P1D
Nro 143
Loimaan talousalueen paikallislehti . 2012
www.loimaanlehti.fi
UUTISET
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
5
Hyvä tulos rahoittaa
ammattiopistoa
. Viikonlopun tanssinäytösten
teemaksi oli valittu back to the pop, minkä siivittäminä rytminotkiaiset tanssivat muun
muassa Michael Jacksonin ja Spice Girlsin hittisävelten vieminä.
?
Antti Hirvelä:
Loimaan kunta ei
liittynyt eikä sitä
liitetty Loimaan
kaupunkiin.
Sivu 4
37
Hurrikaani
taisteli
Sastamalassa
hyvin, mutta joutui
taipumaan hirmupisteet
tehneen Olli Kunnarin
VaLePalle.
Sivu 12
UUTINEN
HARHALÄMÄRI
kimpoili
korisjoukkueen
kuljettajan päähän
Sivu 3
Talviturkki
pysyy
-6
Sää pitäytyy klassisen
talvityylikkäässä valkoisessa ilmiasussa. Tanssistudio Flow & Go liikehti joulun kunniaksi popin tahtiin. 98. vuosikerta
TIISTAI 11.12. Toisaalta sitä voisi
luonnehtia harmaaksikin, mikä sopii
seniorioituvalle kansalle.
Sivu 12
Irtonumeron hinta
1,50 . Opisto saa valtiolta rahaa hyvän tuloksellisuutensa ansiosta.
Ensin oli
suo, kuokka
ja Vapo,
sittemmin
turpeetonta
myytävää
Sivu 6
KITI SALONEN
P
A
I
K
A
L
L
I
S
I
A
Jenna Matikkalan ohjaama Satulapset-ryhmä tanssi joulushow?ssa Spice Girlsin tahtiin.
Studio popahteli jouluiloksi
Sivu
6
T
Ä
N
Ä
Ä
N
. Loimaan ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat läpäisevät hyvin opintonsa. alv.. Opintojen keskeyttämisprosentti on valtakunnallista keskiarvoa
matalampi. sis
Minä
särjen jousen ja miekan, niin
ettei sotia enää käydä.
Hoos. klo 18.
Joululaulu on koko
kansan yhteinen asia
Yhteislaulut, kirkkokuoro ja
naisten lauluryhmä sävelöittävät Mellilän kirkon. 29.11.2012 Ypäjä
Soi kirkonkellot hiljaa
yli lumisen hautausmaan,
sinne saatoimme äidin armaan
isän vierelle nukkumaan.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman,
ikiunen pyhän ja rauhaisan.
Kiittäen ja kaivaten
Sirpa, Markku ja Marko
Saija
Minna, Mikko ja Iida
Harri
Siskot ja veljet perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu 8.12.2012 läheisten läsnä ollessa. klo
12?13.30 lähetystyön hyväksi. (sis.alv). 1: 13
Mikko
Mäkimattila
LähiTapiolan
neuvostoon
LOIMAA Agronomi, MMM
Mikko Mäkimattila Alastarolta
on nimetty 1.1.2013 alkaen LähiTapiola Keskinäisen Vakuutusyhtiön hallintoneuvoston
jäseneksi. joulukuuta 2012
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
11.12. Sinä päivänä minä
luon rauhan: Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat
eivät enää tuota vaaraa. 6 kk 57,80. järjestää jo perinteeksi
muodostuneet Joulutulet.
Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita,
kuulemaan joulun sanomaa
ja laulamaan tuttuja jouluaiheisia lauluja nuotioiden
valaistessa talvista metsää ja
samalla nauttien kuumasta
glögistä.
Laulusta ja puheesta vastaa reserviläiset yhteistyössä
Loimaan seurakunnan kanssa.
Paikalle löytää, kun seuraa
roihuja Pahikaistentien päästä
Loimaa?Oripää-tieltä Kertunmäen kohdalta.
Joulutulet-tapahtuma pe
14.12. (02) 770 2204. Hän edustaa hallintoneuvostossa LähiTapiola
Loimi-Hämeen alueyhtiötä.
Mäkimattila on aiemmin
toiminut Lähivakuutus Osuuskunnan hallintoneuvoston
jäsenenä edustaen LounaisSuomea. Lämmin
kiitos osanotosta. Kiitokset Ypäjän kotipalvelun henkilökunnalle äidin huolenpidosta.
PÄIVÄN SANA
Rakkaamme
Helena Tuulikki
RAUTIAINEN
o.s. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00
viikonloppuisin
klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma,
(03) 6151 345.
Punkalaidun ja Huittinen:
Almamanu 0800 966 65.
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 121. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt:
Puh. Vuorentausta
* 01.09.1928 Urjala
. 3 kk 30,50?
Irtonumero
1,60?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,21?/pmm
3-sivu
2,21?/pmm
Tekstissä
2,07?/pmm
Tekstin jälkeen
1,78?/pmm
Takasivulla
2,20?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,65?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,78?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,07?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7 . 4 kk 39,30. LähiTapiola on uusi finanssialan toimija, joka
syntyy Lähivakuutus-ryhmän
ja Tapiola-ryhmän yhdistymisessä.
Kansa joulukonsertoi
Tapani Kansa tekee joulukonserttikiertueen, joka ulottuu myös Loimaan seudulle.
Konsertissa kuullaan rakkaita
perinteisiä joululauluja kuten
Sylvian joululaulu, Varpunen
jouluaamuna, En etsi valtaa
loistoa. Kansan säestäjänä
toimii Mikko Helenius.
Tapani Kansa Ypäjän kirkossa su 16.12. Tuovi
KUOLLEITA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.29.
Aurinko laskee kello 15.14.
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
Rakkaamme
Anna (Anni) Orvokki
HELENIUS
o.s. klo 19 Kertunmäellä.
LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON
N
JOULUKONSERTTI
I
Heimolinnassa keskiviikkona 12.12. Tulkaa laulamaan?,
kuuluu järjestäjien kutsu.
Kauneimmat joululaulut
Mellilän kirkossa ma 17.12.
klo 18.
KONSERTTEJA
Joulutulet palavat jälleen
Loimaan Seudun Reserviläiset ry. 2: 20
Vesikoskenkatu joulun aikaan vuonna 1971.
12.12. klo 18
Jouluista tunnelmointia nuorten musiikin
parissa.
Tervetuloa! Vapaa pääsy.
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
(02) 588 8020
0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin
paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00
mennessä.
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin
toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen
puh. 4 kk 53,50?
Kestotilaus:
Laskutusjakso
12 kk 112,30. Tatu Daniel Taneli
12.12. Mukana on myös uudempia lauluja kuten Sydä-
meeni joulun teen ja Koen
uudelleen entisen joulun.
Akustisen ja intiimin tunnelman konserttiin tuovat piano ja urut. Vyöttäytykää siis, olkaa
raittiit. Yksinlauluakin kuullaan, mistä vastaa
Johanna Turkki Karri Kauppilan säestäessä.
?Tulkaa kaikki nyt laula-
maan on Kristus syntynyt maailmaan. 6 kk 72. Piet. Pitäkää ajatuksenne
kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka
teille annetaan Jeesuksen
Kristuksen ilmestyessä.
1. Tiistaina 11. 19.11.2012 Hämeenlinna
Ei elämä pääty kuolemaan
vaan vaihtuu uuteen
parempaan.
Kaivaten
Sisaret perheineen
Veli perheineen
Veli-vainajien perheet
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunattu Loimaalla
1.12.2012 lähimpien
läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
MYYJÄISIÄ
Joulumyyjäiset Mellilän seurakuntakodissa la 15.12. Karjalanpiirakoita, muita
leivonnaisia, joululaatikoita,
tuorejuustoja, käsitöitä, jouluservettejä ja -kortteja ym.
Arvonnassa joka arpa voittaa.
Kahvitarjoilua.
11.12. Inki
* 13.02.1929 Loimaa
Kiekko
lensi kentän verkkoaidan yli.
Samaan aikaan Liikuntahallilta
oli tulossa bussi, joka oli kuljet-
tanut tamperelaisia Bisonsin ja
Pyrinnön koripallo-otteluun.
Kiekko rikkoi bussin ikkunan
ja lensi ohjaamoon osuen kuljettajaa päähän.
. joulukuuta 2012
Tarjoukset voimassa TI?KE
E
PALV
LE M M
E
UNTA
SUNN
I S I N K LO
12-21
BANAANIT
ANIT
T
HK
Kolumbia
Erä
SIKANAUTAJAUHELIHA
00
250 g, (7,96/kg)
rajoitus: 3 rs/talous
-49%
Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,99/rs
(7,69/kg)
Atria
Erä
1
RUISREIKÄLEIPÄ
330 g, (3,03/kg)
360-380 g, (1,32-1,39/kg)
rajoitus:
ajoitus: 1 erä/talous
00
1
-22%
-62%
1
kpl
Hinta
Hin
Hi
H
nta ilman KK-Plussa-korttia
-Plussa
a-ko
kor
ort
t tia 1
ttia
1,29/kpl
,29
29 /kp
29
/ k pl
(3,91/kg)
(3
3 91
9 kg)
91/
Heineken
HERKKUMAKSAMAKKARA
OLUT
0,33 l, 8-pack
sis. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Toiseen
työntöön lastattiin puolalaisen
Jaroslaw Samorajin ja itävallan Philipp Forsterin toimesta
tankoon 176 kiloa. Eero Retulaisen kilpailuajankohdaksi osui itsenäisyyspäivä ja klo 10 aamupäivällä.
Aamun kilpailuun oli valmistauduttu kotimaassa siten,
että valmistavat harjoitukset
tehtiin puolen päivän aikaan.
Retulainen avasi tempaukset varmasti 135 kilolla. alv 23 %).
Eero Retulainen rautaa
nuorten EM-nostoissa
Oripään mies paransi yhteistulosennätystään 7 kilolla
Painonnosto
Arto Savonen
Nuorten EM-kilpailut nostettiin Eilatissa Israelissa viikolla
49. LOIMAA . 3
Tiistaina 11. Kyse oli
kuitenkin puhtaasti vahingosta,
kertoo rikosylikonstaapeli Lassi
Harala Loimaan poliisista.
