Loimijoesta simpukkanäytteitä hakenut iktyonomi Niclas Perander sukelsi ensimmäisen kaistaleen putkilinjalta. Tänään sokea Reettakin näkee, että Suomen sää on jo yli satavuotias. Yrittäjä voi tehdä sen 12–16-tuntisen työpäivänsä mihin aikaan vaan päivästä. Sukellukset onnistuivat hyvin, vaikka joen virtaama oli vuolas. Värit alkavat olla aika ikävästi haalistuneet, mutta todennäköisesti tässäkin päivässä jokin viisaus piilee. 2017 ”” Vuoden yrityksenä palkitun Loimaan Lukon Erkki Kettunen Sivu 6 -0 Simpukkakartoitus tuotti yllätyksen Yrittämisessä on hyvätkin puolensa. LARI KIVIRANTA. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Sivu 12 Ikä matalapainaa Kehitysvammaisille koti Tammikodista Sivu 7 Sivu 5 101101 Bisons haki voiton ja komean pistepotin vieraspelistä Karkkilasta. Sivu 8 Irtonumeron hinta 2,10 € sis. 103. alv. vuosikerta Nro 141 TIISTAI 12.12
Hän on luvannut ottaa myös kitaran mukaan. Loimaalaiset Pekka Kesseli ja Tiina Läksy ovat valmistuneet ammatilliseksi opettajaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta. Kiittäen ja kaivaten Kauko Lauri perheineen Kirsi perheineen Hille perheineen Harri perheineen Kari perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan Alastaron kirkossa pe 15.12.2017 klo 14.00. Te olette minun todistajani: onko muuta Jumalaa, muuta turvakalliota kuin minä. 2 Tiistaina 12. joulukuuta 2017 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 9.30. kello 19 Ateljee Hulmilla. – Sain viime vuonna uuden puhelimen. Vapaa pääsy. Seija SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. Se siis oli aikamoinen yllätys, kun sain vanhemmiltani upouuden puhelimen, alastarolainen Silja Goman kertoo. 12) järjestettiin myös perinteinen kaunein kuusi -äänestys. muistotilaisuutta vietämme perhepiirissä. – En tarvitse mitään erityistä. Vaikka olin saattanut mainita vanhan puhelimen olleen jo huono, en kuitenkaan erikseen toivonut uutta. PIA KANDÉN Tero Hyväluoma – viulu, Sami Kurppa – harmooni, Anssi Salminen – kitara Liput 10/8€, museokortilla 7/5€ KansanmusiiKKiKonsertti tänään taidetalossa klo 19. 44:8 Laulaen kohti joulua Loimaan seudun musiikkiopiston laulajien joulukonsertti pidetään Loimaan kaupunginkirkossa keskiviikkona 13.12. Sari Anttila. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801 • Veren tarve tänään: veripalvelu.fi • Testaa: sovinkoluovuttajaksi.fi Hengenpelastajia tarvitaan Rakkaamme Lea Kirsti Kyllikki väLimäKi o.s. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020, 0500 324 939 Myyntineuvottelija Riina Karila (02) 588 8024 Myyntineuvottelija Liisa Kivinen (02) 588 8021 Ilmoitussuunnittelija Sirpa Retva (02) 770 2306 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8–16 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Kulttuuripalvelut Haaga Folk Machine. Yhä vaellat elomme tiellä, sydämissämme mukana, tallessa siellä. Näin sanoo Herra, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot: – Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. Kuunnelmaklubi Ateljee Hulmilla Suomen Kuunnelmayhdistys järjestää avoimen kuunnelmaklubin keskiviikkona 13.12. klo 18 haitarin säestyksellä Jumalanpalvelus su 17.12. 44: 6 13.12. Muista virallinen henkilötodistus. Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Takkatulen lämmön ja kuuman glögin lisäksi nautittavissa on myös Alpo Jaakolan teoksia Pirkko Jaakolan kokoelmasta. Sinikellojen kuusi oli koristeltu kirjanmerkein. kello 18.30. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,55 e /pmm 3-sivu 2,55 e /pmm Tekstissä 2,38 e /pmm Tekstin jälkeen 2,01 e /pmm Takasivulla 2,55 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,04 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,01 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 € (sis.alv). Illan vieraana on loimaalainen Antti Jaakola, joka kertoo kuunnelman teon iloista ja haasteista sekä näyttelijän että ohjaajan näkökulmasta. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2017. Vapaa pääsy. VALMISTUNEITA Harri Myllysuo (Alastaro) on valmistunut tietotekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksiköstä. Sen voitti naisklubi LC Loimaa Sinikellot. PÄIVÄN SANA Loimaa to 14.12. Käsityöläiskatu 10, PL 2, 32201 Loimaa Puh. klo 13–18 Heimolinna Väinämöisenkatu 2 OJENNA KÄTESI. klo 16 Taisto Valta Väinämöisenkatu 10, Loimaa Tervetuloa Vapikselle! Silja sai uutta vanhan tilalle Mikä on ikimuistoisin joululahja, jonka olet saanut. Mitä toivot joululahjaksi tänä vuonna. KUNNIAMERKKEJÄ Suomen Valkoisen Ruusun 1 luokan mitali: Anne Prusila Latva (Oripää). Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Almamanu 0800 392262 Kustantaja: Priimus Media Oy. NIMIPÄIVÄT 12.12. Kaikki kuuset olivat kauniita ja Suomen juhlavuoden väreihin soinnutettuja. Tuovi 13.12. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%. (02) 588 8000, telefax (02) 763 1233. Ohjelmassa on tuttuja ja vähän harvinaisempiakin joululauluja. Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 16 to klo16 torstai ti klo 16 ma klo 16 lauantai to klo 16 ke klo 16 Toimittaja Pasi Salo (02) 588 8036 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 588 8032 Toimittaja Anu Salo (02) 588 8033 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 588 8031 Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 145,50 e 6 kk 87,30 e 4 kk 62,30 e Etutilaus: Laskutusjakso 12 kk 136,00 e 6 kk 69,00 e 4 kk 47,30 e 3 kk 35,90 e Irtonumero 2,10 e Hinnat sisältävät arvonlisäveron 10 %. Yhteiskristillinen Adventinajan toivelauluilta to 14.12. Jes. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-14. JOULUKALENTERI, LUUKKU 12 Silja Goman sai vanhemmiltaan viime jouluna uuden puhelimen, mikä oli hänelle kiva yllätys. Laulajainen * 26.02.1932 metsäpirtti † 04.12.2017 Alastaro Olet mukana soitossa tuulen, olet läsnä hetkessä hiljaisuuden. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Minä en toista tunne! Jes. SANNI KATAJA VAPAASEURAKUNTA KUOLLEITA 12.12. Sinikelloilla voittoisa kuusi Yrittäjänaisten Wanhanajan Joulumarkkinoilla Heimolinnassa (s. Säestykset Anna Vainiotalo, op. Aurinko laskee kello 15.13
Paikallisen puolella. Vielä erä! Vielä erä! 1.– kg/rs/kpl/ps CM-KEITTIÖN HERKULLISET JOULUTUOTTEET JA KALAT NYT TILATTAVISSA! Varaa omasi nyt! Leroy 100g kylmäsavulohipaketti KAUPAN PÄÄLLE! TÄYTÄ TILAUSLOMAKE JA PALAUTA MYYMÄLÄÄMME! tuore silakkafile Säävaraus –42% PluSSa-korTIlla arla perinteinen jogurtti 150g (1,33/kg) rajoitus 2 erää/talous. Paikallisen puolella. joulukuuta 2017 Lue palkittua Marin PALA KAKKUA -BLOGIA www.k-citymarke t.fi/blogit/ pala-kakkua NYT kahviosTamme Oman uunin joulupulla + kahvi Loimaan liepeiltä Suomi Finland 100 vuot ta erä hedelmiä ja vihanneksia Ilman Plussa-korttia 0,35/prk (2,33/kg/l) vain tiistaina erä Tarjoukset voimassa TI–ke 12.-13.12.2017, ellei toisin mainita. Paikallisen puolella. ww w. 1.– 5 prk 1.– ps 1.– pkt 5 95 kg 7 99 kg erä! erä! erä! erä! tuore kokonainen kirjolohi 5 99 kg 9 95 kg islannin silli Suoraan tynnyristä 2 89. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv. 3 Tiistaina 12. Paikallisen puolella. Paikallisen puolella. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 8-21 la 8-20 su 12-18 myllärin leivontakarkea vehnäjauho 2kg (0,50/kg) Ballerina täytekeksit 180-190g (5,26-5,56/kg) hk viljaporsaan juhlakinkku 2-4kg Pakaste Paikallisen puolella
