Ambulanssi ajoon
vartissa vai heti?
Mielensä pahoittaneella
kuntalaisella on kosolti
lain sallimia keinoja
tukahduttaa kuntakoneiston toimintaa.
Kirjoittajavieras
Harri Jalonen
Sivu 5
TIISTAI 8.10. vuosikerta
Nro 116
EVELIINA TOIVOLA
KTP:n Chris Owens huomasi, ettei Bisonsin Tuukka Kotilta niin vaan otetakaan palloa pois.
Pallo pyörii taas
huipputasolla
. Bisons ja Hurrikaani aloittivat liigapelit
viikonloppuna. 99. Hurrikaani nappasi vierasvoiton, mutta
hävisi kotipelinsä. Sivu 8
Säätämistä 24/7
Irtonumeron hinta
1,60 . alv.
Oripää tempaisee
tuulesta energiaa
Sivu 5
Kestovaippojen värikkäät kuosit tekevät käytöstä hauskaa. Sivu 6
Sää kehittyy kuin perustyöläisen fiilis. sis. 2013
Sivu 7
Loimaan talousalueen paikallislehti . Molempien joukkueiden
otteissa on vielä paljon sujuvoittamista. Ti-to harmautta,
mutta pe ihan Naantalina.
Lienee kai unohtanut, että
sen pitää paiskia hommia
viikonloppunakin. Bisons voitti kotiottelussa
KTP:n. Sivu 12
LL VERKOSSA
www.loimaanlehti.fi
14
Kuunnelma on syntynyt Sirkka Lukan kirjoittaman samanni-
misen näytelmän pohjalta.
Tapahtumassa Lukka taustoittaa 1870-luvun Mellilän
asemalle sijoittuvan teoksen syntyä, ja Krekilän myllyn näyttelijät esittävät kohtauksia näytelmästä.
KUUNNELMAPÄIVÄN aika-
na voi katsastaa Loimaan
kaupungin kulttuuripalveluiden näyttelyn, joka kuvaa Alpo Jaakolan Patsaspuiston syntyä ja kehitystä muuttuvassa maisemassa. Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani
saa periä minut." Mutta hänelle tuli tämä Herran sana:
"Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi."
1. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt:
Puh. Hilja
9.10. Vuodelta 2004 oleva sävellys on
arvostettu lisä suomalaiseen soolokitarakirjallisuuteen.
Konsertti on Loimaan kulttuuripalveluiden järjestämä.
Juuso Niemisen kitarakonsertti
Taidetalossa ti 8.10. Ja Herra vei hänet ulos
ja sanoi: "Katso taivaalle ja
laske tähdet, jos kykenet
ne laskemaan. Kuunnelmapäivänä nähdään lisäksi Häräntappoase -näytelmän avoimet harjoitukset, joissa kaupunkilaiskundi Allu joutuu
maalle heinähommiin.
Loimaan kuunnelmapäivä
su 13.10. Häräntappoase -näytelmää voi seurata jo ennen ensi-iltaa. Moos. Linkomies
* 05.10.1933 Loimaa
. klo 19.
Liput ovelta.
Juuso Nieminen aloittaa Loimaan Taidetalon syksyn konsertit klassisen kitaran pehmeillä soinneilla.
PÄIVÄN SANA
8.10. 15: 5
Uutisia
kotiseudulta,
oletpa missäpäin
maailmaa tahansa!
www.loimaanlehti.fi
Maaseutu muuttuu, tarinat elävät
Loimaan kuunnelmapäivä järjestetään sunnuntaina jo kuudennen kerran.
Ohjelmassa on luvassa paljon sellaista, jonka eteen
voidaan liittää ensi-sana.
Kuunnelmapäivä toteutetaan ensi kertaa yhteistyössä Kirjan talo - Bokens hus
ry:n kanssa.
Ohjelmassa on Aseman
kello -kuunnelman ensikuuntelu. Kuunnelma
on syntynyt Suomen kuunnelmayhdistyksen ja Krekilän myllyn kesäteatterin yhteistyönä, ja sen on ohjannut Laura Kilpiö. Moos. Hänet on palkittu 19 kilpailussa, joista kahdeksassa hän on saanut ensimmäisen palkinnon.
NIEMINEN ON tehnyt kolme ääni-
levyä, jotka ovat keränneet kiitosta
myös kriitikoilta.
Tämän päivän konsertin ohjelmassa kuullaan klassisen kitaran
klassikoita Joaquin Rodrigoa ja Fernando Soria, ryyditettynä Eduardo
Sainz de la Mazan sävelin. Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.52.
Aurinko laskee kello 18.38.
Kansainvälisen tason
huippukitaristi Taidetalossa
Kansainvälisesti tunnustettu kitarataiteilija Juuso Nieminen pitää Loimaan Taidetalossa resitaalikonsertin tänä iltana. Yhtä suuri
on oleva sinun jälkeläistesi määrä."
1. 6 kk 75. Entä huomaammeko aina itsekään,
mikä on kohtaamamme ihmisten vaikutus elämäämme. 12.09.2013 Loimaa
Niin paljon sä rakkautta annoit
ja huolta meistä kannoit.
Nyt sun mentävä on,
jää suru suunnaton.
Taivaan kodissa sä enkelinä meille
olet turvana elämän teille.
Rakkaudella ja kiitollisuudella
muistaen
Eero
Aki ja Marjaana
Oskari, Simo ja Emma
Juuso ja Emmi
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu. 15: 3-4
9.10. klo 13?17 Vesikoski-talossa, Juvantie 11-13.
Vapaa pääsy.
VAPAASEURAKUNTA
Oman elämämme vaikuttajat
Katsoessamme elämäämme taakse päin voimme
tunnistaa sieltä henkilöitä,
jotka ovat vaikuttaneet elämäämme joko hyvässä tai
pahassa.
Päätapahtuma
on Aseman kello
-kuunnelman
ensiesitys.
meille merkityksellisempiä
kuin toisten, ja miksi muistamme ne vielä vuosienkin takaa?
PASTORI Johanna Parvia-
la johdattelee itsetuntemuksen tielle naisten aamukahvilla lauantaina. Ilona
KUOLLEITA
Rakkaamme
Hanna Liisa
KOSONEN
o.s. klo 19.00
Veijo Heikkilä
Loimaan Musiikki
Alessandro-sali
Oikokatu 3, Loimaa
Tervetuloa!
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Miksi jonkun sanat ovat
mista vanhojen valokuvien
kautta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16
(02) 7702 610 ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Salon Lehtitehdas.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
0400 694 644, kirsti.kirjonen@sss.fi. 6 kk 60,00. Tiistaina 8. Myös
barokkimusiikki sopii kitaralle hyvin, tästä esimerkkinä kuullaan Georg Friedrich Händelin Alkusoitto.
Suomalaisittain mielenkiintoisin
teos lienee Magnus Lindbergin teos
Mano a mano, jonka sanotaan olevan ?jatkuvan soinnin ja sointiväreillä leikkimisen hedonistista juhlaa?. Myös Mellilän kyläyhdistyksen näyttely sekä Sarka-museon diashow esittelevät maaseudun muuttu-
Mitä sukupuumme voi
kertoa meille. Hän
on tehnyt aikaisemmin töitä hortonominakin ja työskentelee pastorina Jokiois-
ten seurakunnassa.
Naisten aamukahvit la
12.10. 4 kk 55,60?
Etutilaus:
Laskutusjakso 12 kk 116,50. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6-16
viikonloppuisin klo 6-12
Ypäjä: Jakelukulma,
(03) 6151 344.
Säkylä, Punkalaidun,
Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 126. Konsertti on kuitenkin myös lähes lähimusiikkia, sillä
Nieminen asuu perheineen Huittisissa.
Juuso Nieminen on syntynyt
vuonna 1979. Esillä oleva näyttely seuraa Alpo Jaakolan patsaspuiston
ensiaskelia?
Kuunnelmapäivän mo-
nipuolista ohjelmaa yhdistää ajatus siitä miten maaseutu muuttuu, mutta tarinat elävät ja ihmisten kokemukset elävöittävät muutosta.
Päätapahtuma on Aseman kello -kuunnelman
ensiesitys Vesikoski-talon
tehdassalista urkuhalliksi
muuttuneessa toisen kerroksen tilassa. Musiikin maisteriksi hän valmistui vuonna 2008 suoritettuaan diplomitutkinnon erinomaisin arvosanoin.
Juuso Nieminen on osallistunut
lukuisiin kansainvälisiin kilpailuihin. 3 kk 31,50?
Irtonumero 1,60?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm
3-sivu
2,32?/pmm
Tekstissä
2,17?/pmm
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . (sis.alv). Hän aloitti opintonsa Vantaalla, minkä jälkeen siirtyi
ensin Turun Musiikkiakatemiaan
Timo Korhosen oppilaaksi ja sitten Sibelius-Akatemiaan Jukka Savijoen oppiin. klo 9.30 Cafe-ravintola Henriikassa, Seppälänkatu 5.
Ilosanoman ilta
to 10.10. lokakuuta 2013
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
8.10. 4 kk 41,00
4kpl/talous
59
3
kg
KASSLER
2
Raj. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. enintään
5kg/talous
KUUMANA
KUU
UMANA GRILLISTÄ
Mehevä rypsiporsaan
79
Nestlé Lion,
n Duo
ja Cookie Crisp
AAMIASMUROT
MUROT
325-400 g
(4,73-5,82/kg)
95
kg
1
k pl
0
kg
LOUNA
LOUNASANNOKSET
ma-pe klo 11-14
LOUNAS + TAKE AWAY
PRESIDENTTI
KAHVI
5
kpl
Citymarketin
SALAATTIBAARI
valitse
salaattiannos
mieleisesi mukaan
99
95
5
anno s
www.k-citymarket.?
t.?
9
89
79
anno s
LOIMAA
A
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min
(sis. Oripään maksuosuus
on 500 euroa vuodessa.
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Sopimuskausi kestää vuoden 2016
loppuun saakka.
Oripäässä katsotaan haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn neuvontatarpeen kasvavan lähestyttäessä maaliskuun 2016 takarajaa jätevesijärjestelmien uudistamiselle.
Vesikoskenkatu vuonna 1952.
Valonian eli VarsinaisSuomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskuksen toimintamalli mahdollistaa kunnille riittävän jätevesineuvonnan pientä rahallista panostusta vastaan.
Jätevesiyhteistyön maksuluokat on määrätty kuntien viemäriverkon ulkopuolisten asukasmäärien mukaan. alv 23 %).
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
Toiset silmälasit tai aurinkolasit
VOIMAKKUUKSILLA KAUPANPÄÄLLE
VARAA AIKASI NÄÖNTARKASTUKSEEN 0?