Poliisin lisäksi tapauksesta
ilmoitettiin Loimaan kaupungille, jonka tehtävänä on tutkia
aiheuttavatko jääkiekkokenttä
ja sen ympäristö vaaraa korkeille autoille.
8-pack
Voimassa 1.11.?31.12.12
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-21
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. Tanko helposti rinnalle ja painot suorille käsille
ja yhteistulos 317 kg.
Kolmanteen työntöön Samorajin otti 180 kg ja Retulaisen oli yritettävä samaa
painomäärää, jotta puolalainen olisi sijoituksessa jäänyt
taakse. Ensi
vuonna alle 23 vuotiaiden EMnostot ovat Viron Tallinnassa
syyskuussa.
(160+200), 7) Kostiantyn Reva UKR (-93/93,60) 360 kg
(160+200), 8) Marcel Guidea
MDA (-95/93,30) 353 kg
(160+193), 9) Matej Kovac SVK
(-92/93,80) 351 kg (160+191),
10) Mikayel Mikayelyan ARM
(-94/92,60) 340 kg (150+190),
11) Matthaus Hofmann GER
(-94/93) 340 kg (158+182), 12)
Philip Kudzik GER (-93/91)
333 kg (152+181), 13) Mateusz Kasina POL (-93/87,50)
320 kg (140+180), 14) Eero
Retulainen FIN (-92/93,30)
317 kg (141+176) 361,836
p, 15) Philipp Forster AUT
(-94/92,40) 311 kg (135+176),
16) Arif Koc TUR (-94/93)
299 kg (144+155), 17) Sonny Webster GBR (-94/93,30)
299 kg (131+168),18) Mihkel
Jalajas EST (-94/91,80) 294
kg (128+166), 19) Petr Sedlacek CZE (-92/91,30) 291 kg
(130+161), 20)Sindre Rorstad-
botnen NOR (-92/93,30) 286 kg
(123+163), 21) Simon Strasser
AUT (-93/93) 285 kg (125+160),
22) Sebastian Farmen NOR
(-92/93,70) 283 kg (120+163),
23) Kimmo Lehtikangas FIN
(-92/91,40) 280 kg (125+155)
322,454 p., 24) Soltan Abo Al
Aradat ISR (-93/93,10) 268 kg
(121+147), Viliamini Aleksidze
GEO (-93/93,20) - (147+-), Joshua Farghaly GBR (-92/93,80)
-.
Työntönostot mies
aloitti ennätyksestään
171 kg.
Bisons maakunnan paras joukkue
Väinämöisenkatu 10 . Tästä
epäonnistumisesta ei häkellytty vaan viimeiseen nostoon
korotettiin painomäärä 141
kiloon, joka onnistui hienosti
ja oma tempausennätys parani
yhdellä kilolla. Toiseen nostoon kasattiin tankoon uudet ennätyslukemat
140 kg. Retulaisella
ei ollut muuta mahdollisuutta
kuin nostaa samat raudat suorille käsille. pantit 1,20
(4,36/l)
-53%
00
1
72
kpl
Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,15/kpl
(7,17/kg)
www.k-citymarket.?
Yksittäin ja ilman
an K
K-P
-Plu
Pl
lu
uss
ssa
sa
a-k
-ko
ko
ortt
tt
tia
a
K-Plussa-korttia
1
35/rs (3
55-3
3 75
5 /kg
/ kg )
1,35/rs
(3,55-3,75/kg)
kg
300 g (3,33/kg)
00
rs
1
rs
HK:n
Perheleipurit
LIHAPYÖRYKÄT tai
JAUHELIHAPIHVIT
00
Jääkiekko osui
bussikuskia päähän
Loimaa
Tiina Naula
Tampereen Pyrinnön fanibussin kuljettaja sai lauantai-illalla
Loimaalla jääkiekosta päähänsä.
Päähän tuli kipeä kohta, mutta
tilanteesta selvittiin kuitenkin
säikähdyksellä ja kuljettaja pystyi
jatkamaan linja-auton ajamista.
Tapaus sattui, kun Puistokadun viereisellä kentällä jääkiekkoa pelanneen pojan lyömä
kiekko sai kimmokkeen sekä
maalista että aidasta. Raudat pyörähtivät
TULOKSET: Sarja 94 kg
perjantaina
14.12.
12
1) Zygimantas Stanulis LTU (-93/93,80) 376 kg
(168+208) 428,212 p., 2) Aleksei Kosov RUS (-94/93) 369
kg (172+197), 3) Aliaksandr
Venskel BLR (-93/93,40) 366
kg (164+202), 4) Aliaksandr
Bersanau BLR (-92/90) 365 kg
(169+196), 5) Yaroslav Chernyshov UKR (-92/91) 362 kg
(165+197), 6) Naikhan Nabiyev AZE (-94/91,40) 360 kg
viuhuen takaa ylitse. (02) 763 6840
URHEILUVALINNAT Koripallon Suomen mestari 2012 Nilan Bisons Loimaa on valittu
Varsinais-Suomen vuoden
parhaaksi joukkueeksi.
Valinnan teki Turun Ur-
heilutoimittajien Kerho.
Maakunnan parhaaksi koripalloilijaksi valittiin Bisonsin
Mikko Koivisto.
Parhaaksi lentopalloilijaksi
nimettiin Hurrikaani-Loimaan
Jesse Mäntylä ja ampumahiihtäjäksi Loimaan Jankon Tapio
Pukki.
Varsinais-Suomen parhaaksi urheilijaksi valittiin tennisammattilainen Jarkko Niemi-
nen, ja Mikko Koivisto sijoittui
viidenneksi parhaaksi.
Ääniä saivat myös muun
muassa Jesse Mäntylä ja Bisonsin Matti Nuutinen.. Sijoitus tempauksessa oli 16.
Työntönostot Retulainen
aloitti ennätyksestään 171 kg.
Raudat kevyesti rinnalle ja saman tien ylös.
Ensimmäistä työntöä edelsi aikamoinen sähläys, kun
turkkilainen Emrah Dokmetas
jätti 2 työntöään tekemättä ja
muille nostajille tuli viimeisissä lämmittelynostoissa kiire.
Retulaisella oli kasassa
yhteistulosta 312 kg. Kyseessä oli todella harvinainen sattuma, ja pilke silmäkulmassa voi sanoa, että myös
melkoinen ilmaveivi. Puh. Tanko tuli rinnalle mutta työntö suuntautui liiaksi
eteen ja nosto epäonnistui.
Onnistuessaan työnnön oma
henkilökohtainen ennätys olisi
parantunut 10 kg.
Ensimmäiset arvokisat Israelin Eilatissa onnistuivat Eero Retulaiselta hienosti
Tämän uuden kunnan nimi on
Loimaa, se käyttää kaupunkinimitystä ja se ottaa vaakunakseen
Loimaan kunnan vaakunan.
Molemmat Loimaat hyväk-
syivät Kosken ehdotuksen.Minulla oli vuonna 2003 ja on vieläkin sellainen käsitys, että Loimaan kunta ei olisi hyväksynyt
liittymistä Loimaan kaupunkiin.
Antti Hirvelä
Lämminhenkinen itsenäisyysjuhla
Oli meillä Mellilässäkin itsenäisyysjuhlat, vaikka niistä ei ollut mainintaa. n. Olikohan se
auto vaurioitunut aiemmin?
Olikohan peura edes paikalla?
Kysymyksiä jotka saattavat kiinnostaa muitakin...?
Utelias
. juhlia vain Suomen
itsenäisyyttä kuten aiemmin.
Nyt kuulemma jatkoaika meni
vähän överiksi...
Lehdistön kirjoituksia
seurannv
. Ehkä
kyse oli puhujalle liian vanhoista asioista, mutta silti.
Enver
. Tilan oikea nimi on
Hollonmäki, joka on aikanaan
erotettu Hollon tilasta. Jos ei kouluruoka kelpaa
niin sitten vaan eväät mukaan.
Uskomatonta että joku kehtaa
valittaa kouluruuasta.
. Loimaan kunta ei vuonna
2004 liittynyt eikä sitä koskaan
liitetty Loimaan kaupunkiin.
Selvitysmies Arto Koski teki
Loimaan kaupunginvaltuustolle
ja Loimaan kunnan kunnanvaltuustolle seuraavan ehdotuksen:
Kuntajakoa on aiheellista muuttaa lakkauttamalla molemmat
kunnat 31.12.2004 ja perustamalla uusi kunta 1.1.2005. KU
P.S. Tiistaina 11. Ihmettelin tässä vähän aikaa sitten; oli taas tapahtunut
peurakolari. Hieno ja asiallinen kirjoitus
Eino Vepsältä. Pahoit-
telemme nimien sekaannusta.
. Suurkiitokset.
Yksi monien puolesta. Ne voivat tuoda enemmän
leipää pöytään myös tuottajille. Paikallinen pi-
topalvelu oli laittanut pöydän
koreaksi, oli suolaista ja makeaa. Ei tartte
kantturoiden seisoskella jätöksissään.
Isäntä havahtui jälleen seuraamaan tv:n
juhla-antia. Luovutuksen yhteydessä mainittiin palkittavan tilan olevan Vesikos-
ken Hollo. Eiköhän Metsämaan
koulun lapset saa joka päivä
hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Mutta ei mennä, jos ei
booli parane. Onko tällainen
edes mahdollista. Soisin puhujan
perustelevan puheensa. Miks ei netissä voi äänestää
positiivisintä?
Rahastustako
asialla, nyt käännetään selkä
vähäosaisille...!
Uolevi
menee maku koko paikasta
tuollaisen takia.
Pettynyt taas kerran
. Niin on asia.
Jorma Mäkinen
jorma.makinen@pp2.inet.fi
metrin säteellä asuu 3,5 miljoonaa
ihmistä eli potentiaalista lähiruoan
kuluttajaa.