Laittaudun äkkiä. 2. Ymmärtäisin 6.12. On normaalia, ettei ehdi syödä. . . Askel kerrallaan murheet alkavat kutistua ja asettua takaisin mittasuhteisiinsa, nääntynyt keskittymiskyky elpyä, mielessä sykkyrälle solmiutuneet ajatukset setviytyä. . Lääkäriaikoja ei saa ennen ensi vuotta. Lapsen parhaaksi . Lämmin kiitos virttaalaiset; partio, ryhmis, eskari, ala-aste, Martat, Perinnepiiri, mieskvartetti, Viihdekuoro Virttaa, Eino Toivonen sekä Hanhijoen Mummot. . Tavoitteena on löytää ne toimenpiteet ja innovaatiot, joilla kaupunkien elinvoimaa vahvistetaan. Tämän päivän elokuvissa tupakointi kun on kolme kertaa yleisempää kuin todellisuudessa. Sen lauluja laulat , kenen leipää syöt! Fakta juttu . Kaupunkikuvalle hyvää teki myös se, että Keskuspuiston valaistusta uusittiin puiston remontin yhteydessä (LL 22.6.), pikanttina yksityiskohtana kivistä ”räsymattoa” elävöittävät valoraidat. . Kiitos Tanja Pajuselle LAS:n päivystyksessä. Sekin on normaalia, jos rentouttavaksi tarkoitettu kupillinen lempeää rooibosteetä jää kesken työpöydän kulmalle. Alastaron Ilolakotien asukkaat ja henkilökunta . Toivottavasti valaistusta ja samalla bussimatkustajien odotteluoloja kohennetaan, kun Ysitietä on muutenkin alettu parantaa. joulukuuta 2017 Valoa kansalle ja maailmalle Loimaan keskustan kaamosajan ilme kirkastui huomattavasti, kun Heimolinna ja pääkirjasto saivat uuden valaistuksen (LL 18.11.). Eli ei muuta kuin tiedotusmylly pyörimään ja kansallislippujen värejä mukailevat siilovalot päälle lähimaidemme merkkipäivinä! SH PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ennen kuin lainaat rahaa ystävältä, mieti, kumpaa tarvitset enemmän. . Sillä parannetaan nimenomaan työvoiman saatavuutta, osaamista ja koulutusta ja vauhditetaan liikenneinfrainvestointeja positiivisen rakennemuutoksen alueella. Luen äkkiä. Mikä ilotulitus päivä on 5.12. Nämä ovat 100 % kotimaista käsityötä alusta loppuun. Loimaalaiseen baariin saakka piti mennä syömään itsetehtyjä palaneita lihapullia. Harjulta tarkasteltuna kaikki äskeinen äkkinäisyys näyttääkin aivan hullunkuriselta ja tarpeettomalta. Yhtäkkinen äkkinäistyminen on myös alkanut kismittää minua. Kyläyhdistyksenne . . ETEENPÄIN ryskyneen syksyn aikana olen itse löytänyt hyvän olon luonnosta ja varsinkin Säkylän harjulta. Jouluja yleisvalaistusta koristevaloin voi lisätä Loimaallakin! Viljasiilo on ainutlaatuinen valokohde! Kehittäkää sitä isommaksi 100-vuotiaassa Suomessa! Antakaa sille valoa! Budjetti kestää sen, kun pienennetään kahvitteluja kokous taipikkujoulukuluja päättäjillä! Kaupungin rahat/ tahto ei riitä kaupunkia muistamaan edes kaikkia ’eläköityviä’’. . Ylikierroksilla laukkaavat aivot kaipaavat toisinaan laiskaa lompsimista – tutkimusten mukaan terveellinen tylsistyminen lisää sekä uteliaisuutta että luovuutta. Päättäjät, säästättehän pääkirjaston ja Heimolinnan puut – ne ovat osa rakennusten itsensä ja koko keskustan kulttuurimiljöötä. Ei jää mitään. . Vielä normaalimpaa, ettei muista syödä. . . Varvuissa pilkottaa vielä siellä täällä pakkasenpuremia puolukoita. Erityiskiitos wanhanajan joulumarkkinoille Heimolinnan parille ihanalle käsityöläiskauppiaalle. Välillä pitää kavuta ylös jyrkkä mäki, välillä loiva. Olisiko mahdollista vielä tänä päivänä se, että tupakkiteollisuus maksaisi elokuvan tuottajille tupakan mainostamisesta elokuvissaan. Sunnuntaina löysin ainutlaatuiset nahkakorut sekä vuosia kestävät käpy -ja betonikranssit. Missä vaiheessa ihmiskunnan läpi pyyhältänyt epidemia, kiire, ehti tarttua minuunkin. . Missä siitä kerrottiin. Sain erinomaista, asiakkaasta välittävää palvelua puhelimitse. . Kiireen jälkitautina moneen iskee stressi. . Seutukaupunkiohjelma erittäin tarpeellinen Hallitus on päättänyt laatia seutukaupunkiohjelman. Ei sellaisia saa ihmisille tarjota. Kotoisat laavut ovat makkaranpaistonuotioista nokeentuneita. Kun molemmat jylläävät, on vapaa-aika pelkkä kaukainen muisto. Taisto Levo Äkkinäisyyksiä TOIMITTAJALTA Olen jo kotvan seurannut huolestuneena uusimman maneerini kehitystä. Tervetuloa Alastarolle selventämään Attendo-utopioita ” viestintäpäällikkö” Lähteenoja. Alueellinen kehitys ei ole vain suurten kaupunkien asia, ja siksi seutukaupunkiohjelma on ollut oma vaatimukseni pitkään. Hallock Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Silloin, kun ulos ei muka ehtisi tai jaksaisi mennä, tarve luonnossa kulkemiselle on kaikista akuutein. 2017 useista bingoista sekä kiitos myös kaikille muillekin hyväntekeväisyydestä vanhusten parissa! Kiitos kaikille joulumuistamisista! T. Mukana olleet . Suurkiitos Loimaan Lehdelle itsenäisyyspäivän arvokkaasta ja monipuolisesta huomioinnista 5. On normaalia alkaa nukkumaan mennessä aprikoida mennyttä päivää ja herätä mieltä kalvavaan listaan tekemättömistä, keskeneräisistä ja unohtuneista tehtävistä. Valtatien valaistus tosin ei ole kaupungin vaan Ely-keskuksen kontolla. Kiitos Lanko! Se oli ihan joulumaista! Haaran Kööri . 1. Lempparini viime aikoina on ollut Toimintaloman lenkki. Aika on onneksi ehtinyt kullata ala-asteen verenmakuiset hiihtokilpailut. Kannaksella haavoittuneen poika . Reitin varrella kasvaa milloin upottavia sammalmättäitä, milloin karkeaa jäkälää. . Huomioni vei tapahtuman selostaminen naapurimaan nuorelle. 4 Tiistaina 12. . Paha siksi, että mitä enemmän nuoret ovat nähneet tupakoivia elokuvissa, sitä alttiimpia he itse ovat aloittamaan tupakoinnin. Vielä juuri luen lehdestä että uutena vuotena ei ilotulitusta?! Meidän poppoon ja varmasti monen muun perinteinen uuden vuoden vietto meni juuri uusiksi. . Mukava työteliäisyyden tunne muuttuu tuskanhikiseksi kiireeksi, kun työt ja odotukset vyöryvät päälle hallitsemattomana sekasotkuna. Puiden puolesta . Joku vimma on näyttää, että kaupunki tekee jotain näkyvää, ja metsään mennään mutta huonolla tavalla! Loimaa hengittää puilla, pelloilla ja kasveilla. Ei krääsää, kiitos . Addison H. Kiitos vielä kerran Riuttaskorven perheelle mahtavasta konsertista! t. Syön äkkiä. Osaa muistetaan, osaa ei! No en tänne jää.. Kuka osaa. Siksi ne jäivät ainakin minun osalta myyntipöydille. Pimeän aikaan paikallista silmänamia tarjoavat viljasiilojen valot, jotka on jälleen sytytetty kaupungin ja Suomen Viljava Oy:n päästyä sopimukseen valaistuksen aiheuttamista kustannuksista. Ihmetykseni kohde on se, että miksi kotimaisissa elokuvissa tupakoivien määrä suhteessa on suurempaa. Toisinaan puut ovat solakoita petäjiä ja huumaavan tuoksuisia katajia, toisinaan käppyräoksaisia koivuja tai mahtipontisia kuusia. . Lämmin kiitos reumayhdistykselle ja Eijalle matkasta Huittisten ihanan sinisävyiseen upeaan kirkkoon Adion ”Tunteella” joulukonserttiin. Alueellista kehittämistä toteutetaan myös hallituksen sitoutumisella selvityshenkilö Esko Ahon esittämään siltasopimukseen. . Suomi100 . Voisiko ’kalliin päättäjä-energian’ käyttää johkin järkevään. . . Olavi Ala-Nissilä kansanedustaja (kesk.). Lämpimät kiitokset Aila Suihkolle ja Kirsti Soikkelille v. Esimerkiksi Varsinais-Suomi on seutukaupunkien maakunta, jossa työvoiman saatavuus, koulutus ja liikenneinvestoinnit ovat ratkaisevia menestyksen kannalta. Pahoittelen suuresti ja ilman lakkia. Onko johtajat tervanneet veneensä muualla. Ajanpuutteen ja suorittamisen kyllästämässä maailmassa joutenolon hetket ovat käyneet alati harvinaisemmiksi, vaikka ajoittainen tylsistyminen olisi tuiki suotavaa. Loimaa nöyrtyy. Siltasopimus laaditaan tämän vuoden loppuun mennessä ja toteutetaan kehyksen puitteissa. Siitä voisi jo periä vuokraa. Kaupunkikuvalle sen sijaan huonoa tekee Ysitien pimeys niin sanotun kuivan sillan ja Loimijoen sillan välisellä osuudella. :-( iso risukimppu sille joka tästä on päättänyt!! :-@ . ja 9.12. Ja kiitos ennenkaikkea kylän asukkaille Virttaanraitin valaisemisesta ulkotulin ja Itsenäisyysjuhlaan osallistumisesta. ”Äkkiä”, lisään tätä nykyä melkein jokaiseen lausahdukseen, mitä suustani putkahtaa. Liikuttava ja täynnä rakkautta oli myös äidin viesti sijaisvanhemmille. 