Säänostalgiaa Pää-Lucia Iira Kankare johdatti kulkueen Metsämaan kirkkoon. He ovat pystyttäneet käsitöistään ja taiteestaan näyttelyn, joka on nähtävillä ensi tiistaina. Sivu 16 Joskus kielemme kauneimmaksi lauseeksi äänestettiin ”Alavilla mailla hallanvaara”. Sitä ei ole säätiedotuksissa enää kuultu. Heistä monet osallistuivat käsityöpajan toimintaan. Kalastus ei ole mitään taidetta, joten ei kalastuksesta kertovan kirjankaan tarvitse olla. Olisiko nostalgian nälkäisten aika saada kuulla tämä klassikko toiveuusintana. alv. Heidän mielestään käsitöiden tekeminen on mukavaa, ja he aikovat jatkaa harrastustaan. 101. 2015 Irtonumeron hinta 2,00 € sis. Yleisö: kuka valvoo vastaanottokeskusta Kirjan julkaissut Pekka Kaasalainen Sivu 7 Sivu 5 2 LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Valon tuoja Lucia asteli kirkkoon Tavoitteenani oli kirjoittaa kevyt kirja. REETTA MÄKINEN Sivu 11 Puutöiden ja kranssien teko sekä piirtäminen innostivat Loimaan evankelisen kansanopiston tiloissa olevia nuoria turvapaikanhakijoita. Loimaan talousalueen paikallislehti. Sivu 6 Käsityöpajan tuotokset näytteille. vuosikerta Nro 142 LAUANTAI 12.12
Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Aivan oikein, ja minä sanon teille, että Johannes on enemmänkin kuin profeetta. LL ARKISTO / KITI SALONEN Joululaulut ovat yksi tärkeimmistä joulutunnelmaan virittävistä tekijöistä. Kirjoita meille kaikkien aikojen jouluhetkestäsi Paras joulu ikinä! Joulu herättää paljon muistoja – jaa muistosi Loimaan Lehden lukijoiden kanssa. sanajumalanpalveluksen toimittaa Markus Syrjätie. Tervetuloa! Matiakselle PIKKUSISKO 19.11.2015 3940 g 51 cm Niina ja Henri Vaparanta POIKA 27.11.2015 3750 g 51,5 cm Isosisko Maija Susanna & Ari Kääntee Sera?ialle PIKKUSISKO 5.12.2015 3125 g 49 cm Anne ja Samuli Rautu Onnea 40-vuotishääpäivänä 13.12.! Toivottaa lapset perheineen PALJON ONNEA VAAN SYNTYNEITÄ 12.12. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Niiden lomassa sooloja esittävät Kaija Saukkola, Sanna Äijälä, Vesa Parikka ja Keijo Leppänen. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. 11: 9-10 LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA JOULU Oliko se ensimmäinen tapaaminen joulupukin kanssa vai onnistunut kinkunpaisto. 11: 2-3 14.12. Perinteiset laulut tuovat lapsuuden joulut ihmistä lähelle. 80: 15-16 13.12. klo 18. Johannes Kastajan isä lausui poikansa vierellä myös lupauksen Jumalan hyvyydestä ja armosta. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Hän on se, josta on kirjoitettu: Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien." Matt. Tällä on merkitystä myös muille ihmisille. Kauneimmat joululaulut Ypäjän kirkossa su 13.12. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 134,10 € 6 kk 80,00 € 4 kk 59,00 € Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 124,00 € 6 kk 63,90 € 4 kk 43,70 € 3 kk 33,20 € Irtonumero 2,00 € Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Herramme Jeesus, vaikka ei asunut autiomaassa, oli myös autiomaassa kiusaukset tuntien, koettelemukset läpäisten. Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" Matt. ”Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Joulukirkko on avoin kaikille. Vai kenties oikeaan osunut joululahja tai koko suku saman katon alla. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Pirjo Suoranta (02) 588 8037 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Kaisa Salmelin (02) 588 8967 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tämä on meidän asuinpaikkamme. Vai se joulu, jolloin kaikki ei mennyt ”ihan niin kuin Strömsössä”. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. mennessä osoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi tai Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Perinteiset joululaulut eivät menetä suosiotaan, vaikka uusia iskelmätyyppisiä lauluja syntyy joka vuosi. Psalminkirjoittaja Asaf oli varoittanut Israelia ylpeydestä (Ps.75). Tuovi 13.12. klo 10.30. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.” Aimo Rikala kappalainen (el.) Kolmantena adventtisunnuntaina Viljamille PIKKUVELI 1.12.2015 3885 g 50 cm Paula Ojala & Jukka Entonen POIKA 27.11.2015 4180 g 53 cm Katariina ja Jesse Kojo Loimaan evankelisen opiston Joulukirkko Kanta-Loimaan kirkossa keskiviikkona 16.12. Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä! Ota hoitoosi tämä viiniköynnös, taimi, jonka oikealla kädelläsi olet istuttanut itseäsi varten, lapsi, jolle sinä olet antanut voiman. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Jouko AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.30. Ps. Ypäjän kirkossa saa laulaa rakkaita joululauluja suurena kuorona. . Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2015. Loimaan Lehti hakee nyt lukijoidensa parhaita joulumuistoja julkaistavaksi jouluviikon lehdissä. joulukuuta 2015 KALENTERI NIMIPÄIVÄT 12.12. 2 Lauantaina 12. Aurinko laskee kello 15.13. ”Hän oli autiomaassa siihen päivään asti, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.” (Lk.1:80) Johanneksen isä lausui, kun Johannes oli aivan pieni lapsi, että tämä tulee käymään Herran edellä, että tämä tulee johtamaan Herran kansaa pelastuksen tuntemiseen, syntien anteeksiantamiseen. Kirjoita lyhyesti muistosi, ja lähetä se meille 17.12. HARTAUSKIRJOITUS E vankeliumissa Luukkaan mukaan on lyhyt maininta Johannes Kastajan nuoruusvuosista. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,46 € /pmm 3-sivu 2,46 € /pmm Tekstissä 2,28 € /pmm Tekstin jälkeen 1,93 € /pmm Takasivulla 2,46 € /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,97 € /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,93 € /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 € /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 € /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Vesa Parikka juontaa. Ei siellä aina ollut kuun valoakaan yön saapuessa. ”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hebr.1:18) Voimme tuntea kiitollisuutta: Tämä on minun kotini. PÄIVÄN SANA VALMISTUNEITA SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Kauneimmat joululaulut Ypäjällä Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistuneita: Ammatillinen opettajankoulutus: Hyvönen Susanna, Loimaa, Lahtinen Maarit, Ypäjä, Pakkanen Vesa, Loimaa, Räikkä Pia, Ypäjä, Ylösmäki Matti, Loimaa.. Ja hän ei luvannut kansalleen apua, jos se uhmaillen korottaisi itseään. ”Ei idästä, ei lännestä, eikä autiomaastakaan tule ketään, joka heidät korottaisi.” Johannes Kastajan elämästä näemme kuitenkin, että myös autiomaan asukkaan elämänpiiri on Kaikkivaltiaalle rakas. Pianoja urkuosuudet hoitavat Kaija Saukkola ja Tapio Laurila. Seija 14.12
joulukuuta 2015 3 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis. 3) Millaisia jouluterveisiä lähetät ja kenelle. JA 14. Yrittäjyysaikeiden vähentyminen johtunee ainakin osittain siitä, että starttirahoja ei ollut muutamaan kuukauteen saatavilla. Vaikka uusyrityskeskusten asiakasmäärät ovat keskimäärin vähentyneet, on maahanmuuttajien osuus asiakkaista lisääntynyt – erityisesti Etelä-Suomessa. w w w .k -c it y m a rk e t. Joulukalenteritarjous voimassa maanantaina 14.12.2015 -34% pkt 16 99 5 -pack 1 49 Valio normaalisuolainen MEIJERIVOI 500 g (2,98/kg) Raj. Kavereille myös, ja erityisesti Kaislalle, joka on paras kaverini. Joskus olemme olleet mummun ja papan luona. Yritysten perustaminen on vähentynyt. 2) Lahjojen saaminen. Joulukalenteritarjous voimassa lauantaina 12.12.2015 ERÄ Velkopopovichy Kozel Dark OLUT 3,8% 5 x 0,5 l tlk + lahjalasi (6,60/l) Sis. 14. LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-21 ILON JA IHMEIDEN AIKA Joulukalenteritarjoukset 13. 2 pkt/talous 1 99 pkt JOULUKALENTERI: 12., 13. . 2) On kivaa, kun saa olla perheen ja kissojen kanssa kotona. YRITYKSET Tammi-syyskuun 2015 aikana perustettiin Suomessa keskimäärin 9 prosenttia vähemmän yrityksiä uusyrityskeskusten kautta kuin vuosi sitten vastaavana ajanjaksona. LUUKKU 1) Missä ja kenen kanssa vietät joulun. alv 23 %). 2) Mikä on joulun paras hetki. Wilma Korkeila, Mellilä 1) Vietän joulua perheen kanssa kotona. Uusia asiakkaita oli uusyrityskeskuksissa 12 prosenttia vähemmän, ja starttirahalausuntoja annettiin 31 prosenttia vähemmän. Erica Sikiö, Mellilä 1) Perheen kanssa kotona. 3) Isovanhemmille ja serkuille terveisiä. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis. 2) Lahjojen saaminen, mutta myös niiden odottaminen on kivaa! 3) Kaikille tutuille ja lähimmäisille hyvää joulua. Lauantaina 12. 2 pkt/talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,29/pkt (4,58/kg) + LAHJALASI Valio Aura SINIHOMEJUUSTO 170 g (11,71/kg) Raj. 3) Hyvää ja rauhallista joulua perheelle! Jessika Porthén, Mellilä 1) Perheen kanssa mamman ja papan luona. pantit 0,50 Joulukalenteritarjous voimassa sunnuntaina 13.12.2015 massa 12
Olin perheeni kanssa eilen Alastaron kirppiksellä ja eräs rouva lahjoitti pöydältään pienelle lapsenlapsellemme 3v villasukat. Ja ne kertovat käyttäjänsä ajatusmaailmasta enemmän kuin mikään muu. Sanat ovat propagandan välineitä. mieluummin vaikka kolikoita myyjä . KU LUKIJOILTA PÄÄKIRJOITUS PÄIVÄN MIETE Haluan tehdä suuria ja jaloja tehtäviä, mutta tärkein tehtäväni on tehdä pieniä tehtäviä suuresti ja jalosti. Helen Keller Yleisö halusi varmistuksen sille, että vastaanottokeskuksiin liittyvät ongelmat tunnustetaan ja niille tehdään jotakin. Tunnetuimpia näistä on poliittinen korrektius. Yksittäisten sanavalintojen avulla voi hallita julkisuutta tai joutua sen syömäksi. Puhdas ympäristö, saasteeton ilma, hyvä ruoka takaavat tasapainoisamman mielen. Olin Kanta-Loimaan kirkossa konsertissa 8.12., hieno tilaisuus ja loistavat esiintyjät. Joonas Alanne Juuri tämä haluttiin kuulla Asia ei ole ongelmaton, kaupunginjohtaja Jari Rantala totesi Alastaron vastaanottokeskuksesta järjestetyn keskusteluillan alussa. Veli-Matti Soikkeli . Eikä ollut ensimmäinen tilaisuus Kanta-Loimaan hienossa kirkossa kun äänentoisto sekoittaa puheen. koska välttämättä myyjällä ei olekkaan paljon vaihtorahaa. Hyvä M. ”liberaalihihhuleita” vastaan. Kirjan ostanut pukinpussiin . Hienoa Sallila ja kiitos, että myrskyistä huolimatta ei suurempia katkoja jakeluun ole tullut. PARLAMENTAARISEN puhetavan lisäksi on olemassa myös muita tapoja vaikuttaa keskustelussa käytettyihin termeihin. Evakon poika . Suuret kiitokset Loimaan Osuuspankille upeasta joulukonsertista isolla kirkolla 8.12.2015. Satua edellinenkin, mutta satua on myöskin, että meillä ihmisillä tulevaisuudessa täällä maapallolla olisi jotakin syötävää, juotavaa tai puhdasta ilmaa jota voisimme hengittää. Ihminen ei suostu kuuntelemaan. Kertottehan näille tulijoille tämän uskontomme perussäännön: kaiken minkä teette meille me tulemme myöskin teille tekemään... joulumyyjäisten asiakkaat, älkää