Uudenlaiset tavat saada lähiruokaa kaupaksi ratkaisevat monta ongelmaa. Auton peräpäässä kilkutteli kotimatkalla kolme uutta, EU:n
direktiivien mukaista, paskakrapaa. joulukuuta 2012
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Mikään ei ole erikoisen vaikeaa, kun vain jaat sen
tarpeeksi pieniin hommiin.
Henry Ford
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Miksei kukaan ole tätä jo keksinyt?
Lähiruoka kiinnostaisi, mutta harvaa niin paljon, että lähtisi tiloilta
ostamaan paria erilaista tuotetta
kerrallaan. Ollaan kiitollisia siitä.
. Iso kiitos
avusta! Tää tyttö ei kyllä olis
tiennyt mitä tehdä! Apunne oli
korvaamaton! Terveisin tammiaisten ojaan peruutellut. Lämmin kiitos sille esittävien taiteiden ystävälle, joka
olit onnistunut hankkimaan
maankuulun Lamourettestanssiryhmän Bisons?Pyrintö
koripallo-ottelun vetonaulaksi.
Lamourettes-ryhmän sulavalle
liikehdinnälle veti vertoja ainoastaan vierasjoukkue Pyrinnön
A. Väliin
ja lähes aito
torkahdellen isäntä
muun väen kanssa
Taistelevat
katseli linnan juhlia.
Oli niillä daameilla
metsot.
pukua jos jonkinlaista. . Juhlapuheen, hellän
ja hartaan piti rovasti Aimo
Rikala. Nikkilän ilmava liihottelu
parketilla koko 267 cm:n varrellaan. Onko tämä köyhien ja vähäosaisten asioiden ajamista?
Ennen vaalia oltiin niin köyhien
. Ei olekaan ihme, että koko
yli tuhannen hengen yleisö
aplodeerasi samalla henkeään
ihastuksesta haukkoen, kun
tanssivat sulottaret esittelivät
uskomattomia liikesarjojaan,
Myötähäpeä on tunteista
voimakkaimpia
. Oli eukon kanssa poikettu Loimaalla
serkun luona. Paikalla ollut Loimaan
Kirsi Ojansuu-Kaunisto
Hämeenlinna/Hennijoki
Loimaan Yrittäjien jakamasta miljööpalkinnosta
Loimaan Yrittäjät ry jakoi Loimaan joulunavauksessa 2.12.
miljööpalkinnon, joka luovu-
tettiin Pia Hollolle. Hyvässä jutussa on pieneltä tuntuva, mutta erittäin merkittävä
virhe. Suksimaan pääsee jo! Nyt siis
laduille ennen kuin on taas vesisuksien vuoro.
LUKIJOILTA
Loimaiden yhdistymisestä
Kaupungin vs. Kirkonmenojen jälkeen vietiin
muistoseppeleet Karjalaan
jääneiden vainajien muistomerkille. Ei sellaista taitaisi kukkarokaan kestää, ja olisiko se ilmaston
kannaltakaan järkevää...
Ruokapiirejä on perustettu sekä
Loimaalle että Vampulaan saattamaan yhteen tuottajat ja kuluttajat.
Nyt seudulle on tulossa myös tukku, joka kerää lähiruokaa keskitetys-
ti samaan paikkaan, Olemme keskellä
miksei kukaan ole perustanut vastaavaa jo
josta sitten ostajat
aluetta, jolla
aiemmin. Saattaa olla että jo ensi
vuonna NBA:n isommat areenat
kutsuvat tyttöjä. Vapaus sodan muis-
tomerkille ja tietysti sankarihaudan muistomerkin juurelle. Flames-tyttöjä tuli ikävä.
. Spektaakkelin
olisi täydentänyt, jos eräs olisi
kalisuttanut luisevaa kroppaansa
jättimäisen shamaanirummun
päällä. Juhlavaksi lopuksi yhdyimme maamme lauluun.
Tilaisuus oli lämminhenkinen, kodikas ja lujitti uskoamme omaan kappeliseurakuntaan ja sen selviämiseen.
Lehden toimittaja oli omassa
jutussaan siteerannut minua
aivan oikein. Ymmärrän hyvin, kuinka kuohuttavasta ja
meille kaikille tunteita herättävästä asiasta vuosikymmenten jälkeenkin on kysymys.
Karjalan evakoiden asiaa ja
kohtaloita ei saa unohtaa: tätä
halusin myös omassa puheenvuorossani korostaa.
Sirkka Lukka
Pakolaisia, ei siirtolaisia
Kurkijoella syntynyt Eino Vepsä oli pahoittanut mielensä
puheestani Loimaan itsenäisyysjuhlassa (LL 8.12.). Veisattiin: Jumala onpi
linnamme.
Seurakuntakodissa
oli
pienimuotoinen juhla, jossa
kahvitarjoilua. Onneksi on ihania ihmisiä olemassa!
ta, noin ?tanssiesitysten. Ohjelmassa oli laulua ja
soittoa. Siippansa olisi sen jälkeen
vanhana spiritistinä tulkinnut
rumpukalvolle uuvahtaneen kaunottaren luitten asennosta, tuleeko vanhan maya-ennustuksen
mukainen maailmanloppu 21.12.
vai ei. Hyvät kaupatkin tuli tehtyä. Eikö voitaisi palata linnan itsenäisyysjuhlissa vanhaan käytäntöön . Muotiselostajat paljastivat, että osa hameista
oli tehty sairaalan vanhoista lakanoista tai
muusta kirpputoritavarasta. Sen verran
voivat sitä hakea (LL
tuotetaan
tilausta tukkutoimin8.12.). Kuten toi meiän miniäkin, myhäili
isäntä ja antoi salaa silmän levätä.
Yhtä asiaa hän vähän ihmetteli. Köyhemmän väen
oli pakko keksiä jotakin rompetta päälleen,
vaikka taksilla tulivatkin.
KOMEET on rompepäivät, hihitteli isäntä itsek-
seen. Olipa virkistävää nähdä
Bisons-Pyrintö ottelun tauoilla
tuulahduksia suuresta maailmas-
. 170 miljoonaa lasta menee
joka ilta nälkäisenä nukkumaan. Jipii! Alastarolla komeet
latubaanat, Kyl kelpaa suksia.
Kiitos!
. Auto vaurioitui
lunastuskuntoon ja peura poistui metsään. Ja samalla tuli mukava kesäinen reissu
mieleen. klo 21. Oli siellä muutama riskikin naisihminen, voisi kelvata vaikka maajussille morsiammeksi. Kun
pakolliset moitteet politiikoille oli annettu,
molemmat tunnustivat, että olisihan se mukavaa kun kerran elämässä pääsisi linnan
juhlaan pyörähtelemään, herkkuja
syömään ja ministereitä jututtamaan. Ministerille kelpasi kyllä
linnanjuhlat, mutta ei halunnut
köyhien itsenäisyysjuhlissa puhua. Asiakaspalvelija antaa kerta
toisensa jälkeen huonompaa ja
jopa töykeää asiakaspalvelua.
Nyt on taas hyvä syy boikotoida kyseistä paikkaa, sääli että
. Pe 7.12. Olisi siinä moni samalla
säästynyt lähtemästä Lapin seminaariin asiasta kuulemaan.
Loimaan Yrittäjät ry
KOPIT
. Ihmeitten aika ei ole ohi.
Alastaron keskustan rumilus on
hävinnyt. Vanhaisäntä oli ensin katsonut
ehdotusta alta kulmain, mutta kun miniä oli
kuiskinut selänpesusta juhannussaunassa, oli
suostumus tullut oitis. Sattu olleen rompepäivät sielläkin. Jostain
syystä hän oli kuullut minun
maininneen luovutetun Karjalan alueelta muualle Suo-
meen tulleet ?siirtolaisina?.
Puhuin yhteiskuntamme
kovenevista arvoista ja rakkauden puutteesta. Tilalla hehVinnille olivat kutti elektronista
kulttuuritarjontaa 48
joutaneet
tuuman japanilainen
taulu-tv.
Svinhufvudin
Onneksi vanha keinutuoli oli säästynyt
muotokuva
saneeraukselta. Tässä
yhteydessä kerroin Karjalasta
tulleista pakolaisista, en siirtolaisista. Ensin tarkoitus
nalle näyttäisi olevan.
on palvella ravintoloi- vaikka mitä.
ta, keskuskeittiöitä ja
Takavuosien Loimaan
yrityksiä. Onkohan
kellään daameista jalassaan pitkiä kalsareita?
Niitä kun täällä kirkonkylässäkin on joka tytöllä.
Ja kun hame on lyhyt, tulee mieleen syysmaratonien äijänköriläät.
SIINÄ katsellessaan miehelle tuli mieleen aamuinen jutteluhetki naapurin kanssa. Myöhemmin tulossa on Suoramyynti oli siis aikaansa edellä.
kuluttajia palveleva myymälä.
Uudella yrittäjällä on pistämättöJa miksei olisikin! Tukkua pe- mät perustelut yritykselleen: olemrustamassa oleva humppilalainen me keskellä aluetta, jolla tuotetaan
Kimmo Remes onkin ihmetellyt, vaikka mitä ja samalla 150 kilo-
TOIMITTAJALTA
Rompepäivät
ja pitkät
kalsarit
Uusi miniä oli tullessaan vaatinut talon täydellistä remonttia. muodossa. arkistosihteeri
Sami Männistö kertoi kaupungin arkistosta LL:ssä 8.12. Vähän turhallakin kiireellä, oli emäntä naapurissa epäillyt.
Menemättä yksityiskohtiin kerrottakoon,
että pirtin mettänpuoleiselta seinältä olivat
vinnille joutaneet presidentti Svinhufvudin
muotokuva ja isännän kihlajaislahjaksi markkinoilta ostama lähes aito maalaus Taistelevat
metsot
Yläkoulujen opinto-oh- hyväksilukea uudessa koujaajat antavat hyvin tietoa am- lutuksessa, Kaurila ja Kjellin
matillisista opinnoista perus- sanovat.
