Jotta lähiruoka löytää tiensä pöytiin, vaaditaan panostusta sekä tuottajilta että kuluttajilta. Loimaan Lehden teemasivujen aiheena on tänään maaja metsätalous. Selvitimme, miten hyvin koululaiset tuntevat eri viljalajeja. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Sivu 3 Muuttolintujen aika Loimaan seutu Oona Kontulainen Possukuiskaaja Marko Salokanteleen töihin kuuluu eläintenhoitoa, koneidenkorjausta, viljelyä, metsänhoitoa ja kaikenlaisia muita maatiloilla paiskittavia hommia. vuosikerta P 1 D Nro 39 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 16 Kohti kuningatarkilpaa Sivu 16 Kevät aktivoi pyörävarkaat +8. Sivu 6 Ei kulttuuri, vaan persoona Keskuskoululaiset lauloivat ystävyydestä ja yhdessäolosta. Kansanperinnelaulut ja kanteleen soitto saivat vastapainokseen rytmikkäitä säveliä vierailta mailta. 2010 Aprillimarkkinat jatkuvat Loimaalla tänään. Kauppaa kelpaa tehdä hyvässä säässä, sillä lämpötila kolkuttelee kymmenen asteen rajaa ja auringonpaistetta on luvassa ainakin ajoittain. Porsituskin sujuu, kun äiti on kätilö, Salokannel sanoo. Uupuneita ja nälkäisiä pitkämatkalaisia varten kannattaa pitää lintulaudoilla edelleen ruokaa. KATRIINA REIJONEN Muuttolintuja on jo saapunut Saviseudulle. Maataloustyöntekijäyrittäjänä itsensä työllistänyt Salokannel kertoo ammattitaidon monipuolistuneen erilaisten tilakokemusten kautta. Pienen luntin avulla emakot kyllä löytyvät. Osoituksena huippukunnostaan Oktaavia otti komean V75ravivoiton. Hyvässä kunnossa on myös niin ikään kuningatarkilpailuun tähtäävä ja siinä viime vuonna pronssia ottanut ypäjäläinen Marimin. Sivu 16 Teppo Viholan mukaan on erinomaista, että jälleen on herätty toimimaan lähiruuan puolesta. KIRJOITTAJAVIERAS T Ä N Ä Ä N VUOTTA 59 LAUANTAI 10.4. OONA KONTULAINEN Ypäjäläinen huipputamma Oktaavia kulkee vahvasti kohti ravikuningatarkilpailua, jossa se sijoittui viime vuonna kakkoseksi. Kerromme myös niin sanotuista alituotantokasveista, viljelijöiden sähköisestä tukihausta ja siitä, kuka sai Saran Kulttuurikuokan. Sivu 6 Lähiruuan aika Sää suosii markkinoita Maaja metsätalous sivut 5 ja 7-13 Punkalaitumella vietettiin monikulttuurisia iltamia, joissa koululaiset ja vastaanottokeskuksen väki ilahduttivat yleisöä erilaisin esityksin. Possukuiskaaja pähkäilee vain korvanumerointia Kaverit kutsuvat maataloustyöntekijäyrittäjä Marko Salokannelta possukuiskaajaksi. Jotain pähkäilyttävämpääkin sentään löytyy. Aiheitamme ovat myös tuulivoiman hyödyntäminen maatiloilla ja metsätilan sukupolvenvaihdos. – Emakoiden korvanumerointilovet tuottavat toisinaan tuskaa. Katsojille paljastettiin muun muassa, millaista on tulla vieraaseen maahan pitkän matkan takaa ja pohdittiin sitä, ovatko lapset kovinkin erilaisia muissa maissa. alv. Ilmojen lämpeneminen tuo niitä iloksemme yhä runsaammin
Joh. Kustantaja: Priimus Media Oy. Ryijy elää -näyttely on Varkauden museotoimen tuottama. Kokouksessa valittiin Lounais-Suomen 4H-piirin hallitukseen uutena jäsenenä muun muassa Teppo Vihola Loimaalta. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. asti. Näyttelyn ryijyt ovat peräisin varkautelaisen Tuomas Sopasen yksityiskokoelmasta. Maksimimerkkimäärä 140. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Koristeryijyjen kulta-aikaa oli 1930-luku. Alastaron kirjastossa Suomen Taiteilijat ry:n jäsen esittäytyy huhtikuun lopulle saakka. torstaina klo 16. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Aurinko laskee kello 20.36. Kokoelman vahvuus on sen laajuus ja systemaattisuus, jolla kokoelmaa on täydennetty. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Matt. Lähetä kuva postitse os. Kuvat julkaistaan lähettäjän vastuulla. Soininen on syntyisin Joensuusta, mutta asuu nykyään Forssassa. Suomalaisten kansantaiteilijoiden ryijyjen rinnalla näyttelyssä nähdään muun muassa jugendajan penkkiryijyjä, 1900-luvun alun käsityöharrastuksen suosion nousun myötä valmistuneita sisustustekstiilejä sekä muutamien keskeisten tekstiilitaiteilijoittemme suunnittelemia töitä. Kartanomäenkatu 4. Loimaan Lehti PL 2, 32201 Loimaa tai sähköpostilla ilmoitukset@ loimaanlehti.fi. Saran näyttely tapahtuu kahdessa osassa: ryijyt vaihtuvat viikolla 19. Näyttelyn vanhimmat ryijyt ovat kansanomaisia ryijyjä 1700-luvulta, uusimmat ovat valmistuneet aivan viime vuosina. Ihmiskuvaajana hän tuo esiin surunkin vivahteita, mutta myös lohduttaa, varsinkin värikylläisillä asetelmillaan. huhtikuuta 2010 TÄNÄÄN 10.4. Onnittelut ehtivät saman viikon lauantain lehteen, kun ne tuodaan viimeistään torstaina. Avoinna kirjaston aukioloaikoina. Kuvan voi myös tuoda ja maksaa lehden konttoriin, os. Loimaalainen Tiina Hakala sai sekä Lounais-Suomen 4Hpiirin stipendin että vuoden 4H-yritysstipendin. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ryijynäyttely Sarassa Loimaalla 12.4.–6.6. PÄIVÄN SANA SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Näyttely tarjoaa läpileikkauksen suomalaisista ryijyistä käyttöesineinä, sisustusesineinä ja taideteoksina. Julia, Julius, Janna, Juliaana Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.24. Ritva Soinisen näyttely Alastaron kirjastossa 28.4. 4H-aktiiveja palkittiin. Verna, Minea 12.4. museon aulassa ja seminaaritila Riihessä. Näyttelyyn liittyy myös osio, joka kertoo ryijyn historiasta, käytöstä ja antaa ohjeita ryijyn säilytykseen ja käyttöön kotioloissa. Hinta sisältää arvonlisäveron. Tero 11.4. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,09 /pmm 3-sivu 2,09 /pmm Tekstissä 1,95 /pmm Tekstin jälkeen 1,68 /pmm Takasivulla 2,07 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,44 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,68 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. ”En usko. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Painopaikka: Allatum Oy. Intohimoisena keräilijänä Sopanen on luonut kokoelman, joka kertoo ryijyn koko kehityskaaren ja eri käyttömuodot käyttöesineestä moderniksi sisustustekstiiliksi. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 20: 25 KUOLLEITA SYNTYNEITÄ POIKA 22.3.2010 3710 g 51 cm Jaana Sinkko ja Timo Rinne POIKA 25.3.2010 3720 g 50 cm Jenna Helenius ja Antti Mäkelä, Niklas ja Sara Paljon onnea vaan! Yhden palstan kuva teksteineen maksaa 10 , kahden palstan 20 . Sopanen on koonnut yli 200 ryijyn kokoelmansa varsin lyhyessä ajassa. Nyt ryijy elää, monien muiden käsitöiden tavoin, uutta tulemistaan. Alastaron kirjaston keväisessä taidenäyttelyssä on parhaillaan esillä taidemaalari Ritva Soinisen töitä. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” Joh. 28: 19-20 11.4. Kun täkit valtasivat vuoteet, nostettiin ryijy seinälle. Nähtävillä maksutta museon aukioloaikoina, mikäli tiloissa ei ole yksityistilaisuutta. Näytteille on koottu elämän kauniimpaa ja herkempää puolta tallentavan maalarin pastellitöitä ja öljyvärimaalauksia. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. (4 riviä). www.loimaanlehti.. Kirjoita kuvan taakse haluamasi onnitteluteksti ja kuvan palautusosoite. Suorita maksu lehden tilille 523900-10003137, viim. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Myyntineuvottelija Päivi Alm-Huhti (02) 588 8022 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Tarja Säteri, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Ryijyjä esillä Sarassa LAITILA Lounais-Suomen 4H-piirin kokouksessa Laitilassa palkittiin 4H-aktiiveja. Toimittaja Marika Timonen (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 588 8034 Toimittaja Kari Nummila (02) 588 8035 VUOTTA 59 Soinisen maalauksia Alastaron kirjastossa Ritva Soinisen maalaus ”Liisa”. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: 10.4. 20: 19-20 12.4. Tuula Eskola Loimaan 4Hyhdistykstä sai 4H-järjestön pronssisen ansiomerkin ja kunniakirjan. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Soinisen aiheita ovat asetelmat, ihmiset ja luonnonmaisemat, joita hän tallentaa herkin ja pehmein sävyin. ANU SALO Suomen maatalousmuseo Sarassa on esillä näyttely Ryijy elää – suomalaisia ryijyjä 1778–2008. 2 Lauantaina 10. Ryijy oli alkuaan peitto ja lämmike, rekipeite sekä keinun ja penkin pehmuste. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.
Humppilan kunnanhallitus hyväksyi muutokset ja totesi, että tärkeiden työmatkaja asiointiliikenteen vuorojen toiminta ja saatavuus pitää turvata. Ypäjän kunta toteaa, ettei se voi järjestää korvaavaa liikennettä Helsinkiin, Forssaan eikä Loimaalle. Puoluekokousedustajaksi valittiin Mikko Kaunisto, jonka yhdistys on asettanut myös kansanedustajaehdokkaaksi. Edellisvuoden hyväksytyssä toimintakertomuksessa todettiin yhteistyön Huittisten Vasemmistoliiton kanssa sujuneet hyvässä hengessä. johdosta! T: mamma, pappa ja kummit. ja paikalla oli silloin kansanedustaja Veijo Puhjo. Lauantaina 10. Varajäseniksi nimettiin Osmo Mäkelä ja Arto Alakukko. Ypäjän kunnanhallitus vastustaa muutoksia, sillä sen mukaan ne heikentäisivät ypäjäläisten mahdollisuuksia asioida niin Helsingissä kuin Forssassakin sekä opiskelijoiden kulkuyhteyksiä. Satakuntaliiton valitsemiin jäseniin kuuluu Teuvo Munkki Huittisista. Vampulan Vasemmistoliitto kiitti äänestäjiään tarjoamalla lihakeittoa 14.11. Lisäksi huomautetaan, että vastaavasti Alastaron taajamassa Loimijoki muodostaa maisemallisen tekijän, josta saadaan kesällä kasteluvettä. täyttäneelle Onnille, täyden kympin pojalle. 010 4309 500 Muuttolintuja alkaa pikkuhiljaa saapua Saviseudulle. Tekninen lautakunta esittääkin kaupunginhallitukselle, että aloitteessa esitettyihin toimiin ei ryhdytä. Jaloissa näkyvistä renkaista selviää ikä ja se, että lintu on rengastettu Merenkurkun alueella. Suloista kummityttöä rakkaudella onnittelee: kummitäti, Markus, Joonatan ja Josefi ina. Siis siihen sijoittamalla sinusta tulee usean suomalaisen yrityksen osaomistaja. 