Päivälämpötila yhä yli viiden
asteen. alv.
sivua asiaa,
viihdettä,
ohitetut vuosikymmenet
ja tulevaisuus.
LL VERKOSSA
www.loimaanlehti.fi
6. Matti Välimäki osallistui Tuulensuun palvelukeskuksessa muistitestiin ja muihin vanhustenviikon koitoksiin. VR karsii Loimaan
junaliikennettä
Täytyyhän lapsen osata
muutakin kuin istua
tietokoneen ääressä. vuosikerta
Nro 115
KITI SALONEN
Luontopolku ei ollut aivan helppo. sis. Matti Välimäki pähkäili, mitä laatikon sisällä voisi olla.
Mikä ihme laatikossa luuraa?
. 101. Itselle
parasta on se, kun näkee,
että lapset viihtyvät.
Yöleirille osallistunut
Esa Aronoja
Sivu 5
TORSTAI 8.10. Päivän edetessä hän muisti unohtaneensa jotain tärkeää heti aamulla. Sivu 9
Uutislehden sisällä
Ei tunnu missään
56
Pieniä yöpakkasia. Aurinko paistaa.
Syntyperäisen suomalaisen tunnistaa T-paidasta
ja sinertävistä huulista.
Irtonumeron hinta
2,00 . 2015
Sivu 11
Loimaan talousalueen paikallislehti
LOIMAA
Hautajaiskuvaukset
ammattitaidolla
Vesikoskenkatu 7, Loimaa
puh. klo 11.30 Kuusjoenkulman laulukööri Tuottajantuvalla, os. Vaarin
kisoista palkinnoksi saama pokaali on edelleen
tallessa isälläni Veli-Pekka
Laukkasella, Anu Jumppanen kertoo.
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
To 8.10. klo 13 lähetyspiiri (Sley) srk-talolla, Osmo Leikasto.
To 8.10. 3 kk 33,20?
Irtonumero 2,00?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. Laskutusjakso 12 kk 124,00. Kiitos Loimaan hoito-osaston henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta.
Koululaiset ja opiskelijat
SILMÄLASIT
-50%
Heimolinnankatu14, Loimaa ZZZ NLUNDVVLOPD À
P. lokakuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
8.10. (sis.alv). päiväpiiri Kylätoimistolla.
Tapahtumat
Su 11.10. klo 14 lähetyspiiri
srk-kodilla.
Metsämaan kirkko
Su 11.10. klo 10 messu,
Szarek, Lehtola, Kappelikuoro.
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. 02-762 2156
Tiesitkö?
välittää ilmoituksia
kaikkiin sanoma- ja
paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Vietetään sadonkorjuun kiitosjuhlaa jatkuen Kalliohovissa.
To 15.10. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.
Room. klo 13 eläkeläispiiri Nahuntuvalla.
Virttaan kirkko
Ti 13.10. Loimaan
Lehdessä oli kuva Veikko
Hulkon kokoelmista; kuvassa oli SM-voiton saavuttanut taisteluampumaryhmä.
. 6 kk 80,00. klo 13 Kultaiseniän
kerho srk-talolla.
klo 15 Seniorikuoron harjoitukset srk-talolla.
Su 18.10. Hilja
9.10. Torstaina 8. Mukana Kirkkomuskarit.
Ma 12.10 klo 13 Kaffee-kerho päihdekuntoutujille Itsenäisyydenk. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa Dubbe
ja Tuomisto.
Ti 13.10. Radiolähetys 91,8 MHz.
Ti 13 10. 02 770 2626.
Kuvassa
oli Aarne
Laukkanen
Tiistain 6.10. Hartaus, keitto ja kahvi.
Omat haravat mukaan!
Kastettu: Veera Fiona Hänninen, Iida Maria Rinnetmäki, Valtteri Tauno Antero Toivonen, Mimosa Eva Elina Valtanen.
Avioliittoon vihitty: Jussi Antero Siili ja Anne Kristiina Lehto.
Kuollut: Salli Inkeri Kujala 89v,
Laina Linnea Koskinen 87v,
Heikki Juhani Jankama 76v.
. Klo
16 raamattupiiri.
Alastaron kirkko
Su 11.10. klo 9-12
talkoot hautausmailla ja Kaup.
kirkolla: ma K-L, ti Kaup.kko
ja Kaup.h-maa, ke Alastaro ja
Virttaa, to Mellilä ja pe Metsämaa. klo 13 lähetyspiiri (Sley). 14.09.2015 Loimaa
0?
Oli sulla sydän niin lämmin, hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit,
meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
Lukulasit, aurinkolasit,
päätelasit, kysy lisää!
Olen alastarolainen
porkkana.
Näin päivänvalon 29.9.
Painoin
syntyessäni 615 g, ympärysmitta
paksuimmasta kohdasta
20,5 cm ja
pituutta minulla on reilut 30 cm.
Rakkaudella ja
kiitollisuudella muistaen
Aili
Sirpa ja Kalle
Tomi, Tuire, Akseli ja Fanny
Sari, Martti, Noora ja Patrik
Satu ja Katja
Aki ja Sini
sisaret perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. YPÄJÄ
8.10. klo 18 Lokakuun
jumis srk-talolla Kaukinen ja
Perko.
Oripään seurakunnan kotisivut: www.oripaanseurakunta.fi
Kirkkoherranvirasto avoinna ke klo 9-12
Kastettu: Mikko Kalevi Johannes Virtanen
Kuollut: Eva Vilhelmiina Tuomisto.
7673108.
Ke 14.10. Vietetään sadonkorjuun kiitosjuhlaa. Uutispuuro.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 11.10. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16.30
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 7-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . klo 13 NiinijoenPappisten päiväpiiri pankilla.
?Usko ja epäusko?, su 11.10.
klo 10 messu, Rouhiainen, Kilpiö, Kirkkokuoro. Klo 14.30 Päiväkuoron harj.
Ke 14.10. klo 12 sanapalvelus, Rouhiainen, Kilpiö. 119: 2-3
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. klo 13 Palvelukeskuksen hartaudet Hakala-Vappula, Saukkola
PÄIVÄN SANA
. Lämmin
kiitos osanotosta. Kuvassa oleva ??
Laukkanen?, on vaarini
Aarne Laukkanen. Koskentie 678
klo 18 Kirkkovaltuuston
kokous
To 15.10. klo 10 Piispan
messu, kirkkoherran ja diakonissan virkaanasettaminen,
minkä jälkeen srk-kodilla on
tarjolla keittoa lähetystyön hyväksi (vapaaehtoinen ruokamaksu 8?, lapset maksutta). 02-
9.10. klo 10 messu,
Laukkanen, Lehtola.
Ke 14.10. klo 15 Kaup.kirkossa 1.9.14-31.8.2015 kastettujen lasten, heidän perheidensä ja kummiensa kirkkohetki. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Lehtitehdas
Salo, 2015.
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen. . klo 13.30 eläkel.
päiväpiiri Tuulensuussa. 4 kk 43,70 . Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko
sydämestään kysyvät hänen
tahtoaan, ne, jotka eivät tee
vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
Ps. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. 6 kk 63,90. . Ilmoita tulostasi tänään! p. klo 9-11 pappi toimistolla.
Mellilän kirkko
To 8.10. ORIPÄÄ
Su 11.10. klo 13 eläkel. 0207 698954 ma-pe 9.00-17.00
Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta.
LL, Saviseudun paikallisin
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
. 10: 9-10
www.ypajanseurakunta.fi
Su 11.10. Ilona
KUOLLEITA
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 7.50.
Aurinko laskee kello 18.40.
LUKIJAN KUVA
MONITEHOSILMÄLASIEN
OSTAJALLE
TOISET LASIT
PERUSMALLISTOSTA
Rakkaamme
Kauno Kalevi
VÄLIMATTILA
* 11.07.1930 Virttaa
. 4:ssä.
Ma-pe 12.-16.10
alv 23 %).. pant. Hollanti (1,00/kg)
MINI
VESIMELONI
1 lk. Espanja (1,00/kg)
1 lk. /
PAL A K Aw
.k-cit ym
Kahvi+ korvapuusti
1,99/kpl
http ://w w /pala-kakkua
blogit
Tunnetusti parhaimmat tarjoukset
Tarjoukset voimassa to-la 8.-10.10.2015 asti, ellei toisin mainita.
Tuore makea
Lobo
ANANAS
OMENA
1 lk. Suomi
(1,00/kg)
1 lk. Espanja (1,00/kg)
EUROLLA HEVEJÄ
00
1
Takuumurea naudan
HK naudan
SISÄ- JA
PAAHTOPAISTI
JAUHELIHA 10%
600 g (6,65/kg)
Hinta ilman K-plussa-korttia
5,89/rs (9,28/kg)
palana
99
3
95
9
kg
ERÄ
kg
-19%
Ruodoton
Valio
Suomi/Ruotsi
500 - 600 g (4,15-4,98/kg) Raj. 3
Torstaina 8. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 2 erää/talous
Hinta ilman K-plussa-korttia
5,49/4-pack (0,65/l)
4
-pack
1
kpl
99
4
-12%
00
1
ps
Bonaqua sitruuna-lime
ja natural
KIVENNÄISVEDET
0,33l / 24-pack (0,95/l)
sis. pantit 1,60 Raj. Costa Rica (1,00/kg)
1 lk. (1,00/kg)
Conference
Okitsu
PÄÄRYNÄ
SATSUMA
PORKKANAPUSSI
1 lk. 3,60
Voimassa 29.9.2015 alk.