Elämä on näkemisen arvoinen I silmäasema.?
Ma?pe
9.00?17.30
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. lokakuuta 2013
EDULLISESTI MEILTÄ!
Tarjoukset voimassa ti-ke
g Suomalainen viljaporsaan
k
0
0
6
LAPA
ETUSELKÄ
ERÄ
Dansukker
TALOUSSOKERI
1 kg (0,79/kg)
Raj. LL. 3
Tiistaina 8. 02 763 2049 La 9.00-13.00
Oripää jätevesineuvontaan
ORIPÄÄ osallistuu Valonian
tarjoamaan haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn
neuvontatyöhön ensi vuoden alusta alkaen
Ohjelmassa ei ollut mitään alasarjaa vaan Bundesliigan
ottelu.
En nyt sentään ihan keltanokkana painellut Saksaan: olinhan Bisons- ja Hurrikaaniotteluissa jo saanut tuntumaa siitä,
että paikan päällä seurattuna kovatasoinen joukkuepeli hihkututtaa ja jännityttää antipenkkiurheilijaakin. Seniori. Viimeksi näin kävi, kun eräs
intoilija lateli tuosta vaan SM-kultaa vuonna 1987 voittaneen Tapparan kakkosketjun miehet erehtymättömästi aakkosjärjestyksessä.
Tästä alkuasetelmasta yllätin itseni ilmoittautumalla erään futishullun kaverini järjestämään jalkapalloreissuun, joka suuntautui Saksaan. On hyvä muistaa, että 7-kymppinen voi kyllä olla
4-kymppistä vetreämpi ja kaik-
Erilaisuus pitää ottaa
huomioon.
kine harrastuksineen kiireisempikin.
Tällä vanhusten viikolla voi jokainen meistä miettiä millaista
tulee olemaan elämän eri vaiheissa . erityisesti silloin kun emme
ehkä enää itse voi vaikuttaa palveluihimme ja siihen, miten toiset meitä kohtelevat, äänestämällä jaloillamme.
Miten toivoisimme toisten suhtautuvan meihin sitten, kun meitä
pitäisi hoitaa ja tarvitsisimme aikaa?
Suomessa on 300 000 vanhusta, jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi. Kunnan talous kuralla.
Olisiko syytä meidän jokaisen kunnassa asuvan käyttää
Loimaalla toimivien yritysten
palveluja. Nauru pidentää ikää...
Alastaron Seuraintalolla tuli tuhansia vuosia lisää juhlaväelle,
kiitos! Kyllä Tarja ja Ismo perheineen osaa.
10 vuotta nuorentunut
hanhijokelainen. Tiistaina 8. Kiitos Anna-Liisa Kastiolle
metsän puolustuspuheesta!
Samaa kokenut R.V.
. Kultaisessa iässä?
Jo pelkkä sana vaikuttaa mielikuviin.
Liian usein ajattelemme toisiamme joukkoina, samanlaisina. Koulun liikuntatunneilla syötin lentopallon verkkoon enkä tainnut tehdä yhtään maalia sen paremmin jalkapallossa kuin jääkiekossakaan. Kun meidän kokoisella seudulla viisi rattijuoppoa jää kiinni
poliisin normaalissa valvonnassa, tulee väkisinkin mieleen, että
miten paljon rattijuoppoja ajelee
liikenteen seassa jäämättä kiinni.
Hei, jos otetaan, ei ajeta.
SETÄ
Ohjeita
kirjoittajille
LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse, faxin tai sähköpostin välityksellä. Arkkiatri Risto Pelkonen
muistutti Vanhustenpäivän pääjuhlassa, että vanhuksetkin ovat
eri-ikäisiä, erinäköisiä ja erikokoisia ihmisiä.
Erilaisuus pitää ottaa huomioon. Heitä on omissa kodeissaan,
laitoshuoneissa, tapahtumissa,
kaupoissa, yhdistyksissä...
Ihan lähellä kuitenkin. Huomasin jopa innostuvani kohteensa löytävistä syötöistä, kovista
laukauksista ja tymäkkäistä torjunnoista.
Seurueeni lajiniilot tosin analysoivat ottelun jälkeen, ettei peli ollut mikään loistoesitys kummaltakaan joukkueelta vaan
hyvää perustasoa.
Sain jalkapallokatsojan alkeiskurssilaisena tietää monenlaista muutakin. Jalkapalloakin olin käynyt katsomassa reilut parikymmentä vuotta sitten, kun LoPSin edustusjoukkueeseen kuului monta kaveria, jotka
taistelivat kankeasti mutta hitaasti Vitosdivarin melskeissä.
OTTELU pelattiin Wolfsburgissa, jonka
areena näytti saviseutulaissilmin valtavalta, vaikka kuulemma sikäläisten mittapuiden mukaan onkin varsin maltillisen kokoinen. Eikös se ole hyvä asia, että
ei tarvitse kahtaviikkoa rahoja
odottaa. Esim. Huonolla tuurilla kun joku kuulemma
saattaisi kiinnittää väreihin kiusallisen paljon huomiota ja tulla donnerwetteröimään.
Ottelusta oli kulunut ehkä 32 sekuntia,
kun olin jo käsittänyt, että takavuosien sinänsä kunniakas LoPS pelasi ihan eri peliä kuin Wolfsburgin veralla käynnissä ollut mittelö. Se on tuotantoa jolla
ei loppua näy. KU
P.S. Europulasta kärsitään
myöskin Loimalla. Ja onhan automaatteja, jonottamisen sijaan!
. Kuinka moni
kuntalainen/laitos/yritys on ulkoistanut jätehuoltonsa ulkopaikkakuntalaiselle yritykselle?
Jätettä tulee, talvella, kesällä,
sateella ja poudalla, ympäri
vuoden. Areenalle mahtuu hurraamaan 30 000 fania,
mutta nyt paikalla
oli ?vain 25 000 katsojaa.
Peliin valmistauduttiin käymällä kotijoukkueen fanishopissa, josta
kuului kuulemma
ostaa ainakin kaulahuivi ja mieluusti myös paita. Osoite on Käsityöläiskatu 10, 32000 Loimaa, fax 02-763-1233 ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. Rahat eivät
riitä. Toimitukseen voi myös poiketa. Skippasin nämä muodollisuudet, mutta varmistelin vielä ennen
peliinlähtöä, ettei päälläni ollut ainakaan
vierasjoukkueen värejä muistuttavia vaatteita. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.
KOPIT
. Annetaan jätehuolto Loimaalla toimiville
yrityksille ja näin jokainen
omalta osaltaan toimii kuntansa parhaaksi, ainakin yhdessä
asiassa. Vanhus. Pesäpalloon sentään osuin joskus,
mutta paloin viimeistään kakkoselle.
Googlaamatonta satojen kilotavujen
urheilutietämystä aivoissaan säilyttävät
penkkiurheilijat ovat aina hämmästyttäneet minua. Kohtuullistaminen oli
erään yrityksen motto, kun
jätemaksu nousi melkein 50 %.
Se siitä kohtuullisuudesta.
Raili
. Muun
muassa sen, että katsomoon sai ostaa olutta, mutta toisin kuin usein Suomessa, sen
litkiminen ei ollut tapahtuman pääasia.
Olen muuten viime
päivinä alkanut katsella lentoja maaliskuiselle
reissulle...
Sampsa Hakala
sampsa.hakala@
loimaanlehti.fi
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Missään ei ole helpompi hairahtua
kuin joukossa.
Publilius Syrus
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Ihan lähellä
Ikääntynyt. lokakuuta 2013
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Futiskatsoja
alkeiskurssilla
Olen kehno tv-penkkiurheilija ja pelisilmätön joukkuepelaaja
Liikelaitoksen johtoryhmä päättää siitä, toteutetaanko palvelut
jatkossa Loimaalla välittömässä valmiudessa vai 15
minuutin varallaoloajalla.
Oripäänkankaalle
kaavaillaan neljää
tuulivoimalaa
. ottaa kantaa
varallaoloajan kohtuuttomuuteen ja siihen, ettei kaikilla varsinaissuomalaisilla
ole tasavertaista mahdollisuutta saada välitöntä ensihoitoa.
Timo Iirolan mukaan
Loimaalla aloittaa vuoden
2014 alussa kenttäjohtoyksikkö, joka saattaa parantaa
alueen ensihoitopalvelua.
. Lähin tuulivoimaloista sijaitsee 560 metrin etäisyydellä vedenottamosta sen lähisuoja-alueella.
Voimaloiden luota on noin kolme kilometriä Oripään keskustaan.
Voimala-alue on rakentamatonta metsämaata, jonka välissä sekä
pohjois- ja eteläpuolella on maaainesten ottopaikkoja.
Kahden kilometrin säteelle tuulivoimaloista sijoittuu 50 asuinrakennusta ja kahdeksan vapaa-ajan
asuntoa. Yrityksellä on kaksi ambulanssiyksikköä, joista päiväambulanssi on välittömässä
valmiudessa arkisin kello
8?16.
Toinen autoista on on
ajossa ympäri vuorokauden, mutta välitön valmius
päättyy arkisin iltakahdeksalta, jonka jälkeen nouda-
tetaan 15 minuutin varallaoloaikaa. Varallaoloaikaa
noudatetaan myös viikonloppuisin.
15 minuutin varallaoloaika vaihtelee Varsinais-Suomessa kunnittain. Tässä yhteydessä tulee myös
tehdä maankäyttö- ja rakennuslain
sekä -asetuksen mukaiset riittävät
selvitykset hankkeen keskeistä vaikutuksista, Lillunen kertoo.
KOLME NEL JÄSTÄ suunnitellusta
voimalasta sijoittuu pohjavesialueelle. Tuulimyllyt sijaitsisivat pääosin
pohjavesialueella, jossa on käytännössä kielletty kaikki muu paitsi
metsätalous. Alkoholilla
ei ollut osuutta tapahtumaan.
Viljaa paloi
ORIPÄÄ Kuivurin siilossa
syttyi tulipalo Myllykyläntiellä Oripäässä lauantaina
iltapäivällä. Tuulen voimakkuutta mitataan noin vuoden verran.
Birr arvioi Oripäänkankaan soveltuvan hyvin tuulivoimatuotantoon.
. Moottoripyörä ajautui tien vasemmanpuoleiseen ojaan
ja metsään. Loimaan ja
Oripään alueella tarjousta
on pyydetty yhdestä ambulanssiyksiköstä. 5
Nordea Pankki Suomi Oyj
Tiistaina 8. Tarjouksen
on jättänyt kuusi yritystä.