ottako isoja rahoja kun ostatte myyjäisistä. Usein kuitenkin unohtuu, että myös oikeistolaiset voivat syyllistyä omanlaisensa poliittisen korrektiuden tuputtamiseen. Kertunmäkeläinen A & KS . Ex-presidenttimme ei siis ole ex-kaukopartiomies, arvostuksen ansaitseva veteraani kuitenkin. LUULISI nykypäivän tekniikalla saatavan kirkkoon parempi äänentoisto kuin nyt, voisi houkuttaa myös yleisöä jatkossa kirkkoon kun saisi puheesta selvän. Poliitikot yrittävätkin välttää valehtelijan leimaa vääntelemällä sanojen merkityksiä, mikä on johtanut moniin kuolemattomiin sitaatteihin. Suomen hallitus älysi saman vasta muutama päivä sitten, eli maahamme saapuneen hallitsemattoman maahanmuuton ja haluaa katkaista sen nyt ja tehdä jotain älykästäkin asiassa. Se on käsite, joka syntyi alun perin englanninkielisessä maailmassa kuvaamaan vasemmistoliberaalien yrityksiä tukahduttaa keskustelu oikeista asioista niiden oikeilla nimillä tarttumalla asioiden sijasta sanavalintoihin. Koska sanat ovat propagandan välineitä. Lauri Törni johti jatkosodan lopulla jääkärikomppaniaa, joka suoritti mm lähi-, mutta ei kaukopartiointia. Raili Koponen Luonto varoittaa, ihminen ei kuuntele . Niillä on valtaa ja niillä on väliä. Turvapaikanhakijoiden joukossa on monenlaisia ihmisiä, kuten kaikissa joukoissa. Poliisin mukaan jokaisella meillä on vastuu siitä, miten asiassa tullaan onnistumaan. Kun sitä kysyttiin, poliisi esimerkiksi tunnusti, että lieveilmiöitä on – mutta pyysi samalla muistamaan asioiden mittasuhteet. Yleisö halusi varmistuksen sille, että vastaanottokeskuksiin liittyvät ongelmat tunnustetaan ja niille halutaan tehdä, ja tehdään jotakin, eikä pärjäämistä jätetä vaikkapa alastarolaisten omalle kontolle. Pekka Ahokas Parempaa ääntä kirkossakin. Siitä on vuosien varrella tullut esimerkiksi Yhdysvalloissa konservatiivien ase ns. Ministeri on jo tunnustanut virheensä, mutta se ei hänen omien sanojensa mukaan tee hänestä vielä valehtelijaa: ”En ole valehdellut, vaan antanut väärää tietoa”, Stubb selitti. Harmi, että iankaikkisella jahkailulla tilanne päästettiin liian pitkälle. Laulut ja musiikki kuului, mutta puheesta ei saanut mitään selvää. Jouluilo on pieniä tekoja, joilla on suuret vaikutukset. Tulee mieleen vuosi 2004, jolloin vastavalittu pääministeri Anneli Jäätteenmäki puolusteli tekojaan Irakvuodon aikana sellaisella parlamentaarisilla kielikukkasella kuin: ”Puhun niin totta kuin osaan”. Kiitos Krekilän Myllyn teatterilaisille ja Iinalle upeista naminamikuvista vaihtoehtokalenterissanne 2015, jossa oli hyvällä maulla otoksia joka kuukaudeksi, jonka tuotto meni lahjoituksena uuden lastensairaala 2017 -hankkeen hyväksi. Sopii hyvin kysyä veikö hallituksen saamattomuus veronmaksajien rahaa miljoonissa vai miljardeissa. Ärlingin perhe Kanteenmaantieltä . Onneksi iso osa yleisöä halusi kuulla myös siitä, että asioihin haetaan ratkaisuja, ja että niitä on mahdollista löytää. Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kyllä ihminen on ollut ja on ahkera luomistyössään. Taisto Levo . ei isoja seteleitä. Kiitoksia paljon Virttaan Kyläyhdistyksen perinnepiirille kuvakirjan: Ajankuvia menneiltä ajoilta julkaisutilaisuudesta. Parlamentaariseen puhetapaan ei tunnetusti kuulu valehtelu vaan siitä pitää puhua kiertoteitse esimerkiksi ”muunneltuna totuutena”. Kehomme kertoo väärinkohtelusta ja melkeimpä huutaa. joulukuuta 2015 MIELIPIDE KOPIT TOIMITTAJALTA Sana sanaa vastaan Sanat ovat valtaa. Illassa näkyi täkäläinen ihmisluonne: ei niellä mitä tahansa, mutta ollaan valmiita osallistumaan ja tarttumaan töihin asioiden ratkaisemiseksi. Tämä juontaa juurensa jo autonomian ajalta periytyvään sääntöön, jonka mukaan eduskunnassa asiat riitelevät keskenään eikä niitä esittävää henkilöä saa puhemiehen edessä arvostella. Kaukopartiotoiminnasta vastasivat päämajan alaiset erilliset yksiköt, joihin Törnin komppania ei kuulunut. asialle jotain . Vuosia sitten maksamamme linjojen muutostyö on kannattanut ja nyt ei sähkön hintoja tarvitse enää nostaa! . Kiitos. Keskinen (LL 10.12.)! Ihanko me naisimmeisetkin voimme muka moikata turvapaikanhakijoita, jotka pääasiassa ovat miehiä! Älä unta näe! Suurkaupungissa asutut vuodet opettivat, että väärinkäsitysten välttämiseksi kannattaa olla mahdollisimman huomaamaton! Olisit voinut tarkentaa lausuntosi eli vain miespuoliset voivat moikata! Kokenut . Juuri sen suuri iso osa yleisöstä halusikin kuulla. . Aplodeja saivat niin kriittisimmät puheenvuorot kuin ymmärtäväisimmätkin kommentit. Maa, vedet ja ilma saastutetaan kolikonkuvat silmissä. IHMINEN ITSE on tuhonnut ja tuhoaa omassa viisaudessaan ja ahneudessaan oman elinympäristönsä. Se oli Joulujuhla kyläläisille ja vieraille, ohjelmineen, glögipipari tarjoiluineen, sekä sali koristeltu jouluiseen tapaan kuusineen. Miksi joku puhuu ”matuista” eli maahan tunkeutujista eikä turvapaikanhakijoista tai pakolaisista. Ne määrittelevät meitä ihmisinä. Kysymys Loimaan seurakunnalle: mitä Kanta-Loimaan kirkon äänentoiston eteen on remonttien yhdeydessä tehty. Annoit meille joulumieltä ja teit sekä pienen pojan että meidät isovanhemmat iloisiksi. Lainaus Iltalehdestä: Koirien häkissä pitäminen sisätiloissa pöyristyttävää ( näin eläinsuojeluneuvoja) siis haloo...koskee niin yksityistä henkilöä kuin ”kotikennelien” (lue kammarissa häkissä) ja koiraloiden asukkeja. Elokuvateollisuus esittää meille mielikuvitustuotantoa: Avaruudesta hyökätään maahan, maa syödään kuiviin ja oliot siirtyvät toiselle planetalle. JULKISTA keskustelua on usein vaikea seurata, koska korrekteista termeistä ja niiden määritelmistä vänkäämiseen käytetään kohtuuttomasti aikaa. niin hyvässä kuin pahassakin. Hallintarekisterikohun aikana valehtelijaksi syytetty valtiovarainministeri Alexander Stubb on määritellyt jo useampaankin kertaan viime aikoina, mitä eroa on valehtelemisella ja itsekeksittyjen lukujen esittämisessä medialle. Teolliset elintarvikkeet, kaikkine lisäaineineen, maaperään kylvetyt rikkaruohomyrkyt ym. Arvoisat maahanmuuttajien kotoutusta hoitavat viranomaistyöntekijät. Pidän itseäni normaalikuuloisena. Täysin käsittämätön on hallituksemme hidasälyisyys asiassa, jonka tavalliset tallaajatkin älysivät heti sen alettua puolisen vuotta sitten. Ei mitään tehoa. Harvassa ammatissa sanavalinnoilla on niin paljon merkitystä kuin politiikassa. Ei kun syömään, mutta syökää harkiten. sairastuttavat. Luonto on antanut varoituksia, ja antaa edelleenkin. Istuin parkkipaikalta päin tultaessa ovista päin lukien viidennellä rivillä. Se ei kuitenkaan ole täysin turhaa. Toivottavasti asiasta kullaan vielä. 4 Lauantaina 12. Alastarolla keskustelutilaisuus sujui rauhallisesti – kaikkialla ei ole näin ollut. Suomessakaan ei joidenkin mielestä saa enää sanoa rasisti vaan pitäisi puhua maahanmuuttokriitikosta. MUTTA SITTEN ASIAAN . Taas muutama pentu kaupan mennääs etelään.... Onko suunitelmissa tehdä ko
Loimaan Lehden jutun perusteella saimme useita vapaaehtoisia. Toimintaa pyörittää SPR. joulukuuta 2015 5 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Leila Tanskanen hämmästeli, miksi turvapaikanhakijoiden ajatellaan lähtökohtaisesti olevan rikollisia. Kaikki Alastarolle tulevat eivät jää paikkakunnalle. . Asuntoja valvoo kaupungin omistama isännöintiyhtiö Hulmin Huolto Oy, kuten se valvoo muitakin kaupungin omistamia asuntoja. KITI SALONEN SANOTTUA Olihan kaupunginhallituksen päätös ottaa turvapaikanhakijoita täysin omaehtoinen. Katso otteita illasta videolta www.loimaanlehti.fi . Leila Tanskanen Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Pitääkö yksin omakotitalossa asuvien laittaa turvalukko oveen. SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen Kolme vastaanottokeskusta on päätetty lakkauttaa ja muutaman perustaminen peruuttaa. Pakolaisstatuksen saamisesta ja sen jälkeisestä sijoituspaikasta päättää Migri. Ehdottomia takeita ei saatu. Yhtenä iltana neljä turvapaikanhakijaa tuli uimahallin ovesta sisään ja aika voimakeinoja jouduin käyttämään, että sain heidät pois. SPR:n mukaan riittävä, tarpeellinen valvonta järjestetään, ja siksi keskuksiin on myös palkattu vartijoita. Loimaa/Alastaro Kati Uusitalo Keskusteluillan yleisö halusi tietää vastaanottokeskukseen ja turvapaikanhakijoihin liittyvistä vastuista ja kustannuksista. – Kaupunginhallituksessa näimme, että jos tänne tuodaan 100–150 nuorta miestä seisoskelemaan, tämä ei toimi, kaupunginhallitusta tilaisuudessa edustanut toinen varapuheenjohtaja Esko Lundgren taustoitti päätöstä. Valtionavustus turvapaikanhakijaoppilasta kohden on kaksinkertainen tavanomaiseen nähden. Ikävä kyllä olen lukenut lehdistä myös suomalaisista miehistä, jotka pahoinpitelevät tyttöjä. – Infotilaisuuksia voidaan aina järjestää, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Miska Keskinen sanoi ja kertoi sellaisia olevan suunnitteilla jo Loimikotiin ja kouluille. Onko Loimaalla hyvät resurssit. Pakolainen voidaan sijoittaa myös muualle kuin sille paikkakunnalle, jossa hän on asunut aiemmin. Komisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista Kuinka pitkäksi aikaa pitää varautua. Yleisö halusi myös tietää, ovatko Alastarolle tulevat turvapaikanhakijat varmasti perheitä Turvallisuus huoletti keskusteluillassa ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” TIESITKÖ, ETTÄ... Komisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista Ympäri Suomea on tapauksia, joissa vastaanottokeskuksen perustaminen on päätetty lopettaa, kun resurssit eivät riitä. Jokaisessa kansassa on idiootteja, mutta kaikki eivät ole sellaisia. Veikko Heikkilä Olen viiden lapsen isä ja valmentaja uimaseurassa, johon kuuluu 150 lasta. KESKUS PYRITÄÄN Alastarolla starttaamaan heti vuodenvaihteen jälkeen. Lastensuojelutapauksissa kustannusten jakautuminen käydään läpi erikseen. Olisiko mahdollista koota vanhukset yhteen ja antaa heille seikkaperäinen selvitys, miten täällä tullaan elämään. Niissä on tällä hetkellä vapaana 28 asuntoa. . – Tarvitaan kaikkia sänkyjen kasaajista heihin, jotka opettavat esimerkiksi sitä, miten kaupassa käydään ja millaiselta riisipussi näyttää Suomessa, Pauli Heikkinen luetteli. Uskoisin, että lampaanliha on sellaista, mitä turvapaikanhakijat haluavat ostaa. Miten poliisi pystyy turvaamaan ihmisten liikkumisen. Päätökset keskusten perustamisesta tekee valtion Maahanmuuttovirasto (Migri). Henkilöllisyys pyritään todentamaan muun muassa sukulaisuussuhteita selvittämällä sekä esimerkiksi sormenjäljistä. Marko Tuomola Olisi voitu heti reilusti sanoa, ettei perheiden tulemista Alastarolle voida taata. Kunta vastaa sinä aikana vain turvapaikanhakijoiden perusopetuksesta. . Mertsi Ärling Ikäihmiset kantavat huolta turvallisuudestaan. Ulkomaalaispoliisi kuulustelee jokaisen hakijan. Alastaron keskus tulee toimimaan entisen päiväkodin tiloissa ja turvapaikanhakijat asutetaan