Tällä viikolla vierailtiin paloasemalla.
Kaikenlaisista keleistä saa
käsityksen Loimaan Lehden nettisivuilta, joiden
sääpalvelu on uudistettu.
Verkkoilman vilkaisija käsittää muun muassa sen,
että Loimijoessa on useimmiten parempi veneilysää
kuin Ahvenanmerellä.
Sivu 12
Irtonumeron hinta
1,50 . Loimaalla alkoi tänä syksynä isä-lapsi-toiminta, johon
on osallistunut jo kymmenkunta isää. Sen verran jännitti, että käsi pysyi tiukasti isän, Juho Nikanderin kädessä, omaa vuoroa odotellessa.
TURVALLINEN OTE
Sivu
5
. Hän osallistui
Miss Isoäiti -kisaan, ja hauskaa kuulemma oli.
TEEMA Sivut 6-9
9
-tielle
suunnitellaan
ohituskaistoja
Sivu 5
Kiristyykö
verotus?
Säilyykö kaupungin tuloveroprosentti 20,5:ssä. sis. 98. vuosikerta
www.loimaanlehti.fi
ANU SALO
SENIORI
I
S
Ä
N
P
Ä
I
V
Ä
Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta Anne Lintumaa
on jo isoäiti. Arjessa isyys on puolestaan asia, jota nykyään
tuetaan monin tavoin. Isänpäivää vietetään huomenna. P1D
LAUANTAI 10.11. Nousevatko kiinteistöverot?
Kaupunginvaltuusto päättää veroprosenteista maanantaina, eikä käsittelystä
ole ilmeisesti tulossa mikään kumileimasinporukan
istunto.
Sivu 12
SÄÄ
5
Parempi sää
meni verkkoon
Leo odotti kovasti pääsyä paloautoon. 2012
Nro 130
Loimaan talousalueen paikallislehti . Perheissä se tietää päivänsankarin
muistamista monin tavoin. alv.
Tehtävä
ei ole helppo.
Jumalan valtakuntaan
on myönnetty pysyvä viisumi eli kutsu on kunnossa.
Meidän tehtäväksemme jää
huolehtia, siitä että passi on
kunnossa.
Passi on Jeesus, joka sanoo Johanneksen evankeliumissa: ?Minä olen tie, totuus
ja elämä.?
Joni Heikkilä
Loimaan seurakunta
Tarkkasilmäinen lukija huomautti, että tiistaina 6.11.
julkaistussa Veikko Hulkon
kokoelmista -kuvassa esiintyvistä pojista 3. Äiti, isä, isovanhemmat ja kummit.
4.11.2012
3630 g 50,5 cm
Onnea ja iloa 2 vuotiaalle Matiakselle! T:Viljami
POIKA
28.10.2012
Paljon onnea rakkaalle Niilolle
täyttäessäsi 1-vuotta 12.11.2012.
Toivottaa äiti, isi, Nea ja Niko +
Raju ja Sulo.
Sylin täydeltä onnea ja haleja kullanmuru Miljalle 15.11.2012 2-v.
johdosta! T: Mamma ja Pappa.
SYNTYNEITÄ
Johanna ja Jussi
Pärssinen
Kiitos
luottamuksesta
Onnea!
Jukka
Lehtonen
VAPAASEURAKUNTA
Ilosanoman ilta
ti 13.11. (4 riviä).
Suorita maksu lehden tilille 523900-13137. marraskuuta 2012
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
10.11. Ota ensimmäinen
kala, jonka vedät ylös, ja avaa
sen suu. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00, viikonloppuisin klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma, (03) 6151 345.
Punkalaidun ja Huittinen: Almamanu 0800 966 65.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,21?/pmm
3-sivu
2,21?/pmm
Tekstissä
2,07?/pmm
Tekstin jälkeen
1,78?/pmm
Takasivulla
2,20?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,65?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,07?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7 . Kiitämme kaikkia Äitiämme hoitaneita.
PÄIVÄN SANA
10.11. 6 kk 57,80. Lähetä kuva
postitse os. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@loimaanlehti.fi. Minä pysyn uskollisesti
sinun liitossasi, se on minulle
ylen rakas. 17: 24-25
12.11. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla.
Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan
palautusosoite. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 12 ?, kahden palstan 24 ?. On kakussasi jo kaksi
kynttilää siksi tahdomme onnittelut lähettää. Martti
11.11. Isot
onnittelut Loimaan mummilta
ja vaarilta.
3060 g 50 cm
Jaana Tapio ja
Tero Heiska
Isot halit ja onnittelut Eliakselle ja Mikaelille 2-vuotispäivän johdosta.
T. vasemmalta
oli Kari Johannes Jalo.
Tiesitkö?
välittää ilmoituksia kaikkiin
sanoma- ja paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. Hinta sisältää arvonlisäveron. Ritva-täti, Veikko, Pirkko ja Timo.
Reipas pieni poika Kristo Nurmisto täyttää 13.11. Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo
temppeliveron kantajia, jotka
sanoivat: ?Kai teidän opetta-
janne maksaa temppeliveroa??
?Maksaa kyllä?, hän vastasi.
Matt. Onnea Kultapojallemme! T: Äiti, Isi, Toni, Saana, Tapio
ja Isovanhemmat.
Palvelemme
ma - pe 9.00 - 17.00
tai sopimuksen mukaan
KIVICENTER
Palininkatu 2, Loimaa,P. Käsityöläiskatu 10.
Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun
ne tuodaan viimeistään torstaina. Lämmin kiitos
osanotosta. Panu
12.11. Sylin täydeltä onnea vauhdikkaalle traktorimiehelle toivottavat äiti, isä,
Elias ja Tuomas.
Happy birthday to nine years old basketball star on sunday! Best wishes kummit
+ Juho, Veera ja Jere, Kasperi, Minttu,
Eerika, K&T, äiti, mammu & pappa ym.
Tilaushinnat:
Määräaikainen
12 kk 121. 3 vuotta. (sis.alv). 02 588 8088.
PALJON ONNEA VAAN
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Virpi
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.19.
Aurinko laskee kello 16.04.
Tarkennus
HARTAUSKIRJOITUS
KUOLLEITA
Rakkaamme, suvun vanhin
Maire Annikki
KANKARE
o.s. Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä - missä
kuljenkin, olen sinun edessäsi.
Ps. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt: Puh. 6 kk 72. 119:167-168
11.11. Ristimäki
* 28.05.1918 Punkalaidun
. Esivallan
kunnioittaminen on helppoa
Suomessa, sillä meidän ei
tarvitse miettiä sitä, onko
yhteiskunta ansainnut kunnioituksensa. Maksimimerkkimäärä 140. (02) 770 2204. 21.10.2012 LAS
Jälkeen kaikkien kyynelten,
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ovat tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.
Lapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Onko sinulla passi voimassa?
Raamatun kehotuksen mukaisesti kristityn tulee kunnioittaa oman maansa esivaltaa ja lakeja, jotka on säädetty turvaksemme. Mene järvelle ja heitä
onki veteen. Monet kristityt elävät valtioissa, joissa
ihmisoikeuksia loukataan
monin tavoin.
Oman kansalaisuutemme
lisäksi olemme saaneet osana Jumalan suurta suunnitelmaa, automaattisen ns.
?kaksoiskansalaisuuden?,
jonka kautta olemme Jumalan valtakunnan kansalaisia.
Pekka Simojoen laulun mukaisesti kristitty kulkee pitäen jalat mullassa maailmaa
ja katse tavoitellen taivasta.
Se tuo meille velvollisuuksia ja oikeuksia. Valitettavasti
se ei ole selvää kaikkialla
maailmassa. Palautamme kuvat, joiden
mukana on postimerkillä varustettu palautuskuori.
Toimitus:
Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526.
Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula.
Toimittajat: Lari Kiviranta, Leena Reikko, Anu Salo, Pasi Salo.
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti
(02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610 ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Kristittynä
meidän tulee kaikessa tehdä
hyvää toiselle ihmiselle sekä
olla vahingoittamatta Luojan
luomaa maapalloa. klo 19.00
Ecuadorin lähetit
Pekka ja Eeva Paukkala
Loimaan Musiikki
Alessandro-sali
Oikokatu 3, Loimaa
Tervetuloa!
Sauli reipas poika on, 4-vuotias
vallaton. 0207 909 263
www.loimaankivi.fi, kivi@loimaankivi.fi
Lauri 4 vuotta 11.11. Lauantaina 10. Siellä on hopearaha.
Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.
Matt. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Kuvan voi myös tuoda ja
maksaa lehden konttoriin, os. 4 kk 53,50?
Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 112,30. 4 kk 39,30?
3 kk 30,50?
Irtonumero 1,60?
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu
ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin
toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja:
Priimus Media Oy.
Painopaikka:
Allatum Oy.
Toimitusjohtaja
Kirsti Kirjonen
puh. 17: 27
TYTTÖ
25.10.2012
3800 g 50 cm
Anniina Kontula ja
Joonas Nyman
sekä isosisko Neela
Nuutille
PIKKUVELI
2.11.2012
3585 g 48 cm
Mirka ja Juha-Pekka
Lähteenmäki
TYTTÖ
Matias iloinen naurusuu hiukset somasti kihartuu
Kannattaa kysellä rohkeasti, Ylösmäki kannustaa.
Palvelukeskuksessa kokoontuu Muistikerho arkipäivisin kello 9.30?13.30. Tuulensuu on
sopivan matkan päässä eli tänne on helppo tulla kävellenkin, Raili Anttila sanoo.
Hän kannustaa kaikkia
kynnelle kykeneviä pitämään
kuntoaan yllä liikkumalla.
PALVELUKESKUKSEN keittiös-
sä valmistetaan lounas joka
arkipäivä.
. Kuntosali on meillä ahkerassa käytössä. Vuonna 2004 säätiö perusti
nykyisen Tuulensuun Palvelu
Oy:n, jonka palveluksessa
henkilökunta työskentelee.
. alv 23 %).
ANU SALO
GALLUP
Loukkaako
vanhus?
TEKSTI JA KUVAT: MARIANNE ROVIO
Aatu Heikkilä, Loimaa
Minusta vanhus on oikein hyvä
sana. He ovat ihan ilman
muuta kaikkein tärkein voimavara palvelujen kehittämiseksi edelleen. Loimaalaiset yrittäjät
perustivat Loimaan Yksityisyrittäjäin vanhainkotisäätiön
vuonna 1954.
. Turha sitä olisi muutella miksikään muuksi.
FAKTA
Tuulensuun Palvelu Oy
. Ryhmät tarjoavat yhteisöllisyyden
kautta mahdollisuuden monenlaiseen ohjattuun tekemiseen, jumpasta lehdenlukuun
ja muuhun viriketoimintaan.
Ryhmät ovat olleet tasaisen
suosittuja.
Lisää senioriasiaa teemassa,
joka alkaa sivulta 6.
Juho-Matti Koivisto
Vanhus on vakiintunut yleisnimitys, eikä se kuulosta loukkaavalta. 13-paikkainen dementiaryhmäkoti Ida vuonna 2003.
. Säätiö hallinnoi kiinteistöjä.
lisuusteknologian avulla, Tiina
Läksy sanoo.
Laiskottelu ja viitsimättömyys
kostautuvat nopeasti.
. Kokonaisuuteen kuuluu 29
vanhusten vuokra-asuntoa,
jotka on rakennettu 1987.
. Myös
iäkkäämpi sukupolvi kuulostaa
hyvältä.. Se kuulostaa kivalta. Talo ja sen
palvelut ovat tuttuja entuudestaankin.
. Ikäihminen on
mielestäni hyvä nimitys, koska
se on hauska yhdyssana. marraskuuta 2012
Tervetuloa K-CITYMARKETTIIN
Tarjoukset voimassa lauantaina!
HUOMENNA VIETÄMME ISÄINPÄIVÄÄ JOLLOIN KAUPPA ON SULJETTU.
ERÄ
200 kg
Uunivalmis
PORSAAN
FILE
Meira
MERILOHIFILE
PALA
500g (3,98 /kg)
1/talous
99
4
kg
KULTA KATRIINA
99
90
12
1
kg
kg
www.k-citymarket.?
t.?
?