Liikelaitos on pyytänyt
Loimaan tapauksessa yksityisiltä sairaankuljetusyrityksiltä tarjousta sekä ambulanssien ympärivuorokautisesta välittömästä valmiudesta että valmiudes-
ta, joka sisältää 15 minuutin varallaoloajan viikonloppuisin perjantai-illasta
maanantaiaamuun sekä arkisin iltakahdeksan ja aamukahdeksan välisenä aikana.
VÄLITÖN VALMIUS tarkoittaa sitä, että ambulanssi
lähtee kohteeseen välittömästi hälytyksen saatuaan.
Varallaololla taas tarkoite-
taan sitä, että ensihoitoparin on oltava ambulanssissa viimeistään 15 minuutin
kuluttua siitä, kun he ovat
vastaanottaneet hälytyksen.
Välitön valmius on Iirolan mukaan kalliimpaa
kuin varallaolo. Huoltoteiden
rakentaminen alkaa ensi kevään ja
kesän aikana.
Yhtiö on asentanut Oripäänkankaalle tuulenmittausmaston, jolla
kerätään tietoa tuulen voimakkuuksista. Toivotaan, että päätös
saadaan tehdyksi, ensihoidon ylilääkäri Timo Iirola toteaa.
Liikelaitos on kilpailuttanut ensihoitopalvelut Varsinais-Suomessa. Loukkaantuneet kuljetettiin ambulanssilla Tyksiin saamaan
ensiapua. Kangas on hyvällä korkeudella,
eikä sähköasema ole kaukana, hän
luettelee ja arvioi tuulipuistosta olevan vähemmän haittaa esimerkiksi linnuille ja mökkiläisille kuin vastaavilla paikoilla meren rannalla.
YKSI TUULIMYLLY tuottaa noin 8?9
miljoonaa kilowattia sähköä vuodessa riippuen tuulen määrästä.
Tuulivoimayhtiön investointi
maksaa noin 16 miljoonaa euroa.
Tällä hetkellä alueen ensihoitopalvelut hoitaa Loimaan Ambulanssi Oy. Muun
muassa facebookiin perustettu sivusto ?Tappovarttia vastaan. Tuulimyllyjen lavat nousevat
200 metrin korkeuteen, investoinnin
hinta 16 miljoonaan euroon
Oripää
Lari Kiviranta
Tuulivoiman suunnitteluyritys Infinergies Finland aikoo rakentaa neljä tuulivoimalaa Oripäänkankaalle
Pappisiin johtavan tien tuntumaan.
Tuulimyllyjen kokonaiskorkeus on
koneiston ja siipien kanssa noin 200
metriä, ja ne ovat teholtaan noin
kolme megawattia.
Tuulivoimaloiden ohella yhtiö
kaavailee rakentavansa Oripäänkankaalle huoltoteitä ja maakaapeloitua sähkönsiirtoa Fortumin sähköasemalle.
Toimitusjohtaja Erwin Birr arvioi tuulivoimaloiden olevan valmiina mahdollisesti ensi vuoden lopulla tai keväällä 2015, jos hanke etenee suunnitellusti.
. lokakuuta 2013
UUTISET
Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat
24 h/vrk (pvm/mpm) 0200 3000
Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat
ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 2121
nordea.?
Ensihoitopalvelujen
taso selviää huomenna
. Jätämme tämän vuoden aikana Oripään kunnalle rakennuslupahakemuksen. Ensi vuonna aloittava kenttäjohtoyksikkö saattaa parantaa ensihoidon palveluja
SANNE-MARI LAAKSONEN
Loimaan ensihoitopalvelut hoitaa nyt
Loimaan Ambulanssi Oy.
Sairaanhoitaja Juuso Oksman kertoo,
että ambulanssi ei ole
välittömässä
valmiudessa
ympärivuorokautisesti. Yva tarvitaan, kun tuulivoimaloiden määrä on vähintään kymmenen tai kokonaisteho vähintään 30
megawattia. Moottoripyörä
vaurioitui.
Onnettomuus tapahtui Säkyläntiellä Virttaalla,
kun kuljettaja menetti ohitustilanteessa moottoripyöränsä hallinnan. Lähin asuinrakennus on
noin 770 metrin ja loma-asunto
noin 650 metrin etäisyydellä lähimmästä tuulivoimalasta.
Oripään tekninen johtaja Pekka
Paju kertoo kunnan suhtautuvan
tuulivoimapuistoon erittäin myötämielisesti. Yksityisiltä sairaankuljetusyrityksiltä on nyt pyydetty tarjous yhdestä ambulanssista, mutta Loimaan
alueella palvelee myös ensi
vuonna kaksi ambulanssia.
Toinen ambulansseista on
sairaanhoitopiirin kenttäjohtoyksikön auto, joka on
välittömässä valmiudessa
ympäri vuorokauden, Iirola selvittää.
Yva-menettelyä ei
nähty tarpeellisena
Oripää
Lari Kiviranta
Varsinais-Suomen Ely-keskus on
päättänyt, ettei Oripäänkankaan
tuulivoimaloiden rakentamisessa
tarvitse soveltaa ympäristövaikutusten arviointi- eli yva-menettelyä.
Ylitarkastaja Anu Lillunen kertoo Elyn katsoneen, etteivät hankkeen Oripäänkankaalle aiheuttamat luonto-, maisema-, melu- tai
varjostusvaikutukset ole laadultaan
tai laajuudeltaan niin merkittäviä,
että menettely olisi tarpeen.
. Lisäksi hän aiheutti vahinkoa heittelemällä olutpulloja liikkeen sisällä.
Mies oli päihteiden vaikutuksen alaisena. Sen jälkeen hoi-
damme rahoituksen ja tilaamme
myllyt, joiden toimitusaika on noin
yhdeksän kuukautta. Käytössä
on yöaikaan
ja viikonloppuisin 15 minuutin varallaoloaika.
Loimaan seutu
Sanne-Mari Laaksonen
Se, miten Loimaan ja kahdeksan muun varsinaissuomalaisen alueen ensihoitopalvelut järjestetään vuoden 2014 alusta alkaen selviää keskiviikkona.
Sairaanhoitopiirin ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunnan
on tarkoitus päättää asiasta ylimääräisessä kokouksessa huomenna.
. Etäisyys muuhun asutukseen on riittävän suuri.
Hankkeesta on tehty ympäristöselvitys, joka sisältää muun muassa melu- ja varjostusmallinnukset.
Infinergies Finlandin mukaan mallinnukset osoittavat, että voimaloiden vaikutukset lähialueen asutukselle pysyvät tuulivoimarakentamisen ohjearvojen rajoissa.
Kaksi
loukkaantui
ulosajossa
LOIMAA Moottoripyörää
ajanut paikkakuntalainen
mies ja hänen kyydissä ollut vaimonsa loukkaantuivat Alastarolla perjantaiiltapäivällä tapahtuneessa ulosajossa. Pienemmissä hankkeissa yva voidaan edellyttää, jos hanke
aiheuttaa yva-kokoluokan hankkeisiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.
Oripäänkankaan tuulivoimahankkeessa tehdään seuraavaksi
suunnittelutarveratkaisu, jonka lisäksi tarvitaan muun muassa rakennuslupa jokaiselle voimalalle.
. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti hänet poliisin säilytystiloihin rauhoittumaan.
Lisää
hidastetta
Koulutielle
ORIPÄÄ rakennuttaa uuden hidasteen Koulutielle.
Koulutielle aiemmin
tehtyjen hidasteiden rakentamisen jälkeen Koulukujan rivitalojen ja liikuntahallin liikenne on paikoin siirtynyt hidasteettomalle tulotielle, joten tekninen lautakunta näki aiheelliseksi teettää hidasteen myös tälle pätkälle.
Auto ja peura
törmäsivät
LOIMAA Henkilöauto ja
peura törmäsivät Kanteenmaantiellä lauantaina iltapäivällä.
Auto vaurioitui ja peura kuoli.. Pelastuslaitos
tyhjensi siilon ja sammutti
palavan viljan.
Palo ei ollut vaarassa levitä eikä aiheuttanut henkilövahinkoja.
Olutvaras
riehui
LOIMAA Paikkakuntalainen mies näpisti olutta
lauantai-illalla Hirvikoskella sijaitsevasta liikkeestä. Hänen mukaansa voimaloista ei ole haittaa asutukselle.
Ehkä voisimme ajatella optimisesti amerikkalaisen kirjailijan Elmer
Lettermanin (1897?1982) tapaan, että onni syntyy, kun valmistelu kohtaa mahdollisuuden. Loimaalle perustettu
kestovaippalainaamo vuokraa
vaippapaketin kahdeksi viikoksi
Loimaa
Kiti Salonen
Kestovaippalainaamo tarjoaa helpotusta kestovaippailun
aloittamiseen ja erilaisten kestovaippojen vertailuun. Märäksi jäävän kestovaipan käyttäminen voi auttaa yökastelusta
eroon pääsemiseen.
. Kestovaippailija voi pärjätä 30 vaipalla. Muita kokoja löytyy Tampereen, Turun ja Forssan vaippalainaamoista. Silti kestovappailijat pyrkivät yleensä vaippojen käytöstä nopeasti eroon. Koko maassa vähennys on ollut voimassa vuodesta 2001 lähtien.
KOTITALOUSVÄHENNYKSEN
enimmäismäärä vuonna 2013
on 2 000 euroa vuodessa. Muuta-
mia malleja myydään marketeissakin.
. Esikoinen oli osakestoilija, mutta nuorimmainen ei ole
käyttänyt kertakäyttövaippoja
kertaakaan.
Perheen äidin mukaan kestovaippojen käyttö ei ole arjessa sen hankalampaa kuin
kertakäyttöistenkään. Pakkauksen erikankaisia, -mallisia
ja -merkkisiä vaippoja kokeilemalla selviää, millaiset kestovaipat sopivat parhaiten omalle lapselle, kotiinsa Loimaalle kestovaippalainaamon perustanut Salla Isosaari kertoo.
Alkuvaiheessa Kestovaippayhdistyksen alaisesta lainaamosta on mahdollista vuokrata S-koon paketti, jonka vaipat
on suunnattu alle kahdeksankiloisille vauvoille.
. Tämän lehden
Kopeissa on paheksuttu sitä, miten koulukuljetusten suunnittelu on annettu ulkoloimaalaiselle(!) konsulttiyritykselle.
Kopeissa tiedetään, että myös sote-palvelujen uudistaminen menee metsään paikallisia olosuhteita ymmärtämättömien
konsulttien vuoksi.
