Toivosen jälkeen tasapainonsa testasi Antti Helin. Loimaan seudullakin on mahdollisuuksia olla mukana tulevaisuuden energiamuotojen kehittämisessä. Liikunta tasapainottaa koululaisten elämää Sivu 5 KIMMO GUSTAFSSON Muun muassa akvarellia pääsi viikonloppuna kokeilemaan taitelijan opastamana. Loimaan alueella tapahtumassa kävi kymmeniä taiteen ystäviä. vuosikerta TORSTAI 10.9. Karita Toivonen näytti Puistokadun koululla käytännön esimerkkejä siitä, miten lasten liikuntatunnin voi pitää. Sivu 8 Turvavalvontakamera kuuluu tuotevalikoimiin yrityksessä, joka avasi eilen entisessä puhelinyhtiötalossa Loimaalla. Timo Metsä-Tokilan mukaan osuutta pystyttäisiin nostamaan rutkasti. Monipuoliseen ohjelmaan voi kuulua vaikka tasapainottelu. Jokaisessa osakilpailussa on kärkeen yltänyt eri voittajapari. Ainakin tänään, muutaman tunnin verran. alv . Taiteilijaksi taiteilijan paikalle – Tämä kyllä lähentää taiteilijaa yleisöönsä, akvarellitaiteilija Pirkko Siivonen pohti Kulkulupa-tapahtumassa, joka avasi yleisölle mahdollisuuden päästä taiteilijoiden viereen ja jopa heidän paikalleen testaamaan taiteen tekemistä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. Tämä näkee sinut Sivu 6 ANU SALO A M M AT T I N A R E N K A AT – Teemme tilaa talvirenkaille – loput kesärenkaat p o i s t o h i n t a a n ! – Maatalousrenkaiden erityisasiantuntija paikalla – Tarjolla grillimakkaraa ja mehua Jessi, Vesa ja Jari toivottavat kaikki tervetulleiksi! U U D I S T E T U N L I I K K E E N AVAJAISET! To–pe 10.–11.9. 2009 P 1 D Nro 104 Viileä ennuste: lämmintä T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 3 KIMMO GUSTAFSSON Autolla suunnistusreitille Kamppailu autosuunnistuksen SM-voitosta jatkuu tasaisena. KIRJOITTAJAVIERAS Lisää tuulivoimaa Vain 0,2 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta tuotetaan tuulivoimalla. klo 8–17 Uuden MICHELIN X-Ice North -ensiesittely! To–pe: Jokaiselle talvirengasennakkokaupat tehneelle joulukinkkulahjakortti kaupan päälle (ar vo 40€)!. Sivu 6 Syvään luonnontietämykseen ennusteensa pohjauttava salainen lähteemme ei päästä albiinosammakkoa pomppaamaan suustaan vaan toteaa viileästi, että syksy jatkuu keskimääräistä lämpimämpänä. Yksi osakilpailuista ajettiin Loimaalla, ja järjestäjänä oli Kyrön Seudun Urheiluautoilijat
1960 opiston johtokuntaan, jossa hän oli puheenjohtajana vuosina 1972–74 ja 1979–99. Kanta-Loimaan srk-talo: Sekakerho ti klo 17-18. Lukemattomat juhlat ja saarnapäivät he ehtivät 55 vuoden aikana paikkakunnalla järjestää. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Siunauksen toimitti rovasti Matti Taatila. Erityislapsi rippikoulussa -ilta vanhemmille Alastaron srk-talolla. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.43. ORIPÄÄ HELLUNTAISEURAKUNTA Su 13.9. Arvo Nätkynmäki oli seurakunnan kirkkovaltuustossa kauan ja kirkkoneuvostossa 36 vuotta. To 17.9. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. To 17.9. Arvo sai kuitenkin sairaalassa hoitojen keskellä yllättävän kotiinkutsun 10 päivää ennen evankeliumijuhlaa, joka pidettiin 23.8. Lehdet koostuvat kolmesta lehdykästä, joiden laidat ovat kuin repäistyt irti, eli hyvin epätasaiset. Arvo kuului myös Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vapaaehtoisiin työntekijöihin, o.t.o. MUISTOKIRJOITUS Arvo Johannes Nätkynmäki 31.12.1928– 13.8.2009 Arvo Nätkynmäki syntyi maanviljelijäperheeseen Kokemäellä. ja 12. www.loimaanseurakunta.fi Kanta-Loimaan kirkko 15. Alastaron kirkko Pe 11.9. Klo 18 kotiseurat Onnelassa Kojonperäntie 510, Koskenniemi. klo 13 päiväpiiri Kojonkulman OP:lla. Näiden vuosien aikana hän oli jäsenenä mm. Santeri, Aleksanteri, Aleksandra, Santtu, Ali, Ale 2 Torstaina 10. Room. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033, 050 555 7526. klo 14 Tammikodin hartaus. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. klo 12 messu, Rouhiainen, Mäkinen. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Myymälät ja pajat kutsuvat kävijöitä perjantaina kello 12 alkaen. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Kokonaisuus muistuttaa hyvin paljon pientä apilaa. klo 10–14. Kanttorina oli Martti Pihlajamaa ja kirkkokuoro lauloi. talolla, aiheena Jesaja 33-34, Heikki Lehtonen. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. retki Picasson näyttelyyn Ateneumiin, 30 e sis. matka, pääsymaksu, ruoka ja kahvi. klo 13 srk.talolla Raamattupiiri, Marja Seppälä. 13: 8 11.9. klo 13 lähetyspiiri (Sley) Annikki Uikkosella. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. avustaja. Yhteisvastuun torin tuotto oli 741,50 euroa. Kun käsityöläiset eivät enää nähneet tehdä töitään ilman lisävaloa, sytytettiin työhuoneiden valot kesän jälkeen ensi kertaa juuri syyskuun puolivälin tietämillä. Ke 16.9. www.loimaanlehti.. Kansanopisto juurrutti meitä nuoria Raamatun jokapäiväiseen lukemiseen. Mellilän kirkko Su 13.9. klo 10 messu, Rouhiainen, Mäkinen, Eloisien kuoro, Eloisat 30v. Pöytyä: markkinointipäällikkö, koulunkäyntiavustaja, makeistyöntekijä (oppisopimus), parturi-kampaaja, lähihoitaja. 1994 perustetun Loimaan evankelisen opiston säätiön hallituksen/kansanopiston johtokunnan puheenjohtajana. Siitä kiitollisena kaupunkiseurakunta anoi hänelle seurakuntaneuvoksen nimen ja arvon. 21.9.). Loimaan evankelisen opiston läheisyys vaikutti siihen, että Arvo valittiin jo v. Kalevi, Kaleva 11.9. syyskuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Humppilassa Kädentaitajien Kauppakujan, Tilkkutexin ja Urpolan Kutomon taitajat palauttavat Silmänkirkastusjuhlalla mieliin vanhaa eurooppalaista perinnettä. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Metsämaa Nahuntupa: Sekakerho to klo 17-18. klo 13 Niinijoen-Pappisten päiväpiiri pankilla. Klo 18 naisten raamattupiiri srk-talolla. klo 10 sanapalvelus, Rikala, Pihlajamaa. Illat pimenevät, mutta silmät sen kuin kirkastuvat Humppilassa, kun käsityöläiset panevat yhdessä tuulemaan. Tämän kesän evankeliumijuhlaa suunnitellessaan Arvo pyysi Lauroisten kuoroa laulamaan johtajansa Veikko Suokunnaan säveltämää SK: n laulua 194: Taivas on auki, auki se on... Arvo oli vakaan uskon mies. Loimaan Kaupunginkirkko Su 13.9. Noin viiden vuosikymmenen ajan Arvo Nätkynmäki esiintyi puhujana opiston juhlissa ja Elsa-puoliso lähes aina säestämässä laulajia ja yhteislauluja. Väisänen 040 740 7622 t. Klo 18 Niinijoen raamattupiiri pankilla. To 17.9. Avioliitto siunattu: Antonio Fernando dos Santos ja Eeva-Maija Rikala-dos Santos. Vesikosken srk-talo: Sekakerho ma klo 17-18. Nurmimailanen on kotiutunut eteläiseen Suomeen uustulokkaana ihmistoiminnan seurauksena. Toimitussihteerit: Sampsa Hakala, Tiina Naula. Kastettu: Saaga Lumia Blom, Milka Marissa Happonen, Santeri Otto Tapani Heinonen, Iiris Ellen Olivia Niiranen, Viivi Varpu Helena Nurmikko, Luukas Vihtori Raikunen, Joonas Ilmari Riponiemi. Virttaan koulu: ma klo 17-18 (alk. Mellilän srk-koti: Kokkikerho ma klo 17-18.30. Vihitty: Jussi Oskari Pihlajaniemi ja Laura Eveliina Panell. klo 13 päiväpiiri Koulukujalla. Käskyt »Älä tee aviorikosta», »Älä tapa», »Älä varasta», »Älä himoitse», samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Room. Puistokadun liikuntahalli, peilisali: Liikuntakerho 1 to klo 16-17.30 ja kerho 2 pe klo 16-17.30. NIMIPÄIVÄT: 10.9. Ilm. klo 14 Kitkonpuiston hartaus. Ke 16.9. Ti 15.9. Tapahtuma jatkuu lauantaihin iltapäivään avoimin ovin ja esittelyin. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040, 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Arvo Nätkynmäki siunattiin ylösnousemuksen suurta aamua odottamaan 5.9. Ti 15.9 klo 13 lähetyspiiri (SLS). Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Anu Salo, Marika Timonen. Klo 19 Vivamo-ilta, Reijo Jokisen 75-vkonsertti kirkossa. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. klo 13 päiväpiiri srktalolla. Leikasto 050 544 2980. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10 Viitakangas ja Honkanen. Opiskelutoveria ja uskonveljeä kiitollisena muistaen ja kaivaten, Viljo Säteri Peruskoulun opettaja, seurakuntaneuvos, Loimaa/Mellilä Nurmimailanen on kuin pieni apila, mutta lehdyköiden kärjet ovat repaleiset ja otakärkiset. Valojen sytytys tapahtuu samana iltana kello 19 Kartanon puistossa. Nurmimailasen kukinto on hyvin pieni, pallomainen ja kirkkaankeltainen. Su 13.9. klo 18 Jaakko Löytyn konsertti Kaupunginkirkolla, vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Yhdessä he opettajatyönsä ohessa ahkeroivat seurakunnan ja SLEY:n toiminnoissa; Arvo evankeliumin sanaa julistaen ja laulaen ja Elsa säestäen ja laulaen sekä lasten lauluryhmää johtaen. Omaisten ohella jäi Arvon valoisaa persoonaa kaipaamaan laaja ystäväpiiri. Perjantain ohjelmassa on lisäksi Ypäjän musiikkiteatterin esitys kello 20 ja tulenpuhallusesitys 20.30. 040 8455740 www.loimaanhelluntaiseurakunta.fi. Täältä Arvo löysi puolisokseen musikaalisen, uskovan opettajan, Elsa Puron. Nurmimailanen Apiloille lähisukua oleva nurmimailanen (Medicago lupulina) on nurmikoiden, pihanlaiteiden, ratapihojen ja joutomaiden harvalukuinen laji, joka kukkii vielä syyskuussakin. Koulukuja: Sekakerho ma klo 1718, kokkikerho ke klo 17-18.30 ja tyttökerho to klo 17-18. Alastarohalli: Sählykerhot ti 13lk klo 15-16, 4-6lk klo 16-17 ja sitä vanhemmille klo 17-18. klo 14 lähetyspiiri srkkodilla. LOIMAA . Tapahtumat Ke 16.9. Lisäksi lehdykän kärjessä on ota eli piikki. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Samalla mestarit tarjosivat kisälleille ja oppipojille silmänkirkastusta, joka oli hyvää ruokaa, kenties kahvia ja vielä ryyppy päälle Humppilan Silmänkirkastusjuhlassa perinnettä tuodaan nykyaikaan 11. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi opiskelemaan Kajaanin seminaariin, josta valmistuttuaan hän tuli opettajaksi Loimaan kauppalaan syksyllä 1954. Isoskoulutus alkaa Kaupunginkirkolla klo 16.3018, to 17.9. Lapsija nuorisotyön johtokunnan kokous srk.talolla klo 18. Näin me juurruimme seurakuntatyöhön, jonka parissa Arvo teki mittavan työn Loimaalla. Taivas oli auennut Arvolle ja ahkera työ täällä päättynyt. To 17.9. Lauloimme seurakunnan nuorten kuorossa, seminaarin kristillisen yhdistyksen kuorossa ja omana kvartettina ja kävimme laulutervehdyksillä sairaalassa, vanhainkodissa sekä juhlissa. Metsämaan kirkko Su 13.9. Viisi viimeistä vuotta hän oli v. Kustantaja: Priimus Media Oy. Loimaan kaupunginvaltuustossa ja kaupungin hallituksessa Arvo vaikutti useita kausia. Se on levittäytynyt muun muassa satamien painolastialueilta, ja myös junaliikenteen välityksellä. Nuorisotyö to 10.9. klo 10 sanapalvelus, Alanen, Lill. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat srk-talolla. Tyttöjen ja poikien syksy Alastaron srk-talo: Kokkikerho parillisilla viikoilla (14.9.alk) ma klo 17-18.30. 13: 9 KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA . raittiuslautakunnassa ja sosiaalilautakunnassa 16 vuotta ollen siinä puheenjohtajana 8 vuotta. Tutustua voi muun muassa käsityöläisten toimintaan ja Viikinkisaunaan. klo 15 Remontoidun rukoustalon tupaantuliaiset, juhlapuhujana opetusneuvos Jouko Ruohomäki Turusta Viikolla 38 (14.-20.9.) rukousviikko: ma-pe klo 18-21 sekä ti klo 12-15 rukoustilaisuudet, la klo 9-21 rukousja paastopäivä, su klo 19 Hyvän Sanoman lauluja, mukana Antti Riuttaskorpi, Reino Komonen ja Hannu Ilola Tervetuloa tilaisuuksiimme! Savipellonkatu 5, puh. klo 12 sanapalvelus, Rikala, Pihlajamaa. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Kaunis, työntäyteinen ja arvokassisältöinen elämänkaari muodostui 80 vuoden aikana Kokemäen pojalle, Arvo Johannekselle. puhujiin. Silmänkirkastusjuhlat Urpolan Kartanon pihapiirissä Humppilassa pe 11.9. Kojonkulman Ahjo: Sekakerho ma 17-18. syyskuuta. Hän toimi SLEY:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana monia vuosia. Kansakoulun jälkeen hän opiskeli Loimaan Evankelisessa Kansanopistossa 1946–47. Kaupunginkirkko: Kuviskerho ma klo 18-19, sekakerho ti klo 17-18 ja bändikerho ti klo 17-18 (10-13-v). Kuoron laulaessa tätä laulua kuulijain ja laulajien silmissä kimmelsivät kaipauksen kyyneleet. Niinpä me, Arvo ja minä, viisivuotiset opiskeluja huonetoverit seminaariaikana aloitimme päivämme rukoillen ja Raamattua lukien. su helluntaista 13.9. Ma 14.9. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Santtu Ahlman LUONTO Valot päälle ja silmät kirkkaiksi Humppilassa AVOIMET TYÖPAIKAT Loimaa: mainostenjakaja, ravintola-apulainen, myyntija ostopäällikkö, CNC-tuotannonsuunnittelija, järjestelmäkehittäjä, tarjoilija, rakennusalan opettaja, ammatillinen ohjaaja, fysioterapeutti, sosiaalityön johtaja, lastenohjaaja, vaatemyyjä/-edustaja, itsenäinen jälleenmyyjä, munien pakkaus/kanalatyöt, tig-hitsaaja, perushoitaja, sairaanhoitaja, ravintolatyöntekijä, autonasentaja, autotarvikemyyjä tai yrittäjä, kiinteistönhoidon ja henk.koht. klo 16 Raamattupiiri srk. Arvo ja Elsa ovat laulaneet monissa kuoroissa kuten kaupungin kirkkokuorossa, aikanaan Loimaan evankelisen Nuorisoliiton kuorossa ja SLEY:n Alastaron kuorossa. Aurinko laskee kello 20.05. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Kuollut: Eino Aleksi Korpela 74v. Tästä arvokkaasta ja uhrautuvasta työstä opiston hyväksi johtokunta maalautti hänestä muotokuvan, joka on juhlasalin seinällä. klo 12–24 ja la 12.9. Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. SANTTU AHLMAN Su 13.9. Muistotilaisuudessa pidettiin useita puheita ja kirkkokuoro lauloi. Ke 16.9. Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja ke klo 9-12. Ti 15.9. Toimisto ti klo 9-10 ja to 9-11. To 17.9. klo 18. Hän oli seurakunnassa ensimmäinen maallikkojäsen, joka toimi ehtoollisavustajana. PÄIVÄN SANA 10.9. Keskiyöhön venyvän ohjelmallisen illan päättävät karaoke ja tanssit. La 24.10
TOIMITTAJALTA Loimaa Kimmo Gustafsson Halukkaat pääsivät juttelemaan ja kokeilemaan taiteen tekemistä ensimmäistä kertaa viikonloppuna Loimaalla pidetyssä Kulkulupa-tapahtumassa. Taiteilija Satu Koivikon mielestä tapahtuma oli todella mukava, kun sai tehdä yhdessä. 7-21, la 7-18 L O I M A A. – Paperi on tärkein. – Enkä ole sen jälkeen niitä piirtänyt, Alanen sanoi. – Siitä vain kokeilemaan, Siivonen kehotti minuakin. Hinta 40 euroa ja vain käteisellä. illalliskortteja. Kimmo Gustafsson Torstaina 10. Kerroksittain jos maalaa, voi tehdä väliin ihan yhden vesikerroksen pelkästään. Samasta teoksesta voi tehdä monta tulkintaa, eikä sen tarvitse olla yhtään sama. kg Aleksis Kivenkatu 11, puh. asti, ellei toisin mainita. KIMMO GUSTAFSSON Hinnat voimassa to-pe. Tärkein niksi on saada savimöhkäle dreijalevyn keskelle. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. Jokaisella on hänen mukaansa lupa nähdä taide omalla tavallaan. Loimaan taideseuran puheenjohtaja Liisa Lehtonen kertoi tuntevansa Alasen kynänkäytön jo kouluajoista – Maija-Liisa piirsi aina koulussa ystävävihkoihin Mikki Hiiriä, Lehtonen muisteli. Hänen mukaansa moni ateljeessa käynyt on myöhemmin vaihtanut haisevat öljyvärit akvarelleihin. Kulkulupa sai sarjakuvapiirtäjä Taimelan kokeilemaan oman alansa ulkopuolista taidetta. Taide on Siivosen mukaan parhaimmillaan, kun se sykähdyttää. Ilman korttia 1,99 rs (3,98 kg) Champ HERKKUSIENET Suomi, 200 g (4,95 kg) 99 rs KERÄKAALI Suomi 19 kg naudan paistista 16 95 kg Ruokamestarin LOHIKUKKO (500 g) (15,80 kg) 7 90 kpl 12 95 Ruokamestarin ruodottomat LOHIMEDALJONGIT Tuore suomalainen AHVENFILE 22 90 kg LOUNAS ANNOKSET 4,90 kpl ma-pe klo 11-14 Ateriapassilla joka 10 annos veloituksetta Paistopisteestä uunilämpimät KARJALANPIIRAKAT 45 kpl Pakastealtaasta laaja valikoima lihatuotteita läheltä ja kaukaa STRUTSIN FILE 250 g (33,17 kg) 9 95 kpl Perjantaina Lihajaloste Suomisen konsulentti Ylikypsä PAAHTOKINKKU 13,90 kg ilman korttia 16,90 Uunimakkara 9,95 kg Meillä myytävänä Loimaan Yrittäjien 75 v. Niitä ei voita mikään, Alanen sanoi. – Hauskaahan tämä on, Anna Taimela naurahti kokeillessaan monotypian tekemistä Art Tyynelässä. ja K-Plussa-tarjoukset 30.9. syyskuuta 3 Akvarelliväri elää Kulkulupa avasi ovet Pirkko Siivonen kiinnostui akvarellista jo koulussa. Kun niitä jatkaa ja jatkaa kehittyy samalla, Siivonen kannusti. Alanen kuitenkin kertoi lopettaneensa Mikki Hiirien piirtämisen kymmenvuotiaana, kun silloinen kuvaamataidon opettaja kielsi piirtämästä niitä. Sävyerot ovat rikkauksia. Hiustenkuivaajalla taas saa nopeasti kuivatettua paperin. – Kyllä tämä on työläämpää kuin kynä ja paperi. Siivosen oma työ komeili pöydällä vieressäni. Loimaan paras herkkutori tarjoaa! Ruokamestarin NAUDAN PAISTIJAUHELIHA 7 95 kg Ruokamestarin LIHAKÄÄRYLEET porsaan ?leestä Outspan APPELSIINIT Etelä-Afrikka 69 kg 11 95 kg siemenettömät vihreät VIINIRYPÄLEET Kreikka, 500 g (2,98 kg) 1 49 rs -25 % Katso hedelmäisen kalkkunasalaatin ohje K-RuokaPirkasta ja www.k-supermarket.. Taimelan lohikäärme ja Maija-Liisa Alasen samalla kerralla painettu kukka jäljentyivät pahvinpalasiin. Emilia Heikkilä painoi levyn pahvinpalan päälle ja veivasi sen läpi mankelin näköisestä painokoneesta. Hakematta huomasi, että hänellä on jonkin verran enemmän taiteilijataustaa takana. – Se on ihan luvallista, että väri elää. Paperi voi olla joistakin kohdista märkä, mutta ei kokonaan vedestä kiiltävä. Maija-Liisa Alanen ja Anna Taimela olivat harvoja, jotka itse kokeilivat taiteen tekemistä. Vesivärien kanssa olen viimeksi sutannut kouluaikoinani. Suttaamiseksi se meni taaskin, vaikka Siivonen hyvin niksejä kertoilikin. Tavallinen paperi on liian kovaa, Oikeaa akvarellipaperi on paksua ja muistuttaa valkoista seinäpaperia. – Tämä tuo vaihtelua siihen yksin nyhertämiseen ja palautettakin saa, savesta tehtyä päätä hopeapapereilla päällysHarva uskaltautui itse pensselin varteen Pirkko Siivosen työhuoneella Metsämaalla, jonka ovet olivat auki Kulkulupa-tapahtuman kunniaksi. – Omia töitään ei saa hävittää, vaikka tuntuu, että ne ovat epäonnistuneita. – Kiva, että tällaisia järjestetään, hän totesi ja kiikutti musteella päällystetyn alumiinilevyn painokoneen luo. ark. Arja Alkki esitteli savenvalantaa. Yleinen virhe on myös liiallinen kasteleminen
Vanhempien ja aikuisten kannattaakin sysiä lapsia liikkumaan joko yhdessä, seurassa tai uusissa kerhoissa. Hei kolmen lapsen äiti. Erityiskiitos kerhotoimintaan mukaan lähteneille seuroille ja järjestöille – on tärkeää tälläkin tavalla saada seutu toimimaan ja liikkeelle. Tähän voisi todeta, että mahtaisiko kukaan naisjohtaja edes saada päähänsä esittää samantyylisiä näkemyksiä miehistä. syyskuuta KOPIT MIKSI NÄIN. Myös taajamissa Alastarolla, Hirvikoskella ja Mellilässä löytyy paikka kartongille. Olen hukkua muropaketteihin. Niiden yhtenä tavoitteena kun lienee vahvistaa sitä iänikuista käsitystä, jonka mukaan blondit todellakin ovat tyhmiä. Alastarolaisten oppilaiden vanhempia kiinnostaa kuraattorin näkökulma Alastaron yläasteen sulkemisesta ja sen vaikutuksista oppilaisiin. Malandburgh Wilson Seutu täytyy saada toimimaan MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kaikkien ei liene tarpeellista osata jokaisen urheilulajin niksejä saadakseen elämäänsä ”kiksejä” liikunnasta. Harjoitusta, harjoitusta se työ on vaatinut. Sinne viedään tavaraa, joka ei sinne kuulu. Virttaan työväentalolle. Paikalla oli reilu sata musiikkikulttuurin ystävää. Kohu oli valmis, kun hän vertasi naisia autoihin ja esitti yleensäkin varsin sovinistia näkemyksiä. Ja voihan sitä ihan metsäänkin mennä. TEIN tiedotusopin graduni urheilujournalismin naiskuvasta. Vanhaa koulua kiitän siitä, että ensimmäinen lapseni sai pienet tärkeät muruset pussiinsa. Poimimme saapuneista viesteistä tälle uudelle Miksi näin -palstalle joitakin kysymyksiä ja etsimme niihin vastauksia. Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Onhan täällä erilaisten kuntien järjestämien sisäliikuntaharrastuspaikkojen ja seurojen ja yritysten tarjoamien palvelujen lisäksi kattavat mahdollisuudet ulkona liikkumiseen. Ihmetyttääkö ilmiö. Blondivitsit eivät jaksa naurattaa ainakaan minua. Euromarketin vieressä Hossinkadulla on yksi, jäteasemalla Kirveskalliolla on myös ja Lapiduksen hyötyjätepisteessä. Toimittajienkin käsittelytavoissa voi näkyä asenteellisuutta, mitä on myös tutkittu väitöskirjatasoa myöten. Samoin maksullisia sekajäteastioita käyttävät myös ne, jotka eivät ole siihen oikeutettuja. Siitä ollaan me aikuiset vastuussa millaiset eväät lapsen pussiin tulee. PÄIVÄN MIETE: Optimisti näkee munkkirinkilän, pessimisti reiän. Miesten ja naisten epätasa-arvoiseen kohteluun eivät välttämättä syyllisty yksin haastateltavat. Konsertti oli onnistunut ja yleisö tykästynyt. Pyydän vastausta MarjaLiisa Laitilalta koulukuraattorina, antamatta asiaan vaikuttaa poliittinen kanta ja valtuuston jäsenyys. Epäilyttää, kun kaikki eivät ole kommentoineet. Jos naisurheilija oli (mies)toimittajien mielestä kaunis, hän sai kohtuuttoman paljon palstatilaa, kun taas vähänkin miehisen naisurheilijan koko sukupuoli saatettiin asettaa kyseenalaiseksi. Askarruttaako jokin asia. rehtoreille luvattu tulevilta kouluilta jotain virkoja. Koulunsa käynyt . Jo yksistään pururatoja seudulla on kilometreittäin. Toki hän sai myös puolustajansa, joiden mukaan puheet oli tarkoitettu huumoriksi. Elämäntaiteilija-FilosoviFon-Pentti-Tuominen . Tutkin muutamien suurimpien sanomalehtien urheilujuttuja ja oli helppo havaita, että naisja miesurheilijoita käsiteltiin eri tavalla. Soita 040 9658 209. – Löytyy löytyy. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. – Valitettavaa on, että joillain ihmisillä on hieman väärä asenne järjestettyä jätehuoltoa kohtaan. Ei lapsia kuulukkaan sulkea pussiin maailmalta, vaan sinne pussiin laitetaan ne eväät maailmaa varten. Äiti . Loimaan kaupungin ympäristötarkastaja Matti Norr, löytyykös tyhjille muropaketeille paikkaa. Unohtamatta kuitenkaan Elisan molempia opettajia, joiden ansiosta Elisa oli saavuttanut tämän etapin. Joskus kiire . Hyrsynkulmalla varttuneena ja nykyisin Turussa asuva Elisa oli saanut alkuopetuksen juuri samaisessa opinahjossa. Nyt kun koulut ovat taas alkaneet,niin ettekö hyvät ihmiset voi tarkistaa ennen koulun alkua lastenne päitä, ja hoitaa ne pois jotta ei joka vuosi olisi sama täirumba... Unohtuiko pleiserisi1.8. Muuten tällaista hirveän isoa rahamäärää uusiin kouluihin velkaiselta Loimaalta ei ymmärrä! . MATTI NORR Avoin kysymys koulukuraattorille Mun sydämeni tänne jää Koulukuraattori on koulujen oppilaiden sosiaalityöntekijä ja edunvalvoja. Onko kouluverkkoselvityksen tarkoituksena 5 vuoden päästä lakkauttaa kaikki muut koulut, paitsi Opintien-, Keskusja Puistokadun kouluja. No löytävätkö jätteet yleensä oikeaan paikkaan. LUKIJOILTA 4 Torstaina 10. Mielensä pahoittaneet leimattiin kiihkoilijafeministeiksi ja väitettiin, ettei kukaan naispuolinen johtaja olisi joutunut eroamaan työstään, jos olisi esittänyt vastaavia kommentteja miehistä. Huomio maajussit ajakaa ihmeessä hitaat traktorit välillä tien sivuun ja päästäkää kilometrien autojonot ohi. KU Yksistään pururatoja seudulla on kilometreittäin. Kun ei se suu veny kakkuun asti. Sähköposti tulee perille osoitteella toimitus@loimaanlehti.fi. Minä en koskaan! Katsokaa kumpia kirjoittajia on enemmän: kenen huumori kestää ”humoristista” allekirjoitustani (mutta ei savua ilman tulta). Tiina Naula tiina.naula@loimaanlehti.fi Blondivitsit eivät jaksa naurattaa ainakaan minua. Ikäihmisille onkin Loimaan seudullakin järjestetty erilaisia liikuntaan ja liikkumaan houkuttelevia tapahtumia ja ryhmiä, mutta erityisesti nyt syksyllä voi jokainen löytää liikunnan ilon. Loimaalla lähiviikkoina alkavissa Löydä liikunta -liikuntakerhoissa ohjataan koululaisia monipuolisen liikunnan pariin. Kaikkien ei ole tarpeen kilpaurheilla, ja koulujen jälkeen pidettävissä kerhoissa tullaankin myös pelaamaan ja leikkimään. Keijo Leppänen Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta -palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Näistä aiheutuvat lisäkulut koituvat meidän kaikkien maksettaviksi. Vaikka vitsi olisi olevinaan kuinka hauska, niin eiköhän siinä ole sen kertojan mielestä totta ainakin toinen puoli. Toki myös etenkin naisja miespoliitikkoja kohdellaan julkisuudessa eri tavoin, kuten eräät suomalaiset eturivin naispuoliset poliitikot ovat viime aikoina tuoneet esille. Naisilta kyseltiin miehiä useammin perheestä, ja naisten ulkonäköä saatettiin arvioida enemmän kuin heidän urheilusaavutuksiaan. Täällä Ypäjällä on vielä kyläkoulut toiminnassa. Kuka on ollut tekemässä kouluverkkoselvitystä ja onko tekijöille, esim. Sääli, ettei vanhemmat yksin voi asiaan vaikuttaa, vaan vastuu on myös arvon päättäjillä, jotka ovat sitä mieltä, että pienen lapsen suuhun mahtuu iso kakku. Sukupuolten käsittelyyn tiedotusvälineissä kannattaa kiinnittää huomiota. Ja oikeastaan pitäisikin löytää. Naispoliitikon kampaus tai asu voi saada suuremman huomion kuin hänen poliittiset ansionsa tai mielipiteensä. Muiden lapsieni tulevaisuus mietityttää. Huumorin varjolla voi loukata ja vähätellä ihmisryhmää, jota vitsailija pitää itseään huonompana. Captain Planet kyselee näin: Löytyykö Loimaalta jostain yleinen kartonkikeräyspiste. Kerhoissa pyritään kannustavaan ilmapiiriin ja lapset pyritään huomioimaan yksilöinä. . Miksi monet kirjoittavat nimimerkillä. Toimituksen faksinumero on (02) 762-6047.. Näitä keräyspisteitä käytetään väärin. . Kiitos hoitaja Merja Kotirannalle ja lääkäri Kirsi Jokiselle nopeasta hoitoon pääsystä ja eteenpäin lähettämisestä. Naiset ja miehet TOIMITTAJALTA Alkusyksyn kuumaksi puheenaiheeksi nousivat Audin myyntijohtajan käsitykset naisista. Paula Kulmala Juuret ja sydän jäävät paikalleen, vaikka jalat kantaisivat tois`puol`jokkee tai vähän kauemmaksikin. MIELESTÄNI on hyvä, että myyntijohtajan puheisiin reagoitiin vakavuudella. Kiitos upeasta ja sydäntä lämmittävästä konsertista. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. . Pianisti,viulisti ja sellisti ansaitsivat omat kiitoksensa. Yhdeksi selitykseksi on tarjottu sitä, ettei Suomessa ole vielä oikein totuttu siihen, että presidentti tai puoluejohtaja on nainen. Julkisuudessa kiivaana vellonut paheksunta sai myyntijohtajan eroamaan työstään. Kenties siis vanhanaikaiset käsitykset naisista ja miehistä alkavat aikaa myöten murtua, jos naiset saavuttavat enemmän näkyviä asemia yhteiskunnassa. Pääasia on, että lapset ja nuoret pääsisivät liikkeelle, tekemään muutakin kuin sormiharjoituksia tietokoneella. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Terveyskeskukseen tyytyväinen Jätepisteet eivät ole minkä tahansa tavaran päätepysäkkejä. Kyllästynyt . Lähetä kummastusta herättävästä asiasta tekstiviesti Kopit-palstalle. Harmaa ja sateinen syyskuun sunnuntai jäi kaikkien mieliin kun taiteilija Elisa Pyykkö ystävineen ja opettajineen oli saapunut Ypäjän Perttulan koulun juhlasaliin. Jopa kulttuurija tasa-arvoministeri Stefan Wallin kiirehti toteamaan YLEn tv-uutisissa, ettei tällaisilla asioilla ole varaa vitsailla. Aika löytyi yllättävän nopeasti, kun tosi oli kysymyksessä
Lapset saadaan kerhoihin ja liikkeelle EU:n tuella, sillä liikuntakerhotoimintaan on saatu Leader-rahaa. Kerhoja alakoulun oppilaille: Koulutuskurssille osallistuneet seurasivat Karita Toivosen pitämää liikuntatuntia. – Palosta teki hälytyksen ohikulkija vähän ennen kello kolmea yöllä, kertoo palomestari Mikko Malin Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta. Loimaan erityispiirteenä on se, että yhdistykset ja urheiluseurat ovat koulujen yhteistyökumppaneita kerhojen järjestäjinä. Samalla selvitetään perusteita Loimaan hakemalle 2,2 miljoonan euron harkinnanvaraiselle rahoitusavustukselle. Onnettomuus tapahtui Turuntien ja Satakunnantien risteyksessä. Tehtaassa jatketaan myös lomautuksia edelleen. – Saimme opetushallitukselta 20 000 euroa kerhotoimintaan. Suurin osa on liikuntakerhoja, joissa korostuu hauska ja monipuolinen liikunnallinen toiminta, mutta ei totisessa kilpailumielessä. He kirjasivat ajatuksiaan tilanteesta. Alan elpymistä on Nurmisen mukaan mahdoton ennustaa. Kaikissa alakouluissa käynnistyy liikuntatai luontoliikuntakerho. Tulisi monipuolisuutta näihin yleisurheiluharjoituksiin. Liikkeestä anastettiin tupakkaa ja alkoholijuomia. Ihannekoko on noin 15 oppilasta. Yksi hyvä saada lapset kuuntelemaan oli: pistäkää lasten takapuolet lattiaan. Ensimmäiset kerhot alkavat ensi viikolla ja loputkin syys-lokakuun vaihteessa. – Ainakaan toistaiseksi emme rakenna uutta katosta, koska tarkoitukseen ei ole määrärahoja. – Olemme vaikeassa tilanteessa, joka liittyy suoraan varsinkin metsäteollisuuden suhdanteiden ja sitä kautta tuotteidemme kysynnän voimakkaaseen heikkenemiseen. Tulosyksiköissä on nyt yhteensä 58 työntekijää ja 16 toimihenkilöä. Seurat ja koulut yhdistävät voimansa kerhotoiminnassa Loimaa Sari Keskitalo Loimaa näyttää myönteistä mallia koulujen kerhotoiminnan järjestämisessä. Vaikka kyseessä on kaksivuotinen hanke, Toivonen toivoo, että kerhot jatkuvat tämän jälkeenkin. – Tuota läppäfutista itse asiassa mietin, että sitä voisimme kokeilla. – Loimaa on lähtenyt vauhdikkaimmin liikkeelle, ja yhdistykset ovat innostuneita. Silti uusiakin asioita heille tuli. Heppakerhoa lukuunottamatta kerhot ovat koulun tiloissa. Murtautuja vei tupakkaa ja alkoholia LOIMAA Virttaalla olevaan kahvila-ravintolaan murtauduttiin rikkomalla oven lasi. Loimaan Leiskun Eemeli Rasi pohti hyvän esityön helpottavan auktoriteetin saamista vilkkaiden lasten silmissä. – Ensi viikolla alkavat 4Hyhdistysten kerhot. Vaikka hirsiseinät jäivätkin pystyyn, katos tuhoutui korjauskelvottomaksi. Näillä pääviesteillä selvitti Lounais-Suomen liikunta ja urheilu ry:n Karita Toivonen Löydä liikunta -liikuntakerhon ideaa Puistokadun koululla koulutuksessa olleille ohjaajille. Kouluilla on omiakin kerhoja, mutta tämä on merkittävä lisä, mikä monipuolistaa tarjontaa. Lapsi tarvitsee monipuolista ja kiireetöntä liikuntaa Loimaa Kimmo Gustafsson Monipuolinen liikunta, kannustava ilmapiiri, rauhallinen ja kiireetön ympäristö sekä lasten huomioiminen yksilönä. Mopoilija loukkaantui lievästi LOIMAA Mopoa kuljettanut nainen loukkaantui lievästi törmättyään autoon tiistai-illalla. Lisäksi on koulujen muuta kerhotoimintaa. Loimaan johto Kuntaliiton pakeille LOIMAA Kaupungin johtohenkilöt informoivat huomenna Suomen Kuntaliittoa Loimaan taloudellisesta tilanteesta. Uusia ideoita hän ammensi myös Toivosen Loimaan Korikonkareiden pojille vetämästä demoliikuntatunnista. Päättyneissä yt-neuvotteluissa on taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin perustuen päädytty neljän toimihenkilön ja viiden tuotannon työntekijän irtisanomiseen. Hän toivoikin saavansa erilaista näkökulmaa nuorten ryhmien vetämiseen. Suurin osa kerhoista on heti koulun jälkeen. Kun koululainen tutustuu eri liikuntalajeihin, saattaa hän innostua enemmänkin, ja ryhtyä lajin aktiiviharrastajaksi. OPETTAJAT informoivat tällä ja ensi viikolla kerhoista. Mopoilija ei huomannut tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa henkilöautoa, vaan törmäsi tämän vasempaan etukulmaan. Osalla oli pitkä kokemus lasten kanssa toimimisesta ja koulutus oli jossain määrin tuttua. – Kaikki lapset eivät halua kilpaurheilla. – Kilpailupainotteisen joukkueurheilun lisäksi usea lapsi kaipaa kevyempää leikkimielistä liikuntaa, ja sitä tarjotaan nyt. 762 1660 Tankkaa puhtaan edullisesti salaattipöytä + kahvi 7 80 GRILLIPIHVI PARKKI Murskan uimapaikan grillikatos poltettiin YPÄJÄ Murskan uimapaikan grillikatos on poltettu Ypäjällä maanantain vastaisena yönä. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi tuhotyöksi, josta epäillään paikallista nuorisoporukkaa. Opettajien vetäminä toimii muun muassa musiikki-, kuvaamataitoja kädentaitokerhoja. Tarpeen mukaan perustetaan lisäryhmiä ja hankitaan lisää ohjaajia, jotta ei jouduta arpomaan kerhoon pääseviä. Kunnan tekninen johtaja Jouko Käkönen harmittelee ilkivaltaa. Loimaa aikoo selvittää samaa asiaa myös kuntaministeri Mari Kiviniemelle.. SIVISTYSJOHTAJA Manne Pärkö on tyytyväinen kerhotoiminnan huomattavasta kasvusta, sillä viime vuosien juustohöyläsäästöt ajoivat koulujen kerhotoimintaa alas voimakkaasti. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Torstaina 10. Toimitusjohtaja Jouni Nurmisen mukaan irtisanomiset koskevat sekä kettinkipohjaisia liukuesteitä valmistavaa OFA Traction Systemsiä että kiinnikkeitä myyvää ja markkinoivaa OFA Fasteningia. Katoksen lisäksi liekit tuhosivat lentopalloverkkoa, ja vahinkojen suuruus on kaikkiaan runsaat 2 000 euroa. Nuoren Suomen, liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen yhdessä suunnittelemassa Löydä liikunta -kerhossa katse on käännetty erityisesti sellaisiin lapsiin, jotka eivät muuten liiku tarpeeksi, eivätkä kuulu esimerkiksi urheiluseuroihin. FAKTA . Opettajien erityisosaamisen lisäksi saamme aimo annoksen uudenlaista kerhotoimintaan yhdistysten myötä, Pärkö sanoo. Mukana tilaisuudessa 19 koulutettavaa, muun muassa Turusta, Loimaalta, Jokioisilta ja Humppilasta. KIMMO GUSTAFSSON V I I KON TÄR P PI Pelien YKKÖSPAIKKA Puh. Loimaan delegaatioon kuuluvat kaupunginjohtaja Jari Rantala, valtuuston puheenjohtaja Mika Mutala ja hallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen, jotka tapaavat kuntatalousosaston johtaja Martti Kallion. Oppilaat saavat kotiin vietävän tiedotteen, jonka Toivonen toivoo siirtyvän repusta vanhemmille. Nuorille kehotetaan tarjottavaksi urheilun lisäksi monipuolisesti vaikkapa leikkejä ja pelejä. Syys-lokakuun vaihteessa kaikki kerhot pyörivät ja valinnanvaraa on aina golfista judoon, nuorisoja koulutuspäällikkö Karita Toivonen Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:stä kertoo. Vaikka muuallakin Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneiden toiminta-alueella Aurasta Somerolle alkaa vastaava kerhotoiminta, Loimaa on hankkeessa pisimmällä ja täällä yhdistysten kirjo on laajin. Nyt toteutettavat irtisanomiset ovat ensimmäiset sen jälkeen, kun talouden alamäki alkoi heijastua yhtiön tilauskantaan. Meiltä on toimitettu koneiden liukuesteitä paljon juuri metsäpuolen tarpeisiin, Nurminen selvittää. Katos oli vakuutettu, ja neuvottelemme korvausasiasta vakuutusyhtiön kanssa, Käkönen sanoo. Katos oli kooltaan noin 4,5 metriä kertaa 4,5 metriä, ja sen omisti Ypäjän kunta. Se hiljentää muunkin liikkeen. Murto tapahtui keskiviikon vastaisena yönä hieman kello kolmen jälkeen. Järjestäjinä Loimaan Korikonkarit, Budoseura Ippon, Kojonkulman kyläyhdistys, Alastaro Golf, Loimaan Leisku, Loimaan urheiluratsastajat, Ella ry, Loimaan 4Hyhdistys, Virttaan Nousu ja MLL Loimaa . Leaderrahalla voidaan auttaa yhdistyksiä kerhotoiminnan käynnistämisessä konkreettisesti. syyskuuta 5 OFA irtisanoo yhdeksän Myös lomautuksia jatketaan edelleen Loimaa Anu Salo OFA Oy AB irtisanoo yhdeksän työntekijää Loimaalla. Joona Mäkilä kokeili läppäfutista, jossa läpsitään palloa maaleihin kädellä. – Tavoite on, että jokainen halukas mahtuu mukaan. Aikuisella ei myöskään saa olla kiire, vaan lapselle pitää antaa aikaa oppia perusliikunnan taidot. – Täällä mietittiin myös kieliongelmatilanteita tai millaisia erilaisia persoonia voi olla ryhmissä ja miten heidän kanssaan pärjää, Rasi kertoi. Toivosen mukaan suurimmat toiminnan järjestäjät ovat 4H-yhdistys ja Loimaan Korikonkarit. Työntekijöitä on taantuman vuoksi jo aiemmin ollut lomautettuna, ja niin joudutaan edelleen menettelemään
Seudulta löytyy maailmanluokan konepajateollisuutta sekä maataloutta, joiden osaamisen yhdistäminen voi olla yksi uusi avaus uusiutuvien energialähteiden saralla. Yritykset ovat pääasiassa pieniä ja ne toimivat paikallisesti. Minkä nimen talo saakin, niin sen katon alle haetaan nyt tietotekniikkaan nivoutuvaa yritystoimintaa. Oman kokonaisuuden muodostavat maatilat, joilla on perinteisen maatalouden ohella lämpöyrittäjätoimintaa tai raaka-aineiden tuotantoa. FAKTA . Alan yrityksillä on noin 400 toimipaikkaa, ja ne työllistävät suoraan 1 500 henkilöä. TeliaSoneran jäljiltä tyhjäksi jääneestä talosta on tehty kaupat, ja sen katon alle ovat ensimmäisinä asettuneet loimaalaiset tietotekniikkaalan yritykset JMJping Oy ja ICT-asennus Oy. . Loimaan Seudun Puhelimen palveluksessa pitkän työuran tehnyt mies palaa nyt takaisin sinne mistä lähti ryhdyttyään yrittäjäksi vuonna 2005. – Niiden toimivuus on turvattava huonompinakin aikoina. Kunto on hyvä, sijainti keskeinen ja talo mielletään jo entuudestaan tähän alaan kuuluvaksi, Mäkinen listaa hyviä puolia. Karkeasti ottaen se vastasi reilua puolta Suomen vuoden 2 000 sähkönkulutuksesta. Energian tulevaisuuden suuntia Viime vuonna EU:ssa päätettiin vähentää kasvihuoneilmiötä kiihdyttäviä päästöjä viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. TeliaSonera vuokraa alakerrasta edelleen tilaa teknisille laitteilleen, mutta muihin vapaana oleviin tiloihin etsitään vuokralaisia. – Talossa on kaikkiaan liki 2 000 neliötä tilaa, osassa rakennusta vieläpä kolmessa eri tasossa. KERROviestin voi lähettää myös Loimaan Lehden nettisivuilta löytyvällä Palaute-lomakkeella. Laiteinvestointien määrä on yrityksillä kyllä vähentynyt, mutta verkkoja järjestelmäpalveluille on riittänyt edelleen kysyntää. . Täällä on aiemminkin herätty ajoissa alan uusiin haasteisiin, Mäkinen muistuttaa. Kotipizza 11-23 Kartanonmäenkatu 2 p. Sonera nyt ainakin on toistaiseksi varma vuokralainen. Uskon, että tähän taloon ja samalla Loimaaseen liittyen voidaan hyvin luoda mielikuvaa tietotekniikkakaupungista. Puhelinyhtiön talo herää Loimaan tekniikkatalona JMJpingin ja ICT-asennuksen oheen etsitään alan toimijoita vuokralle HYVÄ UUTINEN 9/12 HYVÄ UUTINEN 9/12 Loimaa Anu Salo Hiljaiselo Loimaan Seudun Puhelimen entisessä toimitalossa Käsityöläiskadulla on päättynyt. Neuvotteluja on jo käytykin, mutta Mäkinen pitää siltä osin vielä suuta hiukan supussa. Kaupat tehtiin kuitenkin perustetun kiinteistöyhtiön lukuun tämän vuoden tammikuussa, eikä ratkaisu ole kaduttanut, päinvastoin. JMJping Oy on it-ympäristöjen verkkoja järjestelmäpalveluihin erikoistunut loimaalaisyhtiö. Energiasektorilla päätös on luonut liikehdintää ja uusia innovaatioita etsitään. ICT-asennus toimii JMJpingin tuottamien ratkaisujen asentajana ja on erikoistunut puhe-, dataja muiden erikoisverkkojen rakentamiseen ja ylläpitoon. Kampanja on myymäläkohtainen. Toiset näkivät sen välttämättömänä. Investointi viestii vahvaa optimismia aikana, jolloin yrityselämästä saa voittopuolisesti lukea kaikkea muuta kuin hyviä uutisia. KIRJOITTAJAVIERAS 6 Torstaina 10. Sonera nyt ainakin on toistaiseksi varma vuokralainen. ANU SALO SYÖ ITSELLESI ark. Fyysinen toiminta-alue Loimaan seutukunta ja Turku-Tampere -akseli, mutta muita kuin asennuspalveluja tuotetaan myös muualle Suomeen. Sen avulla tuotettiin sähköä 43 terawattituntia. Paitoja rajallinen määrä. Ensikosketus puheena olevaan taloon on jo vuodelta 1968. Meillä on edelleen kehitettävää uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä. Maassa on 6 tuulivoimapuistoa, 10 on rakenteilla ja 18 on saanut rakennusluvan. Yhden viestin hinta on 0,95 euroa/160 merkkiä. EU-maissa on päätöksen jälkeen laadittu suunnitelmia siitä, miten tavoite saavutetaan. Mäkinen viritti toiveet ostaa entinen puhelintalo jo 2008 ja kosiskeli siinä vaiheessa Loimaan kaupunkiakin mukaan hankkeeseen. Päätös oli monien mielestä radikaali ja kallis. VISIONA on, että tulevaisuudessa tekniikkatalosta löytyy mahdollisimman kattava joukko erilaisia alan toimijoita mobiilimyymälästä koulutukseen. – Täällä on viimeisin työhuoneeni hyvässä tallessa ja talo on muutenkin tietysti hyvin tuttu. Ja koska tätä taloa on kaiken aikaa kehitetty nimenomaan tietotekniikan tarpeisiin, meidän on hyvä jatkaa tästä, Mäkinen toteaa tyytyväisenä. Näin synnytetään uusia yrityksiä myös ruuhka-Suomen ulkopuolelle. Loimaan seudulla on hyvät mahdollisuudet olla mukana uusiutuvien energialähteiden kehittämisessä. Tästä eteenpäin taloa lähdetään määrätietoisesti kehittämään Loimaan tekniikkatalona. SAKSA on EU:n suurin tuulivoiman tuottaja. Mäkisen mukaan taantuma ei ole kuitenkaan kovin pahasti puraissut tietotekniikka-alan kannattavuutta. Tai Palvelin. Energiayhtiöillä on lisäksi suunnitelmat 80 tuulivoimapuistosta. Jos ne toteutuvat, nousee tuulienergian tuotanto Ruotsissa 55 terawattituntiin. Ohje: näppäile teksti KERRO ja välilyönti ja oma viestisi, loppuun nimesi tai nimimerkkisi ja lähetä se numeroon 16350. Atk-verkkoja, puhelinjärjestelmiä, turvavalvontajärjestelmiä sekä huoltoja vikapalveluja. 02-762 4455 Ei tule leimaa T-PAITA KERÄÄ VIISI LEIMAA JA PAITA ON SINUN! Tarjous voimassa 14.9.-15.10.2009. Maamme uusiutuvista energiamuodoista tärkeimpiä ovat puu ja puupohjaiset polttoaineet, vesivoima, tuulivoima ja maalämpö. TÄMÄN vuoden tammikuussa tehdyn kiinteistökaupan läpiviennissä on JMJpingin toimitusjohtajalla Jouko Mäkisellä sormet vahvasti pelissä. Kerro meille pienistä ja isoista hyvistä uutisista – niille on nyt tilausta. Tuulivoiman lisärakentamisen puolesta puhuvat myös uusimmat tutkimukset, joiden mukaan Suomen tuuliolot soveltuvat tuulivoimalle luultua paremmin. Monenlaisia suunnitelmia on tehtynä ja tästä lähtien katse on eteenpäin. Hänellä itsellään on ympyrä eräällä tavalla kiertynyt täydeksi. syyskuuta TALOUS TÄLTÄ SIVULTA: – Ilman muuta etsimme kumppaneita tähän, vaikka laskelmat onkin tehty niin, ettei kovaa kiirettä ole. Suomi on johtavia uusiutuvien energialähteiden hyödyntäjiä. Haussa on samalla alalla toimivia vuokralaisia, joiden sijoittuminen kiinteistöön saattaa jatkossa merkitä ulkoseinään ilmestyvää yhteistä nimittäjää, kuten vaikkapa Serveri. Ensimmäisenä taloon asettuivat JMJping Oy ja ICT-asennus Oy. . Sen ajan alkeellisesta puhelintekniikasta on edetty laajakaistalle, jonka varassa on ja tulee olemaan paljon. Yritykset työllistävät yhteensä kuusi työntekijää. EU:n uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisen asettamat tavoitteet luovat mahdollisuuden uusiutuvien energialähteiden toimijoille. TILASTOKESKUKSEN mukaan vuonna 2007 bioenergia-alan yritysten yhteenlaskettu tuotannon arvo oli 234 miljoonaa euroa. JMJping ja ICT-asennus Hyvä Uutinen on Loimaan Lehden 12osainen sarja, jossa kerran kuukaudessa etsitään ikävästä uutisvirrasta poikkeavia juttuja. . Vertailuksi Suomessa tuotettiin vuonna 2007 kaikkiaan 0,19 terawattituntia tuulisähköä, mikä oli 0,2 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Viime vuonna sen tuulivoimakapasiteetti oli 23 902 megawattia. 