Kotimaisuus on
ruoan valttikortti
TIISTAI 4.8. Myös Juha Tapio tunnustautui urheilumieheksi,
ja hänen mukaansa eri urheilulajien välistä yhteistyötä voisi olla
enemmän.
Sivu 8
. Satoja ja taas satoja nimmareita jakanut ja lukuisissa kuvissa
faniensa kanssa poseerannut Selänne kiitteli Loimaan koripallobuumia. 101. Selänne kertoi myös tunnelmistaan
jääkiekkouransa lopettamisen jälkeen ja totesi uransa päättyneen
täydelliseen aikaan. vuosikerta
Nro 87
HEIDI PELANDER
Legenda ja tähti Loimaalla
Jääkiekkolegenda Teemu Selänne ja musiikkitähti Juha Tapio villitsivät yleisön Loimaalla sunnuntaina järjestetyssä Bisons-konsertissa. Selänne lupasi myös tulla katsomaan koripalloa Loimaalle
jossain vaiheessa, sillä hänestä tuli alkuvuodesta Bisonsin osaomistaja viiden prosentin osuudella. 2015
Naiset kertovat, että
miehekkäimpiä ovat
miehen arjessa tekemät
pienet teot ja tapa, jolla
hän huomioi muita.
Kirjoittajavieras
Anne-Riitta Isohella
Sivu 5
Sivu 6
Loimaan talousalueen paikallislehti
Ostoskadut alkoivat täyttyä heti lauantaiaamusta.
Romppeet
houkuttelivat
.
Loimaan Rompepäivät veti tuttuun tapaan väkeä läheltä ja kaukaa
sis. alv.
20
.
Sivu 6?7
Irtonumeron hinta
2,00
Älä ryhdy käräjöimään, jos toinen
ei ole tehnyt sinulle pahaa.
Sananl. Etikka,
ruokasooda, sitruuna ja suola ovat
hyviä ekologisia aineita käytettäväksi siivouksessa. Veneillessä on helppo huomioida ympäristöä omilla valinnoillaan. klo 9?18.
PÄIVÄN SANA
4.8. Toinen
poikanen on jo
poistunut pesästä, mutta ei
ole vielä kaukana.
Ostarin Elotori Mellilän
Ostarilla su 9.8. Joskus huuhkaja nappaa
rusakon tai jäniksen, ja linnutkin kelpaavat ravinnoksi, samoin
käärmeet.
Valpas emo
vahtii poikasiaan pesän läheisyydessä.
Emopari hoitaa poikasiaan
syksyyn saakka.
Erkki Kallio
EKOVINKKI
Näin veneilet ympäristöystävällisemmin
Testaamme
värejä
080030060000
090030060000
070030060000
060030060000
Itämeremme on ainutlaatuinen ja
herkkä meri. Jos tiskaaminen maissa ei ole mahdollista,
kannattaa pesuvesi säilöä esimerkiksi septitankkiin ja tyhjentää se
asianmukaisesti maissa.
SIIVOUS onnistuu usein myös
pelkällä vedellä ja hankauksella,
ilman pesu- ja puhdistusaineita. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Myös ruokakaapista löytyy hyviä likaa irrottavia aineita. Paljon muistoja herättänyt nostalginen kahvipurkkinäyttely jatkuu vielä
tapahtuman ajan. 4 kk 43,70 . Veera
5.8. 10: 22
Huuhkaja Saviseudulla
Huuhkajia pesii Saviseudulla
säännöllisesti muutama pari. Tänä kesänä on varmistunut viisi pesintää. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää
sinua ystävänään. Muuten maissa tiskatessasi
kaada pesuvesi maahan, sillä pesuaineen sisältämät ravinteet suodattuvat maakerrosten läpi eivätkä kulkeudu suoraan veteen. Etenkin veteen
laimennettu etikka on hyvä yleispuhdistusaine, joka neutralisoi
tuoksuja ja irrottaa likaa. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta
omastatunnosta ja ruumis
puhtaalla vedellä pestynä.
Hepr. Paikalla on myös monipuolinen
puffetti, soppatykkeineen
ja lettupannuineen.
Tapahtuman järjestää
Mellilän kyläyhdistys.
Huuhkajan pesä on usein
kallionkielekkeellä. Asti-
anpesuaineiden vaikuttavista aineista tensidit ovat yleensä luonnossa nopeasti hajoavia, mutta
vesieliöille myrkyllisiä. 6 kk 80,00. Siivouksen ja peseytymisen ympäristöhaittoja voi
vähentää yksinkertaisin toimin ja
ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja löytyy helposti.
Hyödynnä mahdollisuuksien
mukaan maissa olevia astianpesupaikkoja veneessä tiskaamisen
sijaan. Laskutusjakso 12 kk 124,00. 6 kk 63,90. Tiistaina 4. Vältä aineiden
yliannostelua.
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. Kaakeli,
silikonisaumat, emali ja marmori
eivät pidä etikan kaltaisista happamista aineista vaan vaativat miedompia emäksisiä aineita.
tävät ympäristölle haitallisia kemikaaleja ja joissakin hygieniatuotteissa, kuten hammastahnoissa ja
kuorintavoiteissa on myös muovisia mikrorakeita. 3 kk 33,20?
