Jonkin aikaa se kesti, mutta miehet ehtivät savusaunaan ja kunnanhallituksen kokouskin alkoi ajallaan. Tänä vai viime. 2022 Vaalikuumeen ensioireita jo ilmassa ”” Yksi asia on vuosien varrella pysynyt: kalenteri on minulle edelleen olennainen osa opiskelun organisointia. Martti Mölsä lämmittelee maamoottoria käyntiin ja kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) ja kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) sekä Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi (kesk.) sekä Aki Mikkola pääsivät jännittämään, koska se käynnistyy. KATI UUSITALO. Kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden strategian kokouksessaan maanantai-iltana. Loimaan talousalueen paikallislehti • 108. 14 LEHDEN VÄLISSÄ 8-SIVUINEN AUTOT-LIITE Sivu 7 Joko se lupasi. vuosikerta Nro 101 TORSTAI 1.9. Sivu 6 Loimaa satsaa asumiseen Irtonumeron hinta 2,30 € sis. Aurinko paistaa syyskuun alkaessa ja lämmittää viileän yön jälkeen, mutta sanotaanko nyt tästä eteenpäin, että ''tänä kesänä'' vai ''viime kesänä''. Kolumnisti Oona Tepponen Sivu 4 Sivu 5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Punkalaitumella lyötiin pökköä muutoksen pesään Houkuttelevat asuinympäristöt, osaavan työvoiman Loimaa sekä lasten ja nuorten Loimaa ovat Loimaan kaupungin seuraavien vuosien kärkihankkeita. alv
Melisa Stepanovic), kirkkokahvit srk-talolla. klo 11.30-13.30 Kultaisen iän kerho to 8.9. 13.sunnuntai helluntaista, ”Jeesus, parantajamme” Kalle Leppälä, musiikki: Kaija Saukkola Toimintaa: to 8.9. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. Rakkaudella muistaen Eila Jari, Nina, Ada ja Joel Sukulaiset ja ystävät Kiitos kaikille Mikkoa hoitaneille. Sinikka, Sini Jakeluhäiriöt: Puh. La 10.9. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Hemiö 7.9., 21.9. 044 507 8990, Juha Dubbe p. Älä karkota minua kasvojesi edestä, älä ota minulta pois pyhää henkeäsi. Tuotteita voi jättää 14.9. Radiointi Järviradio 92,8 MHz. klo 18 Yläneen kirkkokuoro aloittaa syyskauden harjoituksensa Yläneen srk-talolla Pe 9.9. Ilmoittaudut koulutukseen saapumalla paikalle. VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. 02 776 4500. PÖYTYÄ Jumalanpalvelukset: Su 4.9. NIMIPÄIVÄT 1.9. Satokauden tuotteita, leivonnaisia, mehuja, käsitöitä yms. Kastettu: Rene Edvin Mikael Mäkipää, Emma Maaria Tolonen. Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 10 Messu Yläneen kirkossa, Dubbe, A Peltonen Galindo, kirkkokuoro klo 11 Rippikoulun aloitusmessu Pöytyän kirkossa, Kaukinen, Heimola, Kuusisto. . klo 10 Aamulenkki Oripään srk-talolta klo 13 Tilkkupiiri Yläneen srktalolla Ti 6.9. Tehdään yhdessä hyvää! Työntekijät tavoitettavissa: Diakoniatyö: Minna MajuriKiiski p. syyskuuta 2022 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.20. klo 9.30 Diakoniatyöntekijä tavattavissa Messissä klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla Ke 7.9. 040 525 8875 Papit: Matti Kaipainen p. Pe 2.9. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,70 e /pmm 3-sivu 2,70 e /pmm Tekstissä 2,50 e /pmm Tekstin jälkeen 2,13 e /pmm Takasivulla 2,70 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,20 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,13 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Ti 6.9. 040 657 9680, Irina Kaukinen p. . Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Käsityöläiskatu 10, 32201 Loimaa Puh. Muuta To 1.9. klo 12-15 Pöytyän kk seurakuntatoimistoon, Kyrön srk-talolle, Oripään srk-talolle sekä Yläneen kanttorilaan. Su 11.9. M. To 8.9. Kustantaja: Priimus Media Oy. klo 13 Jumalanpalvelus Kyrön srk-kodissa, Dubbe, Perko Muut tilaisuudet: To 1.9. klo 10 Sanajumalanpalvelus. klo 18.30 Oripään seurakuntakuoro aloittaa syyskauden harjoituksensa Oripään srktalolla kanttori Johannes Perkon johdolla (p. klo 9 Aamukahvit Riihikosken srk-talolla klo 9.30 Perhekerho Kyrön srkkodissa klo 14 Ehtoollishartaus Kartanokodissa La 10.9. klo 18 Wanhat isoset kaupunginkirkolla, palautetta ja kokemuksia isosen työstä yhdessä keskustellen. Ma 5.9. YPÄJÄ Kastettu: Nelli Elma Olivia Fabritius-Kankare Kuolleet: Rauli Heikki Paija 71v, Kalevi Valdemar Suvanto 65v Jumalanpalvelus: 4.9. klo 11 Diakonian viran juhlapäivä, vähävaraisille keittolounas ja kakkukahvit sekä ruokakassijako kaupunginkirkolla. Aurinko laskee kello 20.34. auto: klo 8:30 Metsämaa – 8:50 kaup.kko – 9:10 Alastaro – 10 Pihlava. Isoset Ke 7.9. klo 11 hävikkiruuanjako kaupunginkirkolla. Ps. klo 14 Ehtoollishartaus Kotikarpalossa klo 16 Karinaisten kirkkokuoro aloittaa syyskauden harjoituksensa Kyrön srk-kodissa klo 18 Kesäillan hartaus Karinaisten kirkonmäellä, Sari Tenhami ja runoryhmä, Johannes Perko To 8.9. Yli-Kovero 5.9., 12.9. klo 13 Lauluseurat Kyrön srkkodissa, Pauli Huhtinen Ke 14.9. klo 17 raamattupiiri kaupunginkirkolla. (02) 588 8000 Konttori ja toimitus ovat avoinna ma ja to klo 9–12. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen KUOLLEITA 1.9. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Su 4.9. (Pöytyä) . (Oripää) ja Markku Jalmari Lehtonen 61 v. Rakkaamme Helka Irene YLENIUS o.s. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Marika Suuronen 050 533 6313 Ilmoitusmyyjä Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Riina Karila perhevapaalla Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 221,00 e 6 kk 130,00 e 4 kk 92,00 e Kestotilaus: 12 kk 195,20e 6 kk 99,35e 4 kk 67,60 e 3 kk 51,20e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. Tattinen * 01.06.1935 † 18.08.2022 Ei hyvästijättö ole tää, et pois ole mennyt, vaikka emme sinua nää. past. klo 10 Diakonian Juhlamessu Kanta-Loimaan kirkossa (Laukkanen, Joronen, Pihlajamaa sekä srk:n diakoniatyöntekijät, Kanta-Loimaan kirkkokuoro joht. Ps. klo 9.30 Perhekerho Kyrön srk-kodissa Ma 5.9. Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki. Lisätietoja www.poytyanseurakunta.fi Kuollut: Mikko Olavi Jaakkola 75 v. Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Pirkka 2.9. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. 0503373158. 050 596 9441, Marja Seppälä p. Suo minun kuulla ilon ja riemun sana, elvytä mieli, jonka olet murtanut. Messun jälkeen Kaipaisten kotiinpaluujuhla ja lähetystilaisuus srk-talolla. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin laulajat! Porkkanamarkkinat 17.9.2022 klo 11-14 Turun Tuomiokirkkotorilla Suomen lähetysseuran Tasauskeräyksen hyväksi. Leinonen 1.9., 15.9. Vieraana muusikko-evankelista Samu Saarinen. klo 16.00 Matti Rouhiainen Ilosanoman ilta tänään klo 18.00 Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko Kun suru koskettaa P. 040 861 7800 johannes.perko@evl.fi). La 10.9. 51: 9–10 2.9. Palvelut puhelimitse ma ja to klo 9-12 ja 1315 sekä ti klo 9-12 p. . Kuollut: Martti Antero Rantanen 79 v, Seija Leena Marjatta Notko 75 v, Heikki Aarre Ilmari Lahtovaara 70 v, Marja-Leena Tiensuu 67 v, Eija Hannele Kivistö 56 v. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Vihmo minut puhtaaksi iisopilla ja pese minut lunta valkeammaksi. Messussa nuorille jaetaan oman ryhmän riparipassi, jossa tarkemmat tiedot koskien omaa rippikoulua. . Muistotilaisuus Alastaron seurakuntatalolla. klo 10 Messu Karinaisten kirkossa, Dubbe, Perko klo 10 Messu Pöytyän kirkossa, Kaipainen, Heimola klo 13 Messu Yläneen kirkossa, Kaipainen, Heimola. 51: 12–13 PÄIVÄN SANA . 2 Torstaina 1. Avioliittoon vihitty: Heikki Tapani Kaskiluoto ja Annika Virginia Tuomola. auto: klo 8:30 Mellilä K-market – 8:50 kaup.kko – 9.05 K-L srk-talo – 10 Pihlava. 02 588 8021 ilmoitukset@loimaanlehti.fi LL LL LL. Lämmin kiitos osanotosta. anne.makela(at)evl.fi t. Eläkeläisten leiripäivä Säkylän Pihlavassa Ma 5.9. klo 18-20 Kuorojen harjoitukset Viikoittaiset: ti ja to 9-11 Päiväkerho pe 11-11.30 Muskari ke 10-12 Perhekerho ke ja pe 14-15 Diakoniapäivystys ke 18-20 Nuortenilta KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Rakkaamme Mikko Olavi JAAKKOLA * 08.11.1946 Oripää † 15.08.2022 TYKS Loimaan sairaala Ei kipua, ei vaivaa enää, olet saapunut rannalle Rauhan maan. klo 10:30 tuolijumppa Kanta-Loimaan srk-talolla. 02 763 2049 Jumalanpalvelus 4.9. Tervetuloa mukaan! Saattohoidon tukihenkilöiden koulutus on alkamassa, lisätied. klo 8.30 Aamulenkki Yläneen srk-talolta klo 9.30 Perhekahvila Riihikosken srk-talolla klo 9.30 Perhekahvila Kanttorilassa klo 18 Toivon säveliä konsertti Oripään srk-talolla. VAPAASEURAKUNTA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT M. toivotaan lahjoitettavan torille myytäväksi. 044 507 8991 Pöytyän seurakuntatoimiston palvelut arkipäivisin ma ja to klo 9-12 (Turuntie 1187, 21880 Pöytyä). V. Muistoissa vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Toimitus: Puhelin arkisin klo 8–16 050 513 0344 Sampsa Hakala, Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. klo 17 kerhoilmoittautuminen alakoululaisten kerhoihin alkaa sähköisesti tapahtumakalenterissa kotisivuilla. Pe 9.9. Olet onnemme, tuskamme jakanut ain´ siksi sanomme kuten ennenkin vain: “Hyvää matkaa!” Rakkaudella kaivaten Erkki Mirja ja Kari Susanna, Matti, Eliel ja Lilia Santeri, Sanni Tiina ja Timo Taru Tuulia ja Vili Maria ja Jarmo Lauri ja Frida Iida, Oskari, Niilo Jussi Jesse, Jemina, Jerry Sukulaiset ja ystävät Kutsuna ilmoitamme, että Helka siunataan Alastaron kirkossa perjantaina 9.9.2022 klo 13. klo 10-14:30 isoskoulutus käynnistyy kaupunginkirkolla. klo 18 Voimaa vanhemmuuteen ilta Yläneen Kalikassa (Haukimökki) Pe 2.9. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2022. klo 9:30 naisten aamukahvit Jaskan kahvilassa, kahvi 3,50 e. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. ja hakeminen sair. – Klo 15 Siionin Kanteleen lauluseurat Niinijoen rukoushuoneella, Hannu Ilola, Koivunen-Sätilä. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. 044 522 0088, Mari Nurminen p
Avajaistarjoustemme tuotteista voit paketoida monta hyödyllistä lahjaa. KAHVIOSTAMME Kahvi ja dallaspulla Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 3.5.2022 24 48 Urho OLUT 4,3 % 0,33 l 24-pack (2,64/l) (sis. Olen loimaalaisena ylpeä siitä, että alueen apteekit ovat uudistuneet ja voimme tarjota teille ehkä koko maan parhaat ja nykyaikaisimmat maaseutukaupungin apteekkipalvelut. + 16,99 snt/min (sis. Hirvikoskelta otimme mukaan hyvän palvelun ja tutun henkilökunnan. pantin 3,60) 24 -PACK 99 KG 8 99 KG Loimaan liepeiltä 16 95 KG Takuumureat NAUDAN PAAHTOTAI SISÄPAISTI PALANA 18 95 KG 1 00 PS Ilman Plussa-korttia 3,19 kpl 6 00 2 PS Ilman Plussa-korttia 5,59/pkt 3 99 KPL 1 00 PS PUNAJUURI ja LANTTU 1 kg (1,00/kg) Suomi Ilman Plussa-korttia 2,59/ps (7,97-9,25/kg) 5 00 Malaco TV MIX MAKEISPUSSIT 280-325 g (5,13-5,95/kg) 3 PS Ilman Plussa-korttia 1,35-2,99 kpl 4 00 ERÄ! MUD CAKE 400 g ja VANILJAKERMAJÄÄTELÖ 1 l Wursti EXTRA PALVIKINKKU, -KALKKUNA JA -KORPPUKINKKU 300-400 g (9,97-13,30/kg) 2 49 700 KG ERÄ! TO (tai niin kauan kuin varattua erää riittää) Tuore kokonainen MERILOHI 1-3 kg Norja Olvi VICHY JA KIVENNÄISVEDET 0,33 l (1,29/kg) 6 29 LUUMU Puola 1. 18,12 (0,09/tabl.) Muista, että tarvittaessa palvelemme myös asiointiluukun kautta, kuljetamme ostokset kotiin ja että verkkoapteekkimme LOIMAAN-UUSI.EAPTEEKKI.FI on avoinna 24/7. klo 10–15 Jouluaattona 24.12. Pienikokoinen, raikkaasti sitruksen makuinen, helposti suussa hajoava D3-vitamiinitabletti. 24%) www.k-citymarket.fi Puh. lk 10 v 10 v K-Citymarket LOIMAA 29 95 ERÄ! TO-LA TUORE KOKONAINEN SIIKA Kasvatettu Ahvenanmaa, Suomi 2 39 PS K-Menu PYTTIPANNU 1 kg (2,39/kg) KG ERÄ! TO-LA TUORE AHVENFILEE Suomi, säävaraus 1 00 KG BANAANI Costa Rica 1. Kattavan lääkevalikoiman lisäksi löydät meiltä paljon tuotteita sinun, perheesi ja lemmikkiesi hyvinvointiin ja hemmotteluun. Voim. klo 10–15 Uudenvuodenaattona 31.12. Paikallisen puolella. 12,90 (0,06/tabl.) Norm. 8.30–19, la 9.30–16, su 10–15 Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 8.30–13 Joulupäivänä 25.12. syyskuuta 2022 Hinnat voimassa TO–SU 1.–4.9.2022 ellei toisin mainita. Ihan UUSI apteekki! On ilo esitellä teille tämän erikoisen vuoden lopuksi kaunis Loimaan Uusi Apteekki. Paikallisen puolella. Citymarketilla kohtaat myös monta uutta asiantuntijaa. alv. Lämpimästi tervetuloa Uuteen Apteekkiin minun ja koko henkilökunnan puolesta! Terveisin Mari Vienola, apteekkari AVAAMME 3.12. CITYMARKETILLA Avoinna joulukuussa: ark. Paikallisen puolella. klo 8.30–17 DeviSol 20 mikrog 200 tabl. suljettu Tapaninpäivänä 26.12. 3 Torstaina 1. lk 12 -PACK Ilman Plussa-korttia 11,65/rs (15,33-19,42/kg) SUOMALAINEN PORKKANA 1 kg (1,00/kg) Suomi -6% Rummo GLUTEENITTOMAT PASTAT 400 g (7,50/kg) Kariniemen kananpojan MINUUTTIPIHVIT 600-760 G (10,51-13,32/kg) 7 99 RS YHTEENSÄ! -8% -35% -31% 1 99 RS Kieku VAPAAN KANAN MUNA 580 g M10 (3,43/kg). 010 538 9200 Avoinna ma-pe 7-22, la 7-20, su 10-20 LOIMAA TILAA JA NOUDA Paikallisen puolella. Pääasiallinen tehtävämme on varmistaa, että lääkehoitosi sujuu hyvin ja turvallisesti
