Sivut 10–11 Valituksi 35 000 joukosta Sivu 6. Mikä on Suomen kansallislintu. Mikä on parasta Suomessa. alv. Ypäjänkylän koululaiset pohtivat ja popsivat itsenäisyyttä perjantaina. Loimaan talousalueen paikallislehti • 101. Oli se jotenkin niin virkistävää vaihtelua siihen jatkuvaan poliittiseen vinkumiseen. SAMPSA HAKALA LOIMAALAINEN Marko Silvander on Vuoden reserviläinen. Hoitajat: Työhön saatava muutoksia Jätkillä oli flow päällä ja saimme yleisöstä voimaa. Veteraaneja syvästi kunnioittavan Silvanderin mukaan maanpuolustustahtoa on turvata elinympäristömme. Leipoivatko opettajat itsenäisyyspäivän leivoksia oppilaille jälkiruuaksi. Mistä Suomi on kuuluisa. Oi, miten ihanasti tuuli vinkui eilen illalla korvissa. Valinta tehtiin 35 000 reserviläisen joukosta. Avausmaali kasvatti joukkueen itseluottamusta. 2015 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. vuosikerta Nro 139 LAUANTAI 5.12. Sivu 16 Se pieni ero! Olikohan ennen kaikki sittenkään paremmin. Alastaron Urheilijoiden valmentaja Sami Happonen Sivu 14 Sivut 5 ja 7 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Herkullinen lähtö itsenäisyyspäivään
16:6. HARTAUSKIRJOITUS Huomenna meillä suomalaisilla on arvokas juhlapäivä. VK 579:2 Osmo Leikasto Itsenäisyyspäivänä vuonna 2015 Rakkaamme Eero Kalevi KOSONEN * 24.11.1933 Kurkijoki † 30.11.2015 Loimaa Kun muistelemme yhteisiä teitä, kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2015. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 134,10 € 6 kk 80,00 € 4 kk 59,00 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 124,00 € 6 kk 63,90 € 4 kk 43,70 € 3 kk 33,20 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,46 € /pmm 3-sivu 2,46 € /pmm Tekstissä 2,28 € /pmm Tekstin jälkeen 1,93 € /pmm Takasivulla 2,46 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Kuka on kirkkauden kuningas. 5.12. RESERVILÄISPIIRIEN hakemat ansiomitalit: Satakunta: Kultainen ansiomitali: Korpela Hannu, alikersantti, Huittinen. Vapaudenristin ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta Suomen Leijonan ritarimerkki: Mäkimattila, Heikki Pekka, maanviljelijä, Loimaa. Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi: Kulmala, Pertti Aarne Antero, palopäällikkö, Loimaa. Aurinko laskee kello 15.29. Sinä päivänä minä luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa. Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä, on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. Isät ja äidit, sisaret ja veljet ovat saaneet maksaa kovan hinnan sotien aikana ja sen jälkeen. Hän on Herra, väkevä ja voimallinen Ps. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. klo 18–20. Aamulla nostamme liput tankoihin juhlistamaan koko kansakunnan yhteistä juhlaa. 24: 7-8 6.12. Herra auttoi ja oli tukena ja kilpenä. 2 Lauantaina 5. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä. Oi Herra, siunaa Suomen kansaa, tee siitä palvelijasi, se että täällä toimissansa sinua aina kuulisi. Minä annan kansani asua turvassa. Koko perheen ulkoiluilta ti 8.12. Rukoustulet paloivat ihmisten sydämissä Suomen puolesta. joulukuuta 2015 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 5.12. Hoos. Kuulemamme kertomukset sotien aikaisesta elämästä rintamalla tai kotiseudulla eivät koskaan ole samaa kuin henkilökohtaiset kokemukset. Rukous ja Jumalan sana olivat ne voimavarat, joiden varassa monet jaksoivat katsoa eteenpäin. Pronssinen ansiomitali: Huhtala Mikko, kersantti, Huittinen, Korpela Kimmo, tykkimies, Huittinen. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” Joh. Kuinka on tänään, ovatko rukoustulet sammuneet vai palavatko ne säästöliekillä. Rukoukset eivät jääneet kuulematta. Lisäksi liiton hallitus on myöntänyt 70 Reserviläisliiton kultaista, 102 hopeista ja 143 pronssista ansiomitalia. Isänmaan itsenäisyys ei ole itsestään selvyys. Niko, Niklas, Niilo, Niki, Nikolai 7.12. Elämme erilaista vaikeaa aikaa. Määrät ovat hieman tavanomaista korkeampia liiton 60-vuotisjuhlavuoden johdosta. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Pirjo Suoranta (02) 588 8037 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. On kiitoksen ja ilon päivä. Monen osana oli antaa henkensä isänmaan puolesta tai kantaa sotien vammoja läpi elämänsä. Muistotilaisuuden vietämme läheisten kesken. Ypäjällä kunta, seurakunta, KulttuuriPuomi ja MLL järjestävät yhteistyössä kKoko perheen ulkoiluillan Ypäjän kotiseutumuseon ja musiikkiteatterin alueella 8.12. Raskain mielin monet joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan vihollista. Ohjelmassa on makkaran paistoa, glögitarjoilu, heijastinsuunnistusta ja perinneleikkejä. Ypäjän kotiseutumuseon ja musiikkiteatterin alueella klo 18–20. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. RESERVILÄISLIITON ansioristin ja -mitalin saaneita: Ansioristi: Markula Pasi Kimmo Olavi, alikersantti, Loimaa. Varsinais-Suomi: Hopeinen ansiomitali: Aronoja Esa, alikersantti, Niinijoki, Jaanu Kimmo, kersantti, Loimaa, Juurenheimo Teemu, ylikersantti, Niinijoki, Kolkkala Simo, pursimies, Mellilä, Mäkinen Jouko, ylikersantti, Loimaa, Vuorio Taisto, ylikersantti, Loimaa. 2:20 Tasavallan presidentti on myöntänyt itsenäisyyspäivänä 6.12. Ulkoiluilta Ypäjällä Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Klo 19 alkaa seurakunnan nuotiohartaus, jossa ovat mukana laulajat Katja Karisukki ja Sanna Sukki. Selma 6.12. Ukkia kiittäen ja kaivaten Aki ja Marjaana Oskari, Annika, Simo ja Emma Juuso, Emmi ja Viivi Pentti ja Veli-Matti perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Eero siunataan Loimaan kaupungin hautausmaan siunauskappelissa 12.12.2015 klo 10. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Siinä oli tuki ja turva. kuusi Reserviläisliiton ansioristiä soljen kera ja 32 ansioristiä. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Puolustusministeri Jussi Niinistö on myöntänyt itsenäisyyspäivänä 6.12. Suo mieli uskollinen meille varjelus Suomen heimon teille. Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Kun nostan lippuani tankoon, ajattelen, kuinka siitä on maksettu kallis hinta. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. LL, Saviseudun paikallisin LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Ps. kunniamerkkejä. Avun lähde ei ole muuttunut vuosikymmenten aikana, vaan se on sama ajasta aikaan, Herra Jumala. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. TYTTÖ 26.11.2015 3685 g 50 cm Niina Peltonen & Jani Uotila sekä sisarukset KONSERTTEJA KUOLLEITA SYNTYNEITÄ Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.18. Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Lisäksi Lounais-Hämeen Uranuksen porukkaa tulee kaukoputken kanssa esittelemään taivasta. Ihana maa on tullut osakseni ja kaunis perintö minulle annettu. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein: Arkkila, Erkki Kalevi, pankinjohtaja, Loimaa, Kairus, Leena Marja, konttorinjohtaja, Loimaa, Lukkaroinen, Sirkka Marjatta, tuotekehittäjä, Loimaa. Siinä on kestävä pohja yksityiselle ihmiselle ja koko Suomen kansalle. Paluuta ei enää ollut kotiseudulle. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Vastauksen tiedämme itse omalla kohdallamme. 8:31,32 7.12. Olen varma, että rukousta isänmaan puolesta tarvitaan edelleen. Sen ajan elämän raskaudesta me sotien jälkeen syntyneet emme tiedä mitään. Missä oli suomalaisten voima ja apu selviytyä niissä vaikeissa olosuhteissa. Sampsa AJANTIETO PÄIVÄN SANA ANSIORISTEJÄ JA -MITALEITA KUNNIAMERKKEJÄ SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Hopeinen ansiomitali: Santalahti Pasi, alikersantti, Huittinen, Tiuttu Kalle, jääkäri, Huittinen
LOIMAAN evankeliselle kansanopistolle sijoitetut turvapaikanhakijat pesevät pyykkinsä itse opistolla. – Opiston asuntoloiden matot ja muut tekstiilit pesetetään pesulassa, niin kuin on ennenkin tehty, Lankinen kertoo. johdosta 18-vuotiaalle! Äiti, iskä & Joppe Isot onnittelut kaksivuotiaalle iloiselle leipurille! :lla äiti, isi & co PALJON ONNEA VAAN YLIOPPILAITA Syksyn 2015 uudet ylioppilaat Loimaan lukiossa: Kouri Kerttu, Kupila Carlo, Mäkelä Valtteri, Ruohonen Sampo, Toivonen Mikael. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Juho, Veera, Jere, P&T. Helmi-prinsessa täyttää 5 vuotta 8.12. Tiesinhän, että aikani rajallinen oleva on mutta aavistaa en voinut hetkeä noutajan. Enimmäismäärien pienentäminen ei aiheuta muutoksia voimassa oleviin lupiin. Lupien enimmäismäärää on lisätty ainoastaan Liedossa. Lupien enimmäismääriä vahvistaessaan keskus on ottanut huomioon keskeiset taksipalvelujen kysyntään ja tarjontaan vaikuttavat tekijät kuten väestökehityksen, väestön ikärakenteen, viime vuosien ajosuoritteet ja taksitilausten kehityksen. Hirvikosken mummi ja pappa onnittelee! Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. joulukuuta 2015 3 Kaks plus kolme on viis, sunnuntaina juhlitaan siis. Taksikiintiöt vahvistetaan vuodeksi kerrallaan. Mies löi nyrkillä VARSINAIS-SUOMEN Elykeskus on vähentänyt taksilupien enimmäismäärää seitsemässä kunnassa vuodelle 2016. T: Laku, Lauri & Teija. Poliisi tutkii asiaa pahoinpitelynä. – Syksyn aikana turvapaikanhakijoiden vaatteita on pesetetty pesulassa kaksi kertaa, mutta pääsääntöisesti he pesevät pyykkinsä itse. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-21 ILON JA IHMEIDEN AIKA Joulukalenteritarjoukset 5. alv 23 %). Ely-keskus vähensi taksilupien enimmäismäärää LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Uutisia w w w .lo im aa nl eh ti. fi kotiseudulta, oletpa missä tahansa!. Mammu&Pappa ym. . 7. Ely-keskus pitää tärkeänä, että takseja on riittävästi myös elinkeinoelämän ja kuntien kuljetustarpeisiin. Rekallinen ONNEA Kapulle 8.12. Joulukalenteritarjous voimassa 7.12.2015 kg/kpl/rs ERÄ HEDELMIÄ JA VIHANNEKSIA Hyvää Itsenäisyyspäivää! toivottaa: Cittarin väki 69 ps 1.Paljon, paljon onnea 6.12. w w w .k -c it y m a rk e t. Kari Raittila LUKIJAN RUNO LOIMAA Miehen epäillään lyöneen toista miestä nyrkillä kasvoihin torstaina iltapäivällä kerrostalon pihalla Koskenkujalla. Lupamääriä vahvistettaessa on tämän vuoksi otettu huomioon kuntien sosiaalija terveystoimen sekä opetustoimen henkilökuljetusten järjestämistarpeet. Turvapaikanhakijat pesevät itse pyykkinsä MIKSI NÄIN. Vähennys johtuu jatkuvasti laskevasta kysynnästä. Miehelle ei aiheutunut lyönnistä vammoja. Ypäjäläinen mies oli syyttänyt loimaalaista miestä roskaamisesta ja oli yhtäkkiä lyönyt miestä. Joulukalenteritarjous voimassa 5.12.2015 Emännän VEHNÄJAUHO 2 kg (0,35) 1 ps/talous 6. Kuunsirppi heijastui lahdelle merenpintaa löi kohtalon kello, vihlaisi rintaa. Loimaalta vähennetään yhden henkilöauton lupa. Kaupungilla liikkuvat huhut siitä, että turvapaikanhakijoiden pyykit pesetettäisiin säännöllisesti Loimaan pesulassa, eivät opiston rehtori Tuomas Lankisen mukaan pidä paikkansa. Lauantaina 5
