Rohkeus palkittiin
Punkalaitumella
Sivut 7 ja 13
TORSTAI 5.11. 24?35 kuukauden ikäiset lapset saavat sen nenäsumutteena.
Irtonumeron hinta
2,00 . alv.
Merkki menneestä
Syksyn TJ aika väbä
Mellilän ostari on uudistunut reippaasti. 2015
Ihan meinaa itku
tulla, kun ajattelee,
miten paljon Romanian
ja Moldovan lapsilla on
puutetta.
Oripään lahjakeräykseen osallistunut
Meeri Mäkilä
Sivu 16
Loimaan talousalueen paikallislehti . vuosikerta
Nro 126
REETTA MÄKINEN
Loimaalaisen Miia Koiviston mielestä nenäsumutteena annettava influenssarokote on tervetullut uudistus. Siellä myydään muun muassa postimerkkejä, joilla voi osoittaa
kotiseuturakkauttaan.
Syksy alkaa olla ohi, eikä
vuodenajan aamuharavalla ole juuri enää asiaa
lehtihommiin. Kaksivuotias Amanda ei ole koskaan tykännyt pistoksista.
Jännitys, itkahdus ja helpotus
. Etusivulta
sille sentään löytyi vielä
kolosen verran käyttöä.
Sivu 7
7
Sivu 8. 101. sis. Influenssarokotukset alkoivat
50?)
* 13.11.1930
. klo 10 Messu kirkossa, Merelle Fagerström ja Paula Tuomisto
Kastettu: Joonas Heikki Olavi Kössi
Kuollut: Erkki Kalevi Alarik
Kokkala
Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9-12
www.oripaanseurakunta.fi
Hyönteiset voikukilla 3. marraskuuta Huittisten Vampulassa.
Hautajaiskuvaukset
ammattitaidolla
Vesikoskenkatu 7, Loimaa
puh. Minä riemuitsen sinun
sanoistasi niin kuin riemuitaan suuresta saaliista. klo 12 messu, Szarek, Lehtola.
Ti 10.11. klo 14 lähetyspiiri (SLS) srk-talolla.
To 12.11. Ps.119:162-163
Malmi.
Ma 9.11. 27.10.2015
Rakkaudella ja kiitollisuudella
muistaen
Liisa
Jorma ja Marja-Leena
Marika, Heikki, Fanni ja Lilja
Elisa, Petri ja Alina
Jukka ja Tarja-Riitta
Satu ja Antti
Petri
Vesa ja Päivi
Iida ja Matias
Eetu ja Reetta
Marja ja Rauno
Venla ja Riku
Emilia, Matti ja Olivia
sukulaiset ja ystävät
25 ?
Piilolasisovitus
. 32.,
tuulikaapin ilmoitustaululta
muovitaskusta.
Kastettu: Elias Olavi Niemelä.
Kuollut: Matti Veikko Hahko
84v, Reino Olavi Paju 78v, Heikki Tapio Suihko 61v.
klo 15 Seniorikuoron harjoitus srk-talolla
klo 18 Seurakuntakuoron
harjoitus srk-talolla
Ke 11.10. klo 10 24. klo 18 Kansanlähetyksen ilta K-L:n srktalolla, Sakari Heinonen, Ari
15 ?
Moniteholasien
ostajalle
Kiittäen ja syvästi kaivaten
Helena
veli ja sisaret perheineen
veli- ja sisarvainajien perheet
sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Eino siunataan
Kanta-Loimaan kirkossa 14.11.2015 klo 14.00,
minkä jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla.
Kiittäen ja kaivaten
Maire
Sirpa
Johanna, Hannele ja Antti
Jari ja Kerttu
muut sukulaiset ja ystävät
Piilolasien vuosikontrolli
Yhtä valoisana ja lämpimänä,
kuin elämäsi aikana,
tulemme rakkaudella ja
kiitollisuudella sulkemaan
sinut muistoihimme.
Elon päivä painui kohti loppuaan,
kaikki hiljeni kuin käyden nukkumaan.
Sammui silmä niin kuin loiste auringon,
ajan kello näytti, jo ilta tullut on.
Aamuna kauniin syksyisen
hiljeni sydän kultainen.
Vei Herra kotiin väsyneen,
otti syliin sairaan ja uupuneen,
hänet Taivaan rauhaan kantoi.
(norm. klo 18 Partiolaisten
sudarit srk-talolla
Su 8.11. YPÄJÄ
www.ypajanseurakunta.fi
Su 8.11. 17.10.2015
* 23.01.1925
. klo 13 Kojonkulman pyhäkoulu Sosilla.
Su 8.11. LOIMAA
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
To 5.11. messu Erkki Vappula, Saukkola
To 5.11. sunnuntai helluntaista ?Kahden valtakunnan kansalaisena. Koskentie 107.
klo 18 Kirkkovaltuuston kokous
Ke 11.11. klo 11 Isänpäivän juhlajumis srk-talolla
Ti 10.11. Mimosa
KUOLLEITA
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.04.
Aurinko laskee kello 16.19.
MARRASKUUN AJAN
Rakkaamme
Rakas puoliso, isä, pappa ja
isopappa
Matti Veikko
HAHKO
Eino Uolevi
KOIVISTO
LUKULASIT
perusmallistosta
kaupan päälle!
Siunaus toimitettu 29.10.2015 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Heimolinnankatu14, Loimaa ZZZ NLUNDVVLOPD À
P. 17.10.2015 Loimaa
Kiitollisuudella muistaen
Tuula
Kalevi ja Aila
Toini
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme
Reino Olavi
PAJU
Mökkirannassa vene odottaa
tuttua soutajaa.
Poissa on hän.
Meille paljon jäi jälkiä kättesi töiden,
muistamme sinua ikävöiden.
* 21.05.1937 Kurkijoki
. 4:ssä.
Jouluavustushakemuskaavakkeita vähävaraisille haettavissa diakoniatyöntekijöiltä tai Kaup.kirkon, Turunt. Reima
6.11. klo 14 lähetyspiiri
srk-kodilla.
To 12.11. klo 13 raamattupiiri srk-kodilla.
Metsämaan kirkko
Su 8.11. klo 18.30 lähetysilta Peltosella Paikkasuontie 6.
To 12.11. klo 11 Kultaisen iän
kerho srk-kodilla. klo 12 messu, Koivunen, Kilpiö. Luvassa kahvinpurumuovailua ja liikuntarata.
klo 18.30 Suomen rauhanyhdistyksen seurat srk-talolla
To 12.10. klo 13 eläkeläispiiri Nahuntuvalla.
Tapahtumat
To (huom.) 5.11. klo 13 Kultaiseniän
kerho srk-talolla
. klo 13 Kaffee-kerho päihdekuntoutujille Itsenäisyydenk. klo 10 Perhekerho
srk-talolla. Poimitaan voimia runosta, mukana Kirsti Mäki.
klo 18 Siionin Kannel-lauluilta Seija ja Pekka Halmeella, os. klo 10 messu, Koivunen, Kilpiö.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 8.11. klo 13 lähetyspiiri (Sley).
Ke 11.11. klo 11.30 Keskiviikkoruokailu
To 12.11. klo 9-11 pappi toimistolla.
Mellilän kirkko
To 5.11. 14.10.2015 Loimaa
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos muistamisesta.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
PÄIVÄN SANA
5.11. klo 13 Palvelukeskushartaudet Hakala-Vappula,
Saukkola
TULOSSA: Svengaava jumalanpalvelus jazzahtavaan tyyliin su 15.11 klo 16!
LUKIJAN RUNO
Marraskuun aamu
Pakkanen aamun kirkkaan
huurteisen marraskuun
kuorruttanut puut, pensaat
niityt koristeluun.
Höyryvana suusta ihmisen
tupruaa
kun hän mäkeä ylös kapuaa.
Vauhdilla vipeltää fasaani
yli tien
kunnes katoaa pensaikkoon
samantien.
Polkupyöriä ja kuljettajia
sen
pikitietä silmäillessäni näe
en.
On automobiilit syrjäyttäneet liikunnan
saa keinutuoli pirtissä hoitaa kiikunnan.
Kari Raittila
LOIMAAN LEHDEN
SIVULTA PAIKKAKUNNAN
PARHAAT MENOVINKIT. klo 16 raamattupiiri alasalissa.
Alastaron kirkko
Su 8.11. klo 14 Tilkkutäkki
srk-talolla.
La 7.11. 02-762 2156
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
. Valhetta minä vihaan ja kammoksun, sinun lakiasi minä
rakastan. marraskuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
5.11. klo 18 Partiolaisten
sudarit srk-talolla
Su 15.10. Torstaina 5. ORIPÄÄ
To 5.11. Jumala on todistajani, että minä kaipaan teitä
kaikkia ja rakastan teitä hellästi, niin kuin Kristus Jeesus teitä rakastaa.