10-v. Lintulaudoilla kannattaa pitää edelleen ruokaa uupuneita ja nälkäisiä pitkämatkalaisia varten. Yö oli tuonut linnut mukanaan. Vampulan kirjaston edessä, jossa yhdistys tarjoaa lohisoppaa. Eläköön rahastosijoittamisen helppous! Jatketaan tästä meillä konttorissa. ja osallistu samalla rahastosijoituksen arvontaan. Liikuntaneuvostossa tulee olla edustettuna liikuntakulttuurin toimialat, liikunnan kansalaisjärjestöt ja kunnat sekä alueelliset ja kielelliset näkökohdat. Metsäpirtin kiinteistöllä päätettiin tehdä pienimuotoista remonttia ja siistiä tonttia kesän aikana. Loimijoen rannalta löytyy myös uimalaituri. viikolla. Levo katsoi, että uimapaikka olisi tarpeen yhdenvertaisuuden takia, koska Alastaron kunnanvaltuusto oli aikanaan hyväksynyt uimalammen teon Virttaalle moottoriradan läheisyydessä sijaitsevan mökkikylän lähelle. Kaunisto kansanedustajaehdokkaaksi LIIKUNTA Loimaalainen Arto Savonen on valittu LounaisSuomen liikuntaneuvoston jäseneksi. Lisäksi Helsingistä kello 16.30 lähtevä vuoro jatkaisi Forssasta Humppilan kautta Huittisiin eikä ajaisi enää Ypäjän ja Loimaan kautta Raumalle. Muita saapuneita Saviseudulla ovat ainakin sepelkyyhky, punarinta, laulujoutsen ja kiuru. Onnea ja iloa monta sataa kiloa. Savonen liikuntaneuvostoon Loimaa/Alastaro Kari Nummila Alastaron keskustaan ei rakenneta erillistä uimapaikkaa, josta Taisto Levo oli tehnyt aloitteen. huhtikuuta 2010 3 Nyt ei juhlita suotta, täytäthän huomenna jo 7 vuotta. Johtokunnan jäseniksi valittiin Anita Säilä, Mikko Kaunisto ja Pertti Leppälä. Varapuheenjohtajaksi tuli Jari Mäenpää, sihteeriksi Armi Kaunisto ja taloudenhoitajaksi Matti Lunden. Teknisen lautakunnan esityslistalla todetaan, että Virttaan uimalammen tarkoitus on alueen virkistyskäytön parantaminen, lähikaava-alueen tonttien kasteluveden turvaaminen ja alueen maisemallisten piirteiden parantaminen. Aloite katsottiinkin loppuunkäsitellyksi. Töyhtöhyyppiä ilmestyi teiden varsiin 12. Niilläkin ruoan saanti on vielä vaikeaa ja niinpä kottaraisia on nähty talipötkylöillä ja lintulautojen alla siemeniä syömässä. PALJON ONNEA VAAN Rakkaat onnittelut 12.4. Aluehallinnon uudistamisen myötä muutettiin liikuntalakia muun muassa siten, että elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen yhteydessä toimii maakunnan liiton asettama alueellinen liikuntaneuvosto. Kottaraisiakin on jo saapunut. Kuvan lintu on viime kesän poikanen. Varsinais-Suomella ja Satakunnalla on yhteinen liikuntaneuvosto. Toivottaa kummit. Otetaan vaikka yksi esimerkki. Johtokunta valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa, jonka puheenjohtajana toimi Pertti Leppälä. Rakkaat onnittelut 7.4. T: kotiväki. Linnut käyttivät hyväkseen korkean mäkialueen aiheuttamia hyviä nostavia ilmavirtauksia. Erkki Kallio Muuttolinnut saapuvat Alastaron Vaaravuoren yllä kaarteli parhaimmillaan kuusi merikotkaa. Loimaan taloudelliset mahdollisuudetkaan eivät riitä juuri tällä haavaa uimalan rakentamiseen. Paljon onnea Hanna Haapalalle, täyskymppi 13.4.2010. Syntymäpäiväkakussasi on 13.4. Muuttolintuja alkaa nyt ilmojen lämmittyä saapua iloksemme runsain määrin, vaikka lunta onkin vielä jonkin verran maassa. Neuvoston varsinaissuomalaiset jäsenet valitsi Varsinais-Suomen liitto. Tällöin myös merikotkilla oli jo selvää muuttoa. kuusi kynttilää! Onnitteluhalit Elias Väihköselle! T: äiti, isi, Akseli, Topias & mummo. Lopetuslistalla ovat myös kello 19 Porista Helsinkiin ja kello 24 Helsingistä Poriin lähtevät SS-vuorot. Yhteistyön muodosta sovitaan myöhemmin. 3-vuotiaalle Jenina-prinsessalle! T: äiti, isä, isosiskot ja -veljet. Kyrönkorvessa Vaaravuoren päällä kaarteli yhtä aikaa kuusikin merikotkaa. Onnittelut 13.4. Mustarastaita oli maaliskuun 23. Sitten tuli havaintoja muuttavista pulmusista. Nyt ei juhlita suotta, Aada täyttää jo 7 vuotta. Samalla juhlitaan Vasemmistoliiton 20-vuotista taivalta. Maaliskuun puolivälissä nähtiin ensimmäiset uuttukyyhkyt. T: mummi ja ukki. päivän aamulla eräälläkin ruokinnalla kymmenen. Jäsenet määrää maakunnan liitto, toimikausi on enintään neljä vuotta. Neuvosto muun muassa ohjaa ja tukee liikuntapaikkarakentamista, kehittää alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä ja arvioi peruspalvelujen alueellista saatavuutta. Bussivuoroja karsitaan HUITTINEN Vampulan Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi valittiin Veli-Pekka Kankaanpää. Paljon onnea sinulle! T: mummu, pappa ja Niina. rahastosijoittamisen asiantuntijahan Kas, Säästöpankin rahastoja hallinnoi Sp-Rahastoyhtiö Oy. Anna Katriina: Onnea sulle kun 6 vuotta täytät, reippaalta tytöltä niinhän sä näytät! T: Janne, äiti ja isi. Uima-paikka on Loimijoki. sijoittaa varansa suomalaisiin osakkeisiin. Yhdistyksen omistama Metsäpirtti on Soinilan teatterin käytössä vastikkeetta. Emilia täyttää 9 vuotta 10.4. Varaa oma aikasi osoitteessa www.liedonsp.. se siinä! Loimaalla: Kauppalankatu 9-11, p. Aikansa kaarreltuaan linnut lähtivät liukumaan koillista kohti. ERKKI KALLIO LUONTO HUMPPILA, YPÄJÄ Satakunnan Liikenne Oy aikoo lakkauttaa kello 3.45 lähtevän Rauma–Loimaa–Helsinkivuoron, koska matkustajia on ollut erittäin vähän. Rahastosijoitusarvonnan säännöt osoitteessa saastopankki.. Kauniston eduskuntavaalikampanja hoidetaan yhdessä Huittisten Vasemmistoliiton kanssa. Liikuntaneuvoston puheenjohtajana toimii Heimo Välimäki Turusta. Kun rahastoista puhutaan ilman kommervenkkejä, ihan jokainen ymmärtää niistä riittävän paljon. Kauniston ensimmäinen kampanjaesiintyminen tapahtuu jo 24.4
Tilastokeskus listaa tieliikenneonnettomuuksiin liittyviä yksityiskohtia ansiokkaasti, mutta niiden syitä on hankalampi selvittää. K-Supermarketissa ja annoit sen kassalle! Ja kiitokset myös myyjälle, joka soitit perääni ja kerroit löytyneestä lompakosta! Oikein aurinkoista kevättä teille molemmille! Lotta . . Keskittymisen herpaantumisella väsymyksen tai ajon ohessa touhuamisen takia voi kuitenkin olla kohtalokkaat seuraukset. Eniten on puhuttanut hinta, ja vähän laatukin. Ei ihme ettei päätöksiä ole saatu aikaiseksi! Mistä se oikea aito oppilaita ajatteleva. Samoin kouluasiassa. Lähiruoka kiinnostaisi monia. Mellilän risteyksessä oli viikko sitten pakettiauto, jonka yläkulmassa välähti ajaessani sen ohi. Saimi Nummila . Thomas Fuller MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA Kasvualan haasteellinen yhtälö Vaalirahajupakan eri polveilujen synnyttämää palstamillimetrimäärää ei taida ylittää mikään muu uutisaihe, mutta ruokaan ja ruoan tuotantoon liittyvät asiat saattavat yltää edes lähelle. Olin painanut tottumuksesta kaasua kahdeksankympin edestä. Ja tästä vaalipiiristä, paljon lyhyempi matka olisi mennä Kojonkulmalle äänestämään, kun kiertää tuolta ääriä pitkin Alastarolle. Niinikään Liikenneturva listaa riskitekijäksi ”tarkkaavaisuuden suuntautumisen muuhun kuin ajotehtävään”. Liikenneturvan mukaan liikennevahinkojen tutkijalautakunnat kirjaavat joka viidennen kuolonkolarin syyksi kuljettajan väsymyksen tai rattiin nukahtamisen. 4 Lauantaina 10. Nopeusrajoitukset, nopeuskameroiden paikat ja risteyksien kyltit ovat syöpyneet selkärankaan. TUTKITUSTI onnettomuudet tapahtuvat tutuilla teillä, joilla on helppo luottaa siihen, että matka menee hyvin – onhan se aina mennyt. Kukapa muu kuin liikkuva poliisi filmaisi Ysitien ohikulkijoita. Postilaatikon kansi kiinni, ettei kastu! . :) . . Ei enää telttailevia takapihalla ... Maailmalla olisi itse asiassa tuotettava enemmän ruokaa – tarpeeksi monelle lautaselle sitä ei ainakaan nyt päädy. . Sakkolappua odotellessa, siis. JOKUSEN painokelvottoman sanan lisäksi sattumus pisti ajattelemaan ajotapaani. Teillä hoituu niin mieli kuin kroppakin! Mitenkä se menikään: mitä oli ennen kuin.... Naton säädösten mukaan suojeluskunta olisi terroristijärjestö. Kuten vanhat paikannimet, aika muuttaa niitä. Sinua varmaan helpotti suuresti kun kaupungin jälkeen sait painaa kaasua sielusi kyllyydestä. Rattijuopot on kyllä tilastoitu, mutta miten moni onnettomuus johtuu osallisten väsymyksestä tai nukahtamisesta. . Niin se onkin, sillä sellaista keksintöä, jolla ihmisten nälkä häviää ei luultavasti ole ihan kovin pian odotettavissa markkinoille... Ihmettelen, että sitten kun tehdään kuntaliitospäätös, miksei tehdä niin, että parannettaisiin asioita. Pakettiautokameran välähdettyä kurkkasin takapeiliin. Samaa mieltä kanssasi: pitkäperjantaina ravintolat kiinni. Tuhannet kiitokset sinulle, joka löysit lompakkoni tiistaina 6.4. Sinä joka ostit ekotorilta tallentavan digiboxin ja palautit sen, se tallentaa kyllä kun laittaa mukana olleen johdon ohjekirjan ohjeilla oikein laitteeseen. Edessä on haasteellinen yhtälö. Esimerkiksi lihantuotannon olosuhteita on perattu julkisuuteen tulleiden videofilmien johdattelemina ja ruoan alkuperäänkin on kiinnitetty huomiota. SuurKIITOS Keijo Leppänen että olet olemassa ja jaksat myös vapaaehtoisena tehdä arvokasta työtä. Onks nyt sit mukava ajaa pyörällä jonka varastit Kalevalankadulta. Ysitien Mellilän ja Pöytyän risteyksissä on elektronisesti, ilmeisesti liikenteen määrän ja ajankohdan mukaan vaihtuvat nopeusrajoitukset. huhtikuuta 2010 Joka ei pelkää tulevaisuutta, voi nauttia tästä hetkestä. Voimia tulevaisuuteen. Häiritsee naapureita lähellä ja kauempanakin. Hopea Panther . Maaja metsätaloustuottajain Keskusjärjestön puheenjohtaja Juha Marttila sanoi viime syksynä Loimaan Lehden haastattelussa, että maatalous on kasvuala. Entinen oppilas . Kaikille työntekijöille pitää suoda taukotilat ja ainakin käsien pesemismahdollisuus, jopa seurakunnassa. Ja olen hiljaa kiitollinen siitä, että pohdinnan sai aikaan sakkolappu, eikä tieliikenneonnettomuus. Miten ruokitaan miljardit ihmiset niin, ettei maapallo nääkähdä taakkansa alle. Aloitetaan rakentamaan uutta loimaalaista joukkuetta uuden valmentajan ja managerin kanssa... Puhelimeen vastaaminenkin on harvalle vieras synti. Luulitko ettei autoni kulkisi kovempaa tai en uskaltaisi ajaa, mutta noudatin vain tieliikennelakia eli nopeusrajoituksia niin kuin kuuluisi sinunkin tehdä, huomioiden mittarin heiton. Ei kuntaliitoksesta saada tälla tavalla hyötyä, kun kaikki viedään Alastarolle, vaikka näillä Hintsalan mukuloillakin lyhin matka olisi Köyliöön. Kyltti, joka yleensä näyttää kotimatkalla jo kahdeksaakymppiä, oli kuudessakympissä. Tarkkaa määrää ei tiedetä, eikä sitä onnettomuuksien poliisitutkinnastakaan voi päätellä. Rättiväsyneenä annan itselleni luvan ottaa nokoset seuraavalla bussipysäkillä. Mikäs on Loimaan koulujen rehtoreiden menneisyys. KU Väläyksestä opiksi Jotkut tiet tuntee kuin omat taskunsa. VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: ESKO Kukapa muu kuin liikkuva poliisi filmaisi Ysitien ohikulkijoita.. EH . Kameran välähdyksestä aiheutuneen raivon laannuttua tein hiljaisen lupauksen: muistutan itseäni säännöllisesti siitä, että kuljen kovassa vauhdissa reilusti toista tonnia painavalla kulkuvälineellä. Mainio kirjoitus, Marika! Meluisa työ ”pilannut” kuuloani. Ps. Onnea Hurrikaani. RR-maasturin nuori naiskuljettaja lopeta hiillostaminen takapuskurissani tiet 210/213. Kun autolla ajosta tulee rutiinia, kuvittelee pystyvänsä samalla vaihtamaan uuden cd:n soittimeen, kaivamaan juomapullon laukusta tai luovimaan perheasioita puolison kanssa. Koirasi haukkuu päivin öin Oripäässä. Kiitos. Sinä, joka ajoit kissani yli Kojonperässä, olisit voinut tulla autostasi katsomaan, ettei olisi kissa jäänyt kärsimään ja nostaa keskeltä tietä sivuun. . Arvailen välillä vastaten ”pölhösti”! Mutta-kun ei todellakaan voi aina hokea/huutaa:”AMITÄ-HÄH”! . Olen ajanut työmatkaani usein rättiväsyneenä ja vielä useammin ajatuksiini vaipuneena. Heidi Pelander heidi.pelander@uta.fi KOPIT . Mieluummin järkeistettäisiin rajoja niin, että kaikki saisivat valita ja mennä sinne mihin on lyhin matka, siitä tulisi jo säästöä. Kiitollinen . Toivon että ajotavallasi et joudu onnettomuuteen, olen senkin kerran syyttömänä kokenut. Yhteystietoni saat sieltä tarvittaessa. Kovin vähän on sen sijaan pohdittu yleisesti metsätalouden ja metsäteollisuuden tulevaisuutta, vaikka alan rakennemuutos onkin parhaillaan kovassa vauhdissa. Tekisit asialle jotain. Järkytys on suuri, kun jotain muuttuu. Turha enää vouhkia. Kiitos Lady Linelle sekä koko mukavalle ja ihanalle henkilökunnalle. Itse olen sahannut Ysitien Turku–Loimaa-osuutta kaksivuotisen avustajaurani aikana ainakin sata kertaa. Antti Eklund