Irtonumero 2,00?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. elokuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
4.8. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16.30
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 7-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . 3: 29-30
5.8. Pesuaineista kannattaa valita ympäristömerkittyjä, fosfaatittomia tuotteita. (sis.alv). Lisäksi
paikalla on päivämyyjiä ja
tuote-konsulentteja.
Erkki Liikanen ja Tapio Laurila esiintyvät klo
12. Salme, Sanelma
Elotori
Mellilässä
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.09.
Aurinko laskee kello 21.58.
LUONTO
ERKKI KALLIO
Mellilän Ostarilla järjestetään Ostarin Elotori -tapahtuma sunnuntaina.
Kirppis Ostari on avoinna, ja myyntipaikat notkuvat arjen aarteita. Poikasmäärä on vaihdellut
kahdesta kolmeen.
Maamme suurimman pöllön
pesä on yleensä jylhillä kallioalueilla, mutta se voi olla kangasmaastossakin ja joskus hyvinkin
lähellä asutusta.
Huuhkajaa on aikoinaan vai-
nottu ankarasti, ja vuonna 1983
se sai ympärivuotisen rauhoituksen.
Huuhkajan pääravintoa ovat
pienet nisäkkäät, kuten myyrät
ja rotat. Kaupoista löytyy jo paljon ympäristöä vähemmän kuormittavia ekopesuaineita, joissa on käytetty kasvien luontaisia aineita ja osia.
Lisää vinkkejä puhtaampaan
veneilyyn löydät Pidä Saaristo Siistinä ry:n nettisivulta www.pidasaaristosiistina.fi
ÄLÄ PESEYDY järvessä tai meressä saippuan tai shampoon kanssa.
Monet tavalliset pesuaineet sisäl-
Jenny Gustafsson
Pidä Saaristo Siistinä ry
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Lehtitehdas
Salo, 2015.
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen
pant. elokuuta 2015
KAHVIOSTAMME
IAS MARIN
LUE K AUPKPU
OGIA
K A -BaLrk
et.. 3,60
24
Valio
00
KIVENNÄISVEDET
-pack
pkt
ERÄ
-12%
Hartwall
Novelle
Jenkki Original
0
pkt
200 g (10,00/kg)
Hinta ilman K-Plussakorttia ja yks. Hinta ilman
K-Plussakorttia 2,49/rs (6,23/kg)
00
1
00
1
Saarioinen
900 g (1,10/kg) Raj. 3,60
24
-pack
www.k-citymarket.?
ERÄ
rs
84
21
Voimassa
26.1.2015 alk.
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. pant. alv 23 %).. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 3
Tiistaina 4. 2,29/kpl (11,45/kg)
39
99
99
pkt
OMASTA UUNISTA
Atria Atrilli
LIHIS
99
4
rs
ERÄ
Atria kuoreton
2ps
rs
95
9
III-OLUT 4,5%
0,33 l/ltk, 24-pack
(2,30/l)
Sis. 2 pkt/talous
220 g (4,50/kg)
NAKKI
0
CROISANTIT
(8,67/kg)
GRILLIMAKKARA
400 g (2,47/kg)
0
0
kpl
-16%
Fazer
MAITOSUKLAALEVY
2
kpl
PURUKUMIPUSSIT
100 g (22,50/kg) Hinta ilman K-Plussakorttia
ja yks. 2 rs/talous
Hinta ilman K-Plussakorttia 1,99/rs (3,32/kg)
400 g (2,50/kg)
Raj. /
PAL A K Aw
.k-cit ym
Kahvi+ hillomunkki
1,39/kpl
http ://w w /pala-kakkua
blogit
Tunnetusti parhaimmat tarjoukset
Tarjoukset voimassa ti-ke asti, ellei toisin mainita.
Citymarketin
SALAATTIBAARI
KOKOA MIELEISESI
SALAATTI 40:STÄ ERI
VAIHTOEHDOSTA !
ISO RASIA
Atria
At
A
Atri
tria
r a Per
Perhetilan
P
erhe
etilan o
ohut
FILEELEIKE
650- 800 g (9,99- 12,29/kg)
90
14
99
7
kg
-59%
-49%
Flora
FLORA & VOI
MARGARIINI
600 g (1,67/kg) raj. (2,70/ps (27,00/kg)
50
4
OLTERMANNI
250 g (4,00/kg)
00
1
kpl
Lapin Kulta
0,33 l/pl, 24-pack
Sis. 3 rs/tal
Takki on ehkä ainoa yksilö
Suomessa, ei kauhean kallis,
mutta lämpö- ja tunnearvoltaan suuri. Permanentista
varmaan! Uudesta barbienukesta, kellohelmaisesta mekosta kevätjuhlaan.
Luokan perällä annettiin rokotuksia
jonossa, kun terveydenhoitaja kävi. Katsovamme taaksepäin. Markettaakin oli nimeksi mietitty, mutta että poikanukkeja, ei ikinä, niille ei saisi tehtyä edes kiharoita.
Sitä paitsi pojat oli tyhmiä, vaikka ensimmäisiä sydämiä paperille varmasti jo
hahmoteltiin, symmetriaa tavoitellen.
Niin kuin symmetria olisi elämässä ainoa asia, joka kannattaa.
MIELIPIDE
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE Hän oli minun kermani,
ja minä olin hänen kahvinsa - ja kun meidät
laitettiin yhteen, se vasta oli jotain!