Fil. Radiolähetys
91,8 MHz.
Ti 10.11. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00
Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min
Rakkaamme
LUKIJAN KUVA
ARMI KAUNISTO
Heikki Tapio
SUIHKO
* 12.10.1954 Ilmajoki
. klo 10 messu, Rauhala, Lehtola.
Ti 10.11. klo 13 lähetyksen
päiväpiiri (Sley) Tuttujen Tuvalla, OK.
To 12.11. 1: 8
6.11
marraskuuta 2015
KAHVIOSTAMME
IAS MARIN
LUE K AUPKPU
OGIA
K A -BaLrk
et.. annos VELOITUKSETTA!
LOHIFILEE
SILAKKAFILEE
50
99
95
9
LOUNASANNOKSET
5
kg
5
kg
RINKELIMUNKKIPUSSI 10 KPL
Vihreät ja tummat
1,5 kg pussi Espanja (1,99/kg)
99
2
ps
RYPÄLEET
Italia
650 g (3,06/kg)
99
1
99
1
kg
www.k-citymarket.?
KLEMENTIINI
kpl
ps
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. 7.11.2015 asti, ellei toisin mainita.
Ä ÄN?
EI SENTÄÄN,
VAAN PERJANTAINA 6.11.
SAAT KERÄTÄ
ÄMPÄRIN TÄYTEEN
JUUREKSIA
Tervetuloa seuraamaan
aa
AKI WAHLMANIN
juontamat
NENÄPÄIVÄN
KOKKISODAT:
Klo 11.00 kisaavat
Loimaan Rautia,
Loimaan Osuuspankki ja
Loimaan Yrittäjät ry.
KA AN
U
M
I
S
A
T
VALIN S AT VAIN
JA MAK
99
3
(peruna, lanttu,
porkkana, punajuuri,
sipuli ja Champion omena)
Klo 14.00 kisaavat
Loimaan Kivi,
Loimaan Keilahalli
ja YTK.
ämpäri
Tapahtumassa mukana
Lounais-Suomen
ammattiopiston Novidan
merkonomiopiskelijat.
HUOM: ÄMPÄRI KAUPAN PÄÄLLE!
PARHA AT
E
PIHVIT ISÄLL
Takuumurea
T
k
naudan
d
SISÄFILEEPIHVI
ERÄ
Takuumurea naudan
ULKOFILEEPIHVI
1
100 g
ERÄ
SISÄFILEET
480 - 600 g (8,31-10,40/kg)
99
99
2
Atrian Perhetilan broilerin
99
4
100 g
rs
ERÄ
Palvelustamme tuore ruodoton
Palvelustamme tuore
CM-keittiön
Norja Raj. 2 kpl/talous
Suomi Säävaraus
Ateriapassilla joka 10. 3
Torstaina 5. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. /
PAL A K Aw
.k-cit ym
Kahvi+ voilla leivottu
joulutorttu
1,99/kpl
1,9
p
http ://w w /pala-kakkua
blogit
Tunnetusti parhaimmat tarjoukset
PERJANTAINA TAPAHTUU:
S
ÄMPÄRIPÄIS
KAUPPIAS
Tarjoukset voimassa to-la 5.. alv 23 %).
Olen kiitollinen siitä, että avustajakaartiimme kuuluu paikallinen kirjoittaja, joka tekee meille näitä
arvioita.
Meidän leipälajimme lehdessä
on paikallisuus, ja yritämme sitä
edistää kaikin mahdollisin tavoin.
Seutu ja sen ihmiset eivät ole
meille tilastolukuja tai kummallisia pikku-uutisia. Virastot ja pankit edellyttävät, että kaikilla kansalaisilla on
nettiyhteys. En ole
kummankaan kaltainen kirjailija vaan hiljainen puurtaja, joka yrittää kirjoittaa
lapsille ja nuorille positiivisia, eettisesti kestäviä mut-
ta samalla jännittäviä kirjoja
oman maan historiasta.
Loimaan Lehti teki kumminkin 22.10. Meillä ei tarvitse
olla kohujulkkis . Lassila, ja
hän on taitavasti saanut juttuun mahtumaan paljon kirjan sisältöä sekä lisäksi vielä
tietoa tästä Mellilän likasta ja
Loimaan yhteiskoulun kasvatista. Jos me,
tällä seudulla asuvat ja täältä kotoisin olevat emme paikallisuutta ja omaa kotiseutua huomaa,
ei sitä huomaa kukaan. (LL 3.11.). No, ei selvinnyt, mutta kannatti silti käväistä perjantaina Forssassa.
Railakkaasti puhuneet ja digihulluiksi tunnustautuneet Ypäjän Hevosopiston
markkinointipäällikkö Irina Keinänen sekä Varsinais-Suomen Yrittäjänuorten puheenjohtaja Ville Virtanen korostivat, että
maaseudullakin pitää viimeistään nyt ottaa
digitalisaatio tosissaan. Heidän mukaansa digitalisaatio
kun ei tarkoita
Räkäisimmät
automaattisesti
esimerkiksi kiliiterit voi
vijalkakauppopurkaa.
jen kuolemaa
vaan voi osaavasti hyödynnettynä jopa nostaa niitä uuteen kukoistukseen.
Kauppoja tulee silti siirtymään tulevaisuudessakin paikasta toiseen, ja Keinänen
totesikin, että ?kaikkein räkäisimmät tyhjät liiterit. Toimeentuloa
haettaessa tietsikat ja kännykät
eivät kuulu toimeentulon piiriin.
Ne katsotaan ylellisyysvälineiksi
ja harkinnan varaiseksi. Neekeri-sanaa viljellyt
koomikko Joonatan Pitkänen (isä Afrikasta,
äiti Mikkelistä) kertoi saaneensa jopa sellaista palautetta, ettei ole tarpeeksi musta
kertoakseen uskottavia väriennakkoluuloihin perustuvia juttuja.
Esiintyjät virittelivät vuoropuhelua myös
yleisön kanssa mutta eivät puhetykittäneet
ketään noloon häpeäpaaluun vaan naljailivat lähes humanistisen hyväntahtoisesti.
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Jos aikoo saavuttaa jotakin suurta,
rohkeutta koetellaan monta kertaa.
John Henry Newman
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Kiitos kiitoksista
Julkaisemme Loimaan Lehdessä arvosteluja Loimaan seutuun
liittyvistä kirjoista. Olemme elämää, ihmisiä. marraskuuta 2015
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Noin viikon
tapahtumat
Tulevaisuuden megatrendit -paneelikeskustelu, järjestäjänä Loimaan ja Forssan
nuorkauppakamarit (LL 17.10). kuulosti oudohkolta kirjoitettuna, mutta luonnehdinta
osoittautui todeksi Taidetalon tiistaisessa konsertissa.
Jouhikkomestari Heinosen johtaman
kolmikon luoma tunnelma vaihteli kaustislaisesta poljennosta funk-sävytteiseen
jammailuun, hissuttelusta raivoisaan kaahaukseen. Sen
on kirjoittanut J.E. Erityismaininta tarkalle rumpalille Mikko Hassiselle, joka ei lyö vaan soittaa ja osaa tehdä sen myös hiljaa.
Ei mikään toisesta korvasta sisään, toisesta ulos -iltapala, mutta ei kaiken tässä maailmassa tarvitsekaan olla helppoa.
Aivot narikkaan -tyylistä halpaa höttöä ja
tyhjää meteliä kun on nykyään muutenkin joka tuutti täynnä.
Sampsa Hakala
sampsa.hakala@
loimaanlehti.fi
Mellilän likka kiittää
Tähän maailman aikaan ei
kirjailijan juuri kannata odottaa arvosteluja kirjastaan,
jollei satu olemaan Sofi Oksanen tai Katja Kettu. Torstaina 5. Haa, kiinnostavaa, menenpä kuulolle! Selviäisiköhän siellä, millä eväin vaikkapa Lounaismaan ytimessä sijaitseva Ypäjä pärjää
vuonna 2040. Eletään sitä
ihan itse, paikallisesti. KU
ESKO
LUKIJOILTA
ILKKA HEINONEN TRIO ?esittelee maagi-
sen, musiikillisen maailmansa, jossa sävelletyt ja improvisoidut jaksot kietoutuvat toisiinsa vieden musiikin hiljaisuudesta huutoon, puhtaudesta mielemme takapihoille. Ja miksei
poliisi sakota niiden turhasta
käytöstä?
Häikäistynyt. Juuri meidän täällä paikallisesti kuuluu se muistaa. Lämmin kiitos hänelle
ja lehdelle!
Toivottavasti muutama
loimaalainen löytää kirjasta
tuttua tarinaa, jopa yhteisiä
aina ole. voi kyllä purkaa kaupunkikuvaa
rumentamasta.
