Sivu 2 HANNA?KAISA SULONEN Projektivetoinen Pemamek Pemamek Oy:llä on taantumasta huolimatta edelleen täysi vauhti päällä. Loimaan talousalueen paikallislehti • 95. alv . Hän totesi, että viisikymppiselle on ihan hyvä, jos vielä pystyy juoksemaan. Paikalla on kahvio ja myymälä, josta voi ostaa opiskelijoiden valmistamia töitä. Valtionapu yllätti Loimaan kaupunki koki myönteisen yllätyksen, kun se sai Mahlapuiston päiväkodin peruskorjaukseen valtionavustuksen. Sivu 5. Keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai vetävät just yhtä köyttä, mutta tiistai on uhannut poiketa rintamasta ja ripeksyttää vettä. Intokin näytti porukalla olevan tallella, vaikka juoksukeli oli kelju. 2009 P 1 D Nro 53 Loimaa Marika Timonen Loimaan Leiskun ”vanhat nylkyt” ja maratonkoululaiset verestivät lauantaina vanhoja muistoja testaamalla, vieläkö juoksu kulkee. Kaupunki on varautunut remontin suunnitteluun ensi vuonna ja toteutukseen vuonna 2011. Perinteiselle kymmenen kilometrin testijuoksulle Karhulaan ja takaisin kirmannut joukko aikoi jaksaa maaliin asti. Toivo Salakka kellotti suoritukset. – Märkiä ollaan juoksun jälkeen kumminkin. Maan rakenne korjaantuu, sillä maa kantaa ja läpäisee vettä erinomaisesti, kun onkaloita kaivavien kastematojen määrä räjähti, Solla sanoo. MARIKA TIMONEN Loimaan seutu Kari Nummila Niin ekologiset, taloudelliset kuin ympäristönsuojelullisetkin syyt puoltavat niin sanottua auratonta eli suorakylvöä, jossa maankamaraa ei rikota kylvövantaan viiltoa enempää. Päivittäiseen ohjelmistoon kuuluu muun muassa pukuesitys, josta vastaavat vaatetusalan opiskelijat. Sivu 12 Vanhat nylkyt haastoivat toisensa testikympille Timo Ojala ja Harri Mattila säntäsivät matkaan. Miniaurauksellakin lähes suorakylvöä KARI NUMMILA Emma on yksi 42-paikkaisen Mahlapuiston päiväkodin hoitolapsista. Mattila manasi vastatuulta, joka kiusasi menomatkalla, mutta sade ei kuulemma haitannut. Mattila, Timo Ojala ja Toivo Salakka ideoivat testijuoksun 50-vuotisjuhliensa kunniaksi. Mukaan oli kutsuttu myös Leiskun nykyisiä kestävyysjuoksijoita. Hän saavutti oman tavoitteensa, ja ajaksi tuli 51.37. Sivu 12 T Ä N Ä Ä N Irtonumeron hinta 1,00 € sis. – Nuorisoa kutsuttiin mukaan, jotta näkevät, että vanhatkin voivat juosta, Mattila velmuili. Sivu 7 – Miniaurat ovat hyvä ja halpa vastine suorakylvölle, Seppo Solla väittää. Käden jälkiä kulttuurialalta Kulttuurialan opiskelijoiden kevätnäyttely Käden jäljet esittelee opiskelijoiden tekemiä töitä. vuosikerta TIISTAI 12.5. – Kevätkynnön jälkeen pelto äestetään ja kylvetään normaalisti. Peräti 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee projektiliiketoiminnasta, ja valtaosa sen tilauksista menee ulkomaille. Tavoitteet eivät olleet aivan yhtä kovat kuin silloin joskus aikanaan, mutta korkealla kumminkin. Säätila Tiistai on nyt epäselkeästi oppositiossa, kun tarkastelemme sääehdotuksen viiden vuorokauden näkymiä. Loimaalainen viljelijä Seppo Solla jättää pellon sikseen syksyllä puintien jälkeen ja aloittaa muokkaustoimet keväällä miniaurauksella, joka vie vain pienen murto-osa siitä ajasta ja polttoaineesta, mikä kuluisi syvään kuntoon. – Tasaisella juoksulla jos 50–55 minuuttiin pääsisi, Harri Mattila kaavaili ja kehaisi saaneensa testeissä juuri tulokseksi, että on erinomaisessa kunnossa. Sivu 6 TIINA NAULA Kristiina Nieminen esittelee oppilaansa kevätnäyttelyyn tekemää päättötyötä
– Kärsivällisyyttä kaivataan, sillä ensimmäinen visio ei aina toimi. Myynnissä on muun muassa opiskelijoiden tekemiä pöytäliinoja ja ruokalappuja. 3: 19-20 KONSERTTEJA Tekstiilialan opettaja Maija Muhonen järjestelee myyntipöydän antimia. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Avoinna ti– pe klo 12–19 ja la klo 10–15. Ja Siionin jäljelle jääneitä ja Jerusalemissa jäljellä olevia kutsutaan pyhiksi kaikkia, jotka on kirjoitettu elävien kirjaan Jerusalemissa. Aurinko laskee kello 22.00. 1. Uusia oppilaita otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Oppilaat ja vanhemmat ovat harmistuneet rinnakkaisluokkien määrän vähentämisestä, sillä se kasvattaa ryhmäkokoja, jonka puolestaan pelätään vaikuttavan esimerkiksi opiskelutuloksiin ja ryhmähenkeen. Kartanomäenkatu 4, PL 2, 32201 Loimaa Puh. Yhden juhlapuvun valmistamiseen kului aikaa kirjallisine töineen 150 tuntia. Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Tiedustelut: Raimo Kvist p. Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.. Ilosanoman ilta ti 12.5. toukokuuta SANOMALEHTIEN LIITON JÄSEN ISSN 0358-9161 Jakeluhäiriöt: Puh. alkaen: tanssinopettaja Minna Vapaa-Suominen p. Kustantaja: Priimus Media Oy. – Korsetteja on nyt paljon, ne ovat vaatetusalalla kovassa nosteessa. Arvokasta kokemusta Käden jäljet -näyttelyssä on esillä vaatetus-, tekstiilipuu-, sisustusja media-alan opiskelijoiden töitä. Luokkien määrän vähentäminen yläkouluissa liittyy Loimaan kaupungin tavoittelemiin säästöihin. TALKOOT MELLILÄn Mustajärvellä Pe 15.5.09 alk klo 15 ja La 16.5.09 klo 10, jos vielä tarvetta on. Ilmoitusmyynti: Markkinointipäällikkö Veli-Matti Knuuti (02) 762 6040 0500 324 939 Ilmoitusmyyjä Liisa Kivinen (02) 762 6050 Ilmoitusmyyjä Päivi Alm-Huhti (02) 762 6060 Ilmoitusvalmistus Eija Kärkäs (02) 762 6055 Tilaustenhoitaja Tarja Säteri (02) 762 6016 Ilmoitusten jättöajat: Ilmoitusaineisto on toimitettava lehden konttoriin kunkin numeron ilmestymistä edeltävänä päivänä klo 12.00 mennessä. Joh. Kulttuurialan opiskelijoiden Käden jäljet -näyttely 12.–16.5., Satakunnantie 56. Jes. Opintien yläasteella Hirvikoskella vanhemmat pitivät vastaavankaltaisen tilaisuuden viime viikolla. Keskustelutilaisuus Puistokadun koulun ruokalassa ke 13.5. 0200 72822 (mpm/pvm) arkisin klo 6.00-16.00 viikonloppuisin klo 6.00-12.00. – Kokouksessa nostetaan varmaan esiin se, että voitaisiinko koulutuslautakunnan päätös kumota jollakin tavalla ja kirjelmöimmekö kenties kaupunginhallitukselle asiasta, kokousta puuhaavan ryhmän edustaja Jarmo Suokas kertoo. Myyjien tulisi ottaa omat pöydät mukaan, mutta pöytämaksua ei kerätä. Tiedustelut puhelimitse 11.5. Sateen sattuessa myynti tapahtuu koulun vieressä olevassa monitoimihalli Ahjossa. Kaupan voi olla vaikkapa käsitöitä, leivonnaisia, kirpputoritavaraa tai mitä mieleen juolahtaakin. Nuokin ajateltiin ensiksi takaseinälle, mutta ne näyttivät siellä ihan postimerkeiltä, Muhonen kertoo ja osoittaa erästä seinävaatekokonaisuutta. Taitavien käsien töitä näytillä HANNA?KAISA SULONEN Loimaa Hanna-Kaisa Sulonen Loimaan ammattija aikuisopiston kulttuurialan perinteisen kevätnäyttelyn avajaisia vietetään tänään. kello 19 Tervetuloa, vapaa pääsy. Ilmoitushinnat: Ennen tekstiä 2,06 /pmm 3-sivu 2,06 /pmm Tekstissä 1,93 /pmm Tekstin jälkeen 1,66 /pmm Takasivulla 2,05 /pmm Etusivulla (modulikoot) 3,39 /pmm Kuolinja kiitosilmoitukset, kunnalliset ja kirkolliset ilmoitukset, heng.kokoukset 1,66 /pmm Määräpaikkakorotus 0,06 /pmm Värikorotus yhdestä lisäväristä 0,16 /pmm Hinnat sisältävät arvonlisäveron 22%. 0400–644 678.. Tapahtumaan voi kuntaja kylärajoista riippumatta tulla myyjäksi kuka tahansa. Osa töistä on valmistuvien opiskelijoiden näyttötöitä, mutta joukossa on myös esimerkiksi julkisiin tiloihin tulevia tilaustöitä. Toimittaja Marika Timonen (02) 762 6022 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 762 6033 050 555 7526 Toimitussihteeri Tiina Naula (02) 762 6031 Toimittaja Anu Salo (02) 762 6038 Toimitussihteeri Sampsa Hakala (02) 762 6035 Toimittaja Sari Keskitalo (02) 762 6027 Toimittaja Kari Nummila (02) 762 6032 PÄIVÄN SANA 12.5. Suunnittelu ja sommittelu ovat tänä vuonna helpottuneet kummasti, tekstiilialan opettaja Maija Muhonen kertoo. www.loimaanlehti.. Paikalla on lisäksi puffetti, arpojen myyntiä, ja lapsille järjestetään ohjelmaa. (02) 762 6000, telefax (02) 763 1233. klo 16.30-18.15. Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä 13.5. Oppilaiden mukana on koteihin lähetetty kutsu vanhemmille tilaisuudesta. Paikkavaraukset Kati Määttä, 050 5926 657. Kukka, Floora 2 Tiistaina 12. LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO TANSSILINJA Uusien tanssioppilaiden ilmoittautuminen Voimalassa ke 13.5. Tilaushinnat: Määräaikainen 12 kk 97 6 kk 57 4 kk 43 Kestotilaus: Laskutusjakso 12 kk 92 6 kk 47 4 kk 32 Irtonumero 1 Ulkomaantilaukset: tilaushinnan lisäksi peritään voimassa oleva postimaksu. Eilen, eli avajaispäivän aattona Satakunnantiellä kävi kova kuhina, kun opiskelijat ja opettajat pystyttivät näyttelyä. Haravointia, siivousta ym. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken. klo 19.00 Hannu Hietaniemi Kahvila Henriikka Seppälänkatu 5 Tervetuloa! LOIMAAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTO KEVÄTKONSERTTI Heimolinnassa torstaina 14.5. 041 506 9459. TÄNÄÄN AJANTIETO: Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 4.51. klo 11–14. Myyntitapahtuma Kojonkulman koulun pihassa su 17.5. klo 18. (02) 770 2204 Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.. Lotta, J.V. Se järjestetään vanhassa huonekaluliikkeen hallissa. Toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen puh. Korsetit ovat in Vaatetusalan opiskelijat järjestävät kerran päivässä pukuesityksen, jossa he esittelevät tekemiään asukokonaisuuksia. Kuka tahansa voi myydä Kojonkulmalla Loimaan Kojonkulman yhdistykset järjestävät keväisen myyntitapahtuman sunnuntaina. Konttori ja toimitus avoinna ma-pe klo 8-16. Kasien vanhemmat koolle Puistokadulla LOIMAA Puistokadun koulun tulevien yhdeksäsluokkalaisten vanhemmat järjestävät keskiviikko-illaksi kokoontumista, jossa halutaan keskustella rinnakkaisluokkien määrän vähentämisestä ja vähentämisen seurauksista. Painopaikka: Priimus Paino Oy/Allatum Oy. NIMIPÄIVÄT: 12.5. Muhosen mukaan näyttelyn rakentamisesta saatava kokemus on opiskelijoille ensiarvoisen tärkeää. Kärsivällisyyttä on kysytty siis pukuesityksenkin valmistelussa. – Kokonaisuudet on koottu koko opiskeluajalta, ja juhlapuvut ovat päättötöitä, vaatetusja sisustusalan opettaja Kristiina Nieminen kertoo. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. 4: 3 13.5. – Seinille saa nyt naulata mielin määrin, eivätkä kiinnityskohdat ole ennalta tarkkaan määrättyjä. Tila on perinteestä poikkeava, mikä ilahduttaa järjestäjiä