Opettajamme kun kiusaamisen esille tullessa käytti hänelle suotuja kurinpito oikeuksiaan, joita ei enää ole. Loimaan Lehden osoite on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Ostoslistalla olivat tietenkin uudet kynät, pyyhekumit, kalenteri, penaali ja kouluvaatteet, mahdollisesti myös uusi reppu. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Toteuttamiseenkin tarvitaan kaikkia. Erityisesti iltapäivälehtien usein lööpittämä kiistely kannoista poliitikkojen välillä on toki totta, mutta ehkä välillä julkisuudessa vähemmän näkyy se, että asioita hoidetaan ja pitää hoitaa eteenpäin silti. Abivuonna törmäsin bullet journal -ilmiöön ja kiinnostuneena kokeilin oman bullet journalin eli bujon pitämistä. Ei se ole mikään loimaalainen erikoisuus ”poistut pihaalueelta”, ihan tieliikennelain 24 pykälässä se totuus lukee. Yksineläjä . Paikallislehti varmaan referoi näitä puheenvuoroja, koska sillehän ne varmaan oli tarkoitettukin, kun netissä itseni mukaan lukien oli vain kymmenkunta asiasta kiinnostunutta ja valtuutetuthan nämä asiat jo tuntevat tai ainakin pitäisi tuntea. Oksat ovat taipuneet maata kohti luumujen runsaudesta! HANNELE TEMONEN. 7). Katsotaan saanko alkuvuoden lääkkeet. Paperi ei tunnu kuntalaisen arjessa missään, teot tuntuvat. . Kaikki ryhmät kehuivat, miten hyvässä yhteisymmärryksessä se syntyi. Paluuta ei ole ollut. Liikennesäännöt osaava Kalenterin sivujen kahinaa TOIMITTAJALTA Ala-asteella syksyyn ja koulun alkuun kuului olennaisena osana ostosreissu johonkin isompaan kauppakeskukseen. Ainainen puheenaihe on koulukiusaaminen. Jos innostut bujoilusta, suojaa vihko vesivahingoilta – tämä vinkki perustuu kokemukseen. LUKIJAN KUVA Alastarolla jalkakäytävällä saa maistella (?) ja ihastella luumuja. Tai glitterillä päällystetyt lyijykynät. Varoitusten jälkeen kiusaajat pitäisi siirtää eri kouluihin valvovan silmän alle opiskelemaan. Ryhmä oli yksimielinen lopputuloksesta ja vaikka en siihen ”sinisiä ajatuksiani” saanutkaan, katsoin että se on kohtuullinen kompromissi, jonka puitteissa voi kaikenlaista toimintaa toteuttaa, jos rahaa ja tahtoa riittää. Presidentti Koivistohan aikoinaan opasti kulttuuriministeriä ”harrastamaan” kulttuurissa kaikenlaista tämän päättäessä Neuvosto-Viron tukemiseen varattujen avustusten kohteista. PS. 4 Torstaina 1. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. Yliopistossa lyijykynän päähän sujautettavat pyyhekumit eivät ehkä samalla tavalla herätä ihastusta, kuten ala-asteella usein kävi. Täytyy taas uudistaa esitykseni, että kaupungin nettisivujen avausruudulla pyörisi aina viikkoa ennen valtuuston kokousta jonkun sortin banneri, joka julistaisi ylimmän kunnallisen päättäjäelimemme seuraamisen tärkeyttä. Omien kokemuksieni pohjalta voin suositella bujoilun kokeilemista ainakin opiskelijoille eri koulutusasteilla. KALENTERIN käytöstä on sittemmin tullut tapa, vaikka toteutus on hieman muuttunut. Tilanne Loimaalla ei ole yhtään vähemmän vakava kuin Suomessa. Ajoneuvolla on aina väistettävä muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle muun muassa pysäköintipaikalta, huoltoasemalta ja niin edelleen. Väki vähenee, on jopa työvoimapulaa, eikä jokainen tunne olevansa menestystarinan ainesta. Saunomassa oli myös kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.) ja Timo Soini, joista sekä Skinnari että Vähämäki olivat aikoinaan jäseninä Martti Mölsän johtamassa talousvaliokunnassa. syyskuuta 2022 Politiikka on pintakiistoa – Tässä sitä tehdään yhteistyötä jo toisessa polvessa, kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) totesi savusaunomisen etkoilla entisen kansanedustajan Martti Mölsän mökillä Punkalaitumella (s. Tai eri hedelmiltä tuoksuvat tussit. Näitä tekstejä voisi olla useampiakin, esimerkiksi kaupungin keskustalle omansa ja kunnan rajoille omansa sekä kaikki kaksipuolisina ja jopa rautatiesillan kaiteessakin voisi kaupunkia mainostaa! Hannes Mikkola Kojonperä OHJE LEHTEEN KIRJOITTAVILLE JA KUVAAVILLE LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Taisto Levo . Ei siinä tarvita liikennemerkkejä. VISUAALISUUTTA tärkeämpää on kuitenkin kalenterin toiminnallisuus ja se, että käyttömahdollisuudet vastaavat omia tarpeita. Niitä myös paikallislehdessä tulemme jatkossakin vahtimaan. 6). Jatkossa pitää tuottaa vähemmän ”paperia” ja enemmän tekoja. Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. Parhaimmillaan bullet journal on kuin elämä yksissä kansissa, jolloin aikataulut ja to do -listat saa soviteltua näppärästi yhteen. Vielä toivon, että kaupunki julistaisi kaikille avoimen Loimaata kuvastavan tienvarsitaulujen slogan-kilpailun, sillä ”Menestystarinoiden Loimaa” ei oikein ulkopuolisille iske. Kun kävin kouluni, oppilaita oli paljon, kiusaaminen pientä. Bullet journal -ilmiön isä Ryder Carroll korostaa paitsi menetelmän tuotteliaisuutta myös sen tarkoituksellisuutta. Moni asia on vanhemmiten muuttunut, sillä tällä viikolla alkanutta uutta lukuvuotta varten en ostanut mitään uutta. Instagram ja Pinterest ovat täynnä visuaalisesti upeita toteutuksia. Yksi on kuitenkin pysynyt: kalenteri on minulle edelleen olennainen osa opiskelun organisointia. Sitä ei tässä laajuudessaan maassamme olisi, jos yhteiskuntamme ei olisi ruokkinut sitä. Ostin aikoinaan ensimmäisen paperikalenterin jo alemmilla luokilla, vaikka aloinkin käyttää sellaista aktiivisesti vasta lukiossa. Bullet journal on tiivistettynä kalenteri, joka tehdään itse, ja yksinkertaisimmillaan bujoiluun tarvitsee vain tyhjän vihon ja haluamansa kynän. MIKÄLI OIKEIN olen ymmärtänyt valtuusto hyväksyi strategian tekstit, mutta sen visuaalinen ilme on vielä hakusessa, toivon, että vaikka olemme maaseutukaupunki niin nämä maaseutukuvat voisivat olla pienemmässä roolissa ja erityisesti korostaa lapsia ja nuoria kuvituksessa. Opettajiltahan vietiin vapaan kasvatuksen nimissä kouluissa kurinpito valta, joka johti kouluissa enenevässä määrin myös kiusaamiseen. Oona Tepponen Strategiasta ilman tragediaa Loimaan kaupunginvaltuusto hy vä k s y i ko ko u k s e s s aa n 29.8.2022 hallituksen esityksen ”Loimaan kaupunkistrategia 2022--2025” tai mielestäni kuntalakia paremmin noudattaen ”Loimaan kaupungin kuntastrategia 2022–2025” yksimielisesti. . Kaikki lähti liikkeelle Youtube-videoista, ja nykyään halukkaat voivat ostaa itselleen Leen suunnitteleman kalenterin tai bujoiluun tarkoitetun vihon. Yläasteella muistan shoppailun siirtyneen netin verkkokauppoihin, mutta yhtä kaikki kulutus keskittyi juuri kouluunpaluun aikaan. Hetken kokeilin sähköistä kalenteria, joka ei kuitenkaan tuntunut omalta. Silloin aikatauluttaminen oli jo välttämätöntä, jotta harrastukset, koulutehtävät ja työt sai mahtumaan vuorokausiin niin, että myös rentoutumiselle jäi aikaa. Valmiissa lukuvuosikalentereissa tuntui olevan aina jotakin sellaista, minkä olisin itse suunnitellut toisin. Loppuvuoden on katto täynnå. Samankaltainen tilanne oli Loimaan kaupunginvaltuustossa, joka maanantaina hyväksyi uuden strategian (s. OLIN JÄSENENÄ strategiatyön ohjausryhmässä, joka konsultin avulla esityksen hallitukselle teki ja joka siis loppuun saakka piti kutinsa. Liikennevalot pois ja kiertoliittymät tilalle. Kahlil Gibran Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Keksin mistä säästän rahaa talven sähkölaskuja varten. Lopetan lehtitilaukset 2 kpl ja jäsenmaksut. . Kanadalainen Amanda Rach Lee on rakentanut sosiaalisen median avulla bujoilun ympärille kokonaisen brändin. Ministeri viittasi yhteistyöllä myös siihen, että sitä tarvitaan yli puoluerajojen nyt, kun käsillä on vakava tilanne – ihmiset pelkäävät inflaation ja energian hinnan nousun seurauksia. Kaupungille vähän säästövinkkejä . Valtuustoryhmät esittivät strategiaan paljon varsin seikkaperäisiäkin toiveita, joita seuraavissa talousarvioissa tulisi toteuttaa, yhtään muutosesitystä ei kuitenkaan tehty. . Toteutuksen voi myös tehdä juuri niin kuin itse tykkää, ja toiset ovatkin tehneet bujoilusta aivan oman taiteenlajinsa kuukausittain vaihtuvine teemoineen ja kauniine kuvituksineen. Normaaliin paperikalenteriin verrattuna bujo antaa enemmän vapauksia, sillä eri aukeamat voi rakentaa vastaamaan juuri omia tarpeita
Leppälahti muistelee, että hän on viimeksi ollut keskustalta ehdokkaana eduskuntavaaleissa vuonna 1999. . Viime eduskuntavaaleissa Sanni Kiviniemi oli kokoomuksen ehdokkaana Loimaalta. Saviseudulta ainakin kolme ehdokasta eduskuntavaaleihin . Piirin puheenjohtajana hänelle on tärkeintä kristillisdemokraattien koko vaalipiirin tulos, eikä hän pystyisi tekemään siinä ohessa omaa henkilökohtaista vaalikampanjaansa. Vaaleihin osallistun äänestäjänä. Osa on saattanut pohtia sitä, kannattaisiko myös aluevaltuustoon yltäneen loimaalaisen Marke Tissarin (sd.) asettua ehdolle. Viime eduskuntavaaleissa hän keräsi pitkälle yli 9000 ääntä. . Tässä vaiheessa Loimaalta ja Oripäästä nousee esille ainakin kolme nimeä: Annika Saarikko (kesk.), Timo Tamminen (sd.) ja Maarit Koivisto (vas.). Hän arvelee, että viimeiset ehdokkaat lyödään lukkoon marraskuussa. FAKTA Eduskuntavaalit . – Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että Timo nousee listalle viime vaalien menestyksen myötä, hän arvioi ja sanoo myös alueellisen kattavuuden painavan puolueen ehdokasasettelussa. salaatin ja kahvin. Salmi huomauttaa, että SDP:n nykyisessä kolmen hengen valtuustoryhmässä on melko tuoreita kasvoja ja yleensä läpimeno eduskuntaan vaatii vuosien työtä ja verkostoja. Ypäjän kokoomuksen puheenjohtaja Piia Heikkilä sanoo heidän puolestaan tukevan Sanni GrahnLaasosta, jonka hän uskoo ajavan koko seutukunnan etua, Ypäjä mukaan lukien. Kehittämistyössä olen mielelläni mukana aina. Leppäjoki sanoo asettuvansa ehdolle, jos perussuomalaisten piiri hänet huolii. Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestön vaalityötä aloitellaan syyskuun aikana. VARSINAIS-SUOMEN kokoomuksen eduskuntavaaliehdokastoimikuntaan kuuluva loimaalainen Jorma Rinne kertoo Varsinais-Suomen kokoomuksen nimenneen Loimaan seutukunnan alueelta jo yhden ehdokkaan, pöytyäläisen Sanna Pitkäsen. LOIMAAN keskustan puheenjohtaja Pekka Ahokas kertoo puolueen havittelevan Loimaan seutukunnasta piirin tavoitteen mukaisesti 2–3 ehdokasta eduskuntavaaleihin. Jalovaara uskoo, että vaalien yhdeksi teemaksi nousee ihmisten toimeentulo, kun monet hinnat nousevat. Nyt hän etsii keskustalle ehdokkaita maakunnallisesti Kanta-Hämeessä. helmikuuta. . 8.30-22 la 9-22 • su 12-20 Sis. Tuolloin keskustalta oli Loimaalta ehdokkaana Olavi Ala-Nissilä, joka ilmoitti heti vaalien jälkeen jättävänsä taakseen valtakunnan politiikan (LL 16.4.2019). – Loppuun asti haemme ehdokkaita, Heinonen sanoo. Jalovaara on luottavaisin mielin, sillä Koivisto sai ison äänimäärän viime talven aluevaaleissa. syyskuuta 2022 Loimaan seutu Lari Kiviranta Puolueiden valmistautuminen ensi keväänä järjestettäviin eduskuntavaaleihin on alkanut ja ehdokasasettelu on käynnissä. Hän ei kuitenkaan lähde enää kolmatta kertaa yrittämään valitsijayhdistyksen ehdokkaana. maaliskuuta. – Toki ainahan voi mustia hevosia tulla, mutta pienellä paikkakunnalla se on aika epätodennäköistä. – Ikää on, ja vaalivuodet ovat vallan ohitse valtakunnan tasolla ja varmaan alueellisesti ja paikallisestikin. – Se riittää meille. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Simo Jalovaara sanoo, että vasemmistoliitto lähtee Loimaalta vaaleihin yhdellä ehdokkaalla. VIIME TALVENA Liike Nytin aluevaaliehdokkaana ollut, loimaalainen Vesa Truhponen ei ole toistaiseksi päättänyt, pyrkiikö hän ehdolle eduskuntavaaleissa. Yksi ehdokkaista on jo käytännössä tiedossa, sillä keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko lähtee ehdolle Oripäästä. Loimaan Sosialidemokraatit lähtee eduskuntavaaleihin yhden kärjen taktiikalla, sillä Tanskasen mukaan Loimaan kokoisesta paikasta demareilla ei ole saatavissa enempää kuin yksi ehdokas eduskuntavaaleihin. Ypäjäläisiä ei välttämättä nähdä vaaleissa Ypäjä Lari Kiviranta Pikainen soittokierros Ypäjän kolmen suurimman kuntapuolueen eli keskustan, kokoomuksen ja SDP:n paikallisille edustajille enteilee sitä, ettei ainakaan niiden riveistä nähdä ehdokkaita kevään eduskuntavaaleissa. 5 Torstaina 1. syyskuuta 2022 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Torstaina 1. Hänen mukaansa oripääläisenä Saarikko on niin lähellä Loimaata, ettei vaaleissa nähdä välttämättä Loimaalla asuvaa keskustan ehdokasta – ellei sitten täältä löydy esimerkiksi jotakuta nuorta, joka asettuisi ehdolle. Keskustan Ypäjän kuntayhdistyksen puheenjohtaja Markku Leppälahti perustelee, että on iso ponnistus lähteä ehdolle eduskuntavaaleihin. Yksi Loimaan perussuomalainen pyrkii ehdolle oman kannatuslistan kautta Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko lähtee Oripäästä ehdolle eduskuntavaaleihin. Hän arvioi puhetta riittävän myös palkkaratkaisuista ja terveydenhuollon tilanteesta. LOIMAAN SEUDUN Vihreiden sihteeri Sampsa Heinonen kertoo, ettei heillä ole Loimaalta ja Oripäästä asettaa ehdokasta piirin jäsenäänestykseen, jonka ilmoittautumismääräaika on tämän viikon perjantaihin mennessä. Ahokas luonnehtii valmistautumisen tuleviin vaaleihin eroavan jonkin verran aikaisemmista eduskuntavaaleista, koska Saarikon ehdokkuus on ollut jo melko pitkään tiedossa. – Vielä kerran pitää yrittää. Poikkeuksiakin on puolueesta riippuen. Viime vaaleissa SKP:lla oli Loimaalta kaksi ehdokasta: Lassi Mettälä ja Seija Leppäjoki. Hän sanoo miettivänsä asiaa muun muassa ajankäytön kannalta. Koivisto oli ehdokkaana myös viime eduskuntavaaleissa. huhtikuuta 2023. . Tähän mennessä Leppäjoki on ollut kahteen otteeseen ehdolla eduskuntavaaleissa valitsijayhdistyksen kautta. Ypäjän Demarit ry:n puheenjohtaja Eija Salmi sanoo, ettei heilläkään ole asettaa ypäjäläistä ehdokasta eduskuntavaaleissa. Kokoomuksella on vielä muutama ehdokaspaikka auki, ja Rinteen mielestä Loimaalla olisi monta hyvää nimeä, jotka voisivat lähteä ehdolle vaaleihin. Hän pitää nuorta ehdokasta tärkeänä, sillä tulevissa vaaleissa olisi mahdollista päästää tekemään kasvojaan tutuiksi. EDELLISELLÄ kerralla kevään 2019 eduskuntavaaleissa Loimaalta oli kahdeksan ehdokasta eduskuntavaaleissa. Hän pitää tärkeänä sitä, että seutukunnalta on jo saatu vahva ehdokas vaaleihin. Hän kertoo, ettei täkäläisiä ehdokkaita osallistunut SDP:n Hämeen piiriin jäsenäänestykseen eikä hän usko, että niitä ilmaantuu enää syksyn mittaankaan. Viime eduskuntavaaleissa vihreillä ei ollut ehdokasta Loimaalta. VASEMMISTOLIITON Loimaan kunnallistoimikunta esittää Maarit Koivistoa eduskuntavaaliehdokkaaksi. SKP:n paikallinen vaaliasiamies Lassi Mettälä sanoi ennen kokousta, että piriin kokoontumisen jälkeen ollaan viisaampia ehdokasasiassa. Vaalipäivä on sunnuntaina 2. SKP:N piirin toimikunta kokoontui keskiviikkoiltana. LL ARKISTO / MAIJA PALOPOSKI 11,30 € GRILLIPIHVI Aukioloajat: ark. Rinne on valmistelemassa ehdotuksia piirikokoukselle varsinaissuomalaisista ehdokkaista ja hän katsoo tehtävässään aluetta kokonaisuutena. Hänen mukaansa työnjaoksi on hahmottunut toistaiseksi se, että Tissari keskittyy ottamaan haltuun aluehallinnon ja Tamminen suuntaa eduskuntavaaleihin. Ala-Nissilä pitäytyy yhä kannassaan, vaikka häneltä on kyselty ehdokkuutta tuleviinkin eduskuntavaaleihin. Heikkilä muistuttaa, että pienen ajan sisällä on ollut kuntaja aluevaalit, joissa Ypäjän kokoomus on saavuttanut menestystä. Peltonen odottaa piirin käsittelyä syyskuun aikana. LOIMAAN perussuomalaisten puheenjohtaja Juha Vuorinen kertoo, etteivät he ole paikallisosastona asettaneet ehdokasta vaaleihin. . Viime eduskuntavaaleissa ei ollut lainkaan ypäjäläisiä eduskuntavaaliehdokkaita. Loimaalaisista perussuomalaisista Sini Peltonen on kerännyt oman kannatuslistansa, jolla hän pyrkii ehdolle. . Loimaan Seudun Vihreillä on silti ehdokkaan haku yhä päällä, sillä mahdollisuudet ehdokkaan asettamiselle eivät pääty jäsenäänestykseen. – Se on kallista touhua. KRISTILLISDEMOKRAATTIEN Varsinais-Suomen piirin ensimmäiset ehdokkaat asetetaan syyskokouksessa lokakuussa. Koivisto sai ääniä myös Loimaan ulkopuolelta. Vuorisen mukaan on mahdollista, että Loimaalta kerätään myös toinen kannatuslista Kari Leppäjoen (ps.) taakse. Ennen piirin kokousta Mettälä kertoi asettuvansa ehdolle, jos muut sen hyväksyvät. . Kotimaan ennakkoäänestys järjestetään 22.