Saman
seuran Hannu Männistö ja
Matias Anttila saviseuduttivat pronssimitalin per mies.
Sääviikon
lammas
-4
Keskiviikko on sääviikon musta lammas.
Tai oikeastaan se ei ole musta vaan valkoinen. 2013
www.loimaanlehti.fi
URHEILU
U
U
T
I
S
E
T
Sivu
7
Loimaan sote-menot
kohonneet rivakasti
. Kauppiaan
ei tarvitse tietää
itse enää mitään.
Sivu 5
ONNEKSI OLKOON!
Loimaan liigajoukkueet
palasivat voittojen tielle.
Sivu 8
IPPON LOIMAA saavutti
taas mitaleita SM-kisoissa.
Pekka Soikkeli toi lauantaina
lukkopainin SM-kultaa Tampereelta Loimaalle. Sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset asukasta kohden ovat
Loimaalla huomattavasti suuremmat kuin muualla Suomessa. Ripeää kasvua selittävät palvelurakenne ja Loimaan asema alueensa keskuskuntana.
Leisku pani
tiukasti
hanttiin
salibandyn
ykkösdivarin
karsinnoissa
Sivu 8
KITI SALONEN
P
A
I
K
A
L
L
I
S
I
A
Flames-tanssiryhmä sai viikonloppuja uusia oppeja rytmikkääseen liikehdintään.
Sivu
6
T
Ä
N
Ä
Ä
N
?
URHEILU
Kauppias
Antti Lintula:
Kesko on kova
isäntä. vuosikerta
TIISTAI 12.3. Äsh, se mikään lammaskaan ole
vaan leijona, joka ei taivu suuren yleisön odotuksiin vaan toteuttaa vuodenaikatyypillistä käyttäytymistä. Sivu 12
Irtonumeron hinta
1,60 . 99. P1D
Nro 30
Loimaan talousalueen paikallislehti . alv.. sis
3 kk 31,50?
Irtonumero
1,60?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 9 %.
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään
voimassa oleva postimaksu.
Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä
2,32?/pmm
3-sivu
2,32?/pmm
Tekstissä
2,17?/pmm
Tekstin jälkeen
1,87?/pmm
Takasivulla
2,31?/pmm
Etusivulla (modulikoot)
3,83?/pmm
Kuolin- ja kiitosilmoitukset, kunnalliset
ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,87?/pmm
Määräpaikkakorotus
0,06?/pmm
Värikorotus yhdestä lisäväristä
0,09?/pmm
Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin
5 riviä 7,50 . (sis.alv). Kuoro on
myös tehnyt viisi levyä.
Elävät kivet Kaupunginkirkossa su 17.3. Reijo Reko
13.3. klo 13?18
Heimolinna, Väinämöisenkatu 2
Tervetuloa!
OJENNA KÄTESI. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233.
Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14.
Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.
Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi
Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi
Jakeluhäiriöt:
Puh. 22.02.2013 TYKS
Voimasi uupui, olit väsynyt niin
katsoimme silmiisi sammuviin.
Toivotimme, Äiti rakas hyvää matkaa,
sun täytyy tästä yksin jatkaa.
Mut seurana sulla on enkeleitä,
me hyvästelemme sut silmissämme kyyneleitä.
Kaivaten
Tatjana
Isä
Katja ja Jari
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Kirkosta kajahtaa gospel
Helsingin Evankelisten opiskelijoiden gospelkuoro nimeltään Elävät kivet konsertoi
Loimaalla ensi sunnuntaina.
Kuoroon kuuluu noin 20 laulajaa ja bändi. Omien
konserttien lisäksi he osallistuvat usein myös eri seurakuntien jumalanpalveluksiin. 0200 72822 (mpm/pvm)
arkisin klo 6.00-16.00
viikonloppuisin
klo 6.00-12.00.
Ypäjä: Jakelukulma,
(03) 6151 345.
Säkylä, Punkalaidun,
Huittinen ja Vampula:
Almamanu 0800 392262
Tilaushinnat:
Määräaikainen 12 kk 126. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.
Päätoimittaja
Kati Uusitalo
(02) 588 8030
050 555 7526
Toimitussihteeri
Sampsa Hakala
(02) 588 8031
Toimitussihteeri
Tiina Naula
(02) 588 8032
Ilmoitusmyynti:
Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939
Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta
(02) 588 8024
Myyntineuvottelija Liisa Kivinen
(02) 588 8021
Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs
(02) 588 8028
Myyntipäällikkö/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969
sari.kuusinen@sss.fi
Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet
avoinna ma?pe klo 8?16 (02) 7702 626
tilaukset@loimaanlehti.fi
Henkilöasiakkaiden ilmoittajapalvelu SSS konsernin
paikallislehdet avoinna ma?pe klo 8.30-16 (02) 7702 610
ilmoitukset@loimaanlehti.fi
Toimittaja
Lari Kiviranta
(02) 588 8035
Toimittaja
Anu Salo
(02) 588 8033
Aineistoaikataulu
Julkaisupäivä
valmis aineisto
tiistai
pe klo 16
torstai
ti klo 16
lauantai
to klo 16
Toimittaja
Pasi Salo
(02) 588 8036
vedostettavat
to klo 16
ma klo 16
ke klo 16
Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa
sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta
aineistosta sen valmistusarvo.
SANOMALEHTIEN
LIITON JÄSEN
ISSN 0358-9161
Kustantaja: Priimus Media Oy.
Painopaikka: Allatum Oy.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen,
0400 694 644, kirsti.kirjonen@sss.fi. Tiistaina 12. ZZZ YHULSDOYHOX ß s ZZZ VRYLQNROXRYXWWDMDNVL ß
www.loimaanlehti.fi
Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa
Puh. 6 kk 60,00. Kuorolaiset ovat
pääkaupunkiseudulla asuvia
ympäri Suomea kotoisin olevia
eri alojen opiskelijoita. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. Loimaan lisäksi kuoro konsertoi
ensi viikonloppuna Muurlassa
ja osallistuu Uskelan kirkossa
messuun.
Ulkomaanmatkoja kuoro
on tehnyt Ruotsiin, Unkariin,
Venäjälle ja Viroon. Moos. Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801. 8: 2
Avustuksia
kirkkokuoroille
LOIMAA Alastaron, Kanta-Loi-
maan, Loimaan Kaupunginkirkon ja Mellilän kirkkokuoro
saavat kukin 1 600 euron avustuksen seurakunnalta.
Kirkkoneuvosto
päätti
myöntää avustukset, joihin
on varattu määräraha tämän
vuoden talousarviossa.
Loimaan ravirata 1950-luvun alkupuolella.
Kela-kortin tiedot
sähköisesti apteekkiin
APTEEKIT saavat jatkossa
tiedon asiakkaan oikeudesta
korvaukseen suoraan Kelasta.
Palvelu laajenee koko maan
kattavaksi maaliskuun aikana.
Sähköisen kyselypalvelun
avulla apteekki saa mahdollisimman ajantasaiset tiedot
esimerkiksi lääkekaton (lääkekustannusten vuotuisen
omavastuun) täyttymisestä
tai asiakkaalle myönnetystä
uudesta korvausoikeudesta.
Kyselypalvelun käyttöönoton
jälkeen asiakkaan on mahdollista saada kaikki hänelle kuuluvat lääkekorvaukset suoraan
apteekista, vaikka Kela-kortti
olisi jäänyt kotiin tai mukana
olisi vanha Kela-kortti.
Kela-kortti on kuitenkin
myös jatkossa hyvä olla mukana, sillä se nopeuttaa apteekissa asiointia ja helpottaa
sähköisen reseptin toimittamista.
VERENLUOVUTUS
LOIMAALLA
pe 15.3. Ohjelmistossa on
sekä menevää musiikkia että
herkkiä ja koskettavia lauluja.
Kuoron musiikissa kuuluu ilo
laulamisesta, laulujen sanomasta sekä mahdollisuudesta
viedä sanomaa Jeesuksesta
laulamalla eteenpäin.
Kuoro kiertää konsertoimassa ympäri Suomea. maaliskuuta 2013
2
TÄNÄÄN
NIMIPÄIVÄT:
12.3. 4 kk 55,60?
Etutilaus:
Laskutusjakso
12 kk 116,50. 6 kk 75. Erno Ernesti Tarvo
KUOLLEITA
AJANTIETO:
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.54.
Aurinko laskee kello 18.23.
VEIKKO HULKON KOKOELMISTA
VEIKKO HULKKO
Rakkaamme
Tanja Helmi Elina
MÄKELÄ
* 20.07.1968 Loimaa
. klo 17, Turuntie
32.
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta.
LL, Saviseudun paikallisin
PÄIVÄN SANA
12.3.2013 Kun ihmiset näkivät,
minkä tunnusteon Jeesus teki,
he sanoivat: "Tämä on todella
se profeetta, jonka oli määrä
tulla maailmaan." Joh. Linkki
Loimaallekin löytyy: kaksi entistä kuorolaista asuu täällä ja
osallistuu nyt oman seurakuntamme musiikkitoimintaan.
Kuoron johtaja on SibeliusAkatemiassa musiikkikasvatusta opiskeleva Sonja Ebeling.
Kuoro on perustettu 1992, ja se
vietti 20-vuotisjuhliaan viime
keväänä.
Kuoron ohjelmisto on suurimmaksi osaksi omaa, kuoron
nykyisen johtajan sekä aiempien johtajien ja kuorolaisten
käsialaa. 4 kk 41,00 . 6: 14
13.3.2013 Hän kuritti teitä ja
pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella
noudattaa hänen käskyjään vai
ette.
5
Petteri Urmas, Eero Räisänen, Ilkka Mäkitalo (maalivahti), Ville Niiranen, Antti Virtanen, Artturi Eklund, Hannu
Eskola (takana), Mauno Mäkitalo, Samuli Suvila, Henry Holm (takana), Mauri Kuusela ja Sakari Kojo. Edessä Juuso Hulmi, Tero Nurmi
ja Heikki Suksi. 3
Tiistaina 12. Ei jälleenmyyjille.
HK
SIKA-NAUTA
JAUHELIHA RAJOITUS
3 RS/
TALOUS
250 g (4/kg)
00
1
rs
00
Myllyn Paras
MAKARONI
400 g (0,25/kg)
RAJOITUS
1 ERÄ/
TALOUS
(yks. alv 23 %).
NIMITYKSIÄ
Elämä on näkemisen arvoinen I silmaasema.fi
ESITTELYPÄIVÄ
DOMUS YHTIÖT OY:ssä on
tehty seuraavat nimitykset:
liikkeessämme
torstaina 14.3.2013
klo 10.00-17.00
Tehdaspäälliköksi ikkunaliiketoimintaan Matti Sairanen.