Lapsihan on oppinut jo. Itsenäisyyspäivänä moni suomalainen vähät välittää oikeinkirjoitussäännöistä ja kirjoittaa ilolla päivän nimen isolla i-kirjaimella Niin tärkeältä Suomen itsenäisyys ja senkin avulla saavutettu turvallisuus tuntuu. Lyömällä eteen muotti ja käskemällä tehdä taikina siihen. Tasaantuu lopulta. Toivottavasti. joulukuuta 2015 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Enkä! Jälkikasvu leipoo. Aikuisen statuksella pätemisestä. Saan sentään valmiista piirakasta maistipalan. Huomio! Kerrostaloissa – taloyhtiöissä on roska-astiat, ei tarvi tuoda naapuritalosta meidän maksettavaksi. ”Siinä näkijät missä tekijä”. Ne ovat kumminkin taas vähän eri juttuja kuin meillä jo jäykkäruotoisilla aikuiseläjillä. Olipa kerta kaikkiaan sykähdyttävän upea joululauluilta torstaina Wanhassa Kanalassa. Kuuluuko poliisin käyttää huomioliiviä liikennettä valvoessaan . Tärkeissä maanpuolustustehtävissä oli 200 000 naista. Ilman historiaa ei tätä päivää olisi, ilman sotaveteraaneja meillä ei olisi itsenäistä maata. Kiitos Juha Nyholm Oy:lle. Voin kyllä koittaa neuvoa ja ohjata, mutta enpä tosiaankaan tehdä valintoja nuoren ihmisen puolesta. Niin että mikä minä olen vaatimaan, paljonko niitä pitäisi olla. Ilmastonmuutos. Pelon väreet maailman toiselta puolen haurastuttavat sitä jopa täällä. Olisi ne suomen köyhille eläkeläisillekin kelvannut. Kiitokset tästä mahtavasta musiikkikokemuksesta Wanhalle Kanalalle sekä Sarille ja Paulalle. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Elintasopakolaiset saavat ilmaiset asunnot alastarolta. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Edelleen huhutaan, että Pohjois-Loimaalla olisi futsalcupissa pudotettu viime kauden hopeajoukkue ja menty kahdeksan parhaan joukkoon. Urho-isäni kertoi, että sodan loppuvaiheessa rintamalle saapui 18-vuotiaita vapaaehtoisia nuorukaisia, melkein lapsia vielä. Kun lukee maailman tapahtumista, huomaa miten herkästi turvallisuudentunne voi rikkoutua. jouluvalot oit sytyttää 29.11 joulun avauksessa vaan joku hätäinen erehtyi ilmeisesti sunnuntaista ja kytki ne jo 22.11 päälle. Siispä hyvää Itsenäisyyspäivää! KU LUKIJOILTA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Ei ole onnea ilman vapautta eikä vapautta ilman rohkeutta. Elintasopakolaiset saavat kaiken ilmaiseksi, kuten älypuhelimet ja pankkit y.m. Ovatkohan nämä huhut totta. Terrori-iskut. Siitähän tässä on kyse. Ehkä se on meille jopa sellainen itsestäänselvyys, että emme osaa olla siitä edes kiitollisia tai siihen tyytyväisiä. Heillä oli vahva usko tulevaisuuteen, joka kantoi vaikeiden aikojen yli. – No eihän noi marjat riitä mihinkään. Työmarkkinatilanne. Täyttää se katsos näin ja kuuletkos noin ja leipoa, ei oikeastaan kakkua, vaan kakun ihanne, jonka antoi äiti. koska tyyli ja tavat samat on. Turvapaikanhakijamäärä. – Enkä laita. Margit Hannula . Saan toisenkin. Kuinka moni suomalainen nainen menetti puolisonsa tai sulhasensa, kuinka moni äiti ja isä lapsensa ja kuinka moni lapsi jäi orvoksi. Ei paha, jos matseista infottaisiin paremmin niin voisi joskus käydä katsomassakin. Se on silti mustikkapiirakka. Eksää usko! Mustikkapiirakkaa leipova poika pitää päänsä. Epävakaalta tuntuva maailmantilanne. Tulemme todella mielellämme uudestaankin. Taikina kun nousee niin mustikat jää alle kaikki. Kuolleisuusprosentti oli sotavankileireillä noin 40. Miksi äiti olisi aina oikeassa. Sami ja Minä . – Laita siihen nyt ihmeessä enemmän mustikoita, sanon pojalle ja ojennan pakasterasiaa kohti. Sotien päättymisestä 27.4.1945 on kulunut yli 70 vuotta. Hyvää itsenäisyyspäivää! Arvo Saario Arvoisat sotiemme veteraanit . Vellomaan veden aaltoilevissa liikkeissä, jotta ei taitu eikä katkea. 4 Lauantaina 5. Kiitos sotaveteraanit itsenäisestä Suomesta. Huomaan ajattelevani vähän juhlavasti, että samalla tavalla nuoren ihmisen pitää antaa vapaasti aaltoilla ajatuksineen, jotta hän ei katkea vääriin vaatimuksiin. Aika vaarallista . Taisto Levo . 6.12. Veteraanisukupolvet kokivat uhrauksia, he joutuivat jättämään vanhempansa ja lapsensa kotiin käydessään rintamalle. Turvallisuus on monen mielessä ja puheissa. Suomalaisia miehiä oli talvisodassa 350 000, jatkosodassa ja sen jälkeisessä Lapin sodassa 550 000 miestä. Pitäisi tietää, kun on ennekin koettu. Taas yksi sellainen tilanne, jossa on pakko miettiä, että miten niitä oman elämänsä leipureita taas kasvatettiinkaan. Torstaina puolen päivän tienoissa toit 2 valkoista muovikassia, lähdit valkoisella autolla. ILLALLA HIIPPAILEN koululaisen vierelle pohtimaan biologian kysymystä, että miksi veden alla kasvavan ahvenvidan varsi on niin rento ja tanssahteleva, että melkein kateeksi käy. Taantuma. MENEN ITSEENI ja tutkiskelen aikuisen oikeassaolemisärsyttävyyttäni. . Tyhjä astia täyttyy, läikkyy välillä yli tai jää vajaaksi, joskus ehkä kaatuukin, mutta lopulta aina omin valinnoin. tahto oman edun on edelleen suunnaton! Voi Tavaton . Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. RELE . Se että työnantajat saavat rahaa työllistämiseen, ei työttömyyttä juurikaan vähennä, vaan raha laitetaan mieluummin omaan taskuun. Ota nyt. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Sotien päätyttyä veteraanit rakensivat talot ja tiet, raivasivat pellot ja huolehtivat lähimmäisistään. Kysymään, että höh, miksi. kertoo gallubit siitä mihin ei ymmärrys riitä.vasta valta vaihtunut on ja väki joka valtaa pitää sai. Ja joo, onhan siellä sattumia, mustia pilkkuja murotaikinan seassa. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi Isolla i-kirjaimella Tänä itsenäisyyspäivänä nousee yksi sana ylitse muiden. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Heidän keski-ikänsä lähestyy 93 vuotta. Hän se tässä leipoo = hän päättää, montako mustikkaa käyttää. Annasku mää. Monestakin syystä. Hänen kanssaan samassa ryhmässä ollut nuori sotilas haavoittui kuolettavasti. Huhutaan, että illan myöhäisinä tunteina pelataan jossain päin Loimaata vielä futsalia. Loimaan Lehden osoite on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Vaikka vain yhden, jos sattuu huvittamaan. Mutta jos yhteiskuntasopimus olisi syntynyt, eiköhän se toinen tie olisi yhtä paljon kansamme verta juonut. vietämme Suomen itsenäisyyspäivää. Kansa, joka ei tunne menneisyyttä, ei hallitse nykyisyyttä eikä voi suunnitella tulevaisuutta. Monet antoivat sodassa isänmaan puolesta nuoruutensa, terveytensä ja henkensä. Kun yhteiskuntasopimusta ei syntynyt, niin hallitus pelottelee työväestöä monillakin pakkolailla ja elintaso heikennyksillä. Parasta palautetta tekijälle, arvaan. Erehdyn neuvomaan. En oikeita enkä vääriäkään. Puolta tuntiakaan, niin kaikki on syöty. Sodassa Suomi taisteli kansan elinmahdollisuuksien, itsemääräämisoikeuden, kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. no yksi ohjelma numero taas vähemmän.. . on jo levoton! Mikään ei kuitenkaan muuttua voi. Viimeiset sanansa olivat ”Rakas oma äiti”. Vaan kuinka moni nuori leipuri antaisi periksi, jos olisi tässä elämässä kaikkeen vain yksi tapa ja sitäpä sitten toistaisi. Oivallukseni tulee selvästi myöhässä. Poika leipoo, äiti ole hiljaa. Jos työskentelet, kysy talossa asuvalta missä on roskis – Ei ainakaan naapurissa. Ei tartte. Kun lapsi syntyy, hän on vanhemmilleen ihan eri asia, kun kasvaessaan isoksi. Kaiken lisäksi hallituksen taka-ajatuksena on ammatti yhdistyksen nujertaminen. No siksi, että kasvi mukautuu olosuhteisiin. Loimaan sairaalassa on myös hyvä silmäpoliklinikka. Sotiemme veteraaneja on keskuudessamme vielä lähes 24 000. Sotaveteraaniemme ansiosta siniristilippumme liehuvat Suomessa huomenna ja 603 sankarihaudalle lasketaan havuseppeleet. Perikles Hyvää Itsenäisyyspäivää! Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Ohjeita kirjoittajille LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Uhkia tuntuu lymyävän joka nurkan takana, joten meikäläinen turvallisuus tuntuu joka päivä arvokkaammalta. Kiitos hyvästä hoidosta. Jatkosodassa suomalaisia joutui vangiksi 3 402, heistä kotiin palasi 1 936 miestä. Oman elämänpolun ja oman paikan löytämiseen maailmassa ei kaikilla meinaa löytyä uskoa maailman muutosten melskeissä – nuoremmat murehtivat omasta tulevaisuudestaan ja vanhemmistaan, ja päinvastoin. Nuoret hakevat muottinsa itse, eivät todellakaan ota sitä valmiina. Neuvojen tyrkyttämisen sijaan pitäisi kai olla tyytyväinen, että edessä on nuori päättäväinen katse, joka tuijottaa rävähtämättä vastaan. Oli hienoa saada laulaa yhdessä ja kuulla myös, kun Sari Kaukoranta lauloi soolona Paula Aholan häntä säestäessä. Työttömyys. Kuten kaikki muistavat, juhannus, joulu ja pääsiäinenhän kirjoitetaan sääntöjen mukaan pienellä alkukirjaimella. Vai onko Alastaron kylätaajama jotenkin poikkeus tapaus. Läksytehtävän tarkoitus ei silti ole opettaa vedenelävien asiantuntijaksi vaan arvatenkin päättelemään, miksi. M-L & R . Leipuri on tyytyväinen ja ihan syystä. – En ota
NYT SEKÄ eteläisen että pohjoisen alueen työtä ohjaavat toiminnanohjaajat, jotka suunnittelevat ja jakavat päivittäiset työtehtävät hoitajille. Kotihoidon kehittämiseen on alusta asti koottu työryhmä, jossa myös hoitajilla on edustus. Kannanottoon, jonka on allekirjoittanut 26 hoitajaa, sisältyy kärjekästäkin kritiikkiä nykyistä mallia kohtaan, minkä lisäksi hoitajat ovat huolissaan niin omasta jaksamisestaan ja työmotivaatiostaan kuin hoidon turvallisuudestakin. ”Turvallisuus, jatkuvuus ja tiedonkulku ovat vaarantuneet” Kotihoidon henkilöstö kritisoi työnsä toteuttamistapaa – Varmasti saadaan homma toimimaan, mutta ei kenttää kuulematta. Lauantaina 5. Ryhmiä on osa silti tarvittaessa valmis vaihtamaankin. Kenttätyötä tekevien hoitajien mielestä hoidon turvallisuus, jatkuvuus ja tiedonkulku ovat vaarantuneet, kun asiakkaan luokse tuleva hoitaja ja hoitajan työkohde nykyisessä mallissa jatkuvasti vaihtuvat. KOTIHOITOON ON Loimaalla laadittu kriteerit, joiden perusteella asiakkaiden hoidon ja palvelun tarve arvioidaan. Kotihoidon jatkokehittämisen linjauksia on käsitelty tänä syksynä jo perusturvalautakunnassa ja edelleen kaupunginhallituksessa, joka esittää valtuuston toteavan toimenpiteet tiedokseen. Järjestelyllä on koettu saadun hyötyjä. Theodorakisin ja Salmisen mukaan palveluntarpeeseen on Loimaalla kyetty vastaamaan. KOTIHOIDOSSA työskentelevät, vetoomuksen allekirjoittaneet hoitajat ovat jo pohtineet keinoja sujuvoittaa omaa työtään. Tätä toivetta on henkilöstön mukaan kuultu asiakkaidenkin suunnalta, joista moni on toivonut käynnille tuttuja hoitajia suuren vaihtuvuuden sijaan. HENKILÖSTÖN MIELESTÄ nykyinen työhön lähdön keskittäminen kahteen toimistoon ja kahdelle alueelle pitäisi hajauttaa niin, että hoitajien omia toiveita kuultaisiin sijoittumisen suhteen. Nykyiset kaksi suurta kotihoidon aluetta ja samalla hoitajien ryhmää koetaan aivan liian suuriksi. – Varmasti saadaan homma toimimaan, mutta ei kenttää kuulematta, hoitajat sanovat. – Hoitajat stressaantuvat, työmotivaatio kärsii, sairauslomat ovat lisääntyneet ja työnilokin on osittain kadonnut, kannanotossa todetaan. Kun asiakasmäärä on suuri, on tiedonkulun varmistuminen koettu hoitajien keskuudessa erityisen suureksi stressin aiheeksi. Välitön työaika on ollut nouseva molemmilla alueilla koko vuoden. Asiakkaiden avaimet, hoitotarvikkeet ja muu välineistö on keskitetty päätoimipisteisiin. Myöskään kuntouttavaan työotteeseen, jolla osaltaan turvataan asiakkaiden kotona selviytymistä ja toimintakykyä, ei hoitajien mielestä jää aikaa niin kuin pitäisi. Muistettavaa tulee paljon ja nopeasti eikä aika tahdo aina riittää kunnon perehtymiseen. Kaupunginvaltuusto käsittelee asiakohdan ja myös siihen liittyvän valtuustoaloitteen ensi maanantaina. Keskiviikkona hänen luonaan poikkesi lähihoitaja Paula Haikonen, joka teki päivän kierrostaan Alastarolla. joulukuuta 2015 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Loimaa Anu Salo Nykyinen kotihoidon järjestämisen malli on ollut käytössä vajaan vuoden Loimaalla. Sen allekirjoittajat toivovat päättäjien kuulevan kentän viestin ja ottavan sen päätöksenteossa huomioon. Myös muistisairaat tarvitsisivat omat tutut ja turvalliset hoitajansa, allekirjoittajat toteavat. Aloitteessa vaaditaan, että kotihoidon (hoitajien) näkökulmat on otettava vakavasti huomioon ja ryhdyttävä välittömästi uudistamaan kotihoidon työryhmiä, työnjakoa ja varahenkilöjärjestelmää. Hoitajilla on nyt käytössään kaksi päätoimipistettä, joista työtehtäviin pääsääntöisesti lähdetään. Nykyinen kotihoidon järjestämismalli ollut käytössä Loimaalla vajaan vuoden Hoitajilla on nyt käytössään kaksi päätoimipistettä, joista työtehtäviin pääsääntöisesti lähdetään. Ennaltaehkäisevään työhön kaivattaisiin kyllä lisäresurssia, Theodorakis sanoo. He haluavat lisää selkeyttä työnjakoon, hyvää varahenkilöjärjestelmää ja yhteistyötä, jonka avulla voitaisiin saada parannusta käytännön työhön. Hoitajat toivovatkin, että heitä voitaisiin jakaa nykyistä pienempiin ryhmiin ja samalla osoittaa heidän työpanoksensa pienemmälle alueelle. Eteläisen alueen päätoimipiste on Kartanonmäellä, minkä lisäksi hoitajilla on työpiste Mellilän Tammikodilla. – Tavoitteena on muun muassa parantaa tiedon kulkua ja hoidon jatkuvuutta, Theodorakis toteaa. Toiminnanohjaajat myös päivittävät asiakkaiden hoitoja palvelusuunnitelmia muuttuvissa tilanteissa, jolloin asiakasmaksutkin pysyvät ajan tasalla. Henkilöstö ei ole asialla aivan yksin. Ensa Uotila on ollut kotihoidon asiakas viime elokuusta. Pohjoisen kotihoidon pääpaikka on Tiaisentiellä ja lisäksi työpisteet Nahuntuvalla ja Alastaron terveysasemalla. Käytössä olevan toiminnanohjausjärjestelmän avulla hoitaja saa asiakastiedot aina suoraan työpuhelimeensa, minkä lisäksi toiminnanohjaajat ovat aamuisin paikalla hoitajien päätoimipisteillä äkillisten muutosten varalta. Loimaa Anu Salo Kotihoidossa työskentelevien hoitajien keskuudessa on paljon tyytymättömyyttä nykyiseen tapaan järjestää hoitajien työ. Nykyisen teknologian avulla työmääräykset ja kirjaamiset hoituvat matkapuhelimella ja tarvittavat tilat sivutoimispisteillekin jo olisi. Päättäjiä on lähestynyt myös Seija Leppäjoki omalla vetoomuksellaan, minkä lisäksi SDP:n valtuustoryhmä on tehnyt asiassa valtuustoaloitteen. Kotihoidon osastonhoitaja Kirsi Theodorakisin ja apulaisosastonhoitaja Marjo Salmisen mukaan kotihoidon kehittämistä jatketaan suunnittelemalla omahoitajajärjestelmää. Pohjoisen alueen henkilöstö on lähestynyt päättäjiä kirjallisella kannanotolla, jolla halutaan tuoda tietoon hoitajan näkökulma kotihoidon kehittämiseen. Suuret alueet ja hoitajan tiheä vaihtuvuus asiakkaan luona hankaloittavat hoitajien mielestä muun muassa aloitetun lääkehoidon vaikutuksen arviointia. Lisäksi on yksi yhteinen koko alueen yöpartio. – Toiminnanohjaajien myötä hoitajien työaikaa on vapautunut välittömään asiakastyöhön. Henkilöstö on myös tuonut omia kokemuksiaan päättäjien tietoon kirjallisessa kannanotossaan. Reportaasi kotihoidossa työskentelevien hoitajien työpäivästä sivulla 7. Niin toimittaessa hoitajat uskovat saatavan paljon hyötyä aikaan kaikille osapuolille. ANU SALO. Nyt hoitajista tuntuu, että he joutuvat ajamaan paljon turhia kilometrejä ja tuhlaamaan työtuntejaan siirtyessään toimiston kautta työtehtäviinsä esimerkiksi Alastarolle. Kotihoito on jaettu eteläiseen kotihoitoon, johon kuuluvat Loimaan kaupunki, Mellilä ja Niinijoki ja pohjoiseen kotihoitoon, jonka alueet ovat Hirvikoski, Metsämaa, Alastaro ja Virttaa. Palveluista tehdään aina lain vaatima hallinnollinen päätös, hoitoja palvelusuunnitelma sekä lisäksi maksupäätös
