakunnantiellä Musiikkiopiston vieressä.
Tapahtumaan on varattu myyntipaikkoja 25, ja paikkoja voi edelleen
kysellä Vanhasta Kauppakulmasta.
. Pysyvää kiinnostusta on myös vanhoja astioita kohtaan, kuten Finelin
emalilla ja Riihimäen, Karhulan ja
Arabian tuotantoon.
Loimaa/Kauppala
Maija Paloposki
. Ihmisten
kiinnostus vanhaa tavaraa kohtaan
on elänyt jo pitkän aikaa, ja viime
aikoina innostus on vain kasvanut.
. Jonkun turha on toisen aarre,
Tarja Keskitalo toteaa.
Keskitalo onkin ollut aikamoinen keräilijä. huhtikuuta 2013
6
TALOUS
Turuntie 67 32200 Loimaa p. Entä millainen
haaste kunnalle on sen 506 lakisääteistä
tehtävää?
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten kuntien urakka on kasvanut
viidessäkymmenessä vuodessa 86:sta
(1960) 506:een (2010) lakisääteiseen
tehtävään. Lisäksi ovat ei-lakisääteiset tehtävät, joiden määrää ei tiedä kukaan.
VALTAOSA kuntien menoista kuluu
lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.
Niiden jättäminen tekemättä ei ole kestävä ratkaisu. Raimo Sailas ei
ole ainoa, jonka mielestä kuntasektorilla
ollaan ajautumassa tilanteeseen, jossa
?pää tulee vetävän käteen?.
Palvelujen (todellinen tai koettu)
tarve lisääntyy, mutta käytettävissä olevat rahat eivät. Hän
kehuu keräilyharrastuksen olevan
mukava henkireikä ja ajanviete,
Keltainen retro on muodikasta ja
haluttua.
Vanhoille astioille löytyy omat keräilijänsä.
VANHAN KAUPPAKULMAN pitäminen johti myös ajatukseen omasta
rompetapahtumasta idealla ?komerot tyhjiksi, kevät sisään!?. Kuntaan sovellettuna se tarkoittaa
toimintaa, jossa kuntalaiset pääsevät
suoraan vaikuttamaan siihen, miten osa
kunnan budjetista käytetään.
Osallistava budjetointi on perinteistä
päätöksentekoa avoimempaa, ja se pakottaa viranhaltijat ja kunnallispoliitikot
kohtaamaan kuntalaiset uudella tavalla.
Parhaimmillaan kuntalaisten osallistumisen helpottaminen tuo päätöksentekoon kokemustietoa ja lisää päätösten
hyväksyttävyyttä. Aamupäivällä
toimitaan päivystysluonteisesti,
ja iltapäivällä asiakasvastaanotto
toimii ajanvarauksella.
Uudet aukioloajat ovat maanantaista perjantaihin: päivystys-
vastaanotto kello 9?11.30, lounastauko kello 12?13, ja vastaanotto
ajanvarauksella 13?16.
Palvelumallin muutoksen tarkoituksena on lisätä asiakkaan
mahdollisuuksia asioida häntä varten varatulla ajalla. Tehtävien vähentäminen
lainsäädäntöteitse ei ole todennäköistä.
Palvelujen tuottavuudessakaan ei ole
odotettavissa merkittävää edistymistä.
Lyhyen aikavälin talousongelmien
lisäksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteita jäytävät monet rakenteelliset ongelmat. Jos tilaisuus kiinnostaa, niin Naisrompe saa jatkoa ja
mahdollisesti toiminta laajenee
säännölliseksi tapahtumaksi, Keskitalo sanoo.
Te-toimistoon iltapäivällä ajanvarauksella
LOIMAA Työ- ja elinkeinotoimiston
palvelumalli uudistui Loimaalla
huhtikuun alussa. Lukuisat muutot ja
vuosien keräily aiheuttivat niin
suuren tavaranpaljouden, että
Keskitalo keksi noin vuosi sitten
yhdessä ystävänsä kanssa tuoda
tavaraa myyntiin Vesikoskenkadun
katutason liikehuoneistoon.
Keskitalo perusti oman toiminimen, ja liiketila sai nimen Vanha
Kauppakulma. Yksi suosiotaan
kasvattava tapa edistää kansalaisyhteiskuntaa on osallistava budjetointi. Viime vuonna tehtäviä oli
jo 535. Samalla kasvaa kuntalaisten vastuu tehdyistä päätöksistä.
Sen sijaan, että osallistava budjetointi olisi kunnalle jälleen uusi tehtävä,
ajattelen, että se helpottaisi käynnistysvaikeuksien jälkeen virkamiesten
ikkunanpesu-urakkaa. Myös
tunnettujen suomalaisten suunnittelijoiden ja yritysten, kuten
esimerkiksi Marjatta Metsovaaran
ja Marimekon, printtikankaat ja
vintagevaatteet ovat haluttuja. Aluksi kaupan ovet
olivat auki lähinnä vain viikonloppuisin, mutta kun kiinnostus
lisääntyi ja toiminta vakiintui, on
Kauppakulma nykyään auki säännöllisesti toripäivisin tiistaisin ja
perjantaisin, joskus myös lauantaisin sekä sopimuksen mukaan.
Vanha Kauppakulma ei niinkään myy kirpputoritavaraa, vaan
ennen kaikkea sisustus- ja keräilytavaraa ja vanhaa designia nykysisustuksen mausteeksi. Näen, että tavalla tai toisella vastaus löytyy
valtio-kuntakoneiston ja kansalaisten
välisen suhteen uudelleenkeksimisestä.
Sillä, miten ja kenen toimesta puluparven jätökset korjataan, on merkitystä.
Edustuksellisen demokratian oheen
tarvitaan suorempia osallistumisen
muotoja.
KYSYMYS ei ole kuntalaisten mielipiteiden satunnaisesta keräämisestä
ja hyödyntämisestä päätöksenteossa,
vaan kansalaisyhteiskunnan perusteiden vahvistamisesta. 763 1223
Avoinna
ma-pe 8.00-17.00
la 9.00-13.00
KIRJOITTAJAVIERAS
VANHAA KEHIIN
MAIJA PALOPOSKI
Osallistavaa
budjetointia
Miljoonasateen 506 ikkunaa oli parikymmentä kesää sitten yksi soitetuimmista kotimaisista radiohiteistä.
Biisin kertosäkeessä arvellaan, että 506
ikkunaa on määrä, jota on vaikea pitää
puhtaana, sillä aina kun saa valmiiksi
viimeisen ruudun, on jo ensimmäiseksi
puunattu ikkuna pesun tarpeessa: ?Kun
puluparvi paskantaa, niin jonkunhan se
täytyy jäljet pyyhkiä?.
Krapulaiselle runoilijalle 506 ikkunaa
on mahdoton urakka
sysäämistä alkuun,
kun törmäsi Kaunistoihin ja
heidän ajatukseensa keskusteluilloista.
. Alue sijaitsee Säkylänharjun ja Virttaankankaan tärkeällä ensimmäisen
luokan pohjavesialueella.
Maanottoalueen pinta-ala
on 11,5 hehtaaria ja kaivuualu-
een pinta-ala 10,1 hehtaaria.
Otettavan aineksen määrä on
318 000 kuutiota. Cafe Bar Rivetessä klo 18.
Saran kesäkohde löytyi Puumalasta
LOIMAA Suomen maatalousmuseo Saran kesäkohteeksi vuodelle 2013 on valittu Liehtalanniemen museotila Puumalassa.
Kesäkohteeksi
haettiin
erityisesti alkuperäisellä paikallaan sijaitsevaa perinteistä
miljöötä, jossa on näkyvillä
myös vanhaa rakennuskantaa.
Kesäkohteen valinnan tarkoituksena on nostaa maataloushistorian harrastuksen
arvostusta ja auttaa yksittäisiä
museoita niin museaalisissa
kysymyksissä kuin toimintansa markkinoinnissakin. Toisen kiinteistön purku on
aloittamatta, mutta omistajan
mukaan työt käynnistetään
vielä kevään aikana.
Kaupunki ottaa kolmannen palaneen rakennuksen
ympäristökatselmuksen kohteeksi keväällä. Lääninkuljetus on hakenut lupaa viideksi
vuodeksi. 7
Torstaina 4. Muuten koris hiipuu pesäpallon
ja lentopallon tavoin marginaalilajiksi Helsingissä.
Toimittaja Jarmo Färdig Helsingin Sanomissa
PAIKALLISIA
TÄLTÄ SIVULTA:
Ovella ei kysellä minkäänsorttista jäsenkirjaa,
eikä vaadita vakuutusta osallistumisesta.
Kenenkään kurkusta ei haluta survoa alas
valmiita ajatusmalleja tai puoluepolitiikkaa.
KATI UUSITALO
Mellilää on
siistitty riittävästi
LOIMAA Ympäristölautakunnan mielestä toimenpiteet
Mellilän taajamaviihtyvyyden
parantamiseksi ovat riittävät
tässä vaiheessa.
Kaupunginvaltuutettu Timo Lahtinen (ps./sit.) on esittänyt, että taajaman keskeisellä paikalla sijaitsevat kolme
puoliksi palanutta rakennusta
pitäisi siivota välittömästi viihtyvyyden vuoksi.