3. Seutukaupunkiohjelman tulee olla riittävän konkreettinen ja siihen pitää sitoutua laajalti. . Ihana juttu Paula ja Ismo Kulmalasta (LL 5.12.) ja heidän hoivissaan kasvavista lapsista. . Seutukaupungeissa on paljon vahvaa vientiteollisuutta. Karoliina Markula Missä vaiheessa ihmiskunnan läpi pyyhältänyt epidemia, kiire, ehti tarttua minuunkin. Ne eivät valitettavasti ole kotimaista saati lähialueen käsityön taitajien antia. Siilovalojen avulla Loimaalla olisi erinomainen mahdollisuus saada jopa maailmanluokan julkisuutta ensi vuonna, jolloin juhlitaan Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron itsenäisyysjulistuksista kulunutta sataa vuotta. Valaistuksen tarve konkretisoituu, kun odottelee bussia valtatien varren pikavuoropysäkeillä aamun tai illan pimeydessä marras-joulukuisessa vesisateessa. JOSKUS tuntuu, että nykyihmiset ovat niin kiireessä lionneita, ettei muusta enää edes tiedetä. Mokoman vyöryn alle litistyy helposti, mutta on silti myös konsteja, joiden avulla ohjat voi taas saada käsiinsä. Luonto hellii aisteja ja tekee samalla monia muita taikuuksia. Ari Pääkkönen kiitos vakuuttavasta sanan julistuksesta. lehdissä. Anneli . Suomalaisista 20-64 vuotiaista tupakoi noin 15 % päivittäin vuonna 2016. Monilla kauppiailla myytävänä ns.ikealaisia kyhäelmiä, pienin omin lisäyksin tietenkin. Prismassa olisi paljon miellyttävämpi asioida elleivät samat velikullat istuisi aina aulan penkillä päivystämässä. Siivoan äkkiä. Tärkein asia! Antakaa puiden kaunistaa Loimaan ’pääväylää’ keskustassa! Valaistuksen takiako kaadetaan arvokkaat vanhatkin puut
Suunnitellun putkilinjan alueelta kerättiin vain osa simpukoista, sillä läpikäyty alue edusti pientä osaa koko kaivannon alueesta. Seurakuntalainen muistelee, että aiempina vuosina Kaupunginhautausmaalla on ollut edes jotain järjestettynä. Kauniston mukaan kyse on nyt ennen kaikkea näiden vaihtoehtojen kustannusten selvittämisestä. – Kappelit päättivät kuitenkin järjestää omia jumalanpalveluksiaan ja kunniavartioita. Edellisviikolla suoritettujen sukellusten myötä putkilinjalta löytyi reilu sata vuollejokisimpukkaa. Loimaan Veden johtaja Ari Kaunisto sanoo, ettei vuollejokisimpukoiden mahdollisuuteen osattu alun perin lainkaan varautua suunnittelussa. Raportin odotetaan valmistuvan tämän vuoden aikana. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen alueella on löydetty merkittäviä uusia vuollejokisimpukan esiintymiä viime vuosina. – Kyse oli kuitenkin Suomen satavuotisjuhlasta. SUKELTAJAT palauttivat selvityksessä pintaan tuodut simpukat hieman kevyen liikenteen sillan alavirran puolelle. LARI KIVIRANTA Sukeltajat löysivät putkilinjalta viittä simpukkalajia, joista vuollejokisimpukka oli valtalajina. Henkilö kertoo, että tapaus on herättänyt mielipahaa useammassa seurakuntalaisessa ja aiheesta on oltu yhteydessä seurakuntaan. Putkilinjan kohdalta löytyneet vuollejokisimpukat olivat melko isoja. Samaan aikatauluun Kaunisto yrittää myös ratkaisua putkilinjan toteuttamisesta. 02-762 1350, 0500 741 437 Anna rakkaillesi hemmottelua lahjakortilla!. Aiemmin syksyllä he sukelsivat uusimista odottavan Haitulan sillan luona. . LOIMAAN seurakunnan kirkkoherra Riku Laukkanen vahvistaa seurakuntalaisen tiedot oikeiksi ja hän pahoittelee, että näin pääsi käymään. . . FAKTA Vuollejokisimpukka . Toistaiseksi avoinna on, miten Loimijoen viimeinen ylitys tehdään aivan jätevedenpuhdistamon tuntumassa Juvalla. Vuollejokisimpukka voi siirtää viemärilinjaa Loimijoki/Juva Lari Kiviranta Alastaron ja Loimaan välille rakennettava siirtoviemäri lähestyy jätevedenpuhdistamoa. – Meille on jo myönnetty poikkeuslupa mahdolliseen vuollejokisimpukoiden siirtämiseen. Jäljellä on reilun kolmen kilometrin etappi. . Toimitukseen yhteyttä ottanut seurakuntalainen on pettynyt sen vuoksi, ettei Kaupunginhautausmaan sankarihaudoilla ollut mitään muutakaan tilaisuutta järjestettynä itsenäisyyspäivänä. Kirkkoherra sanoo, ettei Kaupunginhautausmaan tilaisuuden ja kunniavartioston puuttuminen johtunut resurssien puutteesta. Yksi mahdollisuus on edelleen se, että putki upotetaan kaivamalla suunniteltuun paikkaan. Putkilinjalta löytyi kaiken kaikkiaan viittä simpukkalajia, joista vuollejokisimpukka oli valtalajina. Laji elää virtaavissa vesissä sora-, hiekkaja savipohjilla, ja sitä tavataan nykytiedon perusteella yli kymmenestä Lounais-Suomen joesta. – Sielläkin oli vuollejokisimpukkaa. – Tämä oli pohjanoteeraus seurakunnalta. Lähde: Varsinais-Suomen Elykeskus, Rami Laaksonen. . 5 Tiistaina 12. Istutimme simpukat uuteen paikkaan, aika lähelle ylävirtaan. Kaupunginhautausmaalta, jolta puuttuu oma kappelineuvosto, tämä kuitenkin jäi. Simpukat hankkivat ravintonsa suodattamastaan vedestä, joten ne puhdistavat samalla jokivettä. joulukuuta 2017 UUTISET AIHETTA JUTTUUN Soita: Toimitussihteeriemme puhelinnumerot ovat 02 588 8031 02 588 8032 Tiistaina 12. Sen lisäksi pelivaraa lasketaan vielä kolme metriä linjan molemmin puolin, sukelluksessa mukana ollut, tmi Nixploren hydrobiologi Rami Laaksonen havainnollistaa. . . SIIRTOVIEMÄRIÄ rakennuttavalla Loimaan vesiliikelaitoksella vuollejokisimpukan löytyminen saattaa laittaa rakentamissuunnitelmat uusiksi. Tämä ei tule toistumaan. . www.sabrina.fi Turuntie 14, Loimaa P. – Olen pahoillani etenkin sotaorpojen puolesta. Lajia uhkaavat esimerkiksi vesistöja valuma-alueella tehtävät vedenlaatua heikentävät toimenpiteet, kuten jokirakentaminen ja metsien ojitukset. Toisena uutena vaihtoehtona selvitetään sitä, voidaanko putkilinjaa siirtää muutamilla metreillä alavirran suuntaan, jolloin putki kiinnitetään joen ylittävän kevyen liikenteen sillan rakenteisiin. Laaksonen luonnehtii vuollejokisimpukkaa melko tarkasti suojelluksi lajiksi ja hän vertaa sitä tietyin varauksin liito-oravan suojeluun. – Palautimme simpukat työalueen ulkopuolelle, ettei niitä tarvitsisi kerätä toistamiseen, jos siirto tehtäisiin, Laaksonen kertoo. Vastaavat sukellukset eivät ole harvinaisia, sillä Laaksonen kertoo heidän sukelluskautensa ulottuneen tänä vuonna toukokuulta marraskuulle saakka. Seurakuntalainen ei voi protestoida oikein muuten kuin äänestämällä jaloillaan. Kaupanpäällisiksi suklaata tai extralahja. Laukkanen kertoo, että alun perin seurakunnan tarkoituksena oli satsata tänä vuonna isommin Kanta-Loimaan kirkon jumalanpalvelukseen. – Putkilinja on noin kuusi metriä leveä. Lisäksi se on Euroopan unionin luontodirektiivin lajeja. Hänen mukaansa toimintaa oli tarkoitus keskittää sinne ja järjestää vastavuoroisesti kuljetukset muiden kirkkojen hautausmaille. joulukuuta 2017 Miksi Kaupunginhautausmaan sankarihaudoilta puuttui kunniavartiosto. Hän muistuttaa, ettei kaikilla ihmisillä, etenkään vanhemmilla, ole kyytiä ja mahdollisuutta liikkua muiden kirkkojen hautausmaille. Uhanalainen laji, joka on rauhoitettu Suomen luonnonsuojelulailla. Tämä oli valitettava unohdus. Tämä edellyttänee sitä, että simpukat siirretään putkilinjalta muualle, niille sopivaan paikkaan. . Mahdollisuus nousi esille vasta Ely-keskuksen lausunnon myötä, jonka jälkeen vesiliikelaitos tilasi simpukkakartoituksen. Hänen mukaansa tänä vuonna sankarihaudalle ei oltu tuotu seurakunnan puolesta muuta kuin lyhdyt ja seppele. Suurimmat olivat lähes kymmenen sentin mittaisia. . . Syynä on se, että Loimijoen pohjasta, suunnitellun putkilinjan kohdalta on löydetty uhanalaisia vuollejokisimpukoita. Loimaa Lari Kiviranta Itsenäisyyspäivän kunniavartioston puuttuminen Kaupunginhautausmaan sankarihaudoilta on herättänyt tuohtumusta. MIKSI NÄIN
