Sitten reippaasti pystyyn vaan ja yli loppujen esteiden, tässä tapauksessa koivuhaloista rakennetun radan. VESA SALOSEN ARKISTO. Tehtävärasteja oli ideoitu kekseliäisyyden rajoja hipoen ja niinpä muksumotoriikkaa pääsi testaamaan hyppien, ryömien, heittäen, kiipeillen ja palloillen. Erityisesti Veteraanipuiston eteen tehdystä työstä myönnetty palkinto julkistettiin eilen Vapunavauksessa Loimaan Keskuspuistossa. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. vuosikerta P 1 D Nro 48 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Salonen kertoo aikuisten tyttäriensä kuitenkin sopeutuneen ajatukseen, että nyt isä on mukana EU:n valmiusjoukoissa. Sivu 9 Mukaan EU:n valmiusjoukkoihin Veteraaniyhdistyksen Matti Vainio ja Simo Jokinen kertovat, että Veteraanipuistossa on muun muassa korsu, jonne kuljetaan juoksuhautaa pitkin. SAMPSA HAKALA Vesa Salonen jalkapartiossa Jowzjanin maakunnassa Afganistanissa elokuussa 2006. Sivu 7 Timo Rapila: KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 LAUANTAI 1.5. Sivu 6 Ummikkona kielikylpyyn +8 Loimaa Anu Salo Jossain kohtaa rataa koordinaatio pikkuisen pettää ja Elias Huolman ottaa maasta tukea käsillä. – Uutisista välittyy karmeampi kuva ja helposti unohtuu, että vaaratekijöitä on Suomessakin, Salonen miettii. Lämpötila saattaa nipin napin yltää kymmeneen asteeseen. Kielikylvyn ja työnteon lisäksi Lindell tutustui saksalaisiin herkkuihin ja klubiin, jossa Beatlesit olivat soittaneet. Loppuun otettiin vielä tasapainottavaa rentoutusta kierrosten laskemiseksi. ANU SALO Sadetta taivaan täydeltä Loimaan Yrittäjät valitsi Loimaan Seudun Sotaveteraanit -yhdistyksen Leipätytön sulhaseksi tänä vuonna. Sivu 8 Korsullinen yhdistys sulhaseksi Lääkäri Vesa Salonen toteutti muutama vuosi sitten pitkäaikaisen haaveensa ja lähti rauhanturvajoukkoihin Afganistaniin. Sivu 3 Vaikka yli koivuhalkojen Elias Huolman selvitti esteradan kunnialla ja säntäsi sitten seuraavalle rastille. alv. Kokemuksesta Salonen tietää, että läheisille rauhanturvajoukkoihin lähtö on raskasta. 2010 Vapun juhlijoiden ylioppilaslakit uhkaavat kastua, ja ulkosalla nautitut kuohujuomat laimistua veden myötä, sillä sääennusteen mukaan sadetta saadaan taivaan täydeltä. Sivu 12 Sirkka Lindell muistelee, miten hän pestautui 17-vuotiaana ummikkona töihin hotelliin Saksaan. Liike se on mikä kannattaa, todisteltiin Loimaan urheilukeskuksessa keskiviikkoiltana, kun lasten päivähoito näytti voimansa järjestämällä suuren perheliikuntaillan. ” Loimaan virastotalo kiinnosti sijoituskohteena
klo 19.00 Murtolahdet Kahvila Henriikka Seppälänkatu 5 Tervetuloa! HENGELLISIÄ KOKOUKSIA Huittisten ammattija yrittäjäopistosta Kokemäeltä valmistuneita: Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä: Ijäs Piia, Huittinen. Lähetä kuva postitse os. onnittelut Nikolas kullanmurulle 2.5.-10. 16: 7 3.5. 12 eur Lippupalvelusta Loimaan Musiikista ja ovelta Vihitty 6.2.2010 Tampereen Tuomiokirkossa Minna & Jussi Kairus Kiitos kaikille, jotka teitte päivästämme unohtumattoman! Kuva: Studio J. Kokoomuksen edustajat olivat yksimielisesti puhdistamon perustamisen kannalla. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, kukkaja puutarhakaupan koulutusohjelma: Mykkänen Maria, Loimaa. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. klo 19.30 Solisteina ”Tangokuninkaalliset” Johanna Debreczeni ja Sanna Pietiäinen 10 hengen tango-orkesteria johtaa Vesa-Pekka Hiukkanen Liput 15 eur, opisk. (4 riviä). Vasemmistopuolueiden ja kokoomuksen äänet menivät kuten ensimmäisessäkin äänestyksessä. Huittisten kumppanit Sastamala ja Punkalaidun ovat jo omalta osaltaan puhdistamohankkeen hyväksyneet. klo 13 lähetyspiiri (Sley). ja lastenlastenlapset. Ympäristövaikutusten arviointia esitti niin ikään Reijo Lintunen. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. VALMISTUNEITA LOIMAA Loimaan ammattija aikuisopiston hotelli-, ravintolaja catering-alalle lisätään ensi lukuvuonna 12 aloituspaikkaa, minkä jälkeen paikkoja on 36. Joh. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Valtuusto vaati kuitenkin puhdistamon ympäristövaikutusten perusteellista arviointia. Jätevedenpuhdistamon ympäristövaikutukset arvioidaan. Kun usean ensisijaisesta toiveesta syrjäytyvän nuoren toisena toiveena on cateringala, on perusteltua lisätä tilapäisesti aloituspaikkoja, joiden lisääminen ei aiheuta lisäkustannuksia, mutta lisäpaikkoihin ei saa valtionosuutta. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Nahkahääpäiväonnittelut Suojastontielle. Catering-alalle lisätään aloituspaikkoja HUITTINEN Huittinen korjaa ja laajentaa Huittisten jätevedenpuhdistamon ylimaakunnalliseksi kolmen kunnan yhteiseksi puhdistamoksi. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Kristillisdemokraattien Veikko Rantanen ei olisi hyväksynyt puhdistamohanketta. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. toukokuuta 2010 TÄNÄÄN 1.5. Kähkönen Tampere Ilosanoman ilta ti 4.5. Muillakin koulutusaloilla, esimerkiksi hiussekä sosiaalija terveysaloilla, on enemmän ensisijaisia hakijoita kuin on aloituspaikkoja. Lintusen esitystä kannatti neljä keskustan neljästätoista valtuutetusta. Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri , viheralan koulutusohjelma: Hell Suvi, Punkalaidun. Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. 16: 12-13 3-v. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. LOIMAA KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA SYNTYNEITÄ VIHITTYJÄ Jemina jo 5 täyttää ja prinsessalta näyttää. Huittinen haluaa pysyvän puheenjohtajuuden perustettavan jätevesiyhtiön hallituksessa. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Ympäristövaikutusten arviointia koskevassa äänestyksessä Rantanen kuitenkin kallistui kaupunginhallituksen esityksen kannalle. Vappu, suomalaisen työn päivä 2.5. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi . Keskustan ja perussuomalaisten rivit äänestys jakoi. Perussuomalaisten äänet menivät tasan. 22: 19 2.5. Vuokko, Viivi 3.5. Joh. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Valtuutettu Reijo Lintunen (vas.) esitti, ettei Huittinen lähtisi mukaan perustettavaan yhtiöön. TYTTÖ 22.4.2010 5050 g 55 cm Maarit Saarinen ja Pasi Harala sekä Jonne, Sini-Maria ja Kalle TYTTÖ 24.4.2010 3135 g 51 cm Niina ja Tero Peltonen sekä isoveljet Joonas ja Jonne TYTTÖ 5.4.2010 3960 g 53 cm Taru Järvi ja Vesa Mäkelä Veetille PIKKUVELI 16.4.2010 4320 g 52 cm Sanna ja Toni Lehto Danielille PIKKUVELI 19.4.2010 4115 g 54 cm Sini Hirvonen ja Markus Griese TANGOKIERTUE 2010 HEIMOLINNASSA PE 7.5. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Huittisten Puhdistamo Oy:n perustamisen äänestyksen jälkeen äänin 24–19. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. www.loimaanlehti.. Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Onnea! T: äiti, isi, pappa, mummo, mamma ja Esa. www.loimaanseurakunta.fi Loimaan Kaupunginkirkko Ti 4.5. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikki hakijat saavat opiskelupaikan muista hakukohteista. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Myös ympäristövaikutusten arvioinnista äänestettiin, ja äänet jakaantuivat arvioinnin hyväksi 20–23. T: mamma ja vaari. Kustantaja: Priimus Media Oy. Sastamala ja Punkalaidun joutuvat kuitenkin käsittelemään asian uudelleen, sillä Huittinen halusi viime metreillä muuttaa osakassopimusta. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Onnittelijoina Maarit, mamma ja Pena-pappa. . PALJON ONNEA VAAN Ronja täyttää 1 vuotta 1.5.2010, onnea ja haleja kullanmurullemme! T: äiti ja isi. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Vappu, Valpuri. T: ”ihanat” anopit. Puutarhatalouden perustutkinto, puutarhuri, puutarhatuotannon koulutusohjelma: Lehto Emma, Huittinen. Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Outi Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.22. Kartanomäenkatu 4. Painopaikka: Allatum Oy. 2010 Helle ja Niilo Rajala. Kevään yhteishaussa catering-ala oli erityisen suosittu: ensisijaisia hakijoita oli 27, toissijaisia 28 sekä 46 muiden sijojen hakijaa. 2 Lauantaina 1. Lintusen esitys sai taakseen vasemmistopuolueiden äänet Aarno Korpelaa (sd.) lukuun ottamatta. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Hinta sisältää arvonlisäveron. Onnea! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 e, kahden palstan 20 e. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Aurinko laskee kello 21.30. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Synttärionnittelut Villelle 2.5.! T: kotiväki :) 30.4.: Happy Birthday, sweet sixteen! Anttia onnitellen koko ”sähläävä” suku. Nimipäiväonnittelut toukokuun tytöille Vuokolle, Helmille ja Viiville. Keskustan valtuutetuista puolet ja perussuomalaista kaikki neljä kannattivat ympäristövaikutusten arviointia. Luuk. Heitä onnittelevat lapset perh., lastenlapset perh. VUOTTA 59 PÄIVÄN SANA 1.5. Timanttihäitään viettivät 30.4
NIINIJOEN päiväkodin ja ryhmiksen väki oli ohjaamassa lapsia pussijuoksuun. Harjoitteluistunnon jälkeen pidettiinkin pieni tauko ja sen jälkeen alkoi kunnon täysistunto, joka tuli myös suorana TV:stä. Loimaan Karjalakuorolle myönnettiin yleisavustusta 400 euroa ja Haapalan Savivalimolle, Loimaan-Metsämaan maaja kotitalouden keskusseuralle, Suomi-Venäjä-seuralle ja Tanssiryhmä Selskalle kullekin 200 euroa. Nuorisoparlamentissa toimittajaoppilaalla ja edustusoppilailla oli hieman erilainen ohjelma. Valitettavasti Opintien koulun edustajaoppilaat eivät päässeet esittämään omaa kysymystään. Opintien oppilaista pääsi jokaiselta 9. Ei se pussijuoksu ihan niin helppoa olekaan kuin voisi luulla, mutta hauskaa se on! Ida oli yksi Loimaan urheilukeskuksen täyttäneistä liikkuvista lapsista keskiviikkoiltana, kun Loimaan päivähoito kutsui perheitä yhdessä ulkoilemaan. Nostetta lasten liikunnalle Perheliikuntailta keräsi jättimäärän osallistujia Opintien oppilaat ottivat osaa nuorisoparlamenttiin Opintien koulun oppilaat Johanna Toivonen, Akseli Haltia ja Miika Kartano osallistuivat eduskuntatalossa pidettyyn nuorisoparlamenttiin. LOIMAA Loimaan vapaa-aikalautakunta on myöntänyt kulttuuritoimen yleisavustuksia 17 100 euron edestä ja kohdeavustuksia 2 240 euron edestä. Alastaro-Seura, Loimaa-Seura, Loimaan Seudun Teatteriyhdistys, Suomen Kuunnelmayhdistys sekä Varsinais-Suomen käsija taideteollisuus ry: Loimaan käsityökeskus saivat kukin 1 000 euroa. Loimaan Seudun Teatteriyhdistykselle maksetaan vuoden 2010 aikana lisäksi vuokratukea 1 870 euroa kuukaudessa. Lasten liikunta sai melkoisesti nostetta perheliikuntaillassa, jonka Loimaan päivähoidon väki järjesti urheilukeskuksessa. Lasten liikuttaminen ei vaadi kalliita harrastusvälineitä, kun harjoitetaan vähän kekseliäisyyttä. Saimme paljon uusia vinkkejä ja ohjeita leikkeihin, nyt niitä pitäisi vain ottaa käyttöön etteivät unohdu, Rantasalo pohti. Niinpä erilaisia tehtävärastejakin oli peräti 33 eri puolilla urheilukeskusta. Loivarille myönnettiin 1 100 euroa. Ensiksi eduskuntatalolla oli yhteisesti kaikille aamupala, sen jälkeen sai mennä opastuskierrokselle. Loimaa on saanut kyseistä valtionavustusta kahtena edellisenä vuotena. Pahvirullista tai sanomalehtikääröistä saa mailan ja pakastepussiin mytätyistä paperitolloista pallon. Yleisavustusta myönnettiin Loimaan Soittokunnalle, Loimaan Naislaulajille ja Loimaan Taideseuralle kullekin 1 800 euroa. Haaran-Onkijoen sekä Kojonkulman kyläyhdistykset, Loimaan Harrastajanäyttelijät ja