STAND UP -ilta Heimolinnassa (LL 29.10.)
oli oiva tapa hyödyntää kaupungin ytimessä sijaitsevaa perinteistä juhlapaikkaa vähemmän perinteisesti. Loimaan aluesairaalan kirurgiosasto 4:n henkilökunnalle
ja lääkärille kiitokset mieheni
hyvästä hoidosta.
Vaimo ja lapset
. sellainen ?hiljainen puurtaja?, joihin kirjailija
Dieckmann viittaa, riittää. Sumuvaloista: Suomen laki
hyväksyy niiden käytön vain
sumussa, rankkasateessa tai
lumisateessa! Miksette tontut
usko enää mitään. Ööh... poikkeuksen
yleisestä välinpitämättömyyden linjasta ja julkaisi muistelmakirjastani Kirja ja lettupannu ihan oikean vanhanaikaisen arvostelun. Näin ei kuitenkaan
. Ne voivat olla sitä joko aiheiltaan tai kirjoittaja voi asua täällä tai olla täältä
kotoisin, kuten on tällä samalla sivulla kritiikistä kiittävä Maijaliisa Dieckmannkin. Ilahduttavan moni
saviseutulainen saapui paikalle.
Esiintyjänelikko pärjäsi hyvin ja hörähdytteli yleisöä pilkkaamalla genren hyvien
käytäntöjen mukaisesti lähinnä itseään.
Teemoina siis lihavuus, keski-ikäisen naisen hiipunut vetovoima, sukupuolten väliset kommunikaatio-ongelmat ja arkiset
sattumukset.
Niin, ja ihonväri. Joissakin
kunnissa voi saada tapauskohtaisesti, toisissa taas ei. Miksi suomalaisia vähäosaisia kohdellaan huonommin
kuin pakolaisia?
Tasa-arvo kuuluu
vähäosaisille
muistikuvia Saviseudun entisestä elämästä.
Maijaliisa Dieckmann, ent.
Laurinen
Porvoo
Lue myös pääkirjoitus.
KOPIT
. Jos emme sitä arvosta, harva muukaan
niin tekee.
Elämää ei kannata ulkoistaa
kohujulkkiksille tai kansainvälisille kuuluisuuksille. Toisaalta
kiintiöpakolaiset ja kotoutettavat saavat kännykät ja tietokoneet. Niitähän me suurimmaksi osaksi
olemme.
Sofi Oksanen, Katja Kettu ja
monet muut hienot kirjailijat
ovat ansainneet julkisuutensa ja
myyntilukunsa, mutta on todella harmi, että nykyään monta
hienoa tarinaa, henkilöhahmoa
ja lausetta jää tyystin huomiotta.
Maailmassa on todellakin muutakin kuin kansainväliset bestsellerit. Ei kaikilla pitkään työttömänä olleilla ole varaa tietokoneeseen tai älypuhelimeen.
Sama koskee vanhuksia, sairaita
ja syrjäytyneitä
5
Torstaina 5. marraskuuta 2015
PARKKI
UUTISET
WIENERLEIKE
salaattipöytä
+ kahvi
980
Suomalainen paikallinen
6ESIKOSKENKATU
Aikaisintaan helmikuulle menee. Kauriskolareita oli
kuusi.
Tämän vuoden aikana
hirvikolareita on sattunut
alueella kuusi, mutta kauriskolareita jo kymmenen.
Ennätysvuonna 2013 kauriita jäi auton alle koko
vuonna 13.
Suurin osa hirvieläinkolareista tapahtuu loka-marraskuussa, kun illat alkavat
hämärtyä. Olen ollut isoissa kaupungeissa ja pienissä kunnissa. Metsästäjät ovat nostaneet kaatolupien määrää. Järvenpää sai virkavaalissa 18 ääntä, kun vastaehdokas Tuija
Telén ylsi 16 ääneen.
Järvenpää ei osaa sanoa
vielä varmaksi, milloin hän
siirtyy Karkkilaan.
. Auton nopeus on kyllä rajoituksia
alhaisempi, jotta isoimmat
laumatkin ehti laskemaan.
Apuna ei käytetä kiikaria tai minkäänlaisia lamppuja. ,/)-!!0 s-AnPE n s,A
Hirvieläinkolarien määrä on
hienoisessa laskusuunnassa
Loimaan seutu
Kiti Salonen
Loimaan poliisipiirin alueella on sattunut tammilokakuun aikana 343 hirvieläinkolaria. Kolareista
142 on tapahtunut Loimaalla ja 30 Oripäässä.
Alkuvuoden perusteella hirvieläinkolareiden
määrä on jäämässä Loimaan seudulla viime vuotta vähäisemmäksi. ettäkö yli 70 peuraa tunnissa, ei voi olla totta.
Onko se tarpeeksi, liikaa
vai liian vähän?
Tämä samaan aikaan
kun riistanhoitoyhdistyksillä on seudulla yhteensä lähes 2 000 peurankaatolupaa.
Onko se tarpeeksi, liikaa
vai liian vähän?
Kati Uusitalo
Marko Järvenpää siirtymässä Humppilasta Karkkilaan
Humppila
Lari Kiviranta
Humppilan kunnanjohtaja Marko Järvenpää on valittu Karkkilan kaupunginjohtajaksi.
Karkkilan kaupunginval-
tuusto päätti valinnasta tasaisen äänestyksen jälkeen
maanantai-iltana. Pellolla vain metrien päässä tiestä aamiaisella tai illallisella olevat eläimet ja niiden laumat ovat
täällä ihan arkea.
Vieraammat eivät meinaa millään käsittää niiden
määrää . Minulla
on Humppilassa kahden
kuukauden irtisanomisaika, hän muotoilee ja huomauttaa, että myös Karkkilan valtuuston päätöksen
on saatava vielä lainvoima.
Humppilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Anja Syrjälä (sd.) kertoo, ettei
kunnassa ole vielä ehditty
miettiä seuraavia askeleita
ja aikatauluja.
Hän uskoo, että asiassa
edetään aikanaan normaalisti asettamalla kunnanjohtajan paikka haettavaksi.
Järvenpäällä täyttyi lokakuussa kolme vuotta Humppilan kunnanjohtajana. Hän
on aiemmin toiminut muun
muassa Kuopiossa ja Tam-
pereella elinkeinotehtävissä.
. TÄLLÄ SEUDULLA kaikilla
teillä täytyy olla peurojen
suhteen tarkkana ja erityisesti siellä, missä hirvieläimistä varoitetaan, vanhempi konstaapeli Hannu Heikkilä Loimaan poliisiasemalta muistuttaa.
Hän neuvoo autonkuljettajia tarkkailemaan
tienvarsia hirvieläinten
varalta ja ajamaan no-
2
= Ajoreitti
= Peura
SEIKUNMAA
TAMMIAINEN
KOJONPERÄ
KOJONMAA
2
Alastaro
KÖYLIÖNKYLÄ
Metsämaa
9
Tunnissa bongattiin
kaikkiaan 74 peuraa.
peusrajoitusten mukaan.
Mikäli eläimiä näkyy, ajonopeutta tulee hiljentää.
Eläinkolarin satuttua
onnettomuudesta pitää
ilmoittaa hätäkeskukseen
ja pyrkiä estämään lisävahinkojen tapahtuminen
onnettomuuspaikalla.
Sattuuko hirvieläinkolareita tällä seudulla liian paljon?
. Oripäässä hirvieläinkolareiden määrä on pysynyt samana.
SUURIN OSA hirvieläinkolareista on peurakolareita. Loimaan poliisipiirin
alueella auto ja hirvi törmäsivät viime vuonna 12
kertaa. Reilun 9 000 asukkaan
Karkkila on välimaastosta,
hän luonnehtii ja perustelee siirtymistään halulla astua eteenpäin elämässä.. Koko vuonna kolareita oli 498.
Loimaalla hirvieläinkolareita on sattunut kuluneen vuoden aikana 31 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Huippuvuonna 2014 Loimaan
poliisipiirin alueella tapahtui tammi-lokakuun
aikana 369 hirvieläinkolaria. He yrittävät tehdä parhaansa, Heikkilä kommentoi.
Loimaan Lehden jo perinteisen peuralaskennan tämänvuotinen
tulos hipoi ennätystä.
TOIMITTAJALTA
Tarpeeksi, liikaa vai liian vähän?
Loimaan Lehden jo perinteisen peuralaskennan tämänvuotinen tulos hipoi
ennätystä . Alkuun lähdetään Alastarolta neljän tienoilla.
Peurat lasketaan reitin
varrelta niin pitkältä pellolta kuin paljaalla silmällä niitä näkee. Pimeä tulee tähän aikaan vuodesta niin nopeasti, että reitin lopulla olikin sen verran hämärää, et-
tä jokunen metsänreunan
eläin saattoi jäädä huomaamattakin.
