Hän järjestelee joka kesä Turussa sijaitsevat työnsä niin, että voi olla mahdollisimman paljon Loimaalla.
Katrine Arböl-Lilleberg on
ammatiltaan luokanopettaja, joten hänen ei tarvitse järjestellä kesällä työaikojaan.
. Ulkopaikkakuntalaisia
on hyvä kuunnella. Todellisuudessa hänen mielensä lepää maal-
la. Hassuinta
on, että kaikki Loimaan kylät näyttävät olevan yhtä vireitä. KOTIPAIKKA
LOIMAA
Kesä 2014
Sinulle.
Monenlaisia yrityksiä, monenlaisia koteja, monenlaisia kyliä.
Ei ihan kaikkea kaikille,
mutta jokaiselle jotakin.
Ennen vanhaankin tavattiin sanoa, että kyllä Loimaalta saa, kun sanan lähettää. Siitä voisi tulla mukava retki, Janne Lilleberg pohtii.. Janne Lilleberg on oppinut oman kylän väeltä, miten kasvatetaan joulukuusia
ja kaadetaan tukkipuita. Kun tulin tänään mökille, kaaduin sohvalle ja ajattelin, etten osallistu työleiriin. Hän viittaa isoon tonttiin, metsään ja hyötypuutarhaan. Loimaa on aktiivisten
ihmisten kaupunki, ArbölLilleberg sanoo.
PARISKUNNAN mukaan Loi-
maalta löytyy aina apua ja
osaamista, kun sitä tarvitaan. Täällä
tapahtuu paljon. Tontille on
noussut kokonainen hyötypuutarha, ja takapihalla surraa mehiläisiä. Pariskunnan mielestä
parasta Loimaalla ovat aktiiviset ihmiset.
. Katrine Arböl-Lilleberg sai kesäasunnon entiseltä omistajalta koulutuksen siihen, miten
mehiläisiä hoidetaan. Perheen lapset Jyry ja Tarmo
pääsevät joka kesä pomppimaan trampoliinille, rakentamaan puumajaa, kiikkumaan riippumattoon ja
juoksemaan sadettajan alle. Suunnittelin, että voisimme tänä kesänä kasata
kylän lapset kokoon ja lähteä tutustumaan vaikkapa
luolaan, joka sijaitsee Alastarolla Kanniston kotieläintilan lähellä. Jos halot ovat tarvinneet suojapaikkaa, naapuri on ojentanut auttavan kätensä.
. Pariskunnan mukaan heidän tuttavansa tietävät Loimaan mi-
Loimaalta löytyy aina
apua ja osaamista,
kun sitä tarvitaan.
Katrine Arböl-Lilleberg on haaveillut mehiläisistä lapsesta asti. Loimaalaiset ovat opettaneet
hänet myös näyttelemään.
Paikallinen teatteri innosti
hänet jo vuosia sitten uuden
harrastuksen pariin.
Arjen pikkupulmatkin
hoituvat Loimaalla kädenkäänteessä. Kylällämme on järjestetty asenäyttely ja tehty erilaisia teatteriprojekteja. Kesäasunto pitää vireänä.
Vaikka Lillebergin perhe
olisi periaatteessa voinut löytää sopivan kesäpaikan mistä tahansa muualtakin kuin
Loimaalta, he tuskin olisivat
löytäneet samanhenkistä yhteisöä. Pian löysin itseni kuitenkin istuttamasta maissia, Janne Lilleberg nauraa.
Niin se on joka päivä. Eli
Loimaalta riitti viljaa myytäväksi vielä silloinkin, kun se
muualta oli jo lopussa.
Loimaalta löytyy edelleenkin monenlaista. Sellaisia leikkejä ei leikitä
kaupunkiasunnossa.
PERHEEN ISÄ kutsuu Loimaan kesäasuntoa työleiriksi. Toivomme tietysti, että olemme antaneet yhtä paljon takaisin,
pariskunta sanoo.
Lillebergien
mielestä loimaalaiset eivät huomaa kaikkea sitä hyvää, mitä paikkakunnalla ja lähiseudulla on tarjota. Jos metsässä on
tuulikaatoja, kylältä löytyy
aina joku auttamaan niiden korjaamisessa. Heillä on takanaan pitkä päivä kotipihan kasvimaalla.
Kyläyhteisö opettaa
Loimaa on aktiivisten ihmisten kaupunki, sanovat kesäasukkaat
LOIMAALLE
Mies halusi metsää, vaimo
mehiläisiä. Ratkaisu löytyi Loimaalta. Olemme saaneet kyläyhteisöltä paljon. He ovat
kuitenkin tutustuneet seutuun pikkuhiljaa, miten kiireiltään ovat ehtineet.
. Heiltä
tulee oivalluksia siitä, mitä
kaikkea Loimaalla voi tehdä.
Lillebergit myöntävät, että heillä on itselläänkin vielä
paljon näkemättä. Kolmas haluaa tänne viettämään
vapaa-aikaa.
Löytyy tekemistä ja liikettä niin lapsille kuin aikuisille.
Ei ihan kaikkea kaikille,
mutta jokaiselle jotakin.
Katrine Arböl-Lilleberg ja Janne Lilleberg nauttivat loimaalaisesta kesäillasta omenapuun alla istuen. Löytyy kaupan paikkoja, hyviä työntekijöitä ja kuulemma myös merkkejä peräänantamattomuudesta.
Yksi huomaa kaupunkikaksion lähellä kauppoja, toinen innostuu jokirantatontista maaseudun rauhassa. Osa-aikaisesta maallemuutosta haaveilleet Katrine Arböl-Lilleberg
ja Janne Lilleberg tiesivät,
että kaikki loksahti paikalleen, kun he löysivät myynnissä olevan mehiläistilan
Loimaalta.
Arböl-Lillebergin sukua
asuu Mellilässä, joten paikkakunta oli pariskunnalle jo
ennestään tuttu.
Mökkikaupoista on nyt
tasan 10 vuotta. Oli sattuman kauppaa, että hän löysi myynnissä olevan mehiläistilan Loimaalta ja sai sen entiseltä omistajalta vielä koulutuksenkin mehiläisten hoitoon.
tä erikoisimmista asioista.
Joku tuntee paikkakunnan
vireän kulttuurielämän, toinen kehuu mahtavien tanssilavojen läheisyyttä. Jotkut
tuntevat Harrikka-kaupan,
koripallon, moottoriurheilun tai läheisen Harjureitin.
Halusimme aikanaan kyläyhdistykselle kiinteän toimipisteen ja käytimme hyväksi
koulun entisen sauna- ja varastorakennuksen. Lisäksi vuokra-asunnon haku onnistuu kätevästi suoraan
netissä Hulmin huolto Oy:n kotisivujen kautta.
Yhdysviemäri Virttaa?Alastaro valmistui vuonna 2009. Kaupungin edullisia omakotitontteja on tarjolla vielä, ja
Kylämme voi tarjota
myös vuokra-asuntoja.
olemme sisällyttäneet kartan
niistä kotisivuillemme, kertoo
Pentti Mykkänen.
. Perunan jatkojalostuksen
parissa toimii pari yritystä.
. Samaan yhteyteen sopii mainiosti tutustuminen kylään.. Kylämme voi tarjota myös
vuokra-asuntoja, mikä on melko harvinaista maaseutukylissä. Liikenteellisesti keskeinen sijainti ja
moottorirata vaikuttavat, ja kylän
alueelta löytyy ravintola-, kahvila-, grilli- ja majoitusyrityksiä.
. 500
Noin 60 yritystä
Kyläkauppa
www.virttaa.net
facebook.com/virttaankyla
Vuokra-asunnot:
www.hulminhuolto.fi
Harjureitistö
Moottorirata
Golfkenttä
. Täältä kuljetaan töissä Loimaalla, Huittisissa, Turussa ja Säkylässä, kertoo Pentti Mykkänen.
Alastaron kunta laati Virttaan
asemakaavan, jonka perusteella kylän eteläpää on kasvanut
uusien omakotitalojen myötä.
Asemakaava sisälsi myös rivitalojen rakennusmahdollisuuden, ja alueen rakennuspaikat
ovat täyttyneet vuosien mittaan.
Alueella on sekä osaketaloja
että vuokra-asuntoja.
Virttaa
?
?
?
?
?
?
?
?
?
Asukkaita n. Virttaan työväentalo tarjoaa hyvät puitteet laajemmille kokoontumisille, juhlille, tansseille ja vaikkapa huutokaupoille.
Myös työväentaloa on kunnostettu vuosien mittaan paljon hankerahoituksen avulla.
. Todella paljon yrityksiä on, ja toimialoja on hyvin erilaisia. Olemme tekevien yhdistysten kylä, sanoo puheenjohtaja
Helmi Laine.
KYLÄYHDISTYKSEN rahastonhoitaja Pentti Mykkänen on
ylpeä kylän yritysten määrästä, joita on kaikkiaan noin 60.
. Tänne toteutimme Alastaron kunnan
avustamana, mutta ennen kaikkea talkootyöllä, tilan sekä kylätoimistolle että tilan kylän kudontapiirin käyttöön. Kokosin luettelon kotisivujemme päivitystyötä varten. Kylän eteläpää ja teollisuusalue
liitettiin kunnalliseen viemäriin
hieman myöhemmin.
. Harjureitistö, Alastaron moottorirata ja
golfkenttä ovat kohteita, joissa
kannattaa pistäytyä katsomassa
toimintaa tai ulkoilemassa. Kyläyhdistys oli Turussa talvella messuilla, ja varasimme
Okra 2014 -näyttelystä oman
osaston, kertoo puheenjohtaja Helmi Laine ja toivottaa tervetulleeksi messuosastolle juttelemaan.
. Toki paljon tietoa löytyy kotisivuiltamme, ja facebookissa
on kuvia, joten kylään voi kurkata virtuaalisestikin. Kudontatilassa sopii olemaan aika monet
kangaspuut, ja kahvit voi keittää
viereisessä kylätoimistossa, kertovat kylätoimikunnan puheenjohtaja Helmi Laine ja varapuheenjohtaja Pekka Mykkänen.
Kylätoimistolla kokoontuu
Virttaan perinnepiiri, jonka
työn tuloksena on saatu aikaan
parikin kirjaa. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
Kyläyhdistys järjesti yhteisen liikuntapäivän huhtikuussa.
Tekevien ihmisten kylä
VIRTTAA
Virttaan kyläyhdistyksen kylätoimisto sijaitsee koulun ja ryhmäperhepäiväkodin yhteydessä samassa pihapiirissä kylän
vanhan osan keskellä.
Kyläyhdistys perustettiin
vuonna 1996 teemalla Eloa ja
iloa kylään, ja se on täyttänyt
hyvin odotukset.
. Kylän sijainti kantatien 41
ja seututien 213 risteyksessä on
sekä yritystoiminnan että työssäkäynnin kannalta hyvä. Teolllisuuspuolelta löytyy
konepaja Olavi Nieminen Oy ja
atk-laitteiden ja ohjelmien nettikauppa, ja löytyypä meiltä matkatoimisto- ja tilausliikenneyrityskin.
Virttaan hiekkapitoinen maa
sopii erinomaisesti perunanviljelyyn
Kun juuret on täällä, niin
aina tulee käytyä, Elina Kaislasalo sanoo hymyillen.
Hän toteaa, että myös kaupoilla käydään entisessä kotikaupungissa. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
Mira Tamminen ei olisi koskaan osannut arvata, että asuu joskus talossa,
jonka piha-aitassa on oma pullomuseo. Suku ja harrastukset tuovat heitäkin Loimaalle.
. Nyt hän
miettii opiskelemaan lähtöä.
Kansainvälisen ohjelmistoyrityksen ohjelmistosuunnittejana työskentelevä Teemu Tamminen taas tekee etätöitä ja oli
haastatteluhetkellä työmatkalla Yhdysvalloissa.
. Kirjastossa
yritän käydä vähemmän, jotta
saisi muutakin tehtyä kuin luettua, himolukijaksi tunnustautuva Mira Tamminen nauraa.
Loimaata hän sanoo ?sopivankokoiseksi?.
. Se on helpottanut nuorten
urheilijoidenkin kulkemista.
Loimaalainen maisema lämmittää mieltä aina yhtä paljon.
. Tai ainahan täällä on tuettu, hän muistaa, itsekin lentopalloa aikoinaan pelanneena.
LENTOPALLO ei kuitenkaan ole
ainoa asia, jonka perässä perhe
matkaa Loimaalle.
. Täällä on hyvä yleisö ja yritykset ovat lähteneet mukaan
tukemaan joukkueita. joissakin on
kolmio ja joissakin taas ei.
Mira Tamminen on koulutukseltaan tradenomi, mutta
on viimeksi tehnyt henkilökohtaisen avustajan töitä. Kolmioita risteyksiin, hän
toivoo ja arvelee, että ainakin
vieraalle keskustan risteykset
ovat epäselviä . Kirjakaupassa käyn myös
moikkaamassa serkkua, joka on
siellä töissä. Koirien kanssa pääsee läheiselle
luontopolulle ,ja muutakin nähtävää löytyy.
. Aarteet on kerännyt talon edellinen asukas.
Mira Tamminen asuu miehensä Teemu Tammisen ja Jaadan ja Jessin kanssa Kojonperässä entisessä kaupparakennuksessa.
Muuton ehtona oli se, että tänne on mahdollista saada tarpeeksi hyvät
nettiyhteydet.
Loimaalta se oikea löytyi
Mira ja Teemu Tamminen olivat ajaneet sukulaisiin Turkuun
9-tietä vuosien varrella lukuisia
kertoja, mutta olivat käyneet
Loimaalla vain kaksi kertaa.
. Hyvä, että on kaksi hallia, niin junioritkin saavat hyvin vuoroja, Samuli Kaislasalo kiittelee.
Vaikka tie viekin nyt Tampereelle ja Iskuun pelaamaan, niin
Loimaallekin hän voisi muuttaa.
. Melliläjärven rata on vielä kokeilematta. Muuton ehtona oli se, että tänne on mahdollista saada
tarpeeksi hyvät nettiyhteydet.
Yrityksen konttorissa Espoossa hän joutuu käymään
suunnilleen pari kertaa kuussa, joten parin tunnin matka
ei haittaa.
. Loimaa on ihan vetovoimainen, onhan tänne saatu
kaikenlaista, uusia kauppojakin.
. Palvelua saa liikkeissä, ja
jos jotain ei ole, niin aina luvataan tilata.
Kaupoissa hän käy niin Loimaan keskustassa kuin Alastarollakin.
. Minigolfia on pelattu Loimaalla, ja Harjureitillä on käyty frisbeegolfaamassa. Kerran Hesellä ja kerran
häissä Kanta-Loimaan kirkossa,
Mira Tamminen laskee.
Pari vuotta sitten he saivat sukulaistensa kautta tietää, että Kojonperässä olisi joen rannalla talo myytävänä. Ja se oli menoa se.
NYT PARISKUNTA on kotiutunut Loimaan seudulle. Luonnolle annetaan jatkossa yhä enemmän arvoa.. Pääkaupunkiseudullakin
asuvilla saattaa kulua ruuhkassa työmatkaan 40 minuuttia, Mira Tamminen muistuttaa.
Tammiset ovatkin antaneet
neuvoja tuttaville, jotka miettivät pääkaupunkiseudulla, että joko uskaltaisi muuttaa kaksiosta kolmioon, kun lapsiakin
on jo pari.
. Loimaalla on myös Suomen mittakaavassa isoa teollisuutta, hän listaa ja pohtii, että
Vilakoneella tehtyjä Willejä tulee vastaan monessa paikassa.
Rautatie on hänen mukaansa Loimaalle iso plussa.
. Kerran lähdettiin muualta hakemaan tapettia. Täällä on kaikkeen tekemiseen hyvät puitteet.
Elina Kaislasaloa ihmetyt-
tää ja ilahduttaa, että pienessä kaupungissa riittää tukea
urheilulle.
. Molemmat lapset ovat muuttaneet
pois kotoa: toinen Tampereelle
opiskelemaan ja toinen Helsinkiin töihin. Sarassa on käyty ja Kanniston kotieläintilalle on viety lapsivieraita.
Harrastukset tuovat Loimaalle
Kaislasalojen perhe on matkannut Forssasta Loimaalle lentopallon perässä useasti.
Samuli Kaislasalo on pelannut lentopalloa loimaalaisjoukkueessa, viimeksi Hurrikaanin
A-pojissa, joka saavutti juuri
keväällä SM-hopeaa.
Hirvihovi ja Liikuntahalli
ovat siis tulleet tutuiksi.
. No,
Loimaalta se oikea lopulta löytyi. Minulla on
yleensä kokotaulukko ja listakin mukana siitä, mitä kulloinkin tarvitaan.
