vuosikerta Nro 29 LAUANTAI 12.3. alv. Rivitalotarjonta kasvaa Loimaalla Kuvalla on visuaalista voimaa, joka auttaa eteenpäin silloinkin, kun kohdalle osuu ehkä vähän huonompi päivä. SAMPSA HAKALA Teema: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN sivut 7-24 Naaraspohjantikka löytyi yllättäen Alastaron reitiltä. ERKKI KALLIO Talvilintulaskennan uusintalaskennat paljastivat Saviseudulla olevia lintuharvinaisuuksia. Loimaan talousalueen paikallislehti • 102. Erikoisuutena olivat muun muassa jo Saviseudulle saapuneet muuttolinnut, uuttukyyhkyset sekä harvinainen pohjantikka. 2016 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Taidenäyttelyyn osallistuva Evelina Hietaoja Sivu 6 Sivu 5 3 Hirsimestari työssään No, mikä se siellä ylhäällä möllöttää! Kiva nähdä, että aurinko mahtuu taivaalle vielä kaikkien ilmatilanloukkausten ja sotaharjoitusten sekaan! Sivu 32 Aurinko kertaa Kauko Pekkarisen kirves heiluu vinhaa tahtia ja osuu tarkasti. Ei ihme, sillä hän on toiminut hirrenveistäjänä jo reilut 30 vuotta. Pohjantikka on hyvin harvinainen Saviseudulla. Mielenkiintoisimmat havainnot tehtiin Alastaron reitillä. Sivu 30 Lintuharvinaisuuksia Saviseudun laskennassa
2 Lauantaina 12. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. Tammiainen kyläkeskiviikossa 16.3. Meidän isänmaa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Sami Laaksonen nuorisotyönohjaaja, Loimaan seurakunta Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen… SYNTYNEITÄ KUOLLEITA Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.53. Naisia oli mukana Jeesuksen seurueessa hänen kulkiessaan pitkin Galileaa. maaliskuuta 2016 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 12.3. Aurinko laskee kello 18.23. Avustusta saa 66 prosenttia hakijoista. Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Matilda, Mette, Tilda AJANTIETO PÄIVÄN SANA HARTAUSKIRJOITUS LUKIJAN RUNO SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. No onneksi hiukan enemmän. Ei kukkia. Miehille tyypilliseen tapaan opetuslapset eivät naisten puhetta uskoneet, vaan piti omin silmin käydä toteamassa tilanne. Johanneksen evankeliumin kertoma Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko, veden muuttaminen viiniksi Kaanaan häissä, tapahtui äiti-Marian aloitteesta. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Luuk. Tammiainen edustaa Loimaan alueen vanhinta asutuskerrostumaa, jossa ihminen on kulkenut jo noin 4 000 vuotta sitten. 1: 30, 31 Loimaan Lehti oikeaan osoitteeseen (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Hohtavissa talvisissa hangissa keväisissä solisevissa puroissa valoisissa kuulaissa kesäöissä raikkaassa syksyisessä väriloistossa vuodenajat vaihtuu, vuodet toistaa talven, kevään, kesän ja syksyn se on pohjola. 84: 6, 7 13.3. Ei liene sattumaa, että YK on julistanut naisten oikeuksien päivän myös kansainvälisen rauhan päiväksi. 12.3. Seurantalojen korjausavustuksista pääsee vuonna 2016 osalliseksi 171 yhdistystä. Monet tärkeimmät opetuksensa Jeesus antoi nimenomaan naisten kautta. Nuori Maria saa enkeliltä kuulla olevansa raskaana ja synnyttävänsä pojan, josta tulee vielä jotain käsittämättömän suurta. 1800-luvun lopulle asti Tammiainen oli suhteellisen iso kylä. Sen jälkeen kevään seuraava kyläkeskiviikko on Seppälä 13.4. Naiset olivat mukana kaikissa prosesseissa, joita Jeesuksen elämään liittyi. Myöhäinen kuntaliitos toi Tammiaisen jälleen osaksi Loimaata. Luuk. klo 19. Sen nimissä on seurantalo Toukola. Maria hämmästeli Jumalan suunnitelmaa, mutta totesi olevansa Jumalan palvelijatar, ”tapahtukoon minulle niin kuin sanoit”. Myöhemmin se hiljeni ja siitä tuli vähitellen Loimaan takamaata, kun kulku Poriin väheni ja Turkuun vilkastui uuden rautatien myötä. Marian päivää on kutsuttu myös kirkolliseksi naistenpäiväksi. Esillä on usein myös muita karttoja ja valokuvia. Nämä päivät sopivat hyvin samalle viikolle, olihan kristinuskon alkumetrien suhde naisiin poikkeuksellinen. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. Siunaustilaisuuden jälkeen muistotilaisuus Ypäjän seurakuntasalissa. Julkisuudessahan uskonto on ollut viime vuosiin saakka miehinen maailma, varsinkin virallisella tasolla. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Voimme ottaa vertailukohdaksi profeetta Joonan, joka ei todellakaan aikonut suostua Jumalan käsikirjoitukseen, vaan pakeni – ja oli myöhemmin katkera, kun Jumala meni ja muutti suunnitelmaansa. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Varsinaista naistenpäivää vietettiin tiistaina, ja sen teemoja ovat tasa-arvo sekä naisten oikeudet ja mahdollisuus osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. Nuorisoseuralle avustus. Syntyäkseen ihmiseksi Jeesus tarvitsi äidin. Erno, Tarvo, Ernesti 14.3. Korjausavustusten tarkoitus on parantaa talojen toimivuutta ja kuntoa. 1: 27, 28 14.3. Miehet ja pojat ovat lähteneet metsälle, maailmalle ja sotiin, naiset ovat jääneet kotiin odottamaan – ja rukoilemaan. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Kari Raittila Vuodenajat LL L L LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA Larille PIKKUVELI 18.2.2016 4010 g 52 cm Anne-Mari ja Pekka Anttila POIKA 27.2.2016 4035 g 50 cm Emma ja Sampsa Äijälä Rakkaamme Pertti Henrikki JAAKKOLA * 12.04.1933 Alatornio, Ylivojakkala † 28.02.2016 Ypäjä Kiitollisina rakkauden ja ilon vuosista, jotka saimme viettää kanssasi. klo 19. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Kyläkeskiviikon luentotilaisuus kestää noin tunnin, ja siihen on vapaa pääsy. Loimaalta avustusta saa Loimaan Nuorisoseura, jonka saama summa on 3 500 euroa. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,50 € /pmm 3-sivu 2,50 € /pmm Tekstissä 2,33 € /pmm Tekstin jälkeen 1,97 € /pmm Takasivulla 2,50 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,97 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Huomisesta alkaa kuitenkin kirkollinen joulunodotus. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Kun Alastaron kappeli perustettiin, Tammiainen kuului siihen. Keskimääräinen avustussumma on tänä vuonna noin 10 070 euroa seurantaloa kohti, mikä on hieman enemmän kuin edellisinä vuosina. Naiset saivat ensimmäisenä kuulla Jeesuksen nousseen kuolleista, ja kertoa siitä muille. TYTTÖ 3.3.2016 4060 g 51 cm Saija-Maria Johansson & Teemu Lehtisaari Suomen maatalousmuseo Saran kyläkeskiviikossa tutustutaan Tammiaisen kylän historiaan museonjohtaja Teppo Viholan johdolla. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2016. Marian tyyneys ottaa enkelin ilmoitus vastaan on tuttua monelle naiselle hänen jälkeensäkin. Naiset olivat Jeesuksen ristin juurella, miesten kaikottua omiin piiloihinsa. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 140,00 € 6 kk 84,00 € 4 kk 59,90 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 129,00 € 6 kk 66,50 € 4 kk 45,50 € 3 kk 34,50 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Useimmat meistä ovat oppineet iltarukouksen isoäidiltään, mummut ja mammat ovat olleet heitä, jotka ovat hengellisistä asioista puhuneet kodeissa. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Jo yli 40 vuotta päivä on ollut YK:n suojeluksessa naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivänä. Suomalainen uskonnollisuus on tarpeettomankin vahvasti naisten aluetta, siis nimenomaan yksityinen uskonnollisuus. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Siunaustilaisuus Ypäjän kirkossa 20.3.2016 klo 12.00, minkä ystävällisenä kutsuna ilmoitamme. Reijo, Reko 13.3. On sanottu, että nopein keino maailmanrauhan saavuttamiseksi olisi nostaa naiset valtaan. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Marian ilmestyspäivä katkaisee paaston ajan ja luo linkin pääsiäisen ja joulun välille. Saran kyläesittelyjen lähtökohtana ovat isojakokartat, jotka kuvaavat kylää ennen isojaon toimittamista ja ryhmäkylän hajoamista. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Ps. Tammiainen kyläkeskiviikossa LOIMAA Seurantalojen korjauksiin jaetaan tänä vuonna valtionavustuksia 1,7 miljoona euroa. Raili Raimo ja Riitta Kirsi, Jere ja Luca Markus Lähdit niin hiljaa, että vain aamu sen kuuli
PUNKALAITUMEN kunnanjohtajavalinnan loppukirikamppailuun on noussut kolmas ehdokas. Uusista ehdokkaista Jaana Karrimaa oli valintatyöryhmän haastateltavana ja hänet lähetettiin edelleen soveltuvuustesteihin. Toimimme samoissa tiloissa Lääkäritalo Joutsenen kanssa, Vesikoskenkatu 17. Paljon onnea rakkaalle ja reippaalle 4-vuotiaalle pikku työmiehelle, Eelikselle! T. Tervetuloa! Onnen, ilon toivotukset päivänsankarille. Äiti, Iskä & Vilma Täyteen tuli vuosi ensimmäinen, onnea siis, pieni palleroinen! Paljon Onnea 1-vuotiaalle Mikaelille Turkuun! T:Kalliorannan Mamma ja Pappa, kummitäti Emmi Paljon onnea ihanalle 8-vuotiaalle Alissalle. Miehen kertomuksen perusteella anastettu pakettiauto löytyi Kyröstä, ja pakettiauto on palautettu omistajalleen. Rattijuoppo jäi kiinni LOIMAA Punaiseen Toyota Corolla -merkkiseen henkilöautoon murtauduttiin Telkäntie 1:ssä keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja anastettiin omaisuutta. Akkajee konsertoi Loimaan Taidetalossa ti 15.3. Esitutkinnan aikana selvisi myös, että turkulainen mies oli aiemmin, 2.– 3.3. Tällä viikolla kunnanjohtajan virkaan on tullut kolme uutta suostumusta, jotka ovat valtiotieteiden maisteri Jaana Karrimaa Harjavallasta, diplomi-insinööri Ursula Lumme Punkalaitumelta ja diplomi-insinööri Jyrki Luukonlahti Espoosta. Uusia ehdokkaita johtajaksi LOIMAA Lounais-Suomen ammattiopiston Myllykyläntien yksikköön murtauduttiin sunnuntaina 6.3.,, ja koululta anastettiin omaisuutta. Miehet ovat esitutkinnassa tunnustaneet teot. Mies kuljetettiin verikokeeseen veren alkoholipitoisuuden määrittämistä varten. Yhtyeen esityksissä sekoittuvat Karjalan kunnailta sekä konemusiikin kellareista kumpuavat teemat, kun Meriheini Luodon alttoviulu, Iida Savolaisen avainviulu sekä naisten yhteislaulu mylläävät suomalaisen perinnemusiikin juuria. Poliisi suoritti kotietsinnän osoitteeseen, jossa miesten tiedettiin majailevan. Kunnanvaltuuston on tarkoitus valita uusi kunnanjohtaja 21. Miesten epäillään syyllistyneen varkauteen, turkulaisen miehen myös kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ampuma-aserikkomukseen. Lauantaina 12. Suurella Sydämellä Arvo sekä Tiina, Ulla ja Heli perheineen. Murtautuja vei autosta omaisuutta. Poliisipartio pysäytti henkilöauton, ja kuljettajaksi ilmeni henkilöauton omistaja. Poliisin suorittamassa tutkinnassa selvisi, että on syytä epäillä loimaalaisen vuonna 1977 syntyneen miehen ja turkulaisen vuonna 1991 syntyneen miehen syyllistyneen kyseiseen rikokseen. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Akkajee on Sibelius-Akatemian käytävillä vuonna 2010 perustettu yhtye, joka on heti alusta alkaen tehnyt musiikkia omista lähtökohdistaan etsien erilaisia sointisävyjä sekä suurta soundia. Ajanvaraus p. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1,55 mg/l. Kotietsinnän tuloksena miehet otettiin kiinni kyseisestä osoitteesta, ja kotietsinnässä löydettiin anastettua omaisuutta. Useat kappaleet muotoutuvatkin karjalaisten kanteleja jouhikkosävelmien pohjalta. Konsertin järjestäjänä toimii Loimaan kulttuuripalvelut. 02 763 1711. Akkajee konsetoi Taidetalossa Akkajee esiintyy tiistaina Loimaalla. anastanut pakettiauton Kanta-Loimaantie 3:n pysäköintialueelta. Miehen epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, ampuma-aserikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. PALJON ONNEA VAAN Kansanmusiikkiyhtye Akkajee on kahden naisen duo, joka tarjoilee omaleimaisella soinnillaan kuulijalle vauhtia ja vaaran tuntua transsimusiikin muodossa. Paljon onnea ja iso hali 8-vuotiaalle suloiselle Siirille! Onnea toivottaa Mami, pappa ja paaluhaukku Siiri Santra Kankare 8-vuotta! Paljon onnea iloiselle ekaluokkalaiselle, innokkaalle Bisons-fanille ja ihanalle kisufarmarille! Rakkaat onnittelut äiti, iskä ja kisut. Eevert, äiti, isi, mumma ja mamma. maaliskuuta. Mies on esitutkinnassa tunnustanut teot. Syntymäpäiväonnittelut Ritva Saario. maaliskuuta 2016 3 ma-pe 8–16 TERVEYSTALO LOIMAA Terveystalo Loimaa tarjoaa hammaslääkäri, erikoishammaslääkärija suuhygienistipalveluja sekä suun ja hampaiden röntgentutkimuksia ja ilokaasuhoitoa. klo 19 alkaen. Mieli hyvä, aurinkoinen pikkujuhlijalle. Koulumurto selvisi LOIMAALAISEN miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen hänen ajettuaan Loimaan Prisman pysäköintialueella keskiviikkona alkuillasta. Poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka ajoi pysäköintialueella parkkiin. Aiemmin soveltuvuustesteissä ovat olleet Jyrki Moilanen ja Marja Tuohimaa. Onnea Viljami 5v! T. Yhtye on kiertänyt eurooppalaisia kansanmusiikkifestivaaleja sekä saavuttanut vuonna 2012 toisen sijan valtakunnallisessa Konsta Jylhän nimeä kantavassa musiikkikilpailussa. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan tietonsa Loimaan poliisiaseman päivystyksen numeroon 029 5417336 tai sähköpostiosoitteeseen loimaa.poliisiasema.lounais-suomi@ poliisi.fi. Toivoo: isä, äiti ja veljet. Hammaslääkärit: Anneli Levonmaa Marjaana Halinen Kari Kangasniemi Olli-Pekka Packalén Erikoishammaslääkärit: Merja Hokka-Hoffrén, protetiikka Heini Laurén, kirurgia Pekka Ruohonen, iensairaudet Otamme vastaan uusia asiakkaita
Veikkaamme, että seuraavaksi Senaatintorille parkkeeraavatkin pienyrittäjät. Osoite on Käsityöläiskatu 10, 32000 Loimaa, ja sähköposti toimitus@loimaanlehti.fi. Lisäksi Loimaan Vesi maksaa leasingin. Marssin vastineeksi ehdittiin jo tosin ehdottaa, että kaikki pienyritykset sulkisivat ovensa viikoksi. Ihmisillä on takalukko päällä, totesi eräs. Alberto Moravia Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Ohjeita kirjoittajille LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalle voi toimittaa kirjoituksia joko postitse tai sähköpostin välityksellä. ehdottamiisi asioihin. Tuleekohan kiire. 4 Lauantaina 12. TJ . Tämä on kaupungin kirjanpidon kannalta mukavaa lainaa. Toivottavasti leipuri ja viljelijä saa osansa, kun eräs kauppa nosti paikallisen leipomon leipoman ruisleivän hintaa lähes 12%. Pasi Salo, pasi.salo@loimaanlehti.fi Marssijärjestystä Olemme olleet tälläkin viikolla tekemisissä monien täkäläisten yritysten ja yrittäjien kanssa. Se näyttää hyvältä myös Loimaan kaupungin tilinpäätöksissä. Loimaa maksanee velkansa antamalla vesiliikelaitoksen tehdä seuraavalla nousukaudella alijäämäisiä tilinpäätöksiä. Suosittelen seuraamaan, mitä sen ympärillä tapahtuu, jos olet kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Toki muistettiin, että lehdestä oli luettu, että seudulla on satoja työttömiä. Toimitukseen voi myös poiketa. HALU LAKKAUTTAA liikelaitoksen toiminta ja uuden johtajan valintaan liittynyt sähläys kielivät, että Loimaan Veteen liittyy paljon enemmän talousja valtapyrkimyksiä kuin olet ehkä suihkun alla laulellessasi tiedostanut. Kiitos! Palkankorotus aiheellinen . Ja täyttävät pienellä porukalla samat säädökset kuin isommatkin yritykset. Hiljaista on, totesi toinen. Viime keväänä Loimaan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta liikelaitoksena yritettiin lakkauttaa. Myöhemmin syksyllä eläköityvän johtajan tilalle alettiin hakea kaupungin virkamiesjohdon toimesta vesihuoltoinsinööriä, vaikka lähdössä oli johtaja, jonka valinta kuuluu Loimaan Veden johtokunnalle. Viljelijöiden eilisen traktorimarssin kaltaisia tempauksia on odotettavissa siis lisää. Useampi pienyrittäjä on manannut omaa ja muiden kaltaistensa vaikeaa asemaa. Yksi puolestaan suhteutti, että pienyrittäjiä ei nähdä. . Vaikka asia ei sinussa suuria intohimoja herättäisikään, loimaalaisen vedenkäyttäjän on hyvä tietää, että itsenäinen liikelaitos on kuluttajan kannalta paras tapa toteuttaa alueen vesihuolto. Laittakaa vaikka kysely asiasta. Se takaa, että monopoliasemassa olevan välttämättömyystoimialan taloutta pystytään tarkastelemaan kaupungin taloudesta erillisenä yksikkönä. Koska Loimaa omistaa Loimaan Vesi -liikelaitoksen, se lainaa itseltään. Joka tapauksessa: aivan meidän kaikkien kannattaisi aina välillä asettua toistemme saappaisiin. Lisäksi kannattaa muistaa, että kaupunki on loimaalaisille vedenmaksajille kuusi miljoonaa euroa pystyssä. mukulat kaupan kulmalla tupakkia ja kaljaa vetämässä osa alaikäisiä . KU ESKO PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Aika huvittavaa: meidänkin aikaamme sanotaan joskus ”vanhaksi hyväksi ajaksi”. Jännää. Se ei näy tilinpäätöksessä niin kuin pankkilaina näkyisi, ja takaisinmaksuehdotkin lienee helpompi sopia kuin pankin kanssa. Toistaiseksi vesihuoltoliikelaitokselta otetun lainan takaisinmaksun kanssa ei ole hosuttu, vaikka ylijäämiä kerättiin vuosia uuden keskusjätevedenpuhdistamon rakentamista varten. Ei, vaikka he tarjoavat monen paikkakunnan oleelliset palvelut, ja työllistävät ja maksavat veroja ehkä jopa enemmän kuin isot yhteensä. Tilikauden päätteeksi viivan alapuolelle kirjattiin jälleen kerran hurja luku: 730 000 euroa. suurkiitos henkilölle joka toi prisman kassalle avaimen joka oli pudonnut avainlenkistäni torstaiaamulla marja-leena . Sari Koistinen, oletko miettinyt, onko kotihoidolla resursseja Loimaan Lehdessä 10.3. MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Aikuisten vesileikit Loimaan Vesi -liikelaitos on älyttömän mielenkiintoinen. Liikelaitosta perustettaessa sovittiin, että kaupunki voi lainata Loimaan Veden liiketoiminnan synnyttämiä ylijäämiä, kunnes yhtiö tarvitsee rahat omiin investointeihinsa. Olette taitavia ison auran kuljettajia ja postilaatikotkin pysyy paikoillaan. Ei uskalleta ostaa kuin pakolliset, jos sitäkään, vaikka periaatteessa varaakin olisi. Kiitokset Kaunismäen kadunauraajille hyvästä ja näppärästä aurauksesta, keskiviikkona. Hei Mellilän Ostari, kahvija rupattelupöytä, -pöydät voisi siirtää entisen kuppilan puoleiseen päähän. Loimaan Veden kahden edellisen tilikauden yhteenlaskettu ylijäämä on 1,55 miljoonaa euroa. Pääsen eläkkeelle vain hiukan ennen kuin keskusjätevedenpuhdistamon 12,5 miljoonan euron leasing-sopimus 24 vuoden kuluttua päättyy. maaliskuuta 2016 . Seuraan asiaa mielenkiinnolla. Omassa rauhassa rupattelu mukavampaa ja saattaisivat muutkin asiakkaat tykätä. Tekninen johtaja Koota: Kuka kantaa vastuun Pikkukartanon päiväkodin lasten ja aikuisten altistumisesta/sairastumisesta sisäilman epäpuhtauksista. Tämän summan kaupunki on lainannut loimaalaisilta vedenkäyttäjiltä liikelaitoksen olemassaolon aikana, eli vajaassa 20 vuodessa. Nimimerkin käyttö on mahdollista, mutta ilman kirjoittajan nimeä ja yhteystietoja lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.. Muiden kuunteleminen on sallittua . 