KAROLIINA MARKULA . Sivu 5. Alkuun säälii kesän lasta, ei vielä lakkaa paistamasta. Valkohäntäpeuran metsästysaika alkaa tänään, ja loppusyksyllä peurat alkavat liikehtiä muistakin syistä enemmän. Vaan ei ihan heti. Ypäjän kirkkoherra Vesa Parikka sanoo, että on päätös kyllä tai ei, se on suuri seurakunnan tulevaisuuden kannalta. alv. Syyspuu Syksy saapuu, syyskuu, väri vaihtuu syyspuun. vuosikerta Nro 99 LAUANTAI 1.9. Irtonumeron hinta 2,10 € sis. Jari Välimäki Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Sivu 4 Sivu 7 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Näköesteet raivattiin pois tieltä Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Forssan seurakunnat päättävät syksyn aikana, lähtevätkö ne mukaan seurakuntaliitokseen. Metsämaalla tienvarsipusikkoja raivattiin talkooväen voimin, jotta näkyvyys ja liikenneturvallisuus paranisivat. Erikoissairaanhoidon palveluita on tarjolla nyt enemmän kuin on koskaan ollut. Sade tulee näyte-erinä, ilo takaisin kesän kerinä. Kun näkyvyys kohenee, tiellä ajaminen tuntuu turvallisemmalta varsinkin pimeän tullen. . 2018 Oppiminen jatkuu Virttaan koulussa ”” Sairaalan alasajosta ei voida puhua. Loimaan talousalueen paikallislehti • 104. Sivu 3 19 Metsämaalaiset Markku Viitanen ja Vili Vuorinen kaatoivat ojasta jopa yli miehenmittaisiksi kasvaneita pajupuskia ja puuntaimia. Sivu 3 Seurakuntia yhteen
Kristinuskokin on kuulemma uhattuna. 7:5). Tapaamisessa on mukana AA:n avulla alkoholista vapautuneen miehen yli puolivuosisatainen esimerkki siitä, että juomisesta voi vapautua, pysyvästi. Jaettavana on leipää ja mahdollisesti myös muita Prismasta ja M-Marketista saatavia ruokatuotteita. Toivottelee koko suku molemmin puolin. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Suomen kristityillä nimittäin on suurempiakin ongelmia. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. klo 10.00 alkaen Opettamassa Vuokko Eräranta ja Marja Kallio klo 10.00 Mene ja ota omaksesi se maa klo 12.30 Sitomaan särjettyjä sydämiä klo 15.30 Julistamaan vangituille vapautusta Tilaisuus on kaikille avoin! Rukouspalvelua. Ainoa pääsyvaatimus on lupaus lopettaa juominen ja tämän lupauksen pitäminen. Alaikäisiä naitetaan ihan huolella vuosittain ”uskonnollisista syistä”. Suurempaa pelkoa kylvetään tässä maassa eräissä muissa piireissä. AA-ryhmän kokoontuminen Loimaan nuorisotalossa tänään lauantaina klo 15. Järj. Täytyy olla varkaan ennalta poliisille tuttu, jotta olisi hyötyä. Evankeliumi on ilosanoma Jumalasta, joka antoi ainoan Poikansa, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan. Loimaan Latu ja Loimaan seurakunta. Tänään ryhmällä on kokoontuminen Nuorisotalossa Loimaalla kello 15. PÄIVÄN SANA Paljon Onnea 8-vuotiaalle pelimies Juliukselle t. Seurakunta jatkaa ruoanjakoa Kaupunginkirkossa jouluun asti joka torstai samaan aikaan. Rakkaudesta, rauhasta ja sovinnosta tunnistaa Kristuksen Hengen. Milloin on kyse työpaikkakiusaamisesta, milloin oman yhteisön seksuaalietiikan rikkomisesta. klo 10. 11: 28 3.9. Perheväkivalta rehottaa maassamme, saarnamiehet saavat halpaa armoa, kunhan kyynelehtivät kovasti laumansa edessä. Melko hyvällä asialla oli. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Ollaan siis rauhassa ja nautitaan elämästä! Janne Rauhala AA-ryhmässä juhlan aihetta 55 vuotta raittiina. Siinä on tänään Loimaalla kokoontuvan AA-ryhmän, nimettömien alkoholistien kokoontumisen erityinen juhlan aihe. KANNATTAISI tässä kohden valkoisen miehen ja naisen tarkastaa oma likasanko. Se on maksutonta ja riippumatonta kaikista aatteellisista kytköksistä. Kiitos kaikille äitiämme hoitaneille. Mummi ja Ukki Anton pieni hymysuu, päivänsankari kukas muu, nyt 1 vuotta täyttää. Pirkka 2.9. En ole kuitenkaan kaupparatsua pelottelusta syyttämässä. 11: 29 Vähävaraisille tarjolla ruoka-apua LOIMAAN seurakunta aloittaa kesätauon jälkeen ruoanjaon Kaupunginkirkon eteisessä torstaina 6.9. Ps. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 puh. Kieltäydyin. Heitä pitäisi kuulemma varoa. NIMIPÄIVÄT 1.9. Aurinko laskee kello 20.34. AA-toimintaa on Loimaalla tarjolla säännöllisesti. 2 Lauantaina 1. 112: 5 2.9. Minä annan teille levon” Matt. (02) 588 8000 Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 152,90 e 6 kk 91,80 e 4 kk 65,50 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 143,00 e 6 kk 72,50 e 4 kk 49,70 e 3 kk 37,70 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. klo 8 -17. Sini, Justus, Sinikka 3.9. osoitteenmuutokset (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. syyskuuta 2018 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.20. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2018. Miksi ei voi iloita. VAPAASEURAKUNTA PÄIVÄ ISÄN SYLISSÄSisäisen eheytymisen päivä la 8.9. Suomalainen (valkoinen) kulttuuri on kuulemma uhattuna. Miksi näistä ei puhuta MV-lehdessä. Ruoanjaon yhteydessä tarjoillaan kahvia ja voileipiä. Täytetyt leimauskortit osallistuvat arvontaan. Jeesus sanoi: “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Melko tarpeellista tällainen turvavarustelu on kaiketi niille, joilla on aseita kotonaan. ”Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä,” sanoi Jeesus (Matt. Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte äitimme KERTTU ELISABET ERKKILÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Ilmoittautuminen ruokailun vuoksi 0500672123 Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko Pelon kylväjät Kaupparatsu kävi ovella. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Kirkolta kirkolle pyöräilytapahtuma sunnuntaina 2.9. Soile, Soili, Soila HARTAUSKIRJOITUS SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Eräitä vähemmistöjä pelätään kuin ruttoa. Suomalaiset tuotteet, suomalainen ruoka sekä musiikki ja muut taiteet kiinnostavat edelleen, myös nuorisoa. Vähävaraisille tarkoitetussa ruoanjaossa on käynyt tavallisesti 25–45 henkeä. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Telkkarivarkaita harvemmin saadaan videokuvan perusteella kiinni. Miksi elää ennakkoluulojen ja uhkakuvien keskellä, kun voi tutustua eri tavalla ajattelevaan. Paljon Onnea pienelle pärinäpojalle 7.9.18. Miksi pitää pelätä. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Matt. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 96675 Kustantaja: Priimus Media Oy. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Päihderiippuvuudesta vapaan ihmisen raittius voidaan lopulta laskea vuosikymmenissä, mutta asianosaiselle itselleen se lasketaan päivissä. Kristuksen Henki ei ole pelon henki. Kannattaisi kuulemma ostaa kotiin varashälyttimet ja videokamerat. Tässäkin mökissä luetaan kesällä Loimaan Lehteä. Tyttäret perheineen Mummin ja Vaarin kihlapäivästä jo 40 vuotta on, niinpä täältä kaukaa saapuu onnittelu verraton! Siunausta toivottaen Pyymäen porukka POIKA 28.8.2018 3200 g 50 cm Eve ja Mika Jokinen Isosiskot Minttu ja Olivia KUOLLEITA SYNTYNEITÄ PALJON ONNEA VAAN 1.9. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,60 e /pmm 3-sivu 2,60 e /pmm Tekstissä 2,42 e /pmm Tekstin jälkeen 2,05 e /pmm Takasivulla 2,60 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,12 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,05 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Näin teidän sielunne löytää levon. ÄLKÄÄMME antako harhauttaa itseämme, sillä suomalaisella kulttuurilla menee ihan käsittämättömän hyvin. Reitti: Metsämaan, Kanta-Loimaan, Kaupungin, Mellilän, Alastaron, Virttaan, sekä Oripään kirkot. Ovet ovat avoinna jokaiselle, joka haluaa aloittaa raittiiden päiviensä laskemisen yksi kerrallaan, nimettömänä, ryhmän tuella. Kerran kuussa tarjolle tulee myös keittoa. Yksi päivä kerrallaan. Loimaalla ruokaa jakavat myös Duuniparkki ja helluntaiseurakunta
Verkkoaivoriihen tulokset toimivat lähtökohtana päättöarvioinnin kriteerien tarkentamiselle ja perusopetuksen arvioinnin kehittämiselle.. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +11 +18 +10 +19 +11 +20 +11 +20 Su +21 / +21 / +21 / +21 / +21 / +21 / Ma +22 / +22 / +23 / +22 / +23 / +22 / Ti +23 / +23 / +23 / +23 / +23 / +23 / +10 +11 +11 +11 +11 +11 +9 +9 +9 +10 +9 +9 +11 +11 +10 +11 +10 +11 Muistojen kukat näyttelyssä Novellit koukuttavat taas Syksy saapuu hiljalleen. Novellikoukuissa on tarjolla tarinoita, lankaterapiaa ja mukavaa seuraa. syyskuuta asti. Keväisiä ensitulokkaita, kesän kukoistajia ja kukkalahjoja elämän tärkeiltä ihmisiltä. 10. 6. Oli päätös mikä tahansa, se on Ypäjän seurakunnassa suurin moneen vuoteen ja jää valtuuston viimeiseksi isoksi päätökseksi tällä valtuustokaudella, Ypäjän kirkkoherra Vesa Parikka sanoo. Samalla arvioidaan, pitäisikö myös peruskoulun alemmille luokille tehdä kriteerit. Uusi Forssan seudun seurakunta voisi aloittaa toimintansa vuonna 2020. Kuukantalon seinät kukkivat Sirkka Torkkelin maalauksista huomisesta alkaen viikon ajan. Oli päätös mikä tahansa, se on Ypäjän seurakunnassa suurin moneen vuoteen. Kankaalla kukoistukseen puhjenneiden ruusujen, vuokkojen, omenankukkien ja monien muiden oheen liittyy usein jokin tarina kerrottavaksi. Ypäjän kirkkoherra Vesa Parikka Palautepyyntö perusopetuksen arvioinnista Opetushallitus kerää verkossa palautetta ja kehittämisajatuksia perusopetuksen arvioinnista. Pääkirjastossa sukelletaan novelleiden maailmaan ensimmäisen kerran keskiviikkona 5. Kuinka paljon 75 prosenttia on 200 eurosta. Minkä urheilulajin huippupelajiin Mikko Korhonen lukeutuu. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Hoidin sitä suurella innolla muutaman vuoden. Pitää aina uskoa oman tekemisen arvoon, vaikka se jonkun muun mielestä ei sitä ansaitsisi, Torkkeli sanoo. Hänen näyttelynsä Kuukantalossa Loimaalla kukkii kauttaaltaan koskaan kuihtumattomia muistoja. Selvitystyössä todetaan, että ketään ei irtisanottaisi liitoksesta johtuen. Minkä niminen on Ypäjän kunnan omistama varsa. 3. Asia tulee samana päivänä myös muiden kirkkovaltuustojen hyväksyttäväksi. Yhteistyö Loimaan teatterin kanssa on taannut vaihtuvat lukijat kokoontumisiin. Kymmenen vuoden kuluessa jäsenmäärän ennustetaan vähenevän edelleen noin 330 henkilöllä. 3 Lauantaina 1. Seurakunnan työmuotoja on tarkoitus järjestää tiimeiksi, jolloin esimerkiksi seurakuntien nuorisotyöntekijät kuuluisivat jatkossa samaan tiimiin. Ehkä sieltä saakka on jäänyt muistoihin vahvasti tämä kukka-aihe, Sirkka Torkkeli pohtii. Palautetta voi antaa 14. klo 18 pääkirjastossa (Kauppalankatu 17) ja 20.9. Niiden alle voitaisiin asettaa tarpeen mukaan työtai toimintaryhmiä. 2. – Resurssit pienenevät tällä seudulla, se on ilmeinen tosiasia, Parikka toteaa. syyskuuta ja Hirvikosken kirjastossa torstaina 20. YPÄJÄN, Humppilan ja Jokioisten seurakunnat liitettäisiin Forssan seurakuntaan, jonka nimeksi tulisi Forssan seudun seurakunta. Vastauksia toivotaan opetustoimen johdolta, opettajilta, oppilailta ja huoltajilta. Päättöarvioinnin yhdenvertaisuus ja arvosanojen vertailukelpoisuus on herättänyt huolta sekä opetusalan ammattilaisissa että perheissä. Esimerkiksi Ypäjällä seurakunnan jäsenmäärä on vähentynyt 18 vuoden aikana lähes 600 hengellä. Loimaa Anu Salo – Nuorena tyttönä sain Petäjoella hoitaakseni pihapiirin, johon edellinen asukas oli perustanut monivuotista kukista puutarhan. Kuka näyttelee nimikkoroolia uudessa Mielensäpahottaja-elokuvassa. Ypäjän kirkkoneuvosto kokoontuu lokakuun alussa tekemään esityksensä kirkkovaltuustolle, joka päättää asiasta 24. lokakuuta. 4. Novellikoukkua voisi sanoa aikuisten omaksi satutunniksi. Mukaan voi tulla oman käsityön kanssa tai istahtaa vain kuuntelemaan ääneen luettuja novelleja. – Nyt on keskustelun aika. Vastaukset sivulla 9 Ypäjä ja Humppila päättävät syksyllä seurakuntaliitoksesta Ypäjä, Humppila Kiti Salonen Ypäjän, Humppilan, Jokioisten ja Forssan seurakunnat päättävät syksyn aikana, lähtevätkö ne mukaan seurakuntaliitokseen. Koska kellot siirretään talviaikaan. Hän painottaa, että loimaalaisen tekijäkunnan keskinäinen erilaisuus on suuri rikkaus, joka pitää kuvataiteen tekemisen mielenkiintoisena. syyskuuta 2018 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Avoinna su 14–16, ma-pe 16–18, la suljettu. Loimaallakin Novellikoukku-illat ovat keränneet koolle kahden vuoden aikana mukavasti eriikäisiä käsityöharrastajia ja novelleiden ystäviä. syyskuuta. Minkä suomalaisen bändin kunniaksi paljastettiin Alamökki-veistos Ylöjärvellä. 7. Mikä ranskan presidentin puoliso Brigitte Macron on ammatiltaan. – Maalaan sen, mikä mieleeni nousee, omalla tavallani ja se on ollut minulle läpi elämän tärkeä tapa käsitellä ajatuksiani, Torkkeli sanoo. Vanhojen seurakuntien tilalle esitetään perustettavaksi kirkkoalueita, joissa työtä koordinoisivat alueneuvostot. Palautetta toivotaan opetusalan ammattilaisten lisäksi myös oppilailta ja huoltajilta. syyskuuta. Opetushallitus käynnisti kesäkuussa työn, jossa määritellään päättöarvioinnille täsmällisemmät ja kansallisesti velvoittavat kriteerit kevääseen 2020 mennessä. 8. Novellikoukut jatkuvat taas kerran kuukaudessa Loimaan pääkirjastossa ja Hirvikosken kirjastossa. Sirkan kesäkukat -näyttely Kuukantalossa Loimaalla 2.–9. Tapahtuma on saanut alkunsa Helsingin kirjastoissa viisi vuotta sitten ja se on levinnyt kirjastoihin ympäri Suomen. Koska Humppilan Lasi Oy perustettiin. On aika kaivaa lankakerät tai keskeneräiset käsityöt esille. – Liian yksipuoliseksi se ei saa tulla eikä onneksi tulekaan. MERKITTÄVÄNÄ syynä seurakuntarakenteen muutoksen selvittämiselle on ollut seurakuntien verotulojen pieneneminen, mikä on seurausta seurakuntien jäsenmäärän laskusta. Työntekijöiden virat ja työsuhteet siirtyisivät, ja Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän kirkkoherrojen virat muutettaisiin kappalaisen viroiksi. Avajaiset alkavat kello 14. Selvitystyötä on tehty vuoden verran, joten Parikka uskoo tietoa päätöksen tueksi olevan riittävästi tarjolla. Kirkkohallitus tekee lopullisen päätöksen vuoden 2019 aikana. Montako mitalia Suomen parajoukkue sai yleisurheilun EM-kisoista. – Pitkällä aikavälillä henkilöstömäärää joudutaan miettimään, liitytään tai ei, Parikka uskoo. LL, Saviseudun paikallisin Maalaan sen, mikä mieleeni nousee, omalla tavallani ja se on ollut minulle läpi elämän tärkeä tapa käsitellä ajatuksiani Sirkka Torkkeli ”” ANU SALO OSOITA TIETOSI 1. klo 16.30 Hirvikosken kirjastossa (Hirvikoskentie 225). Missä maassa pääosa muumimukeista valmistetaan. 9. Novellikoukku 5.9. Mikäli seurakunnat hyväksyvät liitoksen, tuomiokapituli antaa siitä lausunnon mahdollisesti syksyn aikana. Opetushallitus on avannut verkkoon aivoriihen, jolla kerätään näkemyksiä siitä, miten arviointia pitäisi kehittää, jotta se olisi entistä yhdenvertaisempaa. 5. Sirkka Torkkelin näyttelyssä kukkivat loistossaan keväiset valkovuokot ja monet muut kukat
Kuka kaupungintalolla sai 19,5 prosentin palkankorotuksen. Miten vaan, niin aina tulee olo paremmaksi kuin tullessa oli. Vetessä livotetaan maailman murehet menemään ja kykistytään kylmään ken tunteesta tykkää. Siellä ollaan maailman kehopositiivisimpia, sillä sinne kannetaan raskausarvet, nätti kesärusketus, pömppämaha ja jalassa roikkuva lapsi kaikki yhtä lailla ja ollaan naisia kaikenlaisia, nuoria, vanhoja ja jotain siltä väliltä. Hyvä kirjoitus Kari Nummila! Totta puhut. Muistat heti mitä, missä ja miksi, kun juuri se biisi soi. RAKASTAN kirjastoa. Ja näin saada opiskelurahoja niinkuin Kelan ent. Kokemusasiantuntijoiden tehtävä on esimerkiksi ”suomentaa” sairaaloiden potilastiedotteita. Poliklinikkatoimintaa on lääkäritai hoitajavetoisena: keuhkosairaudet, kirurgian suolistosairaudet, ortopedia, urologia, naistentaudit, lastentaudit, silmätaudit, korvataudit, syöpätaudit, neurologia, fysiatria, IBD (tulehdukselliset suolistosairaudet), sisätaudit, sisätautien suolistosairaudet, nefrologia, reumataudit, hematologia, kardiologia, äitiyspoliklinikka (sikiöseulonnat), diabetes, lihavuuden hoito, ravitsemusterapia ja kuulonhuolto. Sinne kun menee, niin on kuin matkalle menisi. Ilkka Uusitalo . opet kauppaan tai kouluun, autol matka 200–300 m, järki hoi ja jotku puistos jokapäivä olut kaverinaan, kyl kauhiaa sakkia puupäitä! . . Salme Uotila . Tämä olisi samalla aitoa valinnanvapautta, jossa kansalaisilla on oikeus mahdollisimman tasavertaisiin palveluihin kohtuullisin välimatkoin. Lisäksi sairaalassa on laboratorio, röntgen, poki-yksikkö (polikliininen kirurgia), dialyysiyksikkö, tähystysyksikkö ja ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen (EPLL) päivystys klo 8–22. Niitä ei voi suoraan jakaa toisen ihmisen todellisuuden kanssa eikä tarvitsekaan, mutta silti ymmärrys elämysten merkityksellisyydestä osana hyvää elämää on kaikille ihmisille yhteinen – suurin yhteinen jaettava. Mutta hyvin siellä tykkäsivät olla ja jos ei tykännyt otettiin pois. Vahingosta tulee tahallinen teko . Alastarolla on siihen sopiva paikka jos sinulla on kanttia siihen. . Mutta Loimaan ja Oripään alueen väestö ei siihen riitä. Tällä kadulla on molemmissa päissä 2 ja lisäkilpi mutta ei lue testirata. Paikallisten järjestöjen kutsumassa tilaisuudessa oli palveluista paljon kysymyksiä, mutta myös hoitajille annettiin myös kiitosta. Sairaalan palvelut ovat lisääntyneet ja muuttuneet, mutta mistään alasajosta ei voida puhua. Sairaalassa on kolme perusterveydenhuollon vuodeosastoa, yhteensä 66 paikkaa, joista erikoissairaanhoidolle on 15. Jari Välimäki Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja (Kesk.). Sairaalaan on tulossa diabeteskeskus, jossa erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto hoitavat diabeetikoita moniammatillisesti yhdessä. Hillary Clinton Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon tarve tulee vähenemään entisestään. . . Kilsa, puolitoista, kaksi. . Sitä kuvaa emme koskaan saa tarkasteltavaksi yhtenä kuvana, se olisi kerralla liikaa. Maailmoihin ennalta arvaamattomiin! Syke nousee jo ovella, koska tietää, että joskus kun jotain lukee, niin vaikuttuu, kun jotain lukee, niin haluaisi osata kirjoittaa samalla tavalla, kun jotain lukee, niin voi jotain joskus oivaltaa. Esim. pääjohtaja Liisa Hyssälä maksoi opintonsa. Pitäkäämme siis pikkukoululaisemme pois sellaisista. Lopuksi voisi sanoa, että ihminen pahaa tarkoittamatta syyllistyy mitä pahimpiin rikoksiin. . Kirjoihin, niin kuin myös kuvataiteeseen tai mihin tahansa luovuuden muotoon, on tiivistettynä se, mitä ihminen on tähän mennessä sanonut tai mitä ihmisestä on sanottu, ja sitä tulee koko ajan lisää. klo 16.50 Skodan törmättyä mopooni. Tällä hetkellä