Hän naureskelee, että Loimaalta löytyy myös ?veretseisauttava. Puutarha ja talon remontti pitävät kiireisenä. Varsinkin keväällä, kun näkee ne kaikki muokatut pellot.
Viljelysalueen keskus.
Kanta-Loimaan kirkko on
hänen mielestään näkemisen
arvoinen kaikessa suuruudessaan ja upeudessaan, mutta
esimerkiksi Pappisten hienoja
järviä ja Krekilän myllyäkään
ei kannata unohtaa.
. Täällä saa samalla hinnalla
talon ja jää rahaakin vielä.
JA USEIN vielä paljon muuta.
Eivät Tammisetkaan tienneet
aikoinaan, että jonakin päivänä heillä olisi oma pullomuseo
ja oma saari.
Pihan aitassa on nimittäin
edellisen asukkaan pullokokoelma: satoja erilaisia ja erimuotoisia pulloja eri vuosikymmeniltä.
Tammisten rannasta taas
pääsee siltaa pitkin viereisen
kosken alapuolella olevaan saareen joen keskelle.
Keväisin se peittyy veden alle, mutta kesän saari saa kukkia niittynä.
Seudun luontoa Mira Tamminen kehuu muutenkin. Suurin osa sukulaisista on lähellä Huittisissa sekä
Turun ja Tampereen seudulla.
Mira Tamminen on tutustunut kylän ihmisiin erityisesti
koirien kanssa lenkkeillessä, ja
Teemu Tamminen pelasi kauden sählyäkin kylän miesporukassa.
. Aika hyvin täältä löytyy
kaikkea. liikennekulttuuri.
. Kirpputoreja kierrän myös,
etenkin sisarusten lapsille haen
vaatteita ja muuta. Kodinkoneita,
lahjoja kelloliikkeestä ja kirjoja.
Loimaa näkyy Samuli ja Elina Kaislasalolle monta kertaa kuukaudessa
Riihimäki ei siis olisi ollut hyvä vaihtoehto yritykseni perustamiselle. Nykyään
on kuitenkin tarjolla paljon maksutonta, neuvonnallista talousapua.
. Valmistujaisviikonloppu-
KONE-TAPSA . Hänen
pelkonsa siitä, ettei Loimaalla riitä asiakkaita, ei toteutunutkaan.
. Työttömyysprosentti on pieni verrattuna
moneen muuhun paikkakuntaan, kuten Kouvolaan. Varsinkin Loimaan teollisuuden päätoimialojen metalli- ja puuteollisuuden yritykset katsovat
matalasuhdanteesta huolimatta valoisasti tulevaisuuteen. Se on ikävää, Matti Tunkkari sanoo.
Maksuhäiriöt, kassakriisit ja konkurssit ovat
myös Loimaan seudulla lisääntyneet. Tietoa etsivä löytää sitä, mutta mikään ei tässä suhteessa ole vielä korvannut ihmistä, tässä
tapauksessa yritysneuvojaa, Loimaan kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari sanoo.
LOIMAALLE YRITTÄMÄÄN
ajatteli tehdä harrastuksestaan pienimuotoisen bisneksen lihayrityksen rinnalle. Ennakkoluuloni kariutuivat, Suomela sanoo.
Viime syksynä Suomelan perhe myi
talonsa Riihimäeltä ja muutti Loimaan
keskustaan. Meillä on Huittisissa toimipiste
ja huomasimme, että meillä on tuotteita, joilla
ei ollut jälleenmyyjiä Loimaalla, Ari Laakso Kone-Tapsasta sanoo.
Ja kun Loimaalla on paljon heidän asiakkaikseen sopivia erikokoisia metalliyrityksiä ja maatiloja, niin huittislaiset päättivät yrittää myös
Loimaalla.
. Hän ei kaipaa paikkakunnalle edes lisää palveluita, koska
muutti maalaiskaupunkiin karkuun ruuh-
kaisia keskittymiä.
o
odottaa sitäkään, että
. Poika aikoo aloittaa koripallon pelaamisen heti ensi syksynä isosisko Minjan (7 v.) jalanjäljissä. Maatalouspuolelle tehdään huoltohommia.
Koko Loimaa tunnetaan hänen mukaansa lento- ja koripallobuumista, mutta yhtä lailla moottoriradasta, golfkentästä ja yrityksistä.
. Tämä
näkyy omassa työssäni tiedusteluina toimitiloista tai muista Loimaan asioista, Matti Tunkkari toteaa ja sanoo, että monet kyselyt ovat johtaneet
yritysten tuloon paikkakunnalle.
Lisäksi paikalliset yritykset ovat investoineet
viime vuosina ja tulevaisuuteen on katse edelleen monella tapaa avoin.
. Oleellista on, että saadaan henkilökuntaa,
ja saadaan henkilökuntaa, joka on koulutettua.
MITÄ yritysrintamalle kuuluu Loimaalla?
Pikkutarkka näpertely on Anu Suomelan suosikkipuuhaa.
na Suomela hoiti yhteensä 13 tilaisuutta.
Työpäivät venyivät 17-tuntisiksi. Muutto Loimaalle mahdollisti haaveen toteuttamisen.
Kolmen
unelman
kaupunki
INVENIR Erikoiskoneita puunjalostus- ja eristeteollisuudelle valmistava Invenir muutti vastikään Marttilasta Loimaalle.
SUOMELA SAI oikeastaan enemmän kuin
pyysi. Loimaalaisilla on parhaillaan takataskuissaan myös monia innovatiivisia liikeideoita ja
yritysaihioita esimerkiksi sote-alalle odottamassa sitä oikea hetkeä, jolloin kannattaa käynnistää
yritystoiminta, Marianna Pajula sanoo ja kertoo,
että alkavien yrittäjien starttirahoja on myönnetty entistä enemmän ja uusille toimialoille.
Kaupan alan kasvavaa tarjontaa hän kiittelee myös.
. Näistä valtaosa
on palvelualan yrityksiä.
. Hän oli luullut, että Loimaa on lähinnä ikääntyneiden ihmisten maalaispitäjä. Kiitostakin on
tullut siitä, että ollaan tultu keskustaan, hän
summaa.
Perusasiat näyttävät olevan Loimaalla hänen
mielestään hyvin.
. Näemme tämän kasvavana kaupunkina.
Metalli ja maatalous ovat kovassa vauhdissa.
Yrittäjiin ja yrittämiseen suhtaudutaan ihan hyvin. Suomela ei
ole vielä ehtinyt
e
tutustua paikallisiin yrittäjäyhdisttyksiin, mutta toivoo, että niiden
kautta hä
än pääsisi tekemään yhteistyötä
ja verkosttoitumaan paremmin.
. Hänestä on kehkeytynyt suuri koripallofani. Loimaa on täyttänyt meidän unelmamme,
Suomela naurahtaa. Meidän tyyppiselle kaupalle tuntui olevan
tilaa, Aimo Lepistö Lepistö-Group Oy:stä sanoo.
Perheyritys omistaa nyt entisen Sokoksen
kiinteistön.
. Loimaa kiinnostaa muualta katsoen. Valitettavasti vain esimerkiksi Varsinais-Suomen Ely-keskuksen rajusti vähenevät tukimahdollisuudet eivät tue pääsääntöisesti keskisuuria yrityksiä ollenkaan, vaan vain alle 10 hengen
yritykset ovat tukien piirissä.
Iso kysymys on myös se, miten moneen hyvään yritykseen löydettäisiin jatkaja.
. Ihmiset kulkevat ja tavarat saadaan kulkemaan. Loim
maalaisten kanssa on yleisesti
helppo tu
ulla toimeen. Loimaa
on osoittautunut paljon paremmaksi valinnaksi.
ELÄMÄNMITTAINEN päätös. Loimaan seutu on selviytynyt taloudellisesti haastavista ajoista paremmin kuin moni muu seutu.
Hänen mielestään Loimaalla on yrityksen
erittäin hyvä toimia.
. Se ero huittislaisilla ja loimaalaisilla on, että Loimaalla tingataan, kierretään kaikki kaupat ja sitten tullaan takaisin, hän sanoo pilke
silmäkulmassa.
YRITYSPALVELUT
Yrittäjälle tai yritykselle tulee monta kertaa taipaleellaan eteen tenkkapoo: Mistä saisi tukea?
Millaisia rahoitusmahdollisuuksia on olemassa?
Kenen kanssa voisi tehdä yhteistyötä. Riihimäkeläiset tuttavat
aikoinaan ihmettelivät, miksi perhe haikaili niin kiihkeästi pieneen maalaispitäjään. Löytyisikö jostain erikoisasiantuntija?
Loimaan kaupungin yritysneuvojat Marianna
Pajula ja Ollipekka Hoffrén etsivät tietoa yrittäjille ja yrityksille työkseen.
. Äidin lihayritys
sai jäädä. Netti kun ei
osaa vastata kysymyksiin.
Urjalassa asuva, mutta sukujuuria myös Metsämaalla omaava Savolainen kokee, että loimaalaiset ovat tyytyväisiä.
. Tuolloin kaikki loksahti paikalleen. Valitettavasti yrittäjät löytävät tiedon eri tukitoimista, vaihtoehdoista ja auttavista tahoista turhan myöhään, jolloin voi olla mahdotonta
enää kääntää laivaa takaisin ulapalle. Suomela oli hurahtanut hoitovapaalla ollessaan kakkujen tekoon ja
YRITTÄJÄN elämä on Loimaalla varsin kiireistä. Näyttää siltä, että Reunasilla on ollut uskollinen asiakaskunta, joka luottaa myös minun ammattitaitooni, suurtalouskokiksi opiskellut Suomela sanoo.
Hänelle Loimaa on ihanteellinen paikka yrittää, koska seudulla arvostetaan juuri sellaista ruokaa ja sellaisia herkkuja, jotka ovat hänen bravuureitaan. Mahdollisuuksia on kyllä, Ari Laakso arvelee
mutta uskoo, että jalat kannattaa pitää maassa.
. Täällä on positiivinen henki, joka vain kasvattaa toiminnan mahdollisuuksia. Loimaa tarjoaa yrityksille hyvän toimipaikan ja turvallisen
elinympäristön.
. Munat eivät ole yhdessä korissa, kuten englantilainen sanonta kuuluu.
Yrityksiä on Loimaalla tänä vuonna perustettu hieman aiempaa enemmän. Hän muutti Loimaalle vain jatkaakseen paikkakuntalaisen äitinsä lihayritystä, mutta löysikin kaupungin, joka palvelee kokonaisvaltaisesti.
Hän pääsi myös toteuttamaan unelmiaan. Suomela päätti keskittyä kakkuihin vielä enemmän kuin oli alunperin suunnitellut.
. Maakunnasta on aiemminkin tultu Loimaalle auto- ja maatalouskonekaupoille. Molemmat lapset ovat saaneet ystäviä Loimaalta, eikä
ikävä Riihimäelle paina enää niin paljon kuin ennen.
. Olen siinä mielessä tyypillinen kolmekymppinen nainen, että olen palannut pääkaupunkiseudun kautta takaisin
juurilleni, Suomela sanoo.
HINTAKAARI avasi kuudennen myymälänsä tänä
keväänä Loimaalle. Etenkin palvelualalla se on haastavaa, koska yritystoiminta ja firman imago ovat usein niin
vahvasti henkilöityneitä eläköityvään yrittäjään,
Marianna Pajula toteaa.. Kaunis keskusta
on kaupungin käyntikortti.
Sauli Savolaiselle Loimaan yritykset, palvelut
ja vireys kertovat periksiantamattomuudesta.
. Palvelut ovat riippuvaisia meistä kuluttajista. Loimaa yllätti minut muuton jälkeen
joka päivä uudella tavalla. Perheen kuopus Jasper
(3 v.) on alkanut käyttää Bisons-pipoa
ja puhua loimaalaisittain murtaen. On ihanaa näperrellä pikkutarkkoja koristeita hartiat jumissa yömyöhään.
Siinä pääsen toteuttamaan itseäni, tuore
yrittäjä nauraa.
Samalla, kun Suomela sai kakkujen
teosta ammatin, hänen perheensä kaksi
muutakin pitkäaikaista haavetta toteutui.
Suomelat pääsivät viimein muuttamaan
maalle ja saivat jokirantatontin, jolle perheen isä rakentaa omakotitalon tulevien
vuosien aikana. Loimaalla asuu nuoria, totesi Anu
Suomela, kun hän ensimmäistä kertaa
muuttonsa jälkeen kulki keskustan katuja. Periksiantamattomuus on positiivinen asia.
Se kertoo siitä, että pienikin pärjää ja porskuttaa, jos on hyvä henki.
. Täällä on teollisuutta, vientiyrityksiä, autoliikkeitä ja vireyttä muutenkin, yhteyspäällikkö
Sauli Savolainen sanoo.
Hänen mukaansa yhtiö toimii yleistä trendiä vastaan.
. Vilakone ja Pemamek tiedetään muuallakin, ja moottoripyöräihmisille V-Twin City on
varmaan tuttu, hän luettelee.
Loimaan valtteja ovat hänen mukaansa sijainti ja hyvät kulkuyhteydet.
. Täällä on ihan hyvät palvelut ja kaupunki on viihtyisä. Nyt laajentunut market-alue molemmin puolin 9-tietä ja
yrittäjäyhdistys Kauppalan kivijalkaliikkeet tarjoavat kelpo syyn tulla myös muille ostoksille.
Ollipekka Hoffrén ja Marianna Pajula tietävät, että (yritys)maailma on täynnä mahdollisuuksia, kunhan katse on avara ja ote rohkea.
Lisäksi Loimaalla on monipuolisia matkailualan
toimijoita, joten nähtävää ja koettavaa riittää.
Teollisuuden ja tuotannollisten yritysten
kanssa toimiva Ollipekka Hoffrén toteaa, että
vaikka ajat ovat epävarmat, loimaalaisissa yrityksissä toiminta on vakaata.
. Yleensä vakuutusalan konttoreita suljetaan.
Mutta moni nuorikin haluaa hoitaa vakuutusasioitaan kasvokkain, ihmisen kanssa. ERIKOISKAUPAN tilanne on vaikea koko maassa. Hyvä, että Lidl on viimein löytänyt paikkansa Loimaalla. Sen on Suomela saanut tuntea nahoissaan. Vajaan vuoden aikana nelihenkinen perhe on lähes kokonaan loimaalaistunut. Loimaa kiinnosti
yhtiötä alueena, jossa on mahdollisuuksia.
. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
?Näemme Loimaan
kasvavana kaupunkina?
LOIMAALLE YRITTÄMÄÄN
VAKUUTUSYHTIÖ Turvan toimisto aloitti Loimaalla viime vuoden alussa. Ehkä kaupungin keskustaa voisi
vielä vehreämmäksikin saada. Yrityksellä on liikkeet myös
Porissa, Eurassa, Kyröskoskella, Hämeenkyrössä
ja Kouvolassa. Hoitovapaalla kakkuja leipoessaan hän löysi oman osaamisalueensa. Suunnitelma sai kuitenkin uudet
mittasuhteet, kun Suomela sai kuulla, että Aila ja Olli Reunanen ovat jäämässä eläkkeelle ja Loimaan Juhlapalvelulle etsitään jatkajaa. Loimaalle sen houkutti kiinteistöjen edullinen hintataso ja kilpailutilanne.
. Sellaiseksi Anu Suomela kuvaa perheensä muuttoa Loimaalle. Nettolisäystä on peräti 69
kappaletta, pääasiassa kaupan ja palveluiden yritysten kanssa toimiva Marianna Pajula kertoo.
Eikä siinä vielä kaikki.
. Kaupungeissa asfaltti
ää niin keväisin kuin syksyisinon märkä
kin. Yrittäjien täytyy olla samanh
henkisiä.
. Keskusta tuntuu vilkkaalta. Seuraavan kerran hän pääsi sanomaan vau, kun tuli aika lähteä kaupoille.
Loimaalla on sittenkin palveluita.
. Lisäksi henkilökunta on suurimmaksi
osaksi loimaalaista, toimitusjohtaja Matti Ylitalo
sanoo ja heittää, että kaupungin toimistakaan ei
ole juurikaan ollut haittaa yrityksen toiminnalle.
Yritys ei ole sinänsä paikkariippuvainen, sillä sen asiakkaat ovat joka tapauksessa eri puolilla maailmaa.
. Ne loppuvat, jos me emme halua niitä.
Anu Suomela työskenteli aiemmin markkinointityössä. Loim
maan maisemaa hallitsevat pellot ja luon
nto, jotka ilmentävät vuodenaikoja tarka
asti.
Jos tuore yrittäjä jotain vielä rohkenisi
oimaalta, niin se olisi tiivimpää
pyytää Lo
yhteistyöttä yrittäjien kesken. Suomelat kuitenkin tiesivät, mitä halusivat.
