Kirjastoauton kannatusryhmä Matti Pitkänen poikkeaa Huhtamoon pysähtyvällä kirjastoautolla aina, kun suinkin muistaa ja ehtii. Kaikkiaan 47 loimaalaista ja oripääläistä yritystä haki lupaa. Sivu 5 Jokkiskuski Jani Kulmanen ajaa viikonloppuna Alastarolla. Tupakkatuotteiden myynti tuli luvanvaraiseksi huhtikuussa ja yrityksillä oli kesäkuun loppuun aikaa hakea myyntilupaa. Isoon Antin talossa Alahärmässä kasvanut Niemi muistaa vieläkin talon takkakiven karheuden, kun sitä vasten nousi seisomaan. Ukkonen jyrähtelee ja vettä sataa, mutta hyvällä onnella voi aurinkokin kurkistella pilviverhon takaa. – Tänä kesänä on tullut sairausloman takia käytyä muita kesiä aktiivisemmin, dekkareita, sotakirjallisuutta ja ”kotimaisia kevyitä” lukeva Pitkänen kertoo. Sivu 7 Jorma Kopulle luovutetaan maanantaina kaupunkineuvoksen arvo ja nimi. Kuinka ihmeessä pinteestä pääsee pois. Kopu lupaa, että hän ei enää sekaannu kaupungin hallintoon. Niemi tosin pitää silakasta ja työnteon on lääkäri kieltänyt. elokuuta Lappeenrannassa. Sivu 8 SAMPSA HAKALA Säätiedotuksen mukaan tämä päivä tarjoaa kesäsään koko kirjon. 2009 P 1 D Nro 87 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Tällaisesta tilanteesta ja sen antamista opetuksista kirjoittaa Niina Tuomola. Sivu 9 SARI KESKITALO Tällä kaudella hyvin menestynyt Marimin kilpailee kuninkuusraveissa Arto Hammarin ohjastamana. MARIKA TIMONEN KIRJOITTAJAVIERAS Ulkona lukkojen takana Kun jää ulos lukkojen taakse puoliltaöin, ei mökin rappusilla hytistessä naurata. Pohjanmaan lakeuksilta Niemen tie vei kuitenkin pääkaupunkiseudulle. Jorma Kopu vaihtaa vapaalle Kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Jorma Kopun 36 vuotta kestänyt ura kuntajohtajana päättyy tänään, jolloin hän siirtyy eläkkeelle. Sivu 6 HANNA?KAISA SULONEN. Sivu 6 Vantaan Tikkurilassa asuvat Juha ja Oila Niemi viihtyvät mökkiläisinä Mellilässä. Suomenhevosravureiden vuotuinen päätapahtuma kuninkuusravit järjestetään tänä vuonna 8.–9. Koti löytyy Vantaalta, kesämökki Loimaan Mellilästä. vuosikerta LAUANTAI 1.8. alv . Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Alahärmästä kotoisin oleva Juha kertoo pitävänsä ympäröivästä maalaismaisemasta, Oilalle maisemat ovat lapsuudesta tuttuja. Sivu 12 Kesäsään koko kirjo Kirjastoautoa aktiivisesti käyttävä Matti Pitkänen tutkii uutuushyllyn sisältöä. Sivu 12 Tupakkalupaa haki 47 Loimaalaisista yrityksistä reilu neljännes lopetti tupakanmyynnin heinäkuun alussa. Öljyvärimaalauksissaan maalaamista harrastava Niemi kuvaa lapsuudesta tuttua pihapiiriä. IRINA KEINÄNEN Ehdolla kuningattareksi Ypäjäläistammat Marimin ja Oktaavia kilpailevat ravikuningattaren seppeleestä. Puukkojunkkarin sukulainen mökkeilee Loimaa/Mellilä Marika Timonen – Isontalon Antin yksinkertaiset opit olen omaksunut, Juha Niemi sanoo ja kertoo Antin vankilasta vapauduttuaan todenneen, ettei enää syö silakkaa eikä tee työtä
Metsämaan Kalliohovissa jo klo 17 alkaen. Kulttuuripalvelut Vapaa pääsy. Sehän on Satakunnantie 19! Yhteislaulua Patsaspuiston tuntumassa Tarkennus Tarja Kiviniemen syntymäpäivähaastattelussa (LL 30.7.) oli kellonaika väärin. . www.loimaantaidemuseo.?. Puheenvuoron käyttää kirkkoherra Oiva Alanen. Laulattajana Esa Kilpiö ja Kannel-kuoro. 7: 28-29 KUOLLEITA SYNTYNEITÄ VITTYJÄ KASTETTUJA HARTAUSKIRJOITUS PÄIVÄN SANA Äiti pyysi pikkutyttöään hakemaan perunoita. ”Tuo sitten kaikki samankokoisia”, hän neuvoi ja antoi yhden perunan malliksi. Vastaajien kotiseututietämys osoittautui mainioksi, sillä vastaukset olivat lähes sataprosenttisesti oikein. Se teki kisasta entistäkin vaikeamman, mutta paikallistietämystä löytyi silti kiitettävissä määrin. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. Maire 2.8. Palkintona oli Gigantin lahjoittama kamera, joka arvottiin oikein vastanneiden kesken. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Anna Rantasalo Paluu alkuperäiseen Valveutuneet lukijamme huomauttivat, että lamppu on kuvanoton jälkeen poistettu seinästä. Lapsilla ja nuorilla on myynnissä edellisvuosien tapaan käytettyjä lastentarvikkeita, leluja, kenkiä, vaatteita ja muuta kirppistavaraa. Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Perinteinen tapahtuma on lauantaina 8. Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa! Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä. Loimaan Reserviupseerit aloittavat talvisodan ”muistelun” järjestämällä jatketun viikonlopun pituisen matkan Itä-Lapin (Salla-Pelkosenniemi-Kemijärvi) taistelupaikoille. Jumala kuitenkin haluaa totuutta salatuimpaan sydämen sopukkaan saakka ja lupaa, että totuus tekee meidät vapaiksi, vapaiksi tuomiosta ja kuoleman vallasta, tuomiomielestä, häpeästä ja ihmispelosta, vapaiksi uskomaan Raamatun Sanaan sellaisenaan ilman tietyn koulukunnan, henkilön tai aikakauden painotuksia. elokuuta Loimaan torilla. Kuvakisan viimeinen tiukasti rajattu kuva oli otettu Loimaan keskustasta, Satakunnantie 19:stä. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. TEUVO VALVE Painettua sanaa yli 90 vuoden kokemuksella. Arpaonni suosi tällä kertaa Raili Kajanderia Loimaalta. LOIMAA Julkaisimme Misä ny ollaan. Kahvila. Ruskon kirkossa kasteen ja nimen Adelina Emilia Pienistä tytöistään onnelliset isovanhemmat Ritva ja Jukka Helin Leila ja Tuomo Mäkelä ”Mikä voisi tuntua yhtä hyvältä kuin lapsen käsi kädessäsi. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Kiviniemen 50-vuotisjuhlia vietetään lauantaina 1.8. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Tällä kertaa vuorossa on yhteislaulua, jonka tahdittajana on Kannel-kuoro johtajanaan kanttori Esa Kilpiö. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Holmes). Myynnistä vastaavat paikalliset yrittäjänaiset. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Torikahvilassa voi nauttia kahvia ja virvokkeita tuoreiden kahvileipien kera. Paluumatka tapahtuu Euroopan laajimman sotilasharjoitusalueen Rovajärven läpi Rovaniemelle, edelleen Kemiiin ja Ouluun. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. elokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Talvisodasta tulee ensi talvena kuluneeksi 70 vuotta. Kustantaja: Priimus Media Oy. Loimaan Lehti järjesti kisan yhdessä Loimaan Kamerat ry: n ja loimaalaisten yritysten kanssa. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Patsaspuisto ympäristöinenn luo puitteet myös musiikille, jota tänäkin kesänä on kuultu. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Tyytyväisenä tyttö kantoi perunat äidille. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. 97: 10 2.8. Miten helposti ihminen, päinvastaisista pyrkimyksistä huolimatta, voi eksyä kauas totuudesta. Äidin perunan hän laittoi astiaan ja vertasi toiseen perunaa kolmatta ja taas neljättä kolmanteen, kunnes perunoita oli tarvittava määrä. 1.8. Tori täyttyy nuorista kauppiaista Syysretki Itä-Lappiin talvisodan taistelupaikoille Loimaan Seudun Yrittäjänaiset antaa jälleen alle 15-vuotiaille mahdollisuuden olla torikauppiaana järjestämällä suositun Nuorten kauppiaitten markkinat. 7: 24 3.8. klo 8–13 Loimaan torilla. Illallisilla Kemijärven rantamaisemissa tutustutaan Kemijoen uittoperinteeseen. Ps. Yhteislaulua kuivurigalleriassa maanantaina 3.8. Jeesus sanoo:»Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.” Matt. NIMIPÄIVÄT: 1.8. Toritapahtumaan kannattaa tulla koko perheen voimalla tekemään todellisia löytöjä. www.loimaanlehti.fi TYTTÖ 21.7.2009 2765 g 48 cm Jaana ja Petri Kulmala Santerille PIKKUSISKO 19.7.2009 2800 g 47 cm Anna-Mari ja Janne Hakala Sisu on saanut 25.7.2009 PIKKUSISKON 3075 g 48 cm PIKKUSISKON 2900 g 49 cm Sirpa ja Mika Taalikka Pitkän harkinnan ja lyhyen kihlauksen jälkeen sekä lasten suostumuksella maistraatissa 29.7.2009 Marja Koskenmäki ja Arto Karppinen Yhteislaulua kuivurigalleriassa maanantaina 3.8.2009 kello 17, Aura-Pirkkatie 84, Loimaa. Jopa monimetrinen alttaritaulu löytyy näyttelystä. Matt. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 5.03. Mutta äiti ihmettelikin miksi perunat olivat kaikki erikokoisia. Aurinko laskee kello 22.04. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Nea, Linnea, Neea, Vanamo 2 Lauantaina 1. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. MISÄ NY OLLAAN. www.loimaanlehti.. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Onnettarena toimi talon paras kahvinkeittäjä, lempeä mutta ammatillisesti raudanluja myyntisihteeri Eila Lind Priimus Group Oy:stä. Vapaa pääsy. Matkasta saa lisätietoja Risto Jaakkolalta tai Esa Hyvöseltä. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Perinteinen Nuorten kauppiaitten markkinat lauantaina 8.8. Mariannan ja Samin kolmas tytär syntyi 21.6.2009 ja sai sunnuntaina 26.7. Torilta saattaa löytyä tuoreita leivonnaisia sekä syksyn uutta satoa, esimerkiksi marjoja, vihanneksia, kukkia ynnä muuta. Kahvila. kello 17, Aura-Pirkkatie 84, Loimaa. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Puhe Oiva Alanen. Ajankohta on 24.–27.9. Kemijärvellä kuullaan sotatieteen tohtori, prikaatikenraali Pentti Airion esitelmä talvisodan tapahtumista Itä-Lapissa sekä siitä mikä oli laivanvarustaja Ragnar Nordströmin asehankintojen vaikutus niihin. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. Seuraava sukupolvi sai kuulla tarinan perusteluineen. Ja mielikuva äidistä pienenä toimimassa hassusti sekä siihen liittyvä opetus painuivat syvälle mielen ja muistin sopukoihin. Tyttö meni kellariin ja etsi yhtä ison perunan kuin mitä äiti oli antanut mukaan. -kisassa kesän aikana neljä Loimaan Kamerat ry:n jäsenten ottamaa valokuvaa, joiden perusteella lukijoiden piti tunnistaa kuvauspaikka. Niin pieni, niin pehmeä ja lämmin.” (M. Menomatkan tutustumiskohteena on muun muassa Pudasjärvellä oleva Lapin sodan ensimmäisen tulitaistelun (29.9.1944) muistomerkki. Varsinaiset taistelupaikat kierrellään opastetusti Kemijärvellä, Sallassa ja Pelkosenniemellä osittain maastossa, tutustutaan Sallan raja-aseman toimintaan sekä syödään ”metsälounas”. Kimmo 3.8. Alpo Jaakolan Patsaspuiston vieressä sijaitseva kuivurigalleria pitää sisällään tänä kesänä Hannu Knuutilan lasitöitä pienistä tiffany-tyyppisistä koriste-esineistä suuriin huonekaluihin
