Sivu 6 Lipun keskellä on Satakunnan karhu. E-hei. Sivu 5 Rokki raikaa, kun Jyrki Koenkydön bändi Big Daddy & Rockin’ Combo pääsee vauhtiin. Tuuli puhaltaa etelän suunnasta. Jorma Luuri on kunnostanut suojelukohteena olevan talon ja Peltoisten kylätoimikunta on tehnyt Loimaata tunnetuksi Rompepäivillä. Yhtyeen laulaja-kitaristi on tätä nykyä myös levy-yhtiön pomo. Ennen kuin cd päätyi detroitilaisen radion levylautaselle, piti Big Daddy & Rockin’ Combo -yhtyeen laulaja-kitaristin tutustua nuoruuden idoliinsa, perustaa uusi firma, saada lapset ulos studiosta, tehdä biisejä ja pelätä kananmunasadetta keikalla baarissa sekä pohtia suomalaiseen musiikinhistoriaan tehtyjä aukkohakkuita ja globaalien musiikkimarkkinoiden koukeroita. Ovella olleet 40-vuotissyntymäpäivät saivat miehen lupaamaan, että nuoruudenkavereista koostuneen bändin kanssa tehtäisiin vielä levy. Oma lippu Porin Rykmentin-Porin Prikaatin killan Loimaan alaosasto voi koota nyt joukkonsa oman lipun alle. Alaosaston lippu on toisinto pääkillan lipusta muutoin paitsi, että siinä on Loimaan kaupungin vaakuna Varsinais-Suomen vaakunan haarniskakuvion tilalla. Sivu 2 KARI NUMMILA Matalampi kynnys metsästää Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro toivottaa metsästysharrastukseen mukaan myös nuoret, naiset ja kaupunkilaiset. Susikantaa Oripään Metsästysseuran 70-vuotisjuhlapeijaisissa vieraillut Kontro puolestaan pitää liian suurena. Säätila Kevään tulo etenee, sillä lämpötila nousee kahdeksaan yhdeksään asteeseen. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Luvassa on puolipilvistä säätä, mutta sadettakin voidaan saada. Sivu 7 KATI UUSITALO. Sivu 3 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. 2008 P 1 D Nro 37 Peltoisiin palkintoja Sekä Loimaa-palkinto kaupungin tunnetuksi tekemisestä että kaupunkikuvastipendi menivät tänä vuonna Peltoisiin. Palkinnot jakoi toista kertaa tulevaisuuslautakunta. Jyrki teki lahjaksi levyn – ja levy-yhtiön Loimaa Kati Uusitalo – Jos jotakin lupaan tai sanon, toteutan sen myös, Jyrki Koenkytö vakuuttaa. vuosikerta TIISTAI 1.4. alv . Ihan monikansalliseen levy-yhtiöön marssimalla ei levy nopeaksi toteuttajaksi itseään tituleeraavalta mieheltä kuitenkaan syntynyt
Loimaan ”porilaisille” oma alaosastolippu Loimaalaisilla on ollut killassa monin tavoin merkittävä rooli. Sittemmin puhetta johti Pentti Eskola. Kansanlaulukirkko -yhteislaulutilaisuus Kaupunginkirkossa ke 2.4. Leoklubit ovat osa Lions Internationalin kansainvälistä nuorisotoimintaa. NIMIPÄIVÄT: 1.4. kysyy Herra Sebaot. www.loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Ypäjän Riistamiesten sihteeri Helga Tuura sai EteläSuomen Riistanhoitopiirin riistanhoidon hopeisen ansiomerkin. Sieltä avustuskontit matkaavat yhteistyökumppanina toimivan joensuulaisen Karjalan Apu ry:n avustuksella Sortavalaan, jossa Suomen Leojen edustajat osallistuvat avustusten luovutukseen. Laulut ovat peräisin Lasten Keskuksen vuonna 2005 julkaisemasta Kansanlaulukirkosta, joka on jo kerran toteutettu Loimaallakin alkuperäisessä muodossaan jumalanpalveluksena. Jos tämä kaikki onkin uskomatonta niiden silmissä, jotka noina päivinä ovat jäljellä tästä kansasta, tarvitseeko sen olla uskomatonta minun silmissäni. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Porin Prikaatin esikuntapäällikkö Sakari Wallinmaa kitti Loimaan alaosastoa Prikaatin hyväksi tehdystä työstä. Aikaisempina vuosina järjestö on lahjoittanut kohteille kenkien lisäksi muun muassa hygieniatuotteita, urheiluvälineitä sekä sähkölämpöpattereita. Säestyksestä vastaavat Heli Juusela, Matleena Knuutila ja Jukka Lahtonen. Seppo Yli-Nissilä kannattelee Loimaan alaosaston uutta lippua. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli loimaalaissyntyinen, legendaarinen pesäpalloilija ja jatkosodan ajan urhea kaukopartiomies Ilmari Honkanen. Uudet tekstit kirjoitti runoilija Anna-Mari Kaskinen. klo 9–15 Loimaan torilla. Hän käytti virsien sävelminä kansalle jo entuudestaan tuttuja lauluja, kansanlauluja ja ralleja. Se perustettiin kärkipäässä, mutta toiminta hiipui pahoin. klo 19.00 Hannu Hietaniemi Ravintola Henriikassa Opinkuja 5. Kansanlaulukirkon sävelmät ovat kaikki suomalaisia kansanlauluja, jotka Kaija Eerola valitsi varta vasten tähän kokonaisuuteen. 8: 6–8 PÄIVÄN SANA Kustantaja: Priimus Media Oy Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Varsinais-Suomen kennelpiirin hopeisen ansiomerkin sai Jari Suominen. Loimaan rooli Loimaalaisilla on ollut killassa monin tavoin merkittävä rooli. Kansanlaulukirkko ei ajatuksena ole mitenkään uusi. Joh. Suomen Leoklubien jäsenet, 14–29-vuotiaat nuoret, auttavat Karjalan Sortavalan lapsia ja nuoria nyt jo neljättä kertaa toteutettavalla Lämpöä Karjalan Lapsille -projektilla. Vuonna 1995 Loimaan alaosasto puhallettiin henkiin uudelleen ja osasto toimii edelleen vilkkaasti. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Loimaa Kari Nummila Porin Rykmentin-Porin Prikaatin killan Loimaan alaosasto sai lauantaina oman lipun, joka siunattiin ja naulattiin veteraanimajalla. Laulua yhteisvastuulle Keskiviikkona 2.4. Leot toimittavat kevään aikana keräämänsä tavarat Lappeenrantaan Lions-liitto ry:n ja Suomen Leojen vuosikokoukseen kesäkuun alussa. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään”. Metsästäjien keskusjärjestön pronssiset ansiomerkit myönnettiin seuraaville henkilöille: Raimo Alkki, Erkki Heikkilä, Markku Helander, Pertti Helander, Markku Nummela, Hannu Kalmi, Eino Kantee, Taisto Kuusinen, Jussi Mäkilä, Sisko Nurminen, Maarit Rantanen, Hannu Saarikoski, Markku Salmi, Valto Salmi ja Jyrki Uutela. Hän sanoi kiltojen paikallisesti lisäävän muun muassa joukko-osaston tunnettuutta. (02) 762 7840 matkapuh. ”Porilaisuus” on tuttu ja poikkeuksellisen arvotettu käsite Loimaan seudulla, josta ensimmäiset miehet astuivat Porin Rykmentin riviin jo 382 vuotta sitten, kun vastaperustettu joukko-osasto lähti RuotsiSuomen joukoissa taistelemaan Saksaan 30-vuotiseen sotaan. Leoklubit ovat aloittaneet vuotuisen Lämpöä Karjalan lapsille -projektinsa jo useilla paikkakunnilla. Esilaulajina toimivat Kaupunginkirkon kirkkokuorolaiset. SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Me Loimaan seudun porilaiset tulemme ylpeyttä tuntien yhä runsaammin joukoin seuraamaan uutta tunnustamme, Heikki Mäki totesi lippupuheessaan. Lippu on muutoin identtinen pääkillan lipun kanssa paitsi siinä, että pääkillan lipun Varsinais-Suomen vaakunan haarniskakuvio on korvattu Loimaan kaupungin vaakunalla. Lasten ja nuorten kenkien ja vaatteiden keräys la 5.4. Klubeja on 138:ssa eri maassa ja jäseniä on noin 140 000. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 € /pmm 3-sivu 1,96 € /pmm Tekstissä 1,84 € /pmm Tekstin jälkeen 1,59 € /pmm Takasivulla 1,95 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 € /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22% Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 92 € 6 kk 54 € 4 kk 41 € Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 87 € 6 kk 44,50 € 4 kk 30 € Irtonumero 1 € Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Mukana ovat myös Marita Tötterman sekä Sari Mäkinen. kello 18 lauletaan Loimaan Kaupunginkirkossa yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Keräykseen voi tuoda tarpeettomiksi käyneitä, mutta käyttökelpoisia ja ehjiä lasten ja nuorten kenkiä ja vaatteita. Lahjoittajien puheenvuoron käyttänyt kaupunginjohtaja Jorma Kopu totesi Loimaan seudulla maanpuolustushengen aina olleen ja olevan yhä korkealla tasolla. 21: 12 2.4. Tällä haavaa puheenjohtajana toimii loimaalainen Jorma Koivisto. Kirkkoherra Oiva Alanen siunasi lipun, jonka naulasi iso joukko eri järjestöjen ja lahjoittajien edustajia. klo 18. 0500-226 858 Toimitus: Päätoimittaja Seppo Huiku (02) 762 6033, 050-551 3460 Toimitussihteeri: Tiina Naula Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Kati Uusitalo Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.51. Virsien oppiminen oli tavallisille ihmisille näin huomattavasti helpompaa. Lämpöä Karjalan lapsille Leo Club Loimaan Seutu ja Loimaan Nuorkauppakamari keräävät yhteistyössä lasten ja nuorten kenkiä ja vaatteita. Pellervo 2 Tiistaina 1 huhtikuuta 1.4. HENGELLISIÄKOKOUKSIA Porin Prikaatin naulan löi eversti Sakari Wallinmaa. Kolehti kerätään yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lutherkin noudatti tätä periaatetta kirjoittaessaan uusia virsiä. Raita, Pulmu 2.4. Sak. Myös Leo Club Loimaan Seutu ja Loimaan Nuorkauppakamari osallistuvat projektiin järjestämällä keräyksen lauantaina 5. Joukko seuraa – Lippu edustaa yhteisöänsä kaikissa tilanteissa ilmaisten kunnioitusta, iloa ja surua. Aurinko laskee kello 20.14. Leot auttavat siellä missä apua kaivataan ja samalla jäsenet oppivat vuorovaikutusja ryhmätyötaitoja. huhtikuuta kello 9–15 Loimaan torilla, Aprillimarkkinoiden yhteydessä. KARI NUMMILA Metsästäjiä palkittiin YPÄJÄ Ypäjän Riistamiesten 70-vuotisjuhlapeijaisissa viime lauantaina Pertunkaaressa jaettiin ansiomerkkejä ansioituneille jäsenille. Hengellinen kokous tänään 1.4. Killan koko jäsenmäärä on runsaat 1 000 henkeä, joista lähes kolmannes kuuluu Loimaan seudun alaosastoon