Olen tämän aiheen kanssa askarrellut lähes kolme vuotta. Isac Elliot . He olivat tulleet kuulemaan esitystäni asekätkennästä. Ensin Raumalla ja sitten Loimaan Mellilässä. Sotiimme osallistuneiden veteraanien rivit ovat vuosikymmenten kuluessa harventuneet, mutta vieläkin oli Rauman Posellissa järjestetyssä tilaisuudessa paikalla kuusi kunniakansalaista. He tekivät todella tärkeätä työtä. HAJAVARASTOINNISSA mukana olleet pelastivat Suomen. Meillä on ilmaiset terveyspalvelut, hyvä ruoka ja harrastusmahdollisuuksia. Veteraanin iltahuutoesitys koskettaa syvällisesti meitäkin, jotka emme ole laulumiehiä. Vakka-Suomen Nuorisosäätiö järjesti maanantaina 2. MELLILLÄN veteraanitaloon oli keskiviikkona 4. Hän kertoi meille nuoremmille omasta osuudestaan, kun hän oli ollut mukana hajavarastoinnissa. Ensin hoidetaan asiat loppuun Unkarissa, Tshekkoslovakiassa ja Puolassa. Kesä . Taas kerran tulee mieleeni, että sotavarustuksen hajavarastointi oli niin merkittävä operaatio, että sitä pitäisi perusteellisesti tutkia myös paikallisella tasolla. – Mielestäni Suomessa on hyvä elää. Robin Packalen Poimittu Ypäjänkylän koululaisten tekemistä listauksista HYVÄ SUOMI!. Jääkiekko . Duudsonit . Laittakaamme veteraanien haudat kuntoon ja hoitakaamme niitä. Rauman veteraani-illan sykähdyttävimpänä ohjelmaesityksenä koin veteraanikuoron lauluesityksen. Meillä ei ole sotia eikä tulvia. Marraskuun alussa sain olla mukana kahdessa mielenkiintoisessa veteraani-illassa. kerran veteraani-illan. Erityisesti pidän Suomen talvesta, jolloin voi harrastaa monia talviurheilulajeja kuten hiihtoa laskettelua ja jääkiekkoa. Ihmiset . – Aika helppo oli keksiä hyviä asioita, Matilda Hollo totesi. Sauna . Pöytiin tarjottiin myös raumalainen perinneruoka lapskoussa. Pappa . Joulupukki . Me saamme terveydenhuoltoa, meillä on ruokaa ja saamme käydä koulua. Eli asekätkentä oli tuokin arvion mukaan pelastanut Suomen. Jos tulee sairauksia, niin saamme niihin apua. Tässäkin meillä nuoremmilla on mahdollisuus osoittaa kunnioituksemme sotiemme veteraaneille. Veteraanien auttamiseen on vielä mahdollisuudet. Mukana oli myös meitä nuorempiakin eli maanpuolustusväkeä lähialueilta. Aamupäivän aikana piti harjoitella joulujuhlan ohjelmaa, testata tietoja Suomi-visassa ja ehtiä lounastamaan ennen siirtymistä adventtikirkkoon. Ohjelmassa olivat mukana liput, musiikkiesitykset, tervehdyssanat ja maittava juhla-ateria. Teemu Selänne . Koululaisille pidetty Suomi-visa: www.loimaanlehti.fi . PUHEITAKIN oppilaat olivat kehitelleet, ja kaksi niistä luettiin ääneen ennen lounasta järjestetyssä hetki itsenäisyydelle -koosteessa. Suomessa on monipuolinen ja kaunis luonto: on paljon jokia ja järviä, on soita ja metsiä. Ruoka . Lauri Väättänen Yleisesikuntaupseeri, joka seuraa aktiivisesti maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa 6 Lauantaina 5. Keräys ja sen tuotto ovat tärkeä tuki, minkä me nuoremmat voimme kunniakansalaisillemme osoittaa. Täältä jokainen voi löytää omanlaisensa paikan, Levomäen puheessa todettiin. Mikael Granlund . Sain kokea jotain todella merkittävää ollessani mukana teidän illoissanne. Sen tunnustuksen on myös antanut valvontakomission johdossa ollut kenraalieversti Zdanov, joka neuvoi Stalinia luopumaan Suomen miehityssuunnitelmista. marraskuuta illalla tullut tuvan täydeltä miehiä ja naisia. Tämä oli oikea nimitys operaatiolle, kun se elokuussa 1944 käynnistyi. Luonto . Sauli Niinistö . Ypäjänkylän koululaiset viettivät Suomi-hetken itsenäisyyspäivän aatonaattona Täältä jokainen voi löytää omanlaisensa paikan Parasta Suomessa: . Kiitokset sekä Raumalle että Loimaalle. Samanlaisen tunnustuksen asekätkennän merkityksestä antoi myös Helsingin Sanomien edesmenneen toimittajan Olli Kivisen kirjoittama isänsä muistelmateos. Suomen vuoro tulisi myöhemmin oli Stalin päätös. Urho Kekkonen . Kiitokset isännille ja emännille! Minulle oli annettu mahdollisuus puhua veteraaneille Lauri Miettisestä ja asekätkennästä. Seuraavana vuonna, kun hajavarastointi oli jo tuottanut tuloksen eli estänyt Neuvostoliittoa yrittämästä Suomen miehittämistä, antoivat asiaa tutkineet Valtiollisen poliisin miehet omissa tutkimuksissaan operaatiolle nimen asekätkentä. SAMPSA HAKALA Ypäjä/Ypäjänkylä Sampsa Hakala Perjantai oli tavallistakin erityisempi päivä Ypäjänkylän koulussa. Aiemmin viikolla oppilaat olivat valmistautuneet itsenäisyyspäivän tunnelmiin sinivalkoisin ajatuksin eli pohtimalla ajatuskartan avulla, mitä kaikkea hyvää Suomessa onkaan. Ypäjänkylän vitoskutoset tekivät mielikuvaharjoituksen Suomesta. – Meillä täällä Suomessa asiat ovat todella hyvin, jos verrataan muihin maihin. Krista Siegfrids . Pesäpallo . Monet muutkin paikallaolleista kertoivat kuulemiaan tietoja isien ja naapurien toimista syksyllä 1944 ja myöhemmistä ajoista, kun kätköjä alkoi purkautua. OMAN PUHEENSA lukenut Heta Mäenpää antoi kotimaalleen paljon kehuja. Tutkimusja kirjoitustyön aikana opin aikaisempaa enemmän kunnioittamaan sotavarustuksen hajavarastoinnin kanssa toimineita. Koko aikuisikäni pääkaupunkiseudulla asuneena en ole tätä herkkua aikaisemmin saanutkaan. Tiina Rantanen luki Linnea Levomäen laatiman ytimekkään puheen maastamme. SYKSYINEN sotaveteraanikeräys on parhaillaan käynnissä. joulukuuta 2015 ITSENÄISYYSPÄIVÄ KIRJOITTAJAVIERAS Veteraani-iltoja Ypäjänkylän koululaiset valmistautuivat itsenäisyyspäiväviikonloppuun makeissa tunnelmissa. Käydessäni viemässä kynttilää kummisetäni Lauri Miettisen haudalle totesin hänen hautansa olleen pitkään hoitamatta ja kivenkin kaatuneen. Olemme tasa-arvoisia ihmisiä, ja lapsia huolletaan ja kunnioitetaan, Mäenpää listasi hyviä asioita. marraskuuta 51. Maaseutu . Ketään ei olla syyttämässä, mutta tutkimuksella voidaan osoittaa kunnioitus isänmaamme pelastajille. Mikko Leppilampi . Vanhempi Kivinen arvioi, että jos Neuvostoliitto olisi yrittänyt Suomen miehitystä olisivat laivanrakennustyöt Suomen telakoilla loppuneet. Paikalla oli useampia veteraaneja ja joukon vanhimpana yksi satavuotiaskin. Ei sotia Kuuluisia suomalaisia: . Rahaa on maalla ja sen asukkailla. Sehän osoitti jo hankkeen nimenä sen olevan salaista ja rikollistakin. Leevi Numminen ja kaikki muutkin saivat lounaan jälkiruuaksi opettajien loihtiman leivoksen. Neuvostotaloudelle olivat elintärkeitä sotakorvausalukset, joita Suomessa rakennettiin. Talvi
Sanna Saarisen mukaan työlistan nähtyään hoitajalla alkaa aina heti raksuttaa, miten kannattaa edetä, jotta päivän aikataulut pitävät. . SEURAAVALLA keikalla käydään tarkistamassa ja rasvaamassa miesasiakkaan jalat ja käärimässä niihin uudet siteet. Aamu on vielä aivan pimeä, kun meneillään on kotihoidossa työskentelevän lähihoitaja Paula Haikosen ensimmäinen asiakaskäynti. Se ei ole aivan helppoa eikä kevyttäkään, mutta sujuu. Myös pesuja on tiedossa, ja nekin tehdään työparina. Jos tietäisivät, mielikuva voisi muuttua vaikkapa vaihtuviksi vaipoiksi, asiakkaiksi nosturissa, lukuisiksi pareiksi käytettyjä suojahansikkaita ja huolehtiviksi sipaisuiksi olkapäähän. Työssä ei varsinaisesti pelota, mutta joskus turvattomuuden tunteita vilisee mielessä. Hoitajien on usein tehtävä työtään paikoissa, joita ei ole vähääkään suunniteltu hoitotöihin. Voi katsella kauniita maisemia, nähdä vuodenaikojen vaihtuvan. Sanna Saarinen ja Paula Haikonen kohtaavat tauolla ja keittävät kahvit. – Monen asiakkaan ainoa toive on silti kuulla minun sanovan: Nähdään huomenna! Mutta en voi luvata, että se olen minä. Käyntejä pitää sumplia myös niin, että lääkitys voidaan ajoittaa oikein. ENSA UOTILA , 88, on ollut kotihoidon asiakas elokuusta lähtien. – Seurataan. – Pitää jaksaa silittää vielä pieniäkin selkiä. Työtä pitäisi tehdä myös kuntouttavalla otteella, mikä tarkoittaa, että asiakkaan toimintakyvyn ylläpitoa pitää edistää. Väsyttää. Aina ei tiedä, mitä on edessä. Haikonen soittaa etukäteen, että on toimittaja matkassa, sopiiko tulla. ANU SALO. Haikonen hakee mikrossa lämmitettävää purtavaa Alastaron Siwasta ja nappaa tänään energiajuomankin. Hänestä on hyvä, että hoitajien työtä tehdään näkyväksi. PITKÄÄN RUOKATAUKOON ei ole aikaa. Kiva, että hoitaja on tullut! Paula Haikonen auttaa Uotilan istualleen. joulukuuta 2015 7 PAIKALLISIA Yhdessä hyvä tulee. Seuraavalle mennään yhdessä, pesemään 73-vuotias rouva. Sanna Saarisen kanssa vaihdetaan kuulumisia toimistolla. Haikonen huolestuu, kun toinen jalka punoittaa. – Töissä en ole peurakolaria koskaan ajanut, mutta kyllä sitä miettii mitä sitten, jos niin käy. Päivän kohteet ovat tänään Alastarolla. Keikkojen määrä vaihtelee ja niin ajettujen kilometrienkin. PÄIVÄN KOLMANNESSA kohteessa Haikonen ja Saarinen kohtaavat, kun pitää nostaa toispuolihalvauksen saanut miesasiakas pyörätuoliin. Olen mieluiten näin, kun vaan voin olla, Uotila sanoo. Vapaalla ollessa pitää joskus laittaa kännykkä kokonaan kiinni, Saarinen sanoo. Sijaa vuoteen. Ennen ehtimistään Uotilan luo Haikonen on jo poikennut toimistolla Tiaisentiellä, hakenut sieltä avaimet ja tällä kertaa kaupungin auton kierrokselleen. Vuoteesta nostamiseen on apuna nosturi, jolla asiakas siirretään pesuhuoneessa odottavaan pesutuoliin. Toisen hoitajan, Sanna Saarisen kanssa on sovitettu päivän aikatauluja yhteen, koska parissa paikassa asiakasta on nostettava. Myöhemmin päivällä sovitaan palattavaksi samaan paikkaan. Joskus kun on oikein kiire, joutuu jälkeenpäin miettimään, tuliko kaikki tehtyä niin kuin piti. Hän käärii jalat uusiin siteisiin, tekee toisen sitten uudestaan, kun asiakas harmittelee siteen puristavan. Käynti sujuu rutiinilla, täältä päästään nopeasti eteenpäin. Omat rauhalliset hetket ovat hirveän tärkeitä, että työssä jaksaa. Monilla hoitajilla on huolehdittavia kotonaankin. Tarkistanut vielä, mitä kaikkea päiväksi on tiedossa. Onneksi on apuvälineitä. Hoitaja laskee vettä hanasta, tarkistaa lääkedosetin sisällön ja arvelee, että siinä sitten kaikki tällä kertaa. Lauantaina 5. Asiakkaalla on omaishoitaja, mutta kotihoito huolehtii jalat. Haikosella on kaksi ja Saarisella neljä lasta. Mutta on tunne, että pidetään huolta, Uotila kiittelee. Hän ottaa siitä kännykkäkameralla kuvia sairaanhoitajalle myöhemmin näytettäväksi. Siitä suuri osa on tullut toiminnanohjaajalta työkännykkään jo edellisenä päivänä. Vaihtaa lääkelaastarin uuteen. Asiakaskäynnin kulkua ei voi tietää tarkasti etukäteen. Hoitajan matkassa Paula Haikonen auttaa Ensa Uotilaa tällä kertaa aamutoimissa. Kotihoidossa tehtävä työ jää näkymättömiin kotien seinien sisälle ja monen hoitajan mielestä se on jäänyt näkymättömiin myös päättäjiltä, jotka eivät yhtään tiedä, millaista työ on. Niin pimeääkin tähän aikaan vuodesta, Uotila huolehtii. On vaikea selittää, miksi hoitaja vaihtuu niin usein, Saarinen sanoo. Yö ei ole mennyt pelkästään ihan hyvinkään, mutta ei hätää, ei mitään hätää, Uotila vakuuttaa. KOTIHOITAJAT tekevät aamuja iltavuoroja ja ne ovat keskenään aivan erilaisia. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Pistän tietoa eteenpäin, ettei nyt vaan olisi tulehdus, Haikonen sanoo. Sankka sumu, pimeys tai liukkaus pakottaa ajamaan kieli keskellä suuta. – Mutta kun on oikein väsynyt, kuinka juuri silloin sattuu ja tapahtuu, Saarinen huokaa. Muistettavaa on paljon ja tiedonkulusta hoitajalta toiselle on jatkuva huoli. Se muuttuisi ehkä enemmän ihmisiksi. Vanhat siteet pitää poistaa, haavat puhdistaa ja voidella ja laittaa uudet siteet. – Pariin kertaan olin sairaalassa, mutta pärjään nyt kotona. – Kitkat katkat, pitkät matkat, asiakas huutelee lähtijälle, jonka avatessa oven pihalla ollut kissa luikahtaa sisään. Uotila ei halua vielä syödä mitään, mutta jos jotakin joisi. – Loimaa on iso ja täällä kiertävät autoineen. Loimaa Anu Salo – Huomenta! Millais täällä on yö mennyt, Paula Haikonen huutelee astuessaan kynnyksen yli peremmälle ja riisuu kenkänsä eteiseen. Puoliltapäivin otetaan kirjaimellisesti. Uotilan mielestä ei ole ollut helppoa antautua muiden autettavaksi. – Mutta niin kuin ihmisillä aina, meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, hän sanoo. ”On tunne, että pidetään huolta.” Kännykkä on työnantajalta, pesuihin tarvittavat saappaat omat. Toimistolla on vielä tarkistettu, onko jotakin uutta, mikä pitää ottaa huomioon. Silloin asiakas viedään pesulle. Saarinen on käynyt kahdeksassa kohteessa. – Ei ole, kun on tottunut tulemaan toimeen itsellisesti ja olemaan niin monessa mukana. Missään ei ole liikaa aikaa kulutettavaksi. Paula Haikonen sanoo pitävänsä työstään paljon. 7.50 matka jatkuu. Keikalla menee eniten aikaa tähän mennessä, mutta lopulta päästään eteenpäin. Yllätyksiä voi tulla ja päiväjärjestykseen poikkeamia. Kyselee sitten aamupalan tarpeesta. – Kyllähän sitä toivoisi, että olisi enemmän aikaa. Omaishoitajan kanssa pohditaan, voisiko ärsytys olla peräisin puristussukasta tai siteen sisältämästä kumista. Ajaminenkin on välillä mukavaa. Ja juuri kun Haikonen kertoo, miten paljon peuroja on, yksi loikkaa suoraan eteen. Sellaisista tulee ”helppoja” työpäiviä. Mutta silti, työ on ennen muuta henkisesti kuormittavaa, siitä Haikonen ja Saarinen ovat yhtä mieltä. Ihokin on hieman rikki. Alastaron veteraaniyhdistys muistaa myös. Uotilan poika on tulossa myöhemmin käymään. Sää on myös muuttuja, jonka ehdoilla mennään. Jos paikka ei ole entuudestaan tuttu, perille löytäminen voi huolettaa. Kaikki sellainen helpottaa päivää. Seuraavaksi on vuorossa rouva, jolla on säärihaavoja. Kello on 7.25 ja Ensa Uotila vielä vuoteessa. Haikonen työskentelee keskittyneesti, huolehtien, ettei side vain purista liikaa. Jos tiedossa on useampi työpäivä samalla suunnalla, taukopaikan jääkaappiin voi tuoda omia eväitä. Seuraavaan työkohteeseen mennään yhdessä. Päivä kotihoidossa työskentelevän hoitajan mukana avaa silmiä ymmärtämään millaista muutoin näkymättömäksi jäävä työ on. Kotihoidon työntekijä käy Uotilan luona päivittäin. Kotihoidon työntekijä käy aamuin illoin, poikakin päivittäin. Omaa kiirettä tai turhautumista ei silti pidä ikinä näyttää, ei ilmeelläkään, Saarinen sanoo. Esimerkiksi diabeetikon insuliini on tärkeää sovittaa hänen ateriarytmiinsä. Ja paljon on kiinni siitä, että kännykkä toimii niin kuin pitää. Paras palkinto työstä on tyytyväinen asiakas, työllä tuntee olevan merkitystä. 010 257 3202 LOIMAALLA TAPAHTUU! www.loimaantapahtumat.. – Joskus asiakkailta tulee kiukkuista kommenttia, että missä oikein olet viipynyt. Sanna Saarinen sanoo huomanneensa, että usein kun itsellä on hyvä päivä, kaikki sujuu
Teemaan liittyy myös vanhassa Loimaan kunnantalossa Eliassalissa avattu hiihdon historiasta kertova valokuvanäyttely, jonka on koonnut Loimaan Perinnesuksi. 2) Kyllä ykkösenä on joulusaunassa käynti. 11. Juhlapuheen pitää yhteiskuntatieteiden maisteri, Suomen ampumahiihtoliiton nuorisojohtaja Tapio Pukki, joka kertoo urheilun merkityksestä kansallisuuden ja itsenäisyyden rakennusaineena. 2) Joulusauna. JORMA MÄKINEN Kirsi Hakkarainen, Loimaa 1) Kotona Loimaalla aviomiehen ja tyttären kanssa. Huovinrinteellä vietetyssä juhlassa kerhon puheenjohtaja Simo Saarikallio kertasi kerhon perustamisvaiheita. Mikko Nurmi Oripää Itsenäisyytemme hinta LUKIJAN RUNO – Alueosasto toimii jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitään ja yhteisiä muistoja.. 8. Joulutulille kokoonnutaan Pahikaistentien varrella Kupparinkodan maastossa perjantai-iltana 11. Päämme painakaa alas, nyt kiitos Herran ja Luojan täällä asumme vapaana, risti kivessä antaa suojan. He sinuun luottivat uskoen, että kylväjä saa sadon rauhaa hakivat osakseen, vaikka kuulivat sodan kajon. Lisäksi tilaisuuksia on eri hautausmailla. Suvila, Isosomppi, Ruskeeniemi, Vainio ja Penttilä ovat kerhon perustajajäseniä. – Alueosasto toimii jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, vaalii historiallisia perinteitään ja yhteisiä muistoja, Saarikallio muistutti. joulukuuta kello 19. 3. 6. Kanta-Loimaan sankarihaudalla on puhujana kirkkoherra Riku Laukkanen. Itsenäisyyspäivän juhlinta liittyy urheiluun Loimaan Seudun reserviläiset järjestää jo perinteeksi muodostuneen Joulutulettapahtuman Kertunmäellä Loimaalla. Laulusta ja puheesta vastaavat reserviläiset yhteistyössä Loimaan seurakunnan kanssa. Helmi Laine, Virttaa 1) Kotona, tutusti perheen parissa. Juhlan teemana on enemmän tai vähemmän urheilu ja liikunta. Jäsenhankinnan kaksi merkittävintä päivää ovat puolustusvoimien lippujuhlapäivä ja itsenäisyyspäivä, jolloin puolustusvoimat julkaisee reservin ylennykset. Varsinainen juhla on kello 13. 2) Perheen kanssa yhdessäolo. Musiikin juhlaan tuovat Loimaan soittokunta ja Anna Valtanen muskarin lapsineen. 7. On kylämme tutut sinulle, polut aidat ja talojen kujat Me rauhassa teitä astumme, joita puolusti isämme lujat. 3) Hyvää joulua Loimaan päättäjille ja työintoa pitämään osaltaan kylät elinvoimaisina. Jokainen nimi kivessä, on vastaus ikuisen luojan että elää saatte rauhassa, ja kokea isänmaan suojan. Vääpelikerho tekee yhteistyötä killan Loimaan alaosaston kanssa esimerkiksi varainhankinnassa ja yhteistilaisuuksien järjestämisessä. Kukat kauniit on päällä hautojen, muistoristien pitkä rivi nimet verellä niihin kullatut, on hintana isänmaan nimi. 4. 3) Jouluterveisiä tutuille oripääläisille! Vääpelikerhon juhlassa Huovinrinteellä olivat mukana muiden muassa Seija Niemi, Kalevi Suvila, Ahti Isosomppi, Veikko Ruskeeniemi, Matti Vainio, Torsti Penttilä ja puheenjohtaja Simo Saarikallio. Puistokadun koulussaa itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkavat kello 12 kahvituksella. 2) Mikä on joulun paras hetki. Sukupolvet jälkeen isien, pysyy sankariristien rivi hiljaa haudalla kumartakaa, lukekaa kivestä uhrin nimi. 9. VÄÄPELIKERHON tehtävänä on ylläpitää ja kasvattaa maanpuolustustahtoa, -tietoutta ja -harrastusta. He pois ovat jo nukkuneet, läpikäytävä sinne johtaa missä elonkierto päättynyt, viimein taivaan ja maan kohtaa. LUUKKU 1) Missä ja kenen kanssa vietät joulun. Juontajana juhlassa on tuttu olympiaja maailmanmestaruusmitalisti Kari Ristanen. Seudun vääpelikerholle 20 vuotta mittariin Loimaan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlinta liittyy urheiluun. 3) Millaisia jouluterveisiä lähetät ja kenelle. SEPPO SOLLA REETTA MÄKINEN LOIMAAN SEUTUKUNNAN vääpelikerho juhlisti viime kuussa 20-vuotista taivaltaan. Sun puolesta myös Oripää, isät taisteluun lähti kerran he tiesivät ettei leipää jaa, maa käskyssä vieraan herran. SEUTUKUNNAN vääpelikerho liittyi Porin prikaatin killan alaosastoksi vuonna 2006 ja kerho on mukana myös Maanpuolustuskiltojen liitossa. 8 Lauantaina 5. Tilaisuuksia jumalanpalveluksen ja seppeltenlaskun jälkeen on myös muun muassa Mellilässä ja Alastarolla. – Tällöin joukko Loimaan seudulla aktiivisesti toimivia reservin aliupseereja päätti perustaa kerhon, johon jäsenyyden ehdoksi asetettiin reservin vääpeli, pursimies tai siitä ylempi reservin aliupseerin arvo. 2. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita, kuulemaan joulun sanomaa ja laulamaan tuttuja jouluaiheisia lauluja nuotion loisteessa. 3) Kaikille tuttaville hirveän hyvää joulua! KITI SALONEN Antti Mäkelä, Virttaa 1) Todennäköisesti emännän kanssa kotona. Loimaan Seudun reserviläisten joulutulet Pahikaistentien varrella Kupparinkodan maastossa pe 11.12. Sinä parhaat poikasi lähetit, kohti itää ja tuntematonta kotiseutua vaara kun uhkasi, menetit miestä liian monta. joulukuuta 2015 JOULUKALENTERI: 5., 6. Aiheena ovat pääasiassa menneiden vuosien tähdet. Hän muistutti Reservin Aliupseeriliiton tehneen päätöksen muuttua reserviläisliitoksi ja sallia jäsenyyden muillekin kuin aliupseereille vuonna 1995. JA 7. 5. 12. Jotka elämän antoi mitä he sai, palan maata ja muistokiven siinä ratkaistiin kohtalo isänmaan, Suomi yhä on sen nimi. 10. klo 19. Kerhoon kuuluu noin 70 jäsentä. Reserviläisten joulutulet Pahikaisissa 1 Kuinka kauniit ovat kasvosi, oi armas isänmaamme Me vapaana täällä asumme, ja kiittää siitä saamme. Mukana on Loimaan soittokunta sekä järjestöjä lippuineen. Paikalle on helppo löytää, kun seuraa roihuja Pahkaistentien päästä Loimaa– Oripää -tieltä, Kertunmäen kohdalta. Osallistujille on tarjolla glögiä. Joulupukki ei meille varmaan tule. Ei kaikki koskaan palanneet, kotiin ja auran hankaan heille lepopaikan avasit, syliis kylmään sankarihautaan
klo 17–18. Suomen Punainen Risti pitää Alastarolla saviseutulaisille yhteisöille ja järjestöille tarkoitetun keskusteluillan, jossa käsitellään SPR:n toimintamallia vastaanottokeskuksena. Sisälläkin niillä voitiin varovasti kulkea, koska ne olivat sileää metallia ja eivät naarmuttaneet lattioita. Käytettyjen omakotitaloasuntojen kauppa on kasvanut tammi-lokakuussa yhteensä 7,7 prosenttia ja vanhojen rivitaloasuntojen kauppa 7,6 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. palvelut Painetut aikakauslehdet Sanomalehtien digit. Oli miten oli, mutta kenkien käyttöikää nämä suutarin viholliset jonkin verran lisäsivät. Vuoden kaupan kokonaissaldo jää silti tässä vaiheessa reilusti plussan puolelle, koska vuoden muina kuukausina kauppaa on tehty pitkälti samaan tahtiin kuin edellisvuoden vastaavina kuukausina. Mistä suomalainen mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Makupaloja monikulttuurisuudesta -tilaisuus myös Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa (Kostilantie 301) to 10.12. Petri Aaltonen (Loimaa), Anna-Kaisa Heikkilä (Loimaa), Juhani Kalli (Loimaa), Sanna Kiertonen (Oripää), Marika Jokela (Loimaa) sekä Markku Värjönen (Loimaa) on valittu VarsinaisSuomen Kokoomuksen piirivaltuustoon. klo 18.15–19.45. Tilaisuuden aikana pohditaan myös sitä, miten turvapaikanhakijat voivat itse olla aktiivisia yhteisössä. Kuinka paljon äitien piti ajatella mistä saisi kaikille lapsille vaatetta, silloin haettiin kaikki vanhat vaatteet ja kaikesta mikä oli mahdollista yritettiin vaatetta käyttöön. Sitäkään en muista voitiinko niitä kiinnittää itse vai oliko se suutarin työtä, Olisiko näiden nimi tullut siitä, kun kantalaput kestivät silloin enemmän kulutusta ja se vähensi suutarien töitä. Heikki Niittymäki Suutarin viholliset LUKIJOILTA ASUNTOKAUPPA Käytettyjen kerros-, rivija omakotitalojen kauppa on käynyt alkuvuonna Suomessa edellisvuotta paremmin: kauppamäärä on kasvanut tammi-lokakuussa 2015 yhteensä noin 4,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL. Ylivoimaisesti paras paikka tähän on sanomalehti. Sitä en muista lyötiinkö niitä kengän pohjiin, mutta kantalappuun niitä lyötiin useampia ja kyllä silloin kantalaput eivät kuluneet, koska ne metalliset nastat ottivat ensiksi tien pintaan kiinni. Niitä ei voinut ajatellakaan käyttää sellaisenaan, koska olivat suuria ja kummallisen mallisia, ne ratkottiin pestiin ja silitettiin ja vietiin ompelijalle ja sitten niistä tehtiin lapsille vaatetta, että voi käydä koulua. SPR:n infoilta Loimaan kaupungin teknisessä virastossa (Loimijoentie 74 Alastaro) ti 8.12. Niin ne suutarin viholliset kuten nimikin sanoo ne liittyivät jalkineisiin, kun kerran oli vaikea saada kaupastakaan kenkiä ja sellaiset perheet, joilla oli mahdollisuus kasvattaa lehmä tai pari ja kun niille syntyi vasikoita niin mahdollisuuksien mukaan niitä yritettiin kasvattaa muutaman kuukauden tai puoli vuotta ja sitten ne myytiin teuraaksi ja niiden myynnistä sai kansanhuollosta kuitteja vastaan vuotapisteitä ja niillä voi ostaa nahkakenkiä – niin jos niitä kaupoissa myynnissä oli. joulukuuta 2015 9 50% 40% 30% 20% 10% 45 12 11 4 4 2 2 1 1 1 1 16 Painetut sanomalehdet Painetut kaupunkilehdet (ilmaislehdet) Kaupunkilehtien (ilmaislehtien) digit. Heikki Vainio (Loimaa) on valittu Varsinais-Suomen Keskustan piirihallitukseen. Lauantaina 5. Asuntokauppa käynyt hyvin. Vintiltä saattoi löytyä jo isoäidin tai isoisän vaatteita. VALINTOJA Niin mitä olivat suutarin viholliset. palvelut Televisio Radio Google YouTube Twitter LinkedIn En osaa sanoa Facebook Laita mainoksesi sinne, missä se tuntuu mieluisalta. Kyllä nykyisin lapsilla on paremmat oltavat kuin silloin, mutta nyt me elämmekin kaksituhattalukua ja maailma on muutoinkin vallan täysin erilainen kuin silloin. Sellaiset perheet, joilla ei ollut mahdollisuutta kasvattaa nautaeläimiä ja näin ei teuraaksikaan voitu silloin mitään myydä niin silloin piti päästä mustan pörssin kanssa kauppoihin tai ostaa puisia jalkineita. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Miska Keskinen SPR:n Varsinais-Suomen piiristä kertoo, että yhteisöt voivat auttaa asukkaita esimerkiksi järjestämällä suomen kielen kerhoja ja tutustuttamalla heitä suomalaiseen elämänmenoon. Voi tietysti olla niinkin, että joku oli keksinyt tämän nimen aivan kuin ”lempinimeksi”. palv. Varsikin jatkosodan aikana 1941–45 oli kaikesta pulaa – varsinkin vaatteista ja kengistä. Tuoreimman tarkastelukuukauden eli lokakuun osalta edellisvuoden tasosta kuitenkin jäätiin 5 prosentilla. Keskusteluillan jälkeen SPR järjestää toimintaan mukaan lähteville vapaaehtoisille Makupaloja monikulttuurisuudesta -perehdytyksen, jossa kerrotaan muun muassa pakolaisuuden taustatekijöistä ja annetaan käytännön toimintaohjeita. Tältä pohjalta tämän vuoden kauppojen kokonaissaldo on lokakuukin huomioiden edelleen tuon reilut 4 prosenttia plussalla, tiivistää KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila. Pirkko Herd (Ypäjä) on valittu Suomen Ratsastajainliiton hallitukseen. Pitää olla jonkin verran iällä, jos muistaa mitä todella olivat suutarin viholliset. – Kauppojen kertymisen isoon kuvaan yksittäinen kuukausi ei oleellisesti vaikuta. Tarja Mäki-Punto-Ristanen (Loimaa) on valittu Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hallitukseen. Aikakauslehtien digit. Jos jonkinlaiset kengät sai ostetuksi, niin niiden tuli kestää mahdollisimman kauan ja sen vuoksi oli kehitetty rautapellistä tehtyjä, voisiko sano ison painonastan tapaisia liki pyöreitä levyjä, joihin oli väännetty neljä tai viisi väkästä, joilla ne pysyivät kenkien kantalapuissa. Edellisvuotta paremmat kauppamäärät on saavutettu maalis-, kesä-, heinä-, eloja syyskuussa. Ilta järjestetään, koska SPR toivoo saavansa paikallisilta yhteisöiltä ja järjestöiltä apua turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa. Vanhoissa kerrostaloasunnoissa kasvun arvioidaan olleen yhteensä 2,4 prosenttia. Ilta jatkuu Makupaloja monikulttuurisuudesta -tilaisuudella klo 18.30–20. SPR kutsuu vapaaehtoisia kotouttamistalkoisiin Tuija Ketonen (Loimaa) sekä Kari Kolari (Oripää) on valittu jäseniksi VarsinaisSuomen Perussuomalaisten piirihallitukseen
. Valinta tehtiin noin 35 000 reserviläisen joukosta. Valinnan tekee Reserviläisliitto. Hän on myös neljän pojan yksinhuoltaja. – Eikä valinnan osuminen minun kohdalleni pelkästään omista ansioistani tullut, vaan seudulla tehdyn ansiokkaan reserviläistyön, vuodesta 2004 Loimaan seudun reserviläisten puheenjohtajana toiminut Silvander sanoo. Loimaalainen Marko Silvander on Vuoden reserviläinen. Vuoden reserviläinen FAKTA . – Karttui sitä kokemusta minulle bänditouhuissakin. Loimaa Anu Salo E dessä istuu mies, jonka olemus on ääntä myöten rauhallinen ja turvallisuuden tunnetta ruokkiva. ”Vääpelin tehtävä on huolehtia, että kenelläkään ei ole nälkä eikä vilu ja että kaikki sujuu.” Hyvä mies reservissä Sotilasmestari Marko Silvander on Vuoden reserviläinen ja Loimaan Seudun reserviläisten puheenjohtaja. Marko Silvanderin ansioiksi luetaan muun muassa pitkäaikainen puheenjohtajuus Loimaan seudun yhdistyksessä, alueen reserviläisyhdistysten yhteistyön lisääminen, jäsenmäärän kasvattaminen ja aktiivinen osallistuminen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimintaan. Lapsuudessaan hän käytti vilkkauttaan ja toimeliaisuuttaan kokeillakseen innolla vaikka mitä liikuntalajeja, joita Loimaalla on tarjolla paljon. Hiihtäjälegenda Juha Mieto on ensimmäinen tunnustuksen saanut. Mistään urheilulajista ei tullut tavoitteellista taikka vakavaa, mutta kokemusta – ja niitä mustelmia – kyllä karttui. . MARKO SILVANDER on nyt 42-vuotias. . . Aivotärähdyksen sain, kun pitihän sinne luistinradallekin päästä isojen poikien kanssa, Silvander kertaa. joulukuuta 2015 VIIKON VIERAS . Hänen mielestään keskeinen opetus on tähän mennessä ollut, että hämmästyttävän moni asia elämässä on todellakin sattumasta kiinni. Hän on Marko Silvander, Vuoden reserviläisenä tänä vuonna palkittu. Hän on myös neljän pojan yksinhuoltaja, joka on joutunut miettimään omaa ajankäyttöään uusiksi. Myös Oripään yhdistyksen kanssa on tehty hyvää yhteistyötä. Hän kun kokee, että 35 000 reserviläisen joukossa olisi ollut monta muuta, jotka olisivat ansainneet tulla valituksi. Sain harrastaa juuri sitä mitä halusin tai olla harrastamatta. Tarkalleen ottaen yksi satunnainen hihasta nykäisy johti siihen, että Silvander valittiin Vuoden reserviläiseksi tänä vuonna. Asiaan kuului, että jossain vaiheessa piti kasvattaa se pitkä tukka ja kokeilla musiikin parissa. Runsaat neljäkymmentä vuotta sitten alkaneessa kasvutarinassa on matkan varrelle osunut monta sattumaa. Silvanderin lapsuus oli aika villiviikarimaista menoa, jonka muisteleminen hymyilyttää nyt. – Vanhemmat eivät silti koskaan pakottaneet mihinkään. Hänet valittiin jälleen syyskokouksessa jatkamaan Loimaan seudun reserviläisyhdistyksen johdossa. Oikein sellainen peruspikkupoika. – Olin tosi vilkas pikkupoika. Minusta se oli hyvä tapa kasvaa, kun sai olla oma itsensä, Silvander kiittelee vanhempiaan. Tämä on ihan täysin joukkuelaji, Silvander painottaa. Vuoden reserviläinen on valittu Suomessa vuodesta 1988 alkaen. SILVANDER ON syntyjään loimaalainen. Kovaääninen, koko ajan kyselemässä ja varmaan aina mustelmilla, kun kaikkea piti kokeilla. Tunnustus tuntuu hänestä hyvältä, totta kai, mutta samalla hämmentävältä. Nämä kaksi ulottuvuutta yhdistyvät, kun Silvander määrittelee, millainen rooli on vääpelillä, joiden koulutusta hän on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä sekä suunnitellut että toteuttanut. – Loimaan yhdistyksessä on ollut erittäin hyviä puheenjohtajia ja nytkin aivan loistava johtokunta. Vuoden reserviläisen valinnassa huomioidaan poikkeuksellinen aktiivisuus reserviläisenä tai Reserviläisliiton tarkoitusperien ansiokas edistäminen. Oma kotikaupunki on hänestä mahtava paikka asua aina vain, ”isoon kaupunkiin en lähtisi ikinä”. Kaikesta oppi ja voi oppia jos niin haluaa, siinä sattumien lisäksi toinen elämänkokemuksen mukanaan tuoma havainto. Taisin soitella useammassa kokoonpanossa ennen kuin 10 Lauantaina 5. . ANU SALO. – En kylläkään osaa yhtään sanoa, missä kohtaa se tapahtui, mies miettii ja pudottelee sitten elämäntarinaansa eteenpäin. Hän on sittemmin rauhoittunut ja asettunut
Kokemus on ollut sellainen, jota harvempi nelikymppinen vielä on joutunut elämässään läpi käymään. Ensimmäiseen taskurahatyöhönsä 13-vuotias Marko meni kirjapainoon, jossa hän laitteli mainoksia lehtien väliin. Aja liikenteeseen, keliin ja omaan ajotaitoon nähden sopivaa tilannenopeutta. – Olen ollut hiukan liikaa sen harhan vallassa, että minun pitää tehdä kaikki itse. Reserviläistoiminta silti on ja pysyy vahvana osana elämääni. – Auton oma ulkolämpötilan näyttö vastaa paremmin tienpinnan oikeaa lämpötilaa, sillä tyypillisesti se mittaa läheltä tien pintaa. Liikenneturva muistuttaa, että liukkaalla renkaiden pito ei kuitenkaan häviä itsestään. Minä en halunnut, mutta hän pakotti. Lukkiutumattomien jarrujen (abs) ansiosta ajoneuvon ohjattavuus säilyy myös hätäjarrutuksen aikana. – Nyt olen miettinyt sitäkin enemmän, mihin kaikkeen aikani riittää. Ilman lämpötila ei kuitenkaan välttämättä kerro tien pinnan lämpötilaa, vaihtelua voi olla useita asteita. OMAA AJANKÄYTTÖÄÄN ja voimavarojaan Marko Silvanderin on pitänyt miettiä yhä enemmän uusiksi sen jälkeen, kun hänen vaimonsa viime kesänä kuoli sairastettuaan syöpää useita vuosia. Se on tärkeää jatkuvuuden kannalta. Huomasin löytäneeni jotain sellaista, jossa ei koskaan tule valmiiksi, jossa riittää koko ajan uutta mielenkiintoista ja joka on niin monilla tavoin hyödyllistä, että kaikkea ei edes pysty kertomaan. – Siltojen yläja alapuolella vallitseva ilma saa lämpötilan muuttumaan sillan pinnalla hyvinkin nopeasti, jolloin mustaa jäätä herkästi syntyy. Älä pumppaa jarrua, koska tämä voi sekoittaa absjärjestelmän, Eini Karvonen opastaa. Hän harrastaa aktiivisesti ammuntaa, vetää Loimaan seudun yhdistystä puheenjohtajana, on ahkera myös Varsinais-Suomen Maanpuolustuskoulutusyhdisyksessä ja kokee kunnia-asiakseen puolustaa veteraanien perintöä ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön perinnettä. Palveluksia puolustusvoimille ja yhteiskunnalle. Lämpötilakin voi olla plussan puolella, ja silti tien pinta on liukas, Karvonen muistuttaa. – Ei ole koskaan ollut vastenmielistä mennä töihin. – Uusien toimijoiden myötä on hienoa huomata, miten samalla tulee uusia ideoita ja tapoja tehdä asioita. Ja miten sen päälle ovat tulleet puhelut, sähköposti, omissa ajatuksissaan oleminen. Hyvät taidot ja valmiudet moneen tilanteeseen. Tekniikan tuoma apu jarrutustilanteisiin voi kuitenkin olla minimaallinen, jos jarruja ei osata käyttää oikein. – Että armeija on jotain, joka vaan pitää jossain välissä käydä pois ja että mennään nyt hoitamaan se, mutta ei sitten yhtään enempää kuin on pakko eikä ainakaan esimieskoulutukseen, Silvander muistaa uhonneensa monen muun tavoin. Perinteisillä jarruilla kuljettaja ei hätäjarrutuksen aikana pysty ohjaamaan ajoneuvoa, koska pyörät lukkiutuvat jarrutuksessa. Vaimoni halusi puhua kaiken valmiiksi ja käydä asian perusteellisesti läpi. – Päivääkään en silti ole sen alan hommia tehnyt, mutta muuten koulutuksesta on ollut paljon hyötyä ihan arjessa ja varsinkin yhdistystoiminnan rahastonhoidossa, mies sanoo. – Se on mahdollista. Tottumuksen vuoksi äkillisissä kelin vaihteluissa kuljettajan käyttäytyminen ei välttämättä muutu riittävästi kelin mukaiseksi. Numerot olivat vähän mitä olivat enkä ottanut paineita. Hätäjarrutuksessa on muistettava painaa jarrupoljinta riittävän jämäkästi, vaikka autossa olisi abs-jarrut. Mies raahasi tajuttoman puolisonsa kotiin, elvytti ja toinnutteli tätä ja viimein saikin hänet henkiin taas. Liukkaimmillaan tie on ilman lämpötilan ollessa lähellä nollaa. Kannattaa itse tulla kokeilemaan, Silvander houkuttelee. – Ihan linjahommiin ensi alkuun menin. Vuosia samalla työnantajalla on vierähtänyt 20 ja ne ovat menneet ”kuin siivillä”. Se on myös halua vaalia maanpuolustuksen perinteitä, veteraaneja syvästi kunnioittava Silvander sanoo. Vältä mahdollisuuksien mukaan ohituksia huonolla kelillä. Kun keskittyy ammuntasuoritukseen, voi unohtaa kaiken muun. Mies selitti pilkottujen puiden kuivuvan kevättuulissa hyvin, mutta vaimo ei ollut kuulevinaankaan järkipuhetta, vaan komensi puolisonsa kanssansa noutamaan laitumelta lampaita kotiin kerittäviksi. – Koulussa en ollut koskaan ollut mikään erityisen hyvä eikä minua sellaiseen kotona liikaa painostettu. Mies viihtyy. Aja kaarteeseen maltillisella nopeudella, ettei auto joudu sivuluisuun. Olin sitten rakennushommissa Mäkelän Tepulla ja Hakallakin silloin, kun se vielä oli voimissaan. Samassa talossa kului lopulta useampi kesä, kunnes piti lähteä opiskelemaan ammattia. MATEMATIIKAN OHJAAMANA tie vei opiskelemaan kaupalliselle alalle, kauppikseen, josta putkahti ulos nuori laskentatoimen merkonomi. – Minähän olin ollut jo monta vuotta jäsen, mutta vasta 1996 aloin