vuosikerta Nro 141 LAUANTAI 10.12. Tanssia harrastava Leila Uusimaa Sivu 6 Sivu 5 -5 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Kerro kivaa kaverista Viime päivien superliukkaat tiet ovat vaikeuttaneet liikkumista ja liikennettä Saviseudulla. Sivu 10. Siitäs saat Trump! Sivu 7 Sivu 16 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Torstainen pääkallokeli katkaisi koululaisia kuljettaneen ison bussin matkanteon Karhulankyläntiellä. Benjamin Asplund sai lankakerän ja tehtäväksi keksiä jostakusta luokkakaverista jotain positiivista. 2016 Työelämä tarvitsee perusammattilaisia ”” Tanssiminen hoitaa kehoani ja pitää sitä vetreänä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. . Mahtimiehen sanansäilää pelkäävä Saviseudun sää pistääkin nyt parastaan, ettei vaan joutuisi nimittelyn kohteeksi. Turvallisuuden etusijalle asettanut kuski jäi odottamaan hiekoitusautoa, ja oppilaat kuljetettiin kouluun pikkubussilla. KITI SALONEN . Pääkallokeli katkaisi matkanteon Donald Trump tunnetaan jo nimityksistäänkin. Tanssitunnin jälkeen rytmillisyys tuntuu vielä pitkään kehossa. alv. Alastarolla sijaitsevan Kirkonkylän koulun kolmosluokkalaiset ja vanhemmat hitsaavat ryhmähenkeä entistä paremmaksi. Musiikki luo myös arkeen rytmiä. Toiminta on täysin vapaaehtoista, ja vuosi huipentui koulun jumppasalissa järjestettyihin pikkujouluihin
Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen ylle näkyvässä muodossa, kyyhkysen tavoin. klo 18.00 Paukkalat, Jaana Pöllänen Lapsille joulupussit Kirjapisteen avajaiset, kirjoja, kortteja, äänitteitä, lahjatavaraa ym. KONSERTTEJA KUOLLEITA VAPAASEURAKUNTA SYNTYNEITÄ Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.28. Virsikirjassamme on muun muassa kodin ja perheen virsien osasto. Tulevan messun tunnukseksi oli muistaakseni merkitty lause ”Me tarvitsemme toisiamme”. Pyhän Mikaelin kirkko on Hampurin evankelisia pääkirkkoja. Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Johannes kastoi ihmisiä Jordan-virrassa. Ps. Matkaa sille kirkolle on muutama sata askelta. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta. Johannes ei pyytänyt Jeesusta avukseen, jotta pääsisi vapaaksi vankeudesta. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Joh. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Juhannuksen ydinlause oli viittaamassa Johannes Kastajaan ja Jeesukseen, Vapahtajaamme. Jeesus tarvitsi Johannesta. Johannes tarvitsi vahvistusta toivolleen, sille luottamukselle, että Jeesus on Vapahtaja. Soita p. UUSI SIJAINTI Väinämöisenkatu 10, ent. LL, Saviseudun paikallisin. Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla.” Meille rakas Äiti ja Mummi Riitta Annikki JALONEN o.s. 1: 36–37 Tiesitkö. Eklund * 25.10.1941 Savonlinna † 13.11.2016 Loimaa Kauneimmat kiitokset äitikulta, parhaimmat neuvot saimme sulta. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Mikäli mahdollista, pyydämme ilmoittautumaan lillan1212@ icloud.com tai 050 561 6743. Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös, taimi, jonka oikealla kädelläsi olet istuttanut itseäsi varten, lapsi, jolle sinä olet antanut voiman. Uurnan lasku sukuhautaan Loimaalla järjestetään myöhemmin. Emme sinua halunneet antaa ois, vaan taivaan enkelit hakivat pois. 11: 13-15 12.12. 80: 15–16 11.12. Merimieskirkon luota näkyy myös Pyhän Mikaelin kirkon torni. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”, oli Johannes aikaisemmin rohkeasti lausunut ja sillä tavoin kuvannut Herramme Jeesuksen tehtävää. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. PÄIVÄN SANA Ihana isämme, DI Yrjö Juhani SALMINEN * 25.12.1934 Loimaalla † 28.11.2016 kotonaan Porissa Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie. Suunnattomasti kaivaten Maija ja Papu sekä Martta Kanssamme surevat Matin perhe Heikki perheineen Päivikki perheineen Veli-Matti perheineen sekä muut sukulaiset ja lukuisat ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että isä siunataan 15.12. Tatu, Daniel, Taneli 12.12. Aurinko laskee kello 15.14. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Johannes tarvitsi Jeesusta jouduttuaan vankilaan hallitsijan päätöksellä. HUOM. Aimo Rikala kappalainen (el.) ”Toistamme tarvitsemme, syliä avointa, vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Uuden testamentin evankeliumikirjoista voimme aavistaa Jeesuksen ja Johanneksen nöyryyden heidän suhteessaan toisiinsa tuona päivänä. Lämmin kiitos osanotosta. Osaston ensimmäisessä virressä on kuva vihreistä oksista. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Jolla on korvat, se kuulkoon! Matt. Kolmion ääriviivojen sisälle on maalattu kuva kyyhkysestä. Hampurin Pyhän Mikaelin kirkossa on alttarin yläpuolelle, lähelle katonrajaa, piirretty tasasivuinen kolmio Pyhän Kolminaisuuden vertauskuvaksi. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 e 6 kk 84,00 e 4 kk 59,90 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 e 6 kk 66,50 e 4 kk 45,50 e 3 kk 34,50 e Irtonumero 2,00 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. pe 16.12.klo 10-12 Vapisparkki, keskustelua ja rukousta, kirjapiste auki samalla. Tuovi HARTAUSKIRJOITUS SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kuva kyyhkysestä kertoo Pyhästä Hengestä, siinä kirkossa aivan keskeisesti, yhdessä Taivaan Isän ja Vapahtajamme kanssa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 e /pmm 3-sivu 2,50 e /pmm Tekstissä 2,33 e /pmm Tekstin jälkeen 1,97 e /pmm Takasivulla 2,50 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Ja virsi jatkuu: ”Toistamme tarvitsemme, syliä avointa, vanhemman kokemusta ja lapsen katsetta. apteekki, Loimaa Tervetuloa Vapikselle! Kolmantena adventtisunnuntaina Hampurin Suomalainen Merimieskirkko on tuttu monille suomalaisille. Kävimme siellä vaimoni kanssa juhannuksen aattopäivinä. 02 770 2626. Kohtaamme pettymykset, ilot ja yllätykset toistemme rinnalla.”(VK 464:2). Rakkaudella kaivaten Kimmo, Toni ja Julia Maarit, Markku, Johannes ja Sara Heidi, Sulo, Joanna ja Nana Rauno Siskot ja veljet perheineen Ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. POIKA 9.11.2016 4050 g 53 cm Susanna ja Miika Sorvisto POIKA 1.12.2016 3860 g 53 cm Tiina ja Pasi Kakko Melissalle ja Marisalle PIKKUSISKO 21.11.2016 3635 g 51 cm Heli ja Sami Hedman JOULUJUHLA to 15.12. klo 13 Porissa Käppärän hautausmaan isossa kappelissa (Maantiekatu 33), sen jälkeen muistotilaisuus Porin Suomalaisella Klubilla (Eteläranta 10). Oikaisu Kaupungin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa (LL 8.12.) esiintyi Oona Kiiski eikä Oona Koski. 2 Lauantaina 10. joulukuuta 2016 KALENTERI AJANTIETO NIMIPÄIVÄT 10.12. Jutta 11.12. 10.12. Johannes kastoi myös Jeesuksen, koska Jeesus pyysi sitä
Pariskunta ehti laittaa Linnasta myös muutaman kuvan lapsilleen Loimaalle. Olemme aloittaneet metsäasiakasvastaavina puunostossa ja metsäpalveluissa UPM Metsällä. Kilpikonna istuu aina joulun aikaan Kopran ja hänen miehensä Santtu Huotilaisen auton taka-ikkunalla. Kopran muut rakkaimmat joulukoristeet riippuvat hänen vanhempiensa joulukuusessa Loimaalla, hänen lapsuudenkodissaan. Urkuja pianosäestyksistä vastaavat Kaija Saukkola ja Tapio Laurila. 3 Lauantaina 10. . Se on Rouvalin entinen työpaikka. Tervetuloa tapaamaan meitä joulukahvin merkeissä perjantaina 16.12.2016 klo 10.00–14.00 osoitteeseen Vesikoskenkatu 1, Loimaa Jouluisiin tapaamisiin! UPM Metsä Jaakko Kuorilehto metsäasiakasvastaava puh. Henkilökunta luonnollisesti opastaisi juhlijoita tässä tapauksessa. Konsertin solistina toimii loimaalaislähtöinen sopraano Leena Kivi (o.s. joulukuuta kello 18 alkaen. Kauneimmat joululaulut lauletaan Ypäjällä – Jälleen on aika laulaa kauneimmat ja rakkaimmat joululaulut. Yhteislaulujen lomassa sooloja esittävät Kaija Saukkola, Sanna Äijälä, Vesa Parikka ja Tapio Laurila. Amerikkalaisittain joulukoristeet ovat yleensä aika mahtavia ja joulukuusissa tuntuu olevan enemmän koristeita kuin Suomessa, Kopra kertoo. Lauluja Lucialle Taidetalossa Taidetalon tiistaikonserttien sarja saa upean päätöksen tämän vuoden osalta, kun estradilta esitetään joulukonsertti loimaalaisen puhallinkvintetin tapaan tiistaina 13. Hän työskentelee Tampereella Hämeen Pelastusliitossa turvallisuuskoulutuspäällikkönä. a s s a j n a p m a k " n ä ä m ä t r e i k ä v y H " is k i e t h o k s u t s u v a a ll e e t s u r e p n e t s u t o d h e e m m e d i a k k a is A n u d a k o t si u P ,i tt ri p ä v i ä p n e t s u h n a v n : R P S : n ii tt il a v a t si m a a s u i k u l u o k n : L L M a j it k e j o r p a h i p n e t r o u n n u l u o k . – Olihan se juotavaa, mutta ei nyt niin erikoista, miten sitä on ennakkoon kuvailtu. Marianne Rovio JOULUKALENTERI SANTTU HUOTILAINEN Eila Kopra osti jouluisen kilpikonnan matkallaan San Diegoon. He maistelivat myös Linnan kuuluisaa boolia. Tapio), joka saapuu esiintymään erittäin mielellään kotiseudulleen. Rouvalin pariskunnan ilta jatkui Kämpissä jatkoilla, jossa he kuuntelivat esimerkiksi Robinia. Konserttisarja jatkuu tammikuussa 2017. a m u t h a p a t ä v e si ä k h e Kalifornialainen konna Eila Kopran suosikkijoulukoriste on joulukilpikonna. Ohjelmassa kuullaan rakastetuimpien suomalaisten joululaulujen ohella myös suloisia ruotsalaissäveliä ja joitakin kansainväliseen traditioon kuuluvia jouluhittejä. Palokuntatyö on Rouvalin intohimo, työ ja harrastus. Ilta päättyi jatkoille Helsinki Johanna Käkönen Loimaalaiset Piia ja Saku Rouvali päätyivät itsenäisyyspäivänä jatkoille Linnan juhlien jälkeen. Pariskunnalle juhlavastaanotto Linnassa oli mielenkiintoinen ja ikimuistoinen. AMMATIN PUOLESTA Rouvali silmäili Linnassa heti hätäpoistumistiet. Rouvalit juhlivat Linnan jälkeen Kämpissä Saku ja Piia Rouvali pääsivät valtakunnan ykkösjuhliin tänä vuonna. Hän on mukana järjestämässä Kauneimmat joululaulut -tapahtumaa Ypäjän kirkossa ”tähtitaivaan alla” sunnuntaina 11. Lisäksi hän toimii Hämeen pelastusliiton palokuntanuorisotyön puheenjohtajana. Väenpaljous oli yllätys, kuvailee Saku Rouvali. – Ajattelin heti, että jos jotain sattuu, niin löytävätkö ihmiset poistumistiet vieraassa ja täyteen ahdetussa paikassa. JORI LIIMATAINEN. KVINTETISSÄ soittavat Marika Jokela (huilu), Teemu Perho (sopraanosaksofoni), Matti Heinonen (klarinetti), Petri Vainiotalo (käyrätorvi) sekä Jukka Lahtonen (baritonisaksofoni). Puoli kahdelta he lähtivät hotelliin nukkumaa, iltapalan kautta. 