Osa linnuista on ruokaillut aivan maantien laidassa. klo 16 mennessä konttoriimme osoitteella: LOIMAAN LEHTI/ilmoitukset PL 2, 32201 LOIMAA Fax 02-763 1233, sähköposti: ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Tällaisia voivat olla esimerkiksi peippo, järripeippo, vihervarpunen, punarinta, rautiainen ja useat rastaslajit. Erkki Kallio ERKKI KALLIO Ota yhteyttä: Liisa Kivinen p. Alastaron Mälläisten tulvapelto on ollut lintujen suosikkipaikka. Parhaalla kertaa siinä on ollut yhtä aikaa 315 laulujoutsenta, 135 metsähanhea, 150 töyhtöhyyppää, 50 sinisorsaa, 60 kiurua, kuusi kottaraista ja räkättirastas. Talvisten ruokavieraiden lisäksi saattaa nyt ruokinnoille tulla tavallisuudesta poikkeaviakin lajeja. Mutta ilmat kylmenivät taas ja yöpakkasiakin on ollut. 02-762 6060 Veli-Matti Knuuti p. Syötävää on pakko hakea sieltä mistä sitä nyt löytää. Saapuneille linnuille sään muutos tietää kovia aikoja ja linnut hakeutuvat suurin joukoin hyville ruokapaikoille. Varsinkin laulujoutsenten huikea määrä on herättänyt ihmetystä. 02-762 6040 Loimaan Lehden MAAja METSÄTALOUS TEEMA La 5.4. 02-762 6040 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +8 +8 +8 +9 (+4) 5 Keskiviikkona 11 (-2) 4 Torstaina 10 (-2) 2 Perjantaina +8 (+0) 4 Lauantaina +5 (-3) 6 Töyhtöhyyppiäkin on jo saapunut. Tiistaina 1 huhtikuuta 3 HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. Kevätmuutto pysähtyi LUONTO Maaliskuun alun lämpimät ilmat saivat jo monet muuttolinnut liikkeelle. Ravinnonsaanti on vielä kovan työn takana. Ruokintaa jatkettava Lintulaudoilla kannattaa pitää edelleen ruokaa tarjolla. 02 762 6050 Päivi Alm-Huhti p. Toimita ilmoitusaineistosi viimeistään torstaina 3.4
Rento Hyvä himohiihtäjä ja perhe! Jos todella pidätte hiihtämisestä, eiköhän se latu hiihtäen synny. Näin kai on käynyt Ilkka Kanervankin tapauksessa. Sukupuoli lienee yksi selittävä tekijä erilaiselle asennoitumiselle. Nyt rakentaminen tähtää pitävän vesikaton ja toimivan ilmastoinnin saamiseen vanhaan liikerakennukseen. Päinvastoin, sekä kotien että koulun olisi kiinnitettävä asiaan kasvavaa huomiota. En ymmärrä sitäkään, miksi joku katsoo oikeudekseen näitä viestejä levitellä ja niiden sisällöllä lehtiään myydä. Arvo Nätkynmäki 1970-luvun kirkonrakennustoimikunnan jäsen Mukaan seikkailemaan tarvitaan vanhempia.. Tietenkin on huomattava vuosikymmenten mukanaan jo tuomat luonnolliset sävymuutokset. Sen oli määrä olla yökerhon avautuminen Torikulman liiketalon rakenteilla olevaan ylimpään kerrokseen. Työsuojeluvaltuutettu Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä Kauhanojalla. Astmaatikko Sanoisin tästä jätevesiasiasta, että se on pisara Itämeressä! Kyllä se sinne imeytyy! Älkää hyvät ihmiset maksako turhasta maaseudulla. Monet meistä keski-ikäisistä, ehkä varsinkin keski-ikäisistä miehistä, koemme Kanervan viestittelyn lähinnä hymähtelyä aiheuttavaksi yksityisasiaksi. Näppituntumani mukaan vanhemmat ikäluokat paheksuvat kuusikymppisen Kanervan nulikkamaista käytöstä, nuoremmat sitä, että maan hallituksen avainpaikalla istuu “törkyvaarin” leiman saanut poliitikko. Toivon, että uutiseen kirjoitettu ulkoministerin repliikki, kuitenkin tulisi todeksi: – Hymyä huuleen ja hommat jatkuu! Seppo Huiku Yökerhoa ei Torikulman katolle tehdä. Koulujen mahdollisuutta liikuttaa oppilaitaan rajoittaa siihen varattujen tuntien niukkuus. Tämän kirkon suunnittelijat sekä valtion ja kirkon viranomaiset ja paikalliset silloiset päättäjät hyväksyivät penkkien värisävyksi. LUKIJOILTA TOIMITTAJALTA Lasten ja nuorten riittävä liikunta ei nykymaailmassa ole todellakaan mikään itsestäänselvyys. Susilauma osuisi paremmin. Tammelaan mökille si.. Sopulilauma on nyt väärä vertaus meitä kuvaamaan. Useimmat seurakunnan 1970-luvun päättäjistä ovat jo poissa, mutta uskon kuluneiden vuosikymmenten kirkkoväen, niin sanotusti ”vauvasta vaariin”, olevan tässä asiassa meidän silloisten kirkonrakentajien ja päättäjien kanssa loimaalaisen savisävyisen penkkirivistön säilyttämisen kannalla. kello 19.20 kakkoselta Suomi Express -ohjelmaa. 4 Tiistaina 1 huhtikuuta PÄIVÄN MIETE: Rakkaus on sielun hammassärkyä. Annan itseni ymmärtää tämän niin, että tavoitteena on korjauksessa häivyttää penkkien nykyinen, läpikuultavaa Loimaan savea muistuttava värisävy. Ongelma myönnetään yleisesti, mutta liikuntaan ei silti katsota voitavan uhrata enempää tunteja. Todellisuus vyöryy kuitenkin hurjimpienkin aprillipilojen yli. Ei ole aulat täynnä sairaita ihmisiä vaan homma toimii yleensä mainiosti. Jäin kiinni kirkkosalin penkkien korjaussuunnitelmaan. Mitään pakkoa näihin riekkujaisiin osallistumiseen ei kuitenkaan ole. Huom! Katso 2.4. Toimii aivan yhtä hyvin. Nuoremmille politiikkaa tehdään juuri julkisuudessa ja siinä Kanerva on surkeasti epäonnistunut. Korjaustyöt on suunniteltu toteutettaviksi ensi vuoden alkupuolella. Vanhanen joutunee huomaamaan kantapään kautta, ettei se raja oikeuden päätöksillä synny vaan itse se on omin toimin luotava. Kukko Terveyskeskuksen jonoihin muutosta – ottakaa mallia Forssasta, jossa klo 16 ruvetaan antamaan päivystysaikoja 15 tai 20 minuutin välein. Siksi jätän aprilliuutisemmekin nyt tässä lehdessä tämän laajemmin julkaisematta. Ei saa olla avuton!!! Mumma 46 vuotta Eikö himohiihtäjän lapset osaa hiihtää ilman ajettua paanaa. Mukaan seikkailemaan tarvitaan myös opettajia ja vanhempia. Toimittajalle edustaja oli sanatarkasti suunnitelmaa noudattaen (tarkistin sen suunnitelmasta!) sanellut seuraavasti: ”Hankesuunnitelmaan on kirjattu, että kirkkosalin penkit korjausmaalataan, jolloin niiden alkuperäinen puun sävy saadaan esille nykyisen vihertävän sävyn sijaan”. En osaa ymmärtää, mikä tarve minulla tai kenelläkään muulla ulkopuolisella olisi saada tietoonsa sitä, millaisia yksityisiä viestejä Ilkka Kanerva on kännykällään naputellut. SEPPO HUIKU Loimaan Kaupunginkirkon penkkien väristä Loimaan Lehti esitteli (20.3.) Loimaan seurakunnan Kaupunginkirkon korjauksen hankesuunnitelmaa. SUHTAUTUMINEN ministeri Kanervan tilanteeseen näyttää jakavan suomalaisia aivan muista kuin puoluepoliittisista lähtökohdista. Olettaisin nykyisen värisävyn säilyttämisen tulevan seurakunnalle edullisemmaksi kuin suunnitelmassa olevan värisävyn luomisen. Tätä lisää vielä sekin, että tuon väriehdotuksen takana esiintyi ainakin arvovallallaan, ellei peräti ehdottajana, kirkkohallituksen silloinen, Saviseutua hyvin tuntenut kirkkoneuvos. Liikunta on avain myös riittävään uneen, minkä puute on sekin lasten ja nuorten yleistyviä ongelmia. Vai tartteeko ensin liittää Loimaa Forssaan, että tällaista mallia voisi kokeilla myös täällä. Kiitti vaan rakkaat ystävät ”kuvasta”! En voi muuta todeta kuin ”Jokaisen on soudettava omilla airoillaan”. Usein seurojen harjoituksista löytyvät juuri ne lapset ja nuoret, jotka muutoinkin liikkuvat paljon. Toivon ja pyydän seurakunnan nykyisten päättäjien vielä tarkistavan kirkkomme korjausten hankesuunnitelmaa penkkien värisävyn kohdalta. Asia ei kuitenkaan ole sillä hyvä, että kerran viikossa saatetaan oma, mahdollisesti vähän vastentahtoisestikin asiassa mukana oleva jälkikasvu autolla isän tai äidin valitseman suosikkilajin harjoituksiin. Käry aiheutti terveysriskejä. Kohti valoa mennään! Kaikkea sattuu Foliohatun voi näppärästi korvata vyötiäiskypärällä. He tekevät sen itse, huokaistaan joskus vaikeudesta tehdä satiiria poliitikoista. Toisaalta joskus vanhemmilla on taipumus ajatella, että vastuun liikuntakasvatuksesta voi siirtää koulun ohella urheiluseuroille. AIKANAAN paheksuin tällä palstalla iltapäivälehtien tapaa kertoa silloin piispana toimineen Ilkka Kantolan avioeron taustoista. Itsepäisemmin tästä, kai sitten vanhentuneesta, politiikkakäsityksestä pitää kiinni pääministeri Matti Vanhanen, joka hakee hovioikeudelta rajaa poliitikon yksityiselämän julkisuudelle. POLITIKAN ja julkisuuden suhde ei palaudu sellaiseksi, jollaista minä ja monet muut turhaan haikailemme. Sanoisin kuitenkin myös, että me teemme sen itse. Kanervan taival ministerinä lähenee vääjämättömän tuntuisesti loppuaan. Eihän se lumikaan niin kauan maassa pysy, että latuja ehdittäis ajella. Me eli toimittajat ja media. Lauantain Ilta-Sanomista löytyi uudelle menomestalle nimikin. Myönnän, ettei se ole koko hankkeen tärkeimpiä, mutta kylläkin sen näkyvimpiä. Poltettiin jätteitä toista vuorokautta ja myrkkykaasut levisi koko kaupungin terveysvaaraksi. Osa ihmisistä näyttää arvioivan ensisijaisesti Kanervan viestittelyn sopivaisuutta, osa pikemminkin ministerin tilannetta asian saaman julkisuuden valossa. Valivali Mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka polttavat vanhoja sohvia Kauhanojalla pellolla. Jännä paikka -yökerhon avajaisiin oli määrä jakaa ilmaislippuja tänään puoliltapäivin sadalle ensimmäiselle