Konsultointia kohtaan osoitettu epäluulo on samanaikaisesti sekä ymmärrettävää että huolestuttavaa. Vähennystä saa vain työn osuudesta, ei esimerkiksi materiaaleista.
Veronmaksajat
www.veronmaksajat.fi. Viisikuukautinen
Laurikin käy jo potalla opettelemassa.
Isosaari muistuttaa, ettei
kestovaippailua tarvitse aloittaa heti lapsen synnyttyä; kestovaippailijaksi voi siirtyä koska tahansa. Vaippalainaajana saan itse ilon puljata vaippojen kanssa ja levittää eteenpäin kestovaippojen ilosanomaa. Kestovaipan tekeminen
itse ei ole sekään suuri vaiva.
Omansa saa takaisin, kun myy
tarpeettomiksi jääneet kestovaipat eteenpäin.
Isosaari myöntää nauraen
hieman hurahtaneensa kestovaippojen kankaisiin. Vaippakone pyörii Isosaarella joka
toinen päivä.
Kestovaippojen imuosat
päätyvät aina käytön jälkeen
pyykkiin. Suomessa tähän on hyvät mahdollisuudet, sillä sijoittuuhan suomalainen hallinto toistuvasti
kansainvälisissä vertailuissa kärkisijoille.
Harri Jalonen
Kirjoittaja on kruununkorkkeja keräilevä
filosofian tohtori Turun
ammattikorkeakoulussa.
Kestoilu tutuksi
lainavaipoilla
. Paketti vuokrataan viiden euron
Laurin kestovaippa vaihdetaan
noin kolmen tunnin välein.
maksua ja 20 euron panttia vastaan. Pantti palautetaan asiakkaalle laina-ajan päätyttyä.
Tavallisesti laina-aika on kaksi viikkoa, mutta jos varauksia
ei ole, voi pakettia pitää kauemminkin.
Tuotto, joka vuokramaksuista kertyy, käytetään uusien lainaamovaippojen hankintaan.
. Miksi asioista päättäminen on
niin vaikeaa. Demokratialla on hintansa.
Konsulttien ja virkamiesten kohtelu muistuttaa kiihottamista kansanryhmää vastaan. Tiettävästi myös Loimaan kaupungissa
on turvauduttu konsultteihin näistä syistä. Tiistaina 8. Yksittäiset asiat yhdistetään
toisiinsa ja johtopäätös on varma: väärin
laskettu ja selvitetty, sillä tulos on ristiriidassa arkikokemukseni kanssa!
Konsultteja tarvitaan selvittämään asiaa, johon halutaan ulkopuolinen näkökulma tai johon organisaation oma osaaminen ei riitä. Kirppisten lisäksi kestovaippoja voi
ostaa verkkokaupoista ja lastentarvikeliikkeistä. Joillekin
kestovaipat tarjoavat avun vielä lähellä kouluikääkin. Lauri, 5 kk, on täyskestoilija, mutta yhtä hyvin kestovaippoja voi käyttää kertakäyttövaippojen rinnalla, vaikka vain yhden päivässä.
lu välttämättä kuin sata euroa,
jos käyttää pelkkiä villahousuja ja harsoja.
Edullisimmin kestovaipat
saa hankittua käytettyinä. Ei kestoilun tarvitse olla aina täyskestoilua.
Kestovaippoja voi käyttää vaikka vain yhden päivässä.
VEROVINKKI
Tiesitkö kotitalousvähennyksestä, että?
Vuonna 2011 kotitalousvähennystä sai yhteensä 401 613 henkilöä. Joskus konsulttien tehtävänä on esittää ratkaisuja, joiden esittäminen organisaation oman väen toimesta arvioidaan poliittisesti liian herkäksi. Vuonna 2002 vähennyksen saajia oli vajaa 90 000 ja
vähennyksen määrä yhteensä
42,5 miljoonaa euroa (lähde:
Verohallinto).
Kotitalousvähennys otettiin
kokeiluluontoisesti käyttöön
syksyllä 1997 silloisissa EteläSuomen, Oulun ja Lapin lääneissä. Väite on Hanna
Kuuselan ja Matti Ylösen (2013) kirjasta
Konsulttidemokratia. Irrallisille kuoriosille
ja villahousuille riittää useimmiten pelkkä tuuletus.
. Konsulttiin turvautuminen
kertoo monen kansalaisen mielestä asiantuntemattomuudesta tai laiskuudesta.
Epäilemättä joskus aiheestakin.
HUOLESTUTTAVAA epäluulo on siksi, et-
tä monissa viranhaltijatehtävissä vaadittavan asiantuntijuuden ala kasvaa kuntien tehtävien laajetessa ja monimutkaistuessa.
Yhdenlaisen kuvan julkisen sektorin
tehtäväkentän monimutkaisuudesta saa
Osmo Soininvaaran (2010) kirjasta Satakomitea . Loimaallekin
voidaan hankkia lisää kokoja,
mikäli niille on kysyntää.
Isosaari vinkkaa, että parhaiten kestovaippapaketin
vuokraus onnistuu ottamalla häneen yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostitse. Värikkäitä vaippakuoseja on vaikea vastustaa . lastenkaan.
. Hallitus on esittänyt, että
vähennyksen enimmäismäärää nostetaan 400 eurolla eli
2 000 eurosta 2 400 euroon vuoden 2014 alussa.
Vähennystä saa tavanomaisesta kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöstä, kunnossapito- ja perusparannustyöstä sekä tieto-
tekniikan asennus- ja neuvontapalveluista.
Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. On laskettu, että yksi lapsi kuluttaa noin 4 500?5 000
kertakäyttövaippaa. Vaippalainaukseen kuuluu opastus.
Kerron mielelläni, miten kestovaippailussa pääsee alkuun.
Isosaaren perheessä vaippakone pyörii joka toinen päivä
Loimaa
Kiti Salonen
Kolmilapsisessa Isosaaren perheessä kestovaippojen käytöstä on kokemusta neljän vuoden ajalta, esikoisen syntymästä asti.
. Vuo-
tuinen omavastuu on 100 euroa. Roskakorin sijaan kestovaipat pudotetaan pyykkikoneeseen. Vanhimmat poikani oppivat kuiviksi
2-vuotiaina. Kumpikaan ei ole erityisen noloa.
YKSITTÄISTAPAUKSISTA yleistäminen on
älyllistä epärehellisyyttä. lokakuuta 2013
6
TÄLTÄ SIVULTA Konsultteja tarvitaan selvittämään asiaa, johon halutaan ulkopuolinen
näkökulma tai johon organisaation oma
osaaminen ei riitä.
KULUTTAJA
02 588 8020
KITI SALONEN
KIRJOITTAJAVIERAS
Konsultointi
ei ole rikos
Hallinto elää omaa elämäänsä ja siirtää vastuuta konsulteille. Ne tulevat
maksamaan vähintään 700 euroa. Pakettiin kuuluu parikymmentä erilaista kestovaippaa
sekä pesuainetta ja sappisaippuaa tahranpoistoon. Olen jäänyt kestovaippailijan tielle aika rankasti, Salla
Isosaari naurahtaa.
. Lainaamosta vuokrattava kestovaippapaketti sisältää kaiken
tarpeellisen kahden viikon mittaiseen kestovaippakokeiluun.
. Soininvaara havainnollistaa
monimutkaisuutta laskemalla, että pelkästään Kansaneläkelaitos hallinnoi 148
erinimistä etuisuutta, joista saadaan periaatteessa 10 878 kahden etuisuuden ja
500 000 kolmen etuisuuden välistä yhdistelmää.
Aina monimutkaisuudenkaan hallitseminen ei auta, sillä mielensä pahoittaneella ja aktiivisella kuntalaisella on kosolti lain sallimia keinoja tukahduttaa
kuntakoneiston toimintaa. Kestovaippoja voi käyttää
oman jaksamisen ja tykkäämisen mukaan. Kestovaippailun
kokeileminen voi tulla ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin,
jos kertakäyttövaipat alkavat
ärsyttää lapsen ihoa. Vähennystä myönnettiin
yhteensä 476,5 miljoonaa euroa. Kaikki virkamiehet eivät ole laiskoja, eivätkä kaikki konsultit ahneita. Lapset tykkäävät, kun saavat valita itse, minkä värinen vaippa milloinkin laitetaan. Virkamiehen odotetaan olevan alansa hallitseva asiantuntija. Rahaakaan ei ku-
Kestovaippalainaamon perustaneen Salla Isosaaren perheessä
kestovaippoja on käytetty kaikilla perheen kolmella lapsella. Ilkeät konsultit ovat
löytäneet myös Loimaalle. Ymmärrettävää
siksi, että kuntalain mukaan asioista päätetään kunnan toimielimissä virkavastuulla toimivan viranhaltijan esittelystä
Valaisimia uusitaan samalla summalla
myös ensi ja sitä seuraavana vuonna.
Asfaltointeihin on varattu 30 000 euroa. Maahumala soveltuu
erinomaisesti maustamaan kesävihannesruokia
kuten uusia perunoita. Voikukkaa muistuttavaa pukinparran nuoria
versoja voi käyttää parsan
tavoin. Näissä vähän arvostusta saaneissa kasveissa on
usein paljon vitamiineja ja
mineraaleja sekä lääkinnällisiä vaikutuksia.
. Esimerkiksi seittitakiaista käytetään parsan ja
mustajuuren tavoin ruokana. lokakuuta 2013
MARIANNE ROVIO
Moni kärähti
sunnuntaina
LOIMAALLA oli sunnuntaina liikkeellä useampia rattijuoppoja. Sen on todettu
edistävän suolen toimintaa
ja ulkoisesti se sopii haavoille ja ihottumiin.
TUTTUA VOIKUKKAA Lehtonen suosittelee maistelemaan jo kerätessä, sillä sen
maku saattaa vaihdella kasvupaikan mukaan.
. Lisäksi sitä on käytetty muun
muassa öljyissä, juomissa
ja yskänlääkkeenä.
Suomen luonto on varsinainen luonnonantimien
aarreaitta.
. Voikukkaa voi käyttää
raakana tai kypsänä. Villivihannekset ovat
voimakkaamman makuisia
kuin viljellyt vihannekset.
Joskus voi tulla huteja, mutta siitä ei kannata lannistua,
vaan kannattaa jatkaa kokeilemista, Lehtonen kannustaa.
Villivihanneksia on heikosti tarjolla kaupallisessa
myynnissä. Osa kuljettajista
oli jo ennestään ilman ajokorttia, joten heidän osaltaan poliisin tutkinnassa on
myös kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.
