15 JAAKOLAN PIRKKO JA LOIMAALAISEN KESÄTEESIT s. 42. 47 2022 Irti arjesta omalla pihalla s. 57 VIIDEN CHEVROLETIN PERHE s. WAU MITEN PALJON MENOVINKKEJÄ! s
Monessa jutussa odotetaan kesän vapaita ja kesän reissuja. Halusimme näin tuoda esiin sitä vireyttä, mitä seudulla on. 3 Anun kesäpakina – rantakunnosta räntäkyntöön 7 Aurinkoakin kohtuudella 9 Kalle grilli on auki 12 TAPAHTUMIEN KESÄ 2022 – katso kesän menot kalenterista 15 Ainutlaatuista – meillä on täällä Tiibetin taiteen museokin 22 Aki näkee tähtiä 26 KESÄKISA: Mitä toit matkamuistoksi. Se huomattiin loimaalaisvanhempien kokoontumisissa. Aikoinaan tapahtumat koottiin sivun paketiksi paikallisen matkailuyhteistyötahon Vihreän Kolmion johdolla. 2 8 SISÄLLYS Seis. Jo muutama vuosi sitten avasimme kalenterin kaikille. 28 Onko tässä Suomen kaunein kesämökki. Kokoamme niistä kattauksen ensi kesän Suvilehteen. Ollaan perheissä läsnä toisillemme. Sukella lapsen maailmaan PERHE. KE SÄ KISA S . Esittelemme jutulla myös seudun ainutlaatuisen matkailukohteen Tiibetin taiteen museon ja muistutamme yhdessä jutussa myös siitä, että tapahtumakesän taustalla aherretaan – myös loimaalaisvoimin. Siihen sai lähettää omat tapahtumatietonsa niin yhdistykset, yritykset kuin yhteisötkin, siis kunnat ja seurakunnatkin. Stop. Jos ostat kesän reissultasi matkamuiston, lähetä meille siitä kuva. Mentävää ja tehtävää, koettavaa ja katsottavaa riittää. 30 Karavaanareita jo kolmessa polvessa 37 Suvipihalla-tapahtuma tulee taas 40 Tähtitaivas tuutulauluna 42 Kesän kruisailuista ei tingitä! 47 Tällä paloautolla ei kurvata palopaikalle, vaan ehkä eläkkeelle tai avioon 51 Oripäässä on kenttä ja maisemat kohdillaan 54 Sokerina pohjalla: Jaakolan Pirkon kesäpakina 58 LOIMAA KATI UUSITALO Mitä haluaisit, että lapsi muistaa teininä tai aikuisena lapsuudestaan. Sitä on tässä Suvilehdessä esillä sivukaupalla. Kesää ja lomaa ei tarvitse suorittaa, mutta yhteisille leikkihetkille kannattaa järjestää aikaa. Sadekaan ei haittaa, vaan on ennemminkin elämys! Rei t it s eu dun k es ä ä n on luettavissa missä vaan, klikkaa kesä auki: www.loimaanlehti.fi Muista! Suvilehti Kesä on katettu! On niitä ennenkin ollut, mutta että näin paljon! Vähän kyllä yllätyimme. 2 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Sukella lapsen maailmaan 2022 Suvilehti JULKAISIJA Priimus Media Oy/Loimaan Lehti VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Kati Uusitalo TOIMITUS Anu Salo, Katriina Reijonen, Sari Holappa, Kalle Rajala, Jenna Pihlajasaari (tapahtumakalenteri) ULKOASU Mari Knuutila, Etusivupaja ILMOITUSVALMISTUS JA –SUUNNITTELU Sini Ruohonen, Päivi Ehrnsten, Juha Jalonen, Anna-Liisa Niemi, Simo Kolehmainen MYYNTI Anna-Mari Koskimies, Marika Suuronen, Eija Kärkäs, Sari Kuusinen, Mari Männynväli PAINOPAIKKA Salon Lehtitehdas 2022 KANNEN KUVA Anne Paljakka nauttii kesästä omalla pihalla olevassa lasihuoneessa. Loimaan Lehden Suvilehden tapahtumakalenteri on jo vuosikymmenien perinne, joka kahden koronavuoden ajan oli tauolla. Tervetuloa ja tervemenoa siis kesään! Kati Uusitalo P.S. Pysähdy
Sukella lapsen maailmaan PERHE. LOIMAA KATI UUSITALO Mitä haluaisit, että lapsi muistaa teininä tai aikuisena lapsuudestaan. Se huomattiin loimaalaisvanhempien kokoontumisissa. Kesää ja lomaa ei tarvitse suorittaa, mutta yhteisille leikkihetkille kannattaa järjestää aikaa
JATKUU S. M ihin kaikkeen pitäisi riittää. Kukapa ei välillä miettisi arkensa kiireissä jaksamistaan. – Tämä on ollut hyvä muistutus itselle siitä, miten tärkeää lapselle on, että hänen kanssaan leikitään hänen ehdoillaan ja hänet huomataan. Kotona olemisesta. Ollaan Loimaan kaupungin varhaiskasvatuspalveluiden ja neuvolan perhetyön Hyvän mielen vanhemmuus -ryhmän kokoontumisessa, johon neuvolaja varhaiskasvatusikäisten lasten perheet saivat tulla. Hän onkin huomannut, miten iloiseksi lapsi tulee, kun näkee, että vanhempi on läsnä. 6 Tia-Maria ja Olavi herkuttelivat leikkien päätteeksi. Kuuntelua ja kohtaamista Miten osoitan lapselleni, että kuuntelen häntä. Seis. – Tarkoitus on tarjota vertaisten tukea ja tarjota myös paikka harjoitella lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta, Sisko Vihervirta ja Maria Uuppo sanovat kevään ajan kokoontuneesta ryhmästä. On äidin ja tyttären ihan oma hetki. Onneksi vaimo pakotti tulemaan, hän virnistää. Olla puoliso, kasvattaa lapsista pärjääviä ja ehtiä olla jossakin välissä vielä kaveri ja ystäväkin. Ohjaajat kiittelevät, että ryhmässä on keskitytty ja vanhemmat ovat rohkeasti keskustelleet ja jakaneet kokemuksiaan. Stop. Millaisia rajoja hän tarvitsee. SUVILEHTI 2022 5 LOIMAAN LEHTI 4 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI . Toisella puolella oli tärkeä muistutus: Olet tärkeä ja rakas. – Välillä on hyvä pysähtyä miettimään arkea ja vanhemmuutta ja esimerkiksi sitä, miten puhut itsellesi. Mitä muita rooleja minulla on arjessani vanhemmuuden lisäksi. . Mikä lopulta on pakollista. Mitä lopulta tarvitsee tehdä. – Kuinka tärkeää olisi viettää se pienikin hetki joka päivä lapsen kanssa. Myös Tanja Kauti sanoo, että ryhmän kokoontumisista on puhuttu kotona niiden välillä, ja tietenkin uusista kavereista. ALEKSANTERI ALANEN touhuaa poikansa Olavin kanssa. Kukapa meistä ei miettisi, että haluaa tehdä työnsä, pitää kodin kunnossa, harrastaa itse ja mahdollistaa myös lasten harrastaminen. Aikatauluja, sääntöjä, tekemistä tehdasvauhdilla ja kuin liukuhihnalta. Vahvuuksien näkemistä Millaisia vahvuuksia lapsellani on. Entä minulla vanhempana. Ja ollaan lapsen kanssa ilman kännyköitä. . Nyt testataan hoksottimia: kassissa on erilaisia esineitä, joilla äiti koskettaa Mimosan selkää – mikähän nyt oli vuorossa. Mistä saamme hyvää mieltä ja oloa. Hyvä on myös kysyä, että kenelle teen tätä kaikkea. Rakkautta ja tunnetaitoja Miten ilmaisen lapselleni lämpöä ja hyväksyntää. Miten autan lastani käsittelemään erilaisia tunteita. Askeleita sovitellaan maassa oleviin jalanjälkikuvioihin, mutta isä harmittelee nauraen, että pitkään kangastunneliin iskät eivät mahdu. V armaan kymmenes kahvikuppi menossa, Liisa Räsänen virnistää. Sellainen on menossa myös Mimosa ja Jutta Nevanperällä pienen matkan päässä. Oikea vastaus on, että teen asioita itseäni, lapsiani, perhettäni ja läheisiäni varten. Alissa, 5 vuotta, on keitellyt ”kahvit” ja tarjoilee juotavaa äidille pikkuruisista leikkikupeista. Toimivaa arkea Millaiset asiat tukevat arkemme sujuvuutta ja jaksamistamme. Pysähdy. Sitäkö, että aina oltiin rätti kädessä. Leikkihetki voisi irrottaa myös vanhemman tämän ”aikuisarjesta”. FAKTA Lähde: Mieli ry Hyvän mielen vanhemmuus Mimosa muikeili mehiläisenä juhlakokoontumisessa.. Perheen arjesta tai lomasta. Puhutko siis itsellesi kuin ystävälle. – Kokoontumisten myötä on tultu pojan kanssa läheisemmiksi. Miten osoitamme arvostusta toisillemme. Miten vahvistan lapseni myönteistä käytöstä. Yhteisestä leikkihetkestä voi olla enemmän iloa kuin parin tunnin huvipuistoreissusta. Mitä itse haluat, että he muistavat teininä tai aikuisena, Maria Uuppo ja Sisko Vihervirta herättelevät meitä jokaista miettimään. Miten vastaan lapseni tarpeisiin. He tietävät, että moni vanhempi huokaa helpotuksesta, kun näkee esimerkiksi, että muillakin on haasteita ja kun sitten pääsee niistä puhumaan muiden kanssa. Mitä muistat lapsuudestasi. Oletko sinä se, joka pinnistää viimeisillä voimillaan pullantuoksua kotiin ja vannoo käyttäytyvänsä kuin markkinoiden paras tunnetaito-opas lapsia kohtaan vaikka henki menisi. . Meillähän jokaisella se julmin kriitikko istuu omalla olkapäällä – usein on helpompi olla armollinen toisia kohtaan kuin itseä. Entä meillä perheenä. . Mitä tunteita perheessämme saa näyttää. – Mitä jos lapsilta kysyy, että mitä he toivovat isältä ja äidiltä. Mitä kaikkea pitäisi ehtiä ja osata. Iloon ei tarvita monimutkaisia temppuja, sillä perinteisestä hernepussistakin irtoaa vaikka miten monta leikkiä. Lasten uusia ja vanhoja kavereita löytyy tuolta ja tuolta, kukin syventyneenä oman vanhempansa kanssa yhteisiin hetkiinsä. Alissa sai mitalin kaulaansa perheiden kokoontumisissa. Turvallisuutta ja rajoja Miten luon lapselleni turvallisen olon. Mitä haluat heidän muistavan itsestäsi. Lomallakaan ei tarvitse suorittaa Sitäkö, että aina oltiin menossa
89 e 79 e. tai 100 tabl. 21,90€ Melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa. Helmi Muotiputiikki Joensuuntie 47 31400 Somero (Someron vanha meijeri) Puh. Myös lahjatavaroita, mancave, lastenosasto ym. 10,93€/200g) Melatoniini Orion 1,9mg 90tabl. 02 763 1110, avoinna ti-pe 10-17, la 10-13 Sebamed pesunesteet 300 ml & 400ml Aqualan L 200g kampanjapakkaus Kevyt koko kehon tehokosteuttaja. ym. 02 764 1150 Avoinna ma-pe 9–17, kuukauden 1. Paikallisen puolella. Nieltävät ja suussa hajoavat tabletit sekä pitkävaikutteinen tabletti. Pehmentää ihoa ja lisää sen kimmoisuutta. la 9-13 www.alastaronapteekki.fi Turuntie 16, Loimaa, p. ALASTARON APTEEKKI Loimijoentie 76, puh. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 02 748 9209/ 050 401 7655 Seuraa Helmeä somessa! Avoinna: ma–pe 10–17 la 10–13 Upea 500 neliön elämyksellinen putiikki! Sydämellisesti tervetuloa! 79 e 79 e 79 e 44 e 69 e 69 e 49 e 39 e 49 e www.muotiputiikkihelmi.com Meillä on myös verkkokauppa ! Upeat ikiklassikot kaikenkokoisille ja -ikäisille naisille. Sopii myös voidepesuihin ja meikinpoistoon. 8,99€/300ml tai 400ml) 8,50€ (norm. ja 6.8. SUVILEHTI 2022 5 LOIMAAN LEHTI HYVÄÄ KESÄÄ! Palvelemme kesälauantaisin: 4.6., 11.6., 2.7. Favora-tuotteet Tarjoukset voimassa 30.6.2022 asti. (norm.25,50€) Hajusteettomat tuotteet herkälle iholle! Nyt kaunis kampanjapakkaus! Favora puhdistaa, hoitaa ja kosteuttaa ihoa hellävaraisesti Paikallisen puolella. Tykkää meistä myös Facebookissa ja Instagramissa, seuraa tarjouksia ja osallistu arvontoihin! Palvelemme arkisin 8:30-19:00 lauantaisin 8:30-16:00 Ma-ti 9-16, To-Pe 9-15 Melliläntie 109, 32300 Mellilä 044-5025301 Ma-Pe 9-16 Sallilantie 43, 32610 Vampula 044-5025302 -15% 7,50€ Koko perheen klassikkotuotteet, jotka puhdistavat tehokkaasti kuivattamatta ihoa. (norm. Muistathan aurinkosuojatuotteet sekä ensiaputarvikkeet. Paikallisen puolella
Tuntemaan. Mitä muuten itse muistatte omasta lapsuudesta. – Vasta puidun viljan tuoksu, Maria Uuppo sanoo ja tunnustaa, että sama tuoksu saa vieläkin vedet silmiin – se muistuttaa, miten lapsena mentiin äidin kanssa viemään eväitä pellolla ahertaneelle isälle ja syötiin yhdessä siellä pellon reunassa. – Tuntuu, että joskus vanhemmat miettivät, että voinko pilata täydellisen lapseni ja jopa ihan tavalliset vanhemmat tilaavat tunnetaito-oppaita. Toimitus ilmainen. On helpompi suorittaa. Ilo palvella, Tuula, Anu ja Sanni Kesään Naisille ihania asuja arkeen ja juhlaan Miehille rentoa, ajatonta muotia Tervetuloa kivijalkamyymälään tai shoppaile verkossa bellomondo.fi. 6 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI – On heitäkin, jotka eivät uskalla pysähtyä. 10–17, la 10–14 www.bellomondo.fi Verkossa palvelemme 24/7. – Omat lapset ovat aina rakkaimpia, mutta välillä hekin voivat nostaa hiukset pystyyn. . Hyväksymään kaikenlaisia tunteita. Uni ja lepo . Fakta kuitenkin taitaa olla se, että aina ei tuore pulla ja kahvi tuoksu kenenkään kodissa. Ennemminkin Sisko Vihervirta ja Maria Uuppo suosittelevat tekemään sitä, mikä tuntuu vanhemmasta oikealta. Ravinto ja ruokailu . Joskus aikuisenkin kannattaa kokeilla vaikka lenkkiä ilman kuulokkeita ja viihdykettä. – Täydellisiä vanhempia ei ole. Ja vaikka leikkihetkiä ja yhdessäoloa juuri tässäkin jutussa suositellaan, ei vanhempien kuulu olla myöskään mitään ”ohjelmatoimistoja”. Tylsiä hetkiä ja ohjelmoimattomia oloiltoja saa olla ja jokaisella saa olla myös omaa aikaa. Sekin on tavallista, että joskus jokainen vanhempi menee siitä, mistä aita on matalin. Mutta, lasten itkupotkuraivarit ovat kuulemma ihan tavallisia. – Vanhemman tehtävä on tuottaa pettymyksiä. Puhumaan. Tunteet ja yhdessäolo . Leikki ja luovuus Lähde: Mieli ry Muista myös nämä! FAKTA Sähköasennus ja-suunnittelu Sähköhuolto ja -kunnossapito Valaistusratkaisut Tarvikemyynti s ä h k ö i s t ä o s a a m i s t a antti aarnio 050 536 2398 • antti@aa-lux.fi Lasten puuhapäivä to 14.7. Sofia testasi täytekakun. Siitäkin huolimatta, että lapsen raivoa voi tuntua vaikealta kestää. Eli jos sellaisia lapselle tulee, niin vanhempi ei ole epäonnistunut. Liikkuminen . Rajoja tulee uskaltaa laittaa. Kuuntelemaan. klo 11–15 Katso kaikki kesätapahtumat: www.sarka.fi Elämyksiä ja nähtävää vauvasta variin! 18.2.2022– 9.1.2023 Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. – Vanhempikin voi pyytää joskus anteeksi jotakin. – Isän tapana oli kantaa ulkosaunasta tullessaan minua reppuselässään sisälle lämmin viltti suojanani – varsinkin kylminä talvi-iltoina siinä oli erityinen hohtonsa, kun höyry nousi meistä saunojista. 044 030 6004 ark. Sisko Vihervirta muistaa myös lämmön ja välittämisen ja muun muassa lapsuuden lauantai-saunapäivät
Ko. MAHA ON KAUNISTA. aikana ei päivystystä ilman ajanvarausta. Sitten syksyn tullen seuraa synnintunto: on paineita vaihtaa kesäminä takaisin suorittajaan. Väljät housut on helppo pukea ja riisua, kun ne eivät runttaa masupyöreyttä ahtaalle eivätkä juutu lannekaareen. Elämä kuluu pois joka päivä. 02 761 2342. Ei vain hänen mahaansa. Silloin ne eivät kiristä eikä housunkauluksen yläpuolelle muodostu epämukavaa rengasta. Ihminen voi olla onnellinen vaikka hänellä on maha. Ensin hengitetään sisään ja sitten ulos ja mittanauhan lukema katsotaan uloshengityksen lopuksi. Neulanvaihtopiste avoinna ajalla tiistaisin klo 15-16. 050 3115029. ma-pe kello 10-11 puh. Jos haluaa minimoida mahakumpua, voi aina vetää vatsaa sisään, mutta miksi niinkään. Puhelinpäivystys ajalla 27.6.-24.7. Kohtuus on hyvä mitta, ja terveyden edistäminen hyvä arvo. Ne ihmiset, jotka ovat mahdollisimman pitkälle vapautuneita olemaan oma itsensä hyvällä tavalla, henkivät ympärilleen rauhoittavaa voimaa ja se vasta onkin kaunista! SUOMALAINEN, RUOTSALAINEN JA NORJALAINEN menivät saunaan kansalliset kehut eväinään. Vapautuminen sallitaan kuitenkin kesällä, niinä muutamina viikkoina kun ’’saa vain olla’’. Kun on lupa löysätä, seuraa kiihkeän suven mitalta nautintoja niin paljon kuin sielu sietää ja kroppa jaksaa kantaa. 02 761 2018. Apuvälinelainaamo Avoinna ma ja to klo 12-15. Se on kaikilla erilainen, ja elämä näkyy. Siksi olemme niin hyvinvoiva kansa. Loimaan kaupunki Johtava ylilääkäri loimaa.fi SAIRASTUNEEN SALAISUUS MITEN VOITTAA KAVALA SAIRAUS & ELÄÄ ENERGISTÄ ELÄMÄÄ JA MENESTYÄ. – Meillä syödään paljon lipeäkalaa, kertoi norjalainen. Väljässä vaatteessa on hyvä hengittää, ja istuessa veri kiertää paremmin. Oripään hammashoitola on suljettuna 20.6-14.8.2022 Sosiaalija terveystoimi , pääterveysaseman hallinto-osasto on suljettu 4.-22.7.2022 asti. Se on onneksi sitten joskus, aikojen päästä, kun media kääntää sesonkia rantakunnosta räntäkyntöön ja vuodenaika kääntyy valosta pimeyteen. Joo, tiedetään. SUVILEHTI 2022 7 LOIMAAN LEHTI J os lihoo, kannattaa ostaa isommat housut. Perhesuunnitteluneuvola Toiminta supistettua ajalla 11.7-7.8.2022 Diabetesvastaanotto Toiminta supistettua ajalla 13.6-31.7.2022 Ikäja muistineuvola Suljettuna ajalla 20.6.-24.7.2022 Suun terveydenhuolto Vastaanottotoiminta on keskitetty sivutoimipisteiden kesäsulun aikoina Loimaan pääterveysasemalle ja kiireellistä ensiapua tarvitsevat voivat ottaa yhteyttä puh. Täytyy kai vähän vakavoitua, jotta ei saa syytettä kiihottamisesta kansanterveyttä vastaan. Puhelinaika arkisin klo 8-9, puh. Kunpa edes kauneus voisi olla muutakin kuin vaatimus olla suositusten mukaisesti oikeanlainen nahkaansa koko ajan kurittamatta. Apuvälinelainaamon puhelinaika ma-pe klo 8-9 puh. Mitä sitten jos ihmiset tuijottavat. Kesällä nopeammin kuin läski lisääntyy talvella, vaikka sekin on sekunti-ihme. Pääsee sitku-ajattelusta ja isosta osasta mutku-ajattelua, kun pullauttaa pötsin vapaasti kohti aurinkoa. Terveyttä, myös sydän-, edistää kuitenkin myös henkinen ulottuvuus, joka syttyy kiinnostuksesta itsensä hyväksyneeseen persoonaan. Ovat vaan kateellisia kun häpeä jäi pukukoppiin. – Meillä syödään veripalttua ja se pitää kansan rautaisessa kunnossa, kehaisi ruotsalainen. Vapautumista on se, että raksii itsensä pois ranking-listoilta, joilla ihminen mitataan mittanauhalla. – Meilläpä ruoka maistuukin hyvältä, sanoi suomalainen ja heitti lisää löylyä. Kuka haluaa olla ihminen, joka muistetaan pingottuneesta ilmeestä, kun ei pystynyt sisäänvetotuotteensa kanssa kunnolla edes hengittämään yrittäessään saada mahan kiinni selkärankaan. Äitiysja lastenneuvola Äitiysja lastenneuvola palvelee ensisijaisesti odottavia äitejä ja alle 1 v lapsia ajalla 6.6.-28.8.2022 Loimaan neuvolassa. Mielenterveysja päihdeyksikkö Avoinna koko kesän, toiminta supistettua ajalla 20.6.-14.8.2022. Sitä ennen: nautinnollista kesää! Anu Salo Oli kesä, oli maha, oli kesämaha hirmuinen KESÄKOLUMNI TERVEYSTOIMEN KESÄAJAN TOIMINTA V. Terveysja kauneusihanteet menevät käsi kädessä. Mittanauha ei saa mitattaessa kiristää eikä olla liian löysällä’’ (Sydänliitto). Jos sinäkin haluat voida paremmin – soita Tiinalle vastaanottonroon: 050 348 5272. Kohti joulua, jolloin saa seuraavan kerran vapaasti rötvätä. 02 761 2020. Vielä pitäisi hahmottaa, missä kohtaa oikein on suoliluu. ’’Vyötärömitta mitataan 1–2 cm navan yläpuolelta paljaalta iholta. Ajanvaraus, ohjaus ja neuvonta ma-pe klo 12.00-13.00 omalle terveydenhoitajalle. 02 761 2020 Ohjaus ja neuvonta sekä kiireetön ajanvaraus klo 11–15.30 puh. Fysioterapia Fysioterapiapalvelut on keskitetty pääterveysasemalle 20.6.-14.8.2022. Kukaan ei väitettä usko, mutta totta se on. 2022: Lääkärinvastaanotot on keskitetty pääterveysasemalle ajalla 20.6-14.8.2022 Yhteydenotot kesäsulun aikana: Lääkärinvastaanotto, ma-to klo 8-15.30, pe klo 8-15 Keskitetty ajanvaraus klo 8-11 puh. Päästä valloilleen vaan! Oikein riemu kuplii masunpohjassa, kun ei pingota piukkana. Alastaron hammashoitola on suljettuna 20.6-14.8.2022 Hirvikosken hammashoitola avoinna koko kesän, vaikka ei jokaisena päivänä. Vyötärölihavuus ja niin edelleen. 02 761 2341
13,40 €) 39,50 €/kg (Norm. Sisältää rokotteen,rokottamisen, reseptin ja Kanta-merkinnän Terve Piste avoinna: MA 13-19, TI 8-16, KE 10-18, TO 8-16 Tarjoukset voimassa 31.7.2022 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Helposti nieltävä tabletti voidaan tarvittaessa puolittaa. 050 512 9872 ihopalvelu.fi AUKIOLOAJAT M A 10 -18, TI-PE 9 -20 L A 9 -17 Meiltä saat S -Bonusta hoidoista ja tuoteostoista. 11,10 €) 0,13/kpl (Norm. Ihonhoidosta vastaa kosmetologimme apteekin kosmetologisessa hoitolassa Ihopalvelussa. AQUALAN L PERUSVOIDE 200 G PUNKKIROKOTE puutiaisaivokuumetta vastaan MOVEX GLUKOSAMIINI STRONG 180 TABL. Ihopalvelu on avoinna myös lauantaisin. Saat meiltä lääkehoidon palvelut annosjakelusta lääkehoidon arviointeihin. Bonus ei kerry reseptitai itsehoitolääkkeistä. Ihosyöpätapaukset ovat melkein kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana Suomessa. Meiltä alan johtavat ammattiihonhoitosarjat EXUVIANCE, IS CLINICAL , HYDRAFACIAL ja GUINOT. Ajanvaraus hoitoihin p. TERVE PISTE 10,50 7,90 49,00 22,90 Maitohappobakteerivalmiste jokapäiväiseen käyttöön, koko perheelle. HY VINVOINTI Iho muistaa 8 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI PRISMAKESKUS LOIMAA, ALEKSIS KIVEN KATU 7, 32200 LOIMAA p. Vahva ja täysin kasvipohjainen (fermentoitu) glukosamiinivalmiste. (norm 16,70 21,10) REMO-WAXTUOTTEET 10–15 ML. Meiltä mm. SUVILEHTI 2022 9 LOIMAAN LEHTI LOIMAA KATI UUSITALO Kukapa ei rakastaisi aurinkoisia kesäpäiviä, ja se näkyy meissä. 0,35 €/kpl (Norm. 31,88) FIILUS MAITOHAPPOBAKTEERIVALMISTE 30 PURUTABL. Sopii myös voidepesuihin ja meikinpoistoon. OSTA KUUSI KESÄTUOTETTA, SAAT TUOTELAHJAN KAUPAN PÄÄLLE! * Monipuolisen palvelun apteekissa huolehdimme lääkehoidostasi turvallisesti ja vastuullisesti. Hemmottele itseäsi kuumakivihieronnalla tai tule hakemaan näkyviä tuloksia kasvohoidoillamme. Lue, miten jutun kirjoittaja päätyi leikkauspöydälle. -15% Remo-Wax liuottaa korvan vahatulpat nopeasti ja tehokkaasti ja pitää korvakäytävät puhtaina. Sopii kalaja äyriäis allergisille sekä vegaaneille. Kevyt koko kehon tehokosteuttaja koko perheelle. kaikki rokotteet, terveyteen liittyvät mittaukset – myös INBODY, korvanhuuhtelut, tikkien poistot ym. Apteekin yhteydessä on TERVE PISTE , jossa sinua palvelee terveydenhoitajan vastaanotto maanantaista torstaihin. 99,-) Stimuloi kasvojen lihaksia ja vaikuttaa kohottavasti syvällä ihossa. *Tuotelahjoihin voit tutustua osoitteessa: itsehoitoapteekki.fi/kerailykampanja Lahjan saat heti mukaan apteekista! Ryhtiä kasvoihin G U I N OT HYDRADERMIE LIFT -KASVOHOITO 84,(Norm. (02) 763 6840 • ma–pe 8–20, la 9–17, su 10–16 Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä maksetuista tuotteista tai palveluista. TERVETULOA MONIPUOLISEN PALVELUN APTEEKKIIN! Olemme avoinna joka päivä koko kesän! *Kampanjatuotteisiin kuuluvat kaikki Orionin 9 euroa tai enemmän maksavat tuotteet. Miten siis nauttia auringosta turvallisesti
HY VINVOINTI Iho muistaa 8 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI. Ihosyöpätapaukset ovat melkein kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana Suomessa. Lue, miten jutun kirjoittaja päätyi leikkauspöydälle. SUVILEHTI 2022 9 LOIMAAN LEHTI LOIMAA KATI UUSITALO Kukapa ei rakastaisi aurinkoisia kesäpäiviä, ja se näkyy meissä. Miten siis nauttia auringosta turvallisesti
. ON IHANA olla ulkona, mutta turhaa UV-altistusta on hyvä välttää. . . Syitä on monia. Okasolusyövän esiasteita ovat aurinkokeratoosi ja Bowenin tauti. Ne suojaavat silmiäsi valolta, mutta myös silmänympärysihoa UV-säteilyltä. . Tiesitkö. Mietin kyllä miten kertoisin asiasta. Muista! Näin suojaudut Entä aurinkorasva. Otettaisiin koepala. . Korvalehdet ovat usein suoraan aurinkoon päin, joten ne saavat paljon säteilyä. Sipaisu ei riitä – ihossa pitää tuntua, että rasvaa on laitettu. Suostuin oitis, vaikka ajattelin, että tiukaksi vetää – töissä oli vähän vajausta porukassa ja työtilanne kaikilla täysi, joten laskin mielessäni, että mahtaisinko ehtiä iltapäiväksi takaisin Loimaalle. Lisäksi suojaudutaan vaatteilla ja aurinkovoiteella, joka suojaa sekä UVAettä UVB-säteilyltä. ASENTEET ovat muuttumassa, Pilvi Riihilä arvioi. Pilvisen ilmankaan ei saa antaa hämätä. Vaalea pohjoismainen iho ei suojaa samalla tavalla kuin tummempi iho ja UV-säteilyn elinikäinen summa on riskitekijä. Vain muutamaa päivää myöhemmin soi puhelin ja hoitaja tarjosi leikkausaikaa jo vajaan viikon päähän. Kannattaa huomata, että miehillä ihosyöpätapauksia on vuodessa muutamia satoja tapauksia jopa enemmän kuin naisilla. Voidetta suositellaan laitettavaksi iholle 15 minuuttia ennen aurinkoon menemistä ja rasvaa on hyvä lisätä parin tunnin välein. Minä taas ajattelin, että pisamani saivat isosisaruksen. . . Käytä mielellään 50-suojakertoimista aurinkosuojatuotetta. KATI UUSITALO . Vaaran merkkejä voivat olla esimerkiksi karheat läiskät, jotka eivät meinaa parantua ja koholle nousevat, epämääräisen muotoiset tai ruskeanmustat luomimaiset ihomuutokset. Toimenpide siirtyisi vielä kolmella viikolla. . . – Ollaan auringossa ja hakeudutaan enemmän aurinkoon, ihotautien ja allergologian dosentti Pilvi Riihilä Turun yliopistosta listaa. Ihosyöpiä on monenlaisia ODOTIN, että miten lause mahtaa jatkua, sillä ilmaan jäi iso Mutta. . Fitzpatrickin jaottelussa ihotyyppi määräytyy ruskettumattoman perusihonvärin, palamisherkkyyden ja ruskettumistaipumuksen mukaan. Suomessa tämä tarkoittaa yleensä touko–elokuuta. . Usein basaliooma uusiutuu ja sitä on nimenomaan kasvojen alueella. Paistoi tai ei. Hyvä muistisääntö on varjo, vaate, voide. Ihoa kannattaa myös tarkkailla ja käydä näyttämässä muutoksia lääkärissä. NELISEN KUUKAUTTA myöhemmin hoitaja kutsui minut sisään tutkimushuoneeseen Tyksin ihopoliklinikalla. Ja laittaa myös pilvisellä säällä. Niin, kiiruita on tainnut alalla olla muutenkin viime aikoina. – Ja jos ei ihan parin tunnin välein huomaa lisätä, niin parempi on lisätä silloin kun muistaa kuin jättää lisäämättä. Luomennäköinen, hiukan kohollaan oleva läntti keskellä otsaani saattaisi hänen mukaansa olla harmitonkin, mutta myös ihosyövän esiesiesiaste. Oman ihonsa voi testata yliopistosairaaloiden ja sosiaalija terveysministeriön kokoamilla nettisivuilla, joista löytyy myös Oletko rusketusriippuvainen -testi. Voiteet eivät normaalisti levitettynä kerroksena tuo iholle ihan sitä suojalukemaa, mitä niissä luvataan. Tarkkaile UV-indeksiä, joka usein ilmoitetaan säätiedotuksen yhteydessä. Testaa ihotyyppisi! terveyskylä.fi/ih otautitalo. Basaliooma eli tyvisolusyöpä lähettää etäpesäkkeitä vain erittäin harvoin, mutta se pitää poistaa, sillä muuten se leviää ja syö kudosta altaan – otsassa otsan luuta ja esimerkiksi nenässä nenärustoa. Samaa sanoivat minut leikanneet lääkäri ja sairaanhoitaja. Yhdeksän tikkiä myöhemmin tiedän, että kerta riitti. – Iho muistaa, Pilvi Riihilä sanoo. Haastattelun ja läntin tarkastelun jälkeen minut pyydettiin makuulle tutkimuspöydälle. Lippalakkikin on tosin parempi kuin ei mitään. Pilvet suodattavat lämpöä, eli infrapunasäteilyä enemmän kuin UV-säteilyä. Usein tällainen on lapsille tarkoitetussa aurinkosuojassa, joka jää iholle näkyviin esimerkiksi valkoisena. . Niin naisilla kuin miehillä. Samoin kalju tai vähähiuksinen päälaki, ja syöpiä tai syövän esiasteita löytyykin päälaelta usein. Vältä UV-altistusta erityisesti keskipäivällä klo 11–15, jolloin säteily on voimakkaimmillaan. Aurinkovoiteen laitto kannattaa hänen mukaansa ottaa osaksi aamutoimia ja sitä kannattaa lisätä sitten päivän mittaan parin tunnin välein. Myös kaikenlaisia tilanteita olisi pitänyt ennakoida paremmin – esimerkiksi kesätapahtuman katsomossa lienee joku muukin joskus palanut… Nyt aurinkorasva-arsenaalini on kesää varten täydennetty ja 50+ -suojakertoimista rasvaa kuluu. . – Nykyään suosittelen 50-suojakerrointa Suomessakin. – Muutaman tunnin aikana voi saada jopa puolet koko päivän altistuksesta. Tunsin oikeastaan jopa syyllisyyttä nopeasti saadusta ajasta, kun tiesin tuttavapiiristäkin monia, joiden isommatkin leikkaukset oli ajoitettu kuukausien päähän tai siirtyneet monta kertaa. Laita rasvaa iholle riittävästi. Oma osansa on otsonikerroksella, joka ohetessaan päästää säteilyä enemmän läpi, ja sillä että väestö ikääntyy. Tarkista, että voiteesi suojaa sinua sekä UVAettä UVB-säteilyltä. Ja pysyä poissa polttavimmasta auringosta sekä pitää hattua, jossa on lippa tai lieri. Ihosyöpätapausten määrä on Suomessa tuplaantunut reilussa kymmenessä vuodessa. Samoin ihon palaminen auringossa, erityisesti lapsena. Helpottavinta oli kuulla, että basaliooma tuskin koskaan lähettää etäispesäkkeitä. . Sehän sopi, otsan juttu olisi hoidettu pois ja ehtisin vielä Veteraanipäivän tilaisuuteen juttukeikalle, ajattelin huolettomasti. Yli 70 prosenttia ihosyövistä Suomessa arvioidaan johtuvan auringon ultraviolettisäteilystä. Samoin rasvaa on hyvä lisätä uinnin jälkeen. Olin käyttänyt rasvoja, mutta palanutkin monesti kyllä. Vältä auringon ultraviolettisäteilylle altistumista. Suojaudu auringolta erityisesti silloin, jos indeksi on yli 3. – Lopulta kuitenkaan kaikkia vaurioita ei pystytä korjaamaan, ja kun vaurioita kertyy riittävästi, syntyy ihomuutos. Suurin osa suomalaisista on auringolle herkkiä ihotyyppejä (II–III). Sen riskitekijöitä ovat vaalea ja herkästi palava ihotyyppi, runsas aurinkoaltistus sekä toistuva ihon palaminen auringossa erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa. Tyvisolusyöpää ei tilastoida samalla tavalla kuin muita syöpiä, mutta se on niin yleinen, että sitä on enemmän (yli 9 000 tapausta vuodessa) kuin rintasyöpää ja eturauhassyöpää, jotka ovat tilastojen ykkösiä Suomessa. – On aina shokki iholle, kun lähdetään korkeamman UV-indeksin alueelle. . . Mitä varhemmin syöpä havaitaan, sitä parempi ennuste. Lääkäri tosin varoitti, että voisi olla, ettei länttiäni katsottaisi tutkimisen arvoiseksi. Hän kiittää, että varhaiskasvatuksessakin on herätty. . Se lähetettäisiin patologille, jotta tiedettäisiin, mikä otsaani oli oikein kasvanut muutaman vuoden aikana. 