MAIJA PALOPOSKI. Sivu 7 Irtonumeron hinta 2,40 € sis. 2023 ”” 23 Sienestäjille koitti tänä vuonna onnensyksy Taloyhtiön keräysastiat ovat tarkoitetut vain taloyhtiön omille asukkaille. Tapahtumapäivässä oli runsaasti opetuksellista antia. Aivan hellelukemiin ei ylletä, mutta näin syksyllä niitä tuskin moni enää kaipaakaan. vuosikerta Nro 104 TIISTAI 12.9. alv. LATAA LOIMAAN LEHDEN SOVELLUS TILAAJAPALVELIJA.FI/ SOVELLUS Kantarelli eli keltavahvero on yksi ahkeran sienestäjän Heini Kulmasen omista lempisienistä, sillä se on melkoisen uniikki ja tunnistettava sieni. www.loimaanlehti.fi Loimaan talousalueen paikallislehti. Tarkkailemme tilannetta! Kopit, sivu 4 Niin syyskuussa kuin ollaankin, tänään saamme nauttia vielä kesäisistä lämpötiloista. 108. Sivu 12 Viime nautinnot Kyläläiset valittivat voimalahankkeesta Sivu 5 Sivu 6 Sivu 2 Joukko amiraaleja parveili Kojolla 380 380 oppilaan koulu näytti parhaita puoliaan suurelle paikallisyleisölle lauantaina, jolloin Keskuskoululla järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Syystori. Muita hänen suosikkejaan ovat suppilovahvero ja mustatorvisieni
Pappina on Marita KoivunenSätilä. Täällä ne munivat ja alkusyksyllä toisen sukupolven perhoset lähtevät lentoon. Opetusja kulttuuriministeriö on antanut seurantalojen korjausavustuksen jakamisen Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Kairus ei meinannut uskoa silmiään, kun kukilla vieraili kymmeniä, kauniita juuri kuoriutuneita amiraaleja. Kor. Avustusta haki 246 yhteisöä kaikkiaan 18 maakunnasta, mikä oli noin 40 hakijaa edeltävää vuotta enemmän. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella. Amiraaliperhosia vaeltaa meille keväällä etelästä aina Afrikkaa myöten. syyskuuta asti. Vuonna 2023 korjausavustusta myönnettiin 121 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,67 miljoonaa euroa. Niiden korjaustyö on kansallisesti merkittävä haaste, josta vastaavat usein paikalliset yhdistykset talkootyönä. @ Toimittaja Lari Kiviranta (02) 588 8035 Myyntineuvottelija Anna-Mari Koskimies (02) 588 8962 Päätoimittaja Kati Uusitalo (02) 588 8030 050 555 7526 Asiakaspalvelu Eija Kärkäs (02) 588 8021 Tuottaja Sampsa Hakala (02) 588 8031 Myyntineuvottelija Riina Karila 050 533 6313 Kaupallinen johtaja Katja Hägg katja.hagg@ts.fi Toimittaja Sari Holappa (02) 588 8036 PÄIVÄN SANA 12.9. Messu sopii kaikenikäisille. Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista. Nyt haettavien avustusten käyttöaika alkaa 2024 ja päättyy vuoden 2026 loppuun. Avustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin muutosja korjaustöihin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Seurantalojen korjausavustushaku avoinna Seurantalojen korjausavustuksia voi hakea Suomen Kotiseutuliiton sähköisessä palvelussa 30. Aurinko laskee kello 20.01. NIMIPÄIVÄT 12.9. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Sanat messuun on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Toimitusjohtaja: Jaakko Ketonen Tilaajapalvelu SSS konsernin paikallislehdet avoinna ma–pe klo 8.15–15.45 puh. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Kukkia hänellä on paljon ja monenlaisia, oikea kukkien paratiisi. 2. 2 Tiistaina 12. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että ministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Esilaulajana messussa ovat Tuomaslaulajat ja Mellilän naisten lauluryhmä. sukunimi@ loimaanlehti.fi . 2. Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. Yhtenä aurinkoisena päivänä alkoi kuitenkin tapahtua. 02 269 3434 arkisin klo 6-16.30 viikonloppuisin klo 7-12 Ypäjä, Humppila: Posti 0100 4070 ma–pe klo 6–16, vkl klo 7–12 Säkylä, Punkalaidun, Huittinen ja Vampula: Posti 020 451 5523 Tilaajamme! Sähköisten sisältöjen tunnukset saat lähettämällä pyynnön sähköpostiosoitteeseen tilaukset@loimaanlehti.fi TOIMITUS Päivystäjän puhelin arkisin kello 8–16 050 513 0344 Lehdentekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi. Orvo Kustantaja: Priimus Media Oy. Messun on säveltänyt Pekka Simojoki, joka vietti kahdeksan vuotta lapsuudestaan Namibiassa lähetyslapsena. LUONTO Amiraalit valtasivat kukkaparatiisin Alastaron Kojolla asuva Tuula Kairus ehti jo huolestua, kun syksyn perhosia ei alkanut tulla hänen pihakukilleen. Päätöksistä ilmoitetaan hakijoille keväällä 2024. Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa Puh. Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Kor. PÄIVI KURKELA-TOOLA. Messun tutuin laulu on Herra kädelläsi -virsi. Sähköposti: toimitus@loimaanlehti.fi Ilmoitukset: ilmoitukset@loimaanlehti.fi Tilaukset: tilaukset@loimaanlehti.fi Kotisivut: www.loimaanlehti.fi Jakeluhäiriöt: Puh. 9: 7 13.9. ERKKI KALLIO Taivaanranta oli värjäytynyt punaiseksi Huhtaan sillalta kuvattuna Vampulassa. Valma, Vilja 13.9. 9: 10 Afrikkalainen gospelmessu Mellilässä Mellilän kirkossa järjestetään gospelmessu ensi sunnuntaina. (02) 588 8021 Konttori ja toimitus ovat avoinna ma ja to klo 9–12. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin yli 2 000. Painopaikka: Lehtitehdas Salo, 2023. Erkki Kallio LUKIJAN KUVA Täpläpunalatvan kukat erittävät paljon mettä, ja amiraaliperhoset suosivat kovasti tätä kasvia. syyskuuta 2023 KALENTERI AJANTIETO Aurinko nousee tänään Loimaalla kello 6.47. (02) 7702 626 tilaukset@loimaanlehti.fi www.tilaajapalvelija.fi Vastuu ilmoituksista: Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Amiraalit eivät pysty talvehtimaan meillä, ainakin osa perhosista lähtee loppusyksyllä etelää kohti. Heitä johtaa Sari Jokela, joka toimii myös säestäjänä. Loimaan seurakunnan afrikkalainen gospelmessu Mellilän kirkossa su 17.9 klo 18
. . Sikiöperusteella Valvira voi myöntää raskauden keskeyttämisluvan enintään 24. Huoltajan tulee varmistaa, että nuoren mopo on liikennekelpoinen ja lainmukainen. raskausviikkoon saakka. raskausviikkoon saakka. MAIJA PALOPOSKI. . Paikallisen tapahtuman järjesti Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset, jonka puheenjohtaja Eija Tuomola pohti, että elävällä perinnöllä voidaan viitata esimerkiksi kunkin omiin tapoihin. Vietetään syksyisin pitkin Eurooppaa, kun 50 maassa noin 30 miljoonaa ihmistä osallistuu kymmeniin tuhansiin tapahtumiin. Esimerkiksi yksi tavatuista mopoista kulki 84 km/h. Juhlaja kokouspaikkana toimiva Niinipirtti on maatalousnaisten toiminnan keskus, jossa pidetään esimerkiksi hyvinvointi-iltoja, ruokakursseja ja perinnetapahtumia. Suomessa korostetaan lisäksi arkisen lähiympäristön arvoja ja niistä nauttimista. Kylväminen on äkkiä hoidettu, mutta ensimmäisiä kukkia saattaa joutua odottamaan parikin vuotta. Teko oli osa Euroopan kulttuuriympäristöpäivän ohjelmaa. Ennen raskausviikon 12 täyttymistä raskaus voidaan keskeyttää raskaana olevan pyynnöstä. Se ei Urhoa harmita. Valvira voi myöntää luvan keskeytykseen sosiaalisin perustein, lapsilukuun tai ikään perustuen, tapahtuneen seksuaalirikoksen perusteella tai jomman kumman vanhemman sairauden perusteella enintään 20. Esimerkiksi viime viikolla Paraisilla tehdyssä valvonnassa ilmeni paljon puutteita ja huomautettavaa. Neuvontaa voi antaa lääkärin lisäksi myös muu terveydenhuollon ammattilainen, jolla on tehtävään riittävä osaaminen. Nyt käynnissä on rakennuksen kuntoarvion ja korjaussuunnitelman laatiminen, johon Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset saivat Suomen Kotiseutuliitolta 1 300 euron avustuksen. Raskaus voidaan keskeyttää yli 12 raskausviikon kestoisissa raskauksissa Valviran päätöksellä, kahden lääkärin päätöksellä niin sanotusti terveysperusteella tai hätäkeskeyttämisenä. Lounais-Suomen poliisi tekee säännöllisesti muun liikenneja nuorisovalvonnan ohella mopovalvontaa. Pyrimme nostamaan esille eri teemoja ja ottamaan huomioon koko perheen, Tuomola kertoi. Tästä puolestaan seuraa sekä sakko että ajokielto. Lähde: Suomen Kotiseutuliitto Urho Kiviranta, 10, Venla Leppikoski, 5, ja Birgitta Paranko perustivat niittyjä Niinipirtin kentälle yhdessä Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaisten puheenjohtajan Eija Tuomolan kanssa. Niinipirtillä perustettiin niittyjä osana Euroopan kulttuuriympäristöpäivää, joka sunnuntaina kannusti tuomaan esille elävän perinnön kohteita. Yksityiset terveydenhuollon toimipisteen ja yksityisellä sektorilla toimenpiteitä suorittavat lääkärit eivät enää tarvitse erillistä Valviran lupaa raskaudenkeskeyttämisten suorittamiseen. 