jonottajalle. Sain päälleni syytöksen halusta hyssytellä herrojen syntejä. Täytynee myöntää, että tiedotusvälineet täyttävä hurskastelu taas tässä kohussa tuntuu minusta jopa nolommalta kuin Kanervan mokailut. Sääli, että näin käy, ei vähiten Varsinais-Suomen kannalta, mutta tapahtumien vyörymisestä tälle uralle voi Kanerva itse lopulta syyttää vain itseään. Joskus tulevaisuudessa ehkä toimistoja tai asuntoja, jos kysyntää löytyy. Ehkä en koe itseäni tarpeeksi viattomaksi osallistumaan tähän julkiseen kivitykseen. Pidän kulttuurillisestikin edelleen hyvin arvokkaana Saviseudun keskuksessa sijaitsevan kirkkomme savenharmaata penkkirivistöä. Lääniä riittää kunnon umpihankihiihtoon, jos vaan hiihtohaluja on. Niin sitä on tehty ennenkin ja hyvä tuli. Me roikumme ajatuksessa, että on erikseen politiikassa toimiminen ja siitä kertova julkisuus. Kyläkauppiaan huomiointi Virttaalta. Urheiluseurat tekevät hyvää työtä lasten liikuntakasvatuksessa, mutta ne eivät tavoita kaikkia. Tosiasiassa jo lasten kestävä koulussa pärjääminen edellyttää riittävää liikuntaa yhtä lailla kuin terveellisiä ravintotottumuksiakin. SH Päätoimittaja Seppo Huiku seppo.huiku@loimaanlehti.fi Huomiota lasten liikuntaan KOPIT Me teemme sen itse Olin jo hyvissä ajoin suunnitellut, mikä on tämän päivän Loimaan Lehden kohu-uutinen. Tiedän penkkien tarvitsevan 35 vuoden jälkeen korjausta, mutta mihin pyritään niiden värityssuunnittelussa. Ne kun olisivat pois muista aineista, vaikkapa niistä, joissa pärjäämistä Pisa-vertailut mittaavat. Lasten ja nuorten liikuntaa edistävä Nuori Suomi järjestö tekee hyvää työtä jälleen eilen alkaneella ”Liikuntaseikkailu” -kampanjallaan. Muuta värisävyä ei näillä penkeillä siis ole ollutkaan. Loimaalle kaivattua uutta ravintolaa oli uutisen mukaan määrä tulla vihkimään ulkoministeri Ilkka Kanervan. Olenpa kuullut eräiden henkilöiden sanovan tuon sävyn kirkkosaliimme sopimattomaksikin. Uskoakseni kyse voi olla vielä sukupuoltakin enemmän sukupolvien katsantoeroista. Armenialainen sananlasku MIELIPITEET Kiitos Alastaron kirjaston erinomaiselle henkilökunnalle vuosien kirjaavusta! Heli Jalonen Kiitos teille, ystävät, jotka autoitte minua liukastuessani. Avajaisillan huippuesiintyjäksi oli tietysti palkattu Johanna Tukiaisen tähdittämä tassiryhmä
– Voi vain kuvitella mitä tapahtuisi, jos metsästys yhtenä vuonna jäisi väliin. Yksi lupa Maaja metsätalousministeriö on myöntänyt viime keskiviikkona luvan yhden suden tappamiseksi Mynämäen, Yläneen, Pöytyän sekä Nousiaisten kuntien alueelle VarsinaisSuomessa. Se, että susi olisi kauppojen nurkkia Alastaron keskustassa kiertänyt ei varmaankaan pidä paikkaansa. Hän muistuttaa, että metsästyksestä seuraa myös yhteiskunnallisia hyötyjä muun muassa hirvieläinkantojen sääntelyn myötä. Tukia Loimaan seutukuntaan LOIMAAN SEUTU VarsinaisSuomen liitto myönsi 31.3. Muista lähiseudun avustuksen saajista mainittakoon Kanteenmaan Veljeys Nuorisoseura (12 000 euroa) sekä Punkalaitumen Työväenyhdistys (4 000 euroa). –Suden pitäisi pelätä ihmistä, nyt se on toisinpäin. Vaikka metsästäjien ja seurojen määrä on Kontron mukaan kasvussa, ”ikätekijä” on yksi harrastuksen uhka. Suden rauhoituksesta poikkeamisessa tavoitellaan erityisesti sitä, että susikanta pysyy ihmisarkana ja välttää ihmisasutusta. –Tiedonkulkua pitää parantaa, sillä jos susia tulee täälläkin joskus olemaan vaivaksi asti ja pitäisi saada vahinkojen perusteella kaatolupa, niin ei sitä saa, jos ei ole havaintoja pohjalla. – Seuraan kuuluu lähes 10 prosenttia oripääläisistä, jos suhteuttaa jäsenmäärää asukaslukuun. Tosin kaikista havainnoista ei minulle saakka ehkä tule tietoakaan. ”Susikannat päässeet Suomessa liian suuriksi” Petoyhdyshenkilöt toivovat tietoja havainnoista tuoreeltaan Oripää Kati Uusitalo Suomessa on Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtajan Lauri Kontron mukaan yksimielisyys siitä, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon. Loimaalaisista järjestöistä rahaa saivat tällä kertaa Loimaan Nuorisoseura ja Vasemmistoliiton Loimaan Kunnallisjärjestö. Samoin Alastarolla jälleen kantatie 41:llä kolaroivat peura ja henkilöauto sunnuntai-iltana hieman kahdeksan jälkeen. – Ehkä ne karttavat näitä isoja aukeita ja toisaalta jokea. – Lisäksi metsästäjät pyytävät vuosittain kymmenisen tuhatta pienpetoa, kuten supeja ja minkkejä ja tekevät myös tuhansia linnunpönttöjä. – Mukaan pitää saada myös nuoria ja myös naisia ja harrastuksen pariin tuleminen pitäisi saada riittävän helpoksi. Auton vasen etukulma sai vaurioita. – Olemme onnekkaita myös siinä mielessä, että olemme saaneet joukkoomme nuoria innokkaita jäseniä ja seuraan kuuluu neljä naistakin. Myös alueen asukkaita pitää kuulla. Kirjeitä lähtee 689. Hoitosuunnitelman mukaan susikantaan kohdistuvissa poistoissa ja susikannan kasvun säätelyssä ensisijaisia kohteita ovat opitun piharavinnon saannin, sairauden tai muun syyn takia kesyyntyneet tai ihmisasutuksen tuntumaan toistuvasti tulevat sudet. – Susikantaa pitäisi seurata tosi tarkkaan, jotta tilanne pysyy hallinnassa. Metsäkeskus lähettää tällä viikolla toisen erän e-kirjeitä metsänomistajille, joiden tekemä metsänkäyttöilmoitus koskee vuotta 2003. Hankkeessa tuotetaan osallistuville yrityksille markkinainformaatiota, neuvontaa ja palveluita, jotka perustuvat yrityksen tunnistettuihin tarpeisiin. – Jäljet täytyisi katsoa ja setviä pitkältä matkalta. – Mutta susikannat ovat päässeet liian suuriksi. Myös kaksi Loimaan seutukuntaan kohdistettua hanketta sai maanantaina rahoitusta. Turun kauppakorkeakoulun projekti Loimaan seutukunnan elinkeinojen ja yritysten kehittämiseksi sai EU:n aluekehitysvaroista ja kansallisena vastarahana korkeintaan 78 330 euroa. Loimaalla on mietitty myös liittymistä Laitilan, Mynämäen, Maskun, Pöytyän, Kalannin ja Marttilan seutujen riistanhoitoyhdistysten ylläpitämään suurpetohavaintojärjestelmään, joka esimerkiksi näyttää petonetti.net -internetsivustolla havainnot kartalla. Nyt myönnetty lupa on vuonna 2006 käyttöön otetun Suomen susikannan hoitosuunnitelman linjausten mukainen. – Tämän vuoden puolelta on kolme varmaa havaintoa. Kuorma-auto vaurioitui lievästi, ja peura poistui metsään. Hän linjaa, että häirikkösudet pitää voida poistaa ja että päätökset kaadoista pitää voida tehdä aikaisempaa joustavammin. Nuoriakin mukaan Vuonna 1938 perustettu Oripään Metsästysseura on seudun vanhimpia seuroja. Kaikki jäsenet eivät ole oripääläisiä, mutta kaikilla on vahvat siteet tänne, seuran varapuheenjohtaja Jarmo Mäntyharju toteaa. Lupaehtojen mukaan susi on tapettava pihapiirissä tai sen välittömään läheisyyteen valikoivan pyynnin varmistamiseksi. Hän peräänkuuluttaakin sitä, että ihmiset ilmoittaisivat havainnoistaan – ja vielä mahdollisimman tuoreeltaan. Maaja metsätalousministeriön mukaan Suomessa on noin 190–200 sutta. Pyynnissä tulee myös pyrkiä välttämään alfa-yksilön eli lauman johtajayksilön tappamista. Sellainen käytös ei tuntuisi kuuluvan suden luonteeseen. Oikeilla jäljillä Riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöiden mukaan Loimaan seudun ja Alastaron yhdistysten alueella havaintoja susista on tullut tänäkin vuonna muutamia. Suomen Metsästäjäliiton tuore puheenjohtaja Lauri Kontro (toinen vas.) onnitteli 70-vuotiaaksi ehtineen Oripään Metsästysseuran puheenjohtaja Jarmo Valtasta ja varapuheenjohtaja Jarmo Mäntyharjua juhlapeijaisissa. Sellainen 150 suden määrä on Suomessa kestävä kanta, nyt määrä on vähintäänkin kaksinkertainen. Myös nuoret, naiset ja kaupunkilaiset metsästämään Oripää Kati Uusitalo – Suomalainen metsästyskulttuuri on katseenkestävä, Suomen Metsästäjäliiton uusi puheenjohtaja Lauri Kontro vakuutti Oripään Metsästysseuran 70-vuotisjuhlapeijaisissa lauantaina. Maaseudulla tien löytäminen metsästyksen pariin voi tuntua helpolta, mutta kaupunkilaiselle se ei sitä välttämättä ole. Metsästys on Suomessa koko kansan harrastus, eikä vain eliitille varattu huvi. – Metsästäjät hoitavat riistakantoja hyvin. Puheenjohtaja Jarmo Valtanen sanoo, että sudet ja jossakin määrin myös ilves ovat aiheuttaneet tiettyä huolestumista seurassa. KATI UUSITALO Metsän uudistamisesta kirjeitä LOUNAIS?SUOMI LounaisSuomen metsäkeskus lähetti maaliskuun alussa e-kirjeitä metsänomistajille, jotka olivat vuonna 2005 tehneet metsänkäyttöilmoituksen, jonka uudistushakkuuta sisältävistä kuvioista ei vielä ollut tehty taimikon perustamisilmoitusta. Loimaan seutukunnan kehittämiskeskukselle myönnettiin projektiin ”Kasvun avain” 130 777 euroa. maakuntahallituksen kokouksessa hankerahoitusta kaikkiaan 19 hankkeelle. – Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli Virttaalla liikkeellä kaksi sutta. Usein ne sekoitetaan myös koirien jälkiin. Nuorisoseura sai Toukolan korjaukseen 8 000 euroa ja Vasemmistoliiton Kunnallisjärjestö Työväentalon remontointiin 9 000 euroa. Kevät tuli, lumi suli kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % Ti-su. Onneksi ne ovat käyttäytyneet niinsanotusti hyvin – vielä – ja vielä niille on riistaa riittänyt. Kunniapuheenjohtaja Esko Eela (vas.) odotti omaan tervehdysvuoroaan. Jäljet käydään aina mahdollisuuksien mukaan todentamassa oikeiksi. Metsästys on välttämätöntä jo ekologisen tasapainon vuoksi. Susitihentymät täytyy purkaa. Myös välit maanomistajiin ovat hyvät. Sopimusten piirissä onkin yli 95 prosenttia alueesta. Kaksi kertaa liikkeellä on ollut kaksi sutta ja kerran yksi susi, Esko Tiiri Alastarolta kertoo. Tiistaina 1 huhtikuuta 5 AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Korjausrahaa Toukolalle ja Työväentalolle LOIMAA Kaksi loimaalaiskohdetta sai osuutensa Suomen Kotiseutuliiton jakaessa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa avustusrahaa erilaisten aatteellisten seurojen ja yhdistyksien talojen korjaukseen. Loimaan seudun riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Hannu Huhti toteaa, että Loimaan alueella susihavaintoja on vähän, mutta havaintojen määrä lisääntyy heti kun mennään Niinijoen ja Oripään puolelle. Projekti keskittyy yrityksen ja sen liiketoimintaympäristön välisiin suhteisiin. Peurakolareita Alastarolla ALASTARO Perjantaina sattui peurakolari kantatie 41:llä yöllä neljän jälkeen, kun peura ja kuorma-auto törmäsivät toisiinsa. Jäseniä sillä on noin 140