040 641 1128 Antti Vuorinen metsäasiakasvastaava puh. Konsertin järjestää Loimaan kulttuuripalvelut. Konsertin rungon muodostavat angloamerikkalaiseen Christmas Carol -perinteeseen kuuluvat joululaulut, jotka ovat saaneet tuoreet versiot Greg McLeanin raikkaina sovituksina. joulukuuta 2016 Metsä rikastuttaa elämääsi www.metsämaailma.. Hän on monipuolinen muusikko niin kansanmusiikin kuin kirkkomusiikin saralta. – Linnassa oli ahdasta ja koko ajan piti miettiä, minne pitää mennä. Kauneimpien joululaulujen suosiota selittää ihmisen tahto löytää joulun odotukseen joulumieltä ja tunnelmaa, Tapio Laurila sanoo. . Tänäänkin näin pari poron sarvilla koristeltua autoa. – Tähän aikaan vuodesta täällä alkaa nähdä jo joulukoristeltuja autoja. Haastattelun jälkeen hän suuntasi Pelastustieto-ammattilehteen. TILAISUUDEN juontaa Vesa Parikka. Kopra asuu parhaillaan Kaliforniassa. joulukuuta kello 19 alkaen. Se ei myöskään ollut niin vahvaa kuin olen aikaisemmin kuullut. KESKIVIIKKOAAMUNA Saku Rouvali oli jo ehtinyt käydä vierailulla Suomen pelastusalan keskusjärjestössä Spekissä ja kertoa Linnan kuulumiset. Kivi on toiminut solistina konserttiproduktioissa Satakunnan alueella, ja nykyisin hän työskentelee Harjavallan seurakunnan kanttorina. – Siellä on itsetehtyjä ja mammojen ja mummojen tekemiä sekä muuten mukavia muistoja herättäviä joulukoristeita, jotka aina sitten Loimaalla joulun aikaan tuovat joulun tullessaan. 040 548 9977 Avoimet ovet Kutsu ! a ll a a m i o L ä ä v y h e e k e t P O n e d i a k k a is a a j a t si m o n e is u u € 5 3 t u n a tt i o j h a l n o a a m i o L P O
Päätökset teemme yksimielisesti ja vain koulutuskuntayhtymän parasta ajatellen. Sentään yksi laitilalainenkin mahtuu mukaan. Silloin henkilökunnan vähentämistarpeet vähenisivät oleellisesti. Näin koulutusalamme tulevat tutuiksi peruskoululaisille, vanhemmille ja huoltajille ja opinto-ohjaajille. Säästö on saatava aikaan joko oppilasmäärää vähentämällä tai toimintaa tehostamalla. Ja kun seudun omat isot teknologiaja muut yritykset tekevät omia tuotteitaan suoraan kotimaan ja maailman markkinoille, niin emme ole tällä seudulla niin riippuvaisia muiden menestyksestäkään. Lämpöinen kiitos Loimaan Laatuautolle mukavasta pikkujoulusta. Kävimme viime keväänä koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut. . Olemme koulutuskuntayhtymässä toimineet Kuntalain mukaan. Myönteistä on sekin, että miesten ja nuorten työllisyys on kohenemassa (s. Ihmiset tuntuvat olevan siinä suhteessa hieman laiskoja, sillä he saattavat kierrättää hyvin metallin, paperin jne. . Haluamme hoitaa meille annetun koulutustehtävän hyvin. Liköörivalinta suuntaan tai toiseen ei ratkaise maailman ongelmia. Ehkä jopa työpaikkoina. Minttu-suklaa kun ei muistaakseni ainakaan 1980-luvulla tykännyt linja-autokyydityksestä. Tänäkin vuonna poikkeamia tästä tahdista tulee muutamia, juuri pyhäpäiviin liittyen. Siellä niitä riittää. UUSI KUNTALAKI tuli voimaan 2015 ja se määrää, että kuntayhtymän ja kuntayhtymän johtavan viranhaltijan välillä on tehtävä johtajasopimus 1.6.2017 mennessä. Samalla voitaisiin kilpailuttaa Suomen satasen kaikkinainen juhliminen kaikkien kansakuntien kesken – pitäähän nyt kaikilla olla tasapuoliset mahdollisuudet hoitaa juhlinta, ja kyllä joku muu voi kyetä juhlimaan meitä halvemmalla ja olla vielä parempiakin juhlimisessa. 5). 4 Lauantaina 10. Paitsi heitä, jotka valitsevat naapurimaan pääkaupungin nimeä kantavan liköörin meidän maamme 100-vuotisjuhlavuoden likööriksi. Charles Caleb Colton Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . . Ei saa suosia suomalaisia ja syrjiä muita, ei ei. Työntekijä Ja voittaja on... Eiköhän vuosien ”tolkutuksen” jälkeen jo myönteisimmänkin ihmisen usko parempaan lopu ja näköalakin ala olla jo niin kapea, että myönteisiä merkkejä ei enää edes näe. Taakse mahtuu sitten piiloon. Natistaan taas . Minä niin mieleni pahoitin, sain kirjeen sairaalasta joka oli repäisty auki. Toimintaa tehostetaan muun muassa ryhmäkokoja suurentamalla ja työssäoppimisjaksoja lisäämällä. . Ensi vuonna numeroita tulee 148, ja kun seudulla on käynnissä kaikenlaista mielenkiintoista, niin veikkaanpa, että sivumäärä on vähintään sama. Tilanne, jolloin eroraha tulisi maksettavaksi, on harvinainen. Tietenkin. Koulun henkilökunta on tehnyt hyvää työtä järjestäessään messuja, teemapäiviä ja erilaisia tempauksia. Tietenkään. Juuri tällaisen vääränlaisen lajittelun takia olisi kätevää, jos keräyspisteissä olisi pienelektroniikalle oma laatikkonsa. TOIMITTAJALTA Eikä. Jos valinta kuitenkin osuisi minttusuklaa -likööriin, niin senkin kestän. Sami ja Kati Ventelä (LL 29.11.) Kirjoitatte asiaa! Milloin kansa ymmärtää, että Loimaalla ei ole yhtään lääkäriä virka-ajan ulkopuolella. Mitä h..... Ja voittajaksi oli päätynyt tuo naapurimaan pääkaupungin nimeä kantava juoma. Johtajasopimus on Kuntaliiton sopimusmallin mukainen myös erorahan suhteen. Siis Vana Tallinn! Likööri ei onneksi tunne itseään yksinäiseksi, sillä valittujen juomien listalla on myös viinejä Ranskasta, Luxemburgista, Italiasta ja Espanjasta sekä olutta (!) Tanskasta (!). Tämä on todella murheellista meille loimaalaisille! Pitääkö tämä hyväksyä?! . Yhtymähallitus on linjannut, että oppilasmäärää emme vähennä. Juhlavan kauniit ja tyylikkäät ovat! Jos tahtoo kaiken sorttisia rimssuja ja ramssuja, voi katsella parvekkeille. Yhteistyömme on ollut avointa ja luottamuksellista. Toivottavasti ”tuomiopäivän pasuunoille” löytyisi muitakin nuotteja. Vielä joudumme käymään pienemmät neuvottelut. Jepjep. Kas kun ei valinta osunut muihin silkkaa suomalaisuutta henkiviin juomiin kuten Malibu-, Saaremaa-, tai Jack Daniels Tennessee Honeylikööreihin. . Näin ihmiset saattaisivat käyttää niitä yhtä hyvin kuin tänä vuonna uutuutena tulleena muovinkeräysastioita. Silloin vallitsisi todellinen luottamuspula johtajan ja luottamushenkilöjohdon välillä. Leena Virtanen Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtaja Toive pienelektroniikan kierrätykseen Rinki Oy:lle ja muille keräysfirmoille olisi yksi pieni toive. Miksi Loimaan Lehti ei ilmestynyt tiistaina itsenäisyyspäivänä eikä ilmestynyt pyhäinpäivänä eihän sitä silloin tehdä. Ei ymmärrä . joulukuuta 2016 Ettekö jo usko. Niiden päätyttyä irtisanomiset koskivat kuutta henkilöä. Niinku ihan oikeesti. Oikeesti. Menestyäksemme tarvitsemme kaikkien eri tahojen saumatonta yhteistyötä. Nii-in, jos vielä yhdeksännenkin vuoden jaksamme tolkuttaa vain sitä, miten huonosti taloudessa menee, niin kyllä se viimeistään sitten jo meneekin. Loimaan Lehti ilmestyy joka tiistai, torstai ja lauantai. Varovaisia arvioita paremmista ajoista on kuultu muiltakin. Minun pitää vaan olla menemättä Lallintalolle bussikyydillä. Se on nimittäin maailman riittoisin likööri. Mutta valintaprosessi kuvaa hienosti meidän mentaliteettiamme: tehdään kaikki niinkuin kirjain sanoo. Ihmettelen, onko postin palveluihin jo lisätty kirjeidenkin avaaminen. Mahtaakohan Joulupukki tuoda Alastaron koulutakseille handsfree-laitteet joululahjaksi, olisi pieni investointi turvallisempaan kuljetukseen. Käänne parempaan on täällä, arvioi pääministeri Juha Sipilä tällä viikolla taloustilanteesta. Vana Tallinn. MINUN PUOLESTANI Suomen satasta voidaan kyllä juhlia millä tahansa liköörillä. TÄMÄKÄÄN ASIA ei nyt ole maailman ihmeellisin ja isoin asia ja ongelma. Samalla pitää muistuttaa, että emme sitten kommentoisi kovin sanoin jokaista päätöksentekijää heidän päätöksistään lehtien palstoilla. Parempaan voi uskoa tälläkin seudulla, sillä isot tilaukset laivateollisuudessa ja esimerkiksi autotehtaalla valuvat tänne vähintään alihankintatöinä. Ihanat jouluvalot kaupungilla! Varsinais-Suomen värit! Hienoa! Vähän omaperäisyyttä kehiin! . Voisiko asiakkaille saada keräyspisteisiin myös omat keräyslaatikkonsa esimerkiksi pienelektroniikkakierrätyslaatikoita. Antoisia lukuhetkiä toivottaa, Kati Uusitalo, päätoimittaja . . Ammatillisen koulutuksen valtionosuudet pienenevät merkittävästi ja LSKKY:ssä se tarkoittaa vuosina 2015–2017 noin 2,5 miljoonan euron menetystä. Olemme monien haasteiden edessä. . Kirjesalaisuus rikki . Kiitos palautteesta. Johdon ja muun henkilökunnan palkkojen korotukseen yhtymähallituksella ei ole ollut varaa eikä mahdollisuutta. Huolestunut asiakas. Eivät meinanneet silmät uskoa uutista viikonloppuna. Piti oikein mennä torille katsomaan niitä paljon puhuttuja jouluvaloja. tavalliseen kierrätykseen kuuluvat asiat oikeissa paikoissa, mutta välillä näin asiakkaana huomaan, kuinka esimerkiksi rautakeräyspisteeseen on laitettu sauvasekoitin, virtajohtoineen kaikkineen. Helsingin Sanomat kertoi, että Suomi 100 -juhlavuoden likööriksi oli valittu Vana Tallinn -likööri. Jos pitää säästää, niin likööriksi valitaan latvialainen Riga Balsam. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Vihaamme joitakin ihmisiä siksi, että emme tunne heitä; emmekä opi heitä tuntemaan, koska vihaamme heitä. . Sillä tällaisten pienelektroniikkojen, kuten kahvinkeittimien, sauvasekoittimien sekä erilaisten kihartimien kierrätystä tarvitaan. Sitä kun tarjoaa vieraille, niin todella moni paljastuu balsamipullon nähdessään tykkänään absolutiksi. En tykkää niistä oikein mistään ja taidan joka tapauksessa juhlia ihan muilla tavoin kuin likööriä lipittämällä. Numeroita ilmestyy silti kaikkiaan 146, ja sivuja tullaan tekemään noin 2 800. Kati Uusitalo Vastaus Kuntayhtymän henkilökunnan puolesta -nimimerkille (LL 8.12.) Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän hallituksen ja johdon tavoite on, että meiltä valmistuu ammattiosaajia seutukunnan yritysten tarpeisiin. Ehkä pitää muuttaa Turkuun, että saa apua nopeasti. Eihän se sinne kuulu, mutta tavallaan se on parempi paikka kuin että heittäisi sen sekajätteen seassa roskiin tai tienposkeen. Miten käy esim ”sairaalan” kiireellistä apua tarvitsevan potilaan. LIKÖÖRIHÄN OLI kilpailutettu, kaikkien alkoholiyhtiön toimintaa koskevien asetusten ja sääntöjen mukaan. Naapurimaan pääkaupungin – meidän maamme satavuotisjuhlavuotena! Ei minulla ole mitään Viroa ja Tallinnaa vastaan, ei kerrassaan mitään, mutta että Vana Tallinn... Tärkeää on saada oppilaspaikat täytettyä tulevaisuudessakin. Muutama ohje kuitenkin vastaaviin valintoihin. Varovaisen myönteisten pilkahdusten ja kommenttien jälkeenkin ehti joku asiantuntija sentään jo muistuttamaan, että jos käänne nyt onkin täällä, niin ei se ainakaan kauan kestä. Turkuun, ja miten kauan kestää kiireellisen avun saanti.
