Oranssit laput osoittavat kappaleen sijoituksen 50 vuotta sitten ja keltaisissa näkyy nykypäivän sijoitus. vuosikerta Nro 29 TORSTAI 12.3. 106. alv. Sivu 9 100 000 100 000 60 60 Loimaan kaupunki kouluttaa kaikki lähiesimiestehtävissä työskentelevät työntekijänsä tänä ja ensi vuonna. 2020 ”” Kojonkulman koulun entinen johtaja Eino Vepsä Sivu 11 4 Nostalgiaraati arvosti Kauniston klassikkoa Jos kouluissa ja kodeissa ei ole kasvatusta, niin opetukseen käytetty aika on hyvin usein hukkaan heitettyä aikaa. Kappaleiden suosituimmusjärjestys kun meni aika lailla uusiksi. Jos tänään tupruttelee lunta, puhutaanko takatalvesta vai päivitelläänkö myöhäissyksyä. Takasyksy. LEILA HÄTÖNEN. LL VERKOSSA www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Sivu 6 Irtonumeron hinta 2,20 € sis. maaliskuuta Sivu 5 Sivu 10 Kaupunki vähentää Saran saamaa avustusta. Vaikeaksi on mennyt säästä puhuminenkin. Koulujen tulevaisuus selviää 23. Orisuolla vanhoja biisejä arvostelleen levyraadin pisteitä kirjannut Liisa Mäkelä totesi, että musiikkimaku on muuttunut melkoisesti vuosikymmenten mittaan
. LOIMAA www.loimaanseurakunta.fi Talvisodan päättymisen muis-tojumalanpalvelukset su 15.3. Kirkkoherranvirasto: Virastot avoinna arkisin klo 9-12, ma ja to Pöytyä, ke Kyrö, Oripää ja Yläne. Kiitos kaikille äitiä hoitaneille. Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa 22.2.2020. Pe 13.3. 10: 13 PÄIVÄN SANA Oikaisu Loimaan Lehdessä tiistaina julkaistusta uutisesta saattoi saada sellaisen käsityksen, että koronaviruksen saanut opettaja olisi työskennellyt Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa. Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. – Klo 18 Krekilän-Pappisten-Koivusuon-Virkasuon kinkerit Järvisillä Niinijoentie 307. Nuortenilta. (Pöytyä), Ahto Armo Aleksanteri Mattila 58 v. klo 16 Kaup.kirkon raamattupiiri. Ypäjä, Humppila: Ilvesjakelu (03) 6151 344, klo 6.30–10. (Karinainen), Reino Einari Lehtonen 92 v. ORIPÄÄ Su 15.3. Kahvi 3.50 e. Pe 13.3. klo 18. . Tervetuloa! Laudamus Te Ylistämme Sinua, Marianpäivän konsertti su 22.3. 12.3. klo 18 Pöytyän kirkossa. – Klo 13 hartaus Nahuntuvalla ennen Bingoa. Ti 17.3. Seppeleen lasku sekä kahvitilaisuus srk-kodilla, jossa mukana myös Veisuuveljet. klo 16.00 Jorma Kuusinen. klo 10. – Klo 13 Kirkon kerho kaup.kirkolla. . La 21.3. Tulossa sunnuntaina 22.3.2020 klo 15 Svengaava gospel-konsertti Tapio Laurilan johdolla. 5; 21-24, 35-43 ). klo 18. Klo 18 Alueellinen veisuuilta Oripään srk-talolla. Klo 12 sanapalvelus Metsämaan kirkossa (Rouhiainen, Pihlajamaa). – Klo 13 Niinijoen päiväpiiri pankilla. Oma kassi mukaan. Tervetuloa! Diakoniatyö: Puhelinpäivystykset klo 9-11, tiistaina Marja Seppälä puh. Ulkomaantilausten hintoihin lisätään voimassa oleva postimaksu. klo 13 Messu Oripään srk-talolla, Dubbe, Sanna Kiertonen Ti 17.3. Ilta avoin kaikille, paikalle kutsutaan erityisesti vuoden 2020 rippikoululaisia. Su 15.3. Siunaus toimitettu. Toimitusjohtaja Jaakko Ketonen KUOLLEITA . Vain luopiot joutuvat häpeään. Erno, Tarvo, Ernesti Jakeluhäiriöt: Puh. viim. Muina aikoina mahdollisuuksien mukaan. Rakkaamme AILI MÄKELÄ o.s. Ke 18.3. Pyydämme ilmoittamaan muistotilaisuuteen 17.3.2020 mennessä puh. Ke 18.3. – Se sijaitsee HAMK:n kanssa samalla alueella, ja siksi asiasta on ilmoitettu koko alueelle, HAMK:n turvallisuuspäällikkö Ilkka Knuutila sanoo. Muut tapahtumat To 12.3. Kastettu: Dzhamilya Bolganbaeva, Lilja Eeva Kristiina Hampori, Kimi Jaakko Saarinen. Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 9-13. Ilm. Seppeleenlasku. (Yläne) ja Katja Anne Edith Filenius-Sinkkonen 50 v. klo 13. Kukkatervehdyksenä vain yksi kukka. Väinämöisenkatu 10, Loimaa Loimaan Vapaakirkko VAPAASEURAKUNTA Rakkaamme Matti Kalervo RANTANEN * 25.4.1930 Niinijoki † 25.2.2020 Kaarina Kaipauksella isää ja pappaa muistaen Reijo ja Sari perheineen Rauli ja Nette perheineen Anne perheineen Aamunkoitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. syksyllä koulutuksen aloittaneille. Kahvi srk-talolla. maaliskuuta 2020 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.35. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. Rakas isä ja pappa Jaakko Sakari KOIVUSAARI * 11.10.1943 † 6.2.2020 Rakkaudella muistaen Sari ja Tore Arttu ja Siw Juha ja Kristiina Fanny Jari ja Laura Casimir, Jaakko Janne ja Heini Ella, Joona Muut sukulaiset ja ystävät Kädet ahkerat, paljon uurastaneet, lepoon viimeiseen ovat nyt vaipuneet. KIRKOLLISIA ILMOITUKSIA Ilosanomanilta tänään klo 18.00. Kuollut: Laura Kaarina Mäkinen 93 v. Su 15.3. Palvelukeskuksen hartaudet. ja 25.3. Kahvi srk-talolla. Jumalaan voi luottaa. Luopumisen kysymykset naisen elämässä. Kolehti Maata Näkyvissä -festareiden hyväksi. Hinnat sisältävät arvonlisäveron. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2020. Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi , www.tilaajapalvelija.fi Aineistoaikataulu Julkaisupäivä valmis aineisto vedostettavat tiistai pe klo 13 to klo 13 torstai ti klo 13 ma klo 13 lauantai to klo 13 ke klo 13 Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Ti 17.3. Opettaja on ollut tartuntansa jälkeen kontaktissa vain Wahren-opistolla opettamiensa opiskelijoiden kanssa ja kahden muun ihmisen kanssa kotioloissaan. To 12.3. klo 13 Kultaisen iän kerho Oripään srk-talolla. Talvisodan päättymisestä on kulunut 80 v. 02 776 4500. Kustantaja: Priimus Media Oy. Lämmin kiitos osanotosta.. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme että siunaus toimitetaan Turun Pyhän Ristin pieni kappeli perjantaina 27.3.2020 klo 14, minkä jälkeen muistotilaisuus Sinisessä Kammarissa. . Uimonen * 02.07.1932 Parikkala † 18.02.2020 Loimaa Kiittäen ja kaivaten Maarit Jussi ja Tuula Anne ja Arto Hanna ja Vesa Lastenlapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. Pirjo-Liisa Nuotio, Helvi Klemetti, Marja Toropainen, Naisten lauluryhmä, Sari Jokela. Jumalanpalvelus su 15.3. klo 9.30-11.30 Oripään srk-talolla. klo 14 Kojonkulman kinkerit Eskolassa Kojonperäntie 376. su 19.4. To 19.3. Reijo, Reko 13.3. klo 10 ja Alastaron srk-talolla pe 13., 20., ja 27.3. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ilosanomapiiri ( 3/5 Mark. Helvi Klemetti: ”Mieheksi, joka olet.” – Klo 18 Auvaisten-Ylhäisten kinkerit Anttilassa Auvaistentie 266. tapahtumakalenterissa. 2 Torstaina 12. To 19.3. Su 22.3. 044 522 0088, torstaina Maarit Vesterinen puh. klo 16.30 Siionin Kannel-lauluilta. Ti 17.3. klo 10 Marianpäivän jumalanpalvelus kirkossa, Thurén, Perko, rippikoululaiset avustavat. 040 525 8875. Käsityöläiskatu 10, 32201 Loimaa Puh. Toimintaa: To 12.3. Lämmin kiitos osanotosta. Raamattua nuorille tv-draaman avulla. Klo 10 messu Alastaron kirkossa (Koivunen, Lehtola, Sotaveteraanit, Metsämaan kappelikuoro). Nuortenilta srk-kodilla. klo 19. Ilmoitusmyynti: Myyntipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 588 8020 0500 324 939 Myyntineuvottelija Tiina Järvinen (02) 588 8025 Asiakaspalvelu, Eija Kärkäs (02) 588 8021 Myyntijohtaja/paikallislehdet Sari Kuusinen 040 539 0969 sari.kuusinen@sss.fi Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030, 050 555 7526. Puhelimitse voi ottaa yhteyttä arkipäivisin klo 9-12 ja 13-15 puh. NIMIPÄIVÄT 12.3. Klo 10 messu K-L:n kirkossa (Rouhiainen, Pihlajamaa). – Klo 18 Miestenilta Kaup.kirkolla. Helena Heimola, mezzosopraano ja Kari Vuola, urut. Naamiaiskirkko su 15.3. Klo 16.30 The Bible Oripään srk-talolla. Ke 18.3. Lähteellä – Naisten aamupäivä la 21.3. (Karinainen) Kastettu: Kerttu Josefiina Lyytikäinen ja Wilma Sointu Heloisa Kössi . Seppeleenlasku. Tule fiilistelemään riparilauluja ja etsimään riparitunnelmaa. Opettaja opetti kuitenkin vain Wahren-opistossa. – Klo 13 Mellilän raamattupiiri srk-kodilla. 02 269 3434 arkisin klo 6 –16.30, viikonloppuisin klo 7 –12. Diakoni Anneli Roozbehan Auran seurakunnasta. klo 18. – Klo 18 Karhulan-Piltolan kinkerit Kuuselassa Pappistentie 3a. 040 844 0310 Nette. Ps. klo 13 kotiseurat Sirosella Kivenhakkaajankatu 2 (Hukari, Malmi). – Klo 13 Sleyn lähetyspiiri Kaup.kirkolla. Vapaa pääsy. klo 14 Raamattupiiri Oripään srk-talolla, Leikasto. klo 13 ei ole raamattupiiriä Sarassa. klo 10 (myös 19.3.) ruuanjako Kaup.kirkolla. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. klo 15 Kaup.kirkossa (Koivunen ja lapsityön tiimi). YPÄJÄ Jumalanpalvelus: Pe 13.3. klo 14:30. 29.3. 25: 3 13.3. (02) 588 8000 www.loimaanlehti.fi Tilaushinnat: (Paperilaskusta veloitetaan 1,50 € laskulisä.) Määräaikainen 12 kk 204,90 e 6 kk 119,40 e 4 kk 84,30 e Kestotilaus: 2 kk 181,20e 6 kk 91,80e 4 kk 62,60 e 3 kk 47,40e Tilaukset ovat yhdistelmätilauksia, jotka sisältävät sekä paperilehden että lehden tuottaman digitaalisen sisällön kuten näköislehden. klo 18 Vironriparin teemajumiksen suunnittelu Oripään kirkossa. Aurinko laskee kello 18.23. Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. Isoskoulutusleiri pe 17. klo 10.55-11.00 kirkonkellot soivat kaikilla kirkoilla. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,68 e /pmm 3-sivu 2,68 e /pmm Tekstissä 2,48 e /pmm Tekstin jälkeen 2,11 e /pmm Takasivulla 2,68 e /pmm Etusivulla (modulikoot) 4,18 e /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 2,11 e /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 e /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,09 e /pmm Nelivärikorotus 0,25 e /pmm Löytölaari yksityishenkilöiden ilmoituspalsta tiistaisin 5 riviä 7,50 €. Ke 18.3. Kuollut: Aili Mäkelä 87 v. klo 17 naisten raamattupiiri K-L:n srk-talolla. klo 18 Oripään kirkossa. – Klo 15 Naisten iltapäivä Mellilän srk-kodilla. (Oripää), Hely Marjatta Kesseli 77 v. Kahvia ja voileipää. klo 9.30 naisten aamukahvit Seurahuoneella, vieraana ministeri Sirkka-Liisa Anttila. Pe 13.3. JOS kouluilta jää ruokaa, jaetaan sitä K-L:n srk-talolla ke 18. klo 16.30 Veisuuveljet kirkossa. Knuutilan mukaan opettaja ei ole ollut kontaktissa oppilaitosten muun henkilökunnan kanssa. Sanakirkko ”parven alla”, Katriina Laiho ja Kaija Saukkola. Tervetuloa! Kotiinpalaajat-yhtyeen konsertti pe 27.3. klo 12. 1.Kor. – Klo 18 Korven-Ristimäenkulman-Rantalankulman-Orisuon kinkerit Paula ja Jorma Ristimäellä Ristimäenkulmantie 365. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Tilaajamme, sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön osoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi. Laulusiskot kirkossa. Toimitus: Puhelin arkisin klo 8–16 050 513 0344 Sampsa Hakala, Lari Kiviranta, Anu Salo, Pasi Salo. Talvisodan päättymisen muistohetki kirkossa, Parikka ja Saukkola
(6,64/kg) Ilman Plussa-korttia 6,19-6,79/kpl (13,18-25,79/l) -46-50% PLUSSA-KORTILLA Saaristomeren KYLMÄtai LÄMMINSAVUSTETTU KIRJOLOHIFILEE n. 3 Torstaina 12. SBS JÄTTIPATONKI Vaasan VANILJAINEN VIINERI 4 kpl/ps (11,63/kg) VIHREÄ PARSA 450 g Meksiko. 6 -pack 3 49 ps 2 99 nippu 3 99 kg 9 95 kg MYÖS JAUHETTUN A! 2 49 kpl ERÄ 10.– 3 kpl. pantit 2,40 24 -pack -20-37% PLUSSA-KORTILLA 9 39 pl Royal Greenland KOKONAINEN KATKARAPU 90-120 kpl / 1 kg MSC. 2 kg kg 99 BANAANI Extra. Paikallisen puolella. Raj. maaliskuuta 2020 Tarjoukset voimassa TO–SU 12.–15.3., ellei toisin mainita Vain kotitalouksille, tuotteita rajoitetut erät! PALVELUTISKISTÄMME PALVELUTISKISTÄMME Ben&Jerry´s JÄÄTELÖT 438-500ml Ei non-Dairy-vegaanijäätelöt. alv. 1 erä/talous. Paikallisen puolella. 2 kalaa/talous. Paikallisen puolella. ERÄ TO-LA kg 9 95 Loimaan liepeiltä KAHVIOSTAMME Kahvi ja broilerikolmio 2 49 Pizzauuni kuumana: MA–TO 11–18 PE 11–19 LA 10–16 SU 13–19 TORSTAINA METSÄRANNAN KONSULENTTI alk. Naapurin kananpojan TUOREET BROILERIN SIIVET Suomi. Costa Rica. pantin 0,10 Voim.2.5.2019 alk. OMASTA UUNISTA kg 7 99 Kalaneuvos KOKONAINEN KIRJOLOHI Kasvatettu Suomi tai Ruotsi. 8.1.2019 alk. 5 99 Parhaat CALINDA MANSIKKA 900 g Espanja. 2 erää/talous. 10.– 4 pkt -34% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 3,79,-4,19/pkt (7,58-9,31/kg) Ilman Plussa-korttia 18,95/kg PLUSSA-KORTILLA Atria TAKUUMUREA NAUDAN SISÄtai PAAHTOPAISTI Palana. (5,00-5,56/kg) Raj. Original Long Drink COOL GRAPE 6 x 0,33 l 5,5% (7,18/l) (sis. Paikallisen puolella. 1 erä/talous. kcit ym ar ke t.f i Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. pantit 2,40 Raj. pantit 0,90) Voim. Ilman Plussa-korttia 2,15/kpl (10,75/kg) -22% PLUSSA-KORTILLA 10.– 6 kpl Fresita KUOHUVIINI 5,5% 0,75 l (12,39/l) sis. 24%) LOIMAA 010 538 9200 ma-pe 7-21 la 7-20 su 10-20 Paikallisen puolella. Pakaste. PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 11,75/kg 9 95 ps Fazer SININEN MAITOSUKLAALEVY 200 g (8,33/kg) Raj. klo 10 TORSTAINA VAASAN LEIPÄKONSULENTTI klo 10–16 16 99 kg Coca-Cola tai Coca-Cola Zero Sugar VIRVOITUSJUOMA 0,33 l 24-pack (0,96/l) sis. kg 4 95 Kivikylän PORSAAN KASSLER n. (6,66/kg) ltk ww w. (6,67-13,89/l) Raj. 15 12 pakk. Ilman Plussa-korttia 11,99-14,49/24-pack (1,21-1,53/l) sis. Paikallisen puolella. 1 erä/talous. 700 g Kulta Katriina JAUHETUT KAHVIT 450-500 g Myös tummat, luomu ja reilu, ei erikoissekoitukset eikä Plus-kahvit