Loimaan Nuorisokuoro saivat kukin 500 euroa. Kaupunki hakenee kerhoavustusta. Istuntoon osallistui 17 kansanedustajaa, mikä on harvinaisen paljon. Valtionavustuksella turvattaisiin kerhojen jatko. Pohjois-Suomesta muutama jäi kylläkin pois, koska tuhkan takia lentoliikenne oli keskeytetty. Kulttuuritoimen avustukset jaettiin LOIMAA Loimaan koulutuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki hakee lukuvuodeksi 2010–2011 valtionavustusta koulujen kerhotoiminnan kehittämiseen. Lasten liikuntaan on kiinnitetty Loimaalla aivan erityistä huomiota laajassa hyvinvointihankkeessa. Istunnossa ehdittiin käsitellä näiden lisäksi monenlaista muutakin asiaa. Hyvällä menestyksellä kutsuikin, sillä toimivat suhteet ilmojen haltijoihin tuottivat hienon aurinkoisen illan ja sitä myöten runsaan osallistumisen. Lauantaina 1. Alastaron Loimijokivarsikylien yhdistykselle, Musiikkiteatteriyhdistys eriPARille ja Loimaan Jaakola-seuralle myönnettiin yleisavustusta 800 euroa kullekin. Loimaalla on kahden edellisen lukuvuoden aikana toiminut useampia koululaisten kerhoja. Vinkkejä saivat perheliikuntailtaan osallistuneet lapset ja vanhemmatkin. Nuorisoparlamentti on kaikin puolin hyvä oivallus, jolla eduskunta saa nuorten äänet kuuluviin. Noin tunnin mittaisessa istunnossa ehdittiin käsitellä muun muassa seuraavia nuorisoon liittyviä asioita: alaikäisten alkoholinkäyttöä, nuorten ongelmia työpaikoilla, energiajuomien ostoikärajaa, koulukiusaamista ja sen ehkäisemistä, nuorten mielenterveystyön kehittämistä sekä mopokortin ajokoetta, josta myös tehtiin äänestys. toukokuuta 2010 3 Loimaa Anu Salo Ida Lindberg tarttuu tiukemmin muovikassin kahvoihin ja ottaa kokeilevan loikan eteenpäin. Nyt järjestetty tapahtumakin liittyi Hyvinvointia Loimaalle – Liikkuva lasten ja nuorten Loimaa -hankkeeseen, jonka myötä on ollut jaossa muun muassa koulutusta. Paitsi että kasvava lapsi saa eväitä motoriikan kehittymiseen, niin ruoka ja päiväuni maittavat kun energiaa puretaan ensin liikkumalla. Suurin osa edustajaoppilaista oli sitä mieltä, että ajokoe pitäisi ottaa käyttöön. Istunnon jälkeen edustajaoppilaat pääsivät kättelemään kaikki kansanedustajat, ja sen jälkeen oli vuorossa ruokailu, minkä jälkeen Opintien oppilaat lähtivät kotia kohti, koska eduskuntatalolla ei ollut sen jälkeen enää mitään virallista ohjelmaa. Loimaan Seudun kennelkerho ja Loimaan Seudun Matkailuoppaat jäivät ilman avustusta. Näiden lisäksi nuorisoparlamenttiin sai osallistua toimittajaoppilas, Miika Kartano. Vuonna 2008 Loimaa sai 10 000 euroa ja vuonna 2009 20 000 euroa. Vanhan autonrenkaan pyöritys, mattotelineeseen ripustettu mätkintäsäkki, koivuhaloista koostettu esterata ja käpyjen heittely renkaan läpi käyvät lisäesimerkeistä kekseliääseen pihaliikuntaan. – Koulutus on ollut tosi hyvä juttu ja tuonut lisää intoa työhön. Eivät mene ikkunat rikki eikä satu, jos osuu päin. luokalta mukaan niin sanottu menestynein yhteiskuntaopin opiskelija. Akseli Haltia ja Johanna Toivonen olivat niin sanottuja edustusoppilaita, he olivat mukana istunnossa. Seuraava yhteinen tapahtuma oli istunnon harjoittelu. Mukana järjestelyissä olivat päivähoitoyksiköt perhepäivähoitajista ryhmiksiin ja päiväkoteihin. Helsinki/Eduskunta Miika Kartano Opintien koulun yhdeksänsiltä luokilta eduskuntatalolla käytyyn nuorisoparlamenttiin otti osaa kolme oppilasta. Nuorisoparlamenttiin osallistui edustajaja toimittajaoppilaita ympäri Suomea. ANU SALO Ida Lindberg kokeili pussijuoksua Mira Rantasalon ohjatessa radan läpi. Kohdeavustusta myönnettiin Kurkijokisäätiölle 1 000 euroa, Alastaron yrittäjille 800 euroa, Loimaan Nuorisoseuralle 440 euroa ja Soitinyhtye Sawisormille 200 euroa. Lautakunta katsoi, ettei kumpikaan ole kulttuuritoimintaa. – Meillä on Niinijoella vieläpä tosi hyvä ympäristö ulkoleikkeihin ja liikuntaan, Rantasalo iloitsi. Menossa mukana loikki pupuna Mira Rantasalo, joka työnsä puolesta tuntee liikunnan hyvät vaikutukset lapsiin. Samalla ilta oli voimannäyttö siitä, kuinka paljon päivähoitoväkeä Loimaalla ollenkaan on, ja mitä kaikkea saadaan aikaan kun toimeen tartutaan yhdessä
Nyt kun kitkisi rikkaruoholta näyttävät viherrykset pois, menisi taatusti maahan tarkoituksella istutettuja kasveja mukana. Loimaan kaupungin keskustan paikallisyhdistys Kannanotto keskustapuolueen tilanteesta Vihreät julkaisivat 24.3. Sanomalehtien jakelua pitäisi selvitysmies Harri Pursiaisen mielestä tukea haja-asutusalueilla valtion varoista. Miksi päätöstä jarrutetaan. Uusiutuva energia tarvitsee vain jalansijan, mutta tällä hetkellä ydinvoiman nimissä tehdään jatkuvasti uusiutuvan energian mustamaalaamista. . Päätös on tulkittavissa myös selkeäksi luottamuksen osoitukseksi meille ruohonjuuritasolla yhteisten asioitten hoitamisessa mukana oleville ja siitä kiinnostuneille keskusta-aatteeseen luottaville. Lämmin kiitos Ulla Oralle ja Sari Mäkiselle hienosta kirkkokonsertista! Mieli rauhoittui kirkonpenkissä arjen kiireiden keskellä. Energiankäyttöä voidaan tehostaa muun muassa matalaenergiarakentamisella, korvaamalla sähkölämmitystä ja tehostamalla sähkön käyttöä palveluissa ja kotitalouksissa. Vihreän kasvun mallin, joka osoittaa, ettei Suomi tarvitse yhtään lisäydinvoimalaa kohtuuhintaisen sähkön ja energiaomavaraisuuden takaamiseksi. Työja elinkeinoministeriön (TEM) laskelmiin perustuva malli vakuuttaa kriittisimmätkin epäilijät. Kiitos Metsämaan ”aputontuille”! Noora Haapanen . Ydinvoimaan sitoutumalla menetämme mahdollisuuden panostaa uudenlaisen energiatuotannon kehittymiseen. Taisi loppukesän yllättävässä energianpuuskassa tulla viime vuonna siirreltyä monia taimia tutuilta paikoiltaan uusiin. Olen ajatellut pinnistellä vielä pari viikkoa ja turvautua puutarhakirjaan vasta sitten. Köyhät kyykkyyn syököön silakkaa . Hankkisivat elämäänsä todellista sisältöä ja antaisivat meille kaupunkilaisille edes toivoa siitä, että Loimaallakin olisi tulevaisuutta ja mahdollisuus kehittymiseen. Uusi alku uusin voimin on otettava valmistauduttaessa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Jostain syystä jokunen latinalainen kasvinnimikin on päähäni jäänyt. DEMENTIANTORJUNTA pihalla on vähän kuin Uuno Turhapuro -elokuvaa, siinäkin muisti palaili pätkittäin. Törkeää ! Eläköön euro. Puoluesihteeristä on muodostunut lamaannuttava rasite puolueemme uskottavuudelle. Nykymaailman infoähkyssä se ei ole ollenkaan suhteeton pelko – tietoa pukkaa salamannopeudella joka tuutista ja kaikkeen tarvitsisi reagoida heti. Suomen on aika nousta vahvaksi yhteiskunnaksi, joka tuottaa sähkönsä omavaraisesti, turvallisesti ja kestävällä tavalla. Liikenneja viestintäministeriön kansliapäällikkö Pursiainen sanoo, että jakelutukea tarvitaan varmistamaan kansalaisten yhdenvertaisuus, lehdistön monipuolisuus ja sen sivistystehtävän jatkuminen. Tv-korjaaja lupasi puhelimessa tulla syyskuussa ja vuosi oli 2006, ei vielä ole näkynyt. Olen kierrellyt pihaa ja yrittänyt tunnistaa juuri havaittavista vihreistä pilkahduksista, että mikähän kukka tai kasvi juuri siihenkin kohtaan tuli laitettua. Pieni piippa vihreää kun voi erehdyttää. Luulevatko he saavansa jotain kansansuosiota toiminnallaan. Harhaluulo. Vappuna voi nostaa maljan työlle, työntekijöille ja työllistäjille. VIERAILU isoisän luona hoitokodissa muistuttaa puutarhassa kuljeskelun tärkeydestä. Sähkön säästämisen lisäksi tarvitaan uusiutuvia energiamuotoja kattamaan jäljelle jäävä sähköntarve. Nykyään kun ei välttämättä sekään riitä, että tekee työnsä hyvin, siltikin voi työpaikka muuttaa alta pois muille maille. Maatalous on katoaavaa kansanperinnettä. Se nimittäin helpottaa huomattavasti kevään dementian torjuntaa... Eikö tälle ainaiselle jarruttamiselle ole todellakaan tehtävissä mitään. Liatris spicata näytti jo ponnahtaneen pintaan – oudosta paikasta tosin. Kati Uusitalo KOPIT . Lisäksi sähkön hinnan joustava ankkuroiminen kysynnän muutoksiin kulutushuippujen aikana leikkaa turhaa sähkönkulutusta. Pierre Proudhon MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Edes euron verran enemmän Irvileuka sanoo, että tänään vietetään suomalaisen työn muistopäivää. Sähkönsäästämisellä ja uusiutuvilla energiamuodoilla voidaan lisäksi parantaa Suomen taloutta ja työllisyystilannetta. Rakentamalla ydinvoimaa viivytämme ratkaisuja, joiden kautta Suomesta tulisi kestävä, energiatehokas yhteiskunta. Eräs minua nuorempi kansanedustaja totesi lehdessä pari viikkoa sitten, ettei asetu enää ehdolle, ja sanoi pelkäävänsä dementiaa. On pöyristyttävää huomata kuinka vuosi vuoden jälkeen ammattivalittajat jatkavat kiusantekoaan Loimaata ja loimaalaisia koskevissa päätöksissä. Yksittäisen ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että vappujuhlia riittää tulevina vuosinakin, ovat melko vähäiset. . Oikeastihan vapun virallinen selite on suomalaisen työn päivä. . Sen jälkeenkin on syytä muistaa, että tukea voi antaa muutenkin kuin sanomalla kippis. Puolueiden välisen kiistelyn sijaan päättäjien on yhdistettävä rivit, päivitettävä tietonsa ja toimittava Suomen tulevaisuuden ja edun parhaaksi. Vielä huonommin tietenkin käy ja sitä nopeammin, jos tekee työnsä huonosti. Muistisairaudet eivät ole vain vanhusten ongelma. Puoluehallitus on päättänyt, että puolue ei enää tarvitse lisäselvityksiä vaalirahoitussotkun selvittämiseksi. Lisäksi metsäteollisuuden rakennemuutos voi joidenkin arvioiden mukaan kasvattaa tuotantoa nopeasti, jolloin Suomen sähkön tarve voisi olla jopa 96,5 TWh. Tuntuu että kopeista on tullut koirankoppeja, kun piskiukot, akat ja kakat vaan kiinnostavat. Ydinvoima on menneisyyttä. Koko perheeltämme siis vain 642 Mk. KU P.S. Ja mitä virallinen aviisi ei tiedota, sen Kopit paljastavat. Teppo Heikkilä Loimaan Seudun Vihreät ry Ydinvoiman lisärakentaminen rajoittaa innovatiivista energiatuotantoa. toukokuuta 2010 Suuret ovat suuria vain siksi, että muut ovat polvillaan. Niissä tavoitteemme on saada Varsinais-Suomesta oma loimaalainen kansanedustaja, kansanedustajaehdokas Teija Ek-Marjamäki. Näillä valittajilla ei ole itsellään mitään todellista annettavaa alueen kehittämiselle, mutta pitävät itseään joka asian asiantuntijoina. Ydinvoimakeskustelu on tunnepitoista ja latautunutta. Suomella on hyödyntämättömiä varoja kotimaisen, uusiutuvien tuuli-, puuja biojäte-energian lisäämiseksi. Kyllästynyt kiusantekijöihin Valittajat kehityksen esteenä Keskustan puoluevaltuuskunta ja puoluehallitus ovat olleet koolla Lappeenrannassa. 