24
-pack
www.k-citymarket.?
0
00
39
99
19
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. 2,40
24
-pack
95
9
ps
Lapin Kulta
III-OLUT 4,5%
0,33 l/ltk, 24-pack
(2,07/l)
Sis. 2 rs/talous
Hinta ilman K-plussa-korttia
3,09/rs (5,15-6,18/kg)
KIRJOLOHIFILE
OIVARIINI
95
7
2
kg
rs
Kariniemen kananpojan
MINUUTTIPIHVIT
700-790 g (11,33-12,79/kg)
95
49
8
rs
rs
OMASTA UUNISTA
Sinuhe
Oululainen Äitmuorin
CROISSANT
420 g 8 kpl (2,38/kg)
280 g (3,57/kg)
ROUHESÄMPYLÄT
-32%
HERKKUTYYNY
(8,67/kg)
Coca-cola, Zero ja Light
VIRVOITUSJUOMAT
1,5 l 4-pack (0,57/l)
Sis. pant. lokakuuta 2015
KAHVIOSTAMME
IAS MARIN
LUE K AUPKPU
OGIA
K A -BaLrk
et.
Se oli minulle kuin enkelten ääni, koska
silloin tiesin pelastuvani?, kertoi Jaakko Laurila.
Arvo Saario
Kiitos Loimaan seurakunnalle
Viettäessämme sukujuhlaamme 27.9.15 meille annettiin
mahdollisuus kokoontua Kanta-Loimaan kirkkoon ja seurakuntatalolle.
Käydessämme esi-isien
haudoilla ihailimme hyvin hoidettua siistiä hautausmaata.
Värikkäiden lehtien varistessa syksyiseen luontoon kuvasi kauniisti elämän kiertokulkua.
Suvulle annettiin mahdol-
lisuus osallistua messun kulkuun ja sisältöön. Tietoa ei meinannut sieltä millään
löytyä. oletko itse
Jumala, kylla ihminen loppumetreille tullesaan viimestaan
tajuaa etta on kyse uskosta
vapahtajaan ja sitakautta armosta, usko tulee taas sanan
kuulemisesta, on paikallaan
hakeutta sanan aareen koska se
johtaa iankaikkiseen elamaan
joka raamatussa luvataan.
Uskossa elama
. Juuri saamamme tiedon mukaan on ihan varmaa, että musta on valkoista. nm. LL 6.10 nimim. Johtava
suntio, pastorit, kanttori ja
kanslia tekivät valtaisan työn,
että toiveemme toteutui niin
kirkossa kuin seurakuntatalollakin.
seurakunnalle.
Messun jälkeen saimme
kokoontua seurakuntatalolle viettämään yhteistä sukujuhlaa, ruokaillen, kahvia juoden, muistellen menneitä ja
aikajanapöytää katsellessa
1450-luvulta alJohtava suntio,
kaen.
pastorit, kanttori
nin lauluesityksin, sananluvussa, esirukouksissa, kolehdin
kannossa, alkumusiikin laulaen ja loppusoitossa trumpettia soittaen.
SEURAKUNTAPASTORI piti
kauniin saarnan, kertoen kristityn vapaudesta ja kiittäen
juhlivaa sukuseuraa.
Avustimme messussa mo-
JOHTAVA kanttori soitti parvelta isoja urkuja. Kertokaa toki
jos olen väärässä.
ja kanslia tekivät
valtaisan työn.
Hannu
Knuutila
Voi kopit!
Voi kopit, miksi kaikesta valitetaan. ?Mitä sinä pelkäsit??. Kahville vai. Olisin halunnut jatkaa
oloani, mutta päättäjille se ei
käynytkään. Jää kesti.
. soppatykki aukeaa klo 11! KU
P.S. Ja
onhan se, koska me ollaan
sitä mieltä.
KESKEYTÄMME nyt Älypuhelinlangat laulaa -ohjelman tärkeän viranomaistiedotuksen vuoksi. Torstaina 8. Yksi tuttu kaveri nimittäin
kertoi, että hänen työkaverinsa oli nähnyt, miten eräiden ei tarvitse kuin sossussa sormea nostaa, niin jo tulee apua.
Samaa sanoi siellä työntekijäkin minulle. Suuri
pyykki jäi ulos jäätyneenä kuivumaan.
Isä sanoi, että tappoi lähtiessä pihaan 11 elukkaa. Tai ainakin
kovasti se siltä näytti.
Tämä tästä tältä erää.
Ja nyt lisää humppaa.
HEVOSMIESTEN tietotoimistosta, iltaa.
Juuri googlaamamme mukaan internetissä kerrotaan, että Elvis elää. Kaikin
puolin messu oli mielienpainuva, kiitos
keen lastattiin, ei meinannut
olla mitä päälle panna. Tunnin aiheena oli
pelkääminen. Pakkasta oli se 30 astetta.
Olihan talvisota.
Muutama tunti vain oli lähtöaikaa.
Koko kylän väki kokoontui
samaan lähtöpaikkaan, pitkä
oli hevosjono.
Pelkäsin, kun ylitimme järven. Ja meitä on monta täällä.
Hyvää illanjatkoa.
Juuri saamamme tiedon
mukaan on ihan varmaa,
että musta on valkoista. Omat joukot joutui-
vat vetäytymään. iso kiitos kaikille.
Paikallisuuden äänenkannattaja voi elää vain jos siinä pääsevät ääneen mahdollisimman
monet ja erityisesti muutkin
kuin äänekkäimmät. Tai olisi ainakin voinut sanoa, mun
mielestä.
Samainen kaveri oli nähnyt sen meidän naapurinmiehen tansseissa jonkun
ihan vieraan naisen kanssa. Lopulta tiedot bongattiin
yhtiön tiedotteesta, joka oli otsikoitu: ?VR tähtää junamatkustuksen kasvuun?.
Juurikin niin.
LUKIJOILTA
Tunti vain
1950-luvulla nuortenkin arvostama Mellilän kirkkoherra Jaakko Laurila piti kirkossa rippikoulua. Seuraavana aamu-
na kuulin kiroilua, että täällä
se pappi jossain on. toimita löytöeläinkotiin!
. Ne liikenneympyrät on hyvä ratkaisu paikassa mihin ne
sopii. Lehmät
lähtivät lämpimästä navetasta, eivätkä sen jälkeen saaneet
ruokaa eivätkä juomaa. Iso kiitos teille Alastaron
hoito-osaston henkilökunta hyvästä ja osaavasta hoidostanne
viettäessäni puoli vuotta kanssanne. Alkuun lehteä julkaistiin
nimellä Kunnalliset Sanomat.
Loimaan Lehti kuuluu maan
vanhimpien yhtäjaksoisesti ilmestyneiden paikallislehtien
joukkoon.
Tämän lehden välissä on juhlalehtemme. Toivon teille hyvää syksyä ja jaksamista.
Lämpimin terveisin,
Hely Nurminen
. Syy
oli siinä, kun tuli ajettua ilman
ajokorttia.
Sitten Laurila kertoi erään
tapauksen jatkosodan ajalta.
Vihollinen teki hyökkäyksen,
jossa hän haavoittui pahasti
jalkaansa. Me kuun-
telemme hiljaisiakin.
Tervetuloa vaikka tänään kertomaan niin huolista kuin iloistakin
. eiks matulakin ole
tyhjänä ja kai sinnekkin muutama mahtuisi.
. Osaajia on toimituksessa, ilmoitusmyynnissä, ilmoitusvalmistuksessa, painossa ja jakelussa kymmeniä . Sitäkin on arvioitu, että porvarit ovat aina niitä porvareita ja vasurit
aina niitä vasureita, mutta jankkaaminen
näiden osalta jatkuu vielä.
Takaisin sinne studioon.
Kiitos, jatkamme täältä. Siinä on paljon asiaa ja ihmisiä, mutta kaikkea sa-
dan vuoden ajalta siihen ei saatu
tietenkään mahtumaan.
Ihan yksittäin on mahdoton
luetella edes kaikkia heitä, ketkä
juhlanumeron valmistamiseen
ja sen onnistumiseen osallistuivat. Vielä emme
ole saaneet varmuutta sille, koska uuden
levyn voi ladata ilmaiseksi verkosta ja koskako hän mahdollisesti konsertoi täällä.
Vahvoja arvioita voi kyllä jo konserttipäivästä esittää, tai ainakin esitämme.
Päivä on lähestymässä, sillä eräiden varmojen lähteiden mukaan Elvis oli nähty
jo kahveella Essolla.
Internetin mukaan avaruuslennot kuulennoista lähtien ovat olleet lavastuksia,
ja jos media muuta väittää, niin salaliitossa niiden on oltava.
Ja juuri saamamme linkin mukaan internetissä kerrotaan, että amerikkalaiset piilottelevat avaruusolentoja salaisissa tukikohdissa ja että Michael Jackson oli
avaruusolento.
Jatkamme asian seuraamista illan
myöhäislähetyksissä.
KENEN puskaradiota kuuntelet, sen lauluja laulat.
VAADI siltä samaa, mitä
odottaisit omalta paikallislehdeltäsi, tai vaikkapa Arvi
Lindiltä tai Matti Röngältä.