–28. Toistaiseksi kyse on pääsääntöisesti puolueiden paikallisosastojen esityksistä, ja ehdokkaiden asettamisesta päätetään aikanaan piiritasolla. Viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisilla ei ollut loimaalaista ehdokasta. Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään 21. LOIMAAN Sosialidemokraatit on asettanut Timo Tammisen ehdokkaaksi, ja puheenjohtaja Leila Tanskanen sanoo, että virallinen varmistus Tammisen ehdokkuudelle saadaan lähipäivinä puolueen jäsenäänestyksen ja piirikokouksen myötä. Helander oli ehdolla aluevaaleissa, mutta eduskuntavaaleissa hän ei asetu ehdokkaaksi. . Ahokas kertoo puolueen hakevan alueellista kattavuutta ehdokasasettelussa. – Ja puolueen puheenjohtajana hän on kärkenä koko kampanjassa. Varsinais-Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja, melliläläinen Mimosa Helander pitää epätodennäköisenä sitä, että Loimaalta saadaan ehdokasta eduskuntavaaleihin, joskin yhtä loimaalaista henkilöä on yritetty saada lähtemään vaaleihin
Kaikki tämä on ollut turhaa, jos strategia ei näy kaupungin toiminnassa, valtuuston puheenjohtaja ja strategiatyötä luotsannut Tarja MäkiPunto-Ristanen (kok) totesi. . klo 10-13. AVUSTUSTEN jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Luomme kilpailukykyisen toimintaympäristön elinkeinoille ja edistämme vihreää siirtymää. Vaikka Loimaa on tehnyt ylijäämää kymmenisen miljoonaa euroa parin viime vuoden aikana, liian suuriin ja nopeisiin investointeihin ei saada mennä. – Joka kolmas loimaalainen on täyttänyt 65, hän muistutti väestörakenteesta. . Keskustan ryhmän Olavi Ala-Nissilän mukaan ammattikorkeakoulun täytyy tulla Loimaalle tavalla tai toisella. – Emme ole tehneet tätä ö-mappiin. Siinä tavoitellaan Loimaasta asukkaita, osaajia ja yrityksiä houkuttelevaa, yhdessä elinvoimaa ja hyvinvointia luovaa menestystarinoiden seutukaupunkia. – Voi olla, että tämäkin valtuusto joutuu vielä vahvasti päivittämään strategiaansa, niin nopeasti ja radikaalisti maailma nyt muuttuu. Valtuutetut ja kaupunginhallituksen jäsenet Esko Lundgren ja Päivi Vanha-Perttula kukitettiin tasavuosisynttäreiden johdosta Loimaan kaupunginvaltuuston kokouksessa KATI UUSITALO. Kaupunginvaltuusto suitsutti uutta strategiaa Loimaa Kati Uusitalo LOIMAAN kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan kaupungille uuden strategian vuosille 2022– 2025. Tarjoamme lapsille ja nuorille viihtyisän ja turvallisen kasvun ja oppimisen paikan. Kaupunginjohtaja Jari Rantala näki tärkeäksi, että kaupungin toimielimet ja niiden jäsenet ja myös henkilöstö sitoutuvat strategiaan ja ovat täytäntöönpanossa mukana. Kaikkiaan seurantaloja on Suomessa nykyisin yli 2 000. Olavi Suominen (kok) puolestaan muistutti, että vetovoiman ohella pitäisi kiinnittää huomiota pitovoimaan – siihen, että loimaalaiset pysyvät Loimaalla. Lasten ja nuorten Loimaa: Lasten ja nuorten turvallista kasvua tukevien toimintatapojen ja ympäristöjen kehittäminen. Tarjoamme houkuttelevan ja saavutettavan asuinympäristön. Johtaminen ja talous: Olemme hyvä työnantaja. Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. . . Hakemus tulee jättää Suomen Kotiseutuliiton sähköiseen hakupalveluun syyskuun loppuun mennessä. Marke Tissari toivoi sosiaalidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa, että sama meininki saataisiin ylläpidettyä myös strategian toimeenpanossa. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Useissa puheenvuoroissa kiiteltiin sen tekemisen sujuneen hyvässä yhteisymmärryksessä yli puolueja ryhmärajojen, yhdessä henkilöstön kanssa ja asukkaita osallistaen – kokoomuksen ja kristillisdemokraattien ryhmän Jorma Rinne pyöristikin, että kaikki loimaalaiset ovat olleet mukana. AUTON PÄIVÄ LOIMAALLA! Esillä 580 hevosvoimainen Toyota Soarer Drifting kilpa-auto. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella keväällä 2023. . Edistämme eri asumisvaihtoehtoja. Nyt tuo toiminta on vakavasti uhattuna. monipuolisia koulutusmahdollisuuksia kehittämällä, yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa. FAKTA Loimaan strategia 2022-2025 Valtuustokauden strategiset tavoitteet . – Kunnioitetaan veronmaksajan rahaa, joka tänä päivänä otetaan kovasta. – Aika kovina saamme olla, että jotain käytäntöä tästä syntyy. – Miten saadaan lapset ja nuoret voimaan täällä hyvin, hän kysyi ja muistutti, että jos on nuoruuden kotipaikkakunnalla voinut hyvin, niin helpommin sinne palaakin. . . syyskuuta 2022 Seurantalojen korjausavustus haettavissa AVUSTUKSET Seurantalojen korjausavustusten haku on avoinna syyskuun ajan. . Elinvoima ja asuminen: Edistämme osaavan työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä. – Velkamäärä on pudonnut. Hyvinvointialueen tulo on Olavi Ala-Nissilän mukaan kunnan taloudelle positiivinen asia. 040 140 8000 Tervetuloa ainoalle paikalliselle! Turuntie 26B (Vanha paloasema), Loimaa Puh. Hän näki koulutusmahdollisuuksien edistämisen olevan tärkeää, jotta tarjolla olisi osaavaa työvoimaa. – Osaavan työvoiman pitää asua jossakin. MAARIT KOIVISTO (vas) piti kuitenkin käsittämättömänä, että vanhukset jätettiin kärkihankkeista pois, ja totesi, ettei sitä selitä edes sote-palvelujen siirtyminen hyvinvointialueelle, sillä ikäihmiset käyttävät muitakin palveluja kuin sosiaalipalveluja. Arvot: asukaslähtöinen, uudistava, yhteistyökykyinen ja vastuullinen. . . Malttiin kehotti myös Jorma Rinne. Houkuttelevat asuinympäristöt: Monipuolisten ja tulevaisuuden erilaisiin tarpeisiin sopivien asumisympäristöjen kehittäminen. ’’Kurkikuiskaaja’’ Jouko Alhainen Forssan Lehdessä 6 Torstaina 1. . Salla Haavisto (kesk) toi esiin huolen nuorista ja vaati konkreettisia tekoja ja välittämistä, jotta nuoret saataisiin jäämään tai palaamaan opiskelujen jälkeen Loimaalle. Loimaa aikoo olla menestystarinoiden kaupunki . Suunnittelemme ja johdamme taloutta ja investointeja ennakoivasti ja pitkäjänteisesti. Toimittaja Anni Lassila Helsingin Sanomissa LAINA Isä kysyi aina, että mistä erottaa tyhmän ja viisaan. la 10-13 Puh. Turku kyllä järjestää mielellään jotakin etäpuuhastelua. – Sillä on maakunnallinen velvoite. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että ministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. SINI PELTONEN perussuomalaisten ja sitoutumattomien ryhmästä muistutti tarkasta taloudenpidosta. Tällä tuloksella ja poistoilla voisimme investoida 6–7 miljoonaa eikä velkamäärä vielä nousisi. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa. MEIDÄN LOIMAA -ryhmän Matti Ylitalo evästi, että päätöksin on varmistettava tavoitteiden toteuttamisen resurssit ja huolehdittava, ettei toteuttaminen jää muiden saamattomuudesta kiinni. . Ma 9-18 • Ti-Pe 9-17 • Kuukauden 1. – Nyt on yhden rivitalollisen verran asukkaita kuukaudessa lähtenyt pois, hän suhteutti viime aikojen tilastolukuja. SEURANTALOJEN korjausavustus on avustus, jonka jakamisen opetusja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Vahvistamme yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Esimerkkinä hän käytti Satakunnan ja Turun ammattikorkeakoulujen monikampushanketta, jolla niiden on tarkoitus tuottaa opiskelumahdollisuuksia Loimaalla. YHTÄ YKSIMIELISIÄ valtuustossa oltiin strategian käytäntöön viemisen ja tavoitteiden toteutumisen seurannan ja arvioinnin tärkeydestä. . 040 140 8000 Tervetuloa ainoalle paikalliselle! Kahvia ja Munkkis -donitseja tarjolla lauantaina 3.9. . – Strategia on päivittäinen työkaveri ja johdon työkalu, joka sitten ohjaa toimintaa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teija EkMarjamäki (kesk) kuvasi ja taustoitti, että strategiaa on tehty tilanteessa, jossa esimerkiksi vuodenvaihteessa aloittavat hyvinvointialueet vievät noin puolet kaupungin budjetista ja henkilöstöstä. Osaavan työvoiman Loimaa: Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen mm. Monipuolinen asuntotarjonta palvelee samaa päämäärää. PAIKALLISIA LAINA Normaalioloissakin Suomen sähköjärjestelmä on rakennettu sen varaan, että Pohjoismaiden väliset sähkömarkkinat toimivat. – Meillä ei ole välttämättä hyvät ajat edessä. Voisimme investoida tuplaten, jotta palattaisiin aiemmalle velkatasolle. Toimimme aktiivisesti ja vuorovaikutteisesti yhteistyössä ja verkostoissa Strategiset kärkihankkeet . Hyvinvointi ja osallisuus: Panostamme ihmisten hyvinvointiin ja ennaltaehkäisemme syrjäytymistä kaikissa ikäryhmissä. – Kriisikuntapuhe voidaan nyt unohtaa. Vastaus on: viisas oppii toistenkin virheitä, tyhmä ei edes omistaan. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Seurantalo on yhteisnimitys aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista.
Emme saa jäädä pussinperäksi. VILLE SKINNARI sai rautaisannoksen Punkalaidun-tietoutta kunnanjohtaja Tuija Ojalalta ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemeltä (kesk), jotka viestittivät, että kunnille pitää olla enemmän mahdollisuuksia toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. – Kaikenkokoiset kunnat voivat menestyä, ja hallitus on tukea antanut. 7 Torstaina 1. Maailma muuttuu, nyt. Löylyä lisää! . – Erikoista, että taas puhutaan kuntaliitoksista, Tuija Ojala ihmetteli ja näki esimerkiksi Loimaan ja Sastamalan tapauksissa paljon hukattua potentiaalia erityisesti kylissä. – ON TULOSSA kovien hintojen talvi. Pitää katsoa siiloista ulos. Ministeri Ville Skinnari kehottaa hyödyntämään maailman Suomikiinnostuksen ja kuntiakin luomaan ennakkoluulottomasti uutta Entinen kansanedustaja Martti Mölsä oli kutsunut aikoinaan johtamansa eduskunnan talousvaliokunnan jäseniä saunomaan. Ennen varsinaisia löylyjä kansanedustaja Ville Vähämäki (ps.), ministeri Ville Skinnari (sd.) ja Punkalaitumen kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi (kesk., selin) saivat kuulla Martti Mölsän mökille Kiikasta pelastetun savusaunan tarinan vierailullaan. Oleellista on, että pääsemme maailmalle. – Kaikki mahdollinen sähkö pitää saada käyttöön. Yrityksissä tarvitaankin geopoliittista osaamista eri tavalla kuin ennen. Siltikin tällä hetkellä maaseutu kiinnostaa, hän arvioi. – Koordinaattoreita palkkaamalla ei Suomi selviä vaan sillä, että luodaan yrityksiin työpaikkoja. Kassapalvelumme ovat avoinna ma-pe klo 10-13, neuvottelut ajanvarauksella ma-pe klo 7-19. Punkalaidun Kati Uusitalo – Suomi kiinnostaa enemmän kuin koskaan, kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) totesi Punkalaitumella, vieraillessaan entisen kansanedustajatoverinsa Martti Mölsän (sin.) savusaunalla. . – Lapsia syntyy noin kymmenen vuodessa, mutta paikkakunnan lukiossa aloitti juuri 30 nuorta. – Onneksi Suomessa on satsattu uusiutuvaan energiaan ja onneksi ei olla niin riippuvaisia maakaasusta kuin jotkut muut. Punkalaitumella on kunnanjohtajan mukaan 270 yrittäjää, paljon toimivia järjestöjä ja yhteisöllisyyttä luodaan vertaisveturien ja yhteisöagenttien avulla. Tilanne tulee helpottumaan myös kun Olkiluoto 3 alkaa lopulta tuottaa sähköä verkkoon. – Se vastaisi jopa yhden ydinvoimalan tehoa. KATI UUSITALO. Aina kun tulee aluekehittämisen tutkimuksen konkarin Timo Aron uusi tutkimus ulos, niin Ojalan mukaan viesti niissä on, että ”isompaan pitäisi mennä”. Esimerkiksi sitä on mietitty, että teolliset toimijat saisivat toimittaa verkkoon energiaa omalla yhdistetyllä sähkön ja lämmön tuotannollaan. Elinkeinojohtajana sekä isommissa että pienissä kunnissa ennen kansanedustajuutta toiminut Ville Skinnari summasi, että tunnuslukujen perusteella Punkalaitumen tilanne kuulostaa hyvältä. Niinpä Ville Skinnari kertoo pyytäneensä myös sähkön hinnan laskemista miettivää työryhmää käyttämään luovuutta ja evästäneensä ryhmää etsimään kaikki keinot käyttöön. Hän toivoo, että uutta luodaan niin kunnissa kuin muuallakin ennakkoluulottomasti, eikä tyydyttäisi samanlaisiin hankkeisiin ja projekteihin kuin tähän saakka. Sijaintia voisi hänen mielestään sanoa haasteelliseksi, mutta samalla sijainti maakuntien rajalla vapauttaa tekemään yhteistyötä kaikkiin ilmansuuntiin. Ollaan uudessa tilanteessa esimerkiksi siinä, että Venäjän ilmatilaa ei enää voi käyttää lennoilla. – Tuotto-odotuksia voisi tässä tilanteessa laskea. Esimerkiksi hyvinvointialueen rahoituspohja pitäisi Linda Lähdeniemen mukaan varmistaa niin, että alueella on tasapuolinen mahdollisuus luoda terveyspalveluita. Lisäksi hän penää vastuullista omistajapolitiikkaa energiayhtiöiltä, joiden omistajissa on edelleen myös kuntia. Kaikki maat miettivät samaa ja tilanteen vakavuudesta kertoo esimerkiksi se, että Yhdysvallat on neuvotellut muun muassa Venezuelan kanssa, jotta öljyä saataisiin lisää markkinoille. – Elämme kaupasta. Yhteyksiä tarvitaan. 02 762 5656 Kampanja voimassa 31.12.2022 saakka. Kyrön Seudun Osuuspankki on itsenäinen vuonna 1930 perustettu POP Pankki -ryhmään kuuluva vakavarainen, kehittyvä ja tavoitteellinen paikallisosuuspankki. – Ennen kasvu tuli idästä, nyt se tulee lännestä. – Yhdysvallat vetää, Suomi kiinnostaa Pohjoismaissakin. syyskuuta 2022 Kyröntie 31, 21800 KYRÖ Tartu tilaisuuteen ja kysy meiltä TALLETUSTARJOUSTA! Ota yhteyttä Topias Niemelään p. Mutta millä vaikutat, jos olet yhtiösi myynyt. Ulkoministeriöön satelee haastattelupyyntöjä maailmalta ja Skinnari toivoo, että kiinnostus käytettäisiin hyväksi muun muassa yrityksissä. Kun koneet kiertävät pohjoisempaa, lennot Kauko-Itään kestävät tunteja aiempaa kauemman