Lauantaina 10. Ennen uuden viranhaltijan palkkaamista työhetävät on tarkoitus hoitaa sijaisvoimin. euroa. Humppilan kunnalta aiotaan tiedustella voitaisiinko liikunnanohjausta järjestää yhteistyössä. – Härkäpavunsiemeniä ei riittänyt läheskään kysyntää vastaavasti, kun on jouduttu myymään ”ei oota”, Hankkija Maatalous Oy:n Alastaron siemenkeskuksen päällikkö Jouni Aaltonen kertoo. Soija on erinomaista ravintoa niin eläimille kuin ihmisillekin: soijasta voi tehdä esimerkiksi ”lihapullia”. Alunperin ei ollut tarkoitus järjestää jäsenäänestystä vaan Maija Perhon vetämän työryhmän piti tehdä esityksensä ehdokkaista, mutta tunku ehdokkaaksi ajoi jäsenäänestykseen. Haku jatkuu 30.4. Jäsenäänestys suoritetaan postitse 26.–30. Loimaan alueen ja Alastaron kokoomuksessa on noin 200 jäsentä. Lankapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,059 /min Matkapuhelimesta 0,0821 /puhelu + 0,169 /min Puhelun hinta: Lotossa potti 3 milj. Näitä laskelmia löin äskettäin eduskunnan maatalousvaliokunnankin pöytään. OP-Pohjolasta. Ajanvaraukset 010 257 3201 Neuvotteluajat maanantaisin klo 18.30 asti. . Valkuaisja öljypitoisuuksia FAKTA Etua elämään. – Rypsin puristerouhe syötettäisiin eläimille ja öljyllä voitaisiin korvata sitä Nesteen tuomaa Aasian palmuöljyä, jonka ympäristöongelmien tulisi herättää muutoinkin poliitikot. – Sain härkäpavusta heti ensi yrittämällä erittäin myönteisen kokemuksen niin viljelyssä kuin sikojen rehustuksessakin, joten nyt täksi kevääksi olen varannut tuplamäärän siementä eli kylvöala nousee yhdeksi seitsemäsosaksi viljelylypinta-alasta eli 20 hehtaariin, Onnela selvittää. Vaihtotaseen vajeemme supistuisi 220 000 000 eurolla! Ulkomainen soijahan aiheutti äskettäin Suomessa kymmenien miljoonien hygieniakustannukset tuottajille. Onnela arvioi, että hän on voinut kannattavasti vähentää soijapohjaisen rehun osuuden noin viiteen prosenttiin koko rehustuksesta. Ypäjän kunnanhallitus esittää myös osa-aikaisen liikunnanohjaajan palkkaamista. – Maailman soijasta on jo yli 90 prosenttia geenimuunneltuja lajikkeita, jotka ovat riski sinänsä. Siksi omaa puhdasta tuotantoa pitää varjella. Siementen puristejätettä käytetään muun muassa lehmien valkuaistäydennykseen. Soijapavussa on noin 40 prosenttia proteiineja, siis valkuaista, jonka aminohapot ovat pääsääntöisesti erityisen arvokkaita. Valtiovallan ja rehutehtaiden toivomus toteutuu siinäkin, että öljykasvisopimuksia on tehty melkoisen vauhdikkaasti, mutta sopimuksia ja siemeniä on kuitenkin yhä tarjolla. Siemeniä ei riittänytkään kaikille Loimaa/Alastaro Kari Nummila Yksimahaisia kotieläimiään (muun muassa siat, broilerit) lihottavat tuottajat kamppailevat kehnon valkuaisomavaraisuuden kanssa. Virka tuli avoimeksi, kun sen edellinen haltija Hilkka Kallio irtisanoutui. Hänen kasvejaan olisivat härkäpapu, herne ja öljykasvit, joille löytyisi kyllä tilaa esimerkiksi kannattamattomalta viljapuolelta, luonnonhoitoja kesantopelloista. Ehdokkaita on esitetty maakunnan joka kolkasta, Salon seudulta peräti kuusi, järjestösihteeri Tuija Leinonen kertoo ja lisää, että on positiivinen asia, että kansanedustajuus kiinnostaa. . . Onnela ei pelkää, että härkäpavun viljelyvarmuus ei riittäisi Suomen oloissa, vaikka sillä onkin pitkä kasvukausi: viime syksyn lopuilla hän teki havaintoja siitä, että vielä viidenkään asteen pakkanen ei ollut ongelma. Kokoomus äänestää ehdokkaistaan Marko Onnela pyrkii eroon tuontisoijasta sikojen ruokinnassa. Kun rypsiöljyä käytettäisiin biodieselin valmistuksessa, voitaisiin fossiilisen polttoaineen tuontia vähentää vuodessa 250 000 000 litraa, Murto-Koivisto laskee. – Voi käydä niinkin, että mallasohrasta tulee syksyllä pula ja silloin ostetaan varmaankin myös sopimusten ulkopuolelta käypää mallastavaraa, Aaltonen veikkaa. huhtikuuta. Suomi olisi pidettävä irti geenimuuntelusta, joka voi olla vielä iso riski. . Loimaan seutukunnalta ehdolla on vain yksi, loimaalainen Ville-Veikko Haveri. Sen suojaravinnesisältö on poikkeuksellinen laaja ja laadukas. Heitä on Varsinais-Suomessa vajaa 4 000. Pääosin siat syövät tilan omaa ohraa ja Koskenkorvan tehtaan liemirehua, ovr:ää. Loimaalainen kasvinviljelijä ja sianlihantuottaja Marko Onnela uskoo, että soijankäyttö voidaan minimoida kotimaisin ”täsmäasein”, joista hänen erityisen mielenkiintonsa kohteena oli jo viime kasvukaudella härkäpapu ja sen merkitys tuplaantuu tänä kesänä. Koko EU:ssakin jäätiin alle 30 prosentin. Öljyjen määrä on noin 20 prosenttia ja saman verran löytyy hiilihydraatteja. Kaikilla palkokasveilla on viljelykierrossa se, että ne esikasvina jättävät maahan kasvukauden jälkeen typensitojakasveina typpeä jopa 40 kg/h. Professori Jyrki Niemi MTT: n taloustutkimusyksiköstä sanoo, että maailman soijamarkkinoita hallitsevat Yhdysvallat, Brasilia ja Argentiina. Piirille on esitetty 29 ehdokasehdokasta, joista jäsenäänestyksen perusteella ehdolle pääsee 17 eli täysi lista. asti. Humppilan kunta osti juna-aseman YPÄJÄ, HUMPPILA Ypäjän ja Humppilan kunnat etsivät uutta nuoriso-ohjaajaa. Kunnanhallitus hyväksyi kauppakirjan. Suomen rehuvalkuaisalan nelinkertaistamisesta puhuva teuvalainen luomutuottaja Pekka Murto-Koivisto on maankuulu alan ”saarnaaja”, joka uskoo jopa Suomen täyteen rehuvalkuaisen omavaraisuuteen, joka nyt on vain noin 15–17 prosenttia. Kummankin öljypitoisuus jää vähäiseksi. Öljykasvien viljely pitäisi nostaa yli 200 000 hehtaariin. Kokoomuksen jäsenmaksun maksaneet saavat äänestää. – Kaiken lisäksi tuhansia suomalaisia työllistyisi kotimaisin toimin ja energiaomavaraisuutemme nousisi jopa kuusi prosenttiyksikköä. Yksi täsmäase on härkäpapu, jonka suosio on hurjassa nousussa. Kehno valkuaisomavaraisuus koko EU:n ongelma Härkäpavulla raivataan soijaa pois ruokinnasta . Härkäpavun keskisato on noin 3 000 kg/ha, rypsin vajaat 2 000 kg/ha ja herneen noin 3 300 kg/ha. Öljykasvien kuten rypsinsiementen öljypitoisuus on 35–40 prosenttia. Ypäjän kunnanhallitus päätti, että virka laitetaan välittömästi hakuun. Soijaa käytetään paljon elintarvikkeissa kuten muun muassa makkaroissa, maidossa, jogurtissa ja jäätelöissä. Professori Tuomo Varvikko Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta(MTT) Jokioisista sanoo, että näillä näkymin yksimahaisten kotieläinten tuotannossa tarvitaan soijaa, jonka proteiinit ovat pääosin aivan ylivoimaisia. Viime vuonna valkuaisomavaraisuusasteemme oli noin 15 prosenttia. – Ajatelkaapa asiaa: itse tuottaen maailmalla säästyisi vastaavasti sademetsää 300 000 hehtaaria. Istuvista kansanedustajista Ilkka Kanerva, Anne-Mari Virolainen, Petteri Orpo ja Pertti Hemmilä ovat ehdolla, mutta salolainen Jouko Laxell ilmoitti luopuvansa kansanedustajuudesta. KARI NUMMILA Loimaa/Alastaro Kari Nummila Rehuviljan surkea hintakehitys ja kehnot markkinointinäkymät lisäsivät kiinnostusta niin sanottuihin alituotantokasveihin kuten rypsiin ja erityisesti härkäpapuun, jota myös sianlihantuottajat ovat alkaneet suosia. huhtikuuta 2010 5 UUTISET HUMPPILA Humppilan kunta on nyt virallisesti juna-aseman omistaja. Suomi ylsi isosta petrauksesta huolimatta viime vuonna vain noin 15 prosentin omavaraisuuteen valkuaisrehustuksessa. Työaika jakautuu kuntien kesken puoliksi. Hän viittaa siihen, että esimerkiksi vuonna 2008 Suomessa käytettiin yli 700 miljoonaa kiloa rypsin/rapsinsiemeniä ja niistä vain vajaat 100 miljoonaa kiloa tuotettiin kotimaassa. Herneen valkuaispitoisuus on yleensä 20 prosenttia ja härkäpavun 30 prosenttia. Sitä syntyy, kun ohraa prosessoidaan tärkkelykseksi. Nuorisoohjaajaa etsitään Loimaa Sari Keskitalo Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri järjestää jäsenäänestyksen ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaista. – Koska ehdokkaita esitettiin näin paljon, on demokraattista järjestää jäsenäänestys. Kunta osti Humppilan asema-alueen noin kahden hehtaarin määräalan rakennuksineen Senaatti-kiinteistöiltä 60 000 eurolla. Aaltonen rohkenee heittää ilmaan yleisestä linjasta poikkeavan esityksen siitä, että mallasohralajikkeita ei pitäisi viljellä siksi, että mallasohraa riittää ja rehuohraa on jo muutoinkin aivan liikaa varastot pullollaan
Viljantuottaja ei pääse sadostaan eroon rekka-autolla, jos tuote tarjotaan lähiruokana, mutta lähiruokana sitä ei tarvitse toisaalta myydä 15 sentillä kilo. Pohjoisseudun koulun johtaja Kai Lindvall toivoi, että punkalaitumelaiset kohtaisivat maahanmuuttajia enemmän arkisessa kanssakäymisessä. – Yksi ilta ei riitä, mutta tällaisista tapahtumista jää hauskoja muistoja. 6 Lauantaina 10. Jos lähiruuan hinta on suunnilleenkaan sama kuin teollisten tuotteitten ja laatu erinomainen, en voi epäillä sen menekkiä. Italiasta tullaan Suomeen junalla, autolla tai laivalla.” Kirjeen kirjoittanutta nuorta ahdistaa yhä ajatella matkaansa. Katsojia saapui juhlasalin täydeltä. Häneltä sai ostaa hiivatonta puu-uunissa paistettua ruisleipää, perunoita, porkkanoita, punajuuria, mansikoita, vadelmia, sieniä, sipuleita ja kaikkea muuta, mitä hän itse omalla tilallaan saattoi tuottaa. Mutta sen ostaminen on mahdollista vasta sitten, kun sitä tarjotaan myytäväksi. Yksi myyntipiste esimerkiksi Loimaalla on liian vähän. Niinhän me suomalaisetkin tulemme toisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten. (02) 763 2030 AURINKOLASIPAKETIT NYT MEILTÄ MYÖS YKKÖSBONUSTA! sis. Mikä on tästä saatava lisäarvo. Niinhän me suomalaisetkin tulemme toisten kanssa paremmin toimeen kuin toisten. – Toiset ovat tekemissä maahanmuuttajien kanssa enemmän, toiset vähemmän. Tämä oli todellista lähiruokaa, jonka käyttäminen oli kuluttajalle riemuksi ja laajemmin ajateltuna ekologinen teko. Nyt on lähiruuan aika. 80 Monitehot alk. Tietenkin vieläkin parempaan on mahdollisuuksia. Kaikki nämä alkoivat etäännyttää suomalaisia lähiruuasta. Juontajana toiminut Punaisen Ristin hanketyöntekijä Miska Keskinen kehotti kuulijoita miettimään omaa kulttuuriaan, sillä sen tunteminen edistää muiden kulttuurien hyväksyntää. Kyseessä oli karttulalainen emäntä, joka saapui päivittäin Kuopion torille tuotteineen. Afganistanissa tykätään vilkkaasta elämästä. Myös vastaanottokeskuksen nuoret ilahduttivat yleisöä omalla tanssiesityksellään. Pyrimme luomaan kodin ilmapiirin juttelemalla, kokkaamalla ja olemalla yhdessä nuorten kanssa. Pohjoisseudun tyttöjen kuoro lauloi perinteisiä suomalaisia lauluja. Tapahtuma oli ensimmäinen laatuaan ja sen suosio yllätti järjestäjät positiivisesti. Yhteinen ilta ihonväriin katsomatta – Se on aina persoona, jonka kohtaa, ei toinen kulttuuri. Pian pöydän ympärillä oli kuhina. Nyt on herätty jälleen toimimaan lähiruuan puolesta, mikä on erinomainen asia. Tämä oli hyvin luonnollista, koska vähintään puolet suomalaisista eli maatalouden parissa, ja sen ulkopuolella elävät ostivat ruuan kaupoista, jotka markkinoivat pääasiassa lähiruokaa: oman kunnan ja maakunnan tuotteita. KATRIINA REIJONEN Punkalaidun Katriina Reijonen Punkalaitumella järjestettiin monikulttuurisuusiltamat Keskuskoululla. Vastaanottokeskuksen ryhmäkodissa työskentelevä Sari Lindeman kertoi työstään maahanmuuttajien parissa. Toivoisin, että monikulttuurisuus lisääntyisi, Lindvall mietti. Suomen hän kuitenkin kokee olevan turvallinen maa, vaikka kieli ja vieras kulttuuri ovatkin haastavia. Kanteenmaan koululaiset puolestaan karrikoivat sketsissään muiden maiden lapsiin kohdistuvia ennakkoluuloja. ILTAMISSA oli tarjolla monenlaista ohjelmaa. Myös Keskuskoulun oppilaat olivat harjoitelleet lauluesityksiä iltaa varten. Lindeman luki kirjeen, jonka Afganistanista tullut 17-vuotias nuori oli kirjoittanut. Koskaan hän ei mainostanut, mutta palvelusta nauttinut palasi yhä uudelleen. 