joulukuuta 2016 Konemyynti www.loimitraktori.fi LOIMIHUOLTO 15v vahvaa osaamista Pehtoorinkuja 1, Loimaa Varaosat ja korjaamo www.loimihuolto.com Miesten työllisyys on kohentunut tänä vuonna Loimaan seutu Tiina Naula Miesten työllisyys on kohentunut tämän vuoden aikana Loimaan seudulla enemmän kuin naisten. Hirviniemen mukaan varsinkin pienrakentaminen on vaisua, koska perheet eivät uskalla ryhtyä rakennuttamaan omakotitaloa. Metalliteollisuus työllistää niin hyvin, että puhutaan jopa työvoimapulasta ja siitä, ettei ala kiinnostaisi nuoria. Nainen perui jäsenyyden sekä luottokorttinsa ja ilmoitti asiasta omaan pankkiinsa. Näistä syntyy huollon ja hoidon sekä rakentamisen työpaikkoja, Hirviniemi sanoo. Turun telakan ja Uudenkaupungin autotehtaan rekrytoinnit näkyvät myös Loimaan seudulla Nuorten työttömyys vähenee Loimaa Tiina Naula Nuorten työttömyys vähenee vauhdilla. Mahdollisia silminnäkijöitä pyydetään ilmoittamaan tietonsa Loimaan poliisin puhelinnumeroon 0295 444 93 tai sähköpostilla: loimaa. Teollisuus työllistää Loimaan seudulla hyvin, ja erityisesti metalliteollisuuden tilanne on valoisa. Rakennusteollisuuden tuotevalmistus on myös päässyt vauhtiin, ja Loimaan seudulla on yrityksiä, jotka valmistavat esimerkiksi betonituotteita ja ikkunoita tai tekevät korjausrakentamista, lvi-töitä tai kattoasennuksia, Hirviniemi sanoo. MEYER TURKU rekrytoi laivatelakalle tasaisesti työvoimaa, ja Valmet Automotive hakee Uudenkaupungin tehtaalleen yli 1 000 autonrakentajaa. . Sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta poistuu väkeä, joka täytyy korvata uusilla ihmisillä, kertoo yrityspalveluiden asiantuntija Timo Hirviniemi Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimiston Loimaan toimipaikasta. Hirviniemi kehottaa nuoria hakeutumaan myös määräaikaisiin töihin tai vuokratöihin, koska sitä kautta saa arvokasta kokemusta ja osaamista, mikä johtaa usein vakituiseen työpaikkaan. Miesten työllisyyteen vaikuttavat myös Turun telakan ja Uudenkaupungin autotehtaan rekrytoinnit. Nainen osti lenkkarit luottokortilla ja huomasi vähän ajan kuluttua, että sähköpostiin tulee 49 euron jäsenyysilmoituksia. Kiinteistöön oli päästy sisään vääntämällä etuovi auki. Alihankintatöiden määrä on todennäköisesti kasvussa. Toivottavasti kuitenkin meneillään oleva hyvä kehitys antaa myös perheille rohkeutta investoida. – Työllistymismahdollisuuksia parantaa eläköitymisaalto. Hirviniemen mukaan vaikutukset ulottuvat myös Loimaan seudulle. – Loimaalta kukaan kuitenkaan tuskin lähtee käymään päivittäin töissä Uudessakaupungissa vaan he muuttavat työn perässä sinne. Aina myös syödään, asutaan, käydään parturissa, hoidetaan lapsia ja vanhuksia sekä kuljetaan autolla. – Sahoilla menee myös Loimaan seutukunnassa hyvin, ja rakentaminen vetää työvoimaa. Humppilan kunnassa eri yksiköiden edustajien ja esimiesten kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen päädyttiin päivittäiseen työajan pidennykseen. . – Keskimääräinen työttömänä oloaika on kolme kuukautta, joten työttömäksi jääneet löytävät hyvin uutta työtä. – Työnhakijoiden kannattaa etsiä työja elinkeinotoimiston tietokoneilta avoimien työpaikkojen lisäksi tietoa tarjolla olevasta työvoimakoulutuksesta, yrityspalveluiden asiantuntija Timo Hirviniemi sanoo. Päätös perustuu aiemmin syksyllä tehtyyn valtakunnalliseen kilpailukykysopimukseen. Rakentamisbuumi on kovimmillaan kasvukeskuksissa, kuten Turussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla, mutta sillä on vaikutusta myös Loimaan seudulle, koska rakennuksilla työskentelevät ovat liikkuvaa väkeä. Seudun suurten metalliyritysten valtti on, että ne valmistavat maailmalle omia tuotteitaan ja tätä kautta niillä on omat markkinat, joilla ne voivat toimia itsenäisesti. – Naisten työllisyyteen vaikuttaa miehiä enemmän, että julkisen puolen työpaikkojen veto on vähentynyt, sillä kuntatalous on ahtaalla ja sote-muutokset ovat kesken, toteaa yrityspalveluiden asiantuntija Timo Hirviniemi Varsinais-Suomen työja elinkeinotoimiston Loimaan toimipaikasta. Luottokorttihuijaus facebookissa SOME Loimaalainen nainen ilmoitti poliisille tulleensa petetyksi facebookissa. LOIMAAN SEUDUN työllisyystilanne on Hirviniemen mukaan kohtuullisen hyvä. Näitä ovat metallin, koneenasennuksen, koneistuksen, hitsauksen, levytöiden ja sähköautomaation ammatit. – Telakan hyvä tilanne tuo Loimaan seudulle alihankintatöitä, kuten sähköja hyttiasennuksia ja konepajoissa tehtäviä töitä. Hän kannustaa myös naisia hakeutumaan niin sanotuille perinteisille miesten aloille. Kiinteistöstä anastettiin ainakin kaksi televisiota. Sen sijaan seutukunnan rajalta Yläneeltä päivittäinen työmatka Uuteenkaupunkiin ei olisi niin pitkä, Hirviniemi pohtii. Hirviniemen mukaan nuoret osaavat kuitenkin valita hyvin ne alat, joilla työtä on tarjolla, joten metalliteollisuudellakin on vetovoimaa. Työttömien osuus työvoimasta oli lokakuun lopussa 9,3 prosenttia, mikä on hyvä luku. Nyt taantuma näyttäisi olevan ohi, mutta positiivista virettä jarruttavat julkisen puolen työtilanteen epävarmuus, sote-uudistuksen keskeneräisyys ja maatalouden vaikea taloustilanne. TÄLLÄ HETKELLÄ ainakin henkilönostimia valmistavassa Dinolift Oy:ssä on Loimaalla runsaasti tarjolla määräaikaista työtä. Loimaan poliisi ei tutki asiaa, koska se on tapahtunut ulkomailta. Loimaan poliisi tutkii asiaa törkeänä varkautena. Loimaan seudulta käydään töissä myös Turun telakalla ja yleensäkin Turun seudulla. – Seudun työttömyysaste oli vuonna 2008 alle 5 prosenttia, mistä se lähti taantumakauden alettua vuoden 2009 alussa nousuun ja kipusi yli 10 prosenttiin. – Rakennuksilla naisia työskentelee esimerkiksi sisustusja maalaustehtävissä, ja myös teollisuudessa työskentelee koko ajan enemmän naisia. – Perheiden usko tulevaisuuteen on epävarma, vaikka työllisyys on jo hyvällä tasolla ja lainaraha on ollut pitkään halpaa. Miesten työttömyys alenee koko Varsinais-Suomessa, ja sitä selittää teollisuuden ja rakentamisen hyvä työtilanne. UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 5 Lauantaina 10. Mökkiin murtauduttiin Mellilässä LOIMAA Vapaa-ajan kiinteistöön murtauduttiin Mellilän Palontiellä sunnuntain kello 15 ja maanantain kello 8 välisenä aikana. poliisiasema.lounaissuomi@poliisi.fi. Maan hallituksen ajaman ja työmarkkinaosapuolten laatiman sopimuksen mukaan työaikoihin tulee 30 minuutin viikoittainen pidennys helmikuun alusta alkaen. Hirviniemi uskoo, että Uudenkaupungin autotehtaan työt kiinnostavat myös Loimaan seudulla asuvia. 20–29-vuotiaiden työttömien määrä on alentunut vuodessa Varsinais-Suomessa ripeimmin. Myönteisiä merkkejä on näkyvissä myös Loimaan seudulla. – Nuorten kannattaa työhön pääsemisen varmistamiseksi valita perusammatteja, joita tarvitaan aina. Työllisyyden parantumiseen tarvittaisiin myös talonrakentamisen piristymistä, Hirviniemi sanoo. Kun työmarkkinat vetävät hyvin, ikäkään ei ole este. Lyödyn kasvoihin tuli ruhjeita.. Myönteistä Hirviniemen mukaan on, että avoimien työpaikkojen määrä on pysynyt viime vuosien taantumankin aikana hyvänä verrattuna 1990-luvun alun lamaan. Taustalla vaikuttaa todennäköisesti jatkuvasti esillä oleva julkisen talouden ahdinko. He hakeutuvat sinne, missä työtä on tarjolla. Facebookissa oli Stockmannin mainos, jossa kerrottiin, että saa Nike-merkkiset lenkkarit yhdellä eurolla. Miestä lyötiin nyrkillä LOIMAA Nuorta miestä lyötiin nyrkillä kasvoihin Satakunnantiellä sijaitsevassa ravintolassa varhain itsenäisyyspäivän aamuna. Lähemmäs kuusikymppiset työttömiksi jääneetkin voivat työllistyä hyvin esimerkiksi asiantuntijatehtäviin tai teollisuuden töihin. TIINA NAULA Työpäivä pitenee kuusi minuuttia HUMPPILAN kunnanhallitus päätti, että kunnan työntekijöiden päivittäinen työaika pitenee kuusi minuuttia
Sen jälkeen kun olen käynyt tanssitunneilla, rytmillisyys tuntuu vielä pitkään kehossa. Tanssiseuran syyskausi päättyy maanantaina 12. ”Ei taira ny olla”, arveli kauppias. Näin kun tynnyriin viitattiin Eino Pourulle selvisi, että kirassi onkin lamppuöljyä ja vanari tietysti öljylamppu. Moni varmasti ajattelee, että niin sen pitäisikin olla, mutta itse en pidä sitä koskaan itsestäänselvyytenä. Björkbom seuraa jokaisen liikkeitä huolellisesti, pysäyttelee pareja ja opastaa, miten tanssimiseen saa lisää sujuvuutta. Jokainen voi käsittää asian hieman omalla tavallaan – minulle se kuitenkin tarkoittaa muutamia asioita aivan tavallisessa arjessamme: tervehtiminen, vaatimustason säilyttäminen, mutta myös kaverin auttaminen ja tukeminen tarvittaessa, huumori ja pieni pilke silmäkulmassa, peleissä tunteiden näyttäminen ja loppuun asti pelaaminen. Tanssiseura Sekahaun tanssitunnit Työväentalossa maanantaisin kello 18–21.15 ja keskiviikkoisin kello 19–21. – Minua kiinnostaa nimenomaan tanssiminen eikä niinkään se sosiaalinen puoli. On totta, että yksilöiden taitotaso näyttelee suurta roolia pelien voittamisen kannalta, mutta sitten on myös tämä joukkuehenki. Vasta yksityiskohtaisemmassa keskustelussa selvisi, että länsimurteissa viruttamisella tarkoitetaan huuhtelemista, kun taas itämurteissa sama sana ymmärretään venyttämiseksi. Kun kone saadaan toimimaan viimeisen päälle, tulos on usein sen mukaista. Ohjelmassa on seuratansseja foksista ja valssista rumbaan. TYÖNANTAJAT järjestävät usein Tykytai Tyhy -päiviä juuri tämän asian tiimoilta. – Tanssiminen on minulle suuri ilo. Talosta löytyikin 0,75 litran lasipullo, jonka Karjalan emäntä ennen täyttämistä nosti valoa vasten todetakseen sen puhtauden. Pienet vinkit hiovat aloittelevien ja jo pidempään tanssineiden tanssitaitoa. Menet mieluusti töihin tietäessäsi jo valmiiksi, kuinka työpäivästäsi tulee aina hieman parempi joukkuehengen ansiosta. Maanantaisin lähdemme alkeista, ja keskiviikkona on jatkotunnit. Sarjakuvaziljardööri Roope Ankka kannustaa Aku Ankka -lehdessä KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ Pullo ei suurentunut virutettaessa Viime sotien jälkeen Loimaan seudullakin sattui monta kömmähdystä ja sananselitystä, kun Karjalasta evakoidun siirtolaisväestön ja läntisen kantaväestön kieli ei aina kohdannut. Teen keskiraskasta hoitotyötä, joten tämä hoitaa myös kehoani ja pitää sitä vetreänä. En siis pidä todella suurena ihmeenä pelien onnistumisia. – Mutta enhän minä ole tilannut mitään pianon viritystä! – Ette niin, mutta naapurinne Virtanen on. Tanssi on maailman parasta liikuntaa ja todella hauskaa. Itse olen ainakin tehnyt. Tanssimaan voi tulla niinä päivinä, kun haluaa, ja jokaiselle kerralle ilmoittaudutaan ennen tunnin alkua. joulukuuta, jolloin pidetään ilmaiset levytanssit ja kerrataan opittuja askelia. Nimimerkki Ilpo Aamulehden Morossa Puhalletaan yhteen hiileen KIRJOITTAJAVIERAS Joukkuehenki ei ole vain urheilun ja joukkuelajien juttu. Hän on käynyt Sekahaun tunneilla jo parisen vuotta. Vähintään yhtä häkellyttävä tilanne sattui Punkalaitumella, kun Eino Pourun kauppaan tullut Sakkolan mies halusi ostaa ”kaks litraa kirassii”. Seuroissa näitä päiviä korvataan usein järjestämällä yhteistä aktiviteettia ja saunomalla illalla. tammikuuta. Ei tästä muuten tule mitään, Teijo Taberman toteaa. Esimerkkinä kerrottakoon Loimaan Kojonperän kylässä sattunut tapaus, miten eräs Kurkijoen emäntä oli mennyt johonkuhun taloon ja pyytänyt saada ostaa litran verran maitoa. Painonsiirtoa jalalta toiselle harjoitellaan seuratanssien perusohjaajan Petteri Björkbomin neuvojen mukaisesti. Toki olen tanssinut ikäni, mutta kursseilla aloitin 5–6 vuotta sitten. joulukuuta 2016 Viime kerrasta onkin taas aikaa, joten nyt oli pakko tarttua kynänvarteen ja raapustella hieman mielen päällä olevia asioita. Eemeli Kouki Hurrikaani-Loimaa KULTTUURI LAINA – Päivää! Tulin virittämään pianonne. JOUKKUELAJINA lentopallo ei tee poikkeusta siinä, että kentällä ja harjoituksissa jokainen voi tehdä oman mielensä mukaan mitä huvittaa. Jotenkin onnistuin alkaa kirjoittaa kuitenkin taas urheilusta ja lentopallosta, joten teidän lukijoidenkin kannalta haluan kirjoittaa nyt myös muusta. – Olen käynyt täällä sekä maanantaisin ja keskiviikkoisin. On mukavaa todeta, kuinka hyvä tekeminen ja kaverit helpottavat arkista puurtamista. Seuratanssin perusohjaaja Petteri Björkbom ja Aija Multisilta näyttivät, miten tangossa liikutaan sulavasti.. Heikki Keskumäki Sekahaku vie tanssilattialle Loimaa/Työväentalo Marianne Rovio T anssiparit ottavat ensin kokeilevia askeleita Loimaan Työväentalon lattialla Tanssiseura Sekahaun tunneilla. ”Kyl mää oon sitä viruttanu”, huomautti maidonmyyjä. Joukkuehenki nimittäin ei ole vain urheilun ja joukkuelajien juttu. Aikaisempiin kausiin