– Yhteiskuntamme on edelleen varauduttava alueellisen koskemattomuutemme valvontaan ja turvaamiseen sekä ääritilanteessa sotilaallisen voiman käyttöön maahan tunkeutuvaa hyökkääjää vastaan. Niin Erkkilä, Koivusaari kuin Lehtilä suhtautuvat maailmanpoliittiseen tilanteeseen rauhallisesti eivätkä stressaa siitä. Erkkilä vielä puntaroi päätöstään varusmiesja siviilipalveluksen välillä. Yläneeltä kotoisin oleva, nykyisin Loimaalla asuva Leevi Heikkilä oli saapunut paikalle uusintakutsuntoihin. – Lääkärintarkastuksesta ja lautakunnan päätöksestä riippuu, pääsenkö inttiin, hän avasi ennen tilaisuuden alkua ja oli sitä mieltä, että varusmiespalvelusta olisi mukava päästä kokeilemaan. Leevi Heikkilä kertoi lääkärintarkastuksen ja kutsuntalautakunnan päätöksen ratkaisevan sen, pääseekö hän suorittamaan varusmiespalvelusta. Monen loimaalaisen ja oripääläisen tie vie aikanaan Porin prikaatiin Casimir Koivusaari ja Jami Erkkilä odottivat muiden mukana kutsuntatilaisuuden alkua. Nuorukaiset ottivat askeleen kohti varusmiespalvelusta . Kutsuntatilaisuudessa ei määritellä esimerkiksi palveluksen kestoa eikä aselajia. Tilaisuudessa pitivät puheenvuoron myös Loimaan kaupunginjohtaja Jari Rantala sekä Olli-Pekka Rastas, joka toi asevelvollisille tervehdyksen veteraanien ja reserviupseerien puolesta. Kuluneen vuoden aikana Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan on saattanut mietityttää niitä, joille varusmiespalvelus on ajankohtainen. Suominen kertoo kutsuntojen koskevan koko miespuolista ikäluokkaa ja ne, jotka haluavat siviilipalvelukseen, osallistuvat myös kutsuntoihin. Loimaalainen kapteeni Jukka Suominen toimi kutsuntalautakunnan puheenjohtajana. Kutsuntoihin osallistui 12 oripääläistä ja noin sata loimaalaista vuonna 2004 syntynyttä nuorta miestä. Kutsuntatilaisuudessa asevelvollisille määriteltiin palveluskelpoisuusluokka sekä määrättiin palveluksen aloittamisajankohta ja palveluspaikka. – Naiset puolestaan hakeutuvat vielä toistaiseksi vapaaehtoiseen asepalvelukseen ja heidät on jo valittu tämän vuoden osalta, hän sanoo ja kertoo, että loimaalaisia naisia hakeutuu asukasmäärään suhteutettuna ilahduttavan paljon varusmiespalvelukseen. Hänen mukaansa vasta kutsunnoissa voi jättää ensimmäisen kerran siviilipalvelushakemuksen. Hänen mukaansa Venäjän laajamittainen ja koko Ukrainan alueelle kohdistunut hyökkäys on osoittanut, ettei sotilaallisen voiman käyttöä voida sulkea pois Suomeakaan vastaan. VALTAOSA paikallisista asevelvollisista päätyy aikanaan Porin prikaatiin Säkylään, ja useimmilla varusmiespalvelus alkaa joko ensi vuoden heinäkuussa tai vuoden 2024 tammikuussa. – On niin pitkä letti, ettei tekisi mieleni leikata sitä. 8 Torstaina 1. – Kyllähän se armeija on vähän niin kuin pakko käydä, Koivusaari mietti. KUTSUNTILAISUUDEN avasi puolustusvoimien edustaja kapteeni Jukka Suominen, jonka vastuulle kuuluvat asevelvollisuusasiat Lounais-Suomessa. Kutsunnoissa pyritään edistämään myös kansanterveystyötä, ja tilaisuudessa oli mukana etsivä nuorisotyö, jolle asevelvollinen voi kertoa mahdollisista huolista ja murheista. Hän arveli varusmiespalveluksen tulevan asevelvollisille nyt henkilökohtaisesti lähemmäs ja lisäävän mahdollisesti motivaatiota, kun Suomen rajanaapuri eli Venäjä sotii Ukrainassa.. Kutsuntatilaisuuden edetessä Koivusaari alkoi pohtia erikoisjoukkoja yhtenä vaihtoehtona tai sellaista palvelustehtävää, jossa hän pääsisi hyödyntämään media-alan opintojaan. . Hän kuitenkin muistutti, että sotilaallisesta liittoutumisesta huolimatta Suomea puolustaa aina Suomen kansa itse. LARI KIVIRANTA Kahden päivän aikana runsaat sata asevelvollista osallistui kutsuntatilaisuuteen Loimaan Evankelisessa Kansanopistossa. syyskuuta 2022 Loimaa/Hirvikoski Lari Kiviranta Asevelvollisten kutsunnat järjestettiin tiistaina ja keskiviikkona Hirvikoskella, Loimaan Evankelisessa Kansanopistossa. Hän käsitteli puheessaan myös tilannetta maailmalla. Tilaisuuden alkamista odotelleilla oripääläisellä Jami Erkkilällä ja loimaalaisella Casimir Koivusaarella ei ollut ennakkoon erityisiä toiveita palveluspaikasta, joskin molemmat nuorukaiset totesivat Säkylän eli Porin prikaatin sijaitsevan lähinnä. Suominen katsoi, että käynnissä oleva polku ja prosessi Naton täysivaltaiseksi jäseneksi tulee entisestään vahvistamaan kykyä ennaltaehkäistä ja torjua Suomeen kohdistuvia mahdollisia sotilaallisia uhkia
9 Torstaina 1. Hän on muun muassa Leader LounaPlussan puheenjohtajana luotsannut Forssan seudun maaseutualueiden yhdistysten ja kylien yhteistyötä ja ollut perustamassa Hämeen Kylät ja LounaPlussa -yhdistyksiä. klo 18 Pääkirjastossa (Kauppalankatu 17) ja to 22.9 klo 17.30 Hirvikosken kirjastossa (Hirvikoskentie 225). Voi myös vain istua kuuntelemaan novelleja ja muita tarinoita. Käytössämme viljananalysointilaite Perten NIR, jolla saamme hehtolitrapainon, kosteuden ja valkuaisen. Deliverde Jääsalaatti 250 g (11,56/kg), Suomi 1 49 4 25 1 25 1 29 9 95 2 89 – 24 % S-Etukortilla Verot veks! Esim. kahvinkeittimet, mikrot, blenderit, paahtimet, monitoimikoneet. 6 x Heineken olut 5,0 % 0,33 l 1,98 l (4,57/l) (sis. Tunnustuksen saaja on henkilö, joka on toiminut aktiivisesti paikalliskehittämisen parissa. 045 113 0123 Palvelemme ma pe klo 8.30 16.30 Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@lantmannenagro. Jouko Lindroosilla on lukuisia luottamustehtäviä. Parin vuoden tauon jälkeen päästään jatkamaan. 1.–4.9. Uusi osoite! Lantmännen Maatalouskauppa Oy Loimaa Niittymäenkatu 3 • Puh. Novellikoukku ke 7.9. Novellikoukku nappaa kirjan ja käsityön ääreen Kirjojen ja käsitöiden ystävien Novellikoukut jatkuvat pääkirjastossa ja Hirvikosken kirjastossa. Viljankuivaamon kennostossa kytenyt tuli ei ollut vaarassa levitä edemmäs eikä aiheuttanut henkilövahinkoja. 040 565 8896 Myymälämyynti Jenni Kuusela, p. PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 Findus Frionor Kalapuikot MSC 250 g (5,96/kg) Pakaste Atria Naudan Jauheliha 10% 400 g (10,63/kg) Suomi Valio PROfeel proteiinivanukkaat 180–185 g (6,76–6,94/kg) Chiquita Banaani Panama kg Hinta voim. VALITSIJOIDEN mukaan Jouko Lindroos on pitkäaikaisella panoksellaan vienyt merkittävästi eteenpäin niin kylätoimintaa, Leader-toimintaa kuin maaseudun kehittämistä paikallisesti, seudullisesti, maakunnallisesti ja valtakunnallisestikin. Loimaalla lukuiltoja on järjestetty vuodesta 2016 alkaen. 040 481 9230 Teemu Heilala, p. syyskuuta. alkaen 1.9. Ei voimassa verkkokaupassa. Viljankuivaamossa kytöpalo LOIMAA Pelastuslaitos sai hälytyksen tiistaiaamuna Karhulankyläntielle, jossa havaittiin kytevä palo viljankuivaamossa. / viljakauppa tai skannaamalla mobiililaitteella oheinen QR-koodi Viljanostajat Mika Kivistö, p. Vain ma 5.9. Novellikoukkua voisi sanoa aikuisten omaksi satutunniksi. Yhteistyö Loimaan teatterin kanssa takaa vaihtuvat lukijat jokaiseen kokoontumiseen. 040 358 8783 Työkonemyynti Risto Peltola, p. Lindroosia luonnehditaan aloitteelliseksi ja aina kannustavaksi, laajat verkostot omaavaksi kehittäjäksi, joka on kylätoiminnan ja paikallisen kehittämisen arvon esille tuoja ja toiminnan käynnistäjä. syyskuuta ja Hirvikosken kirjastossa torstaina 22. 0500 729 251 Ostamme viljaa useisiin vastaanottopisteisiin lähellä ja kauempana. Toimitusjohtaja Jouni Saarinen, p. Novellien kuuntelun ohella voi tehdä omaa käsityötään. pienet kodinkoneet. 045 113 0123 Kalle Kultanen, p. Huom! Uudet aukioloaikamme ovat ma pe klo 8.30 16.30. Ole yhteydessä viljanostajiimme ja kysy lisää ajankohtaisista vilja-asioista. Pääkirjastossa päästään novellien maailmaan ensimmäisen kerran keskiviikkona 7. 0400 874 575 Ostamme viljaa! Palvelemme nykyisin uudessa osoitteessa Niittymäenkatu 3, 32200 Loimaa (Loimaan portti). Jouko Lindroos palkittiin maaseututyöstä HUMPPILA Suomen Kylät on palkinnut ansioituneita maaseututoimijoita. Paikalle lähti varmuuden vuoksi kymmenen sammutusyksikköä. syyskuuta 2022 Lisätietoa viljakaupasta myös osoitteesta lantmannenagro. Novellikoukuissa on tarjolla tarinoita ja mukavaa seuraa. Vuoden 2022 maaseututoimijaksi valittiin Jouko Lindroos Humppilasta. 9,05 + pantit 0,90) Voim
Jos lettoa löytyy, merkataan sen sijainti maastossa paikkatietomuotoon. Suunnitellaan ensivuoden tapaamisia. Ilm. Pakkaa nyyttiin jotain syötävää, nappaa mukaan ystävä ja tule viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Jenni Mäkelä johtaa kirjastoja LOIMAAN kirjastotoimenjohtajana pitkään toiminut Riitta Norr siirtyy eläkkeelle marraskuun alussa ja pitää sitä ennen jäljellä olevat vuosilomansa pois. Ruhoja ja nahkoja otamme vastaan kahdessa toimipisteessä: Sastamalassa ja Kyrössä. Saadaan vieraaksi 1 Loimaan apteekista asiantuntija kertomaan lääkkeistä ym.lääkkeisiin liittyvistä asioista. Sastamalan toimipiste: Timo Hietanen 040 559 7263 timo.hietanen@lihahietanen.fi Pääkkösentie 59, 38200 Sastamala Kyrön toimipiste: Kalle Lehtinen 040 060 4762 kalle.lehtinen@pp1.inet.fi Laurilantie 75, 21800 Kyrö OSTETAAN PEURAA, HIRVEÄ JA NAHKOJA Pääkkösentie 59, 38200 Sastamala / www.lihahietanen.fi palveleva perheyritys – perinteenä laatu Lettosoiden tila selvitetään Hämeessä SEURATOIMINTA Virttaan Martat Maailman suurin marttailta Sadonkorjuunyyttärit pe 9.9. Sarjat alkaen 5 vuotta. 0400 871 830 viimeistään ma 5.9., ilmoitathan samalla saven laadusta. Loimaan Taideseura r.y Raku työskentely alkaa Sirpan pajalla la-su 10.9.-11.9. mennessä Katjalle 050 491 2808. Aromäen-Piltolan Martat 13.9. 7.9 mennessä Taisille, 040 775 1325. Lc-lentopalloa torstaisin Niinijoen koululla klo 19-20.30. Vertaistapaaminen ke 7.9. klo 18 Omaisten Olohuoneella Heimolinnankatu 3 Loimaa. Sivistysjohtaja Manne Pärkön mukaan Loimaan kirjastotoimenjohtajan virka tulee julkiseen hakuun ensi keväänä ja Mäkelä hoitaa tämän hetkisen päätöksen mukaan tehtävää ensi vuoden heinäkuun loppuun asti. klo 14 Piltolan Pikkupirtillä Alhonkedontie 3. klo 12 Olohuoneella kokoontuu Omaishoitajien vertaisryhmä. alkaen klo 11. Autojoukkojen Kilta Salo-Loimaan osasto kokoontuminen ti 6.9. Ota yhteyttä sopiaksesi tuonnista toimipisteen yhteyshenkilön kanssa. Vs. Letoista kirjataan maastossa ylös myös muita tietoja kuten lettotyyppi, ympäröivät ojitukset sekä mahdolliset ennallistamistarpeet. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset to 1.9. Hankkeen tuottama ajantasainen luontotieto mahdollistaa lettojen paremman huomioon ottamisen maankäytön suunnittelussa, Hämeen Ely-keskuksen ympäristösuunnittelija Anna Isotalo kertoo. Hanke on osa ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelmaa. Letot-hankkeen tavoitteena on tuottaa lettojen esiintymisestä ja tilasta perustietoa, jota voidaan käyttää kohteiden turvaamiseksi. Kohteita myös valokuvataan ja niiltä kerätään sammalnäytteitä lajitunnistukseen ja museoitavaksi. Vastaanotamme myös kaikki peurojen ja hirvien nahat kauden aikana ja sen jälkeen. Maksuton ja avoin osallistuminen. Yhteislauluryhmä Olohuoneella klo 13. klo 17.00 Alastaro Circuit moottoriradalla Virttalla. Liisalle p. syyskuuta 2022 Ostamme peuran ja hirven ruhoja koko metsästyskauden ajan. klo 18 Henkan tallissa (Virttaantie 729). IBD ja muut suolistosairaudet ry. – Inventoinnin tavoitteena on selvittää, missä lettoja on ja miten ne voivat. klo 15. 10 Torstaina 1. 21.9. klo 8.30. klo 9, lasitusta pe 30.9. klo 15 ja polttopäivä la 1.10. kirjastotoimenjohtajana toimii Jenni Mäkelä. Ilm. URHEILU Loimaan Leisku Maastojuoksut urheilukeskuksessa syyskuun ajan lauantaisin 3.9. YMPÄRISTÖ Uhanalaisten lettosoiden inventointi on alkanut Hämeessä, ja maastokartoitukset jatkuvat lokakuulle. Tied. Saviseudun munuaisja maksakerhon sekä Nivelpiirin vesijumppa alkaa Vesihovissa ti 6.9. Lapset 5 Loimaa, Hirvihovi SU 4.9.2022 KLO 10-14 LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Musikaali ”Hiljaiset sillat” Turun kaupunginteatterissa 15.11. marita.rinne@live.fi tai 040 832 9402. Pe 2.9. Ilm. www.jankkolentopallo.fi/trombilandia 0-12 vuotiaille Paljon odotettu lastentapahtuma tulee taas! KIOSKI palvelee Aikuiset ilmaiseksi