Ala-Nissilän vastuulla on 40 miljardin ykköspilarin maatalousmenot. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Ehkä yritän toiselle kaudelle tai yleensä kansainvälisiin tehtäviin. Linnavuoren huvilan. – Tämän jälkeenkään eläke ei houkuta. T: äiti, isä, Veera, mamma ja pappa, mummi ja pappa. – Lentopallo on Loimaan imagolle tärkeä asia, johon kannattaa sijoittaa; se hoitaa todella kustannustehokkaasti seudun ulkoista viestintää, tilintarkastustoimen ammattilainen korostaa. Ne ovat sidoksissa toisiinsakin väestönkasvun mukana. ykkösryhmässä pääraportoijana. elokuuta klo 18.30 Hirvihovissa (ilmoittautumiset: raisa. Kausi kestää kuusi vuotta. Ala-Nissilä ei pidä ollenkaan mahdottomana sitä, että Loimaan seutu saisi kansanedustajan. Ala-Nissilän mukaan EU: ssa riittää toki kritisoitavaa, mutta kyllä se paljon hyvääkin on tuonut suomalaisten elämään ja arkeen. Ala-Nissilät remontoivat rossipohjan alta vesikattoon saakka vuonna 1900 kalliolle rakennetun ns. Ala-Nissilä on ponnistellut sisulla ja sitkeydellä nykyiseen asemaansa. Hän ei halua neuvoa Loimaan päättäjiä, vaikka sanookin, että nyt on talouden ja kehittämishaasteiden takia iso miettimisen paikka heittäen ilmaan kysymyksen: ”kumpi on nuorille isompi asia koulumaailmassa, seinät vaiko valinnan mahdollisuudet tulevaisuudessa tai tarvitaanko esimerkiksi kymmenen vai riittääkö kaksi valmistuskeittiötä yhdessä kaupungissa”. Eläke ei houkuta Nyt hänellä on takana yli kolme vuotta Suomen kolmanneksi korkeimpana EU-viranhaltijana EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä. Olen viihtynyt hyvin tässä työssä. Hinta sisältää arvonlisäveron. rautionmaa@sarka.fi tai 76 377 018). T: asemalle ehtinyt ja junaan jäänyt. Onnea 6-vuotiaalle. Työura alkoi Saviseudun osuuskaupan tsupparina, juoksupoikana. Kaikille avoin Ajan sävel -konsertti 8. Kiitos kamut viimeisestä, kemut jatkuu tänään Karsattilantiellä ja rokki soi. Olavi Ala-Nissilä kiittelee ”kanttorilaa”, koko puolen hehtaarin tonttia rakennuksineen, mieluisaksi asuinmiljööksi. Kulttuurija rakennushistoriallisesti arvokkaan kohteen rakennutti kanttori Antti Linnavuori (Lindell). Mahdolliset muistamiset Sarka-museon hyväksi, LSOP 523805-22059, merkintä Olavi. Ryhmän osuus EU:n menoista on peräti 53 miljardia euroa eli noin puolet budjetista. Kauppaoikeutta luinkin niin paljon, että minulla on siihen laskentatoimen ohella opettajan pätevyys. Ministerinpaikoista käydään aina kova vääntö ja valinnoissa alueasiat, sukupuoli ja moni muu asia ratkaisevat – ei siis välttämättä pätevyys. torstaina klo 16. Maija 4 v. Opillinen titteli onkin nyt KTM, kauppatieteiden maisteri. – Näissä asioissa ei ole varaa jäädä vain odottelemaan ja katselemaan, josko vaara menisi ohi itsestään, huomenna 60 vuotta täyttävä Ala-Nissilä selvittää. Onnittelut myöskin muille juhliville perheen jäsenille. Aurinkoiset synttärionnittelut 30.7.-09! T: Markku, Meri & Lotta. Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 €, kahden palstan 20 €. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. ”Melkein ministeristä” tuli korkea EU:n viranhaltija KARI NUMMILA. Aina sitä vaan ei huomata tai ei haluta huomata. Nyt on myös haussa jäsenyys Euroopan Lentopalloliiton hallitukseen. T: Rautia poppoo. Eerikalle me laulamme laulusemme pienen. maatalousmenoja tarkastavassa ns. Ala-Nissilä on Heikki Perhon ohella toinen loimaalainen ”melkein ministeri” ja jatkaminen politiikassa olisi tuonut ilmeisesti ministeriydenkin. Monien puoluetovereiden mielestä Ala-Nissilä olisi ollut keskustapuolueessa kiistämättä osaavin muun muassa kauppaja teollisuusministerin tai 2. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Oman seudun entistä suuremmat kunnat ovat apu eivätkä este. Osallistuin seurakuntaja kunnallisvaaleihin ja siitä se lähti. Juristin ura minua olisi eniten kiinnostanut. Kartanomäenkatu 4. EU-virka ei estä sentään toimimista Suomen Lentopalloliiton puheenjohtajana. Pääasia on tutkia, käytetäänkö rahat tehokkaasti ja laillisesti. Huikea ura tsupparista Luxemburgiin Lauantaina 1. – Euroopalla ja koko maailmalla on ainakin kaksi sellaista haastetta, joihin voidaan vastata vain globaalisti eli maailmanlaajuisesti ja toisaalta samalla paikallisesti toimien: ilmastomuutos ja nälkä uhkaavat. Työtä on tehtävä pitkäjännitteisesti omalla alueella ja saatava välttämättä tunnettuutta muuallakin. Mummu ja kotijoukot onnittelee. täyttää 5 v. Eliakselle, reippaalle remonttimiehelle, iloiset 5-vuotisonnittelut! T: äiti, isi, Alina, Ilona, Oliver, mummi & ukki, mummu & vaari. Eduskunnassa 15-vuotinen toiminta antoi avainpaikkoja kuten valtiovarainvaliokunnan ja pankkivaltuusmiesten puheenjohtajuuden. (4 riviä). – Meitä on viisi sisarusta eikä oppikouluun meno ollut silloin suinkaan itsestäänselvyys. Lähetä kuva postitse os. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite Maksimimerkkimäärä 140. Sitten seurasi pitkä opetustoimijakso Loimaan kauppaoppilaitoksessa ja pari vuotta Turun kauppakorkeakoulussakin ennen kansanedustajuutta, jota kesti 15 vuotta. Hän on myös KHT-tilintarkastaja eli Keskuskauppakamarin hyväksymä ja toiminut ammattitilintakastajana vuosikymmeniä muun ohella. elokuuta ruokaja ilmastostrategiaan kuuluvan kutsuseminaarin Sarassa. Kesäkeijut tässä vuosia on täyttämässä. Onnea Kaijalle. ”Neiti kesäheinä vuosia täyttää 18 ja prinsessalta näyttää”. Vuodet ovat vierineet... Yksi sysäys oli 1970-luvun alun poliittisuus opiskelijaelämässäkin. Hän toimii ns. Aika se kuluu niin nopeaan, jo ehditte hääpäivään hopeaan. Loimaa/ Hirvikoski Kari Nummila EU:ta aikanaan eduskunnassa kriittisesti arvostellut ja äänestyksessä EU-jäsenyyttä vastustanut Olavi Ala-Nissilä näkee jo paljon hyviäkin puolia Euroopan Unionissa. Jaana nimipäivät!! ja Miia muuten vaan! Onnea. Mukana ovat muun muassa FAO:n (YK: n maatalousjärjestö) varapääjohtajat Hafez Ghanem ja Jan Heino, Matti Vanhanen, Esko Aho, Sirkka-Liisa Anttila ja Paula Lehtomäki. Olavi Ala-Nissilä järjestää 8. elokuuta 3 PALJON ONNEA VAAN Onnea Maijalle tänään 4 vuotta. valtiovarainministerin (”veroministeri”) posteille. T: ukki, mamma, Suppa ja Jaska. T: mamma ja pappa. – Yhteiset asiat ovat aina kiinnostaneet. johdosta! Toivottaa Satu ja Susanna. – Olisiko nyt jo naisen paikka. Paljon onnea 4.8. Suorita maksu lehden tilille 523900-10003137, viim. Kuule sinäkin! Jari 40 v. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi. Kun nuorena täyttää viisi ja nolla, niin vanhana sitten on lysti olla. Opiskelu alkoi kansakoulupohjalta: ensin hän kävi kauppakoulun ja kauppaopiston ja koulumenestyksen myötä avautuivat Turun kauppakorkeakoulun ovet. Nyt lauletaan Susannalle onnittelubiisi kun hän 5.8
Elämäntaiteilija-filosofi Pentti Olavi Tuominen. Sellainen numero oli ennen puhelinluettelossa. Rauhoittavaa. Erikoisuuden.Tavoittelua. Mielestäni ei ole minkään sortin sankaruutta olla hyvä syömäri. Viljavaltaisella seudulla pääsee myös seuraamaan kasvun ihmettä, kun pellot muuttuvat alkukesän orasvaiheesta loppukesän huumaavasti tuoksuvaksi syöntikelpoiseksi kullaksi. Marika Timonen marika.timonen@loimaanlehti.fi Miksi muka olisi välttämätöntä syödä esimerkiksi ostereita. Parin päivän päästä sieltä soitettiinkin ja kysyttiin, onko kaivuulla kiire. Ei löytynyt. Katsojalla ei tule aika pitkäksi, sillä reipas meno ampumakilpailuineen on lähes koko ajan menossa. Parasta näissä ohjeistuksissa on, että ennen pitkää jokainen niistä todistetaan perättömäksi. Ajaa skootterilla, polkupyörällä, kuntoilee paljon. Taas alkoi sama joiku. Koettelin päivän mittaan useita kertoja ilman tulosta. Ehkä tunnetuimpana tuttu laulu: ”Pyssyllä ei miestä saada”. Tutkimusryhmä tuli tähän tulokseen vertailtuaan c-vitamiinien, kalsiumin ja raudan määrää. Eräänä aamuna soitin minuuttia vaille kahdeksan ja onnistuin sanelemaan sinne pyyntöni. Sama koskee myös kesämökkien kauppaa: valtakunnassa tehtiin alkuvuonna jopa puolet vähemmän mökkikauppoja kuin vuosi sitten, mutta Saviseudulla meno on tässäkin asiassa tasaista kuin viljavainiot. Tuo ennakkoluuloinen suhtautuminen ruokaan tuntuu olevan sukuvika. omaa taak konteils saatika marjoja ja toisten mattoja! Jokaisest, vitonen kirkkoväel! Soihdut sammu Erittäin.Ärsyttävää.Mautonta. ”Silmät auki osaan, silmät kiinni en osaa ajaa autoa mutkaista tietä.” Siteeraus lääkäreille. Saattaa olla, ettei luomuruoka ravintoarvoltaan ole muuta ruokaa kummempaa, mutta eipä siitä pitäisi mitään ylimääräisiä aineitakaan löytyä. päivällä toria ympäri ja pysähdyit joka suojatien kohdalla päästämään tien yli. Markku Laurinen Villin lännen tunnelma Ypäjällä Ypäjän musiikkiteatterin katsomo on täysin uusiutunut. Nykyisin orkesteri Kari Mäkirinnan johdolla esiintyy keskeisellä paikalla kaiken kansan edessä ja reippaat sävelet soivat tämän tästä. Pirteytesi ja innostuksesi olivat osa paranemisprosessia. Muutenkin on puvuston eteen tehty mahtavasti töitä kymmenien näyttelijöitten hyväksi. Ainakin 29.7. Suvussamme näitä geenejä on takuulla. Näyttämöllä on villin lännen tunnelmaa junineen ja laivoineen. Näyttelijät todellakin nauttivat rooleistaan, eihän sitä jaksaisi kuukausitolkulla harjoitella, ellei ihminen saa siitä intohimoista nautintoa. Ymmärrän myös, että ruokavalion olisi hyvä olla monipuolinen. Nauhuri luetteli kaikki vaihtoehdot päättyen ”Jos mukulat tappelevat niin painakaa 13”. En liioin huolinut kastiketta perunoilleni, mutta voita piti olla leivän reunoilla kans. Seuraavana päivänä sieltä soitettiinkin ja kyseltiin mitä vikaa puhelimessa on. Vastasin, että kaivoimme jo, eikä osunut kaapeliin. ”Puhelun hinta on se ja se. Neuvoi soittamaan vikailmoitukseen ja antoi numeron. Pettyneet kahvinjuojat Kesäpukeutuneet naiset ovat pop. Kyllä luulisi, että luonnonmukaisesti tuotettu on aina keinotekoisesti tuotettua terveellisempää. Pelkät piikit eivät olisi yltäneet samaan. En usko sen kasvattaneen ruokahaluani. elokuuta KOPIT Opintoretki nykyaikaan Piti kaivaa pieni pätkä salaojaa. Terveisin vanhemmat rattailla Eikö Ypäjän teatterilla ole tarjota tuoreita viinereitä. Upeita järvija merinäkymiä täällä ei ole, mutta puhdasta pohjavettä on ainakin toistaiseksi runsaasti. Kaikki.Samaan. Hän käytti äitinsä hyväntahtoisuutta hyväkseen ja pesetti lihapullatkin kastikkeesta. Valtakunnallisesti mökkikaupan hyytyminen ei ole vielä vaikuttanut hintatasoon, ja saaristorikkaassa Varsinais-Suomessa lomamökkien mediaanihinta on huikeat 172 000 euroa. Risto Ahti Iso kiitos terv.keskuslääkäri Marjo Heikkilälle nopeasta kivun lievityksestä keskiv.iltana. Inspiroiva Suuri Kiitos sinulle, joka ajoit viininpunaisella Bemarilla 30.7. Ja vuosien jälkeen Ypäjän hevoset ovat saaneet entistä näkyvämmän osan, jopa vaarallisen näyttävällä tavalla. Siispä katsomaan puhelinluettelon kannesta kohtaa kaapelit. Tämä ihminen osasi neuvoa asian kuuluvan Johtotieto Oy:lle ja pyynnöstä antoi numeron. Jos autonne sohlaa, painakaa 8” jne. Haaveilee unissa ja muutenkin, että saisi ajaa millä osaa. Tiedettiin puhelinkaapelin kulkevan lähellä. Siitä se rumba alkoi. Alammeko. Jos ongelma on matkapuhelimessa niin painakaa 2. Ja missä sellainen Isonperän kyläkeskus sijaitsee. Tämä hemmo kuitenkin sopii juttuuni, koska oli perimätiedon mukaan lapsena kamalan ronkeli. Jos anoppi on kiukkuinen, niin painakaa 7” jne. ”Jos vika on lankapuhelimessa, niin painakaa 1. Rokkitähteydellä ei oikeastaan ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa, kunhan piti leuhkia. SARI KESKITALO. Ylisiveellisyyden vastustaja PT Terv.kesk. Ja uskon että lapset ja nuoret eivät pääse ollenkaan pitkästymään. Mitä ruokailuohjeisiin yleisesti ottaen tulee, ymmärrän kyllä, ettei yletön rasvan ja suolan käyttö ole hyväksi. Uusinta brittitutkimusta vastaan tekee tosin mieli väittää. Ypäjäläinen ratsastuksenopettaja, Annie-pääosan esittäjä, ampuu omenan päästä ja intiaanipäällikkö Istuva Härkä komean pukunsa kera on katseen vangitsija. Itse asiassa tutkimuksissa on todettukin, että uusien ruokien pelko on geeneissä. SH Voita reunoille kans TOIMITTAJALTA Sukulaiseni on erään suomirock-legendan basisti. Minulle näytettiin lapsena kuvaa nälkää näkevistä biafralaisista. On niitä fiksuja nuoriakin vielä liikenteessä. Ennen voi soittaa Loimaan Seudun Puhelimeen ja sieltä tulivat näyttämään. Horatius Rauhallisia mökkikuulumisia MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Vähävetisellä Loimaan seudulla ei olla totuttu suuriin laineisiin; talousvaihtelutkin ovat lyöneet tänne loivempina kuin suuriin keskuksiin ja teollisuuspaikkakuntiin. Tunnin-parin istuskelun aikana opin näppäilemään lankapuhelinnumeroani osoittavan vian. Entinen ypäjäläinen, nykyinen naantalilainen Tuomo Tommi Vääri, jolle elämä on ollut yhtä teatteria, viettää parhaillaan 50-vuotistaiteilijataivaltaan. Sosiaalista elämää alkuasukkaidenkin kanssa syntyy, kun käyttää paikallisia palveluja ja käy seudun tapahtumissa. Kiitos avusta! Annie Mestariampujan roolissa Ypäjän musiikkiteatterissa nähdään Pirkko Herd. Tosin kaari on saanut kaiteen, etteivät villin innokkaasti kulkevat esiintyjät putoa. Entisajan orkesterin paikka pappilan navetan nurkassa on muutettu saluunaksi. Terveisin lonkkapotilas On se ny kumma, ku EM ei jaksa kant. OIKEAOPPISEEN RUOKAILUUN on jos jonkinlaisia ohjeita ja neuvoja tyrkyllä. Lopulta löytyi operaattorin yleinen puhelinnumero. Britit väittävät, ettei luomuruoka ole sen terveellisempää kuin muukaan ruoka. Vielä vähemmän ymmärrän syömään pakottamista. PÄIVÄN MIETE: Pisteet kerää kokonaan se, joka sekoittaa yhteen hyödyn ja huvin. Sen sijaan kaverini, jonka opettaja pakotti syömään punajuurta, ei tänä päivänäkään koske mihinkään, missä on kyseistä juuresta. Vaikka muuten olenkin pyrkinyt pitämään jonkinlaista jöötä lapsilleni, syömään en ole pakottanut. Painoi mitä vaan, niin kaikki varattuja. Oma ravintoympyränikin koostui lapsena lähinnä ranskanleivästä ja voista. Kesäiseen iltaan sopiva kevyehkö jokaisen seurattava musikaali perustuu historiallisiin tapahtumiin Amerikassa. Ei tuttavapiirissäkään osattu neuvoa. Siinä tulee kova hinta vedelle. Kiitoksen osoitan myös iloiselle vastaanoton henkilölle, joka kiireen keskelläkin ehti hymysuin kuskata pyörätuoliani. Mökkighettojen sijaan maaseudulla – jota Loimaan seutu suurimmaksi osaksi on – mökkiläinen pääsee vielä nautiskelemaan ihan omasta rauhasta. Pakottamatta ja omaehtoisesti olen kuitenkin onnistunut laajentamaan ruokaympyrääni ranskanleivästä ja voista. Luotan siihen, että syövät sitten, kun on nälkä. Jälleen sama laulu. Vilkaisu paikallisten kiinteistönvälittäjien myyntikohteisiin puolestaan osoittaa, että Loimaan seudulla lomakiinteistön, yleensä kuivanmaan mummonmökin, omistajaksi pääsee jo muutamalla kymppitonnilla. Painoi mitä vaan, niin sanottiin olevan varattuja. LUKIJOILTA 4 Lauantaina 1. Musikaalisuus kun on omalla kohdalla ottanut ison loikan yli. Toisena päivänä odotin niin kauan, että sain ihmisen puhelimeen. Legendaarinen ohjaaja Paavo Liski on saanut hyvän jatkajan Valtteri Roihasta. Toivorikkain mielin soitin sinne. Vastasin haluavani vain tietää, missä kaapeli kulkee. Itseäni ottaa suunnattomasti nuppiin vertailu ”tuo söi ainakin kuusi perunaa ja sinä et syönyt mitään”. Sitäkään en löytänyt puhelinluettelosta. LASTEN RUOKATOTTUMUKSIA käytetään monesti jonkinlaisena mittarina. Lääkärit eivät ota kantaa potilaan soittoihin, koska oma lääkäri lomalla. olivat vanhoja. Loimijoen ja useiden pikkujärvien ja lampien ansiosta uimaan ja ongellekin pääsee helposti. Netistä olisi kuulemma löytynyt kaikki tiedot ja neuvot. Oikeastaan vanhaa on jäljellä se korkea sateenkaari, jossa riitti Ukko Ylijumalalla totuttelemista Sammon esityksen aikaan vuosia sitten. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kaikkea olisi pakko maistaa
Murrot ovat nyt myös vähentyneet, kun tekijöitä on saatu kiinni. Valtakunnallisestikin vähäinen tupakkalupien hakumäärä yllätti. Poliisille on myös syytä soittaa, jos vieraita henkilöitä alkaa liikkua pihoilla tai käy kokeilemassa ovia. Onnettomuuspaikalla on 100 kilometrin nopeusrajoitus ja törmäysnopeus on ollut lähellä sitä. Tupakkatuotteiden myynnin luvanvaraistamista koskeva laki tuli voimaan 1.4.2009. Tupakkatuotteille määrätyt vuotuiset valvontamaksut auttoivat Seppo Mäkilän mukaan luopumispäätöstä. Myynnin luvanvaraistamisen tavoitteena on vähentää alaikäisten tupakkatuotteiden saatavuutta ja tupakoinnin yleisyyttä sekä estää laittomasti maahantuotujen ja kiellettyjen tupakkatuotteiden levitys laillisten tupakkatuotteiden jakelukanavien kautta . Yli kuusi myyntipistettä omistava maksaa luvasta 170 euroa ja yli kymmenen myyntipistettä omistava 200 euroa. Tämän lisäksi tulee vuosittain perittävä valvontamaksu, joka on 120 euroa vuodessa toimipisteeltä. Hakemuksia tuli kaikkiaan 10 000. – Jos naapuriin on tunkeutumassa vieras henkilö, kannattaa kysyä ketä hän on etsimässä. Valviran eli Sosiaalija terveysalan valvontaviraston ylitarkastaja Johanna Haapala-Mrena kertoo Turun Sanomien haastattelussa Valviran odottaneen 15 000–20 000 hakemusta. Poliisi on saanut eri puolilla Suomea kiinni romanialaisia, joita epäillään murroista. Lupien käsittelyä ei ole kiirehditty, koska ympäristöterveydenhuollon viranomaisilla on maaliskuun loppuun aikaa tehdä päätöksiä. Valvontamaksut sinetti valikoimista jättämiselle Loimaa/Metsäkorpi Marika Timonen Kahvila Pahkapirtin yrittäjät Seppo ja Tarja Mäkilä päättivät luopua tupakan myynnistä jo huhtikuussa, jolloin palasivat kahvilaa pyörittäneen vuokralaisen tilalle. – Murtautujat ovat toimineet hyvin röyhkeästi, sillä murtoja on tehty niin päivisin kuin öisinkin. Kassalla työskentelevä Sanna Mäkilä kertoo tupakkaa kaivanneiden suhtautuneen rauhallisesti siihen, ettei tupakkaa ole tarjolla. Ne yritykset, jotka eivät myyntilupaa ole hakeneet, eivät ole voineet myydä tupakkaa heinäkuun ensimmäisen päivän jälkeen. Varkaat toimivat niin hiljaa, että asukkaat huomasivat murron vasta herättyään aamulla. Sanna Mäkilän mukaan tupakkaa kysytään melko harvoin. elokuuta 5 Loimaan seutu on säästynyt kesän asuntomurroilta Loimaalainen nuorukainen kuoli kolarissa LOIMAA Vuonna 1991 syntynyt loimaalainen mies kuoli ja hänen vieressään istunut samana vuonna syntynyt loimaalainen mies loukkaantui vakavasti Loimaan Mellilässä sattuneessa henkilöautojen yhteentörmäyksessä torstai-iltana puoli kymmenen aikaan. – Jo aiemmin olimme ajatelleet, haluammeko olla myymässä tuotetta, joka pilaa tuhansien ihmisten terveyden ja aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia, Mäkilä kertoo. Jotkut kyselevät että, miksi ei. Mäkilät pitävät lupaja valvontamaksuja kalliina suhteessa myyntituloihin. FAKTA . Lupaa määräaikaan mennessä hakeneet voivat myydä tupakkaa siihen saakka ilman myyntilupaa. Turmassa menehtynyt nuorukainen oli saanut ajokortin kesäkuussa. Hän oli jo monesta paikasta tupakkaa kysellyt, Tarja Mäkilä kertoo. Varkaissa on käyty jopa asukkaiden ollessa kotona, kun nämä ovat olleet yöllä nukkumassa. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Lauantaina 1. Tupakan myynti luvanvaraistui huhtikuussa Pahkapirtissä ei ole myyty tupakkaa huhtikuun jälkeen. Kreulan montulta stop-merkin takaa pysähtymättä Ysitielle, jolloin sen oikeaan kylkeen keskelle törmäsi Turkuun päin matkalla ollut henkilöauto, jota kuljetti kemiöläinen mies ja kyydissä oli paraislainen nainen. Murtautujat ovat livahtaneet asuntoon, jos esimerkiksi rivitalohuoneistossa oli jätetty ovi yöksi auki. Lagerroosin mukaan murtoja ovat tehneet pääasiassa ulkomaalaistaustaiset porukat. Turun Sanomien artikkelin mukaan tupakkaa myyneistä turkulaisista yrityksistä vain vajaa neljännes haki myyntilupaa. Myyntilupaa määräajan jälkeen hakeneet voivat aloittaa myynnin vasta, kun lupa on myönnetty. Asuntomurtoja ei ole ainakaan tähän mennessä ollut tänä kesänä lainkaan, vaikka muualla Suomessa niitä on tehtailtu runsaasti. Hän arvelee Loimaan seudun välttyneen murroilta suurelta osin siksi, että pienemmillä paikkakunnilla on tiukempi sosiaalinen kontrolli kuin suurissa kaupungeissa. Varsinais-Suomessa asuntomurtoja tehtiin erityisesti Turun ja Salon seuduilla, kertoo Loimaan poliisin kenttätoiminnasta vastaava komisario Bengt Lagerroos. – Tupakan myynti on kahvilassa pienikatteista hommaa, Seppo Mäkilä sanoo ja Tarja Mäkilä toteaa, että kattavan valikoiman ylläpitäminenkin on vaikeaa. Nuorukaisen ajama auto tuli soratietä ns. Lagerroosin mukaan asukkaiden kannattaa sulkea ovet ja ikkunat huolellisesti ja myös ympäristöä on hyvä tarkkailla. Vuotilan mukaan oli odotettavissa, että osa luopuu tupakan myynnistä. – Eräs asiakas kysyi, eikö meilläkään myydä. Tie oli turman vuoksi tunnin verran suljettuna ja poliisi ohjasi liikenteen kiertotien kautta. He loukkaantuivat lievemmin. Kunnat myöntävät vähittäismyyntiluvan ja määräävät luvan hinnan. – Loppukeväällä ja alkukesällä suurimmissa kaupungeissa oli asuntomurtojen buumi. – Monta lajia tarvitsisi olla, sillä jokaisella on tietty oma merkki ja sikareitakin kysytään. Kaikki loukkaantuneet kuljetettiin Tyksiin ja paikalla oli Medi-Helin lääkäri antamassa ensiapua. Lupahakemusten käsittely aloitetaan Loimaalla vasta syksyllä. – Aika moni mietti luopumista, Vuotila kertoo. Valvontamaksua ei vielä tänä vuonna peritä. Terveystarkastaja Anu Vuotilan arvion mukaan tupakkaa myyneitä yrityksiä olisi ollut yhteensä noin 65. Loimaalla luopujien määrä on kuitenkin suhteessa pienempi kuin esimerkiksi Turussa, jossa tupakan saatavuus väheni huomattavasti valtaosan yrittäjistä luovuttua myynnistä. Määräaikaan mennessä myyntilupaa haki 43 loimaalaista ja neljä oripääläistä yritystä. Reilu neljännes yrityksistä luopui tupakan myynnistä Myyntilupien käsittely alkaa syksyllä Loimaa, Oripää Marika Timonen Reilu neljännes tupakkaa myyneistä loimaalaisista ja oripääläisistä yrityksistä jätti hakematta tupakkalupaa. Mäkilöiden mukaan tupakkaa kysytään kuitenkin melko harvoin. . Loimaalla myyntiluvan hinta on alle viiden myyntipisteen yrityksiltä 120 euroa. Loimaan seutu Tiina Naula Loimaan seutu on säästynyt kesän asuntomurroilta. Vähittäismyyntilupaa piti anoa kesäkuun loppuun mennessä. MARIKA TIMONEN