Kaupunki on antanut kahdelle tulipalosta vaurioituneelle rakennukselle siistimiskehotuksen, jonka määräaika on
ollut viime vuoden loppuun
mennessä.
Kiinteistöjen omistajat ovat
anoneet lisäaikaa siistimiselle,
ja koska määräaikojen jatkamiselle on ollut perusteita,
kaupunki on hyväksynyt lisäajan.
Toisella kiinteistöllä siistiminen on jo aloitettu, ja työ
tehdään loppuun kevään aikana. Torpasta tuli
itsenäinen pientila vuonna
1919 silloisen torpparin lunastettua tilan. Saran
väen mukaan valinta saatiin
tänä vuonna tehdä erityisen
korkeatasoisten kohteiden ja
hakemusten joukosta.
Liehtalanniemen museotila
sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Saimaan saariston keskellä.
Tila sijaitsee 22 hehtaarin luonnonsuojelualueella, ja se oli aikanaan ensimmäinen Suomeen
perustettu toiminnallinen maisemamuseo eli ekomuseo.
Museo avattiin vuonna 1981,
ja Liehtalanniemestä tuli luonnonsuojelualue vuonna 1984.
Alueen rauhoittamisen tarkoituksena on säilyttää se elävänä
ja havainnollisena näytteenä
vuosisadan alussa vallinneesta savolaisesta pienviljely- ja
kalastustilan elämänmuodosta
ja sen synnyttämästä kulttuurimaisemasta eliölajeineen.
Ensimmäinen
asukas
muutti aikaisemmin kaskiviljelykäytössä olleelle Liehta-
lanniemen saarelle torppariksi vuonna 1899. Alueen pinta-ala on
vajaat 9 hehtaaria.
Asemakaavamuutoksen
tarkoituksena on luoda edellytykset kehittää Keskuskoulun
aluetta laajana ja monikäyttöisenä ydinkeskustan urheilu-,
ulkoilu- ja viheralueena.
Tavoitteena on myös järjestää valmiudet sairaalan ja
koulun tilojen kehittämiseen
ja laajentamiseen.
Suunnitellulla kaavamuutoksella virkistysalueiden yhteenlaskettu pinta-ala kasvaa
merkittävästi 5 806 neliöllä
nykyiseen voimassaolevaan
kaavaan verrattuna.
Kaavamuutos mahdollistaa
myös muun muassa kääntöpaikan rakentamisen Vapaudenkadun päätteeksi, jolloin
katu soveltuu nykyistä paremmin huoltoajoon ja koululaiskuljetuksiin.
Vapaudenkatu tulee olemaan myös uuden asuinkerrostalojen korttelialueen kulkuyhteytenä.
Lääninkuljetus saa
kaivaa kankaalla
LOIMAA Ympäristölautakunta
myöntää maa-ainesluvan Lääninkuljetus Oy:lle.
Lupa koskee maa-ainesten
ottamista Virttaalla Rekonmaan tilalla. Toiminnasta syntyy vuodessa reilu
10 000 kuutiota lietelantaa.
Ympäristölautakunta perustelee myönteistä kantaan-
sa sillä, että sikalatoimintaa
harjoitetaan tavanomaisella
maatalousalueella ja siitä ei
ole koitunut valituksia. Cafe Bar
Riveten isäntä Janne Salonen luovuttaa keskimmäisen baarijakkaran ensimmäiseksi Ilkka Kanervalle.
AIKA
on nyt kypsä
vuoropuhelulle
Keskustelusarja etsii ihmistä päätösten ja julkisivujen takaa
Loimaa
Kati Uusitalo
Robotit tekevät ehkä tehtaissa tavaroita, mutta päätöksiä
tekevät vain ja ainoastaan ihmiset.
Mitä löytyy päätösten ja
ihmisten takaa, sitä yritetään
selvittää uudessa keskustelusarjassa, joka tuo valtakunnallisestikin tuttuja päättäjiä
ja henkilöitä Cafe Bar Riveten
baarijakkaralle raottamaan julkisivujaan ja pohtimaan päätösten ja päätöksenteon taustoja.
Iltojen emäntänä ja isäntänä toimivat entiset kansanedustajat Kirsi Ojansuu-Kaunisto ja Timo Kaunisto.
KISSA siis nostetaan pöydälle,
mutta se ei tarkoita, että vieraita nöyryytetään tai tuomitaan.
. Myös
tilan vuosiraportointi on ollut
asianmukaista.
Lautakunta edellyttää, että
eläinsuojien teknisissä ratkaisuissa sekä lannan varastoinnissa, käsittelyssä ja peltolevityksessä on sovellettava tilan
oloihin soveltuvaa parasta
hyödynnettävissä olevaa tekniikkaa.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt Loimaan
kaupungin sekä sen ympäristönsuojeluviranomaisen
lausuntoa ympäristölupahakemuksesta.. ja ihmisyyttä.
. Sloganit eivät nyt kelpaa,
Kaunistot sanovat.
TURHILLE sivistyssanoille ja
termeillekin on annettu iltoihin porttikielto, mutta kaikille muille on matala kynnys:
ovella ei kysellä minkäänsorttista jäsenkirjaa, eikä vaadita
vakuutusta osallistumisesta ?
mukaan voi tulla vaikka vain
kuuntelemaan.
Eikä mitään tarvitse niellä
pureskelematta, sillä kenenkään kurkusta ei haluta survoa
alas valmiita ajatusmalleja tai
puoluepolitiikkaa.
Yleisön halutaan myös osallistuvan iltaan. Kirsi OjansuuKaunisto haaveilee, että ihmiset uskaltaisivat kysyä sitä, mitä
ovat kenties uutisia kotisohvalla katsoessaan miettineet.
Jos ääni jäikin avaamat-
ta, kysymyksen voi kirjoittaa
myös paperilapulle.
Timo Kaunisto haluaa muutenkin herätellä ihmisiä kansanvaltaan.
. maailma ei ole mustavalkoinen, vaan monimutkainen ja moniulotteinen.
Itse asiassa -keskustelusarjan
avaus pe 5.4. Jos maailmassa on jotain,
niin miksei se voisi olla Loimaalla, Janne Salonen lataa ja
painottaa, miten tärkeää on
saada ihmiset liikkeelle.
. Tilalla viljeltiin pientä peltoalaa, käytiin
maa- ja metsätöissä tilan ulkopuolella, kalastettiin, metsästettiin sekä tehtiin räätälintöitä. Cafe
Bar Riveten Janne Salonen
olikin jo itsekseen miettinyt
jonkinlaisen ?perjantaiparlamentin. Ihmisillä tulisi olla ymmärrys siitä, että he ovat osallisia.
Päätökset koskevat kaikkia
ja kaikkien meidän elämää, joten sohvalla motkottamisen ja
päätöksenteon ulkoistamisen
sijaan kannattaa osallistua ja
ottaa selvää.
Ja jos keskustelusarjaa puuhaavat jotain toivovat, niin
sitä, että ihmiset tulisivat mukaan ja altistaisivat itsensä
mahdollisesti uusille ja/tai
erilaisille asioille ja ajatuksille.
Yhden totuuden taktiikka
kun harvoin tässä maailmassa
riittää . Sarjan nimi ?Itse asiassa?
sen jo sanoo. Arvioitu vuotuinen
ottomäärä on 63 600 kuutiota.
Alueelle on myönnetty
edellinen ensimmäisen vaiheen maa-aineslupa marraskuussa 2008.
Sikalan laajennus
sai vihreää valoa
LOIMAA Ympäristölautakunta puoltaa ympäristöluvan
myöntämistä Jussi Pöyrin
Tammiaisissa sijaitsevan sikalan laajentamiselle.
Tällä hetkellä tilalla on 270
emakkoa ja 1 500 lihasikaa.
Pöyrin tavoitteena on tuplata
toiminta 600 emakon ja 3 000
lihasian sikalaksi. Ensimmäinen
vieraamme Ilkka Kanerva on
lupautunut tulemaan mukaan
avoimin mielin, valmiina vastaamaan myös hankaliin kysymyksiin, Timo Kaunisto toteaa.
Jo varmistuneita vieraita
ovat myös Raimo Sailas ja Irina Krohn.
Vastaavantyyppisiä keskustelusarjoja on käynnissä
monilla paikkakunnilla. Netissä voi vaahdota kuinka paljon vaan, mutta ketä
kiinnostaa, hän huomauttaa.
Virtuaalisille ja muille seinille vaahtoamisen sijaan
onkin tarkoitus aikaansaada
vuoropuhelua: törmäyttää
erilaisia ajatuksia ja ihmisiä
hellävaroen toisiinsa ja löytää
julkisivujen takaa uusia ihmisiä . Tilan viimeinen asukas, paikallisena persoonana
tunnettu Liehtalan Jallu, kuoli
ilman perillisiä vuonna 1978,
ja alue siirtyi kunnan haltuun.
LOIMAA Ympäristölautakunnalla ei ole huomauttamista
Keskuskoulun asemakaavan
muutosehdotuksesta.
Muutosalue rajautuu Pikatiehen, Aleksis Kiven katuun,
Kalevalankatuun ja Seppälänkatuun. huhtikuuta 2013
LAINA:
Pääkaupunkiseutu ei tarvitse koripallon pääsarjajoukkuetta, mutta laji tarvitsee edustajan Kehä kolmosen sisäpuolella. Laajennus
edellyttää uuden sikalan ja
kahden lietesäiliön rakentamista olemassa olevan sikalan
luoteispuolelle.