Taloa tituleerataan kylätaloksi, ja kyläläiset kokoontuvat viikottain siellä. Koska Peltoisiin muuttaa myös nuoria perheitä, heistä toivotaan Kalle Huitin tavoin aktiivisia osallistujia kylätoimintaan, jonka vetovastuussa on vanhempi väki. Sen mukaan miehet kärsivät naisvajeesta, joka johtuu siitä, että ihmisen markkina-arvo määrää hänen kysyntänsä pariutumismarkkinoilla. Naisvaje Henry Laasasen hiljattain ilmestyneessä teoksessa ”Naisen seksuaalinen valta” esitetään mielenkiintoinen teoria. Vanha henki huokuu Tuhannen euron suuruinen kaupunkikuvastipendikin meni Peltoisiin ja sen sai kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Luuri, jonka yhtiö Loimaan Peltilät on kunnostanut Rantatie 9: ssä 1800-luvun lopulla rakennetun suojelukohteen. Reippaan keskustelun sijaan toistellaan tiukasti omaa kantaa. SARI KESKITALO. Vaikka Luuri tunnetaan rakennuspeltija ilmastointialan yrityksestään, IV-Pelti Luurista, mies harjoittaa myös rakentamista. Kunnostetussa talossa on 150 neliön tilat kyläyhdistykselle ja aivan tuota pikaa ovat valmiina kaksi asuntoa. Käsityökerho, kokouksia, erilaisia juhlia lastenjuhlista syntymäpäiviin. Käsi sydämelle, olisitkohan sinäkään lukenut tähän saakka, jos kirjoituksen otsikkona olisi ollut ”rakennemuutoksen kynnyksellä”. Laasanen ei tyydy pelkästään soveltamaan taloustieteistä tuttua kysynnän ja tarjonnan lakia, vaan äityy pienimuotoiseen provokaatioon esittäessään, että nykyisessä tasa-arvokeskustelussa ylikorostetaan naisten ongelmia unohtaen samalla miehiin kohdistuvat epäkohdat. Tapahtuma vaatii sadan peltoislaisen talkoopanosta, kylätoimikunnan varapuheenjohtaja ja tiedottaja Ulla Vepsäläinen kertoi. Koska liian harvoin onnistumiset saavat tunnustusta, tulevaisuuslautakunta jakoi toisen kerran Loimaa-palkinnon ja kaupunkikuvastipendin. Tilaan mahtuu kuutisenkymmentä, kylätoiminnassa alusta asti aktiivisesti mukana ollut Sylvi Kulmala kertoo. – Talo on korjattu vanhaa henkeä kunnioittaen. Rantatie 9: n kunnostamisen lisäksi Luuri on rakentanut Peltoisiin hyvin miljööseen sopivan rivitalon. Tämän pitäisi kestää seuraavat 50 vuotta, Luuri tuumi. Vireä kyläyhdistys palkittiin erityisesti Loimaan suurimman kesätapahtuman, Rompepäivien järjestämisestä, vaikka yhdistys on muutoinkin touhukas. Elokuun ensimmäisenä lauantaina ovat vuorossa jo viidennettoista Rompepäivät, joiden suosio on taattu ja sää on ollut aina aurinkoinen. Psykologisen tulkinnan mukaan kysymys on skeemasta, jolla tarkoitetaan kokemukseen pohjautuvaa mielen sisäistä mallia, jonka avulla ihminen havainnoi ja jäsentää ympäristöään. Yksi vähäisimmistä ei ole se, että kirjassa käydään läpi tuttua aihetta uudesta ja virkistävästä näkövinkkelistä. Samoin paluumuuttajien toivotaan Ulla Vepsäläisen tavoin olevan kiinnostuneita kylätoiminnasta. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: Naisvajeen syntymekanismi on yksinkertainen: kun kysyntä ylittää tarjonnan, syntyy kilpailua, joka Laasasen mukaan aiheuttaa nimenomaan miehille monenlaisia kustannuksia. Hirsirungon lahovauriot korjattiin hirsiä vaihtamalla. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Turun ammattikorkeakoulun lehtori Harri Jalonen harri.jalonen@ turkuamk.fi 6 Tiistaina 1 huhtikuuta Jorma Luuri pokkasi Loimaan kaupunkikuvastipendin ja Ulla Vepsäläinen Loimaa-palkinnon Peltoisten kyläyhdistyksen puolesta. YKSILÖIDEN ohella myös yhteisöissä voidaan tunnistaa skeemoja – yhteisön ajattelua ohjaavia malleja. Ongelmallista tässä on se, että peräpeiliin katsovat yhteisöt eivät tunnista riittävän ajoissa vallitsevien näkemysten vastaisia tai kehityksen marginaalissa voimaa kerääviä ilmiöitä. – Kolmena, neljänä iltana viikossa kokoonnutaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että miesten ja naisten välinen suhde ei ole suinkaan ainoa elämänalue, joka herättää vahvoja mielipiteitä. Naisvajeen syntymekanismi on yksinkertainen: kun kysyntä ylittää tarjonnan, syntyy kilpailua, joka Laasasen mukaan aiheuttaa nimenomaan miehille monenlaisia kustannuksia. Kovin ryppyotsaiselle kirjaa ei voine suositella. Joka viides vuosi järjestetään vanhan torin tapahtuma ja oma kylälehti ilmestyy kahdesti vuodessa. Elokuun ensimmäisenä lauantaina ovat vuorossa jo viidennettoista Rompepäivät, joiden suosio on taattu ja sää on ollut aina aurinkoinen. – Myyntipaikkoja on runsaat 500 ja kävijöitä lähes 10 000. Ajatellaan vaikkapa Mannerheimin seikkailuista kertovaa nukkeanimaatiota, Humppilan lentokenttäsuunnitelmia tai Loimaalla viljasiilojen valaisemista, niin lopputulos on sama: kärjistyksiä, yleistyksiä, impivaaralaista ajattelua ja poteroihin ajautumista. Salminen kehui peltoislaisten me-henkeä ja positiivista ilmapiiriä. Näin siksi, että kehityksen pahin este ei ole erimielisyys, vaan onttona kumiseva konsensus. Vepsäläinen muutti takaisin Peltoisiin viisi vuotta sitten. Peltoisten asukkaat voivat käyttää tilaa korvauksetta, koska Rompetorin tuotolla voidaan pitää tila yllä. Mahdollista naisvajettakin olennaisempaa tällöin on, että yhteiskunnan eri areenoilla on tilaa rakentavalle, mutta myös sovinnaisina pidettyjen asioiden rohkealle kyseenalaistamiselle. EHKÄ kirjan ansiot ovat kokonaan muualla kuin sukupuolten välisissä kiperissä kysymyksissä. Ymmärrettävistä syistä ”seksuaalinen markkina-arvoteoria” on synnyttänyt voimakkaita kannanottoja puolesta ja vastaan. Simo Nurminen, Sylvi Kulmala, Kalle Nieminen ja Kalle Huitti ovat aktiivisia peltoislaisia. Vielä on liian aikaista arvioida, edustaako Laasasen teos vakavasti otettavaa yhteiskunnallista tutkimusta vai onko kysymys ennemminkin kieliposkessa kirjoitetusta pamfletista. Valitettavan usein nämä mallit muodostuvat ajattelua rajaaviksi ankkureiksi, joiden johdosta yhteisöt ajautuvat historiansa vangeiksi. Sen, mikä toimi aiemmin, oletetaan toimivan jatkossakin. Peltoinen pokkasi kaksi palkintoa Loimaa-palkinto ja kaupunkikuvastipendi samaan osoitteeseen Loimaa Sari Keskitalo – Ei tätä varmasti ensi kesän Rompepäivillä myydä, Loimaan tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Salminen naurahti luovuttaessaan Peltoisten kyläyhdistykselle Loimaapalkintona hopeista muistotaulua. Lisäksi kumppanuus ja yhteenkuuluvaisuus kuvaavat parhaiten 470 loimaalaisen kyläyhteisöä
Niitä mies vietti helmikuussa. Pakkoa niistä ei saa tulla. Ennen kuin miehellä oli Big Daddy & Rockin’ Combo -yhtyeen levyjä ensimmäiset tuhat kappaletta kädessään, hän haki muun muassa Teoston kautta lainabiiseille luvat, selvitteli pakollisia biisikoodeja, studioaikoja ja muita levybisneksen kommervenkkejä. – Tarkoituksena on tehdä keikka tai pari kuukaudessa. Seuraavaksi se julkaisee järvenpääläis-turkulaisen Westcoast Whippersin levyn. – Ymmärrän eri tavalla sellaisia tavarantoimittajia, joilla on hyvä tuote, mutta joilla ei välttämättä ole kykyä toimittaa tavaraa esimerkiksi koko suurelle ketjulle. Vaikka bändin musisointi kunnioittaakin musiikinlajia ja sen mestareita, Jyrki Koenkytö painottaa, etteivät he ole olleet liikkeellä liian vakavalla mielellä. – Ei sovi tyylipoliiseille, Jyrki Koenkytö kuvaakin yhtyeensä levyä. Sitä pystyy tietenkin lataamaan myös netistä. – Lapset laulavat levyllä yhden biisin, jonka tein kertomaan jokaisesta. Levy on kylläkin ehtinyt levitä jo laajemmallekin maailmaan. Synttärikeikkojen lisäksi Big Daddy & Rockin’ Combo on jo esiintynyt muillakin estradeilla – Ei me varmaan ihan huonoja olla, kun eivät ole kananmunat keikoilla lennelleet, hän arvioi naureskellen baarikeikkoja. KIRSI NURMI KRISTIINA WILL KAT I UU SIT ALO. Jotta uudet levy-yhtiöt ja levyt pääsisivät markkinoille, jakelukanavien pitää olla kunnossa. Maailman ympäri Kauppias on saanut levy-yhtiön parissa toimimisesta näkökulmaa myös