150 Monikulttuurisuusiltamien viimeinen esitys oli rytmikkäällä musiikilla höystetty tanssinumero. Suomessa laki toimii hyvin ja vahvasti, Lindeman luki kirjeestä. Ja laatu oli parasta. Matka Karttulasta Kuopion torille on hiukan yli 20 kilometriä, ja siinä oli koko matka pellosta pöytään. Kuluttajien pitäisi ostaa lähiruokaa. Jokaisessa ruokakaupassa sitä on oltava. MIKSI maitoa pitää ajeluttaa satoja kilometrejä meijeriin ja takaisin kulutettavaksi. Monet kävelevät Kreikkaan. Asuin työni vuoksi viisi vuotta Kuopiossa, jossa totuin käyttämään yhden tuottajan lähiruokaa. Olen muistellut, kuinka ennen tehtiin täysmaidosta valmistettua viiliä, jonka laatua yksikään meijerituote ei voi saavuttaa. Viljantuottajan leipä ostettiin kaupasta. Kauppa keskittyi, maatalous erikoistui, elintarvikkeiden jalostus tehostui, liikenne lisääntyi ja suomalaisten elintaso kohosi. Jos halutaan saattaa lähiruoka kaikkien saataville, sitä pitää tarjota kuluttajille aivan toisin kuin nykyään. Vaan tämä ei nykyään liene mahdollista direktiivienkään takia. Hän ajoi torille aamupäivällä, kun hän oli toimittanut suuremmille kuluttajille tilatut tuotteet. – Se on aina persoona, jonka kohtaa, ei toinen kulttuuri. Puheiden vieminen käytännön tasolle vaatii kuitenkin tuottajiltakin paljon. SUURIN osa suomalaisista asuu nykyään taajamissa, ja maataloudesta saa elantonsa enää noin viisi prosenttia suomalaisista. – Ryhmäkodissa on alaikäisiä, jotka ovat tulleet ilman huoltajia maahan. Kiertolan koulu esitti yleisölle laululeikin, jossa ketään ei jätetty ulkopuolelle.. Lähiruoka on vaikea asia. Työlleen saa palkan jalostamalla tuotettaan pitemmälle, ja samalla siitä saa työtä, josta nykyään on pulaa. Puh. kehyksen, linssit varastovoimakkuuksin ja hionnan 1-tehot alk. Kirjeessään hän valotti matkaa, jonka monet pakolaiset kokevat Suomeen tullessaan. En koskaan pettynyt lähiruokaan, ja tämä on ainoa asia, mitä Kuopiosta jäin kaipaamaan. Matkalla on riski tulla pidätetyksi, vangituksi, hakatuksi tai joutua panttivangiksi. Kunnanjohtaja Antero Alenius avasi tilaisuuden puheellaan. Tämä ei vaadi mainosbudjetteja vaan tietoa, mistä sitä saa! Teppo Vihola Suomen maatalousmuseo Saran johtaja Lähiruokaa pöytään Heimolinnankatu 14, Loimaa. ”Vaarallinen matka kestää 7–8 kuukautta. Kiertolan koulun oppilaat soittivat kanteleita ja esittivät laululeikin. Myös tapahtuman tavoitteena oli kaksisuuntaisen kotoutumisen edistäminen. Ennakkoluuloja ei hänen mukaansa kumota kertaheitolla. Monet piiloutuvat rekan tavaratilaan tai renkaiden yllä olevalle tasolle ja matkaavat Italiaan niin, että kuski ei tiedä. Lypsykarjatilan ruokapöydässä alettiin juoda kaupasta ostettua pakattua maitoa. Punkalaitumen Yhteiskoulun toisen vuoden opiskelijat esittivät kaksi wanhojen tansseista tuttua numeroa. Lindeman kertoi myös, ettei ole kokenut kulttuurien välisiä yhteentörmäämisiä. – Suomalaiset ovat usein hiljaisia. Lopulta maalla-asuvatkin päätyivät pääosin ostoruuan pariin. Ajat kuitenkin muuttuivat ja maailma aikojen mukana. Se vaatii panostuksia sekä tuottajilta että kuluttajilta. huhtikuuta 2010 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Vielä 60–70 vuotta sitten Suomessa syötiin käytännössä yksinomaan lähiruokaa
– Paahtoleipää makkaran kera. Iina Ketokoski Lempileipä ruisleipä. Viljojen koetunnistajiksi pääsevät Oripään koulun kuudesluokkalaiset, joista testipäivänä on paikalla viisitoista. Oripään koululaiset paljastivat viljatietoutensa ja lempileipänsä Voihan vehnä... Mimmi Suomalainen Isot-leipä on lempileipäni, siinä on paljon kuituja ja sen kanssa on hyvä syödä juustoa, myös kurkkua. Tunnetaanko niitä. Pidän ruisleivästä ja leivän päälle pistän paprikaa tai kurkkua. Oppilaat osallistuivat testiin selvästi mielellään. Joten peltojen antimilla on kuin onkin keskeinen osa päivän ruokavaliossa. Syön sitä joka aamu. Ohje: tummaa ruisleipää, juustoa ja tonnikalaa ja uuniin. – Ruisleipää maksamakkaralla, nam =) – Aamupalaksi söin kaurapuuroa voin kera sekä fariinisokeria. Kuin myös yritteliästä markkinahenkeä nousevassa polvessa: ”Oripäähän kannattaa tulla, koska täällä ollaan ystävällisiä ja täällä pidetään joka toinen vuosi lentokentällä Okra!”, kirjoittaa Janina Väänänen. He saavat eteensä kuvan viljalajeista ja tehtäväkseen kirjata kunkin tähkän kohdalle, mistä viljalajista on kyse: vehnässäkö on siis ne vihneet ja rukiissako ehkä röyhy. VILJOJEN tunnistamisesta voidaan edetä sujuvasti niiden syömiseen. Lämpimiin leipiin voi laittaa juustoa ja kinkkua, ja parasta niiden kanssa on juoda maitoa. Laitan yleensä juustoa ja makkaraa leivän päälle. Joten loppuyhteenvetona voidaan todetta, että kyllä, Oripään kuudesluokkalaisten keskuudesta löytyi ihan kohtalaisen hyvää viljatietoutta. Karoliina Purra Lempileipäni on: ruisleipä, sen päälle laitan kinkkua. Näin vastattiin: – Söin aamulla ruisleipää. En ole varma kumpaa siinä on kauraa vaiko ohraa mutta se on tosi hyvää. PARHAITEN oikeita osumia sai hieman yllättäen osakseen ohra, siis juuri se, jossa on ne ohhoh, miten pitkät vihneet. Mutta päästetään nyt malttamattomat jännityksestä ja kerrotaan tulokset: Kahdeksan oppilasta viidestätoista ansaitsee täydet pisteet viljalajien osaamisesta. Petri Oksanen Lempileipäni on ruisleipä, tosi vähän rasvaa. Päälle joko kurkkua, juustoa tai kinkkua. Tai joskus vaalea leipä. huhtikuuta 2010 7 MAA& METSÄ A US ARES LAUTASMUOKKAIMET Puh. Janina Väänänen Paahtoleipää, päälle kinkkuu, salattii, juustoo ja sit voita tosi vähä =D Miika Mäkiö Jälkiuunileipä eli ruisleipä jossa on tomaattia ja juustoa. Oppilaat saivat kertoa, mitä olivat samaisena aamuna aamiaisekseen nauttineet. – Leipää, siinä oli ruista. Hinnat alv 0% Myös 4,5 m ja 6,0 m työleveydet, ei Flex Kaikkiin Ares malleihin saatavana hinausvarustus alk. – Söin tänään aamulla sämpylän, jossa oli kinkkua päällä ja voita ja join vettä. vai onko se sittenkin ohra. Paino Hinta lautasen koko m putkip. Niin tulee hyvä leipä. Väärissä vastauksissa eli arvauksissa oli useimmiten kyse siitä, että kaksi nimeä oli mennyt vääriin osoitteisiin ja muut sentään oikein. Ei ole. Kauran kohdalla oli yllättäen kumitettu ja vaihdettu vastauksia kaikkein eniten vielä viime hetkillä, vaikka juuri kaura on yleensä helpoimmin muistettava viljalaji rempseän röyhistelynsä vuoksi. Mikä tarkoittaa, että runsas puolet osallistujista osasi nimetä kaikki neljä viljaa täydellisesti kohdalleen. Kannattaa kokeilla. Wilma Korpela Ruisleipää esimerkiksi reissumies, päälle laitan kultakalkkunaa, voita ja kurkkua, ja syön ruisleivän vain paahdettuna. PS. Lauantaina 10. Yleensä vielä mansikkaviiliä mutta en tänään. (02) 76 431•www.sallila.fi SALLILA YHTIÖT Kysy määräaikaist a sähkötarjou sta! Oripää Anu Salo Jotkut väittävät, että nykylasten kasvien tunnistamisen taito on hukassa. Luulen ainakin, että siinä oli ruista. Syön mielelläni paahtoleipää. – Kauraomenaluumupuuroa! – Söin aamupalaksi mangopilttiä. Vaan miten on laita kotimaisten viljojen, siis vehnän, ohran, kauran ja rukiin. No ei. putkip. Useimmat olivat myös syöneet aamupalaksi yhtä tai useampaa viljakasvia.. 020 7459 700 www.turunkonekeskus.fi Esimerkkihinnat ja painot putkipakkerilla. Muutama vastaaja kirjoitti, ettei syö yleensä aamupalaa, mutta ne jotka omansa kirjasivat, söivät kaikki yhtä lukuunottamatta viljaa. Kauran varmuudella oikein nimenneitä löytyi silti kymmenen, väärin veikanneita oli kolme, ja hieman tulkinnanvaraisia juupas-eipäs suttuvastauksia kaksi. • L 460 3,0 930 5.500 • L 460 3,0 1530*) 7.000 • L 460 3,5 1150 6.175 • L 460 3,5 1750*) 7.675 • L 460 4,0 1250 6.500 • L 460 4,0 1850*) 8.000 • XL 560 Flex 3,0 1320 7.250 • XL 560 Flex 4,0 1700 8.750 • XL 560 3,0 1715 7.650 • XL 560 3,5 1960 8.360 • XL 560 4,0 2210 9.300 • XXL 660 3,0 1940 7.250 **) • XXL 660 4,0 2410 9.250 **) *) sisältää lisäpainot 2x300 kg KONE ITA HETI TOIM ITUKS EEN Sähköä ja paljon muuta Sallila Energia Oy•Sallila Sähkönsiirto Oy•Sallila Sähköasennus Oy Loimijoentie 65, Alastaro•puh. Muhkeat kiitokset heille ja opettaja Mika Virtaselle. – Söin aamupalaksi ruisleipää ja juustoa. Jos kahdeksalla vastaajalla olikin kaikki oikein, niin eipä ollut joukossa ketään, jolla olisi ollut kaikki väärin. Petra Röppänen Syön mielelläni ruisleipää ja siihen kinkkua ja kurkkuviipaleita. 3.650 e alv 0% L 460 ja XL 560 malleissa 3,5 m TYÖLEVEYS Tarjolla eri jyrävaihtoehtoja. Ohran tunnisti oikein kaksitoista vastaajaa, pulleajyväisen vihneettömän vehnän yksitoista ja rukiin sekä kauran kymmenen vastaajaa. 020 7459 700 Kärsämäentie 47, Turku puh. Parhaiten oikeita osumia sai hieman yllättäen osakseen ohra, siis juuri se, jossa on ne oh-hoh, miten pitkät vihneet. Hinnat alk. Jenna Suvanto Pistän leivän päälle voita, kinkkua, kurkkua. Niko Suvanto Oppilaiden lempileipiä ANU SALO SANOTTUA Oripään koulun kuudennen luokan oppilaat tunnistavat viljoja yhdessä opettaja Mika Virtasen kanssa. Pohjaan voi laittaa vähän sinappia. 5.500 e EXTRA, rajoitettu erä **) EXTRA, rajoitettu erä **) Ares malli/ Työl. Välipalavinkki: ruisleipähampurilainen, joka sisältää voita, kurkkua, paprikaa ja juustoa. Ei tiedetä eroa kuuselle eikä männylle eikä väriä metsäkurjenpolvelle
LOIMAAN seudulla edellytykset tuottavaan tuulivoimaan ovat Tuuliatlaksen mukaan olemassa. Mallin antamat tulokset ja todelliset tuuliolosuhteet poikkeavat aina jossain määrin toisistaan, Ylitalo muistuttaa ja toteaa, että tämän vuoksi kiinteistönomistajan tulee aina päätöksenteossaan varmistaa alueensa todelliset tuuliolosuhteet erillisin käytännön tuulimittauksin. huhtikuuta 2010 MAA& METSÄ A US Aleksis Kiven katu 7, Loimaa p. Suoranaista tuottoa näin ei tilan tilipussiin kerry, mutta sähkölasku pienenee. Kymmenen vuoden päästä tilanne voi jo olla toinen. Loimaalla toissaviikolla järjestettyyn koulutuspäivään saapui toistasataa tuulivoimasta kiinnostunutta. asti TARJOUSHINTAAN! Varsinais-Suomen ensimmäinen sisämaan tuulivoimala nousi loppusyksystä Pöytyän kirkolle Kolkkisiin. Ensimmäinen tuulivoimalakin seutukuntaan on jo noussut. Mikäli tuulivoimasta toivotaan lisätuloa, pitää tuulimyllyn koko olla sitä luokkaa, että sähkön syöttäminen valtakunnan verkkoon on järkevää. Kolkkisten Woima ykköseksi nimetty voimala odottaa vielä syöttötariffijärjestelmän hyväksymistä, mutta ajatus useampien voimaloiden pystyttämisestä on jo heitetty ilmaan voimalan nimessäkin. Kiinnostus tuulivoimaan on jo olemassa. -viljasiilot 14.4. MARIKA TIMONEN Loimaan seutu Marika Timonen Tuulen maatiloille tuomat mahdollisuudet ovat monet, mikäli tuulivoiman puolesta puhuviin on uskominen. Ilmatietieteen laitoksen marraskuussa 2009 julkistama Tuuliatlas antaa Loimaan lähialueille tuulen keskinopeudeksi 6,5–6,8 metriä sekunnissa, mitä pidetään kannattavan tuulivoimatuotannon rajana. 010 768 5200 ark. Maaseudun liiketoimintaympäristön ja yritystoiminnan kehittämiseen erikoistuneen AFInnovan toimitusjohtaja Harto Ylitalo listaa kolme erilaista tapaa hyötyä tuulivoimasta. Syöttätariffista ja tuulivoiman tukijärjestelmästä on kuitenkin lakiesitys vireillä ja lain odotetaan menevän eduskunnan käsittelyyn kevään aikana. Toistaiseksi tuulivoimaloiden perustamista yksityiselle maalle on jarruttanut takuuhinnan eli syöttötariffin puuttuminen. – On kuitenkin hyvä tietää, että Tuuliatlaksen tulokset perustuvat tietokonemallinnukseen ja kuvaavat jonkin alueen keskimääräisiä tuuliolosuhteita. Voimalan Wärrille toimitti sastamalalainen Maatuuli Oy. Myös koko Varsinais-Suomen ensimmäinen sisämaan tuulivoimala seisoo Pöytyän kirkonkylällä. Ylitalo huomauttaakin, että tuulivoima on juuri nyt ajankohtainen. Hän arvelee Loimaan seudun hyvien tuuliolosuhteiden johtuvan peltoaukeista, jollaisia Pirkanmaalta puolestaan ei löydy. Tuulella monet mahdollisuudet Loimaan seutu hyväntuulista aluetta. Yksi vaihtoehto on kiinteistökohtaisen tuulimyllyn pystyttäminen ja tuulivoiman hyödyntäminen omaan käyttöön. Kun Kolkkisten Woiman roottori pyörähtää käyntiin, puolet sen tuottamasta sähköstä menee voimalan pystyttäjän Pentti Wärrin broileritilan käyttöön. Paikalla myös Pertti Tamminen Berneriltä klo 10.00 15.00 kertomassa tarkat rypsin kasvinsuojeluohjeet. Satojatuhansia euroja kustantaneen investoinnin Wärri laskee kuoleentuvan 6–7 vuodessa. 8.00 17.00, la 9.00 14.00 RYPSIN SIEMENTEN NOUTOPÄIVÄ keskiviikkona 14.4. Pohjois-Saksasta Pöytyälle tuodun voimalan vuotuinen sähköntuotanto, noin 1,2 miljoonaa kilowattituntia, vastaa sadan omakotitalon energian tarvetta. Maatai metsäalueen vuokraaminen energiayhtiön tuulivoimatarpeisiin on toinen tapa lisätulojen hankintaan. 8 Lauantaina 10. Esimerkiksi Pirkanmaalla tuuliolot ovat Ylitalon mukaan jo paljon haasteellisemmat. Toinen puoli 750 kilowattisen voimalan tuottamasta sähköstä syötetään verkkoon. Muista tehdä viljelysopimus: varmistat satosi markkinoinnin viljakauppa kerryttää agribonusta sopimuksen tehneille normaalit ennakkoanalyysit ILMAISEKSI! Amazone Catros muokkaimet edullisesti kevään toimitukseen