10 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Älä nyt hätäänny, työterveyslääkäri sanoi katsottuaan otsaani. – Myös kaupunkisuunnittelussa on parannettavaa, hän toteaa ja huomauttaa, että monet päiväkotien ja koulujen pihat ovat kovin autioita. Joskus viime vuonna läntti oli jo koholla ja reunoistaan vähän epämääräinen. Reilusti yli 90 prosenttia sairastuneista on elossa viiden vuoden jälkeen. . Tarjoaako rakennettu ympäristö meille suojaa, siis varjoa ja jos ei, niin miksi ei. Ensisijaisesti suojaudutaan olemalla varjon puolella ja käyttämällä kevyttä, mutta peittävää vaatetusta sekä aurinkosuojavoidetta. Tyvija okasolusyöpää on usein vanhemmilla ihmisillä, sillä se syntyy tyypillisesti elämän aikana saadun säteilyn summasta. Päiväkodeissa lapsia suojataan ja tietoutta auringon vaaroista levitetään esimerkiksi koulutettujen aurinkoagenttien toiminnan kautta. On matkustettu aurinkolomille maihin, joissa auringon ultraviolettisäteilyn määrä on paljon Suomea korkeampi. Jo aiemmin olin käynyt tietenkin netissä lukemassa ihosyövistä ja koepalaa otettaessa olin saanut tietoa mahdollisista diagnooseista. Pilvi Riihilä lohduttaa, että on menneisyydessä käyttäytynyt sitten miten hyvänsä, niin pääasia on, että nyt herää. Hoitaja arveli, että jos ihonsiirtoa ei tarvita, toimenpide ei kestäisi kuin noin tunnin. . Vaikka en auringonottoa niin harrastakaan, niin pyöräillessä, rullahiihtäessä ja puutarhatöissä ollaan tietenkin ulkoilmassa ja jälkiviisaasti voi sanoa, että aurinkosuojaa olisi pitänyt huomata lisätä monta kertaa päivässä. Nyt auringon vaaroista hänen mukaansa kyllä jo tiedetään, mutta kunpa tieto vielä siirtyisi käytännön toimiksi kaikkialla – ja erityisesti lasten kohdalla. Ihossamme tapahtuu aurinkoaltistuksen aikana jatkuvaa UV-säteilyn aiheuttamaa DNA-vauriota ja koko ajan ihossa on myös menossa vaurion korjaus. Ihotyyppejä on kuusi (I–VI). Voiteen suoja voi olla kemiallinen, yhdiste, joka imee säteilyn niin, ettei se mene soluihin asti. Käytä vähintään 50-suojakertoimista voidetta mielellään Suomessakin, mutta aivan ehdottomasti ollessasi ulkona lähempänä päiväntasaajaa sijaitsevissa maissa. Voiteessa voi olla myös fysikaalinen suoja, joka heijastaa UV-säteilyn pois. Ihosyövät reagoivat hyvin hoitoon. . Koepalanoton yhteydessä sain myös neuvontaa siitä, miten suojata ihoa jatkossa. Sellainen otsastani löytyi, kertoi netin OmaKanta reilua viikkoa myöhemmin, kun kävin siellä koepalan tulosta väijymässä. IHOTYYPPINI on varmaan herkkä auringolle, mutta koepalan ottoa valvonut professori kiinnostui kovasti, kun tulin muun juttelun ohessa maininneeksi, että olin asunut nuorena Australiassa. Ei haitannut. Tuntui hölmöltä, kun en osannut vastata lääkärille, että milloin ”läntissä” tapahtui mikäkin muutos. BASALIOOMA. . . Monissa muissa maissa indeksi on koholla ympäri vuoden ja säteilyannos on siksi myös suurempi. Muista myös päähine! Se saa mielellään olla lierillinen, jotta se suojaa myös korvat. Käytä aurinkolaseja. Syöpä jo sanana oli tietenkin huolestuttava. – Uusi muutos on aina epäilyttävä, samoin se, jos esimerkiksi vanha luomi muuttuu, alkaa kutista, kipeytyy tai vuotaa. Siihen tottui niin, ettei sitä oikeastaan enää nähnyt. Kuulemma eniten heillä on juuri tyvisolusyöpätapauksia. Se ei vaivannut, mutta jotenkin sitten kuitenkin ehkä vaivasi, kun sain itseni kiinni sitä hipaisemasta aina silloin tällöin. Melanoomaa on puolestaan enemmän nuoremmilla ihmisillä. – Tulevaan voi vaikuttaa. . Kun päivä koitti, sain aamulla soiton. Alkujaan minulle oli arveltu, että leikkausaika saattaisi mennä syksyynkin. Yllättävintä on ollut kuulla, miten moni tuttu tunsi jonkun, jolla oli se myös. Ensin se oli ruskeahko läikkä, jota kampaaja luuli roiskuneeksi hiusväriksi, mutta ei se pyyhkimällä lähtenyt. Vielä jokin aika sitten oikein ruskettunutta ihoa pidettiin terveyden merkkinä ja se oli muutenkin kauneusihanne. Okasolusyöpä ja melanooma ovat molemmat syöpätapausten kymmenen kärjessä sekä naisilla että miehillä. Siellä aurinkoa tietenkin saa toisella tavalla kuin täällä. Se oli siis tavallaan ”kiltti”. Lähete lähti Tyksiin. Kati Uusitalo SUVILEHTI 2022 11 LOIMAAN LEHTI Asenne aurinkoon muuttumassa E rilaisten ihosyöpien diagnoosit ovat jopa kaksinkertaistuneet reilun kymmenen vuoden aikana Suomessa. Tyvisolusyöpä. Paikalla oli professori ja monta opiskelijaa. Keskipäivällä, uv-indeksin ollessa korkeimmillaan, on hyvä pysyä varjossa
Sehän sopi, otsan juttu olisi hoidettu pois ja ehtisin vielä Veteraanipäivän tilaisuuteen juttukeikalle, ajattelin huolettomasti. Otettaisiin koepala. Voidetta suositellaan laitettavaksi iholle 15 minuuttia ennen aurinkoon menemistä ja rasvaa on hyvä lisätä parin tunnin välein. Käytä aurinkolaseja. . KATI UUSITALO . Yllättävintä on ollut kuulla, miten moni tuttu tunsi jonkun, jolla oli se myös. Kati Uusitalo SUVILEHTI 2022 11 LOIMAAN LEHTI Asenne aurinkoon muuttumassa E rilaisten ihosyöpien diagnoosit ovat jopa kaksinkertaistuneet reilun kymmenen vuoden aikana Suomessa. Pilvi Riihilä lohduttaa, että on menneisyydessä käyttäytynyt sitten miten hyvänsä, niin pääasia on, että nyt herää. Samaa sanoivat minut leikanneet lääkäri ja sairaanhoitaja. Niin naisilla kuin miehillä. Hyvä muistisääntö on varjo, vaate, voide. . Se ei vaivannut, mutta jotenkin sitten kuitenkin ehkä vaivasi, kun sain itseni kiinni sitä hipaisemasta aina silloin tällöin. Olin käyttänyt rasvoja, mutta palanutkin monesti kyllä. Yhdeksän tikkiä myöhemmin tiedän, että kerta riitti. . ON IHANA olla ulkona, mutta turhaa UV-altistusta on hyvä välttää. Ja laittaa myös pilvisellä säällä. Samoin ihon palaminen auringossa, erityisesti lapsena. Paikalla oli professori ja monta opiskelijaa. Lähete lähti Tyksiin. Vältä auringon ultraviolettisäteilylle altistumista. Suostuin oitis, vaikka ajattelin, että tiukaksi vetää – töissä oli vähän vajausta porukassa ja työtilanne kaikilla täysi, joten laskin mielessäni, että mahtaisinko ehtiä iltapäiväksi takaisin Loimaalle. . Testaa ihotyyppisi! terveyskylä.fi/ih otautitalo. – Tulevaan voi vaikuttaa. Se lähetettäisiin patologille, jotta tiedettäisiin, mikä otsaani oli oikein kasvanut muutaman vuoden aikana. Sellainen otsastani löytyi, kertoi netin OmaKanta reilua viikkoa myöhemmin, kun kävin siellä koepalan tulosta väijymässä. Haastattelun ja läntin tarkastelun jälkeen minut pyydettiin makuulle tutkimuspöydälle. . Tarjoaako rakennettu ympäristö meille suojaa, siis varjoa ja jos ei, niin miksi ei. Lisäksi suojaudutaan vaatteilla ja aurinkovoiteella, joka suojaa sekä UVAettä UVB-säteilyltä. Käytä mielellään 50-suojakertoimista aurinkosuojatuotetta. Joskus viime vuonna läntti oli jo koholla ja reunoistaan vähän epämääräinen. Vain muutamaa päivää myöhemmin soi puhelin ja hoitaja tarjosi leikkausaikaa jo vajaan viikon päähän. Basaliooma eli tyvisolusyöpä lähettää etäpesäkkeitä vain erittäin harvoin, mutta se pitää poistaa, sillä muuten se leviää ja syö kudosta altaan – otsassa otsan luuta ja esimerkiksi nenässä nenärustoa. Ei haitannut. . Tyvisolusyöpää ei tilastoida samalla tavalla kuin muita syöpiä, mutta se on niin yleinen, että sitä on enemmän (yli 9 000 tapausta vuodessa) kuin rintasyöpää ja eturauhassyöpää, jotka ovat tilastojen ykkösiä Suomessa. . Mitä varhemmin syöpä havaitaan, sitä parempi ennuste. – Lopulta kuitenkaan kaikkia vaurioita ei pystytä korjaamaan, ja kun vaurioita kertyy riittävästi, syntyy ihomuutos. Alkujaan minulle oli arveltu, että leikkausaika saattaisi mennä syksyynkin. Fitzpatrickin jaottelussa ihotyyppi määräytyy ruskettumattoman perusihonvärin, palamisherkkyyden ja ruskettumistaipumuksen mukaan. . Yli 70 prosenttia ihosyövistä Suomessa arvioidaan johtuvan auringon ultraviolettisäteilystä. – Ja jos ei ihan parin tunnin välein huomaa lisätä, niin parempi on lisätä silloin kun muistaa kuin jättää lisäämättä. Korvalehdet ovat usein suoraan aurinkoon päin, joten ne saavat paljon säteilyä. Suojaudu auringolta erityisesti silloin, jos indeksi on yli 3. Usein tällainen on lapsille tarkoitetussa aurinkosuojassa, joka jää iholle näkyviin esimerkiksi valkoisena. Pilvisen ilmankaan ei saa antaa hämätä. Nyt auringon vaaroista hänen mukaansa kyllä jo tiedetään, mutta kunpa tieto vielä siirtyisi käytännön toimiksi kaikkialla – ja erityisesti lasten kohdalla. Kun päivä koitti, sain aamulla soiton. Tiesitkö. Mietin kyllä miten kertoisin asiasta. Muista! Näin suojaudut Entä aurinkorasva. . – On aina shokki iholle, kun lähdetään korkeamman UV-indeksin alueelle. . Usein basaliooma uusiutuu ja sitä on nimenomaan kasvojen alueella. Reilusti yli 90 prosenttia sairastuneista on elossa viiden vuoden jälkeen. Hän kiittää, että varhaiskasvatuksessakin on herätty. . Muista myös päähine! Se saa mielellään olla lierillinen, jotta se suojaa myös korvat. Toimenpide siirtyisi vielä kolmella viikolla. Kannattaa huomata, että miehillä ihosyöpätapauksia on vuodessa muutamia satoja tapauksia jopa enemmän kuin naisilla. Sipaisu ei riitä – ihossa pitää tuntua, että rasvaa on laitettu. . NELISEN KUUKAUTTA myöhemmin hoitaja kutsui minut sisään tutkimushuoneeseen Tyksin ihopoliklinikalla. Niin, kiiruita on tainnut alalla olla muutenkin viime aikoina. Samoin rasvaa on hyvä lisätä uinnin jälkeen. Ihotyyppejä on kuusi (I–VI). Helpottavinta oli kuulla, että basaliooma tuskin koskaan lähettää etäispesäkkeitä. Tarkkaile UV-indeksiä, joka usein ilmoitetaan säätiedotuksen yhteydessä. . . Tuntui hölmöltä, kun en osannut vastata lääkärille, että milloin ”läntissä” tapahtui mikäkin muutos. . Jo aiemmin olin käynyt tietenkin netissä lukemassa ihosyövistä ja koepalaa otettaessa olin saanut tietoa mahdollisista diagnooseista. ASENTEET ovat muuttumassa, Pilvi Riihilä arvioi. Koepalanoton yhteydessä sain myös neuvontaa siitä, miten suojata ihoa jatkossa. Aurinkovoiteen laitto kannattaa hänen mukaansa ottaa osaksi aamutoimia ja sitä kannattaa lisätä sitten päivän mittaan parin tunnin välein. . Ja pysyä poissa polttavimmasta auringosta sekä pitää hattua, jossa on lippa tai lieri. Ihosyöpätapausten määrä on Suomessa tuplaantunut reilussa kymmenessä vuodessa. Voiteet eivät normaalisti levitettynä kerroksena tuo iholle ihan sitä suojalukemaa, mitä niissä luvataan. Laita rasvaa iholle riittävästi. – Ollaan auringossa ja hakeudutaan enemmän aurinkoon, ihotautien ja allergologian dosentti Pilvi Riihilä Turun yliopistosta listaa. Oma osansa on otsonikerroksella, joka ohetessaan päästää säteilyä enemmän läpi, ja sillä että väestö ikääntyy. Suurin osa suomalaisista on auringolle herkkiä ihotyyppejä (II–III). Syitä on monia. – Uusi muutos on aina epäilyttävä, samoin se, jos esimerkiksi vanha luomi muuttuu, alkaa kutista, kipeytyy tai vuotaa. Pilvet suodattavat lämpöä, eli infrapunasäteilyä enemmän kuin UV-säteilyä. Siihen tottui niin, ettei sitä oikeastaan enää nähnyt. Suomessa tämä tarkoittaa yleensä touko–elokuuta. BASALIOOMA. Myös kaikenlaisia tilanteita olisi pitänyt ennakoida paremmin – esimerkiksi kesätapahtuman katsomossa lienee joku muukin joskus palanut… Nyt aurinkorasva-arsenaalini on kesää varten täydennetty ja 50+ -suojakertoimista rasvaa kuluu. Tunsin oikeastaan jopa syyllisyyttä nopeasti saadusta ajasta, kun tiesin tuttavapiiristäkin monia, joiden isommatkin leikkaukset oli ajoitettu kuukausien päähän tai siirtyneet monta kertaa. Ihossamme tapahtuu aurinkoaltistuksen aikana jatkuvaa UV-säteilyn aiheuttamaa DNA-vauriota ja koko ajan ihossa on myös menossa vaurion korjaus. . Siellä aurinkoa tietenkin saa toisella tavalla kuin täällä. 10 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Älä nyt hätäänny, työterveyslääkäri sanoi katsottuaan otsaani. Keskipäivällä, uv-indeksin ollessa korkeimmillaan, on hyvä pysyä varjossa. Sen riskitekijöitä ovat vaalea ja herkästi palava ihotyyppi, runsas aurinkoaltistus sekä toistuva ihon palaminen auringossa erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa. . – Nykyään suosittelen 50-suojakerrointa Suomessakin. Ihosyöpiä on monenlaisia ODOTIN, että miten lause mahtaa jatkua, sillä ilmaan jäi iso Mutta. Ne suojaavat silmiäsi valolta, mutta myös silmänympärysihoa UV-säteilyltä. Lääkäri tosin varoitti, että voisi olla, ettei länttiäni katsottaisi tutkimisen arvoiseksi. Kuulemma eniten heillä on juuri tyvisolusyöpätapauksia. On matkustettu aurinkolomille maihin, joissa auringon ultraviolettisäteilyn määrä on paljon Suomea korkeampi. . Ensisijaisesti suojaudutaan olemalla varjon puolella ja käyttämällä kevyttä, mutta peittävää vaatetusta sekä aurinkosuojavoidetta. Päiväkodeissa lapsia suojataan ja tietoutta auringon vaaroista levitetään esimerkiksi koulutettujen aurinkoagenttien toiminnan kautta. Voiteessa voi olla myös fysikaalinen suoja, joka heijastaa UV-säteilyn pois. Minä taas ajattelin, että pisamani saivat isosisaruksen. Tarkista, että voiteesi suojaa sinua sekä UVAettä UVB-säteilyltä. Monissa muissa maissa indeksi on koholla ympäri vuoden ja säteilyannos on siksi myös suurempi. Käytä vähintään 50-suojakertoimista voidetta mielellään Suomessakin, mutta aivan ehdottomasti ollessasi ulkona lähempänä päiväntasaajaa sijaitsevissa maissa. Vielä jokin aika sitten oikein ruskettunutta ihoa pidettiin terveyden merkkinä ja se oli muutenkin kauneusihanne. Lippalakkikin on tosin parempi kuin ei mitään. – Muutaman tunnin aikana voi saada jopa puolet koko päivän altistuksesta. Se oli siis tavallaan ”kiltti”. Vaaran merkkejä voivat olla esimerkiksi karheat läiskät, jotka eivät meinaa parantua ja koholle nousevat, epämääräisen muotoiset tai ruskeanmustat luomimaiset ihomuutokset. IHOTYYPPINI on varmaan herkkä auringolle, mutta koepalan ottoa valvonut professori kiinnostui kovasti, kun tulin muun juttelun ohessa maininneeksi, että olin asunut nuorena Australiassa. . – Iho muistaa, Pilvi Riihilä sanoo. Okasolusyövän esiasteita ovat aurinkokeratoosi ja Bowenin tauti. Ensin se oli ruskeahko läikkä, jota kampaaja luuli roiskuneeksi hiusväriksi, mutta ei se pyyhkimällä lähtenyt. . Samoin kalju tai vähähiuksinen päälaki, ja syöpiä tai syövän esiasteita löytyykin päälaelta usein. Voiteen suoja voi olla kemiallinen, yhdiste, joka imee säteilyn niin, ettei se mene soluihin asti. Vaalea pohjoismainen iho ei suojaa samalla tavalla kuin tummempi iho ja UV-säteilyn elinikäinen summa on riskitekijä. Tyvisolusyöpä. Melanoomaa on puolestaan enemmän nuoremmilla ihmisillä. Hoitaja arveli, että jos ihonsiirtoa ei tarvita, toimenpide ei kestäisi kuin noin tunnin. Paistoi tai ei. Oman ihonsa voi testata yliopistosairaaloiden ja sosiaalija terveysministeriön kokoamilla nettisivuilla, joista löytyy myös Oletko rusketusriippuvainen -testi. Ihoa kannattaa myös tarkkailla ja käydä näyttämässä muutoksia lääkärissä. Vaikka en auringonottoa niin harrastakaan, niin pyöräillessä, rullahiihtäessä ja puutarhatöissä ollaan tietenkin ulkoilmassa ja jälkiviisaasti voi sanoa, että aurinkosuojaa olisi pitänyt huomata lisätä monta kertaa päivässä. Vältä UV-altistusta erityisesti keskipäivällä klo 11–15, jolloin säteily on voimakkaimmillaan. Luomennäköinen, hiukan kohollaan oleva läntti keskellä otsaani saattaisi hänen mukaansa olla harmitonkin, mutta myös ihosyövän esiesiesiaste. Ihosyövät reagoivat hyvin hoitoon. – Myös kaupunkisuunnittelussa on parannettavaa, hän toteaa ja huomauttaa, että monet päiväkotien ja koulujen pihat ovat kovin autioita. Okasolusyöpä ja melanooma ovat molemmat syöpätapausten kymmenen kärjessä sekä naisilla että miehillä. Syöpä jo sanana oli tietenkin huolestuttava. . . Tyvija okasolusyöpää on usein vanhemmilla ihmisillä, sillä se syntyy tyypillisesti elämän aikana saadun säteilyn summasta
Grillauksen onnistuminen ei ole pelkästään grillivalinnasta kiinni, mutta laadukas ja helposti säädettävä apparaatti tuo varmuutta suoritukseen. 02 763 2049 Ma–Pe 9.00–17.00 Pikat ie Pu ist ok at u Tu ru nt ie KORINTTI TURUNTIE TURUNTIE Turuntie 19-21 32200 LOIMAA Avoinna ma-pe 6–23, la 8–23, su 9-23 KORINTTI Puistokatu 4, 32200 LOIMAA Avoinna ma-la 7–21, su 8-21 KESÄTERVEISET Loimaan keskustan K-marketeista! K-market Turuntiellä palvelee lisäksi VERKKOKAUPPA. 02 763 2049 OPTIKON NÄÖNTARKASTUS 0e AJANVARAUS 02-7632049 Kysy lisää! Jaa maksusi osiin osta maksa TUPLAPÄ IVÄT 2 1 MEILTÄ SAAT BONUSTA s-kanava.fi SUOMALAISTA PALVELUA SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT VARAA AIKASI 02-763 2049, LOIMAA Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Ainakin aluksi. 12 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Grillit kuumiksi ja mielet iloisiksi! L oimaan Lehden viralliset vinkit grillaushetkien varmaan onnistumiseen ovat: uskalla kokeilla ja ole itsellesi armollinen. Grillaamisen kokeellisuutta ei tarvitse rajoittaa kuin terveehköllä maalaisjärjellä ja pienellä valmisteluripauksella. Aloittaa voi vaikka sähköisellä laitteella, ja sitten kun grillauskärpänen on puraissut toden teolla, voi grilliä päivittää tarpeen ja mieltymyksen mukaan. Ainakin kerran. Viikoittaisen grillimakkaran saa valmistettua mieleisekseen ihan minkälaisella laitteella tahansa, eikä ole syytä hankkia isoa ja kallista grillien kuningasta. Verkkokaupan löydät osoitteesta www.k-ruoka.fi Nähdään kaupalla! Meiltä löydät kesän eväät niin arkeen kuin juhlaan vaivattomasti ja nopeasti. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Jokainen aloitteleva grillimestari on polttanut paprikansa ainakin kerran, mutta ahkeralla pettymysten kestämisellä taidot ja ymmärrys kasvavat, ja lopulta paprikatkin päätyvät biojäteastian sijaan jopa vieraiden lautasille. Jos kokee olevansa yleisesti täydellinen poropeukalo keittiössä, saattavat ensimmäiset askeleet grillaamisen maailmassa olla jopa katastrofaalisia. Sitä paitsi, lehdet, televisio ja sosiaalinen media paukuttavat kilpaa vinkkejä niin grillattaviin ruokiin kuin grilleihinkin liittyen. Uskaliaisuuden, yrittämisen, erehtymisen ja onnistumisen kautta myös kehittyy. Kesän grilliherkuiksi kelpaavat lähes kaikki raakaaineet, eikä onnistuminen ole niin justiinsa RUOKA LOIMAA KALLE RAJALA MYÖS VOIMAKKUUDELLA KESÄ-, HEINÄJA ELOKUUN LAUANTAIT SULJETTU Bonus jopa % Bonus Ma–pe 9.00–17.00 La 9.00–13.00 Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. Jos jokin aines vaikuttaa äärimmäisen huonolta vaihtoehdolta ritilällä tiristeltäväksi, niin se suurella todennäköisyydellä myös on sitä. Noutopalvelu ma-pe ja kotiinkuljetus ma, ke, pe. Grillin valinnassa voi luottaa nälän kasvavan syödessä, mutta kaikkein kalleimman ja isoimman laitteen hankintaa kannattanee vältellä. Pientä aivotyötä, ja voilá, lähes mitä tahansa voi grillata
Käteisnostosta ei kerry Plussa-pisteitä. Grillauksen onnistuminen ei ole pelkästään grillivalinnasta kiinni, mutta laadukas ja helposti säädettävä apparaatti tuo varmuutta suoritukseen. 200€ & Saat oston yhteydessä nostaa käteistä kassalta Osuuspankin, Nordean, Danske Bankin, Aktian, Oma Säästöpankin ja Säästöpankin debit-korteilla veloituksetta. Ark. Lihan voi paloitella sopivaksi itse, pyöritellä valmiissa bbq-soosissa ja antaa olla aloillaan parin tunnin ajan ennen grillausta. Ainakin kerran. Myös välimallin valinnat ovat sallittuja. Sitä paitsi, lehdet, televisio ja sosiaalinen media paukuttavat kilpaa vinkkejä niin grillattaviin ruokiin kuin grilleihinkin liittyen. Palsternakka menee hyvin pestynä kuorineen ja myös kuorittuna. Uskaliaisuuden, yrittämisen, erehtymisen ja onnistumisen kautta myös kehittyy. Mausteeksi riittää pelkkä kevyt pintasuola. Sopivan paksuisiksi kiekoiksi paloiteltu ja ruokaöljyssä pyöritelty porkkanan sukulainen viihtyy kuumahkossa grillissä lyhyen hetken, niin että juures pehmenee hieman, mutta jättää hampaille hieman töitä. Kesän grilliherkuiksi kelpaavat lähes kaikki raakaaineet, eikä onnistuminen ole niin justiinsa RUOKA LOIMAA KALLE RAJALA Hirvikoskentie 242 32210 LOIMAA | lannenmaukas@gmail.com 050 520 5939 Arkisin KOTIRUOKA A ammat tilaiste n valmis tamana ARKIS IN KLO 10.45– 13.00 Nauti buffetissa 8 60 Tilaa kuljetettuna 9 00 Kärkäisen Puutarha, p. Jos jokin aines vaikuttaa äärimmäisen huonolta vaihtoehdolta ritilällä tiristeltäväksi, niin se suurella todennäköisyydellä myös on sitä. Grilliin sopivia pekonia sisältäviä asioita on lähes rajaton määrä. Näin kausi aloitettiin! Pekoni pelastaa! VINKKI! 12 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Grillit kuumiksi ja mielet iloisiksi! L oimaan Lehden viralliset vinkit grillaushetkien varmaan onnistumiseen ovat: uskalla kokeilla ja ole itsellesi armollinen. Viikoittaisen grillimakkaran saa valmistettua mieleisekseen ihan minkälaisella laitteella tahansa, eikä ole syytä hankkia isoa ja kallista grillien kuningasta. Varmistukseksi kannattaa varata makkaraa ja olutta, vaikka epäonnistumisen mahdollisuudet ovatkin olemattomat. K-palvelee_ostajanosta_juliste_A2_2018-02-09.indd 1 11.4.2018 10.49 Kuppi KULTA KATRIINAA ja Pirkka MANSIKKATUUTTI 1 00 HYVÄÄ KESÄÄ! Voimassa elokuun loppuun asti YHTEISHINTAAN. Valmiiksi marinoidut ja leikatut pihvit toimivat siinä missä omassa mausteseoksessa pyöritelty kokonainen lihanpalakin. . Noston enimmäismäärä on 200 euroa. Kasslerin valmisteluun voi käyttää aikaa tai sitten oikoa ihan huolella. 040 722 8510 LOIMAAN TORILTA TORIPÄIVISIN LOIMAAN CITYMARKETIN PIHASTA JOKA PÄIVÄ KYRÖN TORILTA KESKIVIIKKOISIN Makeat suomalaiset MANSIKAT Nostotuoreet Annabella ja Timo PERUNAT PORKKANAT SIPULIT TILLINIPUT Hirvikoskentie 213, 32210 Loimaa. Jos kokee olevansa yleisesti täydellinen poropeukalo keittiössä, saattavat ensimmäiset askeleet grillaamisen maailmassa olla jopa katastrofaalisia. Grillaamisen kokeellisuutta ei tarvitse rajoittaa kuin terveehköllä maalaisjärjellä ja pienellä valmisteluripauksella. Pekonin jäljiltä grilli on usein kohtalaisen käytetyn näköinen, mutta grillaaja tyytyväinen. Ainakin aluksi. Aloittelijakin voi kuitenkin grillata myös pekonittomia herkkuja ja saada toiminnasta nautintoa ja suuria makuelämyksiä. Kasvisten valmistelussakaan ei tarvitse aktiivisesti viettää tuntikausia aikaa. Pientä aivotyötä, ja voilá, lähes mitä tahansa voi grillata. . Aloittaa voi vaikka sähköisellä laitteella, ja sitten kun grillauskärpänen on puraissut toden teolla, voi grilliä päivittää tarpeen ja mieltymyksen mukaan. Grillattavaksi valikoitui kotimaisia lähes sesongissa olevia kasviksia, eli kyssäkaalia ja palsternakkaa. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa. SUVILEHTI 2022 13 LOIMAAN LEHTI Pekoniin käärittyä parsaa ja herkkusieniä, pekonilla täytettyjä paprikoita ja kesäkurpitsoja, pekonitikkareita, pekonihilloa hampurilaisen välissä ja ihan vaan pekonia. Kasvisten kaveriksi lihahyllystä kaivettiin esiin varmin vaihtoehto, kassler. Kyssäkaali tällä kokemuksella sopii ehkä paremmin syksyyn… Toukokuisena iltana yksinäisen näköinen pieni kaasugrilli kaivettiin varaston uumenista, ja perusteellisen puhdistuksen jälkeen vanha luottoratsu oli valmiina urotekoihin. . Jokainen aloitteleva grillimestari on polttanut paprikansa ainakin kerran, mutta ahkeralla pettymysten kestämisellä taidot ja ymmärrys kasvavat, ja lopulta paprikatkin päätyvät biojäteastian sijaan jopa vieraiden lautasille. Grillin valinnassa voi luottaa nälän kasvavan syödessä, mutta kaikkein kalleimman ja isoimman laitteen hankintaa kannattanee vältellä. 7–22, la 7–22, su 9–22 HIRVIKOSKI OSTA NOSTA max
klo 14.00 ja 18.00 to 21.7. JUHANNUSAATTO – PASI JA ANSSI 5.7. klo 18.00 ke 27.7. JUHANNUSTORSTAI – PETRI NYGÅRD 24.6. KLIFFA BEACH PARTY / OLLIE 6.7. Suunnittele tapahtumasivujemme avulla oma kesäkalenterisi!. JUHANNUSPÄIVÄ – OKU LUUKKAINEN SUVILEHTI 2022 15 LOIMAAN LEHTI Paavo MENOVINKIT ja monta muuta KUVA: SAKU TIAINEN Voice of Finland –kisassa hurmannut loimaalainen Paavo Laapotti esiintyy kesällä ainakin KuissiRockissa ja Loimaan seudulla on jälleen tarjolla paljon muutakin kesämenoa. ISMO LEIKOLA EI MITÄÄN VAKAVAA 10.7. VESTERINEN YHTYEINEEN 20.7. klo 18.00 liput ja lisätiedot: sieravuori.fi KESÄN TAPAHTUMAT JA MÖKKIVARAUKSET: SIERAVUORI.FI 17.6. MIKKO ALATALO 23.6. SIERAVUORI SUP MASTERS X 2022 29.7. klo 18.00 ti 26.7. SIERAVUORI BEACHFUTIS 8.-9.7. FRANS HARJU 8.7. 14 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI SieraFest 13.7.2022 LIPUT ENNAKKOON 49,00€ :: PORTILTA 59,00€ :: VIP 99,00€ OSTA LIPUT: 49€ SIERAVUOREN KESÄTEATTERI ESITTÄÄ Viidestoista Yö -musikaali Huikea matka Juicen ja hänen ystäviensä maailmaan! pe 8.7. HUVISEURAT -STAND UP 23.7. klo 18.00 (ensi-ilta) la 9.7. KLIFFA BEACH PARTY / JAMBO 30.7. LEA LAVEN JA EIJA KANTOLA – TÄHTIHETKIÄ LAVALLA 20.7. KAKE RANDELIN 29.6. SÄRMÄ 25.6. HEVISAURUS 9.7. KEVYESTI KESKELLÄ VIIKKOA – MARKKU ARO 1.-2.7
SUVILEHTI 2022 15 LOIMAAN LEHTI Paavo MENOVINKIT ja monta muuta KUVA: SAKU TIAINEN Voice of Finland –kisassa hurmannut loimaalainen Paavo Laapotti esiintyy kesällä ainakin KuissiRockissa ja Loimaan seudulla on jälleen tarjolla paljon muutakin kesämenoa. Suunnittele tapahtumasivujemme avulla oma kesäkalenterisi!
Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Säävaraus. Loimaa-Seura. Lavis-lavatanssijumppaa. Säävaraus. Heimolinnankatu 7, Keskuspuisto. Katsomoja tuolijumppaa. Säävaraus. Järj. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. 10.6. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa. Tino Ahlgren duo 10.7. Järj. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Järj. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Paikkana pääasiassa Alastaron tori. 15.6. klo 18–19. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. 11.6.–2.7. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Saunakosken lava, Riuttanmaantie 13, 32620 Rutava. Maksuton. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Kolmen lajin kesäleiri BJJ/Judo/Karate lajien harrastajille, avoimet ovet kaikille, tervetuloa seuraamaan miten lajeja harjoitellaan, Hirvihovi, Kuusitie 1, Loimaa. Avoimet kylät, Alastaron kyläyhdistyksen kesänavaustapahtuma. 17.6. Kojonperäntie 284, 32260 Kojonperä. Järj. klo 17–18. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Maksuton seuraajille NIINIJOKIVARSIKIRPPIS su 7.8. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. klo 18–19. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Kojontuvan kirppiksen avajaiset ja takakonttikirppis. 11.6. Alastarohalli, Vahvalantie 4. Kojonperäntie 284, 32260 Kojonperä. Säävaraus. Säävaraus. 16.6. 14.6. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. 02 721 8979, 044 352 9797, myös tarjoiluja ryhmävaraukset (ryhmäkoko väh. Säävaraus. Kesän näyttelyt: Loimaan Panimot ja Kotiseutumuseo 60 v. klo 9–10. 9.6. klo 11–16 Kotiseutumuseo avautuu kesäksi. Maksuton. 14.6. Järj. Järj. LNV, ohjaa Niina, hinta 5€. Järj. klo 18–19. Liikuntapalvelut. Ravintola avoinna klo 20 asti. Liikuntapalvelut. Kojonkulman kyläyhdistys ry. Lihasvoimaa ja liikkuvuutta ja tasapainoa ulkokuntosalilaitteilla. (02) 721 8979, www.wanhakanala.fi RAVITANSSI-TAPAHTUMA la 30.7. Maksuton. klo 12–16. 13.6. klo 10 alkaen. klo 14–15 Lavis-lavatanssijumppaa. Puistokatu 16. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Avointen Kylien päivä Virttaalla. Maksuton. Kesäjumppana porrastreeni. Maksuton. 11.6. Kesäjumppana Zumba. Kuntoportaat, Vesitorninkuja 11, Loimaa. klo 17–18. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. Sateella liikuntahallin peilisali. ti-pe klo 12–18, la klo 12–16. 16 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 9.6. Maksuton. klo 17–18. Rami Rafael & Valentinot 24.7. Hyvän olon liikuntaa. 11.6. Rosa Narmala & Satelliittitaivas 17.7. klo 10–11 ja 11–12. Lavis-lavatanssijumppaa. Avoimet kylät Kojontuvalla . 11.6. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Maksuton. Järj. Järj. Maksuton. Järj. Janne Tulkki & Tulinen sydän 7.8. klo 11–12. Kukonharjan kyläyhdistys ry. Kesäjumppana lihaskuntotreeni. Sateella liikuntahallin peilisali. 14.6. klo 10–11. Avoimet kylät -päivän tapahtuma. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. klo 10–11. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Loimaan Kamppailu-Urheilijat. Sateella liikuntahallin peilisali. LNV, ohjaa Jasmiina, hinta 5€. Sateella liikuntahallin peilisali. 15.6. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Virttaan ravintoloiden alueella tapahtuu! 12.6. Säävaraus. klo 11–12. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. klo 20-01.30 Rainer Bollström & Graniitti Liput 15 € Kahvila ja tilapuoti avoinna: to-pe klo 9-16, la klo 10-14, su klo 12-17 sekä ryhmille sopimuksen mukaan. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. 10 hlö) Oripääntie 1120, Loimaa A-oikeudet p. Takakonttikirppis, vohvelikahvila, kioski ja lavalla haitarimusiikkia. 18.6. Liikuntapalvelut. Kirppisaarteita ja kahvituvan maukkaita leivonnaisia. kesäkauden päätöstanssit Eki Jantunen & Mutkattomat MOOTTORIKAHVILAT KESKIVIIKKOISIN klo 17-20 KESÄN TANSSIT Kuiwuri-salissa SUNNUNTAISIN klo 18-22 Liput 15€ Ennakkoliput 18 € www.wanhakanala.fi/kauppa • Viihdekeskus Wanha Kanala p. Katsomoja tuolijumppaa. Järj. Ippe Mansikka yhtyeineen 14.8. Säävaraus. Kojonkulman kyläyhdistys ry. Tanssiorkesteri Tsuubiduu 31.7. Markku Ketola trio 28.8. Liikuntapalvelut. Kojontuvan maalaiskirppis. Järj. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Kesäjumppana Lattarimix. Järj. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Liikuntapalvelut. Maksuton. 9.6. Liikuntapalvelut. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Järj. Säävaraus. Käteismaksu. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Järj. klo 9-16 12.6. 16.6. Kahvila-ravintola Siilinpesä. yksityistilaisuus 21.8. Järj. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Järj. klo 10–11 Hyvän olon liikuntaa. Järj. Maksuton. Ikäihmisten kuntosalija tasaKesäkuussa tapahtuu! painoharjoittelua. Säävaraus. Säävaraus. Hyvän olon liikuntaa. klo 11–12. Liikuntapalvelut. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. 16.6. 13.6. Maksuton 13.6. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. 15.6. klo 18–19. Järj. Maksuton. Järj. Maksuton. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Janiina Lehtonen & Ville Mäkimattila 3.7. Maksuton. Järj. Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty 19.6. Kuusitie 1, Hirvikoski. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman
klo 18–19. Loimaa-Seura. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Järj. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Liikuntapalvelut. huoltajan seurassa ilmaiseksi. Säävaraus. Maksuton. Liikuntapalvelut. Maksuton. Järj. Ikäihmisten kuntosalija tasapainoharjoittelu. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Kesäjumppana Zumba. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. klo 17–18. 20.6. Säävaraus. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Järj. Ravintola avoinna klo 20 asti. Liikuntapalvelut. klo 12–16. Säävaraus. LNV, ohjaa Jasmiina, hinta 5€. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Kesäjumppana Lattarimix. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Kojonkulman kyläyhdistys ry. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Järj. 27.6. Liput 10/20€, alle 12v. 11.6.–2.7. Järj. LNV, ohjaa Jasmiina, hinta 5€. Järj. Säävaraus. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Kangaskioskiauton pysähdyspaikkana Vanha Vesikosken koulu. Maksuton. Kojonperäntie 284, 32260 Kojonperä. Katsomoja tuolijumppaa. 20.6. Puistokatu 16. 28.6. Järj. Alastarohalli, Vahvalantie 4. Kuusitie 1, Hirvikoski. Kolmen lajin kesäleiri BJJ/Judo/Karate lajien harrastajille, avoimet ovet kaikille, tervetuloa seuraamaan miten lajeja harjoitellaan, Hirvihovi, Kuusitie 1, Loimaa. klo 11–12. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. klo 16–18 Koulumuseo avoinna. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Tutustuminen Orisuon Rukoushuoneen satavuotiseen historiaan. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Historiikki-iltapäivä. Järj. Katsomoja tuolijumppaa. Maksuton. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. klo 10–11 ja 11–12. Maksuton. 28.6. klo 9–10. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Sateella liikuntahallin peilisali. ti-pe klo 12–18, la klo 12–16. Säävaraus. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Katsomoja tuolijumppaa. Järj. 19.6. Järj. 9.6. Järj. Järj. Järj. 14.6. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Järj. Lavis-lavatanssijumppaa. Kojontuvan maalaiskirppis. klo 10–23. Paikkana pääasiassa Alastaron tori. klo 18–19. Järj. Järj. Liikuntapalvelut. Säävaraus. Sateella liikuntahallin peilisali. Maksuton. Järj. Järj. klo 9–10. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Maksuton. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Järj. 27.6. klo 11–12. Kirppisaarteita ja kahvituvan maukkaita leivonnaisia. Säävaraus. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Nuppu Print. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Jarno Saarisentie, 32560 Virttaa. Liikuntapalvelut. Heimolinnankatu 7, Keskuspuisto. 16.6. Avointen Kylien päivä Virttaalla. klo 10–11. Järj. Maksuton. Maksuton. 11.6. Säävaraus. Kesäjumppana porrastreeni. Lavis-lavatanssijumppaa. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Järj. Maksuton. Orisuon Rukoushuone, Keskitie 49, 31960 Orisuo. Liikuntapalvelut. Järj. 15.6. Avoimet kylät, Alastaron kyläyhdistyksen kesänavaustapahtuma. Liikuntapalvelut. 23.6. Kojonperäntie 284, 32260 Kojonperä. Järj. Turuntie 32, Loimaa. Katsomoja tuolijumppaa. klo 10–11 ja 11–12. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Säävaraus. 15.6. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Säävaraus. 16.6. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. klo 11–12. Orisuon PVY:n kirjatoimikunta. Loimaa-Seura 28.6. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Alastarohalli, Vahvalantie 4. 14.6. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. klo 18–19. klo 13–15.30 Frisbeegolf-tapahtuma Loimaan Saikunkalliolla, Keskuskoulun ja Aleksin Kiven kadun välissä. Järj. 11.6. JATKUU S. Säävaraus. Avoimet kylät -päivän tapahtuma. Käteismaksu. Maksuton. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. Järj. 11.6. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Katsomoja tuolijumppaa. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. 22.6. Loimaan Kamppailu-Urheilijat. Järj. Järj. Liikuntapalvelut. Ahjonkuja 3. Säävaraus. Kojonkulman kyläyhdistys ry. Hyvän olon liikuntaa. Sateella liikuntahallin peilisali. Kojontuvan kirppiksen avajaiset ja takakonttikirppis. Ikäihmisten kuntosalija tasaKesäkuussa tapahtuu! painoharjoittelua. Järj. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Maksuton. klo 10–11 Hyvän olon liikuntaa. Kuusitie 1, Hirvikoski. ALKAEN TERVET ULOA! WWW.HIIDENLINNA.COM. Heimolinnankatu 7, Keskuspuisto. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Virttaan ravintoloiden alueella tapahtuu! 12.6. Sateella liikuntahallin peilisali. 21.6. 24.6. Liikuntapalvelut. Avoimet kylät Kojontuvalla . Kesäjumppana Lattarimix. klo 14–15 Lavis-lavatanssijumppaa. klo 17–18 Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. 10.6. LNV, ohjaa Niina, hinta 5€. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. 13.6. Säävaraus. Paikalle pääsee myös apuvälineen kanssa. Liikuntapalvelut. klo 18–19. Hyvän olon liikuntaa. Hyvän olon liikuntaa. 17.6. SUVILEHTI 2022 17 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 18.6. klo 10 alkaen. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Teemana perinnerakentaminen. Järj. 20.6. 22.6. Järj. klo 12–15 Kotiseutupäivä Hollonmäellä. Asfaltti Romukauppa JM, jokamiesluokan autokilpailu Alastarolla. Liikuntapalvelut. Sateella liikuntahallin peilisali. 18.–19.6. Säävaraus. 9.6. Liikuntapalvelut. 14.6. klo 13–15. Liikuntapalvelut. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. klo 10–11. Säävaraus. Järj. LC Loimaa. klo 17–18. Kesän näyttelyt: Loimaan Panimot ja Kotiseutumuseo 60 v. Kuusitie 1, Hirvikoski. Loimaan seurakunta. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Maksuton. Liikuntapalvelut. Hyvän olon liikuntaa. Järj. 21.6. 18.6. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Maksuton. Kuntoportaat, Vesitorninkuja 11, Loimaa. Sateella liikuntahallin peilisali. Maksuton. Puistokatu 16. 26.6. Voitto Kotiin -markkinatapahtuma koko perheelle. Samulinkatu 7, 32200 Loimaa. Järj. Nuppu Print -kesäkiertue. Maksuton 13.6. Luvassa huutokauppa, muotinäytös, match show, torimyyntiä, iltatapahtuma ja monenlaista muuta tekemistä niin perheen pienimmille kuin aikuisillekin. Alastarohalli, Vahvalantie 4. Maksuton. Maksuton. Säävaraus. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa. Säävaraus. Kuntoportaat, Vesitorninkuja 11, Loimaa. Ravintola avoinna klo 20 asti. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Juhannusaaton lipunnostohartaus. Liikuntapalvelut. 16.6. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Järj. Säävaraus. Liikuntapalvelut. 22.6. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. klo 18–19. klo 18–19. Maksuton. klo 10–11. klo 10–11. Kukonharjan kyläyhdistys ry. klo 11–12. klo 17–18. Loimaan tori. Järj. Maksuton. 27.6. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Saunakosken lava, Riuttanmaantie 13, 32620 Rutava. Maksuton. Maksuton. Kesäjumppana porrastreeni. Maksuton. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Kahvila-ravintola Siilinpesä. klo 10–11. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Puistokatu 16. Järj. Kesäjumppana Zumba. Säävaraus. klo 14–15 Lavis-lavatanssijumppaa. 21.6. Säävaraus. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. klo 11–16 Kotiseutumuseo avautuu kesäksi. 11.6. 13.6. Järj. Tavoitteena ylläpitää lihasvoimaa ja liikkuvuutta. klo 18. Järj. Säävaraus. Loimaan Urheiluautoilijat ry. Loimaa-Seura. Maksuton. Järj. Maksuton. Kesäjumppana lihaskuntotreeni. 22.6. Maksuton seuraajille -Koko perheenELÄMYSPUISTO 9 SEIKKAILURATAA Ratoja kaikenikäisille! ELÄINPUISTO ZOO BUGGY-KARTING JÄTTILÄINEN 15 m PEIKKOMETSÄ KÄSITYÖTAIDETTA KÄSITYÖTAIDETTA HIIDENLINNA RITARI ÄSSÄN K.I.T.T GRILLIKAHVIO HIIDENKAPPELI PUMPTRACK AKTIIVIPIHA POMPPULINNOJA POMPPULINNOJA Kesäk ausi Start taa! 7.6. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. 18.6. Lihasvoimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa ulkokuntosalilaitteilla. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Järj. Sateella liikuntahallin peilisali. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. klo 14. Kesäinen hartaustilaisuus Loimaan Kaupunginkirkon yläpihalla. Lihasvoimaa ja liikkuvuutta ja tasapainoa ulkokuntosalilaitteilla. klo 11–12. Järj. Katsomoja tuolijumppaa. Hurrikaani-Loimaa, Loimaan Kauppala -yhdistys ja Jankko Lentopallo. Takakonttikirppis, vohvelikahvila, kioski ja lavalla haitarimusiikkia. 17 R eitit s eu du n k esään 16 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 9.6. klo 18–19. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille loimaalaisille 8–12 -vuotiaille lapsille, jotta he pääsisivät perehtymään lajin salaisuuksiin. LNV, ohjaa Niina, hinta 5€. Maksuton. Järj. Maksuton. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Liikuntapalvelut. klo 17–18. Liikuntapalvelut. Maksuton. klo 9–10. Järj. Maksuton. 15.6. Hyvän olon liikuntaa. Liikuntapalvelut
Tourulan Kalliopohja, Juvankoskentie 819, 21900 Yläne. klo 18–19 Lauluilta kotiseutumuseolla. Kesäinen tapahtumapäivä Orisuon Kerhotuvalla ja koululla. 29.6. SUVILEHTI 2022 19 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 17.7. Jalasjoentie 22 ja 45, 31960 Orisuo. Oripään Vesa ja Urheilijat ja Myllykylän kyläyhdistys. Järj. Järj. Hirvikosken kyläyhdistys. Järj. 29.6. LÄHE LUONTOON! VARAA PYÖRÄ / ORIPÄÄ 044-263 2007 WWW.TUUSEIKKAILEE.FI. Loimijoki Virtaa Oy. Maksuton. Kahvila-ravintola Siilinpesä. 27.7. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Järj. Matkan hinta kaikkineen 50€. Kesäjumppana lihaskuntotreeni. klo 11–12. klo 18–19. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. 29.6. Pihakirppis Hirvikoskella. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Klo 17 portit auki K-18-tapahtumaan. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Hanhijoen Metsäkirkko Mäkisen laavulla. klo 18. 7.7. 9.7. Sateella liikuntahallin peilisali. Orkesterina Törmälä Bros. Mellilän kyläyhdistys. Loimaan seurakunta. Järj. Niinijoentie 316, Loimaa. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Maksuton. klo 17–18. Loimaa-Seura 26.7. Bändeistä mukana muun muassa osallistumisen Botsuraku Alastarolta. 13.7. 044 748 1051, järj. Orihölkkä. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. Loimaa-Seura. klo 19 Muistojen lauluilta Krekilän Myllyllä. Laukkanen, Jokela. klo 18–19. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Maksuton. Liikuntapalvelut. Liikuntapalvelut. 040 7243 016. Naantalin Merisalissa, Naantalin kirkossa ja hautausmaalla sekä Kultarannan puutarhassa. klo 12. Kesä-Heinäkuussa tapahtuu! Kannistontie 172, Loimaa | p. Maksuton. klo 18. Lavislavatanssijumppaa. 1.7. Maksuton. Ravintola avoinna klo 20 asti. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Koko päiväksi ohjelmaa kylän ravintola-alueella. Mellilän kirkko, Jokela. Alastaron kirkko, Lehtola. Lavatanssit. Loimaa-Seura. 14.7. klo 16–18 Koulumuseo avoinna. klo 10–14. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. 2.7 Melliläpäivä, torimyynti alkaa klo 11 ja tapahtumat lavalla 12-16, myyntipaikka torilla á 20€, p. Loimaan seurakunta. Taideyhdistys ITU ry. Järj. Ohjelmalliset pihakirppikset, Orisuon Kerhotupa ja entinen kansakoulu. Oripään Myllykylän Lähteentuvalla Myllylähteentie 2. Virttaan kyläyhdistys. 2.7. Säävaraus. 23.7. Loimaa-Seura 6.7. Säävaraus. Järj. Järj. Hölkkäillään ja kävellään Oripään kankaalla 8 kilometrin lenkki. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Hyvän olon liikuntaa. Järj. Maksuton. Maksuton. Lähtö Kalliohovilta klo 8.25. Järj. Kaupunginkirkko, Jokela. 4.–17.7. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Järj. Vieraillaan mm. 18 26.7. Loimaan seurakunta. Loimaan Pesisstadion Sammonkatu, Loimaa. Saunakosken lava, Riuttanmaantie 13, 32620. Maksuton. Näyttely yhteistyössä Haara-Onkijoen kyläyhdistys Loimaan seudun kennelkerhon kanssa. Järj. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Perkiöntie 13, Humppila. 10.7. JATKUU S. 040 716 3945 www.kannistontila.fi | info@kannistontila.fi Kanniston Kotieläintila Onnellisten eläinten koti • Hevosia, poroja, kanitarha ja maatilan kotieläimiä • Majoitusta ja maistuvaa lähiruokaa • Opastettu luontopolku • Saunoja ja grillejä Kannistontie 172, Loimaa | p. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Kesäjumppana porrastreeni. Käden tieto, taidenäyttely. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. klo 14–15 Lavislavatanssijumppaa. Maksullinen. Kuusitie 1, yleisurheilukenttä. klo 14. Ajo-ohjeet: Käännytään Virttaantieltä Kiikankujalle ja sitten vasemmalle Varvarintielle (opasteet perille). Säävaraus. Maksuton. Kuntoportaat, Vesitorninkuja 11, Loimaa. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Ravintola avoinna klo 20 asti. Järj. Järj. Kuissi Rock. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksullinen. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Järj. 6.7. 10.7. Kukonharjan kyläyhdistys ry. Järj. 30.6. Järj. klo 13–15 Koulumuseo avoinna. Vapaaehtoinen kahviraha. 13.7. Match show -kaikille koirille avoin. Järj. 27.7. Ojansuu, Koivunen-Sätilä, Pihlajamaa. klo 10–11. Järj. 16.7. Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys. Kahvitarjoilu. 20.7. Järj. 20.7. Esitelmätilaisuus Tourulan lasitehtaasta. Sisäänpääsy 2€. Taidemakasiini ITU. Vanha Hämeentie 338, 32200 Loimaa. Lihasvoimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa ulkokuntosalilaitteilla. Kesäretki Naantaliin. 13.7 klo 19 Melliläjärven Ympärijuoksu, ilmoittautumiset paikan päällä klo 18.30 mennessä. klo 18 Kesäkirkko Krekilän Myllyllä. klo 10–11 ja 11–12. Järj. Heimolinnankatu 7, Keskuspuisto. Ravintola avoinna klo 20 asti. 27.7. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. 040 554 5845 www.hotellialiisa.fi info@hotellialiisa.fi MITÄ SÄ KOTONAS KYYHÖTÄT. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Ravintola avoinna klo 20 asti. Järj. Kaksihenkiset joukkueet kisaavat himoitusta Virttaan Mölkkymestarin tittelistä. Ilmoittautumiset Britta Wiander 13.6.2022 mennessä p. Järj. 3.7. Järj. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Liikuntapalvelut. Järj. Säävaraus. Liikuntapalvelut. 0400 520 664 www.kannistontila.fi | info@kannistontila.fi Oijalantie 17, 32210 LOIMAA P. 29.7. Järj. Järj. Maksuton. Maksuton. Hanhijoen Maaseutunaiset. Järj. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Sateella liikuntahallin peilisali. Ravintola avoinna klo 20 asti. 30.6. Kahvila-ravintola Siilinpesä. klo 20. Orisuon naiset. Ikäihmisten kuntosalija tasapainoharjoittelu. Niinijoentie 316, 32410 Loimaa. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Vapaaehtoinen kahviraha. Maksuton. Maksuton. Raskaan musiikin ilta Alastaron nuorisolavalla Pakilantie 7. LNV, ohjaa Jasmiina, hinta 5€. 18 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 28.6. klo 18. Kauhanojan kyläyhdistys ja Loimaa-Seura. Maksuton. Virttaan Mölkkymestaruuskisa. 5.7. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Järjestäjä Alastaron kyläyhdistys. klo 18. Järj. Maksuton. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. 30.6. Portit auki klo 14, lastentapahtuma klo 15. klo 12–14 Pajapäivät Lieskiven pajamuseolla. Liikuntapalvelut. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Ehtoollinen, makkaraja kahvitarjoilu. 29.6. Maaja kotitalousnaiset. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa. Maksullinen
klo 17–18. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Ehtoollinen, makkaraja kahvitarjoilu. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. Koko päiväksi ohjelmaa kylän ravintola-alueella. Liikuntapalvelut. Järj. Lavislavatanssijumppaa. Lihasvoimaa, liikkuvuutta ja tasapainoa ulkokuntosalilaitteilla. Sisäänpääsy 2€. LNV, ohjaa Tiia, hinta 5€. Kesäinen tapahtumapäivä Orisuon Kerhotuvalla ja koululla. Kahvila-ravintola Siilinpesä. 27.7. Vieraillaan mm. Maksuton. Maksuton. klo 16–18 Koulumuseo avoinna. Ajo-ohjeet: Käännytään Virttaantieltä Kiikankujalle ja sitten vasemmalle Varvarintielle (opasteet perille). Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Järj. Järj. Esitelmätilaisuus Tourulan lasitehtaasta. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Järj. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa. 6.7. Maksuton. Lähtö Kalliohovilta klo 8.25. Bändeistä mukana muun muassa osallistumisen Botsuraku Alastarolta. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. klo 18 Kesäkirkko Krekilän Myllyllä. klo 10–14. Maksuton. 23.7. 044 748 1051, järj. 1.7. Loimaa-Seura 26.7. Alastaron kirkko, Lehtola. Sateella liikuntahallin peilisali. klo 18. 29.6. Virttaan kyläyhdistys. Järj. Ravintola avoinna klo 20 asti. Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys. Maksuton. Hölkkäillään ja kävellään Oripään kankaalla 8 kilometrin lenkki. 040 7243 016. Järj. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. klo 18–19. Maksuton. Mellilän kyläyhdistys. Maksullinen. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Kaupunginkirkko, Jokela. Kesä-Heinäkuussa tapahtuu!. Maksullinen. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Loimaan seurakunta. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Taideyhdistys ITU ry. Perkiöntie 13, Humppila. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Järj. 27.7. 9.7. Loimaa-Seura. 30.6. Liikuntapalvelut. Tourulan Kalliopohja, Juvankoskentie 819, 21900 Yläne. Jalasjoentie 22 ja 45, 31960 Orisuo. Sateella liikuntahallin peilisali. Treenataan lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Ohjelmalliset pihakirppikset, Orisuon Kerhotupa ja entinen kansakoulu. JATKUU S. Kesäjumppana porrastreeni. Kuusitie 1, yleisurheilukenttä. Kahvitarjoilu. Ravintola avoinna klo 20 asti. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. 29.7. 10.7. Loimijoki Virtaa Oy. Säävaraus. klo 18–19. Vanha Hämeentie 338, 32200 Loimaa. Maksullinen. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Heimolinnankatu 7, Keskuspuisto. Maksuton. 13.7. Maaja kotitalousnaiset. Järj. 29.6. Näyttely yhteistyössä Haara-Onkijoen kyläyhdistys Loimaan seudun kennelkerhon kanssa. Maksuton. 16.7. Järj. Ravintola avoinna klo 20 asti. Loimaan seurakunta. 2.7. Niinijoentie 316, 32410 Loimaa. 30.6. Loimaa-Seura. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Maksuton. Kukonharjan kyläyhdistys ry. Liikuntapalvelut. Hyvän olon liikuntaa. Järj. Ikäihmisten kuntosalija tasapainoharjoittelu. Naantalin Merisalissa, Naantalin kirkossa ja hautausmaalla sekä Kultarannan puutarhassa. klo 13–15 Koulumuseo avoinna. Taidemakasiini ITU. Lavatanssit. Urheilukeskus, Sammonkatu 10, Loimaa. Järj. 13.7 klo 19 Melliläjärven Ympärijuoksu, ilmoittautumiset paikan päällä klo 18.30 mennessä. Liikuntapalvelut. klo 18. Maksuton. Järj. Ojansuu, Koivunen-Sätilä, Pihlajamaa. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Maksuton. Kuissi Rock. klo 18. Järj. Kaksihenkiset joukkueet kisaavat himoitusta Virttaan Mölkkymestarin tittelistä. 30.6. Saunakosken lava, Riuttanmaantie 13, 32620. Järj. klo 19 Muistojen lauluilta Krekilän Myllyllä. klo 10–11. klo 18–19 Lauluilta kotiseutumuseolla. klo 12. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Maksuton. Loimaan seurakunta. Loimaan Pesisstadion Sammonkatu, Loimaa. Orkesterina Törmälä Bros. 18 26.7. klo 14–15 Lavislavatanssijumppaa. 29.6. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Kesäretki Naantaliin. Kesäjumppana lihaskuntotreeni. klo 12–14 Pajapäivät Lieskiven pajamuseolla. Monipuolista kuntoliikuntaa, välineillä tai ilman. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Orisuon naiset. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Vapaaehtoinen kahviraha. LNV, ohjaa Jasmiina, hinta 5€. Järj. Liikuntapalvelut. Käden tieto, taidenäyttely. Raskaan musiikin ilta Alastaron nuorisolavalla Pakilantie 7. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. Virttaan Mölkkymestaruuskisa. Järj. 20.7. Laukkanen, Jokela. Matkan hinta kaikkineen 50€. Järj. Järjestäjä Alastaron kyläyhdistys. Säävaraus. 29.6. klo 11–12. 7.7. Ravintola avoinna klo 20 asti. Järj. 5.7. 2.7 Melliläpäivä, torimyynti alkaa klo 11 ja tapahtumat lavalla 12-16, myyntipaikka torilla á 20€, p. Kauhanojan kyläyhdistys ja Loimaa-Seura. Maksuton. 14.7. Järj. Säävaraus. Hanhijoen Metsäkirkko Mäkisen laavulla. Ravintola avoinna klo 20 asti. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. Loimaa-Seura 6.7. 18 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 28.6. Maksuton. SUVILEHTI 2022 19 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 17.7. 10.7. Match show -kaikille koirille avoin. Pihakirppis Hirvikoskella. Mellilän kirkko, Jokela. Säävaraus. Oripään Vesa ja Urheilijat ja Myllykylän kyläyhdistys. Tunnilla käydään monipuolisesti läpi eri lavatansseja ja jokainen löytää tunnilta omat tähtihetkensä. klo 10–11 ja 11–12. Klo 17 portit auki K-18-tapahtumaan. Hirvikosken kyläyhdistys. Maksuton. Järj. Ilmoittautumiset Britta Wiander 13.6.2022 mennessä p. Vapaaehtoinen kahviraha. klo 14. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. Järj. Järj. Järj. Kuntoportaat, Vesitorninkuja 11, Loimaa. Järj. Kuusitie 1, Hirvikoski, yleisurheilukenttä. 27.7. Orihölkkä. Järj. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. Niinijoentie 316, Loimaa. Järj. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. klo 18. 20.7. 3.7. 4.–17.7. Hanhijoen Maaseutunaiset. Järj. klo 20. Maksuton. Oripään Myllykylän Lähteentuvalla Myllylähteentie 2. Järj. 13.7. Portit auki klo 14, lastentapahtuma klo 15