Jos sellaista edes olisi. Myöhemmin tapaukselle todennäköisesti nauretaan. Joustavaa ja edullista Varila tuntee kirjastoauton edut. – Kirjasto ja uimahalli ovat tärkeitä palveluita, hän jatkaa. Puh. Harkitsevaisuus kannattaa, mutta johonkin valintaan on hyvä päätyä, sillä koettelemuksista ei yleensä suoriuduta tekemättä mitään asian eteen. Loimaa Hanna-Kaisa Sulonen Suomessa oli vuoden 2008 lopussa 161 kirjastoautoa, tietää Turun kaupunginkirjaston kirjastoauto-osaston osastonhoitaja Kalle Varila. – Kirjastotoiminta on edullista, sillä yhden lainan hinta on varsin matala. Kummankin ominaisuuksia tarvitaan, jotta pulmatilanteesta päästään kuiville. Joillekin tällaiseen ongelmatilanteeseen joutuminen saattaisi olla perimmäinen painajainen. Puoli kahdentoista aikaan mökin rappusilla hytistessä tämä tuore kämmi ei, ihme kyllä, saanut heitä nauramaan. Kun joku pohtii vielä ratkaisua siihen, mitä nyt tehdään, toinen on jo tekemässä. – Itäja Pohjois-Suomessa auto saattaa hoitaa 2–4 kunnan välisen kirjastoautoliikennöinnin, sanoo Varila. Ellei kirjastoauto pyörähtäisi Huhtamossa, ei lukupoltteitaan pääsisi sammuttamaan muuten kuin poikkeamalla Huittisten keskustaan. Mut onhan mulla avain… Vai onko. Huhtamossa kulkevan kirjastoauton liikennöinti on hoidettu ostopalveluperiaatteella. Elämä ilman haasteita olisi vain laimeaa ja tasapaksua puuroa. Toista oppii tuntemaan paremmin, kun joutuu yhdessä tämän tyyppiseen tilanteeseen. Huhtamon kylän alueella pysäkkejä on tällä hetkellä kolme. Varila näkee kirjastoautojen tulevaisuuden säästöistä ja taantumasta huolimatta hyvänä. Pysähtymispaikkoja on ollut ennen enemmänkin, mutta säästötarpeiden vuoksi määrää on karsittu. (02) 763 2030 LUKUtai KAUKOLASIT alk. Kirjastoauton suosio vankka Leena Vahela kehuu kirjastoauton uutuuskirjavalikoimaa. Korkeimmillaan pyörillä kulkevien lainaamoiden määrä oli 1990-luvun alkupuolella, jolloin autoja oli lähes sata nykyistä enemmän. He kiersivät taloa, toinen vain sukkasillaan, ja soittelivat tutuille, jotka voisivat tietää vara-avaimen paikan. – Aikaisemmin kirjastoautoissa oli aina kaksi ihmistä, kuljettaja ja kirjastovirkailija. 50 NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Kirjastoautonkuljettaja ei siis ole kirjastoalan ammattilainen, vaan hän taitaa liikennöinnin. Kirjastoautoja on vähennetty, mutta niiden suosioon vähennykset eivät vaikuta. Varila vieroksuu tällaista toimintamallia. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on loimaalainen opiskelija Niina Tuomola Elämä ilman haasteita olisi vain laimeaa ja tasapaksua puuroa. NOIN puolentoista tunnin odottelun jälkeen he pääsivät taloon sisälle. Mahdollista vara-avainta etsiessään he käänsivät ympäri ruohomatot ja kukkaruukut. – Uskon, että auto on käyttäjilleen tärkeä, kun sivukirjastojakaan ei ole, autoa kuljettava Lehmus pohtii. kehyksen, linssit ja hiontatyön. Sillä hetkellä mielessä oli lähinnä se, että sisälle pääsemiseen kuluu vielä paljon aikaa, eikä nyt sitten päästäkään kotiin nukkumaan. Vaikka vierailu on lyhyt, niin kirjastoautoa kuljettavan Päivi Lehmuksen ei kovin usein tarvitse istua yksin kirjojen ympäröimänä. HANNA?KAISA SULONEN Heimolinnankatu 14, Loimaa. Pääasiassa auton käyttäjät ovat vakioasiakkaita, kovin usein ei aivan uusia kasvoja autoon eksy. Auto viettää kussakin paikassa parisenkymmentä minuuttia, ja siinä ajassa ehtii moni kirja lähteä lainaajien mukaan. elokuuta KULTTUURI TÄLTÄ SIVULTA: – Uskon, että auto on käyttäjilleen tärkeä, kun sivukirjastojakaan ei ole. Onhan kaksi päätä ajattelemassa enemmän kuin yksi. Toki vuosien varrella työn oppii, mutta mielestäni kirjastonhoito on aivan yhtä tärkeää kuin bussin ajaminenkin. Hänen lukuharrastuksensa on lähtenyt alkuun kirjastoauton hyllyjen keskeltä. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Lauantaina 1. – Eihän tämän palvelun jatkuvuutta millään muulla tavalla voi yrittää turvata kuin käyttämällä sitä. Äkkiseltään voisi kuvitella, että mutkaisilla pikkuteillä kirjat putoilevat hyllystä lattialle tuon tuosta. Pienissä kunnissa ja maaseudulla lainausosuudet ovat suuria: kirjastoautoista lainattavien kirjojen osuus saattaa olla jopa puolet koko kaupungin lainausliikenteestä. Kirjastoauton hyllystä uudet kirjat löytää huomattavasti varmemmin kuin pääkirjastosta. Kukaan ei näet voi välttyä vastoinkäymisiltä, ja yhdessä niistä selvitään kevyemmin. Päivi Lehmuksen mukaan ne kuitenkin pysyvät paikallaan oikein mallikkaasti – ainakin useimmiten. Ainiin, se jäi laukkuun ja laukku sisälle… Kännykkä! Aijaa, sekin taisi jäädä sinne… Onneks on sentään mopo! Paitsi että myös mopon avaimet on sisällä… Toisella heistä oli onneksi puhelin mukana. Kirjastoautot ovat Varilan mielestä alan tulevaisuutta. Aikaisemmin kouluilla oli omat kirjastot, mutta nykyään pienet lukijat lainaavat kirjansa kirjastoautosta. Lisäksi käyttökulut ylipäätään ovat pienet, kirjastoauto tavoittaa laajan asiakaskunnan ja se on joustava tapa harjoittaa kirjastotoimintaa. Kirjastoautolla pääsee melkein minne tahansa. Neljällä pyörällä kulkeva henkireikä Kirjastoauto on Huhtamon kyläläisille tärkeä palvelu Huhtamo/Huittinen Hanna-Kaisa Sulonen Huittisten Huhtamossa poikkeaa joka toinen viikko toivottu vieras. Puhutaan siis äärettömän suositusta palvelusta. Toisaalta, ilta tuskin olisi ollut yhtä mieleenpainuva ilman tätä sattumusta. Vahelalle kirjastoautolla on ollut jo lapsesta saakka suuri merkitys. Jos ongelma saadaan ratkaistua helposti ja yhteistyö sujuu kuin rasvattu, se on tiimille valtava voimavara. Lopetettavien sivukirjastojen kulmilla alkaa usein liikennöidä kirjastoauto, aivan kuten Huhtamon kylälläkin on käynyt. Kirjastoautolla oli merkittävä rooli hänen lukuharrastuksensa alkamisessa. Vaihdettavien moduulihyllyjen takia kokoelmaa on helppo muokata esimerkiksi koululaisten tarpeista aikuislainaajien toiveisiin. – Kerran tuli joku äkkijarrutustilanne, jolloin takahyllyn kirjat kyllä lensivät pitkin poikin bussin lattioita. ”Kannattaa kyl aina pitää kännykkä ja avaimet mukana taskussa.” ”Niin… mulla ei kyl oo taskujakaan.” Aiemmin samana päivänä avaimista vastuussa olleen mökkeilijän mieleen oli pulpahtanut ajatus: ”Mitä, jos jäis täällä ulos lukkojen taakse, ja avaimet unohtuis sisälle?” Nykyään avaimien unohtajan hälytyskellot alkavat soida aina, kun hän on vieraassa paikassa sulkemassa ulko-ovea perässään. Lukuharrastus alkuun Leena Vahela metsästää kirjastoautosta uutuuskirjoja. Auton aktiivista hyödyntäjää Matti Pitkästä lämmittääkin se, että kirjastoauto tulee lähestulkoon kuin omaan pihaan. Sama trendi yleistyy myös suurissa kaupungeissa. – Kääntyvät etupyörät ovat meidän valttimme. NYT on tullut sekin koettua; ulos lukkojen taakse jääminen. – Eihän tämän palvelun jatkuvuutta millään muulla tavalla voi yrittää turvata kuin käyttämällä sitä. Silloin pääsi iso rivi rumia sanoja, Lehmus muistelee ja nauraa makeasti päälle. Kirjastoauton kirjoja ei konkreettisesti vaihdeta uusiin, mutta Lehmuksen mukaan vaihtuvuus on innokkaiden lainaajien ansiosta suurta. Vahela on harrastuksensa alkutaipaleella edustanut auton suurimpaa käyttäjäryhmää, eli koululaisia. Toiset taas hakevat tietoisesti seikkailuja, eivätkä hätkähdä, vaikka joutuisivat viettämään yön taivasalla vieraassa kaupungissa. Allekirjoittanut voi kuitenkin, nuoresta iästään huolimatta, kertoa oppineensa, että asioilla on tapana järjestyä. Asioilla on tapana järjestyä Oho, ovi meni lukkoon
Niinpä melliläläisistäkin on kesäasukkaan mieleen tallentunut jo monta hauskaa tarinaa. Mummonmökit sen sijaan ovat Einolan mukaan suuren osan tavoiteltavissa. Metallialalla työttömien määrä on kaksinkertaistunut vuoden takaiseen verrattuna. Viime vuoden kesäkuuhun verrattuna työttömien määrä on kääntynyt kasvuun kaikissa pääammattiryhmissä. Voimakkaimmin työttömyys on kasvanut tietoliikenteen alalla sekä rakentamisessa ja teollisuudessa lomautusten yleistymisen myötä. Varsinais-Suomen seutukunnista korkein työttömyysprosentti oli kesäkuun lopussa Salon seudulla; 10,7. Ränsistyneestä reppanasta kuoriutui soma kesäkoti Niemen pariskunnalle. – Halvat mökit liikkuvat aina. Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa 21 400 työtöntä työnhakijaa. Kasvu johtui pääasiassa kesäkuulle ominaisista tekijöistä eli oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä. MARIKA TIMONEN. Oilalle onkin mökillä jäänyt kriitikon tehtävä. Kirvestä ei pidä heittää kaivoon, Niemi sanoo ja toivoo, että ihmiset alkaisivat jälleen pitää toisia lähimmäisinään. elokuuta 7 LAINA: TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Minua kiehtoo maalaismaisema, sillä nuorempana kävin maataloissa auttamassa. Loimaan seudulla mökkikauppaa käydään verrattain vähän, mutta taantumankin aikana kauppoja on syntynyt kiinteistövälittäjien mukaan entiseen malliin. . Vuosi sitten Juha Niemi joutui vielä ohitusleikkaukseen, mutta nyt sairaus on Niemen mukaan selätetty. Alle 25-vuotiaiden työttömien määrä on noussut Varsinais-Suomessa 84 prosentilla vuoden takaisesta. Vuodessa työttömien määrä on lisääntynyt 6 100 henkilöllä eli 40 prosentilla. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on kääntynyt kasvuun. – Tämä oli aivan reppana ja ränsistynyt, pikkuhiljaa ollaan laitettu kuntoon, Juha Niemi kertoo. Kustavi, Länsi-Turunmaa. Hän arvelee, että suurin syy kesämökkikauppojen hyytymiseen on hinnoissa. Toisaalta Niemellä on myös itsellään tapana selvittää paikkakunnan historiaa. Niemet ovatkin viettäneet jo toista kuukautta punaisessa tuvassaan. Pienen mökin pihamaan hoitamisessa ja puolison omaishoitajana toimimisessa riittää puuhaa niin, ettei hän puolisonsa tavoin ole ehtinyt esimerkiksi pensseleihin tarttua. . Järvenrantapaikkojakin kysellään, Kiinteistötoimisto Uusitalo Oy:n Olavi Uusitalo puolestaan toteaa. Sähköteknikkona työuransa tehnyt Niemi toteaa joka tapauksessa olevansa paremmalla puolella tuomarin pöytää kuin sukulaisensa Isontalon Antti: Poika on juristi ja vaimo Oila on työskennellyt poliisilaitoksella toimistosihteerinä. – Pitäisi oppia iloitsemaan kanssaihmisten hyvinvoinnista, hän miettii ja toteaa ammentavansa elämänasenteensa ja oppinsa luterilaiskristilliseltä pohjalta, vaikka nuorempana saattoikin ratkaista ongelmia härmäläisellä tavalla. Lauantaina 1. Rantakohteille tuntuisi Vesannon mukaan ostajia kuitenkin löytyvän. Kuivanmaan mökkien keskihinta oli 37 500 euroa. Tiedot poimittu tilastokeskuksen tilastoista ja maanmittauslaitoksen kauppahintarekisteristä. – Minua kiehtoo maalaismaisema, sillä nuorempana kävin maataloissa auttamassa. Mellilään ja melliläläisiin härmäläisen Niemen on tutustuttanut Vähäperästä kotoisin oleva Oila-vaimo. Varsinais-Suomessa eniten mökkejä Maalaismaisema hivelee kesäasukkaan mieltä Loimaa/Mellilä Marika Timonen – Pidän näistä maisemista ja maalla olosta, Mellilän kesäasukas Juha Niemi toteaa ja ihailee ahkerien kätten töitä ympärillään. Ostajat tekevät rohkeita tarjouksia, jotka lähtevät aika kaukaa, Vesanto miettii. Työllisyystilanne 6/09 Tyött.aste % Tyött.lkm Muutos toukokuusta Loimaa 9,4 733 95 Oripää 7,2 47 2 Ypäjä 10,8 136 3 Humppila 12,1 149 1 Huittinen 7,8 379 32 Punkalaidun 5,0 69 5 Mummonmökit tekevät kauppansa taantumankin aikana Loimaan seutu Marika Timonen Taantuma ei juurikaan ole vaikuttanut kesämökkikauppoihin Loimaan seudulla. . Kesäasukkaiksi Niemet ryhtyivät jo 40 vuotta sitten, kun he hankkivat Eepron mökin Karhulankyläntien varrelta. Kaduilla näkee viisitoistavuotiaita vanhuksia, jotka jalkojaan laahaten kävellä köpöttävät sen näköisinä, että mikään ei jaksa enää kiinnostaa. – Esimerkiksi nuorille, jotka ovat jääneet ilman haluamaansa opiskelupaikkaa, sanoisin, että pää pystyyn. Kesäkuun aikana nuorten työttömien määrä kasvoi 900: llä eli 42 prosentilla. 