Sähköpyörän
suosio
kasvaa Sivu 5
Sivu 16
Veikko Enala pääsi sähköpyörän makuun kolmisen viikkoa sitten. vuosikerta
Irtonumeron hinta
2,00 . alv.
. Sen jälkeen mittariin
on kertynyt yli 540 kilometriä. Kaikki mahdolliset vaihteet ja ajo-ohjelmat on jo testattu.. sis. Näyttely
on saanut nimekseen
Pinnalla, ja tekijät lähestyvät teemaa erittäin
monelta kantilta.
Sivu 6
Akku.
19
Sähkömoottori.
Ihan uusi aie
velanmaksusta
LAUANTAI
11.7. Sivut 8?9
PASI SALO
Sähköisen
oppimateriaalin
käyttö ei tarkoita
kynästä ja
paperista
luopumista.
Luokanopettaja
Noora Malkavaara
Sivu 7
Sähköpyörän ohjausyksikössä
ei ole kovin monta nappulaa,
mutta toimintoja siinä on silti
viljalti, Veikko Enala esittelee.
Bisons on
tehnyt sopimuksen lupaavia näyttöjä antaneen suomalaisen pelaajatrion kanssa.
Heidät nähdään pelaamassa myös FoKoPo:n
riveissä.
Sivu 11
Pinnalla todella
monin tavoin
Humppilan perinteisessä
kesätaidenäyttelyssä
on tänä suvena esillä 13
taitelijan töitä. 2015
Nyt päättäjät tarkkana:
Kreikassa sorvataan ehdotusta, jonka mukaan
se maksaisi osan veloistaan lähettämällä säänsä
suomia lämpimiä ajatuksia viileään Pohjolaan.
Nro 77
Loimaan
talousalueen
paikallislehti.
101
Viime vuosina kivet ovat olleet esimerkiksi kynttilöiden muodossa. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin
(02) 588 8967
Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen
040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
vedostettavat
to klo16
ma klo 16
ke klo 16
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
www.tilaajapalvelija.fi
Vastuu ilmoituksista: Lehden
suurin vastuu ilmoituksen
julkaisemisessa sattuneesta
virheestä on ilmoituksen hinta
ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Lehtitehdas
Salo, 2015.
Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen. Niin kuin te
tahdotte ihmisten tekevän
teille, niin tehkää te heille.
Luuk. Ja jos siltä tuntuu niin toki
voi laulun lomassa myös käydä parketilla pyörähtämässä musiikin kei-
nuttamana. Koska rhesus-negatiivisten veriryhmien
verta voidaan antaa myös rhesus-po-
sitiivisen veriryhmän potilaille, tarvitaan erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajien apua usein pitämään verivarastot hyvällä mallilla.
Miehet voivat luovuttaa verta 61
ja naiset 91 vuorokauden välein, joten hyvä muistisääntö on käydä verenluovutuksessa ainakin kerran kesän aikana.
SPR:n verenluovutustilaisuus
Loimaalla Heimolinnassa (Väinämöisenkatu 2) to 16.7. Välillä sen toiminta keskeytettiin Neuvostoliiton toimesta. 6 kk 80,00. 02 269 3434
Takasivulla
2,46?/pmm
arkisin klo 6-16.30
Etusivulla (modulikoot)
3,97?/pmm
viikonloppuisin klo 7-12
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93?/pmm
(03) 6151 344, klo 6.30?10.
SANOMAMääräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Säkylä, Punkalaidun,
LEHTIEN
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Huittinen ja Vampula:
LIITON JÄSEN Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
Almamanu 0800 392262
ISSN 0358-9161 5 riviä 7,50 . Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Puutarhurin valssi, Haaveileva
hanuri ja Nuutajärven kaunis Helena ovat niitä kestosuosikkeja, jotka
tälläkin kertaa ovat yhteisesti laulettavia lauluja.
Laulut säestää harmonikalla Sari Jokela, ja rumpupalikoissa tahdin määräilee Viljo Marttilan pitkäaikainen työ- ja soittokaveri Gunnar
Virtanen. Kuulumme siis edelleen samaan perheväkeen, vaikka ihmiset
ja vuodet vaihtuvat.
Helvi Klemetti
Kerran kesässä verenluovutukseen
Potilaat tarvitsevat verivalmisteita joka päivä ympäri vuoden. 6: 27-28
13.7. Uudelleen seurakunta rekisteröitiin 25
vuotta sitten.
Kirkkorakennus oli raskaan teollisuuden tehtaana viime vuosituhannen loppuun saakka. Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen, isät
kertovat ihmeitäsi lapsilleen, tuovat julki sinun kirkkautesi, loistosi ja kunniasi.
Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
Ps. ja ?Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan per-
heeseen, samaan kansaan kuin pyhät?.
Kolppanan seurakunnan juhlassa 28. klo 13?18.
Viljon Soitto kutsuu Puutarhurin valssiin
?Karhulan ja Haaran, jenkan tahti voittaa, Niinijoki, Onkijoki, Viljon jenkkaa soittaa?. Joel, Ilari, Lari
KUOLLEITA
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.15.
Aurinko laskee kello 22.51.
Kuulumisia Kolppanasta
Rakkaamme
Jaakko Antero Antti
VEIKKOLAINEN
* 17.03.1943 Kurkijoella
. Usein valmisteiden ja
lääkkeiden avulla voidaan pelastaa
potilaan elämä.
Verta voi luovuttaa veripalvelutoimistoissa tai eri puolilla Suomea järjestettävissä verenluovutustilaisuuksissa.
Verta kerätään veriryhmäkohtaisesti tarpeen mukaan. (sis.alv). Erityisesti
tällaisen kutsuviestin saatuaan kannattaa tulla luovuttamaan verta, sillä silloin juuri oman veriryhmän verta tarvitaan enemmän.
Kaikkia veriryhmiä tarvitaan. 3 kk 33,20?
Avoinna kesäisin ma-pe klo 9-12.
Irtonumero 2,00?
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
voimassa oleva postimaksu.
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,46?/pmm
Kotisivut: www.loimaanlehti.fi
3-sivu
2,46?/pmm
Tekstissä
2,28?/pmm
Jakeluhäiriöt:
Tekstin jälkeen
1,93?/pmm
Puh. Anna jokaiselle, joka
sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Toiminta on
siirtynyt enenevässä
määrin kasvukeskuksiin, joissa on lapsia.
Me ystävyysseurakuntalaiset joudumme pohtimaan, olemmeko kolppanalaisten
rinnalla, vaikka tutut
ihmiset, kieli ja tavat
ovat muuttuneet. läheisten ja ystävien läsnä
ollessa. klo 18.
Vapaa pääsy.
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Tuliaisiksi luimme efesolaiskirjettä: ?Tehkää
työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Jumalaa ettekä ihmisiä. kesäkuuta eläkkeellä oleva
loimaalaissyntyinen inkeriläinen kirkkoherra
Arvo Soittu, puhui seurakunnalle juhlasaarnassaan, kuinka olemme kaikki kivinä rakennuksessa, jonka kulmakivenä on Jeesus Kristus.
Toivomme, että me loimaalaisetkin voimme viedä edes pienen kiven Kolppanan seurakuntaan. 6 kk 63,90. Siksi
on tärkeää muistaa luovuttaa verta myös keskikesällä. Tilaisuuden juontajana
toimii Eino Knuutila.
Yhteislauluosion ja väliajan jälkeen toivotaan mukaan tulleilta haitaristeilta ja muilta soittajilta vapaamuotoista soitantaa suvi-illan ratoksi ja tanssihaluisten huviksi. Siunatkaa
niitä, jotka teitä kiroavat,
rukoilkaa niiden puolesta,
jotka parjaavat teitä.
Luuk. Kirkon
alttarin kynttilät muistuttavat meitä
yhteydestä.
Me saamme jatkaa ja syventää ystävyyttämme Raamatun sanan mukaan. Kirkkoherra on vaihtunut.
Jumalanpalveluskieli on nyt venäjä.
Venäjänkielinen virsikirja on otettu käyttöön entisen virsikirjan tilal-
le. Kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille.
SYNTYNEITÄ
Lämmin kiitoksemme
teille kaikille, jotka
kunnioititte rakkaamme
Hulda-So?elle
PIKKUSISKO
15.6.2015
ANNA
LEVOMÄEN
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Matti ja lapset
perheineen
4390 g 55 cm
Maiju Kärkäinen &
Jukka-Pekka Ollikainen
PÄIVÄN SANA
11.7. Lauantaina 11. Noora, Elli, Nelli, Eleonoora
12.7. Näin lauletaan Viljo Marttilan säveltämässä
Loimaan jenkassa. Kieli ja kulttuurimuutos tuntuvat vierailta.
MENIMME mieheni Veikon kanssa
Länsi-Inkerin seurakuntiin vapaaehtoistyöhön vuonna 1992. Verestä tehtäviä valmisteita ja lääkkeitä tarvitaan
muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaille, onnettomuuksien uhreille
ja keskosille. 03.06.2015 Loimaalla
Sinulla oli hyvä sydän,
me kaikki saimme sen kokea.
Olkoon viime matkallasi
Taivaan Isä tukena.
Ikävöiden
Sirpa
Juha ja Vesa perheineen
Pirkko-sisko
Helka ja Osmo perheineen
Jorma-veli
Riikka perheineen
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme siunattiin 4.7. Liian helposti on moni Suomen seurakunnista lopettanut tukensa Inkerin
kirkolle ja ystävyysseurakunnille Venäjällä, kun inkeriläisistä mummoista on aika jättänyt. Siksi veritilannetta kannattaa seurata Veripalvelun
nettisivuilta tai mobiilisovelluksesta.
Veripalvelu lähettää verenluovuttajille myös kutsuviestejä. Seurakunta on perustettu 275 vuotta sitten. 145: 4-5
12.7. Näin lauletaan
myös Haaran Pääskynpesässä yhteislaulutilaisuudessa, jossa kunnioitetaan kylän oman miehen muusikon uraa ja elämäntyötä, joka suuntautui myös merkittävässä määrin
puutarhan hoitoon Onkijoen partaalla sijainneessa pihapiirissään.