Autolla Vesikoskenkadulta illalla liikkeelle lähtenyt rattijuoppo törmäsi pysäköitynä olleeseen henkilöautoon, johon tuli pieni vaurio.
Humalassa autoillut loimaalainen mies puhalsi 2,6
promillea. Suosittelen maustamaan ja maistelemaan rohkeasti. Hänellä ei ollut
voimassaolevaa ajokorttia.
Henkilöautolla
illalla Melliläntiellä Mellilässä
ajanut loimaalainen mies
jäi poliisipartion pysäyttämäksi. Asfaltoitavat kohteet ovat avoinna.. 7
Tiistaina 8. Tapauksia tutkitaan törkeinä rattijuopumuksina. Perunamaata peratessa törmää usein pihatähtimöön eli vesiheinään. Se
Nokkos-maahumala-saksankirveli-minttusimaa, olkaa hyvät!
myös parantaa verta ja edistää maksan toimintaa.
Suolaheiniä Lehtonen
kutsuu pohjoisen sitruunaksi niiden kirpeän maun
ja c-vitamiinipitoisuuden
vuoksi. Osmankäävin juurista löytyy paljon ravinneaineita. Alueelle on
tarkoitus tehdä tietä, vesijohtoja ja viemäreitä.
Kössin alueen viemärilinjan rakentamiseen kohdennetaan 70 000 euroa ensi
vuodelle. Tämä maultaan
mieto ja rapea kasvi sisältää runsaasti vitamiineja ja
mineraaleja. Salaatteihin suolaheinät tuovat piristävän
maun.
Maahumala puolestaan
on raikkaanmakuinen yrtti, josta löytyy mintun, timjamin ja mustaherukan makua.
. Lopun
kasvista voi jättää peruna-
LOIMAA Joukko kaupunginvaltuutettuja yli puoluerajojen ehdottaa, että kaupungin kuluvan vuoden talousarvio avataan omaishoidontuen osalta ja valtuustolle varataan mahdollisuus
myöntää omaishoidontukeen lisämääräraha.
Kuluvan vuoden budjetissa varattiin tukeen
700 000 euroa.
. Jo keväällä uusille tuen
kriteerit täyttäville ei tukea
enää voitu myöntää talousarvioon varatun määrärahan
loputtua, valtuutettu Antti
Hirvelä (ps./sit.) perustelee.
. Palvelutalo valmistuu ja
menee maksuun ensi vuonna, tekninen johtaja Pekka
Paju summaa.
Oripää varautuu investoinneissaan huomattavalla summalla viemäriverkoston laajentamiseen.
Liedossa, Aurassa, Pöytyällä ja Oripäässä kulkevan
siirtoviemärin rakentamiseen on varattu ensi vuodel-
le 180 000 euroa ja 400 000
euroa vuodelle 2015.
Korven alueen kunnallistekniikan rakentamiseen varattiin ensi vuodelle 115 000 euroa. Siitä
voi nyppiä versojen yläosat
ja lisätä salaattiin tai käyttää pinaatin tavoin. Myös
siinä on paljon vitamiineja ja lisäksi siinä on muun
muassa inuliinia, joka nostaa hitaasti verensokeria. Sellaisia omaishoitajia, joiden kohdalla kriteerit
täyttyivät, mutta joille määrärahan loppumisen vuoksi
tukea ei ole voitu myöntää,
oli heinäkuussa 15.
Hirvelä ja muut valtuutetut katsovat heidän joutuneen eriarvoiseen asemaan.
. Moni on kysynyt minulta kuusenkerkkäsiirapin reseptiä.
Oripää
Lari Kiviranta
Oripään tekninen lautakunta hyväksyi osaltaan toimialansa investoinnit vuosille
2014?2016.
Ensi vuoden merkittävin
menokohde on palvelutalon
laajennus ja peruskorjaus,
joka on kokonaisuudessaan
noin 1,7 miljoonaa euroa.
. Alue sijaitsee keskustan ja Virtorin välillä.
Oripäässä on tänä vuonna vaihdettu tievalaisimia
uusiin energiatehokkaampiin lamppuihin 30 000 euron edestä. Heidän saattamisensa tasa-arvoiseen asemaan
vaatii asiantuntijan arvion
mukaan 25 000 euron luokkaa olevan lisämäärärahan
kuluvan vuoden talousarvioon, Hirvelä esittää.
Yksityisteiden
avustukset tulossa
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaupunki maksaa yksityisteiden kunnossapitoavustukset tiekunnille tämän
kuun aikana.
Tiekunnille kesällä lähetetyssä saatekirjeessä luvattiin avustusten tulevan
tiekuntien tileille syyskuun
loppuun mennessä.
Mittausteknikko Esa Kosonen kertoo, että avustukset pyritään maksamaan
tiekunnille mahdollisimman pian, mutta hän ei lupaa tarkkaa eräpäivää.
Hänen mukaansa maksujen myöhästymiseen on
vaikuttanut lomautuksista
aiheutunut teknisen toimen
lyhennetty työviikko ja se,
että avustuksia käsittelevä
henkilö on vaihtunut.
Kosonen sanoo, että
avustuksien maksusta on
ehtinyt tulla muutama tiedustelu kaupungille.
Rahaa viemäreihin
Hilkka Koivisto huomasi Päivi Lehtosen luennon jälkeen, että omasta puutarhasta löytyy monenlaisia villivihanneksia.
maalle, koska se pitää maata kosteana. Se lisää vastustuskykyä
ja ulkoisesti sitä käytetään
ihovaivoihin.
. Luonnosta kerättyjä villivihanneksia on mielenkiintoista yhdistellä ruokiin. Hänellä ei myöskään
ollut voimassaolevaa ajokorttia.
Poliisipartio pysäytti iltapäivällä Hirvikoskentiellä mopolla ajaneen paikkakuntalaisen miehen, joka
puhalsi 1,52 promillea.
Lisää rahaa omaishoidon tukeen
Päivi Lehtonen tarjosi Sarassa villivihanneksista valmistettuja ruokia kuten kesäkurpitsakakkoa sekä nokkos-maahumala-saksankirveli-minttusimaa.
Villit hulttiot ovat
terveellistä syötävää
Loimaa/Puujalkala
Marianne Rovio
Villivihannekset ovat Välimeren keittiössä klassikkoruokaa, mutta suomalaisessa keittiössä ne eivät ole vielä kovin tuttuja.
Kasvi- ja sieniekologi sekä ravintolakokki Päivi Lehtonen suosittelee tutustumaan kotipuutarhan villeihin hulttioihin eli rikkaruohoina tunnettuihin villivihanneksiin paikallisina ja
sesonkimakuisina ruoka-aineina. Monet kokit ovat innostuneet tästä todella paljon. Retkellä lähiluontoon jokamiehen oikeuksiin nojaten tai oman
puutarhan siistimisessä
voi tulla vastaan monta
ruoanlaittoon soveltuvaa
kasvia.
. Hän puhalsi 1,87
promillea.
Vesikoskenkadulla illansuussa henkilöautolla liikkeellä ollut loimaalainen
mies puhalsi 1,59 promillea
Hakkuri Vladimir Cedic kyllä takoo pisteitä, mutta vastapainoksi hänelle tulee vielä liikaa
virheitä.
Perjantaina Aivars Petrusevics oli tehokas, mutta sunnuntaina valmentaja
Ville Kakko otti latvialaisen
pois kentältä jo avauserässä
tehottomuuden ja heikon
vastaanoton johdosta. Jani Niskakangas vaihdettiin sunnuntaina pois toisessa erässä,
ja tilalle tullut Henri Rajala toi asennetta ja taisteluilmettä. KTP:n
Sefton Barrettin virhetili
täyttyi hänen rikkoessaan
Ville Mäkäläistä (15/7/2).
Hän hermostui ja räyhäsi
itselleen vielä teknisen virheen. Pielavedellä niitä kirjattiin 16 ja Loimaalla
peräti 19. Mäkäläinen ja Mikko
Koivisto (17/3/6/1r) heittivät vapariviivalta Biisonien
johdoksi 11 pistettä. Serbialaisessa on
potentiaalia, mutta sen kaivaminen esiin on nyt Kakon
ykköstehtävä. Kuudetta kautta Hurrikaania
valmentavan Kakon mu-
kaan alkanut viikko käytetään kovaan harjoitteluun.
Seuraava koitos on tuleva viikonloppu, jolloin pelataan Suomen cupia. Ville Mäkäläinen kertoo odottavansa malttamattomana tulevia Euro-pelejä.
. Tästä
vieraat eivät enää toenneet.
Bisonsin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla. Hawkins näytti epäilijöilleen, et-
tä on jättänyt loukkaantumiset taakseen.
SEURAAVAKSI Biisonien
karavaani suuntaa Lahteen
tarkistamaan uutuuttaan
kiiltelevän urheiluhallin.
Namika pisti avausottelussaan yhden mitalisuosikin
Kauhajoen Karhun todella
tiukoille häviten vain kahdella pisteellä siitäkin huolimatta, että Lahden takamiehen Ilkka Vuoren kausi
päättyi loukkaantumiseen
ennen kuin se alkoikaan.
Vaikka Lahtea onkin
veikkailtu yhdeksi liigan
heikoimmista joukkueista,
osoitti se Karhua vastaan,
ettei sitä kannata aliarvioida. Seuraavaksi
fokuksessamme on
Lahti keskiviikkona.
Hallitseva mestari Nilan Bisons mittasi viime kauden
finaalivastuksensa KTP:n
tason lauantaisessa kauden
avauksessa. Näillä lukemilla
annetaan vastustajalle liikaa ilmaisia pisteitä.
Joukkueesta ei vielä ole
löytynyt pelillistä johtajaa, joka pystyisi kannattelemaan joukkuetta vaikeina hetkinä. Onhan se kiva tietää
Eurocup-vastustajat, mutta
mennään yksi asia kerrallaan.
Seuraavaksi fokuksessamme
on Lahti keskiviikkona.
Videolla
esimerkiksi
mestaruusviirin paljastaminen.
EO i
V I D anlehti.f
ima
www
.lo. Mielenkiintoa lisää se, että
lauantaina pelataan Hurrikaanin ja Loimaan
Jankon välinen cup-koitos.
Hurrikaanille voitto ja tappio
JUUSO RIPONIEMI
Lentopallo
Valtteri Arra
EO i
V I D anlehti.f
ima
Sampo?Hurrikaani 2?3
(23?25, 25?21, 25?27, 25?23,
11?15).
Hurrikaani- Etta 2?3
(23?25, 21?25, 25?9, 25?22,
14?16).