Jospephine Baker
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Sää teki tepposet
Kymmenen päivän ennuste lupailee vihdoin poutaantuvaa ja
yli 20 asteen päivälämpötiloja.
Monen lomaltaan palaavan
harmiksi päättynyt heinäkuu oli
kolea ja kostea.
Jos sää on kiusannut kesänviettäjiä, kouraantuntuvaa harmia siitä on ollut kasvukaudelle,
jonka arvioidaan olevan parisen
viikkoa myöhässä.
Veden kyllästämät pellot kaipaavat lämpöä ja kuivaa, jotta
kasvustot valmistuvat ja sadonkorjuu ei veny pitkälle syksyyn.
Paikka paikoin vesi makaa pelloilla muuallakin kuin traktorinrenkaiden ruiskutusjäljissä.
Paikalliset vaihtelut ovat tuntuvia. Esimerkiksi kantatie 41:n
varrella Oripäästä Turkuun päin
näkyy liiallisen kosteuden vaivaamia lohkoja, kun taas samaisen tien tuntumassa Vampulan
suunnassa kasvustot näyttävät
paremmilta.
Joku ennätti jo todeta, ettei tänä vuonna tullut kesää ollenkaan,
hellepäivät kun ovat yhden käden
sormilla laskettavissa. Tuoksuihin sekoittui pesua kaivanneen vohvelikankaisen ruokaliinan tunkkainen
nukka, kun ruoka saapui luokkaan ja liinat nostettiin pulpetille. Aikanaan urheilumyönteisyys kouluissa, jos olit
hyvä urheilussa ,olit ?hyvä. Hei sinä eräs lipunmyyjä
sunnuntaisessa konsertissa,
käytöksesi ei asianmukaista
muutamissa tilanteissa, ei elämä niin vakavaa saa olla !
. LK
ESKO
MENTIIN KOULUUN , siellä tuoksui höyläpenkin ja väriliidun ja painotuoreen
joukko-oppikirjan sekoitukselta. Tulee onneksi uusia.
Huomataan muistelevamme. Huoltosuhde helli, juppeihin kompasteltiin ja sijoittajat nousivat julkkiksiksi. 5?8). Samalla luvataan
että koko Suomea puolustetaan.
Jos näin tapahtuisi, mannersuomen miehet antaisivat henkensä
Ahvenanmaata puolustaessaan,
sillä Ahvenanmaan miehet eivät
olisi puolustuslinjassa, he kun
ovat vapaita maanpuolustuksesta. Levo
. Sinä, joka takin veit,
et tehnyt sitä vahingossa, sillä
sinulla ei ollut sellaista tullessasi. Iskelmälaulajan urasta, prinsessan elämästä, juhlista,
jostain arkea ylemmästä. Tykkään sinusta, välitän, muistelen meidän yhteisiä hetkiä.
vierees käpertyisin, mukavaa
työpäivää, olet mielessäni. <3
t. Onko Immosen
teksti todella tuulesta temmattu?
. hetkeksi ilman
. Joten otapa
yhteyttä lehden toimitukseen,
saat yhteystietoni ja neutraalin
palautuspaikan osoitteen, jotta
vältyt häpeältä.
Norwegian bison
. Ostoskärryn. Ja valtaan. Holmenkollenin
kisoissa voisit ehkä olla erottumatta joukosta. Ainakin hoitotyössä tarvitaan
eläkeläis työvoimaa paikkaamaan hoitajapulaa. Jouduin 70-luvulla pakolla
henkisesti vieraalle maaperälle.. Nuoria
hoitajia vaan ei ole tai jos onkin
niin monikaan ei kykene tai halua vastuulliseen ja raskaaseen
hoitotyöhön.
Kiitollinen
reippaista eläkeläishoitajatyökavereista
. Edessä oli
loistava tulevaisuus.
MITÄ OLLAAN NYT. Niinistön ei kyllä kannattaisi
kertoilla yöllä näkemistään vainoharhaisista unista, ainakaan
ääneen.
T. Teitte illasta
mieliinpainuvan. Kasvukauden tavoin kesäkin voi vain olla myöhässä, sillä elokuu voi olla kaunis.
Koleaa tai ei, loimaalaisia sää
ei tuntunut haittaavan viime viikonloppuna, sen verran mukavasti väkeä oli liikkeellä eri tapahtumissa (s. elokuuta 2015
4
Palvelemme Hirvikoskella
myös lauantaisin klo 9?14
TOIMITTAJALTA
Suomi elää
Lapsuudesta kertomiseen menisi kauan. Takki
on Norjan tuntureilta ostettu
erittäin lämmin, päältä sininen,
sisältä valkoinen, tunnisteena
ainakin 3 kpl pientä Norjan lippua. Rattaiden. Napissa oli yhden ja saman firman voita ja lasissa kevytmaitoa, joskus saatiin kolmionmuotoista Violaa, muisto ajalta kun muuta valmiiksi viipaloitua ei vielä ollutkaan
kuin ehkä paahtoleipä ja peruskoulun
oppimäärä.
Mistä silloin haaveiltiin. Lämmin kiitos Kirkkoherralle,
messuryhmälle, talkoisiin osallistuneille sekä jokaiselle metsäkirkon tuolissa ja penkissä
istuvalle kuulijalle. Kiitos!
Hanhijoen maatalousnaiset
. Puolustusministeri Jussi Niinistö haluaa sapelin kalistelua
. Onnellisiksi ollaan varmasti kaikki yritetty. Yhteiskunnan.