Muuttopäätöksestä lähtien kaikki on
sujunut kuin itsestään: Minja-tytär pääsi
balettikouluun kesken kauden, Jasperille hoitui päivähoitopaikka läheltä, lasten
tuleva koulu on kotia vastapäätä ja paikkakunnalta löytyy erinomainen kuntosali äidin harrastuksiin.
. Kilpailu on tervetullutta, hän
miettii ja toivoo, että nyt sekin osa porukasta,
joka on käynyt muualla pysyy omassa kunnassa ostoksilla.
TIETOA oikeaan aikaan ja osoitteeseen
Anu Suomelan ennakkoluulot kariutuivat,
kun hän muutti maalaiskaupunkiin
Vau. En tiedä, mitä muuta voin pyytää. Erityisen ilahduttavaa on, että lakkaamiset ovat
olleet roimassa laskussa. Loimaalla oli saatavilla sopiva ja suurempi
toimitila. Hän aloitti työnsä toukokuussa, jolloin pitopalveluyrittäjiä revitään
joka suuntaan. Taloudessa menee siis hyvin, paljon paremmin kuin monessa muussa paikassa.
Kartanomäkeen tuleva Lidl ja sinne keskustasta muuttava Tokmanni eivät häntä huoleta.
. Yritysrakenne on monipuolinen, ja tämä
kantaa tälläisena aikana. Tähän yrittäjien tietotyhjiöön on suunnitteilla loimaalainen toimintamalli, joka toivon mukaan saadaan
käyttöön loppuvuonna, Marianna Pajula kertoo.
Ollipekka Hoffrén muistuttaa, että olisi tärkeää kannustaa nykyisiä kasvuyrityksiä ponnistamaan myös kansainvälistymiseen.
. En osannut
Loimaalla
a näkee vuodenaikojen vaihtelut näin selvästi. Riihimäellä
lähellä Helsinkiä olisi pitänyt erikoistua,
eikä siellä ehkä arvostettaisi yhtä paljon
perinteistä kotiruokaa.
. Anu Suomela pääsi myös
kotikonnuilleen, lähelle sukuansa ja synnyinkuntaansa Jokioista.
Koulun pihapiiriin on valmistunut monitoimitila Ahjo asukkaiden ja kaupungin yhteisenä hankkeena.
. Olen innostunut hankkeesta, ja tulemme hakemaan Loimaan kaupungin omaa hankerahaa idean viemiseksi eteenpäin jo tulevana syksynä, päättää puheenjohtaja Kristiina
Heinonen.
Ansa Haveri hyödyntää kotikylänsä liikunnallisia mahdollisuuksia.
Kojonjoen rannat kiinnostavat, mutta niille
ei lain mukaan pääse rakentamaan.
Kojonkulma
?
?
?
?
?
?
?
Asukkaita n 700
www.kojonkulma.net
facebook.com/kojonkulma
Iltatori/takakonttikirppis Kojontuvalla 18.7.
Elotori 17.8. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
Ahjossa pidetään muun muassa kahvakuulaharjoituksia.
AHJO
yhdisti kylän
KOJONKULMA
Kojonkulman kylä on etelästä
pohjoiseen Kojonjoen rantoja seuraileva raittimainen kylä,
jonka pohjoisinta osaa sivuaa
valtatie 2 Pori?Helsinki.
Eteläpäässä sijaitseva koulu on kylän sydän. Monitoimitilahanke yhdisti meitä kyläläisiä todella hienolla tavalla,
kertoo Kojonkulman kyläyhdistyksen puheenjohtaja Kristiina
Heinonen.
. Kojonjoen rannat kiinnostaisivat rakentajia, mutta näille paikoille ei yksinkertaisesti
nykylain perusteella pääse rakentamaan, harmittelee Sulho Lehto.
. Jaamme Kyläuutiset talkoilla jokaiseen kylän
postilaatikkoon, ja sähköisessä muodossa lehdet löytyvät
kotisivuiltamme.
KYLÄYHDISTYKSEN tonttiasiamies Sulho Lehto kokee vuonna 1999 uudistetun maankäyttö- ja rakennuslain kohtelevan
epäoikeudenmukaisesti Kojonkulman kaltaista kylää.
. Kylämme alueelta löytyy yritystoimintaa, joka nousee alueen omista vahvuuksista. Kyläkoulussa on noin 50 oppilasta. Zumba-piirissä on käynyt tänä talvena 25?30 henkeä ja nyt pinnalla
oleva kahvakuula on vetänyt liikunnan pariin eri-ikäisiä 40?50
henkeä viikossa.
Kyläkoulun kanssa samassa pihapiirissä on toiminut jo
vuodesta 2001 ryhmäperhepäiväkoti.
. Tiedotamme aktiivisesti ja monikanavaisesti toiminnastamme, ja tietenkin jo pitkään julkaistu Kyläuutiset ilmestyy edelleen neljä kertaa
vuodessa. Kojontuvalla
Tonttiasiamies Sulho Lehto, sulho.lehto@kotimuna.fi
Kojonkulmalla sijaitsee myös Hunajayhtymä Oy, Suomen
suurin hunajapakkaamo, www.hunaja.fi. Olemme tästä saavutuksesta erityisen ylpeitä. Saimme kyläkoulun yhteyteen uuden liikuntatilan, joka on
todella kovassa käytössä. Kojonkulmalla päivähoitopaikka siis löytyy tarvitsevalle
omalta kylältä, ja tämä helpottaa kyllä merkittävästi lapsiper-
heiden arkea.
. Kylämme kotisivut on äskettäin uudistettu, ja toki meillä on facebookissa oma ryhmä, joten kylän elämään pääse helposti tutustumaan nykyisestä asuinpaikasta riippumatta. Kyläyhdistyksen puitteissa
järjestämme esimerkiksi retken
Robinin konserttiin 9.7. Helsinkiin.
. Ainut keino olisi asemakaava, ja sellainen on raskas ja
ei oikein sovellu maaseudulle.
Olemme kartoittaneet eri puolilta kylää muita rakennuspaikkoja, jotka soveltuvat omakotirakentamiseen ja niitä esittelemme mielellämme.
Uusia asioita on viritelty ja
ajankohtainen sellainen on
Kojonkulman luontokouluhanke, jonka avulla kyläyhdistys pyrkii eri tavoin auttamaan kyläkoulua, kun se tuo
luontoa ja erityisesti kasveja aiempaa selkeämmin osaksi opetusta.
. Aivan kyläkoulun lähellä toimii Suomen suurin hunajan pakkaaja Hunajayhtymä Oy
entisessä meijerikiinteistössä.
Sen tuotteita löytyy liki jokaisen kaupan hyllyltä, puheenjohtaja kertoo.
KYLÄLLE kotiutunut nuori perheenäiti Elina Riihimäki kertoo kokemuksenaan, että Kojonkulmalla voi esittää ideoita
ja niihin ollaan valmiita myös
tarttumaan.
Olen erittäin iloinen, kun
ekaluokkalaisia aloittaa tulevana syksynä peräti 11, toteaa
puheenjohtaja Minna Jokela.
KYLÄYHDISTYKSEN ja koulun
yhteistyö toimii todella hienosti. Kylän keskustasta löytyvät lähipalvelut, joista Metsämaan lähikauppa ja Metsämaan Osuuspankki ovat sellaisia, jotka kannattaa tuoda
esille.
Metsämaan koulu, päiväkoti ja monitoimitalo Kalliohovi
muodostavat toimivan kokonaisuuden. Kylän alueella on paljon
kesä- ja vapaa-ajan asukkaita,
jotka saavat tiedon tapahtumis-
tamme tällä tavoin. Laji on tikanheitto, jossa Metsämaan Urheilijoiden tikkajaosto kokoaa aktiivisia eri-ikäisiä pelaajia parisenkymmentä ja lisäksi harrastajia.
. Osassa jätehuoltoon liittyvistä asioista
asioidaan siis nykyään Forssan kaupungin kanssa. Uuden lain mukaan jätteenkuljetus tulee järjestää kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta (ns. Valtatiet 2 ja 9 läpäisevät kylän.
Kyläyhdistyksen tuore puheenjohtaja Minna Jokela ja
varapuheenjohtaja Jukka Ristimäki iloitsevat kylän viihtyvyydestä ja siitä, että kylään on
vimeksi kuluneiden parin vuoden aikana rakennettu seitsemän uutta omakotitaloa.
. kiinteistöittäinen jätteenkuljetus).
Aiemmin käytössä olleet sekajätteen yhteisastiat on nyt
poistettu käytöstä.
Jätelain mukaan kaikkien vakituisten ja vapaa-ajan käytössä olevien kiinteistöjen tulee olla jätteenkuljetuksen piirissä.
Yhteisastian käyttöön aikanaan liittyneet kuuluvat nyt
niin sanottuun paikkaavaan
järjestelmään, joka on käytössä kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen siirryttäessä.
Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus voi olla joko kunnan
järjestämä tai kiinteistön haltijan järjestämä. Loimaan alueella on käytössä jälkimmäinen.
Tämä tarkoittaa sitä, että
kaikkien edellä mainitujen kiin-
vän palvelutehtävän hoidettavaksi kuntien omistamassa yhtiössä (Loimaalla LHJOY)
Loimi-Hämeen jätehuolto Oy:n alueella jätehuoltoviranomaisena toimii Forssan kaupungin jätelautakunta (www.jateltk.fi). Kaksi metallialan pintakäsittely-yritystä Loimaan Kromaus Oy ja Lounais-Suomen
putki Oy puolestaan palvelevat metallialan yrityksiä laajalla alueella.
Kylän keskustasta on kaupungin keskustaan 13 kilometriä. Viipurin Turve
ja Multatehdas Oy tuottaa nimensä mukaisesti kasvuturvetta. Kylän maisemia sävyttävät
kallioiset mäet, jotka muistuttavat naapurimaakuntien Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen läheisyydestä. Yhdistys tukee omalta osaltaan koulun toimintaa, ja koululaiset ovat valmistaneet usein
ohjelmaa yhteisiin juhliin.
Metsämaan kyläyhdistys sai
alun 1981, jolloin perustettiin
kylätoimikunta, josta tehtiin
sittemmin 1990-luvun alussa
rekisteröity yhdistys.
. Kilpailumatkat ovat tässäkin lajissa pitkiä, mutta maaseudulla erikoisempi laji on
juurtunut hyvin kyläämme, kertoo Minna Jokela.
Tämäntyyppinen toiminta
tai vaikkapa toiminta Metsämaan VPK:ssa tai muissa yhdistyksissä tarjoaa yhteisöllistä toimintaa, josta on iloa ja virikettä koko yhteisölle. Jos jätettä tulee jätteenhaltijan mielestä vähän,
voivat lähinaapurit yhdessä perustaa myös kimppa-astian, jolloin kiinteistöt katsotaan liittyneeksi jätteenkuljetukseen.
Uuden jätelain mukaan kun-
nan jätehuoltoviranomaisena
toimii yhteistoiminta-alueen
yhteinen toimielin (jätelautakunta), jos kunta on siirtänyt jätehuollon järjestämiseen liitty-
Lisätietoja jätehuollon järjestämisestä voi kysellä jätelautakunnalta (03 41 411), LoimiHämeen jätehuolto Oy:stä
(03 424 2619) tai Loimaan kaupungin ympäristötarkastajalta
(02 761 4273).. Näiden vieressä on
Metsämaan VPK:n paloasema,
ja viimeisin täydennys kokonai-
suuteen on 2008 valmistunut
leikkikenttäalue Vekarakallio.
. Oman kodin rakentaminen on perheen suurin taloudellinen päätös ja tällaiset päätökset kertovat uskosta tulevaisuuteen, kertoo puheenjohtaja Minna Jokela.
KYLÄN alueella on myös yritystoimintaa. He tuovat
osaltaan eloa kylään ja käyttävät vaikkapa kyläkaupan palveluja, korostaa Jukka Ristimäki.
METSÄMAAN Urheilijat tunnetaan aivan muusta lajista kuin
voisi odottaa. Kuntien omat ympäristönsuojeluviranomaiset toimivat kunnissa
jätelain mukaisina valvontaviranomaisina.
Jätehuoltoviranomaisen tehtäviin kuuluu muun muassa
jätteenkuljetusjärjestelmästä
päättäminen, jätetaksan hyväksyminen sekä päättäminen
jätehuoltoon liittyvistä poikkeamisista.
Tällainen törkyily on kiellettyä uudenkin jätelain mukaan.
teistöjen tulee tehdä jätteenkuljetuksesta sopimus jonkun hyväksytyn jätteenkuljetusyrittäjän kanssa. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
Olen erittäin
iloinen, kun
ekaluokkalaisia
aloittaa tulevana
syksynä peräti 11.
Kari Kotiniemi kertoi Metsämaan historiasta kyläillassa, joka pidettiin Kalliohovissa.
Oma-aloitteinen kylä
METSÄMAA
Metsämaan kylä poikkeaa maisemaltaan muista Loimaan kylistä. Bingo on kylässä edelleen
elävää toimintaa, ja se on sekä
Metsämaan Urheilijoiden talouden tuki että yhteinen tapahtuma, päättää Minna Jokela.
Uusi jätelaki toi muutoksia
Keväällä 2012 voimaan tullut
uusi jätelaki toi tullessaan joitain muutoksia, jotka vaikuttavat myös kotitalouksien jätehuoltoon. Metsä-
Metsämaa
?
?
?
?
?
?
?
?
Asukkaita noin 700
www.metsamaa.net
facebook.com/metsämaa.
Kirkko 1777,
Loimaan kappelisrk
Metsämaan lähikauppa
Koulu, päiväkoti
Metsämaan Osuuspankki
Metsämaan Urheilijat
maan VPK:n nuorisojaosto kokoontuu viikoittain, ja sen toiminta on kylän nuorille hyvää
ja kiinnostavaa.
. Toiminnasta tiedotamme
kotisivujen, oman lehden ja
nyttemmin myös facebookin
kautta
Rompe-iltamat 1.8. Loivan maan yö 9.8. Elotori 24.8. Kuutamokeikka 9.8.,
Alastaron kyläyhdistys
. klo 10 alkaen,
Mellilän kyläyhdistys
. Loimaan kaupungin tiedotuslehti
Lehden toimitus: Priimus Media Oy,
Vastaava toimittaja Kati Uusitalo
Toimittajat: Marianna Langenoja,
Matti Norr, Matti Tunkkari
Kuvat ja kuvienkäsittely: Sampsa Hakala,
Marianna Langenoja, Matti Norr, Kati Uusitalo
Ulkoasu: Sampsa Hakala
Painopaikka: Salon Lehtitehdas. klo 11?15
Sarka-museolla
. Tulevana lukuvuotena työ-
väenopisto kehittää Auranlaakson kansalaisopiston kanssa
seudullista lasten ja nuorten
taiteen perusopetusta kertoo
rehtori Ilkka Virta.
. Köyrimarkkinat 6.9. Kyläpäivät 12.7. Takakonttikirppis 9.8. klo 12,
Loimaa-seura ja Kauhanojan kylä
. Iltatori 18.7. klo 18
Ateljee Hulmilla.
. klo
20.
. Elotori 17.8. klo 12?16
Kalliohovin pihalla,
Metsämaan kyläyhdistys
. klo 6 alkaen,
Peltoisten kyläyhdistys
. Melliläjärven ympärijuoksu 9.7.
klo 19, Mellilän kyläyhdistys
. KOTIPAIKKA LOIMAA 2014
Nuorten taidekoulu aloittanee
Loimaan seudulla 2015
Loimaan työväenopiston ja Auranlaakson kansalaisopiston
opinto-ohjelma jaetaan kotitalouksiin 11.8. Olemme saaneet hankkeelle Opetushallituksen tukirahoituksen. klo 20
Kalliohovissa, Metsämaa
. Tavoitteena on uuden
laadukkaan taidekoulun perustaminen Loimaalle ja Pöytyälle
vuonna 2015.
Kalenteri täyteen ja menoksi!
. alkavalla viikolla.
Samoihin aikoihin se on luettavissa myös internetissä opistojen kotisivuilla.
Ohjelmassa on esitelty sekä
syksyn kurssit että myös pääosa keväällä 2015 tarjolla olevista
opinnoista. Elojuhlat 17.8. klo 10?14
Sarka-museolla
. Kojontuvalla,
Kojonkulma
. Niinijokivarsikirppis 10.8.
klo 10?18, Niinijokilaiset
. klo 14,
Metsämaa ja Sawisormet
. Tanssit 13.9. Kuutamokeikkatanssit 9.8. klo 18,
Peltoinen
. Kalliohovilla,
Metsämaan kyläyhdistys
. Suurimpia oppiaineryhmiä ovat jo tuttuun tapaan
kädentaidot, kielet, kuvataide,
musiikki ja liikunta.