Valtionosuuksien viimeisin, päivitetty ennuste lisää saatavan osuuden määrää 47 000 euroa. Talousarviota valmisteltaessa on käytetty ennustetta, joka vähentää Ypäjän kunnan tuloista valtion rahoitusta 600 000 euroa tämänvuotiseen verraten. – Ennen konnat oli kaltereiden sisällä, nyt pitää ihmisten muuttaa sinne, Erkki Kettunen kuvaa. Valtionosuuksien romahdusta ei saatu paikattua . Husin toimitusjohtaja Aki Lindén soten valinnanvapauslainsäädännöstä Polemiikissä 6 Tiistaina 12. . Viemäriverkostoa esitetään kohennettavaksi rakentamalla Jaakkolantien alueen viemäröinti ja saneeraamalla vanhaa verkostoa. Aina pitäisi olla jotain puuhattavaa kumminkin. Valppaana pitää silti olla ja pitää nurkat sellaisina, etteivät ne houkuttelisi esimerkiksi varkauksia yrittämäänkään. Toimittaja Paavo Raution kolumnin otsikko HS.fi:ssä LAINA Kyseessä on ainutlaatuisen suuri ulkoistus. Kaikki eivät ole kotoperäisiä rikollisia. Yöllä kun herää, niin tekemättömät työt ne tulevat ensimmäiseksi mieleen. Nyt liikutellaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja ennennäkemättömällä tavalla. – Voisiko kuvan ottaa niin, että olisi koko porukka. Tavoite oli 300 000 euroa, mutta se jäi toiveeksi. Henkilöstömenojen osuus budjetissa on 5 904 000 euroa, jossa vähennystä tämänvuotiseen verraten yhdeksisen prosenttia. Kunnan varsinaisen toiminnan ja investointien kokonaisbudjetti on 1 528 000 euroa. Suurin selittäjä on rajusti vähentyneet valtionosuudet. Erkki Kettunen ””. – Välillä pitää olla vähäänkin tyytyväinen, ei voi aina olla menestystä ja nousua. Ensi vuoden investointeja ovat kesäteatterin katsomon kiinteä katto, frisbeegolf-radan puolikas, nuorisotila Haavin kunnostus ja toisen osaomistusrivitalohankkeen käynnistys. Kun on juteltu lehtijutun verran ja tulee kuvan ottamisen aika, mies näkee kiitoksen paikan. Yrittäjä kun voi sen 12–16 -tuntisen työpäivänsä tehdä mihin aikaan vaan päivästä, Erkki Kettunen sanoo pilke silmäkulmassa. joulukuuta 2017 Ypäjän talousarvio jää pahasti miinukselle . Se on niin paljon miinusmerkkistä rahaa, että alijäämää on ollut mahdoton kuroa säästötoimin umpeen. On yrittämisessä hyvätkin puolensa kuulemma. – Muutos on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden sisällä ja rajummin parin vuoden aikana. Ylivoimaisesti suurin ponnistus on Vanhustentalo III:n peruskorjaus, jonka nettomenovaikutus on 630 000 euroa. Siinä missä ennen oli ovet seljällään ja autot lukitsematta avaimet paikallaan, ihmiset ovat oppineet turvaamaan itseään ja omaisuuttaan. Ja Erkki Kettunen töissä vähän vielä kauemmin – maaliskuussa tulee täyteen 57 vuotta työelämässä. Yhtiökumppani Juha Koivula ja työntekijät Taina Suvila, Sanna Peltonen ja Tuomas Kettunen kuulemma hoitavat työnsä ja kantavat vastuuta. Loimaan Lukon myymälässäkin seisoo rivissä alkusammutukseen tarkoitettuja välineitä vaahtosammuttimista alkaen. Loimaan seudulla on sentään kohtuullisen turvallista asua, ja liikaakaan ei parane kenenkään pelätä. Niitä löytyi vielä hiukan. Etenkin vanhojen ihmisten. TALOUS LAINA Jos sähköauton akkua tehdään lapsityövoimalla, ja se ladataan hiilivoimalan sähköllä, tuote on sekä eettisesti että ekologisesti huono. – Ja murehtivat meikäläisestä, pitävät huolta ja puolta. Töissä sitä on. Turvallisuutta on myös onnettomuuksilta, kuten tulipaloilta suojautuminen. Peruskorjauksen yhteydessä remontoidaan erityisryhmille vuokra-asuntoja. – Ennen saattoi ovenkin aukaista kenelle vaan, mutta kyllä nyt täytyisi nähdä, kuka oven takana on. Vanhan katuvalaistuksen korvaamista uudella led-tekniikalla jatketaan. – On varmaan sellainen luonne, että aina työ kulkee mukana. Valtionosuuksien määräksi ennakoidaan 4 817 00 euroa. joulukuuta. – Siinä on se vapaus. Rahoitus esitetään katettavaksi pitkäaikaisten lainojen lisäyksellä. Lisäksi satsataan muun muassa Loimijoen rantaja puistoalueiden parantamiseen. – Mitäs, me ollaan tämmönen nappikauppa. Toimet työntekijän palkkaamisen helpottamiseksi kannattaisivat, hän vinkkaa. Ja jos siltä tuntuukin, niin eläkevakuutusyhtiö ja verottaja usein palauttavat maanpinnalle. TURVALLISUUS on Loimaan Lukon leipälaji. Erkki Kettunen suosittelee kyllä yrittämistä muillekin, mutta kehottaa ottamaan tarkoin selvää asioista ennen kuin yrittäjäksi ryhtyy. KETTUNEN, 71, tuntee työn imua edelleen. Kannattavuudesta pitää huolehtia, Juha Koivula miettii ja kaipaisi vielä valtiolta toimia yritysten ja erityisesti pienten yritysten avuksi. – Laitteet kehittyvät koko ajan ominaisuuksiltaan monipuolisemmiksi ja helppokäyttöisemmiksi, ja järjestelmiä voidaan räätälöidä erilaisiin tarpeisiin, Juha Koivula summaa muutosta. – Ei oikein muuta kerkeekään kuin töitä, hän sanoo ja myöntää, että jokatiistaiseksi aiottu kuntoryhmäkin on pitänyt jättää ajoittain väliin. Levän koulu esitetään suljettavaksi jo ensi vuonna Ypäjä Anu Salo Ypäjän ensi vuoden talousarvio jää puolisen miljoonaa euroa alijäämäiseksi siitäkin huolimatta, että aivan viime metreille etsittiin niin säästöjä kuin toimintatuottojen lisäyksiäkin. – Niille ei kelpaa selitykseksi se, että juuri nyt minulla ei ole teille rahaa. Investointeja 1,5 miljoonalla Huolimatta talouden ahdingosta Ypäjä esittää ensi vuodelle mittavia investointeja. Kulunvalvontaja hälytyslaitteita hankitaan niin yrityksiin kuin koteihinkin. Tästä mittään olis tullut ilman näitä . Lisäksi lomituspalvelujen hallinnosta vähennetään yksi lomituspalveluohjaajan toimi, jolla saadaan aikaan 39 000 euron kustannusvaikutus. NÄISTÄ TOIMISTA huolimatta alijäämää jää 515 000 euroa. . Liikenneväylien osalta varaudutaan Prättäkitintien, Velhonkujan ja Pentintien pinnoituksiin, mikäli pääosa alueen tonteista on myyty. Yritys palkittiin Loimaan vuoden yrityksenä ja huomionosoituksen hän sanoo tuntuvan hyvältä, mutta sivulauseessa arvelee, että olisi Loimaalla ollut isompaakin bisnestä tekeviä yrittäjiä ja yrityksiä palkittavaksi. TULOPUOLELLA verotulokertymän ennakoidaan pysyvän likimain tämän vuoden tasolla ja olevan 7 684 000 euroa. Kunnanhallitus viimeisteli talousarvioesityksen, joka tulee valtuuston käsittelyyn 14. En tiedä, miten tästä mittään olis tullut ilman heitä. Vähän tarkoittaa, että vuodesta 1979. Myös viime vuoden tilinpäätös jäi Ypäjällä alijäämäiseksi, eivätkä talouden ennusteet lupaa käännettä myöskään 2019. Talousarvion vuosikate on 72 500 euroa ja käyttötalouden poistot 600 300 euroa. KATI UUSITALO Tuomas Kettunen, Sanna Peltonen, Taina Suvila, Juha Koivula ja Erkki Kettunen ovat Loimaan Lukon asiantunteva tiimi. . Levän koulua esitetään suljettavaksi jo ensi lukuvuoden alusta, säästövaikutus on 42 000 euroa. Vuoden yrityksenä palkitun Loimaan Lukon Erkki Kettunen kiittää yhtiökumppaniaan ja väkeään Loimaa Kati Uusitalo Loimaan Lukko Oy:n Erkki Kettunen on vaatimatonta lajia. – Varkauksia tapahtuu päivälläkin, osa on järjestäytynyttä rikollisuutta ja osa ”yksityisyritteliäisyyttä”. Talousarvioesitys on nyt kolmas alijäämäinen peräkkäin. Edelleen hän myös nauttii työstään, vaikka se stressaakin. No on Loimaan Lukko toki vähän aikaa tässä ollut, Erkki Kettunen sanoo kovin varsinaissuomalaisesti vaikka kurkijokitaustaisia onkin. Välillä pitää olla vähäänkin tyytyväinen, ei voi aina olla menestystä ja nousua
– Henkilökunnalle tämä on ollut kova paikka, mutta asiasta on tiedetty pitkään, joten sitä on ehditty pureskella. Loimaalaissyntyinen Mirja Rautavuori-Lehtinen muistelee Suomi 50 -kirjoituskilpailun voittoa HS:ssa 7 Tiistaina 12. Näin todetaan Loimaan seurakunnan vuosien 2018–2020 toimintaja taloussuunnitelmassa ja vuoden 2018 talousarviossa. Toimintasuunnitelmassa todetaan, että kuluneen vuoden aikana on käynyt ilmi, ettei Loimaan seurakunnan työyhteisössä ole kyetty pitämään hengissä kuvaa vuonna 2015 toteutetun työyhteisön kehittämisohjelman tuloksena visioidusta ja lupaavasti aluksi käyttöön otetusta mallista unelmien seurakunnasta, jossa kaikkia kohdeltaisiin reilusti, tasapuolisesti, avoimesti ja kannustaen. Tammikodissa asuneet vanhukset ovat jo muuttaneet uusiin yksiköihin, joten päivätoiminnan väki pyörähteli palvelutalon viimeisen valssin. Hän sanoo, ettei ratkaisua tehty säästösyistä. Naiset kehuvat kilvan, kuinka mukavaa on kokoontua yhdessä voimistelemaan, laulamaan, pelaamaan ja syömään. Kotona asuville ikäihmisille suunnatussa päivätoiminnassa kuntoutetaan kroppaa, älyä ja muistia. TAMMIKODIN käyttötarkoituksen muuttamisen taustalla ovat Kitkonpuiston sisäilmaongelmat, joiden vuoksi kehitysvammaiset ovat joutuneet olemaan väistötiloissa Mellilän Mirjakodissa ja Huvilakatu 