Näytettiin kumminkin pojille kieltä ja
tuuditettiin uhmalla Annikaa ja Sinikkaa
kerrostalon varjossa. Taisto Levo on oikeassa urheilu nielee veronmaksajain
varoja. Jos haluat urheile omal-
la kustilla. Suurin huoli oli tuleva työvoimapula, jonka piti oleman hirmuinen.
Nyt hyvinvoinnin sukupolveksi nimetty vuosikerta on tullut muhevaan keski-ikään. Tyttö
ja hysteriaa kansan keskuuteen,
kertomalla että Venäjä valloittaa
Ahvenanmaan. Unelmat, joita lykkiä eteenpäin. Maailma on pitkälti meidän muotoisemme. Tiistaina 4. Sitä kaikkea eteenpäin lykkimistä,
mitä olisi tiedossa. Se oli hienoa aikaa. joka
aineessa.
. Metsämaan Pyramidipiknik
on ainutlaatuinen tapahtuma,
jossa yleisö otetaan vastaan
iloisesti tervetulleena vieraana,
ruokitaan ja viihdytetään. Ei me tiedetty silloin, että harjoiteltiin jo. Mielenosotuksen aikaan, yhdet selvittelee asioita mailoilla.
Yks värvää kauppakeskuksessa
Isis-järjestöön. Sunnuntain Juha Tapio -konsertissa joku kehtasi varastaa
penkkiriville 2. Vuosi 1984 oli aivan erityinen, se oli Suomea mittaavien
hyvinvointilukujen valossa häikäisevin
kautta aikojen. Symmetriaa ei
edelleenkään ole, tieto vanheni.
Mitä meillä sitten
on. Taustajärjestelyt ovat tietysti työläät.
Hieno kokemus maaseudun
vieraanvaraisuudesta ja yhteishengestä niin oman kylän väelle kuin kesälomaturisteillekin!
Kiitos
vartiointia jättämäni takin. Tikut sinkoilivat laudalta, sammalet pöllysivät, vesilätäkkö läikkyi. Pärjääjiksi pyritty. Kestämään, että harvasta prinsessaa saatiin, että permanenttikin meni muodista.
Niin ovat ihmisen haaveet hauraita, että
lentävät tuulissa kuin haahkan untuvat.
Jos et kiinni saa, menevät menojaan. Koulu oli eväsretki tietoon, vaikka joukko-oppi sitten väistyikin ja todellisuuden tavuttaminen osiin
loppui.
Yhteiskuntaopin Suomi eli työstä ja
metsästä ja Spot was a dog. Se oli kuin taikaa! Rymyttiin seikkailuissa. Kyllä
Suomi pitää huolen omistaan ja kasvattaa maailmaan. Meistä tuli mitä kenestäkin. Taivas satoi vinksahtaneen leikkisateenvarjon alle, mutta kesä kuivasi.
Vistinaru venyi, hyppynaru viuhui,
pojat pilkkasivat nukenvaunujen lykkijöitä. Et voi pitää takkia päälläsi
Loimaalla tai juuri muuallakaan
Suomessa, koska takki on helppo tunnistaa. Niistä Suomi elää.
Anu Salo
anu.salo@loimaanlehti.fi
KOPIT
Hinta pysyy samana, vaikka tuote myytäisiinkin vain Suomeen. Minun mielestäni kaupan
?Tuottajan
osuus
hinnasta
on liian
pieni?
osuus hinnasta on aivan liian
suuri. En oikein näe muuta keinoa
muuttaa hintapolitiikkaa kuin
lainsäädännön. Itsekin vilnoi.
jaa ja öljykasve- tuottaja, joka tekee
. Kuluttaja jättää eurot omalle
paikkakunnalle, ja turhat välikädet jäävät pois. Lähellä tuotettu ruoka
on puhtaampaa ja ympäristöystävällisempää.. En ole luomuviljelijä,
mutta noudatan sääntöjä siitä,
milloin levitän kasvinsuojeluaineita, jotta pölyttäjät eivät kärsi niistä. Paikallista ruokaa
ostamalla kuluttaja tukee lähiseudun viljelijöitä ja edistää kotimaisen ruokaperinteen säilymistä. Maku ratkaisee. Itse emme markkinoi sitä, koska myymme viljan suoraan ketjuille, joiden kanssa meillä on sopimukset valmiina.
Kotimainen ruoka myy, mutta
kumpikin viljelijöistä toteaa kaupan nappaavan siitä liian suuren
osan. Suomessa viljelty ruoka on puhdasta, ja ostan itse esiMTK-METSÄMAAN puheenjoh- merkiksi alastarolaista ruisleitaja Jussi-Mikael
pää, koska tieYli-Heikkilä pudän sen alkuhuu lähiruoan . Pyramidipiknikin järjesti MTK-Metsämaa.
Lähiruoka menee
hyvin kaupaksi
Loimaa/Metsämaa
Marianne Rovio
Lähiruoka nousi keskustelun aiheeksi Metsämaalla järjestetyssä Pyramidipiknikissä. Jokin osuuskuntatoiminta voisi olla hyvä malli. Lähellä tuotettu ruoka takaa
kuluttajalle varmuuden ruoan
alkuperästä ja tiedon siitä, kuka sen on valmistanut, kertoi
MTK-Metsämaan sihteeri Heikki Huhtanen, joka viljelee itse
muun muassa erilaisia vilja- ja
öljykasveja sekä kuminaa.