Kukonharjan kyläyhdistys ry. (kellonaika myöhemmin Loimaan Lehdessä.) 30.7. Tutustuminen Loimaan Euran kylän vanhaan asutukseen paikallisten oppaiden johdolla. 31.8. Suvipihalla! -tapahtuma, jossa joukko paikallisia pihoja on avoinna kävijöille. Järj. Loimaa-Seura 10.8. Klo 14 ja klo 18 | Ti 12.7. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. Eksyssuon kuunnelma. Loimaan Jaakola-seura ry. La 9.7. Nahkalinnan asiakkaat. Järj. Järj. 6.8. Juvantie 11, 32200 Loimaa. klo 13–15 Koulumuseo avoinna. Alastaron kyläyhdistys. klo 19.00 to 7.7. 3.9. Suvipihalla! Esitykset ke 15.6. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry. Naisten suvitori. Heikinpirtin ampumarata. Kurkijoki-juhla. klo 16.00 Liput www.netticket.fi/vuonna-85 liput@ypajanmusiikkiteatteri.fi Suomirock -musikaali Vuonna 85 Ypäjällä Peruslippu 25€ Eläkeläinen 23€ Opiskelija ja alle 18v 20€ Ryhmälippu 21€ • Ypäjän Musiikkiteatteri, Jaakkolantie 2, Ypäjä • ypajanmusiikkiteatteri.fi • Käsikirjoitus: Heikki Lund Ohjaus: Marko Saario Ensi-ilta tiistaina 28.6. klo 18 Muut esitykset: Ke 29.6. Kuutamo meetingi -tapahtuma. klo 14. tavaraa tai tekemään huikeita löytöjä. Orisuon Rukoushuone, Keskitie 49, 31960 Orisuo. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Alastaron kirkon torniin pääsee kiipeämään perinteisen Kuutamokeikan yhteydessä. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. klo 16.00 su 3.7. Ohjelma, tiedustelut ja ilmoittautumiset sihteerille puh. klo 19.00 la 2.7. Ampumajuoksuun ja -hiihtoon tutustuminen. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Loimaan Kauppala -yhdistys (Loimaan Kauppa ja Palvelut ry). Maksuton. klo 16.00 ti 21.6. Pahikaistentie 104, 32410 Loimaa. Loimaan seudun puutarhaseura ja Loimaan Lehti. Mukana yrityksiä ja yhdistyksiä. 6.8. Loimaan tori. 6.8. Perinteiseen toritapahtumaan saa tulla myymään omia vaatteita, käsitöitä ym. Maksuton. Opastus ja tilan historiasta kertova näyttely. Järj. Loimaan seurakunta. klo 19.00 ke 22.6. Ilmoita pihasi mukaan 11.7. klo 19.00 la 18.6. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. 2.9. 20.8. Loimaan seurakunta. klo 06–16. Esiintymässä mm. Järj. klo 14 ja klo 18 | Ti 5.7. klo 18. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. 3.8. Lähtö klo 17.15 Taidetalo, Rantatie 2. 28.8. 16.8. Järj. 24.8. 30.7. Suomen kuunnelmayhdistys ry. Tervetuloa tutustumaan ampumajuoksu ja -hiihdon saloihin. Koko kaupunki täynnä tapahtumaa ja nähtävää! Elokuussa tapahtuu! KUVA: PERTTI VESANTO / KAUNIS LOIMAA 20 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT Heinäkuussa tapahtuu! Heinäkuussa tapahtuu! 30.7.2022 Kuutamokeikka Alastaron torilla. Järj. 31.7. klo 18. Alle 15-vuotiaiden kaappien ja lelulaatikoiden tyhjennysmyyntiä. Joenperäntie, Loimaa. klo 19.00 to 30.6. 6.8.2022 Kuutamokeikkajatkot. klo 18 Su 10.7. 30.7. Maksuton. klo 18 Su 3.7. klo 10. Järj. 6.8. Kahvila-ravintola Siilinpesä. talon bändi Rolling Sax vahvistettuna drubaduuri Mikko Niemellä. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Loimaan tori. Luvassa musiikkia, katuja torimyyntiä sekä iloista mieltä kaikenikäisille ja koko perheelle. Järj. klo 22 Esitykset Suttilan Suviteatterissa Punkalaitumentie 266, Huittinen LIPUT: 15 €/10 € (lapset alle 15 v.) TIEDUSTELUT JA LIPPUVARAUKSET 044 066 2610 NÄYTELMÄÄ TUKEVAT Huittisten kaupunki sekä Huittisten Säästöpankkisäätiö Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat – Finlands dramatiker och manusförfattare ry. Leikkimielinen koirien match-show. klo 17. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. klo 11–16. Kotiseutukierros. klo 18 Ke 6.7. klo 18 | La 2.7. Maksuton. Vesikoskipäivä. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. Orisuon PVY:n kirjatoimikunta. Nuorten Kauppiaitten Markkinat 41. Peltoisten perinteiset Rompepäivät. Järj. 4.9. klo 18 Yönäytös pe 5.8. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. RompeLoimaa-tapahtuma Loimaan torilla, keskustassa ja keskustan liikkeissä. 30.7. Orisuon Rukoushuone mukana Loimaan kulttuurikierroksella. mennessä. Järj. klo 19.00 to 16.6. 040 5156 225 Kaskiluoto, ulla. Menoa ja meininkiä, musiikkia, poneja ja pop up -ravintola yms. 28.8. klo 19.00 pe 1.7. Järj.Kahvila-ravintola Siilinpesä. Virkistyspäivä. Maksuton. klo 14. Maksuton. Orisuon PVY:n kirjatoimikunta. Rompeiltamat Peltoisissa. klo 16–18 Koulumuseo avoinna. Alastaro-halli ja piha-alue. Lista mukana olevista pihoista julkaistaan Loimaan Lehdessä ja loimaanlehti.fi-nettisivuilla ennen tapahtumaa. 7.8. Diakonian juhlavuoden messu Kanta-Loimaan kirkossa. Maksuton 14.8. klo 19.00 pe 8.7. klo 11–16 Varsinais-Suomen Museopäivä kotiseutumuseolla Kanta-Loimaan kirkon vieressä ja koulumuseolla, Kauppalankatu 17. klo 15. Maksuton. klo 10. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. klo 19.00 ti 28.6. 7.8. Saunakosken lava, Riuttanmaantie 13, 32620 Rutava. klo 18 alkaen. klo 19.00 la 9.7. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry. Loimaan seurakunta. 9.8. klo 18. klo 16.00 ti 5.7. Järj. Maksuton. Järj. 5.8. Loimaan Jankko, ampumahiihtojaosto. Ravintola avoinna klo 20 asti. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. Järjestäjä Alastaron kyläyhdistys. 28.8. kerran. Järj. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaanmenopelejä. Järj. Pihakirppis Metsämaalla. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Maksuton. Maksullinen. Loimaa-Seura 17.8. Järj. Järj. Maksuton. klo 18 To 30.6. SUVILEHTI 2022 21 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 3.8. Wanhoja harrasteajoneuvoja, ohjelmaa ja myyjiä. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Järj. klo 19.00 ke 29.6. Maksuton. klo 18 | To 7.7. Syyskuussa tapahtuu! Muista Loimaan Superpäivä 6.8. Kesän kyläkierros Orisuolla. Ravintola avoinna klo 20 asti. Kanta-Loimaan kirkko, Lehtola. Järj. Jaakolanpäivän päätapahtuma Alpo Jaakolan Patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 84, Loimaa. Maksullinen. Kokopäiväretki Loimaa-Seuran jäsenille. Järj. klo 18 esitys Vampulan Metsäpirtillä Salmenojantie 241, Vampula Teatteri Hirvenpää esittää kesällä 2022 näytelmän. Lähtöpaikka reitille ilmoitetaan myöhemmin. Ravintola avoinna klo 20 asti. Karjalaisen kansan messu Kanta-Loimaan kirkossa. Maksuton. Maksuton. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. klo 19.00 pe 17.6. kaskiluoto@gmail.com. Ravintola avoinna klo 20 asti. Loimitax ja Marko Suomi. klo 19.00 ke 6.7. klo 16.00 su 19.6. Järj.Kahvila-ravintola Siilinpesä. Ravintola avoinna klo 20 asti
Järj. Ampumajuoksuun ja -hiihtoon tutustuminen. Kahvila-ravintola Siilinpesä. 4.9. 31.8. 24.8. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Maksuton. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Järj. Klo 19 ensi-ilta Ti 28.6. klo 18 alkaen. Nuorten Kauppiaitten Markkinat 41. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Maksuton. 6.8. kaskiluoto@gmail.com. Järj. Lähtö klo 17.15 Taidetalo, Rantatie 2. Eksyssuon kuunnelma. Tule esittelemään ja ihailemaanmenopelejä. Peltoisten perinteiset Rompepäivät. Kahvila-ravintola Siilinpesä. Heikinpirtin ampumarata. Klo 19 To 7.7. Perinteiseen toritapahtumaan saa tulla myymään omia vaatteita, käsitöitä ym. Alastaron kyläyhdistys. Puistokadun koulu, Puistokatu 16, Loimaa Tilausuuteen on pääsymaksu. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry. Opastus ja tilan historiasta kertova näyttely. Orisuon Rukoushuone, Keskitie 49, 31960 Orisuo. Diakonian juhlavuoden messu Kanta-Loimaan kirkossa. Nahkalinnan asiakkaat. Sis. Koko kaupunki täynnä tapahtumaa ja nähtävää! Elokuussa tapahtuu! KUVA: PERTTI VESANTO / KAUNIS LOIMAA 13.8. Loimaa-Seura 17.8. Kurkijoki-juhla. 040 5156 225 Kaskiluoto, ulla. 2.9. Järj.Kahvila-ravintola Siilinpesä. Lähtöpaikka reitille ilmoitetaan myöhemmin. 14.8. Järj. Järj. Järj. Tervetuloa tutustumaan ampumajuoksu ja -hiihdon saloihin. Menoa ja meininkiä, musiikkia, poneja ja pop up -ravintola yms. Maksuton. 28.8. 3.8. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. Loimaan tori. tavaraa tai tekemään huikeita löytöjä. Esiintymässä mm. Loimaan seurakunta. klo 19 • Musiikillinen iltaohjelma Puistokadun koulu, Puistokatu 16, Loimaa Tilaisuuteen on pääsymaksu. Järj. klo 11–16 Varsinais-Suomen Museopäivä kotiseutumuseolla Kanta-Loimaan kirkon vieressä ja koulumuseolla, Kauppalankatu 17. 3.9. Alle 15-vuotiaiden kaappien ja lelulaatikoiden tyhjennysmyyntiä. 28.8. Järj. Naisten suvitori. klo 11–16. pitäjäjuhlat Kurkijoki-Säätiö sr • saatio@kurkijoki.fi PERINTEISET PUHDETYÖT Kurkijoki-museo Su 26.6. 1,50 € Lippuja myydään myös teatterilla tunnin ajan ennen näystöstä. Vesikoskipäivä. Jaakolanpäivän päätapahtuma Alpo Jaakolan Patsaspuisto, Aura-Pirkkatie 84, Loimaa. Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. Kuukankuja 1, Loimaa Kurkijokelaisten 74. Maksuton. Klo 19 To 30.6. talon bändi Rolling Sax vahvistettuna drubaduuri Mikko Niemellä. Kesäinen yhteislaulutilaisuus. 6.8. Järj. klo 10. Maksuton. 16.8. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Kanta-Loimaan kirkko, Lehtola. Kesän kyläkierros Orisuolla. klo 14. klo 10 • Karjalaisen kansan messu Kanta-Loimaan kirkko, Kanta-Loimaan tie 13, Loimaa 14.8. Loimaan seurakunta. Maksuton 14.8. Juvantie 11, 32200 Loimaa. Klo 19 Yönäytökset Pe 12.8. 9.8. Loimaan tori. Järj.Kahvila-ravintola Siilinpesä. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. klo 18. SUVILEHTI 2022 21 LOIMAAN LEHTI MENOVINKIT 3.8. klo 15. RompeLoimaa-tapahtuma Loimaan torilla, keskustassa ja keskustan liikkeissä. Ravintola avoinna klo 20 asti. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. Maksuton. Loimaan Jankko, ampumahiihtojaosto. Järj. Orisuon PVY:n kirjatoimikunta. klo 06–16. Loimaan seurakunta. 5.8. Loimaan Kauppala -yhdistys (Loimaan Kauppa ja Palvelut ry). 0400 798 740 arkisin klo 19–20 ja viikonloppuisin klo 10-15 Liput 20 € / 10€, ryhmät 18€ sis. Orisuon Rukoushuone mukana Loimaan kulttuurikierroksella. klo 13 • Pitäjäjuhlien päiväjuhla juhlapuhujana Minna-Mari Kaila, maaja metsätalousministeriön ruokaosaston osastopäällikkö. Syyskuussa tapahtuu! Muista Loimaan Superpäivä 6.8. Maksuton. Maksullinen. Varmista paikkasi ostamalla liput ennakkoon.. Loimaa-Seura 10.8. Ravintola avoinna klo 20 asti. Ohjelma, tiedustelut ja ilmoittautumiset sihteerille puh. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. klo 18. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Tutustuminen Loimaan Euran kylän vanhaan asutukseen paikallisten oppaiden johdolla. Maksuton. klo 14. Klo 19 Pe 8.7. 20.8. Maksuton. Maksuton. Klo 19 Su 3.7. Karjalaisen kansan messu Kanta-Loimaan kirkossa. Kahvila-ravintola Siilinpesän piha, Virttaanraitti 6 A, Virttaa. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. klo 10. Järj. Pahikaistentie 104, 32410 Loimaa. Klo 19 Su 10.7. Maksuton. 6.8. Vanhojen vehkeiden kesäilta klo 17 alk. -näyttely avoinna kesä-elokuussa la ja su klo 12-16 (juhannusviikonloppuna suljettu) Pääsymaksu: 5 €, lapset (alle 12-v.) ilmaiseksi. Kotiseutukierros. Orisuon PVY:n kirjatoimikunta. vapaa pääsy. 6.8.2022 Kuutamokeikkajatkot. Joenperäntie, Loimaa. Suomen kuunnelmayhdistys ry. klo 16–18 Koulumuseo avoinna. Klo 22 La 13.8. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. pullakahvin väliajalla Esitykset osoitteessa Kuusistontie 437 21930 Uusikartano, Yläne (Pöytyä) Yhteistyössä Uudenkartanon kyläyhdistys ry ja Auranlaakson kansalaisopiston kanssa Hella Wuolijoki ja Bertolt Brecht / Ohjaus Heidi Tuomola MIEHEN KYLKILUU MIEHEN KYLKILUU Krekilän Myllyn kesäteatteri Ylpeänä esittää kesällä 2022 klassikkokomedian Maria Jotuni Ohjaus: Pasi Lappalainen Sovitus: Lasse Lindeman Ryhmät ja tiedustelut Ryhmät: 15 €/hlö, min. Klo 22 Lippuvaraukset puh. Klo 13 ja 18 Ti 5.7. Klo 13 ja 18 Ke 10.8. Järj. Loimaan kulttuurikierrospäivänä 28.8. 28.8. Virkistyspäivä. kerran. Kokopäiväretki Loimaa-Seuran jäsenille. Ravintola avoinna klo 20 asti. Rompeiltamat Peltoisissa. Ravintola avoinna klo 20 asti. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Järj. Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry. Järj. 7.8. Luvassa musiikkia, katuja torimyyntiä sekä iloista mieltä kaikenikäisille ja koko perheelle. Ravintola avoinna klo 20 asti. Järj. klo 13–15 Koulumuseo avoinna. Järj. 7.8. 6.8. 15 hlö lippuvaraukset@krekila.fi 044 238 7571 Tervetuloa kesäteatteriin Loimaalle! Niinijoentie 316 32410 Niinijoki Aikuiset 20 € Eläkeläiset, opiskelijat & 18 € varusmiehet Lapset (alle 12 v.) 10 € 5.-19.6.2022 Ti–pe: 19.00, Su: 17.00 Lippu.fi:stä ostettaessa tilausmaksu alk. väliaikatarjoilun. Järj. Maksuton. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Järj. Tule esittelemään ja ihailemaan menopelejä. Loimaan Jaakola-seura ry
SÄNTÄILEMISEN sijaan voisimme yrittää luottaa siihen, että sisältämme löytyy vaikkapa viisaus ja harhakuvitelmat säälimättä silpova miekka kuten Manjushri-hahmollakin. Yhtäkään ei ole tehty pelkän taidokkaan kuvansa tai hahmonsa takia. Tiibetin taiteen keskuksessa lasivitriinit tavallaan näyttävät sen, mihin meditaatiolla pyritään – löytämään itsestä patsaan symboloima asia. – Teokset ovat visualisointiharjoituksen kuvia. Viivan on osuttava kerralla oikein, sillä lehtikultaa ei voi korjata. Karsia elämästä epäoleellista ja miettiä, miten asioihin suhtautuu. 24 LOIMAA/ALASTARO KATI UUSITALO SUVILEHTI 2022 23 LOIMAAN LEHTI VAIN MEILLÄ Avalokitesvaran hahmo kuvaa myötätuntoa, museonjohtaja Maarit Vainio kertoo. – Olemme kaikki vajavaisia, mutta kehityskelpoisia. Ne pitää vain kuoria esiin. Kädet kerran hetken mielijohteesta laskenut museonjohtaja Maarit Vainio esittelee Tiibetin taiteen keskuksen teoksia. Jokaisen teoksen kunkin viivan ja yksityiskohdan yhdessä ja erikseen on tarkoitus kuljettaa kohti tarkoitettua tavoitetta. Avalokiteshvara-hahmoa ympäröi kultaisten viivojen muodostama kehä, ja jokainen viiva on vedetty lehtikullalla. Raivokkaat hahmot puolestaan suojelevat, karkottavat pois mieltä hajottavia ennakkoluulojamme ja ajatusmallejamme. Pieniä ja isoja. Niitä on käytetty buddhalaisuuden opettamiseen ja jokainen taideteos on itsessään myös harjoitus, opettajalta saatu tehtävä. Vielä moninkertaisesti enemmän teoksessa on yksityiskohtia. Kun mielen rajoituksensa tiedostaa, voi niistä vapautua. Kauniita, runsaita ja osa vähän pelottaviakin. – Asiat ovat aina oikein, Maarit Vainio paljastaa lauseen, jota hän itselleenkin muistuttaa. – Asioista ei pääse irti, jos niistä ei tule tietoiseksi. Teoksen hahmolla on tosiaan tuhat kättä. Kun tuntuu, että kohdalle sattuu tai itselle tapahtuu kaikenlaista ikävää, niin sen JATKUU S. Se ei materiaalina anna armoa. Vastaavaa itämaisen taiteen kokoelmaa ei ole Suomessa, eikä Maarit Vainion mukaan Pohjoismaissakaan. Ne kun estävät meitä saavuttamasta rakastavan ystävällisyyden tilaa ja suhtautumasta hyväksyvästi itseemme ja toisiimme. Tavoite on vapautua mielen rajoituksista – löytää sisältään rakkaus ja myötätunto ja samalla karistaa itsestään niin viha, ahneus kuin kateus sekä ylpeys ja tietämättömyys. 22 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Tiibetin taiteen keskus jää mieleen N e on laskettu. Vitriinin lasi heijastaa patsaan ja sitä katsovan yhdeksi.. Käsin on kuvaksi tai patsaaksi tehty se, mitä halutaan saada esiin omasta mielestä – Avalokiteshvaran myötätuntoa tai Manjushrin viisautta esimerkiksi. TÄMÄN AJAN ihminen ei voi olla miettimättä, millaisessa mielentilassa ja miten keskittynyt pitää olla, jotta saa jotain keskuksen teosten kaltaista aikaiseksi. Patsaita ja tekstiilejä sekä monia muita esineitä on Alastarolla Ylhäisten vanhan kansakoulun saleissa. Jokainen on ainutlaatuinen, mutta niin on itse keskuskin
Jokaisen teoksen kunkin viivan ja yksityiskohdan yhdessä ja erikseen on tarkoitus kuljettaa kohti tarkoitettua tavoitetta. Karsia elämästä epäoleellista ja miettiä, miten asioihin suhtautuu. Tiibetin taiteen keskuksessa lasivitriinit tavallaan näyttävät sen, mihin meditaatiolla pyritään – löytämään itsestä patsaan symboloima asia. Ne pitää vain kuoria esiin. – Asiat ovat aina oikein, Maarit Vainio paljastaa lauseen, jota hän itselleenkin muistuttaa. TÄMÄN AJAN ihminen ei voi olla miettimättä, millaisessa mielentilassa ja miten keskittynyt pitää olla, jotta saa jotain keskuksen teosten kaltaista aikaiseksi. Raivokkaat hahmot puolestaan suojelevat, karkottavat pois mieltä hajottavia ennakkoluulojamme ja ajatusmallejamme. – Teokset ovat visualisointiharjoituksen kuvia. Kun mielen rajoituksensa tiedostaa, voi niistä vapautua. Tavoite on vapautua mielen rajoituksista – löytää sisältään rakkaus ja myötätunto ja samalla karistaa itsestään niin viha, ahneus kuin kateus sekä ylpeys ja tietämättömyys. – Asioista ei pääse irti, jos niistä ei tule tietoiseksi. Vitriinin lasi heijastaa patsaan ja sitä katsovan yhdeksi.. Vastaavaa itämaisen taiteen kokoelmaa ei ole Suomessa, eikä Maarit Vainion mukaan Pohjoismaissakaan. Ne kun estävät meitä saavuttamasta rakastavan ystävällisyyden tilaa ja suhtautumasta hyväksyvästi itseemme ja toisiimme. Kun tuntuu, että kohdalle sattuu tai itselle tapahtuu kaikenlaista ikävää, niin sen JATKUU S. Avalokiteshvara-hahmoa ympäröi kultaisten viivojen muodostama kehä, ja jokainen viiva on vedetty lehtikullalla. 22 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Tiibetin taiteen keskus jää mieleen N e on laskettu. – Olemme kaikki vajavaisia, mutta kehityskelpoisia. Vielä moninkertaisesti enemmän teoksessa on yksityiskohtia. Pieniä ja isoja. Teoksen hahmolla on tosiaan tuhat kättä. Patsaita ja tekstiilejä sekä monia muita esineitä on Alastarolla Ylhäisten vanhan kansakoulun saleissa. 24 LOIMAA/ALASTARO KATI UUSITALO SUVILEHTI 2022 23 LOIMAAN LEHTI VAIN MEILLÄ Avalokitesvaran hahmo kuvaa myötätuntoa, museonjohtaja Maarit Vainio kertoo. Viivan on osuttava kerralla oikein, sillä lehtikultaa ei voi korjata. SÄNTÄILEMISEN sijaan voisimme yrittää luottaa siihen, että sisältämme löytyy vaikkapa viisaus ja harhakuvitelmat säälimättä silpova miekka kuten Manjushri-hahmollakin. Kädet kerran hetken mielijohteesta laskenut museonjohtaja Maarit Vainio esittelee Tiibetin taiteen keskuksen teoksia. Jokainen on ainutlaatuinen, mutta niin on itse keskuskin. Kauniita, runsaita ja osa vähän pelottaviakin. Yhtäkään ei ole tehty pelkän taidokkaan kuvansa tai hahmonsa takia. Se ei materiaalina anna armoa. Niitä on käytetty buddhalaisuuden opettamiseen ja jokainen taideteos on itsessään myös harjoitus, opettajalta saatu tehtävä. Käsin on kuvaksi tai patsaaksi tehty se, mitä halutaan saada esiin omasta mielestä – Avalokiteshvaran myötätuntoa tai Manjushrin viisautta esimerkiksi
Kuivurigalleriassa on esillä Terhi Hurstin ja Kirsi Mäen näyttely Pyhä Arki. Lähde rohkeasti liikkeelle! loimaa.fi/vapaa-aika Seuraa Instagramissa! @loimaankesa Lähilomaile Loimaalla. KESKUKSEN taideteokset keräsi Aasian matkoillaan Pekka Airaksinen, koulussa 1980-luvulta saakka asunut monipuolinen taiteilija; säveltäjä, muusikko ja kuvataiteilija. Ensimmäiset levytyksensä hän teki 1960-luvun lopulla – viulunja pianonsoittoa opiskellut nuori mies innostui kitaristilegenda Jimi Hendrixin Helsingin konsertissa 1968 kitaransoitosta (Loimaan Lehti 11.9.2010). Avoinna 28.5.-3.9. Kuvanveistäjä Sakari Peltolan vuonna 2017 aloittama veistosprojekti on esillä kokonaisuudessaan nyt ensimmäistä kertaa. ke-la klo 11–17 Loimaan kaupungintalolla (Ylistaronkatu 36) storyofzon.com Tutustu myös muihin kohteisiin: loimaa.fi/matkailu Luonto ja virkistys Virkisty luonnossa! Loimaalta löydät Melliläjärven keitaan ja Harjureitin, luontopolkuja ja maastopyöräpolkuja. Tiibetinbuddhalaisissa taidepajoissa Nepalissa tehtiin taidetta vuosisatoja vanhoilla perinteisillä työtavoilla. Keskuksessa on noin 200 teosta ja kokoelmat ovat nähtävillä lähinnä kesäisin. Hän myös opiskeli meditaatiota vuosia ja opetti sitä pitkään niin Alastarolla kuin muuallakin. Teos kattaa yli 150 kohtausta, jotka sisältävät n. Tulevaa on hyvä murehtia vähemmän ja pitäisi, pitäisi, pitäisi -hokemistakin kannattaa välttää. Keskuksessa on esillä Tiibetin taiteen lisäksi hänen maalauksiaan, joita taiteilija itse kutsui kosmiseksi pop-taiteeksi. Hän kiinnostui jo nuorena itämaisuudesta ja matkaili paljon idässä. Puhetapamme vaikuttaa suhtautumiseemme asioihin. Voit suppailla ja meloa, suunnistaa omatoimisesti, pelata frisbee-golfia, kalastaa, marjastaa, sienestää. Kesäkahvila avoinna. Yksittäisiin ”ruutuihin” sijoittuvat veistokset siivittävät eteenpäin kertomusta, joka käsittelee sosiaalisia sekä globaaleja huomiota maailmasta ja alati muuttuvasta nykypäivästä. Taidetta tehtiin suvuissa, joilla saattoi olla esimerkiksi omia, tarkoin varjeltuja värisekoituksia. Taidekeskusta ylläpitää Perinneyhdistys muinaismieliset ry. Maarit Vainio kertoo Pekka Airaksisen huomanneen jo 1970-luvulla alkaneiden matkojensa aikana, että maailma muuttuu sellaiseksi, että kohta edes idässä ei kukaan tee tällaisia töitä. Pekka Airaksisen musiikista on juuri julkaistu uusi levy. ke-la klo 11–17 loimaantaidemuseo.fi Kivinäyttely Story of Zon Story of Zon on kolmiulotteinen sarjakuvateos, jonka kaikki osat on veistetty kivestä. ti-su klo 11-18 loimaa.fi/alpojaakolanpatsaspuisto Samalla lipulla voi tutustua myös Loimaan Taidetalon näyttelyyn Paluu patsaspuistoon, joka esittelee Alpo Jaakolan patsaspuiston aikaisia maalauksia sekä Mari Metsämäen puistossa työstämiä öljypastellimaalauksia. Monikymmenvuotisen uransa aikana hän piti kokeellisen musiikin konsertteja eri puolilla maailmaa. Loimaalaisiin maamerkkeihin ja niiden historiaan voit tutustua kulttuurisuunnistusrasteilla. Alpo Jaakolan patsaspuisto ”Saviseudun shamaanin” luomassa salaperäisessä maailmassa luonto ja taide kohtaavat ainutlaatuisesti. Avoinna 8.6.-20.8. Tärkeää on myös miettiä miten puhumme asioista. – Ikiliikkuja, Maarit Vainio luonnehtii ystäväänsä. 1000 käsin tehtyä kiviosaa. Kaikki on katoavaista kuitenkin. SUVILEHTI 2022 25 LOIMAAN LEHTI 24 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI sijaan että kiroaisi maailmaa ja tappelisi tapahtunutta vastaan, voi kysyä itseltään, että mitä tämä tilanne aikoo minulle nyt sanoa. Tiibetin taiteen keskus, Auvaistentie 400, Alastaro. Patsaspuistossa koet suurten veistosten voiman ja luonnon rauhan. Viikoittain tiloissa kokoontuvat joogaja meditaatioryhmät. – Vastuu on vain tästä hetkestä. – Siten pystyy säilyttämään rauhan sisällään ja rauha on kaikista tärkein. Varsinaisesti taidekeskus perustettiin vasta 2017, vain muutamaa vuotta ennen Pekka Airaksisen menehtymistä. – Sillä miten puhutaan, on merkitystä sille, miten ylläpidämme ajatusmaailmojamme. Avoinna 8.6.-28.8. Ja kun maalausten ja patsaiden tekemiseen ei enää käytettäisi loputtoman paljon aikaa, jopa vuosia, taiteen laatukin heikkenisi. – Elämäntavan muuttuessa myös työskentelytavat muuttuisivat
21.6. Pöytyän Teatteri esittää kesällä 2022 musiikkinäytelmän www.poytyanteatteri.net. SUVILEHTI 2022 25 LOIMAAN LEHTI ITÄRAJAN HELMI Jouhkolantie 219 82600 Tohmajärvi Riitta Okkonen, 0447 444 070 info@riittaokkonen.com www.riittaokkonen.com Facebook Itärajan Helmi SOITA ja räätälöidään Sinun tarpeisiisi sopiva kokonaisuus Lännestä itään! Tuuha sie lomalle rentoutumaan ja rauhoittumaan Tohmajärvelle! Rentoudu tai soutele, pyöräile, ui, vaella... / 19.6. / 14.6. Nauti kaikin tavoin upeista karjalaisista vaaramaisemista! Aitta-, (hotellitason runkopatjasängyt), tentsileja glamourtelttamajoitus Tutustu Itärajan Helmeen ja varaa oma lomasi helmi.johku.com THE 69 EYES ANSSI KELA VIIKATE NELLI MATULA POPONJET WITH PAAVO LAAPOTTI KILL WITH COVER HALF-DOZEN BAND LASTENMUSIIKKIORKESTERI AMMUU! BIG DADDY & ROCKIN’ COMBO ILTAPÄIV ÄN ILMAISKONSERT ISSA KLO 15.00 LAUANTAI 16.7.2022 Loimaan pesisstadion ENNAKKOLIPUT: Loimaan Keilahalli • www.coregoshop.fi/kuissi Lisätiedot: www.kuissi.fi • www.facebook.com/kuissirock THE 69 EYES ANSSI KELA VIIKATE NELLI MATULA POPONJET WITH PAAVO LAAPOTTI KILL WITH COVER HALF-DOZEN BAND LASTENMUSIIKKIORKESTERI AMMUU! BIG DADDY & ROCKIN’ COMBO ILTAPÄIV ÄN ILMAISKONSERT ISSA KLO 15.00 LAUANTAI 16.7.2022 Loimaan pesisstadion ENNAKKOLIPUT: Loimaan Keilahalli • www.coregoshop.fi/kuissi Lisätiedot: www.kuissi.fi • www.facebook.com/kuissiroc k Kes ätapa htumaviik ko kutsuu Sinut Auraan Oh jel m aa viik on joka isena päivänä aura.fi/ajankohtaista/aurinkoviikko Facebook: Auran Aurinkoviikko Luva ssa esimer kiksi nämä tapahtumat, joihin on vapaa pääsy pop in -kirppistapahtuma sirkusta ja rock-musiikkia lapsille yhteislaulutilaisuus iltatori eri liikuntalajien kokeilua naistenilta Ja paljon muuta! suvi-illan säveliä -konsertti Käsikirjoi tus Markku Hyvönen Ohjaus Mona Lehtola Näytökset klo 19.00 10.6. / 15.6. / 16.6. / 1.8. / 2.8. / 3.8. / 6.8. / 12.6. Yönäytökset klo 21.00 5.8. / 22.6
34,50€) Tee kesätilaus osoitteessa tilaajapalvelija.fi/ kesa2022 tai soita 02 770 2626 LISÄÄ KESÄL UKEMISTA ! KAUPAN PÄÄLLE Tilaukset ovat määräaikaisia ja päättyvät automaattisesti. Mutta nyt mennään eikä meinata. kesäkuuta. Tien päälle lähtevät Välimäen ja hänen luottomiehensä Teijo Mäkilän lisäksi muutama muu kuski. Managerit ovat kyselleet kuljetuksia ulkomaisille esiintyjille, jotka tulevat Suomen-rundille. Karjalainen, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, BEHM, Sanni, Ibe ja Chisu. – Ja joku vielä viitsi kysyä, että mikset katsonut jääkiekkoa. Kotimaan eturivin artisteja kaikki. Edellisenä päivänä työt venyivät iltamyöhään asti. Se onnistuu kyllä, mutta muutoin Välimäki ei kaihoa kansainvälisille teille. Vaikka Välimäki on urheilun suurkuluttaja, Leijonien MM-ottelu ei jaksanut sytyttää, sillä ajatukset risteilivät tulevassa kesässä. Tarve olisi useammalle, sillä usein asiakas haluaa ammattitaitoisen kuljettajan mukaan pakettiin. Jos autot eivät hajoa, lomailla voi maanantaista keskiviikkoon. – Meiltä on pyydetty tarjouksia Eurooppaan, mutta itsellä ei ole ollut sinne vielä hinkua. Bussiyrittäjä haluaa tarjota hyvää palvelua jokaiselle asiakkaalle, oli kyse sitten keikkailevasta muusikosta, Hurrikaanin fanijoukosta tai pesisjoukkueesta. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö musiikkimaailman tähtiin kohdistuisi eriLOIMAA KATRIINA REIJONEN Kaikkien aikojen festarikesän tekijät KEIKKAKESÄ Tästä kesä voi alkaa! Loimaan Lehdessä on aamuhetken taikaa. Eiköhän me tämä kesä vedetä. Yrittäjä Aki Välimäki aloittaa kesäkiertueensa 3. 2 kk PAPERI + DIGI 31,90€ (norm. – Harmi, ettei ihmiskloonauskonetta ole vielä keksitty, Välimäki jupisee ja hörppii kahvia. Osoitteita voidaan käyttää konsernin markkinoinnissa tietosuojalain mukaisesti.. Katsotaan sitten, mitä syksy tuo tullessaan. Luotettavat autot, mukavat istuimet ja riittävästi tilaa niin ihmisille kuin mukana kulkevalle kalustolle. MIDDLEHILL CRUISERSIN autoilla kulkevat muun muassa Eppu Normaali, J. – Kaksi kesää on levätty ja ladattu akkuja. 54€) 3 kk DIGI 20,90€ (norm. Viimeiset festarit vedetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Siellä on niin eri säädökset ja ihan oma kulttuurinsa. Se näkyi loimaalaisen keikkabussija vuokra-autofirman Middlehill Cruisersin varauskalenterissa, jos ei nyt totaalipysähdyksenä, niin selkeänä hiljentymisenä. Välimäen silmät meinaavat lopahdella kiinni, mitä hän pahoittelee ohimennen. Tai ehkä marraskuussa. 26 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI K oronavirus hiljensi kulttuuririntaman. Tarjous on voimassa 31.8.2022 asti ja koskee vain uusia kotimaan tilauksia
Kotimaan eturivin artisteja kaikki. Mietin, jos siitä tulisi vähän rahaakin, eikä vain menisi. Minulla on minun työni, jota ei olisi, jos lähettelisin bussista Seiskapäivää-lehteen juttuja. Kuljettajan on saatava asiakas hotellille tai keikkapaikalle turvallisesti, aikataulun mukaisesti ja matalalla profiililla. Luotettavat autot, mukavat istuimet ja riittävästi tilaa niin ihmisille kuin mukana kulkevalle kalustolle. Ja niitähän on lukumäärällisesti 14, Välimäki laskeskelee. Aki ja Teijo olivat puhelleet, että autolla täytyy totta kai käydä koelenkillä. Yleensä matkan varrelle mahtuu hikeä ja draamaa. The Philharmonic blues band 6.8. Katsotaan sitten, mitä syksy tuo tullessaan. GABRIELILLA on tärkeä paikka Välimäen sydämessä, mutta totuuden nimissä on sanottava, että monta asiaa olisi voinut tehdä toisin, jos olisi silloin tiennyt. Se näkyi loimaalaisen keikkabussija vuokra-autofirman Middlehill Cruisersin varauskalenterissa, jos ei nyt totaalipysähdyksenä, niin selkeänä hiljentymisenä. Se onnistuu kyllä, mutta muutoin Välimäki ei kaihoa kansainvälisille teille. MIDDLEHILL CRUISERSIN autoilla kulkevat muun muassa Eppu Normaali, J. Kätevä kuljettaja kiskaisee tarvittaessa mekaanikon työkintaat käteen. Mukavat istuimet ja tarpeeksi tilaa matkustajille sekä tavaroille. Tien päälle lähtevät Välimäen ja hänen luottomiehensä Teijo Mäkilän lisäksi muutama muu kuski. Edellisenä päivänä työt venyivät iltamyöhään asti. Visio vaikuttaa toteutuneen paremmin kuin hyvin. LOPS Open jatkot WWW.LOIMAANKEILAHALLI.FI • Kartanomäenkatu 2 B Loimaa • (02) 721 8988 Kesän kuumimmat bileet KEILIKSEN TERASSILLA. Mahdollisuus kuunnella bändejä on kelpo kylkiäinen. Jälkiviisautta on päässyt soveltamaan käytäntöön myöhemmin hankittujen autojen kanssa. lokakuuta 2018 kello 6 aamulla. SUVILEHTI 2022 27 LOIMAAN LEHTI tyistä huomiota. Välimäen silmät meinaavat lopahdella kiinni, mitä hän pahoittelee ohimennen. Ammattitaitoa on sekin, että pitää huolen vain omista asioistaan. 26 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI K oronavirus hiljensi kulttuuririntaman. Tallista löytyy seitsemän keikkabussia, 37ja 16-paikkaiset linja-autot, kaksi B-kortilla ajettavaa pikkubussia, kaksi C1-kortilla ajettavaa pikkubussia, kaksi pakettiautoa ja muutamat peräkärryt. Vaikka Välimäki on urheilun suurkuluttaja, Leijonien MM-ottelu ei jaksanut sytyttää, sillä ajatukset risteilivät tulevassa kesässä. Kai. Ammattikeikkailijan matkustaminen on tasokasta silloin, kun autosta löytyy kaikki hierovaa tuolia myöten. Yleensä keikkapaikalle mennään tunteja ennen ja jollei punkka heti kutsu, Välimäki jää kuuntelemaan artisteja. Matka kuluu mukavasti pleikkarilla pelaillen tai leffoja katsoen. Kulttuurin edistämiseen uppoaa siis yhä rahaa, mutta onneksi vähän tulee myös kotiin päin. – Tykkään itse live-musiikista ja käyn keikoilla. Sellaisen lukeman uskaltaa ainakin lehtijuttuun laittaa ilman, että vaimolla korahtaa aamukahvi väärään kurkkuun. – Ei tuolla bussissa voi heilua puhelin kädessä. Artistit, jotka viettävät tien päällä kuukausia, investoivat edelleen omiin keikkabusseihin. Se on ennemminkin metallipajan spin-off, laukalle lähtenyt sivujuonne. Trubaduuri Juho Rantanen 2.7. Rakkaus musiikkiin ilmenee niinkin, että viimeisen vapaan viikonlopun ennen kesän rientoja Välimäki aikoo viettää, tietysti, rokkikeikalla. – Kaksi kesää on levätty ja ladattu akkuja. Bussiyrittäjä haluaa tarjota hyvää palvelua jokaiselle asiakkaalle, oli kyse sitten keikkailevasta muusikosta, Hurrikaanin fanijoukosta tai pesisjoukkueesta. Karjalainen, Lauri Tähkä, Olavi Uusivirta, BEHM, Sanni, Ibe ja Chisu. Eiköhän me tämä kesä vedetä. Jäi sitten se Tampereen reissu tekemättä. Teijo Mäkilä asensi viihdelaitteistoa autoon. Middlehill Cruisersin tapauksessa sitä kirjoitettiin jo varustellessa ensimmäistä linja-autoa Gabrielia, joka oli luvattu asiakkaan käyttöön lauantaina 6. Artisteilla on työnsä ja tämä on heidän vapaa-aikaansa. Vaimo on oppinut, että usein kukkaron nyörejä on jo auottu, kun Välimäki alkaa kotona puhua ”yhdestä hyvästä autosta”. Mutta nyt mennään eikä meinata. – Harmi, ettei ihmiskloonauskonetta ole vielä keksitty, Välimäki jupisee ja hörppii kahvia. – Auto tuli valmiiksi yöllä kello 3 ja asiakas tuli aamulla kello 6. Tai ehkä marraskuussa. – Ja joku vielä viitsi kysyä, että mikset katsonut jääkiekkoa. Muille vuokra-auto on houkutteleva vaihtoehto, etenkin positiivisesti kaikuvan viidakkorummun myötä. Siellä on niin eri säädökset ja ihan oma kulttuurinsa. KEIKKABUSSIEN VUOKRAUS ei ole Välimäen ensimmäinen yrityskuvio. Kesä 2022 myytiin loppuun jo viime syyskuussa. Harvoin menestys kuitenkaan syntyy tyhjästä. Viimeiset festarit vedetään syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Onneksi hanskoja ei ole tarvittu matkan varrella, vaan kaikki huollot ja korjaukset ovat tapahtuneet kotivarikolla. – Meiltä on pyydetty tarjouksia Eurooppaan, mutta itsellä ei ole ollut sinne vielä hinkua. Voisi vaikka piipahtaa Tampereella. Yrittäjä Aki Välimäki aloittaa kesäkiertueensa 3. Jos autot eivät hajoa, lomailla voi maanantaista keskiviikkoon. Matti Kukkarossa Pänd 5.8. Tarve olisi useammalle, sillä usein asiakas haluaa ammattitaitoisen kuljettajan mukaan pakettiin. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää, etteikö musiikkimaailman tähtiin kohdistuisi eriLOIMAA KATRIINA REIJONEN Kaikkien aikojen festarikesän tekijät KEIKKAKESÄ 11.6. Managerit ovat kyselleet kuljetuksia ulkomaisille esiintyjille, jotka tulevat Suomen-rundille. Se on minimivaatimus, mutta Middlehill Cruisers pistää viihtymisessä isompaa pykälää silmään. kesäkuuta