58 kunnassa mökkejä on enemmän kuin vakituisia asuntoja, esim. – Kaikessa kaupankäynnissä olemme ehkä huomanneet, että kaupankäynti voi tällä hetkellä kestää. Vuonna 2008 Suomessa oli kaikkiaan 481 700 kesämökkiä. Loimaan Asuntopalvelu LKV:n Ritva Vesanto huomauttaa, että kaikkiaan kesämökkikohteet ovat Loimaan seudulla harvinaista herkkua. Työttömien osuus työvoimasta oli Varsinais-Suomessa kesäkuun lopussa 8,8 prosenttia, mikä on maan kolmanneksi pienin työttömyysaste Uudenmaan ja Pohjanmaan jälkeen. Isokallio toteaa, että isoissa remonttia vaativissa vapaa-ajankohteissa hintataso on jonkin verran pudonnut, mutta muuten hintataso on pysynyt entisellään. Parantuneesta työllisyystilanteesta ovat viime vuosina hyötyneet nuoret, mutta viime syksynä tapahtuneen käänteen jälkeen tilanne on vaikeutunut merkittävästi. Hänellä on tuntuma, että myös järvenrantamökit olisivat säilyttäneet arvonsa. Kotiseutuaan maalauksissaan kuvannut Juha Niemi puolestaan suunnittelee maalaavansa kuvan myös omasta mökistään. – Kesämökeistä on pyydetty järkyttäviä hintoja, joten kauppojen vähentyminen ei ole mikään ihme. Mökkirikkaan Varsinais-Suomen kunnista Loimaan seudun kunnat ovat Auranmaan, Paimion, Liedon, Raision, Nousiaisten ja Ruskon ohella mökkitiheydeltään harvalukuisimpia. – Ikävä oli kovasti, Niemet toteavat, mutta kiittelevät naapureiden hoitaneen mökkiä heidän poissa ollessaan. Naisten työttömyys kasvoi 18 prosenttia. Tikkurilassa diakoniatyössä mukana ollut Niemi lupautuu kuuntelemaan, jos joku kuuntelijaa kaipaa. Arja-Liisa Heilä Laitilan Sanomissa Työttömyyden kasvu kiihtyi kesäkuussa LOIMAAN SEUTU Työttömien määrä kasvoi Varsinais-Suomessa kesäkuun aikana 3 000 henkilöllä. . FAKTA . Viime vuonna omalla rannalla sijaitsevan rakennetun lomakiinteistön keskihinta oli kaava-alueella 121 000 euroa ja kaava-alueen ulkopuolella 82 500 euroa. Sitten Juha sairastui krooniseen leukemiaan, eivätkä he pariin vuoteen päässeet mökilleen juuri ollenkaan. Sairautensa nujertaneella miehellä riittäisi voimia myös muiden auttamiseen. Lähikunnista eniten mökkejä on Pöytyällä, jossa kuntaliitos nosti mökkiluvuksi 919. Loimaalla mökkejä oli viime vuonna 739, Punkalaitumella 520, Huittisissa 464, Humppilassa 365, Ypäjällä 284 ja Oripäässä 94. Loimaan seutukunnan 8,4 prosentin työttömyysaste oli kolmanneksi korkein Turun seudun jälkeen. Kesämökin omistajista suurin osa on yhden tai kahden hengen asuntokuntia, vajaalla viidenneksellä on alle 18-vuotiaita lapsia. . Kunnista eniten mökkejä on Länsi-Turunmaan kunnassa (8 329). Alueella on myynnissä enimmäkseen kuivanmaan mummonmökkejä, joiden hintataso on entuudestaankin edullisena pysynyt suunnilleen samana kuin viime kesänä. . Työttömyys kasvoi myös Loimaan alueen ja lähiseudun kunnissa. Viimeisten vuosien aikana kesämökkien määrä on Loimaan seudulla ollut melko vakio. . Työssäoloaikanaan Niemet eivät mielestään ehtineet olla mökillä tarpeeksi. Valtakunnallisesti mökkikauppojen arvioidaan hiipuneen viime vuodesta. Vuotta aiempaa enemmän työtilaisuuksia oli tarjolla tekniikan ja kaupan alan töissä. Mökinomistajien keskiikä on 61 vuotta. Alle 40-vuotiaita mökinomistajista on alle 6 prosenttia. Myös Hannu Einola OP-Kiinteistökeskuksesta toteaa, että mummonmökeistä kauppoja syntyy lähes aina, kun niitä myyntiin tulee. Avoimia työpaikkoja oli kesäkuun lopussa tarjolla 1 100 eli 40 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Oila Niemi harmittelee ajan ja kesän kuluvan eläkkeelläkin liian nopeasti. Tätä seutua ovat ahkerat, sitkeät ihmiset asuttaneet ja viljelleet. Maakunnista eniten mökkejä on Varsinais-Suomessa (47 700). – Vapaa-ajankohteita on myyty vähintään viimevuotinen määrä ja kysyntä on hyvä, Alpo Isokallio Loimaan Kiinteistönotariaatista kertoo. . Uusien avointen paikkojen määrä väheni voimakkaimmin teollisuudessa ja kuljetusalalla
8. 10. – Kaksitai kolmivuotiaana, kun kuljin isäni mukana kisoissa. Onko sinulta viety näin monta autoa. Jokkisautohan pitää kilpailun jälkeen myydä 1 150 eurolla, jos joku haluaa ostaa. Minä vuonna pop-tähti Madonna on syntynyt. Lammaskaalin ystävät Herkutelkaa nyt mieliruuallanne! Keskuslihamyymälässämme uutta, tuoretta kaalia. Mikä on vastikään patsaankin saaneen Andy McCoyn oikea nimi. elokuuta Itä ja Länsi pelasivat Loimaan pesäpallokentän vihkiäisottelun vuonna 1959. Minkä Hämeen kylät -yhdistys valitsi Vuoden 2009 kyläksi. – Jaa-a. Olisi muuten monelle nuorelle kuskille ihan hyvä harrastus, jotta ei tarvitsisi liikenteessä kaahata. Kauniin sään vallitessa saapui viisi autokuormallista reippaita ja iloisia leiriläisiä Yläneen Veljesrannalle. Osallistut viikonloppuna Romukauppa JM-kisoihin Alastaron radalla. – Vakiona on parisenkymmentä. Tilaisuuden avauksen suoritti isännöitsijä E. Me pidämme kustannukset pienempinä. 50 VUOTTA SITTEN VIIKON VIERAS OSOITA TIETOSI VANHAT VALOKUVAT Jani Kulmasen mukaan jokkisautoilu ei ole kovin kallis harrastus. Tipuri Alastarolta. – Ainakin reaktiokyky paranee, sillä radalla tulee todella nopeita tilanteita. Esimerkiksi miehiä. Siitä oli jätetty kaikkiaan neljä tarjousta, ja arpa valitsi minut ostajaksi. Jos laskemme hellepäiviksi kaikki ne päivät, jolloin lämpömittari kohoaa varjossa vähintään 25 asteeseen, niin heinäkuun hellepäivien lukumäärä nousi kahdeksaantoista, mikä lienee jo pitemmänkin ajan ennätys. Terveisiä leiriltä Meitä on yli 200. Suurleirin alkujärjestelyjen jälkeen olemme päässeet varsinaiseen leiriohjelmaan, joka on hauska ja monipuolinen, uinnin ja saunomisen lomaan syömme noin 40 pakettia näkkileipää ja isot padalliset kahdesti päivässä keittoa. Yhtenä autona meillä on takatuuppari-Skoda, jossa on Toyota Carinan 1,6-litrainen kone. Leiristä virkistyneenä palaamme vasta lauantaina kotiin. Mikä on Albanian pääkaupunki. Hyvää on myös se, että radalla saa purettua liiallisia ajohöyryjä pois. Vastaukset sivulla 12. MÄKISEN MURJAISU: LL 5.8.1959 Heinäkuun sademäärä vain 7,1 milliä Kulunut heinäkuu oli niin kuiva ja kuuma, ettei sellaista ole nähty vuosikymmeniin. – Aika monta. 5. Miltä tuntuu, kun joutuu myymään kisa-autonsa pois. Muistikuvia tuolta ajalta ei juuri ole, mutta valokuvia löytyy todisteeksi. Eero Kurppa kiittäen esitelmöitsijöitä sekä kaikkia päiville osallistuneita. 8 Lauantaina 1. Kuka sai tänä vuonna Iskelmä-Finlandia -palkinnon. 4. Se vaihtelee, mutta kyllä vaikkapa tämän Golfin koneen pitäisi kestää kymmenen kisaa avaamatta, jos se vaan on hyvin tehty. Mikä on paras kisasaavutuksesi. Joskus tutut antavat vinkkejä, mutta vaikkapa kuussataset Fiatit alkavat olla melko harvinaisia autoja, eikä niitä ainakaan halvalla saa. 7. Mitä autoa ajat mieluiten kisoissa. Viime vuonnakin viisi tai kuusi. Lopettajaissanat lausui Loimaan Seudun Juustokunnan hallituksen varapuheenjohtaja mv. – Nuorten luokan SM-kisoissa yhdestoista vuonna 2003 Vääksyssä. Lampaanlihaa. Väliajalla järjestetyn voileipätarjoilun päätyttyä selvitteli Valion Meijerin sikalain valvoja, agronomi Vuokko Hyvärinen niitä virheitä, joita porsaissa on sikalaan tuotaessa havaittu sekä mitä olisi tehtävä virheiden torjumiseksi. – Siitä tulee vain positiivinen mieli, koska yleensä pidämme auton rakentamiskustannukset alle myyntisumman. Kuinka monta hevosvoimaa jokkisautoissa on, vaikkapa Fiat 600: ssa on nyt/vakiona. Missä 15.8. Nyt minun kuussatasessani on 130 heppaa, mutta kone ei ole Fiatin vaan Volkswagen Golfin 1,6-litrainen, joka on suhteellisen halpa virittää. Loimaan kauppalassa satoi kuukauden aikana vain 7,1 milliä, eikä sitäkään vesimäärää saatu yhdellä kertaa, jolloin se olisi edes hiukan tuntunut maassa, vaan se tuli useammassa pienessä erässä muutaman ukkospilven liepeen varistamana, joten ei siitä kasvillisuus juuri hyötynyt. Huippuvehkeisiinhän on laitettu jopa 7 000–8 000 euroa, mutta niillä otetaankin SMvoittoja. Millaisia tavoitteita sinulla on. Mikä auto kestää kisoissa parhaiten. Aloin hinguta auton rattiin noin kuusivuotiaana, ja seitsemänvuotiaana sain ensimmäisen peltoautoni, joka oli C-mallin Kadett. Hellettä heinäkuussa sensijaan oli niin että tuntui. 2. Lännen loimaalaisen joukkueen muodostivat Raimo Lehtiö, Pekka Airo, Veijo Salonen, Heikki Nurmio, Martti Tikakoski, Heikki Kreivilä, Heikki Lento, Pentti Manner, Martti Metsberg ja Tarmo Tamminen. Sitäpaitsi sen kori on tosi hienon näköinen. Maatalouskerho ja Loimaan nuorisotyölautakunta. Mitä seuraa korkeushyppääjä Jussi Ala-Laurinaho edustaa. LAUANTAI Naiset rakastavat kaikkea yksinkertaista. 6. – Kuussatasta Fiatia. SAMPSA HAKALA. 9. Kuka on kirjoittanut teoksen Ruusun nimi. Mitkä värit ovat Belgian lipussa. Jokkiskisoihin lähdin heti mukaan, kun säännöt sen sallivat eli 15vuotiaana. Se vaan jotenkin tuntuu sopivan parhaiten käteen. alkavat yleisurheilun MM-kisat järjestetään. – Eipä juuri muualta. Porsaspäivät Urheiluhallissa Viime torstaina järjesti Loimaan Seudun Juustokunta Urheiluhallissa porsaspäivät, joille oli kokoontunut noin satakunta porsaankasvatusasioista kiinnostunutta henkilöä. Montako vokaalia on suomen kielessä. 3. Esitelmien perusteella syntyi vilkasta keskustelua ja puhetta johtamaan valittiin mv. – Autot ja välineet kuten ajohaalarit ja kypärät tietysti maksavat, hän sanoo. Milloin sait ensikosketuksen lajiin. Sillä on menty jo 15 kisaa. P.J. Alastarolle aherrettiin uutta kaukolämpölaitosta kesällä 2001. Lehti minkä jälkeen Mustialan Sianhoitokoulun johtaja, agronomi Aili Mustakallio esitelmöi seikkaperäisesti emakkojen ja karjujen valinnasta, sekä porsaitten hoidosta aina siihen asti kunnes ne tuodaan suursikalaan. 1. Oletko itse tehnyt kauppoja tällä tavalla. – Ajan Escortilla, ja tavoitteena on sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon. Kuva: Heikki Lennon arkisto. Mistä muualta näitä autoja hankitaan. Jokkiskisoissa jo 2-vuotiaana Loimaa/Niinijoki Sampsa Hakala Jani Kulmanen, 22, harrastat jokamiehenluokkaa eli jokkisautoilua. Voiko jokkiskuskin taidoista olla hyötyä normaalissa liikenteessä. Juuri hiljattain ostin Escortin kisoista. – Olen