erikoissairaanhoidon eri alojen palveluita on enemmän kuin on koskaan ollut. Asiakkaiden ja heidän läheistensä näkökulmasta rakennettu tiedottaminen ja muu vuorovaikutus on osa hoivaa ja hoitoa, vaikka konkreettinen hoito ja apu onkin ihan muuta. Sinne kannetaan shampoo ja pefletti, ilot ja murheet ja elämäntaparemontti, toimintakyvyn ylläpitohaaveet ja salainen kiinteytymiskuvitelma. Olet ilmeisesti ostanut autoosi lisä ?lastuja. Epätietoisuus aiheuttaa ahdistusta, joka ei ainakaan paranna ihmisten hyvinvointia – ei asiakkaiden eikä heidän läheistensä. Kaupungin talouden tasapainottamispyrkimykset asettuvat outoon valoon, jos mittavia budjettialijäämiä synnytetään tuosta vaan virkamiespäätöksillä. Missä ikinä ihminen asuu ja haaveilee, minne menee ja mitä valitsee, niin kaikkialla kulkee mukana mahdollisuus kerätä vahvoja henkilökohtaisia tunnekokemuksia. LL/30.08.2018. Ei kai Suomen nuoriso huonompia ole. Karhulantien uusi pinta on hieno ja hyvä, mutta reunaviivojen maalaajalla ei ole tainnut olla paras päivä ;) . Rikosrekisterini on toistaiseksi puhdas ja asiat lienee vanhentuneet. Ihmettelijä . Toinen merkittävä asia on tuleva perhekeskus, jossa yhdistetään neuvolatoiminnat. Hukataan hartiajumit laskemalla allasmittoja. Eri palvelujen karsimista säästösyistä on tällaisten episodien jälkeen lähes mahdoton perustella kuntalaisille uskottavasti. Sinä sen itse sanoitkin: sinun mukaasi lapsi tarumatisoituu haluamasi mukaisessa oppiympäristössä. Testaa niitä jossain muualla kuin koululaisten suosimalla kadulla. Siellä se silti on! Ihminen valintoineen on kaiken kirjoitetun suodatin. 4 Lauantaina 1. Siellä pestään meikit pois ja riisutaan vaatteet pois. Meidän kaikkien tuleekin muistaa vinkata – niin yrityksille kuin julkisillekin palveluntuottajille – sellaisista huomatuista asioista, jotka voisivat selventää palveluita muille asiakkaille. Talousjohtajako, joka on jo jalka Punkalaitumen oven välissä. Tarvitaan laajempaa yhteistyötä ympäröivien kuntien, sairaanhoitopiirien ja jatkossa maakuntien rajojen yli. M&M . M-vitamiinia! Musiikki laskee verkkonsa ihmisen sieluun ja saa sieltä varmuudella saaliiksi itkun ja ilon, menovaihteen ja hiljentymisen, villin riemun ja rauhoittumisen. Utelias veronmaksaja . Jopa EU on kieltänyt ne ja on välittömästi poistettava. Vaikka puolet, ei vaan paljon enemmän, kaikesta luetusta unohtuu ja aikaa myöten haalistuu, ja vaikka ymmärrys ei aina riitä, niin tunne jää olemaan, luetun antama vaikutelma vahvistuu pysyväksi osaksi ihmistä. Varsinais-Suomen aluesairaaloiden toiminnan muutokset ratkaistiin tosiasiassa jo 2000-luvun alussa, kun TYKS:aa alettiin laajentaa, jonka seurauksena tultiin nykyiseen tilanteeseen. Hei sinä harmaan auton kuski. Voisiko joku nyt oikein kertoa mitä ihmeen palkkalisäsotkua siellä kaupungissa nyt on??. . Tosiasia on, että kirurgian sisältö on viime vuosina muuttunut. Siellä ei ole liikennemerkkejäkään opetettavana. Tein lapsille häkkisängyn. Loimaan sairaalaan on tuotu erikoislääkäreiden vastaanottoja ja hoitoa annetaan monipuolisesti ilman osastolla makuuttamista. . KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Rikkaita ihmisiä on kaikkialla maailmassa, mutta he eivät kaikki edistä maittensa hyvinvoinnin kasvua. Ei voi kuin ihmetellä, miten kaupunki ottaa kaikki yhden ihmisen selkänahasta! Eikö ole tällaisena aikana muitakin ihmisiä töihin. Kylällä kyllä puhutaan. . Henkilökohtaisiin palkanlisiin liittynyt tapahtumasarja antaa oudon kuvan kaupungin palkkapolitiikasta ja päätöksenteosta. Mihin menee verorahat . Mitä enemmän lukee, sitä enemmän kuvasta saa nähtäväksi. Tätä on jatkunut useita päiviä (31.8 klo 8) viimeksi. . Lapsen edulla on turha perustella pieneten koulujen lakkauttamista. Edes päiväkirurgia ei Loimaalla jatkunut, vaikka mahdollisuudet rakennettiin todella hyviksi ja Loimaalla oli vahva osaaminen. . Niinsanotun keskittämisasetuksen ”määräämänä” anestesiaa vaativa kirurgia on keskitetty TYKS:aan tai TYKS, Salon sairaalaan. Vastaavanlaisille ihmisille ja käytännöille olisi tarvetta monenlaisissa palveluissa. Kuvittelen joskus, miten yöllä kirjastossa kaikki sanottu sisältö vapautuu kansien välistä ilmaan leijumaan ja näyttää, kuinka hurja ihmisen kokonaiskuva historioineen on. Henkilökohtaisten lisien tarkoituksesta ja myöntämisperusteista ei ole myöskään julkisuudessa kerrottu. Mikä leivässä maksaa. Mellilässä istuttiin iltaa viime viikolla avaamassa kotihoitopalveluihin liittyviä epätietoisuuksia (s. Nykynuoret voisivat marjastaa/sienestää yms. Tieto synnyttää ehkä tuskaa, mutta kyllä se sitä paljon myös helpottaa. 6). ja osa niistä on tullut ratin ja penkin väliin. Kiitokset kahdelle hoitaja”tädille”, kun pysähdyitte auttamaan Oikokadulle 30.8. syyskuuta 2018 Epätietoisuus ei luo hyvinvointia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä on viime vuodesta lähtien ollut kokemusasiantuntijoita, jotka osaavat oman sairastumisensa perusteella auttaa muita asiakkaita näiden sairastuttua. Pienten kuntien päättäjillä ei tosiasiassa ole ollut mahdollisuuksia muuhun kuin todeta tapahtunut. Melkoinen takuu maailmassa, jossa elämyksiä kaupitellaan suurilla sanoilla. RAKASTAN musiikkia. Olen tuosta alasajosta eri mieltä. Sen säännöllinen sisäänotto osaksi tajunnankiertoa on kuin saada vitamiinit, jotka tarvitsee, ettei kehity vaje tai synny puutos. Siellä pistetään tittelit pukukaappiin ja pyyhkeet vierekkäin samaan naulakkoon. Palaa loppuun ennen aikojaan, fyysisesti ja henkisesti. Hannes Mikkola: ”Lintukodosta” saa kyllä paremmat eväät pahaa maailmaa vastaan kuin haaveilemastasi massakoulusta. Anu Salo anu.salo@loimaanlehti.fi TYKS, Loimaan sairaalan toiminnasta Loimaan Lehden kopeista luetaan silloin tällöin sairaalan ”alasajoa” koskevia kommentteja. . Lähisairaalan hyödyntäminen helpottaa monien lähialueen asukkaiden elämää täällä raja-alueella. MIELESTÄNI yöaikainen lääkäripäivystys tarvitaan täällä neljän sairaanhoitopiirin rajaalueella. Se helpottaisi esimerkiksi kuormitetun kotihoidon työtä. Kyseisestäkin tilaisuudesta huomasi, että virkamiesten ja päättäjien ei kannata sivuuttaa ihmisten tiedontarvetta. Taisto Levo Yhteinen jaettava TOIMITTAJALTA Rakastan uimahallia
Esimerkiksi viime vuonna lupia oli käytössä 1417. Vili Vuorinen (oikealla) kiittää kaikkia talkoolaisia mukanaolosta. Kaksi viimeistä viikkoa metsästys on sallittu kyttäämällä ilman koiraa. MYÖS Alastaron riistanhoitoyhdistyksen alueella lupia on käytössä aiempaa enemmän: Alastarolla 500 lupaa ja Virttaalla sata, kun viime vuonna lupamäärät olivat 390 ja 90. Tänä vuonna metsästysaikaa pidennettiin loppupäästä kahdella viikolla, ja se päättyy 15.2. syyskuuta 2018 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Lauantaina 1. Myös autojen ja liikenteen määrä on lisääntynyt monilla teillä, Loimaan seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Mikko Tiainen huomauttaa. – Lisäksi ruoka liikuttaa niitä. – Joka vuosi on haettu enemmän ja enemmän lupia, mutta ei vielä tarpeeksi. Tiaisen mukaan lupamäärää nostettiin Loimaalla tänä vuonna rajummin kuin aikaisemmin. SYYSKUUN viimeiseen lauantaihin asti peuranmetsästys on sallittu vain vahtimalla. Tuntuu, että välinpitämättömyys liikenteessä on kasvanut, kun ajetaan esimerkiksi puhelin kädessä, Tiainen toteaa. Sen jälkeen metsästyksessä saa käyttää ajavaa koiraa tammikuun loppuun asti. Nyt on suht kuiva keli, joten ihan mukava on pellonreunassakin kytätä. METSÄSTÄJIÄ kannustetaan aloittamaan peuranmetsästys heti syyskuun alussa, Puisto ja Mattila sanovat. Syksyllä ne tykkäävät syödä oraspelloilla, joten missä on hyvät oraspellot, siellä on usein myös peuroja, Alastaron riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ilari Puisto ja Tiainen sanovat. – On rohkaistu, että heti vaan saa mennä, eikä tarvitse jarrutella. – Määrää on nyt nostettu neljänä tai viitenä vuonna peräkkäin. Lupien korkea käyttöaste on päämääränä tänäkin vuonna. Tavoitteena on, että aikuisista eläimistä yli puolet olisi naaraspuolisia. Tämän ansiosta lupia on tarvittaessa mahdollista jättää lupapankkiin jemmaan, Loimaan seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Mikko Tiainen selvittää. . Tällaisilla määrillä kannan kasvun saa taittumaan, mutta se pitäisi myös saada tippumaan, Alastaron riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ilari Puisto sanoo. Autoilija, seuraa tienvarsia erityisesti syksyllä Valtteri, 7, ja Valpuri Kallio, 8, olivat reippaasti mukana raivaustalkoissa. syyskuuta 2018 Loimaan, Alastaro Karoliina Markula Loimaalla on tällä metsästyskaudella käytettävissä 1955 valkohäntäpeuran kaatolupaa, joista 1680 on tähän mennessä jaettu seuroille. Kolarien suhteen pahoina paikkoina tunnetaan Loimaalla etenkin Ysitie Mellilästä Metsämaalle ja Vakkatie Alastarolla. – Naaraskaadon avulla kantaa saadaan leikattua tehokkaimmin, ja tästä on tiedotettu metsästäjille. Tavoitteena on lupien korkea käyttöaste Metsämaalla kyläläiset ovat raivanneet tienvarsipusikoita talkoohengessä Putkitehtaantiellä ja Metsämaantiellä. 