Myyntijohtajaksi ikkunaliiketoimintaan Jari Nevala.
Matti
Sairanen.
Myyntijohtajaksi kalusteliiketoimintaan Mira Puhlin.
Asennuspäälliköksi ikkunaliiketoimintaan
Kari Vänskä.
Jari Nevala.
Mira Puhlin.
Kari Vänskä.
Asennuspäälliköksi kalusteliiketoimintaan Jouko Siira.
Jouko Siira.
Tommi
Ylhäisi.
Laatupäälliköksi ikkunaliiketoimintaan Tommi Ylhäisi.
mukana maahantuojan edustajat
linssit ja
kehykset
TERVETULOA!
Varaa aikasi näöntutkimukseen
LUKIJOILTA
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. 02 763 2049
ma-pe 9.00-17.30
la 9.00-13.00
Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta.
LL, Saviseudun paikallisin
Voittajajoukkue. Runkosarjan
voittanut Karjala kaatui finaalipelissä 3?0. Pronssipelissä
Vehmaa kaatoi Ruskon 5?2.
Kiikala-Suomusjärvi ja Laiti-
la olivat myös turnauksessa
mukana.
Eeva Taneli
UUTUUDET
TOP 2013
SUOMEN
SUO SITU
IMM AT KOD
IT!
2013
FIKSUIN
ALK
KU
OMAKOTIASUMI
MIS
SEEN
SEEN
EN!
OSTETUI MYÖ
S
HUOLTAN
A KOTISI!
Lue lisää.
H
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan sinulle uusi koti!
KASTELLI-TALOT
Rautatienkatu 10, Forssa
Kimmo Jaanu
010 2776903, 050 3845239
9
kimmo.jaanu@kastelli.?
TULE
HAKEMAAN
UUSIMMAT
ESITTEET!
TU
LLET KOTI
UO
HYV
Ä ASU
A
Ostetuin myös huoltaa kotisi!
O
. maaliskuuta 2013
markkinat jatkuvat !!
Tarjoukset voimassa TI-KE
Ellei toisin mainita. 0,29/ps 0,73/kg)
1
10 ps
RAJ.
2 KPL/
TALOUS
Valio
OLTERMANNI
MAN
NNI
5
kpl
RICE KRISPIES
R
700 g, (5,90/l)
7
99
3
Ina Red
59
0
OMENA
Puola
pkt
PERUNA
2 kg (0,85/kg)
kg
www.k-citymarket.?
800 g - 1 kg,
(5,95-7,44/kg)
95
Kellogg?s
K
1
69
ps
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18, su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. alv 23 %),
matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. kuten sen
itse haluat!
SUOMEN OSTETUIN!. Joukkueen parhaaksi pelaajaksi valittiin maalivahti Ilkka Mäkitalo.
MTK-Loimaan Seutu salibandyn maakuntavoittoon
Loimaan seudun tuottajayhdistysten yhteisjoukkue kolmella koskelaisvahvistuksella
voitti salibandyturnauksen.
MTK-Varsinais-Suomen lauantaina Vehmaalla järjestämään turnaukseen osallistui
kuusi joukkuetta
Kuva Tuomo Mäkelän
arkistosta.
KOPIT
. Kiitos sinulle ystävällinen
taksikuski tuotuasi kolme kikattavaa naista Karhulantielle
lauantai-yönä.
. Sen paikka olisi
pikapankin kohdalla, josta nyt
kuljetaan omalla vastuulla. Yhdessä jos yrittäisimme,
niin eiköhän sellainen rouhevampi rahtilentokenttä
Helsinkiin piankin saataisi; minä tarjoaisin mielelläni hehtaarit siihenkin.
Meiltä Humppilasta on hiukan pidempi matka
Helsinkiin kuin Heatrhowsta Lontoon keskustaan,
mutta ajassa mitattuna välimatka on samaa luokkaa.
Niin ahkerasti Kakkostietä on viime vuosina kunnostettu, että meidät on oikeastaan jo yhteen liitetty.
LUKIJOILTA
VANHA KUVA
MARTTI PARTANEN
MITÄ MINÄ tästä liitosta sitten hyötyisin. Sieltä niitä saisi etsiä jättimäisen Husin sairaanhoitopiirin tilinpäätöksestä kuin neulaa
heinäsuovasta.
Taloudellisesti kyseessä olisi järkiliitto muutenkin. Tällaista kummastelee satunnainen luonnon tarkkailija Martti Partanen Mellilästä.
Satakunnantie, Seppälänkadun risteys. 2), joista uusimmat loimaalaiset eivät ole kenties kuulleetkaan.
Muistakaa tähdätä tätä päivää
otoksiinne . Täpärä pelastuminen kissan tai haukan kynsistä vai luonnon
oikku. Osuit Leena Reikko kolumnissasi naulankantaan. Muutenkin kuin rahassa.
ESKO
TOIMITTAJALTA
Jos olisin
Humppila...
...olisin huolissani siitä, kenelle minut yritetään
naittaa. Pikemminkin
onnellinen etäliitto mahtavan kumppanin kanssa
takaisi sen, että palvelut säilyvät Humppilan kylässä
osapuilleen ikuisesti, koska ne ovat halpoja yhteiskunnan kustantamaan taksimatkailuun verrattuna.
Minun omat ongelmani ovat jo vuosia kulminoituneet erikoissairaanhoidon kasvaviin kuluihin,
mutta Helsingin mittakaavassa ongelmani ovat
olemattomia. Lauantain lehdessä (9.3.)
sellaisena kuin se arjessa on. nykyiset modernit
vehkeet ja elämä on huomenna
?antiikkia?, joka on arvokasta. Yäk. Muut ympärillä parveilevat ovat vielä
liian pieniä.
Ehkä olen niin huolissani, että en jää odottelemaan muiden ratkaisuja, vaan toimin itse; hämäläinen on hidas mutta ei aasi.
JOS SAISIN sen, jonka todella haluaisin, sukunimekseni tulisi Helsinki. Ahokas.
Toki laatutekijät (pisteytys)
huomioiden voidaan saavuttaa
. Lähes pyrstötön keltasirkku, joka liikkui hyvin vilkkaana muiden joukossa. KU
ja vanhusten päivän kuvaus, josta löytyy siloittelematonta elämää P.S. Mitenkäs sitä sellaista oikein
pelataan. Loimaallahan on
joissakin hankinnoissa aina
joskus toimittu lainsäädännön
vastaisesti, mikä sinun politikkona pitäisi tietää P. Palkaks miul pen-ni
kukkarostaist munanen kanaseistaist. Halpaa, Helsingin varaventtiilinä toimivaa
maata ja yhtä lentokenttää vastaan saisin 2,5
prosenttiyksikön alennuksen tuloveroprosenttiin,
ainakin osittain yhdenmukaistetun palkkatason,
kosolti silkkaa elämää ja sen iloa sekä maineen
Suomen kirkkaimpana satelliittina.
Pasi Salo
pasi.salo@loimaanlehti.fi
P.S. Meillä täällä Hirvikoskella on
paha puute. Ajatus Humppilan ja Helsingin
etäliitosta ei ole omani mutta luvan
kanssa varastettu. Ahokkaalle, hankintaa ei
saa pilkkoa, ei edes Loimaalla,
kuten ei hankinnasta tehtävää päätöstäkään, jotta esim.
tietty viranhaltia voisi tehdä
päätöksen. Ajatuksistahan näinä päivinä ei ole pulaa. Siinä on pitäjällä kokoa ja näköä
vähintäänkin riittävästi, ja se jos mikä olisi järkiliitto.
Helsingillä on sellainen ongelma, että siellä
maa on kallista. Mitä
sanoo laki?
. Kyllä maailmassa todellisiakin valittamisen aiheita
löytyy kuin ryppyinen lehti. Virvon var-von vitsaksilla
tuoreeks terveeks tulevaks
vuuveks. Valittaminen ja ruikutus on maantapa. Tiedoksi tuottajajärjestölle
ja P. Te kolme moottorikelkkailijaa jotka viikonloppuisin ajelette Petäjoella yleisellä tiellä ja
orasmailla, oletteko pyytäneet
luvan maanomistajilta. Kerrassaan huolissani olisin.
Ei löydy ihan läheltä kumppania, jonka kanssa
kehtaisi läjäyttää hynttyyt yhteen.
Vorssaa olen rakastanut yksipuolisesti jo niin
kauan, että koko touhu on alkanut tympiä. Ei löydy kohtuuhintaista tölliä sen
paremmin asukkaille kuin virastoillekaan. Loimaalaiset taas tuntuvat kujertelevan syli auki joka
suuntaan. Kiitos silmiäavaavista
huomioistasi ja mukavaa
kevättä.
Jaana
. Lisäksi saisi olla korotettu, koska
autot ajavat tässä ylinopeuksia
aivan poikkeuksetta.
paljonkin hyvää, mutta oikein
asiat on tehtävä, tai ainakin yritettävä politikoista huolimatta.
Hyvä veli
. Kassoja käy surku, kun joutuvat silmiään siristeleen.
tsemppiä!
Lisää mielipiteitä sivulla 12.. Paljonkin.
Jos olisin avara Humppilan kylä Helsingin länsilaidalla, liittomme ei veisi minulta omaa terveysasemaa, ei kirjastoa, ei kouluja, ei mitään. Kuole-manjärvi.
. Juttu (LL 9.3.) on hoitajien arki ei olisi poissa mielestä. Ihan
mielelläni lohkaisisin Helsingille muutaman neliökilometrin omistani, sillä minullahan on noita
148 ja useimmat vieläpä varsin väljässä käytössä.
Olen myös huomannut, että Helsinkiä nyppii,
kun kansainvälinen lentokenttä rakennettiin aikanaan naapurin puolelle. Huom, Loimaan
kaupunki! Suojatie on aivan
väärässä paikassa, joka ei johda
minnekkään. maaliskuuta 2013
4
MIELIPITEET
PÄIVÄN MIETE:
Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa
hän tuo elämään jotakin tärkeää.
Laurence Sterne
Päätoimittaja Kati Uusitalo
kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Poissa mielestä
Jokaisella meillä on omat, niin maan
perusteellisen tärkeät elämänympyrät, joihin tulee välillä kierrettyä
itsensä niin rusetille ja umpisolmuille, että mitään muuta ei mahdu
mieleen.
Ei osata asettua toisten saappaisiin,
eikä nähdä maailmaa toisten silmin,
kun juostaan omaa arjen temppurataa läpi päivästä toiseen sivuille
vilkuilematta, eteemme näkemättä.
ja kipeitä asioita ei ole
Välillä pitää jonkun Ikäviä ja kipeitä
taputella pois
pysäyttää.
asioita ei ole järkeä järkeä
näkyvistä, joten kiitos
Kiitos vanhuksille ja
myös avoimuudesta.