Hänen mukaansa loimaalaiset kuorot kaipaavat uusia laulajia riveihinsä, joten hän suosittelee kuorolaulamisesta kiinnostuneita ainakin kokeilemaan. . Tanskasen mielestä on todella hyvä, että loimaalaiset kuoroyhdistykset voivat toimia työväenopiston alaisuudessa. – Näin myös laulamisesta kiinnostuneiden on helpompi lähteä mukaan toimintaan matalan kynnyksen kautta. TUTUSTU JA IHASTU Hyvinvointi ja laulaminen yhdistyvät kuorossa Loimaa Marianne Rovio Leila Tanskanen muutti 16 vuotta sitten Loimaalle. Esiintymistilaisuudet lisäävät innostusta harjoitella eikä meidän tarvitse pelkästään keskenämme laulaa, Tanskanen sanoo. Leila Tanskanen innostui kuorotoiminnasta ja kannustaa muita lähtemään mukaan Kevättä rinnassa -konsertissa huhtikuussa loimaalaista suurkuoroa johti Armi Haatanen. Kuorolaisista yli puolet osoitti olevansa kiinnostunut toimimaan jollain tapaa yhdistyksen tehtävissä. Tällä toteutimme kyselyssä toiseksi eniten mainintoja saaneen toiveen lisäkoulutuksesta. – Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen nousivat vastausten joukossa. . – Välillä olen harmitellut, että miksi en aloittanut aikaisemmin kuoroharrastusta, mutta nyt olen päässyt yli tuollaisesta ajatuksesta. Tilaa soittamalla: 02 770 2626 (ark. PEKKA TAKALA Leila Tanskanen harjoittelee vapaaajallaan laulua myös kännykän kanssa, josta hän kuuntelee kotiläksykseen saamia äänitteitä.. Kyselyn avulla hän on selittänyt kuorolaisten mielipiteitä toiminnasta. Kaksi vuotta sitten hän ilmoittautui mukaan Loimaan Viihdelaulajiin työväenopiston kurssille ja toimii nyt saman kuoron puheenjohtajana. Työväenopiston syyslukukausi alkaa syyskuun puolivälin paikkeilla ja loppuu huhtikuun alussa, joten halutessaan voi harrastaa kuorossa laulamista pidempään yhdistyksen puitteissa. – Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että jos vähänkin kuorolaulu on unelmana, niin mukaan vain. Levikkialueen ulkopuolelle meneviin paperilehden tilauksiin saattaa tulla erillinen kuljetuslisä. 17 laulajaa osallistui. Hän suoritti opintojensa pohjalta kyselytutkimuksen loimaalaisille kuoroille. Tämä on todella korkea prosentti, sillä työelämäni olen tehnyt järjestöissä, enkä ole huomannut siellä näin suurta innostusta. Näin ei tarvitse ilmoittautua heti, vaan voi käydä ensin kokeilemassa. Yhdistyksenä kuoro voi ottaa ihmisiä ihan tutustumiskäynnille. 8.15–15.45) Tilaa verkossa: tilaajapalvelija.fi/tutustu 31 90 21 90 2 kk määräaikainen paperija digilehden tilaus + loimaanlehti.fi 3 kk määräaikainen digilehden tilaus + loimaanlehti.fi Norm. On ollut hienoa opetella laulamaan yhdessä äänessä muun kuoron kanssa, mikä on kuorolaulussa erittäin tärkeää. Toivottavasti myös useampi mies innostuu lähtemään mukaan. Työväenopiston kanssa järjestetään joulukonsertti ja lukuvuoden päättävä kevätkonsertti. Olen tyytyväinen, että aloitin edes pari vuotta sitten. 11 Torstaina 1. TANSKANEN on tehnyt Loimaan työväenopiston kolmen kuoron jäsenille kyselyn osana opintojaan tuotekehityksen ammattitutkinnon parissa Rastor-instituutissa. – Vastausprosentit olivat todella upeat, sillä lähes kaikki vastasivat kyselyyn. TANSKANEN on kokenut myös itse nämä samaiset elämänlaatua parantavat tekijät kuorossa laulamisen myötä. Jopa 55 prosenttia vastanneista oli valmis esimerkiksi hallituksen jäseneksi. – Kuorolaulaminen on todella vienyt minut mukanaan. Lisäksi kuoroon liittyminen innosti minut mukaan myös pianotunneille, joilla olen käynyt nyt puolitoista vuotta, Tanskanen kertoo. 54,00 Norm. syyskuuta 2022 Paikallista elämää. Tanskanen iloitsee, että kyselyn mukaan kuoron jäsenille kuorotoiminta on ollut laulamisen lisäksi elämänlaatua kohentavaa. Kyselyn mukaan eniten kaivattiinkin lisää esiintymistilaisuuksia, joita yhdistyksinä voimme toki järjestää. 34,50 Tarjous voimassa vain kotimaan tilauksiin. Ne ovat itsenäisiä yhdistyksiä, mikä mahdollistaa Tanskasen mukaan sen, että kuorotoimintaa harjoitetaan myös työväenopiston lukukausien ulkopuolella. Hän oli haaveillut jo pitkään kuorolaulamisesta. Tanskanen haluaa inspiroida ihmisiä liittymään kuoroon, jos sellainen harrastus on ollut unelmana. – Esimerkiksi Loimaan Viihdelaulajissa järjestimme kesällä ylimääräisen kurssin, joka kesti 40 tuntia. Myös ystävien merkitys koettiin tärkeäksi, Tanskanen listaa. Armi Haatanen on lähettänyt meille stemmoja ja äänenavausharjoituksia kotitehtäviksi. Kuorossa laulamisen koettiin tarjoavan osallistumista ja elämyksiä sekä tietoja ja taitoja. LOIMAAN työväenopistossa toimii kolme kuoroa eli Armi Haatasen johtama Loimaan Viihdelaulajat ja mieskuoro Loimaan Laulajat sekä Mekku Mutalan johtama Loimaan Naislaulajat
VARAUDU VIILEYTEEN... Keskuskoululla lapsia liikuttamassa olivat Valtteri Arran lisäksi Hurrikaanin pelaajista Nooa Marttila, Jarno Koivuniemi, Kalle Nohteri ja Miika Haapaniemi. Meiltä 100% VILLAMATOT kodin kaikkiin tilohin! esim. Trombilandia on tullut jäädäkseen, ja se kehittyy ja uudistuu jatkuvasti, Jankko Lentopallon toiminnanjohtaja Katariina Kojo lupaa. – Jokaiseen kertaan on tiedossa oma sopiva teema ja aina luvassa jotain uutta. Trombilandian suosion selittää järjestäjien mukaan sen monipuolisuus. Auranmaan Viikkolehti, Kunnallislehti, Laitilan Sanomat, LOIMAAN LEHTI, Paikallislehti Somero, Salon Seudun Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat KE 28.9. syyskuuta 2022 Trombilandia on tullut jäädäkseen Loimaa, Hirvikoski Kalle Rajala Hurrikaani-Loimaan ja Jankko Lentopallon lastentapahtumien kruununjalokivi, Trombilandia, järjestetään jälleen sunnuntaina Hirvihovissa. * keskimääräisen numeron lukijat + digi Lähde: KMT 10/2021 Media Audit Finland Marika Suuronen myyntipäällikkö 050 533 6313 marika.suuronen@loimaanlehti.fi Anna-Mari Koskimies myyntineuvottelija (02) 588 8962 anna-mari.koskimies@loimaanlehti.fi Varaukset ja aineistot ma 12.9. Ne, jotka ovat käyneet aiemmin, eivät halua jättää seuraavaakaan väliin, ja ensikertalaisia on tulossa runsaasti. – Aina sieltä on lapset lähteneet posket punaisina pois, Hurrikaanin toiminnanjohtaja Anssi Rämö kertoo. Lasten lisäksi innokkaina mukana ovat olleet myös Hurrikaanin pelaajat, Jankon juniorit ja heidän vanhemmistaan koostuva sitoutunut talkoolaisporukka. Viime kaudella neljästi maaliin saatu tapahtuma keräsi iloisia liikkujia kasvavassa määrin. Kaarina-lehti Jutuissa vaihdetaan vapaalle ja viihteelle intohimoisten harrastajien kanssa ja jaetaan matkakokemuksia ja -vinkkejä, unelmia unohtamatta. (03) 437 7866 Humppila • Sastamala www.hklahonen.fi KOTIINKULJETUS – viemme vanhat pois kun tuomme uudet tilalle! Laadukkaat KOTIMAISET SHAPES -sohvat meiltä! Paljon SOHVIA MYÖS HETI VARASTOSTA! Galaxy-moottorisänky •Tukeva ja jämäkkä 5-vyöhykkeinen korotettu pussijousitus •Sisältää myös paksun, lämpöön reagoivan memory-sijauspatjan sekä jalat (1375,-) 895,80 x 200 cm (1475,-) 995,90 x 200 cm HETI VARASTOSTA! 149,alk. 12 Torstaina 1. Matalan kynnyksen lastentapahtuma kehittyy ja uudistuu jatkuvasti Esimakua Trombilandiasta lapset saivat jo Hurrikaanin ja Jankon koululaiskiertueella. . Pelien, leikkien ja liikkumisen lisäksi on tarjolla esimerkiksi askartelua, kasvomaalausta ja kaikkea mitä sattuu mieleen juolahtamaan. – Innostuksen pohjalta voidaan odottaa vähintään 30–40 prosentin nousua kävijämäärissä, Jankon yhteisökoordinaattori Valtteri Arra iloitsee. Kuukausittain järjestettävä touhopäivä jää väliin vain lokakuussa, Mestaruusliigan käynnistymiskiireiden vuoksi. LL, Saviseudun paikallisin. Lähes kaikki käytössä olevat vempaimet on hankittu omiksi, ja uusia tulee pitkin syksyä. KOULUJEN alettua Hurrikaani ja Jankko Lentopallo ovat järjestäneet koululaisvierailuja alakouluihin. Se ei tosin välttämättä ehdi vielä syyskuun tapahtumaan, Arra kertoo. klo 16 mennessä: HUMPPILA Kennintie 1 Valtatie 2:n liikekeskus ma-to 10-17, pe 10-18, la 10-14 Puh. KALLE RAJALA LIITE ILMESTYY TI 27.9. Hurrikaanin pelaajien kanssa pallottelu on toiminut hyvänä käyntikorttina myös Trombilandiaa ajatellen, ja järjestäjät odottavatkin runsaasti uusia osallistujia. NEST Useita pituuksia alk. – Suuri kiitos kuuluu heille. Valitse sohviin kangas syksyn uutuuksista! Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. ENSIMMÄISILLÄ kerroilla vuokratuilla vempaimilla pidetyn tapahtuman suosio on saanut järjestäjät panostamaan omavaraisuuteen. – Lapset odottavat tapahtumaa suurella innolla. Kerro lukijoille, mitä kannattaa tehdä, nähdä ja kokea meillä ja muualla! OLE MUKANA! Meillä on 192.000* lukijaa, jotka odottavat jokavuotista jo perinteeksi muodostunutta Vapaalla ja viihteellä -teemalehteä. Ilman talkoolaisia ei olisi mitään. . – Meille on tulossa 18 metriä pitkä ja 10 metriä korkea uusi pomppulinna. Tämän kauden kalenteriin on ennen loppiaista järjestettäväksi lukittu neljä trombipäivää. 140 x 200 cm 10 vuoden istuinpehmustetakuu! 1490,Esim
TOISEKSI sijoittui Tuomas Laine ja pronssipallille päätyi Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino. Kokonaisuuteen sisältyy kahdeksan ohjattua kertaa ja kahdeksan omatoimista harjoittelukertaa ohjaajan ohjeiden mukaan. Helmin Hermanni nakersi johtaneen Laarin etumatkan ja piti sen lopussa valjakon mitan verran takanaan. Fyysisesti vahva ja nopea takamies, joka on etenkin puolustuspäässä erittäin kova tekijä. M-50 sarjassa SSG:n Timo Laitinen ampui uuden suomenennätyksen. Rucklin tulee pelaamaan Loimaalle ensimmäistä kauttaan kotimaansa ulkopuolella ja mieheen kohdistuu suuri mielenkiinto, onhan hän ensimmäinen ranskalainen pitkään aikaan divarissa. Ikäihmisten kuntosalikurssi Hirvihovin kuntosalilla torstaisin 8.9. Strasbourgin juniorimyllyn läpi käynyt Rucklin on 183-senttinen takamies, joka on pelannut myös Ranskan juniorimaajoukkueissa. Bisonsin päävalmentaja Darko Mihajlovic on hyvin innoissaan uudesta sopimuksesta. Sarjassa M-70 Laukojien joukkue Perho, Hacklin ja Hollo saavuttivat SM-hopeaa. Opintopiiri on maksuton. – Louis on erittäin mielenkiintoinen pelaaja tähän sarjaan. Opintopiiri Liikkuva minä ti 6.9. alkaen klo 9.30–11 kaupunginkirkon yläsalissa (Turuntie 32). Jokainen tapaamiskerta sisältää ohjaajan pitämän alustuksen, keskustelua, tehtäviä sekä liikuntaosuuden. Laukojien ampujista Martti Perho saavutti SM-pronssia sarjassa M-75. Samassa sarjassa Jorma Hacklin sijoittui neljänneksi ja Reino Jussilainen kuudenneksi. Kurssin aiheita ovat tullaan tutuiksi, iäkkäiden liikuntasuositukset ja arkiliikunta, liikkumiskyvyn arvioinnin merkitys, iikkumiskyvyn testaaminen, voimaharjoittelu kotona, voimaharjoittelu kuntosalilla, tasapainoharjoittelu, kaatumisen ehkäisy, voimaa vanhuuteen ruoasta, vertaisista voimaa, ulkoilu, yhdessä ulkoilemaan, liikuntavalintoja yksin ja yhdessä sekä mitä tästä opimme. TURUSSA maanantaina ravasi myös punkalaitumelaisen Minna Yli-Parrin omistama ja treenaama Y.P. Mukaan tarvitaan sisäliikuntavarusteet, hyvät sisäkengät ja vesipullo. Kuntosaliharjoittelulla kintut kuntoon Kuntosaliharjoittelu on tutkitusti hyödyllistä, erityisesti toimintakyvyltään heikentymässä oleville ikäihmisille. VIIMEISELLE kierrokselle lähdettäessä Huttunen käänsi Helmin Hermannin jo kaarteessa kolmannen radan kiertoon. Viides sija oli tuomisina Turusta Loimaalle JuhaPekka Saarisen omistamalla ja valmentamalla Laurila’s Gertrudella. Maksu tapahtuu Vesihovin kassalle, josta saa salikortin. Heino jäi Kivisestä kahden pisteen päähän. Kilpailusää oli erinomainen kumpanakin kilpailupäivänä. Kurssilla pääse harjoittelun alkuun turvallisesti ja ohjatusti. alkaen klo 13–14.15. – Hän on hyökkäyspäässä hyvä pelin rytmittäjä sekä erinomainen syöttäjä. syyskuuta 2022 Liikuntaa ’’kiikun kaakun’’ kotona pärjääville Liikkuva minä -opintopiiri on 14 tapaamiskerran kokonaisuus, jonka tavoitteena on kannustaa vähän liikkuvia ikäihmisiä lisäämään arkiliikuntaa ja liikuntaharjoittelua. Son. Tavoitteena on saada tietoa arkiliikunnan, ulkoilun sekä voimaja tasapainoharjoittelun merkityksestä, motivoitua huolehtimaan liikkumiskyvystä ja innostua ottamaan liikunta osaksi elämäntapaa. Fyysinen ja aggressiivinen Rucklin tulee myös Bisonsissa olemaan etenkin vastustajan takapelaajille hyvin ikävä vastustaja. Opintopiiri on tarkoitettu ”kiikun kaakun” kotona asuville ikäihmisille, jotka ovat kiinnostuneet hyvinvointinsa kohentamisesta ja joilla voi olla ennakoivia merkkejä liikuntakyvyn heikkenemisestä. Pitkän ja hikisen päivän voittajaksi selviytyi pisteen erolla Jani Kivinen. Jani Kiviselle turnausvoitto Padel Valtteri Arra Padel Club Finland Loimaa ja lentopalloseura Hurrikaani järjestivät lauantaina historiansa ensimmäisen padel-turnauksen. Lajin mahtimaana pidetään Espanjaa, mutta viime vuosien aikana laji on rantautunut myös Pohjoismaihin. Kun osalla pelaajista jalka alkoi painaa, Kivinen jaksoi raataa. Mitalikolmikko pitkän päivän jälkeen: Jussi Heino, Jani Kivinen ja Tuomas Laine. Seppo Markkulan ohjastama jo 13-vuotias ruuna riensi viidenneksi ajalla 30,0a. RAULI ALA-KARVIA. Bisonsin riveihin kiintoisa ranskalaisnimi Koripallo Ilari Uusitalo Miesten divarikauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt 1-vuotisen sopimuksen 23-vuotiaan ranskalaisen, Louis Rucklinin kanssa. Lähtöauton takaa Huttunen suuntasi ajokkinsa toiselle radalla, jossa matka taittui Hannu Torvisen Poken Roopen perässä. Normaalisti peliä pelataan nelinpelinä, ja pistelasku muistuttaa hyvin pitkälti tennistä. Helmin Hermanni jaksoi kiertää vielä lopussa Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Ensimmäistä kertaa salolaisen Helmin Hermannin ohjaksiin tarttunut ypäjäläinen Mikko Huttunen ei kaihtanut ajaa raskaimman kautta 12-vuotiasta ruunattua Vieskerin poikaa Turussa. Edelliset kaksi kautta Lillen organisaatiossa Ranskan 2. Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen, että saimme Louisin joukkueeseen, Mihajlovic hehkuttaa. syyskuuta alkaen aina kello 9.30–11 Loimaan kaupunginkirkon yläsalissa. Mikko Huttusella menee juuri nyt kovaa. RYHMÄN koko on 12 henkilöä, ilmoittautumislinkki löytyy Loimaan verkkosivuilta. Heini Koivusaari oli kuskina, ja kilometriajaksi merkattiin 16,6a. Siihen osallistui 12 pelaajaa, jotka pelasivat jokainen 11 ottelua. Kivisen vahva koripallotausta ja fyysinen kunto pitivät miehen läpi päivän kärkipaikalla. Opintopiiri kokoontuu joka tiistai 6. Kokoontumispäivä on aina torstai, ja ensimmäinen kerta 8. VALTTERI ARRA Laukojien skeet-ampujille menestystä AMMUNTA Viime viikonvaihteessa kilpailtiin skeetin Suomen mestaruuksista Lopen ampumastadionilla. Valjakko pääsi vasta loppukurvin jälkeen takaisin kakkosradalle, josta ruuna kiri mojovasti. Paljon kertoo se, että sellaiset Suomi-koriksen tutut nimet kuin Jamar Wilson ja Henri Kantonen joutuivat molemmat nimenomaan Rucklinin pihteihin keskinäisissä otteluissa. Louis tulee olemaan meillä isossa pallollisessa vastuussa yhdessä Vesa Heinosen ja Santeri Makkosen kanssa. korkeimmalla sarjatasolla Pro B:ssä pelannut Rucklin on saanut vastuuta keskimäärin 15 minuuttia ottelua kohden, profiloituen etenkin puolustuspään erikoismiehenä. Sarjassa M-70 Pauli Hollo sijoittui kahdeksanneksi. Kolme vuotta Ranskan Pro B:ssä noin 15 minuutin keskiarvolla kertoo omaa kieltään Louisin lahjakkuudesta. syyskuuta kello 13–14.15. Ikäihmisten kuntosalikurssi alkaa jälleen Hirvihovin kuntosalilla. 13 Torstaina 1. Hän on tänä vuonna ajanut 20 voittoa ja 32 muuta sijaa kolmen joukossa. Ypäjäläinen Mikko Huttunen ohjasti salolaisen Jaana ViitaAhon Helmin Hermannin Turussa väkevällä juoksulla voittajaksi. Voittoaika oli 27,5a, ja eroa Antti Teivaisen Laariin oli kaksi kymmenystä. Padel on Meksikossa jo 1960luvulla keksitty mailapeli, jossa on vivahteita tenniksestä ja squashista