Hurrikaanin alkanut liigakausi Mestaruusliigassa on
tuottanut voiton ja tappion. Joukkueet tu-
levat Venäjältä, Serbiasta,
Liettuasta, Kreikasta ja Turkista. Valmentaja Greg Gibson
vakuuttaakin, etteivät loimaalaiset ota yhtään voittoa
itsestäänselvyytenä.
Bisons sai tietää lauantaina tulevat Eurocup-vastustajansa. Tiistaina 8. Pallo ei
tahtonut millään kuolla laidasta, vaikka vastaanotto
antoikin mahdollisuuden
monipuoliseen pelaamiseen. Bisons jatkoi
siitä, mihin kauden lopuksi jäi ja voitti Kotkan.
Ottelu oli varsin tasainen
kautta linjan. Täl-
www
.lo
Antti Poikela nousi mättäämään pelivälinettä parkettiin.
lä hetkellä joukkueessa ei
ole sellaista pelaajaa, johon
Petteri Penttinen voisi luottaa. Suurimmiksi tähdiksi nousivat Tuukka Kotti
(13/11/1/1r/1t), Koivisto,
Mäkäläinen ja Justin Hawkins (13/7/2t). Mielenkiintoa cup- tapahtumaa
kohtaan lisää se, että lauantaina pelataan Hurrikaanin
ja Loimaan Jankon välinen
cup-koitos. Välillä niistä
nähdään viitteitä, mutta varsinkin Sampoa vastaan mies
tuhri iskulyöntejä tyhjältä
verkolta pitkiksi ja leveiksi.
ONGELMIA on myös toimivan kuusikon löytämisessä.
Sunnuntaina Antti Poikela oli joukkueen paras 19
pisteellä, mutta toisen laiturin paikkaa Kakko joutui
vaihtelemaan. Yhteistyö Cedicin kanssa ei ole vielä selkäytimessä
ja pelaaminen on vielä hakemista. Molemmat
joukkueet pelasivat yllättävän hyvää ja vauhdikasta koripalloa ottaen huomioon, että kumpikaan joukkue ei ole vielä ehtynyt treenaamaan yhdessä kovinkaan pitkään.
Tasainen peli ratkesi vasta viimeisessä erässä. Koivisto ja
Mäkäläinen tekivät eniten
pisteitä Biisoneista eivätkä
tyytyneet vain heittämään
kaukaa vaan ottivat myös
rohkeita ajoja korille. Voittaja jatkaa
sunnuntaina pelejä otteluparin Loimu?Korson Veto
voittajaa vastaan.
KTP kaatui finaaliuusinnassa
Koripallo
Jesse Kojo
Nilan Bisons?KTP-Basket
77?68 (32?29)
. Kotti
hurmasi levypallopelaamisellaan ottaen kahdeksan
hyökkäyslevypalloa. Ihmeisiin Rajalakaan ei kyennyt, mutta kentälle tulon myötä koko jouk-
kue kasvoi muutaman sentin pituutta.
Jesse Mäntylän pelaaminen on viime vuoteen verrattuna mennyt pari askelta
parempaan suuntaan. lokakuuta 2013
8
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi
URHEILU
TÄLTÄ SIVULTA Viikonloppuna pelataan
Suomen cupia. Mäntylä ottaa nyt kentällä vastuuta aivan eri tavalla ja kova kesätreeni on parantanut
terrierimäisen pelaajan fysiikkaa, joka mahdollistaa
paremman liikkumisen ja
reagoimisen jatkopallopelaamiseen.
Iso askel on kesän ja syksyn aikana on ollut torjuntapelaamisen tiivistyminen.
Pielavedellä joukkue nappasi viiteen erään 23 torjuntaa ja Loimaalla määrä oli 16.
ETTA-PELIN jälkeen Kakko
oli hyvin niukkasanainen,
ja kaikesta näki, että miestä harmitti kotitappio. Toivottavasti saamme Suomen
vanhimman sisäpelipyhätön täyteen, Mäkäläinen
muotoili.
Vaikka lähenevät Eurocup-koettelemukset varmasti kummittelevat joukkueen mielessä, Gibson vakuuttaa, ettei se vaikuta Korisliiga-peleihin.
. Samalla suoria hyökkäysvirheitä tuli aivan liian paljon. Hienoja pelejä on tulossa, odotan innolla. Perjantaina Hurrikaani
kukisti vierasottelussa Pielavedellä paikallisen Sampon 3?2, ja sunnuntaina
Loimaalla Etta Oulusta oli
samoin lukemin parempi.
Hurrikaani paini molemmissa peleissä samojen ongelmien parissa
sisäänajo on vielä sen
verran kesken, että etäisyyksien
venyminen tarjosi vastustajalle
liikaa ylivoimahyökkäyksiä. Loimaan
kakkosketju Vuorinen-VirtaRuohomäki nousi vaihto vaihdolta kovemmalle tasolle ja painosti voimakkaasti, mutta Porin
Vänttinen karkasi onnekkaiden
pomppujen avustamalle kesken
kiivaimman myllytyksen Mörskyn ja Kauniston välistä vieden
vieraat ensimmäisen erän päätteeksi 2?5 johtoon.
Toisessa erässä vääntö jatkui
tasaisena, ja nousu näytti jo orastavan Väisäsen paukutettua tolppaan, mutta Karhu hiipi karkumatkalle maali maalilta.
Kolmannessa erässä Poson
kaksi kellosepän tarkkaa maalia toivat laihaa lohtua kotijoukkueelle neonvalojen pysähdyttyä
tulostaululla numeroihin 5?17.
PÄÄVALMENTAJA Markus Tuominen ei tuloksesta huolimatta
vaipunut synkkyyteen.
. Saksassa hävisin yli kahta sekuntia kilometrillä kärkeen ja nyt ero jäi alle sekuntiin.
Kisan edetessä sääolosuhteet reitillä
huononivat,
minkä vuoksi kuljettajien piti keskittyä tiellä pysymiseen entistäkin tarkemmin.
JUNIOREIDEN MM-kausi
päättyy loppukuussa ajettavaan Katalonian osakilpailuun. Kotijoukkueen johto oli ensierän lopulla hiuskarvan varassa
Lauri Levomäen laukauksen hipoessa oikeaa tolppaa.
TOISEN ERÄN alkajaisiksi Vilho Varho nousi oikeaa laitaa
voimakkaasti, antoi lättysyötön
keskelle, ja Santeri Poso sivalsi
kotijoukkueen ansaittuun johtoon. lokakuuta 2013
TIMO ANIS
Nieminen
kartutti MMkokemustaan
Ranskassa
RALLI Junioreiden MMluokkaan (Jwrc) osallistuva Niko-Pekka Nieminen
toi autonsa varmasti maaliin Ranskan MM-rallin vaikeissa olosuhteissa. Virheitä tuli ja varoin
liikaa. Samoin maalin edustan painimatsit Pori pystyi hyödyntämään
ja koukki pomppupallot sisään,
Tuominen sanoi.
Pojat jatkavat tappioista huolimatta rinta rottingilla seuraavaan turnaukseen, ja joukkueen
johto vakuuttaa Tuomisen työn
nauttivan täyttä luottamusta.
Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä.
LL, Saviseudun urheilullisin
Joel Hakenberg, Julia
Hakenberg
ja Joni Lehtonen heittivät
tarkasti.
MU:n nuoret heittivät
tarkasti tauluun
TIKANHEITTO Metsämaan Urheilijain (MU) nuorten joukkue saavutti hienosti kakkossijan tikanheiton
SM-joukkuekilpailuissa lauantaina
Jämsässä. osuneilla vedoillaan.
Toisen erän lopulla Loimaa
käänsi pelin täysin Uudenkaupungin päätyyn, mutta Poso,
Lehtonen ja Väisänen törmäsivät kukin vuorollaan Uudenkaupungin noiduttuun maalivahtiin,
kunnes Jeremias Koenkytön ohjaus Poson syöttöön tasoitti pelin. Siihen pääsi ensimmäisen
25 tikan kierroksen kahdeksan parasta joukkuetta. Pyörremyrskystä selvittiin yhden maalin takaajoasemalla.
Alun jännityksen jälkeen kotijoukkue heräsi sunnuntaiaamuun ja tasoitti Kalle Lehtosen
ruoskan puhuttua 11. Kotiintuomisina oli luokan yhdeksäs sija.
Sateet piiskasivat reittiä
jokaisena kisapäivänä. Muutamia tilanteita tosin tuli täydestä vauhdista.
Sen sai huomata myös
viimeistä MM-ralliaan ajanut lajin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sébastien Loeb, joka suistui
tieltä heti sunnuntaiaamun
alkajaisiksi.
Nieminen lasketteli kieli keskellä suuta ja pystyi
vaikeassa kelissä saavuttamaan luokkansa kärkeä.
. Kaikilla on monta kilpailukautta vielä nuorten sarjassa, joten mitaleita on odotettavissa vielä tulevinakin vuosina.
MU:n miehilläkin oli joukkue,
jonka tavoitteena oli edetä mies-
ten SM-joukkuekilpailun loppukilpailuun. Ajallisesti tämä oli jo paljon parempi kisa. Aika karmeassa kunnossa erikoiskokeet olivat.
Ajoin vasta ensimmäistä
ralliani tällaisessa kelissä.
Saksassa tiet olivat vain hieman kosteita. Mutta mitä isot edellä sitä
pienet perässä, ja maalin jälkeinen vaihto koitui kohtaloksi. 9
Tiistaina 8. Erän puolivälissä Pori käytti vapaalyönnin tehokkaasti hyväkseen siirtyen ensin 1?2 ja vain hetkeä myöhemmin 1?3 johtoon. Edes viimeisen minuutin rynnistys lopussa
ilman maalivahtia ei tuottanut
tulosta vaan vierasjoukkue vei
pisteet mukanaan.
KOTIJOUKKUEEN toinen peli oli
päivän aikana ärsytettyä Porin
Karhua vastaan. Lauantaina löytyi ryt-
mi ajamiseen ja ajat paranivat. Uusikaupunki siirtyi erän viime sekunneilla uudelleen johtoon, joten viimeinen erä aloitettiin numeroista 3?4.
Kolmannessa erässä Uudenkaupungin joukkue rummutti
useasti kohti kotijoukkeen maalia, mutta Ruohomäki maalillaan
kesti tulituksen.
Kolmannen erän puolivälissä vähälukuinen Uusikaupunki
alkoi väsyä, ja väsymys purkautui jäähyinä.
Loimaa ei pystynyt jäähyjä
hyödyntämään vaan laukaus toisensa jälkeen lipui ohi Uudenkaupungin maalin. Pori aloitti väkevästi ja pääsi johtoon, mutta Loimaa kuittasi Matias Tiaisen soololla välittömästi. Tavoite saavutettiin ja loppukilpailuun päästiin alkukilpailun sijoituksen ollessa juuri kahdeksas.
