vuosikerta
Nro 2
MAIJA PALOPOSKI
Kerryl Guinyawanin hymy tuo iloa koko hoivaosastolle. sis. Lahja Mänty on samaa mieltä.
Tropiikista hoitajaksi
kylmään Pohjolaan
Irtonumeron hinta
1,60 . Ypäjän Pertunkaari
kaunistui sisäisesti
Koulussa saatu oppi
vanhenee hirveän nopeasti.
Uusien alojen löytäminen
vaatii jatkuvaa itsensä
kehittämistä.
Sivu 7
TORSTAI 8.1. alv.
30 000 km?
Pohjolan vaativissa sääolosuhteissa ajava autoilija:
harkitse tarkkaan, kannattaako noudattaa autonvalmistajien suosituksia huoltoväleistä.
Sivu 6
Säännöksellistä
Valvira ei vielä sentään
säädä ilmoja, mutta emme
halua vaikeuttaa sen työtä
käyttämällä janomielihaluihin yllyttäviä veroluokkanumeroilmauksia.
. Filippiineiltä Loimaalle
töihin: suomi on
uskomattoman vaikeaa,
mutta vastaanotto on
ollut sydämellinen.
Sivu 5
2+1. 100. 2015
Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja
Vesa Taatila
Sivu 9
Loimaan talousalueen paikallislehti
klo 13 Karhulan
raamattupiiri Sarassa.
To 15.1. (sis.alv). klo 13 NiinijokiPappisten päiväpiiri pankilla.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 11.1. Kor. klo 13 hartaus Nahuntuvalla. Tapiola Loimaalla oli
tanssipaikka. klo 12 messu, Rauhala,
Lehtola, Lionsien kirkkopyhä.
Radiolähetys 91,8 MHz. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Salon Lehtitehdas.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
0400 694 644, kirsti.kirjonen@sss.fi. . 6 kk 63,90. Kiitämme Mariian
Kartanon henkilökuntaa Elvi-Mamman hyvästä hoidosta.
Ala-Nissilälle tukea
Kojonkulmalta
LOIMAA Keskustan Kojonkulman paikallisyhdistys
teki henkilövalintoja vuosi- ja syyskokouksessaan.
Puheenjohtajana jatkaa Mauri Poso, varapuheenjohtajaksi valittiin Ossi Yli-Lähde ja sihteeriksi Juhani Poso. klo 13 lähetyspiiri (Sley).
Ke 14.1. Tied.
ja ilm. Lämmin kiitos osanotosta.
Tukea vai
boikottia Israelille?
Miksi tukisimme Israelia,
kysyy naantalilainen Risto
Takkinen Lähi-itää käsittelevässä tilaisuudessa.
Takkinen on jäänyt eläkkeelle rekannustarkastajan
virasta ja toiminut sen jälkeen useiden vuosien ajan
avustajana monissa mittavissakin rakennusprojekteissa Israelissa.
Millainen on Jasser Arafatin perintö?
Mihin menevät lännestä
niin sanotut palestiinalaisille annetut suuret avustukset?
Onko mitään eroa alueen ainoan demokratian,
Israelin ja yksinvaltaisesti
johdettujen naapurimaiden
välillä. Torstaina 8. Klo
13 Papua-Uuden-Guinean raamatunkäännöstyössä olevan
nimikkolähetin Alan Brownin
vierailu ja lähetysjuhla, tilkkutäkkipiirin tuotteita myynnissä.
Ti 13.1. . klo 11 Kultaisen iän
kerho
Päiväkerhot jatkuvat normaalisti viikolla 3.
AVOIMET TYÖT
Hauska ilmoitus
LOIMAA ravintolavastaava,
Muistan hyvin 1950-luvun. klo 11.30 Keskiviikkoruokailu
klo 13.30 Perhekahvila
srk-kodilla
klo 18.30 Kirkkovaltuuston kokous
to 15.1. YPÄJÄ
www.ypajanseurakunta.fi
su 11.1. Koululaisten askartelukerho alkaa vasta 21.1.
Lisätietoja www.oripaa.fi/
oripaan seurakunta
. Lepoa, hiljentymistä Raamatun sanan ja musiikin äärellä. veikko.klemetti@ seutuposti.fi, 040 7693654.
Kuollut: Lempi Esteri Helttula 90v, Annikki Uikkonen 90v,
Anja Anna-Liisa Niemi 82v, Eeva-Maija Tuulikki Onnela 68v,
Hännisten tyttövauva.
asentaja, ravintolayrittäjä.
ORIPÄÄ Rekrykoulutus:
projektipäällikkö. klo 14 Hartaus Oripään palvelutalossa Seppälä, Perko
klo 17-19.30 Hiljaisuuden
ilta srk-talolla. Titta, Hilppa
9.1. Laskutusjakso 12 kk 124,00. klo 10 Messu, Rippikoulupyhä Routasalo ja Saukkola
ke 14.1. 044 5755813
. klo 13.30 päiväpiiri Tuulensuussa. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 6-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . klo 10 Sanajumalanpalvelus srk-talolla Kaukinen, Perko.
Päivä- ja perhekerho alkavat viikolla 3. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Tapahtumat
Ma 19.1. klo 10 Kummikirkko srk-talolla Kaukinen,Perko.
Ti 13.1. klo 13 Kojonkulman
päiväpiiri koululla.
Ke 14.1. LOIMAA
o.s. ORIPÄÄ
Su 11.1. klo 18.30 Alfakurssi alkaa Kaup.kirkolla. Yhdistyksen mukaan Ala-Nissilällä on hyvät edellytykset nousta valtakunnallisesti merkittäviin tehtäviin ja on tärkeää, että alueelta
valitaan kokenut edustaja puolustamaan sen etuja.
LUKIJOILTA
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
To 8.1. klo 11-12.30 Uusi Toivo arkilounas srk-talolla, Seppälä.
Su 18.1. klo
10 messu, Rauhala, Lehtola.
Ti 13.1. . klo 13 eläkeläispiiri Nahuntuvalla.
Kirkkovaltuuston kokous
ti 13.1. klo 14 lähetyspiiri (SLS).
Mellilän kirkko
To 8.1. 13:8)
Siunaus toimitettu 5.1.2015 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Sanat olivat: aas anssitaan apiolassa apanina
avalliseen apaan.
Eräs Heikki
markkinointipäällikkö,
ohjaaja, osa-aikainen leipuri, kokki, kansainvälinen
avainasiakaspäällikkö, puhelinmyyjä, maatalouskoneenkorjaaja, puhelinmyyjä, palveluohjaaja, sosiaalityön johtaja, pedagogisen rehtorin virka, henkilökohtainen avustaja, sähkö-
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. Veikko, Veli, Veikka, Veijo
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.33.
Aurinko laskee kello 15.37.
KUOLLEITA
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
Alastaron Kosken kylästä kotoisin oleva
Rakkaamme
alikersantti
EERO JOHANNES ANTTILA
Elvi Esteri
HAHKO
kaatui 15.2.1940 Summan Suonkannassa.
Hänet siunataan Alastaron sankarihautaan
lauantaina 10.1.2015 klo 12.00.
Omaiset
Rakkaamme
Anja Anna-Liisa
NIEMI
o.s. 6 kk 80,00. klo 18 Kaup.kirkon yläsalissa.
Kirkkoherra Riku Laukkanen
puh. klo 10 messu, Pääkkönen, Pihlajamaa.
Ke 14.1. PÖYTYÄ lähihoitaja,
sahaaja/huoltomies.
Lisätietoja: www.te-palvelut.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Suonpää
* 17.02.1932 Somero
. Kaukajoki
* 15.02.1925 Metsämaa
. 19.12.2014 Loimaa
Muistoasi siunaten, kiittäen ja kaivaten
Hanna ja Heikki
Janne, Satu ja Helmi
Antti-Heikki
Terttu-sisko
muut sukulaiset ja ystävät
Kaikki ihmisen lähimmäisilleen
osoittama rakkaus kulkee omia
teitään Jumalan suunnitelmien
mukaan siunauksena
seuraaville sukupolville.
Rakkaus on ihmiskunnan
häviämätöntä energiaa:
?Rakkaus ei koskaan häviä?
(1. Klo 16 raamattupiiri yläsalissa.
To 15.1. 02.12.2014 Loimaa
Kiittäen ja kaivaten
Lauri
Maritta ja Jouni perheineen
Rauno
muut sukulaiset ja ystävät
Kotona kerran taivaassa
katsella saamme Jeesusta.
Myös minä uutta virttä saan
riemuiten käydä laulamaan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä
ollessa. 3 kk 33,20?
Irtonumero 1,60?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. klo 13.30 vanhustenpäivä Loimikodilla.
To 15.1. 4 kk 43,70 . klo 14 Tilkkutäkki
srk-talolla.
1.su loppiaisesta 11.1. klo 17.30 matalan
kynnyksen iltamessu, Rauhala, Mäkinen.
Alastaron kirkko
Seurakuntatalolla:
Su 11.1. Johtokuntaan valittiin lisäksi Teuvo Suominen, Airi Pullinen, Kalle Eskola ja Niko Niiranen.
Kokous päätti tukea Olavi Ala-Nissilää kevään
eduskuntavaaleissa. Klo 18.30 lähetysilta Hilkka ja Alpo Heikkilässä Majanojantie 6.
To 15.1. Illan lopuksi ehtoollishartaus.
Ti 20.1. tammikuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
8.1. klo 14 lähetyspiiri
srk-kodilla.
Metsämaan kirkko
Ti 13.1. Kerran oli Loimaan Lehdessä hauska
tanssi-ilmoitus Tapiolan tansseista tapaninpäivänä.
Ilmoitukseen oli laitettu iso noin 5?6 sentin korkuinen T kirjain ja sen viereen oli kirjoitettu rivit allekkain ja kaikki siinä olevat sanat alkoivat T kirjaimella ja tämä iso T kirjain oli kaikkien sanojen alkukirjain. AURA
varhaiskasvatuspäällikön
virka, ohjaaja/sosionomi.
MARTTILA henkilökohtainen avustaja, ravintolatyöntekijä. klo 19.
. Millainen on uskonnonvapaus ja mielipiteenvapaus Israelissa verrattuna
ympäröiviin maihin?
Alustuksen jälkeen on aikaa kysymyksille ja keskustelulle.
Kysymys Lähi-idästä
-tilaisuus Loimaan
helluntaisrk:n rukoustalossa (Savipellonkatu 5)
ke 14.1
1 erä/talous
Hinta ilman plussakorttia ja yks.
2,99/kpl (5,98/kg)
REISSUMIES
4 kpl 280 g (3,54/kg)
00
99
0
kg
Kivikylän Palvarin
K
5
119 ps
-16%
2
kpl
PYÖRYKÄT
P
500 g (6,98/kg)
5
3
49
Herra Snellmannin
rs
MAKSAMAKKARA
300 g (4,17/kg)
25
1
Kellogs?
Ke
MAISSIHIUTALE
MA
500 g (4,50/kg)
25
2
235 pkt
LONG DRINK -JUOMA
50ps (19,90/kg)
99
1
210 pkt
III-OLUT 4,5%
0,33 l/ltk, 24-pack (2,30/l)
Sis. pant. 1 sk/talous
1kg pussi (2,00/kg)
Espanja, Chile
Raj. tammikuuta 2015
KAHVIOSTAMME
Kahvi+hillomunkki
1,39/kpl
Tunnetusti laajin valikoima
Tarjoukset voimassa to-la asti, ellei toisin mainita.
Ta
PUOLEN MILJOONAN KILON ERÄ
APPELSIINI
AVOKADOT
säkki 5kg Espanja
(0,40/kg)
Raj. 3
Torstaina 8. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 3,60
(4,33/l) sis. pantit 1,80
96
19
TEE
Lapin Kulta
Original Cool Grape 12-pack
18
kpl
Lipton Yellow Label
bel
92 12
-pack
99
21
Voimassa
14.12.2014 alk.
www.k-citymarket.?
19
KAHVI
Oululainen
24
-pack
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-21
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. alv 23 %).. 1ps/talous
00
2
00
2
80 KG ERÄ
ps
sk
Atria kokonainen
2,1kg takuumurea
NAUDAN SISÄFILE
Costa-Rica
99
500 g (5,00/kg)
Raj
Katso vaikka Kopeista, tai Seuratoimintapalstasta.
Onneksi on näitä, jotka ajattelevat meitä. lehden kopeissa oli
puhuttu vähän mutta asiaa,
kauppalan junttien autoilusta.
No maalaisilla on maalaisten
tavat. Hyvä kun tulin terveeksi.
SH
. Aikansa. Sai
a) päiväänsä rytmin ilman puoliinpäiviin nukkujien sietämistä b) kotifleecen
pehmittämien aivojen tilalle ajattelevan
ihmisen statuksen edes mielikuvan tasolla, c) työpaikkalounaan kaikessa rauhassa ilman lanttulaatikon kuoletusvelvoitteita ja d) tunteen, että jesh, tiedän
mikä viikonpäivä tänään on!
Siinä oli jo ihan kelpo alku paluulle.
Näköpiirissä on taas arkistuvaa. Wow
mikä palvelu ja nopea. On
ammattitaitoiset hoitajat, hyvä
hoito, ja oasatolla hyvä fiilis. Aikuinen
ei jaa nuorison taipumusta hilata aikataulut pitkillä aamunukkumisilla yökukkumisiksi. Runsaat
ja avokätiset lomat ovat varmaan perusteltuja pikku pulpettinupuille, sillä
vain täysikasvuisten (lue vanhempien)
työelämää pitäisi tehostaa. Heitä näkee korjaamassa yhteisiä tiloja, jotta kyläläiset pääsevät harrastamaan
säästä riippumatta.