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 134,10. 6: 30-31
Terveisiä Loimaan seurakunnan ystävyysseurakunnasta Kolppanasta.
Kolppana sijaitsee noin 50 kilometriä Pietarista etelään. 4 kk 43,70 . Hautausmaa on peitetty asfaltilla. Kirkko toimii entisen sakastin ja alttarin tiloissa, kirkkosali on vuokrattu tehtaalle,
eikä varoja sen kunnostamiseen ole.
Kolppanalla on myös Tihkovitsan leirikeskus, jota muun muassa alastarolaiset ovat käyneet kunnostamassa ja rakentamassa ainakin vuosikymmenen ajan.
Kolppanan seurakunta on kokenut muutoksia viimeisen vuoden
aikana. heinäkuuta 2015
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
11.7. 4 kk 59,00?
Etutilaus:
Laskutusjakso 12 kk 124,00. Hermanni, Herkko, Herman
13.7. Teille, jotka minua
kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne,
tehkää hyvää niille, jotka
teitä vihaavat. Eletään muutoksen aikaa. Soittimet mukaan!
Viljon Soitto Haaran Pääskynpesässä ti 14.7
Milloin vietetään Eino
Leinon päivää?
8. Kenellä keihäänheittäjällä on hallussaan ME-tulos?
Vastaukset sivulla 13
VALMISTUNUT
Veljekset Patrik ja Frans Pentinmäki Aurasta vierailivat äitinsä Päivi Pentinmäen ja isovanhempiensa Erja ja Ilkka Kylä-Heikkilän kanssa Maatalousmuseo Saran järjestämässä lasten puuhapäivässä torstaina. Missä tallissa Kimi Räikkönen kilpailee tällä kaudella?
9. Monessako maassa Willekiinteistökoneilla on
myyntiedustus Suomen
lisäksi?
7. äiti, isi
ja koko suku
Mahtavat synttärionnittelut Uudentalon Emilialle ekasta kympistä! T: Mummi,Pappa,Juuso,Tuula,Jo
ni,Vili,Kira,Jere,Krista-Maarit ja Tero. Kuka kuuluisa 80-luvun
tähti esiintyy Pori Jazzeilla
tänä kesänä?
4. heinäkuuta 2015
ARI REINIKAINEN
ENEMMÄN KUIN 3000 SANAA
OSOITA TIETOSI
1. Mitä soitinta Apocalyptica-yhtyeen jäsen Eicca
Toppinen soittaa?
10. Minä vuosina toimi
Loimaan oluttehdas Oy?
3. Milloin Nokia lopetti
matkapuhelimien
valmistamisen?
6. Rakkaat Onnittelut Moonalle! Toivottavat
Mamma, Pappa ja Kummisedät.
Iloiset syntymäpäiväonnittelut 1-vuotiaalle Kallelle! T.
Iso-Mamma ja Iso-Pappa
Hauskaa ensimmäistä syntymäpäivää 12.7.2015 Kalle
kullanmurulle! T: Mamma,
Pappa ja Enot.
Dani Torpparinkadulta
3 vuotta 17.7.
Paljon onnitteluja ja halauksia
mummolta ja vaarilta
Lämpimät onnentoivotukset
4-vuotiaalle Aslalle! T. Edes pieni
sadekuuro ei haitannut 5- ja 2-vuotiasta vauhtikaksikkoa.
Leena Sirén on valmistunut
kasvatustieteiden maisteriksi Turun yliopiston
opettajankoulutuslaitoksen
Rauman yksiköstä.
LUKIJOILTA
Muistutus!
Ei mennyt seitsemää
kuukauttakaan
kun kolme kuoleman
viestiä saan.
Ensin veljet, sitten aviomies,
ken näitä kohtalon iskuja ties.
Miksi sanoin sitä ja tätä,
ajatus ei rauhaan jätä.
Sanoin myös sanoja
kiitoksen,
mut liian vähän, tiedän sen.
Te, joilla on läheiset
vierellänne
muistuttakaa usein itseänne.
Toiselta anteeksi anomaan
ja hyviä sanoja sanomaan.
S.A.V.
Tiesitkö?
Polkutraktorit ilahduttivat raisiolaista Viljami Vainiota, 3, ja hän odotti innolla, että pääsee katsomaan museoon oikeita työkoneita ja muita laitteita mummi Raija Vainion kanssa.
välittää ilmoituksia
kaikkiin sanoma- ja
paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. Kuinka monta kananmunaa on tiussa?
2. Montako kansanedustajaa
on eduskunnassa VarsinaisSuomen vaalipiiristä?
5. 02 770 2626.
PALJON ONNEA VAAN
Meidän suloinen Pikku-Muija
on jo puolivuotias. 3
Lauantaina 11
Tanja . Kekseliäät emännät eivät heittäneet jämiä menemään, vaan klimpitkin olivat
keino rikastaa muuten energiaköyhää
ruokaa. Alastaron
ent. Mm. Heti tunsin, misä ollaan mut kuvasa on kyl Hirvikoski
Ovakon nyk. Tk:n ajanvarauksen automaattiviestin voisi tietysti
kuunnella loppuun asti, painaa
1 ja ääni sanoo: voitte sulkea
puhelimen.
Vartissa lääkäriin
. Kaupungin liikuntakeskuksen pururata kapenee kapenemistaan ja kasvillisuus valtaa
radan. Sympatiani ovat mehiläiskasvattajien puolella. Vaikuttamiseen tienpitäjän suhteen alkavat kaikki
muuallakin valtakunnassa. toivottavasti.
. Tsemppiä kasvattajille.
. ?. Mämmikin säikäyttää ulkomaalaiset sekä ulkonäöllään että koostumuksellaan, ja jopa suomalaiset voivat
todeta, että syystäkin.
Erikoisilta kuulostavat myös yli-iiläinen seinäkuivalihavelli, porilainen
ristiinnaulittu siika sekä haapaveteläinen lukukinkerisoosi. T. sitten kun huvittaa. kk
sitten, nyt olemme ihmetelleet
kun valkoapilamättäissä pörrää
nolla pölyttäjää. Kotipihaan tulee aineen hajut, samalla ainekin. Eteeni lykätty annos oli kuitenkin vaaleaa vellimäistä seosta. Ja
het!
Seutulainen
olin eksyksissä. Loimaanpuoleisella reunalla olemme huomanneet
vuosien myötä, että konkariviljelijä jolla on varmaankin eniten
maita, pyrkii tunnollisesti aikoja
noudattamaan . Täytyy myöntää, että
kun kuulin klimppivellin maistatuksen
kuuluvan perinnepäivien ohjelmistoon, olin hieman huvittunut. Kuluttamisen varaa ei
ehkä ole samassa mitassa kuin
työelämässä ollessa, mutta toisaalta elämän suuret investoinnit ovat myös jo takana. Taisto Levolla on hiton hyviä
ja järkeviä mielipiteitä, harmi
että et ole asioista päättävä
poliitikko. Että nyt
klimppivelliä...
Kun sitten pääsin kattiloiden ääreen, olin hämmästynyt. Maanviljelijä kaivaa näin
kuoppaa itselleen!
Maanviljely on tärkeää,
samoin pörriäiset
. Sen
kosken rannalla lapsena asunut.
. Voi keskittyä enemmän omiin tarpeisiin
ja luvan kanssa elämästä nauttimiseen. . Nyt meillä taas on varaa valita, mitä sisältöjä vältellä, mitä suosia ja
mitä dieettiä milloinkin noudattaa.
Perinneruokien olemassaolosta on
aina välillä hyvä huomautella, ihan jo
senkin takia, ettei jossain vaiheessa vitsailua pitsan ja kebabin asemasta kansallisruokana oteta tosissaan.
Lähteenä on käytetty
Jaakko Kolmosen teosta
Suomen pitäjäruoat.
Maija Paloposki
maija.paloposki@
hotmail.com
PÄÄKIRJOITUS
PÄIVÄN MIETE
Maailma kehittyy toteuttamalla asioita,
jotka näyttivät mahdottomilta.
André Maurois
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Lisää ikää, uusia mahdollisuuksia
Yleistämisen kautta syntyvät mielikuvat ovat yleensä kiusallisia ja
suorastaan vahingollisia. Mikä hyöty siitä tällöin
on pellollekaan. Paikoitellen juurakko ja
kivet ovat nousseet pinnalle.
Tarttis varmaan tehdä jotain!
. Kun ne
aikoinaan olivat osa arkipöytää, oli jokainen annos kiitoksen arvoinen. On ne ajat
muuttuneet kun Suomen presidentin ja hallituksen täytyy kysyä neuvoa EU:lta miten Suomi
saa hoitaa suhteitaan Venäjään
ja ketä venäläisiä voi kutsua
Suomeen vierailulle.
Olli Tiisanoja
. Mielessäni
olin sekoittanut vellit ja keitot samaksi sopaksi ja luulinkin tarjolla olevan
klimppisoppaa, eli lihaliemipohjaista ruokaa. Jos
joskus pääsee maistamaan valtimolaista majavapaistia, on se jo kerskumisen
arvoinen muonitushetki.
NYKYÄÄN perinneruoat nimineen ja
raaka-aineineen hihityttävät. Tarvii varmaan itse
alkaa niittämään ja laittaa heinät seipäälle.
Kesämies
. Ymmärtämättömyys vai piittamattomuus. Ja hyväähän se oli, aivan
kuten useiden kymmenien muidenkin
mielestä, sillä klimppivelli osoittautui
Oripäässä menestykseksi. Rosalle pikaista toipumista
meitä kaikkia järkyttäneestä
onnettomuudesta. Vainiontieltä
ruohot niin pitkiä, että haittaa
näkyvyyttä. Mehiläiset
kuolivat johonkin myrkkyyn.
Syylliseksi ei ollut monta epäiltyä, mutta vaikea tekijää oli silti
osoittaa. Alkaen
arvostuksesta ja edeten kansantaloudellisen merkityksen ymmär-
tämiseen. Karhulankyläntie, jota pitkin soraralli
on melkoinen. Sen sijaan Luopioisten rakkauspuuro kuulostaa syötävän hyvältä, samoin kuin halsualaiset liikutusperunat ja nummi-pusulalainen Serafiina Puh -sokerikakku. Kovin
kapein katsannoin määritetyksi
tulemisesta voi kärsiä kokonainen ihmisryhmä, tahattomasti ja
tahtomattaan.