3 Tiistaina 12. Keskeytystoiveelle ei tarvitse esittää perusteita. Niinipirtti on kompakti juhlapaikka, ja esimerkiksi rippijuhliin sitä kysytään merkittävästi, Tuomola kertoi. Ajoneuvolain mukaan omistaja tai haltija sekä ajoneuvon kuljettaja ovat vastuussa siitä, että liikenteeseen käytettävä ajoneuvo on liikennekelpoinen. Kulttuuriympäristöpäivä innosti niittytalkoisiin Loimaa/Niinipirtti Maija Paloposki Urho Kiviranta, 10, tutkii innoissaan niitynsiemensekoitusta Niinipirtin kentällä. Erityisen tärkeää olisi huolehtia siitä, että varusteet ovat kunnossa ja ettei rakenteellista nopeutta ole muutettu. Tämän vuoden teemana oli elävä perintö. . . Usein vanhemmat omistavat ajoneuvon, jolla nuori liikkuu. Poliisi toivoo, että huoltajat kiinnittäisivät huomiota siihen, millaisella ajoneuvolla heidän jälkikasvunsa liikkuu liikenteessä. Poliisi poistaa kilvet ja toimittaa ne katsastusasemalle, kun mopon tai mönkijän rakennetta on muutettu siten, että se kulkee kovempaa kuin kyseisen ajoneuvoluokan osalta on sallittua. . Tavoitteena on lisätä eurooppalaisten tietoisuutta kulttuuriperinnön suojelun merkityksestä ja maanosan kulttuurisesta monimuotoisuudesta sekä edistää sen arvostusta ja suvaitsevaisuutta. Tarjolla oli perinneleikkejä, värityskuvia, bingoa ja vanhoja valokuvia. – Maatalousnaisten tavoitteena on rikastuttaa luonnon monimuotoisuutta, Tuomola kertoi. – Esimerkiksi esteettömyyttä pyritään jatkossa parantamaan. . – Aion tulla katsomaan tilannetta, hän sanoo. Lakiin on kirjattu raskaudenkeskeytystä pyytävän tai sitä harkitsevan sekä toisen vanhemman oikeus saada tarvitsemansa psykososiaalinen tuki. Yhdelle mönkijälle, jonka tekninen sallittu nopeus on 40 km/h, mitattiin nopeudeksi 70 km/h. Raskaudenkeskeytykseen ei enää tarvita lähetettä TURUN yliopistollisen keskussairaalan (Tyksin) käytäntö raskaudenkeskeytyksissä on muuttunut lainmuutoksen yhteydessä. Hän voi olla suoraan yhteydessä meihin, apulaisylilääkäri Pia Heinonen Tyks naistenklinikalta sanoo. Keskipitäjän Maatalousnaisia hän luonnehti monipuoliseksi porukaksi, jonka listoille on kertynyt yli 80 nimeä. – Ihanaa, kun voi yhdistellä kaikkea hyödyllistä, Tuomola iloitsi. Niityn perustamiseen yhdistyksen jäsenet olivat perehtyneet jo viikolla aiheen mukaisella luennolla. Jos kuitenkin keskeyttämisen perusteena on sikiöpoikkeavuus, selvityksen antaa sikiöpoikkeavuuksiin perehtynyt erikoislääkäri. Tapahtumassa pääsi tutustumaan myös maatalousnaisten toimintaan, samoin kuin Niinipirtin vuokramahdollisuuksiin. – Elävä perintö voi tarkoittaa vaikka sitä, kun keväällä vaihdan äitini kanssa kuulumisia siitä, miten luonto herää. Raskaudenkeskeytystä toivova ei enää tarvitse lähetettä, vaan hän voi itse olla suoraan yhteydessä sairaalan poliklinikalle, eli Varsinais-Suomen hyvinvointialueella Tyksin naistentautien vastaanotoille. FAKTA Euroopan kulttuuriympäristöpäivä . Päivää on vietetty vuodesta 1985. Poliisi tapasi liikenteestä niin viritettyjä mopoja kuin mönkijöitä. . . Raskaana oleva voi saada neuvontaa keskeyttämisen merkityksestä, vaikutuksista sekä ehkäisyasioista. . . Varsin usein näissä tilanteissa sakko kirjoitetaan myös jostakin muusta rikkeestä, kuten ylinopeudesta. Lisäksi kuljettaja usein syyllistyy kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta hänen ajettuaan moottoripyörää mopokortilla. – Toiminta on avointa. – Uusi laki helpottaa asiakkaan asioimista, kun ei enää tarvita lähetettä. syyskuuta 2023 Poliisi: nuorten mopoissa riittää huomautettavaa LOUNAIS-SUOMEN poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että mopoissa havaittavat epäkohdat ja puutteet ovat merkittävä riski liikenneturvallisuudelle. Mopon kohdalla tämä tarkoittaa usein sitä, että ajoneuvo luokitellaan moottoripyöräksi
Sen vain huomaa, kun aluksi levollisesti asiaan suhtautuneen lääkärin olemus muuttuu. LOIMAAN LEHDEN OSOITE on Käsityöläiskatu 10, 32200 Loimaa. Markkinoidaanko meille vai löydämmekö itse. Onko jalkojen alla vain asfalttia ja ympärillä vain ihmisen rakentamaa vai joskus myös jotakin muuta. Aurinkovoimalat aiheuttavat metsäkatoa metsää kaadetaan pahimmassa tapauksessa kymmeniä hehtaareja ilman istutusta tilalle. “Olen pahoillani, mutta minulla on huonoja uutisia. . Syyskuulle suunnitellut häät aikaistettiin kolmella viikolla eli käytännössä siirrettiin nopealla aikataululla heti seuraavaan viikkoon. Paikallisista aiheista lyhyesti (n. Toisaalta jyrkkä kiitos (sic!) hallintopalvelualalle, joka alta aikayksikön on käsitellyt viisi sitä koskevaa aloitettani. Mutta hei lauantai, ei silloin mihinkään pääse ja maanantai tulee pian. Istuin siinä tuolilla ja kaikki muu meni pään ohi. . Ensimmäiseen vapaaseen maistraattiaikaan, joka koneelta löytyi, koska tulevasta ei tiedä. Ehkä jonain päivänä voitte palkita itsenne ja toisenne hengenpelastajamitalilla. Ihan vain siksi, että lisäämällä osaltani tietoisuutta rintasyövästä voin ehkä pelastaa jonkun hengen. Illalla, kun mieli oli vähän selkeämpi, laadimme suunnitelman. Köyhtyykö kulttuuri käytöksemme vuoksi vai kukoistaako se myös tulevaisuudessa. Kun pääsin käytävään, itkin. Mitä hienoimpia muraaleita Suomesta tai maailmalta näkee, niin sitä masentavampaa on Loimaan katukuvaa katsella; onneksi sentään räsymatot vähän piristävät! Kohtaammeko myös muuta kuin myyntilistojen kärkituotteita?. Siis. Itkin. Vähän leikkimielisesti, mutta totta toinen puoli; kaupunginjohtajan palkki organisaatiokaaviossa on huomattavasti pitempi kuin kaupunginhallituksen, eikös tämä ole sellaista piilotettua kaksoisviestintää, jossa todelliset valtasuhteet saadaan näkyviin. Se voi olla vaikkapa niityn perustamista, metsässä sienessä kulkemista (s. Jälkeenpäin ajatellen nämä olivat juuri ne oireet, jotka minun olisi pitänyt huomata. 17.11.2020 tekemäni aloite liikennejärjestelyistä valtatie 9:llä keskustan kohdalla odottaa myös edelleen sitä todennäköistä pahaa onnettomuutta tai jopa kuolonkolaria, ehkä sitten jotain tapahtuu. Maanantain käynnillä kaikki muuttui. . . Että nyt taitaa olla tosi kyseessä. Edes valtuuston aktiivisimmin omaa ääntään rakastavat jäsenet eivät luettelosta sanoneet sanaakaan, vaan ”puheitta paras”mentaliteetti näyttää valtuutetuillakin olevan käytäntönä, kun heidät jotkut valitsijansa vähänkin kuntalain tarjoamaa kunnallisdemokratiamahdollisuutta käyttävät. Tässäkö tämä oli. Rintasyöpä voi tuntua ja näkyä niin monin eri keinoin; rinnan muodon muuttumisena, hengityksen hajun muuttumisena, väsymisenä. Tätä kirjoittaessani jatko on auki eli tulevaa hoitosuunnitelmaa odotellaan. Kun kolmannen kerran kuulee kehotuksen hakeutua pikaisesti tutkimuksiin ja saa kiireellisen lähetteen, sen vain ymmärtää. Mutta enpä huomannut. Mistä tulee musiikkimme, katselemmeko elokuvia ja tv-sarjoja laidasta laitaan niin, että joskus kohtaamme myös muuta kuin myyntilistojen kärkituotteita. 14.6.2022 vähän uutena versiona tein aloitteen torialueen ja muraalitaiteen kehittämisestä, siltäkään osin ei ole mitään tapahtunut, ”yksinäinen saarnipuu”torin laidalla edelleen odottaa kavereita, että saisi merkkipäivinä liputtaa yhdessä vaikkapa EUja Nato-lipun kanssa! Ja mitä hienoimpia muraaleita Suomesta tai maailmalta näkee, niin sitä masentavampaa on Loimaan katukuvaa katsella; onneksi sentään räsymatot vähän piristävät! Nämä kaikki aloitteeni ja monien muidenkin ovat ”kesken” tekninenja ympäristöpalvelualalla, sopii kysyä miksi näin on. Miksi kirjoitan tästä näinkin henkilökohtaisesta asiasta näin julkisesti. tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta, jonka alla olisi syytä mainita myös vaalilautakunnat ja -toimikunnat, ovat täysin erillään valtuustosta. 