KARI NUMMILA Mannerheimin Lastensuojeluliiton 90-vuotisjuhlien kunniaksi yhdistyksen leikkipuistossa oli viime viikolla hieman erikoisempia tapahtumia. Vuodesta 1997 tanssia opettanut Julia Torres-Huhtala näyttää congan salaisuudet. Lapset ja Prättäkitti tulivatkin hyvin toimeen keskenään, eikä kukaan lapsista edes pelännyt noitaa. Menossa on kuubalaisten tanssien iltapäivämaraton ja paikalle on saapunut runsaasti eri-ikäisiä naisia. KIRJOITTAJAVIERAS TIISTAI 12.10. KATI VARJUS Taidetta katujen varsille Sivu 6 Loimaalainen Kustaa Palonen on nuori neljännen polven yrittäjä, joka on ehtinyt hankkia jo ison kokemuksen metsäkoneista. vuosikerta P 1 D Nro 117 Irtonumeron hinta 1,00 € sis. Sivu 6 Saviseudun jäljet sydämessä Lämmitysjohdot esiin +5 Loimaa/Niinijoki Kati Varjus – Auki-kiinni-auki, kiinni-auki-kiinni, perus, liiku, kaikuvat kuubatar Julia Torres-Huhtalan ohjeet Niinijoen koulun liikuntasalissa. Sivu 12 Majoitu Helsinkiin oppimaan, matkaa takaisin Loimaalle asumaan! Näin kirjoittaa Loimaalta kotoisin oleva Mikko Kraama, joka opiskelee Helsingissä. 2010 Autoaan ulkona pitävät ja aamulla liikenteeseen mielivät saavat varautua pitämään ajokkiaan lämmitysjohdon päässä. Lämpötila laskee öisin pakkaselle, vaikka päiväksi riittääkin vielä plusasteita. Sivu 5 Hakelämpöä puiden harvennuksesta Ilkka Toivonen on metsänomistaja ja Kustaa Palonen raivaa motollaan tienvarren energiapuukasvustoa. Saatu ainespuu ajetaan kasoihin kuivumaan ja odottamaan haketusta. Sivu 12 Salsa toi sykettä syksyyn Ylävartalo on jatkuvassa liikkeessä kuubalaisissa tansseissa. Sivu 2 Noita ja lapset yhdessä puistossa Emilia Uusitalo oli tullut iltaleikkipuistoon nimenomaan Prättäkitin takia. Kaikki kehuvat tanssinopettaja Torres-Huhtalaa, jonka selkeä ja energinen ohjaus nostaa hien pintaan ja hymyn huulille. Nyt hän lähti energiapuuketjun alkupäähän, jossa muun muassa harvennetaan kaatokoneen giljotiinilla pellonreunoja ja pusikoita. MAIJA PALOPOSKI. Meno on alussa rauhallista, melkeinpä verkkaista, mutta vilkastuu pian hartioiden ja koko ylävartalon ravisteluun, hyppyihin ja rytmikkääseen askellukseen. Keskiviikkona oli päiväpuiston lisäksi iltapuisto, jonne saapui vierailemaan paikallinen noita eli Prättäkitti. Välillä askelet sotkeutuvat ja käännökset menevät väärään suuntaan, mutta kuubalainen musiikki ja Torres-Huhtalan positiivinen asenne saa loimaalaiset jatkamaan. Loimaan talousalueen paikallislehti • 96. Hänen mukaansa Saviseutu sitoo jämäkästi sydämeen omat jälkensä. alv
Ensimmäinen kokoontuminen on Loimaan seudun musiikkiopiston salissa perjantaina 15.10 kello 18. Ei luontokuvauksen harrastaminen välttämättä vaadi piilokojua Pohjois-Karjalassa, eväsretki lähiympäristöön riittää mainiosti, Matti Norr kertoo kuvaamisestaan ja kannustaa: – Tervemenoa lähiluontoon! Matti Norrin Lähikuvia lähiluonnosta -valokuvanäyttely Loimaalla Maatalousmuseo Saran ravintolan seinillä lokakuun ajan. Puistoilijoiden toivottiin ottavan mukaan lyhdyt, jotka loistaisivat kauniisti illan pimetessä. Toimitussihteerit: Tiina Naula, Marika Timonen. Yhtyeen tarkoituksena on saattaa seudun eri-ikäiset ja -tasoiset musiikin harrastajat kokoontumaan säännöllisesti yhteen pelimannimusiikin parissa. – Piilotin sen talon viereen, Emilia hihkui ja kertoi, että palkinnoksi saatu karkki maistui oikein hyvältä. Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: »Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Sari Kaukoranta (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 588 8028 Tilaustenhoitajat Päivi Alm-Huhti, Maarit Saarinen (02) 588 8088 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Aarre, Aarto 13.10. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Yhtyeeseen voivat liittyä kaikenikäiset soittajat. – Vaikka liikun paljon luonnossa, on luontokuvaus minulle aika uutta. Yhtye tulee esiintymään seudun erilaisissa tapahtumissa. Näkyviä tuloksia jo 2 kk:ssa. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. Helpointa sen aloittaminen mielestäni olikin juuri omalta pihamaalta. www.loimaanlehti.. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,10 /pmm 3-sivu 2,10 /pmm Tekstissä 1,97 /pmm Tekstin jälkeen 1,70 /pmm Takasivulla 2,09 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,47 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,70 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,07 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23%. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. www.priorin.. . Kiitos Oripään kotipalvelulle ja palvelutalon hoitajille Lotan hoidosta. VUOTTA 59 KUOLLEITA PÄIVÄN SANA Onko Sinulla elottomat / ohentuneet hiukset. Painopaikka: Allatum Oy. Messun sisältö liittyy läheisesti maamme historiaan ja nykypäivään. Kiitos osanotosta. Toimitus: Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Syy innostukseen piili siinä, että Prättäkitti-noita tuli tervehtimään lapsia iltapuistoon. Se sisältää hiusten kasvua edistäviä luonnon ainesosia. Tämän päivän ihmistä painavat murheet, kuten masennus, työttömyys, maatalouden ongelmat ja syrjäytymisestä johtuva yksinäisyys saavat jokaista koskettavan ilmaisun messun lauluissa. Konsertista vastaa noin 30 hengen kuoro, jonka laulajat ovat lähialueiden kuoroissa mukana olevia laulunharrastajia. Siunaus toimitettu. Soitinyhtyeessä soittavat Reino Komonen, haitari, Lidija Scepancevic, alttoviulu sekä Hannu Ilola, piano. Siiri Jalovaara, 5, kuului myös avaimen löytäjiin ja piilottajiin. Prättäkitti leikitti ja laulatti Loimaan noita vieraili MLL:n leikkipuistossa – En ole ennen nähnyt Prättäkittiä, mutta ei se ole pelottava. – En ole ennen nähnyt Prättäkittiä, mutta ei se ole pelottava, Siiri tuumasi palkintokarkkia syödessään. Prättäkitti tykkää lapsista ja lapset hänestä, ja he menevätkin mielellään jutulle noidan luokse, leikkiohjaaja Tiia Kairus kertoi. Saat vahvemmat, terveemmät ja tuuheammat hiukset. 2 Tiistaina 12. – Tottakai tykkään pienistä ihan kauheasti, se on oikea elämäntehtävä, Prättäkitti kertoi. Viisivuotias Emilia Uusitalo oli ensimmäisiä, jotka avaimen löysivät. Aurinko laskee kello 18.26. Painavan avaimen löytäminen ja piilottaminen olikin lasten mielestä erityisen hauskaa. Nyt esillä oleva pienimuotoinen näyttelykokonaisuus on saanut nimekseen Lähikuvia lähiluonnosta. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Vampulan kappeliseurakunta tarjoaa konsertin päätyttyä kahvit seurakuntatalolla. Väinämöisenkatu 10 • LOIMAA Tuotteet kampanj ahintaan -10 % lokakuun ajan Rakkaamme Lotta Iines Elina PINOMÄKI * 15.05.1938 Oripää † 23.09.2010 TYKS Kaivaten Helena Hannu ja Heimo Heikki ja Hillevi perheineen Enkeli vierelläs hiljaa kulki, tarttui käteen, silmäs sulki. klo 18. lokakuuta 2010 TÄNÄÄN 12.10. – Soitin Prättäkitille (Anja Välimäki) ja hän tuli riemumielellä vierailemaan tänne. Näyttely jatkaa viime keväänä Loimaan pääkirjastossa olleen Luontokuvia kotipihalta -näyttelyn teemaa. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Loimaa Maija Paloposki – Kato, noita!, kuului innokkaita huutoja keskiviikkoillalla kaupungin leikkipuistossa. Toimittajat: Sari Keskitalo, Kari Nummila, Heidi Pelander, Anu Salo. Keskeisiä aiheita ovat vuodenaikojen vaikutus suomalaiseen elämänmenoon, työnteon arvostus, sotien vaikutus sekä perinteinen luottamus Jumalan johdatukseen historian eri vaiheissa. AJANTIETO: NIMIPÄIVÄT: 12.10. Taina, Tanja, Taija Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 8.01. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 104 6 kk 61 4 kk 46 Kestotilaus: Lask.jakso 12 kk 97 6 kk 49,50 4 kk 34 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Moos. 15: 5 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Abram sanoi vielä: »Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.» Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: »Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi.» 1. Moos. MAIJA PALOPOSKI Maatalousmuseo Saran ravintolan seinillä on lokakuun ajan esillä Matti Norrin ihastuttavia valokuvia. Kustantaja: Priimus Media Oy. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Priorin on hiusjuurten täsmäravinne. Tiedustelut puhelimitse 040-7322617 tai sähköpostitse: milo@netti.. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.» 1. Teeman vuoksi yhdistyksen leikkipuistossa oli viime viikolla erikoisempia tapahtumia, kuten esimerkiksi keskiviikkoinen iltapuisto. Lasten kanssa Prättäkitti leikki avaimen piilottamista ja suunnitteli, että pienokaiset saisivat myös laulaa ja tanssia noidalle. Kaikki soittimet ja myös laulajat ovat tervetulleita. Avain oli kuulemma löytynyt aika helposta paikasta, puun takaa. Suomalainen messu Vampulassa. 15: 3-4 13.10. Lapset kuuntelivat tarkkaan, mitä Prättäkitillä oli sanottavaa. Prättäkitti itse totesi samaa, että lapset ovat hyvin lähellä hänen sydäntään. Mannerheimin Lastensuojeluliitto viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan, jonka johdosta viime viikko oli nimetty Perheen viikoksi. Norrin lähikuvia lähiluonnosta Sarassa Lasse Heikkilän säveltämä Suomalainen messu kuullaan Vampulan kirkossa. Syliinsä kietoi siivillään kuiskasi lähdetään. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-16. Suomalainen messu kuullaan Vampulan kirkossa su 17.10. Yhtyeen vetäjänä toimii Ferenc Juhasz. PELIMANNIYHTYEEN PERUSTAMINEN Loimaan seudun musiikkiopisto perustaa alueellisen Pelimanni/kansanmusiikkiyhtyeen
Mukana 8-vuotissynttäreillämme ovat seuraavat allaolevat hyvät yhteistyökumppanimme Olvin juomamaistatus klo 10-17 Ingmanin jäätelömaistatus klo 11-17 Keskiviikon 13.10. Klo 10-17 Ravintoraision kuluttajaneuvoja Pia Nieminen esittelee Sunnuntai tuotteita Synttärien kunniaksi arvomme joka päivä tuotepaketin. 7-21, la 7-18, su 12-18 L O I M A A 1 79 ps Ilman korttia 2,29 ps (1,53 kg) SATSUMAT Espanja, 1,5 kg (1,19 kg) -21 % K-Supermarket Loimaa 8 vuotta! 19 99 24-pack III-OLUT 24 tlk x 0,33 l (2,07 l) sis. Tiistaina 12. 1000 ensimmäi selle asiakkaall e Ostosten jälkeen kassalta ilmainen Taffel pien-näytepussi 4 99 Tuore PORSAAN KASLER palana ja pihveinä kg Aleksis Kiven katu 11, puh. kuponki Nimi Osoite Puh . Palauta kuponki kassalle aina kyseisenä päivänä. Ilman korttia 23,52 /24-pack (2,52 l) sis. ark. kuponki Nimi Osoite Puh . pantit 3,60 -17 % LOTUS NESSU NENÄLIINAT 75 KPL 2 00 Yksittäin 1,30 2 pkt Ingman Greamy jäätelöt 0,9 l 3,32 /l 2 99 pkt UUTUU S Keskiviikko 13.10. (02) 7636 410 jyrki.koenkyto@k-supermarket.. lokakuuta 2010 3 Tervetuloa! Toivottavat K-kauppiaat Mari ja Jyrki Koenkytö sekä palveleva henkilökuntamme Kuva:Timo Flinkkilä Tiistaina 12.10. pantit 3,60 Voimassa 1.9.-31.10. (4.23 kg) Ostosten jälkeen kassalta ilmainen Real-leipäpalanäyte 500 ensimmäi selle asiakkaall e PANDA SUKLAALEVYT 130 G 1 10 2 pkt Edullisesti K-supermarketista. Klo 10-17 Grandiosa Pizzeria pizzamaistatus Tiistain 12.10