Siitä ei muuten turhaan
varoitella, että peurat ja hirvet liikkuvat eniten hämärän laskeutuessa. Sama reitti ajetaan jonakin loka-marraskuisena iltapäivä-
nä. Niin ne
tosiaan tekevät.
TÄKÄLÄISET ovat peuroihin
tottuneet. Näinä kuukausina Loimaan poliisipiirin
alueella sattuu noin 80 hirvieläinkolaria kuussa.
. Seurantaa
on tehty samalla ajoreitillä
vuodesta 2009, eli vuorossa oli jo seitsemäs kerta. tunnissa bongattiin kaikkiaan 74 peuraa.
Vuonna 2012 samalla reitillä nähtiin 75 peuraa.
Peurojen määrä on vaihdellut reitillä 50 peurasta
yli 70 eläimeen
Suomalaiset saisivat tervehtiä
kohteliaasti esimerkiksi kättelemällä useammin. Uudenlaiset vaihtoehdot ovat kelvanneet, vaikka
joku joskus Hannuloille väittikin, etteivät punkalaitumelaiset halua mitään perinteisestä poikkeavaa.
. Siitä lähtee iso ääni, kun
yhdeksän saksalaista koputtaa samaan aikaan pöytään esityksen tai lounaan päätteeksi.
Kokematon hämmentyisi, koska meillä Suomessa pöytään koputus tarkoittaa
yleensä järjestykseen palaamista. Tulkitsen asian samalla tavalla kuin
Suomessa, että koputus on asiaan palauttamista. Heidät otettiin erinomaisesti vastaan, ja pariskunta alkoi vetäytyä pääkaupungin hälinästä yhä useammin maaseudun rauhaan, ystävällisten ihmisten pariin.
Koska molemmilla alkoi olla takana pitkä ja hektinen
työura, oli loppuelämän päätöksen aika:
. Torstaina 5. Jes, me tehtiin se! Tervehdys sopii hyvin tilanteisiin,
kun on onnistuttu. Hän on keksinyt chili-suklaan ennen Fazeria ja innovoinut suuren suosion saavuttaneet tervasiirapin ja savumansikat.
Lokakuussa hän avasi vaimonsa kanssa lounaskahvilan Punkalaitumen K-kaupan
rakennukseen. Nykyään nyrkit vastakkain -tervehdys on eräiden nuorisopiirien omaksuma tapa. Mokoma-lounaskahvilan suosio yllätti perustajansa totaalisesti
Punkalaidun
Marianna Langenoja
Markku Hannula on tarjoillut iltapalaa U2-bändille. Tarja Hannulan kuvauksen mukaan sisään tulvi kukkasia ?ovista ja ikkunoista. Kieltämättä itsekin aikoinaan ihmettelin seminaarissa Münchenissä esitykseni päätteeksi koputusta, kun tämä ilmiö tuli ensimmäistä kertaa vastaani. Tahtoo vain olla niin, että viestinnän vaikutteet saapuvat Suomeen ennen pitkää.
Give me five -tervehdys on erityisesti urheilupiireissä merkki yhteenkuuluvuudesta ja kannustuksesta. Kättely on kuitenkin se luottamusta herättävä ele, jota edelleen pitää
suosia. Saksalaiset koputtavat pöytään. Sopii mainiosti käyttää myös yrityselämässä tai muissa yhteyksissä, kuten nuoren menestyksen johdosta.
Nyrkkitervehdys on peruja tartuntatautien ajoilta, jolloin kannatti välttää
kättelyä. Mitä oikein tapahtui?
TARINA ALKAA seitsemän vuoden takaa, kun helsinkiläiset
Markku ja Tarja Hannula ostivat kesämökin Punkalaitumelta. Se korvaa kättentaputukset. Julkimo menee syömään sinne, missä
hän milloinkin sattuu matkustamaan, Markku Hannula sanoo.
Omena-sipuli-salaatti on yksi Mokoman bravuureista.
Markku Hannulalla on vuosikymmenten kokemus ruokainnovaatioista.. He
ovat saaneet myönteistä palautetta ruoastaan.
Yrittäjille onkin tärkeää, ettei Mokomassa tarjoilla mitään massamättöä. He haluavat elää ajassa ja kokeilla
kaikkea uutta. Sattumalta näin myös poikani, joka on sähköalan työssäoppimisjaksolla Valloxissa.
Hän esitteli iloisesti toimipisteensä.
Sitä ennen olimme esitelleet ammattioppilaitoksen, Suomen koulutusjärjestelmän ja koulutuskuntayhtymän hallinnon.
Vieraamme olivat erittäin tyytyväisiä ja
vakuuttuneita loimaalaisten tietotaidosta
ja koulutuksen tasosta.
MUTTA mitä tapahtuu. Hyvän lounaan päätteeksi asiantunteva, sopivan mittainen saksankielinen yritysesittely ja tehdaskierros. No ei sentään, vaan tavalliset aplodit ovat sallittuja missä tahansa
yleismaailmallisesti. Yhdeksän saksalaista asiantuntijaa
yleisönä. Onneksi osaamme jo halata <3
Aino Suominen
Äidinkielen ja
viestinnän lehtori
Lounais-Suomen
ammattiopisto
Pääkaupunkiseudulta tulleet Tarja ja Markku Hannula perustivat lounaskahvilan Punkalaitumelle Pourun kaupan yhteyteen.
Ei mitään massamättöä
. Kulttuurien ja ryhmien välisiä eroja viestintätavoissa esiintyy runsaasti. Syynä
on se, että joissain piireissä kättentaputukset koettiin luennoitsijan halveksuntana. ja
paikalliset toivottivat tervetulleeksi paikkakunnalle.
AVAJAISISTA alkoi hyvä kierre.
Nyt lounaspöytään istuu joka
päivä enemmän syöjiä kuin
yrittäjät uskalsivat toivoa. Oikeastaan en toivo, että pöytään koputus yleistyisi Suomessa. Perustellusti kättelystä voi kieltäytyä esimerkiksi, jos on flunssassa.
Mitä tästä opimme. Tai halpuuttamis-nappulaa jos on sitä mieltä, että ruoantuottajat saavat vaikka nähdä nälkää.
Kolumnisti Sami Rainisto Talouselämässä
KIRJOITTAJAVIERAS
TALOUS
Kehitysapua olisi pitänyt lisätä eikä leikata.
Se on kätevä tapa viedä suomalaista koulutusta ja osaamista ja kääntää se liiketoiminnaksi jopa avustusmaissa.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntija Aapo
Cederberg Optiossa
UUTTA KEHIIN
MARIANNA LANGENOJA
Saksalaiset
koputtavat
Yritysvierailulla isossa loimaalaisessa firmassa. Onhan se meilläkin, että jos joku
sanoo jotain tosi tyhmää, voidaan taputtaa käsiä, että olitpa hyvä.
ENTÄ JOS pöytä puuttuu, koputetaanko
sitten päätä. Hän
on kokannut formula-kuskeille Intercontinentalissa ja Suomen presidenteille Upseerikerholla. marraskuuta 2015
6
Olisi kätevää, jos kuluttaja saisi kaupan kassalla painaa reiluuttamis-nappulaa, jos haluaa
maksaa vähän ekstraa tuottajalle. Täällä Punkalaitumella
olen konkreettisesti huomannut, että ihan tavallinen asiakas on parempi asiakas kuin
julkkis. Halusimme tulla Punkalaitumelle pysyvästi, perustaa
oman yrityksen ja maksaa paikallisille potut pottuina, Tarja
Hannula sanoo.
Kun tuli lounaskahvila Mokoman avajaispäivä, yrittä-
jät eivät voineet uskoa silmiään. Jos osaa tulkita näitä eroja,
pääsee helpommalla ja voi välttää väärinkäsityksiä. Lounaspöytä
voi saada vaikutteita vaikkapa
Meksikosta ja salaattipöydässä on vieraampia makuyhdistelmiä, kuten omena-sipulisalaattia. Tavallisen asiakkaan
voi saada houkuteltua ravintolaan uudestaan hyvällä ruoalla ja palvelulla. Yleisön ilmeistä ja kysymyksistä päättelin, että ei se
ihan protesti ollut.
PÖYTÄÄN koputus on saksalainen tapa ilmaista suosiota esimerkiksi yliopistopiireissä
Väliseinä poistamalla Ostarille saatiin tilaa joulupuodille. Saamme paljon lahjoituksia. marraskuuta 2015
MARIANNA LANGENOJA
Idearikas
maatalousyrittäjä
. Arpojakin myydään sekä Mellilä-tuotteita, joista uusimpia
ovat Mellilä-postimerkit
ja Mellilä-aiheiset joulukortit.
Törni-Mannisen lisäksi
Ostarilla työskentelee Taru Nurmi. Tämä on nykyaikaa.
Maanviljelijän pitää päättää, hankkiiko hän lisää
hehtaareita ja sitä kautta
kustannustehokkuutta vai
erikoistuuko hän viljelyn
lisäksi johonkin muuhun,
Uotila sanoo.