5 Lauantaina 1. ma-pe 8.30-16.30 • Varaosat • Tarvikkeet • Voiteluaineet • Huolto Koneet kuntoon syystöille! www.loimihuolto.com. Lupapankista metsästysseura saa lisää lupia tarpeen mukaan, vaikka jollakulla seuran metsästäjällä olisi jäljellä vielä käyttämättömiäkin lupia. Käytössä on nyt ensimmäistä kertaa uudenlainen kaatolupapankki. Yhdellä peuraluvalla saa kaataa yhden aikuisen peuran tai kaksi vasaa. Valkohäntäpeuran metsästysaika käynnistyy tänään lauantaina. Jossain sen täytyy alkaa näkyä. Tavoitteena on saada käytettyä vähintään kaikki seuroille jo jaetut luvat. – Peurakolareita tapahtuu myös keskellä päivää ja keskellä aukeaa. Eikä edes silloin välttämättä hiljennetä, kun suurriistavirka-apua antava porukka on hakemassa kolarissa loukkaantunutta peuraa ja heillä on keltaiset liivit ja hätävilkut päällä. KAROLIINA MARKULA Pehtoorinkuja 1, Loimaa P. Loimaa Karoliina Markula Metsästyskauden alussa peuroja pyritään kaatamaan erityisesti tunnetuilta kolaripaikoilta ja niiltä alueilta, joissa peurat ovat aiheuttaneet vahinkoa viljelyksille. 010 504 5122 Av. Tavoittelemme 100 prosentin käyttöastetta, Alastaron metsästysseuran puheenjohtaja Urho Mattila sanoo. Samoin on tärkeää ottaa huomioon peuravaaramerkit. Alkavalla metsästyskaudella ennätysmäärä peuralupia . Tiainen arvioi, että kaadoista 70–80 prosenttia tehdään kyttäämällä. Metsästysajan pidennyksen merkitys riippuu hänen mukaansa tulevan talven olosuhteista. Puiston mukaan kauden alussa pyritään kaatamaan etupäässä vasoja, sen jälkeen yksinäisiä naaraita. Myös kehitystä on tapahtunut parempaan suuntaan, Urho Mattila kertoo. Tienreunoja tulee seurata ja vauhtia tarpeen vaatiessa hiljentää. Tiainen kehottaa laskemaan ajonopeutta viimeistään silloin, jos näkee peuran menevän tien yli. – Jos talvi alkaa aikaisin, sillä ei välttämättä ole yhtä suurta merkitystä kuin jos meneekin pitkälle vuodenvaihteen toiselle puolelle, ennen kuin tulee lunta. Alastarolla jäi viime kaudella ampumatta vain yksi vasa. – Kolaritilastot eivät silti aina suoraan kerro peurakannan laajuudesta. – Ei joka kerta, mutta melkein aina tulee muita peuroja perässä. Silloin täytyisi hiljentää reilusti. – Loimaan alueella siirryttiin yhteislupahakemukseen, eli metsästysseuroilla on yksi yhteinen luvanhakija. Riistakeskuksen Varsinais-Suomen aluetoimisto seuraa kaatokehitystä kauden edetessä. Peurat ovat tavallista liikkuvaisempia juuri loppusyksyllä, kun niiden kiima-aika ja talvi lähestyvät. Niiden välissä risteilee useita peuranpolkuja, ja kolareita on sattunut jo monia; esimerkiksi Markku Viitasen (vasemmalla) viisihenkisestä perheestä neljä on ajanut peurakolarin. Näkyvyyden parantaminen lisää hänen mukaansa oleellisesti tien liikenneturvallisuutta. LIIKEKANNALLA olevien peurojen kanssa on autoilijoiden syytä olla erityisen tarkkaavaisia. Ei niitä kylttejä turhaan tienvarsilla ole. Kesäisin niitä näkee paljon peltojen ympärillä, mutta talven tullen ne siirtyvät yleensä metsäisemmille alueille. – Ne pyritään käyttämään mahdollisimman tarkkaan. – On tapauksia, joissa saman peuran päälle on ajanut useampi autoilija. Loppukaudesta eläimet usein ovat arempia, ja olosuhteet voivat olla huonompia
– Varahenkilöitä on, mutta tällä hetkellä heitä ei voi käyttää. Ketään ei jätetä yksin, vaikka resurssipula kirveltääkin ikävästi. Ei ole, jos kysytään yleisöltä. Suurin osa asiakkaistamme, noin nelisensataa, on säännöllisen kotihoidon piirissä. Vaikka huoli kotihoidon resursseista kantautui yleisön puheenvuoroista, oli kiitoksellekin paikkansa. Uskontojen uhrien tuki ry:n puheenjohtaja Pia Puolakka HS:ssä 6 Lauantaina 1. PAIKALLISIA LAINA Ihminen hakee turvallisuutta. Mellilä kuuluu eteläiseen osaan Niinijoen, Kauhanojan ja Loimaan ydinkeskustan kanssa. Tilaisuudessa puhetta johtanut Lions Club Mellilän sihteeri Esko Pietilä esitti heti kärkeen väittämän, että kotihoito on tabu, siitä ei juurikaan puhuta, ennen kuin aihe muuttuu konkretiaksi. Ambulanssin ja kotihoidon välinen yhteistyö on tiivistynyt yöpäivystyksen loputtua Loimaan sairaalassa. – Kotihoitoa tehdään ympäri vuorokauden läpi vuoden. On houkutteleva ajatus, että jossain on totuus, ja kun vain tekee asiat tietyllä tavalla, on turvassa ja pelastuu. – Ei siis puhuta isoista määristä. 010 257 3202. Esko Pietilän (vasemmalla) johtamassa keskustelussa käytiin läpi muutamia tapausesimerkkejä. Toivotaan, että ensi vuonna saataisiin lisäresursseja, Theodorakis lähetti terveisiä kaupungin hyvinvointivaliokunnalle. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Lilja Niemelä kiitteli kotihoidon ammattilaisia, mutta toivoi hartaasti, että hoitajilla olisi enemmän aikaa keskusteluun. Lilja Niemelä ”” Aimo Mäki jakoi huolensa tuplavuoroja tekevistä hoitajista. On kyseenalaista, voiko hoitajaa päästää siinä tilanteessa enää edes auton rattiin. ONKO VÄKEÄ sitten tarpeeksi. MYÖS LÄÄKÄRIPULA koskettaa kotihoitoa. Esko Pietilä kertoi äitinsä tiputtaneen puhelimensa vuosi sitten lattialle. Hoitajat käyvät käynnillä niin, että kantapäät vain vilkkuvat. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Kirsi Theodorakis (oikealla) vastaili kysymyksiin vaitiolovelvollisuuden puitteissa. Siksi pelko koskettaa monia, ja se näkyi Mellilässä järjestetyn kotihoitoillan isossa osanottajamäärässä. Theodorakis myönsi, että kotihoidossa joudutaan painimaan Mäen kuvaileman ongelman kanssa. Toimintakenttä on jaettu eteläiseen ja pohjoiseen Loimaaseen. Kotihoito työllistää kaksitoista sairaanhoitajaa, kaksi fysioterapeuttia sekä 68 lähihoitajaa. Silloin palvelukokonaisuutta voidaan täydentää yksityisillä palvelutarjoajilla – jos rahapussi sen kestää. On olemassa säännöllistä ja tilapäistä kotihoitoa sekä tukipalveluita, kuten turvapuhelin. Myös Aimo Mäki oli huolissaan hoitajien alimitoituksesta. KATRIINA REIJONEN Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 8-18 ajanvarauksella puh. Kotihoidolle on osoitettu kaksi lääkäriä, jotka käyvät tarvittaessa asiakkaan luona, mutta akuutteihin tapauksiin on haettava apua päivystyksestä. . Pitkän vuoron teettäminen on aina vihoviimeinen vaihtoehto, mutta ei ole harvinaista, että näin tapahtuu. ” Jos saataisiin edes kaksi hoitajaa lisää” . Mellilässä nostettiin esiin huoli kotihoidon pystyvyydestä silloin, kun arjen pyörittäminen alkaa takkuilla Kotihoito pyrkii tavoittamaan ikään katsomatta kaikki ne henkilöt, jotka tarvitsevat apua. – Minulla käy hoitaja kaksi kertaa päivässä. Meitä miltei satavuotiaita on muitakin, jotka haluaisivat kysyä muutakin, kuin että sataako ulkona. Meitä miltei satavuotiaita on muitakin, jotka haluaisivat kysyä muutakin kuin, että sataako ulkona. Olen huomannut, että aika usein on tilanteita, jolloin hoitaja tulee aamulla seitsemäksi töihin, ja kymmenen aikaan sama hoitaja tulee iltakäynnille. Mellilässä asuva Lilja Niemelä kiitteli paikalla ollutta sairaanhoitaja Johanna Holkeria sekä kaikkia muitakin kotihoidon ammattilaisia saamastaan hyvästä huolenpidosta, mutta toivoi hoitajien määrää lisättävän edes kahdella. Kotihoidon osastonhoitaja Kirsi Theodorakis lähti kumoamaan väitettä avaamalla kotihoidon tunnuslukuja ja arkea pala kerrallaan. Puhelinta nostaessaan äiti kaatui, ja siitä alkoi kierre, jossa kotihoidolla on merkittävä, positiivinen rooli. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. Yöpartion lisäksi kotihoito voi käydä enintään neljä kertaa vuorokaudessa asiakkaan luona, mutta kuten yleisöstäkin huikattiin, se ei riitä, jos ihminen ei pysty itse arkeaan pyörittämään. syyskuuta 2018 Loimaa/Mellilä Katriina Reijonen Kotihoidon arki ja tulevaisuus, mitä ne pitävät sisällään ja voivatko ikääntyvät ihmiset luottaa siihen, että ovat vastaisuudessakin hyvissä käsissä. 010 257 3202 Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Yhdessä hyvä tulee. – Kunnallinen kotihoito on sellaista, että teemme vain pakolliset asiat, muuhun emme pysty, apulaisosastonhoitaja Marjo Salminen harmitteli. Huoli ei ole pelkästään vanhusten vaan myös heidän omaistensa
Asian vahvistavat sekä sivistysjohtaja Manne Pärkö että taloustyöryhmän puheenjohtaja Pekka Ahokas (kesk.). – Halli on rakennettu vuonna 1987, ja nykyinen vesikate on jo ylittänyt laskennallisen käyttöikänsä. Virttaan koululle luvataan jatkoaikaa Loimaa/Virttaa Lari Kiviranta Virttaan koulun tulevaisuudesta ei aiota päättää erikseen tänä syksynä, vaan myöhemmin osana Loimaan kaupungin laajempaa kouluverkkoselvitystä. INVESTOINTEJA puitiin keskiviikkona taloustyöryhmässä, jolla on keskusteleva ja ohjaava rooli. Lautakunta on aiemmin päättänyt yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle, että hallitus tekee valtuustolle esityksen teknisen lautakunnan erottamisesta. Tämä osoittaa sen, että Loimaalla on kyky kuunnella ja katsoa vaihtoehtoja, vaikka tilanne näytti pahalta vielä kokouksessa. Tämä edellyttää sitä, että kouluun saadaan siirrettyä toinen opettaja. Hänestä koulun tulevaisuudesta pitäisi päättää osana suurempaa yläkouluratkaisua, joka koskee konkreettisesti myös Alastaroa. Ensi vuoden talousarvioon on korvamerkitty 74 400 euroa Turun lentokentän viranomaistoimintojen ympärivuorokautiseen turvaamiseen. Tämän ohella liiton toimintakulut ovat kasvaneet menojen karsimisesta huolimatta. Tänä vuonna kustannusten arvioidaan olevan neljän miljoonan luokkaa. Kustannusarviot tarkentuvat pääsuunnittelun edetessä. Ahokas ei pidä mahdottomana kaupungin investointitason nostamista ensi vuodelle. Vainio ei pidä hyvänä sitä, jos Virttaan koulun asemaa pidettäisiin jatkossa esillä joka vuosi. 