Denniksen konsulentti
esittelee ja maistattaa
Pizzoja klo 10-16
Savustettu
pkt
LOIMAA
LO
OIM
IMAA
AA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Ruoka on tarjolla
Liisa Kaskiluoto, Loimaa
Kutsun iäkkäämpi naisia mammoiksi, mutta mummo on vielä
parempi sana. Toimintamme monipuolisuuden takaavat osaavat
ihmiset, jotka meillä työskentelevät. Kyllä sen vaan huomaa, jos
kuntoilu jää, Anttila ja Hemmo
sanovat.
YSTÄVYKSET Raili Anttila ja
Leena Hemmo kävivät avoimien ovien päivänä mittauttamassa verenpaineensa,
kuntosalin kautta. 12-paikkainen palveluasumisyksikkö Martta vuonna
1992, laajennus 2010.
. 3
Lauantaina 10. Vanhus on mielestäni hyvä
nimitys, koska me kaikki vanhenemme. Vanhus on mielestäni myös oikein suloinen
nimitys.
Tiina Läksy ja Sanna Ylösmäki esittelivät Tuulensuun palvelukeskuksen toimintaa avoimien ovien kävijöille tiistaina. Päivätoiminnan ja avopalvelun vastaavan ohjaajan Sanna Ylösmäen
mukaan mahdollisuuksia on
paljon, varta vasten räätälöityjä palveluita myöten.
. Molemmat
kannustavat kysymään eri palveluista rohkeasti lisää.
itseannostelun periaatteella,
mutta tarpeen vaatiessa kyllä
avustetaankin.
Niemelän mukaan lounashetki on virkistävää vaihtelua
niille, jotka yleensä ruokailevat yksin kotona. Suomen kielessä kaikkia
hus-päätteisiä sanoja pidetään
monesti loukkaavina, mutta
en näe että sanassa vanhus
olisi kontekstuaalisesti mitään
loukkaavaa. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Kahvikupin
ääreen kun saa halutessaan
juttuseuraakin samalla reissulla.
TUULENSUUN Palvelu Oy työllistää 45 henkeä. Raili Anttila ja Leena Hemmo poikkesivat mittauspisteessä käytyään ensin kuntosalilla.
Sari Lehtonen ja Anneli Niemelä vastaavat Tuulensuun lounaan valmistamisesta.
Tuulensuun palvelukeskus
esittäytyi avoimin ovin
Loimaa
Anu Salo
Tuulensuun palvelukeskus pitää avoimet ovet joka vuosi.
Toimitusjohtaja Tiina Läksy
kertoo, että silloin esitellään
palveluja ja jaetaan myös hyödyllistä tietoa, usein turvallisuuteen ja asumiseen liittyen.
Terveysmittaukset ovat myös
aina suosittuja.
Tämänvuotisessa avoimien
ovien tapahtumassa saatiin
asuntojen korjausneuvontaa,
paneuduttiin kodin turvaasioihin, viihdyttiin bingossa
ja järjestettiin tuolijumppaa.
Myös kuntosaliohjausta oli
tarjolla kuin myös mahdollisuus mittauttaa verenpaineensa ja muita terveyteen liittyviä
arvoja.
. Talon ulkopuolisetkin voivat syödä meillä kohtuuhintaisen lounaan arkipäivisin kello
11.30?12.30, emäntä Anneli
Niemelä sanoo.
Hän vastaa yhdessä Sari
Lehtosen kanssa siitä, että
tarjolla on kotiruoan oloista ruokaa. Säätiö toimii vanhusten,
eläkeläisten ja vammaisten elin- ja asuinolojen
parantamiseksi ja fyysisen,
psyykkisen sekä sosiaalisen
hyvinvoinnin edistämiseksi.
Liiketaloudellista voitontekoa
toiminnalla ei tavoitella.
. En
kutsu vanhempia ihmisiä miksikään muuksi kuin vanhuksiksi.
Päivi Välitalo mittasi verenpaineen avoimien ovien kävijöiltä. Meillä on
yhteinen kiinnostus kehittää
ikääntyvien ihmisten palveluja ja edistää asumista kotona mahdollisimman pitkään.
Paitsi ammattitaitoisen henkilökunnan, niin myös turval-
Minna Nurmi, Loimaa/Mellilä
. Talo tarjoaa
myös avohuollon kotipalveluja
niin vanhuksille, lapsiperheille
kuin vammaisillekin
Kaikki
valtuutetut menivät vaihtoon
. Vanhanakin. Näytteleminen
ei isyyden estradilla riitä. Oudohkoa on se, että
keskustan valtuustoryhmässä ei ole ainuttakaan entisen
Loimaan kaupungin alueelta.
Äänestäjät kolkosti pudottivat valtuustosta keskustan
poliittisen järjestötoiminnan
pitkäaikaisen puheenjohtajan,
valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen (Laaksonen).
Laaksonen ehkä hiukkasen hätäili ruvetessaan tämän lehden
palstoilla pettymystään purkaen myös jakamaan valtuuston
ja kaupunginhallituksen pu-
heenjohtajan paikkoja! Ehkä
vaalien ääniharavan Olavi AlaNissilänkin olisi syytä ollut ottamatta tapahtuneella tavalla
vielä kantaa siihen, mikä paikka häntä jatkossa kiinnostaa.
Vielä ihmeellisemmin kävi
sosiaalidemokraateilla. Ja minähän
olen Hyvä veli.
huomannut välinpitämättömyyden kissojen huolimattomasta huolehtimisesta.
Vaan metsämaalle
. Sieltä tulee heidän
systeeminsä mukainen taksi,
ja kuski kirjoittaa laskun, ja asiakas maksaa oman osuutensa,
ja Kela loput. Eteläkoski
KOPIT
. vai olemmeko
kaikki iän kaiken keski-ikäisiä...
sen puheenjohtajan (Mutala)
äänimäärä putosi 63. Tavara nii ylhäällä ettei millään ylety.
162cm
. Viime vuosisadalla
ja sitä edellisellä oli paljon
lapsia, jotka joutuivat olemaan
huutolaisina. Toisen isä on itsekin maantietoa . Mukavia noi uudet kauppain sisustukset. veroprosentti Oripäässä. Kun
tuli selväksi, että tytär on raskaana tilapäisten suhteiden
takia, niin monasti kotoa ei
turvaa annettu, ja tuleva äiti
jäi todella yksin.
Itse olen syntynyt aviolii-
Heikki Niittymäki
Masku
Vastaukseni paljon taksia käyttävälle
En haukkunut taksikuskia, sanoin vain, että tila-auto ei ollut
minulle sopiva. Löytyy vaan 4 kpl
invapysäköintiruutua, vaikka
tilaa ois!
Närkästynyt
M. KU
LUKIJOILTA
Iän kaiken
Kannatettavia ajatuksia
Jos ei jo nyt, niin aivan kohta olemme siinä tilanteessa, että vanhainkodin oven takaa raikuva rokki
ei olekaan kylään tulleen lapsenlapsen valinta, vaan
ikäihmisen itsensä.
Ja jos talon eteisessä on rivi erikokoisia ainoja
ja reinoja, niitä ruudullisia villakankaisia aamutossuja, se ei enää tarkoita, että talo on vanhusten.
Tossujahan on nykyään vauvoillekin.
Seniorit surffaavat (kai pääasiassa kuitenkin netissä aaltojen sijaan) ja feispuukkaavat siinä missä
nuoremmatkin.
?Kun uusi valtuusto aloittaa
vasta tammikuussa, kannattaa
hetki pidellä hevosia?, Timo
Kaunisto kirjoitti viisaasti 1.11.
Loimaan Lehdessä. Oman suosikkitaksin voi toki tilata, mutta
sitten asiakkaan pitää maksaa
koko lasku itse ja hakea Kelan
maksama osuus Kelalta.
Jos tämä vastaus ei sinua
tyydytä, tule keskustelemaan.
Osoitteen saat toimituksesta.
. Mietin tässä Talvivaaran
kaivosta. Onhan meillä täälläkin
ongelmia esim. Ei tarvitse yrittää muiden
mieliksi käyttäytyä niin kuin ikäisensä muka pitäisi.
Koputtakaa sitten seinään, jos musiikki soi vanhainkodissa huoneessani liian lujalla. Lukijan ottama kuva, kaunistako. On se mukavaa lukea kopeista että joku muukin on
. Nimimerkille Kärpäsen
surinaa, kumpi mahtaa olla
etunimi?
. Televisio ja elokuvat ja aikakauslehdet ovat täynnä
iäkkäitä ihmisiä, joilta ei nyt ihan kysyttäisi papereita Alkossa, mutta epäiltäisiin vuosikymmeniä
todellista ikäänsä nuoremmiksi.
Ei oikein tiedä masentuisiko vai nauraisiko, kun
lehden mainoksessa on totaalisen rypytön nainen,
jonka on pakko olla lähes eläkeläisen ikäinen.
Se ei johdu niinkään leikkauksista, hyaluroneista,
kollageenistä, hedelmähapoista, aha-hapoista, antioksidanteista, aminohapoista tai edes yllättävän
monesta voiteesta ja kauneustuotteesta löytyvästä
ureasta (joka ei ole tarkoitettu päänsisäiseen käyttöön toisin kuin joku luulee), vaan joko valaistuksesta tai maailman tehokkaimmasta nuorennuslääkkeestä, Photoshop-kuvankäsittelyohjelmasta.
Eikä sekään huono vaihtoehto ole, jos painaa
usean vuoden vanhan kuvan tuskin puolen palstan
kokoisena vaikkapa kolumnin oheen.
Kati Uusitalo
Kursiivilla kolumniin kirjoitetut sanat ovat yleisimpiä nimityksiä ikäihmisille. Näinhän asia ei saisi
olla. maa-ainesluvat
(jälkihoito), tai ympäristölupien
valvonta. Keskustalaisen varapuheenjohtajan (Ek-Marjamäki) äänimäärä sen sijaan
kasvoi 57.
Kaupunginhallituksen keskustalaisen puheenjohtajan
(Suominen) äänimäärä putosi
69 ja vasemmistolaisen varapuheenjohtajan (Rasi) äänimäärä jopa puolella eli 152.
Vaalitulos ennakoi merkittäviä henkilömuutoksia. Vasemmistolaisen varapuheenjohtajan (Lundgren) äänimäärä
putosi 49. Kaunisto
oli sitä mieltä, että Loimaa tarvitsee valtuustosopimuksen.
Mitä tällainen ehdotus pitää
sisällään. Parrasvaloissa
ei ole helppo olla: joskus
ramppikuume saattaa yllättää, joskus vuorosanat ovat
täysin hakusessa, mutta onneksi hetkittäin ne ankarimmatkin kriitikot kiittävät.
Äidin rooliinkaan ei ole
TOIMITTAJALTA
on tarvetta. Tosi hienoa.
Enää ei ole pakko vaikka viisikymppisenä sitoa huivia päähän ja laittaa sitä leuan alta kiinni.
Mummoutua saa minkäikäisenä tykkää. Jokainen
muovaa isyydestä omannäköisensä. Tavallisesta ihmisestä tuntuu pahasti siltä,
että viranomaisen (Ely-keskus)
. Sitä on varmasti syytä puntaroida monelta syrjältä.
Vaalit olivat Loimaan osalta
poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Keskusta lisäsi selvästi poliittista
voimaansa suhteessa muihin.
Syy oli selvä: ehdokasasettelu
onnistui. Terweisiä kaikille
muillekin, joiden jäi sato korjaamatta sade.syksynä! Koitetaan jaksella!
Maanviljelijätär
ainoa tehtävä on sallia ympäristörikos. Tynkkynen
Entisen Loimaan kaupungin
keskustan kunnallisjärjestön
puheenjohtaja 1980?1990
-luvuilla
Isänpäivämietteitä
Niin äitien- kuin isänpäiväkin
ovat tulleet meille Yhdysvalloista. Jos tykkää
ollenkaan.
Kieltämättä on tullut joskus mieleen, millaisia
olisivat esimerkiksi hevarit ikääntyneinä vanhainkodissa. Sillä
on ikäänkuin valmiimmat
raamit.