Loimaan kaupungin taputella pois
Näitä juttuja tarvikotihoidon väelle, joka näkyvistä.
taan, jotta poissa silpäästi toimittajamme
mistä oleva erilainen
seuraamaan hoitajan
päivää. Tiistaina 12. Huijarin täytyy esittää hilpeetä ja viehättävää.
E.K.
. Tänään Hulkon kuvassa
roiskuu rapa loimaalaisissa raveissa (s. Selvästi vaikeampaa on löytää henkilöitä, jotka pystyvät runnomaan ideat käytäntöön.
. Netistä saa lehden sileänä ja haluamaan aikaan.
Kiitos jakajalle!:-)
. Ikäviä maanmainion Veikko Hulkon ku-
vassa pelattiin ?tönötystä?vuonna
1953. Ei
monikaan saa lehtiä aamuyöstä
ovelle
(norm. Perässä ajoi loimaalainen mies linja-autolla. Hanketyö toteutui selvästi arvioitua
laajempana, mikä osaltaan
lisäsi henkilöstömenoja, mutta näkyy vastaavasti myös tulopuolella. Tukkuliike sitoo
ja määrää liikaa.
Linja-auto
törmäsi auton
perään
LOIMAA Linja-auto törmäsi
henkilöauton perään Pikatiellä
perjantaina iltapäivällä. Toimintaa ei sopeutettu
riittävästi määrärahoihin, vaan
palveluja järjestettiin resursseihin nähden liian laajana. Punkalaitumen Työväenyhdistys saa
avustusta 15 000 euroa ja Kanteenmaan Veljeys Nuorisoseura saa 5 000 euroa.
Korjausavustuksilla pyritään parantamaan talojen
toimivuutta ja kuntoa. Eräs yrittäjä on kiinnostunut kaupasta. Jonkin verran henkilöstömenojen
arviointia vaikeuttivat päiväkoti- ja kouluverkon muutosten
henkilöstövaikutukset. Perässä ajanut pöytyäläinen mies törmäsi henkilöautollaan edessä pysähtyneenä olleen auton takaosaan.
Alkoholilla ei ollut osuutta
onnettomuuteen.
Auton ikkuna
rikottiin
LOIMAA Henkilöauton sivuikkuna rikottiin ja ovea yritettiin
avata vääntämällä Loimaan
kaupungin hautausmaan pysäköintialueella. Hän sanoo olevansa Turun piirin pitkäaikaisin K-kauppias.
Lintula aloitti uransa kauppiaana Kyrössä vuonna 1978
ja muutti Hirvikoskelle isänsä
ylläpitämään kauppaan vuonna 1986.
. Haasteena
tosin on, miten esimerkiksi
uudet toimintamallit saadaan
kunnolla siirtymään käytäntöön.
LOIMAA Maastopyörä anastettiin perjantaina Puistokadun
koulun pihalta. Hänen mukaansa kaupanteko ei ollut enää
mielekästä.
. Neuvotteluita
viedään eteenpäin. Kesko
ei ole jatkamassa kauppaa
Hirvikoskella. Auton sisätiloista ei anastettu mitään.
Teko tapahtui lauantaina kello
13?14.
Maastopyörä
anastettiin
Kauppias Antti
Lintula kertoo,
etteivät hänen
omat poikansa
jatka kauppaa
Hirvikoskella,
koska heillä
on omat kauppansa muilla
paikkakunnilla.
Opetuksen henkilöstömenot ylittyivät
Loimaa
Tiina Naula
Loimaan kaupungin koulutuslautakunta hyväksyi viime
vuoden toimintakertomuksensa, jossa huolestuttavinta
oli, että varatut määrärahat
eivät riittäneet toiminnan järjestämiseen. Varmasti myös asiakkaat
olisivat tyytyväisiä, jos alueelle
saataisiin vaihtoehtoja.
Lintulan kauppa sulkee ovensa ensi lauantaina. Kaikkiaan toimintakulut
olivat noin 1,6 miljoonaa euroa
budjetoitua suuremmat.
. Autot
vaurioituivat, mutta kukaan ei
loukkaantunut.
Onnettomuus tapahtui,
kun henkilöautoa Hirvikosken suuntaan kuljettanut
loimaalainen mies pysähtyi
Aleksis Kiven kadun risteyksessä liikennevalon vaihtuessa
punaiseksi. Hankerahoitusta saatiin
ennakoitua enemmän. Samoin päivähoitomaksuista ja
opetuspalvelujen myynnistä
saadut tulot olivat arvioitua
suuremmat, Pärkö kertoo.
Pärkön mukaan koulutuslautakunnan toiminnalliset
tavoitteet toteutuivat viime
vuonna hyvin ja kehittämishankkeet etenivät suunnitelmien mukaisesti. Hän pysähtyi
muun liikenteen vuoksi ennen
risteystä. Tukkuliike sitoo ja määrää
liikaa. 0207 698954
Avoinna: ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
Lintulan kaupalle
mahdollisesti jatkaja
. 5
Tiistaina 12. Pyörä vietiin
koulupäivän aikana kello 8?14.
Anastettu pyörä on merkiltään
Felt ja väriltään musta.
Seurantaloja
kuntoon
PUNKALAIDUN Seurantaloja
omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia 1,7 miljoonaa euroa.
Punkalaitumelle myönnettiin
kaksi avustusta. Isä perusti Lintulan kaupan Hirvikoskelle vuonna
1962.
Lintula on ollut kaupan
alalla töissä vaimonsa Riitan
kanssa 45 vuotta, joista 35
vuotta itsenäisinä kauppiaina.
Molemmat tulevat kauppiassuvusta.
. Erityisesti varhaiskasvatus- ja opetuspalveluiden henkilöstömenoissa
tuli merkittävät ylitykset.
. maaliskuuta 2013
Tears again kostutussuihke
AIHETTA JUTTUUN:
Soita:
Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat
02 588 8032
02 588 8036
14,50 . Lisäksi oli joitakin
yllättäviä tekijöitä, kuten lomapalkkajaksotuksen suuri kasvu
edelliseen vuoteen verrattuna
ja erilaisten sijaiskulujen lisääntyminen, sivistysjohtaja
Manne Pärkö toteaa.
Palvelujen ostoissa ylitystä
aiheuttivat erityisesti koulukuljetuskustannusten kasvu
sekä sairaalakouluopetuksesta
ja muualle sijoitettujen lasten
opetuksesta aiheutuneet kustannukset. Kaupan tiloihin on tulossa todennäköisesti
jatkaja toisesta kauppaketjusta. Ennen kuin mahdollinen
uusi kaupanpitäjä löytyy,
kaupan aukiolossa on pieni
katkos.
M-ketju on kiinnostunut
jatkamaan Lintulan tiloissa.
Markkinointipäällikkö VeliMatti Sirkiä sanoo, ettei kaupan jatko ole kuitenkaan vielä
varmaa.
. Mutta silloin ei luonto
antanut periksi.
Kaupan lopettamispäätöstä
edesauttoi myös Lintulan sairastuminen.
Lintulalla on pitkä historia
kauppiaana. Meillä on yrittäjävetoinen
systeemi, emmekä löytäneet
sentyyppistä jatkajaa. Vastaavasti toimintatuotot ylittyivät myös budjetista
merkittävästi eli 600 000 eurolla. Siihen en osaa
vastata, mitä tulevaisuus tuo
tullessaan Hirvikoskella.
Loimaa/Hirvikoski
Lari Kiviranta
Hirvikosken K-Extra Lintulan
kauppa lopettaa toimintansa
ensi lauantaina. Hän ei saanut linja-autoa
pysähtymään yhtä nopeasti,
ja linja-auto törmäsi edellä
olleen auton takaosaan.
Alkoholilla ei ollut osuutta
onnettomuuteen.
Auton takaosaan
törmättiin
LOIMAA Kääntymässä olleen
auton takaosaan törmättiin
perjantaina iltapäivällä. Joka
toinen avustusta saava talo
on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. Väkisinkin tulee hävikkiä.
Kauppias kertoo harkinneensa kaupan lopettamista
jo viime syksynä, kun asiamiesposti lähti kaupan tiloista.
. Kesko on kova isäntä. Hirvikosken Kkauppias lopettaa
kaupanteon
lauantaina
LARI KIVIRANTA
. Tukkuliike päättää hinnat ja kauppiaiden tekemiset.
Kauppiaan ei tarvitse tietää
enää itse mitään.
. Asia selvinnee alkuviikosta.
Sirkiä olisi mielissään siitä, että M-ketju saisi kaupan
Loimaalle.
. Kyllähän siinä sitä työsarkaa jo on, Lintula tuumii ja
sanoo vaimonsa keskittyvän
jatkossa lastenlasten hoitamiseen.
. Sillä
on liian suuri valikoimavaatimus tällaiseen kauppaan. Sisäisissä palveluis-
sa ylitystä tuli muun muassa
atk-, henkilöstö-, taloushallinnon- ja ateriapalveluiden sekä
kiinteistöhuollon kustannuksista. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus,
jonka jakamisen opetus- ja
kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton
tehtäväksi.. Osuuspankin
Hirvikosken konttori suljettiin samasta pihapiiristä viime kesänä.
Keskon Lounais-Suomen
aluejohtaja Olli Setänen ker-
too, ettei Kesko löytänyt kiinnostunutta jatkajaa kaupalle.
VÄISTYVÄ K-kauppias Antti
Lintula on pettynyt kaupan
sulkemiseen. Henkilövahinkoja ei tullut, mutta
autot vaurioituivat.
Oripääläinen nainen kuljetti henkilöautoa Pikatien
suunnasta ja oli kääntymässä
oikealle Ysitielle. 22,50 ?)
UUTISET
Heimolinnankatu14, Loimaa P
sama vuodesta toiseen.
Kirkkaasti paistava talvipäivien aurinko tuntuu kuin kiroukselta migreenikkoja vastaan. Tiistaina 12. Saimme Katrinilta uutta inspiraatiota jatkoon. Varsinkin
talvisin, kun pidän aurinkolaseja miinus
20 pakkasasteessa. Tärkeintä tässä työssä on saada asiakkaat tyytyväisiksi. Loimaalta hän
matkasi työpaikalleen Punkalaitumelle.
Nyt vuodenvaihteen jälkeen
Loimaalla aloittanut Parturi-kampaamo Sanna toi Niemen työpaikan lähelle kotia.
Parturi-kampaaja Tiia Niemi kiharsi Laura Heleniuksen hiuksia.