Heitä näkee auttamassa, kannustamassa, tsemppaamassa,
opastamassa, valvomassa. Jos sitä tiesuolaa on niin
paljon ylimääräistä että pitää
yksityistiellekkin kylvää niin kylväisitkö johonkin muualle.
Järki Käteen
. Oli yllätys, kun sain viestin
kännykkään joulukahville. Paljon kiitoksia Loimaan
aluesairaalan päivystykseen
ja kirurgiselle osastolle. Mitä ihmettä tämmäset
70vuotiaat ukot ajaa täällä aamu 7seitsemästä alkaen lenkkiä
ympäri kaupunkia. Niin ihanaa! Koko perheen
yhdessäolo pyhien aikaan, rauhoittuminen, hiljeneminen, akkujen lataaminen, aikatauluista vapautuminen,
yhdessä puuhailu, askartelu, ulkoilu,
pelaaminen, kerrankin aikaa, syödään
yhdessä, ilakoidaan, saunotaan, kieritään hangessa ja sellaisessa onnellisten hymyjen kehässä, että päätä huimaa!
Juu, on se kivaa... tammikuuta 2015
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Arkistuvaa
Juu, on se. Meillä kotona Stokiksessa
on Ikean parkkipaikkakin suurempi, kuin koko suur-loimaa,
ja silti liikenne sujuu sivistyneesti. Entisajan Paskasakki ei ollut
ainakaan uusavuton.
. Sitten
idyllin kimallus alkaa väistämättä himmetä, kun alkaa tuntua, että tunnelma
tiivistyy jo liikaaKun on oltu
Näköpiirissä kin.
yhdessä tarpeeksi, niin kaipaa
on taas
hiljaisuutta. Yritetään me muutkin olla ME-ihmisiä. Mene ja tiedä.
Senpä vaan silti sanon, että itselle oli
harvinaisen ihanaa tulla töihin jo joulun ja uudenvuoden välipäivinä. Asioiden vuorottelu
on hyvästä.
EN NYT EREHDY sanomaan, että koulun lomat olisivat liian pitkiä. Toinen yllätys oli, kun erikoisruokavaliota noudattaville ei ollut
kahvileipää.
Keliaakikko. Työniloa!
Mummeli ja läppäri
. Ihanaa
kun eronneetkin saavat apua.
Onnellinen pankinvaihtaja
. eiks
ne ukot tajua ey niitten juna on
jo menny.
. Hän teki sen kylläkin
rakkaudella. turhaa saastetta ilmaan. Suuri kiitos Liedon SP. yksikin niistä ajaa niin
lujaa et just alta pois ehtii. KU
ESKO
VUOROKAUSIRYTMI häviää. Hyvä Riku Laukkanen tuot
esille asioita vielä 80-luvulla uskontoa käytettiin lyömäaseena
esim parisuhde asioissa.
. Nimimerkille suutari pysyköön lestissään taitaa olla myös
ajan kuluttamista kun kirjoittelee näin ivallisesti oikeista
työntekijöistä.
Maaseudulta
. Hurrikaani valepa.mahtava
tiukka peli.kipinät sinkoili yleisös sekä kentäl.
. Koulittavat
taimet taitavat tarvita enemmän vapaaaikaa kukoistaakseen ja juurtuakseen
yhteiskuntaan. Rivien välissä luki, että kun
omien ja vieraiden lasten eestaasmeno
ja sekametelimöykkä illan tullen lopulta vaimenee, on tosi ihanaa tahria joululahjakirjansa sivuja suklaalla, kaikessa rauhassa.
Vielä ihanampaa on, että aikataulut
ja niiden täyttämisen funktio ovat täällä taas. Heitä
näkee antamassa aikaansa meille muille.
Heitä näkee ihan täällä. aina uudestaan
puolentunnin päästä sama
. Toki kauppalalaisten
puolustukseksi on sanottava,
että Sergelin torilta on vähän
enempi matkaa ensimmäiseen
höyryävään paskapatteriin kuin
loimaan torilta, eli siellä ollaan
vähän enemmän oikeasti kaupunkilaisia.
Världens bästä förare
. Kelpaa!
P.S. JMJping Oy/Pasi ja Jouko.
Lämmin kiitokseni erittäin nopeasta ja asiantuntevasta avustanne! Tietokone toimii taas
moitteettomasti. Ei
arkistuvaa.
jaksa enää Unoa,
meniskö noi joKelpaa!
honkin välillä,
kavereita oven
takana plim plom, kännykät pulputtavat, jonkun äiti kuulemma jo niin pahalla päällä, että sinne ei voi nyt mennä. Torstaina 8. Eikä illan edetessä voimistuvaa loputonta energisyyttä.
Kuuden ihmisen toiveet ja tarpeet
(24/7, 4 seinää + monta pyhää), niin fakiirihan siinä saa olla, ettei käy välillä tavallinen maanantai mielessä. Matti Nykänen sanoi että
jättäkää ne tuulimittarit ja suojaverkot sivuun ja hypätkää.
Itse kun hyppäsi ilman näitä
apuja aikanaan ilmalla kuin
lenkki ja taitavat kiertää vielä
yönkin. Naapurissa, kylällä ja myös tässä lehdessä, monessa jutussa. Keskiverto kansalaisena on
kivanpi olla.
ilmalla voitosta voittoon. 30.12. Hiihtolomaan alkuunkin on vielä
mahtavat 38 päivää!
Anu Salo
anu.salo@loimaanlehti.fi
KOPIT
. Ihminen kaipaa
seuraa, mutta tarvitsee tilaa vain omille ajatuksilleenkin. Tuttavaäiti twiittasi pyhinä, että
vaihdetaan perhe. Tähän
ei nykyhyppääjät uskalla ja syy
on siinä, että Matti oli oikeasti
mäkikotka, eikä mikään pelokas
haarapääsky.
TL
. Ymmärrän.
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Toimittaja on se, joka erottelee jyvät
akanoista ja julkaisee akanat.
Adlai Stevenson
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Vaikeita sanoja
Onneksi on edelleen heitä,
joille me-sana ei ole sen
Varmaan onkin niin, että yksiMaailman vaikeimmaksi sanaksi
vaikeampi kuin mikä
on joskus mainittu ?ei?, ja harva lö jyllää ja vielä kyynärpäät edellä,
osaakaan kieltää itseltään tai toi- mutta onneksi on edelleen heitä, tahansa muukaan.
silta tarpeeksi jämäkästi sitä mitä
kyllä tarvitsisi.
Vaikeimpien sanojen joukkoon
kuuluu ehdottomasti kuitenkin
myös ?kyllä?, niin harva osaa heittäytyä mukaan siihen, mihin kuitenkin haluaisi.
Moni on sanonut, että maailmamme on menossa yhä yksilökeskeisempään suuntaan . Pelkkä tekemättömyyskin kun alkaa lopulta rassata.
Joku viisas tiivisti, että pitkien pyhien
pahimmat ongelmat ovat yksinäisyys ja
yksinäisyyden puute. jaetaan kyllä sulle ja mulle, mutta ei
ollenkaan meille.
joille me-sana ei ole sen vaikeampi kuin mitkä tahansa muut arkipäiväiset sanat.
Heitä näkee jäädyttämässä luistelukenttiä ja tykittämässä latuja,
jotta kyläläiset pääsevät iloitsemaan talvesta
En ole kertaakaan nähnyt heillä olleen huonoa
päivää. He ovatkin tuoneet filippiiniläistä aurinkoa koko työyhteisöön. Toivon, että he pysyvät meillä töissä, mielellään en heitä pois
päästäisi.
Lapsi
loukkaantui
peräänajossa
LOIMAA Henkilöauton takaistuimella ollut lapsi loukkaantui lievästi peräänajossa, joka sattui Ysitien ja Tampereentien risteyksessä sunnuntaina iltapäivällä.
Humppilan suunnasta tullut autoilija oli kääntymässä vasemmalle Tampereentielle. Janilyn Ticdonen on iloinen, kun asukkaat ovat ottaneet filippiiniläishoitajat hyvin vastaan.
keaksi. Myös vanhusten lämmin kohtaaminen tulee heiltä
kuin luonnostaan.
. Nyt olemme ymmärtäneet
sen, että koska Suomessa vanhukset elävät pidempään, jopa satavuotiaiksi, heille ehtii tulla sairauksia. Vain parhaat valitaan, Attendo Mariian Kartanon hoivakodin
johtaja Riikka Huhtamäki toteaa.
suomeksi ja englantia vältetään.
. 5
Torstaina 8. He ovat valmistuneet
sairaanhoitajiksi jo kotimaassaan,
mutta Filippiineillä ei ole töitä eikä palkkakaan ole häävi. Auringonpaisteen takia
hän ei havainnut vastakkaisesta suunnasta tullutta
autoa vaan käänsi tämän
vasempaan kylkeen.
Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Reilut sata
luovutti
LOIMAAN Heimolinnassa 19. Seuraavassa haussa rekrytoitavia ehdokkaita olikin jo yli 2 000.
. Muutama asukas on ihan hurmioitunut, Huhtamäki sanoo.
Hän kiittelee myös hoitajien
reipasta asennetta ja osaamista.
. salaatti
+ kahvi
ammattitaito on hyvä, se näkyy
käytännön töissä. Kieli teki koulunkäynnin vai-
Eila Nurminen on ollut tyytyväinen filippiiniläisten hoitajien ammattitaitoon. tammikuuta 2015
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
PARKKI
METSÄSTÄJÄNLEIKE
MAIJA PALOPOSKI
Suomeen valittiin vain
31 hoitajaa 600 hakijan
joukosta.
. Aluksi keskusteleminen vanhusten kanssa oli haastavaa, mutta asukkaat ovat auttaneet sanojen hakemisessa, hoitajat kertovat.
He kiittelevät, että vastaanotto
on muutenkin ollut sydämellinen,
vaikka töiden aloittaminen kovasti jännittikin.
. joulukuuta järjestetty SPR:n verenluovutustilaisuus houkutteli paikalle peräti 111 verenluovuttajaa. Heistä
neljä on jo valmistunut lähihoitajiksi, yhden koulu on kesken,
ja yksi hoitaja on aloittamassa
opinnot.
. Suomen kieli on uskomaton, hoitajat kertovat.
Hoitajat kuitenkin kokevat kielitaitonsa kehittyneen nopeasti
alun hankaluuksista huolimatta.
Attendossa onkin sovittu, että koska kielen oppii parhaiten käytännössä, kommunikaatio käydään
ENNEN KUIN Malute, Ticdonen,
Aragon ja Guinyawan saapuivat
Suomeen, heille kerrottiin, että
suomalaiset tykkäävät salmiakista ja että maa on puhdas ja turvallinen.
Etukäteen he tiesivät myös, että Pohjois-Euroopassa on kylmä,
mutta silti pimeys, kylmyys ja märkyys yllättivät.
Nyt hoitajat säästävätkin rahaa,
jotta he pääsisivät käymään kotimaassaan. Sekä työntekijät, asukkaat
että omaiset ovat ottaneet hoitajat hyvin vastaan, vaikka aluksi vähän kielimuuria olikin. Suomessa on enemmän
dementiaa, Filippiineillä taas verenpaine- sekä sydän- ja verisuonitauteja.
ENNEN POHJOLAAN saapumista
filippiiniläiset hoitajat käyvät kotimaassaan puolen vuoden intensiivisen suomen kielen kurssin. Niin, eikös se sinne Filippiineille muuttanut, hoivakodin
asukkaat jäävät yhdessä pohtimaan hoitajien kanssa.
Glenn Malute on yksi neljästä Filippiineiltä Suomeen tulleista hoitajista, jotka työskentelevät
Attendo Mariian Kartanon hoivakodissa vakituisesti.
Malute sekä Janilyn Ticdonen,
Allan Aragon ja Kerryl Guinyawan saapuivat Loimaalle kesäkuussa 2013. Olen itsekin oppinut juomaan
Suomessa kahvia, Malute kertoo
kahvipöydässä istuville rouville.
Kun heille muistutetaan, että Malute on kotoisin Filippiineiltä, tulee heidän mieleensä oitis 50-luvun missi Armi Kuusela.
. Myyjä ei loukannut
itseään tapahtumassa.
Poliisipartio tavoitti
miehen hetken päästä siitä, kun tämä oli poistunut
myymälästä.
Tapausta tutkitaan näpistyksenä ja ryöstönä.
Peltivaurioita
kolarista
LOIMAA Peltiä ryttääntyi
kahden henkilöauton välisessä peltikolarissa sunnuntaina iltapäivällä Teollisuuskadulla.
Teollisuuskatua pitkin
ajaneen kuljettajan oli tarkoitus kääntyä vasemmalle. Saako olla lisää kahvia. Niinpä
nelikko hakeutui hoitajavälityksen kautta ulkomaille töihin, aivan kuten monet muutkin filippiiniläiset.
Töihin pääseminen ei ollut vaivaton tai itsestäänselvä prosessi.
Suomeen valittiin vain 31 hoitajaa 600 hakijan joukosta. Kaikki työkaverit ovat mukavia, se on tuntunut hyvältä.
KOSKA filippiiniläiset ovat kotimaassaan tehneet sairaanhoitajan töitä, ei vanhustyö ollut heille
entuudestaan kovin tuttua. Suomalainen hoitotyö onkin tuonut
mukanaan yllätyksiä: ihmettelyä
on herättänyt esimerkiksi vaippojen ja hoitotarvikkeiden ylenpalttinen määrä, kun Filippiineillä tarvikkeista säästetään.