Miksi jokaisen äänioikeutetun pitää äänestää europarlamenttivaaleissa. – Kosteusprosentti oli aamulla suuri. Ryhdy isäntäperheeksi AFS-vaihto-oppilaalle Löytäisikö italialainen Federica, venezuelalainen Ruben, hongkongilainen Wan tai islantilainen Brynjar kodin perheestänne. Valintakoekutsut lähetetään hakijoille kirjeitse. – Avopuoliso ja kolme poikaa, joista kaksi on jo maailmalla. Homma-rahaa voi hakea ympäri vuoden ja sitä ehtii hakea vielä kesäksikin, kunhan täyttää nettihakemuksen viimeistään 31. Loimaa Tiina Naula Raisiolainen eurovaaliehdokas, työsuojeluvaltuutettu Ari Rajamäki (vas.) vieraili Loimaalla eilen. Nuorten Akatemia tukee Homma-rahalla 13–19-vuotiaiden nuorten omaa toimintaa. AFS-isäntäperheille ei makseta rahallista korvausta – tarkoituksena on, että vaihto-oppilaasta tulisi perheenjäsen samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muillakin perheessänne. Miksi haluat EU-parlamenttiin. – Se on demokraattinen perusoikeus ja jos sen nyt jättää käyttämättä, niin samalla menee valitusoikeus viideksi vuodeksi. Olavi Haapala meni huhtikuun lopulla aamulla Mellilän Asemantiellä hakemaan postia, kun hän huomasi luonnon muodostamaa helminauhaa pyykkinarulla. Viime syksynä perustettu kerho kokoontuu kerran viikossa. Kosteutta taisi olla saman verran kuin huhtikuun sademäärä, luonnon luomasta ihmeestä kuvan ottanut Haapala toteaa. Viime vuoden määrä oli 15 425. Ilmoitusvaraukset 12.5.2009 mennessä Veli-Matti Knuuti 02-7626040 Liisa Kivinen 02-7626050 Päivi Alm-Huhti 02-7626060 ilmoitukset@loimaanlehti.fi fax (02) 763 1233 2008 SUVILEH TI s. – Se, että se tuottaa pelkästään kurkkudirektiivin tapaisia kiusankappale-direktiivejä tai että se on kaukana jossain. Hyvinvointia työntekijöille! . OLAVI HAAPALA LUKIJAN KUVA TIINA NAULA Turun AMK:n hakijamäärä nousi VARSINAIS?SUOMI Turun ammattikorkeakouluun haki tämän kevään yhteishaussa 17 506 nuorta, joista ensisijaisia hakijoita oli 6 528. AFS hankkii vaihto-oppilaalle koulupaikan ja vastaa koulumatkaja kirjakustannuksista. Vasemmistolla on tässä omiensa joukossa mahtava äänivyörypotentiaali. Haku toimii yhteishaun periaatteiden mukaisesti. Isäntäperhetoiminnan lisäksi AFS lähettää vuosittain lähes 200 suomalaista nuorta kansainvälistymään yli 30 maahan. mennessä. – Turun AMK:ssa hakijamäärät nousivat useissa koulutusohjelmissa eri aloilla, esimerkiksi seitsemässä koulutusohjelmassa oli yli kymmenen hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden: kätilötyö (12,75), kauneudenhoitoala (12,19), toimintaterapia (10,78), liiketalous, Turku (10,72), kestävä kehitys (10,57), muotoilu (10,28) ja fysioterapia (10,24), Lehtinen luettelee. Tiistaina 12. Eniten ensisijaisia hakijoita aloituspaikkoja kohden (12,75) olikin kätilötyöhön, kun taas suurin hakijamäärä (793) oli Turun liiketalouden koulutusohjelmaan. Hän vetää kerhoa Beda Anttilan kanssa. – Kymmenen vuotta sitten se oli vähän päälle 30 prosenttia, viisi vuotta sitten vähän päälle 40, jos ja toivottavasti kun sama trendi jatkuu, niin nyt mennään 50 prosenttiin. Kerhossa on seitsemän jäsentä, jotka ovat viidestai seitsemäsluokkalaisia. Lisäksi parlamentti päättää / ottaa kantaa moniin työntekijöiden hyvinvointiin vaikuttavista asioista, esimerkiksi työaika, työturvallisuus, työsuojelu. Ovet auki Eurooppaan -sarjamme haastattelee vakiokysymyksin niitä eurovaaliehdokkaita, jotka pitävät vaalitilaisuuksia levikkialueellamme. Valintakokeet järjestetään pian täydennyshaun jälkeen; tulokset julkaistaan 21.8. Suvilehdessä kerrotaan kesän tapahtumat ja kesäjutut Loimaan seudulla ILMOITT AJA, lähde mukaan kesän parhaa seen lukupak ettiin!. Kaikkien alojen asiantuntija ei voi olla, eikä kannata pyrkiäkään, mutta työhön, työympäristöön, työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät asiat ovat lähellä sydäntä. 14-15 s. Hakijoille tärkeä päivä on myös 4.8., jolloin heidän on viimeistään ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta. Kaikki valintakokeet järjestetään 19.5.–16.6. Valittujen edustajien taustalla, arvoilla, sidosryhmällä on tässä työssä merkitystä. – Katso edellinen vastaus. – Parlamentilla on aitoa valtaa ja se on lisääntymään päin. Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 7.7., mutta viimeistään 21.7. Itämeri on pelastettava ja siihen työhön tarvitaan EU:n lisäksi Venäjä. – Hankimme rahalla askarteluja leivontatarvikkeita ja palkintoja järjestämiimme kisoihin. AFS Intercultural Programs ry on aattellinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kulttuurivaihtojärjestö, joka toimii yli 50 maassa. Oletteko kiinnostuneet tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja jakamaan arkenne ulkomaalaisen nuoren kanssa. Vauhdilla kesään! Loimaan Lehden Suvilehti ilmestyy Painos 25.000 kpl jaetaan kaikkiin talouksiin Loimaalla, Alastarolla, Mellilässä, Koskella, Jokioisilla, Humppilassa, Ypäjällä, Oripäässä, Punkalaitumella, Vampulassa, Yläneellä ja lisäksi kesätapahtumissa. Turun AMK:n koulutusohjelmien vapaita paikkoja voi hakea vielä elokuun täydennyshaussa 3.–6.8. Mitä asioita ajat, jos tulet valituksi. OVET AUKI EUROOPPAAN Homma-rahaa koirakerholle Loimaa Tiina Naula Loimaalla toimiva paikallisten nuorten koirakerho saa Nuorten Akatemian jakamaa Homma-rahaa sata euroa. Ennin mukaan nuoret päättivät hakea Homma-rahaa, kun Bedan äiti oli lukenut asiasta lehdestä. Valintakoepäivät vaihtelevat koulutusaloittain ja -ohjelmittain. toukokuuta 3 Työhön ja työympäristöön liittyvät asiat sekä Itämeren pelastaminen ovat eurovaaliehdokas Ari Rajamäelle tärkeitä teemoja. Mikä on yleisin EU:iin liittyvä harhaluulo. Perheesi. Isäntäperheeksi voi ryhtyä joko lukuvuodeksi, lukukaudeksi tai kesällä lyhyemmäksi aikaa. Kuinka korkeaksi äänestysprosentti nousee. Kesällä ja syksyllä 2009 Suomeen saapuu yli 200 vaihto-oppilasta, joista moni etsii vielä kotia. Parlamentilla on myös valtaa ympäristöasioissa, esimerkiksi Itämeren pelastamistalkoissa EU on sopiva, ehkä ainoakin työkalu. Turun AMK:n suosituin ala oli sosiaalija terveysala. – Ei kaikkien tarvitse kaikkea tietää, mutta hyvä olisi ymmärtää, että parlamentti on aito lainsäädäntöelin, jolla on valtaa ja jota se myös käyttää. toukokuuta. Aiomme tehdä myös retken, Enni kertoo. Edustajat valitaan joka tapauksessa ja tulevia päätöksiä tehdään sillä joukolla. 12 S U V IL E H T I 9 tiistaina 26.5. – Koulutamme kerhossa koiria, leivomme, askartelemme, juttelemme koirista ja teemme kaikkea muutakin koira-aiheista, Enni Liinoja kertoo. – Turun ammattikorkeakoulun ohella hakijamäärät ovat lisääntyneet myös Suomen muissa ammattikorkeakouluissa; myös sosiaalija terveysalan suosio meillä noudattaa valtakunnallista trendiä, kertoo opintoasiaintoimiston päällikkö Anu Lehtinen. Mitä kaikkien pitäisi tietää EU:sta. Koko maassa toimiva vapaaehtoisten verkko tukee isäntäperheitä koko AFS-kokemuksen ajan ja järjestää monenlaista toimintaa perheille ja nuorille. Ja kääpiösnautseri Sohvi, joka täytyy perheenjäseneksi laskea, vaikka onkin pienpeto
Hanna-Kaisa Sulonen Täällä on traktoreita, kaupunkilaistytön näkökulmasta paljon. Mahdotonta.” Niin, eihän täällä ehkä ihan samanlaiseen vilinään päästä kuin Kiinassa. Tulen mitä todennäköisimmin sohaisemaan muurahaiskekoa kepillä kerran jos toisenkin. Sen, että hajuaistini poimii ulkoilmasta usein erään tietyn tuoksun. Kyllä klapi ja pilke tarkoittavat aivan samaa asiaa. Maaäijä Ruusuja filmtownin reippaalle myyjättärelle! Saa Loimaallakin sentään hyvää asiakaspalvelua. Kylvön aika on joka päivä MIELIPITEET Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi Kevään juhlat, kesälomasuunnitelmat, kesävaatteet, grillikausi... Esimerkiksi tuolla Kainuussa ei ole koskaan tunnettu sanaa klapi, vaan pilke on ollut ja on edelleenkin hellapuuksi pienennetty ja kuivattu puu. Tai kuihdutamme kaiken elämän ympäriltämme kuin paraskin rikkaruohomyrkky. kirjoittajiin ja ainoa syy siihen, etten voi käyttää nimeäni, on asuminen ja eläminen pienellä paikkakunnalla. Twilight Jossain voi jopa itää rakkauden taimikin. Lisäksi täällä on traktoreita, kaupunkilaistytön näkökulmasta paljon. Nimimerkkikirjoittamisen puolesta Poimin Voitto Ojanperän kirjoituksesta (LL 9.5.) vain yhden mielipiteen. Ehkä joku pohtii Euroviisujakin. Sukulaiset ovat pilanneet monen elämän. toukokuuta PÄIVÄN MIETE: Ihmisellä on kolme tietä toimia viisaasti: harkinnan tie, joka on ylevin, jäljittelyn tie, joka on helpoin, ja kokemuksen tie, joka on katkerin. Kas kun tässä suomen kielessä on paljon synonyymejä. Silloin minulta kysyttiin, mitä Loimaasta tiedän. Näinä viikkoina saatetaan alkuun koko vuoden onnistumiseen merkittävästi vaikuttava kasvatustyö, kun viljansiemenet kätketään peltoon kehittymään sadoksi. Siispä jos haluat – sohaistuasi k...pesään – välttää mahdolliset kyräilyt ja nurkantakanapuhumiset tai peräti vihamieliset katseet on ainoa oikea keino nimimerkin käyttäminen. Tuo kyseinen tuoksu pujahtaa hajureseptoreihini aamulla välittömästi, kun nousen toimituksen ulkopuolella autosta. Ns.