6-24 la 7-24 su 8-24. Alan yritysten tuotekehitystä on viisasta tukea. Alkeellisesta puhelintekniikasta on edetty laajakaistalle, jonka varassa on ja tulee olemaan paljon. – Ilman muuta etsimme kumppaneita tähän, vaikka laskelmat onkin tehty niin, ettei kovaa kiirettä ole. Varsinkin ympäristöjärjestöt ovat ajaneet tuulivoiman käytön lisäämistä Suomessa. Mäkisellä on tallessa aiheeseen liittyen Oripään Telefoonin alkuperäinen osake 1890-luvulta. Tavoite yritetään saavuttaa tehostamalla energian käyttöä ja lisäämällä uusiutuvia energialähteitä. Maamme mittavat luonnonvarat antavat mahdollisuuksia, mutta tuotekehitys vaatii aikaa ja rahaa. Niistä saadaan neljännes maamme energian kulutuksesta. Suomessa esimerkiksi biopolttoaineiden sekä peltomassojen hyödyntäminen on vasta alkuvaiheessa. Ruotsissa on tehty laajoja tuulivoimasuunnitelmia. Järjestelmäkartoituksia ja kehittämissuunnitelmia yrityksille sekä konsultointia ja koulutusta. – Mahdollisuuksia ei kannata nyt hukata. Valvontaja ylläpitopalveluita, yritysten tietoturvaja tietoverkkoratkaisuja sekä sähköpostiturvaa. – Nyt oli hyvä aika ostaa, kun korot ovat alhaalla ja oli pari onnellista sattumaakin matkassa. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Yrityspalvelukeskus Potkurin päällikkö Timo Metsä-Tokila Loimaan tekniikkatalo, Serveri, Palvelin
Energiaa säästääkseen liike luopuu isoista kylmäkaapeista. Lounais-Suomen Ympäristökeskus arveli maanantaina, että joen virtaamasta riippuen vedenpinta palaisi aiempaan korkeuteensa viikon sisällä. Työn mahdollistamiseksi joen vedenpintaa laskettiin kolmisen metriä. Loimaan Alkon sisäänkäynnin metalliverkko on pysynyt tällä viikolla suljettuna. Kunnan toiveena on, että ainakin osa tonteista voitaisiin ottaa omakotirakentamiseen. Patotyömaa paljasti jokien rannat Vesi alkoi nousta uudelleen eilen iltapäivällä Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo Loimijoen ja Kojonjoen rannat paljastuivat tiistai-iltana, kun Vuolteen padolta alettiin korjausja huoltotöitä varten päästää yläjuoksun vedenpintaa alemmaksi. Alkolla on omat sisäiset tapansa liikkeiden sisustamiseen. Loimaan liikkeessä uusitaan hyllyt ja kassat. Alimmillaan vesi oli keskiviikkona aamupäivällä, jolloin paikasta riippuen rantaa paljastui jopa metrejä. Kunta ehti myydä yhden tontin ennen toimenpidekieltoa. Seinät saavat vaaleamman sävyn. Tuotesijoittelu pysyy suurinpiirtein samana kuin ennenkin, mutta vasta ensi viikolla tuotevalikoima täysi, koska koko valikoimaa ei saada kerralla toimitettua. – Vanhat neulaset on poistettu ja uudet saatu paikoilleen, Sallila Energian energiapäällikkö Raimo Prusi kertoi eilen iltapäivällä työmaalta. Alkon tuotesijoittelu keskittyy maailma-ajatteluun. Uudessa Alkossa kuohuviinit ja valkoviinit löytää yhdestä ovellisesta lasikaapista. Näin suunnittelutyö on ollut helpompaa. Torstaina 10. Ypäjän kunnan teknisen johtajan Jouko Käkösen mukaan kunta pyysi Museovirastoa tekemään alueella tarkempia selvityksiä, jotta tiedetään, voidaanko alueelle rakentaa omakotitaloja vai otetaanko se tai osia siitä suojelukohteeksi. Näin esimerkiksi viinit, väkevät sekä panimotuotteet muodostavat oman maailmansa, jonka mukaan hyllyt täytetään. MAIJA PALOPOSKI Museovirasto etsi keskiaikaista tonttia Osa Rauhalan aluetta Ypäjällä on ollut rakentamiskiellossa Ypäjä Tiina Naula Museovirasto on tehnyt Rauhalan alueella Ypäjällä kaivauksia etsiessään keskiaikaista kylätonttia. Löydöksistä laaditaan raportti syksyn aikana, ja on myös mahdollista, että osalla tonteista tarvitaan vielä lisää kaivauksia. – Alue on osittain vanhaa Perttulan kylätonttia, ja siltä löytyi 2000-luvun alkupuolen arkeologisissa selvityksissä irtolöydöksiä, jotka viittasivat vanhaan asutukseen, Käkönen kertoo. – Remontit aloitettiin kaksi vuotta sitten Alkojen vanhimmasta päästä, ja nyt oli meidän vuoromme. Sisääntulon punainen matto ohjaa ihmiset suoraan keskelle liikkeeseen. – Tällaiset asiat ovat makukysymyksiä, joten kaikki suhtautuvat niihin omalla tavallaan. Kalustomme on 11–12 vuotta vanha, joten aivan kaikkea meidän ei ole tarvinnut uusia, Loimaan Alkon myymäläpäällikkö Esko Aho kertoo. Padolla tehdään vielä tänään muita huoltotöitä. KATI UUSITALO Vesikasvit olivat keskiviikkona kuivalla maalla, kun Vuolteen padolla tehtyjen korjaustöiden vuoksi Loimija Kojonjokien pintaa laskettiin.. – Teemme ihan silmämääräisiä tarkastuksia ja muuta huoltoa padolla. Nyt saamme liikkeen kuntoon ennen joulusesonkia, sillä esimerkiksi glögien myynti alkaa jo kuukauden päästä. Käytämme nyt tilannetta hyväksemme, kun vesi on alhaalla. syyskuuta 7 TÄLTÄ SIVULTA: PAIKALLISIA – Tämä oli hyvä hetki remontille, sillä tämä kausi on hiljaisempaa aikaa. Toivottavasti ihmiset kuitenkin ottavat uudenkin Alkon myönteisesti vastaan. Kun niiden tulokset saadaan dokumentoitua, selviää voidaanko ainakin osa tonteista vapauttaa toimenpidekiellosta niin, että niille voi rakentaa. Uudet tilat on suunnitellut sama henkilö, joka ne suunnitteli myös vuonna 2001, kun myymälä avattiin liikekeskuksen toiseen päähän. Käkösen mukaan tontit ovat herättäneet kiinnostusta, joten ostajia kyllä löytyisi. – Tämä oli hyvä hetki remontille, sillä tämä kausi on hiljaisempaa aikaa. Huomenna liike aukeaa uusituissa tiloissa. Sisääntulon punainen matto siirtyy noin kaksi metriä keskemmälle, sillä näin se ohjaa ihmiset suoraan keskelle liikkeeseen eikä ylimääräistä kiertolenkkiä enää tarvitse tehdä. Muutenhan siellä ei oikein näe, kun Loimijoen vesi on niin kuraista. Vuolteen pato ja voimalaitos sijaitsevat noin kolme kilometriä Alastaron taajamasta Loimijoen yläjuoksun suuntaan. – Osalta tonteista löytyi merkkejä vanhoista rakenteista, mutta osa tonteista oli tyhjiä ja todennäköisesti ainakin ne tulevat vapautumaan toimenpidekiellosta, kertoo tutkija Riikka Väisänen Museovirastosta. Remonttia alettiin miettiä jo juhannuksen tienoilla, mutta loppukesästä suunnitelmat olivat tarkemmat. Kunta on kaavoittanut samalle alueelle seitsemän tontin asuinalueen, joka on toistaiseksi ollut toimenpidekiellossa muinaismuistolain perusteella. Vesi laski Kojonjoessa Kojonkulmalla ja Loimijoessa Kurittulassa ja Hirvikoskella saakka. Väisäsen mukaan kaivausten tuloksista ja löytöjen ajoituksesta on kuitenkin vielä ennenaikaista sanoa mitään varmaa. Uudistunut Alko avaa ovensa huomenna Loimaa Maija Paloposki Alkon Loimaan myymälää on remontoitu uuteen ketjuilmeeseen, minkä vuoksi myymälä on ollut neljä päivää suljettuna. Vuolteen padolle vaihdettiin eilen neulaspatoihin uudet neulaset eli padon muodostavat puupölkyt. Museovirasto sai alueen kaivaukset päätökseen viime perjantaina. – Vesi alkaa nyt iltapäivällä hitaasti nousta. – Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan, ja olemme aikataulussa, vaikka tuotteet täydentyvätkin vielä ensi viikolla
Tällä on ihan oma luonteensa, tämä on urheilun ohella kohtaamisten viikonloppu. Kilpailu ratkesi käytännössä perheen sisäisenä ja tasaväkisenä taisteluna mitalin väristä. Lisäksi ohjelmassa olivat orikavalkadi ja suomenhevosratsujen myyntinäyttely. Knalleja ja tummia pukuja täällä ei nähdä, tämä on rentoa menoa ja hyvää tunnelmaa. Kahden osakokeen jälkeen kilpailua johti tasaisen varmasti ajanut Leena Hakala vajaan viiden pisteen erolla toisena olleeseen puolisoonsa Hannu Kalalahteen ja Hessin Vihtoriin. Voitto tuli vain kahdeksan pisteen marginaalilla. Tuloksia: SM/M: 1) Kauko Ohrankämmen ALHki-Jari Ohrankämmen TapUA 4502, 2) Esa Yliniemi FoSUAStefan Åstrand UFAK 4510, 3) Rolf Sjöberg LohUA-Kari Mamia LohUA 4688, 4) Teemu Hangasmaa LapUA-Lasse Pajala LapUA 4750, 5) Tommi Viitala KiikoisAS-Juha Heikkilä VaToSUA 4843. Kyrön Seudun Urheiluautoilijat oli vuoden ajan suunnitellut ja tarvittavin osin raivannut suunnistusreitin, joka poikkesi lähiseutujen metsäteillä, soramontuilla ja teollisuusalueilla. Perjantaina esteratsastusluokassa 80 cm Loimaan Urheiluratsastajien Miia Lankinen ja Prinsessan Salama sijoittuivat viidenneksi. Kisoissa ei etsitä rastipisteitä, sillä kontrolloivien rastien paikat ovat salaisia. Myös loukkaantuneet Mäkilä ja Dusharme saattavat olla jo viikonloppuna pelikunnossa. – Nuoret kaverit Jani Niskakangas ja Aleksi Kaatrasalo ovat olleet poissa joukkuevahvuudesta kolmisen viikkoa armeijan johdosta ja Vesa Mäkilä ja Mark Dusharme loukkaantumisten takia. Mestaruuden johdosta Hakala sai eduskunnan hevosystäväinseuran lahjoittaman kiertopalkinnon vuodeksi haltuunsa. Yksinomaan automiehiäkin löytyi, sillä kymmenkunta kuljettajaa ilmoitti vapaa-ajan harrastuksekseen auton alla makaamisen. Haluaisin nähdä enemmän iloista yrittämistä, Kakko kuvailee. Tuloksena oli 99,31 virhepistettä. syyskuuta loimaalainen Leena Hakala Kihin Jussilla. Autosuunnistuksen SM-osakilpailun reitti on sääntöjenkin mukaan vaativa. Kilpailutason myötä kohoava ajonopeus tulee suunnistuksen ohella ratkaisevan tärkeäksi. Ynnättynä aiempien osakilpailujen 4,5 virheeseen ratsukko sai kokonaistulokseksi 8,5 virhettä. Sunnuntaina pelataan kaikki sijoitusottelut Loimaalla. Kauden Cupmestaruuden suunnisti ja sompaili Toyota Club Of Finlandin Jussi Koski, kartturina Laihian Urheiluautoilijoiden Eero Koski. Useassa autossa nähtiin kartturina kansallisen luokan suunnistaja ja monella kuskilla oli rallitaustaa. Hurrikaani järjestää viikonloppuna yhdessä Raision Loimun kanssa kuuden joukkueen liigaturnauksen. – Kuninkaalliset eroaa tapahtumana monista muista kilpailuistamme, jotka keskittyvät enemmän kilpaurheiluun. 8 Torstaina 10. Loimaan Laatuauto AS:n nimellä ajettuun suunnistusajoon starttasi 52 autoa. 