Nyt Loimaalla aloitettu
isä-lapsi-toiminta on askel
oikeaan suuntaan isien ja
isyyden tukemisessa. Gallupissa sivulla
3 kysellään sopivista nimistä ja
muuta senioreihin liittyvää juttua-teemasivuillamme. elämän peruskallio, jonka viisauteen,
neuvoihin ja huumoriin voi
aina luottaa (Loimaan Lehden facebookissa tehdyn
isä-kyselyn vastauksia).
valmista käsikirjoitusta,
mutta äitinä olemisesta ja
äitiydestä on perinteisesti puhuttu enemmän. Jos naapurin
räppi, hoppi tai tango häiritsee, lupaan napsauttaa
kuulolaitteen pois päältä.
IKÄÄ on tosiaan vaikea nykyään määritellä. Lauantaina 10. marraskuuta 2012
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Tietämättömyytensä tietäminen on tiedon
korkein aste.
Laozi
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Täysillä mukaan
Yksi isä leipoo maailman
parhaat korvapuustit ja tietää niin maantiedosta kuin
historiasta paljon, ellei lähes
kaikkea. Minulla oli oma
auto sairaalan parkissa, mutta
sairaalasta ei päästetty omalla
autolla lähtemään, joten taksi
tilattiin sairaalan toimesta.
Olen käyttänyt taksia vähän.
Täytyy palata aina 1960-luvullle
asti, kun olen käyttänyt taksia.
Menin Kelalta kysymään,
kuinka tämä taksin tilaus nykyään toimii, ja sieltä vastattiin, että tilaus menee taksikes-
kukseen. Valtuuston puheenjohtajistosta pudotettiin yksi
kokoomuslainen varapuheenjohtaja (Aaltonen) ja varsinaisen, niin ikään kokoomuslai-
VAIKKA niin moni asia vaatii tässä ajassa korjaamista, niin on vinttejä sentään vähän viime vuosikymmeninä tuuletettu.
Viime jouluna olin Peltoisisten koulussa kuvaamassa joulujuhlaa, enkä osannut sanoa kaikista
olivatko he lasten vanhempia vai isovanhempia.
Myöhäiskeski-ikäiset ovat nykyään hämmästyttävän hyvin ?säilyneitä?. Joskun oikein tulee kateelliseksi, kun monet samanikäiset
tuttavat kertovat siitä, kuinka isoäidin tai isoisän kanssa
teimme sitä ja sitä. Tuskin olisit ex vakuutettu
jos olisit muistanut kumpi
loppu peleissä on tärkeämpi:
äänestäjät vai puolue ryhmä!
Olisiko sittenkin pitänyt olla
kunnallisen päiväkodin puolesta!. Loimaan
Lehden facebook-sivuilla voi jatkaa keskustelua nimityksistä ja
siitä, minkä ikäisestä voi käyttää
näitä termejä . tarkastuslautakunnan puheenjohtajaa myöten.
tossa, mutta sota vei isäni, kun
olin kolmevuotias ja isoisää tai
-äitiä en kummankaan vanhemman puolelta ole nähnyt,
he ovat kuolleet ja muutamaa
vuotta ennen syntymääni. Vielä sinulle IS ex valtuutettu. Eikö jengi tajua, että kissat
ovat viattomia luontokappaleita?
. Kun oikein syvällisesti
näitä päiviä ajattelee, niin kyllä äitienpäivä on päivä, jota
on todella syytä viettää. Nouseehan se, nousee... Prisman parkkipaikasta!
Miksi ei ole huomioitu invapysäköinti oikeutettuja
autoilijoita. Ely-keskus suojelee Loimaalla surkeita hometaloja, mutta
sallii Sotkamon Talvivaarassa
kokonaisen maakunnan vesien
pilaamisen.
. Perhevalmennuksen oheen viritelty isien oman keskusteluryhmän
soisi saavan suuren suosion.
Isiä juhlitaan huomenna
sunnuntaina, mutta täysin
sydämin isän rooliin heittäytyvä ansaitsee aplodit
joka päivä. Se on varmaan
se kovin kohtalo minkä lapsi
voi saada, mutta onneksi se
aika on ohi.
Eero I. Vaikka biologinen
isä ei aina ole läsnä, niin silti
saattaa olla isovanhemmat,
jotka osittain korvaavat isän
lapselle.
Toisinkin varmaan oli ainakin viime vuosisadalla. Hurrikaanit ja biisonit
saa usein koko sivun juttuja.
Torikahvit myös Pekalle.
Ei urheilusta kiinnostunut
. Matalan kynnyksen tukiverkoille
Isän rooliin ei ole valmista käsikirjoitusta. Koska on puimaton
rypsipelto muuttunut taideelänykseksi. Pekka Soikkeli toi MMkultaa ja sai vain pienen jutun
lehteen. järjestelmä. Toimiiko meillä ?hyväveli. Äiti
on kuitenkin tärkein lapselle.
Äiti kantaa lastaan yhdeksän
kuukautta sydämensä alla ja
synnyttää tämän kivulla maailmaan sekä antaa ensimmäisen
ravinnon rinnoistaan, ja se
jos mikään varmaan yhdistää
lapsen ja äidin suhdetta.
Nykyisin on paljon yksinhuoltajia. Tätä lisää
että kunta vaurastuu ja ihmiset
köyhtyy.
. Yleensä
kerronnosta henkii tyytyväisyys ja kiitollisuus.
Pitää tietysti muistaa, kuin-
ka paljon on niitä lapsia, joilla
ei heidän muistinsa aikana
ole koskaan ollut omaa äitiä ja
vieraat ihmiset ovat heidät kasvattaneet. Mosh pit siitä vaan päiväsaliin! Vaikka
rollaattoreilla.
Onneksi nykyään sentään saa ihan itse valita
lokeronsa
Perhevalmennuksen oheen onkin viritteillä isille oma keskusteluryhmä, jossa voidaan käydä
läpi paitsi isyyteen, niin myös
parisuhteeseen liittyviä asioita
ja kysymyksiä.
Mahdollisuutta osallistumiseen markkinoidaan neuvolan
kautta eli yhteiskutsu käy pariskunnille, jotka sitten voivat
illan aikana jakautua omiin
äitien ja isien keskusteluryhmiinsä.
. Ajatuksena
on, että kun äideille on jo ajan
saatossa muotoutunut moniakin sosiaalisia väyliä vanhemmuudessa luovimiseen, isätkin
tarvitsevat omansa.
. Ei kopioida naisten
kanssa, Jukokoontumi- malleja, vaan luodaan
ho Nikander
sen paikkaa
Hän
ihan omaa tapaamme. ollaan Hulmin
päiväkodissa pikkujoulujen
merkeissä, kenties askarrellaan vähän joulukoristustakin
yhdessä.
. Lisäksi tarkasteluun sisältyy riista-aidan
toteuttaminen ohituskaistojen
kohdille.
Auran ja Loimaan välillä
tutkitaan myös jatkuvan keskikaiteellisen ohituskaistatien
toteuttamismahdollisuuksia.
Ely-keskuksen projektipäällikkö Matti Kiljunen korostaa,
ettei konkreettisiin valtatien
muutostöihin päästä lähivuosina, sillä työt ovat vasta esisuunnitteluvaiheessa.
. Samalla reissulla grillataan makkaraa.
. Oikein mukavaa toimin- ten isille, mutta muutkin isät
taa, osallistuttiin ensimmäisel- ja lapset ovat ehdottomasti
läkin kerralla. 5.12. Jotkut jatkavat vielä väliaikaisasumista.
Kemppilänkadun pilaantuneen maan kuorinta on
päättynyt, ja maa-aineksesta
on saatu jäämänäytteiden
tulokset. Ensimmäiseen isäkeskusteluun ei informaatiokatkoksen vuoksi saatu osallistujia,
mutta toivottavasti jatkossa,
Haranto sanoo.
Ysitien ohituskaistoja suunnitellaan,
töiden alku hamassa tulevaisuudessa
Loimaan seutu
Lari Kiviranta
Ysitien ohituskaistoista laaditaan parhaillaan toimenpideselvitystä Auran ja Urjalan
välille.
Varsinais-Suomen Ely-keskuksen käynnistämä selvitys
koskee muun muassa Mellilän
ja Kumilan välistä tieosuutta.
Ohituskaistojen mahdollisuutta tutkitaan myös Metsämaan
ja Humppilan suunnalla Koskenrannan ja Rantalankulman
välisellä osuudella. Isien ja lasten kerho aloitti toimintansa
tänä syksynä, ja sen tavoitteena on koota isiä yhteen lastensa kanssa rennon ryhmäilyn ja
tekemisen pariin. Vakituisen asunnon veroprosentti
on 0,42, rakentamattoman
rakennuspaikan 1,00 ja muiden asuntojen kiinteistöveroprosentti 0,80. klo 18?20.
Suunnitelmiin pääsee tutustumaan klo 17.30 alkaen.
Mies uhkaili
pankkiryöstöllä
LOIMAA Paikallinen mies
käyttäytyi perjantaina uhkaavasti Loimaan seudun
Osuuspankin pääkonttorissa.
Mies oli puhunut muun muassa pankin ryöstämisestä.
Pankin toimitusjohtajan
Juha Pullisen mukaan tilanteesta ei aiheutunut vaaraa
henkilökunnalle eikä asiakkaille. Talojen ympäriltä
on poistettu huput, ja pihoille on alettu tuoda puhdasta
maata tilalle.
Kemppilän aluetta ympäröivää aitaa aletaan hiljalleen
purkaa, mutta katu pysyy
edelleen suljettuna yleiseltä
liikenteeltä.
Kemppilänkadun maanvaihtotyölle on myönnetty
lisäaikaa vuoden loppuun
saakka, koska pilaantunutta
maata oli alueella arvioitua
syvemmällä.
. Voi katsoa aina kahden
viikon välein
aikaa lapsen
tarjolla olevan . Isät voivat itsekin ehdottaa yhteistä tekemistä.
Paloasemalla vierailu sai
suursuosion, kun isä-lapsi
-toimintaan mukaan lähteneet
kokoontuivat toisen kerran.
Seuraavaksi ohjelmassa on
ulkoilua ja makkaranpaistoa
Juvan ulkoilumaastossa 21.
marraskuuta.
Isät ja lapset saivat
yhteisen kerhon
Juho Nikanderin
kolmevuotias poika
Leo pääsi vuorollaan
paloauton hyttiin.
Perhevalmennukseen viritellään myös isien omaa keskusteluryhmää
Loimaa
Anu Salo
Isä-lapsi-toiminta on uusi perheille suunnattu palvelujen
muoto Loimaalla. Juho sosiaali- ja terveyspalvelut,
Nikander tuli kolmevuotiaan nuorisopalvelut ja varhaiskasLeon kanssa ihmettelemään vatuspalvelut kaikki yhdessä.
Toiminta on tarkoitettu enpaloautoja, jotka kiinnostavat
sisijaisesti nuorille, esikoislaspikkuista poikaa kovasti.
. Esisuunnittelulla saamme selville hankkeen kustan-
nukset ja muut vaikutukset
jatkosuunnittelun pohjaksi,
Kiljunen perustelee.
Selvitystyön ja toimenpidesuunnitelman on arvioitu
valmistuvan tämän vuoden
lopulla.
Yleisötilaisuus Ysitien selvitystyöstä maatalousmuseo
Sarassa to 15.11. Yhteistä hyvää tervetulleita.
Isyyden haasteet ovat sen
verran vaativia tai ainakin uutta nuorille isille, että heille
halutaan tarjota tukea myös
neuvolan kautta. Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti on nolla.. Mutta ei niin, että lähdettäisiin kopioimaan naisten malleja, vaan luomaan
ihan omaa tapaamme toimia,
vetäjäksi ryhtynyt Ari Haranto sanoo. kyllä jatkossakin osallistua
Pois jääntiäkään ei siis tarvitse eli tervetullutta isien ja lasten
sen kummemmin ilmoitella.
yhteinen perhetoiminta kyllä
ehdottomasti on.
TOISELLA kokoontumiskerralla saatiin ensimmäistäkin TAUSTALLA on monta järjesparempi suosio. Loimaan
poliisi otti teosta epäillyn
miehen kiinni myöhemmin
iltapäivällä. 21.11. Uhkatilanteen vuoksi
konttori pidettiin suljettuna
noin kolmen tunnin ajan.