MONIPUOLISUUS ja idearikkaus toivat 27-vuotiaalle yrittäjälle uuden tittelin. Hän kuitenkin huomauttaa, ettei
haluaisi luopua viljelijän
työstä. Hänet valittiin viime
viikonloppuna Punkalaitumen Vuoden 2015 nuoreksi yrittäjäksi. 7
Torstaina 5. Koneella voi maksaa vaikka laskuja. Musiikkiakin joskus on.
. Viikonloppuisin kaksikon apuna ovat
kyläyhdistyksen vapaaehtoiset.
Viikonloppuisin Ostarilla on usein ohjelmaa.
Paikalla on käynyt mauste-, meikki- ja vaate-esittelijöitä. En
useinkaan tule ajatelleek-
si, mikä omassa työssäni
on erityistä.
Uotila aloitti yrittäjänä
20-vuotiaana ja tietää oppineensa vuosien varrella huimasti. Törni-Manninen uskoo, että alhainen paikkamaksu on innostanut lähiseudun kädentaitajat tuomaan tuotteitaan myyntiin Mellilään.
. Avajaisissa oli ihan
hirveästi kävijöitä. Se tuo mukavaa vastapainoa kaupankäyntiin.
Ainoa työ, jossa hän on hieman hellittänyt, on personal trainerin työ. Remontoinnissa on saanut ideoida ja käyttää mielikuvitusta. Valinnan tehnyt Sastamalan Seudun Yrityspalvelu pitää Uotilaa innovatiivisena nuorena, joka on innostunut alastaan.
. Hän toimii erikoissiementen ja maatalouskoneiden maahantuojana ja on perustajaosakas kaupankäyntipalveluihin erikoistuneessa Agroy-yrityksessä. Kaikkea löytyy kynttilöistä sukkiin, Törni-Manninen kuvaa ja vinkkaa
puodin olevan auki aatonaattoon asti.
REMONTIN yhteydessä kyläyhdistys halusi viihtyistää Ostaria muutenkin.
Kaupungin omistaman
Remontin yhteydessä Ostarin ikkunakyltit uudistettiin. Siihen ei
ole juuri nyt aikaa.
. Valinta antaa uskoa siihen, mitä teen. Tavoitteet kasvavat jatkuvasti, ja personal trainerina uransa aloittanut yrittäjä on siirtynyt jo
ison luokan bisnekseen. Ei täällä ole muuta
paikkaa, jossa voi hörpätä kahvit, vaihtaa kuulumiset ja tehdä samalla ostoksiakin.
Joulupuodin ja kirppiksen lisäksi Ostarilla on
kahvila. Viime viikonloppuna uuteen tilaan
avattiin joulupuoti.
. . Silti jokainen päivä on
erilainen, ja saan työskennellä monipuolisesti oman
aikatauluni mukaan. Sastamalan seudun yrityspalvelu valitsi hänet Vuoden nuoreksi yrittäjäksi ja kiitteli hänen innovaatiotaitojaan.
Uudistunut Ostari sai joulupuodin
KITI SALONEN
Loimaa/Mellilä
Kiti Salonen
Mellilän kyläyhdistys on
rempannut syksyn ajan
Ostaria uuteen uskoon.
Kun Ostarin ja viereisen
tyhjillään olleen liiketilan
välinen seinä kaadettiin,
Ostariin saatiin huoneellinen lisätilaa. 20
suomalaisen maanviljelijän
omistama Agroy-firma tekee
yli kolmen miljoonan euron
vuosittaista liikevaihtoa.
. Sen sijaan hän keskittyy yhä enemmän viljelyyn liittyvään maailmankauppaan. On tärkeää tietää, että joku muukin arvostaa työtäni. Toisinaan sopi-
vaa hintaa on tarpeen selvittää internetistä.
. Nuorten pelikoneeksi tietokone ei ole tarkoitettu, Törni-Manninen huomauttaa.
Tietokone on hyödyksi
myös Ostarin henkilökunnalle, joka hinnoittelee Ostarille lahjoituksena annetut tavarat. Nyt
Ostari on Mellilän katukuvassa entistä näkyvämmin esillä.
Lila Törni-Mannisen ja Taru Nurmen paikalla oli ennen seinä. Ihmisiä
kiinnostaa aina, kun jotain
uutta tulee, Ostarilla työskentelevä Lila Törni-Manninen hymyilee.
Joulupuoti pursuaa käsintehtyjä tuotteita. Agroy tuo
maahan lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita sekä on
aikeissa aloittaa suomalai-
sen viljan viennin KeskiEurooppaan ja mahdollisesti Egyptiin.
Uotila tekee myös rakennustöitä ja toimii personal
trainerina FeelFactory-yrityksessään.
. Sellaisen, että Ostarille olisi
kiva poiketa.. Ne ovat tärkeitä,
jotta saamme vuokran ja
lämmityskulut maksettua.
ENTISEEN osuuskauppaan
tehdystä Ostarista on tullut puolessatoista vuodes-
sa tärkeä paikka melliläläisille.
. Uudistusten myötä
olemme yrittäneet luoda
tänne iloisen fiilarin. Hänen mukaansa viime vuosina on
leikattu maataloustukia ja
tiukennettu EU-kriteereitä.
Samaan aikaan viljan hinta on surkea, koska se määräytyy maailman markkinoilla eikä Suomen sadolla
ole siihen juuri vaikutusta.
Uotila on itse maanviljelijä muttei ole jäänyt voivottelemaan tuottavuusongelmaa. Yritys on kasvu-uralla, joten voi olla, että sillä
suunnalla on tulevaisuuteni, Uotila sanoo. Uuden luominen on ollut ihanaa, Törni-Manninen sanoo.
rakennuksen ulkoseinällä
on nyt uudet kyltit, sisällä kalusteiden paikkaa on
vaihdettu ja kirppiksen rekit uusittu.
Uutta ovat myös asiakasvessa ja tietokone,
jonka käytöstä asiakkailta peritään vapaaehtoinen maksu.
. Suosittelen yrittäjäksi ryhtymistä myös muille.
Mikko Uotila toimii maatalousalalla monipuolisesti. Mikko Uotila haluaa
tehdä ison luokan bisnestä
Punkalaidun
Marianna Langenoja
Mikko Uotila uskoo, että
maanviljely kannattaa tulevaisuuden Suomessa vain
harvoilla tiloilla, jos nykymeno jatkuu
Kutsumme 12. (LL
6.3.2014).
Selvitystyötä teki työryhmä, jossa olivat Loimaan
kaupungin edustajina lukion rehtori Hannu Lahti,
kaupunginhallituksen jäsen Sanna Vuolle, koulutuslautakunnan puheenjohtaja Jukka Laaksonen ja
sivistysjohtaja Manne Pärkö. marraskuuta myös kaikkien omistajakuntien kuntajohtajat keskustelemaan asiasta. Nykyisiin rakenteisiin
pysähtyminen ei edesauta kilpailukykyisen tulevaisuuden koulun raken-
tamista, perusteluissa todetaan.
Työryhmä suosittelee, että uuden oppilaitoksen nimeksi tulee Lounais-Suomen ammattiopisto ja lukio, Novida. Kuntayhtymän puolella asiasta päättävät yhtymähallitus ja viime kädessä yhtymävaltuusto.
. Torstaina 5. Loimaan
kaupunki hakee lukiokoulutuksen järjestämisluvan
peruuttamista sillä ehdolla, että ministeriö myöntää
järjestämisluvan kuntayhtymälle.
Työryhmä perustelee
suositustaan muun muassa
yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvilla muutoksilla, sillä ikäluokkien
pienentyminen ja julkisen
talouden heikko tila edellyttävät vastuullista koulutuspolitiikkaa myös kuntatasolla.
. Myös vanhemmille lapsille sumute voi
aiheuttaa hetkellisesti nenän tukkoisuutta, vähentynyttä ruokahalua ja heikotusta tai päänsärkyä.
TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN laitoksen mukaan 50?
90 prosenttia lasten influenssatartunnoista on
estettävissä rokotteen tai
nenäsuihkeen avulla. Loimaalla annettavan toisen asteen koulutuksen keskittämistä selvittänyt lukiotyöryhmä toteaa asian loppuraportissaan,
jonka se luovutti 27. Sumute on lapselle
mukavampi rokotusmenetelmä kuin pistos, Heikkinen perustelee.
Hän uskoo, että nenäsumutetta voidaan tulevaisuudessa käyttää myös
yli 2-vuotiaiden lasten rokottamisessa. joulukuuta. Tammikuussa yhtymävaltuusto pitää ylimääräisen kokouksen, jossa se tekee päätöksensä.