8-vuotias ori selvitti kolmannen osakilpailun perusradan virheittä, mutta pudotti yhden esteen toisella kierroksella. SM/Cup: 1) Jussi Koski TCOF-Eero Koski LaihUA 3728, 2) Ringo Lindgren KvanUAMarko Hakola LapUA 4278, 3) Markku Innala TAUK-Heikki Komeri TAUK 5584. Parempaa on luvassa, sillä Niskakangas ja Kaatrasalo pääsevät tästä eteenpäin paremmin harjoituksiin, joten joukkue alkaa saada pelinomaista harjoitusta enemmän. Useamman tunnin rutistus vaati erityisesti kartanlukijoilta keskittymistä ja kestävyyttä. Tämä on pidempi, vaikeampi ja vaativampi, lajia ajava kilpailun johtaja Markku Kannisto kertoi. Loppuottelu alkaa klo 16. Ratsastajia, kasvattajia ja harrastajia saapuu eri puolilta Suomea myös tapaamaan toisiaan ja viettämään aikaa toisten samanhenkisten kanssa. SANTTU MIINALAINEN Hurrikaani isännöi liigaturnausta Lentopallo Valtteri Arra Lentopallon liigakauteen on aikaa reilu pari viikkoa ja joukkueet hakevat liigakuntoa kovaa vauhtia. Kyrön Seudun Urheiluautoilijat selvisi järjestelyistä erinomaisesti. Leena Hakalalle suomenhevosten valjakkomestaruus YPÄJÄ Valjakkoajon kaikkien aikojen ensimmäisen suomenhevosten mestaruuden voitti Ypäjällä 5. – Selvää on, että SM-osakilpailun pitää onnistua hyvin. Kova harjoittelujakso saattaa osittain olla syynä helppoihin virheisiin ja osittaiseen peli-ilottomuuteen. syyskuuta kolmen osakilpailun jälkeen. Voitto ei riittänyt, ja Kalalahden mitalin väriksi jäi hopea tuloksella 104,12 vp. La klo 12 Isku-Veikot– Hurrikaani, klo 14 Isku-Volley–Isku-Veikot, klo 16 Hurrikaani–Isku-Volley. Kari Hintikka-Kalevi Kaija ja Erkki Sinisalo-Leena Sihvo ajoivat peräkanaa loimaalaisella tehdasalueella. Kulkupelinä oli Hessumobiili Subaru. KOLMEN PÄIVÄN aikana Ypäjällä nähtiin yhteensä noin 420 suomenhevosta, lajeina olivat esteja kouluratsastus, valjakkoajo sekä laatuarvostelu. ESTEMESTARUUDEN Ypäjällä veivät ori Hilton Jäpä ja Ypäjän Ratsastajien Salla Varenti. Toisen osakilpailun rikkeet pudottivat Ratsu Reiman ja Laura Porthanin luokassa seitsemänneksi, mutta yhteisprosentti 126,516 riitti silti kokonaiskilpailun voittoon. Täydet pisteet SM-kisassa veivät isä ja poika Kauko ja Jari Ohrankämmen. Vajaan kymmenen miehen ydinryhmä teki pitkiä päiviä, mutta muita talkoolaisia oli moninkertaisesti. Sunnuntain ottelut pelataan samalla aikataululla kuin lauantainakin. Lentopallon liigaturnaus Loimaan liikuntahallissa la–su 12.–13.9. Voitto ratkesi 6. Ensimmäinen ajopeli sai Laatuauton pihalle rakennetulla lavalla lähtökäskyn kello 15. Raisiossa iskevät yhteen Loimu, Salon Piivolley ja Vammalan Lentopallo. – Ei ole ollut ihan valmentajan näköistä suorittamista kahdessa ensimmäisessä harjoituspelissä, mutta väläyksiä on ollut. 6-vuotiaiden kouluratsujen Tapiola-kasvattajakilpailun voitti kahden osakokeen jälkeen ypäjäläisori Ratsu Reima. Innostusta ja lajille omistautumista riittää, Hevosopiston toimitusjohtaja Petri Meller sanoi. Loimaalla lauantaina pelaavat Hurrikaanin lisäksi IskuVolley Tampereelta ja Valkeakosken Isku-Veikot. Molemmat ajoivat lauantain tarkkuusradan virheittä, osakokeen voitti Kalalahti tiukassa uusinnassa puolen sekunnin erolla Hakalaan. Huolimatta teiden vaativuudesta vain kolme autoa joutui keskeyttämään etenemisen. Ajatuksena on, että kaikki saavat tasapuolisen näyttömahdollisuuden. Mestaruus ratkeaa vasta syyskuun lopulla Kouvolassa, sillä kesän kaikissa osakilpailuissa kärkisijalla on ollut eri autokunta. Ratsu Reiman menestys jatkui estekilpailussa, jossa se Susanna Lindforsin ratsastamana sijoittui kokonaiskilpailun toiseksi häviten voiton uusinnassa yhdellä pudotuksella. Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa. Maalissa viimeiset olivat puoliltaöin. Heidän suurimpana valttinaan oli vuosikymmenien kokemus autoilun parissa. Hurrikaanin päävalmentaja Ville Kakko odottaa innolla turnausta, jossa pääsee vertaamaan oman joukkueen tasoa viiden muun joukkueen suhteen. Tarkkaa suunnistusta ja taitavaa ratinvääntöä Autosuunnistuksen SM-osakilpailu ja Cup kisattiin Loimaalla Autosuunnistus Jorma Mäkinen Maan parhaat autosuunnistusparit kilpailivat kauden neljännessä SM-osakilpailussa Loimaalla. syyskuuta URHEILU TÄLTÄ SIVULTA: – Ei ole ollut ihan valmentajan näköistä suorittamista kahdessa ensimmäisessä harjoituspelissä, mutta väläyksiä on ollut. URHEILUTULOKSIA LEHTEEN: Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi. LEENA KAHISAARI Loimaan Urheiluratsastajien Leena Hakala ajoi Kihin Jussilla suomenhevosten valjakkomestariksi Suomenhevosten Kuninkaallisissa Ypäjällä.. Tästä kiitos myös kilpailualueiden omistajille ja sponsoreille. Hän myöntää armeijan ja loukkaantumisten sotkeneen normaalia kuusikkoharjoittelua
(02) 7622 200 www.loimaankiinteistonotariaatti.. 2, LOIMAA HP. Hinta 51.000 . KERROSTALOHUONEISTOJA Loimaa Pihapolku 5. Liiketila 74,5 m 2 hyvällä paikalla keskustassa. Loimaa Kaunistonkatu 18. 155.000 /tee tarjous ASUNTOKAUPPA TARJOAA: Ostat, myyt tai vuokraat! Valitse tehokas luotettava yhteistyökumppani! Lähes 25 vuoden kokemus alalta! OMAKOTITALO VUOKRATTAVANA Tule tänään esittelyyn! Klo 17.15-17.45 Varpukuja 11, LOIMAA Heimolinnankatu 14 LOIMAA P. Hp 42.000 €, H Einola 0400-536547, k 562146. Lähes uutta vast. Siisti kunto, näkymä Loimijokisillalle. Vuokra 550 /kk + vesi ja sähkö. yht. Parkettilattiat, lasitettu parveke etelään. Tapahtuman osanottajaennätys on vuodelta 1999, jolloin mukana oli yli 350 juoksijaa. RATSASTUS Tapiola Grand Prix -sarjan lopputulos: 1) Andersin Peik / Latania Z, Kauniainen 76, 6) Heikkilä Maria / Caricia, Ypäjä 55, jaettu 8) Huhtanen Janna / Sultana D, Ypäjä 51. Tied. Oikotie 183252. Hp 69.000,H Einola 0400536547, k 565272. Loimaa Pirttikulmantie 90. syyskuuta 9 Jenni Halkivaha, Marja Hovi, Anne Halkivaha ja Camilla Richarsson. Ikkunat Koulukujalle. Hyvä varustetaso. Uuteen kotiin ilman rakentamisen murheita. Oikotie 178858. Lähellä kouluja ja harrastuspaikkoja! Remontoitu ! Tulikivi-studio, Tammimäenkatu 6, Raisio, puh. Pinta-ala 1,51 hehtaaria (osa peltoa) Hinta 75.000 . Hinta 35.000 . 5.9. Keskust. Hyvä yhtiö. Loimaa Kotolankatu 4. LIIKEKIINTEISTÖJÄ/TILOJA Loimaa Kaarnatie 6. Tapiola Grand Prix -finaali, 145+145 cm arv A.2.0 + A.2.0. 0207 636 641, 0207 636 626, fax 0207 636 649, studio.raisio@tulikivi.fi ark. Oikotie 212265. ja tal.kell. 117 m 2 + 48 m 2 . Päävastuun tapahtuman järjestelyistä kantavat Lauttakylän Luja ja Punkalaitumen Kunto. 02-762 8326, 0400-536 303 Mitsubishi Carisma 1,6 Classic ST -99 4850 Peugeot Partner Wagon XT 1,9 D 5+2 H -04 8850 Skoda Felicia 1,3 LXi 5d -98 1350 Toyota Corolla FX 1,3 Linea Vega -99 4500 T Hiace 2,5 D-4D 117 5ov 4WD -07 25900 Volvo V70 D5 Geartronic TAX FREE HINTA -06 16800 Volvo V70 D5 -02 10850 Volvo S70 2,4 10V -97 7850 Nissan Sunny Hatchback 1,4 LX 3d -87 590 www.loimaanasuntopalvelu.com ESITTELEMME SUNNUNTAINA 13.9. Paritalon puolikas 2h,k,vh 58 m 2 autokatos Hirvikoskella. Liiketilat Vampula, Mikontie. Oy Toukopuisto 1. 54.000 /tee tarjous Kopparinkuja 13 as. Hinta 25.900 . Loimaa, Alpinojankatu16. Jenni Halkivaha oli nyt ensimmäistä kertaa edustamassa Suomea ja sijoittui toiseksi N22-sarjan 10 000 metrin matkalla käveltyään ajan 55.48,07. Nurmenpolku 7 B16, LOIMAA As. OSTO-MYYNTI-RAHOITUS Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Autotalli,var. Rv 84. RATSASTUS Tuloksia Kuopiosta 30.8. Hv. Oikotie 216691. Hinta 260.000 . Hp.115.000 €. Oikotie 182778. 2h+k=60 m 2 HP. Siisti kunto, iso piha-alue, vapaa nopeasti. Oikotie 191789. (vuokrataan) Turkuhallin aitio. 155 /kk. -05 kaunis asunto Virttaan taajam, missä paljon eri tapahtumia. Vahvalantie 8 as. Oma autokatosp. Toimiva moneen tarkoitukseen. Oikotie 216256. Loimaa Rantatie 9. Oikotie 193517. Koko tapahtuman osanottajamäärä oli viime vuonna 309 henkilöä. Lähtö on kello 12 urheilukentällä. 6, Alastaro Es. 3 h,k,s 70,0 m 2 . 4h,k,s,ph,at, n. 193.000 €. Loimaa 30 km. Hinta 117.700 . tal. 2h+k=62m 2 . uudehko, rak -99 ja haluttu kohde laadukk hissital. TULOSPÖRSSI Hirvieläinmetsästykseen osallistuville T I E D O T U S T I L A I S U U S Evirassa, Tampereentie 51 keskiviikkona 16.9. n. Tied. Oikotie 218467. Hinta 30.000 . 57.000 /tee tarjous. putket laitettu pintaan, kaukolämpö, koneell. klo 15 16. 2 h,kk,s 48,5 m 2 . Hinta 21.000 . Hp 43 500 . Loimaa Nurmenpolku 7. Komea, hyvin tehty talo vm. klo 14.30-15. Rt 3h, k, s 74 m 2 päätyhuoneisto mukavanpienessä yhtiössä. Hyväkunt.talo jota paljon uudistettu mm. Torstaina 10. Hinta 74.500 . Ei ku veneileen. Tule studiolle, niin suunnitellaan yhdessä unelmiesi takka uuniräätälillä tai mittatilauspalveluna. (myydään vuokrattuna) Loimaa Koskenkuja 3. 57.000 /tee tarjous 3mh+oh+k+tkh+ph+s+wc+et.= n.119m 2 . VUOKRATAAN Katutason liiketilaa 70 m 2 , Hossinkatu (Rautakirjan kioskin viedessä) Hyväkuntoinen liikehuoneisto missä pieni keittonurkkaus, tiloissa koneellinen ilmastointi. Maisematiemaraton la 12.9. Oikotie 193363. -85 rak. OMAKOTITALOJA Loimaa, Jalasjoentie 30.Hinta 29.000 . tehty. Virttaa, Kaarnakuja. talo. Siisti, nätisti asuttu koti, tilava kph, sauna. Hinta 122.600 . Hp 89 000 . Varaava takka, kaksi vaatehuonetta, lattiat parkettia, toimiva pohjaratkaisu. Tarkennus Hannele Vuorisen piaporesepti (LL 8.9.) oli vaillinainen. 104 m 2 + 32m 2 . Hp. Hp 81.000,-, H Einola 0400-536547, k 564967. Mellilän keskustassa 4h,k,ph,s, at,var. Tästä talosta harvoin tarjolla! Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. Vhp 80 615 . Luokka 9 Tapiola GP, 145 cm, kaksi kierrosta, samalla Mitsubishi Leading Rider osakilpailu: 10) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (YR) 8-4/56,21. Kauneutta: pyöreä erkkeri, ikkunallinen portaikko, kakluuni. Remontoitu,siisti! KERROSTALOHUONEISTO KERROSTALOHUONEISTO OK-TALO/PARITALO Hirvikoskella: -kt 1h+k=39m 2 , heti vapaa -kt 1h+kk=34m 2 , heti vapaa -kt,2h+k+s=62,5m 2 , heti vapaa. Pertti Äikää 0500 320751 Alpo Isokallio 040 821 7345 Vuokravälitys edullisin palkkioin Kuvia kohteista www.oikotie.. Ole ystävällinen ja soita numeroon 050 372 1166 Parturi-Kampaamo Kaija-Liisa Suominen Voudinkatu 4, Loimaa. Oikotie 205670 Loimaa Petäjämäentie 20. Mäkinen 0400-536941, kohde 565174. 32 m 2 . Läpi talon huon. Loimaa Rantatie 9. Omakotitalo/uusi Loimaa, Satakunnantie. talon yht. Hp. Avara, valoisa olohuone / ruokailutila. Heti vapaa. toimistotilaksi, parturi/kampaamoksi, ym. Hinta 150.000 . Oikotie 218482 Loimaa Kustaantie 3. Hinta 115.000 . Sopiva mm. Hp 81 500 . 