Samanlaista seurantaa sopisi tehdä muuallakin – energiansäästö on usein rahansäästöä ja ympäristön huomioonottaminen jo myös selkeä markkinavaltti. Nimettömänä saapuneita kirjeitä ei julkaista. Kotiinpäin veto on hyvinkin suotavaa, kunhan se ei ole liian läpinäkyvää. KU P.S. Voidaanko päätös toteuttaa enää entisenlaisena. Jerome K. Kolari tilastot synkkenevät ja vakuutusmaksut nousevat. Sekä rakennuskustannukset että olosuhteet ovat muuttuneet. Vaikka suomalaisella kuluttajalla olisi varaa antaa latureiden ja muiden sähkölaitteiden olla valmiustilassa koko ajan, maapallolla sitä ei ole. ”Kuntien välinen vertailu osoittaa, ettei Loimaan väestökato ole ainakaan palveluista kiinni”. Monessa mutkassa ajanut VUOTTA 59 PÄIVÄN MIETE: Asioiden pitäisi olla pääosassa eivätkä ihmisten välisten skismojen. Ihmettelyn aihe sekin, miksi Aurassa, Forssassa ja Huittisissa on ABC Sokos ketjun huoltoasemat monine palveluineen, mutta Loimaalla ei. Kerran viikossa tulee piipahdettua forssassa täyttämässä ostoskassit ja bensakulutkin kuittaantuu, koska siellä on jatkuvasti polttoaine halvempaa kuin täällä, joten tankki tulee täytettyä samalla reissulla. Kaupunginvaltuutettu Taisto Levo miettii, kuinka monta terveysasemaa tulee jäämään Loimaalle ja ovatko päättäjät olleet myöhässä esimerkiksi ABC-aseman tänne saamisessa. Loimaan Lehdessä oli juttu jossa vertailtiin Loimaan pärjäämistä palveluissa väkimääräisesti samankokoisille muuttovoittokunnille kuten Pirkkalalle ja Janakkalalle. Keskolle vaan tiedoksi et juna meni jo loimaan osalta. Löytyy taulukosta niitäkin palveluita, joissa Loimaa jopa ohittaa vertailukumppaninsa – pärjää siis paremmin kuin ne: täällä on aluesairaala, ammattija aikuisopisto ja esimerkiksi työpaikkaomavaraisuus on huomattavasti korkeampi. Vihonviimeisenä ensi vuoden alussa luvassa on päätös Arto Savosen valituksesta teknisen johtajan valinnasta. Nähdään. Hieno ajatus, sillä kaikki eivät halua järjestää hulppeita hääjuhlia. Mitä merkkaa joku 5000 neliön CM Forssan valtavien kauppakeskusten rinnalla. Tarkoitus nostaa Loimaa paremmaksi palvelutasoltaan näihin muihin, ei vastaa totuutta. Kouluista, terveysasemien lukumääristä ja kaupungin kustantamista muista palveluista päättävät päättäjät, joihin kuuluvat lautakunnat, kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus. Kaistamerkit kyllä on saatu nyt vielä puskat pois ennenkuin tulee talvi! Kiitos! Ei vielä kolaroinut Puskat pois! Ohjeita kirjoittajille Loimaan Lehden Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Parhaillaan vietettävällä energiansäästöviikolla kiinnitetäänkin jälleen huomiota meidän ihmisten tapoihin käyttää energiaa ja etenkin sähkölaitteita. Ihmettelen suuresti miksi entisen Alastaron puolella Kanteenmaantien varrella ei saada puskia pois tienvieriojista. Paikallisista aiheista lyhyesti ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Juttu ei nosta Loimaata tarkoitushakuisesti muita paremmaksi, vaan antaa lukujen kertoa lukijalle tilanteesta. Monta vuotta on jo huomauteltu siitä, että sähkölaitteita ei saisi jättää valmiustilaan – eli sammuttaa esimerkiksi televisiota pelkästään kaukosäätimestä. Kolme vuotta on pitkä aika. Yksi uusi toimintamuoto ovat olleet yhteisvihkimiset, joista edellisin oli sunnuntaina. Varmasti paljon kehitettävää löytyy 2000-luvulla seurakunnan toiminnassa, joka ei ole seurannut yhteiskunnan muutosta. Esitinkin, että Loimaan Lehdessä talous-, kulttuuri-, urheiluynnä muiden vinjettien lisäksi käyttöön otetaan Valituksia-vinjetti, sillä valituksia näyttää riittävän. Hirvivaara-liikennemerkki ei paljon auta kun peura tulee vauhdilla metsästä ja iskeytyy suoraan konepeltiin. Terveysasemien tämän hetken lukumäärä meillä on 4. Hyvät asiat eivät saa olla sokeita pisteitä kriittisimmänkään katseessa. Kunnallisen ja seurakunnallisen päätöksenteon tulisi olla rakentavaa, sillä muotoseikkaja kirjoitusvirheiden etsimisellä ei Loimaata rakenneta. Ne kuuluisat viimeiset sanat ”ei se pure”..:-D Seliseli . Tuskin yrityksessä tehtyä rakennuspäätöstä kannattaa enää sellaisenaan toteuttaa, jos se on mahdollista vasta kolmen vuoden kuluttua. Päätöksiä odotettavissa Vihdoinkin, lähes kolmen vuoden kuluttua, päätös Metsämaan seurakuntatalon rakentamisesta on saanut lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden pysyessä Turun hallinto-oikeuden päätöksessä. Seudulla on paljon hyvää, mutta paljon myös parannettavaa. Loimaan kokoinen kaupunki ei missään tapauksessa tule ylläpitämään niin montaa terveysasemaa ja todellinen lukumäärä lienee 1 tai 2. Kiitos mukavasta illasta ja kyydistä kotiin. Hyvien asioiden esiintuomisen voi tietenkin kukin halutessaan tulkita tarkoitushakuiseksi kotiinpäin vetämiseksi, mutta ei hyvien asioiden unohtaminenkaan totuudenmukaista tiedonvälitystä olisi. Energiaa kannattaa nyt tuhlata enää liikkumalla, joko harrastusryhmissä tai vaikka luonnossa, yksin, kaksin tai porukassa. Ja jos en ole väärin tulkinnut, ei ole reilua antaa tänne tulijoille todellisuudesta poikkeavaa kuvaa paikkakunnasta. PÄÄTÖKSIÄ kunnallispuolen valituksista on tulossa lähiaikoina ja ensi vuoden alkupuolella. Säästön voi aloittaa vaikka latauslaitteiden käyttöä pohtimalla. Luja usko tietysti pitää olla, vaikka Loimaan kehityksessä ei miltään osin valopilkkuakaan nyt näköpiirissä ole. Kaupungin pinta-ala on tietenkin lähipalveluille haaste Loimaalla. Jerome MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi TOIMITTAJALTA LUKIJOILTA Energiaa voi tuhlatakin Tieto lisää tuskaa, sanotaan, mutta on se joskus toisinkin päin – ainakin sähkölaskun maksamisen tuska pienenee hieman, kun tietää, ettei kannata jättää sähkölaitteita turhaan valmiustilaan eikä latauslaitteita pistorasiaan kytketyiksi. Liitossopimuksen voimassaolo on näidenkin osalta 3 vuotta, joka päättyy 2011 ja sen jälkeen pikkuhiljaa alkaa kaiken ns. Lainaus lehdestä. Kaikkihan tiedämme, että Loimaan valtuusto lopetti 6 koulua ja hetki vielä kun ne häviävät ja sen jälkeen meillä on 7 alakoulua. Vertailuun oli otettu esimerkiksi koulut. Mitä lähes kolmevuotinen valitusprosessi on maksanut seurakunnalle asianajopalkkioina. Perhepäivähoitajia muuten on Loimaalla 46, Pirkkalassa 35 ja Janakkalassa 43, josta löytyy myös yksityisiä hoitajia 16. Papisto voisi jalkautua myös kansan keskelle, baanalle tai baareihin, niin kuin muuallakin tehdään. Eikö mikään instanssi voisi velvoittaa poistamaan puskat ojista. Seuraavaksi on odotettavissa päätös Kiinteistö Oy Vesikoskenkatu 4:n taloyhtiön prosessikantelusta liittyen Kiinteistö Oy Oskarinhovin poikkeamisja rakennuslupapäätöksestä. Herrasmiehiä näköjään vielä löytyy. Taisto Levo Alastaro Valitettavasti Loimaa ei pärjää muuttovoittokunnille Kun kirjoitamme (LL 7.10.), että Loimaa pärjää palveluissa jutussamme esimerkeiksi nostettujen, väestöltään suunnilleen samankokoisten Janakkalan ja Pirkkalan kanssa, pärjätä-verbi tarkoittaa sitä mitä nyt yleensäkin: Loimaa on vähintään yhtä hyvä kuin esimerkkikunnat palveluissa. Sähköpostiosoite on: toimitus@loimaanlehti.fi.. Iltaisin kun tietä ajaa tienvieret ”kuhisee” peuroja, läheltäpiti tilanteita sattuu harva se päivä. Ei kaiteiden kuulu autoa tiellä pitää, vaan se on kuljettajan tehtävä. Kyseisellä summalla olisi voinut kehittää seurakunnan toimintaa ja antaa lisämäärärahaa vaikka diakoniatyön jakamiin avustuksiin, joihin on budjetoitu vain 10 000 euroa. . Loimaa Lehden osoite on Kartanomäenkatu 4, 32200 Loimaa. Jos ei voida tai pystytä näkemään valoa tai edes pilkahdusta seudun ja Loimaan tilanteessa, kohta saa viimeinen sammuttaa täältä oikeasti valot. Ja tämä pudottaa vertailussa Loimaan koulutilastossa viimeiseksi, kuntakoot huomioiden ja teksti alhaalla ei muuta mitään. Ensimmäisenä tullee päätös Ilkka Vainion Turun hallinto-oikeuteen tekemästä valituksesta, missä hän vaati, että kaupunginvaltuuston päätös viime vuoden tilinpäätösasiassa kumotaan. Alakouluja Loimaalla on 13, Pirkkalassa 6 ja Janakkalassa 10. Oripään on tulevaisuus, jos ei pakkokeinoja käytetä ja sopu poliittisesti kunnassa säilyy. 7.10. Tehoklapin kehittäjälle korkea hatunnosto innovatiivisuudesta, työllistämisestä, uskosta omaan ideaan ja rohkeudesta sen toteuttamiseen!! Älä välitä kateellisten kitinöistä!! . 4 Tiistaina 12. Vajaa kolme vuotta sitten kirkkovaltuusto päätti rakentaa kustannuksiltaan 250 000 euroa maksavan hirsirakenteisen seurakuntatalon. lokakuuta 2010 Laiskottelusta ei pysty nauttimaan täydellisesti, jollei ole paljon tekemistä. Hiilijalanjälkeä ja energiansäästöä seurataan niinsanotuiksi hiilineutraaleiksi kunniksi pyrkivillä paikkakunnilla. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Kati Uusitalo päätoimittaja Mitä pärjääminen tarkoittaa. Pitkästä aikaa kirkkovaltuuston kokouksessa käydessäni ilmassa oli selvästi aistittavissa ”henkien” taistelua eri päättäjien sekä päättäjien ja virkamiesten välillä. Ne kun tuhoaa heti pieninä, niin ei se varmasti ole suuri työ. E&M . Ratkaisevaa koko on siksi, että pienialaisen kunnan etu on palvelujen tehokkuus ja läheisyys. Nyt muistutetaan, että esimerkiksi matkapuhelimen lataamisen jälkeen laturia ei kannattaisi jättää pistorasiaan, sillä se haukkelee silloinkin sähköä kun se ei varsinaisesti lataa mitään. VIIME vuoden tietojen mukaan yhden valituksen käsittely Turun hallinto-oikeudessa maksaa noin 1 500 euroa. Virttaan kyläkauppa! Aivan ihana persoonallinen valopilkku! Kauttakulkija . Sari Keskitalo sari.keskitalo@loimaanlehti.fi KOPIT . Onko päättäjät olleet myöhässä, tai eikö sitä ole tänne muuten saatu. Ei hyvä, sillä asioiden pitäisi olla pääosassa eikä ihmisten välisten skismojen. Huomioon vertailussa on otettava myös kuntien pintaalat, Loimaa koko on 852 neliö km, Pirkkalan 104 ja Janakkalan 586 neliö km. rasitteeksi katsotun purku ja voi odottaa minkä tahansa palvelun katoavan. Itsekkin liityin hämeenmaan jäseneksi valikoimien vuoksi. Oikeuksien sijasta pitäisi korostaa kansalaisten velvollisuuksia ja vastuunkantoa yhteisestä hyvinvoinnista, eikä pelkästään yksisilmäisesti tuijottaa, mitä oikeuksia minulla on missäkin asiassa