kerrostaloihin (Loimijoentie 91 ja 97). . Myös siihen, tuleeko Alastarolle varmasti perheitä, haluttiin vastaus. Marko Isomaa Alastarolla erilaisuuden kohtaaminen on vaikeampaa kuin esimerkiksi Turussa, jossa erilaisuutta näkee koko ajan. Jäljelle jäävä kolmannes palaa vapaaehtoisesti. Vaikka poliisiasema ei ole ihan lähellä, ei Alastaro ole niin syrjässä, että se olisi joutunut samalle listalle. – Tämä määrä on kasvussa – jo noin 2 600 irakilaista on tänä syksynä palannut vapaaehtoisesti, komisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista muistutti. Erityisesti tivattiin sitä, miten turvallisuus taataan Alastarolla: onko poliiseja tarpeeksi ja saadaanko poliisi paikalle tarvittaessa nopeasti. Aimo Polo Osa turvapaikanhakijoista ei syö sianlihaa, mutta on meissäkin kasvissyöjiä. SPR:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen Edustan täällä palvelutalo Loimikotia. SPR:n vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Miska Keskinen . Tällä hetkellä kun lapset lähtevät uimahallilta, he ovat täysin vanhempien vastuulla. . Minulta kotiutuminen Alastarolle otti noin 35 vuotta. Lisäksi tarvitaan vapaaehtoisia monenlaisiin tehtäviin. . Silti olen hämmästynyt, että täällä lähtökohtaisesti ajatellaan kaikkien turvapaikanhakijoiden olevan rikollisia. Ratkaisuun sisällytettiin maininta siitä, että yksikköön voidaan sijoittaa noin sadan hengen vastaanottokeskus ja nimenomaan turvapaikkaa hakeville perheille. Mikä oikeus Loimaalla on ottaa rusinat pullasta. Kuka valvoo turvapaikanhakijoiden asuinpaikkoja. Suomen Punaisen Ristin Pauli Heikkinen totesi, että sijoituspaikat riippuvat viime kädessä Maahanmuutovirastosta, mutta Alastarolle tullaan SPR:n Turun keskuksen kautta, joten jakoa voidaan tehdä. Heikki Uotila Varsinais-Suomessa yli tuhat ihmistä auttaa turvapaikanhakijoita. Keskukseen tulee ihmisiä Turun ensimmäisen vaiheen keskuksen kautta. fi KOONNUT: KITI SALONEN. . Alastaron vastaanottokeskus toimii Turun vastaanottokeskuksen alaisuudessa. Parhaillaan on haussa apulaisjohtaja, ja sen jälkeen tarvitaan noin kahdeksan ohjaajaa, jotka yhdessä muodostavat moniammatillisen tiimin. . Alastaro on odotusajan keskus, eli turvapaikanhakijat odottavat Alastarolla pakolaisstatuksen saamista. Huolestuneille SPR:n edustajat muistuttivat, että vastaanottokeskukseen voi aina soittaa, jos näkee tai kokee turvapaikanhakijoiden olevan ongelmaksi tai on kysyttävää. Tanskanen ilmoittautui Alastarohallissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa SPR:n vapaaehtoiseksi. . Noin kolmannes hakijoista saanee turvapaikan, noin kolmannes käännytetään takaisin lähtömaihin. Kolmen vuoden ajan kustannukset kattaa valtio. Lauantaina 12. Poliisissa emme näe, että turvanpaikanhakijoiden myötä turvallisuus olisi huonontunut. – Mikä on yleisin syy, miksi vastaanottokeskukseen soitetaan, hän arvuutteli yleisöltä. Emme halua tappaa heidän toivoaan. Se on kuulemma se, että turvapaikanhakijat eivät näy liikenteessä, kun he eivät käytä heijastinta. Ari Teperi Jokainen turvapaikanhakija on potentiaalinen Suomeen jäävä. Se on aika hieno luku. Loimaan kaupunginhallitus hyväksyi marraskuussa keskuksen perustamisen kaupungin ja sen yhtiöiden tiloihin Alastarolle. VID EO ww w.lo ima anle hti. Kari Kaulo Jokainen ihminen on yksilö. Sattumanvaraisen rikoksen uhriksi joutuminen on äärettömän epätodennäköistä. Turvapaikanhakijoiden saapuminen on aiheuttanut vanhuksille pelkotiloja
Joulu on ilon ja antamisen aikaa. Talon rakentamiseen verrattuna jakkaran valmistaminen oli suhteellisen helppoa, Zaki itse totesi vaatimattomaan sävyyn. Myös joulukransseja pojat näkivät ensi kertaa, mutta ne taittuivat helposti innokkaiden kokelaiden käsissä. Puutöiden ja kranssien teko sekä piirtäminen innostivat nuoria kokeilemaan kädentaitojaan. Pojat olivat virittäytyneet joulutunnelmaan askartelemalla jouluisia tavaroita, ja he toivottivat haastattelun päätteeksi hyvää joulua Loimaalle ja loimaalaisille. AFGANISTANILAINEN Basir Nasiri esitteli piirtämiään ruusuja ja hedelmäja kukka-asetelmia sekä puusta nikkaroimiaan peiliä ja pelejä. Se sopii kaikille ja sen voi joskus saada takaisin. Joulua varten saatetaan säästää koko vuosi vain sen takia, että kaikki muut saavat ihanan joulun. Monet nuorista turvapaikanhakijoista osallistuivat käsityöpajan toimintaan. Minä olen piirtänyt joskus aikaisemminkin. Minä en ainakaan osta. Tuskin veljentyttö kauheasti loukkaantuu, kun kerrot hänelle, että joulu on antamisen aikaa, mutta pitää olla myös antelias itselleen. klo 12.30–15, osoitteessa Opistontie 4, Loimaa. Käsityöpajan tuotoksista taidenäyttely Nuoret turvapaikanhakijat innostuivat kokeilemaan kädentaitojaan – On ollut kiva, että saamme toteuttaa itseämme.. Se on varmasti kamala tunne, kun on tehnyt kauniin joulun vain itselleen ja juhlii sitä yksin illalla kotonaan. En ole aikaisemmin tehnyt juurikaan tällaisia, joten nyt opin uutta. Ei kannata. Siinä kuluu aika hyvin. MARIANNE ROVIO Loimaa/Hirvikoski Marianne Rovio Käsitöitä on syntynyt Loimaan evankelisessa kansanopistossa ripeään tahtiin nuorten turvapaikanhakijoiden toimesta. Habib Allah Halami, Hussaini Zaki, Basir Nasiri, Sharif Jafari ja Omid Jafari vievät työnsä näytille Loimaan evankelisen kansanopiston taidenäyttelyyn. Ei joulusta noin kuulu ajatella. Yleensä vanhempien tehtävä on jouluna valvoa yöt tehden lapsille joulukinkkua ja paketoida lahjoja. – Käytämme lähinnä puuta kattojen ja lattian rakentamisessa sekä kodin lämmityksessä. Zaki oli valmistanut nopeaan tahtiin muun muassa jakkaran, kynttilälyhdyn ja joulukranssin. Heidän käsitöitään sekä taidettaan pääsee katsomaan Loimaan evankelisessa kansanopistossa ensi tiistaina järjestettävässä näyttelyssä. Mitä jos se maksaisikin vähän vähemmän. Joulua varten on ihana tehdä kaikkea mukavaa. . LOIMAALLA TAPAHTUU! www.loimaantapahtumat.. Puun käyttö on tuttua heille aikaisemmin lähinnä lämmityksestä, sillä Afganistanissa ei ole kovin paljoa metsää, josta saisi puuta. Poikien mukaan puumateriaalista oli kiva rakentaa kynttilälyhtyjä, jakkaroita, peilejä, pelejä ja puulusikoita ynnä muuta. 6 Lauantaina 12. Ostoskeskusten musiikkia tekevä ja valitseva Juha Kakkuri HS:ssa Minulle riittäisi joululahjaksi pelkkä halaus. Mitä jos nukke ei maksaisikaan kolmeakymppiä. Miksi siis ostaa joululahjoja ollenkaan. Se on totta, että jos ei ole rahaa, niin se pienikin lahja riittää. Minusta joulussa on parasta, kun saa askarrella kortteja, hankkia lahjoja, tehdä ruokaa ja olla läheisten kanssa. Silloin kaikkien pitäisi olla ystäviä ja unohtaa vanhat riitansa. Yleensä stressi on suuri, kun ajattelee, että se veljentytön nukkekin maksaa kolmekymppiä ja sitten vielä lahjat vanhemmille ja kaikille mahdollisille ystäville. Valitettavasti kaikilla ei ole läheisiä. Jafari totesi, että käsitöiden valmistamisesta saa kivan harrastuksen vapaa-aikana. Minulle riittäisi joululahjaksi pelkkä halaus. Se kertoo myös paljon ihmisen miellyttämisenhalusta. Oli oikein mukavaa tehdä kaikenlaisia käsitöitä, Nasiri pohti. Minä ainakin aion tehdä niin, kun olen aikuinen, koska olen hyvin miellyttämisenhaluinen ihminen ja ylpeä siitä! Hyvää joulunodotusta sinulle! Kirjoittaja on lähihoitajaopiskelija ja Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Jonna Jalonen LAINA Mollivoittoinen suomimusiikki sopii ehkä vähän paremmin siihen, että on kotona, juo punaviiniä ja katuu mennyttä elämää. joulukuuta 2015 KULTTUURI KIRJOITTAJAVIERAS Joulu on jo ovella Tässä kohtaa vuodesta moni on jo säästänyt pidemmän aikaa joululahjoja varten. JA PYHPAH. – On ollut kiva, että saamme toteuttaa itseämme. Meillä on paljon vapaata aikaa, joten on kiva puuhastella kaikenlaista kivaa, afganistanilainen Omid Jafari kertoi. – Olen tottunut tekemään paljon käsilläni, koska olen auttanut vanhempiani rakentamaan taloa Afganistanissa. Minä ainakin aion jatkaa käsitöiden tekemistä. Afganistalainen Hussaini Zaki oli puolestaan ahkeroinut monenlaisia esineitä, ja kaverit esittelivät hänen töitään ylpeinä. – Oli kiva tehdä näitä käsitöitä. Kun edellinen yö on valvottu, niin pitäisi jaksaa pirteänä lähteä käymään sukulaisissa, hautausmaalla, koristella kuusi ja olla iloinen siitä, että valvotaan kaikki hieman myöhempään, koska joulupukki tulee kierroksellaan vähän myöhemmin. Se olisi paras lahja maailmassa. Joulu on perheen ja läheisten juhla. OLISIPA NIIN , että ihmiset, jotka tietävät jonkun olevan yksinäinen, pyytäisivät hänet luokseen jouluksi. – Nyt kun on oppinut miten töitä tehdään, niin tällaisia on mukava tehdä jatkossa ihan muutenkin, mutta ihan harrastusmielessä. Loimaan evankelisen kansanopiston taidenäyttely ti 15.12. Se sopii kaikille ja sen voi joskus saada takaisin. Joulu on kärsimisen juhlaa, miksi siitä pitäisi välittää. Mikä sen parempaa, kuin läheiset
Se, että ennätyslohi iski juuri Pekka Kaasalaisen vaappuun, ei toden totta ollut mikään etelän miehen onnenkantamoinen. Menestystä on tullut SM-tasolla saakka ja kanssaharrastajien luottamuksen myötä hänellä on ollut ajanjakso Suomen Kalamiesten Keskusliiton onkijaoston puheenjohtajana. – Kolmannen kirjan tapahtumat ajoittuisivat kuitenkin vuosiin, joista ei ehkä ole helppo kirjoittaa niin kevyesti kuin haluaisin. Viimemainittu ei juuri antejaan suonut, sillä loimaalaisten kalamiesten saaliina oli vain yksi ainokainen ahven! Saaliin niukkuus ja majapaikan puutteellisuus eivät tahtia haitanneet. Asuinpaikkojen myötä vaihtuivat myös kalapaikat ja samoin taitojen kasvamisen myötä veri veti aina vaativampien haasteiden kohtaamiseen. Maukkaat matikat on henkilökohtaisempi teos, joka ulottuu 1950-luvulta viime vuosikymmenelle. Lisäksi sattuu kaikenmoisia kommelluksia ja vahinkojakin, ja totta kai mukana kuvassa on myös erityisesti kalamiehiä riivaava kateus. Ymmärsin, että joudun vastaamaan kysymykseen kieltävästi, jos en edes yritä kirjoittaa kirjaa, Kaasalainen kertoo. – Ihmisen pitää etsiä koko ajan jotain uutta, jotta pysyy vireessä. Lassila Sinteistä jättiloheen Pekka Kaasalaisen uusi kirja on kuin huomaamatta ylistys ulkoilulle, kuntoilulle ja elämänilolle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö ne olisi suussa sulavan herkullisia – ovathan ne todellisen ammattimiehen omakohtaisesti testaamia. Solmitaan uusia ystävyyssuhteita ja päästään matkustelemaan sekä lähelle että kauas. Jokainen vähänkään kalastusta harrastanut tietää, että Ahti ei todellakaan aina ole suosiollinen. Äitienpäivänä 1955 kuusivuotias Pekka sai pitkällisen anelun jälkeen tahtonsa lävitse ja isä suostui valmistamaan hänelle ongen. Kuusivuotiaasta pojannaskalista saakka kaloja narrannut, kalastusvälinealan sivutoimisena yrittäjänä toiminut ja Suomen kilpakalastusmaajoukkueen kapteeniksi valittu mies tietää tarkkaan, mistä kirjoittaa. Pyrin siihen, että lukijan on helppo ymmärtää asiani ja sen merkitys