4 Lauantaina 1. TEM:n arvion mukaan Suomen sähkönkulutus nousisi vuoteen 2020 mennessä 91 TWh:iin. Ystävä hädässä tunnetaan. Kun kaikki valitsisimme suomalaisen, eurokin enemmän viikossa olisi jo huima piristysruiske taantuman vaivaamille yrityksille. Pari kesää sitten ymmärsin senkin, miksi monet puutarhasta intoutuneet kuvaavat kukkapenkkinsä monta kertaa kesässä. Jääkö meille enää aikaa muistaa. Seurakuntalainen . Lämmin kiitos kaikille teille halkotalkoolaisille. Vappu tulee: ohjelmassa tehokasta työskentelyä. Taatan hiuksia kammatessa ja päätä silitellessä, en tiedä kumman katse on eksyneempi, hänen vai minun. Naapurihuoneen miehelle olen ensin hänen Ritvansa, sitten hän kyselee voinko Timon kanssa katsoa tuolta kodin vessasta jättikö hän vihkisormuksensa sinne. Kylläpä joulupukki osui oikeaan kun lahjoitti tänne Helsinkiin Loimaan Lehden vuosikerran. Sen ongelmat eivät rajoitu vain konkreettisiin käytännön ongelmiin kuten onnettomuusriskeihin ja ydinjätteeseen. Sen verran työpaikkoja tuntuu koko ajan katoavan. Kaksi kertaa huollossa jo aikaisemmin. On tyhmää maksaa liikaa, mutta seuraavasta teeveestä maksankin mielelläni muutaman euron enemmän. Suomen nykyinen sähkön tarve, sähkön tarpeen lisääntyminen ja sähkön tuotannon laskennallinen omavaraisuus voidaan tyydyttää ilman lisäydinvoimaa. Äitienpäivän seisovapöytä 160.50 Mk/hlö. Paikallisyhdistys toteaa, että puolueen johto kokonaisuudessaan on vaihdettava Lahden puoluekokouksessa. Tämäkö on Loimaan taso. Monta vuotta olen joutunut hakemaan tämän pöytyäläiseltä autotallikirppikseltä taannoin ostamani kasvin nimen aina keväällä kirjasta. Voimme tuotteita ja palveluita hankkiessamme tehdä valintoja suomalaisen työn puolesta. Thomson . Puoluesihteeri Korhosen koetaan itseriittoisella tyylillään kohtuuttomasti vahingoittaneen keskustaa vaalirahoitussotkuilla. Jakelukilpailun kiristyessä voisi esimerkiksi maaseudulla joutua maksamaan lehdestään enemmän kuin kaupunkialueilla. Onko pää pantu pensaaseen. Sen olen aiempina vuosina oppinut, että kovin aikaisessa vaiheessa kevättä ei kannata kitkeä mitään pois, jotta kukkapenkeissä kasvaisi kesällä muutakin kuin voikukkaa. Orpo katse eksyneen Olen harrastanut viime päivinä dementiantorjuntaa. Vihreän kasvun mallissa 96,5 TWh: n tarve voidaan kattaa omavaraisesti ilman lisäydinvoimaa sähkönsäästöllä, energiatehokkuudella ja kysyntäjoustolla. Vastavuoroisesti en kyllä yhtään muista parin muun kasvin nimeä. Malva näyttää jo nyt malvalta ja nukkapähkämön samettisista lehdistä ei voi nytkään erehtyä, mutta monista muista ei voi vielä oikein sanoa muuta kuin, että jotain sieltä on tulossa. Keskustelun kohteiksi on todella nostettava aatteelliselta pohjalta muukin kuin vaalirahoitus ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Saavatko aivot niin paljon lepoa, etteivät ne uuvu. Paljon onkin Loimaan seudulla hienoa ja aktiivista toimintaa. Ilokseni huomasin, että toisin kuin aiempina vuosina, tänä keväänä muistin helmiäishalikan nimen kuin automaattisesti. Loimaalla ei ole mitään kehittymisen mahdollisuuksia vaikka halua ehkä onkin, kun kaikki tärkeät päätökset jäävät junnaamaan aiheettomien valitusten vuoksi. Lehtosen perhe VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Jääkö meille aikaa muistaa. On iso ilo lukea viikottain oman kotiseudun kuulumisista. Samoin kansainvälinen vienti on täynnä mahdollisuuksia yrityksillemme. Tästä ei välttämättä ole ollenkaan kysymys. Viimeksi hän puhuttelee minua Marjaksi
Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan ammattikorkeakoulun autopaikat sijaitsevat tulevan kerrostalon rakennuspaikalla. Rakennusliike Petri Vainio Oy esitti Oripään kunnalle yhteistyötä, jonka seurauksena kunta olisi mennyt mukaan seitsemän huoneistoa käsittävän rivitaloyhtiön perustamiseen ja hallintaan. Loimaan Sähkölle kuljetaan tieosuuden valmistuttua edelleen Ysitieltä. Rantala ennakoi myös, että Niittukulman etäisyys kaupungin keskustasta voi olla ympäristöministeriölle liikaa, vaikka Loimaan näkökulmasta alueen rakentaminen ei hajauta kaupunkirakennetta. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan muun muassa julkisivujen rappausta ja todetaan, että maanpäällinen kellarikerros on kaavamääräyksissä kielletty. Maakuntahallituksen käsiteltäväksi kaava tulee uudelleen toukokuun lopussa. Kunnanjohtaja esitti kunnanhallitukselle rivitaloon osallistumista, mutta hallituksen keskustajäsenet eivät lämmenneet hankkeelle. Kaupunginjohtaja Jari Rantala kertoo ympäristöministeriön yliarkkitehti Katri Tulkin ja hallitussihteeri Marja Mäntysen nostaneen voimakkaasti esiin aiemmin tehtyä kaupallista selvitystä. Rivitalohanke nurin Oripään hallituksessa. euroa la alk. Pienempi kaupan yksikkö pohdinnassa Loimaa Marika Timonen Kevään aikana käynnistynyt Kartanomäenkadun jatkeen rakentaminen tulee ensimmäisen osan osalta asvalttia vaille valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. – Sopimukset oli sidottu onnistuneisiin kauppoihin. Ympäristöministeriönkin hyväksynnän jälkeen edessä voi olla valituskierros ennen kaavan lopullista hyväksymistä. Loimaan haaveileman 9 000 kerrosneliön suurkauppayksikön saaminen näyttää epätodennäköiseltä ainakin Loimaalla maaliskuun lopulla vierailleiden ympäristöministeriön virkamiesten välittämän viestin perusteella. – Kaupunginhallituksessa tehdään varmaan linjauksia vielä kevään aikana, Rantala sanoo. Rantalan mukaan epävirallisesti onkin siis jo pohdittu, tyydyttäisikö Loimaata kaavamerkintänä yleismääräys, joka sallii 6 000 kerrosneliön vähittäiskaupan yksikön rakentamisen. Kunnanhallitus siis päätti, että Oripään kunta ei osallistu rivitalon rakentamiseen Koulukujalle esitetyllä tavalla. Rakennuslupaa on hakenut Rakennusliike Laaksokunnas Oy. Vaikka Niittukulman rakentaminen onkin jäissä ja Niittukulman siltaa on arvosteltu, Rantala ei suostu pitämään siltaa virheinvestointina. Ilkivaltaa maatilalla LOIMAA Kioskiin yritettiin murtautua keskiviikon ja torstain välisenä yönä Hirvikoskella Kanta-Loimaantiellä. Katua jatketaan Niittukulman sillalta Loimaan Sähkölle asti. Maakuntakaavan valmistumista voidaan Rantalan mukaan joutua odottamaan pahimmillaan useamman vuoden. Kadun kakkosvaiheeseen budjetoitu 250 000 euroa on kohdennettu ensi vuodelle. Tekijä rikkoi kioskin ikkunoita, mutta ei päässyt kioskiin sisälle ikkunan edessä olevien telineiden takia. Maatilan ulko-ovi oli rikottu ja paikkoja oli sotkettu. Asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä jo viime keväänä, mutta kaavamuutos on edelleen kesken. Kokonaisuudesta jääkin uupumaan toinen noin puolen kilometrin pituinen pätkä. Maakuntavaltuuston käsittelyssä kaava on näillä näkymin joulukuussa. Onnistuneista kaupoista olisi mennyt tietty prosentti markkinoijille. Kakkosvaiheen määrärahavaraus tarkistetaan myöhemmin urakkatarjousten mukaiseksi. – Silta on useamman vuoden tähtäys ja tulevaisuutta varten, hän sanoo ja laskee, ettei silta tuo kaupungin kassavirtoihin merkittäviä menoja. Tieyhteyden avaamista Kartanomäeltä valtatie yhdeksälle joudutaan kaupunginjohtaja Jari Rantalan mukaan odottamaan ainakin ensi vuoteen. MARIKA TIMONEN LOIMAA Loimaalle Vesikoskenkatu 6:een rakennettavan kerrostalon rakennusluvasta on tehty oikaisuvaatimus. Rakenteilla on noin puolen kilometrin pituinen osuus Kartanomäenkadun jatkeeksi suunnitellusta tieosuudesta. Rantala korostaa edelleen, etteivät aiemmat markkinointisopimukset Novan ja Fennomenin kanssa ole maksaneet kaupungille mitään. Rantalan mukaan Tulkki ja Mäntynen katsoivat, ettei Loimaalla selvityksen valossa ole riittävää tarvetta havittelemalleen kaavamerkinnälle. Tokmanni on Rantalan mukaan edelleen varteenotettava vaihtoehto, mutta osittain lamankin vuoksi sieltä suunnasta ei ole oltu viime aikoina aktiivisia. Yhteys Kartanomäelle aukenee aikaisintaan ensi vuonna. Tuosta summasta vesihuoltolaitoksen osuutta on 50 000 euroa. Naapurikiinteistö (entinen apteekintalo) asiamiehenään diplomi-insinööri Olli Huhti ensisijaisesti vaatii luvan kumoamista ja toissijaisesti muutoksia rakennettavaan kerrostaloon. Ympäristölautakunnan mukaan oikaisuvaatimus ei anna aihetta rakennusluvan muuttamiseen miltään osin. Kartanomäenkadun jatketta edistetään nyt Niittukulman eritasoliittymästä Loimaan Sähkölle Liikennesumppu helpottuu aikaisintaan ensi vuonna Rakenteilla oleva tie Niittukulman sillalta johtaa Loimaan Sähkön taakse. Vaikka maakuntavaltuusto kaavaehdotuksen hyväksyisikin, odotettavissa on, että ympäristöministeriö lyö kapuloita rattaisiin. Keskustan näkemystä tuki hallituksen demarijäsen kokoomuksen kolmikon äänestäessä hankkeen toteuttamisen puolesta. Oman virkansa ohella teknisen johtajan virkaa hoitava Rauno Ahtinen kertoo, että ensimmäinen osuus Kartanomäenkadun jatkeesta päätettiin nyt tehdä, koska se oli tälle vuodelle rakennusohjelmaankin merkitty. Helpotusta Kartanomäen liikennesumppuun nyt työn alla oleva tienpätkä ei siis tuo. Kunta olisi taannut tarvittavan lainan ja lunastanut lisäksi osakkeisiin 85 prosentin omistusosuuden sekä osaomistuksen neljään asuntoon. Tällä hetkellä Loimaalla ei kuitenkaan ole voimassaolevaa markkinointisopimusta. Varsinais-Suomen liitto puolestaan on julkilausunut, ettei sen hallinnon pöytäkirjojen ja tehtyjen päätösten osalta ole tapahtunut mitään normaalista käytännöstä poikkeavaa. KARTANOMÄEN liikennejärjestelyjen parantamista, kuten Niittukulman rakentamistakin, hidastaa byrokratian rattaisiin jumittunut maakuntakaava. Heidän ehdotuksestaan asiasta äänestettiin, jolloin esitys kaatui äänin 4–3. – Lukkotilanteessa Kartanomäen liikennejärjestelyihin voidaan vaikuttaa omalla asemakaavalla, Rantala lupaa. Rantalan mukaan kysyntää Niittukulman tonteille on ollut edelleen. Kartanomäenkadun jatkamiseen on tälle vuodelle budjetoitu 320 000 euroa, josta 100 000 euroa on vesihuoltolaitoksen osuutta. klo 9.00 Loimaa Marika Timonen Loimaalla pohditaan, riittäisikö Niittukulman alueelle sittenkin vähempi kaavamerkintä kuin tähän asti on kaavailtu. Maakuntahallituksen jo kertaalleen marraskuussa hyväksymä kaavaehdotus on ollut uudelleen käsiteltävänä maankäyttöjaostossa ja ohjaavissa toimikunnissa, koska kaavaan tuli oleellisia muutoksia. toukokuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 AIHETTA JUTTUUN: Lotossa potti 1,1 milj. Oskarinhovin rakennusluvasta oikaisuvaatimus LOIMAA Asumattomalla maatilalla on tehty ilkivaltaa kevään aikana Sortolantiellä. Kioskimurto jäi yritykseksi ORIPÄÄ Kunnanhallitus äänesti nurin ehdotuksen osallistua vapaarahoitteisen, osaomistuskohteena toteutettavan rivitaloyhtiön perustamiseen. Hän ei kuitenkaan usko, että maakuntahallituksen puheenjohtajan Ilkka Kanervan lahjusepäily mutkistaisi maakuntakaavan valmistumista. Lauantaina 1. Ahtinen pitää tärkeänä, että tie on olemassa, kun tonttikauppa ja rakentaminen Niittukulman alueella saadaan käyntiin. Rakentamispaikka olisi ollut Koulukuja. Loppuosuus tiestä voidaan rakentaa vasta, kun alueen kaavat valmistuvat