90 000 euroa meni harakoille. Huipputulos on tehty sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto ohjeisti Loimaan Veden johtokuntaa vuoden 2013 lopulla korottamaan vesija jätevesitaksoja noin 11 prosentilla vastoin liikelaitoksen omaa tarveharkintaa. Loimaan Vedellä on saatavia Loimaan kaupungilta kuusi miljoonaa euroa. Miten halvalla kaikki pitäisi saada, kolmas ihmetteli ja neljäs huokasi, että bensa ei maksakaan sitten vissiin mitään, jos sitä riittää ostoksille lähtemiseen kymmenien kilometrien päähän. Rahat on varmasti käytetty viisaasti taloudellisesti vaikeina vuosina, mutta ajat muuttuvat. Lähipalvelut ovat olemassa vain niin kauan kuin niitä käytetään. Viime keväänä valmistunut jättihanke rahoitetaan leasingilla, mikä sekään ei näyttäydy kaupungin kirjanpidossa kiusallisena lainana
Nahinlahdelle on kaavoitettu 13 omakotitonttia. Alueelta on äskettäin ostanut kaksi rivitalotonttia AA&NN Rakennus Oy. Pientalojen rakentaminen on painunut erittäin alhaiselle tasolle, sillä tuotannon volyymi oli viime vuonna enää noin puolet siitä mitä se oli vuonna 2010. Ypäjällä on alkamassa kevään aikana myös uuden rivitalon rakentaminen. – Asemakaava-alueella omakotitonttien hinnat vaihtelevat eurosta kahteen. Tarjontaa löytyy Honkalan alueen lisäksi myös Kurjenmäen, Pappilanmäki-Rauhalan alueelta sekä Perttulan kaava-alueella, tekninen johtaja Jouko Käkönen kertoo. – Ja kolmannenkin piirustukset minulla on jo sähköpostissa, Mikkola sanoo. Tontteja voi varata vasta kaavan saatua lainvoiman. Tonttien tarjonta on monipuolista ja runsasta Omakotirakentaminen vähäistä Loimaan seudulla MTM-Rakennus Oy:n rivitalotyömaa on viimeistelyä vaille valmis Moisionpellolla. Ypäjällä on huomioitu tarjonnassa myös hevosalan rakentamistarpeet kaavoittamalla tontteja varta vasten Honkalan alueelle. VAIKK A RAKENTAMINEN onkin ollutkin hiljaisempaa, tonttitarjonnastaan kunnat ovat pitäneet huolta. – Johonkin teemme joka tapauksessa ja pyrimme Loimaalle, hän lisää ja huomauttaa, ettei Loimaalla ole juuri tällä hetkellä paljoa tarjolla houkuttelevia rivitalotontteja. Mikkolan mukaan pientä piristymistä on kuitenkin ollut nähtävissä, sillä Ypäjällä on tämän kevään kuluessa haettu jo kahta rakennuslupaa omakotitalolle, saman verran siis kuin viime vuonna yhteensä. Markku Laaksovirta kertoo, että rivitalot on tarkoitus rakentaa kahdessa vaiheessa. Oripäässä haettiin viime vuonna rakennuslupa yhdelle, Ypäjällä kahdelle ja Loimaalla kahdeksalle omakotitalolle. . maaliskuuta 2016 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Loimaa/Kartanomäki Lari Kiviranta Moisionpellolla saattaa käynnistyä parikin uutta rivitalotyömaata tänä keväänä. Tattinen on ollut tyytyväinen Moisionpellon alueeseen, joka sijaitsee lähellä palveluita. Kartanomäkeen on rakenteilla parhaillaan päiväkoti, Lidl avasi Ysitien tuntumassa viime vuonna. LARI KIVIRANTA 02 588 8020. Loimaalla Moisionpelto on edelleen vetovoimainen kiinnostuksen kohde ja lisää kiinnostavia vaihtoehtoja kaupungin keskustan tuntumaan hahmotellaan Nahinlahden alueelle. kunnanjohtaja Pekka Paju kertoo. – Kaikki asunnot ovat kaksioita, isoja ja pieniä, Nieminen kertoo ja perustelee kaksioiden olevan kysyttyjä. MOISIONPELLOLLA on vielä vapaana 11 omakotitalon tonttia. TOISENA UUTENA mahdollisena rakentajana Moisionpellolle on Rakennuspalvelu Markku Laaksovirta Oy, jolla on suunnitelmat kahden rivitalon rakentamisesta alueelle. Ensimmäisen rivitalon ennakkomyynti alkaa tässä kuussa ja jos myynti sujuu suunnitellusti, ensimmäisen rivitalon pitäisi olla valmis jouluun mennessä. – Meillä on tarvittaessa välitön kunnallistekniikan rakentamisvalmius myös Uitonmäen asuntoalueella, jossa tonttikoot ovat 2 1007 300 neliötä. Lisäksi kunnassa on euron neliöhintaan muuutama reilusti yli kahdentuhannen neliön tontti Urpomäen asuinalueella. Nahinlahden uuden asuinalueen kaava käsitellään valtuustossa maanantaina Moisionpelto houkuttelee rakentajia Loimaan seutu Anu Salo Omakotitalojen rakentaminen on ollut vähissä Loimaan seudulla. Tilastokeskuksen mukaan uudiskohteiden tuotanto painottuu Suomessa nyt selvästi kerrostalorakentamiseen. Tonttimaata omakorakentajille löytyy myös Alastarolta ja Mellilästä. Julkisivu on rapattu. ALUEELLE kaavoitetut rivitalotontit on tämän jälkeen käytännössä kaikki varattu. Moisionpellolle on ennestään rakentanut rivitaloja MTM-Rakennus Oy, jonka viimeisimmät rivitalot valmistuvat huhtikuun lopulla. . Laaksovirtakin pitää Moisionpeltoa tulevaisuuden alueena, jonne rakennetaan melko paljon. – Täytyy katsoa, päätöstä rakentamisesta ei ole vielä tehty, Petri Tattinen miettii ja sanoo myös kilpailijoiden ratkaisujen ja markkinatilanteen vaikuttavan rakentamispäätökseen. Noin 1 500-2 000 neliön rakennuspaikat maksavat 1,5 euroa neliöltä. Asemakaava-alueen ulkopuolelta myytävien omakotirakennuspaikkojen maapohjan hinta on 0,65 euroa/ m², ja rakennuspaikkojen kokokin venyy jo mittaan 3 000–35 000 m². Jos lupa heltiää eikä valituksia tule, Niemisen mukaan molemmat rivitalot on tarkoitus rakentaa kerralla ja valmista pitäisi olla vielä tämän vuoden puolella. Rivitaloalueella rakennusoikeutta on reilut 4 500 kerrosneliötä, joka mahdollistaa Nahinlahdelle noin kymmenen rivitaloa toteutustavasta riippuen. Mahdollisuuksia löytyy haja-asutusalueeltakin. Talon lisäksi tontille saa tallinkin. Pientalorakentamisen tilanne Loimaan seudulla ei ole poikkeus valtakunnallisesti vertaillen. Kuuden asunnon rivitalosta löytyy kaikkia huonekokoja. NAHINL AHDEN uuden asuinalueen myötä rivitaloja omakotitonttien tarjonta kasvaa. Hän huomauttaa kaupungin kaavoittavan parhaillaan myös alueen viereen, entisen nahkatehtaan ympäristöön. Urheilumiehenä Tattista miellyttää Juvan ulkoilumaaston läheisyys. Uitonmäen neliöhinta on kaksi euroa, vt. Oripäässä on tarjolla 16 tonttia Oripäänkankaan alueella ja neljä tonttia Reinosen alueella. Yritys on rakentanut Moisionpellolle yhteensä 14 rivitaloasuntoa ja sillä on edelleen yksi tontti varattuna. Varaus on tehty seitsemästä omakotitontista. Alueen asemakaava on kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä maanantaina. – Hiljaisempaa on kyllä ollut kuin moneen vuoteen, Ypäjän kunnan rakennusmestari Tuula Mikkola myöntää. Lauantaina 12. Kirvesmies Akseli Mäkinen sirkelöi varaston seinäpaneeleita. Rakentamista ennen yrityksen on haettava vielä poikkeamista asemakaavasta, koska alueen kattomuodoksi on kaavassa määrätty harjakatto. Yrityksen taustatukena toimiva Pekka Nieminen kertoo, että kyse on kahdesta yksilappeisesta rivitalosta, joihin tulee kumpaankin neljä huoneistoa
Yhdessä tekemisen jatkuvuudella on myös suuri merkitys. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Käytetyt tekniikat vaihtelevat akryyliväreistä grafiikkaan ja pastellisekä öljyliituihin. maaliskuuta saakka. – Olen harrastanut kuvataidetta jo monta kymmentä vuotta. ANU SALO. Evelina Hietaoja, Markku Simojoki ja Sinikka Tuominen ovat kolme ryhmän seitsemästä näytteilleasettajasta. MITÄ RYHMÄ sitten parhaimmillaan osallistujilleen antaa. Silloin tekemiseen on saatu opettajilta neuvoja ja näkemystä, uusia ideoitakin, Evelina Hietaoja ja Sinikka Tuominen kiittelevät. Suomalaiset voivat olla arkoja ilmaisemaan tunteitaan ja koskemaan toisiaan, mutta tango on sille väylä. Kuvalla on lisäksi visuaalista voimaa, joka auttaa eteenpäin silloinkin, kun kohdalle osuu ehkä vähän huonompi päivä, Evelina Hietaoja toteaa. Näyttelyn levein virnistys on Janne Laaksosen käsialaa. Entitas-ryhmällä on suuri merkitys jäsenilleen. TAVOITTEELLISUUS ON ollut tekemisen ilossa ennemmin kuin viimeisen päälle viilatun tekniikan tavoittelussa. maaliskuuta 2016 KULTTUURI LAINA Kun tango alkaa soida, ihmiset menevät lähelle toisiaan. Yleisölle näyttely avautuu huomenna. Värejä ja Viivoja Kuukantalossa Loimaalla 13.–19.3. Nyt Värejä ja Viivoja -näyttely on ripustettu Kuukantaloon ja se avataan yleisölle huomenna. Miksi ei siis yhteistä näyttelyäkin. – Itse taiteesta saa jo paljon. Tekijöiden kädenjälki täydentää toinen toistaan, sillä jokaisen tyyli on oma. 010 257 3202 Loimaa Anu Salo Vuosia jatkunut yhteinen kuvataideharrastus ja niin tiivis ryhmähenki, että keskinäiseen kommunikaatioon on kehittynyt jo melkein oma kielensäkin. Ja onpa joukossa myös sattuman sanelemia yllätyksiä, joita voisi nimittää vaikka ”roiskeiksi” tai aiheen viedessä tekijäänsä, vapaaksi heittäytymiseksi. Mukana olevat tekijät ovat Evelina Hietaoja, Markku Simojoki, Anne Saarinen, Janne Laaksonen, Mika Saarinen, Sinikka Tuominen ja Kaarina Martinantti. Anne Saarisen työ hehkuu lämmintä valoa. Aiheet tulevat suoraan mielikuvituksesta ja niihin voi purkaa kaikenlaisia tunteita, Simojoki pohtii. . Ryhmän yhteistä visuaalista voimaa voi ja kannattaa yleisönkin ammentaa osakseen, sillä nyt esille tulee töitä monelta ennen näkemättömältä tekijältä. Markku Simojoki on pitkän linjan tekijöitä. Avoinna joka päivä klo 15–18. Niin, miksikäs ei, seitsemästä tekijästä koostuvan Entitas-ryhmän näytteilleasettajat huomasivat pohtivansa ihan vakavissaan ja päättivät pistää toimeksi. – Kehittyäkin olemme silti halunneet ja siksi kurssittautuneet muun muassa Loimaan työväenopistossa. 6 Lauantaina 12. Paperin äärellä edetään useimmiten tunnetilan mukaan. Kokoontumisia on pidetty viikoittain jo vuosien ajan. Kuukantalossa esittäytyy seitsemän tekijää Entitas-ryhmän taideharrastus kypsyi näyttelyksi Tekijöiden kädenjälki täydentää toinen toistaan, sillä jokaisen tyyli on oma. Joskus saadaan aikaan paljon, joskus ehkä puhellaan enemmän. Värejä ja Viivoja -näyttely jatkuu 19. Vuoden 2013 tangokuningatar Heidi Pakarinen AL:ssä Yhdessä hyvä tulee. Kaarina Martinantin harmonista värimaailmaa
Lauantaina 12. Työllisyyskoulutuksessa oleva Vadim Hietaniemi on vakuuttunut Pekkarisen ammattitaidosta. 0400 725 681 www.iv-asennus.net ILMANVAIHTOKANAVIEN • asennukset • puhdistukset • säätö ja huolto Vadim Hietaniemi kuorii hirsitaloon tulevia puita. – Kun kehikko on valmis, se puretaan ja kuljetetaan rakennuspaikalle, jossa se tietysti kasataan taas uudelleen. Talo rakentuu huomattavasti määräyksiä jämäkämmästä tavarasta, sillä siihen käytettävät hirret ovat 25 senttiä paksuja ja korkeudeltaan jopa 40-senttisiä. Loimaan Kaukolämpö Oy Linjakatu 1 Puh. Hirsirakentaja Kauko Pekkarinen veistää ison omakotitalon kehikon reilussa kolmessa kuukaudessa – Yksittäinen hirsi painaa noin tuhat kiloa. Kesällä puu sinistyy helposti, hirsimestari Kauko Pekkarinen sanoo. Toisella työpisteellä sinkoilevat kaarnanpalat, kun Pekkarisen opissa oleva Vadim Hietaniemi käyttelee puun kuorimiseen tarkoitettua, moottorisahasta kehiteltyä vuolukallea. – Virttaalla rauhassa kasvaneita tiheäsyisiä ja suoria kuusitukkeja eli oikein hyvää rakennusmateriaalia, Pekkarinen sanoo. fi. – Paras mahdollinen opettaja. Parhaillaan työn alla olevaan taloon tarvitaan kaikkiaan 600 metriä hirttä. Tämä ala kiinnostaa minua todella paljon ja haluankin perustaa oman hirsityöfirman tulevaisuudessa, Hietaniemi sanoo. Työkalun nimi on vuolukalle. – Tähän taloon tuleva yksittäinen, yhdeksän metriä pitkä hirsi painaa noin tuhat kiloa. Pekkarinen työskentelee pääasiassa yksin ja käyttää paljolti perinteisiä työkaluja. maaliskuuta 2016 7 RAKENTAMINEN JA ASUMINEN VALMISBETONIA Laadukkaat betonit rakentamiseen kuljetukset pumppaukset Oripää 0400 5141 98 Koski Tl (02) 484 2010 myynti@kymppibetoni.. – Kevättalvi on parasta kuorima-, sahausja veistoaikaa. KOKENUT hirrenveistäjä on koonnut myös talotehtaiden hirsitaloja, mikä on hänen mukaansa ihan erilaista hommaa kuin käsinveistetyistä hirsistä tehtävät talot. VAKITUISEEN asuinkäyttöön tulevia hirsirakennuksia ei voi tehdä mistä tahansa pilipalipuista. kymppibetoni.. Hänen mukaansa niin sanotuissa tehotuotetuissa talousmetsissä kasvaneet höttöpuut eivät sovi hirsitaloon lainkaan. Oripää Sampsa Hakala K irves kalkkaa ja moottorisaha laulaa, kun hirrenveistäjä Kauko Pekkarinen luo hirsitalolle muotoa puu kerrallaan Pättäreentiellä sijaitsevalla urakkakentällään. 763 1509 toimisto @ loimaankaukolampo.fi www.loimaankaukolampo.fi P. Hirsien väliin laitetaan lämmöneristeeksi Itävallasta tulevaa lampaanvillaa, joka on parasta materiaalia terveydellisestikin. Pekkarisen referenssilistalta löytyy paljon muitakin töitä: kodat, laavut, savusaunat, grillikatokset, huvilat... Vaikka kovakuntoinen mies onkin, hän tarvitsee hirsien nostelussa konevoimaa apuna. Pekkarinen käyttää sen hirsien yhdistämisessä koirankaulaliitosta mutta hallitsee myös lohenpyrstöliitokset. Parhaillaan työn alla on Oripäähän tilaustyönä nousevan omakotitalon hirsikehikko, jonka mitat ovat 8,5 x 20 metriä. Pekkarisen mukaan hirsien pitää olla vähintään 18 senttiä paksuja, jotta rakentamismääräysten lämpöarvovaatimukset täyttyvät. TAVOITTEENA on, että kehikko valmistuu juhannukseen mennessä eli noin 3,5 kuukaudessa. SAMPSA HAKALA . VID EO ww w.lo ima anle hti
Tikaria voi Mustosen mukaan käyttää myös roolipelejä pelatessa. Mielestäni myös gaelin kieli on todella mielenkiintoinen. – Taru sormusten herrasta inspiroi minua kokeilemaan miekkailua. 2-toim. Itsepuolustusvälineenä Claire käyttää kirjassa samanlaista tikaria, jonka Mustonen sai lahjaksi kaksoissiskoltaan. Siksi siskoni hankki minulle valmistujaislahjaksi tällaisen tikarin ja kaiverrutti siihen gaelinkieliset sanat ”Mo nighean donn”. Tikari tuo palan Skotlantia kotiin RAKASTA KOTONA Eva-Maria Mustosen skotlantilainen tikari kuljettaa historiaa ja fantasiakirjoja rakastavan naisen mukanaan 1700-luvun Skotlantiin.. 8 Lauantaina 12. Ja olen tehnyt kandin tutkinnon ja gradun myös tähän aikakauteen liittyen. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN P Pe e en ntttiiillä ä än n n R R Ra a a au u utta av v v va a a arrra a as s stto o K K Ky y y Metallinhoitoaine X-1R alk. 3/8” Maahantuomme Jinma 4-veto traktorit Hinta alk. – Erikoistuin opiskeluissani Brittein saarten 1700-luvun historiaan. Samalla se linkittää minut Skotlantiin ja kirjasarjaan. Hän on opiskellut yleistä historiaa Oulun yliopistossa. Se tarkoittaa minun ruskeaverikköni. 89 € 19,90 € /kpl 30 € / 2 kpl AD Blue urealiuos omaan astiaan 1 € /litra Optima-akut Punainen 50Ah alk. 10.900 € öljyt ja rasvat myös tynnyreittäin Esim. Toisaalta tikariin liittyvä kirjasarja on vaikuttanut myös Mustosen uravalintaan. Ja pidän itse paljon fantasiakirjallisuudesta sekä kirjoittamisesta, joten on hienoa tutustua siihen, millaista on itsepuolustus ilman nykyaikaisia aseita. 0,50 €/kpl Hydrauliikkaventtiilit Esim. 7,50 € /m² ta käy 78 € 62 € 390 € Ladattava vinssi Akkukäyttöinen SÄHKÖVAIJERITALJA 450 kg, DC 24V 720W, vaijeri 4,6 M Hydraulisylinterit alk. alv. Aloitin kirjasarjan lukemisen joskus yläasteella. – Se muistuttaa minua sisarestani ja yhteisistä seikkailuista. maaliskuuta 2016 . Se oli teoksessa Clairen miehen Jamesin käyttämä hellyttelynimi Clairesta, Mustonen kertoi ja esitteli mustakahvaista tikaria, jota hän säilyttää tavallisesti kirjahyllyssään Tikari tuo palan Skotlantia Mustosen asuntoon Loimaan keskustassa. Monitra 20 L Kaikki -hydrauliikkaosat -letkupalvelu -sähkötyökalut jy Liuko-ovi profiili 12€/m Kattopelti alk. 1-kam. – Olemme kumpikin ihastuneita Skotlantiin ja tähän kirjasarjaan. Minun oli helppo olla siellä, ja se kulttuuri tuntui jotenkin helpolta ymmärtää. Teossarjan päähenkilö Claire Randall seikkailee toisen maailmansodan jälkeisessä Skotlannissa, mutta aikamatkaajana hän ajautuu keskelle 1700-luvun klaanisotien riivaamaa Skotlantia. SKOTLANNISSA MUSTOSTA kiehtovat erityisesti alueen monimuotoinen historia, myyttinen menneisyys ja tarinoiden sekä legendojen paljous. 20 € 0.25L Hinnat sis. Tikari on ollut hänellä hallussa vasta pari vuotta, mutta tämä ylämaalaisen mallin mukaan tehty ase liittyy yhteen hänen lempikirjoistaan eli Diana Gabaldonin Muukalainen-kirjasarjaan. 189 € MARIANNE ROVIO Loimaa Marianne Rovio S kotlantilainen tikari, sgian dhu, on yksi Eva-Maria Mustosen rakkaimmista esineistä. – Olen kerran käynyt lomalla Edinburghissa. 24% AMPRO työkalut Hydrauliikkaletkut, sylinterit, venttiilit, ym. Kiilahihnat maatalouteen ja koneisiin Sähkömoottorit Nipat Laakerit Varaosat, tarvikkeet Suodattimet Pienkoneakut Kaikki teräkset, vanerit X-1R voiteluaineet Öljyt Tule ja testauta käyttämäsi öljy meillä! Huhtamontie 199, 31970 Kanteenmaa ERÄ työhousuja musta, koot M-XXXL Rauta: Työkalut, hydrauliikka, traktorit: Teuvo Kulmanen 0500-430 769 -työkalut -suodattimet LAAKERIT alk. Kirjallisuus on aikaisemminkin innostanut nuorta humanistia vanhojen aseiden maailmaan
TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN 32500 ORIPÄÄ kankareenpaalutus.fi Seutukunnallinen YRITYSPALKINTO 2014 RÄJÄYTYS-, LOUHINTAJA BETONIN PIIKKAUSTÖITÄ esim. Tungettuna laatikkoon tai kaapin perälle. Keräilijäluonne kun on, hän on vuosien varrella ostellut laatukankaita huutokaupoista ja loppuunmyynneistä, joten iso osa kassukoista peittää muovipussit suomalaiseen designiin Marimekosta alkaen. Eija Ilolaa ärsytti jo kauan sitten muovikassien epämääräiset keot kaapeissa. Eikä tule sitten käytettyä aina vain muutamaa paria, Eija Ilola sanoo. Reunanen P. Yläpäästä kassukkaan sitten syötetään muovipusseja, ja alhaalta niitä otetaan käyttöön – eivät jää mitkään muovikassit sitten laatikon pohjalle ”eltaantumaan”. Yläpäähän tehdään ripustuslenkki, ja alapäähän laitetaan kuminauhaa kiristämään pussin suuta pienemmälle. – rakennusten pohjat – kanaalilouhinta – raivausräjäytykset T:mi T. maaliskuuta 2016 9 . välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Eija Ilolan ”kassukoissa” pysyvät järjestyksessä niin kassit kuin kalsaritkin Muovikassit kuriin! Tiesitkö. Soita p. Kassukan toimintaperiaate on yksinkertainen: ommellaan suora putkilo, jonka molemmat päät jätetään auki. . 040 5921559 Eija Ilola panee ”kassukallaan” järjestykseen niin muovikassit kuin sukat ja alusvaatteetkin. 02 588 8021.. Hän on muutenkin julistanut sodan muovikasseja vastaan. Viimeksi hänen ja ompelukoneen yhteistyönä on syntynyt tilavia kangaskasseja, joissa on valmiina poletti markettien kärryjä varten. Lauantaina 12. KATI UUSITALO Loimaa Kati Uusitalo Isompaa ja pienempää, kestävämpää ja haperompaa muovipussia. – Pussi toimii myös vaikkapa alusvaatteiden, sukkien ja muiden pienien säilytettävien asioiden pitämisessä järjestyksessä. Kun hän näki aikoinaan Pariisissa järkevän ”kassukan” (kassi ja pussukka), hän ryhtyi niitä itsekin valmistamaan
KUORMA-AUTOILIJA RISTO TOIVONEN Kanta-Loimaantie 246 32210 Loimaa p. Myytäväksi tarkoitettujen rakenteellisten puutuotteiden pakollinen CE-merkintä astui voimaan 1.7.2013. Ota yhteyttä, saat kustannusarvion. Sahataanhan sitä muutakin kuin rakennustarpeita, eikä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. CE-merkintäpakko koskee suurinta osaa puutuotteita, joita myydään luvanvaraiseen rakentamiseen. Lämpökamerakuvaukset. CE-merkintä (ransk. Tähän aikaan vuodesta sahattavaa riittää. Kokenut sahuri muistuttaa, että omasta metsästä voi kaataa puut ja sahauttaa ne omiksi rakennustarpeiksi ilman merkintävaatimuksia. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN IV-SÄÄTÖ JA HUOLTO Kaikki ilmastoinnista. KOTITALOUSVÄHENNYS! Parhaat palvelut paikalliselta jätehuoltoyhtiöltä! SOITA 050 2279 Parhaat palvelut paikalliselta jätehuoltoyhtiöltä! ORIPÄÄN SÄHKÖ orisahko@elisanet.. www.ivsaatojahuolto.ota.. – Kun CE-merkintäpakko astui voimaan, aluksi vaadittiin, että omaan rakennuskäyttöön kaadettavat oman metsän puut olisi pitänyt sahata hakkuupaikalla, jotta niitä ei olisi tarvinnut CE-merkitä. putkistojen uusimisen sauna-pesuhuone-keittiö ym. Conformite Europeene) kertoo, että myytävän tuotteen valmistaja vakuuttaa sen täyttävän EUdirektiivien vaatimukset ja läpäisseen vaaditut tarkistukset. – Rakennusurakoitsijat tuovat usein mukanaan rakennuksiin käytettävät puut, vaikka rakennuttajalla olisi metsää, Saarinen on huomannut. Lisäksi pääsee itse valitsemaan parhaat ja tarkoitukseen sopivimman kokoiset rungot. 10 Lauantaina 12. Niille oman metsän puista rakentaminen on edelleen tavanomaista. Rakennusurakoitsijoiden käyttö lisääntyy kuitenkin maaseudullakin, mikä näkyy sahoilla. Sami Salminen 0500-783 443 sähköistä osaamista sähköistä osaamista O Kaivuut, sorat ja kalliomurskeet MAANRAKENNUSLIIKE Peiponen Pauli Oy P. 0500 224 344 Pekka Saarinen pyörittää sahan toimintaa nykyään poikansa Johanneksen kanssa. 0400 782 345 / Pekka Virta ONKO KIINTEISTÖSI SANEERAUKSEN TARPEESSA. Kovin huolissaan pienten sahojen kohtalosta mies ei silti ole. Tämä asia kuitenkin järkeistettiin. . PASI SALO . Huom. CE-merkintä FAKTA Loimaa/Sieppala Pasi Salo Sieppalan Sahaa pyörittävä Pekka Saarinen kertoo, että reilut pari vuotta voimassa ollut myytävän rakennustarvikepuun CE-merkintäpakko on aiheuttanut kahdenlaisia harmeja pienille sahoille. Kosteusmittaukset. Meiltä saat mm. VUODESTA 1990 toimineen Sieppalan Sahan suurin asiakaskunta ovat maatalousyritykset. 0500 224 344 p. Merkintäpakko ei koske esimerkiksi sormijatkettua sahatavaraa, puuelementtejä, ristiinliimattua puulevyä eikä kalusteita. – Tiedon puute on pienen sahan kannalta ikävää sen vuoksi, että monet ostavat CEmerkittyä puuta varmuuden vuoksi silloinkin, kun ei tarvitsisi, Saarinen toteaa. – Säästää siinä puumateriaalin hinnan, ja sahauksesta jää yleensä vielä jotain poltettavaakin. Nykyään omasta metsästä voi kaataa puut ja sahauttaa ne omaan rakennuskäyttöön missä haluaa, Saarinen tähdentää ja arvioi, että oman puun sahauttaminen on erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto CE-merkityn puun ostamiseen verrattuna. . Kalliin CE-merkinnän hankkiminen on osoittautunut pienyrittäjille taloudellisesti kestämättömäksi ratkaisuksi, ja merkinnän pakollisuuteen on liittynyt laajaa epätietoisuutta. maaliskuuta 2016 . . www.atkuivaus.. (02) 762 1400, 0400 720 412 Suopellontie 3, Loimaa toimitettun a Lisätietoja: 02 761 4246 tai 02 761 4243 OMAKOTIJA YRITYSTONTTEJA Tulossa uusia tontteja omakotija rivitalorakentajille Nahinlahden alueelta Kiinteistöjen kosteuskartoitukset ja kuivaukset Taisto Toivonen 040 513 2091 taisto.toivonen@atkuivaus.. Köyliöntie 781, 32200 Loimaa Matti Jokinen 0500 120 649 Saneeraus-Center Pasi Jokinen 0400 799 776 www.sace.. – Tapanija Seija-myrskyjen jälkeen sahattavaa riitti pitkään niin paljon, että homma alkoi maistua melkein puulta, Saarinen murjaisee. CE-merkintä tarvitaan vain myytäväksi tarkoitettuun puuhun Oman metsän puusta voi yhä rakentaa edullisesti. työt Akryylija Epoksipinnoitteet lattiaan
maaliskuuta 2016 11. Lauantaina 12
Edellinen opettajan vahvana mielipiteenä. SOSI KILPAILEE toukokuussa valtakunnallisessa Taitaja-kilpailun finaalissa Seinäjoella. 02-7666 144, 0500 120 190 oripaanelementti@co1.inet.. KILPAILUSUORITUKSESSA aikaa oli 3 tuntia, josta pojat käyttivät noin 2,5. 12 Lauantaina 12. Lehtonen on koulun harjoitustyömailla ehtinyt muuramaan jonkin verran. MUUTTOVALMIS KOTI SISUSTUSVALMIS TALO TALOPAKETTI OMATOIMIRAKENTAJALLE Onnistunut hanke alkaa hyvästä suunnittelusta. Suunnittelu lähtee aina talosta ja sen asukkaista. Haaveiletko uudesta kodista. Yhtä kaikki, me palvelemme sinua. Tommi Valtonen Lehtoselle ja Sosille voitto grillimuurauskilpailussa Roope Lehtosen ja Antero Sosin muuraustaidot toivat ykkössijan Rakenna ja sisusta -messuilla järjestetyssä kilpailussa.. (02) 762 5100 ark. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa muurattavana oli Tiilerin Aki-pihagrilli. Riittävän vahva kipinä ilmeisesti syttyi tuolloin. RAKENNUSTYÖT rakennuspyramid@luukku.com Puh. Remontti kestää yleensä 2–5 päivää ja voit asua kodissasi koko remontin ajan. Haluatko kodin muuttotai sisustusvalmiina vai kenties osallistua itse rakentamiseen. maaliskuuta 2016 . Sähkösuunnitelmat, uudisja saneerauskohteiden sähkötyöt Maatalouden ja teollisuuden sähkötyöt P. Nämä pojat eivät sählää, kun on oppimisen ja tekemisen aika. Turun messukeskuksessa Rakenna ja sisusta -messuilla. Uponor KOTI -käyttövesiremontti poistaa vesivahingon huolen ja nostaa kiinteistösi arvoa. Muuraustaidon lisäksi kilpailussa kiinnitettiin huomiota työturvallisuuteen. Kilpailu on tarkoitettu ammatillisen nuorisoja aikuiskoulutuksen yhteiseksi muuraustaidon mittelöksi. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN LOIMAA LOIMAA – KOTI, JONKA HALUAT. Ota yhteyttä ja suunnitellaan Sinulle unelmiesi talo! Arkkitehti SAFA, Diplomitalomyyjä Päivi Vuori 040 5220 665 Diplomitalomyyjä Ilkka Vuori 040 5462 187 Rautia K-maatalous Loimaa Aleksis Kiven katu 9 32200 Loimaa p. Tänäkin vuonna mukana oli sekä aikuiskoulutusinstituuttien että ammattiopistojen joukkueita, kaikkiaan seitsemän. Kilpailua varten pojat täsmäharjoittelivat koululla yhden grillin. Lisäksi työpisteen järjestys ja siisteys olivat pisteytettäviä asioita. Kummelilainauksena: He ovat parasta A-ryhmää. Lehtonen on päättävän luokan opiskelija ja Sosi on toisella luokalla. Kaivinkoneurakointia Simo MÄKI 0400 322 817 TALOT, HALLIT, TALLIT YM. 050 313 2359 MAURI MÄKILÄ Ota yhteyttä! xxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxx xxxx xxxxxxxxxx xxxxxxxxxxx Juha Koivusaari 0400 262 370 juha@lvi-koivusaari.. 8-17.30 la 8.30-14 KOTI KOLMELLA TAVALLA AINOA ON KOTI, JONKA HALUAT. 050 531 4066, 32210 Loimaa ORIPÄÄN ELEMENTTI OY ELEMENTTEJÄ maatalouteen ja teollisuuteen Puh. Palkintojen jaossa pojat saivat kouraansa ykköspokaalit, kuten myös ylpeä opettajakin. Kilpailijoilla piti olla yllään kisan aikana työmaavaatimusten mukaisesti; huomiovärinen vaatetus, turvajalkineet, kypärä, suojalasit ja tarkoitukseen soveltuvat käsineet. Harjoituksen kriittisimmät kohdat olivat iskostuneet hyvin mieliin. Silloin aihealueena on kuitenkin muurauksen sijasta kirvestyöt. Meiltä myös lämpöjohtoremontit! LUKIJOILTA Perinteinen grillimuurauskilpailu järjestettiin lauantaina 12.2. LOUNAIS-SUOMEN ammattiopisto Novidaa edustivat Loimaan yksiköstä Roope Lehtonen ja Antero Sosi. Harjoitus käytiin läpi yhdessä opettajan kanssa, ja työn onnistumisen kannalta tärkeimpiä asioita painotettiin. Autamme sinua toteuttamaan unelman yksilöllisestä omakotitalosta juuri haluamallasi tavalla. Sosilla tulikaste oli viime vuonna samoissa kisoissa pikaisesti valittuna varamiehenä
Tyttären käsityöt saavat hymyn hiipimään huulille RAKASTA KOTONA. Kivistö muistaa tytön pohtineen, saisiko kylpylästä uusia tuttuja, kunnes tämä tokaisi, että hän hommaa sitten itse kavereita. 050 4066 281 klkcontrol@gmail.com LUOTETTAVAA TEHOKKUUTTA: www.raleka.. Ja sehän kelpaa, vaikka tilasta tulisikin puutetta. – Hahmo on minulle tärkeä, koska se muistuttaa yhteisestä reissustamme, Kivistö sanoo. Se syntyi pari vuotta aikaa, kun isä ja tytär olivat lomalla kylpylässä Karjalohjalla. Siitä lähtien Joonas onkin päivystänyt Kivistön ikkunalla. 050 4066 281 raleka@hotmail.fi Tyttären käsityöt ovat Hemmo Kivistölle tärkeitä. Näin tyttö keksi ommella japanilaista animaatiohahmoa muistuttavan kaverin. Oletettavasti tytär tuleekin myös jatkossa luomaan rakkaita muistoja isälleen. HEMMO KIVISTÖ sanoo, että on melkoisen mystinen juttu, mistä tytär on perinyt sekä rikkaan mielikuvituksen että laajat kädentaidot – Kivistö kun ei ainakaan tunnusta omaavansa taitoja askartelemiseen. – Jos kaikki hänen työnsä ovat esillä, niin voi olla, että eihän asuntoon muuta mahdukaan, Kivistö hymyilee. maaliskuuta 2016 13 . MAIJA PALOPOSKI Loimaa/Hulmi Maija Paloposki Hemmo Kivistön tytär opiskelee Turussa, mutta isä ei tunne oloaan yksinäiseksi: tyttären olemassaolosta nimittäin muistuttavat hänen käsityönsä, joita Kivistö hartaasti säilyttää. – Hän on ollut pienestä pitäen kova piirtämään, Kivistö sanoo ja lisää olevansa iloinen, että tytär on löytänyt myös opiskelualan käsin tekemisen parista. Lauantaina 12. Joonas-maskotti on yksi tärkeimmistä. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN LVIja Talohuolto Revo Ay Sarkatie 12 32300 Mellilä talohuolto.revo@pp.inet.fi Pasi Revo 044 507 6496 Reijo Revo 0500 821 151 Ennen KODIN PINNAT KUNTOON JA SÄÄSTÄ! www.klkcontrol.. Yksi Kivistön suosikeista on Joonakseksi nimetty animehahmo
– Näin verkot pysyvät ruuhkattomina. 1 l iskukuumennettua maitoa . Esimerkiksi Sja K-ketjujen varastot sijaitsevat eteläisessä Suomessa, josta ruokaa tarpeen mukaan kuljetetaan kauppoihin. 0,5 kg öljyä ja rasvoja . – Jokaisella tulisi olla kotonaan vähintään kolmen vuorokauden ajaksi selviytymisruokaa, sanoo kylien ja kotitalouksien turvallisuusja hyvinvointikoulutusta antava projektipäällikkö Aikku Eskelinen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä (SPEK). 14 Lauantaina 12. – Vaaratilanteita syntyy, ja kantapäänkin kautta on tullut opittua, Kiiski kertoi. Eskelinen kyselee. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Turvallisuusasioista kouluttava Aikku Eskelinen muistuttaa, että poikkeusoloista selvitään nopeammin, jos asioita on mietitty ja suunniteltu etukäteen. . 1 kg herkkuja Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Esimerkki viikon ruokatarpeista aikuiselle FAKTA. POIKKEUSOLOIHIN kannattaa omatoimisesti valmistautua muutenkin kuin kotivaralla. Lisäksi kotoa on hyvä löytyä ainakin taskulamppu ja ladattava lyhty, kynttilöitä ja tulitikkuja, varasulakkeita, ilman sähköä toimiva laturi, polttopuita, hieman käteistä rahaa ja lääkkeitä. – Nykyään sähköyhtiöt pystyvät aika hyvin arvioimaan, kauanko katkos kestää, Eskelinen sanoo ja huomauttaa, että usein sähköverkkoyhtiöt lähestyvät asukkaita tekstiviestitiedottein. Joka taloudesta tulisi löytyä kolmen vuorokauden hätävara Poikkeusoloihin kannattaa varautua . Eskelinen pitääkin tärkeänä naapureiden välistä yhteistyötä. Eskelinen kannustaakin kyliä ja kotitalouksia varautumaan poikkeusoloihin ennaltaehkäisevästi. – Naapuriapua tulisi saada sanan varsinaisessa merkityksessä eikä vain puheissa. Vertaus toimii myös kotitalouksissa. Tärkeää on myös kääntää kodinkoneet pois päältä ja katkaista virta liedestä, kahvinkeittimestä, silitysraudasta ja pesukoneesta. 0,5 kg sokeria, hunajaa . Poikkeusoloissa on myös tärkeää pysyä rauhallisena. Tällöin monet joutuivat toteamaan, että sähköttömyyteen ei ole varauduttu mitenkään. 0,5 kg riisiä ja makaronia . – Vedentulo katkeaa, kun sähköt katkeavat. 1 kg lihaa, kalaa ja kananmunaa . – Kylien turvallisuussuunnitelmassa tulisi pohtia, kuinka erityisapua tarvitsevat, kuten yksinasuvat ikäihmiset ja pienten lasten vanhemmat, saavat poikkeusoloissa apua, esimerkiksi vettä. – Nyrkkisääntö on, että mihinkään, mikä koskee sähkölinjoihin, ei saa tarttua. 1,5 kg viljavalmisteita ja pähkinöitä . Onko kylässä sovittu, kuinka naapuriapu toimii. Ja kun kaupoilla on ruokaa vain omaan tarpeeseen, tyhjenevät varastot hetkessä, jos ruokaa aletaan hamstrata. – Sähkökatkoksen aikana jo patteriradio on ehdoton, Eskelinen muistuttaa. Mikäli sähköt katkeavat, tulee ensin kokeilla, syttyvätkö valot muissa huoneissa, ovatko sulakkeet ehjät tai onko naapurissa valot, sillä monesti lähitalot kuuluvat samaan sähköverkkoon. Esimerkiksi vuoden 2013 Einoja Seija-myrskyt katkaisivat sähköt yli 200 000 kotitaloudelta jopa päiviksi. 1 kg hedelmiä ja marjoja . Miehet kokivat saaneensa turvallisuuskoulutuksesta hyviä käytännön vinkkejä. 0,5 kg perunaa . – Ruokaturvamme vaarantuu, jos isoimmat tiet laitetaan poikki. Hän muistuttaa, että maassamme ruoka on pyörien päällä. Keskenjäänyt ruoanlaitto saattaa nimittäin aiheuttaa uuden vaaratilanteen, kun sähköt palaavat. MAIJA PALOPOSKI Melliläläiset Jorma Huvila ja Reino Kiiski pohtivat, että eläkeläisten on tärkeää ottaa huomioon turvallisuusseikat omassa arjessa. Ruoan lisäksi kotivaraan tulee ehdottomasti hankkia vettä, sillä ilman sitä ihminen selviää vain pari päivää. 1,3 kg maitoa ja maitovalmisteita . maaliskuuta 2016 . Loimaa/Mellilä Maija Paloposki Yhteiskuntamme on herkkä kuin korttitalo: kun yksi kortti pettää, voi pahimmillaan kaatua koko systeemi. 1,5 kg vihanneksia ja juureksia . Ennen kaikkea on olennaista muistaa, että pelkkä sähkökatkos ei ole syy soittaa 112:een