33:ssa. Vanhuksille asioiden ei tarvitse olla suuria, toiminnanohjaaja Anja Ojala kertoi. – Ei tämä ole kivaa kenenkään kannalta, mutta tällaisia ratkaisuja täytyy vaan tehdä. PÄÄTÖS VANHUSTEN siirtämisestä pois Tammikodista on Kauniston mukaan herättänyt tunteita, mutta hän huomauttaa kehitysvammaistenkin joutuneen muuttamaan luvattoman monta kertaa. Kehitysvammaiset täyttävät kaikki Tammikodin 20 asukaspaikkaa. Sitä mukaa, kun Tammikodin huoneet ovat tyhjentyneet, niissä on tehty pintaremonttia. Tammikodin noin kymmenen hengen hoitohenkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä kaupungin muihin yksiköihin. PAIKALLISIA LAINA Eihän tämä täydellistä ole. – Meitä huolletaan kauhean hyvin! On ihanaa tulla valmiiseen ruokapöytään, ja tuntuu mukavalta, kun vielä muistaa nuoruuden aikaisia sananparsia, Mikkola hymyili. Sen sijaan useissa työtiimeissä todetaan esiintyneen toistuvia henkilökemiaongelmia ja pahaa mieltä aiheuttavia tilanteita.. – Monikaan ei ole nostanut aiemmin maljaa, joten se on myös tärkeää. Vanhuksille on löytynyt uusi asuinpaikka Kartanomäestä, Attendosta tai Riihikodista. Kirkkoneuvosto hyväksyi ne ja antoi ne kirkkovaltuuston hyväksyttäviksi. – Sodan käyneet vanhukset ovat kokeneet elämässä monenlaista. joulukuuta 2017 eu tietosuoja -asetus! Tekniset ratkaisut löydät 25.5.2018 jmj.fi/eu lähestyy Viimeinen valssi vanhusten Tammikodille Loimaa/Mellilä Kiti Salonen Ikäihmisten päivätoiminnan iloinen itsenäisyysjuhla oli myös Tammikodin jäähyväistilaisuus. – Sen verran nurkkapatriootti olen, että päivätoiminta saisi säilyä Alastarolla, Anneli Mikkola totesi. Toimittaja Anna Perho töidensä suunnittelusta Telma-lehdessä LAINA En ollut käynyt aiemmin Alastaroa pidemmällä, ja nyt minua haastateltiin radioon ja televisioon. Maija Leppäaho-Pietilä (kesk.) ohjaa päivätoimintaa vuoden alusta lukien keskitetysti Loimaalla. Sisäilmaongelmaa ei tilattu, se tuli pyytämättä. Vierellä valssasivat Eini Heinonen ja Paavo Jalonen. – Mitä väliä, mihin taksi vie. Tilanteen ollessa toinen omaiset eivät olisi halunneet siirtää vanhuksia täältä. He eivät sano vastaan ja menevät sinne, minne omaiset sanovat. Yksikön nimen muuttamista harkitaan, mutta siinä ei Kauniston mukaan hätiköidä. Reino Jalonen tulkitsi mikrofonin varressa ikivihreitä kappaleita, Marja Toropainen lausui isänmaallisia runoja ja univormuun pukeutunut everstiluutnantti Markku Laurinen muisteli itsenäisen Suomen vaiheita. Toiminnanohjaaja Anja Ojala haki tanssiin Tammikotiin jo muuttaneen Arto Haverin. Torstaista lähtien Tammikoti on kehitysvammaisten asumisyksikkö. Alastarolaiset Irma Mäkimattila ja Anneli Mikkola kehuvat päivätoimintaa tärkeäksi sosiaaliseksi toiminnaksi. Minua kotikiusataan, koska kotona tiedetään, millainen olen oikeasti. – Pysyvämpää ratkaisua piti etsiä niin, että kehitysvammaiset pääsisivät saman katon alle. Jos joku metelin nostaa, sen tekevät omaiset. Huvilakadun tilat eivät myöskään vastaa nykyajan vaatimuksia: huoneet ovat pieniä eikä tiloissa ole sprinklausta, sosiaalija terveysjohtaja Jaakko Kaunisto kertoo. Ojalan mukaan vanhusten muutot uusiin yksiköihin ovat sujuneet jouhevasti. Tammikodin muuttuminen palvelutalosta kehitysvammaisten yksiköksi tarkoittaa, että Tammikodissa, Ahoskodissa ja Kartanomäessä arkipäivinä järjestetty ikäihmisten päivätoiminta keskitetään vuoden alusta lähtien Kartanomäkeen. Toiminnanohjaaja Anja Ojala on saanut viime viikkoina vanhusten omaisilta kukkia ja kortteja, joissa yhdessäkin kuvataan hoitohenkilökuntaa enkeleiksi. Alastarolainen Irma Mäkimattila pohti, että tarkemmin ajatellen päivätoiminnan jatkuminen on sijaintia tärkeämpää. KITI SALONEN Seurakunta tervehdyttää työyhteisöä LOIMAA Työyhteisön tervehdyttäminen tulee olemaan yksi seurakunnan tärkeimmistä toimista alkavana vuonna 2018. Kehitysvammaiset muuttavat palvelutaloon torstaina Loimaa/Mellilä Kiti Salonen Mellilässä sijaitsevan Tammikodin toiminta vanhusten palvelutalona päättyy tänään tiistaina
Karkkila kuitenkin kiri 15 pisteen karkumatkalla olleen Bisonsin kiinni jakson viimeisen vitosen aikana, paljolti Kinnusen ansiosta. KaU Koriksen pelit ovat kulkeneet paljolti kovan aloitusviisikon onnistumisten kautta, kirkkaimpana tähtenään takamies Janne Kinnunen. TAPANI KORVENPÄÄ Koripallo Juha-Pekka Mäki Karkkilan Urheilijat– LoKoKo Bisons 69–101 (40–46). Lähes kuukauden pelitauolta palannut Tommi Rasi sai onnistumisia varsinkin viimeisellä jaksolla. Sebastian Booker vei Bisonsin kuitenkin viiden pisteen johdossa tauolle parilla kovalla suorituksella. Karkkila pysyi kyydissä kolme jaksoa. . Rockets lähti sunnuntain iltamatsiin Turkuun allaan kaksi hienoa voittoa. Hyvin Emil urakastaan ensikertalaiseksi selviytyikin. Tästäkin on jälleen hyvä ottaa opiksi, ja vuoden viimeisessä pelissä ollaan taas paremmin asian ytimessä. Myös vapaaheittoviivalle pääseminen oli aiempiin otteluihin verrattuna hyvinkin vaikeaa. Bisons oli koko ottelun selvästi niskan päällä, mutta turha huolimattomuus kostautui usein helppoina menetyksinä. Rockets menetti viikolla sairaslistalle Marko Heinon ja Niilo Leppämäen ja näin ollen ketjut jouduttiin jälleen pistämään uuteen uskoon, mutta sen taakse ei voi piiloutua, sillä myöskään Chiefs ei ollut saanut parasta ryhmäänsä kasaan vaan pelasi myös varsin kapealla rosterilla. Bisons vei pelin alkua, mutta Kinnunen nosti kotijoukkueen mukaan otteluun. Puoliajalla vierasjohto oli enää kuusi pistettä, 40–46. Haluttomuus pelata paistoi ottelun alusta alkaen Rocketsin otteissa ja tulos oli nähtävillä. URHEILU LAINA Koululaiset eivät enää jaksa kävellä kilometriä hengästymättä. Neljäs jakso päättyi murskaavasti vieraille 11–35. kello 19.30, ja voiton kautta olisi mukava lähteä kinkun paistoon. Vuosi lopetetaan kotipelillä Eurajoen Lätkää vastaan perjantaina 15.12. Bisonsin tehot jakautuvat tasaisesti: Josh Caldwell 21 pistettä, 10 levypalloa, Sebastian Booker 21 pistettä, 5 syöttöä sekä tarkasti heittänyt Rasmus Marttinen 20 pistettä, 6 levypalloa. Tasaisen kolmannen jakson Bisons kuittasi niukasti 18–20. Vuoden toiseksi viimeinen Bisonsin vierasottelu pelattiin sunnuntaina Karkkilassa, perinteikkään Karkkilan Urheilijoiden vieraana. Jopa kaksi kokonaista jaksoa ilman ainoatakaan vapaaheittoa Bisonsille lienee tämän kauden ennätys. Tunteet kävivät ajoittain kuumina hyvinkin epäselvän tuomarilinjan vuoksi. Kotijoukkue väsyi lopullisesti, ja Bisons marssi lopulta numeroiden valossa selkeään voittoon. EX-LOKOKO Kinnunen oli kotijoukkueen tehokkain: 31 pistettä ja 4 syöttöä. joulukuuta 2017 Chiefs kuritti Rocketsia Kupittaalla Jääkiekko Pekka Lehto Chiefs–Rockets 7–4 (3–0, 3–0, 1–4). KOTIJOUKKUEEN Juuso Tani oli oivallisella pelipäällä ja viimeisteli neljä joukkueensa seitsemästä maalista. Veteraanivalmentaja Rolf Haikkola, 90, pohtii Suomen kestävyysjuoksun tulevaisuutta Helsingin Sanomissa LAINA Rankkaa on, mutta kyllä se sen korvaa, kun tästä tykkää. Bisonsin Joshua Caldwell ja KaU:n Byron Burnett saivat molemmat tekniset virheet jo ottelun ensimmäisellä kympillä. Rockets kehitteli kolmanteen erään orastavaa kiriä ja kaunisteli loppulukemia, mutta voittajasta ei missään vaiheessa ollut enää epäselvyyttä. Bisonsin energia riitti selvään vierasvoittoon . Kinnunen pelasi LoKoKon paidassa kaudella 2010–2011, kun loimaalaiset raivasivat tiensä Korisliigaan. Askelvirheitä, sivurajan ylityksiä sekä huonoja syöttöjä vastustajan käsiin. Joshua Caldwell. VALMENTAJA Tommi Pietiäinen tunnusti, että valmistautuminen jäi koko sakilla vajaaksi ja tuloksena oli kauden eka ”ohi” peli. Rocketsin maalivahti Riku Vuorinen sai tarpeekseen 5–0 tilanteessa, ja näin Emil Sairanen sai alleen ensimmäiset peliminuuttinsa tällä sarjatasolla. Aina menen innoissani jäähallille. Karkkilan muutaman avainpelaajan puuttuminen kokoonpanosta sekä edellispäivän A-nuorten ottelun rasitus näkyi päätösjaksolla. Rocketsin maaleista vastasivat Jari Hakala, Sakari Kaaja, Tomi Pietilä ja Olli Piki. TOISELLA JAKSOLLA Bisons scorasi laajalla rintamalla ja karkasi vähitellen. On ryhtivikoja ja mielen ongelmia. Kun Kinnunen saatiin lopulta pysäytettyä, pysähtyi samalla koko Karkkilan joukkuepeli. Kun Samuli Mäkelä jäi sivuun Karkkilan kokoonpanosta, Kinnusen rooli pallollisena pelaajana lisääntyi entisestään. Maalivahti Emil Sairanen pelasi kakkosdivisioonan ensimmäiset peliminuuttinsa oivallisesti. Myös Chiefsin maalivahti Tuomas Vilander torjui varsinkin kaksi ensimmäistä erää täydellisesti ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittaa. Jääkiekkoilija Roope Reini, 18, Auranmaan Viikkolehdessä 8 Tiistaina 12. Oliko sitten peliin valmistautuminen mennyt pieleen vai mikä, mutta kotijoukkue Chiefs tuli selkeästi valmiimpana peliin ja suorastaan tyrmäsi Rocketsin kahden ensimmäisen erän aikana. Samalla kunniaa lähti myös vastustajalle, joka halusi enemmän voittaa pelin