– Loimaalla olisi ollut todellisissa asioissakin tekemistä ja useasti tuntui, että aikaa käytettiin kohtuuttomasti täysin väärin byrokratian pikkuasioiden viilaamiseen. Koululaitos ja vanhusten laitoshoito ovat sekä puitteiltaan että sisällöltään ajanmukaiset. Kopu on hoitanut kovienkin paineiden keskellä sarkansa hyvin. Kopu kertoo useasti varoittaneensa edessä olevista ongelmista. Vuonna 1986 Kopu valittiin Loimaan kunnanjohtajaksi ja vuonna 2003 kaupunginjohtajaksi. Viimeksi käsissä on kulunut Isä Mitron ajatukset elämästä, työstä ja uskonnosta. – Koska minulla on hyvä omatunto, en ole näiden asioiden takia menettänyt yöuniani. SARI KESKITALO. Jorma Kopu on kotoisin Haaran kylästä. Ajatukset tuntuivat silloin varsin radikaaleilta eivätkä ne koko maankaan tasolla johtaneet tulokseen. Jos olisi ollut taloudellisia mahdollisuuksia, kaupunginjohtaja olisi halunnut enemmän panostaa ympäristöön ja sen viihtyvyyteen. Tulevaisuudessa vain aniharva. – Jos katsomme karttaa, Loimaalla on kaikki mahdollisuudet menestyä. Viihdymme täällä molempien alkuperäisellä kotiseudulla. Kopu kuuluukin pitkäaikaisimpiin kuntajohtajiin ja arviolta vain joka kymmenes yltää näin pitkään virkauraan. – Haluan myös kiittää kaupungin henkilöstöä yleisesti sekä johtoryhmää ja johtavia luottamushenkilöitä erityisesti. Koput ovat viettäneet kesää Punkalaitumen Vehkajärvellä mökillä, missä Juhan lapset Jukka ja Vilma ovat erityisesti innostuneet onkimisesta. Asiallisesti ottaen yksikään ei ole johtanut mihinkään, vaikka oikeuslaitos on uhrannut aikaansa ja kaupunginhallitus sorvannut vastineitaan. Tähän asti on harrastettu vain hyötyliikuntaa kotona ja mökillä. Kopu sanoo hyväksyvänsä rakentavan kritiikin, mutta loan heittämistä ja oman pesän likaamista hän ei ymmärrä. – Olen kieltämättä aika ajoin kokenut joutuneeni ajojahdin, lähes vainon uhriksi. elokuuta 9 Jorma Kopun urakka kuntajohtajana on ohi Yhteen putkeen 36 vuotta Loimaa/Hirvikoski Sari Keskitalo Lääketiede menetti intohimoisen uurastajan, kun nuori Jorma Kopu ei päässyt alaa opiskelemaan. Sitä kyllä toivon, että seuraajani voisi säästyä moiselta kohtelulta. Sijaintimme keskellä Suomen väestöllistä painopistealuetta on erinomainen. No syksyllä sitten, Koput sanovat ja lupaavat aloittaa kävelyllä. Työpaikkojen ja verotulojen turvaamiseksi olen nähnyt keskeisen tärkeäksi luoda edellytykset elinkeinoelämän kehittymiselle. – Kun nyt luottamushenkilötkin näyttävät sisäistäneen tilanteen vakavuuden, toivoisin hartaasti, että taloutta tasapainotettaessa ratkaisumalleja etsitään rakentavassa hengessä ja periloimaalaisen tavan mukainen johtajien haukkuminen jätettäisiin mahdollisimman vähälle. Kopun vaimo Kaarina, joka työskenteli erikoissairaanhoitajana aluesairaalan leikkausosastolla, jäi eläkkeelle maaliskuun lopussa. Näitä hän pitää tulevaisuuden keskeisinä kuntien menestystekijöinä. – Hyvinvointiyhteiskunnan vankkana kannattajana olen aina halunnut turvata peruspalveluiden tason. Ja mikä on lopputulos. Loimaat eivät olleet vielä täysin sopeutuneet liitokseen, kun alettiin jo suunnitella Alastaron ja Mellilän liittymistä. Se on kiinni vain yhdestä tekijästä, meistä itsestämme. Niittukulman sillan rakentaminen osui taantuman vuoksi huonoon aikaan, mutta Kopu uskoo, että alueelle tulee kohtuullisessa ajassa nousemaan yrityksiä. Kun ennen kuntajohtaja on lomaillut yhteen kyytiin korkeintaan kolme viikkoa, ja ollut silloinkin käytettävissä, on nyt takana parin kuukauden loma. Luojan lahjana olen saanut myös paksunahkaisuuden, joka on pelastanut paljolta. Koput ovat aina yhdessä kierrelleet taidenäyttelyjä ja muita kulttuuritilaisuuksia. – Molempien pitäisi aloittaa kuntoilu, sillä se on jäänyt vähiin. Lisäksi olen saanut perheen täyden tuen. Näiden vaatimat investoinnit Loimaalla on tehty. Heidän kanssaan yhteistyö on aina sujunut erinomaisesti. Loimaalla jos missä tämä tiedetään. – Kunnan hyvä imago ja menestys eivät koskaan ole yhden henkilön ansiota, mutta kunnan maineen pystyy turmelemaan yksikin riittävän pahansuopa kuntalainen, Kopu siteeraa muun muassa Huittisten kaupunginjohtajana toimineen Kauko Heurun osuvaa havaintoa. Tämä korostuu erityisesti paikallisella tasolla käytävässä yleisönosastokirjoittelussa. Vuoroaan odottaa Esa Seppäsen uusi kirja UKK:n ajasta. Ja erityisesti hän lupaa antaa ehdottoman ja varauksettoman tukensa seuraajalleen Jari Rantalalle. Tampereen kunnallistutkinto oli kovassa suosiossa ja hain sinne, tänään eläköityvä Loimaan kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Jorma Kopu sanoo. Kolme tavoitetta Loimaan kunnanja kaupunginjohtajana Kopulla on ollut kaksi, tai kolmekin, perustavoitetta. – Liitosten suunnitteleminen ja toteuttaminen on kovaa työtä. Ensimmäisen karhun antoi Kaarinan isä Elias Anttila. – Nykyajan yritykselle ei riitä lupaus, että alueen liikennejärjestelyt hoidetaan kuntoon kolmen vuoden kuluttua. – Jo heti 1970-luvun alussa valmistelin Mellilän kannanottoa käsittelyssä olleeseen kuntauudistussuunnitelmaan. Talous huolettaa Viime vuosina Kopun mieltä on painanut myös kaupungin talous, jota ovat heikentäneet luottamushenkilöiden menovaatimukset ja halu estää kaupungin tulopohjan vahvistaminen. Aihe kiinnosti ja siitä innostus keräilyyn alkoi. Kopuilla komea kokoelma karhuja – Nämä karhut löytyivät Helsingistä huutokaupasta, Jorma Kopu esittelee kotipihallaan Hirvikosken Mäentiellä. Eläköityvä kaupunginjohtaja luottaa kaupungin organisaatioon ja lupaa, että hän ei arvostele päätöksiä, jotka tehdään johtavien viranhaltijoiden esittelystä. Kopu toivookin seudun asukkailta enemmän uskoa omaan seutuun ja sen mahdollisuuksiin, sillä loimaalainen luonteenlaatu on turhan vaatimatonta. Harrastuksista johtuen kumpikaan ei pelkää pitkästymistä. Sana on ollut hallussa sekä temperamenttia ja tahdonlujuutta on löytynyt. Se on helpottanut stressinhallintaa ja mahdollistanut täyden antaumuksen työlle. Hän kokeili muutaman vuoden ajan myös käytännön viljelyä. Valituksia, kanteluita ja tutkintapyyntöjä on minun toimiini kohdistuen tehty lähes liukuhihnalta viimeisen kymmenen vuoden aikana. – Äitini tunsi silloisen kunnansihteeri Kempin ja piti hänen työtään mielenkiintoisena ja suositteli kunnallisalaa. – Ei ole olemassa voittamatonta estettä, joka estäisi Loimaan kehityksen. Sitä ennen hän toimi kolme vuotta kunnansihteerinä. Intohimoinen harrastus on myös lukeminen. Eri asia on jos valtio päätyy pakkoliitoksiin, joita pidän myös mahdollisena. Asioiden on oltava kunnossa samaan aikaan, kun yritys tekee oman sijoittumisratkaisunsa. Kollegat ja kuntalaiset ovat oppineet tuntemaan hänet kuntajohtajana, joka ei ole työtuntejaan laskenut. Seuraukset koituivat Loimaan seudun kunnallishallinnon eduksi. Liitokset aina esillä Kopun ura kuntajohtajana alkoi tasan 36 vuotta sitten Mellilän kunnanjohtajana. Erilaisia on jo kaksisataa Hirvikosken Mäentiellä sijaitsevassa omakotitalossa. Kuntaliitokset, joko niihin kantaa ottaminen tai toteuttaminen, ovat olleet koko ajan hänen työnsä arkea. Jorma Kopulle luovutetaan ensi maanantaina kaupunkineuvoksen arvo ja nimi kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä. Ainakin ”helpot” liitokset on viime vuosina tehty. – Vaikka molemmat pojat, Juha ja Janne, asuvat Helsingissä, meidän suunnitelmissa ei ole muuttaa pois Loimaalta. – Työ kuntajohtajana on ollut erittäin antoisaa ja mielenkiintoista. Se on kiinni vain yhdestä tekijästä, meistä itsestämme. Aika ei kuitenkaan tahtonut riittää ja nyt tilan omistaa ja sitä hoitaa Markku-veli. Lisäksi Kopu on saanut kiitosta edustamisesta ja osallistumisesta paikkakunnan tapahtumiin oli sitten kyseessä taidenäyttelyn avajaiset tai kyläjuhla. Olen toki osannut asennoitua uuteen tilanteeseen aivan eri tavoin, tänään eläkkeelle jäävä Jorma Kopu, 63, miettii. Lauantaina 1. Kiinnostus taiteeseen ja vanhoihin tavaroihin saa heidät koluamaan myös kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä. Viestiä ei kuitenkaan uskottu. Liikaa lokaa Niin Kopusta kuin muistakin on välillä tuntunut, että Loimaalla ovat henkilöt, eivät asiat, riidelleet. – Ei ole olemassa voittamatonta estettä, joka estäisi Loimaan kehityksen. – Kuntakoko on nopeasti kasvanut jo nykyisellään niin suureksi, että uudet liitokset ovat yhä haasteellisempia. Loimaa/Hirvikoski Sari Keskitalo – Tämä on pisin ja muutoinkin erilainen loma, kun työ ei enää kutsu. Jotkut ennustavat toista laajaa liitosten aaltoa, mutta Kopu suhtautuu tähän epäilevästi. Yleisesti ottaen Kopu pitää Loimaan asemaa hyvänä. Erityisenä harrastuksena tältä osin on karhujen keräily: pronssiä, kiveä, kipsiä, posliinia, puuta
Loimaan Seudun Yrittäjänaiset To rik ah vil a Ma rjo ja Lei von na isia Lel uja Las ten tar vik kei ta Vaa tte ita (alle 15-vuotiaille) Pe 07.08. 040 535 4661 KUIVIKETURVEMYYNTI Olemme muuttaneet WAURIONKADULLE HIUSASEMALLE Johanna & Sari p. tai kirjastot, pankit ja postit. TOIVOTAMME LÄMPIMÄSTI TERVETULLEIKSI NIIN UUDET KUIN VANHATKIN OSALLISTUJAT SAAMAAN TÄRKEÄÄ VERTAISTUKEA! Ryhmien vetäjät ja yhdistyksen hallitus Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n vertaistukiryhmät alkavat taas kokoontua kesätauon jälkeen seuraavasti: Turuntie 19, LOIMAA puh. klo 14.00: Auran POPPELIT Auran srk:n nuorisotilassa Kokoontumisen yhteydessä jaetaan seuraavat tapaamisajat. Veljekset Yrjölä Ky p. klo 18.00: ELÄMÄNLANKA Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten vanhempien ryhmä Loimaan Nordean kokoustilassa, Vesikoskenkatu 13 A K-krs. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 TERVETULOA! 18 95 /kg YLIKYPSÄ KEITTOKINKKU Humppilan Kotipalvin Pihvi kuin pihvi PORSAAN ULKOFILEESTÄ 9 95 /kg 5 95 /kg Kivikylän ”perinteinen” METRILENKKI VM suorakylvökoneiden takuuhuollot ja korjaukset. Ti 18.08 klo 13.00: Tarvasjoen KIPINÄ Tarvasjoen srk-talolla Ma 24.8. Seuraa Loimaan Lehden seuratoimintaa-palstalta ja Auranmaan viikkolehden järjestöpalstan muistilistalta tulevat kokoontumiset ja yhdistyksen ilmoitusasiat. klo 8–13 Oma myyntipöytä mukaan! (Paikkamaksu 5 ) Ilmoittaudu ma 3.8. Muuttokuljetukset, elintarvikekuljetukset, kappaletavarakuljetukset nosturiautolla. klo 14.30: Loimaan SILMUSET SPR:n Päiväpirtillä, osoitteessa Turuntie 13 Ke 19.08. klo 13.00: Hirvikosken APURIT Kitkonpuistossa Ke 12.08. alkaen 050 567 2788/Virpi Järj. klo 13.00: Alastaron HAITUVAT Tuttujen Tuvalla Loimijoentiellä Ti 11.08. 7632 733 Palvelemme Ma sulj. Nuorten kauppiaitten MARKKINAT Loimaan torilla la 8.8. 040 530 3757 Tarjouksia! Terv etulo a!. 10 Lauantaina 1. elokuuta KUUTAMOKEIKKA lähestyy – ole valmis Hae ohjelma www.kuutamokeikka.