Yhtenä huhujen perusteena on ollut se, että jyrsinturvetta olisi nyt saatavissa edullisin kaupoin, kun turpeelle on tulossa energiavero, jota ennen olisi menossa ”alennusmyyntikampanja”. Jokaiseen paikkaan löytyi hakijoita, johtava hoitaja Marita Marttila kertoo. Ajokone kasaa puut kokonaisina oksineen kuivumaan ja odottamaan haketusta. Riitely johti pahoinpitelyyn ja varkauteen YPÄJÄ Ypäjäläisen 31-vuotiaan naisen epäillään syyllistyneen auton kuljettamiseen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Vanha navetta paloi maan tasalle LOIMAA Loimaalainen vuonna 1994 syntynyt poika joutui pahoinpitelyn ja varkauden kohteeksi lauantai-illalla Loimaan keskustassa. – Eri yksiköissä on tapahtunut eläköitymisiä ja heidän tilalleen haettiin hoitajia yhteisellä ilmoituksella. Perjantai-illalla valtatie kahdella ajanut nainen jäi poliisin haaviin Forssan Paavolassa. Tämä on ollut meille merkittävä avaus bioenergialiiketoiminnan kehittämisessä, Raunio selvittää. Käytännössä Raunion Saha toimittaa Loimaalle sahanpurua sekä puunkuorta sen verran, kuin sen omalta poltolta jää. Paljonhan se on sekin mutta: Loimaalla liikutaan jo ehkä hiukan yli 90 prosentissa! Se se on jo jotakin! Siitä kannattaisi lyödä tosi isoa rumpua, jotta maailma kuulisi. Lauantaina iltapäivällä puoli kolmen jälkeen henkilöauto ja peura törmäsivät Kollasentiellä. Tällaisten yritysten toimintaa kelpaa ja kehtaa esitellä missä vain. lokakuuta 2010 5 UUTISET Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8032 02 588 8036 AIHETTA JUTTUUN: LOIMAA Yli 20 hakijaa ilmaantui, kun Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskukseen haettiin yhdeksää hoitajaa ja yhtä sairaanhoitajan sijaisuutta. Samalla Ijäs kumoaa turvehuhun silläkin perusteella, että kaukolämpöyhtiö sekä Tl:n Koskella toimiva Raunion Saha Oy ovat tehneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen biopolttoaineen toimittamisesta Loimaalle. Nainen kärysi ratista huumehöyryissä LOIMAA Viikonlopun aikana sattui Loimaalla jälleen useampi peurakolari. ”Loimaasta lähes hiilineutraali vyöhyke” Turpeenpolttoa ei lisätä Loimaan Kaukolämmössä – Me käytämme kyllä talvella kylmimpään aikaan hieman jyrsinturvetta, mutta sillä tuotetaan vain 4–5 prosenttia energiantarpeestamme. Navetta paloi maan tasalle, mutta henkilötai eläinvahinkoja ei sattunut. Ulkopuolinen voi heittää vaikka ulkopuolisille muille alan yrityksille, että koittakaapas panna paremmaksi! Kari Nummila Loimaa Kari Nummila Loimaan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Harri Ijäs tyrmää huhut, joiden mukaan lämpöyhtiö olisi lisäämässä dramaattisesti jyrsinturpeen polttoa lämmöntuotannossaan. Perjantai-illalla seitsemän jälkeen Vanhankirkontiellä sattuneessa kolarissa henkilöauto niin ikään lommoontui. Eri yksiköiden osastonhoitajat tekevät valinnat. Sammutustyöt sekä palopaikan raivaus jatkuivat useamman tunnin. Siitä on kasvanut kultamuna Loimaalle niin monin tavoin (Loimaa omistaa 51 prosenttia, Sallila 49 prosenttia). Loimaalla on eletty ajasta edellä, sillä jo vuodesta 1997 lähtien lämpöyhtiö on käyttänyt jo yli 80-prosenttisesti biopolttoaineita. On hienoa, että se teki energiantoimitussopimuksen myös poikkeuksellisen taitavasti hoidetun Raunion Saha Oy:n kanssa, jonka nuorekas ja dynaaminen johtaja Olli Raunio hallituksineen on ottanut vaarin ajan merkeistä. – Me voimme tarjota jatkossa vahvan paikallisen vaihtoehdon niin energiapuun kuin hakkuutähteidenkin kaupassa. Kymmenkunta prosenttia jakautuu kutakuinkin puoliksi öljyn ja turpeen kanssa. Yhtiön vetovastuu on poikkeuksellisen taitavissa käsissä. Autoon osunut peura kuoli. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Tällä haavaa biopolttoaineiden osuus on noin 90 prosenttia. Yli 20 haki hoitajiksi PUNKALAIDUN Nihtintiellä Punkalaitumella paloi myöhään sunnuntai-illalla vanha käytöstä poistettu navetta. Tiistaina 12. Pojan kaatanut seurue jatkoi matkaansa torin suuntaan. – Me käytämme kyllä talvella kylmimpään aikaan hieman jyrsinturvetta, mutta sillä tuotetaan vain 4–5 prosenttia energiantarpeestamme. Yhtiöiden välinen toimitussopimus on useita miljoonia, mutta tarkkaa kauppasummaa ei kerrota. Sahauksesta jäävät pinnan sekä tasausja särmäyskalikat yritys hakettaa ja toimittaa ne sellunkeittoon. Yhtiön tulevaisuus on siis turvattu niin hyvin, kuin se tässä alati häälyvässä maailmassa sinänsä mahdollista onkaan. Raunion Saha on keskisuuri alan yrittäjä, joka tunnetaan edelläkävijänä. Loimaan kaukolämpöyhtiö (toimii Loimaalla ja Oripäässä) oli loistoidea vuonna 1979. Nainen puhalsi nollat, mutta sylkitesti antoi viitteitä amfetamiinin käytöstä. Autoon tuli vaurioita, mutta peura jatkoi matkaansa. Taannoin todettiin, että yritys käsittelee puuta eniten per henkilö. Se siirtyi jo varhain pyörösahaukseen ja systeemi pelaa. Tällä tasolla me aiomme pysyäkin edelleen emmekä ole laventamassa mitenkään turpeen osuutta, Ijäs vakuuttaa. Tuore sahatavara keinokuivataan ja kuivaamo saa lämpönsä puunkuoresta, silla tukit kuoritaan ennen sahausta. Sunnuntaina henkilöauto ja peura törmäsivät Joenperäntiellä kello 18.30 aikaan. Havaintonsa voi kertoa numeroon 071 874 6670. Loimaan poliisi toivoo havaintoja tapahtuneesta. Ijäs korostaakin, että tällainen pitkäaikainen sopimus varmistaa Loimaalla bioenergian käytön ja pitää kaukolämmön lähes hiilineutraalina alueena. – Viljaa emme nyt polta lainkaan. Poika käveli kello 21.45 aikaan kohti toria Vapaa Valinnan liikerakennuksen takapihan kautta, kun häntä vastaan tuli viisi nuorta miestä. Kyseessä on peräti viisivuotinen sopimus, jolla Raunio Saha Oy:n myymillä biopolttoaineilla tyydytetään yli 90 prosenttia kaukolämmön energiantarpeesta. Kustaa Palonen (oik.) on nuori loimaalainen energiapuun korjaaja, joka napsii Ilkka Toivosen tienvarsimetsän reunapuita pois motonsa kaatopään tilalle vaihdetulla giljotiiniilla. Lämpöyhtiö ja sahakin osaltaan ovat myös kuristaneet ja kuristamassa siis yhä tiukemmin kasvihuonepäästöjä. KARI NUMMILA. Auto vaurioitui ja peura menehtyi. Nuorten kesken tuli riitaa, jolloin loimaalaispoika kaadettiin maahan ja samassa yhteydessä häneltä anastettiin lompakko. Autot lommoille peurakolareissa TOIMITTAJALTA ”Hiilineutraali” Loimaa Loimaan Kaukolämpö Oy:n toimitusjohtaja Harri Ijäs on vähän myhäillenkin katsellut kirjoituksia, joissa on ihasteltu muun muassa hiilineutraaleiksi pyrkivien esimerkkikuntien (Mynämäki, Uusikaupunki, Kuhmoinen, Parikkala, Padasjoki) kasvihuonepäästöjen taseita eli sitä, että niistä joidenkin muun muassa lämpöenergiasta tuotetaan jo nelisenkymmentä prosenttia biopolttoaineilla. Hän uskoo, että tämä pitkäaikainen yhteistyösopimus luo ensinnäkin vakautta kummankin yrityksen toimintaan sekä takaa ympäristöystävällisen kaukolämpötuotannon jatkumisen Loimaalla. Raunion Saha Oy:n toimitusjohtaja Olli Raunio korostaa, että sopimus täyttää hyvin ekologiset ja kestävän kehityksen vaateet, kun lisäksi paikalliset toimijat ovat asialla. Rauniolla syntyy sivutuotteena vuodessa sahanpurua peräti 180 000 kuutiometriä eli 1 500 täysperävaunullista kuormaa, josta yli puolet toimitetaan Loimaalle
Heikkous on sokeutuminen, joka väittää erilaisuuden olevan yhdentekevää. Jokaisessa taulussa on kaksi 60 watin lamppua, joiden energiankulutus vastaa yhtä katuvaloa, Ahtinen sanoo. Hyvää tässä on se, että olen kypsynyt immuuniksi turhanpäiväisestä ihmettelystä. Nyt en edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu. Kun on helposti mahdollisuus kokea kaikkea, niin ei oikeastaan edes koe tarvetta kokea kaikkea. Kaksi tauluista sijoitetaan torin kulmalle niin, että toinen niistä tulee Vesikoskenkadun nurkkaukseen ja toinen Väinämöisenkadun nurkkaukseen. – Mainosyhtiön kanssa on sovittu, että kaupunki vastaa energiakustannuksista, jotka eivät tule nousemaan korkeiksi. Nykyisin pistäydynkin Loimaalla aika ajoin vanhempieni luona. Kaupungin suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen kertoo, että kaapelityöt alkoivat viime viikolla. Mielestäni itse Loimaalla asuessani suhtauduin ihmisten erilaisuuteen sen kaikissa muodoissa lähinnä positiivisella mielenkiinnolla. Lautakunta edellyttää lisäksi, että pohjaveden pintatietojen mittausraportti on vuosittain toimitettava myös Huittisten kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tunnen vahvaa sidosta kokonaisuudessaan kotiseutuuni Loimaaseen. Kaupunkikuvaan ilmestyy uusia tiedotustauluja HUITTINEN Huittisten ympäristöja rakennuslautakunta haluaa, että Turun Seudun Vesi Oy:n veden oton ja esikäsittelylaitoksen sekä tekopohjavesilaitoksen koetoimintavaiheen velvoitetarkkailuohjelmaa täydennetään. Ajatelkaa ostoskeskusta, jonka kaduilla kaupitellaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sellaista rauhaa ja kokemusta yhteydestä Luojaan en koe missään muualla, kuin käydessäni lapsuuden kodissani Loimaalla. JCDecaux Finland Oy:n kehitysja tuotantojohtaja Matti Viitala kertoo, että taulujen varsinainen mediatila on 114 senttiä leveä ja 168 senttiä korkea. TIINA NAULA, JOUNI RÄTY , MATTI NORR. Jäljet jäivät kahlattuani siellä peruskoulut ja kultaiset lapsuussekä nuoruusvuoteni. Täällä on erilaisuutta niin paljon, ettei siihen enää kiinnitä huomiota. Pelit ja pensselit ovat tarpeellisia, mutta vain välineitä ja linkkejä sosiaalisuuteen. Lisäksi yksi tulee rautatieaseman alueelle, yksi Aleksis Kiven kadulle ja yksi Pikatien varteen kirjastoa vastapäätä. Nurkissa nahistellaan ja ympäristö on täynnä kaikenväristä väkeä ja karvaista kakea. Tiedotustauluihin on myös mahdollista saada esille kaupungin kartta ja muuta informaatiota. Kuvassa on Haapasten kokoelmaan kuuluva Adolf von Beckerin (1831–1909) Kävelyllä, joka on öljymaalaus vuodelta 1900. Ajattelen usein millaista on tulla saunasta jäähylle terassille ja olla rauhassa, ilman että naapurit mukamas huomaamattaan kulkevat ohitse, kuitenkin arvioiden jokaista liikettäsi. – Ajatuksena on, että tiedotustauluihin tulee ajankohtaisia asioita ja teemoja kaupungin palveluista. Saatan ehkä väistää lentävää tuolinkulmaa ja jatkaa taas matkaani, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Esittäydynpä ensin lyhyesti. Vaatimuksensa tarkkailuohjelman täydentämisestä lautakunta esittää Varsinais-Suomen ELY-keskukselle antamassaan lausunnossa. Sen sijaan, että ajattelisi mitä kaikkea “keskellä mettää” jää kokematta, tuntuukin, että taas tänään voi viettää huoletta koti-illan. TIEDOTUSTAULUJA aiotaan sijoittaa kaupungille viisi. Tunkkarin mukaan mainosyhtiö vaihtaa varsin usein omaa materiaaliaan, ja myös kaupungin tiedotustaulujen sisältöä voidaan vaihdella. Katugalleriassa voi ihailla taidetta Tiedotustaulujen toinen puoli palvelee kaupungin tarpeita, ja toista puolta yhtiö käyttää valtakunnalliseen ulkomainontaan. On kuitenkin muistettava, että ennen kaikkea ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Todennäköisesti suunnittelemme kuitenkin esimerkiksi kesäksi ja talveksi omat materiaalinsa. Tämä on hassua, koska joskus jämähtäminen oli aivan jotain muuta. Saviseutu sitoo jämäkästi sydämeen omat jälkensä. KIRJOITTAJAVIERAS Ai että millaiselta kotiseutuni Loimaa näyttää Helsingissä asuvalta opiskelijalta. 