24,95) Fiskars PUUTARHATALIKKO Fiskars PUUTARHATALIKKO Fiskars PISTOLAPIO Terävä kärki, sopii kivisen, savisen ja kovan maan kaivamiseen. 12 95 14 95 Syksyn puutarhapuuhiin Syksyn puutarhapuuhiin (norm. 11,95) (norm. 24,95) (norm. 249,-) 219,LEHDENKERÄÄJÄ 42” Ruohonkerääjä ajoleikkuriin LEHDENKERÄÄJÄ 42” Ruohonkerääjä ajoleikkuriin 649,Timco OKSASILPPURI 4-tahti, 6,5 hp Maks. 9,90) (norm. 4,79 kpl) (norm. 790,-) (norm. Fiskars PISTOLAPIO Terävä kärki, sopii kivisen, savisen ja kovan maan kaivamiseen. 3 99 2 95 METALLIHARAVA Pienikokoinen harava, kevyt käsitellä. 1,99) kpl (norm. 24,90) AdBlue 5 l Noxy AdBlue 5 l Noxy Shokki! Shokki! 1,kpl (norm. HEIJASTAVAT KENGÄNNAUHAT mustat tai valkoiset Näy pimeässä... Fiskars LEHTIHARAVAN LAPA Tukevat joustavat piikit, joiden erityinen muoto estää tikkuja ja lehtiä jäämästä kiinni. Heittävä oksasilppuri polttomoottorilla. 2,99) 4,14/kg (norm. Ohut NÄPPYLÄKÄSINE 5 paria, koko 8 Ohut NÄPPYLÄKÄSINE 5 paria, koko 8 (norm. 4,99) (norm. KALALAHTI • KOUVOLA • KULJU • LOIMAA • PORI Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. 4,99) (norm. 1,99) Colgate HAMMASHARJAT Colgate HAMMASHARJAT Jordan Advanced Soft HAMMASHARJAT Jordan Advanced Soft HAMMASHARJAT Kasvipalsta VOILEIPÄKURKKU 670/360 g Perinteisin menetelmin valmistettu maukas ja rapsakka Kasvipalsta VOILEIPÄKURKKU 670/360 g Perinteisin menetelmin valmistettu maukas ja rapsakka 1 49 3 99 4,14/kg (norm. HEIJASTAVAT KENGÄNNAUHAT mustat tai valkoiset 1 99 3 kpl 9,7 veljestä LANGAT 100 g 3,25 kpl 7 veljestä LANGAT 100 g 3,25 kpl 8 99 Fiskars LEHTIHARAVAN LAPA Tukevat joustavat piikit, joiden erityinen muoto estää tikkuja ja lehtiä jäämästä kiinni. 3,99) (norm. Timco OKSASILPPURI 4-tahti, 6,5 hp Maks. 9,95) Näy pimeässä... syyskuuta 2022 Tällä merkityt tuotteet löytyvät myös verkkokaupastamme hintakaari. (norm. 9,99). 9,99) (norm. 3,99) (norm. 14 Torstaina 1. Heittävä oksasilppuri polttomoottorilla. 23,95) (norm. 790,-) Sejoy KORONA PIKATESTI Sejoy KORONA PIKATESTI 5,(norm. 60 mm oksille. 24,90) 2,-/l (norm. 23,95) (norm. 4,79 kpl) 3 kpl KIRURGINEN SUU-NENÄSUOJAIN 50 kpl musta Kertakäyttöinen KIRURGINEN SUU-NENÄSUOJAIN 50 kpl musta Kertakäyttöinen 2 99 (norm. 249,-) (norm. 60 mm oksille. 040 450 1051 Arkisin 9–18, la 9–15, su suljettu LOIMAA 4 kpl 4 kpl 19 95 19 95 (norm. 11,95) Tegera 819A VINYYLIKÄSINEET 100 kpl S–XXL Elintarvikehyväksytty Tegera 819A VINYYLIKÄSINEET 100 kpl S–XXL Elintarvikehyväksytty 3 99 (norm. 9,95) (norm. METALLIHARAVA Pienikokoinen harava, kevyt käsitellä. 2,99) Leksands NÄKKÄRI 830 g Perinteinen/jälkiuuni Leksands NÄKKÄRI 830 g Perinteinen/jälkiuuni KELLOKANERVA Erica 2,99 kpl KELLOKANERVA Erica 2,99 kpl 10,CALLUNA 12 cm ruukku 2,99 kpl CALLUNA 12 cm ruukku 2,99 kpl 10,10,5 kpl HOPEALANKA 11 cm ruukku 2,99 kpl HOPEALANKA 11 cm ruukku 2,99 kpl 26 cm 26 cm 34 cm 34 cm 4living METALLISANKO ovaali 4living METALLISANKO ovaali 4living OVINAULAKKO 35 x 2,5 x 20 cm 4living OVINAULAKKO 35 x 2,5 x 20 cm 5 95 (norm. 9,90) AURINGONKUKANSIEMEN 15 kg AURINGONKUKANSIEMEN 15 kg PÄHKINÄ 10 kg PÄHKINÄ 10 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 10 kg Kuorittu AURINGONKUKANSIEMEN 10 kg 29 90 säkki säkki 9 95 2,-/l (norm
Salsa 1 12.9. Salsa 2 19.9. Pyrkivän urheilutalo, Tuureporinkatu 2, Turku Loimaan Työväentalo, Satakunnantie 57. LA 8.10. maatalouskalustoa, traktorit, puimurit, työkoneet yms. SU 16.10. Hidas Lavafoksi 2 3.10. SU 9.10. Muistathan myös pitopalvelun ja ulosmyyntituotteet. Bugg 1 10.10. 15 Torstaina 1. Hinta 169e/hlö/2hh Ilm. Hidas Valssi 2 28.11. SU 2.10. Tango 1 24.10. Tulethan terveenä. Alle 25v 5 €. Tango 2 31.10. TO 6.10. Hidas Valssi 1 21.11. Esillä sääntömääräiset asiat. mennessä numeroon 050 344 5411. Soile Hakanpää. www.vampu.fi • Vampulan Urheilijat www.romukioski.fi/ostohinnat • P. Eeva ja Paavo Kaukainen Maanmittauslaitos on myöntänyt 12.8.2022 lunastusluvan Caruna Oy:lle Seikunmaa-Punkalaidun 110 kV voimalinjan lunastamista varten Loimaan kaupungissa ja Punkalaitumen kunnassa. PE 7.10. 0500-226 505/Arto tai www.artonmatkat.fi Varaa syksyisen tunnelmalliset ja maittavat juhlasi / tilaisuutesi meiltä. Ei jäsen 12 €. TO 13.10. Myös isommat kokonaisuudet. . Uudistettu Tallink City keskustahotelli, meno uudella MyStarilla, käynti Tunika vaateliikkeessä. Ohj. Foksi sekahaku.net Tervetuloa mukaan tanssin hauskaan maailmaan! HUVITILAISUUKSIA JUKOLAN BINGO VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. Fusku 2 14.11. Ota yhteyttä: Niko Mäkilä 040 830 4556 / niko.makila@ivpl.fi OSTETAAN maatalouskalustoa, traktorit, puimurit, työkoneet yms. • Kätevän kertamaksun ansiosta maksat vain kun osallistut. Asiakirjat voi myös pyytää Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelusta asiatunnuksella MML 40465/03 04/2022. Lunastuslupapäätös koskee myös Punkalaitumen kunnassa sijaitsevia järjestäytymättömiä yhteisiä vesialueita 619-430-8763 Punkalaitumenjoki ja Palojoki, ja 619-425-876-4 Jalasjoki ja Punkalaitumenjoki. Samu Laululehto Maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos Ilmoitus myönnetystä lunastusluvasta RAVINTOLOITA Tule tanssikurssille Aloittaminen on helppoa • Et tarvitse omaa paria. KENKÄVARASTO Tervetuloa läheltä ja kaukaa! Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. Loimaantie 272, Alastaro P. 02 7632 733 Palvelemme MA–TO 9–17 PE 9–18 la-su suljettu 6 95 e /kg Vähärasvainen SIKA-NAUTA JAUHELIHA Porsaan ULKOFILEPIHVIT kalvottomasta ulkofileestä Someron palvin SAVUKASSLER 10 95 e /kg 16 95 e /kg TIESITKÖ. Osallistumisilmoitukset ja mahdolliset ruoka-allergiat 15.09.2022 mennessä eeva.kaukainen@gmail.com tai puh. 0400 854 053 TO klo 10–17 PE klo 10–17 LA klo 10–13 -50 % KÄVELYKENGÄT, LENKKARIT, SANDAALIT, SYYSKENGÄT, KUMISAAPAAT, TYÖKENGÄT, TURVAKENGÄT, LAUKUT, KUKKAROT... Hidas Lavafoksi 1 26.9. 050 505 2030 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI SOMERO, Joensuuntie 47 TORSTAISIN klo 14-17 LOIMAA, Hannunkatu 9 TORSTAISIN klo 10-12 HUITTINEN, Loimijoentie 90 KESKIVIIKKOISIN klo 14-17 LL LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA TALLINNAN HOTELLIMATKA LA-SU 8.-9.10. LA 15.10. Tule rohkeasti kokeilemaan. 0400 901373 Jarkko Luoma • Huittinen NOPEA KAUPPA. Myös isommat kokonaisuudet ja uudemmat koneet. Hoituu niin suuret kuin pienetkin kohteet: omakotitalot, rivitalot, taloyhtiöt, päiväkodit, koulut ja teollisuuskiinteistöt. 050 3280 100 040 5920 624 Lauantaina klo 19 alkaen SEIJAN KARAOKE Noutopöydät jatkuvat YLEISÖLTÄ www.ilmastointijapelti.fi Ilmanvaihdon mittaukset ja säädöt sekä iv-koneiden huollot ja suodattimet. hyviä palkintoja. 040 752 7353 www.ryotintila.fi Volttikatu 1, Loimaa p. . • Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Fusku 1 7.11. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän kuulutuksen julkaisemisajankohdasta. Ma klo 18.00-20.00 perusteet / keskitaso Kertahinta Jäsen 8 €, treenikortilla 7 €. Bugg 2 17.10. Päätösasiakirja valitusosoituksineen on nähtävissä Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla osiossa kuulutukset. Katinhännäntie 541, 32200 Loimaa) syksyllä tulevien syntymäpäiviemme merkeissä. Lukijapeitto Loimaalla 100%. JAHTI 2.400 E 3 x 200 E • 7 x 100 E ym. 040 779 0641 5.9. Asiakaspalvelun puhelin 029 530 1110. p. • Kaikki ovat tervetulleita tanssiharrastuksen pariin, seuran jäsenyyttä ei edellytetä. Tervetuloa! Hallitus Tervetuloa 24.9.2022 klo 13.00 Katinhännän Kievariin (os. Lisätiedot Soile Hakanpää, soile.hakanpaa@sekahaku.net, p. 040 729 5965. Lavatanssi on hauskaa ja tehokasta liikuntaa, joka sopii ihan kaikille. puh. KOKOUKSIA Liput: Aikuiset 20 €, eläkeläiset, opiskelijat & varusmiehet 18 € Lapset (alle 12-v) 10 € Ryhmät (min 15 hlö) 15 €/hlö Varaukset: Aimo Knuutila 050 560 4467 ja ArteMiina (Turuntie 16, 32200 Loimaa) Puutarhurin valssi Musiikkinäytelmä Näytösten 2022 aikataulu: LA 1.10. KMT 2021. PE 14.10. Käsikirjoitus Mekku Mutala & Elsa Hietala | Ohjaus Mekku Mutala Musiikin ohjaus ja sovitus Sari Jokela Haaran kyläteatteri esittää: Viljo Marttilan elämästä ja sävellyksistä Kylähalli Pääskynpesä (Metsämaantie 69, Loimaa) LOIMAAN URHEILUAUTOILIJAT RY Vuosikokous pe 16.9.2022 klo 19.00 Loimaan Plus Katsastuksen tiloissa osoite Lamminkatu 27, Loimaa. Ilmoittautuminen tekstiviestillä ti 13.9. Viikonloppunäytökset klo 15, arkipäivinä klo 19. syyskuuta 2022 Ravintola Karoliina Virttaa P
T12 kiekko: 2) Emma Toivonen 23,12. Voimassa vain 1 päivän! Myymälässämme klo: 10-15 Luvassa konetestausta, tarjoilua ja onnenpyörä! 399,Tervetuloa mukaan HiKOKI-koneostoksille erikoishinnoin! Paljon huipputarjouksia. T14 keihäs: 7) Vilma Toivonen 23,69. P11 keihäs: 9) Markku Holmberg 19,71. Joensuu. P14 300 m aj.: 3) Nikolas Lindén 52,05. P10 1000 m: 5) Anton Lindén 3.45,92. mennessä Loimantai Laaja jakelu 27.10.2022 aineistot 20.10. Leiskulaisia 8.8.2022 Mynämäessä. P11 60 m: 1) Markku Holmberg 8,86. 8-17, la 9-13. P13 200 m: 1) Antti Ristanen 28,24. Somero. Voimassa vain 1 päivän! Myymälässämme klo: 10-15 Luvassa konetestausta, tarjoilua ja onnenpyörä! 399,Lamminkatu 38, ark. P13 60 m aj.; 2) 12,03. mennessä Senioriteema 29.10.2022 aineistot 22.10. Mynämäki. mennessä Omasta maasta -teema 8.10.2022 aineistot 1.10. T14 300 m: 7) Vilma Toivonen 50,20. Vasemmalta Anton Lindén, Markku Holmberg, Hannu Holmberg, Antti Ristanen, Nikolas Lindén, Emma Toivonen, Vilma Toivonen, Ella Eklund.. P10 keihäs: 3) Anton Lindén 21,35. P13 200 m: 1) Antti Ristanen 27,93. 16 Torstaina 1. P13 1000 m kävely: 2) Markku Holmberg 8.30,42. T15 300 m: 4) Vilma Toivonen 47,38. P11 800 m: 1) Markku Holmberg 2.36,75. Lukijapeitto Loimaalla 100%. T12 keihäs: 4) Emma Toivonen 23,98. Joukkueessa Markku Holmberg, Ella Eklund, Antti Ristanen, Emma Toivonen. mennessä Syystäräys -ilmoitusliite Laaja jakelu 22.9.2022 aineistot 15.9. P9 60 m aj.: 5) Joel Mäkelä 14,00 (ae 14,10). M 100 m: 13) Juho Touru 13,25. mennessä Laaja jakelu: Loimaa, Oripää, Vampula, Punkalaidun, Humppila, Ypäjä TEEMAT JA LAAJAJAKELUT Syksyntulevat Tiesitkö. 02-7621 339 www.lohiva.fi Paljon huipputarjouksia. Kaupungin mestaruuskilpailut 12.8. T14 seiväs: 2) Vilma Toivonen 230. P15 300 m: 3) Nikolas Lindén 47,61. mennessä Viihteellä ja Vapaalla -yhteistyöliite 27.9.2022 aineistot 12.9. KMT 2021 Tervetuloa mukaan HiKOKI-koneostoksille erikoishinnoin! Paljon huipputarjouksia. T15 100 m: 4) Vilma Toivonen 14,33. T14 kiekko: 2) Vilma Toivonen 29,55. P11 60 m: 2) Markku Holmberg 8,96 (ae 9,06). T/P 4 x 600 m: 1) Loimaan Leisku 7.28,24. P13 1000 m: 2) Antti Ristanen 2.54,32. P11 60 m aj.: 2) Anton Lindén 12,74. T13 seiväs: 2) Emma Toivonen 215. 2xakku 36V,pikalatauslaite,salkku norm 595,399,00 TULOSPÖRSSI YLEISURHEILU Loimaan Leiskun yleisurheilutuloksia, elokuu 2022: 15–9-vuotiaiden pm-kilpailut 30.7.–1.8. Puh. N 400 m ae: Minea Lindén 57,72. P9 40 m: 2) Hannu Holmberg 7,77. Lempäälä: T15 kiekko: 2) Vilma Toivonen 32,50. P10 150 m: 9) Anton Lindén 25,20. P11 1000 m: 2) Markku Holmberg 3.23,87. P11 150 m: 1) Markku Holmberg 21,12. Kalevan kisat 4.–7.8. P9 1000 m: 11) Hannu Holmberg 4.02,48. Seuran mestaruuskilpailut 4.8. T12 korkeus: 3) Emma Toivonen 137. P10 60 m: 8) Anton Lindén 10,39 (ae 10,59). syyskuuta 2022 VARAA ILMOITUSTILASI AINEISTOINEEN: Marika Suuronen 050 533 6313 . M17 keihäs: 1) Juho Touru 61.01. Pohjola-seuracup 8.8. klo 10-15 Luvassa konetestausta, tarjoilua ja onnenpyörä! Makkaratarjoilu Akkumutteriväännin 1/2" tai 3/4" -huippuväännöt -sis. N 800 m ae: Minea Lindén 2.16,76. Anna-Mari Koskimies 050 595 7738 etunimi.sukunimi@loimaanlehti.fi . Raisio. myynti@loimaanlehti.fi Rakentaminen ja Asuminen -liite 10.9.2022 aineistot 3.9. Voimassa vain 1 päivän! Myymälässämme perjantaina 2.9. M17 keihäs: 1) Juho Touru 54,99. T12 seiväs: 4) Emma Toivonen 195
2 2 2 AMERIKAN VALLOITTAJA LIPUU NYT LOIMAALLA S. 6 Ville Kankare saa edelleen oikoa ennakkoluuloja sähköautoilijan arjesta. MITEN PALJON SÄÄSTÄÄ KEVYEMPI KAASUJALKA. – Viihdyn tien päällä ja pidän liikkuvasta työstä. S. Hänen ensimmäinen pestinsä raskaan liikenteen ammattilaisena oli jäteauton kuljettaja. 8. SÄHKÖAUTO LATAUTUU HUOLTSIKALLA JOPA KULJETTAJAA NOPEAMMIN S. 2 Aki Rauhala sai haluamansa 1960-luvun Mersun vasta, kun vakuutti myyjälle, että pitää siitä hyvää huolta. KANSI: Mikko Härkönen on työskennellyt kuljetusalalla 19 vuotta. (Kuva: Sampsa Hakala.) AUTON PÄIVÄ LOIMAALLA LAUANTAINA 3.9. VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA: Kati Uusitalo TOIMITUS: Sampsa Hakala MYYNTI: Marika Suuronen ja Anna-Mari Koskimies ILMOITUSVALMISTUS: Päivi Ehrnsten ja Sini Ruohonen ULKOASU JA TAITTO: Etusivupaja, Mari Knuutila PAINOPAIKKA: Salon Lehtitehdas 2022 T E E M A L I I T E 1 . S. 9 . 5 Ajoneuvoyhdistelmä pisteyttää Mikko Härkösen ajotavan taloudellisuutta joka kilometrillä. Nyt Härkönen on noin 280 ajoneuvon ja 400 perävaunun Auramaa-Yhtiöiden palveluksessa