Kaikki sikalat toimivat lietelantajärjestelmällä. Mahdollisesti tarvittavasta kehotuksesta
päätetään katselmuksen jälkeen.
Koulun kaava käy
lautakunnalle
Julkisivujen taakse kurkistavaa uutta keskustelusarjaa isännöivät ja emännöivät Timo Kaunisto ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto
Kuinka
lukkarin
hevonen hukuttautui ja muita
entisajan oikkuja Saviseudulta
KATRIINA REIJONEN
Loimaa, Turku
Katriina Reijonen
Pytty on ennenkin Punkassa pesty, totesi Punkan tilan
emäntä Pytyn emännälle aikoinaan. Turun Seudun Sukututkijoiden kunniajäsenet Veli
Pekka Toropainen ja Timo
Verho purkivat valtavan määrän tietoa yli 300-sivuiseen
teemakirjaan, jossa käsitellään
niin loimaalaista karjaa kuin
käräjäpöytäkirjojakin.
. Sukujuuret syvällä
Loimaan savessa -vuosikirjan
julkistamistilaisuus tänään
Taidetalossa kello 18.
ANU SALO
Dani, Taavi,
Anni-Kaisa ja
Jenina nappasivat kuvaan mukaan
tekemänsä
käsinuket.
Dani, Jenina,
Anni-Kaisa ja
Taavi tykkäävät kovasti
taiteilusta, jota riittää sekä
päiväkodissa
että taidepiirissä. Tutkimuksia pursuava
tietokone ei välttämättä ole
omaisten ensimmäinen intressien kohde.
Vuosikirjan
tämänkertaiseksi aiheeksi valikoitui
Saviseutu sen vuoksi, että
400-jäsenisessä Sukuseurassa
on paljon Loimaan tutkijoita. Sitä on kiva katsella, se on yleensä sellainen hieno kuva, lapset
pohtivat.
Taru Mäkisen näkemyksen mukaan lasten
taiteilussa on arvokasta rohkaista jokaista
säilyttämään oma tapansa kuvata näkemäänsä.
. Niiden
pohjalta omaa sukutietouttaan voi laajentaa vastajulkaistun kirjan lehdiltä.
Kirja sisältää seuraavat artikkelit: Saviseutulaisten karja
1600- ja 1700-luvuilla, Loimaan Niinijoensuun Pietilän
nimismiessuku, ?Eskolan äijä. Ja ninja, Kitkonpuiston päiväkodin
hoitolapset Anni-Kaisa, Dani, Jenina ja Taavi
esittelevät iloisesti.
Satumetsä on yhtä kuin yhteinen kuvaa-
mataidon työ, jonka Loimaan työväenopiston
taidepiiriin osallistuneet lapset ovat tehneet
Kitkonpuiston päiväkodissa.
. Meillä on jo useina vuosina voinut osallistua opiston taidepiiriin maksamalla erikseen
opistomaksun. Koska Loimaalla oli tapana kirjata virallisin
asiakirjoin kaikki, mitä on sovittu, lainattu tai mistä on kiistelty, lupaa Toropainen, että
naurunpurskahduksiltakaan
ei lukija voi välttyä entisajan
kommelluksiin syventyessä.
Jos omista sukujuurista ei
ole itsellä tietoa, kannattaa
tutustua Verhon kirjoittamiin
kirjoihin, joissa päästään
1890-luvulle saakka. Torstaina 4. Verhon Timon
tutkimustyö alkoi jo vuonna
1961. Josef Petrej Kauhanojan
Perholta, Arkkiveisurunoilija
Tuomas Ragvaldinpoika, Loimaan väestöluettelo 1749 +
hakemisto, Mellilän Vähänperän ruotusotilaat ja Loimaan
maakirja 1875.
Pytty on ennenkin Punkassa pesty . On satumetsän
yö, kun tuolla pimeässä näkyy paljon tähtiä
taivaalla. Loimaa oli talonpoikaispitäjä, jonka lähes koko kantaväestö pohjautuu Niinijoensuun
Pietilän tilaan. Hoitopäivän aikana järjestettävään toimintaan ovat voineet tulla mukaan
myös päiväkodin ulkopuoliset lapset, sillä
piiri on kaikille avoin. Enää emme halua pitää
tietoa itsellämme, vaan on parempi julkaista tieto nyt, jotta
siitä voi olla muillekin hyötyä,
FM Toropainen kertoo ja viittaa
samalla elämän arvaamattomuuteen, koskaan ei voi tietää,
milloin tutkijan omastakin ties-
tä tulee osa historian lehtien
havinaa. huhtikuuta saakka Kitkonpuiston palvelukeskuksen käytävään kootussa näyttelyssä, johon
voi tutustua kello 8?16.
Ja vielä huomio, tekijät ilahtuvat aivan erityisesti, jos vierailijat kirjoittavat nimensä vieraskirjaan.. Liikkuvuus oli suurta jo siihen maailmanaikaan,
sillä neljännes loimaalaisista
oli muualta tulleita.
KIRJA ON tarkoitettu kaikenlaisille lukijoille, ei pelkästään
sukututkijoille tai historianharrastajille. Täällä on meidän satumetsä. Niin kuin esimerkiksi käsinuket, jollaisen voi tehdä vaikka
tarpeettomaksi käyneestä lapasesta, Anni-Kaisa
näyttää.
KUN KUVIA ja muuta on valmistunut paljon,
Kitkonpuistossa päätettiin järjestää taidenäyttely varta vasten, esittelemään sekä päiväkodin
omana toimintana että nimenomaan taidepiirissä syntyneitä teoksia.
Mutta mitäpä se taide oikeastaan on, sitä
onkin sitten jo vähän vaikeampi pukea sanoiksi.
. Paljon muutakin on ehditty, myös
päiväkodin omana toimintana. Itse olen tutkinut Loimaata
vajaat 30 vuotta. huhtikuuta 2013
8
Tarinoita Suomen suurimmasta
pitäjästä eli Loimaalta
. Saa tehdä kaikenlaista, me tykätään kyllä
hirveesti tehdä, joukkio sanoo yhteisenä näkemyksenään. Takana
monen tekijän
yhteinen työ,
joka kuvaa satumetsää.
Taiteilun iloa Kitkonpuiston päiväkodissa
. Niin että lapsen oma, persoonallinen jälki
näkyy lopputuloksessa, Mäkinen sanoo.
Mitä kaikkea onkaan aikaan saatu, on esillä
5. Metsässä on eläimiä niin kuin karhu
ja orava. Se on jotain aika hienoa. Työväenopiston
taidepiiri pyörii alle
kouluikäisillekin
Loimaa
Anu Salo
. Osallistuneet lapset ovat
5?6-vuotiaita, ja kokoontuminen on ollut Kitkonpuiston palvelukeskuksessa aina kerran
kahdessa viikossa, Kitkonpuiston päiväkodin
johtaja Taru Mäkinen kertoo.
Taidepiiri on ollut suosittu. Loimaan kiinnostavuuden
puolesta puhuu muun muassa
se, että Loimaa oli aikoinaan
Suomen suurin pitäjä ja seurakuntakin oli toiseksi suurin
heti Ikaalisten jälkeen.
. Vaikka päiväkodissa on muutoinkin tarjolla paljon
luovaa toimintaa piirtämisestä askarteluun,
voi taidepiiriin osallistumalla täydentää
mahdollisuuksia luovuuteen sellaisillakin
tekniikoilla, joita ei muuten olisi tarjolla.
Anni-Kaisan, Danin, Jeninan ja Taavin mielestä tekeminen on ollut oikein kivaa.
. Väestö lähtee
leviämään siitä ja myöhemmin
polveutuukin muun muassa
aatelisia ja valtakunnanvaikuttajia, Toropainen paljastaa.
Vuosikirja
sijoittuu
Filosofian
maisteri ja
historiantutkija Veli Pekka
Toropainen
paljastaa, että
Loimaasta
jäi vielä paljon tarinoita
myöhemmin
kerrottavaksi,
vaikka tänään
julkaistava
opuskin on
yli 300-sivuinen ja täynnä
hulvattomia
tarinoita sekä
vankkaa tietoa
1600?1800-luvun Saviseudusta.
1600?1800-luvuille, sillä siltä
ajalta on muun muassa vuoden 1749 väestöluettelo, josta
löytyvät kaikki asukkaat, heidän synnyinaikansa ja -paikkansa. Luettelosta voidaan
huomata, että paikkakunnalle
on tullut ihmisiä ulkomailta
saakka. Lintunaamareita he esittelevät
kovalla tohinalla, niiden toteutus on selvästi
kiehtonut
2 kpl/talous
KOFF III-OLUT 24-PACK
OLTERMANNI
5,95
/kg
22,08
/24-pack
max. Kodin
puhdistussetti vakiovarusteena.
. 010 764 5300
la
Puhelut 0,0835 /puhelu + 0,1209 /minuutti.
su
8?21
8?18
12?18
61-'&76 ?
hoitola . 21-vaihteinen.
. 18,48 + pnt 3,60
1 kg
/kpl
max. lk
Alkuperämaa Brasilia/Uruguay
NAUDAN SISÄFILEE
BANAANI
0,79
19,90
/kg
Valio
24 x 0,33 l, 7,92 l (2,33/l)
sis. huhtikuuta 2013
KAIKKI KERRALLA RATKAISEVAN EDULLISESTI!