Tarjolla on esimerkiksi animaatioiden tekemistä, muistin
preppausta senioreille, bändikurssia, englantia, espanjaa ja italiaa matkailijoille, joogaa ja Asahia, circuitia, tutustumista talvilintuihin, indigo-värjäystä, kahvipussien uusiokäyttöä, teekurssia
sekä facebookin ja iPadin käyttäjäkoulutusta sekä paljon muuta.
. Melliläpäivä 5.7. Telkun kesäsoitto 6.7. klo 13 Krekilän
myllyllä, Loimaa-seura
. klo 11?15
Kojontuvalla, Kojonkulma
. Rompe-päivät 2.8. Useimmille kursseil-
le on ennakkoilmoittautuminen.
Syksyllä opetusta tullaan antamaan noin 3 400 ja keväällä
runsaat 3 800 tuntia.
Opinto-ohjelma sisältää sekä
edellisvuosista tuttuja että koko
joukon uusia opintokokonaisuuksia. Tanssit Pappisten lavalla
joka viikko, Niinijoki
Opistoissa on tarjolla esimerkiksi animaatioiden
tekemistä, muistin preppausta senioreille, joogaa
ja Asahia, tutustumista
talvilintuihin sekä facebookin ja iPadin käyttäjäkoulutusta.
Surffaa tänne
Löydät
meidät
myös
YouTubesta!
Poikkea
osastollamme
Okrassa!
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
?
www.loimaa.fi
www.loimaaseura.fi
www.sarka.fi
www.haara-onkijoki.fi
www.karhulapiltola.net
www.kauhanoja.fi
www.kojonkulma.net
www.metsamaa.net
www.niinijokilaiset.fi
www.pappistenlava.net
www.niinijokipappinen.
net
www.mellila.fi
www.virttaa.net
www.alastarokylat.fi
www.alastaro.fi
www.peltoinen.fi
Köyrimarkkinoilla on kuultu muun muassa Kansa Hölömöt -kansanmusiikkiyhtyettä.
Peltoisissa järjestettävä Rompepäivät on jo monta vuotta ollut Loimaan keskusta-alueen
vetovoimaisin kesätapahtuma.
Melliläjärvi on monen loimaalaislapsen mielestä paras kesänviettopaikka.
KOTIPAIKKA LOIMAA
Kotipaikka Loimaa . Lieskiven Pajapäivät 13.7
Lajin nopeus ja vaativuus pitävät hänet radalla.
Sivu 14
Irtonumeron hinta
1,60 . 2014
Sivu 8
Loimaan talousalueen paikallislehti . KATI UUSITALO
Kojonkulman koulusta
päättötodistuksensa
saava tietää, mistä leipä
tulee ja miten eläinten
kanssa käyttäydytään.
Kojonkulman koulun rehtori
Tea Varho-Ketola
Sivu 5
TORSTAI 12.6. vuosikerta
Nro 66
MARIANNA LANGENOJA
Kaukana
maailman
murheet
. Ypäjälle kihlattunsa ja
hevostensa kanssa muuttanut
muusikko Marko ?Bablo?
Junnilainen on löytänyt uudelta
kotipaikkakunnaltaan Onnelan,
jonne eivät kodin ulkopuoliset
Sivu 12
murheet yllä.
Lafayette Sas eli Lasu on
ollut joskus lehtien sivuilla, mutta katosi otsikoista
joutuessaan väärään talliin.
Nyt Bablon käsissä hevonen
luottaa ihmisiin ja on jälleen
valmis starttaamaan.
MARIANNE ROVIO
Totinkulmassa kolme asuntoa jäljellä
Vauhti ei huimaa kartingia ajavan oripääläisen Juulia Pukkilan, 13, päätä. klo 11.00-12.00
Kaupat 30.6.14 mennessä hinnasta -5%!
(esim. sis. Kaksiportaisessa hissillisessä
talossa on kolme asuinkerrosta ja yhteensä 21
viihtyisää kaksiota ja kolmiota.
Asunnoissa on erilliset keittiötilat, parkettilattiat,
omat saunat sekä lasitetut parvekkeet.
Pintamateriaaleissa kuten laatoissa ja keittiökalusteissa käytetty kahta värimaailmaa eli
valkoisen tehosteena harmaata tai ruskeaa.
Myytävänä myös autotalleja ja autokatospaikkoja.
Tervetuloa esittelyyn
pe 13.6. A4, 3h+k+s asunnosta -9.591 euroa). alv.
LL VERKOSSA
www.loimaanlehti.fi
HUONEISTOKOOT
MYYNTIHINTA ALK.
VELATON
HINTA ALK.
2h+k+s
58,0 m²
76.271
160.910
3h+k+s
73,5 m²
84.562
191.820
OSOITE: Satakunnantie 28, Loimaa
14
MYYNTI:
Loimaan Asuntopalvelu LKV
Turuntie 14, Loimaa, puhelin (02) 763 1888
Hartela Oy
Läntinen Rantakatu 53, 20100 Turku, puhelin 010 561 2100
Matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min,
lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min (alv 24 %)
www.hartela.?
Satakunnantien ja Käsityöläiskadun kulmassa on
Hartelan rakentama uudiskohde As Oy Loimaan
Totinkulma. Hän on ollut
kiinnostunut moottoriurheilusta pikkutytöstä asti. 100
klo 10 konfirmaatiomessu (Viro), Pääkkönen, Kilpiö. 13.05.2014 Alastaro
* 28.06.1932 Vampula
. Kahvi ja päiväjuhla,
Toikka, Koskenniemi, Kotka
laulu, Jokinen viulu.
Kastettu: Matias Lennart Vaparanta.
Kuollut: Arvi Ilmari Nieminen
91 v, Laina Aliina Virtanen 90
v, Anna Maria Löyhkö 87 v, Eino Oskar Kiviniemi 84 v, Antti Vihtori Ojala 81 v, Leena Eeva Topi-Hulmi 79 v, Aimo Olavi Yli-Hollo 74 v.
. Messu kirkossa klo
12, Kaukinen, Jokitalo
Su 22.6. 97, Koskenniemi.
Pyhän Kolminaisuuden päivänä 15.6. Srk-talon edessä.. 31: 33
Nyt alkoi kesä ja kehysale!
Kaikki kehykset -50%
KaukoK
k ttaii
lukulasit
alk.
65,-
Monitehot
niiteh
hott
Pitkästä yhteisestä matkasta kiittäen,
rakkaudella
Liisa
alk.
195,-
Aurinkolasit
Aurinkolasi
Aurinko
olasiit
Sä huolta meistä aina kannoit,
siipiesi suojassa varttua annoit.
Nyt lepäät paikassa parhaimmassa,
luona Jumalan, taivahassa.
Kiitos isä.
Raija ja Riitta perheineen
voimakkuuksilla
alk.
80,-
Kaikki pakettitarjoukset
kotimaisilla linsseillä.
sukulaiset ja ystävät
välittää ilmoituksia kaikkiin sanoma- ja paikallislehtiin
koko valtakunnassa.
Soita p. Ilm. Hinta 8e.
Auto: 8.30 Virttaa Siilinpesä,
8.45 Alastaron srk-talo, 8.55
Kojonkulma ent. Pyydämme Teitä
ystävällisesti huolehtimaan
hautakiven suorimisen. Myyjäiset.
Ti 17.6. klo 10 sanapalvelus,
Kajanus-Kujala, Pihlajamaa.
Metsämaan kirkko
Su 15.6. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin,
kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta
Jer. kesäkuuta 2014
2
KALENTERI
NIMIPÄIVÄT
12.6. Klo 18 Orisuon rukoushuoneella kesäjuhla, Koskenniemi, Toikka, Jokinen viulu,
Kotka laulu. Kahvi srk-talolla, Arkkila, Zedekiah Nyako-
yo Keniasta, Säilä, Koskenniemi, Mensalot.
Su 15.6. 19.
Loimaan Kaupunginkirkko
Su 15.6. Retki Vivamon Raamattukylään. 6. 16.6.
Rouhiainen 050/ 5442976.
Eläkeläisten retket Forssan
Klemelään
Ti 8.7. 08.05.2014 Loimaa
Tiesitkö?
Sami Kojo Loimaalta on valmistunut Tampereen teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi tietotekniikan koulutusohjelmasta.
muistoa kunnioittaneille
ja suruumme
osaa ottaneille.
Voimasi uupui, olit väsynyt niin.
Me katsoimme silmiisi sammuviin.
Tuli enkeli vierelles,
pyysi mukaansa kulkemaan.
Iltana kauniin keväisen
hiljeni sydän kultainen.
Sua kiitämme kaikesta
ja siunaamme muistoas rakasta.
Eino Oskar
KIVINIEMI
Siunaus toimitettu 7.6.2014. Esko
13.6. 15.05.2014 Loimaa
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen.
Saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
Sanomattomasti kaivaten
Lapset
Lastenlapset
Lastenlastenlapset
Sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitokset kaikille surussamme myötäeläneille sekä
erityiskiitokset kaikille isäämme ja pappaamme
hoitaneille.
Rakas äitini, mummomme ja
isomummomme
Anna Maria
LÖYHKÖ
Keijo
Sanna, Kai ja Oskari
Pasi
Sinikka ja Mikko
Sukulaiset, ystävät ja naapurit
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Antti Vihtori
OJALA
* 10.12.1929 Alastaro
. . Konfirmaatiomes-
su kirkossa klo 10, Kaukinen,
Kankare, Kiertonen, Kananoja, Hollo-Hellberg.
Ti 17.6. klo 12 konfirmaatiomessu (Eerikkilä), Rauha-
la, Pihlajamaa. 21.05.2014 Loimaa
Rakkaamme
Kiittäen ja kaivaten
Vuokko
Mervi, Taina ja Esko
Ville ja Melina
Viljo-veli
Kaksosveli Antti perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Kiitos
Me yhdessä elomme taivalta
nuoresta asti teimme.
Halki elämän aallokon
yhteistä purttamme veimme.
Vaan sairaus voiton vei.
Nyt Luojan tahdosta enää ei
saatu yhdessä tehdä matkaa.
Vaikka aika suruuni lohtua tois,
ei tyhjyyttä koskaan se poistaa vois.
PÄIVÄN SANA
12.6. klo 12-16 Rantasalo 040
7630647.
Ke 9.7. . LOIMAA
www.loimaanseurakunta.fi
Kanta-Loimaan kirkko
Pe 13.6. 02 588 8021.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Heimolinnankatu14, Loimaa ZZZ NLUNDVVLOPD À
P. klo 9-11 pappi toimistolla.
Su 15.6. Ilm: ke
25.6. Kallistuneet ja vinossa olevat hautakivet ovat huomattava turvallisuusriski hautausmaalla. Lisätietoja asiasta antavat seurakuntamestari Hannu Suisto 044-0851234 ja hautausmaanhoitaja Elvi Tuominen
Lisätietoja seurakunnan tapahtumista nettisivuilla www.
oripaa.fi
. 31: 32
13.6. klo 10-15. Torstaina 12. klo 10-13 srk:n kohtaamispaikka Nuorisotoimistolla Turunt. klo 10 messu Opistolla, Koskenniemi, Markku
Jokinen. Hinta 8e.
Auto: 8.30 Niinijoki Op, 8,45
Mellilä srk-koti, 9 Kaup.kko,
9.15 Metsämaan kauppa. Kaup.kko. YPÄJÄ
Su 15.6. klo 10-15. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 18 Kaukinen,
Jokitalo
Kuollut: Vilho Mikael Niinimäki
Arvoisa hautapaikan haltija. klo 12 sanapalvelus, Kajanus-Kujala, Kilpiö.
Kahvi.
Tapahtumat
Pe 6.6. Raili, Raila
AJANTIETO
Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 3.56.
Aurinko laskee kello 23.01.
KUOLLEITA
Rakkaamme
Arvo Ilmari
NIEMINEN
* 01.06.1922 Metsämaa
. ORIPÄÄ
Su 15.6. klo 11 sanapalvelus
K-L kirkossa, Säilä, Reijo Arkkila, Maria Mensalo. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos Loimaan hoito-osaston henkilökunnalle ja muille
isän hoitoon osallistuneille.
VILHO NIINIMÄEN
Omaiset
Rakkaamme
Hetkenä aamun hiljaisen
tuli luoksesi rauha ikuinen.
Ovat kätesi ahkerat rauenneet
ja päättyneet arkiset askareet.
On hiljaisuus ja suru sanaton
mut tiedämme sun hyvä olla on.
VALMISTUNEITA
* 14.06.1926 Kurkijoki
. Virsilauluilta Marja ja
Antti Seppälän kodissa klo 18,
Juvankoskentie 58
La 21.6. Hartaus palvelukodissa klo 14
Ke 18. 3-5.
Ke 23.7. klo 10 Sana Jumalanpalvelus; Erkki Vappula ja Eeva Taneli.
To 19.6. Op
pysäkki . viim. 0207 698954 ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
Lankapuhelimesta 8.28 snt/puh+7snt/min, gsm puhelimesta 8.28snt/puh+17snt/min
KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA
. klo 18 Lauluilta kaikille; kesälaulut. klo 18 kotiseurat
Mäkelässä Haarant. Op, 9.05 K-L
srk-talo, 9.15 Kalevalank. Ilm.
to 26.6. Radiolähetys
91,8 MHz.
Alastaron kirkko
To 12.6. klo 14 Karhulan raamattupiiri Leikastolla Mattilank. Tämän liiton minä teen
Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän
sydämeensä.
Jer. klo 9-12 Laaksonen
0400 397468.
Saviseudun Evankeliumijuhla
La 14.6
pant. pant. 2,40
49
6
kpl
kg
KARHU
III-OLUT
4,7%
-10%
(2,91/l)
Sis. 2 erää/talous
2
-pack
PERJANTAINA
DOLE-ANANAS
TUOTE-ESITTELY.
98
19
Hinta ilman plussakorttia 21,96 (3,24/l)
LOIMAA
010 538 9200
ma-pe 8-21
la 8-18 su 12-18
Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh
+ 6,9 snt/min (sis. 3
Torstaina 12. alv 23 %).. Voittajien nimet julkaistaa
kauppamme ilmoitustaululla tiistaina 17.6.
Voitto pitää lunastaa
30.6. LÖYDÄT KAUPASTA
6 ARPA-LAATIKKOA HYLLYISTÄ TAI
MASSAPAIKOILTA.
TARJOUKSET VOIMASSA Pe-La
UM I S E
T
U
E
K
PU
ALE
nut !
on a lka
JUHLAMOKKA
KAHVI
500 g
(6,67/kg)
Hinta yksittäin
n
3,59/kpl
(7,18/kg)
N
Täytä arvontakuponki
niin olet
mukana tuotepalkintojen arvonnassa. pantit 0,80
500 g (3,98/kg)
99
1
99
2
Hinta ilman plussakorttia 3,59/kg (0,93/l)
6
kg
KUKKAKAALI
Ruotsi
10 % 600 g
(6,65/kg)
95
99
3
49
1
rs
Hinta ilman plussakorttia 5,79/kg (9,65/kg)
Somersby
FONTANA
KIVENNÄIS-VESI
SIIDERI
4,7%
0,33 tlk (5,58/l)
sis. mennessä.
P.S. 2 kpl/talous
Raj. kesäkuuta 2014
Parasta palvelua
ja takuulla tuoretta
CITTARISSA TAPAHTUU::
JYRKIN PERJANTAIPELIT
PERJANTAINA 13.6. 2,70
99
1
tlk
Voimassa 3.4.14 alkaen.
18
-pack
Voimassa
2.6.14
alkaen.
www.k-citymarket.?
Aqua
6
-31%
NAUDAN
JAUHELIHA
palana
kpl
Hinta ililman plussakorttia
Hi
l
k
i 2
2,90/kpl
90/k l (5
(5,78/kg)
78/k )
HK
PORSAAN
AAN
ULKOFILE
FILE
-pack
-31%
Raj. pantit 0,15
1,5 l (0,45/l)
sis. KLO T YE
1
A
N
I
A
T
H
L AUAN KKI L ASTENY ME.
O
M
K
Ä
I
ROKK Y LIIKKEESS
ESIINT Y
3 pkt
Valio
-21%
Coca-Cola
VIRVOITUSJUOMAT
MEIJERIVOI
1,5 l (0,73/l)
sis. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. Täytä arvontakuponki vaikka jokaiseen arpalaatikkoon,
voittomahdollisuutesi
paranee.
00
10
1 erä/tal.
11
4.6
Kattivaaran margariinitehtaalle Aku sentään
voi useimmiten palata.
Ankka laskeutuu aina räpylöilleen.
OLEMASSAOLONSA aikana Aku Ankka -sarjakuvaa on kritisoitu milloin Akun housuttomuudesta, sovinnaisista sukupuolirooleista ja kulttuurierojen kärjistämisestä.
Sarjakuvaa on pidetty väkivaltaisena ja arvomaailmaa kyseenalaisena.