Koska koulu tuo kylään olemassaolollaan ja toiminnallaan elämän ja tapahtumisen tuntua, ei ole ihme, että sen sulkeminen nostattaa vastarintaa ja aiheuttaa surua. Tom Lundberg Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . Ymmärrän hyvin järkytyksesi, kun tulee tämmöinen häirikkö, kun meillä on keskenämme niin kivaa. Säästöt. kauppiaat! Markettien ja ruokakauppojen oville käsidesit näkyvästi pöydälle ja asiakkaille pyyntö käyttää niitä! Pieni kustannus, iso etu . Kylät lähes tyhjenivät lapsista, siksikin, kun ei vanhemmille ehkä ollut leipäpuuta. . Kyläkoulujen puolustajat ovat samaa mieltä siitä, että fyysiset puitteet eivät takaa opetuksen laatua, vaan sen tekee motivoitunut, asialleen omistautunut, oppilaansa tunteva ja aidosti kiinnostunut opetushenkilöstö. Samoin ET:n. kieltenopiskelun pieniinkin kouluihin. Opetuksen laatu. Kun hyvinvointi vakiintui eikä lapsia perheisiin enää synnytetty kuutta–seitsemää, alkoi nykytilanne häämöttää. 4. Ylipäätään moni asia koulunkäynnissä on muuttunut 30–40 vuodessa. . Sodan sukupolvien työn ja heidän maksamansa hinnan lisäksi jokainen voisi pysähtyä ja miettiä, mitä päivä opettaa meille nykypäivän ihmisille. 6. Kyläkoulut sokeasti sulkemalla kylistä katoaa nimittäin myös erittäin paljon vapaa-ajan mahdollisuuksia, lasten omatoimisesta kulkemisesta puhumattakaan. Samalla matematiikalla sadan lapsen koulukiinteistö saisi kustantaa vain 75 000 €/vuosi. Sen sijaan olemme vahvasti sitä mieltä, että opetuksen laatu ei riipu koulun koosta (saati siitä, sijaitseeko koulu Helsingissä tai Turussa), sillä ”Perusopetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.” Kyläkoulut pystyvät tähän myös. Ketään ei silti ole kiinnostanut etsiä keinoja vähentää kalliiden ja tulevaisuudessa oppilasmääräänsä nähden ylimitoitettujen koulujen kiinteistökuluja. 200 000 € (näköjään Puistokadun tilaratkaisujen vuoksi esityksessä säästöä tulisi sivistykselle yht. Erehdyin. Loimaan aluesairaalan potilaspaikat ovat kohta täynnä, myös osasto 3. Oli komeata katsella vaununikkunasta Loimaan tasaisenlatteasta maisemasta korkeina kohoavia, valkoisina hohtavia torneja – nehän olivat vain ne nykyisin kovin pieniksi kutistuneet vanhimmat siilot. vain 160 000 €). LL:ssä olleiden mielipidekirjoitusten väittämiä ja oletuksia niiden takana. Mitkä säästömahdollisuudet! 5. Yksi kopittelija kysyy, kenen hyvinvointi paranee siilojen seinien valaisemisesta. MUISTUUPA MIELEEN kaukaisesta lapsuudesta ensimmäiset matkat Turkuun ja takaisin junalla. KIRJOITTAJAVIERAS Se hurjistunut raivo, joka pursuu LL:n maaliskuun 3. Myös yksityisiin yrityksiin. Mitä edes tarkoittaa ”paras jatko-opintopaikka” tai ”paras työpaikka”, joista kilpailemaan loimaalaislapset tulisi valmentaa. Puhutaanko tällöin mahdollisimman rahakkaasta ammatista vai juuri sitä työstä, käsillä tai päällä tai molemmilla tehtävästä työstä, jonka nuori ihminen tunnistaa omakseen, jossa voi kehittyä ja kasvaa ihmisenäkin, ja josta saa juuri omaan elämäänsä sitä itselle sopivaa, oikeanlaista sisältöä. Terveyskeskukset Loimaan alueella täystyöllistettyjä. Valo maksaa ja siilojen katsomista ei voi rahastaa. . . Ja säästöistä puheen ollen: nyt suljettaviksi esitettyjen koulujen kiinteistökulut ovat yht. Susanna Lehtimäki Lisää lukijoiden kirjoituksia sivulla 11.. Talvisodan päättymisen muistopäivää vietetään monissa tilaisuuksissa Loimaan seudullakin huomenna ja viikonloppuna. Myös käytettävissä olevat tietoliikenneyhteydet tuovat tarvittaessa esim. Loimaan koulut pystyvät tähän myös. Siinäpä kysymys – toisaalta voi kysyä, mitä kaikkea oikein ymmärretään hyvinvoinnilla. . Terveisin Heikki, Vänniläntieltä . Vähintään. Tutkimukset tukevat nykypäivän pienten koulujen tasavertaisuutta, yhdysluokkarakenteen takia toisinaan jopa paremmuutta suhteessa suureen kouluun. Mutta siihen sisältyy myös jotain henkisempää, abstraktia. Tuskin. Rauni Virtanen Seinien rakastamisesta ja opetuksen laadusta Korjailen nyt ytimekkäästi la 6.3. Kojonkulman ja Virttaan kulut ovat niin pienet, että vaaditulla 40 lapsella kiinteistökulut olisivat 750 € lasta kohden. Mikä fiilis. Valaistus muuttaa ne taiteeksi. Miksi Loimaalla pitäisi lopettaa kolme koulua. Jos valtuusto päättää kouluverkosta hallituksen esityksen mukaisesti kokouksessaan 23. Säästösyistä kaupungin henkilöstö on lomautettu, mutta poliitikot ja johtajat risteilevät kaupungin rahoilla! Oliko nyt ihan loppuun asti harkittu. En ole kuullut yhdenkään kyläkoulua käyvän sanovan, että kyläkoulu oli huono paikka käydä koulua ja siellä oli opetuksen laatu huonoa. Antti Nokso-Koivisto . Olkaa siellä kotiseudulla ylpeitä, että saatte tarjota tällaisen nähtävyyden! Kaarina Johansson Kaunista turhuutta. . 2. 3. 1. Lisäksi Kojonkulmasta saataviin säästöihin lasketaan myös ryhmiksen lopettaminen, mikä on hiukan hassua, sillä samalla ei olla kuitenkaan huomioitu Hirvikosken päivähoitoratkaisun tuomia lisäkuluja (120 000€). Vähintään muutoksissa tulee ottaa huomioon sivistysvaliokunnassa ja hallituksessa esille tuodut näkemykset kuljetusten järjestelemisestä ja tavoitella kuljetuksissa sujuvuutta ja lapsilähtöisyyttä. Heikille. Niitä ei juurikaan tule, kun kiinteistömassa lasketaan mukaan. Koulut ja luokat pullistelivat 1950–1970-luvuilla nuorta väkeä. P.S. Myöskään alueensa vanhusväestön omatoimisuutta ja vireyttä ylläpitävää toimintaa kannattelevien kyläkoulujen lakkauttaminen ei ainakaan auta kylien iäkkäämmän väen asiaa. En muista, oliko niissä siiloissa silloin vielä minään vuodenaikana valaistusta. Enintään kylläkin. Tarvittaisiin kansanedustajia, jotka tekevät Suomesta oikeusvaltion eikä pelkästään näennäisoikeusvaltiota. Mutta ainakin kesäaikaan nuo tornit kohosivat komeina maamerkkeinä Saviseudun tasangosta; kun ne alkoivat näkyä taivaanrannalla, junassa istuja tiesi, että kohtapian tullaan Loimaan asemalle ja saa siis kömpiä vaununeteiseen odottelemaan. maaliskuuta 2020 Alle kolmessa tunnissa kouluun ja takaisin. Mutta koulut jäivät, vaikka niiden seinien suojaan on ollut yhä vähemmän oppimaan tulijoita. Portaista ei mainittu mitään. . maaliskuuta, kylillä tulee tarvetta todelliselle tsemppaukselle – lähipalvelujen katoaminen Virttaalta ja Kojonkulmalta kirpaisee ja yläkoulun sulkeminen vähentää liikennettä myös Alastaron keskustassa ja vaikuttaa muihin palveluihin taajamassa. 7. Ja niin kouluja on ollut Loimaalla niin kuin kaikkialla Suomen maaseudulla pakko jättää tyhjilleen ja ohjata vähät oppilaat toisaalle. KU P.S. Ihan ilmaiseksi saavat ohikulkijat ja paikkakunnalle poikkeavat tätä komeutta ihailla. Joskus ikävä, pakollinen muutos voi olla mieleinenkin. Huom. Covid-19 . . Loimaalla on tosi hienot viljasiilot, ne näkyvät jo kaukaa, kun Loimaata lähestyy. PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan. . Loimaan kaupunginhallitus esittää Alastaron yläasteen sekä Virttaan ja Kojonkulman kyläkoulujen lakkauttamista vuoden päästä (s. 10. Onhan se huimaa, että lain mukaan alakouluikäisten koulumatkaan saa kulua peräti 2,5 tuntia päivässä ja yläkouluikäisten matkaan puolestaan kolme tuntia. Muutama kymppitonni säästöä kyläkouluista alkaa kuulostaa enemmän ideologiselta, perusteettomaltakin missiolta, kuin keinolta hakea todellisia säästöjä tai turvata opetuksen tasapuolisuus kaikille loimaalaisille. 4 Torstaina 12. 8. 5). Ihan kohta. Viljavaraston siilotorneista tulee mieleen myös vanha biologian opettajamme yhteiskoulussa, Niku eli Niilo Salo, joka muisti usein mainita, että Loimaan Saviseutu on koko Suomen vilja-aitta. On ehkä hyvä miettiä, mikä kaikki tuottaa ihmiselle hyvinvointia, vaikka sen käsite tuntuu usein supistuvan siihen, minkä arvon voi mitata talousarvion luvuilla. Jotta voitaisiin panostaa vanhustenhoitoon (Suomiselle tämä), kaupungin täytyy etsiä säästöjä sieltä, mistä niitä on mahdollista ottaa; kyläkouluista heltiää vain pennosia jos niitäkään. Tottahan toki hyvinvointi käsittää leipää, lämmintä ja koulunkäyntimahdollisuutta omalla kylällä. Kuitenkin, jos aktiivisesti etsittäisiin koulukiinteistöihin yhteiskäyttömahdollisuuksia (kirjastot, päivähoidot, työväenopisto, hallinto, sote, vammaispalvelut, te tiedätte nämä paremmin kuin minä), näissä kiinteistöissä saattaisi olla vaikkapa puolen miljoonan euron säästöpotti odottamassa ilman alueiden palvelujen heikentämistä, kuljetuskulujen tai koulumatkojen kestojen turhaa kasvua tai paisuvia ryhmäkokoja. Tarkoitus oli ja on kumminkin, että Alastaron kirjaston käyttö olisi huonosti kulkeville ja jaksaville mahdollista tavalla tai toisella. Ennustin elokuun lopussa, että edessä on 6:n kuukauden syksy. Kaikki aikuiset, joiden työmatkoihin kuluu vastaava aika, voivat kertoa, miten matka-aika vaikuttaa elämään ja jaksamiseen. Erään kopittelijan vaatima talousnäkökulma meillä kyllä hallitsee elämää kaikilla tasoilla, ei ole pelkoa siitä, että silmää ilahduttavat kauneusnäyt, vaikkapa viljasiilojen valot, saisivat liikaa painoarvoa! Tai määrärahaa. Tosin itse porkkanapenkkien savimaata rapsuttaneena mielessäni pullikoin vastaan – hyväkin vilja-aitta, maa kovaa ja hankalahoitoista. päivän numeroon lähetetyistä Kopeista (koskien viljasiilojen mahdollista ”jälleenvalaisemista”), alkoi melkein pelottaa! Kuulun itsekin niihin ikäluokkiin, joiden valtaisat laumat pakottivat aikanaan sotien jälkeen kunnat kaikkialla Suomessa rakentamaan kouluja. Tämä, ja vain tämä, olisi säästämistä seinistä ja panostamista opetukseen ja lasten hyvinvointiin. Näin väitän itse kolmeenkin kertaan koulua vaihtaneena. Markku Laakso . Puoli miljoonaa euroa olisi yhtä kuin 11 opettajaa. Timo Tamminen, kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen ja taloustyöryhmän jäsen . Jokainen asiaa seurannut tietää myös Virttaasta saatavien pikkuruisten säästöjen sulavan viimeistään vuonna 2025. MUTTA KAIKESTA HUOLIMATTA tekee mieleni hiukan puolustella noita ”tunkkaisia viljasiiloja”, joiden valaisemispulma sai kansan raivon partaalle. Aluehallintovirasto, valvira ja oikeusasiamies eivät halua tutkia virkamieskollegojensa tekemisiä. Summat ovat vähintään tuplaten tämän. Kakaroita syntyi juuri käydyn sodan aikaansaaman vajauksen täytteeksi runsain määrin. 9. Vaikka opetus onkin ollut hyvin vaihtelevaa ympäri Suomen 70–80-luvuilla, se ei tarkoita sitä, että opetus vaihtelisi samalla tavalla nykyäänkin