jokapäiväiseen työhönsä. Silloin alle parikymppisenä sai mennä ja tulla miten tahtoi, nyt on perhe ja työ ja keikkailu tulee vasta jossakin kaukana niiden jälkeen. Perhe tosin on myös vahvasti musiikissa mukana. Levynkannessakin poseeraavat Janette, Josefina ja Jeremias sekä isän sylissä Julianna-vauva. – Se musiikki mitä 1970ja 80-luvuilla tehtiin on ajatonta, jos vertaa vaikka sitä vaikka 1990ja 2000 -lukujen musiikkiin. Kauppias kaipasi kitaranvarteen kitaranvarteen Jyrki Koenkydön levy-yhtiön esikoinen on oman bändin levy Loimaa Kati Uusitalo Kun nuoruudenkavereilla alkaa mittareissa paukahdella neljäkymppiä rikki, pitää ikävuosia kunnioittaa erikoistempauksilla. – Sanoin sen ensin ihan heittona, mutta sitten saatiin tutun tutun kautta kuulla, että hän näyttäisi vihreää valoa vierailulle. Jossakin välissä ilmoille tuli lausuttua ajatus levyn tekemisestä omiin 40-vuotissynttäreihin mennessä. – Jos lupaan tai sanon jotakin, sen myös toteutan. Niin, ne synttärit. Juhlissa soitti eräs juuri levyttänyt bändi nimeltä Big Daddy & Rockin’ Combo... Yleisradioon on vaikea päästä ja paikallisradioillakin on valmiit soittolistat. Ei tyylipoliiseille! Lisäväriä levyprojektiin toi ajatus pyytää levylle vierailevaksi kitaristiksi 1980-luvun alun suomalainen suursuosikki, Teddy and the Tigersin keulahahmo Teddy Guitar. Halusimme siihen 80-luvun soundit ja tarkoituksena on, että hauskanpito ja meininki välittyvät levyltä. – Hän on juuri se, joka minut toi tähän musiikkiin, Jyrki Koenkytö sanoo ja toteaa, että on aivan käsittämättömän hienoa tutustua mieheen, jota kakarana katsoi ylöspäin. – 1980-luvun kaltaista rock-a-billy -huumaa ei tule, mutta toivoisin, että silloin tätä musiikkia diggailleet eivät enää häpeilisi tunnustaa sitä. Jyrki Koenkytö antoi itselleen 40-vuotissynttärilahjaksi levyn. Levityssopimus yhtiöllä onkin jo tehtynä Edel Recordsin kanssa ja levyä saa muun muassa Anttiloista ja Prismoista. Jyrki Koenkytö ja kumppanit kokosivatkin 1980-luvun kaveriporukkansa uudelleen soittamaan erään kaverinsa syntymäpäiville. – 1980-luvun kaltaista rock-a-billy -huumaa ei tule, mutta toivoisin, että silloin tätä musiikkia diggailleet eivät enää häpeilisi tunnustaa sitä. Jupiter Stroll Records ei jää myöskään yhden levyn ihmeeksi. – Mietin, että mikä itseään kunnioittava levy-yhtiö voisi julkaista tällaisen rock-a-billy -bändin levyn, hän sanoo ja toteaa päälle naureskellen, että no ei kukaan. – Nyt sen vasta tajuaa miltä muusikoista tuntuu, kun ensimmäistä kertaa kuulee oman biisinsä radiosta, Jyrki Koenkytö huokaa. Se ei tosin ollut ihan mikä tahansa cd, vaan miehen oman levy-yhtiön ensimmäinen tuotos ja kitaristilaulajan oman bändin esikoisäänite. Olen vierailusta sikäli ylpeä, että hän ei ole ikinä aikaisemmin ollut kenenkään vierailevana tähtenä. Jyrki Koenkytö muistuttaakin, että suomalaisessa musiikin historiassa on unohdettu yksi vaihe. Ne edelliset keikat kun heitettiin 1980luvulla. – Se oli sellaista hauskanlaista terapiaa, kun saa ihan itse tehdä ja vielä aivan jotakin muuta kuin mitä omassa päivätyössä tavallisesti tekee, K-Supermarket Loimaan kauppias sanoo. – Hurriganesin jälkeen ei tullut suoraan Dingo. Lupauksen toteuttaminen taas on merkinnyt sukeltamista aivan omanlaiseen maailmaan. Heitä ei meinannut millään saada studiosta pois – ovat tainneet katsella vähän Idolseja, isä nauraa. – Levy on tehty pilke silmäkulmassa. Myöhemmin bändi sai kuuluisan kitaristin myös keikalleen soittamaan. – Isot määräävät markkinat. Niinpä oli perustettava oma levy-yhtiö. Tiistaina 1 huhtikuuta 7 Yhtye aikoo tehdä keikkaa taajemmassa tahdissa kuin tähän asti. Bändi on bongannut musiikkiaan muun muassa japanilaiselta internetsivustolta ja sitä on kuulunut myös detroitilaisen Motorbilly Radion sekä hollantilaisen nettiradion taajuuksilta. Big Daddy & Rockin’ Combon keikalla on esiintynyt myös rock-abilly -legenda Teddy Guitar. Muutenkin pienen levy-yhtiön arki on tullut tutuksi. – Hän kertoi myös noista ajoista monia juttuja
Michelin Classic radialx 185/65 R14 Opel Vectran vant. P. Toyota Hiace -93 katsastettu kahdet renkaat, punainen, plyyshivuoraus. P. P. Koski Tl yksiö 28 m 2 , Kasperintie 10 as 4. yksiö 37 m 2 Loimaan keskustassa, kylpyhuone, lasitettu parveke, keittiönurkkaus uusittu. Traktorin peräkärry TEPA 5t. 3/08 täydell. 9/07 , hyvä ja käyttövarma kaksin renkain h. katsastamaton tai kolari/muu ei este. 050 3399944. 0400 527 889. 044 5305 026 Jari. Myös nosto-ovet huomioidaan. Runsas valikoima linnunpönttöjä Riihikosken torilla 3.4.08, Loimaan torilla 4.4.08 valmistaja p.4862541. 18 m 3 puita, polttop. 14.3. Hp. P. 040 845 8310. MYYDÄÄN SEKALAISIA OSTETAAN (Ei toimi Go Mobile -liittymällä) Toimita ilmoitus YHTEEN alla olevista konttoreista Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Pennut 7-viik. 040 547 5927. 040 824 2619 tai 040 764 3402. Lavakauluksia eur/?n ja kertak.lavoja, sirkeli, vanhempi pikkutraktori+työkaluja P. 0400 774 840 (Halikko). hyväkunt. sin. P. Juko 3000 raskas hinattava KL Stokhern. Kuivia koivuhalkoja. H. Ford Escort 1.8 CLX -93 met. Tied. -87. tod. P. Stilon vanteilla kesärenkaat 195/65 R15 4 kpl yht. Hp. Hardi 1302 850 12m -02. K-A renk. P. 050 569 6085 SEKALAISIA Vuokrattavana 37 m 2 yksiö saunalla. Kuivaa koivuja sekaklapia, koivuhalkoa, puuhella, moottorikelkka, takakuormain, 5 m trukki rakennuskorilla, heinää pikkupaaleissa. 400 m, 24x150 mm n. alv). Rautarunkoinen katkaisusirkeli terän halk. 2006-2007. kats. 044 557 7868. 55 cm. Aj. 040 704 4017. 160 e. Hiekkamaan ruokaperunoita Nicola ja Van Gogh (myös pienempää kokoa), linnuille kauroja. Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. P. 51.400 e. P. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. 16,Oripäässä P. Toyota tai muu japsi. kesär. klo 15 jälk. OSTETAAN Ostan vanhemman OK-talon tai mökin Someron ymp. 044 923 7777. P. LEHDET PIDÄTTÄVÄT OIKEUDEN LYHENTÄÄ YLIPITKIÄ TEKSTEJÄ.. Vap. (02) 4864 950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. 13.6/12-38 Pirisen 5-piste kiinnitys. 040 4109915. Voimayksikkö 24 v. P. Yläne P. 040 502 5593 om. P. 0440 845500. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Hissitalossa. Hp. Vanha naisten polkupyörä ilman vaihteita. 4800 e. 041 7766525. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. mv. P. 50 m, 24x100 n. P. Heti vapaa. Porin Matti, hyväkuntoinen. 650e P. 0466835901. Laskutuslisä 2 e. 0500 741582. Kysymykseen tulee myös remontoitava. 0400 875 862. levikepyörät 13.6x38 Edullisesti. 484 1457. 050 520 7743. Uudet kesärenkaat 20555x15 h. 044 256 8920. P. Ostetaan vaatimaton mökki tai ulkorakennus. P. Kääpiöluppa 1 v musta ja marsu 1 v kilttejä eläinrakkaaseen kotiin. Henkilötai pakettiauto/ Pick Up. 80 e. 8 Tiistaina 1 huhtikuuta Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Peräkärryjä, jyrät Kverneland paluuaurat -97. Raivaussaha Stihl 220 P. Uusi ikkuna MSEA 175 valkoinen 1190x1190 vasenkätinen. 040 822 9069. Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. Polttopuurankaa, järeähköä h. 1h+alkovi+ k+vh+ ph+s 43,5 m 2 hyväkunt. Koti stereot kaukosäätimellä vaikka ilman kaiuttimia P. 0400 789 655. 89 automatic, toimiva, ei rekisterissä. urat. Rivitalon päätyas. P. 25 m, 50x50 mm n. Lähetä viesti numeroon 17252. H. Minin osia, ovet, konep. 040 5115688, 050 5566530. 040 589 0415. Isänn. 4800 km. 040 587 4953. Hyväk., kph+pinnat rem. Jätä sanojen väliin tyhjää. lähiaikoina. Puutavaraa 50x100 mm n. 050 5840866. Vuokrattavana rivitaloyksio 28 m 2 Koski TL p. Someron keskustassa, lähes käyttämätön asunto. Kaikki huom. 0500 741573 Pöytyä. P. Ei kallis. P. Koiranpentuja, isä austral. 1600e P. 0500 741582. 250 e, aluvanteet 7,5x15 pulttijako 4x108 200 e, 60-luv. Kesärenkaat alumiinivanteilla 195/65/15, 5 mm pintaa. 0400 340 878. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset. Opel Kadett 1.4 I -90 kats. ympävuotiseen käyttöön. 350 e/kk+vesi, takuu 2kk. tamma hyvään kotiin. Traktorin levikepyörät 18.438 apvanteilla, öljysäiliö 2,5 m3 pumpulla, maalattu sisä/ulkoa. P. Hinta 300 e. 0400 205 066. teräspohja, puulaidat. P. 050 382 2612. 050 3386888. Koskelta asunto 50-60 m 2 myös mahdollista vaihto Helsinki 73,5 m 2 asuntoon. 750e. maalaist. Mielel. 80 e. Urjala. Sarjakuvat, työkalut, lasit, posliinit jne. 0400-165390. P. P. P. P. Rem., uudet koneet, tilava keittiö ja parveke. Uusi avaamaton pakkaus, lasten biljardipöytä 121x62x11, Biltemasta, 30e, Riihikoski, p. Asuntovaunu, ei rekisterissä. H. Kylvölannoitin Tume HKL 3000 JC sähk. 950e. p. P. ruohonl., korjauksen tarpeessa. P. H. P. 040 772 2157. Myydään RT-päätyasunto Kyrön keskust. Sahauspintaa h. p. Tume HKL 3000 JC SV -01 240 ha. 044 914 4804. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 050 547 1142. Peugeot 106 1.4 XT, vm -92, 2 -renkaat. TV-taso mäntyä 120px 58kx38s, 4 laatikkoa, 2 avohyllyä, hae pois. ym. Käy ajoon ja ratsastukseen. 