Todellisuudessa melko moni nassikka on
oppinut lukemaan Akun avulla. Yhdelle ankalle
on siunaantunut kaitsettavaksi kolme vikkelää ankanpoikaa. 02 763 2049
s-AnPE n s,A
PÄIVÄN MIETE
Mielikuvituksen voima tekee
meistä rajattomia.
John Muir
HEINÄKUUN LAUANTAIT SULJETTU
TOIMITTAJALTA
Kääk!
Pim. Malttakaa
nyt sen verran siinä typerässä
kaasukiimassanne, ettette lähde ohittamaan toista autoa silloin, kun pyöräilijä on kohdalla.
Täpärästi pelastunut
. Siinä sitten
. Miksi ihmeessä ruoho pitää
leikata sunnuntaina. Sade- tai poutapäivän pelastaa kädenojennus kirjahyllyyn tai huussin hyllylle.
Akkarin kielioivallukset kutkuttavat
nauruhermoja. Sarjakuvassa kieltä ei
pelätä väännellä, mutta se tehdään harkitusti. toiminnallisilla hyödyillä
eli osin samoilla perusteilla kuin
kaupungin oma viime kesänä val-
mistunut terveysasemaselvitys.
Kaupungin virkamiesten terveysasemaselvitys on riepoteltu
luottamuskäsittelyssä, eikä päätöksenteko ole juuri edennyt.
Sote-selvitys ei ole kaikilta osin
mieluista luettavaa niillekään,
jotka ovat puolustaneet aluesairaalaa.
Esimerkiksi konsultin kehotus
aluesairaalan vuodeosastopaikkojen vähentämisestä on märkä
rätti niiden kasvoille, jotka ovat
puolustaneet aluesairaalan vuodeosastokirurgiaa sairaanhoito-
piirin päätöksentekoelimissä kuluneen vuoden aikana.
Luottamushenkilöillä on nyt
käsissään kaivatut ulkopuolisen
asiantuntijan havainnot, mutta
löytyykö poliitikoilta riittävää yksituumaisuutta ratkaisuihin.
Lähtökohdat eivät ole parhaat
mahdolliset. Kyllä meillä oli maauimalalle
valmis paikka Harmaakallioiden
välissä olevalle suolle. Peltisepät vastustavat
ympyröitä, työt ovat kuulemma
vähentyneet.
Pyöryläinen
. Liikennesuunnitteluun käytetyt varat
ovat varmaankin menneet
kankkulan kaivoon. Säkylässä, asukkaita 4 600, on upea kiertoliittymä, jossa rumpalipojat ovat
kunnan käyntikortti ja tervehtivät kulkijoita . Älä naarmuta sitä
hengitykselläsi! Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
Mikä onkaan sen parempaa kesälukemista kuin Aku Ankan kuolemattomat kuplat. Terveyskeskukset ovat kokeneet saman
kohtalon.
meillä istuu hallituksessa!
yritti nauttia pyhäpäivästä.
Saispa hiljaisen vapaapäivän
Katri Passila
KOPIT
. ainakaan
liikennemerkissä ei näy mopon
kuvaa. Tällainen puolue
. Hahmoista
lukijoiden suosikki on tällä viikolla 80 vuotta täyttänyt Aku Ankka.
Aku on Suomessa niin pidetty, että sitä
on äänestetty eduskuntaan, tasavallan presidentiksi ja EU:hun. Kala menee tulevaisuudessa
ligan ohi.
. Sen mukaan olen kumimaisen itsevarma ja tavallisesti intomielinen syöksylaskija, aistikasasuinen limnologi, oikeamielinen nuohoojamestari ja eeppinen napakosmetologi.
Google tiesi kertoa, että limnologi tarkoittaa sisävesien luonnontalouden asiantuntijaa.
K.I.T.I.S.A.L.O.N.E.N
kiti.salonen@uta.fi
PÄÄKIRJOITUS
Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi
Sote-kortit ovat nyt poliitikoilla
Terveysasemien keskittämiselle
ei löydy riittäviä taloudellisia perusteita, puhumattakaan eksakteista laskelmista päätöksenteon tueksi (LL 10.6.).
Tämä sote-konsultin työstä luettava havainto on pettymys niille, joiden mielestä kaupungin pitäisi karsia neljän aseman terveyskeskusverkkoaan.
Käytännössä konsultti ehdottaa terveysasemien keskittämistä
?vain. Elämää ei helpota työpaikka, joka lähtee aina alta. Kaupungin päätöksenteossa, etenkin virkamiesten
ja poliitikkojen välillä, on tällä
valtuustokaudella ollut aistittavissa kitkaa, joka ei enteile hyvää. ?Suosin paikallista. Kyllä rikollinen
huumakauppa kasvaisi räjähdysmäisesti! Ja lisäksi, rikoksilla
käyttäjät nytkin huumeensa
rahoittavat. Loimaan kaupungin hallitukselle. Käyttäjätkö valmistaisivat
heroiininsa itse. Kun yksi sai leikattua
niin toinen aloitti. Torstaina 12. Säkylä ja Aura
ovat hyvät esimerkit. Tyttöystävä heilastelee onnekkaan hanhen kanssa, ja eno on
rikas mutta perin kitsas. Teeveestä
tasavallan
katsotaan Maajussille porsaspresidentiksi
ta ja Kurpalla on
asiaa.
ja EU:hun.
Kun sanataiteeseen yhdistetään taidokkaat piirrokset,
on Akkari kulttuuria parhaimmillaan.
AKU ANKKA -SARJAKUVAA on luettu Suomessa yli 60 vuotta. Siellä tyylikäs Kalk-
kitien ympyrä pitää keskellään kummeli-merimerkin, joka on illalla valaistu. Älkää hyvät loimaalaiset
vastustako kynsin ja hampain
liikenneympyrää. Pyytäisin
Sakari Hurskaista ilmoittamaan,
mitä sillan purkaminen maksaa,
ja mitä nykyinen silta Niinijokelaisten sunnuntaikalastajien
käytössä kustantaa kaupungille.
Esko Varjus Niinijoki
. Ympyröissä ei liene paljonkaan huoltokustannuksia?
Asiaan perehtymätön
. Arvoisat autoilijat. Urheidetty, että sitä luradoilla ja kemittelevät
on äänestetty hissä
Kumi Rääkköeduskuntaan, set ja Ami Nassikat. Se pelasti, ettei tullut törmäystä! Mukavaa kesää sinulle.
Pienen punaisen auton
naiskuski, Satakunnantieltä
. Minkä takia mopopojat
ajelee keskuskoululta alikulkutunnelista kotikujaa pitkin. Joka keskiviikko Akkariin tarttuu yli miljoona lukijaa.
Suomessa sarjakuva on luetumpi kuin
missään muualla maailmassa. Vain mielikuvitus
ja liikenteen sujuvuus rajoina!
Kiertoliittymällä saataisiin
siis turvallisuutta ja sujuvuutta liikenteeseen ja samalla tyylikästä, omannäköistä kaupunkikuvaa!
Liikenneturvallisuuden
kannalta ehdottoman tärkeää
olisi myös saada yläpikatielle ajotien ja kevyen liikenteen
väylän väliin jokin suojakaista.
Kopeissa on kommentoitu, että pitääkö ensin jonkun päästä hengestään. Helluntainakin jo puoli kymmeneltä
alkoi leikkurin pärinä ja jatkui
iltaan asti. Ei liikenneympyrä suurkaupunkia vaadi. Tätä liikenneympyrää
ympäröi ?köysi?, jossa on alueen yritysten nimiä laatoissa.
Ehkä ovat myös osallistuneet
rakennuskustannuksiin?
Loimaa voisi kehitellä ideaa omannäköisestä liittymästä. Aikuistenkin sanavarastoa sarjakuva on täydentänyt.
Opin itsekin uuden sanan, kun käytin sudenpentujen arvonimigeneraattoria. Vihreät vaativat puolueohjelmassaan kovienkin huumeiden laillistamista, ns. Taisto Levolle, liikennevalot
on yleisti asennettu suojatien
käyttäjien turvaksi. Kyllä oli tympeää ja ylimielistä käytös asiakasta kohtaan.
Onneksi lähellä on toinen liike,
jossa homma tuli kuntoon ja
hymyssä suin.
Eka ja vika kerta
. Jäin miettimään paljonko
liikennevalojen korjaus, huolto,
sähkölaskut on pitkällä tähtäimellä. Suomea ei pidä pystyssä kukaan
muu kuin me itse.
. Lukekaa ne tuoteselosteet ja miettikää tulevilla
ostosreissuillanne muutenkin,
minne rahanne menevät. Olet hypnotisoitu. Liikenneviraston päätös
5495/0720/2013 tiellä 210, on
tarkoitus lopettaa kevyt liikenne Hurskalan sillalla. Peruturvalautakunnan tavoite suosia
laitoshoitoa, on vesitänyt hyvin
toimivan kotihoidon. Anteeksi ja kiitos!Sinä vaalean auton naiskuski! Anteeksi,
että tulin röyhkeästi pihasta
eteesi! Kiitos, että jarrutit nopeasti. Ympyrään jotakin sellais-
ta, mistä paikka jää mieleen,
esimerkiksi, jos ei enää pesistä niin vaikka biisoni! Tästähän voisi järjestää vaikka ideakilpailun! Ja Loimaan Kiveltä toteutus. ?omaan
käyttöön?! Myynti olisi silti
rangaistavaa. Vareliuksenkatu 1 ei tarvitse mitään
. muistat ajelleesi Säkylässä! Myös Huittisissa, Sastamalassa ja Eurassa on kiertoliittymät, Paraisissa useampikin.
Parainen on suunnilleen
Loimaan kokoinen, 15 500
asukasta. Toisessa
ympyrässä on mastoja, joissa on usein myös purjeet paikallaan. kesäkuuta 2014
4
MALLA:
MÄASE hinta sis. Molemmissa liikenne toimii jouhevasti,
lisäksi Säkylän uusi ympyrä on
alueen komistus. Mutta kuten oli
tarkoituskin, saavat päättäjät ja
johtavat virkamiehet piiloutua
konsulttiselvityksen taakse! Joidenkin käsitys liioista sairaalan
vuodepaikoista voisi muuttua,
jos tosi sairaana odottaisi käytävällä, että jostakin vuodepaikka
vapautuisi!
. ?ulkopuolisen
näkemyksen saamiseksi?.
Talkoolainen
. Ei kai kukaan tosissaan usko,
että 13 500 euron panostuksella
joku voisi perusteellisesti perehtyä, VS- Sairaanhoitopiirin
järjestämään erikoissairaanhoitoon, Loimaan aluesairaalaan,
Loimaan perusterveydenhoitoon terveyskeskuksineen, perhe- ja vanhushuoltopalveluihin
hoitolaitoksineen ja ostopalveluineen niin, että voisi tehdä
niistä uskottavan toimintamuutosesityksen. Raision
Myllyn alueella ilman ympyröitä. Ehdotan konsultin palkkaamista selvittämään konsulttien käyttöä ns. kopitti
kotimaisen puolesta ja on kyllä
niin oikeassa. Mistä käyttäjät
aineensa saisivat, ellei niitä joku
myy. Olisi ollut
kalliorantaa ja saari keskellä.
Keväisin oli vettäkin ainakin
sen verran että käsipohjaa olisi
päässyt.
Moskovan poikien puolesta
Pulli
. Ajankohtaiset ilmiöt ja henkilöt taipuvat kuplissa humoristiksi sanavempuloiksi.
Ankkalinnassa keikkaa heittävät sellaiset musiikkimaailman tähdet kuin Yövissy, Aappo Epänormaali,
Jami
Aku on SuoSääpallo, Teräsmessa niin pi- pekoni ja Väkilannoite. paremmat
IL
S
A
T
UUT
moniteholinssit,
mallisto
inspiro-
MIELIPIDE
peruskehyksen ja
työn 359 ?
Vesikoskenkatu 3, LOIMAA P. LK
LUKIJOILTA
Liian pieni liikenneympyröille?
Onko Loimaa liian pieni liikenneympyröille. Konsultti Vaissin raportista
tulee selvästi esiin, että vanhuksia ja sairaita ei olisi syytä olla
ollenkaan olisi pelkkää säästöä.. Mitenkähän
liikenne luistaisi esim. ei siinä vielä mitään, mut
et mopoautotki ajaa jokuset
sieltä.
Sivusta seurannut
. Todennäköisesti Loimaan valtuustoonkin.
Suomalaisten on nähtävästi helppo samaistua ankkaan, joka kipuaa sinnikkäästi pyrstö edellä puuhun.
Aku on symppis, vaikkei sen elämä olekaan aina kadehdittavaa. Ypäjälläkin on
ympyrä ja hyvin homma toimii.
Turisti
. mun
käsittääkseni se on vain kävelijöille ja pyöräilijöille. Näinhän on jo
käynytkin: noin 20 vuotta sitten pieni koulutyttö horjahti
rekan alle.
terveyskeskusta
Asiakkaan olisi mahdotonta tietää, mille operaattorille häiriö kuuluu, DNA:n
tuotantojohtaja Antti Jokinen sanoo.
4G-VERKKOA rakennetaan
Arvaa mikä ohjelma. Osalle antenni-tv-talouksista uudelle taajuusalueelle rakennettava 4G-verkko
voi aiheuttaa häiriöitä.
. Myös sää ja
vuorokauden- tai vuodenaika saattavat vaikuttaa lähetyksen signaalin etenemiseen.
. Jos epäilee, että tvkuvan häiriöiden taustalla
on 4G-verkon rakennustyöt,
kannattaa ottaa yhteyttä
Taajuustalkoiden neuvontapalveluun.
. Signaali saattaa vaimentua auringon laskiessa
ja noustessa. kesäkuuta 2014
Kysy
K
ysy k
kampanjaampanja
atarjo
tarjouksista
ouksista
PARKKI
UUTISET
Myynti: Jukka Uusitalo
040 745 7734
AGCO Suomi Oy, Patruunankatu 2, Loimaa
METSÄSTÄJÄNLEIKE
salaattipöytä
+ kahvi
980
Suomalainen paikallinen
KATI UUSITALO
4G-verkko saattaa
häiritä tv-kuvaa
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Jos television kuva on kevään aikana alkanut ?hajota. Heti iltapäivällä
soitti yhtä ystävällisenkuuloinen asentaja, ja kysyi, että sopiiko tulla kahden päivän päästä.
Hän tuli ja mittaili laukkunsa kanssa tehoja ensin antennivahvistimesta sisällä ja
kiipesi sitten ulkona antenninvarteen. Kaikki 4G-verkkojen rakentamisesta tv-katselulle ai-
heutuvat ongelmat korjataan
veloituksetta, edellyttäen,
että häiriötilanteen selvitys
tapahtuu Taajuustalkoiden
neuvontapalvelun kautta.
. Laittoi parinkolmen sentin mittaisen osan pai-
kalleen ja mittasi tehot uudelleen. Kesällä puiden lehdet ja muu kasvillisuus vaimentavat vastaanotettavaa
signaalia.
Kannattaa
tarkistaa
myös, että onko talouden
oman antennin signaali tarpeeksi tehokas.
. Television
kuva oli yhtä pikselimössöä erityisesti siihen aikaan illasta, kun jo ehtisi sen ääreen.
Raivon partaalle kuvan pätkiminen ja pikselöinti sai erityisesti silloin, kun tallennetun ohjelman kuva jäi pysähdyksiin ja jäi
vitsin kohokohta kuulematta.
Tv-uutiset oli jo päivän mittaan kuullutkin niin moneen kertaan, että niihin osasi
täydentää puuttuvat sanat jo muutenkin.
Kun eräs lukija lähetti meille juttuvinkin
tv-kuvan häiriöistä, lähdimme tutkimaan
asiaa. Loimaalle valmistui Elisan tukiasema huhtikuussa.
. Kuva ei ole manipuloitu.
eri puolilla Suomea. Vinkin lähettäjän ja meidän televisio
eivät olleet ainoita häiriintyneitä.
Vinkin lähettänyt lukijamme oli löytänyt
internetistä Taajuustalkoot-palvelun, jonka kautta antennitalouksien häiriöihin oli
mahdollista saada apua.
Soitin sitten itsekin sinne eräänä aamuna. osiin, eli pikselöityä ja
pätkiä, syynä saattaa olla
4G-verkon tukiasemien rakentaminen. Koko maassa on tiedossa joitakin satoja tapauksia,
Loimaan seudulla muutama tapaus tähän mennessä, teknologia-asiantuntija Pekka Pussinen Elisalta kertoo tilanteesta toukokuun loppuun mennessä.
Häiriöiden määrä ja laatu riippuu hänen mukaansa tv:n antennivahvistimesta, joista toiset ovat herkempiä kuin toiset. Yhdessä käytiin katsomassa sisällä vielä kanavatkin läpi.
Hyvin näkyi.
Häiriöistä ei päästy kokonaan siltikään.