”Guten Tag”, mutisin tuhdille miehelle. Joukossa oli runsaasti Vexin sanoittamaa musiikkia. kesäkuuta, jolloin pöydälle on tarkoitus nostaa nelikenttäanalyysi ja keskustella siis alueopiston vahvuuksista, heikkouksista, uhista ja mahdollisuuksista. Leveä hymy lasten kasvoilla kertoi kipinän syttyneen. Joskus keilasin hotellin keilahallissa. kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. Leivoksia, liköörejä, suklaata, hyviä hilloja rapeakuoristen aamiaissämpylöiden päällä! Makunystyrät muistavat yhä. Ystävät vilkuttivat laiturilla, äidin pienen hahmon näin kauempana, Tähtitorninmäellä. Rohkeimmat uskaltautuivat pyytämään lupaa itsekin soittaa. He silmäilivät tulijoita. Opistotyöryhmä jatkaa jälleen 16. Ennen nykyistä pestiään hän on toiminut kuusi vuotta läänintaiteilijana Keski-Suomessa, jossa myös teki lukuisia kouluvierailuja. Nykyisin ne ovat yhdistyneet kuten Alastaro ja Loimaa. – Lapset ovat vastaanottavaisia kuten kuvittelinkin, Rantamäki myhäili ja ilahtuneena kertoi lasten tunnistavan merkittäviä kitaristeja ja vanhoja kitarariffejä. Katse osui minuun. Työryhmän kanta on lisäksi, että alueopiston toteutuessa opettajien virat eivät saa vähentyä nykyisestä. Kun kaverukset Salmi ja Hammarberg lähtivät näyttämöllä Saksaan, muistin oman ensimmäisen reissuni sinne 60-luvun alkupuolella. Saksankieli on unohtunut. Työtä riitti aamusta iltaan niin kauan kuin hotellin baari oli auki. Rantamäki on Varsinais-Suomen ensimmäinen jazzmusiikin läänintaiteilija. Pohjois-Saksassa sijaitseva Einfeld on puolivälissä Kieliä ja Hampuria, mukavasti rautatien varrella. Olin varta vasten opetellut sanomaan sen. KIELIIN keinuttiin kahden yön jälkeen. 150 Loimaa Anu Salo Alustava suunnitelma Loimaan työväenopiston ja Auranlaakson kansalaisopiston yhdistämisestä on edennyt nykäyksen eteenpäin työryhmän kokoonnuttua pohtimaan mahdollista hallintomallia. Alueopiston hallintomalliksi itsenäinen johtokunta Seuraavaksi kartoitetaan vahvuuksia ja heikkouksia Loimaa Marika Timonen – Kitaralla voi tehdä erilaisia temppuja, venyttää kieliä ja kokeilla erilaisia soundeja, Ilkka Rantamäki sanoo ja sanojensa vakuudeksi näppäilee ja vinguttaa sähkökitarastaan esiin erilaisia ääniä. Hiukan mietitytti, ellei kukaan olekaan vastassa! Ison mustan mersun luona seisoskeli tuhti mies ja nuori poika. Työryhmä päätyi näkemykseen, että alueopiston hallinnointiin perustettaisiin itsenäiseksi toimijaksi johtokunta, jolla olisi opiston hallinto suoraan peukalonsa alla. Kun kello tuli 22, klubille tuli miehiä vihreissä univormuissa tarkistamaan henkilötodistuksia: alle 18-vuotiaat komennettiin kotiin. MARIKA TIMONEN Anni Jalo ihastui itse tuottamiinsa säveliin. Kaikki elokuvat oli dubattu saksankielelle. Kapakat olivat auki aamuun, ihmiset söivät, joivat ja pitivät hauskaa. Äidin kauhuksi pestauduin ummikkona töihin Saksan Einfeldissa sijaitsevaan hotelliin. Jalka naputti lattiaa lähes koko ajan. Lukuvuosi kun alkaa aina syksystä ja siihen ei missään tapauksessa ehdittäisi, Heininen sanoo. Tottahan toki Rantamäki osaa, vaikka pään takana, mutta se ei näytä kovin tyylikkäältä, sen soitannasta haltioituneet lapsetkin myöntävät. Anna Rantasta ei kiinnostanut rokki mutta kitaran soitto oli mieleen.. Nuoruusvuodet vyöryivät mieleen. Kielikylpy oli täydellinen. Saksalaiset herkut olivat selättäneet minut. Vexi Salmi oli käsikirjoittanut Heikki Paavilaisen kanssa kokoillan musikaalin Villit vuodet tähänastisesta elämästään. Painotus oli Antti Hammarbergissa alias Irwin Goodmanissa, Vexi Salmen ystävässä ja toverissa niin hyvässä kuin pahassa. – Teidän pitänee hankkia kitara tänne, Rantamäki tuumi ja lupaili tulla vierailulle toistekin. Heininen toteaa, että työ on sikäli kiitollista, että aikaa on. Einfeldia lähin kaupunki lyhyen linja-automatkan päässä oli Neumünster. BEATLESIT olivat vieneet sydämeni. Olin englantia lukeneena saanut päähäni opiskella saksaa luonnonmenetelmällä, sukeltaa siis kielikylpyyn. Aiempaa isommiksi yksiköiksi yhdistyneitä alueopistoja on syntynyt Suomeen viime aikoina useita ja myös niiden vertailuun mennään. Ainakin Tuulensuun oppilaat intoutuivat pistämään Rantamäen soittaessa tanssiksi. – Saa rauhassa miettiä ja kuulostella. Kevään tullen kotiuduin nahkoissani monta lisäkiloa. – Itsenäinen johtokunta on perusteltu ratkaisu, kun toimialueella on useita eri kuntia, Loimaan lisäksi Aura, Oripää, Pöytyä ja Marttila, Loimaan vapaa-aikajohtaja Riitta Heininen toteaa. Se oli elämys. Telkkaria silmäilin välillä opittuani ensin, että se oli saksaksi Fernsehen. Rantamäellekin vierailu oli varmasti mieluinen. Elämyksiä koululaisille läänintaiteilijan kitarasta Läänintaiteilija Ilkka Rantamäen soitanto innoitti Tuulensuun oppilaat tanssiin. Poika opiskeli kieltä lukiossa. Star-klubi oli kuin amfiteatteri. Siksi hän oli tullut mukaan, tulkiksi. Neljä omaa levyä levyttänyt ja muun muassa kokoonpanoista Bluesshakers ja Ilkka Rantamäki Group tunnettu kitaristi aloitti pestissään vuoden alussa. Kun Suomessa ravintolan ovella toimi ”ulosheittäjä”, Saksassa portsarit olivat ”sisäänheittäjiä”. Loimaalla Rantamäki vieraili kulttuuritoimen kutsumana keskiviikkona. Se oli ehkä sama yksilö, mikä paloiteltiin jossakin Aasian rantavaltiossa taannoin. KIRJOITTAJAVIERAS Kävinpä Hämeenlinnassa teatterissa. 6 Lauantaina 1. Bingo. Rantamäen kitaroinnista pääsivät nauttimaan Tuulensuun oppilaiden lisäksi Isonperän ja Vesikosken koulujen koululaiset. Taistelu äidin allekirjoituksesta passianomukseeni kesti monta päivää. Yleisönä on Tuulensuun koulun lapsia, joita kiinnostaa tietää, osaako Rantamäki soittaa selän takana. Siksi tein Irwinin ja Vexi Salmen tapaan pyhiinvaelluksen Hampurin Star-klubille, missä Beatlesit olivat uransa alkuaikoina soittaneet. Nouseva katsomo ja alhaalla areena esiintyjille ja tanssinhaluisille. Esimerkiksi avoimen yliopiston opetusta voitaisiin lisätä, Heininen hahmottelee. 80 Monitehot alk. Nykyjätteihin verrattuna vaatimaton laiva lipui merelle Helsingin Olympialaiturilta. – Palkitsevinta on , jos onnistuu tartuttamaan innostuksen, hän mietti ja taisi sen myös onnistua tekemään. Olin postittanut työnantajalleni valokuvan tunnistamista varten, mutta itse sain vain matkalipun. ALUEOPISTON perustamisesta ei ole tehty päätöstä, vaan työryhmä kartoittaa nyt suunnitelmaan liittyviä hallinnollisia ja toiminnallisia vaikutuksia. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. – Suuremman väestöpohjan ansiosta koulutussisällöksi voitaisiin tuoda sellaisia vaihtoehtoja, joiden menestymisen mahdollisuudet nyt ovat olleet heikkoja. Pojan kanssa tervehdimme englanniksi. Irwinin laulama Reeperbahn ei ole yhtään liioiteltu. Puh. Nyt Auranlaaksolla on johtokunta, kun taas Loimaalla opistoasiat ovat olleet vapaa-aikalautakunnan alaisuudessa. Aikataulullisestihan tämä menee niin, että vielä 2011 ei missään tapauksessa voitaisi aloittaa, vaikka opiston perustamisesta tehtäisiinkin päätökset kuntien valtuustoissa. Musiikinohjaaja Petri Vainiotalo piti läänintaiteilijan vierailua luontevana tapana tarjota kulttuurielämyksiä lapsille. St Paulissa oli mojova meno. Olin 17-vuotias, siis alaikäinen. toukokuuta 2010 KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Palkitsevinta on , jos onnistuu tartuttamaan innostuksen, hän mietti ja taisi sen myös onnistua tekemään. Sirkka Lindell Kulttuurin sekatyöläinen Alastaron Tammiaisten mettäkyliltä Nostalgiaa Heimolinnankatu 14, Loimaa
Nyt on tullut esille, että Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri haluaisi vuokrata Hanhenpuiston asuntolankin, sillä tavoitteena on yhdeksän uuden asuntolan perustaminen Varsinais-Suomeen. – Korjausvelkaa kertyy kaupungin vanhoihin kiinteistöihin ja kaupungin omistamille tytäryhtiöille, jos kiinteistöjen peruskorjauksia ei tehdä. Hinta tulee kuitenkin julkisuuteen siinä vaiheessa, kun kaupunki saa kiinteistönluovutusilmoituksen. euroa 46,50 45,94 45,88 Valtionosuudet, milj. Työtä tehtiin tosissaan uusin voimin sekä uudessa kokoonpanossa ja budjetin lisäksi talouden tasapainottamisohjelman kautta tehtyjen resurssileikkausten osoittamaan suuntaan, talousjohtaja Tuija Ojala huomioi. Lähdemäki kertoikin lautakunnan kokouksessa pitävänsä tässä vaiheessa esityksensä aukioloajoista voimassa. Lauantaina 1. Muutostyöt Kitkonpuistossa ovat jo alkaneet. Tyhjänä on lähinnä käräjäoikeuden käytöstä poisjäänyt kerros. Ennen kuin lopullinen päätös tehdään, on selvitettävä yksityiskohtaisesti, mitä Hanhenpuiston käyttö kehitysvammahuollossa merkitsee ja mitä konkreettisia vaihtoehtoja lastensuojeluyksikölle Loimaalta löytyy. Yhtiöllä on ennestään yksi suuri kiinteistö Porin kaupungissa. Lautakunta katsoo, ettei ole toimivaltainen päättämään aukioloajoista. Sen uumeniin mahtuisi nykyistä enemmän toimintaa, kun käräjäoikeuskaan ei enää tarvitse tyyssijaa Loimaalla. euroa 0,01 1,44 -1,22 * Vuosikate on kunnan tulojen ja menojen erotus. Loimaan virastotalossa jatkavat entiset vuokralaiset. Loimaan kohteeseen kävin tutustumassa viime vuonna. Loimaa Sari Keskitalo Alastarolla ja Mellilällä laajentuneen Loimaan ensimmäinen vuosi meni odotettua paremmin. Loimaan kaupungille tätä noin 7 000 hyötyneliömetrin kohdetta kaupattiin 3,5 miljoonalla eurolla. Taseeseen sisältyy edelleen 0,7 miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää. Ojala lisää, että haastetta riittää tulevaisuudessakin. ** Jos vuosikate on suurempi (yli 100 %) kuin poistot, on kunnan talous tasapainossa. toukokuuta 2010 7 PAIKALLISIA Nostalgia ei elätä, mutta joskus kaipaa semmoista ihmisenkokoista kauppaa. Seppo Pirhonen Forssan Lehdessä LAINA: KARI NUMMILA Loimaa Kari Nummila Honkajokelainen kiinteistöjen ostoon ja hallintaan keskittyvä yhtiö Konda Capital Oy osti keskiviikkona valtion kiinteistövarallisuutta hoitavalta liikelaitokselta, Senaatti-kiinteistöt Oy:ltä Loimaan kaupungissa sijaitsevan valtion virastotalon, joka on ollut pitkään myynnissä. Pikatien vieressä sijaitsevaan Tuulensuun asuntolaan tulee 8-paikkainen autismiyksikkö, mistä päätökset on jo tehty, sillä kaupunginhallitus on vuokrannut asuntolan Varsinais-Suomen erityishuoltopiirille. Ojala muistuttaa, että julkisen sektorin menossa oleva palvelurakenneuudistus ja Suomen selviytyminen taloudellisesta taantumasta ovat jopa Loimaan kaupungin taloutta merkittävimpiä seikkoja sen suhteen, millaisia palveluja jatkossa tuotetaan. Myyntipäällikkö Jyrki Maikola Senaatti-kiinteistöistä ei halua kertoa kauppasummaa, josta ostajayhtiön toinen pääosakas Timo Rapilakin vaikenee tässä vaiheessa. – Joka tapauksessa noin 17 000 asukkaan Loimaan avausvuosi toteutui viranhaltijanäkökulmasta kohtuullisesti. Kehitysvammaisten laitoshoitoa aiotaan vähentää huomattavasti, minkä vuoksi viiden vuoden aikana on tarkoitus saada laitoshoidosta muuttaville kehitysvammaisille 1500 asuntoa ja lapsuudenkodista muuttaville 2 100 asuntoa. Hän toimii myös hallituksen varajäsenenä. Urheilukeskuksen supistetut aukioloajat pysyvät voimassa. Loimaan virastotalon lisäksi nyt myytiin myös Kauhavan ja Kokemäen virastotalot, joista toisen kaupassa Rapila on myös mukana. Yrityksen toimialaan kuuluu myös maan tunnetuin herkkusienifirma Mykora. Loimaan tilinpäätös ennakoitua parempi Loimaan tilinpäätös 2009 Talousarvio 2009 Tilinpäätös 2009 Tilinpäätös 2008 Asukasluku 17165 17001 17102 Verotulot, milj. Hallintosäännön mukaan aukioloajoista päättää vapaaaikajohtaja, joka on siirtänyt vastuun liikuntasihteeri Tarja Lähdemäelle. Valtion virastotalo myytiin Valtion virastotalo siirtyi yksityisiin käsiin. Loimaa Sari Keskitalo Hirvikoskella sijaitsevan kehitysvammaisten asuntolan, Hanhenpuiston, jatkokäyttöä mietitään. Urheiluseurat kummeksuivat Lähdemäen päätöstä supistaa aukioloaikoja. Aiheen tiimoilta järjestetyssä keskustelutilaisuudessa yksimielisyyttä sopivista aukioloajoista ei löytynyt. Viime vuonna Loimaa sai yhdistymisavustusta 2,3 miljoonaa euroa ja tänä vuonna vielä 1,7 miljoonaa euroa. Hanhenpuiston asukkaat muuttavat Tuulensuun asuntolan asukkaiden tavoin Kitkonpuistoon syksyllä. Rapila on kotoisin Laihialta. Hallituksen varsinainen jäsen on Rapilan liikekumppani Reijo Ylipaasto. Meillä on suunnittelupuolella tuotekehityksessä mukana muun muassa viisi diplomi-insinööriä, Rapila selvittää. – Jos Hanhenpuistokin vuokrataan, yksi vaihtoehto on löytää lastensuojeluyksikölle toiset tilat, Kaunisto miettii. Vapaa-aikalautakunta saikin kirjelmän, jossa seurat esittivät oman ehdotuksensa aukioloajoista. Jos näin ei olisi käynyt, olisin pettynyt, sillä jokainen palvelukeskus ja poliittiset päättäjät olivat työssään hyvin sitoutuneita kaupungin nostamiseen pois pohjakosketuksesta, Ojala sanoo. Hän on tullut tunnetuksi massiivisten salaattija yrttikasvien ympärivuotisena kasvattajana. – Jos tähän päädytään, päätökset on tehtävä syksyllä, kun käsitellään ensi vuoden talousarviota, sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto sanoo. Rapilan mukaan omistajayhtiö on valmis neuvottelemaan nyt vielä vapaana olevien tilojen