Mersu suunnitteli linjakkaan, leveän ja matalan mallin erityisesti Amerikan markkinoiden valloitukseen. Mersu pysyi ensiomistajan perheessä viime vuoden kevääseen asti, jolloin se siirtyi sinnikkään kaupanhieronnan jälkeen loimaalaisen Aki Rauhalan talliin. Auto osoittautui oletusten mukaisesti varsin hyväkuntoiseksi yksilöksi eikä vaatinut kuin jarruremontin ja pieniä teknisiä säätöjä sekä kunnon pesun ja vahauksen. Syynä oli todennäköisesti hinta: Coupé maksoi uutena saman verran kuin kaksi sedanmallista Mersua tai seitsemän uutta Volkswagen Kuplaa. Huolellinen korityö näkyy ja tuntuu 58 vuoden jälkeenkin: kori on ryhdissään ja ovet sulkeutuvat jämäkästi jymähtäen. Mallissa on käytetty paljon käsityönä tehtyjä osia, mikä nosti sen hintaa uutena tuntuvasti. Museo-Mersu lipuu nitisemättä ja natisematta eteenpäin ja päät kääntyilevät, kun Rauhala ajelee Saviseudun pääkaupungin kaduilla. Sisätilat henkivät laatua ja luksusta. LOIMAAN LEHTI 3 Mersussa ei ole B-pilaria etusivuikkunan ja takasivuikkunan välissä, mikä korostaa auton linjakkuutta. neuvotella kaupasta. Huolellinen korityö näkyy ja tuntuu 58 vuoden jälkeenkin. Kuusisylinterinen 2,2-litrainen ja 120-hevosvoimainen alkuperäinen rivimoottori hyrähtää mekaanisen polttoaineen ruiskutuksen ruokkimana kauniiseen käyntiin, kun Rauhala vääntää virta-avaimesta. PÄÄSI HYVÄÄN KOTIIN Klassikko T urkulaisen Mercedes-Benz-merkkiliikkeen August Aaltosen myyjät kävivät vuonna 1964 pitkiä keskusteluja turkulaisen teräsalan yrittäjän Pentti Eevosen kanssa. Auto oli erittäin kallis, joten ostaja tarvitsi harkintaaikaa. – Huomasin myynti-ilmoituksen netissä. Tyyliä ja laatua on vaikea määritellä, mutta ne kyllä tunnistaa kohdatessa. – Tehdäänhän sitä näemmä autojakin, Ford Fairlanella ennen Mersun rattiin siirtymistä ajellut Eevonen kuulemma sanoi koelenkin jälkeen. ENNEN RAUHALAN omistukseen siirtymistä Mersu seisoi 16 vuotta säilytyksessä lämpimässä tallissa. Auton muotokieli, kunto ja siinä käytetyt aidot materiaalit houkuttelivat. Ensikontaktin jälkeen neuvottelimme kaupasta kuukausitolkulla, ja lopulta sain myyjät vakuuttuneiksi, että pidän autosta hyvää huolta eikä tarkoituksenani ole vain myydä autoa eteenpäin, Rauhala muistelee. Säistäkin varmaan juteltiin, mutta puheiden keskiössä oli tuliterän Mercedes-Benz 220 SEb Coupén hankkiminen. Muitakin kiinnostuneita oli, ja myyjille oli tärkeää, että runsaasti tunnearvoa sisältävä pappan auto pääsee hyvään kotiin. Auton muotokieli, kunto ja siinä käytetyt aidot materiaalit houkuttelivat. Kromi kiiltää ja muovia on vain vähän. AKI RAUHALA LOIMAA SAMPSA HAKALA. Ensimmäinen omistaja oli teettänyt autoon entisöinnin Veho-liikkeessä 1980-luvulla ja siirtänyt sen museorekisteriin vuonna 1990. Nelilovisen manuaalilaatikon vaihdekeppi on muihin aikalaisautoihin verrattuna urheilullisen lyhyt. Suomeen niitä tuotiin uutena vain kolme. Huippulukemiin autokuumeen nosti koeajo. LOIMAAN LEHTI 2 Auto pyrittiin muotoilemaan amerikkalaisten autoilijoiden silmää miellyttäväksi, minkä voi huomata esimerkiksi panoraamatuulilasista. Otin yhteyttä myyjiin, ja aloimme Aki Rauhala pitää Mersun materiaaleista, sisustuksessa on käytetty aitoa nahkaa ja puuta. Pitkä perä kätkee sisäänsä ison tavaratilan
Ensimmäinen omistaja oli teettänyt autoon entisöinnin Veho-liikkeessä 1980-luvulla ja siirtänyt sen museorekisteriin vuonna 1990. Suomeen niitä tuotiin uutena vain kolme. Museo-Mersu lipuu nitisemättä ja natisematta eteenpäin ja päät kääntyilevät, kun Rauhala ajelee Saviseudun pääkaupungin kaduilla. Mallissa on käytetty paljon käsityönä tehtyjä osia, mikä nosti sen hintaa uutena tuntuvasti. klo 10–14 Kerää neljä merkintää eri yrityksistä ja palauta lomake Autoliiton pisteeseen Lamminkatu 27, osallistut arvontaan, jossa palkintoina mm. Tyyliä ja laatua on vaikea määritellä, mutta ne kyllä tunnistaa kohdatessa. Huolellinen korityö näkyy ja tuntuu 58 vuoden jälkeenkin: kori on ryhdissään ja ovet sulkeutuvat jämäkästi jymähtäen. Ensikontaktin jälkeen neuvottelimme kaupasta kuukausitolkulla, ja lopulta sain myyjät vakuuttuneiksi, että pidän autosta hyvää huolta eikä tarkoituksenani ole vain myydä autoa eteenpäin, Rauhala muistelee. Muitakin kiinnostuneita oli, ja myyjille oli tärkeää, että runsaasti tunnearvoa sisältävä pappan auto pääsee hyvään kotiin. LOIMAAN LEHTI 3 Mersussa ei ole B-pilaria etusivuikkunan ja takasivuikkunan välissä, mikä korostaa auton linjakkuutta. lahjakortteja. ENNEN RAUHALAN omistukseen siirtymistä Mersu seisoi 16 vuotta säilytyksessä lämpimässä tallissa. Pitkä perä kätkee sisäänsä ison tavaratilan. AUTOJOUKKOJEN KILTA HINAUS-LINKKI Lamminkatu 36 Lamminkatu 7 ja 39 Lamminperä 12 Turuntie 26 Puh. Autoliiton osastolla, Lamminkatu 27, voit tutustua paloautoon ja hinuriin sekä voit kokeilla miltä tuntuu pyörähdysautossa, kun olet ylösalaisin turvavöiden varassa. Huolellinen korityö näkyy ja tuntuu 58 vuoden jälkeenkin. Syynä oli todennäköisesti hinta: Coupé maksoi uutena saman verran kuin kaksi sedanmallista Mersua tai seitsemän uutta Volkswagen Kuplaa. Auto osoittautui oletusten mukaisesti varsin hyväkuntoiseksi yksilöksi eikä vaatinut kuin jarruremontin ja pieniä teknisiä säätöjä sekä kunnon pesun ja vahauksen. 040 140 8000 Tervetuloa ainoalle paikalliselle! Lamminkatu 5 fixusloimaa@fixus.fi, www.fixus.fi Palokuntalaiset Tutustu liikkeiden tarjouksiin ja tapahtumiin. Lamminkatu 23. Kuusisylinterinen 2,2-litrainen ja 120-hevosvoimainen alkuperäinen rivimoottori hyrähtää mekaanisen polttoaineen ruiskutuksen ruokkimana kauniiseen käyntiin, kun Rauhala vääntää virta-avaimesta. Sisätilat henkivät laatua ja luksusta. Nelilovisen manuaalilaatikon vaihdekeppi on muihin aikalaisautoihin verrattuna urheilullisen lyhyt. Mersu suunnitteli linjakkaan, leveän ja matalan mallin erityisesti Amerikan markkinoiden valloitukseen. Toteutuksessa mukana: Auton Päivä Loimaalla la 3.9. neuvotella kaupasta
NOKIAN HAKKA VAN Vakaa ja tasapainoinen ajotuntuma kaikissa sääolosuhteissa. merkkiliikkeen huoltokirja, Aluv. 10:30 11:00 Bosch Car Service kyselyklinikka: kysy mitä vaan autoista ja autoilusta. Me suoritamme suuntaukset Hunter HawkEye 3D -suuntauslaitteella, joka edustaa alansa huippua. Testattavana • törmäyskelkka • juoppolasit Tarjolla hernekeittoa Runsas valikoima raskaita ajoneuvoja ja koneita ELÄMÄSI MATKALLA NOKIAN HAKKA -UUTUUDET NOKIAN HAKKA GREEN 3 Pieni polttoaineenkulutus säästää rahaa ja ympäristöä, hybridija sähköautoilijalle enemmän kaivattuja kilometrejä. Asiakaskyselyyn vastanneiden kesken arvotaan BG Performance huolto + moottorin öljynvaihto BG:n huippulaatuisilla öljyillä. ja sisäp. 60 € Loimaan Autohuolto Autosähköpiste Oy Lamminperä 12 | 32200 Loimaa | Finland WhatsApp 0440 64 7710 huolto@loimaanautohuolto.fi | www.loimaanautohuolto.fi P. Meiltä nyt tasapainotukset Hunter Road Force -tasapainotuskoneella. bgprod.fi Kahvia, mehua ja pullaa tarjolla. Lisäksi vastanneiden kesken tuotepalkintoja. Opel Corsa 5-ov Active 1,4 ecoFLEX S/S 66kW ECT5 -17 48tkm H-kirja, Suomi-auto, Eber kaukosäädöllä!, Vetokoukku, Avaimet 2x, Ilmastointi, Kuljettajan istuin 6 suunnassa säädettävä, Vakionopeudensäädin, Bluetooth, USBliitin CUPRA Leon Sportstourer 1,4 PHEV 180 kW e-HYBRID DSG -20 34tkm Huippusiisti, Suomi-auto, Vähän ajettu, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Kahdet renkaat, Navi System audioja navigointijärjestelmä 10” värikosketusnäytöllä VOLKSWAGEN TIGUAN Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-aut. SOITA 02 762 1820 JA TILAA! Tervetuloa rengashotelliimme! Huolettomuutta kausivaihtoon: Palvelu sisältää yhden kausivaihdon, pesun, kausisäilytyksen ja vakuutuksen. 12:15-12:30 Työnäytös: Hunter Road Force pyörän tasapainotusnäytös Ainutlaatuinen, kuormittava tasapainotus mukavampaan ajotuntumaan. Laitteen avulla saadaan aikaiseksi optimaalisin mahdollinen tasapainotus. 59 € (R134a sis. 250-300€ (max 5,5 litr. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. Erinomainen märkäpito ja vesiliirronvastustuskyky, kun sade yllättää. Laite mittaa pyörän pyöreyden sekä tasapainon noin 600 kg:n kuormalla, jolloin se vastaa maantiellä suoritettavaa koeajoa. Ennakoivalla huollolla tehoa ja säästöä autosi parhaaksi! Työnäytösten ja ohjelman aikataulu: Klo 9:45 Avataan, ensimmäisille 50:lle lahjapussi. Arvo n. Lapsille ja lapsenmielisille koko päivän klo 10-15 Crawler RC-autolla taitorata-kilpailu, voittajalle palkintona Bosch IXO-ruuviväännin sekä osallistujien kesken arvotaan iso lasten liikennematto ja Saviseudun Sankarit pelejä. 11:30-12:15 Työnäytös: Hunter HawkEye Elite – Suuntausnäytös Säästä rengaskuluissa ja säästä itseäsi paremmin ohjautuvalla autolla. Lindholm. Pyörien suuntakulmat pitäisi tarkastaa ja säätää joka kevät renkaiden vaihdon jälkeen. 10:00-11:30 Työnäytös: BG Platinum-huolto: Audi TT 2.0TFSI Pienemmät päästöt, palautunut teho ja polttoainetaloudellisuus. Väärät pyöränkulmat aiheuttavat renkaiden kulumista ja tekevät autosta huonomman ajettavan. 12:30-14:15 BG Automaattivaihteistohuolto + BG Performance-huolto: Audi TT 2.0TFSI DSG BG Automaattivaihteistohuolto parantaa auton ajettavuutta ja pidentää vaihteiston käyttöikää. LOIMAAN LEHTI 4 TYYTYVÄISTEN ASIAKKAIDEN AUTOKAUPPA Lisää huippuvaihdokkeja AKR.fi Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. BG Performance huolto: moottorin luotettava suorituskyky ja rahansäästö 14:15-14:45 Kyselyklinikka jatkuu 15:00 tapahtuma päättyy, arvonnat suoritetaan. Vastaajaana autoinsinööri J. kesä-ja talvirenkaissa, Aut.vaihteisto, 8-vaihteinen Steptronic, Xenon-ajovalot, DSC, ajovakauden hall.järj., luistonestojärjestelmä, Peruutustutka MERCEDES-BENZ V 250 CDI BlueTec 4Matic keskipitkä A2 A -15 137tkm Vauriokorjattu, Huoltokirja, digit., Vetokoukku, Sähkötoiminen liukuovi, 7-v. + sisätilanlämm., Easy Link Plus 7”-kosketusnäytöllä ja navig., Ilmastointi, Vakionopeudensäädin ja nopeudenrajoitin 26.900 Volvo V90 D3 Inscription Taksi aut -20 165tkm Suomi-auto, Alv-vähennyskelpoinen, Täyd. -16 149tkm Peruutuskamera, Navi, Ratinlämmitys, Suomi-auto, Vetokoukku sähköinen, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, 2x renkaat, Avaimet 2x Renault Clio TCe 100 Zen V -20 1tkm Vähän ajettu, Huippusiisti, Suomi-auto, 2x renkaat, Lohkolämm. Pieni vierintävastus vähentää polttoainekustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Parannettu märkäpito ja vesiliirron estokyky. kesä-ja talvirenkaissa, Avaimet x2, Automaattivaihteisto Geartronic 8-vaiht., Ajovakaudenhallintajärj. 90 € Renkaiden uusinnan ja rengashotellin yhteydessä alk. automaattivaihteisto, AGILITY SELECT valitsimella, ESP 9i-ajovakauden hallinta Mercedes-Benz C 200 T A Business -19 51tkm Huoltokirja, Digitaalinen, Vauriokorjattu, Suomi-auto, Vähän ajettu, 9G-Tronic-aut.vaihteisto, Direct Select -valitsinvipu ja ohjauspyörän vaihdevivut, GPS -antenni, Peruutuskamera VOLKSWAGEN PASSAT Variant Comfortline 1,6 TDI 88 kW (120 hv) DSG-automaatti -19 203tkm Alv-vähennyskelpoinen, Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Webasto, Aluvanteet, Avaimet 2x, Pysäköintitutkat edessä ja takana 37.900 Renault Master dCi 170 TwinTurbo ERILLISKORI Quickshift -19 61tkm Alv-vähennyskelpoinen, Webasto/Eber kellolla, MEDIA NAV 2.0 Evolution, Peruutuskamera, Kuljettajan istuimen korkeuden säätö ja ristiseläntuki, Mäkilähtöavustin 44.900 29.900 41.400 69.900 34.900 52.900 27.900 14.400 17.900 17.800 24.400 31.900 AU TO N P Ä I VÄ LA 3.9. 100g) Tärittävätkö juuri alle asennetut kesäpyörät. KLO 10.00–15.00 Paikalla BG Service Center Finland edustajat Jani ja Kalle. BG Huoltopalveluja tuotetarjouksia. Uusi ympäristöystävällinen kumiseos takaa oivallisen kulumiskestävyyden. 24 %. 02 7621 820 SERVICE CENTER AVAJAISET AUTON PÄIVÄNÄ LA 3.9. MERCEDES-BENZ VITO 116CDI 4x4-3,05/ 32K keskipitkä A2 A -18;154tkm Alv-vähennyskelpoinen, Huoltokirja, digit., Pysäköintitutka eteen ja taakse, Seinien ja lattian vanerointi, Aut.vaihteisto 7-v., ESP, ASR-luistonrajoitin, Tempmatik Ford Ranger Double Cab 2,0 TDCi 213 hp A10 4x4 Raptor N1 -19 62tkm Alv-vähennyskelpoinen, Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Webasto kaukosäädöllä, Aluvanteet, Vetokoukku, Avaimet 2x, Navigointijärjestelmä BMW 330E F30 Sedan A -17 114tkm Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Nahkaverhoilu Dakota Oyster, Navigointijärjestelmä Professional, DSC, ajovakauden hallintajärjestelmä, luistonestojärjestelmä, Peruutustutka eteen ja taakse Mitsubishi Pajero 3,2 Di-D Invite AT -13 178tkm Nahkapenkit, Navi, P-kamera, Huoltokirja, Vetokoukku, Aluvanteet, Ajovakaudenja pidonhallintajärjestelmä, Ilmastointi, automaattinen, Kylmän alueen varustelu, ABS-jarrut BMW X3 F25 30d TwinPower Turbo A Limited xDrive Edition -14 167tkm Huippusiisti, Aluv. Suuntaukset alk. Muista pyörien suuntaus! Pakkaset ja teiden routavauriot koettelevat autojen pyörän-ripustuksia. öljyä, huolto suoritettava 6kk sisällä arvonnasta). ENNAKOIVAA HUOLTOA AJONEUVOSI PARHAAKSI!. Aramid-vahvistetut sivupinnat torjuvat iskuja ja viiltoja. Henkilöautot: 55 € ja SUV:t/pakut: 70 € Loimaan Autohuolto – Autosähköpiste Oy | Lamminperä 12 huolto@loimaanautohuolto.fi | WhatsApp 0440647710 Ilmastoinnin täyttöhuolto alk. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, la 10-14 Tykkää meistä Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min