sitten harrastaa tosissani. LIIAN SUURESSA tilannenopeudessa ei abs-jarruistakaan ole hyötyä, jos renkaiden pito pääsee irtoamaan tien pinnasta. Ison joukon ihmisiä, joiden kanssa on mahtavaa toimia yhdessä. Talo on lattiasta kattoon itse remontoitu. Meillä on mahtava työporukka ja hyvä henki, Silvander kehuu. Matkalla oli vielä kinasteltu eipäsjuupas, kunnes oli saavuttu kosken partaalle ja sen ylittävälle sillalle, jolta vaimoparka äkkiä luiskahtikin alas. Mies suri vaimoaan ja etsiskeli tätä kuumeisesti haravoiden koskea ja sen alapuolista suvantoa ja rannan pensaikoita, mutta ei nähnyt tästä merkkiäkään. Ajankäytössä tekemisen erot tulevat siinä, mitä voin valita tehtäväksi ilman aikataulua, Silvander pohtii. Ongelmanratkaisukykyä. Kiinnostus reserviläistoimintaa kohtaan aktivoitui silloisen esimiehen otettua kerran hihasta kiinni ja kysäistyä, josko tulisit mukaan ampumaharjoituksiin. Mutta vaikka ryöppyävä koski jo veikin häntä mukanaan, niin joka kerta pinnalle vähänkin noustuaan hän vielä näytti miehelleen kahta sormeaan ikäänkuin keritsiminä. – Niin että kotiuduin sitten kersanttina ja liityin reserviläisiin heti armeijasta päästyä 1993, mutta en silloin vielä aktiivisesti toimivaksi jäseneksi. Jo miltei epätoivoon vajottuaan mies kuitenkin lopulta äkkäsikin, että koska emäntä oli aina kaikkeen niin vastahankainen, niin tyhmää hänen oli tätä kosken alapuolelta etsiäkään, vastavirtaan tämä tietysti oli ajautunut. Vain matematiikka kiinnosti ja siinä myös pärjäsin. – Joskus tässä maassa oli aika, että töihin saattoi ihan vaan mennä. Tarina on taltioitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon. Ja tunnustaa tämän kaiken keskellä heikkoudekseen, että enemmän pitäisi osata myös delegoida. Kunnes sattuma puuttui jälleen peliin ja Silvander löysi itsensä oppisopimuksella ikkunatehtaalta, nykyisestä Domuksesta. Entä mitä reserviläistoiminta sitten antaa. Silvanderista tuli neljän 7–16-vuotiaan pojan yksinhuoltaja. Kitarakamat ovat edelleen jossain ja on ne esiinkin kaivettu, mutta vain omaksi iloksi. Kouluineen, töineen, harrastuksineen. Karvonen muistuttaakin, että liukkaalla kelillä renkaiden pito ei häviä itsestään, vaan pidon häviämisen aiheuttaa kuljettaja omalla toiminnallaan. Erityisesti sillat ja rampit voivat olla vaarallisen liukkaita, vaikka tiet olisivat muuten kuivia. Se kai oli sopivan haasteellista ja täsmällistä tekemistä minulle, Silvander pohtii. Heikki Keskumäki Vastarannan kiiski Lopulta vaimosta tietenkään ei näkynyt enää merkkiäkään, vain huivi ja esiliina ajautuivat rantapajukkoon.. Helposti on niin, että silloinkin kun en tee mitään, niin vähintään kotitöitä kuitenkin. Silvander huomasi, että armeijassa saatavissa oleva johtamisoppikin kannatti hyödyntää. Pidon menettämisen estämiseksi toimi näin: Lähde liikkeelle ja kiihdytä niin, etteivät vetävät pyörät lyö tyhjää. Oli oikein hyödyllistä huomata, että vasara pysyi kädessä. Se oli kaikkien tahto. TYÖELÄMÄN SUHTEEN Silvander huomasi tässä vaiheessa hieman ajelehtivansa, vailla tietoa, että mitä nyt ja mitä pitemmän päälle. Silvander on osallistunut vaikka mihin, koulutuksen suunnittelusta sen toteutukseen ja reserviläisten taitoja mittaaviin jotoksiin. Lopulta vaimosta tietenkään ei näkynyt enää merkkiäkään, vain huivi ja esiliina ajautuivat rantapajukkoon. Erityisesti musta jää on paitsi poikkeuksellisen liukasta myös vaikea havaita. Mitä on se maanpuolustustahto, joka motivoi ja palkitsee heidät, joille kyseessä on erityisen merkityksellinen asia. 11 Lauantaina 5. Ja niin etsintätyö tuottikin tuloksen heti, vaimo löytyi rannan pajupehkoon juuttuneena hyvän matkaa kosken yläpuolella. Ihminen tarvitsee sellaista tunnetta, Silvander sanoo. Niinpä hän opettelee nyt delegoimaan entistä enemmän, jolloin nuoremmat reserviläiset voivat oppia kokeneempien jalanjäljissä. Se on se kaikki sälä, joka pahimmillaan hajottaa ihmisen voimia ja ajatuksia tuhanteen suuntaan. – Maanpuolustustahtoa on turvata tämä elinympäristömme. Ajonopeus vaikuttaa suoraan jarrutusmatkan pituuteen. Joskus ne tuhat suuntaa pitää voida vähentää yhteen ainoaan. Olen nyt todella tyytyväinen, että niin on, sillä mitään ei jäänyt kesken ja minun on ollut paljon helpompi jatkaa eteenpäin, Silvander sanoo. – Lukkiutumattomilla jarruilla on uskallettava painaa jarrupoljinta mahdollisimman kovaa välittämättä polkimessa tuntuvasta tärinästä. Se voi joskus tuntua helpoimmalta tavalta, mutta järkevää se ei missään nimessä ole, mies tiedostaa. Sieltä asti on siis aloitettu, esimiehenä nykyään työskentelevä Silvander sanoo. Maanpuolustuskoulutus alkoi tosissaan kiinnostaa. Ihan varma ei sekään ole. Armeijan käymisestä nuorella miehellä oli puolestaan etukäteen juuri niin vankka mielipide kuin nuorella miehellä voi olla. Lopulta reserviläistoiminta alkoi viedä yhä enemmän aikaa. Varomattomat ohitukset voivat liukkailla johtaa ajoneuvon hallinnan menetykseen, joka useimmiten tapahtuu kuljettajan palatessa omalle kaistalle. Myös tien notkelmissa tai aukealle tultaessa tien pinnalla voi olla ohut, läpinäkyvä jääkalvo. Nuoruusvuosiin kuuluivat myös työt rakennuksilla. Vältä voimakkaita ohjausliikkeitä. Taas yhtenäkin keväänä oli sattunut, että kun mies kertoi vaimolleen olevan aika ryhtyä polttopuiden tekoon, niin vaimo tietysti väitti lampaiden keritsemisen olevan tärkeämpää. Silvander on tapahtuneen kanssa kuitenkin sinut ja siihen on kaksi keskeistä syytä. Musta jää aiheuttaa omat haasteensa talviliikenteeseen, sillä se on poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Mutta myös keinon unohtaa se, mitä Silvander luonnehtii arjen saastaksi. Myöhemmin rakennustöiden hyödyt saattoi lunastaa itselleen, kun Silvander osti perheen perustamisen myötä vanhan omakotitalon kunnostettavaksi. Talvella onnettomuusriski on suurimmillaan vuodenajan alkuja loppupäässä. Mutta kerrotaan, että tämän tapauksen jälkeen vaimo ei enää milloinkaan ollut vastahankainen ällipää, vaan aina ja kaikessa mitä sovinnollisin ja yhteistyöhaluisin torpan emäntä, joka auliisti kysyi talonpidossa ja askarten hoidossa miehensäkin mielipidettä. – Meillä oli vaimoni kanssa monta vuotta tieto, että näin tulee käymään. Vuoden reserviläinen tiivistää oman näkemyksensä sotilaallisen ryhdikkäästi kahteen osaan. Niitä kannattaa ehdottomasti seurata, neuvoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Eini Karvonen. Näin vaalit pitoa liukkailla KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Loimaan Kojonkulman seudulla kerrotaan ennenvanhaan asuneen erään torpan emännän, joka oli aina vastahankainen ja kaikissa asioissa täysin eri mieltä muiden ja varsinkin oman miehensä kanssa. Nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Hän kertoo laskeneensa, että kiireisimpinä aikoina reserviläistoiminta on vienyt häntä kotoa pois vähintään tunnin ajaksi yli sata kertaa vuodessa. Hän kehittää, suunnittelee, organisoi ja järjestää. Matkan varrella ajatus muuttui. Hän ei lopulta saanut Domuksesta vain töitä vaan myös uuden sytykkeen harrastukselleen. joulukuuta 2015 tajusin lopettaa, mies hymyilee ja muistelee tarvinneensa muiden apua soittopelinsä virittämisessä. VAAN MITÄ maanpuolustushenki oikeastaan on. Onnistumisen kokemuksia. Kouluttaa ja kouluttautuu tarpeen vaatiessa myös itse. Aivan täysin. LIIKENNEVINKKI Vakaat keliolosuhteet totuttavat kuljettajat käyttäytymään olojen mukaisesti. Teiden varsilla sijaitsevien näyttötaulujen lämpötila-arvot ovat kaikkein tarkimpia, sillä ne mittaavat tien pintaa tiesääantureiden avulla. Vaimon jo sairastaessa perheessä haluttiin elää niin normaalia arkea ja elämää kuin mahdollista. Tärinä tai värinä on osoitus siitä, että abs-jarrut toimivat, vaikka kokematon voi luulla jarrujen olevan rikki
0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. AUTOKOULUJA . 0400 398 421, www.sormuslankinen.. LOIMAAN LO LOI OIM IMA MAA AN AAN AN KONEVUOKRAUS O O O O OK K K K KR R R R RA A A A AU U U U US S S S S KO KON ONE NE EVU VUO UOK OKR KRA RAU AUS US Joulupöytä katettuna 13. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3, Loimaa P. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400-544 659 . HYVINVOINTIPALVELUJA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14, Loimaa P. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. JUHLAJA PITOPALVELUITA . 050 350 6983. Aitoja makuja, maalaistunnelmaa! Myös Pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. Juha Koivusaari p. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. . Köllintie 20, Ypäjä p. Sahantie 5 Mellilä P. . 24 €, lapset 6-12 v.12 €. klo12 alk. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . LVI-LIIKKEITÄ PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . joulukuuta 2015 . HOIVAPALVELUJA www.tuulensuunpalvelukeskus.fi Huvilakatu 32, 32200 Loimaa p. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. www.paija.. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. 02 7637 5600 Kotihoitoa, tehostettua palveluasumista, päivätoimintaa, päivähoitoa ja ruokapalvelua. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . 12 Lauantaina 5. P. 0400 223 535, 0400 223 235. Avoinna sop. 0400 262 370 juha@lvi-koivusaari.. Jouluruokatilaukset viim.17.12. 050 2279 . Suolahuone ja hieronnat 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. www.jormalaaksonen.net . Parasta paikallista hoivaa ja huolenpitoa lähellä Sinua. KAIHTIMET JA MARKIISIT Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. INVATAKSIPALVELUITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. ti-pe 10-17, la 10-13, www.kadentaitonyytti.. Tervetuloa! . 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. KÄDENTAITOTUOTTEET KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 Loimaa, p.0405356973 Av. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Turkinhoitoa ja trimmausta koirille Chenespace Oy, Loimaa 050 363 94 93 www.chenespace.fi Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Lamminkatu 19, Loimaa P. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. Kultavuori.fi Kultaja kelloliike Juhlissa, häissä, saunailloissa.. 040 722 5270 terv.hoit., koul. . vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. ARKKITEHTITOIMISTOJA . 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . HENKILÖNOSTIMIA . 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA . 767 1524 NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Oripääntie 1120 (tien 210 varrella). Aik. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi . Myös pöytävaraukset. JUHLAJA PITOPALVELUITA Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Hoitola Suolakeidas p. www.sabrina.fi . 02 762 1350, 0500 741 437, Nettiajanvaraus. KULTAJA KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN Pietilänkatu 11, Loimaa p. mennessä. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . 050 56 96 945 Siskon Kammari p. 02 762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus www.sabrina.fi . . 040 7527 353 www.ryotintila.. LASITUSPALVELUITA puh. HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula ky 0500 770606 DINO 180T DINO 160XT DINO 95T DINO 180T DINO 160XT DINO 95T VUOKRATAAN . hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. mukaan. Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. ja 20.12