Kati Uusitalo
MIELIPIDE
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Ei ole konstikaan olla rohkea,
jos ei pelota.
Tove Jansson
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Sata lasissa
Loimaan Lehti viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhliaan. Alikulkutunnelit tekevät hirveästi lisäkuluja
jos niitä lähdetään siirtämään.
Ja mihin muka loimaalaisella on
kiire. lokakuuta 2015
4
Palvelemme Hirvikoskella
myös lauantaisin klo 9?14
TOIMITTAJALTA
Torilla kuulin
Tässä uutiset, hyvää iltaa.
Torilla kuulimme, että ulkomaalaisille jaetaan rahaa mielin määrin. Vastasin, että lentäviä,
virallisesti liikkuva poliisi. Kanat, kissan ja koiran siihen lisäksi. Kävelivät sinne 30 asteen pakkasessa hevostietä paksussa lumessa, oliko 50?100 km?
Ei kukaan välittänyt, miten
huonosti hoidetaan. Hän ei päässyt mukaan, mutta raahautui
pellon reunassa olevan tuuhean kuusen alle.
?Olin aivan hiljaa, kun kuulin vierestä kulkevien venäläisten ääniä. Kartanonmäen ja ammattikoulun risteykset eivät ole
tarpeeksi tilavia että niihin voisi
ympyrää rakentaa. Loimaa etsii pakolaisille sijoitus paikkaa. Siellä sitä
oikein monella suulla toistettiin. Että tottahan se on.
Kaupungilla tiedetään myös, että isojen ja kalliiden autojen kuljettajat eivät
muuta teekään kuin ohittelevat muita autoja. Ensimmäinen näytelehti julkaistiin jo
vuoden 1914 puolella, mutta 15.
tammikuuta 1915 pidettiin Oy
Kuntain Lehden perustava yhtiökokous. Toimittajamme etsi tietoa
myös Loimaan seutua koskevista junavuorojen lakkautuksista
muun muassa VR:n sivuilta. talkoot kunniaan. Ihmisillä on kaikkea tavaraa huoneet kattoon saakka.
Mitä vielä pitäis.
Ei karjalaiset tulleet lihapatojen ääreen, niin kuin nyt tulee joka suunnalta. Ja onhan se, koska
me ollaan sitä mieltä. Nyt löytyi malli Suomen nousuun! Turun sanomat 4.10 Idea
työväenopistolle naapurista ja
vapaaehtoiset töihin. Ja kaahaavat myös aina, serkku oli
ainakin kerran nähnyt.
Ja nyt reportterimme raportoi suoraan
baaritiskiltä, ole hyvä.
Niin, täällä on kerrottu, että lihavat
ovat laiskoja, naiset kälättäjiä ja miehet
tuppisuita. Siinä meni siat, mullikat, lampaat.
Lehmät pääsi hengestänsä
uudella rajalla. On hieno
vastaanotto.
Kun meitä 7-henkinen lapsilauma lähti koti-Karjalasta, re-
Olen tämän kulkenut
KOPIT
. Ovat saaneet päähänsä muuttaa tämän hienon
laitoksen toimintaa
Turku 7.00 . Tampere 7.11 . Kaksi vuotta sitten vuorot olivat huomattavasti paremmat, hän huomauttaa ja
arvelee ehtineensä tottua
kattavaan palveluun.
JUNAVUOROJEN väheneminen on pakottanut Koiviston harkitsemaan muita
liikkumistapoja.
Erityisesti aamu- ja iltapäivän junavuorojen karsiminen vaikeuttaa Turun yliopistossa lääketiedettä opiskelevan Maarit Koiviston matkustamista.
Henkilöautonkin ostaminen on käynyt ajatuksissa, vaikka Koivisto haluaisi elää vihreiden arvojen
mukaan.
. lokakuuta.
Vähennysten jälkeen Tampereen ja Turun välille jää 88 viikoittaista junavuoroa.
johtaja Antti Tuominen ker- arvioimaan omaa toimintoo lokakuun junavuoro- taansa.
jen muutosten suunnitte. Turku
20.55 (ma?la).
. salaattipöydän
+ kahvin
700
Suomalainen paikallinen
Junaliikenne ohittaa aiempaa
harvemmin Loimaan aseman
LARI KIVIRANTA
. Hän epäilee hallituksen ripeätahtisia suunnitelmia kilpailun
avaamisesta.
Koiviston mielestä VR:n
palvelu on heikentynyt
myös hinnoittelussa, jonka hän katsoo muuttuneen
sekavaksi.
. Nyt
rojen karsihintamme
mista kilpai- Syyksi yhtiö kertoo
on valitetlun kiristytavasti ollut
misellä bus- vähentyneet
liian korkea.
siliikenteen matkustajamäärät
Hänen
vapauttamukaansa
ja vuorojen
misen myökustannuksiin ja sitä
tä, mikä pa- heikentyneen
kautta reitkottaa VR:n kannattavuuden.
tiverkostoon on puututtava, jotta hinta on kunnossa.
Tuominen katsoo, että
muutokset VR:n kilpailuympäristössä edellyttävät
reittiverkoston toimivuuden tarkastelua jatkuvasti
ja myös jatkossa.
. Jo vuosi sitten lakkautettiin vuoroja, esimerkiksi
kello kymmenen aamujuna. Turku
8.50 (ma?pe).
. Juna taittaa Loimaan ja Turun välin
noin kolmessa vartissa.
Junavuorojen vähenemi-
sen takia Koivisto pitää kannatettavana sitä, että raideliikenne avataan yksityiselle kilpailulle, mutta harkiten
ja ajan kanssa. Tampere
11.47 (ma?su).
. Tampere 21.11 . Hän
sanoo, että kyseisen bussireitin luvat on haettu jo kesällä, jolloin heillä ei ollut
tietoa VR:n aikeista.
Möttö kertoo, että Turun ja Jyväskylän välisiä
uusia vuoroja on tarkoitus
jatkaa Kuopioon asti mahdollisesti vuodenvaihteen
jälkeen. Tampere 15.11 . Tampere
8.47 (la).
. Ei voi olettaa, että esimerkiksi työssäkäynnille on
oltava oma auto. 5
Torstaina 8. Ennen hinnoittelu oli looginen, kun se oli
sidottu matkan pituuteen.. Pitäisi ajatella koko maakuntaa eikä
vain Turkua.
Linja-autovuorot eivät
ole toistaiseksi sopineet aikatauluihin eikä hän innostu niistä, jos matka-aika pitenee tuntuvasti. Tampere
19.47 (ma?to, la).
. Ensi kevään liikennerakenne on työn alla suunnittelussa.
LINJA-AUTOLIIKENTEESSÄ
Onnibus on tuplaamassa
Turun, Tampereen ja Jyväskylän yhteysvälillä kulkevat
vuoronsa ensi maanantaista alkaen.
Jatkossa firmalla liikkuu
kyseisellä reitillä neljä päivittäistä edestakaista vuoroa, jotka kulkevat muun
muassa Loimaan kautta Ysitietä pitkin.
Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö kertoo, ettei junavuorojen vähentäminen ole vaikuttanut heidän suunnitelmiinsa, vaan
uusia vuoroja on haettu hyvän kysynnän ansiosta. Tampere
16.47 (ma?to, la).
. Pidän lähiyhteyksiä tärkeinä. Turku
22.50 (la).
Loimaan seutu
Lari Kiviranta
VR vähentää lokakuun lopulla 35 viikoittaista junavuoroa Turun ja Tampereen
reitiltä, joka kulkee muun
muassa Loimaan aseman
kautta.
Syyksi yhtiö kertoo vähentyneet matkustajamäärät ja vuorojen heikentyneen kannattavuuden.
Muun muassa Pro Ysitie -yhdistys on moittinut
VR:n suunnitelmia, koska
sen mukaan toteutuessaan
vuorojen vähennykset heikentävät olennaisesti Ysiväylän liikennöintimahdollisuuksia ja maan halki kulkevaa poikittaisliikennettä.
Yhdistys muistuttaa, että
Turun ja Tampereen yhteysvälin junavuorojen ohella poistuu Tampereen ja Jyväskylän väliltä 12 sekä Jyväskylän ja Kuopion väliltä
11 viikoittaista vuoroa.
Ysiväylän etua ajava yhdistys on esittänyt vastalauseensa VR:n aikeille ja
toivoo vuorojen vähennyspäätösten kumoamista. Onnibus
tuplaa
vuoronsa Turun
ja Tampereen
reitillä
FAKTA
Turun ja Tampereen
väliltä poistuvat
junavuorot
. Turku
16.55 (ma?to, la).
. Esimerkiksi Turusta
Helsinkiin saattaa päästä
halvemmalla kuin Turusta
Loimaalle. Tampere 19.11 . Turku 15.05 . Meidän on oltava asilun olevan hyvin pitkällä ja akkaille paras vaihtoehto
ja tarjottava hyvää palveolevan tulossa.
Hän perustelee junavuo- lua järkevään hintaan. Turku 18.05 . Turku 10.05 . lokakuuta 2015
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
PARKKI
LOUNAS
sis. Yhdistys on jättänyt julkilausumansa muun muassa liikenne- ja viestintäministerille sekä VR:n johdolle.
VR-YHTYMÄN suunnittelu-
. Firman suunnitelmissa on myös reitin ulottaminen aikanaan Joensuuhun saakka.