minulle, Kaasalainen sanoo. – Kalastus on monipuolinen harrastus, Kaasalainen selvittää. Äiti oli seurojentalolla äitienpäiväjuhlassa, mutta isä tietysti tunnisti kalan mateeksi. Moiseen saaliiseen hän ei uskaltanut sormellaankaan koskea, vaan veti sen peltotietä perässään kotiin. Se kertoo Pohjois-Norjan kuuluisasta lohijoesta ja sen varrelle etsiytyvistä kalastajista. Kalastus ei ole mitään taidetta, joten ei kalastuksesta kertovan kirjankaan tarvitse olla. – Ehkä vuodet 2009–2015 pitäisi vielä kirjoittaa kansiin, kun tuli viime kesänä nostettua se 18,2-kiloinen merilohikin, joka päätyi iltapäivälehteen, mies toteaa hymyillen. PASI SALO Se, että ennätyslohi iski juuri Pekka Kaasalaisen vaappuun, ei toden totta ollut mikään etelän miehen onnenkantamoinen.. Voittopuolisesti harrastuksen saldo on kuitenkin positiivinen: maukkaiden saaliiden ohella saa reipasta liikuntaa ja vaikuttavia luontoelämyksiä. Asiasta voi varmistua lukemalla Pekka Kaasalaisen uusimman ja samalla jo toisen kalastusaiheisen muistelmateoksen. E. Hyvin viihdyttiin ja hauskaa oli, joskin yksillä vähän enemmän kuin toisilla. Lauantaina 12. Sen sijaan siinä kantoi hedelmää elinikäinen ja intohimoinen kalastusharrastus. NYT ILMESTYNEESTÄ Maukkaat matikat -kirjasta selviää hänen kalastusharrastuksensa tarkka alkuajankohta. Eläkkeellä oleva opettaja Pekka Kaasalainen on tähän saavutukseen yltänyt kiskottuaan viime kesänä pohjoiselta Näätämöjoelta 18,2-kiloisen ja 123-senttisen jättilohen. Samalla kun kirja seuraa harrastuksen ja taitojen kehittymistä, se siinä ohessa muotoutuu kirjoittajansa pienoiselämäkerraksi. Siitä kaikki alkoi ja loppua ei näy. Pekka Kaasalainen palaa tuoreessa kirjassa kalastusharrastuksensa alkulähteille ja suurten saaliiden ääreen Poika ja Petäjoki – Pyrin siihen, että lukijan on helppo ymmärtää asiani ja sen merkitys minulle. Leppäraippa toimi vapana, kalastajanlanka siimana, pullonkorkki kohona, pala metallista hammastahnatuubia painona ja jonkinmoinen koukku löytyi isän puisesta työkalupakista. MAUKKAISTA MATIKOISTA kumpuaa kirjoitustyylin keveydestä huolimatta kokemuksen syvä rintaääni. Teoksen viimeinen luku on omistettu parhaiksi maistettujen kalaruokien ohjeille. Pekka Kaasalainen: Maukkaat matikat Muistelmat, 120 s. Viestintätoimiston taustalta löytyy loimaalaisväriä: yrittäjä Anni Laitinen on Pekka Kaasalaisen tytär. Eikä aikaakaan, kun Pekka huomasi kohon hävinneen näkyvistä. Kaasalainen valottaa toisessa kirjassaan 60 vuotta kestänyttä kalastusharrastustaan rehellisesti, vaivattomasti ja hauskasti. LÄHIVESIEN ja Lapin lisäksi kalaan päästään muun muassa Pohjanmerelle ja Staraja Russaan Ilmajärven laskujoelle. Niukoissa oloissa osto-onki ei tullut kuuloonkaan, vaan onki tehtiin kotinurkista löytyneistä tarvikkeista. Vaikka veden syvyys oli vain vajaa metri, tuntuu silti uskalletulta, että poika sai jäädä yksin kalastuspuuhiin – joskin isän tiukasti ohjeistamana. Ei muuta, kuin uusi mato koukkuun ja takaisin rannalle. Kala ei vain syö, eikä tartu pyydyksiin. Ja lopputuloksena oli, että äidin palatessa kyliltä kotona odotti neljä isän perkaamaa reippaankokoista matikkaa. Ensimmäinen kirja ilmestyi pari vuotta sitten ja kuinka ollakaan, käsitteli juuri Näätämöjoelle suuntautuneita kalaretkiä, joita Kaasalainen on 1970-luvulta lähtien tehnyt säännöllisesti vuosittain. – Tavoitteenani oli kirjoittaa kevyt kirja. Suorituksen poikkeuksellisuutta korostaa se, että edes mainitusta kuuluisasta lohijoesta tuon kokoisia vonkaleita ei nosteta kuin suunnilleen yksi vuosikymmenessä. Kaasalaisen esikoisteos Näätämön kutsu ilmestyi vuonna 2013. Kolmaskin kirja on alkanut jo ilmoitella itsestään kalamiehen mielessä. Konttuuret Oy, 2015 Ani harva suomalainen – saati loimaalainen – on näyttävästi ylittänyt kalansaaliillaan Ilta-Sanomien uutiskynnyksen. – Tuli aika, jolloin mietin, olenko tehnyt elämäni aikana kaiken, minkä olen halunnut tehdä. Hänen siirtolaistaustaiset vanhempansa olivat ostaneet vapaaehtoisella kaupalla Loimaan maalaiskunnan Piltolan kylästä pienen maatilan, jonka mailla virtaili pieni, mutta sotien jälkeen vielä kohtalaisen kalaisa Petäjoki. Ei 60 vuotta siihen kaikkeen loppujen lopuksi niin kauhean pitkä aika ole. MAUKKAAT MATIKAT -kirjan on kustantanut vihtiläinen Konttuuret Oy. J. – On ongintaa, virvelöintiä, verkkokalastusta, talvista pilkkimistä ja koukkujen pitämistä, kilpailemista ja paljon muuta. Siksi asia pitää harkita tarkkaan. 120 sivun edetessä mies kertaa kirkkaimmat tähtihetket Petäjoesta nostetusta ensimmäisestä mateesta 20 vuotta kestäneen kilpakalastusuran kohokohtiin. Kirjan sivuilta välittyy sympaattisella tavalla poikkeuksellinen intohimo ja rakkaus omaa lajia kohtaan. Kalamiesten yhdistysja kilpailutoiminta on vilkasta ja myös Pekka Kaasalainen on ollut siinä vahvasti mukana. Hämmästys oli melkoinen, kun hän sai vedetyksi rannalle otuksen, joka pikkumiehen silmissä näytti enemmän käärmeeltä kuin kalalta. joulukuuta 2015 7 KIRJAT ARVIO Loimaa Pasi Salo Opettajana ja kunnallisvaikuttajana loimaalaisille tutuksi tulleen Pekka Kaasalaisen uutuuskirja Maukkaat matikat on ilmestynyt. KIRJOJEN kirjoittamisen konkarikalastaja on kokenut ihan uudenlaisen madon asettamisena koukkuun. TEOKSEN loppuun kirjoittaja on liittänyt muutaman kalamiehen ruokavinkin resepteineen. Isä pujotti kaivamansa kastemadon syötiksi ja vei pojan sopivaksi katsomalleen onkipaikalle.
Kiinteistöalan nimikkeet ovat vaihtuneet, mutta työ ja työnantaja ovat säilyneet pitkälle samoina alastarolaisella Esko Lundgrenilla. – Johtuukohan se siitä, että hän tietää liikaa kunnan käytännön toimista. Minäkin olen saanut sen tuntea useasti niin Alastaron kuin Loimaan aikana. – Se ei kaikille sovi. – Olin saamassa sanoakseni miinusmerkkisen kultaisen kädenpuristuksen Loimaan kaupungilta. Lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,0595 /min Matkapuhelimesta 0,0828 / puhelu + 0,1704 /min Puhelun hinta: Neuvotteluajat maanantai-tiistai klo 17.30 asti ajanvarauksella puh. Lundgren arvioi julkisten kiinteistöjen kunnon rapistuneen. Hän uskoo tämän johtuvan paineesta näyttäytyä yhtenäisenä ja yksimielisenä ulospäin, jolloin eriäviä mielipiteitä ei välttämättä suvaita. Hän naurahtaa poliitikkokollegojen joskus paheksuneen sitä, kuinka hän tuli niin tutuksi äänestäjille työn puolesta. Lundgren lupaa jatkaa kunnallispolitiikassa, jos äänestäjät niin tahtovat. Hän ei saanut sitä kunnalta, sillä anomus hylättiin, ja mies osti puhelimen itse. IKÄVIÄKIN KOKEMUKSIA matkan varrelle mahtuu. Hinta oli 11 000 markkaa. Viralliset eläkepäivät koittavat myöhemmin. Lundgrenista tuli vesilaitoksen hoitaja ja hän suoritti tarvittavat tehtävän vaatimat hygieniakurssit. Lundgren viihtyi työssään, siinä sai olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa, ja mies tuli myös juttuun heidän kanssaan. joulukuuta 2015 VIIKON VIERAS VIIKON LUKU Suomen Pankin kasvuennuste ensi vuodelle. – Olin poliittisen ajojahdin uhri. LARI KIVIRANTA Olin poliittisen ajojahdin uhri.. Kummalliseksi tapauksen teki Lundgrenin mielestä se, että kaupunki ei luopunut sittenkään huoltomiesjärjestelmästä. LOIMAAN kaupunginhallituksen ilmapiiriä Lundgren luonnehtii kehnoksi. Lundgren vaikuttaa Vasemmistoliiton valtuutettuna Loimaalla ja kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana. – Kaikkea yksityistetään, eikä mikään ole varmaa. Jos rakennusten lämmitys sohlasi talvipakkasilla, ei auttanut muu kuin tarttua toimeen. POLITIIKKA on kulkenut luontaisena osana työuran rinnalla. Nyt arki vasta kiireistä on: ensi töiksi tehtiin klapeja, sitten saatettiin kesämökki talviteloille ja valmistauduttiin hirvimetsälle. Ja jos kunnallista työtä on aiemmin pidetty kapeana, mutta pitkänä, on se Lundgrenista enää pelkästään kapea. 010 257 3202 TYÖN KONKARI Loimaa/Koskenkylä Lari Kiviranta Talonmies, laitosmies, vanhempi ammattimies, huoltomestari. Lundgren muistaa parin vuoden takaisia tapahtumia, kun kaupungilla leikattiin henkilöstökustannuksia. Vasemmistoliitto onkin jäänyt usein oppositioon hallituksen äänestyksissä. Huoltomestarina työskennelleellä Lundgrenilla oli tuolloin kaksi vuotta eläkeikään. – Työ oli tosi mielenkiintoista, ja minut otettiin hyvin vastaan. Kunnan työntekijänä ”piikkinä päättäjien lihassa” Eläkepäiville siirtyvä Esko Lundgren tykkää tehdä työtä käsillään. Pitkän työuran konkari ei ole varma siitä, onko suomalainen työelämä yleisesti muuttunut parempaan suuntaan. Eläkkeeni olisi pienentynyt huomattavasti. Vuosien saatossa kiinteistöjen automaatio on lisääntynyt, ja talonmies on opetellut pelaamaan ilmastointien, hälyttimien ja sprinklereiden kanssa. – Keskustan taholta tuotiin seminaarissa esille, että huoltomestarijärjestelmästä luovutaan. – Esimerkiksi kaupungin rankoista irtisanomisista äänestettiin. Talonmiehen tavoitettavuus helpottui, kun Lundgren hankki ensimmäisen matkapuhelimensa 1980-luvun lopulla. Hänen mukaansa kiinteistönhoito on tänä päivänä ”tulipalon sammutusta” eli hoidetaan niitä puutteita, mitä kulloinkin huomataan rakennuksissa. 8 Lauantaina 12. TYÖURA KÄYNNISTYI jo hivenen aiemmin vuonna 1969, sillä Lundgren ehti työskennellä 6,5 vuotta yksityisellä ennen siirtymistään kunnalle. Hän arvelee tämän johtuneen muun muassa siitä, että hän on yrittänyt pitää vähäosaisempien puolta. Sen jälkeen olin puolitoista vuotta laitosmiehenä Lönnström Oy:llä Alastarolla. Hän on huomannut, kuinka poliittisessa päätöksenteossa kunnan työntekijä saatetaan nähdä piikkinä lihassa. Hänellä täyttyy 40 vuotta kunnallisen alan työntekijänä, ensin Alastarolla ja kuntaliitoksen jälkeen Loimaalla. – Valmistuttuani ammattikoulusta menin 17-vuotiaana Kaarlo Virtasen autopajalle ja olin siellä viisi vuotta. Kiitos siitä vesilaitoksen johdolle ja työkavereille. Mies teki omat johtopäätöksensä eikä jäänyt odottelemaan irtisanomista. Yhdessä hyvä tulee. Lundgrenin hoidettavana oli yhdeksän kiinteistöä hänen astuessaan vuonna 1976 Alastaron kunnan palvelukseen, muun muassa kansalaisja yhteiskoulu, kunnantalo, lääkärin talo sekä Mälläisten, Virttaan ja Hanhijoen kyläkoulut. KUNNAN KIINTEISTÖISTÄ huolehtiva talonmies oli työssä kiinni melkein kellon ympäri, hänen piti olla käytännössä aina tavoitettavissa. – Ennen työntekijä oli voimavara, nyt hän on pelkkä kuluerä. Mittaa työuralle kertyi lähes 47 vuotta. Niistä sai kuulla. – Onnekseni Loimaan vesiliikelaitoksella oli paikka sisäisessä haussa, ja pääsin sinne loppuajaksi. Itse asiassa palkkatyöt ovat jo taakse jäänyttä elämää, sillä hän jäi säästövapaille syyskuussa. – Liian pienellä porukalla hoidetaan liian suurta kiinteistömassaa