2 uudenver. Sijainti rauhall. H. Ylivuotista koivuhalkoa n. Levikepyöriä p. Kippisylinteri + vakaaja. P. 0400 612134. aj. P. Päältä ajett. huoltok. Valmet 903 nopeasti tarjousten perusteella, vapaana kaksi tallipaikkaa. 25,-. 200 e. karjakoira, emä suomen lapinkoira. 0400-324743. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. 0400 848 567. P. renkaat, kori virheetön , h. P. runsaasti. P. pinta-ala mittari, ruisk. 70e. P. 044 918 3646. rv. Traktorin levikep. siisti. Pappatunturi vm -73 vaatii ehostusta. Kolmet käytetyt autotallin ovet, 2500x2700. Hintaluokassa 5-15 e. 400 m, 32x100 mm n. tai vkloppuna p. 0500 525450. Heinää pienpaaleissa. 120.000 e. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Myydään Nissan Sunny vm. Oikotie 136880. Konehakkuun mitt.muk. Heinää pienpaaleissa Koski TL p. 040 505 5930. Farmarisäiliö 2000l, levikepyöriä 12x36 ja 12x36/30, vannekehät 10x32, tavaravaaka 250kg 0400 823 820. 040 557 5787 Kyrö. 40e. 050 590 1555. Kysy lisää. P. Mieluummin rivitalosta. Kotiin tuotuna 25 kg 10 e. tai haketuk.. 050 5305628. P. rivit., puut., lautav., putkisto uusittu (maksettu!) Isänn. Hintapyyntö 56.000e. V. Maansiirtoterä , vanhempi käyttökuntoinen pikkutraktoriin sopiva P. paikalla palvelujen lähellä. 20 pm 3 sekä tuoretta hakerankaa + kuivaa koivuklapia. Oy Vienolant., vanha tosipun. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. 050 387 1124. Somerolla lammen rannalla hirsinen vapaa-ajanas. Vanhaa tavaraa. siisti. Sivusta vedettävä puusänky talonpoikaisantiikkia, nahkainen kulmasohva, pakastearkku. Heinää pienpaaleissa Koski TL p. Riihikoski. P. H. Kahden maattava parisänky, tukeva, mänty, sorvatut päädyt. Juko 300 hinattava kl. Tiedustelut 044 557 7868. P. 050 325 3638. ark. 1000m. väh. Tai lahjoitetaan 15 v. Eritt. 050 590 9414. Pienellä tontilla joka on valmiiksi lohkottu P. Vapaa 15.4. 12x22,5. 040 750 4915. 4841428. RT 3h+k+s+wc 70.5 m 2 . Mopo Kinroad Prince/50 vm -05. Kyrössä 43,5 m 2 yksiö. P. Mersu etuakseli+kärryn/ trailerin runko. P. 040 565 1525. ym. (02) 748 7550 Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. 040 845 8310. 02-4841428. Fiat Punto 1.1-97 kats. 041-4353690. Kymmenkunta koivutukkia Lahdenkylään. 050 5840866. As. Vuokr. Timoteiheinää pikkupaaleissa. Mielonen (Marttila). H. P. 02-867 4810
Lempäälässä: Jankko–Loimu 1–2 (20–25, 25–15, 6–15), Jankko–TuUL 2–0 (25– 16, 25–10). VALOKUVAAMOJA . Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. Tämä tiesi paikkaa lohkon ykkösenä. 040 779 2214. AUTOKOULUJA . 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 0400 510 010. Pelaajat: Anniina Arvonen, Liisa Järvinen, Lotta Kulmala, Kaisa Laine, Anni Mononen, Susanna Sutki ja Laura Tuominen. 16.3. P. 050 562 4803. LUONTAISHOIDOT Intialainen päähieronta ja energiahoito Asta Kilpi, Loimijoentie 78 Alastaro. 762 1222. 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. C-pojat yltivät SM-sarjassa lohkovoittoon. . P. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenkatu 13 as. TAKSIPALVELUITA . 045 122 4761. P. www.jormalaaksonen.net . Karmakallio, Sisustustyöt ammattitaidolla. . VAKUUTUSYHTIÖITÄ . RAKENNUSTARVIKKEITA . 050 512 5855/0400 871 095/0500 448 106. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome LENTOPALLO B-poikien SMsarjaa 8.3. JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. . Valmentaja Erkki Mattila. C-tyttöjen SM-sarjaa 15.3. Maskussa: Jankko 97–KoiKu 2–0 (25–7, 25–7), Jankko 97– NarPa 2 2–0 (25–10, 25–18). P. Tiistaina 1 huhtikuuta 9 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . KAIHTIMET JA MARKIISIT . P. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA 0400 538 559 Nyt myös TIEDUSTELUT: • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. Jankko: Aleksi ja Santeri Kössi, Niko Muurinen, Juho Nurmi, Paavo Muhonen, Aleksi Pesso, Juuso Rouvali ja Janne Virtanen. P. PARTURI-KAMPAAMOITA . 02-724 7851 Remontti ja maalaustyöt Hakenberg. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 767 1524 • 040 535 0576 Hirvikoskentie 219 Loimaa Tervetuloa ruokailemaan! Muina aikoina tilauksesta Täydellinen pitopalvelu Sahantie 5 Mellilä Lounaskahvila SALVIA Lounas noutopöydästä ma-pe klo 11-14 7,50 . Muista kotitalousvähennys. REMONTTEJA Avoinna: MA–PE 7–17, LA 9–13 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. Mukana Vilppulassa olivat Akseli, Aleksi, Antti, Heikki, Johannes, Mauri, Miika, Risto, Teemu, Toni ja valmentaja Juha. oli C-poikien sarjaturnaus Vilppulassa. RUOSTESUOJAUKSIA . P. Loimaan Rakentajat, P. 9–18 la 9–14 . 040-732 3638. 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. PESULAPALVELUJA . Kiinteistönhoito . 0207 412181 . 040 553 6546. . JUHLAJA PITOPALVELUITA Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. . RAKENNUSTÖITÄ Loimaan Invataksipalvelu, Loimaan Seudun Tilausliikenne Oy. Maalauspalvelu . 040 961 7495. 0207 412181 Puh. . Jankko 93 pelaajat: Maria Ahokas, Riina Järnberg, Julia Lehtinen, Taina Lähdemäki, Henna Rauhala, Elli VanhaPerttula, Henna Vuorinen, Laura Välimäki ja Sanni YliPuntari valmentajinaan Mari Uusitalo, Iina Tuominen ja Rauno Mäkelä. Avoinna ma-pe klo 10-17. SÄHKÖLIIKKEITÄ . SISUSTUSSUUNNITTELUJA NEUVONTA . 040 571 3823 Oripää. 0400 223 535, 0400 223 235. . Rakennuskorjaus P. AUTOKORJAAMOITA . KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. LASTENTARVIKKEITA Kelloja koruseppä LANKINEN • Kello ja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Pietilänkatu 11 Loimaa p. 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. 0400 293 576. E-tyttöjen AM-sarjaa 16.3. HAMMASTEKNIKOITA . KOTIPALVELUJA Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. Valmentajat Harri Kartano ja Reima Virtanen. Sisustusneuvoja Tiina Rajala. Siivouspalvelu . . 763 2622. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. LASILIIKKEITÄ . MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. TIETOKONEITA . RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . LVI-LIIKKEITÄ . Loimipaino Loimaa. Kitara, piano, tietokonemusiikki. fi Puh. Jankko 94 pelaajat: Laura Alander, Sanni Heikkinen, Heidi Hänninen, Pirita Laaksovirta, Maija Laine, Anna Pesso, Neea Virtanen, Johanna VähäHakula ja Marika Välimäki valmentajinaan Jonna Tamminen ja Raimo Virtanen. Sisustussuunnittelut ja stailaukset. 050 2279 www.pohjantahti.. VTS Seppo Toivonen, puh. 040 834 2768. TULOSPÖRSSI. JUHLAJA PITOPALVELUITA . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. P. Hieronnat, kuppaukset. P. (02) 763 1997. Jurvassa: Jankko 94–VaVa 0–2 (16–25, 23–25), Jankko 94–ViLePa 2–0 (25–13, 25–20), Jankko 94–EuRa 1 1–2 (17–25, 25–21, 16–18), Jankko 93–EuRa 1 0–2 (18–25, 13–25), Jankko 93–EuRa 2 2–1 (10–25, 26–24, 15–7), Jankko 93–ViLePa 2–0 (25–17, 25–10). KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. PERÄKÄRRYJÄ . Pienet timpurintyöt ja peltikuoriuunit. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Riihikoski, P. 14, Loimaa, puh. Ympäristönhuolto . HENKILÖNOSTIMIA . P. 02-763 1015 Ti-Pe 10-17, La 9-13. HIERONTAA . RAVINTOLOITA . 763 2760 Tervetulo a! ark. Jankon pojat voittivat kaikki vastustajansa: Nurmon Jymyn, Keimolan Kaikun, Someron Voiman ja Vilppulan Tähden, puhtaasti 2–0. Lasituspalvelu . www.lounaspaikkamellila.. Myös sopimuksen mukaan. 050 350 6983. www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. P. Nyt odotellaan seuraavaa sarjajakoa ja välieriä. . 763 2484, 050 321 8085. Miesten AM-sarjaa: Jankko– HV-Volley 1–3 (19–25, 25–17, 23–25, 15–25)
Tule kysymään lieden huippu ominaisuuksista Upon edustajalta! Upea uutuus! 1895,Paketti sisältää: • keraaminen taso T2400 • kalusteuuni S9000 • astian pesu kone Pisara D710S • jääkaappi-pakastin RF3525S Keskiviikkona 2.4.2008 klo 10-16 Aleksis Kivenkatu 7, Loimaa p. Keihäs: 19) Pinja Salonen 26,32. Loimaalla klo 9-15 Ammatti-Instituutti (Myllykyläntie 8) 9:00 Tervetuloa, ajankohtaista 9:30-10 Kansalliset tuet, muutokset 10-11 Tilatuki, kansallinen varanto, kesanto 11:15-12 Kesannon järkevä käyttö, maatilojen omavalvontasuunitelma 12-13 Lounas (osallistujat maksavat itse) 13-14 Ympäristötuki, erityisympäristötuet, monimuotoisuuskartoitus, eläinten hyvinvointi 14-15 Lomakkeiden täyttö klo 15 Tilaisuus päättyy – hyvää kevättä! Luomu-ilta keskiviikkona 2.4.2008 klo 18-22 Piikkiö, Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos (Tuorlantie 1) 18:00 Tervetuloa 18:15 Luomuviljamarkkinat 18:45 Luomun viljelykierto, rikkakasvien torjunta 19:30 Kahvitauko (osallistujat maksavat itse) 20:00 Luomutukien ajankohtaista 20:30 Lomakkeiden täyttö 22:00 Tilaisuus päättyy – hyvää kevättä! Kotieläintukikoulutus keskiviikkona 9.4.2008 klo 10-15 Rusko, Ruskotalo (Talkootie 3) 10:00 Tervetuloa Eläinten hyvinvointituki Terveydenhuoltokäynnit 11:30 Paloja pelastussuunnitelma kotieläintiloilla 12:00 Kahvitauko (osallistujat maksavat itse) 12:30 Kansalliset tuet 13:00 EU-eläintarkastukset, toistuvien puutteiden syyt 14:30 Keskustelu 15:00 Tilaisuus päättyy – hyvää kevättä Ilmoittautuminen koulutustilaisuuksiin MTK-VarsinaisSuomen toimistoon viimeistään kolme päivää ennen tilaisuutta: varsinais-suomi@mtk.. Miesten joukkuekilpailuissa MU: n miehet sijoittuivat kummassakin toiseksi, joukkueessa heittivät Markku Tihumäki, Antti Passila, Jorma Raitanen, Pekka Niinikoski ja Heikki Uusi-Kölli. TULOSPÖRSSI TULOSPÖRSSI. T12 korkeus: 16) Nelli Salonen 130. 