?Oman auton ostaminen on käynyt mielessä?
Loimaa
Lari Kiviranta
Matkustamisen suunnitteluun on käytettävä aiempaa
enemmän aikaa ja vaivaa,
kun junavuorot vähenevät.
Loimaalaiselle Maarit
Koivistolle VR:n aikeet tietävät myös sitä, että iltapäivän junien odotusajat venyvät kolmesta neljään tuntiin
kaikkina muina arkipäivinä
paitsi perjantaisin.
Koivisto käyttää kaukoliikenteen edestakaisia junavuoroja Turun ja Loimaan
välillä vähintään kerran viikossa.
Kolmatta vuotta lääkäriksi opiskeleva Koivisto arvioi junamatkustamisen olleen helppoa vielä silloin,
kun hän aloitteli opiskeluita.
. Muutokset astuvat
voimaan 25
Siinäkin mielessä maailma
on täällä.
Muutos ja sen vaatima uudistaminen voi huolestuttaa ja jopa pelottaa ihmisiä. Muutos voi merkitä
jostain vanhasta luopumista ja kokonaan uuden alkua.
SUOMEN menestyksen ja yhteisen
hyvinvointimme ratkaisee kuitenkin kykymme uudistua tässä alati muuttuvassa maailmassa. Tässä voi viitata maaseudun ja
biotalouden uusiin mahdollisuuksiin leivän leventämiseksi.
Loimaata sanotaan maailman
vanhemmaksi paikkakunnaksi ja meitä sanotaan joskus vanhoillisiksikin. Ihmiset matkusJos pellot
televat paljon.
kasvaa
Loimaan hienot palloilukukkasii,
joukkueet eivät menesty
niin leivät
yksin Suomeson ohkasii. Politiikan suuri haaste on saada sen syyt ja seuraukset hallintaan. Maailma on täällä tänään.
EDUSKUNNAN tulevaisuudentut-
kijat sanovat, että maailman muutostahti ei lopu vaan se nopeutuu.
Siihen pitää olla valmiiina.
Monet Loimaan seudun yritykset vievät nyt tuotteitaan kaikkiin
maanosiin. Inna ja kiinalaisyrityksen johtaja Xiaoguang Zhang keskustelivat mahdollisen yhteistyön aloittamisesta.
Valmista puolentoista vuoden päästä
Punkalaidun
Marianna Langenoja
Punkalaitumella saatetaan
tuottaa biokaasua vuoden 2017
alussa, laitoshankkeen vetäjä
Aki Heinonen arvioi.
. Torstaina 8. Jos kaikki menee hyvin,
eikä mikään hankkeen vaihe
viivästy, laitos on toiminnassa puolentoista vuoden päästä.
Laitokselle pyritään hakemaan vielä tänä vuonna ympäristölupa. Täällä Suomessa kiinalaiset huomaavat, että on oikeasti kylmä, ja biokaasulaitokset silti tuottavat ongelmitta.
Xiaoguang Zhang kuitenkin
huomauttaa olevansa erityisen
kiinnostunut jätteiden hyödyntämisestä energian muodostamisessa. Matkassa on yhä monta
jos-kysymystä, mutta hanke
edistyy, Aki Heinonen sanoo.. Toisaalta Pohjois-Kiina
on samankaltainen maataloustuottaja kuin meidän seutumme, Inna täsmentää.
KUNNANJOHTAJA TOIVOO ,
että ensi viikon alussa Punkalaitumella ollaan viisaampia sen suhteen, onko Everbright Environment kiinnostunut suomalaisesta teknologiasta vai ei.
Jos vastaus on kyllä, aletaan pohtia, millaista yhteistyötä ison kiinalaisen yrityksen ja pienen pirkanmaalaisen kunnan välille voidaan
muodostaa.
MARIANNA LANGENOJA
Punkalaitumen kunnanjohtaja Lauri Inna (oik.) toivoo, että kunnan biokaasulaitoksesta tulee kiinalaisen yrityksen Everbright Environmentin pilottihanke. Maan
hallituksen strateginen hallitusohjelma ja sen kärkihankkeet juuri varautuvat muutokseen ja yhteisen hyvinvointimme turvaamiseen.
Suomen nykyistä talouden
haasteellista tilannetta voisi mukailla käyttäen vanhaa loimaalaista sananlaskua: ?Jos pellot kasvaa kukkasii, niin leivät on ohkasii?. Valinta
voi siis sujua nopeasti.
. Suomessa ei ole
montaa yritystä, joka voisi valmistaa lantaa ja vihermassaa
hyödyntäviä laitoksia. sa, vaan pelaavat myös Euroopassa ja Aasiassakin. Hieno saavutus. Se on ollut ja on
tärkeää.
ON MIELENKIINTOISTA lukea vanhoja Loimaan Lehtiä. Sanonta on
ajankohtaisempi kuin ennen. Suomalainen biokaasuteknologia kiinnostaa maailmalla
Punkalaidun
Marianna Langenoja
Kiinalainen yritys on kiinnostunut Punkalaitumelle rakennettavan biokaasulaitoksen teknologiasta. Mielestäni Loimaalla on niin yrityksissä kuin kunnallishallinnossa pystytty uudistumaan jatkuvasti. Uusiutuvaa
energiaa tuottavan kiinalaisen
yrityksen Everbright Environmentin johtoa saapui maanantaina Punkalaitumelle tutustumaan biokaasulaitokseen
suunniteltuun teknologiaan.
Kunnanjohtaja Lauri Inna
on innoissaan mahdollisesta
kansainvälisestä yhteistyöstä.
Hänen mukaansa Punkalaidun saattaisi hyötyä monella
tavalla, jos se pääsisi kiinalaisen yrityksen pilottikohteeksi. Tarkemmin hän ei hyötyjä
erittele, mutta vakuuttaa kaiken olevan mahdollista.
Everbright Environment
etsii Pohjois-Kiinaan sellaista
biokaasuteknologiaa, joka kestää myös pakkasta.
Yrityksen johtajan Xiaoguang Zhangin mukaan PohjoisKiinassa on hyvin samankaltaiset sääolot kuin Suomessa.
Kiinalaiset kiertävät kuitenkin
Suomen lisäksi Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Tanskassa tutustumassa erilaisiin teknologioihin.
LAURI INNALLA on hyvä kutina sen suhteen, että yritys valitsee juuri Suomen ja mahdollisesti Punkalaitumen esimerkkikohteekseen.
. Punkalaitumen
laitos sen sijaan hyödyntää etupäässä lantaa ja vihermassaa.
. Saviseudulla on kansainvälistä meininkiä.
Turvapaikanhakijoiden määrän
nopea lisääntyminen on nyt erityisesti puheenaiheena ja syystäkin. lokakuuta 2015
6
LAINA Kysymys ei kuulu, voidaanko joku
tuote tehdä, vaan pitäisikö se tehdä ja voiko
sen pohjalta rakentaa menestyvän bisneksen.
Kasvuyrittäjyydestä kirjan kirjoittanut
psykologi Manne Pyykkö HS:ssa
KIRJOITTAJAVIERAS
Maailma
on täällä
Paikallislehtemme on kirjoittanut
paikallista ja seudullisista asioista sadan vuoden ajan. Ne kertovat
myös paljon muutoksesta.
Paikallislehtemme voisi otsikoida
sadan vuoden jälkeen:
Maailma on Loimaalla,
mutta me olemme valmiiina.
Kirjoittaja on
kansanedustaja (kesk)
Olavi Ala-Nissilä
TALOUS
Kiina hakee mallia
Punkalaitumelta
. Luvan käsittelemisessä menee noin puoli vuotta.
Sen jälkeen Punkalaitumen pi-
tää tehdä lopullinen ratkaisu
sen suhteen, mitä teknologiaa
se käyttää laitoksessa.
Kunnanjohtaja Lauri Innan
mukaan jyväskyläläinen BioGTS on tällä hetkellä ?vahva hevonen?, ja juuri sen teknologiasta kiinalaisetkin ovat kiin-
nostuneita. Satavuotiaita yrityksiä ei ole
todellakaan paljon
Tuo pitkä ajanjakso tuo mieleen sanonnan: Ajattele globaalisti ja toimi paikallisesti. Yrityksen johto tuli juuri Tanskasta, jossa oli melkein
hellekelit
Rohkeat kyllä pärjäävät, Hovilehto toistaa.
TOIMINNAN KEHITTÄMINEN
mahdollistaa kuluerien kar-
simista samaan aikaan, kun
investoinnit kasvattavat tulevaisuudenuskoa.
. Tuotantoprosessi on tehtaalta tiskille saakka perusteellisesti
henkilökunnan hallinnassa.
Kun kädet ovat mukana tuotannossa, markkinoidessa
tuote todella osataan, Hovilehto kuvailee ja kertoo itsekin olleensa myymässä valmistamaansa lihahyytelöä
suoraan asiakkaille.
NYT OLLAAN tilanteessa,
jossa on mietitty kasvun
mahdollisuuksia. Palvimestarit MM Oy on vuonna
2000 perustettu yritys, jonka tuotantotilat sijaitsevat
Alastarolla. Olen muotoillut asian niin, että profiloidumme hinnalla laadukkaaksi,
Hovilehto täsmentää.