Tammisen mielestä kyseiset koulut ollaan lakkauttamassa likipitäen olemattomilla kustannussäästöillä siihen nähden, mitä haittavaikutuksia koulujen lakkautuksilla on etenkin syrjäisemmillä seuduilla asuville lapsille. Hän muistuttaa, että esimerkiksi Kojonkulmalla Ahjo jää yhä kyläläisten käyttöön, vaikka koulu ja varhaiskasvatus päättyisivät. Summa muodostaa noin kolme prosenttia kaupungin koko perusopetuksen viime vuoden kustannuksista (LL 27.2.). Hallituksen varajäsen Timo Lahtinen (ps./sit.) puolestaan uusi aiemmin sivistysvaliokunnassa tekemänsä ehdotuksen, jonka mukaan Kojonkulman koulu olisi muutettu kaksiopettajaiseksi ja ryhmis lopetettu. Hän on huolissaan myös erityisopetusta vaativien lasten puolesta, kun he joutuvat siirtymään isompaan kouluun. – Perhanasti tässä on kuultu ja keskusteltu, mutta ei sillä ole ollut todellista merkitystä. Koulujen lakkautusprosessin aikana Uusitalolle on syntynyt kuva, että asia on todellisuudessa jo aikoja sitten päätetty, vaikka prosessi ja toimintatavat on pyritty hoitamaan muodollisesti oikein. maaliskuuta 2020 UUTISET Torstaina 12. LARI KIVIRANTA. Valtuusto hyväksyi viime joulukuussa kouluverkkoselvityksen. Hirvikosken varhaiskasvatus toimii tällä hetkellä kolmessa toimipisteessä, ja kaupungin suunnitelmissa on keskittää varhaiskasvatus yhteen paikkaan. – Ja ne ovat aktiivisessa käytössä. Alueen yläkoululaiset puolestaan olisi siirretty joko Puistokadun kouluun tai Alastaron yläasteelle. – Nämä ovat alakouluikäisiä lapsia, Lehto huomauttaa ja sanoo, että alakoululaisille pitkät koulumatkat ovat eri asia kuin yläkoululaisille. Niin ikään vanhemmat Valtteri Uusitalo ja Sulho Lehto eivät usko, että koulujen sulkemisilla saavutetaan säästöä. – Nämä ovat ikäviä päätöksiä, eikä niitä tee mielellään. Lahtinen olisi lakkauttanut Virttaan koulun jo ensi syksynä. . Hän näkee päätöksenteossa hätiköinnin makua, sillä oppilasmäärät vaihtelevat vuodesta toiseen, ja ennusteet ovat vain ennusteita. Kojonkulmalta päättyisi myös koulun yhteydessä samoissa tiloissa toimiva ryhmis. Hänen ehdotustaan kannatti Esko Lundgren (vas.). UUSITALO kritisoi kouluverkkovalmistelua siitä, että päätökset näyttävät perustuvan pelkästään koulujen oppilasmääriin ja -ennusteisiin. Hän sanoo hallituksen toteuttaneen kaupunginvaltuuston aiempaa päätöstä. Nyt säästöt sulavat olemattomiin. Ensi syksynä alkava lukuvuosi saattaa jäädä viimeiseksi Kojonkulman koulussa. Lehto on harmissaan siitä, kuinka pieniä lapsia on kohdeltu valmisteluprosessin aikana. Martta Lehto on tietoinen kouluverkkokeskustelusta, eikä hän usko koulujen sulkemisella tavoiteltuihin säästöihin, koska kuljetuskustannukset kasvaisivat. Kolmen koulun lakkauttamisella kaupunki tavoittelee yhteensä vajaan puolen miljoonan euron kustannusvähennystä. Hän muistuttaa, että Kojonkulman raja-alueilla asuu toistakymmentä oppilasta, joten miksei niitä voitaisi ohjata yhtä hyvin Kojonkulmalle kuin jonnekin muualle. maaliskuuta 2020 Sisältäen herkullisen salaattipöydän, veden ja kahvin. Uusitalo muistuttaa myös pehmeistä arvoista. Lahtisen esitys ei saanut kannatusta, joten siitä ei äänestetty. Heitä on siirrelty ”pussista” toiseen. Laskennallisesti kaupunki tavoittelee Alastaron yläasteen sekä Virttaan ja Kojonkulman koulujen lakkauttamisella yhteensä vajaan puolen miljoonan kustannusleikkausta. Teija Ek-Marjamäki toteaa, että Hirvikosken päiväkotiratkaisu on toistaiseksi avoinna ja selvitettäviä vaihtoehtoja on monia, kuten uuden päiväkodin liisaaminen tai vuokraus. Kojonkulmalaiset vanhemmat Sulho Lehto ja Valtteri Uusitalo eivät ymmärrä koulujen lakkautuksia ainakaan niiden tuoman kustannussäästön kannalta. Ek-Marjamäki kertoo, että kyseinen kokous järjestetään Myllykylässä Novidan auditoriossa, jonne on mahdollista tulla myös lehteriyleisöä. Alesis Kivenkatu 7, Loimaa P. 8 € LOUNAS SUNNUNTAISIN AVOINNA KLO 11–15. . Hänen mielestään muilla koulujen tulevaisuuteen vaikuttavilla kriteereillä, kuten koulurakennuksen kunnolla, on pyyhitty vain pöytää. – Kiire on leimannut asiaa. Lehto huomauttaa oppilasmäärärajankin olevan varsin tulkinnallinen, ja Kojonkulmalla ollaan aivan tuon 40 oppilaan vähimmäisrajan tuntumassa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teija Ek-Marjamäki (kesk.) perustelee koulujen lakkautuksia oppilasmäärän vähenemisellä ja taloudella. Tammisen mielestä kaupunki olisi välttynyt joko uudisinvestoinnilta tai uusien tilojen liisaukselta tai vuokraukselta, jos Hirvikosken alueen päivähoito keskitettäisiin Hirvikosken yhtenäiskoululle. TAMMINEN pitää koulujen lakkautusta hätiköintinä, millä hän viittaa etenkin Hirvikosken päiväkotiratkaisuun liittyvään epävarmuuteen. – Pieniä lapsia on pidetty kuin shakkinappuloita. – Täällä on ollut todella vahvoja oppilaita, Lehto huomauttaa ja sanoo, että isommalla volyymillä alkaa olla merkitystä vasta yläkoulussa, kun kyse on esimerkiksi kielten opetuksen tarjonnasta. Hän epäilee, että kouluverkkoselvityksen kriteeristö luotiin vain sitä varten, että selvitys saatiin aikanaan menemään helpommin läpi. 020 500 6610 www.gigantti.fi ma–pe 10–19, la 10–16, su 11–15 Koulujen lakkauttaminen odottaa valtuuston päätöstä Loimaa Lari Kiviranta Loimaan kaupunginhallitus esittää Alastaron yläasteen sekä Virttaan ja Kojonkulman kyläkoulujen lakkauttamista elokuusta 2021 alkaen. – Jos ratkaisulla olisi saavutettu esimerkiksi kahden miljoonan säästöt, niin olisin ymmärtänyt. Uusitalo sanoo Kojonkulman oppilasmäärän olevan tälläkin hetkellä riittävä, joten hänestä päätöstä ollaan tekemässä puhtaasti etunojassa, ennusteiden perusteella. LEHTO ja Uusitalo eivät ymmärrä alkuunkaan sitä keskustelua, jonka mukaan oppilaat saisivat paremmat eväät elämään isommissa kouluyksiköissä. Hän huomauttaa, että koulukiinteistön kanssa samassa pihapiirissä ovat Ahjomonitoimitila, jääkiekkokaukalo sekä leikkikenttä, jotka voivat heikentää kiinnostusta koulurakennuksen ostamiseen. – Näin olisi saatu kaupungin omat tilat tehokkaaseen käyttöön. Kojonkulmalaisten tuleva koulupaikka olisi pääsääntöisesti Hirvikosken yhtenäiskoulussa. Viidesluokkalainen Martta Lehto ehtii käymään alakoulunsa loppuun Kojonkulmalla, mutta ykkösluokkalainen Vertti Mustikkamäki jatkaa mahdollisesti kouluaan Hirvikosken yhtenäiskoulussa. LOPULLISEN päätöksen koulujen kohtalosta tekee kaupunginvaltuusto, joka kokoontuu 23. HALLITUKSESSA Tammisen esitys noudatteli hänen puoluekollegansa HannaMari Piirosen (sd.) aiemmin sivistysvaliokunnassa tekemää ehdotusta (LL 29.2.). 5 Torstaina 12. – Lisäksi koulukuljetukset pohditaan ja lasketaan tarkkaan. Tämä on todella väärin, Lehto sanoo, millä hän viittaa aiemmissa kouluverkkotilaisuuksissa kuultuihin puheenvuoroihin, joissa lapsia on siirrelty koulusta ja koulukuljetuksesta toiseen. Hallituksen esitys syntyi äänestyksen jälkeen, sillä jäsen Timo Tamminen (sd.) esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Uusitalo ei usko koulukiinteistöjen myynnillä tavoiteltaviin säästöihin alkuunkaan. maaliskuuta. Tammisen esitys hävisi kuitenkin äänestyksessä lukemin 9–2. – Kyläkoulut ovat yhteisöllisiä, täältä puuttuu kiusaaminen ja kaikki ovat kavereita. Pohdittavana on seuraavaksi Hirvikosken alueen päivähoidon järjestäminen Vanhemmat kysyvät, pidetäänkö lapsia pelkkinä shakkinappuloina Loimaa/Kojonkulma Lari Kiviranta Ensi syksynä alkava lukuvuosi jää Kojonkulmalla viimeiseksi, jos kaupunginvaltuusto päättää hallituksen esittämällä tavalla
– Vaikka ollaan monella eri toimialalla, niin varmasti tulee vastaan paljon yhteneväisyyksiä, joita esimiestyössä aina on. MISTÄ KAIKESTA lähiesimiestyön ammattitutkinnossa on kyse, sitä ja muita tutkintoon liittyviä käytännön asioita käytiin läpi starttipäivänä. – Tiedän, että osallistumista pidetään kyllä peikkonakin, henkilöstöjohtaja sanoo suoraan. PAIKALLISIA LAINA Tänä päivänä on trendikästä matkustaa junalla. – Olin hiukan hämmentynyt negatiivissävytteisestä palautteesta työtyytyväisyyskyselyssä. Lähtökohta on, että ei opiskelua ei tehdä tutkinnon takia vaan jokainen itselleen ja tiimilleen. Loimaa/Sarka-museo Anu Salo Lomautukset, henkilöstökyselyiden ilmi tuoma tarve ja muutoksen johtamisen päivittäminen ajan tasalle. Täydennyskoulutus tehdään palkallisella työajalla. Maksukattoa laajennettaisiin suun terveydenhuollosta, terapiasta, tilapäisestä kotisairaanhoidosta, tilapäisestä kotisairaalahoidosta sekä tietyistä etäpalveluista perittäviin asiakasmaksuihin. Siinä syitä, miksi Loimaan kaupunki kouluttaa kaikki lähiesimiestehtävässä työskentelevät työntekijänsä tänä ja ensi vuonna. Esimiestyötä tekeviltä ei ole Loimaalla edellytetty varsinaista esimiestutkintoa, mutta nyt kun sellainen on saatavilla, on valmennuksen läpikäymiseen annettu vahva suositus. Avoimuutta, luottamusta ja rehellisyyttä kuitenkin tarvitaan. Loimaan kaupungin kustannuksiksi jäävät siten lähiopiskelupäivien palkkakustannukset ja oppisopimuskoulutuksen maksu 50 euroa osallistujaa kohti. Matkakohteensa voi ilmoittaa viestijärjestelmä Wilman kautta samalla lomakkeella, jolla anotaan vapautusta koulutyöstä taikka laittamalla Wilma-viesti rehtorille silloin, kun matka tapahtuu vapaaajalla. Heitä on 60 ja lähiesimiestyön ammattitutkintoon johtavia valmennusjaksoja kaksi. Katsotaan mitä miehestä on vuoden päästä jäljellä, kun se on läpi käyty, Mäki-Mantila keventää. Koronaviruksen takia koulutuskuntayhtymässä on myös päätetty keskeyttää kaikki opiskelijoiden ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus, mikä tarkoittaa, että kevääksi suunnitellut kokoukset Tanskassa ja Latviassa peruuntuvat. Hän pitää Mäki-Mantilan tavoin lisäarvona, että opiskelu tarjoaa mahdollisuuden poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ja ajatusten vaihtoon palvelualojen välillä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Tutkinnolla tartutaan kyselyissä ilmi tulleisiin epäkohtiin ja annetaan valmiuksia muutoksen johtamiseen Starttitapahtumissa käytiin läpi esimiesvalmennuksen sisältöä ja opiskeluun liittyviä käytännön seikkoja. Ulkomaanmatkojen kohteet kertomalla kouluun saadaan koottua vastaisen varalle tieto siitä, missä kaikkialla opiskelijat ja heidän perheensä matkailevat. TYÖNANTAJAN tarjoamana kyseessä on iso satsaus täydennyskoulutukseen. ANU SALO Kari Mäki-Mantila ilmoittautui tänä keväänä alkavalle valmennusjaksolle. Mukana oli muun muassa koulutusvastaava Kari Mäenpää Novidasta. Esityksen mukaan esimerkiksi hoitajavastaanotot tulisivat maksuttomiksi perusterveydenhuollossa. Kyseessä on suositus, joka liittyy koronavirukseen leviämisen estämiseen. Pitkäaikaishoidon asiakasmaksut määräytyisivät jatkossakin asiakkaan maksukyvyn mukaan. Opintojen sisältöä esitelleissä starttitilaisuuksissa syttyi kuitenkin myös innostuksen henkeä. Myllyniemen mukaan jokainen hyötynee henkilökohtaisesti omassa työssään, mutta tavoitteena on yhtä kaikki vahvistaa tiimityöskentelyä niin, että työyhteisön toimivuus ja työtyytyväisyys kasvaisivat kautta linjan. Asiasta informoitiin tiistaina. Tavoitteena on muun muassa saada päivitettyä vuorovaikutustaitoja ja taloudellista osaamista, ottaa haltuun viestinnän, valmennuksen ja asiakaskohtaamisen taitoja. Luennoimaan on tilattu eri alojen asiantuntijoita, joilla vastuukouluttaja Anne Enckelmanin mukaan on hallussa ajantasainen tieto omalta alaltaan. Koulutuksen sisältöä yhdessä koulutuksen järjestävän Novidan kanssa suunnitellut henkilöstöjohtaja korostaa, että julkisella sektorilla on tarve uudenlaiselle johtamisosaamiselle, jonka avulla esimiehet kykenevät johtamaan tiimiä muutoksen asiakasnäkökulmaakaan unohtamatta. Maan hallituksen tavoitteena on poistaa hoidon esteitä ja lisätä terveyden tasa-arvoa. Tuo slogan ’’Kasvamme yhdessä’’, sopii tähän yhteyteen juuri sopivasti, Enckelman kiitteli. Koulutuksen sisältö vaikuttaa hyvältä ja kattavalta. VR:n pääjohtaja Rolf Jansson Ylen Uutisvahdissa LAINA Suomessa (rakennusten) julkisivut eivät ole perinteisesti kovin tiiviitä, kuten vaikkapa Norjassa. Täällä ei ole totuttu, että vettä tulee viistossa. Asiakasmaksulain uudistukselle on osoitettu rahoitusta 45 miljoonaa euroa. Niistä ensimmäinen alkaa nyt huhtikuussa ja toinen vuotta myöhemmin. Esimiesvalmennus keskittyy lopuksi esimiehen oman jaksamisen tukemiseen niin, että saadaan aikaan hyvinvoiva tiimi. Vastarintakin kaikessa muutoksessa on vain hyvä. Peruuntuvia kokouksia voidaan mahdollisesti pitää myöhemmässä vaiheessa. Suomalaiset ovat siirtyneet auton ratista junan kyytiin. Loimaan lähiesimiehet johtamisvalmennukseen . Monimuotoopiskeluna oppisopimuksella toteutettava koulutus pitää sisällään yhdeksän osa-aluetta. – Kun tarve on tiedossa, mietitään mikä on tavoite. Koska kyseessä on ammattitutkintoon tähtäävä koulutus, siihen on saatavissa oppisopimuksella toteutettuna valtion avustus. maaliskuuta 2020 Asiakasmaksutulojen väheneminen askarruttaa LOIMAAN kaupunginhallituksen mielestä maksuttomat palvelut sosiaalija terveydenhuollossa eivät saa aiheuttaa kunnalle merkittäviä tulojen menetyksiä. Loimaan henkilöstöjohtaja Mariikka Myllyniemi on tyytyväinen, että valmennuksen tarjoaminen työntekijöille on enimmäkseen ymmärretty mahdollisuutena. Se osoittaa, että hanskat eivät ole tipahtaneet tiskiin, vaan asioille halutaan tehdä jotain, Myllyniemi arvioi. – Tämä on ajatuksena kirjattu Loimaan strategiaankin, se, että kasvamme yhdessä, Mariikka Myllyniemi muistutti. . Lähiopiskelupäiviä on kaikkiaan yhdeksän, ja ne pidetään maatalousmuseo Sarassa. Tänä keväänä alkavaan koulutukseen ilmoittautunut erityisluokanopettaja ja Hirvikosken yhtenäiskoulun vararehtori Kari Mäki-Mantila odottaa ennen muuta mahdollisuutta käydä yhdessä muiden esimiestyötä tekevien kanssa läpi ajatuksiaan. Ulkomaanmatkat koulun tietoon LOIMAA Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä, joka Loimaalla ylläpitää Novida ammattiopistoa ja lukiota, toivoo opiskelijoiden ja heidän perheidensä jatkossa kertovan koululle ulkomaanmatkoistaan ja niiden kohteista jo etukäteen. Kaupunginhallitus viittaa lausunnossaan kuntien taloudelliseen tilanteeseen. Rakennusterveysasiantuntija Niklas Mehtonen Lännen Mediassa 6 Torstaina 12. Kaupunginhallitus otti lausunnollaan kantaa maan hallituksen esitykseen, joka koskee sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muuttamista. Kun opinnot on tehty, taskussa on lähiesimiestyön ammattitutkinto.