4 Tiistaina 12. Niin ihanaa on ylistää. K-L hautausmaa todella kaunis puisto. Ketjun nimeä en sen kummemmin mainitse, mutta kimalainen siitä tulee mieleen. Menin vessaan, tuijotin peilikuvaani. Nuoret hei. Syöpä ei odota sopivaa hetkeä elämässä, koska sellaista ei ole. Pelko narautti oven auki, astui sielusta sisään lupaa pyytämättä. Epiktetos Päätoimittaja Kati Uusitalo kati.uusitalo@loimaanlehti.fi LL KOPIT . . Onnea oli se, että olin sattunut olemaan yksityisellä lääkäriasemalla tutkimuksissa. Tänä vuonna päivän teema oli elävä perintö ja Suomessa teemapäivänä korostettiin arkisen lähiympäristön arvoja ja niistä nauttimista. Kyhmy tuntui kovalta, kun liu’utin sormet uudelleen samasta kohdasta. Kun pääsin lopulta autoon, itkin. Jätin Tyksiin vasemman rintani, josta löytyi kaksi pahanlaatuista kasvainta ja sain tilalle pumpulitissin. Nimimerkin käyttökin on mahdollista, mutta kirjoittajan nimi ja yhteystiedot on aina saatettava toimituksen tietoon. Koittakaas nyt vähän ryhdistäytyä. EN PUUTU MUIHIN kuin omiin kesken oleviin aloitteisiini, joista kaksi vanhinta on tehty 1.9.2017. Siinä hetkessä tajusin vain sanat “kiireellinen lähete”. Koska aletaan saamaan tilastoja sotealueiden hallintokulujen alenemisesta verrattuna kuntien ja sairaanhoitopiirien entisiin kuluihin. Iltapäivällä, kun olet ajatellut vaihtaa paidan ja tulet samalla hipaisseeksi rintaasi. Kulttuuri pysyy elävänä vuorovaikutuksessa. Nopeuden voi kyllä tulkita toisinkin, eli kaupungin virkakunta ei halua omaan alaansa liittyvistä organisaatioym. Euroopan kulttuuriympäristöpäivää juhlistettiin sunnuntaina 50 maassa (s. KU PÄÄKIRJOITUS LUKIJOILTA MIELIPIDE PÄIVÄN MIETE Ei kuolema tai kärsimys ole pelottava, vaan kuoleman ja kärsimyksen pelko. “Ei voi olla”, sanoi ajatus. Pelko hiipi kuitenkin välittömästi sieluun. Onneksi puoliso oli nappaamassa minusta kopin, mutta toisaalta molempien sieluissa lepatti pelko. Tarkkailemme tilannetta Karhulantiellä! Asukkaat Pumpulilauantai TOIMITTAJALTA Se oli vain kevyt hipaisu ja siinä se oli. Kirjoitan tätä lauantaina, eilen minut leikattiin. Taloyhtiön keräysastiat mm kartonki ja muovi, ovat tarkoitetut vain taloyhtiön omille asukkaille, jotka tyhjennyksen maksavat. Päätyykö ostoskoriin vain monikansallisten yritysten tuotteita ja palveluita vai myös pienempien ja paikallisten yritysten tarjontaa. Loimaan kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 6.3.2023 luettelon kuntalaisaloitteita, jotka kaupunginvaltuusto 20.3.2023 kokoukseen merkitsi tiedoksi. Kuolemanpelko on aika musertava juttu. Joka päivä on hyvä suoda ajatus sille, miten monipuolista kulttuuria omassa arjessaan kohtaa. Kun pääsin tiskille, itkin. Se on syöpä.” Siinä se romahti, koko maailma. Ja turhaa pelkoa tämä kuitenkin on. asioista minkäänlaista keskustelua, vaan runnoo niistä tehdyt aloitteet läpi kaupunginhallituksessa. Anette Suopanki Kirjoittaja on loimaalainen kosmetologiyrittäjä Miksi kuntalaisaloitteet eivät etene. Kuin sattumalta aika lääkärille oli varattu jo parin päivän päähän. Niiden tarkoituksena oli aikoinaan saada Suomi 100 -juhlavuonna vähän ”Elävyyttä keskuspuistoon ja torille” sekä ”Ehostaa maalaismaisemaa”. Lajittelu ei ole sitä että heitetään kaikki pahvit ym laatikot ym ympäri ämpäri pitkin kaupunkia. Yllätystä odottava . syyskuuta 2023 Kuihtuu vai kukoistaa. Lumiukkopäivänä 8.8. Kuten myös tietoa siitä, oliko tämä tässä vai meneekö se jossain muuallakin minussa. Hannes Mikkola Kojonperä OHJE Lukijoilta-palstalle kirjoittaville LOIMAAN LEHDEN Lukijoilta-palstalla julkaistaan ensisijaisesti lehden lukijoiden omalla nimellä varustettuja kirjoituksia. . 6) tai puistomaisen hautausmaan kauneudesta iloitsemista ja siitä toisille kertomista (s. Kuulemmeko myös hiljaisia vai kallistuuko korvamme vain lähinnä valtavirtaa kohti. . “Mene heti tutkimuksiin” pyysi hän. . Luultavasti kyseessä on vain joku hippasen hermostunut rauhanen. 3). Pyöritelkää niitä rintoja ja pistäkää myös se puoliso töihin. Kiitos teille ahkerat ja osaavat työntekijät. sitten saapui se puhelu, jota kukaan ei odota. “Ei hätää, kerron tästä samalla käynnillä”, sanoin puolisolle, joka vaikutti heti levottomalta tiedosta. Jos sinulla on pienikin epäilys, niin tutkimuksiin. YHDESSÄ ALOITTEESSANI olin toivonut vähän tarkempaa organisaatiokaaviota nettiin, sekin tyrmättiin, vaikka tällä hetkelläkin kaaviossa esim. Esimerkkinä 21.2.2023 tehty aloitteeni tuli loppuun käsitellyksi kaupunginhallituksessa 6.3.2023. SÄHKÖPOSTI tulee perille osoitteella: toimitus@loimaanlehti.fi . 4). Se yllättää sinut ihan tavallisena lauantaina. Myös kuvia esimerkiksi seudulla tavatuista luonnon ihmeistä voi lähettää toimitukseen. Asia eteni niin nopeasti, että jo neljän päivän kuluttua olin lisätutkimuksissa Turussa. 2000 merkkiä) ja napakasti kirjoitetut ja kirjoittajan nimellä varustetut jutut päätyvät varmimmin ja nopeimmin lehden sivuille
Alueella ja sen läheisyydessä on viisi vakituisessa asumiskäytössä olevaa kiinteistöä sekä kuusi vapaa-ajan käytössä olevaa kiinteistöä. Kaupunki hankkii vaihtoehtoselvityksen A-Insinöörit Civil oy:ltä 13 200 euron arvonlisäverottomalla hinnalla. Hän sanoo, että Haaran aurinkovoimalan rakennuslupaa työstetään ja pyritään jättämään vielä tämän vuoden aikana ehdollisena hyväksyttäväksi Loimaan kaupungille. Mäenpään sillasta on laadittu vaihtoehtoselvitys vuonna 2019. 5 Tiistaina 12. Valituksen mukaan valtakunnallisen aurinkovoimaloiden kaavoitusta ja lupamenettelyä koskevan oppaan valmistelu on parhaillaan käynnissä ja oletettavaa on, että ohje tulee ottamaan kantaa muun muassa aurinkovoimapuistojen minimietäisyyteen asutuksesta. Alkukesästä Loimaan kaupunki järjesti Haaralla maastokatselmuksen Ilmattaren aurinkovoimahankkeen tiimoilta. Hanketta ei ole pistetty jäihin Loimaa Lari Kiviranta Ilmattaren hankekehitysjohtaja Jussi Mäkinen kertoo, että valituksesta huolimatta yhtiö ei ole keskeyttänyt hankkeen suunnittelua. Saadun tarjouksen perusteella Hämäläinen kertoo budjettiin varattujen rahojen riittävän vaihtourakkaan. Valittajat muistuttavat, että suunnitteilla oleva aurinkovoimapuisto sijoittuu kapealle peltoaukealle asutuksen keskelle. Valituksen tehneet ovat loimaalaisia yksityishenkilöitä. Tekninen johtaja Miika Hämäläinen arvioi, että etäluettavien vesimittareiden asentaminen alkaa lokakuun aikana ja työt jatkuvat ensi vuoden puolelle. Vaatimusta allekirjoittaneet perustelevat muun muassa sillä, että lupajaoston päätös perustuu puutteelliseen tietoon ja ymmärrykseen aurinkovoimahankkeen vaikutuksista lähialueen ympäristöön, maisemaan ja turvallisuuteen. Vesimittareiden vaihto lähenee ORIPÄÄN kunnan tekninen lautakunta hyväksyi LVI-Asennus Koivisto oy:n jättämän tarjouksen etäluettavien vesimittareiden vaihtamisesta. Nopeimmillaan alueen varsinainen rakentaminen voisi alkaa ensi vuonna (LL 9.2.). LL ARKISTO / LARI KIVIRANTA AUTOHUOLLON ERIKOISLIIKE p. Mäkinen muistuttaa, ettei yhtiö voi rakentaa ennen kuin suunnittelutarveratkaisu on saanut lainvoiman. Allekirjoittajat muistuttavat, että aurinkovoimalahankkeita koskevan sääntelyn ja ohjeistuksen puuttuessa on kaupungin lupajaosto tehnyt päätöksensä pitkälle hanketta valmistelevan yrityksen antamien tietojen pohjalta. Kunta on varannut rahaa mittareiden vaihtoa varten sekä tälle että ensi vuodelle, yhteensä 60 000 euroa. Hämäläinen sanoo urakoitsijan kontaktoivan ihmisiä syksyn aikana. HAARALLE suunniteltu aurinkovoimala herätti vastarintaa jo keväällä ennen lupajaoston päätöstä. Ilmattarella on vireillä myös toinen aurinkovoimala Loimaalle, Metsämaalle Korven alueelle. Talvella arvioitu aikataulu on osoittanut liian optimistiseksi, sillä Mäkinen kertoo, että sittemmin Varsinais-Suomen Ely-keskus on edellyttänyt hankkeessa ympäristövaikutusten arviointi eli yva-menettelyä. Työhön kuuluvat raportin päivitys ja asiointi Väylävirastoon, kantavuustarkastelut ja Loimijoen ratasillan muutossuunnittelu. syyskuuta 2023 Haaralle suunnitellusta aurinkovoimalasta on valitettu Loimaa/Haara Lari Kiviranta Yhteensä 15 allekirjoittajaa on tehnyt valituksen Turun hallinto-oikeuteen Loimaan kaupungin lupajaoston päätöksestä, joka koskee Haaran aurinkovoimalaa. Kirjastoissa voi maksaa kortilla LOIMAAN kaupunki ottaa kirjastoissa käyttöön maksupäätepalvelut, joten kirjastoissa voi jatkossa maksaa pankkikortilla. Mäkinen sanoo, ettei yhtiö voi tehdä investointipäätöstä ennen hallinto-oikeuden ratkaisua. Keväällä Ilmattaren puolelta arvioitiin, että Haaran aurinkovoimalaa koskeva investointipäätös voi syntyä vielä tämän vuoden aikana, ja nopeimmillaan rakentaminen voisi käynnistyä ensi vuonna (LL 25.5.). Toinen yritys tarjosi leasinglaitteita. Valituksen mukaan aurinkovoimalan sijoittaminen keskelle asutusta aiheuttaa kohtuutonta haittaa alueen asukkaille, heidän asuinympäristölleen ja omaisuudelleen. Toteutuessaan kyse olisi Haaran aurinkovoimalaa suuremmasta hankkeesta, sillä Korvella puhutaan noin 170 hehtaarin alueesta. VALITUKSEN tehneet vaativat, että ehdollisena hyväksytty suunnittelutarveratkaisulupa kumotaan kokonaan. Mäenpään siltaa selvitetään LOIMAAN kaupunki päivittää selvitystä, joka koskee vaihtoehtoja Mäenpään sillan parantamiseksi. Samalla selvitetään Kemppilänkadulla sijaitsevan rautatien alikulun eli Loimijoen ratasillan parantamismahdollisuuksia. syyskuuta 2023 UUTISET KERRO UUTISVINKKI Soita: 02 588 8032 Sähköpostiosoite: toimitus@loimaanlehti.fi Tiistaina 12. 