Hänen sanotaan joskus auttaneen Jeesuksen voimakkaan virran yli. E. Kahvihetki Tuiskun salissa Loimaan Piltolassa. VANHAT VALOKUVAT KERUUARKISTOJEN LEHDILTÄ MÄKISEN MURJAISU Lääketiede etsii kuumeisesti syitä hiusten lähtöön. Palokuntien saavuttua paikalle oli lautarakenteinen tehdasrakennus kuitenkin jo täysin liekkien vallassa ja paloi lyhyessä ajassa maan tasalle. Rakennuksen on tyttöjen käyttöön luovuttanut maanv. Sen mukana tuhoutui ajanmukainen tiilitehtaan koneisto, johon kuului mm. Mutta joidenkin kirkkojen seinämaalauksissa hänet tapaa tarpomassa koskea Kristus-lapsi harteillaan, sillä nimensä mukaisesti hän olikin Kristuksen kantaja. Opettajat Kleme, Kannisto ja Suominen. Sammutustöitä haittasi lisäksi veden puute, sillä vettä jouduttiin palokuntien vuoroajona noutamaan 3 km:n päästä olevasta palokaivosta. Lauantaina 12. Valokuva: Iivari Aaltonen, kuvan lähetti Liisa Aaltonen. Koskinen. Kuva Helena Pesson albumista. Eskola, el.lääkäri E. Erkki Uotila ja sen kunnostamisen ovat suorittaneet seurakunta, paikallinen Lions-klubi ja rakennusliike Kantola & Haapanen. Kankareen kansakoululaisia 1928–1929. joulukuuta 2015 9 ENNEN 50 VUOTTA SITTEN TÄLTÄ SIVULTA Palokuntien saavuttua paikalle oli lautarakenteinen tehdasrakennus kuitenkin jo täysin liekkien vallassa ja paloi lyhyessä ajassa maan tasalle. Oijala ja kauppias Hakonen. päiväksi merkitty nimi Risto, joka on suomalainen muunne katolisen ajan pyhästä Kristoforoksesta. Ei huomata, että ylivoimaisesti suurin syyllinen on parturi. ”Ristoppi kosken haltija, isojen kivien kääntelijä, kuohujen käsin kahmija, anna koppaani krapuja, kasapäiten simpukoita”, anottiin Palojoen varsilla Vampulassa, joka nykyisin kuuluu Huittisiin. Mutta hän oli myös koskipaikoista saatavan veden viljan haltija. Oripään partiotytöt saivat oman majan Oripäässä toimiva partiolippukunta Lähteen Tytöt on saanut kokoontumispaikakseen kirkonkylän keskustassa sijaitsevan kaksi huonetta käsittävän majan. Tehdasrakennus oli osittain kaksikerroksinen ja kooltaan 6 X 14 metriä. Kuva Taisto Balkin albumista. Myöskään vahinkojen suuruutta ei vielä ole lopullisesti arvioitu, mutta noussevat ne huomattaviin summiin. Rukous on varmasti ikivanha, koska Vampulassa ei tiedetä enää vuosisatoihin kootun jokihelmisimpukoita, ruuaksi ei milloinkaan, mutta helmien takia ehkä joskus menneinä aikoina. Hanketta ovat tukeneet paikalliset liikelaitokset, mv. Myöskin melkoinen varasto valmista tavaraa tuhoutui. Ristopilta oli pyydetty apua myös oluenpanossa ja sahdinteossa, ellei muutoin, niin vaahdon antajana, sillä täytyyhän sahdin kuohuta näyttävästi. luokka vuonna 1948, opettajana Siviä Rajamäki. EHKÄ JUURI kirkkokuvien ansiosta hänet on Suomessa liitetty aina koskiin ja virtoihin, tiedetään joitain lossivahtejakin kutsutun Ristoppi-liikanimellä. Tulen irtipääsyn syystä ei toistaiseksi ole tietoa. Hirvikosken kansakoulun 1. Heikki Keskumäki Kristoforos, sekoitus ikivanhaa kansanuskoa ja kristillisyyttä Viime perjantaina vasten yöllä paloi Alastaron Virttaan kylässä suurikokoinen kattotiilitehdasrakennus, jonka mukana tuhoutui melko uusi ja ajanmukainen tehdaskoneisto. Mainittakoon, että sama rakennus vaurioitui aikaisemmin tulipalossa pari vuotta sitten. automaattisia tiilenlyöjiä ja sekoittajia. Nykyalmanakkaamme on maaliskuun 15. Kattotiilitehdas koneineen tulen saaliiksi Virttaalla LOIMAAN LEHTI 16.11.1965 VANHA VALOKUVA Loimaan Esson henkilökuntaa vuonna 1951: T. Kuva Toivo Ollulan albumista.. Meillä Kristoforos oli vielä keskiajallakin varsin vähäpätöinen ja tuntematon pyhimys, jonka merkkipäivää, joka vielä 1500-luvulla oli nykyisenä Jaakon päivänä 25.7., ei erityisemmin edes pyhitetty. Ollula ja A. Tehtaan palovakuutukset oli äskettäin uusittu, mutta vakuutussumman suuruudesta ei ole tietoa. Alastaron, Virttaan ja Vampulan palokunnat hälytettiin aamuyöstä klo 4 aikaan Virttaan kylään, jossa liikkeenharjoittaja Jussi Mattilan omistama tehdasrakennus oli syttynyt tuleen
Tiernapapat eli Kalevi Keskitalo (Mänkki), Eino Merta (Murjaanien kuningas), Jouko Rautanen (Knihti) ja Hannu Haikonen (Herodes) ovat keikkailleet joulun lähestyessä jo monessa paikassa. Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkeimme ylitse käy.” ANU SALO ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Mellilän kirkossa kuullaan keskiviikkoillalla jouluisia säveliä, kun Armi Haatanen laulun opiskelijoineen ja Sari Jokela soitto-oppilaineen päättävät syyskautensa yhteiseen konserttiin. Hedlund konsertoi solistina sekä kamarimuusikkona maailmanlaajuisesti. Minkä yhtyeen kappale on Ihmisen Poika. klo 15, joulumyyjäiset klo 11–14. PALKINTONA MATKALAHJAKORTTI (ARVO 300 €) Esim. Kuinka monta kautta Putouksesta on tehty. Sibeliuksen lisäksi mukana on muun muassa Merikannon ja Hannikaisen joululauluja sekä Piae Cantiones -sovituksia 2000-luvulta. Arvonnan voittaja julkaistaan lehdessä 31.12. Mikä eläin Oulun vaakunassa on. Se takaa veren riittävyyden joka päivä. Hedlund toimii myös Emäsalon musiikkijuhlien taiteellisena johtajana. 7. Hän toimii musiikin lehtorina Puolalan musiikkiluokilla ja Puolalanmäen musiikkilukiossa Turussa. Verenluovutus on lahja, jolla voi auttaa jopa kolme potilasta. He poikkesivat ilahduttamassa myös Loimaan Lehden toimitusta keskiviikkona: ”Ja me toivotamm’, ja me toivotamm’, onnellista ja hyvää joulua. Jo aamupäivästä alkaen Wanhassa Kanalassa on myös joulumyyjäiset, joissa on mukana käsityötaidontaitajia. Kuoron lisäksi jouluisia sulosointuja loihtii harpisti Hilda Kunnola. 9. Taidetalon konsertissa kuullaan muun muassa Niccolo Paganinin, Franz Schubertin ja Astor Piazzollan säveliä. 2. 10 Lauantaina 12. 3. Joulun odotutusta konsertissa Turkulainen naiskuoro Resonus pitää Joulu saapuu portin luo -konsertin Kanta-Loimaan kirkossa tiistaina 15. 8. Tolosen sooloja kamarimusiikkiohjelmistot koostuvat renessanssin luuttuja vihuelateoksista aivan meidän päiviemme uusimpaan musiikkiin. EDUSTET TUNA ON myös uudempi joululauluperinne tutusta Joulumaasta harvemmin kuultuun Kahteen kynttilään. Hedlund on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla ja häneltä on julkaistu kaksi cd:tä. Kitaristi Otto Tolonen on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia klassisia kitaristeja. Verenluovuttajia tarvitaan siis myös joulunaluskiireiden keskellä. Hän opiskelee harpunsoittoa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa opettajanaan Päivi Severeide. Verenluovutustilaisuus to 17.12. Mistä maasta origamit ovat lähtöisin. joulukuuta kello 19. Naiskuoro Resonus konsertoi kirkossa Loimaan Taidetalon konserttisarja saapuu syksyn osalta päätökseensä viulisti Linda Hedlundin ja kitaristi Otto Tolosen saattelemana. Verihiutaleet säilyvät käyttökelpoisena vain viisi päivää ja siksi verenluovutus on aina yhtä ajankohtaista. Linda Hedlund on valmistunut Wienissä taiteiden maisteriksi ja musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiassa. Hilda Kunnola on nykyisiä Puolalan musiikkiluokkalaisia. klo 13–18 Heimolinnassa, osoite Väinämöisenkatu 2, Loimaa. fi. Kuoroa johtaa Resonuksen taiteellinen johtaja, MuM Kari Jantunen. palkinnot maineikkaassa Andrés Segovia -kilpailussa Espanjassa ja ohjelmistoltaan tämän hetken vaativimmassa kitarakilpailussa Markneukirchenissä Saksassa. Vahvistuksena orkesterissa soittavat myös Anni Hinkkanen ja Sanna Häkli. Instrumentaali-osuuksista vastaavat Harri Häkli, Peppi Kivekäs, Alinda Niittymäki, Jutta Partanen, Linda Pyykkö, sekä Heini, Säde ja Tuuli Rantala. Joulun Taikaa – Lucian aikaa, esiintyjinä Ämmät Äänessä Wanhassa Kanalassa su 13.12. Lucia-teeman lisäksi siirrytään musiikin siivin myös jo lähestyvän joulun tunnelmiin. 3 kk erissä vain 33,20 € + 1 kk kaupan päälle L L L L L L L Liiiiisssssäääääääääää tttttiiiiilllllllaaaaauuuuusssss--vvvaaaaiiiihhhhhhhtttttooooeeeehhhhhhtttttoooojjjjjaaaa vvvveeeeerrrrrrkkkkkkkooooosssssssssssaaaaa!!!!! Hyvitämme jo maksetun tilauksen loppuosan uuteen tilaukseen. Verenluovutus on hyvä tapa valmistautua jouluun Wanha Kanala haluaa tuoda omalta osaltaan valoa talven harmauteen ja pimeyteen. 6. Oman veriryhmän tilannetta kannattaa seurata Veripalvelun nettisivuilta tai mobiilisovelluksen kautta ja tulla verenluovutukseen ainakin silloin, kun saa kutsun. joulukuuta 2015 ja olet mukana 100-vuotisjuhlavuoden arvonnassa Tee tilausmuutos osoitteessa www.tilaajapalvelija.?/vaihdatilaus tai soita tilaajapalveluumme 02 770 2626. Konsertti osallistuu Sibeliuksen juhlavuoden juhlintaan Sibeliuksen viisi joululaulua sisältävällä Opus 1 -sarjalla. Lucia tuo valoa pimeyteen 1. OSOITA TIETOSI VID EO ww w.lo ima anle hti. Vastaukset sivulla 16. Konsertti on maksullinen. 10. Syksyn konserttisarja päätökseen tiistaina Joulu on lahjojen antamisen aikaa. Mikä on Suomen ostetuin luomutuote. Kaikki lehden etutilaajat osallistuvat automaattisesti juhlavuoden arvontaan. 5. Mitä puoluetta Kike Elomaa edustaa. Laulusolisteina toimivat Anniina Arvonen, Sari Kaukoranta, Anna-Maija Tilkanen ja Noora Tyni. Keskeiset kitarakonsertot ovat myös Otto Tolosen teosvalikoimassa ja hän on esiintynyt muun muassa RSO:n, Jyväskylä Sinfoniettan, Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesterin, saksalaisen Cursächsichen Philharmonien ja puolalaisen AUKSO-kamariorkesterin solistina. Jouluinen konsertti Mellilän kirkossa ke 16.12. Onko rentukka myrkyllinen. Hän on saavuttanut kymmeniä palkintoja kansainvälisissä kitarakilpailuissa. Kuinka kauan karhun talviuni kestää. Mainittakoon näistä erityisesti 1. Hän on myös toiminut Sibelius-Akatemiassa assistenttina ja vierailevana luennoitsijana University of Hawaiissa ja on konserttitoiminnan ohella opettanut mestarikursseja Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjoisja Etelä-Amerikassa. klo 18. klo 19 Loimaan Taidetalossa. Minä vuonna Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon. Monipuolinen joulumusiikkikattaus sisältää niin perinteisiä suomalaisia joululauluja iki-ihanasta Sylvian joululaulusta riemukkaaseen Joulukirkkoon, kuin maailmallakin tunnettuja sävelmiä juhlavasta In excelsis Deosta lempeään Beetlehemin yöhön. Konserttiin on vapaa pääsy. Vaihda määräaikainen tilauksesi nyt etutilaukseen *) ! *) Etutilaus on lehden kestotilaus. Järjestäjänä toimii Loimaan kulttuuripalvelut. Myös monen Resonuksen laulajan juuret ovat Puolalanmäessä. Lucian päivänä sunnuntaina Ämmät Äänessä eli Iina Wahlström, Laura Kilpiö ja Elsa Hietala tarjoavat musiikillisen Luciaja jouluhenkisen iltapäivän. 4. Konsertti ti 15.12. Kuka on kirjoittanut kirjan Teemu Selänteestä