klo 14 ja ma 16.3. klo 18.30, pe 20.3. klo 18.30. Musiikin on säveltänyt Merikerttu Mutala. Teatteritaiteen perusopetus on tärkeä osa tätä kasvatusta. Mutta talouden tasapainottamiseen menee nyt jonkin aikaa, nykyinen puheenjohtaja Jani Hägg sanoo. Se kestää noin tunnin ja 10 minuuttia väliaikoineen. – Juoksevat kulut on kuitenkin pakko hoitaa. Opetusministeri Li Andersson Twitterissä LAINA Aina kunnilta on ollut rahat loppu, mutta asiat on saatu jotenkin järjestymään. Se johtaa hänet jännittävään seikkailuun etsimään pahansisuista noita Nyrpykkää. klo 18.30 ja la 21.3. Se on kertomus salaisesta ystävyydestä, jonka paljastuminen johtaa taianomaiseen seikkailuun. Suurkaupungin markkinoille lähtenyt kuningas onnistuu vaivatta täyttämään tyttäriensä materialistiset toiveet – kaupungista löytyy mielin määrin meikkejä, uutuuskännyköitä ja metrilakua. Apuohjaaja Aino Kallio (toinen vasemmalta) antaa viime hetken neuvoja näyttelemiseen Hertta Prusille, Iisa Rannanperälle, Elsa Jokelalle, Erika Takkiselle ja Henri Kuuselalle. Puvustuksen, kampaukset ja meikit ovat suunnitelleet Liina Jaatinen, Alina Kaarto, Emilia Peitilä asiantuntija-apunaan Hanna-Maria Suonpää. Led-valot olisivat kymmenen kertaa energiataloudellisemmat, Hägg kertoo yli 20 vuotta vanhasta kalustosta. Haaveissa on sisäteatterin valokaluston uusiminen ajanmukaiseksi. – Ja parasta mahdollista tukemista on tietenkin se, että tullaan katsomaan esityksiä, he painottavat. Kuvassa näkyvä lavastus on kansainvälisen projektin vapaaehtoistyöntekijän Louis Carlen aikaansaannos. maaliskuuta 2020 Teatteriyhdistys etsii tukijoita Loimaan teatteri Oona Tepponen Loimaan Seudun Teatteriyhdistys on lähestynyt lähialueen yrityksiä ja yhdistyksiä pyynnöllä tulla mukaan tukemaan teatteritoimintaa. Se tuli hoidettua hyvin. Kaukaisen maan kuninkaalla on kolme suloista tytärtä, joilla on rajaton netti ja uusimmat laitteet. Yhtenä helppona vaihtoehtona Hägg ja Wilén nostavat esille nimikkotuolin ostamisen kesäteatterin uudesta katsomosta. Sadun taikaa Prinsessa Sofian salaisuudessa Loimaan teatterin ja Loimaan työväenopiston järjestämän teatteritaiteen perusopetuksen kolmannen vuoden oppilaat tuovat teatterin lavalle Prinsessa Sofian salaisuuden. MITEN teatterin toimintaa on sitten mahdollisuus tukea. Keskiviikon ryhmän näytökset ke 18.3. Lipputulot menevät suoraan teatteriyhdistyksen toiminnan rahoittamiseen. Myös tämän kevään ohjelmistossa päästään näkemään ja kuulemaan paikallista tuotantoa, kun lavalla nähdään Vaietut muistot -musiikkinäytelmä. Produktiossa on mukana myös teatteritaiteen seitsemännen vuoden oppilasryhmä, joka perehtyy tänä lukuvuonna teatterin monimuotoisiin työskentelytapoihin; ohjaukseen, lavastukseen, puvustukseen ja tekniikkaan. Kaksi ryhmää on harjoitellut samasta näytelmästä omat versionsa. Joukkokohtauksissa näyttelijöitä avustavat teatteritaiteen ensimmäisen vuoden oppilaat ohjaajanaan Katriina Reijonen, Emma Heinonen ja Tapio Schwartz. Hyväksi onneksi suurten vuorten vanhat peikot ovat ystävällisiä, peikkoluolassakin voi ladata kännykkää, ja nokkeluudella pystyy purkamaan ilkeän noidan langettaman lumouksen. Toiveen toteutuminen muuttaa Sofian elämän. Samaan aikaan Loimaan kaupungin yhdistykselle myöntämä vuokratuki pienenee aiemmista vuosista johtuen kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Vaikka näytöksiä esitetään myös loppuunmyydyille katsomoille, löytyy etenkin alkupään näytöksistä usein vapaita paikkoja. Teatterin väki toivottaa niin vanhat kuin uudetkin katsojat tervetulleeksi esityksiin ja sitä kautta tukemaan teatterin toimintaa. Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä Forssan Lehdessä 7 Torstaina 12. Tulevalla kaudella löytyy näytöksiä kaikenikäisille Ellasta ja kavereista Metsoloihin. KULTTUURI LAINA Avaamme haettavaksi 71,5 miljoonan euron edestä tasa-arvorahoitusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Lavastuksen on suunnitellut ja toteuttanut ESC-vapaaehtoinen Louis Carle apunaan Lola Caramelo. SUURI OSA Loimaalla teatteritoimintaan osallistuvista on lapsia ja nuoria. – Katsomohanke oli mittava ponnistus. Teatteriyhdistys toteutti viime vuonna mittavan investoinnin uusiessaan Kertunmäen kesäteatterin katsomon. Nyt tilanne on sikäli poikkeuksellinen, että Suomesta loppuvat ihmiset eli veronmaksajat. Näytelmän on dramatisoinut Katja Kauti. – Nykyinen kalusto on toimiva, mutta vanhentunut. Sen on ohjannut Sari Äikää-Torkkeli apuohjaajinaan Aino Kallio, Anni Koivula ja Emilia Reiman. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille. OONA TEPPONEN. Paikallisuudesta malliesimerkkinä mainittakoon viime vuoden Kopit-näytelmä, joka perustui Loimaan Lehden tekstiviestipalstaan. – Yhdistyksen historiassa on ennenkin ollut taloudellisesti tiukkoja vaiheita, mutta aina on selvitty eteenpäin, Teatteriyhdistyksen entinen puheenjohtaja, nykyinen sihteeri Hannele Wilén kertoo. IRINA HEINONEN Jani Hägg ja Hannele Wilén korostavat teatterin paikallista merkitystä. klo 14. Vaikka mukana oli monia tukijoita ja hanke sai lisäksi Leader-rahoitusta, siihen menivät myös yhdistyksen säästöt. klo 14, su 15.3. Vaikka toiminta pyörii pitkälti vapaaehtoisvoimin, ovat tilavuokra, sähkölaskut ja ohjaajien palkat säännöllisiä kulueriä, Hägg muistuttaa. Lisäinvestointeihinkin olisi tarvetta. Vaihtoehtoja on monia rahalahjoituksesta mainostilan ja kannatusjäsenyyden ostamiseen. Tekniikan ajaa Sara Saarinen. Nuorin tytär, ympäristötietoinen prinsessa Sofia toivoo markkinatuliaisiksi isältään kuninkaalta jotakin erikoista – jotakin, mitä ei ole helppo löytää. Näytelmän maanantain ryhmän näytökset: la 14.3. Loimaan teatteri tarjoaa myös paikallisille kirjoittajille mahdollisuuden saada tekstejään näyttämölle. – Kasvatamme lapsia ja nuoria vahvasti teatterimaailmaan. Wilén ja Hägg näkevät juuri siksi teatteritoiminnan tukemisen erittäin tärkeäksi. Näytös on maksullinen. Osa heistä voi päätyä jopa alan ammattilaisiksi, Wilén pohtii
Palkintoja ja sijoituksia jaettiin kolmessa kategoriassa. – Hienoa kun järjestetään, tosi hieno juttu ja anteliaita nuo maaseutunaiset, kaksikko sanoi. OONA TEPPONEN Varaa huolto: huolto.volkswagen.fi Volkswagenit huoltaa Volkswagen Center Huolto puh. RAATILAISET kehuvat kärkikolmikkojen piirustuksia etenkin siitä, että niissä oli hyödynnetty koko paperia piirtämisessä, aina taustaa myöten. Näyttelykuvat valitsivat Loimaan Taideseuran Hanna Rautavuori, Ateljee Hulmilta tuttu Elina Haukka ja valokuvaaja Mika Soro. Tarjottavat olivat syntyneet Maaseutunaisten talkoovoimin, ja ikivihreitä säesti harmonikalla Sari Jokela. Valokuvat on sijoitettu eri puolille yläkertaa, ja niitä on 28. Ilolakodissa asustavat Eeva-Liisa ja Erkki olivat tyytyväisiä maaseutunaisten tekemään lahjoitukseen. Huolto puh. – Taitavia taideteoksia, mukavaa että pojatkin olivat innostuneita piirtämään, raatilaiset summaavat. Yhdistyksessä on reilut 40 jäsentä; heistä aktiivisia toimijoita on noin 20. Kisaan osallistuneet kuvat eivät meinanneet mahtua valokuvaan.. Yhdistyksen viime vuoden vuosinäyttely pidettiin marrasja joulukuussa Alastaron kirjastossa. Hanhijoen Maaseutunaiset vieraili Ilolakodissa isolla porukalla. – Pienet lauluhetketkin ovat tärkeitä ja isoja juttuja. Ilolakodissa työskentelevän ja Hanhijoen Maaseutunaisten jäsenen Tarja Mäkelän mukaan juuri tällaiset tilaisuudet tuovat väriä asukkaiden arkeen. Lahjoitus kattaa jokaiselle tarjottavan jalkahoidon tai sen sijasta parturikäynnin, asukkaan toiveiden mukaisesti. Itsestään selvää oli, että raha jatkaisi matkaansa lahjoituksen muodossa, piti vain päättää minne ja kenelle. Jäsenistö koostuu vastaalkajista jo pidempään valokuvausta harrastaneisiin kuvaajiin. Toiseksi sijoittui Elsa Nikander ja kolmanneksi Lassi Salminen. Palkintoraatia miellytti myös kuvien värikkyys. Loimaan kameroiden Loimaalaisia-näyttely kaupungin pääkirjastossa (Kauppalankatu 17) ti 31.3. Toisena oli Linne Levonen ja kolmantena Eemeli Jaakkola. Vaikka näyttelyn nimi on Loimaalaisia, henkilökuvien lisäksi esillä on paljon luontokuvia. Loimaan kamerat täyttää ensi vuonna 50 vuotta. LOIMAAN KAMERAT on 1970-luvulta saakka toiminut valokuvauksesta kiinnostuneiden harrastajien yhteisö. Tienestiä tuli ja sille alettiin miettiä käyttökohdetta. Voittajat on nyt arvottu, ja Prättäkittikilpailun 50 euron lahjakortin voittivat Tuuli Honkaniemi ja Satu Alajärvi. LAHJOITUS otettiin vastaan ilolla yhteislaulun ja kahvittelujen lomassa. LISÄKSI Prättäkittipäivänä paikallisissa liikkeissä sai osallistua arvontaan, jossa kysyttiin, missä liikkeessä oli hauskin tai nurinkurisin tunnelma. Kaikki mitä järjestetään, otetaan ilolla vastaan, Mäkelä kiitteli Maaseutunaisten tempausta. Lauluhetkessä mukana olleet Hanna Huhtala ja Aira Mäkelä kehuivat myös Maaseutunaisia. Myös heille ilmoitetaan arvonnan voitosta. 8 Torstaina 12. Kilpailijoiden tehtävänä oli piirtää Prättäkitti, ja tänä vuonna Prättäkitin saattoi piirtää myös nurinkurin, koska varsinaista Prättäkittipäivää vietettiin karkauspäivänä. 11–15-vuotiaiden sarjassa voittaja oli Tulikukka Mäkelä, toiseksi sijoittui Emmi Nummi ja kolmanneksi Alina Kaarto. Piirustuskilpailun järjesti Loimaan Lehti ja Loimaan Seudun Yrittäjänaiset. – Ja saa tulla uudestaan, myös ilman mitään lahjakortteja, Ilolakodin väki toivotti. ILOLAKODIN ASUKKAAT Eeva-Liisa Keskinen ja Erkki Kantola olivat erittäin iloisia kevättä piristävästä lahjoituksesta. Jokaisen sarjan kolme parasta piirtäjää palkitaan, ja heille ilmoitetaan palkitsemisesta henkilökohtaisesti. Varat kerättiin kokoon jo joulukuussa, kun maaseutunaiset järjestivät paketointipalveluja Loimaan Prismassa. Kahvittelujen jälkeen raikasivat yhteislauluna vielä Kultainen Nuoruus ja Moskovan valot. Viime vuoden kuvasatoa pääkirjastossa Loimaan pääkirjastossa on meneillään Loimaan kameroiden viime vuoden vuosinäyttelyn toiset jatkot. saakka kirjaston aukioloaikoina. Kilpailuun saapui piirustuksia yhteensä 53, ja määrä yllätti jopa palkintoraadin. – Olemme ennenkin tehneet lahjoituksia Ilolakodille, tosin vain pienemmässä muodossa, yhdistyksen Ulla Raikaa kertoi. Yhdistys on järjestänyt Ilolakodissa aiemmin lauluhetkiä ja päätti yhdistää musiikkia myös lahjoitustilaisuuteen asukkaiden iloksi. Vuosinäyttelyn ensimmäiset jatkot olivat vuoden alussa Oripäässä. Alle 6-vuotiaiden sarjan voitti Miranda Mäntyharju. 6–10-vuotiaiden sarjassa voittokuvan piirsi Linda Pajunen. Tämä johtuu osittain siitä, että huomioimme viime vuoden vuosinäyttelyssä Loimaan kaupungin 50-vuotisjuhlan, Tuominen toteaa. 010 533 2320 Aukeentie 2, Forssa ma-pe 8–16.30 Prättäkittipiirustuskilpailun voittajat valittiin 53 kuvan joukosta LOIMAA Prättäkittipiirustuskilpailun voittajat ovat selvillä. – Esimerkiksi Loimaan koivusta löytyy kolme versiota. Päätös syntyi alkuvuoden kerhoilloissa. 010 533 2350 Korkeakoskentie 75, Huittinen Puheluhinnat 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. Piirustuskilpailun raadissa olivat Leena-Maija Pärssinen, Anne Paljakka, Mirja Nevala ja Tiina Järvinen. Hanna Huhtala, Eeva-Liisa Keskinen, Aira Mäkelä ja Erkki Kantola pitävät kaikki yhteisistä laulutilaisuuksista. YHDISTYKSEN puheenjohtaja Raija Tuominen kertoo, että pääkirjastossa on esillä kymmenen saviseutulaiskuvaajan töitä. Yhteislaulukin lähti haitarin säestyksellä komeasti, kun laulajia riitti. maaliskuuta 2020 Maaseutunaisilta piristystä Ilolakotiin Loimaa/Alastaro Oona Tepponen Hanhijoen maaseutunaiset päätti piristää Ilolakodin asukkaiden päivää ja alkavaa kevättä lahjoittamalla osastolle hemmottelulahjakortin. Valokuvanäyttelyn nimi on Loimaalaisia