6 Tiistaina 12. Nämä jäljet liikuttavat minua. Ennen tuo informaatiomäärä sai minut uteliaaksi. Sen mitä rahalla saa, on aina hyppysillä. Tavoitteena on palvella keskustan kehittämistä, Loimaan kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari kertoo. Paluumuutto vierailee varmasti monen mielessä, mutta miten Loimaa ottaisi perheeni vastaan. Kuvamanipulaatio: Teijo Nurminen. Taulu seisoo 70 senttiä korkean jalustan päällä. Mikäli tekopohjavesilaitoksen toiminta-alueen ympäristössä sijaitsevien, tarkkailuohjelman mukaisesti seurattavien, muiden vedenottokaivojen tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevien pohjavesiputkien pinnan korkeus imeytyksen aikana muuttuu, on niiden veden laatu lautakunnan mukaan myös vuosittain tutkittava samojen parametrien osalta kuin tekopohjavedenkin. KITEYTTÄVÄ lause, “Majoitu Helsinkiin oppimaan, matkaa takaisin Loimaalle asumaan!” huudahtaa usein mielessäni. Kirjoittaja on maisterivaiheen opiskelija liiketaloudellisessa metsäekonomiassa Mikko Kraama Loimaalaine Hesasa Loimaa Tiina Naula Uusia tiedotustauluja ilmestyy vielä lokakuun aikana Loimaan kaupunkikuvaan. lokakuuta mennessä. Voisiko Loimaalla joku ryöstää autosta keskellä päivää vanteet, ja kolkata omistajan niin, että ihmiset viis veisaavat. Ihailen vanhempieni ahkeruutta, joka on kuitenkin kiireetöntä. Tekopohjavesilaitoksen tarkkailuohjelmaan puolestaan kuuluu imeytettävän ja otettavan vesimäärän tarkkailu, imeytettävän ja otettavan veden laadun tarkkailu, pohjavesipintojen seuranta, lähdepurkaumien vesimäärien ja niiden veden laadun tarkkailu ja imeytysalueiden maaperän laadun tarkkailu sekä tiedot tarkkailujen suoritustavasta, tarkkailuväleistä ja raportoinnista. Kaupunki pystyttää tiedotustaulut yhteistyössä valtakunnallisesti toimivan ulkomainosyhtiön JCDecaux Finlandin kanssa. Vastaisiko poliisi, että “sitä nyt sattuu päivittäin”. Kaupungille hankkeen vaatimat työt maksavat 6 500 euroa. Jaksaminen ja aito ilo riippuu vahvasti kavereista ja kumppaneista. – Yhtiö käy huoltamassa tauluja kerran viikossa, joten voisimme vaihtaa omaa materiaaliamme vaikka viikoittain. Tunkkarin mukaan vastaavia mainosja tiedotustauluja näkee jo monissa suuremmissa kaupungeissa, ja ulkomainontaa on myös ollut aiemmin Loimaallakin. Huittinen tiukentaisi TSV:n tarkkailuohjelmaa Anna-Liisa Lumio ja muut bussia Loimaan rautatieaseman alueella odottavat saavat pian ihailla taidetta uusista tiedotustauluista. Varsinainen taulujen asennus alkaa tänään, ja asennustöiden on tarkoitus valmistua 22. Ainakin alkuvaiheessa kaupunki aikoo kokeilla myös katugallerian perustamista niin, että tauluista voi ihailla taidetta, joka on peräisin kaupungin testamenttilahjoituksena saamasta Haapasten kokoelmasta. Huittisten ympäristöja rakennuslautakunta haluaa täydentää tekopohjavesilaitoksen velvoitetarkkailuohjelmaa siten, että lähdepurkaumien veden laadusta tutkitaan lisäksi vähintään vuosittain samat parametrit kuin tekopohjavedestäkin. Tiedotustaulujen toinen puoli palvelee kaupungin tarpeita, ja toista puolta yhtiö käyttää valtakunnalliseen ulkomainontaan. Tiedän mitä se on: olenhan jo viidettä vuotta Helsingin yliopistossa. Helsinki on mahtava opiskelupaikka tarjoten myös paljon töitä ja monipuolisesti mahdollisuuksia. lokakuuta 2010 PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: – Ajatuksena on, että tiedotustauluihin tulee ajankohtaisia asioita ja teemoja kaupungin palveluista. Nautin kotiseutuni puhtaasta ilmasta ja vuodenaikojen selkeydestä. Ihminen ei tarvitse lopultakaan paljoa materiaa, vaikka naturalistis-materialistinen elämänkatsomus niin väittää. Taulujen kaapelitöistä ja asennuksista vastaa Sallila Sähkönsiirto Oy. Opiskelijan elämästä olen kartoittanut riittävän kokemuskokoelman. AJATUS Helsinkiin jäämisestä tuntuu kuitenkin ahdistavalta jämähtämiseltä. “Erilaisuuden sulatusuuni” kuvaa Helsinkiä kohtalaisesti. Se pelkistää lyhyesti tunteiden ja järjen päätelmät. Veden oton ja esikäsittelylaitoksen tarkkailuohjelmaan sisältyy otettavan vesimäärän mittaus, Kokemäenjoen veden laadun tarkkailu ja esikäsittelyn käyttöja päästötarkkailu sekä tiedot tarkkailujen suoritustavasta, tarkkailuajoista ja raportoinnista. Tauluissa voidaan antaa tietoa myös esimerkiksi liikkeiden sijainnista tai tulossa olevista eduskuntavaaleista
TV-lähetyksissä saattaa esiintyä katkoksia. Bootstrap Oy, FSP yritysmyynti ja SSP yritysmyynti yhdistivät voimansa. Järjestyksenvalvojien toiminnassa ei poliisin mukaan ollut pääsääntöisesti huomauttamista. Lauantaina poliisin mukana tarkastuskäynneillä oli kaksi aluehallintoviraston alkoholitarkastajaa. 029 707 0180 myynti.turku@netratkaisut.. Käytämme myös huipputarkkaa ja edistyksellistä FemtoLasik-tekniikkaa, jossa koko leikkaus tehdään laserilla. Yrittäjäpalvelupisteet Forssa Hämeentie 2, 2. Kun otat vakuutuksen nyt, saat 15 %:n alennuksen ensimmäisen vuoden vakuutusmaksuista. yritysmyynti Loimaa Heimolinnankatu 18, 2. Härkätien kuntayhtymään kuuluvat Liedon, Tarvasjoen, Marttilan ja Kosken kunnat, jotka tuottavat alueensa 22 500 asukkaan perusterveydenhuollon palvelut. Riitapukarin takki repesi LOIMAA Paikkakuntalainen nuorehko mies anasti samasta loimaalaisesta liikkeestä kahdella eri kerralla olutta. 029 707 0140 myynti.forssa@netratkaisut.. Kysy lisää meiltä! Etua elämään. Oli sitten kyse it-ympäristöstä, tietoverkoista tai tietoliikenteestä, meillä on Ratkaisu. Tiistaina 12. Varaa tutkimusaika, kysy lisää (02) 250 7350. Löydät meidät läheltä, tutuista toimipaikoistamme Forssassa, Loimaalla ja Salossa. Tarjoamme sinulle kaikki tarvitsemasi ICT-palvelut suunnittelusta ylläpitoon. Ota Kultaturva vakavan sairauden varalta. Muutama järjestyksenvalvoja sai suullisen huomautuksen, koska heillä ei ollut järjestyksenvalvojakorttia mukana. Kaikkiaan 13 anniskelupaikkaa joutuu antamaan selvityksen toiminnastaan aluehallintoviranomaiselle. Katso esittelyvideo sivuiltamme! Turun Silmälaser Oy on vuodesta 1997 toiminut silmän taittovirheiden laserleikkauksiin erikoistunut hoitoyksikkö. Auton oikeaan kylkeen oli terävällä esineellä vedetty syvä naarmu. www.netratkaisut.. Valvonta paljasti anniskelurikkomuksia. Aiemmin pääterveysasemalla ollut hoito-osasto on muuttanut Loimaan aluesairaalaan, minne sille saneerattiin tilat entisestä naistentautija synnytysosastosta. Lääkäritalo Pulssi, Rauhankatu 4, (02) 250 7350 www.turunsilmalaser.¿ Meiltä saat Bonusta Lisätietoja www.s-kanava.¿ k ¿ ISO 9001 EROON SILMÄLASEISTA Toteuta haaveesi ja aloita uusi elämä ilman silmälaseja. Henkilöautoa naarmutettiin LOIMAA Loimaalaisen vuonna 1986 syntyneen ja ulkopaikkakuntalaisen vuonna 1991 syntyneen miehen välille syntyi riitaa loimaalaisessa grilliravintolassa lauantaina aamuyöllä. 029 707 0160 Salo Vilhonkatu 8 Kauppakeskus Plaza 2. turku puistomäenkatu 49 . krs . Lisätietoja: www.sonera.?/tv Pahoittelemme huoltotöistä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. 029 707 0160 Osaaminen + Palvelu + Paikallisuus = Nyt voimme palvella sinua entistäkin paremmin. krs . Eveliina Kiiski Härkätien johtavaksi hoitajaksi LOIMAAN SEUTU VarsinaisSuomen poliisi suoritti viikonlopun aikana anniskelupaikkavalvontaa yhteensä 176 anniskelupaikassa Varsinais-Suomen alueella. Kahdeksassa paikassa, joista yksi Loimaan seudulta, sallittiin päihtyneenä oleskelu ja neljässä anniskeltiin päihtyneelle. Auto vaurioitui ja peura menehtyi. Osallistu myös arvontaan, jossa voit voittaa 300 euron arvoisen matkalahjakortin. Kamppailun yhteydessä toisen miehen takki repeytyi. krs . Valvonta paljasti anniskelulain rikkomuksia myös Loimaan seudulla toimivissa anniskelupaikoissa. Kultaturva vakavan sairauden varalta -vakuutuksen myöntää OP-Pohjola-ryhmän yhteistyökumppani Genworth Financial, joka on markkinointinimi Englannissa rekisteröityjen osakeyhtiöiden Financial Insurance Company Limitedin ja Financial Assurance Company Limitedin Suomen sivuliikkeelle. krs . Kiiski on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri. Anniskeluun liittyviä säännöksiä noudatettiin poliisin mukaan pääsääntöisesti hyvin. 029 707 0140 myynti.loimaa@netratkaisut.. 029 707 0150 loimaa heimolinnankatu 18 2. Forssa hämeentie 2, 2. Kuormaauto ja peura törmäsivät LOIMAA Osastonhoitajana Loimaan sosiaalija terveyspalvelukeskuksen hoito-osastolla toimiva Eveliina Kiiski, 30, on valittu Härkätien kuntayhtymän johtavaksi hoitajaksi. Hän ottaa uuden viran vastaan lokakuun puolivälissä. Kuitenkin yhdessä turkulaisessa ja yhdessä loimaalaisessa anniskelupaikassa anniskeltiin alle 18-vuotiaille. 029 707 0130 myynti.salo@netratkaisut.. Asiaa tutkitaan lievänä pahoinpitelynä. Mies vei olutta LOIMAA Kuorma-auto ja peura törmäsivät Kanteenmaantiellä perjantaiaamulla kello 7 aikaan. Mies vei viime keskiviikkoillalla liikkeen myyntitilasta 12 oluen pakkauksen ja torstaiaamulla kahdeksan oluen pakkauksen eikä hän maksanut ostoksiaan. krs . Apulaisosastonhoitaja Elina Heikkilä toimii osastonhoitajan sijaisena. Sen osoite on Hämeentie, PL 67, 00501 Helsinki. Yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Englannissa osoitteessa Building 11, Chiswick Park, 566 Chiswick High Road, London W4 5XR. Salo Tehdaskatu 6 . klo 10–16. lokakuuta 2010 7 Sonera parantaa kaapeli-tv-verkkoa Loimaalla 30.8–29.10 Teemme kaapeliverkon parannustöitä 30.8–29.10. OP-Pohjolasta. LOIMAA Sieppalantielle pysäköityä Volkswagen Golfia vahingoitettiin torstai-illalla kello 17.30–18.30