ja pitkin hampain sain nahkaisen hatun ostaa. Minä onnistuin saamaan 9 pv ajalle 40 lentoa varattua, alun perin niitä oli 46 kpl listalla, mutta osa ei sitten matkatoimistossa onnistunut , eli sain 20 kaupunkiväliä kerättyä, suurin osa tietysti Helsingistä lähtien. Saman tien sisään koneeseen ja siellä sitten lentoemot oli hiukan kummissaan, jalat penkeillä lepäsivät. Lähes kaikki olivat käytännössä sellaisia lentoja, missä vain lensin kohteeseen ja heti samalla koneella takaisin, yleensä olin 5-10 min pois koneesta, kävin vain terminaalissa tekemässä check-innin. Ei siinä sen isompaa vahinkoa tullut ja mitään ongelmia tai selityksiä tietääkseni ollenkaan, menin istumaan, emot jatkoi jutteluaan ja muutaman minuutin päästä alkoi tulla myös muut matkustajat sisään. Hattu jäi ostamassa ja sitä harmittelin kaikille tutuille Suomessa. Arttu Wiskari 22.7. Tulkaa Siilinpesän pihamaalle näyttämään mitä on tullut tehtyä, autot, mp, mopot ym. Kari Äikää 28 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI L ibanonin viimeinen seetripuumetsä, Besharrin kylä, jossa kirjailija, taiteilija Kahlil Gibran syntyi. Paikan päällä jos vain oli mahdollista, kaikkialla ei minulla oli tapana ostella matkaoppaita ja kuvakirjoja, joita nyttemmin kotona selaillessa ja lueskellessa tulee toisinaan palauteltua matkojen tapahtumia ja kohteita mieleen. 11.-16.7. Sami Rosholm... He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne. He ovat ELÄMÄN kaipuun poikia ja tyttäriä. Ikävähän siinä vuoden aikana tuli ja lähdin lomalle esikoista katsomaan. Aalto, Kaiho Juhannuspäivä 25.6 Maustetytöt X Agents,Taikakuu sekä Jussi & The Boys Su 26.6. Tässä jo maistiaisiksi muutama! Lounas arkisin 9€, a ja su 14€ Virttaanraitti 6 A, Virttaa P. Hattu ostettiin ensimmäisestä liikkeestä tosin lapsesta, nyt aikuisesta naisesta oli tullut vekaani... Kyösti Mäkimattila & Varjokuva trio Suvisunnuntain juhlasoitto. Ilmoittautuminen 9.6 mennessä.. ”Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille”. läheltä ja kaukaa... Koko kolmen viikon aikana etsin hattua, mutta sopivaa ei löytynyt. Tämä tarina on tosi :) Heppu -64 KESÄKISA Mitä löysit matkamuistoksi. Kysyivät, että joko koneeseen pääseminen alkoi. Mutta tytär sanoi, isä minä palaan joskus takaisin ja sinä saat hatun. Juhamatti, 22.6. Puhelinlangat laulaa (Katri-Helenan musiikkia) Matkoja myös nopealla aikataululla, tiedot Facebookissa, Instagramissa sekä www.valtasenliikenne.com Vastuullinen matkanjärjestäjä VALTASEN LIIKENNE 1041/16/Mj. Perjantaisin tanssitaan klo 19:00-0:15 10.6. Tuntui, että mikään ei ollut sopiva ja olivat liian kalliita. Musiikkia, runoja ja tarinoita 8.7. Jyrki Nurminen, 6.7. Ellinoora 23.7. Tätä tekstiä olen aikanaan lukenut uuvuksiin asti, kun elämä oli vienyt minut pimeään tunneliin, joka oli täynnä orjantappurapensaan piikkisiä oksia raapimassa verilihalle ulospääsyä yrittäessäni. Ivalossa sitten juttelin muutaman minuutin virkailijan kanssa, ja kun lopetin jutustelun, tuntui että porukka oli vähentynyt paljon. Janne Tulkki, Sami Rosholm 17.6. Antti Ketonen, FBI Beat Juhannusaatto 24.6. Hotellimatka Riikaan 430€/hlö majoitus Radisson Blu Hotel Rigassa. Minä olin ihan tyhmänä siinä, kun tajusin mokani, kun muuten tyhjä tietysti oli matkustamo. mennessä: toimitus.loimaanlehti@gmail.com. Keskiviikkoisin iltapäivätanssit 13:00-16:45 mm 15.6. Maija Vilkkumaa Musiikkinäytelmät ks esakallio.fi/teatteri 3.7.-1.8. Huviseurat Standup: Heli Sutela, Anders Helenius ja Antti Haapala 13.8. Timo Koski V anhaan hyvään aikaan, kun Venäjälle vielä pääsi matkailemaan, tein ensin kotiseutumatkoja Karjalaan ja sitten reissut laajenivat erilaisissa kaveriporukoissa tehdyiksi matkoiksi joilla tutustuttiin pääasiassa luoteisen Venäjän kohteisiin. SUVILEHTI 2022 29 LOIMAAN LEHTI T ämmöistä kerran ”tunaroin”. Koko perheen matka Legolandiin sekä Kööpenhaminaan 460€/hlö alkaen. Näin kävi, ja lähdin jälleen tytärtä katsomaan Australiaan. Lähdin kiireesti terminaalin ovesta ulos ja painelin koneeseen. Markku Aro, 13.7. Ei ollut niin tarkkaa kuin nykyään noilla kentillä, eikä ollut matkustajasiltoja siellä, siitä vain ”platan” poikki tuttuun koneeseen. Satumaan Kuningas (Reijo Tapaleen elämästä) 21.8. Parhaat palkitaan ja painetaan ensi vuoden Suvilehteen. Sanoin että ”ööö, tuota ei tainnut, minä ihan luulin ja varmasti sitten erehdyin ja kävelin tänne”. Arja Koriseva, A. 02 7669 299 LOUNAS arkisin klo 11–15 10,viikonloppuisin klo 11–15 14,Toukokuun lopusta alkaen kesäkeskiviikkoisin: Hei kaikki vanhojen vehkeitten tekijät. Ilmoittautuminen15.6. Seija Kylämarkula O li vuosi 2003 tyttäreni oli vaihto-oppilaana Australiassa. mennessä AUTOJA VAPAANA TILAUSAJOIHIN, KYSY TARJOUSTA. Kauko Simonen, 9.6. Koronavuodet hillitsivät matkailuintoa, mutta kyllä sentään reissuja tehdään! Ota kuva uudesta tai vanhasta matkamuistostasi Suomesta tai ulkomailta ja lähetä siitä pieni tarina meille lehteen 30.9. Kuvan viereinen teksti suomennettuna. Taisi olla -87 vuonna, Finnairilla oli joku tarjous alle 24v nuorille, että saa lentää 2 vk aikana kotimaassa lähes rajatta, vain kerran saman välin edestakaisin sai mennä. Luulin että on jo päästetty koneeseen enkä ole mitään huomannut. TIEDUSTELUT MATKOISTA: elina.valtanen@valtasenliikenne.com Puh 040-7029198 petri.valtanen@valtasenliikenne.com Puh 0400-785242 7.-10.7
Lähes kaikki olivat käytännössä sellaisia lentoja, missä vain lensin kohteeseen ja heti samalla koneella takaisin, yleensä olin 5-10 min pois koneesta, kävin vain terminaalissa tekemässä check-innin. Tätä tekstiä olen aikanaan lukenut uuvuksiin asti, kun elämä oli vienyt minut pimeään tunneliin, joka oli täynnä orjantappurapensaan piikkisiä oksia raapimassa verilihalle ulospääsyä yrittäessäni. SUVILEHTI 2022 29 LOIMAAN LEHTI T ämmöistä kerran ”tunaroin”. 050 505 2030 PUNNITSEMM E JA MAKSAMME HETI! METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI SOMERO, Joensuuntie 47 TORSTAISIN klo 14-17 LOIMAA, Hannunkatu 9 TORSTAISIN klo 10-12 HUITTINEN, Loimijoentie 90 KESKIVIIKKOISIN klo 14-17 ä ti s ,t i o is a n ä m m e n e ä ti M t y d ö y h n ä m m e n e ä ä si l u t s u t u T s u u k k a is a a j a t si m o / . 0500 741 694 Viljan ajot, apulantakuljetukset, lietteen siirrot, vaihtolavat, rakennustarvikekuljetukset nosturilla, sorat ja murskeet Loimaan Kone ja Kuljetus Oy Matti 040 535 4661 www.romukioski.fi/ostohinnat • P. P. 040 846 2815 /Maija. Ikävähän siinä vuoden aikana tuli ja lähdin lomalle esikoista katsomaan. Luulin että on jo päästetty koneeseen enkä ole mitään huomannut. ja pitkin hampain sain nahkaisen hatun ostaa. Hattu ostettiin ensimmäisestä liikkeestä tosin lapsesta, nyt aikuisesta naisesta oli tullut vekaani... Ivalossa sitten juttelin muutaman minuutin virkailijan kanssa, ja kun lopetin jutustelun, tuntui että porukka oli vähentynyt paljon. Koronavuodet hillitsivät matkailuintoa, mutta kyllä sentään reissuja tehdään! Ota kuva uudesta tai vanhasta matkamuistostasi Suomesta tai ulkomailta ja lähetä siitä pieni tarina meille lehteen 30.9. Näin kävi, ja lähdin jälleen tytärtä katsomaan Australiaan. Timo Koski V anhaan hyvään aikaan, kun Venäjälle vielä pääsi matkailemaan, tein ensin kotiseutumatkoja Karjalaan ja sitten reissut laajenivat erilaisissa kaveriporukoissa tehdyiksi matkoiksi joilla tutustuttiin pääasiassa luoteisen Venäjän kohteisiin. Tässä jo maistiaisiksi muutama! Suoritetaan PIHAPUIDEN KAATOA. Sanoin että ”ööö, tuota ei tainnut, minä ihan luulin ja varmasti sitten erehdyin ja kävelin tänne”. He ovat ELÄMÄN kaipuun poikia ja tyttäriä. Puut klapeiksi tai niiden poisvienti. Lähdin kiireesti terminaalin ovesta ulos ja painelin koneeseen. Kari Äikää 28 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI L ibanonin viimeinen seetripuumetsä, Besharrin kylä, jossa kirjailija, taiteilija Kahlil Gibran syntyi. Mutta tytär sanoi, isä minä palaan joskus takaisin ja sinä saat hatun. ”Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne. Koko kolmen viikon aikana etsin hattua, mutta sopivaa ei löytynyt. Saman tien sisään koneeseen ja siellä sitten lentoemot oli hiukan kummissaan, jalat penkeillä lepäsivät. p o n e t r a v is ä ä m ä l e – s u u k k a is a a j a t si m o n ik n a p s u u s O @maijankauneushuone Patruunasta tilattavissa myös erilaiset kauneudenhoitopalvelut Patruunassa sinua palvelee koulutettu SKYKosmetologi Soita ja kysy lisää palveluista p. Tämä tarina on tosi :) Heppu -64 KESÄKISA Mitä löysit matkamuistoksi. . Taisi olla -87 vuonna, Finnairilla oli joku tarjous alle 24v nuorille, että saa lentää 2 vk aikana kotimaassa lähes rajatta, vain kerran saman välin edestakaisin sai mennä. Paikan päällä jos vain oli mahdollista, kaikkialla ei minulla oli tapana ostella matkaoppaita ja kuvakirjoja, joita nyttemmin kotona selaillessa ja lueskellessa tulee toisinaan palauteltua matkojen tapahtumia ja kohteita mieleen. Seija Kylämarkula O li vuosi 2003 tyttäreni oli vaihto-oppilaana Australiassa. Ei siinä sen isompaa vahinkoa tullut ja mitään ongelmia tai selityksiä tietääkseni ollenkaan, menin istumaan, emot jatkoi jutteluaan ja muutaman minuutin päästä alkoi tulla myös muut matkustajat sisään. Minä onnistuin saamaan 9 pv ajalle 40 lentoa varattua, alun perin niitä oli 46 kpl listalla, mutta osa ei sitten matkatoimistossa onnistunut , eli sain 20 kaupunkiväliä kerättyä, suurin osa tietysti Helsingistä lähtien. Tuntui, että mikään ei ollut sopiva ja olivat liian kalliita. Kysyivät, että joko koneeseen pääseminen alkoi. Parhaat palkitaan ja painetaan ensi vuoden Suvilehteen. mennessä: toimitus.loimaanlehti@gmail.com. Kuvan viereinen teksti suomennettuna. Minä olin ihan tyhmänä siinä, kun tajusin mokani, kun muuten tyhjä tietysti oli matkustamo. Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille”. He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne. Ei ollut niin tarkkaa kuin nykyään noilla kentillä, eikä ollut matkustajasiltoja siellä, siitä vain ”platan” poikki tuttuun koneeseen. Hattu jäi ostamassa ja sitä harmittelin kaikille tutuille Suomessa
SUVILEHTI 2022 31 30 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI LOIMAAN LEHTI nurmenleikkuussakin on jotain söpöä Tyynelässä HUMPPILA KATRIINA REIJONEN MÖKILLÄ
SUVILEHTI 2022 31 30 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI LOIMAAN LEHTI nurmenleikkuussakin on jotain söpöä Tyynelässä HUMPPILA KATRIINA REIJONEN MÖKILLÄ
Viime kesä todella oli kaunis, mutta kulissien takana on myös sinänsä sopiva sattumus. Kuten suurissa rakkaustarinoissa, tässäkin tapauksessa asiat etenivät vauhdilla. Makuuhuoneen rautarunkoinen sänky on suvun aarre Viipurista. – Tuosta täytyisi ensin vähän puita kaataa, Hakala viittilöi tontin kulmaan, josta metsä alkaa. KESÄMÖKILLÄ mieli lepää. Ohi puuskuttavan junan kuulee erityisen hyvin saunan lauteille. Taulun Katja Hakala on maalannut itse.. Sitä täytyy tietysti juhlia! Katja Hakala on suunnitellut satavuotisjuhlia innolla, vaikka niihin on vielä aikaa. Vedestä, tarkemmin sanottuna pienestä lammesta, Katja Hakala haaveilee tälläkin hetkellä oman kuivan maan mökkinsä pihalla päivänpaisteesta nauttiessaan. Tyynelän jakso kuvattiin viime vuonna ja esitettiin Mtv:llä tänä keväänä. TYYNELÄ täyttää ensi vuonna sata vuotta. Pörriäiset surisevat huolella hoidetuissa istutuksissa ja aurinko paistaa. Painava sänky ei hievahdakaan. – Karanteeni päättyi perjantaina ja ohjelma tehtiin maanantaina. – Oli muuten elämäni ensimmäinen paperitapetti, kun tuli tänne laitettua. – Ei tässä ollut järjen kanssa mitään tekemistä, vaan tunteella mentiin, Katja Hakala nauraa. OHJELMA, johon Hakala viittaa, on Suomen kaunein koti. Makuukamarissa esimerkiksi on hänen taiteilemansa maalaus, jossa kissat venyttelevät kaupungin kattojen päällä. ”Tervetuloa Tyynelään” SUVILEHTI 2022 33 LOIMAAN LEHTI – Meitä on sellainen virkkaajien ja värkkääjien porukka, taitavat kädet verenperintönä saanut Hakala kertoo vakiovieraistaan. Vierestä löytyy talon vanhin huonekalu, rautarunkoinen sänky, joka on kulkenut sukulaisen mukana Viipurista Varsinais-Suomeen ja nyttemmin Hämeeseen. 32 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI toivottaa vanhaan polkupyörään kiinnitetty söpö kyltti pihaportin kulmalla. Taulu on soman, turkoosin hyllyn päällä. Tuomarit Hanna Sumari, Sini Rainio ja Tero Pennanen kuvailivat Tyynelää sulautuvaksi, perinteikkääksi, kodikkaaksi ja sympaattiseksi. – Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Loimaalainen Katja Hakala ja hänen miehensä saivat seitsemän vuotta sitten valmiiksi remontin mökissä, joka sijaitsi ihanasti vesistön ääressä. Siinä onnistuttiin. Mökillä vietetään usein kaikenlaisia teemapäiviä ja illanistujaisia. Menestyksen myötä Tyynelä kilpailee 29 muun kohteen kanssa Suomen kauneimman mökin tittelistä. Sain nypittyä kaiken kuntoon, Hakala hymyilee. Tyynelä on mukana ohjelmasarjan kesämökkikaudella. Vieraat ovat aina tervetulleita Tyynelään. Käsityöt ja mökin henkeä kunnioittavat huonekalut tekivät heihin vaikutuksen, ja he pisteyttivät Tyynelän kauneimmaksi mummonmökiksi. Myyjä sanoi, että kyllä sinä sen osaat laittaa, kun olet tapetoinut ennenkin. Erityisopettajana työskentelevä Hakala altistui koronavirukselle ennen kuvauksia ja vietti siksi mökillä kaksi viikkoa yksin. KUN HAKALAT olivat saaneet edellisen mökkinsä valmiiksi, Katja bongasi netistä kompaktin mummonmökin myynti-ilmoituksen. Itse olen tainnut vahingossa nyppiä hänen istuttamiaan kukkia pois kukkapenkeistä, Hakala myöntää ja helähtää tapansa mukaan iloiseen nauruun. Jos ei olisi mökkiä, talossa täytyisi olla mökkifiilistä. Hakala ei ole mikään avovesipeto, mutta veden liplatuksessa on oma tunnelmansa. Junallakin pääsee, Humppilan asema on kivenheiton päässä. Mökki oli hyvin eri näköinen, kun se vuonna 2015 hankittiin, mutta iso remontti kannatti, valittiinhan Tyynelä Suomen kauneimmaksi mummonmökiksi. Tarvittiin vain riittävästi kukkatapettia ja vaaleaa maalia. Joskus joku ihmettelee, miten sitä jaksaa, kun on iso omakotitalo ja piha ja tämä hoidettavana, mutta kyllä sitä vielä jaksaa. Yksi ryppy jäi, ja se tietenkin näkyy ohjelmassa. Nurmikonleikkuu on ainoa askare, josta Katja Hakala ei erityisemmin välitä, mutta mökillä sekin menettelee. Tyynelässä oli hirveästi potentiaalia, Hakala koittaa sanoittaa syytä hurahtamiselleen. – Kokeilepa nostaa, Hakala yllyttää. Ystäviä ja sukulaisia varten pihapiirissä on rauhallinen nukkuma-aitta. Tyynelän myynti-ilmoitus kolahti Katja Hakalaan. Vastaremontoitu vapaa-ajan asunto myytiin ja Humppilassa sijaitsevan Tyynelän torpan kauppakirjat allekirjoitettiin tuttavien ihmettelystä välittämättä. – Enää en osaisi olla kokonaan ilman mökkiä. Maisemasta erottuvat juuri ja juuri rautatien sähkölangat. Onkohan minusta tullut vanha, Hakala tunnustaa viime aikoina pohtineensa. Saunomista Hakala rakastaa. Ja voi, miten söpö itse Tyynelä onkaan! Ryhdikkäänä suojaisassa pihapiirissä seisovan punaisen pikkumökin ikkunoita koristavat pitsiverhot. Hän saattaa ajaa mökille viikolla varta vasten saunomaan. Ensimmäinen talvi olikin yhtä rautakaupassa ravaamista. Voittaja valitaan yleisöäänien perusteella. Kesämökki on siitä ihmeellinen paikka, että siellä kotityöt eivät tunnu kurjilta. Omistajalleen Tyynelä on rauhallisuuden tyyssija, jossa murheet kaikkoavat. Tähän kohtaan Katja Hakala levitti punaisen maton Suomen kaunein koti -ohjelmassa. Pikkuiseen torppaan haettiin tilan tuntua mummonmökin fiilistä unohtamatta. Pirtin puolelta löytyvä sohva on lähes ainoa uutena mökkiin ostettu asia. Hakala nauraa miehensä tuskailleen, että kai sängyn paikka on tarkkaan harkittu, kun sitä kannettiin sisään Tyynelään. Television mökkiohjelmissa kesä vaikuttaa olevan aina kukkeimmillaan. Lapsena Hakala ei välittänyt mökkeilystä, vaikka hänen vanhemmillaan oli mökki. Nurmella on ihana kävellä paljain jaloin. Potentiaali vain täytyi kaivaa esiin vasaran ja naulojen kanssa. Hänen hyppysissään pysyvät niin kutimet kuin sivellin. Niitä ei näy enää, kun puiden lehdet ehtivät täyteen kokoonsa. – En ole muutenkaan mikään puutarhaihminen, äiti täällä on enemmän ollut hortonomina. Yläkerran makuuhuoneen sängynpääty on tehty vanhasta peiliovesta
Makuuhuoneen rautarunkoinen sänky on suvun aarre Viipurista. Mökki oli hyvin eri näköinen, kun se vuonna 2015 hankittiin, mutta iso remontti kannatti, valittiinhan Tyynelä Suomen kauneimmaksi mummonmökiksi. Joskus joku ihmettelee, miten sitä jaksaa, kun on iso omakotitalo ja piha ja tämä hoidettavana, mutta kyllä sitä vielä jaksaa. Käsityöt ja mökin henkeä kunnioittavat huonekalut tekivät heihin vaikutuksen, ja he pisteyttivät Tyynelän kauneimmaksi mummonmökiksi. Taulun Katja Hakala on maalannut itse.. Potentiaali vain täytyi kaivaa esiin vasaran ja naulojen kanssa. Pirtin puolelta löytyvä sohva on lähes ainoa uutena mökkiin ostettu asia. – Oli muuten elämäni ensimmäinen paperitapetti, kun tuli tänne laitettua. Lapsena Hakala ei välittänyt mökkeilystä, vaikka hänen vanhemmillaan oli mökki. Painava sänky ei hievahdakaan. Tyynelä on mukana ohjelmasarjan kesämökkikaudella. Tyynelässä oli hirveästi potentiaalia, Hakala koittaa sanoittaa syytä hurahtamiselleen. Yläkerran makuuhuoneen sängynpääty on tehty vanhasta peiliovesta. Tyynelän myynti-ilmoitus kolahti Katja Hakalaan. – Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Loimaalainen Katja Hakala ja hänen miehensä saivat seitsemän vuotta sitten valmiiksi remontin mökissä, joka sijaitsi ihanasti vesistön ääressä. Voittaja valitaan yleisöäänien perusteella. KESÄMÖKILLÄ mieli lepää. Hän saattaa ajaa mökille viikolla varta vasten saunomaan. Kuten suurissa rakkaustarinoissa, tässäkin tapauksessa asiat etenivät vauhdilla. KUN HAKALAT olivat saaneet edellisen mökkinsä valmiiksi, Katja bongasi netistä kompaktin mummonmökin myynti-ilmoituksen. – Karanteeni päättyi perjantaina ja ohjelma tehtiin maanantaina. Pörriäiset surisevat huolella hoidetuissa istutuksissa ja aurinko paistaa. Siinä onnistuttiin. Pikkuiseen torppaan haettiin tilan tuntua mummonmökin fiilistä unohtamatta. Vastaremontoitu vapaa-ajan asunto myytiin ja Humppilassa sijaitsevan Tyynelän torpan kauppakirjat allekirjoitettiin tuttavien ihmettelystä välittämättä. ”Tervetuloa Tyynelään” SUVILEHTI 2022 33 LOIMAAN LEHTI – Meitä on sellainen virkkaajien ja värkkääjien porukka, taitavat kädet verenperintönä saanut Hakala kertoo vakiovieraistaan. Makuukamarissa esimerkiksi on hänen taiteilemansa maalaus, jossa kissat venyttelevät kaupungin kattojen päällä. Television mökkiohjelmissa kesä vaikuttaa olevan aina kukkeimmillaan. – Enää en osaisi olla kokonaan ilman mökkiä. – Tuosta täytyisi ensin vähän puita kaataa, Hakala viittilöi tontin kulmaan, josta metsä alkaa. – Kokeilepa nostaa, Hakala yllyttää. Nurmella on ihana kävellä paljain jaloin. Vierestä löytyy talon vanhin huonekalu, rautarunkoinen sänky, joka on kulkenut sukulaisen mukana Viipurista Varsinais-Suomeen ja nyttemmin Hämeeseen. Sitä täytyy tietysti juhlia! Katja Hakala on suunnitellut satavuotisjuhlia innolla, vaikka niihin on vielä aikaa. Saunomista Hakala rakastaa. Ystäviä ja sukulaisia varten pihapiirissä on rauhallinen nukkuma-aitta. Vieraat ovat aina tervetulleita Tyynelään. Menestyksen myötä Tyynelä kilpailee 29 muun kohteen kanssa Suomen kauneimman mökin tittelistä. Tyynelän jakso kuvattiin viime vuonna ja esitettiin Mtv:llä tänä keväänä. Hänen hyppysissään pysyvät niin kutimet kuin sivellin. Tuomarit Hanna Sumari, Sini Rainio ja Tero Pennanen kuvailivat Tyynelää sulautuvaksi, perinteikkääksi, kodikkaaksi ja sympaattiseksi. Ja voi, miten söpö itse Tyynelä onkaan! Ryhdikkäänä suojaisassa pihapiirissä seisovan punaisen pikkumökin ikkunoita koristavat pitsiverhot. Sain nypittyä kaiken kuntoon, Hakala hymyilee. Ensimmäinen talvi olikin yhtä rautakaupassa ravaamista. Vedestä, tarkemmin sanottuna pienestä lammesta, Katja Hakala haaveilee tälläkin hetkellä oman kuivan maan mökkinsä pihalla päivänpaisteesta nauttiessaan. Kesämökki on siitä ihmeellinen paikka, että siellä kotityöt eivät tunnu kurjilta. Ohi puuskuttavan junan kuulee erityisen hyvin saunan lauteille. – En ole muutenkaan mikään puutarhaihminen, äiti täällä on enemmän ollut hortonomina. Taulu on soman, turkoosin hyllyn päällä. OHJELMA, johon Hakala viittaa, on Suomen kaunein koti. Jos ei olisi mökkiä, talossa täytyisi olla mökkifiilistä. Onkohan minusta tullut vanha, Hakala tunnustaa viime aikoina pohtineensa. Junallakin pääsee, Humppilan asema on kivenheiton päässä. Mökillä vietetään usein kaikenlaisia teemapäiviä ja illanistujaisia. Maisemasta erottuvat juuri ja juuri rautatien sähkölangat. Niitä ei näy enää, kun puiden lehdet ehtivät täyteen kokoonsa. Erityisopettajana työskentelevä Hakala altistui koronavirukselle ennen kuvauksia ja vietti siksi mökillä kaksi viikkoa yksin. Yksi ryppy jäi, ja se tietenkin näkyy ohjelmassa. Tarvittiin vain riittävästi kukkatapettia ja vaaleaa maalia. Hakala nauraa miehensä tuskailleen, että kai sängyn paikka on tarkkaan harkittu, kun sitä kannettiin sisään Tyynelään. 32 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI toivottaa vanhaan polkupyörään kiinnitetty söpö kyltti pihaportin kulmalla. – Ei tässä ollut järjen kanssa mitään tekemistä, vaan tunteella mentiin, Katja Hakala nauraa. Omistajalleen Tyynelä on rauhallisuuden tyyssija, jossa murheet kaikkoavat. Myyjä sanoi, että kyllä sinä sen osaat laittaa, kun olet tapetoinut ennenkin. Nurmikonleikkuu on ainoa askare, josta Katja Hakala ei erityisemmin välitä, mutta mökillä sekin menettelee. Viime kesä todella oli kaunis, mutta kulissien takana on myös sinänsä sopiva sattumus. TYYNELÄ täyttää ensi vuonna sata vuotta. Itse olen tainnut vahingossa nyppiä hänen istuttamiaan kukkia pois kukkapenkeistä, Hakala myöntää ja helähtää tapansa mukaan iloiseen nauruun. Tähän kohtaan Katja Hakala levitti punaisen maton Suomen kaunein koti -ohjelmassa. Hakala ei ole mikään avovesipeto, mutta veden liplatuksessa on oma tunnelmansa
Leikkuuleveys 33 cm. 501952951 299 ,kpl AKKURUOHONLEIKKURI RYOBI 18V RLM18X33B40 ONE+ 502019726 Mukana 18 V:n 4,0 Ah:n akku ja 120 minuutin laturi (2,0 Ah). ULKOPOREALLAS MSPA BERGEN PYÖREÄ 502349942 549 ,kpl (699,-) 3999 ,kpl (4490,-) ULKOPOREALLAS CELLO SPA RUKA+ 502381223 4999 ,kpl (5990,-) ULKOPOREALLAS FALSTERBO VALKOINEN 502266328 199 ,kpl (269,-) PIZZAUUNI CELLO PICCOLO 12 502323658 10 KPL ERÄ! MUISTA MYÖS TARVIKKEET! 1249 ,kpl KAASUGRILLI WEBER GENESIS E-325S 502361467 349 ,kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR189RT 18V, 1X5AH JA LATURI 501979836 KOHTI KESÄÄ LOIMAAN K-RAUDASTA PALVELU PELAA JOKA PÄIVÄ, MYÖS SUNNUNTAISIN 10-14 1595 ,kpl (1795,-) KYLPYTYNNYRI CELLO BY KIRAMI 501932180 KANSI KIRAMI 199,(219,-) UUTUUS! kpl 34 95 (46,95) PUHDAS KATTO EXTRA STRONG BIOCOMB 4L 501580203 29 95 kpl (38,95-39,95) WOODEX WOOD OIL 2,7L VÄRITÖN 501949499 TAI RUSKEA 501946749 PUUÖLJY ERÄ! KAIKKI PUUTARHAKALUSTEET VARASTOSTA -25% Ei koske jo valmiiksi alennettuja hintoja ja tarjoustuotteita. Kivimäärä max. 60kg. 8-18 la 8-15 su 10-14 Fb KRautaLoimaa www.k-rauta.fi PUUTAVARAMYYMÄLÄ ASENNUSPALVELU ENNAKKOKERÄYS PERÄKÄRRYN VUOKRAUS SUUNNITTELUPALVELU RAHOITUSPALVELU AJANVARAUSPALVELU KANTAASIAKKUUS KOKOAMISPALVELU LASKUTUSPALVELU TARJOUSLASKENTA SAHAUSPALVELU KULJETUSPALVELU Mikko Mattila 044 7480 507 mikko.mattila@k-rauta.fi Ari Rajala 050 566 7033 ari.rajala@k-rauta.fi PRO CENTER LOIMAA PRO CENTER ma–pe klo 7–16 PROJEKTIMYYNTI REMONTTIMESTARI Lasse kylä-Uuppo 044 7480 521 lasse.kyla-uuppo@k-rauta.fi Keittiöja kalustesuunnittelu Sisustussuunnittelu Mari Saarelainen 050 5885 557 mari.saarelainen@k-rauta.fi TALOMYYNTI Ilkka Vuori 040 5462 187 Päivi Vuori 040 5220 665 Tarjoukset voimassa 26.6.2022 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. 1790 ,kpl (1890,-) AJOLEIKKURI STIGA TORNADO 398 M ST 350 502377145 AKKUAJOLEIKKURI RYOBI RM480E 48V 100AH 96 CM LEIKKUULEVEYS 502134216 Kaupan päälle akkukonesarja R18CK9-252S (arvo 799€) 4395 ,kpl (4995,-). (02) 762 5100 ALEKSIS KIVEN KATU 9, 32200 LOIMAA 02 762 5100 ark. Max 1 kpl / asiakas 199 ,kpl (219,-) RUOHONLEIKKURI FXA SM51I 51 CM 139 CM 3 501741207 269 ,kpl RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 502029664 329 ,kpl RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 547 D 502379495 349 ,kpl RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM4817 501437733 4 90 kpl KUIVABETONI LAKKA S 100 25KG 500674617 (6,60) 2 20 kpl (2,60) PILARIHARKKO 240X240X195MM 500674627 1 19 kpl (1,39) BETONILAATTA HARMAA 300X300X50MM 500672254 499 ,kpl (559,-) PUUKIUAS NARVI BLACK 20 Saunan koko 10-20 m 3 . Akkuja rajoitettu 50 kpl erä. 695 ,kpl AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM460PG2 2X18V 502038037 Mukana 2x 18 V:n 6,0 Ah:n akkuja ja pikalaturi kahdelle akulle. 199 ,kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR181SF 18V, 1X3AH akku ja laturi 501512533 349 ,kpl (499,-) KAASUGRILLI CELLO RODIUM 4 501895978 599 ,kpl KAASUGRILLI WEBER SPIRIT II E-310 GBS 501930468 99 90 kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR181Z 18V runkoversio 501086991 229 ,kpl RUOHOTRIMMERI MAKITA DUR189Z 18V runkoversio 501934085 KAHDEN MAKITA 18V RUNKOKONEEN OSTAJALLE KAUPAN PÄÄLLE 18V 5AH AKKU. Ei jälleenmyyjille. Koskee kaikkia yli 100€ Z-runkoversioita. Kampanjaan kuuluu akkukoneet ja akkupuutarhakoneet. 34 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh
1790 ,kpl (1890,-) AJOLEIKKURI STIGA TORNADO 398 M ST 350 502377145 AKKUAJOLEIKKURI RYOBI RM480E 48V 100AH 96 CM LEIKKUULEVEYS 502134216 Kaupan päälle akkukonesarja R18CK9-252S (arvo 799€) 4395 ,kpl (4995,-). 60kg. Leikkuuleveys 33 cm. 501952951 299 ,kpl AKKURUOHONLEIKKURI RYOBI 18V RLM18X33B40 ONE+ 502019726 Mukana 18 V:n 4,0 Ah:n akku ja 120 minuutin laturi (2,0 Ah). Akkuja rajoitettu 50 kpl erä. 8-18 la 8-15 su 10-14 Fb KRautaLoimaa www.k-rauta.fi PUUTAVARAMYYMÄLÄ ASENNUSPALVELU ENNAKKOKERÄYS PERÄKÄRRYN VUOKRAUS SUUNNITTELUPALVELU RAHOITUSPALVELU AJANVARAUSPALVELU KANTAASIAKKUUS KOKOAMISPALVELU LASKUTUSPALVELU TARJOUSLASKENTA SAHAUSPALVELU KULJETUSPALVELU Mikko Mattila 044 7480 507 mikko.mattila@k-rauta.fi Ari Rajala 050 566 7033 ari.rajala@k-rauta.fi PRO CENTER LOIMAA PRO CENTER ma–pe klo 7–16 PROJEKTIMYYNTI REMONTTIMESTARI Lasse kylä-Uuppo 044 7480 521 lasse.kyla-uuppo@k-rauta.fi Keittiöja kalustesuunnittelu Sisustussuunnittelu Mari Saarelainen 050 5885 557 mari.saarelainen@k-rauta.fi TALOMYYNTI Ilkka Vuori 040 5462 187 Päivi Vuori 040 5220 665 Tarjoukset voimassa 26.6.2022 asti tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. ULKOPOREALLAS MSPA BERGEN PYÖREÄ 502349942 549 ,kpl (699,-) 3999 ,kpl (4490,-) ULKOPOREALLAS CELLO SPA RUKA+ 502381223 4999 ,kpl (5990,-) ULKOPOREALLAS FALSTERBO VALKOINEN 502266328 199 ,kpl (269,-) PIZZAUUNI CELLO PICCOLO 12 502323658 10 KPL ERÄ! MUISTA MYÖS TARVIKKEET! 1249 ,kpl KAASUGRILLI WEBER GENESIS E-325S 502361467 349 ,kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR189RT 18V, 1X5AH JA LATURI 501979836 KOHTI KESÄÄ LOIMAAN K-RAUDASTA PALVELU PELAA JOKA PÄIVÄ, MYÖS SUNNUNTAISIN 10-14 1595 ,kpl (1795,-) KYLPYTYNNYRI CELLO BY KIRAMI 501932180 KANSI KIRAMI 199,(219,-) UUTUUS! kpl 34 95 (46,95) PUHDAS KATTO EXTRA STRONG BIOCOMB 4L 501580203 29 95 kpl (38,95-39,95) WOODEX WOOD OIL 2,7L VÄRITÖN 501949499 TAI RUSKEA 501946749 PUUÖLJY ERÄ! KAIKKI PUUTARHAKALUSTEET VARASTOSTA -25% Ei koske jo valmiiksi alennettuja hintoja ja tarjoustuotteita. 199 ,kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR181SF 18V, 1X3AH akku ja laturi 501512533 349 ,kpl (499,-) KAASUGRILLI CELLO RODIUM 4 501895978 599 ,kpl KAASUGRILLI WEBER SPIRIT II E-310 GBS 501930468 99 90 kpl AKKUTRIMMERI MAKITA DUR181Z 18V runkoversio 501086991 229 ,kpl RUOHOTRIMMERI MAKITA DUR189Z 18V runkoversio 501934085 KAHDEN MAKITA 18V RUNKOKONEEN OSTAJALLE KAUPAN PÄÄLLE 18V 5AH AKKU. Kampanjaan kuuluu akkukoneet ja akkupuutarhakoneet. Max 1 kpl / asiakas 199 ,kpl (219,-) RUOHONLEIKKURI FXA SM51I 51 CM 139 CM 3 501741207 269 ,kpl RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 47 502029664 329 ,kpl RUOHONLEIKKURI STIGA MULTICLIP 547 D 502379495 349 ,kpl RUOHONLEIKKURI MAKITA PLM4817 501437733 4 90 kpl KUIVABETONI LAKKA S 100 25KG 500674617 (6,60) 2 20 kpl (2,60) PILARIHARKKO 240X240X195MM 500674627 1 19 kpl (1,39) BETONILAATTA HARMAA 300X300X50MM 500672254 499 ,kpl (559,-) PUUKIUAS NARVI BLACK 20 Saunan koko 10-20 m 3 . (02) 762 5100 ALEKSIS KIVEN KATU 9, 32200 LOIMAA 02 762 5100 ark. 695 ,kpl AKKURUOHONLEIKKURI MAKITA DLM460PG2 2X18V 502038037 Mukana 2x 18 V:n 6,0 Ah:n akkuja ja pikalaturi kahdelle akulle. Ei jälleenmyyjille. Kivimäärä max. SUVILEHTI 2022 35 LOIMAAN LEHTI www.k-rauta.fi Ma-pe 8:00-17:30 La 8:30-14:00 Aleksis Kivenkatu 9 32200 Loimaa Puh. Koskee kaikkia yli 100€ Z-runkoversioita
Paikalliselta toimijalta kaikki jätehuollon palvelut – Säännöllinen jätehuolto kaikille kiinteistöille – Molok-syväkeräysastioiden tyhjennys, astioiden asennus ja myynti – Kaivojen tyhjennys – Viemäreiden avaus – Jäteastioiden myynti ja vuokraus – Roskalavojen toimitus – Paperinja pahvinkeräys – Muovinkeräys – Soran toimitus Loimaan Seudun Ympäristöhuolto Oy, Puh. MÖKILLÄ kaupunkikoti vasta kakkonen K rapurannan alkuperäisasukkaisiin kuuluvien Pertti Ylösmäen ja hänen vaimonsa Pirjon vaunu on seissyt samassa paikassa jo yli 30 vuoden ajan. Ehkä vapauksiakin enemmän, hän toteaa ja sanoo myöhemmin tehneensä alueella myös töitä muun muassa leikkaamalla nurmikkoa ja olemalla vastaanotossa. Yhteiselo heiltä sujuu mutkattomasti milloin mitäkin yhdessä touhuten. orisahko@elisanet.?. SUVILEHTI 2022 37 LOIMAAN LEHTI Asuntovaunu on ykkönen ORIPÄÄ/KRAPURANTA SARI HOLAPPA Pertti, Petri ja Eero Ylösmäki vaunuilevat kolmessa polvessa Krapurannassa. Kun Me tulemme niin hyvin toimeen, että on vaan mukava, kun on perhettä ympärillä. Myllykyläntie 120, 32200 Loimaa neuvonta@lhj.fi puh. 0400 482 796 , jari@lvi-optimus.fi Aikaa myyvät kaikki – Harva ammattitaitoa! Lattialämmitykset Asennettuna tai asennusvalmiina pakettina uudisja saneerauskohteisiin Kaikki LVI-työt laidasta laitaan Käyttövesiremontit Viemärikuvaukset ja -pesut Lämmitysja prosessiverkostojen pesut Maatalouden LVI-työt Seutukunnan parhaat lämpöpumput Ilmalämpöpumput Hybridilämpöpumput Ilmavesilämpöpumput Maalämpöpumput aina oikein mitoitettuna Monipuoliset rahoitusratkaisumme! Thermotukun verkkokauppa: www.thermotukku.fi www.lvi-optimus.fi Muista myös: Sovi tapaaminen niin katsotaan paljonko voisit säästää lämpöja vesiremontilla! Vaikeita puita pihassasi. Vaunulla on viihtynyt nuoresta pojasta saakka myös Ylösmäkien lapsenlapsi, 28-vuotias Eero Ylösmäki. 044-7442 300 Päivystys lasirikoissa puh. Palvelemme touko-syyskuussa myös kuun ensimmäisenä lauantaina klo 9-13. JATKUU S. – Sillä me kiertelemme sitten Suomea ristiin ja rastiin, Pertti Ylösmäki kertoo. 050 2279 | www.jatehuolto.com Sami Salminen 0500-783 443 www.oripaansahko.. Reissun päälle tulee kuitenkin toisinaan lähdettyä, mutta sitä varten on hommattu erikseen asuntoauto. 38 36 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI 9 213 213 2103 2262 Metsämaa Voimakatu 1 HUMPPILA Hirvikoski LOIMAA . Ympärille on istuteltu kukkia ja oma tontti on ympäröity aidalla. Ammattitaidolla LVI-Optimuksen avulla! Voimakatu 1, 32200 Loimaa • info@lvi-optimus.fi p. Pari vuotta sitten Eero osti kaverinsa kanssa puoliksi oman vaununsa. Kaikki on juurtunut jo niin paikoilleen, ettei vaunua enää siirrellä. Turuntie 61 32200 LOIMAA Avoinna: Ma–pe klo 8–16 Puh. Jopa porraskivi on ehtinyt ajan saatossa sammaloitumaan. 03 424 2619 Kysy meiltä lajitteluja kierrätysneuvontaa. 044-7442 310 Me hoidamme ne! Katso www.pihaportti.fi JÄTEASEMAMME PALVELEVAT MYÖS KESÄLAUANTAISIN! Loimaan jäteasema Avoinna ma-ti klo 10-18, ke-to klo 8-16 ja pe klo 8-12. Mamman ja papan luona Krapurannassa tulikin vietettyä lähes kaikki kesälomat ja viikonloput. – Lapsena ja nuorena täällä oli kavereita ja mukavan rauhallista
Ympärille on istuteltu kukkia ja oma tontti on ympäröity aidalla. 38 36 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI. Pari vuotta sitten Eero osti kaverinsa kanssa puoliksi oman vaununsa. – Lapsena ja nuorena täällä oli kavereita ja mukavan rauhallista. MÖKILLÄ kaupunkikoti vasta kakkonen K rapurannan alkuperäisasukkaisiin kuuluvien Pertti Ylösmäen ja hänen vaimonsa Pirjon vaunu on seissyt samassa paikassa jo yli 30 vuoden ajan. Kun Me tulemme niin hyvin toimeen, että on vaan mukava, kun on perhettä ympärillä. Vaunulla on viihtynyt nuoresta pojasta saakka myös Ylösmäkien lapsenlapsi, 28-vuotias Eero Ylösmäki. Kaikki on juurtunut jo niin paikoilleen, ettei vaunua enää siirrellä. Yhteiselo heiltä sujuu mutkattomasti milloin mitäkin yhdessä touhuten. Mamman ja papan luona Krapurannassa tulikin vietettyä lähes kaikki kesälomat ja viikonloput. Reissun päälle tulee kuitenkin toisinaan lähdettyä, mutta sitä varten on hommattu erikseen asuntoauto. SUVILEHTI 2022 37 LOIMAAN LEHTI Asuntovaunu on ykkönen ORIPÄÄ/KRAPURANTA SARI HOLAPPA Pertti, Petri ja Eero Ylösmäki vaunuilevat kolmessa polvessa Krapurannassa. – Sillä me kiertelemme sitten Suomea ristiin ja rastiin, Pertti Ylösmäki kertoo. Jopa porraskivi on ehtinyt ajan saatossa sammaloitumaan. JATKUU S. Ehkä vapauksiakin enemmän, hän toteaa ja sanoo myöhemmin tehneensä alueella myös töitä muun muassa leikkaamalla nurmikkoa ja olemalla vastaanotossa
Nykyään kaikilla on omat vaununsa alueella. – Kaikki ovat vuosien varrella tulleet niin tutuiksi, kun taas kaupungissa ei edes naapuria morjesteta enää kunnolla, Pertti toteaa. Tosin sateen sattuessa, ja muutenkin monesti iltaisin, Kulkurintuvassa pistetään pystyyn sökörinki. Pertti puolestaan sanoo, että heiltä televisioita löytyy vain yksi, ja sekin on hänen mielestään vaimon hallussa. – Ei siinä sitten monesti auta muu kuin pistää silmät kiinni ja ruveta nukkumaan, hän naurahtaa ja lisää vielä, että onneksi se ei ole mikään ongelma vaunulla ollessa. – Toinen on pöytäryhmän luona ja toinen makuutilassa. Kun Ylösmäkien jutustelua kuuntelee, tulee selväksi, että etenkin kesäisin ykköskoti on ehdottomasti asuntovaunu ja kakkosessa eli kaupunkikodissa käydään vain pesemässä pyykkiä tai tekemässä ruokaa vaunulle valmiiksi. Parasta karavaanarielämässä on hyvä seura. Aikaa vietetään myös grillikodassa, joka täyttyykin usein ääriään myöten paitsi nälkäisistä grillaajista myös leppoisasta jutustelusta ja naurunremahduksista. 38 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI kaveri sitten melko pian päätti luopua omasta puolikkaastaan, ostajaksi löytyi Eeron isä Petri Ylösmäki. Petri kehuukin hänellä olevan niitä vaunussaan kaksin kappalein. Vaunun pienet tilat eivät myöskään ahdista, sillä sisällä tulee oltua todella vähän. Usein kokoonnutaankin yhteen, jos ei muuta, niin ainakin syömään Pertin ja Pirjon vaunuun. Tällä hetkellä isä ja poika elelevät vielä rinta rinnan vierekkäisissä paikoissa, mutta Petri tasoittelee parhaillaan uutta tonttia mäen takaa. Toisaalta välillä aika kuluu myös television ääressä. – Ruoka on yksinkertaista, yleensä uusia perunoita, silliä ja munaa, Pertti kertoo, vaikka myöntääkin, että kokkailun hoitelee lähes poikkeuksetta Pirjo. aakin, että siellä on mukava paistella makkaraa tai pihvejä, kun lähes aina on seuraa. – Täällä kun nukkuu paljon paremmin kuin kotona. Eero toteVaikka vaunussa tulee muuten vietettyä melko vähän aikaa, usein Petri ja Eero Ylösmäki pistäytyvät syömään Pertti ja Pirjo Ylösmäen vaunussa. Kaikki kolme ovat kuitenkin sitä mieltä, että kolme polvea Ylösmäkeä samalla alueella ei ole liikaa. Karavaanarialueella aika kuluu hyvässä seurassa korttia pelaillen ja grillikodassa turinoiden. – Me tulemme niin hyvin toimeen, että on vaan mukava, kun on perhettä ympärillä, he vakuuttavat. – Se on meidän pääasiallinen hommamme, miehet nauravat ja sanovat, ettei tärkeintä ole voitto, vaan pelin tuoma jännitys ja hauskuus
asti) VERKKOKAUPPA: hankkija.fi NORM. 14,90 NORM. (Nämä aukiolot ja sunnuntait 23.6. HIILENMUSTA NORM. 175,155,TARJOU S KEKKILÄ PUUTARHAMULTA 40 L. SUVILEHTI 2022 39 LOIMAAN LEHTI Meiltä myös huollot ja varaosat Hiljaista ruohonleikkuuta Anna meidän hoitaa asennus KYSY TARJOUS AJETTAVISTA RUOHONLEIKKUREISTA! Säästä polttoainekuluissa Kysy avaimet käteen pakettia ja hyödynnä asennuksessa kotitalousvähennys Robottiruohonleikkurit XR5 1000 1300€ XR5 2000 1800€ XR3 5000 2900€ Loimaan Konepiste Lamminkatu 35, 32200 Loimaa • Avoinna: arkisin 9-17 Puhelin: 010 3285 420 • myynti@loimaankonepiste.fi loimaankonepiste.fi NYT HANKKIJALTA KESÄÄN! HANKKIJA LOIMAA PATRUUNANKUJA 2, LOIMAA, P. 010 768 5200 AVOINNA ARK. 8-18 (PUUTARHA 9-18), LA 9-14, SU 11-15. 5,95/KPL NORM. 4,95/SK 14 95 12 90 12 95 21 95 12 95 4 SK 3 KPL 3 KPL TEHOKKAIN KOTIPESURI VAATIVALLE KÄYTTÄJÄLLE 3 KPL RIIPPUPETUNIA NORJANANGERVO RUUSUBEGONIA NIITTOTRIMMERI Cub Cadet LC 3DP 56 490 ,RUOHONLEIKKURI Scheppach MMP150-51 269 ,499 ,VIIMEISTELE PIHASI KORISTEKATTEILLA, ESIM. 299,NORM. 569,JP39201 NORM. 11,50/KPL TA302222094 MANSIKKAAMPPELI jatkuvasatoinen PAINEPESURI CLEN MASTER 2800 SÄHKÖPAIMEN CORRAL SUPER NA 200 DUO -27 % -36 % -70 € NORM
Paikallisen puolella. Juteltavaahan pihoista ja puutarhoista aina riittää! Samoin on kiitetty sitä, että mukana on ollut erilaisia pihoja niin kylillä kuin kaupunkikeskustassa. Kerro ilmoittautuessasi kenen piha on kyseessä (yhteystiedot), pihan osoite ja kuvaile lyhyesti, millainen piha on kyseessä. mennessä. Kyseessä ei siis ole kauneuskilpailu ja mukaan voivat tulla myös pihat, jotka ovat aiemminkin olleet mukana tapahtumassa. klo 10–17) ja onko paikanpäällä kenties jotakin myyntiä tai tarjoilua. 040 7171 166 ma-pe 9-16 la 10-14, su sulj. – On ollut hieno kuulla, miten ihmiset iloitsevat pihoistaan ja mitä he niistä kertovat. Tarjous Aito LOIMAANKOIVU n. Paikallisen puolella. Ilmoittautuneille pihoille lähetetään tapahtuman tunnus-julisteita, joita voi käyttää opasteina. Suvipihalla! Sunnuntaina 31.7.2022 40 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI J älleen etsitään paikallisia pihoja ja puutarhoja avaamaan ovensa yhdeksi kesäpäiväksi ja tulemaan mukaan heinäkuun viimeisenä sunnuntaina pidettävään Suvipihalla! -tapahtumaan. heinäkuuta. 200 cm 15 € LAARIMÄKI TAIMISTO TARJOAA Katso hinnastomme: www.laarimaki.fi Pihanrakentamisen ammattilainen RUNSAS VALIKOIMA KORISTEJA HEDELMÄPUITA! Puista saatavana isoja kokoja. – Pihahan ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen. – Kiitosta on tullut siitä, että tapahtumassa on päässyt näkemään, mitä ihmiset ovat pihoillaan keksineet tehdä ja rakentaa. . SUVILEHTI 2022 41 LOIMAAN LEHTI Näin ilmoittaudut mukaan Suvipihalla! -tapahtumaan voi ilmoittaa mukaan kaikenlaisia pihoja Loimaan seudulta. Järjestäjät ovat itsekin kiertäneet mukana olleita pihoja ja yllättyneet miten erilaisia niitä löytyy ihan täältä Loimaan seudulta. . Paikallisen puolella. Myös parkkimahdollisuuksista voit mainita. Tarkoituksena on tukea paikallista puutarhaharrastusta, mutta myös tutustuttaa seudun ihmisiä toisiinsa ja saada yhä uudet ihmiset innostumaan pihailun ja puutarhailun iloista. OUTLET Vaihtuvia tarjouksia koko puutarhasesongin ajan! UUSI OUTLET EURA VANHA OUTLET HUITTINEN AVOINNA: MA–PE 9-17 LA 9-14 (juhannukseen saakka) BIOLAN OUTLET, Lauttakyläntie 570, EURA UUDIST UNUT! Avoinna Ma-pe klo 9-17 la klo 9-15 Piimätie 75, 21870 Riihikoski piltinpuutarha puh: 010-579 2700 Valikoimistamme löytyy mm. Tapahtumaa ovat järjestämässä Loimaan Seudun Puutarhaseura ja Loimaan Lehti. Joka kerta pihoilla on ollut hyvä tunnelma, ja ihmiset ovat viihtyneet leppoisan kiertelyn parissa. Tapahtumaa esitellään Loimaan Lehdessä ennakkoon ja pihalista julkaistaan ilmoittautumisen päätyttyä lehdessä ja sen nettisivuilla loimaanlehti.fi sekä sosiaalisen median sivuilla. Kotimainen TIMANTTITUIJA 60 cm astiataimi 7,50 € /kpl (ovh. Paikallisen puolella.. Taimia istutuksiin! Taimet paikallisesti kasvatettuja. 050 513 0344 (arkisin klo 8–16). 12,50€) Monivuotiset PERENNAT alk. Nyt ei etsitä täydellisiä pihoja, vaan mukaan toivotaan erilaisia ja eri-ikäisiä pihoja. Kerro myös, mihin aikaan Suvipihalla!-sunnuntaina voi pihallasi vierailla (esim. 2,50 € /kpl Laatikoittain 15 kpl -20 % Paikallisen puolella. Pihansa ilmoittamista mukaan ei tarvitse ujostella. . mennessä osoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi tai puh. Kaikissa oma jujunsa ja henkensä. Suvipihalla! LOIMAAN SEUTU Suvipihalla! on järjestetty myös 2019, 2020 ja 2021, ja järjestäjien mukaan siitä on tullut hyvää palautetta. Ilmoita pihasi mukaan 11.7. Osa kiertelijöistä on ihanasti ottanut päivän kotiseutumatkailun kannalta, ja katsellut samalla muutenkin seutua. Ilmoita pihasi mukaan 11.7. Lista mukana olevista pihoista julkaistaan Loimaan Lehdessä ja loimaanlehti.fi -nettisivuilla ennen tapahtumaa. Tapahtumaan toivotaan aiemminkin mukana olleita pihoja, mutta mukaan mahtuu myös uusia. – On ollut maatilan pihaa, rivarin pihaa ja kaupunkiomakotitalon pihaa sekä myös useita mökkipihoja. Taas kierrellään SUVIPIHALLA! Sunnuntaina 31. Paikallisen puolella. Kesäkukat, vihannesten ja yrttien taimet, kukkaja hyötykasviamppelit, hedelmäpuut sekä mullat ja lannoitteet www.piltti.com Ryngöntie 5 32200 Loimaa p
Pihansa ilmoittamista mukaan ei tarvitse ujostella. klo 10–17) ja onko paikanpäällä kenties jotakin myyntiä tai tarjoilua. . klo 8-16 Alastaro p. Tarkoituksena on tukea paikallista puutarhaharrastusta, mutta myös tutustuttaa seudun ihmisiä toisiinsa ja saada yhä uudet ihmiset innostumaan pihailun ja puutarhailun iloista. puh. – Pihahan ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen. SUVILEHTI 2022 41 LOIMAAN LEHTI Näin ilmoittaudut mukaan Suvipihalla! -tapahtumaan voi ilmoittaa mukaan kaikenlaisia pihoja Loimaan seudulta. www.raleka.. 02 763 1193 Tervetuloa! Palvelemme kesällä: ma-pe klo 9–17 la-su klo 9–13. Tapahtumaa ovat järjestämässä Loimaan Seudun Puutarhaseura ja Loimaan Lehti. mennessä. Osa kiertelijöistä on ihanasti ottanut päivän kotiseutumatkailun kannalta, ja katsellut samalla muutenkin seutua. 02 7641 955 PALVELEVA RAUTAKAUPP A Vesikoskenkatu 11, Loimaa p. heinäkuuta. Nyt ei etsitä täydellisiä pihoja, vaan mukaan toivotaan erilaisia ja eri-ikäisiä pihoja. @gmail.com Rakennamme rautaisella ammattitaidolla! Lisää lasivalikoimastamme ja muista palveluistamme: AVAA PORTTI HYVÄÄN PALVELUUN! Turuntie 61, 32200 LOIMAA Puh. ym. 044-7442 300, Turuntie 61, 32200 LOIMAA Avoinna ark. Lista mukana olevista pihoista julkaistaan Loimaan Lehdessä ja loimaanlehti.fi -nettisivuilla ennen tapahtumaa. – On ollut hieno kuulla, miten ihmiset iloitsevat pihoistaan ja mitä he niistä kertovat. . Ilmoita pihasi mukaan 11.7. Ilmoita pihasi mukaan 11.7. Kerro myös, mihin aikaan Suvipihalla!-sunnuntaina voi pihallasi vierailla (esim. mennessä osoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi tai puh. Kaikissa oma jujunsa ja henkensä. Joka kerta pihoilla on ollut hyvä tunnelma, ja ihmiset ovat viihtyneet leppoisan kiertelyn parissa. Tapahtumaan toivotaan aiemminkin mukana olleita pihoja, mutta mukaan mahtuu myös uusia. Ilmoittautuneille pihoille lähetetään tapahtuman tunnus-julisteita, joita voi käyttää opasteina. www.reijokuosa.fi ja vai laitetaanko Pantiinko HALVALLA KERRALLA KUNNOLLA. Suvipihalla! Sunnuntaina 31.7.2022 40 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI J älleen etsitään paikallisia pihoja ja puutarhoja avaamaan ovensa yhdeksi kesäpäiväksi ja tulemaan mukaan heinäkuun viimeisenä sunnuntaina pidettävään Suvipihalla! -tapahtumaan. Myös parkkimahdollisuuksista voit mainita. Tapahtumaa esitellään Loimaan Lehdessä ennakkoon ja pihalista julkaistaan ilmoittautumisen päätyttyä lehdessä ja sen nettisivuilla loimaanlehti.fi sekä sosiaalisen median sivuilla. Kyseessä ei siis ole kauneuskilpailu ja mukaan voivat tulla myös pihat, jotka ovat aiemminkin olleet mukana tapahtumassa. – Kiitosta on tullut siitä, että tapahtumassa on päässyt näkemään, mitä ihmiset ovat pihoillaan keksineet tehdä ja rakentaa. . Kerro ilmoittautuessasi kenen piha on kyseessä (yhteystiedot), pihan osoite ja kuvaile lyhyesti, millainen piha on kyseessä. Varastostamme kaikki tavalliset lasit heti toimitukseen. Järjestäjät ovat itsekin kiertäneet mukana olleita pihoja ja yllättyneet miten erilaisia niitä löytyy ihan täältä Loimaan seudulta. – On ollut maatilan pihaa, rivarin pihaa ja kaupunkiomakotitalon pihaa sekä myös useita mökkipihoja. 044-7442 300 Kaikenlaiset lasit ja lasitustyöt www.pihaportti.fi Esim. • 050 4066 281 • raleka.. Taas kierrellään SUVIPIHALLA! Sunnuntaina 31. terassilasitukset, keittiön välitilojen taustalasit, ym. 044-7442 310 MYÖS PÄIVYSTYS LASIRIKOISSA 7/24 TERASSIT KEITTIÖN VÄLITILALAS I Puh. Juteltavaahan pihoista ja puutarhoista aina riittää! Samoin on kiitetty sitä, että mukana on ollut erilaisia pihoja niin kylillä kuin kaupunkikeskustassa. 050 513 0344 (arkisin klo 8–16). Suvipihalla! LOIMAAN SEUTU Suvipihalla! on järjestetty myös 2019, 2020 ja 2021, ja järjestäjien mukaan siitä on tullut hyvää palautetta
Paikallisen puolella.. Paikallisen puolella. Alkuperästä jätettiin muistuttamaan työmiesten pöydän pintaan tekemänsä kaiverrukset fiiliksistään – toiseen päähän on piikattu hymynaama ja toiseen tuttu v-alkuinen sana. Paikallisen puolella. Ja että on kuitenkin todella paljon tuotteita, joita tehdään. 43 KOTI JA PIHA Jokimaisema, puut ja pilvet tarjoavat katseltavaa säällä kuin säällä. Tilaan mahtuu vuodesohvan lisäksi pitkä pöytä ja penkit, jotka Anne Paljakka löysi itselleen erään toimintansa lopettaneen teollisuuskiinteistön taukotiloista Sinivihreä maali raaputettiin pois ja kalusto maalattiin mustaksi. Lasihuoneessa onkin istuttu iltaa naapurien kanssa ja perheen lapset ovat viettäneet siellä aikaa ystävien kanssa. KOTI SIJAITSEE tontilla, jota Anne Paljakka sanoo tuuliseksi. Mielessään hän on pyöritellyt sitä Suomalaisen työn liiton laskelmaa, että jos kaikki JATKUU S. Tutkimusmatkallaan hän näki, että on asioita, joita ei yksinkertaisesti Suomessa tehdä. Silloin aina ajatteli, että voi kun olisi kiva olla joku paikka, jossa voisi ulkona syödä. – Kun meidät silloin suljettiin koteihimme, niin ajattelin, että nyt, nyt sen hankin. Paikallisen puolella. SUVILEHTI 2022 43 LOIMAAN LEHTI Elämän paikka LOIMAA/MÄENPÄÄ KATI UUSITALO A nne Paljakan pitkäaikainen haave mökistä toteutui pari vuotta sitten ensimmäisenä koronakeväänä. Vuosien varrella on ehtinyt unelmoida, suunnitella ja jalostaa mielessä ajatusta omasta lasihuoneesta. Kuvauspäivänä lasihuoneen takana olevissa männyissä oli käynnissä lintujen taitolentonäytökset. Paikallisen puolella. Perheen yritys Loimaan Kivi on pienen matkan päässä joen toisella puolella. – Huomasin, mikä meidän perheelle on tärkeää. www.loimaankaukolampo.fi käy tutustumassa AurAnmAAn LAttiAtyö ViLLe 050 520 3902 • tApio 050 300 7484 KAiKKi BetoniLAttioiden VALutyöt Ota rohkeasti yhteyttä! Paikallisen puolella. LASIHUONETTA Anne Paljakka kutsuu myös omaksi Suomi-projektikseen. Tavoitteena oli hankkia kaikki läheltä – jos ei Loimaalta löytyisi, niin sitten Suomesta, Pohjoismaista, Baltiasta tai vähintään Euroopasta. – Olin itse aina haaveillut kesämökistä, muut perheessä eivät niinkään, hän sanoo hymyillen ja vitsailee, että ainoa keino saada aviomies Mikko Paljakka mökille, on tuoda mökki samalle tontille kodin kanssa. – Ulkona terassilla kun syötiin, niin salaatit vaan lenteli. Hän on tyytyväinen, että hankinta tehtiin vasta vuosien jälkeen siitä, kun hän ihastui näkemäänsä lasihuoneeseen. Mökki on itse asiassa lasinen huone takapihalla, jossa on kaikki mökeille tyypilliset asiat – esimerkiksi uimaan pääsee omasta rannasta. Mökin ovella ollaan, kun on otettu pari harppausta kodin takaovelta. 42 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Tällä kesämökkimatkalla ei ehdi hätäisinkään kysyä edes kerran, että joko ollaan perillä. Paikka, jossa voisi syödä ja nukkua, olisi pieni keittomahdollisuus ja jonne mahtuisi paljon ihmisiä
– Olin itse aina haaveillut kesämökistä, muut perheessä eivät niinkään, hän sanoo hymyillen ja vitsailee, että ainoa keino saada aviomies Mikko Paljakka mökille, on tuoda mökki samalle tontille kodin kanssa. – Ulkona terassilla kun syötiin, niin salaatit vaan lenteli. LASIHUONETTA Anne Paljakka kutsuu myös omaksi Suomi-projektikseen. Mökki on itse asiassa lasinen huone takapihalla, jossa on kaikki mökeille tyypilliset asiat – esimerkiksi uimaan pääsee omasta rannasta. SUVILEHTI 2022 43 LOIMAAN LEHTI Elämän paikka LOIMAA/MÄENPÄÄ KATI UUSITALO A nne Paljakan pitkäaikainen haave mökistä toteutui pari vuotta sitten ensimmäisenä koronakeväänä. – Kun meidät silloin suljettiin koteihimme, niin ajattelin, että nyt, nyt sen hankin. Paikka, jossa voisi syödä ja nukkua, olisi pieni keittomahdollisuus ja jonne mahtuisi paljon ihmisiä. Hän on tyytyväinen, että hankinta tehtiin vasta vuosien jälkeen siitä, kun hän ihastui näkemäänsä lasihuoneeseen. – Huomasin, mikä meidän perheelle on tärkeää. Perheen yritys Loimaan Kivi on pienen matkan päässä joen toisella puolella. Ja että on kuitenkin todella paljon tuotteita, joita tehdään. Tutkimusmatkallaan hän näki, että on asioita, joita ei yksinkertaisesti Suomessa tehdä. Mielessään hän on pyöritellyt sitä Suomalaisen työn liiton laskelmaa, että jos kaikki JATKUU S. Alkuperästä jätettiin muistuttamaan työmiesten pöydän pintaan tekemänsä kaiverrukset fiiliksistään – toiseen päähän on piikattu hymynaama ja toiseen tuttu v-alkuinen sana. Tavoitteena oli hankkia kaikki läheltä – jos ei Loimaalta löytyisi, niin sitten Suomesta, Pohjoismaista, Baltiasta tai vähintään Euroopasta. Lasihuoneessa onkin istuttu iltaa naapurien kanssa ja perheen lapset ovat viettäneet siellä aikaa ystävien kanssa. Silloin aina ajatteli, että voi kun olisi kiva olla joku paikka, jossa voisi ulkona syödä. Kuvauspäivänä lasihuoneen takana olevissa männyissä oli käynnissä lintujen taitolentonäytökset.. Tilaan mahtuu vuodesohvan lisäksi pitkä pöytä ja penkit, jotka Anne Paljakka löysi itselleen erään toimintansa lopettaneen teollisuuskiinteistön taukotiloista Sinivihreä maali raaputettiin pois ja kalusto maalattiin mustaksi. Vuosien varrella on ehtinyt unelmoida, suunnitella ja jalostaa mielessä ajatusta omasta lasihuoneesta. 43 KOTI JA PIHA Jokimaisema, puut ja pilvet tarjoavat katseltavaa säällä kuin säällä. KOTI SIJAITSEE tontilla, jota Anne Paljakka sanoo tuuliseksi
OTA YHTEYTTÄ, sovitaan mitä tehdään!. Mattojen pesut SIISTIÄ PALVELUA KAIKKIIN TARPEISIIN KODINHOITO: . 44 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI käyttäisimme kymmenen euroa enemmän suomalaisten tuotteiden tai palveluiden ostamiseen kuukaudessa, kysynnän lisääntyminen tuottaisi jopa 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. 19,90€ SUVILEHTI 2022 45 LOIMAAN LEHTI Palvelumme avulla voit käyttää aikaasi ja energiaasi Sinulle miellyttävimpiin toimiin! Lisätietoja: www.pihaportti.fi ja myös . Turuntie 61, 32200 LOIMAA Puh. Samoin ilta on kaunis. Varsinkin kun lasihuoneessa voi nukahtaa tähtiä katsellessa. Kotisiivoukset . Kotisiivoukset . Pyydä tarjous! W IN A IC O W ST -M G L G EM IN I SE RIE S Turkka Leminen 040 091 9560 Maahantuoja: Laadukkaat aurinkopaneelit omakotitaloihin ja yrityksille. Aurinkoisella säällä lasihuoneessa saattaa siltikin tulla kuuma ja auringon oikein paistaessa seiniä availlaankin. Vuodevaatteiden vaihdot . OTA YHTEYTTÄ, sovitaan mitä tehdään! SIIVOUSPALVELU HOIVAJA KOTIPALVELU Kaupassakäynnit Siivoukset Lääkkeiden jaot ym. ym. Turkka Leminen 040 091 9560 Maahantuoja: Laadukkaat aurinkopaneelit omakotitaloihin ja yrityksille. 105€ Hinnat voimassa niin kauan kuin tarjouseriä riittää ERÄ TERASSIRUUVI 4,2x55mm Ruspert 200kpl Norm. Ikkunoiden pesut, myös korkealta vaikka nostimilla . 113 90 e WOODEX PUUÖLJY 9 L värit ruskea, harmaa ja väritön ERÄ! 19 90 e WIIMA PUNAMAALI 10 L ERÄ! TIKKURILA VINHA 11.7 L TARJOUSHINNALLA Virtasen Maalitehtaan kirkkaasti paremmat öljymaalit! TIKAS MONITOIMI 12-ask. 10,90€/pkt 2 PKT 10 e PERÄVAUNU IKH JPV4030LK lavan sisämitat P305xL140xK30cm kuomu kork 100cm 1960 e ARCTIC AUTO PESUAINEVAAHDOTIN mukana kattava valikoima adaptereita eri painepesureille Norm. Rauhoittuu keskellä maisemaa – puita, jokea, taivasta, pilviä. 040 415 6083) Palvelumme avulla voit käyttää aikaasi ja energiaasi Sinulle miellyttävimpiin toimiin! Lisätietoja: www.pihaportti.fi ja myös . 25,90€/kpl 79 e SIDONTALAITE SL0410 50mm / 10m 2/4t 9 95 e 29 90 e NURMIKON SAMMAL POIS 20 L 2 KPL 40 e 13 90 e 28 90 e MAATILAN AITO KANANVOIMA 15 L Norm. Lääkkeiden jaot . Pyykin pesut . Mattojen pesut SIISTIÄ PALVELUA KAIKKIIN TARPEISIIN KODINHOITO: . Huomasin esimerkiksi, että ruuvipaaluja, joita tarvittiin lasihuoneen paaluttamiseen, tehdään myös Suomessa. Yrityssiivoukset . Se oli hyvä vinkki. VAIKKA MATKA kodista on kesämökille lyhyt, niin lasihuoneen tunnelma tepsii edelleen. Pyydä tarjous! W IN A IC O W ST -M G L G EM IN I SE RIE S 410 KESÄN KÄRKI TARJO UKSET ! Heinäkuun lauantait lomailemme. Päätyseiniltä löytyvät viileitä kelejä varten lämmittimet, joita ei vielä ole kuitenkaan testattu täysin talvisissa oloissa – mökkikausi on aloitettu viimeistään toukokuussa ja lopeteltu lokakuussa. Yrityssiivoukset . – Täällä kiinnittää sään ilmiöihin ihan eri tavalla huomiota. 044-7442 300 MUISTA MYÖS VEROTU KSEN KOTITAL OUSVÄHENN YS! NORMISIIVOUKSET: . Naapurien kanssa oltiin täällä niinkin, että oli vielä lunta. Lasihuoneen pohja on auki, mutta terassilautojen alle on asennettu hyttysverkko samoin kuin katonharjan aukkoon. tukeva, luja ja vakaa alumiinirakenne koko pituus 370cm A-Tikkaana 180cm korkeus työtasona 102cm RASKASPEITE N4x6m TT1250B väri harmaa 160gr/m 2 79 e Norm. Kaupassakäynnit . Maailma näytti ihan toisenlaiselta. ym. ym. ym. Tuulisella säällä seinistä vain iloitaan. Remonttisiivoukset . Niitä tilattiin paikalliseen rautakauppaan. Lääkkeiden jaot . – Näihin talkoisiin olen varmuudella panokseni antanut. Ikkunoiden pesut, myös korkealta vaikka nostimilla . Lasit ovat avattavat ja huoneen voi myös lukita. Pyykin pesut . Kaupassakäynnit . Remonttisiivoukset . Vuodevaatteiden vaihdot . (p. Usein hän tulee hetkeksi lasihuoneeseen töiden jälkeen ja istuu sohvalla. Ilma siis vaihtuu sisällä huoneessa hyvin. – Valmistaja suositteli, että ottaisimme kattoon hieman tummennetut lasit. Turuntie 61, 32200 LOIMAA Puh. Pyydä tarjous! W IN A IC O W ST -M G L G EM IN I SE RIE S Turkka Leminen 040 091 9560 Maahantuoja: Laadukkaat aurinkopaneelit omakotitaloihin ja yrityksille. 044-7442 300 MUISTA MYÖS VEROTU KSEN KOTITAL OUSVÄHENN YS! NORMISIIVOUKSET: . Paikalliset ammattilaiset taas tekivät perustus-, maansiirtoja sähkötyöt ja loimaalainen osaaminen näkyy useissa tuotteissa. – Tunnen täällä heti olevani pois kodin arjesta, Anne Paljakka sanoo. TEKNOS NORDICA EKO 9 L alk. – Sateella täällä on ihana olla, kaunista