Aluksi hoitajat ihmettelivät
myös suomalaista hoitokulttuuria vanhustenkoteineen, sillä Filippiineillä perheet pyrkivät hoitamaan omat sukulaisensa kotona.
. Glenn
Malute kysyy ja saa vastaukseksi
iloisia nyökyttelyjä.
. Suomessa he työskentelevät hoivakodeissa kokoaikaisesti ja opiskelevat samalla suomalaisen lähihoitajan tutkinnon, EU:n ulkopuolelta tulevilla kun ei automaattisesti
ole hoitajan pätevyyttä Suomessa.
Malute, Ticdonen, Aragon ja
Guinyawan valmistuivat oppisopimuspohjaisesta koulutuksesta
Sataedu Harjavallasta joulukuun
puolivälissä yhdessä 15 muun filippiiniläisen kanssa.
. Heistä verta luovutti
102 henkilöä.
Ensikertalaisia joukossa
oli kuusi.. Hänen takanaan ajanut autoilija ei havainnut kääntymässä olleen auton hidastaneen
nopeuttaan vaan törmäsi
tämän takaosaan.
Peräänajaneessa autossa ollut loukkaantunut
lapsi kuljetettiin ambulanssiilla sairaalahoitoon.
Molemmat autot vaurioituivat.
Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumaan.
Näpistäjä
töni myyjää
LOIMAA Keski-ikäinen
mies kävi tiistaina iltapäivällä kahdesti näpistämässä elintarvikkeita ja olutta
Puistokadulla sijaitsevasta
kaupasta.
Toisella kertaa naismyyjä yritti pysäyttii miehen
kassalla. Filippiineillä meillä on perhe,
mutta täälläkin on perhe, se vain
on erilainen, he sanovat.
Työntekijöiden tarve kasvaa lähivuosina
Loimaa
Maija Paloposki
Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan sosiaali- ja terveyspalvelualan työntekijöiden tarve
kasvaa vuoteen 2025 mennessä
125 000 henkilön verran.
Attendo Mariian Kartanon
hoivakodin johtaja Riikka Huhtamäki uskoo, että sosiaali- ja
terveyspalvelualan toimijan Attendon tapa rekrytoida työvoimaa ulkomailta on ollut hyvä
keino vastata työvoiman lisääntyneeseen tarpeeseen.
ATTENDO Mariian Kartanon hoivakodissa työskentelee kuusi
filippiiniläistä hoitajaa. Mies tönäisi myyjän sivuun ja jatkoi matkaa
ulos. He ovat todella ahkeria, ja
980
Suomalainen paikallinen
Filippiiniläiset hoitajat
pätevöityivät työhön
Loimaa
Maija Paloposki
sis. Vielä he eivät ole päättäneet, jäävätkö he Suomeen pysyvästi.
Erään automerkin ohjekirjassa on lukenut, että alle
kolmen kilometrin matkat pitäisi kulkea kävellen tai pyö-
Loimaan Autohuollon yrittäjä
Jussi Lindholm sanoo, että kuluttajista on tullut aiempaa kustannustietoisempia.
räillen. Autotehtailla on kova kilpailu autojen ensimmäisistä omistajista.
Moottorityyppi, ajotavat ja
ajomatkat vaikuttavat siihen,
kuinka usein auto on tarpeen
huoltaa. Mutta sitä mitä sitten seurasi, on
pelottavaa muistellakaan.
Jostain luin uutisen, että EU-maat ovat
sopineet sotilaallisen avun antamisesta toisilleen ?lakkojen kaltaisissa yhteiskunnallisissa levottomuuksissa?. Jos
huollosta koettaa säästää, tulee usein eteen vieläkin kalliimpia remontteja, Lindholm
muistuttaa.
Esilämmitetty auto kiittää talvella
Loimaa/Lamminperä
Kiti Salonen
Talvi on autoille kovaa aikaa,
vaikka tänä talvena kireät pakkaset ovatkin olleet lyhytaikaisia.
Pakkasilla autoa rasittavat
erityisesti lyhyet parin kilometrin mittaiset työ- ja kauppamatkat.
. Kun vielä 15 vuotta
sitten useimpien automerkkien perushuoltoväli oli 15 000?
20 000 kilometriä tai yksi vuosi, suositellaan autot nykyisin
huollettavan 30 000 kilometrin tai kahden vuoden välein.
Loimaa Autohuollon yrittäjän ja Autoalan ja korjaamoiden liiton varapuheenjohtajan Jussi Lindholmin mukaan
huoltovälien pidentyminen ei
selity yksin autojen tekniikan
kehittymisellä. Ennen se pitkittyessään tarkoitti lisääntyvää puutetta perheelle ja ehkä jotain heikosti palkattua satunnaista hanttihommaa perheenelättäjälle (kuten kerran isällemme erään metsäänsä hakanneen tilallisen kantojen räjäyttelyä). Vaarana on,
että iskunvaimennin korkkaa.
PAKKASILLA auto tulisi esilämmittää aina ennen ajoa.
Polttoainekäyttöistä lisälämmitintä käyttäviä Lindholm
muistuttaa ajamaan autolla vähintään yhtä kauan kuin autoa
on lämmitetty, jotta akku ehtii
latautua kunnolla.
Turvallinen talviautoilu
edellyttää myös pakkasta kestävien nesteiden käyttöä, kunnollisia renkaita, ikkunoiden
skrapaamista ja lumen harjaamista auton päältä ennen liikkeelle lähtöä.
. Lumia ei pidä
myöskään rapistella vastaantulevien päälle.
VEROVINKKI
Laina voi olla koroton
Vanhemmat voivat avustaa
lapsiaan korottomalla lainalla vaikkapa asunnon hankinnassa. . On paljon asioita, joiden suhteen nykyiset isokenkäiset tuntuvat ajavan ihan eri raiteilla kuin minä. Totta kai, hyvänen aika, lakko on maailman sivu (eli teollisuuden alkuajoista 1700-1800-lukujen taitteesta) ollut sietämätön ja sopimaton häiriö tuotannon kentässä! Ei kai nyt kukaan
kapitalisti maksaisi palkkaa ollenkaan, jos
työn ilman saisi teetetyksi. Loimaan Autohuolto on keskittynyt erityisesti Audi-, Volvo- ja Renault-merkkisten autojen huoltoon.
öljyjen ja suodattimen vaihto.
Jos autoon tulee jotakin vikaa
öljynvaihdon jälkeen, autoilijat kummastelevat asiaa, sillä
vastahan auto oli korjaamolla. Nyrpistellen on uutisoitu myös ?surulakoista?. Nykyään niin sanottu liiton
avustus auttaa. Lindholmin mukaan
useimmille autoille 20 000 kilometriä tai vuosi olisi yhä sopivin perushuoltoväli.
. Yrittäjä pitää autojen pidentyneitä huoltovälejä markkinointikikkana
KITI SALONEN
Loimaa/Lamminperä
Kiti Salonen
Autojen huoltovälit ovat pidentyneet. Lapselle ei tule veroseuraamuksia lainan korottomuudesta.
Lainapääoma voidaan verottaa lahjana vain siinä tapauksessa, että on ilmeistä,
ettei velallisella ole tarkoituskaan maksaa lainaa takaisin.
Tämän vuoksi kannattaa so-
pia laina-ajan pituudesta ja
lyhennyssuunnitelmasta velkakirjassa.
Lainaa on lyhennettävä
säännöllisillä suorituksilla.
Lainaa ei kannata kuitata velkojan antamilla verottomilla
alle 4 000 euron lahjoilla, sillä
verottaja voi tällöin määrätä
lahjaverot koko lainamäärästä.
Samoin verottaja saattaa
kiinnittää huomiota velallisen
lainanmaksukykyyn, mikäli lainamäärä on suuri suhteessa
velallisen tuloihin.
Lakimies Georg Rosbäck
Veronmaksajain Keskusliitto. ja ehkä
myöhemmin piikkilanka-aita käyttöön?
Englantilainen teollisuustyöväestö muuten pysyi kurissa aikoinaan
1700?1800-lukujen vaihteen vuosikymmeninä, kun osa palkasta maksettiin gininä. Tämä on sinänsä totta,
sillä lyhyen matkan aikana auto ei ehdi kunnolla lämmetä,
yrittäjä Jussi Lindholm toteaa.
Kovilla pakkasilla auton kylmäkäynnistys syö moottoria,
akun varaustila laskee ja vaihteiston öljyt ovat jäykkiä.
. Torstaina 8. Nerokasta! Kännipäissään kuppuroiva porukka ei juuri
lakkoillut.
Rauni Virtanen
KULUTTAJA
Huollon laiminlyönti
voi käydä kukkarolle
. Ei kai kukaan työnantaja tai päättäjä tosissaan kuvittele, että työläinen (jolla on vain työvoimansa vaihdettavana palkkaan) huvikseen lakkoon rupeaa. Eihän se
ulosmarssi mitään vaikuta, onpahan vaan
jonkinlainen signaali siitä, että porukka
on sentään olemassa ja sillä on ihmistunteet. Kysymys
on, miten ne saadaan muutettua euroiksi.
MTK:n maatalouslinjan johtaja Minna-Mari
Kaila Maaseudun Tulevaisuudessa
KIRJOITTAJAVIERAS
Ulosmarssi
ja surulakko
Vähän päästä päädyn toteamaan, että
olen ilmeisesti elänyt liian vanhaksi nykymenoon. tammikuuta 2015
6
LAINA Ruokaturvallisuutemme on erinomainen ja eläintautien tilanne loistava. No,
ei kun käyttöön vaan sitten erään lehden
näpyttelijän/kopittelijan ehdotukset: lomat pois, työpäivä 12-tuntiseksi ja työviikko kuusipäiväiseksi, palkat puoleen,
lakkoilu rikosoikeuden piiriin . Lumia ei kannata jättää
harjaamatta sen takia, että pelkää auton maalipinnan naarmuuntuvan. Nykyään autoilijat tilaavat
ajan öljynvaihtoon, vaikka olisi määräaikaishuollon paikka.
Tämä synnyttää helposti vääränlaisia mielikuvia, sillä öljynvaihtoon ei sisälly muuta kuin
Jukka Suonpään työn alla on 200 000 kilometrin määräaikaishuolto. Lindholm uskoo, että taustalla vaikuttaa
myös autotehtaiden pyrkimys
saada autojen käyttökustannukset näyttämään pienemmiltä.
. Ajallaan tehtävän huollon laiminlyönti jättää harvoin ylimääräistä kassaan. Epämääräiset huoltokirjamerkinnät aiheuttavat lisää sekaannusta.
Jos autoa ei määräaikaishuolleta pariin vuoteen, saattaa esimerkiksi sisäilmansuodattimen, sytytystulppien ja
jakopäänhihnan vaihtaminen
unohtua autoilijalta.
Vuosittainen katsastuskaan
ei yksin riitä auton huoltotar-
peiden kartoittamiseksi.
. Joskus viime vuosisadan alussa pantiin toimeen Suurlakko, kun olot eivät ottaneet parantuakseen
silloin. Auto on kuin kivireki, joka
hakkaa koko ajan. Tuntuu siltä, kuin historiaa osaamaton nuorempi väki luulisi, että nykyisin vielä toistaiseksi vallitsevan
hyvinvointivaltiomme edut on saatu ihan
vaan valtakoneiston hyvästä tahdosta.
YT-UUTISIA ja paheksuvia lausuntoja
työväen ulosmarsseista kuultiin vuoden
2014 aikana tuskastumiseen asti. Oho. Onko mikään ihme, jos nykytilanteessa ahdistus mustien tulevaisuudennäkymien edessä saa ilmaisunsa edes
lyhyessä surulakossa. Huoltovälien pidentyminen ei ole insinöörien vaan
markkinamiesten touhua. Voinhan
minä tietysti olla itse väärillä raiteilla?
Olen ensinnäkin jaksanut ihmetellä,
mitä tarkoittaa alituinen jankutus lakkojen laittomuudesta. Ja aivan kohta periaatteessa saakin, kunhan robotit
ja automaatio saadaan tyydyttävään toimintaan.
Olen jaksanut ihmetellä,
mitä tarkoittaa alituinen
jankutus lakkojen
laittomuudesta.
KUN OLEN yhteiskunnan alaluokasta,
työväestöstä peräisin, muistan lapsuuden
ajalta, sodanjälkeisiltä parilta vuosikymmeneltä, mitä lakko tarkoitti
Pertunkaari on noin 1 400-neliöinen rakennus, jonka ulkomuotoa leimaa kaareva peltikatto.
. Se johtuu varmaan tuosta hiljattain levitetystä kumimatosta, Ypäjän Yllätyksen varapuheenjohtaja Keijo Vuorentausta
esittelee silmin nähden ylpeänä uutuuttaan hohtavia pintoja.
Pertunkaari alkaakin olla jo suursiivousta vaille valmis. Tällä hetkellä kunta
kaavailee, että uusi halli piirretään
ensi vuonna ja rakennetaan vuonna 2017.
. Julkisivu- ja eristysremontista sekä
lämpöjärjestelmän muuttamisesta
luovuttiin.
. Pertunkaaren peruskorjaus
pääsi vauhtiin toden teolla elokuussa.
. Ypäjän kunnan visio omasta
hallista muutti Ypäjän Yllätyksen
suunnitelmat. Kuntosalin ja
sen laitteiden lisäksi uusittiin pukeutumis- ja pesutilat. Ovet ovat auki joka
suuntaan, yllätysläiset tähdentävät.