FAKTA
Miksi valita lähiruoka?
. Kannattaakseni paikallisia viljelijöitä.
Haluan myös, että ruoka on tuoretta
eikä sitä ole tuotu pitkien kuljetusmatkojen takaa. Ostan mielelläni lähiruokaa.
2. Myymme lisäksi
viljan eurooppalaisen hintatason mukaan, josta vähennetään
mahdollisen viennin aiheuttaman rahdin osuus. Haluan tukea paikallista yrittäjyyttä,
ja lyhyet kuljetusmatkat säästävät ympäristöä.
Jussi Niemelä, Humppila
1. Miksi ruoan
alkuperällä on (tai
vaihtoehtoisesti
ei ole) sinulle
merkitystä?
MARIANNE ROVIO
MTK-Metsämaan puheenjohtaja Jussi-Mikael Yli-Heikkilä ja sihteeri Heikki Huhtanen laittoivat Meksikon-matkaltaan tuomansa kivet kivipyramidiin. elokuuta 2015
UUTISET
Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat
24 h/vrk (pvm/mpm) 0200 3000
Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat
ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 2121
nordea.?
MARIANNE ROVIO
GALLUP
1. Maailmanmarkkinoilla tuotettu vehnä kuluttaa 23 kertaa
enemmän energiaa kuin paikallinen luomuvehnä.
. Kyllä lähiruoka myy. Ostamalla lähiruokaa voidaan
vähentää haitallisia päästöjä il-
uskoo suomalaisen viljelykulttuurin kunnioittavan pitkälle
ympäristöä.
. Vaikka
lähiruoka meneekin hyvin kaupaksi, tuottajien mukaan heille
maksettava osuus on liian pieni.
Lähiruoka tarkoittaa ruokaa,
joka tuotetaan lähellä ja sen alkuperä voidaan tunnistaa. Lisäksi pahinta
on se, että asiat määräytyvät pitkälle EU:n taholta.
Suoramyynti on yksi hyvä
vaihtoehto lähiruoan myymisessä, mutta viljatilalliset osallistuvat siihen vähän, koska jauhojen myllyttäminen ja myyminen tulee suhteellisen hintavaksi.
. Työllisyys paranee ja muuttoliike vähenee.
. Kyllä ja tuotan sitä myös itse.
2. MTK:n keräämien tietojen
mukaan kauppa ottaa ruisleivän
hinnasta 84 prosenttia ja viljelijän osuus on 4 prosenttia.
. Lähiruoka
on luotettavaa.
Maria Yli-Heikkilä, Metsämaa
1. Ei ole oikeudenperän varmasti,
puhtauden puo- mukaista, että
Yli-Heikkilä salesta. Viljelyssä pija viljelevänä hän eniten, saa vähiten.
tää huomioida
makehään jopa 80 prosenttia.
. Pienissä
määrissähän suoramyyntiä voi
harjoittaa kuka tahansa, mutta
viljan ja öljykasvien viljelijöillä se
on hankalampaa, koska myymme yleensä isompia määriä kerrallaan, Yli-Heikkilä sanoi.
Sylvi Lyyra, Halikko
1. 5
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
Nordea Pankki Suomi Oyj
Tiistaina 4. Lähiruoka vähentää myös
hiilijalanjälkeä, koska kuljetusmatkat lyhenevät.
. Parhaiten myy luomu,
mutta myös ruoan kotimaisuus
kiinnostaa kuluttajia.
. Kuljetusmatkojen lyhentyessä fossiilisten polttoaineiden
ja pakkausmateriaalien käyttö
vähenee.
. Suomessa noudatetaan
yleensä tarkasti lainsäädäntöä ja viljellään sen mukaisesti luontoa suojellen. Kun ostat ruokaa,
katsotko, että se on
kotimaista alkuperää?
2. Syömällä kotimaista lähiruokaa edistät paikallisen ruokakulttuurin säilymistä.
Lähde: MTK
etiikka ja käyttää vain tarpeen
mukaan torjunta-aineita tai lannoitteita, Huhtanen lisäsi.
HUHTANEN JA Yli-Heikkilä uskovat lähiruoan menevän hyvin
kaupaksi. Ei ole oikeudenmukaista,
että tuottaja, joka tekee eniten,
saa vähiten. On kaikille hyväksi pitää huolta ympäristöstä. Kun ruoka on tuotettu lähellä, tiedän
mistä se tulee. Ostan lähellä tuotettua ja katson aina, onko se vielä paikallista ruokaa.
2. Hinta
on siis alhainen, Yli-Heikkilä selitti, ja totesi, että teollisuuden,
alkutuotannon ja kaupan tulisi
olla tasapainossa.
HUHTANEN USKOO, että asiaan voi vaikuttaa lainsäädäntöä
muuttamalla.
. MTK
on listannut lähiruoan valteiksi
muun muassa tuoreuden ja turvallisuuden
Kadunmiehet sekä maailmanlaajuinen sosiaalinen media osoittavat
julkista halveksuntaa, asiakkaat
ovat jättäneet ja Zimbabwe vaatii
häntä luovutettavaksi oikeuteen.
Sikäli jos Palmer oli aikonut paistatella metsästystarinallaan Hammaslääkärien liiton vuosipäivällisillä, hänen saattaa kannattaa
harkita uudelleen.