P. Huomasin esimerkiksi, että ruuvipaaluja, joita tarvittiin lasihuoneen paaluttamiseen, tehdään myös Suomessa. SUVILEHTI 2022 45 LOIMAAN LEHTI vain 99 ,(Norm. VAIKKA MATKA kodista on kesämökille lyhyt, niin lasihuoneen tunnelma tepsii edelleen. Päätyseiniltä löytyvät viileitä kelejä varten lämmittimet, joita ei vielä ole kuitenkaan testattu täysin talvisissa oloissa – mökkikausi on aloitettu viimeistään toukokuussa ja lopeteltu lokakuussa. 44 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI käyttäisimme kymmenen euroa enemmän suomalaisten tuotteiden tai palveluiden ostamiseen kuukaudessa, kysynnän lisääntyminen tuottaisi jopa 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. – Näihin talkoisiin olen varmuudella panokseni antanut. Lasihuoneen pohja on auki, mutta terassilautojen alle on asennettu hyttysverkko samoin kuin katonharjan aukkoon. – Valmistaja suositteli, että ottaisimme kattoon hieman tummennetut lasit. Niitä tilattiin paikalliseen rautakauppaan. Se oli hyvä vinkki. ym. Aurinkoisella säällä lasihuoneessa saattaa siltikin tulla kuuma ja auringon oikein paistaessa seiniä availlaankin. Tuulisella säällä seinistä vain iloitaan. Rauhoittuu keskellä maisemaa – puita, jokea, taivasta, pilviä. Ilma siis vaihtuu sisällä huoneessa hyvin. Samoin ilta on kaunis. – Tunnen täällä heti olevani pois kodin arjesta, Anne Paljakka sanoo. Lasit ovat avattavat ja huoneen voi myös lukita. Usein hän tulee hetkeksi lasihuoneeseen töiden jälkeen ja istuu sohvalla. Maailma näytti ihan toisenlaiselta. Paikalliset ammattilaiset taas tekivät perustus-, maansiirtoja sähkötyöt ja loimaalainen osaaminen näkyy useissa tuotteissa. nojatuoleja kirjoituspöytiä keinutuoleja tavaraa on paljon, mitään ei säästetä.. 050 407 8372 Avoinna: ti-pe 10-17, la 10-14 säätösänkyjä runkopatjoja joustinpatjoja lepotuoleja sohvia ym. – Sateella täällä on ihana olla, kaunista. – Täällä kiinnittää sään ilmiöihin ihan eri tavalla huomiota. Varsinkin kun lasihuoneessa voi nukahtaa tähtiä katsellessa. Naapurien kanssa oltiin täällä niinkin, että oli vielä lunta. 500,-) ERÄ BERTHA PARISÄNKY 180x200 kaikki huonekalut myydään edullisesti pois -80 % MYYMÄLÄ SULJETAAN – KAIKKI POIS! Huuskantie 12 Aura
46 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI ”Mennään mieluummin mun autolla” Metsämaalla asuvat autoharrastajat Niina Järvinen ja Markus Mattila omistavat viisi Chevroletia. 044 289 9499 Takamaantie 6, 21450 Tarvasjoki Voit tuoda myös metalliromua alueellamme olevalle METALLINKERÄYSLAVALLE milloin vain! Niityllä sirkka viulua soittaa, tahdissa sääski tanssia koittaa. Tiesithän, että meille voit toimittaa myös vanhoja akkuja. PYYDÄ TARJOUS! Ilpo p. 044 0329 259 Satu p. Matti Mäkinen 0400 536 941 matti.makinen@op.fi Tanja Leinonen 050 338 2718 tanja.leinonen@op.fi OP Koti Loimaan Seujtu Väinämöisenkatu 6, Loimaa TARVASJOEN METALLI JA TERÄSROMU OY Vastuullista kierrätystä jo yli 50 vuotta! Vieraile myös kotisivuillamme: tarmeter.com Kaikessa toiminnassamme noudatamme ISO 9001 laatujärjestelmää. Tarvasjoen Metallija Teräsromu on myös virallinen romuautojen vastaanottopiste.. Kiitos, kun kierrätät. OP Kodin asiakkaana voit keskittyä olennaiseen. Puhdasta luontoa sekä maaseutua tarvitaan vapaa-ajan ympäristönä ja elämysten tuottajana. trukkilavoja, oksia, kantoja Mistä lastenlaulusta löydät seuraavat: sirkka, sääski ja aurinko. OSTAMME yrityksiltä ja yksityisiltä Rautaja peltiromua, maatalousromua, kuparia, alumiinia, Rst/Hst, akut, sähkömoottorit, kaapelit, ym. Läsnä tässä hetkessä uudessa kodissa. VASTAANOTAMME Jätepuuta mm. Aurinko kultaa nurmien nukkaa, niityillä ei ole romua, ei roskaa. Ammattitaitoisesta ja huolellisesta välittäjästä on hyötyä asuntokaupan kaikissa vaiheissa
SUVILEHTI 2022 47 LOIMAAN LEHTI LOIMAA/METSÄMAA KATRIINA REIJONEN ”Mennään mieluummin mun autolla” Metsämaalla asuvat autoharrastajat Niina Järvinen ja Markus Mattila omistavat viisi Chevroletia. AUTOT
Mattila osti Chevellen 2000-luvun alussa. Viime kesänä hän poisti oman kauppakassinsa Toyota Yariksen liikennekäytöstä. Kun auto kaivetaan talvisäilöstä esiin, tuntuu kuin olisi tavannut jälleen oman rakkaansa. Se ei tunnu hänestä liian paljolta. Nämä ovat aika terapeuttisia niihin verrattuna, Chevrolet Chevelleen nojaava mies vakuuttaa. Vaikka Yaris oikein soiva peli onkin, siinä ei ole mitään, mitä hän jäisi kesäaikana kaipaamaan. – Vaihteisto on vaihtunut minun aikanani, moottori jenkkien toimesta. Kokemus oli mielenkiintoinen ja sijoituskin odotettua parempi. NÄYTTÄVÄSSÄ ja naisellisessa Bel Airissa on maltillisemmin tehoa, ”vain” 250 heppaa. Siellä järjestetään harrasteautotapahtuma, joka on vähän kuin Forssan Picnic, mutta kooltaan Euroopan suurin. Amerikanrautoja ulkoilutetaan fiiliksen mukaan. Onneksi joulupukki kuuli Järvisen toiveen ja toi eräänä vuonna ohjaustehostimen. Nyt se on automaatti ja V8. Mieluummin Järvinen tinkii jostain muusta kuin kesän nautinnollisista kruisailuista. Harrastepelit eivät jää siihen. Chevrolet Bel Air on Järviselle kuin perheenjäsen tai hyvä ystävä. – Onneksi Mattila on lähellä, kun vaikuttaa siltä, että jotain tarttis tehdä tai katsoa. – Painelen aina pari kertaa kytkintä, vaikka tämä on automaatti. Mattila ei yltänyt kärkikahinoihin, mutta ei jäänyt hännänhuipuksikaan. Chevelle Malibussa on 7.4-litrainen, 400-heppainen isolohkomoottori nelivaihteisella automaattilaatikolla.. Niina Järvinen ei luopuisi mistään hinnasta omasta vuoden 1962 Chevrolet Bel Airistaan. Järvinen ja Mattila yöpyvät Ruotsin-matkalla vuoden -64 munamallisessa SMV-asuntovaunussa. – Töissä touhutaan uusien autojen kanssa. Fiilis kääntyy toisinaan kiukun puolelle, sillä kumpikin tykkäisi, että tapahtumiin mennään omalla autolla. Se tilattiin vuonna 1962 Ouluun taksiksi. Loimaan katukuvaan ilmestyi muun muassa pinkeillä liekkimaalauksilla kruusattu Chevrolet Bel Air. – Tämä on vähän räiskyvä niin kuin minäkin, Järvinen kuvailee menopeliään. Kääntyminenkään ei käy yhtä näpsästi jenkillä kuin pikkujapsilla. Tehokas jenkki on näyttävä kulkine paikasta toiseen liikkumiseen kesäkaudella. Se tosin on nykyisillä bensan hinnoilla melko kallista. Virka-aikaan hänet löytää Toyota Auto-Centeristä. – Chevelle vie jonkun parikymmentä litraa, Niinan auto 12–14 litraa satasella, Mattila vastaa. METSÄMAALAISPARISKUNNAN kesän ehdoton kohokohta on heinäkuun reissu Ruotsin Västeråsiin. Järvinen on samaa mieltä. Vaunua vedetään vuoden 1966 farmari Bel Airilla, joka on ollut Lahdessa ruumisautona yli 15 vuotta. Mattilalla hän viittaa puolisoonsa Markus Mattilaan, 41, joka on henkeen ja vereen automies. Sen jälkeen hän on ottanut auton ajoon heti, kun kevätaurinko paistaa, ja pistää talviteloille vasta syys-lokakuussa. – Suburbanin kanssa on saanut ”harrastaa”, vaikka se ei varsinaisesti harrasteauto olekaan, Mattila manaa. Tältä Järvinen osti auton puoliväkisin vuonna 2018. Nelipyöräiset ovat Mattilalle harrastus mutta myös työ. Sen omistaa Niina Järvinen, 33. Sen hän osaa sanoa, että autossa on 5.7-litrainen kone, mutta muuten hän vain ajaa. Ei, vaikka hyppy Yariksen ratista Bel Airin puikkoihin vaatii joka kevät totuttelua. Chevelle on käyty kauttaaltaan läpi. – Olen ajatellut, että pitää ajaa, kun bensaa vielä myydään. Kahden Bel Airin, Chevellen ja munavaunun lisäksi Järvisen ja Mattilan pihasta löytyy Nova ja vuosimallin -95 Suburban. Järvinen tunnustaa, ettei tekniikka kiinnosta häntä juurikaan. Sopu on kuitenkin löytynyt, ja joskus voidaan mennä kahdellakin autolla. – Itselle sitä on tehty, mistään tinkimättä, Mattila tiivistää ropausideologiansa. Konepellin alla hyrrää noin 400 hevosta. Auto tuotiin Floridasta Suomeen välittäjälle, joka myi auton Mattilalle. VUOSIMALLIN 1969 Chevelle Malibussa on 7.4-litrainen isolohkomoottori ja nelivaihteinen automaattivaihteisto. 60-vuotias Bel Air on Suomi-auto. Korona-aikana kokoontumista ei järjestetty, mutta nyt reissuun viimein päästään. Teho ja näkö painoivat vaakakupissa yhtä paljon. Chevrolet Chevelle Malibu vm. Tehtaalla autoon asennettiin kutosmoottori ja manuaalivaihteisto. Järvinen iski silmänsä pitkäkylkisen upeaan ulkomuotoon kauan sitten, mutta auto ehti kertaalleen vaihtaa omistajaa, onneksi päätyen tuttavan hoteisiin. Vaikka autoharrastajille talvi on aina pitkä, tänä vuonna pakkaset jatkuivat poikkeuksellisen sitkeästi. Paljonko nämä vekottimet hörppäävät. Lopulta odotus palkittiin. – Se oli liian painava paketoitavaksi kuusen alle, tonttuna toiminut Mattila hymähtää. 1969 on Markus Mattilan luottopeli 48 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI J enkkiautojen moottorin hyrske on yhtä varma kevään merkki kuin leskenlehdet. Rakkaus klassikoihin tuli verenperintönä isältä. Ajokausi on loppujen lopuksi hirmu lyhyt, ja harrastukset maksavat aina. Niitä on koeteltu ”kadun miehen kiihdytyskisoissa” viimeksi Oripään lentokentällä ennen korona-aikaa
/ Vetokoukku / Suomi-auto / Panorama / Webasto 59.890 5 000 km | 2021 XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto 59.990 Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin. 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. . Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. LADATTU. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/vaunut ja Moottoripyörät ym. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. Active Wagon / Aktiivinen vakkari / Kamera / Avaimeton / Ratinläm. Joonas Hossi 040 450 7016 Pekka Lahti 040 513 0569 Pekka Seppä 0500 221 460 Jaakko Suvila 040 530 1744 Sami Virtanen 040 507 3621 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Aapo Hakala 050 539 7320 Yli 100 vaihtoauton valikoimasta + 10 muuta asuntoautoa Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. lauantait lomailemme skoda. LADATTU. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. LADATTU. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. – 31.8. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. LADATTU. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. -17 68 tkm, täydellinen huoltokirja, viimeisin huolto 63tkm / 2/22, Suomi-auto, vetokoukku, kahdet renkaat, moottorinlämmitin 34.990 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut -20 27 tkm, 1 omistaja, vetokoukku, Suomi-auto, panorama, Webasto, Tehopakkaus ladattavana hybridinä, täydellinen huoltokirja 58.890 + 10 muuta asuntoautoa. – 31.8. – 31.8. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. Active Wagon -20 11 tkm, 1 omistaja, auton historia täydellisesti tiedossa, Ford Takuu voimassa 20.1.2025 asti / 100.000 km, täydellinen huoltokirja 26.890 Lexus UX 250h Comfort -20 32 tkm, 1 omisteinen Suomi-auto, täydellinen huoltokirja, BiLed-ajovalot, peruutuskamera, navigointi, tehdastakuu 34.890 LMC Citroen 2.2 140hv V 643 G 65-vuotisjuhlamalli -22 1 tkm, Tehdastakuu voimassa, Alv-vähennyskelp., ilmastointi, erillisvuoteet, yhdist.parivuoteeksi, jääkaappi, kasetti WC 74.890 Nissan Qashqai DIG-T 115 Acenta 2WD 6M -18 89 tkm, 1-om., tutkat eteen ja taakse, peruutuskamera, navi, aluvanteet, vak.nop.s ja nopeudenrajoitin 17.990 Skoda Superb 2,0 TSI 280 4x4 Ambition DSG Autom. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. / Vetokoukku / Suomi-auto / Panorama / Webasto 59.890 5 000 km | 2021 XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto 59.990 Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin. Kuvan auto erikoisvarustein. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/vaunut ja Moottoripyörät ym. / Vetokoukku / Suomi-auto / Panorama / Webasto 59.890 5 000 km | 2021 XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto 59.990 Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin. lauantait lomailemme skoda. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Active Wagon / Aktiivinen vakkari / Kamera / Avaimeton / Ratinläm. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. – 31.8. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Kuvan auto erikoisvarustein. 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. LADATTU. 26.890 27 000 km | 2020 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut. LADATTU. ELÄMÄ. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. . Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. Kuvan auto erikoisvarustein. lauantait lomailemme skoda. LADATTU. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. ym. 26.890 32 000 km | 2020 Lexus UX 250h Comfort Teknologia *Led-ajovalot, Active Cruise, Peruutuskam., Navig., Tehdastakuu, ym.* 34.890 73 000 km | 2017 Nissan Qashqai DIG-T 115 N-Connecta 2WD Xtronic, Vision Pack, Glass roof 19.890 124 000 km | 2017 Skoda Superb 2,0 TSI 220 Elegance DSG Autom. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. . 26.890 27 000 km | 2020 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut. ELÄMÄ. /huolenpitosopimus. LADATTU. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. ELÄMÄ. 26.890 27 000 km | 2020 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. 26.890 27 000 km | 2020 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 26.890 32 000 km | 2020 Lexus UX 250h Comfort Teknologia *Led-ajovalot, Active Cruise, Peruutuskam., Navig., Tehdastakuu, ym.* 34.890 73 000 km | 2017 Nissan Qashqai DIG-T 115 N-Connecta 2WD Xtronic, Vision Pack, Glass roof 19.890 124 000 km | 2017 Skoda Superb 2,0 TSI 220 Elegance DSG Autom. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. LADATTU. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. Active Wagon / Aktiivinen vakkari / Kamera / Avaimeton / Ratinläm. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. Joonas Hossi 040 450 7016 Pekka Lahti 040 513 0569 Pekka Seppä 0500 221 460 Jaakko Suvila 040 530 1744 Sami Virtanen 040 507 3621 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Aapo Hakala 050 539 7320 Yli 100 vaihtoauton valikoimasta + 10 muuta asuntoautoa Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. LADATTU. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. LADATTU. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. ELÄMÄ. . /huolenpitosopimus. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. ELÄMÄ. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. Joonas Hossi 040 450 7016 Pekka Lahti 040 513 0569 Pekka Seppä 0500 221 460 Jaakko Suvila 040 530 1744 Sami Virtanen 040 507 3621 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Aapo Hakala 050 539 7320 Yli 100 vaihtoauton valikoimasta + 10 muuta asuntoautoa Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. 26.890 32 000 km | 2020 Lexus UX 250h Comfort Teknologia *Led-ajovalot, Active Cruise, Peruutuskam., Navig., Tehdastakuu, ym.* 34.890 73 000 km | 2017 Nissan Qashqai DIG-T 115 N-Connecta 2WD Xtronic, Vision Pack, Glass roof 19.890 124 000 km | 2017 Skoda Superb 2,0 TSI 220 Elegance DSG Autom. /huolenpitosopimus. LADATTU. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomalliston CO -päästöt g/km, yhdistetty EU-kulutus (WLTP) 15,8 – 17,7 kWh/100km. Tarkempia tietoja osoitteesta skoda. . SUVILEHTI 2022 49 LOIMAAN LEHTI Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. 26.890 27 000 km | 2020 Volvo XC60 T8 TwE AWD Business Inscription aut. /huolenpitosopimus. LADATTU. ELÄMÄ. / Vetokoukku / Suomi-auto / Panorama / Webasto 59.890 5 000 km | 2021 XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto 59.990 Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. LADATTU. ELÄMÄ. lauantait lomailemme skoda. ELÄMÄ. 26.890 32 000 km | 2020 Lexus UX 250h Comfort Teknologia *Led-ajovalot, Active Cruise, Peruutuskam., Navig., Tehdastakuu, ym.* 34.890 73 000 km | 2017 Nissan Qashqai DIG-T 115 N-Connecta 2WD Xtronic, Vision Pack, Glass roof 19.890 124 000 km | 2017 Skoda Superb 2,0 TSI 220 Elegance DSG Autom. ym. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. 11 000 km | 2020 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv aut. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. – 31.8. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja RECHARGE LIFE. LADATTU. Kuvan auto erikoisvarustein. Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää skoda. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. lauantait lomailemme skoda. Ajoneuvon käyttöön liittyvät suositukset, ominaisuudet ja rajoitteet on eritelty tarkemmin käyttöohjekirjassa. LADATTU. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. LADATTU. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/vaunut ja Moottoripyörät ym. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. ELÄMÄ. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. Active Wagon / Aktiivinen vakkari / Kamera / Avaimeton / Ratinläm. Joonas Hossi 040 450 7016 Pekka Lahti 040 513 0569 Pekka Seppä 0500 221 460 Jaakko Suvila 040 530 1744 Sami Virtanen 040 507 3621 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Aapo Hakala 050 539 7320 Yli 100 vaihtoauton valikoimasta + 10 muuta asuntoautoa Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. ELÄMÄ. LADATTU. /huolenpitosopimus. Joka solultaan sähköautoksi suunniteltu ENYAQ iV tuo uudenlaista latausta elämään – nyt myös nelivetona. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/vaunut ja Moottoripyörät ym. LADATTU. Joonas Hossi 040 450 7016 Pekka Lahti 040 513 0569 Pekka Seppä 0500 221 460 Jaakko Suvila 040 530 1744 Sami Virtanen 040 507 3621 Hannu Saarelainen 0500 535 534 Aapo Hakala 050 539 7320 Yli 100 vaihtoauton valikoimasta + 10 muuta asuntoautoa Nissan ja Škoda Lamminkatu 7 Myynti (040) 450 7001 Huolto (040) 450 7002 Ford, caravan ja mp Lamminkatu 39 Myynti (040) 450 7011 Huolto (040) 450 7012 PALVELEMME Arkisin 9 – 17 Kesäkuun lauantait 10 – 14 1.7. ym. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. ENYAQ iV on täynnä nerokasta teknologiaa, jonka avulla voit tutkia uusia paikkoja, seurata unelmiasi ja löytää ilon asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. ym. LADATTU. ŠKODA ENYAQ iV 4x4 -mallisto alkaen 53 207,51 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 17,5 kWh/100km. Kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus, lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Active Wagon / Aktiivinen vakkari / Kamera / Avaimeton / Ratinläm. Ostamme ja vaihdamme halvempaan myös Asuntoautot/vaunut ja Moottoripyörät ym. ym. Uusi täyssähköinen ŠKODA ENYAQ iV ELÄMÄ. / Vetokoukku / Suomi-auto / Panorama / Webasto 59.890 5 000 km | 2021 XGO Dynamic 68 P Dynamic 68P Matkailuauto 59.990 Meiltä kaikki kampanjat uusiin Ford, Skoda ja Nissan autoihin. ŠKODA ENYAQ iV SportLine -mallisto alkaen 48 137,95 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. Tervetuloa tutustumaan lähimmälle ŠKODA-jälleenmyyjällesi! 4x4 Nyt myös ŠKODA ENYAQ iV -täyssähköautomallisto alkaen 44 756,56 €, CO -päästöllä g/km ja yhdistetyllä EU-kulutuksella (WLTP) 15,8 kWh/100km. 26.890 32 000 km | 2020 Lexus UX 250h Comfort Teknologia *Led-ajovalot, Active Cruise, Peruutuskam., Navig., Tehdastakuu, ym.* 34.890 73 000 km | 2017 Nissan Qashqai DIG-T 115 N-Connecta 2WD Xtronic, Vision Pack, Glass roof 19.890 124 000 km | 2017 Skoda Superb 2,0 TSI 220 Elegance DSG Autom
50 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Lamminkatu 36, 32200 Loimaa | P. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 22,32 snt/min Hinnat sisältävät alv. Varaa aika netissä tai soita 020 799 5616 Lamminperä 6, Autoliike AKR:n viereinen halli. Huom! Pikkuhomma t ilman ajanvarausta !. 24 %. HUOLTO Huolto / Autoja Koneliike AKR Oy Huom! Pikkuhommat ilman ajanvarausta! Meiltä kaikkien merkkien huollot, korjaukset, katsastuspalvelut, päästömittaukset ja pesut. kesä-ja talvirenkaissa, Avaimet x 2, Xenon-kaasupurkausajovalot, DSC 69.000 Hyundai Robex 220 LC 2014 Telakaivukone 19.900 Ford Fiesta 1,6 EcoBoost 182 hv M6 ST 3-ovinen -17 50tkm Huoltokirja, Digitaalinen, Vähän ajettu, Huippusiisti, Suomi-auto, Lohkolämmitin, ESC, Elektroninen aut.ilmastointi, ABS 23.000 MAN TGL8.180 2006 Nosturiauto 69.900 Ford Ranger Double Cab 2,0 TDCi 213 hp A10 4x4 Raptor N1 -19 62tkm Alv-väh.kelpoinen, Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Webasto kaukosäädöllä, Aluvanteet, Vetokoukku 48.000 Manitou MRT 2150 2005 Kurottaja 15.400 Hyundai i20 Hatchback 1,2 MPI 75 hv 5MT Comfort W -19 7tkm Peruutuskamera, Huoltokirja, Vähän ajettu, Huippusiisti, Suomi-auto, 2x renkaat, Aluvanteet, Lohkolämm., Avaimet 2x 25.800 Land Rover Range Rover Evoque Plus 2,0 TD4 150 Aut SE -16 186tkm Huoltokirja, Suomi-auto, Webasto kaukosäädöllä, Vetokoukku, Aluvanteet, Nahkaverhoilu, Navigaatiojärjestelmä 14.400 Opel Corsa 5-ov Innovation 1,4 Ecotec 66kW AT6 -17 8tkm 1 omistaja, Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Aluvanteet kesäja talvirenkaissa, Kahdet renkaat, Bi-Xenon-ajovalot 94.000 Valtra T 174 2019 Traktori 22.900 Mercedes-Benz E 200 d A Premium Business -17 287tkm Alv-vähennyskelpoinen, Täydellinen merkkiliikkeen huoltokirja, Suomi-auto, 9-vaihteinen aut.vaihteisto, 357 Garmin Map Pilot 119.000 Takeuchi B295W 2020 Pyöräkaivukone 25.900 Mercedes-Benz E 200 d T A Pro -19 285tkm Alv-väh.kelpoinen, H-kirja, digitaalinen, Suomi-auto, 9G-Tronic-aut. 59.900 Bobcat E 57 W 2017 Pyöräkaivukone 21.800 Audi;Q2;Business 1,0 TFSI 85 kW S tronic ultra -17 112tkm 1 omistaja, Huoltokirja, Suomi-auto, Aluv. Varaa aika netissä tai soita 020 799 5616 Lamminperä 6, Autoliike AKR:n viereinen halli. kesä-ja talvirenkaissa 69.500 Valtra T234A 2016 Traktori 14.900 Volkswagen Caddy Maxi;Comfortline 2,0 TDI 81 kW, 4MOTION -13 252tkm Huoltokirja, Vaihdettujen osien kokonais% 3%, Vakionopeudensäädin, Webasto/Eber kellolla, ESP 38.900 Volkswagen Crafter 35 umpipakettiauto 2,0 TDI 103 kW, 3640, korkea katto -19 52tkm Alv-vähennyskelpoinen, Huoltokirja, Webasto kaukosäädöllä, Vetokoukku, Kahdet renkaat TÄYDEN PALVELUN AUTOTALO Huolto / Autoja Koneliike AKR Oy Huom! Pikkuhommat ilman ajanvarausta! Meiltä kaikkien merkkien huollot, korjaukset, katsastuspalvelut, päästömittaukset ja pesut. Lisää huippuvaihdokkeja Akr.fi 6.900 Aixam CITY S8 -16 63tkm Huoltokirja, Siisti, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin 29.500 Avant 760 I 2016 Pienkuormaaja 7.900 Alfa Romeo Giulietta 2,0 JTDm 140hv Business Diesel -11 220tkm Suomi-auto, Huoltokirja, Siisti, 2x renkaat, Lohkolämmitin, Bi-Ksenon kaasupurkausajovalot, Alfa Romeo D.N.A. kesäja talvirenkaissa, 2x renkaat, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, Bluetooth 22.000 Case IH 544 RB Combi 2016 Pyöröpaalain 45.400 Audi Q5 Business Offroad Edition 35 TDI 120 kW quattro S tronic -19 28tkm Alv-väh.kelp., Vauriokorjattu, Huoltokirja, Nahkaverhoilu, Vähän ajettu, Suomi-auto, Webasto kaukosäädöllä 84.000 CLAAS Arion 650 Haxashift 2019 Traktori 19.900 BMW X1 E84 xDrive18d A X Edition -15 122tkm Huoltokirja, Huippusiisti, Suomi-auto, Vetokoukku, Aut.vaihteisto (8-vaihteinen), Xenon-ajovalot, DSC, ajovakauden hallintajärjestelmä 24.900 BMW X3 F25 xDrive20d A X Edition -16 160tkm Huoltokirja, Suomi-auto, Aluvanteet kesä-ja talvirenkaissa, Kahdet renkaat, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, Avaimet 2x, Aut.vaihteisto 31.800 CITROEN JUMPER BlueHDi 130 35 L3H2 Kylmäauto -17 74tkm Vauriokorjattu, Alv-väh.kelpoinen, Thermo King kylmälaite, Huoltok., Vetokoukku, Pariovet takana, ESP, mäkilähtöavustin 59.000 Kramer 8105 2017 Pyöräkuormaaja 14.900 BMW X5 70 SAV -08 270tkm Nahkaverhoilu, Huoltokirja, Suomi-auto, Panorama-kattoikkuna, Vetokoukku, Aluv. vaihteisto, ARTICO-tekonahkaverhoilu, Navigaatiopalvelut, Peruutuskamera 19.900 Takeuchi TB216 2017 Minikaivukone < 7t 29.900 Mercedes-Benz E 220 d A Premium Business -17 152tkm H-kirja, Polttoainetoiminen lisälämmitin kaukosäädöllä, Vähän ajettu, Huippusiisti, Suomi-auto, Aluv. 020 799 5600 | 020 799 5616/huolto | www.akr.fi Palvelemme: ma 8.30 –18, ti–pe 8.30 –17, KESÄ-HEINÄKUUN LAUANTAIT SULJETTU Tykkää meistä Kiinteän puhelinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 5,57 snt/min. Huolto / Autoja Koneliike AKR Oy Huom! Pikkuhommat ilman ajanvarausta! Meiltä kaikkien merkkien huollot, korjaukset, katsastuspalvelut, päästömittaukset ja pesut. Varaa aika netissä tai soita 020 799 5616 Lamminperä 6, Autoliike AKR:n viereinen halli
JATKUU S. Kuolinpesä kauppasi Oripään VPK:n työjuhtaa. Alkuperäinen palopumppu purettiin ja myytiin muualle. Lopulta uudempi auto, ei tosin uusi sekään, saatiin. Asiasta keskusteltiin lähinnä näön vuoksi. Alkuperäiset, Hannu Reunanen arvelee. Viimeisen kerran Oripään kunnan vuonna 1971 ostama Ford kuljetti Oripään VPK:n miehistön pelastustehtäviin 1997. Todellisuudessa homma oli ihan selvä. 50 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI SUVILEHTI 2022 51 LOIMAAN LEHTI AUTOT Palokunnan eläkeläinen kuljettaa vaikka häihin ORIPÄÄ KATRIINA REIJONEN K irkkaan punaisen Ford 600:n renkaat ovat jollain lailla soikeat. joulukuuta autoa koekäytettiin. Kyllähän se starttasi, mutta tammikuun 8. Maanantaina se kuljetettiin Oripäähän. 52. Siitä huolimatta sillä on selvitetty monta tiukkaa paikkaa. Tiistaina 21. Sunnuntaina Kalle Tamminen ja Topi Nieminen kävivät katsomassa autoa. Hän tituleeraa itseään vanhojen autojen suurkuluttajaksi. Fordin kunnostaminen oli helppo nakki, sillä auto oli seissyt katon alla ja osat löytyivät helposti, monin paikoin jopa paikallisista liikkeistä. päivä Mika Kuismin laittoi palokunnan viestiryhmään kuvakaappauksen ilmoituksesta, jonka oli bongannut vanhojen paloautojen myyntiryhmästä. Ford siirrettiin ensin varastohalliin, neljä vuotta myöhemmin se kaupattiin Lahteen autoharrastajalle. Kyyti muuttuu loppua kohden hiukan tasaisemmaksi, kun renkaat ajossa pehmenevät. Lujaahan autolla ei varsinaisesti pääse, se kulkee hädin tuskin 80:tä. Totta kai palokunnan F600 täytyy saada takaisin Oripäähän. Paloasemalla vietettyjen iltojen tavoitteena oli kunnostaa auto, ei entisöidä. – Muistan, kun jo 2000-luvun taitteessa jarrujen kanssa oli ongelmaa ja ajattelimme, että ei osia löydy varmaan mistään. Internetin myötä maailma on auennut, Toni Lehto sanoo. VIIME JOULUKUUSSA, torstaina 16. päivänä se kävi jo kunnolla. – Pompottaa ainakin samaan malliin kuin pompotti silloin, kun hälytyksille lähdettiin. Se oli hieman jo yli-ikäinen, korvaajaa oli odotettu hyvän aikaa
5.4-litrainen bensamoottori ei kehrää, se karjuu. Nelilovinen, synkronoimaton manuaalivaihteisto. Varustettu lasikuituvesisäiliöllä, mikä oli siihen aikaan harvinaista. . Ajan patina saa näkyä. . PALOMIEHET JA MUUT APURIT saattoivat potilaan kuntoon kevään mittaan työtunteja laskematta. Mutta ilmeisesti asia liittyy ”tulppien kesken loppumiseen”. – Kun auto oli aktiivikäytössä, sen kulutukseksi laskettiin litra kilometrillä. Nyt, kun perinnekalusto on entrattu, sen säilytystä täytyy miettiä. Arvoitukseksi jää, mitä hän tällä tarkoittaa. – Kyl maar tällä joku hääkeikkakin heitetään, Torkki vinkkaa kesällä avioon aikoville. Mika Kuismin, Topi Nieminen, Petri Torkki, Kalle Tamminen ja Hannu Reunanen. Aika meni joutuisasti mukavassa porukassa, eikä homma tuntunut väkinäiseltä, sillä mitään isompia yllätyksiä ei korjausprojektin varrelle osunut. . – Minä en päässyt tätä itse ajamaan, mutta olen ollut Fiskars päässä ja punaiset haalarit päällä, kun tällä on menty. Kun auto huollettiin, laski kulutus puoleen litraan kilometrillä. Virallisesti istuimia on seitsemälle, mutta ennen kaikki ei ollut niin tarkkaa. Palokuntalaisten mielestä nekin ovat osa historiaa, tärkeä palanen oripääläistä pelastustointa. Hyttiin mahtui yllättävän paljon porukkaa. . Insinööri ei löytänyt autosta huomautettavaa. . Ehkäpä sillä voisi lähteä alan kokoontumisajoihin, niitäkin järjestetään. . Toiste sitä ei enää käsistä päästetä. Oripään VPK:n Ford 600 FORDIN huippunopeus ei päätä huimaa, mutta meteli on pienelläkin kaasutuksella melkoinen. Oli käytössä vuoteen 1997 asti. Se on varmaa, että auto kaivetaan mielellään esiin, kun paloasemalla tai lähiseudulla on yleisötapahtumia. PALOAUTON HANKKIMISTA ja kunnostamista on kiitelty kulttuuriteoksi. Tuoreen leiman kunniaksi palokunnan porukka kävi vappuajelulla, joka kirvoitti kyläläisiltä peukkuja ja iloisia ilmeitä. 52 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI . – Senkin jälkeen vielä, Kuismin lisää ja vilkaisee Niemistä. Paloautolla pääsee 80 km/h . Kerran autosta luovuttiin. – Järven Markku oli katsastanut auton edelliselläkin kerralla, Mika Kuismin kertoo kahden kokeneen kohtaamisesta. Ei siinä silti kovin kauas huoltoasemalta lähdetty tai ainakin piti katsoa, että huoltoasema on vielä auki, kun tullaan takaisin, pitkäaikaisimpiin palokuntalaisiin kuuluva Reunanen kertoo. Paloauto on kunnostettu, muttei entisöity. – Vai oliko jotain, muut purskahtavat nauruun ja osoittavat kysymyksensä Topi Niemiselle. Kehitystä on tapahtunut vuosien saatossa, ja hyvä niin. – No, tulppien kanssa oli jotain… pientä…, Nieminen vastaa vaivaantuneesti. 8-sylinterinen 5.4-litrainen bensamoottori, josta löytyy 190-hevosvoimaa. Myytiin Lahden seudulla asuvalle harrastajalle vuonna 2001. Petri Torkki muistaa olleensa auton kyydissä mopoikäisenä, vaikkei ollut edes mukana palokunnan touhuissa. Hankittiin vuonna 1971 Oripään palokunnalle 92 000 markalla. Reunanen ja kumppanit kaivavat varastosta näytille vuosikymmenten takaisia kypäriä ja haalareita, jotka näyttävät paljon heppoisemmilta kuin nykyiset varusteet. Mittarilukema tällä hetkellä 23 252 kilometriä. Reunanen tietää, että tällä pelillä taloudellinen ajo on lähinnä vitsi. Hänen lisäkseen pari nykyistä palokuntalaista on ollut tulta vastaan taistelemassa Fordilla silloin, kun auto oli käytössä. – Auto täytyisi saada vitriiniin, Kalle Tamminen esittää. Persoonallinen kyyti sopisi hyvin myös vaikkapa eläkkeelle lähettämiseen, jollei bensan käry ja messevä äänimaisema häiritse. Ostettiin joulukuussa 2021 takaisin Oripäähän. Katsastusasemalla käynti sujui mukavissa merkeissä. – No, hauskaa on ollut, Torkki tiivistää