Asbestipitoisten rakennusmateriaalien valmistus ja maahantuonti kiellettiin vuoden 1993 alusta ja myyminen ja käyttöönotto 1994 alusta. – Moni kaupunkilainen on innostunut pienimuotoisesta viljelytoiminnasta, minkä vuoksi yhteisöllinen hyötypuutarhaja/tai kasvihuone on nyt suosittua. Moni arastelee pihan kokonaisremonttia, mutta asumisviihtyisyyden ja kiinteistön arvon nousun kannalta kunnostaminen on hyödyllistä, sillä piha ja yleisalueet ovat usein näkyvin osa kiinteistöä. 02 76 27 996 Kromin kiiltoa komposiittiputkiin! Uutta näyttävyyttä pinta-asennuksiin: Uponorin Metallic Pipe Plus. Kartoitus tehdään pääsääntöisesti silmämääräisesti sekä näytteitä ottamalla. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtajan Juuso Kallion mielestä taloyhtiöt voivat harkita laajempien, esimerkiksi kaikkien yhtiön kylpyhuoneiden, asbestikartoituksien teettämistä kerralla, mikäli se on järkevää. Uusi asbestia koskeva työsuojelulaki vaikuttaa remontteihin. Altistuminen asbestipölylle voi aiheuttaa erilaisia keuhkosairauksia. Jotta asbestialtistumisilta vältytään, on lain muutoksen myötä kaikissa ennen 1994 valmistuneiden rakennusten rakennusurakoiden yhteydessä teetettävä asbestikartoitus. NYT 49” SMART TV KAUPAN PÄÄLLE! (ARVO 599€) LE! SOITA JERELLE 050 360 9825 TEETÄ PUTKIREMPPASI HANAKOILLA, NIIN AJAT ENSI KESÄN TUNTURILLA! Kymmenelle nopeimmalle putkiremonttikaupat tehneelle Tunturi Lumo kaupan päälle. 30.4.2016 saakka. Tausta lainsäädännölle on EU:n direktiivissä sekä kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksessa. Luonnonmukaisuus, luonnonkivet, pulppuavat vesiaiheet, uudet terassimateriaalit ja kesäkeittiöt, led-valot ja kuntoiluvälineet tekevät myös kovasti tuloaan pihoille, Blomberg kertoo. Kasvillisuus tuo erityisesti näyttävyyttä ja lisää seurattavaa ja tarkkailtavaa pihapiiriin. Loimaan HT-Asennus Oy Avoinna: arkisin 8–17 lauantaisin 9–13 Lamminkatu 19, Loimaa P. Hyvin suunniteltu ja toteutettu piha lisää yhteisöllisyyttä, tuo esiin rakennusten parhaita puolia, vähentää ilkivaltaa ja kannustaa pitämään entistä parempaa huolta kiinteistöstä. Lauantaina 12. Pihan suunnittelussa on hyvä varautua aikataulun lisäksi myös riittävään budjettiin. Tämä yleensä hahmottuu parhaiten sen jälkeen, kun suunnittelijalta on saatu tarjous suunnittelutyöstä aikatauluineen. Vaara liittyy asbestipitoisten materiaalien purkamiseen, josta leviää ilmaan terveydelle haitallista pölyä ja kuituja. Koskee uusia tarjouksia ja voim. maaliskuuta 2016 15 . Pihat paremmiksi hyvän suunnittelun avulla RAKENTAMINEN Asbestia koskeva työsuojelulainsäädäntö uudistui 1.1.2016. LL, Saviseudun paikallisin ASUMINEN Maaliskuu virittää sopivasti ajatuksia alkavaan kevääseen ja sen myötä viihtyisään ympäristöön. Hyvän suunnitelman avulla voidaan ratkaista ongelmia, saada suojaa naapureilta, vaimentaa tuulta, ehkäistä eroosiota sekä ohjata hulevedet pois rakennuksista oikeisiin paikkoihin. Monia parannuksia voi toteuttaa jo tänä vuonna, mutta pihan kokonaisvaltaiseen uudistamiseen tarvitaan usein ammattilaisen apua ja virallisia päätöksiä, koska suunnittelu ja budjetointi voivat viedä useita kuukausia tai jopa vuoden. Ammattitaitoinen kartoittaja voi ottaa näytteet vain muutamista kylpyhuoneista ja silmämääräisesti todeta muitten kylpyhuoneiden olevan samanlaisia käyttäen näitä havaintoja kartoitusraportin perusteena. Yksityistaloudet saavat piharemontin teettämisestä myös kotitalousvähennystä. VAIHDA JO HYVÄ IHMINEN MAALÄMPÖÖN! 5 VU ODEN TUOTET AK UU 5 VU ODEN TUOTETA KU U Tarjous koskee vain maaja ilmavesilämpöpumppuja! Tarjous voimassa 14.3-15.5.2016. Lain tarkoituksena on turvata niin asukkaiden kuin asbestin parissa työskentelevien turvallisuutta entistä paremmin. Laajempi kartoitus arvioidaan aina tapauskohtaisesti, koska tilanteet ja rakennukset ovat erilaisia. Nyt on hyvä aika suunnitella lähimaisemia paremmiksi. Jokaisesta kylpyhuoneesta ei tuolloin ole pakko tehdä näytteiden ottoa, jos kylpyhuoneet ovat identtisiä. Rakenteissa oleva asbesti ei ole terveydelle vaarallista, eikä ehjiä asbestipitoisia materiaaleja ole erikseen tarvetta poistaa rakennuksesta. Tämän myötä vuoden alussa astui voimaan uusi asbestilaki ja -asetus. Asbestin käyttö alkoi 1930-luvulla ja sitä on käytetty rakentamisessa vielä 1980-luvullakin. wwwwwww Remonttipalvelu Ari Lähteenmäki 0400 843 652 MUJU GROUP Erkki Aalto 0400 636 395 Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Ammattilainen huomioi myös aina mahdollisuuksien mukaan esteettömän liikkumisen, turvallisuuden, huoltoreitit ja pelastustiet, pihasuunnittelija Eeva Blomberg kertoo. Hyvässä pihassa on huomioitu toimivuus ja visuaalisuus, ja sen osia ovat pintamateriaalit, rakenteet, kasvillisuus, leikkija oleskelupaikat sekä pihan huolto. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Avainpalvelu Lukitusja Turvallisuustuotteet Kaihdinpalvelu Sammutinhuolto Turuntie 7, Loimaa p. Lakimuutoksella on vaikutuksia taloyhtiöissä tehtäviin remontteihin. Myös aikaisempien remonttien dokumentaatiolla on merkitystä. 9-17, la 9-13 www.loimaanlukko.. Tärkein peruste pihasuunnittelulle on viihtyisyyden lisääminen. Asbestikartoituksessa selvitetään kaikkien remontoitavien rakennusosien asbestipitoisuudet. Moni vanha piha kaipaa päivitystä samaan tapaan kuin muutkin kiinteistön osat. 02-769 2200 Avoinna: ark. – Viihtyisä ja toimiva piha on tärkeä osa asumista. – Moni rakentaa pihastaan jatketta keittiölle ja olohuoneelle, minne on mukava siirtyä viettämään ulkoelämää. Pihan kunnostaminen kannattaa ottaa esille taloyhtiön kokouksessa tai naapurien kanssa. Kestävät materiaalit ja hyvin suunniteltu valaistus tekevät pihasta toimivan jokaisena vuodenaikana
Heli Valkjärvi miettii, että kuviot kankaissa ovat aika isoja, ja jopa graafisia, ja materiaaleista pellava tekee tuloaan aina keväällä. Tekstejä löytyy niin pannulapuista ja peileistä kuin tauluista ja tarjottimista. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Metalli näkyy edelleen sisustuksessa. Se mikä on nyt päällä, on kotien keväistäminen. – Tekstejä on ollut jo useamman vuoden ajan, ja trendi jatkuu edelleen, hän summaa. Kotiin halutaan ainakin pikkuisen luksusta, joka voi olla vaikkaLoimaa Kati Uusitalo pa metallinhohtoinen kukkaruukku tai säilytysastia. Taas. – Uusvanha on must, Kirsi Vuori sanoo. – Toki ruusuja ja romantiikkaakin on edelleen. Edelleen kodeissa mennään pelkistetympään ja selkeämpään suuntaan. LinaKaardinan Kirsi Lindholm tuo kevääseen vedensinistä, raikasta oranssia ja roosahkoa vaaleanpunaista vaikka kynttilöinä. – Vahakankailla, tyynyillä, kaitaliinoilla, kynttilöillä, hän luettelee ja suosittelee tekemään pienillä esineillä keväisiä asetelmia. KUVIOT JA MATERIAALIT Ihmisille on AnneMari Laaksosen mukaan tullut uskallusta käyttää värejä rohkeammin – perusvärien sekaan yhdistetään räväkkää ja rosoisempaa esimerkiksi kuvioissa. – Keväällä halutaan puhtautta ja raikkautta. Keltainen vilkkuu kankaissa juuri nyt. Nyt myös kulta, kupari ja pronssi. Ehkä hieman uudempana perusvärinä on mukaan tullut greige (grey ja beige), eli harmaanruskea. Anne-Mari’sin Anne-Mari Laaksonen miettii, että keväällä haetaan iloisuutta, erityisesti kankaissa. maaliskuuta 2016 . Huumorikin teksteissä kukkii, jopa ironia. VÄRIT Värejä ripotellaan suomalaisten kotien perusvärien valkoisen, harmaan ja mustan sekaan. Itselle ja perheelle tärkeitä tai muuten vain osuvia sanontoja tuodaan esiin teksteinä erilaisissa esineissä. 1960-luku tulee. Retro on Loimaan Huonekalu ja Maton Mikko Lehtosen (oik.) mukaan huonekaluissa trendi. – Hankintoja harkitaan, ei osteta turhaa. Osa on suomeksi, osa englanniksi, osa tarroina, joilla voi tuunata omia esineitä. Tamarizzon ja Kuva-Paavon Teija. Valmistujaisiin asti menee vaaleita ja kirkkaita värejä. Sinistä on eri sävyissä, hän luettelee. 16 Lauantaina 12. – Tähtikuvio on suosittu edelleen, menossa on jo ainakin kolmas vuosi, Kirsi Vuori sanoo. Teimme loimaalaisten asiantuntijoiden avulla trendikoosteen, jonka avulla talvi ajetaan asunnoista pois. Hintakaaren markkinointipäällikkö Kirsi Vuori sanoo, että eniten värejä kaivataan juuri keväällä. – Keltainen on tullut enemmän esille, ja vaaleanpunainen on aina kevättä. Ajan patinaa näkyy pienissä ja isoissa esineissä monella tavalla – niissä saa olla kulutuksen jälkiä, eikä pieni ruostetäpläkään pahitteeksi ole. – Keväällä ihmisille tulee keltaisen ja ruohonvihreän himo, Ribbonin toimitusjohtaja Auli Willman tietää, ja vinkkaa kuumasta väristä: Tukholmassa messuilla oli paljon hienoa mustikansinistä... – Se on just nyt päällä, oikeastaan alkoi jo viikko sitten, myyjä Heli Valkjärvi Kangaspeikosta sanoo. Kevättä ja sen värejä saa helposti kotiin juuri pienillä asioilla. Niissä vannotaan rakkautta, ihastellaan elämää ja iloitaan kodista. Hopeaa ja terästä on jo jonkun aikaa ollutkin sisustuksessa, mutta nyt tulevat myös kulta, kupari ja pronssi, LinaKaardinan Kirsi Lindholm näkee
Retro. Tekstiviestejä voi laittaa vaikka seinälle. KATI UUSITALO Kevät saa ihmiset himoitsemaan keltaista ja ruohonvihreää, Ribbonin Auli Willman tietää. Tähdet. 17 Lauantaina 12. – On ollut jo kahdeksan vuotta, Mikko Lehtonen sanoo ja pilke silmäkulmassa toteaa, että harmaata Suomessa on ollut muutenkin tasan saman ajan. – Ne käyvät pieniinkin tiloihin, Huonekalukeskus Toivosen Mika Toivonen sanoo, ja muistuttaa, että laadukkaissa huonekaluissa on vahvat rungot, ja kestävät mekanismit, jotka muuttavat sohvan vuoteeksi. Käytännöllisyys. maaliskuuta 2016 . Retroa näkyy isojen sisustustavaroiden muotojen lisäksi pienissäkin tavaroissa jopa näinkin konkreettisesti. Pitkäikäisyyttä ja monikäyttöisyyttä suositaan myös huonekaluissa. Mietelauseista on moneksi, näyttää Hintakaaren Teija Nurminen. Luononmukaisuus. Kuluttajat tietävät hänen mukaansa paljon, ja ovat selvillä sisustuksen materiaaleista ja valmistustavoista sekä niiden vaikutuksista esimerkiksi luontoon. Metallivärit. Sohvien perusmalleja ovat kulmasohvat ja divaanit, joista saa kätevästi vuoteen. Iloisuus. Esimerkiksi sohvissa ja nojatuoleissa lainaillaan ihan suoraan 1960-luvun tunnelmia. Räsymatot. Huonekaluissa harmaa on suosituin väri. Edullisuus myy, mutta laadukkuuskin on edelleen kodin sisustuksessa myyntivaltti. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Valkoinen, harmaa ja musta ovat kotien perusvärejä. ISOT KUVIOT. Kankaat kukkivat kevättä, näyttää Kangaspeikon Heli Valkjärvi. Pieni luksus. Tähän liikkeen esimerkkisisustukseen tulee kohta mustikansininen seinä – se on tämänhetken kuuma väri. Nyt trendien aaltoliike sallii jo muutakin. Tekstit. On pyöreää muotoa, keveyttä ja esimerkiksi korkeita jalkoja. Pelkistettyä. – Pimennysverhoja menee, Heli Valkjärvi huomaa. Niissäkin on sentään nykyään paljon erilaisia kuoseja. – Kiinalaista ei ehkä haluta ostaa toista kertaa. Hirvonen toteaa, että menneiden aikojen esineitä on tehty uustuotantona, ja niihin on lainattu esimerkiksi kuvia filmitähdistä ja mainoksista. Divaanien ja kulmasohvien vuoteiksi muuntuvat mallit käyvät kaupaksi. – Tummempaa haetaan, se ei likastu niin helposti. Mustikansininen tulossa. Kokopuisen kodin jälkeen tuli vastareaktio, ja kodeista tuli valkoisia. Kirsi Lindholm muistuttaa, että harmaa vaan on niin hyvä pohja – siihen on helppo yhdistellä muuta. Patina. – Koivu ja tammi, pehmeämpänä ja vaimennettuna sävynä, Auli Willman kertoo. Puu. Ja pimennysverhot. Suomalaiset haluavat kotinsa ja esineensä helppohoitoisina, pitkäikäisinä ja käytännöllisinä. Kertakäyttöisyys ja kemikaalit eivät ole in. Keltainen. – Nyt on tullut juuri sellaisia sohvia, joita on mummolasta aikoinaan viety urakalla kokoissa poltettavaksi, Mikko Lehtonen Loimaan Huonekalusta ja Matosta virnistää. Huonekaluissakin puu halutaan nyt luonnonmukaisesti käsiteltynä. Ja muuten, kaikille kevät ja lisääntyvä valo ei ole yhtä ihana asia. Kirkkaus. Puu tulee, mutta ei kuitenkaan kellertävänä ja ”tunkkaisena” ja koko kotiin, eli 1980-luvun ”mäntyä lattiasta kattoon” -fiiliksien paluuta ei tarvitse pelätä. LUONNON LÄHEISYYS Tekstiileissä trendi on Auli Willmanin mukaan tietynlainen ”käsikudonnaisuus”: nyt näkyy vanhojen ryijymattojen tyyliä, hillittyjen kuvioiden villaja dhurrimattoja, jopa räsymattoja. – Suomalaiset ovat niin järkikansaa, Auli Willman summaa. Harmaan suosioon on muitakin syitä. Jopa sitä keväisyyttä.. Itselle ja perheelle tärkeitä tai osuvia sanontoja voi tuoda esiin vaikkapa tauluina tai kyltteinä kodissa. R A I K K A U S
Sähkötyö Simo Mäkelä 0400 226 930, Loimaa Kaikki sähköalan työt Loimaa Marianne Rovio Merja Huhdin on helppo valita mikä on hänelle rakkainta kotona. 0201 224 254 Nouda tai pyydä kuljetustarj ous. Meillä alkoi olla jo kiire. Sattumoisin poikani hankki minulle aivan samanlaisen joululahjaksi samoihin aikoihin. Isä sanoi aina, että kun hän pääsee eläkkeelle, niin hän alkaa matkustaa ahkerasti. 18 Lauantaina 12. Niihin liittyvien tarinoiden vuoksi Huhti ei heittäisi koskaan lehmiään pois. Matka oli hänelle muutenkin todella merkityksellinen, ja siihen liittyy tärkeä viesti. Huhti on paluumuuttaja. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN MURSKE, SORA, SEPELI, KIVITUHKA, HIEKKA, MULTA Myynti ja toimitukset Velj. Vuoden 1989 heinäkuun lopussa Huhti matkusti kohti Itävallan Zell am Seetä. Kaikkein rakkaimmat ovat jäljellä. Nyt Loimaan asunnossa lehmiä on enää kolme. – Kun isäni kuljetti minua kohti lentokenttää, mietin vain, että ajaisipa hän lujempaa. – Tämä on minun rakas lehmäni. Hän pyrkii pitämään asuntonsa ilman turhaa tavaraa, mutta lehmät ovat vieneet hänen sydämensä. Ensin niitä oli vain yksi. Alppimaisemiin kuuluivat laiduntavat lehmät, ja Huhti osti sieltä ensimmäisen lehmänsä matkamuistoksi. LL, Saviseudun paikallisin. Kahden viikon päästä siitä, kun isä oli heilutellut hyvästit Huhdille ennen lentokoneen nousua ilmaan, isä sai aivoverenvuoden ja halvaantui. Muistan vieläkin elävästi sen hetken, kun näin lentokoneen ikkunasta, miten isäni heilutti minulle hyvästiksi. Lisäksi muuttokuormassa saapuivat identtiset pehmolehmät Valtteri ja Volmari. Lehmät kertovat tarinansa Merja Huhti kerää lehmiä, mutta nyt niitä on enää kolme kaikkein rakkainta jäljellä. Sittemmin hänen vielä asuessaan Korsossa niitä alkoi kertyä useampia. Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. PUINEN LEHMÄ ja Huhti ovat muuttaneet Loimaalle muutama vuosi sitten Helsingistä vuonna 2008. Hän ei koskaan matkustellut enää, mutta olen oppinut tästä, että unelmat pitää toteuttaa nyt eikä joskus. maaliskuuta 2016 . Tiet ja pihat kevätkuntoon! Kuormausmies paikalla: arkisin klo 9.30 – 15.30 Kiinteistönne jätehuoltopalvelut myös rakentamisen aikana hoitaa yli 40 vuoden kokemuksella JÄTEHUOLTO MÄKIÖ OY 02 – 766 1187 www.jatehuoltomakio.. NUORITALO OY P. 0400 741 433 RAKENNUSTYÖ SYRJÄLÄ KALLIOMURSKEET VARKAANMÄEN KALLIOALUEELTA Oripääntie 316, Loimaa www.laaninkuljetus.fi puh. Se oli niin hieno yhteensattuma, että en voisi näitä laittaa koskaan mihinkään kierrätykseen. Ehdimme kuitenkin hyvin perille. PUISELLA LEHMÄLLÄ on paljon tunnearvoa Huhdille, koska hän hankki sen ensimmäiseltä yksinään tekemältään ulkomaanmatkalta. Siitä lähti kipinä hankkia myöhemmin lisää lehmiä. Oma kotiseutu kutsui syntyperäisen loimaalaisen takaisin juurilleen. – Hän sai opetella kaiken uudestaan, mutta selvisi äidin tuen ja kuntoutuksen ohella. MARIANNE ROVIO Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Tämä lehmä muistuttaa minua siitä. Sillä on minulle todellakin tunnearvoa, Merja Huhti tuumaili ja esitteli Itävallasta matkamuistona tuomaansa mustavalkoista puista lehmää, joka laiduntaa hänen keittiönsä kaapistojen ylähyllyillä. – Nämä pehmoiset lehmät ovat minulle tärkeitä siksi, että hankin noin 15 vuotta sitten juuri ennen joulua itselleni yhden