verrattuna en ole koskaan kokenut vastaavaa tiimihenkeä niin kentällä kuin vapaa-ajallakaan. ”Virutat minkä virutat, mut kolmee varttii enemmälti siihen ei mahu”, oli ostajan topakka vastaus. Normaalimmassakin arjessa yhteen pelaamista tarvitaan työpaikalla ja perheessä joka päivä. Kysymys ei olekaan siitä voidaanko pelata vai ei, vaan millaisiin tuloksiin päästään, kun jokainen tekee paremmin hommia joka päivä. Sitten aloitetaan harjoittelemalla miesten ja naisten askeleita tangossa. Opetamme tanssimista ihan perusteista eli askeleista ja käännöksistä lähtien, Björkbom sanoo. Nuo asiat merkitsevät minulle joukkuehenkeä, ja jo ennen sarjan alkua kaikkia näitä oli aistittavissa. Kerronpa seuraavaksi yhdestä näkökulmasta, miksi peli on kulkenut loistavasti. Perusteet on hallittava. Se luo terveyttä ja iloa. 6 Lauantaina 10. Minä ja Henna Rusi vedämme maanantain tunteja. Tämän pelin arvot ovat hyvin pitkälti samat kuin urheilussakin mainitsemani. – Tänne on tervetullut kuka vain, ja kaipaamme erityisesti lisää miehiä tanssimaan. SEKAHAUN tanssikursseilla pääsee opettelemaan seuratanssien saloja, jos perustaidot eivät ole hallussa tai niitä haluaa hioa. Aika pitkälti siis varmasti samalla kaavalla mennään kuin muussakin työelämässä. Jotta työyhteisö tai perhe toimisi kuin se kuuluisa ”well-oiled machine”, tarvitaan joukkuepeliä. Eräs valmentaja oli myös sitä mieltä, ettei joukkuehengellä ole vaikutusta pelisuorituksiin, koska pelataanhan Venäjälläkin hyvää palloa, vaikka pelaajat eivät keskenään aina tulisikaan toimeen. Välillä tanssahdellaan musiikin tahdissa. Kautemme Hurrikaani-Loimaan kanssa on alkanut erinomaisesti voittaessamme kaikki ottelut. ”Näkkyyhän tuot oleva iso tynnör vaik täynnään, sehän on tuot, mitä pannaan vanarii”. Ensi vuoden tanssikausi alkaa 9. Vuorotyötä hoitoalalla tekevä Leila Uusimaa kertoo tulevansa tanssitunneille aina, kun työvuorot ja muut menot sallivat. Uusimaa käy mieluummin tanssitunneilla kuin lavatansseissa. MARIANNE ROVIO Leila Uusimaa ja Tarmo Virtanen kokeilivat, miten tango sujuu. Musiikki luo myös arkeen rytmiä. LAINA – Hyvää työtä! Seuraavassa palkkakuitissanne komeilee 50 sentin joulubonus
päivä, Ketola arvelee. Viemäriverkoston rakentamiseen ja saneeraamiseen on tulevina vuosina varattu satojentuhansien satsaukset. PAIKALLISIA LAINA Lipilaarin-adverbista on yksi tieto Loimaalta, ja sen merkitys on ’huolimattomasti, vähän sinnepäin’, kuten esimerkissä: Mää siivoan ny vaan vähä lipilaarin. Hartikainen sanoo liukkaalla tiellä heittelehtineen maasturin osuneen bussiin ja molempien ajoneuvojen kärsineen peltivaurioita. Ypäjä Anu Salo Alijäämäinen, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin alkuun arvioitiin tai jopa pelättiin. Ketola antoi asiasta tiedonannon kunnanhallituksen viime kokouksessa. – Aamu oli aika vauhdikas, hän summaa poliisin liukkaasta kelistä johtuneita hälytystehtäviä. Bussinkuljettaja Esa Hartikainen kertoo pysäyttäneensä turvallisuussyistä matkanteon ja bussin tien sivuun, koska ajorata oli niin liukas. Kunnan pienemmälle väelle iloinen uutinen on, että Papalintien leikkikenttää kohennetaan 20 000 eurolla. Se merkitsi kulujen karsintaa ja tulopohjan vahvistamista muun muassa juuri verotuksella. Kunnanhallitus kävi läpi viimeistellyn esityksen ensi vuoden talousarvioksi ja tulevien vuosien taloussuunnitelmaksi. Honkalan alueella viimeistellään hevospolkuja, kaavateiden pinnoitteita uusitaan, vanhaa katuvalaistusta korvataan led-tekniikalla ja vesijohtoverkostoa saneerataan. joulukuuta 2016 Ypäjälle alijäämäinen talousarvio . – Se oli kuin luistinrata, aivan peiliä. Vuosikate on 393 000 euroa ja poistot käyttöomaisuudesta 576 000 euroa. Bussi jumissa liukkaalla Karhulankyläntiellä Loimaan seutu Lari Kiviranta Koulubussin matkanteko tyssäsi liukkaaseen keliin torstaiaamulla Karhulankyläntiellä. LIUKAS KELI aiheutti päänvaivaa myös oripääläisen Valtasen Liikenteen kahdelle linjaautolle torstaiaamusta. LOIMAAN poliisista vanhempi konstaapeli Raimo Anttila kertoo, että heidän alueellaan sattui kuusi ulosajoa torstaiaamun aikana. Kuntavaalien ajoittuminen kevääseen ja valtuustokauden päättyminen kesken vuotta yhdistettynä kunnanjohtajan vaihtumiseen tarkoittaa järeitä hallinnollisia ja päätöksentekoon liittyviä muutoksia Ypäjällä. Virkasuhde päättyy toukokuun loppuun ensi vuonna, mitä ennen Ketola pitää kertyneitä lomiaan pois sitä mukaa kun voi. Yrityksen toinen bussi oli ongelmissa Tortinmäessä, mutta se pääsi pois hiekoituksen avulla. Kirjailija Tuomas Kyrö Maaseudun Tulevaisuudessa 7 Lauantaina 10. Investointeihin varattu 670 000 euroa Ypäjän kunnanjohtaja jää eläkkeelle Ypäjä Anu Salo Ypäjän kunnanjohtaja Vesa Ketola jää eläkkeelle ensi keväänä. Puhetta jo oli, että kunnanhallitus kuulisi asiassa myös valtuustoa, joten aiheesta voidaan ehkä keskustella jo valtuuston ensi kokouksessa eli 15. Hän sanoo tuuria olleen siinä, että molempien bussien kohdalla vältyttiin niin henkilökuin ajoneuvovahingoilta. . Kuljettaja odotti tien hiekoitusta kolme tuntia, minkä jälkeen hän pääsi jatkamaan matkaansa puolilta päivin varikolle. Vaikka talousarvio on jälleen laadittu alijäämäiseksi, niin toisaalta talousarviovuoden lopullisesti paketoiva tilinpäätös oli viime vuonna lopulta niukasti plussalla. Sen kustannusarvio on 900 000 euroa, josta kunnan nettomeno on ensi vuonna 240 000 ja seuraavana vuonna 540 000 euroa. Yrittäjä Petri Valtanen kertoo tarvinneensa hinausauton apua Kyröstä Pöytyän kirkolle johtavalla tiellä. Suomen murteiden sanakirjan toimituksen twiitti LAINA Ei lähiruuan pitäisi olla mikään uusi hipsteriaate. Miksi roudata riisiä alueelta, jossa ihmisiltä loppuu ruoka, kun meillä kasvaa perunaa. Hartikainen on kokenut kuljettaja, joka on ajanut bussia lähes 40 vuotta. Ensi toukokuussa 68 vuotta täyttävä Ketola sanoo jättäytyvänsä jo hyvillä mielin pois, oloneuvoksen päiville. Ensi vuonna on toiveissa saada toteutumaan kesäteatterin katettu katsomo, johon haetaan rahoitusta opetusja kulttuuriministeriöltä. Valtanen kertoo, että molemmissa tapauksissa oli kyse alemman asteen teistä, joita ei suolata, ainoastaan hiekoitetaan. TALOUSARVIOON ja -suunnitelmaan sisältyy investointiosa, jossa on luvassa määrärahaa niin kiinteistöihin, tienpitoon, kuin vesija viemäriverkostoonkin. – Ehtii tulla päivälleen kuusi vuotta Ypäjän kunnanjohtajana. Bussinkuljettaja Esa Hartikainen Linja-autonkuljettaja odotti hiekoitusta kolme tuntia Karhulankyläntiellä ennen kuin pääsi jatkamaan matkaa. – Uskon että uuden kunnanjohtajan hakeminen alkaa tammikuussa. Vain hallitus jatkaa hetken, ennen kuin uusi on valittu, Ketola toteaa. Tie oli ojan reunasta toiseen kirkkaan ja märän jään peitossa, mahdoton liikennöidä. Kunnan ensi vuoden investointivarausten kokonaismäärä on 670 000 euroa. – Etupyörä oli valunut ojan puolelle, enkä päässyt omin avuin pois. Kuljettaja pysäytti linja-auton, painoi hätävilkut päälle ja jäi odottamaan tien hiekoittamista. Hän huomauttaa, että mutkaisella Kyrön ja Pöytyän kirkon välisellä tiellä kulkee melko paljon raskasta liikennettä. Hänen mukaansa henkilövahingoilta vältyttiin, vaikka peltivaurioita syntyikin. Vuorisen Liikenteen pikkubussi tuli paikalle hakemaan oppilaat ja vei heidät kouluun. HAKUMENETTELYSSÄ on omat pohdittavansa, jotka tulee huomioida. Tuloverotusta päätettiin jo kiristää ja kiinteistöveroihin tehtiin myös viilausta ylöspäin. Iso tulossa oleva investointi, joka jakautuu kahdelle vuodelle, on Vanhustentalo III:n peruskorjaus. Uusi kunnanjohtaja on tarpeen panna hakuun aika nopeasti, Ketola arvelee. joulukuuta. SIMO PÄIVÄRINTA. Kunnanvaltuusto käsittelee paketin 15. Ensi vuodelle on 200 000 euron varaus Loimaan Kauhanojan ja Katinhännäntien siirtoviemärin rakentamiseen. Niin on tälläkin kertaa. Hän arvioi torstaiaamuisen olleen yksi hänen uransa pahimmista ajokeleistä. Hyvää on se, että verot ja valtionosuudet ovat kuitenkin pitäneet, kunnanjohtaja Vesa Ketola sanoo. Hän luonnehtii Karhulankyläntien olleen huonolla hoidolla aiemminkin. Tämä on päällimmäinen vaikutelma, kun Ypäjän päättäjät viimeistelevät ensi vuoden talousarviota. Samaan ajankohtaan lähtöni kanssa osuu monta isoa muutosta kunnan päätöksenteossa, koska valtuustokausi ja lautakuntatyö päättyvät myös toukokuun loppuun. Meinasin, että ei pirulauta, nyt on viisaampi lopettaa ajo, hän kuvailee ja sanoo, että tiellä olisi pitänyt ajaa aivan keskellä pysyäkseen ajoradalla. ALIJÄÄMÄISEEN talousarvioon kunnan tipautti puolen miljoonan euron ”ylimääräinen” lasku ulkopuolisten sairaaloiden käytöstä. – Tässä on nyt onnistuttukin niin, että uhannutta alijäämää on saatu karsituksi yli 300 000 eurolla, jolloin sen määrä jäänee nyt noin 170 000 euroon. – Tämäkin vuosi on ollut odotettua parempi, kunnanjohtaja sanoo. Tie oli kuin luistinrata, aivan peiliä. Ensi vuonna tulee käyttöön lailla säädetty johtajasopimus, niin ikään kesäkuun alussa. Ypäjän taloudenpidon hankaluus on jo vuosia ollut sama: vuosikate ei riitä kattamaan poistoja
Oma persoona on keskeinen työkalu. Finlandia-sarja. Palkinnon ojensi Erkki Kempille OAJ:n Varsinais-Suomen ammatillisen jaoston puheenjohtaja Marjut Polviander. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. 3. Nuorella kun värejä on helposti vain kaksi eli musta ja valkoinen, Kemppi pohtii. 6. – Tehtävänä on myös vanhentaa näitä nuoria täällä kolme vuotta ja saada heidät näkemään enemmän värejä maailmassa. . 010 257 3202 ’’Hyvä opettaja on itsensä näköinen’’ Loimaa/Novida Hämeentie Anu Salo Juhlahetken syy säilyi viime hetkeen asti salaisuutena melkein kaikilta paikalle kutsutuilta. Tätä väitettä kuulee nuorten syrjäytymisestä käytävän keskustelun yhteydessä yhä enemmän. Hän on moniosaaja, joka mielellään auttaa sekä opiskelijoita että opettajia ja tulee toimeen niin nuorten kuin aikuistenkin kanssa, Opettajien Ammattijärjestön OAJ:n Varsinais-Suomen ammatillisen jaoston puheenjohtaja Marjut Polviander totesi. Millä sanoin alkaa Jean Sibeliuksen Finlandia-hymni. Ehdokasasettelusta vastaavat maakunnassa toimivat opettajayhdistykset. Kuka on suunnitellut Helsingin Finlandia-talon. Mikä on Pro Finlandia-mitali. Hän vierastaa ajatusta, että oppilasaines olisi muuttunut jotenkin heikommaksi kuin ennen. 10. Kemppiä esitti ehdolle Loimaan Ammattikoulun opettajayhdistys. 8. Parinkymmenen vuoden aikana on koettu lukuisia uudistuksia ja koulun nimikin on vaihtunut useampaan kertaan. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. 2. – Kiitoksia paljon, kun tällä tavalla muistitte minua, Kemppi totesi. – Maailma ympärillämme on kyllä muuttunut ja varmaan ihmisetkin, mutta en usko, että mitenkään huonompaan suuntaan. – Tuli kyllä ihan täydellisenä yllätyksenä tämä. Tämä seikka näkyy palkinnon myöntämisen perusteluissakin. Hänelle ominainen huumori välähti myös nopeasti näkyviin palkintoa vastaanottaessa. Kenen kirjailijan käsialaa on ns. Hän on opettanut pääasiassa maaseutuyrittämiseen ja peltokasvien tuottamiseen liittyviä aineita. Mikä kaupunki myöntää Iskelmä-Finlandia-palkinnon. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Niin kuin kaikkeen muuhunkin. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. Loimaalla Kemppi on toiminut vuosien varrella koulutusalajohtajana, rehtorina, vs. ERKKI KEMPPI työskentelee Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän palveluksessa, ammattiopisto Novidan Hämeentien yksikössä luonnonvaraja ympäristöalan koulutusalavastaavana ja opettajana. 8 Lauantaina 10. Siis tieto, että ammattiopisto Novidassa Loimaalla työskentelevä lehtori Erkki Kemppi on valittu vuoden ammatilliseksi opettajaksi Varsinais-Suomessa. 9. ANU SALO 1. 4. Ammatillisen koulutuksen reformia tehdessä pitää silti miettiä, miten koko ikäluokka koulutetaan, Kemppi sanoo. 010 257 3202 Yhdessä hyvä tulee. Entä vuono nimeltä Fjordo Finlandia. Vastaukset sivulla 16. Erkki Kemppi on vuoden ammatillinen opettaja Varsinais-Suomessa Luonnonvaraja ympäristöalan opettaja Erkki Kemppi palkittiin Varsinais-Suomen vuoden ammatillisena opettajana tänä vuonna. . Taisivat olla hyvät ehdokkaat tänä vuonna vähissä, Kemppi lohkaisi, mutta iloitsi silmin nähden muistamisesta ja lupasi suhtautua siihen avoimin mielin. Loimaalle hän tuli töihin vuonna 1996. Itse perustehtävä on kuitenkin säilynyt: opettaminen. Mikä teos voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon tänä vuonna. Suomalainen käyttää niitä vuosittain 55 55 OSOITA TIETOSI OSWALD Yhdessä hyvä tulee. Entä mikä urheilutapahtuma on Finlandia-ajo. KEMPIN MIELESTÄ hyvä opettaja on aina itsensä näköinen. – Erkki Kemppi on helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen. 7. Vuoden ammatillinen opettaja valittiin nyt kuudetta kertaa. Missä maassa sijaitsee Finlandia University. rehtorina, lehtorina ja tiimivastaavana. Hän sopeutui saamaansa huomioon kuitenkin nopeasti ja otti tilanteen haltuun. joulukuuta 2016 VIIKON VIERAS VIIKON LUKU Muovikassi on vuoden turhake. Miten saada heidätkin mukaan. Sitä Kemppi ei tiennyt keskiviikkona järjestettyyn tilaisuuteen saapuessaan vielä itsekään. Palkinnon luovuttamisen ja puheiden päälle juotiin kakkukahvit. Nyt putoaa kyydistä niitä nuoria, joille ei ole enää tarjolla töitä ilman koulutusta, kuten ennen oli. – Ja koska hän on itsekin maaseutuyrittäjä, hän pysyy hyvin ajan tasalla luonnonvara-alalla opetettavien asioiden kanssa, Polviander kiitteli. Perusteluja on monta, kuten helppo lähestyttävyys ja huumorin viljely. Ammattiin valmentamisen, kyllä, mutta siinä sivussa Kemppi kokee välittävänsä nuorille muutakin. 5. Maailmankuvan avartumista niinä vuosina, jolloin nuori kasvaa opintojen ohessa aikuisuuteen. Juhlahetkestä tuli mukava ja lämminhenkinen ehkäpä juuri yllätysluonteen vuoksi. Mikä on Finlandiahiihtojen pisin matka