Kärcher K2 Compact Home
PAINEPESURI
. parturi-kampaamo
2CTJCCV GVWUK PGVKUUÀ
Voimassa 1.4.2013?1.5.2013. Erittäin kompakti, kevyt pikkupesuri
kodin pieniin pesuaskareisiin. 9
Torstaina 4. Air Cushion -vaimennus kannassa
59,90
49,90
RATKAISEVAN
EDULLINEN
LISÄKSI S-ETUKORTILLA BONUS JOPA 5%!
LOIMAA
Hinnat voimassa 4.?7.4.2013
Rainbow
LANKKU- TAI
RISTIKKOPERUNAT
PALVELUSTAMME
PORSAAN ULKOFILEE
Palana tai pihveinä
Alkuperämaa Suomi
8,90
600?750 g (1,72?2,15/kg)
1,29
/kg
/ps
Equador
Rainbow
1. 2 kpl/talous
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p. Tyylikäs retkipyörä, joka sopii
maanteille ja kaduille.
299,?
prisma.?
Airwalk Sword
NAISTEN
VAPAA-AJAN KENGÄT
JDBug Stunt 143py
POTKULAUTA
79,95
?Skate-henkinen LifeStyle-jalkine naisille
. Takuu 2 vuotta.
129,?
Jupiter Distance
NAISTEN TAI MIESTEN
TREKKINGPYÖRÄ 28?
Merrel Embark Epic Moc
MIESTEN VAPAAAJANKENGÄT
. Tuplanauhat
?
?
?
?
?
Vapaa-ajan LifeStyle-jalkine miehille
elastinen ja nauhaton iltti
päällinen nahkaa ja hengittävää canvasta
antibakteerinen Aegis-käsitelty tvillivuori
välipohjaan integroitu nailonlevy lisää
jalkineen kiertojäykkyyttä
Var muureja, suuri ulkorak ja
hirsir pihasauna. tehty! Lattiat parkettia/
laminaattia! Vapaa! Mh. Kaavoituskatsaus toimii
MRL:n mukaisena ilmoituksena kaavoituksen vireilletulosta
uusien kaavatöiden osalta.
Kaavoituskatsaus pidetään nähtävillä 4.4. Tässä kiva talo,
vähän laittamista. Maalaismaisemissa -81 rak.
peruskunt. 663276
Loimijoen OP-Kiinteistökeskus
Väinämöisenkatu 6,
32200 Loimaa
0500 977501
0400 656780
3-4h+k=77 m2. Tied. p16.30.
klo
Soita ja sovi esittely:
Asuntokaupan
uusimmat!
uu
simmat!
Tervetuloa
kaupoille!
Keskustan tuntumassa!
Remontoitu!
KERROSTALOHUONEISTO
Loimaa Lönnrotinkatu 3 h,k, 2xS n
100+58 m2 Näpsäkkä 60-luv talo eritt
hyvällä paikalla, kaikki tarvittava käden
ulottuvilla. Hp 158.000,- H Einola
0400-536547
k 658707
RAKENNUSVALVONTATAKSA
3h+k=78,5 m2. Hp 95.000,- H Einola
0400-536547
k 671431
RT-pääty 2h, k, s 60 m2 + yläk.
20 m2 lähellä päivittäispalveluja.
Alak. Edullista asumista! Hyvät yhteydet. Tulokset:
T14v: 1) Linda Levomäki
7.13.
T12v: 1) Heidi Eskola 6.28, 2)
Miia Rantala 10.01.
T10v: 1) Mette Leppikoski
6.16, 2) Elisa Lahtinen 6.43, 3)
Milla Rantala 7.21.
T8v: 1) Lotta Levomäki 14.59.
T6v: 1) Laura Levomäki 5.28.
P6v: 1) Viljami Kuusela 4.07.
P8v: 1) Akseli Kuusela 8.50.
TULOSPÖRSSI
RATSASTUS Seuratason kouluratsastuskilpailut Valmennuskeskus Loimihaassa 24.3.
Luokka 1, Aikuisohjelma
2002: 1) Tuulia Salonen/Kihin
Jussi 62,14 %, 2) Caj Rücker/
Hessin Vihtori 60,71 %, 3) Anna-Leena Mänki/Täpi 60,00 %,
4) Sanna Eeva/Donellis Paladin 59,05 %.
Luokka 2, C-merkin kouluohjelma 1997: 1) Kerttu Kouri/Pilven Lahja 71,39 %, 2) Virpi
Virtanen/Hilma-Liina 61,67 %.
Vuokrattavana:
Rt 2h+k+s= 60 m2,vapaa
Kt 1h+tupak.+s= 45 m2,vapaa
01.05.
Kt 2h+kk+wc= 45 m2, vapaa
Hirvikoskella
Kt 2h+k= 61 m2, vapaa 01.05.
Kt 2h+k+s= 61 m2, vapaa
Aktiivista, asiantuntevaa
kiinteistönvälitystä
jo yli 25 vuoden ajan!
Loimaa 04.04.2013
Koulutuslautakunta
LOIMAAN KAUPUNGIN
KAAVOITUSKATSAUS 2013
Loimaan kaupunginhallitus on hyväksynyt kokouksessaan
25.3.2013 MRL 7 §:n mukaisesti laaditun kaavoituskatsauksen
vuodelle 2013. 02761 1152 Vastaanotto vain ajanvarauksella
LOIMAAN SEUTUKUNNAN KUNNANELÄINLÄÄKÄRIT
Ajanvaraus arkiaamuisin klo 8:00 . Edulliset
asumiskustannukset, kaukolämpö. huhtikuuta 2013
10
Omakotitalot
Turuntie 14, 32200 Loimaa
Puh. Hp 119.000,- H
Einola 0400-536547
k 671291
OKT 5h, k, s 119 m2 huolella pidetty, toimiva koti aivan Alastaron
keskustassa. 100.000 ?. Ympärillä on
himmenevää valoa.
Illan hämyssä soivat monipuoliset sävelmät, joita esittävät Armi Haatanen, Kaija
Saukkola, Sanna Vihervirta ja
Vesa Rasta laulusolisteina.
Sanna Vihervirta soittaa
huilusoolot, Jukka Lahtonen
kontrabassoa, ja Vesa Rasta
Lisätiedot ja hakuohjeet: www.loimaa.?/Avoimet työpaikat ja
www.mol.?
Loimaalla 3.4.2013
Loimaan kaupunginhallitus
Ammattiopinnot
kiinnostavat
LOIMAA Lounais-Suomen
koulutuskuntayhtymän opiskelupaikkoja haki kevään
yhteishaussa yhteensä 2 473
nuorta, joista 603 oli ensisijaisia. Myydään määräalana, tontti n. 89.000,- Tied.
Mäkinen 0400-536941
k. 189,60?/kk.
HP. Lämmin työtila 19
m2, autotalli + var.tilat. 65.000,- Tied. Loimijoentie 74, 32440
ALASTARO. Loimijoentie 74, Alastaro). 342 6649
0400 . klo 19.
PIENELÄIMET 0600 12 444
Pieneläinklinikka Tuhatjalka , Läntinen Pitkäkatu 17, Turku
02 -7631 034, 0400 . kerros. OIKOTIE 7641 631
Pertti Äikää 0500-320 751 . Läpi
talon huoneisto! Taloyhtiössä
uusittu mm. 200 m². wc, hyvät komerotilat. (02) 763 1888
Vapaa-ajan asunto
.
e 5.4
Es. Mh. Vesikiert. Upea kokonaisuus lähellä kaupungin palveluja. 8.5.2013 Loimaan
kaupungin teknisessä ja ympäristöpalvelukeskuksessa (os. Katsaus on nähtävillä myös kaupungin kotisivuilla (www.loimaa.?/kaavoitus).
Heimolinnankatu 14 LOIMAA
P. Yv. lämmitys, kattila varaaja uusittu -09, pesuh.uusittu -02, sauna -11. Taloa peruskorjattu 2000
luvulla. 227 045
02 - 486 7511, 050 . 223 272
0500 . Ristimäenkulmantie 400, Metsämaa.
Heli Harteela
Tarja Keskitalo
Loimaa Inkilä 4h+k+ph+s 124 m2 /
141,5 m2. 670033
Toimitila
Loimaa Petäjämäentie 5 h,k,khh,S n
146+4 m2 Tässä turvallinen ostokohde, välillä -06 ja -11 tehty laajamittaiset
uudistukset huolella, kestää tarkastelun.
Vanha vehreä alue, talo 40-luv ja laaj -69.
Sähkö- ja puulämm. Tilat yhdessä tasossa,
reilun kokoiset huoneet. Hp. 85
m2 perusteellisesti korjattu 1949
valm. tai
p. (02) 762 3015, 0400 692 753
Tule kaupoille
Kiinteistönotariaattiin
UUTTA LOIMAALLA
TÄYSIN PERUSKORJATTU TALO SAMMONKADULLA
2 kpl 180 m² huoneistoa 5h+k+sauna+ph+sisäparveke. Tontti 8840 m2 ja vähä puustoakin. 188,40?/kk.
HP. Myydään kokonaisuutena
tai kahtena erillisenä osakehuoneistona hinta 190.000 euroa huoneisto.