Apua saa myös
opiskelukavereilta
Loimaa
Tiina Naula
Kolmannen vuoden kokkiopiskelijat Laura Pihlajaniemi ja
Eeli Toppari kertovat viihtyvänsä Loimaan ammatti- ja
aikuisopistossa hyvin. Opiskeluhaluja kasvattaa
opettaja voi
myös se, että
90 prosentvetää ryhtia hakijoista
mää oman . Ei henkilövahinkoja, mutta peura kuoli ja
kuorma-auton oikeanpuoleinen etukulma vaurioitui.
Sunnuntaina illalla Kakkostiellä sattui bussin ja
peuran kolari. Ammatti- ja
aikuisopisto kuuluu LounaisSuomen koulutuskuntayhtymään, joka sijoittuu tuloksellisuuden arvioinnissa koko
valtakunnassa sijalle 18. Kaikkiaan koulutuksen järjestäjiä
on 48.
Kuntayhtymä saa toimintansa tuloksellisuuden perusteella ensi vuonna valtion
myöntämää tulosrahoitusta
vajaat 700 000 euroa.
Summan käyttökohteesta
päättää myöhemmin yhtymähallitus.
Ammatti- ja aikuisopiston
rehtorin Markku Kaurilan
mukaan tärkeimmät toiminnan tuloksellisuuteen vaikuttavat tekijät ovat opiskelijoiden
opintojen läpäisyaste, työllistyminen ja jatko-opintoihin
sijoittuminen.
. Jos koulumainen
tuntisuunpääsee kouopiskelu ei maistu,
lutukseen,
nitelmansa
opiskelija voi
johon haki
mukaisesti.
ensisijaisesti.
Heikoimsuorittaa osan
min menesJos ei ala
opinnoista työssä.
tyviä opiskekuitenkaan
tunnu omallijoita varten
on lisäksi kehitetty erva-toi- ta, sitä voi vaihtaa aivan opinmintaa, joka tarkoittaa erityis- tojen alussa, jos halutussa kouopetuksesta vastaavan opetta- lutuksessa on vielä tilaa.
jan tarjoamaa apua.
. Auto
kulki kaiteen päällä noin 20
metriä ja kellahti siitä oikealle puolelle ojaan kierien
muutaman kerran katon
kautta ympäri.
Yksin autossaan ollut
kuljettaja ei loukkaantunut,
mutta auto vaurioitui kauttaaltaan.
Rattijuoppo
jäi kiinni
LOIMAA Paikkakuntalaisen
noin 60-vuotiaan miehen
epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen
kuljettaessaan henkilöautoa alkoholin vaikutuksen
alaisena itsenäisyyspäivänä.
Puhalluskoe osoitti 1,64
promillen lukemaa. Loimaan ammatti- ja aikuisopisto tukee opiskelijoita monin tavoin
Loimaa
Tiina Naula
Loimaan ammatti- ja aikuisopiston opiskelijat suorittavat opintonsa hyvin loppuun.
Opiskelijoista vain kolme prosenttia keskeyttää opintonsa,
kun valtakunnallisesti ammattiopintojen keskeyttämisprosentti on keskimäärin 6?7.
. Jos joku
tarvitsee apua ja tukea, toiset
ovat heti valmiita auttamaan,
Pihlajaniemi ja Toppari sanovat.
He kertovat myös, että työllistymismahdollisuudet näyttävät valmistumisen jälkeen
valoisilta, sillä ammattitaitoisille kokeille löytyy hyvin
töitä.
LOIMAA Leveää lastia Kakkostiellä kuljettanutta rekkaa
väistänyt autoilija suistui
ojaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Leppijärven motellin lähistöllä.
Henkilöautoilija ajoi Helsingin suunnasta kohti Poria,
kun rekka tuli vastaan hieman motellin jälkeen.
Henkilöauton kuljettaja
päätti väistää levähdysalueelle ja ajautui sieltä palatessaan liian lähelle tien
reunaa, minkä vuoksi auto
nousi kaiteen päälle. Opiskelu on mukavaa, ala tuntuu
omalta, eikä opintojen keskeyttäminen ole käynyt edes
mielessä.
. Seurantamme mukaan he löytävät nimenomaan
oman alansa töitä yllättävänkin hyvin, Kaurila sanoo.
myös otettu huomioon. Ei
henkilövahinkoja, auto vaurioitui keulasta, mutta peuran
kohtalosta ei tietoa.
Ryhmä peuroja juoksi Ysitielle itsenäisyyspäivän illalla
Patsaspuiston tuntumassa.
Henkilöauto törmäsi yhteen
ryhmän jäsenistä. Sa- koululaisille, joille ammatti- ja
massa ryhmässä voi olla pe- aikuisopisto järjestää myös
ruskoulusta sekä yhdeksän et- tutustumispäiviä.
tä viitosen keskiarvolla tulleita.
Kaurilan ja Kjellinin mu. 5
Tiistaina 11. joulukuuta 2012
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
UUTISET
Koulutusta nuorille ja aikuisille!
www.lskky.?
TIINA NAULA
Leveän lastin
väistöstä ojaan
Kolmannen
vuoden kokkiopiskelijat Eeli
Toppari ja Laura Pihlajaniemi valmistivat
ravintolaruokia.
Keskimääräistä harvempi
keskeyttää ammattiopinnot
. Ei henkilövahinkoja,
autoon tuli vaurioita oikeaan
etukulmaan.
Kuorma-auto törmäsi peuraan Kakkostiellä lauantaina
illansuussa. Tavallisimmin keskeyttämisen taustalla
ovat henkilökohtaiset syyt ja
niistä aiheutuva opiskelumotivaation puute.
Valtaosa
opiskelijoista
suorittaa opintonsa suunnitellussa tahdissa. Ammatilliset ohjaajat aut- kaan suurin osa opiskelijoista
tavat erityistä tukea tarvitse- tuntee olevansa oikealla alalvia opiskelijoita, ja samalla la. Mies
ajoi henkilöautolla Liikkuvan poliisin ratsiapaikalle
Hirvikoskella Kanta-Loimaantiellä.
Tarkkuusalkometrin lopputulos Loimaan poliisiasemalla oli 0,72 mg/l. Koulun henkilökunta pitää säännöllisiä alakohtaisia
palavereja, joissa ennakoidaan
mahdollisia vaikeuksia ja pohditaan miten oppilaita voidaan
auttaa. Peurasta ei tietoja,
ilmoitettu riistanhoitoyhdistykselle.
Kantatie 41:llä rysähti itsenäisyyspäivän iltana. Paikalle
osunut metsämies lopetti
peuran. Opiskelukavereiden kes-
ken on hyvä ryhmähenki, ja
teemme mielellämme ryhmätöitä toisten kanssa. Vaikka ala tuntuisi väärältä, kannustamme kuitenkin
OPISKELIJOITA kannustetaan opiskelemaan sitä vuoden.
myös hakeutumaan alun pe- Vuotta vanhempana mieli
rinkin alalle, joka tuntuu kiin- voi muuttua ja jo suoritetut
opinnot voi joka tapauksessa
nostavalta.
. Opiskelijamme työllistyvät hyvin. Ei henkilövahinkoja, auto vaurioitui
etuosasta. Keskeyttämisprosentti
tarkoittaa opintojen negatiivista keskeyttämistä eli sitä,
että opiskelija ei sijoitu mihinkään toiseen kouluun tai
työelämään vaan jää niin sanotusti ?tyhjän päälle?, kertovat ammatti- ja aikuisopiston
rehtori Markku Kaurila ja
opinto-ohjaaja ja catering- ja
hiusalojen koulutusalavastaava Tiina Kjellin.
Opintonsa keskeyttää vuosittain noin 30 opiskelijaa, kun
Loimaalla opiskelee kaikkiaan
noin 900 nuorta. Pidämme lisäksi kolmannen vuoden opiskelijoille
maaliskuussa valmistumista
edistävän päivän, jossa jokaisen kanssa käydään läpi mitä
opintosuorituksia hän vielä
tarvitsee, Kaurila ja Kjellin
kertovat.
Opiskelijoiden taitoerot on
Valtio palkitsee
hyvästä tuloksesta
Loimaa
Tiina Naula
Loimaan ammatti- ja aikuisopisto menestyy hyvin valtakunnallisesti, kun arvioidaan
ammatillisen koulutuksen
tuloksellisuutta. Miehen
ajokortti otettiin poliisin
haltuun, ja hänet määrättiin
väliaikaiseen ajokieltoon.
Déjà vu
-ilmiöitä
LOIMAAN SEUDUN maanteillä on sattunut peltilehmiin
ja peuroihin liittyviä déjà vu
-ilmiöitä (tunne siitä, että tilanne on koettu jo aiemmin).
Peura juoksi henkilöauton
eteen Koivusaarentiellä itsenäisyyspäivän aamuna. Kjellinin mukaan opiskelijahuoltoa on tehostettu
erityisesti parin viime vuoden
aikana, mikä on tuottanut hyvin tuloksia.
. Peura jatkoi
matkaansa, ja linja-auto
klommoutui.. Jos motivaatio uhkaa kuitenkin laskea ja
opintojen eteneminen alkaa
hidastua, ammatti- ja aikuisopisto tarjoaa monenlaista
tukea. Hyvä keino tukea opiskelijaa on luoda hänelle yksilöllinen opintopolku, mikä
voi tarkoittaa esimerkiksi
opintoajan pidentämistä tai
työvaltaisuuden lisäämistä.
Jos koulumainen opiskelu ei
maistu, opiskelija voi suorittaa osan opinnoista työssä,
Kaurila ja Kjellin sanovat ja
kertovat paikallisten yritysten
tarjoavan opiskelijoille hyvin
työmahdollisuuksia.
Pulpetissa istumisen vaihtoehtona opiskelija voi siirtyä
myös mobiilipajaan, joka kiertää eri työkohteissa.
Kaurila ja Kjellin arvelevat,
että ammatilliseen koulutukseen hakeutuneiden opiskelijoiden motivaatiota pitää
muutenkin yllä se, että tekemistä on alusta asti enemmän
ja teoriaa on vähemmän.