Yrityksen päätuotteita
ovat perinteiset jalostetut
lihatuotteet, kuten saunapalvi-, maalaispalvi- ja uunikinkku sekä muun muassa lihahyytelö ja erilaiset makkarat. Tuotteiden
myynti on tapahtunut pitkälti irtomyyntinä, mutta
Kaarina Lehto poikkesi Palvimestarien tehtaanmyymälässä lähiruokaostoksilla. Kun laajennus valmistuu, Palvimes-
Lähettämön laajennusosa rakennetaan Alastaron Teollisuustiellä sijaitsevien tuotantotilojen oheen. Tiskin takana on punnituspuuhissa Juha Vasikainen.
kuluttajapakkausten osuutta kasvatetaan uuden pakkauskoneen myötä.
. Lihanjalostuksen todella osaamme, markkinointia
ja logistiikkaa voimme aina kehittää, myyntipäällikkö tiivistää.
Maatalousmuseossa tarjolla hyvää mieltä maton kutomisesta
Loimaan työväenopisto kokoaa kangaspuut Suomen
maatalousmuseo Saran aulaan. Kun vielä tekstiilitaiteilija Nina Nisonen antoi
vankien tekemät isot kangaspuut lahjoituksena työväenopistolle, niin meillä
oli ainekset valmiina. Yritys hakee
jatkossa kasvua
ja tähtää
valtakunnalliseksi
toimijaksi
ANU SALO
Loimaa/Alastaro
Anu Salo
Palvimestarit MM Oy:n toimistossa Alastarolla istuu
tyytyväinen mies. Lisäneliöt tulevat tarpeeseen, myyntipäällikkö Jani Hoviluoto sanoo.
tareilla on Alastaron Teollisuustiellä tiloja jo tuhatkunta neliötä.
. lokakuuta 2015
LAINA Minulla ei ole tapana googlettaa
nimeäni. Jos sosiaalisen median
keskusteluun lähtee mukaan, on vain hölmö.
JSN:n pj. Lähettämön laajennusosa on
rakenteilla ja siihen liittyvät myynnin ja logistiikan
uudistukset menossa hyvää
vauhtia eteenpäin.
. Halutessaan ma-
ton tekemiseen saa neuvoja Loimaan työväenopiston
vapaaehtoisilta. Nykyisillä myyntisysteemeillä se ei enää onnistuisi, Hovilehto sanoo.
Palvimestarit työllistää
nyt parisenkymmentä kokoaikaista työntekijää, mutta osa-aikaiset mukaan lukien työntekijämäärä nousee noin 45:een. Tuotteet ovat pieniä
eriä eli teemme niin sanottua lyhyttä sarjaa. Uusi lähettämö tarvitaan poistamaan pullonkaula, joka on
hankaloittanut logistiikan
tehostamista. Vapaaehtoiset opastavat mielellään
myös ryhmiä maton tekemisessä.. Mietimme myyntiartikkelit tarkkaan, niihin liittyvät lisämyyntiartikkelit kuten erilaiset maustekastikkeet myös ja pyrimme tekemään kaiken entistä paremmin. 7
Torstaina 8. Kasvua Palvimestaritkin kuitenkin tietoisesti hakee. Maan taloudelliseen tilanteeseen liittyvän synkistelyn sijaan on mukava kertoa sellaisia yritysuutisia, että uskomme rohkeasti tulevaisuuteen. Kun saamme koko kuvion kuntoon, kasvu mahdollistuu. Tänään paheksutaan minua ja
huomenna sinua. Kyykkyyn ei
kannata jäädä, vaan mennä vahvasti eteenpäin, Hovilehto sanoo.
Hän uskoo, että yrityksessä on potentiaalia kasvaa
tulevina vuosina valtakunnalliseksi toimijaksi. Nykyinen toimitusjohtaja on Jarkko Mattila,
jonka suvussa lasketaan olleen alan osaamista jo neljässä polvessa.
Perinteiden pohjalta jalostetaan paitsi lihaa, myös
yritystoimintaa, jossa kyky muuttua ja uudistua on
kilpailussa mukana pysymisen kannalta välttämätöntä.
MITEN markkinakilpailussa menestyminen tehdään,
se tapahtuu myyntipäällikön mukaan erikoistumalla
ja laadulla erottautumalla.
. Myyntiedustusta yrityksellä on Jyväskylässä, Kuopiossa, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, logistiikassa yhteistyö on laajenemassa Vantaalle.
. Sillä voidaan
turvata työpaikkoja, joka sekin on tärkeä tavoite.
. Se on sitä vastuun ottamista, josta tässä ajassa on
ollut aika paljonkin vajetta.
Aika, jota nyt elämme pakottaa tervehdyttämään ja selkiyttämään ajattelua monella tavalla, valitsemaan mikä
on aidosti tärkeää ja olennaista. Ku-
ka hyvänsä voi käydä kutomassa mattoa silloin kun
ehtii, ja valmiit matot lahjoitetaan lopuksi sopiviin
kohteisiin.
Hyvän mielen matto-
loimi -hanke on esillä maatalousmuseo Saran aulassa marraskuun puoliväliin
asti. Yrityksen myyntipäälliköllä Jani
Hovilehdolla on tunne, että yritystoiminnan kehittämistä ja kasvua silmällä pitäen tehdyt suunnitelmat
ovat nytkähtämässä toivotulla tavalla eteenpäin. Jos haluamme kasvaa ja
menestyä, niin uudistukset
ovat toiminnan kehittämi-
seksi välttämättömiä, Hovilehto sanoo.
Hän kertoo samassa sarjassa kilpailevien yritysten
olevan selvästi suurempia
toimijoita, jotka pyörittävät
neljäkin kertaa suurempaa
liikevaihtoa. Risto Uimonen Journalistissa
PAIKALLISIA
Palvimestarit laajentaa
tilojaan Alastarolla
. Tavoitteena on hyvän
mielen mattoloimi, jota kuka tahansa voi kutoa käy-
dessään museossa.
Työväenopiston suunnitteluopettaja Marja Junnikkala kertoo, että idea hyvän
mielen mattoloimeen lähti
Kaarinan työväenopistosta.
. Matonkuteet on saatu
lahjoituksena vanhoista lakanoista
Ypäjän Yllätys
tarjoaa runsaasti
mahdollisuuksia
. Sinä aikana yhtiö
on avannut Suomen ensimmäisen EU-tasoisen kaatopaikan ja saatellut sen jo
eläkkeellekin, mikä kuvastaa alan nopeaa kehitystä.
Yhtiön mukaan se, mitä ei
voida kierrättää, on voitu
hyödyntää tämän vuoden
alusta kokonaisuudessaan
energian tuotannossa.
LHJ:n omistavat 13 kuntaa Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen
alueilta. Rakentamisen määrän ennakoidaan vähentyvän prosentin verran viime
vuodesta. Uusimpana liiketoiminta-alueena jätevoimaloiden
pohjakuonien kierrätyksessä tehdään työtä, jotta metallien lisäksi kuonan mineraaliaines voidaan jatkossa
hyödyntää rakennusmateriaaliteollisuudessa ja muussa rakentamisessa.
Sundholmin mukaan
kuntien vastuulle kuuluva
jätehuolto pystyy edelleen
kehittämään myös yhdyskuntajätteen kierrätystä.
. Lisäksi vedän matalan kynnyksen jumppaa, johon mukaan tulo on
toivottavasti tehty mahdollisimman
helpoksi. Ryhmiä on kaikenikäisille kolmevuotiaista ylöspäin.
Pertunkaaren porukoiden lisäksi Kartanon koulussa kokoontuu
kaksi ryhmää, Urhot ja Sylvit, joita
myös vetää Ypäjän Yllätyksen palkkaama osa-aikainen liikunnanohjaaja Annika Määttänen. Kunta on tuttu, tänne on aina
mukava tulla, Määttänen hymyilee.
MÄÄTTÄNEN ON kouluttautunut
ryhmäliikuntaohjaajaksi ja on itsekin elämäntavoiltaan urheilullinen.
Ypäjällä liikuntaan innostetaan jo
pienestä pitäen. Yhtiön perustehtävä on huolehtia kuntien
vastuulle kuuluvasta jätehuollosta.
. Esimerkkeinä korkeasta teknologiaosaamisesta ovat muun muassa kylmälaitteiden käsittely ja jätevoimalaitosten pohjakuonien käsittely. Yllätyksellä on tarjolla Määttäsen
vetämien ryhmien lisäksi vielä paljon muuta.
. Äijäksi itsensä
mieltäville on ryhmänsä ja eläkeläisillekin omansa.
Kuntosali on varustettu uusin laittein, valikoimasta löytyy juoksumattokin.
PERTUNKAAREN ENTISTÄ toimivammiksi ja viihtyisämmiksi remontoidut tilat palvelevat hyvin, ja kunnan välinevarastosta voidaan tarvittaessa lainata välineistöä.
. Ypäjän Yllätyksen liikuntaryhmät ovat syksyn edetessä nytkähtäneet vauhtiin
kukin vuorollaan ja hallin suojissa
voikin liikuttua monin tavoin. Nuorimpien nappulajumppa on 3?4-vuotiaille.
. Annika Määttänen kokoaa muun
muassa pienten lasten ryhmät yläkertaan.
Annika innostaa
liikkumaan Ypäjällä
. Hän ohjaa
monia Yllätyksen liikuntaryhmiä ainakin syyskauden ajan eli joulutaukoon saakka.