Vaihto eri kohteisiin mahdollinen. ikkunat! Vuokrattuna. 730 m2. (02) 762 3015, 0400 692 753
121. Waurionkatu
6 B17, LOIMAA. n.
75.000?, lainaos. . Suojainen
etelän takapiha, katettu uima-allas.
Hp. Tilaisuudessa kannetaan kolehti
oman seurakunnan musiikkityölle.
Ulla Skogström, Loimaa
Kirsi Soini, Loimaa
W.K. Hinta 375.000?. 134.000 . Pauli Hyrkäs on
taustalaulaja, Tapio Laurila
pianistina.
Ohjemassa esitetään letkeitä, svengaavia gospellauluja, negrospirituaalia, sooloja,
duettoja ja kvinttilaulua, joista
hehkuu kevät ja sen äänet. Parveke
etelään! Taloyht. 8:00 sekä pyhäisin ja viikonloppuisin
eläinlääkäripäivystys on numerossa:
HYÖTYELÄIMET 0600 041 451
Puhelu ohjautuu alueen päivystävälle eläinlääkärille
valitsemalla päivystysalueen numeron 2. Vesikoskenkatu 3 A3, LOIMAA.
Valm.v-57. kerros. Laminaattilattiat, lasitettu parveke länteen.
Valm.v-79. laattalattia, monikäyttöinen
yläkerta, erill. juuri uusittu
viemärit,käyttövesip., sähköistys! Pesuh.- ja keittiörem. Tukikelpoista salaojapeltoa, digitoitu
pinta-ala 7,12ha (6 lohkoa) ja
metsää 6,29 ha (puustonarvolaskelma) Kirjalliset tarjoukset
toimistooni 22.04.2013 mennessä!
Kuoreen tunnus
?maatilatarjous?
Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset!
Tied. n. 2. Tontti 1044 m², Rakennusoikeutta jäljellä n. talo, jossa toimiva tilankäyttö. tilava koti. 43.900?,
Vh. Suuri kell.krs ja vielä 2 saunaakin, ei tule ruuhkaa. Kaukolämpö. 119.000?/tee tarjous
Katso lisätiedot ja kuvat
www.loimaanasuntopalvelu.com
Myydään tarjousten perusteella!
Joko kaikki yhdessä tai erikseen!
MAATILA
(rakennukset, salaojapeltoa ja
metsää) Pellot Oripää/Oripää,
Oripää/Tanskila, Säkylä/Korpi ja
metsä Säkylä/Isosäkylä. Katso
tarkemmat tiedot www.loimaa.. 1.140
m2. Lemminkäisenkatu 9, Loimaa
Loimaa Hennijoki 2h+k+ph+s 78 m2.
Luonnon rauhaa hakevalle ja hiljaisuutta
kaipaavalle. Domus-keittiö, puuliesi, pystymuuri, sähkö lisänä, uudet ikkunat
ja ulkovuori. Päätyhuoneisto, ikkunat kolmeen
suuntaan! 4. 72.000?/tee tarjous
Remontoitu, valoisa
näköalahuoneisto!
KERROSTALOHUONEISTO
Loimaalla, 28.3.2013
Ympäristölautakunta
KIRJASTONHOITAJAN TOIMI
Loimaan kaupunginkirjastossa on haettavana kirjastonhoitajan toimi. 512 6027
0500 . 4000 m2. Brandys, Oripää
Tarja Orava, Yläne
Liisa Savo, Pöytyä
Johanna Auranen, Koski Tl
Sininen hetki Ypäjän kirkossa
su 7.4. Hp. Vesikate uusittu
-08. Hirsirunkoinen ryhdikäs talo ja
useita piharakennuksia. Taksa on
nähtävänä ajalla 4.4 . Aloituspaikkoja on yhteensä 724.
Loimaan tulosalueelle ensisijaisia hakijoita oli 417, joista
Loimaalle haki 296 ja Lietoon
OPETTAJAN VIRKOJA JA
KOULUPSYKOLOGIN TOIMI
LOIMAAN MAASEUTUPALVELUT,
TUKIHAKUKOULUTUKSET
to
ma
ti
to
4.4.
8.4.
9.4.
11.4.
Kyrö, Elisevaaran oppimiskeskus
Oripää, valtuustosali
Loimaa, Evankelinen kansanopisto
Ypäjä, Hevosopiston auditorio
Koulutus alkaa klo 17.30 kahvitarjoilulla.
Kouluttajana toimii Anna Setälä TERVETULOA!
Lomakkeiden vastaanotto lähipalvelupisteissä: lisätietoja www.
loimaa.?/maaseutupalvelut tai maaseutupalvelut@loimaa.. tai mol.?.
Vapaa-aikalautakunta
JUURI SE OIKEA OSOITE.
Loimaan kaupungin perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa on haettavana
välityskulut alkaen 1800,- + alv.
OKT 2h, k, kph ja yläkerta n. Se
tarkoittaa sitä, että yksi päivä
elämässä on jälleen painumassa mailleen. 9:00
rumpuja. Iso lasitettu terassi aamupv. Taksa tulee voimaan 1.5.2013.
Loimaalla 28.03.2013
Ympäristölautakunta
?Idyllistä 50-luvun kerrostalotunnelmaa. (02) 7622 200
www.loimaankiinteistonotariaatti.?
TULOSPÖRSSI
HIIHTO Loimaan Jankon, Leiskun ja Voiman Sarjahiihdot
27.3.2013. Kaivovesi
sisään, sisä wc / puucee. 78.000?/tee tarjous
Loimaan kaupungin ympäristölautakunta on 27.3.2013 §
44 hyväksynyt uuden rakennusvalvontataksan. Vhp. ja esite-/karttatilaukset
p.0400-692753.
Aktiivista, asiantuntevaa
kiinteistönvälitystä
jo yli 25 vuoden ajan!
Heimolinnankatu 14 LOIMAA
P. Mäkinen 0400536941,
k. Aloituspaikkoja tulosalueella on 488, joista Loimaalla
377.
Loimaalla eniten ensisijaisia hakijoita oli audiovisuaalisen viestinnän, liiketalouden,
hiusalan, talotekniikan sekä
sosiaali- ja terveysalan koulutukseen.
Letkeästi kohti kevättä
Ypäjän kirkon tähtitaivaan
alla siirrytään musiikin säestyksellä siniseen hetkeen. 223 273
050 . Pinta-ala n. !
Siistikuntoinen!
KERROSTALOHUONEISTO
Loimaa Alastaro Myydään tarjousten
perusteella Alastaron keskustassa oleva
Seuraintalo. Iso terassi. Tilat kahdessa
kerroksessa, lisäksi kellaritilaa. Katsauksessa esitellään ajankohtaisia kaavaasioita sekä niiden käsittelyvaiheita. Autokatos ja lämmin
varasto. Hakuaika päättyy 12.4.2013 klo 15.00. Torstaina 4. T. Nurmenpolku
8 B16, LOIMAA. Alpo Isokallio 040-821 7345
Kaija-Liisa Suominen 050-372 1166
LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY
Turuntie 10, Loimaa p. 18.4.2013 välisen ajan Teknisessä ja
ympäristöpalvelukeskuksessa, os. 224 377
Arki-iltaisin ja öisin klo 16:00 . 132.000 . Tontti 6730
m2. Loimijoentie, Alastaro
Oripää Turuntie 3 h,k,aula,S n 125+45
m2 Hienolla rinnetontilla vankka 20-luv
hirsit, joka uudistettu 80- ja 00-luvuilla suuresti. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai
hylätä tehdyt tarjoukset. Hv. Mäkinen
0400-536941,
k 670346
Meidänkin kohteet osoitteessa
Hannu Einola
0400 536 547
Matti Mäkinen
0400 536 941
YMPÄRISTÖNHOITOKATSELMUS
Loimaan kaupungin ympäristölautakunta suorittaa 15.4.19.4.2013 ympäristönhoitokatselmuksen asemakaava- ja
muilla taajama-alueilla. Katselmuksessa todetaan ovatko
rakennukset ja rakennettu ympäristö rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa, eivätkä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.
Havaituista puutteellisuuksista ja määräajasta niiden poistamiseksi ilmoitetaan kunnossapitovelvolliselle kirjallisesti.
3h+k+kh=79 m2. Leivinuuni / puuhella ja kaksi pystymuuria löytyy
Peseydy reippaasti, sulje
suihku saippuoinnin ajaksi, älä lotraa. 11
Torstaina 4. 5 675 kertaa
vuodessa kaivolle 10 litran
ämpärin kanssa. Hanki vettä
säästävä suihkupää, joka
vähentää kulutusta noin
kolmanneksella. Ojakkaanhaara 81.
Maksuunpanoluettelo nähtävänä.
Tervetuloa!
Hoitokunta
SUONKULMANTIEN ja
LAAKSOVIRRANTIEN
tiekokous
keskiviikkona 10.4. Käytetyn veden kokonaismäärästä
noin 40 prosenttia on lämmintä vettä, jonka lämmityk-
seen kuluu noin viidennes
kotitalouden energiankulutuksesta. 010 229 5500
fax 010 229 5503
www.hj.?