– Keittiön katon rakenteissa jäässä olleita putkia oli sulatettu. Turhat valot sammuttamalla jokainen voi ilmaista huolensa ilmastokriisistä. Vuoto alkoi ilmeisesti sulatuksen jälkeen. Tapahtumaan voivat osallistua yksityisten ihmisten lisäksi myös esimerkiksi kaupungit, koulut ja yritykset. 25 € Alk. Maailman suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria vietetään jo kymmenettä kertaa lauantaina 19.3. maaliskuuta 2016 19 . Hyvä apu erityisesti tämän vuotiseen teemaan ovat myös WWF Suomen ruokaopas (http://wwf.fi/ruokaopas/) ja kalaopas (http://wwf.fi/kalaopas/). Saneerauskohteessa hyödynnä kotitalousvähennys! P. Kyseiset rakenteet on aukaistava ja vaihdettava. Puh. VESIVAHINGON SEURAUKSENA kosteutta on havaittu keittiön seinästä ja osasta lattiaa sekä kerhotilan lattiasta. 050 301 0803 WWW.LEDLINJA.FI LED-PANEELIT JA PLAFONDIT Useita eri kokoja! LED-NAUHAT 5m Saatavana myös RBG-kaukosäätimellä Rakentajalle kätevä akullinen LED-TYÖVALO Mukana mm. puh (03) 438 4991 fax (03) 438 4990 GSM 0400 514 666 0400 333 388 31600 Jokioinen SATAKUNNANTIE 13 32200 LOIMAA P. kello 20.30–21.30. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Loimaa/Mellilä Lari Kiviranta Kustannusarvio Mellilän seurakuntakodin remontille on kokonaisuudessaan noin 40 000 euroa. 045 1333 844 K K K et ee keet k omurs rss m m Ka a K ssssssssssssss u u u u u u u u u u u u u o o o o o o o o o o o o o a a a a a a a a a a a a a e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k rrrrrrrrrrrr u u u u u u u u u u u u m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m iiiiiiii lllllllllllll lllllllllllll K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K K o e e rrr K iiii K K K K K K K K K K K K K Ka K K K K K K K K K K K K K K Ka a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a alllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiio o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o om m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m mu u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u urrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrsssssssssssssssssssssssssssk k k k k k k k k k k k k ke e e e k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k ke e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e ee e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e ettttttttttttttttttttttttttttttttttttttttttt ttttttttttttt ja maa-ainesjjjjjjjja a a a a a a a a a a a a ssssssssssssss a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a e e e e e e e e e e e e e e e n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n iiiiiiiiii m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m ss--------e jjj iii m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m m ma a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a aa a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a--------------a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a aiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n n ne e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e essssssssssssssssssssssssssss---------------jjjjjjjjjjjjjjjjjjja a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a jetuksett vaihtolavakuljjjjjjjj ttttttttttttt tttttttttttttt u u u u u u u u u u u u a a a a a a a a a a a a a a a a a o o o o o o o o o o o o o a a a a a a a a a a a a a e e e e e e e e e e e e e e llllllllllllll u u u u u u u u u u u u u k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k a a a a a a a a a a a a a a v v v v v v v v v v v v v a a a a a a a a a a a a a a lllllllllllll h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h iiiiiiiiiii a a a a a a a a a a a a a a v v v v v v v v v v v v o t e jjj iii v v v v v v v v v v v v va v v v v v v v v v v v v v v v va a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a aiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h h htttttttttttttttttttttttttto o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o o olllllllllllllllllllllllllla a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a av v v v v v v v v v v v va v v v v v v v v v v v v v v v va a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a a ak k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k ku k k k k k k k k k k k k k ku u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u ullllllllllllljjjjjjjjjjjj llllllllllllljjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjje e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e ettttttttttttttttttttttttttt sssssssssssssssssssss u u u u u u u u u u u uk k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k u u u u u u u u u u u u ukset s u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u u uk k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k ksss k k k k k k k k k k k k k kss kssssssssssssss ksssssssssssss tttttttttttttttt e e e e e e e e e e e e e e et e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e e ettttttttttttttttttttttttttttttttt. Suomessa osallistuja oli viime vuonna noin 1,5 miljoonaa. klo 8-16 Lue lisää: ekovilla.com Suosikkieriste asennettuna saumattomasti! Tilaa nyt. 13 50 € Alk. Vuoto alkoi ilmeisesti sulatuksen jälkeen. Lauantaina 12. 2,15€ L A a! -20 % SÄÄSTÄ 33 60 € Alk. Anni Eerola Valonia Earth Hour – valomerkki ilmaston puolesta EKOVINKKI Maailman suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria vietetään lauantaina 19.3. Vuonna 1978 rakennetussa seurakuntakodissa havaittiin vesivahinko tammikuussa, kun keittiön välikatossa kulkeva käyttövesiputki alkoi vuotaa (LL 16.1.). EARTH HOUR järjestettiin ensimmäistä kertaa Sydneyssä vuonna 2007. 0400 726 839, Jyrki Hyöppinen MAALOG OY Loimaa P. autolaturi kodin sähkölaskussa vaihtamalla perinteiset valot LEDvalaistukseen! Paljon erikantaisia Led-lamppuja maaliskuun ajan alk. Remontti pyritään aloittamaan mahdollisimman pian, jotta seurakuntakoti olisi käytössä jälleen ensi syksynä. Mellilän seurakuntakodin vesivahinko korjataan Keittiön kattorakenteissa jäässä olleita putkia oli sulatettu. WWF Suomen nettisivujen materiaalipankista löytyy sopivaa materiaalia eri ikäisille oppilaille Ilmasto-teeman alta. 044-7442 300, Turuntie 61, 32200 LOIMAA Avoinna ark. Yrityksille Earth Hour on mainio tapa kertoa organisaation ilmastotietoisuudesta. Ruoka muodostaa noin viidesosan ihmisen ilmastovaikutuksista ja suurin osuus vaikutuksista liittyy eläinperäisen ruoan tuotantoon. Kirkkoherra Riku Laukkanen kertoo vahinkotarkastajan arvioineen, että vahingon aiheutti käyttövesiputkiston jäätyminen. Lindellin mukaan seurakuntaelämän kannalta tilanne ei ole akuutti korvaavien tilojen ansiosta. Vuodon ja veden voimasta katto romahti, ja keittiön lattialle valui vettä satoja litroja. Loimaan seurakunnan työpäällikkö Ari Lindell arvioi, että vakuutusyhtiö saattaa korvata vahingoista reilut 10 000 euroa. Ensimmäisenä vuonna tapahtumaan osallistui yli 2 miljoonaa ihmistä, viime vuonna yli 2 miljardia 172 eri maassa. J Jo o o ok k kk k kiis s s---K K K Ke eiitttttiiöt Oy Keittiökalusteet Komerot Liukuovet WC-kalusteet Asennus ja suunnittelu www.jokkis-keittiot.. Earth Hour järjestetään Suomessa teemalla ”maailman suurin kynttiläillallinen”, sillä tänä vuonna halutaan herättää keskustelua erityisesti ruoan ilmastovaikutuksista
Uskoin häntä ja ehdinkin tehdä rakennusyrittäjänä viitisenkymmentä taloa. – Teemme parhaillaan viimeistelytöitä ja koneasennuksia. – Olemme kunnostaneet esimerkiksi lukuisia avoportaita. Työstökeskuksen lisäksi yrityksen tiloihin tulee muun muassa maalaamo. – Aloitamme tuotannon hallissa, jonka olen alun perin rakentanut puutavaran maalausta varten, tuotantopäällikkö Ossi Koski sanoo. Hänen mukaansa uusi kone pystyy työstämään hyvin monenlaista materiaalia. Koski on ostanut osan koneista loimaalaiselta Seppälä Möbeliltä, jonka tiloissa Ok Ovi on toiminut vuokralaisena kahden vuoden ajan. LISÄMAUSTEENA Ok Oven tiloissa on biljardisali, jossa käy säännöllisesti toistakymmentä pelaajaa. UUDEN HALLIN sydän ja iso investointi on upouusi italialaisvalmisteinen cnctyöstökeskus. Työstettävän levyn maksimimitat ovat 2 000x3 000 milliä. Haapanen ilmeisesti näki, että minussa vertaa yrittäjäverta, sillä hän kehotti minua perustamaan oman yrityksen. 02 770 2626. – Olin ensin palkkatöissä Tauno Haapasen yrityksessä. Hallia on laajennettu reippaasti, ja sen kokonaispinta-alaksi tulee 800 neliötä. 0400 486 290 0400 720 684 www.superasfaltti.fi Tiesitkö. Surkuttelu ja odottelu eivät vie Suomea eteenpäin, Koski toteaa. Ok Ovi aloittaa tuotannon Virttaalla Ossi Koski testasi uuden työstökoneen ohjauskeskusta. Pääosa sen asiakkaista on pieniä puuseppäyrityksiä sekä yksityisiä asiakkaita ympäri Suomen. OMAKOTITALOJEN rakentajana työuransa aloittanut Ossi Koski on työskennellyt yrittäjänä lähes 30 vuotta. – Muidenkin pitäisi tehdä rohkeita ratkaisuja, jotta työllisyystilanne paranisi. Soita p. SAMPSA HAKALA. Yritys työllistää 10–15 henkilöä. maaliskuuta 2016 . Puramme portaikot, kuljetamme ne kunnostettaviksi ja asennamme takaisin paikoilleen. – Esimerkiksi mdf-levyä, vaneria, puuta, muovia, laminaattia ja mikrolaminaattia. – Jäsenen seurassa tänne pääsee pelaamaan kuka tahansa. Sen jälkeen siirryin pintakäsittelyja kalustealalle. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Peli-illoiksi ovat vakiintuneet perjantai ja sunnuntai, Koski kertoo. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Puh. Loimaa/Virttaa Sampsa Hakala Kalusteovia, pöytätasoja ja kodin kiintokalusteita mittatilaustöinä valmistava Ok Ovi Oy siirtää toimintansa Loimaan Seppälänkylästä Virttaan Puremantielle. Tavoitteena on aloittaa tuotanto uusissa tiloissa huhtikuun alussa. Koski toteaa, että varsinkin vanhat täyspuiset kalusteet ja ovet kannattaa usein korjata ja maalata, sillä ne – toisin kuin monet uudet tuotteet – on tehty hyvistä raaka-aineista eli kestämään. 20 Lauantaina 12. KOSKEN TOINEN yritys on Okmatek Oy, joka on erikoistunut kalusteiden pintakäsittelyyn ja asennuksiin
Asiakas voi luoda ostoskorin valmiiksi kotona ja lähettää sen meille etukäteen. Sarka valitsi kesän etänäyttelynä toimivan kesäkohteen nyt jo yhdeksättä kertaa. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Laarimäki Loimaa, puh. LÄHINÄKYMIEN suhteen Kari Mylen arvelee, että erityisesti korjausrakentaminen pitää kaupan ovet liikkeessä. Harrastajavoimin ylläpidetyksi museoksi kokoelmien sähköisen luetteloinnin tilanne on esimerkillinen – museoiden kokoelmia esiin tuovassa Finna-palvelussa Hinnerjoella on luetteloituja objekteja lähes 10 000. Ratkaisu tuntuu hyvältä varsinkin, kun saimme Huittisten myymälään varsin pätevän jatkajan. Sen ansiosta asiakkaat pystyvät vertailemaan tuotteita aiempaa paremmin. Mylen sanoo, että tuoteinformaatiolla ja myyjien ammattiosaamisella on yhä suurempi merkitys, sillä digitaalisen maailman ansiosta usealla asiakkaalla on jo kauppaan tullessaan hyvät pohjatiedot tuotteista. Pyydä tarjous! ILMAIN EN ARVIO PATIOIDEN ja TERASSIEN sekä PUUja METALLIAITOJEN suunnittelu rakentaminen – Tästä akkupuukkosaha ammattikäyttöön, kauppias Kari Mylen sanoo. Asiakkaan näkökulmasta merkittävää on myös se, että lisäämme hyllyissä olevan tuoteinformaation määrää. Hinnerjoki ansaitsee valintaraadin mukaan erikoismaininnan aktiivisesti ja monipuolisesti toimivasta kotiseutumuseotoiminnastaan. Edellisien vuosien kesäkohteet ovat sijainneet Liperissä, Kälviällä ja Puumalassa. Kesäkohteen valinnan tarkoituksena on nostaa maataloushistorian harrastuksen arvostusta ja auttaa yksittäisiä museoita niin museaalisissa kysymyksissä kuin toimintansa markkinoinnissakin. – Asiakkaat hakevat tavaraa muun muassa terassien rakentamiseen ja puutarhapuuhiin. – Tuttuus ja luotettavuus ovat valttejamme ja näkyvät pysyvinä asiakassuhteina. Hinnerjoen kotiseutumuseo maatalousmuseon kesäkohteeksi UUTTA KEHIIN Loimaan Lehti oikeaan osoitteeseen (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi. – Esimerkiksi kaikki valikoimamme porakoneet ovat nyt samassa hyllyssä, kun aiemmin hyllyjaottelu meni brändeittäin. – Saamme aiempaa enemmän hyllytilaa. Kauppiaan mukaan vuodesta toiseen toistuva ilmiö on se, että monen nikkarointija viherpeukaloa alkaa syyhytä keväisin, kun aurinko alkaa paistaa korkeammalta. . Myös tuotteiden käyttötarkoituksesta on enemmän tietoa kuin ennen. Hänen mukaansa uudistamiselle oli jo korkea aika, sillä edellisen kerran liikkeen tiloja kohennettiin kymmenkunta vuotta sitten. Myös tuotevalikoima kasvaa hieman. Myyjät keräävät tilauksen valmiiksi, mikä nopeuttaa asiakkaan kauppakäyntiä, tehostaa henkilökunnan työpäivää ja tasoittaa ruuhkahuippuja. – Halusin keskittää voimavarani yhteen myymälään. Kesäkohde valittiin Sarka-museon kymmenennen toimintavuoden kunniaksi aikaisemmasta poiketen ilman erillistä hakumenettelyä. Alkuperäisten rakennusten lisäksi alueelle on siirretty useita vanhoja rakennuksia sekä rakennettu modernia säilytystilaa laajalle kokoelmalle. KAUPPIAS Mylen omisti aiemmin Rautia K-maatalouden myös Huittisissa, mutta hän luopui siitä viime loka-marraskuun vaihteessa. maaliskuuta 2016 21 . TILOJEN lisäksi yritys uudistaa sähköisiä palvelujaan. – Olemme uusineet ilmettä osasto kerrallaan, ja työ on vielä vähän kesken. Hinnerjoella perinteisen maatalouden aikaan painottunut esineistö on järjestetty ja luetteloitu suorastaan harvinaislaatuisen tarkasti. Yritys työllistää 30 henkeä, ja sen valikoimaan kuuluu noin 40 000 tuotetta sekä laaja tilaustuotevalikoima. Niin sanotun taantumankin aikana kodista pidetään hyvää huolta. Kahta myymälää vetäessä tuntui siltä, etten pystynyt antamaan kummallekaan ihan täyttä työpanosta. Kauppiaan mukaan verkkokauppa on toistaiseksi aika pientä ja valtaosa asiakkaista haluaa asioida henkilökohtaisesti kaupassa ja tehdä kaupat jo tutuksi tulleen myyjän kanssa. Hänen mukaansa muun muassa sähkötyökalut on ryhmitelty myymälässä uudestaan. SAMPSA HAKALA Loimaa/Aleksis Kiven katu Sampsa Hakala Rautia K-maatalouden väki on päivittänyt myymälää entistä selkeämmäksi ja asiakasystävällisemmäksi. – Uudisja julkistuotanto on edelleen vähistä, mutta remonttituotteiden myynti alkoi kasvaa viime keväänä ja kesänä. 0400 837 846 Apua pihasi kunnost ukseen Puiden ja pensaiden leikkaukset Pihalaatoitukset ja muurit Nurmikoiden perustamiset ja istutustyöt www.laarimaki.?, laarimaki@laarimaki.. Lauantaina 12. Odotan, että trendi jatkuu tänä vuonna samansuuntaisena. Tuotteet voi toki tilata myös suoraan kotiin. – Nettisivuiltamme löytyy rikastettua tuotetietoa, ja kehitämme verkkokauppaa muun muassa lisäämällä sinne ennakkotilausmahdollisuuden. Hinnerjoen kotiseutumuseo toimii vanhan mäkitupalaiskodin pihapiirissä. – Myymälästä löytyy esimerkiksi yli tuhat laattamallia. Valmista pitäisi olla huhtikuun puolivälissä, kauppias Kari Mylen sanoo. Myymäläpäivitys lisää hyllytilaa ja tuoteinformaatiota Rautia saa uuden ilmeen LOIMAA Suomen maatalousmuseo Sarka on valinnut vuoden 2016 kesäkohteekseen Hinnerjoen kotiseutumuseon
LARI KIVIRANTA Kerrostalosuunnitelma odottaa toteutumistaan keskustassa Toimitusjohtaja Markku Mäkitalo kertoo, että kerrostalon rakennustyöt eivät kuitenkaan käynnisty vielä tänä keväänä. Historiallinen tarkastelu osoittaa, että peruskorjaaminen häviää uudistuotannolle, kun putkimiehiä tarvitaan samanaikaisesti molempiin. ARKKITEHTISUUNNITTELU HANNU VAISTO Puuverhoiltu vanhan kirjakaupan kiinteistö puretaan tontilta tänä keväänä. Loimaa Lari Kiviranta Vanhana kirjakauppana tunnettu kiinteistö puretaan kevään mittaan keskustasta Satakunnantien ja Väinölänkadun risteyksestä. Hän muistuttaa, että rakentamistöissä pitäisi tällöin edetä uuden asemakaavan mukaisesti, mikä muuttaisi suunnitelmia. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Satakunnantien ja Väinölänkadun kulmaukseen on hahmoteltu 12 asunnon kerrostaloa. – Moni on hankkinut vanhuudenasuntonsa Loimaan keskustasta hyvien palveluiden toivossa. Viime vuosina on samanaikaisesti patoutunut sekä uusien asuntojen että korjausrakentamisen tarvetta. Ajoissa tehty tilaus varmistaa sen, että työt saadaan hoidettua suunnitellussa aikataulussa. – Katutason kerroksen tekeminen liiketiloiksikaan ei ole järkevää, sillä nytkin löytyy tyhjää liiketilaa paljon paremmalta paikalta keskustasta. Jos toimeen tartutaan vasta pakon edessä, näköpiirissä on vaikeasti purettava suma, LVITekniset Urakoitsijat LVITU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä ennustaa. Tontin omistavalla Zakhouse Oy:llä on valmiina suunnitelmat pienkerrostalon rakentamisesta entisen kirjakaupan paikalle. Mäkitalo sanoo, ettei hän lähde toteuttamaan tontille kerrostaloa myöhemminkään, jos jatkoaikaa rakentamistöiden aloittamiselle ei myönnetä. Muuten voi käydä niin, että edullisen tuntuisessa tarjouksessa aikataulu ei pidä, laatuasiat ovat retuperällä ja takuuvelvollisuudet sekä yhteiskuntavelvoitteet jäävät hoitamatta. Valittaessa putkisaneerauksen toteuttajaa on syytä varmistaa, että urakoitsijalla on riittävän pitkä ja puhdas yrityshistoria sekä kokemusta vastaavista kohteista. – Tällä hetkellä tekijöistä ei ole pulaa, mutta lähivuosina LVI-ammattilaisten kysyntä voi ylittää tarjonnan. Mäkitalo kertoo, että jos lykkäystä rakentamistöiden aloittamiselle ei heltiä, nykyisellä luvalla rakennustöiden pitäisi alkaa tänä keväänä. Edelleen hän huomauttaa, että ensimmäinen katutason asuinkerros jäisi todennäköisesti myymättä. Nyt on oikea hetki käynnistää putkiremontti. – Monessa taloyhtiössä on valmiit suunnitelmat ja tarjoukset. Pahimmassa tapauksessa urakoitsija tekee remontin aikana konkurssin ja häviää työmaalta. Näkymä on sisäpihalta. Mäkitalo perustelee tätä markkinatilanteella eli vaisulla asuntojen kysynnällä Loimaan keskustassa. – Rakentamisen näkymät ovat toimialoista valoisimmat, ja hyvä suhdannetilanne houkuttelee alalle myös kokemattomia remontoijia. Toimitusjohtaja Markku Mäkitalo kertoo, että kerrostalon rakennustyöt eivät kuitenkaan käynnisty vielä tänä keväänä. maaliskuuta 2016 . Yritys on hakenut vuoden lykkäystä rakentamistöiden aloittamiselle. Pidemmän aikajänteen ennusteiden mukaan asuntoaloitusten ja taloteknisten modernisointien määrä pysyy korkealla tasolla. – Jos kysyntä tästä kuitenkin vilkastuisi vuoden mittaan, ja tilanne korjaantuisi Suomessa, hän miettii. RAKENTAMINEN Asuntorakentaminen piristyi viime vuonna valtakunnallisesti pitkän hiljaiselon jälkeen, ja uudistuotannon odotetaan jatkavan kasvu-uralla tulevina vuosina. Putkiremonttia kannattaa kiirehtiä. Rakentamisen painopisteen siirtyessä uudisrakentamiseen laadukkaista putkiremonttien tekijöistä voi tulla pulaa. ZAKHOUSEN suunnitelma on 12 asunnon pienkerrostalolle, jossa on kolme asuinkerrosta. Hänen mukaansa uusien määräysten mukaan esimerkiksi kerrostalon autotalli pitäisi rakentaa maan alle, mikä lisäisi kustannuksia. Sen sijaan Mäkitalo pitää tärkeänä Loimaan keskustan yleisen ilmeen ja palvelutason kohentamista. 22 Lauantaina 12. Huoneistokokoja löytyy yksiöistä neliöihin saakka. Tässä taloustilanteessa on turha jäädä odottamaan korjausavustuksia tai muita yhteiskunnan myötäjäisiä. Lisäksi hinta saadaan kiinnitettyä edulliseen tasoon ennen mahdollista kapasiteettipulaa. Hänestä alueen rakentamista rajoittaa palveluiden kaikkoaminen keskustasta Ysitien tuntumaan. Syrjälä varoittaa myös kokemattomista tekijöistä. Putkiremonttien määrä kasvaa, ja talojen ikärakenteesta johtuen taloteknisten modernisointien tarpeessa 2020ja 2030-luvuilla on vuosittain jopa 30 000 asuntoa. Nykyinen rakennuslupa on myönnetty alueen vanhan kaavan ollessa voimassa. Katutaso on piirretty autotalleille