AMMATTI- JA AIKUISOPISTOSSA halutaan myös puut-
tua opiskelijoiden ongelmiin
mahdollisimman varhaisessa
vaiheessa.
Pääosin ostajat ovat suunnitelleet aluetta maanviljelyskäyttöön. Me ollaan harjoiteltu syksyn aikana joka
maanantai . Jos me istuimme lukion juhlasalin näyttämön
reunalla katsoen Korikonkareiden
miesten alasarjan ottelua, nykyjunnut saavat kokea jotain paljon
isompaa. Tiistaina 11. Miten koomista ja
erheellistä puhetta! Loimaan koripallon menestys ei ole kaivoon kannettua
vettä, vaan perustuu pitkäjänteiselle
työlle.
Sellaista kulttuuria, mikä Loimaalla
koripallon ja myös lentopallon ympärillä on, ei edes pysty tuomaan ulkopuolelta. Mutta silti mekin fanitettiin
silloista miesten edustusjoukkuetta ja
tunnettiin heidän menestyksestään
ylpeyttä. Kokonaisuudessaan tämä on
verraten pienellä alalla.
Mäkipää kertoo, että Vapolla
on edelleen neuvottelut kesken
alueen ostajien kanssa. Vuokrasopimus on päättymässä tämän
vuoden lopussa.
Loimaan kaupunki on katsonut
aiheelliseksi myydä samassa yhteydessä omistamansa määräalan,
sillä Vapon turvetuotantoalueesta
kiinnostuneet ostajaehdokkaat
ovat olleet kiinnostuneita ostamaan myös kaupungin määräalan.
Vapon omistamat alueet ja kaupungin alue muodostavat yhtenäisen lohkon.
Kaupunginhallitus on oikeuttanut kehittämisjohtajan ja vt. Vaikka emme näykään Loimaalla ehkä yhtä
paljon kuin ennen, tanssitoimintaa on viety
koko ajan eteenpäin. Ensimmäiset pelit joukkue
pelasi 1986. (Itse asiassa toivon
sitä oikein kovasti!) Loimaalla riittää
monia vaihtoehtojakin.
Totta kai me isoksi kasvaneet tytöt kävimme lauantaina katsomassa
myös Biisonien ottelun. Turvetuotannossa on kaikkiaan noin 60 000 hehtaaria suota
eli vajaa yksi prosentti maan kokonaissuoalasta.
SFG:n joulushow oli pop
V
I
D
E
O
. Ja kun joku kertoo
jonkun muiston, hetkessä se on elävänä mielessä. Se oli osa sitä juttua. Mutta myös
muilla kuin maanviljelijöillä on
ollut kiinnostusta alueesta. Viime vuosina soita on muutettu entistä enemmän myös lin-
tukosteikoiksi, ja suunnitelmissa
on ensimmäisten alueiden ennallistaminen takaisin suoksi.
Martikainen kertoo, että pelloksi tuotannosta poistunut suo
muuttuu parissa vuodessa, lintujärveksi tai reheväksi kosteikoksi
vajaassa kymmenessä vuodessa ja takaisin suolta näyttäväksi
suoksi parissakymmenessä vuodessa.
Vapon suurin haaste on tällä
hetkellä se, miten yhtiö saisi luvitettua uusia alueita tuotannos-
ta poistuneiden tilalle. Osa esiintyy
ensimmäistä kertaa, joten samalla tutustutaan
jännityksen tunteeseen.
B-BOYS ryhmässä tanssineet Jusa Luuri, Arttu
Kopsa, Eeli Kallionpää, Aleksi Jussilainen,
Jimi Jokinen ja Joel Salonen vakuuttivat, ettei
esiintyminen paljoa jännitä, vaikka tuttuja
saattaakin olla katsomossa.
Studio Flow & Gon syyskausi päättyi riemukkaaseen joulushow?hun.
KITI SALONEN
HipHop & Show -ryhmä esiintyi ensin Celine
Dionin tahtiin ja jatkoi Nicki Minaj?lla.
. Puhumattakaan vähän nuorempien miesten otteluista?
BIISONIEN menestyksen myötä siellä
täällä on väitetty, että Loimaa ilmestyi
koriskartalle tyhjästä. Vaikken muista koreja, muistan
valtavasti kaikkea muuta! Muistan
yksityiskohtaisesti joukkuekavereiden
sanontoja, tapoja, vaatteita, ihastuksia, idoleita ja perheitä. Sen verran nuoria esiintyjät ovat, että moni
on harjoituksissa ihmetellyt, ketä ne Spaissarit,
Bäkkärit ja Madonna ovat, joiden musiikkia soi
esitysten taustalla, ohjaajat hymyilivät.
Studio Flow & Gon toimitusjohtajan Sini
Lindholmin ja tanssinopettaja Jenna Matikkalan mukaan joulushow?ssa kenenkään
ei tarvitse esittää popin kuningatarta tai
kuningasta.
. Vapo on Keinusuon
viimeisin, joskin pitkäaikaisin toimija.
Mäkipään mukaan Vapon tarkoituksena on nostaa turvetta vielä
muutaman vuoden auma-alueilta,
jonne turvetta jää viimeiseksi.
. Lindholmin mukaan tanssikoulu on onnistunut laajentamaan toimintaansa
myös Turun ja Helsingin suuntaan.
. Meillä ei ole Keinusuolla enää
kovin paljoa tehtävää, hän kertoo.
Keinusuolta on nostettu turvetta jo 1940-luvun puolivälistä
lähtien. Niin se on aina.
Hyvien ystävien ja tärkeiden ihmisten
kanssa jatketaan siitä, mihin on edellisellä kerralla päästy. Lisäksi Vapon Keinusuon
työmaahan on kuulunut Loimaan
kaupungin omistama noin 12,3
hehtaarin suuruinen määräala,
jota Vapo on vuokrannut. Sitä
kulttuuria meidänkin koristyttöjoukkueemme
on ollut osaltaan
luomassa.
Tarja MäkiPunto-Ristanen
Ikuinen koristyttö
ja 3-vuotiaan
pojan äiti
Vaihda
Vaihda
uudistettuun
u
udis
stettuun
Nt
tai
ai T
T-sarjan
-sarja
an
Valtraan!
Valtraan!
PAIKALLISIA
Pyydä
tarjous!
Myynti: Jukka Uusitalo
040 745 7734
AGCO Suomi Oy, Patruunankatu 2, Loimaa
Vapo luopumassa Keinusuon turvetuotannosta
Loimaa/
Lari Kiviranta
Energiayhtiö Vapo Oy on myymässä omistamaansa Keinusuon turvetuotantoaluetta Korven kylästä.
Kiinteistöneuvottelija Harri
Mäkipää kertoo Vapon luopuvan
suosta, koska tuotantoon soveltuva
turve on hupenemassa alueelta.
. Täällähän on pellonaihiot
sopivasti valmiina. Paikalle
oli saapunut kymmenen nyt jo lähelle
nelikymppistä. joulukuuta 2012
6
TÄLTÄ SIVULTA:
Keinusuolta on nostettu turvetta jo 1940luvun puolivälistä lähtien.
KIRJOITTAJAVIERAS
Koristytöt
kohtasivat
Viime viikonloppuna oli Loimaan
Korikonkareiden ihkaensimmäisen
tyttöjoukkueen tapaaminen. Vain kaksi puuttui
joukosta, hekin lähettivät lämpimiä
terveisiä. ja vielä eilenkin, Michael Jacksonin
tahtiin breikanneet pojat perustelivat.
Studio Flow & Go on toiminut Loimaalla vuodesta 2009 asti. Uusia lupia on saatu vuosittain vain noin 500 hehtaarille,
Martikainen kertoo ja sanoo, että
Vapo ei hae lupia koskemattomille soille, vaan keskittää tuotannon jatkossa pääasiassa luontoarvonsa menettäneille ojitetuille
turvemaille.
Uusille tuotantomaille on tarvetta, sillä yhtiö sai viime kesänä
tuotantotavoitteestaan tuotettua
vain 47 prosenttia sateisen kesän
ja vähäisten poutajaksojen takia.
. Kaisa Malinen toimii Studio Flow
& Gon tapahtumakoordinaattorina.
. Hassua, etten muista tehneeni
yhtään koria
Miten
missään otkoomista ja telussa. Iloinen puheensorina täytti tilan heti. On välissä sitten
viikko tai vuosikymmen.
SELASIMME tapaamisessa vanhoja
pelipöytäkirjoja. Siinä suhteessa olot olivat hieman omasta
ajastamme muuttuneet. Tärkeintä on, että jokainen pitää
hauskaa ja nauttii esiintymisestä. Povataan nopean nousun jälkeen yhtä nopeaa tuhoa
ja irvaillen arvostellaan Biisoneita
ostojoukkueena. Siitä
ei ole tietoa, mihin käyttöön alue
heillä tulisi.
VAPOLLA on Keinusuolla omaa
turvetuotantoaluetta noin 50 hehtaaria. Yhtiöltä
poistuu enemmän suota tuotannosta, kuin mitä se saa tilalle.
. Tilanne oli tasaisen heikko eri
puolella Suomea. Äiti, mun peppu ei meinaa pysyä penkissä,
eturivissä istunut tyttö kuiskasi ja käänsi katseensa taas lavaa kohden.
Studio Flow & Gon (SFG) vauhdikas Back to
the pop -joulushow täytti viikonloppuna Loimaan Teatterin katsomon kahteen otteeseen.
Muun muassa hiphoppia, jazzia ja breakdancea
sisältäneet esitykset tanssittiin popin klassikoiden tahtiin.
Lavalle astelivat tanssistudion lapsi- ja nuorisoryhmät.
. On ihanaa, että tanssitunneilla käy yhä monia alusta asti mukana olleita.
Lisäksi uusia kasvoja tulee koko ajan mukaan
toimintaan, Lindholm kertoi.. Haluamme tehdä omannäköisen ja räväkän show?n. Tällä hetkellä
on jo pulaa erityisesti maatilojen
kuivikkeena käytettävälle maatumattomalle kuiviketurpeelle.