24 205 € T-Roc hinta CO?-päästöllä 117 g/km. Kolmas erä oli aivan yhtä maalia, minkä eräpisteetkin (25–11) osoittavat. Timo Talvitie LP Vampulan Sarah Blomgren ja Katja Metsäkoivu sekä LP Kangasalan Oni A. LP-Vampulan päävalmentaja Arttu Keränen totesi tykkäävänsä voitosta. 9 Tiistaina 12. Valmennuksellakin oli varmaan oma osansa tässä tappiossa. Ensimmäisen jälkeen päätettiin, että pelataan omaa peliä ja onnistumisen kautta itsevarmuus kasvoi. Toisessa erässä Vampula paransi peliään ja meidän päät painuivat. Nyt ennakkoesittelyssä. Ottelun parhaina Huittisten Näkökeskus palkitsi kotijoukkueesta Hilkka Hujasen ja vieraista passarin Mita Uiaton. Neljännessä Tilda Oikarin syöttövuorolla Vampula otti vieraiden etumatkan kiinni ja meni menojaan erän loppuun asti. Ottelu siis kotiyleisön suureksi riemuksi 3–1 (14–25, 25–20, 25–11, 25–18). Auto nähtävänä myymälässämme, ei koeajomahdollisuutta. Tee kaupat nyt, niin saat oman autosi ensimmäisten joukossa. Pentti Saarion järjestämillä rasteilla oli mukana 32 suunnistajaa. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. JUNIOREISTA B-tytöillä oli kotiintuomisinaan Loimaalla pelatusta turnauksesta kaksi voittoa ja yksi tappio. Lattin taistelivat pallosta. Me ollaan hyvä joukkue, kun kaikki saamme parhaan itsemme pelissä esille. Muilla juniorijoukkueilla pelit jatkuivat sarjaohjelmien mukaan. Tilda ja Hilkka olivat yleispelaajina erittäin hyviä. Kaikessa on vielä kehittymisen varaa itselläni. Yleisön ja meidän välillä on hyvä yhteys, yleispelaaja Hilkka Hujanen sanoi. – Tosin onhan iso muutos tullut, kun kahden viikon aikana on kaksi kertaa valmentaja vaihtunut. Rata B 2.7 km: 1) Pirkko Eskola 46.48, 2) Kaarina Rahkasuo 46.49, 3) Hanna Suominen 49.43, 4) Katri Prusila 49.48, 5) Tarmo Heikkilä 51.32, 6) Timo Kesti 51.40, 7) Jaakko Teppo 53.52, 8) Satu Tuominen 1.08.08, 9) Anna Lahinen 1.08.43, 10) Matti Isotalo 1.10.36, 11) Markku Laurinen 1.10.56, 12) Veikko Haapanen 1.17.00, Ei aikaa: Harri Kuosa. joulukuuta 2017 T-Roc-mallisto alk. Nyt sunnuntaina pelattu runkosarjan sijoituksen suhteen merkityksetön ottelu Raision Urheilijoita vastaan antoi mahdollisuuden myös vähemmälle peliajalle jääneiden pelaajien peluutukseen. Leirillä katsastetaan pelaajia U19 EMkarsintojen valmistautumisjaksolle huhtikuulle 2018. TULOSPÖRSSI LP-Vampula otti upean voiton Kangasalasta LENTOPALLO LP-Vampula otti kotihallissaan riemukkaan voiton LP Kangasalasta. Rata A 1,3 km: 1) Niko Ala-Kleemola 31.03, 2) Anne ja Timo Ala-Kleemola 31.34, 3) Leevi Ala-Kleemola 31.53. ANTTI KASKINEN PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL. – Kun valmistuimme otteluun, keskityimme enimmäkseen omaan peliimme, koska vastustajan muutoksista ei voinut tietää oikein varmuudella. Tule tutustumaan autoon, joka erottuu vaikuttavalla crossover-muotoilullaan ja lukuisilla yksilöintimahdollisuuksillaan. Korkeakoskentie 75, Huittinen, vaihde 02-5601 670 Automyynti 02-5601 680: ma–pe 9–18, la 10–14 www.huittistenlaatuauto.fi Huittisten Laatuauto Oy Ville Leikkanen 02-5601 683 Terhi Niemenmaa 02-5601 684 Marko Solkinen 02-5601 685 Tommi Setälä 02-5601 681 Volkswagen-, Seatja Skoda-huolto ja -varaosat palvelevat ma 8–18, ti-pe 8-16.30, huolto 02-5601 674, varaosat 02-5601 676, korikorjaamo 02-5601 675 Varaa huoltoaika netissä – huittistenlaatuauto.fi SUUNNISTUS Yörastit 8.12.2017 Suopellon kartalla. JENNI JANTUNEN ja Vilhelmiina Prihti on kutsuttu U19-maajoukkuekatsastusleirille Kuortaneelle. klo 10–18 Ennakkomyynti on alkanut. Lähitapiolapisteet: 1p Mita Uiato, 2p Tilda Oikari, 3p Hilkka Hujanen. – Voittoa lähdettiin hakemaan, ja siitä ollaan iloisia. A-TYTÖT saalistivat edellisviikon lauantaina Rovaniemellä järjestetyssä turnauksessa hienosti 2 voittoa, mikä tarkoitti otteluiden jatkuvan A-poolissa. YKKÖSSARJASSA tappio viikko sitten sunnuntaina Salon Viestille ratkaisi pelien jatkuvan runkosarjan jälkeen alemmassa jatkosarjassa, mikä on tällä hetkellä pitkällä tähtäimellä ajateltuna parempikin. Teemme tulevaisuudesta totta. Rata C 4.3 km: 1) Markus Salo 35.23, 2) Matti Yliluikki 40.58, 3) Marko Lehtinen 43.05, 4) Osmo Hongisto 44.18, 5) Martti Tytykoski 45.13, 6) Minna Seppänen 51.10, 7) Keijo Hongisto 53.34, 8) Kimmo Aavila 1.00.21, 9) Harri Välimäki 1.01.08, 10) Jyrki Nieminen 1.01.33, 11) Kaisa Markula 1.08.58, 12) Maria Markula 1.09.39, 13) Mervi Salo 1.35.48, 14) Tiina Karvonen 1.35.54, Ei aikaa: Heimo Hongisto. LP Kangasalan päävalmentaja Kai Stenius sanoi ihmettelevänsä, että joukkue oli niin sekaisin. Ensimmäisen erän hermoilun jälkeen kotijoukkue sai pelinsä kulkemaan ja otti toisesta erästä tiukan taistelun jälkeen voiton. Uusi T-Roc. Tervetuloa tutustumaan perjantaina 15.12. Malliston yhdistetty EU-kulutus 5,0–5,3 l/100 km, CO?-päästöt 117-134 g/km. Yritettiin sata lasissa, ja fiilis oli hyvä. Raisio oli vahvempi ja jatkaa pelejään Rantaperkiön Iskun ja Helsinkivolleyn kanssa ylemmässä jatkosarjassa. Kuvan auto erikoisvarustein
kats. 2240e. n Kuivaa polttopuuta. 0400 741 051. ja maalattu, ehdottoman hyväkuntoinen, hp. Niinhän on oma aluesairaalammekin. Liitä mukaan ilmoitushinta 7,50 e (sis. voisi onnistua tarvitaan paljon lisää penkkejä ja ennen kaikkea: puut ympärille ja koivut tuomaan varjoa auringolta. P 050 339 2656. n Vuokralle tarjotaan 1h+kk 32 m2 Kalevalankatu 7, Loimaa (hissitalo). Rauhallinen yhtiö. Henkinen vireys taantuu, ja ihminen tuntee itsensä arvottomaksi, elämä on raskasta. Ei jälleenmyyjille eikä yritystoimintaan. Lehdet pidättävät oikeuden jättää julkaisematta palstalle soveltumattomat ilmoitukset, sekä lyhentää ylipitkiä tekstejä. H. Kaikenkuntoiset. n Kuivaa koivuja sekaklapihalkoa. Lisäksi puut ovat kaupungin keuhkot, varsinkin männyt. Orisuolla panelointia ja laminaatin laittoa sekä muuta hommaa. Tarjoa. SEKALAISIA n Vuokralle tarjotaan RTkaksio Somerolla Laaksintiellä. 120e. P. ”Liike on lääke” kuuluu tämän ajan iskulause. 0500 120 190. Tiedustelut p. 045 854 79 28 / Matti. joulukuuta 2017 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Soita ja sovi näytöstä p. 040 559 9156. Ikääntyneitä eniten. Heti vapaa. Meiltä lähituottajien viljaporsaiden harmaasuolatut JOULUKINKUT Varaathan omasi! Jospa lähdettäisiinkin liikkeelle puiden ehdoilla. 050 436 4325. n Vuokralle tarjotaan iso omakotitalo ja lämmintä varasto/työtilaa 100m 2 yhdessä tai erikseen. traktori. Ilmoitukset Löytölaariin myös tekstiviestinä! 7,50e / 160 merkkiä Ohje: näppäile teksti LAARI välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. Laskutuslisä 2,50 e (sis. 044 948 9265. 0400 919 579 (6-21). 