to–su 12.–15.3. ÄLÄ HÖTKYILE! LOIMAAN PRISMA AVOINNA JOKA PÄIVÄ KLO 22 ASTI SUOMALAINEN ERÄ! PAISTOPISTEESTÄ SATOKAUSITUOTE RAKENNAMME UUTTA UPEAA RUOKATORIA! PALVELUTORIMME ON KIINNI 22.3. Siksi radan rakenteissa kiipeily ja vaunujen päälle kiipeäminen aiheuttavat välittömän hengenvaaran. Ratojen sähköjännitteet aiheuttavat hengenvaaran. Tamminen perustelee esitystään muun muassa sillä, että hän esitti samaista 90 000 euron avustussummaa jo viime vuonna, kun asiaa viimeksi käsiteltiin. Kaupunki vastaa kustannuksista yleisen alueen kaavan päivittämisen osalta. Juna ei voi myöskään väistää ja sen pysähtymismatka on useita satoja metrejä, rautatieturvallisuuden johtava asiantuntija Marko Tuominen Väylästä sanoo. Asiattomasta radalla liikkumisesta voi olla juridisia seuraamuksia aikuisille, ja alaikäisistä liikkujista poliisi voi tehdä lastensuojeluilmoituksen. – Junat kulkevat nopeasti ja äänettömästi, eikä niiden lähestymistä välttämättä huomaa ennen kuin on myöhäistä. maaliskuuta 2020 tok.fi Rainbow Voicroissant n. Kaava laaditaan kaupungin omana työnä, josta kaukolämpöyhtiö maksaa korvauksen omien tarpeidensa edellyttämien kaavamuutostöiden osalta. Hänen esitystään kannattivat äänestyksessä Riina Heinonen (vas.) ja Esko Lundgren (vas.). Tämä voi aiheuttaa myöhästymisiä suurelle joukolle junamatkustajia. Viidessä vuodessa Varsinais-Suomen peurasaalis on noussut 10 000 peurasta reiluun 19 000 peuraan. Kun luvatonta liikkumista radalla havaitaan, junaliikenne joudutaan usein keskeyttämään tilanteen selvittämisen ajaksi. Saalismäärä kasvoi reilut 2 000 yksilöä edellisestä vuodesta. Noin 22 hehtaarin suunnittelualue käsittää teollisuus-, energiantuotanto-, rautatie-, katuja puistoalueita. Viime vuonna hyväksytyssä sopimuksessa avustus oli vuosittain 120 000 euroa ja sitä aiemmin vuonna 2014 hyväksytyssä sopimuksessa 140 000 euroa. Ihmiset aiheuttavat vaaratilanteita junaradoilla JUNARADALLA oleskelu ja liikkuminen sekä radan yli oikaiseminen on vaarallista ja sen takia laissa kiellettyä. Snellman Grillimakkarat 360 g (5,50/kg) Arla Yhden tilan luomutäysmaito Espanja Rainbow Parsakaali 300 g (2,97/kg) 1 98 1 49 89 39 kpl kg l kpl pkt l kpl PRISMA LOIMAA Avoinna: ma–la 7–22, su 9–22 Jyväbroiler Filee 390 g (12,69/kg) 4 95 rs SATOKAUSITUOTE Herkkuja jokaiseen makuun. Kaupungin avustus Sarka-museolle pienenee LOIMAAN kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin ja Suomen maatalousmuseosäätiön välisen yhteistyösopimuksen. Sopimuksella korvataan aiempi viime vuonna hyväksytty sopimus. Sekä metsästäjien, maanomistajien että riistahallinnon yhteinen tavoite on vähentää peurakantaa ongelma-alueilla, koska liian suuri peurakanta aiheuttaa vahinkoja erityisesti liikenteessä. Esimerkiksi Sarka osallistuu toimintansa mahdollistamilla tavoilla kaupungin ja seutukunnan kehittämiseen, markkinointiin ja matkailuyhteistyöhön. Muualta ylittäminen on kiellettyä. Varsinais-Suomessa peurasaalis nousi täysin lumettomista ja huonoista metsästysolosuhteista huolimatta ennätykselliseen yli 19 000 peuraan. Hulmin teollisuuskaava nähtäville LOIMAAN kaupunginhallitus hyväksyi nähtäville Hulmin teollisuusaluetta koskevan asemakaavan ja asemakaavamuutoksen. Luonnonvarakeskuksen uusi valkohäntäpeurakanta-arvio julkaistaan maaliskuun lopulla, jolloin voidaan arvioida, miten ennätyssaalis on vaikuttanut kannan kokoon. Valkohäntäpeura on maakunnan tärkein riistalaji mitattuna sekä lihakiloina että saalisyksikköinä. 53 g (7,36/kg) Voim. Hän huomauttaa, että museon avustus maksetaan kaupungin sivistyspuolelta, jolla on taloudellisesti tiukkaa. Vuoden 2006 lopussa allekirjoitetussa sopimuksessa avustus oli 160 000 euroa. 9 Torstaina 12. Jännite on niin suuri, että sähköisku aiheuttaa yleensä kuoleman.. Kun tähän lisätään noin 5 000 metsäkaurissaalisyksilöä, korostuu Varsinais-Suomen asema pienten hirvieläinten ylivoimaisesti tärkeimpänä esiintymisalueena Suomessa. Kaupungin koulujen ja päiväkotien oppilaat pääsevät luokittain museolla vieraillessaan ilmaiseksi museon näyttelyihin, ja kaupungin virallisilla organisaatioilla on mahdollisuus käyttää museon kokoustiloja sopivassa määrin korvauksetta museon aukioloaikoina. SOPIMUS on voimassa toistaiseksi ja siihen sisältyy muutakin yhteistyötä. Tarkennustarvetta on muun muassa rautatieja katualueiden rajauksissa. to–su 12.–15.3. ASTI. Fazer Lemppari Kaurarieskanen 310 g (5,65/kg) Espanja Mandariini Nadorcott Pingviini Maustetut kermajäätelöt (ei laktoositon) 1 L 1 75 1 98 1 75 Voim. Kaukolämpöyhtiön osalta tavoitteena on päivittää Hulmin teollisuusalueen asemakaava laajentamalla kaukolämmön maaaluetta materiaalien säilytykseen ja mahdollisiin tulevaisuuden tarpeisiin. Kaavatyö on käynnistetty Loimaan Kaukolämpö Oy:n aloitteesta, ja kaava on tullut vireille vuoden 2018 kaavoituskatsauksen yhteydessä. Viime vuosina peurakanta on paikoin kasvanut liian suureksi. Sähköradan jännite on 25 000 Volttia, ja se on aina päällä, myös silloin kun juna ei ole näkyvissä. Samaan aikaan aikuisten naaraiden osuus aikuissaaliista on noussut 47 prosentista 56 prosenttiin. Radan ylittäminen on sallittua vain tasoristeyksen, silla tai alikulun kautta. Tammisen esitys hävisi äänin 7–3. Päivitetyn sopimuksen mukaan kuluvasta vuodesta alkaen kaupunki avustaa Sarkamuseota vuosittain 100 000 eurolla. Kaupungin Sarka-museolle maksama avustussumma on pienentynyt vuosien saatossa. Peurasaalis jälleen ennätysmäinen VARSINAIS-SUOMI Pienten hirvieläinten metsästyskausi päättyi helmikuun puoleen väliin. Kaupungin osalta tarkoituksena on edistää teollisuusalueen toteuttamista sekä ajanmukaistaa voimassaolevaa asemakaavaa. Hallituksen kokouksessa jäsen Timo Tamminen (sd.) ehdotti, että avustussumma olisi pudotettu 90 000 euroon. Radalla liikkuminen aiheuttaa myös haittaa rautatieliikenteen täsmällisyyteen
FREDERIKIN Nyt tai ei koskaan -esitykselle eräs herra antoi 6 pistettä ja totesi: – Hän on ollut vähän parempi laulaja myöhemmin; useampien naisten jälkeen hänen äänensä on parantunut. Siihen aikaan musiikki oli hippityylistä, ja silloin ei niinkään tanssittu, vaan kaikkien laukut laitettiin piirin keskelle, ja nuoret hyppivät ympärillä. Aquarius edusti uutta tanssityyliä, jota ei tanssittu pareittain vaan joukolla. maaliskuuta 2020 Levyraati uusittiin puolen vuosisadan paussin jälkeen Loimaa/Orisuo Leila Hätönen Orisuon pienviljelijäyhdistyksen naisosaston järjestämään Levyraatiin saapui runsas joukko kiinnostuneita. Tästä analyysistä yleisö repesi nauruun. – Tässä ei ollut edes sitä hyvää kertsiä, kommentoitiin. Hänen ääntään hehkutettiin, samoin laulun melankolisuutta. Marjamäet” Tekstistä oli vaikea saada kokonaisuudessaan selvää, mutta mainoksessa lukee ainakin tällaiset asiat: Kaukametsän . Lavenin kohdalla raatilaiset eivät olleet ihan yksimielisiä. Asia herätti hälinää somessa, ja tapahtuma päätettiin herättää henkiin 50 vuoden tauon jälkeen. Kehuja saivat reippaus, rempseys ja sanat. Toisaalta erään herran mielestä laulun sanoista olisi ollut suuri apu ujolle pojalle. Seuraavaksi soi Fredin Ota ja omista. Ensimmäisenä läppäriltä pyörähti Tapani Kansan Käymme yhdessä ain. Raatilaisten mielipiteet poikkesivat taas suurestikin. – Ennen ehkä arvostettiin rytmiä ja menevyyttä. Raatilaiset antoivat 7:ä ja 8:a, koska piti jättää seuraaville lauluille varaa olla huonompia tai parempia. Mariitta Savolainen (o.s. Sitten Simo Salmisen Pienenä poikana nauratti kuuntelijoita. – Tanssin yhteydessä vaan kysyisi tytöltä, että ootko Fredin kanssa samaa mieltä. Kiva kuunnella vanhana, ja silloin vielä, kun jalatkin liikkuivat kunnolla, niin oli hyvä tanssiakin, kun ei ollut liian nopea jenkaksi, Riitta Ala-Nissilä tuumasi. Kerhotuvan oven taakse oli jätetty vuodelta 1950 peräisin oleva kesäjuhlan mainos. Nyt 50 vuotta myöhemmin se julistettiin voittajaksi. Miehille 3000 ja pojille 1000 m juoksu. Robin lienee ollut siis jossain vaiheessa kuuntelulistojen kärjessä. juhlapuhe, merimiestanssi, kenttäpelejä. Levyraadin järjestäminen sai alkunsa vanhojen Loimaan Lehden vuosikertojen selailusta. Tiskijukkana toimi 15-vuotias Verneri Saikku. Päivätanssit klo 16, soittaa Järviset, Iltamat klo 20, runo, puhe, kansantanhuja, vannepolkka, näytelmä lopuksi tanssia Järvisten tahdissa. Sai tavata vanhoja metsämaalaisia, tuttuja jo vuosikymmenten takaa. – Tommosella äänellä kun joku mies tulisi minun oveni taa, niin se palaisi takaisin ja saisi pakit jo ennen kuin pääsisi edes kynnyksen yli, mutta musiikissa oli kyllä ihan hyvä lapsentekorytmi. – Huomaa, että kun ikää tulee, mieli muuttuu. Kirjoittaja on työharjoittelussa Loimaan Lehdessä. Mäkelä) muisteli lukioajan retkeä Tampereen teatterin Hair-musikaaliin. – Meidän naisten mielestä Lean laulu oli puhdasta ja sointuvaa, poikien mielestä liian tasapaksua. ROBININ Prinsessa innosti miesväkeä vähän kehumaan: – Kun katsoo ympärilleen, niin täällä on niin paljon prinsessoja. Pasi Kaunisto jäi edellisellä kerralla viimeiseksi. Mukana levyraadissa oli myös Jukka Laaksonen. Eräs herra kertoi, että aikoinaan järjestivät velipojan kanssa Saarenmaassa tanssiiltoja, ja Kansa oli aivan omaa luokkaansa esiintyjänä. – No, onkos se ihme, kun täällä on rinsessatehtailija paikalla, tokaistiin takaisin. Näytteillä oli lautasia Tarja Kiviniemen kokoelmasta.. Kesäjuhlat Helinin suulissa 16.7.50 ohj. Fredi kirvoitti kirpeitäkin kommentteja raadilta. Vanhat