7 Lauantaina 1. Vaihemaakuntakaava voimaan VARSINAIS-SUOMI Maakuntahallitus on määrännyt Varsinais-Suomen taajamien maankäytön, palveluiden ja liikenteen vaihemaakuntakaavan voimaan. KESKUSTELU Virttaan koulun tulevaisuudesta käynnistyi elokuussa, kun tieto sivistysvaliokunnan koolle kutsumasta keskustelutilaisuudesta tavoitti kyläläiset. Hirvikosken kunnantalon alustava hankekustannusarvio on 2,6–3,1 miljoonaa ja kaupungintalon 3–3,6 miljoonaa euroa ilman irtaimistoja. – Uuden vesikatteen materiaalista tai tarvittavien korjausten laajuudesta ei ole vielä tässä vaiheessa selvyyttä, Laaksonen summaa. Pärkö päivitti kouluverkkoselvityksen valmistelutilannetta taloustyöryhmälle keskiviikkoiltana. . LIITON toimintatuotot koostuvat pääosin kuntien maksuosuuksista. Alastaron moottoriradan hulevesiviemäröinnin aloittaminen. Tämä puolestaan saattaa Vainion mukaan tarkoittaa pidempää kuin yhden lukuvuoden jatkoaikaa Virttaan koululle. Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vainio (kesk.) kertoo keskustelutilaisuuden ja kyläläisten argumenttien vaikuttaneen hänen näkemyksiinsä, joskin hän piti alun alkaen yhtenä vaihtoehtona kahden opettajan ja kahden opetusryhmän koulua. Kaupunginhallitus linjasi aiemmin kesällä kyseisten kiinteistöjen peruskorjausten yksityiskohtaisemman suunnittelun aloittamisesta (LL 21.6.). Luokat olisi jaettu kahteen ryhmään siten, että ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat olisivat omassa ryhmässään ja kolmannen ja neljännen vuosiluokan oppilaat omassaan. Lisäksi liiton tehtäväkenttä on laajentunut viime vuosina. . VALIOKUNNAN ehdottama investointiohjelma toimii jatkovalmistelun pohjana, ja investointeja puidaan vielä muun muassa kaupunginhallituksessa. Varsinais-Suomen liitto kiristää talouttaan VARSINAIS-SUOMEN liitossa arvioidaan, että ilman toimintatuottojen kasvua ensi vuodesta tulee liiton kolmas alijäämäinen vuosi. Aloitteen etätyön tekemisestä voi tehdä joko työntekijä tai työantaja. Tällä hetkellä Virttaan koulussa on yksi opettaja ja vuosiluokat 1–3. . FAKTA Muita ensi vuoden investointeja . . . – Sitä on aina vaan siirretty. ENSI VUONNA jatkuu Hirvikosken kunnantalon ja kaupungintalon sisäilmaongelmien korjaustoimenpiteiden ja muutostöiden suunnittelu. . Ensi vuoden investoinnit näkyvät liikenteessä . Kunnantalojen varsinaisia muutostöitä suunnitellaan vuosille 2020–2021. Kaupunki osallistuu sekä Ysitien sillan uusimiseen että alikulun rakentamiseen. Kasvu johtuu yleisestä kustannustason noususta sekä henkilöstömenojen ja yhteistoimintaosuuksien kasvusta. Hän nostaa esimerkiksi Mäenpään sillan peruskorjauksen ja leventämisen, jotka on nyt osoitettu ensi vuodelle. Hyväksymispäätöksestä tehtiin kaksi valitusta, jotka käsitellään muutoksenhakuviranomaisena toimivassa Turun hallinto-oikeudessa. Ehdotettu korotus on 2,63 prosenttia suurempi kuin tämän vuoden talousarvion maksuosuustuloarvio. Kaupungintalon ja Hirvikosken kunnantalon remonttien suunnittelu jatkuu . Loimijoen ranta-alueen kehittäminen. Pärkö luonnehtii nyt hahmotellun ratkaisun olevan mahdollinen, koska Virttaalle voidaan siirtää toinen opettaja ilman kaupungin henkilöstömäärän lisäyksiä, eikä koulun jatko heilauta kaupungin taloutta suuntaan tai toiseen. Hänestä korjausvelkaa voisi kuroa kiinni nyt, kun korkotaso on alhainen. Käytännössä etätyön tekeminen on mahdollista lähinnä valmisteluun ja suunnitteluun liittyvissä työtehtävissä, joissa ei vaadita henkilökohtaista kanssakäymistä tai työn suoraa valvontaa. Nämä ovat pysyneet vuodesta 2014 asti samana, noin 3,8 miljoonassa eurossa. Kalevalankadun remontin valmistuttua kaupunki aikoo jatkaa peruskorjausta Väinämöisenkadulla. Remontin kokonaiskustannus on noin 900 000 euroa. syyskuuta 2018 Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupungin ensi vuoden investointimenot ovat yhteensä lähes seitsemän miljoonaa euroa elinympäristövaliokunnan käsittelyn jälkeen. Ypäjä ottaa käyttöön etätyön YPÄJÄN kunnassa otetaan käyttöön mahdollisuus tehdä etätyötä neljä päivää kalenterikuukauden aikana. Rakennuttamisinsinööri Harri Laaksonen kertoo, että hallin katosta on tullut jonkin verran vettä läpi aulaan ja pukuhuoneisiin. Poikkeustapauksissa vajaiden etätyöpäivien tekeminen voi tulla kyseeseen esimerkiksi virkamatkojen yhteydessä. Jäsenkuntien vuoden 2019 maksuosuudet määräytyvät vuoden 2017 kunnallisverotuksessa maksuunpantujen kunnallisja yhteisöverotuottojen mukaisessa suhteessa. Lähde: Loimaan kaupunki. Investoinnit voivat muuttua hallitusja valtuustokäsittelyssä. Tämä on tosi positiivinen juttu koko kaupungin kannalta, Lehtimäki kokoaa. Pärkön mukaan Virttaalla voi olla vuosiluokat 1–4 ensi syksynä. Ahokas luonnehtii taloustyöryhmän olleen aiheesta varsin yksituumainen, vaikkei taloustyöryhmä teekään varsinaisia päätöksiä. Hän on aiemmin arvioinut, että yläkouluratkaisusta voitaisiin päättää esimerkiksi valtuustokauden lopulla. . Lautakunnan eropyyntö hallituksessa HUMPPILAN kunnanhallitus käsittelee maanantain kokouksessaan teknisen lautakunnan eropyyntöä. Tähän maakuntahallitus on päätöksellään toistaiseksi sitoutunut. Tekninen johtaja Jaana Koota sanoo ensi vuodelle suunniteltujen investointien olevan suuremmat, koska aiempina vuosina investointeja on karsittu ja siirretty eteenpäin. Metsämaan mahdollinen pienpuhdistamo, edellyttää ympäristölupaa. . Esitystä perustellaan luottamuspulalla. Puheenjohtaja Pekka Ahokkaan (kesk.) mukaan taloustyöryhmän keskusteluissa ei noussut esille kohteita, joita pitäisi karsia investointiohjelmasta. Opistoja Taidetalon pintaja ilmanvaihtoremontti. – Yhtäkkiä koko homma kääntyi negatiivisesta positiiviseksi, yksi kyläkoulun puolustajista Susanna Lehtimäki iloitsee. . Kysymys kuului, käytäisiinkö Virttaalla koulua enää ensi syksynä (LL 18.8.). Maakuntavaltuusto hyväksyi vaihemaakuntakaavan viime kesäkuussa. . Humppilassa suunnitellaan nyt tilapäisen valiokunnan asettamista valmistelemaan teknisen lautakunnan erottamista. – Vanhemmat tuntuvat olevan yhtä hymyä pelkästä lisävuodestakin. – Virttaalaisia kohtaan on oikein, että koulua katsotaan osana isompaa kokonaisuutta eikä erikseen. Kaupungin investointimenot olivat runsaat kolme miljoonaa euroa viime vuonna. Taloudellisten resurssien puitteissa samaan saumaan suunnitellaan tehtäväksi ne asiat, jotka tulevat muutaman vuoden kuluessa uusimisikään tai ovat jo sen ylittäneet. Kunta on laatinut etätyön tekemisestä ohjeen, jonka kunnanhallitus hyväksyi. Puhtaasti kaupungin omia investointeja on noin 5,7 miljoonan euron verran, sillä kokonaissummasta 1,2 miljoonaa kohdentuu Ysitien liittymäjärjestelyihin, joita kaupunki on osaltaan rahoittamassa valtion ohella. Tämä näkyy kulurakenteissa huolimatta siitä, että uusia tehtäviä pyritään pääsääntöisesti hoitamaan esimerkiksi hankerahoituksella. TALOUSSUUNNITELMAN ulkopuolelta ensi vuoden investointeihin on nostettu Alastaro-hallin vesikatteen uusiminen ja ilmanvaihdon saneerausta. . Alun perin koulun tulevaisuudesta suunniteltiin päätettävän tämän syksyn aikana, vaikka kouluverkkoselvitys on yhä keskeneräinen. Maankäyttöja rakennuslain mukaisesti maakuntahallitus voi valitusajan kuluttua määrätä maakuntakaavan tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Loimaan kouluverkkoselvityksen tavoitellaan valmistuvan ensi vuoden puolella. Maakuntakaava tulee voimaan, kun päätöksestä on kuulutettu maakuntakaavan alueeseen kuuluvissa kunnissa.. . Hänestä kahden opettajan ja ryhmän koulu on pedagogisesti parempi vaihtoehto kuin yhden opettajan, joka opettaa kolmea vuosiluokkaa. Sote-keskuksen eli Pääterveysaseman muutostöiden jatkaminen ja sisäilmaongelmien edellyttämät toimenpiteet. Kuntien esitykset sekä lopullinen talousarvioja taloussuunnitelmaesitys käsitellään maakuntahallituksessa marraskuussa ja viedään maakuntavaltuuston päätettäväksi joulukuussa. Lisäksi kohteessa on muiden rakennusosien kohdalla korjausvelkaa, joka heikentää rakennuksen kuntoa. Pesäpallokentän peruskorjaus, johon haetaan Leader-rahoitusta. Liitossa katsotaan, että taloutta on säästöjen ohella tarpeen tasapainottaa kuntien maksuosuuksilla. Sivistysjohtaja kertoo, että Virttaalla voidaan käynnistää uusi lukuvuosi ensi syksynäkin. . Hän kertoo poliittisten ryhmien keskustelevan aiheesta seuraavaksi. . . SIVISTYSJOHTAJAN suunnitelmissa toinen opettaja voidaan siirtää Virttaalle Alastarolta Kirkonkylän koulusta, josta tämän hetkisen tiedon mukaan vähenee yksi opetusryhmä ensi lukuvuonna. – Investoinnithan ovat olleet viime vuosina neljän miljoonan luokkaa, ja korjausvelkaa on syntynyt. Pikatien valaistuksen uusiminen Aleksis Kiven kadun ja Heimolinnan välisellä osuudella