02 764 5156, Vampula TIMANTTISAHAUSTA JA -PORAUSTA Arto 0400-435 444 www.urakointileino.. HINTAHAITARI on Jokisen mukaan laaja, sillä asennukset tehdään aina räätälöidysti ja materiaalit valitaan kohteen mukaan. 216, FORSSA, aV. Jokinen sanoo, että hyvä esimerkki pinnoitteiden kestävyydestä ovat isoille kosteusja lämpötilanvaihteluille altistuvat laivojen kannet, joihin asennetaan polyuretaanipinnoitteita. Lauantaina 12. p. – Neliöhinnat esimerkiksi tavalliseen omakotitalon autotalliin alkavat noin 25 eurosta ja uuden kylpyhuoneen lattiaan noin 40 eurosta. Ne ovat hyvä vaihtoehto esimerkiksi ihan tavalliseen omakotitaloon, sekä asuintiloihin että pesuhuoneiden lattioiksi, pinnoitteita jo vuosikaudet asentanut yrittäjä Pasi Jokinen Saneeraus Centeristä kertoo. MA-PE 8-17, LA 9-12. Pinnoitteiden lisäksi Jokisen kautta hoituvat muutkin rakentamisja remonttityöt sekä lvi-asennukset, sillä hän yrittäjänä myös Loimaan Vesi ja Lämpö Oy:ssä. Pinnoitteet sopivat kaikkiin lattioihin Kylpyhuoneeseen asennettu hiertomassa. Haluaisitko siis helpotusta arkeesi . TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN J aanan PutsPlank OLEMME LAAJENTANEET LOIMAALLE ! J Meiltä mm. – Aineet pitää sekoittaa huolellisesti, ja massat kovettuvat nopeasti sekoituksen jälkeen. – Pinnoitteet voidaan asentaa lähes minkä tahansa materiaalin päälle eli ne soveltuvat vaikkapa betonija lautalattioille niin ulkokuin sisätiloihinkin. – Pinnoitteet kestävät kovaa käyttöä ja lämpötilanvaihteluita, ja niiden vedeneristysominaisuudet ovat hyvät. 03 435 0444 Muistathan, meiltä aina HUIPPUEDULLISESTI noutovarastostamme: – tuulensuojalevyt – styroxit – finnfoamit – eristevillat – kipsi-, lastuym. SAMPSA HAKALA Pinnoitteilla saa tehtyä yksilöllisiä lattioita.. – Jos kiinnostaa, miltä pinnoitteet näyttävät ja tuntuvat, niin tutustumiskohde kyllä löytyy. Hyvä puoli on myös se, että pinnoitteen asentaminen on nopeampaa kuin kaakelointi. 045 848 3684 RAKENTAJA, PERUSKORJAAJA, YRITTÄJÄ! RAKENNUSTARVIKE NYBERG OY Someront. Pinnoitemassojen asentaminen on tarkkuutta ja ripeyttä vaativaa työtä. Pasi Jokinen on pinnoittanut esimerkiksi Haaran kylähallin eli Pääskynpesän keittiön lattian. Jokinen on pinnoittanut useita lattioita myös Loimaan seudulla. Hän kertoo olleensa pinnoitetöissä muun muassa Keski-Euroopassa ja jopa Kiinassa asti. P. – Pinnoitteet sopivat mihin tahansa paikkaan. Hän kertoo, että pinnoitteissa on yhtä paljon värivalikoimaa kuin maaleissa. URAKOINTI OY Loimaa/Haara Sampsa Hakala M uualla maailmassa jo kauan käytetyt lattioihin asennettavat akryyli-, epoksija uretaanipinnoitteet ovat alkaneet hiljalleen yleistyä Suomessakin. Pinnoitteen paksuus on 2–5 milliä ja märkätiloissa aina vähintään 4 milliä. Etuna esimerkiksi kaakelointiin verrattuna on se, että pinnoite on joustava ja täysin tiivis. yleiset kotisiivoukset ikkunoiden pesut remonttien loppusiivoukset muuttosiivoukset Saat meiltä myös sohvien, mattojen ja petarien syväpuhdistuksia. maaliskuuta 2016 23 . rakennuslevyt – aluskatteet, muovit, paperit – uretaanilevyt OTA KÄRRY MUKAAN, TULE KAUPOILLE! Katso lisää www.vaneri.info Vanereita laaja valikoima suoraan varastotuotteina ! VALMISBETONIA JA BETONITUOTTEITA 3 Kolmosbetoni Oy p. Kaakelien väliset laattasaumat tarvitsevat huoltoa sekä uusimista, sillä ne haurastuvat ja halkeilevat
Niiden korjaamiseen herätään usein vasta asunnon vaihdon yhteydessä. Sängyn alta löytyy laatikollinen kirkkaanvärisiä Legoja. Oripää Kiti Salonen. Ajanmukainen tasokas sähköistys helpottaa ylläpitoa nostaen näin rakennusten ja huoneistojen arvoa, STUL:n viestintäjohtaja Paula Ihamäki toteaa. – Asunnon ostoa pohtivan kannattaa puolestaan selvittää etukäteen, missä kunnossa myynnissä olevan asunnon sähköistykset ovat. Camillalla sisaruksineen oli tapana tehdä pirtinpenkeistä bussi. Siksi tykkään, että ne ovat käytössä myös omilla lapsilla. Pieni pirttikalusto on tuotu lapsuudenkodista Mälläisistä perheen uuteen kotiin Oripäähän. Siksi kehdon päätyihin on maalattu vaaleansininen C93-teksti ja rusetti. Myös pehmolelut ovat Camillan lapsuudenkodista. Tunnearvoa lisää se, että kehto on Camillan kummisedän tekemä. Sähköturvallisuuden varmistaminen ja sähköistysratkaisujen tason kohentaminen lisää kodin toimivuutta ja asumisviihtyvyyttä, jota myös mahdolliset uudet asukkaat arvostavat. Puolisot voivat siis vähentää verotuksessa vuosittain jopa 4 800 euroa sähköja muiden remontointitöiden kustannuksia. TEEMA: RAKENTAMINEN JA ASUMINEN Milja kokkaa usein pirtinpöydällä Camillalle ja Viljamille ruokaa. Sähköistykseen panostaminen vaikuttaa osaltaan asunnon arvoon. maaliskuuta 2016 . 24 Lauantaina 12. Puisten lelujen lisäksi Miljalla ja Viljamilla on leikeissä paljon muutakin äidin vanhaa. Kirppisihminen hän ei kuitenkaan ole. – Lastenkirjojakaan en ole ostanut varmaan yhtäkään. Vanhat lelut palasivat leikkeihin Milja kiikuttaa nukkea äidin vanhassa nukenkehdossa, jonka Camilla sai 1-vuotislahjaksi. – Omiin vanhoihin leluihin liittyy kivoja muistoja. Milja leikkii pöydän ääressä kotia, kokkaa, tekee palapelejä ja piirtelee. Vikaantuneiden sähköistyksien korjauksiin, lisäpistorasioiden ja automaattisten toimintojen asennuttamiseen sekä kaikkiin muihinkin sähkötöihin kannattaa hyödyntää kotitalousvähennystä, jota saa 2 400 euroa henkilöä kohden. Kodin sähköt kuntoon kotitalousvähennyksellä RAKASTA KOTONA C amilla Muhosen vanhoilla leluilla leikkivät nyt lapset Milja, 3, ja Viljami, 1. – Viljami lähinnä kiipeilee pöydällä, joten turvallisuussyistä kalusto on välillä siirrettävä pois lastenhuoneesta, Camilla kertoo. CAMILLA pitää vanhoista puisista tavaroista. – Kehdosta näkee, että se ollut paljon käytössä. Asunnon lopullinen hinta nousee, jos kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen huomaa joutuvansa maksamaan viallisten sähköistysten korjaustyöt omasta pussista. Muhosen perheen lapsilla on käytössä monia muitakin vanhempien vanhoja leluja ja tavaroita. Monissa kirjoissa on yhä samoja tarinoita, kuvitukset vain ovat muuttuneet. Puiset lelut säilyvät hyvinä ja kestävät ihan eri tavalla kuin uudet muovilelut. KITI SALONEN ASUMINEN Sähkölaitteiden samanaikaisen käytön seurauksena palava sulake ja valojen välkkyminen ovat turhankin tuttuja tilanteita monissa kodeissa. Lastenhuoneessa olevan nukenkehdon Camilla sai 1-vuotislahjaksi. Synttäreillä pirtinpöytä on lasten kahvipöytä. – Tänä päivänä sähköistykseltä kannattaa vaatia muutakin kuin turvallisuutta
Joku tai jotkut ovat päätökset tehneet pinnallisesta saneerauksesta, vaikka oli tiedossa, että ”rakennus on kastunut mahdollisesti 80-luvulta alkaen” ja ”vuoden 2004 kuntoarviossa on mainittu, että saunaosastossa oli havaittu kosteusvaurio”, mitä ei sitten jälkeenpäin oltu korjattu. Raija Kouri Elämältä se maistui Ravintofysiologian erityisekspertti Kaija Joensuu paasasi suvereenina besserwisserinä siitä, mitä passaa suuhunsa pistää ja mitä ei. Leena Salosen ohjaajan rooli, aiheen pitkä kypsyttely loppukesästä asti, monet käydyt keskustelut näkyivät esityksessä. Tällä voisi viitata Pikkukartanoon tehtyyn remonttiin, josta saimme lehdestä (LL 5.3.2016) lukea: ”Remontti oli luonteeltaan pinnallinen, Kaupungin mukaan talotekniikan saneerausta ei ollut mahdollista tehdä määrärahan ja kireän aikataulun takia.” En tunne sellaista henkilöä kuin ”Kaupunki”. Ei rakennettu ikuista hapanta vastakkainasettelua, vajottu marttyyrinelkeisiin, vaan mies, Jukka Puisto, oli mukana leppeästi komppaavana, isoisoisänäkin jo, miehenä, joka yritti oppia ymmärtämään naista. Kävi ilmi, että nämä naiset olivat jo niin pitkälle tarponeet, kaiken nähneet ja kokeneet, että he olivat kiivenneet korkeammalle ymmärryksen asteelle, löytäneet ja sallineet itselleen armahduksen. SaviCatien naistenpäivän uniikki tapahtuma juhlisti Loimaalla hienolla tavalla suomalaista naista. Olen loistava keksimään selityksiä.” Uutena ilmiönä lennähteli Mirja Honkasen pakonomainen riippuvuus sosiaalisesta mediasta: jokainen mielen liikahdus, koettu elämys piti rientää jakamaan, kirjaamaan facebookiin. SaviCatien täydentäjänä kuultiin uutta ja raikasta, naistenpäivään luotua kuoromusiikkia, ja koettiin miestensaunan rento meininki, naisen mieltä hivelevä sekin, jos kerran nainen oli aina puheenaiheena. Ikään kuin vasta se tekisi elämästä oikean ja todellisen. Alessandro-sali tulvi paitsi yleisöä myös kohottavaa energiaa, naisten yhteenkuuluvuuden tunnetta, vapauttavaa naurua, oman itsen, oman ruumiin, ja sen ikääntymisen armollista hyväksymistä. Toimittaja Sanna Ukkola blogissaan Yle:ssä – Yhdeksänkymmentä prosenttia viisaudesta on olla viisas ajoissa, Theodore Roosevelt, Yhdysvaltain Presidentti (1858-1919). Savicatit tekivät sen tavalla, joka tartutti naurun ja hyvänolon tunteen yleisöön, ”pistivät itsensä täysillä likoon”, totesi katsoja. Uusia odotellessa Pikkukartanon saneerauksesta Loimaan Lehdessä kopeissa (8.3.) peräänkuulutettiin tapahtumakalenteria. Toivommekin, että tämä tiedotuskanava koetaan tärkeäksi ja tapahtumista ilmoitetaan aktiivisesti – ei se ole vaikeaa ja opastusta saa. Estradilla loistivat Mirja Honkanen, Eila Nummila ja Aila Suihko tulkitsemassa naisen elämää ikiaikaisessa ulkonäköpaineiden kurimuksessa, tarpomassa laihduttamisen hetteikössä ihmedieettien pettävältä mättäältä toiselle. Mutta läskiksi meni, kirjaimellisesti, kun taivutettavaa vyötäröä ei enää löytynyt, lanteet uinuivat mukavasti peitoissaan. Ja kiitos siitä, että meillä on Loimaalla Armi Haatasen kaltainen musiikkiihminen ja että hänellä on ehkä ei aina kovin helppo, mutta taatusti palkitseva onni olla johtamassa sekä naisettä mieskuoroa nautittaviin innoittuneisiin esityksiin. Tässä silikonirintojen luvatussa maailmassa Eila Nummila jopa kertoi omakohtaisen tositarinan naisesta, joka halusi rintojaan pienennettävän. Terveellinen ravinto kyllä tiedettiin, mutta sana keitto muuttui aivoissa ohuesta kirkasliemisestä paksuksi, ihanaksi kermalla suurustetuksi. Aihe oli täysin sisäistetty. Viime vuonna sovellus tätä tarkoitusta varten hankittiin ja se löytyy sivustolta http://www.loimaa.fi etusivulta yläpalkista Tapahtumat. Kaiken yllä liikkui lisäksi Jaakolan Pirkon itsestäänselvyyksiä kyseistävä luova henki. Kalenteri on maksuton tapahtumajärjestäjille ja ohjeet tapahtuman ilmoittamiseksi löytyvät http://www.loimaantapahtumat.fi ohjeista. Kalenteria, jossa olisi kaikki loimaan tapahtumat kootusti. Oli hyvä oivallus ottaa ryhmään mukaan mies. – Kuoroja ajatellen juuri tällaiset tiettyyn teemaan liittyvät esitykset tuntuvat hedelmälliseltä vaihtoehdolta perinteisiin konsertteihin verrattuna. He pystyivät nauramaan, he pystyivät lempeään itseironiaan. Paitsi ajatuksia esitys ravisteli myös harvoin yhtä voimalliseen käyttöön joutuneita naurulihaksia. Aikoinaan työmailla oli vastuullista valvontaa ja omattiin ylpeyttä työstä ja kannettiin vastuuta päätöksistä. Esitys ei liikkunut niiden ulkoa osaamisen tasolla vaan kohosi asian ytimeen, rohkeaan riipaisevan rehelliseen tulkintaan. Toimiakseen ja palvellakseen osallistujia ja järjestäjiä olisi tärkeää, että kaikki tapahtumat näkyvät siellä. ALUSSA RYHMÄ oli jälleen kerran yrittämässä Kaija Joensuun reippaassa kuntoohjauksessa, missä suositeltavat ruoka-aineet ja elämäntavat toimivat liikkeitä rytmittävinä iskusanoina. Hävitystä taistelusta seurasi itsensä syyllistäminen, nöyryytys ja häpeä, huonommuuden tunne, kun tahdonvoima petti, itsepetos, Aila Suihkon suulla: ”Mutku ja sitku.. Räppärin roolissa hän voi varovaisen hienovireisesti nostaa naisahdistuksen rinnalle miehen ikiaikaista ahdistusta, potenssiin tai sen puutteeseen liittyviä tuntoja. Ei siinä hassummin käynyt, kun valinta lankesi Alessandro-salin SaviCat-ryhmän KV Naistenpäivän esitykseen – kiitos Anu Salon, joka lehdessä (Loimaan Lehti 5.3.) lupasi, että se ravistelee ajatuksia. Neljä kiloa pois. Eikä aviomiehen allekirjoituksella varustettua suostumusta tarvittu, vaikka joku mieslääkäri siihen suuntaan vihjaisi. Kaupungissamme on säästötoimenpiteitä joka toimipisteessä, kesäisin kauniit paikallisen puutarhan kukkaistukset jätettiin ostamatta määrärahojen puutteen vuoksi, mutta 53 000 e oli varaa huitaista Pikkukartanon pihatöihin ja yhteensä 107 000 e pinnallisiin korjauksiin päättäjien tumpeloinnin vuoksi. Lauantaina 12. Ohjaajan armollinen lupaus yhdestä makeisesta nostatti vimmaisen suklaanhimon, joka tyyntyäkseen vaati koko rasian tyhjentämistä tyyliin: Kun lopun näkee, niin rauhan saa. Nyt selitellään ja mietitään toimenpiteitä, ettei tulevaisuudessa nukuta ja huiskaista päätöksiä perehtymättä asioihin. VIELÄ KYSYMYS: Miten SaviCatit sen tekivät. Tapahtumiin osallistujat voivat yhdestä paikasta katsoa, mitä meillä on. Loimaan kaupunki vapaa-aikapalvelut markkinointityöryhmä Loimaantapahtumat.fi olemassa Viime tiistaina Loimaalla joutui arpomaan kolmesta, neljästä houkuttelevasta tilaisuudesta. KARI NUMMILA Lukijoiden lähettämiä kirjoituksia ja kuvia on lisää seuraavalla sivulla.. Tapahtumajärjestäjille jo suunnitteluvaiheessa on apua siitä, että näkee, onko jotain jo tulossa samalle ajankohdalle. Samaan kohteeseen pääsee osoitteella www.loimaantapahtumat.fi. KUTSUMME teitä kaikkia, tapahtumien järjestäjät ja tilaisuuksiin osallistujat liittymään käyttäjiksi. Oikein piti kaupungin sivuilta katsoa viisasten kerhon kokoonpano. maaliskuuta 2016 25 LUKIJOILTA MIELIPIDE LEHTEEN Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi LAINA Pitäisikö eduskuntapuhettaan valmistelevien politiikkojen miettiä hetki sitä, voisiko puheen pitää leipäjonon äärellä. Esiintyjät olivat itse hahmotelleet roolinsa, kirjoittaneet repliikkinsä. Aila Suihkolla näyttää olevan juuri nyt niin tärkeää sanottavaa, että se on vetänyt mietteliääksi esityksen vahvan taustavoiman Pirkko Jaakolankin