pinta-alajärjestelyistä ja mahdollisista remonttitoiveista. Tuloslaskelman tulos muodostui viime vuonna lopulta 1,4 miljoonaa euroa positiiviseksi, vaikka se talousarviossa arvioitiin vajaaksi 100 000 euroksi. Viime vuoden tulosta pönkittävät yhdistymisavustukset lakkaavat vuonna 2012. Hanhenpuiston jatkokäyttöä mietitään LOIMAA Loimaan vapaa-aikalautakunta ei aio ottaa kantaa urheilukeskuksen ja kuntosalin aukioloaikoihin. Hanhenpuistoon on alustavasti kaavailtu kaupungin oma lastensuojeluyksikköä, mutta päätöksiä ei ole tehty. Loimaan kaupunkikin harkitsi vakavasti virastotalon ostoa, josta kuitenkin luovuttiin. – Tämä oli iso uskoa parantava seikka. Uskomme ja toivomme, että kaikille tiloille löytyy käyttäjät nopeasti. Ojalan mukaan tehtävässä onnistuttiin ja suunta käännettiin parempaan, mistä kiitos kuuluu kaikille kaupungin palveluksessa oleville. Velkamäärä on suuri eikä alhaisen korkotason vetoapukaan ole pysyvä olotila. Konda Capital Oy:n toimitusjohtaja on Rapila. euroa 36,15 35,80 32,70 Vuosikate, euroa/asukas 214 288 108 Vuosikate/poistot % 101 135 46 Lainaa, euroa/asukas 2560 2388 2310 Tilikauden ylijäämä, milj. Perusturvalautakunta pohti Hanhenpuiston jatkokäyttöä. Hän kuitenkin väläytti mahdollisuutta tarkistaa aukioloaikoja kesän aikana kesätapahtumien mukaan. Jos Hanhenpuiston vuokraamiseen kehitysvammaisten tarpeisiin päädytään, Kauniston mukaan on mietittävä myös palvelun tuotantotapa: palvelu voidaan tuottaa itse, antaa yksityiselle palveluntuottajalle tai erityishuoltopiirille. – Meillä on salaattituotantoa paitsi Honkajoella niin myös Pöytyällä ja Marttilassa, jossa myös testaamme uusia laitteistoja. – Loimaa kiinnosti meitä sijoituskohteena, kun siellä on hyväkuntoinen virastotalo aivan kaupungin keskustassa. Lisäksi yhtiöön kuuluu salaattituotantoon erikoistuneiden tuotantotilojen räätälöinti tilaajille
Tilauksesta lämmitettävässä savusaunassa muuten löylytellään tänä viikonloppunakin. 5. Kokouksen puheenjohtajana toimi Irma Aaltonen ja sihteerinä Liisa Kaarsalo. MÄKISEN MURJAISU: Etua elämään. Yhdistykseen nimittäin kuuluu 150 veteraania, 450 perinneyhdistyksen jäsentä sekä 250 naisjaoston jäsentä. 10. Vastaukset sivulla 10. Erityisesti alkukesä on yleensä vilkasta aikaa. Loimaa/Veteraanipuisto Sampsa Hakala Loimaan Seudun Sotaveteraanit sai Leipätytön sulhanen -kulttuuripalkinnon Loimaan Yrittäjiltä. OP-Pohjolasta. Mikä on Suomen korkeimman tunturin nimi. Kisaan virallisesti voivat osallistua kaikki alle 18-vuotiaat, mutta ketään ei toki poiskaan käännytetä. tapeltiin Mellilässä eräässä asunnossa. Minkä värisiä pihlajapuun kukat ovat. 2. ja suoritukset merkitään urheilukeskuksessa olevaan vihkoseen. – Aika monta. Kaluston hoitajiksi valittiin Abel Polo, Matti Tapio ja Juhani Tunttunen. Eikä viestin osallistumisinnokkuutta saa vähentää se, ettei kuulu mihinkään järjestöön, sillä jokainen hankittu piste tuo Loimaalle kunniaa. Tupaan mahtuu istumaan reilut 70 henkeä, ja sen kalusteetkin on tehty talkootyönä. 8. Miltä palkinnon saaminen tuntuu. Tulokset Nuorison Ystäväpaikkakuntaviestistä julkaistaan ystäväkuntavierailun aikana 13.–15.6.1980 Loimaalla. Seuran johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Irma Aaltonen, jäseniksi Sirkka Anttila, Kyösti Haavisto, Liisa Kaarsalo, Kari Korpela, Matti Tapio ja Juhani Tunttunen sekä varajäseniksi Eija Jaakola ja Jouko Kotamäki. Missä vuoden 2012 olympialaiset pidetään. Palkinto myönnettiin erityisesti Veteraanipuiston perustamisesta ja sen hyväksi tehdystä työstä. – Keppejä on tehty jo yli 20 vuotta, ja niitä valmistuu nyt noin 400 vuodessa. Pohjolan kevät ja liikunta on kaikkien yhteinen iloinen asia. Missä maassa maailman pohjoisin kaupunki Alta sijaitsee. Vuoden 2000 Savihölkkä keräsi runsaslukuisen osanottajajoukon. Voiko kuka tahansa tulla käymään Veteraanipuistossa. Sellainen periaate meillä toisaalta on, että uskonnosta ja politiikasta ei aleta täällä kinata. Mikä on hevibändi Ensiferumin uusimman cd:n nimi. Sekä järjestöt että yksityiset, tulkaa urheilukeskukseen lauantaina 10.5.1980 kello 10.00–15.00, jolloin on viestin alkajaistempaus. – Emme kai mitenkään sen suuremmin. Tilintarkastajiksi valittiin Matti Hemminki ja Tuomo Maunuksela, varalle Vuokko Kopu ja Kristiina Nyman. Mahdolliset tiedot sähköpostitse: kaija.hannula-heinonen@lahti.fi. Missä maissa perhoskoira on jalostettu. LL 6.5.1980 Loimaan Taideseuran vuosikokous 1. Tällöin on siis sallittu koko perheen osallistuminen. Puiston verstaassa tehdään maankuuluja veteraanikeppejä. Vuokratulot käytetään ylläpitokustannuksiin. Mikä on veden kemiallinen kaava. Minä vuonna kirjailija Stephen King on syntynyt. – Tupa on rakennettu talkootyöllä erään Satakunnantiellä sijainneen talon hirsistä. Kuka on ohjannut elokuvan Jadesoturi. Miten yhdistys aikoo juhlistaa palkintoa. Mutta kyllä palkinnolle perusteitakin on, kun ajatellaan, että talo täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta ja tänne on koottu edustava kokoelma paikallisilta ihmisiltä saatua sotaan liittyvää materiaalia. Viestiin voi osallistua ajalla 1.5.–15.5. Toinen tappeluun osallistuneista miehistä sai jakkarasta iskun päähänsä. Kuva lienee otettu Kauhanojan Rantalan joenpuoleisella seunustalla, mutta milloin ja kuka otti kuvan. Lisäksi täällä käy retkikuntia tutustumiskäynneillä. Seurauksena oli tajunnan menetys ja aivotärähdys. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. toukokuuta 2010 LAUANTAI Isäntä oli nauttinut terveysjuomaa: – Oli hyvää ainetta, lauloin markkinoilla kaksi päivää. Palkinto on samalla tunnustus myös jo edesmenneiden veteraanien työstä. Ja akka kotona kolme. Täällä on pidetty muun muassa syntymäpäiviä, häitä ja hautajaisiakin. Samasta talosta saatiin myös esimerkiksi ikkunoita ja ovia. Millaista käyttöä Veteraanipuistolla on. Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Vainio ja varapuheenjohtaja Simo Jokinen, montakos sulhoa tyttö siis saikaan tällä kerralla. Säätiön ajatuksena on se, että Veteraanipuistossa on paljon toimintaa tulevaisuudessakin. Ylhäällä näkyy talkoilla pystytetty Veteraanitupa. Pisteet järjestöjen kesken lasketaan järjestöjen jäsenmäärän suhteessa. Haaste Loimaan kaupungin nuorille Loimaan kaupungin nuorisoja urheilulautakunnat haastavat urheilu-, nuorisoja varhaisnuorisojärjestöt keskinäiseen kisaan Nuorison Ystäväpaikkakuntaviestin 1980 merkeissä. 9. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta: Tunteeko kukaan lukijoista näitä lapsia. Veteraanitupa valmistui siis 20 vuotta sitten. Suoritusmatka on muuten vaivainen 3 kilometriä juosten, 3 000 metriä hölkäten ja 30 000 desimetriä kävellen. Johtokunta valitsi pitämässään kokouksessa varapuheenjohtajaksi Kari Korpelan, sihteeriksi Liisa Kaarsalon ja rahastonhoitajaksi Eija Jaakolan. Syksyllä on tosin tarkoitus pitää hieman suurimittaisemmat avointen ovien päivät. Yhtä laajasti veteraaniasioihin keskittyviä paikkoja kun ei kovin monta Suomessa ole. 30 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Loimaan Taideseura on pitänyt vuosikokouksensa Heimolinnassa. 8 Lauantaina 1. 6. Montako jaksoa suositussa Serranon perhe -sarjassa on. Veteraanien riveistä löytyi paljon talkoohenkeä ja ammattimiehiä joka lähtöön. Keppejä tehdään talkoilla, ja niistä kertyvät tulot käytetään veteraanien kuntouttamiseen. Tarjolla on silloin myös mehua ja muuta mukavaa. Leipätyttö sai satoja sulhasia Simo Jokinen ja Matti Vainio Veteraanikiven vieressä. 4. Poliisiuutisia 26.4. Millainen syntyhistoria sillä on. 3. – Aluksi se tuntui hieman yllättävältä. Paljonkos niitä on jo valmistunut. – Alueen omistaa Loimaan Veteraanipuisto -säätiö, ja tiloja vuokrataan monenlaisiin tilaisuuksiin. Kokouksessa hyväksyttiin viime vuoden toimintakertomus ja tilit sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Kaija Hannula-Heinonen löysi kuvan ypäjänkyläläisen mummunsa Matilda Hannulan papereiden joukosta. – Kyllä, ihan kaikki ovat tervetulleita, kunhan vierailusta sovitaan etukäteen. 7. SAMPSA HAKALA
Kävijälaskennan ohjattakin Ylander pitää tulkinnanvaraisena. – Sotajoukon lääkärin työssä on monia erilaisia elementtejä, joita ei normaalissa työssä pääse tekemään, hän lisää. VESA SALONEN MARIKA TIMONEN Loimaan aluesairaalan reumatologi ja sisätautien erikoislääkäri Vesa Salonen palvelee tällä hetkellä Nordic Battle Groupin, NBG:n, päällikkölääkärinä.. Puntarissa painavat paitsi perhesyyt myös erikoistumisopinnot. AFGANISTANISSA Salonen palveli joulukuusta 2005 helmikuuhun 2007. Toisessa nettiäänestyksessä laulun lisäksi nähdään laulajan haastattelu. Helminen pääsi suoraan jatkoon yleisöäänien perusteella ja Huhtalan kelpuutti tuomaristo. Oripään kirjaston kokonaiskehitys kuitenkin positiivinen Loimaa Sari Keskitalo Loimaalaiset Elina Helminen ja Hans-Veli Huhtala kisaavat pääsystä Tangomarkkinoiden Turun semifinaaliin maanantaina alkavassa toisessa nettiäänestyksessä. Lääkäreiden intoa lähteä rauhanturvajoukkoihin hillitsee myös riittämättömäksi koettu palkkaus. Salonen kuitenkin toteaa palvelusuhteen ehtojen parantuneen ja olevan nyt lähellä terveyskeskuslääkärin palkkausta. Lääkintäalan reserviupseerikouluunkaan ei hakeuduta enää siinä määrin kuin Salosen omina armeija-aikoina, vaan yhä useampi nuorimies suorittaa armeijan ennen opintoja. Vaikka eihän se mikään maisemienkatselu reissu ollut. Tätä Salonen ei kuitenkaan pidä esteenä. – Ne, jotka vaativat joukkojen vetämistä, ovat ehtineet unohtaa, mitä on yhteiskunta talebanhallinnon alla. VALMIUSJOUKKOJA Salonen pitää myös haasteellisena tehtävänä. Toisessa nettiäänestyksessä kisaa kaikkiaan 107 laulajaa, joista 25 pääsee Turun semifinaaliin yleisöäänien perusteella ja tuomaristo valitsee lisäksi 25 jatkoon. Samoin kuin aiemmillakin komennuksilla, lääkärin rooli toki seurasi Salosta nykyiseen komennuspaikkaan Tammisaareen. Lääkäreiden, pappien ja lakimiesten kohdalla ei Salosen mukaan olla kuitenkaan kovin tiukkoja yläikärajan suhteen. Tähän mennessä Euroopan unionin valmiusjoukoille ei päivystysaikana tällaisia tehtäviä ole osunut. Salonen kuitenkin huomauttaa, että ensimmäisen viiden kuukauden aikana tässä sairaalassa synnytettiin yhtä monta lasta kuin Loimaan aluesairaalassa aikanaan vuoden aikana. Salosen palvelusaikana suomalaiset osallistuivat muun muassa synnytyssairaalan rakentamiseen. Lauantaina 1. Hän on tyytyväinen, että ylemmältä taholta on ymmärretty ottaa lääkäri alusta alkaen mukaan. Vs. – Kansalle on ihan sama, kuka pitää järjestystä, kunhan pitäisi. Rauhanturvajoukkoihin lähtökin oli mielessä varusmiespalveluksesta asti. – Tätä korttia en halunnut jättää kääntämättä, Salonen sanoo ja toteaa valmiusjoukkojen olevan luonnollinen jatkumo rauhanturvajoukoille. kirjastonjohtaja Sirkka Ylander kertoo, että Oripään kohdalla luvuissa on epätarkkuutta. Tangotuomariston puheenjohtaja Martti Huhtamäki arvioi tämänvuotisten kilpailijoiden tasoa aikaisempiin vuosiin verrattuna keskimääräistä korkeammaksi. Salonen pitää kokemusta antoisana ja avartavana niin ammatillisesti ja sotilaallisesti kuin kulttuurisesti ja maantieteellisestikin. – Puoli hehtaaria unikkoa riittää elättämään parikymmentä henkeä, mutta vehnällä sitä ei tehdä, Salonen toteaa ja huomauttaa, että Afganistanissa on vaikea tietää, kuka on kenenkin puolella ja miksi. Hän pitää Afganistanin tilannetta äärimmäisen haastavana ja muistuttaa, että puhutaan maasta, joka on vuosisatoja kärsinyt sodista ja väkivaltaisuuksista. – Valmiusjoukkojen kouluttaminen ei