kappaleet vetivät Jukka Ristimäen mietteliääksi. Erään rouvashenkilön mielestä laulunäänestä tuli mieleen sian teurastus. EDELLISESSÄ levyraadissa mukana olleen, silloin 15-vuotiaan Riitta Ala-Nissilän mielestä tapahtuma oli ihana. Toiset oli 10:n kannalla, yksi rouva antoi 5:n. Aikaa myöten tanssi-illat piti lopettaa, kun tuli liikaa ulkopuolisia paikalle. Viestinä oli vain paperilapulla ”Tässä vähän paikallista iltamahistoriaa terv. – Opettavainen laulu meidän nuoruudessa ja olisi ihan opettavainen vielä nykyajan nuorisollekin. Mieleen oli jäänyt kohtaus, jossa kaikki näyttelijät olivat olleet yhtä aikaa alasti lavalla. Anette Pakarinen piti aloituspuheen, minkä jälkeen muodostettiin mukana olleista 27 henkilöstä viiden hengen ryhmät. – Oli itsestäänselvyys, että samat kappaleet kuunnellaan ja arvostellaan, Liisa Mäkelä totesi. He olisivat ilmeisesti halunneet vähän Ciccioliinaa joukkoon. Yksi rouva kertoikin, että vuonna 1968 Punkalaitumen yläasteella oli 72 oppilasta yhdellä luokalla. LEILA HÄTÖNEN Seija Heinosen raati antoi 9 pistettä Joukon ja Kostin Illasta aamuun -kappaleelle. Kun heistä koitui järjestyshäiriöitä, tilanne riistäytyi käsistä ja levyjä putosi lattialle ja hajosi. Salmisesta herui myös välikevennys: – Kun poliisi haastatteli ja kysyi Simolta sen nimeä, niin se vastasi, että ”Emmää muista, ku mää olin sillon niin pieni, ku kastettiin”, yksi herra vitsaili. Sitten Pasi Kaunisto räjäytti potin saaden kolmesti täydet 10 pistettä. Sieltä vastaan tuli pieni juttu Orisuolla järjestetystä Levyraadista. Lea Lavenin nuorta ääntä kehuttiin folk-tyyliseksi, niin puhtaasti ja hienosti se soljui. Kaunisto kiilasikin kirkkaasti kärkeen. Tässä iässä kiinnitetään enemmän huomiota laulun kokonaisuuteen ja sanoitukseen, Ala-Nissilä arveli. SEURAAVAKSI soi Kristianin esittämä Aquarius. 10 Torstaina 12
Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Testaajat olivat saapuneet Loimaalle Riihimäeltä, Hellikkien pääkallopaikalta. TÄTÄ KIRJOITTAESSANI olen ollut jo pitkään eläkkeellä, mutta pitkälti yli 30 vuoden opettajakokemuksella ja Loimaan kunnan ohjaavana opettajana toimineena tiedän, mistä puhun ja mikä on lapsille ja yhteiskunnalle hyväksi. Molemmilla järjestöillä oli toimintaa myös lapsille ja nuorille. TÄMÄN JOHDOSTA, arvoisat päättäjät, tulisi pitää pystyssä nuo kyläkoulut, koska niissä kasvaa ”tolkun kansalaisia”, kuten tasavaltamme presidenttikin on sanonut. Lotan nimen saanut järjestö perustettiin 1920-luvulla Suojeluskunnan rinnalle. Mentiin hissillä ylös ja tultiin rappusia alas. Niihin liittyvät lupautuivat toimimaan isänmaan parhaaksi. Loimaan Hellikkejä on hellittävänä seuraavan kerran Voitto kotiin -tapahtumassa Loimaalla su 15.3. Suoritimme testiradan, jolla seurattiin koiran käyttäytymistä ja liikkumista erilaisissa tilanteissa. opetus. En ylettänyt satulaan vaan poljin välistä sitä rämisevää rakkinetta, josta ketjut menivät pois päältä kilometrin välein. Ja sellaisia kansalaisia kasvaa kotien ja koulun hyvällä yhteistyöllä juuri maalaiskylissä, ja siellä saadut taidot elämää varten kantavat yhteiskuntaamme tuleville vuosikymmenille. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . 1940 klo 13. Sen perästä rullasimme pestyjä ja keitettyjä sideharsoja siisteiksi rulliksi. Loimaan toiminnasta voi kysyä esimerkiksi Virve Niemeltä, joka toimii Loimaan Hellinaattorina eli koordinaattorina. Todellisuus oli niin kamala ja kranaatinsirpaleitten jäljet niin hirvittävät, ettei niistä pikkulikalle kerrottu.. LUKIJOILTA LAINA Perusopetuslaissa on pykälä, että jos koulutyö pakottavasta syystä keskeytyy, menetetyt työpäivät voidaan korvata enintään kuudella päivällä. Oli sydäntä särkevää seistä kunniakujassa Mellilän hautausmaalla, kun sankarivainajia kannettiin hautaan. maaliskuuta 2020 ”Opetuksen tasapuolistaminen” ja kasvatus Luin LL:stä, että eräät valtuutetut ovat halukkaita tasapuolistamaan opetusta kouluissa sulkemalla pieniä kouluja, jotta näiden oppilaat sitten siirretään näihin suuriin ihannekouluihin. Tulevaisuutta mietitään yhä suurempien yksiköiden kautta. Kaikki arvot eivät ole rahassa mitattavia nyt eikä tulevaisuudessa. Tällä tavalla voidaan luoda koulua käyville lapsille turvallinen elinympäristö, jollaista varmaan jokainen meistä arvostaa. SODAN LOPPUAIKOINA kaikesta oli pulaa. OLEN AIVAN VARMA siitä, että pienissä kyläkouluissa kasvatuspyrkimykset onnistuvat paljon paremmin kuin useiden satojen oppilaiden kouluissa. Edessä Janna ja Marjut, Tahvo ja Jaana. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Minulla oli harmaa pikkulottapuku, jonka kaulukset ja hihansuut olivat valkoiset. Se oli lajissaan ensimmäinen Loimaalla, ja osallistujia oli viisi koiraa ja kuusi ohjaajaa. Tilaisuus alkoi luennolla, jossa kerrottiin ytimekkäästi Hellikit ry:n toiminnasta. Mukaan valikoituvat juuri ne eläinyksilöt, jotka rakastavat ihmisen kosketusta. Toiminnassa on mukana eläimiä laidasta laitaan: koiria, kissoja, kaneja ja rottia sekä hevonen. Luento ja testaus ovat maksuttomia. Arin, Päivin ja Hannelen opastuksella testaus sujui todella hyvin, ja kaikki läpäisivät testin. Tekeminen oli rentoa mutta suunniteltua. Vasemmalta Vili, Anni ja Reija, Seija ja Lyyli, Milli ja Sanna sekä Hellinaattori Virve. Erilaisissa tapahtumissa, kuten messuilla tai koulukäynneillä, ohjaajat eläimineen pyrkivät opastamaan ihmisiä eläinten oikeaan kohteluun ja hoitoon opettaen erityisesti lapsille, kuinka eläinten kanssa tulee toimia ja kuinka niistä huolehditaan oikein. Tämä järjestys on oikea tänäänkin, sillä jos ei ole kouluissa ja kodeissa kasvatusta, niin opetukseen käytetty aika on hyvin usein hukkaan heitettyä ajankulua. PIKKULOTTAKOKOUKSISSA oli aina hauskaa. VarsinaisSuomen kyläasiamies Tauno Linkoranta Turun Sanomissa 11 Torstaina 12. Elossa olevien pikkulottien ja sotilaspoikien keskiikä huitelee nykyään yhdeksänkymmenen korvilla. Polkupyörätkin oli ajettu niin loppuun, että joku värkkäsi pyöräänsä puiset renkaat. Keulakuono Helpottunein mielin odotellaan Hellikkitodistuksia. Maijaliisa Dieckmann Saa helliä – Hellikit ry Loimaalla järjestettiin naistenpäivänä Hellikkitesti. Kokouksessa laulettiin ensi töiksi Kuullos pyhä vala. Samoin rappusissa, jonne testaajat olivat makeisia pudottaneet. PÄIVI JANTUNEN OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. Hellikit ovat lemmikkejä, jotka vierailevat vapaaehtoisina erilaisissa kohteissa, kuten vanhusten ja erityisryhmien luona. Tämä lisäisi kyläkoulujen oppilasmääriä ja olisi tervetullut muuttoliike koko yhteiskuntaamme ajatellen. Tämä kyseinen perustelu lakkautuksille ei ole oikein, koska pienissä kyläkouluissa (alakouluissa) saavat oppilaat nykyisinkin taatusti tasapuolista opetusta isoihin kouluihin verrattuna, monesti jopa tehokkaampaakin, koska oppilasryhmät ovat pieniä, eikä alakouluissa ole valinnaisaineita. Siihen päättyi pikkulikan pikkulottaelämä. Luennon jälkeen osallistujat kokoontuivat varsinaisella testauspaikalla koiriensa kanssa. Lähdin elämäni ensimmäiseen pikkulottakokoukseen Isostaperästä Pennin koululle pyörällä, jonka Oksasen Pransi oli kasannut ties mistä tykötarpeista. Johtaja Matti Lahtinen opetushallituksesta STT:n uutisessa LAINA Koulujen lakkautuksissa kyse on keskittämisen ideologiasta, jonka taustalla on tehokkuusajattelu. Uusien kokelaiden testauspäiviä järjestetään säännöllisesti. ISOJEN KOULUJEN ympäristöissä liikkuu nykyisin myös huumeiden kauppiaita, joita ei nähdä kyläkoulujen pihapiireissä siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä kulkijat tunnistetaan helposti. Kahvihuoneessa ohjaajan piti olla tarkkana, ettei koira käy napostelemassa luvattomia herkkuja pöydän alta. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille. Todellisuus oli niin kamala ja kranaatinsirpaleitten jäljet niin hirvittävät, ettei niistä pikkulikalle kerrottu. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Välirauhanehtoihin kuului, että fasistiset järjestöt oli lakkautettava. Kaikille heille se ei ole mahdollista, mutta noin 40 prosenttia heistä sen aikoo toteuttaa. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että pienten koulujen oppilaat on helpompi kasvattaa yhteen hiileen puhaltaviksi ja toisia huomioon ottaviksi kansalaisiksi, jotka aikuistuttuaan noudattavat sitä samaa linjaa kukin sillä paikalla yhteiskuntaa, jonne ovat sijoittuneet. Siksi odotellaan vielä tulevaa muutosta. kasvatus, 2. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. HILJATTAIN TEHDYN kyselyn mukaan noin miljoona suomalaista haluaisi muuttaa kaupungista maalle ihmisystävällisen asumisympäristön ja maaseudun tarjoaman rauhan vuoksi. Vuonna 2018 perustetulla yhdistyksellä on kohteita Riihimäellä, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Loimaalla ja Janakkalassa. TALVISOTA LOPPUI 13.3. Aikanaan kun opiskelin kansakoulunopettajaksi, oli koulutuksessamme tärkeä painotus: 1. Eino Vepsä Kojonkulman koulun entinen johtaja Pikkulikka pikkulottana Runeberg kirjoitti Vänrikki Stoolin tarinoihinsa runon Lotta Svärdistä. Kuvittelin, että tämäkin side kääritään jonkun haavoittuneen käsivarteen tai sääreen pienen pintahaavan suojaksi. Kaikki Hellikit ovat soveltuvuustestin suorittaneita, luotettavaksi todettuja lemmikkejä. Suomihan toimitti kaikki löydetyt itsenäisyyden puolesta kaatuneet kotiseudun multiin