. Nykyisillä ennusmerkeillä rakentamisen
kasvu ei kanna pidempään
vaan edellyttää yleisen taloustilanteen kohenemista, Pakarinen sanoo.
Talonrakentamisen aloituskuutiot ovat liki viimevuotisella tasolla, mutta
huomattavasti pitkän aikavälin keskiarvon alapuolella.
Pertunkaaren yläkerran peilisali on viihtyisä tila, jossa voidaan tehdä monenlaista. Keskeisin kysymys on,
miten investoinnit lähtevät liikkeelle. Tytäryhtiöiden taloudellinen menestys hyödyttää kaikkia kuntalaisia
alempina jätehuollon maksuina.
LHJ:n neljän tytäryrityksen yhteenlaskettu liike-
vaihto ylittää jo perusjätehuollon liikevaihdon. Sitten on tenavajumppaa
5?8-vuotiaille, varhaisnuorisojumppaa 9?12-vuotiaille ja nuorisojumppaa 13?16-vuotiaille, Määttänen listaa lasten ja nuorten tarjontaa.
Ryhmissä pääsee perehtymään
myös kahvakuulaan, lihaskuntoon
ja kehonhuoltoon. La 9.00?13.00
Jätteistä energiaa,
romut kiertoon
LOIMAAN SEUTU LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n
(LHJ) perustamisesta tulee
kuluneeksi tänä vuonna 20
vuotta. Torstaina 8. Vertailutaso on niin
huono, että vähäinenkin viriäminen näkyy plussana,
toteaa Rakennusteollisuus
RT:n pääekonomisti Sami
Pakarinen.
. Isovanhemmat ovat ypäjäläisiä.
. Ensi vuodeksi Rakennusteollisuus RT ennustaa syksyn suhdannekatsauksessaan maltillista, noin
2 prosentin kasvua.
. Palvelut toteutetaan tasapuolisesti alueelliset ominaispiirteet huomioiden.
Jätehuollon taksat ovat kaikille samat, yhtiön toimitusjohtaja Immo Sundholm
sanoo.
Hänen mukaansa perusjätehuollon yhteyteen on
kasvanut LHJ Group -kokonaisuus, mikä nostaa kuntien omistuksen arvoa.
. Sen jälkeen tilannetta voidaan
sitten katsoa uudestaan, Yllätyksen
varapuheenjohtaja Keijo Vuorentausta sanoo. Vain julkinen kunnille
kuuluva jätehuoltovastuu
pystyy takaamaan riittävän
suuria jätemääriä, joille voidaan rakentaa uusi palveluita ja ratkaisuja sekä kierrätysinnovaatioita.
Rakentamiseen
luvassa
kitukasvua
RAKENTAMINEN Kuluva
vuosi on rakentamisessa
neljättä vuotta peräkkäin
heikko. Lupaan kuunnella osallistujien
toiveita, asettaa pikkaisen haastettakin, jos siltä tuntuu ja ehdottomasti
aina kannustaa ja tsempata, Määttänen sanoo.
Ryhmäliikunnan juju piilee hänen mielestään siinä, että muiden
kanssa on mukava tehdä, jolloin liikunnassa on mukana sosiaalinenkin
ulottuvuutensa.
Järjestävän seuran puolesta tuntuu puolestaan hyvältä todeta, että ainakaan liikunnan harrastus ei
jää kiinni siitä, etteikö tarjontaa olisi. Hän on mielissään, että
ryhmille saatiin osa-aikainen ohjaaja varta vasten.
Määttänen on forssalainen, mutta
opiskellut ja asunutkin Ypäjällä. Uuttakin on suunnitteilla eli
alustavasti on ollut puhetta, jos
jatkossa voitaisiin tarjota personal trainerien koulutusta, Määttänen sanoo.
Ypäjä
Anu Salo
Pertunkaaren liikuntahallin liepeiltä kuuluu hyvää Ypäjällä. Ja tuskin sitä ikinä katuu, että
tuli lähteneeksi, Annika Määttänen
muistuttaa.. lokakuuta 2015
8
ANU SALO
SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT
MARKKU YLI-KOVERO 8.10., 26.10.
MARKKU LEINONEN 22.10.
JARI SILVOLA 7.10., 14.10.
AJANVARAUS 02 763 2049
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Rakentaminen on sukeltanut syvemmälle kuin
bruttokansantuote, minkä
vuoksi se voi myös nousta hieman BKT:ta ripeämmin. Myös kuntosali on nyt hyvin varusteltu, Määttänen esittelee ja testaa kokeeksi uutta juoksumattoa.
Hyvin pääsee vauhtiin ja hikeen.
Jotta mahdollisimman moni pääsisi, Määttänen kehottaa tulemaan
rohkeasti mukaan ryhmiin ja ottamaan kaverinkin mukaan.
Yhdessä liikkuminen lisää onnistumisen mahdollisuuksia sikäli, että vaikka itse vielä antaisikin satunnaiselle laiskuudelle periksi, niin kaverille tehtyä lupausta on jo paljon
vaikeampi ohittaa.
. LHJ
ja LHJ Group ovat investoineet lähes 50 miljoonaa euroa kierrätys- ja käsittelytoimintoihin.
. Muutoinkaan ei tarvitse olla missään huippukunnossa, vaan
tarkoitus on löytää liikunnan ilo ja
tehdä siitä säännöllinen osa elämää,
Määttänen rohkaisee.
Hän totta kai toivoo, että monet
löytäisivät tiensä Pertunkaareen.
. Näillä alueilla
LHJ Groupin yritykset pystyvät hyödyntämään lähes
sataprosenttisesti käsittelemänsä materiaalit.
ELEKTRONIIKKAROMUN
materiaalit kierrätetään
teollisuuden raaka-aineiksi. Rakennusinvestoinnit muodostavat
yli puolet kaikista investoinneista. 02 763 2049
Ma?pe 9.00?17.00
Piti tulla jonon jatkoksi,
vää huolta.
seron kanssa.
kun huomasin, että täällä
. Heidi
Mäkelä-Kairuksen tekemän käsihoidon
jälkeen Sirkka Parviainen valitsi kynsiin-
Matti Välimäki tuoksutteli luontopolulla
metsän tuoksuja.
sä lilaa lakkaa, joka
miset pitävät hyvinvoinnistaan hymätsäsi hyvin pu- . Ei mikään helppo koe. Se oli niin paljo
helpolta . vaikka vanhat asiat muistan- hauskaa ja vain mun juttu, vaimo ei tulkin uusia paremmin.
lut sinne ollenkaan. Viime vuonna harrastin työväenhän vaikeita, mutta muuten tuntui aika opistossa bailatinoa. . He liikkuvat
. lokakuuta 2015
KITI SALONEN
Lähihoitajaopiskelija Heidi Mäkelä-Kairus lakkasi Sirkka Parviaisen kynnet liloiksi. Olin tulossa tänne niin innoissani,
että unohdin ottaa aamulla diabeteslääkkeetkin.
VANHUSTENVIIKON kunniaksi Tuulensuun palvelukeskuksessa oli tekemisen
täyteinen maanantai.
Kävijät pääsivät käsihoitoon, tekemään muistitestejä, mittauttamaan verensokeria ja -painetta, bingoamaan,
surffaamaan netissä, laulamaan ja liikkumaan olympialaisissa, jossa lajeina
Salme Kärkkäinen testautti muistinsa lähihoitajaopiskelija Susanna Laineen pitämässä kokeessa, jossa kysyttiin muuan muassa vuotta, viikonpäivää ja vähennyslaskuja.
olivat muun muassa tuoksutriatlon ja
laatikkosähly.
. Tapahtuman toteutuksessa
olivat mukana myös Loimaan ammattija aikuisopiston lähihoitajaopiskelijat ja
Puistokadun seiskaluokkalaiset.
SALONGISSA lähihoitajaopiskelijat hoitivat vierailijoiden kädet kuntoon. Ida- ja Martta-kodissa on lisäksi
omaa ohjelmaa heille, jotka eivät pysty
tulemaan tänne, päivätoiminnanohjaaja Sanna Ylösmäki ja Hanna Hietarinta selvittivät.
Ylösmäki ja Hietarinta olivat ideoineet
tapahtuman osana toimintaterapeuttiopintojaan. Vanhustenviikko
täytti Tuulensuun
palvelukeskuksen
toiminnalla
Loimaa/Tuulensuu
Kiti Salonen
. Siinä pimeään laatikkoon piti kurkistaa ja tunnistaa näkemänsä.
. Tänä vuonna, kun
bailatinoa ei ole, olen aloittanut asahin
YLÖSMÄKI JA HIETARINTA totesivat eli aamun sarastaessa alan harjoittaa itpanneensa ilokseen merkille, että ikäih- seäni, Välimäki kertoi.. Piti tulla jonon
paljon, ovat aktiijatkoksi, kun huo- on tupa täynnä tyttöjä.
masin, että täällä
visia ja kokeilunon tupa täynnä tythaluisia.
töjä, Parviainen hymyili.
Kärkkäinen ja Parviainen lenkkeileMuistikokeessa Salme Kärkkäinen vät päivittäin, minkä lisäksi Parviainen
pääsi pähkäilemään, mitä vuotta, vuo- käy Tuulensuun kuntosalilla, niin kuin
denaikaa ja päivää eletään.
Välimäkikin.