Ökyisäntä.Piirit.Harrastavat. Mutta niin on ollut ja aina oleva: Kateus vie kalatkin vedestä! Ei asianosainen mutta puolensa valinnut Voitto Ojanperä puhuu asiaa. Niinkuin se siihen ryteikköön tekis kesää tahi talvea. Lisäksi tiesin yhden paikkakuntaan liittyvän puujalkavitsin. Kylvämistä ja kasvattamista tapahtuu joka päivä muuallakin kuin pellolla. Muihin en halua puuttua, sillä siinä tapauksessa palstatilaa tarvittaisiin jo todella paljon. Sukulaisten.Kanssa.Ei.Enää. Lapsena kuulemma sanoin vastaavan aistielämyksen yllättäessä, että täällä haisee maalle. Ei välttämättä edes siihen, millaista elämä on Tampereen Hämeenkadulla neljän aikaan iltapäivällä. Olisi.Lailla.Kiellettävä.Mitä. Edelleenkään en olisi valmis luopumaan kaupunkilaiselämästä, mutta luulen, että kaupunkilaisenkin on joskus hyvä laskeutua alas kerrostalonsa yläkerroksista paikkaan, joka minulle on aikaisemmin edustanut vain tulevaisuuden potentiaalista kesämökkikuntaa. Tiesin sen, että paikka sijaitsee mukavan etäisyyden päässä Turusta. Myönnettäköön, että tein kahden vuoden syrjähypyn kerrostalosta rivitaloon, mutta palasin oitis ruotuun ja takaisin kaupungin keskustaan. Välillä on pakko poiketa Helsingissä ihan vain siksi, että saisin imeä itseeni edes hiukan sitä ihmisvilinää ja kiirettä, jota Aasiasta kaipaan. KU Turisti Loimaalla TOIMITTAJALTA Kävin Loimaalla ensimmäistä kertaa elämäni aikana kolmisen viikkoa sitten. Loimaalla on varmasti myös paljon sellaisia kirjoittamattomia sääntöjä, joista minulla ei ole pienintäkään aavistusta. Ilkeydestä.Nokka.Pitkällä.Joka.Asiassa.Nyt.Jo.Lapset.Isoja. Etäisyys on mukava siksi, että olen tamperelainen. Ns nättinokkaisuushan on vahvasti vallalla tämänkaltaisilla Peyton Place -asuinalueilla. Kokemusta on Taaskaan ei tarvi maatalouden tulla lamatalkoisiin vaan on veronmaksajien sponsoroimana ostettu uutta komeaa traktoria ym. Kylvön aika on joka päivä, samoin kasvun ihmeen. Vastasin, että ymmärrän ongelmitta, tosin paikallisen huumorin suhteen omat piuhani ovat joskus armottoman pitkät, ainakin toistaiseksi. Ai kun menee huonosti, kun ei tule tuottoa jp Kiitos.Voitto.Ojanperälle. Eri puolilla seutua järjestettävät kylvöjen siunaus -tapahtumat on helppo ymmärtää, kun mietitään miten paljon toiveita on kylvöhetkeen ladattu. Isolla osalla ihmisistä mielessä ovat varmasti juuri nyt kuitenkin kylvötyöt. Elokuun lopussa osaan ehkä muutaman uuden puujalkavitsin, jos en muuta. Olen myös asunut kaksi vuotta Kiinassa, eräässä kuuden miljoonan asukkaan pikkukaupungissa. Entisaikoina hetki oli vieläkin enemmän elämän ja kuoleman hetki – katovuosi saattoi merkitä varmaa kuolemaa isolle osalle yhteisöä. Yksinkertaista. Konfutse KOPIT Hyvä entinen puukaasun käyttäjä. Kylvämme riidan siemeniä, mutta jossain voi jopa itää rakkauden taimikin – voi jospa uudenlaisen ajattelun ituja ei heti tallattaisi maanrakoon. Nykyäänkin. Tämä siis todistaa minusta vain sen seikan, että haluan itselleni ”turvallisesti” ravisteluttaa kanssaihmisiäni ajattelemaan/huomaamaan tietynlaisia asioita, epäkohtia tai käyttäytymisiä, mistä sitten milloinkin lieneekään kyse... kalustoa. Kiinalaisittain kaupunki todellakin kuului kategoriaan ”pieni”, vaikka ihmisiä oli enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. On.Kokemusta.Sukulaisten. Olen asunut lähes 30 vuotta kaupungissa, kerrostalossa. Loppulausahduksessani haluan romuttaa tuon tasapäistämisen meidän nimimerkillä kirjoittavien suhteen – minua ainakin on vain yksi ainutlaatuinen kappale, en ole klooni kenestäkään. Meno oli vilkasta, ja viihdyin. näin: ”Yleensä en lue nimimerkkikirjoituksia, koska se jo todistaa määrättyjä asioita kirjoittajasta”. Hyväntahtoisuudella, AA Ässä ESKO. MITÄ sitten olen ensimmäisen Loimaa-viikkoni aikana oppinut. Kasvatamme toisiamme rakkaudella ja oikeamielisyydellä niin, että saamme ihmiset puhkeamaan kukkaan. Pilkettä silmäkulmassa Jos ystäväsi kuolee samoihin aikoihin, kun olet varannut ajan, muista perua aika ennen kuolemaa! Muistutuslasku 31,50 e Ruusuja Oripään Lasten Vauhtiryhmälle runsaan viiden kierroksen letkajenkasta. Maaseudulla, suht lähellä Turkua. Letkisfani Pienessä kyläpahasessa toiset jaksavat yrittää ja toiset valittaa...pienestä tienpätkästä... Aina välillä on hyvä katsoa, mitä itse kukin on oraalle saanut. Harvoin edes haluan kirjoittaa – soisin sen kernaasti aivan uusille yrittäjille näillä sanansäiläsaroilla – mutta kun te kaikki olette siellä piiloissanne ja niin syvällä ”turvassa”. Seuraavat neljä kuukautta olen töissä Loimaan Lehdessä. Eräs Loimaalta kotoisin oleva salibandykaverini kysyi, ymmärränkö paikkakuntalaisten puhetta. Sitä niittää, mitä kylvää. LUKIJOILTA 4 Tiistaina 12. Arvatkaa, mitä ystäväni sanoivat. Moni on todennut, että maatalousvaltaisella Loimaan seudulla muut asiat pysähtyvät kylvöjen ajaksi. Kirjoitit mm. He sanoivat: ”Sinäkö. Itse lukeudun ko. Säästän teidät siltä. Tsemppiä vaatimattomasta huomiosta huolimatta. Tekemissä.Lisäksi.Vanhanaikainen.Yhtesöasuminen. Erilaisten ympyröiden kesä tulee varmasti opettamaan paljon. En voisi edelleenkään kuvitella asuvani missään muualla
Pemamek toimii globaalisti, ja keskimäärin 85 prosenttia yrityksen tilauksista menee ulkomaille. – Muutimme nykyisiin tiloihimme vuonna 2003, jolloin meitä oli 75. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Pemamek on ottanut töihin kymmenkunta henkeä, ja Heikosen mukaan lähiaikoina ei liene tarvetta lisärekrytointeihin. Heikosen mielestä Ysitie vaatii kipeästi remonttia. Täällä on sellaista tekemisen meininkiä, mikä lienee sidoksissa vahvoihin maatalousperinteisiin. Läänin alueella poliisin saapuminen tehtäväpaikalle kesti 22,8 minuuttia, mikä on 1,4 minuuttia kauemmin kuin viime vuonna tammi–maaliskuussa. Uutta tilaa tarvitaan, koska yrityksen lähivuodet ovat olleet vauhdikkaan kasvun aikaa. Nyt henkilöstömäärä on 125. Haastetta tulee siitäkin, että toimimme jälkisuhdanteissa, eli taantuman vaikutukset näkyvät meidän alallamme viipeellä. SAMPSA HAKALA Neste Loimaa TI-S U -50 % Tule taantumatalkoisiin! kaikki pikapesut alennuksella + leima pesupassiin Varasto paloi Piimätiellä LOIMAA Noin 200 neliömetrin kokoinen ulkorakennus paloi perjantaina puolen yön aikaan Piimätiellä Mellilässä. – Yksittäisten projektien arvo lasketaan miljoonissa. – Väylä pitää nyt saada ajan tasalle. Poliisille ilmoitettiin tammi–maaliskuussa yhteensä 63 000 rikosta, mikä on yhdeksän prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Mopokuskilla oli alkoholia veressään 0,6 promillea. Liikevaihto on samassa ajassa kolminkertaistunut ja on nyt 30 miljoonaa euroa. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Tekemisen meininkiä Pemamek sijaitsee Loimaanportin alueella. Henkilöstölle kertyykin vuodessa yli 500 edestakaista lentomatkaa, ja noin 15 henkeä yrityksen väestä on koko ajan maailmalla. Rikoslakirikosten selvitysaste nousi alkuvuonna 59 prosentista 67 prosenttiin. Tuotanto aloitetaan uudessa osassa jo tämän kuun aikana, ja toimistotilat otetaan käyttöön elokuussa, toimitusjohtaja Pekka Heikonen kertoo. Henkilökunta käyttää Ysitietä paljon työajoihin, ja suurin osa valmiista koneista lähtee rekoilla Ysitietä pitkin kohti Turun satamaa, josta niitä laivataan ympäri maailmaa. Heikonen sanoo olevansa hyvin tyytyväinen myös yrityksen henkilöstöön. Meillä on hyvin ammattitaitoisia myyjiä, mutta siitä huolimatta varsinkin kehittyvillä markkinoilla myös paikalliset agentit ovat välttämättömiä, jotta kauppaa syntyy. Sähköasentaja Tuomas Mattila valmistelee Pemamekista turkkilaiselle telakalle lähtevää isoa hitsausautomaattia. – Valtaosa asiakkaistamme tarvitsee jatkossakin automaatiota tuotantoonsa. Myös kiinalaisten osaaminen kehittyy kovaa vauhtia. Yhteydet ovat hyvät, eikä aika mene ruuhkissa. Loimaa Sampsa Hakala Toimitusjohtaja Pekka Heikosen mielestä Loimaa on mainio kaupunki Pemamekin kaltaiselle valmistusteknologian yritykselle. Myös Venäjä on meille nykyään todella tärkeä vientimaa. – Uusista neliöistä 3 300 tulee tuotannon käyttöön, ja loput on toimistoja sosiaalitiloja. – Taantuma avaa meille tavallaan uusiakin mahdollisuuksia, sillä automaation avulla yritykset pystyvät tehostamaan toimintaansa ja omaa kilpailukykyään. AIHETTA JUTTUUN: Soita: Toimitussihteerimme puhelinnumero on 02-762 6035 UUTISET Tiistaina 12. Välittömästi tai kiireellisenä hoidettavien hälytystehtävien määrä läänin alueella väheni. Yritys on erikoistunut tuotantoautomaatioon sekä kappaleenkäsittelyyn ja toimittaa laitteita erityisesti hitsaavan metalliteollisuuden tarpeisiin. Aloittaa voisi vaikka riista-aidoista, joita voisi tehdä lamatalkoiden merkeissä. Toimitusvarmuuden ja laadun pitää pysyä korkealla tasolla, jotta rakennamme ja säilytämme vahvan luottamuksen asiakkaidemme silmissä. Pemamek sijaitsee Loimaanportin alueella Ysitien kupeessa. Loimaa Sampsa Hakala Pemamek Oy saa 4 000 neliötä lisätilaa nykyisten 8 500 neliön lisäksi, kun rakenteilla oleva laajennusosa otetaan lähiviikkoina käyttöön. Aasia vauhdissa Heikosen mukaan yrityksen kovimmat kilpailijat löytyvät Saksasta ja Japanista. Rajua ylinopeutta LOIMAA Nuori mies kaahasi Oripääntiellä rajua ylinopeutta sunnuntaiyönä. – Kysyntä on säilynyt parhaiten Aasiassa, lähinnä Kiinassa ja Intiassa. Euroopan osuus on noin puolet liikevaihdosta. Heikosen mukaan Pemamek tulee panostamaan edelleen myös palveluliiketoimintansa kehittämiseen. Kaahari oli ajanut poliisiauton edellä ja lähtenyt rajuun kiihdytykseen partion huomattuaan. Asuminen on puutarhakaupunkimaisen väljää. Yrityksen henkilöstömäärä jakautuu suunnilleen puoliksi tuotantoja toimihenkilöiden kesken. Rakennus oli täysin tulen vallassa, kun palokunta saapui paikalle. Peräti 80 prosenttia yrityksen liikevaihdosta tulee projektiliiketoiminnasta. Vastaavaa henkeä löytyy kyllä muistakin pienistä kaupungeista. Hän revitteli autollaan 129 kilometriä tunnissa, kun alueella oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. – Työhön sitoutuminen, pysyvyys ja osaaminen ovat korkealla tasolla. Kaupungissa on riittävästi palveluja liiketoiminnassakin syntyvien normaalien tarpeiden tyydyttämiseen, ja palveluja saa nopeasti. Hyvin hoidettu asiakassuhde, toimivat laitteet ja hyvä huoltoja asiakaspalvelu ovat avaintekijöitä jatkokaupoista sovittaessa, Heikonen sanoo. Poika ajoi Melliläntietä pimeällä mopolla, kun poliisipartio pysäytti ja puhallutti hänet. Kymmenen metrin päässä ulkorakennuksesta sijaitsee asuintalo, joka ei vahingoittunut tulipalossa. Henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset, kuten esimerkiksi pahoinpitelyt ja seksuaalirikokset, vähenivät samoin kuin omaisuusrikokset. Selvitysasteen paranemista voidaan selittää osittain sillä, että poliisilaitosten organisaatiomuutoksen yhteydessä tutkinnassa olleiden keskeneräisten juttujen valmistumista nopeutettiin.. toukokuuta 5 Pemamekin laajennus edennyt loppusuoralle Tuotantoautomaation kysyntä on pysynyt hyvänä Toimitusjohtaja Pekka Heikosen mukaan Pemamek kulkee alansa kärkijoukoissa, koska sen toimintafilosofiaan kuuluu jatkuva kehittäminen ja ennen kaikkea uusimman tekniikan nopea hyödyntäminen. Rikokset vähenivät LÄNSI?SUOMI Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä väheni Länsi-Suomen läänissä vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. – Täällä ei ole isojen kaupunkien ongelmia. Toimitusjohtajan mukaan yrityksen tilauskanta on taantumasta huolimatta edelleen hyvä ja töitä on tällä hetkellä näköpiirissä vuoden loppuun asti, mikä on tilauskannan aikajaksona ihan normaali tilanne. Lisätilan ansiosta yritys pystyy tekemään myös entistä isompia laitteita. Ulkorakennusta oli käytetty varastotilana, ja henkilövahingoilta vältyttiin. Mopojuoppo jäi kiinni LOIMAA Poliisi pysäytti nuoren mopoilijan yhden aikaan perjantaiyönä. Lääninpoliisijohtaja Pertti Sihvosen mukaan kaikkein vakavimpien rikosten, eli henkirikosten ja niiden yritysten, määrä oli alkuvuonna kuitenkin 47, jota on pidettävä huolestuttavan korkeana. Laajennusosa näkyy kuvassa oikealla. Yleinen taloudellinen tilanne sekä toisaalta kilpailun jatkuva koveneminen asettavat toki meillekin entistä kovempia haasteita, että pärjäämme jatkossakin
Lisäksi tehdään pintaremonttia ja uusitaan sosiaalitilat ja talotekniikkaa kuten ilmanvaihtojärjestelmä. Ryhmäavustaja Seija Uusitalo seuraa, kun Joe, Juho, Elias ja takana näkyvä Eetu leikkivät. Kaupungin talousarviossa hankkeen suunnitteluun on varauduttu vuonna 2010 ja varsinaiseen peruskorjaukseen vuonna 2011. Ateria maistuikin kyläläisille hyvin. Loimaa/Hirvikoski Tiina Naula Loimaan kaupunki saa Mahlapuiston päiväkodin peruskorjaukseen valtionavustuksen. Stereotypiat hiipivät ensimmäiseksi mieleen: suomalaiset ovat juroja ja ahkeria metsäläisiä, jotka pitävät salmiakasta, koskenkorvasta ja saunasta. Rakennus on muutettu päiväkodiksi vuonna 1980, minkä jälkeen siinä ei ole tehty peruskorjausta alakerran lattiamateriaalin vaihtoa lukuun ottamatta. Tuttavia toki tervehditään hymyillen ja kuulumisiakin kysellään, kun ollaan aidosti kiinnostuneita toisesta ihmisestä. Kylän naiset olivat valmistaneet suomalaisia perinneherkkuja, ja pöytä notkuikin mitä herkullisimmista ruokalajeista. Päiväkoti sijaitsee Hirvikoskella entisessä terveystalossa, joka on rakennettu 1950-luvulla. Saunaan tulee päästä useamman kerran viikossa. AINAINEN himonkohteeni Britannian makkaraja pekoni-viidakossa on vahva suomalainen kahvi ja ruisleipä. Selvitämme, voimmeko vaihtaa keittiön paikkaa niin, että se tulisi maan tasalle. Mutta pitääkö se paikkansa. – Tämä on ihan oikeaa ruisleipää, taikinajuuresta valmistettua. Kaupungininsinööri Antti Kemi kuvaa avustusta piristysruiskeeksi, jonka avulla hanke lähtee etenemään. Olenko suomalainen vai kenties maailmankansalainen. Hanke oli myös porkkanarahalistalla, kun Loimaan kaupunki ja kunta yhdistyivät, mutta suunniteltu määräraha jouduttiin kuitenkin käyttämään toiseen kohteeseen. Myöskään poskisuudelmat eivät tunnu oikealta tavalta tervehtiä. Toukopäivän idea lähti kiinnostuksesta perinteitä kohtaan. Hommat hoidetaan huolella, ja työmoraali on korkeammalla kuin monessa muussa maassa. Ja suomalaiset paiskivat töitä ahkerasti. Järjestelytöissä mukana ollut Raili Nikkilä toivoo, että tapahtumasta tulisi oikein perinne. Siinä ei siis ole hiivaa, vaan ainoastaan ruisjauhoja, vettä ja suolaa, ja mausteena on kuminaa, piimäjuuston valmistanut Terttu Mäki kertoi. Nyt se tapa on jo jäänyt pois, hän muisteli. Suomesta ikävöin eniten kuitenkin ystäviä. MITÄ suomalaisuus sitten merkitsee minulle globalisoituvassa maailmassa. Tarjolla oli muun muassa piimäjuustoa, rosollia, suutarinlohta, uunilihaa ja lanttulaatikkoa ja itsetehtyä ruisleipää. Se on rentoutumista rankan työviikon jälkeen. Saunan ohella rakastan ja kaipaan suomalaista tapaa kunnioittaa luontoa ja rauhaa. Se ei toimi kuten pitäisi vaan joudumme tuulettamaan usein. Suomalaiset kokevat small talkin mielistelevänä höpöttelynä ja haluavat välttää sitä rehellisyyden nimissä. – Remontin tarkkaa ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta siitä on tulossa niin mittava, että lapsille on todennäköisesti etsittävä korvaavat tilat, Kemi sanoo. Suomalaisen aamiaisen korvaaminen englantilaisella rasvapommilla ei edelleen tule mieleenikään. Kahdessa kerroksessa toimivan päiväkodin kerrosala on 768 neliötä. Mikään ei ole parempi tapa lepuuttaa hermoja kuin hiljainen kesäilta mökillä järven äärellä tai metsän siimeksessä hiljaisuutta kuunnellen. Avustus myönnettiin vuoden 2009 ensimmäisen lisätalousarvion määrärahoista. Kyllä Suomessa osataan olla kohteliaita menemättä silti liiallisuuksiin. Myös pintamateriaalit kaipaavat uusimista, sillä seinät ovat alkaneet rapistua, Mäkinen toteaa. Saatikka, että lounaaksi söisin sipsejä, suklaapatukan ja nakkisämpylän. Britanniassa kaupan kassalla henkilökunta tervehtii ”Hi love” jonka voisi suomentaa ”Hei kulta/rakas” ja heti perään kysytään, mitenkäs sitä tänään voidaan. Päiväkodit eivät ole saaneet valtionrahaa pitkään aikaan, mutta nyt sitä jaettiin osana talouden elvyttämispakettia, Kemi kertoo. Haaran-Onkijoen kyläyhdistys järjesti yhdessä Suomen maatalousmuseo Saran kanssa Toukopäivän Haaran kylätalolla. Akuutti tarve Päiväkoti on 42-paikkainen, ja henkilökuntaa on kahdeksan. Uusien ihmissuhteiden luominen vie aikansa, ja kaipaan ystävieni seuraa ja tukea vieraassa kulttuurissa. Kas siinä pulma! Suomalaisten maine jurona tai jähmeänä kansana tulee vähäisestä small talkin ja ruumiinkielen käytöstä muihin maihin verrattuna. Ulkomaalaiselle saattaa olla vaikea selittää suomalaista ajattelutapaa, että 80 astetta saunassa on viileä ja 20 astetta ulkona on kuuma. – Niin hyvää, että tätä syö, vaikka ei olisi edes nälkä, Veikko Rastas kehui. Rakkaalle saunakansalle Lähes päivittäin vastaan kysymyksiin kansalaisuudestani. Olkoonkin sitten, että olemme hiukan juntteja tuulipukuinemme ja kävelysauvoinemme tai pikku huppelissa ruotsinlaivalla, mikään ei voi viedä pois rakkauttani rehelliseen, luontoa rakastavaan suomalaiseen saunakansaani. Kesällä rakennuksessa on todella kuuma ja talvella yksinkertaisista ovista vetää. Haaralla palattiin traktorittomaan aikakauteen MAIJA PALOPOSKI Mahlapuiston päiväkoti remontoidaan, jolloin sen tiloissa on entistä mukavampi touhuta. PAIKALLISIA TÄLTÄ SIVULTA: Ulkomaalaiselle saattaa olla vaikea selittää suomalaista ajattelutapaa, että 80 astetta saunassa on viileä ja 20 astetta ulkona on kuuma. KIRJOITTAJAVIERAS Kirjoittaja on Pohjois-Walesissa elämää opiskeleva Kati Seppälä 6 Tiistaina 12. Minä kun sanoisin vain päivää ja kiitos. Toukomurkinaa Kylvötapahtumasta ei tarvinnut lähteä tyhjin mahoin, sillä tarjolla oli toukomurkinaa eli lounas 30luvun malliin. – Ennen vanhaan rosollia tehtiin aina lauantaisin ja sitä syötiin iltapalaksi. Lisäksi kaksi vuotta sitten kuraeteinen remontoitiin entiseen varastotilaan. Miten siis luonnehtisin suomalaisia. Muutaman vuoden sisällä suunnitteilla ovat Alastaron päiväkodin laajennus ja saneeraus sekä lasten toimintakeskuksen perustaminen Mellilän Asemanseudun koulun yhteyteen, Kemi kertoo. – Loimaalla on myös muita päiväkotihankkeita, joihin haemme valtionosuutta. Mahlapuiston päiväkodin remontille piristysruiske Saneeraus saa valtionavustusta 272 500 euroa TIINA NAULA – Loimaalla on myös muita päiväkotihankkeita, joihin haemme valtionosuutta.. Loimaa/Haara Maija Paloposki Haaralla palattiin lauantaina muutama vuosikymmen taaksepäin ja muisteltiin, millaista oli elämä ennen traktoreita ja tehokoneita. Tervehdittäessä kättely on sopivaa, ja pussailu puolestaan kuuluu parisuhteeseen. Kemin mukaan peruskorjaus on ollut jo pitkään suunnitteilla. – Ilmanvaihtojärjestelmän uusimiselle on akuutti tarve. Keittiön kalusteet on myös tarkoitus uusia. Tapahtumassa siunattiin kylvö ja viljaa kylvettiin vanhan ajan malliin käsin. Vs. Olut tai kossu kuuluu monelle lauantaiseen saunailtaan. Nikkilän mukaan onkin tärkeää jättää myös nuorille tietoa menneestä ajasta. Myös Leena Mäkelä yhtyi kehuihin ja piti erityisesti rosollista. – Nykyiseen keittiöön johtavat portaat alapihan puolelta, ja ruokaa on vaikea kuljettaa portaita pitkin. – Kyllä on hyvä fiilis, uskon, että tekemisen ilo näkyy kaikissa. toukokuuta Esko Oijala ja Sämpy-ruuna ajoivat maata pieneksi lapiorullaäkeellä. päiväkodinjohtajan Lea Mäkisen mukaan remontti tulee tarpeeseen. Olen sitä mieltä, että missä ikinä asunkin, niin maassa maan tavalla, mutta ulkosuomalaisenakin olen ylpeä omasta kansalaisuudestani. Yök! Pidän kyllä herkuttelusta, mutta sitten tarjolla tulee olla karjalanpiirakoita, salmiakkia tai aitoa Fazerin sinistä. Me olemme koettaneet välittää iloa ja positiivisuutta. Peltotöissä mukana oli 15vuotias Sämpy-hevonen, joka aluksi hieman vieroksui vetojuhdan rooliaan. Kemin mukaan päiväkodin jakelukeittiö on suurimman muutoksen tarpeessa. Hän oli tyytyväinen ensimmäisen Toukopäivän sujumiseen, vaikka sateinen sää ei ollutkaan tapahtuman ihannekeli. Länsi-Suomen lääninhallitus myönsi hankkeelle 272 500 euron avustuksen, joka kattaa kustannuksista puolet. – Avustus oli myönteinen yllätys, sillä valtakunnallinen määräraha oli melko pieni. Ja lisäkysymyksiä satelee kertoessani olevani Suomesta: millainen maa Suomi on, millainen ilmasto siellä on ja millaisia suomalaiset ovat. Suomalaisena tämä tuntuu aivan hullulta
– Olemme tottuneet aika pitkään siihen, että aika pienistäkin asioista voi valittaa. Kopu ei pidä tätä sinänsä kauheana asiana. – Totuus on se, että kun yritysmaailma joutuu ongelmin, siitä seuraa ennemmin tai myöhemmin ongelmia julkishallinnon taloudenpidossa. Kopun mukaan vajaan 1,4 miljoonan euron alijäämä ei syntynyt niinkään siksi, että menot olisivat riistäytyneet käsistä vaan siksi, että tulopuoli romuttui yllättävästi. Näistä emme ole tinkineet. KARI NUMMILA – Ehkä kone vähän jännitti, mutta eivät siinä yöunet menneet. euroa 0,057 -1,372 1,046 * Vuosikate on kunnan tulojen ja menojen erotus. Investoinnit tehtiin täysin velkarahalla. Loput hehtaarit ynnääntyvät rahtiajosta. Henkilöstöresursseja ei voi jakaa heti järkevästi. Palvelurakenteet eroavat, jos vertaillaan esimerkiksi Loimaata (17 156 asukasta) ja Forssaa (17 835): Loimaalla on neljä terveysemaa, Forssassa yksi. Loimaa/Pispala Kari Nummila Loimaalaisviljelijä Timo Eskola hankki kunnon toukotyövälineet: hänen uuden suorakylvökoneensa työleveys on kahdeksan metriä, ja uudessa vetopelissä hyrrää 360 hevosvoimaa. Henkilökunnan lomautuksista ei ole puhuttu. Kylvövantaalle saa jopa 120 kilon painon hydraulisesti. Ojalan mukaan kaupunki on vanhanaikaisesti sanoen kutakuinkin vekselivedossa, sillä viime vuoden tulorahoitus eli verot, valtionosuudet, maksutulot ei riittänyt kokonaan käyttömenojen kattamiseen. Loimaan kaupungin tilinpäätös Talousarvio 2008 Tilinpäätös 2008 Tilinpäätös 2007 Asukasluku 13042 13031 13005 Verotulot, milj. Tiellä kuljetusleveyskin on vain metriä metriä. Pieni lohtu tilanteessa ovat porkkanarahat, joita tänä vuonna tulee 2,7 miljoonaa euroa sekä vuonna 2010 ja 2011 1,7 miljoonaa euroa kumpanakin. Jälki on kuohkea, kun koneessa ei peräpyörästöä tallaamassa kylvöstä piukkaan. Viljat pui rahtiajuri 25 jalan leikkuupuimurilla. Tiistaina 12. Tilanne on ehdottomasti haastavin kohdalleni osuneista tilanteista. – Emme tiedä, mitä kaikkea voi vielä olla edessä, mutta kyllä tämä aika pahalta näyttää. ** Jos vuosikate on suurempi (yli 100 %) kuin poistot, on kunnan talous tasapainossa. Timo Eskola ja Matti Anttila saivat projektin kuntoon, kun suorakylvön tehopeli saatiin ajoissa Loimaan aukeiden toukotöihin. Loimaa Kari Nummila – Tämä oli ilman muuta 40-vuotisen virkaurani haasteellisin tilinpäätös, puolentoista viikon päästä tehtävänsä Loimaan kaupungin palveluksessa jättävä kaupunginjohtaja Jorma Kopu sanoo. KARI NUMMILA. Kaupunkimme tämän alkuvuodenkin kuntatalouden kehitys näyttää pelottavan laskevalta. Tammikuussa 1970 Mellilän kunnan palveluksessa aloittanut ja siitä lähtien yhtäjaksoisesti Saviseudulla työskennellyt Kopu ei pidä 1970-luvun alun öljykriisiä tai 1990luvun alun lamaakaan niin pahana kuin tätä maailmanlaajuisen taantuman kynsiin joutumista. euroa 35,7 35,7 33,8 Valtionosuudet, milj. Kopu uskoo Loimaan tulevaisuuteen ja ylipäätäänkin suomalaisen yhteiskunnan selviytymiskykyyn. Valmistaja lupaa aikamoista työnsaattoa, parhaimmillaan 60–100 hehtaaria päivässä. euroa 24 24 21,3 Vuosikate, euroa/asukas 143,88 59,95 232,74 Vuosikate/poistot % 102,70 36,14 151,80 Lainaa, euroa/asukas 2451 2458 1896 Tilikauden ylijäämä, milj. Näin voidaan jaksotella peltojen kuivumista kylvökuntoon, kun osa jätetään myös syysmuokkaamatta. – Lieneekö jossain kohtaa syytä jo kyseenalaistaa kuntien yhdistyssopimuskin. Meillä on yli kaksi miljoonaa euroa kattamattomia alijäämiä. Ohrasekä osin kauraja vehnäsato menee omien sikojen rehustukseen. Tilalla on yksi oma viljankuivuri ja toinen vuokrakuivuri, yhteensä 500 hehtoa. Nyt uuden suur-Loimaan taseessa on heti yli 40 miljoonaa euroa pitkäaikaista velkaa eikä tulorakenteen missään kohdassa ole odotettavissa kasvua, Ojala sanoo. – Kaikki eivät usko suorakylvöön ennen kuin itse näkevät ja kokevat sen hyödyt. Jos uskonpuute vaivaa, niin miksipä ei sitten vaikka mutkan kauttakin eteenpäin. Jatkossa on tarkoitus edelleen kevytmuokata syksyllä osa pelloista. Jättikoneella voi kylvää sata hehtaaria päivässä Suorakylvö tekee maasta ilmavaa reikätiiltä Varsinais-Suomi Kari Nummila Agronomi Soile Hänninen Varsinais-Suomen maatalouskeskuksesta sanoo, että suorakylvöön voi tiivistyneilläkin savilla siirtyä yhdellä kertaa. Tässä jää siten kapasiteettia kasvuvaraakin varten. Suorakylvön satotasot pärjäävät perinteiselle tekniikalle, joka on se kallein systeemi; se vaatii paljon koneita ja kuluttaa hirveästi energiaa. Eskolan isäntä ei vielä harjoita varsinaista suorakylvöä, sillä osa pelloista kevytmuokataan syksyllä ja kyntämättömätkin lohkot äestetään kylväessä koneen lautasmuokkaimella, jota voi hallita hydraulisesti. Eskolalla, 35, on kylvettävää 500 hehtaaria, josta 100 hehtaaria omaa ja 255 hehtaaria vuokramaata. Ymmärrystä Kaupungin talousjohtaja Tuija Ojala sanoo toivovansa hartaasti, että jokainen ymmärtää tilanteen vakavuuden ja sen, että nyt voidaan joutua tekemään kirpaiseviakin ratkaisuja, jotka ihan varmasti koituvat lopulta yhteiseksi hyväksi. Sikalan liete levitetään pääosin oraille. Repäisyvoimaa puinteihin riittää, kun ilmatiiviiseen 1 300 kuution viljatorniin voidaan ajaa viljaa, jonka kosteus on jopa 28 prosenttia. Uuden Loimaan tavoitehan on pitää palvelujärjestelmämme kilpailukykyisenä ja pitää kiinni myös Loimaan pitkän aikavälin kehittämistavoitteista. Alkukokemukset ovat erittäin myönteisiä. – Suorakylvö ei onnistu luomuviljelyssä, joka vaatii kemikaalien tilalle mekaanista rikkaruohojen torjuntaa, Hänninen sanoo. – Suorakylvö tuo kastematojen ansiosta maahan ”reikätiilirakenteen”, jossa riittää kasveille ilmaa ja kosteutta, Hänninen kuvailee. – Täytyy muistaa, että velan vastapainona on saatu hienoja asioita eli isoja investointeja. Siemen pohjalle Ajonopeudeksi suositellaan 15 km/h, mutta Eskola kertoo, että jopa nopeudella 20 km/h kone tuntui toimivan tarkasti eli siemen jää kostean, kovan maan rajaan. Loimaan lainamäärä asukasta kohden on 2 458 euroa. – Kummankin koneen renkaissa on niin paljon kantopintoja, että en pelkää maan tiivistymistä. – Ehkä kone vähän jännitti, mutta eivät siinä yöunet menneet. Tilanne on ilman muuta huolestuttava. Käyttötalous täytyy saada kuriin, eikä siinä enää juustohöylä auta. Vielä maa rikki – Ainakin tänä keväänä muokkainta käytetään, kun viime syksynä jäi paikoin painumia märkyyden takia. Hännisen mukaan suorakylvö ei lisää esimerkiksi juolavehnää, jota äestämällä monistetaan ja kylvetään pitkin peltolohkoa. Päiväkotiluvut ovat 12–5, ryhmikset 12–3, ja vanhusten hoivayksiköt 11–7. Kun on värkeissä varaa, ei tarvitse ottaa varaslähtöä. Traktori painaa 11 000 ja kylvökone 12 000 kiloa Siemenja lannoitesäiliön sisältö painaa enimmillään 6 000 kiloa. Hänen mukaansa savet on paikoitellen sotkettu niin tiiviiksi, että suorakylvön alku voi olla hankalaa, mutta ajanoloon maa ”tekeytyy” ja näin vältetään kallis täydennyssalaojituskin. Vuonna 2008 niitä saatiin 0,8 miljoonaa euroa. – Vaikka veturi ja kylvökone ovat isoja, yhdistelmä on kätevä käännellä. toukokuuta 7 Jorma Kopu teki uransa vaikeimman tilinpäätöksen Talousjohtaja Tuija Ojala: kaupunki on melkein vekselivedossa Talousjohtaja Tuija Ojala on kovan paikan edessä, kun Loimaan talous pysyy vielä kauan tiukoilla. Eskolan tilalla ei ole omaa leikkuupuimuria
7622 120 . Jalkahoitola Siskon Kammari, Joenperäntie 8, Loimaa. 0400 293 576. 02 762 1350 www.kauneushoitolasabrina.fi Kauneushoitola Merja-Eliisa, Huvilakatu 14, Loimaa P. 02-762 1299 Ravintola Kauppalankatu 5-7 Loimaa, p. RAKENNUSTARVIKKEITA www.pohjantahti.. 0207 412181 . TIETOKONEITA . myynti@jetmasters.. 050 322 1416. BETONITUOTTEITA Jorma Laaksonen, Seppäläntie 192, 32210 Loimaa. Ajanvaraus myös www.tazzi.fi TORIKULMASSA LOIMAAN Kauppalankatu 5 Loimaa P. ÖLJYSÄILIÖHUOLTOJA . GYNEKOLOGIT KOTIAPU Jouko Aittamäki Kaurilantie 81, 21820 KUMILA • Puh. huoneistosaneeraukset, sisäja ulkomaalaukset, tapetoinnit yms., keittiöja kylpyhuonekalusteasennukset, jne... 045 122 4761. LOIMAAN KONEVUOKRAUS Patruunankuja 2, p. 0400-223 964 PAARIKULJETUKSET JA PYÖRÄTUOLIKULJETUKSET Loimaan Aluetaksi Oy Hannes Huhtala . LASITUSLIIKKEITÄ • Mestarinkatu 4, 32200 LOIMAA • www.pihaportti.fi • Portti avoinna hyvään palveluun! Portti avoinna hyvään palveluun! Puh. Avoinna ma-pe klo 10-17. 763 2760, www.sormuslankinen.. RAKENNUSKONEVUOKRAAMOITA . RAKENNUSTÖITÄ . 02-762 5100 Ark. KOTIPALVELUJA . 767 1524 • 040 535 0576 8 Täydellinen juhlaja pitopalvelu www.lounaspaikkamellila.. Soitinliike Väinölänkatu 4, Loimaa ma-pe 12-17 la 10-13 www.pikkurokkari.fi PikkuRokkari Ammattitaitoista rakentamista P. . RUOSTESUOJAUKSIA . P. 0400 531 576 Proteesiasioissa Teitä palvelee erikoishammasteknikko Juha Nepponen Väinämöisenkatu 6 B Op-talo Tiistaina klo 9–17, perjantaina klo 9–12. puh. Noutopöytä arkisin klo 11-14 Vesikoskenkatu 4, Loimaa 1 8 3 4 3 4 3 4 Tuula-Anneli Penttilä, Yliopistonkatu 11 a B 31, Turku. 8–17.30, la 8.30–14 Kotipalvelu RosaMaria, lähihoitaja Leila Toivonen Kodinhoito, hoivapalvelu, jalkojenhoito. 763 2484, 050 321 8085. Lasituspalvelu . Maistuvat noutopöydät ja pitopalvelu. (02) 763 1997. Loimipaino Loimaa. mukaan. P. HENKILÖNOSTIMIA . Pasi Markula 0500 770606 • Aggregaatti • Ajojärjestelmä • Nostokorkeus 16 m Kelloja koruseppä LANKINEN • Kelloja korukorjaukset paikanpäällä • Kotimyynnistä edullisesti Tervetuloa! ark. Kiinteistönhoito . JUHLAJA PITOPALVELUITA . 02-763 1015, 050 3722 764 Ti, Ke, Pe 10-17, La 9-13. 0400 871 095/Ilola, 0500 448 106/Suvanto Loimaan Kauppatorin Taksi ay Alkuperäistä loimaalaista taksipalvelua! P. Muina päivinä tilauksesta P. 0600 91444 P. 050 350 6983. PAINOPALVELUJA Lomakkeet, kirjekuoret, esitteet, tulosteet ja kortit. 0400-536 303 • (02) 762 8326 – Finikor-ruosteenestokäsittely – Huolto, korjaus – Maalaus, peltityö – Rengasmyynti – Automyynti – Autovuokraus – Tuulilasit – Ikkunatummennukset – Pesut, kestoym. Rakentajain asialla – lähellä Sinua! Rakentajain asialla – lähellä Sinua! • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut . 050 562 4803. AUTOKOULUJA . Siivouspalvelu . (02) 762 2393 Turuntie 73, 32200 Loimaa, p. PESULAPALVELUJA . RAVINTOLOITA LOIMAA Aleksis Kivenkatu 9 Loimaa puh. DI Kari Lahtinen GSM 0500-482243 PAIKALLISTA OSAAMISTA PARHAASTA PÄÄSTÄ PALVELULAARI . 14, Loimaa, puh. LVI-LIIKKEITÄ . vahaukset – Hinausapu 24 H w w w . . RAVINTOLOITA 044 762 2240 www.kalevikarjalainen.fi Juvantie 11 ( Vesikoskitalo) Timanttiporausta & -sahausta laserja vesileikkaus•särmäys•koneistus www.jetmasters.. Kesän juhlat varattavissa! Teollisuuskatu 8, 32200 Loimaa Puh. . JALKAHOITOLOITA Loimaan Seudun Invataksipalvelu, Raimo Huhtala P. (02) 7636 690 Karsolan teollisuusalue (Hirvikoski), LOIMAA Nyt myös • Puutavarakauppa • Ikkunaja ovi-kauppa • Rakennustarvikeja rautakauppa • LVI-kauppa • Asennuspalvelut LVI-asentajamme ja asianmukaisesti varustettu huoltoauto palvelee nopeasti ja luotettavasti. Torstai sopimuksen mukaan. HAMMASTEKNIKOITA . Maalauspalvelu . KAUNEUSHOITOLOITA Kauneushoitola Sabrina, Turuntie 14 P. TAKSIPALVELUITA . KÄDENTAITOTUOTTEET Puh. JÄTEHUOLTOA • Jätehuolto kaikille kiinteistöille • Paperin, pahvin ja kartonkien keräys • Kaivojen tyhjennykset sekä viemäreiden avaukset • Siirtolavojen vuokraus ja toimitus Roskat pois nurkista! Puh. INVATAKSIPALVELUITA Farmarisäiliöiden kuntotarkastukset ja pinnoitukset Neliöpinnoitus Pöytyä, P. www.jormalaaksonen.net . 13 as. www.melodata.fi . Kauneusja jalkahoitola Wilhelm & Miina, Koulukuja 7, Loimaa. LASTENTARVIKKEITA . 050 512 3731 • Olli-Pekka Vienonen SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN . PARTURI-KAMPAAMOITA AUTOHUOLTO MAUNU KY, LOIMAA P. 044 055 5722. 0400 223 535, 0400 223 235. h u h t a l a . P. AUTOKORJAAMOITA . 044 216 2016, www.endogyne.fi . klo 6.30–9.00/sop. 02-724 7851, 763 1031 ma-to 9-22.00, pe-la 9-01.00, su 10-22.00 KÄDENTAITOJEN ERIKOISLIIKE/ KEHYSTÄMÖ NYYTTI Satakunnantie 5 LOIMAA, P. . Ympäristönhuolto . LOIMIHAKA suomenhevoskeskus RATSASTUSTUNNIT Uitontie 142 Loimaa PARTURI • KAMPAAMO • MYYMÄLÄ ma-pe 9-17 la 9-14 myös sopimuksen mukaan. MUSIIKINOPETUSTA Melodata Tuotannot, Musiikinopetusta kaikenikäisille. P. MUSIIKKIPALVELUJA Fender, Squier, Gibson, Epiphone, Line6, ESP/LTD, Tokai, Aria, Casio, Premier, Yamaha, Korg ym. Kitara, piano, tietokonemusiikki. 044 305 6900. VALOKUVAAMOJA . VAKUUTUSYHTIÖITÄ . 040 535 6973 Avoinna ti–pe 10–17, la 10–13 Taiteilijatarvikkeet Askartelijan tarvikkeet Kädentaitotuotteet Peiliä ja lasia Kehystys Polttopalvelu Kurssit www.kadentaitonyytti.fi HENKILÖNOSTIMIEN VUOKRAUSTA Max kork Sivu-ulottuma DINO 180 18 m 10,5 m DINO 120 12 m 5 m H. Kauppalankatu 11, Loimaa, puhelin (02) 762 4230. 9–18 la 9–14 Pietilänkatu 11 Loimaa p. REMONTTEJA A v o i n n a : M A – P E 7 – 1 7 , L A 9 – 1 3 www.lpr.fi w w w .r a u ta n e t. 02-7627 297 • www.seppalamobel.fi • Keittiökalusteet • Kalusteovet • Mittaukset ja asennukset UUSI ILME KOTIISI! Sahantie 5 Mellilä P. SÄHKÖLIIKKEITÄ . Kampaamo Sirpa Kilpinen Kampaamo Uusi Salome Idyllinen Ryötin tila tarjoaa monipuoliset ja tunnelmalliset tilat juhlaan ja arkeen. toukokuuta . 0600 91444 www.loimaantaksi.com. . 0207 412181 Puh. . P. KAIHTIMET JA MARKIISIT . 050 2279 . 040 524 7336 ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN ASIANTUNTEVAA APUA KODIN KUNNOSTUKSEEN Mm. NURMI 040 546 2084 . Soita 0400-805 285 www.loimihaka.. KEITTIÖKALUSTEITA Puh. KELLOLIIKKEITÄ Myös ilman ajanvarausta Vesikoskenk. P. P. . 0400 544 659 Avoinna ark. i n f o / k y y d i n v ä l i t y s puh. RATSASTUSTUNNIT ma-la, sunnuntaisin maastoretkiä, valjakkoajotunteja tilauksesta ja toimintaa erityisryhmille. fi Puh. VTS Seppo Toivonen, puh. METALLIN ALIHANKINTAA . 02-550 2400, fax 762 2790 Tervetuloa maukkaalle lounaalle Justiinaan arkisin klo 11–14.00 Ammattitaitoista juhlaja pitopalvelua. 8 Tiistaina 12
82 tkm. Hp. 9 -08, siisti. 041 4817811. P. P. 700 e. 041 502 4721. P. Lada 110 16V HB -03, aj. 0400-639390. Tilat yhdessä tasossa p. Seat Ibiza 1.2 -90 talvi + uusilla kesärenkailla. Peltinen autohalli tai varasto n. Myydään viikko-osakkeet viikot 2 ja 38 Kihniön Pyhäniemessä kelohonka talossa. P. Klapisirkkeli traktorikäytt. H. 040 731 9942. (02) 430 3867 Mynämäki. 2 kk:n vkra. MB Printer 315 CDI -07. P. P. P. 040 503 6083 Yläne. 2000 hp.139000e. Mopo MBK x-limit -02, koneremontti tehty. Ha-peräkärry, vetävä ruohonleikkuri, huonekaluja, vanha lipasto, sekaklapia + muuta. 0400 748 134 Alastaro. P. Moposkootteri Kymco -07, aj. P. 2350 e sekä peräkärry -06 sinkityt, lisäl. h. 050 301 4953. 3x6 m ovikorkeus 2 m, siirrettävä, ostaja järjestää kuljetuksen. Uroskoiran pentu. 2000 luv. Turo tailor, oliver, koko jc 173 cm, villa/polyester. Ota yhteyttä 0400 587 497 tai jone.leinonen@kotinet.com. Sovi esittely. hinta 4000.Puh.iltaisin 050 330 3869. AB PRD BENCH vatsalihaspenkki kuin uusi, ohjekirja mukana p. OK-talo, viihtyisä piha, 12v kokemus, pphammattitutkinto p. T11 1340 m: 1) Josefiina Knaapi 10.14. Pun. Asuntovaunu Piccolo Holicamp 400 tk jm 89/90 kok.paino 790 kg katsastettu huhtikuussa hp. 046 654 8477. Halutaan vuokrata asuntovaunu Oripään suviseuroihin 25.-29.6. 050 511 8552. Betonilaattaa 50x50 40kpl hp. koneita. P. 950 e. 0400 470 887 Pöytyä. Vuokrattavana 1h+k 38m2 Auran kirkolla tied. 050 3440 153 Lieto. 040 539 8609 ilt. MAASTOJUOKSU Loimaan Voiman maastojuoksut 29.4., tulokset: T5 300 m: 1) Pami Aavila 2.21, 2) Siiri Repo 3.18. 040 517 1367. 040 841 6032. H. P. P. 040 5715 330. Mini-80 katsastettu 4/09. P. P. 0500 823 623. -96. 2001, 2xrenkaat, cd-soitin, vähän ajettu, vetokoukku, huoltokirja, punainen, kats. P. Tyttöjen pun. Miesten Tunturi polkupyörä, ei vaihteita siistikunt. Tontti 0,74 ha. 0400 696 201. +pressu. 041 435 2299. paikalle vietynä. 4860 838 tai 040 7581 567. 050 598 3989. Paritalo Kyrö 5h+k+khh+s 122m2+at/ var+ak rv. 76 tkm, met. 2006, hyvä kuntoinen. 5000e p. 050 516 6826. Vanhempikin käy jos sähköstartti. Sen tukemiseksi osta Pro Virtaankangas paita. 590 e. harmaa, vetok., kats. 050 377 7772. Halutaan vuokrata mökki tmv. vaihteisto. 040 581 4640. P. P. Vanha sorakuoppa tai muu luonnon kuoppa, saa olla myös vettä p. 040 539 3353 Loimaa. Musta tai vaalea 10 euroa kpl. aj. suviseuroihin. 2,5 vuotta vanhan 250cc custompyörän, isomman tieltä pois. 040 5347 656. P. 044 748 8501. P. P. 0400 249 545. 100 e. 1300 e/tee tarjous. 50L Alumiinikannuja 13 KPL. P. OSTETAAN Perunanistutuskone p. P7 600 m: 1) Petteri Kurppa 3.08, 2) Vili Nummela 3.34, 3) Santeri Koskinen 3.46, 4) Jami Mäkilä 3.57, 5) Iisak Merilehto 4.04. Pöytyällä p. 050 377 9366 tai 050 370 6867. Kasvihuonemultaa Aurassa p. Puutarhajyrsin yli 5 hv kumipyörillä. Puh. Suihku+wc, jenkkisänky h.60 000e p. Rak. 0440 378 825 tai oksa@kymp.net. 050 402 4095 Oripää. Loimaa. P. -85, täysin katsastuskunnossa, uudelleen rekisteröity -07. Traktori Ford 3000-75 Harahytillä alkuperäinen hp. Vuokrataan yksiö 35,5 m2 vapautuu 1.6.-09 Loimaan keskustasta. siisti, ilmastoitu, varma käyttöauto. H. 041 705 3674. 0400 519 037. 040 4180 237. 2000 puh. P. Lisätied. Ylivuotista heinää pienpaaleissa Pöytyällä hinta 1e/paali p. Poikien Tunturi Bomber 26” hopea, uutta vastaava 7-vaihdetta, jousitus edessä , jalka+käsijarru yms. Kodinomainen turvallinen hoitopaikka 4 lapselle yksit. 7650 e. 040 847 9155, 041 436 9075, ei välittäjille. Hinta 1,40 e/m. Polkupyörä helkama kolmi pyöräinen,uudenveroinen. Kotiseutumme värikuvina maatilakirja, KarinainenOripää-Pöytyä, 2000luvulla tehty, tarjoa puhelimeen 044 9945567. 044 526 8506 Luukkainen. Omakotitalo/kesämökki Loimaa. 100x110 p. 484 6609/044 484 6609. H. P11 1340 m: 1) Veeti Mäkilä 5.42, 2) Tuomas Eskola 6.10, 3) Andreas Säilä 6.17, 4) Oskari Levomäki 6.19, 5) Vihtori Koskinen 6.35. P. 1580 km. 0400 527 889. P. Tarvitaan ikkunalaseja koko min. H. Kasetti wc, aluvanteet, CD-soitin, sähköpatruuna, ym. 040 586 6374 tai 050 524 8267. P. P. 1992, hyväkunt., ollut talven tallissa, katsastettu elokuussa. P. iltaisin 050 302 0613. p. Halutaan vuokrata asuntovaunu paikalle vietynä Oripään Suviseuroihin to 25.6.ma 29.6. 040 582 8341. 600 e. 2000, ajettu 123 tkm, siisti ja kunnossaoleva, puh. 0400 635 797 Somero. Solifer tavaramopoja väh. 0400 741 009. Vapaa 1.7. 044 322 0973. 040 5271016. P.040 554 1994. 790 e. 100 e. Hp. 1500 e. Timoteiheinää pyöröpaneeleissa. P. T7 600 m: 1) Iita Mäkilä 3.14, 2) Aada Mäkelä 3.17, 3) Linnea Levomäki 3.32, 4) Heini Uusitalo 3.42, 5) Salla-Mari Kurppa 3.45, 6) Venla Mäkilä 3.50, 7) Iita Merilehto 3.58, 8) Iida Uusitalo 4.49. Volvo 460 DL, vm. H. Soita 050 390 2138. 0400 324 282. Halutaan ostaa metsäpalsta Auranmaalta, vaatimatonkin käy, yksityinen henkilö. veden ääreltä 2429.6. 10490 e. 029 946 4330. 050 596 2832. Kuljetus ja pihatöitä vastaan Somerolta. Kunnostettu työnnettävä ruohonleikkuri B&S moottorilla hp. 0400 705 940. Nyt myymme taulut puoleen hintaan – toukokuun ajan joiden alentamattomat hinnat ovat 150 e– 3.000 e. uutena 1550 e. P. 500 e. Asuntovaunu Solifer 6102i vm -90 teli. 0500 673 691. 0500 225 051. Uutta mattoa trendivärejä kevät-kesän juhliin, eri levyisiä-pituisia edullisesti p. Vuokra 320 e kk+sähkö. 040 769 8652. P. 050-5213192. Hp. 98000 e. Tarvasjoella vuokrataan RT 1h+k+s, 42 neliön yksiö, vkra 350 e/kk+vesi ja sähkö. toukokuuta 9 Löytölaari julkaistaan tiistaisin Auranmaan Viikkolehdessä, Loimaan Lehdessä ja Somero-lehdessä. Tied. Galant 2.0 GLI HB 91/92, pikkuvik. Traktorin renkaat 11,2”/10”x24” uudet 2 kpl 8 kankaiset, sekä kuntoiluvälineitä lama hintaan sopivasti p. -47, remont. Höylättyä lehtikuusi terassi/laituri lautaa. alkaen. 040 832 4729. Somerolla RT-yksiö 31 m 2 Turuntie 12. Juko kylvölannoitin 2m varpojyrillä h. 0400 741 863 tai 4867 167 Aura. 040 744 5967. P. 4300,p. P. VW Bora 1.6 vm. Tunturi Shape 26” , 7-vaiht.polkupyörä. Vuokralle tarjotaan saunamökki 44 m 2 autoilevalle henkilölle. 400 jm. Katkaisusirkkeli voimavirta, kaasupulloja 11 kg tyhjiä. VW Polo 1.3-95 juuri kats. 050 590 4859 Lieto. 50e 044 484 1085 . Pieni erä Kauniston Soran kiviä Loimaan keskustassa, ei tekstiviestejä. 2000 e. P9 700 m: 1) Topias Huhtamo 2.42. Ajalle 2529.6. 1490,p. Mopo Derbi DRD R -03, aj. 0400 820 749. Halutaan vuokrata asuntovaunu Oripään suviseuroihin paikalle vietynä. Latokuivattua Timoteiheinää pikkupaaleissa Marttilassa p. Opel Omega 2,2 Caravan-vm 2000 hyvä ajettu 193 000 km hp. 2 renkaat, kats. 040 546 8924/ Somero Pitkäjärvi. Traktori pienehkön kokoinen pikkutilalle + perälevy ym. P5 300 m: 1) Eetu Mäkilä 1.38. P. Rivitalo Oripää 38m2 1h, keittiö, sauna, autokatos, halpa yhtiövastike, ei rasitteita p. P. Hp. VW Golf 1.4 5D -02 ml. 040 509 1239. 050 514 5455 tai jones.jones4@gmail.com. 050 3779359 – 044 2760461 Loimaa. P. 0500 410 371. Jukkari kotitarvemylly 11kw moottorilla. Vuokralle annetaan asuntovaunu, siistille vuokraajalle. Pyörä sopii erinomaisesti aloittelevalle motoristille. Vuokratakuu 1 kk. puh. miel. Yamaha XT -350-93 kone jumissa p. MYYDÄÄN OSTETAAN SEKALAISIA TULOSPÖRSSI. H. Autom. P. P. Ostan vanhan traktorin. Ei tekstiviestejä. H. perhepäivähoidossa Koskella. 3-4h+k+2wc/suihku. H. 050 0228 035 Kyrö. 150 e. 1000 e. Sovi esittely. Ei tupakointia. 80/100 m 2 . Paikalle vietynä. 900 e. Myydään kaunis, turkoosinsininen mp Intruder 1400 vm. 3-ovinen, ruosteeton, 2 hyvät renkaat h. Mitsubishi Space Star vm. H. T13 1340 m: 1) Ella-Sofia Knaapi 7.13. 60e. Halutaan vuokrata omakotitalo Virkasuo, Pappinen, Oripää vaikka vähän remontoitava. Mopo Peugeot XPS Street Evo 3 -07, aj. p. Poikien musta rippipuku v. Putkarontie 184. 0400 690 421, 050 414 7443. Tammela. Myydään 23*120 UTV-panelia ja 2*5 pattinkia. Puutarhajyrsin kunnossa oleva. Siisti ja hyväkuntoinen. SEKALAISIA Halutaan vuokrata asuntovaunu Oripään suviseuroihin 26-29.6. 1960 km, siisti. P. Kysy lisää p. Hp. elevaattorilla, tarjousten perusteella. Vielä vapaita viikkoja. 040 705 1364 Kyrö. 050 366 9913. 20 tkm, huollot merkkihuollossa. T9 700 m: 1) Tii Aavila 2.58, 2) Johanna Huhtamo 3.40. Ilmastointi+ asunto-osan ilmastointi. 050 350 6955 tai (02) 767 6644. Yamaha Aerox vm. 2008. Yhteislevikki 23 500, lukijamäärä yli 63 000 Ilmoita kolmessa lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! MYYDÄÄN Uudet kesärenkaat First Stop Tour 175 70/R13. Taistelemme puhtaan veden puolesta. 0400-905 642. Leikkuupuimuri MF 16 tai 20 tai Sampo vastaava. Ei vko 26. Hp. Tiistaina 12. Saab 900i vm. P. Halutaan vuokrata siisti asuntovaunu tai -auto (2 aik, 3 lasta) Oripään suviseuroihin paikalle vietynä 25.-29.6. Veneen WC pönttö vesikäyttöinen. P. 044 285 4240. Vuokraenn. 041 4817811. Hintapyyntö 350 e/tarjous. Hp. 200e p. Vuokralle tarjotaan 50-luvun ok-talo Jaatilassa. P. Kivinavetan seinäkivet n. P. 050 305 6732 Somerolla. 08/08 siisti. H. 45 eur puh
Käsitellään Nuorisolavan korjaussuunnitelman hyväksyminen sekä muut esille tulevat asiat. Tervetuloa! Hallitus . 0400690421, 0504147443 4-OVINEN GWS-METALLIKAAPPI Viljavarastontie 4, sisäpiha, Loimaa P. EUROPARLAMENTTIVAALIT 2009 Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 7. Lapsille: Muumipeikko ja Pikku Myy, Pomppulinna, Kellarikummituskierros, poneja ja heppoja. ENNAKKOÄÄNESTYS Vaaleissa voi äänestää ennakkoon kotimaassa yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa ajalla 27.5-30.5.2009 ja 1.62.6.2009. päivämatka 55,/ aik. alk. Kevätkokouksen jälkeen, kello 19.00 pidetään kaikille avoin tilaisuus, jonka aiheena ovat historialliset reitit. klo 10-16 Iittala outlet Nuutajärvi, puh. alkaen tai sopimuksen mukaan. Ilmoittautumiset 1.6. • Uusien asetusten mukainen • lev. KESÄRETKI AHVENANMAALLE 14.-15.7. mennessä sähköpostitse palkkatoivomuksineen minna.lovgren@ladyline.. lounaan 9.8. Rak.-47, remont. päivänä kesäkuuta 2009. Tervetuloa! Hallitus KUULUTUS Loimaan ympäristölautakunnalle on jätetty seuraava toimenpidelupahakemus: Kiinteistö Hakija Alue Toimenpide 430-472-1-129 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-5-207 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-1-124 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-5-194 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-5-43 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-5-156 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat 430-472-1-32 Turun Seudun Vesi Oy Virttaa Imeytysaltaat Hakemuksesta on niillä, joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun asia vaikuttaa oikeus mielipiteen esittämiseen tai muistutuksen tekemiseen. Edullinen asua. www.ladyline.. 57,/ aik. hinta 185,-/aik/H2 PATIKOINTIMATKA POSIOLLE 25.7. P. 7626 016 Suomalaiset arvostavat sanomalehteä. 1.6. Palkkaus pohja + provisio. 4 pv alk. Toimistokulut 7,Tarkemmat ohjelmat toimistostamme Loimaan Matkatoimisto Kauppalankatu 13, 32200 LOIMAA puh. klo 18.00 Alastaron Nuorisolavalla. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava erikseen keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 26.05.2009 ennen kello 16.00. ja 5.8. Keskusvaalilautakunnan osoite on Koulutie 2 32 500 Oripää ja puh. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Sopii myös ymp.vuotiseen vapaa-ajan käyttöön. 0204 39 35 27 Cafe Depont, Ateljee Eija-Liisa Löyttyniemi, Galleria Markku Salo, Kristalli S, Lasigalleria, Lasisirkus, Lasitaivas, Lasistudio Ilse Lindqvist, Lea Swantz Glass Design, Nounou Design, Nuutajärven Galleria Osuuskunta, Nuutajärven Taidetalo, Tiffany-lasi Uskelin Avajaispuhe klo 11 Toimitusjohtaja Kari Saikkonen, Go Tampere Oy Taidelasihuutokauppa klo 12. Oripään kunta toimii vaaleissa yhtenä äänestysalueena seuraavasti: Äänestysalue Äänestyspaikka 1 Oripään äänestysalue Vanhainkoti-palvelukeskus os. TNS Gallup/Medioiden mielikuvat 2008. Pihasauna, varastona iso lato, hirsitalo, vuolukivitakka/leivinuuni. ja 1.8. Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Hallitus KEVÄTKOKOUS Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n kevätkokous pidetään keskiviikkona 3.6.2009 klo 18.30 Kylämäen hevostilalla Marttilassa (Hallintie 31). 330,-/H4/hlö PÄIVÄ KOLMÅRDENISSA 24.6., 8.7., 22.7. Saue-Saku-MaarduPalmse Kiertomatka, sis aterioita 420,-/hlö/H2 Hintoihin sisältyy bussikuljetus Loimaalta. Oripään yleinen ennakkoäänestyspaikka on vanhainkotipalvelukeskus, osoite Turuntie 8 32 500 Oripää. Muistutukset tulee tehdä ja mielipiteet esittää ennen kuulutusajan (12.05.2009-25.05.2009) päättymistä. TYÖPAIKALLE, AUTOTALLIIN, KONEHALLIIN, KESÄMÖKILLE TURVAKAAPIKSI, ym. Lähetä työhakemuksesi viim. Lue, niin tiedät miksi. 15.5. . NUUTAJÄRVIPÄIVÄ sunnuntaina 17.5. Arjen käsikirja puh. 73,KIVAT PIIPUSSA -revyy Linnanmäen Peacockissa Pe 5.6. Mukana kirjailija Pirkko Jaakola. Lisätietoja vaaleihin liittyvistä asioista saa tarvittaessa keskusvaalilautakunnan sihteeriltä, Asta Suomiselta, puh 7625 320 tai 050-529 2422 Oripää 09.05.2009 ORIPÄÄN KUNNAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA PÄIVÄRETKI TURKUUN + RISTEILY UKKO-PEKALLA Pe 5.6. klo 14-15. Päivämatka, sis. Turuntie 8 Vaalihuoneisto on vaalitoimitusta varten avoinna yhtäjaksoisesti kello 9.00-20.00. LOIMAAN SEUDUN REUMAYHDISTYS RY:n VUOSIKOKOUS ti 19.5.2009 klo 18.00 Tuulensuun palvelukeskuksessa. 180 cm, syv. Tontti 7400 m 2 . hinta 66,-/hlö TUUSULAN RANTATIE Ke 24.6. VIRON KARTANOKIERROS 1.-3.8. MYYDÄÄN OMAKOTITALO LOIMAA, Onkijoentie 219 3h, k, 2wc/suihku, veranta, iso terassi 80 m 2 /100 m 2 . Kaikkien jäsenten läsnäolo toivottavaa. FM Begona del Barrio kertoo Santiago de Compostelan reitistä ja lisäksi keskustellaan Hämeen Härkätien kehittämisnäkymistä. lounaan 80,/ aik. toukokuuta Loimaan Lehti kesäosoitteeseen (02) 762 6016 tai tilaukset@loimaanlehti.fi Tiesitkö, että voit maksaa Loimaan Lehden kestotilausmaksun myös useammassa erässä. Tilaisuudessa kahvitarjoilu. Lasimuseolla ilmainen vanhan lasin tunnistus, museolle vapaa pääsy. mennessä sähköpostilla jokivarsi@jokivarsi.org tai puhelimitse 02 484 5873. Yhteystiedot Oripään keskusvaalilautakunnan postiosoite on Koulutie 2 32 500 Oripää. Myymälät ja lasitori täynnä tarjouksia Yllätyslahja 2000 ensimmäiselle! Tervetuloa koko perheen tapahtumaan! Vapaa pääsy Pääesiintyjänä Taikakuu Vesikoskenkatu 7, Loimaa p. sis. 2000-l. 020 775 7760. 10 Tiistaina 12. 762 5320. 50 cm, korkeus 188 cm • Abloy-sylinterilukoilla Siistejä, uuden hinta yli 800 ! Hinta 120 GWS-180 cm METALLIPENKKI KAUPAN PÄÄLLE KATSO MYÖS MUUT TAVARAT : www.kon e-kierrat ys.. joka päivä 0400 860 375, 040 736 2198. Nuutajärven Galleria Osuuskunnan kesänäyttelyyn ”Fruit Market” vapaa pääsy. Ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ovat seuraavat: 27.-29.5.2009 klo 10.00-15.00 30.5.2009 klo 10.00-14.00 1.-2.6.2009 klo 10.00-16.00 Kotiäänestys Niille äänioikeutetuille, jotka eivät pääse ilman kohtuuttomia vaikeuksia ennakkoäänestyspaikkaan tai varsinaiseen vaalipaikkaan, järjestetään mahdollisuus äänestää kotona. PE 9.00-18 LA 9.00-15 Rakennusliiton osasto 281 Alastaro KUUKAUSIKOKOUS torstaina 14.5. Hp.98000 /TEE TARJOUS! ESITTELY la 16.5. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä Loimaan ympäristöpalvelukeskuksessa. 218,-/hlö/B2 ELVIS MUSIKAALI Samppalinnassa 30.7. 044 030 6004 ma-pe 9.30-17.30, la 9.00-14.00 Part Two & Matinique-päivät keskiviikkona ja torstaina -15 % Tule tapaamaa n edustajia Janinaa ja Jannea tuotteet torstaina klo 11-17.30 kuulemaan lisää kesän muodista ja osallistumaan arvontaan! Naisten oma hyvänolon kuntokeskus Lady Line Loimaa hakee PALVELUNEUVOJAA PALVELUNEUVOJAA myyntitehtäviin, kokopäivätyöhön. GRIPSHOLMAN LINNA JA MARIEFRED Ruotsissa 19.-21.7. 135,-/aik/C4 (24.6.) VISAVUORI JA VOIPAALA Kulttuurimatka, sis. pääsyliput 3 kohteeseen alk. Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet tulee toimittaa Loimaan ympäristölautakunnalle osoitteella: Loimaan kaupunki Ympäristölautakunta Loimijoentie 74 32440 ALASTARO 11.5.2009 LOIMAAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 33
Asianajotoimisto KNUUTILA & TUOMINEN AA, VT Ilpo Knuutila AA, OTK Martti Tuominen Vesikoskenkatu 7, 32200 Loimaa, puh. Loimaan Eläkkeensaajien ja EKL:n Varsinais-Suomen piirin järjestämä kevättapahtuma Hirvihovissa ke 13.5. klo 18.00. klo 18 urh.keskuksessa. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä ja oikeusturva-asioita. Lähtö urheilukeskuksesta omin kyydein klo 17.30. Suomi-Venäjä-Seura, Loimaa Helsingin matka 17.5.09. (02) 762 4800 fax 762 4805 www.hj.. lähdemme Vuorisen bussilla, talli klo 7.20 Turuntie OP:n pys Kalevalankatu Lännentie Kolkkalantie Metsontie Hir. klo 17.00 kentältä. Kojonkulman kyläyhdistys: Satujumppa ja aikuinen-lapsijumppa jää kesätauolle. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Liisa Lehtonen 0400-871830. Kuunkiertolaiset Loimaan Musiikkiin ti 12.5. Asianajotoimisto JARI HEIKMAN OY AA, VT Jari Heikman AA, VT Katri Ranta-Eskola VT Kaarina Nylamo Turuntie 8-14, II krs. Joitakin paikkoja vapaana myös ei jäsenille. Loimaan Taideseura ry. mennessä klo 16 jälkeen Evelle 0400-643568 tai Salomonille 0400-508219 Aikaa säästääksesi mahdolliset muistamiset matkatilille 523805-223121 Kanteenmaan Bingo Punkalaitumella keskiviikkona 13.5.2009 klo 18.45 alk. Lähtö Loimaan torilta Nordea-pankin edestä klo 9. Klo 11 alk., ohjelma (kesto n. Viimeiset jumpat 13.5. (02) 762 4010 fax (02) 762 1321 knuutila.tuominen@asianajot.. klo 12-16 (Säävaraus) Tällä kupongilla JÄTTIHAMPURILAINEN TAI LIHIS 2:LLA NAKILLA 3 Tervetuloa myymään, ostamaan ja maistamaan grillin herkkuja os. 02-7632463 . Sarjaottelu TPK-LoPS ke 13.5. Muista varata kahviraha. Kimppakyytiläiset kerääntyvät Alastaron yläasteen pihalle klo 17.30. Kannustusjoukot mukaan miesten suomensarjapeliin Lahti-Loimaa la 16.5. tunnin) klo 12 alk., lopuksi tanssia. klo 17.30-18.30 Alastaron nurmikentällä. Ismo Kulmala 0405617501. HUUTOKAUPPA Virttaan Työväentalolla To 14.5. ajokorttitodistus • työnäkeminen VARAA AIKA 763 2030 Asianajajia ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. 010 362 5172 tai 050 543 6854 Myyntiehdot: Käteismaksu. klo 18 Pippurissa Sahantie 5 Mellilä. Reitin pituus n. Lähtö kentältä klo 16.15. Kesäjumppa to 14.5. menn. 050 522 6505 Vuodet vierii, ikä karttuu, viisikymppisiä kun juhlitaan TERVETULOA Sukulaiset, ystävät, naapurit, työja harrastekaverit viettämään isämme Markuksen merkkipäivää Heimolinnaan lauantaina 6.6.09 klo 17.00 Eveliina, Salomon ja Valtteri Koli Ilmoitathan tulostasi 24.5. klo 16.30. Kotiseutupyöräily ma 18.5. Asianajotoimisto HEIKKI RANTANEN OY Varatuomari Heikki Rantanen Kauppalankatu 9-11 B 32200 Loimaa, puh. (02) 762 2888 fax (02) 762 2313 heikki.rantanen@kolumbus.. Myös ohjattua kuntosalia ma ja pe klo 12.00 LadyLinen tiloissa Hossinkatu 1-3. Lämmintä TUOTANTO-/ VARASTOTILAA 360 m 2 todella edullisesti. AU/jalkapallo -97. Kuukausikokoontuminen Päiväkeskuksessa pe 22.5. 