Keijo Vuorentausta haluaakin muistuttaa Ypäjän
kunnan päättäjiä kahdesta seikasta. Kioski- ja varastotilat muunneltiin nykytarpeita vastaaviksi. Ypäjän kunta
ilmoitti kuitenkin yllättäen, että
se ryhtyy suunnittelemaan omaa
liikuntahallia. Hallin sisätilat peruskorjattiin reilussa viidessä
kuukaudessa. Tänne
mahtuu lisää toimintaa, lisää väkeä ja lisää yhteistyötä kaikkien tahojen kesken,
Keijo Vuorentausta toteaa.
. Pitkällä tähtäinaisesti liikorjaus pitykään.
densi Per- mellä toivomme,
tunkaaren
Lasten
että saamme halliin
elinkaarta
lentopallomahdollisimman
vähintään
joukkueita
paljon maksullista
20 vuotta.
valmentava
Julkisivu- käyttöä.
Mirka Kau-
nisto-Vuorentausta korostaa, että seuraväki toivoisi
yhteistyön tiivistyvän ja monipuolistuvan myös Ypäjän
kunnan kanssa.
. tammikuuta.
Lauantaina 24. Liikuntahallista
huolehtimista ei ensinnäkään saa mistään halvemmalla kuin asiaansa vihkiytyneeltä urheiluseuralta. Budjetti ylittyi, ja aika-
Ypäjän Yllätyksen varapuheenjohtaja Keijo Vuorentausta on ollut yksi suururakan voimahahmoista.
Kuntosali uudistettiin kokonaan.
Pauliina Pietiäinen on yksi Pertunkaaren kunnostukseen osallistuneista talkoolaisista. Maanantaina hän puhdisti kaariseiniä rakennuspölystä. Toiseen kerrokseen rakennettiin peilisali. Lisäksi liikuntahalliin rakennettiin moderni ilmanvaihtojärjestelmä, ja muutakin tekniikkaa uusittiin.
. tammikuuta Ypäjän Yllätys järjestää Pertunkaaressa Remontti ohi -hulinat. Jaa, saattaa tosiaan
tuoksuakin. Julkisen rahoituksen osuus
300 000 euron budjetista oli noin
puolet. Talkoorupeama oli Pietiäiselle noin viides.
taulujen kanssa teki tiukkaa, mutta lopputulos on
jopa parempi, mitä lähdimme hakemaan, mies summaa nauraen.
remonttiin urheiluseuralla ei tällä hetkellä ole sen
paremmin taloudellisia resursseja kuin halujakaan.
Sen verran epävarmuutta
Ypäjän kunnan omat liikunYPÄJÄN YLLÄTYKSEN va- tahallisuunnitelmat aiheutrapuheenjohtaja arvioi, et- tavat, vaikka ne eivät seutä sisätiloran toimintaan suorajen perus- . Tuore ominaistuoksu on paitsi
raikas myös täynnä vivahteita; esimerkiksi uusitun
kuntosalin puolella tuoksuu uudelta autolta.
. Esimerkiksi kuntosali avataan virallisesti perjantaina 16. Pertunkaaren peruskorjausta
on suunniteltu jo vuosia. Hankerahaa Yllätys sai
Forssan seudulla toimivalta maaseudun kehittämisyhdistykseltä
Louna-Plussalta, jonka hankerahoitukseen Ypäjän kunnan osuus
on 20 000 euroa. Viime
keväänä suunnitelmat olivat
siinä vaiheessa, että oli tarkoitus
tarttua toimeen. tammikuuta 2015
LAINA Kohtuus on aina liian vähän. Suurimman osan urakoista
hoitivat lähialueiden yritykset,
talkoilla tehtiin lähinnä purku- ja
siivoustöitä.. Samaan aikaan syötäväksi kelpaavaa ruokaa kipataan
roskiin ihan hävyttömän paljon.
Toimittaja Jorma Kaarto AVL:ssä
PAIKALLISIA
LAINA Työpaikkakiusaamisesta on vaikeaa
puhua. Loppujen lopuksi kaikki onnistuneen peruskorjauksen tunnusmerkit täyttyivät. Kävi niin, että aina kun
jotain uusittiin, niin viereen
jäänyt vanha alkoi näyttää
olevan uusimisen tarpeessa, Vuorentausta tunnustaa.
. Ruoasta
ja syömisestä on tullut uskonto. Peruskorjauksen
budjetti pudotettiin 476 000
eurosta noin 300 000 euroon. Urheiluseurana toivomme myös, että pystymme
tulevaisuudessa paneutumaan entistä enemmän liikuntapuoleen ja vähän vähemmän kiinteistöpuoleen.
TAUSTA
Pertunkaari kunnostettiin nopealla aikataululla
. Vuonna 1972 valmistuneen
liikuntahalli Pertunkaaren omistaa
urheiluseura Ypäjän Yllätys.
. Toiseksi rakennusbud-
jeteilla on ikävä tapa paisua, minkä mies tietää hyvin
tuoreesta kokemuksesta.
PERTUNKAAREN uudet ja
uusitut tilat otetaan käyttöön nopeasti. Pertunkaaren
remontin
loppumista
juhlitaan
liikunnallisin
hulinoin
Ypäjä
Pasi Salo
Liikuntahalli Pertunkaari ei
ole entisensä, vaikka se siltä
ulospäin näyttääkin. Hallin tuttu
hämäryys on tiessään. Se voi aiheuttaa voimakkaita tunteita
ja ajatuksia, että tehdäänkö me aikuiset muka
sitä samaa kuin lapset siellä koulun pihalla.
Asiantuntija Maarit Vartia-Väänänen IL:ssä
Urheiluseuran voimannäyte
on viimeistelyä vaille valmis
PASI SALO
. Loput budjetista
Yllätys kuittasi omaisuudellaan,
pankkilainalla ja talkootöillä.
. Silloin
ohjelmassa on monenlaista
liikuntaa, ja ovatpa Ypäjän
Yllätyksen D-tytöt haasta-
massa kunnanhallituksenkin lentopallo-otteluun juhlapäivän ratoksi.
. Pitkällä tähtäimellä toivomme, että saamme halliin mahdollisimman paljon
maksullista käyttöä. Rahoitusehdoista johtuen
valmista piti saada aikaan viime
vuoden puolella, ja niin myös tapahtui. Kaarevien seinien sisäpuolella on
kaikki toisin. 7
Torstaina 8
Kyse on tosiaan ylläpidosta eikä maksuttomasta erityispalvelusta,
Kaunisto sanoo.
Perusturvalautakunnan päätös
palautusten maksamisesta perustuu puolestaan KHO:n vuonna 2011
tekemään tulkintaan, että ateriapalvelu kuuluisi lain mukaan maksuttomiin erityispalveluihin eikä siitä perittävä maksu saa siten sisältää kuin
raaka-ainekulut. Kauniston mukaan
Loimaan kaupunginhallitus voi joko
suoraan päättää, että maksuja ei palautetakaan tai sitten palauttaa asian perusturvalautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus kokoontuu
seuraavan kerran 19. Nyt asia on KHO:n linjauksen
myötä tarkasteltava siis uusiksi.
. lkm Muutos*
Loimaa
Oripää
Ypäjä
Humppila
Huittinen
Punkalaidun
10,1
9,0
12,0
12,0
8,7
9,8
760
58
144
141
421
129
+28
-3
+7
+12
+40
+21
*Muutos lokakuun tilastolukuihin verrattuna
Loimaalla
760 työtöntä
. Maa- vänä alueen työ- ja elinkeikunnan työttömyysaste oli notoimistoissa 1 800 eli 30
12,5 prosenttia, kun se vuot- prosenttia enemmän kuin
ta aiemmin oli 11,4 pro- vuotta aiemmin.
senttia.
Työvoiman kysyntä oli
Koko maan työttömyys- marraskuussa vuotta aiemaste oli marraskuun lopus- paan verrattuna vireämpää
sa sama kuin Varsinais-Suo- teollisuudessa, kuljetuksismen maakunnassa eli 12,5 sa ja sosiaali- ja terveysprosenttia.
alalla. Heiltä saadun palautteen perusteella tilaisuus koettiin tarpeellisena
ja kontaktien luominen antoisana. Kunnissa on jo vuosikymmeniä menetelty niin, että ateriamaksuun on sisältynyt muutakin kuin raaka-ainekulut. joulukuu-
Loimaa
Anu Salo
ta. La 9.00?13.00
Loimijoen
valloitusta
Mäkitalon sillan luona.. Pitkäaikaistyöttömyys
kasvanut
nopeasti
Loimaan seutu
Tiina Naula
ALLE 25-VUOTIAIDEN työttömien määrä on kasvanut
Varsinais-Suomessa vuodessa 12 prosenttia eli 3 400
henkilöön. Tilaisuuden kutsujina
olivat kaupunginjohtaja Jari Rantala, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teija Ek-Marjamäki ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Teuvo Suominen.
Kaupunginjohtaja Jari Rantala, mikä oli tilaisuuden tarkoitus?
. Tilaisuuden tarkoituksena oli edesauttaa loimaalaisten
työllistymistä ja hyvinvointia. Nyt näyttää siltä, että
viisainta on ollut rauhassa seurailla,
miten asia ratkeaa, Kaunisto sanoo.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.
MIKSI NÄIN?
Miksi Loimaan kaupunki
järjesti iltavastaanoton?
Loimaa
Kiti Salonen
Loimaan kaupunki järjesti maanantaina 5.1. 02 763 2049
Ma?pe 9.00?17.30. Olin vuosilomalla.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Teija Ek-Marjamäki, osallistuitko sinä vastaanotolle. Silmämääräisesti arvioiden tilaisuudessa oli
noin 120?130 osanottajaa. Loimaan seudulla nuorten työttömien
määrä on lisääntynyt vuodessa 172:sta 185:een eli
7,6 prosenttia, mikä on hitaampaa tahtia kuin Varsinais-Suomen muissa seutukunnissa.
Pitkäaikaistyöttömien
määrä kasvaa yhä koko
maassa. Loimaan kaupungissa
työttömien määrä lisääntyi
marraskuun aikana 28:lla ja
oli kuukauden lopussa 760.
Työttömien määrä on
vuoden aikana kasvanut
Varsinais-Suomessa 10,1
prosenttia. Paikallisten yritysten edustajia,
naapurikuntien päättäjiä ja kansanedustajia Varsinais-Suomesta.
Paljonko juhlissa oli vieraita?
. Määrä kasvoi myös
Loimaalla ja lähikunnissa
Oripäätä lukuun ottamatta. Torstaina 8. Tästä asiasta on kunnissa ehtinyt keittyä jo melkoinen soppa, jota
on aika ihmeissään pyöritelty. Yli vuoden työttömänä olleita oli VarsinaisSuomessa marraskuun lopussa 7 800 eli 21 prosenttia enemmän kuin vuotta
aiemmin.
Yli vuoden työttömänä
olleiden määrä kasvoi Loimaan seutukunnassa vuoden 2013 marraskuusta 27,7
prosenttia 328:sta 419:ään,
mikä on Varsinais-Suomen seutukuntien nopeinta vauhtia.
Työttömien määrä kasvoi Varsinais-Suomessa
marraskuussa 400 henkilöllä. Kyllä osallistuin. Kyllä tämä mitä ilmeisimmin
tarkoittaa, että maksuja ei palauteta,
Loimaan sosiaali- ja terveysjohtaja
Jaakko Kaunisto arvioi viranhaltijan
näkökulmasta. KauLuku on 1,2
pan alalla
prosenttiyk- Pitkäaikaiskysyntä oli
sikköä suu- työttömien
alemmalla
rempi kuin
tasolla kuin
vuotta aiem- määrä kasvaa
vuotta aiyhä koko maassa.
min.
emmin.
Ateriamaksuja ei ehkä
sittenkään palauteta
. Tämä oli matalalla profiililla
järjestetty tilaisuus, joka tuli maksamaan joitakin tuhansia euroja.
Kuntien rahatilanne on aina heikko, mutta aina tällaisia asioita arvioidaan myös rahatilanteen mukaan.
Ketä juhliin oli kutsuttu?
. Oliko
kaupungin rahatilanne nyt sellainen, että se mahdollisti vastaanoton järjestämisen vuosien tauon
jälkeen?
. Perusteena on KHO:n aivan tuore päätös
Kehitysvammaisten ateriamaksuja koskeva palautus menee kokonaan uuteen tarkasteluun Loimaalla. Mielestäni KHO:n päätös palauttaa järjen käytön takaisin. Mikä onkaan vaikeina ja hankalina aikoina sen parempaa kuin
päästä verkostoitumaan! Moni antoi kiitosta myös Varsinais-Suomen
Elyn ylijohtajan Kimmo Puolitaipaleen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan Teuvo Suomisen pitämistä Loimaan talouteen, työllisyyteen ja tulevaisuuteen liittyvistä
esitelmistä. Tilaisuuden taustalla vaikutti myös
valtuuston ja hallituksen puheenjohtajiston tulevat muutokset.
Mitä tilaisuuden järjestäminen tuli
maksamaan kaupungille. Siksi
tilaisuuteen oli kutsuttu myös vuoden aikana työllisyyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta ansioituneita henkilöitä.
LUKIJAN KUVA
ALE
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Nyt näyttää todennäköiseltä, että lähes 300 000 euron maksuja ei
ehkä sittenkään palauteta, vaikka
perusturvalautakunta näin linjasikin joulukuun kokouksessaan (LL
18.12.2014).
Asiassa on lautakunnan kokoontumisen jälkeen tapahtunut uusi
käänne, sillä Korkein hallinto-oikeus antoi asiaan liittyvän uuden päätöksen aivan joulun alla. tammikuuta.
KHON:N PÄÄTÖS sisältää linjauksen, että ylläpidoksi luokiteltavasta
ATERIAMAKSUJEN palautuspäätös
sai uuden käänteensä 22. tammikuuta 2015
8
Työllisyystilanne 11/14
Tyött.aste % Tyött. Loimaan seutukunnassa kasvua on tullut vuodessa 5,3 prosenttia.