. maaliskuuta 2013
Nordea Pankki Suomi Oyj
6
PAIKALLISIA
Asiakaspalvelu, henkilöasiakkaat
24 h/vrk (pvm/mpm) 0200 3000
Asiakaspalvelu, yritysasiakkaat
ma-pe 8-18 (pvm/mpm) 0200 2121
nordea.?
KIRJOITTAJAVIERAS
Migreeni
on lumivalkoinen
On aurinkoinen talvipäivä. vain ilman sitä
mainetta ja kunniaa.
Nykyään toisten ihmisten hämmästely aurinkolaseja kohtaan talvella vain
tylsistyttää tai
huvittaa, koska
nykyään ihmisetkin, joilla ei ole
migreenitaipumusta voivat pitää aurinkolaseja
talvella.
Anu Eskola
Ypäjäläinen media-alan opiskelija
Dancesta tuttu
opetti Flamesia
. Silmät ovat arat ja tuntuu,
että verkkokalvosi palavat kohta puhki,
kuin jos olisit katsonut aurinkoa ilman
suojalaseja liian pitkään.
Onneksi migreenini esiintyi jo aivan
lapsena, koska muuten tässä vaiheessa
elämääni olisin aivan varmasti saanut
jo auroja eli tietynlainen näköhäiriö tai
pyörtyillyt migreenin sattuessa.
Lapsena oli todella vaikeaa mennä
pihalle muiden kanssa, tietäen että oli
kuin joku rokkitähti . Katrin Vaskelainen
opasti tanssiryhmälle tekniikkaa
ja hyppyjä
KITI SALONEN
Loimaa
Kiti Salonen
. Tekisi mieli lähteä
vasta liikkeelle,
kun aurinko on
Talvipainunut mailleen tai muupäivien
ten on hämärä
aurinko
päivä. Ilman niitä aurinkoisena päivänä migreeni iskee varmasti
täydellä teholla, tehden päästä lasia,
joka tuntuu särkyvän pienimmästäkin
liikkeestä. Ja sieltä
löytyvät parhaat ideat.
Niemen mukaan luovuutta voi
käyttää asiakkaan sallimissa rajoissa.
. Aurinko
paistaa kauniisti lumihankeen, saaden
sen kimaltelemaan kirkkaasti. Ensi kosketuksen Sanna Etuahon omistamaan
kampaamoon Niemi sai jo Punkalaitumella yläasteaikaisen työelämään tutustumisjakson pohjalta.
Tet-paikasta tuli myöhemmin vakituinen työpaikka.
Punkalaitumelta kotoisin oleva
Niemi muutti opintojen perässä
Loimaalle 2008, jolloin hän aloitti
opiskelut Loimaan ammatti- ja
aikuisopistolla. Asiakkaan on hyvä tietää
myös se, miten tukkaa voi hoitaa
kotona.. Onneksi aurinkolasit on
keksitty, sillä niiden tummat lasit suojaavat auringon ja hangen salaliitolta.
Mutta samalla ne tuntuvat myös erottavan ihmisen muista ihmisistä, joilla
ei ole migreeniä.
MIGREENI on aina koettu jotenkin vaikeaksi asiaksi ymmärtää. Tänä vuonna hän esiintyy muun muassa
Euroviisu-edustaja Krista Siegfridsin taustatanssijana ja Valkeakosken kesäteatterissa.
UUTTA KEHIIN
Kampaajan työmatkat lyhenivät
MARIANNE ROVIO
Loimaa/Kauppala
Marianne Rovio
Pienestä asti parturikampaajaksi
halunnut Tiia Niemi iloitsee Parturi-kampaamo Sannan uudesta
Loimaan pisteestä. Olotila
kuin vamtuntuu kuin on
pyyrilla, paitsi
kiroukselta. Ehdimme yleensä harjoitella tekniikkaa vasta kesällä
Bisonsin pelien tauottua, koripallo-otteluiden
erätauoilla yleisöä viihdyttävät Flamesit kertasivat.
Käyhkö ja Niemi suunnittelivat hyödyntävänsä Vaskelaisen opettamia sarjoja ainakin
treeneissä.
. Muotinäytöksessä oli esillä esimerkiksi vaaleanvihreät hiukset. Sarja oli haastava, mutta hyvä niin. Työmatkat helpottuivat huomattavasti. Nyt tytöt oppivat uudet liikkeet paljon
nopeammin kuin viimeksi, Vaskelainen totesi
tyytyväisenä.
VASKELAINEN pitää tiiviskursseja joka viikonloppu pääasiassa Helsingissä. Haluan olla selvillä muodista.
Tänä keväänä pastellisävyt ovat
muotia hiuksissa. Käyhkön ja Niemen
ohjaamalle Flames-ryhmälle Vaskelainen opasti
nykytanssin tekniikkaa ja hyppyjä.
. Näin myös pienen pojan hoitojärjestelyt helpottuivat.
Niemi seuraa alansa kehittymistä muun muassa käymällä hiusalan
trenditapahtumissa.
. Tytöt oppivat
uudet liikkeet
paljon nopeammin
kuin viimeksi.
V
I
D
E
O
Katrin Vaskelainen kilpaili viime vuonna Dance-ohjelmassa. Olemme seuranneet Dancea, joten ennakkoodotukset olivat suuret. Muotinäytöksistä saa silti uutta inspiraatiota työhön. Olen ollut pitämässä tiiviskurssia Loimaalla
kerran aiemminkin. Isot lettikampaukset
sopivat juhlakampauksiksi.
Niemi toteaa osan hiusmuotinäyttelyiden kampauksista olevan
todella yliammuttuja toteutettaviksi arkityössä.
. Tanssi on aivan loistava liikuntamuoto
kaikenikäisille. Opimme, ettei tapamme tehdä asioita
ole ainoa oikea.
Vaskelainen puolestaan kiitteli Flamesia
avoimuudesta ja heittäytymisestä.
. Tai sitten olet nokkava, jos pyydät
jotakuta vieressäsi istuvaa siirtymään
jonnekin muualle, koska hänen hajuvetensä on niin voimakasta.
Muistan itse elävästi viidenneltä luokalta perjantai-iltapäivät koulun jälkeen. Varsinkin, jos
itsellä tai jollakulla perheenjäsenellä
ei sitä ole. Liian
kirkkaasti, jos migreenikolta kysytään.
Itse asiassa, eikö jokin pilvi voisi tulla
ja peittää auringon aina siihen asti kunnes lumet sulavat lopullisesti?
Sillä ihmisten kummeksuvat katseet,
kun kulkee talvella aurinkolasit päässä
alkaa pikkuhiljaa tympiä . vampyyreista
poiketen migreenikot joutuvat altistamaan itsensä
auringonpaisteelle tahtomattaan, jos
haluavat ulos. Tanssiessa saa toteuttaa itseään
monipuolisesti ja olla luova, Käyhkö ja Niemi
summasivat.
. Katrin on energinen
ja asiantunteva, ihan huippuohjaaja, Sofia
Käyhkö ja Meri Niemi kehaisivat.
Dance-televisio-ohjelmasta ja Suomen
Euroviisu-edustaja Krista Siegfridsin taustatanssijana tutuksi tullut Katrin Vaskelainen
piti lauantaina Loimaalla päivän mittaisen
tanssikurssin.
Ensimmäiseksi Vaskelaisen opeista pääsi
ammentamaan Naisvoimistelijoiden edustusryhmä Flames, tämän jälkeen 13?15 ja yli
15-vuotiaiden ryhmät. Joka perjantai-iltapäivä katselin
televisiosta Poochini-lastenohjelmaa,
kärsien pahanlaatuisesta migreenistä.
Arvatkaa vain, kuka vihaa edelleenkin
tuota ohjelmaa?
MONET KERRAT olen yrittänyt selittää
ihmisille, joilla ei ole migreeniä, minkälaista se on ja miltä se tuntuu. Tanssinopettajan
mukaan Dancen ja Pakko tanssia -ohjelman
kaltaiset tv-tuotannot ovat kasvattaneet tanssin
suosiota nuorten keskuudessa.
Erityisesti lasten tanssitunnit ovat suosittuja
90-vuotisjuhlavuottaan viettävässä Loimaan
Naisvoimistelijoissa.
. Asia, joka on vain tekosyy
esimerkiksi sille, ettei tule kouluun sinä
päivänä, kun migreeni iskee aamulla. Osa tytöistä oli jo silloin
mukana. Minusta
on kiva antaa vinkkejä ihmisille
erilaisten kampausten tekemisessä
Pienemmässä määrin
olemme lisänneet omaa toimintaa esimerkiksi perustamalla oman lastensuojeluyk-
sikön, Ojala summaa.
Talousjohtaja muistuttaa,
että kaupungin runsaan palvelupisteverkoston kylkiäisenä on henkilöstömäärän
runsaus.
. Toisaalta julkisessa keskustelussa ei useinkaan huomata sitä, että tällä hetkellä
merkittävällä osalla henkilöstöstä ei ole kuntaliitoksen
mukanaan tuomaa irtisanomissuojaa.
HUMPPILAN kunta palkkaa
kesätöihin kymmenkunta
14?17-vuotiasta nuorta.
Töitä on tarjolla kolmeksi
viikoksi kuusi tuntia päivässä.
Palkkaus noudattaa voimassa
olevaa työehtosopimusta.
Kunnan kesätyöpaikkoja
pitää hakea 10. sitkeästä kilpavarustelusta.
Kaunistonkin mielestä kaupungin raskas palvelurakenne
on ruokkinut henkilöstömenoja.
. Sudet luikkivat
pakoon ilmeisesti pelästyttyään Karlssonin ja hänen miehensä pitämää meteliä.
. Susia ei
näkynyt enää missään.
. Sivistysjohtaja tulee
kuultavaksi seuraavaan kokoukseen. Vuonna 2005 Loimaitten
liitoksessa purettiin omaksi
toiminnaksi Kartanomäen
vanhushuollon kuntayhtymä.
Vuonna 2009 Loimaan, Alastaron ja Mellilän liitoksessa
kotoutettiin Loimaan seudun
kansanterveystyön kuntayhtymän perusterveydenhuolto
kaupungin omaksi toiminnaksi.
Loimaan sote-menoja kasvattaa myös kaupungin asema seutunsa keskuspaikkana.
Ojala huomauttaa muun muassa iäkkäämpien sekä sosiaali- ja vammaispalveluita tarvitsevien ihmisten muuttavan
Loimaalle palveluiden ääreen.
. Etusijalla ovat ne
nuoret, jotka eivät ole aiemmin työskennelleet Humppilan kunnalle.