MIEHEKKYYDESSÄ on sellainen
ominaisuus, että siihen soluttautuu helposti kylkiäisiksi uhoa tai
muuta turhaa esittämistä, ja terve järki häviää.
Takavuosina muuan miehenpuoli halusi tehdä vaikutuksen. Leijonaan
hän oli osunut jousella vain haavoittaen.
Salakaadosta nousi kohu. Henkilövahinkoja ei tullut.
Henkilöautoon tuli vaurioita.. Oli huvivene, kuohuviinit ja
asianmukaiset picnic-eväät. elokuuta 2015
6
LAINA
Mustikka huomattiin arvokkaaksi vasta sitten, kun joku muu alkoi niillä tienaamaan.
Toimittaja Sini Ovaskainen
Urjalalan Sanomissa
PAIKALLISIA
LAINA Paikkakunnille pysähtymättömät
ohikulkijat ovat kunnille ja yrittäjille yhteinen
haaste. Eläin oli Palmeria varten
houkuteltu suojelualueen ulkopuolelle.
Toivottavasti Palmer osuu porallaan asiakkaidensa hampaisiin huolellisemmin. Miehen perässä ollut toinen mies otti kassahihnalla olleen olutlaatikon kantoonsa, ja molemmat miehet
poistuivat yhden olutlaatikon kanssa myymälästä maksamatta tuotetta. Siinä se sitten kivasti symboloi, että tämän talon isäntä se vasta on
kova jätkä kaatamaan saalista...?
NOPEASTI ilmeni, että minnesotalainen Walter Palmer oli
huvi- ja salametsästänyt Oxfordin yliopiston seurantapannalla varustetun Cecil-tutkimusleijonan. Hommaan tarvitaan ehkä vähän maalaisjärkeä, mutta ei ainakaan yhtään leijonaa.
Anne-Riitta
Isohella
Kirjoittajakaan ei
käytä Palmeria
Miehet
ottivat olutta
LOIMAA Kaksi miestä anasti
Mellilän Siwasta lauantai-illalla olutta. Tapahtuma
tallentui valvontakameralle.
Auto ja peura
osuivat yhteen
LOIMAA Henkilöauto ja peura törmäsivät sunnuntaina
aamuyöllä Kojonperäntiellä. Niin pian kuin alla on mopo saati henkilöauto, se on viritetty paitsi kulkemaan kovaa, myös hajottamaan
kuuloluita. Lisää kuvia ja video: www.loimaanlehti.fi
KIRJOITTAJAVIERAS
Miehekästä
H
ammaslääkäri Walter Palmerilla ei mene oikein hyvin.
Hän lensi muutama viikko sitten Afrikasta kotiin matkatavaroissaan leijonan pää ja nahka.
Unelma oli maksanut hänelle
50 000 euroa.
Mitäköhän hän oli haaveillut
kotiinpaluun hetkestä?
?Huhuu, vaimo, oletko kotona??
?Oi Walter-kulta, olen pyykkihuoneessa, tulen ihan juuri!?
?Katsohan tätä! Kaadoin ihan
itse!?
(?No, tarkalleen ottaen ihan
toiset miehet, ne oikeasti pätevät,
lopettivat sen parin vuorokauden
etsinnän jälkeen. Ratkaisua tulisi pohtia yhteisvoimin.
Päätoimittaja Timo Simula
Sydän-Satakunnassa
SAVISEUTUA YLÄILMOISTA
HARRY WILLMAN
EO i
V I D anlehti.f
ima
www
.lo
Loimaan Rompepäivät. ja?
karvainen!?
?Kyllä kultaseni, se on valta-
van ja arvaamattoman vaarallisen urosleijonan pää. Ne tytöt kadun laidassa eivät katso
peräänne ihaillen vaan päätään
pudistellen, ja teidän kanssanne seurusteleminen vaatisi korvatulpat.
Kaikissa tutkimuksissa naiset
kertovat, että miehekkäimpiä ovat
miehen arjessa tekemät pienet teot ja tapa, jolla hän huomioi muita. Jossain Helsingin edustalla paatti jäi kellumaan aalloille bensan
loputtua.
?No, sitten vain varakanisteri esiin!?
?Varakanisteri????
Merivartioston hinatessa meitä maihin tuntuvalla kulukorvauksella muistan miettineeni, että eihän tuota tohtisi päästää mö-
killä järvelle edes soutuveneellä.
Jotenkin se varmaan onnistuisi
ajelehtimaan horisonttiin ja jättämään airot laiturille.
Tämä miesten esittävä päteminen alkaa jo teinivuosina. Miehet tulivat yhdessä myymälään ja ottivat
molemmat olutlaatikon käsiinsä ja menivät kassalle.
Toinen miehistä yritti ensin maksaa olutlaatikkoa kortilla, mutta maksua ei hyväksytty. Väärin, pojat. Mutta ei rasiteta
vaimoa yksityiskohdilla.?)
?Oi Walter, se on suuri ja. LL:n kesäsarjassa esitellään seutua lintuperspektiivistä. Tiistaina 4. Sopiihan,
että ripustamme sen makuuhuoneeseen sängyn yläpuolelle
Kurikalle paras löytö olisi Aki
Sirkesalon levy.
. Se tykkää olla repussa,
kun saa vaan olla menossa
mukana, Isoviita naurahti.