jouluinen suosikkiresepti, jouluaskartelu-ohje, siivousniksi, tms. Kokoontuminen päiväkeskuksessa to 10.12. 9. 8. Ilmoituksia ottaa vastaan Eila p. 02-764 1004, 050 36 555 60 peruukit, hiuslisääkkeet. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry. Loimaa-Seuran toimisto on avoinna ma 7.12. klo 14. Loimaan Seudun Kuulo ry. Kojonkulman Martat. klo 18. Ostosmatka Tuuriin la 9.1.2016, ilmoittautuminen viimeistään ti 15.12., Erja Linkki, 040 709 1972. Ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille maanantaisin klo 18.00 alkaen, muut vuorot keskiviikkona 18.00-20.00 sekä lauantaisin 11.00-13.00 Vesikoskitalolla. PIHAPUIDEN KAADOT Hankalatkin puut ammattitaidolla. Kuka on kirjoittanut Maamme-laulun. . 0500 530 807 TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . 0400 293 576. OripCon Oy p. Huomioi aikaisempi aloitusaika. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . Kari säestää ja Jaana vetää yhteislauluja. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa p. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. VALOKUVAAMOJA Juvantie 11 (Nahkalinna) p. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . J & S Subcontracting Oy P. RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. Meillä käy myös palveluseteli. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. joulukuuta 2015 13 . 050 589 6440. 0400-805285 Unelmista totta!! Parturi-kampaamo Sanna U U Parturi-kamp Part rturi-kamp Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. Kuinka kovaa gepardi voi juosta. Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Varataksija pikkubussivuokraus Loimaan aan aan ASEMAN 044 74 74 780 . Kuulopalveluvastaanotto Kosken terveysasemalla ke 9.12. klo 9.0011.00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, osoitteessa Huvilakatu 32. 040 715 8431 Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. klo 12.00. www.neliopinnoitus.fi P. PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Mistä maasta Queen-yhtye on lähtöisin. 2. klo 18.00 Orisuon Kerhotuvalla. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. Loimaan Voima kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. P. 02-731 2644 info @foto-lehti.. Kaikki innokkaat mukaan surffailemaan! Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä! Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon kahvakuula su 6.12. Mukana Esa Kilpiö ja Sirkka Lukka. P. P. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . Tatsuo Hosika, Tuomas Lankinen, Olli Koskenniemi. Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi. . TIETOKONEITA . Mikä on Usain Boltin 100 metrin ennätys. Brodeeraukset, mainostekstiilit. RAKENNUSTÖITÄ . Eläkeliiton Mellilän seudun yhdistys. Ma 14.12. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. 046 810 2432 TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. mirena-asut.com P. 0400-223 964 Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.. URHEILU FT Leisku Ukot, harjoitukset tänään klo 16.30 lukion salissa. Vampulan Eläkeläiset ry:n kerhotapaaminen pidetään Vampulan Osuuspankin kerhohuoneistossa to 10.12. Noin klo 12 keppijumppa ja rentoutus. klo 17-19 Hulmintiellä. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. 050 516 3026, 050 551 3026 . Viimeinen ilmoittautumispäivä 7.12. Loimijoentie 78, Alastaro. Oman kerhon joulunmakuinen vertaisilta Olohuoneella klo 17.30. Lauantaina 5. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen, Tuulensuun kerho ma 7.12. klo 17. klo 12.00 alkaen. klo 15.00. SEURATOIMINTA OSOITA TIETOSI 1. 3. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com Ravintolassa A-oikeudet ma-to 10–22, pe 10–01 la 11–01, su 11–22 Monipuoliset ratkaisut hiustenlähtöön Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa P. 040 563 4348 Parturi-Kampaamo Riina Avoinna ti-pe 10-17 ja la 10-14 ja sopimuksen mukaan. klo 13.30. Prättä-Jouset. Perinteinen joulukuun alun yhteinen ilta pe 11.12. klo 10.30. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . 414 8400 www.akrdata.. Orisuon kyläläiset. P. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. La 12.12. PERUUKKIPALVELUJA Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. 0400 780 460/ Tiina Läksy. . Kuntopiiri sekä palloilua ala-asteella ma 7.12. Loimipaino Loimaa. Turkuun yhdistyksen toimistolle tapahtumaan ilmoittautuneet, pikkubussi lähtee Metsämaa klo 12.15, Rkioski Heimolinnank. klo 19.00. . Mikä on Kimi Räikkösen auton numero. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . SLEY. Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä mukaan! Varaa oma ohjausaikasi ryhmään p. Kurkijoen Marttayhdistys ry:n hallitus kokoontuu Eevin luona Pirttikujalla ma 14.12. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. klo 14. Kuka on Bisonsin päävalmentaja. Myös Domus-ikkunat. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. 050-9119 424 HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. Seniorit Surffaa ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke 9.12. Myös vatsantäytettä ja muuta mukavaa yhdessäoloa. 4. Käsityökerho ti 8.12. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. klo 12.30, Kaunismäenkadun kautta Turkuun, paluu n. loimaanrakennuseriste@pp.inet.. 0,84 €/min . VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Pyörätuoli ja paarikulj. klo 13. TYÖVAATTEITA . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. Arja Poutala . klo 18. Myös korjausompelupalvelut Puh. klo 15-16. Vastaukset sivulla 14. Tulkaa laulamaan kauempaakin! AU Futsal/miesten kakkonen, sarjapeli AU SoVo2 la 5.12. Jouluista ohjelmaa. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 7.12. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä T:mi Minna Miikkulainen P. 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. 050 360 2597 . TOIMISTOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELU – sisäja ulkoremontit – puutarhatyöt, huollot, korjaukset. klo 17.00 Alastaro-hallilla. Kansalliset Seniorit. Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan keilahallissa ke 9.12. 050 453 5052 Avoinna ark. (02) 763 1997, 0400 812 558. klo 14 kylätalolla. 10. Serveeraukseen kuuluu mieleenjääneitä joulumuistoja. Minä vuonna Salatut elämät on aloitettu. 0400 327 566 Turuntie 10, Loimaa P. Kuka on kirjoittanut Narnian tarinat. TAKSIPALVELUITA . Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa. Jouluinen tilaisuus työväentalolla 12.12. klo 11 alkaen. Loimaan Vertaiset. 7. 6. Jouluinen tapahtuma Päivillä (Karsattilantie 66) to 10.12. Pe 11.12. AU/Hiihto. Loimaan ja ympäristön Eläkeläiset, johtokunta ma 7.12. RATSASTUSTUNNIT www.loimihaka.. klo 18.00 jouluinen tapahtuma Mustajärvellä Parravahantie 331. Missä sarjakuvassa esiintyy rekisterinumero 313. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T T U U U U U U T T T T T T T TU U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T T T S S S S S U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T TU U UO S E E E E E E E E E E E E E E E E M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T O O O U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. Ota mukaan pikkupak., jossa esim. 045 138 7753 Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. PESULAPALVELUJA . Kansanperinteen kerho kirjastossa ke 9.12. Kuinka korkea on Mount Everest. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. 5. VAATEKORJAUSTA . Peltoisten kyläyhdistys
1999. Alastaron Urheilijat kaatoi Pohjoismaiden hallitsevan mestarin 1. KaDy oli otteluun lähtiessä valtava ennakkosuosikki, sillä jyväskyläläiset ylsivät viime kaudella SMhopealle ja on hallitseva Pohjoismaiden mestari voitettuaan elokuussa Nordic Champions Cupin Kööpenhaminassa. AU näytti kuitenkin heti alkuminuuteista lähtien runsaslukuiselle Alastaro hallin yleisölle, että se on lähtenyt taistelemaan tosissaan voitosta. Teemu Kulmala otti fantastisia torjuntoja ja piti joukkueen pelissä mukana. Kotijoukkue Alastaron lähtökohdat eivät olleet otteluun otollisimmat, sillä sen kokoonpano jäi varsin kapeaksi, kun luottomiehet Niclas Forss, Sami Happonen ja Akseli Mäkinen olivat estyneitä loukkaantumisten ja viimeisin armeijan vuoksi. Clive Staples Lewis. Aku Ankassa. KaDy haki kavennusmaaleja vimmatusti, ja siinä se onnistuikin osuttuaan maalipuiden väliin kahdesti viimeisen kahden minuutin aikana. – Vastustaja puolusti tiiviisti neliössä, jonka keskelle jäänyttä tilaa emme kyenneet riittävän taidokkaasti hyödyntämään. Osmo Hongiston laatimilla radoilla rasteja oli etsimässä 97 suunnistajaa. Ei aikaa: Rauno Ahtinen, Arvo AliRantala, Hanna Suominen, Katri Prusila, Raimo Reunanen, Jorma Prusila, Pentti Saario, Jukka Lietzen, Teija Suuronen, Tea Siivola, Anni Pohjalainen, Marika YliKauppila. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. 8. Kuvan tulee olla jpg-muodossa sekä kooltaan vähintään 1 megatavu. 9. Tasoitusmaalia ei kuitenkaan enää jännittävästä lopusta huolimatta nähty, ja näin AU otti kovimman voittonsa koskaan seuran historian aikana. AU piti vierasjoukkueen aluksi poissa avopaikoista ja pääsi itse tekemään maalin 13 peliminuutin jälkeen, kun Ilari Mettälä onnistui. AU:n taktiikka oli selvä. Nuori joukkue pudotti Cupin 4. Seitsemän. Oma rata: 1) Hanne Selin 2.15.26, 2) Hanna Lehikoinen 2.15.31. 7. AU sai muutaman vaarallisen vastaiskun turhista harhasyötöistämme ja pallonmenetyksistämme hyökkäysalueella. 10. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. KaDyn kokoonpanossa oli kolme maajoukkuepelaajaa, kun Turkissa pelattavaan MM-karsintamiehistöön nimetyt JuhaMatti Savolainen, Jukka Kytölä ja Arash Muridiyasd olivat pelissä mukana. Avausmaali kasvatti joukkueen itseluottamusta, AU:n valmentajana pikkutakki päällä häärinyt Sami Happonen arvioi uroteon syitä. Joukkue puolusti tiiviinä neliönä ja iski tiukasti vastaan. Futsal Jesse Happonen Turun piirin Kakkoseen täksi kaudeksi noussut Alastaron Urheilijat teki futsalin Suomen Cupissa joulukuun ensimmäisenä keskiviikkona sen, mihin moni ei olisi uskonut. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. Puoliajalle alastarolaiset pääsivät kahden maalin johdossa, kun Tuomas Happonen osui Jani Luoman nappisyötöstä. Hallin äänekäs ja innostunut yleisö hiljennettiin näin hetkeksi. Greg Gibson. – Me puolustamme ihan eri tavalla kuin liigajengit, miesvartioinnin sijaan aluetta. T13 3-loikka: 1) Maija Meikäläinen 611, 2) Tiina Teikäläinen 608. Loimaan urheilukentällä. AU kuittasi takaisukun kuitenkin vain muutaman minuutin päästä Mettälän tehtyä illan toisensa hienon riiston jälkeen. 4. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. VASTAUKSET TULOSPÖRSSI SUUNNISTUS Venlan vempautus 28.11. Tulokset oikeassa muodossa lehteen OHJE. klo 17 ja vastuksena on SoVo2. Jätkillä oli flow päällä ja saimme yleisöstä voimaa. Maalin jälkeen KaDy haki tasoitusta ns. kierroksella ulos suuren ja mahtavan liigaseura KaDyn lukemin 5–4. Seuraava Cup-vastustaja arvotaan maanantaina HuuhkajaTV:n suorassa lähetyksessä. 6. AU:n ykkösmiehistössä ovat tällä kaudella pelanneet Niclas Forss, Joni Halkio, Sami Happonen, Tuomas Happonen, Teemu Kulmala, Sami Kulmanen, Mikko Köönikäs, Jani Luoma, Niko Luoma, Ilari Mettälä, Mikko Mäkelä, Akseli Mäkinen ja Ville Seppä. Alastaro ei tästä hämmentynyt, vaan Mettälä täydensi hattutemppunsa päästyään vastaiskuun Kytölän ylärimalaukauksen jälkeen. AU:n seuraava kotipeli on Alastaro-hallissa la 5.12. joulukuuta 2015 29.990 29.990 27.990 27.990 36.990 36.990 41.890 41.890 Alastaron Urheilijoiden pelaajat juhlivat voittoaan. Rata C 10,3 km 1) Matti Koivisto 1.25.55, 2) Markku Laaksonen 1.43.16, 3) Pasi Hongisto 1.43.18, 4) Päivi Autio 1.57.27, 5) Markus Salo 1.59.29, 6) Ilari Nummi 2.03.45, 7) Rami Rintala 2.04.25, 8) Janne Hakala 2.12.02, 9) Ilkka Nokka 2.15.52, 10) Kaj Raute 2.17.52, 11) Atte Nokka 2.20.19, 12) Sanna Laine 2.31.54, 13) Ville Laine 2.31.57. Toimitus ei vastaa vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. Voitolla AU eteni Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Kavennusmaali syntyikin heti avausminuutilla, kun Jussi Kaihlajärvi osui. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. reikäpaidalla, eli pelaten tyhjällä maalilla, mutta käytännössä pyörittäen peliä täten yhden miehen ylivoimalla. 3. Seuraavaksi oli jälleen Kaihlajärven vuoro osua pelin 29. Ei aikaa: Matti Ylitalo, Osmo Hongisto, Keijo Hongisto, Kari Laukkarinen, Antti Virtanen. Mikko Köönikäs taisteli puolustuksessa koko toisen puoliajan ja oli uhka etenkin kulmapotkuissa vasurillaan KaDylle. Mikko Mäkelä ja Joni Halkio antoivat vaihtomiehinä tärkeitä lepohetkiä ykkösketjulle ja pelasivat kentällä olleessaan kauden parasta peliään. Rata B 6,2 km: 1) Jaakko Lietzen 1.03.43, 2) Mikko YliKauppila 1.08.21, 3) Martti Tytykoski 1.10.27, 4) Jari Jääskeläinen 1.10.28, 5) Jyrki Nieminen 1.11.10, 6) Marko Lehtinen 1.13.58, 7) Touko Tuomola 1.20.27, 8) Rauli Helkkula 1.20.39, 9) Markku Korpela 1.21.10, 10) Juha Sinkkonen 1.21.13, 11) Kimmo Aavila 1.27.00, 12) Pinja Mäkinen 1.30.49, 13) Laura Korpela 1.33.26, 14) Vesa Merta 1.35.36, 15) Heikki Hakala 1.37.19, 16) Jari Jasu 1.39.01, 17) Pekka Leppänen 1.40.31, 18) Jonna Leppänen 1.40.32, 19) Koitto Verha 1.41.25, 20) Maija Verha 1.41.32, 21) Arto Etu-Huitti 1.41.34, 22) Tanja Etu-huitti 1.41.38, 23) Maija Etu-Huitti 1.41.47, 24) Harri Pohjalainen 1.48.19, 25) Emmi Pohjalainen 1.48.21, 26) Severi Halkosaari 1.48.22, 27) Teemu Ruuhi 1.48.24, 28) Keijo Viljanen 1.48.26, 29) Martti Vaittinen 1.48.51, 30) Jaakko Teppo 1.52.13, 31) Kaisa Markula 1.52.16, 32) Heimo Hongisto 1.56.24, 33) Harri Kuosa 2.07.06, 34) Risto Kaukasoina 2.07.16, 35) Katja Nokka 2.09.19, 36) Kasperi Salo 2.21.47, 37) Mervi Salo 2.21.52, 38) Leena Hellstén 2.26.53, 39) Kaarina Rahkasuo 2.26.57, 40) Pirkko Eskola 2.26.59, 41) Tarmo Heikkilä 2.28.58, 42) Timo Kesti 2.59.02, 43) Matti Isotalo 2.59.10. Tämä pelisuunnitelma toimi läpi ottelun. He viimeistelivät niistä myös laadukkaasti, joukkueen kapteeni Jukka Kytölä jakoi tunnustusta alastarolaisille KaDyn verkkosivuilla. 14 Lauantaina 5. 8 848 metriä. KADY TIIVISTI toiselle puoliajalle peluutustaan, ja joukkueen tähtipelaaja Kytölä alkoi pyörittämään joukkueen peliä. Viimeistely ontui ja laukauksissa ei ollut laatua. Pelissä alkoi olla ratkaisun makua, kun poikkeuksellisesti pakkina koko pelin pelannut Happonen iski lukemiksi 5–2 komealla roikkupallolla omasta kenttäpäädystä viisi minuuttia ennen loppua. 9,58 sekuntia. Yli 90 km/h. Tätä hetkeä voidaan pitää ottelun yhtenä suurimmista käännekohdista. JOUKKUE EI olisi edennyt jatkoon ilman koko joukkueen panosta. Johan Ludvig Runeberg. 2. Rata A 1,4 km: 1) Kerttu Salo 16.04, 2) Eveliina ja Eija Hongisto ja Tuula Sinkkonen 20.23, 3) Roope Pelli 26.20, 4) Heikki Pelli 26.30, 5) Veikko Haapanen 26.55, 6) Leena Knuutila 26.56, 7) Aune Hongisto 27.52, 8) Marja-Leena Hakala 31.41, 9) Juulia ja Emilia Hakala 31.44, 10) Kitta Juurenheimo 38.54, 11) Elina Asikainen 45.08, 12) Juhani Levonen 1.14.03, 13) Teppo Levonen 1.14.04, 14) Aino Levonen 1.14.25. URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ loimaanlehti.fi. Julkaisemme tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. minuutilla. Englannista. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. 5. Tähän mennessä Alastaron ylpeys on pudottanut KaDyn lisäksi Ykkösessä pelaavan PJK:n sekä suurseura Ilveksen alle 21-vuotiaiden joukkueen. Ei aikaa: Vesa Mäkinen, Venla Mäkinen, Leila Mäkinen, Elsa Mäkinen, Markku Autio
14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Mercedes-Benz C 220 CDI AMG Coupé A Premium Business 65tkm urh.alusta, vetok., -11 33.990 Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-i Linea Sol 5ov Multidrive S 50tkm automaatti! -12 14.599 Nissan Qashqai 1,6 Visia 5 MT 2 WD 131tkm vetokoukku -09 11.990 Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD 111tkm vetokoukku, -08 16.990 Ford Fusion 1,6 100hv Trend 5-ovinen 79tkm vetok., -10 7.990 Toyota Urban cruiser 1,4 D-4D DPF AWD Linea Sol Plus 116tkm siro neliveto! -09 13.990 Toyota Auris Touring Sports 1,6 Valvematic Style 29tkm Panoraamakatto! -13 22.990 Toyota Verso 1,6 D-4D Active 7p + Plus pack 19tkm xenon, navigointi, -14 26.990 Toyota Land cruiser 3,0 D-4D Luxury 5h 470tkm Vahva ja luotettava Land Cruiser! -04 17.890 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. 44,95) Harvia kiukaan ostajalle kiulu, kauha ja kivet kaupanpäälle! 500W 150 kpl:een erät, 1.12. sekä www.mol.. 8. mennessä. 04.12.2015 OSASTONHOITAJA Tervetuloa kaikki lentopalloilijat ja liikuntaleikkikoululaiset perheineen, sekä muut lentiksen ystävät, Loimaan Jankon pikkujouluihin Hirvihoviin maanantaina 7.12.2015 kl o 18:00. joulukuuta 2015 15 LOIMAAN KAUPUNGIN SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUKESKUKSESSA ON HAETTAVANA fysioterapeutin toimi ja sairaanhoitajan sijaisuus 18.12. Hakuilmoitukset www.kuntarekry.?, www.loimaa.. 02-762 5100 fax 02-763 2222 ark. j een, ii RAVINTOLOITA SEUROJEN TIEDOTUKSIA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. sekä www.mol.. 5. 02.12.2015 VS. (lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012) www.loimaanlehti.fi. Lauantaina 5. OSASTONHOITAJA SEURAAVAT TOIMET JA SIJAISUUDET ON HAETTAVANA 18.12.15 KLO 15 MENNESSÄ: Apulaisosastonhoitaja, sairaanhoitaja, sairaanhoitajan sijaisuudet 20.01.-26.11.2016, 14.12.2015-04.09.2016 ja 14.12.201503.06.2016 akuuteilla kuntoutusosastoilla sekä perheja pariterapeutin sijaisuus 01.02.-31.12.2016 perheneuvolassa. HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. 02-762 8326, 0400-536 303 www.loimaankeilahalli.. 7. mennessä sekä puheterapeutin toimi 31.12. Suomen paras Duo 2014 yleisöäänestyksen voittaja DUO COVERDOSE ottaa tilanteen haltuun 5 5.1 12 2. TUHKAIMURI HARVIA KIUAS Supi SAUNATUOTTEET Dolmar Junior LELUSAHA to 10.12.2015 ma 7.12.2015 pe 11.12.2015 ti 8.12.2015 ke 9.12.2015 la 5.12.2015 (svh. alkaen, niin kauan kuin tavaraa riittää!! JOULURUUSU AMARYLLIS 5,95/ kpl 3,95/ alk. kpl –20 % – 25 % KÄYTÄVÄMATOT KAKA KAARI RI RI 12.2015 12.20015 Fimex TAKANHOITOSARJA 28,00 Messinkikahvat 29,00 35,90 AURAT – TUTUSTU UUTEEN SIIPIMALLIIN TRAKTORIT, PUIMURIT, TYÖKONEET LOPPUVUODEN TRAKTORITARJOUS Tervetuloa Avenan ja Loimitraktorin joulukahville ti 8.12. 8–17.30, la 8.30–14 TT TARJOUS JOKAISELLE ARKIPÄIVÄLLE JOULUUN ASTI!! Huom! Tarjoustuotteita rajoitetusti. Ohjelmassa joulupuuroa, liikuntaleikkikoululaisten esitys, musiikkia ja joulupukki sekä lapsille jouluinen yllätys. 050-3010803 Satakunnantie 13, 32200 Loimaa Peikko-Yhtiö/Rakennus SÄÄNNÖLLINEN SANOMALEHDEN LUKEMINEN TUKEE OPPIMISTA. klo 10–15 www.autohuoltomaunu.. kllo 21 1.0 00 Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 14.12.2015 klo 19.00 Loimaan Teatterilla Juvantie 11, 32200 LOIMAA Tervetuloa! Hallitus KOKOUKSIA TYÖSUORITUKSIA P. Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa p. 11. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 LOIMAA LOIMAAN RAUTIAN JOULUKALENTERITAR JOUKSET 10. 9. Hakuilmoitukset www.kuntarekry.?, www.loimaa.. Tarjolla on myös eripituisia sijaisuuksia sairaanhoitajille ja lähihoitajille
Ykkösketju Tomi Pietilä–Marko Heino–Jari Hakala rakenteli kuusi maalia ja kakkosketju Teemu Korvenpää–Tomi Korvenpää–Miska Niemi teki viisi maalia. – Saimme ehjemmän pelin. Sen jälkeen jännitettiin vain meneekö 10 maalia rikki ja menihän se. Ojalan show päättyi Karhupeijaisiin Peli ratkesi käytännössä kahteen pisteputkeen. Takalinjoilla pakkipari Joni Kujala–Antti Mäkelä sai paljon peliaikaa ja oli usein alustamassa ketjujen maaleja, mutta myös Tuomas ja Janne-Matti Järvinen sekä Mikko Heinonen–Atte Sairanen selviytyivät pelistä puhtain paperein. Saldona on 10 voittoa ja 4 tappiota, kun sarjaa on pelattu jokseenkin puolet. Ojalalla ei ollut ihan pieni rooli Biisonien voitossa. Vieraskiertue starttasi Pyrintö-pelillä perjantaina. Itsenäisyyspäivänä sunnuntaina Bisons edustaa isänmaata Tsekin Nymburkissa. Vastustaja kuitenkin kipusi vähitellen rinnalle ja meni ohitse. Toisessa erässä Hurrikaanin vastaanotto selkeästi hankaloitui, ja samoin syöttö helpottui. Isoja nukahduksia ei tullut, vaikka pelin alku ei vieläkään ihan priimaa ollut. He pelasivat muun muassa ykköstai kakkosylivoimaa, ja myös maalaaminen onnistui, kun Niilo Leppämäki osui kahdesti. Menen piti vahvasti oman tasonsa erän loppuun saakka vahvan syötön sitä tukiessa. Rocketsin maalilla pelasi Riku Vuorinen, jolle välillä tuli pitkiä pätkiä ilman töitä, mutta 23 torjuntaa ja nollapeli tuottaa tietenkin arvosanaksi täyden kympin. – Menen ei ole fyysisesti parempi kuin me. Kentällinen hankki aktiivisella pelillään paljon vastustajalle jäähyjä, ja jälleen varsinkin Sakari Kaaja oli vastustajalle paikoitellen mahdoton kiinniotettava. LL, Saviseudun paikallisin LL LL LL LL EVELIINA TOIVOLA. Kolmannessa erässä Hurrikaani pelasi rentoa peliä napaten 5–10 piste-eron. Kummankin pani alkuun juuri Ojala. – Olen todella tyytyväinen Justiniin. Keskiviikon peli oli käytännössä ohi jo reilun yhdeksän minuutin jälkeen, kun Rockets oli hankkiutunut 0–4-johtoon. Ei ole nimittäin sattumaa, että Jackson on ainoana jenkkinä ollut sivussa Bisonsin kokoonpanolistasta. Karhua vastaan hän kuitenkin pelasi. Biisonien kauden kirvelevin tappio on viikon takaa Kauhajoelta, jossa se hävisi Karhun viime hetken kolmosella pisteellä. Tosin tämän ketjun tehot olivat Korvenpään veljesten varassa, kun Miska Niemellä on kovasta yrityksestä huolimatta hartioilla jonkinmoinen maalikammo. Kotijoukkue nappasi heti erän alkuvaiheissa hyvä kaulan pisteissä ja pelasi rennolla pelilllä erän loppuun saakka vieden toisen erän 25–18. Vielä tehtävää on puolustuksessa, Hurrikaanin päävalmentaja Nicola Giolito totesi. Kolmoskenttä Jesse Suonsivu–Sakari Kaaja–Ossi Pietilä pelasi taidokkaasti, vaikka tehoja ei tullutkaan. Rockets oli täydellä neljän ketjun rosterilla liikkeellä ja tulosta syntyi. Erä meni kotijoukkueelle lopulta 25–21. Valepaa vastaan otimme askeleen eteenpäin, mutta tämä joukkue pelasi tasoltaan korkeaa lentopalloa. Neljäs erä meni kotijoukkueelle 25–22. Prefaxis Menen–Hurrikaani-Loimaa 3–1. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +7 +4 +7 +5 +7 +5 +7 +5 Su +8 / +8 / +8 / +8 / +8 / +8 / Ma +4 / +4 / +5 / +4 / +4 / +4 / Ti +6 / +5 / +7 / +6 / +6 / +6 / +7 +7 +7 +7 +7 +7 +5 +5 +5 +5 +5 +5 +1 +0 +1 +1 +1 +0 Bisonsin Martin Zeno puolustaa Karhun Lawrence Kinnardia vastaan. Kauhajoella aloitimme huonosti, Matias Ojala (16/2s) totesi kotivoiton jälkeen. 16 Lauantaina 5. Tarvasjoen Urheilijoiden tuska kasvoi, kun Rockets aiheutti keskiviikkona sille jo viidennentoista perättäisen tappion. Ottelu ottelulta enemmän vastuuta saanut laituri pelasi järkyttävällä intensiteetillä kummassakin kenttäpäädyssä. BISONS NOUSI voitolla sarjakärkeen tasapisteisiin Kouvojen kanssa. Vastustaja teki selkeästi vähemmän virheitä, ja heillä oli hyvä syöttö, seitsemän ässää on liian paljon. Hurrikaani takelteli omien virheidensä kanssa, mutta sai kuitenkin oman pelinsä rullaamaan ja voitti erän 23–25. Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson on tarkoituksella pitänyt miehen ”koirankopissa”. Varsinkin euralaisille lokakuussa kärsitty rökäletappio olisi nyt kuitattava. Koripallo Jesse Kojo Bisons Loimaa–Kauhajoen Karhu 84–69 (42–35). Hän on nähnyt, että yhtäkään pallonhallintaa ei voi antaa vastustajalle, Gibson totesi viitatessaan Jacksonin vanhaan taipumukseen antaa vastustajalle tilaa ajaa korille ja kärkkyä torjuntaa. Rockets syvensi TarUn ahdinkoa LUE SE! Siinä on aina tuplasti älliä. JUSTIN JACKSONIA (11/6/1/3t) ei ole kentällä nähty muutamaan viikkoon. Omia tehtyjä pisteitä Hurrikaanilla oli vähän, ja puolustuspallot vastustaja voitti tilastoissa selkeästi. Keskiviikkona Loimaalla oli eri ääni kellossa, kun joukkueet kohtasivat toistamiseen. LENTOPALLO HurrikaaniLoimaa lähti Belgiassa pelatussa Challenge Cupin ottelussa ensimmäiseen erään hieman varovasti liikkeelle, ja kotijoukkue Prefaxis Menen otti lievän kaulan pisteissä erän alkuvaiheissa. Tämä ja edellinen RNK-peli, joissa on päästy pelaamaan täydellä rosterilla, ovat osoittaneet, että koko ajan on menty eteenpäin. Biisoneille tulee lyhyt tauko kotiotteluista, sillä seuraavat kolme matsia se pelaa vieraissa. Meidän omien virheiden määrämme oli liian suuri. Hyviä asioita olivat hyökkäys ja torjunta. KARHU PÄÄSI ensimmäisellä neljänneksellä jo kahdeksan pisteen johtoon, mutta parantuneen hyökkäysliikkeen myötä Biisonit kiri eron kiinni hetkessä. Hurrikaanille tappio Belgiassa Jääkiekko Pekka Lehto TarU–Rockets 0–13 (0–5, 0–3, 0–5). Valmennus antoi paljon vastuuta myös nuorisokentälle Niilo Leppämäki–Olli Piki–Henrik Salminen. Ensi keskiviikkona kohdataan Kupittaalla myös nousu suunnassa oleva Chiefs, ja perjantaina kotiluolaan saapuu sarjakärki Eurajoen Lätkä. Nyt Bisons voitti peräti 15 pisteellä (84–69). Keskiviikkona Jackson kuitenkin onnistui. Peli ratkesi käytännössä kahteen pisteputkeen, joista ensimmäinen nähtiin toisen neljänneksen alussa (14–0) ja toinen viimeisen (11– 0). Hän on seurannut viimeiset kaksi viikkoa sivusta ja opiskellut, mitä pyrimme joukkuepelaamisellamme saavuttamaan. Hyvästä pallonliikkeestä kielii 21 annettua korisyöttöä. Ike Udanohin maanantainen loukkaantuminen avasi takaportin sentterille tositoimiin. joulukuuta 2015 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Neljättä erää kuvasi koko ajan vastustajan vahva syöttö ja vastaanottopeli. Hän oli oikeassa, sillä kotiottelu oli suoritustasoltaan huomattavasti vierasmatsia tasaisempi. Biisoneilla tosin on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin lähimmillä kilpakumppaneillaan. Voitollaan Rockets pysyi sarjataulukossa kärjen tuntumassa kolmantena