. Laskutehtävät olivat äkkiseltään vä. Tämä on ensimmäinen toimi tänä aamuna, mutta verenpainemittaukseen ainakin aion vielä mennä, Parviainen suunnitteli.
Kynnet kuntoon, muisti testiin
. Tää onki hauska, Matti Välimäki huudahti työntäessään kätensä laatikkoon
ja tunnustellessaan, mitä metsäistä laatikossa on.
Luontopolun seuraava tehtävä olikin jo kinkkisempi. 9
Torstaina 8. Sujuu kuin
ennen vanhaan ruotsinkoe, Välimäki
virnuili luontopolkua ohjanneelle Sanna Ylösmäelle, entiselle oppilaalleen.
Kieltenopettaja tunnusti, että hänen
pitäisi hallita myös luonnontuntemus.
Selityksiä hieman heikosti sujuneille tehtäville oli siis turha antaa.
Sen sijaan Välimäellä oli selvitys sille, miksi verenpaine- ja verensokerimittauksista saadut arvot olivat normaalia
korkeammat.
Myös VarsinaisSuomen ja Etelä-Pohjanmaan viljelijät hakivat vilkkaasti tukia.
VIL JELIJÄT VOIVAT aloittaa
investoinnin toteuttamisen
saatuaan rahoituspäätöksen Ely-keskuksesta. 02 763 2049
Ma?pe
9.00?17.00
La 9.00?13.00
. Torstaina 8. Investointi- ja aloitustuet rahoitetaan Manner-Suomen
maaseudun kehittämisohjelmasta 2014?2020, joka
on EU:n osarahoittama ohjelma.
LUKIJAN KUVA
MARITA KOIVUNEN
osta 2
maksa1
ÄIVÄT
TUPLAP
+ BONUS
A
TUPLAN
TOISET SILMÄLASIT TAI
AURINKOLASIT VOIMAKKUUKSILLA
KAUPAN PÄÄLLE
AJANVARAUS: 02-763 2049
Voimassa 30.10. Tukea haettiin kaikkiaan noin 150 miljoonan
euron investointeihin. Nautatilat hakivat rakentamisinvestointeihin euromääräisesti eniten avustusta, 21,5 miljoonaa euroa. Inves-
tointitukea voi hakea maksuun joulukuusta alkaen.
Nuoren viljelijän aloitustuen hakijoita oli tänä vuonna merkittävästi vähemmän
kuin viime vuonna. Aloitustukea voi hakea jatkuvasti. Hakumääri-
en perusteella maatilojen
investointihalukkuus näyttää vähentyneen viime vuodesta. asti.
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Tänä vuonna hakemuksia on saatu tähän mennes-
sä 80. Korkotukilainaa
haettiin yhteensä yli 60 miljoonaa euroa. Viime vuonna aloitustukea haki 1 000 nuorta viljelijää. Nuoren viljelijän aloitustuen ensimmäinen erä maksetaan 31.
lokakuuta.
Ely-keskukset neuvovat
tukien hakemisessa ja sähköisessä asioinnissa. Jumala kuuli Jeesukseen uskovien rukoukset, kuvan lähettänyt Marita Koivunen kertoo.
Kirja kertoo evakkopojan tarinan
. lokakuuta 2015
10
Maatalousinvestoinneista päätökset
MAATALOUS Viljelijät saavat päätöksiä tänä vuonna haetuista maatalouden
investointituista ja nuoren
viljelijän aloitustuista syyskuun puolivälistä alkaen.
Näitä tukia on tänä vuonna voinut ensimmäistä kertaa hakea sähköisesti Hyrräpalvelussa.
Tähän mennessä jätetyistä hakemuksista sähköisten hakemusten osuus
on 60 prosenttia investoin-
tituissa ja 45 prosenttia aloitustuissa.
Elokuun
puoliväliin
mennessä päättyneessä
haussa viljelijät tekivät yli
800 investointitukihakemusta. Vaikka Pietari on kahden vartijan vartioima,
enkeli tulee ja vapauttaa Pietarin. Vuosina
2013?2014 maatiloilla tehtiin ennätysmäärä sukupolvenvaihdoksia luopumistuen ehtojen muuttumisen takia. Tämän vuoden määrärahoista on mahdollista
hakea tukea vielä lokakuun
15. päivään saakka.
Noin kolmannes hakemuksista koski salaojitusinvestointeja. Sika- ja lihasii-
pikarjatilojen investointeihin sen sijaan haettiin tukea varsin vähän.
Eniten tukea haettiin
Pohjanmaan Elykeskuksen
alueella. Haetun avustuksen kokonaismäärä on noin 50 miljoonaa euroa. Mikkelinpäivänä perhemessussa Kanta-Loimaalla nähtiin näytelmän kautta, miten
opetuslapsi Pietari pelastui vankilasta
Jukka Saarinen kertoo toimittamastaan Eino Heikinmaan muistelmateoksesta. Kun isät olivat rintamalla, joutuivat nuoret pojat ottamaan vastuun niin kotitilan viljelysten hoitamisesta kuin evakkoreissujen järjestelyistäkin. Einon perheelläkin Karjalan
muhevat multamaat vaihtuivat satakuntalaisiin savimaihin Vampulassa.
Ebbdn% e^i½½ cZ lrÏ arobg . Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Huittisten kaupungin kulttuuripalvelut, Huittisten seudun kansalaisopisto ja Vampulan Karjalaiset.
Loimaan Lehti
oikeaan osoitteeseen
(02) 770 2626 tai
tilaukset@loimaanlehti.fi. Uusi kirja on Laatokan reunamilla Kurkijoen
Saareksen kylässä asuneen Eino evakkopojan kasvutarina.
Monen kurkijokelaisen evakkotie kulki Karjalan
kannakselta Keski-Suomen ja Pohjanmaan kautta Loimaan seudulle. Teos on vampulalaisen Eino Heikinmaan muistelmateos, ja sen on
toimittanut Jukka Saarinen.
Talvi- ja jatkosodan myllerryksissä kotinsa ja kotiseutunsa Karjalaan jättämään joutuneet kulkivat
kahdesti raskaan evakkotaipaleen uutta kotia etsiessään. m½f½ hg mnmmnZ' era^gdboZdnnmnl mZZl hg baZg nnmmZ'
L^ hg oZdnnmnl% chdZ ZnmmZZ lbgnZ ohbfZZg iZk^ffbg'
G½bg l^ mhbfbb3 LZZm l½adÏbl^g m^ko^rlmZkdZlmndl^g% bml^oZef^ggnlhac^efZm%
IheZkEhhi ?ZdmbboblnnlkZgg^dd^^g cZ mb^mrlmb mZehn]^eebl^g mnkoZg'
IZbddhcZ hg kZchbm^mnlmb% chm^g mhbfb a^mb'
HmZ ½era^gdboZdnnmnl hlhbmm^^llZ
eZabmZibheZ'?(Zera^gdboZdnnmnl
Nuoren evakkopojan tiestä Karjalan kunnailta sotien myllerryksestä Satakunnan savimaille kerrotaan
uutuuskirjassa Eino evakkopoika. Vähitellen elämä asettui uomiinsa uusilla asuinsijoilla, vaikka ikuinen ikävä kotiin Karjalaan jäikin sieluun ja sydämeen.
Eino evakkopoika on muisteluteoksen lisäksi oivallinen ajan ja vanhojen työtapojen kuvaaja sekä
evakkoreissulla kohdanneiden kahden nuoren rakkaustarina.
Kirjallinen ilta Eino evakkopojan seurassa to 15.10.
klo 19?20.30 Vampulan kirjastossa, kahvitus klo
18.30 alkaen
Reservialiupseereiden yöleiri tarjosi
tekemistä eräilystä innostuneille
Oripää
Kiti Salonen
Anniina Aronoja, 4, toivoi jo kesällä, kunpa hän pääsisi telttaretkelle.
. 5.-luokkalaisemme on jo kovin odottanut, että pääsee yöllä valvomaan, Toivonen hymyili.
Juho oli pakannut mukaan lintukirjankin siltä varalta, että metsässä sattuisi näkymään tai kuulumaan outoja siivekkäitä.
Muuta viihdykettä lapset eivät kotoa
mukaan tarvinneet, sillä luonnossa riittää aina tekemistä.
. Muutkin paikalliset toimijat voisivat tulla järjestelyihin mukaan. Siitä asti tätä on odotettu kovin, isä Esa Aronoja kertoi.
Oripään Reservialiupseereiden yöleiri
Oripään metsästysmajalla houkutti mukaan 32 osallistujaa, joista yli 20 oli lapsia.
Niinijoella asuvat Aronojat olivat heti valmiina, kun yhdistyksen väki kysyi,
kiinnostaisiko heitäkin lähteä mukaan.
. Täytyyhän lapsen osata muutakin
kuin istua tietokoneen ääressä. Itselle parasta on se, kun näkee, että lapset
viihtyvät, ja pääsee opettamaan heille
uusia taitoja.
ORIPÄÄLÄISET Toivoset yöleireilivät koko perheen voimin. Oripään Reservialiupseerit on avoin yhdistys, johon kuuluminen ei vaadi varusmiespalveluksen
suorittamista, sihteeri Suvi Lähteenmäki kertoi.