Tule kuulemaan miten se onnistuu luonnonmukaisin menetelmin. Lähetä vapaamuotoinen tarinasi 13.3.2020 mennessä osoitteeseen info.loimaanlehti@gmail.com. Noin klo 11.30 tietovisa. RM 5:2 Juhlat alkavat jo perjantai-illalla Maritta ja Jouni Mensalon pitämillä Siionin Kanteleen lauluseuroilla. Ilm ja tied. klo 16.45 lähtö torilta kimppakyydeillä. klo 17. Risteilylle kaksi per.paikkaa. klo 19 katsomaan musikaalia Vaietut muistot. Pikatie, Hirvikoskentie, Metsontie-Kitkontien risteys n.klo 18.00, Kanta-Loimaantie, kirj. klo 11 alkaen. Jos tarinasi otetaan konserttiohjelmistoon, sinuun olla etukäteen yhteydessä. Kerro meille rakkaudestasi. Partiolaisten vanhempia ja muita vapaaehtoisia. Kokoamme tarinat ja tärkeät sävelet LoimaaLove -konsertiksi! Lähetä tarinasi 13.3. Alastaron reserviläisjärjestöt järjestää talvisodan päättymisen kunniaksi tilaisuuden, jossa sytytetään 105 kynttilää Alastaron sankarihaudalla. 12 Torstaina 12. LUKIJOILTA Hevospuuhaa lumimyrskyssä Lumen puutteen vuoksi Loimaan Urheiluratsastajien ja Nuotioloimujen talvirieha siirrettiin helmikuusta maaliskuulle. Ja iltapäivällä he pääsevät yhteisessä juhlassa esittäytymään ja kertomaan muistelmiaan omilta opistoajoiltaan. Savikki ry: Osallistumme Matka-Viitalan kirpputorireissulle Tampereelle la 28.3. Loimaan Lehti ja Loivari ry pidättävät oikeuden hyödyntää tai olla hyödyntämättä tarinaa LoimaaLove -konsertissa. Päivien tunnuksena on: Meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. 17.50. Omat eväät. Evankeliset Maalispäivät ja Toveripäivät Kansanopistossa Loimaan Evankelinen Kansanopisto on järjestämässä toimintansa aikana jo 81:nnen kerran maaliskuun toisena viikonvaihteena tapahtuman, joka aiemmin tunnettiin nimellä Toveripäivät, ja joka nyttemmin on saanut rinnalleen toisen juhlasta kertovan nimikkeen Evankeliset Maalispäivät. Alastaron Kyläyhdistys ry, KuuKamu-maskotin ompelutalkoot ti 17.3. Marja-Liisalle, 050 051 6672. Kevät koittaa, koti ja sina kaipaatte puhdistusta. Virttaan Martat. pys. peruttu. ilmoitetaan myöhemmin. Lähtö kololta vesikoskitalolta klo 17. Vesuri, kirvesvarustus. VILMA YLITALO. Tied. kangas-sakset, vedenpitävä musta tussi. klo 1820 Tuulensuun Palvelukeskuksessa, Huvilak.32,Loimaa. Mukana Kaija Joensuu. lisätied. Toveriliiton johtokunnan kuorolla on myös esiintyminen. Mukaan esim. Mikä biisi säestää rakkauttasi kotiseutuun. mahd. Loimaan Eloisat ry. mennessä! Mitä kuuntelit, kun loimaalainen ihminen valloitti sydämesi. 15.03. Muista ilmoittautua viim. Klo 17.30 reserviläisjärjestöjen jäsenille linja-autokuljetus Alastaron keskustasta Huhtamon koululle. klo 21 mennessä Taisille 040 7751 325. Ma 16.3. * SEURATOIMINTA Loimaan Yrittäjänaiset Seniorit tutustumme Mälläisten Wanhaan kauppaa/ Ansan Kotileipojat Mälläistentie 407 to 19.3. Myrskykelistä huolimatta puuhailuissa viihtyi 70 innokasta ulkoilmailun ystävää. 14.3 Niskavuoren Heta 18.4 Tampereen Teatteri. menn. Kakkubuffa -kurssi to 19.3. Kaksi paikkaa jäljellä. Mellilän Kyläyhdistys ry 14.3 lauantaina klo 12 15 pääset tutustumaan Ostarilla eteeristen öljyjen ihmeelliseen maailmaan. 16.3. pe 13.3 klo 12 Muutos: Sey Loimaa esitt. klo 18.30 20.30 humpat2 perusteet. Tuija Koskinen Marttilasta esittää yksinlaulua. Tilaisuus alkaa perjantaina 13.3. pian, viim. Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry: to 12.3 Kuntoportailla Torstai Taaperrus klo 18. Alastaron nuokkarilla (lasipalatsi kellarikerros) klo 17-19, tehdään yhdistykselle ja/tai omaksi itselle. Aikataulut ym. Maritta Mensalo toimii yhteislaulujen säestäjänä. Evankeliset Maalispäivät Loimaan Evankelisessa Kansanopistossa 13.– 15.3.2020. Maksullinen. Moottorisahankin voi ottaa. Myöskin Heikki Salomaa Salosta tuo lausuntatervehdyksen illan ohjelmaan. Tanssiseura Sekahaku Ry tanssikurssit Loimaalla Työväentalolla, Satakunnantie 57. Jenny Knuutila Hoitola Jadesta kertoo sinulle lisää öljyistä ja öljysekoituksista. Lounais-Suomen Kilpirauhasyhdistyksen Loimaan vertaistukiryhmän kokoontuminen ma 23.3. Kamu tarvikkeet itselle (kankaat jne.) tiedustele niistä Eija-Sinikka 040 730 9616. Nuotioloimut, 3 tunnin klapitalkoot Eräkön majalla huomenna perjantaina. Baltic Princessristeilylle lähtö Vuorisen tallilta klo 17.45, Op-n torinpuol.pys. Savikki ry kokoontuu Citynuokkarilla la 14.3. klo 10-12. klo 18 Virttaan koululla. maaliskuuta 2020 Loimaan Kansalliset Seniorit menemme Loimaan Teatteriin ke 8.4. 044 986 3458. Musiikkiohjelmasta vastaavat Pirjo Korpi ja Maritta Mensalo. Mukana silloin ovat Collette ja Matias Roto, Juha Santala, Jouni Mensalo sekä opiston rehtori Tuomas Lankinen joka toimii myös päiväjuhlan juontajana. menn. Kannelkuoro kokoontuu Nuorisotalolla ti 17.3 klo 11.00 LoimaaLovekonsertti lokakuussa 2020! TULOSSA! *) Jollet halua, että nimesi tuodaan julki tarinan yhteydessä, tuo asia ilmi tekstissäsi. Mukaan essu ja päähine. la 14.3 Kojonkulman Ahjossa erityisperheiden touhua klo 10-14. Mikä kappale tuo mieleen loimaalaisen elämän. ma 16.3 Uutta Olohuoneella Runojen Ilta-ryhmä klo 16-18. PARTIO Loimaan Seudun Sotaveteraanit, Viking Grace risteilyn maksujen keräys Töpinässä ti 17.3. Muista kuitenkin liittää omat yhteystietosi tekstin mukaan, nimettömiä tarinoita ei huomioida. Juha Santala käyttää puheenvuoron, ja Eino Knuutila toimii juhlan juontajana. Lähetyksen iltaseuroissa on Ville Auvinen, joka kertoo lähetystyön haasteista ja mahdollisuuksista niin ulkokuin kotimaassakin. n.18.10. Tuula 040 760 3301. Lauantaina aamupäivällä raamattuopetusta antaa Timo Nisula. Soiko taustalla joku tietty musiikki, kun rakastuit Loimaalla. Ilmoittautumiset viimeistään tiistaina 17.3. Leila 040 967 7595. Voit lähettää tarinan myös kirjeenä osoitteeseen LoimaaLove, Loimaan Lehti, Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Liitä mukaan yhteystietosi (nimi, puhelin, sähköposti). 050 529 2858. Voit osallistua vaikket osaisi ommella, leikkaamalla osia tms., ei ikärajaa. Lunta ei tullut sittenkään, paitsi tuhottomasti ja vaakasuoraan juuri ne kolme tuntia, kun hevoskärryllä ajettiin ympyrää… Talutusratsastukseen sentään päästiin Hevoshaan maneesiin, ja partiolaisten nuotiolla nautittiin vaikka mitä herkkuja. Ilm. Juhlat jatkuvat sunnuntaina opistolla kello 13. Hopeatoffeella täytetty paistettu banaani saanee toki jäädä viimeiseksi testiksi alallaan. Sisältää leivontaa sekä tieto osuuden. Juhlakurssit kokoontuvat puoliltapäivin. Matti Ylitalo Talvirieha vietettiin tällä kerralla osittain sisätiloissa. Toveriliiton puheenjohtaja Jouni Mensalo pitää iltahartauden ollen samalla iltajuhlan juontajana
materiaali sinkitty teräs . Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Kuukausierä sisältää koron 1,49 %, tilin avausmaksu 180 €, käsittelymaksu 8 €/kk. (koeajettavissa kesällä). ruostumattomat metrihinnoin Juha Savolainen 044 743 1047 tai Joonas Ranta-aho 040 530 2177. Voimassa uusiin tilausja kauppasopimuksiin 1.3.-21.3.2020. myös muovipinnoitetut 7 00 / kg FHR6 ALKAEN Kettingit . PEN122 jokasään penosil 3 95 PENxxx ALKAEN PULTIT, MUTTERIT, RUUVIT RUOSTUMATTOMAT, HAPONKESTÄVÄT, KOVAT JA HIENOT KILOTAVARANA JA LAATIKOITTAIN KYSY TARJOUS ISOMMISTA MÄÄRISTÄ: KULMALEVYT, PALKKIKENGÄT, TERÄSJALAT, TOLPAN HATUT, TULPAT, ANKKURIT, NIITIT, KIERRETANGOT... Peugeot 2008 Active PureTech 100 alk. erikoisvahva, kaksi kertaa paksumpi . Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutuksen. 500ml tai 750 ml . Kuvien autot erikoisvarustein. yksikomponenttinen, Sikaflex-221 . kuivuttuaan elastinen . Peugeot e-2008 sähköauto alk. 0207 590 510** VARAOSAT puh. 150 000 km). Palvelun tuottaa OP Yrityspankki OyJ, Autokaupan rahoituspalvelut, Gebhardinaukio 1, 00510 Helsinki. VALINNAN VAPAUTTA: TÄYSSÄHKÖ, BENSIINI TAI DIESEL LANSEERAUSETUNA 5 VUODEN TAKUU AINUTLAATUINEN I-COCKPIT® -OHJAAMO Mallisto alkaen 21 999 € tai 199 €/kk * ESITTELYSSÄ MYÖS UUSI PEUGEOT 3008-LATAUSHYBRIDI ENSIESITTELYSSÄ PEUGEOT 2008 VAIKUTTAVA SUV TERVETULOA viikonloppunäyttelyyn 14.– 15.3. ALKAEN Vaijerit . kuumasinkityt, sähkösinkityt . karkeille, sileille tai epätasaisille pinnoille 14 50 24603 LISÄÄ GORILLA-TUOTTEITA MYYMÄLÖISSÄMME Kulmalevyt Joma . Palvelun tuottaa DNB Auto Rahoitus Oy, Urho Kekkosen katu 7 B, 00100 Helsinki. myös vahvistettuna mallina 2 40 J402U/M K Ö Y D E T , V A IJ E R IT , K E T T IN G IT 1 00 / m TK... Katso lisää peugeot.. pintakäsittely: sinkitty . 7.00-19.00 la 9.00-15.00 HUITTINEN // WWW.KIVINIITTY.NET // SASTAMALA Liimatiivistemassat PU, 300 ml . *Rahoitusesimerkki: Peugeot 2008 Active PureTech 100: hinta 21 999 € (sis. • Mobiililiittymästä 8,8 snt/min. 21 999 € (sis. Luottokustannukset yht. suuri lujuus . Pikaliima Gorilla 15g . Lanseerausetuna uuden Peugeot 2008:n ostajalle 5 vuoden takuu kaupan päälle (max. 7.00-18.00 la 9.00-15.00 HUITTINEN 0207 431 065 ark. vahvistaa iskunkestävyyttä törmäysten ja putoamisten varalta 9 10 24401 Musta teippi Gorilla 32m . 1 557,54 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 23 556,54 €. . 36 973 €. maaliskuuta 2020 VAIHTOAUTO ILLE Arvonta kävijöiden kesken, pääpalkintona Peugeot 208 viikoksi käyttöön! TULE, TUTUSTU JA IHASTU! Mallisto alk. klo 8 –16 **Lankaliittymästä 8,8 snt/min. La klo 10-14 • Su klo 11-14 Kahvitarjoilu SASTAMALA 0207 431 060 ark. 0207 590 513** Myynti ark. Värit: musta, valkoinen, harmaa, ruskea, tummanharmaa 9 95 SIK221x Pillivaahdot . Rahoitustarjous on voimassa 31.3.2020 saakka. 17 179 €, viimeinen suurempi erä 6 800 €. kulut), käsiraha 5 000 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 199,13 €, luoton määrä yht. AUTO-KEHÄ OY Forssa, Tölönkaari 1 MYYNTI puh. mitat 3,0 x 105 x 105 x 90 mm . toim. 0207 590 511** KESKUS puh. 21 999 € www.auto-keha.fi KORKO * , 6 % *Esimerkkilaskelma: 15 000 € / 60 kk • Kkerä 264,88 € • Luoton perustamiskulu 180 € Käsittelykulu 8 €/kk • Luottokustannukset luottoajalta 893 € Todellinen vuosikorko 2,32%. ovien ja ikkunoiden asennukseen, aukkojen ja kolojen täyttämiseen yms. 13 Torstaina 12. Todellinen vuosikorko 2,61 %. CO2-päästöt g/km. Etu on voimassa 31.3.2020 asti, ei koske Peugeot e-2008-mallia. nopea kovettumisaika . toimituskulut 600 €), CO2-päästöt 124 g/km, EU-keskikulutus 5,5 l/100 km. klo 9 –17 • la 10 –14 Huolto ark