KAUPUNGIN talous- ja strategiatyöryhmä antoi keväällä 2014 kaupungin tehtäväksi selvittää koko toisen asteen koulutuksen
keskittämisen Loimaal-
la Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymään. Aikatauluun on kuitenkin mahdollista saada pientä joustoa,
sillä kaikki päätökset on tarkoitus saada tammikuun
2016 loppuun mennessä,
Virtanen sanoo.
Hän arvioi, että Loimaan
kaupunki ehtii tehdä asiasta oman päätöksensä vielä tämän vuoden puolella.
Kuntayhtymän päätös vie
kauemmin, koska kyseessä
on perussopimuksen muuttaminen, johon tarvitaan
kaikkien yhdeksän omistajakunnan lausunnot.
. Alle 2-vuotiaille rokotetta ei kuitenkaan voida antaa mahdollisten haittavaikutusten vuoksi. Influenssalta suojaava sumute on yhtä tehokas kuin piikillä annettava rokote. Kuntayhtymän edustajina työryhmässä olivat
yhtymähallituksen varapuheenjohtaja Jari Alppiranta, talous- ja hallintojohtaja Leena Suonkanta ja
kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen. Työryhmä toteaa myös, että lukiokoulutuksen siirtymisestä kuntayhtymälle ei saa aiheutua
kustannuksia, jotka jouduttaisiin kattamaan ammatillisen koulutuksen valtionosuuksilla.
LOUNAIS-SUOMEN koulutuskuntayhtymän kuntayhtymäjohtaja Antti Virtanen
kertoo, että asia etenee seuraavaksi poliittiseen päätöksentekoon. Terveydenhoitaja
Anna Pietilän
mukaan suihke on pistosta huomattavasti helpompi.
Työryhmä: lukio kuntayhtymälle
Loimaa
Tiina Naula
Lukiotyöryhmä suosittelee, että Loimaan kaupungin järjestämä lukiokoulutus siirretään Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymälle. Asian on tarkoitus tulla yhtymähallitukseen 17.
marraskuuta ja yhtymävaltuustoon ensimmäisen kerran 10. Asian käsittelyllä on sikäli kiire, että järjestämislupahakemuksen pitää olla
opetusministeriössä vuotta aiemmin ennen kuin toiminta käynnistyy. Amandan jännitys
muuttuu itkuksi, joka loppuu lähes saman tien. Se sisältää
heikennettyä virusta, josta
kehon immuniteetti muodostaa suojan influenssaa
vastaan.
Nenäsumute sopii kaikille 2?17-vuotiaille lapsille ja nuorille, mutta rokote on Suomessa vielä niin
uusi, että sitä on hankittu kansalliseen rokotusohjelmaan vain 22 500 annosta. Isellaa ei voida
rokottaa influenssaa vastaan ennen helmikuuta,
joten vanhemmat haluavat varmistaa, että vauvan
lähipiiri pystyy terveenä.
Influenssarokote annetaan tänä vuonna
2-vuotiaille
nenäsumutteena. Ei se
sattunutkaan.
KAKSIVUOTIAAT lapset rokotetaan tänä vuonna influenssaa vastaan nenäsumutteella. lokakuuta Loimaan kaupunginjohtajalle Jari Rantalalle ja
kuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtajalle
Leena Virtaselle.
Työryhmän mukaan on
perusteltua, että Loimaan
kaupunki luopuu lukiokoulutuksen ylläpitämisestä ja
Lounais-Suomen koulu-
tuskuntayhtymä hakee valtioneuvostolta lukiokoulutuksen ylläpitämislupaa
1.1.2017 alkaen. Se on tyhmistymisen tie.
Toimituksen esimies Jenny Jännäri Optiossa
PAIKALLISIA
Kuinka pakolaisilla on varaa älypuhelimiin?
Niitä myydään Turkissa 10?20 eurolla, ja
iPadia muistuttavankin saa satasella.
SPR:n koordinaattori Miska Keskinen
Auranmaan Viikkolehdessä
Sumute estää influenssaa
. Rokoteannokset on
päätetty kohdentaa 24?35
kuukauden ikäisille lapsille.
SUURIN OSA influenssarokotteen saavista loimaalaisista on yli 65-vuotiaita.
Loimaan sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen terveydenhoitaja Mari-Kaisa
Heikkinen kuitenkin en-
nustaa, että nenäsumutteen käyttöönotto voi kasvattaa lasten osuutta rokotettavista.
. Terveillä aikuisilla rokote estää parhaimmillaan 80
prosenttia influenssatartunnoista.
Rokote suojaa myös jälkitaudeilta ja heikentää
tarttuneen influenssan
voimakkuutta.
Amanda Koivisto sai
influenssarokotteen, koska perheeseen tuli kolme
kuukautta sitten uusi jäsen Isella. Lasten influenssatartunnoista 50?90 prosenttia on estettävissä
REETTA MÄKINEN
Loimaa
Marianna Langenoja
Amanda Koivistoa jännittää, kun hän istuutuu äitinsä syliin lastenneuvolan vastaanotolle.Terveydenhoitaja Anna Pietilä
selittää Amandalle, että
tarvitaan vain pari suihkaisua nenään ja sitten
influenssarokote on annettu. Kaupungin
puolella asiaa käsittelevät
ensin koulutuslautakunta
ja kaupunginhallitus, ja lo-
pullisen päätöksen tekee
kaupunginvaltuusto. Ulkopuolisena
asiantuntijana ryhmä kuuli Loimaan kaupungin JUKO/OAJ:n pääluottamusmies Harri Laukkasta.. marraskuuta 2015
8
Digitaalinen murros on johtanut siihen, että
teemme sataa asiaa kerrallaan, huiskimme
menemään ja välineellistämme kaiken kanssakäymisen
Vanhat
pinttyneet käsitykset siitä, että leikattu kissa olisi huono hiirestäjä, ovat
vallalla.
ROKOTUKSILLA pystytään estämään monia tarttuvia sairauksia, jotka voivat olla kissoille kohtalokkaita. Seudulla on ilmennyt
useita hallitsemattomasti lisääntymään päässeitä kissapopulaatioita. Seuraavaksi ne menevät Loimaan ja
Uudenkaupungin kaupunginhallitusten käsiteltäviksi.
Kaksi liittymää poistetaan Loimaalla Ysitieltä Niittukulman eritasoliittymän läheisyydestä. Kissoja ei hoideta, eli
madoteta ja rokoteta, eikä
myöskään leikata. Leikkuukampanjoilla pyrimme helpotta-
maan myös vähävaraisten lemmikinomistajien tilannetta, mutta toki
kissoja leikataan eläinlääkäreiden vastaanotoilla muutenkin. Jatkossa potilaan sairauden tila ratkaisee hänen hoidostaan vastaavan tahon, ei
rakennus. Aloimme keväällä nimetä pentuja aakkosjärjestyksessä ja nyt olemme jo pentueessa Q.
Ehkäisyasiat kuntoon
kampanjapäivänä
SEY Loimaa ry järjestää 7. Kiinteistöille kuljetaan
poistamisen jälkeen Kartanomäenkadun kautta.
Varsinais-Suomen Ely-keskus on päättänyt liittymien poistamisesta. Taajama-alueillakin valitettavasti liikkuu vapaana myös kotikissoja, joten näissä tapauksissa kaikki loukutetut kissat tarkistetaan. Tämä pyritään
huomioimaan ennen kuin
loukkuja toimitetaan minnekään.
Villiintynyt kissa on helppo erottaa kotikissasta. Loukutuksen tavoitteena on ehkäistä villikissapopulaatioiden syntymistä sekä pelastaa kodittomat kissat talvelta turvaan
tai päästää sairaat kissat kärsimästä.
Loukutusta tehdään vapaaehtoisvoimin ihmisten
ilmoituksesta tai valvontaeläinlääkärin pyynnöstä.
. Esimerkiksi Loimaan seudulla saa kissan leikkauksen muutenkin sopivaan hintaan ja sirutuksen kaupan päälle. marraskuuta kello 9 alkaen Loimaalla
eläinlääkäri Kirsi Soinin vastaanotolla Neovetissa kampanjapäivän, jolloin kissoja leikataan, rokotetaan ja sirutetaan edulliseen yhteishintaan.
. Aikoja jakaa SEY
Loimaa.
Vuodeosastot yhteen Loimaalla
ja Uudessakaupungissa
Kaksi liittymää
poistetaan
VARSINAIS-SUOMI Tyksin
Loimaan ja Vakka-Suomen
sairaaloiden sekä Loimaan
ja Uudenkaupungin terveyskeskuksen vuodeosastot yhdistetään.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksen
mukaan sairaalassaoloaika
muuttuu helpommaksi, kun
hoitovastuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä voi vaihtua
ilman, että potilaan tarvitsee muuttaa sairaalasänkyä.