Martikainen muistuttaa, että
suomaata riittää Suomessa.
. teknisen johtajan neuvottelemaan
kaupungin omistaman alueen
myynnistä ja hinnasta sen ostajan
kanssa, jolle Vapo myy alueensa
tarjousten perusteella.
Vanha turvesuo muuntuu moneksi
Turve-Suomi
Lari Kiviranta
Vapo Oy:ltä vapautuu soita turvetuotannosta noin 2 500?3 000
hehtaarin verran vuosittain.
Viestintäjohtaja Ahti Martikainen sanoo, että muuntaminen
pelloksi ja metsittäminen ovat ylivoimaisesti suosituimmat käyttömuodot tuotannosta poistuneille
soille.
. Ja lukuisia sattumuksia pelireissuilta, pukukopeista
ja turnauksista.
Muistan niiden kesien tuoksunkin,
mitkä vietettiin jääkiekkokaukalossa
heitellen ja pelaten. Itse teen nykyisin lähes vallan tapahtumatuottajan töitä: esimerkiksi hostausta ja
juontajien välitystä lähinnä festareille, yritys- ja
urheilutapahtumiin.
Vastuu tanssituntien pyörittämisestä on
siirtynyt Jenna Matikkalalle, Heta Jaakkolalle ja
Tytti Ylenille. Nostotyöt aloitti Loimaan
Polttoturve Oy. Pöykyllä
erheellistä täkirjat
kertoivat toista
näyttäen yli
puhetta!
20 pistettä per
ottelu. Miten rikasta ja ihanaa,
kun moni jakaa samat hyvät tarinat.
Omien kokemusteni perusteella en
harmistu, jos pieni poikani aikanaan
haluaa aloittaa jonkun joukkueurheilun harrastamisen. Teinikalenteri kertoo,
että ottelu Saloa vastaan hävittiin
104-4.
Vaikka edellisestä tapaamisesta oli
ennättänyt kulua pitkä aika, ei tutustumista tarvittu. Hänen mukaansa Keinusuo on herättänyt
kiinnostusta.
. Tanssikoululaiset
esiintyivät
täysille salillisille
hittibiisien tahtiin
Loimaa/Vesikoski-talo
Kiti Salonen
7
Tiistaina 11. joulukuuta 2012
KAIKKI KERRALLA RATKAISEVAN EDULLISESTI
S-Etukortilla ti?ke 11.?12.12.2012
Valio
Rainbow
POLAR 15%
KANANMUNAT
700 g (5,57/kg)
10 kpl,
p , 580 g (
(1,71/kg)
, / g)
max. 2 kpl/talous
0,99 3,95
Voimassa ti?ke 11.?12.12.2012
/ras
/kpl
Norm. 5,89 ?
RATKAISEVAN EDULLINEN
prisma.?
LISÄKSI S-ETUKORTILLA BONUS JOPA 5%!
LOIMAA
Voimassa ti?ke 11.?12.12.2012
S-Etukortilla ti?ke 11.?12.12.2012
Valio
A+JOGURTTI
Saarioisten
S
i i
0
39
1
09
300 g (3,30/kg)
99
/tlk
/kpl
Norm. 010 764 5300
la
Puhelut 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
su
2
79
0
750?1,0 g (2,79?2,09/kg)
KEITOT
8?21
8?18
12?21
/pkt
hoitola . parturi-kampaamo. 1,69 ?
Rainbow
PUOLIKARKEA
VEHNÄJAUHO
Fazer
PUIKULAT
2 kg (0,40/kg)
400?550 g (3,48?2,53/kg)
/pss
LOIMAA
ark
Aleksis Kiven katu 7, p
Jenny onkin erittäin kiitollinen
kotipalvelun väelle, jotka käyvät auttamassa häntä neljästi
päivässä.
. Kotona opetettiin ja kuritettiin. Kinkun valmistaminen ei ole Hanna-Maijalle kovinkaan tuttua puuhaa, mutta piparkakkutalojen rakentaminen sen sijaan on. Työ oli raskasta, Jenny
kertoo.
Vuonna 1913 syntynyt Jenny muistaa myös sota-ajan.
Aika oli kurjaa, sillä Jennyn
aviomies kaatui ja Jenny jäi
kaksin poikavauvansa kanssa.
Lottanakin hän toimi Mellilän suojeluskuntatalolla, rintamalle hänen ei tarvinnut
lähteä, kun hoidettavana oli
pieni lapsi.
. Petäjoen paviljongissa vietettiin
kylien yhteisiä pikkujouluja musiikin
ja kehutun ruuan merkeissä
Suku saman katon alle
Kinkku vie voiton myös Heikki Ojalan lempiruokalistauksessa. Aina
joulukuun 14. Leivoimme vuorotellen
neljän lotan kanssa.
Nyt Jenny on asunut jo
pidemmän aikaa Mellilässä.
Välillä on tullut asuttua muuallakin, kuten Kyrössä, Turussa
ja Rahkiossa.
Elämä ei aina ole ollut helppoa, mutta nyt Jenny tuntee
voivansa ikään nähden hyvin.
. Sillälailla ne päivät ovat kuluneet, ei sitä oikein osaa sanoa,
on yhtä helinää aina vaan,
Jenny Tienhaara toteaa.
Vanhalla rouvalla onkin päiviä takanaan jo lukuisia, sillä
Jenny täytti marraskuussa 99
vuotta. Suku suurenee koko ajan,
joten ruoan laitto ei vastaisuudessa tule
vähenemään.
. Muutkin laatikot ovat olleet aina Ojalalle mieluista syötävää.
. Kyllä täällä olen aika onnellinen.
Ypäjältä
lähtenyt ja
Mellilään
muutamien
koukkausten
jälkeen päätynyt 99-vuotias
Jenny Tienhaara on iloinen
saadessaan
asua kotona.
JOULUKALENTERI
TEKSTI JA KUVAT: KATRIINA REIJONEN
Perinteinen
joulupöytä
kuuluu jouluun
. Grillimakkara, Sillankorva tuumaa naurahtaen.
Hanna-Maija Ahokas tekee joka joulu kaavoista lähtien omaperäisen piparkakkutalon yhdessä tätinsä kanssa.
Piparkakkutalo
tekee joulun
Kun joulu tulee, Sisko Niemisen keittiössä käy kova tohina.
Ruokailijoita riittää, vaikka kaikki
eivät samaan aikaan pöydän ääreen kokoonnukaan. Jennykin sai
nuorena tyttönä, heti rippikoulun jälkeen lähteä töihin,
jolloin hän päätyi Mellilään
lehmiä paimentamaan.
. Jenny ei koskaan valita
mistään. joulukuuta 2012
8
MAIJA PALOPOSKI
Vuotta
vaille sata
Loimaa/Mellilä
Maija Paloposki
. Hän pitää myös lanttulaatikosta. Tiistaina 11. Ja yksi on ainakin varma, mitä hänen joulupöydässään ei nähdä:
. Nyt
hän iloitsee erityisesti
siitä, että saa vielä
olla kotonaan.
Visa, Jennyn ystävä jo vuosien
takaa.
Vaikka kunto ei enää Jennyllä ole entisellään, hän silti
muistelee mielellään asioita
aikojen takaa.
Mielessä on säilynyt esimerkiksi mielikuva kotipaikasta Ypäjän Mannisista.
. Meitä on jouluna kuusi ruokailijaa,
kun lapset ja lapsenlapset tulevat syömään, Ojala kertoo.
Sisko Nieminen on sukunsa luottokokki
aina jouluisin.
Ruoka kruunaa
juhlapyhän
Pekka Sillankorva aterioi jouluna yksin, Heikki Ojalan luokse puolestaan kokoontuu
kuusi ihmistä syömään.
Ei katkarapuja eikä makkaraa
Pekka Sillankorvan jouluherkkuja ovat rosolli, kinkku ja lanttulaatikko.
. Meitä on jo neljä polvea, Nieminen
laskeskelee.
Niemisen omia lempiruokia ovat lipeäkala ja rosolli.
. Joka
vuosi teemme vähän erilaisen talon, joskus se voi olla kota ja joskus mökki.
Piparkakkutalon kohtaloksi koituu
syömistuomio juhlapyhien jälkeen.. Niitä ei saa muulloin kuin jouluna, Sillankorva perustelee.
Katkaravut sen sijaan eivät joulupöytään hänen mielestään kovinkaan hyvin sovi,
vaikka ne toisten herkkua ovatkin. Ei niin
vanhaksi parane tullakaan, ettei jouluruoka maistuisi.
Kinkku on 13-vuotiaan Hanna-Maija
Ahokkaan lempijouluruokaa. Se päätetään vasta
sitten, kun taloa aletaan tehdä. Nyt hän
iloitsee erityisesti siitä, että
saa vielä olla kotonaan. Pidän perinteisistä, kotona tehdyistä ruuista. päivä Hanna-Maija menee
tätinsä luokse talonrakennustalkoisiin.
. Jouluruoka tekee joulun. Hän on tyytyväinen,
kun häntä käydään katsomassa ja avustamassa, kertoo Ulla
Vuosien varrella Jenny
on ehtinyt tehdä
paljon asioita,
raskasta työtä ja
asuakin monella
paikkakunnalla. Isä oli ankara, mutta
äiti niin herttainen, niin hyvä
äiti minulla oli.
Jennyn kotona lapsia oli
kaikkiaan kuusi, kolme poikaa
ja kolme tyttöä. Syntymäpäivänä koti
täyttyi kukkasista, sillä Jennylle
rakkaat lapsenlapset muistivat isoäitiään tuomalla hänelle
ikävuosien verran ruusuja.