Erityisesti iltaisin meillä katsotaan ajoittain
teeveetä pikseli kerrallaan...
No jääpä aikaa lukea enemmän sanomalehtiä.
Kati Uusitalo. Signaali saattaa aiheuttaa pahojakin ongelmia tvkuvaan, Antti Jokinen sanoo.
Soneralle tulee tämän
vuoden aikana 1800 MHz:n
tukiasema, mutta sillä ei
ole Loimaan seudulla 800
MHz:n tukiasemaa käytössä.
. Taajuustalkoiden neuvontapalvelu: 020 411 7676.
Lähde:
www.taajuustalkoot.fi
Antenniasentaja Markus Kajala Länsi-Suomen SAT-asennuksesta asensi suodattimen estämään 4G-verkon signaalin häiriötä tv-kuvaan.
KOMMENTTI
Näkyykö teillä vai meneekö pikselimössöksi?
Oltiin ihmetelty sitä jo viikkoja. Tv-kuvan ongelmia voi
ilmetä lähinnä antennitalouksissa, jotka sijaitsevat
tv-aseman näkyvyysalueen
reunamilla ja joissa antennin perässä käytetään vahvistinta television signaalin
parantamiseksi.
. Ystävällinen miesääni kyseli osoitetie-
toja, antennista ja häiriöiden alkamisesta
ja laadusta, ja arveli, että kyllä taitaa 4Gsignaali olla häiriön syy. Teleoperaattorit ovat käynnistäneet uusien 800 MHz:n
tukiasemien rakentamisen.
. Monissa tapauksissa häipymisvara vastaan-
ottoantennijärjestelmässä on aivan liian pieni. Talvella antenniin kertyvä lumi ja jää hei-
kentävät antennin ominaisuuksia ja vahvistus saattaa
laskea. 5
Torstaina 12. Teleoperaattorit ja
antenni-tv-verkosta vastaava Digita ovat avanneet
Taajuustalkoot.fi-verkkopalvelun, joka neuvoo ja auttaa
mahdollisten tv-kuvan ongelmatilanteiden kanssa.
. Tähän pitäisi varautua riittävällä antennilla ja tarvittaessa antennivahvistimella,
jotta tällainen signaalin heikentyminen ei vastaanottoa
haittaisi.
. Digitan kuluttajapalveluun voi olla yhteydessä, jos
kuvassa on häiriöitä.
FAKTA
Taajuustalkoot: näkyvyysongelmista eroon ilmaiseksi
. Lisäksi häiriöitä saattaa olla enemmän,
jos sekä tv- että 4G-signaali tulee samasta suunnasta.
DNA:n tietoon on tullut
joitakin kymmeniä tapauksia koko maassa.
. Loimaan seudulla ei ole
laskettu lähetystehoja, eikä
Loimaalla ole ollut verkkoongelmia, markkinoinnin
ja viestinnän johtaja Minna
Flink Digitasta sanoo.
Uuden 4G-verkon asentaminen ei selitä kaikkia tvkuvan häiriöitä. 800 MHz:n 4Gverkon signaali saattaa tunkeutua tv-signaalin taajuuksille ja aiheuttaa häiriötä.
Teleoperaattoreilla ja antenni-tv-verkosta vastaavalla Digitalla on 4G-verkon aiheuttamia häiriöta varten
oma erillinen Taajuustalkoot-palvelu, joka neuvoo ja
auttaa ongelmatilanteissa.
. Häiriöitä on yleisesti ollut vähän, Mira Kettunen
Soneralta kertoo.
Myös sää ja vuodenaika
vaikuttavat signaaliin
Loimaan seutu
Kati Uusitalo
Loimaan seudulla ei ole ollut poikkeuksellisia häiriöitä tv-kuvassa viime aikoina,
Digitasta kerrotaan.
kesäkuuta 2014
6
Jopa 6 kk korotonta
Kysy ja kulutonta maksuaikaa.
!
ä
lisä
0% 0?
korot
TALOUS
kulut
6ESIKOSKENKATU . Torstaina 12
,/)-!!0 s-AnPE n s,A
02 588 8020
HEINÄKUUN LAUANTAIT SULJETTU
KIRJOITTAJAVIERAS
UUTTA KEHIIN
MAIJA PALOPOSKI
Sairaan
hyvä piiri
. Piirin uudessa
strategiassa on paljon sellaista mikä jäi keskittämisvastustuksessa huomiotta. Vielä 2000-luvun alkupuolellakin kuitenkin eräs varsinais-suomalainen kunnanjohtaja ilmoitti, että heidän kuntansa tiettyjä potilaita ei tarvitse leikata. Myös meillä Loimaalla on syytä kehitellä uutta sairaalatoimintaa tulevaisuuden mahdollisuuksia ja uhkia silmällä pitäen.
ONNEKSI terveydenhuoltomme ei ole huutokaupan tulos. Lisäksi sosiaali- ja terveysuudistus erva- alueineen on
ovella. Ei ole tarkoituksenmukaista vertailla esimerkiksi
vihanneksia ja proteiinipitoisia tuotteita toisiinsa, sanoo
MTT:n tutkija Merja Saarinen.
Uudelle vertailumenetelmälle on ollut tilausta. Uusi menetelmä on tehokas apuri tuoteryhmäkohtaisia kestäviä ruokavalintoja
suunniteltaessa ja tuoteryhmien ravitsemuksellinen tehtävä
otetaankin vertailussa vahvasti
huomioon. Hullu se on, joka ei puolta tarjoo, tinkaa huutokauppakeisari televisiossa posliinivaasia.
Kameroiden edessä asiakas tyytyy myöntymään ja viidenkympin arvotavara vaihtaa
omistajaa parilla kympillä.
Sairaanhoitopiirimme käy vastaavanlaisen neuvonpidon edustamiensa kuntien virkamiesten kanssa. Sillä erolla, että piirijohto
kertoo kunnan edustajille sairaanhoidollisten palvelujen hinnan, ikään kuin ?tarjouksena, josta ei voi kieltäytyä?.
Kuntaneuvottelussa ilmoitetussa hinnassa ei myöskään ole tinkimisen varaa. Loimaan mittapuussa on tärkeä pysyä kehityksessä mukana
eli tarpeen tullen laajentaa liikettä ja kehittää palveluja, yrittäjä Kai Pietilä sanoo.
Mies on toteuttanut ajatusta
myös omassa liikkeessään, sillä Lamminkadulla sijaitsevassa Hihna ja Varaosa Oy:ssa tehtiin alkuvuonna muutostöitä,
kun vuokralla ollut Y-Maatalous
lähti yrityksen tiloista pois. Konepajoilla menee koh-
tuullisesti, ja sieltä on onneksi tullutkin jonkun verran tilauskantaa. Asiakkaat ovat ottaneet
muutoksen hyvin vastaan, sillä
nyt kun tavarat ovat väljemmin
esillä, löytyvät ne paremmin.
Laajennuksen myötä myymälään lisättiin uusien brändien tuotteita, esimerkiksi puutarhakoneita, kuten ruohonleikkureita ja trimmereitä se-
kä muunlaista työvälineistöä,
kuten moottori- ja raivaussahoja. Piirimme onkin hoitanut potilaansa
hyvin. Tuo kuntaneuvottelussa
annettu summa siirtyy suoraan kunkin kunnan talousarvioon ja sitä kautta potilaat saavat asianmukaista hoitoa. Kunnan menot olivat kasvamassa yli budjetoidun ja loppuvuodelle asetettu leikkauskielto olisi tasoittanut kunnan erikoissairaanhoidon menoja.
Sairaanhoitopiirin johdossa oltiin kuitenkin yhtä mieltä siitä, että potilaille kuuluu yhtäläinen ja tasavertainen oikeus saada tarvitsemaansa hoitoa asuinpaikastaan riippumatta. Toimintamalleja tullaan uudistamaan kaikkialla, niin
yliopistosairaalassa Turussa, kuin meillä aluesairaaloissa.
Hallinnollisetkin rakenteet tulevat ajan
oloon muuttumaan merkittävästi. Muuten Pietilä kutsuu liikettään vanhanajan sekatavarakaupaksi, jonka valikoimaan
kuuluvat muun muassa hihnat,
letkut, maatalouskoneiden varaosat, työkalut, hitsauskoneet
ja painepesurit.
ALANSA liiketoiminnassa Kai
Pietilä näkee tällä hetkellä sekä
hyviä että huonoja suuntauksia. Varaosat ja tarvikkeet tarvitaan usein
nopeasti, ja ne halutaan nähdä konkreettisesti.
. Kaikkiaan yritys työllistää kolme henkeä.
Loimaan Hihna ja Varaosa
laajensi myymälätilaa
Loimaa
Maija Paloposki
. Monesti ihmiset hämmentyvät moninaisista kriteereistä eivätkä tiedä, mikä olisi ensisijainen näkökulma kestävissä ruokavalinnoissa. Menetelmä antaa kuitenkin ihmisille paljon toivottuja työkaluja kestävien ruokavalintojen tekemiseen arjessa.
Anni Eerola
Valonia. Toisaalta maatilojen määrä laskee, mikä taas vaikuttaa myyntiimme.
Viime aikoina on paljon puhuttu myös kivijalkakauppojen
hiipumisesta. Hinta
perustuu kunnan kolmen aiemman vuoden
palvelujen käyttöön. Ravitsemuksellisesti
viime aikoina paljon kyseenalaistettu vehnä saa uuden vertailumenetelmän valossa synninpäästön riisiin nähden. WWF Suomen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula kertoo kuitenkin kolmasosan väestöstä pohtivan ilmastonäkökulmaa ruokaa valitessaan.
Uuden laskutavan mukaan
oliiviöljy on Suomessa yleisesti suosittua rypsiöljyä parempi
vaihtoehto. Helposti ymmärrettävä
tuote-esimerkki uudesta menetelmästä on vaivattomasti
avomaalla kasvatettu porkkana, oikea vitamiinipommi, joka
päihittää kasvihuoneessa kasvatetun tomaatin molemmilla
mittareilla.
. Liikkeen myymälätila kasvoi laajennuksella kolmanneksen, ja nyt
tilaa on kaikkiaan 900 neliötä.
. Ravitsemusvaikutukset kumoavat
sen mitä luonnossa säästetään.
Kaikkiin kysymyksiin MTT:n
uusi vertailumenetelmä ei
tietenkään vastauksia anna.
Muun muassa luomutuotteiden osalta jäi vielä paljon selvitettävää. Edellisen strategian tavoitteena oli kiteytetysti lisätä elinvuosia ja toimintakykyä varsinais-suomalaisille. Pietilä iloitseekin siitä, että varaosia ihmiset
eivät kovin herkästi uskalla tilata verkosta.
. Niinpä leikkauskieltoa ei
noudatettu ja tuonkin kunnan potilaat pääsivät sairaalaan ja aikanaan terveempänä kotiin.
Jarmo Rasi
Loimaan Hihna ja Varaosa Oy:n tilat kasvoivat lähes kolmanneksen, myös tuotemerkkejä on nyt enemmän, toimitusjohtaja Kai Pietilä kertoo. Toki tällaisia tilanteita paikkaamaan on kehitetty niin
sanottu ?kalliin hoidon tasausjärjestelmä?, jolla yksittäisiä ja kohtuuttomia maksutilanteita
tasataan kuntien kesken.
Sairaanhoitopiirit ovat taitavan ja pitkällisen hallinnollisen kehittelyn tuloksena rakentuneet nykyisen kaltaisiksi terveytemme
ylläpitäjiksi.
Piirin toimintaa ohjaa strategia. Esimerkkinä käy hyvin pienen kunnan talousarviopohjan pettäminen, mikäli sen alueelle
osuu vakava liikenneonnettomuus. Vesiviljellyn riisin ympäristöllinen kuormittavuus on moninkertainen vehnään verrattuna.
Valkoinen makaroni taas
päihittäisi tumman makaronin, jos vertailtaisiin pelkästään tuotteiden ympäristövaikutuksia, mutta yhdistetty ravitsemus- ja ympäristövertailu näyttää kuitenkin täysjyvätuotteet paremmiksi vaihtoehdoiksi kuin puhdistetuista
viljoista valmistetut tuotteet.
Monelle tulee varmasti yllätyksenä myös, että paistettu
liha on grillimakkaraa parempi vaihtoehto, sillä se on ravitsemuksellisesti parempaa ruokaa kuin ilmastovaikutuksiltaan pienempi makkara. Merja Saarinen to-
teaa rypsin viljelyn olevan ympäristölle kuormittavaa ja satotasojen jäävän monesti alhaisiksi. Kilpailun hän myöntää olevan tiukkaa, eikä kaupan alalla
juuri kukaan ole voinut välttyä
lamankaan vaikutuksista.
. Tuon edellisen toimintasuunnitelman
päivitys oli koko tämän kevään ajan suurennuslasin alla.
Piirin virkamiesjohdon keskittämisajatukset saimme luottamusmiestasolla jalostettua.
Neuvotteluissa strategia muodostui toiminnan kehittämissuunnitelmaksi, jonka avulla palveluja kehitetään aluesairaaloita hyväksi käyttäen.
Aluesairaalapaikkakunnilla ympäristöineen on nyt näytön paikka. Varaosat ja tarvikkeet tarvitaan usein nopeasti, ja ne halutaan nähdä konkreettisesti.
Myös hyvällä asiantuntevalla palvelulla sekä jälkimarkkinoinnilla on monelle tärkeä
merkitys, Pietilä toteaa.
EKOVINKKI
Ruoan ympäristö- ja terveysvaikutukset vertailuun!
Maa- ja elintarviketaloudentutkimuskeskus MTT on kehittänyt uuden vertailumenetelmän, jonka avulla pystytään
laskemaan yhteen sekä ruoan
terveys- että ympäristövaikutukset, seurauksena kokonaisvaltaisesti kestävät ravintovalinnat. Näin on potilaan oikeusturvan kannalta parasta.
Mikäli arvioon perustuvassa summassa, ja
siis kuntalaisten erikoissairaanhoidon palvelujen käytössä, tapahtuu suuria muutoksia aiempiin vuosiin verrattuna, se näkyy suoraan
kunnan talousarvion toteutumisessa
kesäkuuta 2014
LAINA Toivon, että tanssia ei miellettäisi
korkeakulttuuriksi, vaan se olisi luontevasti
läsnä ihmisten arjessa . 7
Torstaina 12. Olen itsenäinen. Olin tuolloin Loimaan nuorin
yrittäjä.
LARI KIVIRANTA
Loimaa/Alastaro
Lari Kiviranta
. Haluan tehdä asiat itse loppuun
enkä olla muiden komenneltavana. Ensimmäisenä päivänä
ehkä vähän jännitti, mutta
muuten kaikki on lähtenyt
hyvin käyntiin. Parturi-kampaamo Riina avasi ovensa kesäkuun alussa Alastarolla.. Näiden lisäksi päättyneestä yt-menettelystä erillisenä on
valmisteltu kahdeksan henkilön
irtisanomista henkilökohtaisin
perustein, kaupunginjohtaja Jari Rantala summaa.
Lomautukset koskevat ainoastaan sivistystoimen kausiluonteisia työtehtäviä.
HALLITUS päätti vähennyksistä
maanantaina päättyneiden viimeisimpien yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen.
Yt:t käytiin niiden toimenpiteiden osalta, joita ei oltu käsitelty maaliskuussa päättyneellä edellisellä neuvottelukierroksella.
Neuvotteluiden pohjana oli
kaupunginhallituksen maalis-
kuussa tekemä alkuperäinen
henkilöstökulujen vähentämispäätös.
Kaupunginhallitus edellyttää,
että toimenpiteiden täytäntöönpanosta raportoidaan hallitusta
kuukausittain. Innostus kampaajan työhön syttyi koulussa.
. Minulla oli 16-vuotiaana opiskeluaikoinani harjoitusparturikampaamo.
Olin tuolloin Loimaan nuorin yrittäjä.
YRITTÄJÄLLÄ ON taskussaan myös vaatetusalan artesaanin tutkinto, ja hänen
liikkeestään saa korjausompelupalveluita, jos kulunut
vaate kaipaa paikkaamista tai housut lyhentämistä.
Vielä peruskoulun jälkeen Riina ei tiennyt omaa
alaansa, mutta ammatinvalintaa helpotti se, että häntä on aina kiinnostanut työ
käsillä. Teknisellä puolella valmistellaan vesiliikelaitoksen uudelleen organisoimista.
Koulupuolella perusopetuksen
tuntikehystä vähennetään 80
tunnilla.
Taloudellisin syin tehtäviä irtisanomisia on kaksi, ja hallituksen
on tarkoitus päättää niistä erikseen juhannuksen jälkeen. Tämä edellyttää kuitenkin virkamiehiltä jämäkkyyttä, jotta uutta
henkilöstöä ei rekrytoida. Tykkään laittaa ihmisten hiuksia. Parasta antia on
se, että työn tuloksen näkee
heti ja saa olla tekemisissä
asiakkaiden kanssa.