Niittymäki kaataa pihoilta myös puita pätkintätekniikalla henkilönostinta apuna käyttäen. Kannot kumoon kevyellä koneella Ossi Niittymäki vaihtoi talonmiesurakointiin Loimaalainen Ossi Niittymäki on vaihtanut entisöinnin monipuoliseen talonmiesurakointiin erikoisalanaan kantojen jyrsintä kevyellä kantojyrsimellä. Loimaalla hänen palvelunsa ovat huomanneet erityisesti taloyhtiöt. Niittymäki on operoinut kalustollaan noin 200 kilometrin säteellä. – Teen sitä, mitä asiakas haluaa. Ja jos puulle on käyttöä, yrityksen kalustolla se tehdään klapeiksi. Nyt harjoitan monipuolista talonmiesurakointia, Niittymäki kertoo. Lauantaina 10. – Kun kunnossapitotyöt vähenivät, päätin hakeutua aivan uusille urille. Lauri Mikkola Tammiaistentie109 32440 Alastaro P. – Loimaalla ei ollut kuin isoja traktorikäyttöisiä kantojyrsimiä, joilla ei pääsee pieniin paikkoihin. Palvelut ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Louhintatyöt ammattitaidolla JASA PORAUS OY Omakotitalojen tontit, kanaalit -Pienet ja keskisuuret louhintaurakat -13 tonnin tela-alustainen kaivinkone Suorakylvöä VM kylvökoneella P. Sesonki on alkamassa, kun pihat ja puutarhat kuivuvat. Teollisuuden kunnossapitoja hitsaustyöt ovat kuuluneet myös miehen toimialaan. Kalusto ulottuu henkilönostimesta sirkkeliin ja puutarhajyrsimeen, jotka kulkevat paikan päälle joko pakettiautossa tai henkilöauton peräkärryillä. Kantojyrsimen voi kuljettaa vaikka huoneiston läpi umpinaiseksi aidatulle takapihalle. 0400124567 P. 0407190258 • Vilja• Lannoite• Sorakuljetukset Etu, jota ei voi mitata rahassa N o rd e a P a n kk i S u o m i O yj Teemme sen mahdolliseksi Alastaro, Loimaa, Pöytyä 0200 3000 nordea.fi KESÄRENKAAT LAURILTA SOPIVASTI Laaja valikoima merkkirenkaita ja vanteita. SARI KESKITALO. krm, vannetyö, tasapainotus ja alleasennus www.kalkkipalvelumikkola.. Niittymäen yksi erikoisala on kantojen poisto, mitä hän tekee alle satakiloisella laitteella toista vuotta. 050 562 0023 Kalkkipalvelu Mikkola Ky Soit tele ! Erä KESÄRENKAITA TARJOUSHINNALLA 175/70/13 4 kpl 160 sis. 0500 535 377, Kojonkulma Loimaa Sari Keskitalo Loimaalainen Ossi Niittymäki on suunnannut uusille urille entisöinnistä, mistä hän ja Piironkipaja muistetaan. huhtikuuta 2010 9 MAA& METSÄ A US K u l j e t u s l i i k e P E K K A M Ä K I P Ä Ä P. Löysin tavallaan markkinaraon, Niittymäki naurahtaa. Ja kun laite on pieni, nurmikolle ei jää suuria painanteita ja jälkien korjauksen tarve on erittäin pieni
3000 /hlö, 2/tal. OONA KONTULAINEN Loimaan seutu Oona Kontulainen Siitä on reilu vuosi, kun Marko Salokannel päätti työllistää itsensä maataloustyöntekijäyrittäjänä. 159 punainen 50Ah hinnat sis. Muista kotitalousvähennys nyt max. Maatilan työt ovat miehelle jo lapsuudesta tuttuja, maatilalta kun on kotoisin. Korkeakoskentie 93 32700 Huittinen Markku Järvinen 050 591 9979 Terve tuloa kaup oille! Remontoitko vanhaa, rakennatko uutta. SOITA – KYSY TARJOUSTA: 040 536 8217 Kalevi Ruusurinta TAI MEILAA: kalevi.ruusurinta@poytyanraksa.com Pöytyän RaKsa OY Myös vuokrausta: Traktori 250 hv muokkaimella tai ilman Bobcat 753 kuormaaja Loimaan Traktorija Konepalvelu Oy Puh. – Ei ole mitään niin epäilyttävää tullut työn kautta esille, että kasvissyöjäksi olisi tarvinnut ryhtyä, hän kuittaa eläinten hyvinvointiin liittyvän keskustelun. Maatilalla eletään pitkälti vuodenaikojen mukaan, ja viimeistään uusi vuodenaika tuo mukanaan uudenlaiset haasteet. – Ei ollut työtä tarjolla, ja niinpä päätin työllistää itse itseni. 050-3157003 www.traktorijakonepalvelu.fi K nep O o alvelu y a r Tr kto i ja Sänkimuokkausta tehokkaalla kalustolla! Optimaakut alk. Huomasin tällaiselle työlle olevan tarvetta tällä seudulla, Salokannel kertoo. Monipuolinen ja ammattitaitoinen väkemme valmiina avuksenne. Sosiaalisesti avoimena henkilönä Salokanteleelle ei ole tuottanut ongelmia uusien ihmisten kanssa toimiminen, sillä sitähän se työ paljolti on, kun kiertää erilaisilla maatiloilla, jokaisella tilalla on omanlaisensa isäntä, jonka kanssa asioita hoidetaan. ja pitelee possua rauhoittavan varmoin ottein. Ennen oman yrityksen perustamista hänelle ehti kertyä pitkä kokemus maataloustöistä, kun hän toimi pätkittäin erilaisilla maatiloilla työntekijänä. Vielä muutama kone kevättöihin! ... – Ei ole mitään niin epäilyttävää tullut työn kautta esille, että kasvissyöjäksi olisi tarvinnut ryhtyä.. – Valtaisa asenne työntekoon ja kova motivaatio, sillä yrittäjänä pärjää. 20 0.25L Tule ja testauta käyttämäsi öljy meillä! PELTOSALAOJITUKSET ja VESIJOHTOJEN KAIVUUT Ukko-Mara -laserkoneella Someron Salaojatyö Ky P. – Yrityksen kautta näitä pätkätöitä pystyi hyvin yhdistelemään, ja töitä on piisannut tasaisesti. alv 22% Metallinhoitoaine x-1r alk. Ei käy yksitoikkoiseksi. – Vaihteleva työympäristö on yksi tämän työn parhaista puolista. huhtikuuta 2010 MAA& METSÄ A US LOIMITRAKTORI OY Lamminkatu 27, 32200 Loimaa Timo Hulmi 0400 126 869 www.loimitraktori.. 10 Lauantaina 10. Vaikka lihantuotanto on Salokanteleelle tuttua puuhaa, niin silti maistuu ylikypsä kylki. Tästä historiasta juontaa juurensa yrityksen nimi, Hakkapeliitta Pehtoori. 050 555 5067 Janne Lauren ?exi drill suorakylvökone Varmista kylvöjen onnistuminen! Valmistus jatkuu Ruotsissa www.loimitraktori.. Tarvitsetko apua siivoukseen taikka muuhun. Vaikka maatilojen kiireet sattuvat samoihin vuodenaikoihin, niin silti Salokannel on saanut kaikkien tarpeet sovitettua kalenteriin. Maataloustyöntekijä yhdisti pätkätyöt yrittäjyydeksi Yrittäjä Marko Salokannel kipuaa ketterästi traktorinhyttiin..
Hankkeesi käynnistämistä auttaa uusi rahoitustuki. Perustelujen mukaan Lauri Tähkä ja Elonkerjuu on tuonut urbaaniin nyky-Suomeen häivähdyksen jostain ikiaikaisesta ja pysyvästä ja yhdistänyt kansanmusiikin ja rokin toimivaksi kokonaisuudeksi. Laatusiemenet Tilasiemeneltä! Viljojenja nurmikasvien siemenet Rypsit, rapsit ja apilat Siementila Salo Oy Markku Salo 0400122 828 AHTI PALONEN p. Keikan yhteydessä takahuoneeseen juttusille päässeen Saran hallintopäällikön Karita Vuorisen mukaan päätähti ja yhtye olivat hyvin mielissään palkinnosta. Sanoin, että kyllä vaan ja tervetuloa ostoksille. Yhtye on antanut maaseudulla ja maalaiselämälle uuden mahdollisuuden saada ansaitsemaansa arvostusta. Kulttuurikuokka myönnetään kulttuuria, historiaa ja maaseutua sekä maataloutta ansiokkaasti yhdistelevälle ja myönteisesti esiin tuovalle henkilölle tai taholle. osat • runsas valikoima tankkauspumppusarjoja • öljyt + suodattimet, vaseliinit Avoinna ark. Yhtyeen musiikissa on vahva ja juureva maanläheinen tausta ja siitä käy ilmi, ettei maalaisuutta tai maalaistaustaa tarvitse hävetä, vaan siitä voi löytää lujan elämän ja omanarvontunnon perustan. Tervetuloa Osuuspankkiin keskustelemaan hankkeesi rahoituskokonaisuudesta! Alastaron, Loimaan Seudun, Mellilän Seudun, Metsämaan, Niinijoen ja Ypäjän Osuuspankit UUDET MALLIT PEUGEOT SKOOTTEREISTA SAAPUNEET 29 Maaseutu Sampsa Hakala Suomen maatalousmuseo Saran kaksihenkinen delegaatio pääsi kuuluisaan seuraan Huittisten Seurahuoneella luovuttaessaan museon Kulttuurikuokka 2009 -palkinnon Lauri Tähkä ja Elonkerjuu yhtyeelle. – Lauri Tähkä sanoi, että Sarka on siten tuttu paikka, että hän on ajanut siitä monta kertaa ohitse. Kulttuurikuokka päätyi Häjy-liikkeen seinälle Saran edustajat luovuttivat palkinnon Lauri Tähkälle Huittisissa IINA WAHLSTRÖM Saran hallintopäällikkö Karita Vuorinen pääsi Lauri Tähkän kainaloon Kulttuurikuokan luovuttajaistilaisuudessa.. 050 514 1169 Kytömaanhaara 354 32410 Niinijoki K-huolto K-huolto KEVÄT TULEE Varaa maatalouskoneillesi huolto ajoissa Jarmo Lalli Oy Perälallintie 34 Pöytyä Kumila 0400-440891 ark 9-17 la 9-13 www.jarmolallioy.fi LAADUKKAA T GRENE KULUTUSOSAT MAATALOUTEE N ERÄ 3” JA 4” IMU/ PAINELETKUA POISTOHINN OIN Äkeen kärjet ja piikit Jyrsimen terät SKF-laakerit Optibelt-hihnat Rexnord-ketjut Lajiketietoa www.tilasiemen.. 8-17, la 9-13 VALTRAJA FENDTTRAKTORIMYYNTI Jukka Uusitalo 040 745 7734 TRAKTORIMYYNTI Mikko Harakka 0400 235 174 TRAKTORIMYYNTI Konekoski Oy 050 376 5148 HUOLTO 040 573 5134 VARAOSAMYYNTI TERVETULOA! Nyt myös: FENDT CENTER 050 3854 395 Aiotko investoida. Nyt on oikea aika! Suunnitteletko maatilallasi tuotantorakentamista, muuta investointia tai sukupolvenvaihdosta. Vaativien ja määräajassa tehtävien hakemusten laatimiseen saat asiantuntija-apua Osuuspankista. – Tähkä kyseli, että myydäänkö meillä Sarassa valkoista lampaantaljaa. Palkinto myönnetään vuosittain ystävänpäivänä. Lauantaina 10. huhtikuuta 2010 11 MAA& METSÄ A US Konehuolto Hannu Onnela Oy Puh. Maaseutu ja maalaisuus on cool, perusteluissa sanotaan. Hän sanoi, että kuokka kiinnitetään yhtyeen Teuvalla sijaitsevan Häjy-liikkeen seinälle, Vuorinen kertoo. – Jos joskus oli aika, jolloin nuoren suomalaisen oli vaikea tunnustaa, että hän oli kotoisin maalta, enää näin ei ole. 0500 538 556 sekä muut maanrakennusalan työt ja maansiirtotyöt suorittaa SALAOJITUKSET, VESIJOHDOT, JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT PIDÄ PYÖRÄT PYÖRIMÄSSÄ Hae kevättarvikkeet meiltä • viljaletkut, lieteletkut + liittimet jne • hydr.letkut + liittimet, pesurinletkut • akut, varaosat maatalouskoneisiin • laakerit, rullaketjut, hihnat • Kemppi hits.koneet • painepesurit, imurit, työkalut • äkeen kärjet + piikit, aurojen ja kult. Edellisinä vuosina palkinnon ovat saaneet taiteilija Mauri Kunnas, tv-toimittaja Risto Astikainen, näytelmäkirjailija Sirkku Peltola ja maataloushistorian harrastaja Risto Laine