02-4802 9330 LOUNAS MA-PE KLO 10-14 Tervetuloa herkuttelemaan! . JUHLAJA PITOPALVELUITA Kirkkokalliontie 12 (vanha grillikioski Center) ark. 040 779 2214 Opinkuja 5-7, Loimaa . Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. (02) 7636 690 • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut Suoritamme ammattitaidolla ikkunaja oviasennukset sekä saunatilojen sisustukset! – Ota yhteyttä! Rakent ajien asialla – lähellä Sinua! www.lpr.. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. www.artemiina.fi . VALOKUVAAMOJA PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. 02 762 1350, 0500 741 437 www.kauneushoitolasabrina.fi . LASITUSPALVELUITA Myös päivystys lasirikoissa: puh. . h u h t a l a . MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. Kysy myös hevosten täysihoitopaikkoja. MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. . AUTOKOULUJA Liikennekoulu Poussa Oy Vesikoskenkatu 4, 32200 LOIMAA, puh. 10–21, la 11–22, su 12–21 p. www.j-s.fi J & S Subcontracting Oy, P. RAKENNUSTARVIKKEITA w w w .r a u ta n e t. P. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com ma-to 10-22.00, pe-la 10-01.00, su 10-22.00 Ravintolassa A-oikeudet . . P. 8–17.30, la 8.30–14 . 0500 929 227. RATSASTUSTUNNIT Arkisin 4-6 ratsukon tasoryhmissä. P. AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. . RAKENNUSTÖITÄ Ammattitaitoista rakentamista P. P. 763 2484, 050 321 8085. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala Uudella kalustoll a . P. P. Jalkahoitola Irma Paljakka, Kalevalalankatu 11 A 10, P. AUTOVARAOSAT Loimaa Invataksi 1+8 Loimaa Taksi P. KATSO LISÄÄ: 0400 741 556 050 350 0725 LASIPALVELU MAALAUSPALVELU Pyydä tarjous! . ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . 050 322 1416. Muina päivinä tilauksesta P. www.loimihaka.. (02) 763 1997. 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 www.kadentaitonyytti.. TIETOKONEITA . TAKSIPALVELUITA TAKSI LOIMAA Sami Salmi 040 550 2917 . PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. LOIMIHAKA suomenhevoskeskus Uitontie 142 Loimaa RATSASTUSTUNNIT . Loimipaino Loimaa. 8 Tiistaina 12. 044 305 6900. Vastaanotto ajanvarauksella tiistaisin ja perjantaisin P. lokakuuta 2010 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . Marika Jylkäs. HIERONTAA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. 050 527 6332. LVI-LIIKKEITÄ LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. . 767 1524 • 040 535 0576 Noutopöytä arkisin klo 11-14 8 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. PESULAPALVELUJA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. 763 2760, www.sormuslankinen.. Tampereentie 51 040-720 7310 puh. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. 0400 805 285 loimihaka@loimihaka.. 0400 223 535, 0400 223 235. . RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. 763 1179 Heimolinnank. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.loimaantaksi.com . Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari . JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... BRODEERAUKSET Liikelahjat, tekstiilit, brodeeraukset. 0400 765 351 • Tunnelmallinen tilausravintola kaikkiin juhliinne • Herkullista ruokaa ja kauniita säveliä • Myös pitopalvelua Katinhännätie 541, Loimaa p. KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. 050 350 6983. PARTURI-KAMPAAMOITA TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 Kalevalankatu 11 B Loimaa p. Latvatie 11 Hirvikoski. Sadun Kotija Siivouspalvelu, Satu Juhola P. Sahantie 5 Mellilä P. HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m . JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. (02) 762 2393 ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Uudet kokoproteesit, -pohjaukset, -korjaukset KELAn suoraveloitus käytössä. 0400 531 576 . REMONTTEJA HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. 040 553 6546. ASKARTELUTARVIKKEITA ArteMiina, Turuntie 16, Loimaa. NURMI 040 546 2084 . 0400 358 235. 0440203016 www.poussa.info Tied uste le kurs sejam me! . www.jormalaaksonen.net Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. 050 2279 . Jalkojenhoitoa, myös kotikäynnit. P. fi Av o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Puh. P. INVATAKSIPALVELUITA Hierontapalvelu Nurminen, perinteinen hieronta. P. KÄDENTAITOTUOTTEET KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. SISUSTUSSUUNNITTELUA MyRooms. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. Katja Laine. 050 560 4701. 040-7527 353 www.ryotintila.. RUOSTESUOJAUKSIA . HAMMASTEKNIKOITA Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. SIIVOUSPALVELUA Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 14, Loimaa katutaso MARKO ROSENDAHL . 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. 0400 293 576. 0400 478 976. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Kitara, piano, tietokonemusiikki. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. • Myös hartaat muistotilaisuudet • Pitopalvelut Tunnelmaa ja herkullista ruokaa juhlaan ja arkeen Idyllinen Ryötin tila 25 . Siivouspalvelu, KL-Urakointi. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 02-762 5100 Ark. . 7632 271. www.melodata.fi . Leila Toivonen. P. . 02-550 2400, fax 762 2790 . 045 122 4761. 0207 412 180 Mestarinkatu 4, LOIMAA www.pihaportti.. . marika.jylkäs@luukku.com. La-su maastoretkiä, valjakkoajoa ja kursseja. 7622 120 . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. KAIHTIMET JA MARKIISIT KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. 0500 530 807 . 02-768 3135 www.katinhannankievari.com
. . . . . 100 e, Alastarolla. Kuorikatetta pensaiden ym. 11.500 e/tarjous. 6-7mm. hytti Valmet 500, Ferguson 35 vm. 0500 226 505. Jätä sanojen väliin tyhjää. . 3 henkinen perhe etsii vuokra-asuntoa Loimaan alueelta. 050-540 3265. P. hinta 600 e. . Päältätäytettävä Siemens Siwamat –pesukone tarpeettomana. Yht. (02) 588 8088 Somero-lehti PL 11 (Kiiruuntie 1) 31401 Somero puh. H. 26 A 4. P. P. Halikonjoen rantapalsta 1.734 m 2 . -62, lumiketjuja. alueelta oktai rivitalo väh. Pinta n. Kaksio tai kolmio, n. Halutaan vuokrata Alastarolta tai läh. . P. Koski TL:ssa hyväkuntoinen rivitaloyksiö 34,5 neliötä. . P. Päältäajettava ruohonleikkuri Husqvarna 13C hydrostaattiveto, -08, h. . Pariovet rautarungolla ja käyntiovella, 2500 mm x 2965 mm:n aukkoon. Auto kaikenlainen, kilvetön, katsastamaton, rikkinäinen, myös rekisteristä poisto +. P. Hellas-piano Somerolla. 250 e. Tarjoa. 040 865 3852. 044 525 1941 . . Käytet. -93 ML 314 th km kats. alv). Heimo Mäki 0500 960 765, Erkki Kaskinen 050 323 8349 Loimaa Vesikoskenk. Punainen mummonmökki Ypäjällä. 044 084 5146. P. 15, tuoleja, pöytiä, ompeluk. (02) 588 8551 Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. 2580 e. P. 050 514 1184. Puh. 050-370 3566. 140 e. Vapaa viim. 15tkm ripeä, punaharmaa, siisti. Jos kiinnostaa soitatko 044 536 2857. Annetaan hakijalle hepan kakkaa Pihlavajärventie 233, p. 040 762 0914, 040 543 1857 iltaisin. Marsun häkki, koivupöytä 85x140. Hyväkuntoinen ulko-ovi 190x84 turvalukkoinen 90 €, Lammasverkkoa 1 rulla (n.100m) 70 €, Moottorisaha 230 Stihl vm -09 190 €. Peugeot Partner v.m 2000 kats.elok jakohihna vaihdettu kahdet renkaat h. Vuokrataan palvelukotiyksiö 31,5 m 2 Alastaron Loimikodissa. 85,5, lev. Projektiautojen ja moottoripyörien kuljetus mahdollista. Lämp. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä MYYDÄÄN . P. Jakopään hihna ja vesipumppu vaihdettu n. Toyota Carina E 1.6 -94. H. 137, kork. 050 342 6666. Laskutuslisä 2 e. . Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. . P. 2,55 m, kylmän 4,00 m. 350€ p.040 8651049 . H. Vanha 50luv. 050 411 9743. Kuivaa klapia ja halkoa. oikeutta. Kuivia koivuklapeja, myös kotiinkuljetus. Muutama kolhu, ohjaustehostin vinkuu. P. 47.000 e/tarjous. . 800x1890. Myydään kuivaa koivuklapia 40 e / heittokuutio p. . P. ja huollettu. käteisellä. puuhella, Kotiliesi 30, 980x660x800, hyväkunt. Yhden viestin hinta on 5 e/160 merkkiä. P. 85, kork. H. Mazda 323F 1600 -89, ei kats., tekniikka kunnossa. . 120. (EI TOIMI GOMOBILE-LIITTYMÄLLÄ) muu irtoromu. Yhtiövastike 86 e, vesi 12 e sekä taloyhtiön sauna 3 e/vko. Lisäksi vanhoja 50-luv. P. Pirttikalusto 40, pinnas. . 045 323 9904. Kanipariskunta, uros leikattu! Aurassa p. . Loimaan kaupungin alueella vuokrataan siisti, rauhallinen 60 m 2 kaksio lasitetulla parvekkeella esim. 040 587 4953. . P. 2 kk sitten. 50 e. Ilmalämpöpumppu tarpeettomana. 040 961 1175. Kelajyrsin. Kesärenkaat 5 kpl, talvirenkaat 5 kpl: Eko Tyres R149, Casoni, Eko Tyres 100/155 R14 G, KKU Tyres 55/80. 300,/vaihto ajoleikkuriin. . Sopii asuntovaunulle, ei rak. kenttäsirkkeli. Suom. H 70e/tarjous. 150 ja 1000 l erissä. 50-luvun laaka sisäovia vasenja oikeakät., myös lasi-ikkunalla olevia. . BMV 316i, vm. H. P. Etsimme kirvesmiestä rakentamaan pihasaunan. Oma 1.000 m 2 puutarhatontti. Fahr leikkuupuimuri, 4-sylint., käyntikuntoinen. 85 e. Aj. (02) 763 1936 klo 17-22. 1,5x3 m, kippaava. . (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. Vuokra 360 e/kk + vesi ja sähkö. Hp. . VW Vento vm. ja Somero-lehdessä. Kats. Polttopuuta kuivaa koivuklapia 45 e heittokuutio, kotiintuotuna. P. . P. Mazda 626 2.0, ei farmari, hinta 0-500 e. Kara, Laimet tai vast. P. Ps 3 guitar hero peliin rumpusetti. Myydään ylimääräisenä. Vuokrataan Loimaalla huone ja keittiö ison ok-talon yläkerrasta lähellä keskustaa. 040 512 5800. 044-4842703. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Oma sisäänkäynti. Eini, Koski Tl. Rivitalokaksio Someron keskustassa, 46 m 2 saunalla. 050 569 6903. . P. 044 744 3813 Marttila. juureen. Somero. 044 365 1875. kuistin ikkunoita ja karmeja. Hiekkamaan perunoita Nicola ja Van Gogh. . 044 027 1088. Vas. SEKALAISTA . Emakoiden ruokintakaukaloita 4 kpl mankeli (Rosenlew). 0500223033. Kahdet renkaat, huoltokirja. Oksasilppuri teho 2500 W. Kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. . . . Kotiintuotuna 15 kg 6 e (0,40 kg). Riihikoski Lalli iltaisin 050 540 7514. P. Moposkootteri Aprilia sr50 aj. Myydään lasten jatkettava sänky patjalla ja jatkopalalla hinta 25e Pöytyä. Luukku takana. . Koiran aitaverkkoa tai aitaelementtiä 10-15 m. . 050 511 8591, Somero. 