050 537 8458 Pöytyä. alv). n Uutta vastaavat nastarenkaat 195/65/15 MB:n vanteilla. n Vuokralle tarjotaan siisti, saunallinen ja parvekkeellinen KT-kaksio Loimaalla. Niin on tehty Turussa Aurajoen rannoilla onnistuneesti! Naudan tuore jauhettu MAKSA Puodin PAISTIJAUHELIHA 7 95 e /kg Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Palvelemme MA–TO 9–17 PE 9–18 la-su suljettu Loimaan Puoti Turuntie 19, LOIMAA puh. n Auto/asuntovaunu, kaikenkuntoiset, tarjoa. P. P. n Harrasteauto Volvo PV 544, Duett tai Amazon. Alueen puiden puolesta pantiin liikkeelle listoja halukkaiden allekirjoitettavaksi. 10 Tiistaina 12. 0400 533 442. Hinta 350 e. TäMän VuOdEn VIIMEInEn LÖYTÖLAARI tIIstaIna 19.12. P. 0400 508 219. Aikaa oli niukalti, mutta muutamassa päivässä listoihin kertyi yhteensä yli 150 nimeä. Yhden viestin hinta on 7,50e/160 merkkiä. 0400 757 666. Kuljetusmahdollisuus lähialueella. P. P. Vuokra 340 e/kk + vesi ja sähkö. Soita ja tarjoa p. P. Ehjä tai projekti. P. n Asuntovaunu/-auto, korjattavakin käy. Nuoriso sai Keskuspuiston, joten kirjaston puisto pitäisi varata iäkkäämmille. n Volkswagen LT tai Mercedes-Benz Sprinteri, vuosimallia 96-06. Apulannanlev. Pääsisi kirjastoon ja sieltä puistoon, pääsisi Pikatien marketteihin ja postiin, kun voi tehdä matkaa jaksoittain. Postita tai tuo ilmoituskuponki lehden konttoriin tai soita 02-588 8952 AVL, 02-588 8021 Loimaan Lehti, 02-588 8552 Somero-lehti. 0400 508 219. LÖYTÖLAARI Somero-lehti Heikintie 4, 31400 Somero Ilmoitusosasto MYYdään OStetAAn SekALAIStA Julkaisupäivä Ilmoittaja Osoite Puh. P. MB 2,2 E dies., varaosiksi, ajokunt., hyvä tekn., h. Jätä sanojen väliin tyhjää. n Haetaan yhtä tai kahta rehtiä ja reipasta remonttimiestä. 040 877 7116. autokatos As. alv.) Ilmoitukset viimeistään torstaina klo 15. n Paroc putkener. 41.600e/tarj. 050 491 9340. P. Pöytyä, Kyrö. kirjoita ilmoitusteksti ruudukkoon selkeästi. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000. n Vuokrataan tai myydään 57 m 2 siisti KT-huoneisto, hissitalosta, asumaan heti. P. Sitä se on liikuntarajoitteisillekin, varsinkin vanhuksille. n Koivuklapia 50e irtokuutio kotiintuotuna Auranmaan alueelle. 3000 e, vaihdossa käy halpa ja huonokunt. 0400 326 671. n Vuokralle tarjotaan Oripäässä RT 2h+k+sauna. 041 445 8146. Myös puut voi valaista. 040 839 7044. kivivillaa rullissa. Puut voimaannuttavat, mikä on myös ikäihmisille tärkeää. n VW Transporter 2,5l TDI pitkä vm-97, 2xrenk., seur. Kerrostaloissa asuu paljon ikäihmisiä, joista suuri osa liikuntarajoitteisia. n Tarvasjoella hyväkuntoinen potkupyörä Tuplapotku. n Kuivaa koivuklapia 1,5 m 3 säkeissä 70e/säkki. JOTTA em. n Vuokralle tarjotaan kaksio 57 m 2 Loimaalta läheltä marketteja. TOIVOTTAVASTI kaupungin kaikkien asukkaiden viihtyvyyttä pidetään tärkeämpänä kuin rakennusten valaisemista muutaman kuukauden ajan ohikulkijoiden katseltavaksi. Keräys suoritettiin ovelta ovelle -menetelmällä suurimmalta osaltaan, ja kirjoittajat olivat kaikista ikäluokista, myös keskiikäisiä ja nuorisoakin. Kuljetusmahdollisuus. Ei kuljetusta. P. Peltivanteet 15” pulttijako 5x130 4kpl 80e. Eila Vuolle. Suomalainen rakastaa kotimaisia puita ja nauttii seuratessaan vuodenaikojen värivaihteluista. OSTETAAn n Henkilötai pakettiauto + as.vaunu/-auto, peräkärry, moottoripyörä, mopo ym. Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoituskuponki Löytölaari on tarkoitettu yksityishenkilöille, jotka myyvät omassa käytössä ollutta tai omaan käyttöön tarkoitettua tavaraa. Jos joutuu olemaan neljän seinän sisällä enimmäkseen, seuraa masennusta ja syrjäytymistä ja vähitellen menettää omatoimisuutensa jääden hoitoavun varaan ja yhteiskunnan vastuulle. P. ALUEEN PUUT tulee säilyttää, koska kyseessä on vanha kulttuurimaisema. Muistathan mainita ilmoituksessasi myös paikkakunnan. (M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252. P. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään to 14.12. Oy Ukkokirnu Hirvikoskella. h.2000e. n Kulmamallinen tietokonepöytäkokonaisuus, Biolanin kompostori. Puh 0500 535 099. Kotimaisten koivujen komea rivistö suojaa liialta auringolta ja kunnioittaa koko olemuksellaan kirjastotaloa. Aloittaa voi heti. ym. 040 503 7888/Virtanen. P. Iäkkäät ihmiset eivät kestä suoraa auringonpaistetta, eivät myöskään pikkulapset. P. Ulkoilu ja sosiaaliset yhteydet ja niiden säilyttäminen ovat tärkeitä. MYYdään n Käyttöentisöity Dexta sekä hiekkapuhall. n RT 2h+k+wc/ph 46 m 2 + erill. Jos koivujen juuret työntyvät päällystyksen läpi jossain vaiheessa, annettaisiin niin mennä ja vähitellen muutettaisiin takaisin hiekkatieksi kirjaston tontin osuudelta. Pienet kolhut / viat ei haittaa. 044 301 5501. Nastarenkaat 2kpl 225/70 15C 60e. Myös ehkä äidit pikkulasten kanssa haluaisivat piipahtaa puistossa. klo 15.00. 045 605 5365. Luotamme myötätuntoonne. Loimaa. n Puimuri Fahr 900 -79 h.1700e. n Kauraa säkeissä linnuille ym. 01/19, hyväkunt., koukku, lohko, weba, h. Soitot/viestit 050553 5733. Ehkä perhepiknikitkin voisivat sopia sinne. Pienellä remontilla tästä hyvä koti! H. Muista vaihtaa lehti tekstit LUKIJOILTA Puiden kaato tuhoaisi kulttuurimaiseman Lauantaina 25.11.-17 Loimaan Lehden etusivua hallinnut juttu Heimolinna–Kirjastoalueen puiden massiivisesta kaatosuunnitelmasta sai kaupunkilaiset huolestumaan arvostamansa perinnemaiseman mahdollisesta tuhoutumisesta. MiG hits.kone Wallius302 h.900e. 7632 733 Joulu lähestyy... Potila äkeen vanne 70e. Jo vuosikymmenet sitten esimerkiksi tuberkuloosiparantolat rakennettiin männikköön. Somero. 0400 863 359. kuskailen myös sopimuksen mukaan. Levikepyörät 14,9x24 2kpl h.100e. 0440 740 557. n Vuokralle tarjotaan Somerolla Turuntie 12 rivitaloyksiö, 31m 2 , heti vapaa. 420e. Tarvitaan penkkien verkosto, jolloin on mahdollista lähteä liikkeelle tietäessään voivansa levätä määrätyn matkan välein. 040 558 8676. P. Kupla projekti. Toivotaan asiaa ajateltavan myös iäkkään, autottoman ja kesämökittömän liikuntarajoitteisen tai vammaisen nuoremmankin kannalta. P. P. Koivuklapia, sekaklapia pikkusäkkejä 40 L. Amazone 2-laut. 044 948 9265
11 Tiistaina 12. 040 584 1238 poistomyynti mallikalu steiden -50% -40% -60% VUOKRATTAVANA 2 H + K + KPH 56 m² lasitettu parveke Loimaan keskustassa. klo 9 15 Loimijoentie 65, 32440 Alastaro KUNNALLISIA ILMOITUKSIA Huonekalukeskus TOIVONEN KY Satakunnantie 48, Loimaa P. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 puh. bingo 7.3.2018 Toivotamme Hyvää Joulua ja Onnekasta bingovuotta 2018! \, HANKKIJA LOIMAA Patruunankuja 2, Loimaa, Puh. AA Ilpo Knuutila 0500 531 759 aleksi.knuutila@asianajot.fi ilpo.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY AA, VT Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. Loimaalla 11.12.2017 Elinympäristövaliokunta Palvelemme MA–KE 9–16, TO–PE 10–17 Alastaron Teollisuustie 10 Alastaro P. pelikirjat 6 € / 3 € , kaikki irtoliuskat 3 € Tervetuloa ! Bingo on lomalla 18.12.2017-28.2.2018. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 www.heikkirantanen.fi toimisto@heikkirantanen.fi Asianajotoimisto MARTTI TUOMINEN Asianajaja Martti Tuominen Vareliuksenkatu 2, 32200 Loimaa puh. 1 kk takuuvuokra + vesi ja sähkö. kinoset.fi/lahjaliput ANNA LAHJAKSI ELOKUVA ELAMYS 18,00 TYYLIKÄS HOPEAKOTELO SISÄLTÄÄ KAKSI IRTI REPÄISTÄVÄÄ ELOKUVALIPPUA, JOTKA VOI KÄYTTÄÄ YHDESSÄ TAI ERIKSEEN. 010-768 5200 Avoinna ark 9-17, la 9-14 Varsinainen avajaisilmoitus to 14.12. Milloin. € ”Hulvaton lahjaidea!” ”Tästähän riittää kaverillekin!” Myynti: Loimaan ja Kineman lipunmyynti aukioloaikoina 2017 Saatavissa seuraavista myyntipaikoista: • Osuuspankit: Alastaro, Mellilä, Metsämaa, Niinijoki, Oripää, Ypäjä • Loimaan Lehti • Timanttiset Loimaa Prismakeskus • Hirvikosken Apteekki • Sarka maatalousmuseo • Ypäjän Vehnämylly • Metsämaan Lähikauppa • Loimaa-Seura Hulmintien toimisto ILMESTYN YT! Kotimaisia, kasvatettuja JOULUKUUSIA 16.-23.12.2017 klo 12-18 Loimaa, K-Raudan piha REIJO KUOSA 050 569 2165 kuosa.reijo@gmail.com kiittää asiakkaitaan kuluneesta vuodesta ja kutsuu isännöimiensä yhtiöiden hallituksen jäsenet ja yhteistyökumppanit pitämään ”hallituksen kokousta” torttukahvikupin ääressä perjantaina 15.12.17 klo 9.00 – 15.00. 