Sairaaloiden vuodeosastojen hallinnointivastuu siirtyy kaupunkien perusterveydenhuollolle. 9
Torstaina 5. Kokonaisvastuu osastosta sekä potilaiden kuntoutusketjusta on
terveyskeskuksella.
Tyksin sairaalajohtajan
Petri Virolaisen mukaan
uusi yhteistyö tuo hyötyjä
hoitoketjuun osastohoidon
alusta asti.
. Projektipäällikkö Timo Bäcklund kertoo, että poistettavat liittymät ovat käyneet tarpeettomiksi, koska niiden läheisyydessä
ovat Niittukulman eritasoliittymä ja Kartanomäenkadun rinnakkaisyhteys.
. Osallistuminen vaatii ajanvarausta. marraskuuta 2015
Saviseudun villikissoja
loukutetaan talvelta turvaan
Loimaan seutu
Marika Timonen
SEY Loimaa ry loukuttaa villiintyneitä kissoja loka-marraskuun aikana Loimaan
seudulla. Turhat odottelut
ja siirtelyt vähenevät merkittävästi, Virolainen sanoo.
Hänen mukaansa menettelyn toivotaan parantavan
erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välistä
yhteistyötä.
. Näin ollen kissojen tiedetään olevan villiintyneitä. Kun potilaita hoidetaan
yhdessä samalla osastolla,
on keskusteluyhteys välitön.
Osaamista ja tietoa siirtyy
puolin ja toisin. Loimaan arvioidaan säästävän
ensi vuonna noin kaksi miljoonaa ja Uudenkaupungin
noin 900 000 euroa kuluvan
vuoden toimintaan verrattuna.
Pääosa Loimaan ja VakkaSuomen sairaaloiden vuodeosastojen nykyisestä hoitohenkilöstöstä siirtyy kaupunkien palvelukseen osa-
puolten välillä tehtävillä liikkeenluovutussopimuksilla.
Sairaanhoitopiirin erikoislääkärit ja tietyt asiantuntijapalveluiden työntekijät, kuten fysioterapeutit ja sosiaalityöntekijät, jatkavat sairaanhoitopiirin palveluksessa.
Vuodeosastotilat jäävät
sairaanhoitopiirin omistukseen, mutta siirtyvät vuokrasopimuksilla kaupunkien
hallintaan.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi osaltaan järjestelyyn
tarvittavat liikkeenluovutusja vuokrasopimukset sekä
yhteistyö- ja palvelusopimuksen tiistaina. Kotikissoilla ei olekaan vaaraa
päätyä välittömästi lopetettavaksi, mikäli ne tulevat
loukutetuiksi. Kesyn oloiset, hyväkuntoiset kissat toimitetaan Korvenkehdon löytöeläinkotiin.
Puolikesyt ja pentueet toimitetaan sijaiskoteihin kesyyntymään ja sosiaalistumaan.
Niille voidaan etsiä uudet
kodit, eläinsuojeluyhdistyksestä kerrotaan.
Ihmisiä myös
kehotetaan
puhumaan
kissojen aiheuttamista ongelmista
niiden omistajille ennen
kuin tilanne
äityy riidaksi. Omistajan
kun on hyvin hankala
reagoida, ellei tiedä, että
kissa tekee tihutöitä.
YHDISTYKSEN VÄKI harmittelee kissojen arvostuksen
olevan maaseudulla monesti huono.
. Myös toisen työn ymmärrys ja arvostus varmasti paranee. On liikenneturvallisuuden
kannalta sitä parempi mitä vähemmän pääteillä on
liittymiä, Bäcklund sanoo.
Bäcklundin mukaan nyt katkaistavat liittymät
ovat lisäksi asemakaavan vastaisia, joten niiden
poistaminen perustuu myös maantielakiin.. Tällaisissa sisäsiittoisissa populaatioissa hoitamattomat kissat ovat usein huonokuntoisia ja sairaita.
Keväästä saakka loukutettuja pentueita on ollut jo
toistakymmentä, ja jokaisessa pentueessa on ollut
2?4 pentua.
. Leikkauttaminen puolestaan estää ei-toivottujen pentueiden syntymistä ja pienentää kissan reviiriä.
Kulunut kesä oli eläinsuo-
jeluyhdistyksen mukaan villiintyneiden kissapopulaatioiden suhteen todella kiireinen.
. Lopetus on
edessä vain selvästi villiintyneillä tai sairailla kissoilla.
. Liittymien poistamisella on myös liikenneturvallisuutta koskeva syy. Liittymät
poistetaan marraskuun loppuun mennessä.
Poistettavat liittymät ovat niin kutsuttu sähköliikkeen eli Loimaan Sähkön liittymä ja niin kutsuttu Silkkipainon liittymä. Sirulukulaite on käytössämme, eläinsuojeluyhdistyksestä kerrotaan.
Ihmiset saattavat tehdä
turhia ilmoituksia myös kotikissoista. Useimmiten pyyntö tulee itse kissojen omistajalta, joka ei enää pysty hoitamaan liian isoksi kasvanutta huonokuntoista kissapopulaatiota. Tämä
kaikki hyödyttää potilaita.
UUDISTUS tuo myös säästöjä kaupungeille, sillä se vähentää sairaaloiden yhteenlasketut 148 vuodeosastopaikkaa 114 paikkaan. Sairaaloiden vuodeosastoista tulee
yhteisosastoja, joissa on sekä Tyksin erikoislääkärin että kaupungin terveyskeskus-
Loimaa/Ysitie
Tiina Naula
lääkärin hoitovastuulla olevia potilaita. Leikkautus ja rokotus ovat
ehdottomasti vastuuntuntoisen kissanomistajan perusasioita, eläissuojeluyhdistyksestä
kerrotaan.
Tempaus on tarkoitettu yhdistyksen toimialueen kissoille
Lasten tarjoama lounas tai päivällinen.
Isälle!
Pekka Laukkanen, Loimaa
1. Mikä on mieluisin isänpäivälahja. Torstaina 5. Minun oma poikani syntyi isänpäivän aikaan. Siinä
on lahjaa kerrakseen.
2. Se, että lapsenlapset tulevat käymään
kylässä.
2. Se on paras muisto tottakai.
Veikko Prami, Loimaa
1. 2. 25?, lapset (6-12 v) 13?
Pöytävaraukset 050 517 8974.
Käteismaksu.
Katinhännäntie 541,
Sydämellisesti tervetuloa!
Loimaa
+\Yll LVlQSlLYll
6;²- 5+0' )7+&' 9
8GVVÀJ[NMKXÀ LC VWWNGPRKVÀXÀ
JWKRRWMÀUKPG VCNXKMÀ[VVÒÒP
+TTQVGVVCXC NÀORÒXWQTK -QMQ
Ilahduta
Isää
8.11.
6748#5##22##6
,105'4'&
.+)*6
,105'4'& 571,#-;2 4
241 (/ 4#&+1..#
0QTO
. Mikä on par
Kalevi Tervo, Loimaa
1. marraskuuta 2015
10
GALLUP
1. klo 12
Aik. Jokainen isänpäivä on mahtava.
Tunnelmallisessa Kievarissa avautuu jälleen ovet
Isänpäivän kunniaksi.
Herkullinen
noutopöytä katettuna
su 8.11. On tärkeintä, että perhe on koolla. Saada olla isä.
2
$744'. alkaen ark 9-17 ja la 9-13
2690
Puhelun hinta 8,35 snt/puh. 2+:#
AKKUPORAKONE
METABO BS
Jaakko Iloniemi
Maantieteelle ei
mahda mitään
Docendo
Matti Alahuhta
Johtajuus - kirkas
suunta ja ihmisen
voima
Docendo
Sixten Korkman
Väärää talouspolitiikkaa
Otava
vääntö 48 Nm,
istukka 13mm
akut 2x2,0 Ah Li-on
189,-
2990
3290
Extraetu kaupan päälle0QTO
55-osainen
tarvikesarja (erikseen ostettuna 29,90)
6WQVG UCCVCXKNNC O[ÒU #ITKOCTMGVKP XGTMMQMCWRCUVC CITKOCTMGV ?
0QTO
-CORCPLC XQKOCUUC CUVK
Lauri Poutanen
Rikospoliisista
päivää!
Kustannus HD
AGRIMARKET LOIMAA
Aleksis Kiven katu 7, Loimaa
Puh.
010-768
5200
2WJGNWP
JKPVC
UPV RWJ
UPV OKP
CNX MCKMKUVC NKKVV[OKUVÀ
Huom! Aukioloaikamme 1.10. 02 7622 049. + 12,09 snt/min (alv 24 %) kaikista liittymistä.
Matti Airola
Isin ja tyttöjen
lettikirja
Schildts & Söderströms
Loimaan seinäkalenteri
Hulkon kuvin
ilmestyy loppukuusta.
Myytävänä vain liikkeessämme.