Suoran palkkaamisen lisäksi kunta tukee Humppilassa
toimivia yrityksiä, jotka palkkaavat 14?17-vuotiaan nuoren vähintään kuukaudeksi ja
tarjoavat nuorelle vähintään
puolet normaalista työajasta.
Yrityksille maksettava tukiraha on suuruudeltaan 250
euroa. Jos
ne eivät tehoa, pitää miettiä
toimenpiteitä uudelleen.
Onko kaupunki alkanut valmistella irtisanomisia kuntaliitossopimuksen suoman
irtisanomissuojan päättyessä
tämän vuoden lopussa?
. Nyt vastaava
lukema on 55.
. Hirvikosken yhtenäiskoulun ratkaisut lienevät
seuraava iso asia, joka tulee
päätettäväksi. maaliskuuta 2013
Sote-menot ovat kasvaneet
Loimaalla hyvin nopeasti
. Rakenteellisia muutoksia
ei ole saatu aikaan riittävän
paljoa ja riittävän nopeasti.
Meillä on monella sote-alueella erinomaisen hyvä palvelutaso. Professori ja virkamiehet patistavat keventämään rakenteita
Loimaa
Lari Kiviranta
Sosiaali- ja terveyspalveluiden menot ovat kasvaneet Loimaalla vuodesta 2008 lähtien
muuta maata nopeammin.
Kuntatalouden
emeritusprofessori Pentti Meklin
huomauttaa Loimaan sotemenojen kasvaneen myös selvästi naapurikuntia Oripäätä
ja Pöytyää rivakammin.
Talousjohtaja Tuija Ojala
erottaa menojen kasvun taustalta viime vuosikymmenellä
toteutetut kuntaliitokset, joiden seurauksena kaupungille
on muodostunut raskaat palvelurakenteet.
Hänen mukaansa kahden
sote-kuntayhtymän purkaminen näkyy kaupungin palvelurakenteessa ja palkkamenojen
kasvussa.
. Valmistelemme talouden
vakauttamiseksi rakenteellisia vaihtoehtoja, palveluiden
toiminnallisia uudistamisia,
talouden seurannan kehittämistä ja kaupungin rahoitustilanteen parantamista.
. Jos keskimäärin lasketaan 45 000 euroa per lapsi
vuodessa, niin tuossa kasvussa on äkkiä kiinni 1,2 miljoonaa euroa, sosiaali- ja ter-
4000
3500
Sosiaali- ja terveystoimen
nettokustannukset, ?/as.
Loimaa
Oripää
Pöytyä
Manner-Suomi
3000
2500
2000
1500
1000
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009
2010
2011
Lähde: Kuntaliitto, Tilastokeskus; koonnut Pentti Meklin
VALOKUVAUSLIIKE KUVAKATI
veysjohtaja Jaakko Kaunisto
laskee.
KAUPUNGIN PALKKAMENOT
Emeritusprofessori Pentti Meklinin mukaan Loimaan taloustilanne on kääntynyt aika nopeasti huonoksi ja kehitys näyttää
jatkuvan, ellei Loimaalla tehdä
jotakin. huhtikuuta
mennessä. Loimaan,
Loimaan kunnan, Alastaron,
Mellilän ja edelleen itsenäisen
Oripään . Asiaa ei ole käsitelty
eikä myöskään valmisteltu.
Mielestäni helpommin kustannuksiin pystytään vaikuttamaan rajoittamalla uusien
henkilöiden rekrytointia.
. Varhaiskasvatuksen
puolella keskustelemme varmaan toimipisteiden määrästä.
. Tämän hetken tietojen
varassa ei. Nina Söderlundin).
Loimaalainen Olavi AlaNissilä valittiin keskustan
maakuntavaltuustoryhmän
puheenjohtaksi.. Sen saaminen edellyttää
kunnan ennakkohyväksyntää
toukokuun loppuun mennessä.
Loimaalaisia
vaikuttamaan
maakuntaan
VARSINAIS-SUOMEN maakuntavaltuusto valitsi eilen
puheenjohtajat sekä uuden
maakuntahallituksen jäsenet.
Maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Pekka
Myllymäki (kesk.) Mynämäestä.
Maakuntahallituksen puheenjohtajana jatkaa turkulainen Petteri Orpo (kok.).
Maakuntahallituksessa on
19 jäsentä ja kullakin varajäsen. Sudet
eivät pääse koiratarhaan sisälle, mutta tilanne säikäytti silti
niin paljon, ettei uni oikein
enää tullut, Karlsson sanoo.
Hän sanoo käyneensä aamun valjettua tutkimassa
pihalla käyneiden eläinten
jälkiä. Hän puuttuisi menoihin
pitkän ajan ratkaisuilla.
Hänen mielestään tulojen kasvattaminen veroprosentteja korottamalla ei ole
kuitenkaan pitkän aikavälin
ratkaisu.
. Edellisessä kokouksessa
sovimme, että terveyspalveluiden osalta aloitetaan
valmistelut eri vaihtoehtojen
löytämiseksi. Ratkaisuja
Loimaa/Karhula
Tiina Naula
Kaksi isokokoista sutta kierteli Karhulankyläntien varrella
sijaitsevan talon pihalla maanantain vastaisena yönä. Kohtuullisen hyvä asuntotilanne tekee muuttamisen
mahdolliseksi.
Loimaan korkea ikärakenne
tuo mukanaan sairastavuuden
eli tarpeen terveyspalveluille.
Palveluiden kysyntä ja tuottamistarve lisääntyvät.
Viime vuosina kaupungin
taloutta on kuormittanut myös
lastensuojelun menojen kasvu. Jäljet eivät olleet sataneen lumen takia enää selvästi
näkyvissä, mutta hän arvioi
tassunjäljen pituudeksi noin
kymmenen senttiä.
Karlsson aikoo ilmoittaa
susista petoyhdyshenkilö Ari
Savolaiselle.
Kesätöitä
tarjolla
MIKSI NÄIN?
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaksi sutta
kävi pihalla
pitää uskaltaa tehdä. Pitää
miettiä, miten parhaiten
pystymme käyttämään Loimaan aluesairaalaa hyödyksi
ja toisaalta turvaamaan sen
tulevaisuuden.
Entä muut rakenteet, kuten
esimerkiksi keittiöt?
. Kun
katsoimme ulos ikkunasta,
näimme pihalla kaksi isoa
sutta, jotka näyttivät väijyvän
koiratarhaa, Karlsson kertoo.
Karlsson ja hänen miehensä
pitivät ulko-oven ulkopuolella
kovaa meteliä ennen kuin mies
meni ulos katsomaan. Suunta on
liikettä tärkeämpää.
Ryhtyykö kaupunki arvioimaan kouluverkkoa ja mahdollisia koulujen lakkauttamisia?
. Palvelupisteiden runsaus
johtuu pitkästä ja vilkkaasta
viiden aktiivisen ja ennen niin
varakkaan kunnan . Kouluverkkoon tehtiin pari vuotta sitten muutoksia, joten akuuttia tarvetta
en tällä hetkellä tiedosta.
. Loimaalta hallitukseen
valittiin Tiina Perho (kok.), ja
hänen varajäsenekseen Tarja
Mäki-Punto-Ristanen.
Varajäseniksi valittiin myös
loimaalaiset Timo Kaunisto
(kesk., Esko Kivirannan varajäsen), Tuija Ketonen (ps.,
Juhani Pilpolan), Jarmo Rasi
(vas. Varmaan seiniä
tärkeämpää ovat tarjottavat
palvelut.
. Tehtyjen säästötoimien toteutumista seurataan
kuitenkin erittäin tarkasti. Mietimme tulivatko sudet
pihalle haistettuaan tiineenä
olevan koiramme ja tallissa
olevat kanat ja puput. Kartanonmäen keskuskeittiötä pystytään
parhaiten hyödyntämään
kaupunkialueella, jossa on
useita valmistuskeittiöitä ja
toisaalta lyhyet kuljetusmatkat.
Joutuuko kaupunki turvautumaan henkilöstön lomautuksiin tänä vuonna?
. Kysymys kuuluu, onko
meillä siihen varaa.
Myös Meklin uskoo, että
Loimaalla on tarkistamisen
tarvetta kaupungin palveluissa. Ja pakko sen on tehdä
jotakin. 7
Tiistaina 12. Keittiöt tullaan myös
käymään läpi. Samanaikaisesti kaupunkia on kehitettävä eteenpäin. Perusterveydenhuoltoa
ja erikoissairaanhoitoa tulisi
saattaa yhä saumattomampaan yhteistyöhön. Sama
palkkameno näkyi ennen ostopalveluna.
. Palkkamenot ovat nousseet Loimaalla hurjasti vuonna
2009 ja selvästi valtakunnallista tasoa nopeammin sen
jälkeen, Meklin herättelee.
Palkkamenojen nousua
selittää terveydenhuollon
kuntayhtymän purkaminen
kuntaliitosten myötä. Jotain muuta Loimaan
pitää tehdä.
Emeritusprofessori Pentti
Meklin saapuu huomenna
luennoimaan Loimaalle seudun kuntapäättäjille.
Mitä kaupunki suunnittelee
talouden tervehdyttämiseksi?
Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Teuvo Suominen, mitä toimenpiteitä
kaupungin taloustyöryhmä
suunnittelee kaupungintalouden tasapainottamiseksi?
. . Kaupungin taloudellinen tilanne on tiukka, mutta
mitään paniikkitunnelmaa
ei kannata lietsoa. Tulot eivät kasva niin
nopeasti kuin menot.
ovat kasvaneet sote-menojen
vanavedessä.
. Heräsimme yöllä kolmen
aikaan, kun tarhassa olevat
kaksi pystykorvaamme haukkuivat kovaan ääneen. Myös Tuulensuun koulun tulevaisuudesta
tehdään päätöksiä.
Ryhtyykö kaupunki arvioimaan terveysasemaverkkoa ja
niiden mahdollisia karsimisia?
. Talon
asukas Daniela Karlsson kertoo susien pyörineen koiratarhan ympärillä. Loimaalla oli tammikuussa
2009 kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia 28
Karhu-pelissä sain jo enemmän
vastuuta ja nyt taas Kouvolassa. Tämän jälkeen kotijoukkue voitti muutaman jatkopallon, ja henkinen vahvuus
kääntyi Hurrikaanin eduksi.
. Kouvot ei pystynyt enää missään
vaiheessa toipumaan tästä iskusta, eikä Bisonsin terhakka
puolustus edes antanut kirille
mitään mahdollisuuksia. Hyökkäyspelaaminen on
ollut koko kauden tehokasta,
mutta vasta viime kierroksilla
olen saanut myös torjuntoja.