Vuosien varrella Jenny on
ehtinyt tehdä paljon asioita,
raskasta työtä ja asuakin monella paikkakunnalla. Emme ole vielä päättäneet, millaisen talon teemme
KELLOLIIKKEITÄ
. Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 9?14
Pietilänkatu 11, Loimaa p. 0440203016 www.ajokortti.com
Kauppalankatu 2 LH 6 p. Hinausapu 24 H
. Varaosat
Tmi: Esko Salminen
http.//personal.inet.?/yritys/jyty Alastaro p. PESULAPALVELUJA
. RAKENNUSTARVIKKEITA
t 1665"7"3","611" t *,,6/" +" 07*
,"611"t 3",&//645"37*,&,"611"
t 0." "4&//641"-7&-6
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset
sekä saunatilojen sisustukset! . 050 360 2597
. Ikkunatummennukset
. P. 9?18
. 9
Tiistaina 11. KAUNEUSHOITOLOITA
. PIHAPUIDEN KAATOA
. Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. 050 560 4701. TAKSIPALVELUITA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. www.j-s.fi
. 0400-536 303 . BETONITUOTTEITA
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa.
P. 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
. AUTOKORJAAMOITA
. www.jormalaaksonen.net
. KAIHTIMET JA MARKIISIT
. 0400 398 421, www.sormuslankinen.?
. joulukuuta 2012
. Rengasmyynti
. Maalaus, peltityö . Trailerit . 0400 741 441
. KORUDESIGNTARVIKKEET
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa.
P. 050 350 6983. 0500 929 227. Ota yhteyttä!
www.lpr.fi
044-7442
302
050
350 0725
0400 741303
556
044-7442
s3ISË
JAULKO
MAALAUKSET
sTASOITUKSET. Perävaunut . Autovuokraus
P. PERÄKÄRRYJÄ
. Tuulilasit
. Finikor-ruosteenestokäsittely
. AUTOKOULUJA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu
. 040 963 3956 / 040 962 7023
www.loimaanliikennekoulu.?
. Pesut, kesto- ym.
. Automyynti
vahaukset
. SÄHKÖLIIKKEITÄ
Testattu vetoaisa
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. Huolto, korjaus . (02) 762 8326
Alastaron
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset
Katsastuspalvelu
Ilmastointihuollot
Renkaat ja rengastyöt
Kolarikorjaukset
Hinauspalvelut
4-pyöräsuuntaukset
Loimijoentie 99, Alastaro P. PA I K A L L I S TA O S A A M I S TA PA R H A A S TA PÄ Ä S TÄ . KOIRAHOITOLOITA
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenla
kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa.
Vesikoskenkatu 4, LOIMAA, p. www.artemiina.fi
Teitä palvelee
0UH sOLLIPEKKA VIENONEN SEUTUPOSTI FI
. BRODEERAUKSET
Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset, tarrat.
J & S Subcontracting Oy, P. PA LV E LU H A K E M I S TO
sTAPETOINNIT
0500 530 807
Kauppalankatu 5-7 Loimaa,
p. JUHLA- JA PITOPALVELUITA
LOIMAA
. 02-724 7851, 763 1031
. www.sabrina.fi
Kello- ja koruseppä LANKINEN
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. P. 767 1524 . 02-550 2400, fax 762 2790
. 040-7527 353 www.ryotintila.?
Taksi
Tampereentie 51
040-720 7310
Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. Nostokorkeudet
16 ja 9,5 m
DINO 160 XT
DINO 95 T
www.loimaantaksi.com
Tapio Harjula 0500 741 544
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski)
Puh. 050 2279
. TIETOKONEITA
. 010 322 4570
"70*//" ." 1& +" -"
. HENKILÖNOSTIMIA
Loimaan
Kauppatorin Taksi ay
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
. RUOSTESUOJAUKSIA
. VERHOOMOJA
Verhoomo Velar
040-5821805
Viljavarastontie 6, Loimaa
verhoomovelar.?
. 0400 223 535, 0400 223 235.
Sertifioitu
märkätilojen
VEDENERISTÄJÄ
RATSASTUSTUNNIT
PONIKERHOT
Pasi Markula ky
0500 770606
DINO 180
1 + 6 henkilöä
1 + 4 + invavarustus
vapaana koululaiskuljetuksista
MAALAUSPALVELU
LASIPALVELU
P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön.
www.neliopinnoitus.fi P. 040 535 0576
HiusStudio
Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14
Myös sopimuksen mukaan.
Koulukuja 7, Loimaa
Ajanvaraus p. 046 810 2432
. sPIKKUREMONTIT
sNOSTINPALVELU
Pyydä tarjous!
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
Kysy ilmainen tarjous.
Loimaa Taksi
5-7,
P. VAKUUTUSYHTIÖITÄ
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736.
Palvelemme ma-pe klo 10-17.
VTS Seppo Toivonen, puh. MUSIIKKIPALVELUJA
Soitinliike
Loimihaka - Monien mahdollisuuksien
hevosharraste- ja hevosvalmennuskeskus
Ratsastustunteja ja -valmennusta
Hevosten ajo-opetusta ja
valjakkovalmennusta
Kursseja, leirejä, kilpailuja ja
tapahtumia
Hevosten täysihoitoa
. LASITUSPALVELUITA
KATSO LISÄÄ: www.pihaportti.?
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo
Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12.
Muina päivinä tilauksesta P. 02-762 5100
Ark. 0400 765 351
Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa
P. P. HAMMASTEKNIKOITA
VUODEN
KOKEMUKSELLA
www.loimaanelainhoitola.?
p. 044 3056900
. 040 535 6973
Avoinna ti?pe 10?17, la 10?13
www.kadentaitonyytti.?
Myös päivystys
lasirikoissa:
044-7442
310 Turuntie
puh. Kaivojen tyhjennykset
sekä viemäreiden
avaukset . 0207
412 180
Mestarinkatu
4, LOIMAA
61,
Loimaa
Proteesiasioissa
s!3%..5+3%4s4!26)++%%4s355..)44%,5
. RATSASTUSTUNNIT
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.?
-7* UVPUUFJEFO
MJTjLTJ
Hannes Huhtala
w w w. 040 7499 159, www.arjalka.fi
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8
Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää
Leila Toivonen p. h u h t a l a . 02 762 1350, 0500 741 437, Ps. 0400-223 964
JARKKO AAKIO
. KÄDENTAITOTUOTTEET
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/
KEHYSTÄMÖ NYYTTI
+AIKENLAISET
LASI
JA
LASITUSTYÚT
. Siirtolavojen vuokraus
ja toimitus
Puh. 040 779 2214 Opinkuja
Loimaa
Loimaan
Aluetaksi Oy
Max kork
Sivu-ulottuma
18 m
10,5 m
H. Myös hartaat muistotilaisuudet . PAINOPALVELUJA
Ryötin tila
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
0400-805285
e-mail: loimihaka@loimihaka.?, www.loimihaka.?
PikkuRokkari
Idyllinen
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla,
aidolla lähiruokakeittiöllä
Eksoottisen erilainen
Menninkäissavusauna
Loimaa
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307
ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.?
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit.
Loimipaino Loimaa. INVATAKSIPALVELUITA
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala
P. Paperin, pahvin ja kartonkien keräys . VALOKUVAAMOJA
Ravintola - Kahvila
Avoinna : ti - pe 09.00 - 18.00
la
12.00 - 22.00
su
12.00 - 16.00
A - oikeudet
0400 - 592549
www.greenway.fi
. 050 527 6332.
. Ajojärjestelmä
. 0400 293 576.. RAKENNUSTÖITÄ
. 040 867 9053
1+6 hlö
Taksi Jyrki Ala-Nissilä
p. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s
TAKSIPALVELUA
P. NURMI 040 546 2084
VTT
Pekka Hällfors
050 516 3027
rakennuspexi.fi
. 050 321 8085.
Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14
P. 040 197 97 97
www.loimaantaksipalvelu.?
. Meillä on nyt
myös nettiajanvaraus. RAVINTOLOITA
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa
puh. 8?17.30, la 8.30?14
PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET
. Jätehuolto kaikille kiinteistöille . Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
www.ravintola-ata.com
Ravintolassa A-oikeudet
ma-to 10-22.00,
pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Kauppalankatu 13, Loimaa
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW
VHNl LRQLMDONDN\OS\
Puh. 045 - 874 6600
Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.?
Palvelutarjontamme löydät netistä!".
ILPO LAUNONEN
Loimaa
P. 050 562 4803.
www.pohjantahti.?
. 045 2044 776
HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA
P. Aggregaatti (160XT)
. SIIVOUSPALVELUJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi.
Katja Laine. 045 841 7616 www.eekoopalvelu.fi
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
www.paija.. 040 968 9880.
Meiltä kaikki kortit mopoista ammattipätevyyteen, soita ja tiedustele!
Liikennekoulu Poussa Oy
25
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa
P. 0600 91444
Loimaa Invataksi 1+8
Rakennussuunnittelusta
valmiiseen lopputulokseen
. 0500 478 344
Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
Koti- ja toimistosiivoukset Eekoo palvelu
P. Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. (02) 763 1997.
puh. LVI-LIIKKEITÄ
. JALKAHOITOLOITA
Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10,
P. (02) 7622 393
Alkuperäistä loimaalaista
taksipalvelua!
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. JÄTEHUOLTOA
Roskat pois nurkista!
. PARTURI-KAMPAAMOITA
$YRLQQD PD SH OD
WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
$MDQYDUDXV
S WDL ZZZ WD]]L À
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu
Hyvät kokous- ja
koulutustilat
www.lounaspaikkamellila.?
8,50?
Sahantie 5 Mellilä
P
Heti vapaa - Jouluk- 1.1.2013 alkaen Turun
si uuteen kotiin! P. joulukuuta 2012
10
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. 0500 331 268.
Ilmoitukset Löytölaariin
myös tekstiviestinä!
7e / 160 merkkiä
Ohje: näppäile teksti
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7e/160 merkkiä.
(EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!)
HUOM! Kupongin toimitusosoite muuttuu: Toimita ilmoitus:
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISTA
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Vapaa 1.1.2013.