Pankki teki poliisille ilmoituksen tapahtuneesta, ja
pankin koko henkilökunnalle
järjestettiin iltapäivällä jälkihoitokeskustelu. Heti kättelyssä
mukaan ehti kahdeksan isää
ja kymmenen lasta, mitä Ari
Haranto pitää oikein hyvänä
saavutuksena.
Jotta mukaan tulon kynnys
olisi matala ja siten helppo
ylittää, ilmoittautua ei sen
kummemmin tarvitse. Ryhmä on tähän mennessä ollut
koolla kahdesti, ensin Vesikoski-talossa, jossa aloiteltiin pari
viikkoa sitten. vieraillaan Ateljee
Hulmilla, jossa päästään
kokeilemaan vuolukiven hiontaa.
. Tämän jälkeen vaaditaan
vielä tie- ja rakennussuunnitelmat, jotka vievät mahdolliset valitukset huomioon
ottaen nelisen vuotta, hän laskee ja arvioi töiden alkamisen
kestävän vieläkin pidempään,
kun huomioi valtion tierahojen niukkuuden.
Kiljunen muistuttaa, että
Ysitien muutoksia tarkastellaan kokonaisuutena yhdessä
Tampereen ja Turun välisen
raide- ja joukkoliikenteen
kanssa.
. Kaikki tapaamiset alkavat
aina kello 18.
. Poliisi tutkii asiaa.
Osuuspankin konttori
avataan normaalisti maanantaina.
Huput pois,
pian kotiin
Loimaa
Lari Kiviranta
Muutama Kemppilänkadulla
asuva perhe voi muuttaa takaisin koteihinsa tänä viikonloppuna, kertoo Ely-keskuksen tarkastaja Riitta Ahola.
Hän ei ole kuitenkaan varma
siitä, kuinka moni perhe vielä
hyödyntää muuttomahdollisuutta.
. Eikä
myöskään pelätä sitoutuvansa
sellaiseen, mihin ei ehkä sitten
ehdikään joka kerta.
. mietti.
ja aihetta ja
uskoo, että
päättää sitten,
kiinnostaa
tuleeko sillä kertaa mukaan. marraskuuta 2012
Loimaan Seudun Osuuspankin palvelunumerot
Koulutusta nuorille ja aikuisille!
Puhelinpalvelu 010 257 3202 Yrityspalvelut 010 257 3205
Rahoituspalvelut 010 257 3203 Vakuutukset 010 257 3202
Sijoituspalvelut 010 257 3204
UUTISET
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min
Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Yhdessä hyvä tulee.
www.lskky.?
ANU SALO
FAKTA
3 tärkeää päivää
. Mahdollisuus täjää, eli Loimaan paikalliset
tutustua Loimaan uuteen pa- MLL-yhdistykset, Loimaan
loasemaan veti menoon mu- kaupungin perhepalvelut,
kaan 10 isää ja 13 lasta. 5
Lauantaina 10. Isä-lapsi-toimintaa on Loimaalla tarjolla vielä kolmasti
loppuvuoden aikana.
. Hän on päiväkodin
johtaja ja kolmen pojan isä.
Sillä yhdistelmällä pitäisi hänen mukaansa kyllä pärjätä
jonkinlaisena isyyden asiantuntijana.
KERHO kokoontuu eri paikoissa kahden viikon välein. kokoonnutaan
Juvan ulkoilualueelle taskulamppuretkelle. Näyttää vahvasti siltä,
että tämä aikataulu pitää,
Ahola sanoo ja kertoo, että
valtion osallistuminen kustannusarvion ylitykseen on
varmistunut.
Veroprosentti
entisellään
YPÄJÄN kunnanvaltuusto
päätti vaikeasta taloustilanteesta huolimatta pitää tuloverorposentin entisellään eli
20,25 prosentissa.
Valtuusto totesi jo kuluvan
vuoden veroprosenttia määrätessään, etteivät korotukset
saa olla jokavuotisia ilmiöitä,
vaikka tiukkoja aikoja onkin
tiedossa.
Myös kiinteistöveroprosentit pysyvät entisellään.
Yleinen kiinteistöveroprosentti Ypäjällä on 0,80. Yleisötilaisuuksien palautteen perusteella suunnitelmia tarkennetaan, ja niiden
pohjalta tehdään toimenpidesuunnitelma, joka on samalla
tarkemman jatkosuunnittelun
lähtökohtana.
. 19.12. Päivitämme vuonna 2005
tehtyä selvitystä ajan tasalle.
SELVITYSTYÖN luonnosvaiheen aikana järjestetään yleisötilaisuuksia, joissa esitellään
laadittuja suunnitteluratkaisuja
marraskuuta 2012
6
ENIORI
Isoäitiys avasi portin missikisoihin
MAIJA PALOPOSKI
Perhe
on Anne
Lintumaalle
tärkein asia
. Olin jo unohtanut koko
jutun, kunnes sain soiton Otava Medialta. Hän kertoo tuntevansa ajoittain syyllisyyttä siitä, että aika ei tahdo riittää
kaikkeen, mihin hän toivoisi. Ihmiset tulivat pyytämään nimmareita ja kannustivat kovasti. Sain
tuulettaa aivoja, eikä ajoittain
rankka arki pyörinyt mielessä
koko aikaa. Uskomaton reissu. Vastasin heti, että
mitään en osta! Kun lopulta
ymmärsin, mistä on kyse, olin
innolla ja jännityksellä mukana, Lintumaa kertaa lokakuun
alkua.
Isoäidit saivat ilmoituksen
kisaan pääsystä vain paria viikkoa ennen laivalla järjestettävää finaalia. Vuosien aikana hän
on myös sairastellut, minkä
vuoksi liikunta on nykyään
tärkeä osa elämää.
LASTEN JA PERHEEN lisäksi
Lintumaan aika kuluu koulus-
Jalkahoidot.
Jos et pääse paikan päälle teen myös
koti- ja laitoskäyntejä
JALKAHOITOLA
ARJALKA
. enemmän
hän huolehti kotiasioiden järjestelyistä. Jokin kuitenkin
sai oripäälaisen 48-vuotiaan
isoäidin lähettämään kisaan
hakemuksen.
. Vaikka Miss Isoäiti
-kisa oli kauneuskilpailu, Lintumaa kertoo keskustelleensa
muiden osanottajien kanssa
siitä, että sisäinen kauneus on
se, mikä loppupeleissä eniten
merkitsee.
. Ja vaikka on isoäiti, ei itseään tarvitse tuntea vanhaksi.
On hienoa olla mummi.
tiistaina 13.11. saakka.
Muistathan: D-vitamiinin suositeltu saanti
yli 60-vuotiaille on 20 mikrogrammaa
vuorokaudessa YMPÄRI VUODEN!
MISS ISOÄITI -finaalissa Anne
Lintumaa ei lopulta sijoittu-
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta.
LL, Saviseudun paikallisin
Käsityöläisk. Lintumaata ei
niinkään huolettanut se, kuinka hän ehtii valmistautua kauneuskilpailuihin . Oli myös hienoa
päästä purkamaan tuntoja
muiden kilpailijoiden kanssa,
sillä meillä oli hyvä yhteishenki ja niin hauskaa, että
poskilihakset olivat koko ajan
kipeinä.
Dosett Medi
(sininen ja punainen)
nelilokeroinen lääkeannostelija viikon lääkkeille
TARJOUS 10 ?
(Norm 11,55)
230
Devisol
10 ?g D3
Rajoitettu erä, tarjoukset voimassa 30.11. Jo finaaliin pääseminen oli saavutus, sillä laivalle
pääsi 200 isoäidin joukosta
vain 10 hakijaa. Hän kuitenkin pitää aina ovia auki kaikille perheensä jäsenille.
sa ja töissä, sillä hän opiskelee Loimaalla lähihoitajaksi ja
työskentelee Aurassa päiväkodissa henkilökohtaisena avustajana. Lintumaa nimittäin
toimii omaishoitajana 15-vuotiaalle pojalleen, joka tarvitsee
paljon apua päivittäin.
Perheen hyvinvointi on Anne Lintumaalle ykkösasia. Lauantaina 10. Vapaa-ajan ongelmia ei
ole, hän toteaa naurussa suin.
Matkajärjestelyt onnistuivat perheen tuen ja pojalle jo
aiemmin myönnetyn tukihenkilön avulla.
. Meillä oli niin hauskaa, että poskilihakset olivat koko ajan
kipeinä.
Oripää
Maija Paloposki
Seitsenkertainen äiti ja kuusinkertainen isoäiti Anne Lintumaa ylitti itsensä ja yllätti
perheensä osallistumalla Hymy-lehden vuosittaiseen Miss
Isoäiti-kilpailuun.
Idea kisaan lähtemisestä oli
aluksi vain heitto, jota perhe
naureskeli. 9, Loimaa
Ajanvaraus 040-7499 159
www.arjalka.fi
tabletin
kampanjapakkaus
-vitamiinitabletti
200 tabletin
hinnalla
16,58 ?
Lintumaan mukaan kolmen
päivän laivareissu oli samalla
hänen ensimmäinen pidempi
omaishoitajalomansa 15 vuoden aikana.
nut, mutta se ei aktiivista ja
energistä naista jäänyt harmittamaan. Ei voi kuin
nostaa hattua ammattimalleille, pidemmän päälle se on
varmaan rankkaa.
Lomailun ohella Lintumaa
pitää kisoja opettavana kokemuksena. Laivalla oli paljon tapahtumia, ja
finalistit olivat koko ajan joko
meikattavina, kammattavina,
kuvattavina, haastatteluissa,
vaatteita esittelemässä tai
matkustajia tapaamassa.
. Lukijaäänestyksen tulokset ovat vielä julkaisematta.
Lintumaa iloitsee ennen
kaikkea uusista kokemuksista
ja ihmisistä, joita pääsi tapaamaan.
Hän jäi ihmettelemään
myös tunnelmaa, joka laivalla
vallitsi, sillä yleisö ja puitteet
saivat Lintumaan tuntemaan
olonsa aivan missiksi. klo 12-18
Tytärkin aina
siivoo, kun tänne tulee.
Pidä huolta näöstäsi.
Silmälääkärit:
Si
lmälääkärit:
Rahim Keshvari ke 14.11.2012
Marketta Järveläinen 22.11 ja 3.12.2012
Nyt
Ny
yt m
myös
yö
ös k
kehyksiä
ehy
yksiä hu
huippuhinnoin!
uipp
puhinno
oin
n!
Heimolinnankatu14, Loimaa
P. Sää pidät henkes toisin kuin
muut.
L
äheltä piti -tilanteita oli kyllä minullakin yhtä mittaa, mutta oli myös hyvvää
tuuria. EU:sta tarvis päästä
äkkiä pois.
K
aikki pikkupaikat on häviämässä, mutta Ypäjällä säilyy toivottavasti hyvät
terveyspalvelut. Ne, jotka ampuivat, menivät
mäskäks. Ei sairastanut koskaan mittään ennen kuin menehtyi keuhkoveritulppaan 87-vuotiaana. Kerran lomalta
palattuani komppanianpäällikkö tokaisi, että
hyvä kun sää tulit. Nuori kun oli, siihen turtui ja tuntui, ettei
rintamalta pääse ikinä pois. 7
Lauantaina 10. marraskuuta 2012
ENIORI
u
k
l
u
k
n
ä
m
ä
l
E
?
KITI SALONEN
Kerran lomalta
palattuani
komppanianpäällikkö tokaisi,
että hyvä kun sää
tulit. 02 762 1061
gsm 050 339 3738
Asumispalvelua vanhuksille.