3,99 prk) (1,61–2,94/kg) (1,61–2,94/kg) 2 prk (norm. klo 10–15 OSTAESSASI 200L, SAAT 20 L ASTIAN SAMAA LAATUA KAUPAN PÄÄLLE! vaunut Jukka Uusitalo 040-7457734 Janne Kankare 0400-320512 Kartanomäenkatu 26, 32200 Loimaa Tule tutustu maan uusiin tiloihim me! Japa – työkone näytös! Hernek eitto ja kahvita rjoilu 59 € 565 € neste Farm universal 10W-30 stou Traktorija maatalouskalustoon tarkoitettu moniasteinen yleisöljy.Erityisetkitkaamodifioivatlisäaineettekevätsen sopivaksimyösöljykylpyjarrujenvoiteluun. JUKOLAN BINGO Tervetuloa! Vampulan Urheilijat KAHVITARJOILU! PALVELUKSEEN HALUTAAN 1,10 kg 2,99 pkt 10 kg 2,99 pkt 7 99 29 90 5 kg 5 kg PÄHKINÄ PÄHKINÄ 25 kg 25 kg (1,60/kg) (1,60/kg) (1,20/kg) (1,20/kg) 4 pkt 10,199,lava = 96 pkt lava = 96 pkt PUUBRIKETTI PUUBRIKETTI 2 sk Kuiva KOIVUKLAPI 40 l 5,99 sk Kuiva KOIVUKLAPI 40 l 5,99 sk 10,Kukkien ja vihannesten SIEMENET Kukkien ja vihannesten SIEMENET 2,5 ps (0,10/l) (0,10/l) sk sk Aurinko KUKKAMULTA 10 l Aurinko KUKKAMULTA 10 l 7 99 1,kpl kpl (15,98/l) (15,98/l) Osis 500 ml HIUSKIINNE Osis 500 ml HIUSKIINNE 1 99 pl pl (norm. 13,95) (norm. maaliskuuta 2020 MAANRAKENNUSMIES kaapelointityömaille P. klo 14 ma 16.3. 13,95) Hau Hau viljaton MAKKARA siipikarja Hau Hau viljaton MAKKARA siipikarja Hau Hau KANAFILEETIKKU 325 g Hau Hau KANAFILEETIKKU 325 g (16,95) (16,95) Hau Hau KANAKIERRELUU 30 kpl 360 g 11,5 cm Hau Hau KANAKIERRELUU 30 kpl 360 g 11,5 cm Hau Hau KANAKIERRE XL 325 g Hau Hau KANAKIERRE XL 325 g Hau Hau KANA-RIISI 6 kg täysravinto Hau Hau KANA-RIISI 6 kg täysravinto 10 95 10,(19,95) (19,95) Hau Hau LOHI-RIISI 6 kg täysravinto Hau Hau LOHI-RIISI 6 kg täysravinto KISSANHIEKKA 5 l valk. 14,95) (norm. 16,95) (norm. 0500 741 151/Sepponen Juvantie 11, Loimaa www.loimaanteatteri.fi Satunäytelmä PRINSESSA SOFIAN SALAISUUS la 14.3. 14,95) (norm. 14 Torstaina 12. klo 18.30 la 21.3. Fresh apple PR 3,99 ps 1,1,3 ps Hau Hau SP KANATONNIKALAPATÉ 375 g Hau Hau SP KANATONNIKALAPATÉ 375 g (1,79) (1,79) (1,59) (1,59) (8,99) (8,99) 2 99 (9,95) (9,95) 2 99 (9,95) (9,95) AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg 2 99 ps ps (5,98/kg) (5,98/kg) Panda SUKLAAKONVEHTI 500 g irtopakattu Panda SUKLAAKONVEHTI 500 g irtopakattu 1,POP CORN 200 g POP CORN 200 g (5,-/kg) (5,-/kg) (norm. 6,99) Maukkaat ja makeat Kasvipalsta KOKONAISET ja VIIPALEKURKUT 1550/880 g 2,99 prk Maukkaat ja makeat Kasvipalsta KOKONAISET ja VIIPALEKURKUT 1550/880 g 2,99 prk 5,(norm. 040 450 1051 Ma–pe 9–18, la 9–15 LOIMAA (0,65/kg) (0,65/kg) 12 95 YRTTISANKO Floora YRTTISANKO Floora YRTTISANKO 4 lokeroa YRTTISANKO 4 lokeroa PERUNASANKO 9 l PERUNASANKO 9 l VIHANNESSANKO 6 l VIHANNESSANKO 6 l 5,3 99 3 99 3 99 2 99 10 95 (norm. 14,95) (norm. klo 18.30 pe 20.3. 16,95) (norm. hyviä palkintoja. 14,99) (norm. 1,79) (norm. klo 14 su 15.3. JAHTI 2.000 E 3 x 200 E • 9 x 100 E ym. Fresh apple PR 3,99 ps KISSANHIEKKA 5 l valk. 3,99 prk) (norm. 02 7632 733 Loimaan Puoti Loimaan Puoti TERVETULOA! Loimaan Puoti Palvelemme ma–to 9–17 pe 9–18 la–su suljettu 7 95 e /kg 5 95 e /kg Vähärasvainen sika-nauta JAUHELIHA Naudan BURGERIJAUHELIHA myös pihveinä KONEPÄIVÄT Loimaalla pe 13.3. klo 18.30 ke 18.3. 9,95) (9,95/l) (9,95/l) Orgaaninen, vegaaninen ja serti oitu Organic SHAMPOO ja HOITOAINE 200 ml Orgaaninen, vegaaninen ja serti oitu Organic SHAMPOO ja HOITOAINE 200 ml Biozell 150 ml MUOTOILUVOIDE Biozell 150 ml MUOTOILUVOIDE (norm. 14,99) Medisoft desin oiva KÄSIHUUHDE Medisoft desin oiva KÄSIHUUHDE (29,90/l) (29,90/l) (16,63/l) (16,63/l) 2 99 100 ml 100 ml 4 99 300 ml 300 ml KALALAHTI • KOUVOLA • KYRÖSKOSKI • LOIMAA • PORI Heimolinnankatu 2, Loimaa Puh. APICG-4,CF-4,CF,CE/SF,SEAPIGL-4 200 litraa 186111 2,83€/l 20 litraa 186120 2,95€/l Neste Farm Universal 10W-30 VAMPULASSA maanantaisin klo 18.15 alk. 14,95) (norm. 6,99) (norm. 9,95) (norm. klo 14 Liput: 8 € Varaukset: 040 5742 065 liput@loimaanteatteri.fi KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO TERVETULOA! JR5 JAHTI 54/2400€ Suosittu klo 18.15 Onnen bingo 360 € HUVITILAISUUKSIA Turuntie 19, LOIMAA puh. 1,79) www.loimaanlehti.fi
LOIMAAN KAUPUNKI, VAPAA-AIKAPALVELUT SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUKESKUS TIEDOTTAA Alastaron ja Hirvikosken terveysaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto on suljettu 18.3. 050 514 1169/varaosat, 050 373 3788/huolto Valikoimastamme maataloustarvikkeet mm. klo 19.00. Loimaan kaupungin leirikeskus Kalikan huoltorakennuksen käyttövuorot ajalle 1.5.-30.9.2020. Toiminta on keskitetty Loimaan pääterveysasemalle. Paikallisen puolella. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Loimaan Lehti oikeaan osoitteeseen (02) 770 2626 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Vesikoskenkatu 11, 32200 Loimaa P. Vuokrattavissa on huoltorakennus (koko alueen käyttöoikeus) tai alue yksityiskäyttöön. nivelakselit, laakerit, akut, öljyt ym.ym. Tervetuloa! Suomi-Venäjä-seuran Loimaan osasto KOKOUKSIA KUNNALLISIA ILMOITUKSIA RAVINTOLOITA VUOKRATTAVANA Vuokrattavana TUKIKELPOISTA PELTOA n. Vetäjänä Seija. Oripää 11.3.2020 Hannele Rouhiainen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Haku kunnan kesätyöpaikkoihin 30.4.2020 asti, lisätietoja www.oripaa.fi tai kunnanvirastolta. Tarjolla jälleen monenlaisia venäläisiä herkkuja keitosta jälkiruokaan. 050 3280100 Karoliinassa lauantaina KARAOKETANSSIT! Lauantaina á la carte annoksia. 25 ha, Piltola (ei koske kuivuripeltoja). Pidätetään oikeus hyväksyä tai hylätä tarjoukset. Vankalla kokemuksella! Reilusti yli 1000 asennettua ilmalämpöpumppua! Kiinnostuitko. 02 761 2020. klo 13–15 Loimaan työväentalolla, os. Paikallisen puolella. Kaukolämpö. Keskitetty ajanvarausnumero sekä hoidon tarpeen arviointi puh. Lisätietoja liikuntasihteeriltä puh. P. Voit hoitaa kaiken tilausasioinnin myös helposti verkossa. maaliskuuta 2020 Meiltä varaosat: P. 15.3. 040 151 0520 jaskan.puoti@m-ketju.fi ma-pe 8-20, la 8-18 Jaskan Jaskan Puoti Oy Puoti Oy Maukasta hyvällä fiiliksellä! JASKAN PUOTI TARJOAA 12.–14.3.2020 K ahvilasta K ahvilasta K ahvilasta LOUNAALLA TORSTAINA HERNEKEITTO JA PANNARI PERJANTAINA KERMAINEN BROILERKEITTO LAUANTAINA JUUSTOINEN JAUHELIHAKEITTO 6,50€ TERVETULOA! Tervetuloa! pkt pkt kpl kenno KARINIEMEN BROILERIN MINUUTTIPIHVIT 290-350g (17,2114,26/kg) JOKIOISTEN JUHLAPITKO 520g (7,60/kg) SAARIOISTEN PITSAT 200g (6,25/kg) 8 95 kg ps 4 99 3 95 JUUSTOHAMPURILAINEN + RANSKALAISET KINKKUSÄMPYLÄ + KAHVI PORSAAN ULKOFILEPIHVIT SNELLMAN VOILEIPÄKINKKU 300g (9,83/kg) JOKIOISTEN JUUSTOSÄPYLÄT 5kpl/300g (6,63/kg) 1 99 2 95 pkt kpl 1 25 4 50 ARLA NORMAALISUOLAINEN MEIJERIVOI 500g 2/talous (5,30/kg) 2 65 99 KIEKU KANANMUNAT 10kpl/ 580g (1,71/kg) 5 90. Tervetuloa! Hallitus Ravintola Karoliina Virttaa p. Kirjalliset tarjoukset 28.3.2020 mennessä os. tilaajapalvelija.fi (ark. ORIPÄÄN KUNTA Idyllinen Ryötin tila Järjestämme: häät, syntymäpäivät, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, muistotilaisuudet ym. Paikallisen puolella. Ota yhteyttä! 044-970 5322 tai eemelilehto0@gmail.com ILMALÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA GREE: 1450E MITSUBISHI: 1650E LÄMPÖPUMPUT MELLILÄNJÄRVEN RANTASAUNAN JA TAKKATUVAN SEKÄ LOIMAAN KALIKAN KÄYTTÖVUOROJEN HAKU KESÄKAUDEKSI 2020 Mellilänjärven rantasaunan ja takkatuvan käyttövuorojen keskitetty haku ajalle 1.5.-31.8.2020. ORIPÄÄN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään kunnanvaltuuston istuntosalissa 16.3.2020 klo19.00. Loimijoentie 78. Tied. Tervetuloa! Vapautunut peruskorjattu tilava OMAKOTITALO Loimijoen rannassa Loimaan ydinkeskustassa, Satakunnantie 21. Satakunnantie 57, Loimaa. ja 20.3.2020. Hakemukset toimitetaan 31.3.2020 mennessä Mellilänjärven osalta liikunta@loimaa.fi Kalikan osalta nuova@loimaa.fi tai Loimaan kaupunki vapaa-aikapalvelut PL 129, 32201 LOIMAA. Loimaantie 272, Alastaro 040 7527 353 www.ryotintila.fi Pitopalvelu • Kokouspalvelu • Yritysjuhlat • Muistotilaisuudet • Tilauksesta kotiisi myös kakut, makeat ja suolaiset ym. 02 761 1230 Alueiden esittelyt, vuokrauskaavakkeet ja järjestyssäännöt löytyvät kaupungin kotisivuilta. Lähde kauempaakin herkuttelemaan ja ota kavereitakin mukaan! Suomi-Venäjä-Seuran Loimaan osaston sääntömääräinen vuosikokous Loimaan työväentalolla ma 16.3. leivonnaiset Varaa kevään ja kesän juhlasi! jaana.vesanen@ryotintila.fi Perinteinen ja suosittu Ravintolapäivä su 22.3. 02 761 1250. klo 8.15 15.45) Paikallisen puolella. mennessä Massey Fergusonin ja Deutz Fahrin traktorihuollon tilanneille -10% alennus suodattimista huollon yhteydessä. Loimaa 10.3.2020 JOHTAVA HOITAJA www.loimaa.fi Tilaajapalvelu palvelee sinua puhelimitse 02 770 2626 Miten voimme auttaa. 040 503 2010. Paikallisen puolella. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: – Hallintosääntö 1.5.2020 alkaen – Investointimäärärahan siirto – Valtuustoaloitteet – Määrärahojen siirto – Kunnan ja kunnanjohtajan välinen johtajasopimus Kokouksen asialuettelo on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja internetissä www.oripaa.fi. Kokouksessa esillä osaston uusien sääntöjen hyväksyminen. 0400 837 846. Paikallisen puolella. lisätietoja nuorisosihteeriltä puh. Kauppalankatu 5-7, Loimaa • 02 724 7851 JANIINA & PUTKIRADIO Perjantaina 13.3.2020 IRINA Lauantaina 14.3.2020 LIVE CLUB Pe 20-05 La 21-05 SPORT BAR Ma-To 12-00 (02) Pe 12-05, La 12-05 Alastaron Sotaveteraanit ry:n VUOSIKOKOUS pidetään keskiviikkona 25.3.2020 alkaen klo 14.00 Alastaron OP:n kokoustiloissa os. 15 Torstaina 12. Hannu Räihä Alhosuontie 30, 32410 Niinijoki. Muina aikoina jatkuva haku. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 17.3.2020
Siellä oli kasa tupakantumppeja ja lasipurkki ajoradalla. Siellä oli minulle tuntematon rouva haravoimassa. Joku oli levittänyt valtavan määrän tupakantumppeja lasten liukumäen päähän mihin lapset laskevat. Luokka B: 1) Kimmo Tikakoski VEE10 1070. Tumppeja kertyi kaikkiaan kolme lapiollista. Iivanainen helli kuulijoiden korvia paitsi taidoillaan myös pitämällä äänenpaineen maltillisena. Yksi kuoli kolarissa YPÄJÄ Henkilöauto ja rekka törmäsivät toisiinsa valtatiellä 10 Palikkalan ja Saarikon liittymien välillä maanantai-iltana kello 20.40. Mekkala onkin tarpeetonta, kun soitto sujuu suvereenisti. Kiitos leikkikentän siivonneelle rouvalle Uutisia kotiseudulta, oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi KEILAILU Loimaan Keilahalli, viikko 10, viikkokilpailu, 6 sarjaa eurooppalaisittain. Poliisi kertoo, että kolarissa menehtyi yksi henkilö. TULOSPÖRSSI. Luokka C: 1) Pertti Ylinen FLS-keila 1081,2) Heikki Manner VEE10 1035, 3) OlliPekka Tuominen VEE10 996,4) Erkki Kojo VEE10 958, 5) Jukka Nordqvist VEE10 955, 6) Markku Lehto VEE10 954, 7) Pentti Oittinen Säkäset 914, 8) Markku Kojo FLSkeila 909, 9) Aulis Vienonen VEE10 845. maaliskuuta 2020 Kärkäisen Puutarha p. Tumppien vieressä oli useita lasipurkkeja, joista ne ilmeisesti oli kaadettu maahan. SAMPSA HAKALA LUKIJOILTA Tumpit seuraavalla kerralla roskiin saakka Menimme lapsenlapsen kanssa Metsolan leikkikentälle viime keskiviikkona. Tie oli poikki tunteja, ja liikenne ohjattiin kiertotielle. Luokka D: 1) Mervi Orenius VEE10 761. Rouvalla oli mukana sellainen ”pruukilapio”, jossa on reunat. 16 Torstaina 12. Autoissa ei ollut kuljettajien lisäksi muita. KLO 8-14 PAKASTEMANSIKKAA 5 e /l, 3l= 12 e Suomalaista pakaste • puolukkaa • mustikkaa • karpaloita • tyrniä • mustaja punaherukkaa Puolukkasurvosta Suolattua haaparouskua Puutarhan runsasmarjaisia hilloja Kylmäpuristettuja mehuja; tyrni, karpalo, puolukka ym. 040 57 464 59 LOIMAAN TORILTA PE 13.3. ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA Suomen jazzkitaristien kärkikastiin kuuluva Mikko Iivanainen jatkoi Loimaan Taidetalon tiistaikonserttisarjan tasokasta antia. Valtatie avattiin liikenteelle jälleen tiistaina yöllä yhden jälkeen. Hänellä oli mukanaan peräti seitsemän kitaraa. SAMANA PÄIVÄNÄ kävin Kuuselantiellä. Kenttä sijaitsee Vesihovin lähellä Hirvikoskella