050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . Varausten mukaan keskiviikkoisin Hirvikoskella, perjantaisin Tuulensuun Palvelukeskuksessa. Avoinna sop. BISONS ON käynnistellyt joukkuetreenejä, ja kunhan amerikkalaisvahvistukset saapuvat Loimaalle sunnuntaina, pääsee homma toden teolla alkamaan myös treenisalin puolella. InVATAKSIPALVELUITA . 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. BISONS ON tehnyt selvän ratkaisun ja lähtenyt kehittämään fysiikkavalmennusta. P. Myös kotija laitoskäynnit. 8 Lauantaina 1. 040 7527 353 www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen. 040 830 4556 Huomioi kotitalousvähennys Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. Haaroistentie 132 B, Alastaro p. Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi . 763 6860 iv-konehuollot ja suodattimet p. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. Tomi Malinen toimi jo viime kaudella osittain joukkueen mukana fysiikkavalmennuksessa ja on nyt entistä enemmän mukana jakamassa oppejaan. ARKKITEHTITOIMISTOJA ARKKITEHTI .net www.PIENTALO Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 Tsto: K-Rauta Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. ISÄnnÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . hieroja Marika Lätti. 050 3634831/050 336 4764 Viihtyisä juhlaja kokoustila keskustassa. Bisons aloittaa harjoitusottelut 14. Whiten vapaaheittoprosentti oli 84,1 kolmosten löytäessä kohteeseen 33,3 prosentin tarkkuudella. MAJOITUS/KOKOUSTILAT NUMMENTUPA Viihtyisä majoitusja kokoustila saunaosastoineen. – White on hyvä heittäjä ja muutenkin hyvä scoraaja korin läheisyydestä. . Joukkue on tältä osin valmis, eikä uusia vahvistuksia etsitä aktiivisesti. Petka Lehtinen, Tomi Malinen sekä Eero Aaltonen liittyvät Bisonsin valmennusryhmään. Viime kaudella White oli DSU:n ykköstykki 19,7 pisteen ja seitsemän levypallon keskiarvolla. LEMMIKKIELÄInPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi . LASITUSPALVELUITA Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. Hän on henkilökohtaisen valmennuksen erikoismies sekä taidon, että fysiikan puolelta. Istumapaikat ja astiat 60 hlölle. Petka Lehtinen on ollut pitkään nuorten maajoukkuetoiminnassa mukana. JALKAHOITOLOITA Siskon kammari p. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. LOIMAAN RAKENNEKUIVAUS OY Rakennuskuivaukset & kosteusmittaukset Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Autokorjaukset ja -huollot Muutot ja kuljetukset ! . Oikeanlaisella fysiikkaharjoittelulla pelaajat pystyvät ottamaan vielä harppauksia eteenpäin. HYVInVOInTIPALVELUJA Koulutettu Hieroja Väinämöisenkatu 10, 32200 Loimaa Gsm 050-566 8363 heli.pirhonen@hotmail.com HIERONTAPALVELUT Heli Pirhonen ladyline l o i m a a Täydellinen juhlaja pitopalvelu Hyvät kokousja koulutustilat Sahantie 5 Mellilä P. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . käsityölaiskatu 9, Loimaa P. LoKoKo Bisonsin viimeinen palanen pelaajarinkiin on 22-vuotias Marcus White.. Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa . HYVInVOInTIPALVELUJA HOiTOLA SuOLAkeidAS p. Bisonsilla on pelaajasopimukset nyt Esko Salosen, Rasmus Marttisen, JuhoMatti Henttosen, Petteri Ruutiaisen, Ville Karvosen, Markus Lammelan, Elmeri Aulasuon, Saku Revon, Eemeli Hollon, Emil Hannulan, Joona Mäkilän, Riku Laineen (Vilpas Vikings/laina), Alex Fosterin (USA) ja Marcus Whiten (USA) kanssa. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. KAUnEUSHOITOLOITA . 0400 223 535. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . JALKAHOITOLOITA Turuntie 14, Loimaa. White on 198-senttinen 3–4 paikan peluri Dickinson Staten (NAIA) yliopistosta. syyskuuta 2018 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . 040 722 5270 terv.hoit., koul. KOSTEUSKARTOITUSTA Kosteuskartoitus. . ’’Alastaron Prinssi’’ Eero Aaltonen palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Bisonsiin, nyt hierojan roolissa. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Myös pitopalvelua! . 767 1524 • 040 535 0576 LOUNAS NOUTOPÖYDÄSTÄ MA-PE KLO 11–14 Juhla-, kokousja saunapalvelut Kylpyläosakevuokraus asuntoautovuokraus paija.fi 050-5696 945 Täydet oikeudet! Ryngöntie 129, Loimaa 050-5320622, loimaaltakasin @tiiri.fi Laadukkaat konditoriatuotteet tilauksesta Loimaantie 272, Alastaro, p. Nähtäväksi jää, vieläkö Loimaan Liikuntahalli ja mestaruusviirit hallin seinällä saavat Aaltosen kirmaamaan joukkueen mukana myös iltatreeneissä... Isoa roolia joukkueessaan nauttinut White oli selvästi joukkueen aktiivisin heittäjä ansaiten pelaamissaan otteluissa myös eniten vapaaheittoja. Hänen monipuolisuutensa vuoksi hän on erittäin käyttökelpoinen pelaaja meidän joukkueessa. ILMAnVAIHTOPALVELUT IV-Pelti Luuri Oy Ilmastoinnit ja tarvikkeet sekä huollot 5” vesirännit suoraan autosta Konesaumatut katot Rakennuslistat ja peltityöt Kuparityöt Kattoturvallisuustuotteet Rautarakennetyöt Seinäkasetit Voimatie 1-3, 32210 Loimaa www.ilmastointijapelti.fi p. Tilat 70 hlölle. 02 769 2200 Ark. Se on selvä panostus nuoreen joukkueeseen, jossa jokaisella pelaajalla on uran ”prime time” edessään. Aiemmin urallaan mies edusti Salt Lake Community Collegea (JUCO) parin kauden ajan. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy P. Myös pitopalvelua! Juhlaan ja arkeen. Tuttuun tapaan myös Bisonsin ja LoKoKon monitoimimies Jyrki ”Velho” Veini auttaa pelaajien vaivojen kanssa minkä arkisilta aherruksiltaan ehtii. HEnKILÖnOSTIMIA DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 Henkilönostinvuokraus DINO 160 XTB, nostokorkeus 16 m Mikko Koponen 044 215 1651 Rate -maalaus Oy www.rate-maalaus.fi ratemaalaus@gmail.com Bisons sai lisävahvistusta – treenit ovat päässeet täyteen vauhtiin KORIPALLO LoKoKo Bisonsin viimeinen palanen pelaajarinkiin on 22-vuotias Marcus White. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA . mukaan. KULJETUSPALVELUT P. JUHLAJA PITOPALVELUITA . syyskuuta Kaarinan Ura Basketin vieraana. 044 7442 300 puh. Juuri sellainen pelaaja mitä etsimmekin, luonnehti Bisonsin päävalmentaja Arttu Mannelin uutta tulokastaan. TILAA KARTOITUS: 0400 932 453 jarmo@kosteuskartoitus. 050 2279 . vahaukset – Hinausapu 24 H Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. Vesikoskenkatu 4, Loimaa 040 5905 400/ 0400 876 511 . Omien nuorten pelaajien kehittäminen kulkee suuressa roolissa
Melliläjärvellä ei ole sauna vuoroa. Ensimmäistä Suomen luonnon päivää vietettiin lauantaina 31.8.2013. tilaisuudesta Loimaan Työväentalolla klo 12.00. tazzi.fi . alk. ma-pe 8.30-12.00 Loimaan Rakennuseriste Oy Varasto Lamminperä 10, P. 040 547 3229. Loimi-Hämeen edustaja kertomassa jätehuollon ajankohtaisista asioista. Loimaan Eläkeläiset ry. Uudistuksessa kalenteriin tuli yksi uusi merkkipäivä, joka on elokuun viimeisenä lauantaina vietettävä Suomen luonnon päivä. alkaen kaikki luokat ja jouset klo 18.00 alkaen muut vuorot ke 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoskitalolla. Yhteiskuljetus maakunnallisen kirkkopyhän viettoon Nousiaisten kirkkoon 2.9. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . alkaen. 0400 223 964 Esteettömät Taksit 1 + 8, 1 + 6 TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 Luotettavaa taksipalvelua www.tapioharjula.fi HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Tied. Jatkuu torstaisin joulukuulle saakka. 0400 537 171 www.loimaanrakennuseriste.fi Yrittäjä! Lähde mukaan hakemistoon – ota yhteyttä: Tiina Järvinen 02 588 8025 tiina.jarvinen@loimaanlehti.fi Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 veli-matti.knuuti@loimaanlehti.fi . 28.10. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa . Päivän tarkoituksena on koota suomalaiset yhteen juhlimaan ja arvostamaan hienoa luontoamme. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. klo 13 kirjastossa Seniorikerho kokoontuu Heimolinnankadulla taas ma 3.9 klo 13-14. www.neliopinnoitus.fi P. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi Puh. 10. SEURATOIMINTA VASTAUKSET 1. 8. Perttu. Härkätie 723 Marttila, klo 18.30-20 Auranmaan Erityiset kokoontuu Riihikosken srktalossa -ke 5.9. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Alastaron Kyläyhdistys ry Mälläisten kyläpäivä su 2.9. Palvelutarjontamme löydät netistä! Parturi-Kampaamo Sanna 02 763 1245 Sanna/Kosmetologi Emilia 040 583 2161 Sari-Anna 044 302 0098 Jalkahoitaja Raija Toivonen 040 729 3532 Pekankuja 11 • timma.fi/parturikampaamosanna . Thaimaassa. 0500 929 227 www.j-s.fi . Aloitamme boccian pelaamisen ti 4.9. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! J & S Subcontracting Oy P. 040 836 5808. Prättä-Jouset ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille ma 3.9. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. Kansalliset Seniorit Muistikerho ke 5.9. Kojonkulman kyläyhdistys Ahjon kahvakuula su 2.9. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. MatkaViitalan bussi Alastaron R-kioski klo 6.50, Hirvikoski apteekin pys. VALOKUVAAMOJA Passikuvat hetkessä paperisena ja sähköisenä ilman ajanvarausta Hossinkatu 1-3, Loimaa . Kaikki innolla harrastamaan. mirena-asut.com P. klo 17-19 Hulmintiellä.. Taisto 040 530 5064 Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla 3.9. P. Paluu samaa reittiä. Lisätietoja yhdistyksen kotisivuilta. RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. Metsämaan Perinnepiiri pidetään 7.9. 0400 293 576. Kokoonnutaan Nahuntuvalle klo 13.30 josta siirrytään kimppakyydeillä Korven kylään. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. klo 14 Liisa Kylämarkulan luona. A-hallilla. 4. klo 12.00 alkaen Vampulan Osuuspankin kokoushuoneistossa. A-hallilla. Kurssi antaa eväitä vapaaehtoisena ystävänä toimimiseen. Päivän juhlakulttuuriin on alusta asti kuulunut liputus ja luontoretket lähimetsässä ja kansallispuistoissa. 