He siirsivät hiljaista tietoa nuoremmilleen. Luciat toivat valoa aamun hämärään Maila Sihvonen ja Heikki Nurminen löysivät harmonikastaan tuttujen joululaulujen sävelet. Koulun ja päiväkodin järjestämään ohjelmaan sisältyi niin Lucia-kulkuetta, yhteislaulua kuin tiernapoikien esitystä. Ei katsota säätä. Harjoittelun määrä ei ollut suuri, mutta valmistautumista helpotti se, että koulun vanhemmilla tytöillä on kokemusta aiemmilta vuosilta Lucia-kulkueesta. Ja mikäpä oli nukkuessa kun kulkuetta ja laulua oli harjoiteltu yhdessä vanhempien oppilaiden kanssa. Metsämaan kirkossa pää-Luciana oli Iira Kankare. Vaikka se ei kovin jouluinen olekaan, niin ei anneta sen häiritä, vammaisneuvoston puheenjohtaja Oili Saarikko totesi tervetuliaissanoissaan. – Lisäksi olemme opetelleet laulamaan ruotsin kielellä, onhan Lucia-perinne tullut Ruotsista Suomeen, Korkeaoja muistutti. Eikä annettu. Loimaan kaupungin vammaisneuvoston perinteinen joulujuhla johdatteli lähestyvän joulun tunnelmaan Tuulensuun palvelukeskuksessa. Lauantaina 12. Opettaja kertoi, että puolen tunnin harjoituksiin oli kokoonnuttu viidesti marraskuun puolivälistä lähtien. REETTA MÄKINEN. luokan tyttöjä pukeutumaan Lucioiksi. Tuttujen joululaulujen sanoin ja sävelin otettiin taas pari askelta lähemmäs joulua. Opettaja kertoi, että pää-Lucia arvotaan 5.–6. Jouluisen runonsa lausui Jukka Puisto. REETTA MÄKINEN Maijastiina Tanni, Sofia Rinne, Eerika Kivinen, Iira Kankare, Sani Rouvali, Josefiina Hakenberg, Venla Ristimäki ja Aada Rantala avasivat ääntään ennen lasten kauneimpia joululauluja. Kahvittelun jälkeen selvitettiin vielä onnettaren suosikit arpajaisilla, Outi Fribergin avustaessa. – Varmasti tätäkin aiemmin täällä on ollut vastaavaa, hän mietti samalla kun avusti sakastissa koulun 3.–6. Vesisade ja harmaus pysyivät ulkona ja joulun tunnelma lämmitti sisällä. luokan tytöistä. Kolmatta vuotta kulkueessa mukana oleva viidesluokkalainen Venla Ristimäki myönsi, että silti pikkuisen jännitti, kokemuksesta huolimatta. – Sain kuitenkin ihan hyvin nukuttua. Johanna Jalo ja Armi Haatanen tunnelmoivat pianon ääressä. joulukuuta 2015 11 Loimaa Anu Salo Muuttuvassa maailmassa on lohdullista, että jotkin asiat pysyvät. – Tervetuloa kaikille. Heikki Nurminen ja Maila Sihvonen Loimaan työväenopiston harmonikkaryhmästä soittivat ja säestivät myös yhteislaulua. Musiikkia, runonlausuntaa, tähtitorttukahvit ja arvontaa – viihtyisää yhdessäoloa unohtamatta – siitä oli pienimuotoisen lämminhenkinen joulujuhla tehty. Opettaja Kati Korkeaoja kertoi kirkkotradition jatkuneen katkeamatta vuodesta 1999, siitä asti kun hän on ollut opettajana Metsämaalla. Jännitystä tai ei, kulkueen äänenavaus onnistui moitteetta ennen kirkkokansan saapumista. Sellainen on Loimaan kaupungin vammaisneuvoston joulujuhla, joka järjestettiin jälleen Tuulensuun palvelukeskuksessa. ENSIMMÄISTÄ kertaa kulkueeseen osallistunut kolmasluokkalainen Aada Rantala tunnusti, että vähäsen jännitti. Loimaan vammaisneuvosto kutsui taas tunnelmoimaan Loimaa/Metsämaa Lari Kiviranta Metsämaan kirkossa vietettiin eilen perinteikkäästi lasten kauneimpia joululauluja. Seuraavan kerran Luciat ovat näyttämöllä koulun ja kylän yhteisessä joulujuhlassa, joka on tiistai-iltana
To 17.12. Ti 15.12. Savikki ry: la 12.12. Himpulat klo 16-17.30, Veturin Puuhis klo 16.30-18, ti 15.12. (02) 7622 393 Hammasproteesi asioissa teitä palvelee Kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset. Viljelijätuet maksuun. . LASITUSPALVELUITA puh. Tied. Loimaan Eläkkeensaajat ry Säkenet kokoonnumme nuokkarilla 17.12. Yhteiskyyti Saloon OP/Kelan pysäkiltä klo 12 su 13.12. 0400 220 703 LVI-alan työt öljypoltinhuolto . www.jormalaaksonen.net . Eli koristelu keskiviikkona. HAMMASTEKNIKOITA Väinämöisenkatu 6 B Op-talo, Loimaa P. 0400 262 370 juha@lvi-koivusaari.. www.sabrina.fi . ja 20.12. Testijuoksut Urheilukeskus la 19.12. HYVINVOINTIPALVELUJA Hermoratahierontaa, jalkojenhoitoa Leila Toivonen 044 305 6900 Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14, Loimaa P. Satutuokio ke 16.12. 050 56 96 945 Siskon Kammari p. Aitoja makuja ja maalaistunnelmaa Juhlaan ja arkeen Myös pitopalvelua! Idyllinen Ryötin tila Joulupöytä katettuna 13. URHEILU 4H-PALSTA Eläkeliiton Alastaron yhdistys. NEOVET – eläinlääkäri lähelläsi . Leisku FT B-juniorit, salibandyturnaus su 13.12. Kimppakyytiläiset kokoontuvat Olohuoneella klo 12.45. klo 11 alkaen. Ohjattua jousiammuntaa aloittelijoille ja nuorille maanantaisin klo 18.00 alkaen, muut vuorot keskiviikkona 18.00-20.00 sekä lauantaisin 11.00-13.00 Vesikoskitalolla. Ostarilla Kaisa, Joeli ja Timo esiintyvät su 13.12. klo 14. P. Haitulan maaja kotitalousnaiset, kerho Marjatalla ti 15.12. Olohuone. Naisten Laulutrio klo 13.30. ja Pitstop Mellilän keskustassa. ARKKITEHTITOIMISTOJA . Teatterimatka Turkuun Logomoon pe 5.2.2016. Ilm. Prättä-Jouset. Loimaan seudun juoksijat. klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4, Olli Koskenniemi. SLEY. ei ole miesten lentopalloa. Lut. Laulajat kokoontuu ke 16.12. 040 722 5270 terv.hoit., koul. AUTOKOULUJA . myynti, juontaminen... JALKAHOITOLOITA Käsityölaiskatu 9, Loimaa P. klo 9.30 Mellilän kirjastolla. Ahjonkatu 3 Loimaa. . AUTOKORJAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Savikki ry kokoontuu CityNuokkarilla ma 14.12. Ti 15.12. Tehtäviä jaossa: Arp. SLEY. mukaan. KÄDENTAITOTUOTTEET KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 Loimaa, p.0405356973 Av. klo 20.30. Ti 15.12. www.loimaankonevuokraus.fi / 0400 544 659 . Loimaan Seudun Kuulo ry. . liikuntakerho Alastarolla klo 17-18. Muilla yhdessäoloa CityNuokkarilla. mennessä. ENSIMMÄISET , joulukuussa maksettavat erät ovat suuruudeltaan 67–90 prosenttia tukien kokonaismääristä. Tiedustelut Irmeli puh. 24 €, lapset 6-12 v.12 €. Suomen Ev. 0400 398 421, www.sormuslankinen.. HENKILÖNOSTIMIA Pasi Markula ky 0500 770606 DINO 180T DINO 160XT DINO 95T DINO 180T DINO 160XT DINO 95T VUOKRATAAN . klo 18 Loimaan evankelisella kansanopistolla, Opistontie 4. klo 17. Sahantie 5 Mellilä P. klo12 alk. joulukuuta 2015 . JUHLAJA PITOPALVELUITA Tampereentie 51, Loimaa (Eviran siementarkastuslaitos) Hoitola Suolakeidas p. klo 18. Esitys Tamara musiikkinäytelmä. SEURATOIMINTA MAATALOUS Hallitus on vahvistanut vuodelta 2015 maksettavien EU:n kokonaan rahoittamien viljelijätukien ensimmäisen erän tukitasot. Ostosmatka Tuuriin la 9.1.2016, ilmoittautuminen viimeistään ti 15.12., Erja Linkki, 040 709 1972. ja ilm. Mellilän Kyläyhdistys r.y. Klo 12 kokoontuu naisten ryhmä. mennessä. ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUJA Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa p. Renkaat ja rengastyöt Kolarikorjaukset Hinauspalvelut . Samalla laitamme pöydät ja penkit järjestykseen. klo 13.00 Vierailupäivänä menemme tutustumaan Vanhaan Vesikosken Kouluun os. klo 14.30-15.00 Tuolijumppa omalla porukalla. Kojonkulman yhdistykset. Messun toimittaa Otto Granlund. Leisku FT:n pelit klo 9 Leisku/PöU, klo 14 Sb Naantali/Leisku. 02 7637 5600 Kotihoitoa, tehostettua palveluasumista, päivätoimintaa, päivähoitoa ja ruokapalvelua. AU GFT, Espoo Alastaro-hallilla klo 19.00. Ti 15.12. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Jouluruokatilaukset viim.17.12. klo 16. Aikaisempi aloitusaika ! Loimaan Naislaulajat. JÄTEHUOLTOA Roskat pois nurkista! Puh. Juha Koivusaari p. Loimaan 4H-yhdistys, kerhot: ma 14.12. Ke 16.12. klo 15 Kojontuvalla fiilataan jouluj.järjestelyt kuntoon. Pe 18.12. HENKILÖNOSTIMIA . Eloisat; Yhdistyksemme jouluinen tapahtuma Hirvikosken Seurakuntatalolla to 17.12. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry. Tervetuloa! . hieroja Marika Lätti Kanta-Loimaantie 5B B16, Loimaa www.suolakeidas.. Loimaan Kansalliset Seniorit. Avoinna sop. 050 322 1416 Joenperäntie 8, Loimaa. JUHLAJA PITOPALVELUITA . klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4, Olli Koskenniemi. 040 7499 159, www.arjalka.fi Myös kotija laitoskäynnit JALKAHOITOLA ARJALKA . LOIMAAN LLOI OIM IMA MAA AN AAN AN KONEVUOKRAUS O O O O OK K K K KR R R R RA A A A AU U U U US S S S S KO KON ONE NE EVU VUO UOK OKR KRA RAU AUS US Loimaan AA-ryhmä kokoontuu lauantaisin klo 15.00 Nuorisotalon alakerrassa. Suolahuone ja hieronnat 24/7 0400 482 796 VOIMAKATU 1, 32200 LOIMAA Lämpöhuolto NIEMI Raimo Niemi, Niinijoki P. 0500 822 386 www.alastaronautopalvelu.. Köllintie 20, Ypäjä p. INVATAKSIPALVELUITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. Alastaro-hallilla sarjapelit klo 14.00-17.00. MLL Mellilän yhdistys. vahaukset – Määräaikaishuollot BE-, DSLja OBD-mittaukset Katsastuspalvelu Ilmastointihuollot Alastaron Autopalvelu Loimijoentie 99, Alastaro P. klo 9-15 Hirvihovissa. LVI-LIIKKEITÄ PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO . Kultavuori.fi Kultaja kelloliike Juhlissa, häissä, saunailloissa.. Käydään läpi ohjelmajärjestys. 040 7527 353 www.ryotintila.. 02 762 1350, 0500 741 437 Myös kotija laitoskäynnit, nettiajanvaraus www.sabrina.fi . Kojonkulman kyläyhdistys/Ahjon kahvakuula su 13.12. Aik. Parasta paikallista hoivaa ja huolenpitoa lähellä Sinua. kokkikerho klo 17-19 Opintien koululla, ke 16.12. Aitoja makuja, maalaistunnelmaa! Myös Pitopalvelua ja kylpyläosakkeen vuokrausta. 050 361 3670 www.hoitolalemon.fi . 0400 223 535, 0400 223 235. KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Lemon-spa Palininkatu 3, Loimaa P. Omat kuulat, alusta ja sisävarustus. ti-pe 10-17, la 10-13, www.kadentaitonyytti.. Messu ke 16.12. 02 762 1350, 0500 741 437, Nettiajanvaraus. 02-762 7996, 0400 537 480 Täyden palvelun LVI-talo Lamminkadulla KATTAVA LVI-myymälä Asennukset joustavasti ja nopealla aikataululla Jalkojenhoitoa, sokerointia Ajanvaraus Raija Toivonen 040 729 3532, 02 762 21 20 tai www.tazzi.fi KOTIHOITOTUOTTEET Laadukkaat academie Ella Bache etre belle . klo 13. Loimaan Voima kuntolentopalloa Keskuskoululla lauantaisin klo 15. 5.1. klo 12 Tuttujen Tuvalla. klo 12.00 josta lähdemme Joululaulu kierrokselle eri palvelutaloille. Tukien toinen erä maksetaan ensi vuonna viimeistään kesäkuun loppuun mennessä. 045-1206861. 040 760 3301. AU Futsal/Futsal Cup ke 16.12. LEMMIKKIELÄINPALVELUJA Turkinhoitoa ja trimmausta koirille Chenespace Oy, Loimaa 050 363 94 93 www.chenespace.fi Varsinais-Suomen lemmikkituhkaus, Virttaa 0400 462 824, www.lemmikkituhkaus.fi Lamminkatu 19, Loimaa P. Tilaisuus alkaa klo 13.00 tarj. Kari lupasi toimittaa joulukuusen jo tiistaina Kojontuvalle. 050 2279 . Myös pöytävaraukset. Laulamme ajankohtaisia lauluja. ilmoittautuneille matka Wanhan ajan joulutapahtumaan Turkuun. klo 13-15 Peliiltapäivä. Lähetyshiippakunta. KULTAJA KELLOLIIKKEITÄ Kelloja koruseppä LANKINEN Pietilänkatu 11, Loimaa p. Kansiot, esiintymisasut, nimmarikynät ja juomapullot mukaan. . klo 11.00 ja la 2.1.2016 klo 11.00. Matti. 12 Lauantaina 12. ISÄNNÖITSIJÖITÄ TALOYHTIÖT HUOM! Isännöinti Oy Tikakoski Vesikoskenkatu 1, 32200 Loimaa Kimmo Tikakoski 0400 741 556 www.tikakoski.com . EU:n suoria tukia vuodelta 2015 maksetaan yhteensä noin 523 miljoonaa euroa. Tuula p. Leisku yleisurheiluväki toimistolle huomenna su 13.12. 044-5566 841 Nyt myös Royal Canin erikoisruokavaliot. HOIVAPALVELUJA www.tuulensuunpalvelukeskus.fi Huvilakatu 32, 32200 Loimaa p. KULJETUSPALVELUT Muutot ja kuljetukset ! P. AU Futsal/Naiset kolmonen su 13.12. Leisku johtokunta toimistolle huomenna su 13.12. KAIHTIMET JA MARKIISIT Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. 044 7442 310 Päivystys lasirikoissa: LASIT JA LASITUSTYÖT! . Jatketaan ti 22.12. www.paija.. alk. 050 350 6983. 0400 945 855 Humppila Kolinkanta Loimaantie 272, 32440 Alastaro, p. 767 1524 NOUTOPÖYTÄ arkisin klo 11-14 Hyvät kokousja koulutustilat Täydellinen juhlaja pitopalvelu 9 € Oripääntie 1120 (tien 210 varrella) Akku/dieselsaksinostimet ja dieselkuukulkijat. Tied