02 762 1820 SÄHKÖINEN AJANVARAUS: https://loimaanautohuolto.fi/ajanvaraus/. Allekirjoittajien mukaan suunnittelualue sijaitsee lähimmillään 30–50 metrin päässä asuinrakennuksista ja näkyisi hallitsevasti alueen asukkaiden ikkunoista ja pihoilta. Esimerkiksi kaupungille jätettiin hankkeesta lähes 40 ihmisen allekirjoittama huomautus (LL 3.6.). Päätöksessä oli kyse hankkeen luvitukseen liittyvästä suunnittelutarveratkaisusta, ja lupajaosto hyväksyi yhtiön hakemuksen ehdollisena (LL 17.6.). Kaupungilla katsotaan Zettlen tarjouksen tulevan halvemmaksi pidemmällä ajalla, koska kirjastojen maksut ovat pieniä ja käyttö on vähäistä. Kyyköntielle kokoontui tuolloin parikymmentä osallistujaa. Näin yhtiöllä voisi olla rakennuslupa valmiina odottamassa, kun hallinto-oikeudelta saadaan aikanaan suunnittelutarveratkaisua koskeva päätös. Valittajien mielestä objektiivista eli puolueetonta ja hankkeen vaikutukset laajasti huomioivaa päätöstä on ollut mahdoton tehdä. Aiemmin kesällä lupajaosto hyväksyi energiayhtiö Ilmattaren hakemuksen aurinkopaneelien sijoittamisesta noin 84 hehtaarin suuruiselle alueelle Haaran kylässä, Kyyköntien molemmin puolin. Loimijoen ylittävä silta sijaitsee Loimaan keskustan kaakkoispuolella. Kaupunki pyysi tarjouksia kahdelta yritykseltä ja päätti hankkia palvelun Zettleltä, jonka tarjouksessa laitteet ostetaan omiksi. Mittareiden vaihto etäluettaviin koskee kaikkia käyttöpaikkoja. Talvella Ilmattaren taholta arvioitiin, että nopeimmillaan yhtiö voisi saada Korven investointipäätöksen tehtyä tämän vuoden aikana
Kun tulee lumi, niitä alkaa jo olla vaikea löytää, mutta ihan marraskuussa olen niitä vielä kerännyt. Huolimatta siitä, että alkukesä oli kuiva, heinäkuun sateet tulivat sienille sopivaan aikaan, Heini Kulmanen sanoo. – Niitä voi poimia vielä silloinkin, kun maa on jo jäässä, sillä suppilovahveroa ei haittaa, vaikka se ehtisi jäätyä. – Herkkutatteja voi paistaa pannulla voissa viipaleina, ne sopivat hyvin leivän päälle tai lisukkeeksi, hän vinkkaa. Ensimmäiset keltavahverot Kulmanen noukki jo heinäkuun lopussa, mutta hän kannustaa bongailemaan niitä edelleen varsinkin sekametsästä koivujen, haapojen ja rinteisten alueiden läheisyydestä. MAIJA PALOPOSKI Sienikirja, -koppa ja -veitsi ovat varusteita, joilla pääsee sienestämisessä vauhtiin. Kulmanen kertoo perehtyneensä sieniin pääosin itsenäisesti, mutta hyvää oppia on tullut myös Karoliina Kirvelän pitämältä työväenopiston sieniretkikurssilta. Nousemassa on VarsinaisSuomea ravisteleva sote-myrsky, joka voi kaataa vuodeosastoja. . Kokeneella metsänkävijällä on kuitenkin vinkkejä siihen, että saalistakin kertyy. Monisanainen voi ehkä olla, mutta ei monitulkintainen. – On minulla ollut apujakin, eli en ole ihan jokaista sientä kerännyt yksin, mutta koskaan en ole löytänyt näin paljoa kantarelleja, vaikka olen sienestänyt monta vuotta. – Kannattaa käyttää esimerkiksi Google Mapsin satelliittikuvien karttoja, joista on hyvä paikantaa. syyskuuta 2023 Sienisyksy on runsas ja keltainen Loimaa/Niinijoki Maija Paloposki Tämän vuoden sienisyksy on ollut sadoltaan runsas ja pääväritykseltään keltainen. Edelleen hänen tavoitteenaan on opetella vuosittain pari uutta lajia. Kulmanen huomauttaa, että niin hieno paikka kuin metsä onkin, ei sinne kannata suunnata liian rennosti. Jo nuorena hän marjasti, mutta aikuisena sienestämisestä on tullut yhä tärkeämpi ajanviete. PAIKALLISIA LAINA Kannattaa sitoa terveyskeskukset hyvin kiinni. Pian on alkamassa suppilovahveroiden paras sesonki. NIINIJOEN lisäksi Kulmanen käy ahkerasti Pöytyän Kontolanrahkalla, jonka laajoista metsistä ja soilta hän on tehnyt monentyyppisiä löytöjä. Itselläni on hyvä suuntavaisto, kannot, kivet ja puut jäävät mieleen, joten en ole eksynyt. Mukanaan Kulmanen pitää usein pientä muovipintaista sienikirjaa, josta voi tarkistaa tutuimmat ruokasienet, sekä tietenkin sieniveistä ja koria. Aluksi kannattaa opetella 1–2 lajin tuntomerkit.. Heini Kulmanen on poiminut pelkästään kantarelleja 250 litraa – Kaikkia sieniä on ollut ihan valtavasti. . – Ei sen ole niin väliä, löytääkö sieniä vai löytääkö niitä vain vähän, metsässä kulkeminen ja luonnosta nauttiminen eivät mene koskaan hukkaan, hän sanoo. METSÄSSÄ oleskelu on ollut Heini Kulmaselle lapsuudesta lähtien tuttua ja turvallista, kuin toinen koti. Hän on innokas sienestäjä, joka sekä säilöö että myy niitä. – On mukavaa saada sieniä heillekin, jotka eivät itse pysty tai halua mennä metsään, jotta kaikki pääsisivät nauttimaan niistä. – Vaikka netissä lukisi mitä, lopullinen tunnistus täytyy aina tehdä itse ennen kuin sienestä valmistaa ruokaa. Tänä vuonna kantarelleja on riittänyt hyvin myös myyntiin, ja Kulmanen kertoo kaupan käyneen vilkkaasti. Turun Sanomien uutispäällikkö Henri Hallman kolumnissaan LAINA On pyrittävä selkeään ja täsmälliseen virkakieleen. Ja kun olen somessa markkinoinut sieniä, on ollut ilahduttava huomata, että monet muutkin ovat havahtuneet siihen, mitä ihanaa kultaa metsissä on saatavana. – Viimeisimpänä olen tutustunut rouskuihin, kuten haapa-, kangasja sikurirouskuun. Pääosan saalista Kulmanen pakastaa tai valmistaa siitä keittoja, piirakoita ja kastikkeita. Lisäksi aina kannattaa kertoa jollekulle tutulle, mihin päin suunnilleen on menossa, vaikkei tarkkaa sienipaikkaa paljastaisikaan. Kulmasen mukaan metsissä on nyt tarjolla paljon muitakin antimia: Hänen koriinsa on päätynyt esimerkiksi herkkutatteja ja mustatorvisieniä, ja hän tietää, että myös haperoita ja vaaleaorakkaita on löydettävissä. Suppilovahverot tykkäävät oikein märästä, kuusikosta ja kosteikoista. Vieraaseen metsään ei pidä mennä yksin, ja vaikka liikkeellä olisi kaverin kanssa, on syytä varmistaa, että puhelimessa on virtaa. Sen on huomannut Niinijoella asuva Heini Kulmanen, joka on kerännyt pelkästään kantarelleja jo 250 litraa. Punkalaitumen hallintoja talousjohtaja Timo Oravainen Punkalaitumen Sanomissa 6 Tiistaina 12. Aluksi kannattaa opetella 1–2 sientä tuntomerkkeineen ja kerätä vain niitä