050 453 5052 Avoinna ma-pe 8–16. 050 512 3731 • ollipekkavienonen@gmail.com • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU • LVI-työt koteihin, teollisuuteen, maatalouteen sekä taloyhtiöihin • Maalämpöä alan johtavilta merkeiltä, Bosch ja CTC . Loimaan Seudun Reserviläiset Kesän viimeinen pistooliammuntaharjoitus Heikinpirtin ampumaradalla ke 5.9. Loimaan Seudun Yrittäjänaisten syyskuun jäsenilta Juvan kuntoradalla yrittäjän päivänä 5.9. PARTUREITA . Boccian peluu alkaa keskuskoululla klo 15. myös sopimuksen mukaan. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Myös ovet ja ikkunat. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry jaostoineen. Joukolla mukaan 5.9. Ei ilmoittautumisia. Pe 7.9. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ry. Kuntosali on käytössä ma ja to klo 15.-16. 6. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Kalenterimuutos astuu voimaan vuodesta 2020 lähtien. Loimaa-Seuran toimisto on avoinna ma 3.9. 2. Miehet mukaan ja eväitä myös. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... kerho Työväentalolla klo 13.30 Tuoteesittely. Oma muki mukaan! Loimaan Eläkkeensaajat ry, Syyskausi alkaa. 150 euroa. 010 338 3830 Puh. klo 15-17. 02 414 8400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ma 3.9. TAKSIPALVELUITA Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.fi P. klo 12-13.30 Koski Tl/Marttilan vertaisryhmä kokoontuu Koski Tl srk-talolla pe 7.9. 050 516 3026, 050 551 3026 . kello 9–11. Elisenvaaran Martat, lähdemme sieniretkelle pe 7.9 kimppakyydein klo 10 Heimolinnan pihalta. Loimaan Keilahallissa, ilm Veikolle 050 547 2907. Turun kirja-, ruokaja viinimessuille; lisätietoa ja ilmoitt.seniorien kotisivulla, myös Y. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Heikki Kinnunen. Lohjan sotamuseo ja Mannerheimmuseo retken bussiaikataulu. Syksyn retkille mahtuu vielä mukaan, kysy ja ilmoittaudu Leilalle 040 967 7595. klo 12-13 Mälläisten Wanha kauppa ja klo 13 Rattaankujan kävely oppaana Anja-Maija Eskola. Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, ota yhteyttä arkisin 040 5391 981 ja varaa aika ohjaajiemme henkilökohtaiseen maksuttomaan opastukseen. Tapahtuma on suunnattu nykyisille ja uusille jäsenille, partiolaisten vanhemmille sekä perhepartiolaisille. LVI-LIIKKEITÄ Puh. 02 762 1144 Av. Tuulensuun kerho ma 3.9. Luennoitsija Paula Aalto. syyskuuta 2018 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Lisätied. Jaatinen p. Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, Puh 0400 919 541 To 6.9 klo 14 Ystäväkerho To 6.9 klo 15-18 Ystävätoiminnan lyhytkurssi. Vuonna 1952. Virttaan Seudun Kyläyhdistys Perinnepiiri kokoontuu ti 4.9. 5. 040 546 4295 . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . klo 11.30-13. Kerho to 6.9 klo 13 Nuorisotalossa. Suomen luonnon päivä kalenteriin LUONTO Yliopiston almanakkatoimisto on julkistanut suomalaisen kalenterin uudistustyön tulokset. . Brodeeraukset, mainostekstiilit . 9 Lauantaina 1. Noin klo 12 keppijumppa ja rentoutus. klo 18. Säkenet ke 5.9 klo 11 ja boccia sekä hallitus klo 12.30. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. klo 12-14 kylätoimistossa. 046 810 2432 Ratsastustunnit ponikeRhot Lämmin maneesi P. Loimaan kansallisten seniorit Retki la 6.10. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä . Ke 5.9. Anne Paljakka, P. klo 11 alkaen. 14 mitalia. Mellilän Kyläyhdistys r.y. RAKENNUSTARVIKKEITA VARASTOMYYNTI av. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. Ilm. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. klo 1314.30 yhteislauluryhmä Olohuoneella, klo 13-14.30 Alastaron ryhmä kokoontuu Tuttujen Tuvalla Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöäalkeista alkaen Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os Huvilakatu 32 keskiviikkona 5.9. klo 18.00. (Kaupungin omassa käytössä). 762 21 20 tai www. URHEILU Loimaan seudun Sydänyhdistys ohjattu vesijumppa alkaa to 6.9. 9. Lavista Mellilän Palloiluhallilla klo 17.30-18.30. . Eppu Normaalin. Opettaja. Oripään Vesa Pitkät ratamatkat urheilukentällä ti 4.9. Kun Suomi täytti sata, se liputti virallisesti luonnolleen ensimmäisenä maana maailmassa. Sateella ei lähdetä. Alastaron Jyväset koko lippukunnan yhteinen toimintakauden aloitustapahtuma kololla Virttaantie 3 as 1 su 2.9. PAINOPALVELUJA Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. 3.9 mennessä Päiväpirtille 0400 919 541 tai Sirkka Hakala 040 760 1710. 7. Loimaan Jankon maastojuoksut ma 3.9. ajaa reittiä klo 8.00 Vuorisen tallit Op:n pysäkki Kalevalankatu Hirvikoski kirjaston pysäkki Sarka 9-tie Melliän pysäkki Nousiainen. RATSASTUSTUNNIT Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi P. Suomen luonnon päivää vietetään lähtemällä ulos ja osallistumalla päivän tapahtumiin. Loimaan Seudun Sotaveteraanit, perinneyhd. ja jaostot, pe 7.9. klo 18 Omat eväät. Klo 18-19.30 Puistokadun koulun juhlasalissa. klo 18. klo 11-11.30. PARTUREITA MLL Loimaan kaupungin yhdistys maksuton luentotilaisuus vanhemmille, lasten kanssa toimiville ja ammattikasvattajille: mediakasvatus osana seksuaalikasvatusta ti 4.9. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry ti ja pe Olohuone avoinna klo 10-13 -ma klo 18-19 zumbaa koski Tl Nuortentuvalla Johanna Heikkilän johdolla. Ma 3.9 keilaus klo 13. Sarjat 5-v. klo 18 Hirvikosken pururadalla. klo 14.00. klo 15.30-16 ohjattu allasjumppa Vesihovissa, klo 18-19.30 Elämänlanka-ryhmä kokoontuu Huvilassa, os. 0400 327 566 Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. klo 7.05, Hirvikoskentie, OP-pysäkki Loimaa klo 7.15. 0500 530 807 . Vampulan Eläkeläiset ry:n kerho ma 3.9. Golfin. VAATEKORJAUSTA . Muistutus 3.9. 010 338 3820 Liikkeet avoinna ma-pe 9-17, la 10-13, Lamminkatu 19, Loimaa Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. yhdistys 3.9. 3. Eläkeliiton Loimaan kaup
syyskuuta 2018 Täysin uusi Ford Focus Ensiesittely 31.8.–2.9.2018 Loimaan Laatuautossa FORD TAKUU vuotta tai 100 000 km. 10 Lauantaina 1
Hot. klo 18.00 Harjoitusottelu Kuulutus: Valtteri Arra VS. klo 18:30 Ke 22.3. kausi Mestaruusliigassa HURRIKAANI.FI HURRIKAANIVAROITUS Loimaan liikuntahallissa Playoff 16-17 | Puolivälierät HURRIKAANI VANTAA DUCKS VS. Tarkemmat tiedot hakuilmoituksesta www.loimaa.fi, www.kuntarekry.fi tai www.mol.fi. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 7-20, la 8-18, su 10-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! K ahvilasta K ahvilasta MUNA-JUUSTOHAMPURILAINEN + LIMUMUKI 0,4 l KOKO SYYSKUUN: KAHVI + MUNAMETwURSTISäMPYLä LUUTTOMAT KARJALANPAISTILIHAT JOKIOISTEN UUTUUS KAKKURULLAT 450 g (13,11/kg) JOKIOISTEN UUTUUS PIIMäLIMPPU 400 g (4,50/kg) kg kpl kpl prk kpl kpl RISTORANTE PIZZAT 320385 g (7,816,49/kg) 4 00 4 00 MARLI NATUR OMENAJA MAKEA APPELSIINIMEHU 1L 1 80 7 90 2 50 1 25 ARcTIc MILK LEIPäJUUSTO 110 g (9,09/kg) 1 00 5 90 Seuraa kotiseutusi tapahtumia oikeassa osoitteessa! (02) 770 2626 www.loimaanlehti.fi puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. LoPSin ja Kyrön Palloseuran ottelu Pema Areenalla su 1.9. klo 19. -16 31.490 Volkswagen Golf variant Comfortline 1.6 Uudempikorinen! 183tkm h-kirja, 2xrenk. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10-14 Mika Matarmaa 020 7810782, Kari Tarkkala 020 7810783, Juha Ala-Nissilä 020 7810781 vaihtoautot auto-centeristä Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Sol Technical 4ov 218tkm sadetunn., VSC, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vetok. kausi Mestaruusliigassa HURRIKAANI.FI HURRIKAANIVAROITUS Loimaan liikuntahallissa Playoff 16-17 | Puolivälierät HURRIKAANI VANTAA DUCKS VS. Kauden aikaisempien pelien voitot ovat tasan 1–1. Tiedossa on siis jännittävä ja kiihkeä kamppailu. airbag, p.tutka, luist.esto, VSC, h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk., vetok.-16 33.990 Lamminperä 8, Loimaa. klo 12-15, Hirvihovi Erityisliikuntatapahtuma, joka on suunnattu tukija liikuntaelinsairauksia tai muita pitkäaikaissairauksia sairastaville henkilöille sekä ikäihmisille. klo 18:30 Ke 22.3. VIRU, 165 €/hlö/2hh TARTON MAATALOUSMESSUT to-la 25.-27.04.2019, Hot. JOE BLASCO Meikkivoide (57,90) 45,90 ISADORA EyePrimer (11,90) 7,90 CLARINS Wonder Perfectripsiväri (31,00) 19,90 TUOTEPAKETTI LAHJAKSI! Kahden Biothermtuotteen ostajalle LISÄÄ HUIPPUHINTOJA MYYMÄLÄSSÄ! KUNNALLISIA ILMOITUKSIA TYÖSUORITUKSIA Loimaan kaupungin perhepalveluissa on haettavana perheohjaajan toimen sijaisuus 14.9.2018 klo 13 mennessä. 0500 535 887 Haketusta sopivasti Haketuspalvelu Laaksonen 0400 823 977 haketuspalvelu.ml@hotmail.com Ostetaan Hakepuuta, Myydään Haketta • Puramme myös puurakennuksia • Raivaamme tontteja ja nostamme kantoja • Raivaamme pellonreunarisuja • Harvennamme metsiä • Keräämme hakkuutähteitä • Noudamme kannot ja risut Futisjännäri tarjolla Sunnuntaina 2. Loimaalla 30.8.2018 Sosiaalityönjohtaja SEUROJEN TIEDOTUKSIA SÄHKÖISTÄ TUNNELMAA Oripään Liikuntahallissa 10. vant., sivuairb., vak.nop.s., 2xrenk., vetok.-15 20.590 LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA KATSELE TUTUSTU OSALLISTU KOKEILE INNOSTU loimaa.fi/liikunta-ja-vapaa-aika Soveltavan liikunnan tapahtuma Pe 7.9. Tarjoustuotteita rajoitettu erä. Dorpat 295 €/hlö/ph. LIPUT: 20/15/8 € Ennakkolippu.com, Loimaan Prisma VIP-kortit kelpaavat, vapaaliput eivät. Ma 27.3. klo 18:30 EKOESKO punamultakeittomaalit ja tiilikattomaalit www.ekoesko.fi Vuokraamme myös polttomoottori käyttöistä punamultaruiskua. 