Marraskuun lopussa
maakunnan työ- ja elin- AVOIMIA TYÖPAIKKOJA oli
keinotoimistoissa oli 28 400 marraskuun viimeisenä päityötöntä työnhakijaa. KHO:n mukaan oikeudellisesti merkityksellistä on, että ateriapalvelussa on kyseessä laissa maksulliseksi säädetty ylläpito, ei
maksuton erityishuolto.
. Oliko
tilaisuus järjestämisen arvioinen?
. Kyseessä oli vuodenvaihteen
perinteinen juhlatilaisuus, joka on
järjestetty sidosryhmille edellisen
kerran viisi kuusi vuotta sitten. Loimaalla asia koskee noin 50 kehitysvammaista, joille
lautakunta päätti hakemuksesta palauttaa perittyjä ateriamaksuja kaikkiaan 40 kuukauden ajanjaksolta.
. Uutta päätöstä asiasta ei siis vielä ole. iltavastaanoton Heimolinnassa. Osa ei
ole tehnyt vielä mitään, osa sen sijaan
jo päätöksiäkin. KHO purki
silloin Rovaniemen hallinto-oikeuden tekemät päätökset lain virheellisen soveltamisen vuoksi ja päätti, mitä kustannuksia saa sisällyttää
kehitysvammaisten ateriamaksuun.
Mitä päätös kunnille tarkalleen tarkoittaa, arvioidaan nyt uudelleen.
ateriapalvelusta perittävä maksu saa
sisältää kohtuuhintaisia aterian valmistus-, kuljetus- ja säilytyskuluja, ei
pelkkiä raaka-ainekuluja, kuten palausten takaisinmaksun perusteluksi
vielä vajaa kuukausi sitten Loimaallakin tulkittiin. En ollut itse paikalla
Tammikuussa hän tulee juhlimaan Korikonkareiden 50-vuotista taivalta.
Tehokkaan toiminnan mies
. Hän on tästä elävä todiste.
Turku
Heidi Pelander
T
urun ammattikorkeakoulu vaihtoi lokakuun alusta johtajaa. Perusopetuksen lisäksi koulujen odotetaan tuottavan innovaatioita omalle alueelleen.
Moni lannistuisi, mutta Taatila on hyvillä fiiliksillä, sillä hänet on otettu vastaan hyvin. Hän toivoisi, että opiskelijoiden työllistymiselle annettaisiin kriteereissä entistä enemmän painoarvoa.
Monissa pesteissä marinoituneella
Taatilalla on rauhallinen olo. Olemme silloin hyvin erilainen toimija, mutta en vielä tiedä, millä tavalla,
hän pohtii.
TAATILA ASUU Turun keskustassa. Tuli pelattua pesäpalloa, koripalloa,
karatessa olin aktiivisesti pitkään mukana, soitin klassista kitaraa ja olin musiikkipiireissä.
Minna-vaimonsa Taatila tapasi Loimaan lukiossa. Hän oli kova harrastamaan.
. Taatila toteaakin, että työhaastatteluissa hankalimpia kysymyksiä on
se, kun pitää sanoa, missä näkee itsensä
viiden vuoden päästä. 9
Torstaina 8. Vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä ja haastamista, jotta löytää uusia aloja.
Taatilan CV:tä selatessa pitää todeta,
että mies on tehnyt kuten opettaa. Rupeamaan mahtuivat myös aineopettajan opinnot ja tietotekniikan sivuaineopinnot.
OPETUSTÖITÄ Taatila teki muutaman
vuoden, kunnes janosi uusia haasteita.
Ohjelmointityöt veivät Ericssonille, jossa
hän teki myös henkilöstönkehitystöitä.
Yrityselämä vei miehen mukanaan.
TAATILA KERTOO , ettei ole ?oikein mis- Reilun kymmenen vuoden aikana hän
tään kotoisin?. Perhe
ehti olla johtotehtävismuutti paljon hänen olsä Soneralla, Talent Partlessaan pieni. Vesa Taatilan mukaan tutkinto ei saa
kahlita työelämässä. FM Jyväskylän yliopistosta, pääaineena fysiikka. Tehtävä tulee
hyvään saumaan, sillä hän ei tunne alueelta ketään.
Taatilasta on hyvä, että ammattikorkeiden rahoitus tulee jatkossa tuloksen
perusteella. Nyt
rehtori-toimitusjohtajan tuolilla
istuu Loimaalta maailmalle ponnistanut Vesa Taatila, 45.
Olisko mies itse uskonut, että elämä
kuljettaa fysiikanopintojen, opetustöiden ja liike-elämän johtajapestien kautta
700 ihmisen esimieheksi Turkuun?
No ei. Ja hyvä johtaja
tekee päätöksiä ennemmin tänään kuin
huomenna eikä viilaa loputtomiin.
NYT TAATILAN elämä on Turussa, ja uudelta rehtorilta odotetaan paljon. Menneistä yt-neuvotteluista
huolimatta talossa on hänen mukaansa
paljon ihmisiä, jotka katsovat positiivisesti tulevaisuuteen.
. Turun ammattikorkeakoulun rehtoritoimitusjohtaja. Innovaatiokasvatuksen dosentti Turun
yliopistossa.
. Kirjoitusten jälkeen piti
päästä maailmalle ja ?riittävän etäälle?
kotoa. Hänestä
tuntuu, että tekemistä löytyy ammattikorkeakoulussa ainakin vuoteen 2025 asti.
. Väitteli 2004 filosofian tohtoriksi kognitiotieteestä.
. tammikuuta 2015
MEILTÄ MAAILMALLE
HEIDI PELANDER
Vesa Taatila vierailee Loimaalla usein, sillä siellä asuvat sekä omat että appivanhemmat. Työskennellyt johtotehtävissä muun muassa Soneralla, Metsokonsernissa, Metropolia-ammattikorkeakoulussa ja Talent Partners Oy:ssä.
. Kulttuuririennot ovat
vartin kävelyn päässä. Siitä on hyötyä valmistumishetkellä ja muutama vuosi eteenpäin. Koulussa saatu oppi vanhenee hirveän nopeasti. Kiinnekoh- Hyvä johtaja
nersilla ja Metso-konserta löytyi Loimaalta, jos- tekee päätöksiä
nissa. Hän kiertää ympäri maakuntaa
haastattelemassa poliitikkoja, virkamiehiä ja yritysten edustajia. Taatila päätyi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa.
. Jotkut asiat ovat vaikeita, mutta tähän mennessä niihin on löytynyt keskustelemalla ratkaisu.
Taatilan ensimmäisen vuoden päätehtävä on tulevaisuuden strategian laatiminen. Hallitus on leikannut ammattikorkeakoulujen rahoituksesta 20 prosenttia. Minun oli tarkoitus opiskella kirjallisuutta, en oikein vieläkään tajua, miksi lähdin opiskelemaan fysiikkaa, hän
naurahtaa.
Fysiikka imaisi mukanaan: Taatila luki
maisteriksi kahdessa vuodessa ja yhdeksässä kuukaudessa. Hän sanoo usein
opiskelijoille, että tutkinnon ei saa antaa kahlita.
. Turun
AMK:n henkilöstöä on jouduttu karsimaan.
Lakimuutoksen myötä koulujen rahoitus jaetaan nollasummapelillä 12 eri
kriteerin perusteella. Loimaalaissyntyinen vaimo ja abiikäinen poika.
Taatilan mukaan tärkeitä asioita julkisia
töitä varten: ensinnäkään ei pidä yrittää
tehdä kaikkea, vaan keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se kunnolla.
Hän oppi myös talouden realiteetit:
on kyseessä julkinen tai yksityinen taho,
kaikki raha tulee jostain. Mutta miten hän päätyi nykyiseen pestiinsä?
Palataanpa taaksepäin.
la viidesluokkalaisesta lukion loppuun.
Hänestä paikka oli riittävän pieni, jotta
siellä sai ?vipeltää rauhassa?. Luokanopettajana työskentelevä Minna-vaimo ja ylioppilaskirjoitusten parissa ahertava Timo-poika jäivät vielä lukuvuodeksi opiskelijaboksiin Hyvinkäälle.
Taatila on ?nauttinut älyttömästi?
olostaan Turussa. Vieressä on kauppa, joka on auki yhteentoista.
Kunhan hän saa vaimon kaupunkiin,
alkaa yhteisen harrastuksen etsiminen.
Pariskunnan repertuaariin on kuulunut
muun muassa kilpatanssi SM-tasolla.. Asui Loimaalla viidesluokkalaisesta (1980) lukion loppuun.
Vanhin neljästä veljeksestä.
. Syntyi Tampereella. Näiden jälkeen hän
sa hänen vanhempansa ennemmin tänään
jäi yhdeksäksi vuodeksi
ja yksi veljistään asuvat
Laurea-ammattikorkeakuin huomenna eikä kouluun.
edelleen.
Taatila asui Loimaal- viilaa loputtomiin.
Bisnespuoli opetti
FAKTA
Vesa Taatila
Omista kasvateista pelaavat parhaillaan
Forssan Alun joukkueessa
naisten Korisliigassa Julia
Heinonen ja Noora Parttimaa, joka kuuluu myös tyttöjen nuorten maajoukkueeseen. 1988 naisjoukkue maakuntasarjaan, minkä jälkeen se on pelannut
alueellista III- tai II-divaria.
. Tällä hetkellä hänelle on tärkeintä
panostaa peliuraansa, ja seuraava tavoitekin on selvillä.
. Seurassa on aktiivijä-
seniä reilut 300, joista noin 200
pelaa jollakin tasolla,
Metsänperä ja Hämäläinen kertovat.
KORIKONKARIT on saanut
joukkueilleen varsin hyvin vetäjiä. Kun
Bisons nousi Korisliigaan, joukkue ei tyytynyt pelkkään sarjapaikan säilyttämiseen vaan lähti rohkeasti tavoittelemaan SMkultaa, mikä myös toteutui.
. Korikonkareissa ja Bisonsissa on myös totuttu tekemään
kovasti töitä menestyksen eteen.
Kahta mestaruusvuotta Aaltonen kuvaa elämänsä tähän
mennessä parhaiksi vuosiksi. 2011 edustusjoukkue nousi Korisliigaan.
. 2012 ja 2013 edustusjoukkue Bisons voitti Suomen mestaruuden.
. 50 vuotta
loimaalaista Korikonkarihistoriaa.. 1968 junioreille ensimmäiset mitalit: C-pojille piirisarjan kulta.
. Bisonsissa Aaltonen tunnetaan myös pelikavereiden antamalla lempinimellä
Alastaron Prinssi, johon hän sanoo suhtautuvansa huumorilla.
. Loimaalaisen koripalloilun tulevaisuus näyttää hyvältä, Loimaan Korikonkareiden seura-aktiivi Pekka Levomäki, entinen puheenjohtaja Asko Hämäläinen, puheenjohtaja Jarmo Metsänperä ja menestynein kasvatti Eero Aaltonen sanovat. Korikonkareilla on 14
pelaavaa joukkuetta. Seurassa on aktiivijäseniä reilut 300,
joista noin 200
pelaa jollakin tasolla.
kymmentä vapaaehtoista.
Bisons on saanut myös tukijat ja kannattajat hyvin taakseen, ja toivottavasti tuki vakiintuu ja kasvaa edelleen.
Liikuntahallin valmistuminen loppuvuonna 2005
oli iso tekijä loimaalaisen
koripalloilun nousulle. He ovat pukeutuneet Korikonkareiden vanhoihin asuihin.
töillä. Yksi joukkue on naisilla, A-pojilla, Bpojilla, B-tytöillä, C-tytöillä, minipojilla, minitytöillä, mikropojilla ja mikroty-
. Pelaamiseen Bisonsissa tuo
oman lisäarvonsa, että hän saa
pelata kotipaikkakunnan yleisön edessä. Aaltonen
oli Korikonkareiden joukkueessa myös nostamassa sitä Ykkösdivariin ja Korisliigaan.
Koripallon pelaamisen alastarolainen Aaltonen kertoo
aloittaneensa hetken mielijohteesta. Nuorempana hän harrasti jalkapalloa ja yleisurheilua
ja kiinnostui koripallosta vasta
ollessaan 14-vuotias.
. 1990 edustusjoukkue nousi maakuntasarjaan.
. 1988 nuorten maajoukkueisiin
saivat kasvateista kutsun Tarja
Mäki-Punto, Markus Laaksovirta ja
Veli Taatila, jotka myöhemmin pelasivat myös SM-sarjassa, muun muassa FoKoPo:ssa. Torstaina 8. klo
11 haaste- ja ystävyysotteluita yhteiskoulun ja liikuntahallin saleissa, klo
13.45 onnittelujen vastaanotto yhteiskoulun ruokalassa, klo 15 juhlaottelu LoKoKo Bisons?Kauhajoen Karhu liikuntahallissa, puoliajalla esiintyvät
LoKoKo:n juniorit. 7.1.1965 oikeusministeriö vahvisti seuran perustamisen.
. Miehillä on kolme joukkuetta
ja C-pojilla kaksi. Talkoolaisille kuuluu
iso hatunnosto, sillä esimerkiksi Bisonsin pelien järjestelyissä on mukana viitisen-
. Haluan voittaa kolmannen Suomen mestaruuden, ja
miksipä se ei voisi tulla tänä
vuonna.
AALTONEN kertoo olevansa erittäin kilpailuhenkinen ja haluavansa voittaa aina niin, että jopa lautapelissä häviäminen suututtaa. 2014 Bisonsille SM-pronssia.
. Tilaisuudessa julkistetaan myös
seuran historiikki.
Loimaan Korikonkareiden
50-vuotisjuhlat la 10.1. 2008 edustusjoukkue nousi Idivisioonaan, päävalmentajana oli
Juha Valkama.
. 1981 ensimmäinen jenkkivahvistus Kyle Donawho.
. Myös Korikonkareiden ja
Bisonsin menestyksen salaisuutena hän pitää sitä, että tavoitteet on asetettu korkealle. 1994 farmisopimus Forssan Koripoikien kanssa, edustusjoukkue
läntisen alueen II-divisioonaan.
. 19.10.1964 perustamisasiakirjan
allekirjoittivat Nikolai Krjukoff, Veikko Parikka ja Eino Korhonen.
. Iltatilaisuus on tarkoitettu
entisille ja nykyisille jäsenille, joita on ilmoittautunut mukaan yli 200. Kaupunki voisi myös
hyödyntää ja huomioida
vielä nykyistä paremmin
sitä julkisuutta, jota Bisons
tuo Loimaalle sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti.
Korikonkarit
juhlii
50-vuotisen taipaleen täyttymistä ensi lauantaina. Menestys on ollut uskomatonta, eikä tällaisen
ilmiön syntymiseen olisi aikoinaan osannut uskoa kukaan. 16-vuotiaiden poikien maajoukkueessa on
mukana Markus Lammela.
. Tuntuu mukavalta, kun onnistuu Loimaalla pelattavassa
ottelussa, koska katsomossa on
niin paljon tuttuja. 2014?2015 Bisons pelaa Korisliigan lisäksi Itä-Euroopan VTB-liigaa.
Lähde: Kimmo Parikka ja Mikko
Taatila: Pallo savessa . Yhtenä selityksenä on,
että Loimaalla tehdään asioita ennakkoluulottomasti
ja eri tavalla kuin muualla,
Korikonkareiden puheenjohtaja Jarmo Metsänperä, entinen puheenjohtaja
Asko Hämäläinen ja seura-aktiivi Pekka Levomäki
sanovat.
VAIKKA BISONS pitääkin
loimaalaisen koripalloilun
tällä hetkellä näkyvimmin
esillä, on Korikonkareiden
toiminta muutenkin monipuolista.
Korikonkarit on Suomen
14. Metsänperä, Hämäläinen ja Levomäki toivovat kaupungin
huolehtivan myös siitä, että hallin olosuhteet pysyvät yhä kunnossa. 2013 Bisons pelasi Eurocupissa.
. Olin ollut pari vuotta harrastamatta urheilua, kunnes
päätin syksyllä mennä koristreeneihin ja sillä tiellä olen
edelleen. 1986 minipojille Norrköpingissä
Loranga cupin mestaruus.
. tammikuuta 2015
10
Perussarjasta kansainvälisiin
huippupeleihin 50 vuodessa
TIINA NAULA
Koripallo
Tiina Naula
Loimaan Korikonkarit on
tehnyt 50 vuodessa nousun
pikkupaikkakunnan puulaakiseurasta valtakunnalliselle ja kansainväliselle huipulle.
Vuonna 1964 Korikonkarit aloitti pelaamisen alimmalla sarjatasolla perussarjassa, ja nyt 50 vuotta myöhemmin edustusjoukkue
Bisons on voittanut kaksi
Suomen mestaruutta ja pelaa eurokentillä.
. 20?30-vuotiaita vetäjiä kaivattaisiin kui-
Tavoitteena kolmas
Suomen mestaruus
Koripallo
Tiina Naula
Eero Aaltonen, 24, on Loimaan
Korikonkareiden 50-vuotisen
historian menestynein kasvatti.
Aaltonen voitti Suomen mestaruuden Bisonsissa 2012 ja 2013.
Viime kauden hän pelasi Korisliigaa Lappeenrannan Namikassa ja täksi kaudeksi hän palasi takaisin Bisonsiin. Harrastajien ikähaarukka ulottuu 2-vuotiaista yli kuusikymppisiin.
Korikonkareiden kasvat-
teja on vuosien varrella pelannut myös muissa joukkueissa korkeinta sarjatasoa myöten. 2010 edustusjoukkueen päävalmentajaksi Greg Gibson.
. Iltatilaisuus Heimolinnassa klo
17.30.
FAKTA
Loimaan Korikonkarit
. Yhteisöllisyyden tunne on loimaalaisessa koripalloilussa vahva, Aaltonen sanoo.
tenkin lisää,
sillä monet innostuvat valmentamisesta vasta
yli 30-vuotiaina, kun
omat lapset alkavat harrastaa koripalloa.
. 1981 nousu maakuntasarjaan,
josta putoaminen 1982.
. 1986 tyttökoripallo mukaan toimintaan.
. suurin koripalloseura,
kun lasketaan pelaajalisenssien määrä.
. Taatila voitti 2006
Ruotsin I-divisioonan mestaruuden
Boråsissa ja pelasi 2007?2008 Ruotsin liigassa.
. C-pojat ja C-tytöt pelaavat SM-sarjassa, joten juniorityö on hyvällä mallilla,
Levomäki kertoo.
IKÄMIEHILLÄ ja ikänaisilla on omat harrastejoukkueet, ja junioripuolelta löytyvät myös supermikrojen,
naperoiden ja taaperoiden
ryhmät. Esimerkiksi tulostaulu ja pelaajien pukuhuoneet kaipaisivat kohennusta, ja pelikentän merkinnät tulisi saada
sääntöjenmukaisiksi.
. 1984 nousu takaisin maakuntasarjaan, josta putoaminen perussarjaan 1988.
. Iso käännekohta
urallani oli, kun sain kutsun
20-vuotiaiden maajoukkueleiritykseen, Aaltonen sanoo.
Aloittaessaan koripallon pelaamisen Aaltonen ei olisi voinut
kuvitellakaan, että hän voittaisi
vielä jopa kahdesti SM-kultaa tai
pelaisi kansainvälistä VTB-liigaa aloituskokoonpanossa. 1969 edustusjoukkue nousi maakuntasarjaan, josta se putosi 1973.
. 21.11.1964 ensimmäinen sarjapeli perussarjassa.
010 7645300 | Puhelut 0,0835 / puhelu + 0,1209 / minuutti.
0
79
pkt
AVOINNA:
ma-pe 8?21
la 8?18
su 12?18. 1,5 kg
5
2
kg
1.lk.
0
6
49
ras
69
kg
Uncle Ben´s
TÄYSJYVÄRIISI
1 kg
3
99
kg
Voimassa
torstai?perjantai
8.?9.1.
Voimassa
torstai?sunnuntai
8.?11.1.
Voimassa
torstai?sunnuntai
8.?11.1.
ROSAMUNDA PERUNAT
KUUMA
MUSTAMAKKARA
300?350 g (8,30?7,11/kg)
95
Voimassa
torstai?sunnuntai 8.?11.1.
Suomi Kitola
Tapolan
BROILERIN
FILEESUIKALEET
Atria
95
pkt
PAKASTE
Rainbow
KATKARAPU
180 g (17,72/kg)
3
19
ps
X-tra
CHOCOLATE CHIP COOKIES
150 g (5,27/kg)
Meidän kauppa.
^^^ [VR Ä
LOIMAA Aleksis Kiven katu 7, p. 200 g (3,95/kg)
1.lk. tammikuuta 2015
?70%
?
%
50
ALEALEALEALEALEALEALEALEALE
40
Jopa
?
%
ERÄ PUKEUTUMISEN JA SPORTIN VAATTEITA
Findus
Punainen
RAMIRO PAPRIKA
0
WOK
THAI-VIHANNEKSET
Etelä-Afrikka/Namibia
VIHREÄT RYPÄLEET
1.lk. 500 g:n rasia (2,98/kg)
79
ps
Voimassa
torstai?sunnuntai
8.?11.1.
1
2
500 g (4,58/kg)
49
ras
Voimassa
torstai?sunnuntai
8.?11.1.
29
PAKASTE
ps
Voimassa
torstai?sunnuntai
8.?11.1.
Viikonlopun ruokapöytään edullisesti Prismasta!
PALVELUSTAMME
Kotimaista
PORSAAN ULKOFILEE
n. 11
Torstaina 8
Pertti, Pekka,
Eero ja Jouko Pihtilä ovat pelanneet yhdessä siitä asti, kun Pertti ja Jouko aloittivat pelaamisen
kahdeksan vuotta sitten.
Punatakkiset Jouko, Pekka ja Eero Pihtilä odottivat vuoroaan.
. Jo ensimmäinen erä osoitti, että Vladimir Cedic on todella liekeissä. Ponnistustekniikka on 90-luvulta. Jännäähän tämä aina on, totesi Eero Pihtilä.
Kotikisojen jännitystä vai mistä lienee johtunut se, että Pihtilän joukkue sai Loimaan jäähallissa kylmää kyytiä. Molemmat joukkueet halusivat
sunnuntaiseen finaaliin, ja
ottelusta muodostui aivan
mieletön kamppailu.
Vaikka Valepa selviytyi
neljässä erässä Tiikerien fi-
naalivastustajaksi, jokaisessa erässä voittaja löytyi pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Seniorien SM-kilpailut järjestetään erikseen naisille
ja miehille. Pikkuisen pettynyt olen
meidän puolustuspelaamiseemme. En tiedä oliko VaLePan
kokemus se, mikä ratkaisi. Nyt täällä on mukana seniorien miesten sarja eli yli
50-vuotiaat miehet, ja yhdessä seniorijoukkueessa pelaa neljä kilpailijaa, kertoi Curling Club Loi-
CURLING SM-kisat Loimaalla
2.?4.1. Ja kun kone
käynnistyi, sitä ei pysäyttä-
nyt mikään eikä kukaan. Mixed Double -joukkueissa
pelaa kaksi pelaajaa: yksi nainen
ja yksi mies. Torjunta hoiteli oman
osuutensa hyvin tänään. Torstaina 8. Koko Suomessa on ollut vaikea saada kokoon nuorten joukkueita. Alussa Hurrikaanin torjuntapelaaminen sai
pidettyä Kunnarin lisäksi Elvis Krastinsin kurissa. Tämä
vei myös uskoa Hurrikaanin torjunnalta.
Vaikka neljännessä erässä Hurrikaanillakin oli mahdollisuus eräpallojen muodossa katkaista erä ja viedä
kamppailu viidenteen erään
saakka, oli Valepan voitto oikeutettu.
HURRIKAANIN valmentaja
Ville Kakko totesi, että ottelu oli aika vääntämistä.
. Laji pitää tasapainoa
yllä ja on hauskaa.
maan puheenjohtaja Eino Merta.
Merran mukaan curlingharrastus on Suomessa seniorivoittoista.
. Ei kai tästä tulisi mitään, jos
liian vakavasti pelattaisiin. Välillä tuntui,
että teki sastamalainen mitä tahansa, kaikki päättyi
Valepan pisteeseen. Finaalipaikka olisi tänään ollut otettavissa, mutta erien lopuissa meiltä puuttui
päättäväisyyttä.
Tappio välierässä niukalla tavalla söi joukkuetta, mutta peliesitykseen saa
Hurrikaani olla tyytyväinen.
Joukkue osoitti henkistä lujuutta ja sellaista taistelua,
jolla voi mennä keväällä
pitkälle.. Valepan rutiini ja Olli Kunnarin herääminen lievästä horroksesta
käänsi ottelun hallitsevalle
Suomen mestarille.
Ottelun kulkua oli kovin
vaikea ennakoida missään
vaiheessa. Kaikki
erät päättyivät kahden pisteen erolla ja peräti kolmessa erässä mentiin jatkopalloille saakka. Hyvä laji tämä on ikääntyneemmillekin, koska tämä pitää
tasapainoa yllä, ja kyllä tässä kuuma tulee kun pari tuntia liikkuu. Iltapäivän ensimmäisessä kohtaamisessa hallitseva
cup- mestari Kokkolan Tiikerit kukisti suoraan kolmessa erässä odotetusti Pielaveden Sammon.
ILTAPÄIVÄN toisessa ottelussa Valepan ja Hurrikaanin välillä nähtiin cuphenkeen tyypillistä taistelua ja tunteiden kirjoa. Seniorien SM/miehet (8
joukkuetta): 1) Keränen Joensuu,
2) Peisa Ranua, 3) Härkälä Harjavalta, 8) Pihtilä Loimaa.
Mixed Doubles (10 joukkuetta):
1) Kiiskinen/Kiiskinen Hyvinkää,
2) Rantamäki/Malmi Hyvinkää/
Hki, 3) Hellsten/Sullanmaa Hyvinkää.
. Ja
ennen kaikkea tämä on hauskaa.
PIHTILÄT SELVIYTYI seniori SMkarsinnoista lohkovoittajana Loimaan SM-kisoihin. Kaikki alkoi puulaakikisoista,
ja sittemmin aloimme kaikki pelata yhdessä joukkueena, Pertti
Pihtilä kertoi.
Veljekset käyvät harjoittelemassa kerran viikossa 2,5 tuntia
kerrallaan ja kisaavat Länsi-Suomen liigassa säännöllisesti.
. Hauskaa meillä ainakin on, nauroi Jouko Pihtilä.
. Se oli tavallista
vaatimattomammalla tasolla. Lisätään
rahapula: menestystä ei kannata haikailla.
Urheilutoimittaja Pekka Mikkonen AL:ssä
MARIANNE ROVIO
TULOSPÖRSSI
Loimaalla
taisteltiin
curlingin
SM-kullasta
Curling
Marianne Rovio
Loimaan jäähallissa miteltiin viime viikonlopun aikana curlingin
SM-mestaruuksista sekä Mixed
Doubles- että seniorien sarjassa.
Loimaata edusti miesten seniorisarjassa neljän veljeksen muodostama Pihtilät-joukkue.
. Vastaanotto oli ehkä vähän varmistelevaa, mutta
laiturit hoitelivat hyvin palloja. tammikuuta 2015
12
URHEILU
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi
LAINA Suomen mäet ovat vanhanaikaisia ja
talkoilla töitä tekeviä valmentajia on harvassa. Yhteensä kaksikko
sai 28 passia, joista keskipelaajat onnistuivat 19 kertaa
iskemään pisteen.
Kolme ensimmäistä erää
pelätty MM-kävijä Kunnari
pysyi pihdeissä. Kakko oli
laatinut Kunnarin pysäyttämiseksi tehokkaan taktiikan, mutta neljännessä
erässä pelätty kone lähti viimein käyntiin. Cedicin lisäksi Aivars Petrusevics hyökkäsi laidasta tehokkaasti.
TOISESTA ERÄSTÄ alkaen Antti Esko alkoi tarjoilla passia enenemässä mää-
Hurrikaanin
Eemeli Kouki
haki aukkoa
Valepan kentästä.
rin keskipelaajilleen, Eduard Venskille ja Matt Pollockille. Kaikkiaan Cedicille merkittiin 29 pistettä ja kolme torjuntaa. Eskon passimäärä kasvoi neljännen erän aikana Kunnarille koko ajan, ja maajoukkueen ykköspyssy kiitti luottamuksesta. Voitot jäivät siis
odottamaan seuraavaa turnausta.
JUUSO RIPONIEMI
Valepa voitti
tasaisen
cup-ottelun
Lentopallo
Valtteri Arra
Valepa?Hurrikaani 3?1
(26?28, 25?23, 31?29,
31?29).
Suomen cupin välieräturnauksessa Hämeenlinnan
Elenia-areenalla pelattiin
lauantaina miesten osalta finaalijoukkueet selville
Tahtoisin kuul-
la ja nähdä selväjärkistä ja
selkokielistä keskustelua aiheesta.
Kun hallinto uudistetaan,
mitä tapahtuu kaikelle sille
käytännön työlle, joka tällä
hetkellä on kaupungin tuottamaa toimintaa. 13
Torstaina 8. tammikuuta 2015
MIELIPIDE LEHTEEN
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi
MIELIPIDE
Sote . Entä kolmas sektori, vahvistetaanko sen osallisuutta palvelujen järjestämisessä. Meidän tulee välittää toisistamme ja nauttia elämän
pienistä hetkistä, mutta oman jaksamisen
rajat tulee huomata ajoissa.
Omaishoidon tuki vaatii uudelleen tarkastelua niin, että se kohdistuu oikeudenmukaisesti kaikille, asui missä kunnassa tahansa. Ja niinhän se on, että
sote-palvelut, joiden uudistusta on jo pidemmän aikaa valmisteltu suurella hässäkällä,
vievät euroista leijonan osan.
Sotessa on kaksi tavua, so eli
sosiaali ja te eli terveys. Jatkokoulutus on vapaaehtoisille
LAINA Televisiossa ei näytetty joulunpyhinä
paapalokunnat toimivat kyläläisten hyväksi, yhteisöllisyys
on kunniassa ja kylällä asuu
perheitä, joille kenttää kannattaa jäädyttää. Kortit pöytään, kansa kiittää.
kuitenkin kohtuuttoman kallis ja esimerkiksi jäädytys on
tärkeää käytännön koulutusta
uusille toimijoille ennen tositilanteeseen joutumista.
EU:n direktiivi rajaa kaiken pelastus- ja palotoiminnan lain ulkopuolelle, mukaan
lukien niiden koulutuksen. Ajat olivat raskaat, mutta antoivat paljon. Laitoshoito ei ole ainoa vaihtoehto hyvälle
loppuelämälle, mutta laitosmainen hoitopaikka voi myös olla ainoa turvallinen
koti silloin, kun omaisen voimat ja keinot
loppuvat.
KOTI VOI koitua monelle yksinäiselle hoidettavalle ahdistavaksi olopaikaksi, kun
kotipalvelun tukitoimet kattavat vain pienen osan vuorokauden tunneista. Kyseessä ei ole edes kilpailutilanne, sillä yksityisiä toimijoita
ei ?jäädytysmarkkinoilla. Toisessa ei saa etuutKuntien
ta, vaikka huolehvälillä on
tisi koko hoidettahuomattavia
van perushoidosta,
lääkityksestä, ruoeroja omaiska-asioista, pesuishoidon tuen
ta tämän kotona ja
myöntövalvoisi turvahälytyksen päässä öisin
kriteereissä.
omassa kodissaan
24/7.
Kuntien taloudellinen etu on tunnustaa omaishoitajat ja heidän arvokas työnsä hoidettavien hyväksi.
OLEN ITSE toiminut omaishoitajana äidilleni, joka oli liikunta- ja muisti-invalidi, ja pitkäaikaisesti sairaalle pojalleni, joka vaati aikoinaan myös öisin hoitotoimenpiteitä. En halua nähdä kaavioita hallintohimmeleistä vaan konkreettisia visioita siitä, minkälaisia
ovat sosiaalipalvelut sote-uudistuksen jälkeen. Kolme
kertaan varttitunnin pituinen kotihoidon
käynti päivittäin ei tuo riittävästi sosiaalista kontaktia ja virikkeellisyyttä vanhukselle tai pitkäaikaissairaalle. Aika on pitkä silloin, kun päivä vaipuu iltaan ja yön
tunnit tikittävät lipaston pöydän kellotaulussa.
Peräänkuulutan ihmisläheistä hoitoa
meille kaikille silloin, kun omat kädet eivät nosta ruokaa suuhumme, jalat eivät
kanna vessaan emmekä pysty sanomaan
läheisillemme: olette minulle rakkaat.
Mellilä 14.12.
Tuula Hällfors-Laaksonen
Eduskuntavaaliehdokas (sd.)
Loimaa. Lopulta hän ei siihen enää pystynyt. Jos julkista keskustelua on tällä saralla ollut, se on
mennyt itseltäni ohi.
Sote-uudistus koskee myös
sosiaalipalveluja. Katoaako hiljainen tieto, kun palvelunjärjestäjät vaihtuvat. Sillä yritetään hakea ratkaisua muun muassa aiemmin mainittuihin asioihin.
Esimerkiksi vuodeosastohoidon keskittämisellä Tyks
Loimaan sairaalaan pyritään
käsittääkseni turvaamaan
potilaiden hyvä hoito, mutta
myös lääkärin saaminen perusterveydenhuollon virkaan
on helpompaa, kun sijoituspaikassa on mahdollista saa-
da erikoissairaanhoidon tuki.
Miten onkaan laita so-tavun palveluilla eli sosiaalipalveluilla. Silti kunta pyrki työntämään vastuun
hänelle.
Hoivaamisen tarve on ihailtavaa ja hyvin arvokasta, mutta siihen ei saa pakottaa.
Susanna Huolman
Luistinrata kylien elinvoimaisuuden mittari
Liikenteen turvallisuusviraston, Trafin, tulkinta EU:n ammattikuljettajadirektiivin soveltamisesta sopimus- ja vapaapalokuntiin (vpk) on maaseudun kurittamista.
Trafin johtavan asiantuntijan Ari Herralan mukaan vpktoiminnalta vaaditaan ammattikuljettajapätevyys silloin,
kun kyseessä on varainhankinta kuten luistinratojen jäädytys tai kotituotantoeläinten
juottaminen hellekesinä. Näinkö Trafi nyt hitaasti tappaa maaseudun vai olisiko maalaisjärjen
käyttö lain soveltamisessa ja
tulkinnassa sallittua?
Anne Bland
Vihreiden varapuheenjohtaja
Rutava
LUKIJOIDEN KUVIA
ARI REINIKAINEN
KUNTIEN välillä on huomattavia eroja
omaishoidon tuen myöntökriteereissä.
Yhdessä kunnassa etuuden voi saada,
vaikka ei asuisi hoidettavan luona. Kaikki isoja tärkeitä
asioita, jotka vaikuttavat juuri
niiden ihmisten elämään, jotka eivät välttämättä pysty omia
asioitaan ajamaan eteenpäin.
Miten sosiaalipalvelujen
järjestäminen turvataan soteuudistuksessa. ole.
Jäädytetyt koulujen pelikentät ovat olleet kyliemme
elinvoimaisuuden mittari: va-
ainuttakaan mannereurooppalaista elokuvaa. Te-tavun terveyspalveluista on käyty paljon julkista keskustelua,
sitä on kritisoitu ja kiitelty. Väestö ikääntyy ja tarvitaan
omaisia, jotka jaksavat hoitaa heitä. Miten uuteen hallintomalliin siirtyminen poistaa tai edes madaltaa kalliin ja hyvin hoidetun erikoissairaanhoidon ja
resurssipulassa kituvan perusterveydenhuollon välisen korkean muurin, kun rahoitusta ei
ole tiedossa euroakaan enem-
män, päinvastoin vähemmän.
Miten terveyskeskuksiin saadaan lääkäreitä, jotka pysyisivät virassa pidemmän aikaa.
Ja miten palvelujen saatavuus
turvataan kaikille.
LOIMAALLA lähdettiin taistelemaan tuulimyllyjä vastaan ja
joulukuussa valtuustossa hyväksyttiin oma sote-palvelujen uudistus. Olen miettinyt, että jos heidän kohdallaan kaikki olisi ollut hyvin,
en tietäisi nyt, mistä puhun. Tarina kertoi henkilöstä, joka hoiti äitiään vuosikausia unohtaen itse elää. Jouluradiossa ei soinut yhtäkään saksan- tai ranskankielistä kappaletta.
Veikko Syrjänen TS:n Mielipiteet-osastossa
Ajatuksia
omaishoidosta
Suomessa noin 40 000 henkilöä huolehtii
omaistensa hoidosta omaishoitajana, joka saa omaishoidon tukea.
Voin väittää, että heitä olisi paljon
enemmän, jos kaikille omaishoitajille
maksettaisiin heille kuuluva tuki. Joidenkin lukujen mukaan jopa yli 350 000 ihmistä kantaa Suomessa vastuuta omaisistaan ja huolehtii heistä.
LUIN 27.12.2014 Helsingin Sanomien artikkelin, jossa todetaan, ettei omaishoitaja saa väsyä. Lisäksi direktiivin johdannossa
toivotaan niiden ajoneuvojen kuljettajien, joiden käytöllä katsotaan olevan vähäinen
vaikutus tieturvallisuuteen, tai
joille direktiivin säännökset
asettaisivat kohtuuttoman taloudellisen tai sosiaalisen rasituksen, vapautettavan tämän
direktiivin noudattamisesta.
AMMATTIKULJETTAJAKORTTI
ja liikennelupa veden kuljetukseen ovat selkeästi kohtuuton
vaatimus vapaaehtoisille. Lisäksi siellä osataan selvästi hoitaa suhteet kuntaan päin. Ostetaanko
palvelut kotimaisilta tai monikansallisilta yrityksiltä. unohtuneen tavun mysteeri
Näin tammikuussa, kun ihminen odottelee uuden verokortin kolahdusta postilaatikkoonsa, sitä tulee pohdiskeltua, mihin ne veroeurot uppoavat. Sosiaalipalveluihin kuuluu toimeentulotukiasioiden lisäksi ainakin vammaispalvelut, päihdehuolto, mielenterveyskuntoutujien palvelut, kuntouttava työllistämistoiminta, ennaltaehkäisevä perhetyö ja lastensuojelu
tammikuuta 2015
14
TALVEN TUISKUIHIN
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
AGGREGAATTI
Honda EU20i
. WHODYHWR
1090,-
LUMILINGOT alk.
399,-
YUASA
STARTTIAKUT
MEILTÄ!
. klo 18.00 fusku alkeet 1 ja klo 19.45 samba aj/jatko
(perusteista lähtien). 227,65?/kk.
HP. 045 3929479. klo 12.00 Ritva Rastaalla.
Hallitus myös paikalla.
Loimaan-Onkijoen Maa- ja Kotitalousnaiset kutsuvat 2014 syntyneet lapset vanhempineen sekä kaikki muut lapsiperheet Nuutinpäivän
viettoon su 11.1. Kirjaston edustaja
esittelee kirjastopalvelut ja vertaisryhmämme jatkaa illanviettoa kirjaston Ellers huoneessa kahvikupin ääressä.
Kurkijoen Marttayhdistys ry, Kauhanojan toimintaryhmä ilmoittaa ma
12.1. 2mh+wc=103m².
Remontoitu sisätiloiltaan
v-2011! T. klo 10, otamme uusia vielä ryhmään mukaan. Vesijumppa Vesihovissa jatkuu to 15.1.
klo 15-15.30.
Loimaan Seudun Parkinsonkerho
kokoontuu Kitkonpuiston Palvelutalon ruokalassa ti 13.1. Ma 12.1. Ilm ja tied. SD NXOXWXV
MRSD
DOOH O K
K
1490,-
AGGREGAATIT alk.
499,-
MOOTTO
MOOTTORISAHA
MOOT
TORI
RIS
SAHA
MS201
.
3
/ PP
57,-
mootto
moottorisahat
tt risah
i hat
alk.
199,-
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta.
LL, Saviseudun paikallisin
Hirvikosken keskustaa, nykyisin samassa paikassa sijaitsee Siwa.
SEURATOIMINTA
Alasenjoen -Kärkkäänjoen maatalousnaiset: lippuja varattu su 1.2.
klo 14 Ryötillä tulevaan Päätoimine
naine- esitykseen. Remontoitu!
Vapaa. Ti 13.1. Lunasta lippusi
12.1. v-2008.
Kaukolämpö.Takka. Lähtö klo 11.00 CityNuokkarilta. Olopiha
eteläsuuntaan! Hv. grillausta
Peltoisten kyläyhdistyksen grillikatoksella. Ilm. VRSLL KHUNLOOH VlKN|ODLWWHLOOH
. (02) 762 3015, 0400 692 753. Anitalle 13.1. Valm. Nyt liiketoimintaa ja yrittäjä voi jäädä vuokralle.
Hp 94.000,- H Einola 0400-536547,
Hannu Einola 0400 536 547
Matti Mäkinen 0400 536 941
Loimaan Seudun Parkinsonkerho, kokoonnumme ti 13.1. Harjoitukset
Liikuntahalli juoksusuora tiistaisin ja
torstaisin klo 17.00-18.30.
RIVITALOHUONEISTO
s VS HWXQLPL VXNXQLPL#RS IL
ZZZ RSNN IL
välityskulut alk. klo 12.
Loimaan seudun Omaishoitajat
ja Läheiset ry. 98.000?/tee tarjous
Loimijoen OP-Kiinteistökeskus,
Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa
KERROSTALOHUONEISTO
Nurmenpolku 8 B16, LOIMAA
3h+k=78,5m². klo 14.00.
Vieraana Ykkösapteekin apteekkari
Antti Koskinen.
Eloisat Laulajat kokoontuu ma
12.1. klo 11 alkaen. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa ti 13.1. klo 18.00. Osallistumme Olohuoneen tuolijumppaan
tänään to 8.1. Tänään emme laula Karaokea vaan aloitamme uuden toimintakauden 8.1. Ihonhoidosta
kertovat Pirjo ja Pirkko.
URHEILU
LP-juniorit: F-tyttöjen (synt. P. Loimaan Vertaiset kokoontuvat
ma 12.1. klo 13.00
Kitkonpuiston Palvelutalon ruokasalissa (Telkäntie 2 Hirvikoski).
Karoliinan -Iltaseuran järjestämä
talvi-ihonhoitoilta Virttaan Karoliinassa tänään klo 18.30. klo 13.00 Pääskynpesään.
Hyvänniementie 10, MELLILÄ
Ak. mennessä , lisätietoja Hannalta
p. klo 17.30 Loimaan kaupungin pääkirjastolla. 10.1. Käy kurkkaamassa
nettisivuiltamme tarjonta ja ilmoittaudu mukaan.
Leisku yleisurheilu. mennessä, puh.
046-6201434 tai 040-7333842.
Kojonkulman perinnepiiri to 8.1.
klo 18.00 Kojontuvalla. Ota ystäväsikin
tai puolisosikin mukaan!
Loimaan seudun Omaishoitajat
ja Läheiset ry. jumpalla klo
12.00, johtokunta kokoontuu klo
10.30.
Loimaa Niinijoentie 3 h,k,S 74 m²
Maaseudun kylätaajamassa läh Loimaan keskustaa 90-luv lopulla täydell
uudist saunall asunto. klo
9.00 Tervatuvalta.
Eläkeliiton Alastaron yhdistys.
Hallituksen tapaaminen Loimikodilla
11.1. PLWDW
. klo 17.00 Raili Markkulassa Kalevalankatu 5 as 1 martat iloitsevat
Railin toimeliaista vuosista joukossamme laulun myötä.
Loimaan seudun yrittäjänaiset ja
seniorit. klo 13-14.30
Miesomaishoitajien iItapäivä -vertaisryhmä kokoontuu keilaamaan
Loimaan Keilahallilla.
Eläkeliiton Alastaron yhdistys järjestää laivaristeilyn ti 17.2. 1, LOIMAA
2h+k+s=79m². Huhdan kotona osoitteessa Salamäentie 70, Oripää.
Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla la 10.1. -05
ja myöh.) pesisharjoitukset alkavat
11.1. 1400m².
HP. WDKWL KY
KY
. Lamminkatu 40. Yv. 040 7165142. Painonhallintaryhmä Kyrön
terveysasemalla pe 9.1. Tarkastellaan
Kojonperän kylästä kertovia vanhoja
asiakirjoja.
Rivitalo
Liiketilaa
Asuntokaupan
uusimmat!
OMAKOTITALO
Loimaan-Onkijoen maa- ja kotitalousnaiset, johtokunta kokoontuu tänään Kerttulaan klo 18.00.
Suunnitellaan tulevaa toimintaa.
Vampulan Eläkeläiset ry:n kerho
pidetään la 10.1. 221,20?/kk.
HP. klo 12.00 alkaen
siht. Torstaina 8. Asiaa kodin turvallisuudesta.
Loimaan Seudun Kuulo ry. oh+k+mh+ph+s+2wc+
et.,yk. Pe 9.1. klo 14.30-15 (Pekankuja 4).
Kauhanojan Joenperän Erämiehet: Peuran yhteisjahti 10.1. Esiinnymme
ensi torstaina klo 14.00 Kitkonpuistossa.
Eloisat ry. Ke 14.1. klo
16.00. klo 13-14.30
Alastaron Haituvat Tuttujen Tuvalla.
La 10.1. klo 12-14 Elämänlanka- sekä
Oiva ja Olga-ryhmien keilailu Loimaan Keilahallilla (Kartanomäenkatu
2B), ilmoittautumiset Jaanalle puh.
044-9747883.
Savikki ry järjestää patikkaretken
Loimijoen rannalle Peltoisten alueelle ke 14.1. Ilmoittautumiset Seijalle puh. Sylvi 050 3569 692, Helena 050 5539 049.
Loimaan Kansallisten Seniorien
tammikuun treffit Nordean kok.tilassa (Säästöpohja) to 15.1. 115.000?/tee tarjous
Elisenvaaran martat kokoontuvat
ke 14.1. klo
18.00 fusku alkeet/aj kuvioteema ja
klo 19.45 fusku kuviot aj/ jatko. klo 13.00.
KIINTEISTÖJÄ MYYTÄVÄNÄ
Turun Seudun Epilepsiayhdistys
ry. Ystävänpäiväristeilylle ma 9.2.-ti 10.2.
vielä paikkoja jäljellä. VDKRMHQ
DDWWHOLD
67,+/ PRRWWRUL MD UDLYDXVVD
KDW VHNl WDUYLNNHHW
TARJOUSHINNOIN
599,-
LUMILINKO
LINKO
O
XTP122
22
. velaton Hp 66.000,- H Einola 0400-536547, kohde 523410.
MUSTIALAN OSUUKSIA
3182 kpl
Loimaa Turuntie Liiketila+tsto+Wc+kk
118 m² Keskustassa vilkk liikennöidyn
kadun varr katutason kulmahuoneisto, runs ikkunatilaa. W\|OHYH\V PP
. iltalähtö
Gracella Turku-Tukholma-Turku. Mukaan uudet ja vanhat
harrastajat.
Loimaan Naisvoimistelijat: Kevätkausi on alkanut. Ohjelmassa mm. Huom. kevätkauden ensimmäinen
kerho Nuorisotalossa klo 13.00, myös
uudet jäsenet. klo 15.00 tärkeään harjoitukseen Kitkonpuistoon. klo 18.00 Puistokadun koulun
juhlasalissa. Kitkonpuistossa klo
15.00.
Loimaan Eläkkeensaajat ry. Tammikuun jäsenilta LinaKaardinassa to 15.1. Noin klo
11.30 kokoontuvat kirjoittajapiiri ja
näytelmäkerho.
Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset, kerho alkaa 12.1. &&$ $
. NRNROXRNNDQVD KLOMDLVLQ
XV
. /HG W\|YDOR
. Ilm.
viim. Treenipaikka Satakunnantie 57, Loimaa.
Lisätiedot seuran kotisivuilta.
Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry. klo 18-19 Mellilän palloilusalilla.
Loimaan Seudun Sydänyhdistys
ry. 67.500?/tee tarjous
VUOKRATTAVANA
Kt, 1h+k=30,5m²,vapaa
Kt, 1h+kk=31m²,vapaa
Kt, 1h+kk+s=36,5m²,vapaa
Kt, 1h+kk=37,5m², vapaa
Ota yhteys!
Olavi Uusitalo
LKV
0400-692753
Heimolinnankatu 14 LOIMAA
P. Taisto 040
5305064.
Sekahaku ry:n Lava-/paritanssitreenit. P.S. 15.1. mennessä 050-5292439.
MLL:n Mellilän yhdistyksen järjestämä Tenavatemmellys (3-7v.) jatkuu
to 8.1. Tied. Tänään
to 8.1. NDKYDQOlPPLWWLPHW
. Valokatettu terassi, edull maalämpö, oma autotalli.
Edull hinta. 1800,- + alv.
HANNU LOMALLA
12.?28.1.
Rantatie 9B, As. HVLP $K
. aika! Mukana Loimaan
Lukko Oy:stä Juha Koivula
040 450 1051
Ma?pe 9?18, la 9?15
&63
&63" r ,"-"-")5* r ,0670-" r ,:3¸4,04,* r -0*."" r 103*. tammikuuta 2015
Kaikki
JOULUTAVARA
LYHDYT
KERMAKARAMELL
K
ARAMEL
AR
ARAMELLI
AMELLI
LLI
KARAMELLI
-50% -30% 399
1 kg
Myös sisä- ja ulkovalosarjat, sisustusvalosarjat!!
Erä PELEJÄ ja
PALAPELEJÄ
(mm. 8,90
1 4
99
LINTULAUTA
25 kg
5 kg
1000/2000 W
LAKKAMAALIT
Kuorittu
AURINGONU
KUKANSI
S
IEMEN
IEMEN
SIEMEN
25 k
25
kg
g
JÄÄNSULATUSAINE
Histor
TUHKAIMURI
95
40 kg
LÄMPÖPUHALLIN
(14,95?17,95)
18 l
1000 W
99
Esim. Kysy edullinen rahti, p. 15
Torstaina 8. 045 111 6090.
0090
90 Tuotteita
Tuot
Tu
ott
tte
teita
ta reilut
reilut,
re
mutta
mutt
tta
ta rajoitetut
rajoite
ra
tet
etu
tut erät
erät.
erä
räät P
Pidät
Pidätämme
i ätämme
idä
tämme
tä
ämme oikeuden
oike
keuden
euden muutoksiin.
muutoksiin
muuto
tok
oks
kssiin
iin
3
99
(Norm. 8,99)
kotimainen
-0*.""
Heimolinnankatu 2, Loimaa
Puh. muistipelejä, puupalapelejä,
PATTERIT
500 W
2000 W
15,- 25,-
Koko 375 x 285 mm
5,-
Koko 1295 x 287 mm
Termostaatilla, seinäkiinnitys, ylikuumenemissuoja, pistotulpalla.
MÄKIKIITÄJÄ
Sporty Orthex
5,-
39
15 kg
4
99
6
29
AURINGONKUKANSIEME
SIEMEN
EN
EN
20 kg
20
kg
39
95
(0,90/kg)
PÄHKINÄ
Ä
Ä
49
250 ml
norm. peli
MISSÄ LAHJAT HERRA HAKKARAINEN
12,-
95
HIEKOITUSSEPELI
17
RAKENNUSLÄMMITIN
3 kW
(10,95)
%
5
7
?
2
6
Ale
nuppipalapelejä)
12 ta
talipallolla
pallolla
2,-
(= 18 kpl)
LINTULAUTA
12,-
Toimitamme kaikkialle Suomeen. 3,99
NYT
(39,95)
(64,90)
(1,60/kg)
90
(64,90)
(2,-/kg)
7
99
LASINPESUNESTE
1
5l
99
prk
TALIPALLO
99
TALIPALLOSYÖTIN
6 kpl/pkt
3
pkt
5,-
-20 ast.
NYT
prk
90
hirsimökki
harmaa tai
punainen
p
puna
pun
una
unainen
ainen
nen
750 ml
norm
5 BML ì BVUPWFSPUPO IJOUB
ì . 5"-7*3&/,""5 1&-5*7"/5&*--" . 5"7"3"5*-"/ .6050."550 . Torstaina 8. 4"'&5: 1"$,
&/4*"16-"6,,6 +" )60.*0-**7*
. tammikuuta 2015
16
TERVETULOA
SU NÄYTT
ELY
klo 11?15
KAKKUKA
HVIT
/*44"/*/ 66%&/ 760%&/ &567**,0--& o
56-& 5656456.""/ )6*1165"3+06,4**/ 1"*,"/ 1--&
UUSI
/*44"/ +6,&
UUSI
/*44"/ 2"4)2"*
5:4*/ 664*
/*44"/ 16-4"3
"-, ì
"-, ì
METALLIVÄRI 7&-0*56,4&55"
"-, ì
5",& "8": 5"-7*1",&5*44" ,"61"/ 1--&
5"3+0"..& .&5"--*73*/ 7&-0*56,4&55" ,"*,,**/
o "*,"/" 5&)5:*)*/ ,"611" +"
5*-"64401*.6,4**/
. -.1½1",&55* .005503* +" 4*45*-"-..*5*/
5BLF "XBZ UBMWJQBLFUUJ WFMPJUVLTFUUB /JTTBO +6,&O
2"4)2"*O
.*$3"O
/05&O KB 16-4"3JO PTUBKJMMF
&6 ZIEJTUFUUZ LVMVUVT KB $02 QÊÊTUÚU +6,& NBMMJTUP
o
M LN
o H LN 16-4"3 NBMMJTUP
M LN
H LN 2"4)2"* NBMMJTUP
o
M LN
o H LN í
6VTJ /JTTBO +6,& 7JTJB 8%