234 tkm. 040 831 4955. puukkoja/pistimiä, kirjoja. P. Hyväluonteisia Neva Masquerade kissanpentuja sekä venäjänsinisiä kissanpentuja, eri-ikäisiä, Loimaalla. 045 1325 903. lasi-ikkunat 2 kpl 1250x1360. 045 318 2705. P. P. H. 70e/tarjous. opiskelijalle. 2h+k+s lasitetulla parvekkeella Peipontie, 3 Somero, ensimmäisessä kerroksessa 60 m 2 . P. 40e. Tiistaina 12. . . Turussa. 2700 p.040548 5105. P. . 5/2010. 400e/kk p. P. 044 525 1941 . Nastarenkaat Barum Volvo 240 vanteilla. . 2 pk.mäyräkoiran pentua, uros ja narttu. 105, s. Pumppukärryjä 3 kpl. Iltaisin. Tee tarjous. 040 753 0035, Päivi . 4 kpl Semperit nastarenkaita 155/70 R 130, VW Polon 4reikäisillä vanteilla. OSTETAAN . 045 133 3090. kaksio kaikkien palveluiden läheisyydessä Kalevalank. Soita ja kysy lisää P. 159, 50-luvun liinavaatekaappi, lev. Hinta yht. . ja kylmää talvisäilytystilaa Somerolla harrasteajoneuvoille, moottoripyörille, veneille, matkailuvaunuille ym. Nouto ja käteismaksu. Tuula Mäki. 040 191 1980. Puh. . Zetor 6711 vm -77 tr. P. voimassa. tilan kork. P. 1.12. P. Puh. Ikkunat 1090x1280 4 kpl. (02) 588 8965 Loimaan Lehti PL 2 (Kartanomäenkatu 4) 32201 Loimaa puh. Lahjoitetaan hyvään kotiin 3-vuotias kanipariskunta, uros leikattu, Aurassa. 182 tkm huollettu ja katsastettu. . . P. 040 411 1466. 044 484 1565. Uusia villasukkia m 18e n15e. . P. 95, CD-soitin, vetokoukku, hälytin, musta, 2300 e. Yläne miel. Käsikärryt käytetyt traktorin eturenkaat 6x16, Lieto 040 527 8063. 1.6.-10. Husqvarna säiliöpakastin kork. Valio vanhemmista! e-mail: jessfeins@hotmail.com. Voidaan vaihtaa myös käypään tavaraan. . H-auton peräkärry peltikuomulla. Ostetaan ja noudetaan traktorit ja traktorikaivurit kaikenkuntoiset huomioidaan. Synt. Tee tarjous. Sotakunniamerkit, kurssiristit, suojeluskunta ym sota-aihe. Rauhallinen paikka asua. 1 t, Pöytyällä. 2010. 044-4842703. Takuuvuokra. Näytöt p. . 66,5. 0440 885 674. . P. Yst. P. Kone Aurassa, p. 040 841 2585 Kyrö. P. H. Pystyuunin yösähkövastus Strönberg teho 5 kw. P. Kevyt, pikakiinnitteinen, sorakauhalla, 300€. 040 865 2364. Farmarisäiliö pumpulla 1980 ltr, valovirta agregaatti, venäl. Vuokrattavana lämm. 040 564 7548. . 150 kpl, Nastarenkaat 155-70R13 Somero. Vanhaa tavaraa, Arabiaa, Riihimäkeä, Nuutajärveä ym. 2220 e. p. 85e. Rengaskone alum.öljysäiliö, valomainos 3x1, Mepu pakokaasuimuri 2,2 kW, moottoripukki, vaihdelaatikkonosturi. . P. 800,p. mänty) + 4 tuolia, siistit, 2 kahden hengen istuttavaa vuodesohvaa, sänky 1 hengen patjoineen, mäntyä, Singer polkuompelukone, pyöräkelkka, olohuoneen valaisin. Vanhoja kattotiiliä. . 0400 533 117. Toimita ilmoitus YHTEEN konttoreista: viisi riviä vain Ilmoituskuponki Ilmoitusosasto myydään ostetaan sekalaista 5 e Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 5 e / 160 merkkiä! Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Rakennuspuutavaraa, lautaa, pattinkia ja muita kokoja edullisesti, Marttila p. . P. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin. P. (02) 4845 205, 0400 474 545. Vuokrattavana Loimaalla siisti rem. Myydään Opel Tigra 96 aj. Pakettiauto Citroen Jumper -01 1,9TD puolipitkä. Hyvät nastat. 10, öljykattila 60 yms. . 040 585 471 mieluummin iltaisin. Karmi 1190x1380 2 kpl. . Kaukolämpo ja kaapeli TV. Hyvä kunto, h. 044 211 9767. . . Ilmoitukset viimeistään perjantaina klo 16. 050 022 8035. Vanha kunnostettu tupakaappi lev. Tarjotaan vuokralle mummon/vaarinmökki. 040 582 3068. Pöytä (jatk. Lada 1700 katsastettu, sähkölämmitys, vetokoukku. Kats. 040 741 3767 ja 0400 225 758. lokakuuta 2010 9 Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. 040-753 0035. 0400 741 441. H. 34.500 e. Hyvä talviauto Lada Samara -88, eritt. 040 741 3767 ja 0400 225 758. P. 040 706 1026. Liitä mukaan ilmoitushinta 5 e (sis. siisti, paljon uutta osaa, kats. . (03) 437 7208 Humppila. . Ajettu vain 159 tkm. 0400 488 891. 050 375 2795. Hyvän tien varrella, Salon keskustaan 14 km. Pesu ja öljynvaihtomahd. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. Lahjoitetaan hyvään kotiin 3 v. P. P. 044-4842703. Potkupyörä Esla. 040 575 9778 Loimaa. Isolta parvekkeelta Loimijokinäkymät. P. 0400 804 241/Pertteli. Vuokra 400e/kk Puh. P. Mukavuudet on + sauna, puulämmitys, Oripää kk. . Someron keskustassa. 0400 743585, Riihikoski. Hp. 046 578 2701. 4150 e. 050 491 4661. Etukuormaaja Sukkela 2100. 2-akselinen h-auton peräkärry, kok. 044 276 9323. 040 512 5800. Kaunis luonnonvarainen sisäpiha, taustalla vanha kuusiaita. Sähköt, pystyuuni, ilmalämpöpumppu, kaivo. Käsinlyötyjä tiiliä n. Annetaan kissanpentuja hyvään kotiin. P. Myydään lasten jatkettava sänky, patja, jatkopalat, lakattu mänty 30e p: 040 963 7822. . Vuokrattavana mummonmökki + sauna puulämmitys, Oripää kirkonkylä P. 3h+k Pikaisesti! P. Auranmaan Viikkolehti Kehityksentie 3, 21800 Kyrö puh. 0400 813 828. 29.8.2010. 041 433 0501. 175-14. P. . 040 963 7822. . Remontti valmistunut v. 041 770 7172. Ajettu alle 5000 km. Kuivaa koivuklapia sekä timotei-heinää pikkupaaleissa suoraan tilalta tai kotiin kuljetettuna. . Lämpölasi-ikk., ruskea karmi 1860x1360, tuuletusikkunalla 2 kpl sekä 2-ruut. . . 044 361 8317/ 045 631 4496.
Heittäjät joutuivat liian usein itse rakentamaan heittopaikkansa. Korikonkareiden visiitti Keski-Suomeen poiki murskatappion käymistilassa olevalle joukkueelle. Vastaanotto ja torjuntapeli on uomissa, mutta viimeinen silaus on tehoton. Tahtoa voittaa toistuvasti vastustajansa, arvioi Greg Gibson. Hakemuksessa tulee ilmoittaa yhdistyksen maksuyhteystiedot ja liitteeksi on liitettävä kopio vuoden 2010 kiinteistöverolipusta, josta käy ilmi yhdistyksen kiinteistöstä maksuunpantu kiinteistövero. Kirkkaasti erilainen ikkunaja oviremontti TURVALLINEN TALVISÄILYTYS AJONEUVOLLESI autot, mp:t, matkailuautot, kilpa-autot, harrasteautot ja veneet. Lisätietoja antaa Päivikki Järvinen puh. kulj.Pietarissa 4.-6.12. klo 19.30, jolloin vieraaksi saapuu Lännen Kiekko Säkylästä. 0400 765 521, tuomo.jarvenpaa@tiimi-ikkuna.. Vanhin mukana ollut pelaaja oli 23-vuotias ja suurin osa 18-vuotiaita seuran omia kasvatteja. 660 ,-/hlö PLAYA DE LAS AMERICAS, 1 VK 5.2. Kun joukkue häviää levypallonsa 48–36 ja kerää 32 pallonmenetystä, joista vastustaja usein rokottaa helpolla korilla, ei pidä ihmetellä lopputulosta. Ensimmäinen erä meni selvästi loimaalaiskomennossa. Toisessa erässä vastaanottomme repesi totaalisesti ja Sampo runttasi rumat lukemat. ti-to 9-17, pe 9-17.30, la 9-13 5 kg:n pussi 4 50 /kg 10 kg:n pussi 3 95 /kg TB-HUOLTO LEHTILÄ Alastaro, 02-764 1163 Avustus haettavana Yleishyödylliset yhdistykset, jotka omistavat kiinteistön voivat hakea avustusta Loimaan kaupungilta. Rockets oli liikkeellä todella nuorella joukkueella, sillä kokeneet kiekkomiehet Jesse Suonsivu, Pekka Kesseli, Toni Rantanen ja Tomi Petäjoki olivat pienten vammojen vuoksi poissa kokoonpanosta. 10 Tiistaina 12. Pelikello oli ehtinyt vasta lukemiin 8.02, kun jo Rocketsin kolmas maali oli tosiasia. 1.295,-/hlö/2hh Kysy lisää toimistostamme tai www.fmtours.. Huoneistoh. Ismo Moilanen oli meiltä selvästi vahvin (24pist. Rocketsin seuraava kotiottelu pe 15.10. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut varsinaista paniikkia ja maalissa Jesse Ruohonen torjui jälleen varmasti ParSportin pahimmat rynnäköt. Korikonkari-pakka levisi Jyväskylässä Jääkiekko Tapani Korvenpää Rocketsin edustusjoukkueessa oli kuluneen viikon aikana palautettu pelaajien mieliin se, miten otteluun valmistaudutaan ja miten se aloitetaan. Nyt joukkue oli hereillä heti alusta alkaen ja latoi voittoon tarvittavat maalit jo ottelun alkuminuuteilla. Joukkueiden suurimmat erot tulivat juuri hyökkäyspuolella. hot. Toisella puoliajalla coach Gibson pyöritti koko palettia. Päätöserä meni sitten Rocketsin osalta turhien jäähyjen vuoksi puolustuspeliksi. Erän puolivälissä tilanne oli 14–15. Kiinteistö myydään tarjousten perusteella, mitkä pyydetään lähettämään kirjallisina 29.10.2010 mennessä osoitteeseen: Huhtamon Osuuspankki, Kangastie 1298, 32770 HUHTAMO. Tietoja antaa kehittämisjohtaja Matti Tunkkari 02 -76110/ vaihde tai 010 2703101/suora numero HALLINTOPALVELUKESKUS Lentopallo Valtteri Arra Lentopallon Mestaruusliigan toinen ottelu Hurrikaanin osalta sujui yhtä laihoin eväin kuin kotiavaus. 109 ,-/hlö/B4 HOTELLIMATKA TALLINNAAN 4.-5.12. – Oltiin muuten pelissä vahvasti mukana, mutta ei saatu taaskaan kunnolla palloa kuolemaan. Ei tässä silti mitään paniikkinappulaa vielä paineta. Puoliaikaan mennessä ottelu oli paketissa lukemin 57–39. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Tiimi-edustaja Tuomo Järvenpää p. Parempaa palvelua. Naisen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Marola alk. Lérmitage 129 ,-/hlö/H2 Kauppalankatu 13, Loimaa puh. Toisessa erässä Rocketsin vauhti ja hallinta jatkui samanlaisena, mutta nyt maalipaikoissa ei oltu yhtä tehokkaita. Luistin ja kiekko liikkuivat iloisesti ja maalipaikoissa oltiin teräviä ja nälkäisiä. mutta kun ei. Toisen erän alkuun tulos oli isännille 7–0. Hyvä puolustus, paitsi että se vaatii jalkoja, se vaatii asennetta. Myyjä pidättää itsellään oikeuden joko hyväksyä tai hylätä tarjous. SILJA EUROPAN RISTEILYTARJOUS! Pe 22.10. 020 775 7700 PLAYA DEL INGLES, 1 VK 4.12. 020 775 7760 Linja-autoasema, Forssa p. Turuntie 19, LOIMAA puh. 02-469 3041, autotalliovimyynti@aumanet.. Libero-peliin joukkue ei kuitenkaan kaatunut vaan tehottomaan hyökkäyspelaamiseen. Kiinteistön tulee olla julkisessa käytössä. Jos ensi viikonloppuna tulee kaksi voittoa, kaikki näyttää taas aurinkoisemmalta ja joukkue saa karistettua isot möröt selästä. Hurrikaani jatkaa nollakerhossa Koripallo Nikolai Krjukoff BC Jyväskylä–LoKoKo 101–69 (28–18, 29–21, 19–12, 25–18). Ilmat viilenee olisko huollon aika. www.fenestra.. 29,-/hlö/C4 SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. Huoneistoh. Hurrikaani lähti matkalle ilman ykkösliberoaan Henri Rajalaa, joka kärsii edelleen sitkeästä virustaudista. BC JKL haki hyökkäyslevypalloja, joista pääsi yrittämään koria toistamiseen samassa hyökkäyksessä. Nainen näpisti elintarvikkeita. Retkiä mm: Petra, Horebin vuori, Pyhän Katariinan luostari, Kuollut meri, Kairo, Knossoksen palatsi Hinta alk. Lopputulos 1–6 (0–4, 0–1, 1–1) kuvaa hyvin ottelun kulkua. Rockets fire: Tomi Pietilä 2+1, Leo Pietilä 1+2, JanneMatti Järvinen 1+1, Tomi Korvenpää 1+0, Matias Paukkio 1+0, Antti Mäkelä 0+1, Sakari Pitkänen 0+1, Viljo Lindsten 0+1, Jesse Ruohonen 26 torjuntaa. Ikkunat ja ovet . LoKoKo ei saanut missään vaiheessa nopeaa peliään käyntiin, vaan joutui hyökkäämään viisi vastaan viittä. Kimmo Jaanu 050 575 4909 6RLWD SXK 6DYHQ YHUNNRNDXSSD DXNL K 67$+/:$5( 6259,1 7(5b3$/$7 DON NSO +XLSSXNHVWlYl 7,1 SLQQRLWH $XUDXVYLLWDW $ON NSO 6$9(1 .