Sälekaihtimet ja Sisu-parvekelasit
suoraan valmistajalta. Oman talon rakensin 1960
ja pihamökin 25 vuotta sitten oman mettän
puista. Kai se pitkäikäisyys geeneistä johtuu. Jalat ja pää vaan näkyi. Juoksukilpailuiden
voitosta sain joskus lommaakin. Sukulaiset ja tuttavat käyvät kanssa
katsomassa. Maanviljelyksen ohessa
tein kirvesmiehen töitä. Meidän suvusta kaikki
muutkin on elänyt vanhaksi, paitsi velipoika,
joka kuoli kuuskymppisenä. Se oli sellaista aikaa, ettei toiste tarttis
tulla. Eilan tapasin kirkonkylän tansseissa,
ja 1946 mentiin naimisiin. Ensin luulin,
ettei käynyt mittään, mutta pojat sanoivat, että
korvastas vuotaa verta. Yks aamu hän sitten
huusi, ettei pääse enää pois. ja
JR5:n kanssa aina linjassa: Ensin Kannaksella,
Viipurissa ja Säiniöllä. Sitten Villavaarassa,
Petroskoissa ja Karhumäellä. Kovana juoksijana
olin joukko-osaston lähetti. Puu- ja metsätyöt
ovat Lindforsille edelleen tärkeä osa elämää.
Klapit ja halot syntyvät
yhä itse.
Oijalantie 17
32210 LOIMAA
puh. Autolla käyn
kaupassa, tyttären luona Porissa
ja tyttären pojan perheen luona
Lammilla. Marraskuun 10. Taitaa olla kovat luut, kun melkein kaikki
hampaatkin on vielä tallella.
Isä oli kanssa terve mies. Luulin, että jään
johonkin mättään juureen. Töiden vuoksi kiertelin
välillä vähän maailmaa, mutta muuten olen
asunut Ypäjällä aina.
Tässä samalla paikalla, jossa nyt asun,
vietin lapsuutenikin. Isä sanoi, että jonkun lapsista
tarttis ottaa kotipaikka hoitaakseen tai muuten
se mennee myyntiin. Hoidin tilaa ja
rakensin taloja naapuriin, kirkonkylään
ja Forssaan. Löydät meidät myös Facebookista
M
inulla on vielä auto ja ajokorttikin
. Oltiin edetty kolme vuotta mutta takaisin
tultiin kolmessa kuukaudessa. Käsityö
oli minulla aina kymmenen, joten siksi kirvesmieheksikin rupesin. Nyt ollaan antamassa Brysseliin kaikki. TaliIhantalassa Suomi saatiin ittelle. Olin sodan aikaan töissä
Jäkärlän tiilitehtaalla. Sanoin, että
hoidan häntä kotona niin kauan kuin hän
pääsee itte vessaan. Keitän vettä ja kahvetta. Ykskaks Venäjä tekikin rauhan. Polveen
laitettiin tekonivel, joka ei sopinutkaan. Piti painella
äkkiä mäkeen.
Koulua kävin Saarikossa kuusi vuotta ja sen
päälle ehtoisin pidettävää jatkokurssia. Eilalle
tuli kuume, ja pian kaikki lakkasi toimimasta.
Hetki vain, ja henki oli pois.
Nyt olen körötellyt täsä yksinäni. Kerrankin leikin pyöränkummin kanssa
niin, että Alma-täti lensi takaperin taikinatiinuun. Halloot
ja lapit teen ittelleni edelleen.
Jäin kirvesmiehen töistä eläkkeelle 65-vuotiaana ja annoin samalla maat vuokralle.
Vaimolla oli kauhea reumatismi. Kaikki asiat on hyvin,
kaikki on mennyt niin kuin oon itte meinannu.?
k
k
Ypäjä
Kiti Salonen
Väinö Lindfors on ollut
kohta 30 vuotta eläkkeellä kirvesmiehen
töistä. Siellä käänsivät hyvän jallaan polvesta pois paikaltaan. Vaikka terveenä mää
olen kyllä pysynyt . Sää pidät
henkes toisin kuin
muut.
?I
säni isä sai tämän tilan paikan isojaon aikaan, kun Saarikon kartanosta
jaettiin työntekijöille maita. Vaikka olen mää kyllä
tyytyväinenkin elämään. Könninkelloja, kynttilänjalkoja ja muuta
pientä on tullut tehtyä myöhemminkin. Ilmanpaine oli lyönyt
korvaan, ja kuulo heikkeni pysyvästi.
Perääntymisvaihe se vasta kovvaa sottaa
oli. Iltaisin kävin tansseissa niin pirusti.
L
oimaan myllyä ja Kyrön kunnalliskotiakin ehdin olla rakentamassa ennen
kuin sota alkoi. Silloin kaikilla ei
ollut edes polkupyörää. Olen yhdistyksen varapuheenjohtajakin.
Kesällä ja syksyllä aika kuluu marjoja ja sieniä
poimiessa. mitä nyt käsiä
särkee. Päivä menee
ruokaa laittaessa, lämmittäessä ja siivotessa.
Ovathan nuo sanoneet, että kas kun et siivoojaa ota. Naapuri kun tulee, otetaan aina
paukut. Vilho ei uskaltanut, joten
minä otin. Pääsin
asumaan saarnamies Nurmisen saunarakennukseen. Nyt minulla on jo kolme lastenlastenlastakin.
E
lämäni aikana ehdin tehdä pirusti töitä.
Kahta tuuria joka päivä. Minä lensin 20 metriä. Tehtaalta lähti
rintamalle kaikki muut paitsi minä ja yksi vanha
mies. Kolmen viikon
koulutuksen jälkeen ehdin Jokioisten komppanian kanssa juuri linjaan, kun sota loppui.
Talvisodan jälkeen olin kolme kuukautta
vaille viisi vuotta armeijan vaatteissa . Heti kun vaan pääsin
rippikoulusta, lähdin Saloon tekemään torin
viereen kolmikerroksista asuintaloa. Yhteiskunta on muuttunut niin paljon
siitä, kun olin pikkupoika. Näiltä
mailta minäkin olen leipäni saanut,
mutta rahat muualta. Siellä lauletaan vanhoja sotilaslauluja,
ja on aina kauheen hyvät trahtingit. 0207 698954 ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
www.kirkassilma.. Lopulta se mieskin lähti, ja minä menin
talveksi kottiin.
Tulihan se kutsu minullekin. Se vasta kovvaa
tulloo oli. Menen uudestaan sänkyyn
ja nousen puoli yhdeksän aikaan. Meitä oli kolme lasta:
Vilho vanhin, minä nuorin ja Viivi siitä välistä.
Pieniä tappeluita meillä oli aina ja kiusantekoa. päivä tulee 93 vuotta täyteen, ja ittekseni tulen toimeen.
Herään yleensä viiden-kuuden aikaan. KYSY!
Tavoitteenamme on ylläpitää ja tukea vanhusten
suoriutumista päivittäisissä toiminnoissa sekä
edistää vanhusten sosiaalista turvallisuutta ja viihtyvyyttä.. Mitä mää sitten tekisin. Sinne tulee matkaa 125 kilometriä.
Ypäjän sotainvalidien tupailloissa käyn kerran
kuussa. Vaimo vietiin
ambulanssilla sairaalaan. ainakin kaksi vuotta. Vuoden päästä syntyi
tytär, Päivi. Ihmeteltiin vaan, miksi se lakkasi
ampumasta.
Sodan jälkeen olin puolitoista vuotta Helsingissä töissä. Nyt kaikilla on auto.
Sitäkin ihmettelen, miten niin pöhköjä ollaan,
että otetaan velkaa ja annetaan Kreikalle. Kerrankin, kun olin menossa
ampumaan, somerolaispoika houkutteli hakemaan vettä
Työtä
tukevat jäsenyydet Loimaan
kaupungin rintamamiesasiain neuvottelukunnassa ja
Varsinais-Suomen Veteraanipiirin ja Loimijon Laakson
Vanhaintuki ry:n hallituksissa.
. 02-763 1667
Kauppalankatu 2, Loimaa
Palvelemme ark. kotitalouspyykki
. Muun muassa
kunnan ja seurakunnan avustukset ovat poistuneet, onneksi keräykset ja yksityiset
lahjoitukset tuovat helpotusta
rahantarpeeseen.
. Sellainen mies on Veikko Juhani
Heikkilä.
Hän on tunnetulla tarmollaan mukana monissa tehtävissä, joista veteraanityö on
noussut selkeästi ykkösharrastukseksi. Meillä Alastarolla on veteraaneja lähes 30, miehet ja
naiset yhteen lukien. sohvien ja mattojen pesu
Helpotusta arkeen pesulapalveluilla!
Kuljetuspalvelu veloituksetta reitin varrelle.
SOITA JA KYSY LISÄÄ!
Oppipojankatu 5, Loimaa
p. Paino on siirtynyt kotona viihtymisen ja jaksamisen
avustamiseksi. Hänen lintulautansa harvinaisin vierailija lienee turkinkyyhky, joka pysähtyi
taannoin ihailemaan pihan pönttövalikoimaa.
Täyttä elämää veteraanien,
lintujen ja pojanpojan hyväksi
Loimaa/Alastaro
Jorma Mäkinen
Syntyi Säkylässä, aloitteli kansakoulua Vampulan VehkaAhon koulussa, mutta muutti
Alastarolle jo 68 vuotta sitten.
Sähköasentaja, mikä on paljolti perua jo poikavuosien
kiinnostuksesta. Tuntui hyvältä, kun pari viikkoa sitten
tuli tieto, että lääkäri Pekka Peromaalle oli anomuksestamme myönnetty liiton korkein
ansiomitali. Siinä missä hän
on tähdännyt ruutiaseella,
tyttärenpoika, Mika, jännittää
jousta.
Prättä-Jouset tarjoaa niin
aloitteleville kuin pidemmälle
ehtineillekin, valmennusta ja
hyvät harjoittelumahdollisuudet Vesikoski-talossa. Varsinaista kuntoutusta pystyy käyttämään vain
harva, ja muun muassa avokuntoutus on vähentynyt paljon. Okrakin muisti
saavutusta stipendillä, pappa
kehaisee.
SENIORIPÄIVIIN mahtuu vielä
viikottainen harjoittelu Herkuttelevien Herrojen keittiössä, luonnon tarkkailua ja
tietysti loputtomat talkkarin
hommat
omakotitalossa.
Ystävät kertovat lisäksi, että
mies on kohtalaisen helppo
ylipuhuttava yhteiskunnallisiin talkoisiin. pyörätuoli-/paarivarustus . Tosin ne vähenevät iän ja
terveysasioiden myötä. klo 10-14 tai sopimuksen mukaan.
PYYKKIPUSSIT
MATKAAN!
. Työhön
Sarjansa SM-kakkonen, tyttärenpoika Mika, on saanut pappasta tarkan tuloskirjurin ja innostavan
huoltajan.
. Veikkopappalle maanantai-illat Mikan avustajana ovat tärkeitä.
Kuljettaja on taatusti valmiina,
kun lähdetään harjoituksiin tai
kilpailuihin.
. Luottamustoimista hän haluaa mainita
myös OP:n konttorinvalvojan
tehtävät, jotka kestivät yli kaksi
vuosikymmentä.
. Alastaron Sotaveteraanien keulahahmona
laaja-alainen vastuunkanto
on tullut miehelle tavaksi.
Monivuotinen sihteerityö
vaihtui puheenjohtajan nuijaan vuoden alussa. 6.30-16.30
www.loimaanpesula.?
Veikko Heikkilä harrastaa myös luonnon tarkkailua. 1+6 hlö
TAKSI- JA
INVATAKSIPALVELUA
Raimo Huhtala, Alastaro
* PYÖRÄTUOLI
Auto
Inva
* PAARIVARUSTUS
0400-223 535
0400-223 235
Apua asiakirjojen laadintaan.
Testamentit, lahjakirjat, perukirjat,
vuokrasopimukset, ym. Meillä Alastarolla on
veteraaneja lähes 30,
miehet ja naiset
yhteen lukien.
tuovat mielekkyyttä retket, yhdessäolo ja vaikka onnistuneet
avustusanomukset. 02-762 1144 . asiakirjat
sekä yksityinen edunvalvonta
Palvelutoimisto
Tarja Tyykilä
p. Loimaan Sähkö Oy:stä tuli työnantaja runsaan 30 vuoden ajaksi, ja nyt
kuluvat ansaitut eläkepäivät
Alastaron Köntyksentiellä. Lauantaina 10. 0400 854 058
avoinna ark. marraskuuta 2012
8
ENIORI
JORMA MÄKINEN
TAKSI JULKUNEN
Anne Julkunen 0400 692 695
Pekka Julkunen 050 520 3401
. VETERAANIEN asioista huolehtiminen on viime vuosina
muuttunut juhlapäivien sanahelinäksi. Tuloksiakin on jo tullut, päällimmäisenä viime vuoden oman sarjan SM-hopea. Hän on tehnyt
töitä veteraanien terveyden
puolesta.