Alkukilpailussa joukkue jäi 35
pistettä edellisestä, mutta kuroi
loppukilpailussa hyvin eroa umpeen sen jäädessä kuitenkin kolmeen pisteeseen. Loimaan johtoa seurasi
myös vieraiden turhautumisjäähy. Niemisen tarkoituksena on katsastaa oma
ja haastajien iskukyky Espanjan auringon alla.
. Joukkue oli kuitenkin tyytyväinen kahdeksanteen
sijaansa, joka on SM-joukkuekilpailussa erittäin hyvä saavutus.
TULOSPÖRSSI
RATSASTUS Esteratsastusta, Ypäjä
Horse Show 27.?29.9. Tuloksia 29.9.
Luokka 8B, semifinaali 115 cm,
tyyliarvostelu ja -mestaruus 5-vuotiaille hevosille, hevosten hyppykyvyn ja ratsastettavuuden pisteytti
esteratsastaja Jessica Timgren, 21
lähti, 6 sijoittui: 1) Venla Keränen /
Dorette B Sipoo 23.6 pistettä, 1) Iitu Hurskainen / Chica Fino Askola 23.6 p, 6) Pinja Lilja / Leonnardo
Ypäjä 22.0 p.
Luokka 8A, semifinaali 100 cm,
tyyliarvostelu ja -mestaruus 4-vuo-
tiaille hevosille, hevosten hyppykyvyn ja ratsastettavuuden pisteytti esteratsastaja Jessica Timgren, 5
lähti, 2 sijoittui: 1) Essi Horttanainen / Big Lottery Kerava (Loimaa)
20.6 pistettä.
Luokka 108 B, 110 cm kahdessa vaiheessa Supreme Horse Care
Aluechampion 7/7 osakilpailu, 42
lähti, 11 sijoittui: 1) Mira Rantanen
/ Jingelbel van de Delthoeve Tampere 0-0/0.01, 1) Sofia Geay / Padishahh Lohja 0-0/21.54, 6) Annukka
Aalto / Kvinta Ypäjä 0-0/27.44.. Isolla lähtönumerolla liikkeellä olleille juniorisarjalaisille
tiet menivät kelvottomaan
kuntoon jo ensimmäiselle
ajokerralle.
. Espanjassa olisi tarkoitus kivuta tuloksissa ja ajaa
viiden nippuun.
PEKKA NIINIKOSKI
Karhu raateli ja
Lounatuuli riepotteli
SALIBANDY
Syysturnauksen
avausottelussa kohtasivat Loimaan Leisku ja Uudenkaupungin Salibandy.
Loimaan kannalta päivä alkoi
kylmän rannikkotuulen puhalluksella, kun Uusikaupunki painoi kotijoukkueen ahtaalle Loimaan pysyessä kyydissä ainoastaan Eetu Ruohomäen liimanäppien ansiosta. Perjantai meni penkin
alle. Saavutus on seuran kaikkien aikojen paras joukkuesijoitus
SM-tasolla.
Joukkueessa heittivät Julia Hakenberg, 12, Joel Hakenberg, 15, ja
Joni Lehtonen, 12. Tiainen oli kuitenkin liekeissä kaventaen eron
taas yhteen maaliin.
Pori oli terävämpi maalinedustalla ja kuokki takaisin kah-
den maalin johtonsa. Leiskun etsikkoaika jäi hyödyntämättä, ja vieraat pääsivät
pelin syrjään uudelleen kiinni nousten tasoihin, ja edelleen
johtoon ?postimerkkiin. Heikkilä maalissa torjui kaukovedot kuin marjat, mutta uuden pelisysteemimme ?risti-vitosen. minuutilla
P. 280 e.
Autotallin kippiovi tammea, siisti lev. P. . Toyota Hilux 2.4D vm.
2000, ml. 5200, H. 5 kpl lev.
1300, pit. 550 e. 0400 705 940.
kolasit vahvuuksilla Orisaarentien tuntumasta?
P. Kanttikone, lev. Vuokrata halutaan rivi-
talo iso yksiö tai kaksio
Yläne/Riihikoski. 0500
167075
?
Kuivaa sekaklapia
kotiintuotuna, 8 m³:n
kuorma. 050 383
8695.
. 60 cm. 0500 813
551.
2kpl yht. VW Bora 1.6 vm. klo
16.30 jälk. Rivitalo-osake 100 m²
175x14, urasyvyys n. P. Yhteydenotot
klo 16 jälkeen p. P. Paritalo
. Väri tumman
harmaa. Jätä sanojen väliin tyhjää.
. Tunturi sport vm.- 74-75. Työkaluja. Polttoaineen jakelumit-
. Loimaa
. Astianpesukone Miele
keittiöremontin johdosta.
H. Lietos
as. 050 340
5217 Loimaa.
Kuivaa koivu- ja
sekaklapia, kotiinkuljetus
tai nouto. 0400 534 894.
?
Myyd. Piikkiöläinen rotu. Seur. peräkärry kipitön, parip., hyvä.
Trakt. 044 301 5501
. Opel 2D Corsa 1,2 vm
vuklapia. Kuivaa laadukasta koi-
museorek. 1750, iso ja pieni
allas H. P. 0500 813 551.
P. 040 519
7289
Ilmoittaja
Julkaisupäivä
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. +v+s. 206tkm,
huollettu. 040 752
7264. 050
302 9793.
. Potkupyörä tuplapotku
nelipyöräinen. P.
050 544 0339 Olli.
. Hei-
näseipäitä. 050 328
5048
. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
MYYDÄÄN
. P. Katuvalaisimia varrella
88 m², 3
h+keittiö+autotalli, valm.
-11. P. Syyshinta 3.400 e, Säkylä. 1500,
p. Loimaa
puh. Vuokrataan tallipaikko-
ja Somerniemellä, valaistu
kenttä ja loistavat maastot. 300 e, Traktorin telikärry Volvosta, vetävä, h.
2500,- P. 050 382 5092
Alastaro.
. 044 0271088
. Kadonnut musta-ruskea-
raidallinen leikattu poikakissa Aurassa. Heinää ja pahnaa, ja
sinä joka olet kiinnostunut työskentelemään pikkutallissa, ota yhteyttä. 70 e/kpl. Kuivaa koivuklapia. P. P. 045
323 5310.
. Someron keskustassa
33 m² remontoitu yksiö.
Kiva keittiö, kph laat.
kokonaan, lattialämm.
Lamin. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. P.
041 443 2763
-96, keltainen, katsastettu, hyväkuntoinen, kahdet
renkaat, lohkolämmitin. 12 viikkoisia, mustavalkoisia, lapsiin ja toisiin eläimiin tottuneita, sisäsiistejä. Etelän
puoleinen päätyhuoneisto. VW kupla 1300 ?73
. Rt 3h+k+s 80 m² Loi-
maalla suositulla Kartanomäen alueella. 75 e. Lahjoitetaan lasikuitui-
Seuraava LÖYTÖLAARI
julkaistaan tiistaina 15.10.
Materiaalit tulee toimittaa
viimeistään to 10.10.
klo 16.00
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7,50e / 160 merkkiä
Ilmoituskuponki
. P.
045 633 0617
. P. Rakennusvuosi 1994. P.
044 484 6511.
. P.
0400 637 344.
. Vanhoja (osassa ylh.
pieniä ruutuja) ikkunoita.
Keinutuoli, (50-luv.) senkki, pieni lipasto. 2 kpl lepo tuolit.Erilliset
. 050
526 7691
. Ikivanhoja talonpoikai-
. 040
731 9892.
LÖYTÖLAARIN SÄÄNNÖT
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
MYYDÄÄN
. kats.
6/15 ruosteeton ja siisti,
aj. 040 867 0144
lään etukuormaajalla hl.
10-20.000 e. Pro?l kattopeltiä kak-
3-4 h + k, sauna, parveke, terassi ja autopaikka,
Hirvikoskella. Tänä vuonna kaadettua. 044 923
9826
. P. P. Frange
tiskipöytä, kansi uusi lev.
600, pit. P. 044 277 8794.
. Traktorin perälevy, lumi-
100 m² lämmintä tai lämpöeristettyä tilaa harrasteautotalliksi. 044 994
1034.
. Kotiinkuljetus
tai nouto. Lasit. Tied. lokakuuta 2013
10
??
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. 046 845 2479.
. 2 kpl koivusänkyjä. 0400 979 350
. Lämpöeristetty, hyväkuntoinen peurakoppi
metallijaloilla ja sivuikkunoilla. Laskutuslisä 2 e. sohvat, pöytiä
ym. Tasakantinen arkku,
pirtin pöytä, sivustavedettävä sänky, renginkaappi,
kupariesineitä ym. Kotiinkuljetus. 046 654
8477
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
SEKALAISTA
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun Sanomat
PL 117
24101 SALO. 040 723
9782
LÖYTÖLAARISSA EI JULKAISTA:
- henkilökohtaisia ilmoituksia
- www-osoitteita
- kenneleitä
- kirpputoreja
- työsuorituksia
Löytölaari-ilmoituksessa vain yksi ajoneuvo /ilmoitus.
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta
palstalle soveltumattomat ilmoitukset sekä lyhentää
ylipitkät tekstit.Mikäli ilmoitus ei sovi Löytölaaripalstalle, vaihtoehtona on kehystetty ilmoitus
lehden millihintojen mukaan.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita (02) 770 2610.
Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P.
046 845 2479.
SEKALAISTA
?
Lahjoitetaan kolme
värikästä maatiaiskanaa
ja komea kukko. 0500 486
364.
. P. 137 tkm, tar. 0500
524 214
tari 250 e, ruohonleikkurin peräkärry, uusi 150 e,
painevesiautomaatti 150 l
säiliöllä 100 e P. Kuvia voin
lähettää s.postiin.
. Tiistaina 8. 040 843 4283
?
Rivitalohuoneisto
Metsämaalla.
3h+k+
kp+sauna, 80 m². 050 5120 222
OSTETAAN
?
Ford Transit 2,4
moottori+vaihdelaatikko
H. P.
040 534 1687
. Atlas lumilinko, lev. 300 e. H. P.044 944 5860
33 m² Someron keskustassa, lasitettu parveke.
Vuokra 330 e. Maalaistalon
pihapiirissä. P. P. P. Seiväskaira.
Kukkapylväitä. 09/13, aj. 0440 848605
. Stiga park. alv). N.15km:n
säteeltä Loimaan keskustasta. 3.300 e. Käsikärryt.