Asianajotoimisto
ILPO KNUUTILA KY
Varatuomari Ilpo Knuutila
Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa
puh. huhtikuuta 2013
EKOVINKKI
56 575 litraa
Sen verran vettä jokainen
meistä kuluttaa vuoden aikana, sillä päivässä kuluu
keskimäärin 155 litraa. huhtikuuta klo 18.00
Kokouksen jälkeen esitelmän pitää Yliluutnantti Pasi Vuorinen aiheesta kokemuksia Afganistanista ja kouluttajana Porin
prikaatissa.
Johtokunnat klo 17.30
KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN
KOKOUKSEEN
Metsämaan Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
24.4.2013 klo 18.00 alkaen Metsämaan Osuuspankin toimitalossa osoitteessa Metsämaantie 624, 32270 Metsämaa.
Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat:
1)
2)
Osuuspankin sääntöjen 13 §:ssä varsinaiselle
osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat
Osuuspankin hallinnon jäsenten nimityksiä valmistelevan
toimikunnan jäsenten valinta.
MELLILÄN
METSÄSTÄJÄT RY
Ylimääräinen kokous sekä
peurakokous Metsästysmaja Pahkapirtillä perjantaina 12.4.2013 klo 18.00.
Käsiteltävät asiat: Peuranmetsästyssäännöt, Peuranmetsästyksen kevätkokous.
Paikalla on oltava kaikkien
niiden, jotka aikovat osallistua
syksyn peurametsälle.
Tervetuloa!
Johtokunta
Kokousasiakirjat
Pankin tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä
4. (02) 762 4010,
fax (02) 762 1321
gsm. Ja
melkein sama määrä vettä
menee viemäriin jätevetenä,
mikä taas kuormittaa puolestaan jätevedenpuhdistamoa.
Voit helposti vaikuttaa
omaan veden kulutukseesi mukavuudesta tinkimättä. Se tekee
15 ämpärillistä päivässä. Kuulostaako paljolta. (02) 762 2888
fax (02) 762 2313
www.heikkirantanen.?
toimisto@heikkirantanen.?
Asianajotoimisto
MARTTI TUOMINEN
Myllyojantien
Asianajaja Martti Tuominen
vuosikokous to 11.4.2013
klo 19.00 Rauno Hakalassa,
Myllyojantie 446.
Hoitokunta
Vareliuksenkatu 2,
32200 Loimaa
puh. 0500-531 759
ilpo.knuutila@asianajot.?
www.asianajot.?
Asianajotoimisto
HEIKKI RANTANEN OY
AA, VT Heikki Rantanen
Kauppalankatu 9-11 B
32200 Loimaa,
puh. päivästä huhtikuuta 2013 alkaen pankin pääkonttorissa.
Osallistumisoikeus osuuskunnan kokoukseen on jokaisella pankin
jäsenellä.
Loimaalla, 26. klo 18
Raitisojalla.
Tervetuloa!
Hoitokunta
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
ma 15.4.2013 klo 18.00
Metsämaan Osuuspankilla.
Tervetuloa!
Hallitus
TEEMULANTIEN
VUOSIKOKOUS
pe 19.4.2013 klo 18.00
Luamupuati Volter.
Hoitokunta
ALASTARON
MAATALOUSNAISET
VUOSIKOKOUS
keskiviikkona 10.4 klo 18.00
Loimaan taidetalossa.
Esillä sääntömääräiset asiat .
Tervetuloa !
ALHONKEDONPETÄJOEN
YKSITYISTIEN
VUOSIKOKOUS
perjantaina 19.4.2013 klo 18.00
L-S Tilipalvelun tiloissa
os. Älä tiskaa
juoksevan veden alla, äläkä
valuta vettä koko hammaspesun ajan, vaan käytä mukia.
Vettä säästyy merkittävästi
myös uusilla vesikalusteilla,
jotka käyttävät lähes puolet
vähemmän vettä kuin parikymmentä vuotta sitten.
Vedenkäyttöön kannattaa
kiinnittää huomiota, sillä
säästämällä vettä voi säästää
luontoa ja energiaa. klo 19.00
Lähteellä.
Hoitokunnat
Johtokunta
Asianajajia
Asianajotoimisto
HANNELE JÄRVINEN KY
AA, VT Hannele Järvinen
Väinämöisenkatu 6 B
32200 Loimaa,
puh. Jos esimerkiksi
lämmität talosi kaukolämmöllä (keskimääräinen kulutus 20 000 kWh/v) ja lämmityslaskusi on noin 1 450
euroa vuodessa, pelkästään
veden lämmitykseen kuluu
jopa 300 euroa vuodessa.
Voit mitata oman vesijalanjälkesi ja kokeilla, miten
paljon voit valinnoillasi vaikuttaa: www.vesijalanjalki.
org, www.vesijalanjälki.fi.
Tuomas Jokiniemi
Valonia
KOKOUKSIA
Metsämaan VPK:n
Loimaan Reserviupseerit ry.
Loimaan Seudun Reserviläiset ry.
KEVÄTKOKOUS
Loimaalla Ankkuripaikassa torstaina 18. päivänä maaliskuuta 2013
METSÄMAAN OSUUSPANKKI
Hallitus
KOULUT/KURSSIT
Karhula-Piltolan
Kyläyhdistys ry
Kevätkokous to 11.4.2013
klo 18 Piltolan Pirtillä.
Tervetuloa!
Johtokunta
Hallin Ylätien
Yksityistien
vuosikokous to 18.4. 0400-530 741
martti.tuominen@atoimisto.?
0400 325 863, 0500 325 863
ON KESÄRENKAIDEN AIKA!
g-Grip
175/65 R 14 82T
Hitris
205/55 R 16 91H
45?
/kpl
KONEPÄIVÄT
Yläneellä perjantaina 5.4.
Oripääntie 997, klo 10-16
E
Kaikkiin yleisempiin
henkilöautomerkkeihin
voimassa vappuun asti.
Meiltä KEVÄTHUOLTO skoottereille.
Olemme valtuutettu
Peugeot -skoottereiden huolto.
Myös muut pienkoneet
LL
LUE SE!
Siinä on aina tuplasti älliä.
LL, Saviseudun paikallisin
Teemana
maa- ja metsätalous
a
ukset j än
a
r
a
v
s
Ilmoitu tot viimeistä nessä
-aineis . Kuvat julkaistaan lähettäjän
vastuulla. Kuvan voi myös
tuoda ja maksaa lehden
konttoriin.
Onnittelut ehtivät saman viikon
lauantain lehteen, kun
ne tuodaan viimeistään
torstaina.
Palautamme
kuvat, joiden mukana on
postimerkillä varustettu
palautuskuori.
- Kymmenen
K
vuotta,
tt eikä
ikä yhtään
htää suotta
tt -
NOUTOPISTE
Kyrössä,Porakalliontie 3
Myös peittauspalvelu
ja laitevuokraus
Ota yhteyttä ja sovi noutoaika
TILAPEITTAAJA REIJO HARTIKKA
P. Makkara/kahvitarjoilu
. Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.
. Kirjoita kuvan
taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. kierrätysmaksun, asennukset lis. Mepu DCR 400 -kuivuri
13.15 - 13.45 Opastettu tehdaskierros
Muut esittelijät tapahtumassa:
Metalli ja LVI
Lundgren Oy
Mepu Oy | Mynämäentie 59, 21900 Yläne
p. Maksimimerkkimäärä 140. öljyn ja suodattimen
työ veloituksetta
C
CITY
NAME
LOIMAA
Lamminperä
Street
name 4,
puh.xxxx
(02) 7621
p. Jukka Ahokas, Helsingin yliopisto
11.30 - 11.50 Tietoisku biolämmityksen suunnittelusta, Säätötuli Oy.
Käyttäjäkokemuksia: Jarkko Laitila
12.00 - 13.00 Huutokauppa, myymme mm. (02) 762 4844
LL
Lauantaina 13.4.
Toivotamme nuorille yrityksen
jatkajille menestystä!
59,-
70dB
Voit ostaa renkaat myös
verkkokaupastamme.
LL
Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita menneistä vuosista!
sis. esittelykappaleet nyt edullisesti
13.00 - 16.00 Retkikohteena Rekola, Yläne,
nähtävänä mm. (xx)
xxx 000
LL
ÖLJYNVAIHTOHUOLTO
F
Palvelemme myös lauantaisin klo 9-14.
Samuli Rintala
050-512 5728
TARJOUS!
69dB
Varaa renkaanvaihtoaika netissä!
Tapio Rintala
0500-257 280
Teollisuuskatu 2, Loimaa
C
Hinnat sis. Valtuutetun Agri-sopimushuollon
avoimet ovet
HUOM! Uusi osoite
65?
/kpl
www.loimaanlehti.fi. (02) 275 4444 | mepu@mepu.com
www.mepu.com
KULTAKASVU
Onnea!
Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 15?. klo 9 - 15
Esittelyssä hakeuuni, vaunukuivurit, Twister-siilot, GHR- ja Wheatheartkuljettimet sekä muita Mepun tuotteita. Etutilaaja 12,50?. Kahden
palstan 30?. Vaihtokonetarjouksia
. Etutilaaja
25?. Torstaina 4. Hinta sisältää alv. klo 16 men
ma 8.4
Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020
Fax 02-763 1233
sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
LOIMAAN LEHTI/ilmoitukset PL 2, 32201 LOIMAA
Auto- ja
pienkonekorjaamo
Teollisuuskatu 2, Loimaa P. hintoihin. Kone-esittelyjä
. (4 riviä).