Nyt verkolla pelaaminen oli
rauhallisempaa ja sain kädetkin mukaan torjuntaan, parhaana palkittu Aleksi Kaatrasalo summasi iltaansa.
Hän oli kieltämättä melkoisen kova, mutta lähes samaan pääsi Matti Oivanen.
Oivaselle merkattiin kaikkiaan
viisi torjuntaa ja Kaatrasalon
tapaan 19 pistettä. Sen laiturit Kari Kauppi ja
Matti Sauranen tekivät molemmat kaksi maalia.
Myös Kalle Kotiniemi maalinsuulla oli vireessä.
Turun isommalla kentällä FBC:n nuori ja selvästi juoksuvoimaisempi ryhmä pääsi välillä
myllyttämään pitkiä toveja.
Lauantaina Hirvihovissa avauserä oli kotijoukkueelta hyvä, eikä loimaalaisjohtokaan
olisi ollut vääryys. Juhlallisuudet kuitenkin hyytyivät
nopeasti, kun loimaalaiset
eivät suostuneet taipumaan
joukkueiden viimeisessä runkosarjakohtaamisessa.
Bisons otti ohjakset käsiinsä
heti alkuhetkistä lähtien. Vastustajana kahdesta
voitosta pelatussa playoffsarjassa oli runkosarjan voittanut FBC Turku. Valmentaja
Ville Kakko vaihtoikin jo var-
haisessa vaiheessa passariksi
Toni Vahelan, jonka peliin tulo
piristi hieman Hurrikaanin otteita.
PAHITEN avauserässä isäntiä
riepotteli Andrei Ankudovitsh,
joka pelasi nyt kolmannen pelin hakkurina ykköshakkuri
Luis Salgadon ollessa VäliAmerikan kisoissa Hondurasissa. Tiistaina 12. Olimme hieman perässä joka osa-alueella.
Varsinkin jalalla turkulaiset olivat todella hyviä.
Noustiin kuitenkin haudan partaalta playoffeihin ja saatiin tupa täyteen viimeiseen peliin.
Ihan hyvä maku tästä kaudesta jäi Cup-tapahtu-
Teemu Heinonen taisteli
laidassa.
mineen kaikkineen, vaikka tappion jälkeen aina
pettynyt olo onkin, Leiskun päävalmentajan
paikalta poistuva Sami Leikkilä kommentoi.
Leisku pystyikin kaikkien aikojen parhaaseen sarjasijoitukseensa. Tämän lisäksi kolmas jakso oli
ihan yhtä maalia. Peli meni todella hyvin.
Lähes koko peli pelattiin hyvin
joukkueena. Oivanen
pelasi ensimmäisen erän hakkurina, mutta toisesta erästä
eteenpäin Ismo Moilanen oli
tutulla paikallaan ja Oivanen
keskellä.
Ottelun ratkaisu nähtiin
kolmannessa erässä, jonka
Hurrikaani käänsi itselleen
ollen tappiolla 16?18 Tommi
Siirilän kahden ässäsyötön
johdosta. Vastuun mukana tulee
rentous siihen peliin.
Iso Kouvojoukko kummasteli, kun Martin Zeno pomppi aivan
omissa korkeuksissaan.
BISONSIN tehot jakautuivat
tasaisesti koko joukkueelle. Paljon parempi peli tämä oli kuin viimekertainen
Loimaan vierailu, Sammon
valmentaja Jukka Tuovinen
sanoi.
. Todellisen irtioton vieraat tekivät
toisen neljänneksen alussa. Jo pelin alusta
huomasi, että kaikilla oli pilke
silmäkulmassa, hienosti pelannut Eero Aaltonen (8/1/1r)
suitsutti.
Aaltonen on tyytyväinen
kasvaneeseen vastuuseensa.
. Tässä pelissä Leiskun kakkosvitjakin pystyi rakentamaan kaksi osumaa.
Ykkösketjuun kuumesairaan Saurasen tilalle
hyökkääjäksi ylennetty Petri Heino oli kotijoukkueen tehokkain pistein 2+1.
. Joka tapauksessa poikkeuslupa
Hirvihovissa pelaamiseenkin on taas katkolla.
Turva-alueeton ja pieni kaukalo ei kauden
aikana kerännyt vastustajilta kiitosta. Myös Mikko Koivisto (8/2/2/1r) onnistui hyvin.
Matti Nuutinen (20/1/2r) oli
loimaalaisten kovin pistetykki.
Kouvoista Gilberto Clavell oli
ainoa pelimies kentällä. Mukavalta se tuntuu. Alku oli taas kyllä huono.
Vastaanotto oli kauden parasta, mutta vastaavasti hyökkääminen oli surkeinta, Kakko
ihmetteli.
Aleksi Kaatrasalo kirjautti hienot 19 pistettä kuudella torjunnalla,
saaden myös parhaan pelaajan tittelin.
TOISESTA ERÄSTÄ eteenpäin
Hurrikaanin hyökkäyspelaa-
minen terästäytyi ja varsinkin
keskipelaaminen oli tuhoisaa.
. maaliskuuta 2013
8
URHEILU
URHEILUTULOKSIA LEHTEEN:
Toimituksen sähköpostiosoite on
toimitus@loimaanlehti.fi.
TÄLTÄ SIVULTA:
. Vastaanotto oli kauden parasta, mutta
vastaavasti hyökkääminen oli surkeinta.
Biisoninkaatojuhlille tyly loppu
MARKKU LAAKSO
Koripallo
Jesse Kojo
Kouvot?Nilan Bisons 71?84
(34?46).
Kouvot mainosti näyttävästi
paikallisessa mediassa lauantain korisliigaottelua ?biisoninkaatojuhlana?. Lauantainakin nähtiin muutama läheltä piti -tilanne
kun täysiä mentiin koko 60 minuuttia. Jeb
Ivey (19/4/3/3r), Martin Zeno
(14/14/6/1r) ja Ryan McDade
(15/6/1) pelasivat tasolleen uskollisena. Loimaalaisten materiaali on kärsinyt loukkaantumisista, mutta
joukkue sai silti täydet kolme kentällistä kasaan
molempiin peleihin.
Perjantaina Turussa Leisku pysyi vauhdissa mukana avauskolmanneksen. Ainoastaan Leiskun ykkösvitja pystyi
vastaamaan FBC:n vahvaan vauhtipeliin myös
hyökkäystehoilla. Kokenutta kaartia on lopettamassa, ja uutta valmentajaa haetaan kuumeisesti.
Toisaalta kevät on vasta tulossa ja monella takki
hieman tyhjä, joten eiköhän kesemmällä löydy
ratkaisuja.. Bisons vei erän ensimmäiset viisi
minuuttia lukemin 10?2. Hän
teki kolmannessa erässä kaikki
Kouvojen 11 pistettä.
BISONSIN seuraava peli on
huomenna kotikarsinassa.
Tunnelma on taatusti katossa,
sillä vastustajana on arkkivihollinen Tampereen Pyrintö.
Myllytys alkaa kello 18.30.
Hurrikaani kakkosena jatkopeleihin
JUUSO RIPONIEMI
Lentopallo
Valtteri Arra
Hurrikaani?Sampo 3?1
(19?25, 28?26, 25?23, 25?15).
Hurrikaani isännöi sunnuntaina runkosarjan viimeisessä kotipelissä Pielaveden Sampoa.
Ottelussa oli panosta molemmille joukkueille, sillä kolmen
pisteen voitolla Sampo olisi
saattanut kiilata Hurrikaanin
ohi sarjataulukossa.
Ensimmäinen erä meni Sampolle selvästi ja lähes
tyrmäysvoittona. Toisen erän alussa Leisku
käväisikin johdossa, mutta jatkossa FBC käytti
erikoistilanteet paremmin hyväkseen. Pääsyy avauserän rumiin lukemiin oli
kotijoukkueen luokaton hyökkäyspelaaminen. Ykkösdivioona
pelataan valtakunnallisena, joten sinne nouseminen vaatisi aika paljon lisäresursseja mo-
neen asiaan. Ankudovitsh kirjautti peräti 29 pistettä, mutta loppua
kohden hänellekin alkoi tulla
fyysisestä väsymisestä johtuen
helppoja virheitä.
. Bisons voitti
erän 11?22.
. Ensi
kaudeksi on pakko neuvotella Liikuntahalliin
pääsystä kaupungin kanssa tosissaan.
Leiskun edustusjoukkueen tulevaisuus on
täysin auki. Kolmas erä olisi voinut
kääntyä meillekin, mutta jatkopallopelaamisessa olimme
Hurrikaania arempia. Kolmannessa erässä Leisku alkoi karvata riskillä ja FBC
karkasi nopeilla vastahyökkäysosumilla selviin
voittolukemiin 5?11. Toisen erän
alussa FBC iski viisi pikamaalia, eikä Leisku
päässyt päätöserän voitollaan enää tuntumaan. Samaten
verkolla puuttui röyhkeys, ja
muutamat vastustajan pelaajat pääsivät liian rauhassa iskemään palloa meidän kenttään.
Leiskun kausi päättyi taistellen
SAKARI SALO
Salibandy
Martti Tytykoski
Leiskun
edustusjoukkueen
tulevaisuus on
täysin
auki.
FBC Turku?Leisku FT 8?4 (1?1, 5?0, 2?3).
Leisku FT?FBC Turku 5?11 (1?1, 2?4, 2?6).
Leisku pelasi viikonloppuna jatkopaikasta ykkösdivarikarsinnoissa
Paperin, pahvin ja kartonkien keräys . P. 9
Tiistaina 12. 040 197 97 97
www.loimaantaksipalvelu.?
. Nostokorkeudet
16 ja 9,5 m
RAKENNUSALAN
PALVELUT
DINO 160 XT
DINO 95 T
050 516 3027
Ville
Kysy ilmainen tarjous.
. Autovuokraus
P. Siirtolavojen vuokraus
ja toimitus
Puh. Köllintie 20, 32100 Ypäjä p.050 56 96 945
Loimaa
JARKKO AAKIO
Kauppalankatu 5-7 Loimaa,
p. 040-7527 353 www.ryotintila.?
www.paija.. 050 527 6332.
Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. 0400 223 535, 0400 223 235.
3DDUL MD S\|UlWXROLNXOMHWXNVLVVD
NHODNRUYDXV VXRUDDQ DVLDNNDDOOH
Puh. Myös hartaat muistotilaisuudet . 8?17.30, la 8.30?14
Tampereentie 51
040-720 7310
. P. HYVINVOINTIPALVELUJA
Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala
P. PESULAPALVELUJA
Kello- ja koruseppä LANKINEN
. P. 0400 765 351
Jalkahoitola Arjalka, Käsityölaiskatu 9, Loimaa
P. 0400-223 964
Taksi
0400-805285
www.loimihaka.?