125-tikkaa: MM/MA2) Markku Tihumäki, 4) Antti Passila. Metsämaan Urheilijoiden (MU) heittäjien tulokset luokittain. www.kuntoileville.net Soita: 050 3443 500 Varaa paikkasi nyt! Paikkoja on rajoitettu määrä! Tarvitsemme vastauksesi ennen 20.4.2008 Turuntie 2, 21380 Aura. T12 60 m: 6) Nelli Salonen 9,10. 10 Tiistaina 1 huhtikuuta Meillä hankintasi ovat hyvissä käsissä Tervetuloa S-Rautamarketiin suunnittelemaan unelmiesi keittiö Meiltä saat Bonusta! 1+1 keittiöt on uusi, helppo keittiökalustejärjestelmä! Keittiöedustajan lisäksi paikalla: • Upo-kodinkoneet • Reginos, Otsoson keittiöaltaat Yllättävän kätevää! UPO TERÄKSINEN KODINKONEPAKETTI NYT HINTAAN: Upon INDUKTIOLIESI. P14 kuula: 2) Nico Oksanen 14.14. Pituus: 6) Nelli Salonen 413. 50-tikkaa: MM/MA2) Markku Tihumäki, 3) Antti Passila. Seurojen rankingpisteet Humppilan kilpailun jälkeen: 1) Metsämaan Urheilijat 581p, 2) Humppilan Veikot 501p, 3) Tampereen Tikka 333p, 4) Nokian Tikka 251p, 5) Kanta-Hämeen Tikka 224p, 6) Urjalan Tikka 64p, 7) Kylmäkosken Tikka 19, 8) Vilppulan Tikkaseura 0. T14 3-loikka: 14) Pinja Salonen 988. T13 60 m: 7) Nelli Salonen 8,94. Korkeus: 8) Nelli Salonen 129. NB1) Pirjo-Riitta Luostarinen, 2) Terttu Kettunen, 3) Ritva Uusi-Kölli. LOIMAA Viime perjantai-iltana S-marketin ja K-raudan pihalla tapahtui peltikolari. YLEISURHEILU Loimaan Voiman urheilijoiden tuloksia. MC8) Heikki Uusi-Kölli, 11) Pentti Mäkitalo. 60 m: 20) Nelli Salonen 9,20. KORIPALLO C-tyttöjen II divisioona: Pyrintö-95–LoKoKo ice 76–19 (40–13), LoKoKo ice–NoKo 42–73 (26–31). Turku, pm-sisulisäkilpailut 15–16.3. NB1) Pirjo-Riitta Luostarinen, 2) Terttu Kettunen, 3) Ritva Uusi-Kölli. T12 60 m: 3) Nelli Salonen 9,23. 0201 70 8570 Haluatko pudottaa painoasi. Tampere Indoor Games 8.– 9.3. Tee päätöksesi NYT! www.xtravaganza.. 050-4143 552 www.kuntoileville.net ville.antikainen@pp.inet.. B-tyttöjen II divisioona: LoKoKo–TuRi Mix 42–81 (26–34), FoA–LoKoKo 39–46 (21–19). TERVETULOA! Tarmokas – Kraftfull –hanke, MTK-Varsinais-Suomi ja Varsinais-Suomen TE-keskus Tarmokas-Kraftull Väistämättä jättänyt kolaroi TIKANHEITTO 24.3. MB3) Jorma Raitanen, 5) Pekka Niinikoski. LoKoKo: Lotta Knuutila 12/10, Maija Mäkelä 20/9, Asta Hämäläinen, Emma Larkovuo 20/5, Emilia Suominen 5/0, Tiia Parttimaa 23/9, Laura Sirén 17/16, Johanna Heinonen 28/18, Fanny Korpela 22/14. LoKoKo: Julia Korkiamäki 18/13, Anna Karppinen 6/4, Jenna Ollikainen 6/7, Tuulia Laakso 7/6, Gitta Grönholm 0/2, Linda Nieminen 18/14, Niina Jokinen 2/8, Eve 4/8. 010 768 5216 Avoinna Ma-pe 7-18 la 9-15 LOIMAA, Turuntie 11, p. Naisten joukkuekilpailut MU voitti kokoonpanolla Lea Mikkola, Pirjo-Riitta Luostarinen ja Terttu Kettunen. Nyt tärkeintä on henkinen valmennus. Olin aikaisemmin jojo-laihduttaja, enkä oikein missään vaiheessa ehtinyt ymmärtää, että painoni karkasi 89 kiloon. NuB3) Markus Tihumäki, 5) Tuomas Tihumäki. NuB3) Markus Tihumäki, 4) Tuomas Tihumäki. Puh. Pituus: 2) Pinja Salonen 489. Vasemmalta ajanut mies ei huomioinut väistämisvelvollisuuttaan, vaan ajoi suoraan oikealta lähestyneen kylkeen. Turku, Palkintokeskuskisat 24.3. Anna Liikkumisen ilo, henkinen valmennus ja ravinnon muuttaminen sopivat minulle täydellisesti. Henkilövahinkoja ei sattunut. Aloita mme huhtitouko kuun aikan a kaksi paino npud otusohjelm aa Haemme nyt 30 osallistujaa Huhtija Toukokuussa alkaviin painonpudotusohjelmiin Päätukihakukoulutus torstaina 3.4. tai 020 413 3580. KORIPALLO C-tyttöjen I divisioona: BC Nokia–LoKoKo fire 32–99 (23–39), LoKoKo fire–TuRi-94 52–68 (19–31). MB2) Jorma Raitanen, 6) Pekka Niinikoski. T14 60 m: 4) Pinja Salonen 8,66. Kiekko: 8) Nelli Salonen 17,05. MC7) Pentti Mäkitalo, 10) Heikki Uusi-Kölli. Pituus: 2) Nelli Salonen 413. NA1) Lea Mikkola. järjestettiin Humppilan piirikunnalliset 50ja 125-tikkaa. Pori, pm-sisulisäkilpailut 22.3. Yhtä vaikea on nyt ymmärtää, että olen oikeasti hoikka painoni ollessa 65 kiloa. Humppilassa heitettiin myös seurojen välinen joukkuekilpailu molemmissa sarjoissa. LoKoKo: Sofia Käyhkö 13, Viivi Rinne 2, Satu Korvenpää 15, Nea Höijer 10, Karoliina Sirén 8, Elina Hongisto 20, Essi Välitalo 13, Heidi Suominen, Ida-Maria Tikakoski 1, Meri Rasilainen 5. T15 60 m: 7) Pinja Salonen 8,63. NA1) Lea Mikkola
2. klo 14.00. Rotaryt järjestävät Nuori johtaja -koulutuksen Nuori johtaja -koulutus eli RYLA (Rotary Youth Leadership Awards) on kansainvälisesti hyväksytty koulutusohjelma, joka tarjoaa mielenkiintoisen ja innostavan kehittymismahdollisuuden johtamisesta kiinnostuneille nuorille. Kauhanojan koulu kerää paperia kylältä pe 4.4. Vapaamuotoisen hakemuksen (henkilötiedot, osoite, puhelin, sähköposti, harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat sekä mahdollinen johtajakokemus) voi lähettää 11.4. klo 9.30-14.30 askartelukurssi Kitkossa. Auto menee Turkuun Haaroisten kautta. Eloisat. Jankon vieraina Koski, Lempäälä, Nurmo ja Salpis (Hollola). Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat: 1) Osuuspankin sääntöjen 13 §:ssä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat. TULOSPÖRSSI. 3. klo 10 alkaen. Alastarolla yhteyshenkilö on Paavo Mäkimattila ja Loimaalla Juha Breitholz. Vietämme kirkkopyhää su 6.4. KAIKKI kankaat, langat, nauhat, napit, vetoketjut ym. ala-asteen hiekkakentällä klo 19-20.30. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Loimaan Työväentalolla ti 1.4. Runtupäivien sängynpeitenäyttelyyn tulevat työt Heimolinnaan to 3.4. Ilmoittaudu pian Ritvalle puh. VIRTANEN KOKOUKSIA LoKoKo B-tytöt peli Salossa ke 2.4. Tervetuloa huutamaan Savikin vesijumppa Loimaan Vesihovissa torstaisin klo 14.30 15.00. Isabellalla. Tiistaina 1 huhtikuuta 11 B. Laivamatka ma 28.4. klo 15.30 tai sitä ennen johtokunnan jäsenille. 040-5776 805 /Taru/Mll. P15 korkeus: 2) Valtteri Arponen 175. MÖKKI-IRTAIMISTON HUUTOKAUPPA Alastaron Nuorisolavalla la 5.4.2008 klo 11 alkaen Myydään erilaista sisäja ulkoirtaimistoa, Narvi-kiuas, lämminvesivaraaja (pieni), vesipumppu, pulsaattori pesukone, vanhoja polkupyöriä, keinutuoleja 2 kpl, pöytiä, tuoleja, laverisänky, nuoriso Rock-sänky, mattoja, erilaisia tauluja, taidetta maalatut vajan ovet, erilaisia pientyökaluja, paljon muuta pientavaraa . Koristellaan "servetti systeemillä" puuesineitä. Futsal harjoitukset to 3.4. Kannel-kuoro Tuulensuussa ke 2.4. Alastaron Sotaveteraanien 7.4. klo 19.00 Hirvihovissa. Jankko nuorisolentopallo. HALLITUS KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Huhtamon Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 16.4.2008 klo 19.00 alkaen Huhtamon Osuuspankin toimitalossa osoitteessa Kangastie 1298 32770 HUHTAMO. www.matka-niinimaki.. alk. Kouluttajina toimivat eri organisaatioiden johtotehtävissä olevat pätevät ja kokeneet henkilöt. 7622305 tai 050 5375822. Su.13.4. Vanhankirkontie 383 32200 LOIMAA. klo 13.30. Loimaan Työväentalolla klo 12.00. klo 18.00. Ilm. ja 17.-18.5. Entinen paikka. Myös ei-jäsenille. järjestämälle risteilylle auto lähtee Virttaalta klo 18.15, Alastaron Nordealta klo 18.30. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Rakennusliitto os 212 ry:n Veteraanit koolla ti 8.4. 2) Hallituksen ehdotus sääntöjen muuttamisesta. Seija Karhu, p. Matka Järvenpäähän 1.div. Aihealueina on muun muassa johtajuus, yrityksen perustaminen, yrityksen johtaminen, henkilöstöpolitiikka, kokoustekniikan harjoittelu, mindmap, rahoitus ja työhönottohaastattelu. Hallintoneuvoston jäsenten määrä muuttuu siten, että jäsenten määrä on vähintään 10 ja enintään 15 jäsentä. Palveluryhmä paikalle viimeistään klo 9.40. Lähtö torilta klo 18.50, H-koskelta klo 19. LoKoKo. päivänä 2008 alkaen klo 16.30 Suomen Maatalousmuseo Sarassa, os. K u V i 3 4 8 3 /0 /M jM v 230 /hlö 295 /hlö VAPPUMATKA RIIKAAN 1.-4.5. jne alk 64 /hlö HOTELLIMATKAT TALLINNAAN 19.-20.4. Samalla se antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja asioihin avoimen ilmapiirin vallitessa. YLEISURHEILU Turku, Palkintokeskuskisat 24.3. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Kahvitarjoilu! Kari Laakso Hierontaterapeutti Alhonkedontie 72 32200 LOIMAA Ajanvaraus: GSM: 0400 531 307 tai netissä www.mk-line.com E-mail: kari.laakso@mk-line.com LOIMAAN KAUPPAKAMARIOSASTO KEVÄTKOKOUS Loimaan Kauppakamariosaston sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina huhtikuun 14. 7622305 tai 050 537 5822. C-poikien SM-sarjan välierä pelataan Liikuntahallilla 5.4. Huhtikuun kerho Tuulensuun palvelutalossa ti 1.4. Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset. LoPS B-pojat. karsintaotteluun JKS LoKoKo to 3.4. Ulkoharkat alkavat to 3.4. LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /52 p. To 3.4. • Osuuspankkien yhteenliittymää koskevaan sääntöjen 4 §:ään tehdään osuuspankkilain yhteenliittymää koskevien säännösten muutosten edellyttämät korjaukset ja tarkennukset Muutoksilla ei ole vaikutusta pankin toimintaan tai jäsenen asemaan. toukokuuta Nuutajärven Lasitehtaalla. Korkeushyppyharjoitus, kouluttajana Jussi Santalahti. Seminaari on tarkoitettu 18–24-vuotiaille potentiaalisille nuorille johtajille. Alastaron, Forssan, Loimaan, Someron ja Urjalan Rotaryklubit järjestävät tänä vuonna Nuori johtaja -seminaarin 3.–4. 762 1696 LOIMAAN PALAHALLI Alastaron Sotaveteraanit. Kerhossa vieraana Loimaan Lukko Oy:n edustaja. klo 1718.30. Tiedustele ja ilmoittaudu pikaisesti Ritvalle puh. Vauvojen Virtapiiri kokoontuu tänään ja jatkossa klo 16.00-17.30 srk:n kerhotilassa Koulukujalla. Laulukööri ei kokoonnu torstaina 3.4, seuraava kokoontuminen 10.4. Lähtö Liikuntahallilta klo 16. Markkinateltan pystytystalkoot to 3.4. Huittisissa, 29 päivänä tammikuuta 2008 HUHTAMON OSUUSPANKKI Hallitus SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. ei kirjallisuuspiiriä, kerho klo 13. -50% Vesikoskenkatu 20, Loimaa p. Eloisat. Tied. mieluiten tekstiviestillä p. klo 17. ja 1.5. 0500-537 166. Loimaan Seudun Sotaveteraanit sekä jaostot. Kaikki esikoistaan odottavat ja alle 1v. Domina Inn, 250 /hlö 1.-4.5. klo 10 Alastaron kirkossa. klo 18.00 pesäpallokentällä. Hallituksen jäsenten toimikausi muuttuu siten, että hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. AU/Jalkapallo P92-93. 4. Eloisat: Vapaaehtoistyöntekijät ja asiasta kiinnostuneet kokoonnutaan Kitkonpuistossa to 3.4. esikoiset äiteineen mukaan! Tied. Sääntöihin tehdään lainsäädännön sekä pankin toimintaa ohjaavien määräysten edellyttämät muutokset: • Pankin toimialaa koskevaan 2 §:ään tehdään sijoituspalveluyrityksistä annetun lain ja luottolaitoslain edellyttämät korjaukset ja tarkennukset. klo 8-11. ei laulupiiriä, mutta bocciaa jo klo 11. Esillä ovat sääntömääräiset asiat. (mukaan 50 nopeinta): lokoko@loimaankorikonkarit.fi tai 050-5425430. Jalkapalloharjoitukset ti 1.4. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys: Kyläläiset ja laulukööri osallistuvat kansanlaulukirkko-yhteislaulutilaisuuteen Loimaan kaupungin kirkossa ke 2.4. Kaikki mukaan. Jos tarpeeksi lähtijöitä, menemme linja-autolla. Sirkku Mäkinen p. Myös koululle voi tuoda paperia jo torstaina. 110 /hlö BUSSIMATKAT PIETARIIN 25.-27.4. Lähtö klo 16 yläasteelta. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Loimaan Seudun Invalidit ry. Kurssille mahtuu rajoitettu henkilömäärä. Seminaari on nuorille maksuton, kuluista huolehtivat alueen Rotaryklubit. Rakennusliiton Turun Aluejärjestön Veteraanijaoston puheenjohtaja Reijo Laakkonen paikalla kertomassa kuulumisia. Mietoisten yhdistyksen 20-vuotisjuhlan merkeissä. Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnumme seurakuntatalolle. mennessä oman alueen yhteyshenkilölle. tsto 02-4865880 tai 0500-531905 KEVÄÄN BUSSIMATKOJA PÄIVÄRISTEILYT TALLINNAAN 12.4. klo 14.30. Meille on tullut kutsu viettämään iltapäivää Mietoisten Maamiesseurantalolle 20.4. Viittaukset OP-ryhmään on muutettu OP-Pohjolaryhmäksi Kokousasiakirjat Hallituksen ehdotus, muutetut säännöt kokonaisuudessaan sekä pankin tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä 1 päivästä huhtikuuta 2008 alkaen pankin konttorissa osoitteessa Kangastie 1298 32770 HUHTAMO Osallistumisoikeus osuuskunnan kokoukseen on jokaisella pankin jäsenellä. hot. Sääntömuutoksen pääasiallinen sisältö: Huhtamon Osuuspankin sääntöjä esitetään muutettavaksi seuraavasti: 1. Jankon yleisurheilijat: harjoitukset liikuntahallin juoksusuoralla to 3.4. Ilm. Ke 2.4. klo 12.00. 040 7165142
Pisteet/ levyrit/ tehot: LoKoKo: Kivinen 5/ 1/ loistava puolustuspanos, Heinonen 3/ 2/ 0,36, Hurme 0/ 1/, Aaltonen 2/ 0/ 3,4, I. Matkaa 10 000 asukkaan alppikaupungista Müncheniin on 120 kilometriä ja turismille on varattu reissusta pari päivää. Hyökkäyskuviot rullasivat luonnikkaasti. Otteluiden lisäksi Rockets on varannut halliaikaa treeneille. LoKoKo vei ottelua ylösheitosta lähtien. Kokemus ja joukkuehenki ovat silloin pääosassa. Ennen näyttäviä päätösseremonioita ensi sunnuntaina pelataan lohkon parhaiden kesken mitaliottelut. Seppäkoski 9/ 3/ 0,49, Forsman 16/ 1/ 0,65, Korhonen 9/ 2/ 1,29, Ratia 14/ 3/ 0,42, Kätkä 14/ 1/ 1,49, King 6/ 10/ 1,32. Onko muilta mailta mukana edustusjoukkueita, selviää vasta turnauksen alkaessa. Kauden päättyessä jatkuu johdettu kesäharjoittelu. B-lohkossa pelaa muun muassa Englannin maajoukkue. Halusi paikkaa jatkopeleihin. Toisen erän alussa liekeissä ollut Kätkä telottiin sairaalakuntoon. Seppäkoski, Forsman 15/ 5/ 0,51, kunnostautui pelintekijänä 8 syöttöä, 5 riistoa, Korhonen 2/ 2, Ratia 30/ 4/ 0,65, kultaranne, King 15/ 15/ 0,61, 6 torjuntaa. Vaikka pelaamatta oli vain kaksi ottelua, jokaisella joukkueella oli vielä mahdollisuutensa jatkopeleihin. Itse turnauskaupungissa on vahvat jääkiekkoperinteet, EV Füssen on voittanut Saksan mestaruuden peräti 16 kertaa. Sponsoriystävien avulla ja omilla talkoilla saimme poikien matkan kohtuulliseksi. Vaihtomiehistö sai yhä enemmän vastuuta osoittaen olevan sen arvoinen. LoKoKo–Visa Basket 80–61 (16–12) (20–16) (28–17) (16– 16). Voitto Korikonkareista olisi sen mahdollistanut, ja LoKoKo olisi siinä tapauksessa menettänyt bonuspisteensä. Nousi peliin mukaan, mutta vain iholle. Kori-80 käytti tilanteen hyväkseen. Ratkaisu: Korikonkareiden onnistunut puolustuspeli, joka pureutui lamaannuttavasti vastustajan vahvuuksiin. Toisen erän irtiotto tilanteessa 25–38 oikaisi Korikonkareiden jalat. Harjoitukset ovat kolmasti viikossa, minkä lisäksi tulevat sarjapelit ja turnaukset. – Tasaväkiset sarjaottelut kotimaassa voitetaan usein viime minuuttien väännöllä ja tahdolla. – Loimaalaiset ovat pelanneet menestyksellä jopa maamme suurseuroja vastaan. Sunnuntaina jatkunut sarja osoitti, että jokaisella ottelulla on merkityksensä. LoKoKo:lla vakuuttava alku, joka antoi hyvän olon tunteen. Aikamoisista kustannuksista huolimatta katsomme matkan Saksaan kannattavan. Pisteet/ levyrit/ teho: Sirén 4/ 1/ 0,2, Kivinen 10/ 2/ 0,57, Heinonen 4/ 4/ 0,28, Pakkanen 10/ 4/ 0,72, Hurme 5/ 7/ 0,37, Aaltonen 2/ 2, I. Joukkueenjohtajan, valmentajan ja huoltajien lisäksi turnaukseen lähtee vanhempia kannustusjoukoiksi. LoKoKo–ONMKY 103–71 (28– 17) (27–10) (22–24) (26–20). LoKoKo piti paketin kasassa varmistaen näin täyspotin. Rockets C92 hakee kansainvälistä kokemusta Saksasta Jääkiekko Jorma Mäkinen Saksalainen Füssen Cup on perinteinen sarjakauden päätteeksi pelattava nuorten jääkiekkoturnaus. mies, Forsman 5/ 4/ jalkoja riitti, Korhonen 8/ 11/ 0,72, Ratia 7/ 5, heitto hakusessa, Kätkä 24/ 3, päästyään vauhtiin pitelemätön, King 26/ 22/ 1,34 ammattimiehen otteella. Puolustus tiivis. Pisteet/ levyrit/ tehot: Kivinen 17/ 1, vikkelät jalat, Heinonen 0/ 2/ 0,26, Hurme 2/ 6/ 0,21, Aaltonen 1/ 0, I. Rockets C92-jääkiekkojoukkueen 15–16-vuotiaat pojat ovat pelanneet yhtenä joukkueena, pienin lisävahvistuksin, vuodesta 1999, jolloin Loimaan jäähalli otettiin käyttöön. Loimaan vaihtopenkin leveys soi avainpelaajille mahdollisuuden hetkittäiseen palautumiseen. KARI NUMMILA AVA JAIS ET AVA JAIS ET Hellimiskeskuksessa sinua palvelevat parturin, kampaamon, kauneusja jalkahoitolan ammattilaiset Turuntie 16, 32200 Loimaa 02-7621 741 Mikaela Mikaela Beauty TERVETULOA TUTUSTUMAAN UUTEEN LIIKKEESEEMME TÄNÄÄN ti 1.4. Pelitilanneheitot avauserässä 55 prosenttia. Ratkaisu: Voitto Visa Basketista vapautti Korikonkareiden pelin. Täydet yleisölehterit loivat otteluille mahtavan tunnelman, jota rakensi taitava rumpusetti. Seurauksena peräti 22 pallon menetystä. KLO 9-17 Johanna Jalo Liisa Saarimäki Kirsi Toivanen On muuttanut! Tervetuloa Kirsi Toivanen Toiminta jatkuu ennallaan Beuty Mikaelaan. Aikuisia on mukana 18 henkeä, kertoo matkanjohtaja Tapani Korvenpää. 12 Tiistaina 1 huhtikuuta Loimaan Korikonkareiden peli sujui viikonloppuna mainiosti. King ja Korhonen pitivät Visan pelin sielun Antti Raamin täysin pimennossa, jolloin ratkaisujen rakentelu jäi pelaajille, jotka eivät tehtävään olleet tottuneet. Ykkösdivari LoKoKo:lla käden ulottuvilla. Korikonkarit raivasi tiensä finaaliin Rockets C92-joukkue harjoitteli Loimaan jäähallissa ennen lähtöään pelaamaan Saksaan. Ratkaisu: Kori-80 tuli otteluun oikealla asenteella. Koripallo Nikolai Krjukoff Viikonloppuna Loimaalla pelatuissa ykkösdivarin alkukarsinnoissa LoKoKo onnistui korjaamaan koko potin. Tiedämme, että juuri kovat kansainväliset turnaukset antavat nuorille pelaajille nämä valmiudet, uskoo joukkueenjohtaja Jouko Aittamäki. LoKoKo jatkoi vahvaa esitystään. Saksan Jääkiekkoliiton harjoituskeskus Füssenissa on KeskiEuroopan kauneimpia ja itse jäähalli on tunnettu maailmalla. Kori-80–LoKoKo 72–82 (15– 26) (21–16) (23–22) (13–18). Mukana on 23 pelaajaa. Loimaan joukkue on kelpuutettu A-lohkoon, jossa pelaavat lisäksi Tsekki, Sveitsi ja Saksa. Euroopan suurin juniori-ikäisten tapahtuma houkuttelee mukaan joukkueita jääkiekon huippumaista. Seppäkoski 0/ 0, vahva mies vs