Hän muistutti, että lasten on hyvä pienestä pitäen oppia sosiaalisia taitoja, kuten toisten kanssa samassa teltassa nukkumista. lokakuuta 2015
KITI SALONEN
Anniina Aronoja oli odottanut yöleirille pääsyä jo kovin. Esa-isän kanssa Anniina levitti telttaan makuualustan ja makuupussin. Tänne oli helppo lähteä isonkin perheen kanssa. Se antaa vastapainoa tietoteknistyneelle arjelle ja on
lapsille hyvää motoriikkaharjoittelua,
Toivonen sanoi.
AJATUS yöleirin järjestämisestä syntyi
siitä, ettei Oripäässä ole ollut muutamaan vuoteen partiotoimintaa, vaikka
kysyntää sille on ollut.
. Juho toivoi pääsevänsä yöllä kipinämikoksi. Mukana olivat äiti ja
isä Päivi ja Mikael sekä lapset Juho, 10, Joni, 7, ja Anni, 3.
. Nallekin oli pakattu mukaan yötä varten.
. Kun on valmis ohjelma, voi
olla vain, Päivi Toivonen kiitteli.
Perjantai-illalla yöleiriläiset pystyttivät puolijoukkueteltat, opettelivat tulentekoa, paistoivat makkaraa ja herkuttelivat popcornilla. Annia mietitytti, miltä suuret
puut mahtavat näyttää yöaikaan.
Itse tehdyllä nuotiolla paistettu makkara maistuu erityisen hyvältä. Nuotiopiirissä Eero
Nurminen, Eeli Kulmanen, Otto Isotalo, Joonas Isotalo, Esa Aronoja ja Anniina Aronoja.. Metsästysseura voisi esimerkiksi opettaa erätaitoja ja SPR ensiapua, Lähteenmäki ideoi.
Reserviläisyhdistyksen muuhun toimintaan kuuluvat muun muassa jotokset, ammuntakilpailut, Okra-talkoilut ja
jouluiset kenttähartaudet. Erätaidot taasen auttavat pärjäämään silloinkin, kun esimerkiksi sähköt menevät.
Seurakunnan nuorisotyönohjaaja on aloittamassa Oripäässä partion
1.-2.-luokkalaisille, mutta reservialiupseereiden leireille on silti arvatenkin kysyntää jatkossakin.
. Yhdistykseen
kuuluu noin 80 jäsentä.
Juho ja Anni Toivonen lisäsivät nuotioon puita, jotta nokipannukahvit pysyisivät lämpiminä. Yöksi oli luvassa kipinämikkovuoroja ja aamuksi puuron keittoa
puolukoista, telttojen purkua ja kävelyretki läheiselle laavulle.
. Samalla teemme myös paikallisia
retkeilypaikkoja ja omaa toimintaamme tutuksi. Viikko sitten sanoin, että viikonloppuna mennään. Luonnossa liikkuminen on ollut meidän perheelle aina se juttu. 11
Torstaina 8
Tänä vuonna joulukonsertti vaihtuu isän juhlakonsertiksi.
Konsertti järjestetään samana päivänä,
kun Antti Riuttaskorpi täyttää 70 vuotta.
Konsertin teemoina ovat uskonto ja musiikin merkitys ihmisen elämässä.
. Hän on kasvattanut lapset taidemusiikin keskellä, toiminut kaupungilla päättävissä elimissä ja tuottanut
kuluttajille luomumaitoa parin vuosikymmenen ajan. Totta kai väärältä polulta voi palata oikealle, mutta vain syvien haavojen
kanssa. Tapio Rautavaara oli oikeassa, kun
hän lauloi, että elämä on ihanaa, kun sen
oikein oivaltaa.
JUHLAKONSERTTI on kaikille avoin, ja
se järjestetään 25. Soita nyt cis, ohjeistaa kapellimestariksi nimetty Pasi Riuttaskorpi pikkuveljeään Samuelia. Viime vuonna konsertti keräsi kirkkoon yli 600 kuulijaa. Riuttaskorven oma isä oli alkoho-
liin taipuvainen, eikä poika halunnut lähteä sille tielle.
. Klassinen musiikki rikastuttaa kuulijaa. He harjoittelevat yhdessä tulevaa perhekonserttia varten.
. Torstaina 8. Hän kättelee vahvasti ja hymyilee
leveästi. Konserttiin on vapaa pääsy. Kylässä ovat vain heidän 8 lastaan ja 13 lastenlastaan. Hänen
nuoremmat serkkunsa kuuntelevat vieressä ihaillen.
Rummut on rahdattu alakerrasta harjoitusten ajaksi olohuoneen seinustalle.
Lattialla on myös kitaroita, bassoja, mikrofoneja ja nuottitelineitä iloisessa sekamelskassa. Kolmikerroksinen omakotitalo on vastarakennet- vuotta
tu, ja sen puutarha on vielä keskeneräinen. Epäjärjestys
rikkoo yhtenäisesti sisustetun olohuoneen harmonian.
VIIMEVIIKKOINEN ikäihmisten terveystarkastus laittoi Antti Riuttaskorven pohtimaan menneitä vuosikymmeniä. lokakuuta Kanta-Loimaan kirkossa kello 14. Ohjelman tuotot käytetään kokonaisuudessa katulasten hyväksi.. Hän oppi
jo lapsena, että ihmisen pitää valita hyvä tie. Hän tarjoaa kahvia ja esittelee
pianon takana istuvan poikansa, porukan kapellimestarin.
Antti ja Pirkko Riuttaskorven omakotitalossa vietetään periaatteessa ihan tavallista lauantaita. Läheisille ja itselle sattuneet onnettomuudet ovat olleet elämän koetinkiviä, mutta hän on yrittänyt
säilyttää myönteisen elämänasenteen ja
nauraa paljon.
. Juuri näin tämä kohta kuuluu soittaa.
Antti Riuttaskorpi seuraa poikiensa harjoittelua. lokakuuta 2015
12
MARIANNA LANGENOJA
Antti Riuttaskorpi näkee eläneensä onnelliset ja siunatut 70 vuotta. Olohuoneesta kantautuu niin paljon ääntä, että
heikompaa hirvittäisi: lapsi huutaa, saksofoni soi, eikä puheensorinasta saa kiinni yhtäkään sanaa.
Tupa on täynnä väkeä, mutta ihmisjoukosta on helppo erottaa talon isäntä.
Antti Riuttaskorpi on ikääntynyt tyylikkäästi. Hän
ymmärsi tehneensä elämässään lähes
pelkästään oikeita valintoja. Pianon takana Pasi, saksofonia soittaa Samuli ja Antti Riuttaskorpi laulaa.
Riuttaskorpien suuri perhe esiintyy Kanta-Loimaan kirkossa isän kunniaksi. Olen hä-
Perhe harjoitteli tulevaa konserttia varten ensimmäistä kertaa yhdessä viime
lauantaina. Kun meidän Markus oli 20-vuotias, hän sanoi, että korkealaatuinen musiikki tekee ihmisestä viisaan. Lapsenlapsi Miko päättää antaa parastaan rummuissa. Konsertissa kuullaan muun muassa neliäänistä laulua.
nen kanssaan samaa mieltä, isä tuumaa.
RIUTTASKORVET ovat loimaalaisille tuttu perhe jokavuotisesta joulukonsertistaan. Pikkuveli puhaltaa saksofonillaan cis-sävelen, ja miehet oivaltavat jotain tärkeää.
. On parempi olla risteämättä.
Riuttaskorpi on ollut nyt 49 vuotta naimisissa ja pyörittänyt Loimaalla maatilaa yli 40 vuotta. Ja niin kävi, lähes jokaisen kohdalla.
. Toisinaan isä sulki
korvansa muksujen vastalauseilta, sillä
hän tiesi, että nämä lopulta innostuisivat musiikista. Taitava säveltäjä pääsee inhimillisyyttä syvemmälle.
YHTÄKKIÄ Riuttaskorpien koko olohuone tärähtää. Hänen elämässään on ollut paljon onnea.
Loimaa/Kauhanoja
Marianna Langenoja
70
Ei heti uskoisi, että tämä
on 70-vuotiaan miehen koti. Näyttää siltä kuin ne olisivat
eksyneet väärään paikkaan. Hän muistaa vieneensä
kaikki lapsensa musiikkiopistoon, kun
nämä olivat pieniä
lokakuuta 2015
VANHA VALOKUVA
Loimaan Lehden 50-vuotisjuhlapäivälliset Loimaan Seurahuoneella tammikuussa vuonna 1965. 13
Torstaina 8. Etualalla rouva Arojärvi, kauppaneuvos Risto Heinonen, rouva Jussila, agrologi Toivo Murto ja Eila Nikkilä. Kuva Liisa Aaltosen albumista.
. Takarivissä Keskuskauppakamarin ansiomerkin saajat: päätoimittaja Kalle Jussila, kirjaltaja Selim Kivekäs, kirjaltaja Aune Viitanen, kirjaltaja Ville Viitanen,
kirjaltaja Leena Salokangas, kirjaltaja Keijo Koskinen, kirjaltaja Oiva Järveläinen, kirjaltaja Liisa Aaltonen, kirjaltaja Sirkka Anttila, kirjanpitäjä Inga Lento, faktori Niilo Lehtinen,
toimittaja Anna-Liisa Nokka, kirjaltaja Jussi Aaltonen, kirjaltaja Impi Jokinen ja kirjaltaja Kosti Anttila