Loimaa: Prismakeskus P. 5 *&
5/5
. /2²5##2#5
9+.&56'2
9+06'4 6'4/1
MUTTERINVÄÄNNIN
AXA 12V
r 0ÀM[OÀVVÒOÀNNÀ KPHTCOWUVC
UCNCOCNNC XCTWUVGVVW WWUK
XGTUKQ 6/ VGUVKXQKVVCLCUVC
r 'TKPQOCKPGP MWXCPNCCVW
LC (WNN *& XKFGQMWXCWU
.ÀOOKP LC MGX[V
UCCRCU VCNXKMÀ[VVÒÒP
+TTQVGVVCXC UKUÀXWQTK
99,-
3290
3690
0QTO
165#8#.1 2'6<
02 721 7250
ARK 9.30?17.30 LA
1690
PUMA
COLLEGEHOUSU
2990
2990
. Mieleen tulee myös se, kun kerran kävimme lasten kanssa katsomassa isänpäivänä lätkän maaottelun Hartwall Arenalla.
Jukka Hurmerinta, Loimaa
1. 11
Torstaina 5. marraskuuta 2015
GALLUP
ras isänpäivään liittyvä muistosi?
TEKSTI JA KUVAT: MARIANNE ROVIO
Harri Koskivirta, Loimaa
1. Isänpäivästä tulee mukava, kun käydään
syömässä koko perhe ja lapset tulevat käymään kylässä.
E
IHANALL
E!
L
L
Ä
IS
HELLY HANSEN
WARM SUKKA
HELLY HANSEN
DAYBREAKER
FLEECETAKKI
NORTH BEND
CORE
ALUSASU
1290
2 pr
Aleksis Kiven katu 7
p. Perheen kanssa vietetyt isänpäivälounaat. Aikaisemmin lasten ja nyt lastenlasten
tekemät askartelut sekä kortit ovat ihan
parasta.
2. Lasten itsetekemät tai hankkimat jutut.
Olen saanut heiltä monenlaista lahjaksi,
kuten kravattia ja avaimenperiä.
2
klo 12
lapset 6-12 v.
9.00?14.00
. ISÄNPÄIVÄ- JUHLALOUNAS
Hinnat:
aikuiset 24?
Ravintola Salissa su 8.11. alk. 12?
?
?
Pojan tarhassa tekemät kortit ovat mieleenpainuvimpia muistoja.
2. SPORTIA
S O
TERAPIARULLA
1. Ja tietysti ne
pojan tekemät lahjat.
. Kun saa kahvit sänkyyn, niin se tekee
isänpäivästä ikimuistoisen
03 433 5550
ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14
Gant RAITASUKAT
16,90
15,00?
8,50?
Päivän pizza listalta (päivämäärän mukaan) 7?
ruokalista netissä:
www.ravintolaata.?
UU TU US !
PUOLIKAS PIZZA
SALAATILLA + limu
8,50 ?
Camel ja Signal PAIDAT
ja NEULEET alk. 12?)
Kotitekoiset jouluruoat tilauksesta viim. 69,-
- LAHJAKORTIT - LAHJAKORTIT - LAHJAKORTIT - LAHJAKORTIT - LAHJAKORTIT - LAHJAKORTIT
Tervetuloa
herkuttelemaan!
Myös kotiinkuljetukset
Soita, tilaa, syö paikanpäällä
A-oikeudet
ma-to
pe
Kauppalankatu
5-7 LOIMAA
Ravintola ATA
10-22
10-01
11-01
su
11-22
p. 02 767 1524, 040 535 0576, www.lounaspaikkamellila.fi
Björn Borg BOXERIT
alk. (02) 7622 001
ISÄNPÄIVÄN SEISOVAPÖYTÄ
katettuna 8.11.
4900
Ville Elomaa, Loimaa
Pöytävaraukset p.(02)767 1524
JOULUPÖYTÄ 13. 24,90
SUORAMYYNNIN AUKIOLOAJAT
ti 13-16, pe 10-16.30, la 10-13.
Muina aikoina tilaustyönä.
Aidot karjalanpiirakat, pullat, leivät ym.
Muista isiä lahjakortilla tai lämpimäisillä!
Isälle,
papalle, ukille...
odotetut lahjat!
Varaukset 040 097 0865 Sallilantie 37, Vampula
Myynnissä myös
lähituottajien tuotteita!
HÄMEENTIE 2, FORSSA
P. klo 12.00-15.00
Pöytävaraukset 02-763 1031
Lounaspaikka ja pitopalvelu
Muita tarjouksia:
Perhepizza + 1,5 l limu
Kebab ranskalaisilla + 0,3 l limu
Sahantie 5, 32300 Mellilä, p. (aik. ja 20.12. 24?, lapset 6-12v. 17.12. mennessä.
TYHJENNYSMYYNTI
tarjouksia
isänpäivään!
to 12?17
(Maija palvelee)
pe 12?17
la 10?13
Myrskylinnankatu 2 B, Loimaa p. 02-724 7851, 02-763 1031
A-oikeudet la
info@ravintolaata.?
Esimerkiksi työsuhdeasioissa vuoden jäsenmaksu voi tulla
tienattua takaisin yhdellä puhelinsoitolla.
. 8?9 henkilöä: 411 euroa.
. Jäsenmaksu määräytyy sen mukaan, kuinka
monta työntekijää yrityksessä on.
Rekolainen muistuttaa,
että jäsenmaksu pitää suhteuttaa siihen, mitä sillä
saa. 2?3 henkilöä: 225 euroa.
. 10?19 henkilöä: 487
euroa.
. Torstaina 5. Hän
muistuttaa, että Oripää on
yksi yrittäjäintensiivisimmistä kunnista.
. 4?5 henkilöä: 282 euroa.
. henkilöä: 1 895
euroa.
heenjohtaja Tero Kuosa
näkee jäsenyyden hyötyinä myös alueorganisaation tarjoamat leveämmät
hartiat kartoittaa ja kontaktoida paikallisia yrityksiä.
. Myös maaseutuyritykset voivat olla yrittäjäyhdistyksen jäseniä.
Oripään Yrittäjien toimintaa on herätelty henkiin tänä vuonna (LL
30.4.). Yhden henkilön yritys:
152 euroa.
. Meillä ei ole tarkkaan
tiedossa, mitä Oripäässä on. 100. 20?49 henkilöä: 603
euroa.
. Yritys liittyy aina paikalliseen yhdistykseen ja
sen myötä saa niin paikalliset, alueelliset kuin valtakunnalliset edut ja palvelut käyttöönsä.
Rekolainen laskee Varsinais-Suomessa olevan
35 paikallisyhdistystä, jotka kuuluvat alueelliseen
yrittäjäyhdistykseen. Yhdistykselle valittiin uusi hallitus toukokuussa.
VARSINAIS-SUOMEN Yrittäjien järjestösihteeri Eija
Suvanto kertoo Suomen
Yrittäjien keräävän jäsenmaksut.
. . Suomen Yrittäjät palauttaa alueelle tietyn
osuuden, ja me vastaavasti paikallisyhdistyksillemme tietyn osuuden.
Hän sanoo, että Oripään Yrittäjien tai Varsi-
. 50?99 henkilöä: 959
euroa.
. Hän korostaa jäsenyyden etuina asiantuntijapalveluita, kuten neuvontaa työsuhdeasioissa, luottotietorekisteriä ja koulutuksia.
Yrittäjäyhdistyksen pu-
Oripään yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tero Kuosa puoltaa jäsenyyttä Varsinais-Suomen ja Suomen Yrittäjissä. 6?7 henkilöä: 338 euroa.
. Nyt hallituksemme jäsenet ottavat asioista selvää omalla ajallaan.
nais-Suomen Yrittäjien jäsenyydestä ei ole erillistä
jäsenmaksua.
. Saisimme Suomen
Yrittäjien tuen taaksemme. marraskuuta 2015
12
Oripäässä puntaroidaan jäsenyyttä
yrittäjien alue- ja kattojärjestössä
LARI KIVIRANTA
Oripää
Lari Kiviranta
FAKTA
Suomen Yrittäjien jäsenmaksut ensi
vuodelle
Oripään Yrittäjien paikallisyhdistyksessä suunnitellaan liittymistä yrittäjien alueelliseen edunvalvontaorganisaatioon Varsinais-Suomen Yrittäjiin
ja edelleen valtakunnalliseen kattojärjestöön Suomen Yrittäjiin.
Jäsenyyttä käsittelevä
Oripään yrittäjäyhdistyksen kokous on kahden viikon kuluttua.
Hallituksen jäsen Jouko Rekolainen kertoo, että mahdollinen liittyminen on yrittäjäyhdistyksen omien jäsenten päätettävissä ja sääntömuutos vaatii kolmen neljäsosan enemmistöä.
PULINAA kokouksessa herättänee jäsenmaksun
hintalappu ja mitä yrittäjät saavat sen vastineeksi