Tiedustelut P. Pikkuvika ei ole
kaupan este.Tarjoa! P. 385,- +v+s. 0440 123
089
. Ei jälleenmyyjille eikä
yritystoimintaan. Vuokrattavana Loimaan
ydinkeskustasta KT-kaksio
45 m², ei parveketta, ei
hissiä. P. 045 866 2070
849 7491
. -nelonen Oripäässä. . Vapaa 2/2013
P. Traktorin puuP. 45 cm,
0400-905483
syvyys 40 cm. Halutaan vuokrata yksiö
lään kolmiota Loimaan kes- Turusta. 365e/kk+vesi ja sähkö. C200 mersu osina tai . P. Hilux, Corolla, Mazdat,
Mitsut sekä muut merkit ja
. 0400 kaikki huom,pikku vika,muut
470 887 Pöytyä.
merkit.maksan hyvin.soita
046 841 1137
. P. 0400 705 940.
OSTETAAN
. la Cylinda lev. 044 923 9306
38-40, hyvin pidetty ja värjätty sinikettu turkki lyhyt . Siisti vuodesohva kanrengas. 0400 535 941.
MYYDÄÄN
. Vuokrataan lämmintä talJos löydät, ota yhteys puh. Ks. P.
040 765 7304 Riihikoski.
. Vanha pak.auto, diesel,
uudet renk., takalevy ja nas- vanerilava, kantavuus 1750
kg, katsastus voimassa
taketjut. 040 7283 31,5 m², as oy Mäntyrinne,
heti vapaa. Mopoja. 044 526 3958
Ilmoituskuponki
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 0500 536
. P. 050
917 6257.
. 520e. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt,
joilta ei löydy nimeä YTJrekisteristä.
Löytölaariin ei mene:
- henkilökohtaista -ilmoitukset
- www-osoite
- alv -sana
- kennel-, yrityksen nimi
- kuolinpesä
- vaihto-/eurolava
- kirpputorit
- joulukuusimyynti
- työsuoritukset
- myydään halko/klapi/peruna/vilja-ilmoitukset
poikkeuksena
- puhelinosake
(1 puh.osake/asiakas/vuosi)
- ase (ilmoitusta jätettäessä
todistettava aseenkantolupa
ja henkilöllisyys)
- maataloutta koskevat
ilmoitukset)
- halutaan ostaa halko/klapi/
peruna/vilja -ilmoitukset käy
- halutaan työsuorituksia
Lehdet pidättävät oikeuden
jättää julkaisematta palstalle
soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä
tekstejä. Henkilö tai pakettiauto
erityisesti Toyota, MB, Volvo , Lada 2105-2107 kaikenkuntoiset. P. alv).
Laskutuslisä 2 e. 045
kustasta. Sinikettu turkki pitkä
120x75 h.20e. Vuokrataan Marttilan
keskustassa 2h+k+sauna . 2 kk
tausmaalla tai parkkipai- vakuus. 040 583 5918.
tulossa alkuvuodesta etsii
isoa kaksiota, mutta mielel- . 041
784 9515.
viisi
riviä
vain
7e
SEKALAISTA
. 040 577 0485.
sori. Vain 3000 e.
1/2014 asti. 0400 530 338.
. Huoneen tilan- 38-40, hyvin pidetty ja värjakajat 3 os. Paikkakunta kannattaa
mainita myydään/vuokrataan -ilmoituksissa.
Vain 1 ajoneuvo tai kone/
ilmoitus. 0400
470 887 Pöytyä.
Myllykylä P. Täysin
. 040 4166 966.
. P. 400e. sauna ja patio. Mikäli ilmoitus ei
sovi Löytölaari-palstalle,
vaihtoehtona on kehystetty
ilmoitus lehden millihintojen
mukaan.
. 120 cm, lev. Juontokoura. 040 716 9385.
. visäilytystilaa Humppilassa
asuntoautoille, vaunuille,
040 535 6357
henkilöautolle, moottoripyö. 040 1361 944 myös
tyjä talvirenkaita nastoilla ja ilt. 040 572 1524.
-nelonen Oripäässä. 040 547 5927
kalla 6.12. 43 cm,
hp. 040 765 7304 Riihikoski.
Oikotie kohde n:ro 7463263.
Tiedustelut 050 562 5110
LÖYTÖLAARIN
SÄÄNNÖT
Löytölaari on tarkoitettu
YKSITYISHENKILÖILLE,
jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan
käyttöön tarkoitettua tavaraa. 040 702 2475.
tekaappi Gram, sähköhella
. 2 kpl 180x132 jätty sinikettu turkki lyhyt
väri mahonki h. P. Hyvät palvelut
5477
ja yhteydet, v-takuu 2kk,
. Arabian mainokannuja,
valot. RT-kaksio, -kolmio tai
dustelut P. 43 . P. P. 60 cm. P. 044 276 0469 nen, siisti ja hyvä, kork. 4 kpl 13. Vuokrattavana 2h+k 58
m², ei hissiä, Loimaa, Hirvikoski. Pianoharmonikka, punainen, siisti ja hyvä, kork. OK-talo jokinäkymin Cylinda lev. 0400 205 066. Tie- . 050 912 Joulupukki ja Fasaani, eri
6664.
kokoja sekä Luumu-sarjan
tölkkejä, Hedelmiä ja Ome. P. 5+pakki, . Tiistaina 11. P. Viljavaaka, iso pesurinLastutieltä + autotalli.
pumppu, lamellikompresP. P. Poikien luistimet koot 31,
. 050 522 4175.
. 0400
704 970 Jussi.
. 040 4166 966.
283.
. Vuokrattavana Loimaan keskusta iso, siisti
P. 35 m², mm. Hyvät palvelut . 385,- +v+s. KT 2 h + k 57 m2 Lamminkatu 18 Loimaa. 60 cm.
Loimaan keskustassa. 120 cm, lev. Sormuksessa
teksti Pilar 14-07-2012. 050 325 tölkkejä, Hedelmiä ja Ome3638.
noita. aluvanteilla + ajamaton vara- . Tyrnimarjoja + mehua
pakastettuna sekä hyytelöä. Mc Cormick 276 -72, turvahytti, . Vuokratakuu 2 kk:n
vuokra. hyväkunt. 0400
704 970 Jussi.
. 050 522 4175. P. 040 553 3042
. 040 7283
1.1.2013 alkaen Turun 283.
Jäkärlässä. P. 044 033 Jäkärlässä. Kastor pystymuuri 200e,
kork. Liitä mukaan ilmoitushinta 7 e (sis. Suksiboksit musta L80, -kirja ja cd 350,-. P. 45 cm, . Stiga ST 660 lumilinko,
sähköstartti, vaiht. Taakkateline katto- Joulupukki ja Fasaani, eri
kaiteisiin, Tr-käyt. Harv. Loimaa 38-40, edullisesti. 050 512 5844.
. Mobylette mopo. 040 558 8676.
paalien kuljetukseen, hp.
. . 050 564 4809.
nastatalvirengas, kesäv. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. 02 4842 531.
Corollan vanteilla.
P. P. Autoasi myymässä?
Ostan henk./p-auton. Sohvapöytä ovaali, viilupinta, tumma pähkinä . keskustaalueelta tai lähistöltä. Sinikettu turkki pitkä as.vaunut P. P. P. P. P. 35 m², mm. P. P. 050 491
5357.
. Vuokrattavana hyvä yksiö v. Kaikki
merkit käy. Pianoharmonikka, punaikokonaan. Mopoauto eniten tar- 32, 36. 044 305 754.
yksiö parvekkeella. Ostan vanhan traktorin.
P. 02 4842 531.
. Halikko
K30, P215 120 e, Thule L50, (voin tuoda Somerolle)
P. H-tai-P- auto miel Toyota
38-40, edullisesti. RT-kaksio, -kolmio tai
syvyys 40 cm. Traktorin puu- tasi! Miel. Vanha Ericsson seinäpu- . TÄRKEÄÄ! Kadonnut remontoitu, tiskari, 5-kerros,
kihlasormus Someron hau- autopaikka.Vapaa 1.1. Pearl-rummut musta +
tuoli + Rokkaavat rummut
. 040 727 3703.
rankakärry. 20e. Vuokrattavana Riihikoskella kerrostalohuoneisto
31,5 m², as oy Mäntyrinne,
heti vapaa. Sekalaista palstalle
menee halutaan vuokrata,
vuokrataan, kadonnut,
löytynyt, lahjoitetaan -ilmoitukset.
EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ
YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE.
Ilmoituksessa täytyy olla
puhelinnumero (tai lisäksi sähköpostiosoite) - ei
nimimerkkejä tai vastauspyyntöjä lehden konttoreihin. sauna ja patio. vähän käytet- noita. Toyota Hiace,
rankakärry. Vuokrattavana hyvä yksiö
62m2. Siisti vuodesohva kanSomero.
kainen, sohvapöytä koivu,
. . Tied. 0500 741 139.
joavalle. Chrysler Neon 1 kpl uusi 1300 e. P. Vuokrattavana siisti yksiö
Someron keskustassa. Hyväk 65 m² rt-kaksio
. P. Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16.
. P. Kastor pystymuuri 200e,
kork. Polttopuita. Tee tarjous siitä mitä kainen, sohvapöytä koivu,
pöytä 6 tuolia koivu, pakastarvitset. Sopii esim.
P. . klapisir- kokoja sekä Luumu-sarjan
keli halk.ruuvilla. Miel. P. Vanha Ericsson seinäpuhelin hieno. Paras hinta H tai P autoshelin hieno. Pariskunta, jolle lapsi rille P. 050
547 9905
. 050 912 6664.
. P. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
. 520e. P
. Hen- 452.
kilöauto. Puhdasta poutaviikolla pöytä 6 tuolia koivu, pakastehtyä Timotei-heinää pikku- tekaappi Gram, sähköhelpaaleissa. 040 1361 944
myös ilt. P. Traktorin takalevy h. Vuokrattavana Riihikosja yhteydet, v-takuu 2kk, kella kerrostalohuoneisto
v. 050 553 3818 Pia
K30, P220 60 e Koski.
P. P. 0500 536 452. Jätä sanojen väliin tyhjää.
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun Sanomat
PL 117
24101 SALO. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle
soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Majori ja majorin
osia. Vuokrattavana Loimaan
keskustassa siisti osittain
remontoitu
saunallinen
yksiö 1.1.2013 alk. P. Arabian mainokannuja,
cm, hp