Ikäihmisiksi niputetut ovat tällainen ryhmä, harmaaksi yhtenäiseksi massaksi aivan liian kevein perustein mielletty joukko,
joka on kaikkea muuta! Monet
haluavat mennä ja tehdä, kokea
ja nähdä, pysyä toimintakykyisenä ja osallistuvaisena, nauttia
elämän väreistä ja niistä uusista mahdollisuuksista, joita kolmas ikä tuo tullessaan. kaunis kiitos spontaanista kyydistä ?varikolle?, kun
. Minulle
kävi kesäpaikalla samalla tavalla kauan sitten. Enkä sitä ihmettelekään: kun muutamien muiden
perusraaka-aineiden lisäksi sekaisin
on kermaa, rusinoita, sokeria ja hieman suolaa, voiko lopputulos nyt niin
karmeaa ollakaan.
Tässä tapauksessa tosin on tarpeen
lisätä, että vaikka nimi ei miestä pahenna, niin ruokaan vaikutus yltää.
PERINNERUOKIEN maailmaa voi kutsua vähintään mielenkiintoiseksi. osa taas tuntuu tekevän ik. heinäkuuta 2015
4
MIELIPIDE
TOIMITTAJALTA
Klimppinen
soppashokki
Tulipa viikonloppuna maistettua jotain
aivan uutta: klimppivelliä, Oripään perinneruokaa.
Elämys tarjottiin Oripään kotiseutupäivillä (LL 7.7.). Usein tämä on keskellä päivää, joskus viikon tuulisempana
päivänä. Sitä tarvitaan
mutta kohta kysytään että
mistäs sinne murskalle menee
oikein tie. Sukupolvien välinen kuilu voi näkyä harmillisena ymmärryksen puutteena: mihin ihminen yksilönä siitä muka muuttuisi, vaikka hänen statuksensa vaihtuu toiseksi iän myötä?
Olisi syytä lisätä sitä myönteistä
huomiota, jota elämäntyönsä hedelmistä nauttiva kansanosa ihan
ehdottomasti ansaitsisi. Kaupunki säästää ojaruohojen leikkuussa. Ystävät.. On harmi että Suomi
nykyään on selkärangaton EU.n
ja Obaman nuolija!
. Olisi
aika alkaa lobata ja heti! Monet
seudun alempaan tieluokkaan
kuuluvat väylät ovat aivan kamalassa kunnossa. Auto kovilla Vännilänvälitiellä!
. Tie kulkee Karhulan, Piltolan ja
Pesänsuon kylien alueiden halki liittyen Mellilä?Koski-tiehen.
Tien kunto on Varsinais-Suomen huonoimpia, johtuen pitkälti siitä, kun seutu oli pitkään
ilman kansanedustajaa.
Nyt on toivottavasti
nähtävissä valoa tunnelin päässä niinkuin sanonta kuuluu.
Arvo Saario
Karhulankyläntien pinta on syöpynyt kraaterimaiseksi.
KOPIT
. AS
LUKIJOILTA
Karhulankyläntie on kamalassa kunnossa
ARI REINIKAINEN
Loimaalta Mellilään johtava Karhulankyläntie,
entiseltä nimeltään Karhulantie, on 1600-luvulla rakennettu. Kysyvä ei tieltä
eksy (enää) . Hetkosen piti selvitellä, että mitä lautasella onkaan.
Soppashokin jälkeen ei muuta kuin
maistamaan. Myös vanhemmille. surkeesa kunnosa
olevan paron alta... Nyt loimaalaiset vaikuttajat
tarkkana ja tirheinä! Valtio
myöntää tulevina vuosina tienpitoon lisää 600 milj. Terv. Lauantaina 11. Hyvä että maatalouden ruiskutusaikataulut ovat puheissa!
Vaikkakin ikävä, että tuollaisen
tapahtuman vuoksi. Ruokia tuntuu yhdistävän etenkin se, että
niissä tuppaa usein olemaan jotain outoa, inhottavaa tai epämääräistä.
Loimaan perinneruoka piapo käy
hyvästä esimerkistä: kun talkkunaa
sotketaan piimään, ei voi olettaa, että annoksella voisi voittaa esteettisesti
silmää miellyttävimmän sapuskan tittelin. Taisto Levolle kiitokset torstain Loimaan Lehdessä olleesta
hyvästä kopista. Toivottavasti se osataan
ja itselle sallitaan!
Olisi syytä tuulettaa keskusteluilmapiiriä hieman raikkaammaksi, kokemaan ikäihmiset
mahdollisuutena ja yhteiskuntaa rikastuttavana väestön osana, niin kuin oikein on. Tällainen ruiskutus oli n
Ja onhan tämä luonteeltaan kuitenkin jotenkin äijämäinen pyörä. Sitä ei voi ajaa polke- vammasta rungosta.
Sähköpyörien hintahaitamatta.
. Kolmisen viikkoa sitten sen ostin. Suurimmat asiakasryhmät ovat eläkeikäiset ja hiukan heitä nuoremmat. Kun pyörästä valitsee ri on leveä. Pyöräilen aika usein
kaupungista Metsämaalle vanhaan kotipaikkaan,
Heikki Mikkola selvittää.
SÄHKÖPYÖRÄILIJÄT tunnustavat, että laite tuli hankittua, jotta matka jatkuu.
Polkupyörään liitetty sähkömoottori luo turvallisuuden
tunnetta ja mahdollistaa pidemmät matkat yli seitsenkymppisenäkin.
. Herran mittariin on kertynyt sen jälkeen
1 700 kilometriä ja rouvan
mittariin 650. Sikkuin tavallisissa polkusi ihan kes- mopedi. Sellainen orastava kiinnostuksen kasvu sähköpyörää kohtaan alkoi näkyä viime pyöräilykauden lopulla.
Siksi otimme täksi kesäksi kaksi hiukan erilaista laitetta koeajettavaksi, Sportian Timo Mäkinen sanoo.
. 010 257 3202
Puhelun hinta: Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min
Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min
Yhdessä hyvä tulee.
Sähköpolkupyörien kysyntä
puhkesi tänä kesänä kukkaan
. Ei tarvitse murehtia
sitä, että väsy tulee kesken matkan, Eila ja Heikki
Mikkola täsmentävät ja korostavat, että tarpeen tullen sähköä ei todellakaan
säästellä.
Eläkeläiset näkevät sähköpyörän myös kuntoilulaitteena.
. 5
Lauantaina 11. Niiden avulla
voidaan valita, kuinka paljon pyörä auttaa polkijaa,
ja seurata esimerkiksi matkan pituutta, ajonopeutta ja
akun varausta.
. Jos
tuulee, otetaan moottorista vaan hiukan enemmän
apuja, Enala toteaa.
. Tällä pyörällä ajettaessa ei vastatuuli haittaa. Suosituin
suomalainen
malli loppui jo
valmistajaltakin
Loimaa
Pasi Salo
Sähköpolkupyörien kysyntä on vilkastunut selvästi
edellisistä vuosista, vahvistetaan pyöräkauppaa tekevistä Loimaan Pyörähuollosta, Loimaan SaraSportista ja Sportia Loimaasta.
. Heikki ehtii ajaa enemmän kuin minä, kun minulla on niin paljon muuta tekemistä, Eila Mikkola sanoo.
. Iäkkäämpiä katselijoita, kokeilijoita ja kyselijöitä
on käynyt liikkeessä jonkin
verran, mutta viimeksi myin
sähköpyörän nuoremmalle
henkilölle, joka kärsii astmasta. Myös laama saattaa
tuerot ovat
silti aluksi Sähköpyörä ei ole
suuret niin
yllättää. Lisäpaino tulee
Sähköpyörä ei ole mo- akusta, moottorista ja tukepedi. Juuri myin viimeisen
sähköpyörän liikkeestämme. Toimintamatka vaih- tutella sähköpyörällä ajamitelee kuitenkin huomatta- seen, Timo Mäkinen muisvasti moottorista otettavan tuttaa.
Sähköpyörää voi käytavun määrästä, rengaspaineista, ajajan ja lastin pai- tää myös tavallisena polnosta, reitin korkeuseroista, kupyöränä. Pyörä maksaa itsensä
takaisin, jos terveys säilyy
vähän pitempään, kolmikon naispyöräilijä ynnäilee.
MOLEMMAT HERRAT valitsivat sähköpyöräkseen naisten mallin. serkkunsa. He ovat kuulemma siinä iässä, että miesten
pyörän tangon ylittäminen
alkaa käydä vaativahkosta
voimistelusta; viisautta on
tunnustaa omat rajansa ja
välttää turhia riskejä.
. heinäkuuta 2015
Neuvotteluajat
AIHETTA JUTTUUN Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8031
02 588 8032
UUTISET
maanantai-tiistai klo 17.30 asti
ajanvarauksella puh. Ei
se mihinkään laske. Pisin yhteinen lenkki on venähtänyt
sähköavusteisesti 63,5 kilometriin.
. Moottori ottaa tarvitsemansa virran ladattavasta akusta.
Sähköpyörässä on useimmiten myös ohjausyksikkö
ja näyttölaite. Vanhin ostaja on ollut 87-vuotias rouva.
Kun näin hänen poikansa hiljattain kaupungilla, mies harmitteli, ettei sähköpyörää tullut hankittua äidille jo vuosia
sitten, Pyörähuollon omista-
ja Mauri Heinonen kertoo.
. Säästin rahat
maalaamalla taloni alkukesällä itse. Kehittyneissä malleissa tunnistin mittaa vääntöä, kun ihminen polkee,
ja sähkömoottori osaa auttaa tarpeen mukaan, Mauri Heinonen kertoo.