RATSASTUSTUNNIT PONIKERHOT LÄMMIN MANEESI P. 050 453 5052 Avoinna ark. Lauantaina 12. VAATEKORJAUSTA . www.neliopinnoitus.fi P. RATSASTUSTUNNIT www.loimihaka.. Meillä käy myös palveluseteli. Kela-ajot suorakorvaus Loimaa Taksi P. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. 046 810 2432 TAKSIPALVELUA Loimaa JARKKO AAKIO Puh. Syyskokouksessa valittiin myös hallitus, joka aloittaa tehtävässä vuodenvaihteessa. SIIVOUSPALVELUJA Loimaan Siivous Päivi Ojala Oy P. TAKSIPALVELUITA . P. 0600 91444 Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! www.kauppatorintaksi.. Myös korjausompelupalvelut Puh. KUVION ENSI vuoden toiminnan painopisteitä ovat lastenja nuortenkulttuuri, kulttuuri elinkeinona ja työllistäjänä, ikääntyneiden kulttuuritoiminta, kuntien kulttuuritoiminta ja monikulttuurisuus. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . 0400-223 964 Loimaan Aluetaksi Oy www.loimaanaluetaksi.. Taloudenhoitajana toimii Aarne Syvänen ja toiminnantarkastajina Jukka Lentonen sekä Kaija Wallenius. . (02) 763 1997, 0400 812 558. 045 874 6600 Nettiajanvaraus www.hiusstudiounica.. Vuosi 2016 on yhdistyksen juhlavuosi, sillä syksyllä ovat edessä 40-vuotisjuhlat, joiden suunnittelu on jo meneillään. Hallitukseen kuuluvat Laura From Humppilasta, Mari Kujanpää Oripäästä, Satu Leppälahti Ypäjältä, Aila Heinilä Kuhankosken Killasta, Päivi Klemelä Tammelasta, Keijo Koskimies Forssasta, Juhani Kuusisto Forssan Mykkäelokuvayhdistyksestä, Elina Kylämarkula taideyhdistys ITU:sta, Stiina-Liisa Pirkkamaa Jokioisista, Liisa Ranki Lounais-Hämeen musiikkipäiviltä ja Heidi Vaittinen Tahdittomista. 414 8400 www.akrdata.. 045 138 7753 Yrityksen tiedot myös os.tilaajavastuu.. Paarija pyörätuolikuljetuksissa kelakorvaus suoraan asiakkaalle Varataksija pikkubussivuokraus Loimaan aan aan ASEMAN 044 74 74 780 . loimaanrakennuseriste@pp.inet.. Nykyisistä jatkavat Marjatta Hirvonen, Matti Hollo, Taisto Jaanu, Irja Jokinen ja Seija Karhu. TIETOKONEITA . . 0400 293 576. Avoinna ma-pe 9-17 la 9-14 Myös sopimuksen mukaan. 02-724 7851, 763 1031 www.ravintola-ata.com Ravintolassa A-oikeudet ma-to 10–22, pe 10–01 la 11–01, su 11–22 Monipuoliset ratkaisut hiustenlähtöön Myrskylinnankatu 2 A, Loimaa P. PERUUKKIPALVELUJA Ompelupalvelu Leena Salo Purotie 7, 32210 Loimaa. PARTURI-KAMPAAMOITA Teitä palvellaan ilolla ja ammattitaidolla! Vesikoskenkatu 20, Loimaa Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Ajanvaraus . Testaamme värejä 070002020000 070002020000 40 070002020000 60 070002020000 80 LL L L LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA. Tietokoneet, ohjelmistot ja oheislaitteet Huollot sekä asennukset yrityksille ja kotitalouksille . Yhdistyksen kolmantena toimintavuotena palveluiden osuus toiminnassa kasvaa entisestään. VALOKUVAAMOJA Juvantie 11 (Nahkalinna) p. TYÖVAATTEITA . 8-16, ke suljettu, myös sopimuksen mukaan. SUUTARIJA AVAINPALVELUT Loimaan Suutari P. J & S Subcontracting Oy P. Loimijoentie 78, Alastaro. Arja Poutala . Loimaan Rakennuseriste Oy, Varasto Lamminperä 10 . MUSIIKINOPETUSTA K I TA R A N S O I T O N O P E T U S TA Aloittaville ja vähän pidempään harrastaneille. Kulttuuriyhdistys Kuvio järjestäytyi Vuosi 2016 on yhdistyksen juhlavuosi. 040 715 8431 Työasut mittojen mukaan suoraan valmistajalta. 0,84 €/min . YHDISTYKSEN toiminnan kulmakivinä ovat entiseen tapaan viikoittaiset kokoontumiset kerhoon ja harrastuspiireihin. PESULAPALVELUJA . 040 563 4348 Asutustie 4, Loimaa LOIMAAN Eläkkeensaajat ry:n syyskokouksessa valittiin puheenjohtajuudesta luopuvan Eino Hyvösen tilalle Veikko Ruohonen. Elokuussa on tarkoitus matkata viikoksi Viron Pärnuun. PIHAPUIDEN KAADOT Hankalatkin puut ammattitaidolla. Toimialueeseen kuuluvat Somero, Tammela, Koski TL, Loimaa, Oripää, Ypäjä, Jokioinen, Forssa, Humppila, Urjala ja Punkalaidun. 040 779 2214 Opinkuja 5–7, Loimaa p. SÄHKÖLIIKKEITÄ Turuntie 73, 32200 Loimaa p. 050-9119 424 HUONEISTOJA MUUT REMONTIT. P. OripCon Oy p. RAKENNUSTARVIKKEITA HEIKKI PAJUNEN Puh. 0500 929 227 www.j-s.fi Loimaa Invataksi 1+8 Huom. P. RAKENNUSTÖITÄ . 0400-805285 Unelmista totta!! Parturi-kampaamo Sanna U U Parturi-kamp Part rturi-kam amp Kotisi remonttien ammattilainen Talokunnostus Oy Talokunnostus Oy Uudisja korjausrakentaminen. Pyörätuoli ja paarikulj. (02) 550 2400 www.sahkoliike.fi . PikkuRokkari HiusStudio Koulukuja 7, Loimaa Ajanvaraus p. 044 536 9469 Loimaan Prismakeskus, Aleksis Kiven katu 7 . 02-731 2644 info @foto-lehti.. Veikko Ruohosesta uusi puheenjohtaja KULT TUURIYHDISTYS Kuvion uusi puheenjohtaja on Pirjo Poutanen. VARASTOTILOJA Onko talli täysi. Varastohotelli VARASTOTILAA Vesikoskitalo/Nahkalinna Juvantie 11, Loimaa p. mirena-asut.com P. MUSIIKKIPALVELUJA Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa, 0400-531307 ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.. 050 516 3026, 050 551 3026 . P. 0500 478 344 Myös pesuaineiden ja välineiden myyntiä Parturi-Kampaamo Riina Avoinna ti-pe 10-17 ja la 10-14 ja sopimuksen mukaan. TAKSIPALVELUITA Loimaan Kauppatorin Taksi ay P. . Yhdistyksen hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä: Roosa Ahokas ja Helli Nyfors. Kimmo Mäkeläinen 040 8240 326 . Loimipaino Loimaa. 02-764 1004, 050 36 555 60 peruukit, hiuslisääkkeet. 0400 327 566 Turuntie 10, Loimaa P. Myös Domus-ikkunat. Brodeeraukset, mainostekstiilit. Kokoontumisten lisäksi käydään muun muassa teatterissa, konserteissa ja risteilyillä sekä retkeillään niin lähiseudulle kuin kauemmaksikin. 0400 537 171 Hengittävät rakennusmateriaalit meiltä! T T T T T U U U U U U U T T T T T T T TU U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S ST T T T T S S S S U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U T T T T T T T U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U UT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U US S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T TT T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T O O O U U U U U U UO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O T T T T T T T TU U U U U U U U T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TU U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U U S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T O O O O O O O O O O O O O O O S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T T TT T T T T T T T T T T T T T T T T T TE E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIS S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M MM M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M M ME E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E E www.loimaanrakennuseriste.. RAVINTOLOITA Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. joulukuuta 2015 13 . TOIMISTOPALVELUJA RAKENNUSJA KORJAUSPALVELU – sisäja ulkoremontit – puutarhatyöt, huollot, korjaukset. 0500 530 807 TAKSI LOIMAA-MELLILÄ Tapio Harjula 0500 741 544 1 + 6 henkilöä 1 + 4 + pyörätuolikuljetukset Öljysäiliöhuollot säiliöön kuin säiliöön. Loimaan Eläkeläisjärjestöjen yhteistyötoimikunnassa yhdistyksen edustajina ovat Veikko Ruohonen ja Osmo Nyfors. . Palvelutarjontamme löydät netistä! PALVELUHAKEMISTO PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELUHAKEMISTO Verhontie 97, Kojonkulma www.punkintila.. 050 360 2597 . Soittotekniikoiden kehittämistä ja kappaleiden opettelua, perusteita sekä rytmiettä soolosoiton hallintaan
PL 62 Lisätietoja antavat jätehuoltopäällikkö Marja Rantanen, p. ti-to 9-17 pe 9-17.30 la 9-14 8 95 Joulu lähestyy... Äänestäneiden kesken arvotaan 9 kpl joulukuusia. Katso ehdokkaat ja äänestä mieleistäsi osoitteessa Äänestys päättyy 16.12. Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa p. 02 7622 049 Loimaa 2016 seinäkalenteri Hulkon kuvin 16 90 Huom! Rajoitettu erä Myytävänä vain liikkeessämme. Forssassa 10.12.2015 Säkylässä 10.12.2015 Forssan kaupungin Säkylän kunnan Jätelautakunta Jätelautakunta Paimio Turku Raisio Kaarina Kyrö Salo Uusikaupunki Laitila Somero Loimaa Lieto Äänestä maakunnan kaunein kuusi! Toinen toistaan tuuheampia ja pidempiä joulukuusia on tuotu kylien ja kaupunkien toreille. 044 522 4691. Mielipiteet pyydetään toimittamaan 15.1.2016 klo 15 mennessä jätelautakunnalle, os. asti myös vs. Tervehdykset tulee varata ke 16.12. Ota yhteyttä! Pirjo Suoranta p. ja to 24.12. Kaikkia Loimi-Hämeen Jätelautakunta Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntia koskevan jätetaksan luonnos on nähtävillä 10.12.2015 15.1.2016. 8–17.30, la 8.30–14 TT TARJOUS JOKAISELLE ARKIPÄIVÄLLE JOULUUN ASTI!! Huom! Tarjoustuotteita rajoitetusti. 150 kpl:een erät, 1.12. 02-588 8021. 14 Lauantaina 12. Mikä niistä on kaunein. yhdyskunta-asiamies Lea Törmä, p. LoimiHä meen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntien yhteisen jä te lau ta kunnan Forssan kaupungin jätelautakunnan toimialue kattaa vuoden 2016 alusta myös nykyisen Satakierto Oy:n yhteistoiminta-alueen. 14. 02-588 8020 Liisa Kivinen p. 7632 733 Jouluisten lihapullien tekoon rasvaton PUODIN PAISTIJAUHELIHA Palvelemme Ma sulj. kpl Lisäale -30 % Kasvatettuja joulukuusia 18.–23.12.2015 Loimaa, Rautian piha klo 12–18 Erä Erä JOULUKUUSEN KULJETUSPUSSI Sini 015 015 m KAMPANJAPAKKAUS RabidNITOJA R13 + Hobby LIIMAPISTOOLI (svh. 15. klo 16.00 mennessä sähköposti ilmoitukset@loimaanlehti.fi Avustamme tervehdysten suunnittelussa. 03 4141 5329 ja Satakierron osalta 30.12. joulukuuta 2015 PALVELUKSEEN HALUTAAN JÄTETAKSALUONNOS NÄHTÄVÄNÄ Satakierto Oy sulautuu Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:öön. Loimaa: Prismakeskus P. 03 4141 5336, jätehuoltosuunnittelija Hannele Tiitto, p. 02-762 5100 fax 02-763 2222 ark. 02-588 8037 Veli-Matti Knuuti p. Taksaluonnos on nähtävänä Akaan, Forssan, Huittisten, Loimaan, Sastamalan ja Someron kaupunkien sekä Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Köyliön, Oripään, Punkalaitumen, Säkylän, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kuntien virastoissa sekä Forssan Kuntalaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä taksaluonnoksesta. 29,95) Kuljetukseen ja hävittämiseen ELLE 015 20015 kpl 9,95) Nutool KUUMAILMAPUHALLIN LÄMPÖMITTAREITA ulos, sisälle, ruoan laittoon 20 % 18. Meiltä lähituottajien viljaporsaiden harmaasuolatut JOULUKINKUT Varaathan omasi! TERVETULOA! €/kg LOIMAA LOIMAAN RAUTIAN JOULUKALENTERITAR JOUKSET 12. 25 % SAUNATARVIKKEITA On tullut aika muistaa asiakkaita, liiketuttavia ja ystäviä perinteisellä Joulutervehdyksellä Loimaan Lehdessä ti 22.12. alkaen, niin kauan kuin tavaraa riittää!! JOULURUUSU AMARYL LIS 5,95/ 3,95/ alk. 17. SYPRESSI to 17.12.2015 ma 14.12.2015 pe 18.12.2015 ti 15.12.2015 ke 16.12.2015 la 12.12.2015 Joulukoristeeksi ulos tai sisälle kpl kpl (svh. 19,95) 17 cm ruukussa Korkeus 60–80 cm kpl 9,95 7,95 3,95 19,90 16. Turuntie 19, LOIMAA puh