– Ajotavan arviointi on toteutettu siinä mielessä realistisesti, että sadan prosentinkin suoritus on mahdollinen. 200 kpl Rengasmyynti ja asennus Hinauspalvelu, purkuautojen virallinen vastaanottopiste, maksamme päivän hinnan! Ilmainen haku. Yritys tarjoaa asiakkailleen runkoja jakoliikennettä. Kone kehrää 1 150 kierrosta minuutissa, kun vauhtia on 80 kilometriä tunnissa. Myös ajoneuvojen omat järjestelmät voivat tarkkailla kuljettajan ajotapaa. Mäkisillä osuuksilla säästyy dieseliä, kun kuljettaja ei paina kaasu pohjassa ylämäkeen ja kun hän osaa hyödyntää painovoimaa rullailemalla vapaalla alamäissä. 0400 138233 Myös autojen pinnoituksia. Scanian mittaristossa näkyy kaksi tähtiriviä, jotka pisteyttävät mäkiajoa ja ennakoivaa ajoa. Tämän sanottuaan Härkönen tarkistaa yhtiön Forssan terminaalin kuuluvien noin 20 auton keskikulutuksen edelliseltä kuukaudelta: 38,1 litraa per sata kilometriä. M oottori murisee vaimeasti ja 12-lovinen laatikko kelaa vaihteita isommalle joutuisasti ja pehmeästi, kun Mikko Härkönen kiihdyttää 27-metrisen ajoneuvoyhdistelmän Ysitien liikennevirtaan. Härkösen mukaan ajonopeus vaikuttaa kulutuslukemiin todella paljon ja ison auton kulutus kasvaa jyrkästi, jos nostaa nopeuden vaikkapa kasikympistä ysikymppiin. Kyllähän näitä lukemia tulee seurattua ja vertailtua lukemia kollegojen kanssa. POLTTOAINEET ovat iso kuluerä kuljetusliikkeille, ja ne kannustavatkin kuljettajiaan mahdollisimman taloudelliseen ajotapaan. – Jos autossa on tilaa, niin ajojärjestelijältä saattaa tulla tien päälle nopea pyyntö reitin läheisyydessä olevan rahdin noutamisesta kyytiin. Myyntiautot nettiauto.com/benecars benecars.com www.hinauslinkki.fi VAKUUTUSYHTIÖIDEN HYVÄKSYMÄ JA AUTOLIITON YHTEISTYÖKUMPPANI 040 155 95 95 Turuntie 26, Loimaa p. HENKILÖAUTON pesu ja kestovahaus sisäsiivous alk. BENECARS KY LOIMAA P. fi Alastaron Autopalvelu Täyden palvelun autokorjaamo HINAUSPALVELU 24/7 • KESÄJA TALVIRENKAAT myös pakuihin • KOLARIKORJAUKSET • MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT • KATSASTUSKUNNOSTUKSET. Noin 700 logistiikan ammattilaista työllistävässä Auramaa-Yhtiöt oy:ssä kuljettajana työskentelevän Härkösen työkaluna on tällä kertaa 500-hevosvoimainen Scania. – Kulutuslukemia seurataan kuljettajakohtaisesti koko ajan. ENNAKOIVA AJOTAPA vähentää ison auton janoa LOIMAA SAMPSA HAKALA Härkönen pyrkii ajamaan ennakoivasti, mikä tekee kilometreistä mahdollisimman turvallisia ja taloudellisia. Digitalisaation ansiosta ajojärjestelijät näkevät reaaliaikaisesti kuljettajien sijainnin ja yhdistelmien kuormaustilanteen. Säästäväinen ajotapa on nykyään tärkeä osa raskaan kaluston kuljettajien ammattitaitoa. Pääasiassa yövuoroa tekevä Härkönen ajaa runkoliikennettä eli vaikkapa Rauman ja Helsingin välistä linjaa. Ennakoiva ajotapa vähentää polttoaineen kulutusta merkittävästi, Härkönen sanoo ja näpyttelee omat tietonsa esiin ajoneuvojen tietojärjestelmästä, joka on palvelinten kautta langattomasti yhteydessä yhtiön ajojärjestelijöihin. Vetoauton 13-litraisen kuusisylinterisen moottorin vääntömomentti on 2 550 newtonmetriä. Auramaan ajoneuvoihin kertyy yhteensä noin 30 miljoonaa kilometriä vuodessa, mikä vaatii noin 12 miljoonaa polttoainelitraa. Mikko Härköselle tulee työajoa 50 000–60 000 kilometriä vuodessa. – Meidän autoissamme ajonopeuden rajoittimet on toisaalta taloudellisuudenkin takia asennettu 82 kilometriin tunnissa eli sen kovempaa näillä ei pääse. 0400 516 660 VW, SEAT, SKODA, AUDI AUTOHUOLTO Purkuautoja varastossa n. 55 € TILAA ROMUAJONEUVOLLE NOUTO Virallinen vastaanottopiste JAN ANKELO KY 0400 474 105 Loimijoentie 99, Alastaro | P. Ennakoivan ajon pisteet jäävät vähäisiksi, jos kuskilla on tapana moottorijarrutusten ja rullailujen sijasta ajaa liikennetilanteisiin vauhdikkaasti ja siirtää jalka suoraan kaasulta jarrulle. Härkönen pyrkii ajamaan ennakoivasti, mikä tekee kilometreistä mahdollisimman turvallisia ja taloudellisia. 0500 822 386 w w w .a la st ar on au to pa lv el u. 80 € alk. Nykyaikaiset moottorit ovat taloudellisia, mutta polttoainetta palaa silti kymmeniä litroja sadalla kilometrillä, kun yhdistelmät voivat olla kokonaispainoltaan jopa 76 000 kiloa ja pituudeltaan jopa 34,5-metrisiä. VUONNA 1929 perustettu ja yhä saman perheen omistuksessa oleva Auramaayhtiöt pyörittää noin sadan miljoonan euron liikevaihtoa. – Ajoin ennen muun muassa haketta, ja silloin vuodessa kertyi jopa 150 000 kilometriä, kun lastin kuormaukset ja purkamiset olivat nopeita. Matka on taittunut maltillisesti, sillä Härkönen on liikutellut tavaraa 95-prosenttisen taloudellisesti, kun yhtiön kaikkien kuljettajien keskiarvo samalta ajalta on 85 prosenttia optimaalisesta ajotavasta. Myös kelillä on iso vaikutus: talvipakkasilla yhdistelmät voivat kuluttaa jopa yli 50 litraa sadalla kilometrillä. LOIMAAN LEHTI 5 Järjestelmän mukaan Härkösen pyörittämät ajoneuvoyhdistelmät ovat edellisenä kuukautena kuluttaneet keskimäärin 32,8 litraa sadalla kilometrillä. Hänen mukaansa iso osa työajasta kuluu autoa kuormatessa ja purkaessa
Teslan keskikulutus on ollut 16 kilowattituntia sadalla kilometrillä, mikä Kankareen nykyisellä sähkösopimuksella maksaa noin kaksi euroa. Todellinen toimintamatka on lyhyempi mutta riittää arkikäyttöön oikein hyvin. Nykyisillä hinnoilla sen polttoainekulut olisivat olleet noin 17 euroa sataa kilometriä kohden. Ohjelmisto houkutteli it-miehen Tesla-kuskiksi ”Auto odottelee kuljettajaa, ei päinvastoin” LOIMAA/HIRVIKOSKI SAMPSA HAKALA Teslan ohjaamo on pelkistetyn minimalistinen. Usein käykin niin, että kahvitauon aikana auto on kuljettajaa nopeammin valmiina jatkamaan matkaa. .FI Barum Bravuris 5HM Esimerkiksi 185/65R15 380€ Hinta alle asennettuna / 4 rengasta. LOIMAAN LEHTI 6 K yllä ei ole mahdollista ajaa sähköautolla Lappiin. Vuoden verran sähköautoillut Ville Kankare on kuullut samanmoisia heittoja jo monta kertaa. IT-ALALLA työskentelevän Kankareen mielestä Teslan ohjelmisto on sähköautomarkkinoiden paras, millä oli iso merkitys autovalintaa tehdessä. – Sähköautoilussa ei ole ideana ajaa akkua mahdollisimman tyhjäksi ja ladata se aina täyteen. Ja vaikka olisikin, niin matkaan kuluu tolkuttoman kauan, kun pitää odotella akkujen latautumista latauspisteillä. Reissun päällä auton voi ajaa latautumaan vaikka vartiksi, minkä aikana saa sähköä parhaimmillaan jopa 250 kilometrin ajoon. Useimmat toiminnot kuten ilmastoinnin, valojen ja lämmityksen säätö hoidetaan kosketusnäytön kautta. Nelivetoisessa autossa on kaksi sähkömoottoria, jotka tuottavat yhteensä 554 hevosvoimaa. VUOSIMALLIN 2021 Tesla Model 3 Performancella ajelevalla Kankareella on hyvää perstuntumaa pitkien matkojen taittamisesta sähköautolla. Reissaan työn takia paljon pääkaupungissa, ja tämän auton akkukapasiteetti riittää hyvin Loimaalta Helsinkiin ja takaisin myös talvella. Valmistaja lupaa Kankareen Teslalle toimintamatkaksi ihanneolosuhteissa reilut 500 kilometriä. – Se perustuu laboratorioolosuhteisiin. Energian riittävyyden puolesta latauskertoja olisi voinut vähentääkin, ja tarkasti suunnitellen matka-ajasta olisi voinut helposti nipistää puolisen tuntia, Kankare kertoo. Kankare lataa autoaan pääasiassa kotonaan, jossa hänellä on kiinteä 11 kilowatin laturi. – Paluumatkan pituus oli 1 305 kilometriä, ja siihen kului 18 tuntia. ” VILLE KANKARE LOIMAAN LEHTI 7 Ville Kankare käyttää ajellessaan yleensä autopilotia, joka mahdollistaa automaattisen ohjauksen, kiihdytyksen ja jarrutuksen. Latauskertoja oli seitsemän, ja yksittäinen latauskerta kesti 10–28 minuuttia. Yleensä hän käyttää latauksessa vain 6 kilowatin tehoa ja on säätänyt akun latautumaan 80-prosenttisesti täyteen, mikä lisää sen elinikää. Hänen mukaansa autopilot rentouttaa matkantekoa mutta kuljettajan pitää siitä huolimatta olla koko ajan tarkkana. Skodalla matka sujui 50 minuuttia nopeammin, mutta pysähdyksiä oli vähemmän, minkä vuoksi matka väsytti enemmän. POIKKITIE 10, LOIMAA 044 256 5133 OLEMME NYT MYÖS MERKKIKORJAAMONNE. Sis alv 24% sekä rengaskierrätysmaksun. Kankareen mukaan luulojen varassa kommentoivien vakioväite on, että sähköautoilijoiden aika kuluu ylipitkillä kahvitauoilla, kun he odottelevat kulkuneuvon latautumista. Niskatuet ovat tarpeen ripeissä lähdöissä, sillä lähes kaksi tonnia painava auto singahtaa valmistajan mukaan nollasta sataseen 3,3 sekunnissa. Nykyaikaisten sähköautojen toimintamatkat riittävät varmasti valtaosalle kuljettajista, Kankare toteaa. Hänen mukaansa myös voimalinja toimii hienosti. – Ajoimme muutama vuosi sitten saman matkan vuoden 2018 mallisella bensakäyttöisellä Skoda Superbilla. Teknologiasta innostunut mies on niin ikään tyytyväinen puhelinsovellukseen, jota käyttämällä parkissa olevaan autoon saa kätevästi yhteyden. ”Sähköautoilussa ei ole ideana ajaa akkua mahdollisimman tyhjäksi ja ladata se aina täyteen. Hänen mukaansa auton kuluttama sähkönenergia maksoi pohjoisen reissulla noin kuusi euroa per sata kilometriä, kun virrat syötettiin suurteholatauksilla. – Sähköautot ovat kehittyneet muutamassa vuodessa isoin harppauksin. Kun karttaohjelmaan syöttää määränpään, niin auto laskee muutamassa sekunnissa matka-ajan sekä näyttää reitin latauspisteet ja niillä kuluvan ajan. Hänen mukaansa sähköautoihin liittyy edelleen paljon kommentointia, joka perustuu tunteisiin ja tietämättömyyteen. Hän on esimerkiksi teslaillut kahden kaverinsa kanssa kalareissun Norjaan ja takaisin tämän vuoden heinäkuussa. Made by Continental EUROOPPALAINEN KESÄRENGAS C B 70 KURKKAA KESÄJA TALVIRENKAIDEN HINNAT NETTISIVUILTAMME PALJON TUOTTEITA SUORAAN VARASTOSTA MEILTÄ MYÖS RAHOITUS! ERINOMAISELLA HINTALAATUSUHTEELLA OPTIMOIAUTOSI LOIMAA – LOIMAAN AUTOFIKSAUS AJONEUVOJEN MOOTTORIOPTIMOINNIT TEHONMITTAUKSET 4WD DYNOLLA EFLEXFUEL JÄRJESTELMIEN MYYNTI JA ASENNUS AJONEUVOJEN FIKSAUS PALVELUT RST, LED ,TUNING, AUTOHIFI JNE LISÄVARUSTEET KAIKKIIN TUOTTEISIIMME MYÖS KOROTON RAHOITUS (VAATII HYVÄKSYTYN RAHOITUSPÄÄTÖKSEN) www.optimoiautosiloimaa.fi / www.loimaanautofiksaus.fi myynti@oaloimaa.fi / 0400 585423 AVOIMET OVET AUTONPÄIVÄNÄ LA 3.9. Auton tietokone ottaa matkaan tarvittavan energiamäärän laskemisessa huomioon muun muassa akun täyttöasteen, kuljettajan ajotavan ja sääolosuhteet. KLO 10-15
Tiesithän, että meille voit toimittaa myös vanhoja akkuja. 044 289 9499 Takamaantie 6, 21450 Tarvasjoki Voit tuoda myös metalliromua alueellamme olevalle METALLINKERÄYSLAVALLE milloin vain! Suomen luonnon päivä 27.8.2022 OSTAMME yrityksiltä ja yksityisiltä Rautaja peltiromua, maatalousromua, kuparia, alumiinia, Rst/Hst, akut, sähkömoottorit, kaapelit, ym. TARVASJOEN METALLI JA TERÄSROMU OY Vastuullista kierrätystä jo yli 50 vuotta! Vieraile myös kotisivuillamme: tarmeter.com Kaikessa toiminnassamme noudatamme ISO 9001 laatujärjestelmää. trukkilavoja, oksia, kantoja PYYDÄ TARJOUS! Ilpo p. Tarvasjoen Metallija Teräsromu on myös virallinen romuautojen vastaanottopiste. 044 0329 259 Satu p. Kiitos, kun kierrätät. Puhdasta luontoa sekä maaseutua tarvitaan vapaa-ajan ympäristönä ja elämysten tuottajana. Hänen mukaansa autopilot rentouttaa matkantekoa mutta kuljettajan pitää siitä huolimatta olla koko ajan tarkkana. VASTAANOTAMME Jätepuuta mm. LOIMAAN LEHTI 7 Ville Kankare käyttää ajellessaan yleensä autopilotia, joka mahdollistaa automaattisen ohjauksen, kiihdytyksen ja jarrutuksen. Mikä on Suomen *kansalliseläin *kansalliskala *kansalliskukka *kansallislintu *kansallispuu *kansallishyönteinen *kansallisperhonen
päästömittaukset 25w Tarjous voimassa 30.9.2022 asti. Pyörähdysauto on yksi teemapäivän aktiviteeteista. Auto nostetaan jalustalle lauantaina A utoliiton Loimaan seudun osasto ja edustava joukko paikallisia autoalan toimijoita järjestävät autoihin ja autoiluun keskittyvän päivän lauantaina 3. Frisk muistelee, että osasto on järjestänyt vastaavanlaisen päivän ainakin kerran aiemmin mutta siitä on jo noin kymmenen vuotta ja tapahtuma oli paljon pienimuotoisempi. 02 763 2271 fixusloimaa@fixus.fi, www.fixus.fi MA-PE klo 8–17, LA 9–13 Paikkakunnan parasta palvelua. 02 764 1163 ma-pe 6.30-20 la 8-19 su 10-20 renkaat Kesärenkaat ja vanteet edullisesti • myös uutuus DriveGuard UUTUUS Hakkagreen 3 Lamminkatu 5, Loimaa puh. – Auto on tärkeä liikkumisväline tällä seudulla, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja julkinen liikenne vähäistä. 114-F540-5 2 90 JARRUCLEANER Painepakkaus 500 ml 107-2868 6 90 VAHASHAMPOO 3L 118-F844-3 34 € Rekolantie 8, Riihikoski Puh. 02 764 1163 ma-pe 6.30-20 la 8-19 su 10-20 renkaat Kesärenkaat ja vanteet edullisesti • myös uutuus DriveGuard TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro p. LOIMAAN LEHTI 8 Loimikatsastuksen pihalla voi tutustua 580-hevosvoimaiseen Toyota Soarer -drifting-autoon. www.auranmaankatsastus.fi • Kaikki kevyen kaluston (max 3500kg) katsastuspalvelut • Kaikkien ajoneuvojen rekisteröinnit ja vakuutukset + mahd. 19 90 Rajoitettu erä ja tarjoukset voimassa vain la 3.9. syyskuuta. (02) 436 5400 Palvelemme ma-pe 9-17 AURANMAAN KATSASTUS OY TÄLLÄ KUPONGILLA HENKILÖTAI PAKETTIAUTON MÄÄRÄAIKAISKATSASTUS . Autojoukkojen kilta tuo tapahtumaan juoppolasit sekä törmäyskelkan, joka havainnollistaa törmäyksen voimaa. MOOTTORIÖLJY 5L Ympärivuotiseen käyttöön soveltuva moottoriöljy bensiinija dieselmoottoreihin. Siinä pääsee kokeilemaan, miltä tuntuu olla ylösalaisin autossa turvavöiden varassa. Autoliiton oman tapahtumapisteen vetonaulana on Satakunnan pelastuslaitokselta tuleva pyörähdysauto. LOIMAA SAMPSA HAKALA VALTAKUNNALLINEN AUTON PÄIVÄ LAUANTAINA 3.9.2022 TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro p. ?. Hänen mukaansa teemapäivä on tarkoitettu ihan kaikille autoilijoille. Sotaveteraaninaiset tarjoilevat hernekeittoa, ja tapahtumassa kuullaan myös hanurimusiikkia. 02 764 1163 ma-pe 6.30-20 la 8-19 su 10-20 renkaat Kesärenkaat ja vanteet edullisesti • myös uutuus DriveGuard TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro p. Valtakunnallisena auton päivänä pidettävään tapahtumapäivään osallistuu kymmenkunta yritystä ja organisaatiota, jotka esittelevät toimintaansa Lamminkadulla, Lamminperässä ja Turuntiellä. 02 764 1163 ma-pe 6.30-20 la 8-19 su 10-20 renkaat Kesärenkaat ja vanteet edullisesti • myös uutuus DriveGuard TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro p. Autoliiton osaston puheenjohtajan Pertti Friskin mukaan tempauksen tarkoituksena on saada näkyvyyttä autoalan yrityksille ja tuoda esiin autoilun merkitystä seudulla. Teemapäivä keskittyy myös turvalliseen autoiluun, Frisk sanoo