Eikä ihme, sillä päivän aikana opittiin useita taitoja. Yrittäjyys, asiakaspalvelu, matematiikan käytäntöön tuominen, yhteistyö, kansainvälisyys, suvaitsevaisuus ja sitoutuminen omaan työhön olivat iso osa päivän antia. Täydellinen vaniljakastikkeen annostelu sujui neljäsluokkalaiselta Fiina Poussalta, 10, kuin vanhalta tekijältä. Nelosluokkalaisia opettava Elli Rasi korosti, että toritapahtuman kautta oppilaiden vahvuudet tulevat esiin. KIITOKSIA ja kehuja tapahtuma keräsi kävijöiltä lasten kohteliaisuudesta, ystävällisyydestä ja hyvästä palvelusta. Osa jyvitetään hyväntekeväisyyteen, eli 13-vuotiaan perulaisen kummioppilaan Jhimmyn koulunkäynnin tukemiseen. Tai kun sai viettää aikaa oman kummioppilaan kanssa, kuten kakkosluokkalainen Lilli Nevanperä, 8, tuumasi. MONIALAINEN oppimiskokonaisuus on hyvin Syystoria kuvaava termi. Vuoden verran koulun rehtorina toiminut Jussi Tuimala kertoo torin tehneen kaivatun paluun. 7 Tiistaina 12. Se näkyi ja kuului niin koulun pihalla kuin sisällä. Tapahtuma on jo käsite, sillä vähintään vuosituhannen alkupuolelta lähtien löytyy muistioita toritapahtumasta. Auringonkukkia ja aurinkoa. Vaikka päivä jännittää, on jokaiselle paikkansa. – On hyvä mieli, koko porukka puhaltaa yhteen hiileen, rehtori Tuimala totesi. Päivä tuntui tyttöjen mielestä hyvältä ja tuttujakin näki. Syystorin tuotto käytetään leikkaamattomana koulun retkitoimintaan tai hankitaan jotain pientä mukavaa leikkitai pelivälinettä. Taustalla niin ikään neljäsluokkalainen Lenni Salo, 10, rahastamassa kahvilan asiakkaita. Leivonnaiset, käsityöt, juurekset ja herkut tekivät kauppansa. 3 B -luokan Jeemi Jokinen, 8, oli laitettu markkinointipuuhiin ennen varsinaista työvuoron alkua. – Tämä on tärkeä päivä ja tuo hyvää pöhinää kouluun, totesi viidensiä luokkia opettava Kirsi Seppälä. Pitkä perinne oli koronan vuoksi tauolla parisen vuotta, joten toria on polkaistu sen jälkeen käyntiin uudella innolla. 5C-luokkalaiset Iina Jaakkola, 11, ja Myy Vuorio, 11, myivät kukkien lisäksi omenoita, puolukoita ja sieniä. Oppilaiden mielestä kaikki oli kivaa ja mukavaa, kun sai kerätä rahaa retkeä varten. syyskuuta 2023 Syystori on taidonnäyte yhteen hiileen puhaltamisesta Loimaa/Keskuskoulu Heidi Nurminen Loimaan Keskuskoulun viereinen kenttä alkoi lauantaina täyttyä autoista ja koulun piha kuhinasta, kun perinteinen Syystori ja koulun avoimet ovet avattiin. Lisäksi opettaja Seppälä totesi koko perheen voivan osallistua Syystoriin tavallaan matalalla kynnyksellä. Iloinen puheensorina täytti koulun alueen. – Tämä on hyvää kodin ja koulun välistä yhteistyötä, kiteytti viidensiä luokkia opettava Virpi Nykänen. Kahvilan jatkuvaa asiakasvirtaa rahastivat neljäsluokkalaiset Vilma Suominen, 10, ja Lenni Salo, 10. Hänen mukaansa noin 380 oppilaan koulu näytti parhaat puolensa ja vastuullisuutensa. HEIDI NURMINEN. Supliikilta pojalta se kävi ihan luonnostaan, kuin hän olisi hommaa tehnyt jo pidempäänkin. Markkinointia. Pitkälti koulupäivien aikana, oppilaiden, koulun henkilökunnan ja osin vanhempien avulla järjestetty tapahtuma sai myös rehtorin ylpeäksi. Tapahtuman konseptia pidettiin opettavaisen hyvänä, ja bonuksena tulivat aurinkoinen syyssää sekä tuttujen tapaaminen
GOLF Ypäjä Tour finaali 9.9.2023. syyskuuta 2023 Akaa-Volley oli HurrikaaniLoimaata vahvempi Lentopallo Valtteri Arra Hurrikaani-Loimaa–AkaaVolley 1–3 (25–15, 18–25, 22–25, 19–25). Älä kirjoita nimiä tai lajeja kokonaan isoilla kirjaimilla. Hurrikaanin päävalmentaja Olli Kuoksa OHJE URHEILUTULOKSET julkaistaan Loimaan Lehdessä, kun ne lähetetään alla olevan ohjeistuksen mukaisina sähköpostilla osoitteeseen toimitus@loimaanlehti.fi. Hän esitti jo perjantaina johtavan pelaajan elkeitä, vaikka yhteispeli Santeri Välimaan kanssa on vielä alkutekijöissä. Kuvan tulee olla jpg-muodossa sekä kooltaan vähintään 1 megatavu. Hevosopisto oy:n kasvattama Ypäjä Unbeatable siirtyi Panu Ahoselle 7 000 euron vasarahinnalla. Akaa on meille hyvä tasonmittari, päävalmentaja Olli Kuoksa tiesi. Samoin Väinö Rahko tulee nostamaan osakkeitaan. Kirjoita sähköpostiin kuvan ottajan nimi sekä kuvassa esiintyvien henkilöiden nimet. Varsinkin akaalaisten uusi hakkuri Matej Smidl osoitti olevansa huippuvahvistus. URHEILU LAINA Lähes kaikki luulevat moukarin lentävän helpostikin ainakin tuollaiset 15–20 metriä, mutta sitä sopii kokeilla. Lyöntipeli Scratch top-3: 1) Juha Varhi / LoG tulos 78, 2) Jukka Mattila / LoG tulos 79, 3) Juha Skyttälä / LoG tulos 87. Libero Troy Gooch on jenkkien maajoukkueen matkassa syyskuun loppuun saakka ja Miika Haapaniemi pääsääntöisesti Suomen maajoukkueen matkassa. Pistebogey hcp top-10: 1) Ville Sirén / LoG tulos 41, 2) Juha Varhi / LoG tulos 37, 3) Jukka Malinen / TawG tulos 36, 4) Virve Saarikoski / LoG tulos 35, 5) Olli-Pekka Kylä-Markula / LoG tulos 34, 6) Ami Laaksonen / LoG tulos 34, 7) Rauno Saarinen / LoG tulos 34, 8) Joonas Nurmi / LoG tulos 34, 9) Teemu Mikola / LoG tulos 34, 10) Ilkka Pekkala / AlGo tulos 33. Moukaripörssiin osallistunut Antti Örn, 77, Forssan Lehdessä LAINA Näyttää vahvasti siltä, että toinen (EM-)kisapaikka ratkotaan Huuhkajien ja Slovenian kesken. T15 pituus: 1) Maija Meikäläinen 239, 2) Tiina Teikäläinen 213, 3) Helena Heikäläinen 206, 4) Hanna Hyppääjä 202. – Meillä on koossa erittäin kovin töitä tekevä joukkue. Jokainen pelaaja on huippu-urheilija. Samalla saatiin hiukan selvyyttä voimasuhteista, sillä molempia joukkueita ennakoidaan Mestaruusliigan kärkeen. ESIMERKKI tuloksista: Vauhdittomat hypyt 1.6. Jokainen pelaaja on huippuurheilija. Maharajahin pojan osti Alpo Uusitalo. Ottelu oli mielenkiintoinen, sillä Hurrikaani pääsi ensimmäistä kertaa esittelemään ”kotiottelussaan” uudistuneen joukkueensa. SARANITAN HUUTOKAUPPALUETTELO. JOUKKUEEN ohjelma jatkuu tiiviinä, sillä se matkasi maanantaina Kisakallioon leirille ja pelaa siellä Vantaa Ducksia vastaan tiistaina. Oripään Urheilijoiden järjestämä ottelutapahtuma veti jälleen kerran Oripään liikuntahallin täyteen. Oripääläisen Matti Eskolan kasvattama Franc Arrow meni 3 750 eurolla Kemppitalli oy:lle. Hän rauhoittaa sopivasti, kun peli alkaa hajota. Vältä turhia välilyöntejä ja käytä rivinvaihtoa vain, kun sarja tai laji vaihtuu. Julkaisemme tilan salliessa myös kuvia tulosten yhteydessä. Samoin Goochin paikalla operoi liberona Köykän kanssa samaa ikäluokkaa oleva Aatu Kukkonen. VAIKKA tappio on tappio, tulosta tärkeämpää on oikean pelitavan löytäminen sekä pelaajien yhteispelin loksahtaminen kohdilleen. Edessä on huima jalkapallosyksy. Vankkarakenteinen ja yli kaksimetrinen jässikkä pommitti 18 pistettä 70 prosentin tehoilla ollen liki mahdoton pysäytettävä. Lyöntipeli hcp top-10: 1) Manu Hakala / LoG tulos 67, 2) Jukka Mattila / LoG tulos 68, 3) Olli Mäntylä / LoG tulos 72, 4) Ari Simola / LoG tulos 73, 5) Erkki Pekkala / LoG tulos 74, 6) Markku Heinonen / LoG tulos 74, 7) Arja Varhi / LoG tulos 74, 8) Pekka Simula / LoG tulos 75, 9) Heikki Lehtinen / LoG 75, 10) Mikko Rosenberg / LoG tulos 76. Toisesta erästä alkaen voimasuhteet tasoittuivat ja vieraat pääsivät niskan päälle. Kaikkiin hintoihin lisättiin arvonlisävero. Toimitus ei vastaa vastoin ohjeistuksia lähetettyjen tulosten julkaisemisesta. Perjantaina Haapaniemen kanssa oli sovittu, että hän pelaa vain kaksi erää. Meillä on koossa erittäin kovin töitä tekevä joukkue. ENSIMMÄISEN erän Hurrikaani pelasi vahvasti Akaan vielä vierastaessa peliareenaa. P11 pituus: 1) Matti Meikäläinen 311, 2) Timo Teikäläinen 302, 3) Heikki Heikäläinen 299, 4) Hannu Hyppääjä 295, 5) Pekka Ponnistaja 290. Tulokset pitää lähettää tekstitiedostona eikä esimerkiksi excel-taulukkona. TULOSPÖRSSI Ypäjän huutokaupassa myytiin 67 varsaa Raviurheilu Rauli Ala-Karvia Neljä suomenhevosta ja 63 lämminveristä 1-vuotiasta varsaa vaihtoi omistajaa Ypäjällä järjestetyssä varsahuutokaupassa perjantaina. Tuore Hurrikaaniluotsi harmitteli, kun koko joukkue ei ole vieläkään täysin koossa. Meillä on kevääseen pitkä matka, ja sen matkan aikana laitamme pelin kuosiin. Tulokset oikeassa muodossa lehteen Hevosopisto oy:n kasvattama Ypäjä Unbeatable myytiin huutokaupassa 7 000 eurolla. Urheilutoimittaja Jussi Vainikka Ylellä 8 Tiistaina 12. Kotijoukkueen riveissä, tuloksesta huolimatta, onnistujia löytyi useampikin. Kokenut Eetu Häyrinen on juuri sellainen pelaaja, jota nuorekas Hurrikaani tarvitsee. Huutokaupan lisäksi viikonloppuna myös ravattiin. T13 3-loikka: 1) Maija Meikäläinen 611, 2) Tiina Teikäläinen 608. Perjantaina tietyt osa-alueet toimivat jo suhteellisen hyvin, mutta Kuoksa löysi vielä myös parannettavaa. Oripääläisen Ylitalo Garden Stablen kasvattama ori Elvis Garden nousi huutokaupassa 16 500 euron hintaiseksi. Loimaan urheilukentällä. Teivossa amatööriohjastajien SM-sarjassa lappeenrantalainen Simo Pöllänen ohjasti toiseksi ypäjäläisen Miia Myllymäen valmentaman ja yhdessä Marianna Myllymäen kanssa omistaman Buck Lanen (15,6a). Samalla hän tekee hyökkäyssuuntaan jatkuvasti oikeita ratkaisuja. Hurrikaani-Loimaa isännöi poikkeuksellisesti Oripäässä harjoitusottelua, jossa oli vastassa Akaa-Volley. – Pelin vaatimustaso nousi keskiviikkoisesta selvästi. Tämän jälkeen maajoukkuemiestä tuurasi 16-vuotias Matti Köykkä
Kunnanhallitus hyväksyi myös Asuntoosuuskunta Helsingin Hakan tekemän varauksen kolmesta rivitalotontista Kaitalan alueelta. Alastarolla 5.9.1970, terveyslautakunta ”Syynissä” käytiin taas 50 VUOTTA SITTEN VANHAT VALOKUVAT Asevelvollisten kutsunnat ovat olleet Loimaan seudulla käynnissä viikon alkupäivinä. Kansansuunnistus alkoi Loimaalla – Kansansuunnistuksen päätavoitteena on koko kansan liikuntatarpeen tyydyttäminen ja sen kautta vapautuminen työn aiheuttamien paineitten vallasta. Kutsunnat alkoivat maanantaina Alastarolla ja ne päättyivät eilen Loimaan työväenopistolla, jolloin vuorossa olivat Loimaan ja Mellilän kuntien kutsuntaikäiset nuoret miehet. syyskuuta 2023 ILMOITUS Alastaron kunta järjestää alueellaan asuville rintamamiehille ilmaisen terveystarkastuksen. Tämä on vilkastuttanut salaojitusta huomattavasti tällä kaudella. Kuvassa ovat Pirjo, Arja, Helinä, Hannele ja Anja. Aseistakieltäytyjiä ei Loimaan seudulla ole ilmaantunut yhtään. Myös kesän runsaat sateet Lounais-Suomessa ovat hidastaneet salaojitusta niin, että urakoitsijat ovat myöhässä aikataulustaan ja useita töitä on jo jouduttu siirtämään ensi kesäksi. Kansansuunnistuksessa ei kilpailla sekuntikellon kanssa, vaan päätavoitteena on reitin onnistunut läpikulkeminen, sanoi TUL:n suunnistusjaoston puheenjohtaja, kaupunginsihteeri Raimo Johtonen kansansuunnistuksen avajaistapahtumassa Loimaalla maanantaina. Pojat ovat saapuneet paikalle siisteinä, selvinä ja täsmällisinä. Esimerkiksi tänään Loimaan ja Mellilän kuntien kutsutuista vain yksi puuttui nimenhuudosta ja hänelläkin lienee pätevä syy, totesi kutsuntalautakunnan puheenjohtaja, everstiluutnantti Jouko Hannula. Kaitalan tilalle jäi vielä yhdeksän valmiiksi kaavoitettua omakotitonttia, joten tilaa rakentajille löytyy. Kun maa ei talvella routaantunut kunnolla, se on sitkeätä ja vaikeuttaa ojitusta. Omakotitontit kysyttyjä Kaitalan ja Kotohakan alueilla Omakotirakentaminen on suosittua Loimaan kunnassa. Huonot olosuhteet viivyttäneet salaojitusta Viime syksynä olivat maat korjuuaikana niin märät, että monella viljelijällä oli sadonkorjuuvaikeuksia. 6.9.1973 ILMOITUS Viljavarastonhoitaja saa toimen Alastaron viljavarastollamme. Kuva on Helinä Ojalan kotialbumista.. ENNEN 9 Tiistaina 12. Takana on opettaja Ahti Koivula. Kutsunnat ovat näinä kolmena päivänä sujuneet mainiosti. Tapahtuma luo ihmiselle henkistä virkistymistä ja matkan taittuessa myös ruumiillinen kunto kohenee. Kunnanhallitus hyväksyi 17 rakentajan tekemät tonttivaraukset eilen pitämässään kokouksessa. Märkyys haittasi myös kevään kylvötöitä. Varatut tontit ovat kunnan omistamilla Kotohakan ja Kaitalan tiloilla. Tähänastiset ennätykset saavutettiin tiistaina, jolloin pisin pojista oli 195 cm ja painavin 130 kg. Osuuskauppa Saviseutu Mellilän Kirkonkylän koulun käsityöluokan pääty vuonna 1949. Kutsuntatoimituksen everstiluutnantti totesi tapahtuvan entisissä puitteissa. Palveluskelpoisuuden tutkii varusmieslääkäri. Arvo Saarion kotialbumi Tytöt pistivät naamiaisleikin pystyyn Valtasen pyöräkorjaamon pihalla 1960-luvun alussa. Tiedustelut ensitilassa. Arvo Saario seisoo vasemmalla penkin pään kohdalla. Pojat punnitaan ja mitataan
n Pieni pyöräkuormaaja tai pienkuormaaja esim. 0400 705 940. H. n Annetaan itsepoimien kypsiä Aronioita Vanha Hämeentie 317. n Ajettavat ruohonleikkurit, mopot, mönkijät, moottoripyörät, veneet, perämoottorit, sähköpyörät ja skootterit, ha-peräkärryt ja trailerit, lumilingot yms. 3 oven kork. Seka 70e heittomotti kotiintuotuna auranmaan alueelle kuormat 3.4 ja 5.0 kuutiota. 2550e P. 500 e ja tukkivinssi tukijaloin lovipankolla ja nivelakselilla. n Upea musta diesel farkku Bmw 530dA e61 Lci M-Sport -08 338tkm Täyd. 040 258 7300. Vm 88. 120e. 0400 532 384. Poliittiset päätökset palvelustrategiasta tehdään loppuvuoden 2023 aikana, minkä jälkeen alkaa itse palveluverkon suunnittelu. Ohjaustehostin vm. pienkoneet. koivu 80e. Soita rohkeasti. P. 050 581 2772. Kuparipannuja. SOITTAMALLA: 02 588 8021 ma–to 9–16 1. Tarjoa! arniniemi1531@gmail.com tai P. nettimotossa! H. 2 oven kork. n Lehtipuhallin Stihl Br380. 500 e. 60e. n Jinma 204 4-vetopientraktori etukuormaajalla+ takalevy. n Ylivuotista koivuklapia sekä sekaklapia. 150 e. ok-talon maasäiliöstä tai maatankista sekä iso työmaakoppi, saa olla vähän kosteusvaurioinen. 0400 534 894. H. lokakuuta asti. n Ostan vanhan traktorin. Tee tarjous nosturiautosta. Avant ja työlaitteita. H. H. Tutkimustulosten avulla kehitetään valtakunnallista energianeuvontaa ja -palveluita sekä edistetään kulutusjouston toteutumista Suomessa. n n MYYDÄÄN n Soittimia, Hopeahäkki Casotto hanuri, saxofoni Tenori Jupiter, trumpetti Jupiter. Oven Kork. P. 0400 126 948. Kirkkoreki. P. 7.7. n Ryijy Koivikko. 2019 lähes ajamaton. 050 527 5136. Kaikki huomioidaan. Verhokappoja virkattuna. Vaihtoehto uudelle, pihahommiin kulutus 1l/h on myös lohkolämmitin, kone Sauvossa. 050 375 2831. huoltokirja, 2x uudet renkaat, uusi tuulilasi...kuvat yms...nettiautossa! H.9500e Loimaa P. P. H. 0400 532 984. Helkama Kaunotar ajamaton. Kuvat yms. 200e. Kyselyn tulokset vaikuttavat siihen, miten hyvinvointialueen palvelut muotoutuvat. Siistejä käyttämättömiä uuden veroisia. alkaen. Löytölaarissa voivat ilmoittaa yksityishenkilöt, joiden nimeä ei ole YTJ-rekisterissä. 045 1977 266. Virkattu parivuoteen sängynpeite. 2.8m, lev.2.8m, pit. SÄHKÖPOSTILLA: laari@loimaanlehti.fi 3. syyskuuta 2023 Ilmoita VIIDESSÄ lehdessä yhden ilmoituksen hinnalla! Ilmoitukset seuraavaan Löytölaariin viimeistään torstaina kello 13: RIVI-ILMOITUS – 10€ / 160 merkkiä KUVALLINEN ILMOITUS – 20€ kuva ja teksti 160 merkkiä (vain sähköpostilla) Laskutettaviin ilmoituksiin lisäämme laskutuslisän 2,50€ sis. P. 205 x 60 x 16 Keskir. Vaikka sähkön markkinahinnat ovat kääntyneet jo laskuun, tulee sähkön hintaheilahteluihin ja säästötoimiin varautua myös jatkossa.. Ehjä, viallinen tai pitkään käystöstä pois ollut. P. alv. P. P. n Kyntöaura ja takakuormain max 500 e. P. n Lasipeiliovet. – Sähkönkulutusta ajoittamalla voimme kaikki edistää energiantuotannon ympäristötavoitteita. 62,5 m2 hissitalo, oma sauna, wc kylpyhuone, lasitettu parveke, vaatehuone, astianpesukone. aj. Myös vialliset kelpaa. Nelitahti, ruisku, sähköstartti+ kampi. Kaasupullo 11 kg. n Uusi, ajamaton -23 Honda CRF 110F crossimopo punainen. (Osastot: M myy, O ostaa tai S sekalaiset) Lähetä viesti numeroon 17252 Yhden viestin hinta on 10e / 160 merkkiä (sis alv.). 700e. H. n Mercedes-Benz S 320 Lang, vm.-06., H. Raanu Tunturissa. 4e laat. P. TEKSTIVIESTINÄ Näppäile teksti LAARI, välilyönti, osasto ja oma ilmoituksesi. P. Väreen kesäkuussa teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista jo 35 prosenttia käyttää energiasovellusta apunaan sähkönkulutuksen seurannassa. 040 558 8676. Isoja uusia teräskattiloita 10-12 l. alkaen 50e/kk tied. Auto on Liedossa. n Vuokrattavana hallitilaa as.aut/h.aut/mt. H. Tekstiviestimaksua ei palauteta, mikäli ilmoitus on sääntöjen vastainen. Varhan ensimmäisessä palvelustrategiassa keskitytään seitsemään palvelukokonaisuuteen, joissa on kiireellisin kehittämisen tarve. Materiaalit tulee toimittaa viimeistään edeltävänä torstaina klo 13.00. 11m. Loimaa. 10900e. Tarjoa. H. Vastaukset huomioidaan täysipainoisesti strategian laatimisen yhteydessä. P. Tutkimuksessa kotitaloudet saavat sähkönkulutuksen ajoittamista ja sähkökulujen pienentämistä helpottavaa viestintää. Mehupulloja 150 kpl 1/2 l. 500e. 040 846 0057. P. n Kuivaa varastotilaa Loimaan keskustassa, esim, As autot, vaunut, veneet ym.. Tunturi perinteinen polkupyörä. 0500 226676. 0400 524 962. 050 524 6292. 10 Tiistaina 12. 2022. Henkilötai pakettiauto, myös vähän ajetut kiinnostaa. 044 484 1239. 045 245 7185. P. 0400 533 709. P. 050 5149 043. P. Heti vapaa. 2.7m lev.2.5m,pit.8m. P. Tutkimus toteutetaan satunnaiskokeiluna, jotta viestinnän vaikuttavuudesta saataisiin mahdollisimman luotettava kuva. Vetokoukku. n Polttopuuta kuivaa banaanilaatikoissa n. n 3-siipiset kääntöaurat. 040 558 8676. H. Kuljetuksesta neuvotellaan. Vastata voi joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi Varhan verkkosivujen kautta. 65.1. Korkeus 225 sm leveys 88 sm toimivat liukukiskot hinta. 3.3m,lev.3.3m,pit.11m. H. Keväällä 2023 asukkailta kysyttiin palvelustrategiasta yleisellä tasolla, ja nyt huomio kiinnitetään erityisesti palvelujen rakenteeseen, verkostoon ja palvelujen tuottajiin. P. P. n Vuokralle tarjotaan rintamiestalo 2-3 h + keittiö. 2. n Polttoöljyä, esim. n Peugeot Partner Van -97. 040 322 7430. Suomen ympäristökeskuksen tutkijat suunnittelevat tutkimuksen koeasetelman sekä analysoivat ja raportoivat tulokset tieteellisin periaattein. n Entinen hautakiviauto Mitsubishi Canter FE444E. n Onko autosi tarpeeton. 7000 e. Asukaskyselyn rinnalla palvelustrategia on lausuntokierroksella Varhan eri toimielimissä ja Varhan alueen kunnissa sekä sote-alan yrityksissä ja järjestöissä. P. n Vuokrataan viihtyisä kaksio Loimaalla, Hirvikosken parhaalla paikalla keskustorilla. P. Somero. 045 350 4664. 040 707 6953. 040 770 9851 Loimaa. 044 534 2768. P. Tuloksia tutkimuksesta on odotettavissa vuoden 2024 lopussa. H. Trukkimasto traktoriin. Kalle Päätalon kirjoja yli 30 kpl. 041 314 2082. 041 499 6979. n Traktorin nostolaite sovitteinen perunan nostokone (heittopyörä). Energiapalveluyhtiö Väre kutsuu mukaan asiakkaitaan tutkimukseen elo-syyskuun aikana erillisellä viestillä. 050 339 2656. 050 431 9899. OSTETAAN n Traktori -70 tai -80 luvun Belarus, Zetor tai Ursus. 294 tkm, kats. n Vuokrataan yksiö 35 m2 Someron keskustassa katutasossa. n Evinrude perämoottori 2,5 hv. Suomen Akatemian rahoittama kokeilututkimus käynnistyy alkusyksyllä 2023 ja kestää noin puoli vuotta. Sähkönkäyttö on hyvä keskittää niihin vuorokauden aikoihin, jolloin sähköä on edullisesti ja yleensä samaan aikaan myös hiilidioksidivapaasti tuotettuna tarjolla, Väreen kehitysjohtaja Antti Martikainen sanoo. P. SEKALAISET n Vuokrattavana yksiö Koski Tl. n UpRight saksinosturi -05, 12,5 m 215 kg, uudet akut, yksityiskäytöstä. Someron keskustaan 1,5 km joenvarressa. P. n Vuokralle tarjotaan Someron keskustassa 4h+k+s. P. 044 779 3444. 050 555 6708. vain 7000 e. MUUTTUNEET sähkösopimusmallit ja sähkön rajut hinnanvaihtelut ovat saaneet suomalaiset aktivoitumaan oman sähkönkulutuksensa seurannassa ja sähkön säästämisessä. Tekstiviestipalvelun meille tuottaa Kuulalaakeri Oy SEURAAVA LÖYTÖLAARI ILMESTYY ENSI VIIKOLLA. Asukkaat voivat kertoa mielipiteensä Varhan palveluverkosta Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää alueen asukkaille palvelustrategian laadintaan liittyvän kyselyn. Käytetty 4-5 kertaa. P. 180e. n Traktorin peräkärry. Volvon talvirenkaat aluvant. Lisäksi kriittisinä hetkinä sähköpulan uhatessa kotitaloudet voivat vaikuttaa sähkön riittävyyteen ja sähköverkon tasapainoon omaa kulutustaan vähentämällä. Velsa äes 210. ja 2 puulaatikollista á 0,5 m 3 – 40e Hirvikoskella. n Vähän käytetty 160x200 parisänky, sisältäen joustinpatjat ja sijauspatjan.Käytössä ehkä n.10 yötä. LÖYTÖLAARI ON TARKOITETTU YKSITYISHENKILÖILLE, EI JÄLLEENMYYJILLE EIKÄ YRITYSTOIMINTAA HARJOITTAVILLE. n Peurajahtiin valovoimainen Meopta kiikari (3-12) punapisteelle. Linjalirattaat ponille. 050 517 8305. 040 770 9851. P. Vapaa 1.10. Palvelustrategian asukaskyselyyn voi vastata 5. Kats. 05/2023. P. 040 845 5141. Energiaa säästämällä ja sähkönkulutusta ajoittamalla kotitaloudet voivat vaikuttaa merkittävästi sähkölaskunsa suuruuteen. P. P. Tutkimus etsii keinoja sähkölaskujen pienentämiseksi Suomen ympäristökeskus Syke ja energiapalveluyhtiö Väre selvittävät, minkälaisin viestinnällisin keinoin kotitalouksia voidaan tukea sähkönkäytön vähentämisessä ja ajoittamisessa. Palvelustrategiassa määritetään hyvinvointialueen pitkän tähtäimen tavoitteet sille, miten palveluita pystytään laadukkaimmin tuottamaan. P
klo 18. Tarkista valojen kunto ja toiminta aika ajoin. Katse on hyvä suunnata niin kauas tielle kuin valot näyttävät. AA Aleksi Knuutila 050 5812 765 aleksi.knuutila@asianajot.fi www.asianajot.fi Maanmittauslaitos on myöntänyt Sallila Sähkönsiirto Oy:lle lunastuslain 5 §:n mukaisen lunastusluvan Haara-Loimaa 110 kV ja Metsämaa-Loimaa 110 kV voimajohtojen lunastamista varten Loimaan kaupungin alueella. klo 18. Alastaro. Suomal. Tarkista, onko autossasi päiväajovalot. Kytke varsinaiset ajovalot päälle myös valoisaan aikaan erityisesti sumussa, lumija vesisateessa. Eläkeliiton Oripään yhdistys Ke 13.9. väliseksi ajaksi. – Varsinkin syksyisin ja talvisin auton valot kannattaa lähtökohtaisesti kääntää ajovaloasentoon. Vauhtia tiputtamalla havainnointi helpottuu ja kuljettaja saa lisäaikaa reagoida, vaikkapa niihin takavalottomiin autoihin. Uusi kartta, hienoja maisemia. Virttaan Nousu Kaikille avoimet maastojuoksut Eräveikkojen majalla ke 13.9. Vaihdossa reilu hyvitys vanhasta nahkatakista 50–200€! SUOMEN NAHKAKESKUS p. mestaruuskisan sarjajako seuran sivuilla. klo 14. 30.9. ilm. Saviseudun munuais-ja maksakerhon kuukausi kokoontuminen on Tuulensuun Palvelukeskuksessa to. Oman näkemisen lisäksi kuljettajan on näyttävä muille tienkäyttäjille. – Liikennevirrassa siis viitisen prosenttia kuljettajista ei niin kiinnitä huomiota valojen käyttöön, kiteyttää Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo. – Kuljettajan on tunnettava oman kulkupelinsä toiminta. Tiedustelut Marita 0500 932 456 ja Aila 050 3543 921. Eija Onali Maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos Ilmoitus lunastusluvan myöntämisestä Metsänhoitoyhdistys Loimijoki • Lamminkatu 29, Loimaa p. Loimaan Lehti on kampanjan aikana vapaasti luettavissa osoitteessa tilaajapalvelija.fi/paikalliset www.loimaanlehti.fi Auton valoista on hyötyä vain käytössä Autojen valoautomatiikka voi tehdä tepposet, jolloin tietämättään köröttelee vain huomiovaloilla peräpää pimeänä. Pöytäkilpailun aihe: mustalla taustalla. Edellisessä virheellinen päivämäärä tieto. VIISI vinkkiä valojen käyttöön: 1. klo 17 Sarassa. Reitin varrella hakkuuja raivauskohde sekä sienineuvontaa. To 14.9 kerho klo 13.00, vierailijana neuvoja Marianne Aro Loimi-Hämeen Jätehuollosta. 2. Pidä valot puhtaina. klo13. Hernerokkasumussa, rankkasateessa tai esimerkiksi lumipöllyssä takasumuvalo voi vähentää peräänajoriskin vaaraa. Tuula 040 760 3301. Pimeällä käytä kaukovaloja tehokkaasti eli aina, kun se muita häikäisemättä on mahdollista ja tieosuus ei ole muutoin valaistu. Kanta-Loimaan seurakuntatalolla. Maksan hyvän hinnan reilusti käteisellä. Esimerkiksi niin sanottu päiväajovalotoiminto kytkeytyy päälle, kun valoa on riittävästi. Jankko, Torstairastit 14.9. 1 km. Marssin jälkeen makkaraja kahvitarjoilu. klo 18 Ypäjän kotiseutumuseolla Jaakkolantie 4, 32100 Ypäjä. TERVETULOA MUKAAN koko perheen voimin! Tapahtuma on osa metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n valtakunnallista Metsämarssi-tempausta, jolla kerrotaan monitavoitteisesta metsänhoidosta ja nostetaan metsänomistamisen arvostusta. Kuljettajan tehtävä on tässä kohtaa hoksata kytkeä varsinaiset ajovalot päälle. Lähdöt klo 17– 18.30. Havaintojen teko vaikeutuu, kun näkyvyys on heikentynyt hämärän tai kehnon kelin vuoksi. Mellilän Kyläyhdistys ry. Liikenneturva LIIKENNEVINKKI TERVETULOA! JR 1 JAHTI 48/2000€ TO 14.9. menn. Kertunmäen maasto M ET SÄSSÄ HY VÄ BR A I SKOGE N SEURATOIMINTA Loimaan Kamerat kokoontuvat tänään ti 12.9. 3. Bussiaikataulu klo 16.15 Hirvikosken apteekin pysäkki, Klo 16.25 Loimaan OP pysäkki. 5. Kartanonmäen Eläkeläiset kokoonnutaan Petäjoen laavulle ti. URHEILU Oripään Vesa Porrasjuoksutesti kuntoportailla tänään 12.9. – Moni on voinut tuudittautua automatiikkaan. toimija. viim. Hämmennystä voi myös aiheuttaa se, että mittarivalot palavat päivävaloillakin. Sään mukainen varustus, reitin pituus n. Radat 2.1 km, 3.1 km, 4.4 km ja 5.4 km. Opastus Kanteenmaantieltä, 4.5 km Alastarolta. Loimaan Kansalliset seniorit ry konserttimatka Turkuun to 21.9., Korsuorkesteri Malja huomispäivälle. Kuivana ja aurinkoisena päivänä tästä ei ole vahinkoa, mutta tekniikka ei välttämättä osaa arvioida sateen, aamu-usvan tai muun utupilven aiheuttamaa heikennystä näkyvyydessä. Kirsi Laine kertoo Kukonharjan kiehtovasta kylähistoriasta. 14.9. Voit kysellä metsäasiantuntijoilta mieltä askarruttavia metsäaiheisia kysymyksiä sekä osallistua leikkimieliseen metsävisaan. Ohjekirjan lukemisen lisäksi kannattaa ennen liikkeelle lähtöä kokeilla eri valoasetuksia ja kiertää auto ympäri, jotta näkee, mitkä valot palavat milläkin asetuksella. Ke 4.10. Lisätietoja 050 5539 049. 040 567 3822 AITOA LAMMASNAPPAA! VAIN KE 13.9. 26.9. Ke 13.9 Nuorisotalossa Säkenet klo 11.00 ja boccia klo 12.30. Tilaajapalvelu palvelee arkisin klo 8.15-15.45 p. Tällöin voi helposti luulla ajavansa varsinaiset ajovalot päällä. Parasta ennen esiintyjä Ilmari Saarelainen. 045 678 7936 www.romukuljetus.fi Asianajajia Asianajotoimisto ALEKSI KNUUTILA KY Asianajaja Aleksi Knuutila Vesikoskenkatu 7 B 10, 32200 Loimaa puh. Melliläjärven saunaja uintivuoro perjantaisin klo 17-20. Tiedoksisaannin päätöksestä katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä kun tämä ilmoitus on julkaistu (6.9.2023) Maanmittauslaitoksen verkkosivulla: https://www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset. 11 Tiistaina 12. Ti 31.10 piirin 50-v tapahtuma Aurassa, linja-auto kuljetus Loimaalta. Mallija merkkikohtaista eroa voi olla paljonkin, joten siihen ei voi luottaa, että kaikissa Opeleissa valoasetukset toimisivat yhteneväisesti, Vuoristo vinkkaa. Takasumuvalot kannattaa kytkeä päälle, jos ei itsekään näe kunnolla edessä ajavaa. klo 18. klo 17.00 Huom! päivä ja kellonaika Meille tulee LoimiHämeen Jätehuolto OY:stä Marianne Aro kertomaan ajankohtaisesta jätehuollosta. – Kun näkyvyys on heikentynyt tai huono, tehokkain turvallisuustoimi löytyy jokaisesta autosta ja se on nopeuden alentaminen. Loimijokilaakson Sukututkijat kokoontuvat ti 19.9. syyskuuta 2023 KUULUTUKSIA TAPAHTUMIA PALVELUJA TARJOLLA OSTETAAN RAUTAROMU, SEKAPELTI JA AUTOT Noudetaan nopeasti nosturiautolla. Loimaan Eläkkeensaajat ry. Keilaus maanantaisin klo 13.00. klo 13 kerho seurakuntatalolla, mukana kerhossa hyvinvointija liikuntaohjaaja Anu Pajula. Eläkeliiton Alastaron yhdistys menemme katsomaan Tampereelle 25.11. Autoista romutustodistus. 20.9., omilla kyydeillä. Lapsille poniajelua. Pe 15.9 tanssiliikunta klo 15.45. Vaihda tai vaihdata palaneet polttimot. Syksyn sumut, tihkut ja vesisateet huonontavat näkyvyyttä, mikä vain korostaa ajoja takavalojen oikeaoppisen käytön merkitystä. Muista, että näkyvyys toimii molempiin suuntiin: tee myös itsesi nähdyksi. 14.9. Liikenneturvan kyselyssä 93 prosenttia kuljettajista kertoi kiinnittävänsä huomiota siihen, että käyttää ajovaloja ajaessaan oikein. Tied. Kuljettajan vastuulla on tuntea autonsa valojärjestelmä ja käyttää valoja oikein. klo 13 Piirin hengellinen päivä Salon seurakuntatalolla, lisätiedot Aila Niemiseltä 050 382 4927, ilm. Meiltä myös kokonahkaliivejä! Paljon kokoja: naisille 32-54, miehille 46-68. Näin varmistetaan myös se, että takavalotkin palavat ja perässä ajava näkee sinut paremmin. Loimaan eteläiset maatalousnaiset kokoontuvat Anne Virtasella keskiviikkona 13.9. Pimeällä sitten kaukovaloja kannattaa käyttää aina, kun se muita häikäisemättä on mahdollista ja tieosuus ei ole muutoin valaistu, Vuoristo evästää. Loimaan Eloisat aloitamame pelikerhon to 14.9. 02 770 2626. Lue ohjekirjasta, kokeile ja katso, miten autosi valot toimivat. klo 18.15 Onnen bingo 360€ Onnen osuma 60-600€ Myös pankkikorttimahdollisuus METSÄMAAN KALLIOHOVIN TORSTAIBINGO NAHKATAKKIMARKKINAT Satoja takkeja naisille ja miehille: pusakoita, 1/2 pitkiä, hupullisia... Yhteislähtö Loimaan torilta klo 17.30. Tällöin voidaan ajaa lähivaloja himmeämmillä päivävaloilla ilman, että takavalot palavat ollenkaan. Roosa 050 381 7146. Ilm. 045 132 7003 • loimijoki@mhy.fi KLO SYYSKUUTA 16. LUE LOIMAAN LEHTI DIGINÄ! Uutismedian liiton kampanja avaa paikallislehtien näköislehdet ympäri maan 8.-15.9. 4. 1014 Mars metsään! metsäretki KUTSUMME SINUT Metsämarssille Loimaan Kertunmäen maastoon (Oripääntie 354). Sit. Puh. Päätös valitusosoituksineen on nähtävissä kuulutuksen liitteenä Maanmittauslaitoksen verkkosivulla. Pureudu paikallisiin Paikallisuutiset ovat osa suomalaista uutismediaa. klo 10.30-17 Loimaa, Kauppalankatu 2, Vanhan kaupungintalon vastapäätä PALJON UUSIA MALLEJA! TERVETULOA!
Lisäksi voimme vahvistaa eri toimialojen yhteistyötä lasten huomioimiseksi – aivan erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten, vt. PANINI PANINIT 3 00 1 89 KPL MELLILÄ LISÄÄ TARJOUKSIA LIIKKEESSÄ MM: UUTTA: APTEEKKIKAAPPI (Loimaan 1. PAIKALLINEN NÄKÖKULMA LL LL LL LL LL LL LL LL Kaikenlaista, ihan näiltä nurkilta. Kansallispuistojen käyntimäärät kasvavat tasaisesti SUOMEN 41 kansallispuiston käyntimäärät kasvavat tasaisesti. 11,99/kpl Humppila hakee mukaan lapsiystävällinen kunta -malliin HUMPPILAN kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta hakee mukaan Unicefin lapsiystävällinen kunta -malliin. 12 Tiistaina 12. – Verrattuna aikaa ennen koronaa eli vuoteen 2019, kansallispuistojen käyntimäärissä on kasvua 14 prosenttia, Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson kertoo. Vampula Ypäjä Tulevien päivien sääennuste ORIPÄÄ LOIMAA YPÄJÄ HUMPPILA PUNKALAIDUN VAMPULA +16 +23 +16 +23 +15 +23 +15 +23 Ke +17 / +18 / +17 / +17 / +17 / +18 / To +16 / +15 / +15 / +15 / +15 / +15 / Pe +15 / +15 / +15 / +15 / +15 / +15 / +16 +16 +16 +16 +16 +16 +9 +9 +9 +9 +9 +9 +6 +6 +6 +6 +6 +6 Hankkijan puutarha kauneimmillaan! Runsas valikoima tarjouksia syysistutuksiin Pionit -50 % 10,Kuunlilja Franceska Kartiotuija Brabant 80-100cm TALVIVALKOSIPULIT SAAPUNEET! puh. Kansallispuistoissa vierailtiin kaikkiaan 2,3 miljoonaa kertaa tammi-heinäkuussa vuonna 2023. Kunnanhallitus haluaa kunnan sitoutuvan Unicefin Lapsiystävällinen kunta -mallin kriteereihin. 9,99/kpl 7 50 Havuja alk. Se edellyttää, että kunta toteuttaa kehittämistyössään mallin periaatteita ja ohjeita. LL, Saviseudun paikallisin KOTISEUDULTA oletpa missäpäin maailmaa tahansa! www.loimaanlehti.fi UUTISIA isoLLa U:LLa PLUSSA-KORTILLA PLUSSA-KORTILLA ma–la 8-21 • su 10–18 KOKKIKARTANO MUSTIKKAVANILJAPUURO SNELLMAN TOMAATTIMAKSAMAKKARA MR. Palveluita ja rakenteita on pystytty korjaamaan erillisrahoituksen eli tulevaisuusinvestointirahoituksen turvin. Tämän mallin avulla voimme entisestään kehittää viestintää tästä. Myös koko kesän eli kesä-elokuun aikainen annos kasvoi noin neljä prosenttia pitkän aikavälin keskimääräistä kertymää suuremmaksi, mutta jäi kymmenyksen päähän viime kesänä kertyneestä annoksesta. – Humppila on nytkin lapsiystävällinen ja lapsiperhemyönteinen kunta. Käyntimäärät kasvoivat kaksi prosenttia vuoden 2022 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Suojautumisraja eli uv-indeksin arvo kolme saavutettiin kuitenkin kesä-heinäkuussa lähes jokaisena päivänä. Käyntimääriä ovat nostaneet muun muassa kohentuneet rakenteet ja palvelut. Voimakasta uvsäteilyä esiintyi tänä kesänä Suomen eteläosissa vain viitenä aurinkoisena päivänä, kun viime vuonna uv-indeksi kipusi voimakkaan säteilyn lukemiin jopa 19 päivänä. kunnanjohtaja Antti Ahonen toteaa kunnan tiedotteessa. apteekki) K-MARKET KYRÖN AVAJAISET PE 15.9. Myös kansainvälisten matkailijoiden määrä on lisääntynyt, erityisesti Keskija Etelä-Euroopasta. 010 768 5200 Avoinna ma-pe 8-17 la 9-14 Patruunankatu 2, 32200 Loimaa Paras aitatuija! 2 kpl norm. HERKKUKASSI MONDELEZ SALOSEN MUNKKIPUSSI 2 50 4 KPL 2 PL 1 00 PKT OLVI JAFFAT 0,95 l (sis pantit 0,40) ERÄ PALVIMESTAREIDEN KINKKUA Melliläntie 103, 32300 Mellilä 020 7004368 MELLILÄ 1 99 TURUN EINES LIHAPIIRAKAT 4oo g PS 10 00 3 KPL. syyskuuta pidettävässä kokouksessaan. Kesäkuun aikana kertynyt uv-säteilyn kokonaisannos nousi kymmenisen prosenttia kesäkuussa keskimäärin kertyvää annosta suuremmaksi. Kesän uv-kertymä jäi viime vuotta pienemmäksi Ilmatieteen laitoksen mukaan voimakasta uv-säteilyä mitattiin Suomessa kesällä tavanomaista vähemmän. syyskuuta 2023 SÄÄ TÄNÄÄN Lämpötila iltapäivällä ja edellisenä yönä Loimaa Humppila Oripää Punk. Vahvinta kasvu oli Lapissa, jossa hyvä talvimatkailusesonki kasvatti käyntimääriä. Redbull tuotemaistatusta klo 11-17, Jesse Palvimestareiden tuote-esittelijä Kati klo 10-18 tarjouksia ja tuotemaistatusta Tervetuloa AVAJAISIIN KE 13.9. 9,99/kpl 10,Tarhajaloangervo ‘Color Flash’ 2 kpl norm. Humppilan kunnanvaltuusto käsittelee asiaa 13. 8 99 norm