044 235 6242 Tarjoukset voimassa koko kauneusviikon. Pyydä tarjous, puh. 14,9 snt/min Katso vaihtoautomme netistä: www.toyotaautocenter.fi/vaihtoautot Myynti Huolto Varaosat Rent Toyota C-hr 1,2 T AWD Premium Business Multidrive S 33tkm poisk. klo 18:30 Ke 5.9. Huom! Puolihoidolla alle 300 €/3 pv Ilm. toimintakyvyn mittauksia, apuvälineiden testausta, soveltavan liikunnan toimipisteitä sekä tietoa alueen liikuntamahdollisuuksista. 11 Lauantaina 1. Ma 27.3. syyskuuta 2018 KAUNEUSVIIKKO 3.-8.9.2018 Aleksis Kiven katu 7, Loimaa Puh. TALLINNAN KÄSITYÖMESSUT/ HOTELLIMATKA la-su 06.-07.10. kokemuksella. 0500-226 505 www.artonmatkat.fi JASKAN PUOTI TARJOAA 1.–2.9.2018 Tervetuloa! Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy. syyskuuta pelataan jalkapallon nousukarsinnan kannalta tärkeä peli LoPSin ja Kyrön Palloseuran välillä. LIPUT: 20/15/8 € Ennakkolippu.com, Loimaan Prisma VIP-kortit kelpaavat, vapaaliput eivät. -07 6.990 Toyota Avensis 2,0 D-4D DPF Linea Sol 4ov 187tkm VSC, ilmast., vak.nop.s., 2xrenk.09 8.990 Mercedes-Benz Gla 200 Premium Business 111tkm ESP, xenon, p.tutka, luist.esto, aut.ilm., CD, MP3, 2xrenk., vetok.-14 26.990 Toyota C-hr 1,8 Hybrid Style 14tkm sadetunn., p.tutka, VSC, aut.ilm., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., 2xrenk. ilm., h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk. -07 6.590 Skoda Octavia 1,4 TSI Elegance 173tkm ESP, xenon, sadetunn., luist.esto, aut.ilm., lohkol., vak.nop.s., MP3, 2xrenk.-10 7.990 Toyota Auris 1,2 T Active Multidrive S 34tkm 1-om., p.tutka, luist.esto, VSC, aut. Tapahtumassa mm. Paikalla myös kanttiini ja 300 ensimmäiselle ilmainen ämpäri. Soita ja kysy lisää p. -15 19.990 Toyota Auris Touring Sports 1,2 T Active Multidrive S 57tkm p.tutka, luist.esto, VSC, TRC, navi, erik. Vapaa pääsy. HURRIKAANI RAISION LOIMU Vapaaehtoisilla pääsymaksuilla tuetaan Oripään Urheilijoiden lentopalloilua 10. Radanvarren derby alkaa uudella Pema Areenan tekonurmella kello 19. klo 12.15 Senioritanssijat klo 13.00 Asahi-näytetunti, tatami klo 13.30 EM-kultamitalisti pyörätuolikelaaja Amanda Kotaja klo 14.00 Koripallon näytösottelu LoKoKo — Unified klo 14.30 Pyörätuolikelausnäytös urheilukentällä (säävaraus) Tervetuloa kaikille avoimeen tapahtumaan! Tapahtuma on maksuton Kahvitarjoilu Yhteistyössä: Loimaan kaupungin fysioterapia Loimaan diabetesneuvola Novida. Urakalla tai tuntiveloituksella. 0440 597 150 EKOESKO T:mi Kanunki, SALO Suoritan kaikki sisäja ulkoremontit, niin isot kuin pienetkin yli 30 v
0400 537362 MYYTÄVÄNÄ EDULLISESTI • RÄYSTÄSKOURUT • SYÖKSYT • TIKKAAT • MATTO/PYYKKITELINEET • SOLUARINAT YMS. Haastattelemme hakijoita hakuaikana, työ alkaa heti sopivan hakijan löydyttyä. alkaen klo 10. Arjessan toiminnan perusta on ihmisten erilaisuuden huomioimisessa ja kunnioittamisessa. LAATUKEITTIÖ NYT HUIPPUEDUIN! MYYDÄÄN Punkalaitumen keskustasta 58,5 m² RT-kaksio, sauna, autok.paikka, ulkovarasto. 040 900 1284 Automaatioasentaja osaamisala 13.9.2018 alkaen Lisätiedot: markku.laiho@novida.fi puh. KEITTIÖKAUPOILLE KANNATTAA TULLA NYT TUTUSTU ETUIHIN KAMPANJA.PUUSTELLI.FI HUIKEAT EDUT KODINKONEISTA, ALTAISTA, HANOISTA, MEKANISMEISTA, UUTUUKSISTA... Vuorio p. rajaa. www.arjessa.fi HYVINVOINTIPALVELUT Hyvinvointipalvelut Arjessa tuottaa asiakkaan kotiin ja arkiympäristöön toteutettavaa ja vietävää kuntouttavaa työtä, jotka tukevat kokonaisvaltaisesti asiakkaiden arkea ja hyvinvointia. LAADUKKAITA KODINKONEITA -70 % KODINKONEITA Tervetuloa TÄNÄÄN LA 10-14 SU 11-14 Puh: 8,4 snt/min. sosionomi, sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi) sekä vähintään 2 vuoden työkokemusta lasten ja nuorten parissa tehdystä työstä. Ei km. Kattava palveluverkosto tukee yksilöiden ja perheiden elämää arjessa, mahdollistaen yksilöllisen palvelun tuottamisen, laadukkaasti ja luotettavasti. s r e e r a c p o ä s s e n n e m PALVELUKSEEN HALUTAAN Katso Kovat tarjoukset kotiin jaettavasta mainoslehdestä taikka gigantti.fi gigantin synttärit PULLAkAhvit tarjoillaan ti 4.9. Alan työpaikka vaaditaan. Ajokortti on välttämätön. Otathan mukaasi osakaskunnan jäsenyyteen oikeuttavat kiinteistön kiinteistötunnuksen. Arjessa on kasvava valtakunnallinen toimija, jonka palveluja tuottaa noin 1300 sosiaali-, terveys-, opetusja kasvatusalan ammattilaista. s u m e k o k s a k a is a t ä ä v e n e s i m y t s e n e m ä s s ä v ä t h e T . 10-19, la 10-16 Tarjoukset voimassa 29.01-3.2.2018 vain Loimaan Gigantissa. 010 277 7302 Tomi Hämäläinen Puustelli-yrittäjä 046 851 4578 KEITTIÖN OSTAJALLE NYT MM. ä s si s k y m y s y k n o d i o h n e d u u si ll a r a v n e n i a m o n ir e n o is a n e e tt i o v a T . e m m a t si k n a p i a t ä t s ä v ä t h e t ä ä si l a ll u u k o k t a u l a H . 044 090 1217 Opiskele itsellesi UUSI AMMATTI tai syvennä osaamistasi Novidassa Loimaalla Lisätietoja koulutuksista ja linkki sähköiseen hakuun osoitteessa novida.fi Sähköasentaja sähköja automaatioalan pt 11.9.2018 alkaen Lisätiedot: markku.laiho@novida.fi puh. . Maanantaina klo 10-12 st1 pihassa Kartanomäenkatu 2, Loimaa OJALAN KOURU KY Rauma p. a tt u a k n e i v a n a k n e t si l a a ti g i d n i u k a s s e m il e h u p . Alan työpaikka vaditaan. m is e s u t u l u o k a v u tl e v o s n o :t o d e it ä s i L i v i ä P ä ä tt is e ti o v is e s k y m y s y K . 040 701 1622 KOKOUKSIA KOULUT/KURSSIT SÄRKIJÄRVEN OSAKASKUNNAN varsinainen KOKOUS pidetään la 22.9.2018 klo 10.00 Someron Säästöpankin Urjalan konttorin neuvottelutiloissa os. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja muut asiat sekä valitaan hoitokunnan puheenjohtaja. Lisätiedot: sanna.ramo@novida.fi puh. sosiaalihuoltolain mukainen perhetyö sekä ammatillinen tukihenkilötyö, lastensuojelun tehostettu perhetyö sekä tuetut ja valvotut tapaamiset sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakasperheille sekä tuettu asuminen mielenterveysja päihdekuntoutujille. Arvostamme myös erilaista lisäkoulutusta; perheterapiasta, mielenterveysja päihdetyön osaamista, neuropsykiatrisesta valmennuksesta sekä kriisija traumatyöstä. Odotamme hakijoilta AMK-tutkintoa (esim. syyskuuta 2018 TULE TAI SOITA JA VARMISTA EDUT ITSELLESI RAUTATIENKATU 10 FORSSA P. 9 . a tl a l a a tl e si ll a p u a k . 044 090 1223 Oppisopimuskoulutukset Kysy vapaita opiskelupaikkoja * Ajoneuvoasentaja, autoalan pt * Kokki, ravintolaja catering-alan pt * Maaseutuyrittäjä, maatalousalan pt * Mittatilausompelija/sisustustekstiilientai designtekstiilien valmistaja, tekstiilija muotialan pt * Parturi/kampaaja, hiusja kauneudenhoitoalan pt * Putkiasentaja, talotekniikan pt * Sähköasentaja, sähköja automaatioalan pt * Talonrakentaja, rakennusalan pt Ilta-monimuotokoulutukset Parturi tai kampaaja hiusja kauneudenhoitoalan pt 3.9.2018 alkaen Lisätiedot: satu.railo@novida.fi puh. Lisät. 044 744 2557 Toimintamme laajenee uuden toimipisteen myötä Loimaalla ja haemme kasvavaan joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen PERHEOHJAAJAA Palveluitamme ovat mm. 020 500 6610. Tampereentie 4 B 5, Urjala. tarjoilun hoitaa Loimaan Seudun Sotaveteraanit tervetuloa! Tavallista parempaa Electrolux-pesuvoimaa! LOIMAA | Aleksis Kiven katu 7 Ark. p e ll e d h a li m m u N 8 1 2 . 12 Lauantaina 1. ä t si v ä t h e t n a l a s u t u u k a v i a t s u ti o h a r a t s u m e k o k o j n o ä ll ö li k n e h e m m ä ll ä m is t E is e s k u d E . a tt u a k n o t s u v is . 040 900 1586 Merkonomiksi oppisopimuksella 5.9.2018 alkaen. Lisätiedot: timo.kulmala@novida.fi tai puh. Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Lauri Kuisma, puh. 4 1 e ll i e m is o l e tt e u l o is n a a j is e s k u m e k a h ä ll ä m ä tt e h ä l ä ä v ä t h e t e a H . 040 900 1284 Tilanpidonjatkaja/ maatalousalan pt 19.9.2018 alkaen Lisätiedot: pirkko.teranto@novida.fi puh. Ilmainen kotiinkuljetus ja asennus koskee näitä malleja. e m m o o k k u o j n a a v a a s o t y n e m m e a H / a a j o v u e n s u u k k a is A a a ji t n u t n a is a e m m e d i a k k a is a ö li k n e h a n a ji t n u t n a is a / a n a j o v u e n s u u k k a is a t a a t s a V a j n e s k u ti o h a r , n e s k u t u u k a v a j u si a k t a r n e t o jr a t a t si u l e v l a p a t si si l o u p i n o m , a s si r o tt n o k n ii n a j u si a k t a r it s e si v ii t k a t a o jr a T . a a t s u a t ä t si ll i n n y y m a a v h a v a j a t s u m e k o k a t si l o u p i n o m e m m a t s o v r A . Ilmainen kotiinkuljetus ja asennus! 599€ TW41K7138 Päältätäytettävä pyykinpesukone 699€ ESF8591ROW Astianpesukone 60 cm 499€ EW6F6268N3 Edestätäytettävä pyykinpesukone P. Urjalassa 25.8.2018 Hoitokunta JK. Lähihoitajaksi oppisopimuksella jatkuva haku. Arjessa on osa Humanaa, joka on johtava pohjoismainen sosiaalija hoiva-alan yhtiö. Tehtävään valittavien on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote. Kalamerkit Kalaniemen Grilliltä. Toiminta-alueena on koko Loimaan seutu. 02 822 4405 Myyntiautoon Tmi T. 0509115646, lauri.kuisma@arjessa.fi Hakuohjeet: Lähetä hakemuksesi osoitteessa www.arjessa.fi/tyopaikat 21.9.2018 mennessä. 2 7 6 2 3 5 5 4 4