Remmivetoinen sirkkeli.
Tunturi tiger vm. tilava parveke. H.
75.000 e. 7
mm, Renault Meganen
vanteilla + pölykapselit. nettiauto
no:id 5720892. Poni 6 v tamma, musta,
sukkajalka, terve, hyvätapainen, kiltti, käy ratsastukseen. P. Trakt. 045 127 2221
linko ja peräkärry pienempään traktoriin. takalaat. 2500, kork.
2100, H. 2,5 mm. Oletko löytänyt aurin-
. Myydään Opel Astra
-96, h. H. 400 e, 2-kerrosikkunoita sälekaihtimilla tarj. Mahdollisesti myös vuokrataan.
Vesimäentie 16A, Kyrö. 43.656 e.
Tied. P.
0400 898 199
?
Kuivaa koivuklapia,
kotiin tuotuna. 044 279
9150, 044 294 0338 klo.
16 jälk.
. 168 tkm, lavakuomu, 2xrenkaat, lohkol. Vanhempi traktori, vial-
sia huonekaluja ym. P. lattia. 380 e. P.
044 537 3433.
linenkin, myös Anglia/
Escort. 040 519
7289
. 50 e, hyväk. Oma lukittava autotalli.
P. -90, peltivikainen, muuten hyvä. Puinen
höyläpenkki. ?01,
kats. 050 592
5123.
si vuotta vanh. Neliveto traktori mielel-
?
. Vuokrataan siisti yksiö
Ilmoitusosasto
. Annetaan 3 poikakissaa
hyviin koteihin. Luotettaville ja maksukykyisille. Ostan vanhan traktorin.
Kuivaa koivu- ja
sekaklapia. perusteella. 300 e. P. Yhdessä tai erikseen! P. Hella / leivinuuni,
keskusimuri ym.. H. Muuton takia hyväk.
plyyshiset sohvakalustot,
2- ja 3-ist. Haluan vuokrata n.50-
7e
viisi
riviä
vain
50
. P. p. Autokatos sähköpistokkeella,
lämmin ja kylmä varasto,
suuri ja rauhallinen takapiha maalaismaisemalla. P. pianohaitari H. Mieluiten
hevosihmiselle! P. Harraste käyttöön
traktori kaikki merkit
kiinnostaa,myös laittoa vaativat otan huomioon. esineitä. Vuokrataan Somerniemellä mummonmökki 2mh+tupakeittiö+wc/
suihku vuokra 500 e/
kk+sähkö. P. Peltoautoksi
Opel Kadett vm. P. -88. H. 050 306 6896.
. Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16.
OSTETAAN
nen 3000 l öljysäiliö, maan
alta itse kaivaen. 0500 322
011
niska tyynyt. P. P. P.
040 131 1320. H. P. 0400 534 894.
. Hankook-nastarenkaat
?
. 8.000 e. Nouda Tarvasjoelta
www.loimaanlaakaritalo.fi
HUVITILAISUUKSIA
21, Loimaa
Puh. Teija Ek-Marjamäki. 11
Tiistaina 8. Juhlassa puhuu Loimaan kaup.valtuuston
pj. Loimaan Seutu
Loimaan seurakunta
Yleislääkärit:
Maire Toivonen
Pasi Koivisto
Markku Kero
Gynekologit:
Katja Kero
Mirjami Mattila
Psykologi:
Hanna Herno
Ajanvaraus p. Kampaamo Vuokko: hiustenleikkuuta ilman ajanvarausta.
. klo 18.45 alk.
$/ + + +
) ) !+-# - ! . Musiikkiohjelmaa esittävät Marita
Koivunen ja Sari Mäkinen.
Uutispuuro- ja kahvitarjoilu. Kauneushoitola Sabrina: maksuttomia minimanikyyrejä,
lyhyitä jalkahoitoja ja päähierontaa.
. Pirkko Siivosen akvarellinäyttely koko päivän ajan.
SADONKORJUUN KIITOSJUHLA
Kanta-Loimaalla su 13.10.2013
Messu Kanta-Loimaan kirkossa klo 10, jonka jälkeen juhla
seurakuntatalolla. 010 420 5091 www.kinoset.?
KINEMA Vesikoskenkatu
Punkalaitumella keskiviikkona
9.10. Tervetuloa!
Loimaan-Metsämaan Maa- ja kotitalousnaiset
MTK . lokakuuta 2013
AVOIMET OVET
Tuulensuun palvelukeskuksessa
VANHUSTENVIIKOLLA
keskiviikkona 9.10.2013 kello 10?14
MUKANA PÄIVÄN OHJELMASSA:
. Kuntosaliesittelyä: kuntosalilla ohjaa lähihoitaja Heidi Mikola.
. ?Isoisää etsimässä?
. 020 735 3030
Meiltä saa
bonusta
Palvelemme ulkomyymälässä
vielä tämän viikon perjantaihin asti.
VIELÄ LÖYTYY CALLUNAA
JA KELLOKANERVAA!
Kellokanerva
10 ?
Psykoterapeutti:
Eva Willgren
Ortopedit:
Mika Suominen
Hannu Lähteenmäki
Fysioterapeutti:
Marjaana Kemppi
/5 kpl
. info@loimaanlaakaritalo.fi
. Loimaan Ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat:
verenpaineen ja verensokerin yms. mittauksia, muistitestejä.
& )+ ! . ) / !. ??. KLO 17
Kultaa, hopeaa, vanhat nilkkakahleet, Arabiaa, kotimaista lasia,
kantele, tauluja, helmi jugend-sohvapöytä, ryijy, valaisimia, ym.
Puffetti.
Tervetuloa.
AA, VT Heikki Rantanen
Kauppalankatu 9-11 B
32200 Loimaa,
puh. ????
<????????. 040 771 9090
Lue lisää vmp.?.
Tuore Pyhäjärven MUIKKU 3.90 kg
LL
LL
LL
puh. klo 13?17 Loimaan teatteri, Vesikoskitalo
ASEMAN KELLO -kuunnelman ensiesitys,
Häräntappoase-näytelmän avoin harjoitus,
näyttelyitä, diaesitys?
Vapaa
pääsy!
Mukana Suomen Kuunnelmayhdistys, Loimaan teatteri,
Loimaan kaupungin kulttuuripalvelut, Krekilän myllyn kesäteatteri, Suomen maatalousmuseo Sarka, Mellilän kyläyhdistys
Lisätietoja Suomen kuunnelmayhdistys ry, puh. klo 10-17
50%
70%
SISÄVAATTEET -50%
Turuntie 8, Loimaa,
3$/-21 9$$77(,7$ $92,11$
DUN
-8+/$$1
OD
7HUYHWXORD
TORILTA
IKKUNAT
JA OVET
Tiimi-edustaja:
Tuomo Järvenpää
Teuvo
Ahonen
puh.
0400
765 521
Valitse vastuullinen kumppani
VMP Group, Loimaa, p. 040 515 6225
sekä muita tuoreita ja savustettuja kalaherkkuja.
Loimaan torilla tiistaisin ja perjantaisin.
LAKIASIOITA
Wanhassa vara parempi...
puh.
040 508 2413
www.tiimi-ikkunat.?
T
Jä
ää
7XUXQWLH )RUVVD ZZZ PXRWL KRYL À
d/ dKd <E//< E ,hK>dK : DzzEd/
zZ/dz<^/>> : <h>hdd :/>>
W?????????. ??. 010 229 5500
fax 010 229 5503
www.hj.?
Asianajotoimisto
ILPO KNUUTILA KY
Varatuomari Ilpo Knuutila
Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa
puh. 02 7702 626
Maaseutu muuttuu ja tarinat elävät
LOIMAAN KUUNNELMAPÄIVÄ
Su 13.10. (02) 762 4844
.DQQ
NDXHPSDDNLQ
785817,( )2566$
+DUPDD
.(9<7 7,..,7$..,,
p. &?????
??. 0400-530 741
martti.tuominen@atoimisto.?
OIKEA OSOITE
VARMISTAA SULAVAN
LEHDENJAKELUN
Mikä sinun osoitteesi on?
Tilaajapalvelu p. 040 7407 203 www.pasinkala.com
Asianajajia
Asianajotoimisto
HANNELE JÄRVINEN KY
AA, VT Hannele Järvinen
Väinämöisenkatu 6 B
32200 Loimaa,
puh. 045-111 6120
NDNVL HUL PDOOLD WDL OLLYL
RYK
MUKELOMESTA
.$,..,
9b+,17bb1
+,17$$1
Vuokrataan liiketila Loimaalta
Turuntie 50-90m²
(ent. ( )+ '
Jahti 2300?
VITOSBINGOSSA 100?
www. ??. Mukelomestan tila)
Tiedustelut p. 045 111 6120 tai
taina.turunen@mukelomesta.?
.DLNNL
NXPLQDXKD
Y\|WlU|LVHW
3DOMRQ NXRVHMD
MD YlUHMl P\|V
\NVLYlULVLl
1DLVLOOH
WXQLNRLWD KDPHLWD
KRXVXMD MDNNXMD
WULNRLWD SXNXMD
FDSUHMD \P
to 10.10. (02) 762 2888
fax (02) 762 2313
www.heikkirantanen.?
toimisto@heikkirantanen.?
Asianajotoimisto
MARTTI TUOMINEN
Asianajaja Martti Tuominen
Vareliuksenkatu 2,
32200 Loimaa
puh. ?. kanteenmaa.net
Kanteenmaan Ns
KOKOUKSIA
Keskustan
Hirvikosken seudun
paikallisyhdistyksen
SYYSKOKOUS
pidetään ti 15.10.2013
klo 18.30 Vanha-Perttulassa, Karsattilantie 66
Tervetuloa!
Johtokunta
Teollisuuskatu 2, Loimaa
p. (02) 762 4010,
fax (02) 762 1321
gsm. ????
Kirkkotie 104, 32300 Mellilä
p: 0400-885571
info@sininenkoulu.?
+28687
LIPUT 7?
HEIKKI RANTANEN OY
POISTOMYYNTI
TOPPAVAATTEET TINTUN VAATTEET -
-K7/4- 1h43min
Asianajotoimisto
Lastenvaatteiden
1$,67(1 9$$7(7(+7$$1
9$5$6720<<17,DWWDD WXOOD
LLÄ
PÄIVÄ AIKAAN!
N
ISAA
VALO
LEISKUN BINGO/JAHTI 950/56 tai alle
/. d????
??. 0500-531 759
ilpo.knuutila@asianajot.?
www.asianajot.?
HUUTOKAUPPOJA
HUUTOKAUPPA
KE 9.10