4990 € STIGA E-RIDE S500 48V-40 AH Akkukäyttöinen, polttoainevapaa ja stressitön puutarhatraktori. 1620,-) 1190 € NYT EDULLINEN! 249 € ALPINA AL3 45 S ST 120 OHV RUOHONLEIKKURI Työnnettävä, silppuava teräsrunkoinen ruohonleikkuri 123 cc STIGA OHV -moottorilla ja 45 cm leikkuuleveydellä. STIGA PARK 500W ST550 TWIN + COMBI 100CM 4290 € STIHL FSA 45 AKKUTRIMMERI (norm. 1150,-) 750 € NYT (norm. 114,-) 99 € 2890 € TOHATSU MFS6DWSS NYT NYT HUSQVARNA 115IL Mukana BLi10 akku + QC 80 laturi (norm. TOHATSU MFS3.5CS (norm. EDULLINEN! 279 € ALPINA AL5 46A ST140 OHV KERÄÄVÄ RUOHONLEIKKURI Työnnettävässä 139 cc AL5 46 A -ruohonleikkurissa on teräsrunko, 60 litran keruusäiliö ja 46 cm leikkuuleveys. 699 € STIGA MULTICLIP 950 VE ST 200 OHV Vetävä, sähköstartti, tehokas. 309,-) 290 €. SUVILEHTI 2022 53 LOIMAAN LEHTI LOIMAA • SALO • SOMERO • KAARINA • LOHJA • TUUSULA Lamminkatu 40 (02) 7211 300 HUOLTOJA VARAOSAPALVELU VERKKOKAUPPA AVOINNA 24/7 SPORTTIKONE – LUOTETTAVA KUMPPANISI TÄYTTÄÄ JO 20 VUOTTA! VARASTOSSA OLEVAT STIHL PAINEPESURIT -20% STIGA PARK 300M ST400 + COMBI 85CM Polttomoottorikäyttöinen etuleikkuri
– Tämä on kooltaan kohdillaan. Lisäksi kaksi asvaltoitua ja risteävää kiitotietä antavat tarpeeksi mahdollisuuksia. Lentäjiltä kiitosta saavatkin paitsi maisemat myös itse lentokenttä, jota hoitaa Korpelan edustama Turun Lentokerho. 2000-luvun alusta Oripäässä lentänyt Korpela sanoo maisemien pysyneen samanlaisina käytännössä aina. Hän kehuu Oripään kentän olevan monessakin mielessä erinomainen. Vihreän ja ruskean sävyjä riittää silmänkantamattomiin. 54 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Taitolentäjän nuotit ovat hiukan erilaiset kuin muusikon. Vieressä puolestaan sijaitsee Alastaron moottorirata, joka sekin osuu silmään, kun edessä istuu kokenut opas.. Ainoastaan vuodenajat muuttavat väritystä, etenkin mitä lähemmäs mennään Loimaan seudun viljapeltoja. Jäsenillä on mahdollisuus harrastaa purje-, moottoripurje-, moottorilentoa sekä lennokkitoimintaa. ILMASSA Oripään lentokenttä on tunnettu paitsi Suomen suurimmasta maatalousnäyttely Okrasta myös Turun Lentokerhon pyörittämästä aktiivisesta toiminnasta. Oripään lentokenttä on purjeja taitolentäjien kehto ORIPÄÄ SARI HOLAPPA I lmasta käsin katsottuna Oripää on tilkkutäkin peittämä. Jopa tottumaton silmä erottaa sen, kun päästään tarpeeksi lähelle. Kokonaisuuden rikkoo ainoastaan joissain kohdissa luikerteleva harmaa juova. Myös sijainti on sopiva, sillä sekä Turun että Loimaan suunnalta pystyy tulemaan vaikka julkisilla kulkuneu. Paksuimman luikeron kohdalla purjelentokouluttaja ja Oripään lentokentän päällikkö Tapio Korpela osoittaa alas. Harmaa viiva osoittautuu Virttaan ja Vampulan välissä sijaitsevaksi lentokoneiden varalaskupaikaksi
Ainoastaan vuodenajat muuttavat väritystä, etenkin mitä lähemmäs mennään Loimaan seudun viljapeltoja. Jopa tottumaton silmä erottaa sen, kun päästään tarpeeksi lähelle. Jasperille purjekonelento on ensimmäinen. 2000-luvun alusta Oripäässä lentänyt Korpela sanoo maisemien pysyneen samanlaisina käytännössä aina. JATKUU S. – Tämähän on purjekoneiden lisäksi Suomen taitolentäjien kehto, vuonna 1975 lentämisen aloittanut ja 30 vuotta oman taitolentokoneen ohjaimissa istunut Raimo Nikkanen kehaisee. Lisäksi kaksi asvaltoitua ja risteävää kiitotietä antavat tarpeeksi mahdollisuuksia. Toisaalta kenttä on tarpeeksi syrjässä, jotta ilmatila on vapaa liikennekoneista. 54 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Taitolentäjän nuotit ovat hiukan erilaiset kuin muusikon. Paksuimman luikeron kohdalla purjelentokouluttaja ja Oripään lentokentän päällikkö Tapio Korpela osoittaa alas. – Siinä pitää olla rytmitajua, jotta konetta pystyy ohjaamaan vaikeissakin tempuissa. Mikään helppo ohjattava se ei kuitenkaan ole, mutta pysyy hallinnassa, kun tietää niksit. – Purjekoneella lennetään sään mukaan, ja reitti riippuu olosuhteista. Hän kertoo itsekin ensin ajatelleensa, ettei opi lajia koskaan, koska alussa kone kieppui hänen käsissään milloin mitenkin päin. – Kone on rakennettu tarkoituksella epävakaaksi, koska se tuo siihen nopeutta. Vieressä puolestaan sijaitsee Alastaron moottorirata, joka sekin osuu silmään, kun edessä istuu kokenut opas.. Myös sijainti on sopiva, sillä sekä Turun että Loimaan suunnalta pystyy tulemaan vaikka julkisilla kulkuneuSUVILEHTI 2022 55 LOIMAAN LEHTI voilla. Kokonaisuuden rikkoo ainoastaan joissain kohdissa luikerteleva harmaa juova. OMA MAAILMANSA ovat puolestaan purjekoneet, joihin Tapio Korpela sanoo menettäneensä sydämensä heti, kun istahti ensimmäisen kerran sellaisen ohjaimiin. Punaisen taitolentokoneensa Pitts Special S-S1 hän osti vuonna 1992, ja on lentänyt sen kanssa siitä lähtien lentonäytöksissä. Paras lentosää on Korpelan mukaan kesäinen pilvipouta, jolloin termiikkejä on eniten. Harmaa viiva osoittautuu Virttaan ja Vampulan välissä sijaitsevaksi lentokoneiden varalaskupaikaksi. 56 Tyypillinen Korpelan päiväreissu kestää kolmesta neljään tuntia, jona aikana tulee kilometrejä noin kolmesataa. JO VUOSIA Oripään lentokenttä on ollut tunnettu paitsi purjekoneistaan myös taitolentäjäharrastajistaan. Raimo Nikkanen aloitti lentämisen vuonna 1975. Lentämisessä häntä viehättää vapauden tunne. Koska purjekoneessa ei ole moottoria, ohjaaja on riippuvainen auringon säteilyn synnyttämistä ilmavirtauksista eli termiikeistä. Tämä pyörähtää ympäri sekunnissa. – Nykyään taas toivon välillä, että eikö tästä saisi vähän enemmän irti, vuosikymmeniä Arctic Eagles Finland -taitolentoryhmään kuulunut, 77-vuotias Nikkanen nauraa. Lentäjiltä kiitosta saavatkin paitsi maisemat myös itse lentokenttä, jota hoitaa Korpelan edustama Turun Lentokerho. ILMASSA Oripään lentokenttä on tunnettu paitsi Suomen suurimmasta maatalousnäyttely Okrasta myös Turun Lentokerhon pyörittämästä aktiivisesta toiminnasta. Turun Lentokerhon Juha Pirttilampi on lähdössä poikansa Jasperin kanssa yläilmoihin. Joskus käy niin, että uutta termiikkiä ei löydykään, ja silloin joudutaan etsimään sopiva pelto, johon tehdään maastolasku.. – Tämä on kooltaan kohdillaan. Taitolento on Nikkasen mukaan vaativa laji, eikä kaikista koskaan tule taitolentäjää, vaikka halua olisikin. Hänen omistamansa punainen Pitts Special S-S1 on maailman parhaita taitolentokoneita edelleen, vaikka koneen 50-vuotispäiviä vietettiin viime vuonna. Oripään lentokenttä on purjeja taitolentäjien kehto ORIPÄÄ SARI HOLAPPA I lmasta käsin katsottuna Oripää on tilkkutäkin peittämä. Hän kehuu Oripään kentän olevan monessakin mielessä erinomainen. Talvella emme lennä ollenkaan. Vihreän ja ruskean sävyjä riittää silmänkantamattomiin. – Täällä ei tarvitse pyytää lupaa, vaan voimme nousta vapaasti kolmeen kilometriin saakka. Tapio Korpela varmistaa vielä, että kaikki on kunnossa ennen lähtöä. Hän kertoo olleensa aina kiinnostunut lentämisestä ja aloittaneensa harrastuksen moottoripurjelentokoneilla. Jäsenillä on mahdollisuus harrastaa purje-, moottoripurje-, moottorilentoa sekä lennokkitoimintaa
AdBlue 200l 140,20l 19 90 Paikallisen puolella. ym. Koneiden ja laitteiden vuokrausta vuodesta 1981 Monipuolisesta ja laadukkaasta valikoimastamme löydät varmasti oikeat työkalut pieniin ja suuriin projekteihin. (03) 42 46 5800 • www.frkv.fi Teollisuuskatu 18, 30420 Forssa • Arkisin klo 7.30–16.30 | Lauantaisin suljettu FORSSAN RAKENNUSKONEVUOKRAAMO – REILU HANSLANKARI JO YLI 40 VUOTTA Koneiden vuokrausta yli 30 vuoden kokemuksella. 0500 537 479 Sahausta, höyläystä ja puutavaraa Pekka: 0400 785 236 Johannes: 0400 923 847 sieppalansaha.fi PIDÄ KONEESI KESÄKUNNOSSA Turun varaosamyymälä Orikedonkatu 12, 050 339 3151 P. Tenkanen 32560 Virttaa p. Kesäisin pääosassa on lentäminen, talvella puolestaan koneiden huoltaminen. Asiantuntevaa ja monipuolista palvelua • Maantiivistyskalustoa (60kg-500kg) • Pumppukalustoa • Betonikalusto • Henkilönostimet 11 –19m • Telineet Meiltä löydät ...ja paljon muuta, Tutustu osoitteessa: frkv.fi • Sirkkeli, leikkurit, hiomakoneet puulle ja betonille • Poraja piikkauskalustoa • Puutarhanhoitokalustoa • Siivouskalustoa. Purjekone hinataan taivaalle moottorikoneen avulla. Ikää tulee olla kurssille mentäessä 14 vuotta ja lupakirjan saa aikaisintaan 16-vuotiaana. Jos mielii päästä ohjaamaan purjekonetta itse, Korpela sanoo heidän pyörittävän Oripäässä kursseja, jotka tähtäävät lupakirjaan. 56 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI – Onneksi tosi harvoin käy niin, mutta muutaman kerran olen joutunut laskeutumaan ennen aikojaan. Hyvän lentosään vallitessa purjekoneen lentokorkeus on jopa kolme kilometriä. Paikallisen puolella. 050 514 1169/huolto, 050 373 3788/varaosat Lopotintie, 32210 Loimaa | www.konehuoltohannuonnela.fi VARAOSAT JA HUOLTO VARAOSAT JA HUOLTO Varaosat liikkeemme laajasta valikoimasta: • nivelakselit • laakerit • akut • öljyt • Stiga -varaosat • Quicke -etukuormaajan varaosat • maatilatarvikkeet • ym. Paikallisen puolella. ym. Paikallisen puolella. Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuuskatu 18, 30420 Forssa Puh. Aukioloajat MA-PE 7-30-16 Takojantie 5, 32300 Mellilä Kyröntie 92, 21560 Ollila Puh: 0400 918 366 Pasi Puh: 040 185 4440 Matias Puh: 044 206 7335 Valtteri ollilanauto.net Tervetuloa! • Korjaus ja huollot (kaikki merkit) • Yleisimmät MB-varaosat hyllystä • Nelipyöräsuuntaukset • ilmastointihuollot (R134A) MATKAILUAUTOA vuokrataan sopimuksen mukaan. Turun Lentokerhon aktiivit Samuli Sahlström ja Tapio Korpela viihtyvät Oripään lentokentällä lähes joka viikonloppu. Paikallisen puolella. 050 514 1169/huolto, 050 373 3788/varaosat Lopotintie, 32210 Loimaa | www.konehuoltohannuonnela.fi VARAOSAT JA HUOLTO VARAOSAT JA HUOLTO Varaosat liikkeemme laajasta valikoimasta: • nivelakselit • laakerit • akut • öljyt • Stiga -varaosat • Quicke -etukuormaajan varaosat • maatilatarvikkeet • ym. – Turun Lentokerholla on erikseen taitolentokelpoinen kone, joka kestää silmukoita, selkälentoa ja syöksykierteitä. AdBlue 200l 140,20l 19 90 PIDÄ KONEESI KESÄKUNNOSSA Turun varaosamyymälä Orikedonkatu 12, 050 339 3151 P. Vaikka purjekone on olemukseltaan rauhallinen, myös sillä onnistuu taitolento. (03) 42 46 5800 • www.frkv.fi Laadukkaat vuokrakoneet avain taloudellisempaan rakentamiseen Monipuolisesta ja laadukkaasta valikoimastamme löydät oikeat työkalut pieniin ja suuriin projekteihin. Suoritetaan yksityisteiden lanauksia Konehuolto H. Paikallisen puolella
02 588 8021 toimitus p. SUVILEHTI 2022 57 LOIMAAN LEHTI 56 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI – Onneksi tosi harvoin käy niin, mutta muutaman kerran olen joutunut laskeutumaan ennen aikojaan. 20,00 € kysy lisää! TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro p. 9-17 www.loimaanlukko.fi LÄMPÖPUMPUT Yli 1000 asennettua lämpöpumppua! Vaihtaessasi öljylämmitys ilmavesilämpöpumppuun: Saat huolettoman ja ympäristöystävällisemmän lämmitysjärjestelmän Valtion 4000 euron avustuksen ja korkean öljynhinnan johdosta uuden järjestelmän takaisinmaksuaika on vain 2-4 vuotta! MEILTÄ ILMAVESILÄMPÖPUMPUT ja ILMALÄMPÖPUMPUT Ota yhteyttä ja tilaa ilmainen kartoituskäynti! www.loimaanlehti.fi Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä sähköpostitse ilmoitukset@loimaanlehti.fi toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset p. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella.. P. Vaikka purjekone on olemukseltaan rauhallinen, myös sillä onnistuu taitolento. 8-17 Polttoainejärjestelmän puhdistus Tec4:n laadukkaalla käsittelyaineella määräaikaishuollon yhteydessä alk. Paikallisen puolella. Teemme ilmastoinnin huollot ja korjaukset ammattitaidolla ja kohtuulliseen hintaan kaikkiin merkkeihin. Jani Salmen ja SÄHKÖASENNUKSIA Jani Salmenoja Puh. Hyvän lentosään vallitessa purjekoneen lentokorkeus on jopa kolme kilometriä. 050 4399 994 ma-pe 6.30-20 la 8-19 su 9-20 Tervetuloa kaupoille ! Nestekaasut, akut (myös pienkoneisiin), monipuoliset autotarvikkeet ja -kemikaalit suoraan hyllystä, autopesut. 0400 725 681 www.iv-asennus.net ILMANVAIHTOKANAVIEN • asennukset • puhdistukset • säätö ja huolto • kanavakuvaukset Toimiva ilmastointi tekee reissuista leppoisampia. 050 513 0344 Asiakaspalvelu avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 9-12. 02-769 2200 Avoinna: ark. Paikallisen puolella. Purjekone hinataan taivaalle moottorikoneen avulla. 050 367 3567 – akhpalo.fi Avoinna ark. Turun Lentokerhon aktiivit Samuli Sahlström ja Tapio Korpela viihtyvät Oripään lentokentällä lähes joka viikonloppu. Turhan autossa kuumenemisen voit välttää huollattamalla ilmastointilaitteen noin kahden vuoden välein. Ikää tulee olla kurssille mentäessä 14 vuotta ja lupakirjan saa aikaisintaan 16-vuotiaana. Jos mielii päästä ohjaamaan purjekonetta itse, Korpela sanoo heidän pyörittävän Oripäässä kursseja, jotka tähtäävät lupakirjaan. Paikallisen puolella. PAIKAT KUUMANA. Kesäisin pääosassa on lentäminen, talvella puolestaan koneiden huoltaminen. Palo Oy Matkusjoentie 190, 32610 Vampula Puh. – Turun Lentokerholla on erikseen taitolentokelpoinen kone, joka kestää silmukoita, selkälentoa ja syöksykierteitä. Autoja Konehuolto J. Paikallisen puolella. 0500 729 262 UUDISJA SANEERAUSKOHTEET SUUNNITTELU ASENNUKSET TARVIKKEET JÄTEVESIPUMPPAAMON HUOLTO Avainpalvelu Lukitusja Turvallisuustuotteet Kaihdinpalvelu Sammutinhuolto Turuntie 7, Loimaa p
Samanhenkinen. .FI. 0500 822 386 w w w .a la st ar on au to pa lv el u. Muuta aviisia ei tule. -Niin. On se niin salamyhkänen! ” 2. Loimaalainen ja reittailutarve On loimaalainen, se vanha, yrittänyt löytää puhekaveria, muistikerhosta, Jaskan paarista, pinkosta. Tarttee muistaa, et ihminen on niinko kukkanen: on monivuatisia ja yksvuatisia ja ”hän, ken ei kestä päivääkään, on leikkokukkanen määreeltään”, niinko Jaakolan Pirkon runosa osuvasti sanotaan. Loimaalainen, vanha ihminen, lukkee tarkkaan Loimaan Lehren. Hiutu kevväällä, niinko menneen talven lumi. Ei ihan nuarten kans viitti, ne sannoo vaan joka asiaan: okei! Vaihka sanottiin meki nuarina: oolrait! Joskus, ko oltiin oikein hyvällä päällä. Rauhottua. Sais olla miäs tai nainen, et kävis juttelemasa. Vois olla eritapasiaki, ei sen niin nuukaa. Toinen vanha, loimaalainen lääkäri, joka kulkee aina talon ohi, muistuttaa: ”Ei tolla pelillä vanhaks elä!” Loimaalainen, se sama, on huamannu mukavan asian. Ja mialuusti loimaalaisen. Jos näkis tuttuja. Sen tähren lippalakin lippa on seljän pualella. Ei loimaalaisella, vanhalla ihmisellä, ennää sukua ole. Orpanatki on kuallu. Ja taaski loimaalainen, se vanha, sen präntin lukkee. Se on hakaneulalla kiinni tapetisa. Mukulat melskaa pitkin pihhaa. SUVILEHTI 2022 59 LOIMAAN LEHTI 5. 6.Loimaalainen, se vanha ihminen ja tori Loimaalainen suuntaa torille, perjantaina. Muuta ei tartte ollakka, sannoo se vanha loimaalainen. Jäljennös, mut ihan airon näkönen. Tuskin näkkee, kaikki kualleet tai muuten torikiälteisiä, niinko konteista tai huimauksen pualesta. Milläs rahalla se uuren katon hankki, ko Valpuri-myrsky vei erellisen. (Se on kuis taattua Jaakolan Pirkkoo.) Loimaalainen suuntaa torille, perjantaina. Politiikastaki vois puhua, eikä tarttis olla sammaa miältä. ”Ei oppi oijaan kaara”, sannoo vanha sananlasku ja on kuis hyvä, jos jottain oppii, mut tullee aika jollon seki unohtuu. Vaihkei loimaalainen koskaan oikein hyvällä päällä olekka, aina joku asia miältä kaihertaa. 7. Talvikärvänen on heränny tupla-akkunan välisä ja pörrää. ”Jos sillä on kumminki sukanvarsisäästöjä, tai jos se on se kuuluisa loimaalainen lottomiljonääri. Loimaalaisella, sillä vanhalla, on lehrestä leikattu yks runo. Joka ehtoo loimaalainen sitä kattelee ja aina löytää uusia merkityksiä sen pinnasta. Yrittää nousta konteillens. Tullesa, jos luaja sua, on myätäistä ja lipan voi kääntää oikeinpäin. Eroavat, torilla, vanhat, tutut loimaalaiset. Se oli niinko ihmisen miäli. Kai se keskustelu paremmin soljus muistoihin, jos olis samantapasia. Viisas, ei puuttunu ko puhetaito. Suviterveisin Jaakolan Pirkko 58 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Loimaalaisen vanhan ihmisen kesäteesit 1. Sivistys, sannoo loimaalainen, se vanha, on vain ja ainoastaan yksi sivistys, syrämen sivistys. Melkein voi kuulla kirkonkellot, vaihka ei loimaalainen niin hyväkuulonen olekka. On annettu kunnolla selkään, lyäty ja lyäty. Ei tarttis välttämätä olla loimaalainenka, mut parempi olis, jos kumminki olis. Täytyy muistaa, et kukkanen se on voikukkanenki. -Nährään taas. Kulttuurista. Tuskin näkkee, kaikki kualleet tai muuten torikiälteisiä, niinko konteista tai huimauksen pualesta. Loimaalainen ja luanto Loimaalainen, se vanha, sannoo: luannosta tarttee osata nauttia. (Sillai ajatuksisans, vanhaa auvoo.) Pyärä päästää, takakummi tyhjä, pumppuki reistaa. Ei sitä mammonaa juurka jälkeen jää, mutta vähäki viähättää ja nostaa tunteet pintaan. Niinko ny, juttukaverin puute. Jottain jäänteitä löytyy, niinko serkun kaiman kummin mukuloita. Niin ja ikkää sais kuis olla. Jos näkis tuttuja. Se on se tuttu, Ehtookellot. Ennen puhu kissallens, mut seki meni pois. Loimaalainen, se vanha ihminen tykkää Pirkon runoista, ”neet sillai savesta sikiää”, sannoo, kelles muulle ko ittellens. Siinä kylvöpari rukoilee ja taustalla näkkyy kirkko. Loimaalainen vanha ihminen ja kissa Loimaalainen, se sama vanha, puhhuu ittekseen ummet ja lammet. Tekkee nuput, aukasee ja kuihtuu pois, juur niinko ihminen. Loimaalainen vanha ihminen, polkee aina menomatkan vastatuuleen. Vaan syrämmen sivistys, se jää. Kattella, ko jualavehnän piippa kasvaa. fi Alastaron Autopalvelu Täyden palvelun autokorjaamo HINAUSPALVELU 24/7 • KESÄRENKAAT myös pakuihin • KOLARIKORJAUKSET • MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT • KATSASTUSKUNNOSTUKSET POIKKITIE 10, LOIMAA 044 256 5133 OLEMME NYT MYÖS MERKKIKORJAAMONNE. Käen kukuntaan on loimaalaisen luannikas torkahtaa. (Meinaa sitä välimatkaa ja pimiää.) 8. Urheilusta. Olis niinko kasvualusta sama ja pikkasen samantyyppiset kokemukset. Kuritat luuta ja lihhaa. Siittäki jonkun verran, jos kiinnostaa niin kamalasti. SUVIPAKINA Loimijoentie 99, Alastaro | P. Ei viälä toimerru. Jätti jälkeens kissanmentävän aukon, tyhjän ruakakupin ja mittaaamattoman ikävän. Samanhenkisen. Miksei, jos ei koko ehtoota. Levittää ilmaan siämeniä, jos levittää, juur niinko ihminen. Sitä ei tule kattottua juurka talvella, mut tälläi kesällä se on paikallans. Taulu on kamarin seinällä, sohvan takana. Tämän kaiken loimaalainen on osannu lukea siittä tapletista, vaihkei sitä paljonkaan käytä. Loimaalainen ja maalaustaire Loimaalaisella on tasan yks taulu. Se on ollu siinä kuuskymmentä vuatta, eikä sen merkitys ole yhtään vähentyny. Suupiälet kääntyy millin verran ylöspäin. Pakko paljaalta itteltä kainosti kyssyy, viättäisä yätöntä hämäränhyssyy; onkos ny puhras olo, kun on pesty jokanen poimu ja kolo. Kalevasa sitä vähä karsastettiin, kunnes se synnytti lapsen. Löylyä liikaaki lyäty, niin pahoin pelkään. Paitti on tämä tapletti, kone, jonka sukulaiset on ostanu juhlapäiväksi. Loimaalainen ja polkupyärä Loimaalainen vanha ihminen, polkee aina pyärällään suvveen. Perin raukia tuntu: hento kuarsaus ja peitoksi kesäyän huntu. 3. Ja mitäs se Nato, ko se oli ennen sukulainen, tosin ei sukua, mut veljen muija. Puhuvat niitä näitä, vakaviaki, sorasta ja uhkakuvista ja pelkotiloista; ettei vaan tänne tulis. Tai ei ny tapa, mut tappaa kumminki. Ja kun ei vanhanka suu tuahesta ole, päättää alottaa huamisen kesäkurmeella: täyrellä piapolautasella. Raja kulkee siinä, ko katulyhryt loppuu. Kellahtaa takas maate, vatta ylöspäin. Ei sitä kirjoista tai tapleteista opita, se on myätäsyntyistä, joko sitä on, tai sitten ei. Neki vaan närpee perintöö. Ja jos ei nährä, niin Loimaan Lehrestä se nährään. Kesäirylli Lauteilla makkaat, vihralla hakkaat. Maate mennesä. Ei ihan sivukulmilta, vaan tästä keskustasta. Loimaalainen vanha ihminen ja kärvänen Loimaalainen, se vanha, istuu kyäkin pöyrän viäresä ja jua kahvetta, sokerilla ja kermalla. 4. Yhren tutun tappaa, keskellä toria
Se on ollu siinä kuuskymmentä vuatta, eikä sen merkitys ole yhtään vähentyny. Tuskin näkkee, kaikki kualleet tai muuten torikiälteisiä, niinko konteista tai huimauksen pualesta. Kai se keskustelu paremmin soljus muistoihin, jos olis samantapasia. Niin ja ikkää sais kuis olla. Ja kun ei vanhanka suu tuahesta ole, päättää alottaa huamisen kesäkurmeella: täyrellä piapolautasella. F I K U R P A N T I E 4 1 , 3 2 2 1 L O I M A A P . (Meinaa sitä välimatkaa ja pimiää.) 8. Se on hakaneulalla kiinni tapetisa. Samanhenkinen. Siittäki jonkun verran, jos kiinnostaa niin kamalasti. Kuritat luuta ja lihhaa. 7. F I. Ja mialuusti loimaalaisen. SUVILEHTI 2022 59 LOIMAAN LEHTI 5. Ota yhteyttä: Niko Mäkilä 040 830 4556 / niko.makila@ivpl.fi MAALOG OY Loimaa P. Jos näkis tuttuja. Hoituu niin suuret kuin pienetkin kohteet: omakotitalot, rivitalot, taloyhtiöt, päiväkodit, koulut ja teollisuuskiinteistöt. Loimaalainen ja reittailutarve On loimaalainen, se vanha, yrittänyt löytää puhekaveria, muistikerhosta, Jaskan paarista, pinkosta. On annettu kunnolla selkään, lyäty ja lyäty. Vaihkei loimaalainen koskaan oikein hyvällä päällä olekka, aina joku asia miältä kaihertaa. Muuta ei tartte ollakka, sannoo se vanha loimaalainen. Kulttuurista. Ei ihan nuarten kans viitti, ne sannoo vaan joka asiaan: okei! Vaihka sanottiin meki nuarina: oolrait! Joskus, ko oltiin oikein hyvällä päällä. Ja mitäs se Nato, ko se oli ennen sukulainen, tosin ei sukua, mut veljen muija. Alle 12 v. Taulu on kamarin seinällä, sohvan takana. vanhemman seurassa ilmaiseksi. 4 5 8 4 3 9 7 1 / K A T R I I N F O @ P A T R U U N A N . Joka ehtoo loimaalainen sitä kattelee ja aina löytää uusia merkityksiä sen pinnasta. Eroavat, torilla, vanhat, tutut loimaalaiset. Samanhenkisen. Ei tarttis välttämätä olla loimaalainenka, mut parempi olis, jos kumminki olis. Miksei, jos ei koko ehtoota. Suviterveisin Jaakolan Pirkko ROMUKAUPPA Asfal i JM 18.-19.6.2022 Alastaro Circuit ROMUKAUPPA Asfal i JM 18.-19.6.2022 Alastaro Circuit seuraa ilmoi elua! mm. Sitä ei tule kattottua juurka talvella, mut tälläi kesällä se on paikallans. Se on se tuttu, Ehtookellot. Niinko ny, juttukaverin puute. Tai ei ny tapa, mut tappaa kumminki. Urheilusta. Loimaalainen ja maalaustaire Loimaalaisella on tasan yks taulu. Löylyä liikaaki lyäty, niin pahoin pelkään. sekä EVK-sarjan ja Tuuppari-sarjan osakilpailu 2500€ 2500€ 2000€ 2000€ Yleisen voi aja EVK:n ja Tuupparien voi aja 1000€ 1000€ Kilpailun nopein lähtöaika! LIPUT: la 10€ | su 20€ | varikko 20€. Ja jos ei nährä, niin Loimaan Lehrestä se nährään. Käen kukuntaan on loimaalaisen luannikas torkahtaa. Puhuvat niitä näitä, vakaviaki, sorasta ja uhkakuvista ja pelkotiloista; ettei vaan tänne tulis. Vaan syrämmen sivistys, se jää. -Niin. Olis niinko kasvualusta sama ja pikkasen samantyyppiset kokemukset. Tämän kaiken loimaalainen on osannu lukea siittä tapletista, vaihkei sitä paljonkaan käytä. ”Ei oppi oijaan kaara”, sannoo vanha sananlasku ja on kuis hyvä, jos jottain oppii, mut tullee aika jollon seki unohtuu. (Se on kuis taattua Jaakolan Pirkkoo.) Loimaalainen suuntaa torille, perjantaina. Politiikastaki vois puhua, eikä tarttis olla sammaa miältä. Kalevasa sitä vähä karsastettiin, kunnes se synnytti lapsen. Siinä kylvöpari rukoilee ja taustalla näkkyy kirkko. sekä EVK-sarjan ja Tuuppari-sarjan osakilpailu mm. Sivistys, sannoo loimaalainen, se vanha, on vain ja ainoastaan yksi sivistys, syrämen sivistys. -Nährään taas. Vois olla eritapasiaki, ei sen niin nuukaa. Mukulat melskaa pitkin pihhaa. Jäljennös, mut ihan airon näkönen. Ei sitä kirjoista tai tapleteista opita, se on myätäsyntyistä, joko sitä on, tai sitten ei. Melkein voi kuulla kirkonkellot, vaihka ei loimaalainen niin hyväkuulonen olekka. Jos näkis tuttuja. P A T R U U N A N . Yhren tutun tappaa, keskellä toria. Tuskin näkkee, kaikki kualleet tai muuten torikiälteisiä, niinko konteista tai huimauksen pualesta. 6.Loimaalainen, se vanha ihminen ja tori Loimaalainen suuntaa torille, perjantaina. Sais olla miäs tai nainen, et kävis juttelemasa. Pakko paljaalta itteltä kainosti kyssyy, viättäisä yätöntä hämäränhyssyy; onkos ny puhras olo, kun on pesty jokanen poimu ja kolo. Kesäirylli Lauteilla makkaat, vihralla hakkaat. Raja kulkee siinä, ko katulyhryt loppuu. www.ilmastointijapelti.fi Ilmanvaihdon mittaukset ja säädöt sekä iv-koneiden huollot ja suodattimet. Loimaalaisella, sillä vanhalla, on lehrestä leikattu yks runo. Ei ihan sivukulmilta, vaan tästä keskustasta. Ja taaski loimaalainen, se vanha, sen präntin lukkee. Perin raukia tuntu: hento kuarsaus ja peitoksi kesäyän huntu. 045 1333 844 Kalliomurskeet maa-ainesja vaihtolavakuljetukset Kalliomurskeet maa-ainesja vaihtolavakuljetukset RAUHALLINEN, YKSITYINEN JA TASOKAS JUHLAJA VAPAA-AJANVIETTOPAIKKA LOIMAALLA juhlat, kokoukset, saunaja virkistysillat, majoitustilat W W W
klo 16-18 Koulumuseo avoinna, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa la 20.8. . Kotiseutukierros, kokopäiväretki yhdistyksen jäsenille, kierros ohjelma, tiedustelut ja ilmoittautuminen puh. 14 90 24 90 Shine Mate Kiillotuskone 145 € JBM 216-os. 60 SUVILEHTI 2022 LOIMAAN LEHTI Tmi Arja Pöysti Lehmisuontie 55 32270 Metsämaa 040 8456695, arja.pysti@gmail.com www.arjapoysti.fi Avoinna kesäkuussa: ma, ke 10-20 ti, to, pe 16-20 la 10-18 ja su 12-20 muulloin sopimuksen mukaan MAUSTEJA ROHDOSKASVIT, VIHANNESTEN TAIMET, SALAATIT, SYÖTÄVÄT KUKAT, PERENNAT, KUIVATTU VEHNÄORAS KESÄKUU su 12.6. Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa. (alustava) klo 15-19 Joulutapahtuma Hulmilla, Hulmintie 8, 32200 Loimaa Koulumuseon kesänäyttelyssä esillä koululaisten käsialan kehitys. . Paikallisen puolella.. Paikallisen puolella. klo 12-14 Pajapäivät Lieskiven pajamuseolla, Vanha Hämeentie 338, 32200 Loimaa ke 13.7. hylsysarja 139 € Paikallisen puolella. Ulla Kaskiluoto 040 515 6225, ulla.kaskiluoto@gmail.com su 28.8. Lieskiven paja on avoinna sopimuksen mukaan. Paikallisen puolella. Pääkirjaston yläkerrassa, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa. klo 12-15 Kotiseutupäivä Hollonmäellä, Samulinkatu 7, 32200 Loimaa, Perinnerakentaminen ti 28.6. klo 16-18 Koulumuseo avoinna, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa HEINÄKUU ti 5.7. Tule tapaamaan kotiseutuväkeä, keskustelemaan ja tekemään ehdotuksia siitä, mitä voimme yhdessä tehdä paikallisen perinteen hyväksi. Niinijoentie 316, 32410 Loimaa. klo 11-16 Kotiseutumuseo avautuu kesäksi, Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa su 26.6. Tapahtumista tarkemmin, seuraa ilmoittelua ja katso: www.loimaaseura.fi ????. klo 16-18 Koulumuseo avoinna, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa ti 26.7. Voit myös liittyä Loimaa-Seuran jäseneksi ja tukea toimintaa sen tuotteita ostamalla. Vanha Hämeentie 338, 32200 Loimaa. suljettu, muulloin sopimuksen mukaan. ti-pe klo 11-18, la-su 11-16, juhannusviikonloppuna 24.-26.6. Toimisto Loimaa-Seura ry, Ateljee Hulmi, Hulmintie 8, 32200 Loimaa Postiosoite Loimaa-Seura ry, Pl 102, 32201 Loimaa Sähköposti loimaaseura@pp3.inet.fi Kotisivut www.loimaaseura.fi Puhelimet puheenjohtaja Pia Hollo 050 536 2397, sihteeri Ulla Kaskiluoto 040 515 6225 museo kesäaikana 045 677 9676 sähköposti: ulla.kaskiluoto@gmail.com • Facebook: Loimaa-Seura • Twitter: @LoimaanMuseo • Instagram: @loimaankotiseutumuseo Tapahtumia 2022 ELOKUU ti 9.8. (02) 7622 381, Avoinna ma-pe 8-17, la 9-13 osaset.loimaa @elisanet.fi Turuntie 3-5, 32200 Loimaa autot kesäkuntoon 2 90 Tarjoukset voimassa kesäkuun loppuun tai niin kauan kuin tavaraa riittää. maanantai klo 17-19. 044 025 6798. klo 18-19 Lauluilta kotiseutumuseolla, Kanta-Loimaantie 13, 32210 Loimaa su 10.7. klo 13-15 Koulumuseo avoinna, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa ti 16.8. . Tiedustelut puh. Kotiseutumuseo on avoinna 12.6.-28.8. klo 11-16 Museopäivä kotiseutumuseolla ja koulumuseolla JOULUKUU Ma 5.12. Kesänäyttely Loimaan Panimot. Krekilän mylly on avoin matkailukohde. klo 13-15 Koulumuseo avoinna, Kauppalankatu 17, 32200 Loimaa to 7.7. Paikallisen puolella. klo 19 Muistojen lauluilta Krekilän myllyllä, Niinijoentie 316, 32410 Loimaa Loimaa-Seuran toimisto Hulmilla on avoinna joka kuun 1. Kesälasinpesuneste 3 l LQM Öljy 5l 10 € AUTO GLYM Super resin polish autovaha Suodattimet Filtron -25% LQM Vahashampoo 1l www.loimaanautovaraosa.fi Loimaan Autovaraosa Oy Puh. . Paikallisen puolella. . klo 18 Jumalanpalvelus Krekilän myllyllä, Niinijoentie 316, 32410 Loimaa ti 26.7