Kolmevuotias Urho Kutila Jokioisilta oli kiinnostunut erityisesti Rompepäivien traktoriannista.
HEIDI PELANDER
Rompepäivät oli menestys
Loimaa/Peltoinen
Maija Paloposki
Rompepäivät toteutettiin tänä vuonna laajemmin kuin koskaan, mikä
näkyi ihmismäärässä: myyjiä oli paikalla ennätykselliset 450.
Tapahtuman tarkka kävijämäärä selviää vasta myöhemmin tällä
viikolla. Varaosiksi se meni,
kun siinä oli osia, joita
tarvitsin.
ROMPEPÄIVILLÄ MYYJÄSTÄ
tulee usein myös ostaja.
Näin kävi kemiönsaarelaiselle Tommy Frimanille,
joka osti perheen myyntipisteen vierestä puutarhapumpun rakenteilla olevaa
Riitta Kurikka Loimaalta ja Auli Linjama Jokioisilta tutkivat
äänilevyjen hintatasoa.
suihkulähdettä varten.
Friman tuli Loimaalle
vanhempiensa ja poikansa kanssa. Hän oli niin mahtava
laulaja, hän huokasi.
Rompepäivistä voi nauttia monella tavalla. Ostoskadut kuhisivat ihmisiä jo
varhain aamulla. 7
Tiistaina 4. Hänen isällään
on autokorjaamo, joten Frimanit myivät muun muassa varaosia. Pikkumiehen
Rompepäivien missiona oli
löytää kasvinsuojeluruisku
kotona olevaan lelutraktoriin.
Urhon isän Markus Kutilan mukaan tapahtumasta on tullut perinne jo ennen lasten syntymää. Hyvällä yhteistyöllä saimme
näyttävän tapahtuman, Kalle Huitti
kiittelee kaikkia osallistuneita.
Pieni portugalinpodengo Varpukin matkusti Rompepäivien
tungoksessa emäntänsä Tarja
Isoviidan repussa.. Linjama halusi tietää
hintatason, jos joskus myisi omiakin levyjä pois. On tosi kiva tavata ihmisiä ja saada ihmiskontakteja, Friman hehkutti tapahtuman parasta puolta.
. Heistä on hienoa, että tapahtuma on kasvanut ja että se
houkuttelee edelleen ihmisiä.
. Kalle Huitti Peltoisten kyläyhdistyksestä kuitenkin arvioi, että myös kävijöitä oli liikkeellä aiempaa enemmän.
. Ilmat olivat vähän
viileämmät, mutta ihmisiä oli tasaisesti liikkeellä, ja porukkaa tuli koko
ajan lisää, Huitti sanoo.
Rompetori järjestettiin yhteistyössä Loimaan kaupungin, Loimaan Kauppala -yhdistyksen, mainos- ja mediatalo Trivalin ja muiden yritysten kanssa. Näin RompeLoimaa-tapahtumaan saatiin esimerkiksi Kauppalajuna, joka kuljetti ihmisiä maksutta rompealueelle.
Lisäksi esimerkiksi Keilahallin musiikkitarjonta piti ihmiset liikkeellä
kaupungin molemmissa päissä, mikä Huitin mukaan vain piristi ja elävöitti koko viikonloppua.
. Täällä on myös kohtuu-
hintaista, Männikkö totesi
tyytyväisenä.
Loimaalainen Riitta Kurikka ja Jokioisilta tullut Auli Linjama tutkivat vinyylilevyjä. Ypäjäläiset Saara Männikkö ja
Heidi Hakala etsivät retroja keittiötavaroita.
Ostoskassista löytyi ainakin vanha kahvipannu ja
pienet maitokannut. Täällä on myös
kohtuuhintaista,
Männikkö totesi
tyytyväisenä.
REILUN PARINKYMMENEN
itse on kiinnostunut mopojen ja autojen tuunauksesta.
Viime vuonna mukaan tarttui moponraato.
. Sieltä täältä kuului tinkausta, tavaroiden esittelyä ja iloista puheensorinaa.
Kolmevuotias Urho Kutila Jokioisilta löysi pian
kiinnostavan laatikon lelutraktoreita. Hän
Loimaalla kerta oli ensimmäinen.
. Rompetorit
ovat heille tuttuja, mutta
vuoden aikana Rompepäivien tarjonta on laajennut
varaosamyynnistä jos jonkinmoiseen tavaraan. Kun helsinkiläinen vanhojen tavaroiden keräilijä Tarja Isoviita tutki tarjontaa, hänen
pieni koiransa Varpu tarkkaili tilannetta tyytyväisenä
emäntänsä repusta.
. Kaikki viittaa siihen, että tulossa
olisi ennätystulos. elokuuta 2015
HEIDI PELANDER
Loimaa/Peltoinen
Heidi Pelander
Romppeet houkuttelivat
kansaa Loimaalle läheltä ja
kaukaa lauantaina
Olen tulossa katsomaan myös koripalloa tänne jossain vaiheessa.
Selänteestä tuli alkuvuodesta Bisonsin osaomistaja
viiden prosentin osuudella.
Idea tuli Valavuorelta, joka on
kertonut hänelle koripallointohimoistaan Loimaalla. elokuuta 2015
8
HEIDI PELANDER
Bisons-konsertista
yleisömenestys
Teemu Selänne: ?Suomen korisbuumi on pikkupaikkakuntien ansiota?