Tulevaisuudessa, kun
käytännön kokemusta on
karttunut, Riinaa kiinnostaa työ parturialan opettajana ja kouluttajana.
Riina Hakanen viimeistelee Rianna Luomajoen, 5, kesäkampausta. Hallitus irtisanoi neljä työntekijää aiemmin keväällä.
. niin sanotusti lähellä
kaikkien jalkoja.
Show- ja latinotanssija, koreografi ja tanssinopettaja Marko Keränen Aamulehdessä.
PAIKALLISIA
Kaupunki
vähentää
49 työntekijää
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaupunginhallitus hyväksyi
maanantaina toimenpiteet, joilla vähennetään kaupungin työntekijämäärää 49 henkilöllä.
Henkilöstökuluja karsitaan
eläköitymisillä, vakanssien vapautumista ja käyttöä rajaamalla,
sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden käyttöä vähentämällä, palkattomilla virka- ja työvapailla sekä palveluissa tehtävillä
muutoksilla.
Esimerkiksi hoitajamitoituksen muutos vähentää 12
työntekijää. Loimaalle ei ollut mitään järkeä perustaa.
Yrittäjäksi ryhtyminen ei
ole pelottanut eikä kaduttanut.
. Lisäksi täyttölupamenettelyä tiukennetaan siten, että hallitus päättää kaikista luvista tämän vuoden loppuun saakka.
Kyseisiä lisäyksiä ehdotti keskustan Juha Raitala kokoomuksen Tarja Mäki-Punto-Ristasen
kannattamana.
Kaksikon muutosehdotus
voitti äänin 9?2 toisen muutosehdotuksen, jota esitti Esko
Lundgren (vas.) Pirkko Jalasjoen
(vas.) kannattamana.
Vasemmiston edustajat ehdottivat, että hallitus luopuisi irtisanomisista ja asia hoidettaisiin
sisäisillä järjestelyillä.
TÄLTÄ SIVULTA Esimerkiksi hoitajamitoi-
tuksen muutos vähentää 12 työntekijää.
Ristivetoa ytneuvottelujen
lopputuloksesta
Loimaa
Lari Kiviranta
Kaupunginjohtaja Jari Rantala arvioi kaupungin saavuttavan tavoitteensa henkilöstökulujen vähentämisessä.
. Virkamiehiltä on edellytetty
laskelmia saavutettavista säästöistä, hän korostaa.
KAUPUNGINHALLITUS jousti alkuperäisestä tavoitteestaan siltä osin,
että osa henkilöstövähennyksistä
ajoittuu ensi vuoden puolelle.
Hallituksen maaliskuisen päätöksen mukaan tarvittavat toimenpiteet piti tehdä tämän vuoden aikana, jotta kustannussäästöt olisivat olleet täysimääräiset ensi vuodelle.
Suomisen mukaan nyt pystytään
toisaalta hyödyntämään paremmin eläköitymisten suomat mahdollisuudet.
. Paperitöistä-
kään ei ole ongelmaa, kun kirjanpitäjä hoitaa kirjanpidon.
Riina ei ole keltanokka
yrittäjänä.
. Asiakkaat ovat
olleet mukavia. Haluan vaikuttaa omaan työhöni ja olla
itseni herra.
Loimaalaisen Riina Hakasen, 21, nokka ei kauaa
tuhissut valmistumisen jälkeen, kun hän perusti parturi-kampaamon.
Riina valmistui kampaajaksi Loimaan ammatti- ja
aikuisopistosta toukokuun
lopussa. Seuraavalla viikolla hänellä oli yritys pystyssä.
Riina perusti liikkeensä
Alastarolle Osuuspankin katon alle, koska hänen mukaansa Loimaalla on kampaamoita joka kadun kulmassa.
. Hoitajapuolella katsotaan tämän vuoden
aikana luonnollinen poistuma, jotta ei jouduta irtisanomisiin.
Suominen katsoo, että säästöjen kutistuminen luo painetta miettiä uusia toimenpiteitä tulevaisuudessa.
Kaupungin työntekijöitä edustavat pääluottamusmiehet esittivät, että yt-neuvotteluja olisi jatkettu siihen saakka, kunnes valtuusto on ottanut kantaa konsultin tekemään sote-selvitykseen.
UUTTA KEHIIN
Riina Hakaselle oma
yritys oli itsestäänselvyys
. Minulla oli 16-vuotiaana opiskeluaikoinani harjoitusparturikampaamo. Henkilöstökulujen toteutumatietojen sekä päätettyjen toimenpiteiden myötä tämän vuoden talousarvioon sisältyvä 2,4 miljoonan euron henkilöstökulujen vähentämistavoite on toteutumassa.
Rantalan mukaan hallituksen
päättämien henkilöstökulujen vähentämistoimien ja yt-neuvotteluista erillisten kahdeksan henkilökohtaisin syin irtisanottavan
työntekijän vähennykset muodostavat laskennallisesti noin 2,2 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.)
arvioi hallituksen tavoitteleman
vuotuisen henkilöstösäästön supistuneen alle kahteen miljoonaan
euroon maanantaina päättyneiden yhteistoimintaneuvotteluiden
myötä.
Näin lupaa rehtori Tea Varho-Ketola, joka rakentaa Kojonkulmasta luontokoulua yhdessä kyläyhdistyksen kanssa. Teko on
tapahtunut viime perjantain ja maanantain välisenä aikana.
Kesäkohde
on Kälviältä
LOIMAA Suomen maatalousmuseo Sarka valitsee vuosittain kesän ajaksi yhteistyökumppanikseen maataloushistoriallisen harrastuksen kohteen. Museolla on laajat rakennus- ja esinekokoelmat,
ja se antaa kävijälle monipuolisen kuvan 1900-luvun
alkupuolen keskipohjalaisen maalaiskylän elämästä.
Suomen maatalousmuseon ravintolan näyttely
kertoo Toivosen Eläinpuiston ja Talonpojanmuseon
toiminnasta valokuvin.
Viritettyjä
mopoja löytyi
LIIKENNE Poliisin valtakun-
nallisessa mopovalvonnassa löytyi jälleen viritettyjä ja epäkuntoisia mopoja.
Toukokuun 5. Kypärän käytön pitäisi
tietysti olla sataprosenttista,
mutta tähänkin tulokseen
voi olla kohtuullisen tyytyväinen, poliisiylitarkastaja
Risto Lammi Poliisihallituksesta toteaa.
Mona Lehdolle ja Kerttu Laurilalle maatilan työt ja eläimet ovat tuttuja. Vanhan myllyrakennuksen ikkuinoita on rikottu,
ja sisätiloissa on käyty tekemässä ilkivaltaa sotkemalla toimitiloja. ja 11. He kompuroivat metsämaastossa,
potkivat sammalia, repivät puunoksia ja pelkäävät
metsää. päivien välillä tarkistettiin 2 321
mopoa, joista 55 oli viritettyjä siten, etteivät ne enää
vastanneet mopoja. Hänen mielestään yhteys luontoon on tärkeää niin hyvinvoinnin kuin yleissivistyksen kannalta.
tunneista on alettu tehdä muutenkin luovempia.
. Koulun pihaan mahtuu hyötypuutarha ja sisätiloissa on iso keittiö, jossa lapset mahtuvat kokkaamaan. Nyt hän haluaa tarjota
saman kokemuksen omille oppilailleen. Torstaina 12. Tea Varho-Ketola on huomannut, että
nykylapset ovat erkaantuneet luonnosta. Luontoon erikoistuneen koulun pihaan
istutetaan marjapensaita
ja omenapuita, joiden sadosta lapset tekevät mehua ja piirakkaa. Lapset vierailevat aktiivisesti lähitiloilla ja tutustuvat tuotantoeläimiin.
Rehtorin mukaan erikoistuminen ei häiritse
opintosuunnitelman mukaista oppimista, vaan
pikemminkin tukee sitä.
Piirakanteon yhteydessä
ei opita vain kotitaloutta
vaan myös vaikkapa matematiikkaa.
. Kerran kokeilimme,
miten metsässä leikkiminen toimii liikuntatuntina. Jokainen
luokka saa myös oman
kasvilavan hoidettavakseen, ja koulun takapihalle rakennetaan komposti.
Luontoretkien määrää on
kasvatettu jo parin viime
vuoden ajan ja oppituntejakin järjestetty läheisellä laavulla. Käytännönläheinen, luonossa tapahtuva opetus voi olla
tärkeä valtti, yhdistyksen
puheenjohtaja Kristiina
Heinonen sanoo.. Hän
ei havainnut oikealta Itsenäisyydenkatua pitkin tulevaa henkilöautoa ja törmäsi auton vasempaan etukulmaan risteysalueella. Lapset temmelsivät hiki päässä ja tulivat hetken
päästä kysymään, milloin
se liikuntatunti alkaa, rehtori kertoo.
OLOSUHTEET KOULUN LÄHISTÖLLÄ ovat mitä otol-
lisimmat luontokoululle.
Koulun vieressä on metsä, joki ja laavu. Onnettomuus tapahtui
Itsenäisyydenkadun ja Savipellonkadun risteyksessä
maanantaina hieman ennen kello 14.
Mopoa kuljettanut tyttö
ajoi Savipellonkatua Tampereentien suunnasta. Lapsilla on paljon
enemmän motivaatiota
opiskella erilaisia mitto-
. Lapsilla on paljon
enemmän motivaatiota opiskella
erilaisia mittoja tai
kertotaulua, kun he
huomaavat, miten
niitä voi soveltaa
käytäntöön.
ja tai kertotaulua, kun he
huomaavat, miten niitä
voi soveltaa käytäntöön,
Varho-Ketola sanoo.
UUSAVUTTOMUUDEN KITKEMINEN on yksi luonto-
koulun tärkeimmistä tavoitteista. Ajoneuvot vaurioituivat.
Ikkunoita
rikottiin
LOIMAA Hannunkadulla
on tullut ilmi vahingonteko. Rehtori itse muistaa kouluajoiltaan,
kuinka mahtavalta tuntui
lähteä hiihtämään hankikannolle eväät mukana. Lisäksi alueella
on paljon maatiloja vierailuja varten sekä aktiivinen
kyläyhdistys, joka auttaa
ideoimisessa, materiaalien hankinnassa ja muissa
käytännön asioissa.
. Ei ole itsestäänselvyys, että maalla kasvanut lapsi osaisi käyttäytyä
oikein hevosten kanssa tai
tietäisi, mistä maito tulee.
Yleissivistyksen lisäksi
luontokoulu haluaa tarjota hyvinvointia. Rattijuoppoja löytyi 15.
Kypärän käyttö oli varsin hyvällä tasolla. He olivat koulusta vierailulla läheisellä Punkin tallilla.
Kojonkulman koulu
erikoistuu luontoon
. Valvonnassa tavattiin 10 mopoilijaa ilman kypärää.
. Pyöräilymatkan päässä sijaitsee
luontopolku ja näkötorni, jotka kyläyhdistys aikoo tänä vuonna kunnostaa. Ambulanssi kuljetti mopoilijan lääkärin tarkastettavaksi. Liikunta-
Rehtori Tea Varho-Ketola on toiselta ammatiltaan maatilan emäntä. Lisäksi
mopoista 412 oli epäkuntoisia. Oppilaat tekevät mehuja, vierailevat lähitiloilla ja opiskelevat ulkona
Loimaa/Kojonkulma
Marianna Langenoja
Kojonkulman koulusta
päättötodistuksensa saava tietää, mistä leipä tulee ja miten eläinten kanssa käyttäydytään. Kesäkohde toimii maatalousmuseon etänäyttelyä ja yhteistyökumppanina yhden kesän ajan.
Vuoden 2014 kesäkohteeksi valittu Toivosen
Eläinpuisto ja Talonpojanmuseo Kälviällä on yhden perheen yrityksestä yli
30 000 kävijän suosikkikohteeksi noussut menestystarina. kesäkuuta 2014
8
MARIANNA LANGENOJA
Mopoilija
loukkaantui
lievästi
LOIMAA Mopoilija loukkaantui lievästi törmäyksessä henkilöauton kanssa. Meille kyläyhdistyksen jäsenille koulun erikoistuminen on tärkeää
siksi, että kylään saataisiin lisää asukkaita ja kouluun oppilaita. He iloitsevat siitä, että opetus siirtyy yhä enemmän luonnon keskelle
30 000
Määräaikaisille opettajille ei
palkkaa kesästä: 3 000.
. Laajennuksen pitäisi valmistua ensi
vuoden syksyksi.
"
vähän, ettei kunnanlääkäri työllistyisi kokopäiväisesti.
Oripäätä suuremmassa
kunnassa kunnanlääkäri
voisi selvityksen mukaan
olla toteuttamiskelpoinen
idea. Oripään kunnanvaltuusto totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.
. kesäkuuta 2014
Oripäässä nuijittiin säästöt läpi
. 9
Torstaina 12. 2 000.
Aluearkkitehti Seppo Pärnä esitteli valtuutetuille valmisteilla olevaa Uitonmäen uuden
asuinalueen kaavaa. Hänen mukaansa päiväkodin työntekijät kokevat vuoropäivähoidon raskaaksi, eikä sitä
kannata järjestää päiväkodissa, kun tarve on pieni.
Valtuutettu Heikki Mäkinen (kesk.) piti Kulmasen esitystä turhana dramatisointina. Valtuutetut Mäkinen ja Kulmanen olivat sitä mieltä, että
kaavan pitäisi olla väljempi ja suuremmat tontit menisivät paremmin kaupaksi, koska maaseudulta etsi-
tään tilaa.
Valtuutettu Hannele
Rouhiainen (kesk.) totesi,
että Oripäässä on muutakin tonttitarjontaa, joten
alueen tonttien suurentaminen olisi mahdollista.
Hänestä halvat ja isot tontit olisivat Oripään myyntivaltti.
Yhtenäiskoulun
rakennusurakka NCC:lle
LOIMAA Tekninen lautakunta valitsi Hirvikosken
yhtenäiskoulun rakennusurakan toteuttajaksi NCC
Rakennus Oy:n.
Sähköurakoitsijaksi valikoitui Loimaan Sähkötalo Oy ja putkiurakkaan
Loimaan HT-asennus Oy.
IV-Pelti Luuri Oy tekee yhtenäiskoulun ilmas-
tointityöt ja Trentec Team
Oy automaation.
Yhtenäiskoulun laajennuksen urakoiden yhteishinnaksi muodostuu edullisimpien tarjousten mukaan reilut 2,5 miljoonaa
euroa.
Kaupungin kustannusarviossa hankkeen kokonaiskustannukset ovat
Varavaltuutettu Kalevi Mäntysaari (kok.) epäili tonttien menekkiä, kun
tonttikaupassa on ollut
hiljaista. Teknisen johtajan Pekka Pajun mukaan
viime vuosi oli ennätyksellisen hiljainen, kun rakennuslupiakin myönnettiin hieman toistakymmen-
"
#
"
noin kolme miljoonaa euroa, joka sisältää myös
pihalle suunnitellun lähiliikuntapaikan kustannukset.
Yhtenäiskoulun laajennustyöt on tarkoitus aloittaa elokuussa. Ei kesätyöntekijää hallintoon: 10 000.
. Suurin yksittäinen
säästö tulee, kun perhepäivähoitajat ottavat hoitaakseen päiväkodissa järjestetyn vuoropäivähoidon.
Valtuutettu Matti Kulmanen (kok.) esitti, että vuoropäivähoidosta ja
kunnan henkilöstön koulutuksista ei säästettäisi.
Hän piti vuoropäivähoidon siirtämistä perhepäivähoitajille lapsiystävällisen kunnan periaatteiden
vastaisena, kun lapsi jou-
tuu vaihtamaan vuoroviikoin perhepäivähoitajaa.
Kulmasen esitys ei saanut
kannatusta.
Sosiaalijohtaja Kirsi
Lassila korosti lapsen etua:
päiväkodissa lasta hoitaa
useampi henkilö pitkän
päivän aikana, kun kodinomaisessa perhepäivähoidossa koko vuoron hoitaa
yksi aikuinen. Valtuustossa keskusteltiin eniten tonttien koosta. Oripäässä osa-aikaisen yksityislääkärin vastaanoton perustaminen
terveysasemalle olisi helpoimmin toteutettavissa
oleva ajatus. Sosiaalitoimen henkilöstöjärjestelyt: 10 000
Vuoropäivähoito perhepäivähoitajille: 20 000
Sosiaalitoimen henkilöstön
koulutukset: 5 000 Päivähoidon tarvikkeet, kalusto yms.
4 550 Nallenkolon sijaiset
ja lyhyet taksimatkat: 5 500
Vanhustenhoidon tarvikkeet, kalusto yms. Säästöjä etsitään tiheällä kammalla. Oripäässä
herättiin etsimään säästökohteita, kun huomattiin,
että tämä vuosi uhkaa jäädä lähes puoli miljoonaa
euroa alijäämäiseksi.