HEIKKILÄ on saanut mieluisan jatkajan vuosikymmeniä
kestäneelle ampumaharras-
tukselleen. Siihen on omat
syynsä. laitospyykki
. Mika on hyvin keskittyvä
ja lajin parissa viihtyvä. Keittiöön minut päästetään vain
erikoistapauksissa, ja haravakin näyttää sopivan paremmin ja joutuisammin Tertun
käsiin.
7DSHWRLQQLW
. 9
Lauantaina 10. 050 532 0795
Peltotie 3
32210 Loimaa
maalausjatapetointihanski@luukku.com
. 0500-741 544
1+6 henkilöä
1+4+inva
Koti-, toimisto- ja
muuttosiivoukset.
NYT ON OIKEA AIKA TEHDÄ
Luotettavasti ja ammattitaidolla.
045 841 7616
www.eekoopalvelu.?
LOIMAAN LEHDEN
SIVULTA PAIKKAKUNNAN
PARHAAT VINKIT
Muistivuoressa räätälöidään muistia tukevia palveluita.
on paljon alueellisia eroja.
Samoin hoitohenkilökunnan
osaamisessa on alueellisia eroja, sanoo myös terveydenhuollon henkilöstön kouluttajana
toimiva Vuori.
Hän korostaa, että myös
muistisairaan omaiset ovat
usein tuen tarpeessa; on raskasta kohdata rakas ihminen
muuttuvan sairauden edetessä.
. Pu-
heenjohtaja Matti Hellstenin
mukaan vastuiden kasvaessa
tarvitaan paikallisten eläkeläisyhdistysten tavoitteellista
yhteistyötä entistä enemmän.
Hänen mielestään kuntien
vanhusneuvostot ovat luonteva yhteistyön areena kunnan
alueella toimiville eläkeläisyhdistyksille.
Eläkeläisyhdistykset katsovat edustavansa oman jäsenistönsä eli ikääntyneiden
arjen parasta asiantuntemusta
omalla kotipaikkakunnallaan.
Siksi vanhusneuvostoon olisi
turvattava kaikkien paikka-
kunnalla toimivien eläkeläisyhdistysten edustus.
. Seuraava kurssi on ensi vuoden alussa.
. Sinä aikana
paljon on muuttunut . Sosiaaliseen mediaan
emme perehdy sähköpostia
pidemmälle.
Seniorit surffaa netissä
-kurssin 12 paikkaa täyttyivät
jo alkusyksystä. Meidän erikoisuutemme
on jokaisen asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin räätälöity
tuki ja hoito kotona. Diagnostiikka on kehittynyt valtavasti, mutta siinäkin
TAKSI
FYSIOTERAPEUTTI AMK
TAPIO HARJULA
Mellilä p. henkilönostinvuokraus
. 0DDODXNVHW
. Jotkut oppilaat istuvat
täällä elämänsä ensimmäistä kertaa tietokoneen äärellä,
rohkaisee atk-tuntiopettaja
Erkki Aimonen kaikkia niitä
senioreita, jotka tuntevat rimakauhua tietokoneita kohtaan.
Tietokone tutuksi -alkeiskurssilla tutustutaan itse värkkiin, ja parhaillaan meneillään
olevassa Seniorit surffaa netissä -kurssilla opetellaan muun
muassa selainohjelmien käyttöä ja tutustutaan erilaisiin
nettipalveluihin.
. Myös erilaiset tiedonhaut ja uutispalvelut kiinnostavat.
Aimonen muistuttaa, että
suositut sukututkimuksetkin
helpottuvat internetin kautta
paljonkin.
Kiinnostavia ovat myös erilaiset haku- ja uutispalvelut.
. Näin joulun alla monet
pohtivat miten nettiostoksia
tehdään, ja uskaltaako niitä
tehdä. \PV
Puh. Työhöni kuuluu paljon paperiselvityksiä ja anomusten
laatimista omaisten kanssa.
Erilaisia tukia on paljon, mutta niitä osataan hyödyntää
heikosti.
Ulla Vuori perusti Muistivuori Oy:n viisi vuotta sitten,
ja sen kaikki asiakkaat ovat
itsemaksavia.
Koulukuja 11, Loimaa
nnä
Hyödylousa
t
i
t
o
k
nys
vähen
o
r
ve ssasi !
tukse
Virtuaali-Loimaa
Leena Reikko
Junaliput, Kelan kaavakkeet,
veroasiat; nykyajassa montaa
asiaa pyydetään, kehotetaan
ja joskus jopa vaaditaan hoitamaan sähköisesti internetissä.
Loimaan työväenopisto tarjoaa myös vanhemmille ihmisille laajaa kurssivalikoimaa
internetin maailmaan tutustumiseksi.
. Ja vanhusneuvostolle ylipäätään hyvät toiminnalliset
rersussit ja todelliset vaikuttamisen mahdollisuudet, Hellsten sanoo.
Ensi vuonna Loimaan
Eläkkeensaajien uutena puheenjohtajana aloittava Aarne
Syvänen on vankasti samaa
mieltä. Omaiset tarvitsevat rinnalla kulkijaa.
Vuori on myös huomannut,
että sairastuneen omaiset ovat
usein eksyksissä tukiviidakossa.
. Ilokseni voin todeta, että
kiinnostusta on paljon, sanoo
Aimonen ja kehottaa ottamaan
yhteyttä Loimaan työväenopistoon, jos kurssit alkavat
kiinnostaa.
Eläkeläisyhdistyksille tulossa
yhä vaativampia tehtäviä
Loimaa
Anu Salo
Eläkeläisjärjestöjen paikallisyhdistyksille on tulossa lisää
vastuuta ikäihmisten oikeuksien ja etujen valvonnassa.
Vanhuspalvelulain myötä
kuntakohtaiset vammaisneuvostot tulevat lakisääteisiksi
ja ne taas asettavat eläkeläisjärjestöjen paikallisyhdistyksille uusia, aiempaa vaativia
tehtäviä.
Asiaa nostaa esiin Eläkeläisliittojen etujärjestö Eetu tuoreessa kannanotossaan. marraskuuta 2012
ENIORI
Loimaan seutu
Leena Reikko
Loimaalla on aloittelemassa
uusi hoiva-alan yritys, jonka
palvelut on suunnattu muistisairaille ja heidän omaisilleen.
. mutta
paljon on vielä tekemättä.
. Teemme
juuri sitä, mitä asiakas tarvitsee selviytyäkseen kotona,
kertoo muistikoordinaattori
Ulla Vuori Muistivuori Oy:stä.
Muistisairautta vasta epäileville tämä voi tarkoittaa esimerkiksi alkutestien tekemistä, hoitoon ohjaamista ja sen
kartoittamista, miten asiakas
arjestaan parhaiten selviää.
Jo diagnoosin saaneet saavat
yritykseltä apua muun muassa
lääkehoidossa ja ruokailusta
huolehtimisessa, ostoksien
teossa, kuntoutuksessa ja erilaisen viriketoiminnan järjestämisessä.
Vuorella on runsaan 20 vuoden kokemus työstä muistisairaiden kanssa. Siksi hänen mielestään keskustelua vanhuslain
eläkeläisjärjestöille tuomista
uusista vaativista tehtävistä
tulisi avata jo nyt.
UUTISIA KOTISEUDULTA
isoLLa U:LLa
oletpa missäpäin
www.loimaanlehti.fi
l i
l ht
maailmaa tahansa!
Tuki- ja liikuntaelin fysioterapia
. Neurologinen fysioterapia
. Työfysioterapia
GSM 050 564 2699
LEIKKAA TALTEEN
Räätälöityä kotipalvelua muistisairaille
Yksittäinen hammas
korvattuna implantilla
Varaa maksuton konsultaatioaika, soita p. krs, Forssa.. 010 219 4010
TEEMME MYÖS PERUSHAMMASHOITOA
Hämeentie 2 B 24, 4. ¯¯ ¯
Implanttien avulla
kiinteät sillat tai irroitettavat,
mutta istuvat proteesit.
Implanttikantoiset nepparikiinnikkeet
koko proteesia varten
Netti vetää senioreja
Tavoitteen tueksi tarjoamme ammatillista osaamista kehittävän
kokonaisvaltaisen ja monipuolisen valmennuskonseptin.
Koulutuksen järjestää Turun ammattikorkeakoulun Tekniikka, ympäristö ja talous -tulosalue
yhteistyössä Turun TE-toimiston kanssa. 010 4090. alk.
19 700
. Lemminkäisenkatu
14-18 B, 20520 Turku, tai PL 523, 20101 Turku tai sähköpostitse
kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.?.
Yhteysviranomaisen lausunto
Yhteysviranomaisen lausunto tulee nähtäville edellä mainittuihin
paikkoihin noin 29.3.2013 alkaen kuukauden ajaksi.
Turussa, 10.11.2012
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Risteyksessä rysähti
Alastarolaisen Kauko Petrellin mielestä on hyvä, että maisemaa rumentanut rakennus viimein häipyy.
Alastaron vanha meijeri
pian maan tasalla
Loimaa/Alastaro
Leena Reikko
. ?
Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan -autoihin myös kaikki kampanjatarjoukset!
Meillä kauppa käy! Ostamme, myymme ja vaihdamme
myös halvempaan moottoripyörät, mopot, asuntoautot
ja -vaunut. Loimaan suunnasta tulleen
henkilöauton perässä tuli kuitenkin myös toinen henkilöauto, mitä risteyksessä odottanut
autoilija ei havainnut.
Autot vaurioituivat tapahtumassa, mutta henkilövahinkoja ei tullut. Rakennuksen kehikko
V
I
D
E
O
saataneen purettua parissa
päivässä. marraskuuta 2012
10
Tee hyvä kauppa Loimaalla!
Nissan Qashqai
Nissan
Juke
Hinta alk. 040 3550 918, WDUMD DEHUJ#WXUNXDPN ¿
Haku päättyy 23.11.2012
Tämä voi olla sinun mahdollisuutesi työllistyä!
Katso tarkemmat koulutustiedot: ZZZ WXUNXDPN ¿ W\W WD\GHQQ\VNRXOXWXV
Marko Kannisto on nimitetty
Vallox Oy:n asiakaspalveluinsinööriksi vastuualueenaan vientiasiakkaat.
LEENA REIKKO
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (ELYkeskus) on ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain
mukaista yhteysviranomaisen lausuntoa varten käsiteltävänä
Olkiluoto 4 (OL4)- ydinvoimalaitosyksikköhankkeen edellyttämien
verkkovahvistusten voimajohdot -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus. 21.590 ?
Hinta alk. ?koda
Octavia
?koda
Octavia
Hinta
19 700
Hinta
alk. Pääjohtoreitillä ja alavaihtoehdossa on molemmissa uuteen
johtokäytävään sijoittuvia osuuksia.
Pääjohtoreittivaihtoehto Rauma-Lieto (reitin pituus 90 km)
Raumalta Lietoon suuntautuva johtoreitti sijoittuu kokonaisuudessaan
nykyisten voimajohtojen paikalle tai rinnalle.
Hankkeesta vastaava
Fingrid Oyj
PL530, 00101 HELSINKI
Lisätietoja
Arviointiselostus on nähtävänä 16.11.2012 . . Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa
esitetään tiedot hankkeesta ja sen toteuttamisvaihtoehdoista sekä
arvio niiden ympäristövaikutuksista.
Hankkeen toteuttamisvaihtoehdot
Pääjohtoreitti Olkiluoto-Rauma (reitin pituus 15 km)
OL4-ydinvoimalaitosyksikön verkkoliitynnän reittinä tarkastellaan Olkiluodosta Rauman nykyiselle sähköasemalle rakennettavaan uuteen
kytkinlaitokseen suuntautuvia 400 ja 110 kilovoltin (kV) voimajohtoja,
jotka sijoittuvat pääosin uuteen johtokäytävään.