Värikäs ja vaiheikas elämäntyö merkitsi toimintaa ylioppilaspappina kauppakoululaisten ja teekkareiden parissa ja kirkkoherranvirkoja eräissä seurakunnissa, viimeksi Vihdissä. Pyöräilin sinne, tulimme tutuiksi Leinon kanssa hengelliseksi rikkaudeksi itselleni. Omasta hyllystäni löydän Leinon Aikuiskatekismuksen, joka selvittää ajattelevalle lukijalle näköaloja elämän horisontissa, kulkukelpoisen väylän löytämistä ja mitä merkitsee, että laivaan on astunut Mestari. Kirjojakin syntyi, ja niistä keskustelua. Kuvassa ovat alkaen takarivistä oikealta Lauri Kantee, tuleva piispa Leino Hassinen, Lasse Kivekäs, Eeva Tonttila, Rauni Seppälä, Heikki Perho, Eino Lehtisaari, Sirkka Anttila, Raili Ukkonen, Eeva Ojala, Kirsti Perho, Aino Lindqvist, Kyllikki Kallio, Eeva-Liisa Lampo, Marja Pakarinen ja Anja Sirkiä. Päätoimittajuus Kotimaa-lehdessä merkitsi näköalapaikkaa laajalti kautta Suomen – ja eräitä Kekkosen myllykirjeitäkin. Leino opiskeli Loimaan yhteiskoulussa samalla luokalla, jolla minäkin olin ollut. maaliskuuta 2016 Loimaan yhteiskoululaisia vuoteen 1945. Piispa Leinon maallinen matkanpää on Tammelan hautausmaassa. Edellinen oli Lapuan piispa Eero Lehtinen, jälkimmäinen puolestaan Inkerin kirkon piispa Leino Hassinen. Kaksi. Kuinka moni Loimaan yhtenäiskoulun käyneistä on sittemmin vihitty piispan virkaan. Selkeästi ajateltua. Kuolema tuli jo viime marraskuussa, mutta vasta myöhemmin on alkanut näkyä lukuisissa lehdissä hänen muistokirjoituksiaan. Kun viimeksi tapasin Leino Hassisen, hän sanoi: Se, mitä teimme jumalanpalveluselämän uudistamiseksi, on paljolti toteutunut. Luokkakokouksiin osallistuimme molemmat uutterasti. KAROLIINA KIRVELÄ LUONTO LUKIJOILTA. Leino Hassinen – ajattelija ja toimija Oravien ja tikkojen suurentamat lentoaukot on helppo korjata pienellä vesivanerin palalla. Teologian kunniatohtorin arvon hän kävi noutamassa konservatiivisen Missourisynodin yliopistosta USAsta. Kuva on luokkakokouksesta Loimaalla 31.3.1985. Leino sanoi, että me kaksi muodostamme Eino Leino -seuran! Nopeasti koulutoverimme suoritti papinkoulunsa Helsingissä ja täydensi opintojaan Ruotsissa ja Saksassa. Tämän hän sanoi iloisin mielin. Kun Niinisalon sisäoppilaitoksen raamattupiiri oli virittänyt minuun voimakasta hengellistä etsintää, sain kotiin Loimaalle tultuani vihjeen: Haaran koulua vastapäätä asuu eräs karjalaisnuorukainen leskiäitinsä kanssa. Hänen nuorin poikansa Taneli kirjoitti, että talvisodan pommitusten aikana 15-vuotias Leino seurasi kotitalonsa ullakolta, kuinka Sortavalan maaseurakunnan kirkko paloi maan tasalle. Loimaalaista ”resigniä” pönttötalkoisiin. Toimiminen Inkerin kirkon piispana on aivan oma lukunsa, siunausta runsain määrin. Loimaalla hän tuli ylioppilaaksi. Myös opusta Nyt on kirkon aika lukee mielellään, se johtaa kestävän kirkkonäkemyksen syntymiseen. Eino Lehtisaari Huittinen 26 Lauantaina 12. Hän oli huippuälykäs, sympaattinen kaveri, jolla myös oli hyvä annos huumorintajua. Kahdeksan julkaisun joukossa on synodaalikirjoitus Kirkko ja kommunismi vuodelta 1967, ketään kumartelematon. Näin se on helppo kiinnittää vanhan pöntön etuosaan. Leino Hassinen oli lahjomaton ja tiivis ajattelija. Väkevä tapahtumien kulku johti siihen, että myöhemmin hän vihki Sortavalan upouuden kirkon käyttöön. Leino Hassinen oli Karjalan poikia syntyjään, näki päivänvalon Sortavalassa vuonna 1924. Poraa vaneriin lentoaukon kokoinen reikä sekä pienet reiät kiinnitystä varten ruuveilla tai nauloilla
Torjuntapeli oli tiivistä (10 torjuntaa), puolustimme jatkopalloissa hyvin, ja sen jälkeen hyökkäsimme fiksusti. Varttimaraton naiset: 1) Liisa Arbelius Turenki 1.10.50. juostiin Hirvihovin reitillä 100mc:n järjestämä maraton. HAKKURI MOHAMED Alhachdadi (20 pist., hyökkäys% 69) jatkoi KoVen pommittamista samalla tavalla kuin muutamaa päivää aikaisemmin kotipelissä Loimua vastaan. Seuraava kohde on Rovaniemi, ja sieltä olisi tarkoitus napata voitto ja kolme pistettä. Kentällä nähtiin pitkältä sairauslomalta palannut Karri Kutinlahti ja lievän nilkkavamman takia paria peliä huilannut Mauri Kurppa. maaliskuuta 2016 27 URHEILU URHEILUTULOKSIA LEHTEEN Toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@loimaanlehti.fi LAINA Jos mustamaalaus ja uhkaviestit hiljentävät asiakeskustelun, jäljelle jäävät pelko ja vääristelty totuus. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Tulokset: Maraton miehet: 1) Veikko Ollila Häjyt 4.05.08, 2) Markku Koskinen Häjyt/100mc.fi 4.18.29, 3) Miikka Bäckström Leppävaaran Sisu 4.28.39, 4) Olli Laine 100mc.fi 4.28.39 ja Timo Marjomäki 100mc.fi 4.28.39, 6) Sami Putkisaari TREMK 4.30.51, 7) Mikko Perttula Hämeenkoski 4.49.06, 8) Jorma Tiiri VSVU 4.59.21, 9) Pekka Airaksinen BMC 5.48.57, 10) Kalevi Saukkonen 100mc.fi/VSVU 9.05.35 ja Erkki Vaisto 100mc.fi/ Helsinki 9.05.35. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. Puolimaraton miehet: 1) Harri Näppäri Loimaan Leisku 1.41.44, 2) Juhani Kortelahti Punkalaitumen Kunto 1.45.05, 3) Usko Lind Nurmijärvi 4.20.50. Varttimaraton miehet: 1) Mikko Yli-Jaukkari Metsämaan Urheilijat 0.47.13, 2) Kauko Harteva Team Raju 1.05.38, 3) Pauli Arbelius Turenki 1.10.48, 4) Reima Mäkinen Team Raju 1.14.52. Keskiviikkona joukkue onnistui siinä liki täydellisesti. Maraton naiset: 1) Ritva Vallivaara-Pasto 100mc.fi 4.35.33. Koripallo Jesse Kojo Kataja Basket–Bisons Loimaa 109–70 (54–22). Jo toisella neljänneksellä ero kasvoi pariinkymmeneen pisteeseen. Kataja sinetöi voitolla Korisliigan runkosarjan voiton. Biisonien 2–0-johto vaihtui parissa minuutissa 14–2-tappioasemaan. Varsinkin mitalipeleissä vastaanoton täytyy kestää vastustajan pommitukset, ja taktisesti viisaasti pelaava Mutka ymmärtää myös pelata tilanteen vaatiessa tarpeeksi nöyrää lentopalloa. Tulokset oikeassa muodossa lehteen OHJE. Vaikka sarjan hännänhuippu ei olekaan Hurrikaanille todellinen tasonmittari, Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen oli kolmen erän totaaliseen hallintaan enemmän kuin tyytyväinen. Kolmannella jaksolla Bisons paransi ja tuli jo 14 pisteen päähän, mutta kun Kataja vei viimeisen kympin peräti 31–7, viimeisteli se murskavoittonsa. TULOSPÖRSSI Juoksijoille jaettu mitali molemmilta puolilta. Juoksijat valmiina starttaamaan matkaan. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. Lauantaina 12. Ja hyvin näytti homma toimivan tälläkin kokoonpanolla, joten olen tyytyväinen peliimme. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. Sen lisäksi Tomi Mutka pelasi vahvan ja kokonaisvaltaisen ottelun. Maaseudun Tulevaisuus pääkirjoituksessaan Lentopallo Valtteri Arra KoVe–Hurrikaani 0–3 (19–25, 13–25, 20–25). – Peli kerrallaan mennään eteenpäin. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. Myös Ryan Jay Owens (11 pist.) pääsi yleispelaajan tontille. Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. TOIMITUS EI VASTAA vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. Siihen nähden, että Bisonsin tärkein sisäpelaaja ei ollut mukana kokoonpanossa, Bisonsin voi sanoa onnistuneen erinomaisesti levypallopelaamisessa. Lekalla on kaksi peliä jäljellä ja Hurrikaanilla kolme. Julkaisemme tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. Bisons oli matkassa ilman kapteeniaan, sillä Tuukka Kotti sairastui flunssaan Pietarin matkan jälkimainingeissa. Joensuun Kataja oli suvereenin vahva keskiviikkoisessa Korisliiga-kohtaamisessa sen ja Bisonsin välillä. Loimaan urheilukentällä. Kuvan tulee olla jpg-muodossa sekä kooltaan vähintään 1 megatavu. Kataja löi Bisonsin JUOKSU Karkauspäivänä 29.2. – Toisessa ja kolmannessa erässä tuli kummassakin vain yksi virhe, joten siltäkin osin pelaajat noudattivat ohjeistusta. Joensuulaisten heittokone junnasi tutulla tarkkuudella Biisonien tarkkuuden ailahdellessa liikaa. Rantanen jätti penkille muun muassa Matti Oivasen ja Eemeli Koukin. Hurrikaanin mahdollisuudet sijoittua Mestaruusliigan runkosarjassa kolmen joukkoon paranivat huomattavasti, kun se voitti keskiviikon vieraspelissä KoVen. – Tässä kierrätetään nyt pelaajia, kun loppuviikosta on raskaat vieraspelit Rovaniemelle ja Siilinjärvelle. URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@ loimaanlehti.fi. Hurrikaani tyrmäsi Korson Koko joukkue oli sisäistänyt, että turhia virheitä pitää pystyä vähentämään. Voitto kasvatti Hurrikaanin etumatkaa neljäntenä olevaan Leka Volleyhin kolmeen pisteeseen. Itärajalla pelattu ottelu päättyi isäntien suurilukuiseen voittoon. Miehen pelissä on merkkejä, että pudotuspelien alkaessa Mutkasta tulee yksi Hurrikaanin tärkeimmistä pelaajista. Millään muulla joukkueella ei ole enää edes teoreettista mahdollisuutta tavoittaa joensuulaisia. – Pelasimme juuri niin, kuten sovittiin ja kuinka ennalta heikompaa vastustajaa vastaan pitääkin pelata. Mutkan vastaanotto (54 %) oli tutun rauhallista, mutta nyt tapahtui paljon positiivisia asioita (10 pist., hyökkäys% 50) myös hyökkäyspelissä. Hyökkäyslevyihin tosin oli paljon mahdollisuuksia, sillä Bisonsin kakkosprosentti oli surkea 38. Biisonit voitti kategorian 37–36 ja repi peräti 16 levyä hyökkäyspäässä. Kataja otti pelin haltuunsa jo ottelun alkuhetkillä. Rantasen mukaan koko joukkue oli sisäistänyt, että turhia virheitä pitää pystyä vähentämään
050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. Messu keskiviikkona 16.3. mennessä Eila 040-5651525, Tarja 050-3297676 Hyvän Paimenen luterilainen seurakunt. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. JUHLAJA PITOPALVELUITA Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Loimaan Lääkintävoimistelu OSTEOPAATTI D.O. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . SEURATOIMINTA YPÄ JÄ työllistää nuoria kunnan töihin jälleen tänäkin kesänä. . 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. maaliskuuta kello 17–19. P. klo 14 kylätalolla SLEY ti 15.3 klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4, Olli Koskenniemi. KAIHTIMET JA MARKIISIT Turuntie 7, Loimaa, Puh. Pietarissa mm. Kesätyöpaikkaa pitää hakea 29. 0400 223 535, 0400 223 235. Turuntie 14, Loimaa. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. klo 18 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Kesätöitä kunnalta POLITIIKKA Keskustan kansanedustaja, eduskunnan tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtaja, loimaalainen Olavi Ala-Nissilä kannustaa kääntämään katseet Ruotsiin ja Viroon haettaessa ratkaisua ns. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA Kultavuori.fi Kultaja kelloliike Siskon Kammari p. Lisää tietoa aiheesta on tarjolla infotilaisuudessa Ypäjän kirjastossa 15. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . Viron valtion velka on tuskin kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta. Myös tästä syystä Suomi tarvitsee yhteiskuntasopimuksen. 02-762 1350, 0500 741 437 Nettiajanvaraus: www.sabrina.. Messun toimittaa Otto Granlund. Loimaan Seudun Psoriaatikot tapaaminen Tuulensuun palvelukeskuksessa to 17.3. mukaan. Etusijan arvonnassa saavat ne, jotka eivät viime kesänä olleet kunnan kesätöissä. Ilmoittautumiset 15.3. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula ky 0500 770606 DINO 180T DINO 160XT DINO 95T DINO 180T DINO 160XT DINO 95T VUOKRATAAN . klo 18 muistikerhontila. klo 18.00 Kojonkulman koululla. Anita Koivisto Osteopatia lymfaterapia hieronta P. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. – Ruotsissa palkkaratkaisut tehdään vientivetoisesti. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. . klo 9-17, la 9-13 Loimaan Lukko Oy P. INVATAKSIPALVELUITA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 . – Taloudessa ylipäätään tarvitaan myös vakautta ja ennustettavuutta, jotka puolestaan lisäävät luottamusta niin työllistämiseen kuin investointeihin. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. Suomen mallista eli siitä, että palkkaratkaisut tehtäisiin vientialat edellä sekä edistettäisiin luottamusta ja investointeja Suomeen. 02-762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus: www.sabrina.. 040 722 5270 terv.hoit., koul. Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. Hakulomakkeen voi tulostaa Ypäjän kotisivuilta tai hakea kunnanvirastosta. . 040 7527 353 www.ryotintila.. Myös kotija laitoskäynnit. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. www.jormalaaksonen.net . 16. 050 5292 439, Käsityöläiskatu 9, Loimaa Peltoisten kyläyhdistys Käsityökerho ti 15.3. maaliskuuta mennessä. Suolahuone ja hieronnat 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA . Ala-Nissilän mukaan Suomen naapurimaiden mallit luovat molemmille maille nyt talouden voimakasta kasvua, ja siksi niistä on syytä ottaa opiksi. ARKKITEHTITOIMISTOJA . LVI-LIIKKEITÄ Lamminkatu 19, Loimaa P. KAUNEUSHOITOLOITA P. AUTOKOULUJA . Avoinna sop. LOIMAAN LLOI OIM IMA AAN MAA AAN N AN KONEVUOKRAUS O O O O OK K K K KR R R R RA A A A AU U U U US S S S S KO KON ONE NE EVU VUO UOK OKR KRA RAU AUS US NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Aitoja makuja. Kojonkulman perinnepiiri kokoontuu to 17.3. Suomi-Venäjä-Seura Loimaa Matka Pietariin 28.4. 28 Lauantaina 12. 050 2279 Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. P. -1.5. Viron malliin kuuluu myös läpitunkeva digitalisoituminen sekä taloudellisesta itsenäisyydestä huolehtiminen Venäjän naapurina. hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. Myös pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. Köllintie 20, Ypäjä p. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . 050 56 96 945 . Kesätyöpestit ajoittuvat kesä-, heinäja elokuulle. HENKILÖNOSTIMIA . Turuntie 14, Loimaa. HYVINVOINTIPALVELUJA Hoitola Suolakeidas p. Työsuhteen kesto on kahdesta neljään viikkoa ja päivittäinen työaika kuusi tuntia. Aiheena metsästysjutut. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. P. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . Uusia työpaikkoja syntyy viennin elpyessä ja investointien lähtiessä liikkeelle. ”Oppia Ruotsista ja Virosta” Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. LL, Saviseudun paikallisin. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi . Lisäksi Ruotsissa on saatu aikaan myös työmarkkinaosapuolten suosima ja hyvin toimiva ratkaisu paikallisesta sopimisesta, AlaNissilä sanoo kannanotossaan. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . KÄDENTAITOTUOTTEET Kädentaitojen erikoisliike NYYTTI Satakunnantie 5, Loimaa. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. JUHLAJA PITOPALVELUITA . LASITUSPALVELUITA puh. 040 535 6973 . Eremitaasi, Puskinissa Katariinan palatsi lisäksi Kronstadt, Viipuri ja Karjalan kannas. www.paija.. – Virossa verotuksen periaatteet kannustavat yrittäjyyttä ja investointeja, ja niistä kannattaa ottaa oppia etenkin Suomen yritysverotukseen. . Lämmintä tunnelmaa! Juhlissa, häissä, saunailloissa... 02 769 2200 Ark. KULTAJA KELLOLIIKKEITÄ . Kesätöitä on tarjolla vuosina1995–2000 syntyneille nuorille muun muassa varhaiskasvatuksessa, vapaa-aikapalveluissa, puhtausja ruokapalveluissa sekä teknisessä toimessa. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi Palininkatu 3, Loimaa . 050 350 6983. maaliskuuta 2016 PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO
040 531 9265 Loimaan Yrittäjänaiset seniorit kokoonnumme 16.3. Kotiseurat ma 21.3. Kävellään noin neljä kilometriä metsäautotietä ja metsäpolkua. klo 19. Sähköistä asiaa. Mukana Koskenniemi. toimitiloihin kevättap. 050 453 5052 Avoinna ark. PESULAPALVELUJA Oppipojankatu 5 p. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. Loimaan-Onkijoen maaja kotitalousnaiset kokoontuvat Helvi Knuutilan kodissa Aittakatu 14 ma 14.3. klo 18.00 rumba & cha cha alkeet. 045 848 3684 Yritykset ja kotitaloudet Parturi-Kampaamo Riina Avoinna ti-pe 10-17 ja la 10-14 ja sopimuksen mukaan. Seniorit Surffaa – ohjatut ryhmät kokoontuvat jälleen ke16.3. Myös korjausompelupalvelut Puh. klo 13-15 Olohuoneen Peli-iltapäivä, to 17.3. To 17.3 matka Turkuun yhd. Os: Satakunnantie 57, Loimaa. Ma 14.3. Ke 16.3. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Sekahaku ry:n lava/paritanssitreenit. 0,84 €/min . TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. 18. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . klo 18.00 cha cha 1 aj. klo 17-18 (harrastusryhmä). TYÖVAATTEITA Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. Olohuone Ke 16.3. . klo 13 kirjastossa SLEY la 19.3 klo 11.00 Varsinais-Suomen piirin osastojen kokoontuminen Mustajärvellä Parravantie 331. Olohuoneessa maaliskuun ajan Reetta ja Marja-Liisa Niittumäen taulunäyttely os. klo 14.00 E05 TPS Rouvalit, klo 16.00 B2 Mestis Rockets Jeppis. Kojonkulman martat. URHEILU FT Leisku Ukot, harjoitukset tänään klo 16.30 lukion salissa. klo 18.30 Sari Torkon luona. Tanssiseura Pistokkaat ry. klo 15.00. klo 18.30-19.30 Alastaron kirkonkylän ala-asteella, Aapiskuja 5, lajeina samba, salsa, jive, valssi, tango, jenkka, cha-cha-chaa ym. ja ilm. Marja-Liisa Järvinen. 050 516 3026, 050 551 3026 . Ke 16.3. Eläkeliiton Loimaan kaup. Loimijoentie 78, Alastaro. Ilm. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T TU U U U U U U U U U U U U US S S S U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T TU U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T S S S S S U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U T T T T T T T T T U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T TU U UO S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T O O O U U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T TU U U U U U U U T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. 0400 919 541 Ti 15.3. Brodeeraukset, mainostekstiilit. 046 810 2432 . klo. Sotaveteraanit jaostoineen Viking Grace risteily ti 19.4. mirena-asut.com P. Tied. iltalähtö. Tarja 040 766 2965. 02-731 2644 info @foto-lehti.. . Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. Virttaan Nousu Hiihtokilpailut Eräveikkojen majalla la 12.3. PAINOPALVELUJA J & S Subcontracting Oy P. Loimaan Leisku. RAKENNUSTÖITÄ . P. 762 1144 Av. klo 13 Kojonkulman koululla. RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. klo 12 Viikon vieraana trub. Loimaan Seudun Omakotiyhdistys. ma-pe 6.30-16.30 KYSY KULJETUSPALVELUA! PARTURI-KAMPAAMO Puh. 4866 100, 045 6340 144 Myös ilman ajanvarausta Annina Haltsonen-Mäkelä Juvantie 11 (Nahkalinna) p. klo 18.00 Alastarolla Loimijoentie 65. Terveyspiste verenpaineenkehonkoostumus-, verensokerin mittaus. Sylvi 050 3569 692, Helena 050 5539 049. 0500 530 807 P. Jos haluat toimia vapaaehtoisena vertaisohjaajana, ota yhteyttä. 0400 293 576. klo 13-14.30 Entiset omaishoitajat Huom. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. www.neliopinnoitus.fi P. Pyörätuoli ja paarikulj. 045 138 7753 Petri Karmakallio Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. Yleisurheilun seurakisat liikuntahallin juoksusuoralla ti 15.3. Riittalle 0400644716 Kansalliset Seniorit Muistikerho ke 16.3. 050-9119 424 Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. Punaisen Ristin Päiväpirtti avoinna ma-pe 10-14 Turuntie 13, P. 02 7622 156 PASSIKUVAT ILMAN AJANVARAUSTA HETI MUKAASI! . Laulajat kokoontuu ke 16.3. laivaristeily, 25.5. HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. Tallinnan retkimaksut 18.3. menn. 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Myös Domus-ikkunat. klo 18-19.30 Elämänlanka pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten vanhemmille Olohuoneessa, ke 16.3. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. kesäretki Vaasan seudulle. Au/hiihto Sprinttihiihdot vapaalla tyylillä ke 16.03 klo 18.00 Leisku: johtokunta toimistolle huomenna sunnuntaina 13.3.2016 klo 17. VAATEKORJAUSTA . Luonnonsuojeluyhd.Avoin yöretki Alastaron Metsästysmajalta perjantaina 18.3. Opastus majalle Kanteenmaantieltä. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. lähtöaika sovitaan ma iltana. 17.3. Su 13.3. Tied. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. maaliskuuta 2016 29 . loimaanrakennuseriste@pp.inet.. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . Kaikki innokkaat mukaan. PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . Retken jälkeen omien eväiden nauttiminen laavulla. Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. klo 9:00–11:00 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, os. Keskustelemme Hilkan johdolla kotivarasta. Ryhmiin mahtuu. Elisenvaaran Martat tapaavat Allin luona käsitöiden merkeissä ke 16.3 klo 13 Satakunnantie 38 AS 4. Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Vertaisryhmät kokoontuvat: ti 15.3. TIETOKONEITA . 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. Hirvikoskella Telkäntuvassa. Loimaan S. Jäsenilta ma 14.3. klo 18, vietetään ilta parsien. Tervetuloa! Pekankuja 11, Loimaa Eläkeliiton Alastaron yhdistys. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa.. Alastaron Metsästysseuran jäsenten ja perheiden pilkkikilpailut su 13.3. Erkki Kallio 040-5236815 Saviseudun munuaisja maksakerhon kuukausitapaaminen Tuulensuun Palvelukeskuksessa To. Kari Kannus soittaa kitaraa, laulaa, laulattaa, klo 18 kokoontuminen, hallitus kokoontuu klo 17. SAHAUSPALVELU MTY SAARINEN Tukista Tapuliin Pekka 0400 785 236 Rakennuspuuta Johannes 0400 923 847 wwww.sieppalansaha.com . RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. ja 30.3. Lajeina 30 m juoksu ja pituus. Askartelemme pääsiäismunia ja biojätepusseja,ota mukaan neula ja lankaa ja vanha sanomalehti. PARTURI-KAMPAAMOITA . OripCon Oy p. ja klo 19.45 fusku 2 jatko/edistyneet. klo 17.30 Kauppalan Kyökkiin. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa p. TOIMISTOPALVELUJA . 0400 327 566 Turuntie 10, Loimaa P. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. Sallila Energian tiloissa. klo 13.30 kokoontuminen Työväentalolla V-S piirin edustaja. yhd. Aihe jäsenmaksut. Tanssillinen liikunta (yksintanssi) keskiviikkoisin ja seuraavat ke 16.3., 23.3. päivämatka Lehmirantaan, 19.-20.4. Saini Repo 050 362 8966 Kojonkulman kyläyhdistys / Ahjon kahvakuula su 13.3. klo 19.00-22.00. LVI-LIIKKEITÄ . Tied. Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan. Varaa oma ohjausaikasi ryhmään p.0400 780 460/ Tiina Läksy. 414 8400 www.akrdata.. Avoin kaikille, ei ilm. VALOKUVAAMOJA Puh. Aiheena keskeneräiset käsityöt ja samalla katsomme vanhan dokumentin marttatoiminnasta. Loimaan Eläkeläiset 14.3 kerhossa jumpataan 16.3 klo 11.00 menemme Vampulaan mukaan mahtuu lähtö työväntalolta 21.3 johtokunta kokontuu klo 10.30 työväentalossa 28.3 ei ole kerhoa. matkat 1.4. Marttailta ti 15.3. Suunnitellaan Kurkijokisukkia, virkataan lapasia. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. ke 16.3. Tied. Mahdollisuus kuulla pöllöjen, suden, ilveksen ja ketun ääntä. 0400-223 964 Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . TurunSeudunEpilepsiayhdistys ry Loimaan kerho Vertaiset ma 14.3 klo 17.30 Olohuoneessa Pekankuja 4.Loimaa. Löydätkö rikkinäiset sukat mukaan . 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. 0400 805 285 Tule ratsastamaan ... klo 9 Valasrannalla. TILITOIMISTOJA Tilihelander www.tilihelander.fi ALASTARO Loimijoentie 77 TORSTAISIN 9-15 HUITTINEN Karpintie 11 A 10 sopimuksen mukaan PUNKALAIDUN Kauppakuja 1 A 6 MA-PE 8-16 Tarja Helander 040-560 2240 Eeva-Liisa Räsänen 046-600 7734 Maria Säteri 040-411 7734 Martta Haavisto 040-565 6949 Tule meille vaan – meillä palvellaan Tukka Hyvin, Kaikki Hyvin. 3.4. klo 12.00 Tuttujen Tuvalla. Metsämaan maaja kotitalousnaiset kokoonnumme ti 15.3. Lauantaina 12. Eläkeliiton Alastaron yhdistys järj. tai ajamaan! www.loimihaka.fi . Pikainen ilmoitt. Prättä-Jouset ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille kaikki luokat ja jouset maanantaisin klo 18.00 alkaen muut vuorot keskiviikkona 18.00 sekä lauantaisin 11.00 Vesikoskitalolla. teatterimatka Uuteenkaupunkiin, 28.-29.6. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Jaanan PUTSPLANK P. RATSASTUSTUNNIT Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . klo 18 Sosilla (Kojonperäntie 129). Loimaan S. klo 10 yhdistykset esittäytyvät ja paikalla on Loimaan Seudun mielenterveysyhdistys Savikin pj. Pekankuja 4 Loimaa. klo 17-18 (valmennusryhmä) ja ke 16.3. seur. menn. Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Varataksija pikkubussivuokraus . Huvilakatu 32. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. Rockets pelaa: La 12.3 klo 12.05 D03 TPS Vahat, klo 14.00 C-Mestis Rockets Ilves Team
Ostamme ja vaihdamme halvempaan, myös asuntoautot/-vaunut ja moottoripyörät. erä vaikka kesäkuussa. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Toyota Corolla 1,6 Valvematic Comfort Multidrive S 4ov, 6tkm Kattavasti varusteltu! -15 27.990 Toyota Corolla verso 1,6 VVT-i Linea Sol, 141tkm yksi omistaja!, -08 12.990 Skoda Octavia 1,9 TDI Elegance 5ov, 238tkm, merkkihuollettu,1 omistaja, -07 6.990 Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-i Linea Sol 5ov, 26tkm Navig., peruutuskamera, -12 13.990 Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon, 300 tkm ilmastointi, -02 2.990 Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra Wagon VSC A/C, 156tkm, luotettava farmari! -07 7.990 Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD, 111tkm vetokoukku, -08 16.990 Audi A4 Avant 2,0 TFSI quattro S tronic, 139tkm Titaanitakuu 2v, -10 21.990 Toyota Avensis 1,6 Valvematic Linea Terra Wagon, 121tkm, merkkihuollettu! -09 14.990 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. Heikki Keskumäki Kuinka papinvirka on saanut alkunsa LUONTO. Takaisin kotiin palattuaan urhea nuorukainen otti puolisokseen ryhmän tytöistä kauneimman ja häissä lupasi muille, että hän varmasti tulee olemaan läsnä kaikkien muidenkin häissä. maaliskuuta 2016 puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. Soidinlauluakin kuului ajoittain. Näin saa varmistettua myös sen, ettei kukaan pyrkimässä samaiselle kaistalle yhtä aikaa. Erikoisuutena olivat jo Saviseudulle saapuneet muuttolinnut, seitsemän uuttukyyhkysen parvi. Se varoittaa, jos auton rinnalla, katveessa, on jotain. Joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa. Nämä yksinkertaiset, jo kuljettajatutkinnon ajokokeessa testattavat, asiat unohtuvat turhan usein ja johtavat kolareihin ja läheltä piti -tilanteisiin, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen toteaa. Turvallinen kaistanvaihto perustuu rauhallisuuteen, huolelliseen havainnointiin ja siihen, että tekee aikeensa ajoissa selväksi muille tienkäyttäjille. Mellilän metsäisellä reitillä oli hiljaista, parhaat kirjattavat havainnot olivat yksi metso ja kaksi pyytä. Laskennan tarkoituksena on muun muassa selvittää miten linnut pärjäsivät talven yli. Tuollaisen teknologian yleistyminen vähentää varmasti onnettomuuksia. Mutta kuinka ollakaan, ”keskej juhlan kaupunkiin hyäkkäs joukko papyloonialaisia sotilaita, jokka otti plikat vankiksena ja (mukana olleen) poijaan kans sik, kuissi”. – On turvallisempaa vaihtaa kaistaa jättäytymällä vieressä ajavan auton taakse kuin kiihdyttämällä sen eteen. ERKKI KALLIO Valtakunnallisen talvilintulaskennan uusintalaskennat suoritettiin kahden viikon aikana helmi-maaliskuun vaihteessa. ja su 13.3. Tyypillinen kaistanvaihto-onnettomuus johtuu yksinkertaisesti havainnointivirheestä eli kuljettaja ei syystä tai toisesta huomaa viereisellä kaistalla olevaa autoa. 28.940 Nissan Qashqai DIG-T 115 Acenta XTRONIC Safety Pack Connect 2WD -16 29.125 Skoda Superb 2,0 TDI 150 Ambition DSG Autom. Erkki Kallio Uusintalaskennan reiteillä jo uuttukyyhkyjä LIIKENNEVINKKI Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan taajamissa tapahtui toissa vuonna 990 onnettomuutta kaistanvaihdossa. Toissa vuonna taajamissa tapahtui 6 897 peräänajoa jarruttavaan tai pysähtyneeseen ajoneuvoon. Alastaron reitin mielenkiintoisimmat havainnot olivat valkoselkätikka, pohjantikka, piekana, kaksi turkinkyyhkyä ja seitsemän uuttukyyhkyä. – Yhä useammassa uudessa autossa on varusteena niin sanottu katvetai kaistanvaihtoavustin. – Suuntamerkki pitää kytkeä ajoissa päälle, jotta viereisellä kaistalla liikkuvat ehtivät havaita aikeesi. Lähtökahvit Laatuautossa klo 14.45 molempina päivinä LA: SoVo Kemi SU: SoVo Oulu PULLAKAHV IT LAUANTAIN A Mercedes-Benz-Frankia Holiday class 318 Cdi Aut. Kaikilla oli yllään rituaalin edellyttämä juhlaasu, johon kuului myös kaulalle pantu pieni valkoinen keskeltä halki leikattu liina. 30 Lauantaina 12. Useat taajamien peräänajot johtuvatkin siitä, että jono on pysähtynyt kaistalla, jolle on juuri vaihdettu. Näin kojonperäläiset ja kyykönmaalaiset uskovat papinviran saaneen alkunsa. Ja niin tapahtuikin, valkea halkileikattu liina (liperit) kaulassa hän oli aina puhumassa kauniisti vuoron perään jokaisen vihkiäisissä saaden palkkiokseen kapan viljanjyviä ja lampaanreiden, ja kun kotikaupungissaan havaittiin tavan olevan kaunis ja pojan sitäpaitsi hyvä puhuja, niin lopulta hänet palkattiin päätoimiseksi puhujaksi kaikissa perhejuhlissa, häissä, kastajaisissa, hautajaisissa ja viimein jopa syntymäpäiväkesteissäkin. Video on katsottavissa Autoliiton Ajokoulussa osoitteessa https:// ajokoulu.autoliitto.fi/riskvideos/jIflAmUfr-c. 2 tkm -16 38.990 54.990 Futsal-FANIMATKA Somerolle la 12.3. Ole tarkkana kaistanvaihdossa KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ ”Kavvan sitten Kalileasa taikka Palestiinam maasa”, niin Loimaan Kojonperässä ja Kyykönmaan kulmilla on ennen tiedetty, ”oli yhtenä suurena pyhänä nuartem plikkojej juhlakulkue, mutta siähen oli varkaim mennyk kans yks poika, kon (joka) oli pukenu ittensäp plikaks”. Pelkkä peiliin vilkaisu ei riitä vaan kuljettajan on käännettävä päätä ja katsottava, ettei katveessa ole ketään. Autoliitto on julkaissut videon, jossa annetaan ohjeita turvalliseen kaistanvaihtoon ja havainnollistetaan kaistanvaihdossa piileviä riskejä. 1. Lämmin sää oli saanut linnut jo osittain hajaantumaan pesimäaueilleen. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 www.loimaanlaatuauto.fi Myynti 040 450 7011 Huolto 040 450 7012 Myynti 040 450 7001 Huolto 040 450 7002 Lamminkatu 7 Lamminkatu 399 k Palvelemme Ma 9-18, ti-pe 9-17, la 10-14 Ford C-max Compact 1,0 EcoBoost 125 hv start/stop M6 Titanium 1 tkm -15 Te e hy vä ka up pa LO IM AA LL A! Meiltä uusiin Ford, Skoda ja Nissan -autoihin myös kaikki kampanjatarjoukset! Meillä yli 300:n vaihtovalikoima. Toinen yleinen virhe on se, kun kolmikaistaisella tiellä kaksi autoa vaihtaa yhtä aikaa laitimmaisilta kaistoilta keskikaistalle. 680/6800BD AC 55tkm -08 Koirassinitiaisella oli jo kauniit värit puvussaan. Maltti säästää niin hermoja kuin peltiäkin, Vesalainen neuvoo. Ei tiedetä, miten kauan nuoret joutuivat vankeina Babyloniassa olemaan, mutta lopulta tämä ryhmässä mukana ollut poika oli keksinyt salajuonen, jolla hän houkutteli heitä vartioimassa olleet sotilaat syvään kapeaan vuorensolaan, minne yläpuolelle kiivenneet tytöt ryhtyivät pudottelemaan suuria kiviä niin, että koko sotajoukko tuhoutui, ja nuoret pääsivät vapauteen. Kaistaa vaihdettaessa on erittäin tärkeää havainnoida myös eteenpäin
Tarjoukset viimeistään31. LL, Saviseudun paikallisin kertoo LOIMAAN LEHDEN SIVULTA PAIKKAKUNNAN PARHAAT MENOVINKIT LL LL L L L L LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA sanomalehtien liitto. VUOKRATAAN PELTOA Oripäästä n. 35 € tarjous voimassa 30.4. 0500-226505 www.artonmatkat.. Hannu 050 342 6549 Katso tarkemmin kotisivut Työväentalolla klo 19.00–23.00 JÄSENISTÖN KARAOKEILTA 1.4.2016 Loimaan Eläkeläiset ry Sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS 21.3.2016 klo 12.00 Työväentalolla, Satakunnantie 57. 35 hehtaaria. 30.3. Ystävät, Teitte päivästäni ihanan 3.3. 285 € /ph Tied. NYT TAZZISTA KYNSIEN KESTOLAKKAUKSIA! Tule hakemaan uudet kevätkynnet TARJOUSHINTAAN 30 € (norm. maaliskuuta 2016 31 KOULUT/KURSSIT TARTON MAATALOUSMESSUT 21.–23.4. Alastaron Sotaveteraanit ry. maaliskuuta kirjallisena osoitteeseen: Matti Eskola,Turuntie 25, 32500 Oripää. mennessä. KEVÄTKOKOUS 4.4. Lauantaina 12. Esillä kevätkokoukselle määrätyt asiat. la-su kulj. Kiitämme kaikkia juhlaamme osaa ottaneita ja yhdistyksemme toimintaa tukeneita, sekä niitä henkilöitä ja järjestöjä jotka olitte apuna juhlanjärjestelyissä. Missä. klo 18.30 Kartanonmäen ruokasali. puh. mennessä. Tervetuloa! Hallitus YLEISÖLTÄ KOKOUKSIA Maija Helenius Ripsienpidennykset, meikkaukset sekä kestolakkaukset Vesikoskenkatu 20, 32200 Loimaa, p. Seija Alastaron Sotaveteraanit ry 50 v. HINAUSPALVELU PELTIKORJAAMO MAALAAMO Autohuolto MAUNU KY Sunintie 45 Loimaa P. Kotikontujen tienoita tervehtien. Ilmoittaudu viim. alk. Ei lietteenlevitystä. Paula 6 TÜRIN KUKKAMARKKINAT 21.-22.05. Vihulan kartano alk. www.autohuoltomaunu.. Milloin. 02-762 8326, 0400-536 303 HUVITILAISUUKSIA RAVINTOLOITA Loimaan kunnalliset JHL 254 Iltapalatarjoilun vuoksi ilmoittautuminen viimeistään 21.3. Kiitos siitä. Hyvää kevättä! T. 0500-226 505/ Artonmatkat VUOKRATTAVANA SEUROJEN TIEDOTUKSIA Mitä. 155 €/hlö Ilm. Loimaan seutu, Kyrö, Aura Yöp. 02-7622120 www.tazzi.. asti) Tervetuloa! Iso kiitos kaikille kanssani juhlineille sekä muulla tavoin muistaneille. Tiedustelut numerosta 0500-537 307
Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?3 +3 ?2 +3 ?2 +3 ?3 +3 Su +3 / +3 / +3 / +3 / +3 / +3 / Ma +4 / +4 / +4 / +5 / +5 / +4 / Ti +5 / +5 / +5 / +5 / +5 / +4 / -2 -2 -3 -2 -2 -3 -1 -1 -1 -1 -1 -1 -3 -4 -3 -4 -3 -4 Loimaa Sampsa Hakala Loimaan Seudun Musiikkiopiston salissa (Satakunnantie 18) on tänään näytteillä ja kuunneltavana lukuisia viuluja ja alttoviuluja, kun Suomen viulunrakentajat -yhdistys kokoontuu Loimaalle vuosikokoukseensa. TAPIO VAINISTO. 32 Lauantaina 12. – Muutkin soittajat kuin minä saavat toki kokeilla viuluja. Suomen viulunrakentajat täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja järjestää juhlavuoden kunniaksi valtakunnallisen viulunrakennuskilpailun, jonka sarjat ovat viulu, altto ja sello. Tarkoituksenamme on pitää rento ja keskusteleva tilaisuus, Vuoristo kertoo. Yhdistyksen sihteeri Simo Vuoristo kokeilee soittimia ja arvioi niiden sointia ja käytettävyyttä. Kokouksen jälkeen, kello 13 alkaa kaikille avoin tilaisuus, jossa voi tutustua yhdistyksen jäsenten rakentamiin soittimiin. maaliskuuta 2016 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Vuoriston sanoilla on painoarvoa, sillä hän on toiminut viulunsoiton yliopettajana Turun konservatoriossa ja harrastaa viulunrakennusta itsekin. Testaajien luonnehdinnat soittimista auttavat rakentajia kiinnittämään huomiota äänen lisäksi esimerkiksi kaulan muotoiluun ja viritystappien toimivuuteen. Anders Backman, Lars Silén, Ossian Helmi ja Simo Vuoristo soittivat viime vuoden Folklandia-risteilyllä, jossa viulurakentajilla oli näyttelyosasto. Hän arvelee, että paikalle tulee muun muassa Martti Koistinen, 85, joka asuu Leppävirralla ja on rakentanut satoja jousisoittimia. Millainen on hyvän viulun sointi ja rakenne. Vuoriston mukaan tilaisuuteen osallistuu parisenkymmentä viulunrakentajaa