Sähköpyörän toimintamatka on laaja, jopa yli sa-
ta kilometriä yhdellä latauk- punkia ei ehkä kannata tosella. Sähköpolkupyörästä on
tulossa vanhojen villitys ja
kokeneiden kotkotus
Loimaa
Pasi Salo
Mitä yhteistä on Veikko
Enalalla, 75, Eila Mikkolalla, 72, ja Heikki Mikkolalla, 77?
Vastaus: he kaikki kuuluvat niihin eläkeikäisiin loimaalaisiin, jotka ovat hurahtaneet tänä vuonna sähköpolkupyörään, ja ovat
silmin nähden tyytyväisiä
hankintaansa.
. Ei tässä
iässä kuntoa enää kohenneta vaan pidetään yllä. Molempien piti
saada sitten oma pääsiäisen tienoilla. Se on 5?9 kiloa
tuulesta, ilman lämpötilas- painavampi kuin sähkötön
ta ja akkutyypistä riippuen. Nyt mittarissa
on 541 kilometriä, Veikko
Enala näyttää.
Enala on pyöräillyt viime
vuosina noin 3 000 kilometriä vuodessa. Tärkeintä on, että liikkuu, Veikko Enala muistuttaa.
. Kun ostin sähköpyörän,
kaverit sanoivat, että kunto
tuollaisella ajaessa laskee. Sitä ei voi
kellä kau- ajaa polkematta.
pyörissäkin.
PASI SALO
Heikki ja Eila Mikkola saattavat ohittaa sinut ylämäessä. On
moottoria ja tietokonetta
ja kaikkea, autoja työkseen
aikanaan korjannut Veikko
Enala korostaa.. Aloitimme sähköpyörien myynnin tänä keväänä nimenomaan eläkeläisasiakkaiden
toivomuksesta. Tänä suvena
voi tulla hiukan enemmän,
kun sähkömoottori jelppii.
MIKKOLAT tutustuivat sähköpyörään naapurinsa välityksellä. Kotimainen valmistaja
ilmoitti, että suosituin malli
on tällä hetkellä loppu myös
tehtaalta, SaraSportin kauppias Martti Salonen totesi
torstaina.
. He vaihtoivat keväällä sähköpyörään.
?Pyörän päällä ei virtaa säästellä?
. Sähköpyörä oli hänelle
kuulemma mainio ratkaisu.
SÄHKÖPYÖRÄSSÄ on sähkömoottori, joka kevittää
pyörän polkemista haluttaessa. Se alkaa noin 500
suurimman mahdollisen eurosta ja ulottuu useisiin tuavun, eteenpäin vievä voi- hansiin euroihin. Tuli sellainen
päähänpisto
ne on hänen mielestään suorastaan tehty rikottaviksi.
. Näyttelytilassa ei tarvitse ehtiä kovinkaan moneen viehättävistä,
sokkeloisista nurkkauksista,
kun on jo nähnyt keramiikkaa, valokuvataidetta, akvarelleja ja suuria seinäntäyttäviä maalauksia. vai valehteleeko?
Niko Skorpio
haluaa rikkoa
valokuvauksen sääntöjä ja pakottaa
katsojan luopumaan
tutusta
tavasta tulkita kuvaa.
. Tähän on valokuvillaan pyrkinyt myös Niko Skorpio,
joka rikkoo valokuvan kaavaa moni tavoin. Väljä aihio on antanut
tekijöille vapaat kädet tulkita yhteistä teemaa. Tai lukuisten peilipallojen pinnasta
heijastuva auringonvalo, joka kiertää makasiinin ullakkokerroksen seiniä. Jälki on
siis pinnalla, mutta pinnallista, sitä se ei ole.
Hyvän taidenäyttelyn anti jättääkin aina paljon tilaa katsojien omille tulkinnoille ja havainnoille. heinäkuuta 2015
6
Taiteen sisällön, informaation ja intensiteetin täytyy ilmetä muodossa ja värien käytössä niin, että teos nousee ikään kuin ilmaan
suorittaen tehtävänsä alitajunnan tulkkina.
Tarja Seewald Ykkössanomissa
KULTTUURI
Tankki täyteen -yleisössä istuvat ukot hekottavat suut ammollaan, odottavat etunojassa
tuttuja repliikkejä, lyövät polviinsa ja tönivät
vaimojaan esityksen huippukohdissa.
Kirsikka Arkimies Aamulehden Morossa
ANU SALO
Valokuva
valehtelee
enemmän
kuin tuhat sanaa . Yläkerrassa on luvassa lisää yllätyksiä.
Antimiaan vuodattaa siis
jälleen varsinainen runsaudensarvi, mutta onpa toistakymmentä vuotta toimineen taideyhdistyksen
näyttelyssä lukuisia osallistujiakin, tällä kertaa 13.
He täydentävät hienosti toisiaan ja pitävät huolta siitä, että kohde on monipuolinen haltuun otettava.
Mukana on taiteilijoita Loimaalta, Humppilasta, Punkalaitumelta, Forssasta ja
Uudestakaupungista.
TAIDEMAKASIININ kesänäyttely on tänä vuonna
saanut nimekseen ?Pinnalla?. Teoksen eteen
on asetettu penkki, jotta
katsoja voi viivähtää teok-
NIIN IKÄÄN humppilalaisen Satu Karhuvaaran jäljiltä näyttelyssä on vain yksi teos, mutta se onkin sitten kokonainen huone. Näyttelyssä kiteytyy
hyvin yhdistyksen jäsenten
hyvä yhteistyö, joka muutenkin on IDUN toiminnassa juuri se asia, josta itse nautin, Elina Kylämarkula sanoo.
Taidenäyttely ?Pinnalla?,
Taidemakasiini ITU
(Perkiöntie 13 Humppila).
Avoinna 26.7. Pimeässä loistava hahmo nostanee itse
kullekin pintaan mielikuvia,
hiukan pelottaviakin.
Muut näyttelyn osallistujat ovat Kirsi Heikkilä, Elina
Kylämarkula, Ulla-Maija Kylämarkula, Tuija Maija Laine, Leena Miettinen, Raija
Nokkala, Pentti Nokkala, Asta
Ranttila, Pirkko Siivonen, Reika Vesala ja Tuulikki Välimäki.
. Humppilan makasiininäyttely
on jälleen runsas kattaus
Humppila
Anu Salo
Urpolan kartanon pihapiirissä sijaitseva Taidemakasiini ITU ei petä tänäkään kesänä. Keraamikon minimalistinen siveltimen jälki. Alkaen kuvan muodosta, joka ei olekaan säntillinen suorakaide.
Digitaalisten kuvatiedostojen käsittelyllä humppilalainen Skorpio on rikkonut lisää valokuvauksen lainalaisuuksia . Lauantaina 11. Pimeään, verholla eristettyyn
tilaan on noussut meren
vaahdosta hehkuvasilmäinen hahmo, ja meren vaah-
sen äärellä. saakka ti?pe
ja su klo 11?17.. Jälki on kiehtovalla
tavalla inhorealistista.
topinta onkin se elementti,
joka viittaa näyttelyn otsikkoteemaan.
Valaistua teostaan taiteilija kuvaa mursubuddhaksi,
jolla on syntymämeditaatio
meneillään. Jät-
Rausku, jonka Kirsi Heikkilä on virkannut.
Satu Karhurinne raottaa verhoa pimeään huoneeseen sijoitetun teoksensa mysteeristä, joka pitää kokea ajan kanssa.
Ulla-Maija Kylämarkulan teos kasvaa vihreää.
timäisissä suurennoksissa
Skorpio on myös tutkinut,
miten kavereiden sosiaalisessa mediassa profiilikuvikseen valitsemat julkisuuden henkilöt toimivat tiukkoina rajauksina ja suurennoksina. Se voi
olla tarjottimen pintaan laminoitu sideharso. Kuvani ovat myös muistutus siitä, että asiat eivät
aina ole sitä, miltä ne näyttävät, eivätkä mitä niiden
odotetaan näyttävän, Skorpio sanoo.
Hän on ylikäsitellyt digitaalisia kuviaan vääristäen
tahallisesti värimaailmaa,
mutta kuva-aiheisiin ei sinänsä ole lisätty mitään
Eihän sitä tiedä, vaikka
Ritva joskus tulisikin takaisin. Opettajat voivat myös
itse koota oppisisältöjä, laatia sähköisiä kokeita ja niin
edelleen.
Tabletkoulu Oy on oppimateriaalikustantaja, joka tuottaa nykyisiä oppi- ja
harjoituskirjoja korvaavia
sähköisiä oppimateriaaleja.
. Toivottavasti saisimme vielä
joskus isomman liiketilan ja
lisää asiakaspaikkoja, Taina
Suonpää suunnittelee.. kyse ei siis ole joko-tai -valinnasta. Maailma
muuttuu ja niin myös koulu, mutta ei se hetkessä tapahdu, Malkavaara pohtii.
Koulutulokkaat ovat joka tapauksessa jo sitä sukupolvea, joka on syntynyt internetin aikakaudella ja jolle on luontaista oppia heti
pienestä pitäen digitaalisten sovellusten käyttäjäksi
. Irjan voileipäkakut ovat
spesiaali, joita meidän täytyy myös alkaa kokeilla. Tabletkoulu tarjoaa valmiita kokonaisuuksia, jotka ovat tähän asti opettajilta puuttuneet, ja nimenomaan pedagogisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin pohjautuen. Ritvalla voi olla tylsää jo
jouluna, Suonpää naurahtaa.
RITVAN eläkkeelle siirtymisen myötä Oilin rinnalle yrityksen toiseksi omistajaksi siirtyi Oilin tytär Taina
Suonpää. Oppilaat näkevät elävämmin kuin kirjasta, että
ahaa, tällainen on vaikkapa
oikea toimittaja, joka tässä
kertoo työstään, Malkavaara sanoo. Uudenlaista innostusta
oppilaille! Ja totta kai myös
opettajille.
Nopeasti muutokset eivät hänen mukaansa tapahdu. Nyt Tabletkoulu tuottaa
siis oppimateriaalia myös
peruskoulun alaluokille ennakoiden samalla uuden,
ensi vuonna käyttöön tulevan opetussuunnitelman
tavoitteita.
. heinäkuuta 2015
Kaarinan nuorison alkoholinkäyttö on
vähentynyt. Lyhyistä videoklipeistä tulee äidinkielen tunneilla käytettäviä esimerkkejä luovien alojen ammattiryhmien työstä.
. Loimaalainen Noora Malkavaara mukana oppimateriaalin tuotannossa
ANU SALO
Loimaa
Anu Salo
. 7
Lauantaina 11. Kahdeksan vuotta yrityksessä työskennelleen Tainan paikalla taasen
aloittaa elokuun alusta lukien Irja Vartia.
Ritvan ja Oilin Herkku on
kiinni heinäkuun viimeisen
viikon. Ritvan
ja Oilin Herkun toimintaa jatkavat
nyt tytär ja
äiti Taina ja
Oili Suonpää.
Irja Vartia (2.
vas.) siirtyy
Hesburgerilta Herkkuun
töihin elokuun alussa.
ön monitaiturin kokemusta ja osaamista arvatenkin
viimeistään joululaatikoita
tehtäessä.
. Yritys valmistaa ruokia
myös tilauksesta ja toimittaa niitä jälleenmyytäväksi
paikallisiin liikkeisiin.
Ritvan ja Oilin Herkku
tunnetaan erityisesti muusista, soosista ja lihapullistaan.
. Alkoholi ei ole valtakunnan
tasollakaan enää in-juttu.
Komisario Marko Heikkilä Kaarina-lehdessä
PAIKALLISIA
En ole ikinä nähnyt jatseilla niin kännistä
porukkaa kuin viime vuonna. Alkoholikiellolla saavutettiin se, mitä sillä yritettiin välttää.
Pori Jazzin perustajajäsen Kari Sarpila SK:ssa
Tabletkoulu sähköistää
oppimista ja opettamista
. Sähköisen oppimateriaalin käyttö ei tarkoita kynästä ja paperista luopumista, vaan ne ovat edelleen paras väline monessa
asiassa . Mutta kuten sanottua, muutos tulee hitaasti ja
sen eteneminen on myös hyvin paljon opettajista kiinni,
Malkavaara arvelee.
HÄN ON OMALTA osaltaan
tuottanut Tabletkoulun si-
sältöä vanhempainvapaallaan, kiertäen muun muassa eri ammattiryhmiä haastattelemassa. Jossain niitä on hankittu paljon ja kattavasti kaikille, toisaalla vain joitakin yksittäisiä. Hän haki lyhyet
haastattelut myös Loimaan
Lehden toimituksesta.
Teknologian sovelluksilla saadaan uusia mahdollisuuksia koulutyöhön. Sen jälkeen toiminta
jatkuu normaalisti. Niiden avulla voidaan tuoda
muun muassa yhteisöllisyyttä ja jopa pelillisyyttä
oppimiseen.
. Herkku
tarjoaa lounasta sekä mukaan otettavaksi että lounasravintolassa syötäväksi. Tähän asti alaluokilla
käytetyt sähköiset sisällöt
ovat olleet etupäässä täydentäviä tehtäviä, joita on
tehty koulussa tai kotona.
Kunnissa on myös edelleen hyvin erilainen tilanne sen suhteen, kuinka paljon tabletteja tai läppäreitä
on ylipäätään käytettävissä. myös koulussa.
UUTTA KEHIIN
Lounasravintola jatkaa nuorentuneena
KITI SALONEN
Loimaa
Kiti Salonen
Ritvan ja Oilin Herkussa 19
vuoden ajan toisena yrittäjänä työskennellyt Ritva Sinkko siirtyi kuunvaihteessa eläkkeelle.
. Olen ollut tekemisestä todella innoissani, Loimaalla
asuva luokanopettaja Noora
Malkavaara hymyilee kertoessaan perusopetuksen alaluokille suunnatusta äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaalista, jota on ollut
tuottamassa Tabletkouluun.
Kyseessä on perinteiset oppi- ja harjoituskirjat
korvaavan sisällön tuottaminen sähköiselle julkaisualustalle, siitä nimikin.
Käytännössä Tabletkoulu siis sähköistää oppimista ja opettamista viemällä opetussisältöjä ja muuta koulutyöskentelyyn liittyvää tekemistä omalle oppimisalustalleen, joka hyödyttää internetin mahdollisuuksia.
. Jo pidemmälle opetuksen sähköistyminen on
edennyt lukioissa, joissa
siirrytään asteittain sähköisiin ylioppilaskirjoituksiinkin. Näin heti töistä unta ja
maanantaiaamuna heräsin
niin kuin olisin ollut töihin
lähdössä, Sinkko hymyilee
ja pohtii, ettei taida vielä oikein ymmärtääkään, kuinka arki tulee muuttumaan.
Oili Suonpää myöntää,
että kovin oudoilta tuntui
työpaikallakin ilman Ritvaa.
Vaikka Ritva reseptinsä jättikin, kaivataan keitti-
Eläkkeelle
jääneen Ritva
Sinkon (oik.)
mukaan lounasravintolassa on riittänyt aina
työtä. Omasta kiinnostuksesta lähdin mukaan.
MALK AVAARA
TOTEAA
sähköisen oppiainesisällön täydentävän ja hiljal-
Luokanopettaja Noora Malkavaara on vanhempainvapaallaan tuottanut oppimateriaalisisältöä Tabletkouluun ja ollut
kokemuksesta innoissaan.
leen myös korvaavan perinteisiä oppikirjoja, tuovan
muutoksia koulun toimintatapoihin ja toivottavasti
täyttävän myös sen pyrkimyksen, jota Kirkkonummella opettajana toiminut
Malkavaara pitää aivan erityisesti tavoittelemisen arvoisena asiana.
. Pelkojakin kehityksen
suunnassa on nähty, että
häviääkö esimerkiksi kynän
käyttö ja kirjoittamisen taito tällä menolla kokonaan.
Minusta sitä pelkoa on turha potea
Aikoinaan hän tavoitteli paikkaa
YK:n pääsihteerinä, minkä Neuvostoliitto kuitenkin torppasi prinssin muslimitaustan vuoksi.
TYÖNKUVAAN kuuluvaa lojaaliutta ei Kärkäinen ole vieläkään menettänyt. Viimeisenä työpäivänään hän viskasi herätyskellon Genevenjärveen, eikä kapistusta ole sittemmin tarvittu.
Elämäntaivaltaan Kärkäinen pitää varsin opettavaisena. Kun prinssi
kuoli vuonna 2003, oli se Kärkäiselle ison
surun aikaa.
Ylimielisyyttä perheestä saikin hakemalla hakea, mikä näkyi esimerkiksi kilpailuna muita ylhäisiä vastaan siinä, kuka saa työntekijät viihtymään parhaiten.
. Rikkautta oli kaikkialla, ja perheen vieraat koostuivat kuninkaallisista
ja ajan julkimoista. Koskaan minun ei kuitenkaan tarvinnut vetää edes kaasupulloa pois taskusta.
Olen vanhan ajan vartija, joten puheeni
sekä tarvittaessa hau-hau riittivät.
Kärkäinen kertookin prinssin ihmetelleen, miksi tämä ei jättänyt kirjallisia selvityksiä.
. En ole
ikinä katunut päätöstä.
PERHE , jossa Kärkäinen teki töitä, ei ollut
ihan tavallinen yhteisö. Kaksi vuotta venyi lopulta
35 työvuoteen.
. Suomi on kuitenkin paras paikka asua.
Niin, Suomi ja suomalaisuus kulki-
vat hänen mukanaan koko ajan. He hoitivat asiat niin, että perheen
kotia ei löydy edes Google Mapsista, Kärkäinen kertoo.
Kärkäinen muistelee miestä ja koko
perhettä suurella lämmöllä. Jano maailman näkemiseen jäi kytemään, eikä miehellä ollut Suomessa muitakaan suunnitelmia.
ALUN PERIN Kärkäisen piti olla reissussa
parisen vuotta. Vaikka toki pelkokin viisautta on, mies sanoo.
Ulkomaan komennukset eivät olleet
hänelle mitään uutta, sillä hän oli jo aiemmin toiminut YK:n hommissa Kyproksella. Elämäni periaatteena
onkin totuuden puhuminen, koska huomenna ei ehkä enää muista, mistä on tänään valehdellut. Yhtenä kesänä ajoitin loman niin, että pääsin Rompetorille syömään papusoppaa.
Kotimaastaan Kärkäinen vei prinssille tuliaisina oman maan tuotteita, kuten
mustikoita, karpaloita, leipäjuustoa, savukalaa ja saunavihdankin.
. heinäkuuta 2015
8
VIIKON VIERAS
Loimaa
Maija Paloposki
?S
uomessa vartijat yrittävät pitää
hampit sisällä. Perheeseen mentiin koko loppuelämäksi töihin, Kärkäinen sanoo ja listaa
noin 20 työntekijän henkilöstöön kuuluneen muun muassa keittiöväkeä, autonkuljettajia, puutarhureita, vartijoita ja sisäköitä. Siksi
vartijan vakiovarusteisiin kuuluivat kyynelkaasu ja Glock-pistooli sekä kaksi belgianpaimenkoiraa.
. Itse olen pyrkinyt
pitämään ne ulkona ja onnistunutkin siinä, loimaalainen Kari
Kärkäinen, 65, vitsailee.
Turvallisuuden edistäminen on ala,
jonka Kari Kärkäinen tuntee parhaiten.
Hän nimittäin lähti vartijan töihin Sveitsiin 29-vuotiaana eli vuonna 1979.
. Prinssi opetti hänelle
hyvyyden merkityksen, ja elo kotimaan
ulkopuolella avarsi maailmankatsomusta.
Suomeen Kärkäinen palasi viime joulun aikoihin. Hän ei
halua paljastaa perheen nimeä eikä liikaa yksityiskohtia, sillä megavarakas perhe eli omaa salattua elämäänsä Sveitsin
Genevessä.
. Prinssi piti suomalaisesta luonteesta
ja rehellisyydestä. Lähdin matkaan seikkailumielellä. Prinssi tunsi
ylimystöä aina prinsessa Dianasta Bushin perheeseen ja Romanovin jälkeläisiin.
Varakkuudesta ei perheellä ollutkaan
pulaa, eikä luksusolosuhteissa asuneita
kuninkaallisia voinut kutsua vaatimattomiksi: heidän kotinaan toimi 1200-luvulla rakennettu linna, Le Chateau de Bellerive, jonne mahtui ylellisyyttä elokuvateattereita myöten.
Prinssillä oli kuitenkin sydän paikallaan: tämä harrasti laajasti hyväntekeväisyyttä ja rakasti myös luontoa ja eläimiä.
Uransa hän teki YK:n pakolaisavun johtajana. Perheen isä oli
arabiprinssi, joka tiesi kerman ja kuninkaalliset pitkin maailmaa. Sveitsi on maailman turvallisin valtio
ja paras paikka tehdä töitä. Rakastuin perheeseen, ja hekään eivät halunneet päästää minua pois. Nyt on aika viihtyä kotona
Loimaalla. Tullessani heitin Suomen passin Itämereen. Vartijan tehtävänä oli
kuitenkin sopeutua joukkoon mahdollisimman hyvin, ja sen Kärkäinen hallitsi
kiitosten kera.
. Mutta kuten suunnitelmilla on tapana kaatua, niin samoin kävi
Kärkäisellekin. En enää lähde isänmaastani pois.. Hän oli kova Suomi-fani ja arvosti kovasti esimerkiksi Ahtisaarta, jonka arvoa
suomalaisetkaan eivät aina tunnu ymmärtävän.
KUN Kärkäinen täytti 65, hän alkoi pohtia,
jäädäkö eläkkeelle vai jatkaa hommia. Tärkeää on myöntää sekin, jos johonkin ei pysty.
ELO SVEITSISSÄ sujui kaikin puolin hyvin.
Kärkäinen ei kokenut kulttuurishokkia eikä keksi muutakaan valittamista.
. Ainut raporttini oli se, kun eläintilan
ovi oli jäänyt auki ja kettu vei kanat.
VAIKKA vartija sai tehdä töitään rauhassa, myöntää Kärkäinen, että välillä meno linnan ympäristössä oli kuin suoraan
elokuvista. Linnassa ei ollut pulaa pelaavasta palvelusta.
SVEITSISSÄ Kärkäinen aloitti yövartijana ja jatkoi sittemmin päivätöissä. Kesäisin hän on aina viettänyt muutaman viikon Loimaalla.
. Toki työ oli vaativaa ja puitteet vaaratilanteille olivat olemassa. Silti mies päätti, että nyt on
aika. Kotimaa kuitenkin alkoi vetää miestä puoleensa, vaikka prinsessa olisi toivonut hänen jatkavan. Lauantaina 11. En
pelännyt mitään. Portinvartijana hänen vastuullaan oli valvoa
liikennettä, joten hän tiesi tarkkaan, kuka
Elämäni periaatteena
on totuuden
puhuminen, koska
huomenna ei ehkä
enää muista, mistä
on tänään valehdellut.
linnassa on ja kuka sinne on tervetullut.
Toimenkuva prinssin vartijana kuulostaa melko uskomattomalta, eikä Kärkäinen asiasta olekaan huudellut, paitsi jos
sitä on häneltä suoraan tultu kysymään.
Toisaalta hänellä ei ole jaettavanaan hollywoodmaisia paljastuksia tulitaisteluista
tai sieppausyrityksistä.
Turvallisuusvartijan tehtävien pääpaino on ennaltaehkäisevässä työssä, ja kun
sen hoitaa hyvin, ei toimintatarinoita juuri ehdi syntyä. Ja kuten jo tiedetään, Kärkäisellä on tapana jättää upottavat hyvästit.
Mihin porottaa aina, mikä paikka on
erityisen hallanarka ja mitkä ovat
oman pihan suojaisimmat sopet?
Mistä lumi sulaa ensin?
Luo pihaan parhaasi mukaan
suojaisia paikkoja esimerkiksi pengerryksillä, aidanteilla ja nopeasti kasvavilla ja kestävillä puilla ja
isoilla pensailla. Useimmat kasvit kaipaa-
vat tuulensuojaa, mutta myös aurinkoa ja tähän tarkoitukseen pensaat ja korkeat reunuskasvit toimivat hyvin
Lisää pihaasi lämpöä kerääviä
materiaaleja, kuten hiekkaa ja kiviä,
sekä reunusta kukkapenkkejä matalilla muureilla. Puutarhan kasvuvyöhykettä nostavat muun muassa
tuulensuoja sekä lämpöä keräävät
materiaalit ja laskevat vuorostaan
varjoisat nurkat ja viima.
Tutustu omaan pihaasi ja tarkkaile sitä eri vuodenaikoina. Graniittinen makasiini on
entinen kunnan viljavarasto. Valikoimiin kuului melkein
mitä tahansa lukuun ottamatta li-
hatuotteita. heinäkuuta 2015
LÄHIMATKAILUN HELMIÄ
MAIJA PALOPOSKI
Äärin sekatavarakaupasta sai ostaa melkein mitä tahansa.
Oripään Kivimakasiini
Kari Kärkäinen palasi Suomeen reilut puoli vuotta sitten.
Kesällä hän aikoo ottaa rennosti, mutta esimerkiksi puutarhaa hän aikoo kunnostaa
ja tutkia, mitä
sieltä löytyy. Sisätilojen näyttelyt kertovat 1800-luvun talonpoikaiselämästä. Jälkipolvi ei innostunutkaan jatkamaan vanhempien ammattia.
EINON VAIMO Sylvi Ääri keräsi kaupan esineistöä vuosien ajan kotimuseoonsa ja testamenttasi kokoelmansa Oripään kunnalle.
Nyt Einon ja Sylvin elämäntyö
on esillä Oripään Kivimakasiinin
kotiseutumuseossa (Yläneentie 3,
Oripää). Oman
kunnan nähtävyyksien ohella
naapuristakin löytyy mielenkiintoisia kohteita.
EKOVINKKI
Näillä konsteilla saat puutarhaan pienilmaston, jossa kasvit viihtyvät paremmin
Prinssi ja presidentti Urho Kekkonen olivat tuttuja keskenään ja tapasivat toisiaan silloin tällöin. Kesät olivat kiireistä aikaa pyöräkumeja paikatessa ja
ketjuja kiristäessä.
Äärin puoti toimi myös kukkakauppana. Lisäksi hän aikoo
kruisailla uudenkarhealla
Audi S3:n prototyyppimallilla,
jonka hän osti
itselleen lahjaksi pitkästa työurasta.
KARI KÄRKÄISEN ARKISTO
Oripää
Hannu Tuominen
Eino Äärin kauppaa tultiin katsomaan kauempaakin. Sen
suojiin kerättiin talteen viljaa katovuosien varalle.
Kivimakasiini on valmistunut 1900-luvun alussa. Seppeleiden ja kukkalaitteiden sidonta onnistui toimeliaalta pariskunnalta. 9
Lauantaina 11. Se muutettiin kotiseutumuseoksi vuonna 1986. Oripäässä
1930-luvulla kaupankäynnin aloittanut nuori 21-vuotias kauppias sai
useita vakioasiakkaita vuosikymmenien aikana.
Eino malttoi jäädä eläkkeelle
vasta 75-vuotiaana. Erityisesti purevia itä- ja pohjoistuulia tulisi saada
torpattua. Ajopeli on koristeltu kullanvärisillä leijonanpäillä.
Kesäsarja kertoo kotiseudun
tutustumiskohteista. Suuri merkitys
niin viljelijälle kuin yhteiskunnallekin on sillä, että viljelyyn valitaan
sellaisia lajeja, joilla on mahdollisuus menestyä kasvupaikoillaan.
Näin varmistetaan sadon vakaus
ja mahdollisimman tasaiset tulot.
Aivan yksinkertaisillakin konsteilla on kuitenkin mahdollista luoda kasvuvyöhykettä suotuisam-
pi kasvuympäristö ja pienilmasto
omaan pihaan. Kynät, lehtiöt ja pelikortit olivat haluttuja.
ÄÄRIN sekatavarakauppa säilytti
loppuun asti entisaikojen tunnelmansa. Näin vähennät
tuulen vaikutusta. Kuva on vuoden 1971 huhtikuulta. Erityisen arat kasvit voi istuttaa kivisiin tai kokonaan
muurattuihin kohopenkkeihin.
Hyvin kostealla tontilla tehokasta kasvukautta saa pidennettyä ja maan lämpötilaa nostettua
salaojituksella. Yksi erikoisuus on arvokkaat hevosten vetämät kiesit. Useimmat oripääläiset maatilat olivat lihan suhteen
omavaraisia.
Moni osti polkupyöränsä Einolta. Samalla sai takeen siitä, että pyörälle hoitui myös huolto ja
korjauksetkin. Sota
katkaisi muutamaksi vuodeksi Einon liiketoiminnan, mutta hänen
tiedetään tehneen kauppaa rintamallakin. Nähtävänä on monipuolinen kokoelma vanhoja työkaluja, kotitaloustavaroita, kirkkosilkkejä ja palotorjuntakalustoa. Kärkäinen sai prinssiltä lahjaksi tämän omia valokuvia.
Tiesitkö, että Suomi jaetaan kasvillisuudeltaan kahdeksaan vyöhykkeeseen puuvartisten koristekasvien ja hedelmäpuiden menestymisen suhteen?
Vyöhykejako perustuu muun
muassa talviolosuhteisiin sekä kasvukauden pituuteen, mutta esimerkiksi myös vesistöillä ja maastonmuodoilla on suuriakin paikallisia vaikutuksia. Työpäivät olivat ympäripyöreitä. Pienilmasto paranee tee-se-itse-muutoksilla ja istutetun kasvillisuuden kehittyessä hyvinkin nopeasti.
Anni Eerola
Valonia. Tavara vaihtoi
omistajaansa Äärin kaupassa viidellä eri vuosikymmenellä
Talo oli kuulu erikoisen hyvästä karjastaan, lehmiä oli
runsaasti, ja ne kaikki lypsivät kiulukaupalla rasvaista maitoa, joten voita
siellä riitti sekä itse särpiä että muillekin myydä.
Äkkiä kuitenkin talon karja ehtyi,
eläimet söivätkin huonosti ja paraskin
lehmä rupesi lypsämään laihaa sinistä
maidonsintua vain niukinnaukin pahkakupillisen kerrallaan.
Koska karjanhoidossa ja -ruokinnassa ei kuitenkaan ollut tapahtunut mitään muutosta, niin syy täytyi olla noidissa ja kateensilmissä.
Viimein isäntä oli päättänyt asentaa kamarinsa ikkunanpieleen kellon,
josta johti lanka navetanoveen niin, että kello alkoi kilkattaa aina ovea avattaessa.
MUUTAMAAN AIKAAN ei tapahtunut
mitään, mutta lopulta tuli pääsiäinen,
ja silloin pääsiäisyönä juuri puoliyön aikaan hälytyskello ilmoitti jotain outoa
olleen tekeillä navetan nurkilla. Me
suomalaiset olemme kovin hitaita ja vanhoillisia. Maaseudun asukas
ajattelee ehkä vieroksuen teollistumista,
vaikka nykyaikainen maatalous onkin
oleellinen osa siitä. Hän käsitteli monia teollistumisen
mukanaan tuomia ongelmia ja ihmisten
suhtautumista niihin. Mutta onko nykyään niin, että nuorten näkökenttä
vasta alkaa sieltä, mihin vanhempien
näkökenttä loppuu. ja lieneepä
tuo siellä vieläkin. Lauantaina 11. Maatalouskerhotyö auttaa sekä
maanviljelyksen pariin jääviä että asutuskeskuksiin muuttavia nuoria. Kukapa meistä haluaisi palata savupirttiin sen romanttisuudesta huolimatta. Jokaisen on mentävä
itseensä ja kysyttävä, onko ehkä tullut
konservatiiviseksi. Pulmana ei siis olekaan
teollistuminen vaan ihminen itse. Heistä kasvatetaan itsenäisiä ja opinhaluisia ihmisiä.
Loimaan oluttehtaan työväkeä omaisineen Säkylässä uinti- ja kesäretkellä vuonna 1945. Niinpä yleisöäkin oli saapunut lähes 800.
Juhlapuheen piti Someron kansalaiskoulun johtaja Luoma, joka pahoitteli,
että hauska ohjlema piti pilata juhlapuheella. Nuorille on annettava mahdollisuus kouluttaa ja kehittää
itseään. Kuva Kauko Leinon arkistosta.
KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ
Y hdeksän kylmää kylpyä paljasti noidan
J
ossain Illon kylän perillä nykyistä
Punkalaitumen ja Tyrvään (nyk.
Sastamala) pitäjänrajaa kerrotaan puolitoistasataa vuotta
sitten olleen vauras talo . heinäkuuta 2015
10
ENNEN
ILMOITUS Traktorikortin omaavia kuljettajia
palkataan Tivoli Sariolaan Loimaalla sekä 1
ilman korttia aikana 13.?15.7.65.
50 VUOTTA SITTEN
MÄKISEN MURJAISU
Eivät asianajajat laskuta liikaa
kysymyksistä. Isäntä
kiirehti jalkeille ja pyysi pirtistä vielä pa- kaisin ylös, niin tämä olikin muuttunut
ri renkiäkin mukaansa, ja niin seipäin aivan lähimmän naapuritalon vanhakja kirvein aseistettu miesjoukko ryntä- si muoriksi.
si karjapihaan.
Navetan ovi oli raollaan ja sisältä siel- TARINA EI KERRO mahdollisten keskustä tuikki myrskylyhdyn himmeä kajo.
teluitten yksityiskohtia, mutta muori oli
Isäntä joukkoineen syöksyi sisään ja kuitenkin luvannut vastedes olla tekesaikin kiinni aivan oudon noitaämmän, mättä enää enempiä noituuksia, ja se
joka juuri parhaillaan oli keritsemässä ainakin tiedetään, että talon karjaonni
parhaan kellokaslehmän otsalta ja kor- oli palautunut entiselleen, lehmät olivat taas lypsäneet rasvaista maitoa niin
van juuresta karvatuppoa.
Miehet eivät tunnistaneen noitaa ai- kuin ennenkin, mutta naapurin karjanakaan keneksikään aivan lähiseudun onnen sitävastoin arveltiin aika paljon
vaim?ihmiseksi, mutta koska he olivat heikenneen.
kuulleet, että yhdeksän kertaa kaivoMENNEINÄ aikoina sakylmään veteen noidan
nottiin onnen määrän
kastamalla tämä muuttuu alkuperäiseen hah- Hälytyskello ilmoitti olevan vakio, sitä voi
saada itselleen enemmoonsa, niin miehet si- jotain outoa olleen
toivat noitaämmän hei- tekeillä navetan
män, mutta samalla kuinikuormaköysillä jontenkin lisäys on pois jolkinlaisiin valjaisiin ja nurkilla.
takulta toiselta.
Merkillepantava faklaskivat tämän yhdeksän kertaa peräkkäin upoksiin navet- ta on lisäksi se, että tähän maailmanaikaan maidon tärkein ainesosa oli rasva,
takaivon kylmään veteen.
kun sitävastoin nykyisin siitä pyritään
JO KAHDEKSANNEN kerran noita oli pääsemään eroon ja meijeritkin maksurkeasti parkunut ja anonut armoa, savat tuottajille rasvan asemesta maimutta miehet päättivät jatkaa loppuun don valkuaisesta.
asti, ja kun he viimein kiskoivat kylmissään hytisseen, vettä valuvan naisen taHeikki Keskumäki. Yhteistoiminta edellyttää, että
jokainen antaa ja jokainen saa. Vastaukset ne
vasta kalliita ovat.
VANHA VALOKUVA
13.7.1965
?Nuorille annettava
mahdollisuus kehittää
itseään?
Ypäjän keskusurheilukentällä vietettiin
viime sunnuntaina jokavuotista maatalouskerholaisten kesäjuhlaa, johon
kerääntyvät aina pitäjän nuoret ja vanhat.
Kerhoneuvoja Heikki Uusi-Kölli kertoi varanneensa jo kaksi kuukautta sitten poutapäivän, ja ilma oli tosiaan kaunis pientä
pehmeää kuuroa lukuunottamatta
Kisadiscos-
sa esiintyi Mikael Gabriel ja
avajaisissa Kasmir.
F-TYTTÖJEN hyvä menestys Power Cupissa on ahkeran harjoittelun tulosta.
Meea, Neea ja Enni ovat
käyneet lenttisliikkaria ja
pelanneet lentopalloa kaksi
vuotta. Alanen kirjautti kaudella
tehot 19.1 pistettä, 9.8 levypalloa sekä 3.2
syöttöä vajaassa 30 minuutissa.
FoKoPo:n päävalmentaja sekä Biisoneiden ja FoKoPo:n yhteistyökoordinaattori
Joonas Iisalo sanoo, että kaikilla kolmella
on erinomainen potentiaali.
. Ehkä se näkyi paikoin fyysisenä väsymyksenä. Oli
niin tai näin, peli alkaa stadionilla kello 15.
. Yhteishenki oli huipussaan, ja iloa riitti siitäkin, että C-tyttöjen joukkue nappasi turnauksesta hopeaa.
Meealle, Neealle ja Ennille yksi turnauksen kohokohdista oli miesten Suomi?
Portugal-maailmanliigaot-
Kun omia pelejä
ei ollut, joukkueet
kannustivat
toisiaan.
PESÄPALLO Hyvinkää?LP 2?0 (8?1, 6?5).
. Tytöt eivät hävinneet koko
turnauksessa
erääkään.
. Pelaajat nähdään kaudella 2015?2016 myös
FoKoPo:n paidassa seurojen uuden yhteistyön myötä.
Topo-kasvatti Henri Niemistö siirtyy
Tapiolan Hongasta Loimaalle. Näillä näkymin lauantaina lautasen
ääressä olen minä itse, yllätti Niittymäki.
Nähdäänkö siis pelinjohtaja lukkarina tänään, kun Vihti saapuu vieraaksi. Ollaanko sitten ehkä vähän mukavoiduttu fantastisen alkukauden jälkeen
vai mistä johtuu, mutta nyt kaksi edellistä peliä pelaajien tunnetaso ei ole ollut oikea. Tällaisia pelaajia haluamme auttaa eteenpäin. He kaikki ovat reippaita ja iloisia.
Ryhmässä on hyvä henki,
Uusitalo kehuu.
Syksyllä Meea, Neea ja
Enni siirtyvät E-tyttöihin.
Silloin otteluita aletaan pelata kovalla pallolla ja sääntöjäkin tulee lisää.
Ensi kauden lisäksi tyttöjen odotuksissa on jo vuoden päästä Hämeenlinnassa pelattava Power Cupkin.
. Niiden hohde ei ole
himmentynyt yhtään, vaikka Vaasasta haettua voittoa
on ehditty juhlia jo kuukausi.
. 73 nuorten
maaottelua pelannut Niemistö merkkautti
viime kaudella Korisliigassa tehot 6.8 pistettä ja 1.7 levypalloa reilussa 21 minuutissa.
Namika Lahden kasvatit Juho-Matti
Henttonen ja Aapeli Alanen siirtyvät kasvattajaseurastaan Loimaalle. Joukkue ei hävinnyt erääkään.
Finaalissa Nurmon Jymy
kaatui puhtaasti 2?0.
. Toiselle jaksolle touhu vähän
parani, mutta se sitten hävittiin yhteen
kiinniottovirheeseen, Koivisto summasi.
valittiin SM-sarjan kauden 2014?2015 Apoikapelaajaksi. Nämä karikot Tahko onnistui kiertämään huomattavasti vierailijoita paremmin.
. Toivottavasti siellä pääsisi taas pelaamaan paljon,
tytöt toivovat.
LP:lle avaustappio
Nuori
kolmikko
Bisonsiin
KORIPALLO Vuonna 1996 syntyneet nuorten maajoukkuepelaajat Henri Niemistö, Juho-Matti Henttonen sekä Aapeli Alanen siirtyvät Biisoneiden vahvuuteen. Ihan sama kuka syöttää, kentälle astelee valmiimpi LP kuin kertaakaan tällä
kaudella. Viime kesänä hänet valittiin 18-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisojen all stars
-viisikkoon.
59 nuorten maaottelua pelannut Alanen
joukkueet kannustivat toisiaan. 11
Lauantaina 11. Mutta se ei ollut edes
pahin vastustaja, Neea tarkentaa ja kertoo tiukimman pelin käydyn Littoisia
vastaan.
FINAALIIN tytöt valmis-
tautuivat pallottelemalla ja leikkimällä Neean iskän kanssa hippaa. Kaikkiaan
jankkolaisia osallistui Power
Cupiin 16 joukkueellista.
Kun omia pelejä ei ollut,
telun seuraaminen.
. Ollaan menty reilu pari viikkoa aika kovaa. Tahko oli kaikin puolin parempi, ja
me oikein kerjäsimme tätä häviötä. Ratkaisuottelua odotellessa syntyi voittolaulukin: ?Hei hei
hei, Jankko voiton vei, hei
hei hei, Jankko kultaa vei?.
?Hei hei hei,
Jankko voiton vei, hei
hei hei, Jankko kultaa
vei.. Se ei kuitenkaan
käynyt selitykseksi vaisuun esitykseen
pelinjohdolle.
. F-tyttöihin kuuluu
kaikkiaan 20 tyttöä. Toisella jaksollakin Tahko karkasi 5?0-johtoon, ennen kuin J-P
Koivisto latasi kolmosjatkeelta LP:n peliin mukaan kunnarillaan. Oltiin lampaita. Me ollaan voitosta yhä
superiloisia, valmentaja
Mari Uusitalo summaa.
Jankon Mansikat -joukkue voitti paitsi Power Cup
-lentopalloturnauksen Ftyttöjen sarjan, myös kaikki pelinsä. Seurojen yhteistyön myötä heillä on mahdollisuus saada arvokkaita minuutteja sekä 1Adivisioonassa että Korisliigassa.
PÖYTYÄN ykköspesisjoukkueesta ei apuja ollut Miikka Riikosta lukuunottamatta tällä kertaa tarjolla. Tällä haavaa ainakin kaksi
seuraavaa peliä jäänevät väliin.
. Ei tällä pelillä ansaitse voittaa. Loppuviimein hyvä, että turpaan tuli tässä
kohtaa, nyt ehdimme vielä hyvin kasvamaan voittavaksi joukkueeksi.
Juho-Matti Henttonen, Henri Niemistö ja Aapeli Alanen ovat jo ehtineet antaa lupaavia
näyttöjä kyvyistään.
Loimaan Palloilijoiden satumainen alkukausi ja 10 ottelun voittoputki tulivat
päätökseensä keskiviikkona Hyvinkäällä. Tunnen kaikki pelaajat entuudestaan
juniorimaajoukkueista ja tiedän heidän
tähtäävän korkealle urallaan. Taistelu ei
kuitenkaan riittänyt, ja täysi pistepotti
jäi Pihkalaan.
. Meea
Uusitalo, Enni Molander,
valmentaja
Mari Uusitalo
ja Neea Laakso palasivat
Power Cupista kultamitalien kanssa.
Jankon Mansikat -joukkue juhli joka
pelissä voittajana. Kotimatkalla tytöt lauloivat ?kannussa karkkia?,
Uusitalo hymyilee.
VAIKKA voittaminen kivalta
tuntuukin, oli Vaasan reissussa kaikkein parasta se,
että Power Cupissa pääsi
pelaamaan paljon. Vain kymmenen miestä kokoonpanoon saaneet isännät ansaitsivat voittonsa täysin.
Ottelua leimasi sade ja sen mukanaan
tuoma pimeys. Pyöritellään vähän, mikä tässä nyt
joukkueen tavoitteiden kannalta olisi parasta. Molemmat
pelaajat juhlivat viime kaudella A-poikien suomen mestaruutta Namika Lahden
paidassa.
72 nuorten maaottelua pelannut Henttonen kirjautti A-poikien SM-sarjassa 16.4
pistettä ja 8.9 levypalloa reilussa 28 minuutissa. Harjoituksia on kahdesti viikossa.
. Muuta vaihtoehtoa ei ole, latasi Marlo Jaakkola.. heinäkuuta 2015
URHEILU
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi
Viimeistä sarjaa lähdetään tekemään 200 kilosta ja siitä painoa vähentämällä ilman lepotaukoa pumpataan jopa sadan toiston sarja.
Kankaanpään seutu Erja Vilanderin, 30,
kuntosaliohjelman jalkaprässiosuudesta
Jankon Mansikat otti Power
Cupista kultaa puhtaalla pelillä
KITI SALONEN
Lentopallo
Kiti Salonen
Meea Uusitalon, 8, Neea
Laakson, 9, ja Enni Molanderin, 9, kaulassa kimaltavat kultaiset Power Cup
-mitalit. Lisäksi kun satoi, niin
tunnetaso ei ollut riittävä, pohti kakkospelinjohtaja Janne Riikonen.
AVAUSJAKSO oli hyvinkin selkeää isäntien hallintaa. Nyt palataan takaisin lähtöpisteeseen, yritetään opetella arvostamaan
voittamista ja lajitaktisesti tarkennetaan
etenkin ulkopelissä vaihtotilanteiden
tappoa, kommentoi silminnähden pettynyt J-P Niittymäki.
LISÄÄ MURHEITA joukkueelle toi lukkari
Aleksi Lehtimäen loukkaantuminen toisella jaksolla. Istuimme vip-katsomossa, kun muualla ei ollut tilaa, Neea kertoo.
Maailman suurimassa lasten ja nuorten lentopalloturnauksessa riitti
muutakin mielenpainuvaa
oheisohjelmaa. Neljän
päivänä aikana tytöt pelasivat kymmenen ottelua.
Mansikoiden lisäksi turnauksessa pelasivat Jankon
F-tyttöjen Vadelmat, Mustikat ja Puolukat
Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Loimaan Leiskun
2003 vuonna syntyneiden
salibandyjoukkue ja Loimaan K-citymarket.
Niin pelaajat kuin katsojatkin pääsivät kylpemään
tälle kesälle harvinaisessa auringonpaisteessa ja
nauttimaan hienosta uudesta loimaalaisesta tapahtumasta. heinäkuuta Cittarisäbä 2015. Finikor-ruosteenestokäsittely
. AUTOKORJAAMOITA
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. vältyttiin humoristisella otteella.
Turnauksen finaalissa forssalainen Hicago vei
mestaruuden kukistamalla
Kojonkulman Honey Boysin
lukemin 18?10. Autovuokraus
. Lauantaina 11. Tuulilasit
. Huolto, korjaus . Automyynti
vahaukset
. Pronssimitalit jäivät Loimaan kantakaupungin alueelle Papinkujan Palloseuran lyödessä
salolaisen No Can Do -joukkueen numeroin 12?9.
Turnauksen järjestäjät
saivat paljon positiivista palautetta pelaajilta ja yleisöltä, joten eiköhän tapahtuma saa jatkoa jossakin muodossa myös ensi kesänä.
Helteinen sää houkutteli paikalle lähes satapäisen pelaajakaartin sekä yli toistatuhatta katsojaa päivän aikana.
PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO
. Ikkunatummennukset
.
. ARKKITEHTITOIMISTOJA
VUOKRATAAN
. Rengasmyynti
. Maalaus, peltityö . Pesut, kesto- ym.
. Kenttä oli normaalia
pienempi ja alusta asfalttia.
Peli on vauhdikasta ja maalirikasta palloilottelua, jossa
puulaakiturnauksille tyypilliseltä ?henkiseltä kuumenemiselta. heinäkuuta 2015
12
Cittarisäbä sai loimaalaiset liikkeelle
KATUSÄHLY Loimaalla pelattiin lauantaina 4. Pelaajia oli paikalla Forssasta, Tammelasta,
Loimaalta sekä Salosta, joten voidaan puhua todellisesta seutukunnan sählytapahtumasta.
TURNAUKSESSA
pelasi
kahdeksan työ- ja kaveriporukoiden keräämää jouk-
kuetta
JUHLA- JA PITOPALVELUITA
.
. HENKILÖNOSTIMIA
DINO 180T
DINO 160XT
DINO 95T
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
Renkaat ja rengastyöt
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Kolarikorjaukset
Katsastuspalvelu
Hinauspalvelut
Ilmastointihuollot
Loimijoentie 99, Alastaro P. 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
Juhlissa, häissä, saunailloissa..
Aitoja makuja, maalaistunnelmaa!
NDWVDVWXVSDOYHOXW
Fiat
Opel
BMW
huollot ja
korjaukset
Auto- ja pienkonekorjaamo Oy
Teollisuuskatu 2, Loimaa
p. PXXW NRUMDXNVHW
. HOIVAPALVELUJA
Juhlaan ja arkeen
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. hieroja Marika Lätti
Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.?
Roskat pois nurkista!
. 02 7637 5600
Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa
Leila Toivonen 044 305 6900
Lymfaterapia, osteopatia ja fysioterapia.
Loimaan Lääkintävoimistelu Ky Anita Koivisto
Käsityöläiskatu 9. 040-7527 353 www.ryotintila.fi
Kotihoitoa, tehostettua
palveluasumista,
päivätoimintaa,
päivähoitoa ja
ruokapalvelua.
Parasta paikallista hoivaa ja
. 050 529 2439
. JÄTEHUOLTOA
. +358(0)44 352 9797
Oripääntie 1120, Niinijoki
www.makelantila.?
www.tuulensuunpalvelukeskus.fi
Huvilakatu 32, 32200 Loimaa p. AUTOKOULUJA
Hoitola Suolakeidas p. Puh. 040 722 5270
terv.hoit., koul. PllUlDLNDLVKXROORW
. 050 56 96 945
Pasi Markula ky
0500 770606
Idyllinen
Ryötin tila
. Köllintie 20, Ypäjä p. P. NRODULNRUMDXNVHW
.
Myös Pitopalvelua ja
kylpyläosakkeen vuokrausta.
www.paija.. (02) 762 4844