Pääjohtoreitti Rauma-Ulvila (reitin pituus 44?55 km)
Raumalta Ulvilaan suuntautuvalla reitillä on kaksi pääjohtoreittivaihtoehtoa (A ja B) ja yksi alavaihtoehto (A1) Ulvilan Kaasmarkussa.
Vaihtoehtoreitit sijoittuvat kokonaisuudessaan joko nykyisten voimajohtojen paikalle tai rinnalle.
Pääjohtoreittivaihtoehto Rauma-Forssa (reitin pituus 121 km)
Raumalta Forssaan suuntautuu pääjohtoreittivaihtoehto A, jossa on
yksi alavaihtoehto A1 välillä Rauma-Huittinen. 28.6.2013 (kurssi nro 642654)
Lisätietoja: Turun AMK, Tarja Åberg puh. Alkoholilla ei ole
osuutta tapahtumaan.
Peuratrio pomppi peltilehmiä päin
LOIMAA Peura kuoli ja pakettiauto vaurioitui Alastarolla
Vakkatiellä keskiviikkona iltapäivällä sattuneessa kolarissa.
Peurakolari sattui keskiviikkona iltapäivällä myös Ysitiel-
lä, jossa henkilöauto vaurioitui
ja peura jatkoi matkaansa.
Peura kuoli ja henkilöauto
vaurioitui Haapainmäentiellä
torstaina aamulla tapahtuneessa kolarissa.. ?
Ford Focus
Focus
Ford
Hintaalk.
alk.
Hinta
21
848,95 ?
?
21
848,95
Ford Dethleffs
Fiat-Dethleffs Globebus
Hinta
Hinta
alk. Hankkeeseen liittyvän
OL4-ydinvoimalaitosyksikköhankkeen osalta lisätietoja antaa toimistopäällikkö Jaakko Tuomisto Teollisuuden Voima Oyj:stä, p, (02)83811.
Arviointimenettelystä lisätietoja antaa Varsinais-Suomen
ELY-keskuksesta ylitarkastaja Seija Savo, p.040 769 9066.
Yleisötilaisuudet
Hanketta ja arviointiselostusta esitellään yleisölle
tiistaina 20.11.2012 klo 18 Nakkilan kunnan valtuustosalissa,
Porintie 11, Nakkila
keskiviikkona 21.11.2012 klo 18 Euran kunnan valtuustosalissa,
Sorkkistentie 10, Eura, keskiviikkona 28.11.2012 klo 18 Nousiaisten
lukion auditoriossa, Moisiontie 16, Nousiainen ja torstaina 29.11.2012
klo 18 Loimaan kaupungin Tekninen-ympäristöpalvelu-keskuksessa
(Alastaron entinen kunnantalo), Loimijoentie 74, Alastaro.
Mielipiteiden esittäminen
Arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja
kirjallisesti toimittamalla ne Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskukseen 18.1.2013 mennessä os. alk.
47 47.990
990 . 19 990 ?
. On
sitä odotettukin: Loimaan
ympäristölautakunta jätti ensimmäisen huomautuksensa rakennuksen kunnosta jo
vuonna 2009.
Kesällä meijerin omistajalle langetettiin teettämisuhka,
jonka mukaan tämän on määrä korvata kaupungille purkutöistä sekä jätteiden käsittelystä ja kuljetuksesta aiheutuvat
kulut.
. Ei parane enää lehmääkään
osta, kun meijeri häviää, vitsailee eläkeläinen Kauko Petrell
katsoessaan, miten kaksi kaivinkonetta raivaa Alastaron
vanhaa meijeriä maan tasalle.
Kuuluu ryminää, seinää
tulee alas ripeään tahtiin. Joustava
rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa.
NIMITYKSIÄ
Oletko kiinnostunut työskentelemään yrityksen kehittämistehtävissä?
KOLMIKANNALLA KASVUUN 2013-KOULUTUSHANKE
Mirva Komulainen on nimitetty Vallox Oy:n tekniseksi
asiantuntijaksi jälkimarkkinointitiimiin.
Koulutushankkeen tavoitteena on mahdollistaa osaajien ja kasvu-urallaan olevien
yritysten kohtaaminen, yhdessä kehittyminen sekä pysyvän työsuhteen
syntyminen. Johtoreitti sijoittuu pääosin nykyisten voimajohtojen yhteyteen joko nykyisen paikalle tai sen
rinnalle. 18.1.2013 seuraavasti:
Euran kunnanvirasto, Sorkkistentie 10, Eura
Euran pääkirjasto Satakunnankatu 33, Eura
Eurajoen kunnanvirasto, Kalliotie 5, Eurajoki
Eurajoen pääkirjasto Runkotie 3, Eurajoki
Forssan kaupungintalo Turuntie 18, Forssa
Forssan pääkirjasto, Wahreninkatu 4, Forssa
Harjavallan kaupungin teknisen viraston neuvonta, Keskustie 5b, Harjavalta
Harjavallan kaupunginkirjasto, Myllykatu 1, Harjavalta
Huittisten kaupungintalo, Risto Rytin katu 36, Huittinen
Huittisten pääkirjasto, Lauttakylänkatu 26, Huittinen
Humppilan kunnanvirasto, Kisakuja 2, Humppila
Humppilan kunnankirjasto, Iisakinkuja 3, Humppila
Jokioisten kunnanvirasto, Keskuskatu 29 A, Jokioinen
Jokioisten kunnankirjasto, Keskuskatu 23 A, Jokioinen
Kokemäen kaupunginvirasto, Tulkkilantie 2, Kokemäki,
Kokemäen pääkirjasto, Haapionkatu 13, Kokemäki
Köyliön kunnanvirasto, Köyliöntie 9, Köyliö
Köyliön kunnankirjasto, Karjalantie 1 a, Köyliö
Laitilan kaupungintalo, yhteispalvelupiste Avitus, Keskuskatu 30, Laitila
Laitilan kaupunginkirjasto, Kauppakatu 5, Laitila
Liedon kunnanvirasto ja kirjasto, Kirkkotie 13, Lieto
Loimaan kaupunginvirasto, Kauppalankatu 3, Loimaa
Loimaan pääkirjasto, Kauppalankatu 17, Loimaa
Mynämäki kunnanvirasto, Keskuskatu 21,Mynämäki
Mynämäen pääkirjasto, Keskuskatu 13, Mynämäki
Nakkilan kunnanvirasto, Porintie 11, Nakkila
Nakkilan kirjasto, Porintie 9, Nakkila
Nousiaisten kunta, Hallintokuja 2, Nousiainen
Nousiaisten kirjasto Moisiontie 17, Nousiainen
Rauman kaupungintalo, yhteispalvelupiste Pyyrmanni, Kanalinranta 3,
Rauma
Rauman pääkirjasto, Alfredinkatu 1, Rauma
Ruskon kunnanvirasto, Vanhatie 5, Rusko
Ruskon pääkirjasto, Vanhatie 4, Rusko
Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusvirasto, Puolalankatu 5, Turku
Turun kaupunginkirjasto, Linnankatu 2, Turku
Ulvilan kaupunginvirasto, Loukkurantie 1, Vanha-Ulvila
Ulvilan pääkirjasto, Koulukuja 2, Ulvila.
Arviointiselostus on nähtävänä myös Internetissä Varsinais-Suomen
ELY-keskuksen internet-sivulla www.ely-keskus.?/varsinais-suomi ja
Fingrid Oyj:n internet-sivulla www.?ngrid.?.
Hankkeesta ja arviointiselostuksesta lisätietoja antavat projektipäällikkö Mika Penttilä, p.030 395 5000 ja vanhempi asiantuntija
Hannu Ylönen Fingrid Oyj:stä p. Koulutus on osallistujille maksuton.
Oletko akateemisen-, ammattikorkeakoulututkinnon tai vastaavat tiedot omaava määräaikaisessa
työsuhteessa oleva, työtön tai työttömyysuhan alainen?
Haku: ZZZ PRO ¿ (nro 642654) Toimitathan erillisen CV:n oppilaitokseen:WDUMD DEHUJ#WXUNXDPN ¿.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
7.1. Meiltä nyt yli 400 takuuvaihdokkia. Sitten menee varmaan vielä parisen viikkoa,
ennenkuin kaikki rakennusjäte on saatu kuljetettua pois,
arvioi rakennustarkastaja Tapani Ojansuu töiden aikataulua.
LOIMAA Vahvalantien suunnasta tullut autoilija törmäsi Vakkatietä tulleen auton kylkeen Alastarolla keskiviikkona aamulla.
Onnettomuus sattui, kun
Vahvalantien suunnasta tullut
autoilija odotti Loimaan suunnasta tullutta autoa ja lähti liikkeelle tämän ohitettua risteyk-
sen. 030 395 5000 sekä projektipäällikkö Marja Nuottajärvi ja projektisihteeri Leila Väyrynen FCG FCG
Suunnittelu ja tekniikka Oy:stä, p. Lauantaina 10
klo 11 alkaen. pian p. Opintie 1, Loimaa. Seur. Kuulopalveluvastaanotto ja juttutuokio Tuulensuun
Palvelukeskuksessa ma 12.11. Puh 0400 919541,
avoinna 10-14. kyläkeskuksessa klo
10-12 Vappu-Elina Kuivala ja Matti Kurikka
kertovat Lapin yrttien voimasta.
Punaisen Ristin Loimaan osasto Päiväpirtti, Turuntie 13. Teatterimatka Uuteenkaupunkiin 13.11. klo 17.00 Kitkonpuistoon.
Mellilän Kyläyhdistys r.y.
Kahvakuulan jatkokurssi lajia jo aikaisemmin harrastaneille Hirvihovissa alk ma
12.11 klo 19. myöhemmin. Kysy lippua ja yhteiskyytiä Tarjalta, puh. osallistuu
piirin järj. 050 5141 558
Seppälänkatu 5, Loimaa
ISÄNPÄIVÄ-
MAANANTAINA LOIMAALLA
PRISMAN PIHASSA HYVIEN
JUHLALOUNAS
välittää ilmoituksia kaikkiin
sanoma- ja paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. tapahtumaan to 22.11. Ti 13.11. Lisäksi kotimaisia lampaantaljoja. Tervetuloa kaupoille
Kattaukset klo
10.30, 11.30, 13.00 ja 14.30
Hinta aik. yhdistys maksaa kyydin. klo 12 alkaen
Ravintola Salissa
aikuiset 24. Sitovat
ilmoittautumiset Kari Lehtolalle 29.11.2012 menn. klo 17-18 ja
Niinijoen puuhakerho klo 15-16.30.
ISÄNPÄIVÄLOUNASTA
IS
ÄNPÄIVÄLOUNASTA
MATTOJEN
syysale. 5/12
tapahtuma Työväentalolla. klo 15-16.
Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa.
Kannel-kuoro kokoontuu Nuorisotalolla
ti 13.11. ym.
NOUTO & KÄTEISMAKSU
P. Lähtö yhteiskoululta 10.15.
Nuotioloimut Ilvesten rakennusosasto
kololle huomenna su 11.11. klo 19
Turun Betel-kirkossa. 21. klo 17.45-19. Kärsämäentie 35 20360 Turku. klo 16-17, Mellilän liikuntakerho to 15.11. Ilm. Asianosaisen
poissaolo ei estä toimitusten käsittelyä.
KUOLINPESÄN
HUUTOKAUPPA!
sunnuntaina 11.11. klo 10 Citymarketin aulassa Isänpäivän herkkutempauksen.
Ravintola Henriikan
noutopöydästä
Turku 7.11.2012
LP Juniorit F-pojat (-03 ja myöhemmin
syntyneet) talviharjoittelukauden aloitus
su 11.11. klo 18-20. 050 3298676.
Loimaan Seudun Parkinsonkerho: kokoonnumme tunnelmallisesti Ypäjän veteraanituvalla pe 30.11. ja tiedustelut H.Pelli
puh. Kranssit, paperitähdet, sytykeruusut ym. Tennishallilla. klo 14.
Alastaron Reserviupseerit ja Reserviläiset järjestävät esitelmä- ja tutustumismatkan Marskinmajalle Lopelle To 22.11.