Opinnot aloitetaan Turun yliopistolla la 19.9. klo 15.00 – 16.30 TULE MUKAAN! TULE MUKAAN! Vuokrattavana opiskelijalle 1h+kk 35 m², rauhallisessa talossa Hirvikoskella, Kanta-Loimaantie 5. Tak.lähtö mökiltä klo 16. P. Tied. 15. tai sop. Lietoon lähtevän Vattenfalljoukkueen infotilaisuus Hirvikosken kentallä to 6.8. ja 10.–12.8. Pelaajat paikalle klo 18.45 MLL:n Alastaron yhdistys ry: Ohjattua leikkipuistotoimintaa Alastaron seurakuntatalon leikkikentällä ajalla 27.7.-14.8. Tutustutaan Punkalaitumen kirkkoon ja käydään Illossa kirpputorilla. 10.25, Vesikoskenkatu n. lähtö Vuorisen tallit klo 11.30, Lamminkatu, Puistokatu, Kaunismäenk. Leisku. Puheenjohtaja Etsitään silminnäkijöitä liftariäidin kohtelulle Loimaan Sähkötalon kohdalla 1.7.Maasturiautoilija, joka tulit Sähkötalosta ja tarjosit kyytiä, ota yhteyttä! Johanna Metsäjätti p. ja 10. MANSIKOITA itse poimien Hangasojan tila Saharannantie 475 Kojonperä P. s-posti rai.m@suomi24.fi Tarjotaan vuokralle siisti kaksio 54 m² Kalevalank. P. 0400 905 479. 050-5375822 KAKSIO Asema-aukiolla. Pysähtyy sairaalan pysäkillä, Vesikoskella ja Hirvikosken Siwan kohdalla. Sit. Pelaajat kentälle klo 17.45. hallitus klo 10 kerhotilassa Lammink. klo 19 Kevyempää iltaohjelmaa moneen makuun: kansantanssia, yhteislaulua, huumoria jne. 040 511 4856. 0400-690 783.. -turnaus 8.8.2009 klo 10.00 alkaen w w w .r a u ta n e t. pitäjäjuhla Loimaalla 8.9.8.2009 Savikki. Paluu su 27.9. Silja Europalla. mennessä 762 2832, 040 531 9265. Lähtö kentältä klo 9.45. Sotaveteraanit sekä jaostot, Lautsian matkalle 3.8. Leisku alle 11 v. Bussi lähtee klo 10 Vuorisen tallilta, Kaunismäenk-TuruntieOPpys.10.10 Kalevalank. AU/Jalkapallo P96 turnaus Lempäälässä su 2.8. fi Loimaalla Hir Loimaalla Hirviho vihovin vin beachkentillä beachkentillä Loimaalla Hirvihovin beachkentillä 11. Mahdolliset muistamiset matkatili 154235-47466 Vietämme TIMANTTIHÄITÄ Nähdään! Loimaan Seudun Parkinsonkerho lähtee Parkinsonliiton jäseristeilylle 1213.10. Otteluohjelma ja ohjeet jäsenmaksun suorittamiseksi löytyvät osoitteesta: www.lops.fi --> Pojat 97. Kaikenkuntoiset. Järjestäjä: Loimaan Korikonkarit RYHMÄT: Ryhmä 1. Ilm.puh: Sirpa 050-3392394 Virpi 050-5309731 Pekka 050-4092451 LOIMAAN TYÖVÄENOPISTO Työväenopisto järjestää erityispedagogiikan perusopinnot (25 op) yhteistyössä Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa, mikäli riittävä määrä opiskelijoita ilmoittautuu kurssille. Tiedustelut Tauno Laaksonen 0400 531 576. Kesät kuvat mukaan Loimaan Lehdelle. LAS Senioriklubi/Eläkeläiset. Virttaan Seudun Kyläyhdistys: Perinnepiiri kokoontuu ti 4.8. – 7.8. Puusauna ja runsaasti säilytystilaa. Musiikkia lusikoilla esittää Veikko Kuivala, säestäjänä Matti Merta Paljon muuta kiinnostavaa ohjelmaa ja nähtävää: Yhteislaulua, lausuntaa, kuorolaulua Näyttelyitä: Vanhojen valokuvien tunnistus, mahdollisuus laatia oma sukututkimus, vanhoja esineitä Aslak Sarren kotimuseosta, työnäytöksiä jne Tuotemyyntiä, arpajaiset jne. Mahdollisuus myös keittolounaaseen klo 11.30 –13.00 Hinta 10 . Salon Rosvopaistitapahtumaan pe 7.8. Tied. – 12.8. P. 040 525 5235. Yleisötapahtuma Patsaspuistossa yhteislaulua ym. klo 14.00-16.00 Kylätoimistolla. Jankon yu-harjoitukset 8-11 -vuotiaille Hirvikosken kentällä ma 3.8. P. Savikki. ei koske junioripelaajia) Osallistumismaksu 30 E / joukkue. harrastaneet -95 – -97 5. Auto ajaa seuraavasti Alastaro Nordea klo 10, Hirvikoski ap. Tallinnan risteilyn maksut Raijan kanssa sovittava viimeistään 7.8. La 1.8. 040 824 2427 3H+K+S Loimaan keskustasta. Loimaan seudun riistanhoitoyhdistys Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. lähtien. on keppijumppa ja rentoutus aloitamme klo 12. yhd. P.0500-492118. p. Lisätiedot suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen, puh. kutsuu pe 7.8. Kiinnostuneet yhteys Risto Jaakkola 050566 0456. 0400 743 255 Lauantaina Muistojen Ilta Yhteiskoululla klo 17 – 19 Ruokailumahdollisuus koululla Hinta 10 . EL:n Loimaan kaup. aikana osanottosi ja pysäkkisi Raijalle 0405319265, 02-7622832. METSÄSTÄJÄTUTKINNON koulutustilaisuus 12 tuntia jakautuen neljään osaan pidetään 4.8., 5.8., 6.8. klo 17 omat kyydit. Maksu perillä. www.loimaankorikonkarit.. mennessä 02-764 1003 tai Salme 0400 131 951. n. Hannu Huhti 050 569 8785. Johtokunta kokoontuu klo 16.00. Sisäänpääsymaksu 10 , alle 15v. klo 10.00 – 11.30 Ryhmä 2. Hirvikosken kentällä klo 18.45. – SM sarjasta / joukkue,huom. klo 18.00. Ma 3.8. YRITTÄJÄKSI Studio Oneen. vanhemmat Yuharjoitusten viimeinen kerta ma 3.8.klo 18-19. 10.30. LUOKKAKOKOUS Vuoden -76 Anjan ylioppilaat kokoonnumme 3.10. Vanha pönttöuuni, Leino-liesi ja 4 kpl peiliovia tarjolla. 050 3114691. loimaa.?.-sivulta alaotsikosta ”Loimaa tiedottaa”. Katso Parkinsonpostia 2/2009 sivu 6. Kojonkulman Marttojen kesäretki ma 3.8.09. klo 18.30. 2009 Loimaan liikuntahallilla Lisätietoja ja ilmoittautumiset viimeistään ma. Teitte minulle ikimuistoisen päivän ja annoitte voimaa jatkaa matkaa 90-vuotispäivän jälkeenkin. Harjoitukset jatkuvat 3.8.09 lähtien maanantaisin klo 17.00-18.30 urheilukeskuksessa ja torstaisin klo 17.0018.30 Hirvikoskella. 11. Mölkkyä tai bocciaa klo 15, Lammink. Samassa yhteydessä pidetään kaikkien ikäryhmien viestiharjoitukset, joten kaikki urheilijat paikalle. Kesäkokous Esillä sääntöjen määräämät asiat. ja 10. 0407165142/Seija. Lopuksi tanssia Soitinyhtye Loimaan Sawisormien tahdittamana. 0500-320 908. P. Väinämöisenkatu 6. matkan talvisodan taistelupaikoille Itä-Lappiin tosu 24.-27.9.2009. Lähtö to 24.9. – 12.8. Linja-auto lähtee Turusta klo 9.00, Loimaan linja-autoasemalta klo 10.00. 10.30. klo 17. ilm. Moposkootteri Piaggio Typhoon -08, ajettu vain 300 km, musta. Yhteiskoululla klo 13 FM Ville Laakson esitelmä aiheesta ”Kurkijoen arkeologia ja löydöt” klo 14 Päiväjuhla Juhlapuheen pitää VT Kari Kaunismaa aiheesta ”Venäläisten historiakirjojen muutos Neuvostoliiton romahdettua” Loimaan soittokunnan nuoriso-orkesteri esiintyy johtajana Petri Vainiotalo. ry. Kansalliset Seniorit, yhteislaulutilaisuus Alpo Jaakolan Patsaspuiston Kuivurigallerian rinteessä, sateella sisällä 3.8. 5.–7.8. klo 11.30 – 13.00 Ryhmä 3. klo 9 eteenpäin piirastalkoisiin Kurkijokijuhlia varten Kanta-Loimaan srk-talolle. 170 km. Ole paikalla jo klo 11.30. Loimijoentie 74, 32440 ALASTARO. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Op:n pys. Puisto on auki ma-pe klo 10-14. Kokoonnutaan Kangas-Hyrysellä klo 16.00, kimppakyydit. Saarenmaalle lähtijät, jos vielä jotain kysyttävää, soittakaa Ritvallle p. 18 takana. mukaan aikaisemmin. ja 10. ammattik.pys. Tutustuminen rajavartioston toimintaan Kelloselässä. Jankon lasten yu-koulu 5-7 -vuotiaille tytöille ja pojille ti 4.8. P. – 12.8. harrastaneet -98 – -02 5. Turuntie, O-P pysäkki, Kalevalank.-Kolkkalantie-Kitkontie, Apteekin pys. Maunula rantapäivä ti 11.8. Alastaron Sotaveteraanit, Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja Sotainvalidit. Vuokrattavana OKT Alastarolla. Kokoonnutaan torilla to 6.8.09 klo 17.45. Loimaalla 1.8.2009 TEKNINEN LAUTAKUNTA Mopo Street Elegance Sport -07, aj. Tied. Vapautuu 1.9. Soita 4-6.8. joukkueet (max. P. klo 13.30 – 15.00 Ryhmä 4. klo 17, hallitus klo 18 Tuulensuussa. mennessä, puh. 1.057,85 /m 2 . 420 €+vesi+sähkö vap. Säävaraus. Yht. ma 3.8. Loimaan Kamerat r.y. Loimaan kaupungin tekninen ja ympäristöpalvelukeskuksessa, os. VADELMAA Lea Vesa, Punkalaidun p. – 7.8. Vuokra 230 €/kk+vesi+sähkö. n.10.15 -Hirvikoski kirj.pys. kokoontuu peliryhmä, säästä riippuen sisällä tai ulkona, aloitamme klo 12. lähtö klo 9.00. Loimaan S. 0400 490 167. klo 12 Yhteiskoulun 100 v.-juhlaan. klo 16.30. elokuun aikana Railille p. uudet -98 – -02 5. Koulutuspaikka Loimaan Liikennekoulun tilat. 4.8.-09: Elina Hongisto 040 593 7492 Karolina Sirén 0500 728 566 Loimaan Korikonkarit järjestää Sportia KESÄKORIKSEN 1995 – 2002 syntyneille tytöille ja pojille. P. uudet -95 – -97 5. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli Alastarolla AU-RaiFu ma 3.8 klo 19.15. Hinta 15 €, sisaralennus – 5 €. klo 9.30-15.15 pidettävällä aloitusluennolla, jonka jälkeen kokoontumiset Opistotalossa ma klo 18-20.30 alkaen 21.9. Kirjaan tulevat valokuvat mukaan. 550 €. Ilmoittautuminen 5.8.-09 mennessä Harrille, puh. Rakkain terveisin Kreetta Puhtila Eloisat huomenna 2.8. Kohteet KemijärviSalla/Kelloselkä-Savukoski-Pelkosenniemi. LoPS P97. Lauantaina 1. – 12.8. 14. 010 270 3840. yleisurheilukoulu ma 3.8. illalla. Reumayhdistyksen Rauman matkan aikataulun oikaisu. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli Alastarolla ti 4.8. Sunnuntaina 9.8. 040-751 3736. Tiedustelut, puh. 050-548 8388 RL:n veteraanien tapaaminen ti 4.8. Hinta sisältää mm. ja 10. valmennuksen, vakuutuksen! www.loimaankorikonkarit.. Sisäänpääsymaksu 10 , alle 15-v ilmaiseksi. Lisätietoja ja kurssiohjelmia saa opiston toimistosta, jonne myös ilmoittautumiset 4.9. Metsämaan keskustassa rivitalon päätyhuoneisto 2 h+k+s,60,5 m 2 , oma tontti, aidattu piha, yhtiöv. klo 17.30 Hirvikosken kentällä. 10.8. Corolla, Hiace, Urvan, Mazda 2200/2000, ym., ym. www.studioone.. Kuivia koivuklapeja. 5 h+k. H. 1.9. Kalikassa. Eläkeläisten ohjattua kuntosalia maanantaisin klo 12.00 LadyLinen tiloissa Hossinkatu 1-3. Kerhoilta Eliassalissa 4.8.2009. – 7.8. ja 7.8. Annetaan KITARATUNTEJA kaiken ikäisille. Laulavat Kädet harjoittelee ma 3.8. 16.8.2009. 0400 552 4876 YKSIÖ 33,5 m 2 Vesikoskenkadulla, parveke. ilmaiseksi Olette sydämellisesti tervetulleita riippumatta juuristanne! Kurkijoki-Säätiö, Kurkijoki-Seura ry, Kurkijoen Marttayhdistys ry ja Vampulan Karjalaiset ry Kurkijokelaisten 63. – 7.8. 1 pelaaja 3. 96,80 /kk, myyntih. 050-5966950 tai harri.kartano@jankko.fi. SARJAT: Miehet 3-henk. elokuuta 11 OSWALD SEURATOIMINTAA SUORAT KAUPAT VUOKRATTAVANA LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT Lämpimät kiitokset kaikille minua muistaneille kukista ja halauksista. 044 251 9353 LoNu ja LoSa: seikkailijat: bussi Reilalle lähtee tänään klo 12.00 linja-autoasemalta. ROMPEPÄIVÄT TÄNÄÄN Tervetuloa! Kenttämaksu 2 VIRTTAAN ERÄ-VEIKOT ry:n pidetään su 9.8.-09 klo 18.00 metsästysmajalla. Kuukauden kuva aiheena Vesi/Makro. Lisätietoja www.mll.fi/alastaro Loimaan Voiman 9 v. KARTANOMÄENKADUN KATUSUUNNITELMAPIIRUSTUKSET Kartanomäenkadun 10.6.2009 päivätyt katusuunnitelmapiirustukset (noin 300 metrin matka Eteläkaarelta kaupungin keskustan suuntaan) pidetään nähtävillä MRA 43 §:n mukaisesti 3.8. Tietoja myös netistä: www. 10.15, Kaupungin Op pys. 041-5251346 sukulaiset, naapurit, ystävät ja tuttavat 29.8.-09 klo 15.00 Ryötin tilalle Loimaantie 272 Alastaro Tervetuloa Anja ja Risto Koivisto Ilmoitathan tulostasi 23 pv. 040-8357832 Kurkijoen Marttayhd. Loimaan Reserviupseerit järj. Ryhmät uusille ja lajia aiemmin harrastaneille, tytöt ja pojat harjoittelevat yhdessä samoissa ryhmissä. 0400 698 650 VADELMAA Ääri, Alastaro p. joukkueet Naiset 3-henk. Ypäjän Teatteriin ilmoittautuneet. 050 545 4089 Huhtamosta myös itse poimien Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. klo 17.30 alkaen. kulj