$,6/$/(,..85, 7HOHVNRRSSLYDUUHOOD ZZZVDYHQPDDIL 6RLWD 6DYHQPDDOOH .DWVR :::6$9(1), $XUDXVYLLWDW DON 3XXQKDONDLVX NRQHHW MD VLUNNHOLW 6FLRQH PRRWWRULVDKD /\K\W WDL SLWNl ODLSSD FP Osuuskauppa niminen kiinteistö RN:o 1:16 Huittisten kaupungin Huhtamon kylätaajamassa. alk. Pidä peli yksinkertaisena, torvi. ParSport sai painetta Rocketsin maalille neljän ylivoiman aikana ja onnistui kerran myös survomaan kiekon maaliin kovan ruuhkan päätteeksi. Erän saldona oli vain yksi tehty maali lukuisista hyvistä paikoista huolimatta. – Unohtui pallopelien KISSperiaate (Keep It Simple Stupid). 7632 733 TERVETULOA! JAUHELIHAMARKKINAT tiistai-keskiviikko Vähärasvainen sika-nauta JAUHELIHA 4 95 /kg Palvelemme Ma sulj. Ottelun lopputulos,101–69, mairittelee isäntäjoukkuetta. Viisikko: Kivinen, Latvala, Kinnunen, Dantzler, Stamper oli heti ensi hetkistä pelissä mukana. 729 ,-/hlö Hintoihin sisältyy bussikuljetus Loimaan seudulta. Hakemukset on toimitettava Loimaan kaupunginhallitukselle osoitettuna 1.11.2010 mennessä PL 9 32201 LOIMAA. Erikoistu ttu pakettia utoihin ja asuntoa utoihin OPEL FIAT PEUGEO T CITROEN ym. Rockets osui hyvin Paraisilla LOIMAA Nainen näpisti hirvikoskelaisesta liikkeestä elintarvikkeita sunnuntaina puolenpäivän aikaan. Hurrikaanin pelin on parannuttava varsin nopeasti, sillä ensi lauantaina kotiottelussa tulee vastaan Joensuun Liiga-Riento ja heti perään sunnuntaina on Liiga cupin ottelu Saimaa Volleyta vastaan Savonlinnassa. Turvallinen, lämmin ja vaivaton. Toimistomaksu 7 /varaus VAIN MEILTÄ! ERIKOISRISTEILY KRISTINA KATARINALLA Punaiseltamereltä Suezin kanavan kautta Välimerelle 19.-26.3.2011. – Hävisimme ottelun lähinnä henkisellä puolella. Kolmosen ylempi alkusarja on nyt puolessa välissä, ja Rocketsilla on kärkipaikka sarjataulukossa 9 pisteellä. Rajalan ollessa poissa liberona aloitti Henry Kartano, joka pelasi kaksi ensimmäistä erää ja kaksi viimeistä liberona hääri Tomi Mutka. 040-5788822 www.moottoriparkki.. Kun Konkareiden puolustuksesta loppuivat jalat, JKL riuhtaisi itsensä karkuteille, 28–18. +15, 5 ässää) ja myös syöttöruudussa herra laittoi kovaa pommia. Viime kauden finalisti Pielaveden Sampo nujersi Hurrikaanin neljässä erässä 3–1 (26–24, 25–12, 23–25, 25–16 ). 1980 valmistunut elementtirakenteinen 160 m²:n suuruinen myymälärakennus ja 1900-luvun alkupuolella valmistunut tiilirakenteinen 80 m²:n suuruinen varastorakennus. Erän viimeiset neljä minuuttia menivät isännille, 14–3, lähinnä hyvän hyökkäyslevypallopelin ansiosta. Green Field alk. Olisi tarvittu vain syöttö ulos asemissa oleville heittäjille. Kun pallo saatiin syötettyä sisäpelaajalle JKL-puolustus tuplasi tai jopa triplasi Dantzelin tai Stamperin. la-ma alk. 205,-/hlö/B4 -sis.ateriat ja runsaan jouluohjelman VIISUMIVAPAA RISTEILY PIETARIIN Princess Marialla, sis. Pisteet/ levyt: Jani Kivinen 13/ 4, 2 s, 3 r, Santeri Latvala 0/ 0, Turkka Rikkonen 0/ 0, Henri Hyppönen 2/ 2, Toni Karppinen 0/ 2, 3 r, Eero Aaltonen 0/ 0, Akseli Lepola 7/ 3, Janne Kinnunen 11/ 2, Damion Dantzler 14/ 9, J´son Stamper 22/ 8, 2 r, teho 0,61. Tämä näkyi selvästi Paraisilla lauantaina, kun vierasottelussa kohdattiin ParSport. Noudot, huollot ja kausihuollot vaivattomasti! Lisätietoja puh. lokakuuta 2010 SILJA EUROPAN JOULURISTEILY RIIKAAN 24-26.12.2010 alk. Landon Adlerin lähdön paikannut Damion Dantzler ei löytänyt vielä muutaman yhteisharjoituksen jälkeen muun rosterin kanssa yhteistä säveltä. 02 564 582. Paljon on pelejä jäljellä ja ensi viikolla harjoitellaan normaalisti, analysoi Aapo Rantanen. Ottelun alku oli kuitenkin lupauksia antava. Voimakatu 1, Loimaa P. Kiinteistön pinta-ala on n 1600 m² ja sillä sijaitsee v. (02) 762 4844, 050 596 4464 FIAT JA OPEL MERKKIKORJAAMO • määräaikaishuollot • kolarikorjaukset • muut korjaukset • katsastuspalvelut kaikkiin automerkkeihin AUTOTALLIOVIMYYNTI mittatyönä ja asennettuna, laadukkaat kotimaiset nosto-ovet Tammimäenkatu 6, 2 krs Raisio IKEAa vastapäätä, Myllyn lähellä p. Tähän huutoon vastasivat parhaiten Jani Kivinen ja Toni Karppinen sekä levypallorohmut Dantzler ja Stamper
LL, Saviseudun urheilullisin. Tervetuloa! Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset MTK-Loimaan Seutu Loimaan Seurakunta LOIMIJOKILAAKSON JÄÄHALLI OY:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään Domus Areenan tiloissa, osoite Kaunismäenkatu 15, 32200 Loimaa tiistaina 26.10.2010 alkaen klo 18.00. p. Loimaa, puh. Perhepatikointi Latupirtille la 16.10. Keittiö nätti ja tilava, muutenkin isot huoneet. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa ti 12.10. Tervetuloa SYYSKAHVILLE Kössin tila Salamäentie 48 Oripää p. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry. Lähtö rautatieasemalta klo 8.13. 0400 458 280 Tilausajot 16-70 paikkaisilla busseilla. Aseita paikalla. p 0503369464 / Anni Perikunnan lukuun kuolinpesän koko irtaimiston HUUTOKAUPPA Alastaron nuorisolavalla la 16.10. Lähtöpaikka Äijälänlato, jossa kartat. Ammutaan pienoiskivääri ja pistooli 10 + 10 laukausta. Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 13.10.2010 klo 18.45 alk. Tied. www.hanx.. Leisku, palkintojenjako tilaisuus tänään klo 18.00 Nordean tiloissa. klo 18:00 Kololle keskustelemaan myyjäisvalmisteluista ym. Ensiapuryhmä harjoitukset to 14.10. klo 10-14. klo 18.00. Puh. klo 18 terveyskeskuksessa, lisätietoja Katariinalta, p. mennessä. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Sotaveteraanien Pärnun matkan muistelot Veteraanituvalla ti 26.10. Kylätoimikunnan kokoontuminen torstaina 14.10.2010 klo 18.00 kylätalolla. klo 17 Yhteiskoululta. 762 2697. www.matka-niinimaki.. Terveyspiste SPR:n Päiväpirtillä Turuntie 13. Arja, p. Paljon vanhaa pienirtainta. Alastaron Maatalousnaiset Ylhäisten opintokerho 2 järjestää reissun Myrskyluodon Maija teatteriesitykseen Uuteenkaupunkiin la 13.11.2010. Pirtti lämpimänä klo 10-14. Loimaan Latu ry Nyt ulko ilem aan! Latu puff etti Loimaan Ladun Perhepatikointi Latupirtille la 16.10. U M P I K U O R M A A U T O / PA K E T T I A U T O vapaana kuljetuksiin lähes päivittäin Loimaalta/Auranmaalta Helsinkiin ja takaisin Tied./kuljetustilaukset Marko p. Tied. Timo Verho:Arkkiveisurunoilija Tuomas Ragvaldinpoika 1724-1804 Virttaan Martat kaikille avoin zumba Virttaan koululla tänään 12.10. 0500-531759 ilpo.knuutila@asianajot.. Ke 13.10 Käsityöteemapäivä. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat viikon ajan ennen kokousta Loimaan Tili ja Kiinteistö Oy:n toimistossa osoitteessa Hirvikoskentie 222, 32210 Loimaa osakkeenomistajien nähtävänä ja niistä lähetetään jäljennös osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää. klo 16:30 Onkijoentie Metsämaan kko Majanojantie Vt 2. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. iltaisin Auli puh: 0505651995 Savikki tekee pe 22.10. Keskuskoululla klo 17.00-18.00. Maunolle, puh. Lisätied. Farmaan 15.10. lajina tango alkeisjatko. Tiistaina 12. torinpuoli klo 16:15 Kalevalankatu Lännentie Kolkkalantie Metsontie Hirvikosken apteekin pys. kello 18.-20., musiikin tulkinta. Loimaan Työväentalolla ti 12.10. Lähtö Huittisten linja-autoas. klo 14 pääkirjaston alakerrassa aiheenaan syksyn uutuuskirjat. Paikkoja on vielä muutama jäljellä. 80 m 2 Hissitalon 1. Lasitetulta parvekkeelta vehreä avoin näkymä, hp. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.. 040 773 0762. Lähtöpaikka Äijälän lato. Haitulan Maaja Kotitalousnaiset kerho Annelilla to 14.10. Ilm. Kaikki mukaan. 65 899 + vo. Tied. Loimaan alueen yleisurheiluseurojen yhteistreenit la 16.10. Ilm. Kansalliset seniorit kirjallisuuspiiri kokoontuu to 14.10. shoppailuun kaupungin keskustassa. Retkellä mahd. Asianajajia Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman VT Pia Aulio VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Tervetuloa huutamaan! A. Loimaan Eläkkeensaajat ry Ke 13.10. 3 100 Koskenkuja 3 as. klo 18:45 19:15 ja torstaina 14.10. Harri Petäjä, p. Juhlassa puhuu ProAgria Farman toimitusjohtaja Heikki Isosaari. lähtee Vuorisen bussi tallilta klo 16:05 Kaunismäenkatu Turuntie OP:n pys. Huomioi myös MKN-risteily 29.30.11. Farmaan tai kysy Tarjalta 050-329 8676. (02) 763 1888 ESITTELY KE 13.10. To 14.10. (02) 486 5880 info@matka-niinimaki.. 027 627 026 tai 040 701 3216. Muistathan ottaa vanhan jäsenkorttisi mukaan. Myös uudet harrastajat mukaan. Lavatanssikerho Sekahaku ry harj. ja lisätiedot Anne 050-5813225 Punaisen Ristin Päiväpirtti Turuntie 13. Kerho ma 18.10. Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Varatuomari Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa puh. klo 14 pääkirjaston alakerrassa aiheenaan syksyn uutuuskirjat Alastaron res.ups. klo 11.00 Myydään mm. Pirtti lämpimänä klo 10-14. Huhtamon naiset järjestää matkan osaava nainen -messuille su 31.10. ja ilm. VIRTANEN LEISKUN BINGO /JAHTI 400 €/45 p. 040-7182956. Motoristin ja kelkkailijan varustekauppa SYYSALE KAIKKI -40 % Humppilan Lasi p.03 4378068 Av. klo 10-14 Opastus Mäenpään sillalta. 4, Loimaa Rauhallisella paikalla kauniisti remontoitu avara 3h,k,s,erill.wc 80 m2. Auto lähtee Rutavalta n. retken Turkuun. 040 827 5819. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. 0400-919 541. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Harjoitukset alkavat ke 13.10.2010 klo 16.30 Loimaan Tennishallilla. Tule tekemään löytöjä. menn. JAHTI 1700 /50 palloa 1 x 200 2 x 100 24 x 40 Super-5-bingossa 1680/55 TERVETULOA Kanteenmaan Ns! SADONKORJUUN KIITOSJUHLA sunnuntaina 17.10.2010 Jumalanpalvelus klo 10 Kanta-Loimaan kirkossa, jonka jälkeen uutispuurotarjoilu ja juhla seurakuntatalolla. kerho klo 13. Tiistaina 12.10. mm. Talkoot Vanhankirkon aidalla tänään klo 14.00. Ohj. ja reserviläisten prosenttiammunnat Virttaan ampumaradalla Su 17.10 klo 16.00 alkaen. LoPS/Futsal/Pojat 1997-99. Loimaa-Seura ja Eläkeläisjärjestöt. klo 19 Alastaron kirjastossa. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 8 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. krs metsän reunassa, läpi talon tilava huoneisto. lokakuuta 2010 11 B. klo 12 Osuuspankilla. LoNu vanhemmat to 14.10. Pelli 040 8430601. Vielä ehdit mukaan, ilm. klo 8.00 reittiä Huhtamo, Alastaro, Virttaa, Turku. Savikki La 16.10.2010. klo 18. klo 12-14, kaupungin urheilukeskuksessa. Loimaan Työväentalolle. Rv -88, sähkölämmitys, hv.120 , autoka-tospaikka, hp 76.500 Riihitie 6 as. Mukana Loimaan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry sihteeri Jaana Bostöm. Tiedustelut H. klo 18.45. 12.10. Teemoina Englannin keskusteluryhmä + kokkikerho. klo 9 11. Avoinna joka arkipäivä klo 10-14. Lisätietoja: Anette / 0405637381. klo 19.30. KLO 17.30-18 Rt-kolmio Alastaron keskustassa SLEY:n Haaran-Onkijoen osasto. PÄÄKIERROS 170 € Viitosbingo/Ventti KIRJAT 6 € / 3 € / 2 € Loimaan Leisku SPR:n Loimaan osaston Päiväpirtti ja myymälä, Turuntie 13. 0500 639 471 KÖSSIN TILALLE to 14.10.2010 klo 10-18 Loimaan S. Siioninkannel-ilta Helli Kulmalassa ke 13.10. vierailu Turun mielenterveysyhdistys ITU:ssa ja tutustuminen Aboa Vetus/Ars Nova museoon/taidenäyttelyyn. Sukupolvenvaihdoksen tehneiden muistaminen, musiikkiohjelmaa. klo 13.00. Tied. myös sunnuntaina. laulupiiri Säkenet klo 11 ja bocciapiiri klo 12.30 To 14.10. 0400643568 Loimaan-Metsämaan Maaja kotitalousnaiset Piirikokous Uudessakaupungissa 27.10. Lasten tanssikurssit monitoimitila Ahjossa sunnuntaisin 4 6 v. Loimaan Naisvoimistelijoiden jäsenkortteja ja -tarroja jaetaan liikuntahallin kahviossa: keskiviikkona 13.10. LoKoKo miehet III. Lisätietoja puh. 010 229 5500 fax 762 4805 www.hj.. (02) 7624010, fax (02) 7621321 gsm. Monitoimitila Ahjossa vapaat harjoitukset 17.10. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. Matkatoimistopalvelut M AT K A N I I N I M Ä K I O Y Riihikoski P. Sään mukainen varustus! Lisätietoja Eveltä p. 10.30, Oripää 11. Verenpaineja kehonkoostumusmittausta, terveysneuvontaa. lasia, posliinia, liinavaatteita, vanha -40 luvun keittiökaappi, tv, vanha Fenno radio + muita radioita, levysoitinkaappi, haitari, kattokruunu, rukki, mattoja, pyöräkelkka, rollaattori, jääkaappi, pakastinarkku, kangaspuut (uusi malli), kelloja, kyniä ym. Loimaan Voiman lasten urheiluleikkikoulu ( 4 7 vuotiaat ) alkaa ma 4.10. Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Satakunnantie 11, 32200 Loimaa puh. Polo MK-Personal Training -palvelut PT-Palvelua Ravintopäiväkirjan analyysit + Ravintoneuvontaa Yksittäiset liikuntakerrat Kuntosaliohjelma + kuntosaliohjaus Työpaikka/Ryhmäliikunnan ohjaus Avajaisten arvonnassa kuntosaliohjelman+ohjauksen voitti Sanna Vanhatalo Tuotepalkinnot: Hilkka Forsbacka, Eila Nurminen ja Liisa Rautakumpu LISÄTIETOJA: Merja Kivimäki merja@mk-personaltraining.net 0400 537286 KIRPPIS toimii jo Hirvikoskella Saritie 1 ma-ti ja to klo 15-18 Tervetuloa! Kansalliset seniorit : kirjallisuuspiiri kokoontuu to 14.10. SEURATOIMINTA Hyvät pelit ja parhaat selitykset Loimaan Lehdestä. Lähtö Kaarinaan ke 13.10. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 19.10. Työväentalolla, 13.10. www.asianajot.. Tied. klo 17:45 18:15. 3, Alastaro Turuntie 14, 32200 Loimaa Puh. ma 18.10. klo 11.30 Jankon suunnistus Avoin yösuunnistusharjoitus Kertunmäellä pe 15.10 klo 1920.00 Opastus Loimaa-Oripää tieltä. Loimaalla 11.10.2010 Hallitus Vampulan Eläkeläiset ry. ajankohtaisista asioista. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. klo 16 -17 ja 7 12 v.klo 17 18. Eloisat, Porin teatteriin 20.10. Opastus Mäenpään sillalta. klo 18.00. Aloitamme n. ESITTELY TÄNÄÄN KLO 17.30-18 Katso lisätiedot ja kuvat Heli Harteela 0500 977 501 Ritva Vesanto 0400 329 555 Tarja Keskitalo 0400 656 780 www.loimaanasuntopalvelu.com KT 3h,k,kph,las. ja ilm. Opintien koululla klo 19.40-21.40 lajina foksi 1. 044 907 4964. Kysy yhteiskyytiä Karoliinalta 0400851 755
Hyväkuntoinen kolmikko Ulla Nyman, Satu Bragge ja Merja Laapotti kertoo salsan jälkeisellä tauolla, että hiki on jo noussut pintaan. Kyrönkorven maasto tarjosi arvokilpailun vaatimat maasto-olosuhteet. Sarja D: 1) Johanna Saari, Satakunta 1.58,21. Osalajien johtajat kävivät läpi kisan eri osiot: kartanluvun, suunnistuksen ja ammunnan. Tanssimaraton alkaa salsalla, myöhemmin seuraavat vauhdikkaampi ja rankempi conga ja lopuksi on luvassa cha-cha-chata. Myös Tampereen seudulla kulttuuri on erilainen ja miehetkin tanssivat, pohtii Pirttisalo-Mäkelä tanssikulttuurien eroja. Rinne pitää Torres-Huhtalan tavasta opettaa, tanssiliikkeissä pysyy hänen mukaansa hyvin kärryillä. H50 joukkuekilpailu: 1) Uusimaa, 2) Etelä-Häme, 3) VarsinaisSuomi, 4) Uusimaa, 5) VarsinaisSuomi II, 6) Satakunta. Pirttisalo-Mäkelä kertoo yrittäneensä innostaa myös miehiä mukaan tanssimaratoniin, mutta ainakaan tällä kertaa ei paikalle saapunut yhtäkään rohkeaa. Alkuaan Alastaron Reservialiupseerien nimellä perustettu yhdistys järjesti juhlakilpailut yhteisvoimin Alastaron Reserviupseerien kanssa. Kirkonkylän koulun pihalla tapahtuneeseen lipunnostoon ja avajaisiin kokoontuivat runsaat 80 kilpailijaa ja lähes samankokoinen kilpailuorganisaatio. LL, Saviseudun paikallisin. D 50: 1) Hillevi Syväterä, EtHäme 2.00,14. 23 % Moniteho silmälasien ostajalle lukutai aurinkolasit KAUPAN PÄÄLLE! SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella +5 +4 +5 +5 (+1) 8 Keskiviikkona +6 (-3) 5 Torstaina +3 (-3) 3 Perjantaina +3 (-2) 6 Lauantaina +3 (-2) 6 Loimaa/Niinijoki Kati Varjus – Tanssiessa kaikki liikkuu ja tärkeää on rytmi jaloissa, selittää tanssinopettaja Julia Torres-Huhtala paikalle saapuneelle naisväelle. Julia on PirttisaloMäkelän vanha tuttu: hän on käynyt Julian tanssitunneilla ja ollut myöhemmin perustamassa yhdessä Turun seudun salsa ry:tä. Myös reitin varrelle rakennettu pistooliampumarata oli haastava. H 60: 1) Heimo Pulkkinen, Uusimaa 1.18,42, 2) Pekka Kerkola, Et-Häme 1.32,11, 3) Risto Sirola, Uusimaa 1.38,47 H 70: 1) Pentti Auriola, Et-Häme 2.10,12, 2) Olli Juntunen, Satakunta 2.28,58, 3) Juhani Martin, Keski-Suomi 2.35,33. H 50:1) Markku Laine, Uusimaa 1.26,39, 2) Heikki Hillo, Et-Häme 1.28,43, 3) Tuomo Kuopio, V-Suomi 1.29,25. Naiset pitävät erityisesti siitä, ettei mukana ole rajuja liikkeitä ja siitä että, salsa saa lantion liikkumaan. Sarja H: 1) Kari Hillo, Et.-Häme 1.23,40, 2) Vesa Mäkinen, V-Suomi 1.45,59, 3) Jussi Laakkio, V-Suomi 1.46,00. Poliisi valvoo raskasta liikennettä Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Alastarolaiset saivat kiitosta haastavasta järjestelytyöstä. H 75: 1) Heikki Lario, PäijätHäme 1.46,48, 2) Asko Kangasmaa, Uusimaa 1.50,18, 3) Johannes Ijas, Uusimaa 2.05,33. EU:n liikennepoliisien yhteistyöelin TISPOL järjestää viikolla 41 yhteisen raskaan liikenteen valvontaiskun samaan aikaan useissa Euroopan maissa. Lavatanssitunneilla käyvä Orvokki Rinne on pukeutunut asianmukaisiin, korollisiin tanssikenkiin. Tanssimaraton kiihtyi loppua kohden. Kannustusta ja kehuja Torres-Huhtala jakaa runsaasti myös tanssin lomassa loimaalaisille. Kappeliseurakunnan tervehdyksen esitti pastori Ari Pääkkönen ja Puolustusvoimain tervehdyksen toi komentajakapteeni Hannu Heinonen Varsinais-Suomen aluetoimistosta. lokakuuta 2010 www.loimihuolto.com CASE IH JX 90 34 900,sis. – Suomalaiset ovat hyviä oppimaan ja tanssivat hyvin, TorresHuhtala kehuu. Kaikkia tyydytti ratkaisu, jossa kartanluku siirrettiin erikseen muiden tehtävien jälkeen sumun hälvettyä. Torres-Huhtala ei tunnista stereotyyppistä mielikuvaa suomalaisesta jäykkänä tanssijana, vaan sanoo tanssitaidon kehittyvän pikkuhiljaa harjoittelemalla. Maastokilpailussa osanottajat edustavat piiriään. Markku Kuusiniemi ( 78 ) Satakunnasta ja Jorma Lehtinen ( 64) Päijät-Hämeestä tarkkoina. Raskas liikenne on yksi poliisin liikenteen valvonnan painopistealueista ja sen valvontaa painotetaan suoraan liikenneturvallisuuteen vaikuttaviin riskeihin. Suomi osallistuu valvontaan yhtenä TISPOL-organisaation jäsenvaltiona. Tässä vielä rauhallista menoa salsan rytmittämänä. Yleinen sarja joukkuekilpailu: 1) Etelä-Häme, 2) Varsinais-Suomi, 3) Satakunta. Riskejä ovat ajoneuvojen liikennekelpoisuus, kuljettajien ajotavat, ajonopeudet ja rattijuopumukset, kuljettajien lepoajat ja väsymys, virheelliset kuormaukset, kuorman varmistaminen ja vaarallisten aineiden kuljetukset. Jos tilalla olisi ollut joku muu, olisin varmaan parhaillaan metsässä sieniä hakemassa, Rinne naurahtaa. Kuubalaisrytmit laittoivat lantiot liikkeelle – Monet näistä tansseista näyttävät helpoilta, mutta ne saavat hien valumaan. H.80: 1) Erkki Lätti, Et-Häme 2.07,52, 2) Pauli Riihelä, PäijätHäme 2.19,10, 3) Veli Nieminen, Satakunta 2.31,55. – Monet näistä tansseista näyttävät helpoilta, mutta ne saavat hien valumaan. Paras ampuja oli Etelä-Pohjanmaata edustanut Pekka Kallio-Könnö ja kartanluvun tarkin Timo Salonen Etelä-Hämeen piiristä. Yllätyksen tarjosi sumu, joka teki kartanlukutehtävät mahdottomaksi. Reserviläisurheiluliiton kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Mauri Särssi luovutti jokaiselle kilpailijalle liiton 40-vuotismitalin. H 40: 1) Timo Salonen, Et-Häme 1.28, 24, 2) Petri Stevander, Et-Pohjanmaa 1.46,32, 3) Kari Silokangas Et-Häme 1.51,49. Lajina maastomestaruuskilpailut ovat yksi vaativimpia Reserviurheiluliiton ohjelmassa. Kilpailujen johtaja Erkki Kallio toivotti kilpailijat tervetulleiksi ja uskoi, että vaativa maastokilpailu pystytään viemään läpi rehdissä reserviläishengessä ja turvallisesti. Alkuun lämmitellään rauhallisesti nostamalla ja pyörittelemällä hartioita. Kilpailun alkua siirrettiin tunnilla, sillä arvioitavia karttakohteita ei maastossa saatu näkyville. Vuodesta 1997 Turussa asunut Torres-Huhtala kertoo opettavansa monenlaisia tansseja, kuten afroa ja mamboa. KATI VARJUS Sumu kiusasi reserviläiskisoja Sumu on hälvennyt ja vuorossa on vaativa kartanlukutehtävä. alv. Ammunnasta tulleet pisteet ja kartanluvun virhemillit lisätään suunnistusaikaan. – Turussa miehiä on lähtenyt harrastukseen mukaan. Loimaa/Alastaro Jorma Mäkinen Alastaron Reserviläiset ry juhlii tänä syksynä 50-vuotistaivaltaan. Tanssinopettajan Niinijoelle kutsunut Jaana Pirttisalo-Mäkelä pitää kuubalaisten tanssien positiivisesta asenteesta ja musiikin tarttuvasta rytmistä. – Hyvä, että tänne tuli kuubalaissyntyinen tanssinopettaja. Valvontaviikon yhteydessä toteutetaan EU:n laajuinen laittoman maahanmuuton torjumiseen ja paljastamiseen liittyvä operaatio HERMES. 12 Tiistaina 12. JORMA MÄKINEN LIIKENNE Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä tämän viikon ajan