silti ole turhaa. Nykyisessä pestissään hän toimii EU:n valmiusjoukkojen Pohjoismaisen taisteluosaston päällikkölääkärinä ja on mukana kokoamassa ja kouluttamassa joukkoja. – Tietojärjestelmästä saatavien lainausmäärien osalta Oripään lukujen vertailu niiden harvojen yhtä pienten kuntien kanssa, joita Suomessa vielä on, osoittavat, että Oripään lainamäärät suhteessa asukaslukuun ovat hyvin samankaltaiset muiden pienten kuntien kanssa. Mutta pitää muistaa, että suurin osa tästä kansasta on lukutaidottomia, Salonen miettii. Edellisen taisteluosaston suomalaisesta henkilöstöstä yli puolet lähti vuoden sisällä johonkin kriisinhallintatehtävään, Salonen sanoo. Esimerkiksi huumebisneksestä on vaikea päästä eroon. Toisen nettiäänestyksen esityksiin voi tutustua internetosoitteessa Satumaa.yle.fi/tangomarkkinat. Hankalien elinehtojen vuoksi kun kuka tahansa kun on ostettavissa. Afganistanin kokemus antoisa, avartava ja palkitseva Lääkintäkomentajakapteeni Salonen halusi katsoa valmiusjoukkokortinkin Afganistanin rajapoliisin vartioasema Turkmenistanin rajalla elokuussa 2006. Ensimmäiset merivoimista kootut kriisinhallintajoukot kiinnostivat Salosta, sillä koko reserviajan hän on ollut tekemisissä rannikkopuolustuksen kanssa. Suomalaisen mittapuun mukaan kyseinen yhden lääkärin ja kahden synnytyssalin sairaala saattaa tuntua vähäpätöiseltä. – Viranhaltijamuutoksista johtuen vuoden 2009 laskenta jäi puutteelliseksi, Ylander selvittää ja toteaa, etteivät luvut ole vertailukelpoisia vuoden 2008 tilastoon, koska tilastopäiviä oli vain kaksi. VESA SALONEN Sodan jättämiä jälkiä kabulilaisen ammattikorkeakoulun oppilasasuntolassa. toukokuuta 2010 9 ORIPÄÄ Loimaan Lehdessä (29.4.) kerrottiin Oripään kirjaston lainaja kävijämäärien laskeneen. Astuessaan palvelukseen Afganistanissa Salonen oli periaatteessa ensikertalaiseksi yli-ikäinen. Nuoria lääkäreitä on Salosen mukaan monestakin syystä hankala houkutella rauhanturvaoperaatioihin. Päivystysvuoron aikana jos tulee sotilasjoukkoja vaativia kriisinhallintatehtäviä, kuten aseellinen selkkaus tai luonnonkatastrofi, Salonenkin on valmis lähtemään. Salonen on aiemmin palvellut Afganistanissa ja Kosovossa rauhanturvajoukkojen lääkärinä. Lainausten määrässä ei ole suuria eroja edellisvuoteen nähden ja lainaajien määrä on lisääntynyt 441:stä 593:een, joten kokonaiskehitys lienee kuitenkin positiivinen, Ylander lisää. Kävijöiden ja käyntien määrällinen tieto on Ylanderin mukaan kirjastossa, jossa ei ole elektronista kävijälaskuria ovella, erittäin epämääräinen. Täydessä valmiudessa joukkojen tulee olla ensi vuoden alussa, jolloin puoli vuotta kestävä päivystysvuoro alkaa. Helminen ja Huhtala toiseen nettikarsintaan NÄKÖALAPAIKALLA 2/5 NÄKÖALAPAIKALLA 2/5 Loimaa Marika Timonen Loimaan aluesairaalan reumatologi ja sisätautien erikoislääkäri Vesa Salonen vaihtoi vuodenvaihteessa lääkärintakin sotilaspukuun. Hän toteaa saaneensa Kosovoon seuraajakseen naislääkärin, jolla ei ollut mitään aiempaa kokemusta armeijasta. – Afganistan on ankara maa, jossa on huikea määrä karua kauneutta. Nettiäänestys alkaa ensi maanantaina, 3.5. Toisaalta hän muistuttaa myös, etteivät kaikki ongelmat ole liitoksissa pelkästään talebaniin. Keskustelua Afganistanin joukkojen poisvetämisestä Salonen seuraa sydän kylmänä. Palvelujakson alussa suurin osa Suomen joukoista oli vielä Kabulissa, mutta vuoden 2006 aikana siirryttiin Pohjois-Afganistaniin Ruotsin tukikohtaan. Salonen toteaakin osuneensa paikalle mielenkiintoiseen ja moneen alueeseen tutustumisen mahdollistavaan ajankohtaan. Jutussa ei kuitenkaan taustoitettu kehitystä. ja päättyy 25.5
2. Hotelli on kaupungin keskustassa ja vieressä on ihana puisto ruusuja ja linnan raunioita… 5.8. Ostosaikaa Tallinnaan jää tunnin verran. Riika on kaunis jugend -kaupunki runsaine kirkkoineen ja puistoineen. 147. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Linnan alueella on puisto jossa voi omatoimisesti vielä käydä iltakävelyllä. SUUNNISTUS Torstairastit 15.4. Kahden ensimmäisen tiukan erän jälkeen salolaiset näyttivät vahvuutensa ja voittivat ottelun lukemin 2–1. sijoittuneet joukkueet. Lontoossa, Iso-Britanniassa. Matkalla kahvit ja tutustumme Ainazin merisotakoulun mielenkiintoiseen museoon. Antti-Jussi Annila. klo 14.00. Latvian kaupunkikohteina ovat Cesis, Sigulda ja Riika. Voittonsa ansiosta jankkolaiset pääsivät pelaamaan tuttua vastustajaansa Salon Viestiä vastaan. Rata 3,7 km: 1) Juha Pullinen 26.28, 2) Raija Nummi 27.01, 3) Esko Nummi 27.02, 4) Jorma Mörsky 27.30, 5) Hannu Rouhiainen 27.40, 6) Timo Ojala 29.09, 7) Harri Välimäki 29.20, 8) Erkki Kallio 29.35, 9) Pentti Kuusela 31.38, 10) Joe Hägg 32.40, 11) Katja Nokka 33.37, 12) Elisa Jälkö 33.45, 13) Eeva-Stiina Suominen 34.09, 14) Katri Prusila 34.59, 15) Minna Lehtilä 35.31, 16) Pentti Palo 36.20, 17) Kaisa Markula 36.42, 18) Timo Koski 39.56, 19) Päivi Saarikoski ja Ulla Nyman 40.01, 20) Tarmo Heikkilä 40.55, 21) Aune Hongisto 43.31, 22) Eemeli Markula 44.20, 23) Riina Paija 44.23, 24) Markku Laurinen 44.48, 25) Heikki Hakala 45.27, 26) Veikko Haapanen 46.12, 27) Emmi Välimäki ja Jesse Ojala 47.22, 28) Eino Merta 48.38, 29) Sami ja Jaana Repo 50.22, 30) Saku Repo 50.40, 31) Sari Lähde sekä Meri, Sofia ja Taru Lindholm 51.04, 32) Sanna Mäkitalo ja Hanna Suominen 51.32, 33) Ulla-Maija Nurmi 53.00, 34) Arvo Ali-Rantala 53.28, 35) Seppo Heinilä 53.29, 36) Atte Nokka 53.57, 37) Laura Hakala 58.06, 38) Roosa Ojala ja Sanni Välimäki 1.22.38, Pentti Saario, Mauri Kurppa, Martti Vaittinen, Heikki Salmela, Pauliina Alm, Paavo Jalonen, Keijo Viljanen, Jaakko Teppo, Peppi Mäkelä ja Salla Lindholm ei aikaa. Näin ollen tytöt voittivat oman alkusarjansa ja selvittivät tiensä ylempään jatkosarjaan, joka pelattiin kaksinkertaisena sarjana neljän joukkueen lohkoissa. Lisämaksusta: majoittuminen yhden hengen huoneeseen +75€/hlö Toimistomaksu 4€/varaus. Matkanjärjestäjän peruutusehdot Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa: 31 vrk ennen matkan alkua, veloitetaan varauskuluina 20€ 30-14 vrk ennen matkan alkua, veloitetaan 1/3 matkan hinnasta tai jo mahdollisesti matkanjärjestäjän maksamat hotellija laivakulut 13 vrk-48 h ennen matkan alkua, veloitetaan 50% matkan hinnasta alle 48 h ennen matkan alkua, veloitetaan koko matkan hinta Emme vastaa matkaohjelman muuttumisesta tai hotellin vaihdoksesta meistä riippumattomista syistä. 8. Latvian puolella Valmierassa nautimme kahvit ja sitten matkaammekin Riikaan. Matkatavarat ja ostokset kulkevat bussissa mukavasti laivamatkojen ajan. takia tekemän peruutuksen silloin kun matkanjärjestäjä ei enää suorita takaisinmaksua. Jankon B-tytöt -94 SM-lopputurnauksessa Loimaan Lehden uutisessa 29.4. 044 587 6100. Oikaisu TULOSPÖRSSI. Hirvikoskella. Hevosopisto Oy perustettiin vuonna 1993 jatkamaan edeltäjiensä, Ypäjän hevostalousoppilaitoksen ja Suomen Ratsastusopiston työtä. 5. 59 VUOTTA 3.8. Tutustumme olutmuseoon ja nautimme ainakin kahvit. Jankon B-tytöt -94 on Suomen 10. Riiassa ruokailu sekä kaupunkikierros kaupunkioppaan kanssa. Vastuullinen matkanjärjestäjä / tiedustelut ja ilmoittautumiset Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ilmoittautumiset kuitenkin 31.5 mennessä. From Afar. keskiviikko Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti rajanylitystä Latvian puolelle kaksoiskaupunki Valga-Valkassa. H2O. Tytöt nappasivat Hollolassa ja Outokummussa pelatuissa turnauksissa kaikista kuudesta alkusarjan pelistä voiton kotiin. Virossa Imaveren ”maitomuseoon”. 1947. Ensimmäisen erän tappion jälkeen tytöt ottivat selkeän pistevoiton seuraavissa erissä (18–25, 25–12, 15–6). Riiasta palaamme Cesis kaupunkiin ja majoitumme Kolonna-hotelliin n. Paluulaivana Eckerö m/s Nordlandia joka lähtee satamasta klo 17.00 ja saapuu Helsinkiin klo 20.30. ja 7. B-tytöt -94 -joukkueen muodostavat Laura Alander, Sanni Heikkinen, Heidi Hänninen, Jenni Jalli, Pirita Laaksovirta, Maija Laine, Sanna Niemi, Neea Virtanen, Johanna Vähä-Hakula ja Marika Välimäki. Keittolounas matkalla. Laiva Eckerö m/s Nordlandia lähtee klo 8.00 ja on Tallinnassa klo 11.00. Matkalla pysähdymme Imaveren maitomuseossa, katsomme pienen voinvalmistusnäytöksen ja ruokailemme. mennessä, ryhmän minimi 36 henkilöä. Paluu Cesikseen ja majoittuminen jo tuttuun Kolonnahotelliin Cesiksen keskustassa n. perjantai Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Viroa ja ylitämme rajan Ainazissa. Ruokailu n. 9. Muilta osin matkalla noudatetaan Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen kesken neuvottelemia yleisiä valmismatkaehtoja, jotka saat tarvittaessa matkanjärjestäjältä. Belgiassa ja Ranskassa. Tammikuun lopulla alkanut SM-sarja lähti käyntiin ehkä paremmin kuin valmennustiimi oli osannut odottaa. VASTAUKSET 1. Siguldaa kutsutaan ”Latvian Sveitsiksi” ja Riikaa ” Baltian pikku Pariisiksi”. Turnaukset järjestettiin Loimaalla ja Valkealassa ja pelatuista kuudesta ottelusta tytöt voittivat neljä ja sijoittuivat lohkossaan toiseksi selvittäen samalla tiensä SM-sarjan lopputurnaukseen, joka olikin valmennustiimin päätavoite tälle kaudelle. Matkalla mahdollisesti tapahtuvia sairastumisia tai tapaturmia ei korvaa matkanjärjestäjä, vaan matkustajan oma matkavakuutus. 3. Lopputurnaus pelattiin 12 joukkueen voimin Iitin Tiltun kotikunnassa Kausalassa 17.–18.4. Tule mukaan nauttimaan uusista kohteista! www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.. Vakuutukseen kannattaa myös sisällyttää peruutusturva, joka korvaa matkustajan sairauden tms. Matkaamme kohti Pärnua vanhan Riian maantien kautta, jolloin näemme pikkukyliä ja kuulemme tarinoita niiden historiasta ja nykypäivästä. Oppilaitoksen nimi on nykyään Ypäjän Hevosopisto. Vapaa ilta kaupunkiin tutustumiseen. 4. Ajo Siguldaan, vierailu Turaidan linnan alueella (myös ”Turaidan ruusun” haudalla) ja Gutmanin luolassa maistamme tervehdyttävää lähdevettä. 10 Lauantaina 1. Latviassa kohteina tunnetut mutta ehkä harvemmin käydyt Turaidan linna, Gutmanin luola, Ainazin merisotakoulun museo. 7. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. Matkavakuutus kannattaa hoitaa kuntoon heti varauksen tehtyäsi omassa vakuutusyhtiössä. 6. Loimaan Lehden lukijamatka mielenkiintoiseen Viroon ja Latviaan 3.-6.8.2010 Tervetuloa mukaan Loimaan Lehden järjestämälle lukijamatkalle, tutustumme kahden eri maan, Viron ja Latvian kauniisiin maisemiin ja eri kohteisiin. Noudetaan, käteismaksu. Lentopallo Raimo Virtanen Loimaan Jankon nuoremmat B-tytöt aloittivat lentopallokauden 2009–2010 syksyllä valmentajien tavoitteiden mukaisesti selviytymällä lounaisen alueen lopputurnaukseen ja sijoittumalla siellä kuudenneksi ja samalla lunastaen paikan keväällä pelattavaan SM-sarjaan. Halti. Laivalla yhteishytti käytössä mennen/tullen. Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista. Paluu lähtöpysäkeille. Taagerperan linnaan majoitumme n. toukokuuta 2010 Loimaan Lehden Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. klo 19.00. 6.8. Terv. torstai Aamiaisen jälkeen teemme opastetun kierroksen Cesiksessä. Valkoisia. tiistai Bussireitti Oripää-Virttaa-Alastaro-Hirvikoski-Loimaa-Ypäjä-Hki siten, että olemme Helsingissä klo 07.00. käytettiin nimitystä Ypäjän Ratsastusopisto, joka on kuitenkin virheellinen. Sunnuntaina tytöt lähtivät taisteluhenkeä uhkuen hakemaan voittoa kauden aikana kahdesti kohtaamaltaan Kurikan Ryhdiltä (voitot ennen tätä peliä 1–1). Heimolinnank 8, Loimaa 02 7669294, 050 3040772 Matkan hinta: 395€ / hlö Sitovat ilmoittautumiset 31.5. Norjassa. klo 15.30. Jonna Tamminen ja Raimo Virtanen ovat vastanneet joukkueen valmennuksesta jo seitsemän vuotta. Huom! Kaikki asiaan liittyvät kyselyt suoraan Matka-Viitalasta. Tallinnasta opas tulee mukaamme ja matka jatkuu kohti Etelä-Viroa. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. klo 19.00. paras B-tyttöjoukkue! Lopputurnauksessa pelanneista joukkueista Jankon joukkue on ainoa, joka ikänsä puolesta voi pelata samalla kokoonpanolla B-tyttöjen sarjaa myös ensi kaudella. 4.8. Hieno sää ja ratamestari Juha Kurpan radat saivat Hirvikosken osallistujaennätyksen 110 suunnistajaa. 0400 424 192 Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Ilmoitusvaraukset 7.5.2010 mennessä Veli-Matti Knuuti 02-588 8020 Liisa Kivinen 02-588 8021 Päivi Alm-Huhti 02-588 8022 ilmoitukset@loimaanlehti.fi fax (02) 763 1233 tiistaina 25.5. Rata 1,5 km: 1) Laura Korpela 14.09, 2) Arttu Korpela 14.41, 3) Rei Hoda 19.21, 4) Aleksi Lindell 19.32, 5) Joni Honkanen 19.34, 6) Antti Korpela 19.37, 7) Pia Mustajärvi ja Paula Hakala 22.28, 8) Tessa ja Terttu Uusitalo 22.29, 9) Sanna, Valtteri ja Väinö Marjamäki 22.47, 10) Hannu Kuusela 23.00, 11) Ulla Skogström 27.16, 12) Tarja Korpela 27.38, 13) Heli Sinijärvi 28.50, 14) Bea ja Pavle Stevanovic 28.56, 15) Leevi Jälkö 31.24, 16) Vilma Ylitalo ja Sari Ponkala 31.34, 17) Ritva Ali-Rantala 31.39, 18) Oskari Heino 31.46, 19) Roosa Jälkö 32.01, 20) Kasperi Salo 33.56, 21) MarjaLeena ja Santeri Hakala 41.37, 22) Mervi Salo 43.05, 23) Venla Hongisto ja Henna Saario 43.26, Irja Kurppa, Eerik Markula, Kyllikki Kurppa,ja Vesa Nokka ei aikaa. Matkalla tarvitaan mukana passi tai uusi kuvallinen henkilöllisyyskortti. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. 10. Kati ja kumppanit Myydään/vuokrataan Heti vapaana kesäsesonkiin perinteikäs Leppijärven kahvila/motelli + rantasauna + rantamökit, pitkäaikaisesti ERITTÄIN edullisesti Tiedustelut p. Jankon tyttöjen pelit eivät kulkeneet lauantaina alkukauden malliin, sillä joukkue hävisi kaikki pelaamansa kolme ottelua, mutta olihan vastustajina sentään hopeamitalisti sekä 6. Rata 6,2 km: 1) Mikko Yli-Kauppila 37.15, 2) Teppo Levonen 38.26, 3) Pekka Leppänen 39.33, 4) Riku Lehtilä 41.32, 5) Pasi Repo 42.51, 6) Keijo Hongisto 43.25, 7) Markku Korpela 43.31, 8) Martti Tytykoski 43.52, 9) Osmo Hongisto 44.03, 10) Pekka Kujanpää 45.27, 11) Severi Halkosaari 45.47, 12) Mikko Taberman 46.38, 13) Ilkka Nokka 47.37, 14) Janne Hakala 47.54, 15) Panu Koivula 49.26, 16) Markus Salo 51.15, Juha ja Risto Kurppa, sekä Jouko Kylä-Utsuri ei aikaa. Suvilehdessä kerrotaan kesän tapahtumat ja kesäjutut Loimaan seudulla ILMOIT TAJA, lähde mukaa n kesän parha aseen lukupa kettiin ! Kirmaten kesään..... Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme matkaan ilmoittautujille laskun ja tarkemman aikataulun
Yhteenkuuluvuutta aluesairaalalaiset hakivat tämän vuoden Savihölkälle juoksuryhmän jäsenen Maritta Niemen tekemillä kukkahuiveilla. 040-764 7651 Mika Virtanen Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry:n Naisjaoston johtokunta kokoontuu ke 5.5. Tervetuloa Laura-Mariaan KAKKUKAHVEILLE ma-ti 3.4.5. Sivu 14 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. KINEMA Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi Ohjelmisto ajalla 2.-5.5.2010 Su 19.00 Ti 19.00 Ke 19.00 -k13/111h 45min 8€ Liity facebook-ryhmäämme. Osallistujamäärän voitto oli heille jo kolmas, eli sarjassa jaettu kiertopalkinto, tai kuten voittajat sitä kutsuivat tyttö, jäi nyt aluesairaalan palkintokaappiin. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. ”Tyttö” jäi aluesairaalalle Loimaa Kimmo Gustafsson – Hyvin meni tietenkin. Testi on tarkoitettu terveille 20 – 65-vuotiaille henkilöille. Vieraaksemme tulee Turun yhdistyksestä Marketta Joutsa-Lindell ja meniere Postin toimittaja Marjukka Laitinen. Tied. Viikon vieraana ke 5.5. Lue lisää kinoset.fi Perinteiset Äitienpäivän juhlalounaskattaukset Virttaa, puh. Osallistumismaksut maksetaan Vesihovin kassalle. NYT KAIKKI TAULUT PUOLEEN HINTAAN Toukokuun ajan lähtöhinnat 60 :sta 15000 Ollintie 6, Loimaa p. Syöpäneuvonta-as. Houkuttimena on myös avustus, jonka saamisen tulorajoja on korotettu vuoteen 2010 asti. toukokuuta 2010 11 OSWALD SEURATOIMINTA YLEISÖLTÄ M & N KARTING JUVANTIE 11 VESIKOSKITALO 0400 859 648 0400 859 647 Savikki Ma 3.5 Puhujavieraana psykiatrian erikoislääkäri Matti-Pekka Harri, aiheena: kaksisuuntainen mielialahäiriö, luento alkaa klo.12, tule ajoissa paikalle. Kansalliset Seniorit Kansanperinteen kerho kokoontuu Loimaan Seudun Osuuspankin kokoustilassa ( 2 kerros ) ti 4.5. Tiedustelut 7622 832 tai 040 531 9265. – Enemmänkin olisi tullut, mutta oli päällekkäisiä menoja, aluesairaalalaiset kertovat. Kiitos muistamisesta Matti Härkälä AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. (03) 433 5340 www.matka-merila.. He kehuvat uusia tiloja viihtyisiksi ja valoisiksi. 8,-) MA-PE 9-17 •LA 10-16 • SU 12-16 kpl kpl Turuntie 8-10 Loimaa 3.5.2010 alkaen ravintolassamme UUTUUS! ma-pe 11.00 20.00 la-su 12.00 21.00 K iin a la i nen ra vint ol a BUFFET-PÄIVÄLLINEN ma-pe klo 16.00-19.00 9 + virvoitusjuoma Päivällinen sisältää vaihtelevasti 4-5 lämmintä ruokalajia sekä tuoreet salaatit ja kahvin tai teen TERVETULOA! 02 724 7849 LOUNAS ma-pe klo 11-15 7,5 + juoma Jankko lentopallo Kauden päätös ja lentislehden joukkuekuvaukset Pappisten Lavalla ma 3.5. klo 24.00 saakka. SORATEIDEN KUNNOSTUSJA HOITOTYÖT Puh. alkaen kesäkuun puoliväliin (17.6.) asti Eläkeliiton Oripään yhdistys palvelutalolla ma 3.5. jos lähtijöitä on (oma auto mukana). Kävelytestiin osallistuminen on maksutonta. Reserviläiset Ampumaharjoitukset Heikinpirtin ampumaradalla ke 5.5. (pe-su) Hotelli Pärnu 155 / hlö sis. klo 10 Ahjossa. – Pitäisikö ottaa hiukat pytystä, naiset pohtivat iloisena. Iloinen iltapäivä, omat tai ystävien kyydit. 02-766 9299 www.siilinpesa.. Retki Pärnuun su 22.-29.8. On niin hieno ilma, eikä tullut suonenvetoa eikä kramppeja, naureskelee Loimaan aluesairaalan joukkueen jäsen Paula Ketola. Keramiikkatyön eväkkäät eivät kuitenkaan ole perinteisiä vappusillejä, vaikka Loimaan Taideseuran Vappukahvilan komistuksia ovatkin. klo 17 Kylätalolla. Oma bussi mukana Pärnussa. käsityökerho ti 4.5. VARAA HETI! Matka-Merilä Oy Kartanonk. järj. Paikalla Seppo Kilkku viihdyttämässä. klo 18.. Sivu 10 KIMMO GUSTAFSSON Älä jätä viime tippaan Vaikka kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien toteuttamiseen on aikaa vielä kuusi vuotta, asiaa kannattaa jo pohtia. Voit voittaa oman elokuvaillan kavereiden kesken. Lehtitilaus veloitetaan matkapuhelinlaskulla. Aluesairaala olikin jälleen saanut kasaan suurimman joukkueen perinteiseen Savihölkkään. www.loimaanlehti.fi Säätila Jokos se kesä tuli. P. on muutama paikka. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, DNA:n, Saunalahden ja TeleFinlandin liittymillä. 2008 P 1 D Nro 49 Terttu Sillanpää antaa ”tytölle” voittosuudelman.Tämä pokaali jää nyt aluesairaalan haltuun. 26,-) 17,9 Metrinen KARTIOTUIJA 5,90 (norm. Tervetuloa! Vappuna 1.5. myös menopäivän päivällisen ja 1 x kauneushoito 60 min. yhd. alv . Lähtö kentältä klo 14. klo 12.00. yleisurheilukoulu liikuntahallin juoksusuoralla ma 3.5. Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulopalvelu Auran terveysasemalla ma 3.5. klo 15 16. 040 577 1394 SPR:n Loimaan osasto Ystäväkerho kokoontuu Päiväpirtillä to 6.5. Paluuviestin saatuasi sinun pitää vahvistaa tilauksesi lähettämällä viesti: ”LLT vahvista” numeroon 16350. 0400 837 846, 02-768 5166 Vapun jälkeen taas saatav ana tarjous taimia Pihalaatoitukset ja muurit • Nurmikoiden perustamiset ja istutustyöt • Puiden ja pensaiden leikkaukset www.laarimaki.?, laarimaki@loimaalainen.com Pyydä tarjous ! Tilaa ajoissa ! Kotimain en kirsikka ”VARJOM ORELLI” (norm. Ari Anttila Liikuntaa touko-kesäkuussa UKK-instituutin KÄVELYTESTI 2 KM Kävelytesti järjestetään perjantaina 7.5.2009 kello 15.00 17.30 Hirvikosken urheilukentällä. opiskelijalle !!! Tarjous on voimassa vain sunnuntaihin 2.5. Alastaron kirkonkylän opintokerho kokoontuu ti 4.5. 041-4323823 Virttaan Martat Zumbaamme ke 5.5. klo 18 5-7v sekä ke 5.5. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Alastaron "Haituvat" vertaistukiryhmä kokoontuu pe 7.5. maksu.. Ilman omaa lehteä monet hyvät asiat menevät ohitse! Tutustu Loimaan Lehteen! vain 10 eurolla!!!!! Näpyttele tekstari numeroon 16350 kirjoita viestin alkuun tunnus LLT sekä nimesi ja postiosoitteesi. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. Sähköpostin käyttäjä saakin nykyään olla erittäin tarkkana. ja 2.5. LoKoKo minitytöt: maanantaina harjoitukset, tiistaina harjoituspeli minipoikia vastaan klo 17. puh 050 592 6657 Jankon maastojuoksut Hirvikosken pururadalla ma 3.5. Osallistumismaksu on 2 kerta, jumppaan osallistuneille uimalippu Vesihoviin käteismaksuna 1 jumpan jälkeen. 0400-919 541. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. Lisätietoja Teemu 0400-662085 Kertunmäen kesäteatteri Siivousja lavastetalkoot ti 4.5. savuttomalle Oolannin Piknik risteilylle la 12.6. P.Kärhä puh. Kuntoryhmät alk. Lauantaina 1. TOIMI NOPEASTI! VAPPUTARJOUS Saat lehden postiluukkuusi/-laatikkoosi 6.5. klo 10 Töpinässä. Tilaisuus on avoin kaikille. Loimaan meniere kerho kokoontuu ke 5.5 klo 18 Ravintola Ankkuripaikassa. klo 14.30 Päiväpirtillä, Turuntie 13. (02) 314 3297 ma ja to klo 9-10. Laarimäki Puh. METALLIROMUA Puh. Kutsu Koski Tl:n Nuortentuvalle to 13.5. 0400-726 606 Terveisin Johanna ja Lissu Muista Äitiä 9.5.. Isommista eristä mahd. vuosikerta TIISTAI 29.4. MA-PE 9-17 • LA 9-13 Heimolinnankatu 6, Loimaa p. klo 17 Srk:n kerhotiloissa Rantatiellä. Hyvällä säällä jumpataan ulkona (ensimmäinen kerta sisällä). Lähtö kentältä klo 13.30 Leisku 8-11v. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. ti 4.5. Muista pöytävaraukset! klo 11.30 ja klo 14 Hinta 22 . Tied. Majuri Jouko Hongisto loi katsauksen Puolustusvoimien tulevaisuuteen Mellilän ja Loimaan yhteisessä juhlassa. klo 13.00. Tavaraa voi tuoda Päiväpirtille. 4, Forssa Puh. Naisten ja miesten kuntoryhmät jatkuvat Hirvihovissa! Ryhmissä jumpataan välineiden kanssa sekä omalla keholla (ei vaikeita askelluksia). Mukaan oma harava. Hallitus ti 4.5. Omat eväät! AU/Jalkapallo T95 sarjapeli FC RP-AU Ruskolla su 2.5 klo 15. Aiheena: Muuttolinnut ja vanhat sääennusteet. klo 18. Sivu 2 Edullinen vaihtoehto esim. Tiekunnat ja yksityistiet huom. Viestin tarkoituksena oli kalastaa pankkitunnuksia. Valmistellaan pe 7.5. klo 13 Tuttujen tuvalla. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. klo 18.30 Virttaan Työväentalolla. klo 17.15. Ainakin lämpötilojen perusteella niin voisi päätellä: mittari voi tänään näyttää täälläkin peräti 19 asteen lukemia. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. Reitti: Alastaro, Hirvikoski, Loimaa. Sivu 7 Ansaitut kauniit sanat Kansallisen Veteraanipäivän juhlissa ei sanoja säästelty Loimaan seudulla. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli Salossa su 2.5. klo 14. LoKoKo Kuntokorista maanantaina klo 20 Yhteiskoululla. klo 18 8v ja vanhemmat. Mirjakoti on erityisryhmien asuntola, jonka ensimmäiset asukkaat ovat kehitysvammaisia. Sivu 6 Uutinen ydinsaastumisesta Kyseisellä otsikolla varustettu sähköposti kulki helmikuun loppupuolella pitkin Suomea. 040 512 7492 Noudetaan romuraudat, autot, puimurit ym. toritapahtumaa. Kala, mutta ei vappusilli Art Tyynelän näyttelyssä uiskentelevat myös Eila Vistin värikkäät Kalat meressä. Testi mittaa erityisesti hengitys ja verenkiertoelimistön suorituskykyä. 050 377 9359 Taulut ja hinnasto nähtävänä: Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Naisten ryhmä tiistaisin klo 17.30 – 18.30 Hirvihovin ylätasanne/ piha Miesten ryhmä tiistaisin klo 18.30 – 19.30 Hirvihovin ylätasanne/ piha Tiedustelut: Tytti Häyhä 040 5718620 LOIMAAN KAUPUNKI/LIIKUNTAPALVELUT Kojonkulman äiti-lapsipiiri kokoontuu ti 4.5. klo 13 Tuttujen tuvalla, emäntinä Liisa ja Eeva. ************************************* Juhannus Pärnussa 25.-27.6. Kaikki mukaan koko perheen voimin. suljettu Peltoisten Kyläyhd. Seuran collegeasu tilattavissa Sarasportissa. klo 14.30. Puh. klo 12 Hannele Wilén, kertoo nuorten masennuksesta sekä toimittamastaan kirjasta Hiipivä tyhjyys. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Sivu 7 KATI UUSITALO Eila Vistin luomat eväkkäät uiskentelevat Art Tyynelässä. klo 17 alkaen Kertunmäellä. p. Kävelytestiin osallistuneille uimalippu käteismaksuna Loimaan uimahalli Vesihovissa ko. päivänä 1 . Veteraanisukupolven naisia ja miehiä kiiteltiin vapaudesta, josta nykyiset sukupolvet saavat nauttia. Puheissa muisteltiin myös sodan aikaa ja silloisia tuntoja sekä luvattiin tukea veteraanien arkeen. Toimistomaksu 4 /varaus Hemmotteluloma Pärnussa 28.-30.5. Loimaan seudun monikkoperheiden tapaaminen ke 5.5. Vapaaehtoiset joukolla mukaan torille pe klo 8:sta eteenpäin. Joukkueiden palkitsemiset. Yht.hlö Jaana Boström p. Seitsemän kilometrin lenkin kiersi yhteensä 27 naista. Sivu 5 Kiitosta Mirjakodille Mellilään valmistunut Mirjakoti saa kiitosta niin uusilta asukkailtaan kuin tilojen henkilökunnaltakin. (pe-su) Villa Eden 159 / hlö S õprus 195 / hlö Kansainväliset Hansapäivät Pärnussa! ************************************* EL:n Loimaan kaup. 044 5577 691 Kiitos muistamisesta. Kaikki joukolla mukaan! AU hiihtojaosto järjestää cooperin testin kaikille halukkaille ma 3.5 klo18 Alastaron urheilukentällä Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry /Loimaan seudun paikallisos
Pesäpallo Jarmo Harjunmaa LP Juniorit järjesti V-S Pesiksen kanssa C-tyttöjen kevätturnauksen Loimaalla viime sunnuntaina. Voittojuoksun avausjaksolla toi Ville Rastas Marlo Jaakkolan kakkospuolen hidastetulla lyönnillä. Kotijoukkue kaatoi tulevat SM-karsintasarjavastustajansa Pöytyän ja Puna-Mustat Helsingistä. Kauniissa, mutta välillä auringon pilven lomaan kadotessa viileässä säässä pelattu turnaus oli pelillisesti Loimaan, mutta myös pitkän tauon jälkeen pesäpallokartalle palanneen Eurajoen hallintaa. T15: 1) Ripsa Järvi 9.57, 2) Salla Repo 10.01. Jakson vei Ulvila loimaalaisten vahvasta yrityksestä huolimatta. Ensimmäinen jakso eteni tasaisissa merkeissä kaksi vuoroparia. Kevätturnauksen tulokset: Loimaa–Pöytyä 12–8, Turku– Eurajoki 2–16, Pöytyä–PuMu 10–11, Eurajoki–Mynämäki 8–7, PuMu–Loimaa 7–15, Mynämäki–Turku 12–2. LEO ROUHIAINEN Vuonna 2000 syntyneet kiekkojunnut pelasivat turnauksen Loimaalla. toukokuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 10 +8 +9 +9 (+5) 6 Sunnuntaina +7 (-1) 6 Maanantaina 10 (-3) 4 Tiistaina +7 (+0) 7 Keskiviikkona 11 (+2) 7 Vihdille koleat Saviseudun kisat C-tytöt turnausvoittoon LP Junioreiden C-tytöt pelasivat voitokkaasti Loimaalla järjestetyssä pesäpalloturnauksessa. B-tyttöjen SM-lopputurnaus 17.–18.4. TULOSPÖRSSI MAASTOJUOKSU Loimaan Jankon kevään ensimmäiset maastojuoksut kilpailtiin Hirvikosken pururadalla 19.4. Jaakkola tuoden Mika Reinin takakenttälyönnillä. Ulvila oli todella kesy ensimmäisen jakson jälkeen. Loimaalaisten sisäpeliä sävyttivät useat merkkivirheet. P5: 1) Markus Haveri 3.39, 2) Petri Mäkinen 4.25, 3) Ossi Kanerva 5.04, 4) Joona Mäki-Mantila 5.36. Valmentajina Jonna, Minna ja Raimo. Sovellettu reserviläisammunta tutuksi LENTOPALLO B-poikien SMlopputurnaus 17.–18.4. Toisen jakson voittoon loimaalaisille riitti M. Sovelletun reserviläisammunnan piirimestaruuskilpailut su 2.5. Ulvila hyökkäsi vahvasti ensimmäisessä sisävuorossaan tehden kolme juoksua. T17: 1) Riina Järvi 13.32, Maija Laine 13.32. Kuitenkin voidaan todeta, että kotijoukkue oli potkun jäljessä ja sijoittui turnauksessa kuudenneksi. Loimaa–Ulvila 1–2 (1–0, 2–3, 2–3). ja 21.4. KORIPALLO Minipoikien I divisioona: LoKoKo–PäLuLu 43–53 (25–27), TuNMKY–LoKoKo 54–57 (26–29). Länsirannikko oli vahvasti edustettuna, sieltä olivat mukana TPS Wings Turusta, Ässät White ja Ässät Black Porista. Vihti–Ulvila 2–0 (6–3, 4–0). Kuusi juoksua viimeiseen vuoroon, joista vastasi jokeri Mika Kaskinen lyöden kolme ja tuoden yhden. Virrat: Jankko–NaPa 2–1 (17–25, 25–21, 15–13), SeLe-Jankko 2–0 (25–22, 25–23), Jankko–Luja 2–0 (25–16, 25–20), PuU-Jankko 2–0 (25–18, 25–15). Sijat 5–6: Veikot-Jankko 1–2 (25–20, 12–25, 10–15). T7: 1) Aada Mäkelä 3.14, 2) Alina Onnela 4.42, 3) Katriina Nyman 4.44. Loimaalaisille joukkueena tuli tasaisesti kaikille onnistumisia, mikä kantoi miellyttävään lopputulokseen. Viimeisessä parissa Sebastian Jaakkola tiputtaa täydellisen kakkosrajanäpyn ja Aleksi Lehtimäki pinkoo tilanteeksi 2–0. Vihti–Loimaa 1–2 (10–4, 1–2, 1–3). P6: 1) Elias Onnela 3.36, 2) Joel Salonen 3.40. Ensimmäisessä päivän ottelussa kohtasivat Loimaa ja Ulvila. Jääkiekko Petri Martti Kovatasoinen jääkiekkotapahtuma Nordea-turnaus pelattiin Loimaalla. Tytöt pelaavat vielä ensi kaudella B-tyttöjen sarjassa. T13: 1) Jessi Juurenheimo 10.28, 2) Susanna Sutki 11.01, 3) Ida-Maria Mattila 11.02, 4) Laura Ahlgvist 15.03. Pesäpallo Jarmo Harjunmaa Perinteiset Saviseudun kisat käytiin viime lauantaina pesisstadionilla koleassa säässä. Kausala: Jankko 94– Jymy 0–2, Jankko 94–Tsemppi 0–2, Jankko 94–Kausala 0–2, Jankko 94–Kurikka 2–1, Jankko 94–Viesti 1–2. Jaakkolan lyömä pussinpohjalyönti polttaja Markus Meriläiselle, tuojana Petri Mäki sekä vastaavasti M. Rockets -00 joukkueessa pelasivat: Niilo Suonpää, Oskari Peiponen, Eevert Koskinen, Pyry Poso, Konsta Hakala, Elias Kojo, Topias Rantanen, Väinö Marjamäki, Jyri Leppikoski, Frans Mattus, Topias Huhtamo, Roope Kulmala, Ilari Martti, Jere Kivinen, Aatu Heikkilä ja Jakob Vikström. Loimaa sijoittui toiseksi ennen Ulvilaa. Vihti kavensi jälleen Kaskisen lyömänä. Tulokset: T5: 1) Elli Ojanperä 4.10, 2) Ilona Onnela 5.20, 3) Kitta Juurenheimo 5.30, 4) Elsa Ojanperä 5.50, 5) Sanni-Sofia Mäki 6.08. Lisäksi turnaukseen olivat saapuneet Tappara Delta Tampereelta ja Uplakers Ylöjärveltä. LEO ROUHIAINEN Loimaan Aleksi Lehtimäki ja Vihdin Markus Meriläinen kilpasilla ykköstaipaleella. Vihti vei kiertopalkinnon jälleen mukanaan. P9: 1) Eemeli Hollo 5.07, 2) Saku Repo 5.32, 3) Kasperi Salo 5.48,4) Petteri Markula 5.58. Tälläkin jaksolla Marlo Jaakkola oli vahvassa sisäpeliroolissa: hän saatteli talven aikana kiloja karistaneen Kaarlo Vuorisen kakkoselta kotiin tasoittaen 2–2:een, mutta tasoittavallaan Ulvila punnersi ajotilanteesta jaksovoittoon. Toisessa parissa Topi Tuura puhkaisi sauman ja Juha-Matti Reini toi ensimmäisen juoksun. Kotiutuslyöntikilpailun ratkaisun Loimaan eduksi löi B-junnuikäinen Miikka Riikonen jäätävällä kolmoskopparin ylittäneellä laakalyönnillä, jolla J-M Reini toi Miikan itse kiertäessä kunnarin. Ensimmäinen ottelu Rockets–Tappara Delta osoitti, että Rocketsin pelaajille pelaaminen normaalimittaisessa kaukalossa tuotti ongelmia sijoittumisessa ja pelin avaamisessa, pelin voitti Tappara. TULOSPÖRSSI. Loimaa aloitti kotiutuslyöntikisan sisällä. T9: 1) Emmi Heino 5.21, 2) Erika Vienonen 5.41, 3) Inka Kanerva 5.42, 4) Mette Juurenheimo 5.44, 5) Moona Kaunisto 6.14. Isäntien vieraaksi olivat kutsusta saapuneet viimevuotista turnausvoittoa puolustava Vihdin Pallo sekä Ulvilan PesäVeikkojen kakkosjoukkue, joka edellä mainittujen etelälohkolaisten tapaan pelaa suomensarjaa, joskin länsilohkossa. P7: 1) Aleksi Vuorinen 2.57, 2) Niko Haavisto 3.04, 3) Eetu Ojanperä 3.47. P17: 1) Risto Kurppa 9.16. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua lajiin ja seurata kilpailuja sunnuntaina. LoKoKo: Sami Repo 6+17, Juuso Mäkilä, Roope Järvi 2+6, Toni Ojala, Antti Touru 2, Riku Luomanranta 2, Markus Lammela 15+24, Leutrim Ebiballari, Konsta Hannula 2, Kalle Strander 4, Konsta Seppälä 3+6, Aksu Airo 2, Rasmus Laaksonen 2, Veeti Mäkilä 5, Juho Kauti 2, Leevi Salminen. Loimaalaisista pelisuoritusten perusteella palkittiin lukkarina pelannut Oona Rantomaa ja tehokkaana mailaa heiluttanut Fanny Tikakoski. Sen sijaan ulkopeli oli tiivistä. Kotijoukkue Rockets pelasi ja taisteli hyvin jokaisen pelin, mistä valmentajat Toni Rantanen ja Jyrki Heikkilä voivat olla tyytyväisiä. KALLE POSO Kiekkojunnuilla kovatasoinen turnaus Loimaan Laukojien ampumaradalla pidetään VarsinaisSuomen Reservipiirien sovelletun reserviläisammunnan piirimestaruuskilpailut. Päättynyt kausi 2009–2010 oli vuonna 2000 syntyneille pelaajille viimeinen niin kutsutulla leijonaliigasäännöllä, jossa pelialueena on puolet normaalista kiekkokaukalosta. Jankon pelaajat tässä turnauksessa olivat Heidi, Jenni, Johanna, Maija, Marika, Neea, Pirita, Sanna ja Sanni. Koska tämän ikäluokan pojat ensi kaudella siirtyvät pelaamaan normaalimittaiseen kiekkokaukaloon, tämän johdosta myös Nordea-turnaus päätettiin pelata tulevan kiekkokauden säännöillä. Yleisön on varattava mukaansa kuulosuojaimet ja suojalasit. Peliaika otteluissa oli yksi tunti tasavuoroin. Mukana olivat seuraavat joukkueet: Eurajoen Veikot, Loimaan Palloilijat Junioripesis, Mynämäen Vesa, Puna-Mustat, Pöytyän Urheilijat ja Turku-Pesis. Avausjaksolla ei sisäpelin hienouksia nähty. Toinen jakso olikin sitten jo parempaa sisäpeliä kummaltakin joukkueelta. T6: 1) Sanna Lahtinen 3.29, 2) Elisa Lahtinen 3.31, 3) Sanni Krapi 3.50, 4) Laura-Mari Mäki 4.16, 5) Kerttu Salo 4.47. Valmentajat totesivat tämän turnauksen olevan hyvä mittari, koska turnaukseen osallistuvia joukkueita ei kauden aikana ollut kohdattu. Jälleen veljekset Jaakkola olivat vahvasti esillä kotiuttajina Ville Rastaan kiertäessä pesiä kolmella tuodulla jakson aikana. Loimaan Domus-Areenalle oli saapunut kotijoukkue Rocketsin lisäksi viisi vierasjoukkuetta nimekkäiltä kiekkopaikkakunnilta. Mutta sen jälkeen ottelua hallitsi Vihti, jonka sisäpeliä Ulvila avusti antamalla vapaataipalilla ja harhaheitoilla viisi juoksua kymmenestä. Turnaus oli tarkoitettu pääosin vuonna 2000 syntyneille kiekkojunnuille. Ulvila kuitenkin onnistui peräti kolmasti loimaalaisten hieman pompotellessa hermopalloja ja näin turnauksen avausvoitto vierailijoille. T11: 1) Julianna Leppämäki 4.46, 2) Roosa-Maria Mäki 5.10, 3) Emilia Pöllänen 5.35, 4) Riina Mattila 5.52. Jankon tyttöjen sijoitus lopputurnauksessa oli 10. Loimaan Laukojien ampumaradalla alkaen klo 8.30. P13: 1) Oskari Kaunisto 10.44, 2) Erik Markula 10.49, 3) Sami Repo 11.17, 4) Isak Mononen 11.42. – Kaikki pelit olivat tasaisia ja otteluiden maalierot jäivät pieniksi. Turnauksessa joukkueet sijoittuivat seuraavasti: 1) Ässät Black, 2) TPS Wings, 3) Uplakers, 4) Ässät White, 5) Tappara Delta, 6) Rockets. 12 Lauantaina 1. Sijat 5–8: Jankko-Ponsi 2–0 (25–23, 25–20). Ammunta alkaa kello 8.30 ja päättyy iltapäivällä noin kello 16. Joka joukkueella oli kaksi ottelua ennakolta vastaavantasoiseksi arvioitua joukkuetta vastaan. P11: 1) Eemeli Leppämäki 4.28, 2) Toni Mäkelä 4.35, 3) Ville Leimu 4.50, 4) Viljami Leppämäki 4.55 ja Visa Mäki-Mantila 4.55, 6) Ilari Martti 5.01, 7) Oskari Heino 6.06. Vihti vei kuitenkin jakson ”varmasti palaneiden” miesten tuomilla juoksuilla loimaalaisten avustamana