Sivu 9 SATU MIKKOLA SARI KESKITA LO Marja Mikkola Loimaan verotoim istosta esitteli Sirpa Launose lle verottaj an nettipal veluja. Kuningatarkilpailussa hevosta ohjastaa hollolalainen Kari Venäläinen. Sivu 3 HEIDI PELAND ER Uutiset viikottain kotikunnilta! OPISKELIJATILAUS 34,TARJOUS 4 kk Tilaukset suoraan konttoristamme p. Marimin ja Oktaavia valittiin siihen 12 tamman joukkoon, joka osallistuu kuningatarkilpailuun 8.–9. – Kuningatarkilvan maililla Oktaavia varmaan häviää muille, mutta toivottavasti se paikkaa tilannetta pitkällä matkalla. Näyttelys sä on esillä myös hänen vapaaaikanaan taiteilem ia koruja. Korpi-Jaakolan kartalla. 044 587 6100. Sariann e pelkisti legenda t Loimaa Heidi Pelande r Sunnunt aina auennut nuorten taiteente kijöiden näyttely osoittaa, että seudun nuoret ovat taiteellisesti lahjakkai ta. Kuningatarkilpailussa nähdään myös loimaalaisohjastaja Mika Forss, joka ajaa lappeenrantalaistamma B. Osallistujia rasteilla oli 67 ja ratamestarina Jorma Mörsky. 12 Lauantaina 1. Loimaan B-tytöt nappasivat pisteen Pesäpallo Sari Keskitalo Loimaan B-tytöt matkustivat viimeiseen superpesiksen runkosarjan otteluun Lappeenrantaan ja ottivat pisteen lohkon voittajalta. Tirana. Erityisest i nuoren polven edustajat Eero Aaltonen ja Markus Molenius todistiva t Järvenpä ässä osaamist aan. Loimaan Leiskua. Konkarei lle komea voitto Korikonk arit nappasi komean vierasvoi ton Järvenpä än Koripallo seurasta sunnunt ain ottelussa . Sään yleisilme on yhtä värikäs kuin 70-luvun elementtike rrostaloa lue. 3. – Toivottavasti nyt ei tule takapakkia. Turoliita. 02-7626016 tai netistä www.loimaanlehti.. Musta, keltainen ja punainen. Antti Hulkko. Ensimmäisellä jaksolla ottelu eteni tasaisissa numeroissa, kunnes jakson loppupuolella Loimaan tyttöjen ote herpaantui hieman ja vastustaja karkasi jaksovoittoon juoksuin 2–6. Heikkisen mukaan tavoitteena on, että Marimin pystyisi juoksemaan kaikki kilpailun kolme osamatkaa täysipainoisesti. Hän valmistu u keväällä vaatetusa lan artesaan iksi, mutta haaveam mattina on korusepp ä. Kaksi vuotta sitten kisa keskeytyi ja viime vuonna osallistuminen jouduttiin peruuttamaan. alv. Ensikertalainen Oktaavia osallistuu kuningatarkilpailuun ensimmäistä kertaa. Heikkinen ei laske hevostaan kuningatarkilpailun suosikkien joukkoon. Tamman edelliset kuningatarkilpailut on pilannut sairastuminen. Piste on mahtava saavutus lohkon runkosarjan voittajalta, joka pelasi ns. Ensimmäisellä jaksolla Loimaa pelasi sekä ulkoettä sisäpeliään tasolla, jollaista kunnon pesäpallon tulee ottelussa ollakin. Marimin ja Oktaavia kuningatarkilpailuun TULOSPÖRSSI KARI NUMMILA Säätila Talvilämp ötilat sahaavat jatkuvast i ylösalas kuin Eduskun tatalon paternos terhissi. Umberto Eco. – B-tyttöjen osalta kausi on nyt pulkassa. Kun tekee itse, niin ei kaupungilla tule vastaan samanlaisia. Loimaan talousalu een paikallisl ehti • 95. Joukkueen kauden puolivälissä asetettu 15 pisteen tavoite on nyt nähdyllä pelivireellä hyvin saavutettavissa. Berliinissä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt vaan vastustaja tuli väkisin voittaen supervuoron 1–2 ja samalla koko ottelun luvuin 1–2. Hän käytti mallina värillisiä valokuvia , joista hän maalasi pelkistetymmät versiot. Toisella jaksolla loimaalaisten ote hieman herpaantui ja jännitystä oli havaittavissa varsinkin heitoissa, mutta jakson loppulukema 8–3 vahvisti Loimaan joukkueen 70 päivän tappioputken päättyneen komeaan 2–0 voittoon. Mariminin tämä kausi on sujunut hyvin, sillä tuloksena ovat tähän mennessä yli 17 000 euron ansiot ja uusi ennätys 1.22,6a. – Oktaavialla on kova kapasiteetti, eikä hevonen mittaa matkaa, kuningatarkilpailuun osallistuvan tamman puoliksi omistava ja sitä valmentava Lauri Malinen kertoo. klo 10-18 69 Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot. Kuningatarkilpailussa tammaa ohjastaa somerolainen Arto Hammar. vakiokokoonpanolla. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonume ron hinta 1,00 € sis. Piste kertoo Loimaan tyttöjen todellisen tason, kun kaikki loksahtaa paikalleen, pelinjohtajana toiminut Sami Salmi suitsuttaa. Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Hän toteaa olevansa tyytyväinen, että pääsi vielä ”vanhoilla päivillään” mukaan. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Eniten hän odottaa pitkältä matkalta, sillä hevonen on osoittanut jaksavuutensa juostuaan tänä kesänä tammojen 3 100 metrin uuden Suomen ennätyksen 1.25,8a. Tamma on myös syntynyt Ypäjällä, ja sen on kasvattanut MTT/hevostalous. 8. 4. Loimaalle ansaittu työvoitto PESÄPALLO 213 katsojaa sai keskiviikkona nauttia pitkän odotuksen jälkeen Loimaan Palloilijoiden junioripesisjoukkueen voitosta kotikentällä. – Tamma juoksee nyt paras kauttaan, sillä sen suoritusvarmuus on parantunut, Heikkinen toteaa. Aiemmin hän on ollut ohjastajana mukana yhteensä viisi kertaa, Pysterillä ja sen emällä Systillä, mutta huonoa tuuria on ollut paljon. Lankapu helimet on heitetty romukop paan, ja henkilöst öllä on gsm-puh elimet, joihin asiakkaid en toivotaan soittavan suoraan. 4,4 km: 1) Mika Jouhki 31.35, 2) Tomi Rinne 37.06, 3) Keijo Hongisto 41.42, 4) Panu Koivula 45.10, 5) Erkki Kallio 45.12, 6) Tuuli Rinne 45.38, 7) Pentti Kuusela 46.16, 8) Martti Vaittinen 47.32, 9) Hannu Rouhiainen 49.39, 10) Matti Poskiparta 49.47, 11) Eemeli Erkkilä 51.32, 12) Esa Lukkala 52.39, 13) Sari Ponkala 57.49, 14) Tuija Välimaa 59.07, 15) Lassi Vatka 1.00.00, 16) Juho Ruohonen 1.00.37, 17) Terttu Uusitalo 1.00.43, 18) Tapio Vuolle 1.01.54, 18) MarjaLeena Hakala 1.01.54, 20) Jorma Prusila 1.03.03, 21) Tomi Pyy 1.03.11, 22) Ville Kotiranta 1.03.55, 23) Kaisa Markula 1.04.21, 24) Teuvo Suominen 1.06.20, 25) Kalevi Poskiparta 1.06.23, 26) Tarmo Heikkilä 1.09.25, 27) Jouko Mäki 1.11.24, 28) Veikko Haapanen 1.11.57, 29) Maria Markula 1.12.30, 30) Minna Saarinen 1.19.04, 31) Markus Hannula 1.22.45, 32) Katri Prusila 1.24.59, 33) Matti Vainio 1.25.59, 34) Hannu Kuusela 1.33.25. 5. 1958. Loimaa uusi puhelime t Laajentu nut Loimaa ja siihen liittynyt terveystoim i on uusinut puhelinjä rjestelmä nsä. 10. Mariminin omistavat ypäjäläiset Terhi Haukivaara ja Esa Heikkinen, joka myös valmentaa hevosta. Loimaan tytöt pelasivat ensimmäisen kautensa superpesiksessä. Oman osansa komeaan peliin antoi paikalla vahvasti mukana elänyt yleisö, joka kannustuksellaan antoi kotijoukkueelle vahvan henkisen pelituen. Ajattelin, että teen sarjan samanta paisia, Sarianne kertoo. Sarja jatkuu vierasottelulla lauantaina ja ottelumailaan tartutaan seuraavan kerran kotikentällä viikon päästä lauantaina eli 8.8. Kaikkiaan joukkueita oli 29. Sarianne aloitti vuosi sitten korvakor uista, joita oli helppo tehdä ja eteni vaikeamp aan. vuosiker ta TIISTAI 13.1. 1,6 km: 1) Kauko Erkkilä 16.11, 2) Leena Skogström 17.05, 3) Heimo Hongisto 21.19, 4) Olli Mikola 22.25, 5) Aarre Paljakka 23.02, 6) Inka Pyy 25.33, 7) Mariaana Meretoja-Pyy 25.36, 8) Aune Hongisto 27.27, 9) Taru ja Meri Lindholm sekä Sari Lähde 28.24, 10) Ulla Skogström 29.57, 11) Sanna Mäkitalo ja Laura Poskiparta 29.59, 12) Valtteri Ylitalo 36.16. Runkosarja on nyt pelattu päätökseen ja lohkosta suoraan jatkoon menevät Lappeenranta ja Turku. 6. Valtakunnallisesti Loimaa sijoittui sarjassa 20:nneksi. Raviurheilu Tiina Naula Kaksi ypäjäläistammaa tavoittelee ravikuningattaren titteliä Lappeenrannan kuninkuusraveissa. Uskon, että suojajuoksulla se kyllä selvittää pitkänkin matkan. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. Mariminilla on tähän vuodenaikaan allergiaoireita, mutta se on saanut eläinlääkäriltä osallistumisluvan, Heikkinen sanoo. Pitkä matka on ajettu tätä ennen vain kahdesti, ja niissä juoksuissa on ollut epäonnea. Kahdeksan. Loimaan Työväentalolla maanantaina 3.8. 3,2 km: 1) Karoliina Savolainen ja Laura Hakala 1.18.05. Loimaa oli lohkossa viides kymmenellä pisteellä. Joukkueessa pelasivat Mia-Maria Jauhiainen, Katri Keskitalo, Jenna Kemppainen, Salli Ketola, Salla Lehtisalo, Annina Mäkilä, Terhi Mäkinen, Helena Ojavalli, Hanna Pietilä, Meri Rasilainen, Heta Rastas ja Jenni Yli-Puntari. Hienoja onnistumisia tuli sekä sisäettä ulkopelissä. SUUNNISTUS Torstairastit 16.7. Toivottavasti huono säkä nyt kääntyisi, Nurmio toteaa. Voittajajoukkue on hitsaantumassa yhteen tavalla, jolla pelejä todella voidaan vastaisuudessa voittaa. Sivu 6 KIMMO GUSTAFS SON Kehittäm isjohtaj a Matti Tunkkar i vastasi kahvitu nnillaki n puhelim een. Töissä on riemukas ta mielikuvi tuksen lentoa, ja niitä on tehty monenlaisill a tekniikoi lla. – Joukkue pelasi ehdottomasti kauden parhaimman pelinsä. – Johdin Systillä juuri Lappeenrannassa 1977 lauantain jälkeen, mutta sunnuntaina tuli laukka. Charles Plogman. Upea 2–0 lopputulos syntyi rehdillä ja kovalla työllä. 9. Ypäjänkylän. elokuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 15 16 16 17 (11) 2 Sunnuntaina 20 (+9) 4 Maanantaina 23 (10) 2 Tiistaina 24 (12) 3 Keskiviikkona 23 (15) 1 VASTAUKSET 1. Lyöntipelissä nöyrä työnteko palkittiin monella läpilyönnillä ja kunnarilla, joiden edessä vastustaja Pöytyän Urheilijat jäi voimattomaksi. Ensimmäinen jakso päättyi jo selviin lukemiin 6–1. Nurmion mukaan Oktaavia on hyvässä kunnossa, mutta kuninkuusraveihin ei aseteta tulostavoitetta. Nurmio sanoo lähtevänsä kisaan ajatuksella ”otetaan mitä annetaan”. 2009 P 1 D Nro 5 202-sen ttinen Markus Moleniu s pahante ossa JKS:n korilla. Oktaavian omistavat ypäjäläinen Taisto Nurmio ja jokioislainen Lauri Malinen, joka myös valmentaa sitä. Ihmisvilin än keskelle perjantai na jalkautunut Loimaan verotoim iston väki jakoi myös tietoa verokorti sta ja muista verottaja n palveluista interneti ssä. 6,8 km: 1) Osmo Hongisto 50.52, 2) Antti Kuusela 51.51, 3) Matti Ylitalo 54.28, 4) Mikko Taberman 55.10, 5) Teppo Levonen 55.45, 6) Tuomo Laitinen 1.02.38, 7) Esko Nummi 1.05.32, 8) Mikko Prusi 1.06.26, 9) Markku Paija 1.08.01, 10) Raija Nummi 1.11.23, 11) Hannu Pyy 1.15.20, 12) Pekka Leppänen 1.16.04, 13) Jouko Kylä-Utsuri 1.16.15, 14) Antti Virtanen 1.18.46, 15) Erkki Hirvelä 1.26.11, Riku Lehtilä ei aikaa. Oktaavian ennätys on 1.24,1a, joka on juostu 2 100 metrin matkalla. 2. Sivu 5 Sariann e Leimu maalasi muun muassa James Deanin, Audrey Hepbur nin, Marilyn Monroe n ja Lesley ”Twiggy ” Lawson in. – Supervuorossa Loimaan tytöt olivat päättäneet, että taistelu jatkuu ja joukkue onnistui tekemään yhden juoksun. – 2 100 metriä on Mariminin paras matka, mutta maililla se ei ole nopeimpia eikä ole parhaimmillaan pitkällä 3 100 metrin matkallakaan. Verotta ja jakoi verokorttitie toa Loimaa Kimmo Gustafs son – Moni on tässä ihmetelly t, että verotoim istolta oikeasti saa jotakin, Varsinais -Suomen verotoim iston asiakkuu späällikk ö Merja Fredriks son naurahti jakaessaa n heijastim ia loimaala isessa kauppak eskukses sa. Noudetaan, käteismaksu.. – Tekemäll ä oppii. Pysterin hyvä kisa katkesi Oulussa 1994, kun sille nousi kuume. Kiitettävää peli-intoa uhkuneen kotijoukkueen parhaana pelaajana palkittiin täysin ansaitusti erityisen vahvaa lyöntipeliä esittänyt Sebastian ”Servo” Jaakkola. – Kaikki lähti James Deanista , vanha näyttelijä kolahti. Haluan kiittää kannattajiamme ja tukijoitamme tästä kaudesta koko joukkueen puolesta, Salmi sanoo. Toisella jaksolla Loimaa teki pieniä muutoksia lyöntijärjestykseensä ja tämä alkoi tuottaa tulosta jakson toisessa vuoroparissa, jonka Loimaa voitti juoksuin 5–2. 7. Näyttely n ensikerta lainen Sarianne Leimu, 18, teki akvarellia ja hiiltä käyttäen sarjan legendaa risia julkkiksia . elokuuta. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä