Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Entiset ja nykyiset kyläkauppiaat muistelevat, että esimerkiksi Virttaalla kyläkauppoja oli ennen vanhaan kolme, Kojonkulmalla viisi ja Metsämaan keskustassa neljä. Enemmän kuin maitokauppa Loimaan seutu Heidi Pelander Veikkausja postipalveluita, rautakaupan perusvälineistöä, käteisnostoja ja kotiinkuljetusta. Taakka pois harteilta Viimeisenä työpäivänä sopii luopua taakoistaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 94. Sivu 3 JUUSO RIPONIEMI KATI UUSITALO Teemu Tolonen palkittiin Hurrikaanin parhaana. Kyläkaupat sinnittelevät suurten markettien maailmassa monipuolistamalla palvelujaan. Nykyään jäljellä on yksi kauppa joka kylässä. Otimme selvää, millä eväillä ne porskuttavat eteenpäin. 2008 P 1 D Nro 132 Metsämaan lähikaupan kauppias Jaakko Ahokas on ollut kaupassa töissä 16-vuotiaasta asti, joten hyllyjen täyttö sujuu leikiten. Sivu 8. Kyläkaupat ovat Loimaan seudullakin vähentyneet. vuosikerta TIISTAI 11.11. Sivu 7 HEIDI PELANDER Toimitusjohtaja Jorma Rinne kirjasi kiviin taakkansa. Hallissa oli yli 900 katsojaa, mikä nostatti tunnelman kattoon. Kaupan tarjonnan ja elintarvikehygienian täytyy olla kunnossa, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine listaa. Valtion investointituki on hidastanut kyläkauppojen vähenemistä. – Kaupan sijainti ratkaisee paljon, ympärillä täytyy olla ostovoimaa. Hurrikaani sammutti Loimun Hurrikaani tarjoili loimaalaisyleisölle hienon isänpäivälahjan sammuttamalla Raisiosta vieraaksi tulleen Loimun. Toimitusjohtaja Jorma Rinne saikin päivän aluksi selkäänsä repun täynnä kiviä. Taakka keveni päivän aikana, ja mies päästettiin myös painokoneelle. alv . Säätila Tällä viikolla pisaroita riittää. Aurinko ei silti ole totaalisesti kadonnut vaan pitää päivisin elohopean selvästi nollan yläpuolella. Kauppojen kunnostaminen ja palveluiden lisääminen on lisännyt myyntiä
4: 14 PÄIVÄN SANA Kurtturuusun kiulukat ovat herkullisen näköisiä ja makuisia. Koenkytö on levy-yhtiönsä Jupiter Stroll Recordsin kautta etsimässä 17–19-vuotiaiden rockabilly-bändiä. Niissä on nähtävissä Sirkku Peltolalle ominainen kielenkäyttö ja traagisistakin kohtaloista kertominen huumorin keinoin. Rockabillyksi mielletty musiikki ei sitten 1980-luvun huippuvuosiensa ole listojen kärkiin kiivennyt. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Näytelmät ovat jatkoa toisilleen, mutta niiden tapahtumat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Santtu Ahlman SANTTU AHLMAN LUONTO Komediaa tarjolla teatterissa Loimaan Teatterin nuorten ryhmä esitti viime huhtikuussa kahta Sirkku Peltolan pienoisnäytelmää. Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellä seinään, käteen puri käärme. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Kiulukat ovat myös erinomaisia Cvitamiinin lähteitä. – Onhan tämä silti marginaalimusiikkia maailmallakin, mutta sillä on kaikki mahdollisuudet. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500-324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Maarit Saarinen (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Levy ilmestyi pyhäinpäivää edeltävällä viikolla ja ihmiset varmaan ostivat enemmän ruokaa kuin musiikkia. Yleisöluento seurakunnan esineistöstä tiistaina 11.11. Tess. Tästä kertoo hänen mukaansa esimerkiksi se, että suomalaisella roots-musiikkiin, bluesiin, countryyn, rockabillyyn ja vanhaan rokkiin erikoistuneella keskustelufoorumilla on noin 3 000 kirjautunutta. Se täytyy sanoa, että arvostus Mike Monroeta kohtaan laulajana nousi tämän biisin myötä, Koenkytö naurahtaa. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050-555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Kimmo Gustafsson (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 11.11. klo 19. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Sirkku Peltola kuuluu Suomen esitetyimpiin näytelmäkirjailijoihin ja menestyneimpiin ohjaajiin. ja to 13.11. – Aika pienellä myyntimäärällä varmaankin kärkeen pääsi. Sitä pidetäänkin eräänä haitallisimmista viljelykarkulaisista tehokkaan levittäytymiskyvyn vuoksi. Aam. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. NIMIPÄIVÄT: 11.11. Onni on suosinut Torstia arpajaisvoiton muodossa, ja oma kahvilayritys on vastaus hänen toiveisiinsa. Aurinko laskee kello 16.02. 1. Maailman baari ti 18.11. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Niistä täytyy vain poistaa siemenet, minkä jälkeen ne ovat valmiita käytettäväksi. Big Daddyn & Rockin’ Combon laulaja-kitaristi Jyrki Koenkytö kertoi heidän halunneen tehdä jotakin erilaista. Päähenkilö Torsti Tulio (Janne Kaunisto) asuu äidin ja Hemmopuolen kanssa, haaveilee tyttöystävästä ja omasta perheestä, lukee Pikku Jättiläistä ja odottaa arpajaisvoittoa. kello 18 Alastaron kirkossa. Virpi 2 Tiistaina 11 marraskuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. klo 19:00 Häpeäpenkki seurakunnan esineistössä Lähetysveteraanit Alastarolla FM Sami Männistö kertoo yleisöluennolla Alastaron seurakunnan esineistöstä, johon kuuluu esimerkiksi häpeäpenkki sekä valaisimia 1700-luvulta. Koenkytö kertoo pohtineensa syitä listan piikkipaikkaan ja arvioi sen olevan sattumien summaa. Koenkydön oman yhtyeen musiikkia on myyty esimerkiksi Japanissa, jossa on kuulemma suomalaisrockabillybuumi. Ne ovat usein kookkaita ja kypsyessään herkullisen värisiä. Läskibasson, nakuttavan kitarasoundin ja nopeamman temmon avulla rockabillyksi muuntunut Hanoi Rocksin Dead By X-mas pudotti samalla kärjessä olleen Apulannan uusimman kappaleen sijaa alemmas. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kyseessä ovat Sari Äikää-Torkkelin ohjaamat Peltolan varhaiseen tuotantoon kuuluvat Torsti Tulion elämästä kertovat Pikku Jättiläinen (1986) ja Maailman baari (1987). alkaen klo 10. Pikku Jättiläinen kertoo ihmisistä, joilla ei ole varaa valita, mutta jotka siitä huolimatta säilyttävät naurettavan ylpeytensä, mikä tekee heistä vastustamattomia. – Olen aina pitänyt Hanoista. Jupterin uusimpaan julkaisuun, 21 Century Fin-a-billy, volume 1:een on koottu tämän hetken suomalaisia rockabillybändejä, kovimpina niminä Koenkydön mielestä Rebound ja Rockin Paradox. Nyt sen teki Suomen huonoimpana rockabillybändinä itseään mainostava poppoo. Tilaisuuden järjestää Alastaron kansalaisopisto ja se on kaikille avoin ja maksuton. www.loimaanlehti.. Siemenet kulkeutuvat lintujen mukana laajoille alueille, minkä vuoksi kurtturuusu on levittäytynyt laajoille alueille. Kustantaja: Priimus Media Oy. Kiulukoista ruokapöydän antia Ruusujen kasvattamat hedelmät ovat nimeltään kiulukoita. Pitäisi vain päästä eroon ajattelumallista, jossa rockabillyä kuunteleva lokeroidaan. Sitä on soitettu myös amerikkalaisessa nettiradiossa, missä yhtyeen My Cadillac Kids -cd on toivomuslistalla. 0500-226 858. ja to 20.11. Herkullisuus ei kuitenkaan rajoitu vain väriin, sillä ne ovat muutenkin mainion makuisia. Toimitusjohtaja Jorma Rinne kotipuh. Linnuista ruusuja suosivat etenkin viherpeipot, jotka viihtyvät usein suurina parvina ruusupensaiden siimeksessä. Alastarolla vietetään ensi sunnuntaina perinteistä raamattupyhää lähetystyön merkeissä. Maailman baarissa seurataan Torstin elämänvaiheita hieman myöhemmin. Loimaan Teatterin ohjelmistoa: Pikku Jättiläinen ti 11.11. – Toivottavasti tämä kuitenkin herättää keskusteluja siitä, mitä bändejä Suomessa tällä hetkellä on. Loimaa Kimmo Gustafsson Loimaalaisen Big Daddy & Rockin’ Combo rockabilly-yhtyeen single nousi viime viikolla Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 1,96 /pmm 3-sivu 1,96 /pmm Tekstissä 1,84 /pmm Tekstin jälkeen 1,59 /pmm Takasivulla 1,95 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,23 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,59 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. – Oman yhtiömme perustimme 2007 jotta saimme 40vuotisjuhlieni kunniaksi tehdyn levyn julkaistua. 5: 19 12.11. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Panu 12.11. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Hän on varma, että sijoitus tulee uuden listan myötä tipahtamaan. Raamattupyhä Alastaron kirkossa ja seurakuntatalossa su 16.11. (02) 762 7840 matkapuh. Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. Nyt komediat voi nähdä uudestaan. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.22. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. Suuret levy-yhtiöt kun eivät rockabillyä juuri julkaise, Koenkytö taustoittaa. Rockabillyn suosio on kuitenkin taas vähän nousussa. Esityksen aikana nähdään, löytääkö Torsti viimein onnen vai ovatko tähtimerkkien asemat jälleen epäsuotuisat. ”Suomen huonoin” nousi listakärkeen KIMMO GUSTAFSSON. Kiulukoista voi valmistaa muun muassa ruusunmarjakeittoa tai erilaisia soseita. Ääneen pääsevät myös kirkkoherra Ari Pääkkönen sekä SLEY:n Alastaron kuoro. Erityisesti koristepensaana viljellyn kurtturuusun kiulukat ovat kookkaita ja raikkaan makuisia, tosin varsin mietoja. Jyrki Koenkydön oman levy-yhtiön kautta julkaistulla levyllä on singelistan kärkibiisin lisäksi toinen Hanoi Rocksin ja yksi Hurricanesin kappale. Lähetystyöstä kertovat lähetysveteraanit Annikki ja Paavo Erelä
Vihreiden Auli Guevara sanoo lähtevänsä neuvotteluihin odottavaisin mielin kuulostelemaan. – Halusin hypätä pois työelämästä ja nyt avautui hyvä tilaisuus. Kahden suurimman, keskustan ja kokoomuksen, vastapainoksi Vasemmistoliito ei ainakaan vielä ole neuvotellut niin sanottujen pienpuolueiden kanssa teknisestä liittoutumisesta. Vasemmistoliiton ja koko vaalien äänikuninkaana Jarmo Rasi lähtee neuvotteluihin siltä pohjalta, että vaalituloksen perusteella tapahtuu oikeus ja kohtuus sekä reilu peli. Kävelin kaksi viikkoa metsässä ja pääsin toipumisen alkuun, hän toteaa ja huokaa päälle, että toipuminen tosin jatkuu edelleen. Rasin laskelmien mukaan keskustalle kuuluu viisi, kokoomukselle kolme, Vasemmistoliitolle kaksi ja sosialidemokraateille yksi paikka kaupunginhallituksessa, vaikka toisenlaisten laskelmien mukaan demarit jäisivät ilman paikkaa ja kokoomus saisi neljä kaupunginhallitukseen. – Paikat vähenevät entisestään. Näiden ja Porilaisten marssin laulajiksi Soittokunta on pyytänyt mieskuoro Loimaan Laulajat ja Korsulaulajat. Kun viimeksi luottamusmiespaikkoja valtuuston puheenjohtajuudet mukaan laskien oli jaossa 134, nyt niitä on vain 90. – Tämä ilta on ratkaiseva jatkoa ajatelleen, Guevara miettii. Uuden löytäminen ja ammentaminen on alkanut olla jo tiukilla. TS-Yhtymään kuuluvaan Priimus-konserniin kuuluvat Priimus Paino, Kaarinan Lehti ja Priimus Media, eli Loimaan Lehti ja Auranmaan Viikkolehti. Johtamisesta hän ei aio päästä eläkkeelläkään. – Olemme kutsuneet neuvotteluihin kaikki valtuustoryhmät, keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jorma Laaksonen sanoo. Heidän toimitusjohtajansa on Salon Seudun Sanomien toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen. Entisen kokemusten perusteella alussa luottamushenkilöillä on suuri hinku lautakuntiin, mutta jo vuoden kuluttua se on laantunut merkittävästi, Laaksonen sanoo. Rakennusliikkeen palveluksessa aiemmin työskennellyt Jorma Rinne oli nimittäin kysynyt häneltä, että miten monta neliömetriä hän oli myynyt ilmoituksia. Lautakuntien puheenjohtajuuksien ahnehtiminen ei kuulu strategiaamme, sillä kolme hyvää edustajaa lautakunnassa on parempi kuin puheenjohtaja ja yksi jäsen. Tilaisuuden visuaalinen ilme luodaan näyttämällä Albert Edelfeltin Vänrikki Stool -kuvituksia. Kai yli 500 äänellä jotain pitäisi saada, Hirvelä toteaa. Ihmiset ovat erilaisia ja sama keino johtaa ei päde kaikkiin. Uran parhaat ja kovimmat paikat liittyvät henkilöstöön. Pahin notkahdus kirjapainossa koettiin 1990-luvun lopulla, jolloin hyvään vauhtiin päässyt Venäjän vienti tyssäsi ruplan kriisiin. – Mutta puolueen keskinäinen sopiminen merkittävästi vähenevistä luottamusmiespaikoista voi olla jo vaikeampaa. – Toimintaa tullaan organisoimaan uudelleen. Lausujana toimii konsertin juontava Irja Järvinen. Sosialidemokraattien Veikko Jalo sanoo olevansa yhteistyökykyinen, sillä juuri sitä nyt tarvitaan Loimaalla. – Hyvistä työkavereista. Painokoneellekin viimeisenä työpäivänä Toimitusjohtaja Jorma Rinne vaihtoi vapaalle Voimallista torvisoittoa Loimaan Soittokunnan ensi sunnuntain iltapäiväkonsertissa teemana on vuosien 1808–1809 Suomen sota. – Olemme jo miettineet paikkojamme niin sanotun pisteytyssysteemin mukaan. – Pitää kuunnella, kuulla ja arvostaa. Jalo toivoo, että mikään poliittinen ryhmä ei yritä yksin sanella, sillä Loimaan nykyisessä tilanteessa tarvitaan kaikkien puolueiden yhteistyökykyä. Laulettuina kuullaan myös komeat laulut Sotilaspoika ja Hurttiukko, solisteina Jukka Sillsten ja Ilkka Karppelin. Hanslankariksi taidan päästä myös pojan talonrakennukseen. Nuoranne uskoo, että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus menee keskustalle ja kokoomus todennäköisesti ottaa valtuustoon puheenjohtajuuden. Tiistaina 11 marraskuuta 3 Onko demareille paikka, liittoutuvatko pienpuolueet. Parhaillaan luen Maon elämäkertaa ja juuri luin Mannerheimin. Liitto ajatuksissa Perussuomalaisten sitoutumaton valtuutettu Antti Hirvelä kertoo itse tykönänsä miettineensä liittoutumista mutta sanoo, että tarvitsee ensin katsoa, mitä isot sanovat. – Tämä on samanlaista palapelia kuin lukujärjestyksen kokoaminen, tosin ehkä vaikeampaa. Kari Mäkirannalta tilattu teos sävelittää viimein runon Lotta Svärd. Painon toimitusjohtajaa ollaan selvittämässä TS-Yhtymän sisältä. Ihan paperinmakuisesti ei eläkeläisen elämä tule menemään. olisi tullut täyteen 23 vuotta toimitusjohtajana. Lehdet tulevat kuulumaan samaan ryhmään TS-Yhtymän muiden paikallislehtien kanssa. Laaksonen kertoo puolueensa lähtevän neuvotteluihin avoimin mielin. Hän on työskennellyt muun muassa puolustusvoimissa, seurakunnassa ja rakennuskunta Hakalla. Suurista rahoista, Jorma Rinne tussasi kottikärryihin kerättyihin kiviin pilke silmäkulmassa. Konsertin sinfoninen pääteos Sven Tuuva pohjautuu varsin tarkasti Runebergin samannimiseen runoon. Keskeisiä konsertissa ovat marssit. – Lähdemme siitä, että sosialidemokraateille kuuluu yksi paikka hallituksessa, Jalo sanoo. – Paras investointi, mitä ihminen voi tehdä on kunnon ylläpito. Loimaa Kati Uusitalo Jos näitte maanantai-aamuna Loimaalla reppuselkäisen miehen työntävän kottikärryjä rastilta rastille, niin kyseessä oli Priimus-konsernin toimitusjohtajan Jorma Rinteen viimeisen työpäivän aloitus. – Aika oli niin rankka, että jouduin burn out -lomallekin. klo 13. – Se on ollut ehdottomasti kovin paikka, kun on pitänyt vähentää väkeä, laittaa pois parhaasta päästä ammattilaisia, jopa omia lapsuudenkavereita. Toista pitää kehua, toista moittia. Maaliskuun 1. Esimerkiksi voittoisa Koljonvirran taistelu on innoittanut reippaisiin säveliin. Valtuutettujen lukumäärän lisäksi pitäisi huomioida myös puolueen kannatus. Tilaisuudessa kuullaan Maammelaulun kaikki 11 säkeistöä, jotka laulettiin niin ikään ensi kerran 160 vuotta sitten. Huonosta kunnosta. 9-jäsenisissä lautakunnissa keskustalla olisi neljä, kokoomuksella kolme ja Vasemmistoliitolla kaksi edustajaa. Puolueiden saamien paikkojen lisäksi täytyy huomioida naisja mieskiintiöt sekä Alastaron ja Mellilän edustus, Nuoranne sanoo. Kyseinen painokone muuten hajosi näiden kuvien jälkeen. Parhaiksi paikoiksi työelämässä ja johtajana Jorma Rinne nimeää sen, kun pääsee näkemään miten ihmiset menevät eteenpäin ja kehittyvät. Vaikea lukujärjestys Myös Loimaan seudun kokoomuksen puheenjohtaja Jukka Nuoranne uskoo, että neuvottelut sujuvat hyvin. Lähtötilannetta taustoitetaan väkevillä alkusoitoilla, ja muutoin tilaisuus rakentuu Vänrikki Stoolin tarinoille, joiden ensimmäinen kokoelma julkaistiin vuonna 1848. Hanslankariksi Jorma Rinteen uralle on mahtunut niin yksityisen kuin julkisen sektorinkin töitä, kuten myös niin ”punapääoman” kuin ”sinipääomankin” aikoja. – Menemme huomisiin neuvotteluihin avoimin mielin, Katsotaan, mitä sitten tapahtuu, Rasi sanoo. Konsertissa kuullaan myös melodraamaa eli lausuntaa musiikin säestyksellä. – Jokaisella alalla on omat erityispiirteensä, jopa oma kielensä, hän sanoo ja muistaa miten Loimaan Lehden ilmoitusmyyntiä aikoinaan hoitanut Tarmo Mattila oli todennut, että nyt heille suuruudenhullu toimitusjohtaja on tullut. KATI UUSITALO. Luvassa on kunnonkohotusta, kielikursseja ja matkustamista mahdollisuuksien mukaan. Lehdessä kuitenkin puhutaan palstamillimetreistä. Hän uskoo, että puolueiden kesken neuvottelut sujuvat hyvin. Pidän henkilöhistorioista ja etsin niistä näkökulmia johtamiseen. Toimitusjohtaja Jorma Rinne päästettiin painamaan painokoneen nappia viimeisenä varsinaisena työpäivänään.Yllätys oli, että kone sylki reilut 20 vuotta sitten toimitusjohtajasta otettuja kuvia. Hän luopui viimeisenä työpäivänään työn mukanaan tuomista – mukavista ja ikävistä – taakoista, jotka hän kirjaimellisti repusta löytyneisiin kiviin. Hän siirtyy vapaaherraksi vuodenvaihteessa, mutta pitää sitä ennen lomaa ja juhlii vielä 60-vuotisjuhliaankin. Loimaan Soittokunnan matinea Heimolinnassa su 16.11. – Aion lukea kirjoja. Erilaisia johtamistapoja on, mutta perusperiaate pysyy. – Meillä on myös mökki Metsämaalla, jonka rakennusprojekteissa on tarkoitus olla apulaisena. – Parasta on kun löytää ihmisen oikealle paikalleen. Paikkajakoneuvottelut alkavat tänään Loimaalla Loimaa Sari Keskitalo Puolueiden edustajat aloittavat tänään Loimaan luottamushenkilöiden paikkajakoneuvottelut. Luottamushallinto-organisaatiota kevennetään merkittävästi
Kallista! Romanian joulupakettien määrä moninkertaistui viime vuodesta. Kevät Hurrikaanilla tietenkin sujuikin kuin tyypillisessä amerikkalaisessa vaikeuksista voittoon -elokuvassa. Pahoittelemme liian nopeaa reagointiamme ns. Eikä syyttä, löytyyhän niitä kömmähdyksiä vuosien varrelta: – Hän tanssii tanssittajastaan riippuen joko hyvin tai huonosti. Turhaan, oi turhaan. Urheilukommentaattorit pelaavat pelin hyvissä ajoin ennen alkuvihellystä. munkkigate skandaalissa. Olisi kohtuutonta vaatia, että mahdollinen lukija oivaltaisi tuon yllä olevan yksinäisen virkkeen tarkoituksen. Siitä saa huonon kasvattajan ja pikkuasioihin puuttujan leiman otsaansa niin sivistystoimenjohtajalta, koulukuraattorilta, rehtorilta, opettajilta kuin joiltakin vanhemmiltakin. PÄIVÄN MIETE: Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. SM-liigajoukkue on kuitenkin vain jäävuoren huippu – Hurrikaanin tuloksia mitenkään vähättelemättä. Selvittelyyn osallistuvat tarpeen mukaan eri alojen asiantuntijoina opettajan ja huoltajien apuna rehtori, kuraattori, terveydenhoitaja ja joskus myös psykologi, poliisi ja sosiaalityöntekijä. Nyt kunnioitetaan nopeutta ja vauhtia yli kaiken. asiasta kaupungin rahoitusosuudesta päätettäessä em. Nopeus kunniassa TOIMITTAJALTA Kun mikään ei enää riitä. Iloksemme huomasimme,että mieliä kuohuttanut epäkohta oli korjattu ma 10.11 mennessä. Parhaiten tässä kiusaamisenvastaisessa työssä onnistumme huoltajilta tulevan suoran yhteydenoton myötä. Kuski vatkasi leukojaan tasaisesti, ja kaveri naputteli pampulla vatsakumpuaan. Kiitos ystävällisyydestä, kauppias Jyrki Koenkydölle. Selvitys tuli oitis: – You see, yleensä täällä kävelevät vain luvattomasti maahan tulleet meksikolaiset tai pähkähullut. Tätä jatkui pari kilometriä. Tuskin ovt viisastuneet. Jos lapseni häiritsee teitä niin otan mielelläni palautetta henkilökohtaisesti paikanpäällä. Toki aina on parantamisen varaa, ja toimintaa on säännöllisesti kehitettävä. Munkin äänikö. Illalla allasgrillin vieressä kertoilin pikku episodiani paikallisille. Taakseni liimautui jenkkifilmistä tuttu sheriffikosla. Tulevat veronvähennykset ehdin jo käyttää, ja saviseutulainen mahatauti iski ennakkoon ennen pikkujoulujen krapula-aamuja. makeaa vastinetta (yli puoluerajojen annetuille) äänilleen. Raamattu Urheilutyö tuottaa tulosta MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Lentopallon SM-liigassa pelaavan Hurrikaani-Loimaan puhuri oli viime syksynä tähän aikaan huomattavasti vaisumpi. Jorma Mäkinen jorma.makinen@pp2.inet.fi On ne poliisin tehtävät eri sorttisia, kun vaihtaa pituusja leveyspiirejä. Pikemminkin siksi, että se sopii mihin vaan. Selvittelyissä mukana olleilta oppilaiden huoltajilta tulleen palautteen perusteella, olemme tässä työssä Keskuskoulun oppilashuoltoryhmän osalta onnistuneet hyvin. Tietääkseni kysymys on koko perheen tapahtumasta ja tulevaa lentopalloväkeä siinä kasvaa. Raimo Savolainen Loimaan Korikonkareiden Minipojat ovat SM-tasolla! Vanhempien ei kannata Loimaalla ryhtyä puolustamaan pienten koululaisten oikeuksia opettajaa vastaan. Sitten kun vielä autoilin, ei jarrupolkimella ollut käyttöä. KU Lauantaina joukkue räjäytti todellisen pommin. Keskuskoulun oppilashuoltotyöryhmän puolesta Jarmo Rasi rehtori. Nyt olisi korkea aika aloittaa pohdinta USA:n seuraavista pressavaaleista tai entisen naisministerin uudesta kihlauksesta. Totesin, että on ne poliisin tehtävät eri sorttisia, kun vaihtaa pituusja leveyspiirejä. Urheilijat ja harrastajat ansaitsevat kiitokset ja onnittelut ponnistuksistaan sijoitusten ja oman hyvinvointinsa hyväksi. Siksi on kerrottava etuajassa. Aito fani LL:n viljasiilojen valaistusta koskeva pääkirjoitus (8.11.) vahvisti uskottavuuttani ja laskutaitoani, toisin kuin valtuustossa ko. Kaikkien meidän kiitokset ja onnittelut ansaitsevat kuitenkin seuroissa ja järjestöissä toimivat ahkerat ihmiset, jotka itseään säästämättä tarjoavat toisille harrastusmahdollisuuksia. Asiakas, AR. TV-pelin muuten näkee teeveestä paremmin =) Jonna Aalto Parahin laitakaupungin valtuutettu. Kävin siellä jo viisi vuotta aiemmin. Koistinen juo virtsaa ja nukkuu rauhallisesti. Tällä kaudella tahti on ollut toinen kuin viime syksynä. Myös ottelut tapahtumina ovat saaneet kiitosta, eikä loimaalainen yleisökään ole jäänyt vierasjoukkueilta huomaamatta. Ei siksi, että se on arvoituksellinen. – Naapurin Reiska toipui sappileikkauksesta LAS:ssa. Entiset kolleganne odottelivat pe 07.11. Asioiden selvittely on kaikille osapuolille raskasta ja vaikeata. Ei kun tallustelemaan. Ennen riitti, kun media kertoi tapahtumista kohtuuajassa ja faktoja etsien. Myös heidät on hyvä muistaa palkita. Voi kun ihmiset jaksaa nähdä vaivaa kummallisten asioiden kanssa. Raportissa luki: R. Puhumattakaan Obaman saavuttamasta vaalivoitosta Floridassa. Hellettä oli runsaat 40 astetta, lämmintä oli koko matkalipun hinnan edestä. Lauantaina joukkue räjäytti todellisen pommin, kun se meni ja päihitti kotiottelussa sarjakärki Raision Loimun. Usein jopa kiusausjutun molemmat osapuolet vaikenevat totuudesta ja selvittelijöiden on parhaan kykynsä mukaan, hyvinkin monisyisten taustojen takaa, oikeus ja kohtuus löydettävä. Ainoa, mutta ei ahdasmielinen kriitikkoni, naapurin vanhaemäntä, moitti kerran huolimattomasta kirjoittelustani. Terminä on spekulaatio, ettei vaan lukija ehtisi mitään itse asiasta ajatella. Kiitos! Hei te ns. Itsekin olen mukana oravanpyörässä. penkkiurheilijat! Me todellisesti lentopallosta kiinnostuneet menemme katsomaan Hurrikaanin tv-peliä tulevana torstaina... Olennaista ei selvittelyn jälkeen kuitenkaan ole virheiden etsintä, vaan avun saanti niin kiusatulle kuin kiusaajalle. Joskus joku suomalainen turisti. Tuo virke voisi olla uuden Bond-leffan nimi, tai Irwinin laulu rahapulasta, jukolauta. Tämän vuoksi myös kiusaustapausten selvittely tehdään moniammatillisena yhteistyönä. Kissat oli sillon ”itsemurhakanditaatteja”. Vuorokausi formulakauden päättymisen jälkeen urheiluvälähdyksen laajin anti oli Kimin mahdollinen paalupaikka tulevan kevään ensimmäisessä kisassa. seikat allekirjoittaneen puolestapuhujana kyseenalaistettiin. Toiveistanne huolimatta tvpeli ei ollut lauantaina ja toiveenne saada lapsiperheet pois hallista on naurettava. Joukkue metsästi ensimmäistä voittoakin koko syksyn, mutta onnistui vasta viimeisessä pelissä ennen joulua. Ja vaikka mitä. Likainentusina Kiusaajasta kaveriksi Koulukiusaaminen on aina rangaistava ja hyvitettävä teko. Tehty työ tuottaakin nyt tulosta. Eräs asian erittäin raskaasti kokenut, muuttoa harkitseva äiti Parahin vahvalan valtuutettu. Kesäasuinen konstapari katseli valppaasti ilmastoidun ajopelin ikkunoista. ESKO LUKIJOILTA 4 Tiistaina 11 marraskuuta KOPIT Nurmenpolku vai Rallipolkuko?! Poluntallaajat Noin 40v. Olivat unohtaneet pilkun juosanan jälkeen. Kiitos ja menestyksekästä jatkoa. Viime viikkoina on päästy uutisoimaan niin lentopallon, koripallon kuin jääkiekon ja muidenkin lajien paikallisesta menestyksestä. Tämän kaltaista vulgääriä jä pöyristyttävää käytöstä emme teiltä hyvä valtuutettu osanneet odottaa. Menestystä on tullut sekä junioreiden että aikuisten sarjoissa. Fort Laken helteinen, sunnuntaiaamuisen tyhjä ja kilometrejä pitkä keskuskatu houkutteli aamukävelylle. A.P. Italialaista valtiomieshuumoria mukaellen voisi tokaista, että se sopii kuin diplomaatin koura suomenruotsalaisen ladyn rintamuksiin
– Omakotipuolella voimme ottaa uusia liittyjiä, kunhan tietyllä alueella niitä löytyy riittävällä tiheydellä. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Harri Ijäksen johtama Loimaan Kaukolämpö Oy täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Suomen kaukolämmöstä tuotetaan peräti 80 prosenttia yhteistuotannolla, kun muualla maailmassa tämä tapa on Suomea erittäin paljon harvinaisempi. Päälaitos Hulmin alueella tuottaa yli 90 prosenttia lämmöntarpeesta. Halliin oli päästy sisään ikkuna rikkomalla. Jos käytettäisiin pelkästään raskasta polttoöljyä, sitä palaisi vuodessa seitsemisen miljoonaa litraa eli noin 170 tankkiauton verran. – Kaivantoon tulee myös salaoja, eikä tasalaatuinen savi ole sinänsä ollenkaan huono kamara, Ijäs tietää. Partio oli havainnut epävarmasti Melliläntiellä liikkuvan auton ja pysäyttänyt sen. – Suurten kiinteistöjen puolella ei ole enää kovin paljon mahdollisuuksia saada uusia asiakkaita, kun ne ovat jo pääosin mukana. Valvonta alkoi perjantaina iltakuudelta ja jatkui kahteen asti yöllä. Öljyä halvempi Harri Ijäs arvelee, että kaukolämpö tulee nykyisellä hintatasolla noin 20 prosenttia halvemmaksi kuin esimerkiksi öljylämmitys. Öljyn osuudeksi jää vain viitisen prosenttia. Kolmella puhallutetulla alkometrin mittari nousi, muttei kuitenkaan rattijuopumuksen rajan ylittävästi. Hänen mukaansa yhtiöllä ei ole juuri nyt tarvetta laajentaa kattilakapasiteettia, kun pari vuotta sitten valmistui yksi uusi kattilayksikkö. KARI NUMMILA kaikki pikapesut Neste Loimaa + leima pesupassiin alennuksella -50 % TI-S U Kuoriudu kurasta Sakkoja ja huomautuksia LOIMAA Loimaan poliisin ja liikkuvan poliisin Turun yksikön yhteisvalvonnassa saatiin kiinni 2 rattijuoppoa, kirjoitettiin 15 kirjallista huomautusta, 11 rikesakkoa, 4 rangaistusvaatimusilmoitusta, sekä annettiin 20 huomautusta. Myös turvetta palaa pieni määrä. Yhtiön liikevaihto on tänä vuonna noin 3,4 miljoonaa euroa. Ijäksen mukaan yhtiö noudattaa maltillista hintapolitiikkaa, vaikka tänä vuonna hinnat nousevatkin kymmenisen prosenttia. Loimaan kaupunki omistaa kaukolämpöyhtiöstä 51 prosenttia ja Sallila Energia Oy 49 prosenttia. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 11 marraskuuta 5 Tapio Lankinen ja Aki Vaani rakensivat eilen kaukolämpöverkostoa Kartanonmäenkadun varressa. Poliisi otti teosta epäiltynä kiinni nuoren miehen, joka on myöntänyt tekonsa.. Valvontaa oli suorittamassa kolme loimaalaista ja kolme turkulaista partiota. Ylisummaan voi sanoa, että olemme olleet selvästi öljylämmitystä halvempi vaihtoehto ainakin viimeiset 4–5 vuotta. – Hinnat tietysti elävät, ja on aina vaikea noin tarkasti mennä sanomaan ihan tiukkaa prosenttilukua. Laitoksen lämpöenergiasta 95 prosenttia tuotetaan uusiutuvilla polttoaineilla, joista purun osuus on 85 prosenttia. Naisen kyydissä oli kaksi muuta nuorta henkilöä. Materiaali kestää pientä roudan aiheuttamaa taivutustakin. Kylmätiloihin murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä aikana. Suomi onkin yhteistuotannon huippumaa koko maailmassa. Sieltä vietiin olutta, virvoitusjuomia ja varaston seinällä ollut lämpömittari. Kaukolämpöyhtiö kasvaa vakaasti Loimaa Kari Nummila Loimaan Kaukolämpö Oy on kirjannut viime vuosina lähes sata uutta liittyjää. Teeman taustalla oli valtakunnallinen valvontaviikko. Teko on tapahtunut perjantai-iltapäivän ja sunnuntai-illan välisenä aikana. Ikkuna rikottiin LOIMAA Vesikoskenkadulla rikottiin ulko-oven ikkuna maanantaina aamuyöllä. Omakotipuolella voimme ottaa uusia liittyjiä, kunhan tietyllä alueella niitä löytyy riittävällä tiheydellä, toimitusjohtaja Harri Ijäs kertoo. Joissakin jo Loimaankin kokoisissa kaukolämpöyhtiöissä jauhetaan myös sähköä. Yhtiön vanhempi kattilalaitos on vuodelta 1997. Pakettiauto liukasteli ojaan LOIMAA Nuoren naisen kuljettama pakettiauto suistui ojaan Hirvikoskentiellä perjantaina ennen puolta yötä. Ei saastuta Ijäksen mukaan laitoksella on erittäin tiukat ympäristömääräykset ja siksi myös erinomaiset savukaasujen puhdistuslaitteet – niin sähkösuodatus kuin savukaasupesuritkin. Yön aikana otettiin myös kiinni yksi turkulainen, joka rikkoi matkustuskieltoaan ja kuljetti ajoneuvoa oikeudetta. Valvonnan yhteydessä tehtiin yhteensä 498 puhallusta. Sivuasemia kuitenkin tarvitaan, koska varsinkaan kovilla pakkasilla päälaitos ei ihan yksin riittäisikään. Teollisuushalli murron kohteena LOIMAA Teollisuushalliin on murtauduttu Konepajantiellä viikonlopun aikana. Juomia varastettiin LOIMAA Kerrostalon kylmätiloista varastettiin juomia Karhulantiellä. Poliisilla ei ole vielä tiedossa, onko hallista viety jotain. Kahden kiinteän polttoaineen kattilan piipuista tulvahtaakin ilmoille lähinnä vain vesihöyryä, vaikka maallikko voikin erehtyä luulemaan sitä savupatsaaksi. Nyt kaukolämpöverkkoon kuuluu jo yli 600 kiinteistöä. Poliisin mukaan tie oli tapahtumahetkellä liukas. Vuodessa tuotetaan energiaa noin 70 000 000 kilowattituntia. Valvontateeman aiheena oli nopeudet, rattijuopumukset ja ajotavat. Puhalluksen tulos 2,78 promillea LOIMAA Keski-ikäinen melliläläinen mies puhalsi poliisin testissä 2,78 promillea lauantaina iltapäivällä. Kovin isoja lähiajan investointeja ei ole muutenkaan odotettavissa, kun verkoston kestoiäksi ennustetaan jopa sataa vuotta. Paksun mustan muovin ja lämmöneristeen kätkemä ja suojaama teräsputkisto kaivetaan yleensä noin metrin syvyyteen. Lämmön ja sähkön yhteistuotannossa laitoksen ylimääräinen lauhdelämpö johdetaan kaukolämpöverkkoon
Vaalien tulokset on virallisesti vahvistettu. Talkootunteja on kirjattu 1 900. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Tästä projektista jäi meille erittäin positiivinen mieli, kun näimme, kuinka paljon tuotimme iloa. Olisivatko he jollain tavalla syyllisiä. No siksi, että uusi liikuntahalli lisää asukastyytyväisyyttä eli henkistä hyvinvointia ja hallissa huhkiminen puolestaan kohentaa ruumiinkuntoa. Voittajat ja häviäjät ovat selvillä. Liikkeelle on saatu 87 eri henkilöä. Vanhat tutut tuoksut ja maut sekä esineet veivät hänet takaisin riiheen jyviä tähkäpäistä lyömään. Käsillä on vuodenaika, jolloin lööpit kiljuvat “Liukkaus yllätti autoilijat”. Miten muka yllätti. Lattia peitetään monikäyttöisellä joustomatolla. 6 Tiistaina 11 marraskuuta Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat kutittelivat hajunystyröiden kautta ikäihmisten nuoruusmuistoja esille. – Lehmät ovat olleet kavereitani pikkutytöstä asti. Syy rypistyneeseen peltiin ei ole liukkaudessa vaan selkänojan ja ratin välissä. Siihen mahtuu lentopallokenttä ilman katsomoa. Niin tai näin, uusi arviolta 364 000 euron halli valmistuu vuodenvaihteen tienoilla. Enemmistö kansasta on tänään valveutunutta, omilla aivoilla ajattelevaa. Muuttuja, jonka luonne ei välttämättä ole aina ennakoitavissa. Palveluvarustukseen kuuluvat suihkutilat ja muut huoltotilat. Nyt voimme katsoa ylpeydellä ympärillemme, kylätoimikunnan puheenjohtaja Anni-Kaisa Mykkänen hehkutti. Miten niin. Monilla vanhuksilla olikin oma tarinansa kerrottavanaan eri tuotteista. – Muisto parhaasta päästä, Hakala myhäili, mutta lisäsi, että parasta päivässä olivat oppilaiden tuottamalla filmillä vilahtaneet lehmät. Uusi liikuntahalli sulautuu muotoineen ja väreineen koulun pihapiiriin. Mitä puutteita. Sen käyttäjiä ovat paitsi koululaiset myös mahdollisimman moni kulmakuntalainen. – Tästä projektista jäi meille erittäin positiivinen mieli, kun näimme, kuinka paljon tuotimme iloa, teemapäivän toteuttaneet opiskelijat puolestaan iloitsivat. Heitä oli liian vähän tai he olivat liian vanhoja. – Meidän mielestä ikäihmiset tykkäävät muistella. Läänin liikuntalautakunta avusti 90 000 eurolla. Vuorovaikutusta Kun opiskelijat saivat projektin tehtäväkseen, tavoitteena oli tuottaa ohjelmaa yli 65-vuotiaille liikuntarajoitteisille. Ainakin kun isovanhempien kanssa juttelee, he aina puhuvat menneistä, Ainura Kiviniemi kertoi, miksi omille muistoille haluttiin antaa sijaa. Heittäytyä tapahtumien pyörteeseen ja odottaa, että kaikki toteutuu toiveiden mukaisesti. Hallin pinta-ala on 380 neliötä. Pyritään löytämään kannatuslukujen laskusta huolimatta tappiolle myönteinen ilme henkeen “Meidän äiti laittaa parempaa ruokaa kuin teidän äiti!” Syyllisiä on alettu väläytellä. MARIKA TIMONEN Monitoimihalli kasvattaa keski-ikää Kojonkulmalla Loimaa Kari Nummila Joku arveli perjantaina Kojonkulman koulun kylkeen kohonneen monitoimihallin harjakaisissa, että nyt kojonkulmalaisten keskiikä nousee ainakin kymmenen vuotta. Opiskelijoiden tavoitteena oli myös muistelun avulla herättää keskustelua. Ehdokasasettelu on noussut parrasvaloihin. Kuten ajan henkeen kuuluu, kukaan ei virallisesti myönnä koettua tappiota. Kyläkunta antoi siihen 60 000 euroa porkkanarahaa, ja talkootyön arvoksi pantiin 84 000 euroa. opettaja Nikolai Krjukoff Kaikessa toiminnassamme on mukana tekijä x. Mikä oli hyvää. Siihen kuuluu myös 430 tukin lahjoitus. Ensimmäiset kaljamat ovat tulleet etelään aina loka-marraskuun vaihteessa. Loput viuluista maksaa kaupunki. Olemme juuri saaneet elää kiihkeät kunnallisvaalit. Kuinka liukkaus voi yllättää etelän miehen tai naisen, joka on lapsesta saakka elänyt tämän ailahtelevan vuodenajan, arvattavan arvaamattomuuden. – Neljä vuotta tätä on pidetty vireillä. ”… ska reissu mutta tulipahan tehtyä”, on tuttu toteamus, kun on lähdetty soitellen sotaan ilman perusteellista paneutumista mahdollisuuksiin ja uhkiin, joita saattaa olla tarjolla. EevaKaarina Sundberg tarjosi Anja Mattilalle ja Maire Hakalalle (takana) kuminaa nuuhkittavaksi. Tälle kohderyhmälle suunnattu tarjonta maaseutumuseolta on toistaiseksi puuttunut. Mitä voisimme tehdä toisin tulevaisuudessa. Lupauksia on laskettu eetteriin kuin värikkäitä ilmapalloja, jotka poksahtaessaan ovatkin tyhjää täynnä. Ei valitettavasti aina toteudu, sillä kaikessa toiminnassamme on mukana tekijä x. Ohjelman tuottamiseen annettiin vapaat kädet. Olisiko syytä pysähtyä analysoimaan. Meillä on taipumus asettaa ennakkoon toimillemme tiettyjä tavoitteita. Pidetään huoli, että näin myös tapahtuu Kysymys on kuitenkin koko Suomen asiasta, hyvinvoinnista yli puoluerajojen. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on ypäjäläinen evp. Eri aloja edustavien opiskelijoiden käsissä ohjelmasta muodostui museokierroksen, itse tuotetun filmin ja aistielämysosion sisältävä ja muisteluun kannustava kokonaisuus. MUISTUU mieleeni tietokonemaailman aamuhämärä, jolloin erään ohjelman toiminnoissa ilmestyi näytölle “Idiot!”, kun oli tehnyt alkeellisen virheen. Kukapa nuori äänestäjä antaisi äänensä jollekin vanhalle ”pi…lle“, joita tuntuu edelleen olevan tarjolla kaikilla puolueilla. Aistielämyksellisen teemapäivän järjestäneet Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat saivat todeta, että erilaiset tuoksut herättivät eniten muistoja. TOIVOTTAVASTI ihmiset, kuppikunnat puolue-elimissä malttavat istahtaa saman pöydän ääreen miettimään kiihkottomasti Miksi tässä kävi niin kuin kävi. Kuka on syyllinen. Vastaavanlaiseen vuorovaikutuksellisuuteen he toivoivat Saran jatkossakin ohjelmatarjonnassaan panostavan. Yläneläinen Maire Hakala tunnisti mausteita taitavasti tuoksun perusteella. Filmi innoitti myös niin ikään yläneläistä Anja Mattilaa, joka ilahtui etenkin possuja emakkokuvista. Kuka syyttää mediaa, kuka vanhentuneita asenteita. KARI NUMMILA. Kokeiltavana oli muun muassa kamferitippoja, yrttejä, mausteita, rintasokeria sekä ennen aikaan käytettyjä kankaita. Tutut tuoksut veivät menneeseen Opiskelijat herättelivät ikäihmisten muistoja Loimaa Marika Timonen Maatalousmuseo Sarassa haisteltiin, maisteltiin ja tunnusteltiin mennyttä aikaa, kun ikäihmisten nuoruusmuistoja heräteltiin aistielämysten kautta. Itsenäisiin ratkaisuihin kykenevää väkeä
Hän kehuu paikkaa yrittäjälle suotuisaksi. Alastaro Heidi Pelander Virttaalta on kadonnut niin pankki kuin postikin, mutta Jaakko Jalavikon kyläkauppa porskuttaa sinnikkäästi eteenpäin. – Työ vaatii tarkkaavaisuutta ja aina huomaa, että asioita voi tehdä paremmin. – Virttaa on monipuolisesti asuttu, ja asiakaskuntaa on ympäri vuoden. Tapaamisia pyöreän pöydän ääressä Loimaa Heidi Pelander Metsämaan lähikaupan keskellä on pyöreä pöytä, jonka ääressä voi täyttää veikkauskuponkeja, nauttia kahvikupposen, tai vain turista kuulumisia. Säterin kaupassa voi hoitaa postiasiat ja nauttia lämpimästä lihapiirakasta. Tiistaina 11 marraskuuta 7 Kyläkaupasta kaikenlaisia eväitä Virttaan S-kauppa on vähän pankkikin Jaakko Jalavikon kaupassa Virttaalla käyvät kaikenikäiset kyläläiset. Säterin mukaan kyläkauppiaana on hankala rikastua, mutta kaupan asiakaskunta on pysynyt suunnilleen saman kokoisena. Uusia alalle on vaikea saada, kun töitä on seitsemän päivää viikossa ja 12 tuntia päivässä. – Jos jotain ei ole, niin usein sanomme, että huomenna on, ja se myös tullaan hakemaan. Tämä on kauppias Jaakko Ahokkaan mielestä kännykkäaikakaudella tärkeää. Janita Jussilainen ja Matilda Heilala ostivat suklaata ja limpparia. Säterin kauppa pärjää kyläläisten voimin Metsämaan lähikaupassa voi ostoksilla käynnin lomassa istahtaa vaikka kauppias Jaakko Ahokkaan maustamalle lihapiirakalle. – Kyllä piukkaa on. Viime kesänä kauppa jäi myyntitavoitteestaan huonon sään takia. – Ihmiset saavat täältä tavarat nopeammin ja ilman autoa. Myös keskioluen paljousalennukset ovat Ahokkaan mukaan syöneet kaupan myyntiä. Kaupasta saa muun muassa tuoretta höyryävää uunimakkaraa kaksi kertaa viikossa, samana päivänä tehtyä jauhelihaa ja lähileipomoiden leipää. Kojonkulmalaisen Säterin kaupan omistajien Matti Säterin ja Maija Alhasen mielestä päivät kuluvat nopeasti ja naurua riittää. Kaupan myyntivaltti on kotiinkuljetus, jonka piirissä on ainakin parikymmentä taloutta. – Vaikea sanoa, siihen on niin pitkä aika. – Meidän on vaikea saada asiakkaiksi Metsämaalle muuttavia muoria perheitä, koska he ovat oppineet isoihin valikoimiin. – Ihmiset saavat täältä tavarat nopeammin ja ilman autoa. – Tapeltiin nuorena niin paljon, ettei enää tarvitse, Säteri nauraa. Yhdestä Alhanen ja Säteri kuitenkin pitävät kiinni – sunnuntait ovat lepoa, ei kaupankäyntia varten. Jalavikko yrittää parhaansa mukaan pitää yllä monipuolista valikoimaa. Ei tässä paljon saa tulla vastoinkäymisiä. Tuovi Siili tuli tekemään päivittäiset ostoksensa. Loimaan marketteihin kun lähtee, niin menee helposti puoli päivää. Tässä pitää mennä vuosi kerrallaan. Ostosten kotiinkuljetus pystytään toteuttamaan lähes minä päivänä tahansa. HEIDI PELANDER. Jalavikko osti kyläkaupan Osuuskunnalta vuonna 1985 työskenneltyään eri osuuskaupoissa runsaat 20 vuotta. Me ollaan niin nuoria, Säteri sanoo pilke silmäkulmassa. – Kyllä siitä kauhea haloo tulee, jos kauppa loppuu. Jalavikko on itse yli kuudenkymmenen, mutta lupaa palvella virttaalaisia vielä muutamia vuosia. Ahokas aloitti Metsämaan kyläkauppiaana Sirpa Tuomosen kanssa vuonna 1995, kun palaneen kaupan tilalle rakennettiin uusi. Heidän mukaansa ihmisten kanssa oleminen on työn suola. Loimaa Heidi Pelander – Ei meillä mitään hätää ole. Kaupan tulevaisuus on vielä avoin. Nauravaiset kauppiaat näyttävät oikein nauttivan kauppiaana olosta. Kyläkaupan arki on jatkuvaa tasapainottelua kysynnän ja tarjonnan välillä. Ahokasta huolestuttaa se, että Metsämaan lähikaupan asiakasmäärät ovat hiljalleen hiipumassa. Mutta miten sisarukset pystyvät pitämään kauppaa sulassa sovussa. Ahokas toivoo, että lääkekaappi saataisiin takaisin kauppaan uuden lakiesityksen myötä. Kauppa on siis myös kyläläisten tapaamispaikka. Selvää on Jalavikon mukaan se, että Virttaan väkimäärä vähenee, mutta kauppiaan tulee silti pyrkiä siihen, että kaikkea tarvittavaa olisi. Jalavikon tiski toimii tarvittaessa myös käteisautomaattina pankkikortin haltijoille. Ahokas nauttii ihmisten kanssa olosta ja yrittäjyyden tuomasta vapaudesta. Nämä kauppiaat ovat ainakin tehneet kaikkensa asiakkaiden houkuttelemiseksi: Veikkauksen ja arpojen lisäksi kaupassa on posti, pesulapalvelu ja kahvittelumahdollisuus. Alhasen mukaan monet nuoretkin tulevat tekemään ruokaostoksensa kyläkauppaan, vaikka käyvätkin töissä Loimaan keskustassa. Virttaan kesäasukit lisäävät kaupan myyntiä, ja Alastaron moottorirata ja golfkenttä tuovat kauppaan turisteja. Sisarukset Maija Alhanen ja Matti Säteri perustivat kaupan vuonna 1966 kauppiasvanhempiensa ylipuhumina. Kaupan tulevaisuutta eläkeajan koittaessa kauppiaat eivät osaa vielä ajatellakaan. Lähimmät kaupat ovat Oripäässä 10 kilometrin ja Alastarolla 12 kilometrin päässä, eikä kauppias Jalavikko tunne olevansa suurten markettien puristuksissa. Ehkä arvonlisäveron porrastuksella saataisiin pienet kaupat tervehdytettyä, hän miettii. Kylä on mukavasti tavarantoimittajien reitillä. Kyläläiset onneksi käyvät meillä kaupassa, kojonkulmalaisen Säterin kaupan toinen kauppias Maija Alhanen myhäilee. Päähuolena tuolloin oli oman työpaikan säilyminen. Lopullisia syitä asiakasmäärien vähenemiseen Ahokas ei tiedä. – Täällä Kojonkulmalla kaikessa vedetään yhteen hiileen. Alhanen kuitenkin toteaa, että asiakkailla on kärsivällisyyttä, jos tuotetta ei ihan heti löydykään
1250 asennettuna onko antenni riittävän tehokas onko antenni riittävän laajakaistainen onko antenni oikeassa paikassa onko vahvistin oikeanlainen onko BOX ta TV virittynyt oikeille kanaville Kysy lisää! Kuhalankatu 9, Forssa p. Kääntee, Palmen ja Mäkelä ajoivat välieriin. Kakko kiitti ensimmäisenä joukkuetta ja yleisöä hienosta isänpäivälahjasta. Harmittavasti Kulmalan sijoitus oli kolmas, joten hänenkin matkansa katkesi tähän. Semifinaalilähdössä Kulmala nappasi toisen sijan ja näin jälleen paikan B-finaaliin. Apua siihen toi kovaääninen ja hyvin peliä seurannut kotiyleisö. Jankko 97: Anni Mononen, Anniina Arvonen, Ida-Maria Mattila, Kaisa Laine, Laura Tuominen, Liisa Järvinen, Lotta Kulmala, Susanna Sutki. Kulmalan lopullinen sijoitus yleisessä oli 12. Hurrikaanista kolmella IStähdellä ja parhaan pelaajan palkinnolla palkittiin Teemu Tolonen. Kulmala kaasutteli Mersun toiseksi ja B-finaaliin, josta kaksi nousi A-finaaliin. jouluglögi, 2 x illall., 2 x aam. Hurrikaani sai hyvän vireen päälle heti ensimmäiseen erään. Nicola teki muutamia virheitä, jotka kuohuttivat selvästi häntä itseäänkin. Sijat 1–2: Jankko–KoiKu 2–0 (25–19, 25–22). Kulmala nousi alkueristä suoraan semifinaaleihin. Santasport 5 4 1 12 Sampo 5 4 1 12 Loimu 5 4 1 12 Riento 5 3 1 1 11 Piivolley 5 3 2 9 Hurrikaani 5 3 2 9 Isku-Volley 5 2 3 6 VaLePa 5 2 3 6 Pateri 4 1 1 2 4 MuurLe 4 1 3 3 Isku-Veikot 5 1 4 2 KempeLe 5 1 4 1 JUUSO RIPONIEMI Mika Härkälä veivasi Rocketsin voittomaalin. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla enää nähty ja mentiin jatkoajalle. Se alkoi kotijoukkueen kannalta murheellisesti. Hyvin oli Karhutappio unohdettu, ja kentällä oli nyt aivan toinen Rockets. Tuhannen katsojan raja jäi vielä rikkomatta, mutta seuraava mahdollisuus siihen on jo torstaina, kun Loimaalla pelataan tv-peli. Valmentajat Mari ja Jarmo Helenius. Myös ilmasta veteen lämpöpumput MITSUBISHI ELECTRIC LÄMPÖPUMPUT – kotisi lämmin sydän – Hinnat alk. Teemu Tolonen oli toisessa erässä Hurrikaanin vahvin lenkki. Puolivälierä: Jankko–Loimu 2–0 (25–17, 25–22). Neljäs erä oli Hurrikaanin myrskyä. Rockets taisteli uhrautuvaisesti, ja jäähyt kestettiin. Hinta vain: 445 /hlö/2hh 620 /hlö/1hh (lapset lisävuoteella erikoishinnoin). Nyt taisteltiin ja pisteitä oli päätetty ottaa, maksoi mitä maksoi. Chiefs oli kiekollisena selkeästi niskanpäällä, mutta jääkiekossa lasketaan maalit, ja niissä Rockets oli pinnan edellä. B-tyttöjen AM sarjaa 25.10. 020 775 7760 Tervetuloa hiihtämään, laskettelemaan tai nauttimaan muuten vain kauniiseen ja lumivarmaan Saariselän tunturikeskukseen. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Hän eteni yleisessä luokassa alkuerästä keräilyjen kautta välieriin ja välierästä semifinaaleihin. 03-433 4414 Av. Jos taistelu ja hurmos jatkuu nähdynlaisena ei pitäisi olla hädän päivää. Virroilla: Jankko–VaLePa Mondeo 2–0 (25–15, 25–18), Jankko–KaLe 1 2–1 (16–25, 29–27, 15–13), Jankko–LeJy 2–0 (25–17, 25–21), Jankko–VirtVe 2–0 (25–11, 25–13). On tärkeää, että meillä on nyt kaksi tasavahvaa passaria, todellinen kilpailutilanne ja muun joukkueen luotto Kasperiin, Kakko sanoi. D-tyttöjen AM-sarjaa 26.10. Käänteen matka tyssäsi välieriin jouduttuaan lähtökiihdytyksessä kahden auton puristukseen, mikä hajotti Volvon ohjauksen. Jankko 96: Jonna Välimäki, Titta Merivirta, Tiina Merivirta, Maija Ahokas, Eveliina Kangashaka, Ilona Paunu, Tiina Helenius. TKR: n kuskeista vain Kulmala pääsi mukaan kisaan. Kahdella IS-tähdellä palkittiin Loimun Jeronimo Nicola. Rockets kaatoi Chiefsin jatkoajalla Jääkiekko Pekka Lehto Keskiviikkona porilaisille kärsityn rökäletappion 2–10 jälkeen Rocketsilla oli kaksi päivää aikaa kasata palikat kohdalleen ja kohdata perjantaina Chiefs kotiluolassaan. Välierä: Jankko–KoKa 2–1 (15–25, 25–14, 15–11). Etuveto/kardaaniluokkaan tiimin kuskeista osallistuivat Ari Kulmala (Virttaa), Ari Kääntee (Virttaa), Heimo Mäkelä (Alastaro) ja Timo Palmen (Kokemäki). Sen jälkeen Rockets pelasi illan parasta peliään ja haki vimmatusti tasoitusta. Chiefs meni toisen erän puolivälissä jälleen johtoon, ja Rockets tuli muutaman minuutin jälkeen tasoihin jälleen Suonsivun ollessa maalaajana ja Pekka Kesseli ja Toni Rantanen syöttäjinä. Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko vaihtoi passari Laurilan Vuoriseen. Varausmaksu 7 /varaus. TULOSPÖRSSI SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Loimun puolustusja vastaanottopelaaminen laantui. Hurrikaani pauhasi ja puhalsi Loimun kumoon eikä jättänyt arvailujen varaan, kumpi joukkue oli parempi tällä kertaa. Loimun valmentaja Ruben Wolochin ei ollut lainkaan tyytyväinen omiensa esitykseen. alk. Turussa: Jankko 93–Viesti B 93 2–0, Jankko 93–TuUL-B1 0–2. Kysy lisää toimistostamme. Kolmannen erän alussa Loimu otti vahvan 2–5 johdon. Ensin Härkälä komennettiin jäähyaitioon kiinnipitämisestä, ja minuutti tästä teki Mikko Siren hänelle seuraa. Tiedettiin, että helppoa iltapuhdetta ei ole tiedossa. Palmen ja Mäkelä nousivat myös semifinaaleihin. Pelillisesti Ruohosen lisäksi parhaimmassa vireessä olivat Jesse Suonsivu ja Mika Härkälä, joiden luistin alkaa nyt kulkea. Ajassa 54.01 työ palkittiin, kun Leo Pietilä huudatti kotiyleisöä tuomalla pelin tasoihin velipojan Ossi Pietilän ja Mika Härkälän toimiessa avustajina. Riemu repesi, ja kotijoukkueelle arvokas 4–3 (1-1,1-1,1-1,1-0) voitto. Torjuntapuolustus toimi vihdoinkin. Loimu ryhdistäytyi, ja Nicola otti enemmän vastuuta. Ottelusta uumoiltiin joukkueiden ulkomaalaishakkureiden kaksinkamppailua. alk. – Valitettavasti Hurrikaani oli tänään parempi. Nyt mennään! www.fmtours.. Päälliköt aloittivat maalinteon, kun peliä oli käyty vajaa kymmenen minuuttia. B-finaalissa Mersusta petti bensapumppu, ja Kulmala jäi lähdön 7:nneksi. Valmentaja Erkki Mattila. Hyökkäyspeli ei meillä toiminut, mutta ensi kerralla olemme parempia, Wolochin sanoi. Nyt taistellaan kynsin hampain sarjapaikasta, ja kaikki on omissa käsissä. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. Koko joukkue pelasi hyvin, mutta erityiskiitos kuuluu Vuorisen Kasperille, joka otti Laurilan paikan kolmannen erän alusta. 219 /hlö/B4 sis. Kasper jakoi vastuuta tasaisesti hakkurille, keskitorjujille ja yleispelaajille, mikä näytti tuottavan tulosta. Valmentaja Rauno. alk. 762 6000. alk. Peli lähti taas kulkemaan, kun Vuorinen pystyi pitämään pelaajat kuumina. Hintaan sisältyy: Kuljetukset, majoitus, aamupala, iltasauna, ohjelmamaksut joka ilta Tunturihotelliin sekä toimistomaksu Ajoreitti: Salo-Somero-Forssa-Humppila-Tre-Jyväskylä-Saariselkä Tiedustelut/varaukset 044 0203 117/Juha Nyström Katso myös muut valmismatkamme osoitteesta: www.heinoline.?. 8 Tiistaina 11 marraskuuta Tiesitkö. Kotijoukkueen voiton avaimet olivat Jesse Ruohosen huikea maalivahtipeli, 51 torjuntaa 94,5 prosentin torjuntaluvuilla sekä koko joukkueen taisteleva olemus. Soita p. ti ja pe 7.30-16.30 ma, ke ja to 7.30-9.00 KYSY LISÄÄ! 22 tunnin risteily Tallinnaan BALTIC PRINCESS pe 12.12., la 6.12. 44 /hlö/C4 JOULURISTEILY RIIKAAN 24.-26.12. bussikuljetus. Sunnuntaina ajettiin pappojen ja yleinen luokka. LENTOPALLO B-poikien AM-finaali 25.–26.10. Semifinaaleissa Palmenin vauhti ei riittänyt enää jatkoon, ja Mäkelän Volvo vaurioitui penkkaan ajon seurauksena. Teemu Tolonen löi Hurrikaanille eräpallon, jonka jälkeen Loimaan liikuntahalli repesi, kun Vesa Mäkilä syötti kovan hyppysyötön, jota Loimun pelaajat eivät saaneet nostettua. Majoitus kuuluisassa Saariselän Tunturihotellissa. Toisen erän alkuun Nicola sai keltaisen kortin. Kun jatkoaikaa oli jäljellä vajaa minuutti, karkasi Härkälä läpiajoon, veivasi Chiefsin maalivahdin kahville ja pysäytti pelikellon aikaan 64.12. – Oli todella hienoa pelata, kun kotiyleisö oli niin hyvin joukkueen takana. Matkoihin sis. Kotijoukkueen tasoitus tuli ajassa 14.49, jolloin Jesse Suonsivu taiteili osuman Toni Rantasen ja Aki Varjamon esityöstä. 70 /hlö/B4 ke 19.11., 3.12. Kolmatta erää ehdittiin pelata vajaa viisi minuuttia, kun Chiefs onnistui ylivoimalla hankkiutumaan 2–3 johtoon. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 YLI 20 VUODEN KOKEMUS LÄMMÖSTÄ JA KYLMÄSTÄ LOTAN JA LEEVIN LÄMPÖPUMPUT 040 867 3985 • www.lottajaleevi.. Kulmalan lopullinen sijoitus oli 8. Hurrikaani riepotteli sarjakärki Loimua Lentopallo Katariina Vuolle Hurrikaani voitti lauantaisessa kotiottelussaan sarjakärki Raision Loimun 3–1 (27–25, 18–25, 25–20, 25–15). Loimu vei erän suhteellisen selkeästi. Joukkue: Elli, Julia, Henna, Henna V, Laura A, Laura V, Maria, Niina, Sanni ja Taina. 41 /hlö/B4 miniristeily SILJA EUROPA pe 21.11., 28.11. PEKKA PIETILÄ Vauhtia ja vaurioita Alastaro Minna Siivonen Yksi Reiskan Rähinöihin osallistuneista tiimeistä oli paikallinen TKR racing team. Mark Dusharme Hurrikaanilta oli ensimmäisessä erässä huomattavasti Jeronimo Nicolaa parempi. Yleisöä liikuntahalliin oli saapunut 908 henkeä. Kasper pelasi tänään unelmapelin. Eurassa: VaLepa 96–Jankko 96 0–2 (12–25, 13–25), VaLePa 97–Jankko 97 1–2 (20–25, 25–23, 8–15), Jankko 96–EuRa 97 1 2–0 (28–26, 25–13), Jankko 97–VaLepa 96 2–0 (25–15, 25–12), EuRa 97 1–Jankko 97 0–2 (16–25, 21–25), EuRa 97 2–Jankko 96 0–2 (21–25, 20–25), Jankko 97–EuRa 97 2 2–0 (25–21, 25–14)
päähieronta, klassinen hieronta. Loimaan Rakentajat Oy. 0400 223 535, 0400 223 235. VTS Seppo Toivonen, puh. 02-724 7851 ma-ti, to 9-23.00, ke, pe-la 9-01.00, su 10-23.00 Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. Ympäristönhuolto . Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. Lasituspalvelu . www.jormalaaksonen.net . 02-763 1015, 050 3722 764 Ti, Ke, Pe 10-17, La 9-13. 0207 412181 . . RAVINTOLOITA . 040 553 6546. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . 14, Loimaa, puh. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 050 2279 www.pohjantahti.. 044 364 1797. 0207 412181 Puh. 040 961 7495. HIERONTAA Hieronnat, kuppaukset. Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Hierontaterapeutti Kari Laakso, LOIMAA P. Reiki-hoito, intial. Avoinna ma-pe klo 10-17. 050 350 6983. 763 2760, www.sormuslankinen.. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! Sahantie 5 Mellilä P. . P. 0400 293 576. SÄHKÖLIIKKEITÄ . INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto, 050 512 5855/Alanen. PESULAPALVELUJA . Kitara, piano, tietokonemusiikki. 13 as. 0400-358235 Myös kotikäyntejä Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. www.melodata.fi Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. LUONTAISHOIDOT Aromaterapiaja hyvinvointipalvelut UMG-Dipl. Kiinteistönhoito . 050 363 6621 . HENKILÖNOSTIMIA . P. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. P. 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 Varaa meiltä tunnelmalliset pikkujoulut Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. TAKSIPALVELUITA . Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . 763 2715/050 3764 972 MATLEENA KNUUTILA parturi-kampaaja, meikkaaja-maskeeraaja 040-846 2495 . 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. . Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. KOTIPALVELUJA Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. RUOSTESUOJAUKSIA . AUTOKORJAAMOITA . VAKUUTUSYHTIÖITÄ . . 0400 457 641 • Oripään Vanhainkotipalvelukeskus, p. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. . RAVINTOLOITA Puh. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa. LVI-LIIKKEITÄ . LUONTAISHOIDOT Turuntie 22, Loimaa p. Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Hierontapalvelu Nurminen Aapinpolku 2, LOIMAA puh. Koulutettu hieroja Johanna Kemppainen Alastaro. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. 050 345 1476, 020 147 4452, www.pihla.fi . REMONTTEJA A v o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. 050 562 4803. RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. JALKAHOITOLOITA Jalkaterapeutti Nina Sillanpää, Kyrön Fysioterapia, p. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Nyt myös • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. 763 2484, 050 321 8085. Loimipaino Loimaa. Maalauspalvelu . fi Puh. KAIHTIMET JA MARKIISIT . Tiistaina 11 marraskuuta 9 . (02) 763 1997. RAKENNUSTÖITÄ . p. KEITTIÖKALUSTEITA Puh. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. P. RAKENNUSTARVIKKEITA . PARTURI-KAMPAAMOITA . 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN Koulutettu hieroja Minna Kiuru, Loimijoentie 78, Alastaro p. Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... VALOKUVAAMOJA . BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 763 2622. 0400 531 307 tai www.mk-line.com Hyönteispuitteet, lasitustyöt, markiisit, sälekaihtimet KYLÄNIKKARIT Satakunnantie 5, Loimaa www.kylanikkarit.. 762 1222. aromaterapeutti Gerda Torikka P. Ammattitaitoista rakentamista P. IKKUNAT JA ULKO-OVET Pihla-Ikkunat ja -ovet Juhani Hämäläinen P. 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 7625 327 • Loimaan Lääkärikeskus, p. LASTENTARVIKKEITA . P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . AUTOKOULUJA . . JUHLAJA PITOPALVELUITA . 045 122 4761. KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. . HAMMASTEKNIKOITA . Torstai sopimuksen mukaan. KIINTEISTÖNHOITO • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. Siivouspalvelu . . Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. 044 512 5083, www.studiotrias.fi . . 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijan tarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Kädentaitojen kurssi Polttopalvelu Peiliä / lasia . TIETOKONEITA . KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. Soita 0400-805 285 www.loimihaka.
050 592 9088. 0400 256 817. P. (72,3m 2 ) Joulukuun alusta Svenssonintiellä. Omakotitalo isolla puustoisella tontilla. Heti vapaa. . Hinta 300 e. 150e, lapiorullaäes h. 3000 e. 3500 e. P. 10 Tiistaina 11 marraskuuta PikkuRokkari Väinölänkatu 4, 32200 Loimaa Soitinkauppa avataan lauantaina 15.11. Perunanistutusja nostokone pieni. Laskutuslisä 2 e. 150 cm sekä pingottimet, pirrat ja niidet. Jätä sanojen väliin tyhjää. . Pientä laittoa saa olla. . Hiekkamaanperunoita. iltaisin 0400 320 824 Somero. . 0400 804 241. . VW Vento 1.9 Tdi -96 aj 279 tkm. 040 718 3358. Vapaa 1.12 alkaen puh. P. 390e/kk, takuu 2kk. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. P. Hyväkuntoinen, vaihteeton naisten pyörä viety SMarket Someron seinustalta pe 31.10. P. Puh. (4kk). Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. P. 050 3800 262. 30e/m 3 kuljetettuna 0400 609 262 Pöytyä. P. 150e/ tarj. . 990 e. Hinta 80 e. Katsastettu 11/08. Kotiin tuotuna. Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. Peltojyrät h. 040 543 9398 Somero. Jarrullinen h-auton teliperäkärry 1,5x 3,7m kantavuus 1600kg ajosillat 1000kg pit. . P. Yhden viestin hinta on 5 e / 160 merkkiä. V. 13 v. 748 6371.. 49.000 e. Vuokrataan kaksio tarvasjoen keskusta 69m 2 vuokra 419e/kk+vesi 12.5. Pyör. Uudehkot kangaspuut, lev. Remontoitu, aistikas huoneisto parvekkeella. hlö+sähkö 20e.lämmitys sis v. Traktorin peräkärryt Tuhti, Velsa tai vast. . 100e, polttopuuta h. Honda monkey, tarjoa myös epäkuntoista. hyvä tuulilasi, myös muut osat p. Sohva ja 2 nojatuolia 20 e. P. . H. muk. RT-yksiö 38,6 m 2 Svenssonintie 13 A 1. telikärryt 0400 530 898. Nastarenkaat 4 kpl 185x148 ply ajettu 500 km, 3 kesäreng. 044 544 5331. . . 040 5605 979. Kuivaa koivuklapia 45 e heittokuutio. P. . Vuokratakuu. Patu 425 puutavara kuormaaja. Annetaan hakijalle hevosen lantaa. . vanhoja päästävedet. . Perunaa Van Gogh ja Nicola 15kg säkki 9 eur kotiin tuotuna lehden levikkialueella 0500 824 433. (02) 486 4950 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. . P. . P. Lähetä viesti numeroon 17252. Somerolla P. Hyväkuntoisia ratapölkkyjä, International 955 traktori. P. 400 e. . 140e p. P. P. . 050 5247 173. 050 465 4848. 02 2568 611, 040 588 6066. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ) Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. poika etsii halpaa mopoa. . 040 503 6083. Nissan Sunny 1,4 xli vm-93 aj 140 tuh/ei kats hp. 120 e. . 040 587 4953. H. Ohje: näppäile teksti LAARI, välilyönti ja oma ilmoituksesi. . Tunturi kuntopyörä ja soutulaite p. Vuokrataan rivitalosta 3h+ k+s. 040 572 2091. OSTETAAN . 040 824 8881 Somero. Lisätietoja ostajalle, p. . 0400 804 241. 0400 609 262 Pöytyä. 050 525 6124. Vuokrattavana Loimaalla 42 m 2 kaksio aivan keskustassa. Härmän kansallispuku koko 42 myös myssy. Derbi DRD pro-06 siisti ja toimiva mopo kaikilla herkuilla aj. tied. Peugeot 205 ja 309 osia mm. Eril. . Näyttö sop. Metsäreki kevyt. 0500 828 138 myös tekstiviesti Pertteli. 9500 km P. P. . . P. Soita p. 2 kpl 1500 L Li-Plast öljysäiliö. Hyväkunt. Kotiintuotuna 25 kg 12 e. 2m kuumasinkitty 0400 741 441. Pihlavajärventie 233. P. Renault Clion talvirenkaat vanteineen, sopii myös muihin merkkeihin 165-70 R13. Vuokrattavana 37,5 m 2 yksiö Loimaan keskustassa, parveke ja hissi on. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. sänkyjä ym. P. Nastarenkaat, Gislaved Nord Frost 5, 195/65/15, ajamattomat, Mersun (6,5Jx15H2) peltivanteilla. Triumf lajitt. . Pertteli. Lisätietoa: 050 402 8701. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. pystymuurin ulkopellit. Lumilinko traktoriin, järeä h. Halutaan pakettiauto talveksi katon alle. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: viisi riviä vain Ilmoituskuponki Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista 5 e Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä! MYYDÄÄN . 040 502 5593 Koski Tl. Mh. 050 521 5327. P. 8500 e. . . 02 2568 611, 040 5886066. 040 547 5927. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. 045 652 5473. Farmarisäiliö pumpulla noin 2000l h. H. P. 0500 780 458. 040 501 8649, Loimaa. H. Ost tai vuokr. 11/08, webasto, koukku, huoltokirja, soitin, erittäin hyvä. alv). 0400 818 011. Saab 900i 2d -89, valk., 2xrenkaat, koukku. 748 0232/Somero. (02) 748 7550 Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. P. Lajikkeet Nicola ja V-G. Hp. . . kaksio tai kolmio, ei portaita, Yläneen keskustasta p. P. Toyota Hiace diesel -98 pitkä, k. klo 10.00 ma-pe 12-17 la 10-13 Avajaispäivänä klo 10-14 www.mk-line.com Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Lannanpoistokoneen koneikko. Yläne p. Myydään melkein käyttämätön neulekone, kaksitaso, malli Orion 360. Isommissa erissä 10 e (8 kpl). . 040 504 7162. kaikki Hiace 91-96 vanteilla h.600e 02 4867 040 Pöytyällä. 050 5696 903. Vuokrattavana saunallinen rivitaloyksiö 37 m 2 lähellä Loimaan keskustaa + autokatos. Sinivihreä Tunturi Nopsa, takana musta kori, lampun teline edessä. 0400 804 241. Pylväsporakone ja iso hallitunkki. . . . (Somero) Vuokra 600e/kk+vesi+sähkö. 500e. Talvirenkaat 155/70 R13Kumho Fiat Uno vanteilla. Hp. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. . Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. (02) 762 6000 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. Derbi DRD Limited 50R-05 koneremontti tehty, paperit löytyy harvinainen malli. . . 040 8019 403 Salo. 0400 611 398. SEKALAISTA . . Pöytä ja 6 kpl tuoleja 85 e. . 050 536 1095. Lahjoitetaan rikkinäisiä trukkilavoja polttopuuksi p
p. Kun toimit nopeasti, lähdet myös lomalle edullisemmin. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. klo 18-19 kevään Finn-Springin keskus Op. Ohjelmassa klo 9.45-15.00: mahdollisuus seurata oppitunteja mahdollisuus tutustua tiloihin oppilaiden opastuksella auditoriossa ja yläaulassa esillä vanhoja luokkakuvia yms. Ke 12.11. Tervetuloa! Johtokunta Punaisen Ristin Päiväpirtti, Turuntie 13. Hoitokunta HUONEKALUKIRPPIS LOPPUUNMYYNTI jatkuu KAIKKI ALENNETTU Avoinna joka päivä Turuntie 15 (ent. Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Teatteriin Tampereelle ti 27.1.2009. klo 14. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. Tark.tied. klo 17 Pääskynpesässä. klo 18.00, apteekkiasiaa. Kerhossa vuoden 2009 toimintaan liittyviä asioita. Nyt nopean varaajan etusi voi olla jopa 60 euroa. Kahvitarjoilu. Löydä lomaunelmillesi siivet ja varmista paikkasi kauden halutuimmissa kohteissa. ja tie 204 Yläneeltä n. Loimaa, puh. Kahvitarjoilu. Hirvihovin Kuntosali on varattuna keskiviikkoisin klo 10 11. LoKoKo Mikropojat, ke 12.11. Tule mukaan! Kanteenmaan KinkkuBingo Punkalaitumella keskiviikkona 12.11. Päiville 040-777 0290 tai 767 6551. LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT. Seija, p. klo 13 Anneli ja Heikki Pellin luona. LP Juniorit. 040 716 5142. Matokudeleikkuutalkoot Lasipalatsissa to 13.11. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. LoKoKo Mikropojat, keskiviikon 12.11. 0500 741 386. Loimaan Vesaiset kokoonnumme su 16.11.08 klo 13 pj. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku Kahvitarjoilu Peltoisten alueen kyläyhdistys ry:n kylätoimikunnan ja rompejaoston kokoontuminen to 13.11.2008 kylätalolla klo 17. Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Aurinkomatkojen odotettu Lomaopas on nyt ilmestynyt ja ensi kesän matkojen myynti alkanut! Uuden Lomaoppaan iloisten kansien väliin mahtuu yli 90 lomavaihtoehtoa 20 eri maassa. KARSATTILAN YKSITYISTIEN ylimääräinen TIEKOKOUS ma 1.12. 040-7242901. ja ilm. Loimaan ja Ympäristön Eläkeläiset ry:n Järjestäytymiskokoontuminen Työvänetalolla 24.11.08 klo 11. Loimaan Työväentalolla ti 11.11. lähtijät: linja-auto Vuorisen tallilta klo 8.30 ajaa Kaunismäenkatu, Turuntie, Väinämöisenkatu OP:n pysäkki klo 8.35, Kalevalankatu, Hirvikoski Kolkkalantie, Metsontie, Kirjaston pys. Jankon suunnistus. Renkaat ja vaihdot Teboilista. LoKoKo. Ilm. Kirppismatka Tampereelle la 15.11. klo 18.00 Iso-Hulmilla. kirjallisuusja keskustelupiiri klo 11.30 ja kerho klo 13. Autossa on vielä tilaa. Lähtö Loimaalta. Tervetuloa! Ypäjän Ratsastajat ry:n hallitus Kesäaurinko lämmittää jo matkaajan mieltä. 0400-919 541. Av. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry/Loimaan seudun paikallisosasto. klo 18.45 alk. Käsitellään sääntöjen määräämät sekä muut esille tulevat asiat. To 13.11. Alastaron Sotaveteraanit ry. LOIMAAN KAUPPAKAMARIOSASTO SYYSKOKOUS Loimaan Kauppakamariosaston sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina marraskuun 17. Loimaan TV ja Kone) ark. Paikalla Turun Konekeskuksen edustaja. Kansalliset Seniorit. Piirin kirkkopäivä Raisiossa ke 19.11. Alastaron kansalaiskoulu – Alastaron yläaste Talomme täyttää 50 vuotta. harjoitukset siirretty Keskuskoululle klo 16.3018.00. Kruununtien ja Kuusistontien rist. Kahvitarjoilu vieraille kotitalousluokassa klo 11.00-13.00. Haaran-Onkijoen Kyläyhdistys. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Lähtö Vuorisen tallilta klo 10.30 ja OP:n pysäkiltä klo 10.40. klo 18 tuottajaintalolla Sääntömääräiset asiat Liiton edustajana Aino Launto-Tiuttu Dometal Oy esittelee tuotteitaan ja tarjoaa kahvit Tervetuloa! Johtokunta Eloisat: Hallitus kokoontuu Kitkossa to 13.11. klo 20. Kojonkulman Kyläyhdistys. Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. Ilm. Yläneellä pe 14.11. klo 12.00. Talvivarusteiden kierrätystä Kauhanojan koululla ti 11.11. Kokouksessa käsitellään tieyksikkölaskelma. Eila 040 565 1525 tai Tarja 050 329 8676. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. MTK-Alastaron yhdistyksen SYYSKOKOUS pidetään keskiviikkona 19.11.2008 alkaen kello 19.00 Alastaron Maamiesseurantalolla. Laskelma nähtävissä edellämainitussa paikassa 14.-28.11. klo 18-20. klo 18 koululla Marttailta aiheena jätteiden lajittelu ja kompostointi. Kurkijoen My. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Perjantaina normaalisti yhteiskoululla. Pyydä tarjous! TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro, 764 1163 Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. päivänä 2008 kello 17.30 Hallitus Ravintola Ankkuripaikassa, Heimolinnankatu 18, 32200 Loimaa. PirjoLiisa Maijala puh. LoKoKo Naiset kotiottelu Hirvihovissa keskiviikkona 12.11. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. Aika sama klo 19.0020.00. Virttaan Martat. Tervetuloa! MTK-Alastaron yhdistys Alastaron Kansalaisopiston Opistolaisyhdistys. klo 18. Tänään ti 11.11. os. Mukaan uudet ja vanhat jäsenet. Joulutapaaminen Ravintola Loimirannassa to 11.12. Vielä ehtii mukaan. klo 18.00 alkaen. alkaen liikuntahallin juoksusuoralla jumppaa ja palloilua 6-8-vuotiaille tytöille ja pojille. peilisalin vuorot peruutettu. Loimaan Naavanaiset kokoontuvat Kirvelässä pe 14.11. Torstain 13.11. 020 775 7760 Myynti alkaa toimistossamme tiistaina 11.11. Vietämme Avoimien ovien päivää 13.11.2008. klo 17 alkaen. 10-17, la 10-14, su 11-15 P. YPÄJÄN RATSASTAJAT RY:N sääntömääräinen syyskokous ke 26.11.2008 klo 18.00 Ypäjä-hallilla. Kauden päätöstilaisuus Loimaan Seudun Osuuspankin kokoustiloissa Hirvikoskella ke 12.11. ja ilm. LOIMAAN JYTY RY:n sääntömääräinen syyskokous perjantaina 21.11.2008 Loimaan Seurahuoneella klo 18. klo 13.00. laulupiiri klo 11 ja sekä hupipiiri että boccia klo 12.30. Muualtakin mukaan! Loimijokilaakson Sukututkijat ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 18.11.2008 klo 19.00 Alastaron kirjastossa. Jankon yleisurheilijat. Avoin yösuunnistusharj. 0400-531961 tai 762 2009. 10 km Turun suuntaan. Loimaan Naisvoimistelijat. P. Perjantaisin klo 16.30-17.30 14.11. Kokoontuminen 17.11.2008 klo 17 Piltolan Kemppisellä. Boccia pelit alkavat tänään ti 11.11. TERVETULOA HUOLTAJAT, YHTEISTYÖKUMPPANIT JA ENTISET OPPILAAT TUTUSTUMAAN YLÄKOULUN ARKEEN! Kansalliset Seniorit: kirjallisuuspiiri kokoontuu to 13.11. Hallitus kokoontuu ti 18.11. Tied. klo 8.30 Kuunkiertolaiset laulavat taas ke 12.11. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Yhdistyksen hallitus kokoontuu Tuvalle ke 19.11. klo 14.30 Tuulensuussa. Hirvikoski Apteekin pysäkki 17.50 Loimaan torilta Osuuspankin edestä klo 18. 24 x JUHLAKINKKU tai 40 SUPER-5Bingo 1280 Kanteenmaan Ns Kauhanojan koulun vanhempainyhdistys ja Kauhanojan Kyläyhdistys ry. Köntyksentie 3, Alastaro. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Jaetaan seuran mestaruuskilpailujen palkinnot, stipendit, aktiivisuuspalkinnot, kiertopalkinnot ym., ym. Lähtö OP:lta klo 7.25. Paimion Paippiin ke 12.11. J. Tervetuloa Hallitus Vja U-seura Loimaan Voima ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään keskiviikkona 26.11.2008 klo 19.00 Voimalassa. ma-pe 10-14. VIRTANEN SEURATOIMINTAA KOKOUKSIA Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Minnan body-jumppa pidetään liikuntahallin kahviossa. LoKoKo Minipojat, treenit peruttu tältä tiistailta. Huom! hallituksen aika ja -paikka muuttunut. Tiistaina 11 marraskuuta 11 B. Vetäjäpalaveri tänään klo 18 Liikuntahallilla. klo 8.55. Suunnittelemme tulevaa toimintakautta. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. harjoitukset siirretty Keskuskoululle klo 16.30-18.00. Tervetuloa! Loimaan Voima ry/johtokunta Loimaan Seudun Sotaveteraanit. Aiheena syksyn kirjauutuudet. Tied. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaan ja Mellilän osastot. Käsitellään sääntöjen 14 §:n määräämät asiat. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa ti 11.11. www.asianajot.. Esillä sääntömääräiset asiat. Kaikki mukaan! Loimaan-Ylistaron Maamiesseura SYYSKOKOUS ke 19.11.2008 klo 19.00 Café Henriikassa Seppälänkatu 5. Laaksosen luona, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa kk. Alan Kaukaasian lumokonsertti Konserttitalolla Turussa ke 12.11. klo 19.00 Alastaron yläasteen auditoriossa. Ke 12.11. Kaikki mukaan. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. MTK-Mellilän syyskokous maanantaina 17.11. 0400 772 150 LEISKUN BINGO / JAHTI 450 /46 p. Herrasmieshuijaritmusikaalikomedia
Fleminch uskoo, että pesäpallostadionin tienoolta löytyy ihan mukavasti parkkipaikkoja; Puistokadun ja Sammonkadun vieressä on parkkitilaa ja Turuntien varrelta löytyy hiekkapintainen harjoituskenttä eikä jäähallin parkkipaikaltaan ole pitkä matka valakentälle. 050 353 7065 / (02) 762 2965 Tiesitkö että Loimaan Lehden voi tilata myös kasetille luettuna. Varusmiesten omaisia saapuu tilaisuuteen arviolta 4 000–5 000 henkeä, Porin Prikaatin tiedotusupseeri, kapteeni Matti Vihurila kertoo. Valatilaisuuden jälkeen pidetään Porin Prikaatin komentajan vastaanotto kutsuvieraille Heimolinnassa. Maanpuolustusväki kokoontuu Loimaan pesäpallostadionille. Vihurila ja yliluutnantti Petri Fleminch tutustuivat tiistaina vala-areenaan Loimaan kaupungin ympäristöpalvelukeskuksen johtajan Tapio Mikkolan kanssa. Loimaa Kari Nummila Porin Prikaatin heinäkuun saapumiserän sotilasvala tuo Loimaalle tuhansia vieraita elokuussa ensi kesänä. 7 e/vuosi Kapteeni Matti Vihurila, yliluutnantti Petri Fleminch ja Loimaan ympärisöpalvelukeskuksen johtaja Tapio Mikkola tarkastelivat valatilaisuuden pääareenaa Loimaan pesäpallostadionia. 12 Tiistaina 11 marraskuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +9 +9 +9 +9 (+3) 9 Keskiviikkona +6 (+3) 4 Torstaina +6 (+4) 3 Perjantaina +3 (+2) 3 Lauantaina +5 (+4) 8 HUOMATTAVA ILMOITUSPAIKKA Varaa se! Puh. 02-762 6040 Kysy lisää: Irja Arponen p. – Paikalla on silloin noin 1 400 sotilasta, kun alokkaiden lisäksi mukaan lasketaan Prikaatin vakinainen henkilökunta. Sotilasvala tuplaa Loimaan väkiluvun KARI NUMMILA TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318. Areena havaittiin hyväksi. Hyvällä ennakkosuunnittelulla ja sotilaspoliisien operoimalla liikenteenohjauksella juhlapäivänä vältytään pahoilta ruuhkilta. Kentällä ja sen reunamilla on silloin väkeä niin paljon, että Loimaan keskustan väkimäärä suunnilleen tuplaantuu