Muuten Kutinlahti ja kumppanit ottivat suurimmat hyökkäysinnot vierailta pois jo ensimmäisessä erässä. Kotijoukkueella oli kova vastaanotto ja hyökkäys. MISSÄ kotijoukkue onnistui, vastustaja epäonnistui. Ei siitä yksin asumisesta olisi oikein mitään tullut. Tällöin vastaan asettuisi Italian suurseura Trentino, joka hävisi viime vuoden Mestarien liigan finaalissa venäläiselle Kazanille. LounaPlussalle lähetettävä rahoitushakemus edellyttää kuitenkin, että Humppilan kunta sitoutuu täyteen 110 000 euron väliaikaisrahoitukseen hankkeen toteuttamisen ajaksi, tekee 30 vuoden vuokrasopimuksen kentästä seuran kanssa ja osoittaa 15 prosentin eli 16 500 euron määrärahan tekonurmelle. Nyt sille riittää jatkopaikkaan kaksi erävoittoa. Tämän toteutuminen merkitsisi monen lentopallofanin märän päiväunen toteutumista. Urheiluseura on laatinut hankkeelle 110 000 euron rahoitussuunnitelman. Jos Dobrudja voittaa 3–0 tai 3–1, pelataan varsinaisen ottelun jälkeen kultainen erä, jonka voittaja etenee toiselle kierrokselle. SIVISTYSTOIMEN alaisten päivävuorojen tunneista on aiemman kokemuksen mukaan kertynyt kunnalle maksettavaa 12 000 euroa vuodessa, joten sama summa on neuvoteltu nyt koko vuoden hinnaksi. En olisi saanut paljon ruokaa suuhuni. Yleensä stipendejä on jaettu käytettävissä olevasta määrärahasta useammalle urheilijalle menestyksen perusteella. Käyttöaika on lisäksi rajattu koskemaan koulun kevätja syyslukukautta. Hyvin kokematon ja viime kaudesta rajusti muuttunut vierasjoukkue oli jokaisella osa-alueella kotijoukkuetta jäljessä. Kannustusstipendi on suuruudeltaan 150 euroa. Kotijoukkueella oli kova vastaanotto ja hyökkäys, Zhivkov tunnusti kohteliaasti. Siinä merkittävä rooli lankeaa maaseudun kehittämisyhdistys LounaPlussalle, jolta haetaan 60 prosentin osuutta kokonaiskustannuksista. Onnittelut Hurrikaanille voitosta. Järjestelyn toivotaan lisäävän hallin käyttöä ja samalla myös liikunnallisuutta entisestään, varsinkin kun Ypäjä on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa. Ainoastaan muutama turha virhe koko otteluun, summasi helpottuneen oloinen Rantanen. Ensi vuonna kokeillaan koko vuoden sopimusta 12 000 euron kokonaissummalla. Hurrikaanin Cev-cupin ensimmäisen kierroksen kotipeli bulgarialaista Dobrudja Dobrichia vastaan sujui täysin kotijoukkueen tahdissa. Ainoastaan keskipelaaja Iliya Petkov (10 pist.) piti Hurrikaanin torjunnan varpaillaan. Sillä kunta voi käyttää hallin päivävuoroja vapaasti maanantaista perjantaihin kello 8–16. Dobrudjan valmentaja Miroslav Zhivkov Hurrikaanin peli päättyi jälleen kerran voittohalauksiin. Kun Dobrudja ei saanut palloa kuolemaan laidasta, yritti se myös keskeltä. Pertunkaaren käytöstä vuoden sopimus YPÄJÄ Liikuntahalli Pertunkaaren käytöstä on neuvoteltu uudenlainen sopimus urheiluseura Ypäjän Yllätyksen ja Ypäjän kunnan kesken. Kapteenia tuurasi Karri Kutinlahti (10 pist., 4 torjuntaa), joka täytti ruutunsa erinomaisesti. Jesse Mäntylän ja Tomi Mutkan johtama vastaanottoryhmitys nosti syötöt varmasti, ja todelliseksi kultakimpaleeksi osoittautunut passari Harrison Peacock loihti jatkuvalla syötöllä erinomaisia hyökkäyspaikkoja. HURRIKAANILLE avausvoitto tietää hiukan helpompaa vierasmatkaa Bulgariaan. Hurrikaani voitolla eurotaipaleelle Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani–Dobrudja Dobrich, BUL 3–0 (25–14, 26–24, 25–16). Ero oli yllättävänkin iso, sillä kapteeni Matti Oivanen ei kuumesairaana pystynyt pelaamaan. Kunta takaa edellytykset tekonurmelle HUMPPILAN Veikkojen hanke pesäpallokentän päällystämisestä tekonurmella saa Humppilan kunnan tuen. Peräti 76:n hyökkäysprosentti kertoo, ettei Dobrudja saanut miestä kuriin. Koska ensi vuosi on ensimmäinen sopimusvuosi, Yllätys ehdottaa sopimuksen tarkistamista ensi vuoden marraskuussa. NHL-kiekkoilija Patrik Laine iltasanomat.fi:ssä 9 Lauantaina 10. Kutinlahden positiivinen ja rohkea pelaaminen on kuin Hurrikaani pienoiskoossa. VAIKKA Dobrudjan päävalmentaja Miroslav Zhivkov kehui isäntien yksilötaitoa, ei Zhivkovin joukkue päässyt joukkuepelissäkään lähelle Hurrikaania. Rantanen on loihtinut joukkueeseen pelitavan, joka sopii sille täydellisesti. – Sanoin Karrille ennen peliä, että olen tyytyväinen neljään torjuntaan. Sopimus yksinkertaistaa hallin käyttövuoroihin liittyviä käytäntöjä, kun erillisestä varaamisesta ja perumisesta päästään ja laskutuskin selkiytyy tuntikohtaisesta vuotuiseksi. MM-kisojen 50 metrin rintauinnin pronssimitalin 0,14 sekunnilla hävinnyt uimari Jenna Laukkanen Satakunnan Kansassa LAINA Just ja just osaan käyttää mikroa. JUUSO RIPONIEMI. Ihan kiva, että äiti tuli mukaan. – Onnittelut Hurrikaanille voitosta. joulukuuta 2016 Stipendi Riikka Vuorentaustalle YPÄJÄN sivistyslautakunta palkitsee tänä vuonna lentopalloilija Riikka Vuorentaustan nuoren urheilijan stipendillä. Vastaanoton jälkeinen hyökkäys on tehokas, Luke Smith hakkasi jälleen palloa Harrison Peacockin passista kovaa. Vähän jäi hampaankoloon. Nyt hakijoita ei ilmaantunut, jolloin stipendi päätettiin myöntää nuorelle urheilijalle kannustusluonteisena, harrastustoiminnan edistämiseen. – Meiltä vahvaa pelaamista jokaisella osa-alueella. Meillä on nuori joukkue ja kehitystyö on vasta alussa. Syötöllä tuli seitsemän ässää ja torjuntapuolustuspelissä teimme paljon hyviä asioita. Hallitus edellyttää kuitenkin, että urheiluseura puolestaan sitoutuu järjestämään vuokrakentällä lapsille suunnattuja pesäpalloleirejä ja -kouluja. Hitto, olisi pitänyt pyytää enemmän, valmentaja Lauri Rantanen nauroi. Kunnan sivistystoimi on aiemmin varannut hallista käyttövuoroja tarpeen mukaan lähinnä yläkoulun ja varhaiskasvatuksen käyttöön ja maksanut vuoroista tuntilaskutuksella. URHEILU LAINA No, jonkun pitää olla neljäs. Ypäjän sivistyslautakunta hyväksyi sopimuksen. Kunnanhallitus päätti sitoutua Humppilan Veikkojen tekonurmihankkeeseen
*) Tilaus jatkuu normaalihintaisena etujakson jälkeen. Aiemmin syksyllä he ovat käyneet kentällä pelaamassa pelejä ja laavulla grillaamassa makkaraa. -50 % etu koskee ensimmäistä erää. KOLMOSLUOKALLA on 19 oppilasta. KITI SALONEN Roope Piironen ja Roope Luomajoki koettivat porukalla puhkaista Sini Griesen ilmapallon. Tarkoitus ei ole, että tästä tulee stressinaihe kellekään. Nyt jo on havaittavissa, että syksyn aikana luokan yhteishenki on kohentunut ja oppitunnit rauhoittuneet. Ryhmässä ideoidaan porukalla, mitä kulloinkin tehdään, ja ne tulevat, jotka pääsevät. 8 16) Verkossa: tilaajapalvelija.fi/joulu Täytä alla oleva kuponki japudotasepostiin. Joko perinteisesti paperilla postiluukkuun tai kätevästi diginä kauemmaksikin . PIKKUJOULUT huipensivat kolmosten ja vanhempien vuoden. Finalisteja seuraavat Romeo Purik, Kerttu Merikivi, Suvi Nurminen, Jenni Sormunen ja Ida Mäki.. Emme voi taata lahjakortin ehtimistä aatoksi postitse 15.12. *** -50 % jatkuva lahjatilaus 6 kk erissä 33 25 Vain 5,50 € /kk*) norm. . Paikallislehti on monipuolinen ja arvostettu lahja, joka sopii jokaiselle. Tytti Mäki oli ilmapalloleikissä pitelemätön. Lankakerä lentää piirissä luokkakaverilta toiselle, kun Kirkonkylän koulun kolmosluokkalaiset keksivät toisistaan kivaa sanottavaa. Lähihoitajaopiskelijat Jenni Sormunen ja Suvi Nurminen houkuttelevat seuraavaan leikkiin mukaan lasten vanhemmatkin. Toiminta on täysin vapaaehtoista. Hän saa palkinnoksi siivota salin. Toimitamme tunnukset sähköpostilla lehden saajalle. Se tuo iloa saajalleen vielä pitkään joulun jälkeenkin. Joukossa on sekä vilkkaita että herkkiä lapsia, joista meno tuntuu välillä vähän raisulta. Pikkujouluihin ohjelmaa suunnitelleet lähihoitajaopiskelijat pistivät vanhemmatkin leikkimään. – Luokalla on aivan ihana opettaja (Marjaana Vehviläinen). Lahjatilauksen alkamispäivä: . Koulu on ollut mukana ideoimassa konseptia ja on antanut muun muassa tiloja kokoontumiskäyttöön. – Kokoontumisia ei ole joka viikko, eikä välttämättä joka toinenkaan. joulukuuta 2016 Lahjan antajan nimi Laskutusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Postimaksu maksettu Lahjan saajan nimi Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite** [ ] Haluan postitse lahjakortin. Koululaiset, äidit ja isät kipittävät ilmapallo nilkassa ympäri liikuntasalia ja koettavat puhkoa muiden palloja. Jaana Näpärästä on ollut mukava huomata, että kokoontumisissa lapset ovat keksineet tekemistä yhdessä. (pp.kk.vvvv) Tilaajan lahjatilausetu -50% ANNA lehTi lAhJAKSi – Se ilahduttaa pitkään joulun jälkeenkin! TilAAJAN eTu -50 % Vinkki! Käytä Loimaan Lehteä lahjapaperina ja tee kauniita joululahjoja! Anna tänä vuonna joululahjaksi luettavaa. 10 Lauantaina 10. jälkeen tehtyihin tilauksiin. Tarjous voimassa 22.12.2016 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia. 66,50 € Soittamalla: 02 770 2626 (ark. **) Pakollinen tieto digilehteä tilattaessa. Idan äiti Tytti Mäki on paras. Juuso Lehdon pallosta karkasi ilma ennen kuin Mäen pallo puhkesi. Tilaa helposti! LOIMAAN LEHTI Sopimus 5009799 00003 VASTAUSLÄHETYS Kolmoset ja vanhemmat kohottavat yhteishenkeä Loimaa/Alastaro Kiti Salonen – Kerttu on hyvä piirtämään, Sami hauska kaveri ja Juho hyvä mokke. – Yhteistä toimintaa ei ole ikinä liikaa, vanhempi Sirpa Lankinen sanoo. – Tapaamisissa tutustuu myös toisiin aikuisiin, Näpärä kiittelee. 49,00 € Rastita tilauksesi: -50 % 6 kk määräaikainen digilehden lahjatilaus 30 00 Vain 5,00 € /kk norm. 24 50 -50 % 3 kk määräaikainen lahjatilaus Vain 8,20 € /kk norm. Ajatus kolmosluokkalaisten ja heidän vanhempiensa yhteisistä kokoontumisista syntyi äitien WhatsApp-ryhmässä. 60,00 € Digilehti kulkee kauaskin! Etu edellyttää voimassaolevaa kestoeli etutilausta. Haluamme tukea opettajan tekemää hyvää työtä ja edesauttaa ryhmäytymistä, jotta turhat klikit saataisiin pois, Lankinen kertoo
Jos joudun maksamaan, ostan ison. Tarkastuksia tulisi autoilijan tehdä näin ollen melko usein. – Testitilaisuudessa saavutettiin sille asetettu liikennevalistuksellinen tarkoitus, mainitsi apulaisnimismies Sinervo. Reitti johti Turuntietä Karhulan kautta Turun-Humppilan tielle, jonka varrella oli Liikkuvan Poliisin nopeustutka. Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut liikenneruuhkaa eikä vaaratilanteita, joskin ohiajavat ehkä hieman kummastelivat tien varressa olevia tauluja ja laitteita. Vihannon korjaamon edustalle kokoontunut runsaasti autoilijoita Loimaalta ja lähiympäristöstä. Autojen valoissa oli suuntausvirheitä harvinaisen runsaasti. Tilaisuuden alkaessa klo 12 oli lähtöpaikalle, Autoja Koneliike K. Testitilaisuuden järjestivät Loimaan kauppalan liikennetoimikunta, Loimaan kunnan liikennelautakunta ja SAL:n Loimaan seudun osasto. Valot eivät pysy kunnossa jatkuvasti, vaan monista tekijöistä johtuen tulee niihin virheellisyyksiä. Apulaisnimimies Oiva Sinervo selosti aluksi lyhyesti testin käytännöllistä järjestelyä, jonka jälkeen autoilijat saivat lähteä testipaikoille. Erkki Uskali Auton valojen ja nopeusmittarin tarkistus kiinnosti 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Loimaan kauppalassa viime sunnuntaina toimeenpantu autonvalojen ja nopeusmittarin näyttämän tarkistustilaisuus sai osakseen runsasta huomiota autoilijain taholta ja täytti järjestäjien sille asettaman tarkoituksen: kiinnittää autoilijan huomiota valojen oikeaan suuntaukseen ja oikeaan ajonopeuden käyttöön. VEIKKO HULKON KOKOELMISTA Niin sanottua Moskovan aluetta 23.11.1965. Vanhoja autoja oli mukana suhteellisen vähän. Tämän jälkeen oli kauppalassa Vihannon korjaamolla maksuton valojen tarkistus ja korjaus, jonka alan erikoismiehet nopeasti suorittivat. HAITULAN TALOUSKAUPPA, om. Ilman korjauksia pääsi nimittäin läpi vain noin 20 prosenttia autoista. Nopeusmittarin testiin osallistui laskujen mukaan noin 350 autoa. Kuvan toi toimitukseen Eero Järvinen. Valojen tarkistuksessa jatkui autovirta tasaisena pitkään yli kolme tuntia kestäneen määräajan. ruokaja taloustavaraostoksista annamme rusinapaketin kaupan päälliseksi. Näiden mukana olo olisi ollut tärkeää, sillä juuri vanhempien autojen valoissa ja mittareissa useimmiten on toivomisen varaa. Olosuhteiden pakosta jouduttiin mittarien nopeustesti suorittamaan yleisellä maantiellä, jolloin myös ohikulkuliikenne joutui siihen mukaan. Mukana oli myös paikallisen ja Liikkuvan Poliisin henkilökuntaa. VEIKKO HULKKO. ENNEN 11 Lauantaina 10. ILMOITUS JOULUVALOT SYTYTETTY Tervetuloa ostoksille uusittuun myymäläämme! Viikon erikoistarjouksemme: 30 mk. Täällä kehoitettiin kuljettajia ajamaan tasaisella vauhdilla nopeusmittaria seuraten mittausalueen läpi, jonka päättyessä kukin autoilija sai kortin, johon tutkan mittaama ajonopeus oli merkitty. joulukuuta 2016 MÄKISEN MURJAISU Jos tulee veroja takaisin sata euroa, ostan pienen pullon konjakkia. Todennäköisesti vanhojen autojen tuomista testiin pelättiin mahdollisesti ilmaantuvien puutteellisuuksien vuoksi. 8.12.1966 Vanha Esson huoltoasema Loimaalla 1990-luvulla. Testitilaisuuden tarkoituksena oli kuitenkin ainoastaan liikennevalistus eikä sakkojen antaminen, huomautti apulaisnimismies Sinervo