128.000 €. Vi betjänar även på svenska. Matti Mäkinen 0400 536 941 Hannu Einola 0400 536 547 Loimaa, Kojonkulmantie. Vesik.lämm. (02) 763 1888 Heli Harteela 0500 977 501 Ritva Vesanto lomalla Tarja Keskitalo 0400 656 780 Alastaro Sompatie 8. talo hienolla paikalla Koenjoen rannassa sekä tilava ositt. Loimaa, Mellilä, Vihtontie. kanttorila isolla tontilla, 1.700 m 2 , puustoa ja puutarhaa. Päättyvän kadun päässä siistikunt. Mäkinen 0400536941, kohde 565071. 2 h,k,s 58 m 2 . (02) 762 3015 F. katto, käyttövesip., pesuh., keittiö, sauna. RIVITALOHUONEISTOJA Loimaa Saritie 2. Oma 1400 m 2 puutarhatontti. HP. ulkokatto ja ikkunat uusittu! Lämm. Hp 74.000 €, H Einola 0400-536547, k 554261. Myös muut hirvieläinmetsästykseen osallistuvat tervetulleita! Loimaan Seudun RHY Lankapuhelimeni ei ole enää käytössä. Mäkinen 0400-536941, kohde 565154. erist. Siitä puuttuivat maustamaton jogurtti ja maustamaton rahka, joita tulee yhtä paljon kuin laktoositonta kermaa. Pihapiirissä asuinrakennus, sauna+lämmin tupa, varastorakennus ja kellari. Näin tehtynä perinneherkkusekoituksesta tulee kuulemma taivaallisen hyvää. (myydään vuokrattuna) Loimaa Köyliöntie 16. mm yhtiön s.ojitukset, patolevyt ym uusittu. Edullisesti omaan saunalliseen. Neljäs krs, puistoiset kaupunkinäkymät. Sarjoissa P/T 15 ja P/T 17 ei kuitenkaan juoksijoita ole ollut kuin muutama. Kaunis, hoidettu puutarha, komia kuusiaita, lasitettu terassi. TILAT VOIDAAN JAKAA KAHTEEN ERILLISEEN HUONEISTOON. Piapojauhoja tulee pari ruokalusikallista. TULOSPÖRSSI Maisematiemaraton uudistuu Puolimaratonin rullaluistelu ja patikkasarja jäävät pois tämän vuotisesta, lauantaina juostavasta Maisematiemaratontapahtumasta. Liiketila remontoitu, isot näyteikkunat, voidaan jakaa kahdeksi tilaksi yht. Lähtöjä 27, sijoittuu 7: 1) Urmas Raag / Axel du Beamont (EST) 0-0/49,45, 5) Maria Heikkilä / Caricia 2383 (YR) 4-0/52,31, 9) Janna Huhtanen / Sultana D (HARI) 4-8/55,96. Kiva olopiha. Oikotie 224078. Ota rakennuspiirustukset mukaan. ent. Hissitalo.Heti vapaa. Rv. pääty. ilmanv., keskuspölynimuri, varaava takka, parkettilattiat.Oma tontti 735 m 2 . PIENI TILAKESKUS Ypäjä Koskentie 372. Oikotie 195028. Palvelen ma-pe klo 9-17 www.autohuoltomaunu.. (myydään vuokrattuna) Etsimme Suomalaisille ja Venäläisille asiakkaillemme MYYTÄVÄKSI Loma-asuntoja, Maatiloja, Asuntoja, OKT, Rivija paritaloja puh. 1-kerr. Hp 150 000 . Mm. Loimaa Miinankatu 7. v-69 rak. Hinta 200.000 . ylim.krs. Tiloissa toiminut pizzeria. Alastarolla Katso myös muut kohteet ja kuvat SOVI ESITTELY: Tervetuloa! Keskustan hissitalossa, 2h,kk,s 55,5 m 2 lasitettu parveke länteen. Oikotie 211342. Kilpailukeskus Huittisten Huhkolinnassa, jossa jälki-ilmoittautuminen la viimeistään klo 10.30. Hinta 120.000 . Kaupungissa -rt, 1h+kk+s=35m 2 , vapaa 1.10. Torinvarren huippukaksio, 2h,k,s 60,5 m 2 ja autokatos. Huittisten keskusurheilukentän ympäristössä juostava Hippo-minimaraton on kerännyt vuosi vuodelta enemmän osanottajia. Hp. 4 h,k,s n 100+30 m 2 . Hp 65 000 . Lasitettu parveke aamupvään. Mäkinen 0400-536941, kohde 561521. 10-18, la 10-15, Ajo-ohje: OhitustieIKEAn liittymä-Kuninkaanväylä. Tied. Anne Halkivaha voitti Pohjoismaiden mestaruuden naisten 10 000 metrin ratakävelyssä ajalla 50.28,42. Kävelyn PM-mestaruus Anne Halkivahalle KÄVELY Pohjoismaiden kävelymestaruudet ratkottiin Ballerupissa Tanskassa 5.9. 106,5 m 2 sekä kellaritila 129 m 2 . Oripään Vesa oli saanut joukkueeseen kaksi edustajaa. 046-878 2676 www.venäjänmarkkinat.?. Iso, vehreä tontti. Tilat 10 henkilölle. 95.000 €. Kohtuukunt. keittiörem. (vuokrataan) Kerrostalo Melliläntie 101. Hinta 238.000 . -87. Ilmoittautuminen minimaratonille tapahtuu viimeistään tuntia ennen lähtöä Huhkolinnassa. Mm. Lähtö Urjalan Valajärveltä klo 12. Humppila, Murrontie 21. Hinta 85.000 . 2003. 140 m 2 . 4h,k,s,khh 113 m 2 +autotalli+var. pu he lut : 8, 21 sn t/ pu he lu + m ax 14 ,9 sn t/ m in NYT OTETAAN uunista mittaa! Varaa aika uunisuunnitteluun. Loivalla etelärinne tontilla UUSI omakotitalo. Oikotie 210739. Suomi oli kisoissa ylivoimainen voittamalla kaikkiaan kuusi mestaruutta kahdeksasta mahdollisesta. Hinta 64.000 . 762 3520 0400 692 753 www.kiinteistotoimistouusitalolkv.. rak. Okt, 5h, k, avoin kell.krs n. Oikotie 156738. Upea kohde entisöijälle! Sikiläntie 3, Alastaro Es. (myydään vuokrattuna) Motelli Porintie 739. Hinta 49.000 . -kt 1h+kk+r=36m 2 -kt,3h+k+r=78m 2 -kt,3h+k+s=73m 2 , heti vapaa. =k-ala n.145m 2 . klo 18.00 Metsästyksenjohtajien ja varajohtajien sekä kaatoilmoitusten tekijöiden läsnäolo toivottavaa. Näpsäkkä pikkukolmio Mellilän keskust. Kaikille mittatilausuunin tilanneille mukavia yllätysetuja! Tule kaupoille Kiinteistönotariaattiin LOIMAAN KIINTEISTÖNOTARIAATTI OY Turuntie 10, Loimaa p. Nämä sarjat jäävätkin nyt pois kuvioista. HP. Oikotie 133561. Tied. Oikotie 146810. Sen sijaan minimaratonille lisätään sarjat 5ja 7-vuotiaille tytöille ja pojille. Oikotie 228100. Loimijoen OP-Kiinteistökeskus Väinämöisenkatu 6, 32200 Loimaa • s-posti: etunimi.sukunimi@op.fi www.opkk.fi Rivitalot Kerrostalot Omakotitalot Hyvällä kauppapaikalla, Loimaan keskustassa sijaitseva katutason liiketila. Oikotie 217404. 1950 valm
Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 36-48, miehille 48-66. Joutsenlampi Hot. Yhteiskoulun vanhassa kiinteistössä, nykyisessä kirjastossa, toimii Loimaa-seuran ylläpitämä koulumuseo. Koululla mahdollista ruokailla ennen juhlaa keittolounas 5 euron hintaan. 69 /kk) , syyskuun loppu ja lokakuu veloituksetta! SYYSTYÖNÄYTÖS VAMPULASSA perjantaina 11.9. lipun teatteriin ma-ke 12.10. Luokkakokousilmoittautumiset lukio[at]loimaa.. 02-762 5100 Avoinna ark. *************************************** ke-to 4.11. syyskuuta Painettua sanaa yli 90 vuoden kokemuksella. La Traviata to-pe 3.12. la-su 24.10., 31.10., 7.11. su-ma 13.9., 27.9., 11.10.,26.10. 040-5673822 VANTAA AITOA LAMMASNAPPAA! TERVETULOA! HOTELLIMATKAT Vana Wiru + Meriton Spa-hotellit la-su 19.9., 26.9., 3.10.,10.10. la-su 14.11., 21.11.,28.11., 5.12. www.kimara.fi LOIMAA Aleksis Kiven-katu 9 Loimaa puh. SEURAAVAT KONEET JOHN DEERE -TRAKTORIT: teholuokat 100 230 hv uusi 5R-mallisarja ajo-opastimet PUIMURIT: Sampo 3065 Tornado John Deere 9540 WTS UUTUUS! Jii-Koo Markkinointi Oy ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS Loimaan kaupungin, Auran, Kosken Tl, Marttilan, Oripään ja Pöytyän kuntien alueella on numerossa 02 – 4873 3443 . 13 km Huittisista Turkuun päin Satakunnan Konemyynti Agrimarket Huittinen TERVETULOA! TYÖKONEET: Annaburger-lannanlevitysvaunu Agronic-lietteenlevitysvaunu multaimella Överumja Agrolux-etuja -takapaluuaurat Amazone-muokkaimet ja -ruiskut Väderstad-muokkaimet ja -kylvökoneet NÄYTÖKSESSÄ MUKANA MM. LOIMAAN YHTEISKOULUN 100-VUOTISJUHLA LAUANTAINA 3.10.2009 kello 12 LOIMAAN LIIKUNTAHALLISSA Aamupäivällä koululla on avoimet ovet. Ei ilmoittautumista. . klo 11-16 Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita 1/2-pitkiä, hupullisia... Hinta vain 99 /hlö *************************************** Matka-Merilä Oy Kartanonk. Tarjoilemme kuohuviiniä, kivennäisvettä, hedelmiä SYYSTARJOUKSEMME: 12 kk jäsenyys 64 /kk (norm. (03) 433 5340 Toimistomaksu 4 /varaus Oma bussi mukana Tallinnassa. 4, Forssa Puh. Päivän päätteeksi suoritimme arvonnan maat.naisten läsnäollessa. klo 10–17 Osallistu arvontaan ja voita ilmaista kuntoiluaikaa! TERVETULOA! Kuntosaliopastusta klo 11 ja 14. www.loimaanlukio.. Alastaro-H:koski-Loimaa. . Arpa suosi seuraavia henkilöitä: Päävoitto täydellinen väripro?lointi; Kaisa Ylitalo, arvo 165 Olgattaren 20 lahjakortti; Irmeli Peltola, Ritva Sinkko, Elina Rämö, Sirkka Nummila, Teija Vääri . Museo on avoinna 100-vuotisjuhlapäivänä la 3.10. 0400-765 351 LOMALLA 11.9. Yksilöllisesti räätälöityä muotia ainutlaatuiselle naiselle Avoinna ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-13.00 asiakkaille yhteistyökumppaneille liikekumppaneille & muille ryhmille On suuri ilo tuntea, että Olgatar on yksi tärkeä linkki, Loimaan monipuolisessa naistenvaatetarjonnassa. 10 Torstaina 10. – 18.9. . Juhlaa ennen ja juhlan jälkeen on mahdollisuus pitää koulun tiloissa luokkakokouksia. (Vana Wiru) 150 /hlö 140 /hlö 140 /hlö 130 /hlö 99 /hlö TALLINNA Estonia Teatteri *************************************** Päivän ohjelma 10.20 Puuhajumppa (lapset 4-7v.) 10.30 Spinni I (Sanni) 11.15 Vatsa-selkä (Sanni) 12.00 Bailatino I (Kati K.) 14.00 Bodypump (Minna) 15.00 Spinni I (Riina) 15.45 Lady?exi (Riina) Avoimet ovet Lady Linella Lauantaina 12.9. Sydänlämpöiset kiitokset Onnittelemme voittajia!. (Vana Wiru) to-pe 15.10. Vana Wiru/sis. klo 10-14 Kantatie 41:n varrella, n. 8–17.30, la 8.30–14 NAHKATAKKIMARKKINAT Loimaalla Kauppalankatu 2 VAIN LA 12.9. . www.loimaanlehti.fi Jalkahoitola IRMA PALJAKKA Kalevalankatu 11 A 10 LOIMAA p. My Fair Lady to-pe 19.11. . avajaispäivän runsaista huomionosoituksista ja avajaisiin osallistumisista Vesikoskenkatu 20, Loimaa 0400 798 823 www.olgatar.. klo 10-16 Juhlan jälkeen kahvi. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista! SUOMEN NAHKAKESKUS P. Kiitokset myös Loimaan Maatalousnaisille hyvin hoidetusta tarjoilusta! Toivon pystyväni avarammissa tiloissa palvelemaan asiakkaita entistä paremmin. Hinnat sis