Nimmarijono Teemu Selänteen luo kiemurteli monikymmenmetrisenä Loimaan pesäpallostadionilla sunnuntaina.
Loimaa
Heidi Pelander
Jääkiekkolegenda Teemu
Selänne oli odotettu vieras Loimaalla sunnuntaina. Luulen, että lopetin ihan
täydelliseen aikaan.
Selänne arvelee ottavansa vielä vuoden ?aika lunkisti. Täällä kaikki puhaltavat yhteen hiileen, se
on ihailtavaa. Loimaan pesäpallostadionilla kiemurteli monikymmenmetrinen nimikirjoitusjono ennen Juha Tapion tähdittämän Bisonskonsertin alkua.
Ensimmäisenä jonossa
oli loimaalainen Jessika Pakarinen, 16. Se on nimenomaan näiden pikkupaikkakuntien
ansiota. Mies
oli ensimmäistä kertaa Loimaalla ja lupasi, ettei kerta
jää viimeiseksi.
. Kertaakaan ei ole tullut sellainen fiilis, että olisipa kiva olla vielä pelaamassa. Bisonsin taustavaikuttaja Aleksi Valavuori oli mielissään
Akseli Niemi ja Jere Littunen esittelivät ylpeinä vastasigneerattuja lippiksiään.
kiseudun koripallotilanne
ei ikävä kyllä ole mikään hirveän hyvä.
Urheiluhulluksi itseään
tituleeraava Selänne seuraa mielellään sekä NBA:ta
että suomalaista koripalloa.
Teemu Selänne jakeli haluttuja nimmareita väsymättä.
?uhkarohkean. Hän harmittelee, miten nopeasti kesä
on mennyt kiekkokoulun,
tenniksen, veneilyn, kavereiden ja perheen kanssa
touhutessa.
Ensimmäistä vuottaan
kiekkouran lopettamisen
jälkeen hän kuvaa fantastiseksi. Eturivin paikat menivät jo yli tuntia ennen keikan alkua.
Marjo ja Moona Katunpää sekä
Merja, Nea ja Jenna Parkkali halusivat nähdä idolinsa mahdollisimman
läheltä. Jo ensimmäisen
kappaleen aikana hän otti yleisönsä
juoksemalla ympäri stadionia heitellen ylävitosia katsojien kanssa.
Loppuhuipennus Tykkään susta
niin että halkeen soi varmasti tapahtuman jälkeen niin Juha Tapion kuin
Teemu Selänteenkin fanien mielissä.
Juha Tapion energisessä esityksessä ei ollut jälkeäkään tähden kiireisestä työtahdista.. Selänne nostaa hattua suomalaisen koripallon nousulle.
. Pikkumiehen hetki
legendan kanssa ikuistettiin
neljällä kameralla.
Konserttiväkeä oli pitkälti toistatuhatta. Hän uskoo tekevänsä hommia jääkiekon
parissa tulevaisuudessakin.
Juha Tapio villitsi yleisönsä Loimaalla
Loimaa
Heidi Pelander
Teemu Selänteen lisäksi ihailua sunnuntai-illassa aiheutti Bisons-konsertin musiikkitähti Juha Tapio. Hänestä Selänne on sanalla sanoen ?cool?.
Nimikirjoituksen hän halusi Bisons-lippikseen numero 41. Hän on sympaattinen, koskettavia tulkintoja, Merja Parkkali säesti.
Juha Tapio kertoi Loimaan Lehdelle viettävänsä kiireisintä kesää ikinä.
Viikonloput menevät keikoilla ja arkipäivät studiossa uutta, lokakuussa
ilmestyvää Sinun vuorosi loistaa -albumia työstäen.
Syyskuussa ennen levynjulkistusrumbaa hän aikoo pitää vähän lomaa.
Suunnitelmissa on nukkua, urheilla ja
käydä katsomassa U2:n keikka Amsterdamissa.
Hänestä eri urheilulajien välistä yhteistyötä voisi olla enemmänkin: häntä tituleerataan futismieheksi, mukana oli jääkiekkolegenda, Bisons järjesti konsertin ja tapahtumapaikkana oli
pesäpallostadion.
Keikalla tähden kovasta työtahdista
ei näkynyt jälkeäkään. Marjo Katunpää on käynyt Juha Tapion keikoilla vuodesta 1997 ja
kehui erityisesti sanoituksia.
. Numeron hän valitsi
lempipelaajansa mukaan.
Selänne kirjoitti nimensä lippisten lisäksi paitoihin, käsiin, paperilappuihin, kirjoihin ja jopa kännyköiden kuoriin.
Santeri Hakala, 7, totesi
nimmarin saatuaan Selänteen olevan ?tosi hyvä jäkispelaaja?. ahnehtimatta liikaa työhommia. Tiistaina 4. 30 tiukasti aikataulutetun vuoden jälkeen rennompi elämänmeno tuntuu hyvältä.
. Pääkaupun-
SELÄNNE ON ollut perheineen Suomessa kesäkuun
alusta saakka. hankkeen
toteutumisesta: porukkaa
riitti, vaikka konsertti julkaistiin vain muutama viikko ennen h-hetkeä.
TOISTA TUNTIA kestäneen
nimmarisession jälkeen Selänne totesi, että ihmisten
kiinnostus häntä kohtaan
on ?iso kohteliaisuus?