LASITUSPALVELUITA Turuntie 61, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi Puh. KOTITALKKAREITA ksj TUOTE Kodin remonttija talkkariapu Kimmo Jaanu 040 578 3847, kimmo.jaanu@ksj-tuote.fi KSJ-Tuote, Haapasentie 307, 32200 Loimaa Boutique Teresa Beauty Salon Teresa StarHealthFitness Ma-Pe 9-15, 17-21, La 10-15 045 805 9559 0400 531 307 Väinölänkatu 4, Loimaa www.starhealth.fi Sahantie 5 Mellilä P. LVI-LIIKKEITÄ Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. Avoinna sop. Työnjaossa katuinsinööri hoitaa yhdyskuntatekniikan rakennuttamisja johtotehtäviä. 02 721 8979 www.wanhakanala.fi JUHLATILA • KAHVILA • KOTILEIPOMO MAJOITUS • PITOPALVELU • TILAPUOTI talkkaripalvelu Puh. 044 7442 300 puh. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. Taksojen korotuksissa huomioidaan niiden kohdistaminen sinne, mistä kustannukset muodostuvat, sillä viemärilaitoksen tulot eivät ole milloinkaan kattaneet kuin osan kustannuksista. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . Ma-pe klo 9-15 • Soita ja varaa aika! . 050 56 96 945 . JUHLAJA PITOPALVELUITA . JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. www.paija.fi Köllintie 20, Ypäjä p. P. Refleksologi Anniina Siivola p. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . TAKSOJEN korotuksia perustellaan Oripäässä vesihuoltolaitoksen tappiollisella kokonaistuloksella. 045 138 7753 Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Siskon Kammari p. Ilmalahti kertoo syyksi siirtymisen toisen työnantajan palvelukseen.Hän ehti olla Loimaan kaupungin palveluksessa elokuusta 2011, jolloin hän aloitti työpäällikön viransijaisena. LOIMAAN KONEVUOKRAUS . hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.fi Suolahuone ja hieronnat . 12 Lauantaina 10. KEHYSTÄMÖT Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Myös kotija laitoskäynnit. 02 769 2200 Ark. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. 0400 642 106 Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Juhlatilat yli 100 hengelle. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. 050 571 3722, Koskenrannantie 95 Rajakatu 2 a | 30420 Forssa | p. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.fi Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . 050 2279 Taksija invataksipalvelua Jari ja Raimo Huhtala Oy, Alastaro/Loimaa P. . Hirvikoskentie 242, Loimaa. ASBESTITYÖT Uuden asbestilain mukaiset ASBESTIKARTOITUKSET OripCon Oy, P. Rakennuttamisinsinööri vastaa teknisessä ja ympäristöpalveluksessa rakennuttamispalveluiden vastuualueesta. . 040 569 7997 www.hoitolaelotila.com . 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 e . www.lannenmaukas.fi Puh: 050 520 5939 Oripääntie 1120, Loimaa, Niinijoki P. Vesilaitoksen tulos on plussalla, mutta viemärilaitos on miinuksella. mukaan. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Trimmausta ja turkinhoitoa koirille 0503639493 / Chenespace Oy . Uuden katuinsinöörin aloitettua tehtävässään marraskuussa tuleva rakennuttamisinsinööri vastaa pääasiassa talonrakennusja korjaushankkeiden valmistelusta sekä rakennuttamisesta. joulukuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . Edelleen tulevina vuosina Uitonmäen uuden asuinalueen vesija viemäriverkon rakentaminen rasittaa vesihuollon taloutta. 040-584 3971 Tarjoaa erilaisia kotiapuja talonmiespalveluita www.sakylanseudunmokkitalkkari.fi katri@sakylanseudunmokkitalkkari.fi Soita ja sovi tapaaminen: kirjanpitäjä Sari Mäcklin p. 0400 223 535, 0400 223 235. Virkaa nykyisin hoitava Janne Ilmalahti on ilmoittanut irtisanoutuvansa tehtävästä. 03 433 5665 Tietotaitomme käytössäsi nyt myös Loimaalla Auktorisoitu tilitoimisto www.tilitieto.com . 0400 220 703 LVI-alan työt • öljypoltinhuolto . HENKILÖNOSTIMIA DINO 95T DINO 120T DINO 160XT DINO 180T DINO 210XT Nostokorkeudet: 9,5 m / 12 m / 16 m 18 m / 21 m HENKILÖNOSTINVUOKRAUS PASI MARKULA KY 0500 770 606 Vyöhyketerapia, koliikkivauvojen hieronta, sekä nyt myös klassinen hieronta ja perinteinen jäsenkorjaus oppilastyönä. Lisäksi kokonaistulosta painaa siirtoviemäriin tehtyjen investointien poistot. ARKKITEHTITOIMISTOJA ARKKITEHTI .net Päivi Vuori, Arkkitehti SAFA * 040 5220 665 www.PIENTALO Tsto: Rautia Loimaa, Aleksis Kivenkatu 9 . Asian ratkaisee valtuusto.. www.jormalaaksonen.net . P. Kunnanhallitus käsittelee taksoja maanantaina. HENKILÖNOSTIMIA Oripään kunta aikoo korottaa vesimaksuja Uusi rakennuttamisinsinööri haussa Loimaa Lari Kiviranta Tekninen lautakunta on laittanut kaupungin rakennuttamisinsinöörin viran haettavaksi. 050 350 6983. Lisäksi jatkossa niille kiinteistöille, jotka ovat sekä vesiettä viemäriverkostossa, tulee molemmista liittymistä perusmaksu, joka on kumpaisestakin 30 euroa per vuosi. klo 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.fi Loimaan Lukko Oy P. Hän työskentelee rakennuttamisinsinöörinä tammikuun puoleen väliin saakka. Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. 040 535 6973 www.loimaanjuhlapalvelu.fi P. JUHLAJA PITOPALVELUITA P. Tähän asti perusmaksu on ollut ainoastaan vesiliittymästä. www.neovet.fi NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . 040 722 5270 terv.hoit., koul. KAUNEUSHOITOLOITA LOUNAS MA-PE 11 – 13 Hinta 7,50€ Lännen Tractorsin tiloissa. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! • kirkkaat lasit • koristeja eristyslasit • ikkunoiden korjaukset • listat, kiinnitystarvikkeet . 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa . ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa. Jätevesi maksaa vastedes kaksi euroa ja puhdas vesi euron kuutiolta, jos hallitus ja valtuusto hyväksyvät korotusesityksen. P. KIRJANPITOA . 040 7527 353 www.ryotintila.fi Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Aitoja makuja. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. vahaukset – Hinausapu 24 H Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. Korotusten on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta, ja niillä tavoitellaan yhteensä noin 36 000 euron lisätuloja. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. ORIPÄÄN tekninen lautakunta esittää 25 prosentin korotusta jäteveden kuutiohintaan ja hieman reilun kymmenen prosentin korotusta puhtaan veden kuutiohintaan. Anita Koivisto • Osteopatia • lymfaterapia • hieronta P. . 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa
klo 14 kylätalolla. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . Vasemmistoliiton Loimaan kunnallisjärjestö. klo 15 Työväentalolla. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa . 040 546 4295 Ps. Turun Seudun Epilepsiayhdistys, Loimaan Vertaiset. Vauhdittomien hyppyjen kilpailut liikuntahallilla ma 12.12. klo 13.00 Työväentalolla. 050 360 2597 . 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Jos kaipaat neuvoja älypuhelimen, tabletin, läppärin tai pöytätietokoneen käyttöön, ota yhteyttä p. Paikka Lännen Maukas, Hirvikoskentie 242. Ti 13.12. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! TUTUSTU TUOTTEISIIMME TUTUSTU TUOTTEISIIMME www.loimaanrakennuseriste.fi loimaanrakennuseriste@pp.inet.fi Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . lähtö Tallinnaan klo 14.15 Satakunnantie 43 Kolkkalantie Hirvikosken apt. RAKENNUSTÖITÄ . Punaisen Ristin Päiväpirtti on avoinna ma-pe 10-14, Turuntie 13, p. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Ma-Pe 9-17 • La sopimuksen mukaan Juvantie 11 (Nahkalinna) p. Peltoisten kyläyhdistys. 050 5642722, 0500 537288 tai 044 5779199. Ilmoittaudu 12.12. Missä. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. klo 10-12 terveyspiste; verenpainemittaus ja verensokerinmittaus. Lähdemme Suomi soikoon 100v konserttiin Turkuun 14.1. Oripään Vesa. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.fi 0,84 €/min Puh. 762 1144 Av. Loimaan työväentalolla, Satakunnantie 57 klo 18.00-21.15. P. . . 0400 919 541. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. OripCon Oy p. 050 5440 333 Tukkapaikka Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa • P. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. Esko ja Matti laulattavat joululauluja su 11.12. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! . 0400 780 460/ Tiina Läksy ja varaa aika maksuttomaan opastukseen. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . LL, Saviseudun paikallisin kertoo. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. 414 8400 www.akrdata.fi Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. ja 22.12., ja jumpan jälkeen kuulumisten vaihtoa. klo 18.00 jouluinen tapahtuma Mustajärven leirikeskuksessa Parravahantie 331. 046 810 2432 RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI . Olohuone. klo 18.30 joulun merkeissä. Seniorit Surffaavat seuraavan kerran ke 11.1.2017 klo 9-11. 02-731 2644 info @foto-lehti.fi HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. 0400 327 566 . Huom! Jo tiistaina! Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry/OmaisOiva. 050 453 5052 Avoinna ark. 02 763 1245 • omakampaamo.fi Mira 050 526 6462 Sanna 040 583 2161 Tiia 045 870 0944 Parturi-kampaamo Sanna Pekankuja 11, Loimaa • 02 763 1245 • omakampaamo.fi 050 526 6462 Mira • 040 583 2161 Sanna Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus p. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.fi Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. Pe 16.12. 13 Lauantaina 10. 0400 223 964 Varataksija pikkubussivuokraus Esteetön henkilöauto 1 + 8 Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle . VARASTOTILOJA Onko talli täysi. www.jstili.fi janita.suomi@jstili.fi +358 400 222 151 . RATSASTUSTUNNIT Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Muistat edelleen meidät hanasta ;-) 24/7 0400 482 796 V O I M A K AT U 1 , 3 2 2 L O I M A A Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. klo 12 muistellaan pula-aikaa. Leisku FT Ukot, harjoitukset tänään klo 16.00 lukion salissa. klo 17-18.30. klo 15.30-16 ohjattu vesijumppa Vesihovissa (nimi kassalla listaan), ti 13.12. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. VAATEKORJAUSTA . klo 13 kylätalolla. www.neliopinnoitus.fi P. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Noin klo 12 kokoontuu Naisten ryhmä. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. klo 18. Käsityökerho ti 13.12. Olli Koskenniemi, Tuomas Lankinen ja Ossi Tammisto. 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. 762 21 20 tai www. PARTURI-KAMPAAMOITA . Jouluinen toimintailta Telkänpesässä (Telkäntie 3, Hirvikoski) ti 13.12. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Milloin. Lisätiedot 040 5727 470 /Laura. Prättä-Jouset ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille kaikki luokat ja jouset maanantaisin klo 18.00 alkaen muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoskitalolla. LVI-LIIKKEITÄ . 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.fi SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com Loimaan aluetaksi www.loimaanaluetaksi.fi P. klo 19.30-20.30 ja to klo 1415 kuntosalivuorot Tuulensuun Palvelukeskuksessa (nimi kansion Omaishoitajat-kohtaan). klo 9:00–11:00. klo 17. Mellilän Kyläyhdistys r.y. mennessä p. Kansalliset Seniorit. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 12.12. uudistetut tilat, ei portaita. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.fi P. Olohuone avoinna arkisin ti-pe klo 10-12, vko 52 suljettuna os. Kauko 040 7536429. Suomi 100 -näytelmien info ja ilmoittautuminen su 11.12. klo 11 alkaen. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . 0500 530 807 P. 050 512 3731 • ollipekka.vienonen@seutuposti.fi • ASENNUKSET • TARVIKKEET • SUUNNITTELU . 050 516 3026, 050 551 3026 . MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. Saavuthan hyvissä ajoin, eli n.13.30, niin olemme vastaanottamassa Turusta tulevat. 0400 293 576. Ilmaiset treenit 12.12. 040 531 9265. Pekankuja 4 Loimaa. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. Muistathan Tseyn yhteinen tapahtuma tänään klo 14 alkaen Kompassissa Loimaalla. Myös Domus-ikkunat. Lisätietoa ja ilmoittautumiset: 040 8370602. klo 1718 mukana Wanha Kanala, Melliläkalenteri 2017. VALOKUVAAMOJA Puh. keskusta. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. klo 12. Joulukuun ajan Raija Veinin käsitöiden näyttely. TAKSIPALVELUITA . SLEY. Ma 12.12. joulukuuta 2016 . klo 13 kirjastossa. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys. PARTURI-KAMPAAMOITA PARTURI-KAMPAAMO Turuntie 13 • LOIMAA Puh. Sekä Savi-näytelmissä olleet että uudet mukaan. TIETOKONEITA Turuntie 10, Loimaa P. RAKENNUSTÖITÄ Tommi Laaksonen Loimaa, Puh. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys. Tuolijumppaa torstaisin klo 12-12.30, joulukuussa 15.12. Tarkemmin jäsenkirj. Ti 13.12. Muista jouluinen tapahtuma ke 14.12. EL Loimaan kaupungin yhdistys. mirena-asut.com P. ei ole Loimaan kerhoa, jatkamme tammik. Ma 12.12. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. Pyörätuoli ja paarikulj. Brodeeraukset, mainostekstiilit . (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . Gluteiiniton ilta Ostarilla ke 14.12. Loimaan Eloisat ry. MLL Loimaan kaupungin yhdistys. normaalisti. SEURATOIMINTA Mitä. Saviseudun munuaisja maksakerhon keilavuoro Loimaan Keilahallissa ke 14.12. Kerrataan kauden aikana opittuja lajeja mukavan musiikin tahtiin. Haaran Kööri Ostarilla su 11.12. Matkalla muutakin ohjelmaa. PIHAPUIDEN KAADOT Hankalatkin puut ammattitaidolla. TOIMISTOPALVELUJA Sähköistä taloushallintoa paikasta riippumatta. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. Seniorit Surffaavat ja opettelevat tietokoneen käyttöä Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilakatu 32 ke 14.12. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. klo 14.30 OP pys. Muistikerho ke 14.12. Huom! ma 12.12. URHEILU Kojonkulman kyläyhdistys / Ahjon kahvakuula su 11.12. P. Tanssiseura Sekahaku ry. tazzi.fi Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa. TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. P. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . klo 14. Loimaan PVY ja Naavanaiset, kokoonnumme pe 16.12. Marjaana Kosonen, Uitontie 100 P
Perustamiskustannus 180 €. Todellinen vuosikorko 4,37 %. Jouluna Vapahtajan syntymäjuhlaa, suurta juhlaa vietämme ja lapsesta kiitämme. Yaris Active Edition + Superior Pack. Perustamiskustannus 180 €. Superior Pack 490 €. TOYOTA YARIS 1.33 Dual VVT-i Active Edition 5ov 18 173,73 € (sis. 15” kevytmetallivanteet, automaatti-ilmastointi, suomenkielinen navingointi ja peruutuskamera. 230 €/kk TOYOTA YARIS 1.33 Dual VVT-i Active Edition 5ov 18 173,73 € (sis. Jatkamme lahjoituksia koko ensi vuoden, ehdota kohteita Facebook-sivullamme tai jari@lvi-optimus.fi 0400 482 796 | jari@lvi-optimus.fi TILAA ILMAINEN KARTOITUS: Meiltä myös edullinen rahoitus helposti. toimituskulut 600 €, Superior Pack €). Käsiraha 15 % (2 726,06 €). Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 11181 €. 7632 733 Palvelemme ti-to 9-17 pe 9-17.30 la 9-14 Ma sulj. LL Siinä on aina tuplasti älliä. Todellinen vuosikorko 4,37 %. EU-yhdistetty kulutus 3,3-4,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 75-114 g/km. HUOLLOT Toyota Jousto -rahoituksella esim. Vuorokauden valoisa aika on lyhimmillään ja keliolosuhteet vaihtelevat. Todellinen vuosikorko 4,37 %. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 15 447,67 + 1 990,24 = 17 437,91 €. Yaris Active Edition + Superior Pack. Vakiona mm. Yaris Active Edition -mallisto alkaen: kokonaishinta 18 173,73 € sisältäen toimituskulut 600 €. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 230 € (sis 4 v. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Rahoitusaika 48 kk. 0207 810 775 Myynti: ma-pe 8-18 p. Kilometrit 60 tkm. La klo 9.00–15.00 ja su klo 10.00–15.00. HUOLLOT Toyota Jousto -rahoituksella esim. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Sisältää: Talvirenkaat kevytmetallivanteilla, metallitai helmiäisvärin, etuovien alumiiniset kynnyslistat, takapuskurin alumiinisen suojalevyn ja tekstiilimattosarjan. Jouluna ystäviään muistaa soittaen, auttaen tai vain aikaansa antaen. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. 15” kevytmetallivanteet, automaatti-ilmastointi, suomenkielinen navigointi ja peruutuskamera. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Tarjous voimassa 31.12.2016 asti uusiin asiakastilauksiin. 0207 810 750 la 10-14 Tiilenlyöjänkatu 7, FORSSA www.vs-autocenter.fi f 0207 numeroiden hinnat: 8,21 snt puhelu + lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 14,9 snt/min. Rahoitusaika 48 kk. Korko 2,95 %. 230 €/kk NYT KOEAJETTAVISSA! TULE JA TILAA OMASI!! C-HR 1.2 T Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut C-HR 1.8 Hybrid Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut 31 C-HR 1.2 T AWD Active Multidrive S: kokonaishinta sisältäen toimituskulut Laskelma: Kk-erä 321,03 €. Perustamiskustannus 180 €. Yaria Active Edition. Valvonnassa kohdistetaan erityinen huomio pimeän ajan liikenteen edellyttämän liikennekäyttäytymisen vaatimuksiin niin ajoneuvonkuljettajien kuin jalankulkijoidenkin osalta. Tarjous voimassa 31.12.2016 asti uusiin asiakastilauksiin. Käsittelymaksu 9 €/kk. Käsittelymaksu 9 €/kk. Luototettava määrä 15 447,67 €. Todellinen vuosikorko 3,90 %. Korko 2,95 %. YARIS 1.33 ACTIVE EDITION + SUPERIOR PACK + 4 V. Kännykän käyttö ajettaessa vie kuljettajan huomion pois liikenteestä, ja polkupyöräilijää ei tahdo havaita, jos tällä ei ole valoa pyörässään. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 600 €. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 11181 €. TOYOTA YARIS 1.33 Dual VVT-i Active Edition 5ov 18 173,73 € (sis. toimituskulut 600 €, Superior Pack €). 230 €/kk NYT KOEAJETTAVISSA! TULE JA TILAA OMASI!! C-HR 1.2 T Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut C-HR 1.8 Hybrid Active: kokonaishinta sisältäen toimituskulut 31 C-HR 1.2 T AWD Active Multidrive S: kokonaishinta sisältäen toimituskulut Laskelma: Kk-erä 321,03 €. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 230 € (sis 4 v. Paperia saa myös toimistoltamme, Käsityöläiskatu 10, Loimaa (käynti Väinämöisenkadun puolelta). Toyota Jousto -rahoituksella etusi yli 3.000 € vain joulukuun ajan. 0207 810 770 Varaosat: ma-pe 8-16 p. Rahoitus-aika 48 kk, 15tkm/ vuosi. Ulla-Maija Voutilainen Poliisi valvoo ensi viikolla taajamissa VARSINAIS-SUOMI Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti taajamien liikennettä. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 15 447,67 + 1 990,24 = 17 437,91 €. Toyota Jousto -rahoituksen yhteydessä SUPERIOR PACK €. Käsiraha 15 % ( 3500 €). Meiltä lähituottajien viljaporsaiden harmaasuolatut JOULUKINKUT Varaathan omasi! Puodin PAISTIJAUHELIHA 8 95 e /kg Kääri lahjasi ensimmäiseen Loimaan Lehteen! Entisaikaan joululahjat saatettiin kääriä sanomalehteen, kun ei ollut koristeellisia lahjapapereita siksi myymmekin 100 vuotta vanhasta Loimaan Lehdestä painettua lahjapaperia Wanhan Ajan Joulumarkkinoilla omalla myyntipaikallamme. Luototettava määrä 15 447,67 €. Käsittelymaksu 9 €/kk. Korko 2,95 %. Käsiraha 15 % (2 726,06 €). EU-yhdistetty kulutus 3,3-4,9 l/100 km, CO 2 -päästöt 75-114 g/km. TOYOTA JOUSTO Kk-erä 230 € (sis 4 v. Perustamiskustannus 180 €. Toyota Jousto -rahoituksen yhteydessä SUPERIOR PACK €. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. YARIS 1.33 ACTIVE EDITION + SUPERIOR PACK + 4 V. KSL:n mukainen luottohinta 29 778,20€. Paikallista joulua! Lahjapaperiarkki 1 € Tilaa lehti lahjaksi – saat markkinoilta mukaasi lahjakortin! Wanhan Ajan Joulumarkkinat 10.–11. Turuntie 19, LOIMAA puh. joulukuuta. toimituskulut 600 €, Superior Pack €). YARIS 1.33 ACTIVE EDITION + SUPERIOR PACK + 4 V. Samanaikaisesti taajamien liikennemäärät ovat suuria, koska ostosmatkaliikenne on vilkasta. Tue paikallista osaamista ja tee hyvää kauttamme! Voimakatu 1, 32200 Loimaa PAIKALLINEN AMMATTILAINEN Lahjoitamme jokaisesta joulu–tammikuussa tilatusta käyttövesija lämmitysputkiremontista 2% Loimaan lastenneuvoloiden lelujen hankintaan. Korko 2,95 %. -15 24.990 Huolto: ma-pe 7.30-16.30 p. Jouluna Jouluna voi nähdä sinisen hetken ja tehdä unelmiensa retken. Käsiraha 15 % (2 726,06 €). Luototettava määrä 15 447,67 €. HUOLLOT Toyota Jousto -rahoituksella esim. EUyhdistetty kulutus 3,3-4,9 l/100 km, CO2-päästöt 75-114 g/km. Rahoitusaika 48 kk. Superior Pack 490 e . TOIMI NOPEASTI! Meiltä erikoishinnoiteltu YARIS ACTIVE EDITION. joulukuuta 2016 LUKIJAN RUNO puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. Luoton ja kustannusten yhteismäärä 15 447,67 + 1 990,24 = 17 437,91 €. Sisältää: Talvirenkaat kevytmetallivanteilla, metallitai helmiäisvärin, etuovien alumiiniset kynnyslistat, takapuskurin alumiinisen suojalevyn ja tekstiilimattosarjan. LL. Korko 2,95 %. Yaris Active Edition -mallisto alkaen: Kokonaishinta 18 173,73 e sisältäen toimituskulut 600 e . Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Kilometrit 60 tkm. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Sisältää: Talvirenkaat kevytmetallivanteilla, metallitai helmiäisvärin, etuovien alumiiniset kynnyslistat, takapuskurin alumiinisen suojalevyn ja tekstiilimattosarjan. TOYOTA JOUSTOLLA ALKAEN 321 €/KK Huolto: ma-pe 7.30-16.30 p. Jouluna kynttilät haudoille sytytetään ja hiljaa näin rakkaitamme ajattelemme. huollot). Toyota Jousto -rahoituksen yhteydessä SUPERIOR PACK €. TOIMI NOPEASTI! Meiltä erikoishinnoiteltu YARIS ACTIVE EDITION. 0207 810 770 Varaosat: ma-pe 8-16 p. TERVETULOA! Joulu lähestyy... Yaris Active Edition. Toyota Jousto -rahoituksella etusi yli 3.000 € vain joulukuun ajan. huollot). Kilometrit 60 tkm. Kiire ja epärealistiset aikataulut aiheuttavat äkkitilanteita. 0207 810 775 Myynti: ma-pe 8-18 p. Yhteistyössä Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry ja Loimaan Lehti. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10-14 Mika Matarmaa 020 7810782, Kari Tarkkala 020 7810783, Juha Ala-Nissilä 020 7810781 vaihtoautot auto-centeristä Toyota Rav4 2,0 D-4D AWD Active 139tkm Titaanitakuu 2 vuotta! -14 27.990 Toyota Rav4 2,0 Valvematic AWD Business Multidrive S 50tkm takuu, -14 35.990 Toyota Yaris 1,33 Active Multidrive S + Plus pack 13tkm vetok., navi, -15 18.290 Volkswagen Amarok DC Highline 2,0 TDI 132kW 4MOTION, 68tkm, -14 39.990 Nissan X-trail dCi 130 Acenta 2WD 6 MT Technology Pack Moonroof 55tkm -15 29.990 Toyota Auris Touring Sports 1,2 T Premium Multidrive S 43tkm, huippuvarust. huollot). Superior Pack 490 €. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 600 €. 15” kevytmetallivanteet, automaatti-ilmastointi, suomenkielinen navigointi ja peruutuskamera. Käsiraha 15 % ( 3500 €). 14 Lauantaina 10. KSL:n mukainen luottohinta 29 778,20€. Heimolinna, Väinämöisenkatu 2, 32200 Loimaa. Käsittelymaksu 9 €/kk. Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 7 600 €. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Vakiona mm. 0207 810 750 la 10-14 Tiilenlyöjänkatu 7, FORSSA www.vs-autocenter.fi f 0207 numeroiden hinnat: 8,21 snt puhelu + lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuhelimesta 14,9 snt/min. Vakiona mm. TOYOTA JOUSTOLLA ALKAEN 321 €/KK Uusi Toyota C-HR nähtävissä liikkeessämme. Jouluna saa lämpöä, rakkautta, aikaa siinä on hitunen salaista, suloista taikaa. Yaris Active Edition. Kannattaa muistaa, että miltei jokainen kolari aiheutuu jonkun huolimattomasta toiminnasta. Tarjous voimassa 31.12.2016 asti uusiin asiakastilauksiin. 14,9 snt/min Katso vaihtoautomme netistä: www.toyotaautocenter.fi/vaihtoautot Myynti Huolto Varaosat Rent Lamminperä 8, Loimaa. Todellinen vuosikorko 3,90 %. Käsittelymaksu 9 €/kk. Rahoitus-aika 48 kk, 15tkm/ vuosi. Yaris Active Edition -mallisto alkaen: kokonaishinta 18 173,73 € sisältäen toimituskulut 600 €. Perustamiskustannus 180 €