Kunnanjohtaja Marja
Tuohimaan mukaan huonontuneet talousnäkymät
johtuvat valtionosuuksien
leikkauksista, verotuloennusteen huononemisesta
ja kasvavista terveydenhuollon menoista. n. Hänestä olisi
tärkeämpää keskustella tulevien vuosien säästöistä.
ALUEARKKITEHTI Seppo
Pärnä esitteli valtuutetuille Uitonmäen asuinalueen käynnissä olevaa
kaavoitusta. Kirjastotoimi: n. Uitonmäen asuinalueen kaavoitus puhutti valtuustossa
HEIDI PELANDER
Oripää
Heidi Pelander
Oripään kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan yhteensä 91 800 euron säästöt kuluvan vuoden budjettiin. Tällä hetkellä alue on rakentamatonta metsää.
si rengasmainen tie, jonka
varrella tontit olisivat. Oripään kirkon kupeeseen, Yläneentien, Puistontien ja Leppämäentien väliin jäävälle alueelle kaavaillaan
34:ää asuintonttia, jotka
ovat noin 1 500?3 000 neliömetrin suuruisia.
Asuinalueen läpi kulki-
FAKTA
Näistä säästetään
Ajatus oli, että kunnanlääkäri voisi turvata
lääkäripalvelut edes jokaiseksi arkipäiväksi Oripäähän. Idea
kunnanlääkärin palkkaamisen selvittämisestä tuli Oripään keskustan valtuustoryhmältä, joka teki asiasta valtuustoaloitteen. Oripäässä lääkärikäyntejä on niin
!
%
$
#
ORIPÄÄHÄN ei tule kunnan omaa lääkäriä. Nyt ollaan menossa parempaan suuntaan, kun yksi tonttikauppa saatiin hiljattain tehtyä ja toinen on
näkyvissä.
Kaava on tarkoitus saada
valmiiksi tämän vuoden aikana ja kunnallistekniikan
rakentamista aloitetaan ensi vuonna. Kaavaluonnos
tulee kunnanhallituksen
käsittelyyn elokuussa.
Valtuusto hyväksyi kokouksessa myös viime vuoden
tilinpäätöksen, joka jäi reilut 136 000 plussalle.
"
%
%
. Kunnan tekemässä
selvityksessä todetaan, että nykyinen sopimus Loimaan kanssa on Oripääl-
tä.
Idea kunnanlääkäristä nurin
le edullisin.
Selvityksen mukaan
omana tuotantona kunnanlääkäritoiminta olisi
tehotonta ja haavoittuvaa, koska henkilökunnan
loma-aikana perusterveydenhuollon palveluita ei
olisi saatavissa mistään
ja kuntalaiset joutuisivat
käyttämään moninkertaisesti kalliimpia aluesairaalan päivystävän lääkärin palveluja
%
#
"
%
%
((
! ((
%
$
#
Piirihallitus
täyttää loput paikat syksyn
aikana.
.
Hällfors-Laaksonen ehdolle
eduskuntavaaleihin
POLITIIKKA Varsinais-Suo-
men Sdp on valinnut loimaalaisen Tuula HällforsLaaksosen eduskuntavaaliehdokkaaksi.
Hällfors-Laaksonen on
yksi piirin 13:sta jäsenäänestyksellä valitusta ehdokkaasta.
Vaalissa sai eniten ääniä
salolainen kansanedustaja
Katja Taimela
Torstaina 12. kesäkuuta on ollut erityi-
sesti hampun- ja nauriinkylvöpäivä. LähiPuoti Remes sai
Vuoden lähiruokateko -palkinnon
Humppila
Maija Paloposki
Tuottajien hyödyntäminen, lähialueen herkkujen tunnettavuuden edistäminen ja lähiruoan saamisen parantaminen.
Siinä humppilalaisen Kimmo Remeksen tavoitteet, jotka ovat täyttyneet niin hyvin, että miehen yritys LähiPuoti Remes Oy palkittiin huhtikuussa Vuoden lähiruokateosta.
. Lisäksi olen hankkimassa perinteistä myymäläautoa, joka kiertelee
tapahtumissa ja jota voisin hyödyntää myös talvella.
Remeksen kanssa yhteistyössä toimii nelisenkymmentä tuottajaa, ja
lisää mahtuu edelleen mukaan.
Suosituimmat tuotteet ovat peruselintarvikkeita, kuten juureksia, jauhoja, liha- ja maitotuotteita, mutta erikoisuuksiakin löytyy: esimerkiksi
pakastekana, kukonpoika sekä hamppu- ja kamelinaöljy herättävät kuluttajissa uteliaisuutta.
LÄHIRUOKA todella on lähellä miehen sydäntä. Hamppu ja nauris eivät
ole arkoja syyshallalle, joten kasvukautta
riittää syyspuolella pitkään.
Eskonpäivä oli vanhastaan nauriskaskien polttoaikaa. Suomi on pitkä maa, joka on
täynnä hienoja tuotteita.
Kimmo Remes on lähiruoan puolestapuhuja.
PERINTEET KUNNIAAN
Eskona töpeksitään
ELIAS HOLLO, SUOMEN MAATALOUSMUSEO SARKA
ESKON PÄIVÄ 12. Pienet nauriin siemenet kylvettiin joko suusta
sylkien, eli töpksien, jolloin ne saivat hieman kosteutta, tai kädestä hiekkaan sekoitettuna.
Ohraa on voitu kylvää aina Eskon päivään asti, mutta sen suhteen mennään helposti jo riskirajoilla. Lisäksi jokainen lähiruokaan sijoitettu euro edistää
alueen työllisyyttä, Remes muistuttaa.
Lähes viikoittain häneltä myös udellaan, kuinka määritellä lähiruoka.
Hän ymmärtää kysymyksen, vaikka pitää sitä osin tarpeettomana.
. Toki perustuotteet kannattaa hankkia mahdollisimman läheltä, mutta kannatan myös alueellisia erikoisuuksia. Toivon, ettei lähiruoka ole erikoisruoan asemassa, vaan ennemmin
osa tavallista arkea. Tie sinne löytyi vatsan
kautta, kun Remes alkoi seurata omia syömisiään ja sitä, mistä ruoka tulee.
. Tarinan mukaan kuolinpäivä oli 12. Näin
ruoka on mahdollisimman tuoretta.
TUKKUMYYNNIN suurimpia asiakkaita ovat esimerkiksi ravintolat ja kuntien keskuskeittöt Humppilassa, Ypäjällä, Jokioisilla ja Tammelassa.
Yrityksen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu etenkin suoramyyntiin panostaminen. eli että heinää
on oltava lehmiä varten säästössä aina Eskon päivään asti.
Myös luonnonilmiöt ovat Eskona eripuolilla maata erilaiset: Lapissa odotetaan
ensimmäistä sääskiaaltoa, Peräpohjolassa
teerin soidinmenot ovat lakanneet ja norssi alkanut kutea, etelään Esko tuo paarmat.
Esko löytyy kalentereissamme muistona
apostoli Eskilistä, joka vaikutti 1100-luvulla Ruotsin Södermanlannissa. Tällä hetkellä tuotteita myydään Humppilan Suoramyynnissä, Kukkakauppa OutiLiinassa sekä tuottajien omissa kesäpuodeissa, mutta miestä kutkuttaa ajatus oman myymälän perustamisesta
nykyisiin varastotiloihin Ylikauppilantielle.
. Paikalle syntyi myöhemmin Eskilstunan kaupunki.
Naurismaan harvennusta Hollon pellolla Loimaalla 1910-luvulla.
Iina Wahlström
Suomen maatalousmuseo Sarka. Suurin osa tukkutuotteista ei edes käy varastossa, vaan noudan ne
tilauspäivänä ja tiputan ne asiakkaalle vielä samana päivän aikana. Ensinnäkin lähiruoka on edelleen kalliin ruoan maineessa, mikä ei läheskään aina pidä paikkaansa. Samalla aloin miettiä, että miksei ole yhtä kanavaa, josta saisi useamman tuottajan valmisteita.
Nyt, kun pystyssä on oma yritys, on Remes havahtunut lähiruokakulttuurin epäkohtiin. Eskil kivitettiin kuoliaaksi yritettyään estää pakanallista uhritoimitusta. Lisäksi lähiruoka saatetaan edelleen mieltää muoti-ilmiöksi, vaikka Remeksen mukaan kiinnostus lähellä tuotettuun ruokaan on kuin paluu aikaan, jolloin koulut hankkivat vaikkapa perunat naapuritilalta.
. Sittemmin, kun nauriin kaskiviljely väheni, se oli ensimmäinen kolmesta nauriin kylvöpäivästä. Pohjoisessa lehmät eivät ehkä olleet vielä siirtyneet pelkän ulkoruokinnan
varaan, vaikka etelämmässä laidunkausi oli jo täydessä vauhdissa. Jos männynkerkkä oli
ehtinyt kasvamaan pidemmäksi kuin hevosen korva, oli turha lähteä ohraa enää
kylvämään.
Eskon päivän aikoihin on kesä vielä kovin eri vaiheessa eri puolilla pitkää maa-
tamme. Toiminta on alueellista ja paikallista, ja kun se on valtakunnallisesti
huomattu, niin jotain on onnistuttu tekemään oikein, Remes riemuitsee.
Viime vuoden alussa perustetun LähiPuoti Remeksen toimintaan kuuluu sekä tukku- että suoramyyntiä. Ei lähiruokaa voi määritellä maakuntarajojen tai kilometrien kautta. kesäkuuta. Eskon
päivään mennessä rikkaruohot ovat ehtineet itää, joten näin myöhään äestetty pelto pysyy puhtaana. Miehen tavoitteena on, että ruoka päätyy kuluttajalle nopeasti ja ilman turhia välikäsiä.
. Peräpohjolassa onkin muistuteltu, että ?Eskelin vihko
pitää aina olla laon loukos. kesäkuuta 2014
10
Lähiruoka kuuluu
arkipöytään
. Olen hankkimassa perinteistä myymäläautoa, joka kiertelee tapahtumissa ja jota voisin
hyödyntää myös talvella.
MAIJA PALOPOSKI
On tärkeätä murskata lehdet esimerkiksi kämmenten välissä voimakkaasti pyöritellen, jotta entsyymit
vapautuvat. Tarjoa vihreän
salaatin kera.
Anja Nordmanin yrttikorista löytyi muun muassa lillukkaa, mustikanlehtiä, maitohorsmaa ja kuusenkerkkiä.. Oksaalihappoa sisältävällä raparperilla, suolaheinällä, ketunleivällä ja mustikanlehdillä voi
olla puolestaan pitkäaikaisen
käytön tuloksena luita haurastuttavia ja munuaisia rasittavia vaikutuksia.
Villiyrtit ovat Ylikännön
mielestä todella aitoa lähiruokaa ja ekologisia.
. Tarkista, että seos on
hyytynyt. Luonnonyrtit antavat
hienoa makua ruokiin. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja
paista 175 asteessa noin
1 h. Yrtit on
kuivattava nopeasti, jotteivat bakteerit ja homesienet
pilaa niitä. Pitää kerätä pyöreitä hieskoivun lehtiä, sillä ne ovat rauduskoivua miedomman makuisia, naiset tiesivät.
Hiostumisprosessissa lehtien annetaan aluksi nahistua muutama tunti huoneen
lämmössä. Hiostamisessa kosteuden, hapen ja entsyymien vaikutuksesta syntyy uusia aromiyhdistelmiä ja mahdolliset
parkkiaineet katoavat. Villivihanneksia voi myös
pakastaa ja kuivata. Anna
jäähtyä haaleaksi ja liota
juomaan hunaja.
Nokkospaistos
2 sipulia
1 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
1,5 dl soseutettua
nokkosta
0,25 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
150 g fetajuustoa
3 dl maitoa
4 munaa
Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Ne eivät vain monesti ole vielä tarpeeksi tuttuja ja
niitä kohtaan saattaa monella olla ennakkoluuloja.
. Kesäkuun alkupuoli on
parasta aikaa kerätä luonnosta villiyrttejä, sillä alkukesästä
ne ovat parhaimmillaan, toteaa luonnontuotteiden asiantuntija ja keruutarkastaja Leena Ylikännö Länsi-Suomen
maa-ja kotitalousnaisista.
Ylikännö vannoo villiyrttien olevan maukkaita ja terveellisiä. Sen
jälkeen hiostuneet lehtipalloset avataan ja levitetään ilmavasti kuivumaan. Tämä tapahtuu muutamasta tunnista vuorokauteen riippuen kasvista. Viljelypanoksia ei tarvita
ja kuljetusmatkaa on vähän
tai ei lainkaan. Esimerkiksi kamomillasaunio, kultapiisku, mustikka, puolukka, peltokorte ja siankärsämö sisältävät rohdosmaisesti vaikuttavia aineita,
eikä niitä suositella käytettäväksi päivittäin viikkoa kauemmin yhteen menoon.
YLIKÄNNÖ MUISTUTTAA, että myöskään nokkosen, mesiangervon, katajan, väinönputken ja koivunlehden käyttöä ei kannata liioitella, sillä ne lisäävät virtsaneritystä
ja pitkään käytettynä voivat
rasittaa munuaisia. kesäkuuta 2014
Villiyrtit parhaimmillaan alkukesästä
MARIANNE ROVIO
Punkalaidun
Marianne Rovio
Punkalaitumella tutustuttiin luontoäidin aarreaittaan
retkeillen lähimaastossa ja
kokkailtiin erilaisia herkkuja luonnonkasveista. Esimerkiksi musta tee on fermentoitunutta
mustaa teetä. Parhaimmillaan niitä voi poimia oman
kodin läheisyydestä.
Itse poimien villivihannekset ovat ilmaista ruokaa.
YRTTIEN HIOSTAMINEN eli fermentoituminen on menetelmä, jota käytetään erityisesti
valmistettaessa yrttijuomaaineksia. . Keruuretken jälkeen yrttienkeräilijät kokoontuivat paistamaan
nokkoslettuja Kokkonkodan
nuotiotulille ja maistelemaan
miltä villivihannekset todella maistuvat ruokapöydässä.
. Villivihanneksia on sallittua
kerätä jokamiehen oikeuden
luvalla, mutta kasvavasta
puusta ei saa ottaa oksia, juurta, tuohta, pihkaa, lehtiä yms.
Jokamiehen oikeus ei koske
myöskään toisten viljelymaita
tai pihoja.
Leila Kyttä ja Sirkka Levomäki maistoivat pihlajanmarjajuomaa.
Lähde: Leena Ylikännö
RESEPTIT
Kuusenkerkkäjuoma
1,5 l kiehuvaa vettä
4 dl kuusenkerkkiä
0,5?1 dl hunajaa
Murskaa kuusenkerkät ja kaada niiden
päälle kiehuva vesi. Ylikännö suosittelee menetelmän opettelemista yrttiteestä pitäville.
. Hauduta hetki voissa tai öljyssä.
Lisää loput ainekset
joukkoon, feta murennettuna. 11
Torstaina 12. Ne
sisältävät runsaasti antioksidantteina toimivia vitamiineja, hivenaineita ja flavonoideja. Purkit pitää säilyttää lämpimässä paikassa (noin 40?50 C) esimerkiksi hyötykasvikuivurissa tai kylmälaukussa kuumavesipullojen kanssa.
Hiostusta tulee jatkaa,
kunnes lehdet muuttuneet
ruskehtaviksi ja aromikkaiksi. Keruualueen
puhtaus on hyvä varmistaa.
. Hiostamista suositellaan esimerkiksi ahomansikalle, lillukalle, maitohorsmalle, mesiangervolle, mesimarjalle ja pihlajalle.
Sirpa Pietilä ja Anja Nordman keräsivät koivunlehtiä salaattia varten. Ne sopivat salaatteihin, maustekäyttöön, juomien raaka-aineiksi
ja rohdoksiksi.
. Kosteuden säilyttämiseksi lehdet laitetaan
lasipurkkiin väljästi ja purkin
kansi suljetaan löysästi. Tuuletus tai hyötykasvikuivuri edesauttavat
kuivumista.
FAKTA
Ohjeita kerääjälle
. Villivihannekset voivat olla
ravintoarvoltaan jopa parempia kuin vastaavat viljellyt kasvit, Ylikännö sanoo.
Ylikännö suosittelee käyttämään villivihanneksia monipuolisesti ja vaihtelevasti.
. Villivihanneksilla on taipumusta kerätä itseensä raskasmetalleja, joten isoon autotiehen tulisi pitää 200 metrin
etäisyyttä keruupaikasta. Muista kerätä vain syötäväksi sopivia kasveja, jotka
tunnistat varmasti.
. Pienempään tiehen riittää noin
25?50 metriä