Suorita maksu lehden tilille
FI08 5239 0010 0031 37.
Lähetä kuva postitse os.
Loimaan Lehti Käsityöläiskatu 10 32200 Loimaa tai sähköpostilla
ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Paikalla on myös soppatykki.
Päivän ohjelma:
09.30 - 10.00 Opastettu tehdaskierros
10.00 - 11.30 Luento viljankuivauksen tehostamisesta,
prof. huhtikuuta 2013
12
Avoimet ovet
Pyydä
myyjiltämme
kevättarjous
tuotteistamme
Keskiviikkona 10.4
9?18
. PESULAPALVELUJA
. Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. Meillä on nyt
myös nettiajanvaraus. www.jormalaaksonen.net
Proteesiasioissa
Teitä palvelee
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo
Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12.
Muina päivinä tilauksesta P. PA I K A L L I S TA O S A A M I S TA PA R H A A S TA PÄ Ä S TÄ . Tuulilasit
. 8?17.30, la 8.30?14
LOIMAA
www.lpr.fi
. 02 762 1350, 0500 741 437, Ps. Hinausapu 24 H
. 050 350 6983. KORUDESIGNTARVIKKEET
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa.
P. Autovuokraus
P. Aggregaatti (160XT)
. AUTOKORJAAMOITA
. KAUNEUSHOITOLOITA
Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3 &
Seppälänkatu 10, Loimaa P. 050 321 8085.
Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14
P. 050 560 4701. 050 2279
. www.sabrina.fi
. 050 361 3670
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa
P. KÄDENTAITOTUOTTEET
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/
KEHYSTÄMÖ NYYTTI
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Ikkunatummennukset
. Jätehuolto kaikille kiinteistöille . Pesut, kesto- ym.
. INVATAKSIPALVELUITA
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa
puh. Huolto, korjaus . HYVINVOINTIPALVELUJA
Intialaista päähierontaa & energiahoitoa, Asta Kilpi
P. PA LV E LU H A K E M I S TO
. RATSASTUSTUNNIT
4URUNTIE . 0400-536 303 . BETONITUOTTEITA
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa.
P. 044 27 47 402, www.fyspepe.toimija.fi
. JUHLA- JA PITOPALVELUITA
Hannes Huhtala
RAKENNUSALAN
PALVELUT
. KAIHTIMET JA MARKIISIT
. PIHAPUIDEN KAATOA
. KELLOLIIKKEITÄ
Kello- ja koruseppä LANKINEN
. Maalaus, peltityö . Rengasmyynti
. Ota yhteyttä!
. PERÄKÄRRYJÄ
. 02-762 5100
Ark. 040 7323 638, Loimijoentie 78, Alastaro
Fysioterapia, Petteri Penttinen, Kuusitie 1 Loimaa,
P. (02) 762 8326
Alastaron
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
Renkaat ja rengastyöt
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Kolarikorjaukset
Katsastuspalvelu
Hinauspalvelut
Ilmastointihuollot
Loimijoentie 99, Alastaro P. Finikor-ruosteenestokäsittely
. Ajojärjestelmä
. Nostokorkeudet
16 ja 9,5 m
DINO 160 XT
DINO 95 T
Pasi Markula ky
0500 770606
. huhtikuuta 2013
. Paperin, pahvin ja kartonkien keräys . 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
ZZZ ORLPDDQOXNNR À
. 13
Torstaina 4. Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 9?14
Pietilänkatu 11, Loimaa p. Automyynti
vahaukset
. www.artemiina.fi
NRQHYXRNUDXVWD
. 040 535 6973
Avoinna ti?pe 10?17, la 10?13
www.kadentaitonyytti.?
Sertifioitu
märkätilojen
VEDENERISTÄJÄ
VTT
050 516 3027
Ville
. 0400 398 421, www.sormuslankinen.?
0UH sOLLIPEKKA VIENONEN SEUTUPOSTI FI
. Kaivojen tyhjennykset
sekä viemäreiden
avaukset . RAKENNUSTARVIKKEITA
t 1665"7"3","611" t *,,6/" +" 07*
,"611"t 3",&//645"37*,&,"611"
t 0." "4&//641"-7&-6
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset
sekä saunatilojen sisustukset! . SÄHKÖLIIKKEITÄ
Testattu vetoaisa
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. Siirtolavojen vuokraus
ja toimitus
Puh. HENKILÖNOSTIMIA
. RAKENNUSTÖITÄ
Roskat pois nurkista!
. (02) 7622 393
. TAKSIPALVELUITA
P. 02-724 7851, 763 1031
p. ,/)-!!sWWW PIHAPORTTI l
. 044 536 9469
Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kivenkatu 7
www.paija.. RUOSTESUOJAUKSIA
. VALOKUVAAMOJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi.
Katja Laine. RAVINTOLOITA
. PAINOPALVELUJA
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit.
Loimipaino Loimaa. 045 1263170, pekka.salonen@mellilantili.?
Sahantie 2 as. 050 562 4803.
. 040 197 97 97
www.loimaantaksipalvelu.?
. PARTURI-KAMPAAMOITA
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW
VHNl LRQLMDONDN\OS\
$YRLQQD PD SH OD
WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
$MDQYDUDXV
S WDL ZZZ WD]]L À
Ravintola - Kahvila
Avoinna : ti - pe 09.00 - 18.00
la
12.00 - 22.00
su
12.00 - 16.00
A - oikeudet
Kauppalankatu 13, Loimaa
0400 - 592549
www.greenway.fi
p. TYÖVAATTEITA
KOTIMAISET MIRENA TYÖASUT
0LWWRMHQ PXNDDQ VXRUDDQ YDOPLVWDMDOWD
%URGHHUDXNVHW PDLQRVWHNVWLLOLW NRUMDXVRPSHOXD
PLUHQD DVXW FRP $VXWXVWLH /RLPDD
. VAKUUTUSYHTIÖITÄ
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
HiusStudio
Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14
Myös sopimuksen mukaan.
Koulukuja 7, Loimaa
Ajanvaraus p. 045 - 874 6600
Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.?
Palvelutarjontamme löydät netistä!".
www.pohjantahti.?
. SIIVOUSPALVELUJA
Loimaan Suutari P. 767 1524 . 414 8400
www.akrdata.?
. P. LOUHINTATÖITÄ
P. 0500 535 377
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
Loimaa
JARKKO AAKIO
Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet
Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille
. 040-7527 353 www.ryotintila.?
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736.
Palvelemme ma-pe klo 10-17.
VTS Seppo Toivonen, puh. 0500 478 344
Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
. TILITOIMISTOJA
MELLILÄN TILI JA ISÄNNÖINTI OY
kirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset,
taloyhtiöiden isännöinnit, asiakirjat mm. 040 535 0576
Tampereentie 51
040-720 7310
Soitinliike
PikkuRokkari
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307
ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.?
. 050 527 6332.
Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 045 2044 776
www.ravintola-ata.com
Kysy ilmainen tarjous.
Ravintolassa A-oikeudet
ma-to 10-22.00,
pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu
Hyvät kokous- ja
koulutustilat
9?
Sahantie 5 Mellilä
www.lounaspaikkamellila.. Myös hartaat muistotilaisuudet . TIETOKONEITA
Turuntie 10
Loimaa
P. perukirjat.
puh. 2, 32300 MELLILÄ, www.mellilantili.?
. Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 040 867 9053
1+6 hlö
0400-805285
www.loimihaka.?
LOUHINTA- JA KAIVINKONETÖITÄ
Arvioinnit veloituksetta
Jasa Poraus, Loimaa
puh. 0500 530 807
LASIT JA LASITUSTYÖT!
sKIRKKAATLASIT
sKORISTE
JAERISTYSLASIT
sIKKUNOIDENKORJAUKSET
sLISTAT. 0400-223 964
Taksi
RATSASTUSTUNNIT
PONIKERHOT
0UH
3DDUL MD S\|UlWXROLNXOMHWXNVLVVD
NHODNRUYDXV VXRUDDQ DVLDNNDDOOH
Puh. Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
Taksi Jyrki Ala-Nissilä
. MUSIIKKIPALVELUJA
Ryötin tila
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
ILPO LAUNONEN
Kauppalankatu 5-7 Loimaa,
p. LVI-LIIKKEITÄ
TAKSIPALVELUA
Loimaa
P. SUUTARI- JA AVAINPALVELUT
. P. 046 810 2432
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.?
P. (02) 763 1997, 0400 812 588.
0400 765 351
Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa
P. P. AUTOKOULUJA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu
. VERHOOMOJA
Verhoomo Velar
040-5821805
Viljavarastontie 6, Loimaa
verhoomovelar.?
. KONEVUOKRAUSTA
Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset, tarrat.
J & S Subcontracting Oy, P. JALKAHOITOLOITA
. JÄTEHUOLTOA
1 + 6 henkilöä
1 + 4 + invavarustus
Loimaa Taksi
5-7,
P. 02-550 2400, fax 762 2790
VUODEN
KOKEMUKSELLA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. 0600 91444
Loimaan
Aluetaksi Oy
Kauppalankatu 2, p. Perävaunut . KOIRAHOITOLOITA
. 010 322 4570
"70*//" ." 1& +" -"
. 040 968 9880.
. 0400 293 576.. 0400 223 535, 0400 223 235.
Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10,
P. 044 7442 310
ZZZ ORLPDDQDOXHWDNVL À
050 326 2369
. 040 779 2214 Opinkuja
Loimaa
Pekka
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala
P. BRODEERAUKSET
25
s!3%..5+3%4s4!26)++%%4s355..)44%,5
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenla
kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa.
DMRNRUWWL FRP
3 9HVLNRVNHQNDWX /RLPDD
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. 040 7499 159, www.arjalka.fi
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8
Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää
Leila Toivonen p. LASITUSPALVELUITA
Idyllinen
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla,
aidolla lähiruokakeittiöllä
Eksoottisen erilainen
Menninkäissavusauna
Loimaa
Invataksi 1+8
Huom. 044 3056900
www.loimaantaksi.com
P. Trailerit . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön.
www.neliopinnoitus.fi P. www.j-s.fi
Alkuperäistä loimaalaista
taksipalvelua!
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
www.loimaanelainhoitola.?
p. KIINNITYSTARVIKKEET
Päivystys lasirikoissa:
puh. 040 963 3956 / 040 962 7023
www.loimaanliikennekoulu.?
. Varaosat
Tmi: Esko Salminen
http.//personal.inet.?/yritys/jyty Alastaro p. Pyörätuoli ja paarikulj.
Kela-ajot suorakorvaus
. 0400 741 441
. 0500 929 227. HAMMASTEKNIKOITA
Loimaan
Kauppatorin Taksi ay
Tapio Harjula 0500 741 544
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski)
Puh. 050 360 2597
02 588 8021.
Kaikki
KENGÄT -11 %
myös
my
ös kampanjahinnoista
sken
en ke T
d
i
ö
j
i
äv E FARKU
to-la k
M
V
R
A OM
Sek
kä paljon muita
Sekä
TARJOUKSIA!
Liesi
muurattuna
Vesikoskenkatu
V
ik k k
17,
1 Loimaa
L i
p. Tytyrin kaivos, Vironperä ym. ja 11.7. www.loimaansarasport.?
keittiössäsi
tarjoukset voimassa huhtikuun loppuun
Paistouuni lasiovella.
Tiilenväri: punainen,
luonnonvalkoinen tai
malminruskea
Lieden mitat 106 x 66
* RIPSIEN PIDENNYS 90?
* RIPSIPERMANENTTI 45?
* DETOX- KEHONPUHDISTUS
5 krt / 100?
* SUIHKURUSKETUS
koko vartalo 32?, kasvot/decoltee 15?
* VÄRIPAKETIN (sis. OSRAM
MURTOHÄLYTTIMEN
( paketin arvo 995 euroa )
???????Ú ??????. Torstaina 4. 02-762 2848
PERJANTAINA
5.4. ???????Ú?
piha-alueiden kunnossapito
nurmikonleikkuut
talvikunnossapito
Turuntie 73, 32200 LOIMAA, Puh. pl 105, 10650 T:s
www.tiimi-ikkunat.?
välittää ilmoituksia kaikkiin
sanoma- ja paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. mm kalkkikivilouhos 78,-
Saariston historiaa
8. ja 26.6. kulj. Härkälä, Hovila ym. ENSTO . ?. 762 1047
GM Daewoo Matiz 1,0 8V Base 5d
-04 2950?
Mercedes-Benz C 200 CDI BE A Classic -09 22750?
Mercedes-Benz C 200 CDI BE T
-10 25800?
Mercedes-Benz C 200 CDI T A Classic -09 22750?
Mercedes-Benz C 200T CDI A
-01 11800?
Mercedes-Benz C 220 CDI Classic
-00 8450?
Nissan Primera 1,8 Visia Traveller
-06 5950?
Nissan Qashqai 1,6 Acenta 5MT 4x2, Glass roof -08 15350?
Peugeot MOPO SPEEDFIGHT 3 Mopo Skootteri -10 1550?
smart fortwo coupe HENKILÖAUTO
-10 10900?
OSTO-MYYNTI-RAHOITUS
www.autohuoltomaunu.?
Ratkaisee vaikeatkin ongelmasi jo
yhdellä puhelinsoitolla. 050 582 5336
??????????????????????
Housukoko
ja
36?56
MA-PE 9.30-17
www.loimatar.com
LA 9.30-13
Haemme
MYYNTIEDUSTAJAA
yritysmyyntiin
Loimaan seudulle.
Kysy lisää:
Ari 045 111 9011
JÄÄTELÖKIOSKIYRITTÄJÄKSI
LOIMAAN TORILLE
Jos olet aurinkoinen, hymyilevä,yrittäjähenkinen,
rakastat kesää ja jäätelöä, olet etsimämme henkilö.
Haemme itsenäistä yrittäjää Loimaalle Pingviini Jäätelökioskiin.
Tarjoamme sinulle valmiin Pingviinikioskikonseptin. 95,-
Hiidenlinna+Somero
20.6. bussikuljetus Loimaalta
Toimistokulut 8,-/varaus
Varaukset netistä kuluitta!
Huipputarjous!
Hotellimatka Tallinnaan
21.-22.4.13 (su-ma)
99 ?/hlö
Sis. 4, Forssa
Puh. Kokemusta
jäätelömyynnistä ei välttämättä tarvitse olla, sillä opastamme sinut
yrittäjyyteen.
Odotamme sinulta yrittäjähenkisyyttä. 97,sis. (02) 763 6530
www.raikkonen.?
Kauppalankatu 2, Loimaa
Ajanvaraus p. huhtikuuta 2013
14
Nyt mennään!
www.fmtours.?
Viking Gracen risteilyt
20.4.*ja 10.5. ABB
OEM . 040 771 9090
Lue lisää vmp.?.
Tiimi-edustaja:
Tuomo Järvenpää
puh. Jäätelökioskiyrittäjä?. (02)
( ) 7622 001
1
ma-pe 10-18, la 9-14 . Haluat menestyä, sinulla on
intoa ja omistajuutta Omaat oikean asiakaspalveluasenteen, haluat
ylittää asiakkaiden odotukset.
Vapaamuotoiset hakemukset 11.4.2013
mennessä sähköpostiosoitteeseen:
jaatelokioski.yrittäjaksi@fi.nestle.com tai
Suomen Nestlé Oy
Keilasatama 5
02150 ESPOO
kuoreen tunnus . ja 2.8. Askainen, Louhisaari ym. (02) 550 2400
sahkoliike.fi
Yhteydenotot Mikä Järvinen, puh. ja 12.6. *43,-/hlö/ins4
Päivämatka Paraisille
4. klo 9-16
???
tarjousta!
ARVOMME
kävijöiden kesken
langattoman
FSM . 7632 733
Loppuviikon juhlatarjouksia
POLKUPYÖRÄT
11
-11%
VUOTTA
Synttäritarjoukset
voimassa
vain
to-la
(4.-6.4.)
Valitse vastuullinen kumppani
VMP Group, Loimaa, p. mm Suurmäen huippu 119,-
Porvoon mitalla
21.7.laivalla Helsingistä+Vanha Porvoo 109,-
Päivämatka Lohjalle
6.7. 040-7454147
tai netissä www.kmstyle.?
AVOINNA
MA-PE 9-17 ja LA 8-14
tai sopimuksen mukaan
Parturi-Kampaamo
Naisten vaatteiden
LOPPUUNMYYNTI JATKUU
LIIKE TAAN! KAIKKI TUOTTEET ALENNUKSELLA!
Loput rintaliivit
LOPETE Kevään uudet
-20% ja bikinit
Kaikista muista
-40% -50% -50%
tai
(myös alennetuista)
Tervetuloa
synttärikahville
Hossinkatu 1-3 Loimaa
P. Erityisalana
- ihmisuhdekriisit - masenn. leikkaus ja
föönaus) alk 74?
yhteydessä kulmien värjäys ja
muotoilu veloituksetta
1890?
sis.alv.
Vanha Alastarontie 394 , 32210 LOIMAA, puh. 02-762 8326, 0400-536 303
Edustaja paikalla pe 5.4.
klo 10.00?16.30.
www.iisakki.net
INTUITIIVINEN NÄKIJÄ
SEIJA HOLM
Humppilan Kotipalvin
rasvaton
?/kg
RYYNÄRIT
Perjantaina Ypäjän Kotinisun
LEIVÄT ja LEIVONNAISET
Lauantaisin palvelemme 9?14
Turuntie 19, LOIMAA puh. - ahd.
PALVIKINKKU
Perinteinen
18
1095
95
?/kg
KARJALANPAISTI
Jokisen
TERVETULOA!
Palvelemme
Ma sulj.
ti-to 9-17,
pe 9-17.30,
la 9-14
Sunintie 45 Loimaa
P. 0400 765 521
0700-9-2838
(2.31 min+pvm) Starns. (03) 433 5340
www.matka-merila.?
Autohuolto
MAUNU KY
Loimaan Matkatoimisto
Kauppalankatu 13, Loimaa
p. 0207 757760
Vesikoskenkatu 13 Loimaa P. alk. Vampula-Alastaro-HirvikoskiLoimaa alkaen, laivamatkat
kansipaikoin, majoitus Meriton Spahotellissa (H2) aamiaisella ja
kauppakäynnit Tallinnassa.
Palvelumaksu 5 ?/ varaus.
Matka-Merilä Oy
Kartanonk. 93,-
Lahti+risteily Vääksyn kanavalle
5.7