. Rengasmyynti
. HENKILÖNOSTIMIA
. Pesut, kesto- ym.
. TILITOIMISTOJA
MELLILÄN TILI JA ISÄNNÖINTI OY
kirjanpidot, tilinpäätökset, veroilmoitukset,
taloyhtiöiden isännöinnit, asiakirjat mm. 050 361 3670
Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa
P. PA I K A L L I S TA O S A A M I S TA PA R H A A S TA PÄ Ä S TÄ . Ajojärjestelmä
. 0500 478 344
Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä
. TAKSIPALVELUITA
. (02) 762 8326
Alastaron
Autopalvelu
Määräaikaishuollot
Renkaat ja rengastyöt
BE-, DSL- ja OBD-mittaukset Kolarikorjaukset
Katsastuspalvelu
Hinauspalvelut
Ilmastointihuollot
Loimijoentie 99, Alastaro P. Ikkunatummennukset
. VAKUUTUSYHTIÖITÄ
PikkuRokkari
Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307
ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.?
. 044 27 47 402, www.fyspepe.toimija.fi
VTT
Pekka
p. SIIVOUSPALVELUJA
Siivouspalvelu, KL-Urakointi.
Katja Laine. KAIHTIMET JA MARKIISIT
. Huolto, korjaus . 040 963 3956 / 040 962 7023
www.loimaanliikennekoulu.?
. 0500 530 807
. 0600 91444
Kela-ajot suorakorvaus
s3ISË
JAULKO
MAALAUKSET
sTASOITUKSET. Kello- ja korukorjaukset paikanpäällä ark. JUHLA- JA PITOPALVELUITA
RATSASTUSTUNNIT
PONIKERHOT
P. Tuulilasit
. www.artemiina.fi
LASIPALVELU
044-7442
302
050
350 0725
+AIKENLAISET
LASI
JA
LASITUSTYÚT
. RAVINTOLOITA
Idyllinen
Juhla-ja Kokouspalvelut omalla,
aidolla lähiruokakeittiöllä
Eksoottisen erilainen
Menninkäissavusauna
puh. Kaivojen tyhjennykset
sekä viemäreiden
avaukset . Ota yhteyttä!
Kauppalankatu 2, p. 044 3056900
. Finikor-ruosteenestokäsittely
. INVATAKSIPALVELUITA
. 040 535 0576
Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa
puh. 045 2044 776
ZZZ ORLPDDQDOXHWDNVL À
050 326 2369
Pasi Markula ky
0500 770606
Intialaista päähierontaa & energiahoitoa, Asta Kilpi
P. AUTOKORJAAMOITA
. PAINOPALVELUJA
Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit.
Loimipaino Loimaa. 2, 32300 MELLILÄ, www.mellilantili.?
. LVI-LIIKKEITÄ
P. HAMMASTEKNIKOITA
Myös päivystys
lasirikoissa:
044-7442
310 Turuntie
puh. www.jormalaaksonen.net
. LOUHINTATÖITÄ
Arvioinnit veloituksetta
Jasa Poraus, Loimaa
1 + 6 henkilöä
1 + 4 + invavarustus
Loimaan
Aluetaksi Oy
LOUHINTA- JA KAIVINKONETÖITÄ
Väinämöisenkatu 6 B Op-talo
Tiistaina klo 9-17, perjantaina klo 9-12.
Muina päivinä tilauksesta P. TIETOKONEITA
Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet
Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille
www.ravintola-ata.com
-7* UVPUUFJEFO
MJTjLTJ
LOIMAA
Ravintolassa A-oikeudet
ma-to 10-22.00,
pe-la 10-01.00, su 10-22.00
Noutopöytä arkisin klo 11-14
Täydellinen juhlaja pitopalvelu
Hyvät kokous- ja
koulutustilat
Sahantie 5 Mellilä
www.lounaspaikkamellila.. RAKENNUSTÖITÄ
KATSO LISÄÄ: www.pihaportti.?
. 02 762 1350, 0500 741 437, Ps. Pitopalvelut
Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. Aggregaatti (160XT)
. Pyörätuoli ja paarikulj.
Hannes Huhtala
Sertifioitu
märkätilojen
VEDENERISTÄJÄ
. 0500 535 377
LVI-HUOLTO R.VUORINEN
Loimaa
Invataksi 1+8
Huom. RATSASTUSTUNNIT
. PERÄKÄRRYJÄ
. 044 536 9469
Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kivenkatu 7
Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen
. 050 2279
. 040 7323 638, Loimijoentie 78, Alastaro
Fysioterapia, Petteri Penttinen, Kuusitie 1 Loimaa,
P. 050 562 4803.
www.pohjantahti.?
. maaliskuuta 2013
. BRODEERAUKSET
ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa.
P. KELLOLIIKKEITÄ
. Meillä on nyt
myös nettiajanvaraus. VALOKUVAAMOJA
. www.sabrina.fi
. (02) 7622 393
P. 414 8400
www.akrdata.?
. KAUNEUSHOITOLOITA
Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3 &
Seppälänkatu 10, Loimaa P. TYÖVAATTEITA
KOTIMAISET MIRENA TYÖASUT
0LWWRMHQ PXNDDQ VXRUDDQ YDOPLVWDMDOWD
%URGHHUDXNVHW PDLQRVWHNVWLLOLW NRUMDXVRPSHOXD
PLUHQD DVXW FRP $VXWXVWLH /RLPDD
. JALKAHOITOLOITA
Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10,
P. 050 560 4701. SUUTARI- JA AVAINPALVELUT
Loimaan Suutari P. 0500 822 386
www.alastaronautopalvelu.?
ZZZ ORLPDDQOXNNR À
. 040 867 9053
1+6 hlö
. 050 350 6983. RUOSTESUOJAUKSIA
. JÄTEHUOLTOA
Roskat pois nurkista!
. Automyynti
vahaukset
. RAKENNUSTARVIKKEITA
t 1665"7"3","611" t *,,6/" +" 07*
,"611"t 3",&//645"37*,&,"611"
t 0." "4&//641"-7&-6
Suoritamme ammattitaidolla ikkuna- ja oviasennukset
sekä saunatilojen sisustukset! . Jätehuolto kaikille kiinteistöille . 040 7499 159, www.arjalka.fi
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos, Väinölänkatu 8
Studio 66, Mörkömäentie 2, Oripää
Leila Toivonen p. BETONITUOTTEITA
Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa.
P. 0400-536 303 . 02-762 5100
Ark. 050 321 8085.
Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14
P. PARTURI-KAMPAAMOITA
1\W PHLOWl ULSVLHQ SLGHQQ\NVHW
VHNl LRQLMDONDN\OS\
$YRLQQD PD SH OD
WDL VRSLPXNVHQ PXNDDQ
Vesikoskenkatu 20, Loimaa
9?
$MDQYDUDXV
S WDL ZZZ WD]]L À
Ravintola - Kahvila
Avoinna : ti - pe 09.00 - 18.00
la
12.00 - 22.00
su
12.00 - 16.00
A - oikeudet
Kauppalankatu 13, Loimaa
0400 - 592549
www.greenway.fi
Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin 020 763 4736.
Palvelemme ma-pe klo 10-17.
VTS Seppo Toivonen, puh. PIHAPUIDEN KAATOA
. 767 1524 . PA LV E LU H A K E M I S TO
. 0400 398 421, www.sormuslankinen.?
0UH sOLLIPEKKA VIENONEN SEUTUPOSTI FI
. 02-724 7851, 763 1031
Ryötin tila
Ikaalisten Kylpyläosakkeen vuokraus
TAKSIPALVELUA
Loimaa
P. 9?18
. 0207
412 180
Mestarinkatu
4, LOIMAA
61,
Loimaa
Teitä palvelee
. Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! la 9?14
Pietilänkatu 11, Loimaa p. MUSIIKKIPALVELUJA
Soitinliike
Turuntie 10
Loimaa
P. SÄHKÖLIIKKEITÄ
Testattu vetoaisa
AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA
. perukirjat.
puh. Hinausapu 24 H
. (02) 763 1997, 0400 812 588.
. Maalaus, peltityö . 045 1263170, pekka.salonen@mellilantili.?
Sahantie 2 as. 046 810 2432
Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.?
ILPO LAUNONEN
Taksi Jyrki Ala-Nissilä
p
sTAPETOINNIT
Perävaunut . 010 322 4570
"70*//" ." 1& +" -"
. www.j-s.fi
Proteesiasioissa
www.lpr.fi
Satakunnantie 5 LOIMAA, P. P. 0500 929 227. sPIKKUREMONTIT
sNOSTINPALVELU
Pyydä tarjous!
www.loimaantaksi.com
Loimaa Taksi
5-7,
P. KOIRAHOITOLOITA
. KÄDENTAITOTUOTTEET
KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/
KEHYSTÄMÖ NYYTTI
. Varaosat
Tmi: Esko Salminen
http.//personal.inet.?/yritys/jyty Alastaro p. KORUDESIGNTARVIKKEET
25
s!3%..5+3%4s4!26)++%%4s355..)44%,5
Yksilöllistä täysihoitoa kaikenla
kaikenlaisille koirille maaseudun rauhassa.
DMRNRUWWL FRP
3 9HVLNRVNHQNDWX /RLPDD
Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. LASITUSPALVELUITA
Alkuperäistä loimaalaista
taksipalvelua!
TAKSI LOIMAA-MELLILÄ
www.loimaanelainhoitola.?
p. 040 968 9880.
. 040 779 2214 Opinkuja
Loimaa
0400 741303
556
044-7442
Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset, tarrat.
J & S Subcontracting Oy, P. Trailerit . 040 535 6973
Avoinna ti?pe 10?17, la 10?13
www.kadentaitonyytti.?
MAALAUSPALVELU
Loimaan
Kauppatorin Taksi ay
Tapio Harjula 0500 741 544
Karsolantie, 32210 LOIMAA, (Hirvikoski)
Puh. VERHOOMOJA
Verhoomo Velar
040-5821805
Viljavarastontie 6, Loimaa
verhoomovelar.?
. 02-550 2400, fax 762 2790
VUODEN
KOKEMUKSELLA
Hankalatkin puut ammattitaidolla. 045 - 874 6600
Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.?
Palvelutarjontamme löydät netistä!".
. 0400 741 441
HiusStudio
Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14
Myös sopimuksen mukaan.
Koulukuja 7, Loimaa
Ajanvaraus p. 050 360 2597
. AUTOKOULUJA
Uusi malli ja Jaksal-kuomu
. 0400 293 576.. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA
Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön.
www.neliopinnoitus.fi P
40 e. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan.
vuokrata, vuokrataan,
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoiOhje: näppäile teksti
- myydään halko/klapi/
kadonnut, löytynyt,
tukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä.
LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi.
lahjoitetaan -ilmoitukset. Läh. OK-talo maaseudun rau- kk + vesi ja sähkö. 044
ja kylpyhuone. 0400 531 499
830 417.
kaikkia merkkejä voi ehdot- Vanha Härkätie 1 A, 50,5 Ei eläimiä. Raleigh v.pun prinsessapyörä 12,5?. 040 558 8676
. Forssa tai lähikunnat kin mahd. H. 040 244 4344
ja tie tontin rajalle. 4h+k pikaisesti. Halutaan vuokrata ok-talo
muutkin metallit nopeas- Someron seudulta maaseu. Talvilämmin, löy- kone Gorenje H. Edessä . P. Toistaisek. Sekalaista - kirpputorit
myös tekstiviestinä!
palstalle menee halutaan - joulukuusimyynti
Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta
7,50e / 160 merkkiä
- työsuoritukset
tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 040 ron kansallispuvun koru. 87 -03 Hiace, ym. Mopo osakasat. to2013@saunalahti.?
vuokrata ok-talon Loimaalta
soitinäänet v. Säilytys- ja kylmätilat.
tettavaksi. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000.
Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla!
ja takajarrun yhdistelmä. 044 279 9129.
040 760 1242.
. Laskettelumonot Salo- kiireel vain 2500 e. MB E 200 CDI -07 Met. Aura/max 20
moottorit, peräkärry, päältä
neliön kaksio kerrostalosta
Tarvasjoelta. 045 127 7842
. järven
reki) vahva ja hyväk. pikku tai sedan, porrasperä, FX lä Haverintie 7. -95 -00, vasjoella. Yamaha Clavinova CLP220 digitaalipiano korkea- . Paras hinta H tai P autos- P. P. esim. P. RT, 2h+k+s yht. 044 277 3557
jättöaika
merkit.
Maksan
hyvin.
P.
Katsastettu
ja
hyväkuntoimyydään kaikki yhdessä. P. Vuokralle tarj. 200 e. uusi keittö
Sanomat
kit ja as.vaunut. P. P. kesk. P. 046 532
4321
ok. Vuokrattavana rivitaloavokori, takana suljettava. Täysin olkipaaleja Loimaalla. 0400 813 828.
42. Myydään/vuokrataan 56 0440 845 115.
si, kohtuuhint. 040 837
Löytölaariin ei mene:
923 9306
LÖYTÖLAARIN
3024.
PL 117
SÄÄNNÖT
- henkilökohtaista -ilmoi. Tintti-keräilyautoja. P. Joenrantatontti, Miell. 044
100m2:n kylmävarasto Tar. 044 305 7795
394
autokatos.
?
Timpurin/laatoittajan omasauna,
koneet ja ?laitteet, mm Hyväk. P. 050 217 6257.
riviä
ros, vapaa 1.4. P. Myytävänä RT-kaksio ilmaiseksi, myös pieni erä
Somero.
2
79 m Loimaalla. ruohonleikkuri, veneet. 050 353 7043 tys, ei kosteutta, vl kiskot. Aura. tosi edulliseen hintaan tälä, Vähäojantie vesi, sähkö
ti rivitalohuoneisto 2h,kk +
13.900 e. H. . 045
. P. Hevosen ajoreki (Loora- remontoitu. ML 515
ta toimiva. P. Neulekone Brother harm. Vain 5000 e 040 837 3024.
väh. 045 877 2833.
tuu, silti käyttökunnossa. Asuntoauto vm. 040 040 341 7803
4h+k+aut. P. Jätä sanojen väliin tyhjää.
LÖYTÖLAARI
Salon Seudun Sanomat
PL 117
24101 SALO. Ostetaan ja noudetaan maan kunnan alueelta n.
traktorit ja yhdistelmäkaivu- 150-300m2 mielellään läm. P. Kaikki huom. P.
taa. Jääviileäkaappi ja pieni 045 260 4016
nen. H. 2561
Kaikki laatumerkkejä. P.
on muuttunut:
kaipaa 1 asuja. . veneilymahdollisuus. 050 584 . H. Mukavaa vuokra-asuntoa
säiliöpakastin Kyrössä. . MyyntiAura.
558 8676
044 210 3036.
hasta. Edull. Basset Hound ?pentuja. 100 m2 tai
Apupyörät+kypärä 70 e. Paikkakunta
kannattaa mainita myydään/vuokrataan -ilmoituksissa.
Vain 1 ajoneuvo tai kone/
ilmoitus. maaliskuuta 2013
10
Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä
ja Somero-lehdessä. Corolla etuveto vm. Luovutus pääsiäiseksi. Tiistaina 12. Auto?ow puhallinsuojaike. 10 000,- P. Miel. P. Hilux, Corolla, Mazdat,
330e/kk+vesi+käyttösähkö,
Mitsut sekä muut merremontoitu mm. 63m2, OSTETAAN
autoista P. Hlö-tai -paketti auto. 85-92, talokaksio 64m2 Yläneel-ilmoitusten
keli, Hilti piikkauskone ym. P.050 555
postitusosoite ja
vika, paljon aj. 5-henkinen perhe haluaa
luokkainen,
laadukkaat 2,7x5,2. P. Poudalla tehtyä puhdas- 0400 705 940.
nopenkki, H. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. Toyota 1,3, 12 vent. 5,5m lava 1m laidat + ta Timotei heinää pikkupaa567 0925.
. P. 2007, vähän lyvalmis, siisti. sauna+ph . 7,2 x 3,4m lämmin rakenm2 2h+k+kph, iso parve- 040 536 5113
tai varaosiksi ehkä kunnos- nus 2h+wc. 050 4644
572 1578.
. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. Vapautuu 15.3. Joitain osia puut- tkm. kuntoinen. Vuokrataan Aurassa siisP. 170 m2 Somero, P. Varausm. teksta. Henkilö- tai pakettiauto, . 044 945 2300.
. P. 050 044 202 9502
san myös ja romutodistus läheisyydestä. Somero sauna+autokatospaikka.
80 e. Edullinen, mutta asuttava Hissitalo, ylin krs. peruna/vilja-ilmoitukset
MYYDÄÄN
SEURAAVA
LÖYTÖLAARI
ILMESTYY
TI 19.3.
LÖYTÖLAARI
7e
50
Ilmoituskuponki
EI JÄLLEENMYYJILLE
EIKÄ
YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE.
Ilmoituksessa täytyy
olla puhelinnumero (tai
lisäksi sähköpostiosoite) - ei nimimerkkejä tai
vastauspyyntöjä lehden
konttoreihin. 326 6308
käytetty säädettävä pia- tuotuna. Vanhaa heinää pikkupaa- rit, kaikenkuntoiset huomi- mintä tilaa. Halutaan vuokrata Loi- ark.
maalta 3-4h+k. Tarjoa miel. Halutaan vuokrata Loinosturi tukijaloin, vl kiskot, leissa. SEKALAISTA
keväällä - myöh. Annetaan vuokralle n.
. Edestä täytettävä pesu- ri: 040 965 5042 tai asun- . H. 700 e. P. Ilmastoitu laatuauto . alv). Ajettava ruohon24101 SALO
. 040 771 3023
754 8564
. 044 298 8281
ja kaup. met, moottorisänky, Some- . Vuokrattavana kerrosLöytölaari
Dewalt kääntöpöytäsirk- vastike. P.
osakehuoneisto hinta max.
?
Punatiili
OK-talo 100 000 e Auran ympäristö.
. P. P. P.
tiistain lehtiin
. ei kats, muut hatsback tai FX-HB liftback. Vanhat mopot, perä. Laskutuslisä
2 e. 950 e. P. H. 045 127 2221,
mon Sensi?t, hyvät, koko 558 8676
leissa kuivikkeeksi melkein oidaan. P. Mak- dun rauhasta miel. Honda Civic piha-autoksi . Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 16.
(M myy, O ostaa tai S sekalaiset)
Lähetä viesti numeroon 17252.
Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä.
(EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ!)
HUOM! Kupongin toimitusosoite muuttuu: Toimita ilmoitus:
Ilmoitusosasto
MYYDÄÄN
OSTETAAN
SEKALAISTA
Julkaisupäivä
Ilmoittaja
Osoite
Puh.
Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Täysi sähköis- . 040
. P. P. . Muuttotoive
Hirvikoskella. keskusta, Joensuu. 045 230 1611
ti ja vaivattomasti. Rinnetontti Somero, Hän- 3023
. 040 771 talvellakin, sähkö, ei vettä.
KH710, 2-tasoa, vanha mut- V-keulainen malli. pikaisesti.
. 0400 . tasi! Miel. 040 849 6637 /Tiina. 420 e
Vain 3500 e. vapautuva ????????????????????
98, pakettiauto. P. Juuri valm. 044 035 2325 /16 jälk.
050 5385187.
4452
. . Hyvä tieyhteys
. Skoda Felicia 1.9 D vm.- aj. 044
. Mikäli
ilmoitus ei sovi Löytölaaripalstalle, vaihtoehtona on
kehystetty ilmoitus lehden millihintojen mukaan.
Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. Vuokralle annetaan Loitukset
viisi
leikkuri edullisesti.
maalla 3H+K 80 m², 2-ker- www-osoite
Löytölaari on tarkoitettu
P. P. P. 100 e. P. Löytölaarissa
voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joilta ei löydy
nimeä YTJ-rekisteristä.
poikkeuksena
- puhelinosake (1 puh.
osake/asiakas/vuosi)
- ase (ilmoitusta jätettäessä todistettava aseenkantolupa ja henkilöllisyys)
- maataloutta koskevat
ilmoitukset)
- halutaan ostaa halko/
klapi/peruna/vilja -ilmoitukset käy
- halutaan työsuorituksia
Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta
palstalle soveltumattomat
ilmoitukset, sekä lyhentää
ylipitkiä tekstejä. Toyota Hiace,
yksiö 38,5 m2 Perttelissä.
Salon Seudun
Täysikoteloitu ketju, etu- 1200 e. P. Omakotitalo n. 0400 780 958
044 295 8756
. Uudempi Facelift 944 1033.
hinta n. P. 130 000 e. . 0400 205 066.
. P. Tuon p. 040 411
YKSITYISHENKILÖILLE, - alv -sana
0240.
vain
- kennel-, yrityksen nimi
jotka myyvät omas- kuolinpesä
sa käytössä ollutta tai
- vaihto-/eurolava
omaan käyttöön tarkoiIlmoitukset Löytölaariin
tettua tavaraa. Kaikki autonromut + . P. Ostan vanhan traktorin