Suomen, Ruotsin, Viron ja Latvian yhteishanke kehittää uudenlaisia keinoja edistää ympäristötietoisuutta ja aktivoida kansalaiskeskustelua. Korvaukset eivät päätä huimaa. 12 Lauantaina 10. Paija sanoo, että sähköisessä hakemusmenetelyssä on sekin hyvä puoli, että VIPU-järjestelmässä kone huomauttaa ihan automaattisesti, jos hakija jättää jonkin kohdan täyttämättä. huhtikuuta 2010 MAA& METSÄ A US Työsyvyys säädetään pyörillä portaattomasti Tehokas muokkaaja savija kivennäismaiden kevätsekä syyskylvöpohjan tasoitukseen Muokkaaja tekee koko leveydeltään tasaiseksi leikatun pohjan ja irrottaa pintaan murukerroksen Muodostettu murukerros estää hyvin kosteuden haihtumista ja maassa säilyy tärkeä itämiskosteus Toisella ajokerralla saadaan valmis kylvöpohja perinteisel le laahavannasja lautaskylvökoneelle Työleveydet 6,3 m ja 8,2 m Koneen raskas omapaino ja leikkaava maahakuinen terämalli tekevät muokkauksen säädettyyn syvyyteen Muokkauspinnan tasoittaa vapaasti uiva raskas takalata KIRE-AGROMEHANIKA KASVINSUOJELURUISKUT AGS 800/12 m MRX Mekaaninen puomisto Manuaaliventtiilistö Hinta 4.590,AGS 1000/15 m MYE Hydraulipuomisto Hissi ja vakaaja Hinta 9.450,AGS 1000/15 m MRX Mekaaninen puomisto Manuaaliventtiilistö Hinta 5.450,AGS 1000/12 m MY Hydraulipuomisto Manuaaliventtiilistö Hinta 6.250,AGS 2000/16 m MYE (hinattava malli) Sähköhydraulipuomisto Hydraulihissi ja vakaaja Sähköventtiilistö Mikseri ja Triplet-suuttimet pyöräkoko 12.4 x 36 Hinta 18.950,AGS 800/12 m MY Hydraulipuomisto Manuaaliventtiilistö Hinta 5.850,AGS 1200/16 m MYE Sähköhydraulipuomisto Hydraulihissi ja vakaaja Hinta 12.950,Ohjelmassamme on myös edulliset hedelmätarharuiskut Perusvakiovarustus kaikissa ruiskuissa: perussäiliön lisäksi puhdasvesija huuhtelusäiliöt mekaaninen tai hydraulinen vakaaja ja puomihissi vankkarakenteiset mekaaniset tai hydrauliset puomistot ja 5-lohkoinen venttiilistö 10-12-15 m manuaaliset puomistot 12-15-16 ja 18 m hydrauliset puomistot paineen avaus ja sulku ohjaamosta, on/off-kytkimellä säiliön sisäinen pesulaite ja pullopesusuutin ulkopuolisen käsinruiskutusletkun liitäntä manuaaliset tai sähköiset painekompensoidut venttiilistöt ja edullinen automatic control, sähköisiin venttiilistöihin Kilpailukykyiset hinnat esim: VARA STOM ALLIT VIELÄ VIIME VUOD EN HINNO ILLA! SEPPO KUISMA OY www.seppokuismaoy.fi Puh. info-yhteishanke virittää aktiivista kansalaiskeskustelua Itämeren tilasta. Katariina Kiviluoto Projektikoordinaattori, Turun ammattikorkeakoulu Itämeri tarvitsee apuamme Loimaa Kari Nummila Sähköinen tukihaku helpottaa viljelijöitä rasittavaa, Euroopan unionin tuomaa paperisotaa. Havainnoista saadaan arvokasta tietoa Itämeritutkijoiden käyttöön ja kaikille muillekin Itämerestä kiinnostuneille. Portaalin keskusteluista poikineet havainnot, aloitteet ja uudet ideat Itämeren suojelemiseksi välitetään viranomaisille ja päättäjille. Sähköinen tukihaku helpottaa paperisotaa Erkki Valtonen laati ja lähetti jo viime vuonna tukihakemuksensa sähköisesti maaseutusihteeri Markku Paijalle, joka innostaa viljelijöitä liittymään sähköiseen systeemiin. Hanke edistää myös Itämeren piirissä toimivien oppilaitosten yhteistyötä. EU:n Central Baltic -ohjelman rahoittaman hankkeen kokonaisbudjetti on 1,2 miljoonaa euroa. Neljän Itämeri-valtion alueella marraskuussa käynnistynyt kolmivuotinen BalticSeaNow. Hankkeen keskeisin osa rakentuu Itämeren tietoja keskusteluportaaliin, jossa tavalliset kansalaiset pääsevät osallistumaan Itämeri-keskusteluun yhdessä tutkijoiden kanssa. – Sähköinen tukihakemus helpottaa puolin ja toisin eli meillekin jää aikaa entistä enemmän neuvontaan ja kiperienkin kysymysten tekemiseen, kun paperien tietojen mekaaninen naputtelu jää pois. Itämeren tilan parantamiseksi tarvitaan määrätietoisia toimia sekä laajaa yhteistyötä koko Itämeren alueella. Hänen mielestään täyttöön löytyy hyvä ohjeistus. Hanke innostaa tarkkailemaan esimerkiksi veden näkösyvyyttä Secchi-levyjä käyttäen. Paperisouvin voi tehdä jo viime vuonna sähköisesti. Tarkoituksena on koota Itämeren suojeluhaasteet ja menetelmät opintokokonaisuuksiksi ja hankkeiksi Itämeren alueen ammattikorkeakoulutasoisten oppilaitosten käyttöön. Näin voidaan varmistaa myös tukien maksatus oikeaan aikaan, Loimaan kaupungin maaseutuasiamies Markku Paija selvittää. KARI NUMMILA. Mukaanlähtöä helpottaa myös hyvä ohjeistus. Loimaan kaupungissa käytti tilaisuutta hyväkseen kymmenkunta prosenttia 900: stä hakijoiden kokonaismäärästä. Yksi sähköiseen systeemiin lähtenyt loimaalaisviljelijä oli jo viime vuonna Erkki Valtonen, joka pitää sähköistä meininkiä ihan hyvänä ja kohtuuhelppona, kun esimerkiksi tietokoneen sisuksissa jo muutoinkin olevaa viljelysuunnitelmaa voi hyödyntää kätevästi tässäkin. Hanke innostaa ihmisiä Itämeren tilan säännölliseen havainnointiin ja aktiiviseen keskusteluun ja edistää näyttävällä tietoja tapahtumatarjonnalla myös Itämeren mittavien suojelutoimien toteuttamista. Se sujuu tietokoneen avulla kohtuullisen helposti, kunhan suhtautuu asiaan ennakkoluulottomasti. Rehevöityminen on keskeisin ongelma, mutta lisähaasteita aiheuttavat niin lisääntyvä laivaliikenne kuin elinympäristöjen köyhtyminen ja vieraslajitkin. Asiantuntijaverkosto osallistuu verkkokeskusteluihin kommentoimalla. (02) 7318 251, 0400 226 925 Itämeri on hälyttävässä tilassa. Tukihakemukset on jätettävä 30. Sähköisessä hakemuksessa voivat myös avustaa paikallisen tuottajajärjestön tukihenkilöt sekä maatalouskeskus Proagria Farman neuvojat. huhtikuuta mennessä
– Perikunnissa päätöksenteko on vaikeinta. Tuovinen huomioi, että metsätilan luovutustapaa on syytä miettiä ja kysyä neuvoa, sillä ensi kuulemalta asiat tuntuvat monimutkaisilta. – Erityisesti sellaisten, joille metsällä ei ole juurikaan merkitystä, toivotaan havahtuvan. 0500 537 479 Myös matkailuautoa vuokrataan Valtuutettu sopimushuolto T:mi Samuli Rintala Oripääntie 997 YLÄNE 050-5125728 Säilörehun korjuuta noukinvaunulla. Aino kevätvehnä, Marthe-ohra, Belinda-kaura • Rypsi ja rapsi Sollan Pakkaamo Oy, Loimaa www.sollanpakkaamo.. Tuovisen toiminta-alueena on Satakunta ja Varsinais-Suomi aina Karvialta Saloon. Lauantaina 10. kokemuksella Konehuolto H. Loimaalla peltopinta-alan keskiarvo on jo 52 hehtaaria. Soita ja varaa aika VÄLTÄ LOPPUKEVÄÄN RUUHKA, TILAA AIKA HETI! Kasvinsuojeluruiskujen testausta Tilaa testausaikasi ajoissa! P. 48649122 / 4864910 Siemenet kuntoon Palvelemme ammattitaidolla ja nopeasti. On niin metsänomistajan kuin metsäyhtiöiden etu, että metsäpinta-ala kasvaisi. SERTIFIOITUJA SIEMENIÄ • Viljakasvit, mm. Puramme rakennukset ja teollisuuden koneet. Metsänomistajien keski-ikä on Lounais-Suomen Metsäkeskuksen alueella 60 vuotta ja keskipinta-ala 22 hehtaaria. Tenkanen 32440 Alastaro p. Suoritamme tienpientareiden höyläystä, höyläyksen jälkeen vesi pääsee ojaan ja tien kantavuus paranee ja kunnossapito helpottuu. 02-7666 144 ELEMENTTEJÄ maatalouteen ja teollisuuteen S A L A O J A U R A K O I N T I A Laser-varustetulla koneella • Räjäytystyöt • Myös vesijohtotyöt Esko Hirvonen, Alastaro puh. Sukupolvenvaihdosasioiden lisäksi Tuovinen neuvoo yhteismetsän perustamisessa tai metsätilusjärjestelyissä, jotka tosin Varsinais-Suomessa ovat harvinaisia. 041 504 6923 Ostamme metalliromua Olemme romuajoneuvojen virallinen vastaanottopiste. 0500-535325 sollanpakkaamo@seutuposti.. 0400 741 099 M. huhtikuuta 2010 13 MAA& METSÄ A US P. Usein kun pellot myydään, metsä jätetään itselle. Noudamme isommat erät. 0500 833 679 Soitte le VIHERVAKKA OY puh. Pidätetäänkö itsellä hallintaoikeus, Loimaan Seudun Osuuspankin pankkilakimies Ismo Salminen kertoi eri vaihtoehdoista ja niiden veroseuraamuksista. 0400 544 659 www.loimaankonevuokraus.. SARI KESKITALO. Samuli Suvila Puh. Patruunankuja 2, Loimaa Henkilönostimet Saksilavanostimet Alumiinitelineet Betonihiertimet Maantiivistäjät LANNOITTEEN LEVITYSTÄ Amazone vaaka/GPS -pintalevittimellä Heikki Perho puh. Kun Loimaalla opastettiin metsätilan sukupolvenvaihdoksessa, seuraava tilaisuus on 20. 050 554 9778. – Kyllä minä jalkaudun henkilökohtaisestikin neuvomaan, jos metsätilan sukupolvenvaihdos mietityttää. Metsätilarakenteen kehittämiseksi onkin alkanut hanke, joka jalkautui helmikuussa Loimaalle yleisötilaisuuteen opastamaan metsätilan sukupolvenvaihdoksessa. Hankkeen taustalla on valtakunnallinen huoli metsänomistajakunnan ikääntymisestä, metsätilojen pirstoutumisesta sekä perikuntien suuresta osuudesta metsien omistajina. Ypäjä, 0400 474 105 www.janankelo.. BOR ORIPÄÄN ELEMENTTI OY Puh. Pankkilakimies Ismo Salminen kertoi metsätilan sukupolvenvaihdoksen toteuttamisvaihtoehdoista: kauppa, lahjanluonteinen kauppa tai lahja. P. huhtikuuta Kokemäellä, missä on perikuntametsänomistajien neuvontatilaisuus. Yhteistyössä JAN ANKELO KY BETONILATTIOIDEN VALUTYÖT Master-pinnoite valun yhteydessä Riihikosken Rakennuspalvelu JL Oy Jarno Laukkanen p. Lounais-Suomen metsistä perikuntien omistuksessa on 13 prosenttia. – Kauppa, lahjanluonteinen kauppa vai lahja. Kaupunkilaismetsänomistajat ovat yhtä valveutuneita kuin viljelijämetsänomistajatkin, Loimaan seudun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Neero huomioi. URAKOINTIA 5 m leveällä KIVI-PEKALLA Uudehkolla kalustolla kustannustehokkaasti. Ilmaista neuvontaa metsätilojen sukupolvenvaihdosta miettiville Metsien pirstoutumisesta halutaan päästä eroon Veikko Rastasta ja Aimo Mäkeä askarruttavat metsätilan sukupolvenvaihdosasiat, joissa Minnamari Tuovinen neuvoo myös Loimaan alueella. Neuvonta on ensi vuoden loppuun asti aivan maksutonta, projektineuvoja Minnamari Tuovinen sanoo. On eri asia operoida 50 hehtaarin metsälössä kun viidessä kymmenen hehtaarin metsälössä, Tuovinen sanoo. 0400 875 114 ALASTARON KIINTEISTÖPALVELU Ursus ja Zetor traktorien • huollot • korjaukset • varaosat jo yli 30 v. Kyllä metsä tarvitsee isännän, joka tekee hoitopäätökset ajallaan. 050 585 6174 Loimaa Sari Keskitalo Vaikka tilojen peltopinta-ala on kasvanut viime vuosina melkoisesti, sama ei päde metsäpinta-alaan. Kivet pois pelloilt a ja hyötyk äyttöön www.peltosiemen.. Knuutila . MYÖS VESAKKOJA VIHERMURSKAUSTA Tilaukset Koneurakointi Pajula p. Kivet kipattavissa perävaunuun ja kuljetettavissa helposti hyötykäyttöön