Lähtö Alastaron keskustasta klo 16.30 ja
Loimaa 16.50. klo 18. klo 15.15-16.15 ja
Kojonkulman Himpulat klo 17-18, Mellilän
Nuokkarin kerho ke 14.11. Kokouksissa on nähtävillä toimituskartta tiealueesta.
klo 12.30 erillisen vesijätön tilaksi muodostamistoimitus koskien
yhteiseen alueeseen nimeltään Yht. Merja/040 522 6308.
Tervetuloa joukolla nauttimaan su 11.11.
OSWALD
LOIMAAN
SEUDUN
INVALIDIT RY
SYYSKOKOUS
ti 20.11.2012 klo 15.00
Tuulensuun Palvelukeskuksessa.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
Johtokunta
Veikko Saarinen
OSTETAAN
ROMUMETALLIA
Parhaat tarjoukset ovat julkisia
P. klo 14.
Vampulan Eläkeläiset ry:n seuraava
kerhotapaaminen pidetään Oripään
Osuuspankin kerhohuoneistossa aikaisemmasta sopimuksesta poiketen ti
20.11. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Saija 0405842 107. Päiville ke
14.11 menn. Vietämme koko perheen päivää saunoen ja syöden Melliläjärvellä su 18.11 klo 11 alk.Ilm. klo 13.00
Eläkeliiton Alastaron Yhd. 046 561 8893
Matti 60 v
Sukulaiset, työtoverit ja ystävät
Tervetuloa Matin syntymäpäiville Lukontalolle
(Lukontie 22, Kumila) Pöytyä
torstaina 22.11.2012 klo 15-20.
Lahjat pesäpallolle ja jääkiekolle tili FI4447112020000475
Kaarina ja Matti Kaurila
Toimitusinsinööri Hannu Sailas
Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto
Itsenäisyydenaukio 2, PL 40, 20800 Turku
puh. Tied. Erillisen vesijätön tilaksi muodostamiseen
kutsutaan vesijätön osakkaat, sen viereisten tilojen omistajat sekä
tieoikeuden perustamiseen osallisten tilojen omistajat. Ilmoita mahd.
pian 0405319265 tai 7622832
Loimaan Seudun MS-kerho Kokoonnumme ma 12.11. klo 17.30 - 20.30. 040 464 2252
LoKoKo: Puppen 70v -juhlapeli Puppen
Enkelit vs. Kosteus- ja hometalkoot koulutustilaisuus Turussa ti 13.11. maksaa kyydin. Toimituksessa tehdään tilusjärjestelyjä vesijättömaan ja sen viereisten tilojen välillä. fusku jatko. Pöytävaraukset p. 02 588 8021.
www.cafehenriikka.?
Tiesitkö?
su 11.11. klo 9.50- Leaf areenan Lastenmaailmassa.Tapaaminen kahvion edessä. Kuntolentopalloa lauantaisin klo 15 Keskuskoululla.
MTK-Alastaron opiskelija -avustus
MTK-Alastaro haluaa kannustaa maatalousalaa opiskelevia
alastarolaisia myöntämällä opiskelija-avustusta.
Vapaamuotoiset hakemukset läsnäolotodistuksineen ja tilinumeroineen
30.11.2012 mennessä osoitteeseen:
Mikko Mattila, Kalsinkulmantie 48, 32770 Huhtamo
LoKoKo Minitytöillä tänään pelit klo 12
ja 14 Turun Luolavuoren koululla (Luolavuorentie 36). Tapahtuma
kyläkeskuksessa su 25.11. Taina,
0500 577029 25.11. tiealueelle jäävien rajamerkkien siirtämisestä aiheutuneet rajankäynnit ja tien varrella sijaitseviin kiinteistöihin kohdistuva suoja-aluerajoitus. N. Auran
Nuortentalolla alk. menn.
Saviseudun munuais- ja maksakerho
kokoontuminen Tuulensuun palvelukeskuksessa to 15.11. seuralaiselta 20?.
Työhuonekunnat voivat tukea jäseniään omilla päätöksillään. Ti 13.11. klo 12, yhteiskuljetus.
Yhd. lapset 6-12 v. 11
Lauantaina 10. pian
Riittalle 0400644716, että saadaan varattua kuljetuskalustoa.
Sekahaku ry:n lavatanssitreenit. P. Lisäksi toimituksessa perustetaan
tieoikeus vesijättömaalle kulkemiseksi.
Maantietoimituksen kokoukseen kutsutaan maantien varrella sijaitsevien tilojen omistajat. Ilm.
18.11. Terveystiistai klo
10-14 verensokeri-, verenpaine-, kehonkoostumusmittaus, näytöshoitoja, luentoja.
Tanssiseura Pistokkaat ry. Ilm. mahd. fusku +
kuv. 040 535 0576
välittää ilmoituksia kaikkiin
sanoma- ja paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. klo 13.00
Virttaan Työväentalolla
Paljon hyvää tavaraa.
Puffetti! Tervetuloa!
K.N. Tiedustelut ja ilmoittautumiset
Kaarina Kangassuo 050-3639420. 040 7647 651
Mika Virtanen. klo 13-16. Linja-auto. "Luostarista kyläteille" Optina Pustynin mieskuoron konsertti ke 21.11. klo 18.30-20 Alastaron kirkonkylän ala-aste. mennessä
Sylvi 050 3569692, Helena 050 5539049.
Lähtöaika ilm. Myös kokkikerho.
Loimaan Seudun Kuulo ry. Mukana luennoimassa ajankohtaisista
asioista erikoislääkäri Jukka Virtanen.
Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma
12.11. Ilm. Varaudu myös ulkoliikuntaan ja ota mukaan
pesisvarusteiden lisäksi sählymaila ja juomapullo. Ilm. 22?, lapset 3-12 v. Keskiviikko 14.11 Jive/Lava-Jive jatkotaso os.
Satakunnantie 57, Loimaa. Turku-TukholmaTurku iltalähtö, viimeinen matka meille
Isabella-laivalla. Tiistai 13.11
klo 20.20 Fusku alkeet 1 ja klo 18.40 Fusku
alkeisjatko os. ja 28.11.
Kurssit kaikille avoimia, ei ilmoittautumista, os.maksu. Kokouksessa käsitellään myös tien leventymisestä maksettavat
korvaukset. Tied. Taina, 0500-577029
25.11. Loimaan seudulta yhdistyksen juhlaan Turkuun 15.12. 040-8614041
www.maanmittauslaitos.?
Lämmin kiitos
merkkipäivääni muistaneille.
LOIMAAN PVY:N
SYYSKOKOUS
perjantaina 16.11.2012
klo 18.30 Kannistolla.
Tervetuloa!
Johtokunta
Leisku FT-Äijät harkat tänään klo 16-18
Hirvihovissa.
ROCKETS 97 ja 99 järjestävät tänään lauantaina 10.11.alk. marraskuuta 2012
Tip tap tip tap tipe tipe tip tap
Loimaan Metallityöväen ammattiosasto tiedottaa
PIKKUJOULU
Loimaan Metallityöväen ammattiosasto järjestää pikkujoulujuhlan 8.12.2012 Loimaan Työväentalolla alkaen klo 19.00.
Tilaisuudessa on tarjolla:
Jouluruokaa
Arvontaa
Pyrstötähti-orkesteri soittaa
Stand-up koomikko
Mukavaa yhdessäoloa
Maksu on metallin ammattiosaston jäseneltä 10. Rose Rokki p.0405786756
Forssan ja Loimaan Kaatuneitten
Omaiset. Forssa Tilausajolaituri klo 10.00 ja Loimaa Rautian pysäköintipaikka klo 10.30.
Loimaan Sydänkerho kokoontuu Tuulensuun Palvelukeskuksessa 13.11-12 klo
18. 050 524 3004.
Eläkeliitto Loimaan kaup.yhd. Lavatanssikurssi 50+, ikärajoitus 50+ hidas valssi,
jatko to 15.11. 10. - Nimilistat Mellilän
Terveyskeskuksen toiminnan jatkumiseksi
odottavat allekirjoituksia Mellilän Osuuspankissa, apteekissa, Lounaspaikassa sekä
netissä kyläsivulla.
TurunSeudun Epilepsia Yhdistys ry.
Loimaan Vertaiset Kartanonmäen takkahuoneelle jälleen ma 12.11 klo 17.30 Vieraanamme Fysioterapeutti Anne Levomäki, aiheena voima ja tasapaino kaatumisten ehkäisyssä. menn.
Loimaan Seudun Omakotiyhdistys.
Muutama linja-autopaikka vielä vapaana
Tampereen Kädentaidot 2012- messuille
la 17.11. Vielä muutama paikka
vapaana. Piirin tapahtuma Auran Nuortentalolla 22.11. Hävitetään seinältä vanha teollisuusimuri.
Loimaan 4H-yhdistys Kerhot: Alastaron
heppakerho ma 12.11. LoKoKo Cows, lauantaina 10.11.
lukion juhlasalissa kello 15 alk.
Jankko lentopallo naisten 2-sarjan ottelu Jankko - Loimu 1 Hirvihovissa su 11.11.
klo 14.00
Loimaan Voima. mennessä Maija 040 7168205 tai
Aila 050 3824927.
Loimaanseudun diabetesyhdistyksen
perheretki su 18.11. - Askarteluilta Nuorisotilassa
sunn 18.11 alk klo 16. 040 533 9435.
Työpaikkojen luottamusmiehille ilmoittautumiset 27.11. Ilm. klo 18.30-19.30 Alastaron
kirkonkylän ala-aste, mm. Lisätiedot seuran kotisivuilta.
Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry.
Jouluinen tilaisuus on 15.12. to 29.11. puh. 14.11. 050 3569692.
Loimaan Seudun Parkinsonkerho: kokoonnumme Ypäjän veteraanituvalla pe
30.11. samba, salsa,
cha-cha-chaa, jive ym. vesijättömaa ja vedet, kiinteistötunnus 430-440-876-1 kuuluvaa Rautajärven kuivattua vesijättömaata.
Vesijättö sijaitsee Korven kylässä Humppilan kunnan rajalla.
Toimituksen tarkoituksena on ratkaista vesijättömaan omistus sekä
muodostaa se tilaksi. 11?
Tervetuloa!
MATTOMÄKELÄ HUITTINEN
Sahatie 5, Mellilä
P. 10/12
Tallinnan rist.suoritus 20/11 menn. mahd. Ilm. Tanssillinen liikunta ke 14.11. Seppo Timonen 040-8363908.
Alastaron kyläyhdistys ry. 22.11. klo 18. klo 12 kokoontuu
naistenryhmä. Ilm. klo 19.00
Loimirannassa Ilmoita Eila Kolu 0505896440
Eläkeliiton Oripään yhdistys ry kokoontuminen ravintola Oripäässä 15.11.
klo 12. klo 18.00
Talven alta
ROMUT
POIS NURKISTA!
autot, akut,
maatalousromut,
kupari, messinki,
ym. 040 8430601.
Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osasto. 767 1524 . Ilm. Seur. 02 588 8021.
KUTSU maanmittaustoimituksiin
Tiistaina 27.11.2012 Loimaan kaupungintalon valtuustosalissa pidettävissä kokouksissa käsitellään seuraavat maanmittaustoimitukset
Loimaan kaupungissa:
klo 9.30 maantietoimitus koskien Rantalankulma yhdystietä
13579(Korventie ja Rantalankulmantie)
Toimituksen tarkoituksena on rajata maantien tiealue eli käydä tiealueen raja teihin rajoittuvia kiinteistöjä vastaan.
Kokouksessa selostetaan tiealueen rajan käyminen sekä sen lisäksi
mm. lähtijät, jotka tulossa kimppakyytiin. Järjestämme
laivaristeilyn ma 3.12. Puhutaan mm tapahtumista ja muista asioista.
Loimaan Martat. mennessä.
SEURATOIMINTA
Kansalliset Seniorit Perinnepiiri kokoontuu ke 14.11. klo 12.00 alkaen. Maanantai 12.11 klo 18.30 Cha Cha /Polkka os.
Satakunnantie 57, Loimaa. ja tied. Tarja 040-7662965.
Ylhäisten Opintokerho 1kokoontuu Tuttujen Tuvalla ma 12.11