02 761 2320. 02 761 2018. Kiireellinen päivystys arkisin puh. 53 € TIMANTTINEN HEMMOTTELUPAKETTI 90 min. 040 721 9015 MYYNTIAUTOMME LOIMAAN TORILLA tiistaisin ja perjantaisin. -11 33.990 Toyota Auris Touring Sports 1,8 Hybrid Active + 28tkm xenon, VSC, TRC, erik. 044 988 0708, Seppälänkatu 5, Loimaa Ravintola Café Henriikka Remontoitu rivitalokaksio 59 m², saunalla. -09 14.990 Toyota Verso 1,6 D-4D Active 7p + Plus pack 19tkm xenon, navigointi -14 26.990 Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD 199tkm vetok. P. 02 588 8021. Muina aikoina päivystys toimii Loimaan sairaalassa. 55 € Kauneushoitola Lemon SPA | Palininkatu 3 | Loimaa | 050 361 3670 Lahjakorttipäivystys ma-pe 14.-23.12.15 klo 16-17 Lahjaksi Hänelle VUOKRATTAVANA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA P. 28tkm takuu voimassa! -14 22.990 Toyota Avensis 1,8 Valvematic Sol Edt Wag. Soita p. -11 17.990 Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD 111tkm vetokoukku -08 16.990 Toyota Avensis 1,8 Valvematic Linea Sol 4ov 137tkm lohkol+sisäp. Tyks Loimaan sairaalan sisätautiosasto 1 muuttuu Loimaan akuutti kuntoutusosasto 1:ksi ja kirurginen osasto 2 muuttuu Loimaan akuutti kuntoutusosasto 2:ksi. Viikonloppuisin, aattona ja pyhäpäivinä särkypäivystys Tyks/ hammasklinikka, ajanvaraus klo 9-10.30, puh. manikyyri, kynsilakka lahjaksi, timanttihionta hieronnalla kasvoille ja jalkapohjien rentouttava hieronta HEMMOTTELU-SPA-JALKAHOITO 90 min. Terveysasemilla sulun aikana ei ole laboratorionäytteidenottoa. 044 272 0361 RT-huoneisto 3h+k 66 m² Hirvikoskella. 14,9 snt/min Myynti Huolto Varaosat Rent Ford Focus 1,6 EcoBoost 150 hv Titanium 5-ov. Puhelinnumerot ovat: osasto 1 02 761 2710 / kanslia osasto 2 02 761 2720 / kanslia osasto 3 02 761 2388 / kanslia JOULUNAIKA TERVEYSKESKUKSESSA Lääkärinvastaanotot ja neuvolat: Alastaron, Hirvikosken, Mellilän ja Oripään lääkärinvastaanotot on suljettu 21.12.15-03.01.2016. ... Mellilän kylässä. Neuvolatoiminta on keskitetty 28.12.15-03.01.2016 pääterveysasemalle. Heti vapaa. Vuokra 590 €/kk + vesi ja sähkö. Terapiapalvelut on keskitetty pääterveysasemalle sulun ajan. 050-3010803 Satakunnantie 13, 32200 Loimaa Peikko-Yhtiö/Rakennus TIEDOTE VUODEOSASTOMUUTOKSISTA Terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin sairaalan vuodeosastot yhdistyvät 14.12. Avoinna: ma-pe 9-18, la 10–14 Juha Ala-Nissilä 020 7810781, Kari Tarkkala 020 7810783, Mika Matarmaa 020 7810782, Huolto 020 7810787 SEUROJEN TIEDOTUKSIA RAVINTOLOITA TORILTA KOULUT/KURSSIT TYÖSUORITUKSIA KOKOUKSIA Joulukalatilaukset voi soittaa p. 2 pyörät -06 11.990 Skoda Rapid 1,4 TSI Elegance DSG Autom. LL LL LL LL LL LL LL LL PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL L L LL. vak.nop.s. Lauantaina 12. ............. Pääterveysasemalla hallinnon toimisto on suljettu 21.-23.12.15 Terveyskeskuksen henkilökunta toivottaa Rauhallista Joulua alueensa väestölle! LOMITUSPALVELUA P. joulukuuta 2015 15 Tervetuloa perinteiselle JOULULOUNAALLE tiistaina 15.12. alkaen. Perhesuunnitteluneuvola on suljettu 21.12.1503.01.2016. Samalla Loimaan hoito-osasto muuttuu Loimaan akuutti kuntoutusosasto 3:ksi. Yhteydenotot sulun aikana puh. Multidrive S 145tkm p.tutka, VSC, ilmast., hkirja, vak.nop.s., 2xrenk., vetok. Kiireellisissä sairaustapauksissa ottakaa yhteys arkisin klo 8-15 puh. vant., aut.ilm., vak.nop.s.-14 26.990 VAIHTOAUTOJA AUTO-CENTERISTÄ Lamminperä 8, Loimaa. 33tkm -15 20.990 MB C 220 CDI AMG Coupé A Premium Business 65tkm urh. 100 € Sis. Tervetuloa! Olemme Facebookissa HOT STONE -KUUMAKIVIHIERONTA 60 min . Kiireellinen hoito on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. 050 382 5117 KESKUSTAN ALASTARON PAIKALLISYHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Tuttujen tuvalla 16.12.2015 klo 17. Apuvälinelainaamon on suljettu 23.12.2015 Hammaslääkärinvastaanotto: Alastaron, Hirvikosken ja Oripään hammashoitola on suljettu 23.12.15.-01.01.2016 Toiminta on keskitetty sulkujen ajan Loimaan pääterveysaseman hammashoitolaan. 023131564. välittää ilmoituksia kaikkiin sanomaja paikallislehtiin koko valtakunnassa. Tervetuloa! Johtokunta puh.hinnat: 8,21 snt/puh.+lankapuhelimesta 6,9 snt/min tai matkapuh. klo 11–14.30 p. Tiedustelut 0400 740 550 Parhaat tarjoukset ovat julkisia Tiesitkö. 02 761 2020. alusta, vetok
Mistä suomalainen mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. 8. Mäkäläisen pelikuntoisuus on helpotus, sillä Ike Udanohin ja Ilari Seppälän paluuta joudutaan odottamaan vielä jonkin aikaa. Nokiaottelu päätti loimaalaisten kolmen vierasottelun sarjan. MARTIN ZENO (25/2/3/1t) pussitti loimaalaisten suurimman pistemäärän. joulukuuta 2015 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. 5. VASTAUKSET 1. Lähiliikenteessä junien täsmällisyys oli 94,9 prosenttia ja vuoroista vain 0,9 prosenttia oli yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. 16 Lauantaina 12. Koska kunnan strategiaan on kirjattu, että koulutoimessa on suunnitteilla siirtyminen yhteen alakouluun, erityisluokan siirtoa ei valmistella nyt erikseen sitä ennen. 2. Mikko Koivistokin oli sivussa Nokialla. Perjantaina Bisons sai kotiottelussa vastaansa Korisliigan sarjajumboksi jämähtäneen KTP-Basketin. Bisons Loimaa–Astana Loimaan liikuntahallissa su 13.12. Yön. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?0 +1 ?1 +2 ?1 +2 ?1 +2 Su -0 / -0 / +0 / -0 / -0 / -0 / Ma -1 / -2 / -1 / -1 / -1 / -1 / Ti -2 / -2 / -1 / -2 / -1 / -2 / -1 -0 -1 -0 -1 -1 -1 -2 -1 -2 -1 -2 -1 -1 -0 -1 -0 -1 TULOSPÖRSSI 50% 40% 30% 20% 10% 45 12 11 4 4 2 2 1 1 1 1 16 Painetut sanomalehdet Painetut kaupunkilehdet (ilmaislehdet) Kaupunkilehtien (ilmaislehtien) digit. 4. Hyökkäysprosentti: 1) Alexis Mathews LP-Vampula 560,14%, 2) Dubravka Rakic LP Viesti 53,37%, 3) Kaisa Jokinen LP Viesti 49,35%, 4) Binetou Sow LP-Vampula 49,24%. Lohi. Myöhästymisraja on viisi minuuttia määräasemalla. Bisonsin ilmiömäinen heittopeli siivitti loimaalaiset 18 pisteen etumatkalle, jota nokialaiset saivat kurottua päätöskympillä vain kolmen pisteen verran. Se kuitenkin hävisi peräti 15 pisteellä, erotus oli suurempi kuin kahden aiemman ottelun yhteensä. Ässät: 1) Dubravka Rakic LP Viesti 30, 2) Kristiine Miilen WoVo 24, 3) Nette Tuominen LP Kangasala 22, 7) Elli-Noora Hiltunen LP-Vampula 19. 6. OMPELUKONEET ja SAUMURIT MYYNTIja HUOLTOPÄIVÄ JOVILCO OY Jorma Viljamaa, Kauhajoki 0400 661 014 www.jovilco.. Aloitteen tekijöiden mukaan myös oppilaiden eriarvoistumista vältettäisiin siirron myötä. Myöhästymisraja on alle kolme minuuttia lähtöja määräasemalla. Se parani kauko-, lähija tavaraliikenteessä yli kaksi prosenttiyksikköä viime marraskuun vastaavaan aikaan verrattuna. 3. YPÄJÄ Erityisluokan siirtoa Ypäjänkylän koulusta Perttulan kouluun tarkastellaan osana kunnan koko koulutoimen strategiaa, ei kokonaisuudesta irrallisena osana, sivistyslautakunta päätti. Aikakauslehtien digit. Pisteet: 1) Olena Prokopenko Pölkky 233, 2) Kristiine Miilen WoVo 207, 3) Pauliina Vilponen LP Viesti 197, 16) Binetou Sow LPVampula 145. Liigadebyyttinsä tehnyt serbisentteri Dragan Labovic (21/8) vastasi kotijoukkueen tehoista. Pisteet pelattua erää kohden: 1) Mercy Moim OrPo 5,08, 2) Shelby Dalton LP Kangasala 4,70, 3) Allison Mayfield LP Kangasala 4,67, 9) Binetou Sow LPVampula 4,03. 9. Avustuksia yhdistyksille LIIKENNE Junaliikenteen täsmällisyys oli hyvä marraskuussa. Osansa isoon voittoon oli tietenkin myös vierasjoukkueella, joka pelasi erinomaisella energialla alusta lähtien. Erityisluokan siirtoa ei nyt YPÄ JÄ Sivistyslautakunta myönsi liikuntaja nuorisotoimen kohdeavustuksia kolmelle yhdistykselle Ypäjällä. Ville Mäkäläinen (2/3/2) pelasi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. palvelut Televisio Radio Google YouTube Twitter LinkedIn En osaa sanoa Facebook Laita mainoksesi sinne, missä se tuntuu mieluisalta. klo 10 – 17 Koripallo Jesse Kojo BC Nokia–Bisons Loimaa 69–84 (38–43). Bisons pysyi voitolla Korisliigan kärjessä yhdessä Kouvojen kanssa. 7. VR Transpoint kuljettaa teollisuuden tuotteita noin 360 tavarajunalla joka vuorokausi. Ylivoimaisesti paras paikka tähän on sanomalehti. PELI RATKESI kolmannen neljänneksen lopussa. Näin ollen Biisoneita ei liene vaikea motivoida kazakkeja vastaan. Edellinen kohtaaminen ratkesi kirjaimellisesti viimeisellä sekunnilla ja päättyi kirvelevään kolmen pisteen tappioon. Kaikki merkit ammattitaidolla! Ä Loimaalla työväentalolla maanantaina 14.12. – Olimme valmistautuneet otteluun hyvin, olimme energisiä ja valmiina ottelun alusta lähtien, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson myhäili. 10. Ari Mennander. Vuonna 2008. klo 16. On. Mielenkiintoista on, että uusien pelaajahankintojensa vuoksi Nokian piti olla vahvimmillaan keskiviikkona verrattuna kahteen aiempaan kohtaamiseen. Perussuomalaisia. Kokoomuksen ja vihreiden valtuustoryhmät esittivät aloitteessaan, että sivistystoimi valmistelisi erityisluokan siirron Perttulaan, jotta opetukselliset, logistiset ja taloudelliset näkökohdat tulisivat paremmin huomioiduiksi. VR:n kaukojunista 89,7 prosenttia kulki täsmällisesti ja vain 4 prosenttia junista myöhästyi yli viisitoista minuuttia tai peruttiin. Noin puoli vuotta. Vastaanotto (tehokkuus%): 1) Roosa Koskelo LP Viesti 35%, 2) Hillaelina Hämäläinen OrPo 34%, 3) Salla Karhu OrPo 25%, 7) Julia Porsanger LP-Vampula 19%. Kahden alakoulun malli toteutunee 2019, mikäli oppilasmäärissä ei tapahdu oleellista muutosta lähivuosina. Junat kulkivat ajallaan marraskuussa. Nokia kellistyi jo kolmannen kerran Ville Mäkäläinen (2/3/2) pelasi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Joukkueet kohtasivat keskiviikkona jo kolmannen kerran, ja jälleen Bisons todettiin vahvemmaksi. Kiinasta. Tavaraliikenteen junat kulkivat aikataulussaan 92,5-prosenttisesti. Sunnuntaina Bisons pelaa VTB-liigaa, kun kazakstanilainen Astana saapuu Loimaalle. Luomumaito. palv. Seitsemän. palvelut Painetut aikakauslehdet Sanomalehtien digit. LENTOPALLO Naisten Mestaruusliigan pistetilastoja 7.12. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ypäjän yhdistys saa 440 euroa rantauimakoulun uimaopetukseen, Jokioisten-Ypäjän 4Hyhdistys 160 euroa piirustuskurssin ohjaajan palkkaan ja Ypäjän Yllätys 400 euroa äänentoistojärjestelmän uusimiseen. Mies tunnetaan energiapelaajana ja siinä roolissa hänet nähtiin jälleen. Tavarajunien myöhästymisraja on kolmekymmentä minuuttia. Nokialaisista ei vain ole voittamaan Bisonsia