050 512 5855. Kaikki Melliläpäiville osallistuvat yhdistykset ja henkilöt mukaan kertomaan mitä ohjelmaa on tarjolla. Kaksi peruutuspaikkaa vapaana. klo 17.00 Katso huutokaupat.com NURMEN PERUSTAMISTA ja PAIKKAUSKYLVÖÄ Juha Laaksonen p. EL:n Kosken yhdistys on kutsunut iloiseen iltapäivään to 21.5. Varsinais-Suomen ulosottovirasto, Loimaan toimipaikka Mellilän Kyläyhdistys ry, kokoonnutaan ti 12.5. Oppaana toimii Anja Välimäki. p. Hallitus ei kokoonnu. puh. klo 19 Hirvikosken kirjastossa. Lähde tutustumaan Kakolaan lauantaina 23.5. To 14.4. Reitin pituus n. tavallisiin aikoihin. VIRTANEN SEURATOIMINTAA KOTISEUTUPYÖRÄILY maanantaina 18.5. Mukana luontokuvaaja Erkki Kallio. Ilm. klo 18.45 PÄÄKIERROS 170 Viitosbingo/Ventti 1 KIRJA 5 SEURAAVAT 2 IRTOLIUSKAT 2 Loimaan Leisku SILMÄLÄÄKÄRIT OPTIKOT • 45-v. 050 512 5855. klo 14.00 Kitkossa. toukokuuta 11 B. Oppaana Anja Välimäki. Loimaan Latu ry Loimaan Latu. (02) 762 4400 fax 763 1301 jari.heikman@aatsto.inet.. . ark. Lähtö klo 18 Heimolinnasta. Sydänkerho kokoontuu Tuulensuussa ti 12.5. LEISKUN BINGO / JAHTI 650 /50 p. Ilm. 050 053 7499 / Anniina järj. 30 km. Tied. 050 364 0065 Irtaimen omaisuuden huutokauppa Loimaalla 19.5.2009 Aika: Ti 19.5.2009 klo 10:00 ja mahdollisesti jatkuu 20.5.2009 klo 10.00 Paikka: Heimolinnankatu 2, Loimaa Myytävä omaisuus: Myydään ulosmitattu sisustusliikkeen irtaimisto: huonekaluja, valaisimia, lyhtyjä, ruukkuja, lasija koriste-esineitä, lahjatavaroita, viherkasveja ym. Ulosmitattu omaisuus myydään ulosottokaaren mukaisesti. D-p Laitila, to 14.5. Loimaan Työväentalolla ti 12.5. Pelaajat kentälle klo 18.00. klo 12.00. RULLALUISTELUTAPAHTUMA Vauhdikas sprinttikisa ja pidemmät matkat. Kannel-kuoro Tuulensuussa ke 13.5. Asianajajan toimintaa valvovat Asianajajaliitto ja oikeuskansleri. Lautatavara lahjoituksia otetaan vastaan! Kertunmäen kesäteatteri p. pidetään liikuntahallin peilisalissa klo 18.30-19.30. 040-7242901, mielellään tekstiviestillä. Loimaa, puh. Retki la 6.6. 7627026, 0407013216. Muista varata k.raha. Loimaan Seudun Sydänyhdistys ry. klo 19.15 Puistomäen kentällä Turussa. KILPAILUKUTSU Loimaan alueen OP-maastot Maanantaina 18.5. Tied. Tanssiryhmä Impulsen Da Show -esitys 15.5.2009 klo 18.00 Loimaan keskustassa MENOSSA MUKANA OP LOIMAAN SEUTU JÄRJESTÄJÄT • Loimaan Jankko • Loimaan Leisku • Loimaan Voima IKKUNAT JA OVET ASENNETTUINA alk. Leo Club Loimaanseutu PS. Loimaan Seudun Kuulovammaiset ry. Sekä aika että paikka muuttuneet! Loimaan Voiman mestaruusmaastot ke 13.5. Bussi OP:n pysäkiltä klo 9.45. Tied. Lähtö peliin ke 13.5. Muut ehdot huutokauppapaikalla. 50 /kk Veroetu 3000 Soita ja sovi esittelystä! Tuomo Järvenpää p. 0400 765 521 TIIMI-IKKUNA OY Eläkeläisten jumppa ke klo 12.00. LP Juniorit pelaa: klo 18.30 alkavat pelit: ti 12.5. AU/Jalkapallo P94 harjoituspeli AU-FJK Alastarolla ke 13.5. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Mukana eläkkeensaajia Pirkanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen piireistä. Laulamme karaokea Kitkonpuistossa ke 13.5. apteekin pys klo 7.45. Lähtö klo 18.00 Heimolinnasta. Huom. pallokoulu alkaa ma 18.5. klo 10.00 Loimaan Nordean edestä. klo 9.30 urheilukeskuksesta. Huom. klo 11 15. mölkkyä pelataan torstaisin yläkentällä klo 15. E98-p Mynämäki ja F-p Jokioinen, ke 13.5. Imetyksen vertaistukiryhmä Maitokeidas kokoontuu tänään tiistaina 12.5. Eloisat ja muut asiasta kiinnostuneet. Lämmin VARASTO 15 m 2 Loimaa, edullisesti. www.asianajot.. Eläkeliiton Alastaron yhd. P. Eloisat. GRILLIKIOSKI CENTERIN pihalla PIHAKIRPPIS la-su 16-17.5. Lisäksi myydään Solifer Speed moposkootteri vm-08 sekä koti-irtainta Tiedustelut: Raija Uutela p. E-t Laitila. klo 19.00. 10-21 la ja su 12-21 Puh. AU/Jalkapallo P96 sarjapeli tänään Turussa. P. Bussimatkan hinta. www.heikman.com Asianajotoimisto HANNELE JÄRVINEN KY AA, VT Hannele Järvinen Väinämöisenkatu 6 B 32200 Loimaa, puh. Myös syksyn risteilystä alustavaa tietoa. Tied. LP Juniorit. JAHTI 2100 € /54 palloa 1 x 200 € 2 x 100 € 24 x 40 € Super-5-bingossa 200/55 € TERVETULOA Kanteenmaan Ns! EL:n Mellilän seudun yhdistys. Lähtö Humppilaan la 16.5. Loimaan Naisvoimistelijat ry. klo 18.00 Loimaan urheilukeskuksessa Sarjat ja matkat: Tytöt ja pojat 7 vuotta 600 m 9 vuotta 800 m 11 vuotta 1500 m 13 vuotta 1500 m 15 vuotta 2800 m • Palkinnot kunkin sarjan kolmelle parhaalle • Seurojen välinen joukkuekilpailu • Osanottomaksu 5 eur/osanottaja LSOP 523900-212938 Ilmoittautumiset 15.5. Mukana Suomen huippuja! Rento haastekisa 4-henkisin joukkuein Avoin kaikille, työpaikat, seurat, kaveriporukat jne. Eloisat, Kalevala-aiheiseen suurnäyttelyyn Ateneumissa ja Kasvitieteelliseen puutarhaan Kaisaniemessä 22.5. Pe 15.5. Loimaan Eläkkeensaajat ry. AU/Jalkapallo 03-04 -synt. Kuukausikokoontuminen 15.5. 0500 781804 tai jorma.eskola@luukku.com Tervetuloa! Loimaan Voima ry. 2008 Eläkeliiton miest.sarjan voittaja Mikko Litmanen. klo 18.30. klo 18 B-t Turku. 040 539 7035/Helli tai 040 539 6725/Osmo. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 19.5. seurakunnan kerhotiloissa Koulukujalla klo 17.30-19.00. ja ilm. klo 14.30. Sit. klo 18.00, mukana erik.lääkäri Jukka Virtanen. 30 km. kokoonnutaan kerhoon klo 13. LoPS P97. mennessä Jorma Eskola p. klo 14-17.Isäntänä v. 040-7165142/Seija. Kiitos kenkälahjoituksista! Loimaan AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 Nuorisotalon yläkerrassa. Eila 0405651525 tai Tarja 050-3298676. Kirkkokalliontie 12 Av. Loimaan vihityt -tietojen tallentaminen Hiskiin. klo 12.00, mukana Korsulaulajia ja Markku Laurinen. Tiistaina 12. Lähtö risteilylle ma 18.5.09 Vuorisen Tallilta klo 18.15, OP:n pysäkiltä 18.25 ja Hirvikoskelta 18.35. ilm. Tammisaareen Helene Schjerfbeckin näyttelyyn ja Fiskarsiin. Peltoisten alueen kyläyhdistys ry:n kylätoimikunnan ja rompejaoston kokoontuminen to 14.5.2009 kylätalolla klo 18.00. Lähtö OP:n pysäkiltä klo 8.45 ja paluu n. 15.5. Teemat vaihtuu 4 vkon välein
klo 13.15. Nyt mies toivoi, ettei juoksureitillä olisi esteitä. Seppälä ylitti lopulta maaliviivan ensimmäisenä ajalla 37.58. – Sitten tuli tämä loukkaantuminen enkä päässyt SM-kisoihin, joten nälkää on kesälle, 800 metriä päämatkanaan juokseva Heikkinen totesi. Juoksun junailivat leiskulaisten pään menoksi Harri Mattila, Timo Ojala ja Toivo Salakka. Killan 40-vuotishistoriikkia on nyt täydennetty kuluneesta vuosikymmenestä kertovalla täydennysosalla. Juhlapuhujana on maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Ilkka Aspara. – Mutta silloin, kun he vielä kilpailivat, en olisi varmastikaan pärjännyt. Heikkisen mukaan kehitys on testien perusteella hyvällä suunnalla. Seppälä nopein Mukana oli myös Leiskun nykyisistä kestävyysjuoksijoista valmennuspäällikkö VesaMatti Seppälä. SM-maastojuoksuihin ensi viikonloppuna osallistuva Seppälä arveli päihittävänsä vanhat parrat. Porin Rykmentin-Porin Prikaatin killan 50-vuotisjuhla Huovinrinteellä la 16.5. Seppälän valmennettavan Samuli Heikkisen aika jäi arvoitukseksi, sillä hän toipuu parhaillaan rasitusvammasta ja joutui katselemaan testijuoksua sivusta. TURUN OK 1240 123456 MEIKÄLÄINEN MAIJA 4318 7001 2345 6789 4318 LOIMIHUOLTO Voimakatu 4, Loimaa 0400 926 170, 050 573 2940 www.loimihuolto.com RAJU LOPPUUNMYYNTI jatkuu KANGASKAUPPA AULAN KOKO LOPPUVARASTO Loput kankaat 2 00 /m • napit 10 30 /kpl • vetoketjut 1 00 /kpl • kotimaiset sukat 1 00 1 50 /pari PAKAN KANGAS JA PAITA OY Heimolinnankatu 6 Loimaa (torin vieressä) 6 pv. – Tavoitteena on maali, Timo Ojala totesi. Ilmeisesti liikuntakipinä on jaksanut kantaa vuosienkin taakse, kun näillä ikävuosilla kymppi menee vielä reilusti alle tunnin, Mattila myhäili. – Mutta ei tuosta Harrista tiedä, hän tuumasi ennen starttia. toukokuuta SÄÄ Ypäjä Alastaro Loimaa Oripää Mellilä Seuraavina päivinä Tänään Lämpötilat iltapäivällä ja suluissa edellisen yön alin lukema 2 metrin korkeudella 12 12 12 12 (+4) 6 Keskiviikkona 14 (+3) 6 Torstaina 14 (+5) 6 Perjantaina 14 (+6) 7 Lauantaina 14 (+4) 4 Harri Mattila ja Taisto Toivonen taivalsivat vielä kolmen kilometrin kohdalla tasatahtiin. 10-17 la 9-14. Ojala oli 80-luvulla Leiskun parhaita juoksijoita. – Tämän lenkin perusteella tehtiin silloin aikanaan harjoitusohjelmat seuraavalle kuukaudelle, 70–80-luvuilla aktiivisesti kilpaillut Harri Mattila kertoi. Mattila ja Ojala osallistuivat juoksuun itsekin, Salakka tyytyi ajanottajaksi. Turussa vuonna 1959 perustettu kilta on yksi maamme vanhimmista ja suurimmista joukko-osastokilloista, jonka nykyinen jäsenmäärä on noin 1 100. Kaikkiaan testijuoksusta jäi leiskulaisille positiivinen mieli. JUOKSU Loimaan Leisku, 10 km:n testijuoksu 9.5., tulokset: Vesa-Matti Seppälä 37.58 (ikä 32 vuotta), Markku Virta 38.20 (50), Erkki Kivimäki 44.49 (54), Timo Ojala 45.23 (50), Salomon Koli 49.51 (18), Mikko Paakkunainen 49.51 (51), Jorma Tiiri 50.11 (51), Helena Santamäki 50.29 (44), Taisto Toivonen 50.56 (55), Tapio Mattila 50.56 (47), Anne Savinen 51.37 (44), Harri Mattila 51.37 (50), Ismo Laaksonen 53.11 (47), Jarmo Rasi ei aikaa (48). Nyt testi juostiinkin muisteluhengessä, Mattilan, Ojalan ja Salakan 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Viime kauden hän kertoi olleen rikkonainen, mutta kuluneella hallikaudella tuli 1 500 metrin ennätys. Vain maali tavoitteena viisikymppisten juoksussa MARIKA TIMONEN Prikaatin kilta 50 vuotta Porin Rykmentin-Porin Prikaatin kilta juhlii 50-vuotistaivaltaan Huovinrinteellä. Maalissa Toivonen oli vajaan minuutin verran edellä. ajan ark. Loimaa Marika Timonen Leiskun vanhat ja nuoremmatkin kestävyysjuoksijat ottivat toisistaan ja itsestään mittaa lauantaina testijuoksussa. – Kyllä Leiskun kestävyysjuoksutoiminnassa on porukalle ihan hyvä peruskunto kehittynyt. – Tällä kaudella tavoitteenani on päästä alle miesten arajan ja Kalevan kisoihin, hengessä mukana ollut Seppälä kertoi. Testijuoksu juostiin vanhan kaavan mukaisesti urheilukeskuksesta Karhulaan ja takaisin, yhteensä kymmenen kilometriä. Myös maratonkoululaiset juoksivat samaa kymmenen kilometrin lenkkiä. Leiskulla toimi vielä 90-luvunkin alussa maratonkoulu, jossa parhaimmillaan oli 40 osallistujaa. Hän oli muun muassa pari kertaa neljäs Kalevan kisoissa 3000 metrin esteissä. 12 Tiistaina 12