(huom! myydään 300 cc mönkiä 1300:ja uusi moot.saha 52 cc. Seppo p. Ferguson / Massey-Ferguson teemavuosi, maamoottorit, erikoisuus puuhun kiipeävä saksalainen moottorisaha! Fergusonilla tai Massey-Fergusonilla tulevat kuljettajat saavat Fergusonin entisöinti opas-DVD:n Liput 8 eur, perhelippu 15 eur. muita toim.ant. narttukissa lähtenyt Hirvikosken Savikontieltä. Mukaan sekä punavalkoraidalliset että keltaiset pelipaidat. klo 10-16 miesten II-divisioonan turnaus, klo 10.00 Rockets TarU, klo 13.00 Rockets K-67, klo 15.00 Rockets Salon KH, klo 18.30 Rockets C RNK, su 13.9. Aimo Lämmin kiitos Kiitos muistamisesta Erik Tammelin AU/Jalkapallo P95. agrikaatteja, kartioporia, hits.inventereitä, tauluja, painepesureita, 7 kpl, vesiautomaatteja 10 kpl, kompressoreja, mon.käyt. Lauantaina 12.9.-09 alk. Aloitus klo.19.00! Lisätietoja: Jaska H. Tied. klo 18 ja lauantaisin klo 11. klo 9-16 Kaupunginkirkon alasalissa. Kanta-Loimaan MLL:n perhekahvila Telkänpesässä pe 11.9. liinaa säkeittäin, vannesaha, käänt.pöyt.sirkkeli, 1” mutteripyssy, raivaussahoja, ha.n perävaunu, tärylätkä, rossi.mp., metallivannesaha, ruohonleikkuri, metabo bos vinkuja, kulma h.k. Kokouksen jälkeen aseiden kohdistus. tai Valtteri A. 7636 5100 Viikonloppuna viihderavintolassa PE LA Rauski ja Sävelsilta Liput pe 5 euroa ennen klo 24 ilm. klo 16.00. (Hyria) Nostalgiaa vuosikymmenten takaa työnäytöksin koko perheelle. 02-767 6812 Motellihuone alk. alk. Alastaron reserviläiset järjestävät kaikille avoimen Cooperin testijuoksun tai kävelyn Alastaron urh.kentällä pe 18.9. Lähtö kimppakyydein urheilukeskuksesta klo 16.30. Olavi Huhtanen kertoo ensiavusta, hallitus klo 10. Kokoonnutaan Vesikoskenkatu 3 (vanha Oskari Heikkilä). Torstaina 10. klo 10.00 alkaen. 040-8430601/Pelli. Kuukausikokoontuminen Tuttujen Tuvalla ke 16.9. la 8 euroa ennen klo 23 ilm. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n vertaistukiryhmä "Elämänlanka" Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten vanhempien ryhmä kokoontuu Loimaan Nordean neuv.tilassa (Vesikoskenkatu 13 A K-krs) ke 16.9. Vilma on kadonnut 1,5 v. 044 587 0161. klo 16.30 Maija-Liisa Veikkolaisella Nokkalantie 10. Tänään, 10.9. Anjalle 766 1214 tai 040 755 0375. Saviseutuni ( s ) oi! Balladi Loimaalta, Moskovan vanhasta työläiskorttelista Näytökset Pääskynpesässä, Metsämaantie 69, Loimaa Käsikirjoitus: Pirkko Jaakola Ohjaus: Helena Ryti Musiikki: Antti Jaakola Esittää: Haaran-Onkijoen kyläyhdistys Piletin hinta 15 Lippujen ennakkomyynti 14.9. klo 20-01 Orisuo Esa Salmi orkestereineen Liput 10,LOUNAS (ma-pe) seisovasta pöydästä 7,50 Motellin kahvio avoinna 24 h • Kahvi + patonki 3,00 P. Järjestää: Konekesko ja Fordson club Finland lauantaina 12.9. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n Loimaan vertaistukiryhmä "Silmuset" kokoontuu SPR:n Päiväpirtillä (Turuntie 13) ke 16.9. sis. Rockets pelaa: La 12.9. 050-308 4689 LoPS P97. Hurrikaanin talkoolaiset, saunailta pe 11.9. Lähtö kentältä klo 8.15. 040-543 8455 tai Petri p. Lähtö klo 17-19. Sarjapeli Alastarolla pe 11.9. Ykköstyyppien vertaistukiryhmä kokoontuu Auran Keitaan yläkerran kabinetissa ma 14.9. BINGO Metsämaan Kalliohovissa torstaina 10.9. AU/Jalkapallo 98-00 turnaus Paimiossa la 12.9. alkaa poikien koriskoulun harjoitukset Keskuskoululla klo 17.30. klo 18 Vesikoskitalolla. Opastus: Loimaa-Alastaro, tie 213. vaihto väliraha 150:-) Tervetuloa! Tied. klo 10. P. klo 18.00. klo 18.00. 050-521 0179. klo 13.00 ruok. Savikki. klo 9 11. syyskuuta 11 VIIVI JA WAGNER PALVELUKSEEN HALUTAAN SEURATOIMINTAA Tiesitkö. Yhdistyksen osa-aikatyöntekijä Moonica Juhala paikalla esittäytymässä. Tapaaminen Rantatien kylätalolla ma 21.9. AU/Jalkapallo B-pojat sarjapeli AUMaPS Alastarolla tänään klo 18.30. Sekahaku lavatanssin lastenryhmä 710 vuotiaille aloittaa Kojonkulman monitoimihalli Ahjossa su 13.9. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. klo 14.30. Matti Pullin vetämä iltakävely to 10.9. 763 1865. 0400 325 879 Näkövammaisten askartelupäivä to 17.9. klo 15.00 24.8. JAHTI 1.700 2 x 200 ym. Rummunsuon Martat kokoontuvat ti 15.9. 4-siipiset aurat. Ottelu TuWe-LoPS Turussa Jäkärlän nurmikentällä pe 11.9.09 klo 18.00. Mukaan kaikki 02-03 -syntyneet pojat! Porin Prikaatin Kilta Loimaan alueosasto. 2 . Lisät. kello 17.0019.00 Alastaron Paralan kartalla. JR 5 Elävää konehistoriaa Hyvinkäällä la-su 12.-13. Pelaajat paikalle klo 17.45. klo 18.45 JAHTI 49/1200 Kirja 6 seur. klo 18.00 alkaen. VAMPULASSA maanantaisin klo 18.45 alk. Tietoa tulevasta kaudesta. Hyvä opastus juhlakentälle. Harjoitusvuorot alkaneet. klo 9.30-12 askarrellaan akvaario. Ilm. Ikäraja 7 100 v. Loimaan Syöpäneuvonta-asemalla, Vapaudenkatu 12 B, on avoimet ovet perjantaina 11.9. klo 12 on askartelua halukkaille.. Ilm. YÖKERHOSSA TAATTUA BILETYSTÄ 22-04! P. Soita p. HEI OLETKO KIINNOSTUNUT JOUSIAMMUNNASTA Prättä-Jouset esittelee sinulle ko lajia ti 15.9. TERVETULOA Prättä-Jouset ry Loimaan Kivelle ja työtovereille muistamisista siirtyessäni vapaalle. klo 10.00. Satakunnantie 57. Omat ruokailuvälineet mukaan. Ilm. klo 12.00. Jatkuen la 12.9. klo 13. 762 6000. klo 14.00 Rockets F00 NuPS. konkurssipesiä ym. Sihteeri LoKoKo koriskoulu pojat. 050-337 6551. Kertunmäellä. Pihan ja parvekkeen syyspuuhista kertoo vieraamme puutarhuri Ilmari Järvinen. www.sekahaku.net. merkeissä. La 12.9. Yht.hlö Leena Granholm p. Loimaan Musiikki (ti-pe klo 12-17, la klo 10-14), Unto Marjamäki 0400-537 499 (klo 13-17), Eila Nummila 050-3861478 (klo 13-17) Varatut liput lunastettava 1/2 tuntia ennen esityksen alkua. Mahdolliset kyselyt 040-531 9265. klo 18. Pelaajat kentälle klo 18. Ruoka+juoma+sauna. sis. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry. syyskuuta klo 10-17 Rauta ja Petrooli 2009, Uudenmaan Maaseutuoppilaitoksella. AlJy: Torstairastit tänään Paralassa, myös harjoittelurata. Ailalle p. Torstairastit tänään 10.9. La 31.10., 7.11., 14.11., 21.11. P. Elina Isolähteenmäki kertoo verensokerimittareista ja näytteenotosta. puhelinasiakaspalvelu Loimaan Seudun Sulkis ry. Juoksun jälkeen OP-sauna. klo 19.00 Su 1.11., 8.11., 15.11., 22.11. Katso: www.loiskis.org Lämmintä TUOTANTO-/VARASTOTILAA Alastarolla. Tervetuloa! Vampulan Urheilijat JUKOLAN BINGO LEJY:n (Loimaan Eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunta). Hallitus klo 12.30. ja tied. alu.runko, 4 kpl 250:kpl. Carita Pennanen Eloisat. klo 14.00 Kitkossa. Loimaan Seudun Diabetesyhdistys ry. RK-ammunnat prikaatin ampumaradalla Säkylässä 25.9. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Anni Räisänen p. Peliliuskat 2 /kpl. Jos joku saa sen kiinni ystävällisesti soittaa 02-762 7660 SLEY:n Mustajärven leirikeskuksen talkoot alkaa pe 11.9. Muiden ryhmien harjoitukset alkavat ke 16.9. Eläkeliiton Alastaron yhdistys. klo 16. 040577 1394. Terv.keskuksen Terhakat! Tulkaa Oripään Kössille ke 23.9. Metsämaan Metsästysseura ry:n Hirvija peurakokous lauantaina 19.9.2009 klo 10.00 Hirvimajalla. 25,KONKURSSIPESIEN HUUTOKAUPPA LOIMAALLA os. Iso nosto-ovi ja asfalttipiha. Loimaa-Seura. Halt.ot. 050-3369464 tai anni.raisanen@sekahaku.net. hyviä palkintoja. Kuukausikokoontuminen to 17.9. Yht.hlö Jaana Boström puh
Sammakko löytyi Nahinlahdentieltä ja löytäjä arvelee, että se oli pyrkimässä jokirantaa kohti pellolta. Kirjelmän allekirjoittajina on yli 200 kunnallispoliitikkoa. – Olisiko se ollut menossa rantaan talvehtimaan. Valtuusto päättää uuden Loimaan kouluverkosta seuraavassa kokouksessaan, joka pidettäneen 12. Lähetystö jättää kirjelmän Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle Jukka Mikkolalle tänään Turun kaupungintalolla. Aktiivisuus on lisääntynyt lähivuosina voimakkaasti. ämpärin KärkäisenPuutarha p. Kaupunginhallitus keskustelee kouluverkkoselvityksestä maanantain kokouksessaan. 9-17 Enää tänään ja huomenna Loput huonekalukankaat Loput napit 10 senttiä kpl tai 50 kpl Loput vetoketjut 0,50 kpl 100 kpl 3 4 /m 30 Loput kotimaiset sukat 1 /pari Loput T-paidat 2-3 /kpl KAIKK I MUU HUIPP UHALV ALLA TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 Suomalainen Huomenna pe 11.9. – Olen kutsunut ryhmien johtajat ja kaupunginhallituksen neuvonpitoon. Ykkösjoukkue aloittaa Loimaan turnausta viikkoa myöhemmin II-divisioonassa sarjakautensa noustuaan sinne viime kaudella ottamalla joukkuevoiton kaikista otteluista. – Albiinosammakko oli pulska ja hyvinvoivan näköinen. ämpärin. Loimaan shakkikerho on perustettu vuonna 1939. SARI RAJALA Vuokrasopimus päättyy. Silloin vedenpuhdistus tapahtuisi Turun Halisten vesilaitoksella, eikä Kokemäenjoen vettä laskettaisi ollenkaan Virttaankankaalla maaimeytykseen. Loimaan kolmosjoukkueessa pelaa pelaajia laajemmin Loimijokilaakson alueelta, lähinnä Forssan suunnalta. Kakkosjoukkue aloittaa sarjansa kiihkeällä paikalliskamppailulla Loimaan III-joukkuetta vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan vieraissa Uudenkaupungin kerhoa vastaan. Joukkue pelaa vahvuuslukujen mukaisessa pöytäjärjestyksessä Aki Nokso-Koivisto, Marko Grek, Pasi Mellin, Ilmari Brander ja Kaj Erlund. Joukkueen varahenkilöinä ovat Markus Nokso-Koivisto, Aino Nyman ja Janne Nyman. Kyseessä on poliittisten ryhmien välinen epävirallinen neuvottelu, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen kertoo. Kirjelmä toimitetaan jokaisen turkulaisen kaupunginvaltuutetun sähköpostiin. Kansallinen shakkikilpailu la 12.9. klo 10 alkaen Loimaan Keskuskoululla. Toimme sen sisään kuvattavaksi, kun illalla pimeässä ei saanut kuvaa otettua, Sari Rajala kertoo. Kunnallispoliitikot kirjelmöivät TSV:n hanketta vastaan VARSINAIS?SUOMI Lukuisat Turun Seudun Vesi Oy:n tekopohjavesihankkeen alueen kuntien valtuutetut ja varavaltuutetut ovat allekirjoittaneet kirjelmän, jossa Turun kaupunginvaltuutettuja pyydetään muuttamaan valtuustopäätöksellä tekopohjavesihanke pintavesihankkeeksi. Kakkosjoukkue on sekoitus osin kokemusta ja osin loimaalaisen shakkikerhon kasvavia lupauksia. Samassa kokoontumisessa käsitellään Huittisten kanssa käytäviä neuvotteluja perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta. Kuviin ikuistamisen jälkeen konna palautettiin luontoon – tarkemmin sanottuna ojaan, josta sen toivotaan löytävän tiensä kohti hyvää talvehtimispaikkaa. Päätösesitys valtuustolle tehdään vasta 5. Loimaan torilla klo 8-14 Hyvää kypsää Puolangan PUOLUKKAA 2,50 / litra 5 litraa 11,50 10 litraa 22 sis. Lähempi tutustuminen paljasti, että tien reunassa nökötti nyrkinkokoinen sammakko. Oheistoimintana on valmennus nuorille. syyskuuta Sari Rajala törmäsi koiran ulkoiluttamislenkillä erikoiseen albiinosammakkoon, hui! Sammakko hukkasi värinsä LUONTO Shakki ja Matti kisaavat lauantaina Loimaan Shakkikerho järjestää lauantaina avoimen kansallisen kilpailun 25 + 25 minuutin miettimisajoin, joten peli kestää enintään 50 minuuttia. Ryhmät puhuvat kouluverkosta LOIMAA Valtuustoryhmien puheenjohtajat ja kaupunginhallitus kokoontuvat tänään keskustelemaan kouluverkkoselvityksestä. Pelejä kullekin pelaajalle kertyy päivän aikana seitsemän. 040 574 6459 Puhdistamaton PUOLUKKA 1,50 / litra 10 litraa 12,00 sis. Loimaa Kati Uusitalo Koiraansa iltakymmeneltä ulkoiluttamassa ollut Sari Rajala ihmetteli mikä tien pientareella hohtaa. Joukkue pelaa III-divisioonassa pöytäjärjestyksessä Marko Koivumäki, Pentti Raitanen, Tommi Tuomola, Valtteri Nokso-Koivisto ja Oskari Nyman. AULAN LOPPUUNMYYNTIÄ PAKAN KANGAS JA PAITA OY Heimolinnankatu 6 Loimaa (torin vieressä) ark. Brander on takavuosien Pohjoismaiden nuorten mestari. Joukkueen tavoitteena on sijoittuminen sarjassa keskivaiheille. Eikä mikä tahansa sammakko, vaan rupikonna, joka oli hukannut värinsä. 12 Torstaina 10. lokakuuta. lokakuuta olevassa kokouksessa. Oman kerhon lisäksi on pelaajia ilmoittautunut Raumalta, Eurasta, Forssasta ja Turun seudulta