040 771 9138 Loimaan kaupungin tekniikka ja ympäristö -toimialan toimisto pidetään suljettuna 27.12.-29.12.2017. klo 10-17 Puh. 0400-530 741 martti.tuominen@atoimisto.fi Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella tiistaina 12.12.2017 klo 18.15 alk. 0400 642 106 www.loimaanjuhlapalvelu.fi Valmistamme keittiössämme maistuvia jouluherkkuja, tilaathan omasi: Tilaukset PE 15.12. Missä. P. Jahti 2100€/ 51 palloa SUPERVITOSBINGO 100 € / 55 palloa www.kanteenmaa.fi Kanteenmaan Ns Bingopäivä vaihtui tiistaille! Ka hv itar joi lu LEISKUN BINGO www.loimaanleisku.fi Loimaan Työväentalolla keskiviikkona 13.12.2017 klo 18.45 Jahti 1000/51, 5-jahti 760/54, kinkkuarvonta, kahvitarjoilu. Vesikoskenkatu 13, Loimaa HUVITILAISUUKSIA LAKIASIOITA Tervetuloa glögille torstaina 14.12. Seur. lehdessä Tarjouksia ja tarjoilua! Tervetuloa! Avajaiset uudessa myymälässä Patruunankuja 2 pe 15.12. mennessä – Joululaatikot – Oman keittiön salaatit – Piimäjuusto – Saaristolaisleipä – Kotisinappi – Valkosuklaakakku ja pikkuleivät... Toivotamme kaikille asiakkaillemme Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2018. 02-764 1858 Ylikypsä PAlviKinKKu 16 90 /kg TEhTAAnMYYMälä Sika-nauta JAuhElihA 5 90 /kg meiltä tuoresuolatut ja kypsät joulukinkut muistatha n tilata omasi ajoissa! PAlvirYYniMAKKArA 5 90 /kg viikon 50 TArJOuKSET TOriAuTO Torstaina Punkalaidun klo 9–12 Alastaro klo 12.30 – 14 KAAliKäärYlEET 11 90 /kg www.loimaanlehti.fi Mitä. Näyttö sopimuksen mukaan. Heti vapaa. LL, Saviseudun paikallisin kertoo. joulukuuta 2017 Asianajajia Asianajotoimisto ILPO KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Asianajaja Ilpo Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh
Lavista Palloiluhallilla ke 13.12. Arvostan hirveästi näiden töiden tekijöitä. Voit myös valita vapaasti lahjakorttisi summan. Ke 13.12. . Tied. Oli villasukkaa, kuivakakkua, kranssia, tonttuja, himmeleitä, hillopurnukoita, joulukortteja, koruja ja montaa muutakin lajia. – Esimerkiksi vanhoja nahkatakkeja on tosi tosi paljon kirppiksillä. klo 13 Jouluinen ateria martoille ja puolisoille. – Tulimme vain katsomaan, mitä täällä on tarjolla. . URHEILU AU hiihto. Kalannahatkin tulee usein heitettyä vain roskiin, jolloin ei saada kaikkea hyödynnettyä. Kohta se tullee, Poutanen mietti. Liikuntahalli klo 14.30-16.30. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA ?3 ?1 ?3 ?0 ?2 ?1 ?3 ?1 Ke -1 / -1 / -1 / -1 / -1 / -1 / To -1 / -1 / -0 / -1 / -0 / -1 / Pe +0 / +0 / +1 / +0 / +1 / +0 / -1 -2 -1 -2 -1 -2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +0 -1 +1 -0 +0 -0 Lisätiedot, varaukset ja ennakkoliput: flamingospa.fi Viihdekeskus Flamingossa Jumbon vieressä Kehä III:lla, Tasetie 8, Vantaa Asiakaspalvelu & 020 7785 201 VESIPUISTO & KYLPYLÄ 78 € Etusi jopa Ostaessasi 100 euron lahjakortin saat kaupan päälle yhden lipun (arvo 39€) aikuisten kylpylään ilmaiseksi. alk. Ihastuttava Joulupuoti avoinna. Otsolan Hoviin linja-auton aikataulu: H:koski kirjaston pys. Wanhan ajan markkinoilla pääsi ihastelemaan niin kransseja kuin kalannahkakorujakin KAROLIINA MARKULA Joulumarkkinakojujen ympärillä kävi aika hyörinä. Ti 12.12 klo 18.30 Epistolailta Kansanopistolla Opistontie 4. Taina ja Sofia Kuosan kojussa suosituin artikkeli tänä jouluna olivat koristeelliset kranssit. Aromäen-Piltolan Martat. joulukuuta 2017 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Vapaaehtoisia jouluisia ohjelmaesityksiä runoja, laulua ym. 040 5156 225/Kaskiluoto. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Laadukas materiaali kestää aikaa. Mellilän Lounaspaikassa Sahantie 5 su 17.12. – Asusteiden käyttäminen on myös siinä mielessä ekologinen valinta, että aina ei tarvitse ostaa uutta mekkoa, vaan jo asusteilla voi uudistaa vanhan vaatteen. Eläkeliitto Oripään yhdistys. Olli Koskenniemi. Aarne 0400 324935. Materiaalina kalannahka on kyllä vähän unohdettu, vaikka sitä onkin iät ajat käytetty. Boccia ke 13.12. – Lisäksi kuparin ja sinisen yhdistelmää näkee nyt paljon, Linnan juhlissakin sitä oli. klo 18.00. Osta Flamingo Span lahjakortit vaikka koko perheelle kätevästi netistä: flamingospa.fi tai paikan päältä. Lisätietoja p. klo 12.00, Alhon rist. klo 12.30, Tampereentie klo 12.35. Se on yllättävän helppoa käsitellä. Glögiä, takkatulta ja vähän musiikkiakin. Suomen Kuunnelmayhdistyksen kuunnelmaklubi-ilta ke 13.12. klo 14.30, lähtö 14.15 Kivimakasiini, jouluista ohjelmaa. Mellilän Kyläyhdistys r.y. On mukava voida kertoa asiakkaalle, mistä korujen materiaali on peräisin. – Olen viime aikoina harjoitellut myös parkitsemaan kalannahan itse. Antti Jaakola kertoo kuunnelman teosta sekä näyttelijän että ohjaajan näkökulmasta. Nelivuotiaalle tyttärentytölleni löytyi jo siilikintaat viemiseksi. Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19.00 Nuorisotalon alakerrassa. Flamingo Span lahjakortti tarjoaa iloa ja varaa valita – vaikka ylellisen hieronnan, vesijumpan, päivän lasten seikkailupuistossa tai hemmottelevan kasvohoidon. Olemme käyneet markkinoilla joka vuosi, Eija Mäki kertoi. Ihmiset katselevat ja fundeeraavat joululahjoja ja ovat hyväntuulisen oloisia. Ahokkaan mukaan nahkakorut ovat sekä ajattomia että moniin tilaisuuksiin sopivia. SLEY. ja kerho 4.1. klo 19 Ateljee Hulmilla. Ostarilla yhteislaulua su 17.12. Vielä pitäisi ainakin leivonnaisia ostaa, joululimppua ja pikkuleipiä, Taimila kaavaili. Eija, Jouni, Sanni, Laura-Mari ja Roosa-Maria Mäki ovat osallistuneet joulumarkkinoille joka vuosi. Joululounas Ravintola Karoliina pe 15.12. klo 12.05, Vuorisen talli klo 12.15, Karhulanmäki klo 12.18, Mäenpään silta klo 12.25, OP:n pys. klo 18.30. kerran. To 14.12. Kiertelyn ohessa ennätti myös piipahtaa kahviossa ihastelemassa kauniiksi koristeltuja kuusia.. – Sen tietää, mitä tulemme tekemään seuraavat viikot, Taina Kuosa nauroi. Kivointa täällä on nähdä tuttuja. – Olemme olleet mukana joulumarkkinoilla jo varmasti parikymmentä vuotta. Kyllähän tämä jouluisen tunnelman nostattaa. klo 12-15. – Tämä on tosi kiva tapahtuma. Säkenet ja boccia aloittavat uuden vuoden 3.1. alkaen klo 17.00. Joulun lähestyessä Kuosan perheen tahti vain kiihtyy, sillä viikon päästä alkaa myös joulukuusimyynti. TAINA JA SOFIA Kuosan kojussa taas oli tarjolla toinen toistaan tunnelmallisempia itsetehtyjä joulukoristeita kransseista tonttuihin. 200 euron lahjakortista saat kaksi lippua (arvo 78€) aikuisten kylpylään ilmaiseksi. Joululahjatoiveetkin olivat jo perheellä selvillä: Sannille nukketalon tarvikkeita, Laura-Marille kuumaliimapistooli ja värikyniä, Roosa-Marialle lämpökerrasto, Eijalle korukello ja Jounille aktiivisuusranneke. MARKKINOILLA kierrelleet Eevi Poutanen ja Tuula Taimila ihastelivat kojujen valikoimia ja tapahtuman henkeä. – On niin montaa lajia tarjolla. SEURATOIMINTA Salin täydeltä joulutunnelmaa Loimaa/Heimolinna Karoliina Markula Heimolinna täyttyi viikonloppuna jouluisesta tunnelmasta, kun Loimaan Seudun Yrittäjänaiset ry järjesti perinteikkäät Wanhan ajan joulumarkkinat jo 23. Vaatesuunnittelija Anette Ahokkaan kojussa oli kaupan itsetehtyjä, kierrätysnahasta ja kalannahasta valmistettuja koruja. Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Ekologisuus on koruntekijälle tärkeä arvo – olisi hyvä, jos käytettäisiin enemmänkin sellaisia materiaaleja, joita on jo valmiiksi olemassa. – Joulunodotus on jo kova, he nyökyttelivät. Pikkujoulujen pikkumustaan taas voi tuoda värikkyyttä värikkäillä asusteilla. Eija, Jouni, Sanni, Laura-Mari ja RoosaMaria Mäki nauttivat niin ikään markkinoiden joulutunnelmasta. Loimaan Ylistaron maatalousnaiset tutustuvat Vanhan Vesikosken koulun toimintaan to 14.12. Hiihtoharjoitukset sisällä ala-asteella ke 13.12. Mukana Reino Jalonen ja Veikko Hongisto. 12 Tiistaina 12. Kiiltävät glitterkorut sopivat Ahokkaan mukaan hyvin joulunajan asusteiksi