02-588 8021 Veli-Matti Knuuti p. Ristimäenkulmantie 2, Valtatie 9 Loimaa p. JOULULAHJAKSI LAHJAKORTIT ! www.jankko.f i | www.facebook.com/jankkomiehet Lauantaina 10.12. Pahoittelemme tapahtunutta virhettä. p. 7–18, la 8–18, su 9-18 Kotileivonnaisia ja ruokaa vuodesta 1981 Joulupuodissa mm. 02-588 8024 Liisa Kivinen p. heti. ja 24.12. klo 11:00 B-nuorten (pojat) SM-sarjaa, B-poolin turnaus liikuntahallissa Muista myös Jankon lentopalloilijoiden perinteiset pikkujoulut Hirvihovissa maanantaina 12.12. ”Mielensäpahoittajan Suomi” Tre. lehdessä Autohuolto Maunu Ky:n ilmoituksen päälle oli taittovaiheessa jäänyt VUOKRATTAVANA -palkki. Kroatia sporttiloma Saija Palin, 999 e 27.-28.5. 10.-11.7. klo 17–19.00. Mamma Mia-musikaali Tallinna, 220 e 10.-15.5. 17.-18.7. Puffetti Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Päivi Vanha?Perttula 050 366 9839 KUNNALLISIA ILMOITUKSIA 8.12. Ilm. Iskelmägaala Tre, 85 e . Sari Kaukoranta p. NORJAN VUONOT,GEIRANGER, ÅLESUND. Espanja upeat patiot ! 1199 e , ilm 4.2. klo 12?16 Kojontuvalla Kojonperäntie 284 Käsityöpajoja (pajamaksu) Perinnepiirin näyttely Arpajaiset . ”Vekkuliveljet” Tre. 16.-22.7. 02-588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi. SAVONLINNA RIGOLETTO, ilm heti. Tallinna ”Oopperan kummitus” 215 e 26.-30.3. 15 Lauantaina 10. Tied. Pärnu kylpylä Emmi, ph, 329 e 1.-2.4. 6.-7.5. käsitöitä, lahjaja käyttötavaroita, ym. maanantai klo 17–19. ”Loma” Uudenkaupungin teatteri, 47 e / 50 e . Muistutukset ja mielipiteet tulee jättää kirjallisena viimeistään 13.1.2016 viraston aukioloaikana osoitteella Loimaan kaupunki, tekninen ja ympäristöpalvelukeskus, Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. alkaen klo 18:00! Hirvihovissa klo 17:00 Miesten 1-sarja | Liput: 6 € Jankko 1 Liikunnan Riemu Matti Hämäläinen 040 720 4479 Juha Mikola 050 349 4524 Konemyynti: Timo Hulmi 0400 126 869 Seppo Lindsten 0400 863 359 www.loimitraktori.fi Varaosat: Arto Holmqvist 010 504 5122 Huolto: Janne Mäkelä 010 504 5120 www.loimihuolto.com TERVETULOA JOULUMARKKINOILLE Loimaalle TI 13.12. 60 e . klo 10-16 Asiakkaillemme sotaveteraanien keittämää ja tarjoilemaa riisipuuroa (300 annosta) ja joulukahvit Kone-esittelyj ä! Pehtoorinkuja 1, Loimaa Kahvila Pahkapirtti avoinna ark. 16.-23.5. Malaga, Sevilla ja Cordoba, opas, ph, matkat. mennessä – Erilaiset joululaatikot – Omatekoiset salaatit – Piimäjuusto – Saaristolaisleipä – Kotisinappi – Pannacotta-kakku ja pikkuleivät... 17.3. Jäneda Viron puutarhamarkkinat 199 e . Aikaisempia numeroita on tilattavissa sähköpostitse: loimaaseura@pp3.inet.fi – sekä Hulmintien toimistolta joka kuukauden 1. 02-762 8326, 0400-536 303 OSTO-MYYNTI-RAHOITUS www.autohuoltomaunu.fi BMW 320 dA E90 Sedan Business -08 11900 Ford S-Max 2,0 TDCi 140 hv Trend M6 -09 14850 Ford Focus 1,6 TDCi 95 hv Start/Stop -12 11800 Ford Transit Van etuveto 260S 2,0TDI -01 4450 Nissan Primera 1,8 Cool Traveller -04 1150 Nissan Primera 1,8 Visia Traveller -06 2750 Peugeot Boxer 330 L1H1 HDi 157 -07 12900 MB E 220T CDI A Avantgarde -07 11200 MB E 350 CDI BE T 4Matic A Elegance -12 33850 Toyota Aygo 1,0 VVT-i 5ov -06 5950 Toyota Yaris Hybrid Active 5ov -13 16850 Volvo C70 Avoauto T5 Momentum aut -06 17500 Autoileva joulupukki kaupunki-Hirvikoski p. Tallinna tai Tartto. 040-837 4708 HUVITILAISUUKSIA Puh. 050 517 9110 • www.pahkapirtti.fi Loimaan kaupungin perusturvalautakunta julistaa haettavaksi 5.1.2017 klo 12 mennessä SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRAN lastensuojelutehtävissä Tarkemmat hakuohjeet www.kuntarekry.fi, www.mol.fi tai www.loimaa.fi Loimaalla 7.12.2016 PerusturvaLautakunta KuuLuTuS mAA-AINESLupAhAKEmuKSEN VIREILLE TuLOSTA Reijo Kuosa hakee maa-aineslain 4 §:n mukaista maa-aineslupaa hiekan ja soran ottamiseen kiinteistöllä 430-472-4-89. joulukuuta 2016 Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. 26.6.-2.7. 2.3. Jään eläkkeelle 1.1.2017 alkaen Parturi-Kampaamo REA Alastaro p. Esko Roine. (02) 764 1220 A Annnnaann P Pääiivvää Myynnissä käsityömateriaaleja, villasukkia, puutöitä, askarteluja, himmeleitä, tilkkupeittoja, saippuaa, nahkatuotteita, pellavaliinoja, leivonnaisia ja paljon muuta TTeerrvveettuullooaa!! Su 11.12. Varaattehan tilan tervehdyksellenne viimeistään pe 16.12. SAVONLINNA KULLERVO, ilm heti. Alueelle on laadittu soranottoja maisemointisuunnitelma. 60 e 17.2. Alue sijaitsee Säkylänharjun-Virttaankankaan tärkeällä pohjavesialueella Niillä, joiden etua tai oikeutta asia koskee, on oikeus tehdä asiasta muistutus. Loimaalla 9.12.2016 YmPäristöLautakunta RAVINTOLOITA LEHDEN MYYNTIPAIKKOJA: • Loimaan Lehden konttori • Kukkakauppa Helmi Orvokki, Alastaro • Oripään OP • Mellilän Seudun OP • Ypäjän Vehnämylly • Ypäjän OP • Niinijoen OP • Metsämaan OP • Metsämaan Lähikauppa • M-Market Hirvikoski • Sarka-Museo • Seuran Hulmintien toimisto la 17.12. 15.2. (Tarton uusi museo). 0400 642 106 www.loimaanjuhlapalvelu.fi Valmistamme keittiössämme maistuvia jouluherkkuja, tilaathan omasi: Tilaukset KE 14.12. SEUROJEN TIEDOTUKSIA www.matkaviitala.fi, info@matkaviitala.fi Kauppalank 13, Loimaa 044 040 5140 14.1.2017 TUURIN kyläkauppa, 40 e 4.2. Hakemusasiakirjat ovat nähtävänä 12.12.2016–13.1.2017 välisenä aikana Loimaan kaupungin Tekninen ja ympäristöpalvelukeskuksessa, osoitteessa Loimijoentie 74. 16.-23.4. 040 553 9058 /Paavo Kaukainen 2016 ILMESTYN YT! Julkaisemme perinteisiä JOULUTERVEHDYKSIÄ 22.12. Hollanti tulppaanit, bussi/laiva, 960 e . ilmestyvissä lehdissä. LOFOOTIT ja yötön yö! 989e. Muilla on oikeus ilmaista hakemuksesta mielipiteensä. Liikuntahallissa alk. ”Ulkomaalainen” Tre, komedia, 59 e 18.-19.3. Parasta ennen päiväys lähestyy..
Vadstenassa toki pistäydymme vieraisilla birgittalaisnunnien luona. Kristuksen rakkaudessa, Eino Lehtisaari Ulkovaloilla energiatehokkaasti turvaa ja tunnelmaa pimeään Ulkovalojen energiatehokkuuteen vaikuttavat valaisimien määrä ja sijoittelu, valaistuksen ohjaus päälle ja pois sekä käyttämäsi lampputyyppi. Sirkka Lukka lausui vaikuttavan runon. Mikäli olet hankkinut energiansäästölamppuja varastoon, pystyt käyttämään niitä myös ulkona. Samassa huoneessa olivat niin sänkymme kuin pulpettimmekin. Pihan valaistuksen perustan luot kulkureittien ja sisäänkäyntien valaistuksella. Laurinen). Minun sallittanee tässä tehdä vielä eräitä lisiä. Samalla on hyvä pitää mielessä sähköturvallisuus. Energiatehokkaat ledilamput toimivat umpinaisissa ulkovaloissa erinomaisesti. Seppelpartioiden saatesanat lausui Heikki Vainio. Noin ovat lausuneet monet muutkin virkaveljeni, kun ajattelin ja toimin eri tavalla kuin he. Se sai monet muistot pintaan. Näiden seutujen kuvaaja on Saviseudun Joulu, jossa yhä uudet aiheet pulppuavat lukijalle. Ravikilpailu. Olen jäsenenä birgittalaissisarten ystävissä. Sari Kaukoranta 02 588 8024 Liisa Kivinen 02 588 8021 Veli-Matti Knuuti 02 588 8020 ilmoitukset@loimaanlehti.fi Loimaan Lehti/Ilmoitukset, Käsityöläiskatu 10, 32200 LOIMAA www.loimaanlehti.fi PERJANTAINA 16.12. Niin tarkkaan kaikki varatut tuolit olivat käytössä. Toinen jäsenyys on ruotsinmaalaisessa järjestössä, jonka nimi on Societas Sanctae Birgittae (SSB). 5. Sen avulla valaiset pihaasi vain sen ajan, kun on liian pimeää turvalliseen liikkumiseen. Ainutlaatuista maamme historiassa. Yhdysvalloissa. klo 16 mennessä. Kun valopisteitä on lisäksi useampia, näet paremmin kaikki kulkureittisi huomioitavat paikat. Entinen tuomiorovasti Rauno Heikola sanoo Saviseudun Joulussa, että olen ”kallellaan katoliseen kirkkoon”. Kanttori Esa Kilpiö esitti pianokappaleen, jossa oli sovituksia tunnetuista isänmaallisista melodioista. Sen todisti myös juhlapuhuja, melliläläislähtöinen opettaja ja kirjailija MaijaLiisa Dieckmann (o.s. 6. Hannu Kauti totesikin, että pienestä pitäjästä huolimatta täältä löytyy omasta takaa esittäjä joka ohjelmanumerolle. Hän mainitsi melliläläisten haluavan oman pienimuotoisen juhlan, vaikka pääjuhla on Loimaalla. ilmestyvässä laaja+jakelussa on kooste mukana olevista liikkeistä. Tietyissä kouluissa käytiin sitten suorittamassa ylioppilaskirjoitukset, minäkin Turussa heinäkuun helteellä 1946. Arkkitehti Alvar Aalto. Pidin päivittäin arkipuvussani papinkaulusta. ORVOKKI RINNE 1. 16 Lauantaina 10. Opiskelimme todella tiiviisti, kunnes lukio oli käyty. Valot eivät häikäise, kun valaisimet ovat rakenteeltaan sellaisia, että valo suuntautuu pääsääntöisesti alaspäin. Onko tämä kallellaan olemista. Ollaan yhdessä tekemässä paikallista joulua! Itsenäisyyspäivän viettoa Mellilässä Mellilässä kokoonnuttiin juhlajumalanpalvelukseen kirkkoon, jossa saarnasi Elina Rouhiainen. 100 kilometriä. Asiaa tutkitaan näpistyksenä.. Mäki vietti perheineen kesiään Isonperän Ketomäessä ja toi virkeyttä paikkakunnalle. Täällä vaikutti monia persoonallisuuksia. 8. Nykyisin on valittavana hämäräkytkimiä, liiketunnistimia sekä ohjauskelloja. Kulkureittien ja sisäänkäynnin valaistuksen ohjaukseen kannattaa käyttää ainakin hämäräkytkintä. Muun muassa presidentti Kekkosen metsästyskaveri Tauno V. On järkevää miettiä, mitä ohjausta käytät missäkin kohteessa. joulukuuta 2016 LUKIJOILTA SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Uusimpana keinona on älylaitteella ohjattava automatiikka, jonka avulla voit säätää kotisi lämpötilaa ja valaistusta, vaikka olisit matkoilla. Nokian kaupunki. Kaikkiaan yli 1 800 sodassa ollutta miestä tämä internaatti koulutti. Lisäksi ledilamppujen elinikä on varsinkin kylmässä moninkertainen muihin lamppuihin verrattuna. JO YLI 20 VUOTTA toiminut Naisten lauluryhmä esitti muun muassa Olet maamme armahin Suomenmaa. Tämän vuoden Saviseudun Joulussa kerron joitakin piirteitä elämästäni toimittaja Kari Nummilalle, joka ystävällisesti piipahti kodissani Huittisissa. Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Aiemmin ulkovalot laitettiin päälle ja pois kytkimellä – ulkovalot olivat pimeänä kotiin tullessa tai ne paloivat aina. ’’Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa.’’ 10. Se oli mainio koulu, josta Suomen valtio saakoon suuret kiitokset. Kun käytät hämäräkytkimen lisäksi liiketunnistinta, vähenee valojen päälläoloaika ja myös sähkön kulutus. Birgittalaisuudesta vielä. Hannu Kauti totesikin päätössanoissaan tällaiseen tilaisuuteen olevan tarvetta. Hannu Salaman. Yhden luokan läpäiseminen kesti kolme ja puoli kuukautta. Tosiasia on, että käytännöllisesti koko nykyinen jumalanpalveluselämä evankelisluterilaisessa kirkossamme on juuri sen täyttymys, jota olin jo varhain toteuttanut osittain kappalaisena Lopella ja sitten kirkkoherrana Vampulassa (1958–1968) ja Koskella (1968–1986). Seurakuntakotiin kokoontuneen juhlaväen lausui tervetulleeksi kappelineuvoston puheenjohtaja Hannu Kauti. Markku Laurinen Maija-Liisa Dieckmann puhui itsenäisyyspäivän juhlassa Mellilässä. 9. Päivi Rae, Turku Energia EKOVINKKI Mies kahi karkkeja LOIMAA Paikkakuntalainen mies näpisti kaupasta irtokarkkeja kahmaisemalla niitä suoraan karkkilaarista suuhunsa viime viikon perjantaina. Sen jäsenet kuuluvat Ruotsin kirkkoon, ja me suomalaisetkin jäsenet tunnustamme luterilaista uskoa. Kuoron esityksen jälkeen marssittiin partiolaisten kantaman Suomen lipun perässä kunnianosoitukseen sankarihaudalle. Kiinteästi asennettavien sähkölaitteiden asennustyön saa tehdä ainoastaan oikeudet omaava sähköasentaja. Tämä on syvästi luterilaisen tunnustuksen mukaista toimintaa. Joka pyhäpäivä toimitin messun suurella innostuksella, siunasin itseni ristinmerkillä, pukeuduin messupukuun kuten tuleekin tehdä. VASTAUKSET Elämäni kilometripylväitä Näin joulun alla ilmestyvät monet lehdet tuttuun tapaan. Suomalaisille taiteilijoille vuodesta 1945 lähtien myönnetty kunniamerkki. Vartija havaitsi teon, ja paikalle kutsuttiin poliisi. 7. Hän kertoi värikkäästi lapsuusja nuoruusajan Mellilästä, ja yleisöstä moni muisti samoja asioita. Tulimaassa Chilessä. 4. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?10 ?6 ?9 ?5 ?9 ?5 ?9 ?5 Su -7 / -9 / -7 / -8 / -8 / -8 / Ma -7 / -7 / -7 / -7 / -7 / -7 / Ti -5 / -5 / -5 / -6 / -5 / -5 / -8 -9 -7 -9 -8 -8 -7 -8 -7 -7 -7 -8 -4 -5 -4 -5 -4 -5 Varaa paikkasi teemasivulle viimeistään tiistaina 13.12. Opettajat olivat valioväkeä. Lukion kaksi viimeistä luokkaa suoritin Niinisalon sisäoppilaitoksessa sodan päätyttyä. Asuimme kasarmirakennuksessa. Energiatehokkuudessa se häviää ledeille vain hiukan. 2. 3. JOULULAHJAVALVOJAISET Liikkeet pidempään illalla auki To 15.12