Pyydä tarjous! RENKAAT TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro, 02-764 1163 Ypäjän kunta etsii NUORISO-OHJAAJAA huolehtimaan Humppilan ja Ypäjän kuntien nuorisotyöstä. Nuoriso-ohjaajan työhön kuuluvat nuorisotyön laaja-alainen suunnittelu ja toteutus yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, osallistuminen VARTU(varhaisen tukemisen) työhön sekä nuorisotiloissa tapahtuvan toiminnan järjestäminen. 14 Lauantaina 10. Tarjous on voimassa 10.-23.4.2010 tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Pätevyysvaatimuksena on humanistinen ammattikorkeakoulututkinto (yhteisöpedagogi) tai nuorisoja vapaaajanohjauksen perustutkinto tai muu tehtävään soveltuva koulutus ja tehtävän hoitaminen edellyttää hyvää organisointikykyä, joustavuutta ja yhteistyökykyä, sekä osa-aikaista LIIKUNNANOHJAAJAA huolehtimaan Ypäjän kunnan liikuntatyöstä. 6-8.7 Puutarhamatka Viljandi, 299 . 8,5 miljoonaan euroon. Autotalli ja varasto on rakennettu 2008-2009. 14-19.7 LEGOLANDIA + KOLMÅRDEN 16-22.9 MAKEDONIAOHRID! 999 . Ranjia Oy, huomio uusi osoite Tuorsniementie 562, Raumantien motellin takana autokenttä, p. Valitettavasti emme voi vastata puhelintiedusteluihin. Kirjalliset hakemukset liitteineen toimitetaan molempien tehtävien osalta Ypäjän kunnan vapaa-aikalautakunnalle osoitettuna 30.4.2010 klo 14.30 mennessä osoitteella Ypäjän kunta, Vapaa-aikalautakunta Perttulantie 20, 32100 YPÄJÄ tai sähköpostilla osoitteeseen kunta@ypaja.?. Likaa hylkivät NANO-KANKAAT MARKIISIMYYNTI Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. aurinkoja sadesuojaa asennuspalvelu KESÄAIKA VAIHDON PAIKKA SOPURENGAS KANNISTO KY Turuntie 64, 32200 LOIMAA p. Noudetaan, käteismaksu. sekä Humppilan kehittämisja hallintosihteeri Tuija Pihlajamäki puh. 075 325 7900 Lamminkatu 39, 32200 LOIMAA p. Isokaan vika ei ole kaupan este, kaikki käy. Vuonna 2009 myyntimme nousi n. Odotamme sinulta reipasta ja hyvää asiakaspalvelua joustavuutta ja ripeyttä hygieniapassia 18 vuoden ikää Tarjoamme mukavan ja vaihtelevan työn kivat ja osaavat työkaverit mahdollisuuden kasvaa K-uralla Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi cv:n ja kuvan kera sähköpostiin jyrki.koenkyto@k-supermarket.. 02 76265 201 tai 050 5216893 s-posti: erkki.virolainen@ypaja.. 22.6 ”Rakkaustarina Pirkko ja Åke” 46 . 5-7.7 Tallinna, 2 yötä hot. L O I M A A Loimaan Laatuauto Palvelemme ma 9–18, ti–pe 9–17, la 10–14 www.loimaanlaatuauto.. Esittely 11.4. 03 4180 220, 050 3648 701 s-posti: tuija.pihlajamaki@humppila.. Etsimme mukavaan ja osaavaan joukkoomme RAKETTIVUOROLAISTA työtehtävääsi kuuluvat seuraavat asiat: herkkutorilla työskentely lihan ja kalan käsittely tauotukset herkkutorilla ja kassalla maito-, einesja heviosaston täyttö iltaisin Työaika iltaisin ja viikonloppuisin, viikkotunnit 0-20 h. -25 % Tehtaan edustaja paikalla. ovh. TULOSPÖRSSI. (02) 560 1040 Kallistu halvempaan Kun ostat vähintään 2500€ arvoiset keittiökalusteet, saat kaupan päälle 652€ arvoisen kotimaisen Polar Grill -pihagrillin. www.keittiöjätti.. Työaika jakautuu kuntien kesken puoliksi. Kotimaiset kalusterunkomme valmistaa Martelakonserniin kuuluva Kidex Oy! Rungot koottuina, komerot osina! Keittiöt jopa 24h tilauksesta! HUITTINEN, Kauppiaskatu 3. Lamminkatu 7, 32200 LOIMAA p. Palkkaus on molemmissa tehtävissä KVTES:n mukainen, hakija ja tehtävään valittujen on esitettävä ennen työsuhteen vastaanottamista nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteriote ja työsuhteissa noudatetaan 4 kk koeaikaa. 6.6 Helsinki kirppismatka, 27 . Keittiöt | Komerot | Kylpyhuoneet | Kodinhoitohuoneet | Liukuovijärjestelmät | Kaikki kodin kiintokalusteet Polar Grill M8 • tulipesän halkaisija 50 cm • pöytätason halkaisija 100 cm • korkeus maasta pöytätasolle 56 cm www.polarmetalli.. 14.6 Kirkkokierros kahvi, ruoka. Turvallinen kauppa, parempi hinta, Soita tai tule. 39 . huhtikuuta 2010 PALVELUKSEEN HALUTAAN J. Koenkytö Oy on Loimaalainen yritys joka on ollut mukana jo vuodesta 2002 alueen päivittäistavarakaupassa. kello 13-13.30 Lisätiedot: Tuire Iso-Kouvola 050-3434604 Lkv Valkoinen Ovi Oy. 02-469 3041, markiisimyynti@aumanet.. 24-27.6 PÄRNU Hansapäivät , 235 . Nyt korkovapaasti moottoripyörät, as.autot ja vaunut kesäkuulle Omakotitalo: Oripää Kustaantie 10, 7h,k,s,autotalli,varasto 233/279m 2 MH 235.000 euroa Oripään keskustassa, koulun ja päiväkodin lähellä, kaunis iso 1983 valmistunut talo. Seurat: 1) Alastaron Metsästysseura 1 646 g, 2) Niinijoen Metsästäjät 960 g, 3) Virttaan Eräveikot 532 g. Central, 146 . Liikunnanohjaajan työaika on 50 % kokoaikaisen työajasta ja tehtävän hoitaminen edellyttää hyvää organisointikykyä, joustavuutta ja yhteistyökykyä. Ypäjällä 8.4.2010 Ypäjän kunnan vapaa-aikalautakunta Tallinna 24.4, 14.5,15.5,7.6 alk 50 . 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. 02 76265 201 tai 050 5216893 s-posti: erkki.virolainen@ypaja.. 763 1582 Työskentelemme jälleen myös lauantaisin 9.00-13.00 arkipäivisin 8.30-17.00 Renkaat ja vaihdot Teboilista. 075 325 7950 Vaihtoautoviikot jatkuvat Alennukset 100-5000 / auto jopa ilman käsirahaa ja korkoa! Ostamme ja vaihdamme halvempaan. 22-23.5 TÜRIN kukkamarkkinat, 144 . Hyvä pohjaratkaisu, upea saunaosasto, varaava takka. Pätevyysvaatimuksena on ammattikorkeakoulututkinto (liikunnanohjaaja) tai muu tehtävään soveltuva koulutus. ja osa-aikaisen liikunnanohjaajan osalta Ypäjän hallintojohtaja Erkki Virolainen puh. 18-24.9 Ruskamatka Levi, 510 . Tilausajoihin 16-50 paikkaiset bussit! www.matkaviitala.?, info@matkaviitala.. NYT KAUPAN PÄÄLLE KESÄKEITTIÖ KUNTOON! Hämeentie 22, Forssa PTO-esittelypäivä LA 10.4. Myynnin suotuisan kasvun johdosta palvellaksemme paremmin tarvitsemme jälleen työvoimaa. 044 587 6100. Liikunnanohjaajan työhön kuuluu liikunnan laaja-alainen suunnittelu ja ohjaus sekä osallistuminen muuhun vapaaaikatoimen työhön ja eri tiloissa tapahtuvan toiminnan järjestämiseen. -taite -tilanjako -taittoOVET PILKKI Metsästäjien pilkkikisat, tulokset: 1) Matti Kivistö 1 476 g, 2) Simo Kaunisto 588 g, 3) Kari Lankinen 390 g, 4) Janne Tuominen 328 g, 5) Raimo Alkki 254 g, 6) Seppo Kemppinen 216 g, 7) Antti Vuorinen 204 g, 8) Eero Häkli 170 g. Kun myyt, soita suoraan meille, ei turhia välikäsiä. Avoinna 9-18, lauantaisin 10-14 • Puh. Uudenmaankatu 3, 20500 Turku AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, II krs Raisio p. Lisätietoja antavat nuoriso-ohjaajan tehtävän osalta antavat Ypäjän hallintojohtaja Erkki Virolainen puh. 1110 m 2 oma tontti. Heimolinnank 8, Loimaa 02 7669294, 050 3040772 Afrikan ja Egyptin vientiin Toyota Hiace, Toyota Liteace, Toyota Hilux, Toyota Dyna, Toyota Corolla, Toyota Carina, Mazda 2200, Nissan Urvan, Nissan Sunny, Nissan Vanette, Mitsubishi L-300, Honda Accord, Mitsubishi ja Toyota maasturit ym., myös katsastamaton, hyvät ja huonot
klo 19 Kauhanojan koululla. Maija Raitisoja KUULUTUS YMPÄRISTÖLUPA-ASIAN VIREILLÄOLOSTA Sami Helin hakee ympäristölupaa olemassa olevalle kallion louhintaja murskaustoiminnalle sekä toiminnan laajentamiselle Loimaan kaupungin Kankareen kylän tilalle Koivula 5:1. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry Ma 12.4. Lisätietoa p. Naisväen Treffeillä lähdetään lenkille torilta klo 18. tytöt) Alastaron 4H-toim. . 12.4. 763 1179 Heimolinnankatu 14, Loimaa katutaso MARKO ROSENDAHL SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. ym. klo 18.30. Ilmoittautuminen 13.4. klo 15 16. Alastaron Sotaveteraaniyhd. klo 1718.30. Vesikoski-talo Juvantie 11, Loimaa 0500 726 573 www.loimaanteatteri.. Klo 18 Berit Vihurilan luento aiheesta ”Työhyvinvointi mitä se on vai onko sitä” Lopuksi käsitellään sääntömääräiset asiat. teija.lankinen@utu.. Hunajayhtymä, Ylhäisten kotileipä, Agrimarket Loimaa, Valio, SaraSportK-Supermarket Loimaa, Hermesetas. Kiitos äänestäjille! 40 Hannu Peltonen Edustajistokausi jatkuu Eloisat Huhtikuun kk-tapaaminen to 15.4. Metsämaan 4H-k. Päivän kevätretki to 29.4. Tervetuloa yksin tai yhdessä ystäväsi kanssa! Myyntiä: naisten vaatteita, alusasuja, koruja, kosmetiikkaa ym. ilmoitus torstain LL. Lavatanssikerho Sekahaku ry harj. klo 17.30-19.00. Hakemusasiakirjat, joissa selvitetään mm. Lämpimät kiitokseni muistamisesta. 040 531 9265. Haitissa. klo 1920. MLL Loimaan kaupungin yhdistys Muista tapahtumamme 18.4. Jäsen katso 27.3. Imetyksen vertaistukiryhmä Maitokeidas kokoontuu Loimaan seurakunnan kerhotiloissa Koulukujalla ti 13.4. Tiedustelut Hilkalta, puh. Kerhonohjaajakurssi 23.-24.4. tai 040 3224690/Tanja. Tervetuloa! Hallitus Alastaron yhdistyksen sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Alastaron Nordean kokoustiloissa torstaina 22.4.2010 klo 18.30. klo 17.15 Liikuntahallilla. Ylhäisten Opintokerho I kokoontuu Tertun luona ma 12.4. Loimaan Seudun Sydänyhd. Paikkoja vielä muutama vapaana. 763 2730. Jouko Grön. Eläkeliiton Alastaron yhdistys Kuukausikokoontuminen ke 14.4 klo 13.00 Tuttujen Tuvalla. Superin Loimaan Seudun Ao ry 603 Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS to 29.4.2010 Kartanonmäen palvelukeskuksen ruokasalissa. p. P. ti klo 17-18.15 kylätalolla. 040-8610552 VARAATHAN HOIDON ETUKÄTEEN! HYVÄN OLON PÄIVÄ Naisille la 17.4. pojat, 21.4. su 11.4. 21.4. Tervetuloa! Loimaan S. ry sydänkerho kokoontuu ti 13.4. klo 18.00. ilm. Puutarhan hoidon opastusta omakotitalon puutarhassa tänään kello 10. klo 12 Marjatta Koho, aiheena Punaisen Ristin katastrofityö mm. juhlan illalliskortit Laura-Mariasta. 4H-k ma klo 15.30-16.30 Alastaron 4H-toim.. Super603@superliitto. klo 12. Ma 12.4. Lisätietoja antaa Seija Niskala, p. Perikunnan jäämistöt, lasitavaraa, lp-levyjä, sarjakuvia, huonekaluja, vanhoja leluja ym. Esitelmä ikääntyvän ihmisen muistihäiriöt. Loimaan Seudun Kuulo ry Kuulopalvelu Kosken terveysasemalla ma 12.4. Vieraana ke 14.4. Ari 60 v. herkulliset salaattiannokset! Mukana mm. klo 18 Tuulensuussa. 040-8674232 tai nieminenkaroliina@luukku.com Intialainen päänhieronta 23 30 min Hieroja Eila Nurmi p. huhtikuuta 2010 15 OSWALD SEURATOIMINTA AU/Jalkapallo P96 harjoitukset hiekalla perjantaisin ja sunnuntaisin klo 18 19.30. 4H-liikuntak to klo 17-18 Asemanseudun koululla. PALMUSMÄENTIEN Vuosikokous Kahvila Pahkapirtillä ti 20.4.2010 klo 17 Toimitusmies TUPAKANKAAN METSÄTIEN vuosikokous Petäjoen Paviljongilla ke 21.4. Järj. Loimaan seudun psoriaatikot tapaaminen Tuulensuun palvelukeskuksessa to 15.4. menn. 12.4. Tilaisuus Heimolinnassa ti 20.4. Vastaanotto ajanvarauksella tiistaisin ja perjantaisin P. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. Ti 6.7. to 15.4. Ilm. -4H-k pojat/tytöt ke 15.30-16.30 (14.4. Ennen ympäristölupa-asian ratkaisemista on niillä asianosaisilla, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, tilaisuus tehdä muistutuksia asiasta. Niinijoen k. klo 15-16.30 (ei 14.4.) Mellilä: Isonperän k ti klo 17-18.30 koululla. 0447114973 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Uudet kokoproteesit, -pohjaukset, -korjaukset KELAn suoraveloitus käytössä. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15 Nuorisotalon alakerrassa. Puh. klo 18. Su 18.4. 0400-919 541. Ilm. Paikalla kaupungin Vesihuoltoliikelaitoksen joht. Asiasta kiinnostuneet, yhteydenotto ja ilm. klo 19.00. 010 270 3886 Loimaalla 10.4.2010 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Postin Eläkeläiset kokoontuvat Elias-salissa ke 14.4. 040 833 9046. Hemmottelua: Sokerointi: sääret 20 , kainalot 10 Pikakasvohoito 15 Käsien para?inihoito 10 Kynsien geelaus 45 Vatsan lihasharjoitushoito 25 SKY-Kosmetologi Marina Kulmala p. Sali koulun käytössä. Mukana diabeteslääkäri Markku Vähätalo la 24.4.2010 klo 11.00 Ristolla, Huovintie 130. 22.4. klo 13.30. klo 17 19. Pohjan tilalla, ilm. Kivenhakkaajankatu 2. Hallitus klo 12.30. Kerhot Loimaa: Kauhanojan k. ryhmien tapaamiset Aurassa, diabeteshoitaja Virpi Sabell, ykköstyypin diabeetikot klo 17 kunnantalolla, kakkostyypin diabeetikot klo 18 vanhustentalon kerhoh., Sillankorvantie 4 B. ma klo 17-18 koululla. Varaa paikkasi p. klo 19 Virttaan kudontatilassa Maija Muhosen johdolla. viim. klo 13 Tuttujen tuvalla, emäntänä Hanna. Tervetuloa! Hallitus KINEMA Ohjelmisto ajalla 10.-14.4.2010 Vesikoskenkatu 21, Loimaa www.kinoset.fi -k15/138,00€ 2h 20min LA 19.00 SU 19.00 KE 19.00 JÄNNITYSTÄ LA 17.00 SU 17.00 KE 17.00 -sallittu7,50€ 1h 20min VARVARIN YKSITYISTIEN Vuosikokous Loimikodin herrasaunassa pe 16.4.2010 klo 13 Hoitokunta Kauhanojan Kyläyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous to 15.4. Saariston rengastieretki 29.6.-10 Ohjelma nähtävänä Töpinässä. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 17.30. Lauantaina 10. toiminnan todennäköisiä vaikutuksia ympäristöön, ovat nähtävänä kuulutusaikana 12.4 – 12.5. klo 15 menn. klo 18.00. LoPS P97(-98) Harj. klo 17.30-19, pe 23.4. Muut kuin asianosaiset voivat ilmaista mielipiteensä asiasta. Harjoitukset Eerikkilässä ti 13.4. Loimaan 4H-yhdistys. Yhteiskuljetus. Kahvipannu kuumana klo 12:sta iltamyöhään kotona Syötönkulmantiellä. Alastaron Maamiesseura Vuosikokous pe 16.4.2010 klo 19.00 MMS-talolla. Kuusisto 0500 128 617. Piikkiön Lions Club tarjoaa piirin yhdistyksille kesäteatterissa näytelmän ”Ulvova Mylläri” to 10.6. myös mahdollisuus saada muutamia paikkoja esitykseen. klo 12 vahvista tulosi. Sari Äikää-Torkkeli ti 13.4. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa Loimaan kaupungin ympäristölautakunnalle 12.5.2010 mennessä, osoitteeseen Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. tied. LoKoKo C-tytöt .Lähtö sarjaturnaukseen Nokialle yhteiskoululta su 11.4. Tervetuloa! Loimaan Perinnesuksi, Talkooporukan muisteluja suunnitteluilta Juvalla ti 13.4.klo 18 LoKoKo miehet III. Kaikki mukaan. Eläkeliiton kaupungin yhdistyksen pelaajat vieraaksemme vasta ti 27.4. Huittisten retkelle ti 27.4. menn. SuPer 603 hallitus kokoontuu Alastarolla, Loimikodin Herrasaunalla ke 14.4.klo 18. Savikki Ma 12.4 kokoontuu Naistenpiiri vetäjänä toimii diakonissa Soili Väisänen, aloittelemme n.klo.12. Peltoisten Kyläyhdistys. Uuden Loimaan nähtävyyksiin tutustuen. 040-5350576. Loimaan Seudun Sotaveteraanit ja jaostot. Sotaveteraanit jaostoineen järjestää Kylpylämatkan Pärnuun aika 8.-14.8.2010. 040-7255937 Loimaan Palloseura aloittaa naisten kuntofutiksen. menn. Käsityökerho ti 13.4. Kojonkulman Himpulat to klo 17-18. Muutama paikka jäljellä. Kojonkulman kyläyhdistys ja Martat Kiitos muistamisesta. 050-3115016, 0400-851755 Karoliina, 040-7575742 Sari. Alastaron kirkonkylän opintokerho kokoontuu ti 13.4. lunastettava 30v. menn. Tuulensuun kerho ma 12.4. Alastaron Sotaveteraanit. Oripään Vesa Maantiejuoksukilpailut Oripään koululla ti 13.4. klo 14.00 Kitkonpuiston palvelutalossa Hirvikoskella. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ma 12.4.menn. Harjoitukset alkavat toukokuussa. roseja harpputyöt. 2010 Alastaron kunnantalolla Loimaan kaupungin teknisenja ympäristöpalvelukeskuksen ympäristöja rakennusvalvontayksikössä, osoitteessa Loimijoentie 74, 32440 Alastaro. ma klo 16.30-18 koululla. Huovintien yksityistien TIEKOKOUS LOIMAAN KUNNALLISET JHL Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS pidetään Alastarolla entisellä kunnantalolla keskiviikkona 21.4. Kokousasioiden lisäksi jätevesi asiaa. Kojonkulman Marttojen kahviosta mm. Ilm. 30.4. klo 18:30 Liput: 5 ja 3 METALLIROMUA Puh. klo 20.00 21.00. Eskari-2 lk. p. Reserviläiset Ei sählyä ti 13.4. Retki keilaamaan Forssaan ti 13.4. klo 13. klo 17 Kylätalolla. Ilm. LL:stä yhd. Lähtö hallilta klo 17.00. Alastaro: 3-6 lk. klo 18. Nukkekoti ja Lelu & Osto ja Myyntiliike Hämeentie 39, Forssa, 050-5854170 Loimaan Seudun Omakotiyhdistys . Ks. Mukana Tellervo Niemensuo liittovaltuutetu. Lastennäytelmä ystävyydestä TYYNYSOTAA JA TAIKINAA Ohj. Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Eloisat Ei bocciaa ti 13.4. harjoituskentällä ke 14.4. klo 9.45. 050 349 6500. klo 10-18 Monitoimitila Ahjossa Loimaan Kojonkulmalla (Kojonperäntie 36) Ohjatut jumpat (á 3 , 45min) klo 12 Zumba 13 Pilates 14 BodyCombat 15 BodyBalance 16 Zumba 17 Vatsa-selkä Vetäjät: Teija Lankinen, Satu Isokyykö ja Marika Perkiö. Lisätietoa ja ilm. Heppakerho seuraavan kerran ke 28.4. to 17-18. Ke Zumba Palloiluhallilla alk klo 19. klo 17.30-19, pe 16.4. ma-pe klo 8-15 Tervetuloa! SLEY:n Haaran-Onkijoen osasto. Loimaan Seudun Sotaveteraanit jaostoineen. Kotiseurat Mäkelässä ti 13.4. Hilvell, p. EL Loimaan kaupungin yhd. Loimaan 4H-tsto, Kanta-Loimaantie 7, p. klo 17.-18.30, ke 21.4. Loimaa Seura toimisto on avoinna, osoitteessa Hulmintie, ma 12.4. 044-5184395 Kulmien muotoilu 2 kulmien muotoilu ja värjäys 6 Ripsien värjäys 9 Kosmetologiopiskelija Karoliina Nieminen p. Monitoimitila Ahjo, Kojonperäntie 36, Kojonkulma vapaaharjoitukset, klo 17.-19. Haaran yleisk. Kesäteatteri Himolan Poikamiehen pesäpuu, mukaan myös ei jäsenet. Hoitokunta TAIDENÄYTTELY Kristiina Nyman: Omakohtaisia kokemuksia 29.3.22.4.2010 FSP:n kahviossa, Viksbergintie 1, Forssa Av. 040-764 7651 Mika Virtanen Mellilän Kyläyhdistys r.y. ilmoitus. Jukka Rouhiainen Kansalliset Seniorit. Teemana jätevesijärjestelmät suunnittelija Kimmo Laine ProAgria Farma WehoPuts puhdistamot Seppo Österlund Oy KWH Pipe Ab Tervetuloa! Johtokunta LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. 7624382, 7621272. Ottelu LoKoKo III Mesuca su 11.4. Virttaan Martat käsityöilta ke 14.4. 762 1272. Virkkuukoukut, langat, omat roset ja harput mukaan. Aiheena mm. Sähly jatkuu normaalisti ti 20.4. Teatterimatka Lahteen, "Kahdeksan surmanluotia"
16 Lauantaina 10. Loimaalaisen Antti Eklundin kasvattama ja hänen tyttärensä Essi Horttanaisen omistama ruuna Juliviri sortui laukalle. 59 VUOTTA kello 10-14 Palveleva Domus Center on oikea paikka, kun haluat uuden keittiön, kylpyhuoneen, säilytystiloja, kodinhoitohuoneen, ikkunat tai ovia. Nuoren oriin valmentaja Sauli Lähdeniemi kertoi, että hevosella lie jotain sairautta hengityselimissä. Loimaalaisohjastaja Mika Forssilla oli menestyksekäs pääsiäisaika. Tänä vuonna seitsemästä startista on kasassa jo 8 200 euroa. Oktaavialla riittää luonnettakin ja ajoittain temperamentti on pursuillut yli ja laukkoja on voinut sattua. Kadonneet pyörät ovat kaikki naisten malleja. Voitot ja sijoitukset toivat hänen hevosenomistajilleen yli 18 000 euroa rahaa. Täytyy antaa tunnustus Lasselle, joka on tehnyt hienoa työtä tamman kanssa. Ohjissa on tällä kerralla sen osaomistaja Taisto Nurmio. Se oli ikään kuin toisinto viime loppukesän Tammavaltikasta, jonka voittoon Mika siivitti V.G. huhtikuuta 2010 SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 10 +8 +8 +7 (+1) 4 Sunnuntaina +7 (-1) 4 Maanantaina +7 (-1) 2 Tiistaina 10 (-2) 2 Keskiviikkona +9 (-1) 4 Loimaan Lehden Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. Kokeva on Paavilaiselle rakas kotikasvatti, jonka emällä Okevalla hän kilpaili pitkään menestyksekkäästi. Ilmoitusvaraukset 7.5.2010 mennessä Veli-Matti Knuuti 02-588 8020 Liisa Kivinen 02-588 8021 Päivi Alm-Huhti 02-588 8022 ilmoitukset@loimaanlehti.fi fax (02) 763 1233 tiistaina 25.5. Forss ajoi Forssassa V75-lähdöissä kaksi upeata loppukirivoittoa. Ohjastaja ei tarvitse ajovitsaakaan. YPÄJÄN ”matala” mutta sinnikäs ori Kokeva (omistajat Marja-Leena Paavilainen ja Matti Honkonen) sortui Forssassa laukoille hylkäykseen asti. Se on Ypäjän suomenhevoskaartin mielenkiintoisin kohde, vaikka muitakin menijöitä löytyy. Jankko Kilpparit: Sofia Heikkilä, Elsa Jalasjoki, Tarianna Suominen, Inka Tuominen, Emmi Välimäki, Minttu–Maria Yrjölä, valmentaja Katariina. Jotkut ulkopuoliset olivat kellottaneet viimeisen 700 metrin matkalta jopa alle 1.22,0:n kilometriajan. Puolivälierät: Jankko Tikrut– Jankko Daimit 2–1 (25–21, 22– 15, 15–8). Sillä on tältä vuodelta jo yksi voitto ja viisi totosijaa sekä yli 7 000 euroa rahaa. Domus Center Loimaa: Puusepänkatu 1 AVOINNA TÄNÄÄN Oktaavian lennokas ravi kiidättää tammaa, jolta voidaan odottaa nyt todellista huippukautta, jos kaikki natsaa kohdalleen. Satakunnantie 45:n varastosta on kadonnut naisten Tunturi-merkkinen pyörä, jossa on viisi vaihdetta. Pääsiäisen jälkeen Forss oli ajajaliigan kärjessä Ari Moilasen kanssa, kummallakin oli 57 voittoa tällä kaudella. Jos sattuisi Mikkelissä sopivat olosuhteet, Heikkinen sanoo. Tämä aika syntyi keväällä Helsingissä. vs lohko 3.-ottelut: Jankko Daimit–Loimu Leidit 2–0 (25–18, 25–15), LP–Kangasala–Jankko Kilpparit 2–0 (25–23, 25–19). Sen ongelma on ajoittain siitepölyjen aiheuttama allergia, joka voi iskeä vielä loppukesästä kuningatarkisan aikaankin. Naisten pyöriä viety TULOSPÖRSSI. Raviurheilu Kari Nummila Forssan Pilvenmäen pääsiäislauantain V75-ravien voittajaesittelyissä saattoivat esiintyä ensi kesän ravikuninkaalliset, sillä niin vakuuttavasti voittivat lähtönsä tämän hetken ykköset, ori Erikasson ja tamma Oktaavia, ypäjäläisen Taisto Nurmion ja jokioislaisen Lauri Malisen silmäterä ja kultakimpale. KARI NUMMILA Huippukuntoinen Oktaavia voitti leikiten Pilvenmäellä LOIMAA Moni polkupyöränomistaja on ilmoittanut viime aikoina poliisille ajokkinsa varastetuksi. Pyörässä ei ole vaihteita. Silti uskon, että se parantaa ennätystään 1.22,6a. Pilvenmäki Specialin 8 000 euron ykkönen irtosi lähdön toiseksi vähiten pelatulla Don Avengerilla, joka tuli ”aivan lentämällä” viimeiset 200 metriä. Pehmeä rata oli kesäkeliin verraten 1,5–2:n sekunnin verran hitaampi. Kyllä tällä kelpaa lähteä tuleviin suuriinkin koitoksiin, jos tamma vain pysyy terveenä, Nurmio tuumi. – Täytyy tunnustaa, että ”ihan ajamatta” voitto irtosi. Lohko 2. Suvilehdessä kerrotaan kesän tapahtumat ja kesäjutut Loimaan seudulla ILMOIT TAJA, lähde mukaa n kesän parha aseen lukupa kettiin ! Kirmaten kesään..... 10-vuotias Oktaavia oli voittaa jo viime kesänä ensi kerralla ravikuningattaren tittelin. Lisäksi Kalevalankatu 13:n pihasta on viety hopeanvärinen naisten Panther-merkkinen pyörä, jossa on jousitettu etuhaarukka. – On hienoa, kun hevonen tekee parhaansa juuri oikealla hetkellä, Forss sanoi Don Avengerista. Pyörä on harmaa. LENTOPALLO E–tyttöjen lounaisen alueen tiikerisarjan lopputurnaus, Littoinen: FC57 1–Jankko Kilpparit 1–2 (25–14, 15–25, 14–16), Jankko Kilpparit–VesVi 2 0–2 (11–25, 24–26), LTU 1–Jankko Daimit 1–2 (25–22, 10–25, 4–15), Jankko Daimit–VesVi 3 0–2 (15–25, 10–25), Jankko Tikrut–EuRa 2 2–1 (18–25, 25–19, 15–7), VesVi 1–Jankko Tikrut 1–2 (19–25, 25–14, 7–15). Pronssiottelu: LP-Kangasala–Jankko Tikrut 2–1 (20–25, 25–23, 15–7). – Vähän jäi kaivelemaan se, että Kokevan ohjastaja sai sakot muka varomattomasta ajosta, vaikka sen laukan taisi aiheuttaa joku muu valjakko, Paavilainen arvioi. Jankko Tikrut: Emmi Heino, Emmi Järnberg, Jenna Niemi, Sara Sutinen, Erika Vienonen, Noora Välimäki. Sen kilometriaika oli 1.26,4a. Nurmio istahti itse kuskiksi, kun tamman vakio-ohjastaja Kari Venäläinen lomaili samaan aikaan Lapissa. Tervejalkaista ja vähän startattua tammaa vaivasi taannoin kuume eikä se Heikkisen mielestä ollut vielä parhaimmillaan. Ori on kuulemma ”älyherkkä” yksilö, joka ymmärtää puhetta. Välierä: VesVi 1–Jankko Tikrut 2–0 (25–19, 28–26). Jankko Daimit: Peppi Honkanen, Moona Jokinen, Maria Leino, Julianna Leppämäki, Emilia Pöllänen, Kia Salminen, Alona Yershova, valmentaja Kati Jokinen. Mandy Actionin. Esa Heikkisen ja Terhi Haukivaaran 11-vuotiaalla tamma Mariminilla on loistokausi takanaan: kolmas sija kuningatarkilpailussa ja kokonaisvoittosumma 136 985 euroa, josta viime vuonna kertyi 44 030 euroa. Paavilainen arvelee, että herkkä ori laukkasi ehkä siitäkin syystä, että sitä ajoi ensi kerran uusi ohjastaja. Marimin sijoittui V75-lähdössä neljänneksi. Oktaavia on siis sikälikin tosi vaikea kaveri kilpakumppaneille, että se ei kestävyysjuoksijana ”mittaa matkaa”, mutta huippunopeuttakin löytyy tarvittaessa. Kuntoa on yritetty pitää yllä jättämällä kilpailutauot väliin ja starttaamalla aika ajoin. Yli kolmen kilometrin SE syntyi viime kesänä sitä sen kummemmin yrittämättä. Marimin on syntynyt Suomussalmella Haukivaaran isän tallissa. Sen todellisista vauhtivaroista saataneen kesällä selvää. – Olen päivät muissa töissä ja Mariminin treeniajo jää viikolla vähiin. Puistokatu 4:n pihasta on varastettu naisten musta Tunturi Daami. Heikkinen on kotoisin Taivalkoskelta eikä hänellä ole mitään hevoskokemusta nuoruusvuosiltaan. Paremminkin sai pidätellä menohaluista tammaa, joka painoi innoissaan ohjille